HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
|
|
- Emilia Halttunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annettua lakia muutettavaksi. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös rikoksella aiheutetun henkilövahingon kärsineelle tulojen tai elatuksen menetyksestä suoritettavan korvauksen enimmäismäärästä. Samalla ehdotetaan säädettäväksi sen työnantajalle korvattavan palkan tai vastaavan korvauksen enimmäismäärästä, jonka työnantaja on maksanut rikoksella aiheutetun henkilövahingon kärsineelle työkyvyttömyyden ajalta. Ehdotus perustuu siihen, että vuoden 1996 alusta voimaan tulleella sairausvakuutuslain muutoksella laista poistettiin säännös vähimmäispäivärahasta, jonka perusteella edellä tarkoitettujen korvausten enimmäismäärät oli laskettu. Lisäksi ehdotetaan, että enimmäismäärät tarkistettaisiin asetuksella kolmivuotiskausittain rahanarvon muutosta vastaavasti. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. PERUSTELUT 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset Rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain, jäljempänä rikosvahinkolaki, 5 :ssä säädetään rikoksella aiheotetun henkilövahingon kärsineelle suoritettavista korvauksista. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan yksi näistä korvauslajeista on vahingon kärsineelle tulojen tai elatuksen menetyksestä maksettava korvaus. Lain 5 a :n mukaan työnantajalle puolestaan korvataan vahingon kärsineen työkyvyttömyysajalta työnantajan työntekijälleen mahdollisesti maksama palkka tai sitä vastaava korvaus. Tällä hetkellä näiden korvausten enimmäismäärä on mainittujen lainkohtien mukaan sidottu sairausvakuutuslain (364/63) perusteella suoritettavan vähimmäispäivärahan määrään. Korvausta suoritetaan enintään sairausvakuutuslain perusteella ilman lapsi- korotusta maksettavan vähimmäispäivärahan kymmenkertainen määrä. Vuoden 1996 alusta voimaan tulleella sairausvakuutuslain muutoksella laissa tarkoitettu vähimmäispäiväraha on kuitenkin poistettu. Näin ollen edellä tarkoitetuilla korvauksilla ei tällä hetkellä tosiasiallisesti ole ylärajaa, minkä vuoksi rikosvahinkolakia ehdotetaan muutettavaksi. Edellä tarkoitettujen enimmäiskorvausten markkamääristä ehdotetaan säädettäväksi suoraan rikosvahinkolaissa. Vuoden 1995 lopussa sairausvakuutuslain perusteella lasketun korvauksen määrä oli enimmillään 659 markkaa työpäivältä. Korvauksen enimmäismääräksi ehdotetaan 660 markkaa päivältä. Se vastaisi vuoden 1995 lopussa voimassa ollutta ylärajaa lähimpään kymmeneen markkaan pyöristettynä. Ylärajat tarkistettaisiin jatkossa rikosvahinkolain 27 a :n nojalla K
2 2 HE 181/1996 vp annettavana asetuksella kolmivuotiskausittain rahanarvon muutosta vastaavasti. Pykälään ehdotetaan lisättäviksi viittaukset muutettavaksi ehdotettuun 5 ja 5 a :ään. 2. Esityksen taloudelliset vaikutukset Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia. 3. Asian valmistelu Esitys on viimeistelty virkatyönä oikeusministeriössä. Ehdotetut muutokset sisältyvät jo hallituksen esityksen muotoon laadittuun, kesäkuussa 1996 luovutettuun työryhmän mietintöön, josta ne on asian kiireellisyyden vuoksi otettu erilliseen esitykseen. Oikeusministeriön 28 päivänä helmikuuta 1995 asettaman työryhmän tehtävänä oli laatia tarpeelliset ehdotukset rikosvahinkolain soveltamisessa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi. Valtiontaloudellisista syistä muita mietintöön sisältyviä muutosehdotuksia ei kuitenkaan voida toteuttaa vielä vuoden 1997 aikana. Mainitussa oikeusministeriön asettamassa työryhmässä olivat edustettuina valtiokonttori, Suomen Asianajajaliitto, Suomen Mielenterveysseura, useiden järjestöjen yhdessä ylläpitämä Rikosuhripäivystys sekä Unioni, Naisasialiitto Suomessa ry:n alainen Raiskauskriisikeskus Tukinainen. Työryhmän mietinnöstä saatiin lausunnot valtiovarainministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, vakuutusoikeudelta, valtiokonttorilta, Suomen Asianajajaliitolta, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolta, Kuluttajien vakuutustoimistolta, Suomen Mielenterveysseuralta ja Suomen Lakimiesliitto ry:ltä. Vakuutusoikeus puolsi nimenomaisesti tässä esityksessä ehdotettuja muutoksia. Muut lausunnonantajat eivät ottaneet kantaa niihin. 4. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan lakia sovellettaisiin taannehtivasti korvausasioihin, jotka perustuvat 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen tehtyihin rikoksiin. Ratkaisevaa olisi siten yksinomaan se, milloin korvaushakemuksen perusteena oleva rikos on tehty. Merkitystä ei olisi esimerkiksi sillä, milloin korvaushakemus valtiokonttorille on tehty. Koska ehdotettu enimmäiskorvaus vastaisi määrältään vuoden 1995 lopussa voimassa olleen lain mukaista enimmäismäärää lähimpään kymmeneen markkaan pyöristettynä, vahingon kärsineen kannalta ei käytännössä olisi merkitystä, kumman lain mukaan ansionmenetyksen korvausta koskeva vaatimus käsitellään. Lisäksi säädettäisiin, että ehdotettujen enimmäiskorvausten markkamäärät tarkistetaan rahanarvon muutosta vastaavasti ensimmäisen kerran jo vuoden 1998 alusta. Muiden rikosvahinkolaissa mainittujen korvausten ylärajat on edellisen kerran tarkistettu vuoden 1995 alusta, ja tarkoituksenmukaista olisi, että kaikki kolmivuotiskausittain tarkistettavat markkamäärät tarkistettaisiin samanaikaisesti. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
3 HE 181/1996 vp 3 Laki rikosvahinkojen kmvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista 21 päivänä joulukuuta 1973 annetun lain (935/73) 5 :n 1 momentin 2 kohta sekä 5 aja 27 a, sellaisina kuin ne ovat, 5 :n 1 momentin 2 kohta 20 päivänä tammikuuta 1984 annetussa laissa (63/84), 5 a 29 päivänä marraskuuta 1985 annetussa laissa (916/85) ja 27 a 14 päivänä joulukuuta 1990 annetussa laissa (111 0/90), seuraavasti: 5 Henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus: 2) tulojen ja elatuksen vähentymisestä, jolloin korvaus on enintään 660 markkaa päivältä vähennettynä vahingon kärsineelle samalta ajalta mahdollisesti tulevalla tulolla tai elatuksella; sekä 5 a Työnantajalle korvataan palkka tai sitä vastaava korvaus, jonka työnantaja on maksanut rikoksella aiheutetun henkilövahingon kärsineelle työkyvyttömyyden ajalta. Korvaus on kuitenkin enintään 660 markkaa päivältä. Korvausta ei suoriteta, jos henkilövahinko on aiheutettu asianomistajarikoksella ja asianomistaja ei ole ilmoittanut rikoksesta poliisille, vaatinut syytettä nostettavaksi tai esittänyt asiassa rangaistusvaatimusta. 27 a Edellä 5 :n 1 momentissa sekä 5 a, 7 ja 10 :ssä mainitut markkamäärät tarkistetaan asetuksella kolmivuotiskausittain rahanarvon muutosta vastaavasti. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199. Lain 5 :n 1 momentin 2 kohtaa ja 5 a :ää sovelletaan korvausasioihin, jotka perustuvat 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen tehtyihin rikoksiin. Lain 5 :n 1 momentissa ja 5 a :ssä mainitut markkamäärät tarkistetaan 27 a :n nojalla annettavana asetuksella ensimmäisen kerran 1 päivästä tammikuuta Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 1996 Tasavallan Presidentti MAR'IV AHTISAARI Ministeri Olli-Pekka Heinonen
4 4 HE 181/1996 vp Liite Laki rikosvahinkojen kmvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista 21 päivänä joulukuuta 1973 annetun lain (935/73) 5 :n 1 momentin 2 kohta sekä 5 aja 27 a, sellaisina kuin ne ovat, 5 :n 1 momentin 2 kohta 20 päivänä tammikuuta 1984 annetussa laissa (63/84), 5 a 29 päivänä marraskuuta 1985 annetussa laissa (916/85) ja 27 a 14 päivänä joulukuuta 1990 annetussa laissa (1110/90), seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 5 Henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus: 2) tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kuitenkin enintään sairausvakuutuslain perusteella ilman lapsikorotusta suoritettavan vähimmäispäivärahan kymmenkertaisen määrän sekä vahingon kärsineelle samalta ajalta mahdollisesti tulevan tulon tai elatuksen erotus; sekä 2) tulojen tai elatuksen vähentymisestä, jouoin korvaus on enintään 660 markkaa päivältä vähennettynä vahingon kärsineelle samalta ajalta mahdollisesti tulevalla tulolla tai elatuksella; sekä 5 a Työnantajalle korvataan palkka tai sitä vastaava korvaus, jonka työnantaja on maksanut rikoksella aiheutetun henkilövahingon kärsineelle työkyvyttömyyden ajalta, ei kuitenkaan enempää kuin sairausvakuutuslain perusteella ilman lapsikorotusta suoritettavan vähimmäispäivärahan kymmenkertainen määrä. Korvausta ei suoriteta, jos henkilövahinko on aiheutettu asianomistajarikoksella ja asianomistaja ei ole ilmoittanut rikoksesta poliisille, vaatinut syytettä nostettavaksi tai esittänyt asiassa rangaistusvaatimusta. 27 a Edellä 7 ja 10 :ssä mainitut markkamäärät tarkistetaan asetuksella kolmivuotiskausittain rahanarvon muutosta vastaavasti. 5 a Työnantajalle korvataan palkka tai sitä vastaava korvaus, jonka työnantaja on maksanut rikoksella aiheutetun henkilövahingon kärsineelle työkyvyttömyyden ajalta. Korvaus on kuitenkin enintään 660 markkaa päivältä. Korvausta ei suoriteta, jos henkilövahinko on aiheutettu asianomistajarikoksella ja asianomistaja ei ole ilmoittanut rikoksesta poliisille, vaatinut syytettä nostettavaksi tai esittänyt asiassa rangaistusvaatimusta. 27 a Edellä 5 :n 1 momentissa sekä 5 a, 7 ja 10 :ssä mainitut markkamäärät tarkistetaan asetuksella kolmivuotiskausittain rahanarvon muutosta vastaavasti. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199. Lain 5 :n 1 momentin 2 kohtaa ja 5 a :ää sovelletaan korvausasioihin, jotka pe-
5 HE vp 5 Voimassa oleva laki Ehdotus rustuvat 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen tehtyihin rikoksiin. Lain 5 :n 1 momentissa ja 5 a :ssä mainitut markkamäärät tarkistetaan 27 a :n nojalla annettavalla asetuksella ensimmäisen kerran 1 päivästä tammikuuta 1998.
6 1 1
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Liikennevakuutus-,
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 115/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta
HE 115/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 36/1998 vp PERUSTELUT
HE 36/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merimiesten vuosilomalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdot~taan merimiesten vuosilomalakia muutettavaksi vuosilomalain
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 251/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutoksia rikosvahinkolakiin.
HE 251/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksia rikosvahinkolakiin. Kärsimyksestä rikosvahinkolain
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön
HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
HE 176/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 176/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että korvauksen saajilla
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta
HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä
HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 12 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyysturvalautakunnan
HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston
HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 178 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain ja sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla