Tesi vaikuttavuuskatsaus Luomme kasvua, kiihdytämme kansainvälistymistä ja edistämme osaavaa omistamista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tesi vaikuttavuuskatsaus Luomme kasvua, kiihdytämme kansainvälistymistä ja edistämme osaavaa omistamista"

Transkriptio

1 Tesi vaikuttavuuskatsaus 2017 Luomme kasvua, kiihdytämme kansainvälistymistä ja edistämme osaavaa omistamista 1

2 Rohkeita ratkaisuja yhdessä KASVUA Tarjoamme yrityksille pääomasijoitusten kautta kasvuvauhtia ja riskinottokykyä kansainvälisille markkinoille. Työpaikkoja syntyy, kun yritykset kasvavat ja kansainvälistyvät. KANSAINVÄLISTYMISTÄ Kasvu syntyy globaalista asenteesta. Tuomme kansainvälisen kumppaniverkostomme kautta yrityksille rahaa sekä erityisen arvokasta osaamista kansainvälisille markkinoille. OSAAVAA OMISTAMISTA Kasvu edellyttää toimivaa ja vastuullista pääomasijoitusmarkkinaa. Tuomme osaamista ja kokemusta kasvuyritysten käyttöön

3 KASVUA Liikevaihto yhteensä Vienti yhteensä 5 317M 1 785M Työpaikkojen lukumäärä n=184 yritystä Pistesijoilla vientitilastossa - Tesin salkkuyritykset ovat yhteensä Suomen viidenneksi suurin ulkomaisen liikevaihdon tuoja

4 Tesin vuoden kasvaja Case: RMC KASVUA Monitoimimurtajien, matkustajaautolauttojen ja puolustusvoimien tarvitsemien alusten rakentamiseen ja huoltamiseen erikoistunut Rauma Marine Constructions edustaa korkeaa arktista laivanrakennusosaamista. Liikevaihdon kasvu oli 369 % aikaisempaan vuoteen verrattuna Henkilöstön määrä kasvoi 33 % On hienoa nähdä, että suomalaisen laivanrakennuksen uusi tuleminen ja huippuosaaminen konkretisoituu RMC:n vahvana kasvuna. Jussi Hattula, Kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset

5 Tarjoamme yrityksille kasvuvauhtia kansainvälisille markkinoille.työpaikkoja syntyy, kun yritykset kasvavat ja kansainvälistyvät. Liikevaihdon kasvu, 3 v.* Viennin kasvu, 3 v.* Työpaikkojen lkm kasvu, 3 v.* 2 249M 634M 8 151kpl *

6 Ennätyksellistä kasvua vuonna 2017 Liikevaihdon kasvu, M Liikevaihdon suhteellinen kasvu, % Viennin suhteellinen osuus liikevaihdosta, % Viennin suhteellinen kasvu, % Työpaikkojen lkm kasvu, kpl Työpaikkojen lkm suhteellinen kasvu, % , , ,4 14,7 Tesin kohdeyritykset 13, Tesin kohdeyritykset Tesin kohdeyritykset ,7 Suomi 17,3 15, , BKT 2,5 2,8 0, ,7-3,7-5, ,9 Suomi 0,5-0,

7 KANSAINVÄLISTYMISTÄ Kasvu syntyy globaalista asenteesta. Tuomme kansainvälisen kumppaniverkostomme kautta yrityksille pääomaa sekä erityisen arvokasta osaamista kansainvälisille markkinoille

8 Kansainvälinen verkostoituja Case: MariaDB Maailman nopeimmin kasvavaa avoimen lähdekoodin tietokantaa kehittävän MariaDB:n tukena on vahva joukko kotimaisia ja ulkomaisia rahoittajia kuten Alibaba Cloud, Intel Capital, California Technology Ventures, Runa Capital, SmartFin Capital, Open Ocean, Tesi sekä Euroopan investointipankki. KANSAIN- VÄLISTYMISTÄ MariaDB:n vahva omistaja- ja rahoituspohja on mahdollistanut yhtiön nopean kansainvälistymisen ja kasvun erityisesti USA:ssa ja Aasiassa. Se on saanut asiakkaiksi ja partnereiksi maailman johtavia finanssi-, telecom- ja teknologiayhtiötä mm. Facebook, Samsung, ServiceNow ja DBS. MariaDB lisää merkittävästi asiakkaidensa tuottavuutta ja kilpailukykyä. Keith Bonnici, Venture Capital-sijoitukset

9 Kanavoimme suomalaisiin yrityksiin rahaa ja osaamista kansainvälistymisen polttoaineeksi Maksumme kansainvälisiin venture capital - kohderahastoihin 18,4 M Kotimaiset KOHDERAHASTOMME 616 M Kansainväliset KOHDERAHASTOMME 62 M Suomalaiset kasvuyritykset SUORAT SIJOITUKSEMME 116 M Kansainväliset KANSSASIJOITTAJAMME 195 M

10 Sijoituksemme katalysoivat moninkertaisen määrän muuta pääomaa kasvuyrityksille Pääoman jakautuminen Kotimaisissa rahastoissa, M Pääoman jakautuminen Kotimaisissa suorissa sijoituksissa, M 10,7x ,3x 14,7x Tesi Muu kotimainen pääoma Kansainvälinen pääoma ,5x 6,5x 5,6x Tesi Muu kotimainen pääoma Kansainvälinen pääoma

11 OSAAVAA OMISTAMISTA Rahastojen 3 rahastoa 20+ Vuoden kokemus Suomen pääomasijoitusmarkkinan kehittämisestä 91 Kohderahastoa 33 Henkilöä 41 Suoraa kohdeyhtiötä Vuotta kokemusta pääomasijoittamisesta 300 ja yritysrahoittamisesta Kasvu edellyttää toimivaa ja vastuullista pääomasijoitusmarkkinaa. Tuomme osaamista ja kokemusta kasvuyritysten käyttöön

12 Kehitämme pääomasijoitusmarkkinaa Uudet rahastot, Vendep Capital Kasvurahastojen Rahasto III (KRR III) Vendep Capital Fund II tekee sijoituksia yritysohjelmistoja tarjoaviin varhaisen kasvuvaiheen yrityksiin pääasiassa Suomessa. Tesin hallinnoimat Kasvurahastojen Rahastot auttavat suomalaisia eläkeyhtiöitä sijoittamaan kotimaisiin rahastoihin mahdollistaen näin kasvuyrityksille lisää osaavaa pääomaa. Vendep Capital on kerännyt uuteen rahastoon 36 milj. euron sijoitukset. Rahaston sijoittajia ovat Tesin ja Kasvurahastojen Rahasto II:n (KRR II) lisäksi kotimaiset institutionaaliset sijoittajat, säätiöt, perheiden sijoitusyhtiöt ja yksityishenkilöt. Vuonna 2017 käynnistettiin uusi 150 milj. euron KRR III Sijoittajina ovat Tesin lisäksi Ilmarinen, Keva, Valtion Eläkerahasto, Elo, LähiTapiola ja Fennia Sekä Tesi että KRR III sijoittivat suomalaiseen venture capital rahastoon: Inventure Fund III:een. Rahasto rikkoi ensimmäisen kerran 15 vuoteen yli 100 miljoonan euron rajan, keräten 110 milj. euron potin sijoitettavaksi. Suomen pääomasijoitusmarkkinoilla ei ole riittävästi tahoja, jotka sijoittaisivat tämän sektorin yrityksiin, kun ne hakevat 0,5-2,5 milj. euron rahoitusta, ja auttaisivat niitä kasvamaan A-rahoituskierrosta varten. Vendep Capital Fund vastaa tähän tarpeeseen. Vendep Capitalin partneri Sakari Pihlava KRR-konsepti antaa meille mahdollisuuden tulla entistä vahvemmin mukaan suomalaiseen pääomasijoituskenttään. Ja mikä tärkeintä, KRR I:n tulosten perusteella arvioiden myös tuotot ovat kohdallaan, eli konsepti toimii. Valtion Eläkerahaston sijoitusjohtaja Maarit Säynevirta

13 Tuemme yrityksiä ja rahastoja vastuullisuuden painopisteen siirtämisessä kohti konkreettisia toimenpiteitä Kehitämme sijoitustoimintamme vaikuttavuuden arviointia yhdessä Upright Projectin kanssa. Projektin tavoitteena on luoda parempaa ymmärrystä yritysten tuotteiden ja palveluiden kokonaisvaltaisista (positiivisista ja negatiivisista) nettovaikutuksista ympäristöön, ihmisten terveyteen, yhteiskuntaan sekä tiedon luomiseen ja jakamiseen. A new type of quantification model to bring out the shape of a company Haluamme kannustaa yrityksiä ja sijoittajia löytämään uusia tapoja kehittää toimintaansa ja mitata strategisten valintojensa vaikutusta. Annu Nieminen, Upright Project

14 Tesi auttaa Suomen seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa ja luo arvoa päivästä yksi

15

16 tesi.fi dtg.tesi.fi

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuus Kohdeyrityksissämme luodaan kasvua ja työpaikkoja sekä ratkotaan kestävän kehityksen haasteita

Tesin vaikuttavuus Kohdeyrityksissämme luodaan kasvua ja työpaikkoja sekä ratkotaan kestävän kehityksen haasteita Tesin vaikuttavuus 2018 Kohdeyrityksissämme luodaan kasvua ja työpaikkoja sekä ratkotaan kestävän kehityksen haasteita Haluamme nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin Millaista vaikuttavuutta?

Lisätiedot

Teollisuussijoituksen vaikuttavuuskatsaus 2015

Teollisuussijoituksen vaikuttavuuskatsaus 2015 Teollisuussijoituksen vaikuttavuuskatsaus 2015 1 Sijoitamme kasvuun Suomalaisen kasvutarinan mahdollistaja Pääomasijoitusmarkkinan kehittäjä Elinkeinorakenteiden uudistaja Kannattavan sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Toimintamme & tulokset

Toimintamme & tulokset Toimintamme & tulokset 2017 Vuoden kohokohdat 149 M Uusia sijoituksia ja sitoumuksia, sis. sitoumuksen KRR III:een 72 M Kansainvälistä pääomaa suomalaisiin kasvuyrityksiin 22 % Kohdeyritysten liikevaihdon

Lisätiedot

TOIMINTAMME JA TULOKSET

TOIMINTAMME JA TULOKSET TOIMINTAMME JA TULOKSET 2016 Vuoden kohokohdat 165m 160m Uusia sijoituksia ja sitoumuksia Kansainvälistä pääomaa suomalaisiin kasvuyrityksiin 17% 45m Kohdeyritysten liikevaihdon kasvu Taloudellinen tulos

Lisätiedot

Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus

Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus ESIR-seminaari 8.12.2016 Henri Grundsten 1 Tesi lyhyesti MISSIO Sijoitamme yritysten kasvuun ja kehitämme pääomasijoitusmarkkinaa VISIO Olemme kansainvälisesti tunnustettu

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy

Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy Suorat sijoitukset Salo 28.8.2014 Pääomasijoittamisella keskeinen merkitys kasvun rahoittajina myös Suomessa Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 2002 2008 ensisijoituksen saaneiden

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Teollisuussijoitus lyhyesti Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin Tuomme osaamista ja pääomaa Otamme ja jaamme riskiä kumppaneiden

Lisätiedot

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015 Vaikuttavuuskatsaus 2014 3.9.2015 Toiminnan tavoitteena on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Työpaikkojen luonti ja säilyttäminen Yritysten

Lisätiedot

Juuso Puolanne, Investment Director

Juuso Puolanne, Investment Director Juuso Puolanne, Investment Director juuso.puolanne@tesi.fi +358 50 57 00 235 1 Tesi lyhyesti Tesi on Suomen valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahastoihin ja suoraan kohdeyhtiöihin Sijoitamme

Lisätiedot

Teollisuussijoitus Oy

Teollisuussijoitus Oy Teollisuussijoitus Oy Pääomasijoituksia kasvuyrityksille Juha Lehtola, Johtaja, Venture Capital- sijoitukset Missio Teollisuussijoitus on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka pääomasijoittamisen keinoin ja

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

Toimintamme ja tulokset H1/

Toimintamme ja tulokset H1/ Toimintamme ja tulokset H1/2016 H1/2016 kohokohdat 103m Uusia sijoituksia 118m Kansainvälisen pääoman kanavointi suomalaisiin kasvuyrityksiin 20% Kohdeyritysten kasvu 11m Taloudellinen tulos (verojen jälkeen)

Lisätiedot

Tesin toiminta ja tulokset H Suomalaiset startupit houkuttelevat Euroopan eniten sijoituksia pääomasijoittajilta

Tesin toiminta ja tulokset H Suomalaiset startupit houkuttelevat Euroopan eniten sijoituksia pääomasijoittajilta Tesin toiminta ja tulokset H1 2019 Suomalaiset startupit houkuttelevat Euroopan eniten sijoituksia pääomasijoittajilta Avainlukuja H1-2019 Tesin toiminta H1-2018 2018 76 M Uusia sijoituksia ja sitoumuksia

Lisätiedot

Toimintamme ja tulokset

Toimintamme ja tulokset Toimintamme ja tulokset 2015 Vuoden 2015 kohokohdat 93m Uusia sijoituksia >20% 15 nopeimmin kasvaneen salkkuyhtiön liikevaihdon kasvu 156m Erinomainen irtautumisvuosi Pääomasijoituksista palautui v. 2015

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana. Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén

Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana. Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö, perustettu 1995 Sijoittaa

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA. Pia Santavirta

PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA. Pia Santavirta PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA Pia Santavirta 6.9.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Suomen pääomasijoitusyhdistys Rakentaa kasvua luomalla pääomasijoittajille parhaan

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA

PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA Pääomasijoittajilla on keskeinen merkitys yritysten kasvun rahoittajina ja pääomasijoittamisen positiiviset vaikutukset ulottuvat myös kansantalouteen. Pääomasijoituksilla

Lisätiedot

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu 2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista Julkaistu 3.5.2019 Sisältö - Pääomasijoittaminen Suomessa 2018 Yleistä tietoa ja pääkohdat tilastoista

Lisätiedot

Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus

Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus 26.3.2019 Epicenter Helsinki Julkaistu 26.3.2019 Sisältö Kasvurahoitus Suomessa VC-sijoitusten kehitys Enkelisijoitusten kehitys 2 3 Jälleen

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Tesin toiminta ja tulokset H Ennätykselliset kasvupanokset markkinaan

Tesin toiminta ja tulokset H Ennätykselliset kasvupanokset markkinaan Tesin toiminta ja tulokset H1 2018 Ennätykselliset kasvupanokset markkinaan Avainlukuja Tesin toiminta 87 M Uusia sijoituksia ja sitoumuksia 46 M Taloudellinen tulos (verojen jälkeen) Vaikuttavuus markkinaan

Lisätiedot

Tesin toiminta & tulokset Vaikuttavaa sijoitustoimintaa kannattavasti

Tesin toiminta & tulokset Vaikuttavaa sijoitustoimintaa kannattavasti Tesin toiminta & tulokset 2018 Vaikuttavaa sijoitustoimintaa kannattavasti Avainlukuja Tesin toiminta 121 M Uusia sijoituksia ja sitoumuksia 55 M Taloudellinen tulos (verojen jälkeen) Vaikuttavuus markkinaan

Lisätiedot

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena?

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena? Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena? 6.5.2013 Helsingin Kauppakamarin pääomasijoittamisen infotilaisuus Vaaka Partners on suomalaisten keskisuurten

Lisätiedot

Toimintamme & tulokset H1/2017

Toimintamme & tulokset H1/2017 Toimintamme & tulokset H1/2017 1 Tesi H1/2017 37m Uusia sijoituksia ja sitoumuksia 27m 19% 45m Kansainvälistä pääomaa suomalaisiin kasvuyrityksiin Suorien kohdeyritysten liikevaihdon kasvu (mediaani) Taloudellinen

Lisätiedot

H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital

H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista XX.XX.2018 2 Yli 135 miljoonaa euroa pääomasijoituksia puolessa vuodessa suomalaiset startupit

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT. Pia Santavirta

PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT. Pia Santavirta PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT Pia Santavirta 29.11.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Oman pääoman sijoittajat yrityksen eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Tukea taantumassa Antti Kummu

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Tukea taantumassa Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Tukea taantumassa 19.11.2009 Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö Kehittänyt suomalaista pääomasijoitustoimintaa vuodesta 1995 Sijoittaa: kasvuyrityksiin

Lisätiedot

mistä niihin rahoitusta Antti Kummu

mistä niihin rahoitusta Antti Kummu Kasvu edellyttää investointeja mistä niihin rahoitusta Antti Kummu Sisältö 1. Teollisuussijoituksen esittely 2. Pääomasijoittaja omistajana ja kasvun rahoittajana 3. Hoito- ja hoivapalveluala sijoituskohteena

Lisätiedot

Pääomasijoittaminen Suomessa Q1/2015 1.6.2015

Pääomasijoittaminen Suomessa Q1/2015 1.6.2015 Pääomasijoittaminen Suomessa Q1/15 1.6.15 1 Päähavainnot /lastoista Q1/15 Suomalaisyrityksiin sijoitettiin ennätyssumma, alkuvaiheen sijoitukset hengähdystauolla Suomalaisiin kasvuyhtiöihin sijoitettiin

Lisätiedot

vauhdittaa pk-yritysten kasvua SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014

vauhdittaa pk-yritysten kasvua SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Kasvurahastojen Rahasto II vauhdittaa pk-yritysten kasvua SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Jouni Hakala Sisältö 1. Mikä on Kasvurahastojen Rahasto II Ky? 2. Pääomasijoittaja omistajana

Lisätiedot

TOIMIALATUTKIMUS: Pääomasijoittajien vaikutus yritysten kasvuun vuosina

TOIMIALATUTKIMUS: Pääomasijoittajien vaikutus yritysten kasvuun vuosina TOIMIALATUTKIMUS: Pääomasijoittajien vaikutus yritysten kasvuun vuosina -2017 TOIMIALATUTKIMUS: Pääomasijoittajien vaikutus yritysten kasvuun vuosina 2017 Toimialatutkimuksen avainhavainnot: Pääomasijoittajien

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus 1-6/2014

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus 1-6/2014 1 (5) Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Alihankintamessut Antti Kummu

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Alihankintamessut Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Alihankintamessut 8.9.2009 Antti Kummu Elokuu 2009 Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö Kehittänyt suomalaista pääomasijoitustoimintaa vuodesta 1995 Sijoittaa:

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu 2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista Julkaistu 10.4.2019 Sisältö - Venture capital Suomessa 2018 Yleistä tietoa ja pääkohdat tilastoista

Lisätiedot

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja.

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. EIP lyhyesti 2019 1 Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos. Se on maailman suurin ylikansallinen luotonantaja ja tärkein ilmastorahoittaja. Tuemme talouskasvua, luomme työpaikkoja

Lisätiedot

Pääomasijoittaminen Suomessa Q3/

Pääomasijoittaminen Suomessa Q3/ Pääomasijoittaminen Suomessa Q3/215 3.12.215 1 Päähavainnot =lastoista Q3/215 Suomalaisyrityksille uusia omistajia Irtautumismarkkinat ovat vetäneet hyvin tämän vuoden aikana. Pääomasijoittajat ovat tehneet

Lisätiedot

The image part with relationship ID rid2 was not found in the file Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

The image part with relationship ID rid2 was not found in the file Suomen pääomasijoitusyhdistys ry The image part with relationship ID rid2 was not found in the file. Buyout Suomessa 2016 14.4.2017 Suomen pääomasijoitusyhdistys ry 2 Kasvuyrityksen rahoitus eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta Tyypilliset

Lisätiedot

Startup-yrittäjyys ja Suomen tulevaisuus Kansainvälinen Telepäivä 2016

Startup-yrittäjyys ja Suomen tulevaisuus Kansainvälinen Telepäivä 2016 Startup-yrittäjyys ja Suomen tulevaisuus Kansainvälinen Telepäivä 2016 Tuija Ypyä TEM 1 Kasvun Kärjet (BCD) ovat kasvun ja uudistumisen painopistevalintoja Lisää jalostusarvoa tuotantoon ja vientiin B

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus 1-6/2015

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus 1-6/2015 1 (6) Suomen Teollisuussijoitus Oy:n puolivuotiskatsaus Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä

Lisätiedot

Pääomasijoittaminen Suomessa 2014 1.6.2015

Pääomasijoittaminen Suomessa 2014 1.6.2015 Pääomasijoittaminen Suomessa 214 1.6.215 2 Päähavainnot 3lastoista 214 Ennätysmäärä kasvuyrityksiä sai pääomasijoituksen Yhteensä ennätykselliset 281 (233) suomalaisyritystä sai pääomasijoituksen vuonna

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy

Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy Hallituksen toimintakertomus 218 Hallituksen toimintakertomus 218 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kasvu jatkui hyvässä vedossa vuonna 218, ja ilahduttavaa on ollut etenkin

Lisätiedot

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen?

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Esityksen sisältö: 1. Oman pääoman rahoitus tienhaarassa: enkeleitä onko heitä? 2. Milloin rahoitusta kannattaa hakea? 3. Joukkorahoitus vai pääomasijoittaja?

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Kasvun edellytykset -ohjelma Hallitusohjelmatavoitteet Suomen pääomasijoitusyhdistys ry Finnish Venture Capital Association

Kasvun edellytykset -ohjelma Hallitusohjelmatavoitteet Suomen pääomasijoitusyhdistys ry Finnish Venture Capital Association Kasvun edellytykset -ohjelma Hallitusohjelmatavoitteet Suomen pääomasijoitusyhdistys ry Finnish Venture Capital Association Suomen pääomasijoitusyhdistys ry (FVCA) on pääomasijoittajien edunvalvoja ja

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN Juha Kurkinen Hall.pj., tj. Rastor YKSITYISEN RAHOITUKSEN VAIHEET BISNESENKELIN LISÄARVO Bisnesenkelisijoittamisella tarkoitetaan yksityishenkilön tekemää sijoitusta

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011 Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Amanda vuonna 2010 Vuosi 2010 Tunnuslukuja (M ) 2010 2009 Hallinnointipalkkiot 4.0 4.3 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Pääomasijoittamisen merkitys Suomessa - kasvua, työtä ja hyvinvointia

Pääomasijoittamisen merkitys Suomessa - kasvua, työtä ja hyvinvointia Pääomasijoittamisen merkitys Suomessa - kasvua, työtä ja hyvinvointia Hyvä päättäjä, tämä opas on rakennettu sinua ajatellen. Olemme keränneet seuraaville sivuille tiiviin infopaketin pääomasijoittamisen

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Elo yritysten rahoittajana Tekes 25.8.2015. Silja Bjondahl, Eeva Grannenfelt

Elo yritysten rahoittajana Tekes 25.8.2015. Silja Bjondahl, Eeva Grannenfelt Elo yritysten rahoittajana Tekes 25.8.2015 Silja Bjondahl, Eeva Grannenfelt Elo pähkinänkuoressa Keskinäinen, asiakkaidensa omistama yhtiö Huolehtii asiakasyritystensä työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010 Toimitusjohtaja Harri Takanen Vuosi 2009 Scanfil Oyj Scanfil EMS Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2009 päätti 65 milj. euron pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle.

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

The image part with relationship ID rid2 was not found in the file Suomen pääomasijoitusyhdistys ry

The image part with relationship ID rid2 was not found in the file Suomen pääomasijoitusyhdistys ry The image part with relationship ID rid2 was not found in the file. Venture capital Suomessa 2016 13.3.2017 Suomen pääomasijoitusyhdistys ry 2 Kasvuyrityksen rahoitus eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT KOLSTER IPR INSIGHT, 5.4.2017 Sanna Häikiö, Senior Legal Counsel, VTT VTT-konsernin organisaatio 1.1.2017 06/04/2017

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY Pääomasijoitusaamupäivä Mikkeli 24.11.2010 Matti Eskelinen 040 5965643 Esityksen rakenne Pääomasijoitus Aloitusrahasto Vera Oy yhtiörakenne tavoitteet sijoituspolitiikka

Lisätiedot

Selvitys valtion sijoitusyhtiöistä Jouni

Selvitys valtion sijoitusyhtiöistä Jouni Selvitys valtion sijoitusyhtiöistä 16.9.2019 Jouni Hakala @HakalaJouni Selvityksen kohde Valtioneuvoston kanslia ja työ- ja elinkeinoministeriö asettavat selvitysmiehen laatimaan selvitys, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Pääomasijoittaminen Suomessa H1/

Pääomasijoittaminen Suomessa H1/ Pääomasijoittaminen Suomessa H1/215 16.9.215 1 Päähavainnot 3lastoista H1/215 Suomalaisyrityksille ennätysmäärä rahoitusta pääomasijoittajilta Suomalaisiin yrityksiin sijoitettiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

Korkeakoulusektorin tutkimusrahoitus 2017 OKM:n perusrahoituksen päälle. Lähde: Tilastokeskus

Korkeakoulusektorin tutkimusrahoitus 2017 OKM:n perusrahoituksen päälle. Lähde: Tilastokeskus T&K&I:N RAHOITUS Korkeakoulusektorin tutkimusrahoitus 2017 OKM:n perusrahoituksen päälle Lähde: Tilastokeskus Korkeakoulusektorin ulkopuolisen tutkimusrahoituksen osuus tieteenaloittain 2017 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA. Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto

VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA. Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto KASVUYRITYSPOLITIIKAN PAINOPISTEITÄ: Panostaminen tutkimustulosten kaupallistamiseen,

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

ELÄKEYHTIÖ AKTIIVISENA OMISTAJANA. Anna Hyrske 10.04.2013

ELÄKEYHTIÖ AKTIIVISENA OMISTAJANA. Anna Hyrske 10.04.2013 ELÄKEYHTIÖ AKTIIVISENA OMISTAJANA Anna Hyrske 10.04.2013 HUOLEHDIMME LÄHES 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 529 000 työntekijää TyEL 37 500 yritystä YEL 58 800 yrittäjää Työeläkemaksut Eläkkeiden maksuun

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 5.5.2006 Heikki Westerlund 05 May 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006. 10.8.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006. 10.8.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006 10.8.2006 Heikki Westerlund 10 August 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA

UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA Yliopiston hallituksen kokous 18.10.2016. Unifund Jyväskylä Oy:n sijoitusstrategia. Jyväskylän yliopiston hallitus 18.10.2016. SIJOITUSTRATEGIA Unifund Jyväskylä

Lisätiedot

Ehdotus suomalaisten startup- ja kasvuyritysten rahoitusmahdollisuuksien edistämiseksi kansallisella säädösmuutoksella.

Ehdotus suomalaisten startup- ja kasvuyritysten rahoitusmahdollisuuksien edistämiseksi kansallisella säädösmuutoksella. Valtiovarainministeriön eri sijoitusmuotojen verokohtelua tutkivalle työryhmälle Ehdotus suomalaisten startup- ja kasvuyritysten rahoitusmahdollisuuksien edistämiseksi kansallisella säädösmuutoksella.

Lisätiedot

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Kasvuyritykset Etelä-Savossa Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä

Lisätiedot

Pääomasijoittaja Oulussa

Pääomasijoittaja Oulussa Pääomasijoittaja Oulussa Hannu Säynäjäkangas 0405021092 hannu@fortelman.fi 1 Seudun Hyvinvointirahasto Ky Rahoitus mahdollistaa kasvun? Vaihe Koko Arvostus 2 TEKES Eqvitec Sitra Teknoventure TESI Vakuutusyhtiöt

Lisätiedot

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus (3 mrd ) Lainat ja takaukset Viennin

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta Tiedotustilaisuus Helsingissä Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Tavoitteenamme on tarjota paras kokemus pääomasijoittamisesta kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja,

Lisätiedot

AVAINSANA. Miten sää*ö voi hallita tehokkaas* asunto- ja kiinteistökantaa. Sää,ömarkkinat 12.1.2016 Mika Savolainen

AVAINSANA. Miten sää*ö voi hallita tehokkaas* asunto- ja kiinteistökantaa. Sää,ömarkkinat 12.1.2016 Mika Savolainen A S U M I N E N O N AVAINSANA Miten sää*ö voi hallita tehokkaas* asunto- ja kiinteistökantaa Sää,ömarkkinat 12.1.2016 Mika Savolainen Esityksen sisältö Avara yrityksenä Asunnot sijoituskohteena Asuinkiinteistösalkun

Lisätiedot

Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta. Katriina Otsamo 22.10.2008

Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta. Katriina Otsamo 22.10.2008 Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta Katriina Otsamo 22.10.2008 OWI on hyvinvointialan liiketoiminnan kehittäjä Kaksi osaamisaluetta: vertikaalina hyvinvointiala, horisontaalisena

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola-ryhmä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy LähiTapiola Kiinteistövarainhoito,

Lisätiedot

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin 20.9.2011 Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma tausta ja tavoite Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma Tavoitteena lisätä suomalaisten

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Team Finland talo 14.9.2017 Janne Koivuniemi Finnvera Oyj Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Finnvera tarjoaa rahoituspalveluita erityisesti

Lisätiedot

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,

Lisätiedot