OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKAN ARVIOINTI KYSELYN NÄKÖKULMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKAN ARVIOINTI KYSELYN NÄKÖKULMASTA"

Transkriptio

1 OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKAN ARVIOINTI KYSELYN NÄKÖKULMASTA Emmi Hakala 2014 Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (JY)

2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KÄYTÄNNÖNOPETTAJA-KOULUTUS PRAKSIS-TOIMINTA YHTEISTYÖ TUTKIMUS JA KEHITTÄMISTYÖ TULOKSET JOHTOPÄÄTÖKSET... 21

3 1 JOHDANTO Tämä on raportti kyselystä, joka toteutettiin Vaasan seudun opetus- ja tutkimusklinikan arviointia ja kehittämisehdotuksia varten. Kyselyn teemat muodostuivat opetusklinikalla kokeilluista toiminnoista, eli käytännönopettaja-koulutuksesta, ja praksis-toiminnasta, sekä opetusklinikan yhteistyöstä, tutkimuksesta ja kehittämisestä, sekä näkyvyydestä ja viestinnästä. Opetusklinikan toiminta on kyselyä toteuttaessa kokeiluvaiheessa, ja sen tarve alueella on tunnistettu. Kysely lähetettiin opetusklinikan ohjausryhmän jäsenille, käytännönopettaja-koulutukseen osallistuneille, sekä muutamille muille opetusklinikan toiminnassa mukana olleille. Kyselyn vastaanotti 48 henkilöä, vastauksia saatiin 24, siten vastausprosentiksi muodostui 50. Vastaajista 15 osallistui käytännönopettaja-koulutukseen, muut vastaajat jakaantuivat tasaisesti yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, sekä kehittämisorganisaatioiden työntekijöihin. Kyselyyn vastasivat myös opetusklinikka-hankkeessa työskentelevät. Kyselyn teemat käsittelivät käytännönopettajakoulutusta, praksis toimintaa, opetusklinikan yhteistyötä, tutkimus- ja kehittämistyötä, sekä näkyvyyttä ja viestintää. 1. Vastaajan organisaatio: Opetusklinikan toiminnassa on mukana kolme kuntaa (Vaasa, Mustasaari ja Maalahti), sekä yliopistoja (Chydenius, Soc&kom, HY), ammattikorkeakouluja (Novia ja Vamk), ja tutkimus- ja kehittämisorganisaatioita (SONet Botnia, FSKC, THL, Pohjanmaanliitto). Lisäksi kyselyyn vastasivat projektin työntekijät. 16 vastaajaa ilmoitti organisaatiokseen Vaasan kaupungin.

4 Maalahden kunnasta, ammattikorkeakouluista, yliopistoilta ja tutkimus- ja kehittämisorganisaatioista saatiin kustakin kaksi vastaajaa. 2 KÄYTÄNNÖNOPETTAJA-KOULUTUS Käytännönopettaja-koulutus järjestettiin syksyllä 2014 yhtenä opetusklinikan kokeiluvaiheen toimintona. Käytännönopettaja-koulutuksella tarkoitetaan opetusklinikan järjestämää täydennyskoulutusta, jonka kohderyhmänä ovat sosiaalityössä työskentelevät sosiaalityöntekijät ja sosionomit. Koulutus vahvistaa heidän valmiuksiaan käytännön opintokokonaisuuksien ohjaajina, sosiaalityön kehittäjinä sekä tiedontuottajina. 2. Osallistutko käytännönopettaja-koulutukseen? Vastaajista 15 ilmoitti osallistuneensa käytännönopettaja-koulutukseen. 8 vastaajaa ei osallistunut koulutukseen. 3. Miten tärkeänä koet käytännönopettaja-koulutuksen?

5 Käytännönopettaja-koulutusta tärkeänä piti 12 vastaajaa (n=12), hyvin tärkeänä sen koki kuusi vastaajaa (n=6). Jonkin verran tärkeänä käytännönopettaja-koulutusta piti kuusi vastaajaa (n=6). 4. Perustele vastauksesi edelliseen: Eniten käytännönopettaja-koulutuksen tärkeyttä perusteltiin harjoittelujakson laadun kehittämisellä (n=12), oman työn kehittämisen ja organisaation ja sosiaalityön kehittämisen perusteeksi ilmoitti kumpaankin neljä vastaajaa (n=4). Harjoittelujakson laadun kehittäminen liittyi vastaajien mukaan lähinnä parempaan valmistautumiseen ohjaajan taholta, organisaation yhtenäisemmän ohjauskäytännön luomiseen, sekä tietoon, ideoihin ja suunnitelmiin harjoittelujaksoja koskien. Välillisesti vastaajat uskoivat sen vaikuttavan myönteisesti opiskelijoiden harjoittelupaikkojen saamiseen ja sosiaalityöntekijöiden koulutuksen parantumiseen. Vastaukset oman työn ja osaamisen kehittämisestä koskivat käytännön ja teorian yhdistämistä (n=2), sekä osaamisen kehittämistä ja käsitystä klinikasta ja praksiksesta (n=2). Organisaation ja sosiaalityön kehittämisen näkökulmasta se lisää sosiaalityön näkyvyyttä (n=1), yliopistojen ja kentän välistä yhteistyötä (n=1), yhteishenkeä (n=1), sekä helpottaa uusien työntekijöiden saamista (n=1). 5. Miten usein käytännönopettaja-koulutus tulisi mielestäsi järjestää?

6 Kymmenen vastaajaa ilmoitti, että käytännönopettaja-koulutus olisi paras järjestää kerran kahdessa vuodessa (n=10). Yhdeksän vastaajaa oli sitä mieltä, että käytännönopettaja-koulutus olisi hyvä järjestää tarpeen mukaan kunhan sen jatkuvuus olisi turvattua (n=9). Kolme vastaajaa ilmoitti että kerran vuodessa järjestettävä koulutus olisi paras vaihtoehto (n=3) ja kahden vastaajan mukaan joka kolmas vuosi tai harvemmin olisi paras (n=2). 6. Missä määrin koet käytännönopettaja-koulutuksesta olleen hyötyä? Paljon Melko paljon Melko vähän Vähän Ei ollenka an En osaa sanoa Yhteensä Keskiarvo Sinulle / För dig ,05 Organisaatiollesi / För din organisation ,05 Yhteensä ,55 12 henkilöä koki, että käytännönopettaja-koulutuksesta on melko paljon hyötyä heille (n=12). Kahden vastaajan mukaan hyötyä on paljon (n=2) ja yhtä monen mukaan vähän (n=2). Viisi vastaajaa ilmoitti ettei osaa sanoa (n=5) ja ei ollenkaan hyötyvänsä ilmoitti yksi henkilö (n=1). Organisaation hyötyä arvioitaessa 12 henkilöä kokin sen hyödyttävän melko paljon (n=12) ja kuuden henkilön mukaan organisaatio hyötyy koulutuksesta paljon (n=6). Melko vähän hyötyä organisaatiolle koki kolme henkilöä (n=3) ja yksi ilmoitti, ettei osaa vastata (n=1). Kokonaan vastaamatta tähän kysymykseen jätti kaksi henkilöä (n=2). 7. Voisiko mielestäsi käytännönopettaja-koulutuksen järjestää yhteistyönä terveydenhuollon kanssa?

7 12 henkilöä vastasi, ettei heidän mielestään käytännönopettaja-koulutusta olisi mahdollista toteuttaa yhteistyönä terveydenhuollon kanssa. Mahdolliseksi sen ilmoitti yhdeksän henkilöä. Kolme henkilöä ei osannut sanoa. 8. Millaisia ideoita sinulla on käytännönopettaja-koulutuksen kehittämiseen? Käytännönopettaja-koulutuksen kehittämisideat kiinnittyivät yhteistyöhön, sekä koulutuksen kieleen, aikataulutukseen, ja koulutuksen sisällöllisiin tekijöihin. Suomen- ja ruotsinkielisille oman koulutuksen ilmoitti kehittämisehdotuksena kuusi henkilöä (n=6). Koulutuksen aikatauluun liittyviä kehittämisehdotuksia tuli viisi (n=5). Vastaajat kokivat koulutuspäivien aikataulun turhan tiiviiksi ja ilmaisivat, ettei organisaation omalle kehittämistyölle ollut riittävästi aikaa koulutuspäivien aikana. Koulutuksen sisällöllisiä kehittämisehdotuksia tuli viideltä vastaajalta (n=5). Sisältöön liittyvät kehittämisehdotukset olivat keskenään melko erilaisia. Teorian roolia toivottiin pienemmäksi ja ehdotettiin, että käytännönopettaja-koulutuksessa järjestettäisiin perus- ja jatkokurssit erikseen. Tällöin peruskurssilla voisi olla kokonaisuutena oppilaiden harjoittelun ohjaus ja jatkokurssilla paneuduttaisiin käytäntötutkimukseen. Laajempaa yhteistyötä vastauksissa ehdotti kolme henkilöä (n=3). Kaksi kehittämisehdotusta liittyi terveydenhuollon kanssa yhteistyössä toteutettavaan koulutukseen ja yhdessä vastauksessa ehdotettiin laajempaa yhteistyötä kunnan, valtion ja yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. 3 PRAKSIS-TOIMINTA Praksis-toiminta on kuntien käytännön sosiaalityöhön kiinnittyvä toimintaympäristö, jonka tavoitteena on käytännön, opetuksen, tutkimuksen, ja kehittämisen uudenlainen yhdistäminen.

8 9. Kuinka tärkeänä koette praksis-toiminnan tulevaisuudessa? Hyvin tärkeänä praksis-toiminnan tulevaisuudessa ilmoitti 10 henkilöä, tärkeäksi sen koki 11 henkilöä, melko tärkeänä kaksi henkilöä ja melko tarpeettomana yksi henkilö. 10. Perustele vastauksesi edelliseen: Praksis-toiminnan tärkeyttä vastaajat perustelivat yhteistyön kehittämisen (n=5), työn sisältöjen kehittämisen (n=17), sekä opiskelijoiden oppimisen tehostamisen näkökulmasta (n=2). Neljä henkilöä ilmoitti myös, ettei osaa vastata kysymykseen. Yhteistyön kehittämisen näkökulmassa korostuivat käytännön ja oppilaitosten yhteistyö, sekä työelämäyhteyden parantuminen. Myös alueen opinnäytteiden koordinoiminen nousi esille praksis-toiminnan tärkeyttä perustellessa. Työn sisältöjen kehittämiseen liittyvät perusteet liittyivät kehittämistä tukevaan resurssiin, tietotuotantoon ja tieteelliseen tukeen. Praksis-toiminnan katsottiin vaikuttavan myönteisesti myös asiakaspalvelun laatuun. Osa vastaajista koki hahmottavansa huonosti praksis-toimintaa. Toisaalta osa vastaajista myös koki käytännön työn niin kiireisenä, ettei tämänkaltaiselle toiminnalle ole käytännön kentällä sijaa. 11. Millaisena koet mahdollisuutesi ottaa vastaan opiskelijoita? Hyvänä Melko hyvänä Melko huonona Huonona En osaa sanoa Yhteensä Oman / Din egen Organisaatiosi / Din organisations Yhteensä

9 Viisi (n=5) vastaajaa koki, että heillä itsellään on hyvä mahdollisuus ottaa vastaan opiskelijoita. Melko hyväksi mahdollisuutensa koki kahdeksan (n=8) vastaajaa. Melko huonona mahdollisuuden koki neljä vastaajaa (n=4) ja yhtä moni (n=4) ei osannut sanoa. Kolme vastaajaa jätti kokonaan vastaamatta tähän kysymykseen. Organisaation mahdollisuudet ottaa vastaan opiskelijoita koko hyvänä kaksi vastaajaa (n=2). Melko hyvänä mahdollisuuden koki 14 vastaajaa (n=14). Melko huonona mahdollisuuden koki yksi vastaaja (n=1). Neljä vastaajaa ilmoitti, ettei osaa sanoa (n=4). Kolme vastaajaa jätti tähän kysymykseen kokonaan vastaamatta. 12. Ajatteletko, että praksis-toiminta parantaisi asiakastyön laatua? Melko paljon asiakastyön laatua praksis toiminnan ajatteli parantavan 14 vastaajaa (n=14). Paljon asiakastyön laatua sen ajatteli parantavan kolme vastaajaa (n=3) ja melko vähän ilmoitti kaksi vastaajaa (n=2). Neljä (n=4) henkilöä ilmoitti, ettei osaa vastata parantaisiko praksis-toiminta asiakastyön laatua. 13. Millaista lisäarvoa ajattelet että praksis-toiminta antaisi työntekijöille? Työntekijöille eniten lisäarvoa antavaksi tekijäksi vastaajat jäsensivät työvälineet (n=21). Tietoa työntekijöille praksis-toiminnan ajatteli antavan 19 vastaajaa (n=19) ja työntekijöiden motivaatiota sen ajatteli lisäävän kahdeksantoista henkilöä (n=18). Avoimeen vaihtoehtoon vastasi kuusi henkilöä (n=6). Avoimessa vastauksessa vastaajat jäsensivät praksis-toiminnan antavan työntekijöille tukea kehittämiseen (n=2), tietoa ja työmenetelmiä (n=4) sekä lisäävän työtyytyväisyyttä (n=1).

10 14. Ajatteletko että praksis-toiminta antaisi lisäarvoa asiakkaille? Suurin osa vastaajista ilmoitti, että praksis-toiminta antaisi lisäarvoa asiakkaille melko paljon (n=14). Paljon hyötyä siitä ajatteli olevan neljä vastaajaa (n=4) ja melko vähän kaksi vastaajaa (n=2). Neljä vastaajaa ilmoitti, ettei osaa sanoa (n=4). 15. Ajatteletko että praksis-toiminta vaikuttaisi myönteisesti? Paljon Melko paljon Melko vähän Vähän Ei ollenkaan Yhteensä Harjoittelujaksojen laatuun? Käytäntötutkimuksen lisääntymiseen? Yhteensä Neljäntoista vastaajan mukaan praksis-toiminnalla olisi paljon myönteistä vaikutusta harjoittelujaksojen laatuun (n=14). Melko paljon sen ajatteli vaikuttavan yhdeksän henkilöä (n=9). Yhden vastaajan mukaan se vaikuttaisi melko vähän (n=1). Kukaan vastaajista ei ajatellut praksistoiminnalla olevan vähän tai ei ollenkaan myönteistä vaikutusta harjoittelujaksojen laatuun. Käytäntötutkimuksen lisääntymiseen praksis-toiminnan ajateltiin vaikuttavan hieman vähemmän. Seitsemän vastaajaa ilmoitti sen vaikuttavan käytäntötutkimuksen lisääntymiseen paljon (n=7) ja neljätoista vastaajaa ilmoitti sen vaikuttavan melko paljon (n=14). Kahden vastaajan mukaan

11 praksis-toiminta vaikuttaisi siihen melko vähän (n=2). Kukaan ei ilmoittanut praksis-toiminnalla olevan vähän tai ei ollenkaan myönteistä vaikutusta käytäntötutkimuksen lisääntymiseen. Yksi vastaaja oli jättänyt kysymykseen vastaamatta. 16. Millaisia ideoita sinulla on praksis-toiminnan kehittämiseen? Vastaajien ideat praksis-toiminnan kehittämiseen kiinnittyivät yhteistyön lisäämiseen (n=2), sekä konkreettisen toimipisteen tarpeen arviointiin (n=2). Oman toimipisteen tarpeeseen liittyvät vastaukset olivat keskenään päinvastaisia, toisessa ilmoitettiin että sellainen tarvitaan toiminnan hahmottamiseksi ja toisessa vastauksessa sen toivottiin kiinnittyvän jo olemassa oleviin rakenteisiin. Yhteistyöhön kiinnittyvät vastaukset liittyivät lähinnä kuntien, korkeakoulujen, käytännön työntekijöiden ja opiskelijoiden yhteistyöhön ja kaikkien osapuolien tasavertaiseen kuulemiseen. 4 YHTEISTYÖ Opetus- ja tutkimusklinikka yhdistää sosiaalialan kehittämiseksi alueen kuntia, sosiaali- ja terveysalan koulutusta antavia korkeakouluja, yliopistoja sekä kehittämisyksiköitä.

12 17. Miten tärkeänä koet opetusklinikan yhteistyön seuraavien tahojen kanssa? Hyvin tärkeänä Tärkeänä Jonkin verran tärkeänä Melko tarpeettoma na Tarpeetto mana Yhteensä Keskiarvo Kunnat ,63 Yliopistot ,46 Ammattikorkeakoulut ,54 Sosiaalialan osaamiskeskukset ,79 Terveydenhuolto ,09 THL ,26 Muut sosiaalialan Opetus- ja tutkimusklinikat ,32 Yhteensä ,87 Yliopistot Kaikkein tärkeimpänä opetusklinikan yhteistyötahona vastaajat kokivat yliopistot. Viisitoista vastaajaa koki, että yhteistyö yliopistojen kanssa on hyvin tärkeää (n=15). Kahdeksan vastaajaa ilmoitti yhteistyön tärkeänä (n=8) ja yksi vastaaja ilmoitti sen olevan melko tarpeetonta (n=1). Kunnat Vastaajat kokivat yhteistyön kuntien kanssa pääosin hyvin tärkeänä (n=13). Tärkeäksi sen ilmoitti seitsemän vastaajaa (n=7). Jonkin verran tärkeänä sitä piti neljä vastaajaa (n=4). Melko tarpeettomana tai tarpeettomana yhteistyötä kuntiin ei pitänyt kukaan.

13 Ammattikorkeakoulut Yhteistyön ammattikorkeakoulujen kanssa ilmoitti hyvin tärkeäksi kolmetoista vastaajaa (n=13) ja tärkeäksi kymmenen vastaajaa (n=10). Yksi vastaaja ilmoitti yhteistyön melko tarpeettomaksi (n=1). Tarpeettomaksi sitä ei kokenut kukaan vastaajista. Sosiaalialan osaamiskeskukset Kymmenen vastaajaa koki yhteistyön sosiaalialan osaamiskeskuksiin hyvin tärkeänä (n=10) ja yhtä moni tärkeänä (n=10). Kolme vastaajaa ilmoitti sen jonkin verran tärkeäksi (n=3) ja yhden vastaajan mukaan yhteistyö osaamiskeskuksiin on melko tarpeetonta (n=1). Terveydenhuolto Yhteistyö terveydenhuollon kanssa koettiin hyvin tärkeäksi kuuden vastaajan mukaan (n=6) ja tärkeäksi sen ilmoitti yksitoista vastaajaa (n=11). Neljä henkilöä koki yhteistyön terveydenhuoltoon melko tärkeänä (n=4) ja kaksi vastaajaa ilmoitti sen mielestään melko tarpeettomaksi (n=2). Kukaan ei kokenut yhteistyötä terveydenhuoltoon täysin tarpeettomana. Yksi vastaaja oli jättänyt vastaamatta kysymykseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Yhdeksän henkilöä ilmoitti yhteistyön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa tärkeäksi (n=9). Viisi henkilöä koki sen hyvin tärkeäksi (n=5). Seitsemän henkilöä ilmoitti sen jonkin verran tärkeäksi (n=7) ja kahden vastaajan mukaan se olisi melko tarpeetonta (n=2). Yksi vastaaja jätti kokonaan vastaamatta kysymykseen. Muut sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikat Kahdeksan henkilöä koki yhteistyön muiden sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikoiden kanssa tärkeänä (n=8). Hyvin tärkeänä sen koki viisi henkilöä (n=5). Melko tärkeänä sen koki kuusi vastaajaa (n=6) ja melko tarpeettomana kolme henkilöä (n=3). Kaksi henkilöä jätti kokonaan vastaamatta kysymykseen. 18. Miten kehittäisit opetusklinikan yhteistyötä? Yhteistyön kehittämistä koskevaan avoimeen kysymykseen vastasi vain neljä henkilöä. Yhteistyön kehittämisessä vastaajat kokivat tärkeäksi pyrkimyksen yhteistyöhön muihin pohjoismaihin (n=1) ja

14 terveydenhuoltoon (n=1), sekä toiminnan näkyväksi tekemisen konkreettisesti esimerkiksi työpaikoilla tai tapahtumissa (n=1). Myös toiminnan säännöllisyys koettiin tärkeänä (n=1). 5 TUTKIMUS JA KEHITTÄMISTYÖ Opetusklinikan tavoitteena on sosiaalityön opetuksen, käytännön, tutkimuksen ja tietotuotannon sekä kehittämisen limittyminen toisiinsa innovatiivisesti niin, että opetusklinikan toiminta ja hyöty palvelee toimijoita tasapuolisesti ja kehittää sosiaalityötä. 19. Miten tärkeänä koet että opetusklinikka tukee alueella? Jonkin Melko Hyvin tärkeänä Tärkeänä verran tarpeettoman Tarpeettomana Yhteensä tärkeänä a Tutkimusta? Kehittämistä? Opinnäytetöitä ja prograduja? Käytännön opettajien tehtäviä? Koulutuksia, kursseja, seminaareja? Projekteja? Yhteensä Tutkimusta Sitä että opetusklinikka tukee alueella tutkimusta, piti tärkeänä kymmenen vastaajaa (n=10). Hyvin tärkeänä sitä piti yhdeksän henkilöä (n=9). Jonkin verran tärkeänä sitä piti viisi henkilöä (n=5). Melko tarpeettomana tai tarpeettomana sitä ei pitänyt ketään vastaajista.

15 Kehittämistä Sitä, että opetusklinikan tukee alueella kehittämistä, piti tärkeänä yksitoista henkilöä (n=11). Tärkeänä sitä piti kymmenen henkilöä (n=10). Kolme vastaajaa ajatteli sen olevan jonkin verran tärkeää (n=3). Melko tarpeettomana tai tarpeettomana sitä ei pitänyt ketään vastaajista. Opinnäytetöitä tai pro graduja Opinnäytetöiden ja pro gradujen tukemista opetusklinikan taholta piti tärkeänä yksitoista vastaajaa (n=11). Hyvin tärkeänä sitä piti yhdeksän vastaajaa (n=9). Jonkin verran tärkeäksi sen koki kaksi vastaajaa (n=2) ja melko tarpeettomaksi yksi vastaaja (n=1). Tarpeettomaksi sitä ei ilmoittanut kukaan vastaajista. Yksi vastaaja jätti vastaamatta kysymykseen. Käytännönopettajien työtehtäviä Kaksitoista vastaajaa ilmoitti pitävänsä tärkeänä, että opetusklinikka tukee alueella käytännönopettajien työtehtäviä (n=12). Kymmenen vastaajaa koki sen hyvin tärkeänä (n=10). Jonkin verran tärkeänä käytännönopettajien työtehtävien tukemisen opetusklinikan taholta piti yksi vastaaja (n=1). Melko tarpeettomana sitä piti myös yksi vastaaja (n=1). Tarpeettomana käytännönopettajien tukemista klinikan taholta ei pitänyt kukaan. Koulutuksia, kursseja ja seminaareja Yhdeksän vastaajaa piti hyvin tärkeänä, että opetusklinikka tukee alueella koulutuksia, kursseja ja seminaareja (n=9). Seitsemän vastaajaa piti sitä tärkeänä (n=7). Viisi vastaajaa ilmoitti sen jonkin verran tärkeäksi (n=5). Melko tarpeettomana sitä piti yksi henkilö (n=1), samoin kuin tarpeettomana (n=1). Yksi henkilö jätti vastaamatta tähän kysymykseen. Projekteja Kymmenen vastaajaa piti tärkeänä että opetusklinikka tukee alueella projekteja (n=10). Kaksi vastaajaa koki sen erittäin tärkeänä (n=2) ja seitsemän vastaajaa jonkin verran tärkeänä (n=7). Melko tarpeettomaksi sen koki kolme henkilöä (n=3). Kukaan ei ilmoittanut sen olevan tarpeetonta. Kaksi vastaajaa jätti vastaamatta tähän kysymykseen.

16 20. Mitä muuta opetusklinikan yhteistyö voisi mielestäsi sisältää? Konkreettisia kehittämisehdotuksia klinikan yhteistyöhön tuli vain kolme. Opetusklinikan yhteistyö muodoiksi ehdotettiin kansainvälistä vaihtoa työelämässä oleville (n=1), sekä koulutuksen tarpeen arviointia (n=1). Myös sosiaalisista epäkohdista raportoimisen edelleen päätöksentekijöille klinikan yhteistyömuotona tuotiin esille (n=1). 6 NÄKYVYYS JA VIESTINTÄ 21. Mitkä tekijät koet tärkeiksi opetusklinikan näkyvyyden kannalta? Tärkeimmäksi tekijäksi opetusklinikan näkyvyyden kannalta koettiin opetusklinikan kotisivut (n=22). Viisitoista henkilöä ilmoitti tärkeäksi sosiaalisen median, sekä median ylipäätään (n=15). Kolmetoista henkilöä koki esitteet tärkeäksi näkyvyyden kannalta (n=13) ja messut ja muut tapahtumat koki tärkeiksi kymmenen vastaajaa (n=10). Posterit ilmoitti tärkeiksi kaksi henkilöä (n=2).

17 22. Miten tärkeänä koet että organisaatiosi henkilökunta tuntee opetusklinikan toimintaa? Kolmetoista vastaajaa ilmoitti kokevansa hyvin tärkeänä, että heidän organisaation henkilökunta tuntee opetusklinikan toimintaa (n=13). Kahdeksan henkilöä ilmoitti kokevansa sen tärkeänä (n=8) ja kolmen vastaajan mukaan se on melko tärkeää (n=3). Kukaan vastaajista ei ilmoittanut sen olevan tarpeetonta tai melko tarpeetonta. 23. Miten tärkeänä koet että asiakkaat tuntevat opetusklinikan toimintaa? Yhdeksän vastaajaa ilmoitti, että kokee tärkeänä että asiakkaat tuntevat opetusklinikan toimintaa (n=9). Yhtä monen vastaajan mukaan asiakkaiden on melko tärkeää tuntea opetusklinikan toimintaa (n=9). Hyvin tärkeänä asiaa piti kaksi vastaajaa (n=2). Vastaajista kolme koki sen melko tarpeettomana (n=3) ja yksi tarpeettomana (n=1).

18 24. Millaisia ideoita sinulla on opetusklinikan näkyvyyden parantamiseen? Näkyvyyden parantamiseen vastaajat ehdottivat laajempaa yhteistyötä (n=3). Konkreettisia esimerkkejä vastaajat mainitsivat, että opetusklinikan toimintaa voisi käydä esittelemässä työpaikoilla ja että yhteistyökumppanit voisivat lisätä kotisivuilleen linkin klinikan sivuille. Median hyödyntämistä näkyvyyden parantamisessa ehdotti kaksi vastaajaa, joista toinen ehdotti lehtijuttua Opetusklinikasta ja toisessa mainittiin sosiaalinen media näkyvyyden parantamisessa (n=2). 25. Millä tavalla haluaisit itse olla kehittämässä opetusklinikkaa? Mieluiten vastaajat haluaisivat olla kehittämässä opetusklinikkaa koulutusten kautta (n=11). Toiseksi mieluisin kehittämisvaihtoehto vastaajien mukaan olisi työkokoukset (n=9). Lähes yhtä moni; kahdeksan vastaajaa ilmoitti haluavansa kehittää klinikkaa Praksis toiminnan kautta (n=8). Ohjaus- ja johtoryhmän kautta kehittäminen olisi mieluista seitsemän vastauksen mukaan (n=7). Sos. klubin kautta kehittää haluaisi kolme vastaajaa (n=3) ja Internet-foorumin mieluisaksi kehittämisympäristöksi ilmoitti kolme vastaajaa (n=3). 26. Haluatko lisätä jotain? Viimeiseen avoimeen kysymykseen, tuli vain yksi vastaus, jossa toivottiin käytännönopettajakoulutuksen jatkuvan.

19 7 TULOKSET Käytännönopettaja-koulutus Vastaajat pitivät käytännönopettaja-koulutusta yleisesti ottaen tärkeänä harjoittelujakson laadun-, oman työn ja organisaation-, sekä laajemmin koko sosiaalityön ammattialan kehittämisen näkökulmista. Vastaajien mukaan käytännönopettaja-koulutuksen jatko alueella tulee turvata ja enemmistö arvioi, että koulutus tulisi järjestää joka toinen vuosi. Vastaajat kokivat koulutuksen hyödyttäneen heitä melko paljon. Organisaation hyödyn he kokivat hieman paremmaksi kuin omansa. Käytännönopettaja-koulutuksen järjestämistä yhteistyönä terveydenhuollon kanssa piti mahdottomana hieman useampi, kuin mahdollisena. Koulutuksen kehittämisehdotuksissa vastaajat ehdottivat omaa koulutusta suomen- ja ruotsinkielisille, sekä väljempää aikataulua keskusteluihin ja ryhmätöiden tekemiseen. Praksis-toiminta Praksis-toiminnan kehittämistä alueelle pidettiin yleisesti ottaen tärkeänä. Suurin osa vastaajista uskoi sen tuovan parempia mahdollisuuksia kehittää omaa työtään sisällöllisesti lisäämällä työntekijöiden tietoa, työvälineitä ja motivaatiota. Vastauksissa praksis-toiminnan ajateltiin vaikuttavan harjoittelujaksojen laatuun myönteisesti ja myös käytäntötutkimuksen lisääntymiseen jonkin verran. Asiakastyön laatua vastaajat ajattelivat sen kohentavan melko paljon. Vastauksissa korostui myös praksis-toiminnan yhteistyötä edistävä vaikutus. Sen uskottiin lähentävän oppilaitoksia ja kuntaorganisaatioita, parantaen siten opiskelijoiden oppimista ja työelämän kohtaavuutta. Henkilökohtaiset mahdollisuutensa ottaa vastaan opiskelijoita vastaajat kokivat yleisesti ottaen melko hyvänä, vaikkakin organisaation mahdollisuudet hieman parempana. Melko moni vastaaja ilmoitti myös, että ei osaa sanoa millaiset mahdollisuudet hänellä olisi ottaa vastaan opiskelijoita, tai jätti vastaamatta kysymykseen kokonaan. Saattaa olla, että asiaan vaikutti se, että esimerkiksi ohjausryhmän jäsenet eivät työskentele sosiaalityön kentällä, eivätkä siten ole pohtineet harjoittelijoiden vastaanottamisen mahdollisuutta.

20 Yhteistyö Opetusklinikan yhteistyötarpeiden arvioinnissa korostuivat kuntien, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rooli. Yhteistyön kehittämisehdotuksiin oli vastannut vain muutama henkilö. Ilmeni, että vastaajien oli hankala miettiä kehittämistoimia konkreettisesti, kun toiminta on vasta kokeiluvaiheessa. Opetusklinikan yhteistyön kehittämistä koskevissa vastauksissa voidaan erottaa yhteistyö klinikan sisäiseen ja ulkoiseen yhteistyöhön. Sisäisessä yhteistyössä korostuu mukana olevien toimijoiden välinen yhteistyö ja ulkoisessa yhteistyössä vastaajat ovat ehdottaneet esimerkiksi yhteistyötä muihin Pohjoismaihin tai ammattikuntiin. Tutkimus- ja kehittämistyö Vastaajat pitivät tärkeänä, että opetusklinikka tukee alueella alan tutkimusta, kehittämistä, opinnäytteitä, sekä käytännönopettajien tehtäviä. Sen sijaan kovin tärkeänä vastaajat eivät pitäneet, että opetusklinikka järjestäisi kursseja tai seminaareja tai tukisi projekteja. Toisaalta vastaajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että opetusklinikan tulisi näkyä alan messuilla ja tapahtumissa ja että he haluaisivat itse olla kehittämässä opetusklinikkaa koulutusten kautta. Näkyvyys ja viestintä Kotisivut, sekä media ja sosiaalinen media koettiin vastauksissa tärkeimmiksi opetusklinikan näkyvyyden kannalta. Jonkin verran näkyvyyteen vaikuttavaksi koettiin myös esitteet, sekä messut ja muut tapahtumat. Vähiten näkyvyyttä katsottiin edistävän posterien. Vastaajat pitivät tärkeänä, että heidän henkilökuntansa tuntee opetusklinikan toimintaa. Asiakkaille toiminnan tunnettuuden ei katsottu olevan yhtä tärkeää. Konkreettisia kehittämisehdotuksia näkyvyyden parantamiseen saatiin vain muutama ja ne liittyivät yhteistyön lisäämiseen ja median hyödyntämiseen. Vastaajat ilmoittivat haluavansa mieluiten olla kehittämässä opetusklinikkaa koulutusten kautta. Muita vastaajien suosimia kehittämispaikkoja olivat työkokoukset, ohjaus- ja johtoryhmä, sekä praksis toiminta. Tulos oli odotettavissa kun ajatellaan että kyselyyn vastaajat ovat tähän saakka osallistuneet kehittämiseen juuri ohjausryhmän tai käytännönopettaja-koulutuksen kautta. Voidaan siis ajatella että vastaajat toivoisivat ohjausryhmän ja koulutusten ainakin siinä mielessä jatkuvan.

21 8 JOHTOPÄÄTÖKSET Kyselyn vastausprosentti oli 50. Suurin osa vastaajista oli käytännönopettaja-koulutukseen osallistuneita (n=15). Tämä näkyi vastauksissa ainakin siinä, että juuri käytännönopettajakoulutusta ja sen kehittämistä koskevat kysymykset keräsivät eniten vastauksia. Vastauksissa korostui kauttaaltaan että opetusklinikan toimintaa pidetään tärkeänä. Käytännönopettaja-koulutusta ja praksis-toimintaa koskeviin kysymyksiin tuli huomattavasti enemmän vastauksia ja kehittämisehdotuksia kuin muihin teemoihin. Nämä toiminnat ovat melko konkreettia ja siten ehkä helpommin hahmotettavissa kuin klinikan toiminta laajemmin esimerkiksi näkyvyyden tai yhteistyön kannalta. Toisaalta nämä olivat myös kyselyn ensimmäiset teemat, jolloin vastaajat saattoivat panostaa niihin enemmän. Voidaan myös ajatella, että vastaajat kokivat edellä mainitut aiheet tärkeiksi klinikan toiminnassa. Opetusklinikan toiminta on vasta kokeiluvaiheessa ja se näkyi vastauksissa. Avoimissa vastauksissa tuli esille että esimerkiksi kehittämisehdotuksia on vaikea antaa kun ei ole konkreettista toimintaa, jota arvioida. Vastauksissa ilmeni jonkin verran ristiriitaisuuksiakin. Vastaajat eivät esimerkiksi pitäneet kovin tärkeänä, että opetusklinikka järjestää koulutuksia, tai seminaareja, mutta toisaalla ilmoittivat haluavansa olla mukana kehittämässä klinikan toimintaa juuri koulutusten kautta. Vastauksissa tuli ilmi myös esimerkiksi etteivät vastaajat kokeneet hyvin tärkeänä että asiakkaat tuntevat opetusklinikan toimintaa, mutta katsoivat kuitenkin esimerkiksi praksis-toiminnan antavan melko paljon lisäarvoa asiakkaille. Tällaiset ristiriitaisuudet saattavat ilmentää sitä, että toimintaa on vielä joiltakin osin vaikea hahmottaa. Yllättävää oli, että vastaajat eivät pitäneet yhteistyötä terveydenhuoltoon kovin tärkeänä. Sosiaalija terveydenhuollon yhteistyön tiivistyessä seuraavien vuosien aikana, tulee sen merkitys korostumaan todennäköisesti myös tutkimuksessa ja kehittämisessä. Osassa vastauksia korostui kiire käytännön työssä ja vastaajat kokivat esimerkiksi praksistoiminnan kiinnittämisen kuntaorganisaatioihin haastavana jo siitä syystä. Kuitenkin osassa vastauksia nähtiin praksis-toiminnan myös tehostavan ja parantavan olemassa olevia työkäytäntöjä ja sitä kautta voitaisiin ajatella sen vaikuttavan myönteisesti myös juuri asiakastyön kiireeseen. Toisaalta esimerkiksi käytännönopettaja-koulutuksen kehittämisehdotuksissa tuli monessa

22 vastauksessa ilmi, että teorian osuus koulutuksessa tulisi olla pienempää ja että koulutus voisi keskittyä yksinomaan harjoittelujen ohjaamiseen, jolloin käytäntötutkimus voisi olla oma koulutuksensa. Ilmentävätkö tällaiset vastaukset sosiaalityön ikuisuuskysymyksen; teorian ja käytännön yhdistämisen problematiikkaa? Kyselyn tulokset kaikkiaan tukevat tähän asti kokeiltujen toimintojen; käytännönopettajakoulutuksen, sekä praksis-toiminnan tarpeellisuutta ja hyötyä yhteistyöosapuolille. Toisaalta tulokset ilmentävät myös kuntien, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tiiviimmän yhteistyön tarvetta alueella, oppimisen ja työelämän kohtaavuuden maksimoimiseksi. Opetusklinikka nähdään kyselyn valossa merkittävänä tukena alan tutkimukselle, kehittämiselle sekä opiskelijoille harjoittelujaksojen ja opinnäytteiden suorittamisessa. Kyselyyn vastanneet ilmaisivat vastauksissaan myös halukkuutensa jatkaa opetusklinikan kehittämistä edelleen. Kauttaaltaan tulokset tukevat sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan tarvetta alueella.

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008

VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 1 KYSELY VANHUSTYÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Helmikuu 2007 Yhteenveto kyselystä 02/2007 Anita Sipilä 17.2.2008 KYSELYN 2/2007 YHTEENVETO Kyselyn kohdejoukko Kysely kohdistettiin II-asteen vanhustyön opettajille

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET Elina Ottela Asiantuntija Tutkimuksen taustaa Gradun tekijä Leena Pakarainen Helsingin

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Anu Kuikkaniemi 18.9.2015 Helsinki Esityksen sisältö Turun ammattikorkeakoulun hankkeet

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa 1.7.2011 Suomen yliopistokirjastojen neuvosto lähetti huhti-toukokuussa 2011 yliopistokirjastoille kyselyn Sosiaalisen median

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Muistio Vaasan seudun sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan ohjausryhmän kokouk- seen.

Muistio Vaasan seudun sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan ohjausryhmän kokouk- seen. Vaasan seudun sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikka Vasaregionens undervisnings- och forskningsklinik inom det sociala området Muistio Vaasan seudun sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikan ohjausryhmän

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään

Lisätiedot

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa Korkeakoulujen KOTA -seminaari 17.9.2014 Ismo Kinnunen Oulun ammattikorkeakoulu Kehittämisen ja päätöksenteon tulee perustua tosiasioihin.

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

ALUEET JA HYVINVOINTI

ALUEET JA HYVINVOINTI ALUEET JA HYVINVOINTI Hyvinvointialan kehittäminen strategisena kokonaisuutena Kehittämisyhteistyön käytännön kokemuksia Aluekehitysjohtaja Varpu Rajaniemi Pohjanmaan liitto 11.6.2009 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli. SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli SOSIAALIALAN OPETUSKLINIKKA Muistio 3/10 Aika 27.1.2010 KLO 13-15 Paikka Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Atlantic

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

Yhteenveto Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointiseminaarin arviointikyselystä

Yhteenveto Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointiseminaarin arviointikyselystä Yhteenveto Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointiseminaarin arviointikyselystä Johanna Mäki-Opas ja Päivikki Koponen Seminaari pidettiin 29.11.212 Helsingin suomenkielisen työväenopiston juhlasalissa.

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen. Janne Hopeela Riitta Vihuri

TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen. Janne Hopeela Riitta Vihuri TAKAISIN SATEESEEN Onnistunut palaaminen oman koulutusohjelman opintoihin kv-vaihdon jälkeen Janne Hopeela Riitta Vihuri Taustaa Oma ja opiskelijoiden kokemus siitä, että vaihdon jälkeen oman koulutusohjelman

Lisätiedot

Tiedonkeruu ja kehittämistyön arviointi viidessä yksikössä (alku- ja päätösvaiheen QPL- kysely)

Tiedonkeruu ja kehittämistyön arviointi viidessä yksikössä (alku- ja päätösvaiheen QPL- kysely) 29-211 1(15) Opiskelijaohjausta toteuttavien ohjaajien koulutuksen kehittäminen ja opiskelijoiden sitouttamisen kehittäminen alueellisesti Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Ma 14.11.2011 Seinäjoki, Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Arto Rautajoki, YTT Kehitysjohtaja

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA Jorma Tukeva 17.1.2012 KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA 1. TAUSTATIETOJA Sijoittumiskyselyn kohderyhmänä olivat nuorisoasteen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet metsäalan perustutkinnon

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille

AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille AVUSTAJAKESKUKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI Kysely yhteistyökumppaneille ALUKSI Vuoden 2009 maaliskuussa toteutettiin Avustajakeskuksen yhteistyökumppaneille suunnattu kysely, jonka tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan

Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan Kyselyn tuloksia käytetään lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun koostamiseen. Kyselyn tuloksissa on yhdistetty alkuperäiset viisiluokkaiset

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Merituulen koulu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä 1. Johdanto Rohkene työnhakupalvelun asiakkailta haluttiin saada tietoa tyytyväisyydestä palveluun ja muihin asioihin, jotta palvelua voitaisiin kehittää paremmaksi. Rohkene Työnhakupalvelussa on rekisteröityjä

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2016. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala (tekniikka) Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT 2016. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala (tekniikka) Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala (tekniikka) Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Katja Väärälä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

NIKKELlN ESIINTYMINEN OULUN KAUPUNGIN ALA- JA YLÄASTEIDEN OPPILAIDEN KORUISSA YM. KÄYTTÖESINEISSÄ 1994

NIKKELlN ESIINTYMINEN OULUN KAUPUNGIN ALA- JA YLÄASTEIDEN OPPILAIDEN KORUISSA YM. KÄYTTÖESINEISSÄ 1994 NIKKELlN ESIINTYMINEN OULUN KAUPUNGIN ALA- JA YLÄASTEIDEN OPPILAIDEN KORUISSA YM. KÄYTTÖESINEISSÄ 1994 kaupunki Ympäristövirasto Raportti 3/1994. - IJOulun Oulu NIKKELIPROJEKTI 1994 1 JOHDANTO Oulussa

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi

Lisätiedot

Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO. Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus. Potilaiden ääni osallistuva potilas. Biomedicum Helsinki, 25.9.

Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO. Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus. Potilaiden ääni osallistuva potilas. Biomedicum Helsinki, 25.9. Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus Potilaiden ääni osallistuva potilas Biomedicum Helsinki, 25.9.2012 Hannu Tavio KYSELYN TOTEUTUS Kyselyn oli suunnitellut PROPO,

Lisätiedot

Välinehuoltajan työ yksityisellä sektorilla

Välinehuoltajan työ yksityisellä sektorilla Välinehuoltajan työ yksityisellä sektorilla Mehiläinen Oy Tampere Kattava palveluverkosto Terveydenhuollon toimintayksiköt ja asiakkaat Omat terveydenhuollon toimintayksiköt yksityistä sairaalaa täyden

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO HARRY SILFVERBERG: Matematiikka kouluaineena yläkoulun oppilaiden tekemien oppiainevertailujen paljastamia matematiikkakäsityksiä Juho Oikarinen 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

Lisätiedot

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia, julkinen 13.1.2016, klo 10.30 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala. Julkinen raportti Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala. Julkinen raportti Raportti ei sisällä nimitietoja. JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala Julkinen raportti Raportti ei sisällä nimitietoja Tiia Kolu Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T...

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6. KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.2016 MITÄ Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Suomen Kylätoiminta ry.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet saamastasi

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot