KATSAUS. Aiheuttaako liikunta syömishäiriöitä? Mikael Fogelholm ja Hannele Hiilloskorpi
|
|
- Mikael Nurmi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUS Aiheuttaako liikunta syömishäiriöitä? Mikael Fogelholm ja Hannele Hiilloskorpi Liikunnan on epäilty edistävän syömishäiriöiden syntyä. Yhdysvalloissa, Norjassa ja Suomessa tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että suurin osa urheilijoista on pikemminkin suojassa syömishäiriöiltä. Suorituksen estetiikkaa korostavissa urheilumuodoissa (voimistelu, taitoluistelu, baletti) syömishäiriöihin viittaavia asenteita ja käyttäytymistä esiintyy kuitenkin yhtä paljon tai enemmän kuin vertailuryhmissä. Syömishäiriöille alttiiden urheilijoiden ryhmissä vaaraa voidaan vähentää parantamalla urheilijoiden, valmentajien ja vanhempien tietoja ravitsemuksesta, painon seurannasta, laihduttamisesta sekä syömishäiriöiden tunnistamisesta ja kehittymisestä. Runsasta liikuntaa pidetään osana etenkin anorexia nervosan mutta myös bulimia nervosan taudinkuvaa. Eräät tutkijat ovat esittäneet, että liikunta voisi myös altistaa syömishäiriöille (Enns ym. 1987, Epling ym. 1983, Davis 1990). Viime vuosina urheilijoilla esiintyneitä anoreksiatapauksia onkin käsitelty runsaasti joukkoviestimissä. Myös monissa tieteellisissä julkaisuissa (esim. Tofler ym. 1996) on käsitelty syömishäiriöitä yhtenä naisurheilijoiden vakavimmista terveysriskeistä. Liikunnan harrastajien syömishäiriöiden käsittelyä lehdistössä ja jopa tieteellisissä julkaisuissa on usein leimannut kvantitatiivisen tiedon ja kriittisyyden puute. Tässä kirjoituksessa luodaan katsaus julkaisuihin, joissa nuorten ja aikuisurheilijoiden syömishäiriöriskiä on tutkittu kvantitatiivisin menetelmin. Taustalla on myös tuore tutkimus suomalaisten urheilijoiden syömis- ja painontarkkailuongelmista (Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998). Syömishäiriöiden vaara urheilijoilla Urheilijoiden syömishäiriöihin viittaavia asenteita ja ruokakäyttäytymistä on selvitetty useissa poikittaistutkimuksissa (taulukko 1). Yleisimmin käytetyt kyselymenetelmät ovat Eating Disorder Inventory (EDI, 64 kysymystä, ks. Garner ym. 1984) sekä Eating Attitude Testin (EAT, ks. Garner ja Garfinkel 1979) lyhyempi (26 kysymystä) ja pidempi (40 kysymystä) versio. Tutkimukset naisurheilijoilla. Taulukossa 1 on esitelty kymmenen viime vuoden aikana julkaistut tutkimukset, joissa naisurheilijoiden ja verrokkien syömishäiriöalttiutta on raportoitu EDI:n tai EAT:n kokonaispisteiden avulla. Tuoreeseen suomalaiseen tutkimukseen osallistui 173 kansallisen huipputason naisurheilijaa sekä 79 samanikäistä koululaista ja opiskelijaa (Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998). Urheilijat jaettiin tilastollisia analyysejä varten esteettisten, kestävyys-, nopeus-, voima-, painoluokka- ja pallolajien har- Duodecim 114: ,
2 T a u l u k k o 1. Kyselymenetelmällä tehtyjä tutkimuksia naisurheilijoiden syömishäiriöihin viittaavista asenteista ja käyttäytymisestä. Tulokset ilmoitettu riskipisteiden keskiarvoina, suluissa koehenkilöiden lukumäärä. Menetelmä Vertailuryhmä Esteettisten lajien 1 Muut urheilijat Tutkimus urheilijat (n) EDI (64) 34.8 (64) (62) Davis ja Cowles 1989 EDI 16.7 (65) 17.7 (52) (79) Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998 EDI 31.8 (540) 38.8 (50) (126) Kurtzman ym EDI 45.4 (21) 35.5 (23) O Connor ym EDI 20.6 (9) (32) Snead ym EDI 28.6 (92) (103) Walberg ja Johnston 1991 EDI 32.0 (25) (125) Weight ja Noakes 1987 PKA (816) 31.2 (189) 25.0 (527) EAT (29) 21.8 (21) Evers ym EAT (10) 16.1 (20) Frusztajer ym EAT (56) 13.6 (50) Holderness ym PKA (95) 16.0 (91) 1) Voimistelu, taitoluistelu, tanssi 2) Eating Disorder Inventory 3) Palloilu 4) Eri urheilumuotoja 5) Kestävyysjuoksu 6) Painonnosto 7) Koehenkilöiden lukumäärällä painotettu keskiarvo 8) Eating Attitude Test (40 tai 26 kysymyksen versiot) joittajiin. Päävastemuuttujana käytettiin kahden EDI:n alaluokan (pyrkimys laihuuteen, tyytymättömyys omaan kehoon) pisteiden summaa. Syömishäiriöiden vaara näytti olevan suurin esteettisten lajien urheilijoilla (voimistelu, taitoluistelu, baletti) ja vertailuryhmällä. Verrokkien suuremmat riskipisteet kestävyysurheilijoihin verrattuna olivat kuitenkin ainoa merkitsevä ero ryhmien välillä. Yhtenäisyyden vuoksi taulukossa 1 on esitetty EDI:n kokonaispisteet, joissa ei kuitenkaan havaittu tilastollisia eroja ryhmien välillä. Kolmessa ulkomaisessa tutkimuksessa (Evers 1987, Kurtzman ym. 1989, Frusztajer ym. 1990) esteettisten lajien urheilijoiden riskipisteet olivat suuremmat kuin vertailuryhmällä, mutta kahdessa tutkimuksessa (Davis ja Cowles 1989, O Connor ym. 1995) tulos oli päinvastainen (taulukko 1). Muiden lajien naisurheilijoista ainoastaan painonnostajilla on todettu suurempia EDI-pistemääriä kuin verrokeilla (Walberg ja Johnston 1991). Sen sijaan kaikissa muissa taulukon 1 tutkimuksissa»muiden lajien» syömishäiriöriski oli pienempi kuin vertailuryhmällä. Kestävyysjuoksijoita oli mukana kolmessa tutkimuksessa (Weight ja Noakes 1987, Snead ym. 1992, Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998). Taulukossa 1 esitettyjen tutkimusten vertailuryhmät olivat lähes poikkeuksetta opiskelijoita yhdeltä paikkakunnalta. Julkaistuista tutkimuksista laajin on tehty Norjassa (Sundgot-Borgen ja Larsen 1993). Tutkimukseen osallistui 603 naisurheilijaa ja 522 verrokkia. Syömishäiriövaara ilmoitettiin niiden henkilöiden osuutena, joilla EDI:n alaluokkien»pyrkimys laihuuteen» ja»tyytymättömyys omaan kehoon» pisteet ylittivät määrätyn rajan. EDI:n kokonaispisteitä ei raportoitu. Iän ja asuinpaikan mukaan kaltaistetuista verrokeista 26 %:lla oli käytetyn mittarin mukaan vaara sairastua syömishäiriöihin. Riski oli merkitsevästi suurempi esteettisten lajien (42 %) ja painoluokkalajien (40 %) urheilijoilla mutta pienempi palloilijoilla (15 %) ja voimailijoilla (6 %). Tekniikka- (23 %) ja kestävyyslajien (20 %) syömishäiriöriskit eivät eronneet vertailuryhmän riskeistä. Toisessa edellistä huomattavasti suppeammassa norjalaisselvityksessä (Rosenvinge ja Vig 1993) vain 3.5 %:lla tutkituista naisuimareista voitiin 216 M. Fogelholm ja H. Hiilloskorpi
3 epäillä syömishäiriöitä. Uimareiden vaara ei eronnut vertailuryhmän riskistä. Miesurheilijoiden syömishäiriöitä on tutkittu vain vähän. Suomalaisessa miesurheilijoiden syömistä ja painontarkkailua koskevassa tutkimuksessa oli mukana yhteensä 190 urheilijaa viidestä lajiryhmästä ja 61 kilpaurheilua harrastamatonta koululaista tai opiskelijaa (Fogelholm ja Hiilloskorpi 1998). Urheilijaryhmien EDI-kyselyn tulokset eivät eronneet toisistaan eivätkä vertailuryhmän tuloksista. Kolmessa ulkomaisessa tutkimuksessa % painijoista tai kevyen painoluokan (alle 72.5 kg) soutajista ylitti kyselyn riskirajan (Enns ym. 1987, Thiel ym. 1993, Terry ja Waite 1996). Sen sijaan miesuimareiden, kestävyyshiihtäjien ja taitoluistelijoiden ryhmissä tulos ylitti korkeintaan 3 %:lla riskirajan (Enns ym. 1987, Rucinski 1989, Rosenvinge ja Vig 1993). Norjalaistutkimuksessa oli myös mukana sekä naisuimareita että liikuntaa harrastamattomia miehiä, joiden tulokset olivat samat kuin miesuimareilla (Rosenvinge ja Vig 1993). Tulosten tulkinta. Vaikka useimmissa edellä mainituissa tutkimuksissa on viitattu syömishäiriöiden esiintyvyyteen, ei kyselyiden (EDI, EAT) osoittamia»syömishäiriötapauksia» voi rinnastaa kliinisiin DSM-IV:n (American Psychiatric Association 1994) mukaisiin tapauksiin. Tulokset viittaavat kuitenkin esteettisten lajien hieman suurentuneeseen ja muiden urheilulajien pienentyneeseen syömishäiriöriskiin yli 15-vuotiailla urheilijoilla. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei anorexia nervosalle altteinta urheilijaikäryhmää (10 15-vuotiaat) ole tutkittu juuri lainkaan. EDI:n validiteetista urheilijoilla on tehty yksi hyvä tutkimus (Sundgot-Borgen 1994b). Siinä haastateltiin urheilijoita, jotka aiemmin (Sundgot-Borgen ja Larsen 1993) oli luokiteltu riskiryhmään syömishäiriöiden kannalta. Anorexia nervosa diagnosoitiin 7 %:lla, bulimia nervosaa 41 %:lla ja tarkemmin määrittämätön syömishäiriö 42 %:lla haastatelluista. Kun urheilijoiden keskimääräinen syömishäiriöriski oli 22 % (Sundgot- Borgen ja Larsen 1993), olivat anorexia nervosan ja bulimia nervosan todelliset esiintyvyydet tässä urheilija-aineistossa siten 1.5 % ja 9.0 %. Liikunnan ja syömishäiriöiden yhteydet Liikunnalla on ilmeisesti sekä positiivisia että negatiivisia yhteyksiä syömiseen ja painon tarkkailuun. Näiden yhteyksien tunteminen on tärkeää pyrittäessä ehkäisemään urheilijoiden syömishäiriöiden syntyä. Liikuntaan ja urheilemiseen lähimmin liittyvät tekijät voidaan jakaa fysiologisiin, psykososiaalisiin ja persoonallisuustekijöihin (taulukko 2). Fysiologiset tekijät. Liikunnan on esitetty vähentävän ruokahalua dopamiinin, serotoniinin tai adrenaliinin lisääntyneen erityksen seurauksena (Davis ym. 1990, Beaumont ym. 1994). Toisen hypoteesin mukaan elimistö ehdollistuu mielihyvän tunteeseen, joka on seurausta runsaan liikunnan ja rajoitetun energiansaannin aiheuttamasta dopamiininerityksestä (Davis ym. 1994, Bergh ja Södersten 1996). Liikunnan fysiologiset vaikutukset voivat myös suojata syömishäiriöiltä. Painon säilyttäminen ilman energiansaannin tietoista rajoittamista helpottuu energiankulutuksen suurentuessa. Tämä saattaa olla yksi selitys sille, että erityisesti kestävyysurheilijoiden syömishäiriövaara on kyselytutkimusten mukaan pieni (taulukko 1). Harjoittelun aiheuttama lihasmassan suureneminen voimaa vaativissa lajeissa suurentaa myös energiankulutusta ja helpottaa painon hallintaa (Klausen ym. 1997). Psykososiaaliset tekijät. Moniin kilpaurheilulajeihin liittyy tekijöitä, jotka voivat lisätä painon tarkkailua, laihduttamista ja syömishäiriöitä. Näitä tekijöitä ovat erityisesti suorituksen estetiikan ja ulkonäön korostuminen (esimerkiksi voimistelussa, taitoluistelussa tai baletissa) tai kilpailuun osallistumisen edellytyksenä oleva painorajan alitus (esimerkiksi painissa, judossa ja karatessa). Kuitenkin valmennusmenetelmät ja suhtautuminen painoon ja laihduttamiseen vaihtelevat samassakin lajissa. Valmennusryhmän psykososiaalisen ilmapiirin merkitys voi olla yksi selitys sille, että syömishäiriövaara vaihtelee samassakin lajiryhmässä tutkimuksesta toiseen (taulukko 1) (Sundgot-Borgen 1994a). Liikunnan harrastuksella psykososiaalisena ympäristönä voi myös olla syömishäiriöltä suojaava vaikutus. Liikunnassa saadut ystävyyssuhteet saat- Aiheuttaako liikunta syömishäiriöitä? 217
4 Taulukko 2. Liikuntaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat pienentää tai suurentaa laihduttamisen tarvetta ja syömishäiriöriskiä. Riskiä pienentävä vaikutus Riskiä suurentava vaikutus Fysiologiset tekijät Fyysinen aktiivisuus suurentaa Hormonien ja neuropeptidieneritys heikentää energiankulutusta ruokahalua Lihasmassan suureneminen lisää Ehdollistuminen suurentuneeseen dopamiininenergiankulutusta eritykseen Psykososiaaliset tekijät Hyvien ruokailutottumusten omaksu- Painon ja laihduttamisen korostuminen lajissa minen helpottuu yleensä Sosiaalinen tuki ja ystävät Painon ja laihduttamisen korostuminen valmennusryhmässä Persoonallisuustekijät Hyvä itsetunto ja positiivinen ruumiin- Minäkuvan ja erityisesti itsetunnon kaventukuva minen urheilumenestykseen Autonomian tunne Voittamisen pakko tavat esimerkiksi toimia sosiaalisena tukena, jos nuorella on muita vaikeuksia elämässään (French ym. 1994). Persoonallisuustekijät. Liikunnan vaikutusta nuoren minäkuvan kehittymisessä pidetään yleensä positiivisena, mutta kiistaton empiirinen näyttö asiasta puuttuu (Lindeman 1994). Erityisesti hyvä itsetunto, myönteinen ruumiinkuva ja itsenäisyyden tunne on liitetty sekä liikunnan harrastukseen että syömishäiriöiden ehkäisyyn (Mallick ym. 1987, Davis ym. 1990, French ym. 1994). Nuorilla urheiluun saattaa liittyä myös persoonallisuuden kehittymistä vaarantavia tekijöitä, mikäli nuori kokee identiteettinsä ja itsetuntonsa riippuvan ainoastaan urheilumenestyksestä (Tofler ym. 1996). Ääritapauksissa tämä johtaa voittamisen pakkoon ja siihen liittyvään ahdistumiseen, joka voi purkautua syömisen säätelynä ja syömishäiriönä (Williamson ym. 1995). Urheilijoiden syömishäiriöiden estäminen Lieviinkin syömishäiriöihin liittyy terveysvaaroja. Esimerkiksi energian saannin rajoittaminen yhdessä rasittavan harjoittelun kanssa saattaa muuttaa naisurheilijoiden sukupuolihormonien eritystä sekä lisätä luukatoa (osteoporoosia) ja rasitusmurtumien riskiä (Frusztajer ym. 1990, Snead ym. 1992, Sundgot-Borgen ja Larsen 1993). Jatkuvan painontarkkailun on myös epäilty vaikuttavan murrosiässä biologiseen kypsymiseen, mutta kiistatonta näyttöä tästä ei ole (Housh ym. 1993, Mansfield ja Evans 1993). Pääasiassa kyselymenetelmin urheilijoille tehtyjen tutkimusten tulokset eivät anna aihetta»syömishäiriöhysteriaan». Tästä huolimatta on hyvä huomioida eräitä keskeisiä asioita liikunnanohjauksessa ja urheiluvalmennuksessa. Seuraavat toimenpiteet voivat pienentää liikunnan harrastajien laihduttamisen tarvetta ja syömishäiriöiden vaaraa (Thompson ja Sherman 1993): 1) Urheilijoiden ravitsemustietoa tulisi lisätä. Näin vähennetään vääristä ruokailutottumuksista aiheutuvaa laihduttamisen tarvetta. 2) Valmentajien tietoa kehon koostumuksen arvioimisesta, painon ja suorituskyvyn välisistä yhteyksistä sekä syömishäiriöistä tulisi lisätä. 3) Painon tai kehon koostumuksen merkitystä urheiluvalmennuksessa ei saa liioitella. Samalla urheilijoiden perusteetonta, usein toistuvaa painon tai kehon koostumuksen mittausta tulisi rajoittaa. 4) Päätelmät urheilijan laihdutustarpeesta tulisi perustaa seurantamittausten tuloksiin; urheilijoiden vertaaminen toisiinsa tai»lajikohtaisiin ihannearvoihin» voi johtaa epärealistisiin laihdutusvaatimuksiin. 5) Valmentajien, vanhempien ja lääkäreiden tulisi tarkkaan harkita, miten ja milloin urheilijan kanssa aletaan keskustella laihduttamisesta. Samalla on suunniteltava yhdessä ravitsemusasiantuntijan kanssa järkevä laihdutusvauhti ja -menetelmä. 6) Laihdutusta ei saa»tehostaa» uhkauksilla, ku- 218 M. Fogelholm ja H. Hiilloskorpi
5 ten kieltämällä osallistuminen kilpailuihin ennen vaaditun painotavoitteen saavuttamista. 7) Jatkuvat ongelmat painon hallinnassa voivat viitata lajin huippusuorituksiin tarvittavan lahjakkuuden (perimän) puutteesta. Tällaisten urheilijoiden tavoitteiden asettelua tulisi tarkistaa, eikä heitä pitäisi pakottaa pyrkimään epärealistisiin painotavoitteisiin. Kirjallisuutta American Psychiatric Association: Diagnostic and statistical manual of mental disorders. 4. painos. Washington D.C.: American Psychiatric Association, Bergh C, Södersten P. Anorexia nervosa, self-starvation and the reward of stress. Nature Med 1996; 2: Beumont P J V, Arthur B, Russel J D, Touyz S W. Excessive physical activity in dieting disorder patients: proposals for a supervised exercise program. Int J Eating Disord 1994; 15: Davis C. Body image and weight preoccupation: a comparison between exercising and non-exercising women. Appetite 1990; 15: Davis C, Cowles M. A comparison of weight and diet concerns and personality factors among female athletes and non-athletes. J Psychosom Res 1989; 33: Davis C, Fox J, Cowles M, Hastings P, Schwass K. The functional role of exercise in the development of weight and diet concerns in women. J Psychosom Res 1990; 34: Davis C, Kennedy S H, Ravelski E, Dionne M. The role of physical activity in the development and maintenance of eating disorders. Psychol Med 1994; 24: Enns M P, Drewnowski A, Grinker J A. Body composition, body size estimation, and attitudes towards eating in male college athletes. Psychosom Med 1987; 49: Epling W F, Pierce W D, Stefan L: A theory of activity based anorexia. Int J Eating Disord 1983; 3: Evers C L. Dietary intake and symptoms of anorexia nervosa in female university dancers. J Am Diet Assoc 1987; 87: Fogelholm M, Hiilloskorpi H. Weight and diet concerns in Finnish female and male athletes. Med Sci Sports Exerc 1998 (painossa). French S A, Perry C L, Leon G R, Fulkerson J A. Food preferences, eating patterns, and physical activity among adolescents: correlates of eating disorders symptoms. J Adolesc Health 1994; 15: Frusztajer N T, Dhuper S, Warren M P, Brooks-Gunn J, Fox R P. Nutrition and the incidence of stress fractures in ballet dancers. Am J Clin Nutr 1990; 51: Garner D M, Garfinkel P E. The eating attitudes test: an index of the symptoms of anorexia nervosa. Psychol Med 1979; 9: Garner D M, Olmsted M P. The eating disorder inventory manual. Odessa, Florida: Psychological Assessment Resources, Holderness C C, Brooks-Gunn J, Warren M P. Eating disorders and substance use: a dancing vs a nondancing population. Med Sci Sports Exerc 1994; 26: Housh T J, Johnson G O, Stout J, Housh D J. Anthropometric growth patterns of high school wrestlers. Med Sci Sports Exerc 1993; 25: Klausen B, Toubro S, Astrup A. Age and sex effects on energy expenditure. Am J Clin Nutr 1997; 65: Kurtzman F D, Yager J, Landsverk J, Wiesmeier E, Bodurka D C. Eating disorders among selected female student populations at UCLA. J Am Diet Assoc 1989; 89: Lindeman A K. Self-esteem: its application to eating disorders and athletes. Int J Sport Nutr 1994; 4: Mallick M J, Whipple T W, Huerta E. Behavioral and psychological traits of weight-conscious teenagers: a comparison of eatingdisordered patients and high- and low-risk groups. Adolescence 1987; 22: Mansfield M J, Evans S J. Growth in female gymnasts: should training decrease during puberty? J Pediatr 1993; 122: O Connor P J, Lewis R D, Kirchner E M. Eating disorder symptoms in female college gymnasts. Med Sci Sports Exerc 1995; 27: Rosenvinge J H, Vig C. Eating disorders and associated symptoms among adolescent swimmers. Scand J Med Sci Sports 1993; 3: Rucinski A. Relationship of body image and dietary intake of competitive ice skaters. J Am Diet Assoc 1989; 89: Snead D B, Stubbs C C, Weltman J Y, ym. Dietary patterns, eating behaviors, and bone mineral density in women runners. Am J Clin Nutr 1992; 56: Sundgot-Borgen J. Eating disorders in female athletes. Sports Med 1994(a); 17: Sundgot-Borgen J. Risk and trigger factors for the development of eating disorders in female elite athletes. Med Sci Sports Exerc 1994(b); 26: Sundgot-Borgen J, Larsen S. Pathogenic weight-control methods and self-reported eating disorders in female elite athletes and controls. Scand J Med Sci Sports 1993; 3: Terry P C, Waite J. Eating attitudes and body shape perceptions among elite rowers: effects of age, gender and weight category. Austr J Sci Med Sport 1996; 28: 3 6. Thiel A, Gottfried H, Hesse F W. Subclinical eating disorders in male athletes. Acta Psychiatr Scand 1993; 88: Thompson R A, Sherman R T. Helping athletes with eating disorders. Champaign: Human Kinetics, Tofler I R, Stryer B K, Micheli L J, Herman L R. Physical and emotional problems of elite female gymnasts. N Engl J Med 1996; 335: Walberg J L, Johnston C S. Menstrual function and eating behavior in female recreational weight lifters and competitive body builders. Med Sci Sports Exerc 1991; 23: Weight L M, Noakes T D. Is running an analog of anorexia?: a survey of the incidence of eating disorders in female distance runners. Med Sci Sports Exerc 1987; 19: Williamson D A, Netemeyer R G, Jackman L P, ym. Structural equation modeling of risk factors for the development of eating disorder symptoms in female athletes. Int J Eating Disord 1995; 17: MIKAEL FOGELHOLM, elintarviketieteiden tohtori, dosentti, erikoistutkija HANNELE HIILLOSKORPI, liikuntatieteiden maisteri, tutkija UKK-instituutti PL 30, Tampere Jätetty toimitukselle Hyväksytty julkaistavaksi Aiheuttaako liikunta syömishäiriöitä? 219
RAVITSEMUS JA YLIKUNTO
RAVITSEMUS JA YLIKUNTO Anna Ojala, ETM Ravitsemusasiantuntija Ravitsemuksellisia syitä ylikunnossa 1. Riittämätön kokonaisenergian ja HH- saanti 2. Epäsäännöllinen syöminen Energia ajoittain puutteellista
Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos
Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin
Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Rasmus Isomaa Toiminnanjohtaja, Fredrika-klinikka, Pietarsaari Kehityspsykologian dosentti, Åbo Akademi 2 Rasmus Isomaa Morton, 1689
X kestävyysseminaari, Pajulahti 10.12.05 PAINANKO LIIKAA? Dosentti, ETT Mikael Fogelholm Johtaja, UKK-instituutti, Tampere
X kestävyysseminaari, Pajulahti 10.12.05 PAINANKO LIIKAA? Dosentti, ETT Johtaja, UKK-instituutti, Tampere Miten paino, painoindeksi ja rasva-% eroavat eri lajien urheilijoilla? Onko kehon koostumuksella
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN
Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB
Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys suorituskyvylle Hyvä nestetasapaino on tärkeää kaikessa harjoittelussa
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)
hauraan naisurheilijan sisäisiä ristiriitoja.
Urheilu ja syömishäiriöt Urheilijoiden syömishäiriöiden taustaa Urheilevien nuorten mielikuvat ihannevartalosta- ja ulkonäöstä ovat samanlaisia kuin kaikilla nuorilla. Ihmisten mielissä yhdistyy ikiaikainen
Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014
Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa Jan Verho 5.11.2014 Urheilija tarvitsee proteiinia 1. Proteiinisynteesin raaka-aineeksi Päivittäinen tarve kasvaa 2. Stimuloimaan lihasproteiinisynteesiä
HUIPPUJEN KASVATTAJA
HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät
Urheilu ja runsas liikunta kasvuiässä voivat
Liikuntalääketiede Kasvuikäisen urheilijan ongelmat Olli J Heinonen ja Urho M Kujala Varhain omaksutulla liikunnallisella elämäntavalla on monia positiivisia vaikutuksia tulevaan terveydentilaan ja elämänlaatuun.
ERI-IKÄISTEN URHEILIJOIDEN SYÖMISHÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN LAJITYYPEITTÄIN. KIRJALLISUUSKATSAUS
ERI-IKÄISTEN URHEILIJOIDEN SYÖMISHÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN LAJITYYPEITTÄIN. KIRJALLISUUSKATSAUS Teemu Poikkimäki*, LK, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö/Liikuntalääketieteellinen klinikka 1, Elinikäisen terveyden
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE
VALMENTAJAN KÄSITYS HUIPPU-URHEILIJAN SYÖMISKÄYTTÄYTYMISESTÄ, PAINONHALLINNASTA JA TERVEYDEN SEURANNASTA
VALMENTAJAN KÄSITYS HUIPPU-URHEILIJAN SYÖMISKÄYTTÄYTYMISESTÄ, PAINONHALLINNASTA JA TERVEYDEN SEURANNASTA Elina Vallittu Jyväskylän yliopisto Liikuntabiologian laitos Liikuntafysiologia Pro gradu -tutkielma
Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät
Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Sisältö Mitkä tekijät vaikuttavat sairauspoissaoloihin? Akuutit infektiot Krooniset
Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus
Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus yle.fi Psykiatria ja urheilu terve sielu terveessä ruumiissa mens sana in corpore sano TERVE MIELI TERVEESSÄ
Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä
Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden
Palautumista seurataan myös urheilussa
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Palautumista seurataan myös urheilussa Esa Hynynen, KIHU Firstbeatin Stressipäivä, Jyväskylä, 15.5.2012 www.kihu.fi Yleistä rasituksesta ja palautumisesta
Riittäkö opiskelijoiden työkunto?
Riittäkö opiskelijoiden työkunto? Tuloksia ja ennusteita Stadin AO:n Kehon kuntoindeksi - testeistä vuosilta 2014 ja 2015 LIIKKUVA KOULU LAAJENEE KOHTI AKTIIVISIA OPISKELUYHTEISÖJÄ torstai 1.12.2016 Paasitorni,
Koulu ja urheilu!?!? Jan-Erik Romar Åbo Akademi Koulu / opiskelu Urheilu ja tavoitteet Sosiaaliset suhteet Tytöt ja pojat Urheileminen Tyttö Poika Ikä Poissaolo koulusta Ruka-04 4 11 17,9 88 Ruka 2 9 16,8
Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta
Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen
Sydän pelissä sykevariaation käyttö valmennuksessa
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Sydän pelissä sykevariaation käyttö valmennuksessa Esa Hynynen, KIHU Liikuntalääketieteen päivät, Helsinki, 6.11.2012 www.kihu.fi Harjoittelun optimointi
Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori
Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin
Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa?
Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11 15 vuotiaiden kilpaurheilun kehittämistyö Urheilijaksi kasvamisen edellytykset Harjoitteleminen, liikkuminen
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ 1.4.2019 PERHEPOHJAISEN
FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS
FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS Harjoitusraportti Henkilö: Päivämäärä: Henkilön taustatiedot Ikä Pituus (cm) 24 184 Paino (kg) 79 Leposyke 34 Maksimisyke Aktiivisuusluokka 8 Athlete (Example) John 11.12.212
Ikäihmisen elinympäristö, osallistuminen ja autonomian tunne
11.11.2014 Ikäihmisen elinympäristö, osallistuminen ja autonomian tunne Merja Rantakokko, TtT Gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Osallisuus Mukanaoloa, vaikuttamista sekä huolenpitoa ja
KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA
KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA KUNTOTESTAUSPÄIVÄT 18.3.2016 Hannele Forsman, LitM Kehityspäällikkö, valmennuskeskus, EUO Jatko-opiskelija, JYU, KIHU 1 SISÄLTÖ 1. Uusinta uutta tiivistelmä
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa
Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Harri Pihlajamäki Professori, ortopedian ylilääkäri Tampereen yliopisto ja Seinäjoen
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Mickael Parviainen LT, kirurgi, ortopedi Esityksen sisältö Aineiston kuvaus Varusmiespalvelun
Ikämiesten seksuaalisuus
Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Turku 26.1.2012 Juhana Piha Fysiologian dosentti, Kliinisen fysiologian erikoislääkäri Kliininen seksologi (vaativa erityistaso, NACS) Seksuaalisuuden
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;
VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS
VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS - FYSIOTERAPEUTIN KÄYTÄNNÖN NÄKEMYS Fysioterapeutti, TtM Minna Törnävä, TAYS ft, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS),TtM, TtT-opisk SIDONNAISUUDET KAHDEN
Työn muutokset kuormittavat
Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?
Nuori urheilija - tutkimus
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Nuori urheilija - tutkimus Nuorisourheilun verkostotapaaminen 24.5.2012 Helsinki Outi Aarresola www.kihu.fi Esityksen kulku Tutkimusprojektin tausta
Nuoren urheilijan voimaharjoittelu
Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu 20.10.2009 Varalan Urheiluopisto, Tampere TERVE URHEILIJA -ohjelma Taustalla: Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma
Elixir of life Elixir for Mind and Body
Elixir of life Elixir for Mind and Body Session C: Horizontality of Industries and future services SHOK Summit April 20th, 2010 Katja Hatakka, PhD, Development Manager, Valio R&D Case Susan Facts about
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä
Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-
Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg
Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
Palauteluento. 9. elokuuta 12
Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!
Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto
Valintakoe klo 13-16 12.5.2015 Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Mediteknia Nimi Henkilötunnus Tehtävä 1 (max 8 pistettä) Saatte oheisen artikkelin 1 Exercise blood pressure and the risk for future
MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto
MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat. Miten?
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat. Miten? Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden
URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT
URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi VARHAINEN TUNNISTAMINEN Osattava epäillä, koska harvoin kertovat itse! MILLOIN PITÄISI SEULOA Terveystarkastukset
SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ
SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ Syömishäiriöpäivät Jyväskylä 23.1.2013 Taustaa Syömishäiriöiden vähentäminen Mielenterveyden ja itsetunnon edistäminen Syömishäiröiden
Mielenterveys voimavarana
Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään
National Public Health Institute, Finland SOKERIT JA TERVEYS. Antti Reunanen Kansanterveyslaitos
SOKERIT JA TERVEYS Antti Reunanen Kansanterveyslaitos RAVINNON SOKERIT Monosakkaridit Glukoosi Fruktoosi Maltoosi Disakkaridit Sakkaroosi Laktoosi Oligosakkaridit Raffinoosi Stakyoosi RAVINNON SOKEREIDEN
Syömishäiriöt ja tyypin I diabetes. Suoma Saarni, Kirsi Pietiläinen ja Aila Rissanen
Katsaus Suoma Saarni, Kirsi Pietiläinen ja Aila Rissanen Anoreksia ja bulimia ovat nuorten naisten keskuudessa verrattain yleisiä sairauksia. Tuoreimpien tutkimusten mukaan syömishäiriöt ovat diabeetikkotytöillä
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
Suhteellisen iän ilmiön vaikutukset suomalaisessa jalkapallossa
Suhteellisen iän ilmiön vaikutukset suomalaisessa jalkapallossa Taustaa Suhteellisen iän ilmiötä (relative age effect, RAE) on tutkittu 1980-luvulta alkaen urheilujoukkueita, kouluja tai muita nuorisoinstituutiota
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =
SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet
LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,
Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus
Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys
Valmentajan luoma motivaatioilmasto kaksoisuralla. Milla Saarinen LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos
Valmentajan luoma motivaatioilmasto kaksoisuralla Milla Saarinen LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos Esityksen sisältö: 1. Valmentajan luoma motivaatioilmasto teoria käytäntö
Ravitsemushoito akateemisen tutkimuksen kohteena
Ravitsemushoito akateemisen tutkimuksen kohteena Leila Karhunen FT, dos., yliopistonlehtori Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Itä-Suomen yliopisto VAIN SYÖTY RUOKA RAVITSEE! Syömisen
E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia
E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä
TerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä.
TerveysInfo kuntoilijat Aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen
1.-3.10.2009. Motoristen taitojen oppimisen ja opettamisen symposiumi. Jyväskylä
The Third International Scientific Symposium on Learning and Teaching of Motor Skills Motoristen taitojen oppimisen ja opettamisen symposiumi 1.-3.10.2009 Jyväskylä www.jyu.fi/motorskills/symposium2009
Move! laadun varmistus arvioinnissa. Marjo Rinne, TtT, erikoistutkija UKK instituutti, Tampere
Move! laadun varmistus arvioinnissa Marjo Rinne, TtT, erikoistutkija UKK instituutti, Tampere Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen Tarkoituksena tuottaa luotettavaa tietoa mm. fyysisestä suorituskyvystä
Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen
Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen
Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL
Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista? Tommi Vasankari, prof., LT UKK-instituutti & THL Sisällöstä Riskitekijät istuminen ja liikunnan puute Kaksi erillistä riskitekijää tarvitsee kahdet erilaiset toimenpiteet
Yläkouluseminaari. Joni Kuokkanen, Åbo Akademi Helsinki
Yläkouluseminaari Joni Kuokkanen, Åbo Akademi Helsinki 14-15.3.2019 Seurantatutkimuksen kulku Mixed-methods pitkittäistutkimus Seuranta-aika syksy 2017 kevät 2021 Määrällinen: Webropol-kyselylomakkeet
Siirtymät urheilussa. Miksi? Tiedosta Ymmärrä - Vaikuta Mitä? Määritelmät - Tyypit Miten? Käytännössä Mikä toimii? Martina Roos-Salmi
Siirtymät urheilussa Miksi? Tiedosta Ymmärrä - Vaikuta Mitä? Määritelmät - Tyypit Miten? Käytännössä Mikä toimii? Määritelmiä Urheilu-ura koostuu toisiaan seuraavista vaiheista. Vaiheesta toiseen siirtyminen
(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry
(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry Syömishäiriö... ei ole pelkästään tyttöjen/nuorten naisten sairaus. ei ole
NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI
NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.
Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta
Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden
Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia
Nuoret eivät ole lapsia eikä aikuisia Tytöt ja pojat ovat erilaisia Integroitu tieto fyysisestä, psyykkisestä, seksuaalisesta ja sosiaalisesta kehityksestä auttaa ymmärtämään terveitä nuoria sekä ongelmissa
Lasten ja nuorten harjoittelusta fyysisestä näkökulmasta
Lasten ja nuorten harjoittelusta fyysisestä näkökulmasta Harri Hakkarainen Lääketieteen Lisensiaatti Liikuntatieteen Maisteri Urheilulääkäri- ja valmentaja Perimästä Perimä Geneettinen perimä(
Miesten syömishäiriöt ja tyytymättömyys lihaksistoonsa
Katsaus Anu Raevuori ja Anna Keski-Rahkonen Miesten syömishäiriöt ja tyytymättömyys lihaksistoonsa Syömishäiriöt ovat miehillä kymmenen kertaa harvinaisempia kuin naisilla. Naisten syömishäiriöitä vastaava
SCOFF - syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula -
SCOFF syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula Suomen koulu, nuoriso ja opiskeluterveydenhuollon yhdistyksen kevätkokous 23.4.2009 Lea Hautala, TtM, TY, nuorisopsykiatrian yksikkö leahau@utu.fi SISÄLTÖ
Voiko työstressiä mitata? Jussi Konttinen Työterveyslaitos 20.5.2014
Voiko työstressiä mitata? Jussi Konttinen Työterveyslaitos 20.5.2014 VOIKO TYÖSTRESSIÄ MITATA? Ei,mutta Stressistä ja työstressistä Menetelmistä Kyllä, mutta Päättelyketjusta Mittaamisen sudenkuopista
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
TERVE URHEILIJA ILTASEMINAARI 18.11.2015. Miten terveystarkastus voi edistää valmennusta/voimaharjoittelua?
k 23.11.2015 TERVE URHEILIJA ILTASEMINAARI 18.11.2015 Miten terveystarkastus voi edistää valmennusta/voimaharjoittelua? Tanja Komulainen liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Tampereen Urheilulääkäriasema
Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus
Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja
ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti
ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti SISÄLTÖ 1. OLOSUHTEET JA HYVINVOINTI 2. TEMPERAMENTTI JA
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000
Ikääntyneiden liikuntasuositus
Ikääntyneiden liikuntasuositus FT, ft Saija Karinkanta 20.11.2012 1 LIIKUNTASUOSITUKSET Nelson ME et al. Physical Activity and Public Health in Older Adults: Recommendation from the American College of
MIKÄ SAA NUORET LIIKKUMAAN? LIIKUNTAMOTIVAATION YHTEYS LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN KUUDEN LIIKKUVA KOULU -HANKKEEN KOULUN 7. JA 8.
MIKÄ SAA NUORET LIIKKUMAAN? LIIKUNTAMOTIVAATION YHTEYS LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN KUUDEN LIIKKUVA KOULU -HANKKEEN KOULUN 7. JA 8. LUOKKALAISILLA Anna Rautarae ja Jenni Salo Jyväskylän Yliopisto, Lauri Laakso
Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.
1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua
Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin
Luonto ja hyvinvointi -näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Luontokeskus Haltia 18.9.2013 Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin Dosentti Raija Laukkanen Sisältö Liikunta ja terveys Liikunnan
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso Hermosto Taito Nopeus Sukuelimet Voima Tuki- ja liikuntaelimet Sisäelimet Aerobinen kestävyys Anaerobinen kestävyys Liikkuvuus 2 Fyysiset ominaisuudet Ikä Tasapaino
Nuorten jalkapalloilijoiden alaselkävammojen yleisyys ja vammojen vaikutus harjoitteluun
Nuorten jalkapalloilijoiden alaselkävammojen yleisyys ja vammojen vaikutus harjoitteluun Riku Karhu Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Tammikuu 2016 Tampereen
Kiikarissa talenttitoiminta
Tutkimustuloksia nuorten urheilusta: Kiikarissa talenttitoiminta Outi Aarresola, tutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Yläkouluseminaari, 15.3.2018 Lappeenranta 1 Talenttitoiminta Urheilijakehityskäytännöt
Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena
Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Liikunta ja oppiminen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsinki Eero Haapala, FT Childhood Health & Active Living Reserach Group Biolääketieteen
Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus
Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi
Ellei tutkijalla ole käsitystä mittauksensa validiteetista ja reliabiliteetista, ei johtopäätöksillä
Lauri Tarkkonen: Validiteetti ja reliabiliteetti 1 Ellei tutkijalla ole käsitystä mittauksensa validiteetista ja reliabiliteetista, ei johtopäätöksillä ole pohjaa. Rakennevaliditeetin estimoiminen 1. Mitattavan
Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus
Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa
Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä
Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä
Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan
Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan 26.11.2013 Ossi Riekkinen, tj. Bone Index Oy Osteoporoosi Osteoporoosi = luukato sairaus Luun määrä vähenee ja luun rakenne heikkenee
Toimintakykytestien tulosten tulkinta
Toimintakykytestien tulosten tulkinta ASKO-hanke Erkka Huhtinen & Linnea lahtinen 1/2016 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Fysioterapian tutkinto-ohjelma 1 Sisältö Johdanto... 2 1 SPPB-testin tulosten
LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015
LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,