Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteaa seuraavaa: Yleistä Esitetyt varhaiskasvatuksen maksujen korotukset kohdentuvat pääsääntöisesti työssäkäyviin lapsiperheisiin. Samanaikaisesti, kun suuret leikkaukset varhaiskasvatukseen tulevat voimaan, huoltajien edellytetään maksavan heikentyvistä kasvatus- ja koulutuspalveluista entistä suuremmissa lapsiryhmissä entistä enemmän. Lapsiperheiden talouteen vaikuttaa samanaikaisesti myös mm. koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun sadan prosentin korotus. OAJ pitää epäonnistuneena tapaa valmistella varhaiskasvatuksen maksuja koskevaa lainsäädäntöä ilman, että lasten varhaiskasvatukseen osallistumiseen, vanhempien työllistymiseen sekä naisten työmarkkina-asemaan vaikuttavia lasten hoidon tukia tarkastellaan samanaikaisesti kokonaisuutena. Hallituksen tavoitteena on parantaa työllisyyttä. Kaikki varhaiskasvatukseen kohdistuvat toimenpiteet ovat ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Monet kunnat ovat jo päättäneet, etteivät toteuta varhaiskasvatukseen kohdistuneita leikkauksia ja osa on myös jo ilmoittanut, ettei halua tehdä näin suuria maksukorotuksia. Varhaiskasvatuksen maksukorotukset heikentävät yhdenvertaisuutta valtakunnallisesti ja alueellisesti niin vanhempien työssäkäynnin taloudellisen kannattavuuden kuin lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen näkökulmasta. OAJ:n mielestä muutosten lapsivaikutusten sekä tasa-arvovaikutusten arviointi tulee toteuttaa ennen hallituksen esityksen antamista siten, että siinä otetaan huomioon paitsi varhaiskasvatusmaksujen korotukset ja muutokset, myös lapsen hoidon tukien vaikutukset. Samassa kokonaisuudessa tulee arvioida laajemmin myös muut lapsiperheiden arkeen kohdentuvien heikennysten vaikutukset. Kaikkien lasten oikeus varhaiskasvatukseen Suomessa 3-5-vuotiaiden lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on alle OECDmaiden keskiarvon. Suomi jää myös selvästi jälkeen EU:n ja hallituksen omissa

2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 2 (5) budjettiasiakirjoissaankin asettamasta varhaiskasvatukseen osallistumisen tavoitteesta, että vuonna vuotiaista 95 % osallistuu varhaiskasvatukseen. Tavoitteen saavuttamisessa riittää kirimistä, sillä vuonna 2014 kunnallisessa päiväkotien varhaiskasvatuksessa tai perhepäivähoidossa olleiden tai yksityisen hoidon tuella hoidettujen lasten osuus 4-vuotiaista oli 74,5 prosenttia. Osallistuminen on huomattavasti mm. muita Pohjoismaita alhaisempaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lapsiperheiden hyvinvointi (2014)- selvityksen mukaan korkeimmin koulutettujen vanhempien lapset ovat yleensä kunnallisessa tai yksityisessä päiväkodissa. Vähemmän koulutetuissa perheissä lasten kotihoito on yleisempää, samoin perhepäivähoidon käyttö. Varhaiskasvatus on elinikäisen oppimisen ensimmäinen ja erityisen tärkeä vaihe. Tutkimustieto ja kansainväliset vertailut osoittavat, että laadukas varhaiskasvatus vaikuttaa positiivisesti lasten myöhempään koulutukseen ja menestymiseen opinnoissa. OECD:n PISA-tutkimuksen mukaan oppilaat, jotka ovat saaneet vähintään vuoden verran varhaiskasvatusta tai esiopetusta, menestyvät paremmin PISA-testeissä kuin lapset, jotka eivät ole osallistuneet varhaiskasvatukseen, vaikka vanhempien sosioekonomisen aseman vaikutus otetaan huomioon. Mitä pidempään varhaiskasvatusta on saatu, sitä myönteisempi näyttäisi olevan vaikutus PISAtuloksiin. Varhaiskasvatukseen osallistuneet maahanmuuttajataustaiset oppilaat menestyivät PISA-tutkimuksessa huomattavasti paremmin kuin ne, jotka eivät olleet siihen osallistuneet. Suoritustason ero vastasi OECD:n mukaan kahta kouluvuotta. Euroopan maissa maksupolitiikalla pyritään edistämään lasten varhaiskasvatukseen osallistumista. Noin puolessa maista varhaiskasvatus on maksutonta kolme vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille aina oppivelvollisuuden alkuun. Ruotsissa kaikille kolme vuotta täyttäneille lapsille tarjotaan maksutonta varhaiskasvatusta 525 tuntia vuodessa. OAJ esittää, että myös Suomessa selvitetään, miten voitaisiin siirtyä subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden osalta maksuttomaan pedagogiseen varhaiskasvatukseen vastaavasti kuin esimerkiksi Ruotsissa. Maksuttomuuteen siirtyminen voitaisiin Suomessa heikon talouden aikana toteuttaa esimerkiksi pitkän siirtymän aikana ikäluokittain porrastaen. Varhaiskasvatuksen maksupolitiikan ja lapsen hoidon tukien vaikutus tasa-arvoon ja työllisyyteen Vasta julkaistu talousjärjestö OECD:n Suomi-raportti nosti nuorten naisten työmarkkina-aseman yhdeksi Suomen työmarkkinoiden keskeisistä ongelmista. OECD suositteleekin Suomelle vanhempainvapaiden ja kotihoidontuen yhteiskeston

3 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 3 (5) lyhentämistä. Pitkät hoitovapaat heikentävät OECD:n mukaan naisten työmarkkinaasemaa usein pysyvästi. Ruotsi vastikään päätti poistaa kotihoidontukijärjestelmän naisten työelämään osallistumista parantaakseen. Kotihoidontukijärjestelmää käyttävät pääsääntöisesti naiset; yleisemmin ja pisimpään maahanmuuttajat, vähän koulutetut ja pienituloiset äidit, joiden työmarkkina-asema muutenkin on riskialttein. Kotihoidon tukea ja mahdollisesti myös kunnan päättämää lisää maksetaan sisaruksesta vain, mikäli sisarus ei osallistu kunnalliseen varhaiskasvatukseen. Tämä heikentää lasten osallistumisen oikeutta. Se asettaa perheet ja lapset eriarvoiseen asemaan myös siksi, että tuen rajaus ei koske yksityiseen palveluun osallistuvia. Varhaiskasvatuksen yksityisiä palveluja ei ole kaikkien perheiden ja lasten saavutettavissa lähipalveluna. OAJ edellyttää, että maksukorotusten ja kotihoidontukijärjestelmän lapsivaikutuksia arvioidaan, erityisesti lapsen varhaiskasvatusoikeuden ja koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. OAJ:n mielestä varhaiskasvatusmaksulain valmistelu tulee aloittaa uudelta pohjalta, niin että taataan jokaisen lapsen oikeus pedagogiseen varhaiskasvatukseen ja siten, että järjestelmä huomioi erityisesti pienten lasten vanhempien ja naisten työllistymisen. Yksityiskohtaiset huomiot esityksestä Mikäli varhaiskasvatusmaksujen valmistelua päätetään jatkaa lausunnolla olevan esityksen lähtökohdista ilman lapsen hoidon tukimuotojen kokonaistarkastelua, tulee edellä esitetyn lisäksi valmistelussa ottaa huomioon seuraavat näkemykset: OAJ kannattaa ns. 0-maksuluokan säilyttämistä. Vain näin voidaan taata tosiasiallinen yhdenvertainen mahdollisuus varhaiskasvatukseen myös kaikkein pienituloisempien perheiden lapsille. Huoltajien työllisyyden ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen vahvistamiseksi tarkoituksenmukaisia ovat myös yksihuoltajien varhaiskasvatusmaksuja alentavat toimenpiteet, sekä pienituloisten, kahden ja kolmen henkilön perheiden maksujen alentaminen. Perheen tulot tai varattomuus eivät saa rajata lapsia ulos varhaiskasvatuksesta. Maksun määräytymisen perusteet näyttäytyvät kuitenkin joltain osin ongelmallisina. Maksukorotukset kohdentuvat eri tavoin saman tuloisiin useampilapsisiin ja yksilapsisiin perheisiin. Esimerkkinä nelihenkinen (kaksi huoltajaa, kaksi lasta varhaiskasvatuksessa) perhe, jossa huoltajien tulot yhteenlaskettuna ovat 4610 euroa, ja vastaavat tulot omaava kolmihenkinen (kaksi huoltajaa, yksi lapsi varhaiskasvatuksessa) perhe. Tällaisia perheitä voi olla esimerkiksi perheet, joissa

4 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 4 (5) molemmat vanhemmat ovat työuran alussa olevia korkeakoulututkinnon suorittaneita lastentarhanopettajia. Uudistuksen myötä kaksilapsisen perheen varhaiskasvatusmaksut lapsista nousisivat 384 eurosta 422 euroon kuukaudessa, kun yksilapsisen perheen kuukausimaksu laskisi 1,2 euroa, n. 270 euroon kuukaudessa. Kaksilapsisen perheen varhaiskasvatusmaksut nousisivat vuositasolla 422 euroa, kun yksilapsisen perheen maksu laskisi vuositasolla 12 euroa. Kaksilapsisen perheen elinkustannusten olettaisi olevan korkeammat kuin yksilapsisella perheellä. Vaikka korotus kuukausitasolla ei olisi heillä kuin vajaa 40 euroa, vaikuttaa korotuksen kohdentuminen kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Perheiltä perittävää enimmäismaksua korotettaisiin jopa 22 prosenttia. Näin suuri kertakorotus maksuissa on OAJ:n mielestä kohtuuttoman suuri, varsinkin, kun samanaikaisesti varhaiskasvatukseen kohdistuu rajuja heikennyksiä. Korkeimman maksun tuloluokkaan mennään jo suomalaisen palkansaajien keskimääräisen kuukausiansion alle jäävillä kahden huoltajan tuloilla. Tämän vuoden elokuusta lähtien lapsilla on oikeus 20 viikkotunnin laajuiseen varhaiskasvatukseen. Esityksen mukaan kuukausimaksu 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksesta olisi enintään 60 prosenttia kokoaikaisesta maksusta. OAJ pitää 20 tunnin varhaiskasvatuksen maksun prosenttiosuutta liian korkeana, sillä maksun suuruus voi heikentää varhaiskasvatukseen osallistumista entisestään. Maksun suuruus voi ohjata vanhempia myös valitsemaan lapselleen halvempaa ns. muuta varhaiskasvatusta eli toimintaa, josta ei ole varhaiskasvatuslaissa säädöksiä ja jonka ei tarvitse täyttää varhaiskasvatukselle asetettuja tavoitteita. Sitä ei koske myöskään ryhmäkokosäädökset eikä siinä ole asetettu henkilökunnalle kelpoisuusvaatimuksia. Esityksessä todetaan vaikeaksi arvioida, mikä vaikutus korotuksilla olisi perheen valintoihin. OAJ edellyttää, että varhaiskasvatuksen maksujen korotusten vaikutuksia lasten varhaiskasvatukseen osallistumiseen seurataan alusta asti ja kielteisiin muutoksiin puututaan. Eduskunta edellytti, että hallitus seuraa varhaiskasvatuslain kokonaisvaikutuksia sekä vaikutuksia laatuun ja ryhmäkokoihin ja ryhtyy varhaiskasvatuslain toisen vaiheen uudistamisen yhteydessä toimenpiteisiin laista puuttuvien keskeisten määritelmien täsmentämiseksi, jotta turvataan lasten kokonaisvaltainen hoiva, kasvu ja kehitys. Hallituksen tulee antaa sivistysvaliokunnalle selvitys tästä vuoden 2017 keväällä. OAJ:n mielestä varhaiskasvatukseen kohdistuvien leikkausten ja heikennysten vaikutuksia tulee arvioida samassa yhteydessä sekä edellyttää selvitys myös varhaiskasvatuksen maksukorotusten vaikutuksista.

5 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 5 (5) Perustuslaillinen tarkastelu OAJ:n mielestä korotukset ovat ristiriidassa perustuslain hengen kanssa. Perustuslain mukaan julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Näin suuret maksukorotukset vaarantavat perheiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu ottaen huomioon tutkimukset, jotka on tehty laadukkaan varhaiskasvatuksen merkityksestä lapsen kehitykselle, koulutukselliselle tasa-arvolle ja jopa työuralle sekä ansiotasolle. Hinnankorotusta olisi arvioitava myös kuluttajasuojalain näkökulmasta. Palvelun laatu on ennemmin heikentymässä (kasvavat ryhmäkoot, rajoitettu oikeus osallistua) eivätkä järjestämiskulut ole nousseet esitettyä hinnankorotusta vastaavasti. Lopuksi OAJ pitää sinänsä hyvänä, että varhaiskasvatuksen maksuja koskevat säännökset siirretään pois sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusäännöksistä omaksi laikseen. Maksuja koskevalla lailla olisi mahdollisuus ohjata siihen, että kaikkien lasten oikeus osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen toteutuu entistä paremmin ja kattavammin. OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ Heljä Misukka koulutusjohtaja Auli Setälä erityisasiantuntija

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4. Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 17.11.2016 kasvatuksen osasto Sivistysvaliokunta 18.11.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 303/2016 03.00.00 19 Esitys kaupunginhallitukselle Espoon kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Valmistelijat

Lisätiedot

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa Lausunto 1 (9) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuuleminen 10.11.2015 Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa Lausunto 1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@mindu.fi, subjektiivinenoikeus@minedu.fi Viite: OKM046:00/2014 Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esityksesi eduskunnalle laeiksi lasten

Lisätiedot

Viite: Sivistysvaliokunta tiistai 26.04.2016 klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Sivistysvaliokunta tiistai 26.04.2016 klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö LAUSUNTO 25.4.2016 SIVISTYSVALIOKUNTA Eduskunta Viite: Sivistysvaliokunta tiistai 26.04.2016 klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: HE 60/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA STM:n järjestämä kuulemistilaisuus 4.11.2014 VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA Hallituksen esityksessä laista lasten hoidon tuista ehdotetaan mm. seuraavia muutoksia

Lisätiedot

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla. Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) VATT:n lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016)

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016) Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus 3.5.2016 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016) Hallituksen esityksessä

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym.

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym. Kunnanvaltuusto 132 14.12.2015 Kunnanhallitus 7 11.01.2016 Perusturvalautakunta 25 09.03.2016 Kunnanhallitus 100 18.04.2016 Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Mika Kortelainen Tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä laiksi lastenhoidon tuista (STM062:00/2014) Väestöliitto ry lausuu kunnioittaen seuraavaa: Väestöliitto ei kannata ehdotusta

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos. Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos. Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna 4.2.2016 Tavoitteet Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja säätelevä laki opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Luonnos 1.7.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi perusopetuslain 48 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perusopetuslakia muutettavaksi siten, että koululaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Opetus- ja kulttuuriministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2016 on Lastentarhanopettajaliiton 97. toimintavuosi. Varhaiskasvatuslain 1. vaihe korostaa pedagogiikkaa ja lastentarhanopettajien vastuuta toiminnasta. Tästä johtuen LTOL:n

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi LAPS/4/2016 22.2.2016 1 /5 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: OKM/2/010/2016 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)

Lisätiedot

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp 1 (7) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallituksen esitys HE 80/2015 vp JHL:n lausunnon keskeinen sisältö / HE varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi perusopetuslain 48 f :n muuttamisesta; aamu- ja iltapäivähoidon maksut

Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi perusopetuslain 48 f :n muuttamisesta; aamu- ja iltapäivähoidon maksut LAUSUNTO 28.8.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.7.2015 OKM/55/010/2015 Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi perusopetuslain 48 f :n

Lisätiedot

HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 4.11.2015 Asia: HE 37/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 lukien HEL 2017-000836 T 02 05 00 Päätösehdotus Päätettävä tässä kokouksessa päättää, että lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA SIVU 1 ESITYS LIPERIN HYVINVOINTILAUTAKUNNALLE 3.4.2018 ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY Mannerheimin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (6) 8 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta ja valtioneuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5)

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyV@eduskunta.fi) Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain

Lisätiedot

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki 16.11.2015 Dnro 4864/5/15 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta. LAUSUNTO 24.2.2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi SOSTE Suomen sosiaali

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017 Opetus- ja kasvatuslautakunta 15 15.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2586/02.05.00/2017 OPEKAS 15.02.2017 15 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy

Lisätiedot

Antoine de Saint-Exupéry

Antoine de Saint-Exupéry 14.2.2013 Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä. - Ole hyvä - kesytä minut! se sanoi. - Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 13.2 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Nykyinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ 1072/31/2016 SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400 295708 Kotihoidontuen

Lisätiedot

Viite: Sivistysvaliokunta tiistai klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Sivistysvaliokunta tiistai klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö LAPS/4/2016 25.4.2016 1 /5 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: Sivistysvaliokunta tiistai 26.04.2016 klo 12:00 / HE 60/2016 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallituksen esityksestä

Lisätiedot

LAUSUNTO. Helsinki 25.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA. Viite: Kuuleminen 26.11.2015 HE 106/2015 vp ja HE 128/2015 vp

LAUSUNTO. Helsinki 25.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA. Viite: Kuuleminen 26.11.2015 HE 106/2015 vp ja HE 128/2015 vp LAUSUNTO Helsinki 25.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Viite: Kuuleminen 26.11.2015 HE 106/2015 vp ja HE 128/2015 vp Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 27.1 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) SAK / Työ ja turva -osasto/tg/ea Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lausunto 1 (5) SAK / Työ ja turva -osasto/tg/ea Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto 1 (5) SAK 13120 / 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä Johtaja Jari Rajanen Koulutuspolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen vastuualue

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi 1(5) Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi 15.3.2018 (Lausunto jätetty kyselylomakkeelle /lausuntopalvelu.fi) 1 luku. Yleiset säännökset (1-3

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 Salla Säkkinen +358 29 524 7064 salla.sakkinen@thl.fi Tuula Kuoppala +358 29 524 7234 tuula.kuoppala@thl.fi Terveyden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

Rahoituksen riittävyys

Rahoituksen riittävyys Lausunto 1 (7) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto SiV@eduskunta.fi Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 (HE 30/ 2015vp) Teema: Varhaiskasvatuksen kehittäminen

Lisätiedot

HE 80/2015 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2016.

HE 80/2015 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2016. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuudet ja kansainvälinen maine

Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuudet ja kansainvälinen maine Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuudet ja kansainvälinen maine Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi 17.4.2013 Päivi Lindberg 8.5.2013 Päivi Lindberg 1 Yhteiskunnallinen varhaiskasvatus Työvoimapolitiikka

Lisätiedot

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

Pinninkatu 51, 33100 Tampere EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Asia Lausunto hallituksen esityksestä 341/2014 vp eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon antaja

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana

Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana 27.9.2017 I Anna-Maija Puroila, Susanna Kinnunen Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari Tutkimuksen taustaa Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto LAUSUNNOT LUONNOKSESTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSULAIKSI SEKÄ VARHAISKASVATUSLAIN 13 :N JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Lausunto 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Asia OAJ lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot