Lintujen aiheuttamat maataloushaitat ja niiden vähentäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lintujen aiheuttamat maataloushaitat ja niiden vähentäminen"

Transkriptio

1 Lintujen aiheuttamat maataloushaitat ja niiden vähentäminen Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi, Salo Kuvat Micha Fager, Jari Kontiokorpi, Petri Vainio, Teemu Lehtiniemi

2

3 BirdLife Suomi Suomen lintuyhdistysten keskusjärjestö Noin jäsentä ja 5000 tukijaa BirdLife Internationalin jäsenjärjestö Toimintaa yli 120 maassa, 2.7 milj. jäsentä Toimii mm: Luonnonsuojelun edistämiseksi Luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi Lintututkimuksen ja harrastuksen edistämiseksi

4 Maatalousympäristö ja linnut Linnut osa maatalousympäristöä Syövät selkärangattomia, siemeniä, vihantaa, pikkujyrsijöitä, toisia lintuja yms. Viljelymuutokset vaikuttavat esiintymiseen Ravinto ja pesiminen Karjatilat vs kasvinviljelytilat Maisemarakenteen muutos (ojat, metsäsaarekkeet) Kesannot

5 2000-luvulla suuria muutoksia

6 Kurki: kanta kaksinkertaistunut 2000-luvulla noin paria

7 Laulujoutsen: kanta kaksinkertaistunut 2000-luvulla noin paria

8 Sepelkyyhky kanta lähes 2-kertaistunut 2 1,8 1,6 1,4 Populaatioindeksi 1,2 1 0,8 0,6 0,4 Noin paria 0, Tiedot: Luonnontieteellinen keskusmuseo

9 Hanhet löytäneet Suomen

10 >300 metsähanhea kevät 2007 >300 metsähanhea kevät 2016 Tiedot: Tiira-lintutietopalvelu

11 >1000 metsä- tai tundrahanhea kevät 2007 >1000 metsä- tai tundrahanhea kevät 2016 Tiedot: Tiira-lintutietopalvelu

12 Valkoposkihanhi

13 Suomen valkoposkihanhipopulaatio Itämeren populaatiota Pesintä alkoi 1970-luvulla Ruotsista Suomessa 1980-luvulla Populaatio lähes 20-kertaistunut 2000-luvulla syyskanta noin yksilöä Keskittyy rannikolle Ihmisiä pelkäämättömiä urbaaneja lintuja

14

15 Arktinen läpimuuttava populaatio Kasvaa tasaisesti Talvikanta noin yksilöä Syyslevähtäminen Suomessa alkoi 2006 Valtava muutos: 2000-luvun alku: satoja 2010-luku: satojatuhansia Syyskuun lopulla 2017 Suomessa samanaikaisesti jopa miljoona yksilöä

16 Valkoposkihanhi 2017 Syksy Kevät Keväällä: toukokuu Syksyllä: syyskuun puoliväli lokakuun puoliväli Tiedot: Tiira-lintutietopalvelu

17 Kanadanhanhi runsausindeksi Tiedot: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luonnonvarakeskus

18 Hanhitilanne ei ole väliaikainen Paluu entiseen epätodennäköistä Voimistuu ilmaston lämmetessä Minimoivat muuton ja maksimoivat pesimäkunnon Talvehtivat pohjoisempana Seuraavat vihreää aaltoa Kevätesiintyminen tulee voimistumaan

19 Miksi hanhet ja kurjet ovat pelloilla? Ruokailu Luonnonsuojelualueverkostosta puuttuu sopivat ruokailualueet valtaosasta maata. Lajien hyvinvointi riippuu viljelymaasta

20 Muu maailma elänyt hanhien kanssa vuosikymmenet Alankomaat Muuttohanhet saapuvat lokakuussa, poistuvat maalishuhtikuussa (paikalla 6 kk) talvella 2 milj. hanhea Pesii noin hanhiparia (meri- ja valkoposki) ympäri vuoden yli hanhea

21 Rauhoitettujen lajien aiheuttamien haittojen korvaukset kasvussa Laakso, Miettinen, Kosunen, Ratamäki ja Määttä 2017: Luonnonsuojelulailla (1096/1996) rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto.

22 Tärkeimmät lajit ( yht ) kpl yhteensä keskiarvo naakka kurki valkoposkihanhi kalasääksi joutsenet Vuosikeskiarvo: Vertailuksi: maakotkan porokorvausten keskiarvo

23 Haittojen estämisen avaimet => tunne lintusi Alueellinen ja ajallinen esiintyminen Käyttäytyminen Mitä syövät? Mitä suosivat? Mitä välttävät? Mitä pelkäävät?

24 Hanhet

25 Millaisilla pelloilla hanhet ruokailevat? Matala kasvillisuus Eivät yleensä laskeudu puimattomaan peltoon Petojen välttäminen Pitää olla näköyhteys mahdollisiin petoihin Riittävä avoimuus Välttävät pieniä peltoalueita

26 Isoimmat pellot ja veden läheisyys

27 Hanhihaitat maanviljelykselle Syksy: syysviljat Kevät Nurmet (ensimmäinen sato myöhästyy) Oras (lämpiminä keväinä myös kevätviljat) Laitumet (viivästyttää kasvua)

28 Hanhet ja taudinaiheuttajat Linnut ja laiduntajat eläneet vuosituhansia samoissa ympäristöissä Tautiriskit hyvin pieniä Paljon tutkittu Niiden pelko suurta Tiedotustarve

29 Hanhikonfliktin lieventäminen 1. Esiintymisen hallinta Ohjaus tietyille pelloille Pelottelu ongelmapelloilta 2. Sopeutuminen 3. Vahinkojen korvaaminen

30 Esiintymisen hallinta Maisematason suunnitelma Missä linnut saavat olla, missä eivät Osalla peltoja viljellään linnuille Mille alueille linnut hakeutuvat? Riittävän suuria Houkutellaan linnut paikalle Ei häirintää siellä Lintupellot tukimuodon kehittämistä, joustavuutta, houkuttelevuuden lisäämistä

31

32 Sopeutuminen Myöhäinen kyntö Hanhet ruokailevat sängillä, välttävät kynnettyjä peltoja Syysviljan keskittäminen tai siitä luopuminen pahimmilla ongelma-alueilla Hanhet välttävät pieniä peltoja ja reunoja

33 Pelottelu Mikä on sallittua, mihin tarvitaan lupa? Aktiivinen pelottelu vaatii yleensä luvan (VARELY) Ei selkeää ohjeistusta olemassa mita_voin_tehda Pelotellaan ongelmalohkoilta, ei vähäongelmaisilta pelloilta! Linnut oppivat luvalliset pellot Hallitsematon pelottelu Hanhet siirtyvät => ongelma siirtyy Muu lajisto kärsii Vaikuttaa kuntoon => oleskelevat kauemmin

34 Mikä toimii ja mikä ei? Linnut epäluuloisia, reagoivat muutoksiin ja poikkeavuuksiin Aktiivinen pelottelu toimii parhaiten Lähestyvä juoksija, pysähtyvä auto, josta tulee ihminen yms. Koulutettu koira Kaasutykit Eivät toimi, Linnut tottuvat Ihmiset eivät

35 Yksinkertainenkin voi toimia Tuulessa liikkuvat kevyet muovinriekaleet Paikkojen vaihto säännöllisesti

36 Pelotuspallot: toimivat, paikkaa pitää vaihdella.

37 Näköesteet Tarvitaan lisää kokemuksia

38 Pelottaminen pienoislennokilla (drone) Toimii hyvin Suomesta vähän kokemuksia Yhdistetty petolintujen ääntä, valoa yms Vaatii sitoutumista => yrittäjyyttä?

39 Maisematason hallinta vaatii Suunnitelman Yhteistyötä Kokemusten jakoa Tukien kehittämistä Nykyiset lintupellot eivät kelpaa hanhille Tiedotusta

40 Kurjet Sama toimintamalli kuin hanhilla ja joutsenilla Ruokailevat myös puimattomilla pelloilla Lintupellot toimenpiteen taustalla suomalainen kurkitutkimus Lintupeltoja ei silti tärkeimmillä alueilla

41 Naakka

42 Naakka: Suomen kanta kaksinkertaistunut 2000-luvulla Populaatioindeksi Tiedot: Luonnontieteellinen keskusmuseo

43

44 Rajattomasti pesäpaikkoja

45

46 Variskanta 1,2 1 Populaatioindeksi 0,8 0,6 0,4 0, Tiedot: Luonnontieteellinen keskusmuseo

47 1960-luvun selvityksen mukaan naakat likasivat ja roskasivat ympäristöään, häätivät pikkulintuja, nostelivat kukkia hautausmaiden maljakoista, tukkivat piippuja pesämateriaaleilla, söivät viljaa pelloilta ja taimia sekä siemeniä puutarhoilta ulosteet aiheuttivat puurakenteiden tuhoutumista ja ulosteiden pelättiin levittävän tauteja. Antikainen, E.O Naakan suosittuudesta kirkoissamme. Suomen Luonto no 5:

48

49 Naakkahaitat Paalivahingot syy epäselvä Likaaminen (ulosteet) rehun pilaantuminen

50 Naakkavahinkojen ehkäisy Pesäpaikkojen vähentäminen Voimajohtopylväät, autiot rakennukset Ruoka piiloon Pressut, rakenteet. Pelottelu Nauhapelotteet, tekohaukat Petolinnut millä saisin kanahaukan pesimään Muutaman yksilön ampuminen?

51 Paalivahingot Paalien sijoittaminen metsän reunaan petopelko Paalien kokoaminen Vähän reunaa Peittäminen (pressut) Kerrosten lisääminen? Ei tutkimusta, paljonko on tarpeeksi Tervaus?

52 Marjat ja rastaat Marjat lintujen perusravintoa Myös hyödyllisiä syövät mm. etanoita

53 Rastasvahinkojen hallinta Pelottelu Poimijat parhaita pelottimia Arkoja Petolinnut Tuulihaukka, nuolihaukka Viljelmä kaukana metsänreunasta Pelottimet Roikkuvat haukkapelottimet yms. Vaihtelu tarpeen Tappaminen? Liikkuvat paljon => eivät lopu tappamalla

54 Tuulihaukka: kanta kaksinkertaistunut 2000-luvulla, helppo ohjata pönttöjen avulla

55 Muita haittoja Sisätiloihin päätyvät linnut Nokkiminen, hygienia Onko myös sietokyky alentunut?

56 Räystäspääsky - Erittäin uhanalainen - Vähentynyt noin 75 % 2000-luvulla Haarapääsky - Silmälläpidettävä - Vähentynyt noin 40 % 2000-luvulla

57 Tappaminen ratkaisuna? Paluu menneisyyteen Hanhi-, joutsen- ja kurkimäärien voimakas vähentäminen? Ei hyväksyttävää Muuttolinnut yhteistä luontopääomaa Vaikka linnusta tappaa 200, jäljelle jää 800 => haitta ei katoa Naakan rauhoituksen purkaminen? Viisaita lintuja, oppivat aremmiksi Tuskin vaikuttaisi juurikaan naakkamääriin Baxter ja Allan (2008) ampuivat kaatopaikoilta varislinnuista peräti 53 %, mutta varislintukanta palasi pian ennalleen. Ostajien / kuluttajien suhtautuminen?

58 Yhteenveto Lintuhaittojen hallintaan tarvitaan Ohjeistusta Yhteistyötä Kokemusten vaihtoa Myös ulkomaiden kokemuksia keinosta Esiintymisen ohjaamista Sopeutumista Tukien kehittämistä Vahinkojen syntyessä vahinkojen korvausta Tarvittaessa ongelmayksilöiden poistoa, ei lajin vainoa

59 Kiitos

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi ry

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi ry Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi ry Tuulivoimalat ja linnut ovat otsikoissa Tuulivoimalat jauhavat linnut kuoliaiksi... Roottorit tekevät linnuista

Lisätiedot

Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot. Mika Pirinen

Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot. Mika Pirinen Rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot Mika Pirinen Luonnonsuojelulailla rauhoitetuista linnuista vahinkoa viljelyksille ja muulle toiminnalle ovat aiheuttaneet varpunen, naakka, korppi, kurki, hanhet

Lisätiedot

Valkoposkihanhet pelloilla

Valkoposkihanhet pelloilla Valkoposkihanhet pelloilla Pohjois-Karjalan ELY-keskus 12.11.2018 Valkoposkihanhen levinneisyys ja muuttoreitit 2 Levähdysalueet Suomessa (>10 000 yks.) Kevät 2013-2018 Syksy 2006-2018 Kartta 1. ja 2.

Lisätiedot

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. BirdLife Suomi ry

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. BirdLife Suomi ry Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen BirdLife Suomi ry Tuulivoimalat jauhavat linnut kuoliaiksi... Roottorit tekevät linnuista jauhelihaa... Ei lintusilppureita Siipyyhyn Ihmisen

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa

Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys ry. 21.1.2013 Etelä-Pohjanmaan liitto PL 109, 60101 Seinäjoki info@etela-pohjanmaa.fi Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa Etelä-Pohjanmaalla laaditaan

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti

CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja

Lisätiedot

Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä

Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki

Lisätiedot

Eteläsuomalainen lintuvuosi eli missä ja milloin kannattaa retkeillä? Juha Honkala

Eteläsuomalainen lintuvuosi eli missä ja milloin kannattaa retkeillä? Juha Honkala Eteläsuomalainen lintuvuosi eli missä ja milloin kannattaa retkeillä? Juha Honkala juha.honkala@helsinki.fi 24.3.2010 Keskitalvi Ruokinnat, hevostallien ympäristöt Avovesistöt Pihlajanmarjatalvet (tilhet,

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Lintujen päämuuttoreitit Suomessa. Karttaliite

Lintujen päämuuttoreitit Suomessa. Karttaliite Karttaliite Tero Toivanen, Timo Metsänen ja Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi ry 14.5.2014 Sisällys Karttojen selite ja tulkintaohje... 3 Yhdistelmäkartat kaikkien lajien muuttoreiteistä... 4 Kevätmuutto...

Lisätiedot

Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat. Jari Jokela

Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat. Jari Jokela Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat Jari Jokela 2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. LASKENTA-ALUE... 2 3 MENETELMÄT... 2 4. SULKASATOLASKENNAT... 4 Metsähanhi... 4 Joutsen... 4 5.

Lisätiedot

Lajisuojelun tietoiskut Merimetso. Ritva Kemppainen

Lajisuojelun tietoiskut Merimetso. Ritva Kemppainen Lajisuojelun tietoiskut Merimetso Ritva Kemppainen Merimetso (SYKEn merimetsoseuranta, P. Rusanen) palasi pesimälinnustoomme vuonna 1996 viimeisenä Itämeren maana 2002 alkaen levinneisyys on ulottunut

Lisätiedot

Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista?

Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista? Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista? Tuomas Seimola ja Juha Tiainen Luonnonvarakeskus Mitkä lajit ovat maatalousympäristön lintuja? 2 9.2.2018 Varsinaiset

Lisätiedot

Lataa Lintujen Suomi - Pertti Koskimies. Lataa

Lataa Lintujen Suomi - Pertti Koskimies. Lataa Lataa Lintujen Suomi - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789522206886 Sivumäärä: 331 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.26 Mb Lintujen Suomi on uudentyyppinen ja kattava tietokirja

Lisätiedot

Ilosjoen tuulivoimapuiston luontoselvitykset syysmuutto 2014

Ilosjoen tuulivoimapuiston luontoselvitykset syysmuutto 2014 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PIHTIPUTAAN KUNTA Ilosjoen tuulivoimapuiston luontoselvitykset syysmuutto 2014 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 24.3.2015 P20221 Ilosjoen syysmuutto 1 (13) Tuomo Pihlaja

Lisätiedot

Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta. Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3.

Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta. Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3. Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3.2013 Dos. Patrik Byholm Ammattikorkeakoulu Novia Tammisaari

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014 LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014 Thomas Lilley Yhteenveto Muutontarkkailu toteutettiin Alastaron tuulipuistohankkeen alueella kahdeksana aamuna elo- lokakuun aikana.

Lisätiedot

Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET

Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET Metsähanhen metsästyksen EETTISET OHJEET 2 Suomessa esiintyy kaksi metsähanhen alalajia; taigametsähanhi (Anser fabalis fabalis) ja tundrametsähanhi (Anser fabalis rossicus). Taigametsähanhi esiintyy meillä

Lisätiedot

Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen

Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen HANKE TOTEUTETAAN EUROOPAN KOMISSION LIFE-RAHOITUKSELLA, (LIFE14 CCM/FI/000254). Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen Tuomas Seimola & Juha Tiainen LUKE Miksi linnut

Lisätiedot

Liperin tuulivoimalat

Liperin tuulivoimalat Muuttolinnustoselvitys Aappo Luukkonen 1.0 5.6.2015 5.6.2015 1 (4) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 1.1 Liperin tuulivoimahanke... 2 1.2 Muuttolintuseurannan menetelmät ja aineisto... 2 1.3 Törmäysmalli... 3 2

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas

Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys Raportti 13.8.2013 Lintujen kevätmuuton seuranta maakuntakaavan tuulivoima-alueilla Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas Raportti: Ismo Nousiainen, Jukka-Pekka Taivalmäki

Lisätiedot

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 213 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 213 1. Johdanto Helsingin

Lisätiedot

Merimetso ja valkoposkihanhi - raportti pahoista pojista. Markku Mikkola-Roos Pekka Rusanen

Merimetso ja valkoposkihanhi - raportti pahoista pojista. Markku Mikkola-Roos Pekka Rusanen Merimetso ja valkoposkihanhi - raportti pahoista pojista Markku Mikkola-Roos Pekka Rusanen Merimetso Kuva: Riku Lumiaro Merimetson runsastumisen syyt Länsi-Euroopassa 1960-luvun alussa alle 5 000 paria

Lisätiedot

Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittäminen Tutkimustuloksia ja kehittämisehdotuksia

Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittäminen Tutkimustuloksia ja kehittämisehdotuksia Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittäminen Tutkimustuloksia ja kehittämisehdotuksia YM:n sidosryhmätilaisuus, Helsinki Tapio Määttä, Tero Laakso,

Lisätiedot

Metsähanhen hoitosuunnitelmat. Photo Asko Kettunen

Metsähanhen hoitosuunnitelmat. Photo Asko Kettunen Metsähanhen hoitosuunnitelmat Photo Asko Kettunen Metsähanhen kaksi alalajia Suomessa liikkuu syksyllä metsähanhen kahta eri alalajia. Suomessa pesii taigametsähanhi, joka taantui merkittävästi viime vuosikymmenien

Lisätiedot

Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine. Lataa

Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine. Lataa Lataa Suomen linnut - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789511300373 Sivumäärä: 296 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.11 Mb Miten lintu pysyy ilmassa? Missä linnut nukkuvat? Kuinka

Lisätiedot

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2015

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2015 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2015 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄ - LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 2015 1. Johdanto

Lisätiedot

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset

Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/

Lisätiedot

Poikkeusluvat lintujen tappamiseksi

Poikkeusluvat lintujen tappamiseksi Poikkeusluvat lintujen tappamiseksi Mikä mättää, mistä valittaa ja miten? Tero Toivanen, suojeluasiantuntija Millä perusteilla rauhoituksesta voidaan poiketa? Lintudirektiivin 9. artiklan mukaiset poikkeamisperusteet

Lisätiedot

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016 Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila Taustatietoa Hiehohotellitoimintaa vuodesta 2011 Asiakkaana 10 tilaa Tällä hetkellä 450 hiehoa Vasikat tulevat 3kk:n iässä

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Voimavapriikki Oy:n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton seurantaselvitys 2011.

Suomen Luontotieto Oy. Voimavapriikki Oy:n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton seurantaselvitys 2011. Suomen Luontotieto Oy Voimavapriikki Oy:n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton seurantaselvitys 2011. Suokukkkoja havaittiin vain muutamia parvia. Kuvassa nuoria intuja

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 IHMISEN JA SUDEN VUOROVAIKUTUKSEN HISTORIAA ENNEN 1800-LUKUA KILPAILU RIISTAVARASTA (HIRVI, METSÄPEURA) 1800-LUVULLA VÄESTÖNKASVU LISÄSI KOTIELÄINTALOUTTA,

Lisätiedot

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014 HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTTOSELVITYS 2014 Thomas Lilley Yhteenveto Muutontarkkailu toteutettiin Kiimassuon tuulipuistohankkeen alueella kahdeksana aamuna elo- lokakuun

Lisätiedot

Etelä- Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteishavainnointi 23.4. 2016

Etelä- Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteishavainnointi 23.4. 2016 Etelä- Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteishavainnointi 23.4. 2016 Janne Aalto EKLY:n perinteinen kevätyhteishavainnointi vietettiin lauantaina 23.4. 2016. Havainnointiin osallistuttiin neljällä

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSET: LINTUJEN SYYSMUUTTO

SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSET: LINTUJEN SYYSMUUTTO SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSET: LINTUJEN SYYSMUUTTO 1 (11) Sisältö 1 Tehtävän sisältö... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 3 3.1 Muutto... 3 3.2 Levähdysalueet... 11 4 Vaikutusten

Lisätiedot

Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013

Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013 Kuuden asemakaava-alueen luontoselvitykset 2013 Pekka Sundell 25.11.2013 Siirin lehto Kohteet Kantolanniemi ja Luukkaanlahti Eteläranta Varikonniemi ja asemanseutu Aulangon siirtolapuutarha Suosaari Mitä

Lisätiedot

VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKKEEN TÄYDENTÄVÄ

VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKKEEN TÄYDENTÄVÄ Vastaanottaja Triventus Wind Power AB Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510015995 VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKKEEN TÄYDENTÄVÄ SYYSMUUTONSEURANTA 2014 Päivämäärä 22.9.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Voimavapriikki Oy: n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen syysmuuton seurantaselvitys 2011.

Suomen Luontotieto Oy. Voimavapriikki Oy: n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen syysmuuton seurantaselvitys 2011. Voimavapriikki Oy: n Forssan tuulipuistohankkeen ympäristöselvitykset. Lintujen syysmuuton seurantaselvitys 2011. Rautiaisia muuttaa alueen poikki kevättä enemmän. Kuvan lintu rengastajan kädessä Suomen

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO)

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Terho Hyvönen & Kauko Koikkalainen, Riitta Lemola, Antti Miettinen, Kristiina Regina, Eila Turtola Janne Heliölä, Mikko Kuussaari,

Lisätiedot

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa SISÄLLYS: Askel 1: Hoidetaan hyvin maaperää 4 Askel 2: Hoidetaan

Lisätiedot

Kasvinsuojelu luomutuotannossa

Kasvinsuojelu luomutuotannossa Luomuviljelyn peruskurssi Kasvinsuojelu luomutuotannossa LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Kuva: Kaija Hinkkanen 2 Kasvinsuojelu Laji- ja lajikevalinta Viljelykierto Luontaisten vihollisten

Lisätiedot

Vastine Riistakeskuksen lausuntoon ( ) diaarinumero

Vastine Riistakeskuksen lausuntoon ( ) diaarinumero Etelä-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys ry Vastine Juha Juuti PL 180 53101 Lappeenranta sähköposti: juuti.juha@gmail.com puh. 0500221213 26.3.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 70101 Kuopio sähköposti:

Lisätiedot

Ajankohtaisia suojeluasioita. Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi

Ajankohtaisia suojeluasioita. Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi Ajankohtaisia suojeluasioita Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi Vuoden lintu Selkälokki 2013 Tavoitteena toistaa 2003 tehty työ Kannan koko, kannan muutokset, poikastuotto Koordinaattorina Martti Hario Vuonna

Lisätiedot

Peltomaan lierot ja niiden merkitys maan kasvukunnossa

Peltomaan lierot ja niiden merkitys maan kasvukunnossa Peltomaan lierot ja niiden merkitys maan kasvukunnossa Jari Haimi Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jyväskylän yliopisto & Visa Nuutinen Luonnonvarakeskus VILKKU Plus hanke 20.11.2018 Kasteliero (Lumbricus

Lisätiedot

VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group

VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä

Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Täydentävät ehdot Lintu- ja luontodirektiivin huomioiminen maatalousympäristössä Maatalouden ympäristöneuvojakoulutus 6.3.2013 Ahlman-instituutti 11.3.2013 http://www.mavi.fi/attachments/mavi/julkaisut/5ndber1sg/

Lisätiedot

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää?

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelu Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelussa suojellaan alkuperäistä luontoa Luonnonsuojelun tarkoituksena on varjella alkuperäistä luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Ruis ja vehnä luomussa

Ruis ja vehnä luomussa Ruis ja vehnä luomussa Tero Tolvanen Luomuneuvoja ProAgria Etelä-Savo 4.12.2012 RUIS Merkittävin luomuosuus Tasainen kotimaan tarve Tuki on kohdallaan Talvehtiminen on riski Sopii viljelykiertoon hyvin

Lisätiedot

Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot. Tommi Oraluoma Suonenjoki

Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot. Tommi Oraluoma Suonenjoki Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot Tommi Oraluoma Suonenjoki 4.12.2018 Biotsek Perustettu 2018 Kasvintuhoojien tarkkailupalvelu/kasvinsuojelukonsultointi Tommi Oraluoma/Hortonomi AMK Kasvintuhoojien

Lisätiedot

METSÄSTYSLAIN 41 B :N MUKAINEN POIKKEUSLUPA RAUHOITTAMATTOMILLE LINNUILLE. Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta lupaa seuraavasti:

METSÄSTYSLAIN 41 B :N MUKAINEN POIKKEUSLUPA RAUHOITTAMATTOMILLE LINNUILLE. Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta lupaa seuraavasti: 2011/00029 Suomen riistakeskus Etelä -Häme Julkiset hallintotehtävät Lukiokatu 14 13100 HÄMEENLINNA (03) 644650 Pvm Nro 22.3.2011 2011/00029 PÄÄTÖS Ypäjän Riistamiehet ry Jani Nurminen Hyrsynkulmantie

Lisätiedot

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto

Lisätiedot

Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke

Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Satu Raussi, FT, johtava asiantuntija Tiina Kauppinen, FT, erityisasiantuntija www.eläintieto.fi

Lisätiedot

KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTON- SELVITYS

KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTON- SELVITYS KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN LINTUJEN SYYSMUUTON- SELVITYS 2015 Peippo oli runsaslukuisin läpimuuttava varpuslintu Suomen Luontotieto Oy 2/2016 Jyrki Matikainen Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

1. Saaren luontopolku

1. Saaren luontopolku 1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle.

Lisätiedot

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa

Lisätiedot

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Jenni Miettunen Pro gradu 2009 Ohjaaja: Prof. Heikki Roininen Biotieteiden tiedekunta Joensuun yliopisto Riekon

Lisätiedot

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan

Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen

Lisätiedot

TORNION KITKIÄISVAARAN TUULIVOIMAPUISTO

TORNION KITKIÄISVAARAN TUULIVOIMAPUISTO SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TUULIWATTI OY TORNION KITKIÄISVAARAN TUULIVOIMAPUISTO LINNUSTON KEVÄTMUUTTOSELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P17736P001 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Linnuston kevätmuuttoselvitys

Lisätiedot

Sidosryhmähaastattelujen tulokset

Sidosryhmähaastattelujen tulokset Sidosryhmähaastattelujen tulokset Luonnonsuojelulailla (1096/1996) rauhoitetut lajit ja niiden aiheuttamat vahingot hanke Selvitysraportti ympäristöministeriölle Itä-Suomen yliopisto Outi Ratamäki 1.8.2017

Lisätiedot

Ilmapallolennon kiertoaluelista

Ilmapallolennon kiertoaluelista 01.09.2012 versio 2.6 versio 1.0 19.6.1997 Kiertoaluelista perustettu versio 1.1 1.9.1997 Uudet kohteet: 4.5, 6.1, 6.2, 6.3, 10.2, 12.2 Poistettu: 2.3 (ei hevosia) Uudet kohteet: 14.1, 14.2, 14.3 versio

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla.

Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla. Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla Ville Suorsa LTSS-seminaari Pori 26.3.2013 2.4.2013 Page 1 Lähtökohdat 2.4.2013 Page

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuuden tarjoamat ekosysteemipalvelut onko merkitystä viljelylle?

Luonnon monimuotoisuuden tarjoamat ekosysteemipalvelut onko merkitystä viljelylle? Luonnon monimuotoisuuden tarjoamat ekosysteemipalvelut onko merkitystä viljelylle? Juha Tiainen ja Tuomas Seimola OPAL-Life, tutkijoiden ja viljelijöiden tapaaminen Tampereella 10.12.2018 Mitä on luonnon

Lisätiedot

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Lepakoiden päiväpiilonvalinta Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Esityksen rakenne rakenne Esityksen Lepakoiden kesäaikaiset päiväpiilot Vaihtelevat valintakriteerit Miten tutkittiin? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen ja Gräsbölen tuulipuistojen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton selvitys 2012.

Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen ja Gräsbölen tuulipuistojen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton selvitys 2012. Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen ja Gräsbölen tuulipuistojen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton selvitys 2012. Merikotka on tavallinen näky alueella Suomen Luontotieto Oy 18/2012 Jyrki Matikainen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina

Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Aleksi Lehikoinen Luomus, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA 24.3.2012 Olli-Pekka Karlin

Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA 24.3.2012 Olli-Pekka Karlin Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA..0 Olli-Pekka Karlin Sisällysluettelo. Johdanto, ja selvitettävän alueen yleiskuvaus. Työssä käytetyt menetelmät. Pesimälinnusto

Lisätiedot

Suomi elää metsästä. Elääkö Suomi metsäluonnosta?

Suomi elää metsästä. Elääkö Suomi metsäluonnosta? Suomi elää metsästä Elääkö Suomi metsäluonnosta? Suomalaisille luonnonvarat ja yhteys luontoon on sanottu olevan hyvinvointimme perusta. Maailman talous on kriisissä ja myös luonnon tasapaino on enemmän

Lisätiedot

Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016

Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016 RAPORTTI TEEREN, KURJEN, SUOPÖLLÖN JA KELTAVÄSTÄRÄKIN ESIINTYMISESTÄ HEINISUON HARAVASUON NATURA ALUEELLA OULUSSA SEKÄ MUHOKSEN PEURASUOLLA JA VESISUOLLA. Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta LUONNOS 13.2.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että naakka (Corvus

Lisätiedot

Tuulivoima, linnusto ja lepakot. Mikael Nordström Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y.

Tuulivoima, linnusto ja lepakot. Mikael Nordström Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Tuulivoima, linnusto ja lepakot Mikael Nordström Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y. Lähteet Rodrigues et al. 2008: Guidelines for consideration of bats in wind farm projects. Eurobats guidelines No

Lisätiedot

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2014

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2014 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2014 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄ LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 2014 1. Johdanto

Lisätiedot

Kanahaukan, hiirihaukan ja mehiläishaukan pesät

Kanahaukan, hiirihaukan ja mehiläishaukan pesät Kanahaukan, hiirihaukan ja mehiläishaukan pesät Haukat suojeltuja Heidi Björklund, & Jari Valkama 31.3.2017 Petolinnut, niiden munat ja poikaset ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja. Rauhoitettujen

Lisätiedot

Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen

Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen 22.3.2013 Fossiilisen energian säästöön palkokasvien avulla (väkilannoitetypen käytön vähenemisen

Lisätiedot

Viljelmien siipiveikot. neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi

Viljelmien siipiveikot. neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi Viljelmien siipiveikot neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi Hyvä lukija, Kattohaikara. Maatalousympäristön luonnon- ja maisemanhoidosta on julkaistu monia ansiokkaita oppaita. Monissa niistä

Lisätiedot

Suot maataloudessa. Martti Esala ja Merja Myllys, MTT. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari

Suot maataloudessa. Martti Esala ja Merja Myllys, MTT. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Suot maataloudessa Martti Esala ja Merja Myllys, MTT Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Alussa oli suo, kuokka ja Jussi (soiden maatalouskäytön historiaa) Satunnaisia mainintoja soiden raivauksesta pelloiksi

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Kukkuroinmäen jätekeskuksen varislinnut ja muut huomionarvoiset lajit

Kukkuroinmäen jätekeskuksen varislinnut ja muut huomionarvoiset lajit LIITE 5a Kukkuroinmäen jätekeskuksen varislinnut ja muut huomionarvoiset lajit Kevät 2014 kevät 2015 T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen Kukkuroinmäen jätekeskuksen varislinnut ja muut huomionarvoiset

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

RIISTAELÄINEKOLOGIAN PERUSTEITA

RIISTAELÄINEKOLOGIAN PERUSTEITA RIISTAELÄINEKOLOGIAN PERUSTEITA Ekologian peruskäsitteitä Ihmisen vaikutuksia luontoon ja riistalajien elinympäristöihin Eläinten sopeutuminen ja erilaisia keinoja selviytyä lajina Ihminen saalistajana

Lisätiedot