Verkostoitunut liiketoiminta taloussosiologian näkökulmasta: Osa 2

Transkriptio

1 2012 ariantti SBM-Tietopalvelut Artikkelitunniste: ATEO ISSN-L ISSN Julkaisu- ja käyttöoikeudet: erkostoitunut liiketoiminta taloussosiologian näkökulmasta: Osa 2 Yritysten verkostoitumiskehitys ulkoistamalla Taina Lehtiö TIIISTELMÄ Tämä artikkeli on toinen osa artikkelisarjaa, joka tarkastelee länsimaisen liiketoiminnan verkostoitumiskehitystä kriittisestä taloussosiologisesta näkökulmasta. Toisessa osassa tarkastellaan erityisesti ulkoistamista, sen taustoja ja kehityksen suuntaa. Tarkastelua tehdään Suomen ja teollisuuden näkökulmista. Lisäksi artikkelissa käsitellään kansainvälistä ulkoistamista ja teollisuuden kunnossapidon ulkoistamiskehitystä. Artikkeli on laadittu Turun yliopiston Taloussosiologian oppiaineen alueella elokuussa 2012 julkaistun esseen pohjalta. AAINSANAT Teollisuus, erkostot, Ulkoistaminen, erkostoituminen Taina Lehtiö on valmistunut diplomi-insinööriksi v ja suorittanut Turun yliopistossa taloussosiologian ja Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa työpsykologian ja johtamisen jatko-opintoja vuodesta 2002 lähtien. Tainan asiantuntija-alueena ovat organisaatioiden ja verkostojen toiminnan tarkastelu sosiaalisen systeemin näkökulmasta. Taina on toiminut 25 vuoden kuluessa sekä usean eri alan yrityksissä että tiedelaitoksissa. Taina on kehittänyt organisaatioiden toiminnan tutkimus- ja mallinnusmenettelyjä ja käyttänyt niitä useissa yrityskohteissa. Taina on tällä hetkellä ariantin toimitusjohtaja.

2 Yritysten verkostoitumiskehitys ulkoistamalla Johdanto Tarkastelen tässä artikkelissa liiketoiminnan verkostoitumiskehitystä yrityksissä 1990-luvulla yleistyneen toiminnan ulkoistamisen johdosta. Erityisesti 1990-luvun loppupuolella ulkoistaminen oli vilkasta sekä Yhdysvalloissa, Euroopassa että Aasiassa, esim. Yhdysvalloissa ulkoistettujen palvelujen markkinat ovat kasvaneet vuodesta 1996 lähtien 15 % vuosivauhdilla (Iloranta & Pajunen-Muhonen, 2008: ) Suomessa Ali-Yrkön (2007) mukaan yli 10 hengen yrityksistä lähes kaksi kolmasosaa on ulkoistanut jotain toimintojaan, ja teollisuusyrityksistä jopa 68 % on toteuttanut ulkoistuksia, joista valtaosa on tapahtunut Suomen sisällä. Käsittelen aihetta teollisuuden kunnossapidon esimerkkitapausten välityksellä taloussosiologian näkökulmaan peilaten. Keskityn kuvaamaan erityisesti teollisuuden kunnossapidon ulkoistuksia, sillä itseltäni löytyy ko. esimerkkitapauksista eniten tutkimusmateriaalia viimeisen 10 vuoden ajalta. Lisäksi olen työskennellyt teollisuuden eri tehtävissä ja teollisuuden kunnossapitopalveluissa vuosien välisenä aikana, ja toteuttanut vuodesta 2002 lähtien useita tutkimusja kehitysprojekteja ja konsultaatioita ko. teollisuustoimialoilla, joten voin liittää tarkasteluuni myös kokemusperäistä taustatietoa kuluneelta 25 vuoden ajalta. Tässä luvussa käsitellään tarkemmin ulkoistamista käsitteenä, ulkoistamiseen perustuvan verkostoitumiskehityksen taustalla vaikuttavia talousteorioita ja erityisesti Suomessa tapahtunutta ulkoistamiskehitystä sekä historian että kunnossapidon näkökulmista. Ulkoistaminen käsitteenä Ulkoistaminen on ymmärrettävä nykypäivänä Tebbounen (2003) mukaan monitasoisesti eli ulkoistaminen ei automaattisesti tarkoita jotain tietyn laajuista toiminnan siirtämistä henkilöstöineen pois omasta yrityksestä toisen yrityksen vastuulle. Ilorannan ja Pajunen-Muhosen (2008, s. 207) mukaan Ulkoistamisen täsmällisellä määrittelyllä ei välttämättä ole kovin suurta merkitystä. Yhteistä kaikille ulkoistamisen eri muodoille on tuotantoketjun joidenkin osien siirtäminen ulkopuolisen toimittajan vastuulle. Tämä lähestymistapa ottaa mukaan myös ne kokonaisuudet, joissa ei siirretä henkilöstöä tai aineellista resurssia ariantti

3 yritysten välillä sopimuksen syntyessä. Yleisesti vakiintuneen määritelmän mukaan ulkoistaminen käsitetään kuitenkin Ilorannan ja Pajunen-Muhosen (2008, s. 205) mukaan toimintamuotona, jossa ulkoistamisessa aiemmin itse tehdyt toiminnot siirretään ulkopuolisen palvelutarjoajan tehtäväksi. Yleensä tässä määrittelytavassa lähdetään siitä, että sopimuksen syntyessä siirtyy mukana myös henkilöstöä ja/tai aineellisia resursseja yrityksestä toiseen. Työsopimuslaki (voimaan ) käsittelee ulkoistamista liikkeen luovutuksen näkökulmasta (Finlex, 2012). Sen mukaan Työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Oikeustieteen alueen tutkimukseen pohjautuen Kiiha (2002, s. 1) määrittelee ulkoistamisen koostuvan kahdesta peruselementistä: 1) Ulkoistettavan toiminnon lopettaminen yrityksessä ja, mikäli toimintoon liittyy siirrettäviä tuotantovälineitä, näiden myynnin. Lisäksi ulkoistamiseen liittyy usein työntekijöiden siirtyminen ulkoistettavan toiminnon mukana. Ja toisena osa-alueena, 2) Ulkoistettavan toiminnon suorittamista koskevan sopimussuhteen muodostaminen. Tämän artikkelisarjan yhteydessä ulkoistetulla kokonaisuudella tarkoitetaan moniulotteista toiminnallista kokonaisuutta, joka ulkoistamisvaiheessa siirretään tai on jo joskus aiemmin siirretty ulkoistajayrityksestä toisen yrityksen hoidettavaksi. Kyseinen palvelukokonaisuus on luonteeltaan sellainen, että sen toiminnalla on välitön rajapinta ja riippuvuussuhde ulkoistajayrityksen toimintaan, ja että palvelukokonaisuuden toiminta on jollain tapaa välttämätöntä toimintaa ulkoistajayrityksen toiminnan kannalta katsottuna. Kokonaisuus ei ole siten tässä yhteydessä koskaan jokin yksittäinen toiminto tai operatiivinen toimintaprosessi (tai työkokonaisuus). Kyse on enemmänkin kompleksisesta palvelukokonaisuudesta, jonka toteutukseen tarvitaan monen erilaisen toimintaprosessin yhdistelmänä muodostuvaa prosessikokonaisuutta, jonka käytännön toteutus edellyttää sekä aineellisia että aineettomia resursseja, ja joka toteutuu käytännössä yritysten välisen yhteistoimintarakenteen välityksellä. (esim. Lehtiö ja Nopanen, 2009; Järviö ja Lehtiö, 2012.) erkostoitumiskehityksen taustalla vaikuttavat talousteoriat Taloustieteessä syntyneet ajatukset resurssien käytön tehostamisesta yritysten toiminnassa ovat lähteneet liikkeelle taloustieteen Nobelilla ariantti

4 vuonna 1991 palkitun R. H. Coasen (1937 ja 1991) ensimmäisenä esittämän ja vuonna 2009 myös Nobelilla palkitun Oliver Williamsonin (1975 ja 1991) tunnetuksi tekemän ja myös edelleen kehittämän Transaktiokustannusteorian ajatuksista. Swedbergin (2003:79-81) mukaan Coase esitti vuonna 1937 alkuperäisen ajatuksen transaktiokustannuksista artikkelissaan The Nature of the Firm. Sen mukaan Coase näkee, että perinteisissä talousteorioissa oletetaan, että kaikki toimivat talouselämässä itsekseen ja vapaaehtoisella tavalla; ja että hintojen muuttuessa yksittäiset ihmiset ja yritykset mukauttavat omaa etua ajaakseen automaattisesti toimintaansa muutoksen vaatimalla tavalla. Coase (1937) tuo edellisiin talousteorioiden oletuksiin vastineeksi näkemyksensä siitä, että markkinat ja yritys edustavat kahta vaihtoehtoista menettelytapaa järjestää tuotantoa. Coasen näkemyksen mukaan sekä hintamekanismin (tai markkinoiden) että yrityksen käyttöön sisältyy kustannuksia, jotka poikkeavat toisistaan. Swedbergin (s. 80) mukaan Coase ei käyttänyt käsitettä transaktiokustannukset, mutta transaktiokustannukseen liittyvän ajatusmallin hän esitti. arsinaisen transaktiokustannusten käsitteen teki julkiseksi Williamson vuonna 1975 julkaisemassaan artikkelissa Markets and Hierarchies. Williamsonin (1975) esittämän transaktiokustannusteorian avulla voidaan analysoida yritysten rajojen muodostumista, eli mitä toimintoja kannattaa tehdä itse ja mitä hankkia markkinoilta. Tarkastelukohteena ovat ns. transaktiokustannukset, joita syntyy liiketoimien toteutuksesta ja valvonnasta. Transaktiolla tarkoitetaan vaihdannan kohtaa, jossa palvelu tai tavara ylittää jonkun teknologisesti erotettavissa olevan rajapinnan. Teorian olettamus on, että erilaisista transaktioiden organisointimalleista valitaan se, missä transaktiokustannukset ovat pienimmillään. Teorian oletuksena myös on, että transaktion sisältö ja sen laatu pysyvät koko ajan samana. Päämallit transaktioiden organisoinnissa ovat 1) vapaat markkinat, 2) integraatio eli oma organisaatio, tai niin sanottu 3) yhteishallintorakenne, eli kahden tai useamman organisaation välinen sopimuspohjainen järjestely. (Williamson, 1985.) Esimerkiksi teollisuuslaitoksen kunnossapidossa palveluina toteutettavia työsuorituksia voidaan tarkastella transaktioina. Teollisuusyrityksen kunnossapidon organisoinnin näkökulmasta katsottuna transaktioita ovat teollisuusyrityksen tekemät kunnossapidon työsuoritusten ostot. Silloin markkinapohjaisessa toiminnassa tarvittavat palvelut ostetaan tapauskohtaisesti markkinoilta. Integraatio tarkoittaa sitä, että teollisuusyrityksen oma organisaatio hoitaa kunnossapidon ariantti

5 työsuoritukset itse. Yhteishallintorakenne tarkoittaa sitä, että pääosa kunnossapidon toiminnoista on sopimuspohjaisesti ulkoistettu hoidettavaksi jollekin ulkopuoliselle toimijalle, joka harjoittaa toimintaansa yleensä teollisuuslaitoksen sisällä ja toimii päivittäin yhteistyössä teollisuuslaitoksen henkilöstön kanssa. Kuhunkin näistä malleista liittyy erisuuret transaktiokustannukset. Organisoinnin kannalta oleellista on tarkastella, mikä malli on paras kussakin tapauksessa? Transaktiokustannusten teorian soveltamisessa on kuitenkin se ongelma, että transaktioiden toteutuksesta ja valvonnasta johtuvia kustannuksia ei pääsääntöisesti tunneta tarkasti. Kaksi muuta ulkoistamiskehitystä nopeuttanutta taloustieteestä yritysmaailmaan omaksuttua lähestymistapaa edustavat talousteorian uusklassillinen malli (mm. Hart, 1989) ja myös Swedbergin (2003:8385) esille tuoma päämies-agenttiteoria (mm. Jensen ja Meckling, 1976; Jensen, 2000). Molemmat teoriat ovat vaikuttaneet osaltaan yritysmaailman reagointiin voittojen maksimoimiseksi. Silloin yksi ratkaisuvaihtoehto voittojen tavoitteluun on ollut oletus siitä, että nopeita kustannussäästöjä voidaan aikaansaada ulkoistamalla toimintoja itseltä muiden hoidettaviksi. Uusklassillinen teoria pelkistää teollisuusyrityksen kokonaisuudeksi, joka koostuu tuotantosuunnitelmista, joiden toteutusta valvoo yrityksen omistaja. Hän hankkii tuotannon tekijät markkinoilta ja myy tuotteet myös markkinoille. Tavoitteena on maksimoida omistajan hyvinvointi, joka on käytännössä sama kuin lyhyen aikavälin voitto. Jopa ekonomistien mielestä malli on karkea yksinkertaistus todellisuudesta, mutta se on kuitenkin säilyttänyt paikkansa yritysjohdon ajatusten taustalla yksinkertaisuutensa vuoksi. Teorian heikkoutena on, että se ei anna mitään selitystä sille, kuinka tuotanto organisoidaan yrityksen sisällä, kuinka erilaisten sidosryhmien eturistiriidat ratkaistaan ja kuinka voiton maksimointi toteutetaan. Yritykseen kohdistuvien muutosten näkökulmasta teoria ei kerro mitään siitä, mitä tapahtuu jos kaksi yhtiötä sulautuu yhdeksi tai yksi yhtiö jakautuu kahdeksi vaikkapa ulkoistamisen yhteydessä. Eli uusklassinen teoria ei sano mitään yrityksen rakenteesta. (Hart 1989; Williamson 1995.) Päämies-agentti teoriassa yritys nähdään edelleen tuotantokoneistona, mutta toimintaa johtaa ammattijohtaja, jolla on parempi tieto yrityksen toiminnasta kuin sen omistajalla. Päämies agentti teoriassa ymmärretään, että teollisen yrityksen sidosryhmien välillä voi olla etujen ristiriitoja ja eri ryhmillä voi olla toiminnasta sellaista tietoa, jota muilla ei ole. Ammattijohtajalla oletetaan olevan eri tavoitteita kuin omistajilla. Esimerkkejä voivat olla työhön liittyvät luontoisedut, ylellinen elämä tai ariantti

6 vaikka oman imperiumin rakentaminen. Tällöin omistaja luo kannustinjärjestelmiä, kuten osakeoptiot, joiden avulla pyritään kohdentamaan ammattijohtajan ponnistelut omistajan varallisuuden kasvattamiseksi. Päämies agentti teoria on sikäli yksipuolinen, että se keskittyy optimaalisiin johdon palkitsemisjärjestelmiin, mutta ei pohdi sitä, kuinka toimintaa pitäisi organisoida. (mm. Jensen ja Meckling, 1976; Jensen, 2000; Hart 1989; Williamson 1995.) Johdon palkitsemisjärjestelmät perustuvat usein tavoitemittareihin, jotka tarkastelevat lyhyen aikavälin liikevaihdon ja taloudellisen voiton muodostumista. Mittaustapa on osaltaan johtanut siihen, että ylimmän johdon tavoitteissa korostuvat nopeiden kustannussäästöjen aikaansaaminen asetettujen tulostavoitteiden saavuttamiseksi. Kilpailukyvystä puhuttaessa, mitataan pääsääntöisesti lyhyellä aikavälillä osoitettavaa taloudellista kilpailukykyä. Yhtenä ratkaisuna kustannussäästöihin on tarjottu usein talousasiantuntijoiden, ja myös lukuisien liikkeenjohdon konsulttien toimesta, ulkoistamista. iime vuosina näyttää myös yleistyneen joukkoirtisanomisten käyttö keinona lyhytaikaisen taloudellisen tuloksen aikaansaamiseksi. Tämä voi olla seurausta siitä, että yrityksissä on jo saatu kokemusta ulkoistamisista, jotka eivät ole tuottaneet sille asetettua säästötavoitetta. Talousteorioihin ja niiden soveltamiseen kohdistuva kritiikki Edellä esitetyn kolmen talousteorian oppeja on sovellettu yritysmaailmaan yksioikoisesti, paikoin jopa kritiikittömästi. Ulkoistamisen tavoitteena ovat olleet pitkälle säästöjen synnyttäminen ja henkilötyövaltaisten töiden siirtäminen toisten yritysten vastuulle. Pyrkimyksenä on ollut se, että ulkoistajayritys pääsisi itse vähemmällä vastuulla ja saavuttaisi samalla kustannussäästöjen kautta itselleen paremman tuoton. Näiden rationaalisen maailman oletusten johdosta yritysmaailma on viimeisen 20 vuoden kuluessa verkostoitunut toimintojen ulkoistamisien seurauksena aivan uudella tavalla. On kuitenkin aivan toinen kysymys, synnyttävätkö tällaiset toisiinsa vahvassa toiminnallisessa riippuvuussuhteessa olevat peräkkäiset yhteishallintorakenteet odotettua hyötyä oletetulla tavalla. Yritysmaailman ja ekonomistien yksioikoisten tulkintojen ja teorioiden pohjalta syntyneiden oppien soveltamisen johdosta sosiologit ovat esittäneet kritiikkiä em. talousteorioita kohtaan. Esimerkiksi Swedbergin (2003:87) mukaan Perrow (1987:235-36) on pitänyt agenttiteorioita vaarallisina selitysmalleina, sillä niissä oletetaan, että ihminen ajaa toimijana vain omaa etuaan, mikä johtaisi Perrowin mukaan laajenevasti ariantti

7 negatiivisiin seurauksiin. Perrowin mielestä ei ole oikein olettaa, kuten agenttiteorioiden lähestymistapojen johdosta monet ekonomistit olettavat, että työntekijät ryhtyisivät automaattisesti vetelehtimään, mikäli heidän työtä ei jatkuvasti valvota ja johdeta. Swedberg (2003: 87) kuitenkin puolustaa agenttiteorioita muistuttaen, että esimerkiksi työntekijöiden omistamassa yrityksessä on aina läsnä myös kysymys siitä, ajavatko henkilöt omaa etuaan vai eivät. Lisäksi Swedbergin mielestä on virheellistä ajatella, että intressiryhmien etua painottavat analyysit pitäisivät sisällään automaattisesti ihmistä kyseenalaistavan ja alentavan ihmiskäsityksen, jonka mukaan keskeinen kysymys ihmiselle olisi lähinnä oman edun ajaminen. Swedbergin puolustuspuhe on varmasti perusteltu, mutta samaan aikaan kritiikki on nähdäkseni aiheellinen, kun katsotaan, miten agenttiteorian luomia ajatusmalleja on sovellettu käytäntöön yritysmaailmassa. Granovetter (1985:502) on esittänyt osaltaan kritiikkiä transaktiokustannusteoriaa kohtaan. Granovetterin mukaan Williamson olettaa, että markkinat ja organisaatio ovat kaksi eri maailmaa, joilla on vain vähän tekemistä keskenään, vaikka maailma on todellisuudessa huomattavasti monimutkaisempi. Oberschall ja Leifer (1986) ovat myös kritisoineet ekonomistien tapaa käyttää vain tehokkuutta (tai kustannustehokkuutta) kaiken analysoinnin perustana, vaikka kustannustehokkuus on jo käsitteenä hyvin monimerkityksellinen, eikä aina helposti määriteltävissä. Swedberg (2003:88) viittaa myös Williamsonin (1996:55) itse esittämiin näkemyksiin, joiden mukaan transaktiokustannusteorian empiirisessä testauksessa ovat lähes puolet esimerkeistä tuloksiltaan negatiivisia. Tällä hän nähtävästi tarkoittaa sitä, että transaktiokustannusteoriaan pohjautuvien oletusten mukaista tulosta ei esimerkkitapauksissa ole saavutettu. Williamsonin ajatuksia on sovellettu yritysmaailmassa ulkoistamisen kohdalla yksioikoisemmin kuin Williamson on itsekään todennäköisesti tarkoittanut. Williamson (1985) on itse muistuttanut jo transaktiokustannusteoriaa julkaistessaan, että kaikkia transaktion kustannuksia on hyvin vaikea todellisuudessa laskea luotettavasti. Yrityksissä ei tunneta teorioiden taustoja ja sisältöä kunnolla, mutta niiden pohjalta syntyneisiin yksinkertaistuksiin tartutaan herkästi. Esimerkiksi kunnossapidon ulkoistamisessa on ollut kautta ulkoistamishistorian tyypillistä, että kunnossapitokustannuksia on arvioitu teollisuusyrityksen perinteisen sisäisen laskennan tiedoilla. Silloin monet isotkin kustannuserät ovat jääneet huomiotta, jolloin ulkoistettavan kokonaisuuden toteutuskustannukset on arvioitu jo lähtökohtaisesti liian alhaiselle tasolle sopimushinnoitteluvaiheessa. ariantti

8 Esimerkiksi logistiikka- ja laskutuskustannuksia ei ole osattu laskea mukaan vaihdannan kustannuksiin. Toinen tyypillinen virhearvioinnin kohde on ollut uuden tilanteen vaatiman aiempaa tarkemman tiedonhallinnan ja raportoinnin kustannukset, informaatio- ja kommunikaatioteknologian (ICT) kustannuksista puhumattakaan. Ulkoistajayritysten johdolle on ollut usein myös tuntematon alue oma organisaation uudenlaisen roolin ja aikapanoksen tarve yhteistoimintaan, jotta kunnossapito ja tuotanto onnistuisivat tuotannon häiriöttömän käynnin vaatimalla tavalla. Transaktiokustannusteoriassa ei huomioida, että tuotannon kustannuserillä (=tuotanto-organisaation toiminnalla) on vastavuoroinen riippuvuussuhde kunnossapidon kustannuserien (=kunnossapito-organisaation toiminta) kanssa. Molempien osa-alueiden toiminnalla vaikutetaan suoraan toistensa toiminnan onnistumiseen. Tämä edellyttää saumatonta yhteistyötä kaikilla organisaatiotasoilla. Talousteorioiden ongelma on se, etteivät ne huomioi riittävästi yritysten toiminnan dynaamisuutta. Eri kustannuserien välillä on toisiinsa nähden käytännön toiminnan välityksellä syntyvä riippuvuussuhde, jota ei taloustieteen monissa oletuksissa tunneta. Ulkoistamisen historiaa teollisuudessa Ulkoistaminen (engl. outsourcing) tarkoitti 1980-luvun alussa aluksi sitä, että teollisuusyritykset ryhtyivät mieluummin laajentamaan tuotantotoiminnan ostamista oman yrityksen ulkopuolelta kuin laajentamaan omaa tuotantotoimintaansa. Ulkoistaminen on lisääntynyt huomattavasti mm. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa 1990-luvun aikana, ja kehitys näyttää edelleen jatkuvan. Aiemmin esille tuotujen talousteorioiden yritysmaailmaan aikaansaamien vaikutusten lisäksi, ulkoistamistrendi sai alkunsa aluksi Yhdysvalloissa, kun ydinosaaminen nousi yritysjohdon ja strategiakonsulttien vakioaiheeksi. Tähän kehitykseen vaikutti merkittävästi Prahaladin ja Hamelin vuonna 1990 julkaisema ja kansainvälisesti tunnetuksi tullut artikkeli The Core Competence of the Corporation. Artikkeli viesti, että yritysten tulee suojata omaa ydinosaamistaan hoitamalla ydinosaamiseen liittyvät toiminnot itse. Kun yrityksen ydinosaaminen on määritelty, voidaan tarkastella, mitä kaikkea on mahdollista ulkoistaa, jotta yritykselle jää paremmin aikaa keskittyä omaan ydinosaamiseensa. (Prahalad ja Hamel, 1990.) Ulkoistaminen on ymmärretty 2000-luvulle tultaessa jo aivan eri merkityksessä kuin vielä 1980-luvulla. Siitä huolimatta ulkoistamista ariantti

9 käsittelevässä kirjallisuudessa kuvataan aihepiiriä yhä edelleen paljon teollisuuden tuotantotoiminnan ulkoistamisen kokemuksen ja käsitystapojen pohjalta. Ulkoistamisesta on tullut 2000-luvulla tavallinen osa myös suomalaisyritysten toimintaa. Ali-Yrkön (2007) mukaan vuoteen 2007 mennessä Suomessa yli 10 hengen yrityksistä lähes kaksi kolmasosaa oli ulkoistanut jotain toimintojaan, ja teollisuusyrityksistä jopa 68 % on toteuttanut ulkoistuksia, joista valtaosa on tapahtunut Suomen sisällä. Lisäksi Etlan v kyselytutkimuksessa 11 % yrityksistä ilmoitti aikomuksestaan ulkoistaa toimintojaan toisille yrityksille Suomeen (Ali-Yrkkö, 2007 ja 2008). Ulkoistamisen seurauksena teollisuuden ympärille on syntynyt Suomessa uudenlaisia ja uudella tavalla järjestäytyneitä palvelutoimialoja, jotka ovat sidoksissa teollisuusyrityksiin. Palveluyritykset muodostavat toinen toisiinsa ja valmistaviin yrityksiin liittyviä kompleksisia verkostorakenteita, joita ilman nykyinen teollisuustoiminta ei enää pysy toimintakykyisenä. Kunnossapito on hyvä esimerkki toimialasta, joka on muotoutunut nykymuotoonsa juuri ulkoistamisen seurauksena. iime vuosikymmenien mittavat rakennemuutokset ovat johtaneet Suomessakin siihen, että Tilastokeskus uusi vuonna 2008 toimialaluokituksensa, jotta uusien toimialojen rooli saataisiin tilastoinnissa aikaisempaa paremmin näkyviin. Ulkoistaminen ei ole läheskään aina onnistunut yrityksiltä odotusten mukaisesti. Ali-Yrkön (2007) mukaan Suomessa toteutetuissa teknologiateollisuuden ulkoistamisoperaatioissa noin 50 % tapauksissa on saavutettu täysin ulkoistukselle asetetut tavoitteet. Siten merkittävä osa ulkoistuksista on koettu epäonnistuneen eri tavoin. Tutkimuksessa mukana olleiden yritysten merkittävin motiivi tuotannon ulkoistamiseen olivat kustannussäästöt. Muita esille tulleita syitä olivat mm. joustavuuden lisääminen, fokusointi ja lisäkapasiteetin ostaminen. Etlan vuonna 2008 tekemän kyselytutkimuksen mukaan toimintaansa ulkoistaneista yrityksistä vajaa 13 % aikoi siirtää seuraavan kahden vuoden aikana aiemmin ulkoistamiaan kokonaisuuksia takaisin omaan yritykseensä. Siten ulkoistamiskehityksen rinnalla myös ulkoistetun toiminnan palauttamiset (tai sisäistämiset) ovat yleistymässä. Palautuksista on nähty vuosien varrella esimerkkejä myös Suomessa. Edellä esitetyn perusteella voidaan päätyä siihen, että yrityksissä ei mahdollisesti ymmärretä riittävästi yhteistoimintaan perustuvien ulkoistettujen kokonaisuuksien sopimussuhteen luonnetta, yhteistoimintarakennetta eikä käytännön toiminnan lainalaisuuksia. ariantti

10 Teollisuuden kehityksen suunta Suomessa Uuden vuosituhannen aikana maailmantaloudessa on tapahtunut suuria muutoksia, jotka jatkuvat edelleen. Sunin ja Ylä-Anttilan (2011:3) mukaan teollisuuden kilpailuasetelmat ja globaali kilpailukyky ovat muuttuneet perusteellisesti. Kehityksen seurauksena on syntynyt uusi kansainvälisen tason työnjako, jossa suuret kehittyvät maat (esim. Kiina ja Intia) ovat ottaneet johtavan roolin teollisuustuotteiden valmistajina. Kansainvälisen tason työnjaon jakolinjat eivät välttämättä kulje enää toimialojen ja sektoreiden välillä, vaan maat ja maantieteelliset alueet ovat erikoistuneet yhä enemmän myös toiminnoittain ja työtehtävittäin. Tämä tarkoittaa, että erikoistumisen rajat kulkevat sekä toimialojen että yritysten sisällä. Esimerkiksi teollinen tuotanto on hajautettu entistä hienojakoisemmalle tasolle. Olennaisiksi kysymyksiksi ovat tulleet, kuka hallitsee toimialojen arvoketjua; minne arvoketjun tai verkostojen korkean jalostusarvon osat sijoittuvat; ja miten sijoittuminen määräytyy. Toisin sanoen maat ja alueet kilpailevat korkean jalostusarvon yrityksistä ja niiden investoinneista. (Suni ja Ylä-Anttila, 2011.) Edellä esitetty kansainvälistymiskehitys on näkynyt Suomessa runsaina teollisuusyrityksissä toteutettuina joukkoirtisanomisina, tehtaiden alasajoina ja sitä kautta myös kunnossapitoyrityksissä on uutisoitu aikaisempaa useammin YT-menettelyjen tarpeesta. Kansainvälisessä markkinataloudessa merkittäväksi tekijäksi ovat nousseet työvoimakustannuserot, joita käytetään tärkeänä taustaperusteena teollisuustoiminnan kansainvälisissä siirroksissa. Sunin ja Ylä-Anttilan (2011:11) mukaan tehdasteollisuuden tuntipalkkojen keskitaso oli vuonna 2009 Kiinassa 2,3 dollaria, ja samaan aikaan Yhdysvalloissa 33,5 dollaria, Saksassa 46,5 dollaria ja Suomessa 43,8 dollaria. aikka Kiinassa palkat ovat nousseet nopeasti 2000 luvun aikana, ovat ne edelleen pienet länsimaisiin tuntipalkkoihin verrattuna. Kehittyvien maiden kustannuskilpailukyky on länsimaihin verrattuna ylivoimainen. Edellisten tietojen valossa on oletettavaa, että tehtaita tullaan ajamaan alas Suomessa vielä lisää lähivuosina. Samaan aikaan edellä esitetty kehitys on johtanut kasvavasti myös suomalaisten teollisuusyritysten laajenemiseen kehittyviin maihin. Sen sijaan Savelan (2011) mukaan yritysten investoinnit Suomessa ovat olemattomat samaan aikaan kun yritykset ovat investoineet ulkomaille ja käyttäneet tuottojaan jaettuihin osinkoihin. Tehtaiden alasajoista ja kotimaan investointien vähäisyydestä seuraa oletettavasti se, että myös teollisuuden kunnossapidon toimialalla henkilöstön kokonaistarve on viimeisinä vuosina pudonnut ja tulee ariantti

11 putoamaan siitä, mikä tilanne oli vielä ennen 2000 lukua. Teollisuuden ulkoistamisista on tehty Suomessa selvästi vähemmän tutkimusta viime vuosina, kuin ennen vuotta Tutkimuksen kiinnostus näyttää kohdistuvan nyt enemmän maailmantalouden tilanteeseen ja kehitykseen. Siten teollisuuden kunnossapidon tilanteesta ei ole löydettävissä kotimaan tasolla aivan tuoreita tutkimuksia. Oman selvitystyöni perusteella eniten tutkimusta on tehty viime vuosina kuntasektorin toimintojen ulkoistamiseen liittyen. Suomi on voimakkaan muutoksen alla samaan aikaan kuin Suomessa ns. suuret ikäluokat poistuvat nopeassa tahdissa eläkkeelle. anhan henkilöstön poistuminen merkitsee teollisuusyritysten vanhojen laitosten kunnossapidon tason asteittaista heikkenemistä, sillä eläkkeelle siirtyvät kunnossapitäjät ovat pääsääntöisesti hallinneet teollisuuslaitoksissa vanhaan laitekantaan liittyvää kokemusperäistä tietoa. Työelämään jäävä nuorempi henkilöstö ei tunne vanhaa laitekantaa yleensä riittävästi, eikä kaikkea tietoa ole aikanaan dokumentoitu jälkipolvien käyttöön. Tämä vanhoihin laitoksiin kohdistuva osaamisresurssin muutos voi osaltaan vauhdittaa joidenkin vanhojen laitosten alasajoa. Suomessa on tällä hetkellä suuri kysymys siinä, mihin suuntaan ja miten suomalaista teollisuustoimintaa on järkevää kehittää, että Suomi voisi pysyä kansainvälisessä kilpailussa mukana ja taata sitä kautta kansalaisilleen turvallisuutta ja hyvinvointia. Tässä yhteydessä voidaankin todeta, että teollisuuden kunnossapidon kehitys on vain pieni osa suurempaa murrosvaihetta. Kansainvälisen tason ulkoistaminen yritysverkostoissa Tieto- ja viestintäteknologia mahdollistaa tuotantotoiminnan hajauttamisen lisäksi myös teollisuuteen liittyvien palvelutoimintojen, kuten suunnittelun, tuotekehityksen ja erilaisten hallinnollisten tehtävien siirron eri maahan kuin missä tuotanto tapahtuu (Suni ja Ylä-Anttila, 2011:20). Tämä kehitys on nähtävillä myös Suomessa omien asiakasyritysteni toimintaympäristöissä. Erityisesti kansainvälisissä yrityksissä eri toimintoja on keskitetty ja/tai ulkoistettu yleistyvässä tahdissa kansainvälisesti eri maihin. Esimerkiksi taloushallinnon alueen tehtäviä saatetaan hoitaa aiheesta riippuen 3 5 eri maassa ja yrityksessä. Lisäksi ICT-teknologia on saatettu ulkoistaa kansainväliselle toimijalle, ja ICT-tukea saa entistä useammin jostain toisesta maasta kuin missä itse tekee työtään. Palvelujen ulkoistaminen kansainvälisellä tasolla voi tulla suorien kustannusten osalta yritykselle edulliseksi. Oman kokemukseni mukaan ariantti

12 olisi kuitenkin tarpeellista tutkia lisää kansainvälisen ulkoistamisen jälkikustannuksia laajemmin yritysverkostossa kuin vain kahden yrityksen välillä. Eri maiden työyhteisöjen kulttuurierot saattavat aiheuttaa isojakin ongelmia yksinkertaisilta vaikuttavien rutiinien hoitoon. Lisäksi kielierot aiheuttavat toistuvia ongelmia henkilöstön työssä siten, että esimerkiksi ICT-tukipalvelujen ja tuettavan työkohteen henkilöstön edustajilla on vaikeuksia ymmärtää toinen toisiaan. Edellä esitetyt ongelmat ovat johtaneet joissakin tutkimissani teollisuuden kunnossapitokohteissa toistuvasti tilanteisiin, joissa kunnossapitoyrityksessä voi ilmetä tuotantoa venyttäviä viiveitä, koska kunnossapitoyrityksen henkilöstön aika kuluu kunnossapidollisten työtehtävien sijaan muiden toiminnan alueiden hoitamiseen, kuten ostolaskujen hyväksymiskirjausten epäselvyyksien selvittämiseen tai järjestelmän käyttöongelmien ratkaisemiseen. Asiakasyrityksen ylimmälle johdolle nämä ongelmat näyttäytyvät enemmän tuotannon häiriöinä, jotka nähdään seurauksena kunnossapitoyrityksen toiminnan puutteista. Isoissa ulkoistuksissa voi kuitenkin kunnossapitoyrityksen ICT-tuen palveluntarjoajana toimia asiakasyritys itse, joka on edelleen ulkoistanut osan ICT-tuen palveluistaan kolmansille osapuolille. Eli tarkempi tarkastelu osoittaa, että kunnossapitoyrityksen toiminnan ongelmista osa on seurausta järjestelmän käytön tukipalvelujen heikkoudesta ja hitaudesta; tai että kunnossapitoyrityksessä palveluviiveitä aiheuttavat henkilöresurssipuutteet ovat olleet seurausta siitä, että kunnossapitoyrityksen asiakkaalle hoitamia ostopalveluja tekevän henkilöstön aika kuluu asiakasyrityksen itse kolmannelle osapuolelle ulkoistaman ostoreskontran hoidon toistuvien virheiden selvityksiin. Edellä esitetyt esimerkit osoittavat, ettei ulkoistettuja kokonaisuuksia voi tarkastella enää verkostossa luotettavasti toisistaan irrallisina toimintoina tai työkokonaisuuksina. Jos toiminnallisilla osilla on keskenään välitön rajapinta, on niillä myös yleensä toistensa toimintaan vaikuttava riippuvuussuhde. Tätä seikkaa eivät tunnu taloustieteilijät aina ymmärtävän, eivätkä asiaa tunnu ymmärtävän sen paremmin yritysten ylin johtokaan, kun he metsästävät uusia kustannussäästöjä. Teollisuuden massatuotannon kansainvälistyminen ja uusjako on tapahtunut ja tapahtuu pitkälle sen mukaan, missä tuotanto ja/tai teollisuuden eri palvelut on järjestettävissä halvimmin. Tilanne on muuttanut ja tulee muuttamaan talouselämän kehitystä myös Suomessa. Suomen vahvuus kilpailukykytarkastelussa on ollut Sunin ja Ylä-Anttilan (2011:20-21) mukaan korkean koulutustason ja myös organisaatioiden osaamistason ja johtamiskulttuurin varassa, mutta ariantti

13 myös niillä alueilla kehittyvät maat kurovat jatkuvasti eroa pienemmäksi. Edellä esitetyt tutkimustulokset osoittavat, että resurssien käytön tehostamista ja yrityksen ydinosaamista painottavia ajatuksia sovelletaan edelleen laajasti ja yksioikoisesti talouselämässä. Lisäksi monikansallisissa yhtiöissä liiketoiminnan tavoitteissa painotetaan lyhyen aikajänteen taloudellisen tuloksen maksimointia. Talouslukuihin perustuvassa yrityksen menestymisen mittaamisessa unohdetaan organisaation dynaaminen luonne, toiminnan pitkän aikajänteen seuranta ja yrityksen liiketoiminnan asiayhteys. Lisäksi henkilöstöä tarkastellaan tyypillisesti kulueränä, jossa yksilöllä ei ole juuri merkitystä. Siten rakennemuutoksia tarkastellaan yritysten johdon toimesta yhä edelleen lähinnä liiketoimintajärjestelynä, jossa resurssien siirtäminen nähdään pitkälle mekaanisena toimenpiteenä, joka yleisen uskomuksen mukaan on keino tehostaa yrityksen toimintaa ja synnyttää säästöjä, ja joka vapauttaa asiakasyrityksen johdon keskittymään omaan ydinosaamiseensa. Toisin sanoen yrityksissä sovelletaan yhä yleisesti jo aiemmin Swedbergin (2003) esille tuomia talousteorioita, joiden ihmiskuva perustuu mekaaniseen ja rationaaliseen ihmiskäsitykseen. Ulkoistamiskehitys teollisuuden kunnossapidossa Teollisuuden tuotantolaitekantaan kohdistuvan kunnossapidon ulkoistaminen nousi liiketoimintana kiinnostuksen kohteeksi monelle teollisuusyritykselle ja teollisuuteen investointiprojekteja tekevälle yritykselle 1980-luvun loppupuolella. Yritykset pyrkivät laajenemaan uusille toimialoille, ja osa yrityksistä pyrki myös tasoittamaan vanhan pääliiketoimintansa suhdannevaihteluja laajentamalla toimintaansa vähemmän suhdanneherkille toimialoille. Kunnossapito on Suomen tasolla tarkasteltuna toimialana laaja. Esimerkiksi Tilastokeskuksen, Elinkeinoelämän keskusliiton ja TT Korjausrakentamisen tilastojen perusteella kiinteiden investointien pääomakanta oli vuonna 2005 yhteensä 402 mrd euroa, josta teollisuuden osuus oli 37 mrd euroa. Kyseisten tilastojen perusteella kunnossapidon osuus jälleenhankinta-arvosta oli teollisuudessa vuonna 2005 yli 3 %, eli noin 3,5 mrd euroa. Samoilla perusteilla tarkasteltuna osuus koko pääomakannasta oli noin 15 mrd euroa ja bruttokansantuotteesta työvoimapanoksella mitattuna noin 20 mrd euroa. Teollisuuden kunnossapito työllisti vuonden 2005 tilastojen perusteella henkilöä. (Promaint, 2007.) ariantti

14 Kunnossapito on ollut merkittävässä roolissa teollisuudessa aina ja sen merkitys tunnettiin hyvin jo 1980-luvulla. uoden 2005 lukujen perusteella ei ole yllättävää, että kunnossapitoa tai sen alueelle liittyvää asennustoimintaa jo tekevät yritykset kiinnostuivat kunnossapidosta palveluliiketoimintana. Teollisuusyrityksissä ja teollisuuteen investointiprojekteja tekevissä yrityksissä vallitsi luvuilla vahva oletus siitä, että oma osaaminen oli siirrettävissä ja hyödynnettävissä helposti myös muualle teollisuuteen ja toisille teollisuuden toimialoille. Rationaalisen tarkastelutavan perusteella julkisessa keskustelussa vallitsi lisäksi ajatus, jonka mukaan kunnossapidon keskittäminen siihen erikoistuneisiin yrityksiin mahdollistaisi helpommin resurssien joustavan kohdentamisen tarpeen mukaan eri teollisuuslaitosten välillä. Resurssien tehokkaasta kohdentamisesta seuraisi kaikille kustannussäästöjä. Näillä markkinapuheilla moni yritys lähti kasvattamaan lukujen vaihteessa itselleen uutta palveluliiketoimintaa: kunnossapidon kokonaisvaltaisia ulkoistamispalveluja. Ensimmäisten joukossa palveluja lähtivät tarjoamaan mm. Imatran oima Oy (IO), YIT Oy ja ABB Oy. Alkuvaiheen ulkoistamismallina toimivat yhteisyrityksiin perustuva ulkoistaminen ja yritysostot. Esimerkiksi YIT perusti vuonna 1997 alion Oy:n kanssa yhteisyrityksen Norstep Oy, jonka kanssa alio teki sopimuksia tuotantolaitostensa kunnossapidosta. Samaan aikaan YIT osti itselleen markkinoilta pienempiä kunnossapitoyrityksiä. uonna 1997 YIT muodosti YIT Service Oy:n, ja myöhemmin sen alle siirretyt Norstep Oy ja muut erillisyritykset sulautettiin osaksi YIT Service Oy:tä. IO lähti uuteen palveluliiketoimintaan myös yhteisyrityksiä perustamalla. Yksi tällainen oli IO:n ja Hankkija Oy:n yhteinen IH-Kunnossapito Oy luvulla tehtiin IO:ssa useita erilaisia liiketoimintajärjestelyjä, mutta jossain vaiheessa palveluja markkinoitiin erityisesti IO Tuotantopalvelut Oy:n alla. uonna 1999 nimi muuttui Fortum Service Oy:ksi. Yksi aktiivinen alkuvaiheen ulkoistaja oli elintarviketeollisuus, sillä siellä oli tuotantolaitekannan uudet investoinnit ja automaation lisääntyminen muuttanut kunnossapitoresurssin osaamistarvetta. Omat kunnossapitäjät koostuivat pääosin mekaanisen kunnossapidon osaajista, kun taas uusi automaatio lisäsi sähkö- ja automaatioasentajien tarvetta. Samanlainen tilanne oli myös sahateollisuudessa, jossa vanhaa sodanaikaista laitekantaa vaihdettiin luvulla uusiin automaatiota hyödyntäviin laitoksiin. Elintarviketeollisuudesta mm. alio lähti ensimmäisten joukossa ulkoistamisen tielle. Tosin alio ryhtyi luvun kuluessa jälleen ariantti

15 palauttamaan (tai sisäistämään) ulkoistettua kunnossapitoa takaisin omalle vastuulleen. Uuteen laiteteknologiaan ja automaatioon investoineet teollisuusyritykset katsoivat luvulla, että ulkoistaminen oli huomionarvoinen ratkaisu omien henkilöstörekrytointien ja koulutuksen sijaan. Samaan aikaan liikkeenjohdon konsultit toivat voimakkaasti yritysjohdon tietoon Prahaladin ja Hamelin (1990) ajatuksia ydinosaamiseen keskittymisen hyödyistä. Elintarviketeollisuuden alueen joissakin yrityksissä katsottiin, ettei kunnossapito ole omaa ydinosaamisaluetta. Muutenkin ydinosaamisen ja ydinliiketoiminnan käsittäminen oli 1990-luvulla vielä aika yksioikoista. Tosin raskaan prosessiteollisuuden alueella on käyty kautta historian keskustelua siitä, onko kunnossapito omaa ydinosaamista vai ei. Pääsääntöisesti on katsottu, että itse kehitetyn hyvin erikoistuneen tuotantolaiteteknologian ja tuotantoprosessin ylläpitoon liittyvät toiminnot ovat teollisuusyrityksen ydinosaamisaluetta. Raskas prosessiteollisuus on lähtenyt kunnossapidon ulkoistamiseen selvästi muita teollisuustoimialoja myöhemmin, eikä ko. toimialalla edelleenkään osa yrityksistä katso järkeväksi ulkoistaa kunnossapitoaan. Kunnossapidon palveluliiketoiminnan elinkaaren kasvuvaiheen esimerkiksi voidaan tässä esittää energiateollisuudessa toimivan Imatran oima Oy:n (IO) vaiheet kunnossapidon palveluliiketoiminnoissa. IO:n johto päätti vuonna 1988, että se lähtee hakemaan kasvua kunnossapidon ulkoistuspalveluihin perustamalla oman liiketoimintayksikön, IO Tuotantopalvelut Oy. Sen alle keskitettiin myös yrityksen muita saman alan yrityksiä, kuten aiemmin esille tuotuja joko markkinoilta ostettuja tai muiden yritysten kanssa perustettuja yhteisyrityksiä. IO:n johto näki, että heillä oli kumuloitunut osaamista ja resurssia, jota oli suunnattavissa palveluiksi ilman pääomasijoituksia. Palveluliiketoiminnan kehittyminen sai IO:ssa alkunsa kehityskaaresta, joka alkoi 1980 luvun lopun energiateollisuuden rakentamisvaiheen päättymisestä, jonka jälkeen sähkömarkkinoiden deregulaatio (sääntelyn väheneminen ja markkinoiden vapautuminen) johti 1990 alusta lähtien lopulta kahden suuren yrityksen, Neste Oy:n ja IO:n, fuusioon vuonna (Keränen, 2010: ) Keränen (2010:123) on tarkastellut IO:n (myöhemmin Fortumin) palveluliiketoiminnan muutosta käsittelevässä tutkimuksessaan seitsemää eri esimerkkitapausta, joista neljä oli organisatorisia yksikköjä ja kolme oli tunnistettavissa kehitysideoiksi. Yksi tutkittava kehityskohde oli ulkoistettujen kunnossapitopalvelujen tarjoaminen. ariantti

16 Kunnossapitopalvelujen alueella voimakas kasvun ja uudelleenorganisoinnin aika oli Keräsen mukaan erityisesti 1990 luvulla ja sitä kesti 1998 luvulle saakka. Sen jälkeen markkinatilanteen muutokset ja kilpailun kiristyminen johtivat ensimmäisiin irtisanomisiin IO:n kunnossapitoyrityksessä samaan aikaan, kun Neste Oy ja IO fuusioitiin ja yhtiön uudeksi nimeksi tuli Fortum Oyj. Samaan aikaan myös IO Tuotantopalvelujen nimi muutettiin Fortum Service Oy:ksi. astaava voimakkaan kasvun aika oli havaittavissa myös muissa tuolloin aktiivisesti toimivissa kunnossapitoyrityksissä. Markkinointia ja myyntiä helpotti 1990 luvulla teollisuusyritysten oma aktiivisuus etsiä kustannussäästöjä ja toiminnan tehostumista ulkoistamalla toimintojaan. Suurin innostus kunnossapidon ulkoistamiseen alkoi hiipua 2000 luvun puolelle siirryttäessä. Tämä näkyi myös monessa kunnossapitoyrityksessä kasvun hidastumisena ja kilpailun kiristymisenä, sillä uusia palveluntarjoajia tuli kasvavasti 2000 luvun alussa Suomen markkinoille. Samaan aikaan teollisuusyritysten tieto ja kokemus ulkoistamisesta oli kasvanut, joten kunnossapitoyrityksiin kohdistui 2000 luvulla jo suurempia suoritusvaatimuksia kuin vielä 1990 luvulla. Fortum Oyj päätti lopettaa seikkailunsa monen teollisuustoimialan ulkoistettujen kunnossapitopalvelujen tarjoajana vuonna 2006, jolloin se myi pois kaikki muut kuin energiateollisuuteen keskittyvät kunnossapitoyksikkönsä. Ulos myydyistä yksiköistä muodostui markkinoille uusi kunnossapitoyritys Maintpartner Oy. Fortumin ratkaisujen kanssa samaan aikaan, vuonna 2006, myös YIT Oyj yhdisti ulkoistuspalveluja tarjoavan YIT Service Oy:n ja teollisuuden projektipalveluja tarjoavat konserniyhtiönsä yhden yhtiön YIT Teollisuus Oy:n alle. ABB Oyj on myös organisoinut vuosien varrella kunnossapitopalvelujaan uudelle tavalla useaan otteeseen. Ulkoistuspalveluissa lähes 15 vuotta toimineet yritykset olivat jo 2000 luvun alussa oppineet, etteivät kokonaisvaltaiset kunnossapitopalvelut menestyneetkään alun perin oletetulla tavalla, vaan tuloskehitys oli odotettua heikompi. Yritykset pyrkivät tasaamaan heikkoa tuloskehitystä esimerkiksi joko karsimalla kannattamatonta toimintaansa tai yhdistämällä paremmin kannattavia projektipalveluja samaan yhtiöön laajempien kunnossapidon ulkoistuspalvelujen kanssa. Teollisuuteen ulkoistuspalveluja tarjoavien yritysten lukumäärä alkoi kasvaa 2000 luvun vaihteessa. Markkinoille tulleet uudet yritykset lähtivät tarjoamaan palvelujaan luvulla valta-asemassa vaikuttaviin monen eri teollisuustoimialan palveluntarjoajiin nähden ariantti

17 uusilla tavoilla. Esimerkiksi konepajateollisuudessa vaikuttava Fastems Oy Ab keskittyi tarjoamaan ulkoistuspalveluja vain konepajateollisuudelle, mutta kokonaisuudet käsittivät myös kilpailijoiden laitekannan kunnossapitoa (ml. päivittäiset ylläpidon palvelut). Raute Oyj puolestaan lähti liikkeelle vain oman teknologiansa erikoiskunnossapidon palveluilla. Eli Raute tarjoaa myymälleen ja toteuttamalleen laitoskokonaisuudelle ainoastaan edustamansa teknologian erityistuntemusta vaativia palveluja. Osa teollisuusyrityksistä päätti pitää lukujen ulkoistamismuodista huolimatta kunnossapidon itsellään, mutta keskitti sen hoitamisen konsernin sisäisenä ulkoistuksena yhdelle konserniyhtiölleen. Tällaisia ratkaisuja ovat tehneet mm. Pohjolan oima Oy ja Atria Oyj. Konsernin sisäisessä ulkoistamisessa yrityksellä on parempi mahdollisuus kehittää ja organisoida kunnossapitoa yli laitosrajojen, ja samalla seurata kustannusten muodostumista kokonaisuutena ja laitoskohtaisesti. Mallissa kaikki toiminta, sekä tuotanto että kunnossapito, tapahtuvat kuitenkin saman johtamisrakenteen ja tavoitteiden alla. Teollisuusyritysten ja kunnossapitoyritysten välisten yhteisyritysten eri mallit ovat olleet käytössä edelleen markkinoilla, läpi kunnossapidon ulkoistamisen historian, erityisesti metsäteollisuuden sektorilla. Esimerkiksi YIT:n ja Metsä-Botnia Oyj:n yhteisyritys Botnia Mill Service Oy on toiminut markkinoilla jo vuodesta 1997 lähtien ja on voimissaan edelleen. iimeisin ja historian laajin yhteisyritykseen tapahtunut ulkoistaminen tehtiin Stora-Enso Oyj:n ja ABB Oyj:n välisten jo aiemmin historiassa perustamien alueellisten yhteisyritysten laajassa fuusiossa vuonna 2009 Efora Oy:ksi. Samassa yhteydessä Efora Oy:lle ulkoistettiin myös muutamia aiemmin Stora-Enson itse hoitamia kunnossapitokohteita. Monikansalliset raskaan prosessin metsäteollisuussektorin yritykset haluavat pitää laitostensa kunnossapidon valvontavastuuta myös itsellään, joten yhteisyritysten mallit ovat niiden kohdalla edelleen suosittuja tapoja ratkaista kunnossapidon organisoiminen. Aivan uudenlaista kokonaisvaltaisten kunnossapitopalvelujen lähestymistapaa edustaa vuonna 2011 Boliden Harjavalta Oy:n yhdessä Maintpartnerin ja Insta Automation Oy:n kanssa muodostama verkostoyhteistyökokonaisuus, jossa kaksi eri tekniselle alueelle (mekaaninen ja sähkö-automaatio) erikoistunutta kunnossapitoyritystä hoitavat yhteistyössä laitosten kokonaisvaltaisen kunnossapidon. Tässä esimerkissä Maintpartner ja Insta Automation toimivat yhteistyössä Bolidenin Harjavallan ja Porin tuotantolaitoksissa. Malli on uudenlainen ariantti

18 ja hakee varmasti vielä muotoaan. Uudenlaisten liiketoimintamallien markkinoille tulo vanhojen ulkoistajayritysten aloitteesta viestii kuitenkin siitä, etteivät vanhat ulkoistamisen mallit ole kaikilta osin toimineet odotetulla tavalla. Käsittelen tarkemmin tämän artikkelisarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa mahdollisia taustatekijöitä siihen, miksi ulkoistettu kunnossapito ei ole lähtenyt odotettuun nousuun erillisenä liiketoimintana ja tuottanut toivottua voittoa omistajilleen. Ulkoistettujen kunnossapitopalvelujen haasteet jatkuvat vielä 2010 luvulla. Siten aihetta on tarpeellista tarkastella tarkemmin. ariantti

19 Lähteet (Huomautus: Lähteet, joissa lopussa on lisäviittaus (Swedberg, 2003) ovat peräisin Richard Swedbergin kirjasta Principles of Economic Sociology.) Ali-Yrkkö, J. (2007 a): Ulkoistukset Suomen teollisuusyrityksissä Onko toimialalla merkitystä? Keskusteluaiheita raportti No. 1070, ETLA, Saatavissa sähköisenä raporttina (noudettu toukokuu 2008). Ali-Yrkkö, J. (2008): Kyselytutkimus yrityksille, ETLA, tiedonanto AliYrkkö, lokakuu Coase (1991) The Nature of the Firm: Origin, Meaning, Influence, pp in The Nature of the Firm: Origin, Evolution and Development, edited by Oliver Williamson and Sidney Winter, New York: Oxford University Press. (Swedberg, 2003) Coase, R. H. ([1937] 1988) The Nature of the Firm, pp in The Firm, the Market, and the Law, Chicago: University of Chicago Press. (Swedberg, 2003) Finlex (2008): Työsopimuslaki /55: Liikkeenluovutus, sähköinen tiedosto lähteessä: (noudettu ). Finlex (2012): Osakeyhtiölaki /624, (sähköinen tietokanta: noudettu ) Granovetter, M. (1985): Economic Action and Social Structure: The Problem of Embeddedness, American Journal of Sociology, no 91: (Swedberg, 2003) Hart, O. (1989): An economist s perspective on the theory of the firm, Columbia Law Review, ol 89 No 7, Contractual Freedom in Corporate Law (Nov., 1989), pp Iloranta, K., Pajunen-Muhonen, H. (2008): Hankintojen johtaminen Ostamisesta toimittajamarkkinoiden hallintaan, Tietosanoma Oy, Jyväskylä Jensen, M. C. (2000): A theory of the firm: governance, residual claims, and organizational forms, Harvard University Press, Jensen, M. C. ja Mecling, W. (1976): Theory of the Firm: Managerial Behavior, Agency Costs, and Ownership Structure, Journal of Financial ariantti

20 Economics, 3: (Swedberg, 2003) Järviö, J. ja Lehtiö, T. (2012): Kunnossapito Tuotanto-omaisuuden hallinta, 5. uudistettu painos, KP-Media Oy, Helsinki. Keränen, T., (2010): Change in Organization Emerging Situations, Character and Praxis, Doctoral Dissertation Series 2010/12, Aalto University, School of Science and Technology, Department of Industrial Engineering and Management, Espoo. Kiiha, J. (2002): Yritystoiminnan ulkoistaminen ja sopimusvastuu, Kauppakaari, Lakimiesliiton Kustannus, Tallentum Media Oy, Helsinki. Lehtiö, T., Nopanen, E. (2009): "Aineeton potentiaali palvelukokonaisuudessa - Mittausmenetelmiä ja tunnuslukuja", raporttisarja BIT 2009/1, Teknillinen korkeakoulu, BIT tutkimuskeskus, Espoo. Oberschall, A. ja Leifer, E. (1986): Efficiency and Social Institutions: Uses and Misuses of Economic Reasoning Sociology, Annual Review of Sociology, 12: (Swedberg, 2003) Perrow, C. (1987): Complex Organizations: A Critical Essay, 3rd ed. New York: McGraw-Hill. (Swedberg, 2003) Prahalad, C., K., ja Hamel, G. (1990): The Core Competence of the Corporation, Harvard Business Review, May/June: Promaint (2007): Kunnossapito Suomen kansantaloudessa, sähköinen raportti, Promaint Suomen Kunnossapitoyhdistys ry (sähköinen julkaisu noudettu ) Savela, O. (2011): Työn ja pääoman välinen suhde on muuttunut, Hyvinvointikatsaus, 4/2011, Tilastokeskus. Suni, P. ja Ylä-Anttila, P. (2011): Kulpailukyky ja globaalin toimintaympäristön muutos: Suomen koneteollisuus maailmantaloudessa, Keskusteluaiheita No 1255, , ETLA, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos. Swedberg, R. (2003): Principles fo Economic Sosiology, Princeton University Press. Tebboune, D., E., S. (2003): Application service provision: origins and development, Business Process Management Journal, ol. 9 No. 6, pp Williamson, (1975): Markets and Hierarchies: Analysis and Antitrust ariantti

21 Implications, New York: Free Press. (Swedberg, 2003) Williamson, O. E. (1985); The Economic Institutions of Capitalism Firms, Markets, Relational Contracting, The Free Press, USA. Williamson, O. E. (1996): Economic Organization: The Case for Candor, Academy of Management Review, 21: (Swedberg, 2003) Williamson, O. E. and Winter, S. (ed.) (1991): The Nature of the Firm: Origin, Evolution and Development, New York: Oxford University Press. (Swedberg, 2003) Williamson, O. E.(Editor) (1995): Organization theory: from Chester Barnard to the present and beyond, Expanded edition, Oxford University Press 1990, ariantti