Kaupunkiympäristölautakunta Liite 2 27 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkiympäristölautakunta Liite 2 27 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA"

Transkriptio

1 Kaupunkiympäristölautakunta Liite 2 27 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA TOIMINTAKERTOMUS

2 RAKENNUSVALVONNAN TULOSALUE Rakennuslautakunta lakkasi vuoden 2017 organisaatiouudistuksen myötä. Viranomaistehtävät uudistuksen jälkeen kuuluvat kaupunkiympäristölautakunnan lupa- ja valvontajaostolle, jonka tehtävänä on, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten sääntöjen mukaan kuulu muulle viranomaiselle: 1. toimia Mikkelin kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena 2. seurata rakentamisen yleistä kehitystä kaupungissa sekä vaikuttaa valmisteluun, joka liittyy rakentamiseen, maisema- tai ympäristökaupunkikuvaan sekä maankäytön suunnitteluun ja 3. huolehtia toimialaansa kuuluvan lupamenettelyn sekä valvonta- ja neuvontatoimen asianmukaisesta järjestämisestä sekä tähän liittyen tehdä esityksiä kaupunginhallitukselle 4. toimia Mikkelin kaupungin jätehuoltoviranomaisena siten kuin Mikkelin kaupungin hallintosäännössä määrätään Rakennuslautakunta: Puheenjohtaja Anne Korhola Varapuheenjohtaja Kauko Väisänen Kalevi Arnell Erja Haukijärvi Jaana Kervinen Hannu Kortelainen Eija Peura Matti Piispa Susanna Savander Eija Suutari-Piispa Markku Tirkkonen Kh:n edustaja: Jaakko Väänänen Lupa- ja valvontajaosto: Puheenjohtaja Keijo Siitari Varapuheenjohtaja Kauko Väisänen Miikka Heikkinen Susanna Rusakko Terhi Taskinen Rakennuslautakunta kokoontui neljä kertaa ja käsitteli 34 pykälää Lupa- ja valvontajaosto kokoontui kaksi kertaa ja käsitteli 12 pykälää Rakennuslupatyöryhmä kokoontui 23 kertaa ja käsitteli 87 rakennushanketta. Palvelusuunnitelman toteutuminen Mikkelin kaupungin rakennusjärjestys uusittiin ja saatiin voimaan Rakennusjärjestyksessä yhdistettiin liitoskuntien Suomenniemen ja Ristiinan määräykset sekä samalla laajasti uudistettiin koko rakennusjärjestyksen rakennetta, määräyksiä sekä vapautettiin vähäisempiä toimenpiteitä lupamenettelystä. Ristiinan palvelupiste siirrettiin kirjastotalolle lähemmäs muita palveluita. Kaupungin virastotalolle avattiin rakennusvalvonnan oma palvelupiste rakennusvalvonnan yksikköön yleistä rakennuslupaneuvontaa varten. Sähköistä asiointia kehitetään aktiivisesti edelleen. Lupaohjeita on päivitetty kaupungin kotisivuille. Yksikön sisäisiä prosesseja ja ohjeistuksia on tarkennettu. Lupahakemukset ovat pääsääntöisesti jätetty sähköisen järjestelmän kautta ja kaikki saapuvat lupahakemusten asiakirjat arkistoidaan nykyään sähköisesti. Organisaatiossa on ollut neljä virkaa avoimena viime vuoden aikana kahden viranhaltijan jäätyä eläkkeelle ja kahden irtisanouduttua. Henkilökunnan vaihtuvuus on tuonut haasteita toimintaan. Uuden henkilökunnan perehdyttäminen viranomaistehtäviin ja rakennusvalvonnan käytäntöihin vie oman aikansa. Viranomaistehtäviin kuuluva valvonta, kuten luvattomat rakennukset, lupaehtojen laiminlyönteihin puuttuminen, ympäristön siisteyteen liittyvät korjauskehotukset, lupaasiakirjojen arkistohaut ja rakennusrekisteritietojen päivittämiset, työllistävät rakennusvalvonnan henkilökuntaa lupahakemusten käsittelyn ohella. Rakennusvalvonta käsitteli kaikkiaan 667 kpl lupahakemusta, joista rakennuslupia ja toimenpidelupia 489 kpl ja rakentamisilmoituksia 72 kpl ja muita lupia 106 kpl. Rakentamisilmoitusten vähentyneeseen määrään voi vaikuttaa uusitussa rakennusjärjestyksessä lupamenettelystä vapautettu rakennelmat. Lupahakemuksiin liittyviä katselmuksia tehtiin noin 1060 kpl ja työnjohtajan hakemuksia käsiteltiin 603 kpl. Asuinrakennuksiin haettiin lupaa 177 asuntoon. Asuntojen määrä 2

3 pysyi edellisen vuoden tasolla, vaikka omakotitalojen määrä väheni asuntomessujen jälkeen. Omakotitalojen lupamäärä oli 43 kpl. Vapaa-ajan asuntojen rakentaminen laski edellisestä vuodesta ja oli 28 kpl. Vuoden 2017 merkittävimpiä rakennuslupahankkeita olivat Sairaalan laajennushankkeet ja useat hoivakoti- ja päiväkotihankkeet. Kesän asuntomessut saatiin päätökseen ja monilta tahoilta saatiin kiitosta hyvin suunnitellusta ja toteutetusta asuinalueesta. Mikkelin rakennusvalvonta sai Etelä-Savon ELY-keskuksen alueiden käytön kehittämisen 2017 kunniamaininnan sähköisten järjestelmien kehittämisestä sekä asuntomessuilta saadun hyvän palautteen johdosta. Uudet rakennukset myönnetyt luvat 2017 Pientalot Rivitalot Kerrostalot Vapaa-ajan as.rak. Liike-ja toimistorak. Teollisuusrakennukset Rakennusvalvonnan luvat / kpl Omakotitalot, myönnetyt rakennusluvat / kpl Myönnetyt luvat, asunnot vuosittain kpl 3

4 Jätehuoltomääräykset saatiin voimaan vuoden 2018 alusta. Sähköisestä viranomaisrekisteristä on tehty selvitystyötä hankintaa varten. Viranomaisen tehtäviin kuuluvaa valvontaan ja arviointia varten tehtiin selvityksiä lietekuljetuksen nykytilasta, jätteen taajamakuljetusten nykytilasta sekä perusmaksuista. Käsiteltyjä päätöksiä oli 179 kpl ja näistä 108 tyhjennysvälin pidennyspäätöstä, 35 muistutusta jätelaskuun sekä 36 muutoshakemusta. Pysäköintipalveluissa annettujen pysäköintivirhemaksujen määrä oli 8882 kappaletta, jossa on laskua edellisvuoteen verrattuna noin 15 %. Maksutulot jäivät selvästi talousarviossa ennakoidusta, vaikka pysäköintivirhemaksun euromäärä nousi sisäministeriön asetuksella 45 euroon 1.5. alkaen. Korotuksella oli ilmeinen vaikutus pysäköintikuriin, koska virheiden lukumäärässä suurin vähennys tapahtui kevään ja kesän aikana. Henkilökuntavaje heikensi edelleen valvonnan tehoa. Poliisin kirjoittamien pysäköintivirhemaksujen määrä (105 kappaletta) pysyi edellisvuoden tasolla. Kolme yleisintä virhetyyppiä olivat pysäköinti kielletty liikennemerkin noudattamatta jättäminen, pysäköintikiekon puuttuminen ja pysäköintimaksun laiminlyönti. Karhukirjeitä jouduttiin lähettämään 2165 kappaletta ja ulosottoon asti meni 880 asiaa. Lasku näkyy myös taloudessa; virhemaksutuloja kertyi noin euroa vähemmän kuin vuonna Kirjallisia huomautuksia annettiin 653 kertaa. Oikaisuvaatimuksia pysäköintivirhemaksuista tehtiin 201 kappaletta. Kaikki virat oli saatu täytettyä kokoaikaisina ja mutta henkilöstön poissaolot nousivat selvästi edellisvuodesta ja tämä näkyy tuloksessa. Maksujen perintä tehostui ja oikaisuvaatimusten käsittely nopeutui, jolloin maksamatta jääneiden asioiden osuus pieneni. Pysäköintipalveluissa ei tarvinnut tehdä yhtään rengaslukon käyttöä tai väärin pysäköidyn ajoneuvon siirtoa koskevaa päätöstä vuonna Pysäköintimaksuja kertyi talousarviossa ennakoitu suurempi määrä, vaikka maksullisten paikkojen käyttöaste hieman laski aikaisempien vuosien tapaan. Mobiilimaksamisen osuus kasvaa jatkuvasti ja myös maksullisen pysäköinnin kausikorttien suosio lisääntyi. Toiminnan tehostamiseksi on selvitetty pysäköinninvalvonnan ohjelmistojen ja laitteiden päivittämistä. Joulukuussa hyväksytyssä palvelualueen uudessa toimintasäännössä kaikkien ajoneuvojen siirrot tulevat pysäköintipalveluiden tehtäväksi vuoden 2018 alusta. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Rakennusvalvonnan tulosalueen kokonaistulot saavutettiin lähes talousarvion mukaisesti, poikkeama n Menoissa saatiin säätöä talousarvioon varattuna n Rakennusvalvonnan lupamaksutuotot ylittyivät talousarviosta n ja kuluissa saatiin säätöä n Pysäköintipalvelujen pysäköintimaksutuotto ylittyi talousarviota n , mutta virhemaksutuotoissa jäätiin n alle talousarvion. Kuluissa saatiin säästöä n Jätehuollon osalta kustannuksissa tuli säästöä n Jätehuollon viranomaispalvelut laskutettiin Metsäsairila Oy:ltä toteutuneiden kustannusten mukaan n , jotka jäivät siis alle talousarvion. Kokonaisuudessaan toimintakate oli talousarvioita parempi. Henkilömenoissa tuli säätöä, kun virkoja oli täyttämättä, palkattomista vapaista ja pitkistä sairauspoissaoloista johtuen. Palveluiden ostoissa saatiin säästöä. Toiminnan muutoksesta ja tilajärjestelyjen tiivistämisestä johtuen kalusto ja laitehankinnoissa tuli ylitystä. Hissiavustuksia haettiin kolmeen kohteeseen ja osa avustuksiin varatusta määrärahasta jäi käyttämättä. TALOUSARVION TOTEUTUMA (EUR) TA 2017 TP 2017 EROTUS TOT % RAKENNUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ TOIMINTAKATE ,65 TOIMINTATUOTOT ,50 Myyntituotot ,72 Maksutuotot ,21 Tuet ja avustukset ,01 Vuokratuotot Muut toimintatuotot ,47 TOIMINTAKULUT ,25 Henkilöstökulut ,40 * Palkat ja palkkiot ,08 * Eläkekulut ,85 * Muut henkilöstösivukulut ,97 * Hlöstökorvaukset & Palvelujen ostot ,79 Aineet, tarvikkeet j ,40 4

5 Avustukset ,31 Muut toimintakulut ,37 Rakennusvalvonta TA 2017 TP 2017 EROTUS TOT % TOIMINTAKATE ,24 TOIMINTATUOTOT ,56 Myyntituotot Maksutuotot ,50 Tuet ja avustukset ,39 Vuokratuotot Muut toimintatuotot ,44 TOIMINTAKULUT ,63 Henkilöstökulut ,18 * Palkat ja palkkiot ,44 * Eläkekulut ,87 * Muut henkilöstösivukulut ,64 * Hlöstökorvaukset & Palvelujen ostot ,53 Aineet, tarvikkeet j ,90 Avustukset ,31 Muut toimintakulut ,82 Jätehuolto TA 2017 TP 2017 EROTUS TOT % TOIMINTAKATE TOIMINTATUOTOT ,81 Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset TOIMINTAKULUT ,43 Henkilöstökulut ,70 * Palkat ja palkkiot ,15 * Eläkekulut ,83 * Muut henkilöstösivuulut ,34 Palvelujen ostot ,20 Aineet, tarvikkeet j ,14 Muut toimintakulut ,10 Pysäköintipalvelut TA 2017 TP 2017 EROTUS TOT % TOIMINTAKATE ,49 TOIMINTATUOTOT ,17 Myyntituotot ,16 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot ,46 TOIMINTAKULUT ,30 Henkilöstökulut ,91 * Palkat ja palkkiot ,10 * Eläkekulut ,80 * Muut henkilöstösivuk ,12 * Hlöstökorvaukset & Palvelujen ostot ,85 Aineet, tarvikkeet j ,23 Muut toimintakulut ,41 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Toiminnassa noudatettiin kaupungin hyväksyttyjä sisäisen valvonnan ja tarkastuksen ohjeita ja tavoitteita. Sisäinen valvonta toimi muun työn ohessa toimialajohtajan ja työyksiköiden esimiesten ohjauksessa. Teknisen toimialan toimintaa koskevien lakien sisältämien määräysten sekä organisaation omien ohjeiden ja sääntöjen noudattamisesta huolehdittiin. Huolehdittiin päätösten lain- ja sääntöjenmukaisuudesta. Tarvittaessa pyydettiin lakimiehen kantaa asiaan. Osallistuttiin lakimuutoksia koskeviin koulutuksiin. Tehtäviin perehdytettiin ja toimintaohjeita toimintayksikön sisäisiin toimintatapoihin laadittiin. 5

6 Tavoitteiden toteutumista ja varojen käyttöä valvottiin kuukausittain. Talouden seuranta ja raportointi käsiteltiin ja siitä raportoitiin kaupunginhallitukselle. Talouden seurantaa käsiteltiin rakennuslautakunnan / kaupunkiympäristölautakunnan kokouksissa ja raportoitiin kaupunginvaltuustolle kolmannes vuosittain. Laskutukset pyrittiin tekemään mahdollisimman nopealla aikavälillä työresurssien riittävyyden rajoissa. Talouden tasapainottaminen Rakennusvalvonnan taksaan tehtiin tarkennuksia. Lupamaksuilla on pystytty kattamaan tulosyksikön toiminnan menot. Rakennusjärjestyksen uudistaminen saatiin päätökseen, jossa osaltaan on huomioitu normien purku ja siten rakennusvalvonnan resurssien kohdistamista vaativampiin rakennushankkeisiin ja ennakko-ohjaukseen sekä neuvontaan. Rakennusjärjestyksen ilmoitus- ja toimenpidelupamenettelystä vapautetut hankkeet vähentävät jonkin verran lupamaksutuottoja, vaikutusta maksutuottojen kehitykseen seurataan. Harkinnan varaisia palkattomia vapaita voitiin myöntää työtehtävistä riippuen mm. opintovapaisiin. Pysäköintimaksujen osalta lippuautomaattien käyttö väheni edelleen hiukan aikaisempien vuosien tapaan, mutta edellisvuoden taksakorotuksen, mobiilimaksamisen yleistymisen ja kausikorttien kasvaneen suosion ansiosta pysäköintimaksutulot olivat talousarviota suuremmat. Pysäköintivirhemaksun euromäärä nousi sisäministeriön asetuksella 45 euroon 1.5. alkaen. Tämä kompensoi hiukan sitä, että virhemaksujen lukumäärän lasku vähensi myös virhemaksutuloja. Henkilöstö Henkilöstössä on ollut vuoden aikana vaihtuvuutta. Rakennustarkastaja Kari Mankkinen sekä tarkastusmestari Veikko Maaranen jäivät eläkkeelle. Lisäksi yksi rakennustarkastajista sekä lvi-tarkastaja irtisanoutuivat. Syksyyn mennessä virkoihin saatiin rekrytoitua uudet henkilöt. Henkilömenoissa saatiin jonkin verran säästöä, kun virat olivat avoimena. Henkilöstön vaihtuvuudella on osittain vaikutusta palveluihin. Rakennustarkastajiksi valittiin Hannu Ahonen, Esko Nousiainen, Arttu Mönkölä ja lvi-tarkastajaksi Henri Varis. Toimistohenkilön eläkkeelle siirtymiseen on varauduttu kaupungin sisäisessä tehtäväkierrossa oppisopimuskoulutettavalla henkilöllä. Pysäköintipalveluissa lukuisat sairauspoissaolot heikensivät valvonnan tehoa. Kun sairauslomia jouduttiin antamaan useissa lyhyissä jaksoissa, oli sijaisten hankkiminen vaikeaa. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Yritysten nettolisäys: tavoite 140 Kaatopaikalle penkkaan loppusijoitetun jätteen määrä asukasta kohden laskettuna (kg/asukas): tavoite 75 Kirkastetaan lupa- ja päätösprosessit (ennakoitavuus, nopeus, selkeys). Sähköinen lupaprosessi otetaan käyttöön. Yhdyskunnan (Mikkeli) jätehuolto on lajittelevaa ja jätelogistiikka suunnitellaan Metsäsairila Oy:n kanssa vastaamaan kierrätys- ja jätteenpolttoprosessia. Johtava rakennustarkastaja Rakennusvalvonnassa 100 % sähköinen lupakäsittely ja arkistointi käytössä. Lupaohjeita lisätty ja täydennetty kuntalaisten käyttöön. Yksikön sisäisiä ohjeistuksia ja käytäntöjä tarkennettu. Jäteasiain tarkastaja Jätehuoltomääräykset saatiin lainvoimaiseksi vuoden 2018 alusta. Neuvontaa ja ohjeistuksia annettu yhteistyössä Metsä- Sairila Oy:n henkilöstön kanssa. Jätteen tyhjennysvälin pidennyshakemuksissa arvioitu jätteen määrää ja kierrätysastetta tapauskohtaisesti. 6

7 LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Vesistöistä hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien luokiteltujen vesimuodostumien määrä %-osuus: tavoite 90 Rakennustarkastajat Varmistetaan hulevesisuunnittelu ja tonttikohtainen veden ohjaus rakennuslupaprosessin aikana. Rakennuslupatarkastuksessa pitää huolehtia tonttikohtaisesta imeyttämisestä ja viivyttämisestä. Lupakäsittelyssä, aloituskokouksessa ja katselmusten yhteydessä on huomioitu tapauskohtaisesti hulevesien johtaminen ja imeyttäminen maaperään. Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Luokitelluista pohjavesimuodostumista hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien muodostumien osuus (%): tavoite 50 Vanhan Kalevankankaan koulun ja Kirkonvarkauden uuden asuinalueen käyttöönoton yhteydessä varmistetaan, ettei asuinrakentaminen muodosta pohjavesiriskiä Johtava rakennustarkastaja Rakennus- ja lvi-tarkastajat Asuntomessualueelle ei ole myönnetty maalämpökaivoille lupaa pohjavesialueelle. Ekologinen jalanjälki (gha / as): tavoite 5,5 (KV) Noudatetaan laadittua maalämmön perustamisen sähköistä ohjetta. Erityishuomio kiinnitetään pohjavesialueelle sijoitettaviin järjestelmiin. Kattavilla lupaehdoilla varmennetaan pohjaveden hyvän laadun säilyminen. Energiatehokkaan rakentamisen ohjausta ja neuvontaa lisätään laatimalla korjausrakentamisen toimintaohje sekä lisäämällä neuvontaa Ajoneuvojen joutokäynnin valvonta Rakennus- ja lvi-tarkastajat Rakennustarkastajat Hallintopäällikkö Noudatettu laadittuja lupaohjeistuksia ja määräyksiä. Lupaehdoissa korostettu pohjavesialueilla tehtävien porauksissa riskien hallintaa, maalämmön porausraportit ja työnjohtajat vaadittu lupaehtoina. Pohjavesialueilla lausunnot pyydetty ELYstä, AVI:n lupa pohjaveden ottoalueilla. Haja-asutuksen jätevesien lainsäädännön koulutuksiin osallistuttu. Uudistetussa rakennusjärjestyksessä huomioitu määräyksissä pohjavesialueilla rakentaminen sekä maaperän puhdistaminen. Korjausrakentamisen energiaohje uudistettu ja ohjetta tarkennettu kotisivuilla. Korjausrakentamisen energia-asiasta pidetty koulutus. Toteutettu ohjeistuksella ja talvikaudella tehostettuna valvontana. 7

8 Palvelu: Rakennusvalvonta Vastuuhenkilö: Sari Valjakka TP 2016 TA 2017 TA 2017 TP 2017 Toteutuma % (valtuusto) + lmr TP 2017/ TA 2017+lmr Rakennus- ja toimenpideluvat Kulut / asukas /asukas 10,2 12,2 12,2 9,9 81,0 Kulut / lupa /lupa ,4 Kulut / katselmus /katselmus ,3 Kulut ,0 Tuotot ,1 Netto ,8 Katselmukset kpl ,2 Päätökset ja luvat kpl ,8 Muut luvat Kulut / asukas /asukas 3,0 7,2 7,2 5,4 75,0 Kulut / lupa /lupa ,2 Kulut / katselmus /katselmus ,3 Kulut ,0 Tuotot ,1 Netto ,3 Katselmukset kpl ,3 Päätökset ja luvat kpl ,7 Rakennusvalvonta yhteensä Kulut yhteensä / asukas /asukas 14,0 19,4 19,4 15,3 78,8 Kulut yhteensä / lupa /lupa ,0 Kulut yhteensä / katselmus /katselmus ,3 Kulut ,8 Tuotot ,1 Netto ,2 Katselmukset yhteensä kpl ,5 Päätökset ja luvat yhteensä kpl ,6 Viesti tilaajalle: Rakentaminen on jatkunut vilkkaana. Rakentamisvaiheessa ja lupakäsittelyssä on ollut paljon suuria hankkeita. Pienemmät ilmoitusmenettelyluvat ovat vähentyneet lähinnä uusitun rakennusjärjestyksen myötä, kun pieniä rakennelmia on vapautettu lupamenettelystä. Lupaehtokatselmusten vähentäminen näkyy nyt tilastoissa. Palvelu: Jätehuolto/viranomaistehtävät Vastuuhenkilö: Kaisa Helaakoski TP 2016 TA 2017 TA 2017 TP 2017 Toteutuma % (valtuusto) + lmr TP 2017/ TA 2017+lmr Jätehuolto Kulut (yhteensä / asukas) /asukas 1,6 2,0 2,0 1,5 72,4 Kulut ,4 Tuotot ,8 Netto Viesti tilaajalle: Kustannusäästöä henkilöstökuluissa on jonkinverran saatu palkattomia vapaita käyttämälla. Viranomaispäätösten määrä jäteastioiden tyhjennyväleistä on lisääntynyt. Kierrätyksen lisääntyminen on osaltaan vaikuttanut asiaan. 8

9 Palvelu: Pysäköintipalvelut Vastuuhenkilö: Juha Ruuth TP 2016 TA 2017 TA 2017 TP 2017 Toteutuma % (valtuusto) + lmr TP 2017/ TA 2017+lmr Pysäköintivirhemaksut kpl ,0 Pysäköintivirhemaksutulot ,0 Pysäköintipalvelut /asukas 4,0 5,6 5,6 3,9 69,3 Kulut ,3 Tuotot ,2 Netto ,5 Viesti tilaajalle: Pysäköintivirhemaksuja annettiin 8882 kpl. Pysäköintivirhemaksun euromäärä nousi sisäministeriön asetuksella 45 euroon 1.5. alkaen. Tällä oli ilmeinen vaikutus pysäköintikuriin, koska virheiden lukumäärä laski edellisvuodesta noin 15 % ja suurin vähennys tapahtui kevään ja kesän aikana. Pysäköintivirhemaksutulot jäivät selvästi talousarviossa ennakoidusta. Henkilökuntavaje heikensi edelleen valvonnan tehoa. Pysäköintimaksuista kertyi tuloja talousarvioon kirjattua enemmän. Mobiilisovelluksella maksamisen osuus kasvaa koko ajan. Myös erilaisten kausikorttien määrä kasvoi. Toiminnan tehostamiseksi on selvitetty pysäköinninvalvonnan ohjelmistojen ja laitteiden päivittämistä. Joulukuussa hyväksytyssä toimintasäännössä kaikkien ajoneuvojen siirrot tulevat pysäköintipalveluiden tehtäväksi vuoden 2018 alusta. Etusivun kuva: Etelä-Savon Sairaanhoitopiiri Ky:n ESPER perhetalon julkisivusta Pirttiniemenkadulta. Pääsuunnittelija /ark-suunnittelu: Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy ARK rakennussuunnittelu: Arkkitehdit Kontukoski Oy RAK rakennesuunnittelu: Pöyry Finland Oy LVI suunnittelu: Rejlers Finland Oy Julkisivutaide: Lauri Nykopp 9

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 2 24

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 2 24 Kaupunkiympäristölautakunta 12.9.2017 Liite 2 24 Rakennuslautakunta Rakennuslautakunnan tehtävänä on, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten sääntöjen mukaan kuulu muulle viranomaiselle: 1. toimia

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Liite 1 32 SEURANTARAPORTTI 7/2016 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS

Rakennuslautakunta Liite 1 32 SEURANTARAPORTTI 7/2016 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS Rakennuslautakunta 31.8.2016 Liite 1 32 SEURANTARAPORTTI 7/2016 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS Rakennuslautakunta Rakennuslautakunnan tehtävänä on, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten

Lisätiedot

Rakennuslautakunta / Liite 1 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA

Rakennuslautakunta / Liite 1 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennuslautakunta 10.3.2016 16 / Liite 1 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 S IS SÄ L L Y S L U E T T E L O Rakennuslautakunnan tehtävät ja kokoonpano 3 Palvelusuunnitelman toteutuminen

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Liite 1 14 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA

Rakennuslautakunta Liite 1 14 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennuslautakunta 9.3.2017 Liite 1 1 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 S IS SÄ L L Y S L U E T T E L O Rakennuslautakunnan tehtävät ja kokoonpano 3 Palvelusuunnitelman toteutuminen

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Liite 1 40 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA

Rakennuslautakunta Liite 1 40 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennuslautakunta 29.9.2016 Liite 1 40 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 1 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Rakennuslautakunnan tuloskortit 3 Maisemataulut 6 Talous 7

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016

MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 MIKKELIN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 1 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Rakennuslautakunnan tuloskortit 3 Maisemataulut 6 Talous 7 Henkilöstö 8 2 Rakennuslautakunta Rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 5 / 2014 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 5 / 2014 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 5 / 2014 Sivu 1 Rakennuslautakunta 11.09.2014 Kokoustiedot Aika 11.09.2014 Torstai 16.30-16.53 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, II kerros Saapuvilla olleet

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 6/ (12) Rakennuslautakunta Aika , klo 17:00-19:18. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2 krs.

Mikkeli Pöytäkirja 6/ (12) Rakennuslautakunta Aika , klo 17:00-19:18. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2 krs. Mikkeli Pöytäkirja 6/2016 1 (12) Aika 29.09.2016, klo 17:00-19:18 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2 krs. Käsitellyt asiat 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 37 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla. 85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

Mikkeli Kokouskutsu 1 (15) Rakennuslautakunta 20.11.2015. Aika 26.11.2015, klo 16:30. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs. Käsiteltävät asiat

Mikkeli Kokouskutsu 1 (15) Rakennuslautakunta 20.11.2015. Aika 26.11.2015, klo 16:30. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs. Käsiteltävät asiat Mikkeli Kokouskutsu 1 (15) Aika 26.11.2015, klo 16:30 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsiteltävät asiat 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 Pöytäkirjan tarkastus 59 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018 ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä

Lisätiedot

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta Talousarvio 2020 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.9.2019 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja (Markku Aro) Toiminnan

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus 6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tilinpäätös 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 27.2.2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2017 TA2018 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 492 684,74

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 1. Lautakunnan toinen toimintavuosi Jätelautakunta toimii Joensuun kaupungin sekä Ilomantsin, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kuntien yhteisenä

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso)

TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso) TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso) Vastuualue: 6100 Rakennusvalvonta Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI 1.1. 31.5.2017 TULOSALUE: YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA/HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Toimii kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena sekä ympäristösuojelusta vastaavana viranomaisena

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristölautakunta

Tekninen ja ympäristölautakunta Tekninen ja ympäristölautakunta Koulutustilaisuus 13.3.2013, Karkkilasali Taina Saari vs. vastaava rakennustarkastaja organisaatio Vastaava rakennustarkastaja Nicole Ahtokivi hoitovapaalla Vs. vastaava

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA - BYGGNADSTILLSYN

RAKENNUSVALVONTA - BYGGNADSTILLSYN RAKENNUSVALVONTA - BYGGNADSTILLSYN Rakennusvalvonta valvoo Maankäyttö- ja rakennuslain ja asetuksen sekä rakennusjär jestyksen ja kaa vamääräys ten noudattamista rakentamises sa. Toiminnan tavoitteena

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta Osavuosikatsaus I 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2017 TOT 4/2017 TA 2018 TOT 4/2018 Tot

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi

Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 1 Rakennus- ja ympäristövalvonta

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II

Osavuosikatsaus II RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Viranomaistoiminnan tulosalue - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ympäristöterveysvalvonta RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tilinpäätös 2017 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 28.2.2018 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2016 TA2017 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 343 497,69

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimialan ajankohtaiset Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.5. 2018 Talousarvion seuranta 1-4/ 2018 (laskennallinen toteutuma 33,3%) Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 8/2015 1 (20) Rakennuslautakunta 26.11.2015. Aika 26.11.2015, klo 16:40-17:57. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

Mikkeli Pöytäkirja 8/2015 1 (20) Rakennuslautakunta 26.11.2015. Aika 26.11.2015, klo 16:40-17:57. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. Mikkeli Pöytäkirja 8/2015 1 (20) Aika 26.11.2015, klo 16:40-17:57 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Toimintakate

Toimintakate TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 *) Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 KONSERNIHALLINTO Toimintatuotot 49 044 356 50 548 400 54 268 400 54 418 400 54 418 400 Myyntituotot 5 896 589 7 881 200 7 858 800 7 858 800

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

18 Sähköjohdon sijoittaminen Haikolan kylän tilan Tuukkala RN:o 4:11 alueelle

18 Sähköjohdon sijoittaminen Haikolan kylän tilan Tuukkala RN:o 4:11 alueelle Mikkeli Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 10.03.2016, klo 16:42-17:36 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017

Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017 Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 1 Rakennusvalvonta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 2016

YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 2016 YMPÄRISTÖ- JA TERVEYSVALVONTAPALVELUJEN VASTUUALUEEN TAVOITTEET JA MITTARIT 16 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelujen vastuualueen tavoitekategorioiden yhteenveto: 1. turvallisuus: hyvällä tasolla. henkilöstö:

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot