1. Puuppolan päiväkodin esittely, Jaana Olkkonen ja Kaija Lauttamus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Puuppolan päiväkodin esittely, Jaana Olkkonen ja Kaija Lauttamus"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Muistio VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika ti klo Paikka Puuppolan päiväkoti, Takalantie 2 Läsnä Aalto Sanni Naukkarinen Pia Reukauf Kati Tuomisalo Tuire Ahlqvist Tarja, pj. Arnberg Heli, siht. Lauttamus Kaija Olkkonen Jaana Rikama-Koskinen Taina Ruppa Tiina 1. Puuppolan päiväkodin esittely, Jaana Olkkonen ja Kaija Lauttamus Päiväkoti on aloittanut toiminnan syyskuun puolivälissä Aikaisemmin Puuppolan päiväkoti toimi Puuppolan koulun kanssa saman katon alla. Nykyinen kiinteistö on Tommi Mäkisen entinen rallipaja, joka on erilaisin rakeentellisin ratkaisuin muutettu avaraksi, valoisaksi ja toimivaksi päiväkodiksi, johon käyttäjät ovat tyytyväisiä. Piha-alue on laaja ja tilava. Asfaltoitu piha antaa erilaisia ja uusia mahdollisuuksia pihaleikkeihin. Läheistä luontoa ja metsää hyödynnetään retkeilyyn ja ulkoiluun. Vilkasliikenteisen tien läheisyys ei ole aiheuttanut meluhaittaa. Lasten saattoliikenne on sujunut turvallisesti ja vaivattomasti. Päiväkodin virallinen paikkaluku on 96. Lapset jakaantuvat kolmeen ryhmään; Mönkijät, jotka ovat alle 3-vuotiaita, Kartturit ja Mekaanikot, joissa kummassakin on 42 yli 3-vuotista lasta. Kartturit ja Mekaanikot jakaantuvat toiminnallisiin pienryhmiin. Lisäksi päiväkodissa toimii kahtena päivänä viikossa päivähoidon kerhot. Puuppolan päiväkodin esimiesalueeseen kuuluu 11 perhepäivähoitajaa, joista kuusi toimii Puuppolan alueella ja viisi Liinalammilla. Samassa kiinteistössä on myös seurakunnan toimintaa (päivisin perhe- ja lapsikerhot, iltaisin nuorisotoimintaa). Puuppolassa on perinteisesti ollut paljon esiopetusikäisiä. Kokonaismäärästä puolet on pelkässä esiopetuksessa. Yhteistyö koulun kanssa on jatkunut tiiviinä, vaikka nykyisin toimitaan eri kiinteistöissä. Raatilaiset kysyivät, sopiiko kaikki eskarilaiset Puuppolan kouluun. Suurin osa menee Puuppolan kouluun, osa kuljetetaan Tikkakoskelle. 2. Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen muistioon ei ollut kommentoitavaa. Todettiin, että Daisy puhututtaa ja sen toiminnassa on edelleen paljon ongelmia. Ymmärrystä ja luottamusta riittää siihen, että järjestelmää kehitetään ja ongelmiin etsitään ratkaisuja ja korjauksia.

2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 2 3. Palautteen ja arvioinnin mahdollisuudet päivähoidossa Asiakaskyselyt perheiden näkökulmasta Todettiin, että kyselyssä on paljon samoja asioita, joita on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa. Toivottiin, että vanhemmille esiteltäisiin esim. päiväkotikohtaiset kyselyn tulokset. Ehdotettiin myös kyselyn raportin tulosten esittelyä laajemmalle asiakaskokonaisuudelle, ja että nettisivuille laadittaisiin kyselyn trendikäyrä. Toivottiin myös, että vanhemmat saisivat tuloksista jonkinlaisen oman alueen tai päivähoitopaikan yhteenvedon esim. lyhyt numeerinen arvio, kuinka moni on vastannut jne. Raatilaisten mielestä yhteenvetoon ei ole olennaista kirjata yksittäisiä sanallisia palautteita, koska yksittäinen palaute voidaan tulkita koko päiväkotia koskevaksi asiaksi. Kyselyssä voisi olla vaihtoehto, jossa voi nimetä ryhmän/työntekijän, jolle palautetta annetaan. On tärkeää, että kysymykset saataisiin asetettua niin, että kaikki ymmärtävät ne samalla tavalla. Esimerkiksi kysymystä Onko lapsen yksilölliset tarpeet otettu huomioon? voisi tarkentaa niin, että ko. asiat on pitänyt kirjata lapsen vasuun. Mietittiin, voisiko kyselyt laatia, niin että niihin vastataan palveluntarpeen mukaisesti. Kysymysten asettelussa on ollut nähtävissä, että kysymysten laatija/laatijat tuntevat organisaation hyvin. Voisiko kyselyssä olla kohta, johon myös lapsi voisi vastata? Toivottiin myös, että kyselyllä olisi nimi, jolloin se olisi helpompi huomata sähköpostissa. Päivähoitopaikassa voisi olisi kestolimoitukset ilmoitustauluilla muistuttamassa säännöllisistä asiakaskyselyistä. Tuli tietoon, että kysely on tullut vain toisen vanhemman sähköpostiin. Ohjeena on, että kysely lähetetään molempien vanhempien sähköpostiin. Asiakasraadin toiminnan arviointi Arviointiin koettiin halukkuutta. Sovittiin, että ensi syksyn aikana lähetetään arviointikysely raadissa lopettaville, jatkaville ja uusille aloittaville jäsenille. Asiakasraadin sähköpostin ja kaupungin palautejärjestelmän merkityksestä osana varhaiskasvatuspalvelujen palvelujärjestelmää ei keskusteltu. 4. Palvelulinjaukset varhaiskasvatuspalveluissa Raatilaisia kiinnosti, jatkuuko nykyinen tapa järjestää palveluja. Asiakkaat voivat halutessaan käydä ottamassa kantaa palvelulinjauksiin. Kerhotoiminnan maksuttomuus todettiin hyväksi linjaukseksi ja päätökseksi, mutta tiedostettiin myös, vaikuttaako se esimerkiksi ilmoittamattomiin poissaoloihin. 5. Asiakasraadin sähköpostiin tulleet asiat Asiakasraadin sähköpostiin on tullut toimintavuoden aikana asioita, jotka eivät ole varsinaisesti liittyneet asiakasraadin sovittuihin teemoihin. Nyt sähköpostiin tulleet muut asiat on koottu raadin käsiteltäväksi. Perhepäivähoidon työajat Perhepäivähoitajien työaika suunnitellaan koko kaupungissa sovitun jakson mukaisesti. Lasten hoitoajat huomioidaan lapsiryhmiä muodostaessa. Varahoitojärjestelyissä otetaan huomioon lapsen ja perheen näkökulma. Raatilaiset pohtivat, pitäisikö hoitopaikkaa hakiessa rohkaista vanhempia jo alun perin hakemaan hoitopaikkaa päiväkotiin, jos vanhemmilla on tuntuma siitä, että lapsen on vaikeampi sopeutua päiväkodin varahoitoryhmään, koska hän on tottunut toiminaan pienemmässä ryhmässä.

3 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 3 Perhepäivähoidon asioista on keskusteltu myös seuraavissa asiakasraadeissa: lokakuu 2011: ructure/49526_asiakasraati_muistio_ pdf helmikuu 2012: ructure/52241_asiakasraati_muistio_ pdf Päivähoidon välipalat Ehdotettiin, että pyydetään makeisiin välipaloihin liittyviin asioihin vastaus Kylän Kattauksen Hilkka Häkkiseltä. Hei! Kiitos palautteesta! Ruokalistasuunnittelu pohjaa voimassa oleviin ravitsemussuosituksiin. Suositukset löytyvät Lapsi, perhe ja ruoka kirjasta tai Valtion ravitsemisneuvottelukunnan sivuilta.tällä hetkellä suosituksessa on ruokaan lisätyn sokerin suositus alle 10 % energista. Meillä lasketaan ravintoarvot ruokalistalta ( 6 viikon kiertävä ruokalista ), aina listan muuttuessa.tällä hetkellä sokerin osuus on 8,5 % energiasta, eli alle suosituksen. Ruokalistalla on tarjolla kaakaota ym. koska palaute on, että kaikki lapset eivät ole puuron syöjiä ja haluavat myös muita vaihtoehtoja. Tällaisina päivinä on aina puuroa tarjolla alle 3 vuotiaille automaattisesti ja muillakin on mahdollista saada sitä tarjolle ryhmiin ja ruokasaliruokailussa sitä on linjastossa tarjolla. Kylän Kattaus on linjannut, että aamiaispuuroihin ei saa lisätä sokeria, eikä myöskään kanelisokeria. (vain jouluna riisipuuroon).samoin välipalalla on tarjolla puuro vaihtoehto sekä joka aterialla on tarjolla aina rasvaton maito, leipä ja levite. Ruokaleiväksi suositellaan ruisleipää tai näkkileipää. Jokaisella aterialla on myös tarjolla tuoretta kasvista, juuresta tai hedelmää, hampaille purtavaa. Listalla on mehujää, joka liittyy Sapereen olomuotonsa vuoksi.janojuomaksi suosittelen ehdottomasti vettä. Mahdollisuus on valita vähemmän sokeria sisältävä vaihtoehto. Kylän Kattauksen ruokalistalla ei ole tarjolla suklaapuuroa. Kaupungissa on myös yksityisiä päiväkoteja, jotka toteuttavat omia ruokalistojaan. Kylän Kattaus toimittaa kyllä 12:lle yksityiselle päiväkodille lounaan, mutta aamiaisen ja välipalan he valmistavat itse. Odottelemme uusia ravitsemussuosituksia ilmestyväksi lähiaikoina. Ystävällisin terveisin Hilkka Häkkinen Sovittiin kirjattavaksi muistioon, että asiakasraati ei ole linjannut päiväkoteja herkuttomiksi päiväkodeiksi esim. syntymäpäivätarjoiluiden suhteen, vaan jokaisessa päivähoitopaikassa sovitaan omat toimintatavat. Päivähoidon välipaloista ja lasten ravitsemuksesta on keskusteltu myös seuraavissa asiakasraadeissa lokakuu 2011: ructure/49526_asiakasraati_muistio_ pdf syyskuu 2010: ructure/41350_asiakasraati_muistio_ pdf

4 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 4 Päivähoidon toimintaan liittyvät asiat Todettiin, että kiusaaminen ja lasten liikuntakasvatuksen edistäminen päivähoidossa / kotona ovat tärkeitä, monitasoisia ja laajoja asiakokonaisuuksia, jotka otetaan seuraavan toimintakauden asiakasraadin tapaamisten teemoiksi. Toivottiin myös lasten liikuntakasvatukseen liittyvän tutkimuksen tulosten esittelyä. Kiusaaminen on ollut aiheena asiakasraadissa lokakuussa 2010 ructure/42366_asiakasraati_muistio_lokakuu_2010.pdf Niiden perheiden lapset, jotka eivät voi käyttää kunnallisia avoimia varhaiskasvatuspalveluja (kerhot) palvelurahan vuoksi, voivat käyttää esim. järjestöjen ja seurakunnan kerhoja. Palvelurahan maksamisen perusteet yksityisessä ja kunnallisessa perhepäivähoidossa: ructure/61195_palvelurahan_maksaminen_omista_lapsista_ pdf Kyläkouluilla järjestettävä esiopetusta on toteutettu yhdysluokkakokeiluina. Saatujen kokemusten perusteella yhdysluokassa ei välttämättä pystytä takaamaan esiopetuksen opetussuunnitelman toteutumista. Lisäksi ryhmien muodostamisessa esiopetuksen henkilöstön resurssointi pitää olla lainmukainen. Kotikäynteihin ja päivähoidon aloitukseen liittyvistä asioista on keskusteltu asiakasraadissa syyskuussa 2012 ructure/56414_asiakasraati_muistio_ pdf Kotikäynnit perustuvat hyvään päivähoidon aloitukseen, joka on kirjattu Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan: Hyvä alku päivähoidossa Kumppanuus alkaa tutustumisesta. Päivähoidon aloitus toteutetaan perheiden toivomukset huomioon ottaen. Aloituskeskustelun tarkoituksena on antaa perheelle puheenvuoro. Aloituskeskustelu käydään lapsen kotona tai päivähoitopaikassa ennen kuin lapsi ensimmäistä kertaa jää päivähoitopaikkaan. Näin vanhemmille jää aikaa valmistella ja saatella lasta päivähoitoon. Kun kasvattaja on tutustunut perheeseen ennen varsinaista päivähoidon aloitusta, aikuisten välinen hyvä suhde saa lapsen tuntemaan turvallisuutta uudessa tilanteessa. Aloituskeskustelun yhteydessä sovitaan tutustumiskäynneistä. Vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvistä asioista on keskusteltu joulukuussa 2012: ructure/58215_asiakasraati_muistio_ pdf Päivähoidon asiakasmaksujen muuttumista tuntiperusteiseksi käsiteltiin raadin tapaamisessa Tapiolan päiväkodissa ructure/61474_asiakasraati_muistio_ _doc.pdf 6. Asiakasraati toimintavuonna Asiakasraatiin on ilmoittautunut ensi toimintakaudelle 22 jäsentä, 14 aikaisemmin toiminutta jäsentä jatkaa, lisäksi mukaan on tulossa kahdeksan uutta jäsentä. Syyskauden tapaamisten aiheista pyydetään raatilaisilta sähköpostitse

5 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 5 ehdotuksia kesäkuun alussa. Samoin toimitetaan ehdotukset tapaamisten ajankohdista (toiveena esim. kuun vaihde aloittaen elokuun lopussa, tammikuun alku, eri viikonpäivät).

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI. Aika to 1.11.2012 klo 18.00 20.00. Paikka Pappilanvuoren päiväkoti, Koppelonpolku 2

LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI. Aika to 1.11.2012 klo 18.00 20.00. Paikka Pappilanvuoren päiväkoti, Koppelonpolku 2 1 (5) JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika to 1.11.2012 klo 18.00 20.00 Paikka Pappilanvuoren päiväkoti, Koppelonpolku 2 Läsnä Katko Soili Lampinen Taru Lehtinen Elina

Lisätiedot

Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ

Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika torstai 28.4.2016 klo 18.00 20.00 Paikka Kahvila Muisto, Graniittisali (Toivolan piha), Cygnaeuksenkatu 2, 40100 JYVÄS- KYLÄ

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ke 21.4.2010, klo 18.00 20.15 Paikka Läsnä Tikkakosken päiväkoti, Myllylammenkatu 10, Tikkakoski Outi Aarresola Sisko Jääskeläinen

Lisätiedot

Taide- ja kulttuuripäiväkoti Kulmakartano, Kauppakatu 2 / Vaasankatu 8, 40100 JY- VÄSKYLÄ

Taide- ja kulttuuripäiväkoti Kulmakartano, Kauppakatu 2 / Vaasankatu 8, 40100 JY- VÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 8.10.2014 klo 18.00 20.00 Paikka Taide- ja kulttuuripäiväkoti Kulmakartano, Kauppakatu 2 / Vaasankatu 8, 40100 JY- VÄSKYLÄ

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika tiistai 20.1.2015 klo 18.00 20.00. Päiväkoti Touhula, Sievisenmäentie 18, 40420 JYSKÄ

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika tiistai 20.1.2015 klo 18.00 20.00. Päiväkoti Touhula, Sievisenmäentie 18, 40420 JYSKÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika tiistai 20.1.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Päiväkoti Touhula, Sievisenmäentie 18, 40420 JYSKÄ Läsnä Aalto Sanni, poissa Autere Katri,

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Tuusulan kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadunarviointikyselyt pääsääntöisesti kerran vuodessa. Kyselyt ajoittuivat 2013 viikoille 13

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7) JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika to 29.9.2011 klo 18.00 20.10 Paikka Honkaharjun päiväkoti, Honkaharjuntie 10 Läsnä Aalto Sanni Browne Laura Etula Marjaana

Lisätiedot

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityinen varhaiskasvatus Yksityinen varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS alkaen / 20 Tätä sopimusta on tehty 2 kappaletta, toinen vanhemmille/huoltajille ja toinen palveluntuottajalle. 1. LAPSEN TIE- DOT 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti /muu

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) 1. Tutustuminen Haukkamäen päiväkotiin, päiväkodin johtaja Päivi Kaihlajärvi ja lastentarhanopettaja

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) 1. Tutustuminen Haukkamäen päiväkotiin, päiväkodin johtaja Päivi Kaihlajärvi ja lastentarhanopettaja JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ti 22.2.2011 klo 18.00 20.30 Paikka Haukkamäen päiväkoti, Korppumäentie 1, Palokka Läsnä Outi Aarresola Sisko Jääskeläinen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika ma 15.4.2013 klo 18.00 20.00. Paikka Tapiolan päiväkoti, Kalervonkatu 12

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika ma 15.4.2013 klo 18.00 20.00. Paikka Tapiolan päiväkoti, Kalervonkatu 12 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Muistio VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika ma 15.4.2013 klo 18.00 20.00 Paikka Tapiolan päiväkoti, Kalervonkatu 12 Läsnä Autere Katri Katko Soili Kutvonen-Lappi Titta Lampinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Lasten päivähoitopalvelut

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Lasten päivähoitopalvelut JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO Lasten päivähoitopalvelut Lasten päivähoitopalveluiden asiakasraati Aika ti 4.9.2012 klo 18.00 20.00 Paikka Läsnä Halssilan päiväkoti Aalto Sanni Autere Katri Kutvonen-Lappi

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylaw wwstructure/74409_asiakasraati_muistio_20150319.

http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylaw wwstructure/74409_asiakasraati_muistio_20150319. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Muistio VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika maanantai 20.4.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Lutakon Leidi, Schaumanin puistotie 2 A, 40100 Jyväskylä https://maps.google.com/maps?ll=62.244806,25.763483&z=14&t=m&hl=fi&gl=us&mapclien

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut

Päivähoidon asiakasmaksut Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

1. Säynätsalon päiväkodin esittely, päiväkodin johtaja Taru Lahtinen

1. Säynätsalon päiväkodin esittely, päiväkodin johtaja Taru Lahtinen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIALISTA 1 (6) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ke 26.10.2011 klo 18.00 20.00 Paikka Säynätsalon päiväkoti, Sahurinpolku 2 Läsnä Aalto Sanni Malinen Maarit Pihl Anu Tirkkonen

Lisätiedot

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi on päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013

Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013 Aloittaneiden kyselyn ja kaikille vanhemmille suunnatun asiakastyytyväisyyskyselyn raportit 2013 Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013 Keskiarvotaulukko

Lisätiedot

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10. Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 20.4.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Käytiin nimikierros. Vieraana Tuija Hyyrynen Kotouttavasta

Lisätiedot

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI Yleistä Asiakasraati on työntekijöiden ja asiakkaiden yhteinen kehittämisryhmä Raadin tarkoituksena on tuottaa tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia sekä tehdä ehdotuksia, joita

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KELJONKANKAAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2013-2014

KELJONKANKAAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2013-2014 KELJONKANKAAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2013-2014 Varhaiskasvatuspalvelut Keljonkankaan päiväkoti Särkäntie 14 40530 Jyväskylä www.jyvaskyla.fi SISÄLLYS 1. KELJONKANKAAN ALUEEN PÄIVÄHOITOPALVELUT

Lisätiedot

Kotimäen päiväkoti, Sulunperäntie 10, 40800 VAAJAKOSKI

Kotimäen päiväkoti, Sulunperäntie 10, 40800 VAAJAKOSKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO Sivistyksen toimiala Palveluohjausyksikkö VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 28.10.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Kotimäen päiväkoti, Sulunperäntie 10, 40800

Lisätiedot

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde:

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Turvallinen päivähoidon aloitus ja oma hoitajuus -kehittäjäverkosto Tikkalan päiväkodissa 4.2.2010 Paula Korkalainen Pienet päivähoidossa huoli riittävästä turvallisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 30.1.2019 Mikä on parasta eskarissa? Keinuminen 2 Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2019-2020 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

1. Tutustuminen Janakan päiväkotiin, päiväkodin johtaja Pirjo Koskinen

1. Tutustuminen Janakan päiväkotiin, päiväkodin johtaja Pirjo Koskinen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ti 8.6.2010, klo 18.00 20.00 Paikka Läsnä Janakan päiväkoti, Janakantie 6 B, Vaajakoski Outi Aarresola Sisko Jääskeläinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7) JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (7) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ti 4.12.2012 klo 18.00 20.00 Paikka Mannilan päiväkoti, Liinaharjankatu 4-6 Läsnä Aalto Sanni Lampinen Taru Lehtinen Elina

Lisätiedot

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien

Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika maanantai 1.12.2014 klo 18.00 20.00. Keltinmäen päiväkoti, Nääpikäntie 6, 40640 JYVÄSKYLÄ

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika maanantai 1.12.2014 klo 18.00 20.00. Keltinmäen päiväkoti, Nääpikäntie 6, 40640 JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika maanantai 1.12.2014 klo 18.00 20.00 Paikka Keltinmäen päiväkoti, Nääpikäntie 6, 40640 JYVÄSKYLÄ Läsnä Aalto Sanni Autere Katri Casati

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) 1. Nisulan päiväkodin esittely, erityislastentarhanopettaja Eeva-Liisa Peltola

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) 1. Nisulan päiväkodin esittely, erityislastentarhanopettaja Eeva-Liisa Peltola JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ti 8.6.2011 klo 18.00 20.00 Paikka Nisulan päiväkoti, Eeronkatu 5 Läsnä Sisko Jääskeläinen Tiina Kinnunen Kirsi Knuuttila

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE MATTILAN PÄIVÄKOTI TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE 2015-2016 LAPSENNE RYHMÄN NIMI ON RYHMÄSSÄ TYÖSKENTELEVÄT Päiväkodin osoite ja aukioloajat Hirsitie 2 04340 Tuusula Mattilan päiväkoti on avoinna klo 6.15 17.00

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika maanantai klo Mäki-Matin päiväkoti, Löylykatu 5-7, JYVÄSKYLÄ

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika maanantai klo Mäki-Matin päiväkoti, Löylykatu 5-7, JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika maanantai 24.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka Mäki-Matin päiväkoti, Löylykatu 5-7, 40700 JYVÄSKYLÄ Läsnä Aalto Sanni Autere Katri, poissa

Lisätiedot

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa:

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Päiväkotilapset, koululaiset, ikäihmisten kokopäivähoito ja kotipalvelulounas ikäihmisille. Noora Rajamäki Laillistettu

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Aloituskeskustelusta 1 (8)

Aloituskeskustelusta 1 (8) 1 (8) Aloituskeskustelusta Tutustuminen Varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja vanhempien keskinäinen luottamus ja kunnioitus luovat perustan hyvälle kasvatuskumppanuudelle. Kumppanuus alkaa tutustumisesta.

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati. 1. Vaajakosken päiväkodin esittely, Mika Mäntyvaara

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati. 1. Vaajakosken päiväkodin esittely, Mika Mäntyvaara JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Muistio Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasraati Aika Ke 16.1.2013 klo. 18.00-20.00 Paikka Vaajakosken päiväkoti, Harjutie 5 Läsnä Autere Katri Katko Soili Lehtinen Elina Lòpez Elina

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika torstai klo Päiväkoti Amiraali, Äijälänrannantie 5, JYVÄSKYLÄ

VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI. Aika torstai klo Päiväkoti Amiraali, Äijälänrannantie 5, JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika torstai 6.11.2014 klo 18.00 20.00 Paikka Päiväkoti Amiraali, Äijälänrannantie 5, 40520 JYVÄSKYLÄ Läsnä Väisänen Tanja Aalto Sanni,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 8 29.01.2015 50 16.06.2016 Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 KASVOPPI 29.01.2015 8 Äänekosken

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

1. Tutustuminen Kultaniityn päiväkotiin, päiväkodin johtaja Tiina Ruppa

1. Tutustuminen Kultaniityn päiväkotiin, päiväkodin johtaja Tiina Ruppa JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (6) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika ke 20.5.2010, klo 18.00 20.30 Paikka Kultaniityn päiväkoti, Martinpolku 28, Korpilahti Läsnä Sisko Jääskeläinen Petra Loukiainen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) 1. Tutustuminen Myllytuvan päiväkotiin, päiväkodin johtaja Tuula Ollanketo

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) 1. Tutustuminen Myllytuvan päiväkotiin, päiväkodin johtaja Tuula Ollanketo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN ASIAKASRAATI Aika to 24.3.2011 klo 18.00 20.00 Paikka Myllytuvan päiväkoti Läsnä Sisko Jääskeläinen Päivi Polvi Tiina Rauhamäki Viktoria Räty

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014

Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ajankohtaista ruokapalvelusta / Säästötoimenpiteet ja niiden vaikutus Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 17.11.2014 Ruokapalvelun Ruokapalvelun taloudelliseen tilanteeseen johtaneita syitä ja toimenpiteitä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

2. Päivähoidon ja neuvolan asiakasraatien esittäytyminen ja odotukset yhteiselle tapaamiselle

2. Päivähoidon ja neuvolan asiakasraatien esittäytyminen ja odotukset yhteiselle tapaamiselle JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN JA NEUVOLAN ASIAKASRAATI Aika ke 18.5.2011 klo 18.00 20.00 Paikka Kypärämäen päiväkoti, Erämiehenkatu 6 Läsnä Päivähoidon asiakasraati Taru

Lisätiedot

Päivitetty Rauman normaalikoulu

Päivitetty Rauman normaalikoulu Laadun kehittäminen arvioinnin perusteella: Seurannan ja arvioinnin tavoitteena on löytää kehittämiskohteet Kehittämistoimet suunnitellaan Toteuttamisen toimenpiteistä ja ajankohdasta sovitaan Kunkin osa-alueen

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Asiakasraadin arviointi syksyllä asiakasraadin kyselyn tulokset syksy 2013

Asiakasraadin arviointi syksyllä asiakasraadin kyselyn tulokset syksy 2013 Asiakasraadin arviointi syksyllä 2013 - asiakasraadin kyselyn tulokset syksy 2013 1. Olen ollut päivähoidon asiakasraadin jäsenenä 2. Mistä sait ensimmäisenä tietoa asiakasraadin toiminnasta? Mikä innosti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely 2017 17.04.2018 Kysely toteutettiin 6.11-2017-10.01.2018 välisenä aikana Kyselyn avulla pyritään laadun varmistamiseen ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999 NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,

Lisätiedot

Oulun kaupungin päivähoidon. http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/

Oulun kaupungin päivähoidon. http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/ Oulun kaupungin päivähoidon ALAKÖÖKI 2004- http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/ H.Makkonen Alaköökin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa elämyksellistä toimintaa päivähoitoyksiköille

Lisätiedot

http://kartta.jkl.fi/web/default.aspx?layers=opaskartta&cp=6898549,485420&z=2&title=keljo nkankaan%20p%c3%a4iv%c3%a4koti&language=fin

http://kartta.jkl.fi/web/default.aspx?layers=opaskartta&cp=6898549,485420&z=2&title=keljo nkankaan%20p%c3%a4iv%c3%a4koti&language=fin JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUISTIO 1 (9) VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASRAATI Aika maanantai 18.1.2016 klo 18.00 20.00 Paikka Keljonkankaan päiväkoti, Särkäntie 14, 40530 JYVÄSKYLÄ http://kartta.jkl.fi/web/default.aspx?layers=opaskartta&cp=6898549,485420&z=2&title=keljo

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot