OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 10 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Huhkolanpuiston uuden koulun asemakaavan muutos, Lauttakylä, 1. ja Huhkola 3. kaupunginosat. Alustava kaava-alueen likimääräinen rajaus (ote muokatulta opaskartalta 2017) Aloite: Lauttakylän uuden koulun rakentamisen ohjausryhmä päätti esittää kaupunginvaltuustolle uuden alakoulun sijainniksi Huhkolan puistoaluetta. Perusteluina ovat pohjarakentamiskustannukset ja sijainti suhteessa koulupäivän aikana käytettäviin muihin toimintoihin. Lisäksi on esitetty selvitettäväksi ns. Kurssisopin tonttialueen hyödyntäminen koulun P- ja liikennealueeksi. Kouluhankkeen yhteydessä vanha puistoalue kunnostetaan. Koulurakennus olisi alustavan arvion mukaan noin m² ja kaksikerroksinen. Huittisten kaupunginvaltuusto tekee lopullisen koulun sijaintipäätöksen, joka OAS:n laadintahetken tiedon mukaan on huhtikuun aikana. Kaavoituksen aikataulullisista syistä johtuen tämä kaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutus aloitettiin jo nyt aiemmin. Kaavoitusprosessissa otetaan huomioon valtuuston aikanaan tekemä päätös.

2 Sivu 2 / 10 selvitys pysäköintialueena hyödyntämisestä Viheryhteysvirkistysreitti yleispiirteinen melurajaus 55 db(a) Huhkolan kartanon suojeltu pihapiiri liikennealueen kehittäminen selvitys liikenne- ja pysäköintialueena hyödyntämisestä jokitulvan riskitaso noin +48,00 m 1/ a alustava ja likimääräinen koulun sijaintihahmotus mahdollinen yhteystarve: Pellonpuiston koulu, tekonurmikenttä, jäähalli yms. Viistoilmakuva (valokuvaus Janni H.) Huhkolanpuiston kohdealueelta suunnittelun alustavilla lähtötiedoilla ja aluerajauksella Viistoilmakuva (valokuvaus Janni H.) kohdealueelle (kuvassa 2019 purettu Huhkolinna ja puuttuu uusi Urheiluhalli).

3 Sivu 3 / 10 Miksi tämä asiakirja? Huhkolan puistoalueelle sijoitettavan koulutoiminnan asemakaavoitustyö on alkanut. Teillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun kertomalla mielipiteenne alueen suunnittelusta maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaisesti. Mikäli vuokraatte kiinteistöänne toiselle henkilölle tai olette isännöitsijä, pyydämme teitä toimittamaan tiedon vuokralaiselle, osakkaalle, asukkaalle tai muulle käyttäjälle. Voitte kertoa mielipiteenne osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS:n) nähtävillä oloajan päättymiseen mennessä. Vuorovaikutuksesta kaavoitusprosessin muissa vaiheissa ja arviointitarpeista löytyy lisätietoa tästä asiakirjasta. Kaavan luonnos- ja ehdotusvaiheessa kaupungintalolla ja internetissä saatavilla olevassa laadittavassa kaavaselostuksessa käydään yksityiskohtaisemmin läpi mm. lähtökohtia ja kaavan vaikutuksia sekä perusteluja. Nähtävillä saattaa olla myös muita suunnitteluun liittyviä dokumentteja. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee noin kilometrin keskustasta pohjoiseen tiiviimmän kaupunkikeskustan ulkopuolella. Koulun sijainti on suunnitteilla Huhkolanpuiston viheralueelle Huhkolantien varrelle, rajoittuen Punkalaitumenjokeen ja Huhkolan asuntoalueeseen. Kartalla aluetta on merkitty myös Kartanonpuistoksi. Alustava kaavan suunnittelualue on noin 5 ha. Suunnittelualueiden rajaus voi tarkentua jatkosuunnittelun yhteydessä tarkentuvien arviointien perusteella. Hankkeen kuvaus Suunnittelun lähtötiedot: Huhkolapuisto Nykytilanne Maanomistus Puistoa, kulkuväyliä sekä jalkapallo- ja tenniskenttä. Huhkolan kartanon suojeltua pihapiiriä sekä kaupungin varastointi/varikkoaluetta. Kartanon päärakennus paloi v Ns. Kurssisopin tontin kerrostalo on rakennusrekisterin mukaan 922 k-m2 ja valmistunut Kaupunki Punkalaitumenjoki on yhteistä vesialuetta.

4 Sivu 4 / 10 Asemakaava Suurin osa alueesta vahv : Urheilukentänpuisto (VU-1), ohjeellinen pysäköimispaikka (p), Kartanonpuisto (VP), Vesialuetta (Punkalaitumenjoki). Huhkolantien osuus ja korttelin 229 tontti 3, vahv (vanha rakennuskaava): Rakennuskaavatietä. Ohjeellinen tontti 3 on asuntokerrostalojen korttelialuetta (AK), jonka rakennusoikeus on 1990 k-m2 ja kerrosluku ½ III. Keskustan osayleiskaava (KH , voimaan kokonaisuudessaan ) Maakuntakaava (KHO ) Vaihemaakuntakaava 1 (KHO ) Vaihemaakuntakaavan 2 ehdotus 2 ( ) Urheilu- ja virkistyspalveluiden aluetta (VU), lähivirkistysaluetta (VL), suojeltua pihapiiriä (/S-1 1), osittain tulvavaara-aluetta, melualueita (me-1 ja me-2), vesialuetta (W) ja suojaviheraluetta (EV). Ns. Kurssisopin kerrostalotontti on asuntoaluetta (A). Taajamatoimintojen aluetta (A) ja keskustatoimintojen aluetta (C). Alue on myös kaupunkikehittämisen kohdevyöhykettä (kk), matkailun kehittämisvyöhykettä (mv2) ja osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (kh 1). Huhkolan kartanoalue on merkitty maakunnallisesti merkittävänä kulttuuriympäristönä kh-11. Vaihemaakuntakaavassa 1 ei ole osoitettu toimintaa suunnittelualueelle. Suunnittelualue ei ole enää valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Huhkolan kartanoalue on merkitty maakunnallisesti merkittävänä kulttuuriympäristökohteena (102011). Ote Satakunnan maakuntakaavojen epävirallisesta yhdistelmästä, 1: , kohdealue nuolella (maakuntakaava, vaihemaakuntakaava 1 ja vaihemaakuntakaavan 2 ehdotus 2), maakuntakaavat:

5 Sivu 5 / 10 Ote Huittisten keskustan ja sen lievealueiden osayleiskaavasta (2011,2014), 1: suuntaa-antavat suunnittelualuerajaukset punaisella katkoviivalla. Osayleiskaava kokonaisuudessaan: Ote ajantasaasemakaavasta ( ) alustavalla suunnittelualuerajauksella, ei mittakaavassa

6 Sivu 6 / 10 Tarkat asemakaavamääräykset löytyvät internetistä: tai: -> Karttapalvelu --> Kartat -> Asemakaavayhdistelmä / --> Kaavarajat ja määräykset -> Asemakaava Asemakaavan muutoksen tavoitteet Tavoitteena on laatia alakoulun toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukainen alue Huhkolanpuistoon. Huhkolantien katualueeseen tehdään tarvittaessa tarkennuksia. Koulutoiminnan osoittaminen Huhkolanpuiston alueelle edellyttää asemakaavoitustyötä sekä laajempaa yleiskaavallista tarkastelua asemakaavoitustyön yhteydessä, koska aluetta ei ole yleiskaavassa osoitettu koulutoiminnoille. Tavoitteena on laatia asemakaavan muutos ilman osayleiskaavan muutosta MRL 42.4 :n mukaisesti, jolloin asemakaavoitustyö edellyttää laajempaa yleiskaavallista tarkastelua. Osayleiskaava on vanhentunut kouluverkon osalta, koska sen laadintavaiheessa ei ollut tarvetta uuden koulun tontille. Kaavan pääasialliset tavoitteet: - Koulutoiminnan kannalta tarkoituksenmukainen tontti- ja aluerakenne. - Liikenteen tarvittavat tilanvaraukset Huhkolantien varrella - Toimivat pysäköintiratkaisut. - Huhkolan kartanon suojellun pihapiirin yhteensovittaminen, jos tontti ulottuu sinne. - Punkalaitumenjoen tulvariskin huomioiminen suunnittelussa. - Tampereentien melun huomioiminen toimintojen sijoittelussa. - Kevyen liikenteen sillan sijainnin osoittaminen kaavallisesti. Silta yhdistäisi alueen Pellonpuiston koulun ja läheisten urheilutoimintojen suuntaan. - Yleiskaavan rakenteeseen sopeuttaminen. - Virkistystoimintojen yhteensovittaminen mahdollisuuksien mukaan. Kivirannan peltoalueelle on myös vireillä asemakaavoitus uudelle alakoululle Uuden koulun tontti ja lähiympäristön aluerakenne, joka on ehdotusvaiheessa tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa laadittaessa. Kaupunki voi aikanaan hyväksyä vain toisen valmistelussa olevan asemakaavan voimaan. Suunnittelualuerajaus: Kaavan vireille tulo -vaiheessa on arvioitu alustava suunnittelualuerajaus, joka voi tarkentua palautteen ja jatkosuunnittelun perusteella kaavan luonnos- tai ehdotusvaiheessa. Laaditut selvitykset: Asemakaavoitustyötä varten: - Uuden alakoulun liikenneselvitys, päivitys 2019,

7 Sivu 7 / 10 Aiemmin laadittuja taustaselvityksiä (toimitetaan kysyttäessä): Taustaselvityksiä voidaan tarpeen mukaan käyttää yleiskaavallisen tarkastelun tukena ja tarvittaessa liittää kaavamateriaaleihin. - Uuden koulun vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan ja kulttuuriperintöön (7 kouluvaihtoehtoa), Rejlers Finland Oy, Yleispiirteinen alakoulun sijoittumisvaihtoehtojen vertailu (7 kohdetta) ja vaikutusten arviointi Lauttakylän koulun korvaavan koulun sijoittumisvaihtoehdot maankäytön näkökulmasta, Huittisten keskustan ja sen lievealueiden osayleiskaavan (2011/2014) selvitykset tarpeellisin osin, mm.: - Mahdolliset pilaantuneet maa-alueet Huittisten keskustan ja sen lievealueiden meluselvitys, Pöyry Kulttuurihistorialliset kohteet ja niiden arvottaminen Uusien selvitysten laadintatarve: Selvityksiä voidaan tarkentaa kaavaprosessin aikana, mikäli suunnittelun tarkentuminen sitä edellyttää. Esimerkiksi ns. Kurssisopin alueen mahdollinen hyödyntäminen liikenne- ja pysäköintialueena voi edellyttää tarkempia arviointeja. Jos maankäytön muutosta osoitetaan vanhan kivinavetan lähelle, niin osayleiskaavatyössä merkitty mahdollisesti pilaantunut maa-alue tulee selvittää/varmistaa. ELY-keskus toimitti asiantuntija-arviona alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden koulurakennukselle (kerran vuodessa tapahtuva tulva, johon on lisätty jääpatotulvan riskivara) Suositeltava alin rakentamiskorkeus on tasossa + 48,00 m (N2000). Tämän jälkeen Punkalaitumenjokeen on tehty tarkempi tulvamallinnus. Tarvittaessa tulvataso tulee tarkistaa. Huittisten kaupungin tekninen palvelukeskus on selvittänyt alueen rakennettavuutta maaperätutkimuksin, josta viimeisin versio kannattaa ottaa suunnittelun tueksi, kun kaavaluonnosta ja ehdotusta aloitetaan laatimaan. Kaavoitusprosessin aikana saattaa ilmetä vielä muita uusia selvitystarpeita, jotka eivät ole tiedossa kaavoituksen alkuvaiheessa. Mahdolliset selvitykset täydennetään tarpeen mukaan tähän osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS:ia voidaan täydentää kaavaehdotukseen asti). Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin (MRL 9, MRA 1 ). Kaavoituksen vuorovaikutuksen ja laadittujen selvitysten perusteella arvioidaan laadittavan kaavan vaikutuksia kaavaselostuksessa (MRA 25 ). Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan kaavaa laadittaessa arvioidaan vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin;

8 Sivu 8 / 10 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön; 6) elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittymiseen. Edellä mainituista arvioinnissa korostuvat vaikutukset: 1) ihmisten elinympäristöön (virkistysalueen väheneminen Huhkolanpuistossa) 2) maaperään, jos muuttuvaa maankäyttöä osoitetaan osayleiskaavassa mahdollisesti pilaantuneen maaperän lähelle 4) yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen (yhdyskuntarakenne laajenee ja liikenneverkkoon mahdollisesti tarkennuksia) 5) kaupunkikuvaan, maisemaan ja kulttuuriperintöön (suojeltu Huhkolan kartanon pihapiirin rakennuskantaa vieressä, vihermaisematila muuttuu). Vaikutuksia arvioidaan osittain tavanomaista asemakaavatyötä laajemmin, koska koulun sijoittamisessa poiketaan yleiskaavan ratkaisuista (yleiskaavatasoista tarkastelua). Yleiskaava on ilmeisen vanhentunut koulun sijoittamisen osalta, koska yleiskaava (voimaan 2011) on tehty ennen aiemman alakoulun väistötiloihin siirtymistä (2013), jolloin sitä ei ole voitu huomioida yleiskaavoitustyössä. Yleiskaavallisessa tarkastelussa vaikutusten arviointi korostuu seuraavien seikkojen osalta: - Tampereentie-Kännönvuori-Pyölönvuori viheryhteyden kapeneminen yhteyden alkupäässä - Urheilu- ja virkistysalueen supistuminen Huhkolanpuistossa - Koulutoiminnan sopiminen ympäröivään yleiskaavan rakenteeseen (mm. kulkuyhteydet, viheralueet ja julkisten palveluiden ja urheilutoimintojen alueet) - Suhde maakuntakaavoituksen tavoitteisiin. Osalliset Osallisia ovat MRL 62 :n mukaan alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Määritelmän mukaisesti osallisia ovat tämän kaavatyön kohdalla seuraavat tahot: - Suunnittelualueen ja naapurikiinteistöjen asukkaat, työntekijät, omistajat, vuokralaiset, yritykset ja yhdistykset - Varsinais-Suomen ELY-keskus; alueiden käytön yksikkö (poiketaan yleiskaavasta ja suojeltua pihapiiriä) - Satakuntaliitto (poiketaan yleiskaavasta) - Satakunnan museo (suojeltua pihapiiriä) - Sallila Sähkönsiirto Oy - Huittisten Lämpö Oy /Adven Oy - Satakunnan pelastuslaitos - kaupungin hallintokunnat: Tekninen lautakunta, Sivistyslautakunta, Nuorisovaltuusto, Nuoriso- ja liikuntalautakunta - Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto - Huittisten seudun ympäristöyhdistys - Lauttakylän Luja ry

9 Sivu 9 / 10 - Huittisten tennisseura - Ala-Satakunnan Ampujat - muut ilmoituksensa mukaan Lausunnot pyydetään - Varsinais-Suomen ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat - kaupungin hallintokunnat: Tekninen lautakunta, Sivistyslautakunta, Nuorisovaltuusto, Nuoriso- ja liikuntalautakunta - Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto - Satakunnan pelastuslaitos - Sallila Sähkönsiirto Oy - Huittisten Lämpö Oy /Adven Oy - Satakunnan museo - Satakuntaliitto Lausuntoja voidaan pyytää muiltakin tahoilta, jos tarvetta ilmenee kaavoitusprosessin aikana. Lausunnot pyydetään lähtökohtaisesti luonnoksen nähtävillä olon yhteydessä. Kaavan vaiheet sekä tiedottamisen, osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Koko kaavoitusprosessin kestävä vuorovaikutus Kaava-asiasta voi tulla keskustelemaan, vaikkei olisi tarkoitus jättää mielipidettä tai muistutusta hankkeesta, tai jos kaava ei ole nähtävillä olo vaiheessa (virallisten hankkeeseen kirjattavien mielipiteiden ja muistutusten jättämisajankohdat selvitetty alla). Palaute ja keskustelu suunnittelijoiden ja osallisten kesken on tärkeä osa suunnittelutyötä. Kun kaava ei ole nähtävillä olo vaiheessa, vireillä olevan kaavan materiaalit löytyvät Huittisten kaupungin nettisivuilta ( OAS nähtävillä Luonnos nähtävillä Ehdotus Voimaantulosta 30 päivää. 30 päivää nähtävillä 30 päivää. kuulutetaan lehdessä. 1. Aloitus Vireilletulosta ilmoittaminen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan kuulutuksella Lauttakylä- ja Alueviesti -lehdissä, kaupungin www-sivuilla* ja tiedossa oleville osallisille kirjeitse. OAS on 30 päivää nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin wwwsivuilla*. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat kirjalliset ja suulliset mielipiteet tulee osoittaa Huittisten kaupunginhallitukselle nähtävillä olo aikana. Mielipiteen jättäneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Huomioithan, että esitetyt mielipiteet ovat julkisia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on säädetty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja

10 Sivu 10 / 10 arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää siihen asti, kunnes asemakaavan ja asemakaavan muutoksen muutosehdotus asetetaan nähtäville ja viimeisin versio OAS:sta on saatavilla Huittisten kaupungin internetsivuilta ja kaupungin virastossa. 2. Asemakaavan muutoksen luonnos Luonnosvaiheesta ilmoitetaan kuulutuksella Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä, kaupungin www-sivuilla* ja tiedossa oleville osallisille kirjeitse. Luonnos on 30 päivää nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin www-sivuilla*. Luonnosta koskevat kirjalliset ja suulliset mielipiteet tulee osoittaa Huittisten kaupunginhallitukselle nähtävillä olo aikana. Mielipiteen jättäneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Huomioithan, että esitetyt mielipiteet ovat julkisia. Lausunnot pyydetään luonnoksen nähtävillä olon yhteydessä. 3. Asemakaavan muutoksen ehdotus Saadun palautteen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, joka asetetaan nähtäville 30 päiväksi. Tänä aikana osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tehdä kirjallisia muistutuksia, jotka tulee osoittaa kaupunginhallitukselle. Kaavan muutosehdotus ja kuulutus nähtävillä olosta lähetetään tiedossa oleville osallisille. Nähtävillä olosta kuulutetaan Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä ja kaupungin www-sivuilla*. Kaava-aineistoon voi tutustua teknisessä palvelukeskuksessa/suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut ja kaupungin www-sivuilla*. Muistutuksen tehneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kanta kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Huomioithan, että esitetyt muistutukset ovat julkisia. Ehdotusvaiheessa ei enää pyydetä lausuntoja, jos kaava ei oleellisesti muutu. 4. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotuksen hyväksyminen Ehdotuksen hyväksyy kaupunginhallitus. Asian käsittelystä annetaan kirjallinen ilmoitus niille kaupungin jäsenille ja muistuttajille, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa ko. tiedon saamiseen yhteystietoineen. Kaupunginhallituksen hyväksymispäätöksestä voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta (MRL 188 ). Kun kaava on lainvoimainen, se kuulutetaan Lauttakylä- ja Alueviesti-lehdissä ja kaupungin ilmoitustaululla. * Palvelut Kaupunkisuunnittelu Nähtävillä olevat suunnitelmat Nähtävillä olevat kaavat / Kaupungintalon toinen kerros, Risto Rytin katu 36, Huittinen Kaavoitustyön edetessä voidaan tarpeen mukaan järjestää yleisötilaisuus tai maastokatselmus, josta tiedotetaan erikseen. Suunnittelun alustava aikataulu : Yhteyshenkilöt: Ilmoitus vireilletulosta, OAS, nähtävillä 30 päivää 4-5/2019 Maankäyttöpäällikkö Seija Holmi, Kaupunginvaltuusto päättää koulun sijainnista 4/2019 p Aloitusvaiheen vuorovaikutusten arviointi ja seija.holmi@huittinen.fi kaavaluonnoksen valmistelu Luonnosvaihe, nähtävillä 30 päivää 5-6/2019 Suunnitteluavustaja Anne Rämö, Luonnosvaiheen lausuntopyynnöt 5-6/2019 p Luonnosvaiheen vuorovaikutusten arviointi anne.ramo@huittinen.fi ja kaavaehdotuksen valmistelu Ehdotusvaiheen nähtävillä olo, 30 vrk 8-9/2019 Ehdotusvaiheen mahdolliset lausuntopyynnöt Kaupungintalo, 2 krs., Risto Rytin Ehdotusvaiheen muistutusten/lausuntojen arviointi katu 36, Huittinen Kaavaehdotus hallituksessa hyväksyttävänä 10/2019 Lainvoimaisuuskuulutus 12/2019

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Kuorma-autokorjaamo Mäkelän rakennuspaikan laajennus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Kuorma-autokorjaamo Mäkelän rakennuspaikan laajennus Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 28.11.2016 Asemakaavan muutos: Kuorma-autokorjaamo Mäkelän rakennuspaikan laajennus Kuninkainen, 5. kaupunginosa, osa korttelista 0552 ja VL-aluetta.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Malberinraitin ja Rataskujan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Malberinraitin ja Rataskujan muutos Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 29.4.2019 Asemakaavan muutos: Malberinraitin ja Rataskujan muutos Hein-Erkkilä, 2. kaupunginosa. Aloite: Huittisten kaupungin asemakaavoitusohjelman

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus

HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.5.2015 Huhkolan päiväkodin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, tark Jokilevon teollisuusalueen laajennuksen osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, tark Jokilevon teollisuusalueen laajennuksen osayleiskaava HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Sivu 1 / 9 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 28.5.2018 Uuden koulun tontti ja lähiympäristön aluerakenne, Kiviranta,

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Korttelin 0202 tontin 3 laajennus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Asemakaavan muutos: Korttelin 0202 tontin 3 laajennus Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 8.8.2016 Asemakaavan muutos: Korttelin 0202 tontin 3 laajennus Hein-Erkkilä, 2. kaupunginosa, osa korttelista 0202. Aloite: Kiinteistöjen 102-2-202-3,

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), ( ), tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), ( ), tarkistettu Sivu 1 / 9 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), (28.5.2018), tarkistettu 24.9.2018 Uuden koulun tontti ja lähiympäristön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS),

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), Sivu 1 / 10 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen asemakaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS), 24.9.2018 Vanhan kivikoulun ympäristön sekä Viialankatu 25 ja 27 asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.1.2017 Asemakaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos: Osuuspankin tontin kaavamuutos

Asemakaavan muutos: Osuuspankin tontin kaavamuutos HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.5.2016 Asemakaavan muutos:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25

POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5) OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.1.2019 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki Maankäyttöyksikkö

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5) OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava

Lisätiedot

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017

Lisätiedot

Ak 230 ASEMATIE Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 49 tontit 22 ja 23 (Asematie ja 14)

Ak 230 ASEMATIE Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 49 tontit 22 ja 23 (Asematie ja 14) Ak 230 ASEMATIE 10 14 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 49 tontit 22 ja 23 (Asematie 10 12 ja 14) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 18.10.2018 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten

Lisätiedot