Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus
|
|
- Jarmo Sala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UURAISTEN KUNTA vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Puistokatu 2 A, PL 383, Jyväskylä puh , faksi etunimi.sukunimi@suunnittelukeskus.fi
2 1 (1) OAS SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Osalliset Tiedottaminen Viranomaisyhteistyö Selvitettävät ja arvioitavat vaikutukset Kaavoituksen kulku, osallistuminen, aikataulu ja päätöksenteko Yhteystiedot... 8 Liite: Kyynämöisten kylän osayleiskaavan aluerajaus 1 JOHDANTO Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL 63 ) edellyttää, että Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavan vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) kertoo mitä ollaan tekemässä ja miten. Tarkoitus on jo työn käynnistysvaiheessa selventää miksi kaavoitustyöhön ryhdytään, mitä alueita se tulee koskemaan, mitä työvaiheita kaavan laatiminen käsittää, keitä kaavoitus tulee koskemaan, miten osallistuminen kaavoituksen aikana tullaan järjestämään sekä mitä kaavan vaikutuksia työn yhteydessä tullaan selvittämään OAS auttaa asukkaita, kunnan hallintokuntia, viranomaisia, yhdistyksiä ja luottamusmiehiä seuraamaan kaavaprosessia ja osallistumaan siihen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun aikana tarpeen mukaisesti. Tarvittavista muutoksista tiedotetaan osallisia. SUUNNITTELUKESKUS OY Puistokatu 2 A, PL 383, Jyväskylä puh , fax Y-tunnus Kuulumme FCG-konserniin
3 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 2 (2) 2 SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus koskee lähes kaikkia kunnan alueella sijaitsevia vesistöjä sekä kyläyleiskaavan osalta Kyynämöisten kylän aluetta. Rantayleiskaavan tarkistusalueen rajaus Kyynämöisten kylän sijainti 3 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Tehtävänä on Uuraisten oikeusvaikutteisen rantayleiskaavan muutos ja laajennus ja Kyynämöisten kylän oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen. Voimassa oleva rantayleiskaava kumoutuu kun uuden tullessa lainvoimaiseksi. Laadittava rantayleiskaavan muutos ja laajennus säilyy pääosin samankaltaisena kuin voimassaoleva rantayleiskaava. Rantaviivaa alueella on yhteensä n. 290 km ja muunnettuna rantaviivana n. 255 km. Vesistöjä alueella on 150 kpl. Rantayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen tavoitteet ovat seuraavat: - Kaavamerkintöjen tarkkuuden ja ajantasaisuuden tarkistaminen - Myönnettyjen poikkeuslupien vaikutukset - Maatilojen talouskeskusten merkitseminen - Ympärivuotisten asuinpaikkojen merkitseminen - Voimassa olevan kaavan ja suoritettujen lohkomistoimitusten tarkistaminen - Rakennuskiellot - Natura- ja luonnonsuojelukohteet
4 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 3 (3) Rantayleiskaava Rantayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena siten, että se täyttää maankäyttö- ja rakennuslain yleiskaavalle asettamat vaatimukset sekä suunnitteluprosessin että kaavan sisällön osalta. Tällöin rantayleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennuslupien myöntämisen perusteena. Kaavan tarkistus tehdään pääosin voimassa olevan kaavan periaatteilla ja mitoituksella. Uusia rakennuspaikkoja voi muodostua lähinnä vain poikkeustapauksissa mitoitus- tai muista tarkistuksista johtuen. Yhteisrantaisten alueiden muodostaminen on kuitenkin mahdollista. Erikseen tarkastellaan myös pysyvän asutuksen sijoittuminen lisäys kyläkeskusten läheisyydessä. Mahdollisia voisivat olla esim. pysyvän asutuksen/loma-asutuksen vyöhykkeet, joilla loma-asunnon muuttamista pysyväksi suosittaisiin. Kyynämöisten kylän osayleiskaava Kyynämöisten kyläalue kaavoitetaan oikeusvaikutteisena osayleiskaavana lähinnä kylän vastaanottokykyä tarkastellen, jossa esitetään rakentamiseen soveltuvat alueet ja rakentamiselta varjeltavat alueet. Kyläalueen rajaus määritetään työn alussa kylän toiminnallisten tarpeiden perusteella yhteistyössä kyläläisten kanssa. Yleiskaavoituksen tavoitteena on selkeyttää ja tiivistää kylärakennetta ja varmistaa maankäytön suunnittelulla, että kylää voidaan kehittää tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi huomioiden maisema- ja luontoarvot, jotka ovat merkittäviä kylän viihtyisyyden ja markkinoinnin vahvuustekijöitä. Yleiskaavalla varataan kylälle uusia suositeltavia asuinrakennusalueita, venevalkama-alueita ja uimaranta-alueita sekä suoritetaan rantarakentamisen tarkastelu (kantatila-perusteinen) loma-asutusta varten. Kaavalla esitetään myös kylärakenteen ja maiseman kannalta merkittävät rakentamiselta vapaana säilytettävät pelto-, metsä- ja erityisalueet. Lisäksi kyläkaavan alueelle laaditaan rakennustapaohjeisto ja kirjataan työn aikana esiin nousseet edistettävät hankkeet hankeluetteloksi. 3.1 Rantayleiskaavoituksen yleiset tavoitteet Luonto- ja kulttuuriympäristöjen huomioon ottaminen - huomioidaan rantojen ja vesistöjen sietokyky (luonnonolosuhteet, maisema, vesistöjen kuormitus) sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet ja ympäristöt. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu - turvataan maanomistajien tasapuolinen kohtelu tutkimalla rakennusoikeus rannoilla maanomistajayksiköittäin käyttäen kantatilaperiaatetta Ranta- ja kyläalueen monipuolinen käyttö - turvataan pysyvä ja loma-asutus, maa- ja metsätalous sekä muu elinkeinotoiminta, yleinen virkistys ja suojelu. Rakennusvalvonnan työn helpottaminen - hyväksyttyä yleiskaavaa voidaan käyttää ranta-alueilla sekä Kyynämöisten kylän osayleiskaavan alueilla suoraan rakennuslupien myöntämisen perusteena.
5 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 4 (4) Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat Suunnittelutilanne Maakuntakaava Suunnittelualue maakuntakaavan alustavassa luonnoksessa Rantayleiskaavarajaus on kuvassa punaisella pistekatkoviivalla. Seutukaava Toistaiseksi voimassa olevassa, ympäristöministeriö n vahvistamassa Keski-Suomen 5. seutukaavassa suunnittelualue on rajattu punaisella pistekatkoviivalla.
6 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 5 (5) Rantayleiskaava Ranta-asemakaavat 4 OSALLISET Kaavoitettavalla alueella on voimassa vuonna 2000 laadittu koko kuntaa koskeva rantayleiskaava. Lääninhallituksen vahvistamat kaksi rantakaavaa on laadittu Kyynämöisjärven ranta-alueille, ja ovat seuraavat: Moision tilan rantakaava ja Lehtoniemen tilan rantakaava Osallisella on oikeus saada tieto kaavoituksen alkamisesta, osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja esittää kaavaluonnoksesta mielipiteensä. Kaavaehdotuksesta osallinen voi jättää kirjallisen muistutuksen. Osallisia ovat maankäyttö- ja rakennuslain (62 ) mukaan: alueen maanomistajat ja ne joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään A. kaikki ne joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa - kuntalaiset - kaava-alueen ja kaavan vaikutusalueen maanomistajat, asukkaat ja työntekijät - metsäyhtiöt, kaava-alueen yritykset B. Viranomaiset - lautakunnat - Keski- Suomen ympäristökeskus - Keski- Suomen liitto - Keski- Suomen museo -Museovirasto - Keski-Suomen Metsäkeskus - Tiehallinto / Keski- Suomen tiepiiri - Multian ja Petäjäveden kunnat sekä Jyväskylän maalaiskunta, Äänekoski, Laukaa ja Saarijärvi C. Yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään - Luonnonsuojeluyhdistykset - Kalastuskunnat - Kylätoimikunnat - Tiehoitokunnat - Metsänhoitoyhdistys 5 TIEDOTTAMINEN Rantayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen käynnistämisestä, vireille tulosta ja kaavoituksen eri vaiheista (luonnos- ja ehdotusvaihe) tiedotetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa, kunnan ilmoitustaululla ja internetissä Myös kylätoimikunnille tiedotetaan asiasta.
7 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 6 (6) Vieraspaikkakunnilla asuvia maanomistajia kuullaan postitse viimeistään ehdotusvaiheessa. Luonnosvaiheessa sekä kaavoituksen myöhemmissä vaiheissa neuvotellaan osallisten kanssa tarvittaessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. 6 VIRANOMAISYHTEISTYÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 66 :n 2 mom. sekä MRA 18 :n mukainen viranomaisneuvottelu pidetään syksyllä. Neuvottelusta laaditaan muistio, josta ilmenevät keskeiset neuvottelussa esillä olleet asiat ja kannanotot. Kaavoitukseen liittyvä viranomaisneuvottelu järjestetään tarvittaessa myös sen jälkeen, kun kaavaluonnos ja kaavaehdotus ovat olleet julkisesti nähtävillä ja niitä koskevat mielipiteet, muistutukset ja lausunnot on saatu. Viranomaisneuvotteluun kutsutaan: Uuraisten kunta Keski-Suomen Ympäristökeskus Keski-Suomen liitto Keski-Suomen museo Museovirasto Tiehallinto/ Keski-Suomen tiepiiri Kunnan hallintokunnilta, Keski-Suomen Ympäristökeskukselta, Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen museolta, Tiehallinnolta ja Museovirastolta pyydetään lausunnot kaavaehdotuksesta. 7 SELVITETTÄVÄT JA ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Alueesta laaditaan normaalit perusselvitykset kaavoittamisen perustiedoiksi. Kaava-alueelta tehtävät selvitykset ja tarkistukset: Muinaismuistot Luontoselvityksen tarkistukset Nykyinen rakentamistilanne Maanomistusolot Palvelujen tarve Yhdyskuntatekniset selvitykset (viemäri, vesi, kadut jne.) Pohjavesialueet ja muut erityisalueet Liikennejärjestelyt Muinaismuisto- ja kulttuuriympäristökohteet Rakennussuojelukohteet Ranta- ja kylämaisema Olemassa olevaa luonto- ja maisemaselvitystä täydennetään tarvittaessa Kaavan vaikutuksia arvioidaan seuraavien ominaisuuksien osalta: Ympäristölliset vaikutukset (luonto ja eläimistö, melu) Taloudelliset vaikutukset (rakentamiskustannukset, yhteiskuntataloudelliset)
8 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 7 (7) Liikenteelliset vaikutukset (liikenneturvallisuus, liittymät) Sosiaaliset vaikutukset (turvallisuus, viihtyisyys, lähiympäristön asukkaat, virkistysmahdollisuudet, yhteydet) Kulttuuri- ja muut vaikutukset (kulttuuriympäristö, rakennettu ympäristö, maisema- ja kylätaajamakuva) Myös osalliset voivat lausua arvionsa vaikutuksista kaavan luonnos- ja ehdotusvaiheiden nähtävillä oloaikoina. 8 KAAVOITUKSEN KULKU, OSALLISTUMINEN, AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO Työvaihe Kaavoituksen käynnistäminen Suoritus, tiedottaminen ja osallistuminen Kartta- ym. perustietojen hankinta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinta. MRL 63 ja 64. Ajankohta Helmimaaliskuu Huhtikuu Viranomainen, päätös Perusselvitykset ja muutostarpeet Tavoitteet ja mitoitus Kaavaluonnos Kaavaehdotus MRL Vaikutusten arviointi MRL 9 Tarkistetaan ja täydennetään tarpeen mukaan voimassa olevan kaavan perusselvityksiä ja laaditaan muutostarvekartta. MRL 9, MRA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Perustietojen ja muutostarpeiden pohjalta laaditaan tavoitteet ja mitoitusperiaatteet. Laaditaan kaavaluonnos (kaavakartta ja selostus). Tiedotetaan kuulutuksella lehdessä ja järjestetään yleisötilaisuus. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville ja lähetetään viranomaisille kommentoitavaksi - osalliset voivat jättää mielipiteensä luonnoksesta. MRL 62, MRA 30 Kommenttien ja mielipiteiden käsittely. Kaavan tarkistaminen ja täydentäminen kaavaehdotukseksi. Tiedotetaan kuulutuksella lehdessä. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja pyydetään viranomaisilta lausunnot osalliset voivat jättää muistutuksen kaavaehdotuksesta. MRL 65, MRA 19. Laaditaan perustellut vastaukset muistuttajille. Muistutusten ja lausuntojen käsittely. MRA 20. Elosyyskuu Syyslokakuu Syyslokakuu Marraskuu - helmikuu 2007 Viranomaisneuvottelu. MRL 64, 66 MRA 18 Toukokuu 2007 KH Viranomaisten alustavat lausunnot Heinäelokuu 2007 KH Viranomaisten lausunnot. Viranomaisneuvottelu, MRL 66 MRA 18
9 SUUNNITTELUKESKUS OY OAS 8 (8) Hyväksyminen Kaavan tarkistaminen ja täydentäminen hyväksymiskäsittelyyn. Kaavan hyväksymisestä tiedotetaan kuulutuksella. MRL 67. Keski-Suomen ympäristökeskuksella on oikaisu- ja valitusoikeus MRL 195. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa hallintooikeuteen. Kaavan toteutumisen seuranta Lokakuu 2007 Seuranta (Lopullinen aikataulu määräytyy muinaismuisto- ja luontoselvitysten perusteella) 9 YHTEYSTIEDOT KH, KV hyv. Uuraisten kunta Aluearkkitehti Aulikki Graf PL 21 (Virastotie 4) UURAINEN (014) aulikki.graf@uurainen.fi Rakennustarkastaja Pekka Minkkinen PL 21 (Virastotie 4) UURAINEN (014) pekka.minkkinen@uurainen.fi Kaavan laatija Arkkitehti SAFA Nana Pentti Suunnittelukeskus Oy Puistokatu 2 A PL JYVÄSKYLÄ nana.pentti@fcg.fi
Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.5.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue...
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Planeko Oy LUHANGAN KUNTA HEPOLUHDAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 488-C8237 19.5.2008 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITELMAN
Liitekartta: kaava-alueen alustava rajaus... 8
Muuramen kunta Hautalahden asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.5.2015/17.1.2017/22.1.2018 Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue... 2 2. Suunnittelutehtävän
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 670070562BBJ 21.12.2007 Jämsänkosken kaupunki Kaukialan kylä Koveroniemen tilan RN:o 3:2 ranta-asemakaava 1 Esipuhe Ranta-asemakaavan laatiminen Koveroniemen tilalle
Liitekartta: kaava-alueen alustava rajaus... 8
Muuramen kunta Hautalahden asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.5.2015/17.1.2017 Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue... 2 2. Suunnittelutehtävän määrittely
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 (8)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 (8) Muuramen kunta Kirkonmäen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.5.2014 Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
KUUKANPOLUN ASEMAKAAVAMUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Planeko Oy Uuraisten kunta KUUKANPOLUN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 685-C6307 3.4.2008 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I 3.4.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARSTULAN KUNTA 7.7.2003 TAKA-WETKAN ASEMAKAAVA, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKA-WETKAN ASEMAKAAVA, KIRKONKYLÄN TAAJAMAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SISÄLLYSLUETTELO
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
MADEKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Planeko Oy JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MADEKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos 121-D2885 21.9.2009 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I 21.9.2009
Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.
MURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 67080443.BBJ 24.10.2008/1.12.2008 Lehtimäen kunta Mustaniemen Suninsalmen alueen osayleiskaava 1 Esipuhe Lehtimäen kaikkia kunnan vesistöjä koskeva rantayleiskaava
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aijasahon ranta-asemakaavan muutos JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 76. KAUPUNGINOSA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.12.2013 Aijasahon ranta-asemakaavan muutos JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 76. KAUPUNGINOSA 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ JA LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Tehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelun
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012
Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään
Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA
LIITE 1 1 Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI Kaavoitus 11.12.2008; 12.03.2009, 24.04.2009 SISÄLTÖ: 1. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012
OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark
KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 17.1.2008. tark 6.5.2008. Kartta 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos
LIITE 1 1 Jyväskylän maalaiskunta Jyväskylän kaupunki xxx-0x-0x-0xx OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos KANAVUOREN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS KANAVUOREN KOULUN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
26.9.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKISTEN ETELÄRANNAN RANTA-ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN Oittilan kylän Vahon 1:81 ja Ylä-Tihtarin 1:37 tilojen rantakaavan (hyv. 23.5.1985) kumoaminen sekä
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
VAAJAKOSKI-JYSKÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJEN- NUS
1 LIITE 1 JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNTA 180-03-01-038 VAAJAKOSKI-JYSKÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJEN- NUS ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA JA LAAJENNUKSELLA MUO- DOSTUU KORTTELIT 127 (OSA), 166-171 SEKÄ VIRKISTYS-, ERITYIS-
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNE HARHALA KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.6.2009 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kuikon ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635) Kylä: Harhala (402)
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA
1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.
VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1.
Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-