Akvaario 1 Mistä hoiva-alan tulevaisuuden työntekijät ja miten? Työllistämisen ja rekrytoimisen malleja etsimässä.
|
|
- Emma Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Akvaario 1 Mistä hoiva-alan tulevaisuuden työntekijät ja miten? Työllistämisen ja rekrytoimisen malleja etsimässä. Onko tilaa? Onko tilausta? -dialogifoorumi Sokos Hotell Lappee, Lappeenranta 1
2 Lähtötilanne Espoossa jo tällä hetkellä hyvin akuutti tilanne hoitoalan henkilöstöpulan osalta Suurimmassa osassa eri yksiköitä merkittävä osa vakansseista täyttämättä Jonkin verran käynnistetty yhteistyötä vanhuspalvelujen ja työllistämispalvelujen välillä Muutamassa palvelutalossa aja pitkäaikaisosastolla avustavissa tehtävissä henkilöitä kuntouttavassa työtoiminnassa tai palkkatuetussa työssä Aulaisäntä, Aulaemäntiä Avustavia henkilö itä asukkaiden kodeissa Avustavaa keittiöhenkilöstöä Avustavat tehtävät pesulassa Espoon kaupungilla painopisteenä tarjota työharjoittelupaikkoja nuorille eri hallintokunnissa Jatkuva haku vanhustenhuollon avustaviin tehtäviin eri yksiköihin Vaikea saada harjoittelijoita Aloitetut harjoittelut ovat usein päättyneet kesken Espoon työhönvalmennuskeskuksella toimiva ja voimassa oleva sosiaalinen sopimus päivähoidon kanssa Työhönvalmennuskeskus pesee kaikkien päiväkotien pyykit Työhönvalmennuskeskuksen palvelutiimi huolehtii ryhmäperhepäiväkotien siivouksesta 2
3 Työyhteisöpilotoinnin vaiheet Kartoitusvaihe Työyhteisöön ja työympäristöön tutustuminen Työtehtävien määrittely yhteistyössä työyhteisöjen kanssa (workshopit) Työtehtävien kuvaaminen ja mallintaminen Työtehtävien kokeiluvaihe Työhönvalmennuskeskuksen palvelutiimin tutustuminen työyhteisöön ja perehdyttäminen Tehtävien työtehtävien ja yhteistyöhenkilöiden valinta Työtehtävien testaus ja täsmennys Perehdytys työyhteisöön Työyhteisön ja tukipalvelujen tekijöiden tukeminen uusien tehtäväkokonaisuuksien käyttöönotossa Mallinnus- ja dokumentointivaihe Havaintojen ja kokemusten dokumentointi Toimintamallin ja työtehtävien kuvaaminen Arviointivaihe Suullinen ryhmäarviointi Webropol-arviointi Toiminnan vakiintuminen ja jatkuvuuden turvaaminen Sosiaalinen sopimus 2011??? 3
4 Työtehtävien kokeiluvaihe Käynnistys maaliskuussa 2010 Työnjohtaja opetteli ja mitoitti yhdessä työyhteisön kanssa valitut työtehtävät työyhteisössä Tavoitteena toistuvat tehtävät, ei tiukkaa aikataulua Aluksi kahdeksan tuntia/viikko Ensin mukaan kaksi määräaikaista työntekijää, myöhemmin 1-2 kuntoutujaa sekä työskentelyä lisää kahtena päivänä Tehdyt työtehtävät Välivarastojen järjestely ja täydennys Asukkaiden huoneisiin tarviketäydennys: vaipat, pesulaput, pesuaineet ym. Asukkaiden vaatekaappien järjestäminen Viherkasvien hoito, kesällä ulkokukkien istutus Asukkaiden ulkoilutus Pyykkirullakoiden purkaminen Asukkaiden omien vaatteiden pesu (aiemmin yöhoitajan tehtävä) 4
5 Tilanne nyt Tilanne tällä hetkellä Nyt työskentelyä viikossa yli 20 tuntia Osa kuntoutujista aloittaa työt aamulla kohteessa itsenäisesti tai työparin kanssa Vakiomäärä työntekijöitä vuoden 2011 alusta: 5-7 henkilöä Tehtävät pysyneet samana Toiminta vakiintunut Osa opinnollistamishanketta työhönvalmennuskeskukselle Tulijoita ryhmiin runsaasti Kaksi uutta kohdetta aloitetaan maaliskuussa Tavoitteena sosiaalinen työhönvalmennuskeskuksen ja vanhuspalvelujen välillä viim
6 Kurkistus tuloksiin Työllistyjän näkökulmasta Aito työympäristö ja työt Oikea työyhteisö, johon kuulutaan, Poissa turvallisesta työpajaympäristöstä, mukavuusalueelta Työt sovitettavissa työtoiminta-aikoihin Osapäivätyön mahdollisuus Tiimityö ja parityö Opinnollistamishankkeen yhteydessä mahdollisuus osaamistodistukseen Työnantajan näkökulmasta Vapauttanut resursseja hoitotyöhön Ei enää turhauttavia hoitotilanteita, voi luottaa että hoitovälineet ovat aina käsillä Ohjaus, opastus ym. tuki työtehtäviin tullut TVK:sta Ei kuormita työnantajaa ja työyhteisön jäseniä Työyhteisöstä tullut moninainen Kaikki kuuluvat työyhteisöön Hyvä alkuperehdytys ja työtehtävien omaehtoinen valinta on vahvistanut hoitohenkilöstön sitoutumista ja työllistyjien vastaanottoa 6
7 Mutta Työllistyjän tai kuntoutujan näkökulmasta ei selkeää jatkopolkua vanhustyössä (esim. työharjoittelun päättyessä) Ei vakansseja avustaviin tehtäviin Ei allokoituna palkkatukea näihin tehtäviin Ei oppisopimustyyppistä kouluttautumismahdollisuutta Työtä ja tekijöitä riittäisi, mutta kuka maksaa palkan tehdystä työstä? Onko vaihtoehtoja kahdeksan tunnin työpäivälle, halutaanko niitä? Työnjaon ja henkilöstörakenteen uudelleen järjestäminen Esim. lähihoitaja+hoiva-avustaja -parityöskentely 7
8 Keskustelukysymykset Mitä ongelmia / vahvuuksia nähdään esitetyssä? Mitä ja miten kehittäisit edelleen omasta näkökulmastasi ja oman kokemuksesi mukaan aiheeseen liittyvissä käytännöissä? Minkä vaadimme muutettavaksi tällä alueella, että homma alkaisi toimia / voimme täällä varautua tulevaan? 8
Johdatus yhteiseen tilaan ja ajatusakvaarioihin. Varsinais-Suomen alueen dialogifoorumi/turku 19.10.2011 Ellen Vogt, erityisasiantuntija
Johdatus yhteiseen tilaan ja ajatusakvaarioihin Varsinais-Suomen alueen dialogifoorumi/turku 19.10.2011 Ellen Vogt, erityisasiantuntija Espinno -hankkeen yleiset tavoitteet Hyvinvointipalvelujen avustavien
LisätiedotKun kädet eivät riitä - hoivan tukipalvelut palveluinnovaationa vastaavat tilaukseen Hoivan tukipalvelut työllistäjinä ja työvoimapulan ratkaisijoina
2.3.2011 / Ellen Vogt Kun kädet eivät riitä - hoivan tukipalvelut palveluinnovaationa vastaavat tilaukseen Hoivan tukipalvelut työllistäjinä ja työvoimapulan ratkaisijoina Kun kädet eivät riitä Palvelualoilla
LisätiedotSosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa
20.3.2012 Vantaa Riitta-Maija Hämäläinen riitta-maija.hamalainen@thl.fi Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa TÄSTÄ ON PUHE Palvelujen ja tuotannon järjestämisestä
LisätiedotKuntouttava työtoiminta Espoossa 2013
Kuntouttava työtoiminta Espoossa 2013 Koppi Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hanke Projektisuunnittelija Hilla-Maaria Sipilä KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden
LisätiedotTYÖNANTAJA-CASEJA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMISESTÄ
TYÖNANTAJA-CASEJA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMISESTÄ Osaaminen käyttöön seminaari 16.11.2015 Minna Tarvainen Minna.tarvainen@vamlas.fi Case Linnanmäki Yhteistyön taustaa Työnantajalla halu kantaa sosiaalista vastuuta
LisätiedotNuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö
ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja
LisätiedotJoensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset
Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset Nuorten työpajatoiminta Joensuun Nuorisoverstas ry edistää nuorten elämänhallintaa, koulutukseen ja työhön hakeutumista. Pääasiallisena toimintamuotona
LisätiedotNuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena
Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen
LisätiedotKokonaisvaltaiseen työ- ja toimintakyvyn arviointiin perehdyttävä koulutus yleislääketieteeseen erikoistuville terveyskeskuslääkäreille
Kokonaisvaltaiseen työ- toimintakyvyn arviointiin perehdyttävä koulutus yleislääketieteeseen erikoistuville terveyskeskuslääkäreille Timo H Pehkonen ll, fysiatrian erikoislääkäri ylilääkäri, KUntoutuspalvelut/Oulun
LisätiedotTampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus
Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden Palveluohjaus 19.9.2018 Helppo saada yhteys Dialoginen kohtaaminen Joustavuus, kotikäynnit Asiakkaan omien voimavarojen löytäminen Jalkautuminen
LisätiedotNuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013
Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista
LisätiedotMillainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi?
Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi? Ajatusakvaario Onko tilaa, onko tilausta? Työmarkkinoille integroivan yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuudet hoivapalveluissa Dialogifoorumi
LisätiedotTAHE-projekti Kymenlaaksossa
TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset
LisätiedotKarungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) 1154 Palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinki-lisän myöntämisperusteiden ja määrän tarkistaminen HEL 2011-009618 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä työllistämiseen
LisätiedotTehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ
Tehdään yhdessä hyviä vuosia HENKILÖSTÖMITOITUS VANHUSTENHUOLLON YKSIKÖISSÄ Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön
LisätiedotKuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan
LisätiedotTyöllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa
Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa Vantaan kaupunki Elina Patana 7.3.2016 Elinvoimaohjelman 2014-2016 painopisteet 1. Yrityspalveluiltaan ylivoimainen 2. Edelläkävijä
LisätiedotNuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015
Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta
LisätiedotKajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
LisätiedotNuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen
Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa
LisätiedotKokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo
Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille
LisätiedotKun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja
Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut
LisätiedotKuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678
1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu
Lisätiedothenkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015.
Länsi Lappi i/ Kuntien yhteiset t alueelliset lli KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN ALUEELLINEN TYÖ Kuntouttavan työtoiminnan alueellinen verkosto ottaa Vantaan Koppi hankkeesta koppia ja kokeilee 12 viikon ajan
LisätiedotTyöelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö
Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan
LisätiedotJyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista
Jyväskylä 25.10.2016 Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista 25.10.2016 1 ViaDia Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 25.10.2016 2 Varikkojen yhteyshenkilöt:
LisätiedotNuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa
Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.
LisätiedotVALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden
LisätiedotRyhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet
LisätiedotMiten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
LisätiedotINFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö
INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä
LisätiedotTervehdys Kainuusta!
Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit
LisätiedotPäijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 43. Valmistelijat / lisätiedot: Ilkka Tahvanainen, puh. 050 591 3421 etunimi.sukunimi@espoo.fi
02.12.2014 Sivu 1 / 1 4948/01.00.00/2014 43 Sosiaalinen työllistäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Ilkka Tahvanainen, puh. 050 591 3421 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
LisätiedotSosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo. 21.10.2010 Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja
Sosiaalinen näkökulma julkisissa hankinnoissa case Espoo 21.10.2010 Timo Martelius Strategisen hankintatoiminnan johtaja Espoon kaupungin strategia + ohjeet Hankintaohje on sosiaalisten kriteerien osalta
LisätiedotHyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007. työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä
Hyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007 MENTOROINTI työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä Ullamaija Kauppinen Marja'Liisa Vesterinen KM, SHO fil.toht., kauppatiet.lis. projektipäällikkö
LisätiedotOHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ
OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,
Lisätiedot1. KYSYMYS Taloushallinnon koulutus on volyymihankintapyyntö. Tiedustelisin pystyykö tämän koulutuksen toteuttamaan ryhmämuotoisena?
Tarjouspyyntö UUDELY/5434/2015 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TARJOUSPYYNTÖ UUSIMAA KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1. KYSYMYS Taloushallinnon koulutus on volyymihankintapyyntö. Tiedustelisin pystyykö tämän koulutuksen
LisätiedotEija Kattainen & Hanna Kinnunen. Hoivan tuki. Oppia hyvistä kokemuksista Espoossa
Eija Kattainen & Hanna Kinnunen Hoivan tuki Oppia hyvistä kokemuksista Espoossa Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsinki 2012 1 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN JULKAISUJA D Työpapereita 59 Julkaisija: Diakonia-ammattikorkeakoulu
LisätiedotOsatyökykyisten TE-palvelut
Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys
Lisätiedotmonialayhteistyö nuorten
Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013
Lisätiedotwww.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund
Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund 1 Opetushallituksen hanke - Hankeaika 1.1.2014-31.5.2015 - Hankkeessa mukana Oulu ja Turun ammatti-instituutti - Hankkeessa luvattua: - Opiskelijoiden profilointi
LisätiedotSAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS
SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS Anne Mohn Suunnittelija (ma), TtM, sh, th Potilasohjaus symposium 17.10.2016 PROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT: Selvittää
LisätiedotLaskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon
Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Tehtävä 1 Ajoneuvon kapasiteettitiedot ovat: hyötykuorma 20 t laskettu keskinopeus 50 km/h kuormausaika 1 h / kuorma
LisätiedotKolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita
1 Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita Jukka Lappalainen, Meriheinä ry:n puheenjohtaja Asukastupatoiminta Oulussa 16 suuraluetta, joissa on
LisätiedotJULKISHALLINNON TYÖPAIKKOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS TYÖLLISTYMISEN TUKENA
Kotouttamisrahasto Integrationsfonden Integration fund JULKISHALLINNON TYÖPAIKKOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS TYÖLLISTYMISEN TUKENA KOKEMUKSIA AFRO-HANKKEESTA AFRO Asenneilmapiiriin vaikuttaminen positiivisen
LisätiedotHietaniemenkadun palvelukeskus
Hietaniemenkadun palvelukeskus 1.12.2010 Katri Joutselainen (ohj./sos.ohj.) Pia Mielonen (sh) Kuvat: Leif Mäkelä Hietaniemenkadun palvelukeskus 8.6.2009 yhdistyivät Herttoniemen asuntolan ja Pääskylänrinteen
LisätiedotVIDEOVÄLITTEINEN OPETUS
VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS Anne Mohn, Tiina Tarr, VSSHP, TYKS Leena Salminen, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Minna Syrjäläinen-Lindberg, Yrkeshögskolan Novia Teija Franck, Turun AMK Terveydenhuollon
LisätiedotSosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy. Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu
Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu Tutkimuksen viitekehys Posivire Oy:n taloudellinen vaikutus Posivire Oy:n
LisätiedotVanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015
Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin
LisätiedotJoensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset
Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa
LisätiedotSTARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?
STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta
LisätiedotPerusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.
Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla
LisätiedotKannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi
Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella
LisätiedotAskel askeleelta I Tunturi-Lapissa
Askel askeleelta I Tunturi-Lapissa Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio 7.12.2009 30.6.2011 Anna Kantola Askel askeleelta-projektipäällikkö anna.kantola@tunturilappi.fi +358 400 330 618 Kuntouttava työtoiminta
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010
SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten
LisätiedotUnelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~
Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~ MEIKÄLÄISTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ näkövammaisten nuorten kuntoutushanke 2011-2012 16 22-vuotialle Sokeille ja heikkonäköisille Kaksi ryhmää: HUS ja TAYS/TYKS
LisätiedotKEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009
KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi
LisätiedotLaajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä
LisätiedotTietotekniikka Edistää ja hankkii tietotekniikkapalveluita, joilla tuetaan mahdollisimman tehokkaasti muuta palvelutuotantoa.
KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2016-2018 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvia maaseutupalveluja ja yritystoimintaa. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille
LisätiedotOHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena
OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena KASE Työllisyysseminaari 2016 Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Ohjurin tavoitteet: Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisvalmiuksien parantaminen
LisätiedotLemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00
Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Mukana infossa Saimaan Tukipalvelut Oy:n edustaja Lauritsalan apteekin edustajat Eksoten
LisätiedotTukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan
Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015
LisätiedotVALO-VALMENNUKSEN KÄYNNISTÄMINEN TYÖPAJATOIMINNASSA
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA PROSESSIKUVAUS VALO-VALMENNUKSEN KÄYNNISTÄMINEN TYÖPAJATOIMINNASSA VALO-VALMENNUKSEN PILOTTI KÄDENTAITOTYÖPAJALLA TAUSTAT KOKEILULLE Tavoitteena kokeilla
LisätiedotTukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin
Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Anu Hakonen, Riitta Rönnqvist & Matti Vartiainen, Aalto-yliopisto Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi aamukahvitilaisuus 29.1.2016
LisätiedotToiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS
KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2017-2019 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvaa yritystoimintaa ja maaseutupalveluja. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne
TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne
LisätiedotVirkeyttä ja Voimaa vanhuuteen 26.8.2013 ft Kirsi Pölönen
Virkeyttä ja Voimaa vanhuuteen 26.8.2013 ft Kirsi Pölönen Esityksen rakenne VoiTas - kunnonhoitaja koulutus Voima- ja tasapainoharjoittelu-ryhmät VoiTas- ryhmien vaikuttavuus Muu virkistyminen Toimintakyky
LisätiedotEtsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi
Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi NUORI2017 28.3.2017 Tampere Susanna Palo, TPY Ville Koikkalainen, Helsinki Pauliina Koljonen, Äänekosken kaupunki 28.3.2017 Etsivä nuorisotyö
LisätiedotTEHOTANOLLA TERVEYTTÄ VUOROTYÖHÖN 25.5.2012. Työterveyshoitaja Ulla Kauppinen
TEHOTANOLLA TERVEYTTÄ VUOROTYÖHÖN 25.5.2012 Työterveyshoitaja Ulla Kauppinen 1 Lappeenrannan työterveys ry perustettu v. 1975 Suomen Työterveys ry:n jäsen Toimii non-profit periaatteella Yritysasiakkaita
LisätiedotKuka vastaa ja välittää?
1 Kuka vastaa ja välittää? Miten nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu Pohjois- Karjalassa? 2 Avoimen ammattiopiston ja Ohjaamon nuorten suusta: Mitä keinoja pitäisi olla nuorisotakuun toteuttamiseksi, mikä
LisätiedotMaahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamispalveluiden kehittämishanke. Nuoret Oulun kaupungin Maahanmuuttajapalveluissa
Maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamispalveluiden kehittämishanke Nuoret Oulun kaupungin Maahanmuuttajapalveluissa Hankkeen toimijat Hankkeessa mukana päivähoito, maahanmuuttajapalvelut ja taidemuseo
LisätiedotPOHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo
LisätiedotSelviääkö Pihtiputaan mummo ja Jämsän äijä vanhustenhuollon palveluviidakosta?
Selviääkö Pihtiputaan mummo ja Jämsän äijä vanhustenhuollon palveluviidakosta? Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari 14.6.2011 Sinikka Tyynelä Yksikön johtaja Ikääntyvien asumispalvelut / Keski-Suomi
LisätiedotHallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti.
Perusturvalautakunta 60 28.08.2014 Perusturvatoimen vuoden 2015 talousarvio (ohm 13 ja 14) Ptltk 60 Tase 28.4.2014 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2013 aikataulun, jonka mukaan menoraamia
LisätiedotOmaishoitajuus erikoissairaanhoidossa
Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa
LisätiedotOHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä
LisätiedotVapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12
Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?
LisätiedotOhjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096
Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku
LisätiedotNUORTEN TYÖLLISTÄMINEN K-RYHMÄSSÄ. Johanna Kinnunen K-kauppiasliitto 17.3.2016
NUORTEN TYÖLLISTÄMINEN K-RYHMÄSSÄ Johanna Kinnunen K-kauppiasliitto 17.3.2016 1 K-RYHMÄ K-KAUPPIAAT 1 100 itsenäistä K-kauppiasyrittäjää Ruokakaupassa sekä rauta- ja erikoiskaupassa K-kauppiaat ovat paikkakuntansa
LisätiedotTTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva. Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät Irene Roos 1
TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 20. 21.1.2012 Irene Roos 1 Green Care Green Care on uusi palvelumuoto, jolla on paljon menestymisen mahdollisuuksia
LisätiedotKodja Consulting Ilkka Kauppinen 2010 www.matkailumarkkinointi.com
http://bit.ly/38kupv Lisätietoa Googlaa Ilkka Kauppinen Internet-markkinointi Helppoa Kustannustehokasta Markkinointia Koko matkaprosessin ajan Tervis-kylpylä odottaa BishkekRocks WWW-sivu www-sivu Blogi
LisätiedotKoko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel
LisätiedotIKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut
IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut Tampereen kaupunki, Tilaajayksikkö Ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Asumispalvelut ja laitoshoito
LisätiedotSosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt
Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt Sosiaalisen ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden tila ja tulevaisuus -dialogifoorumi Keskiviikko 19.10.2011, Turku Projektipäällikkö Ville Grönberg, Yhteinen
LisätiedotTukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä
Tukea vapaaehtoistoiminnasta Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia.
LisätiedotAIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu
Hyvinvointialan asiantuntijaseminaari 9.12.2010 Mikkeli Helvi Janhunen Projektisuunnittelija Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Altti-projekti AIVOHALVAUS - tiedä, tunnista, kuntoudu TULEVAISUUDEN VISIO Etelä-Savoon
LisätiedotVerkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen
Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön
LisätiedotEtelä-Suomen palveluinnovaatiot ja sosiaaliset näkökulmat Yhteiskunnallisten yritysten tutkimuskonferenssi Helsinki 16-17.11.2011
16.11.2011 Riitta-Maija Hämäläinen Etelä-Suomen palveluinnovaatiot ja sosiaaliset näkökulmat Yhteiskunnallisten yritysten tutkimuskonferenssi Helsinki 16-17.11.2011 TYÖLLISYYS, SOSIAALIPOLITIIKKA JA JULKINEN
LisätiedotMinun Tuoterenkaani: asiantuntevaa valmennusta - innostun, opin ja onnistun!
Minun Tuoterenkaani: asiantuntevaa valmennusta - innostun, opin ja onnistun! Suojatyöstä työhönvalmennukseen Toiminta käynnistyi 1982: ü 160-paikkainen suojatyökeskus ü asteittainen laajentuminen, ensin
LisätiedotHARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava
HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava Työssäoppiminen (ITIA02) 10 op Harjoittelu (~8op) 3 kk kokoaikaista työskentelyä harjoittelupaikalla Palkallinen harjoittelutuki
LisätiedotSosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona
Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä Maria Joona 3.3.2017 NUORTEN YSTÄVÄT 110-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Toimintaa 17 eri paikkakunnalla noin 40 toimintayksikössä,
LisätiedotToimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,
Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset
Lisätiedotlokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
LisätiedotOPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK
OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon
LisätiedotYhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012
Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla
LisätiedotOppisopimuksella osaavaa työvoimaa
Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa
LisätiedotLaajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen
Lisätiedot