HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017"

Transkriptio

1 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä haussa on haettavana työskentelyjaksot ajalla syyskuu 2016 elokuu Kuka voi hakea? Hakijan on oltava sirkustaiteen ammattilainen, mutta työryhmä voi olla poikkitaiteellinen. Hakijana voi myös olla esimerkiksi tanssi- tai teatteriryhmä, jonka työssä tai esityksessä sirkustaiteella on merkittävä rooli. Hakijalla tai työryhmällä on oltava sidos Suomeen, mutta työryhmä voi olla kansainvälinen. Täysin kansainvälisten hakijoiden residenssit ovat myös mahdollisia, mutta tällöin hakija vastaa kokonaan itse residenssin kustannuksista. Millaisella projektilla voi hakea? Residenssit on tarkoitettu uusien teosten valmistamiseen, taiteellisten konseptien työstämiseen ja tutkimusvaiheeseen. Residenssejä ei myönnetä tekniseen harjoitteluun tai vanhojen teosten uudelleenlämmittämiseen. Residenssejä voidaan kuitenkin myöntää ensi-iltansa jo saaneen teoksen edelleen työstämiseen ja kehittämiseen. Työstettävän teoksen tai konseptin on sovelluttava Cirkon Solmu-saliin. Salin tekniset tiedot näet Cirkon sivuilta cirko.fi/cirko/tilat. Lisätietoja salista ja tekniikasta voi kysyä Cirkon näyttämöpäälliköltä. Teoksen tai konseptin on liityttävä kiinteästi sirkustaiteeseen. Sirkustaiteen merkittävä rooli on tultava selvästi esille hakemuksessa. Taiteilija tai ryhmä voi hakea residenssijaksoa usealla eri teoskonseptilla tai työryhmällä. Jokaista teoskonseptia varten tulee täyttää erillinen hakemus.

2 2(5) Mitä residenssi sisältää? Cirkossa työryhmällä on 2-4 viikon mittaisen residenssiperiodin ajan käytössään harjoitussali ja sosiaalitilat sekä mahdollisuus konsultoida Cirkon henkilökuntaa mm. teknisissä toteutuksissa. Residenssijaksoa varten laaditaan tekninen raideri ja työsuunnitelma, joiden mukaan residenssi toteutetaan. Jakso alkaa alkutapaamisella Cirkon tuotannon, tekniikan ja viestinnän kanssa, jossa residenssin kulku käydään yhdessä läpi. Osana residenssiä työryhmä avaa työskentelyprosessiaan yleisölle esimerkiksi demoesittelyssä ja mahdollisuuksien mukaan jalkautuu myös paikalliseen sirkuskenttään. Residenssiohjelman ehdoissa on eritelty tarkemmin, mitä Cirko tarjoaa työryhmille ja mitä työryhmiltä residenssijaksolla odotetaan. Valintaprosessi Residenssiohjelman valintoja tehdessä painotetaan ammattimaisuutta, taiteellista tasoa ja yksilöllisyyttä sekä projektin tarvetta ja soveltuvuutta Cirkon tiloihin. Työstettävä teos tai konsepti voi olla vasta alkuvaiheessa, mutta sillä on oltava selkeä työsuunnitelma ja päämäärä valmiin produktion toteuttamiseksi. Residenssit on tarkoitettu toteutuville projekteille/teoksille, ja hankkeen realistisuus (suunnitelma, muut residenssit, rahoitus) otetaan myös huomioon valintoja tehtäessä. Valinnat perustuvat hakulomakkeessa annettuihin tietoihin. Huolella täytetty hakulomake tukee päätöksentekoa ja mahdollisista muutoksista on ilmoitettava Cirkoon välittömästi. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille tammikuussa Valinnat ovat ehdollisia, kunnes residenssijaksosta on laadittu Cirkon ja työryhmän välille kirjallinen sopimus. Sovittua residenssijakson ajankohtaa ei muuteta (force majeure tai muu erityisen painava syy voidaan mahdollisuuksien mukaan huomioida). Valinnat tekee työryhmä, johon kuuluvat Cirkon toiminnanjohtaja, residenssiohjelman tuottaja, markkinointipäällikkö ja näyttämöpäällikkö. Työryhmä voi käyttää myös ulkopuolisia asiantuntijoita hakemusten arvioinnissa. Cirko voi tehdä residenssivalintoja myös tämän haun ulkopuolelta. Tässä haussa tulleet hakemukset huomioidaan residenssiohjelman lisäksi myös kausiohjelmiston, Cirko-festivaalin ja muiden Cirkon tapahtumien suunnittelussa. Erillistä teoshakua ei järjestetä, vaan ohjelmistot rakentuvat kutsuperiaatteella.

3 3(5) Hakulomakkeen täyttö Residenssihaku tehdään sähköisellä hakulomakkeella. Kaikki hakemusta koskeva materiaali toimitetaan lomakkeella. Sähköpostitse tai muuten toimitettua materiaalia ei huomioida. Tee hakemus hyvissä ajoin. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei huomioida. Hakulomaketta ei tarvitse täyttää kerralla, vaan voit tilata henkilökohtaisen linkin hakulomakkeeseesi painamalla jatka myöhemmin. Lomakkeen täyttöä voit jatkaa hakuajan loppuun asti, mutta muista kuitenkin lähettää hakemuksesi määräaikaan mennessä. Keskeneräiset lomakkeet eivät tule Cirkon nähtäväksi eikä niitä siten voida huomioida valintaprosessissa. Hakemukseen on mahdollistaa liittää liitetiedostoja. Hyväksytyt liitetiedostomuodot ovat zip, pdf, doc, docx, xls ja xlsx. Mikäli haluat lähettää useamman tiedoston samassa kohtaa, pakkaa kaikki tiedostot zip-muotoon ja lataa ne yhdessä erässä. Täytä hakemus huolellisesti ja vastaa kaikkiin kohtiin. Yhteystiedot Täytä työryhmän nimi ja yhteyshenkilön yhteystiedot. Valinnoista ilmoitetaan tässä annettuihin yhteystietoihin. Residenssiperiodi Voit hakea 2-4 viikon mittaista residenssiperiodia ajalta syyskuu 2016 elokuu Valitse toivomasi residenssin pituus sekä kuukaudet, joille periodi voi sijoittua. Voit tarkentaa aikatoivettasi kommenttikentässä. Voit toivoa myös residenssijakson toteutuvan kahdessa osassa. Työryhmä Ilmoita kaikkien residenssijaksolle osallistuvien työryhmäläisten määrä sekä työryhmän jäsenten nimet, syntymäajat, asuinpaikat ja työtehtävät projektissa. Mikäli tarvitsette työryhmäläisille majoitusta Helsingissä residenssin ajaksi, ilmoita majoitusta tarvitsevien työryhmän jäsenten lukumäärä. Cirko pyrkii järjestämään tarvittavan majoituksen, muttei sitoudu kustantamaan majoitusta. Perustele työryhmän yhteys Suomeen. Sidos voi olla Suomessa asuminen, Suomen kansalaisuus tai jokin muu linkki.

4 4(5) Kerro työryhmän taustasta vapaamuotoisesti. Voit myös liittää työryhmäläisten CV:t osaksi hakemusta ja lisätä linkkejä teostallenteisiin. Residenssissä työstettävän teoksen tai konseptin hankesuunnitelma Tässä kohdassa avaat teoksen tai konseptin sisältöä ja hankkeen laajempaa toteutussuunnitelmaa, itse residenssijakson työsuunnitelmaa kysytään myöhemmin. Paneudu kysymyksiin huolellisesti, mutta pidä vastaukset napakoina ja keskity olennaiseen. Laajemmat kuvaukset ja taustatiedot sekä yksityiskohtaiset aikataulut ja budjetit on mahdollista liittää hakemukseen hakulomakkeen lopussa. Pohdi konseptin kohdeyleisöä tarkemmin. Pyri tekemään jonkinlaisia rajauksia tai ehdotuksia pääkohderyhmästä. Voit ajatella ikäryhmien sijaan vaikkapa ammattialoja tai elämäntilanteita. Kenen pitäisi ehdottomasti nähdä tämä teos /olla osallisena tässä konseptissa? Kenet tämän konsepti voisi innostaa kokemaan sirkustaidetta? Kustannusarviossa tulisi näyttää koko projektin menot ja tulot. Tähän tulee kirjata, miten projektista aiheutuneet kustannukset aiotaan rahoittaa. Tämän kohdan perusteella voidaan arvioida hankkeen toteutuskelpoisuutta. Residenssijakson työsuunnitelma Tässä kohdassa paneudutaan tässä haettavan residenssijakson osuuteen koko hankkeesta. Työsuunnitelmasta tulee käydä ilmi, mitä ovat tämän työskentelyjakson tavoitteet ja millä keinoilla tavoitteisiin aiotaan päästä, mitä konkreettisia asioita residenssin toteuttamiseen vaaditaan ja mitä lisäarvoa residenssijakso voisi tuottaa työstettävälle teokselle. Cirko pyrkii järjestämään osalle valituista työryhmistä taiteellista mentorointia tai mahdollisuuksia tuotannolliseen, viestinnälliseen tai tekniseen konsultointiin. Kerro minkälainen tuki tai mentorointi voisi olla tämän residenssin aikana ajankohtaista, hyödyllistä ja kiinnostavaa. Ilmoita tässä vaiheessa tiedossa olevat tai todennäköiset tekniset tarpeet ja mitä tarvitset Cirkolta residenssin toteuttamiseen. Mikäli mahdollista, toimita myös tarkempi tekninen raideri. Raideria ei kuitenkaan vielä hakuvaiheessa vaadita, valittujen ryhmien tulee toimittaa päivitetty raideri viimeistään kaksi kuukautta ennen residenssijakson alkua. Kerro myös lyhyesti, miksi haluat tällä projektilla residenssiin juuri Cirkoon.

5 5(5) Yleisöesitykset Cirkon tavoitteena on ottaa osa residenssissä työstetyistä teoksista ohjelmistoonsa. Mikäli työstettävä konsepti tai teos ei sovellu esitettäväksi Cirkon tiloissa, se ei ole este residenssijakson myöntämiselle. Cirko voi kuitenkin valinnoissaan pitää etusijalla hankkeita, jotka voivat tulla myös osaksi Cirkon kausiohjelmistoa tai festivaaleja. Cirkon jäsenyys Residenssikaudelle valituille artisteille, jotka eivät vielä ole Cirkon jäseniä, tarjotaan mahdollisuutta hakea Cirko Uuden sirkuksen keskus ry:n jäsenyyttä. Kerro tässä alustavasti, mikäli olette kiinnostuneita jäsenyydestä. Lisätiedot Tässä kohdassa voit antaa tarkempia tietoja hankkeesta ja lähettää lisätietoa antavia liitetiedostoja. Ehdot ja vahvistus Hakemus tulee lähettää vasta, kun olet perehtynyt hakuohjeisiin sekä hyväksyt Cirkon residenssiohjelman ehdot. Hakemuksen saapuminen ja lisätiedot Mikäli sinulla on kysymyksiä hakuprosessiin liittyen, ota yhteyttä Cirkoon: tuottaja Erika Härkönen, (tavoitettavissa asti). Cirko ei vastaa teknisistä häiriöistä hakuprosessissa.

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2017-2018 Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä

Lisätiedot

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2015-2016

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2015-2016 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2015-2016 Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset ja ulkomaiset tuotantoyhtiöt, tuotantopalveluyhtiöt tai

Lisätiedot

CIRKON RESIDENSSITOIMINNAN EHDOT 2016-2017

CIRKON RESIDENSSITOIMINNAN EHDOT 2016-2017 1(5) CIRKON RESIDENSSITOIMINNAN EHDOT 2016-2017 Työskentelyaika ja tilaan pääsy Residenssijakso kestää pääsääntöisesti 2-4 viikkoa. Jakso alkaa ensimmäisen työskentelyviikon tiistaina ja päättyy viimeisen

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Suomeen rekisteröity yritys. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset

Lisätiedot

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot...

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot... 1 Sisällys JOHDANTO... 1 1. Rekisteröityminen... 2 2. Kirjautuminen... 3 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4 4. Omat tiedot... 5 5. Avoimet harjoittelupaikat ja opinnäytetyöaiheet...

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011

CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011 CIMOn kansainvälisen harjoittelun paikat tammi-helmikuussa 2011 Hakuohjeet Haussa olevat alat ja maat Tammi-helmikuussa 2011 haussa on harjoittelupaikkoja seuraavilta opiskelualoilta: Luonnonvara-ala,

Lisätiedot

University Admissions Finland. KV-kevätpäivät, Levi 21.5.2013 Outi Tasala UAF

University Admissions Finland. KV-kevätpäivät, Levi 21.5.2013 Outi Tasala UAF University Admissions Finland KV-kevätpäivät, Levi 21.5.2013 Outi Tasala UAF University Admissions Finland Liitekäsittelyn palvelukeskus, jota ohjaa kymmenen yliopiston konsortio Palvelukeskus syntynyt

Lisätiedot

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin Uudelleensijoittuminen tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valtion palveluksessa Alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkijahuonestipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen

Lisätiedot

1. HAKIJAN TIEDOT JA ALLEKIRJOITUS Hakuvaiheessa nimetään vain yksi hakija. Sopimusvaiheessa voi olla useampi sopimusosapuoli. Messutoimisto täyttää:

1. HAKIJAN TIEDOT JA ALLEKIRJOITUS Hakuvaiheessa nimetään vain yksi hakija. Sopimusvaiheessa voi olla useampi sopimusosapuoli. Messutoimisto täyttää: Hakemukset palautetaan osoitteeseen: Hyvinkään kaupunki, Asuntomessutoimisto, PL 21, Suutarinkatu 2 D, 05900 Hyvinkää. Kuoreen merkintä Asuntomessujen tonttihakemus. Hakemukset käsitellään laaturyhmässä.

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

Hakulomakkeen täyttöohjeet

Hakulomakkeen täyttöohjeet Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi Yliopistosektori Hakijan haku- ja valintaprosessi Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Rekisteröityminen Hakijapalveluun Koulutushaku Koulutuskori Hakukohteet Hakukohteiden

Lisätiedot

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Arktiset meret- tutkimushaku 2014 Hakuohjeet Tuomas Lehtinen Mitä arvioimme kaikissa projektityypeissä Kehitettävä innovaatio ja osaaminen sekä tulosten hyödyntäminen Käytettävät voimavarat ja hyödynnettävä

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

aikataulut, hakulomake

aikataulut, hakulomake HAKEMINEN aikataulut, hakulomake Kumppanuushanketyöpaja 26.11.2010 TIEDONLÄHTEITÄ JA MATERIAALIA HAKIJOILLE Päätös LLP ohjelmasta Ehdotuspyyntö 2011 2013 LLP Guide 2011 Hakulomakkeet www.cimo.fi/leonardo

Lisätiedot

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus? TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS - Miten tehdään hyvä hakemus? MITEN TEHDÄÄN HYVÄ HAKEMUS? HAKISINKO APURAHAA? Kohdista oikein: mieti, mihin apurahaa tarvitaan kuka hakee? taiteilija / työryhmä / yhteisö

Lisätiedot

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: Hakulomakkeen täyttöohje Hakijan tiedot Hakija täydentää omat henkilö- ja yhteystietonsa. Tietoa sukupuolesta käytetään vain hakemusten tilastointiin. HUOM. Työryhmähankkeissa

Lisätiedot

Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään 17.2.2012 klo 16.15 mennessä. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei huomioida.

Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään 17.2.2012 klo 16.15 mennessä. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei huomioida. KESKUSKAUPPAKAMARI Kiinteistönarviointilautakunta PL 1000 00101 HELSINKI Puhelin (09) 4242 6200 HAKEMUSLOMAKE HAKEMUS KIINTEISTÖARVIOINNIN AUKTORISOINTIKOKEESEEN / KIINTEISTÖNARVIOITSIJAKOKEESEEN Hakemus

Lisätiedot

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika 26.8.-9.9.2019 YLEISTÄ HUSin perusterveydenhuollon yksikön ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Alustava hahmotelma ALMU järjestelmän vaatimuksista

Alustava hahmotelma ALMU järjestelmän vaatimuksista Alustava hahmotelma järjestelmän vaatimuksista projektiryhmä Marika Korhonen marika.korhonen@helsinki.fi 17.1.2006 SISÄLLYS 1 Johdanto...1 2 Kehittämisosaston toiminnasta...1 3 Apurahan hakeminen...2 3.1

Lisätiedot

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1 OHJE 1 (5) PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Projektin perustiedot... 1 2 Projektin toteutus ja eteneminen... 2 3 Projektin seuranta ja arviointi... 3 4

Lisätiedot

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet

Lisätiedot

Ryhmärakennuttamiseen varattujen tonttien hakeminen jatkuvan tonttihaun kautta / hakuehdot 10.6.2015

Ryhmärakennuttamiseen varattujen tonttien hakeminen jatkuvan tonttihaun kautta / hakuehdot 10.6.2015 1 Ryhmärakennuttamiseen varattujen tonttien hakeminen jatkuvan tonttihaun kautta / hakuehdot 10.6.2015 1 Hakukohteet Jatkuvaan tonttihakuun on siirretty neljä ryhmärakennuttamiseen tarkoitettua tonttia

Lisätiedot

Hakulomake Miten täytän lomakkeen

Hakulomake Miten täytän lomakkeen Hakulomake Miten täytän lomakkeen 15.1.2019 Webinaari Lomakkeen avaamiseen/täyttöä varten tarvitset EU-login tunnuksen Tee login-tunnus (jos ei ole vielä): https://webgate.ec.europa.eu/cas/eim/external/register.cgi

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN 1. Kulta2 -järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 1-3 2. Järjestelmään kirjautuminen olemassa olevalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla s. 4-5 3. Hakemuksen

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille 0 Sisällys Maksatushakemuksien täyttäminen sähköisessä järjestelmässä... 2 Ennakkomaksatushakemus... 2 Välimaksatushakemus... 3 Välimaksatushakemus operatiivinen

Lisätiedot

Lataa Ihotaudit. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Ihotaudit Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Ihotaudit. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Ihotaudit Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Ihotaudit Lataa ISBN: 9789516563513 Sivumäärä: 334 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.09 Mb Ihotaudit-kirjan toinen uudistettu painos sisältää käytännön ihotautiopin keskeisen osan. Teos on tarkoitettu

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Pikaopas Maksatushakemus

Pikaopas Maksatushakemus Pikaopas Maksatushakemus Versio 2016-11-16 Pikaopas Maksatushakemus Johtava tuensaaja laatii maksatushakemuksen sähköisessä Min ansökan-palvelussa. Ennen aloittamista Täyttääksesi maksatushakemuksen tarvitset:

Lisätiedot

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri JOENSUU Joensuun kaupunki AVUSTUSHAKEMUS 2015 Kulttuuri palvelut Tarkoi 1 Kohdeavustus Taiteilijan työskentelyavustus /i ranomai sen tus IJ Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston avustus merkintäjä (hdistys

Lisätiedot

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 2 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen 18 1 ja 2 momentti - Paikallisyksikön

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 21.2.2013

HARJOITTELUINFO 21.2.2013 1 HARJOITTELUINFO 21.2.2013 Englantilainen filologia HARJOITTELU YLEISESTI 2 1. Harjoittelupaikka, jonka työnantaja maksaa kokonaan; kannattaa yrittää hakea näitäkin, koska niistä voi löytyä työpaikka

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo

Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo Säveltaiteen tuottaja -läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimipiste Tapahtumaprojektin kulku" 1. Valtaisa innostus 2. Yleinen hämmennys

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus

Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoinen ESR-hakemus Keski-Suomen ELY-keskus Rahoituskelpoisen ESR-hankkeen suunnittelussa huomioon otettavat seikat 1. Hyvä ESR-hanke vastaa johonkin havaittuun alueelliseen tarpeeseen tai ongelmaan

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset

Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset Nuoriso- ja liikuntatoimen valtionavustukset ja sähköinen haku Vaasa 5.10.2017 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Pikaopas Min ansökan-palveluun

Pikaopas Min ansökan-palveluun Versio 2015-05-12 Pikaopas Min ansökan-palveluun Ennen hakemuksen täyttämistä Voidaksesi täyttää hakemuksen, sinun on luotava käyttäjätili (ohjeet sivulla 3). Jos olet luonut käyttäjätilin ja aikomuksesi

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (19) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Pikaopas Min ansökan-palveluun

Pikaopas Min ansökan-palveluun Pikaopas Min ansökan-palveluun ENNEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISTÄ Voit valita kielen aloitussivulla (ruotsi tai suomi) Voidaksesi täyttää hakemuksen, sinun on luotava käyttäjätili (ohjeet sivulla 3). Jos olet

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

Asiakirjojen lähettäminen Potilasvakuutuskeskukseen sähköisesti

Asiakirjojen lähettäminen Potilasvakuutuskeskukseen sähköisesti Asiointiohje 1 (5) Asiakirjojen lähettäminen Potilasvakuutuskeskukseen sähköisesti Tämä on ohje asiakirjojen sähköisestä lähettämisestä Potilasvakuutuskeskukseen (PVK). Ohje on tarkoitettu esim. potilasasiakirjoja

Lisätiedot

Tuottajaorganisaatiot

Tuottajaorganisaatiot Juhani Heikkilä, Maaseutuvirasto Puh. 0295 31 2352 juhani.heikkila@mavi.fi Mikä on tuottajaorganisaatio? Jonkin maataloustuotteen tai -tuotealan tuottajien yhteenliittymä, joka on hakenut ja saanut tuottajaorganisaatiostatuksen

Lisätiedot

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Osaamisen tunnistamisen hakeminen_ohje opiskelija_20161219 19.12.2016 PM, EN Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Hakuaika Ahot-hakuaika on viimeistään elokuussa seuraavaa

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Täytä hakemus huolella ja noudata ohjeita. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille jatko-opintojen

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Versio Oikeudet: 22.3.2016 vj Kaikki 15-vuotta täyttäneet ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Ansiomerkkejä siirrytään hakemaan sähköisesti suoraan partiorekisteri Kuksasta. Haettavissa on kaikki keskusjärjestön ansiomerkit.

Lisätiedot

Lataa Suuronnettomuustilanteiden kriisityö. Lataa

Lataa Suuronnettomuustilanteiden kriisityö. Lataa Lataa Suuronnettomuustilanteiden kriisityö Lataa ISBN: 9789513147853 Sivumäärä: 213 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.75 Mb Kirjassa paneudutaan kriisityön eettisiin kysymyksiin, käytännön psykososiaalisen

Lisätiedot

Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje

Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje Aditro Recruit 9.0.5 9.2 31.5.2016 Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje Aditro Recruit 9.0.5 9.2 31.5.2016 Sisällys 1. Kirjautuminen Palveluun... 1 1.1. Käyttäjätilin lukkiutuminen... 2 2. Käyttäjätilin

Lisätiedot

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 9:30 Johdanto Mikko Utriainen, teknologia-asiantuntija, Tekes 9:40 Uudistuva julkisen tutkimuksen rahoitus Asko

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. PALVELUSETELI Tuen myöntämisen kriteerit Tavoite Kenelle Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH2_040116PP + OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP + OLE_PH5 1 *1329901* OLESKELULUPAHAKEMUS MUULLE OMAISELLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka haet ensimmäistä oleskelulupaa perhesiteen perusteella Suomeen muuna omaisena kuin puolisona tai alaikäisiä

Lisätiedot

*1479901* A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1479901* A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT 1(11) E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT SISÄLTÖ: OPISKELUPALVELUT eopintotoimistossa... 2 Selainvaatimus... 2 Rekisteröityminen portaaliin... 2 Muista päivittää muuttuneet tietosi... 3 VirtuaaliAMK:n koulutustarjonta

Lisätiedot

Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password. Kieli Språk Language. Kirjaudu sisään / Logga in / Login

Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password. Kieli Språk Language. Kirjaudu sisään / Logga in / Login Valtionapu liikunnan alan kansainvälisille konferensseille ja kokouksille Suomessa Statsunderstöd för internationella idrottskonferenser och möten i Finland State subsidy for organizing international conferences

Lisätiedot

eage maisterivalinnan hakukohteen akateemisen arvioijan koulutus

eage maisterivalinnan hakukohteen akateemisen arvioijan koulutus eage maisterivalinnan hakukohteen akateemisen arvioijan koulutus Page 1 Mari Riihiaho 16.3.2011 Kirjautuminen ja käyttöoikeudet Järjestelmään kirjaudutaan Aalto tunnuksella (käyttäjätunnus ja salasana)

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen tarkoitus Rotarypiirin 1420 alueelle toimivat klubit voivat hakea piiriltä apurahaa ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin humanitaarisiin

Lisätiedot

Hakemukset palautetaan 30.4.2014 klo 16.00 mennessä osoitteeseen:

Hakemukset palautetaan 30.4.2014 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: TONTTIHAKEMUS Hakemukset palautetaan 30.4.2014 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Tonttihakemus asuntomessualueelle (=kuoreen merkintä) Seinäjoen kaupunki Asuntomessutoimisto käyntiosoite: Alvar Aallon katu

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

Horizon 2020 Hyvällä hakemuksella menestykseen. Arvioitsijan näkökulma 16.09.2015 Heikki Mäkilä Elinkeinojohtaja Heinolan kaupunki

Horizon 2020 Hyvällä hakemuksella menestykseen. Arvioitsijan näkökulma 16.09.2015 Heikki Mäkilä Elinkeinojohtaja Heinolan kaupunki Horizon 2020 Hyvällä hakemuksella menestykseen Arvioitsijan näkökulma 16.09.2015 Heikki Mäkilä Elinkeinojohtaja Heinolan kaupunki Sisältö 1. Horisontti-rahoitus - tästä on kyse 2. Arviointimenettely 3.

Lisätiedot

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus 10.2.2016 Hakuprosessi Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin 4. Lataa hakemus osallistujaportaaliin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hakulanseeraustilaisuus 24.4.2015 Helsinki Sisältö Koordinaatiohankkeiden hakuprosessin

Lisätiedot

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuuden syksyn 2016 haun ennakkoinfo OKM 20.5.2016 Marika Lindroth Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuus

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Tähän ohjeeseen on koottu sekä yleisiä Saimi-järjestelmän käyttöön ja lomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi Hakemus, hankesuunnitelma ja tekniset asiakirjat Jalkapallon olosuhdepäivät 6.11.2012 Krister Strandberg, Sixten Wackström 6.11.2012 1 Hakemus-,

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI. Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI. Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIJAKOLLEGIUM OHJEET HAKEMUKSEN LAATIMISEKSI Tutkijakollegiumin toimintaperiaatteet ja tutkijavalinnan kriteerit Tutkijakollegium on 1.1.2001 perustettu Helsingin yliopiston erillinen

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Korkeakoulujen yhteishakua koskeva uudistus 2014 Yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin saman hakulomakkeen kautta Yhteinen hakuaika 6 hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen, hakijalle tarjotaan

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Harvinaiskeskus Norio järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Vuonna 2019 kurssit järjestetään Iiris-keskuksessa Helsingin

Lisätiedot