Ympäristö - vahinkolaki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristö - vahinkolaki"

Transkriptio

1 Ympäristö - vahinkolaki Erkki Hollo Robert Utter Pekka Vihervuori ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa Ympäristövahinkolaki-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi

2 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN ISBN (verkkokirja) BALTOprint Liettua 2018 Palaute kirjasta:

3 Alkusanat 1. painokseen Ympäristövahinkojen korvaamista koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan kesäkuun 1995 alussa. Uuden lainsäädännön taustalla ovat lukuisat vahinkotilanteiden ja ympäristöolosuhteiden selvittämistä koskevat vaikeudet kuten myös muun ympäristöoikeuden yleinen kehitys. Uusi vastuusääntely on luonut akuutin tarpeen alaa koskevalle kirjallisuudelle, niin perustutkimukselle kuin käytännön käsikirjallekin. Esillä oleva teos pyrkii osaltaan täyttämään nämä keskenään jossakin määrin erisuuntaiset tarpeet, joskin perustutkimukseen on aikataulusyistä ollut mahdollisuus vain rajoitetusti. Teos on syntynyt kahden kirjoittajan yhteistyönä. Vaikka selvärajaista asiakohtaista työnjakoa ei keskenämme olekaan ollut, jomman kumman kirjoittajan kynänjälki saattaa paikoin näkyä selvemmin kuin toisaalla. Esitetyistä näkemyksistä vastaamme luonnollisesti molemmat. Kiitämme kaikkia, jotka ovat myötävaikuttaneet kirjan syntyyn. Helsingissä syyskuussa 1995 Erkki J. Hollo Pekka Vihervuori V

4 Alkusanat 2. painokseen Tähän Ympäristövahinkolaki-teoksen toiseen, uudistettuun painokseen on tehty ensimmäisen painoksen jälkeen muuttuneesta lainsäädännöstä sekä sitä uudemmasta oikeuskäytännöstä johtuvat muutokset ja lisäykset. Kirjallisuusviittaukset on ajantasaistettu ja tekstiä muutoinkin täydennetty ja tarkistettu. Kirjan jaksojen välisiä yhteyksiä on korostettu sisäisin viittauksin. Viittauskohdat on kursivoitu. Kolmantena kirjoittajana on tähän painokseen tullut mukaan asianajaja, oikeustieteen tohtori Robert Utter. Kuten edellisen painoksenkin kohdalla, kirjoittajat vastaavat yhdessä koko tekstistä. Uutta aineistoa on pyritty seuraamaan helmikuuhun 2018 saakka. Kiitämme kaikkia, jotka ovat myötävaikuttaneet kirjan toisen painoksen syntyyn. Erityiskiitos Aino Rauniolle ja muulle Alma Talentin väelle erinomaisesta työstä. Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2018 Erkki Hollo Robert Utter Pekka Vihervuori VI

5 ALKUSANAT 1. PAINOKSEEN... V ALKUSANAT 2. PAINOKSEEN... VI SÄÄDÖS- JA LYHENNELUETTELO... XIII YMPÄRISTÖVAHINKOLAIN SÄÄDÄNNÖN TAUSTA JA PÄÄSISÄLTÖ Kohti ympäristövahinkojen korvaamisen erillissääntelyä YVL:ia edeltäneestä oikeustilasta Ympäristövahinkosääntelyn vaiheet Suomessa sekä sen yhteydet eurooppalaiseen kehitykseen YVL:n rakenne ja pääkohdat LAIN SOVELTAMISALA Yleinen soveltamisalaperiaate Ympäristövahinko Käsite Pilaantuminen (YVL 1.1 :n 1 kohta) YVL:n pilaantumiskäsitteen itsenäisyydestä Maaperän pilaantuminen Pohjaveden ja vesistön pilaantuminen Roskaaminen YVL:n tarkoittamana pilaantumisena VII

6 2.3 Melu, tärinä ja muut 1 momentin 2 kohdan häiriöt Muu vastaava häiriö (1 momentin 3 kohta) Häiriön aiheutuminen ympäristössä Aluesidonnaisuus Toiminta ja toiminnanharjoittaja Toiminnan ala vastuuperusteena Toiminnan luvanmukaisuuden merkityksestä Julkisen vallan käyttäminen Liikennealueet Räjäytysvahingot Sopimukseen perustuva korvausvastuu Valtionrajat ylittävät vaikutukset SUHDE MUUHUN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Säännösten tarkoitus ja rakenne YVL:n soveltamisen syrjäyttävät erityislakien korvaussäännökset (2.1 ) Syrjäytymisen perusteet Eri lait ja niiden korvaussäännökset Liikennettä koskeva lainsäädäntö Öljyvahinkojen korvaaminen Geenitekniikkaa koskevat korvaussäännökset Muu korvauslainsäädäntö Rinnan YVL:n kanssa sovellettava lainsäädäntö (YVL 2.2 ) Suhde NaapL:n, VL:n ja YSL:n korvausjärjestelmiin (YVL 2.3 ) Korvausjärjestelmien keskinäissuhteiden lähtökohdat Immissiovahinkojen korvaaminen NaapL:n mukaan YSL:n, VL:n ja YVL:n välisen suhteen perusteet Yleistä Eri korvausjärjestelmät VIII

7 5 Pakkotoimilakien korvaussäännösten asema (YVL 2.4 ) YVL:n ja VahKL:n suhde (YVL 2.5 ) SYY-YHTEYS Syy-yhteydestä yleensä Todennäköisyysnäytön asema YVL:ssa Todennäköisyyden arvioiminen Vapautumisperusteet SIETÄMISVELVOLLISUUS Yleistä Pykälän valmistelu- ja säätämisvaiheet Sietämisvelvollisuuden soveltamisalasta Sietämisvelvollisuuden elementit ja kohtuusharkinta Sietämisvelvollisuuden rajausta Sietämisvelvollisuuden perusrekvisiittojen merkitys Kohtuullisuuden kokonaisarviointi Toiminnan lainmukaisuuden ja yleisten ympäristövaatimusten merkitys Aikaprioriteetti Yhteenvetoa kokonaisharkinnasta Poikkeukset sietämisvelvollisuudesta YVL 4.2 :n tarkoitus ja valmistelu Tahallisuus ja rangaistavat teot Sietämisvelvollisuuteen kuulumattomat vahinkolajit KORVATTAVA VAHINKO Lainkohdan merkitys Esinevahinko Henkilövahinko Puhdas varallisuusvahinko Vahingon välittömyys Yleiskäyttö- ja jokamiehenoikeudet Korvauksen määrä ja vahingon arvioiminen Itsenäisenä korvattava aineeton haitta IX

8 6. VAHINGONTORJUNTA- JA ENNALLISTAMISKUSTANNUKSET Pykälän esityöt ja tarkoitus Yksityisen oikeus saada kustannusten korvausta toimenpiteistä Perusteet Korvattavat torjuntatoimet Korvattavat ennallistamistoimet Suhde muiden tahojen toimenpiteisiin Viranomaiskustannukset Etukäteinen ennallistamiskorvaus Selvityskustannukset Torjunnan ja ennallistamisen aiheuttamat vahingot Eräät takautumistilanteet YVL 6 :n mukaan korvattavien kustannusten suhde teettämiskustannuksiin KORVAUSVELVOLLISET Lainkohdan asema Ankara vastuu Toiminnanharjoittaja korvausvelvollisena Toiminnanharjoittaja Toiminnanharjoittajan vastuun alueellinen ulottuvuus Vastuu ala- tai osatoiminnoista Toiminnanharjoittajan palveluksessa olevan tuottamuksen merkitys Toiminnanharjoittajaan rinnastettavat korvausvelvolliset Luovutuksensaajan korvausvastuu YVL 7 :n nojalla samasta toiminnasta vastaavien solidaarinen vastuu YHTEISVASTUU Säännöksen tavoitteet ja synty Yhteisvastuun sisältö ja yhteisvastuulliset tahot Yhteisvastuun kohteena oleva ympäristövahinko X

9 4 Vastaajan asema ja yhteisvastuun toteuttaminen oikeudenkäynnissä Vastuun jakaminen ETUKÄTEISKORVAUS LUNASTAMISVELVOLLISUUS Lunastusvaatimus ja sen hyväksyminen Menettely lunastustapauksissa Suhde yhteisvastuuseen KUMOTTU: 11. KORVAAMIS - MENETTELY JA KORVAUS KANTEEN OIKEUSPAIKKA Vuoden 2009 oikeuspaikkaa koskevan uudistuksen yleinen rakenne Kansainvälisen yksityisoikeuden ja kansainvälisen prosessioikeuden alaan kuuluvia näkökohtia Aineellisten korvausperusteiden jakautumisen prosessuaalinen merkitys Yleistä Korvaussääntelyn suhde eräisiin muihin vahingonkärsijän oikeussuojan muotoihin Vanhentumisesta Vahingonkärsijän oikeus saada toiminnanharjoittajan hallussa olevia tietoja LAIN SOVELTAMINEN ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUKAISESSA MENETTELYSSÄ Pykälän asema ja tarkoitus YVL 12 :n tarpeellisuus ja synty Pakkotoimen ja vahinkotoimen käsitteet Pakkotoimi- ja vahinkotoimikorvausten määrääminen eräiden keskeisten pakkotoimilakien mukaan Yleistä Lunastuslainsäädäntö Tielainsäädäntö Kaivoslaki Asianosaisuus toimituksissa XI

10 5 YVL:n soveltaminen pakkotoimiasioissa Lähtökohtia Toimitusmenettelyn toimivalta Sovellettavat YVL:n kohdat Menettely- ja korvauskysymyksiä Henkilövahingot pakkotoimimenettelyn kannalta Pakkotoimivahinkojen arvioiminen YVL 12 :n mukaisen menettelyn suhde tavanomaiseen YVL:n soveltamiseen YVL 12 :n soveltaminen vesiasiassa VOIMAANTULO- JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET LIITE: LAKI YMPÄRISTÖVAHINKOJEN KORVAAMISESTA / LÄHTEET OIKEUSTAPAUSHAKEMISTO ASIAHAKEMISTO XII

Ympäristö - vahinkolaki

Ympäristö - vahinkolaki Ympäristö - vahinkolaki Erkki Hollo Robert Utter Pekka Vihervuori ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa Ympäristövahinkolaki-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o

Lisätiedot

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros Vahingonkorvausvelan vanhentuminen Olli Norros TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Olli Norros Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 1. Korvauslähteet ja vahingonkorvauksen asema 1 2. Sopimuksenulkoinen ja sopimusperusteinen korvausvastuu 3 3.

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Seppo Villa HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja

Lisätiedot

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA Mika Valkonen Seppo Koskinen ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3651-2 ISBN 978-952-14-3650-5

Lisätiedot

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Tilinpäättäjän käsikirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 4., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Heli Tikkanen TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Alma Talent 2017 Helsinki Tilaa Työsuhteen asiakirjat -teos Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Vastuuvakuutuksen osapuolet Vakuutuskorvaus Vakuutussopimus Korvausvastuu Vahingonkärsinyt Vakuutuksenottaja

Lisätiedot

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2018 Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET 8., uudistettu painos Juridica-kirjasarjan 9. teos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä Kuntalaki Tausta ja tulkinnat Heikki Harjula Kari Prättälä TALENTUM Helsinki 2012 8., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1473-2 Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

YHTEISOMISTUS. Tuulikki Mikkola. ALMA TALENT 2017 Helsinki

YHTEISOMISTUS. Tuulikki Mikkola. ALMA TALENT 2017 Helsinki YHTEISOMISTUS Tuulikki Mikkola ALMA TALENT 2017 Helsinki Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2846-3 ISBN 978-952-14-2848-7 (verkkokirja) Kansi:

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors TALENTUM Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 6., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika

Lisätiedot

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen Maankäyttöja rakennuslaki Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen TALENTUM PRO Helsinki 2015 3., uudistettu painos Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000 nimellä Uusi

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017

IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017 IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017 Tilaa IT-sopimukset Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Alma Talent Oy, Pekka Takki ja Sakari Halonen IT2015-ehdot

Lisätiedot

Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki

Velan vanhentuminen. ALMA TALENT 2016 Helsinki Velan vanhentuminen Tuula Linna Ari Saarnilehto ALMA TALENT 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2339-0 ISBN 978-952-14-2340-6

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint

Lisätiedot

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Oikeudenkäynti III TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Meluhaitan korvattavuudesta. Tuire Taina, KHO Hiljan päivän seminaari

Meluhaitan korvattavuudesta. Tuire Taina, KHO Hiljan päivän seminaari 1 9.10.2015 Meluhaitan korvattavuudesta Tuire Taina, KHO Hiljan päivän seminaari 8.10.2015 Melu ja korvaukset tarkastelun kohteena Esityksen rakenne ja lähtökohdat: Melua ja meluhaittaa koskevan sääntelyn

Lisätiedot

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Anita Isomaa-Myllymäki Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisen oikeudelliset rajoitukset etuyhteysluotonannossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Tampereen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa Mia Hoffrén TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2115-0 ISBN

Lisätiedot

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Alma Talent 2017 Helsinki 11., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT Talentum Helsinki 2010 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS. Olli Mäenpää

EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS. Olli Mäenpää EUROOPPALAINEN HALLINTO- OIKEUS Olli Mäenpää TALENTUM Helsinki 2011 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

1994 vp- LaVM 10-HE 165/1992 vp

1994 vp- LaVM 10-HE 165/1992 vp 1994 vp- LaVM 10-HE 165/1992 vp Lakivaliokunnan mietintö n:o 10 hallituksen esityksestä laiksi ympäristövahinkojen korvaamisesta ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on 22

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kannen suunnittelu: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN

Lisätiedot

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Marika Salo HYVÄ LIIKETOIMINTA- PÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Yliopistollinen väitöskirja, joka Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

Rikosprosessioikeus. Antti Jokela. ALMA TALENT Helsinki Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.

Rikosprosessioikeus. Antti Jokela. ALMA TALENT Helsinki Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent. Rikosprosessioikeus ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011)

SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011) SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011) Jouko Tuomainen/SYKE VAKUUSRYHMÄ 20.1.2014 Selvityksen tavoitteet Taustaselvitys YM:lle Arviointi ympäristövahinkovakuutusjärjestelmän

Lisätiedot

Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT

Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT Raimo Immonen YRITYSJÄRJESTELYT Alma Talent Helsinki 2018 7., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Raimo Immonen Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad Ay Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin Riidanratkaisu Käsikirja yritykselle Klaus Nyblin TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijä Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN: 978-952-14-1815-0 BALTO print,

Lisätiedot

YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa. Kari Lautjärvi

YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa. Kari Lautjärvi YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa Kari Lautjärvi Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2901-9 ISBN 978-952-14-2903-3

Lisätiedot

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA

RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA RIKOSOIKEUDEN YLEINEN OSA Vastuuoppi Jussi Tapani Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2013 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad Kansi: Lauri

Lisätiedot

I Johdanto 1. II Tekijänoikeuden loukkaus 27

I Johdanto 1. II Tekijänoikeuden loukkaus 27 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteitä xiii I Johdanto 1 1. Tekijänoikeudesta ja sen loukkauksesta 1 2. Tekijänoikeuden loukkausta koskevat rangaistussäännökset 5 2.1. Lainsäädäntö Venäjän vallan aikana

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

OH2011/54 KORKEIN OIKEUS Valtiovarainministeriö. Jakelu

OH2011/54 KORKEIN OIKEUS Valtiovarainministeriö. Jakelu KORKEIN OIKEUS Valtiovarainministeriö Jakelu Viite Valtiovarainministeriön kirje 24.2.2011 (VM004:00/2009), jossa korkeimmalta oikeudelta pyydetään lausuntoa arvo paperi markkina lainsäädännön kokonaisuudistus

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti Jarmo Tuomisto TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Ulkomaalaisoikeus. toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander

Ulkomaalaisoikeus. toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander Ulkomaalaisoikeus toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3131-9 ISBN

Lisätiedot

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Jaakko Husa Teuvo Pohjolainen Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Johdatus julkisoikeuteen Talentum Helsinki 2014 Neljäs, uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

I Tutkimuksen perusta 1

I Tutkimuksen perusta 1 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv I Tutkimuksen perusta 1 1. Tutkimusaihe 1 1.1. Tiekuljetukset ja kuljetusoikeus 1 1.2. Tavaravahinko 4 1.3. Tavaravastuu 4 1.4. Tutkimuksen tarkoitus 5 1.5.

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki

Ennakkoperintälaki käytännössä. Tomi Peltomäki Ennakkoperintälaki käytännössä Tomi Peltomäki TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

PERUS- JA IHMIS- OIKEUDET JA PERHE. Liisa Nieminen

PERUS- JA IHMIS- OIKEUDET JA PERHE. Liisa Nieminen PERUS- JA IHMIS- OIKEUDET JA PERHE Liisa Nieminen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2098-6 ISBN 978-952-14-2099-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

Kuntayhtiö. Janne Ruohonen Veikko Vahtera Seppo Penttilä. Tilaa Kuntayhtiö-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi. ALMA TALENT Helsinki 2017

Kuntayhtiö. Janne Ruohonen Veikko Vahtera Seppo Penttilä. Tilaa Kuntayhtiö-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi. ALMA TALENT Helsinki 2017 Kuntayhtiö Janne Ruohonen Veikko Vahtera Seppo Penttilä ALMA TALENT Helsinki 2017 Tilaa Kuntayhtiö-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Tappiontasaus tuloverotuksessa

Tappiontasaus tuloverotuksessa Tappiontasaus tuloverotuksessa Vesa-Pekka Nuotio Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Porthanian salissa

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-3250-7 ISBN 978-952-14-3251-4

Lisätiedot

Suomen vahingonkorvausoikeus. Pauli Ståhlberg Juha Karhu

Suomen vahingonkorvausoikeus. Pauli Ståhlberg Juha Karhu Suomen vahingonkorvausoikeus Pauli Ståhlberg Juha Karhu TALENTUM Helsinki 2013 Kuudes, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi

Lisätiedot

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet

Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet III V XIV Johdanto 1 1 Teoksen kohde ja tarkoitus 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 2.1 Mitä tarkoitetaan EU-oikeudella? 3 2.2

Lisätiedot

Työsopimus ja johtajasopimus. Harri Hietala Keijo Kaivanto

Työsopimus ja johtajasopimus. Harri Hietala Keijo Kaivanto Työsopimus ja johtajasopimus Harri Hietala Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2012 Talentum Media Oy ja tekijät 5., uudistettu painos Taitto: Notepad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-1411-4

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt. Juha-Matti Moilanen

MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt. Juha-Matti Moilanen MÄÄRÄAIKAISET JA OSA-AIKAISET TYÖSOPIMUKSEt Juha-Matti Moilanen TALENTUM Helsinki 2013 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1976-8 Taitto: NotePad, www.notepad.fi

Lisätiedot

VAHINGON - KORVAUS OSAKEYHTIÖSSÄ. Ari Savela

VAHINGON - KORVAUS OSAKEYHTIÖSSÄ. Ari Savela VAHINGON - KORVAUS OSAKEYHTIÖSSÄ Ari Savela TALENTUM Helsinki 2015 3., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Ari Savela Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5

Lisätiedot

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY Antti Jokela TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Antti Jokela ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4

Lisätiedot

Perustuslaki. Ilkka Saraviita

Perustuslaki. Ilkka Saraviita Perustuslaki TALENTUM Helsinki 2011 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1614-9

Lisätiedot

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila Euroopan ihmisoikeussopimus Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila TALENTUM Helsinki 2012 5., uudistettu painos Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Talentum Helsinki 2011 6., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1440-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Heikki Kulla HALLINTOMENETTELYN PERUSTEET

Heikki Kulla HALLINTOMENETTELYN PERUSTEET Heikki Kulla HALLINTOMENETTELYN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 9., uudistettu painos Juridica-kirjasarjan 1. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Osakeyhtiö I yleiset opit

Osakeyhtiö I yleiset opit Osakeyhtiö I yleiset opit Jukka Mähönen Seppo Villa TALENTUM Helsinki 2015 3., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS

SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS Matti Turtiainen SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Sijoituspalvelut ja asiakas Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Matti Turtiainen Yhteistyössä

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

suunnattu Maksuton osakeanti

suunnattu Maksuton osakeanti suunnattu Maksuton osakeanti ja sen peruste esimerkkinä osakkeenomistajien taloudellisen yhdenvertaisuuden merkityksestä suomalaisessa osakeyhtiössä Juhani Laine Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin

Lisätiedot

HE 189/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta

HE 189/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi öljysuojarahastosta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus

Lisätiedot

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä

Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset Aulis Aarnio Urpo Kangas Pertti Puronen Timo Räbinä TALENTUM PRO Helsinki 2016 8., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

maakaaren järjestelmä I

maakaaren järjestelmä I maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii

Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii vii Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... LÄHTEET... xiii xv KESKEISET LYHENTEET... xxiii I JOHDANTO... 1 1. Teoksen painopistealueista ja keskeisistä näkökulmista... 1 2. Keskeisiä käsitteitä...

Lisätiedot

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Eeva Niskavaara YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Yritystaloutta esimiehille Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 2/2002 vp. Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta. LA 2/2002 vp Sirpa Pietikäinen /kok ym.

Eduskunnalle. LAKIALOITE 2/2002 vp. Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta. LA 2/2002 vp Sirpa Pietikäinen /kok ym. LAKIALOITE 2/2002 vp Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta Eduskunnalle Ydinenergian hyväksikäyttöön liittyy sellaisia vaaratekijöitä, joiden täydellinen hallitseminen

Lisätiedot

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO Kysely rehulain ankarasta vastuusta Evira 30.3.2012 Hannu Miettinen MMM/ELO Ankara vastuu? Tuottamuksesta riippumaton vastuu Korvausvastuun syntyminen ilman tahallista tai huolimatonta toimintaa taikka

Lisätiedot

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2769-5

Lisätiedot

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi

Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi Legaatinsaajan oikeusasemasta Tapani Lohi TALENTUM Helsinki 2011 2011 Talentum Media Oy ja Tapani Lohi Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1500-5 Kariston Kirjapaino Oy 2011 pääpiirteittäin

Lisätiedot

II Vahingonkorvausoikeudellisen tuottamuksen elementit 11

II Vahingonkorvausoikeudellisen tuottamuksen elementit 11 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Säädösluettelo xv Lyhenteet xviii I Johdanto 1 1. Tuottamuskäsite tutkimuskohteena............................ 1 2. Historiallinen kytkös rikosoikeuteen...........................

Lisätiedot

EU-Rikosoikeus. Sakari Melander

EU-Rikosoikeus. Sakari Melander EU-Rikosoikeus Sakari Melander TALENTUM Helsinki 2015 2., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sakari Melander Yhteistyössä Lakimiesliiton kustannus ISBN 978-952-14-2408-3 ISBN 978-952-14-2409-0

Lisätiedot

Sisällys. Lyhenteitä VELVOLLISUUS TAI OIKEUS KIELTÄYTYÄ TODISTAMASTA 91

Sisällys. Lyhenteitä VELVOLLISUUS TAI OIKEUS KIELTÄYTYÄ TODISTAMASTA 91 Lyhenteitä X JOHDANTO 1 1. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistaminen ja sen tausta 1 2. Todistelun kohde ja keskeiset käsitteet 5 3. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun soveltamisala 12 4. Todistelu osana oikeudenkäyntiä

Lisätiedot

1. Maaomaisuus ja sukuperimys... 1 2. Puolison perintöoikeus... 2 3. Askel nykyisyyteen... 3 II LESKEN OIKEUDELLINEN ASEMA 5

1. Maaomaisuus ja sukuperimys... 1 2. Puolison perintöoikeus... 2 3. Askel nykyisyyteen... 3 II LESKEN OIKEUDELLINEN ASEMA 5 Sisällys Esipuhe v Esipuhe toiseen painokseen Sisällys ix Lyhenneluettelo xv vii I LYHYT JOHDANTO PERINTÖOIKEUDEN HISTORIAAN 1 1. Maaomaisuus ja sukuperimys.............................. 1 2. Puolison

Lisätiedot