KAAVAN LAATIJAN YHTEENVETO JA VASTINE LUONNOKSESTA JÄTETTYIHIN LAUSUNTOIHIN
|
|
- Joel Uotila
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LOHJA VOHLOISTEN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVAN LAATIJAN YHTEENVETO JA VASTINE LUONNOKSESTA JÄTETTYIHIN LAUSUNTOIHIN Asemakaavaluonnos on ollut nähtävänä ja kaavan laatija on pyytänyt siitä lausunnot. Annettujen lausuntojen johdosta esitän kaavan laatijana vastineenani seuraavaa. jen sisällön kaavan laatija on pelkistänyt. 1 Uudenmaan ELY-keskus Valtioneuvosto on hyväksynyt uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Kaavaselostusta ja vaikutusten arviointia on tältä osin täydennettävä. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu, osoitettu rakentaminen ja vapaa rantaviiva Kaavassa maanomistajien tasapuolinen kohtelu on tutkittu emätila- ja muunnetun rantaviivan menetelmällä. Mantereen alue on jo nykytilanteessa mm. kokous-, majoitus- ja ravintola- sekä myymäläkäytössä. Vohloisten kartano ja sen lähin pihapiiri on asuntokäytössä. Myös Saarikon saari on rakennettu. Uutta rakentamista osoitetaan pääasiassa rannan taustamaastoon siten, että ranta-alueella jää rakentamisesta vapaata aluetta. Kartanon läheisyyteen ei osoiteta uutta rakentamista. Saarikon saareen osoitetaan uutta rakentamista lähinnä täydennysrakentamisena. Maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimukseen on kiinnitetty riittävästi huomiota. ELY-keskus katsoo, ettei kaavaratkaisu vaikuta MRL 73 :ssä tarkoitettuun vapaaseen rantaviivavaatimukseen. Luonnonsuojelu ja vesistörakentaminen Luontoselvityksen arvokkaat luontokohteet on pääosin huomioitu asiallisella merkinnällä, mutta Kahvisaari ja sen ympäristö on kuitenkin jätetty rajauksen ulkopuolelle. Kahvisaarella on lintujen pesimäsaarena jonkinlainen arvo, mm. kalalokille. Vesilain ( /587) 3:2 :n mukaan vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, veden korkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohja veden laatua tai määrää, ja tämä muutos aiheuttaa luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista taikka vesistön tai pohjavesiesiintymän tilan huononemista. Nyt esitettyjen selvitysten perusteella voi kaavaluonnoksessa esitettyjen laitureiden rakentamisesta ja niiden käytöstä aiheutua VL 3:2 :ssä mainittuja seurauksia, jolloin vesilain mukainen lupa tarvitaan. Kaavaluonnoksessa osoitetun maankäytön (venevalkama-alueet ja laiturit) vaikutukset linnustoon tulee arvioida vaikutusten arviointi tulee perustua riittävään linnustoselvitykseen (MRL 9 ). Selvityksen on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset, mm. veteen, kasvija eläinlajeihin sekä luonnon monimuotoisuuteen (MRA 1 ). Tehdyn selvityksen ja vaikutusten arvioinnin perusteella tulee voida arvioida mahdollisen vesilain mukaisen luvan tarve (VL 2:5 ja 3:2 ). ELY-keskus katsoo lisäksi, että luvan tarve tulee arvioida ennen ranta-asemakaavan ehdotusvaihetta. Korttelissa 5 (RM-1) oleva s-2-alueen luontoarvojen säilymisen varmistamiseksi olisi parempi muuttaa s-2-alueen pääkäyttötarkoitus esim. MY:ksi, kuten SL-alueen eteläpuoli (MY). 1
2 Luontoselvityksen kuvioiden 9a ja 12 rajaukset päättyvät rantaviivaan, eikä luontoselvityksen tarkoittamaan aluerajaukseen. Tämä tulee korjata kaavakarttaan siten, että kaavakartasta on selvästi luettavissa s-1-merkintä ja siihen liittyvä rajaus. Luontoarvojen turvaamisen ja sen valvonnan kannalta tulee yleisiin määräyksiin lisätä määräys s-1- ja s-2-alueiden maisematyöluvanvaraisuudesta. Tulvariski Kaavamääräys tulee täsmentää esim. seuraavan sisältöiseksi: Korkeustason N ,35 metriä alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita. Rakennettu kulttuuriympäristö Kulttuuri- ja rakennushistorialliset arvot on selvitetty riittävästi ja huomioitu asianmukaisesti. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu, osoitettu rakentaminen ja vapaa rantaviiva Lausunnossa ei esitetty huomautettavaa. Luonnonsuojelu ja vesistörakentaminen Kahvisaaren edustan venevalkaman (LV/yk/s) käyttö on kaavamääräyksin säädelty tiukasti pienimuotoiseen käyttöön, jossa ympäristöä ei oleellisesti muuteta: Venevalkama-alue soutuveneitä tai vastaavan kokoisia vesikulkuneuvoja varten. Alue on tarkoitettu suluissa mainittujen kortteleiden ja Pikkusaarikon saaren yhteiskäyttöön. Merkintä /s osoittaa, että sellaiset toimenpiteet eivät ole sallittuja, jotka vaarantavat alueen tervaleppälehdon ominaispiirteet. Kahvisaaren tienoon ja sen edustan mannerrannan luonnonoloista luontoselvityksessä todetaan seuraavaa: Kuvion 9a tervaleppälehto on puustoltaan luonnontilaisen kaltainen ja huomiota herättävän korkea sekä kasvillisuudeltaan edustava. Hakkuissa kuvio on jätetty käsittelemättä tähänkin saakka. Kohteen arvoa lisäävät sen edustalta alkava ruovikko ja läheinen Kahvisaari niminen metsäluoto. Kuvion 9a tervaleppälehto on tehokkaasti suojeltu kaavan VL/yk-, s-1- ja LV/yk/s- merkinnöin. Kahvisaareen (kuvio 13) ja ruovikkoon (kuvio 12) ei luontoselvityksessä kohdistu sellaisia erityisiä luontoarvoja, jotka kaavan tarkoittama venevalkama (LV/yk/s) ja laituri/silta vaarantaisi. Luontoselvitykseen sisältyvä linnustoselvitys on tehty oikeaan vuodenaikaan ja se on alueellisesti kattava. Kaava perustuu riittävään linnustoselvitykseen. Luontoselvityksessä todettu kalalokki on maassamme runsaslukuinen ja elinvoimainen laji, joka pesii myös asutuksen vieressä. Kaavan virkistysalue (VL/yk), venevalkama ja Kahvisaareen johtava laituri/silta eivät vaaranna kalalokkia. Laituri/silta (la) on tarkoitettu kevytrakenteiseksi, mitä varten sen kaavamääräystä tarkennetaan vielä seuraavalla määräyksellä: Laituri/silta (la) tulee toteuttaa siten, että se ei estä veden luonnollista vaihtumista. 2
3 Kahvisaaren ja mantereen välistä ruovikkoa ei vaikeakulkuisuuden vuoksi käytettä rannan suuntaisena veneiden kulkureittinä, joten laituri/silta ei katkaise veneyhteyttä. Edellä olevan perusteella on ilmeistä, että venevalkama ja Kahvisaaren laituri/silta eivät aiheuta sellaisia muutoksia vesistöön tai ympäristöön, että vesilain ( /587) 3:2 :n tarkoittama ympäristölupa oli tarpeellinen. Luvan tarpeellisuutta ei kuitenkaan ratkaista kaavalla vaan vasta rakentamishankkeen yhteydessä. Korttelissa 5 (RM-1) oleva s-2-alue muutetaan lausunnon tarkoittamalla tavalla MYalueeksi. Luontoselvityksen kuvioiden 9a ja 12 vaikutusta kaavaan täsmennetään sisällyttämällä vesialuetta kaavaan (W, W/s). s-1- ja s-2-alueiden kaavamääräyksiin lisätään MRL 128 :n tarkoittama toimenpiderajoitus. Tulvariski Kaavamääräys täsmennetään lausunnon esityksen mukaisesti seuraavan sisältöiseksi: Korkeustason N ,35 metriä alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita. Rakennettu kulttuuriympäristö Lausunnossa ei esitetty huomautettavaa. 2 Uudenmaan liitto (Heli Vauhkosen ilmoitus) Liitto ei anna lausuntoa 3 Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Kaavoitettavan alueen kulttuuriympäristö ja rakennuskanta on esitelty kaava-aineistossa kaavan laatimista ajatellen riittävällä tavalla ja että olevan rakennuskannan arvot on huomioitu asianmukaisesti. sr-merkinnän määräystekstiin tulee vielä lisätä maininta, että kartanorakennuksella on myös arkkitehtonista arvoa, ja että rakennusta koskevista korjaus- ja muutossuunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. AM/s-merkinnän määräystekstissä on hyvä mainita, että puistoalueen vanhaa kookasta puustoa tulee vaalia. RM/smerkinnän määräystekstiin sisältyvät maininnat alueen rakentamistavasta ovat hyviä ja kannatettavia. Maininta rakentamisen sopeuttamisesta miljööseen ja maisemaan olisi hyvä lisätä myös RM-1 ja RM-2 -korttelialueita koskeviin määräyksiin tai kaavan yleismääräyksiin, jolloin se koskisi myös ranta-alueelle osoitettuja, hyvinkin näkyviksi jääviä laitureita ja uimahuonetta. Puutarha-aluetta koskevan MP-merkinnän määräystekstiin olisi toivottavaa lisätä maininta alueella sijaitsevista omenatarhoista, joilla on myös alueen kulttuurihistoriaan liittyvää arvoa ja joiden säilyminen alueella on toivottavaa. Kaavamääräyksiä korjataan lausunnossa esitetyllä tavalla. 3
4 4 Museovirasto Museovirastolla käytettävissä olevien tietojen perusteella kaavahankealueella ei sijaitse muinaismuistolain (295/1963) tarkoittamia ja rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita. Tiedot perustuvat vuonna 2007 tehtyyn Vohloisten kartanon ranta-asemakaavan arkeologiseen inventointiin. Kaavahankkeeseen ei näin ollen ole kommentoitavaa, eikä sitä ole tarpeen lähettää Museovirastoon uudelleenkommentoitavaksi sen myöhemmissä käsittelyvaiheissa. Ei esitetty huomautettavaa. 5 Lohjan ympäristöterveyspalvelut Kaavan valmistelussa olisi hyvä arvioida uusiutuvien energioiden hyödyntämismahdollisuuksia. Mantereella sijaitsevat kiinteistöt on kaavamääräyksissä esitetty liitettäväksi Lohjan yleiseen viemäriverkostoon. Kaavamääräyksiin on syytä lisätä määräys talousvedenjakeluun liittämisestä. Saarikon saaressa suojaetäisyyden turvaamiseksi talousvesikaivoihin rakennuspaikoille on syytä määrittää vähimmäispinta-ala. Kaava-alue sijaitsee sellaisella alueella, jonka maaperässä voi mahdollisesti esiintyä happamia sulfaattimaita. Sulfidisavien esiintymistä olisi hyvä kartoittaa alueelta kaavatyön aikana tai esittää kaavamääräyksissä sen tutkimista rakennusten suunnitteluvaiheessa. Kaavaselostusta täydennetään toteamalla, että kaavaratkaisu ei rajoita maalämmön tai muiden uusiutuvien energialähteiden hyväksikäyttöä. Alue liitetään keskitettyyn viemäriverkkoon. Kaavaratkaisu ei aiheuta erityistä perustetta antaa velvoittavaa määräystä liittyä keskitettyyn vedenjakeluverkkoon vaikka liittyminen on pääsääntöisesti tarkoituksenmukaista. Saarikon saari on tarkoitus toteuttaa yhtiömuotoisesti. Kun lisäksi kaavan sallima rakentaminen on vähäistä, ei rakennuspaikan vähimmäiskoon määrittämiseen ole tarvetta. Kaavaan lisätään seuraava määräys: Rakentamisessa tulee ottaa huomioon, että alueella voi esiintyä happamia sulfaattimaita. 6 Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys ry Uudet lomarakennukset mantereen puolella ovat matkailutoiminnan kannalta perusteltuja, mutta saareen rakennettavat eivät ole. Mantereen puolen lomamökkien määrää ja sijaintia pitäisi miettiä luonnonsuojelualueen läheisyyden takia. Mitään puskurivyöhykettä alueiden välille ei ole osoitettu. Alueen maankäytön periaatteet on ratkaistu yleiskaavalla, jossa Saarikon saareen on osoitettu matkailupalveluiden alue. Ranta-asemakaava toteuttaa yleiskaavan tarkoituksen. Luonnonsuojelualueen ja RM-alueiden välillä on puskurina tie sekä VL- ja MY-alueet. Korttelin 5 länsireuna muutetaan vielä MY-alueeksi. 7 Länsi-Uudenmaan pelastus laitos 4
5 Alueelle rakennettavat rakennukset ja kadut on sijoitettava siten, että rakennukset ovat saavutettavissa pelastuslaitoksen voimassa olevan pelastustieohjeen mukaisesti. Lausunnossa ei ole esitetty huomautettavaa kaavan osalta. ohjeistaa kaavan toteutusta. 8 Caruna Kaavaan on merkitty varaus puistomuuntamolle. Mahdolliset tarvittavat muuntamo- ja johtosiirrot tehdään Carunan toimesta ja siirtokustannuksista vastaa siirron tilaaja. Johtojen siirto edellyttää, että niille järjestyy uusi pysyvä sijainti. Lausunnossa ei ole esitetty huomautettavaa kaavan osalta. ohjeistaa kaavan toteutusta. 9 Fingrid Alueella ei ole Fingridin voimajohtoja, joten yhtiöllä ei ole tarvetta lausua kaavoituksesta. Helsinki KARTTAAKO OY Pertti Hartikainen dipl. ins. 5
Lausunto Vohloisten ranta-asemakaavan luonnoksesta ja valmisteluaineistosta
Lausunto UUDELY/12869/2017 17.4.2018 Karttaako Oy Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 00520 Helsinki phartikainen@kolumbus.fi Tiedoksi: leena.iso-markku@lohja.fi Lausuntopyyntönne 13.3.2018 Lausunto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
3555 Högberginmäki asemakaava
MIELIPITEET, LAUSUNNOT JA KAAVOITUKSEN VASTINEET 11.6. 26.6. ja 27.7. 10.8.2015 NÄHTÄVILLÄ OLLEESEEN ASEMAKAAVAEHDOTUKSEEN Asemakaavaehdotuksesta annettiin lausuntoja yhteensä 8 kpl. Asemakaavaehdotuksesta
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
Kuopion kaupunki, strateginen maankäyttö KUOPIO HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen
KUOPIO HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 19.12.2016 Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen 1 HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kaavaehdotus oli nähtävillä 16.1. 15.2.2017 välisenä aikana. Nähtävilläoloaikana
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa
INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA
1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Lausunto Vohloisten ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Lausunto UUDELY/12869/2017 8.2.2018 Karttaako Oy Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 00520 Helsinki phartikainen@kolumbus.fi Tiedoksi: iiris.koivula@lohja.fi leena.iso-markku@lohja.fi Lausuntopyyntönne
Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/399/2017 Varsinais-Suomi 6.4.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI RANTASALON RANTA-ASEMAKAAVA Päiväys 21.3.2018 Päivitetty 23.10.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset
VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LUUMÄKI KIVIJÄRVI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
LUUMÄKI KIVIJÄRVI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Tila Haapakallio 1:16 (441-455-1-16) KAAVASELOSTUS Helsinki 31.5.2019 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty
MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE
1 / 6 VASTINE MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 180 Keskustan asemakaavan muutos, kortteli 180 on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 8.4. 7.5.2013 Mynämäen kunnassa. Luonnoksesta on
Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm
Sivu 1 (6) Lausunnot Palautteen antaja ja pvm Uudenmaan ELY-keskus 30.1.2017 Yhteenveto sisältää 24.2.2017 mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Lausunto Vastine
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt
Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3
Lausunto Tallkullan ranta-asemakaavan luonnoksesta
Lausunto UUDELY/9893/2017 6.11.2017 Raaseporin kaupunki Kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa raasepori@raasepori.fi leena.kankaanpaa@raasepori.fi Lausuntopyyntönne 5.10.2017 Lausunto
Liite C MUISTUTUKSET:
Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut
Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle
Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus
Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava kaavoittaja
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan
Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Mitoituksen lähtökohdat ja soveltaminen
1 / 4 VASTINE UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ISO-PIRKHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3 on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 4.1. 5.2.2018 Uudenkaupungin kaupungissa (kaavaehdotus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO / SUNNANVIK ASEMAKAAVA ABC PIKKALA Päiväys 10.6.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine
LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
VARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki VARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS 698-409-36-43 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.06.2019 Seitap Oy
LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen
Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin
Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Koivissillan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotus pidettiin
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA
PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS
Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 14.4.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
koskien ranta- asemakaavan laatimista ja muuttamista Lohjan kaupungin Karjalohjan Mustlahden kylässä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA tarkistettu 27.10.2014 koskien ranta- asemakaavan laatimista ja muuttamista Lohjan kaupungin Karjalohjan Mustlahden kylässä. Alue muodostuu tiloista Uusmies 444-473-1-65
LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan muutos, kortteli 2, Eura
Lausunto VARELY/2867/2018 20.02.2019 Julkinen Euran kunta PL 22 27511 EURA kirjaamo@eura.fi kimmo.haapanen@eura.fi Viite : lausuntopyyntönne 22.1.2019 Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan muutos, kortteli
Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet
SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava
Seitap Oy SODANKYLÄ 1 SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Korttelit 1 ja 2 Kaavaluonnoksen selostus MRA 30 vaiheessa SEITAP OY 2015 Seitap Oy SODANKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.
Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus III oli nähtävillä 12.3. 14.4.2015. Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo
2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS
Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 4.2.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMI-PUSULA IKKALA Päiväys 10.12.2008 KESKEISEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Asemakaavan laatimista koskeva hanke koskee Ikkalan kylätaajaman keskeistä aluetta.
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2017 Seitap Oy
Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS
Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOKSEN SELOSTUS 17.02.2014 Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite
MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Nosto Consulting Oy, kaavan laatija
1 / 3 MUISTIO 246-RAK1612 KUSTAVIN KUNTA Truutholmin ranta-asemakaava Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Aika 14.11.2016, klo 9.00 9.35 Paikka Varsinais-Suomen ELY-keskus, Turku Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA
Seitap Oy Ranta-asemakaavan muutos 1 Inari NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEN SELOSTUS 29.10.2018 (MRA 27 JA 28 ehdotusvaihe)
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3626/2016 Varsinais-Suomi 13.1.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 2.11.2016 Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE
Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,
RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Keskinen ja Kelkjärvi Tilat Järvikannas, Ellivuori 1:57, Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 KAAVASELOSTUS Helsinki 17.3.2017 Vireille tulo: KH:n päätös 30.1.2017 Luonnos