Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
|
|
- Tiina Järvenpää
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen
2 Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat palvelut täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä ulkomaisten investointien ja matkailun edistämispalvelujen kanssa kokonaisuuden, jota voidaan ohjata strategisesti. Saman katon alta kaikki innovaatiotoiminnan, viennin, investointien ja matkailun edistämiseen liittyvät palvelut Business Finland tarjoaa yli 600 asiantuntijan maailmanlaajuisen verkoston. Meillä on lähes 40 toimipistettä maailmalla, joissa on alkuvaiheessa yli 100 asiantuntijaa. Business Finlandin tavoitteena on painopisteen lisääminen asiakasrajapintaan ja kotimaan toiminnoista kv-toimintoihin sekä voimakas yrityslähtöisyys. Business Finlandin ulkomaanverkostoa laajennetaan sekä sen ja ulkoasiainministeriön edustustojen välistä yhteistyötä lähennetään. 2
3 Business Finlandin missio ja strategiset päämäärät MISSIO Miksi olemme olemassa? Kasvua ja uudistumista Suomelle innovaatioilla ja kansainvälistymisellä VAIKUTTAVUUS- PÄÄMÄÄRÄT Mitä vaikutuksia tavoittelemme? 1. Kansainvälistä kasvua yrityksille 2. Ekosysteemien ja liiketoimintaympäristöjen uudistaminen 3
4 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset, joilla on intoa ja taitoa kehittää liiketoimintaa ja vientiä SUURI YRITYS Suuret ja Midcap-yritykset, jotka haluavat uudistua ja kehittyä pk-yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Mitä etsimme? Loistava tiimi Kyky ja halu kasvaa Kansainvälinen kilpailuetu Riittävät resurssit ja oma rahoitus
5 Palveluita eri vaiheisiin KEHITÄ Kilpailuetua innovaatioilla SKAALAA Lupaavimmat nuoret yritykset nopeaan kasvuun TESTAA Hanki tietoa vientimarkkinoista ja varmista kysyntä KASVA JA UUDISTA Kehitä strategiaa, osaamista ja organisaatiota
6 Autamme saavuttamaan kasvutavoitteet Edistämme yrityksesi pitkäntähtäimen suunnitelmaa Projektin pitää olla osa laajempaa kasvuvisiota
7 Yrityksen arviointi Innovaation mahdollisuudet Innovaation markkinapotentiaali Liiketoiminnan kasvu ja kansainvälistyminen Kilpailuetu Asiakasymmärrys Liiketoimintamalli Kumppanit ja kansainvälisten verkostojen hyödyntäminen Yrityksen nykytila Johdon osaaminen Tiimi Kasvuvisio Kansainvälistymissuunnitelma Asiakkaat Rahoitus Halu ja kyky kasvaa Organisaation toiminnan kehittäminen ja kasvuun varautuminen
8 Rahoituspalvelut nuorille kasvuyrityksille (Alle 5-vuotiaat startup-yritykset) SKAALAA SELVITÄ, TESTAA TEMPO Nopeasti markkinoille, varmista kysyntä TUTKI, KEHITÄ T&K Kehitä palvelua, tuotetta, prosessia, liiketoimintamallia NIY Nuoret innovatiiviset yritykset Kehitä liiketoimintaa kokonaisvaltaisesti, kasva nopeasti vientimarkkinoille T& GO / NO GO GO / NO GO Avustus 75 % max e Laina % (Avustus max 50 %) Avustus max e Laina max e 75 % 3-4 jaksossa
9 Rahoituspalvelut pk-yrityksille SELVITÄ, TESTAA, KANSAINVÄLISTY TUTKI, KEHITÄ, UUDISTA, KASVA KIITO T&K INTO Uudistu ja valmistaudu kasvamaan vientimarkkinoille INNOVAATIO- SETELI Osta innovaatioosaamista TF EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta MESSUAVUSTUS Pk-yritysten ryhmä ulkomaisille messuille Kehitä palvelua, tuotetta, prosessia, liiketoimintamallia Todenna tuotteesi toimivuus Lisää innovaatioosaamista kasvun pohjaksi Avustus 100 % 5000 e + alv. Avustus 50 % max e Avustus 50 % max e Avustus 50 % max e Laina 50% / 70 % Avustus max. 50 % Avustus 50 % Avustus max. 50 % Rahoituksen määrä riippuu yrityksen tarpeista ja resursseista
10 Suurten rahoituksen periaatteet I Uudistuminen Arvon tuotto verkostolle Kansantaloudellinen merkitys Suurten yritysten kohdalla arvioidaan erityisesti uudistumista, arvon tuottoa verkostolle ja kansantaloudellista merkitystä. BF:n rahoituspalvelut luovat mahdollisuuksia suurten yritysten globaaliin kasvuun, auttavat yrityksiä uudistumaan ja hyödyntämään pk-yritysten ja huipputason tutkimusryhmien osaamista. Tavoitteena on synnyttää uusia liiketoimintaekosysteemejä.
11 Suurten rahoituksen periaatteet II Menestys tehdään yhdessä Suuri yritys Suuren yrityksen oma liiketoiminta vahvistuu, kun verkosto kehittää sitä vahvistavia osaamisia ja innovaatiota Pkyritys Pkyritys Tutkimusorganisaatio
12 Tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä
13
14 AI Business-ohjelma AI Business-ohjelma pyrkii kasvattamaan Suomen kansainvälistä digitaalista liiketoimintaa: Luomalla uusia ekosysteemejä ja alustoja Tutkimalla ja kehittämällä uusia liiketoiminta- ja johtamismalleja alustatalouteen Avaamalla julkista ja yksityistä dataa Kehittämällä ja kaupallistamalla tekoälyyn pohjautuvia palveluita Tutkimalla ja kehittämällä uusia tekoälyteknologioita Tarjoamalla tukea kansainvälistymiseen ja vientiin Houkuttelemalla kansainvälisiä investointeja Suomeen avoimilla teollisilla alustoilla. Pilots APIs PPP Data Ecosystems Platforms AI Platform economy Competence Business Models Kesto: 01/ /2021 Business Finland -rahoitus: 100 M projektirahoitusta + 60 M kasvumoottorirahoitusta (pääomalainaa)
15
16 Globaali Smart Finance -kenttä
17 1. Markkinapotentiaali Keskeiset tekijät: Erittäin voimakas ja kiihtyvä toimialan disruptio Valtava kasvu globaalisti Välttämätön alustatalouden liiketoiminnalle Uudet arvon siirtämisen mallit myös eri vertikaalien ja kaiken digitaalisen liiketoiminnan ytimessä
18 Smart Finance -kentän toimijoita Suomessa FINTECHS BANKS, INSTITUTIONS, FUNDS PFM, ASSET/WELTH MANAGEMENT FINANCIAL MANAGEMENT BLOCKCHAIN, CRYPTO CURRENCY INSURANCE PAYMENT TECHNOLOGIES RISK, TRADING, FUNDING, M&A AUTENTHICATION AND SECURITY REGULATION, FEDERATIONS RESEARCH, EDUCATION ACCELERATORS, INCUBATORS, VC 18
19 2. Suomen kyvykkyydet ja edellytykset Keskeiset tekijät: Hyvin soveltuvat teknologia- ja mobiiliosaajaresurssit Muutosta tukeva kehitys ja liiketoiminnan tavoitteet Mittavat panostukset Suomeen ja Suomessa Hyvät yhteistyövalmiudet ja niitä tukevat rakenteet
20 Tavoitteena Smart Finance -ekosysteemi Banks, Funds Events Research, Education Networks Regulators Fintech Finland ry.? Accelerators Government VCs, Seed Fintech companies
21 Kiitokset! Lisätietoja:
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
Team Finland. Carita Vastinesluoma
Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät 6.3.2019 Pirkkala Pasi Viitanen 050 395 2475 pasi.viitanen@businessfinland.fi Yrityksiä Osuus viennistä % 5 20 10 31 50 57 100 68 500 87 18 828 100 Lähde: Tavaroiden
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
Rahoitus matkailuyrityksille Inari
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Rahoitus matkailuyrityksille Inari 31.10.2018 Risto Lustila Tuotepäällikkö Business Finland Business Finland Business Finland was created by the Tekes and Finpro merger the
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
BIO & CIRCULAR FINLAND. Business Finland kannustaa kehittämään kiertotalouden ratkaisuja
BIO & CIRCULAR FINLAND Business Finland kannustaa kehittämään kiertotalouden ratkaisuja Suomen vahvuuksista ratkaisuja maapallon laajuisiin kantokyvyn haasteisiin HAASTEET: Ilmastonmuutos, väestönkasvu,
Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2025 mennessä
Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2025 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 16.5.2018 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin
Team Finland -uudistus
Team Finland -uudistus Tiedotustilaisuus 28.3.2017 Elinkeinoministeri Mika Lintilä Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, TEM 2 Taustaa TEM asetti 6.10.2016
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus
TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena
Tekesin rahoitus yrityksille.
Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa
INNOVAATIOSETELI / EXPLORER
INNOVAATIOSETELI / EXPLORER KARI INBERG 5.6.2018 Rahoituspalvelut yrityksille v. 2018 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: Messuavustus
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma
Team Finland pähkinänkuoressa
Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden
Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen
Business Finland tukemassa ekuittia 14.6.2018 Maarit Lahtonen maarit.lahtonen@businessfinland.fi KANSAINVÄLINEN KASVU TEHTÄVÄNÄ KASVU, UUDISTUMINEN JA MENESTYS Innovaatioiden edistäminen Viennin edistäminen
Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle. Heli Flink/
Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle Heli Flink/ 21.11.2017 Tekesin rahoituspalvelut yrityksille v. 2017 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja
Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs
Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola 3.5.2017 Aihe: Team Finland palvelut Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut
Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes
Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
Team Finland kansainvälisen kasvun tukena
Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,
Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua
HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Suomen edellytykset talouden uudistumiseen innovaatiotoiminnan kautta heikentyneet
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tukemisen haasteet ja kehittämiskohteet sekä vuoden 2019 valtion talousarvioehdotuksen uudet toimet ja niiden vaikutukset TEM Suomen edellytykset talouden uudistumiseen
Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/
Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut Heli Flink/ 8.11.2017 TEAM FINLAND EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta Kasvua hakeville pk-yrityksille ja Midcap-yrityksille, jotka etsivät
palvelut yritysten ja yliopistojen tukena
palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus
Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
-VERKOSTO YRITYSTEN APUNA KASVUSSA JA KANSAINVÄLISTYMISESSÄ
-VERKOSTO YRITYSTEN APUNA KASVUSSA JA KANSAINVÄLISTYMISESSÄ Asko Jaakkola 29.8.2019 Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kaakkois-Suomen ELY-keskus Team Finland pähkinänkuoressa Team
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Team Finland pähkinänkuoressa
Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden
Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes
Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja
Teollisuussijoitus Oy
Teollisuussijoitus Oy Pääomasijoituksia kasvuyrityksille Juha Lehtola, Johtaja, Venture Capital- sijoitukset Missio Teollisuussijoitus on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka pääomasijoittamisen keinoin ja
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle
Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle 2013 Eera kehittää alustaa suomalaisen cleantech-osaamisen verkostoimiseksi ja viemiseksi
Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö
Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti
TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Nyt Saksaan tilaisuus
TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen Nyt Saksaan tilaisuus 30.5.2017 Tapio Kinnunen 30.5.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 29.5.2017 2 3 Team Finland
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita