OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), ( ), tarkistettu
|
|
- Tarja Salonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 / 9 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), ( ), tarkistettu Uuden koulun tontti ja lähiympäristön aluerakenne, Lauttakylä, 1., Huhkola 3. ja Kiviranta, 4. kaupunginosa. Uuden alakoulun edellyttämä asemakaava ja lähiympäristön aluerakenteen tarkistus. Tarkistettu kaava-alueen likimääräinen rajaus (ote opaskartalta 2017) Aloite: Huittisten kaupungin asemakaavoitusohjelman kohde nro 3. Huittisten kaupunginvaltuusto päätti , että uusi alakoulu rakennetaan Meijerin lähelle, Kivirannan peltoalueen eteläpuolelle. Kaupunginhallitus on hyväksynyt koulun tarveselvityksen , jossa päätettiin että koulu suunnitellaan siten, että sen yhteyteen on mahdollista sijoittaa seuraavat toiminnot: - kolmisarjaisen koulun toiminta - kolme esiopetusryhmää - keskusta-alueen aamu- ja iltapäivätoiminta - Lautta 1- ja Lautta 2-ryhmien toiminta - Huittisten musiikkiopiston toiminta Koulu on suunniteltu mitoitettavaksi 530 oppilaalle. Koulutoiminnan osoittaminen alueelle edellyttää asemakaavoitustyötä sekä laajempaa yleiskaavallista tarkastelua kaavoitustyön yhteydessä, koska aluetta ei ole yleiskaavassakaan osoitettu koulutoiminnalle.
2 Sivu 2 / 9 Koulun tontin lisäksi tulee tarkastella alueen liikenneverkkorakenne uudestaan, josta johtuen asemakaavoitusalue on koulun tonttia laajempi. Viistoilmakuva (valokuvaus Janni H.) kohdealueelta likimääräisellä suunnittelualuerajauksella ilmakuvassa näkyviltä osalta Miksi tämä asiakirja? Huittisten kaupungin kaavoitusohjelman mukaisen uuden alakoulun ja sen lähiympäristön suunnittelutyö on alkanut ja teillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun kertomalla mielipiteenne alueen suunnittelusta maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaisesti. Mikäli vuokraatte kiinteistöänne toiselle henkilölle tai olette isännöitsijä, pyydämme teitä toimittamaan tiedon vuokralaiselle, osakkaalle, asukkaalle tai muulle käyttäjälle. Voitte kertoa mielipiteenne osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS:n) nähtävillä oloajan päättymiseen mennessä. Vuorovaikutuksesta kaavoitusprosessin muissa vaiheissa ja arviointitarpeista löytyy lisätietoa tästä asiakirjasta. Kaavan luonnos- ja ehdotusvaiheessa kaupungintalolla ja internetissä saatavilla olevassa kaavaselostuksessa käydään yksityiskohtaisemmin läpi mm. lähtökohtia ja kaavan vaikutuksia sekä perusteluja. Nähtävillä saattaa olla myös muita suunnitteluun liittyviä dokumentteja. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee noin 0,9 kilometriä keskustasta pohjoiseen tiiviimmän kaupunkikeskustan ulkopuolella. Koulun sijainti on suunnitteilla viljelykäytössä olevan peltoalueen etelälaitaan Lauttakylänkadun ja Meijerintien risteykseen vanhan meijerin kulttuurihistorialliseen ympäristön pohjoispuolelle. Peltoalueelle on Lauttakylänkadulta taajamasta ulospäin suuntautuva avoin näkymä.
3 Sivu 3 / 9 Meijerin alue on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskokonaisuus. Meijerirakennus valmistui vuonna 1922 ja siinä toimi meijeri vuoteen 1988 saakka. Rakennus on päässyt vuosien saatossa rapistumaan. Noin 18,4 hehtaarin kokonaisalue rajoittuu etelässä Punkalaitumenjokeen, idässä avoimeen peltomaisemaan, pohjoisessa Räikänmaantien ja Kirjatien pohjoispuolelle sekä idässä urheilutalon ja uimahallin rakennuspaikoille. Alueen uudelleen määriteltävä liikenteellinen rakenne edellyttää suunnittelualueen laajentamista koulun tontin lisäksi Meijerin, väliaikaiskoulun, kirjaston, Kirjatien ja Räikänmaantien ympäristöihin asti. Suunnittelualueen rajaus voi tarkentua jatkosuunnittelun yhteydessä mahdollisesti tarkentavien arviointien perusteella. Hankkeen kuvaus Suunnittelun lähtötiedot: Nykytilanne: Suunnittelualue on pääosin viljelykäytössä olevaa peltoa, katu- ja pysäköintialueita sekä käytössä olevia julkisyhteisön rakennuspaikkoja (Meijeri, kirjasto ja väliaikaiskoulu). Maanomistus: Alue on pääosin kaupungin omistuksessa. Räikänmaantien alue on valtion omistuksessa. Pellon maapohja on vuokrattu viljelytoimintaan v loppuun asti (kaupungilla oikeus katkaista vuokrasopimus kesken sopimuskauden). Kortteli 202 on yksityisomistuksessa. Lauttakylänkadun alue on entistä maantien aluetta, jota ei ole lohkottu yleisen alueen toimituksessa kaupungin katualueeksi. Punkalaitumenjoki on yhteistä vesialuetta. Maakuntakaava (KHO ): taajamatoimintojen aluetta (A) ja keskustatoimintojen aluetta (C). Alue on myös kaupunkikehittämisen kohdevyöhykettä (kk) ja matkailun kehittämisvyöhykettä (mv2). Alue on myös osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (kh 1). Meijeri on osoitettu maakunnallistesti merkittävänä kulttuuriperinnön kohteena (kh-9). Vaihemaakuntakaava 1 (KHO ): Vaihemaakuntakaavassa 1 ei ole osoitettu toimintaa suunnittelualueelle. Vaihemaakuntakaavan 2 ehdotus 1 ( ): Suunnittelualue ei ole enää kokonaisuudessaan kulttuuriympäristön aluetta, Meijeri on edelleen yksittäisenä Maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön kohteena (kh). Keskustan osayleiskaava (KH , voimaan kokonaisuudessaan ): Peltoalue on Asuntoaluetta (A) ja lähivirkistysaluetta (VL). Meijerin ja kirjaston alueet ovat julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) ja ranta lähivirkistysaluetta (VL). Kirjaston pohjoispuoli on urheilu- ja virkistyspalvelualuetta (VU). Lauttakylänkatu ja Räikänmaantie ovat yhdystie/kokoojakatu merkinnöillä ja Räikänmaantietä leikkaa suunnittelualueen itäreunassa uusi ohjeellinen tie- / katulinjaus. Lauttakylänkadun varrella on ohjeellinen kevyen liikenteen reitti. Kirjatien ja Lauttakylänkadun tuntumassa on työpaikkaaluetta (TP-1). Meijeri ja sen piharakennus ovat suojeltavia rakennuksia (sr-1 26), joiden purkaminen on kielletty ja korjaus- ja muutostyöt sekä muu täydennysrakentaminen tulee tehdä siten, että kohteen rakennus- ja kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Suojeltuja kohteita koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
4 Sivu 4 / 9 Ote Huittisten keskustan ja sen lievealueiden osayleiskaavasta (2011,2014), 1: alustava suunnittelualuerajaus punaisella Asemakaava: Kivirannan peltoalue on osittain asemakaavoittamaton ja osittain kaavoitettu (hyv ) asumista (myös palveluasumista) varten, lähivirkistysalueeksi ja uudistettua liikenneverkkoa varten. Asuinrakentaminen on rivi- (AR) ja kerrostaloasunnoille (AK) 1-3 kerrokseen. Kerrostalotontit ulottuvat nykyisen Meijerintien yli meijerin tonttiin asti. Meijerin tontti on kaavoitettu enintään kolmikerroksisen asuin-, liike-, toimisto- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi. Meijerirakennuksesta suurin osa on suojeltu (sr-5) ja pihapiirissä oleva Asuinrakennus Munala on myös suojeltu (sr-6). Suojeltuja rakennuksia ei saa purkaa ja korjaus- sekä muutostyöt ovat määräyksin rajoitettuja. Väliaikaiskoulun alue on yleistä pysäköintialuetta (LP), katualuetta ja lähivirkistysaluetta (VL). Kirjaston tontti on kaavoitettu kulttuuritoiminnan rakentamiselle (YY) ja se ulottuu nykyisen Särkimyskoskenkadun päälle siten, että pohjoinen kevyen liikenteen väylä on kaavoitettu vielä kevyen liikenteen kulkemiselle. Kaavarajauksen sisällä on Kivirannantien kulmissa pieni alue (n. 50 m²) hyväksytyn asemakaavan lähivirkistysalueen osaa. Lauttakylänkadun pohjoisosa, korttelin 202 ohjeellinen tontti 3 ja Räikänmaantien kevyenliikenteen väylä katualueeksi on kaavoitettu hyväksytyssä asemakaavassa (vanha rakennuskaava). Räikänmaantien päälle ulottuva puistokaistale on asemakaavoitettu Tarkat asemakaavamääräykset löytyvät internetistä: tai: -> Karttapalvelu --> Kartat -> Asemakaavayhdistelmä / --> Kaavarajat ja määräykset -> Asemakaava
5 Sivu 5 / 9 Ote ajantasa-asemakaavasta tarkistetulla rajauksella , ei mittakaavassa Ot Tonttijako: Kortteleihin 0308, 0435 ja on hyväksytty tonttijaot Tonttijaot muutetaan tarpeen mukaan kaavan laadinnan yhteydessä, mikäli tonttien muodot muuttuvat. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteet Tavoitteena on laatia alakoulun toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukainen tontti- ja liikenneverkko alueelle. Alueen katuverkko on asemakaavoitettu vuonna 2012 poiketen nykyisestä Meijerintien ja Särkimyskoskenkadun sijainneista. Katuverkko tulee tarkastella uudestaan ottaen huomioon uuden koulun tarpeet. Liikenneverkon mahdollinen uudelleensuunnittelu vaikuttaa lähialueen tonttien käyttöön ja muotoihin, jolloin niiden tarpeita tulee huomioida suunnittelussa. Koulun tontin suunnittelussa tavoitteena on kaupunkikuvalliset ja maisemalliset näkökulmat huomioiden sijoittaa toiminnot siten, että liikenteestä aiheutuvat meluvaikutukset huomioitaisiin ja ehkäistäisiin mahdollisimman hyvin. Suunnittelussa tulee huomioida myös alueen pienilmasto, joka on tuulinen avoimesta pellosta johtuen. Kaavoitustyön yhteydessä selvitetään myös nykyisten kaavamääräysten selkeyttämistä ja yksinkertaistamista.
6 Sivu 6 / 9 Kirjatien risteyksen siirrosta korttelin 202 ohjeellisen tontin 3 alueelle on tavoitteena sopia yksityisen maanomistajan kanssa tarkemmin maankäyttösopimuksella, jolloin myös vuodelta 1971 olevia kaavamääräyksiä päivitetään. Suunnittelualuerajaus: Kaavan vireille tulo -vaiheessa on arvioitu alustava suunnittelualuerajaus, joka tarkentui palautteen ja jatkosuunnittelun perusteella kaavan luonnosvaiheessa aiempaa laajemmaksi. Aluerajaus voi tarkentua vielä ehdotusvaiheessa. Koulun toteuttaminen edellyttää liikenneverkon uudelleentarkastelua, joten kaava-alue rajattiin sen perusteella, millä arvioitiin olevan vaikutuksia tarkasteltavaan liikenneverkkoon. Lauttakylänkadun länsi- ja itäpuolet on molemmat asemakaavoitettu voimassa olevassa asemakaavassa poiketen nykyisestä liikenneverkosta ja liikenneverkko tulee tarkastella uudestaan koulun tarpeiden mukaiseksi. Laaditut selvitykset: Kaavan liitteiksi: - Alustava pohjatutkimus ja rakennettavuusselvitys, Geopalvelu Oy, Lausunto alimmasta rakentamiskorkeudesta koulurakennukselle Kivirannan peltoalueelle, Varsinais- Suomen ELY-keskus Tieliikennemeluselvitys, Kivirannan peltoalue ja väliaikaiskoulun alue, Huittinen, Promethor Oy, (laadittu kaavan vireille tulon jälkeen) - Uuden alakoulun liikenneselvitys, Ramboll, (laadittu kaavan vireille tulon jälkeen) Kaavan taustaselvityksiä: - Yleispiirteinen tieliikennemeluselvitys, Kivirannan peltoalue ja väliaikaiskoulun alue, Promethor Oy Yleispiirteinen alakoulun sijoittumisvaihtoehtojen vertailu (7 kohdetta) ja vaikutusten arviointi Lauttakylän koulun korvaavan koulun sijoittumisvaihtoehdot maankäytön näkökulmasta, Uuden koulun vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan ja kulttuuriperintöön (7 kouluvaihtoehtoa), Rejlers Finland Oy, Uusien selvitysten laadintatarve: Kaavoitusprosessin aikana saattaa ilmetä vielä muita selvitysten täydennystarpeita, jotka eivät ole tiedossa kaavoituksen aloitus- tai luonnosvaiheessa. Mahdolliset selvitykset täydennetään tarpeen mukaan tähän osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS:ia voidaan täydentää kaavaehdotukseen asti). Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin (MRL 9, MRA 1 ). Kaavoituksen vuorovaikutuksen ja laadittujen selvitysten perusteella arvioidaan laadittavan kaavan vaikutuksia kaavaselostuksessa (MRA 25 ). Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan kaavaa laadittaessa arvioidaan vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön;
7 Sivu 7 / 9 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön; 6) elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittymiseen. Edellä mainituista arvioinnissa korostuvat vaikutukset: 1) ihmisten elinympäristöön (koulun sijoittuminen vilkkaan tien lähelle) 4) yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen (yhdyskuntarakenne laajenee ja liikenneverkkoon mahdollisesti muutoksia) 5) kaupunkikuvaan ja maisemaan (suojeltu Meijerin rakennus vieressä ja aukea peltomaisema kapenee). Vaikutuksia arvioidaan osittain tavanomaista asemakaavatyötä laajemmin, koska koulun sijoittamisessa poiketaan yleiskaavan ratkaisuista (yleiskaavatasoista tarkastelua). Yleiskaavallisessa tarkastelussa korostuu lisäksi vaikutusten arviointia lähivirkistysalueen ja asumiseen varattujen alueiden pienenemiseen, kun niille varattua aluetta osoitetaan koulutoimintaan. Osalliset Osallisia ovat MRL 62 :n mukaan alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Määritelmän mukaisesti osallisia ovat tämän kaavatyön kohdalla seuraavat tahot: - Suunnittelualueen ja naapurikiinteistöjen asukkaat, työntekijät, omistajat, vuokralaiset, yritykset ja yhdistykset - Varsinais-Suomen ELY-keskus; ympäristö ja luonnovarat (poiketaan yleiskaavasta ja Meijerin rakennuskantaa on suojeltu) - Satakuntaliitto (poiketaan yleiskaavasta) - Satakunnan museo (Suojellut rakennukset Meijerillä) - Sallila Sähkönsiirto Oy - Huittisten Lämpö Oy /Adven Oy - Satakunnan pelastuslaitos - kaupungin hallintokunnat: Ympäristö- ja rakennuslautakunta, Tekninen lautakunta, Sivistyslautakunta, Nuorisovaltuusto, Nuoriso- ja liikuntalautakunta - Huittisten seudun ympäristöyhdistys - muut ilmoituksensa mukaan Lausunnot pyydetään - Varsinais-Suomen ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat - kaupungin hallintokunnat: Ympäristö- ja rakennuslautakunta, Tekninen lautakunta, Sivistyslautakunta, Nuorisovaltuusto, Nuoriso- ja liikuntalautakunta - Satakunnan pelastuslaitos - Sallila Sähkönsiirto Oy - Huittisten Lämpö Oy /Adven Oy - Satakunnan museo
8 Sivu 8 / 9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan luonnos lähetetään sähköisesti tiedoksi Satakuntaliitolle mahdollisuudella lausua. Lausuntoja voidaan pyytää muiltakin tahoilta, jos tarvetta ilmenee kaavoitusprosessin aikana. Lausunnot pyydetään luonnoksen nähtävillä olon yhteydessä. Kaavan vaiheet sekä tiedottamisen, osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Koko kaavoitusprosessin kestävä vuorovaikutus Kaava-asiasta voi tulla keskustelemaan, vaikkei olisi tarkoitus jättää mielipidettä tai muistutusta hankkeesta, tai jos kaava ei ole nähtävillä olo vaiheessa (virallisten hankkeeseen kirjattavien mielipiteiden ja muistutusten jättämisajankohdat selvitetty alla). Palaute ja keskustelu suunnittelijoiden ja osallisten kesken on tärkeä osa suunnittelutyötä. Kun kaava ei ole nähtävillä olo vaiheessa, vireillä olevan kaavan materiaalit löytyvät Huittisten kaupungin nettisivuilta ( OAS nähtävillä Luonnos nähtävillä Ehdotus Voimaantulosta 30 päivää. 30 päivää nähtävillä 30 päivää. kuulutetaan lehdessä. 1. Aloitus Vireille tulosta ilmoittaminen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan kuulutuksella Lauttakylä- ja Alueviesti -lehdissä, kaupungin www-sivuilla* ja tiedossa oleville osallisille kirjeitse. Lisäksi kaavoituksen vireille tulosta on tiedotettu vuoden 2017 kaavoituskatsauksessa. OAS on 30 päivää nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin www-sivuilla*. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat kirjalliset ja suulliset mielipiteet tulee osoittaa Huittisten kaupunginhallitukselle nähtävillä olo aikana. Mielipiteen jättäneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on säädetty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää siihen asti, kunnes asemakaavan ja asemakaavan muutoksen muutosehdotus asetetaan nähtäville ja viimeisin versio OAS:sta on saatavilla Huittisten kaupungin internetsivuilta ja kaupungin virastossa. 2. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luonnos Luonnosvaiheesta ilmoitetaan kuulutuksella Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä, kaupungin www-sivuilla* ja tiedossa oleville osallisille kirjeitse. Luonnos on 30 päivää nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin www-sivuilla*. Luonnosta koskevat kirjalliset ja suulliset mielipiteet tulee osoittaa Huittisten kaupunginhallitukselle nähtävillä olo aikana. Mielipiteen jättäneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Suullisen mielipiteen voi vastaanottaa ja kirjata kaavoitusinsinööri Arttu Salonen. Lausunnot pyydetään luonnoksen nähtävillä olon yhteydessä.
9 Sivu 9 / 9 3. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotus Saadun palautteen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, joka asetetaan nähtäville 30 päiväksi. Tänä aikana osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tehdä kirjallisia muistutuksia, jotka tulee osoittaa kaupunginhallitukselle. Kaavan muutosehdotus ja kuulutus nähtävillä olosta lähetetään tiedossa oleville osallisille. Nähtävillä olosta kuulutetaan Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä ja kaupungin www-sivuilla*. Kaava-aineistoon voi tutustua teknisessä palvelukeskuksessa/suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin www-sivuilla*. Muistutuksen tehneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Ehdotusvaiheessa ei enää pyydetä lausuntoja, jos kaava ei oleellisesti muutu. 4. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotuksen hyväksyminen Ehdotuksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Asian valtuustokäsittelystä annetaan kirjallinen ilmoitus niille kaupungin jäsenille ja muistuttajille, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa ko. tiedon saamiseen. Kaupunginvaltuuston hyväksymispäätöksestä voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta (MRL 188 ). Kun kaava on lainvoimainen, se kuulutetaan Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä ja kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla. * Palvelut Kaupunkisuunnittelu Nähtävillä olevat suunnitelmat Nähtävillä olevat kaavat / Kaupungintalon toinen kerros, Risto Rytin katu 36, Huittinen Kaavoitustyön edetessä voidaan tarpeen mukaan järjestää yleisötilaisuus tai maastokatselmus, josta tiedotetaan erikseen. Suunnittelun alustava aikataulu Ilmoitus vireille tulosta, OAS, nähtävillä 30 päivää 6/2018 Aloitusvaiheen vuorovaikutusten arviointi ja kaavaluonnoksen valmistelu Liikenne- ja meluselvitykset Luonnosvaihe, nähtävillä 30 päivää 10/2018 Luonnosvaiheen lausuntopyynnöt 10-11/2018 Luonnosvaiheen vuorovaikutusten arviointi ja kaavaehdotuksen valmistelu Ehdotusvaiheen nähtävillä olo, 30 vrk 12/2018-1/2019 Ehdotusvaiheen mahdolliset lausuntopyynnöt Ehdotusvaiheen muistutusten/lausuntojen arviointi Kaavaehdotus valtuustossa 3/2019 Lainvoimaisuuskuulutus 5/2019 Yhteyshenkilöt: Kaavoitusinsinööri Arttu Salonen Suunnitteluavustaja Anne Rämö p p arttu.salonen@huittinen.fi anne.ramo@huittinen.fi Kaupungintalo, 2 krs., Risto Rytin katu 36, Huittinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),
Sivu 1 / 9 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 28.5.2018 Uuden koulun tontti ja lähiympäristön aluerakenne, Kiviranta,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Kuorma-autokorjaamo Mäkelän rakennuspaikan laajennus
Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 28.11.2016 Asemakaavan muutos: Kuorma-autokorjaamo Mäkelän rakennuspaikan laajennus Kuninkainen, 5. kaupunginosa, osa korttelista 0552 ja VL-aluetta.
LisätiedotAsemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015
LisätiedotHUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.5.2015 Huhkolan päiväkodin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, tark Jokilevon teollisuusalueen laajennuksen osayleiskaava
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotLANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotKAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Korttelin 0202 tontin 3 laajennus
Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 8.8.2016 Asemakaavan muutos: Korttelin 0202 tontin 3 laajennus Hein-Erkkilä, 2. kaupunginosa, osa korttelista 0202. Aloite: Kiinteistöjen 102-2-202-3,
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Malberinraitin ja Rataskujan muutos
Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 29.4.2019 Asemakaavan muutos: Malberinraitin ja Rataskujan muutos Hein-Erkkilä, 2. kaupunginosa. Aloite: Huittisten kaupungin asemakaavoitusohjelman
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
LisätiedotKAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
LisätiedotAsemakaavan muutos: Osuuspankin tontin kaavamuutos
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.5.2016 Asemakaavan muutos:
LisätiedotPAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotSEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),
Sivu 1 / 10 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 24.9.2018 Vanhan kivikoulun ympäristön sekä Viialankatu 25 ja 27 asemakaavan muutos,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),
Sivu 1 / 10 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 1.4.2019 Huhkolanpuiston uuden koulun asemakaavan muutos, Lauttakylä, 1. ja Huhkola
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.1.2017 Asemakaava
LisätiedotTIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
LisätiedotMEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
LisätiedotAk 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)
Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:
LisätiedotKolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.
LisätiedotHANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
LisätiedotAsemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3
Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
LisätiedotRAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotKorttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
LisätiedotMielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan
1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotLENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotPOHJOINEN HEIKELINTIE 23 25
Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotAnttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
LisätiedotKREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
LisätiedotAsemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
LisätiedotLeinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL
Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa
LisätiedotISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)
OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
LisätiedotASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.
1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo
LisätiedotA D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
LisätiedotRAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotPAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA
Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK
OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
LisätiedotVARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
LisätiedotHAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotLeinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt
Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotA-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.
OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi
LisätiedotRAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
LisätiedotMielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan
1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 7.4.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaava 850400, Jokivarsi 85. kaupunginosa, Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),
Sivu 1 / 12 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja asemakaavan osan kumoamisen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 8.5.2017 Takkulan teollisuusalueen
Lisätiedotkortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
Lisätiedot