Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016"

Transkriptio

1 Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

2 2 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen 18 1 ja 2 momentti - Paikallisyksikön järjestämien lomituspalvelujen hakeminen Paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävän maatalousyrittäjän on haettava lomituspalveluja kirjallisesti paikallisyksiköltä. Hakemuksesta ja sen liitteistä on käytävä ilmi lomituspalvelun myöntämiseksi tarvittavat tiedot. Edellä 16 b :n 2 momentissa tarkoitettua maksullista lomittaja-apua voi kuitenkin hakea suullisesti. Vuosilomaa koskeva hakemus on tehtävä maatalousyrityksittäin paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa. Hakemuksessa on ilmoitettava aiotut vuosiloman ajankohdat kunkin maatalousyrittäjän osalta. Edellä 16 b :n 1 momentin mukaista maksullista lomittaja-apua koskeva hakemus on tehtävä vuosilomahakemuksen yhteydessä. Paikallisyksikön on otettava tutkittavakseen myös määräajan jälkeen saapunut hakemus, jos myöhästymiselle on ollut painavia syitä. Mikä muuttuisi? tuettua maksullista lomittaja-apua olisi haettava kirjallisesti hakemuksella on ilmoitettavat aiotut vuosiloma-ajankohdat LPL 19 :n mukainen vuosiloma-ajankohdan muuttaminen voidaan tehdä suullisesti ehdotuksen maksullisen lomittaja-avun ajankohdista voisi tehdä suullisesti

3 3 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen LPL 23 a - Lomituspalvelujen hakeminen itse järjestetyssä lomituksessa Maatalousyrittäjän, joka järjestää itse lomituksensa, on tehtävä lomituspalveluja koskeva hakemus kirjallisesti paikallisyksikölle ennen lomituspalveluun kuuluvien töiden aloittamista. Hakemuksesta ja sen liitteistä on käytävä ilmi lomituspalvelun myöntämiseksi tarvittavat tiedot. Vuosilomaa koskeva hakemus on tehtävä maatalousyrityksittäin paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa. Hakemus maksullista lomittaja-apua vastaavasta palvelusta on tehtävä vuosilomahakemuksen yhteydessä. Paikallisyksikön on otettava tutkittavakseen myös määräajan jälkeen saapunut vuosilomahakemus, jos hakemuksen myöhästymiselle on ollut painavia syitä eikä vuosilomalomitukseen tai maksulliseen lomittaja-apuun kuuluvia töitä ole vielä aloitettu. Mikä muuttuisi? hakemus on tehtävä ennen kuin yrittäjän hankkima lomittaja aloittaa työt maksullista lomittaja-apua olisi haettava kirjallisesti

4 4 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen Maatalousyrittäjän vuosilomahakemus -lomake (X) hakijakohtainen Ilmoitus maatalousyrityksen tiedoista vuosiloman hakemista varten yrityskohtainen, kaikki hakijat allekirjoittavat jokaiselle paikallisyksikölle tehdään hakemuslomake, jossa paikallisyksikön yhteystiedot hakemuslomake ja tilatietolomake viedään myös Melan nettisivuille tavoitteena on, että vuosilomia voisi hakea heti, kun hallitus on jättänyt esityksensä eduskunnalle Mela tekee lainmuutoksista tiedotteen, jonka voitte lähettää asiakkaille esim. vuosilomahakemuksen mukana

5 5 Vuosilomapäätöksen tekeminen vuosilomapäätöksen voi tehdä vasta, kun lainmuutos on tullut voimaan eli aikaisintaan päätökselle tulostuva Annettu-päivämäärä täytyy olla vuoden 2016 puolella tarvittaessa päätöksen voi tehdä Lomitusnettiin etukäteen, jolloin päätös tallennetaan ilman postituspäivää vuoden 2016 puolella päätös täytyy tallennetaan uudelleen, jolloin päätöksen antopäivä päivittyy

6 6 Lomitusnetin muutokset - Vuosilomahakemuksen kirjaaminen Vuosilomahakemuksen kirjaus -toimintoon ei tehdä mitään muutoksia Vuosilomahakemuksen tiedot voidaan kirjataan Lomitusnettiin minimitiedoilla kysymyksiin, joita hakemuslomakkeella ei enää kysytä, voi tallentaa ohjelman antaman oletusarvon Vuoden 2016 vuosilomahakemuksen tietoja ei tulla käyttämään tilastoinnissa.

7 7

8 8

9 9 Päätöksen liitteet Mela tekee liitekirjeen, jonka paikallisyksiköt voivat postittaa asiakkaille myönteisen vuosilomapäätöksen mukaan oma liitekirje paikallisyksikön järjestämän lomituksen valinneille ja itse järjestetyn lomituksen valinneille ilmoitamme, kun päätöksen liitteet ovat tilattavissa Melan nettisivujen kautta

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 1 (5) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen

Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen Vuosilomaa koskeva hakemus on tehtävä maatalousyrityksittäin kirjallisesti paikallisyksikön määräämän

Lisätiedot

Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit. Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016

Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit. Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016 Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016 2 koskee sekä kunnan lomituspalveluja käyttäviä että itse järjestettyä lomitusta koskee vain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Laki. maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta

Laki. maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 7 e, 7 g, 7 h, 8 a ja 16, sellaisina kuin ne ovat,

Lisätiedot

HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO 964401 v. 3 1(5) 18.11.2015 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sydän-Savon lomituspalvelu 1 (4)

Kuopion kaupunki Sydän-Savon lomituspalvelu 1 (4) SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 27.1.2015 1 (4) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset 2 Esitetty oikeus sijaisapuun 5. Oikeus sijaisapuun Sijaisapuun on oikeutettu maatalousyrittäjä, joka sijaisavun

Lisätiedot

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 1 (4) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata karjatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

Lomituspalvelujen estyminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Lomituspalvelujen estyminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 Lomituspalvelujen estyminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 2 Esitetyt muutokset - Maksujen maksamattomuus LPL 30 b - Lomituspalvelujen estyminen maksamattomien maksujen vuoksi Lomituspalvelujen

Lisätiedot

HE 182/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta

HE 182/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouslomituksesta. 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin

Ajankohtaista maatalouslomituksesta. 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin Ajankohtaista maatalouslomituksesta 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin 2 Sisältö Paikallisyksiköiden yhdistymisten taustatekijät Lomituspalvelulain muutokset vuoden 2011 alussa palvelusuunnitelma ja tilakohtainen

Lisätiedot

Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu

Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut Varjola 27.11.2017/Arja Kolu Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Hankasalmi Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi

Lisätiedot

Opettajalle. Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2)

Opettajalle. Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2) 1 Opettajalle Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2) Maatalouslomitus on ainutlaatuinen järjestelmä maailmassa. Yrittäjistä lomitusta on tarjolla vain maatalousyrittäjille!

Lisätiedot

Lomituspalvelulain muutokset Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa Päivi Wallin/ Elina Montonen

Lomituspalvelulain muutokset Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa Päivi Wallin/ Elina Montonen Lomituspalvelulain muutokset 2016 Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa 26.-28.1.2016 Päivi Wallin/ Elina Montonen 2 Lomituspalvelulaki muuttui 1.1.2016 Lakimuutosten tavoitteena on saattaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Melasta. Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen

Ajankohtaista Melasta. Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen Ajankohtaista Melasta Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen 2 Aiheet Mikä lomituspalveluissa puhuttaa? Yhteistyöllä paras lopputulos! Lomituspalvelujen toiminta tunnuslukujen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyri t- täjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 MUISTIO 1(5) Hallitussihteeri Anne Vänskä 12.11.2018 STM/4611/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 1. Sosiaali- ja

Lisätiedot

Laki. turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta

Laki. turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta Laki turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain (1264/2009) 2 :n 5 kohta ja 15, muutetaan 1,

Lisätiedot

Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset

Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset Tarkastuskohde : Lomituspäivän kesto Toimenpide: Paikallisyksikköä kehotetaan kiinnittämään huomiota seuraaviin asioihin: Lomittajan ja maatalousyrittäjän

Lisätiedot

Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016. Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi

Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016. Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016 Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi 2 Hallituksen esitys lomituspalvelulaeiksi annettu eduskunnalle Hallitus antoi esityksen

Lisätiedot

Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään 17.2.2012 klo 16.15 mennessä. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei huomioida.

Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään 17.2.2012 klo 16.15 mennessä. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei huomioida. KESKUSKAUPPAKAMARI Kiinteistönarviointilautakunta PL 1000 00101 HELSINKI Puhelin (09) 4242 6200 HAKEMUSLOMAKE HAKEMUS KIINTEISTÖARVIOINNIN AUKTORISOINTIKOKEESEEN / KIINTEISTÖNARVIOITSIJAKOKEESEEN Hakemus

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Työhyvinvointipalvelut Sujuvaa ja turvallista työtä Suojaintietoiskut Suojainnäyttelyt Työturvallisuuskilpailut

Lisätiedot

Kouvolan paikallisyksikön vastine Melan suorittamasta kuntatarkastuksesta

Kouvolan paikallisyksikön vastine Melan suorittamasta kuntatarkastuksesta 1 (6) Lomituspalvelut Vanhamaantie 17 14.08.2017 47200 Elimäki Kouvolan paikallisyksikön vastine Melan suorittamasta kuntatarkastuksesta 4.11.2016 Tarkastuksen taustaa Maatalousyrittäjien lomituspalvelulain

Lisätiedot

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN 1. Kulta2 -järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 1-3 2. Järjestelmään kirjautuminen olemassa olevalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla s. 4-5 3. Hakemuksen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO Hakija: Hakemus nro: / 20 Saapunut KPSPY ry:n ATSA -yksikköön / 20 Tutustumiskäynti/ Haastattelu: Ohje hakemiseen

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

Lupaprosessi näinkö se tapahtuu?

Lupaprosessi näinkö se tapahtuu? Lupaprosessi näinkö se tapahtuu? Faktaa ja fiktioita keskustelutilaisuus apteekkiluvista 29.3.2010 Yliproviisori Sami Paaskoski Rattaiden on pyörittävä Vuosittain käsitellään n. 65 75 apteekkilupaa ja

Lisätiedot

Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle

Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia

Lisätiedot

Apteekkilupaprosessi. Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 4.12.2012. Yliproviisori Noora Oinonen

Apteekkilupaprosessi. Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 4.12.2012. Yliproviisori Noora Oinonen Apteekkilupaprosessi Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 4.12.2012 Yliproviisori Noora Oinonen Lupaprosessi viranomaisen näkökulmasta Vuosittain käsitellään n. 65 75 apteekkilupaa ja n. 1200 1400 apteekkilupahakemusta

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 31.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta.

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta. 08.11.2011 1 (8) Akavan ansiomerkkisääntö ************************************************************************************** Sisällys 1 Ansiomerkillä palkitseminen... 1 2 Luottamustoimisten ansiomerkit...

Lisätiedot

Rintamalisät 22.04.2016

Rintamalisät 22.04.2016 Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

ANSIOMERKKI EHDOTUKSET

ANSIOMERKKI EHDOTUKSET 18.4.2018 vj Oikeudet: Kaikki 15-vuotta täyttäneet ANSIOMERKKI EHDOTUKSET Ansiomerkkejä voi ehdottaa kaikki 15-vuotta täyttäneet partiolaiset. Ansiomerkkien ehdottaminen tapahtuu partiorekisteri Kuksassa.

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain JOHDANTO.

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain JOHDANTO. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 9 päivänä lokakuuta 2001 lähettänyt

Lisätiedot

Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje

Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje 12.05.2011 SISÄLLYSLUETTELO SIVU I MAASEUTUVIRASTON YHTEYSTIEDOT 3 II MUUT YHTEYSTIEDOT 3 1 YLEISTÄ 4 2 REKISTERÖITYMINEN SÄHKÖISEN HAKUPALVELUN ASIAKKAAKSI

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA

AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA Ostopalvelulomituksesta Sijaisavusta Non-sote valmistelusta Päijät- Hämeessä Maatalousyrittäjälle annetaan lomituspalveluja niin, että 1. Paikallisyksikkö osoittaa hänelle

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...

Lisätiedot

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaku 2016 Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 29.3.2016 ja 31.3.2016 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Päätukihaun aikataulu Alkaa huhtikuun loppupuolella Päättyy 15.6.2016

Lisätiedot

Työnantajien sähköinen asiointi

Työnantajien sähköinen asiointi Terveysosasto Työnantajien sähköinen asiointi Eteran palkkahallintopäivät 2011 Sisältö Mitä tietoja löydät Kela.fi:stä Työnantajien sähköinen asiointi esata-palvelun esittely esara-palvelun esittely esaran

Lisätiedot

RES-Kouluttajan hyväksymishakemus

RES-Kouluttajan hyväksymishakemus Luonnos 1 (10) RES-Kouluttajan hyväksymishakemus 1 Hakijan tiedot A. Nimi ja yhteystiedot Kouluttajan nimi Y-tunnus Kotipaikka Osoite Postinumero Postitoimipaikka B. Yhteyshenkilöiden tiedot C. Yleistä

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/ Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27

Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/ Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27 Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/1996 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 1996 20.12.1996/1231 Seurattu SDK 1753/2015

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut

Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut 20.1.2016 OPINTOJEN HYVÄKSILUKU ENGissä (korvaaminen) Opiskelija Oppimispalvelut Vastuuopettaja Koulutusohjelmajohtaja, vastuuprofessori 1. Opiskelija aloittaa

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut. Maaseutupalvelut.

Oma Häme. Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut. Maaseutupalvelut. Oma Häme Maaseutupalvelut Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Tupakkalain (13.8.1976/693) 10 b :n (19.12.2008/984) mukaan tupakkatuotteita saa myydä tai muutoin luovuttaa vain kunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan

Lisätiedot

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä 7.8.2018 Elina Sillanpää Mallilomakkeet Kokoa tiedot aina myös erilliselle excel-lomakkeelle Uudet lomakkeet löytyvät: http://eusa-rahastot.fi/tuen-saajalle Lomake

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Versio Oikeudet: 22.3.2016 vj Kaikki 15-vuotta täyttäneet ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Ansiomerkkejä siirrytään hakemaan sähköisesti suoraan partiorekisteri Kuksasta. Haettavissa on kaikki keskusjärjestön ansiomerkit.

Lisätiedot

LOMITUSTIEDOTE 2016 TOIMIPISTEET

LOMITUSTIEDOTE 2016 TOIMIPISTEET TOIMIPISTEET TILAKÄYNNIT - Päätoimipiste on Vehmaan kunnanvirasto - 1.4.2016 alkaen Kiukaisiin jää yksi päivystyspäivä viikossa keskiviikkoisin klo 10 15 - Perustelut: Tiimityö ei ole mahdollista, jos

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 26.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Opas yrittäjälomittajille

Opas yrittäjälomittajille Lomituksen Sysmän paikallisyksikön Opas yrittäjälomittajille Yrittäjyyden edistäminen maatalouslomituksessa alueiden välinen Leader-hanke Hyvä yrittäjälomittaja, hienoa, että olet tullut yrittäjänä mukaan

Lisätiedot

HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE

HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE 1 (5) HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE Ohjeen tarkoitus Tämä ohje on tarkoitettu uusien -asunto-osakkeiden (jäljempänä -asuntojen) myyjille ja hakijoille/ostajille. Ohjeen tarkoitus on myös kohdentaa perheasunnot

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE

KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE 1 (16) KAUPPIAS-EXTRANETIN KÄYTTÖOHJE Kirjautuminen Kauppias-extranettiin Kirjoita internet-selaimesi osoitteeksi: www.pohjola.fi/rahoitusverkkopalvelut. Kyseinen osoite kannattaa tallentaa tietokoneellesi

Lisätiedot

Sähköinen tukihaku. Sähköinen tukihaku. Uuhipalkkion, uuhituen ja kansallisten kotieläintukien ennakoiden sähköisen haun ohje

Sähköinen tukihaku. Sähköinen tukihaku. Uuhipalkkion, uuhituen ja kansallisten kotieläintukien ennakoiden sähköisen haun ohje Sähköinen tukihaku Sähköinen tukihaku Uuhipalkkion, uuhituen ja kansallisten kotieläintukien ennakoiden sähköisen haun ohje Sisältö 1 Yleistä eläintukien sähköisestä hausta... 3 2 Uuhipalkkio, sen lisäpalkkio

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Uusi työ Kuusamossa Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan alueen

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu alkaen

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu alkaen Näin haet vuosilomakustannuskorvausta työnantajalle verkossa Työnantajan asiointipalvelu 6.0.08 alkaen Sisällys Kirjautuminen ja tunnistautuminen Toiminnot Sovelluksen valinta Toiminnot Etuuden valinta

Lisätiedot

Koulutuskorvausmenettely

Koulutuskorvausmenettely Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka

Lisätiedot

Riistavahinkojen korvausjärjestelmän toimeenpano. Petovahinkotarkastaja -koulutus Sodankylä 11.5.2010 ja Pudasjärvi 12.5.2010 Marika Lehtinen

Riistavahinkojen korvausjärjestelmän toimeenpano. Petovahinkotarkastaja -koulutus Sodankylä 11.5.2010 ja Pudasjärvi 12.5.2010 Marika Lehtinen Riistavahinkojen korvausjärjestelmän toimeenpano Petovahinkotarkastaja -koulutus Sodankylä 11.5.2010 ja Pudasjärvi 12.5.2010 Marika Lehtinen 1. Vahingosta ilmoittaminen Viljelys-, eläin-, irtaimisto- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista Mela-turvasta. Alkuvuosi 2017

Ajankohtaista Mela-turvasta. Alkuvuosi 2017 Ajankohtaista Mela-turvasta Alkuvuosi 2017 2 Maatalousyrittäjille apua vaikeisiin elämäntilanteisiin Välitä viljelijästä -projektin kautta miljoona euroa maatalousyrittäjien jaksamisen tukemiseen Autetaan

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Melan rooli maatalousyrittäjien työterveyshuollossa ja muuta ajankohtaista Melasta. Märta Strömberg-Nygård 2012

Melan rooli maatalousyrittäjien työterveyshuollossa ja muuta ajankohtaista Melasta. Märta Strömberg-Nygård 2012 Melan rooli maatalousyrittäjien työterveyshuollossa ja muuta ajankohtaista Melasta Märta Strömberg-Nygård 2012 2 Maatalousyrittäjien työterveyshuollon historia Maatalousyrittäjät voineet liittyä vapaaehtoisesti

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE

Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE Yritys- ja yhteisötunnus eli Y-tunnus on Patentti- ja rekisterihallituksen tai Verohallinnon yritykselle ja yhteisölle antama tunnus. Y-tunnus yksilöi yrityksen. Jos osastolla

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019

RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta

Lisätiedot

HAKEMUS KESÄTYÖPAIKKATUESTA

HAKEMUS KESÄTYÖPAIKKATUESTA HAKEMUS KESÄTYÖPAIKKATUESTA Palauta hakemuslomake Lapinjärven kunnantoimistoon heti kun olet täyttänyt sen, kuitenkin viimeistään 13.6.2016 mennessä. Hakemukset käsitellään niiden saapumisjärjestyksessä.

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus 1(5) TÄYTETTÄVÄT LOMAKKEET 2016 Suomenkielisten hakijoiden toivotaan kirjoittavan koko hakemuksensa liitteineen suomeksi. Jos suomenkielisen hakijan työskentelykieli on englanti, liitteet voivat olla englanninkielisiä,

Lisätiedot

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE 1 Hakemus on saapunut käsiteltäväksi (pvm) MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE Tällä lomakkeella tutkintoa suorittavat opiskelijat hakevat korvaavuuksia Vaasan

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017 MÄÄRÄYS Pvm. 25.1.2017 Dnro 1810/03.00.00/2017 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 66/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

Maatalouslomituksen ICT-järjestelmän selvitys

Maatalouslomituksen ICT-järjestelmän selvitys Maatalouslomituksen ICT-järjestelmän selvitys STM/4073/2017, STM101:00/2017 stm.fi/hanke?tunnus=stm101:00/2017 5.11.2018 Selvitys maatalouslomituksen tietojärjestelmien muutostarpeista Tehtiin 12/2017-9/2018

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

OSAAMISENHALLINTA OMAT TIEDOT. Peruskäyttäjän pikaohje

OSAAMISENHALLINTA OMAT TIEDOT. Peruskäyttäjän pikaohje OSAAMISENHALLINTA OMAT TIEDOT Peruskäyttäjän pikaohje Omat tiedot Omien tietojen etusivulla näkyy kirjautuneen käyttäjän nimi sekä käytössä olevat osiot Osaamisenhallinnan käyttöönotossa määritellään eri

Lisätiedot

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen

Lisätiedot

Ä itiysavustuksen hakeminen

Ä itiysavustuksen hakeminen Ä itiysavustuksen hakeminen Ohjeita ka ytta ja lle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Äitiysavustusta

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Opetusta tarjoavat koulut ja opetukseen valittavien enimmäismäärä 2019-2020 Espoonlahden koulu 24 Järvenperän koulu

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Hakuprosessi maisteritason ohjelmiin Aalto-yliopistossa

Hakuprosessi maisteritason ohjelmiin Aalto-yliopistossa Hakuprosessi maisteritason ohjelmiin Aalto-yliopistossa Kv-kevätpäivät 2013 Sessio B4: Tutkinto-opiskelijoiden hakuprosessit Katri Ventus, Aalto-yliopiston hakijapalvelut Aikataulu Maisterivaiheen valinnat

Lisätiedot

Sisällys KUNNANHALLITUS 1/2014. Aika: Tiistai 4.2.2014 klo 18.00 19.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KUNNANHALLITUS 1/2014. Aika: Tiistai 4.2.2014 klo 18.00 19.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 1/2014 ASIALISTA Aika: Tiistai 4.2.2014 klo 18.00 19.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Haukipuro Henna, vj Järvelä Eila,

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot