SÄÄSTÄ 30 % jopa. tulostus- ja ASIAKIRJAKULUISSA. Think Smart. Think OKI
|
|
- Aapo Tuominen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SÄÄSTÄ 30 % tulostus- ja jopa ASIAKIRJAKULUISSA Think Smart. Think OKI
2 Think Smart. Think OKI Oletko ajatellut yrityksesi piileviä kuluja? 10,000 Toimistotyöntekijä tulostaa keskimäärin sivua vuodessa Smarter print management - Controlling costs and environmental impacts, Cebr, maaliskuu
3 Useimmissa yrityksissä käytetään järjestelmiä yleiskulujen tarkkaan hallintaan, mutta kovenevassa kilpailussa pienet kustannukset yhdessä ympäristö- ja kustannustehokkuuden kanssa voivat olla määräävä tekijä onnistumisessa ja epäonnistumisessa. OKI ei ainoastaan tue organisaatiota ylivoimaisen laadukkaiden asiakirjojen tuottamisessa, vaan auttaa myös tunnistamaan erään yrityksien viimeisistä piilevistä kustannuksista, eli tulostukseen liittyvät vältettävissä olevat kustannukset. huoltoon kuluvaa aikaa? Kuinka paljon rahavirrasta kuluu kulutustarvikkeisiin tai laitteisiin ja kuinka paljon toimistotilaa tarvitaan paperin ja värikasettien säilyttämiseen? Millainen on yrityksesi ympäristövaikutus tarpeettomaan tulostukseen liittyvien vanhojen, paljon energiaa kuluttavien laitteiden ja jätepaperin vuoksi tai kierrättämisen sijasta roskiin heitettävien kulutustarvikkeiden vuoksi? Vastaukset voivat olla yllättäviä... Oletko ajatellut miten paljon organisaatiossasi on tarpeetonta tulostusta joka päivä tai tulostuslaitteistojen ylläpitoon ja 10% organisaation tulostuskustannuksista liittyy LAITTEISTOON, KULUTUSTARVIKKEISIIN, KUNNOSSAPITOON, PAPERIIN SEKÄ SÄHKÖÖN 1 Vain 20% työntekijöiden tulosteista on kaksipuolisia (DUPLEX) % MENETYS organisaation yhteenlasketusta tuottavuudesta juontaa juurensa ASIAKIRJOIHIN LIITTYVIIN HAASTEISIIN 3 Useiden organisaatioiden tietojenkäsittelyjärjestelmät eivät kykene vastaamaan liiketoiminnan muutoksiin. Joustava informaatioteknologia, pieni skaalattavuus, kasvavat hallinnointikustannukset ja muut haasteet tarkoittavat sitä, että tietojenkäsittelyjärjestelmät pikemminkin haittaavat kuin mahdollistavat merkityksellisen innovaation ja kasvun. Leading Through Connections: Insights from the Global Chief Executive Value, toukokuu Johtajien kyvyttömyys käsitellä asiakirjojen yritykselle aiheuttamaa kuormitusta vaikuttaa merkittävästi kustannusten vähentämiseen, prosessien tehostamiseen ja osakkeenomistajille luotavaan arvonnousuun liittyviin mahdollisuuksiin. Eddie Riddell, CEO, ALL Associates Group 1 KAIKKI yhtymän yritykset - yrityksen koko työntekijää kaikilla toimialoilla; 2 IDC, An easy and often missed opportunity for CIOs - MPS, huhtikuu 2012; 3 IDC, Bridging the information worker productivity gap in Western Europe: New challenges and opportunities for IT, syyskuu
4 Think Smart. Think OKI Vähennä ja valvo asiakirjakustannuksia SÄÄSTÄ OKIN AVULLA 30 % jopa.04
5 OKI on kehittänyt Smart Managed Document Solutions -palvelun auttaakseen asiakkaitaan tulostukseen ja asiakirjahallintoon liittyvien piilevien kustannusten vähentämisessä. Ratkaisut tarkoittavat erilaisia palvelukokonaisuuksia, jotka tarjoavat joustavan ratkaisun kaikenkokoisille yrityksille piilevien kustannusten vähentämiseen ja organisaation toiminnan tehostamiseen. Tulostinlaitteistojen ja asiakirjamäärien optimointi on olennainen osa Smart Managed Document Solutions -palvelua. Pyrimme vähentämään tulostuskustannuksia, parantamaan tehokkuutta ja asiakirjojen käsittelyä määrittelemällä jokaiselle yritykselle sopivan palvelun sekä tarjoamalla yrityksen käyttöön uusimman teknologian liiketoimintaprosessien yksinkertaistamiseen. Riippumatta siitä onko kyseessä pieni yritys, jonka on vähennettävä tulostuskustannuksiaan ja tulostimien sekä muiden laitteiden ylläpitoon kuluvaa aikaa, vai yritys, joka etsii keinoja asiakirjojen käsittelyn parantamiseen sekä tehostamiseen, OKI Smart Managed Document Solutions on oikea valinta. Määrittelemme yrityksen tulostustarpeen konsultoinnin ja analysoinnin avulla ja suosittelemme joustavaa sekä yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöityä ratkaisua yhteistyössä asiakkaan kanssa. Hallitut sivupalvelut Vähennä yrityksen tulostusmenoja MPS-palvelun käyttöönotto on todella tehostanut liiketoimintaamme ja 30 % säästö tulostusmenoissa on merkittävä etu erityisesti vallitsevassa markkinatilanteessa. Yrityksen IT-johtajana olen sitä mieltä, että OKIn tarjoama yhtenäistäminen ja MPS-toimintojen käyttöönotto on helpottanut IT-tuen tarjoamista kokonaisuudessaan todella merkittävästi. Hallitut tulostuspalvelut Optimoi ja hallitse tulostustarpeet Up to 11% of your REVENUE could be SPENT on PRINTING, HARDWARE & OPERATING COSTS Hallitut dokumenttipalvelut Up to 30% Optimoi ja valvo asiakirjamääriä of all IT COSTS are printer kustannusten related vähentämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi Howard Hastings, toimitusjohtaja, Hastings Hotel Group, Pohjois-Irlanti Paddy Devine, ICTinfrastruktuurivastaava, Chain Reaction Cycles, Pohjois-Irlanti.05
6 Think Smart. Think OKI Helppo tulostimien hallinta säästää myös rahaa Yhteydenotot tukipalveluun ovat vähentyneet merkittävästi. Tulostimien värikasetit toimitetaan automaattisesti silloin kun niitä tarvitaan eikä niitä tarvitse enää etsiä viimehetkellä. Liiketoiminnalliset edut Paddy Devine, ICTinfrastruktuurivastaava Chain Reaction Cycles, Pohjois-Irlanti Käyttöön perustuva kiinteä hinta Entistä pienemmät kokonaiskustannukset Kulutustarvikkeiden hallinta Laitteiden etäseuranta Tehokas laitteiden kunnossapito Laitteistopäivitykset: Selkeä kustannusrakenne Aikataulutus ja henkilöstöjohtaminen Kulutustarvikkeiden kierrätys OKIn veloituksettoman kulutustarvikkeiden kierrätyspalvelun ansiosta ympäristövaikutukset minimoidaan ja hiilijalanjälki vähenee..06
7 Kuukausittain säästyy muutama sata euroa, värikasetteja tilataan automaattisesti lisää niiden tyhjentyessä ja kaikki laitteisiin liittyvät ongelmat korjataan 24 tunnin kuluessa. Gabriele Grube, Bursar Louisenlundin sisäoppilaitos, Saksa Smart Managed Page Services -palvelu on perusteellinen, mutta joustava palvelu pienemmille organisaatioille ja yrityksille, joka tekee tulostimien ylläpidosta todella vaivatonta. OKI toimii yhteistyössä asiakkaan kanssa tulostusta ja asiakirjoja koskevien vaatimusten määrittelemiseksi ja suosittelee sopivaa tulostuslaitetta sekä yrityskohtaisesti räätälöityä kaiken käsittävää tulostussuunnitelma. Se kattaa kaikki Up tokulutustarvikkeet sekä huollon parantaen työn tuottavuutta. 11% Tulostukseen liittyvien toimintatapojen käyttöönoton of your REVENUE myötä tulostuskustannukset could be SPENT saadaan on kuriin kiinteän kuukausimaksun muodossa eikä piilokustannuksia PRINTING, HARDWARE ole. & OPERATING COSTS Up to 30% of all IT COSTS are printer related Tehokas kulutustarvikkeiden hallinta Automaattisen seurantajärjestelmän ansiosta OKI tarjoaa perusteellisen ja vaivattoman palvelun, sekä kulutustarvikkeiden hallinnan kaikkialla Euroopassa. Tehokkuuden ja yksinkertaisempien liiketoimintaprosessien ohella myös tilauskäytäntö paranee, toimitukset hoituvat nopeasti ja jätemäärä vähenee. Jatkuva tulostusprosessien seuranta ja hallinta mahdollistaa proaktiivisen tulostuksen kunnossapitoon liittyvien asioiden hoidon, muun muassa ajallaan tapahtuvat kulutustarvikkeiden toimitukset. Tulostinten seisontaaika vähenee ja samoin kulutustarvikkeiden tilaamiseen ja säilytykseen liittyvät kustannukset. Organisaation tulostustoiminnan perusteellisen hallinnan ansiosta tulostuskustannukset sekä ympäristövaikutukset vähenevät. Miten Smart Manged Page Services - palvelu toimii? Konsultoinnin avulla analysoidaan tulostimien käyttöä ja suositellaan sopivaa tulostinta ja palvelukokonaisuutta yritysten tarpeiden pohjalta tavoitteena tulostuskustannusten vähentäminen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa entisten laitteiden vaihtamista uusiin tai jo käytössä olevien laitteiden kunnossapitoa. Nämä toimenpiteet tehdään kuitenkin tulostusmääriin perustuvan sopimuksen mukaisesti. OKIN yhteistyökumppani PrintFleet etäseuraa tulostimia käytön, kulutustarvikkeiden säilytyksen ja toimituksen mittaamiseksi sekä laitteiden tehokkaan kunnossapidon varmistamiseksi minimoidakseen mahdollisen seisonta-ajan. Näin OKI tekee tulostimien ylläpidosta helppoa ja optimoi samalla tulostuksen käytön sekä vähentää kustannuksia. Käytettävissä olevien tarkkojen tietojen ansiosta yhä useammat yritykset analysoivat ja ohjaavat tulostuskustannuksiaan niiden jälkikäteen tapahtuvan toteamisen sijasta. Dave Collinson, PrintFleet European Advisory Board.07
8 Think Smart. Think OKI Kustannukset kuriin entistä tehokkaamman tulostuksen hallinnan avulla Organisaation tulostuksen piilevät kustannukset Infrastruktuuri MPS-palvelun käyttöönotto on parantanut tulostuksen valvontaa ja tehnyt tulostamisen prosesseista sekä kustannuksista entistä läpinäkyvämpiä. Nykyään tiedämme tarkkaan millaisia tulostimia meillä on, missä kukin laite sijaitsee ja kuinka paljon tulostus tarkalleen maksaa. Asiakirjojen hallinta Hallinto Loppukäyttäjän aika Ison-Britannian ympäristöviraston elintarvike- ja maatalousosasto (Department for Environment, Food and Rural Affairs, Defra) ALL Associates Group yrityksen koko työntekijää eri toimialoilla.08
9 Vain harvat organisaatiot ovat sisäistäneet tulostus- ja kuvannuslaitteiston kokonaiskustannukset. Tämä ei tarkoita ainoastaan välittömiä kustannuksia, kuten laitteistoon, tarvikkeisiin, kunnossapitoon ja IT-tukeen liittyviä menoja, vaan myös välillisiä kustannuksia, joita ovat esimerkiksi laitteen seisonta-ajan vaikutukset työntekijöiden tuottavuuteen. Kuinka paljon työntekijöiden aikaa kuluu tulostimen ja työpöydän välillä kulkemiseen? Kaavio kertoo kuinka paljon työntekijöiden aikaa voi kulua pelkästään tulosteiden noutamiseen väärään paikkaan sijoitetuista laitteista sekä sen yritykselle aiheutuvat kustannukset.oki ratkaisee tämän ongelman Smart Managed Print Services -palvelunsa avulla. Quocirca, Effective print management, lokakuu minuuttia 1 Tulosteiden noutoon keskimäärin kuukaudessa kuluva aika henkilöä kohden Piilevien kustannusten tunnistaminen voi olla haasteellista monimuotoisissa organisaatioissa riippumatta siitä onko kyseessä näkyvät kustannukset, kuten laitteet, kulutustarvikkeet ja paperi, vai tukeen, hallintoon ja kunnossapitoon liittyvät ylläpitokustannukset. OKI Smart Management Print Services -palvelu tarkoittaa tulostuksen optimointia sekä hallintopalveluja, jotka tarjoavat entistä älykkäämmän ratkaisun asentamalla oikean tuotteen oikeaan paikkaan. Tulostimien sijoittaminen juuri oikeaan paikkaan tiimien ja yksittäisten työntekijöiden tarpeet huomioiden, auttaa säästämään aikaa ja edistää kustannustehokasta tulostusta. Perusteellisen arvioinnin avulla tunnistetaan merkittävimmät kustannussäästöt ja tehokkuutta parantavat tekijät työntekijöiden toimientapojen muuttamiseksi. Tämä vähentää tulostusmäärää, kustannuksia sekä hiilijalanjälkeä Tulosteiden noudon keskimääräiset kustannukset henkilöä kohden kuukaudessa 10, Tulosteiden noudon kustannukset kuukaudessa, 500 työntekijää 624,690 Loppukäyttäjän ajanhukan yritykselle aiheuttamat kustannukset viiden vuoden ajalta 1 Oletuksena on, että MFP-laite sijoitetaan kymmenen askeleen päähän ja yksi askel vastaa yhtä sekuntia.jokaisen tulosteen noutoon ja työpöydän luo palaamiseen kuluu 20 sekuntia 2 Perustuu työntekijän keskipalkkaan = euroa ( ja
10 Think Smart. Think OKI Optimoi tulostustarpeet viiden yksinkertaisen vaiheen avulla ARVIOI OKI seuraa ja analysoi toimintaprosesseja nykyisten ja tulevien vaatimusten 1.arvioimiseksi. MPS-toimintojen analysointi ja laitteiston yhtenäistäminen OKIN laitteiden kanssa on auttanut yhtenäistämään tulostusinfrastruktuurin sekä myös optimoimaan liiketoimintaprosessimme siten, että pystymme nykyään työskentelemään pienemmällä paineella ja entistä laadukkaammin. Daniel Aumer, ICT- ja prosessivastaava, Randstad, Sveitsi OKIN ja mc-technik Jundel GmbH:n laatiman analyysin ansiosta tiedämme tulostustarpeemme, prosessimme ja kokonaiskustannuksemme entistä perusteellisemmin. Yrityksemme tarpeisiin räätälöity ratkaisu on vakuuttanut meidät täysin sekä taloudellisiin että olemassa olevien työprosessiemme parantamiseen liittyvien tekijöiden suhteen. Peter Frahm, pääjohtaja, Stadtwerke Eckernförde GmbH, Saksa.10
11 3. OTA KÄYTTÖÖN OKI ottaa suositukset käyttöön kitkattomasti ja mahdollisimman vähän yrityksen toimintaan vaikuttavalla tavalla siirtymäkauden aikana. SUOSITTELE OKI ehdottaa sopivinta ja optimaalisinta 2.ratkaisua yrityksellesi. OKI täydentää 4.HALLITSE kulutustarvikkeet, määrittää viat ja ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin seisonta-ajan minimoimiseksi etäseurannan avulla. 5. ARVIOI OKI raportoi perusteellisesti sekä esittää tilastotiedot koko verkon tulostuksen tehokkuudesta. Näin varmistetaan jatkuva kehitys sekä yrityksen hyötyminen teknologian päivittämiseen ja pitkälle kehittyneisiin ratkaisuihin perustuvasta strategiasta..11
12 Think Smart. Think OKI Virtaviivaistaminen Optimoi ja hallitse asiakirjamäärät kustannusten vähentämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi 47% piilevistä kustannuksista kätkeytyy asiakirjahallintaan ja työnkulkuun Syöttö/tunnistus Hallinta/sijoittelu Tulostus/jakelu Säilytys/arkistointi ALL Associates Group yrityksen koko työntekijää eri toimialoilla.12
13 Suuremmille yrityksille sekä organisaatioille suunniteltu Smart Managed Document Services -palvelu laajentaa hallittujen tulostuspalvelujen periaatteet asiakirjojen käsittelyyn koko organisaatiossa. Kokonaisvaltainen lähestymistapa analysoi kaikki asiakirjojen käsittelyyn liittyvät prosessit tehokkuuden parantamiseksi sekä yrityksen tuottavuuden merkittävää kasvua tavoitellen. Smart Managed Document Services -palvelun keskeinen lähtökohta on asiakirjaprosessien digitalisointi, jossa laitteisto ja ohjelmisto yhdistetään organisaation asiakirjahallinnan optimoimiseksi syötöstä käsittelyyn ja tulostukseen saakka. OKI analysoi, optimoi ja parantaa asiakirjojen käsittelyä kehittäen organisaation tuottavuutta sekä tehokkuutta, saaden samalla aikaan merkittävän säästön. Liiketoimintaprosessien asiakirjojen käsittely on tehotonta: miltei 50 % tulostetuista asiakirjoista näppäillään tietojärjestelmiin ja yli 25 % tulostetuista sähköisistä asiakirjoista näppäillään toistamiseen tietojärjestelmiin. IDC, An Easy And Often Missed Opportunity for CIOs - MPS, huhtikuu 2012; OKIN laitteiston ja ohjelmiston yhdistäminen varmistaa asiakirjojen tunnistamisen, jakelun, hallinnan ja tulostuksen tehokkaan toteutuksen ja käyttöönoton, mikä parantaa työntekijöiden tuottavuutta. Tämä voidaan tehdä verkkopohjaisen sxp-alustan (smart Extendable Platform) avulla, joka integroi saumattomasti OKI MFP-toiminnot sekä yrityksen että kolmansien osapuolten sovelluksiin. sxp auttaa virtaviivaistamaan runsaasti asiakirjoja edellyttävät liiketoimintaprosessit yrityksen tuottavuuden ytimessä. Älykäs asiakirjojen käsittely sxp Pilvipalvelu FTP SKANNAUS HALLINNOINTI DMS SÄHKÖPOSTI ERP Yrityksen back-end tietokanta Kansio Laskut Sopimukset Ostotilaukset Ansioluettelot Potilastiedot OCR-tekstintunnistus Viivakooditietojen luku Metatietojen lisäys, esim. laskun numero Pilvipalvelu Yrityksen back-end tietokanta ERP ja DMS FTP SÄHKÖPOSTI Kansio.13
14 Think Smart. Think OKI Asiakirjojen tehokas käsittely Automatisoi laskutusprosessi tunnistamalla esimerkiksi ostotilaukset sähköisesti optisen merkintunnistuksen (OCR) avulla. Saumaton integrointi yrityksen ERPjärjestelmiin sekä myyntisaamisiin ja maksuprosesseihin. Helpon noudon, tarkastuksen ja hyväksynnän ohella, aikaa säästyy myös paperille tulostamiseen verrattuna. Jaa, tallenna, hae, lataa, muokkaa ja yhdistä asiakirjat yksityisinä/julkisina pilvipalvelussa. Luottamuksellisten HR-asiakirjojen, joita ovat esimerkiksi työsopimukset, arviointilomakkeet, työnkuvaukset ja tunnistus ja käsittely sekä käyttö on turvallista eikä paperille tulostettuja tiedostoja enää tarvita. Asiakkaiden kirjeet voidaan indeksoida automaattisesti asiakirjojen hallintajärjestelmään, CRM- tai tiketti-järjestelmään, mikä yksinkertaistaa asiakkuuksien hallintaa ja tehostaa palvelua asiakkaiden välisen yhteydenpidon seurannan avulla..14 Kytke langaton tai verkossa käytettävä tulostin verkkoon älypuhelimen tai tabletin avulla. Nopeaa, turvallista ja helppoa tulostusta paikasta riippumatta. Siirry paperittomaan asiakirjojen käsittelyyn. Saapuvien sähköpostien automaattinen jakelu kaikille osastoille asiakirjojen hallintajärjestelmässä poistaa käsin suoritettavat prosessit ja vähentää merkittävästi aikaa sekä hallinnollisia tehtäviä ja parantaa turvallisuutta.
15 Daestrunt ommoluptatum rateculpa volupta nos same vel ex es aut enducim Inctuscia volorrum dolumen dandae nullent elique Inctuscia volorrum Inctuscia volorrum Inctuscia volorrum 22 Melbourne Road Middleton Herts WD22 2RW Käsittele sähköpostituskampanjoiden vastaukset skannaamalla edeltä määritellyt lomakkeet tietojen keräämiseksi CRM-järjestelmään nopeaa sekä tarkkaa tietojen tunnistusta varten, liidien hallinnan ja myynnin tukemiseksi. Julkinen pilvipalvelu Smart Support Cloud - Palvelu Työnkulku saapuvat työt lähtevät työt käsin tehtävät työt OKI OKIN automatisoitu kulutustarvikkeiden hallinta poistaa seisonta-ajat eikä värikasetteja tarvitse enää ostaa varastoon. Tämä tekee tulostuksesta todella toimivaa. Seuraa tulostus- ja asiakirjatoimintojen käyttöä ja hallintaa etäseurannan avulla..15
16 Think Smart. Think OKI Integroidut ratkaisut tehostavat asiakirjojen käsittelyä ja hallintaa Smart Solutions on integroitu ohjelmisto- ja teknologiakokonaisuus, joka tehostaa asiakirjojen käsittelyä, hallintaa ja turvallisuutta organisaatiossa. Näiden keinojen avulla pystymme laajentamaan asiakirjaprosesseja varmistaen samalla täysin integroidun ja optimoidun ratkaisun, joka vastaa liiketoiminnan tarpeita ja tavoitteita toimistossa, mobiililaitteissa ja pilvipalvelussa. Tunnistaminen ja jakelu Siirry digitaaliseen aikaan vaihda paperittomaan asiakirjojen käsittelyyn, joka lisättävän metadatan avulla mahdollistaa välittömän sähköisen käytettävyyden ja reitityksen. Luo sopiva muokattava ja haut mahdollistava tulostusformaatti (PDF, RTF, Word ja Excel) Automaattinen arkistointi, indeksointi ja jakelu osastokohtaisen työnkulun parantamiseksi ja hallinnon vähentämiseksi Asiakirjojen ja sisällön hallinta Keskitetty sähköinen muisti, josta tarvittavat tiedot on helppo noutaa Käyttäjäoikeuksien hallinnointi mahdollistaa asiakirjojen käyttötasojen valvonnan Integrointi CRM- ja ERP-järjestelmien kanssa, asiakirjojen sekä resurssien hallintajärjestelmät sekä muut sovellukset Poistaa erillisen varaston kustannukset ja vähentää käsin suoritettava asiakirjahallintaa Sääntöihin perustuva asiakirjojen käsittely, esimerkiksi maksujen käsittely laskujen sähköisen reitityksen avulla Lähetä asiakirjan kopiot välittömästi sähköpostitse tai faksilla Turvallinen, haut mahdollistava sähköinen tallennus sekä jakelu Tunnistaa asiakirjat asiakirjat sähköisesti OCR:n avulla prosessien automatisoimiseksi Lisää tehokkuutta skannaamalla tiettyyn sijaintiin, kuten pilvipalveluun, verkkokansioon, sähköpostin Saapuneetkansioon, FTP:lle tai työpöydälle PDF-tiedostojen salaus varmistaa turvallisuuden ja yhdenmukaisuuden Luo PDF/A -tulostusformaatti sähköisten asiakirjojen pitkäaikaista arkistointia varten Etäkäyttö ja nouto keskustietovarastosta millä tahansa laitteella Asiakirjojen järjestäminen räätälöityihin tiloihin Yhteydenpidon, muutosten ja versioiden seuranta hyväksyntäprosessien tukemiseksi Paranna yhteistyö- ja vastausnopeutta.16
17 Turvallisuus ja tulostus Mobiliteetti Laitteiden ja sopimusten hallinta Turvalliset laitteiden käyttöoikeudet käyttäjille: Pull-printing -tulostus: Tulosta mistä tahansa laitteesta käsin ja käytä sopivaa tulostinta turvallisesti Pidä yrityksesi liikkeessä Tulosta missä vain Laitteiden käytön etäjäljitys kulutustarvikkeiden hallinta ja palveluhälytykset Tulostuksen hallinnointi: Räätälöi toimintatavat ja rajoitukset, seuraa ja jäljitä käyttöä sekä vähennä jätettä Yhteensopivuus laiteriippumattomien mobiilija pilvisovellusten ja ratkaisujen kanssa parantaa käytettävyyttä Seuraa reaaliaikaista raportointia ja tee koetarkastuksia Tulosta mistä tahansa yrityksen laitteesta tai BYOD-laitteesta Seuraa ja valvo energiankulutusta ja värikasettien kulutusta hiilijalanjäljen vähentämiseksi Turvallinen pääsy asiakirjoihin: Valvo luottamuksellisten asiakirjojen tulostusta Mihin tahansa laitteeseen Yksinkertainen ja helposti asennettava ohjelmisto auttaa optimoimaan tulostuksen ympäristövaikutukset Kustannusten hallinta ja perusteellinen tulostuksen ja kopioinnin käytön seuranta (kiintiö) käyttäjien tai osaston mukaan Tulostus vasta käyttäjän varmentamisen jälkeen Salasanalla suojatut arkaluontoiset asiakirjat Keskitetty hallinnointi tehokasta Varmenna käyttäjän tiedot ja tulosta turvallisesti kaikkialla toimistossa ja myös yrityksen verkon ulkopuolella Ei asetuksia Nopea, helppo ja yksinkertainen Asiakirjat tarkistetaan mahdollisten virusten varalta Automatisoitu raportointi ja mittarien lukeminen Edeltävien suuntausraporttien hyödyntäminen kustannusten tarkassa arvioinnissa ja edeltävässä suunnittelussa Etäseuranta toiminnan mittaamiseksi ja palvelutasosopimusten maksimoimiseksi Tulostuslaitteiden entistä tehokkaampi hallinta.17
18 Think Smart. Think OKI Älykäs Tuki Smart Managed Solutions -palvelun olennainen osa, Smart Support -palvelu, varmistaa läpinäkyvyyden ja luotettavuuden organisaation asiakirjahallinnon valvonnassa. Tulostuslaitteiden seuranta Automatisoidut vikailmoitukset ja palveluhälytykset sekä mittareiden luenta ja korkeatasoinen raportointi. Automatisoitu kulutustarvikkeiden tilaus OKIn automatisoitu kulutustarvikkeiden hallinta seuraa värikasettien käyttöä automaattisesti ja täydentää varastot tehokkaasti maksimoiden käyttöajan sekä estää hätätilanteet. Smart Support Cloud -palvelu OKI Helppo laskutus Yksinkertaistaa ja parantaa laskutusta sekä työnkulkua automatisoidun laskutuksen avulla. Perusteellinen läpinäkyvyys ja yksityiskohtainen raportointi Tarkastele nykyisiä tilaraportteja, seuraa sivulaskentaa, tarkastele huoltoaikataulua ja tunnista heikko tuottavuus ja tehottomat laitteet. Käytä edeltäviä suuntausraportteja kustannusten tarkkaan arviointiin ja suunnitteluun. Verkkotyökalut Siirry palvelusopimustietoihin, pyydä apua, tilaa kulutustarvikkeita ja ilmoita mittarilukemat helposti. Etäkäyttö lisää joustavuutta..18
19 Sopiva ratkaisu kaikkien organisaatioiden tarpeisiin Kattava OKIn tulostin- ja monitoimilaitevalikoima mahdollistaa juuri oikean tuotteen löytymisen useiden eri osastojen tarpeisiin ja työrakenteisiin kaikkialla organisaatiossa, tarjoten siten perusteellisen ratkaisun yrityksen koosta riippumatta. Tavanomaisista A4-työpöytätulostimista osaston monitoimitulostimiin; OKIlla on ratkaisu tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseen työpaikalla ja samalla myös käyttökustannukset ja hiilijalanjälki vähenevät. OMA HYVIN PIENET TYÖRYHMÄT PIENI TYÖRYHMÄ KESKIKOKOINEN TYÖRYHMÄ SUURI TYÖRYHMÄ OSASTOT Tulostimet A4 MONO A3 MONO A4 VÄRI A3 VÄRI Monitoimilaitteet A4 MONO A3 MONO A4 VÄRI A3 VÄRI Scan here to find out more Lisätietoja numerosta tai sivulta.19
20 Globaali organisaatio ja paikallinen lähestymistapa liiketoimintaan 130 vuotta 60 maata 60 vuotta innovaatiota OKI Groupissa EMEA-toimintojen piirissä tulostusteknologian eturintamassa OKI Europen tarkoituksena on toimittaa tuotteita ja palveluja yritysasiakkaille konsultoivan ja innovatiivisen palveluun, suunnitteluun ja valmistukseen perustuvan lähestymistavan avulla. Olemme osa OKI Groupia eli yritystä, joka on ollut maailman johtava yritys asiakaslähtöisen innovaation alalla yli 130 vuoden ajan ja jonka palveluksessa työskentelee yli työntekijää 120 maassa - pystymme tarjoamaan globaalin organisaation tuen paikallisen yrityksen lähestymistapaa hyödyntäen. Pitkälle kehitetyn teknologian ja käytännön tietotaidon sekä tulostuksen asiantuntemuksen yhdistäminen on mahdollistanut sellaisten tuotteiden ja palvelujen kehittämisen, jotka rohkaisevat yrityksiä suhtautumaan tulostukseen ja asiakirjahallintaan entistä tehokkaammalla ja tuottavammalla tavalla, mahdollistaen entistä pätevämmän tulostamisen. OKI - yritysten fiksu valinta Jo yli 60 vuoden ajan OKI on tarjonnut pitkälle kehitettyjä ratkaisuja eripuolilla maailmaa esittelemällä uraa uurtavia, pienten ja suurten yritysten tarpeita vastaavia teknologioita. Tulostimista fakseihin ja monitoimilaitteisiin sekä palvelutuotteisiin - OKI tarjoaa perusteellisen valikoiman nopeita, laadukkaita sekä luotettavia tulostusratkaisuja sekä innovatiivisia asiakirjaratkaisuja, jotka auttavat parantamaan yrityksen tuottavuutta ja säästävät kustannuksia sekä parantavat tehokkuutta. Liiketoimintaa edistävä filosofia Kehitämme ja suunnittelemme kaikki tuotteemme ja palvelumme kolmen perusperiaatteen mukaisesti: ERINOMAISTA OSAAMISTA Yksinkertaisuus - laitteen on oltava helppokäyttöinen ja selkeä sopiakseen nykyaikaiseen toimintaympäristöön Kestävä - laitteen on oltava hyvin rakennettu, järeä ja luotettava Älykäs - laitteessa on oltava intuitiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät tulostuksesta sekä asiakirjahallinnasta helpompaa Laadultaan ammattilaistasoa vastaavaa tulostusta ja vertaansa vailla olevaa mediajoustavuutta - paikan päällä OKIn tuotevalikoiman avulla yritykset voivat tulostaa teräviä, selkeitä ja värikkäitä asiakirjoja monipuolisesti ja eri kokoisina - paikan päällä. Yritykset säästävät aikaa, rahaa ja vaivaa ohjaamalla tulostusta tarpeiden mukaisesti ilman ulkopuolisia painatuspalveluja. Täydellinen joustavuus, entistä nopeampi toteutus ja vähemmän jätettä. 20 Vuotta LED-Teknologiaa OKI on ollut uranuurtaja digitaalisten LED-teknologiaan perustuvien tulostimien kehittämisessä 20 vuoden ajan. Innovaatio mahdollistaa teräväpiirtotulostuksen (HD) - entistä tarkemmat ja näyttävämmät tulostetut asiakirjat. Palkitun LED-teknologian ansiosta tulostimemme ovat kompakteja, ympäristöystävällisiä ja säästävät energiaa, valmistukseen tarvitaan huomattavasti vähemmän raaka-aineita ja energiaa kuluu vähemmän. LED-tulostuspäissä ei ole liikkuvia osia, joten LED-tulostimet ovat kestäviä ja erittäin toimintavarmoja. Ympäristövaikutuksia vähentävät ominaisuudet OKIn laitteet on suunniteltu vähentämään organisaation ympäristövaikutuksia ja kustannuksia. LED-teknologia on toimintaperiaatteensa puolesta energiaa säästävää ja energiaa säästävien toimintojen (Eco Mode, virransäästö, Deep Sleep ja Auto-Off) ansiosta tulostimien virrankulutus on vieläkin pienempi. Kaksipuolinen tulostus (Duplex) on vakioominaisuus useimmissa malleissa ja useat erilaiset sähköiset asiakirjanhallintatoiminnot vähentävät organisaation tulostustarvetta sekä käytetyn paperin määrää. OKI EUROPE (NORDIC) Herstedoestervej 27, 2620 Albertslund, Denmark OKI EUROPE (NORDIC) Box 1193, KISTA, Stockholm, Sweden Puh Puh. +46 (0) Tekijänoikeus OKI EUROPE (Nordic) on OKI EUROPE LIMITED:in, Englantiin yhtiönumerolla rekisteröidyn yhtiön, jonka osoite on Blays House, Wick Road, Egham, Surrey, TW20 0HJ, Yhdistynyt kuningaskunta, kauppanimi, jolla tarkoitetaan OKI DENMARK, FILIAL AF OKI EUROPE LIMITED, ENGLAND:ia, jonka osoite on Herstedoestervej 27, 2620 Albertslund, Tanska sekä OKI EUROPE LIMITED FILIAL:ia, jonka osoite on Box 1193, KISTA, Tukholma, Ruotsi. OKI EUROPE LTD on osa Oki Electric -konsernia. Määrityksiä saatetaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Kaikki tavaramerkit huomioidaan. Versionumero 01/2018.
Säästä 30 % jopa. tulostus- ja. asiakirjakuluissa. Think Smart. Think OKI
Säästä 30 % tulostus- ja jopa asiakirjakuluissa Think Smart. Think OKI Useimmissa yrityksissä käytetään järjestelmiä yleiskulujen tarkkaan hallintaan, mutta kovenevassa kilpailussa pienet kustannukset
Tulostuksen ja kopioinnin tehokkaaseen hallintaan uniflow Output Manager
uniflow Output Manager Tulostuksen ja kopioinnin tehokkaaseen hallintaan uniflow Output Manager UNIFLOW OUTPUT MANAGER Tulostus ja kopiointi hallintaan ja investoinnit tehokäyttöön uniflow Output Managerin
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN MUUTA ESITYKSET KESKUSTELUIKSI, IDEAT LUOMUKSIKSI JA TEHOKKUUS TUOTTAVUUDEKSI LUO, TEE YHTEISTYÖTÄ JA JAA Ihmiset muistavat alle 20 % näkemistään
Onko teillä vielä paperisia arkistoja?
Onko teillä vielä paperisia arkistoja? EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) koskee myös paperiarkistoja EU:n tietosuoja-asetus yhtenäistää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä EU:ssa. Asetus astuu voimaan
NELJÄ HELPPOA TAPAA AUTTAA TYÖNTEKIJÖITÄ SÄÄSTÄMÄÄN AIKAA
NELJÄ HELPPOA TAPAA AUTTAA TYÖNTEKIJÖITÄ SÄÄSTÄMÄÄN AIKAA Silminnähtävä ero joka päivä Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan
ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä
Lehdistötiedote Konica Minolta esittelee asiakkaidensa työnkulkuja merkittävästi tehostavat dokumentinhallinnan ja prosessien palvelut (MCS, Managed Content Services) Lokakuu 2014 Konica Minolta, Inc.
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Tilaasäästävät monitoimilaitteet kaikilla tarpeellisilla toiminnoilla kotiin tai pieneen toimistoon. TULOSTAA KOPIOI www.brother.fi SKANNAA FAKSAA LANGATON Kaikki
MC800-sarja. Monipuolinen smart MFP -monitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun A3/A4. a Väri / mustavalkoinen
MC800-sarja Monipuolinen smart MFP -monitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun Tulostus KOPIOINTI SKANNAUS FAKSAUS VERKKO A3/A4 a Väri / mustavalkoinen a Kaksipuolinen tulostus,
Tulostuslaitteiston optimointi auttaa kohdentamaan kustannukset /This is Why SafeQ on siihen oikea työkalu.
SafeQ Tulostuksen hallintaohjelmisto MAKSIMOI TULOSTUSYMPÄRISTÖSI SUORITUSKYKY Tulostuslaitteiston optimointi auttaa kohdentamaan kustannukset /This is Why SafeQ on siihen oikea työkalu. Optimoidut tulostusratkaisut.
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE www.brother.fi UUSI KOMPAKTI MUSTAVALKOLASERMALLISTO - KORKEALAATUISTA YRITYSTULOSTUSTA EDULLISESTI Me Brotherilla tiedämme, että tiedonvälitys on yrityksille
Paikoillenne, valmiit, lähetetty!
Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten
Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi.
Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi. Dokumentinhallinnan ja tulostamisen tietoturva Tietoturvapäivä 2013 5.2.2013 Riku Uski Solution Business Manager www.mihintietokatoaa.fi 1 Agenda Trendit ja haasteet
MB400-/MB500-sarja. Monipuolinen A4-mustavalkomonitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun. Mustavalkoinen
MB400-/MB500-sarja Monipuolinen A4-mustavalkomonitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun TULOSTUS KOPIOINTI SKANNAUS FAKSAUS VERKKO A4 a Mustavalkoinen a Kaksipuolinen tulostus, kopiointi,
Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen
Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa
ERP, joka menestyy muutoksessa
ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena
SIMPLIFYSCAN. Viisas valinta älykkääseen skannaukseen
SIMPLIFYSCAN Viisas valinta älykkääseen skannaukseen SIMPLIFYSCAN: VIISAS VALINTA ÄLYKKÄÄSEEN SKANNAUKSEEN SimplifyScan antaa toimistosi työntekijöille mahdollisuuden skannata vaivattomasti asiakirjat
Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu
Sharpdesk Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu Hallitse työnkulku Asiakirjojen luontiin, tallennukseen ja hallintaan Sharpdesk on tehokas ja suosittu henkilökohtainen asiakirjanhallintajärjestelmä. Sen
MB400-/MB500-sarja. Monipuolinen A4-mustavalkomonitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun. Mustavalkoinen
MB400-/MB500-sarja Monipuolinen A4-mustavalkomonitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun TULOSTUS KOPIOINTI SKANNAUS FAKSAUS VERKKO A4 a Mustavalkoinen a Kaksipuolinen tulostus, kopiointi,
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua!
Kumppaniratkaisu M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Vaihdoimme vanhan järjestelmän M-Filesiin viikonlopun aikana. Henkilökunnan kouluttamiseen
Muistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
Saamme työsi sujumaan.
Saamme työsi sujumaan. Autamme tietoa liikkumaan tehokkaammin organisaatiossasi. Asiakirjojen hallinta helpottuu ja tietoturva paranee. Sen ansiosta pystyt reagoimaan asiakkaidesi tarpeisiin aiempaa nopeammin.
Laatu syntyy tekemällä
Laatu syntyy tekemällä Toimivaa laadunhallintaa Yli 1000 toimitettua järjestelmää Suomessa yli 500 organisaatiota käyttää järjestelmää toimintojensa ohjaamiseen Tuotekehitys jatkunut vuodesta 1994 ja uusi
ympäristössä 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. The information contained herein is subject to change without notice
Työnkulku ympäristössä HP Mari Porri HP 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. The information contained herein is subject to change without notice Digital Filing Scan & Store to PC, Network Folder
Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer
Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Hannu Katila, Marketing Manager Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands
C500-/MC500-sarja. Älykkäät väritulostimet ja monitoimilaitteet tehostavat pienten yrityksien ja työryhmien toimintaa. Väri / mustavalkoinen
C500-/MC500-sarja Älykkäät väritulostimet ja monitoimilaitteet tehostavat pienten yrityksien ja työryhmien toimintaa TULOSTUS KOPIOINTI 1 SKANNAUS 1 FAKSI 1 VERKKO A4 a Väri / mustavalkoinen a Kaksipuolinen
TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO
Ready for Business + Tarjoamme valmiiksi valikoituja vaihtoehtoja toimiston työkaluiksi ja moderneiksi yhteydenpitovälineiksi + Olemme valinneet parhaiden kumppaneiden palvelut korkealla palvelutasolla
ValueFrame. Tilitoimiston toiminnanohjaus
ValueFrame Tilitoimiston toiminnanohjaus ValueFramen ansiosta työtehtävämme pysyvät ajan tasalla, ja se auttaa minua koordinoimaan tehtäviä. Pystymme kirjaamaan tehdyt tunnit laskutusta varten niin, että
Muistatko, miten asiat olivat ennen?
Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistat varmaan ajan, kun jokaisella menestyvällä yrityksellä oli vähintään yksi oma palvelin? Muistat varmaan myös, että palvelimen käyttöönottoprojekti oli lähes
Liiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä
Liiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä Flex on selainpohjainen käyttöliittymä, johon voi kerätä liiketoiminnan tärkeimmät avainluvut visuaalisesti ja helposti hahmotettavaan muotoon. Flex mahdollistaa
Microsoft Dynamics CRM 4.0. Jani Liukkonen
Microsoft Dynamics CRM 4.0 Jani Liukkonen Microsoft Dynamics CRM kokonaisuus Täysi CRM toiminnallisuus ja joustavuus Vuorovaikutukset -Markkinointi Myynti -Asiakaspalvelu xrm -Prosessituki SOA -Joustava
Ekologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset
Ekologisen innovaation merkitys Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset Meidän kaikkien täytyy ottaa ekologinen innovaatio huomioon Kun 53 % eurooppalaisten yritysten päätöksentekijöistä pitää
TEKNIIKKAA HARMONIASSA YMPÄRISTÖN KANSSA
TEKNIIKKAA HARMONIASSA YMPÄRISTÖN KANSSA TULEVAISUUDEN TUOTTEITA Kun on kyse tekniikan valinnasta, tiedämme, että yritykset korostavat luotettavuutta ja ympäristövaikutuksia. Siksi keskitymme tuotteiden
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset Kuinka tulostusratkaisuilla voidaan vaikuttaa yrityksesi tulokseen ja ympäristövaikutukseen. Seppo Haapanen Markkinointipäällikkö HP IPG HP:n ympäristövastuu t Ympäristövastuu
Muuttuvan tiedon tulostusratkaisut
Muuttuvan tiedon tulostusratkaisut KESKITYMME ASIAKKAISIIN TARJOAMME KOKONAISRATKAISUJA SITOUDUMME YHTEISTYÖHÖN Haluaisimme hyödyntää tehokkaammin olemassa olevaa teknologiaamme ja luoda lisää liiketoimintamahdollisuuksia.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina
HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina - Käytännön esimerkkejä ITIL ja ITSM mukaisista IT palveluhallinnan toteutuksista ja mahdollisuuksista Ville Koskinen Sales Specialist, HP Software
Tehokasta palkanlaskentaa
Mepco Palkat Tehokasta palkanlaskentaa Mepco Palkat on moderni ja tehokas palkanlaskentajärjestelmä, joka vastaa erilaisten organisaatioiden tarpeisiin koosta, toimialasta ja työehtosopimuksista riippumatta.
Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision
Tulostinohjelmisto ja apuohjelmat 1 Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision Windows 95/98/2000-, Windows NT 4.0- ja Macintosh-käyttöjärjestelmien MarkVision toimitetaan tulostimen mukana Drivers, MarkVision
Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi
OSTOLASKUJEN KÄSITTELYN AUTOMATISOINTI PARHAAT KÄYTÄNNÖT READSOFTIN SÄHKÖISEN LASKUTUKSEN RATKAISUN AVULLA Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi ON-BOARDING TOOL INCLUDED
Digitaalisen tulostuksen tulevaisuus on... LOISTAVA! Uraauurtavaa tulostustekniikkaa luoville aloille
REKISTERÖIMÄLLÄ TUOTE Pro9000-sarja Digitaalisen tulostuksen tulevaisuus on... LOISTAVA! Uraauurtavaa tulostustekniikkaa luoville aloille Pro9431dn A3-neliväritulostin (CMYK) Pro9541dn A3-viisiväritulostin
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle. Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management Mikä on verkkolasku? Verkkolasku on lasku, joka: Lähetetään ja/tai vastaanotetaan sähköisesti Sisältää
KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään.
KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. Yammer-käyttötapausluettelo Yammer on sosiaalinen työtila se helpottaa päivitysten
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta Pekka Töytäri TeliaSonera Finland 1 Älykäs verkottuminen Tekniikka, organisaatio ja prosessit muodostavat yhtenäisesti toimivan palvelualustan Älykäs toiminnallisuus
MySchenker tulostimen ohjeet
MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen
Yleiskatsaus. Mikä on IUCLID-pilvipalvelu? Mitkä ovat IUCLID-pilvipalvelun käytön edut? Miten pääsen käyttämään IUCLID-pilvipalvelua?
IUCLID-pilvipalvelu Yleiskatsaus Mikä on IUCLID-pilvipalvelu? Mitkä ovat IUCLID-pilvipalvelun käytön edut? Miten pääsen käyttämään IUCLID-pilvipalvelua? Mitä toimintoja on saatavilla? Mistä saan lisätietoja
mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?
artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen
HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN. Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012
HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012 Basware verkkolaskuoperaattorina Yli 25 vuoden kokemus laskujen käsittelystä ja hankinnasta maksuun -prosessista Avoin verkko
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1 VAIVATONTA TULOSTAMISTA Uudelleentäytettävillä Epson EcoTank -tulostimilla voit tulostaa laadukkaasti ja vaivattomasti erittäin
asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään
asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään 2 asapflow Saumaton yhteys SharePointista SAP-järjestelmään asapflow on ADSOTECHin kehittämä sovellusperhe,
Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007
Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007 1. Muuttunut toimintaympäristö 2 Muuttunut toimintaympäristö Tietotekninen kehitys on pysyvästi muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä kuluttajien
Businessforum: Asiakascase Nesco Oy
Businessforum: Asiakascase Nesco Oy Businessforum tukee Nescon (Vesivekin) kasvua kustannustehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti HP:n ratkaisuilla. Tulostuskustannuksissa saavutettiin 30% säästöt käyttäjäystävällisyydestä
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta 18.6.2019 Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Tahtotilaa tulkitsemassa 1.Hallitusohjelman kirjaukset 2.Jo muodostunut yhteinen tahtotila Ovatko nämä samat?
KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN
KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN käyttöpäällikkö, TkT Riitta Kettunen, Tampereen Vesi toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen, Nokian Vesi Oy 1
NTG Matkalasku. Sähköistää matkalaskujen hallinnan. NettiTieto Oy 020 742 1160 myynti@nettitieto.fi www.nettitieto.fi
NTG Matkalasku Sähköistää matkalaskujen hallinnan Helpottaa ja automatisoi yrityksen matkalaskujen käsittelyä. Matkalasku täytetään suoraan sähköisessä muodossa sekä hyväksytään ja tarvittaessa muokataan
TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry
TIEKE katsaus johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry 20130911 TIEKE hanke Sähkönjakeluyhtiöiden ja palveluntuottajayhtiöiden tietojärjestelmien yhteensopivuus Energiateollisuus ry hankkeen
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Sisällysluettelo Ennen Brother-laitteen käyttöä... Kuvakkeiden selitykset... Tavaramerkit... Johdanto... Lataa Brother iprint&scan Google
CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella
CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat
Sähköpostin arkistointi
Suomen XII liikearkistopäivät 1 12.-13.9.2007 Tampere Sähköpostin arkistointi www.industrialitc.fi 2 Esityksen sisältö Sähköpostiarkistointi osana informaation hallintaa ja ECM-kokonaisuutta Lainsäädäntö
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Integraation tavoitteita Lähtökohta Web-palvelut Asiakasrekisteri ERP, Tuotannon ohjaus Tuotanto Myynti Intranet Extranet? CRM Johdon tuki Henkilöstö Kirjanpito Palkanlaskenta
Xerox Remote Services
Xerox Remote Services Automaattinen kulutustarvikkeiden täydennys Asiakkaan edut Automatisoitu kulutustarvikkeiden tilaus Onnittelut rekisteröitymisestänne automaattista kulutustarvikkeiden täydennystä
Google Cloud Print -opas
Google Cloud Print -opas Versio 0 FIN Merkintöjen selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa vinkkityyliä: Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa tulee toimia tai miten toimintoa voi käyttää muiden
Kukaan ei ole joka alan asiantuntija /This is Why Sharpin Managed Print Services tekee raskaan työn puolestasi.
Sharpin PK-yrityksille Optimoidut asiakirjapalvelut YRITYSTULOSTUSPALVELUT TUKEVAT KUSTANNUSTEN HALLINTAA JA TUOTTAVUUTTA Kukaan ei ole joka alan asiantuntija /This is Why Sharpin tekee raskaan työn puolestasi.
Webforum. Version 17.3 uudet ominaisuudet. Päivitetty:
Webforum Version 17.3 uudet ominaisuudet Päivitetty: 2017-09-23 Sisältö Tervetuloa uudistuneeseen Webforumiin!... 3 Yhteenveto... 4 Dokumentit... 5 Autodesk Forge korvaa RasterExin... 5 Laajennettu API...
JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa
Käyttöopas AirPrint JOHDANTO Tässä oppaassa olevien tietojen täydellisyys, täsmällisyys ja ajantasaisuus on pyritty varmistamaan kaikin keinoin. Valmistaja ei vastaa omien vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Ennen Brother-laitteen käyttöä Huomautusten määritelmät Tämä käyttöopas käyttää seuraavia symboleita ja merkintätapoja: Kuvakkeet sisältävät
Kattava tietoturva kerralla
Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä
TietoEnator Logistics Solutions
TietoEnator Logistics Solutions Ratkaisuja kuljetusyrityksille ja logistiikkaoperaattoreille Logistics 2005 / Wanha Satama 20.4.2005 Mika Heikkilä, mika.t.heikkila@tietoenator.com, 040-5535199 Page 2 Page
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS HELEN HOITAA Lämmönjakokeskus on taloyhtiön lämmitysjärjestelmän tärkein laitteisto, joka tulee uusia säännöllisin väliajoin. Helen tarjoaa huolettoman palvelukokonaisuuden laiteuusintaan,
ICT Palvelut Juhani Suhonen
ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia
Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
ICT-info opiskelijoille
ICT-info opiskelijoille 2019 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
Lexmarkin sovellukset
Lexmarkin sovellukset Auta asiakkaitasi löytämään Lexmarkin ratkaisuja tukevien yksi- ja monitoimitulostimien koko potentiaali Lexmarkin sovellukset on suunniteltu yritysten avuksi. Kun asiakirjoja laaditaan,
Tehokasta tiedonvälitystä rakennusalalla
Tehokasta tiedonvälitystä rakennusalalla VERA-seminaari Oulussa 20.2.2002 Lasse Öhman, Lennart Söderström StreamServe Businesskommunikointi on arkipäivän liiketoimintaan liittyvät asiakirjat kuten laskut,
TULE MUKAAN TALKOISIIN
TULE MUKAAN TALKOISIIN Tue kanssamme helposti ja maksuttomasti Uutta Lastensairaalaa Kun vaihdat e-laskuun tai lataat maksuttoman Elenia Mukana -sovelluksen, me lahjoitamme 50 senttiä puolestasi Uudelle
Älykkäät sähköverkot puuttuuko vielä jotakin? Jukka Tuukkanen. Joulukuu 2010. Siemens Osakeyhtiö
Älykkäät sähköverkot puuttuuko vielä jotakin? Jukka Tuukkanen Smart grid mahdollistaa tulevaisuuden vision toteutumisen Strateginen suunnittelu Mistä aloittaa? Mihin investoida? Mitä teknologioita valita?
Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys. Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut
Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut Hankinnasta maksuun -prosessin automatisointi tekee hankintojen ja talouden hallinnasta
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille
XEROX PHASER 790 TARJOAA GRAAFISEN ALAN AMMATTILAISILLE LAATUA, NOPEUTTA JA LUOTETTAVUUTTA. BOURNE END, Xerox Corporation
News From Public Relations Department Xerox OPB Europe Sutherland House, Unit 3, Dukes Meadow Millboard Road, Bourne End Bucks, SL8 5XF, United Kingdom Tel: +44 (0) 1628 553018 XEROX PHASER 790 TARJOAA
Työkaluja esimiestyön tehostamiseen
Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen
ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7
ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,
MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille.
Autamme sinua mielellämme kaikissa MercedesServiceCardiin liittyvissä kysymyksissä. MercedesService Card GmbH & Co. KG Mainparkstrasse 2 D-63801 Kleinostheim Puh. +49 (0)6027/ 50 95 67 Faksi +49 (0)6027/
C500-/MC500-sarja. Älykkäät väritulostimet ja monitoimilaitteet tehostavat pienten yrityksien ja työryhmien toimintaa VERKKO. Väri / mustavalkoinen
C500-/MC500-sarja Älykkäät väritulostimet ja monitoimilaitteet tehostavat pienten yrityksien ja työryhmien toimintaa TULOSTUS KOPIOINTI1 SKANNAUS1 FAKSI1 VERKKO A4 a Väri / mustavalkoinen a Kaksipuolinen
ICT-info opiskelijoille. Syksy 2017
ICT-info opiskelijoille Syksy 2017 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
1. Skannaus ja tekstintunnistus (OCR) verkkoskannerilta
M-Files OCR M-Files OCR:n avulla voidaan skannattavalle paperidokumentille tehdä tekstintunnistus skannerista riippumatta. Tällöin tekstiä sisältävät kuvat tunnistetaan varsinaisiksi tekstimerkeiksi, jonka
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN SYKSY 2008 EPSONIN YRITYSTULOSTIMET. TOIMISTOKÄYTTÖÖN SOPIVAT NOPEAT TULOSTIMET JA MONITOIMILAITTEET. EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET
Severa 3 ominaisuudet
Severa 3 ominaisuudet Halusimme ennen kaikkea Internet-pohjaisen ja helppokäyttöisen järjestelmän. Tarvitsimme myös hyviä raportointiominaisuuksia, jotta voisimme tehostaa päivittäisiä toimintojamme. Severan
MyDHL+ PIKAOPAS. DHL Express Excellence. Simply delivered. Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton.
32 MyDHL+ PIKAOPAS Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton. DHL Express Excellence. Simply delivered. DHL Express (Finland) Oy Tullimiehentie 10 01530 Vantaa Käyttäjätuki: fi.ecom@dhl.com
Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017
Maintpartner Group Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner on Pohjois-Euroopan johtava teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyritys. Olemme alan asiantuntijoita ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme
ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä
ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön
Korkeakoulujen IT muutoksessa. Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä
Korkeakoulujen IT muutoksessa Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä Miksi me välitämme Trendeistä? Globaalit macro trendit Toimialakohtaiset trendit Teknologia trendit Oma synteesi ja tutkimus Lisää
Collect.Store. Share. with
Collect.Store. Share. with VIRTAVIIVAISUUTTA PROSESSEIHIN, KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ LIIKETOIMINTAAN KIBIn ratkaisut mahdollistavat varman ja turvallisen tiedon kokoamisen, tallentamisen ja jakamisen käyttäjäystävällisen
Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
HiQ Finland Älypuhelinsovellusten käyttäjälähtöisen kehityksen tukeminen
HiQ Finland Älypuhelinsovellusten käyttäjälähtöisen kehityksen tukeminen HiQ otti käyttöön Lenovon ja Nutanixin hyperkonvergenssiratkaisun tarjotakseen kehittäjille resurssit uusien ja mielenkiintoisten
Servinet Communication Oy. Servinet Communication Oy
Servinet Communication Oy Servinet Communication Oy Tarjoamme sähköisen asioinnin palveluja, joiden avulla erilaiset yritykset ja niiden tietojärjestelmät voivat asioida keskenään sähköisesti. Tavoitteena
Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move
www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities