Maisemat Ruotuun - hanke
|
|
- Eero Koskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maisemat Ruotuun - hanke Suomussalmen kyläparlamentti Aili Jussila/Kainuun ELY keskus
2 Maisemat Ruotuun (MARU) hanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Toiminta-aika Toteuttajat Lapin ja Kainuun ELY-keskus Lapin ja Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Toiminta-alue: Etelä- ja Keski-Lappi Kainuu MARU -hanke
3 Tavoitteet Arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Tarjota perinnemaiseman hoitoon neuvontaa ja rahoitusvaihtoehtoja Innostaa kyliä maisemanhoitoon Etusijalla ovat arvokkaat maisema-alueet, kulttuurihistorialliset kohteet ja matkailun tai virkistyskäytön kannalta tärkeät alueet. Kyläläisten oma aktiivisuus on tärkein kriteeri yhteistyön onnistumiselle Lisätä elinkeinojen ja paikallistoimijoiden yhteistyötä
4 Arvokkaiden maisema-alueiden inventoinnit Suomessa on nyt 156 valtakunnallisesti arvokasta maisemaaluetta. Päivitysinventointi on käynnissä koko Suomessa. Inventoinnin lähtökohtana on ollut ympäristöministeriön laatima maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointiohje. Ympäristöministeriö valmistelee ehdotuksen valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi valtioneuvoston hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana. Päätavoitteena on tarkistaa aluevalikoima, arvoluokat sekä rajaukset vastaamaan uudistuneita maisemanhoidon toteuttamisja ohjausjärjestelmiä. Arvioitu maisema-alueen tila sekä alueiden luonto-, kulttuuri- ja käyttöarvot. Tietoa inventoinnista: Sivu Aili Jussila MARU-hanke, Kainuun ELY-keskus
5 Kainuussa inventoitu 37, ehdotettu va 8 (2 uutta) ja ma 22 (16 uutta) Sivu Aili Jussila MARU-hanke, Kainuun ELY-keskus
6 Suomussalmelle ehdotetut arvokkaat maisema-alueet Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue Suomussalmen vienalaiskylien kulttuuri ja eränkäyntimaisemat (Hietajärvi-Kuivajärvi) Maakunnallisesti arvokas maisemaalue Kainuun vaarakylät: Pyykkölänvaara Juntusranta ja Kalmosärkkä Saarikylän rantaviljelymaisema Hossan eränkäyntimaisema Tietoa inventoinnista Sivu
7 Suomussalmen vienalaiskylien kulttuuri ja eränkäyntimaisemat (Hietajärvi-Kuivajärvi) Kyläkävely, rakennusperinnön hoidon neuvontaa, talkoot , polkujen kartoitus. Kylän peltojen laidunnuksen edistäminen. Suomussalmen vienalaiskylien kulttuuri ja eränkäyntimaisemat (Hietajärvi-Kuivajärvi) Sivu
8 Hossan eränkäyntimaisema Metsähallituksen KUIKKA-hanke kunnostaa rakenteita Sivu
9 Juntusranta ja Kalmosärkkä Kyläkävely, rakennusperinnön hoidon neuvontaa Tapahtuma Kalmosärkille yhteistyössä KUIKKA-hankeen kanssa - Juntusranta ja Kalmosärkkä Sivu
10 Saarikylän rantaviljelymaisema Kainuun vaarakylät: Pyykkölänvaara Kyläkävely sovittu Sivu
11 Hanke tarjoaa arvokkaille maisema-alueiden kylille Kyläkävelyltä ohjeita kylämaiseman hoitoon Maisemanhoitotalkoita perinnemaisemien kunnostusta yhdessä kyläläisten kanssa Maisemanhoidon- ja rakennusperinnön hoidon teemapäiviä. Matkailuyrityksille neuvoa lähiympäristön kunnostuksessa ja alueen kulttuurihistorian ja perinteiden tuotteistuksessa. Yhteistyön kehittäminen viljelijät, kyläyhdistys, matkailuyrittäjät, ym. paikalliset toimijat. Suunnitelmat käytäntöön: vuokra- ja laidunsopimukset, erityistukihakemukset Sivu
12 Haastetapahtuma kaikille kylille Maisemat Ruotuun (MARU) hanke haastaa kaikki Kainuun kylät maisemanhoitotalkoisiin. Talkoista sovittava 15.5 mennessä, talkooaikaa elokuun loppuun. lmoittautuneet kylät voivat haastaa muita kyliä mukaan. Talkookohteena yhteinen kylämaisema. Talkoiden kesto vähintään 5 h. MARU maksaa talkoovakuutuksen ja talkootarjoilut 5 /talkoolainen ja työkoneissa käytetyt polttoaineet. Koko prosessin läpiviemiseen 100 järjestelypalkkio. Todisteena talkoista tarvitaan osallistujalista ja vähintään 2 valokuvaa talkoista. Ota yhteyttä, ohjeita ja kaavakkeita Heli Pääkkö puh. sähköposti heli.pääkko@ely-keskus.fi Lisätiteoa www. Nyt koko Kainuun maisemat ruotuun!
13 Sivu Kiitos
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Maisema, virkistyskäyttö ja monimuotoisuus alueiden käytön suunnittelussa, Oulu 7.5.2014. Aili Jussila Maisemat, Ruotuun hanke, Kainuun ELY keskus
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus
Kooste MARU hankkeen Kainuun tapahtumista MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kainuun tapahtumia Kyläkävelyt Maisemanhoitotöiden organisointi, talkoot
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta VYYHTI työpaja Taivalkoskella 10.4.2014 Kalle Hellström ProAgria Oulu/maa ja kotitalousnaiset Kuva: Aili Jussila Arvokkaiden maisema alueiden päivitysinventointi
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Hannu Linkola, hannu.linkola@ymparisto.fi Satakunnan arvokkaat maisema-alueet -seminaari 26.11.2013 Ravintola Liisanpuisto / Satakuntaliitto Maalaismaisemaa
Neuvonnan keinoilla eteenpäin
Neuvonnan keinoilla eteenpäin perinnemaisemat ekosysteemipalvelut tuotteistettu maisema Leena Lahdenvesi-Korhonen kehitysjohtaja, maaseutumaisema ja luonnonhoito Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, MKN maisemapalvelut
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus
Perinnebiotoopit ja hoidon rahoitus YHTEINEN KULTTUURI- YMPÄRISTÖMME ESILLE - KYNÄ JÄTTÄÄ JÄLJEN 12.00 Tervetulosanat ja Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ - hanke-esittely, maisema- ja ympäristöasiantuntija
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi ja sen ympäristövaikutusten
Ympäristöministeriö Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne 15.1.2016, YM1/500/2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi ja sen ympäristövaikutusten arviointi Tausta Ympäristöministeriö
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013
AJANKOHTAISTA Ruissalo 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 17.6.2013 Maisemaselvitys Tietoa maisemasta ja suuntaviivoja suunnittelun tueksi VARELY/ALS SISÄLTÖ
Salon seudun maisemat
Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen
Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen
Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014
2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus
Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit
Vanhat rakennukset kuntoon Ke 19.4. klo 18-20.30 Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon klo 18 Avaussanat, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankevastaava Saara Ryhänen klo 18.05 Sielukas
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Keski-Suomen ELY-keskus, Liisa Horppila-Jämsä MAMA hankkeen maisemainfo 11.2.2015 17.2.2015 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
Kiviaineshuolto kaavoituksessa
Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen
Kylään maisemaan -hanke Loviisa 15.5.2019 Alueryhmän tapaaminen Hanke lyhyesti tavoitteena on kehittää ja edistää kulttuuriympäristöön perustuvaa yrittäjyyttä nostaa maaseudun arvostusta asukkaiden ja
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle
Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista
Kaupunginhallitus 92 07.03.2016 Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 47/11.05.00/2016 KH 92 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040
PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN
PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN Viranomaislähtöiset inventoinnit, ohjelmat, seurannat ja julkaisut perinneympäristöihin liittyen Inventoinnit tehtiin 1990-luvulla koko maassa SYKE:n
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla
Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi
Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin
TOURULA-KEIHÄSKOSKI
Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten
Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke
Yhteinen kulttuuriympäristömme esille KYNÄ jättää jäljen Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankeaika 1.9.2015-31.8.2018 Yhteistyössä Etelä-Savon ja Keski-Suomen MKN Maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgriat.
Perinnemaisemien hoito
Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset
Maaseutu- ja metsäväen iltamat Naapurinvaaran huvikeskuksessa Sotkamossa pe 19.9. klo 20 alkaen. Katso tarkempi mainos tiedotteemme takasivulta.
Jäsentiedote 2 / 2014 22.8.2014 Tiedote on myös netissä http://kainuu.maajakotitalousnaiset.fi kohdassa Järjestötoiminta sekä http://kainuu.proagria.fi kohdassa Jäsenedut ja verkostot, josta löytyvät myös
Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?
Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Keski-Suomen ELY-keskus/Merja Lehtinen P.0295 024570 1 16.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus 2 Laitinen Riitta
Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista?
Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? 21.5.2013 Ihmisen toiminnan jäljet näkyvät erilaisina kulttuuriympäristöinä kulttuurimaisemat perinnemaisemat muinaisjäännökset rakennettu
Maisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan
Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Lapin ELY-keskuksen kokemuksia Suunnittelija Eerika Tapio 9.4.2015 1 Terveisiä Napapiiriltä! Laaja Lapin maakunta ~99 000 km2 181 835 asukasta Peruskoululaisia
Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013
Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 11.4.2013 MAL aiesopimus Allekirjoitettiin 20.6.2012 voimassa vuoden 2016 loppuun asti osapuolet
AJANKOHTAISTA SATAKUNTALIITOSSA
AJANKOHTAISTA SATAKUNTALIITOSSA Ympäristöntutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaava -Saanut lainvoiman 13.3.2013
Näköalapaikoilta ja ruohonjuuresta
Näköalapaikoilta ja ruohonjuuresta Elossa luonto ja elävä perintö 9.11.2016 Sini Hirvonen sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö Yli 840 yhteisöjäsentä ja 220 henkilöjäsentä
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
MITEN JA MIKSI KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VAALITAAN JA MISTÄ SEN ARVOT KOOSTUVAT
MITEN JA MIKSI KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VAALITAAN JA MISTÄ SEN ARVOT KOOSTUVAT Kulttuuriympäristö kunniaan koulutus Pori 23.4.2012 Liisa Nummelin, Satakunnan Museo Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta,
KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Kainuun maakuntakaavan tarkistamisen vaikutusten arviointi
Kainuun liitto Muistio 24.8.2018 KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Kainuun maakuntakaavan tarkistamisen vaikutusten arviointi Aika: Perjantaina 24.8.2018 klo 9:05-11:35
Miten saada uusia asukkaita kylään?
Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat
Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle
Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat
Kuka maksaa? Kenelle maksetaan? Tuntihintoja, sis. alv 22% Kyläsuunnitelman laatu. Kunnan omat viheralueet. Kuka maksaa?
Kenelle maksetaan? Kuka maksaa? Airi Matila/Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä Kylämaisemat kuntoon -tilaisuus Hauho 22.10.2009 Maiseman- ja luonnonhoidon yrittäjät osaavat hoitaa maaseudun aineellisia
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
NURMESJÄRVI, erityisesti Kangaslahti Rannat kuntoon -hanke 2016
Kyläkirje 2017 NURMESJÄRVI, erityisesti Kangaslahti Rannat kuntoon -hanke 2016 Sinikka Jokela, maisemasuunnittelun asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo, Maa- ja kotitalousnaiset Pohjois-Savo; Nurmesjärvi
ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon
ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon Iisakin kevätpäivä Kouvola 9.3.2019 Tuija Mustonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen myöntämät
Kuka maksaa? Airi Matila/Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä. Kylämaisemat kuntoon -tilaisuus Pudasjärvi 20.10.2010
Kuka maksaa? Airi Matila/Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä Kylämaisemat kuntoon -tilaisuus Pudasjärvi 20.10.2010 Kenelle maksetaan? Maaseutuelinkeinot monipuolistuvat luonnon- ja maisemanhoidon asiakaslähtöiseen
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.
Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta
Hossan rantaosayleiskaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista
Maakuntahallitus 30 14.03.2016 Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 16/05.03.05/2016, 262/05.03.05/2013 MHS 14.03.2016 30 Tiivistelmä Valtakunnallisesti arvokkaat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
ELY- Laajakaistahankkeet
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat
Maisema-alueiden inventointi
Maisema-alueiden inventointi Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi Etelä- ja Keski-Lappi, Kainuu & Uusimaa Maisema-arkkitehti Matleena Muhonen MAR-C1001 Maisema-arkkitehtuurin
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Biologi Sirpa Peltonen Etelä-Savon ELY-keskus 23.3.2018 Perinnebiotooppi on: keto, niitty, rantaniitty, lehdesniitty,
Utula Raportti kyläkävelystä 1.8.2006
Utula Raportti kyläkävelystä 1.8.2006 Sanna Ahonen Etelä-Karjalan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus ProAgria Etelä-Karjala ry 2006 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. MAASEUTUMAISEMAN MUUTOS 2 3. TÄRKEITÄ MAASEUTUMAISEMAN
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö
Kainuun liitto (6)
Kainuun liitto 22.2.2016 1 (6) Dnro 9/11.05.02/2016 Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: lausuntopyyntönne 15.1.2016, dnro Ym1/500/2016 LAUSUNTO VALTAKUNNALLISESTI
6. Paltamo. Voimassa oleva maakuntakaavatilanne 2020, Paltamo
6. Paltamo Voimassa oleva maakuntakaavatilanne 2020, Paltamo Kainuun maakuntakaavassa 2020 osoitettujen kylien valitsemisen perusteina käytettiin seuraavia kriteereitä (kriteerit eivät ole toisensa poissulkevia):
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 %
Suomussalmen kunta Perustettu vuonna 1867 Pinta-ala km 2 5 879 josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Historiaa Yli 9500 vuotta vanhoja kivikautisia asuinsijoja Kalliomaalaukset
Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet. Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf
Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf 1 Satakunnan vaihemaakuntakuntakaavan 2 tavoitteet raportin sivu 27 Tavoitteet on kuvattu maankäyttö- ja rakennuslaissa
Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi
Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3626/2016 Varsinais-Suomi 13.1.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 2.11.2016 Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE
VYYHTI II hanke
VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Kuva Arto Lehto Paikallisissa kunnostushankkeissa tarvitaan Yhteinen tahtotila
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset
VYYHTI II -hanke Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset 19.09.2017 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Piipsjärvi VYYHTI II hankkeen pilottialueena VESISTÖT
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,
Merkittävät tulvariskialueet
Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA. leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö 7.6.2019 1 SISÄLTÖ Käsitteitä Perinnebiotooppien uhanalaisuus Suomessa Luontodirektiivin luontotyypit ja niiden tila Suomessa
Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus
Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Vesienhoidon rahoituslähteistä
Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa
Pohjanmaan joet Ajankohtaisia kuulumisia Lapväärtin-Isojoelta
Yhteistyötä vesiperintömme säilyttämiseksi Pohjanmaan joet Ajankohtaisia kuulumisia Lapväärtin-Isojoelta Erika Raitalampi Taimenpäivä, Isojoki 15.3.2018 www.ymparisto.fi/freshabit-pohjamaa www.metsa.fi/freshabit