TILINTARKASTUSPÖYTÄKIRJA KANKAANPÄÄN TARKASTUSLAUTA- KUNNALLE JA KAUPUNGINHALLITUKSELLE VUODEN 2017 TILIN- TARKASTUKSESTA
|
|
- Saara Rantanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keskus Faksi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta Helsinki TILINTARKASTUSPÖYTÄKIRJA KANKAANPÄÄN TARKASTUSLAUTA- KUNNALLE JA KAUPUNGINHALLITUKSELLE VUODEN 2017 TILIN- TARKASTUKSESTA JHTT-yhteisö BDO Audiator Oy (y-tunnus ) kuuluu suomalaiseen BDO-konserniin. Emoyhtiö BDO Oy on itsenäinen jäsen BDO International Limitedissä ja kuuluu kansainvälisten itsenäisten BDO-jäsenyhtiöiden verkostoon.
2 Tämä tilintarkastuspöytäkirja on yhteenveto vuoden 2017 tilintarkastushavainnoista. Raportti on osoitettu tarkastuslautakunnan lisäksi kaupunginhallitukselle. Tarkastuslautakunnalle on esitetty tilikauden aikana muita raportteja tilintarkastajan työn toteutumisesta ja tehdyistä tarkastushavainnoista. Tilikauden aikana ei ole tullut esille sellaisia KunL 123 :n tarkoittamia epäkohtia, joista tilintarkastajan olisi pitänyt ilmoittaa viipymättä tarkastuslautakunnalle ja tarvittaessa myös kaupunginhallitukselle. Osana tilintarkastusprosessia olemme pyytäneet kaupunginhallitukselta johdon vahvistusilmoituskirjettä tilintarkastajalle. Vahvistusilmoituskirje on saatu Vahvistuskirje annetaan tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle. 1. HALLINTO Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen pöytäkirjat on tarkastettu. Muiden toimielinten pöytäkirjoja ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoja on tarkastettu tarkastussuunnitelman mukaisesti. Päätöksiin liittyviä sopimuksia on tarkastettu pistokokein. Päätösten lainmukaisuutta on tarkastettu ensisijaisesti kuntalain, hallintomenettelylain, julkisuuslainsäädännön, kirjanpitolain ja verolakien, hankintalain ja tasa-arvolain säännösten perusteella. Kaupunginhallitus on päätöksillään 87, 152 ja 208 päättänyt maapohjan myynnistä yrityksille ja päätöksellään 276 päättänyt antaa tontin vuokralle 50v ajaksi. Kuntalain 130 mukaan kunta voi luovuttaa tai antaa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön kilpailutilanteessa markkinoilla toimivalle tarjouskilpailulla, jolle ei aseteta ehtoja. Tarjouskilpailun on oltava avoin ja siitä on tiedotettava riittävästi. Kunnan luovuttaessa tai antaessa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön ilman 1 momentin mukaista tarjouskilpailua, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso. Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. Suosittelemme, että kaupunginhallitus huomioi päätöksenteossaan Kuntalain 130 määräykset. Kaupunginhallitus on päättänyt hankkia tietotekniikkalaitteita hallinnon ja koulutoimen käyttöön. Päätöksellä 340 on hyväksytty Fujitsu Oy:n tarjous Hankita ylittää kansallisen kynnysarvon Kokousasiakirjojen ja saadun selvityksen mukaan hankintaa ei ole kilpailutettu han- 2
3 kintalainsäädännön edellyttävällä tavalla. Tarjouspyyntö on lähetetty suoraan kolmelle toimittajalle. Valtuuston päätöstenmukaisuutta on tarkastettu mm. vertaamalla talousarvion toteutumaa talousarvioon. Valtuusto on tehnyt muutoksia vuoden 2017 talousarvioon päätöksillä 34, 77, 78, 79, 80, 94 ja 103. Euromääräisesti suurin kaupunginvaltuuston antaman toimivallan ylitys on tapahtunut tilapalveluissa 314t ja 109%. Myös varhaiskasvatuksen ylitystä 258t ja 105% voidaan pitää huomattavana. Talousarviomuutokset tulee käsitellä kaupunginvaltuustossa talousarviovuoden aikana. Tämä edellyttää tilivelvollisilta huolellista talousarvion toteutumisen seurantaa. 2. KIRJANPITO JA TILINPÄÄTÖS Vuoden 2017 tilinavaus on oikein johdettu kaupunginvaltuuston vahvistamasta vuoden 2016 tilinpäätöksestä. Aineistotarkastus Tarkastusta on tehty atk-avusteisesti analysoimalla Kankaanpään kaupungin ostoreskontraa ja reskontratositteita sen selvittämiseksi, perustuuko ostoreskontra hyväksyttäviin tositteisiin. Pankkitilien täsmäytysrutiinit Tarkastuksen tavoitteena oli varmistua kaupungin pankkitilien tiliotteiden ja pääkirjanpidon vastaavuudesta. Tarkastuksessa verrattiin pankkitilien pääkirjan debet-, kredit- ja loppusaldot pankkien tiliotteiden vastaaviin saldoihin ajalta , eikä niissä todettu huomautettavaa. Loppuvuoden osalta tarkastus on suoritettu tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä. Käyttöomaisuuskirjanpito Tarkastuksen tavoitteena oli varmistua käyttöomaisuuskirjanpidon asianmukaisuudesta, lisäysten, vähennysten ja poistojen oikeellisuudesta ja käyttöomaisuuskirjanpidon täsmäytyksestä taseeseen. Tarkastushavaintonamme esitämme, että hyödykekohtaista tarkastelua tehtäisiin säännöllisesti ja että kaupunki laatisi tarkemman ohjeistuksen hallintokunnille aktivointiperusteista. Lisäksi valtuuston linjausta aktivointirajasta tulisi noudattaa tiukemmin, ei vain tarkastella, että esimerkiksi koko hankkeen kustannukset 3
4 ylittävät aktivointirajan. Investointimenojen kustannuksissa havaittiin, että pysyviin vastaaviin aktivoidaan käyttötalouteen kuuluvaa kustannusta. Suosittelemme linjaamaan tiukemmin näiden aktivointiperusteita. Lisäksi suosittelemme, että investoinnin valmistuttua vastuuhenkilö kävisi läpi investoinnin yksityiskohtaisen kuluraportin ja allekirjoituksellaan vahvistaisi menojen aktivointikelpoisuuden (liitteeksi laskuluettelo hyödykkeittäin tai pääkirja). Tilinpäätös Tarkastus suoritettiin vertaamalla laadittua tilinpäätöstä kirjanpidon tulosteisiin, laadittuihin tase-erittelyihin, liitetietojen erittelyihin sekä hallintokuntien ja ulkopuolisten antamiin saldovahvistuksiin. Tarkastus sisälsi myös konsernitilinpäätöksen. Toimintakertomus Toimintakertomusta verrattiin Kuntajaoston antamaan ohjeeseen toimintakertomuksen laadinnasta (2017). Ohjeen mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä erityisesti talouden näkökulmasta. Kehitysarvion tulee tuoda esiin sellaiset seikat, joiden perusteella arvioidaan tulevaisuudennäkymien poikkeavan aiemmasta kehityssuunnasta. Arviot voidaan esittää mm. talouden tasapainottamisesta, investointien omarahoituksesta sekä velkaantumiskehityksestä ja muista sellaisista tekijöistä, jotka ovat tulevaisuuden toiminnan suunnittelun kannalta merkittäviä. Tasapainoa voidaan kuvata esimerkiksi tulorahoituksen riittävyydellä ja kehittymisellä sekä säästötarpeilla. Investointien omarahoitusta voidaan kuvata esimerkiksi suunnitelmapoistojen ja poistonalaisten investointien omahankintamenojen vastaavuudella, investointien tulo- ja pääomarahoitusmahdollisuuksilla sekä tulorahoitusjäämällä. Lisäksi voidaan antaa arvioita tulevista investointisuunnitelmista. Kehitysarvioita laadittaessa tulee noudattaa asianmukaista huolellisuutta ja varovaisuutta. Toimintakertomuksessa on esitetty Kuntajaoston ohjeen mukaisesti arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Arviossa on viitattu pienenevään tulopohjaan ja korkotason nousun vaikutukseen korkomenojen suuruuteen. Tarkastuksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että korkoriskiä voisi esittää arviossa nykyistä konkreettisemmin. Kaupungin lainakanta on 41,7M ja kaupunkikonsernin lainakanta 66,5M. Tuloslaskelma Tarkastettiin, että tuloslaskelma on oikein johdettu kirjanpidosta ja että se vastaa kirjanpitolautakunnan kuntajaoston uusinta yleisohjetta. Tuloslaskel- 4
5 man tunnusluvut oli muilta osin oikein laskettu, mutta tilinpäätösvuoden toimintatuotot toimintakuluista prosentiksi tarkastuksessa saatiin 12.8 %. Tilinpäätöslaskelmissa oleva tuloslaskelma (s. 105) on verrattu kirjanpidon tilikohtaiseen tuloslaskelmaan, luvut täsmäsivät keskenään. Tuloslaskelmassa ei ole esitetty erikseen vuokratuottoja ja kuluja. Niiden esittäminen saattaisi olla peruteltua, sillä niiden osuus on n. 75 % tuloslaskelmassa esitetyistä muista toimintatuotoista ja muista toimintakuluista. Verottajalle annettu vuosi-ilmoitus täsmäytettiin tuloslaskelman palkkasummaan, täsmäytykseen jäi vähäinen ero mitä ei enää selvitetty. Valtionosuudet verrattiin Kuntaliiton julkaisemaan taulukkoon kuntakohtaisista valtionosuuksista. Valtionosuuksia tuloslaskelmassa on euroa enemmän kuin Kuntaliiton julkaisemassa taulukossa. Kaupunki on saanut ko. suorituksen valtionosuustilityksen yhteydessä, mutta tietoa siitä mitä suoritus koskee ei ole saatu. Asiaa on tiedusteltu Kuntaliitosta, mutta vastausta ei ole saatu. Valtionosuuksien erittely on esitetty liitetiedossa ja tieto täsmää tuloslaskelman valtionosuuksien määrään. Tilikohtaisen tuloslaskelman mukaan pysyvien vastaavien muihin toimintatuottoihin kirjatut myyntivoitot vuonna 2017 ovat ,95 ja myyntitappiot ,29. Liitetiedossa 13 sivulla 124 on ilmoitettu tilivuoden myyntivoitot ja -tappiot, mutta vertailuvuoden tieto puuttuu. Liitetieto ei ole siten liitetietosuosituksen mukainen. Rahoituslaskelma Rahoituslaskelma on oikein johdettu tuloslaskelmasta ja taseesta sekä on kuntajaoston yleisohjeen kaavan mukainen. Rahoituslaskelman tunnusluvut on muilta osin oikein laskettu, mutta tarkastuksessa saatiin investointien tulorahoitukseksi 49,6 % kun se tilinpäätöksessä on 53,0 %. Tase ja tase-erittelyt Tase on laadittu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antaman yleisohjeen mukaisesti. Taseen tunnusluvut on oikein laskettu, mutta uusi tunnusluku Velat ja vastuut prosenttia käyttötuloista puuttuu. Tarkastuksessa tunnusluvuksi saatiin 72,9 % (ed.v. 62,5 %). Liitetiedot ja liitetietojen erittelyt Liitetieto 19; tilikaudella on tehty vanhankotikiinteistöön arvonalennus euroa, mistä on kerrottu tilinpäätöksen sivulla 5. 5
6 Liitetiedossa 20-22; omistuksia muissa yhteisöissä koskevissa tiedoissa on edelleen Pohjois-Satakunnan peruspalveluliikelaitos ky, kun kuntayhtymän nimi on Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä. Sama tekstivirhe on tilinpäätöksen sivun 13 kaupunkikonsernin kaaviossa. Samassa liitetiedossa mainitaan kunnan omistusosuusprosentiksi Satakuntaliitosta 4,98 % kun se Satakuntaliiton tilinpäätöstietojen mukaan on 4,96 %. Sivun 13 omistusosuusprosentti Satakuntaliitosta on 4,98 % ja pitäisi olla 4,96 %. Liitetiedossa kaupungin antamat takaukset on lueteltu yksityiskohtaisesti kaikki vastuut yksilöidysti luettelon tulisi olla liitetietotositteissa ja liitetiedossa ilmoitetaan vain vastuiden alkuperäinen määrä sekä niiden pääoma tilinpäätöshetkellä (jäljellä oleva pääoma). Suosittelemme varmistamaan, että liitetiedoissa on vain julkisia tietoja. Lisäksi liitetiedosta puuttuu vertailuvuoden tiedot. Tilinpäätöksen liitetiedon tulee perustua sen sisällön yksityiskohtaisesti todentavaan tositteeseen, jollei sen perusta muuten ole ilmeinen. Liitetiedon perustana tulee olla asiakirja tai laskelma, joka voi olla ulkopuoliselta saatu asiakirja tai tosite voi olla myös itse laadittu. Liitetietotosite on numeroitava sekä laatijan varmentama. Osasta liitetietoja liitetietotositteet on laadittu ja asianmukaisesti varmennettu, mutta niissä ei ole tositenumeroa. Liitetietotositteiden laatimiseen on hyvä kiinnittää huomiota, sekä laatia ne myös henkilöstöä, tilintarkastajan palkkioita ja intressitahotapahtumia koskevista liitetiedoista. Eriytetyt tilinpäätökset Vesihuoltolaitoksen, muu taseyksikkö, tilinpäätöslaskelmat (tulos-, tase- ja rahoituslaskelmat) sisältyvät tilinpäätöksen sivuille Vesihuoltolaitoksen toimintaa ja tavoitteiden toteutumista kuvaavat mittarit, kysyntä ja laajuustiedot sekä toimintatuottojen ja kulujen toteutumisesta on kerrottu tilinpäätöksen sivuilla Investointien toteutuminen sisältyy kaupungin investointiosan toteutumatietoihin. Vesihuoltolaitoksen tilikauden ylijäämä on euroa (ed.v. 713,941 euroa). Peruspääoman korkoa kaupungin sijoittamalle peruspääomalle on kirjattu euroa. Investointimenot tilikaudella olivat euroa. Muun taseyksikön toimintakertomusta koskevat tiedot ja liitetiedot sisältyvät kunnan tilinpäätöstietoihin ao. kohtiin. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston lausunnossa 112 kuitenkin todetaan, että taseyksikkönä toimivan vesihuoltolaitoksen tulee esittää toimintakertomusta koskevat tiedot, tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot (ml. vesihuoltolain edellyttämät lisätiedot) myös omana kokonaisuutena. 6
7 Konsernitilinpäätös Kankaanpään kaupungin konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaupungin omistamat tytäryhteisöt (5 kpl) ja kuntayhtymät (5 kpl), joissa kaupunki on jäsenenä, sekä kaksi osakkuusyhteisöä. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kerrotaan, että osakkuusyhteisöä Kiinteistö Oy Virastokeskusta ei ole tilinpäätökseen yhdistelty, mutta syytä yhdistelemättömyyteen ei ole kerrottu. Konsernilaskelmien tiedot on pääosin johdettu oikein konserniyhteisöjen tilinpäätöksistä. Konsernitaseen peruspääoma on sama kuin kaupungin peruspääoma ja tilikauden alijäämä vastaa konsernituloslaskelman alijäämää. Osuus osakkuusyhteisöjen yhdistelystä pääomaosuusmenetelmällä on oikein tehty. Vähemmistöosuuksien erottaminen on oikein suoritettu tytäryhteisöjen oikaistusta omasta pääomasta ja merkitty taseessa omalle rivilleen sekä vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta merkitty tuloslaskelmaan. Suunnitelman mukaisten poistojen oikaisut on tehty vastaamaan kaupungin poistosuunnitelmaa. Konserniyhteisöjen väliset olennaiset sisäiset erät on eliminoitu laskelmista. Koulutuskuntayhtymän yksikköhintarahoituksesta kaupungin omistusosuusprosentin mukainen summa, euroa on kahdesti kirjattu konsernituloslaskelmassa toimintatuotoista riville valtionosuudet. Tarkastuspäivänä toinen kirjauksista ohjeistettiin oikaisemaan, oikaisulla ei ole vaikutusta konsernin tilikauden tulokseen. Konsernitilinpäätöksessä on poistoerot ja vapaaehtoiset varaukset kirjattu ylijäämäeriin laskennallisella verovelalla vähennettynä. Konsernitaseessa laskennalliset verovelat sisältyvät nyt riville siirtovelat. Suositeltavaa on, että ne esitetään omalla rivillään konsernitaseen kaavan mukaisesti. Tarkastuspäivänä ohjeistettiin konsernitase oikaisemaan, missä laskennalliset verovelat näkyvät omalla rivillään. Oikaisulla ei ole vaikutusta konsernitaseen loppusummaan. Konsernituloslaskelman tunnusluvut on muilta osin oikein laskettu, mutta vuosikate poistoista tarkastuksessa saatiin 106 %, kun sen tilinpäätöksessä on 115 %. Tilinpäätöksen tunnusluvussa ei ole mukana tilikauden arvonalennuksia. Konsernitaseen lainasaamisiin on merkitty vaihtuvien vastaavien pitkäaikaiset lainasaamiset, kun liitetiedossa tulee ilmoittaa vain pysyvien vastaavien lainasaamiset, joita konsernitaseessa ei ole. Lisäksi konsernitaseen lainakannaksi saatiin 67,725 milj. euroa eli euroa asukas. Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvuiksi tarkastuksessa saatiin, investointien tulorahoitus 75 %, lainanhoitokate 1,18 ja kassan riittävyys 16 päivää. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteista on kerrottu ja liitetiedoista on esitetty erittely konsernin omasta pääomasta, siirtosaamisiin ja velkoihin sisältyvät olennaiset erät sekä vuokravastuut. Jatkossa tulee edelleen kiinnittää huomiota liitetietosuosituksessa esitettyjen konsernia koskevien liitetietojen ilmoittamiseen. Liitetietojen vähäisyydestä on mainittu myös aiemmissa tarkastuksissa. 7
8 Kankaanpään kaupungin konsernitilinpäätöslaskelmat on laadittu käyttäen atk-ohjelmaa. Tallennettujen tietojen päivä- ja pääkirjojen sekä konsernitositteiden avulla voidaan todeta taseen ja tuloslaskelman johtaminen yksittäisten yhtiöiden ja kuntayhtymien tilinpäätöksistä. Konsernin rahoituslaskelma on laadittu konserniyhteisöjen rahoituslaskelmien yhdistelmänä. Yhdistelylaskelmat sekä konsernitositteet on kattavasti laadittu ja asianmukaisesti varmennettu. 3. KUNTATALOUDEN VERTAILUTIETOJA TILINTARKASTAJAN TARKASTUS- PIIRIIN KUULUVISTA KUNNISTA VUOSILTA Tilintarkastuspöytäkirjan liitteenä ovat otsikossa mainittujen kuntien talouden tunnusluvat laskettuna vuosien tilinpäätöksistä. 4. VALTIONOSUUDET Valtionosuuksien perusteena olevien tietojen oikeellisuutta on tarkastettu oppilastietojen ja taloustilaston tarkastuksissa. Oppilastilasto Oppilastietojen tarkastuksen tavoitteena oli varmistua, että Tilastokeskukselle ja Opetushallitukselle ilmoitetut oppilastiedot ja muut tiedot ovat oikeat ja että tiedot on asianmukaisesti dokumentoitu. Oppilastietokyselyillä kerätään tietoja opetustoimen vuoden 2018 rahoituksen laskemiseksi sekä perustiedot vuoden 2017 rahoituksen tarkistamiseksi. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot tulee ilmoittaa tilastointipäivän (20.9.) tilanteen mukaisesti. Rahoitusasetuksen mukaista määräaikaa on ehdottomasti noudatettava. Tarkastuksessa käytiin yksityiskohtaisesti läpi kaikki Kankaanpään kaupungin peruskoulujen sekä lukioiden oppilasluettelot ja tilastotiedot. Lisäksi verrattiin erityisoppilaiden, kuljetusedun saavien ja vieraskielisten oppilaiden tilastointia niistä erikseen laadittuihin luetteloihin. Kankaanpään yhteislyseon ja Honkajoen lukion tiedot tarkastettiin sekä ja tilastointipäivien osalta. Tilastointipäivän oppilasmäärät täsmäsivät tilastossa ilmoitettuihin oppilasmääriin. Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tilastotiedoissa ilmoitettavat päivähoidon yhteydessä olevat esiopetusoppilaat sekä perusopetuslain mukaiseen 8
9 aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden määrät täsmäsivät tilastointipäivän oppilasluetteloon sekä olivat vastuuhenkilöiden varmentamat. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaustuntien määrän laskentaperusteet on asianmukaisesti dokumentoitu. Kaikkien koulujen oppilasluettelot olivat vastuuhenkilöiden varmentamat (päiväys ja allekirjoitus) ja myös tilastotiedot olivat asianmukaisesti allekirjoitettu. Tilastoissa ilmoitetut erityisoppilaiden, vieraskielisten oppilaiden ja kuljetusedun saajien määrät täsmäsivät laadittuihin erillisluetteloihin. Kankaanpään musiikkiopiston sekä kotikuntakorvauskyselyn tiedoissa ei tarkastetuilta osin ilmennyt huomautettavaa. Tilastolomakkeet, oppilasluettelot sekä muut erillisluettelot on asianmukaisesti arkistoitu niin, että ne ovat jälkikäteen tarkastettavissa. Taloustilasto Taloustilaston tarkastuksen tavoitteena oli varmistua siitä, että valtionosuuksien perusteista annetut tiedot ovat oikeita. Lisäksi tavoitteena oli pistokokein tarkastaa, että Tilastokeskukselle annetut tiedot kaupungin sekä konsernin taloudesta ja toiminnasta perustuvat tilinpäätökseen ja sisäiseen laskentaan ja että tietojen keruu on asianmukaisesti järjestetty. Tilastokeskukselle konekielisenä lähetettyjä taloustilastotietoja verrattiin kaupungin vuoden 2016 tilinpäätösasiakirjaan, kirjanpidon ja sisäisen laskennan raportteihin sekä tietojen kokoamisessa syntyneisiin työpapereihin. Lisäksi verrattiin kustannusten kohdistamista oikein tehtäväluokkien välillä sekä pistokoetarkastuksia tuotto- ja kululajien ryhmittelyn oikeellisuuteen ja kustannusjakojen perusteisiin. Kankaanpään kaupungin taloustilaston kokoaminen on keskitetty kirjanpitopäällikölle. Hän varmistaa tietojen yhdenmukaisuuden kirjanpidon ja tilinpäätöksen lukuihin. Kustannusten siirrot eri tehtäville on dokumentoitu eikä niissä todettu huomautettavaa. Kankaanpään kaupungin Tilastokeskukselle antamat taloustilaston tiedot vuodelta 2016 perustuvat kaupungin tilinpäätökseen ja sisäiseen laskentaan. Tietojen keruu ja kokoaminen on asianmukaisesti järjestetty sekä kustannusten jakoperusteet dokumentoitu. 5. SISÄINEN VALVONTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt konserniohjeen, joka tuli voimaan Lisäksi valtuustossa on hyväksytty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sen ja kuntalain 39 7 kohdan mukaan yhtenä hallituksen tehtävänä huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja ris- 9
10 kienhallinnan järjestämisestä. Näistä on raportoitu kaupunginhallitukselle erityisesti tilinpäätöksen yhteydessä. Tarkastuksen yhteydessä tehdyn kaupunginkamreerin haastattelun mukaan merkittäviä sisäisen valvonnan poikkeamia ei ole havaittu. Tarkastuksessa saadun käsityksen perusteella suosittelemme kuitenkin huomion kiinnittämistä entistä systemaattisempaan ja dokumentoidumpaan riskienkartoitukseen sekä sisäiseen valvontaan ja niiden säännölliseen raportointiin kaupunginhallitukselle. Erityisesti kiinnitämme huomiota konserniin, kiinteistöihin ja rahoitukseen liittyviin riskeihin. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko Toimintakertomuksessa sivulla 8 on annettu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeen mukaisesti selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä. Selonteko antaa oikean kuvan kaupungin sisäisestä valvonnasta. Arvio merkittävimmistä riskeistä on annettu toimintakertomuksen sivulla 7. Myyntiprosessi Tarkastuksessa käytiin läpi myyntiprosessia. Tarkastuksessa ei havaittu olennaista huomauttavaa. Laskut eivät kaikilta osin lähde sähköisinä, vaan niitä tulostetaan hallintokunnissa paperisina, mm. kouluissa. Suosittelemme selvittämään, voidaanko sähköisen laskutuksen osuutta nostaa. Aineistotarkastuksessa käytiin pistokokeellisesti ja analyyttisesti läpi tilavuokrien laskutusta. Tarkastuksen perusteella laskutus perustui tilapäällikön laatimaan laskutuslistaukseen, johon oli päivitetty tilikauden tilavuokrat. Tarkastuksen perusteella joulukuu laskutusajo vastasi tehtyä listausta ja laskutukseen oli tehty asianmukaiset täsmäytysmerkinnät. Laskutuksen analyyttisen tarkastuksen perusteella vuokralaskutusta oli kirjautunut tilikaudelle 12 kuukautta eli myynti oli jaksotettu oikein. Hankintaprosessin tarkastaminen Tarkastuksen perusteella kaupungin hankintaprosessi toimii pääsääntöisesti asianmukaisesti. Tarkastuksessa saadun käsityksen perusteella hankintoja koskevaa ohjeistusta tulee tarkentaa vastaamaan hankintalain muutoksia. Lisäksi suosittelemme, että ohjeistuksessa huomioidaan pienhankinnat. Toistuvien pienhankintojen osalta suosittelemme varmistamaan hankintojen kokonaismäärät ja tarvittaessa kilpailuttamaan hankinnat. Lisäksi suosittelemme sopimusrekisterin ja sopimushallinnan osalta systemaattisia toimintatapoja. Tarkastuksessa käytiin läpi aineistotarkastuksena Liikuntakeskuksen peruskorjauksen kilpailutus, eikä siinä havaittu olennaista huomautettavaa. 10
11
Vuoden 2016 tilinavaus on oikein johdettu kaupunginvaltuuston vahvistamasta vuoden 2015 tilinpäätöksestä.
Tämä tilintarkastuspöytäkirja on yhteenveto vuoden 2016 tilintarkastushavainnoista. Raportti on osoitettu tarkastuslautakunnan lisäksi kaupunginhallitukselle. Tarkastuslautakunnalle on esitetty tilikauden
LisätiedotTILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN TAR- KASTUKSESTA
Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Loimaan kaupunki Tilintarkastus 2018 TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN TAR- KASTUKSESTA Tarkastuksen
LisätiedotTILINTARKASTAJAN RAPORTTI KANKAANPÄÄN TARKASTUSLAU- TAKUNNALLE JA KAUPUNGINHALLITUKSELLE VUODEN 2015 TI- LINTARKASTUKSESTA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki TILINTARKASTAJAN RAPORTTI KANKAANPÄÄN TARKASTUSLAU- TAKUNNALLE JA KAUPUNGINHALLITUKSELLE VUODEN 2015
LisätiedotLuumäen kunta Loppuraportti 2013
Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat
LisätiedotTILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Raision kaupunki Tilintarkastus 2015 TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
LisätiedotYhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated
LisätiedotRuokolahden kunta Loppuraportti 2015
Ruokolahden kunta Loppuraportti 2015 Tarkastuslautakunta 29.3.2016 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2015 Tarkastuksessa on käyty läpi
LisätiedotTILINTARKASTUSMUISTIO PARAISTEN KAUPUNGIN VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ TEHDYISTÄ OLENNAISISTA TARKASTUSHAVAINNOISTA
Puh. 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki 3076/00.03.00/2016 TILINTARKASTUSMUISTIO PARAISTEN KAUPUNGIN VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ TEHDYISTÄ
LisätiedotTILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Raision kaupunki Tilintarkastus 2013 TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotTalouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
LisätiedotKunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotKunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotKuntalain taloutta koskevat muutokset
Kuntalain taloutta koskevat muutokset Kuntamarkkinat 12. 13.9.2012 Anneli Heinonen Kehittämispäällikkö Kuntalain muutos 15.6.2012/325 HE 24/2012 vp. HaVM 9/2012 vp Lähtökohta kuntalain uudistamiselle hallitusohjelmassa
LisätiedotKuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
LisätiedotJulkishallinnon ja -talouden tilintarkastajat ry Revisorer inom den offentliga förvaltningen och ekonomin rf
Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajat ry Revisorer inom den offentliga förvaltningen och ekonomin rf 1 (1) SAATE Kuntalain mukaan kunnan tilintarkastajan on osana tilintarkastusta tarkastettava,
LisätiedotKUUMA-johtokunta / LIITE 5a
KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123
LisätiedotKUUMA-johtokunta Liite 12a
KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472
LisätiedotKUUMA-johtokunta Liite 11a
KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
LisätiedotRuokolahden kunnan tilintarkastus
Ruokolahden kunnan tilintarkastus 18.6.2015 Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT BDO Audiator Oy Tilintarkastuksen sisältö Lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 8 tilintarkastuspäivää vuodessa tarkastuksessa
LisätiedotTilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
LisätiedotLohjan kaupungin tilinpäätös 2015
Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka
LisätiedotTilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
LisätiedotLoppuraportti tilintarkastuksesta vuodelta vuoden 2016 osalta saatettu tämän jälkeen loppuun.
1 (n) pwc 19.5.2 0 17 Kauhajoen kaupungin tarkastuslautakunnalle Loppuraportti tilintarkastuksesta vuodelta 2016 Kauhajoen kaupungin tilintarkastus on saatettu loppuun vuodelta 2016. Loppuraportissa noudatetaan
Lisätiedot12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotLohjan kaupungin tilinpäätös 2016
Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 68 17.05.2017 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016 KH 03.04.2017 102 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava
LisätiedotVUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU
Keskus 2 743 292 Faksi 2 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 21 Helsinki VUODEN TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU Edellisvuosien tapaan olen laatinut tarkastuspiiriini kuuluvien kuntien
LisätiedotKunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
LisätiedotVuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
LisätiedotKuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
LisätiedotMaija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LisätiedotKuopion kaupunki LOPPURAPORTTI VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSESTA. BDO Audiator Oy
Kuopion kaupunki LOPPURAPORTTI VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSESTA BDO Audiator Oy BDO Audiator Oy on itsenäinen BDO International Limitedin (UK) jäsenyritys. BDO on yhteinen nimi sekä kansainväliselle jäsenyritysten
LisätiedotRitva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
LisätiedotAudlaton-yhtiöt. TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuksen tulokset
Audlaton-yhtiöt TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle Olemme tarkastaneet Lieksan kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2011. Tilinpäätös sisältää
LisätiedotKaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola
Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta
LisätiedotLAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
LisätiedotREISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
LisätiedotVuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
LisätiedotLAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
LisätiedotKeminmaan kunta. Tilintarkastus 2012
Tel: +358 (0)9 7711 Fax: +358 (0)20 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Ltd Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Finland Keminmaan kunta Tilintarkastus 2012 Tuula Roininen JHTT 28.5.2013 BDO
LisätiedotREISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
LisätiedotTilinpäätös ja sen laatiminen
Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
LisätiedotKOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
LisätiedotDemoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,
Lisätiedotkeskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
LisätiedotVakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotTalouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta
Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis 11.9.2019 1 Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston päivitetyt yleisohjeet Tilinpäätös ja toimintakertomus
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotMäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
LisätiedotIitin kunta. Yhteenveto tilikauden 2014 tarkastuksesta. KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 27.4.2015
Iitin kunta Yhteenveto tilikauden 2014 tarkastuksesta KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 27.4.2015 Johdanto Yhteyshenkilö Kaija Pakkanen JHTT, KHT Puh. +358 20 760 3000 kaija.pakkanen@kpmg.fi
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
LisätiedotHallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen
LisätiedotKauhavan kaupunki. Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta. 12.5.2015 Raportin sivumäärä 7
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 7 2015 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
LisätiedotKUNNANVALTUUSTO No 3/2015
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Lisätiedotpwc Loppuraportti tilintarkastuksesta vuodelta 2015 r... Kauhajoen kaupungin tarkastuslautakunnajle
26.5.2 016 Kauhajoen kaupungin tarkastuslautakunnajle Loppuraportti tilintarkastuksesta vuodelta 2015 Kauhajoen kaupungin tilintarkastus on saatettu loppuun vuodelta 2015. Loppuraportissa noudatetaan vuosien
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
LisätiedotTilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
LisätiedotVesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen
Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan
LisätiedotPäätös. Laki. kuntalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta
LisätiedotHämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
LisätiedotVUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
LisätiedotPOHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Tilintarkastajan loppuraportti tarkastuslautakunnalle 19.4.2017 BDO Audiator Oy, Pentti Tanskanen, JHT, HT 1 TARKASTUKSEN TOTEUTUMINEN Tilintarkastusta
LisätiedotKuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
LisätiedotTilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007 KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Toimintakertomuksen rooli Toimintakertomus eriytetty tilinpäätöksestä kirjanpitolaissa Kirjanpitolaki ei edellytä pieniltä kirjanpitovelvollisilta
LisätiedotKokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
LisätiedotKIRKKOVALTUUSTO 2/2014
KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotTalouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotTILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien
LisätiedotRuoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan
LisätiedotTorstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LisätiedotJHS-talousarviosuositus ja KILA:n kuntajaoston uudet yleisohjeet
JHS-talousarviosuositus ja KILA:n kuntajaoston uudet yleisohjeet Kuntamarkkinat 14. -15.9.2016 Kehittämispäällikkö Sari Korento JHS XXX Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja suunnitelma JHS Kuntien ja
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
LisätiedotMÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana
LisätiedotTIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
Lisätiedotmuutoksen perusteena voi myös olla tulonodotusten tai palvelutuotantokyvyn paraneminen.
Työ- ja elinkeinoministeriö LAUSUNTO 95 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.5.2010 1(6) Lausunto poistosuunnitelman tarkistamisesta 1 Lausuntopyyntö X:n hallinto-oikeus pyytää kuntajaoston lausuntoa A:n
LisätiedotVuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014
LisätiedotKH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotTYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32
TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN
Lisätiedot