Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi
|
|
- Timo-Pekka Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Maisema, virkistyskäyttö ja monimuotoisuus alueiden käytön suunnittelussa, Oulu Aili Jussila Maisemat, Ruotuun hanke, Kainuun ELY keskus Kuvat Aili Jussila, Marjut Kokko, Merja Lipponen
2 Esityksen sisältö Arvokkaiden maisema-alueiden inventoinnit. Maisema-alueet maankäytön suunnittelussa. Mistä tietoa valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Arvokkaan maisema-alueen mahdollisuudet. Maisemat Ruotuun -hanke Sivu 2
3 Arvokkaiden maisema-alueiden inventoinnit Suomessa on nyt 156 valtakunnallisesti arvokasta maisemaaluetta. - Maaseutumme edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. - Edustavat maisemamaakunnalleen tyypillisiä kulttuurimaisemia, joilla on huomattavaa valtakunnallista merkitystä. Päivitysinventointi on käynnissä koko Suomessa. Inventoinnin lähtökohtana on ollut ympäristöministeriön laatima maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointiohje. Ympäristöministeriö valmistelee ehdotuksen valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi valtioneuvoston hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana. Kuulemismenettely loppuvuodesta Valtioneuvosto tekee vuonna 2015 uuden periaatepäätöksen, jolloin päivitysinventointien tulokset tulevat lainvoimaisiksi. Sivu 3
4 Arvokkaiden maisema-alueiden inventoinnit Päätavoitteena on tarkistaa aluevalikoima, arvoluokat sekä rajaukset vastaamaan uudistuneita maisemanhoidon toteuttamis- ja ohjausjärjestelmiä. Maisema-alueiden valikoiman tulee täyttää maisema-aluetyöryhmän (mietintö 66/1992) laatiman maisemamaakuntajaon edellyttämä edustavuus. Arvioitu maisema-alueen tila sekä alueiden luonto-, kulttuuri- ja käyttöarvot. Tietoa maisema-alueista: Tietoa inventoinnista: Sivu 4
5 Sivu 5
6 Lapissa inventoitu 77 kohdetta, ehdotettu va 15 (6 uutta) ja ma 26 (16 uutta) FI/Maisemat_Ruotuun/Maakuntien_parhaat_mai semat Sivu 6
7 Sivu 7
8 Sivu 8
9 Kainuussa inventoitu 37, ehdotettu va 8 (2 uutta) ja ma 22 (16 uutta) Sivu 9
10 Sivu 10
11 Maisema-alueet maankäytön suunnittelussa MAPIO:n tavoitteenahan ei ole museoida maisemia tai pysäyttää niiden kehittymistä maaseudun elinkeinorakenteen ja tuotantotapojen muuttuessa, vaan pohtia miten maisemaan sisältyvät kulttuurihistorialliset ja ekologiset arvot voidaan turvata muutoksen yhteydessä, Hannu Linkola. Sivu 11
12 Maisema-alueet maankäytön suunnittelussa Maankäyttö- ja rakennuslaissa ( ) olevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet edellyttävät, että arvokkaat maisema-alueet otetaan huomioon alueiden käytössä. Kaikissa kaavavaiheissa rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen. Valtioneuvoston päätösten ( ja ) mukaan valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet on osoitettava maakuntakaavoissa. - Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen. Sivu 12
13 Ote Simoniememi-Simonkylä osayleiskaavasta
14 Opas valtakunnallisesti arvokkaiden maisemaalueiden maankäytön ohjeistukseen ProAgria Etelä-Suomen hanke. Hanke jakaantuu kolmeen toisiaan tukevaan kokonaisuuteen; oppaaseen, pilottikohteiden ohjeistuksiin sekä kyselytutkimukseen. Käytännönläheinen opas kaavoituksen ja muiden ympäristön parissa työskentelevien tueksi. Opas tuotetaan sähköiseen muotoon kaikkien saataville. Tavoitteena valmistua 2015 Toiveita oppaan sisältöön voi antaa sähköpostilla Katriina Koskelle Sivu 14
15 Tietoa valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista FI/Luonto/Maisemat/Arvokkaat_maisemaalueet/Valtakunnallisesti_ar vokkaat_maisemaalue(7787) OIVA- ympäristötietopalvelu Ympäristöhallinnon paikkatietoaineisto/ Luonnonsuojeluohjelmat paikkatietokanta Sivu 15
16 Arvokkaan maisema-alueen mahdollisuudet Mainosarvo matkailun edistämisessä. Pohjana kylän omille hankkeille. Maisemansuojeluun ohjataan määrärahoja: - maatalouden erityistuet viljelijöille ja yhdistyksille, - rakennusten kunnostusavustukset, - Metso-kohteet, - YM:n maisemanhoitoraha suoraan kyläyhdistykselle, maisemanhoitoalue. FI/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojelualueet/Maisemanhoitoal ueet Sivu 16
17 Maisemat Ruotuun (MARU) hanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Toiminta-aika Toteuttajat - Lapin ja Kainuun ELY-keskus - Lapin ja Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Toiminta-alue: - Etelä- ja Keski-Lappi - Kainuu Sivu 17
18 Hankkeen toimintaa Arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Perinnemaiseman hoitoon neuvontaa ja rahoitusvaihtoehtoja Innostaa kyliä maisemanhoitoon - Etusijalla ovat arvokkaat maisema-alueet, kulttuurihistorialliset kohteet ja matkailun tai virkistyskäytön kannalta tärkeät alueet. - Kyläkävelyltä, maisemanhoitotalkoita, maisemanhoidon- ja rakennusperinnön hoidon teemapäiviä Lisää elinkeinojen ja paikallistoimijoiden yhteistyötä Matkailun edistämistä Sivu 18
19 Kiitos Sivu 19
Maisemat Ruotuun - hanke
Maisemat Ruotuun - hanke Suomussalmen kyläparlamentti 8.5.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun Maisemat Ruotuun (MARU) hanke http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Hannu Linkola, hannu.linkola@ymparisto.fi Satakunnan arvokkaat maisema-alueet -seminaari 26.11.2013 Ravintola Liisanpuisto / Satakuntaliitto Maalaismaisemaa
Salon seudun maisemat
Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon Maarit Satomaa Maisema- ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset 13.1.2014 Kuusamo Maiseman- ja luonnonhoito osana viljelijän
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista
Kaupunginhallitus 92 07.03.2016 Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 47/11.05.00/2016 KH 92 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040
Maisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö
Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista?
Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? 21.5.2013 Ihmisen toiminnan jäljet näkyvät erilaisina kulttuuriympäristöinä kulttuurimaisemat perinnemaisemat muinaisjäännökset rakennettu
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Keski-Suomen ELY-keskus, Liisa Horppila-Jämsä MAMA hankkeen maisemainfo 11.2.2015 17.2.2015 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden
Katson maisemaa ja kuuntelen
Katson maisemaa ja kuuntelen Hiljan-päivän seminaari 8.10.2015 Helsinki Anne Savola, ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Eilen #meri kohisi, tänään aallot lipuvat liplatellen rantaan @luontoilija Äänet
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit
VALTAKUNNALLISESTI ARVOKKAIDEN MAISEMA-ALUEIDEN PÄIVITYSINVENTOINTI
Ympäristöministeriö 11.11.2015 Taustamuistio VALTAKUNNALLISESTI ARVOKKAIDEN MAISEMA-ALUEIDEN PÄIVITYSINVENTOINTI Kuulemisen tausta-aineisto 1 Sisällys 0 Johdanto 3 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta VYYHTI työpaja Taivalkoskella 10.4.2014 Kalle Hellström ProAgria Oulu/maa ja kotitalousnaiset Kuva: Aili Jussila Arvokkaiden maisema alueiden päivitysinventointi
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista
Maakuntahallitus 30 14.03.2016 Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 16/05.03.05/2016, 262/05.03.05/2013 MHS 14.03.2016 30 Tiivistelmä Valtakunnallisesti arvokkaat
Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet. Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf
Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf 1 Satakunnan vaihemaakuntakuntakaavan 2 tavoitteet raportin sivu 27 Tavoitteet on kuvattu maankäyttö- ja rakennuslaissa
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 KULTTUURIYMPÄRISTÖT JA MAISEMA-ALUEET. Yleisötilaisuus Eurassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 KULTTUURIYMPÄRISTÖT JA MAISEMA-ALUEET Yleisötilaisuus Eurassa 2.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan maakuntakaava VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 KULTTUURIYMPÄRISTÖT JA MAISEMA-ALUEET. Yleisötilaisuus Kokemäellä Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 KULTTUURIYMPÄRISTÖT JA MAISEMA-ALUEET Yleisötilaisuus Kokemäellä 14.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Alueidenkäytöllä
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA. leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö 7.6.2019 1 SISÄLTÖ Käsitteitä Perinnebiotooppien uhanalaisuus Suomessa Luontodirektiivin luontotyypit ja niiden tila Suomessa
Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013
Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 11.4.2013 MAL aiesopimus Allekirjoitettiin 20.6.2012 voimassa vuoden 2016 loppuun asti osapuolet
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi ja sen ympäristövaikutusten
Ympäristöministeriö Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne 15.1.2016, YM1/500/2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi ja sen ympäristövaikutusten arviointi Tausta Ympäristöministeriö
Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
Kiviaineshuolto kaavoituksessa
Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen
Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot
2/2 Jakelu Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot Tiedoksi Liikenne- ja viestintäministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetusministeriö
Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus
Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus YHTEINEN KULTTUURI- YMPÄRISTÖMME ESILLE - KYNÄ JÄTTÄÄ JÄLJEN 12.00 Tervetulosanat ja Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ - hanke-esittely, maisema- ja ympäristöasiantuntija
Suunnittelutarveratkaisuhakemus
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua
Kirkkonummen kunnan lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 16 18.02.2016 Kunnanhallitus 78 21.03.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 43/11.05.00/2016 Yhdyskuntatekniikan
Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014
2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus
SASIN SEUDUN OSAYLEISKAAVA (SS-OYK)
1 HÄMEENKYRÖN KUNTA RAPORTTI 1 Kaavoitusinsinööri Jorma Anttila 17.1.2006 SASIN SEUDUN OSAYLEISKAAVA (SS-OYK) TAVOITTEET JA OHJELMOINTI 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1. Suunnittelutilanne - Suunnittelualueella ovat
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 Hämeenkosken kunta Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012986 7.11.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä
SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000
SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito
Maaseuturahasto Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito Yhdistys luonnon- ja maisemanhoidon tukien hakijana Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle teemapäivä 5.5.2011 Saarijärvi Kaisa Raatikainen,
KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA
1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu
1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Kattilainen - Klamila 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Klamilan kulttuurimaisema 1.3. Kunta Virolahti 1.4. Pinta-ala noin 1 800 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit
POHJOIS-SATAKUNNAN MAISEMA-ALUEET
POHJOIS-SATAKUNNAN MAISEMA-ALUEET KARVIANJOKILAAKSO HONKAJOKI - KANKAANPÄÄ Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus 2014 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 3 Johdanto... 4 Maisema... 5 Kulttuurimaisema... 5 Maisema-aluetyöryhmän
Perinnemaisemien hoito
Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä Ympäristöneuvojakoulutus 4.6.2013 Tampere Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä- Eurooppalainen maisemayleissopimus
Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia
Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia
Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?
Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Keski-Suomen ELY-keskus/Merja Lehtinen P.0295 024570 1 16.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus 2 Laitinen Riitta
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
Suunnittelutarveratkaisuhakemus
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 493/605/2015 Hakija: Bäckman Tarja, Bäckman Anne-Mari Tila: Riihikartano Kiinteistötunnus: 859-401-84-35 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan
KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -
KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-
VALTAKUNNALLISESTI ARVOKKAAT MAISEMA- ALUEET LAPISSA. MRL-päivät Marjut Kokko, Lapin ELY-keskus
VALTAKUNNALLISESTI ARVOKKAAT MAISEMA- ALUEET LAPISSA MRL-päivät 7-8.9.2016 Marjut Kokko, Lapin ELY-keskus Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Edustavimpia maaseudun kulttuurimaisemia hoidettu viljelymaisema
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja
Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys
Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin
Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta
Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu
1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Tammio 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Tammion saaristokylämaisema 1.3. Kunta Hamina 1.4. Pinta-ala noin 300 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit [tekijä, vuosi,
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET
Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit
Vanhat rakennukset kuntoon Ke 19.4. klo 18-20.30 Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon klo 18 Avaussanat, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankevastaava Saara Ryhänen klo 18.05 Sielukas
KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Kainuun maakuntakaavan tarkistamisen vaikutusten arviointi
Kainuun liitto Muistio 24.8.2018 KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Kainuun maakuntakaavan tarkistamisen vaikutusten arviointi Aika: Perjantaina 24.8.2018 klo 9:05-11:35
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN
PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN Viranomaislähtöiset inventoinnit, ohjelmat, seurannat ja julkaisut perinneympäristöihin liittyen Inventoinnit tehtiin 1990-luvulla koko maassa SYKE:n
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan
Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Lapin ELY-keskuksen kokemuksia Suunnittelija Eerika Tapio 9.4.2015 1 Terveisiä Napapiiriltä! Laaja Lapin maakunta ~99 000 km2 181 835 asukasta Peruskoululaisia
Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.
Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta
MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus
Kooste MARU hankkeen Kainuun tapahtumista MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kainuun tapahtumia Kyläkävelyt Maisemanhoitotöiden organisointi, talkoot
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen
Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset
Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava (273 )
HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA VALITTAJA Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava 26.10.2016 (273 ) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.,
PADASJOKI KASINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN. Alavirta
PADASJOKI Alavirta Osa tiloista Metsä-Ansio 576-405-1-264 Pelto-Ansio 576-405-1-311 Karhunsalmi 576-405-1-360 Rimminmutka 576-405-1-277 KASINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS-
Kulttuuriympäristön arvot kaavoituksessa
Kulttuuriympäristön arvot kaavoituksessa Kulttuuriympäristö kunniaan LAHTI 5.3.2012 Hämeen ELY-keskus, arkkitehti Annu Tulonen, alueidenkäyttöyksikkö 8.3.2012 1 Kysymyksiä Miten kaavoituksen eri osapuolet,
Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa
Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti
Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS
Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS 1. JOHDANTO Tarkasteltava Palojoen asutus- ja jokilaaksomaisema sijoittuu Pirkanmaalle Punkalaitumen
LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015 Maarit Satomaa Maisema ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa ja kotitalousnaiset 2014 2015 Kylämaisema uusien arvojen tyyssija
Ilmajoki Koskenkorvan yleiskaava
Ilmajoki Koskenkorvan yleiskaava Kaavaselostus Ilmajoen kunta, Kaavoitustoimi 2012 Sisällysluettelo 1 Perus ja tunnistetiedot 3 2 Tiivistelmä 6 3 Lähtökohdat 9 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 9
Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen
Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma
Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma Kulttuuriympäristö kunniaan, Pori 23. 4. 2012 Niina Uusi-Seppä, projektipäällikkö Satakunnan Museo gsm 044 701 8511 niina.uusi-seppa@pori.fi
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista