LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015"

Transkriptio

1 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2016 on Lastentarhanopettajaliiton 97. toimintavuosi. Varhaiskasvatuslain 1. vaihe korostaa pedagogiikkaa ja lastentarhanopettajien vastuuta toiminnasta. Tästä johtuen LTOL:n teemana vuonna 2016 on Varhaiskasvatuksen laaja-alaiset osaamisalueet pedagogiikka näkyväksi! Valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää vietetään 17.maaliskuuta ja sen tapahtumallisena teemana on Lapset opettajina. Varhaiskasvatuspäivän slogan on Oikeesti leikisti - På riktigt, på låtsas. Liitto vaikuttaa varhaiskasvatuslain kokonaisuudistuksen toteutumiseen sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Opetushallitus on varhaiskasvatuksen asiantuntijavirasto ja siellä valmistellaan valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. Perusteista on tulossa kaikkia sitova normiasiakirja, kuten muistakin koulutusjärjestelmämme opetussuunnitelmista. Lastentarhanopettajaliittoa OPH:n ohjausryhmässä edustaa puheenjohtaja Anitta Pakanen. Mikäli hallituksen esitykset subjektiivisen oikeuden rajaamisesta ja suhdeluvun kasvattamisesta yli 3-vuotiaiden ryhmissä astuvat voimaan, varaudutaan siitä aiheutuviin muutoksiin siten, että ne eivät vaikuta kielteisesti lastentarhanopettajien työllisyyteen. Sekä esiopetuksen velvoittavuuden vaikutuksia että uusien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden pohjalta laadittavien esiopetuksen opetussuunnitelmien työstämistä seurataan edelleen. Tavoitteena on varmistaa jäsenkunnan ja eri tasolla toimivien aktiivien sekä päättäjien tietoisuutta liiton tavoitteista. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää yhdistysten ja jäsenten sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Liitto myös tiivistää yhteistyötä muiden lapsen oikeuksia puolustavien järjestöjen kanssa ja pyrkii lisäämään lasten huoltajien tietämystä varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajan työn vaikuttavuudesta. Lastentarhanopettajien koulutuksen riittävyydestä ja saatavuudesta on huolehdittava. Hallituksen budjettiesityksessä vuodelle 2016 on kirjaus 120 aloituspaikan lisäämisestä yliopistolliseen lastentarhanopettajakoulutukseen. Vaikutetaan siihen, että aloituspaikkojen lisäyksestä tulee pitkäkestoista. OVTES-sopimukseen siirtymisen tueksi on käynnistettävä kokeiluja, joten toimintavuonna tehdään vaikuttamistyötä kokeilujen aikaansaamiksesi liiton esitysten pohjalta. Kunta-alan pääsopijajärjestöjen hyväksymän, KVTES-alaryhmäksi perustetun VAKA-työryhmän työskentelyä tuetaan ja sitä seurataan tiiviisti. Lastentarhanopettajaliiton talous pidetään vakaana ja tämä varmistetaan osaltaan onnistuneella jäsenhankinnalla ja -pidolla. LTOL kerää omaa jäsenmaksua vastuullaan olevien tehtävien hoitamiseksi. Toimintavuoden jäsenmaksukertymää ei ole korotettu, joten jäsenmäärän kasvu on varmistettava ja kustannuksiin on kiinnitettävä huomiota. Toimintavuonna liiton toimisto on peruskorjatussa Akava-talossa siellä järjestetään mahdollisuuksien mukaan kaikki liiton kokoukset säästäen näin kustannuksissa. 1

2 JÄRJESTÖTOIMINTA Liitto on aktiivinen toimija varhaiskasvatuksen asiantuntijana Omat jäsenyhdistykset vahvistavat liiton roolia vahvana vaikuttajana Jäsenmäärän kasvu turvaa liiton toimintaedellytykset 1. Ylläpidetään jäsenyhdistysten, alueyhdistysten LTOL-toimijoiden ja liiton luottamushenkilöiden aktiivista vuoropuhelua, jolla vahvistetaan jäsenistön tietoisuutta liiton tavoitteista ja toiminnasta. 2. Tuetaan uusia toimijoita paikallisella ja alueellisella tasolla. 3. Järjestetään neljät alueelliset neuvottelupäivät, joista kahdet keväällä ja kahdet syksyllä. 4. Jatketaan aktiivista jäsenhankintaa, keskittyen erityisesti yksityiseen sektoriin. 5. Vaikutetaan ja osallistutaan sekä aloittavien että valmistuvien opiskelijoiden infojen toteuttamiseen. 6. Toteutetaan sopimusneuvotteluihin liittyvä järjestöllinen valmistautuminen yhteistyössä OAJ:n kanssa. 7. Huomioidaan järjestön jäsensivujen tarjoamat mahdollisuudet liiton toiminnassa. 8. Hyödynnetään jäsenkyselyn tuloksia järjestö- ja yhdistystoiminnassa. 2

3 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSPOLIITTINEN EDUNVALVONTA Varhaiskasvatuksen asema suomalaisessa kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä on vahvistunut, ja jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslain 2. vaihe toteutuu ja siinä täsmennetään varhaiskasvatuksen määritelmä sekä pedagogisen varhaiskasvatuksen toteutumisen reunaehdot. Lastentarhanopettajien asema varhaiskasvatuksen pedagogisina asiantuntijoina on vahvistunut vuoden 2016 esiopetussuunnitelman tavoitteiden ja varhaiskasvatuslain vaikutusten myötä. 1. Vaikutetaan siihen, että perheiden ja päättäjien tietoisuus varhaiskasvatuksen merkityksestä lapsen oppimispolun ja koulutuksellisen tasa-arvon perustana vahvistuu. 2. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatukselle luodaan selkeä laadun arviointijärjestelmä ja mittarit. 3. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus on kehittymässä EU:ssa asetettujen tavoitteiden suuntaan. 4. Varhaiskasvatus määritellään laissa toiminnaksi, josta vastaa lastentarhanopettaja. Laissa määritellään myös lapsen tuen kolmiportaisuus, henkilöstön nimikkeet, opettajien määrä lapsiryhmissä, hallittavissa olevat ryhmäkoot ja varhaiskasvatuksen johtaminen. 5. Vaikutetaan siihen, että lastentarhanopettajien koulutustaso nousee ja lastentarhanopettajien kelpoisuus säilyy vähintään nykyisellään. 6. Vaikutetaan siihen, että opettajankoulutuksen kehittämisohjelma käynnistetään, ja että sen sisällöt vastaavat varhaiskasvatuksen tarvetta. 7. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuksessa jokaiseen lapsiryhmään mitoitetaan kaksi opettajaa, joista vähintään toisella on kasvatustieteiden kandidaatin tai maisterin tutkinto. 8. Vaikutetaan siihen, että kaikille lastentarhanopettajille ja erityisesti opistotason suorittaneille järjestetään täydennyskoulutusta. 3

4 VARHAISKASVATUKSEN JOHTAMISEN JA ASIANTUNTIJUUDEN TUKEMINEN Varhaiskasvatuksen johtamisen kokonaisuus on hallittavissa. Varhaiskasvatuksen johtamista arvostetaan ja esimiestyö on muuttunut näkyvämmäksi. Varhaiskasvatuksen esimiesten ja asiantuntijoiden järjestäytymisaste on parantunut. 1. Varmistetaan, että varhaiskasvatuksen hyvän johtamisen avaimilla avataan ovia parempaan johtamiseen. 2. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuksen esimiesten ja asiantuntijoiden etuja ajetaan. 3. Edistetään erityisesti pedagogisen työn johtamista tukevaa apulaisjohtajajärjestelmän käyttöön ottoa. 4. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuksen esimiesten kelpoisuusvaatimuksena on kasvatustieteen maisterin tutkinto, joka sisältää sekä lastentarhanopettajatutkinnon että johtamiseen liittyviä opintokokonaisuuksia. 5. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuksen esimiesten ja asiantuntijoiden osaamista tuetaan ja parannetaan riittävällä täydennys- ja lisäkoulutuksella. 6. Hyödynnetään uusinta tutkimustietoa ja tuoreimpia selvityksiä esimiesten ja asiantuntijoiden edunvalvonnan parantamisessa ja esimiestyön tukemisessa. 7. Suunnataan varhaiskasvatuksen johtamisen tukemiseen liittyviä toimenpiteitä vahvasti myös yksityiselle sektorille. 8. Edistetään paikallisten ja alueellisten esimiesverkostojen rakentamista ja kehittämistä. 4

5 TYÖMARKKINAPOLIITTINEN EDUNVALVONTA Varhaiskasvatuslain muutosten ja valtioneuvoston esitysten mahdolliset vaikutukset on huomioitu työ- ja virkaehtosopimuksissa. Jäsenistön ostovoima on turvattu ja työolosuhteet ovat parantuneet. Käynnistyneillä työaikakokeiluilla on tuettu jäsenistön siirtymistä opetusalan sopimuksiin. 1. Valmistaudutaan sopimusneuvotteluihin mm. asettamalla tavoitteet palkkausjärjestelmän kehittämiselle. 2. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuslaki ja opetussuunnitelmien käyttöönotto huomioidaan jäsenistön peruspalkoissa. 3. Edistetään tehtävän vaatiman osaamisen ja koulutuksen huomioimista jäsenistön ansiokehityksessä. 4. Huomioidaan liiton jäsenkyselyn ja järjestön työolobarometrin tulokset työelämäasioihin liittyvässä edunvalvonnassa. 5. Vaikutetaan siihen, että varhaiskasvatuksessa tehtävät muutokset eivät heikennä jäsenistön työolosuhteita. 6. Vaikutetaan siihen, että yksityisten sopimusten piirissä työskentelevien jäsenten edunvalvonta vahvistuu. 7. Edistetään jäsenistön palvelussuhteen ehtojen siirtämistä opetusalan sopimuksiin. 8. Edistetään työaikakokeilujen käynnistämistä ja seurataan niiden toteutumista. 9. Vaikutetaan siihen, että pääsopimusta uudistettaessa liiton jäsenistön siirtäminen opetusalan sopimuksen mahdollistuu. 5

6 VIESTINTÄ Viestintä on vaikuttavaa ja näkyvää 1. Julkaistaan sisällöllisesti ja ulkoasullisesti laadukasta Lastentarhaa, joka vahvistaa jäsenistön ammatillista identiteettiä. 2. Julkaistaan aineistoja kuten esitteitä ja julisteita liiton vaikuttamistyön sekä teemavuoden ja Valtakunnallisen varhaiskasvatuspäivän tueksi. 3. Nettipalvelussa tuotetaan uutta sisältöä siten, että se palvelee jäseniä ja sidosryhmiä. Vaikutetaan kaikin tavoin siihen, että julkaisualustasta saadaan toimiva työväline. LTOL-facebookia käytetään aktiivisesti liiton tiedotuskanavana. Perustetaan LTOL:lle Twitter-tili. 4. Osallistutaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun antamalla asiantuntijahaastatteluja ja tausta-aineistoja toimituksille ja sekä tiedottamalla varhaiskasvatusasioista. 5. Kehitetään yhteistyötä lastentarhanopettajayhdistysten tiedottajien kanssa. 6. Osallistutaan omalla näyttelyosastolla tai yhteistyökumppanina varhaiskasvatuksen ja opetusalan messuille ja näyttelyihin. 6

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Valtuuston päätös 7.-8.11.2014

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Valtuuston päätös 7.-8.11.2014 KATSAUS TULEVAAN VUOTEEN Lastentarhanopettajaliiton painopisteenä on lisätä varhaiskasvatuksen yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta toiminnan sekä viestinnän keinoin. Vuoden teemana on Lastentarhanopettajan

Lisätiedot

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS 2014 Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1 Varhaiskasvatuksen Lukijalle Sisällys Mitä on varhaiserityiskasvatus? s. 3 Erityislastentarhanopettajan palveluista säädetään lailla s. 4 Erityislastentarhanopettajan

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Jorma Kauppinen Johtaja Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus MATKA ALKAA! Asema ja keskeiset lakisääteiset tehtävät Opetushallitus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 40/2018 vp)

OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 40/2018 vp) Lausunto 1 (8) Eduskunta siv@eduskunta.fi Asia: OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 40/2018 vp) Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Aluehallintovirasto/Selvityspyyntö Kemin kaupungin päiväkotien varhaiskasvatuksen ryhmien muodostamisesta

Aluehallintovirasto/Selvityspyyntö Kemin kaupungin päiväkotien varhaiskasvatuksen ryhmien muodostamisesta Koulutuslautakunta 12 25.02.2016 Aluehallintovirasto/Selvityspyyntö Kemin kaupungin päiväkotien varhaiskasvatuksen ryhmien muodostamisesta 81/12.06.01/2016 Koulutuslautakunta 25.02.2016 12 Valmistelu:

Lisätiedot

Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Lastentarhanopettajaliitto Rautatieläisenkatu 6 A 00520 Helsinki Eduskunta Sivistys- ja tiedejaosto Kuuleminen 28.09.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle

Lisätiedot

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa Lausunto 1 (9) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuuleminen 10.11.2015 Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden

SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden SOTE-ENNAKOINTI varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN SOTE-ENNAKOINNIN

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen KUTSU ESAVI/8313/05.12.01/2016 Etelä-Suomi 26.09.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhdessä Opetushallituksen kanssa kolme saman sisältöistä koulutustilaisuutta seuraavasti: Helsinki 1.11.2016

Lisätiedot

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta 1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuuden haasteet Varhaiskasvatuksen 10.johtajuusseminaari / Tarto Tulevaisuuteen johtaminen haasteita varhaiskasvatuksen johtamiselle ja opettajuudelle KT, opetusneuvos

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Kunnanhallitus: Päivähoitopalveluiden sähköistys toteutetaan suunnittelukaudella vaiheittain.

Kunnanhallitus: Päivähoitopalveluiden sähköistys toteutetaan suunnittelukaudella vaiheittain. VARHAISKASVATUS tilivelvollinen varhaiskasvatusjohtaja Tarja Leppikangas-Maunula Varhaiskasvatuspalvelut Esiopetus 3910 Lähdehaan päiväkoti 3210 Esiopetus Köyhäjoki 3915 Henkilökohtaiset avustajat 3216

Lisätiedot

Lastentarhanopettajan ammattietiikka

Lastentarhanopettajan ammattietiikka Lastentarhanopettajan ammattietiikka Johdanto Erityisosaamista edustavat ammattikunnat ovat perinteisesti sitoutuneet erilaisiin eettisiin periaatteisiin, arvoihin ja toimintakäytänteisiin, jotka ilmaisevat

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala

Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala Jos kysymyksen esittää tänään, vastaus saattaa kuulua

Lisätiedot

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Rahoituksen riittävyys

Rahoituksen riittävyys Lausunto 1 (7) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto SiV@eduskunta.fi Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 (HE 30/ 2015vp) Teema: Varhaiskasvatuksen kehittäminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos

Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksessa tapahtuu lainsäädäntö uudistuu Lape-päivät 30.8.2018 Tarja Kahiluoto Opetusneuvos Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ

Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ Erkki Mustonen, johtava lakimies, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Sopimuskorotukset 2014 2015 Sopimus: OVTES

Lisätiedot

OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Lausunto 1 (11) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Viite: OKM059:00/2012 OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Tutkimusmatkalla Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Teemaryhmässä on varhaiskasvatuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja vaikuttajia (12), jotka edustavat merkittäviä sidosryhmiä

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa 16.02.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 27 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022

Lisätiedot

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 1 OAJ:n jäsenjakauma 1.1.2014 Varsinaiset jäsenet yhteensä 93 212 OAO 22 % OAJ-YSI 61 % LTOL 15 % YLL 2 % Opsia 0,10% OAJ:n alueyhdistykset Seitsemäntoista alueyhdistystä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Tausta Varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat selkeän lainsäädännön vastatakseen

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittäminen. Lasten ongelmien varhainen havaitseminen ja syrjäytymisen ehkäisy

Opettajankoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittäminen. Lasten ongelmien varhainen havaitseminen ja syrjäytymisen ehkäisy Opettajankoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittäminen. Lasten ongelmien varhainen havaitseminen ja syrjäytymisen ehkäisy Sivistysvaliokunnan kuuleminen 11.10.2016 Lausuntoa tukevaa tilastotietoa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen opintopäivä

Varhaiskasvatuksen opintopäivä Varhaiskasvatuksen opintopäivä 7.9.2017 13.9.2017 1 Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017 2030 Tämä on kolmen hengen asiantuntijatyöryhmän selvitys varhaiskasvatuksen osallistumisasteen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaisia kuulumisia

Varhaiskasvatuksen ajankohtaisia kuulumisia Varhaiskasvatuksen ajankohtaisia kuulumisia Kasvatustieteellisen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin

Lisätiedot

Esiopetus Lastentarhanopettajaliitto

Esiopetus Lastentarhanopettajaliitto Esiopetus Lastentarhanopettajaliitto 1 Sisältö Johdanto 1. Mitä on esiopetus? Esiopetus osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää Esiopetus merkittävänä nivelvaiheena 2. Esiopetuksen opettaja 3. Esiopetuksen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Talouden ja resurssien. suunnittelu osana. johtamista. Risto Purhonen 2013

Talouden ja resurssien. suunnittelu osana. johtamista. Risto Purhonen 2013 Talouden ja resurssien suunnittelu osana johtamista Risto Purhonen 2013 Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen on laadukkaan koulunjohtamisen ydinosaamisaluetta: Pedagoginen johtaminen tähtää opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.

Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Varhaiskasvatuksen ryhmä 11.12.2017 Hyvinvointipalvelujen työryhmä 14.12.2017 ja 8.2.2018 Kuntajohtajakokous 23.2.2018 Seudullisen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/02.08.00/2012 8.11.2012 1. HANKINNAN TAUSTA Espoon Kaupunki hakee tällä hankinalla yksityisiä päivähoitopalvelujen tuottajia kahteen päiväkotiin. Palveluntuottajia haetaan

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 27.1 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena

Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Valmistelun lähtökohdat - varhaiskasvatuslaki - lasten muuttuva

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 13.2 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Nykyinen

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) SAK / Työ ja turva -osasto/tg/ea Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lausunto 1 (5) SAK / Työ ja turva -osasto/tg/ea Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto 1 (5) SAK 13120 / 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista

Lisätiedot