Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen
|
|
- Tuomo Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen helpottamiseksi puh Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi. Sivustolle on varattu tilaa myös LVI-yhdistyksille tai vastaaville ryhmille. Sivuja pääsee lukemaan kirjautumattakin, mutta osallistuminen keskusteluihin tai ryhmiin vaatii kirjautumisen. Hotorautaneuvosten ryhmä on suljettu siten, että sinne pääsee vain jo ryhmässä olevan esittämään kutsuun vastaamalla ja hyväksymällä kutsun. Ensin on kuitenkin kirjauduttava SuLVInet jäseneksi, jonka jälkeen voi kirjautua kutsulinkin välityksellä Hotorautanettiin! Sivuston osoite on sulvinet.ning.com. Sivusto löytyy myös helposti hakukoneelta hakemalla esim. sulvinet tai klikkaamalla sivustolla olevaa SuLVInetlinkkiä. Eri selaimissa voivat näkymät myös hiukan poiketa toisistaan. Lisäksi sivustoissa tapahtuu ylläpitäjän toimesta muutoksia, joten ohjeet ovat sitoumuksetta ja vinkit virheistä otan kiitollisuudella vastaan. 2. Etusivu Sivusto avautuu Etusivu lle, jossa on näkyvillä viimeisimmät tapahtumat, tilaisuudet ja keskustelut, sekä tiedot ryhmistä ja saatavilla olevista käyttöohjeista. Oikeassa reunassa on ruutu ensimmäiselle kirjautumiskerralle (Kirjaudu) tai jo aikaisemminkin kirjautuneille (Kirjaudu sisään). Oikeassa sivussa on myös sivujen maksuttoman käytön mahdollistavien mainosten kenttä. Tutustu välilehtiin klikkaamalla sinisen palkin otsikoita, jolloin näet niiden sisällön. Tutustu tilaisuuksiin, tapahtumiin ja yleensäkin sivujen sisältöön klikkaamalla haluamasi kohteen sinisenä ja alleviivattuna näkyvää nimeä. Klikkaaminen = aseta näytön nuoli kohteen päälle ja paina kerran vasemmalla hiiren painikkeella. Ohjeita löytyy myös SuLVInetin etusivulta, hae ja tulosta niin halutessasi!
2 3. Ryhmät 2 Otsikosta Ryhmät voit klikata haluamaasi ryhmää ja tarkastella niitä, samoin kuin palkin Ryhmät -välilehdeltä. Hotorautaneuvokset -ryhmä ei avaudu, ellet ole kutsuttuna kirjautunut ryhmään. Esim. KoLVI ry:n ryhmän sivu näyttää ennen ryhmään kirjautumista seuraavalta: 4. Kirjautuminen ja profiilitiedot Mikäli haluat kommentoida toisten mielipiteitä, kertoa mielipiteesi tai osallistua joihinkin ryhmiin, tulee Sinun ensimmäisellä kerralla Kirjautua tai myöhemmin Kirjautua sisään. Kirjoita sähköpostiosoitteesi ja valitsemasi salasana. Toista salasana ja myös muista se, sillä kukaan muu ei sitä tiedä ja jos hukkaat sen, on kirjauduttava uudelleen. Yhteystietojen kalastelun vaikeuttamiseksi sivustossa on koodi, joka on kirjoitettava sille varattuun tilaan. Tässä esimerkissä koodi on n9yfn, huomaa myös suurten ja pienten kirjainten ero. Ellei tietokoneesi näppäimistössä ole jotain pyydettyä merkkiä, näppää tekstiä Onko ongelmia rekisteröinnissä, niin saat uuden koodin. Kirjoita se ja paina Kirjaudu - painiketta.
3 Kirjautumisen yhteydessä avautuu sivu profiilitietojesi ilmoittamiseen. SuLVInetin sivustoilla käytetään valokuvaa tai vaikka piirustusta sekä henkilöiden, että ryhmien tunnuksina. Ilmoita haluamasi tiedot ja liitä halutessasi kuvasi. Mikäli et lataa omaa tunnistekuvaasi, liittää ohjelma vakioprofiilikuvan. Voit lisätä tai muuttaa tietojasi jne. myöhemminkin milloin tahansa Kirjautuminen ryhmiin Kun haluat kirjautumisesi jälkeen liittyä ryhmiin, valitse haluamasi ryhmä, klikkaa itsesi ensin ryhmän sivulle ja klikkaa sen jälkeen + Liity tänne: xxxx Liity erikseen jokaiseen haluamaasi ryhmään. Ryhmä voi olla myös määritelty siten, että sinne voi liittyä vain kutsuttuna.
4 6. Omien tietojen muuttaminen 4 Voit tarkastella ja muuttaa milloin tahansa omia tietojasi valitsemalla yläpalkista välilehden Oma sivuni. Sivulla näet osanottosi keskusteluihin, ryhmiin jne. Valokuvasi alla on myös painike valokuvan vaihtamiseksi. Valokuva täytyy käsitellä omalla tietokoneella ja tallentaa ensin sinne aivan siinä muodossa kuin haluat sen tulevan näkyville. SuLVInet asettaa omat rajoituksensa kuvan rajaukselle, joten mieleisesi näkymän saadaksesi voi tarvita useampia kuvan rajauksia ja latauksia. Älä lannistu! Kaikkia asetuksiasi pääset muuttamaan valitsemalla oikeassa reunassa, nimesi alapuolella olevasta valikosta kohdan Asetukset Kuvan vaihto Avautuvalla sivulla on mahdollisuus tarkastella ja hallita kaikkia omia asetuksia, kuten esim. vaihtaa sähköpostiosoite tai salasana, sekä muuttaa katselijoille näkyviä tietoja ja kuvia. On mahdollista myös muuttaa mm. sähköpostin tai oman sivun asetuksia. Muista ilmoittaa sähköpostiosoitteen muutoksista myös SuLVI:n rekistereihin!
5 7. Profiilin valokuvan lisääminen tai vaihto 5 Kohdassa profiilin valokuva siirrä osoittimen nuoli painikkeen päälle ja napauta vasemmalla painikkeella, jolloin avautuu ruutu, jonka ohjeiden mukaan kuvan voi ladata oman tietokoneen tiedostoista. 8. Kirjautuminen Hotorautaneuvokset-ryhmään Helpoimmin kirjautuminen ryhmään käy, jos ensin kirjautuu SuLVInet-sivustolle ja vastaat sen jälkeen sähköpostissa tulleeseen kutsuun klikkaamalla sitä. Vastaus vie suoraan Hotorautaneuvokset-sivulle, jossa on klikattava Timo Rainion nimen alla olevaa tekstiä Hyväksy kutsu! (Mallisivussa tekstiä ei ole, sillä sitä ei tule näkyville enää kirjautumisen jälkeen, sorry vaan.) Nyt olet kirjautunut sivulle. Mikäli Hotorautaneuvoksella ei ole kutsua sivuille, lähetä pyyntösähköposti Alvar Hausenille, minulle tai jollekin muulle ryhmään jo kirjautuneelle. Tervetuloa aktiiviseksi käyttäjäksi! Kun olet Hotorautaneuvokset -ryhmän jäsen, Sinulla on mahdollisuus kutsua mukaan lisää Hotorautaneuvoksia klikkaamalla + Kutsu lisää ihmisiä -linkkiä. He saavat sähköpostikutsun, kuten Sinäkin sait.
6 6 9. Ilmoittautuminen tapahtumiin Sivuilla oleviin tapahtumiin ilmoittaminen käy helposti sivujen välityksellä. Klikkaa tapahtuman nimeä joko etusivulla, ryhmien sivuilla tai Tilaisuudet-välilehdellä. Silloin avautuu sivu, jossa on tarkemmat tiedot tapahtumasta ja osallistumisilmoitus. Valitse itsellesi sopiva vaihtoehto ja vastaa! Voit lisätä sivuille myös oman ilmoituksesi uudesta tapahtumasta. 10. Muuta Etusivulla näkyy mahdollisesti vain osa ryhmien kuvista ja nimistä, taikka tilaisuuksista, jäsenistä, blogiartikkeleista jne. Kaikki kunkin kentän osiot saat näkyville klikkaamalla linkkiä Näytä kaikki ja voit siirtyä taas klikkaamalla haluamaasi kohteeseen.
7 7 Esimerkki etusivulla alempana olevien Blogiartikkeleiden ja Foorumin aiheista, sekä henkilön kuvien puuttuessa sivuston automaattisesti liittämistä profiilikuvista. Näiden ohjeiden kehittämiseksi toivon palautteenne osoitettavaksi sähköpostiini tai puh Kiitos palautteestanne. Innokasta SuLVInet-sivujen käyttöä toivoen, Yrjö YM, päivitetty YM
Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje
Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Forte-kotisivujen päivitysohje 2 Sisällysluettelo: Kirjautuminen 2 Ohjausnäkymä 3 Sivun lisääminen ja yleisnäkymä 4 Sivun muokkaus 5 Sivun hakusanaoptimointi
Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2
Mietoisten kyläportaalin käyttöohjeet alasivujen ylläpitäjille Päivitetty 8.4.2011 Sisältö Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2 Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2 Yhdistyksen etusivun muokkaaminen...
Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys
Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...
WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti
WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut
Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta
Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5
Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly
Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan
Teams-ohjelman asennus- ja käyttöohje vertaisohjaajille
Teams-ohjelman asennus- ja käyttöohje vertaisohjaajille Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Teams-ohjelman asentaminen... 3 Kokousten järjestäminen ja omaan kokoukseen liittyminen... 5 Kokouskutsun
Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi
Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Valtti Valmis tutkinto työelämävalttina, Jenni Kaisto Sisältö NÄKYMÄ SISÄÄNKIRJAUTUESSA... 1 NINGIN HALLINNOINTI JA MUOKKAUS... 3 KOJELAUTA...
Datahub-tukipalvelu ServiceNow. Käyttöohje
Datahub-tukipalvelu ServiceNow Käyttöohje Ota Datahub-tukipalvelu käyttöön Ota datahub-tukipalvelu käyttöön osoitteessa: https://support.datahub.fi/fingrid 1. tai siirry tukipalveluun EDIELfi-portaalin
RES - REAL ESTATE SYSTEM
HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 1/13 HELPPO KIINTEISTÖNHOITAJILLE RES - REAL ESTATE SYSTEM OUKA/ RES HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 2/13 Ohjelmaan kirjaudutaan osoitteesta https://www.haahtela.fi Vinkki: luo pikakuvake
Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä
Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...
1.1 Sisäänkirjautuminen ST-Akatemia Online -palveluun kirjaudutaan -osoitteen kautta.
Sisällysluettelo ST-Akatemia Online -palvelun käyttöohjeet... 2 1. Kirjautuminen... 2 1.1 Sisäänkirjautuminen... 2 1.2 Uloskirjautuminen... 2 2. Julkaisujen lukeminen... 2 2.1 Julkaisuista palaaminen palvelun
KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017
/ / Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: https://www.martat.fi/wp-admin 2.2 Salasana hukassa? 3. Uuden Ajankohtaisen
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...
VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE
VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE Huom! Tämä käyttöohje koskee seuraavia verkkokirjoja ja digilehtiä: Joka kodin huoltovihko, Osakkaan remontit taloyhtiössä, Suomen Kiinteistölehti, Taloyhtiön vastuunjakotaulukko
Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu
Pika-aloitusopas Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Tämä asiakirja on laadittu auttamaan sinua hallinnoimaan nopeasti CEB TalentCentral
LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA
LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA Rakennusvalvonnan sähköisessä asiointipalvelussa voi tehdä rakennusvalvonnan lupahakemuksia sähköisesti. Hakijan lisäksi hankkeita voi tarkastella
BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla
BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...
Skhole Käyttöohjeet Pääkäyttäjille ja Ohjaajille. Päivitetty
Skhole Käyttöohjeet Pääkäyttäjille ja Ohjaajille Päivitetty 27.3.2019 Kirjautuminen & ohjeet Voit kirjautua Skholen verkkopalveluun kahdesta eri paikkaa. Joko Skholen verkkosivulta osoitteesta www.skhole.fi
Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas
Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas Sisällys 1 Kirjautuminen Sovelluskauppaan... 3 2 Laitteiden suojaaminen... 4 2.1 Mobiilitietoturvan asennus... 6 2.2 Tietokoneturvan
Uuden Peda.netin käyttöönotto
Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN
Timmi järjestelmään rekisteröityminen ja käyttöoikeuksien laajentaminen
Käyttöohjeet Timmi järjestelmään 1 Timmi järjestelmään rekisteröityminen ja käyttöoikeuksien laajentaminen Timmi tilavarausjärjestelmään siirtyminen Jyväskylän kaupungin käytössä on Timmi tilavaraus- ja
Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14
Ylläpitäjän ohje Sisältö Ylläpitäjän ohje... 1 Yleistä... 3 Vinkkejä ylläpitäjälle... 3 Osoitteet... 3 Internet-selain ja Flash-laajennus... 3 Julkinen sivunäkymä ja ylläpitonäkymä eri välilehdissä...
Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa
Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa HUOM! Nämä ohjeet koskevat vain tilausmatkojen ryhmänkerääjiä! 1. Tee ryhmällesi varaus Tee varaus ryhmälle tai suunnitellulle
Ohje huoltajille Helmen käytöstä
Ohje huoltajille Helmen käytöstä Tervetuloa Seinäjoen Helmen käyttäjäksi! Helmi on oppilaiden, opettajien ja huoltajien väliseen viestintään tarkoitettu ohjelma. Sieltä näet helposti mm. oppilaan arvosanat
Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen
1 Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Sisällysluettelo Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen... 2 Tenttien opiskelijalistojen tulostaminen... 3
Maatiaiskanojen säilyttäjän ohjeet Maatiaiskanat-palvelun käyttöön
Maatiaiaskanat-järjestelmä säilyttäjän ohjeet Luonnonvarakeskus/Eläingeenivarat 7.6.2019 Maatiaiskanojen säilyttäjän ohjeet Maatiaiskanat-palvelun käyttöön Tässä dokumentissa neuvotaan, miten maatiaiskanasäilyttäjänä
OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen
Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista
HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN
HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN Miksi kannattaa rekisteröityä? 1. Saat heti käyttöösi edullisemmat hinnat 2. Yritykset, seurat ja julkishallinto saavat käyttöön muiden maksutapojen lisäksi laskutuksen
Kirjautuminen ja oma tili
Kirjautuminen ja oma tili Kyytin verkkokirjasto kyyti.finna.fi 31.1.2019 Kirjautuminen Kirjautuminen tarvitaan, jotta voit uusia lainoja tehdä varauksia ilmoittaa yhteystietojen muutoksista tehdä omia
OHJE 1: Uudet oppilaat
1 OHJE 1: Uudet oppilaat HUOM! Jos Sinulla on jo Peda.net-tunnukset suomalaisen koulusi kautta, Sinun ei tarvitse rekisteröityä uudelleen. Kirjaudu sisään Omaan tilaasi ja aloita ohjeiden luku sivulta
Moodle 2.2 pikaohje. 1. Kirjautuminen ja omat kurssit (Työtilat) 1. Mene internet-selaimella osoitteeseen
Moodle 2.2 pikaohje 1. Kirjautuminen ja omat kurssit (Työtilat) 1. Mene internet-selaimella osoitteeseen https://moodle2.pkky.fi Kirjaudu omilla kuntayhtymän verkkotunnuksilla klikkaamalla Kirjaudu linkkiä
Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä ohje on osa koko Tenavakallion IT dokumenttia.
Tenavakallion pilvipalvelut palvelut vanhemmille Tervetuloa Tenavakallion Pilvipalveluiden käyttäjäksi! Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä
EXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi
EXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte vai ei. Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen
Tero Mononen / Kumppanuuskampus
Yksi tili kaikkiin Googlen palveluihin. Ne joilla on GOOGLE TILI, tutkikaa ja testatkaa sivun 19 valikosta löytyvää GOOGLE DRIVE -palvelua https://accounts.google.com/signup 1 Yksityisille ilmainen palvelu
Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:
Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa
Ohjeet Toivasten sukuseuran keskustelufoorumiin kirjautumisesta ja keskusteluiden käymisestä Foorumiin rekisteröityneet käyttäjät pääsevät kirjautumaan foorumille osoitteesta http://toivanen.ning.com Kirjautuminen
Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen
Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton
Wilman käyttöohje huoltajille
Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...
Epooqin perusominaisuudet
Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria
OHJEET KEKSINNÖT.FI SIVUSTON KÄYTTÄJILLE
OHJEET KEKSINNÖT.FI SIVUSTON KÄYTTÄJILLE 1 REKISTERÖITYMINEN Mene Keksinnöt.fi -sivuston etusivulle. Etusivulla löytyy uusi käyttäjä -laatikko, josta voit liittyä jäseneksi. Linkki ohjaa sinut rekisteröinti
Kokoelmakilpailu Lomakeohje, Laji.fi-sarja 1. Rekisteröityminen
1. Rekisteröityminen Kirjaudu palveluun sivuston oikeasta yläkulmasta luomalla itsellesi Laji.fi - tunnus tai kirjautumalla Facebook- tai Google-tunnuksilla. Laji.fi-tunnuksella rekisteröityminen 1. Valitse
Kirjautuminen Timmiin
Sisällys Kirjautuminen Timmiin...1 Tilojen haku...2 Pikkukalenteri...4 Varauskalenteri...5 Hakemuksen teko...5 Hakemuksen lisätiedot-välilehti...6 Varaukset Oma asiointi...7 Kirjautuminen Timmiin Mene
Oma kartta Google Maps -palveluun
TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,
LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA - KIRJAUTUMINEN
LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA - KIRJAUTUMINEN Rakennusvalvonnan sähköisessä asiointipalvelussa voi tehdä rakennusvalvonnan lupahakemuksia sähköisesti, sekä katsoa ja täydentää
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen
Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen 27.2.2017 Yleiset ohjeet Kaksinkäsin.fi sivujen yläreunassa on valikko, josta pääsee suoraan useisiin tässä ohjeessa viitattuihin alisivuihin. Kun olet kirjautuneena
VertoLive2.0 -pikaopas
VertoLive2.0 -pikaopas Sisältö: Asiakaspalvelukeskus: 1. Kirjautuminen ja unohtuneen salasanan palauttaminen 2. Salasanan vaihtaminen 3. Tunnusten luominen isännöitsijätoimiston muille käyttäjille 4. Käyttöliittymän
Facebook-sivun luominen
Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Etene vaihe vaiheelta 1 Kirjaudu Facebook-palveluun omalla käyttäjätunnuksellasi. Sen jälkeen sivun alareunassa näkyvät toimintolinkit, joista sinun täytyy
Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä
A. Kypsyysnäytteen luominen 1/12 Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä A. Kypsyysnäytteen luominen Avaa Firefox- tai Chrome -selain ja kirjaudu Karelia-amk:n
KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions
KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet
OPISKELIJAN PIKAOPAS
SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Opiskelu 9 Omien suoritusten seuranta 10 Helppari auttaa 11 2 TYÖVÄLINEET ejollas-opintojasi
Naispurjehtijat Sailing Ladies ry
Tähän dokumenttiin on koottu Hobbydeedin tärkeimmät toiminnot. Vain Rekisteröitymällä Hobbydeediin saat tietoa NaPSin tapahtumista ja voit ilmoittautua mukaan. Sisällys Rekisteröityminen... 2 Sähköpostin
OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET
OPPIMISSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJEET Käyttöohjeen sisältö Tästä käyttöohjeesta löydät seuraavat ohjeet ja tiedot: Salasanan luominen Sovelluksen lataaminen ja kirjautuminen Profiilikuvan asettaminen Muumi-hahmon
Osaamispassin luominen Google Sites palveluun
n luominen Google Sites palveluun Mikä Osaamispassi on? Osaamispassi auttaa kertomaan taidoistasi, koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja sinua kiinnostavista asioista työnantajalle kun haet työtä. Osaamispassi
ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaalin käyttöohje
ETÄPALVELU HALTIK Videoportaalin käyttöohje 19.5.2015 Kirjautuminen Videoportaaliin 1. Kirjaudu sivustolle https://videoportal.haltik.fi 2. Määritä tunnukset "Login" ikkunassa ja klikkaa LOGIN-painiketta
WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI
1 WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Wilmaan sisään osoitteessa https://dila.starsoft.fi 2 Käyttäjätunnuksesi on etunimi.sukunimi Ensimmäisellä
SUOJAA YRITYKSESI AINA JA KAIKKIALLA. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas
SUOJAA YRITYKSESI AINA JA KAIKKIALLA F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas SISÄLLYS 1 KIRJAUTUMINEN SOVELLUSKAUPPAAN... 3 2 LAITTEIDEN SUOJAAMINEN... 4 3 IPHONE JA IPAD-LAITTEIDEN APN-VARMENNE... 6 4 MOBIILITIETOTURVAN
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...
Aapo Sähköisen työaikaraportin hyväksymisohje
Versio 1.6. 5/2019 Aapo Sähköisen työaikaraportin hyväksymisohje Hyväksythän kahden viikon palkkajaksolla työskentelevien työntekijöiden työaikaraportit palkkajakson päättymisestä seuraavan viikon tiistaina
Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen
Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa
Omahallinta.fi itsepalvelusivusto
Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus
Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje
Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja Julkaisujärjestelmän ohje 2014 2 PM-Julk aisujärjestelmän perusohjeet Julkaisujärjestelmän käyttöönotto Julkaisujärjestelämän avulla voit itsenäisesti muokata
Kirjautuminen Timmiin
Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan
Terveystasku- palveluun kirjautuminen
Terveystasku- palveluun kirjautuminen Terveystasku- palvelun käyttäminen edellyttää palveluun kirjautumista joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 1. Mene osoitteeseen www.terveystasku.fi 2. Aloita
Timmi järjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta ostaminen
Käyttöohjeet Timmi järjestelmään 1 Timmi järjestelmään rekisteröityminen ja verkkokaupasta ostaminen Timmi tilavarausjärjestelmään siirtyminen Jyväskylän kaupungin käytössä on Timmi tilavaraus- ja avustusjärjestelmä.
Vehmaan kunta. Wordpress käyttöopas. Betta Digital Oy
Vehmaan kunta Wordpress käyttöopas Betta Digital Oy 1 / 22 Sisällys 1. Kirjautuminen... 3 1.1. Sisäänkirjautuminen ei onnistu... 3 2. Hallintapaneeli... 5 2.1. Sisään kirjautuneen hallintanäkymä... 6 3.
VSP webmail palvelun ka yttö öhje
VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus
OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA:
Kyvyt.fi-ohjeita / MR 22.12.2011 1(21) OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: HOPS-RYHMÄÄN LIITTYMINEN, HOPS-POHJIEN KOPIOINTI, SIVUSTON TEKEMINEN JA HOPSIN MUOKKAAMINEN SISÄLLYS JAMK HOPS-RYHMÄÄN
Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma
Wilman käyttöopas huoltajille 1 Sisällysluettelo Wilmaan kirjautuminen... 3 Oma etusivu... 4 Pikaviestit... 5 Työjärjestys... 6 Kokeet... 6 Suoritukset... 6 Tuntimerkinnät... 7 Selvitä tuntimerkintöjä...7
Hallintaliittymän käyttöohje
Hallintaliittymän käyttöohje 1. Yleisiä huomioita Hallintaliittymän käyttöä helpottavia yleisiä huomioita: - Käytä listanäkymien hakukentissä kentän vieressä olevaa hakunappia, älä enter-näppäintä. - Älä
EXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen
EXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte-toiminto vai ei. Osassa kouluja kypsyysnäytteet
IT-ohjeita. (Diakonia-ammattikorkeakoulu oy, )
IT-ohjeita (Diakonia-ammattikorkeakoulu oy, 22.1.2015) Sisällysluettelo 1. Salasanan vaihtaminen...2 2. Puhelimiin liittyvät asiat...2 3. Verkkolevyyn yhdistäminen...3 4. Microsoft Outlook 2010 (sähköposti)...5
EU Login. EU Login kirjautuminen. EU Login tilin luominen
EU Login EU Login kirjautuminen EU Login järjestelmä mahdollistaa keskitetyn pääsyn useisiin eri Euroopan Komission verkkosovelluksiin yhdellä käyttäjätunnuksella ja salasanalla. EU login varmistaa identiteettisi
Uudistettu käyttöliittymä osoitteessa https://validointipalvelu.kanta.fi
Tutustu n palvelukuvaukseen ennen palvelun käyttöä (esim. rekisteröityminen palveluun ym. palvelun käyttöön liittyvät seikat). Palvelukuvaus on saatavissa www.kanta.fi -sivustolla http://www.kanta.fi/fi/web/ammattilaisille/testaus
Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje
Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan
Outlook ja Yritysportaali iphonelle
Outlook ja Yritysportaali iphonelle Sisältö 1. Tarvittavat sovellukset... 2 2. Secure Hubiin kirjautuminen... 3 3. Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 7 4. Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen....
SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun
Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun 1. Saat sähköpostiin ilmoituksen arvioinnista ja linkin arviointisivulle (sivu 1). 2. Työpaikkakouluttaja
OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen
Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista
Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden
1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE SISÄLLYS
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa käytettävä verkkooppimisympäristö. Omalta Moodlen kurssialueeltasi löydät
RYHMIEN PERUSTAMINEN OODIIN
RYHMIEN PERUSTAMINEN OODIIN Ohje ryhmätyökalun käyttäjille 11.11.2011 Kuva: Ilpo Okkonen Ryhmätyökalu Oodissa Tässä ohjeessa käydään läpi Oodin HOPSin Ryhmätyökalu-toimintoa. Ryhmätyökalun avulla voi luoda
Mikä on Twitter? Rekisteröityminen
Mikä on Twitter? Twitter on suosittu yhteisö ja mikroblogipalvelu, jonka välityksellä yritykset, ystävät ja perheenjäsenet voivat kommunikoida keskenään. Twitterin käyttö vastaa kysymykseen mitä teet tällä
Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi
Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi info@vapaatajat.fi Vapaat Ajat palvelun ohjeet psykoterapeuteille Tästä oppaasta löydät ohjeet Vapaat Ajat palvelun käyttöön. Käymme läpi palveluun rekisteröitymisen,
SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ
SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE 2 S i v u SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen 3 2. Etusivunäkymä 4 3. Tapahtumat 5 3.1. Tapahtumaan ilmoittautuneet 6 3.2.
Diacor Turku extranet
Diacor Turku extranet Extranet on asiakasyritystemme vastuuhenkilöille tarkoitettu sähköinen palvelukanava. Diacor Turun extranet- sivustolla yrityksen kontaktihenkilön on mahdollista kirjata työntekijöiden
Wilman pikaopas huoltajille
Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät
Kaislanet-käyttöohjeet
päivitetty 25.10.2013 Kaislanet-käyttöohjeet Rekisteröityminen Sisällysluettelo 1. Yleistä Kaislanetistä... 3 1.1 Tekniset vaatimukset Kaislanetin käyttöön... 3 1.2 Kaislanet-helpdesk... 3 2. Rekisteröityminen...
Sähkönumerot.fi - Itsepalvelu
Sähkönumerot.fi - Itsepalvelu Sähkönumerot.fi-palvelussa tuotteiden valmistajat ja maahantuojat ylläpitävät itse tuotteidensa tuotetietoja. Kirjautuneena käyttäjänä voit: luoda uusille tuotteille uusia
Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje
Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun
Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS
Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu
Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY
Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY 15.11.2017 ALS Online-palveluun kirjautuminen Henkilökohtaiset ALS Online-tunnukset saat käyttöösi täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen tai ottamalla
KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN
KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on avoimeen lähdekoodiin perustuva verkko-oppimisympäristö. Omalta Moodlealueeltasi löydät kurssin materiaalit, tehtävät, uutiset/tiedotteet,
Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa!
Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa! https://kauppa.waltti.fi Fiksusti liikkeellä. linkki.jyvaskyla.fi 1 Waltti-kaupassa voit ladata matkakorttisi ilman rekisteröitymistä tai rekisteröimällä oman käyttäjätilin.