KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle"

Transkriptio

1 KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET Ohje tuen hakijalle

2 TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE Kansalaisfoorumi tukee taloudellisesti tavoitteellisia ja toiminnan kehittämiseen tähtääviä projekteja: o o o o Aiheen voitte valita vapaasti. Tärkeintä on, että omatoimisessa ryhmässä opitte teille uusia tietoja ja taitoja. Myönnämme tukea opintoryhmän toiminnasta syntyvien kulujen kattamiseen, esimerkiksi tilavuokriin sekä matka- tai materiaalikuluihin. Opintoryhmä toimii vähintään 30 tuntia ja ryhmään kuuluu vähintään 5 yli 15-vuotiasta henkilöä. Tukea haetaan SkafNet.fi-palvelussa ja tuen määrä on enintään 500 vuonna Lisätietoja info@skafnet.fi tai , Pekka Kinnunen.

3 MUISTA! Jos opintoryhmän toiminnasta tiedotetaan tai tuotetaan kirjallista materiaalia ulkopuolisille, tulee kaikissa materiaaleissa olla maininta Tuotettu Kansalaisfoorumin tuella. sekä Kansalaisfoorumin logo. Voit ladata Kansalaisfoorumin logon sekä sähköisiin että painettaviin/tulostettaviin materiaaleihin osoitteesta kansalaisfoorumi.fi/logot.

4 SKAFNET TUTUKSI SkafNet on Kansalaisfoorumin sähköinen palvelu, jota käytetään yhteisöllisen opintoryhmän tuen hakemiseen ja tilittämiseen. Jotta pääset käyttämään palvelua, sinun on rekisteröidyttävä sen käyttäjäksi. Löydät lisätietoja rekisteröitymisestä osoitteesta: kansalaisfoorumi.fi/skafnet. Seuraavilla sivuilla on kattava ohjeistus SkafNetin käytöstä ja tarvittavien liitelomakkeiden täyttämisestä. Löydät SkafNetin täyttöohjeita myös, kun olet kirjautuneena SkafNetjärjestelmään: vie hiiri lomakkeen täydennettävään kenttään, niin infoikkuna aukeaa.

5 KIRJAUTUMINEN SKAFNETIIN Kun olet rekisteröitynyt vastuuhenkilöksi, pääset kirjautumaan SkafNetiin osoitteessa: tai kotisivujemme kautta: >Tuki > SkafNet SkafNetin sisäänkirjautuminen-sivulla kirjoita saamasi tunnus ja salasana niille varattuihin kenttiin Paina Kirjaudu opintoryhmiin

6 SALASANAN VAIHTAMINEN Klikkaa oman nimesi oikealla puolella olevaa nuolta. Klikkaa pudotusvalikosta avautuvaa Vaihda salasana -painiketta. Kirjoita avautuvaan ikkunaan uusi salasanasi. Klikkaa Talleta-painiketta.

7 OPINTORYHMÄN VARAUS Klikkaa Uusi varaus -painiketta. Painikkeesta pääset varaamaan uuden opintoryhmän.

8 OPINTORYHMÄN VARAUS Kun varauslomake aukeaa, täytä lomakkeessa kysytyt tiedot. Jos haluat jättää varauksen Luonnos/kesken-tilaan, paina Talleta-painikkeesta. Tällöin voit muokata tietoja myöhemmin Muuta varausta -painikkeesta. Lähetä lomake Lähetä-painikkeesta, jolloin opintoryhmävaraus siirtyy opintokeskuksen käsiteltäväksi. Tämän jälkeen et voi enää muuttaa varaustietoja SkafNet-palvelussa.

9 OPINTORYHMÄN VARAUS Varaustiedot ovat jatkuvasti näkyvissä. Kun Vaihe-valikosta on valittuna Varaus ja Tila-valikosta Kaikki, tulevat näkyviin kaikki varaukset: Tila: Luonnos = Varaus on ainoastaan talletettu. Tila: Lähetetty = Varaus on lähetetty opintokeskukseen. Tila: Käsittely = Varaus on tullut opintokeskukseen, mutta tunteja ei ole vielä myönnetty. Tila: Myönnetty = Tunnit ovat käytettävissä.

10 TILITTÄMINEN Klikkaa hiirellä haluamasi opintoryhmä aktiiviseksi listalta Klikkaa Tilitys-painiketta, jolloin tilityslomake aukeaa ja pääset tekemään opintoryhmän tilityksen

11 TILITTÄMINEN Täytä tilityslomakkeen kentät. Lisää opintoryhmän raportti toimintopainikkeesta Liitä tiedosto. (Katso seuraava sivu.) Opintoryhmän kulujen tulee olla maksettuina ennen tilityksen lähettämistä. Maksutiedot-kentässä lisää uusi tili tai valitse oikea maksutili (jos tilejä on useampia)

12 RAPORTTILOMAKE TILITYKSEN LIITTEEKSI Lataa raporttilomake omalle koneellesi osoitteesta kansalaisfoorumi.fi/opintoryhmatuki. Voit valita joko Word- tai PDF-tiedostomuodon. Tallenna alkuperäinen raporttilomake oman koneesi tiedostoihin. Täytä lomake opintoryhmän tiedoilla ja tallenna nimellä oman koneesi tiedostoihin. Tilitystä tehdessäsi SkafNetissä hae lomake omalta koneelta klikkaamalla Liitä tiedosto -painiketta. Tiedostoselain aukeaa. Etsi haluamasi tiedosto ja aktivoi se. Klikkaa avaa-painiketta, jolloin liitetiedosto siirtyy tilityksen liitteeksi.

13 TILITTÄMINEN Jos haluat vielä myöhemmin täydentää tilitystä, paina Talleta-painiketta. Tilitys jää Kesken-tilaan. Tällöin voit vielä muokata tietoja aukaisemalla kerhon tilityksen Tilitys-painikkeesta. Liitteisiin voit laittaa raportin lisäksi muutakin infoa opintoryhmän toiminnasta. Kulutositteita ei tarvitse liittää mukaan. Pyydämme kuitenkin kulutositteita pistokokein, joten ne pitää löytyä kysyttäessä. Muita liitteitä voivat olla esim. käsiohjelmat, valokuvat, lehtileikkeet. Ennen tilityksen lähettämistä tarkista opintoryhmän tiedot mm. nimi, ajankohta, tuntimäärä, kulut ja liitteet. Lähetä tilityslomake Lähetä-painikkeesta, jolloin tilitys siirtyy opintokeskuksen käsiteltäväksi. Tällöin tilityksen tila on Lähetetty. Tämän jälkeen et voi enää muokata tilitystä. Jos tilitykseen vielä täytyy tehdä muutoksia, ota yhteys Opintoryhmän kulujen tulee olla maksettuina ennen tilityksen lähettämistä. Maksutiedot-kentässä lisää uusi tili tai valitse oikea maksutili (jos tilejä on useampia)

14 TILITTÄMINEN Voit valita haluamasi varaukset Vaiheet ja Tilat -pudotusvalikoista ja näin voit helposti seurata opintoryhmän tilitysvaiheita ja -tilaa SkafNetissä: Tila: Kesken = Tilitys on ainoastaan talletettu. Tila: Lähetetty = Tilitys on lähetetty opintokeskukseen. Tila: Tarkastettu = Tilitys on tullut opintokeskukseen. Tila: Hyväksytty = Tilitys siirtynyt maksatukseen. Tila: Maksettu = Valtionosuus maksettu. Kohdasta kulu ja vos -laskelma saa tulostettua tukitositteen yhdistyksen kirjanpitoa varten

15 TOSITE YHDISTYKSEN KIRJANPITOON Maksettu-tilassa olevasta opintoryhmästä voit tulostaa tositteen: Aktivoi ko. opintoryhmä Klikkaa Kulu- ja vos-laskelmapainiketta Tulosta avautuva laskelma

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET Ohje tuen hakijalle TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE Kansalaisfoorumi tukee taloudellisesti tavoitteellisia ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle

KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET. Ohje tuen hakijalle KANSALAISFOORUMIN TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE JA SKAFNET Ohje tuen hakijalle TUKI YHTEISÖLLISELLE OPINTORYHMÄLLE Kansalaisfoorumi tukee taloudellisesti tavoitteellisia ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET. Ohje kurssin järjestäjälle

KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET. Ohje kurssin järjestäjälle KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET Ohje kurssin järjestäjälle MIHIN KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKEA SAA? Tuemme kursseja, joille osallistuu vähintään kahdeksan 15 vuotta täyttänyttä henkilöä ja joiden

Lisätiedot

KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET. Ohje kurssin järjestäjälle

KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET. Ohje kurssin järjestäjälle KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKI JA SKAFNET Ohje kurssin järjestäjälle MIHIN KANSALAISFOORUMIN KURSSITUKEA SAA? Kansalaisfoorumi voi tukea kursseja, joille osallistuu vähintään kahdeksan 15 vuotta täyttänyttä

Lisätiedot

Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen

Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen 27.2.2017 Yleiset ohjeet Kaksinkäsin.fi sivujen yläreunassa on valikko, josta pääsee suoraan useisiin tässä ohjeessa viitattuihin alisivuihin. Kun olet kirjautuneena

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset Sisällysluettelo: 1. Sisällysluettelo s. 1 2. Kulta2-järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 2-3 3. Kirjautuminen

Lisätiedot

KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS

KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS Sivu 1 KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS Kotikartanoyhdistys ry siirtyy kesäkuussa 2019 sähköisen tilavarauskalenterin käyttäjäksi. Jatkossa kaikki jäsenjärjestöt voivat hallinnoida

Lisätiedot

Sähköinen ajanvaraus Virkailijan ohje. 11.11.2015 Valtiovarainministeriö

Sähköinen ajanvaraus Virkailijan ohje. 11.11.2015 Valtiovarainministeriö Sähköinen ajanvaraus Virkailijan ohje 11.11.2015 Valtiovarainministeriö Sisältö 1 Yleistä... 1 1.1 Sisään- ja uloskirjautuminen... 1 1.2 Salasanan vaihto... 2 2 Ajanvaraus... 3 2.1 Varauksen luonti...

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Palveluntuottajan toiminnot

Palveluntuottajan toiminnot Palveluntuottajan toiminnot Pikaohjeet palse.fi portaalin toimintoihin Seuraavissa dioissa on käyty läpi pääkohdittain Jyväskylän kaupungin yrityssetelin tuottajan toiminnot palse.fi portaalissa. Huomioithan,

Lisätiedot

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi info@vapaatajat.fi Vapaat Ajat palvelun ohjeet psykoterapeuteille Tästä oppaasta löydät ohjeet Vapaat Ajat palvelun käyttöön. Käymme läpi palveluun rekisteröitymisen,

Lisätiedot

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0

TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ. OHJEKIRJA v.1.0 1 TENNISVARAUSJÄRJESTELMÄ OHJEKIRJA v.1.0 2 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN REKISTERÖIMINEN 3 KIRJAUTUMINEN TUNNUKSILLA 5 OMIEN TIETOJEN MUOKKAAMINEN 5 KALENTERIN SELAAMINEN 8 VUORON VARAAMINEN 9 VARAUKSEN PERUUTTAMINEN

Lisätiedot

Sisältö. Uusi tunnus / Unohtuiko salasana - Vetuma-tunnistautuminen 3. Kirjaudu sisään Daisy-tunnuksilla 7. Kirjaudu sisään - Pankkitunnuksilla 8

Sisältö. Uusi tunnus / Unohtuiko salasana - Vetuma-tunnistautuminen 3. Kirjaudu sisään Daisy-tunnuksilla 7. Kirjaudu sisään - Pankkitunnuksilla 8 Käyttöohje Sisältö Uusi tunnus / Unohtuiko salasana - Vetuma-tunnistautuminen 3 Kirjaudu sisään Daisy-tunnuksilla 7 Kirjaudu sisään - Pankkitunnuksilla 8 Kirjaudu sisään - Mobiilivarmenteella 12 Asetukset

Lisätiedot

Oma kartta Google Maps -palveluun

Oma kartta Google Maps -palveluun TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,

Lisätiedot

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella

Asio. Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella 1 Kirjautuminen Ohjelma on selainpohjainen, joten ohjelmaa varten tarvitaan internet-selain. Ohjelmaan pääsee osoitteella tila.savonia.fi Ohjelmassa on ns. Haka-kirjautumispalvelu, jolloin kirjautumiseen

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

zotero www.zotero.org

zotero www.zotero.org zotero www.zotero.org Viitteidenhallintajärjestelmä Zotero toimii Firefox-selaimessa. Muita ilmaisia viitteidenhallintajärjestelmiä ovat esimerkiksi EndNote ja Mendeley. Näissä ohjeissa on kuvataan Zoteron

Lisätiedot

Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä

Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä 1. Sanasto WebTimmi on Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen käytössä oleva internetpohjainen varausjärjestelmä, jossa

Lisätiedot

TILITYKSET JA TILAUKSET

TILITYKSET JA TILAUKSET TILITYKSET JA TILAUKSET SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Siirtykää osoitteeseen verkkopalvelu.loomis.fi. Kirjautukaa sisään saamillanne tunnuksilla. Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteenne, salasanan olette saaneet

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä

Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä Yleistä Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä on tarkoitettu kaupungin asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja kaupungin työntekijöiden työkaluksi varattessa kaupungin

Lisätiedot

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntihakemus Ideat tulevan vuoden kursseista syntyvät: hae tarvittavat opetustunnit marraskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla Sähköinen ilmoittautuminen Siilinjärven peruskoulun 1. luokalle Sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu Wilma-järjestelmällä osoitteessa https://wilmasiilipk.kuopio.fi Jos huoltajalla ei vielä ole tunnuksia

Lisätiedot

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet PYHÄ BIRMAN KISSA RY Sivu 1 / 13 Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet Hotlineen kirjautuminen tapahtuu valitsemalla Kasvatus ja terveys -valikosta Hotline. Avautuvalla sivulla on Kirjaudu sisään palveluun

Lisätiedot

Kotopro käyttäjän ohje

Kotopro käyttäjän ohje KOTOPRO KÄYTTÖOHJE Kotopro käyttäjän ohje SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Ensimmäinen kirjautuminen voidaan toteuttaa osoitteesta www.kotopro.fi. Sivun ylävalikossa on valinta Kirjaudu sisään, josta aukeaa kirjautumissivu.

Lisätiedot

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Forte-kotisivujen päivitysohje 2 Sisällysluettelo: Kirjautuminen 2 Ohjausnäkymä 3 Sivun lisääminen ja yleisnäkymä 4 Sivun muokkaus 5 Sivun hakusanaoptimointi

Lisätiedot

Hakulomakkeen täyttöohjeet

Hakulomakkeen täyttöohjeet Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään

Lisätiedot

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje Lemminkäisen Urapolun käyttöohje 1 Sisällys 1 Kuinka haen avoimeen tehtävään?... 3 2 Rekisteröityminen Lemminkäisen Urapolkuun... 3 3 Hakijaprofiilin täydentäminen... 3 3.1 Henkilötietojen täyttäminen...

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan

Lisätiedot

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OMAPALVELU Omapalvelussa voit tehdä toimeentulotuen ensihakemuksen tai toimeentulotuen jatkohakemuksen seurata hakemuksesi käsittelyn tilaa vastata sähköisesti lähetettyyn

Lisätiedot

Opas maksujen hallinnointiin verkossa AMERICANEXPRESS.FI/LIIKEPALVELUT

Opas maksujen hallinnointiin verkossa AMERICANEXPRESS.FI/LIIKEPALVELUT Opas maksujen hallinnointiin verkossa AMERICANEXPRESS.FI/LIIKEPALVELUT Maksujen hallinnointi verkossa Tämän oppaan avulla hallinnoit maksujasi verkossa. Sisällysluettelo: Kirjautuminen, rekisteröityminen

Lisätiedot

SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA

SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA SÄHKÖINEN AVUSTUSTEN HAKU VANTAALLA 21.01.2019 Tämä ohjedokumentti kertoo, miten sähköisiä avustushakemuksia haetaan Oma Vantaa - palvelussa. Ohje koskee yhdistyksiä, työ- ja toimintaryhmiä, yrityksiä

Lisätiedot

Timmi 4.1. sähköinen asiointi ohje hakijalle

Timmi 4.1. sähköinen asiointi ohje hakijalle Tuusulan kunta Päivitetty 29.2.2016 Kasvatus- ja sivistystoimi Timmi 4.1. sähköinen asiointi ohje hakijalle Sisällys Rekisteröityminen yksityishenkilönä... 2 Organisaation (rekisteröityneen seuran ja yhdistyksen)

Lisätiedot

Ohje 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen palautejärjestelmän käyttöohje. 1. AIPAL vastaajatunnusten teko. 1.1 Yleistä

Ohje 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen palautejärjestelmän käyttöohje. 1. AIPAL vastaajatunnusten teko. 1.1 Yleistä Ohje 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen palautejärjestelmän käyttöohje Tässä käyttöohjeessa on esitelty, miten AIPAL-järjestelmään tehdään näyttötutkinto-opiskelijoille vastaustunnukset ja miten ryhmäkohtainen

Lisätiedot

Timmiin kirjautuminen

Timmiin kirjautuminen Sisällys Timmiin kirjautuminen... 1 Varaushakemukset - Oma asiointi... 2 Omat tiedot... 3 Omat tiedot ja edustamani organisaation tiedot... 3 Sähköpostiosoitteiden muutokset... 3 Käyttöoikeuksien laajennus...

Lisätiedot

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OMAPALVELU Omapalvelussa voit tehdä toimeentulotuen tai vammaispalveluiden hakemuksen seurata hakemuksesi käsittelyn tilaa vastata sähköisesti lähetettyyn lisäselvityspyyntöön

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Huoltajien Daisy. Päivitetty

Huoltajien Daisy. Päivitetty Huoltajien Daisy Päivitetty 30.10.2017 Sisältö Asetukset Vaihda salasana 4. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 5. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 6. Hoitoajat Muokkaaminen, lisääminen, poistaminen ja laskurin

Lisätiedot

VETUMA rekisteröityminen

VETUMA rekisteröityminen VETUMA rekisteröityminen Rekisteröityminen tapahtuu kirjautumalla WebTimmiin klikkaamalla Selailu liikuntapalvelut Tampere -linkkiä ja valitsemalla Rekisteröityminen Rekisteröidy käyttäjäksi. Linkistä

Lisätiedot

Varausjärjestelmän käyttöopas

Varausjärjestelmän käyttöopas Varausjärjestelmän käyttöopas 2 1. Tunnukset ja kirjautuminen Rekisteröityminen käyttäjäksi Varausjärjestelmä löytyy Messuperhosen kotisivulta osoitteesta http://www.messuperhonen.fi/ajanvaraus/ Käyttäjäksi

Lisätiedot

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OMAPALVELU Omapalvelussa voit tehdä hakemuksia, vastata sinulle sähköisesti lähetettyihin lisäselvityspyyntöihin ja kirjeisiin seurata hakemuksesi käsittelyn tilaa saada tiedoksi

Lisätiedot

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY 15.11.2017 ALS Online-palveluun kirjautuminen Henkilökohtaiset ALS Online-tunnukset saat käyttöösi täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen tai ottamalla

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE SISÄLLYS

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE SISÄLLYS AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa käytettävä verkkooppimisympäristö. Omalta Moodlen kurssialueeltasi löydät

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin...1 Tilojen haku...2 Pikkukalenteri...4 Varauskalenteri...5 Hakemuksen teko...5 Hakemuksen lisätiedot-välilehti...6 Varaukset Oma asiointi...7 Kirjautuminen Timmiin Mene

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje

Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje Lääkärin Terveyskansio Lähettävän lääkärin ohje Versio 1.0 / Cityterveys Oy Sisällysluettelo 1. Sisäänkirjautuminen... 3 1.1 Käyttäjätunnus ja salasana... 3 1.2 Kirjautuminen... 3 2. Lähetteen teko...

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPAJÄRVI-INFOON!

TERVETULOA LAPPAJÄRVI-INFOON! TERVETULOA LAPPAJÄRVI-INFOON! Lappajärvi-info on uudenlainen, interaktiivinen tiedonjakofoorumi netissä. Se löytyy osoitteesta: lappajarvi-info.fi Lappajärvi-infossa on neljä toiminnallisuutta: Hakupalvelu

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

Ohje huoltajille Helmen käytöstä

Ohje huoltajille Helmen käytöstä Ohje huoltajille Helmen käytöstä Tervetuloa Seinäjoen Helmen käyttäjäksi! Helmi on oppilaiden, opettajien ja huoltajien väliseen viestintään tarkoitettu ohjelma. Sieltä näet helposti mm. oppilaan arvosanat

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU Työpaikkakouluttajan ohje Kun työssäoppimisen arviointi ja koulutuskorvauksen haku ovat ajankohtaisia, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy tällöin

Lisätiedot

Aloittaminen. Tilojen ja ajan haku. Liikuntapalvelut Hietalahdenkatu Vaasa

Aloittaminen. Tilojen ja ajan haku. Liikuntapalvelut Hietalahdenkatu Vaasa Aloittaminen Kirjaudu rekisteröitymisen jälkeen varausjärjestelmään käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Klikkaa näytöltä Varauskalenteri linkkiä tai ylävalikosta Varaukset varauskalenteri Vasemmasta sivupalkista

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin

Lisätiedot

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on avoimeen lähdekoodiin perustuva verkko-oppimisympäristö. Omalta Moodlealueeltasi löydät kurssin materiaalit, tehtävät, uutiset/tiedotteet,

Lisätiedot

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen Ohjeistus 1 (5) Kirjautuminen sähköisiin palveluihin 17.12.2018 jälkeen Kirjautumisjärjestelmä on muuttunut 17.12.2018. Muutoksen jälkeen käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi. Aiempi asiointihistoriasi

Lisätiedot

Kylätietojen täyttöohje. Sisällys

Kylätietojen täyttöohje. Sisällys Kylätietojen täyttöohje Sisällys KIRJAUTUMINEN... 2 KYLÄTIETOJEN MUOKKAUS JA TÄYDENNYS... 4 TIEDOSTOPANKKI... 11 SALASANAN VAIHTO... 12 YHTEENVEDOT TIEDOISTA (kylien posti- ja sähköpostilistat)... 13 PIKAHAKU

Lisätiedot

Vehmaan kunta. Wordpress käyttöopas. Betta Digital Oy

Vehmaan kunta. Wordpress käyttöopas. Betta Digital Oy Vehmaan kunta Wordpress käyttöopas Betta Digital Oy 1 / 22 Sisällys 1. Kirjautuminen... 3 1.1. Sisäänkirjautuminen ei onnistu... 3 2. Hallintapaneeli... 5 2.1. Sisään kirjautuneen hallintanäkymä... 6 3.

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU Työpaikkakouluttajan ohje Kun työssäoppimisen arviointi ja koulutuskorvauksen haku ovat ajankohtaisia, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy tällöin

Lisätiedot

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE 2 S i v u SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen 3 2. Etusivunäkymä 4 3. Tapahtumat 5 3.1. Tapahtumaan ilmoittautuneet 6 3.2.

Lisätiedot

Timmi varausjärjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta

Timmi varausjärjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Verkkokauppa 1 Timmi varausjärjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta ostaminen Sisällys Timmi varausjärjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta ostaminen... 1 Verkkosivulle

Lisätiedot

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla Sähköinen ilmoittautuminen Siilinjärven perusopetuksen 1. luokalle Sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu Wilma-järjestelmällä osoitteessa https://wilma.siilinjarvi.fi Jos huoltajalla ei vielä ole tunnuksia

Lisätiedot

moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO

moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO 1 Kirjautuminen moodleen...1 2 Kirjautuminen ulos...2 3 Salasanan vaihtaminen...2 4 Oman kuvan lisääminen moodleen...2 5 Uutiset ja keskustelualueet...4

Lisätiedot

Optima käyttöopas opiskelijalle

Optima käyttöopas opiskelijalle Optima käyttöopas opiskelijalle Sisällys 1. Laitteistovaatimukset...3 2. Optimaan kirjautuminen...4 3. Optiman käyttöliittymä...5 4. Työskentely Optimassa...9 Materiaalin avaaminen...9 Tallentaminen ja

Lisätiedot

Oulun kaupunki Liikuntapalvelut. Timmi -tilanvarauksen pikaopas internetasiakkaille

Oulun kaupunki Liikuntapalvelut. Timmi -tilanvarauksen pikaopas internetasiakkaille Oulun kaupunki Liikuntapalvelut Timmi -tilanvarauksen pikaopas internetasiakkaille Aloittaminen Kirjaudu rekisteröitymisen jälkeen varausjärjestelmään käyttäjätunnuksella ja salasanalla jotka olet saanut

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin

Lisätiedot

Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje

Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje 1 Murikan kurssimatkalaskun täyttöohje Avaa Metalliliiton sivu www.metalliliitto.fi Valitse sieltä Päivitä jäsentietosi Lue ohje ja klikkaa linkistä! 2 Valitse pankki, jonka kautta voit todentaa henkilöllisyytesi

Lisätiedot

TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link

TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link TimeEdit on työjärjestys- (lukujärjestys) ja tilanvarausohjelmisto. Sisältö 1 Oikeudet... 2 2 TimeEdit Web... 2 3 Kirjautuminen...

Lisätiedot

Ohjeen aiheet. Uudistunut ESE Online -palvelu...3. Käyttäjäksi rekisteröityminen...4. Palveluun kirjautuminen...5. Etusivu...6. Valikko...

Ohjeen aiheet. Uudistunut ESE Online -palvelu...3. Käyttäjäksi rekisteröityminen...4. Palveluun kirjautuminen...5. Etusivu...6. Valikko... ESE ONLINE -ohje Ohjeen aiheet Uudistunut ESE Online -palvelu...3 Käyttäjäksi rekisteröityminen...4 Palveluun kirjautuminen...5 Etusivu...6 Valikko...7 Energiaraportointi...8 Sähkönkäytön energiaraportointi...9

Lisätiedot

Matkalaskun täyttöohje

Matkalaskun täyttöohje 1 Matkalaskun täyttöohje Avaa Metalliliiton sivu www.metalliliitto.fi Valitse sieltä Hoida jäsenasioitasi Valitse sähköinen asiointi Valitse pankki, jonka kautta voit todentaa henkilöllisyytesi pankkiyhteystiedoillasi

Lisätiedot

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos

Lisätiedot

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ELSA, ENTÄ MOODLE?... 3 1.1 MITÄ KURSSILLA VOIDAAN TEHDÄ?... 3 2 KURSSILLE KIRJAUTUMINEN... 3 3 KURSSILLE LIITTYMINEN...

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella Nämä käyttöohjeet sisältävät hyödyllisiä vinkkejä palvelun käyttöön. Ne kannattaa lukea ennen palvelun käyttöä. Jos kuitenkin kohtaat ongelmia, etkä löydä niihin ratkaisua näistä käyttöohjeista, ota yhteyttä

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus Tämän palvelun kautta

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Ohje 1 (10) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on yleisimpien verkkopankkien

Lisätiedot

Ohjeet Toivasten sukuseuran keskustelufoorumiin kirjautumisesta ja keskusteluiden käymisestä Foorumiin rekisteröityneet käyttäjät pääsevät kirjautumaan foorumille osoitteesta http://toivanen.ning.com Kirjautuminen

Lisätiedot

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio 2.2.2017 LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio SISÄLTÖ 2 1. Tunnusten luominen 3 2. Ensimmäinen kirjautumiskerta ja kursseille liittyminen 6 3. Opiskelu ja oppituntien sisältö 8 4. Tenttiminen

Lisätiedot

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun 1. Saat sähköpostiin ilmoituksen arvioinnista ja linkin arviointisivulle (sivu 1). 2. Työpaikkakouluttaja

Lisätiedot

Sopimuslomake Net. Rakennus ja kiinteistöalan lomakepalvelu. 1. Rekisteröityminen kannattaa aina

Sopimuslomake Net. Rakennus ja kiinteistöalan lomakepalvelu. 1. Rekisteröityminen kannattaa aina Rakennus ja kiinteistöalan lomakepalvelu Sopimuslomakkeiden käytön periaate: 1. Valitse lomake a. Hae lomake joko Haku ruudusta tai Täytettävät lomakkeet listalta 2. Täytä kohteen tiedot a. Keskeneräisen

Lisätiedot

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...

Lisätiedot

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella ALVin käyttöohjeet Nämä käyttöohjeet sisältävät hyödyllisiä vinkkejä palvelun käyttöön. Ne kannattaa lukea ennen palvelun käyttöä. Jos kuitenkin kohtaat ongelmia, etkä löydä niihin ratkaisua näistä käyttöohjeista,

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely ja ESPDlomakkeen täyttäminen ja lataaminen

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely ja ESPDlomakkeen täyttäminen ja lataaminen Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely ja ESPDlomakkeen täyttäminen ja lataaminen soveltuvuusvaatimuksena 19.9.2016 Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus

Lisätiedot

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN

OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN OPAS KULTA2 -JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN 1. Kulta2 -järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 1-3 2. Järjestelmään kirjautuminen olemassa olevalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla s. 4-5 3. Hakemuksen

Lisätiedot

Routa Markkinointi. Ohjeet päivitystyökalun käyttöön

Routa Markkinointi. Ohjeet päivitystyökalun käyttöön Routa Markkinointi Ohjeet päivitystyökalun käyttöön 1 Kirjautuminen... 3 Sivujen päivitys... 3 Widgetit...3 Muutosten julkaiseminen tai tallentaminen... 4 Uuden sivun lisääminen... 5 Sivun poistaminen...

Lisätiedot

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Mikäli opintojaksolla käytetään tenttiakvaariotenttiä, avoinna olevat tenttiperiodit löytyvät SoleOPSista opintojaksoselosteelta. Kaikilla opintojaksoilla ei käytetä tenttiakvaariota.

Lisätiedot

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet

Lisätiedot

Uudistettu käyttöliittymä osoitteessa https://validointipalvelu.kanta.fi

Uudistettu käyttöliittymä osoitteessa https://validointipalvelu.kanta.fi Tutustu n palvelukuvaukseen ennen palvelun käyttöä (esim. rekisteröityminen palveluun ym. palvelun käyttöön liittyvät seikat). Palvelukuvaus on saatavissa www.kanta.fi -sivustolla http://www.kanta.fi/fi/web/ammattilaisille/testaus

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 / / Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: https://www.martat.fi/wp-admin 2.2 Salasana hukassa? 3. Uuden Ajankohtaisen

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (19) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas

Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas Sisällys 1 Kirjautuminen Sovelluskauppaan... 3 2 Laitteiden suojaaminen... 4 2.1 Mobiilitietoturvan asennus... 6 2.2 Tietokoneturvan

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,

Lisätiedot

1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2. 1.1 Kirjautuminen... 2. 1.2 Käyttöliittymä... 2. 2 Uuden varauksen tekeminen... 3. 2.1 Normaali varaus...

1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2. 1.1 Kirjautuminen... 2. 1.2 Käyttöliittymä... 2. 2 Uuden varauksen tekeminen... 3. 2.1 Normaali varaus... 1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2 1.1 Kirjautuminen... 2 1.2 Käyttöliittymä... 2 2 Uuden varauksen tekeminen... 3 2.1 Normaali varaus... 3 2.2 Alustava Varaus... 5 2.2.1 Alustavan varauksen muuttaminen

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

Vanhempien Daisy. Päivitetty

Vanhempien Daisy. Päivitetty Vanhempien Daisy Päivitetty 202019 Sisältö Asetukset Vaihda salasana 4. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 5. Hoitoajat Tee hoitoaikavaraus 6. Hoitoajat Muokkaaminen, lisääminen, poistaminen ja laskurin tulkinta

Lisätiedot

Tilavaraushakemuksen teko:

Tilavaraushakemuksen teko: Tilavaraushakemuksen teko: Voidaksesi tehdä sähköisen varaushakemuksen sinun tulee olla rekisteröitynyt Timmi -tilavarausohjelman käyttäjäksi. Rekisteröityminen vaatii sähköpostiosoitteen. Sähköpostiisi

Lisätiedot