Lihatalous Suomessa nyt ja tulevaisuudessaonko. vaara, että investoimme tuotantoon, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia.
|
|
- Antti Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lihatalous Suomessa nyt ja tulevaisuudessaonko vaara, että investoimme tuotantoon, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa Rakennetukien kesäpäivät 2016 Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn
2 Atrian Terve Kasvu Vuosille hyväksytty strategia Strategian avulla Atria pyrkii kasvamaan terveellä ja kannattavalla tavalla; kasvua nykyisten ja uusien toimintojen kautta Terveen Kasvun kautta Atriaa uusiutuu ja vastaa toimintaympäristön nopeutuviin muutoksiin 2
3 Atrian Terveen Kasvun strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Atria pyrkii uudella Terveen Kasvun strategiallaan vastaamaan toimintaympäristön kansainvälisiin ja alueellisiin muutoksin. Muutokset ovat meille kasvun mahdollisuuksia ja uusiutumista vauhdittavia tekijöitä. Ruokamarkkinoiden keskeisiä muutosvoimia: kuluttajien ostovoima kasvaa vain hitaasti ja hinnan merkitys korostuu lihankysyntä Aasiassa kasvaa, Euroopassa ennallaan siipikarjanlihan kulutus kasvaa, sianlihan kulutus pysyy ennallaan, naudanlihan kulutus vähenee toiminnan tehokkuus ja tuottavuus korostuvat koko ketjussa sekä toimialan että jakelukanavien kilpailu kiristyy digitalisaatio synnyttää uusia toimintamalleja koko ruokaketjuun kuluttajien ja sosiaalisten verkostojen merkitys kasvaa tuotteiden alkuperän sekä toiminnan vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden merkitys korostuvat 3
4 Atrian Terve Kasvu Terveen Kasvun avulla Atria turvaa ja parantaa kannattavuutta vauhdittaa kasvua lisää yhtiön arvoa 4
5 Seitsemän painopistealuetta 1. Markkinatiedon syventäminen Hyödymme markkina- ja kuluttajatietoa entistäkin syvemmin ja monipuolisemmin. Olemme alallamme tiedolla johtamisen edelläkävijä. 2. Tuoteryhmä- ja brändijohtaminen Vahvistamme brändien ja tuoteryhmien johtamista ja kehittämistä. Vahvoilla brändeillämme on mahdollisuus vahvistua entisestään. 3. Kaupallinen erinomaisuus Kehitämme ja vahvistamme ennakkoluulottomasti myyntiä, myynnin työkaluja ja asiakasyhteistyötä. Istumme asiakkaamme kanssa samalla puolella pöytää. 4. Tuotannon operatiivinen tehokkuus Tehostamme toimintoja ja tuottavuutta työtehtävien, tiimien, osastojen, yksiköiden ja liiketoimintojen tasolla. 5. Toimintaketjun tehokkuus Tehostamme toimintaa, prosesseja ja ohjausta koko toimitusketjussa 6. Resurssien kohdentaminen Optimoimme meille tärkeitä resursseja, kuten osaamista ja teknologiaa, raakaaineita ja energiaa, työprosesseja ja -aikoja. 7. Atrian Tapa Johtaa Kehitämme johtamista. Johtamisemme on vuorovaikutteista, osallistavaa ja kehittävää. Saamme asioita aikaan. Keskitymme ratkaisuihin, emme ongelmiin. 5
6 Lihatalous Suomessa nyt ja tulevaisuudessaonko vaara, että investoimme tuotantoon, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa Rakennetukien kesäpäivät 2016
7 Vastaus: on vaara mutta niin pitääkin olla, koska emme tiedä mikä on tuotantoa vailla tulevaisuutta Liiketoiminnassa on aina omat riskinsä Elintarviketuotannossa on globaali kilpavarustelu käytännössä kaikki maat ja taloudelliset liittoumat haluavat varmistaa elintarvikkeiden saatavuuden Turvallisuus/huoltovarmuus Maatalouden jatkuvuus ja alueellinen kehitys Sosiaalipolitiikka Elintarviketeollisuuden raaka-aineiden saatavuus 7
8 Elinkeinoelämälle suunnatut tuet parhaassa tapauksessa kehittävät yhteiskuntaa ja mahdollistavat keskimääräistä korkeamman riskin hankkeita Maatalouden tuissa ehkä enemmän painottuu toiminnan jatkuvuuden varmistaminen edes nykyisellä tasolla 8
9 Tuet eivät ole teollisuudelle investointeja ohjaava ajuri Jos tukia saisi, se olisi tietenkin hienoa Kassavirtaefekti on kiistaton, mutta pääomakustannusvaikutus lopulta aika vaatimaton Investointi tuettomana korot ja poistot 10 /a (vuonna 1) Investointi 100, josta tuki 20 rahaa pitää omasta lompakosta löytyä 80 korot ja poistot 8 (vuonna 1) Jos ei ole bisnesideaa, ei kannata lähteä operoimaan vaikka saisit tehtaan ilmaiseksi jos bisnes on huono tappion tekeminen alkaa välittömästi 9
10 Rakennemuutos on kohottanut viljelijöiden osaamista ja ammattimaistanut tuotannon sukupolvi vaihtunut käännevuodesta 1995 Rahaa ei pidä antaa taitamattomille Hyviä tuloksia on niillä yrittäjillä, joita eivät vanhat uskomukset ja käsitykset ahdista Ovat asenteeltaan valmiita hankkimaan uusinta tietoa ja taitoa. Eivät kärsi ajatuksesta: Näin on aina tehty Liian kova kasvuvahti käy kassan päälle, vaikka tulos olisikin hyvä. Käyttöpääoma! Yleensä uuden toiminnan käynnistämiseen tarvittava käyttöpääoman tarve aliarvioidaan 10
11 Tase ja liiketoiminta - riskit Alhaisemmat riskit: nyt olemassa oleva tuotanto, jolle on vakiintuneet markkinat Alhaisemmat riskit: yrityksellä on näytöt osaamisesta ja tuloksellisesta toiminnasta, tase kunnossa, yrityksellä on yhteistyökuvio selvillä, laajentaja Kohonnut riski: kuluttajakysyntää ei ole tai sitä vasta rakennellaan, teollista yhteistyötahoa ei ole, muut rahoittajat eivät innostu, oma pääomapanostus alhainen, lähiruoka operaatio on kaukana ostovoimaisesta taajamasta 11
12 Uusien investointien ennuste on hyvä kääntöpuolena on se, että osa vanhasta investointikannasta muuttuu kilpailukyvyttömäksi Pienet porsastuotantoyksiköt, pienet broilerhallit Kustannukset/tuotettu kg! Tämä on rakennekehitystä! 12
13 Rakennekehityksen jatko Tilakoko kasvanut kasvua tarvitaan edelleen Tuotanto pysynyt ennallaan tai kasvanut Tilat ovat pääomavaltaistuneet Alenevien rajatuottojen laki painaa päälle Kustannukset ovat varmasti alentuneet kun 250 sonnin kasvattamon koko tuplattu 500:aan Mitä tapahtuu kun kasvattamo 500 tuplataan? 13
Atria Capital Markets Day Atria Oyj
Atria Capital Markets Day Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn, 30.11.2016 Atria Capital Markets Day 30.11.2016 ohjelma 10.00 10.20 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun
Atria Capital Markets Day Atria Oyj
Atria Capital Markets Day Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn, 29.11.2017 Atria Capital Markets Day 29.11.2017 ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun
Kotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu. Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.
Kotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa kotieläintaloudessa on oikein tapahtunut viime vuosina
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Taloudellinen kehitys 2010 Markkinoiden kehitys Kilpailukyvyn kehittäminen Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work
Design Production JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016 Tuonnin korvaaminen Venäjällä Maintenance Make it work JPT-industria Oy JPT-Industria Oy on perustettu Seinäjoella vuonna 2007. JPT-Industria Oy
Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Pääjohtaja Mikko Helander 28.4.2015
Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Pääjohtaja Mikko Helander 28.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja erikoiskaupassa
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto
E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA
E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa
strategia 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 Globaalitalous ja kestävä kehitys Lieksa ei ole irrallaan globaalin talouden vaikutuksesta. Uusiutuvien energialähteiden, ylikansallisten
LTTY:n kehitysehdotukset metsämarjaalan aiesopimukseen.
Luonnontuotealan tiedotustilaisuus Oulu, TE-toimisto LTTY:n kehitysehdotukset metsämarjaalan aiesopimukseen. Mari Lukkariniemi Luonnontuoteteollisuusyhdistys Elintarviketeollisuusliitto ry Marjanpoiminnan
Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015
Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme
Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä
Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen
Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo
Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raision yhtiökokous 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj 19.3.2019 Voimakkaan uudistumisen ja uuden rakentamisen vuosi
Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014
Kapasiteettikorvausmekanismit Markkinatoimikunta 20.5.2014 Rakenne Sähkömarkkinoiden nykytila Hinnnanmuodostus takkuaa Ratkaisuja Fingridin näkemys EU:n nykyiset markkinat EU:n markkinamalli pohjoismainen
Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011
Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia
Miksi logistiikkastrategia?
KANSALLINEN LOG ISTIIKKASTRATEGIA LORDA RY Miksi logistiikkastrategia? Talouden kasvu ei synny ilman toimivaa logistiikkaa Yritysten logistiikkakustannusten taso on Suomessa kaksinkertainen EU:n keskitasoon
OSAVUOSI- KATSAUS 1-3/2016
Isabella ja Pia, elämäntapaprinsessat 99 m 2 3h, k, kph, p ja sauna Kalasatama SATO Oyj/Saku Sipola OSAVUOSI- KATSAUS 1-3/2016 21.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2016 1 SISÄLLYS SATO lyhyesti Toimintaympäristö
Q1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen
Q1/2018 osavuosikatsaus Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen 25.5.2018 Investors House: Q1/2018 osavuosikatsaus -> Toimintaympäristö Investors Housen tulokset 1-3/2018 Strategia ja strategiset
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti
Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry.
Kanasta rahaa - siipikarjatuotannon mahdollisuudet tulevaisuudessa Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry. Siipikarjanlihan markkinat meillä ja muualla Valkoisen lihan menekki kasvaa kaikkialla Maailman
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22
Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta
Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Keskeiset näkökulmat Markkinatilanteesta johtuen sikatilojen
Strategiapäivitys Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen
Strategiapäivitys 27.11.2017 Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Investors House Oyj Taustaksi toteuma-analyysiä 2015-2017 Pienten askelten politikka 2015-2017 - uudelleensuuntaus ja rakentaminen
Capital Markets Day Atria Suomi
Capital Markets Day Atria Suomi Toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi Atria Suomi 1.1. 30.9.2018 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. EUR 2018 2017 2018 2017 2017 Liikevaihto 250,1 245,0 750,7 725,7 986,4 Liikevoitto 13,6
STRATEGIA tiivis
STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"
Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy
Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy 23.11.2016 Isot globaalit muutokset ja valtasiirtymät Teollisuuden työpaikat siirtyneet Kiinaan Kasvun keskukset
Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016
Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115
Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016
Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 5,5 %, käyttökate kasvoi 6,7 % Liikevaihto palveluista kasvoi 20,3% Taloudellinen vuokrausaste 94,6
Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila
Solidaarinen maatalous Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Työn arvotus Ruoan tuotanto 5 /h Jatkojalostus 10 /h Edunvalvonta 0-15 /h Luomenauraus ym. 20 /h Luennot 40-50 /h Maatila nykymalli Tuotantopanos
Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT For Industry -skenaariot Miten tehdä menestyksekästä liiketoimintaa suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset
Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v
Suomen elintarviketoimiala 2014
Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2
Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry
Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen
Rasi Ry:n suhdannekysely 1 / Tukkukauppa / Tavarantoimittajat
Rasi Ry:n suhdannekysely 1 / 2017 Tukkukauppa / Tavarantoimittajat 31.5.2017 Pääasiallinen tuoteryhmä? 2017 & 2016 rakennustarvikkeet 41,4 % 48,1 % sisustustarvikkeet 17,3 % 36,2 % rautakauppatuotteet
HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa
HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 2017
Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 21.3.2017 Varsinainen yhtiökokous 2017 Yhtiökokous 21.3.2017 1 Cargotecin laajennettu johtoryhmä Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja Mikko Puolakka Talous- ja rahoitusjohtaja
Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät
ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen
Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani
Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos
Liikkuminen palveluna seminaari. Älyliikenne
Liikkuminen palveluna seminaari Älyliikenne Kuinka materiaalien käsittely tehostuu, arvoketjut Aki Jumppanen Toimitusjohtaja HUB logistics Älyliikenne Älyliikenteen perusajatus on luoda kansallista kilpailukykyä.
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015
Verkostojen tehokas tiedonhallinta
Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston
Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja
Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien
Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010
Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Taloudellinen kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2009
Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1
Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013
Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer
Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs
Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio 29.8.2017 Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Viennin mahdollisuudet Yhdysvaltoihin (1): Mantereen kokoinen
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut. 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy
Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy 1 Tele1 Europe perustetaan. -95 Kaupallinen toiminta aloitetaan Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Kaupallinen toiminta alkaa Suomessa Clinet
Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä
Viestinnän ja johtamisen yhteispeli TAMK, Teiskontie 33, Tampere 31.05.3007 klo 12.00 Tuottavuus ja viestintä Teknologiayhteiskunnan haaste Tehokkuuden tavoittelu on aina ohjannut kehitystämme. Ihmisen
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3
Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011
Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011 Avainlukuja tammi kesäkuu 2011 1 6/11 1 6/10 Muutos % Q2/11 Q2/10 Muutos % Liikevaihto, Me 1066 903 18 % 536 487 10 % Liiketulos,
Biovakan yritysesittely
Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen
Alavus Kuortane Töysä Kuntaliitoksen esiselvitys. Valtuustojen yhteisseminaarissa arvoidut kuntaliitoksen tavoitealueet. PwC
Alavus Kuortane Töysä Kuntaliitoksen esiselvitys Valtuustojen yhteisseminaarissa arvoidut kuntaliitoksen tavoitealueet Strateginen tavoitealue Ulkoinen paine yhdistyä ja vahvistaa asemia Kuntien kilpailu
Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015
Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus
Atria Capital Markets Day Atria Baltia
Atria Capital Markets Day Atria Baltia Toimitusjohtaja Rauno Väisänen 9.11.2012 9.12.2011 Rauno Väisänen Atria Oyj Konsernin rakenne 2010 Liikevaihto 1.301 milj. Henkilöstö 5 812 (keskimäärin) Suomi Skandinavia
Juhani Pekkala 3 / 2016. KAUPAN LIITTO Strategia 2016
Juhani Pekkala 3 / 2016 KAUPAN LIITTO Strategia 2016 Strategia 2016 Visio Teemme kaupalle palvelualan parhaat toimintaedellytykset Arvot Palveluhenkisyys Asiantuntemus Luotettavuus Vastuullisuus Missio
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Suominen Yhtymä Oyj
Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus.... Esitys.4. Suominen Yhtymä Oyj Suominen yhteensä Q tappiolla Milj. Q/ Q/9 9 Liikevaihtoiht 4,6 46,9 79,4 Liikevoitto -,,6 6,7 Katsauskauden voitto/tappio,,5,9 Tulos/osake,
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3
Uusimaa tulevaisuuden toimintaympäristössä
Uusimaa tulevaisuuden toimintaympäristössä Professori Jorma Mäntynen NAC Pohdittavat teemat Toimintaympäristö muuttuu alan yleiset trendit ja globaalit ilmiöt Maakuntakaava ja liikennejärjestelmäsuunnitelma
Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016
Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 215 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.216 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
MAPTEN. Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla. Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009. MTT ja VATT
MAPTEN Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009 Jyrki Niemi, Ellen Huan-Niemi & Janne Niemi MTT ja VATT Politiikkavaikutuksia tarkastellaan tutkimuksessa
MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Juho Erkheikki Talousviestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö Sijoitus Invest 2015 11.11.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat
Bisnes ja ilmastonmuutos. EK:n yrityskyselyn tulokset
Bisnes ja ilmastonmuutos EK:n yrityskyselyn tulokset EK:n tutkimustulokset tiivistettynä Kyselyyn vastasi 1.004 työnantajayritystä Vastaajista 22 % oli ilmasto-orientoituneita = Ilmastonmuutos vaikuttaa
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus Asiana Pihvi seminaari 11.10.2012 Tampere Johan Åberg/MTK 12.10.2012 Maatalouspolitiikan muutosvoimat CAP 2020 uudistus Maaseudun kehittämisohjelma Kansallisten tukien
Atria Capital Markets Day ohjelma
Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Miksi Singapore on maailman kilpailukykyisin ja vaurain maa? Oppia ja ojennusta Suomelle
23.5.2016 LJK:n kesäseminaari 2016 Miksi Singapore on maailman kilpailukykyisin ja vaurain maa? Oppia ja ojennusta Suomelle Timo Silén Toimitusjohtaja Innovation Networks Oy Singaporen faktat Pinta-alaltaan
Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet
VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva
Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)
Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet
Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori
Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti
Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board
Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.
Näkymät tulevasta maailmasta
Näkymät tulevasta maailmasta Kehittyvien markkinoiden mahdollisuudet Ilmo Aronen, Rehuraisio Oy Tutkimuspäivät, 22.-23.11.2006, Kuopio sivu 1 Esityksen runko 1. Toimintaympäristön muutos 2. Raision tapa
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus
Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta
Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me
Sikatalouden tulosseminaari 2014
Sikatalouden tulosseminaari 2014 Tampere 4.11.2014 Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Toimintaympäristö ja markkinat jatkuvassa muutoksessa Alkuvuodesta
Johtamisen merkitys tulokseen Miten tukea johtoa? Valtion HR kehittäjien teemapäivä Valtiovarainministeriö 23.9.2013 Paula Aarnio
Johtamisen merkitys tulokseen Miten tukea johtoa? Valtion HR kehittäjien teemapäivä Valtiovarainministeriö 23.9.2013 Paula Aarnio Ahlstrom Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys
ASSESSING STRATEGY DEPLOYMENT IN SERVICE OPERATOR BUSINESS (STRATEGIAN TOIMINNALLISTAMINEN PALVELUOPERAATTORILIIKETOIMINNASSA)
ASSESSING STRATEGY DEPLOYMENT IN SERVICE OPERATOR BUSINESS (STRATEGIAN TOIMINNALLISTAMINEN PALVELUOPERAATTORILIIKETOIMINNASSA) Tekijä: Antti Perttula Valvoja: Erkko Autio Suorituspaikka: Palveluoperaattori
Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu
Vihreämmän ajan kuntaseminaari Päättäjien Aamu Agenda - 9:00-11:00 Kuntakentän haasteet ja niihin vastaaminen tietotekniikan keinoin IT:n ekologinen jalanjälki Virran- ja kustannusten säästö nykyaikaisin
Atria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
Luottamus ja yrittäjän etiikka
Luottamus ja yrittäjän etiikka S E I N Ä J O K I, 2 6. 4. 2 0 1 6 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Pasi Rahikainen Motto alkuun Voi olla eettistä toimintaa ilman luottamusta mutta ei luottamusta ilman