ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Riitta-Liisa Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu osittainen hoitoraha korotetaan nykyisestä 63,07 eurosta 70 euroon kalenterikuukaudelta ja oikeus osittaiseen hoitorahaan laajennetaan koskemaan perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuoden opetukseen osallistuvan lapsen vanhempia. Vanhemmalla olisi oikeus osittaiseen hoitorahaan myös silloin, kun lapsi osallistuu varsinaisen koulun aloittamista edeltävänä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ lukuvuotena oppivelvollisena esiopetukseen. Lisäksi ehdotetaan, että osittaista hoitorahaa olisi mahdollista maksaa molemmille vanhemmille, vaikka heidän osittainen hoitovapaansa ajoittuisikin samalle kalenterijaksolle. Esitys liittyy valtion vuoden 2004 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Osa laista on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja osa laista PERUSTELUT 1. Nykytila Osittainen hoitovapaa on yksi keino sovittaa työaikajärjestelyin työ- ja perhe-elämän vaatimuksia. Sitä koskevat säännökset ovat työsopimuslain (55/2001) 4 luvun 4 :ssä. Osittaisen hoitovapaan ajalta alle kolmevuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla on oikeus saada lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) 13 :n mukaista osittaista hoitorahaa. Osittaisella hoitovapaalla tarkoitetaan vuorokautisen tai viikoittaisen työajan lyhennyksenä toteutettavaa hoitovapaata. Osittaista hoitovapaata on oikeus saada, kun hakija on ollut vähintään 12 kuukautta saman työnantajan palveluksessa viimeisen 24 kuukauden aikana. Osittainen hoitovapaa annetaan lyhentämällä vuorokautinen työaika kuudeksi tunniksi. Jos työaika on järjestetty keskimääräiseksi, se tulee lyhentää keskimäärin 30 tunniksi viikossa. Osittaista hoitovapaata voi saada sen kalenterivuoden loppuun, jona lapsi aloittaa peruskoulun. Osittainen hoitovapaa edellyttää työntekijän ja työnantajan välistä sopimusta. Työntekijällä ei ole subjektiivista oikeutta lyhentää työaikaansa osittaista hoitovapaata koskevien säännösten nojalla. Toisaalta työnantaja voi kieltäytyä sopimasta vapaasta tai antamasta sitä vain, jos vapaasta aiheutuu työpaikan tuotanto- tai palvelutoiminnalle vakavaa haittaa, jota ei voida välttää kohtuullisilla työn järjestelyillä. Lapsen kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n mukaan virka- tai työsuhteessa olevalla Suomessa tosiasiallisesti asuvalla alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia, on oikeus saada osittaista hoitorahaa. Osittaista hoitorahaa ei makseta, kun lapsen vanhempi tai muu huoltaja itse hoitaa lasta saaden kotihoidon tukea
2 2 Osittaista hoitorahaa ei makseta ajalta, jolta perheellä on oikeus saada äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa. Jos perheellä ei ole oikeutta äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan taikka osittaiseen vanhempainrahaan, tukea ei kuitenkaan makseta ennen kuin sairausvakuutuslain (364/1963) mukainen edellä tarkoitettu aika on päättynyt. Tukea ei myöskään makseta erityisäitiysrahan maksamisajalta. Osittainen hoitoraha on kalenterikuukaudessa 63,07 euroa. Tukeen on oikeutettu ainoastaan toinen lapsen vanhemmista tai yksi lapsen muu huoltaja. Tuki on maksettu sille vanhemmalle, joka lasta pääasiallisesti hoitaa. Jos molemmat vanhemmat hoitavat lasta, he voivat käytännössä valita, kummalle tuki maksetaan, tai jaksottaa tuen maksamisen vuorotellen kummallekin vanhemmalle. Kunakin kuukautena voi kuitenkin olla vain yksi tuen saaja. Osittaisen hoitorahan rahoitus jakautuu nykyisin valtion ja kuntien kesken. Tämän hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä on tullut esille, että perheille kohdentuvan kunnallisen palvelutarjonnan laajentuessa on tarve arvioida uudelleen työajan lyhennyksenä toteutettavan hoitovapaan tarkoituksenmukaisin rahoitustapa. Asiaan ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä mahdollista ottaa kantaa. 2. Ehdotetut muutokset Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelman mukaan työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseksi osittaista hoitorahaa korotetaan. Osittaista hoitorahaa ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä 63,07 eurosta 70 euroon kalenterikuukaudessa vuoden 2004 alusta lukien (lapsen kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n 4 momentti). Tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä osapuolet sopivat kolmikantaisen työryhmän asettamisesta kehittämään osittaista hoitovapaata, jotta työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen helpottuisi. Työministeriö asetti työryhmän 2 päivänä helmikuuta Siinä olivat edustettuina työministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Kansaneläkelaitos sekä kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt. Työryhmä ehdotti työsopimuslakia muutettavaksi siten, että työntekijälle tulee oikeus osittaiseen hoitovapaaseen siihen saakka, kun lapsen toinen lukuvuosi perusopetuksessa päättyy. Työryhmän esitykseen perustuva hallituksen esitys (HE 22/2003 vp) annettiin eduskunnalle 6 päivänä kesäkuuta Osittaisen hoitovapaan laajentamisen lisäksi on tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä sovittu laadittavaksi esitys osittaisen hoitorahan maksamisen laajentamiseksi koskemaan perusopetuksen aloittavan lapsen huoltajia lapsen kahden ensimmäisen lukuvuoden ajan. Sama esitys sisältyy myös hallituksen ohjelmaan. Oppivelvollisuus alkaa tavallisesti sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus voi alkaa poikkeuksellisesti jo vuotta tätä aiemmin, jos lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei ilmeisesti saavuteta yhdeksässä vuodessa (perusopetuslain, 628,1998, 25 :n 2 momentti). Toisaalta perusopetuslain 27 :n nojalla lapsella on oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin, jos psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella todetaan, että lapsella ei vielä seitsemänvuotiaana ole riittäviä edellytyksiä aloittaa koulunkäyntiä. Perusopetuslain 26a :n mukaan pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella ja sellaisella lapsella, joka aloittaa perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin, on oikeus saada esiopetusta myös oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Työministeriön asettamassa työryhmässä oltiin yksimielisiä siitä, että oikeus osittaiseen hoitorahaan tulisi olla myös vanhemmilla, joiden lapsi on pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä tai on saanut koululykkäystä, ja osallistuu ennen varsinaisen perusopetuksen aloittamista oppivelvollisena esiopetukseen. Lapsen kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikeus osittaiseen hoitorahaan laajennetaan koskemaan myös perusopetuksen ensimmäisen ja toisen lukuvuoden aikaa. Vanhemmalla olisi oikeus osittaiseen hoitorahaan myös silloin, kun lapsi osallistuu varsinaisen koulun aloittamista edeltävänä lukuvuotena oppivelvollisena esi-
3 3 opetukseen perusopetuslain 26a :n mukaisesti. Osittaisen hoitovapaaoikeuden laajennusta valmistellut työryhmä esitti myös selkiytettäväksi periaatetta, jonka mukaan molempien vanhempien hoitovapaajaksot voivat ajoittua samalle kalenterijaksolle, mikäli vanhemmat eivät ole yhtä aikaa hoitovapaalla. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan lapsen kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :ään lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan osittaista hoitorahaa olisi mahdollista maksaa molemmille vanhemmille tai muille huoltajille, vaikka heidän osittainen hoitovapaansa ajoittuisikin samalle kalenterijaksolle. Edellytyksenä olisi, että he eivät pidä työsopimuslain 4 luvun 4 :ssä tarkoitettua osittaista hoitovapaata yhtäaikaisesti. Vanhemmat voivat siten käyttää osittaista hoitovapaata esimerkiksi niin, että saman kalenterijakson aikana toinen vanhemmista hoitaa lasta aamupäivisin ja toinen iltapäivisin. Tällöin perheen ei tarvitsisi järjestää lapselle hoitopaikkaa. Ehdotetun muutoksen johdosta lapsen kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n 4 momentista ehdotetaan poistettavaksi toinen virke, jonka mukaan tukeen on tällä hetkellä oikeutettu ainoastaan toinen lapsen vanhemmista tai yksi lapsen muu huoltaja. 3. Esityksen vaikutukset 3.1. Julkistaloudelliset vaikutukset Vuonna 2002 osittaista hoitorahaa sai keskimäärin työaikaansa lapsen hoidon vuoksi lyhentänyttä huoltajaa, jolloin kokonaismenot olivat vuositasolla euroa. Osittaisen hoitorahan korottaminen 6,93 eurolla nykyisestä 63,07 eurosta 70 euroon kalenterikuukaudessa lisää kuntien kustannuksia eurolla, mistä valtionosuus on euroa. On arvioitu, että noin 10 prosenttia perusopetuksen ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden tai sitä ennen oppivelvollisena esiopetukseen osallistuvien lasten vanhemmista käyttäisi oikeuttaan osittaiseen hoitovapaaseen. Kuntien lisäkustannukset olisivat siten vuositasolla euroa, mistä valtionosuus on euroa. Laajennettu oikeus osittaiseen hoitorahaan ehdotetaan tulevaksi voimaan elokuun 1 päivänä Vuonna 2004 kuntien menot lisääntyisivät euroa, josta valtionosuus (31,89 %) olisi euroa. Yhteensä lainmuutoksen aiheuttamat kustannukset kunnille vuonna 2004 ovat euroa, mistä valtionosuus (31,89 %) on euroa Vaikutukset perheiden asemaan Esityksen tarkoituksena on tukea pienten lasten vanhempia heidän joutuessaan yhteen sovittamaan perhe- ja työelämän vaatimuksia. Työsopimuslakiin ehdotetun muutoksen mukaisen, laajennetun osittaisen hoitovapaaoikeuden tavoitteena on, että kumpikin vanhemmista voi omalta osaltaan kantaa vastuuta lapsen hoitamisesta ja kuitenkin osallistua työelämään. Järjestely mahdollistaa sen, että lapsi voi olla kokoaikaisesti omien vanhempiensa hoidossa. Laajamittaisesti toteutuessaan järjestely myös parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä. Laajennetun hoitovapaaoikeuden käytön tueksi on syytä laajentaa oikeutta osittaiseen hoitorahaan. Esitysten tavoitteena on muun muassa antaa perheille vaihtoehtoja järjestää pienen koululaisen hoito kouluajan ulkopuolella. 4. Asian valmistelu Esitys perustuu työmarkkinakeskusjärjestöjen vuosille tekemään tulopoliittiseen sopimukseen. Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelun yhteydessä on kuultu Suomen Kuntaliiton ja Kansaneläkelaitoksen edustajia. Esityksestä on käyty kuntalain 8 :n 3 momentin mukainen neuvottelu. 5. Voimaantulo Osittaisen hoitorahan määrää koskeva 13 :n 4 momentti ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Oikeutta osittaiseen hoitorahaan koskevat 13 :n 1 ja
4 4 5 momentti ehdotetaan tuleviksi voimaan Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
5 5 Lakiehdotus Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1128/1996) 13 :n 1 ja 4 momentti, sellaisena kuin niistä on 4 momentti laissa 562/2000, sekä lisätään 13 :ään, sellaisena kuin se on osaksi mainitussa laissa 562/2000 ja laissa 1078/2002, uusi 5 momentti seuraavasti: 13 Osittainen hoitoraha Virka- tai työsuhteessa olevalla Suomessa tosiasiallisesti asuvalla alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia, on oikeus saada osittaista hoitorahaa. Lapsen vanhemmalla tai huoltajalla on oikeus osittaiseen hoitorahaan samoin edellytyksin myös silloin, kun lapsi osallistuu perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuoden opetukseen, tai kun lapsi osallistuu oppivelvollisuuskoulun aloittamista edeltävänä lukuvuotena oppivelvollisena esiopetukseen. Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003 Osittainen hoitoraha on 70 euroa kalenterikuukaudessa. Molemmilla vanhemmilla tai huoltajilla on oikeus saada osittaista hoitorahaa saman kalenterijakson ajalta, edellyttäen, että he eivät pidä työsopimuslain (55/2001) 4 luvun 4 :ssä tarkoitettua osittaista hoitovapaata yhtäaikaisesti. Tämä laki tulee voimaan siten, että 13 :n 4 momentti tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja 13 :n 1 ja 5 momentti Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
6 6 Liite Rinnakkaisteksti Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1128/1996) 13 :n 1 ja 4 momentti, sellaisena kuin niistä on 4 momentti laissa 562/2000, sekä lisätään 13 :ään, sellaisena kuin se on osaksi mainitussa laissa 562/2000 ja laissa 1078/2002, uusi 5 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 13 Osittainen hoitoraha Virka- tai työsuhteessa olevalla Suomessa tosiasiallisesti asuvalla alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia, on oikeus saada osittaista hoitorahaa. Osittainen hoitoraha on kalenterikuukaudessa 63,07 euroa. Tukeen on oikeutettu ainoastaan toinen lapsen vanhemmista tai yksi lapsen muu huoltaja. 13 Osittainen hoitoraha Virka- tai työsuhteessa olevalla Suomessa tosiasiallisesti asuvalla alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia, on oikeus saada osittaista hoitorahaa. Lapsen vanhemmalla tai huoltajalla on oikeus osittaiseen hoitorahaan samoin edellytyksin myös silloin, kun lapsi osallistuu perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuoden opetukseen, tai kun lapsi osallistuu oppivelvollisuuskoulun aloittamista edeltävänä lukuvuotena oppivelvollisena esiopetukseen. Osittainen hoitoraha on 70 euroa kalenterikuukaudessa. Molemmilla vanhemmilla tai huoltajilla on oikeus saada osittaista hoitorahaa saman kalenterijakson ajalta, edellyttäen, että he eivät pidä työsopimuslain (55/2001) 4 luvun 4 :ssä tarkoitettua osittaista hoitovapaata yhtäaikaisesti.
7 Voimassa oleva laki Ehdotus Tämä laki tulee voimaan siten, että 13 :n 4 momentti tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja 13 :n 1 ja 5 momentti Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 7
HE 157/2009 vp. 1. Nykytila
HE 157/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
HE 168/2006 vp. 1. Nykytila
HE 168/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta
HE 53/2000 vp YLEISPERUSTELUT
HE 53/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lasten kotihoidon ja
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.
HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain
HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
1992 vp- HE 173. Osittainen kotihoidon tuki
1992 vp- HE 173 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain ja lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n väliaikaisesta
HE 129/2013 vp. Osittaisen hoitorahan saantiedellytykset kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia siten, että alle kolmevuotiaan
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten Osittaisen hoitorahan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
1990 vp. - HE n:o 77. Hallituksen esitys Eduskunnalle työsopimuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 77 Hallituksen esitys Eduskunnalle työsopimuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esityksessä ehdotetaan laajennettavaksi pienten lasten vanhempien mahdollisuutta
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp -- lie 211 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp -- lie 211 Flallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n väliaikaisesta muuttamisesta ja lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta
Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti
EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 3 :n 2 momentin ja 5 :n 1 momentin muuttamisesta Esityksessä
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
HE 137/2006 vp. 1. Nykytila
HE 137/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla
HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta
HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit
Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Jenni Kellokumpu Marraskuu 217 Talouspolitiikka Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Tämän keskustelualoitteen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison
HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä
Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.
Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
osittaisen hoitovapaan käyttöön
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 4 luvun 4 :n ja merimieslain 32 b :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sekä työsopimuslain että merimieslain osittaista hoitovapaata
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
HE 131/2009 vp. tulisi 36 arkipäivää eli noin kuusi viikkoa.
HE 131/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun 10 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi. Isän oikeutta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp Hallituksen esitys vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vanhempainpäivärahoja
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Asumislisän myöntämisessä ehvioesitykseen ja on
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (8) 875 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HEL 2013-010486 T 03 00 00 Päätös päätti
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että sosiaalivakuutuslautakunnat
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta
HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 144/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 59/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuollon
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LUONNOS 10.9.2015. Luonnos hallituksen esitykseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1 LUONNOS 10.9.2015 Luonnos hallituksen esitykseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain yksityisen hoidon tuen
HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi