Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva kehitys

Transkriptio

1 Nordia Tiedonantoja Numero 1/2010 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva kehitys

2 Nordia Tiedonantoja Pohjois-Suomen maantieteellisen seuran ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja Osoite: Maantieteen laitos PL OULUN YLIOPISTO Toimittajat: Teijo Klemettilä & Juho Luukkonen Nordia Tiedonantoja ISBN ISSN Multiprint Oy Oulu 2010

3 Sisällysluettelo Esipuhe Johdanto 7 Aineistot ja menetelmät 8 Käsitteet 9 Aluerakenneluokka 9 Yksittäisasutus 9 Perusmaaseutu 9 Taajamaelementtejä sisältävä maaseutu 10 Omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat 10 Suurten kauounkien kerrostalovaltaiset alueet 10 Harvaan asutut alueet, maaseutumaiset alueet 10 Taajama-alueet, tiiviisti asutut alueet 10 Tutkimuskysymykset 10 Tutkimusalueet 10 Suomen aluerakenne vuosina Aluerakenteen tulevaisuus Väestömäärän muutokset ja nettomuutos 16 Elävänä syntyneiden määrän muutos 16 Asutun alueen nettomuutos 19 Ikärakenteeseen liittyvät tarkastelut 19 Asutuksen keskittyneisyys 28 Autioituminen 28 Uusasutus 32 Huoltosuhde 32 Case-alueet 33 Kainuun maakunta 35 Kuopion seutukunta 37 Itä-Lapin seutukunta 37 Vaasan seutukunta 40 Seinäjoen seutukunta 42 Pirkanmaan maakunta 42 Arvio tulevaisuuden aluerakenteesta 45 Johtopäätökset ja keskustelua 47 Lähteet 48

4

5 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Esipuhe Tämä tutkimus on tehty osana Kunnallisalan kehittämissäätiön Aluetutkimusohjelman tutkimushanketta Suomen toteutunut ja ennakoitavissa oleva aluekehitys. Hankkeessa laadittiin yleisesitys alueiden kehittymisestä, rakenteista ja alueellisen suorituskyvyn ja hyvinvoinnin eroista. Hankkeessa tutkittiin myös miten väestön historiallinen ja ennakoitavissa oleva kehitys erilaistaa Suomen alueiden kehitystä ja aluerakennetta sekä miten alueet eroavat tosistaan innovaatioympäristöinä. Edellä mainittujen ohella laadittiin kokonaisluonteinen alueiden vertailu. Hankkeessa olivat mukana Kajaanin yliopistokeskuksen Lönnrot-instituutti, Oulun yliopiston maantieteen laitos sekä Suomen Aluetutkimus FAR. Maantieteen laitokselta mukana olivat FM, projektitutkija Johanna Hätälä sekä geoinformatiikan professori Jarmo Rusanen. Projektin tekemisen mahdollisti Kunnallisalan kehittämissäätiön myöntämä rahoitus. Kiitämme säätiötä ja erityisesti asiamies Antti Mykkästä ja tutkimusasiamies Veli Pelkosta. Toivomme, että tuloksia voidaan hyödyntää monipuolisesti eri aluesuunnittelutasoilla. Kiitokset myös tutkimuksen vastuulliselle johtajalle Jouni Ponnikkaalle, erikoistutkija Timo Tiaiselle, kehittämispäällikkö Liisa Kytölälle sekä ohjausryhmän jäsenille Erkki Niemelle, Esko Lotvoselle, Ilkka Mellalle, Jari Jääskeläiselle, Juhani Hongalle, Jukka Alasentielle ja Reijo Keräselle hyvästä yhteistyöstä. Oulussa, 10. joulukuuta 2009 Johanna Hätälä ja Jarmo Rusanen

6

7 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva kehitys Oulun yliopisto, Maantieteen laitos Tiivistelmä: Suomen aluerakenne on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Asutun alueen kokonaispinta-ala on pienentynyt kahdeksan prosenttia vuosina Samanaikaisesti väestömäärä on kasvanut 15 prosenttia, mikä on johtanut väestöntiheyden kohoamiseen. Taajamien ulkopuolisten maaseutualueiden kokonaisväestömäärä on pienentynyt jokaisella vuosikymmenellä. Kokonaisuudessaan maaseudun väestömäärä on pienentynyt noin 33 prosenttia vuosina Samanaikaisesti maaseudun asutun alueen pinta-ala on pienentynyt yhdeksän prosenttia. Maaseudun väestöntiheys oli 15,4 asukasta/km² (väkimäärä asuttua neliökilometriä kohden) vuonna 1970, vuonna 2007 se oli laskenut 11,3 asukkaaseen/neliökilometrillä. Tiheään asuttujen taajamaalueiden väestömäärä on kasvanut 42 prosenttia vuosina Myös taajamaalueiden asutun alueen kokonaispinta-ala laajeni 19 prosenttia kyseisinä vuosina. Tiheään asuttujen taajama-alueiden väestöntiheys oli 590 asukasta/km² vuonna 1970, mutta vuonna 2007 se oli jo 702 asukasta/km². Maaseutu- ja taajama-alueiden aluerakenteen kehitystrendit osoittavat, että harvaan asuttujen alueiden asutus ohenee myös tulevaisuudessa, mikä johtaa väistämättä joidenkin maaseutumaisten alueiden autioitumiseen. Asutuksen keskittyminen taajamiin harvaan asuttujen alueiden kustannuksella johtaa epätasaiseen asutuksen kehitykseen. Tulevaisuuden aluerakenteen kehitystä voidaan hyvinkin arvioida ja ennustaa menneen kehityksen pohjalta, sillä vuodesta 1970 lähtien sekä maaseutu- että taajama-alueiden kehityksessä on ollut havaittavissa selkeät trendit. Hankkeessa laadittiin arvio tulevaisuuden aluerakenteen kehityssuunnista kunnittaisen väestömäärän kehityksen (vuosina ), kunnittaisen asutun alueen pinta-alan kehityksen (vuosina ) sekä kunnittaisen elävänä syntyneiden määrän kehityksen (vuosina ) perusteella. Myös muita tutkimuksen tuloksia hyödynnettiin arviota laadittaessa. Arvion mukaisia tulevaisuuden kasvualueita ovat Oulu, Tampere, Turku, Helsinki, Jyväskylä ja Vaasa ympäristöineen. Muilla alueilla kehityksen arvioidaan tulevaisuudessa olevan joko heikosti taantuvaa tai kasvavaa, taantuvaa tai voimakkaasti taantuvaa. Johdanto Suomen aluerakenne on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Aluerakenne on syntynyt ja muovautunut pitkälti taloudellisen toiminnan tuloksena. (Ympäristöministeriö 2006: 11; Rautio & Vanhanen 2007: 17). Kehitystä ovat leimanneet useat eri vaiheet eri vuosikymmeninä lukua voidaan kuvata maassamuuton vuosikymmeneksi. Tuolloin maassamuutto oli Suomessa voimakkaimmillaan luvulla noin 70 prosenttia asutuista ruuduista koki väestön vähenemistä tai autioitumisen. (Halme ym. 1996: 5; Kangasharju ym. 1999: 3) luvun puolivälissä maassamuuttajia oli yli henkilöä (Suomen kuntaliitto 1997: 9) lukua puolestaan voidaan 7

8 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... kuvata taajamoitumisen vuosikymmeneksi luvun voimakkaan taajamoitumisen myötä myös haja-asutuksessa tapahtui muutoksia. Voimakkaaseen taajamoitumiseen liittyi taajamien alueellinen laajeneminen sekä pientaloasumisen osuuden kasvu. Näiden seurauksena taajamien asukastiheys laski nopeasti. Asutuksen harveneminen kuitenkin hidastui 1990-luvun alussa. (Ristimäki ym. 2003: 13). Myös 1990-luku oli murroksen aikaa. Tuolloin lama ja myöhemmin Euroopan unioniin liittyminen vaikuttivat omalta osaltaan Suomen väestöön ja asutusrakenteeseen. Vuosina väestönkasvu kaupunkiseuduilla on ollut sekä yhdyskuntarakenteen sisäistä kasvua, että yhdyskuntarakenteen laajentumiseen perustuvaa kasvua. (Ristimäki ym. 2003: 3). Taajama-alueilla asuvien määrä on kasvanut tasaisesti jokaisella vuosikymmenellä. Etenkin suurten kaupunkien tiiviit taajamaalueet ovat kasvattaneet väestömääräänsä voimakkaasti. Taajamien ulkopuolisten alueiden asutus jatkaa harvenemistaan väestön keskittyessä kaupunkeihin. Tällainen aluerakenteen ääripäiden korostuminen on ollut havaittavissa jo 1900-luvun loppupuolella. Maan sisäinen muuttoliike ja väestön keskittyminen muutamiin keskuksiin ovat herättäneet keskustelua jo pitkään. Kyseisestä aiheesta on julkaistu myös lukuisia eri näkökulmia avaavia tutkimuksia (esim. Naukkarinen ym. 1991a; Pekkala 2000; Tervo 2000). Väestön keskittymisen ohella on alkanut ilmetä myös yhdyskuntarakenteen hajautumista (ks. Eskelinen ym. 2004: 37). Helsingin alueella onkin havaittavissa jo voimakkaamman väestönkasvun ja uudisrakentamisen siirtymistä ympäryskuntiin. Myös Oulun ympäryskunnissa väestönkasvu ja Nordia Tiedonantoja 1/2010 uudisrakentaminen ovat olleet voimakasta jo jonkin aikaa. Tampereen eteläpuolisten kuntien kehitys on ollut myös varsin positiivista. Aineistot ja menetelmät Tutkimusaineistona käytetään Tilastokeskuksen koordinaattipohjaista ruututietokantaa, jossa havaintoyksikköinä ovat 1 x 1 km:n suuruiset ruudut. Jokainen ruutu sisältää tiedon siinä asuvien ihmisten lukumäärästä. Tämän tutkimuksen tarkastelu sijoittuu vuosille Väestön ja aluerakenteen kehitystä tarkastellaan vuoteen 2000 saakka vuosikymmenien välein. Tämän lisäksi 2000-luvun kehitystä tarkastellaan vuosilta 2003 sekä Vuosien 1970, 1980, 1990 sekä 2000 aineistot olivat alun perin olleet kaistakoordinaatistossa, mutta ne on myöhemmin muutettu yhtenäiskoordinaatistoon kaistalle kolme. Vuosien 2003 ja 2007 aineistot ovat olleet alun perinkin yhtenäiskoordinaatistossa. Makrotason analyyseissä aineistot ovat näin ollen täysin vertailukelpoisia keskenään. Tulevaisuuden ennusteita tehtäessä käytetään myös vertailuaineistoina Tilastokeskuksen laatimia väestöennusteita eri ajankohdille. Väestön- ja aluerakenteen kehitystä tutkitaan erilaisin paikkatietomenetelmin sekä tilastollisin tunnusluvuin. Asutun alueen pinta-alan sekä väestömäärän kehitystä tarkastellaan sekä luokittelemattomalla että luokitellulla ruutuaineistolla. Aineiston luokittelu pohjautui Rusasen ym. (2003) laatimaan luokitukseen, jossa aineisto luokiteltiin väestöntiheyden mukaan seuraavasti: 1 5 asukasta/km² ( yksittäisasutus ), 6 20 asukasta/km² ( perusmaaseutu ),

9 Nordia Tiedonantoja 1/2010 asukasta/km² ( taajamaelementtejä sisältävä maaseutu ), asukasta/km² ( omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat ) sekä yli 1000 asukasta/km² ( suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet ). Väestön ja asutun alueen pinta-alan kehitystä tarkastellaan sekä yleisesti koko maan osalta, että tavoin luokitellulla tai rajatulla aineistolla. Aluerakenteen ja väestön kehitystä seurattiin muun muassa kuudella case-alueella. Sekä koko maan osalta että case-alueilla aluerakenteen kehitystä tarkasteltiin yleisesti ilman luokittelua, maaseutu vs. taajama -luokituksella sekä yllä mainitulla Rusasen ym. (2003) laatimalla aluerakenneluokituksella. Aluerakenteesta tarkastellaan GIS-menetelmillä hajautumisja supistumisprosesseja, väestövoitto- ja väestötappioalueita sekä autioitumista ja uusasutusta. Uusasutuksen ja autioitumisen tarkasteluun käytetään overlay -toimintoja. Ruutu luetaan autioituneeksi, mikäli edellisellä tarkasteluajankohdalla ruudussa asui vähintään yksi ihminen, mutta seuraavalle jaksolle tultaessa viimeinenkin asukas on muuttanut pois. Vastaavasti ruutu luetaan uusasutuksi, mikäli edellisellä tarkasteluajankohdalla ruutu oli asumaton, mutta seuraavalla ajankohdalla siinä asuu vähintään yksi henkilö. Lisäksi aineistoja analysoidaan naapuruusmenetelmin (Focal -toiminnot), jolloin saadaan keskiarvoyleistyksen avulla koko maan tilanne visuaalisesti parempaan esitysmuotoon. Focal -toiminnolla tarkastellaan myös keskittyneisyyttä. Lopullinen arvio aluerakenteen muutoksesta laaditaan kunnittaisen väestönmuutoksen, asutun alueen nettomuutoksen sekä elävänä syntyneiden määrän muutoksen pohjalta. Lisäksi arvioinnissa käytetään muita oheisaineistoja ja tutkimuksessa saatuja tuloksia. Aineistoilla tehdään myös kuntakohtaisia tarkasteluja. Kunnittaisia tarkasteluja tehtäessä aineistoa käytetään alkuperäisessä muodossa siitä huolimatta, että tiedetään kuntien rajoilla olevien ruutujen esiintyvän molempien kuntien puolella. Tällä tavalla voidaan säilyttää kutakin kuntaa koskeva asuttujen ruutujen lukumäärä oikeana. (ks. myös Naukkarinen ym. 1995: 32). Käsitteet Aluerakenneluokka Ruutuaineisto on luokiteltu viiteen aluerakenneluokkaan väentiheyden perusteella. Rusasen ym. (2003) laatimassa luokituksessa on pyritty erottamaan todellisessa asumisympäristössä esiintyvät erityyppiset alueet toisistaan. Yksittäisasutus Harvimpaan asutuilla alueilla tarkoitetaan perinteisiä maaseutumaisia haja-asutusalueita, joilla pääasiallisena asumismuotona on omakotitaloasutus ja joissa taloja on hyvin harvakseltaan. Harvimpaan asutuilla alueilla asukkaita on 1-5 asukasta neliökilometrillä. Perusmaaseutu Perusmaaseutu tarkoittaa haja-asutusalueita, joilla on 6 20 asukasta neliökilometrillä. Pääasiallisena asumismuotona ovat omakotitalot. 9

10 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Taajamaelementtejä sisältävä maaseutu Taajamaelementtejä sisältävällä maaseudulla tarkoitetaan alueita, joilla on asukasta neliökilometrillä. Nimensä mukaisesti alueet eivät ole tyypillisiä maaseutualueita, vaan niissä asutus voi paikoin olla jo hieman tiheämpää. Aluetta voidaankin luonnehtia maaseudun ja taajaman vaihettumisvyöhykkeeksi. Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taajama-alueet, tiiviisti asutut alueet Tässä tutkimuksessa taajama-alueiksi luetaan suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet sekä omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat. Näillä alueilla väestön tiheys on yli 100 asukasta neliökilometrillä. Taajama-alueiden määritelmä ei myöskään ole Tilastokeskuksen taajamaluokitusta vastaava. Omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat Omakoti- ja rivitalovaltaisissa lähiöissä ja taajamissa on asukasta neliökilometrillä. Alueet ovat taajama-alueita, joissa asutus on maaseutumaista asutusta tiheämpää. Suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet Tiheimmin asuttuja alueita on kuvattu suurten kaupunkien kerrostalovaltaisiksi alueiksi. Alueilla asuu enemmän kuin tuhat asukasta neliökilometrillä. Harvaan asutut alueet, maaseutumaiset alueet Tässä tutkimuksessa harvaan asutuilla alueilla tarkoitetaan yksittäisasutusta, perusmaaseutua ja taajamaelementtejä sisältävää maaseutua. Näillä alueilla väestön tiheys on asukasta neliökilometrillä. Maaseutumaisten alueiden määritelmä ei ole Tilastokeskuksen haja-asutus-määritelmää vastaava. Tutkimuskysymykset Tutkimuksessa tarkastellaan miten väestön historiallinen ja ennakoitavissa oleva kehitys aikavälillä erilaistaa Suomen alueiden kehitystä ja aluerakennetta. Hankkeessa syvennytään tarkastelemaan aluerakenteen eri osissa tapahtuvia väestön muutoksia, kuten keskittymis-, hajaantumis- ja supistumisprosesseja, autioitumista ja uusasutusta sekä väestötappio- ja väestövoittoalueita. Tutkimusalueet Aluerakenteen kehitystä tarkastellaan sekä koko maan laajuisesti, että kuudella case -alueella. KAKS -hankkeen (Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama aluetutkimushanke) tutkijoiden sekä ohjausryhmän kesken valittiin case-alueiksi Kainuun maakunta, Itä-Lapin seutukunta, Kuopion seutukunta, Pirkanmaan maakunta, Vaasan seutukunta sekä Seinäjoen seutukunta. Case-alueiden valinnalla pyrittiin siihen, että sekä Itä- että Länsi-Suomi olisivat edustettuina. 10

11 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Suomen aluerakenne vuosina Tutkimuksessa tarkastellaan millaisia muutoksia aluerakenteessa on viime vuosikymmenien aikana tapahtunut. Yleisellä tasolla voidaan havaita, että asutus on tiivistynyt, väestömäärä kasvanut ja asutun alueen kokonaispinta-ala pienentynyt vuosina Taulukosta 1 nähdään koko maan asutun alueen pinta-alan, väestömäärän sekä väestöntiheyden kehitys vuosilta Koko maan asutun alueen pinta-ala on kutistunut noin 8 prosenttia (8443 km²) vuosina Väestömäärä on puolestaan kasvanut 15 prosenttia samalla aikavälillä. Väestöntiheys on noussut vuoden ,3 asukkaasta/km² vuoden ,5 asukkaaseen/km². Ristimäki ym. (2003: 193) ovat tarkastelleet kaupunkiseutujen väestömuutosta viisivuotisjaksoittain vuosina Heidän mukaan väestönkasvu on ollut voimakkaimmillaan ja lukujen alkupuoliskoilla, mutta hidastunut molempien vuosikymmenien loppupuolella. Jokaisen aluerakenneluokan pinta-alan kehityksessä on havaittavissa selkeä trendimäisyys (Taulukko 2). Yksittäisasutus ja suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet ovat laajentuneet jokaisella vuosikymmenellä, omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat vuodesta 1980 lähtien. Perusmaaseutu ja taajamaelementtejä sisältävä maaseutu ovat puolestaan supistuneet jokaisella tarkasteluajanjaksolla. Voidaankin ennustaa, että perusmaaseutu ja taajamaelementtejä sisältävä maaseutu (alueet, joilla as/km²) tulevat olemaan yhä pienenevässä roolissa tulevaisuuden aluerakenteessa. Kyseisten alueiden asutuksen harveneminen johtaa siihen, että tällä hetkellä perusmaaseuduksi lukeutuvat alueet tulevat jatkossa olemaan yksittäisasutusta. Vuosina väestömäärä on kasvanut jokaisella tarkasteluajankohdalla niillä alueilla, joiden väestöntiheys on yli sata asukasta neliökilometrillä (Taulukko 3). Suurten kaupunkien kerrostalovaltaisten alueiden (yli 1000 asukasta/km²) väestömäärä on vuosina kasvanut hieman yli 30 prosenttia. Omakoti- ja rivitalovaltaisten lähiöiden ja taajamien ( asukasta/ km²) väestö on kasvanut reilut 28 prosenttia. Nämä tiheimmin asutut alueet ovat myös laajentuneet kokonaispinta-alaltaan vuosikymmenien aikana. Suurten kaupunkien kerrostalovaltaisten alueiden (yli 1000 asukasta/km²) pinta-ala on kasvanut 43 prosenttia vuosina Vastaavasti omakoti- ja rivitalovaltaisten lähiöiden ja taajamien pinta-ala on kasvanut samaan aikaan reilut yhdeksän prosenttia. Vastaavasti alueet, joilla väestöntiheys on 6-20 asukasta neliökilometrillä, ovat menettäneet tasaisesti väestöä. Taajamaelementtejä sisältävällä maaseudulla ( asukasta/ km²) väestömäärä on pienentynyt 39 prosenttia ja perusmaaseudulla 34 prosenttia. Väestömäärän ohella edellä mainittujen alueiden kokonaispinta-alat ovat pienentyneet huomattavasti. Aikavälillä taajamaelementtejä sisältävän maaseudun pinta-ala on kutistunut 41 prosenttia ja perusmaaseudun 30 prosenttia. Vuosien kuluessa osa taajamaelementtejä sisältävästä maaseudusta ja perusmaaseudusta on muuttunut yksittäisasutukseksi (1-5 as/ km²). Yksittäisasutuksen pinta-ala onkin 11

12 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko 1. Asutun alueen pinta-alan, väestömäärän sekä väestöntiheyden kehitys vuosina sekä edellisten vuosien mukaan tehty arvio vuosille 2010 ja Aineisto: Tilastokeskus. Asutun alueen pinta-ala (km²) Väestömäärä (asukasta) Väestöntiheys/km² , , , , , , , ,2 Taulukko 2. Asutun alueen pinta-alan kehitys neliökilometreinä aluerakenneluokittain koko maassa. Aineisto: Tilastokeskus. 1 5 as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1000 as/km² Taulukko 3. Väestömäärän kehitys aluerakenneluokittain koko maassa vuosina as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1000 as/km²

13 Nordia Tiedonantoja 1/2010 kasvanut kolmekymmentäyksi prosenttia vuosina Väestömäärä on samalla aikavälillä kasvanut 23 prosenttia. Tässä tutkimuksessa käytetyt aluerakenneluokat voidaan jakaa maaseutumaisiin ja taajama-alueisiin siten, että maaseutumaisiin alueisiin lukeutuvat yksittäisasutus, perusmaaseutu sekä taajamaelementtejä sisältävä maaseutu ja taajama-alueisiin omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat sekä suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet. Näin tarkasteltuna maaseudun asutun alueen kokonaispinta-ala on pienentynyt tasaisesti tarkasteluvuosina (Taulukko 4). Kaiken kaikkiaan maaseudun asuttu alue on pienentynyt 33 prosenttia vuosina Maaseudun asuttu alue kattoi vuonna 1970 koko maan asutusta alueesta 95,5 prosenttia. Suomen voidaan edelleen sanoa olevan hyvin harvaan asuttu maa, sillä vielä vuonna 2007 maaseudun osuus koko maan asutusta alueesta oli 94,2 prosenttia. Vuonna 1970 maaseutuväestö kattoi 36 prosenttia koko maan väestöstä. Vuonna 2007 maaseutuväestön osuus koko maan väestömäärästä oli 21 prosenttia. Taajama-alueiden väestömäärä puolestaan kattoi 64 prosenttia koko maan väestöstä vuonna 1970, mutta vuonna 2007 osuus oli jo 79 prosenttia. Taajamaalueet kattoivat koko maan asutun alueen pinta-alasta 4,5 prosenttia vuonna 1970 ja 5,8 prosenttia vuonna Helmisen ja Ristimäen (2003: 8) haja-asutusalueiden kehitystä käsittelevässä tutkimuksessa saadut tulokset osoittavat, että vuosina väestömäärä kasvoi taajama-alueilla, mutta väheni haja-asutusalueilla. Väestöntiheyttä tarkastellaan useimmiten vertaamalla koko maan väestömäärää suhteessa maapinta-alaan. Ruutuaineiston avulla voidaan kuitenkin tarkastella väentiheyttä vertaamalla väestömäärää todelliseen asuttujen ruutujen määrään, jolloin saadaan lähempänä todellisuutta oleva väestöntiheysarvo. Perinteisellä menetelmällä (väestömäärä suhteessa maapinta-alaan) tarkasteltuna Suomen väestöntiheys oli vuonna 1990 keskimäärin 16 asukasta neliökilometrillä (Naukkarinen ym. 1991: ). Ruutuaineistolla tehdyn (väestömäärä suhteessa asuttujen ruutujen määrään) tarkastelun pohjalta väestöntiheydeksi vuodelle 1990 saadaan kuitenkin keskimäärin 48 asukasta neliökilometrillä. Taulukosta 5 nähdään väestöntiheyden kehitys eri aluerakenneluokissa vuosina Vaikka koko väestön väestöntiheys on kasvanut jokaisella tarkasteluajankohdalla (ks. taulukko 1), myös harvenemiskehitystä on havaittavissa yllättävää kyllä, myös tiheimmin asutuilla alueilla vuosina Alueilla, joilla on asutusta 1-20 asukasta/km² sekä alueilla, joilla on asutusta yli 1000 asukasta/km², väestöntiheys on harventunut jokaisella tai joillakin tarkasteluajanjaksolla. Vuodet olivat Suomessa voimakasta taajamoitumisen aikaa. Aluksi tiheimmin asuttujen alueiden väestöntiheys kohosi taajamoitumisen myötä, mutta myöhemmin tiheys alkoi laskea taajamien laajentuessa. (Ristimäki 2003). Maaseudun väestöntiheys on laskenut ja taajamien väestöntiheys noussut vuosina Maaseudun väestöntiheys oli 15,4 asukasta neliökilometriä kohden vuonna 1970 ja 11,3 asukasta neliökilometriä kohden vuonna 2007 (Taulukko 6). Taajamissa puolestaan väestöntiheys oli 590 asukasta/km² vuonna 1970 ja 702 asukasta/km² vuonna Taulukossa 7 esitetään tarkemmin harvaan asuttujen alueiden väestönkehitystä. Taulukosta näh- 13

14 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko 4. Maaseudun ja taajaman väestön ja pinta-alan kehitys vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Maaseutu, pinta-ala Maaseutu, väestömäärä Taajama, pinta-ala Taajama, väestömäärä Taulukko 5. Väestöntiheys aluerakenneluokittain Suomessa vuosina as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1000 as/km² ,25 11,2 38, ,10 10,9 38, ,93 10,8 39, ,79 10,8 40, ,76 10,7 40, ,73 10,7 40, Taulukko 6. Maaseutu- ja taajama-alueiden väestöntiheyden (asukasta/asuttu km 2 ) kehitys vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Maaseutu Taajama , , , , , ,3 702 dään esimerkiksi montako yhden tai viiden asukkaan ruutua tarkasteluvuosina on ollut. Absoluuttisten arvojen perusteella voi olla vaikea hahmottaa maaseudun aluerakenteessa tapahtuneita muutoksia. Sen vuoksi sama ilmiö on esitetty alemmassa taulukossa myös suhteellisilla osuuksilla tarkasteltuna. Maaseutualueiden sisällä tapahtuvaa dynamiikkaa voidaan siis tarkastella myös vertailemalla asukasmäärien suhteellisia osuuksia kunakin vuonna (Taulukko 8). Taulukosta voidaan edelleen todeta maaseudun asutuksen harveneminen, sillä yhden asukkaan ruutujen osuus on kasvanut varsin voimakkaasti vuodesta 1970 vuoteen 2007 tultaessa. Yhden asukkaan ruutujen osuus maaseudun asutuista ruuduista vuonna 1970 oli noin 11 prosenttia, kun se vuonna 2007 on jo 22 prosenttia. Yhden ja kahden asukkaan ruudut ovat kasvattaneet suhteellista osuuttaan maaseudun aluerakenteessa vuosina Muita ruutuja, toisin 14

15 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko 7. Harvaan asuttujen alueiden väestönkehitys vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Ruututyyppi ja lukumäärä asukas/ruutu asukasta/ruutu asukasta/ruutu asukasta/ruutu asukasta/ruutu Ruutuja yhteensä harvimpaan asutuilla alueilla Taulukko 8. Harvaan asuttujen alueiden ruututyyppien suhteelliset osuudet vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Ruututyyppi ja sen osuus yksittäisasutuksesta 1970 % 1980 % 1990 % 2000 % 2003 % 2007 % 1 asukas/ruutu 11,2 14,1 18,0 20,8 21,6 21,7 2 asukasta/ruutu 21,2 23,2 24,6 26,9 27,8 28,9 3 asukasta/ruutu 21,4 21,5 20,5 19,4 18,7 18,4 4 asukasta/ruutu 23,1 21,4 20,0 17,9 17,4 17,3 5 asukasta/ruutu 23,1 19,9 17,00 14,9 14,6 13,7 Taulukko 9. Tiheimmin asuttujen ruutujen väestönkehitys vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Asukasmäärät tiheimmin asutuissa ruuduissa suurin väestöntiheys suurin väestöntiheys suurin väestöntiheys suurin väestöntiheys suurin väestöntiheys

16 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... sanoen ruutuja, joissa on kolme, neljä tai viisi asukasta, on huomattavasti vähemmän vuonna 2007 kuin vuonna Aluerakenteesta voidaan tarkastella myös tiheimmin asuttujen ruutujen kehitystä eri vuosina (Taulukko 9) luvulla tiheimmin asutussa ruudussa asui yhteensä asukasta ja toiseksi tiheimmässäkin ruudussa asukasta. Muina vuosina ei ole päästy samoihin lukemiin enää. Harvimmillaan maksimiruutujen väestöntiheys on ollut vuonna 1990, jolloin tiheimmässä ruudussa oli asukasta ja toiseksi tiheimmässä Vuonna 2007 tiheimmin asutussa ruudussa asui asukasta ja toiseksi tiheimmässä asukasta. Aluerakenteen tulevaisuus KAKS -projektin tavoitteena on arvioida Suomen aluerakenteen kehitystä paikkatietojen pohjalta vuoteen Aluerakenteen ennuste tehdään kunnittaiseen väestömäärän muutokseen, kunnittaiseen elävänä syntyneiden määrän muutokseen sekä kunnittaiseen asutun alueen pinta-alan nettomuutokseen pohjautuen. Arviossa hyödynnetään myös muita tutkimuksessa saatuja tuloksia. Väestömäärän muutokset ja nettomuutto Ruutuaineiston pohjalta tehdään myös tarkasteluja kunnittaisen väestömäärän muutoksesta vuosina Kuvasta 1 nähdään, että negatiivisia kuntia, Nordia Tiedonantoja 1/2010 toisin sanoen kuntia, joiden väestömäärä on vuonna 2007 pienempi kuin vuonna 1970, on verrattain paljon. Voimakkaimmin väestömäärä on kasvanut Oulun, Turun ja Helsingin ympäryskunnissa sekä Jyväskylän naapurikunnassa Muuramessa ja Tampereen eteläpuolella Pirkkalassa. Väestönmuutosta sivuavia tutkimuksia on tehty muun muassa maan sisäisen muuttoliikkeen osalta. Suomen kuntaliitto (1997: Taulu 5) on tarkastellut 15 vuotta täyttäneiden seutukunnittaista nettomuuttoa koulutusasteen mukaan. Viisi korkeimman nettomaassamuuton omaavaa seutukuntaa voimakkuusjärjestyksessä vuonna 1995 olivat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän seutukunnat, eli samat kuin tässä tutkimuksessa tulevaisuuden kasvualueiksi arvioidut alueet. Elävänä syntyneiden määrän muutos Kunnittaista elävänä syntyneiden määrän muutosta käytettiin yhtenä tarkastelukohteena aluerakennearvion laatimisessa. Vuoden 1951 elävänä syntyneiden määrää verrattiin vuoden 2006 määrään. Saatujen tulosten perusteella elävänä syntyneiden määrä on kasvanut vain Oulussa ja ympäryskunnissa, Jyväskylässä ja Muuramessa, Tampereella ja sen ympäryskunnissa, Turun ympäryskunnissa, Helsingin ympäryskunnissa sekä yksittäisistä kunnista Hollolassa, Luodossa sekä Siilinjärvellä. Muissa kunnissa vuoden 2006 elävänä syntyneiden määrä on pienempi kuin vuoden 1951 elävänä syntyneiden määrä (Kuva 2). 16

17 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 1. Väestömäärän muutos (%) kunnittain vuosina Aineisto: Tilastokeskus. 17

18 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 2. Syntyneiden määrän muutos (%) kunnittain vuosina Aineisto: Tilastokeskus. 18

19 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Asutun alueen nettomuutos Aluerakennearvion pohjana käytettiin myös kunnittaista asutun alueen nettomuutosta. Nettomuutos saatiin laskemalla autioitumisen ja uusasutuksen erotus. Saadusta aineistosta poimittiin kunnat, joissa asutun alueen nettomuutos oli jokaisella tarkasteluajankohdalla positiivinen tai negatiivinen. Asutun alueen nettomuutosta tarkasteltiin kunnittain ja 1990-luvuilla sekä vuosina Näistä tuloksista koostettiin yhteenveto, josta ilmenevät kunnat, joiden asutun alueen nettomuutos oli kaikkina edellä mainittuina tarkastelujaksoina positiivinen tai negatiivinen. Kuvasta 3 nähdään oranssilla merkittyinä kunnat, joissa asutun alueen nettomuutos on ollut jokaisella tarkastelujaksolla positiivinen sekä punaisella merkittyinä kunnat, joissa nettomuutos on ollut jokaisella tarkastelujaksolla negatiivinen. Asuttu alue on kasvanut jokaisella tarkastelujaksolla Enontekiöllä, Oulun seudun kunnissa, Vaasan alueella, Luodossa ja Pedersöressä, Jyväskylän seudulla, Kuopiossa, Rääkkylässä, Tampereen eteläpuolen kunnissa, Helsingin ympäryskunnissa, Turun seudulla, Ahvenanmaalla, Lemillä, Hollolassa ja Humppilassa. Tuloksista näkyy siis selvästi, että muut kasvukeskukset kasvattavat yhä asuttuja alueitaan, mutta Helsingin ympäristökunnissa kasvu on pysähtynyt jo. Huomion arvoista on kuitenkin, että myös Helsingin lähiympäristön ulkopuolella kasvu jatkuu yhä. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että myös muissa kasvukeskuksissa kasvu loppuu ja siirtyy ympäröiville alueille. Edellä mainittujen ohella on myös kolme kuntaa, joilla nettomuutos on ollut kaikilla tarkasteluajankohdilla nolla. Nämä kunnat ovat Järvenpää, Kauniainen ja Kerava. Ikärakenteeseen liittyvät tarkastelut Väestötarkasteluja on tehty myös ikärakenteen pohjalta väestön keski-ikään perustuen. Kuvassa 4 on luokiteltu väestö keski-iän mukaan luokkiin vuotiaat, vuotiaat, vuotiaat, vuotiaat sekä vuotiaat. Kartasta on selkeästi havaittavissa vuotiaiden keskittyminen suurimpiin kaupunkeihin sekä niitä ympäröiville alueille. Lisäksi keski-ikä näyttäisi olevan muita alueita alhaisempi etenkin Pohjanmaan rannikolla sekä Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla. Nuorinta ikäluokkaa, vuotiaita löytyy erityisesti Oulun ympäryskunnista ja Pohjanmaan kunnista sekä kauttaaltaan Lapin kunnista. Edellä mainittujen alueiden ulkopuolella keski-ikä näyttäisi olevan lähes kaikkialla korkeahko. Nuoret ja lapsiperheet näyttävät keskittyvän suurimpien kaupunkien alueille sekä niiden lähikuntiin. Ikäihmisten alueita löytyy Lapista, Kainuusta, Itä-Suomesta sekä Turun saaristosta. Yli 50-vuotiaiden osuus on suurimpien kaupunkien alueella ja ympäristössä huomattavasti muuta maata alhaisempi. Suurimpien kaupunkien ohella Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla on muuta maata alhaisempi yli 50-vuotiaiden suhteellinen osuus väestöstä. Suomen itärajan alueella, Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa sekä Kainuussa yli 50-vuotiaiden osuus väestöstä on erityisen korkea (Kuva 5). Kuvissa 6 ja 7 on esitetty 50-vuotiaiden ja sitä vanhemman väestön keskittyneisyys koko maassa vuonna vuotiaiden 19

20 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 3. Asutun alueen nettomuutos kunnittain vuosina Aineisto: Tilastokeskus. 20

21 Nordia Tiedonantoja 1/2010 ja sitä vanhempien keskittyneisyyttä tarkastellaan kahdella tavalla. Ensimmäisellä tavalla (Kuva 6) aineistosta poimittiin ruudut, joissa asuu ainoastaan 50-vuotiaita tai vanhempia. Tällä tavalla voitiin tarkastella miten ja mihin sijoittuvat sellaiset alueet, joissa asuu vain iäkkäämpää väestöä. Toisella tavalla (Kuva 7) tarkastellessa aineistosta poimittiin ne ruudut, joissa oli vähintään yksi 50-vuotias tai vanhempi. Tällöin ruudussa saattoi siis 50-vuotiaan tai vanhemman lisäksi olla myös tätä nuorempia. Tämä menetelmä osoittaa mille alueille 50- vuotiaat ja vanhemmat ovat yleisesti ottaen keskittyneet. Kuvasta 6 voidaan havaita, että alueita, joilla asuu pelkästään 50-vuotiaita ja sitä vanhempia, on eniten Itä- ja Keski- Suomessa sekä Etelä-Suomessa suurten kaupunkien välisillä alueilla. Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa on selkeästi harvemmassa vanhempia asukkaita, kuin edellä mainituilla alueilla. Helsinki ja sen lähiympäristö erottuvat erityisesti alueena, jossa pelkästään 50-vuotiaiden tai sitä vanhempien asuttamia alueita ei liiemmin ole. Kun tarkastellaan yleisesti 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien keskittyneisyyttä aluerakenteessa (ruudut, joissa vähintään yksi 50-vuotias tai vanhempi) voidaan todeta, että kyseisen ikäluokan keskittyneisyys on voimakkainta suurimmissa kaupungeissa sekä kauttaaltaan Etelä-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla. Absoluuttisilla arvoilla tarkastellessa korostuvat luonnollisesti alueet, joilla väestömäärä on muutenkin korkea. Yllä tarkasteltiin saman ikäluokan suhteellista osuutta kullakin alueella. Tämä näytti kyseisen ikäluokan sijoittumisesta aivan toisenlaisen puolen. Taulukossa kymmenen esitetään kahden eri ikäryhmän osuudet koko maan väestöstä vuonna Lisäksi taulukossa esitetään, paljonko maassa oli vuonna 2007 sellaisia asuttuja ruutuja, joissa oli vähintään yksi ikäryhmän edustaja. 0 6-vuotiaiden osuus koko maan väestöstä vuonna 2007 oli 7,7 prosenttia (yhteensä lasta). Kaiken kaikkiaan :ssa (noin 36 prosenttia kaikista asutuista ruuduista) asutussa ruudussa asui vuonna 2007 vähintään yksi 0-6-vuotias. Vastaavasti 75-vuotiaita ja sitä vanhempia oli vuonna 2007 yhteensä 7,8 prosenttia ( vanhusta) väestöstä. 75-vuotiaita ja sitä vanhempia asui vuonna 2007 kaiken kaikkiaan :ssa (noin 46 prosenttia asutuista ruuduista) asutussa ruudussa vuotiaiden keskittyneisyyttä tarkasteltiin ainoastaan toisella edellä kuvatuista keskittymistä tarkastelevista menetelmistä (Kuva 8). Aineistosta poimittiin ruudut, joissa asui vähintään yksi 0-19-vuotias. Ruutuja, joissa asuu pelkästään 0-19-vuotiaita, on ymmärrettävästi kovin vähän, joten vuotiaiden keskittyneisyyttä tarkasteltiin ainoastaan muun väestön keskuudessa. Saatujen tulosten perusteella voidaan tiivistetysti sanoa, että 0-19-vuotiaiden keskittyminen on laajimmillaan suurimpien kaupunkien alueella ja ympäristössä. Suppeampia keskittymiä on kauttaaltaan koko maassa, oletettavasti kuntien ydinkeskustojen alueella. Lisäksi Pohjanmaan alueella sekä Tampereen, Helsingin ja Turun muodostaman kolmion alueella on 0-19-vuotiaiden keskittyminen muuta maata voimakkaampaa. Muilla alueilla keskittyminen on melko heikkoa vuotiaiden suhteellinen osuus on erityisen korkea suurimpien kaupunkien ja niiden ympäryskuntien alueilla sekä Pohjanmaalla. Muualla maassa suhteellinen osuus on aika matala (Kuva 9). 21

22 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 4. Väestö keski-iän mukaan vuonna Aineisto: Tilastokeskus. 22

23 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 5. Yli 50-vuotiaiden suhteellinen osuus alueittain vuonna Aineisto: Tilastokeskus. 23

24 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 6. Yli 50-vuotiaiden keskittyneisyys vuonna Mukana ruudut, joissa vain 50-vuotiaita tai vanhempia. Aineisto: Tilastokeskus. 24

25 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 7. Yli 50-vuotiaiden keskittyneisyys vuonna Mukana ruudut, joissa vähintään yksi 50-vuotias tai vanhempi. Aineisto: Tilastokeskus. 25

26 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva vuotiaiden keskittyneisyys. Aineisto: Tilastokeskus. 26

27 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva vuotiaiden osuus alueittain vuonna Aineisto: Tilastokeskus. 27

28 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko vuotiaiden ja yli 75-vuotiaiden osuus väestöstä ja kyseisten ikäryhmien esiintyminen asutuissa ruuduissa vuonna Aineisto: Tilastokeskus. Ikäryhmä Osuus (%) väestöstä Asukasmäärä ikäryhmässä Osuus (%) Ruudut, joissa vähintään asutuista ruuduista yksi ikäryhmän edustaja 0-6-vuotiaat 7, yli 75-vuotiaat 7, Asutuksen keskittyneisyys Asutuksen keskittymistä tutkittiin naapuruusfunktioilla. Focal sum -toiminnolla tarkasteltiin mille alueille asutus on keskittynyt vuosina 1970 ja Focal sum -toiminnolla tarkastelu ulotetaan siis itse kohderuudun ohella myös kohderuudun ympärillä oleviin ruutuihin. Kun halutaan tarkastella jonkin ilmiön keskittyneisyyttä (esimerkiksi tässä tutkimuksessa asutus, yli 50-vuotiaat, 0-19-vuotiaat) on focal sum -työkalu siihen toimiva menetelmä. Sillä lasketaan yhteen kaikki kyseisen ilmiön havainnot määritellyn säteen sisällä. Säteellä tarkoitetaan tässä kyseistä ruutua ympäröivää aluetta, jolta tietyn ilmiön esiintymistä tarkastellaan. Tässä tutkimuksessa on käytetty yleensä 2 tai 3 kilometrin sädettä. Kuvista 10 ja 11 nähdään asutuksen keskittyminen vuosina 1970 ja luvulta vuoteen 2007 tultaessa voidaan selvästi havaita kuinka asutus on entistä enemmän keskittynyt juuri suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympäristöön. Yleisesti ottaen kuntien keskustaajamien korostuminen asutuksen keskittyminä on selvemmin havaittavissa vuonna 2007 kuin vuonna luvulla myös keskustaajamien ympäristöissä asutus näyttää olleen varsin keskittynyttä, mutta vuoteen 2007 tultaessa nuo keskittymät ovat kutistuneet ja selkeämmin rajautuneet. Autioituminen Asutun alueen autioitumisella tarkoitetaan alueen tai tässä tapauksessa neliökilometriruudun muuttumista asumattomaksi. Autioituminen on luonnollisesti ollut läpi tarkastelun yleisintä harvimpaan asutuilla alueilla (Taulukko 11). Asutun alueen autioituminen harvimpaan asutuilla alueilla on helposti selitettävissä. Autioituminen on todennäköisempää sellaisella alueella, jolla on aiemmin asunut vain kaksi asukasta, kuin sellaisella, jolla on aiemmin asunut 200 asukasta luku on ollut voimakkainta autioitumisen aikaa. Autioituminen on kuitenkin vähentynyt 1970-luvulta vuoteen 2000 tultaessa jokaisella tarkasteluajankohdalla. Vuosina autioituminen voimistui hiukan väliseen ajanjaksoon verrattuna. Autioitumista on tapahtunut jossain määrin kaikilla muilla alueilla, paitsi suurten kaupunkien kerrostalovaltaisilla alueilla. Asutun alueen autioitumista on tarkasteltu kunnittain sekä absoluuttisilla että suhteellisilla osuuksilla, mutta myös koko maan laajuisena ilmiönä. Suhteellisella autioitumisella tarkoitetaan kunnassa autioituneiden ruutujen suhteellista osuutta kunnan kaikista asutuista ruuduista. Suhteellinen autioituminen on ollut vuosina voimakkainta itärajan ja Kainuun kunnissa sekä joissakin Lapin ja Keski-Suomen 28

29 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko 11. Autioituminen neliökilometreinä aluerakenneluokittain ja koko maassa yhteensä. Aineisto: Tilastokeskus. 1 5 as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1001 as/km² Yhteensä kunnissa. Vähäisintä autioituminen on ollut Helsingissä ja Turussa sekä niiden ympäryskunnissa. Vuosina voimakkaimmin autioituvia kuntia on ollut Lapissa, Kainuussa sekä Keski- ja Itä-Suomessa. Vähiten autioituvia alueita vuosina ovat olleet Helsinki, Turku ja Tampere ympäryskuntineen sekä jotkut kunnat Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Vuosina autioituvat voimakkaimmin pohjoisen Lapin kunnat, itärajan kunnat sekä yksittäisiä kuntia Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta. Laajahkoja hitaasti autioituvien kuntien alueita löytyy Etelä-Suomesta. Myös Pohjanmaalla, Keski- ja Itä-Suomessa on heikosti autioituvia kuntia. Suomen kuntaliiton (1997: kartta 15) tutkimuksessa on tarkasteltu seutukunnittaista autioitumista vuosina Tutkimuksen mukaan kaikissa Suomen seutukunnissa on tapahtunut autioitumista vuosina , mutta voimakkaimmin autioituvia alueita olivat Lapin seutukunnat, Kainuun ja Itä-Suomen seutukunnat sekä yksittäiset seutukunnat Keski-Suomesta. Vähäisintä autioituminen oli Helsingin ja Turun sekä niiden välimaastoon sijoittuvilla alueilla, Maarianhaminassa, Jyväskylän seudulla sekä Vaasan seudulla ja ympäristössä. Huomionarvoista on, että Oulun ympäristö autioitui tuolloin voimakkaammin kuin esimerkiksi Kemi-Tornion tai Kuopion alueet. Suomen kuntaliitto (1997: Kartta 17) on samassa julkaisussaan laatinut myös kartan seutukuntien autioitumisuhasta vuonna Autioitumisuhka on määritelty siten, että ruudut joissa nuorin asukas on 50-vuotias tai vanhempi, autioituvat todennäköisimmin. Pohjanmaan rannikko, Jyväskylä, Tampereen, Turun ja Helsingin seudut ovat luokiteltu vuonna 1995 epätodennäköisimmin autioituviksi alueiksi. Tulos osoittaa, että näiden alueiden ikärakenne on painottunut alle 50-vuotiailla. Autioitumisen voidaan siis olettaa olevan todennäköisintä ruuduissa, joissa nuorimman asukkaan ikä on 50 vuotta tai enemmän. Vuonna 2007 tällaisia ruutuja oli yhteensä (24 prosenttia asutusta alueesta). Näistä ruuduista :ssa (96 prosenttia) oli korkeintaan viisi asukasta vuonna Ruutujen, joissa on korkeintaan viisi asukasta ja joiden nuorimman asukkaan ikä on 50 vuotta tai enemmän, voidaan olettaa olevan todellisen autioitumisuhan alla tulevaisuudessa. Vuonna 2000 ruutuja, joissa nuorimman asukkaan ikä on 50 vuotta tai enemmän, oli yhteensä (20 prosenttia asutusta alueesta). Näistä ruuduista :ssa (97 prosenttia) oli korkeintaan viisi asukasta vuonna Kauppisen (1997: 9) tutkimusten mukaan vuonna

30 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 10. Asutuksen keskittyneisyys vuonna Aineisto: Tilastokeskus. 30

31 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 11. Asutuksen keskittyneisyys vuonna Aineisto: Tilastokeskus. 31

32 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... vastaavia autioitumisuhan alla olevia ruutuja (joissa nuorimman asukkaan ikä yli 50 vuotta), oli yli (16 prosenttia asutusta alueesta). Toisin sanoen, autioitumisuhan alaisena olevien alueiden suhteellinen osuus koko maan asutun alueen pinta-alasta on vuosien aikana kasvanut. Uusasutus Uusasutuksella tarkoitetaan aiemmin asumattoman alueen tai tässä tapauksessa neliökilometriruudun muuttumista asutuksi. Asutun alueen uusasutusta on tarkasteltu sekä kunnittain absoluuttisena ja suhteellisena, että yleisesti koko maan laajuisena ilmiönä. Kuten autioituminen, myös uusasutus on luonnollisesti yleisintä harvimpaan asutuilla alueilla (Taulukot 12 ja 13). Kaikilla muilla alueilla uusasutus on vähentynyt tasaisesti 1970-luvulta lähtien, mutta harvimpaan asutuilla alueilla se on lisääntynyt vielä 1990-luvun ajankin, jonka jälkeen se on vähentynyt. Suhteellinen uusasutus on ollut vuosina voimakkainta Lapissa ja etenkin sen pohjoisimmissa kunnissa. Vähiten uusasutusta 1980-luvulla on tullut Kokemäen ympäristöön ja muutamiin yksittäisiin kuntiin. On havaittavissa selvästi alueita, joilla uusasutus ei ole kovin voimakasta. Tällaisia ovat esimerkiksi Helsingin ja Turun seudut, Siikalatvan ja Reisjärven välinen alue, Pedersöre Ikaalinen ja Multia Maalahti alue, Mikkelin ympäristö, Rautalammen ympäristö, sekä Sonkajärvi ympäryskuntineen. Suhteellinen uusasutus on ollut 1990-luvulla edelleen voimakasta Lapin alueella ja etenkin pohjoisimmissa kunnissa. Samanaikaisesti suhteellinen uusasutus on Nordia Tiedonantoja 1/2010 ollut erityisen heikkoa Helsingin, Turun ja Kauhajoen ympäristöissä sekä yksittäisissä kunnissa. Vuosina suhteellinen uusasutus on ollut voimakkainta pohjoisimmissa kunnissa, Kuusamon alueella, Hirvensalmi Puumala välisellä alueella sekä yksittäisissä kunnissa. Muutoin uusasutus on ollut jo varsin vähäistä. Huoltosuhde Huoltosuhdetta voidaan tarkastella väestöllisenä, taloudellisena tai väestöllis-taloudellisena ilmiönä (Muilu ym. 1999: 4). Sekä väestöllisessä että taloudellisessa huoltosuhteessa väestö jaetaan aktiivi- ja passiiviväestöön. Väestöllisessä huoltosuhteessa aktiiviväestöä ovat työikäiset eli vuotiaat, ja passiiviväestöä lapset eli 0 14-vuotiaat sekä eläkeikäiset eli yli 64-vuotiaat. Taloudellisen huoltosuhteen aktiiviväestöä on työllinen työvoima ja passiiviväestöä työtön työvoima sekä työvoiman ulkopuolella olevat eli 0 14-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat (muun muassa kotitaloustyötä tekevät ja laitoshoidossa olevat). (Muilu ym. 1999: 8). Tilastokeskuksen laatimassa väestöennusteessa vuodelle 2007 on laskettu myös kunnittainen väestöllinen huoltosuhde. Demografinen huoltosuhde kertoo paljonko lapsia ja vanhuksia on sataa työikäistä kohti. Tilastokeskuksen (Tilastokeskus ) ennusteen mukaan koko maan väestöllinen huoltosuhde tulee olemaan 51,6 vuonna 2010, 65,5 vuonna 2020 ja 73,3 vuonna Työ- ja elinkeinoministeriön (2009) tuoreessa julkaisussa Maakuntien suhdannekehitys käsitellään alueiden tulevaisuutta muun 32

33 Nordia Tiedonantoja 1/2010 Taulukko 12. Uusasutus neliökilometreinä aluerakenneluokittain ja koko maassa yhteensä vuosina Aineisto: Tilastokeskus. 1 5 as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1001 as/km² Yhteensä Taulukko 13. Uusasutus väkimäärinä aluerakenneluokittain. 1 5 as/km² 6 20 as/km² as/km² as/km² yli 1001 as/km² muassa työvoiman kehityksen kannalta. Raportissa arvioidaan, että talouden taantuma ja työttömyyden kasvu tulevat heikentämään alueiden kehitysmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Työikäisen väestön (15 64 v.) määrän vähenemistä on havaittu jo nyt joillakin alueilla. Työikäisten määrä kasvaa tällä hetkellä 25 seutukunnassa, mutta väestöennusteen mukaan vuonna 2020 kasvua tapahtuu enää 15 seutukunnassa. Case-alueet Aluerakenteen kehitystä on tarkasteltu sekä koko maan, että kuuden case-alueen osalta. Case-alueiksi valittiin Kainuun maakunta, Itä-Lapin seutukunta, Vaasan seutukunta, Seinäjoen seutukunta, Kuopion seutukunta sekä Pirkanmaan maakunta. Kuvassa 12 on esitetty Suomen aluerakenteen kehitys vuosina Taajama-alueet eli omakoti- ja rivitalovaltaiset lähiöt ja taajamat sekä suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet ovat laajentuneet lähes jokaisella tarkastelujaksolla. Myös harvimpaan asutut alueet (yksittäisasutus) ovat laajentuneet jokaisella tarkastelujaksolla. Perusmaaseutu ja taajamaelementtejä sisältävä maaseutu puolestaan ovat supistuneet jokaisella tarkastelujaksolla. Voimakkaimmillaan kyseisten aluerakenneluokkien supistuminen on ollut välisenä aikana. Sen jälkeen supistumisvauhti on hieman hidastunut ja tasoittunut. Myös väkimäärissä on tapahtunut muutoksia vuosien aikana. Harvimpaan asutuilla alueilla väestömäärä on kasvanut tasaisesti sitä mukaa kun kyseiset alueet ovat laajentuneet. Voimakkainta väestönkasvu on ollut kuitenkin taajama-alueilla. 33

34 Suomen aluerakenteen viimeaikainen ja tuleva... Nordia Tiedonantoja 1/2010 Kuva 12. Suomen aluerakenteen kehitys vuosina Aineisto: Tilastokeskus. Taulukko 14. Maaseutu- ja taajama-alueiden kehitys Suomessa vuosina 1970 ja Aineisto: Tilastokeskus. Maaseutu Taajama Väestön osuuus (%) koko maan väestöstä v ,7 64,3 Väestön osuus (%) koko maan väestöstä v ,7 79,3 Osuus (%) koko maan asutusta alueesta v ,5 4,5 Osuus (%) koko maan asutusa alueesta v ,2 5,8 Suurten kaupunkien kerrostalovaltaisten alueiden sekä omakoti- ja rivitalovaltaisten lähiöiden ja taajamien väestömäärä on kasvanut jokaisella tarkastelujaksolla vuodesta 1970 lähtien. Maaseudun ja taajaman vaihettumisvyöhykkeellä, taajamaelementtejä sisältävällä maaseudulla, väestömäärä on puolestaan pienentynyt jokaisella tarkastelujaksolla. Kehitys on ollut vastaavanlaista perusmaaseudulla, jossa väestömäärä on myös pienentynyt. Tiivistäen voidaan sanoa, että tiheään asutuilla alueilla asutus tulee tihenemään tulevaisuudessakin ja harvaan asutuilla alueilla harvenemaan entisestään. Taulukossa 14 on esitetty maaseudun ja taajama-alueiden kehitys vuosina 1970 ja Maaseutuväestön osuus Suomen väestöstä on laskenut viisitoista prosenttiyksikköä taajamaväestön osuuden kasvaessa saman verran välisenä aikana. Maaseudun ja taajama-alueiden osuuksissa asutusta alueesta ei kuitenkaan ole tapah- 34

35 Nordia Tiedonantoja 1/2010 tunut kovinkaan jyrkkiä muutoksia, vaan maaseutualueiden osuus asutusta alueesta on pienentynyt reilun prosenttiyksikön verran ja taajama-alueiden suurentunut. Toisin sanoen, yhä suurempi määrä ihmisiä asuu suhteellisen pienellä alueella taajamissa. Kainuun maakunta Kainuun maakunnassa taajamien ulkopuolisten alueiden pinta-ala- ja väestönkehitys ovat olleet täysin samansuuntaisia koko valtakunnan kehityksen kanssa, mutta taajama-alueilla kehityksissä on eroavaisuuksia (Kuva 13). Toisin kuin valtakunnallisesti, Kainuun maakunnan alueella tiiviimpien (yli 1000 as/km²) alueiden väestömäärä ei ole kasvanut vuoden 1990 jälkeen, vaan se on kääntynyt laskuun. Kaupunkien kerrostalovaltaisten alueiden pinta-alakaan ei ole kasvanut vuoden 1990 jälkeen, päinvastoin kuin valtakunnallinen kehityssuuntaus on ollut. Harvimpaan asutuilla alueilla ja perusmaaseudulla väestöntiheys on samaa tasoa kuin valtakunnallisesti näissä aluerakenneluokissa. Omakoti- ja rivitalovaltaisissa lähiöissä ja taajamissa väestöntiheys on korkeampi kuin valtakunnallisella tasolla, mutta taajamaelementtejä sisältävällä maaseudulla ja suurten kaupunkien kerrostalovaltaisilla alueilla matalampi kuin valtakunnallisella tasolla. Focal mean -tarkastelujen pohjalta voidaan myös todeta harvaan asuttujen alueiden harventuneen entisestään. Valtaosa taajamaelementtejä sisältävästä maaseudusta ja perusmaaseudusta on muuttunut yksittäisasutukseksi. Ylipäätään taajaelementtejä sisältävää maaseutua, niin sanottua maaseudun ja taajaman välistä vaihettumisvyöhykettä, on Kainuun alueella melko vähän. Vuonna 1970 Kainuun asutusta alueesta 31 prosenttia oli yksittäisasutusta ja noin 0,2 prosenttia suurten kaupunkien kerrostalovaltaisia alueita (Taulukko 15). Vuonna 2007 yksittäisasutus kattoi jo 62 prosenttia ja suurten kaupunkien kerrostalovaltaiset alueet noin 0,3 prosenttia kaikesta Kainuun maakunnan asutusta alueesta. Väestöstä 5,2 prosenttia asui harvimpaan asutuilla alueilla ja 20,6 prosenttia suurten kaupunkien kerrostalovaltaisilla alueilla vuonna Vuonna 2007 väestöstä 8 prosenttia asui harvimpaan asutuilla alueilla ja 27,8 prosenttia suurten kaupunkien kerrostalovaltaisilla alueilla. Koko Kainuun maakunnan väestöntiheys (väestömäärä suhteessa asuttuihin ruutuihin) on pysytellyt läpi tarkastelun likipitäen samana. Vaihtelu on tapahtunut asukasta/km² välillä. Koko maan väentiheyden keskiarvo vuonna 2007 asuttujen ruutujen mukaan tarkasteltuna oli 51,5 as/km². Kainuussa kyseisen vuoden väestöntiheys oli 20 as/km², mikä osoittaa, että Kainuussa asutus on keskimääräisesti huomattavasti harvempaa kuin valtakunnallinen keskiarvo on. Kainuun väestöstä oli vuonna 1970 noin 58 prosenttia maaseudulla asuvia ja noin 42 prosenttia taajamissa asuvia (Taulukko 16). Osuudet ovat muuttuneet melko voimakkaasti vuosina : Maaseutuväestö kattoi 32 prosenttia ja taajamaväestö 68 prosenttia koko Kainuun väestöstä. Kuitenkin taajama-alueet ovat kattaneet vuonna 1970 vain 1,8 prosenttia ja vuonna ,7 prosenttia kaikesta asutusta alueesta Kainuussa. 35