RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI"

Transkriptio

1 RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI KIISTAKIRJOITUKSIA MARKKINOINNISTA TALENTUM HELSINKI

2 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja Riku Vassinen ISBN ISBN (sähkökirja) Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti Kariston Kirjapaino Oy 2011 Hämeenlinna Palaute kirjasta:

3 ALKUSELITYKSET Tämä kädessäsi oleva teos alkoi välityönä. Edellisen kirjani, paljon myyneen ja palkintoja rohmunneen Digitaalisen jalanjäljen jatko-osasta olin saanut kirjoitettua jo yli puolet, mutta jokin kanitti vastaan. Olin kurkkuani myöten täynnä sosiaalista mediaa, markkinointia ja muutakin jargonin täyteistä viisas telua. Pakenin kirjoittamisen blokkia vinyyli levyjen ja maani sen urheilun pariin. Eli niiden asioiden pariin, joista oikeasti diggaan ja joilla on oikeasti merkitystä. Kirjoitin kuitenkin koko ajan. Kuten olen tehnyt joka tiistai viimeisen neljän vuoden ajan: Markkinointi&Mainonnan blogiin. Olen kirjoittanut Markkinointi&Mainontaan blogia pidempään kuin olen ollut missään työpaikassa. Se on vain piirun verran lyhyempi aika kuin mitä pisimpään jatkunut parisuhteeni on kestänyt. Aamujoogassakin aloin käydä vasta hieman myöhem min. Eli jo pitkähkö yhteinen taipaleeni Mömmön blogin kanssa luo vahvan tunnesiteen teksteihin. On kunnia-asia kirjoittaa joka viikko jotain kiinnostavaa. Tai ainakin yrittää sitä. Joka viikko. Joka viikko minulla on edessäni tyhjä paperi. Joka viikko vuoda tan sydänvertani tuolle tyhjänä hohkaavalle paperille, yleisimmin maanantaiöisin. Joka viikko epäröin painaa send-nappulaa. Joka viikko käyn epätoivoisesti erilaisia skenaarioita läpi. Joka viikko mietin, mihin tämä maailma on menossa. Mitä ihmiset tästäkin tekstistä ajattelevat? Ja 15

4 mitä he kommentoivat? Joka viikko asetan itseni ja ajatukseni julkiseksi ampumatauluksi. Yhtään maanantai-illan tuskaista hetkeä en vaihtaisi pois. Jossain vaiheessa kirjoittajan blokkiani aloin sitten käydä läpi näitä vanhoja blogitekstejäni. Hain joko inspiraatiota tai velloin epämääräisessä nostalgian puuskassa. Pääsääntöisesti varmaan yritin keksiä tapoja vältellä ahdistavaa kirjoitustyötä. Ilahduin suuresti osan blogitekstieni ajattomuudesta ja punastelin joitain kärkkäitä mielipiteitäni. Olin silti vahvasti ylpeä jokaisesta tekstistä. Paitsi niistä, joista en ollut. Jossain vaiheessa myös välähti ajatus: Mitä jos kokoaisin neljän vuoden aikana tehdyistä teksteistä kokoelman? Kustantajan mielestä se oli mahtava idea. Käydessäni tekstejä läpi löysin paljon yhteisiä teemoja ja aiheiden näennäisestä poukkoilevuudesta myös selkeän punaisen langan. Vietin kesälomani muokaten alun perin nettiin julkaistuja tekstejä kirjaan sopivaan muotoon. Se oli yllättävän aikaavievää mutta toisaalta myös yllättävän helppoa. Vaikka mielipiteeni monista asioista on saattanut hieman elää, on pohjavire sama. Kaikista kirjoituksista tulee vahvasti esiin se, mihin uskon ja mitä pidän tärkeänä. Blogi on nimittäin kirjoittamisen raadollisimpia taistelutantereita. Joudut argumentoimaan selvästi, johdonmukaisesti ja tiiviisti. Sen jälkeen altistut lähes reaaliaikaiselle kritiikille ja usein hyvin kärkkääseenkin, suoraan sinuun kohdistuvaan arvosteluun. Se tuntuu joka kerta yhtä ahdistavalta mutta toki myös kiihottavalta. Blogi on keskustelua laajan joukon ihmisiä kanssa, joista ei välttämättä tiedä, keitä he ovat ja mitä he ovat mieltä. Aina heiltä voi kuitenkin oppia. Siksi nämä tekstit, joita kohta tulet lukemaan, eivät ole blogeja. Ne ovat mani festeja blogin ja kolumnin rajamaastossa: blogumneja. Tekstit on myös muotonsa puolesta tuotu fyysiseen kirjaan, mutta blogien tuoreus on haluttu säilyttää. Sen takia teksti, jota luet, ei ole jäykkää jargonia. Omalla nimellään kirjoittava on väkisinkin jollain tavalla narsisti. Seuraan maanisesti blogini lukijamääriä, kommentteja ja Facebook- 16

5 tykkäyksiä. Ja miksen seuraisi? Näyttäkää minulle bloggaaja, jota ei kiinnosta bloginsa lukijamäärät, niin näytän teille joko valehtelijan tai muuten vaan luuserin. En todellakaan kirjoita itselleni, vaan juuri sinulle, lukija. Kirjoittaja tietää omat mieli piteensä ja joutuu valitettavasti elämään niiden kanssa joka päivä. Blogini on asiakaslähtöinen siinä mielessä, että mietin aina, miten voisin saada mahdollisimman paljon lukijoita. Mikä teitä kiinnostaa, kiihottaa tai kutkuttaa. Enkä aio kirjankaan suhteen tyytyä vähään. Haluaisin, että kädessä pitelemäsi kirja olisi oppikirjana ala-asteelta tohtoriopintoihin asti, sillä nämä ovat omasta mielestäni maailman tärkeimpiä asioita. Ehkä elämän tärkeimpiä kysymyksiä. Lukijat tietysti päättävät asian oikean laidan viime kädessä. Tämän takia et pitele kädessäsi välityötä, vaan tärkeintä elämäntyötäni. Tämän kirjan teksteissä olen joutunut kiteyttämään asiani niin tiiviisti ja terävästi kuin mahdollista. Mikäli on mahdollisuus kirjoittaa tuhansille ihmisille viikottain, niin silloin kannattaa kirjoittaa asioista, joihin suhtautuu intohimoisesti. Ja kirjoittaa niistä intohimoisesti. Näin olen tehnyt. Vaikka tässä kirjassa käsitellään niin aiheita Angry Birdseistä supersankareihin kuin henkilöitä Charles Barkleysta Renny Harliniin (joihin en mihinkään suhtaudu intohimoisesti, en ainakaan myönnä suhtautuvani), on punainen lanka ainakin itselleni selvä. Uskon markkinointiin: vilpittömästi ja vailla sarkasmin häivää. Ylpeydellä ja pää pystyssä. Itse teksteissä sarkasmia saattaa toki olla enemmänkin kuin häivä. Joidenkin tuntema Isaac Newton sanoi, että mikäli hän näkee pidemmälle kuin muut, johtuu se siitä, että hän seisoo jättiläisten harteilla. Nämä tekstit eivät olisi syntyneet ilman työkavereitani, yhteistyökumppaneitani ja asiakkaitani niin MySpacessa, TBWA:ssa ja N2:ssa. Eikä ilman rakkaita ystäviäni Hyvin käältä, Kauppakorkeakoulusta, Stadin ulkokoriskentiltä ja dj-kopeista. Eivätkä tietenkään ilman perhettäni ja suurinta tukijaani. Kiitoksia teille. En ole ainoas- 17

6 taan seisonut jättiläisten harteilla vaan matkannut lukemattomien jättiläisten reppuselässä. Olen varastanut kaikki parhaat ideanne kerätäkseni häikäilemättömästi lisää klikkejä. Erityiskiitos vielä Talentumille (erityisesti aivan mahtavalle kustannustoimittajalleni Hanna Virusmäelle sekä Heikille ja Petrelle) sekä Markkinointi&Mainontalehdelle, jolle olen vuosien saatossa tuonut blogeillani helvetisti uusia lukijoita uskomattoman huokealla hinnalla. Lisäksi kiitos Basson porukalle, kun sain kolumnini mukaan kirjaan.ja suurin kiitos vielä sinulle, lukija. Toivottavasti nautitte näistä kirjan teksteistä tai ainakin vedätte kunnolla porot nokkaan. Töölössä Riku Vassinen 18

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI

RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI RIKU VASSINEN MOCCALATTEHIPSTERI KIISTAKIRJOITUKSIA MARKKINOINNISTA TALENTUM HELSINKI Copyright 2011 Talentum Media Oy ja Riku Vassinen ISBN 978-952-14-1761-0 ISBN 978-952-14-1762-7 (sähkökirja) Ulkoasu:

Lisätiedot

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet JARI JUSLÉN NETTI mullistaa markkinoinnin Hyödynnä uudet mahdollisuudet TALENTUM 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Riikka Rajapuro Taitto: Lapine Oy ISBN

Lisätiedot

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen ISBN: 978-952-14-1731-3 ISBN: 978-952-14-1732-0 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Prologi Blogi voidaan määritellä verkkosivustoksi, johon yksi ihminen tai tietty ryhmä tuottaa ajankohtaista sisältöä. Blogi mahdollistaa omien ajatusten

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

JOHTAJAN ILO JA TUSKA

JOHTAJAN ILO JA TUSKA Olavi Toivola JOHTAJAN ILO JA TUSKA KOKEMUS OPETTAA Talentum Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1461-9 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

HALLITUS JA MARKKINOINTI

HALLITUS JA MARKKINOINTI Leena Paananen HALLITUS JA MARKKINOINTI TALENTUM 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lauri Karmila Taitto: Lapine Oy ISSN 1796-1130 ISBN 978-952-14-1422-0 Kariston

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä.

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. TUNNELMAMUOTOILU Marjo Rantanen Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. Talentum Pro Helsinki 2016 Talentum Media Oy ja Marjo Rantanen Kansi: Marjo Rantanen ja Ile s Workshop, Ile Suni Taitto:

Lisätiedot

Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012

Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012 MEMEgroup Oy Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012 1 www.memegroup.net Kouluttajan esittely Viestintäkonsultti, yritysvalmentaja Kristiina Pääkkönen

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS

Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1503-6 Kariston

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Riitta Hyppänen Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Parhaat käytännöt kymmenen vuoden ajalta Talentum Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kustantaja: Talentum

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

ANNE KALLIOMÄKI TARINALLISTAMINEN. Palvelukokemuksen punainen lanka

ANNE KALLIOMÄKI TARINALLISTAMINEN. Palvelukokemuksen punainen lanka ANNE KALLIOMÄKI TARINALLISTAMINEN Palvelukokemuksen punainen lanka TALENTUM 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Anne Kalliomäki ISBN: 978-952-14-2045-0 ISBN: 978-952-14-2046-7 (sähkökirja) Kansi:

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi

Lisätiedot

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta 1 Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta Blogi on yhden tai useamman kirjoittajan verkkosivu tai -sivusto, jonka kautta voidaan julkaista omia kirjoituksia perinteisten julkaisukanavien

Lisätiedot

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet JARI JUSLÉN NETTI mullistaa markkinoinnin Hyödynnä uudet mahdollisuudet TALENTUM 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Riikka Rajapuro Taitto: Lapine Oy ISBN

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

Wikittelyä ja viestintää. Case Eläketurvakeskus. Tietopäivät 3.6.2009. Sannamari Ollikkala verkkopalvelusuunnittelija, Eläketurvakeskus

Wikittelyä ja viestintää. Case Eläketurvakeskus. Tietopäivät 3.6.2009. Sannamari Ollikkala verkkopalvelusuunnittelija, Eläketurvakeskus Wikittelyä ja viestintää Intranet tietojohtamisen välineenä Case Eläketurvakeskus Tietopäivät 3.6.2009 Sannamari Ollikkala verkkopalvelusuunnittelija, Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska.

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska. Ryhmätyöt Merimiestatuoinnit OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori 1 Ryhmä 1 Olette saaneet käteenne noin 10 tatuointikuvaa. Tatuointikuvat ovat kuvia, joita

Lisätiedot

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja

Lisätiedot

WordPress-blogin perustaminen

WordPress-blogin perustaminen WordPress-blogin perustaminen Mene osoitteeseen http://wordpress.com/ ja luo itsellesi tili. Tilin luomiseen tarvitset seuraavat tiedot: sähköpostiosoitteen, käyttäjätunnuksen ja salasanan. Klikattuasi

Lisätiedot

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Arto Hiltunen Kansi: Janne Harju Kannen kuva: Antti Mannermaa Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Kalevi Hellman Satu Värilä ARVOKAS ASIAKAS ASIAKASPÄÄOMAN, ASIAKASKANNATTAVUUDEN JA ASIAKASRISKIEN JOHTAMINEN

Kalevi Hellman Satu Värilä ARVOKAS ASIAKAS ASIAKASPÄÄOMAN, ASIAKASKANNATTAVUUDEN JA ASIAKASRISKIEN JOHTAMINEN Kalevi Hellman Satu Värilä ARVOKAS ASIAKAS ASIAKASPÄÄOMAN, ASIAKASKANNATTAVUUDEN JA ASIAKASRISKIEN JOHTAMINEN TALENTUM 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja Kalevi Hellman, Satu Värilä Kustantaja: Talentum

Lisätiedot

Sosiaalinen media Valion viestinnässä

Sosiaalinen media Valion viestinnässä Sosiaalinen media Valion viestinnässä Pia Kontunen, viestintäjohtaja 28.3.2011 Sosiaalinen media uudistaa liiketoimintaa Esityksen sisältö Pia Kontunen Minkälainen yritys on Valio ja mitä se haluaa viestiä?

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen. Aalto-yliopisto Kielikeskus Inkeri Lehtimaja, Tiina Airaksinen Opinnäytetyön kirjoitusprosessi Kandidaatintyön kieliasun tulee vastata tieteellisen tekstin vaatimuksia ja noudattaa opinnäytetyölle tyypillisiä

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki Aloitetaan ongelmista 1 Aloitetaan ongelmista SHINee, X Japan, New Boyz, suicide silence, Seikima-II, Spread Beaver,

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI

Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI Talentum Helsinki 2011 Kimmo Herranen ja Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-1650-7 Kansi: Outi Pallari Taitto: Maria Mitrunen Kuvat:

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Outi Pallari Cd-rom-levykkeen

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Opas 5 SALAISUUTTA. Bloggaajille I L M A I N E N O P A S

Opas 5 SALAISUUTTA. Bloggaajille I L M A I N E N O P A S Opas 5 SALAISUUTTA AFFILIATE- MARKKINOINTIIN I L M A I N E N O P A S Bloggaajille Paras asia mitä seuraa, kun rakennat passiivisen tulonlähteen, on ehdottomasti VAPAUS. Et pysty laittamaan vapaudelle hintalappua.

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ HYVINVOINTIA TYÖSTÄ PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt TIETOSANOMA HELSINKI Tietosanoma Oy ja kirjoittajat ISBN 978-951-885-367-4 KL 36.13

Lisätiedot

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi GURU- A n t t i Ap u n e n J a r i Pa r a n t a i n e n Markkinointi TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kirjan kansi: Antti Apunen, Jari

Lisätiedot

Justin Carmackin mukana sadan sukelluksen matkalla

Justin Carmackin mukana sadan sukelluksen matkalla Justin Carmackin mukana sadan sukelluksen matkalla Justin Carmack on sukellusopas ja maailmanmatkaaja, joka on ottanut tavoitteekseen sukeltaa sadassa maailman parhaassa sukelluskohteessa. Samalla hän

Lisätiedot