Säästä 30 % jopa. tulostus- ja. asiakirjakuluissa. Think Smart. Think OKI
|
|
- Simo Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Säästä 30 % tulostus- ja jopa asiakirjakuluissa Think Smart. Think OKI
2 Useimmissa yrityksissä käytetään järjestelmiä yleiskulujen tarkkaan hallintaan, mutta kovenevassa kilpailussa pienet kustannukset yhdessä ympäristö- ja kustannustehokkuuden kanssa voivat olla määräävä tekijä onnistumisessa ja epäonnistumisessa. OKI ei ainoastaan tue organisaatiota ylivoimaisen laadukkaiden asiakirjojen tuottamisessa, vaan auttaa myös tunnistamaan erään yrityksien viimeisistä piilevistä kustannuksista, eli tulostukseen liittyvät vältettävissä olevat kustannukset. huoltoon kuluvaa aikaa? Kuinka paljon rahavirrasta kuluu kulutustarvikkeisiin tai laitteisiin ja kuinka paljon toimistotilaa tarvitaan paperin ja värikasettien säilyttämiseen? Millainen on yrityksesi ympäristövaikutus tarpeettomaan tulostukseen liittyvien vanhojen, paljon energiaa kuluttavien laitteiden ja jätepaperin vuoksi tai kierrättämisen sijasta roskiin heitettävien kulutustarvikkeiden vuoksi? Vastaukset voivat olla yllättäviä... Oletko ajatellut miten paljon organisaatiossasi on tarpeetonta tulostusta joka päivä tai tulostuslaitteistojen ylläpitoon ja Oletko ajatellut yrityksesi piileviä kuluja Toimistotyöntekijä tulostaa keskimäärin 10,000 sivua vuodessa 10% organisaation tulostuskustannuksista liittyy LAITTEISTOON, KULUTUSTARVIKKEISIIN, KUNNOSSAPITOON, PAPERIIN SEKÄ SÄHKÖÖN 1 Vain 20% työntekijöiden tulosteista on kaksipuolisia (DUPLEX) % MENETYS organisaation yhteenlasketusta tuottavuudesta juontaa juurensa ASIAKIRJOIHIN LIITTYVIIN HAASTEISIIN 3 Useiden organisaatioiden tietojenkäsittelyjärjestelmät eivät kykene vastaamaan liiketoiminnan muutoksiin. Joustava informaatioteknologia, pieni skaalattavuus, kasvavat hallinnointikustannukset ja muut haasteet tarkoittavat sitä, että tietojenkäsittelyjärjestelmät pikemminkin haittaavat kuin mahdollistavat merkityksellisen innovaation ja kasvun. Leading Through Connections: Insights from the Global Chief Executive Officer Study, IBM Institute for Business Value, toukokuu Johtajien kyvyttömyys käsitellä asiakirjojen yritykselle aiheuttamaa kuormitusta vaikuttaa merkittävästi kustannusten vähentämiseen, prosessien tehostamiseen ja osakkeenomistajille luotavaan arvonnousuun liittyviin mahdollisuuksiin. Eddie Riddell, CEO, ALL Associates Group Smarter print management - Controlling costs and environmental impacts, OKI, maaliskuu KAIKKI yhtymän yritykset - yrityksen koko työntekijää kaikilla toimialoilla; 2 IDC, An easy and often missed opportunity for CIOs - MPS, huhtikuu 2012; 3 IDC, Bridging the information worker productivity gap in Western Europe: New challenges and opportunities for IT, syyskuu
3 Vähennä ja valvo asiakirjakustannuksia OKI on kehittänyt Smart Managed Document Solutions -palvelun auttaakseen asiakkaitaan tulostukseen ja asiakirjahallintoon liittyvien piilevien kustannusten vähentämisessä. Ratkaisut tarkoittavat erilaisia palvelukokonaisuuksia, jotka tarjoavat joustavan ratkaisun kaikenkokoisille yrityksille piilevien kustannusten vähentämiseen ja organisaation toiminnan tehostamiseen. Tulostinlaitteistojen ja asiakirjamäärien optimointi on olennainen osa Smart Managed Document Solutions -palvelua. Pyrimme vähentämään tulostuskustannuksia, parantamaan tehokkuutta ja asiakirjojen käsittelyä määrittelemällä jokaiselle yritykselle sopivan palvelun sekä tarjoamalla yrityksen käyttöön uusimman teknologian liiketoimintaprosessien yksinkertaistamiseen. Riippumatta siitä onko kyseessä pieni yritys, jonka on vähennettävä tulostuskustannuksiaan ja tulostimien sekä muiden laitteiden ylläpitoon kuluvaa aikaa, vai yritys, joka etsii keinoja asiakirjojen käsittelyn parantamiseen sekä tehostamiseen, OKI Smart Managed Document Solutions on oikea valinta. Määrittelemme yrityksen tulostustarpeen konsultoinnin ja analysoinnin avulla ja suosittelemme joustavaa sekä yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöityä ratkaisua yhteistyössä asiakkaan kanssa. Hallitut sivupalvelut Vähennä yrityksen tulostusmenoja MPS-palvelun käyttöönotto on todella tehostanut liiketoimintaamme ja 30 % säästö tulostusmenoissa on merkittävä etu erityisesti vallitsevassa markkinatilanteessa. Yrityksen IT-johtajana olen sitä mieltä, että OKIn tarjoama yhtenäistäminen ja MPS-toimintojen käyttöönotto on helpottanut IT-tuen tarjoamista kokonaisuudessaan todella merkittävästi. Säästä OKIn avulla 30 % jopa Hallitut tulostuspalvelut Optimoi ja hallitse tulostustarpeet Howard Hastings, toimitusjohtaja, Hastings Hotel Group, Pohjois-Irlanti Paddy Devine, ICTinfrastruktuurivastaava, Chain Reaction Cycles, Pohjois-Irlanti Hallitut dokumenttipalvelut Optimoi ja valvo asiakirjamääriä kustannusten vähentämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi.04.05
4 Helppo tulostimien hallinta säästää myös rahaa Yhteydenotot tukipalveluun ovat vähentyneet merkittävästi. Tulostimien värikasetit toimitetaan automaattisesti silloin kun niitä tarvitaan eikä niitä tarvitse enää etsiä viimehetkellä. Paddy Devine, ICTinfrastruktuurivastaava Chain Reaction Cycles, Pohjois-Irlanti Liiketoiminnalliset edut Käyttöön perustuva kiinteä hinta Tehokas laitteiden kunnossapito Entistä pienemmät kokonaiskustannukset Laitteistopäivitykset: Kulutustarvikkeiden hallinta Selkeä kustannusrakenne Laitteiden etäseuranta Aikataulutus ja henkilöstöjohtaminen Kulutustarvikkeiden kierrätys OKIn veloituksettoman kulutustarvikkeiden kierrätyspalvelun ansiosta ympäristövaikutukset minimoidaan ja hiilijalanjälki vähenee. Kuukausittain säästyy muutama sata euroa, värikasetteja tilataan automaattisesti lisää niiden tyhjentyessä ja kaikki laitteisiin liittyvät ongelmat korjataan 24 tunnin kuluessa. Gabriele Grube, Bursar Louisenlundin sisäoppilaitos, Saksa Smart Managed Page Services -palvelu on perusteellinen, mutta joustava palvelu pienemmille organisaatioille ja yrityksille, joka tekee tulostimien ylläpidosta todella vaivatonta. OKI toimii yhteistyössä asiakkaan kanssa tulostusta ja asiakirjoja koskevien vaatimusten määrittelemiseksi ja suosittelee sopivaa tulostuslaitetta sekä yrityskohtaisesti räätälöityä kaiken käsittävää tulostussuunnitelma. Se kattaa kaikki kulutustarvikkeet sekä huollon parantaen työn tuottavuutta. Tulostukseen liittyvien toimintatapojen käyttöönoton myötä tulostuskustannukset saadaan kuriin kiinteän kuukausimaksun muodossa eikä piilokustannuksia ole. Tehokas kulutustarvikkeiden hallinta Automaattisen seurantajärjestelmän ansiosta OKI tarjoaa perusteellisen ja vaivattoman palvelun, sekä kulutustarvikkeiden hallinnan kaikkialla Euroopassa. Tehokkuuden ja yksinkertaisempien liiketoimintaprosessien ohella myös tilauskäytäntö paranee, toimitukset hoituvat nopeasti ja jätemäärä vähenee. Jatkuva tulostusprosessien seuranta ja hallinta mahdollistaa proaktiivisen tulostuksen kunnossapitoon liittyvien asioiden hoidon, muun muassa ajallaan tapahtuvat kulutustarvikkeiden toimitukset. Tulostinten seisontaaika vähenee ja samoin kulutustarvikkeiden tilaamiseen ja säilytykseen liittyvät kustannukset. Organisaation tulostustoiminnan perusteellisen hallinnan ansiosta tulostuskustannukset sekä ympäristövaikutukset vähenevät. Miten Smart Manged Page Services - palvelu toimii? Konsultoinnin avulla analysoidaan tulostimien käyttöä ja suositellaan sopivaa tulostinta ja palvelukokonaisuutta yritysten tarpeiden pohjalta tavoitteena tulostuskustannusten vähentäminen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa entisten laitteiden vaihtamista uusiin tai jo käytössä olevien laitteiden kunnossapitoa. Nämä toimenpiteet tehdään kuitenkin tulostusmääriin perustuvan sopimuksen mukaisesti. OKIN yhteistyökumppani PrintFleet etäseuraa tulostimia käytön, kulutustarvikkeiden säilytyksen ja toimituksen mittaamiseksi sekä laitteiden tehokkaan kunnossapidon varmistamiseksi minimoidakseen mahdollisen seisonta-ajan. Näin OKI tekee tulostimien ylläpidosta helppoa ja optimoi samalla tulostuksen käytön sekä vähentää kustannuksia. Käytettävissä olevien tarkkojen tietojen ansiosta yhä useammat yritykset analysoivat ja ohjaavat tulostuskustannuksiaan niiden jälkikäteen tapahtuvan toteamisen sijasta. Dave Collinson, PrintFleet European Advisory Board.06.07
5 Kustannukset kuriin entistä tehokkaamman tulostuksen hallinnan avulla Vain harvat organisaatiot ovat sisäistäneet tulostus- ja kuvannuslaitteiston kokonaiskustannukset. Tämä ei tarkoita ainoastaan välittömiä kustannuksia, kuten laitteistoon, tarvikkeisiin, kunnossapitoon ja IT-tukeen liittyviä menoja, vaan myös välillisiä kustannuksia, joita ovat esimerkiksi laitteen seisonta-ajan vaikutukset työntekijöiden tuottavuuteen. Quocirca, Effective print management, lokakuu 2012 Kuinka paljon työntekijöiden aikaa kuluu tulostimen ja työpöydän välillä kulkemiseen? Kaavio kertoo kuinka paljon työntekijöiden aikaa voi kulua pelkästään tulosteiden noutamiseen väärään paikkaan sijoitetuista laitteista sekä sen yritykselle aiheutuvat kustannukset.oki ratkaisee tämän ongelman Smart Managed Print Services -palvelunsa avulla. 44minuuttia 1 Tulosteiden noutoon keskimäärin kuukaudessa kuluva aika henkilöä kohden MPS-palvelun käyttöönotto on parantanut tulostuksen valvontaa ja tehnyt tulostamisen prosesseista sekä kustannuksista entistä läpinäkyvämpiä. Nykyään tiedämme tarkkaan millaisia tulostimia meillä on, missä kukin laite sijaitsee ja kuinka paljon tulostus tarkalleen maksaa. Ison-Britannian ympäristöviraston elintarvike- ja maatalousosasto (Department for Environment, Food and Rural Affairs, Defra) Organisaation tulostuksen piilevät kustannukset Asiakirjojen hallinta 47% 10% Infrastruktuuri 28% 15% Hallinto Loppukäyttäjän aika Piilevien kustannusten tunnistaminen voi olla haasteellista monimuotoisissa organisaatioissa riippumatta siitä onko kyseessä näkyvät kustannukset, kuten laitteet, kulutustarvikkeet ja paperi, vai tukeen, hallintoon ja kunnossapitoon liittyvät ylläpitokustannukset. OKI Smart Management Print Services -palvelu tarkoittaa tulostuksen optimointia sekä hallintopalveluja, jotka tarjoavat entistä älykkäämmän ratkaisun asentamalla oikean tuotteen oikeaan paikkaan. Tulostimien sijoittaminen juuri oikeaan paikkaan tiimien ja yksittäisten työntekijöiden tarpeet huomioiden, auttaa säästämään aikaa ja edistää kustannustehokasta tulostusta. Perusteellisen arvioinnin avulla tunnistetaan merkittävimmät kustannussäästöt ja tehokkuutta parantavat tekijät työntekijöiden toimientapojen muuttamiseksi. Tämä vähentää tulostusmäärää, kustannuksia sekä hiilijalanjälkeä Tulosteiden noudon keskimääräiset kustannukset henkilöä kohden kuukaudessa 10, Tulosteiden noudon kustannukset kuukaudessa, 500 työntekijää 624,690 Loppukäyttäjän ajanhukan yritykselle aiheuttamat kustannukset viiden vuoden ajalta ALL Associates Group yrityksen koko työntekijää eri toimialoilla 1 Oletuksena on, että MFP-laite sijoitetaan kymmenen askeleen päähän ja yksi askel vastaa yhtä sekuntia.jokaisen tulosteen noutoon ja työpöydän luo palaamiseen kuluu 20 sekuntia 2 Perustuu työntekijän keskipalkkaan = euroa ( ja
6 Optimoi tulostustarpeet viiden yksinkertaisen vaiheen avulla 3. Ota KäYttÖÖn OKI ottaa suositukset käyttöön kitkattomasti ja mahdollisimman vähän yrityksen toimintaan vaikuttavalla tavalla siirtymäkauden aikana. arvioi OKI seuraa ja analysoi toimintaprosesseja nykyisten ja tulevien vaatimusten 1.arvioimiseksi. SUOSIttElE OKI ehdottaa sopivinta ja optimaalisinta 2.ratkaisua yrityksellesi. OKI täydentää 4.HallItSE kulutustarvikkeet, määrittää viat ja ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin seisonta-ajan minimoimiseksi etäseurannan avulla. MPS-toimintojen analysointi ja laitteiston yhtenäistäminen OKIn laitteiden kanssa on auttanut yhtenäistämään tulostusinfrastruktuurin sekä myös optimoimaan liiketoimintaprosessimme siten, että pystymme nykyään työskentelemään pienemmällä paineella ja entistä laadukkaammin. Daniel Aumer, ICT- ja prosessivastaava, Randstad, Sveitsi OKIn ja mc-technik Jundel GmbH:n laatiman analyysin ansiosta tiedämme tulostustarpeemme, prosessimme ja kokonaiskustannuksemme entistä perusteellisemmin. Yrityksemme tarpeisiin räätälöity ratkaisu on vakuuttanut meidät täysin sekä taloudellisiin että olemassa olevien työprosessiemme parantamiseen liittyvien tekijöiden suhteen. Peter Frahm, pääjohtaja, Stadtwerke Eckernförde GmbH, Saksa 5. arvioi OKI raportoi perusteellisesti sekä esittää tilastotiedot koko verkon tulostuksen tehokkuudesta. Näin varmistetaan jatkuva kehitys sekä yrityksen hyötyminen teknologian päivittämiseen ja pitkälle kehittyneisiin ratkaisuihin perustuvasta strategiasta
7 Virtaviivaistaminen Optimoi ja hallitse asiakirjamäärät kustannusten vähentämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi Suuremmille yrityksille sekä organisaatioille suunniteltu Smart Managed Document Services -palvelu laajentaa hallittujen tulostuspalvelujen periaatteet asiakirjojen käsittelyyn koko organisaatiossa. Kokonaisvaltainen lähestymistapa analysoi kaikki asiakirjojen käsittelyyn liittyvät prosessit tehokkuuden parantamiseksi sekä yrityksen tuottavuuden merkittävää kasvua tavoitellen. Smart Managed Document Services -palvelun keskeinen lähtökohta on asiakirjaprosessien digitalisointi, jossa laitteisto ja ohjelmisto yhdistetään organisaation asiakirjahallinnan optimoimiseksi syötöstä käsittelyyn ja tulostukseen saakka. OKI analysoi, optimoi ja parantaa asiakirjojen käsittelyä kehittäen organisaation tuottavuutta sekä tehokkuutta, saaden samalla aikaan merkittävän säästön. OKIN laitteiston ja ohjelmiston yhdistäminen varmistaa asiakirjojen tunnistamisen, jakelun, hallinnan ja tulostuksen tehokkaan toteutuksen ja käyttöönoton, mikä parantaa työntekijöiden tuottavuutta. Tämä voidaan tehdä verkkopohjaisen sxp-alustan (smart Extendable Platform) avulla, joka integroi saumattomasti OKI MFP-toiminnot sekä yrityksen että kolmansien osapuolten sovelluksiin. sxp auttaa virtaviivaistamaan runsaasti asiakirjoja edellyttävät liiketoimintaprosessit yrityksen tuottavuuden ytimessä. Liiketoimintaprosessien asiakirjojen käsittely on tehotonta: miltei 50 % tulostetuista asiakirjoista näppäillään tietojärjestelmiin ja yli 25 % tulostetuista sähköisistä asiakirjoista näppäillään toistamiseen tietojärjestelmiin. IDC, An Easy And Often Missed Opportunity for CIOs - MPS, huhtikuu 2012; Älykäs asiakirjojen käsittely 47% piilevistä kustannuksista kätkeytyy asiakirjahallintaan ja työnkulkuun Syöttö/tunnistus Hallinta/sijoittelu Tulostus/jakelu Säilytys/arkistointi Skannaus sxp Hallinnointi Pilvipalvelu FTP DMS SÄHKÖPOSTI ERP ALL Associates Group yrityksen koko työntekijää eri toimialoilla Yrityksen back-end tietokanta Kansio Laskut Sopimukset Ostotilaukset Ansioluettelot Potilastiedot OCR-tekstintunnistus Viivakooditietojen luku Metatietojen lisäys, esim. laskun numero Pilvipalvelu Yrityksen back-end tietokanta ERP ja DMS FTP SÄHKÖPOSTI Kansio.12.13
8 Asiakirjojen tehokas käsittely Automatisoi laskutusprosessi tunnistamalla esimerkiksi ostotilaukset sähköisesti optisen merkintunnistuksen (OCR) avulla. Saumaton integrointi yrityksen ERPjärjestelmiin sekä myyntisaamisiin ja maksuprosesseihin. Helpon noudon, tarkastuksen ja hyväksynnän ohella, aikaa säästyy myös paperille tulostamiseen verrattuna. Jaa, tallenna, hae, lataa, muokkaa ja yhdistä asiakirjat yksityisinä/julkisina pilvipalvelussa. Käsittele sähköpostituskampanjoiden vastaukset skannaamalla edeltä määritellyt lomakkeet tietojen keräämiseksi CRM-järjestelmään nopeaa sekä tarkkaa tietojen tunnistusta varten, liidien hallinnan ja myynnin tukemiseksi. Julkinen pilvipalvelu Smart Support Cloud - Palvelu Työnkulku saapuvat työt lähtevät työt käsin tehtävät työt OKI OKIN automatisoitu kulutustarvikkeiden hallinta poistaa seisonta-ajat eikä värikasetteja tarvitse enää ostaa varastoon. Tämä tekee tulostuksesta todella toimivaa. Luottamuksellisten HR-asiakirjojen, joita ovat esimerkiksi työsopimukset, arviointilomakkeet, työnkuvaukset ja työnhakijoiden profiilit, digitaalinen tunnistus ja käsittely sekä käyttö on turvallista eikä paperille tulostettuja tiedostoja enää tarvita. Asiakkaiden kirjeet voidaan indeksoida automaattisesti asiakirjojen hallintajärjestelmään, CRM- tai tiketti-järjestelmään, mikä yksinkertaistaa asiakkuuksien hallintaa ja tehostaa palvelua asiakkaiden välisen yhteydenpidon seurannan avulla. Seuraa tulostus- ja Kytke langaton tai verkossa Siirry paperittomaan asiakirjatoimintojen käyttöä ja käytettävä tulostin verkkoon asiakirjojen käsittelyyn. Saapuvien hallintaa etäseurannan avulla. älypuhelimen tai tabletin avulla. sähköpostien automaattinen jakelu Nopeaa, turvallista ja helppoa kaikille osastoille asiakirjojen tulostusta paikasta riippumatta. hallintajärjestelmässä poistaa käsin suoritettavat prosessit ja vähentää merkittävästi aikaa sekä hallinnollisia.14 tehtäviä ja parantaa turvallisuutta..15
9 Integroidut ratkaisut tehostavat asiakirjojen käsittelyä ja hallintaa Smart Solutions on integroitu ohjelmisto- ja teknologiakokonaisuus, joka tehostaa asiakirjojen käsittelyä, hallintaa ja turvallisuutta organisaatiossa. Näiden keinojen avulla pystymme laajentamaan asiakirjaprosesseja varmistaen samalla täysin integroidun ja optimoidun ratkaisun, joka vastaa liiketoiminnan tarpeita ja tavoitteita toimistossa, mobiililaitteissa ja pilvipalvelussa. Tunnistaminen ja jakelu Siirry digitaaliseen aikaan vaihda paperittomaan asiakirjojen käsittelyyn, joka lisättävän metadatan avulla mahdollistaa välittömän sähköisen käytettävyyden ja reitityksen. Luo sopiva muokattava ja haut mahdollistava tulostusformaatti (PDF, RTF, Word ja Excel) Automaattinen arkistointi, indeksointi ja jakelu osastokohtaisen työnkulun parantamiseksi ja hallinnon vähentämiseksi Asiakirjojen ja sisällön hallinta Keskitetty sähköinen muisti, josta tarvittavat tiedot on helppo noutaa Käyttäjäoikeuksien hallinnointi mahdollistaa asiakirjojen käyttötasojen valvonnan Turvallisuus ja tulostus Turvalliset laitteiden käyttöoikeudet käyttäjille: Turvallinen käyttäjätunnus Turvallinen PIN Pull-printing -tulostus: Tulosta mistä tahansa laitteesta käsin ja käytä sopivaa tulostinta turvallisesti Tulostuksen hallinnointi: Räätälöi toimintatavat ja rajoitukset, seuraa ja jäljitä käyttöä sekä vähennä jätettä Pidä yrityksesi liikkeessä Mobiliteetti Tulosta missä vain Yhteensopivuus laiteriippumattomien mobiilija pilvisovellusten ja ratkaisujen kanssa parantaa käytettävyyttä Laitteiden ja sopimusten hallinta Laitteiden käytön etäjäljitys Tulosteteiden määrä Yrityksen tulostustoiminnot Automatisoitu kulutustarvikkeiden hallinta Automatisoidut vikailmoitukset ja palveluhälytykset Integrointi CRM- ja ERP-järjestelmien kanssa, asiakirjojen sekä resurssien hallintajärjestelmät sekä muut sovellukset Poistaa erillisen varaston kustannukset ja vähentää käsin suoritettava asiakirjahallintaa Seuraa reaaliaikaista raportointia ja tee koetarkastuksia Tulosta mistä tahansa yrityksen laitteesta tai BYOD-laitteesta Seuraa ja valvo energiankulutusta ja värikasettien kulutusta hiilijalanjäljen vähentämiseksi Mihin tahansa laitteeseen Sääntöihin perustuva asiakirjojen käsittely, esimerkiksi maksujen käsittely laskujen sähköisen reitityksen avulla Lähetä asiakirjan kopiot välittömästi sähköpostitse tai faksilla Turvallinen pääsy asiakirjoihin: Valvo luottamuksellisten asiakirjojen tulostusta Yksinkertainen ja helposti asennettava ohjelmisto auttaa optimoimaan tulostuksen ympäristövaikutukset Turvallinen, haut mahdollistava sähköinen tallennus sekä jakelu Tunnistaa asiakirjat asiakirjat sähköisesti OCR:n avulla prosessien automatisoimiseksi Lisää tehokkuutta skannaamalla tiettyyn sijaintiin, kuten pilvipalveluun, verkkokansioon, sähköpostin Saapuneetkansioon, FTP:lle tai työpöydälle PDF-tiedostojen salaus varmistaa turvallisuuden ja yhdenmukaisuuden Luo PDF/A -tulostusformaatti sähköisten asiakirjojen pitkäaikaista arkistointia varten Etäkäyttö ja nouto keskustietovarastosta millä tahansa laitteella Asiakirjojen järjestäminen räätälöityihin tiloihin Yhteydenpidon, muutosten ja versioiden seuranta hyväksyntäprosessien tukemiseksi Paranna yhteistyö- ja vastausnopeutta Kustannusten hallinta ja perusteellinen tulostuksen ja kopioinnin käytön seuranta (kiintiö) käyttäjien tai osaston mukaan Tulostus vasta käyttäjän varmentamisen jälkeen Salasanalla suojatut arkaluontoiset asiakirjat Keskitetty hallinnointi tehokasta konfigurointia ja järjestelmän hallintaa varten Varmenna käyttäjän tiedot ja tulosta turvallisesti kaikkialla toimistossa ja myös yrityksen verkon ulkopuolella Ei asetuksia Nopea, helppo ja yksinkertainen Asiakirjat tarkistetaan mahdollisten virusten varalta Automatisoitu raportointi ja mittarien lukeminen Edeltävien suuntausraporttien hyödyntäminen kustannusten tarkassa arvioinnissa ja edeltävässä suunnittelussa Etäseuranta toiminnan mittaamiseksi ja palvelutasosopimusten maksimoimiseksi Tulostuslaitteiden entistä tehokkaampi hallinta
10 Älykäs Tuki Smart Managed Solutions -palvelun olennainen osa, Smart Support -palvelu, varmistaa läpinäkyvyyden ja luotettavuuden organisaation asiakirjahallinnon valvonnassa. tulostuslaitteiden seuranta Automatisoidut vikailmoitukset ja palveluhälytykset sekä mittareiden luenta ja korkeatasoinen raportointi. automatisoitu kulutustarvikkeiden tilaus OKIn automatisoitu kulutustarvikkeiden hallinta seuraa värikasettien käyttöä automaattisesti ja täydentää varastot tehokkaasti maksimoiden käyttöajan sekä estää hätätilanteet. Sopiva ratkaisu kaikkien organisaatioiden tarpeisiin Kattava OKIn tulostin- ja monitoimilaitevalikoima mahdollistaa juuri oikean tuotteen löytymisen useiden eri osastojen tarpeisiin ja työrakenteisiin kaikkialla organisaatiossa, tarjoten siten perusteellisen ratkaisun yrityksen koosta riippumatta. Tavanomaisista A4-työpöytätulostimista osaston monitoimitulostimiin; OKIlla on ratkaisu tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseen työpaikalla ja samalla myös käyttökustannukset ja hiilijalanjälki vähenevät. Smart Support Cloud -palvelu OMA HYVIN PIENET TYÖRYHMÄT PIENI TYÖRYHMÄ KESKIKOKOINEN TYÖRYHMÄ SUURI TYÖRYHMÄ OSASTOT tulostimet OKI A4 MONO A3 MONO Helppo laskutus Yksinkertaistaa ja parantaa laskutusta sekä työnkulkua automatisoidun laskutuksen avulla. Perusteellinen läpinäkyvyys ja yksityiskohtainen raportointi Tarkastele nykyisiä tilaraportteja, seuraa sivulaskentaa, tarkastele huoltoaikataulua ja tunnista heikko tuottavuus ja tehottomat laitteet. Käytä edeltäviä suuntausraportteja kustannusten tarkkaan arviointiin ja suunnitteluun. A4 VÄRI A3 VÄRI Monitoimilaitteet A4 MONO A3 MONO A4 VÄRI A3 VÄRI verkkotyökalut Siirry palvelusopimustietoihin, pyydä apua, tilaa kulutustarvikkeita ja ilmoita mittarilukemat helposti. Etäkäyttö lisää joustavuutta. Lisätietoja numerosta tai sivulta
11 Globaali organisaatio ja paikallinen lähestymistapa liiketoimintaan 130 vuotta 60 maata 60 vuotta innovaatiota OKI Groupissa EMEA-toimintojen piirissä tulostusteknologian eturintamassa OKI Europen tarkoituksena on toimittaa tuotteita ja palveluja yritysasiakkaille konsultoivan ja innovatiivisen palveluun, suunnitteluun ja valmistukseen perustuvan lähestymistavan avulla. Olemme osa OKI Groupia eli yritystä, joka on ollut maailman johtava yritys asiakaslähtöisen innovaation alalla yli 130 vuoden ajan ja jonka palveluksessa työskentelee yli työntekijää 120 maassa - pystymme tarjoamaan globaalin organisaation tuen paikallisen yrityksen lähestymistapaa hyödyntäen. Pitkälle kehitetyn teknologian ja käytännön tietotaidon sekä tulostuksen asiantuntemuksen yhdistäminen on mahdollistanut sellaisten tuotteiden ja palvelujen kehittämisen, jotka rohkaisevat yrityksiä suhtautumaan tulostukseen ja asiakirjahallintaan entistä tehokkaammalla ja tuottavammalla tavalla, mahdollistaen entistä pätevämmän tulostamisen. OKI - yritysten fiksu valinta Jo yli 60 vuoden ajan OKI on tarjonnut pitkälle kehitettyjä ratkaisuja eripuolilla maailmaa esittelemällä uraa uurtavia, pienten ja suurten yritysten tarpeita vastaavia teknologioita. Tulostimista fakseihin ja monitoimilaitteisiin sekä palvelutuotteisiin - OKI tarjoaa perusteellisen valikoiman nopeita, laadukkaita sekä luotettavia tulostusratkaisuja sekä innovatiivisia asiakirjaratkaisuja, jotka auttavat parantamaan yrityksen tuottavuutta ja säästävät kustannuksia sekä parantavat tehokkuutta. Liiketoimintaa edistävä filosofia Kehitämme ja suunnittelemme kaikki tuotteemme ja palvelumme kolmen perusperiaatteen mukaisesti: ERINOMAISTA OSAAMISTA Yksinkertaisuus - laitteen on oltava helppokäyttöinen ja selkeä sopiakseen nykyaikaiseen toimintaympäristöön Kestävä - laitteen on oltava hyvin rakennettu, järeä ja luotettava Älykäs - laitteessa on oltava intuitiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät tulostuksesta sekä asiakirjahallinnasta helpompaa Laadultaan ammattilaistasoa vastaavaa tulostusta ja vertaansa vailla olevaa mediajoustavuutta - paikan päällä OKIn tuotevalikoiman avulla yritykset voivat tulostaa teräviä, selkeitä ja värikkäitä asiakirjoja monipuolisesti ja eri kokoisina - paikan päällä. Yritykset säästävät aikaa, rahaa ja vaivaa ohjaamalla tulostusta tarpeiden mukaisesti ilman ulkopuolisia painatuspalveluja. Täydellinen joustavuus, entistä nopeampi toteutus ja vähemmän jätettä. 20 Vuotta LED-Teknologiaa OKI on ollut uranuurtaja digitaalisten LED-teknologiaan perustuvien tulostimien kehittämisessä 20 vuoden ajan. Innovaatio mahdollistaa teräväpiirtotulostuksen (HD) - entistä tarkemmat ja näyttävämmät tulostetut asiakirjat. Palkitun LED-teknologian ansiosta tulostimemme ovat kompakteja, ympäristöystävällisiä ja säästävät energiaa, valmistukseen tarvitaan huomattavasti vähemmän raaka-aineita ja energiaa kuluu vähemmän. LED-tulostuspäissä ei ole liikkuvia osia, joten LED-tulostimet ovat kestäviä ja erittäin toimintavarmoja. Ympäristövaikutuksia vähentävät ominaisuudet OKIn laitteet on suunniteltu vähentämään organisaation ympäristövaikutuksia ja kustannuksia. LED-teknologia on toimintaperiaatteensa puolesta energiaa säästävää ja energiaa säästävien toimintojen (Eco Mode, virransäästö, Deep Sleep ja Auto-Off) ansiosta tulostimien virrankulutus on vieläkin pienempi. Kaksipuolinen tulostus (Duplex) on vakio-ominaisuus useimmissa malleissa ja useat erilaiset sähköiset asiakirjanhallintatoiminnot vähentävät organisaation tulostustarvetta sekä käytetyn paperin määrää. Oki Systems (Finland) Oy Vänrikinkuja Espoo Suomi Puh Faksi Oki Europe Ltd. Oki Europe Ltd. kuuluu OKI Electric -yhtymään.versio /2013. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kaikki tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta.
SÄÄSTÄ 30 % jopa. tulostus- ja ASIAKIRJAKULUISSA. Think Smart. Think OKI
SÄÄSTÄ 30 % tulostus- ja jopa ASIAKIRJAKULUISSA Think Smart. Think OKI Think Smart. Think OKI Oletko ajatellut yrityksesi piileviä kuluja? 10,000 Toimistotyöntekijä tulostaa keskimäärin sivua vuodessa
Tulostuksen ja kopioinnin tehokkaaseen hallintaan uniflow Output Manager
uniflow Output Manager Tulostuksen ja kopioinnin tehokkaaseen hallintaan uniflow Output Manager UNIFLOW OUTPUT MANAGER Tulostus ja kopiointi hallintaan ja investoinnit tehokäyttöön uniflow Output Managerin
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN
Epsonin kokousratkaisut TUO IHMISET, PAIKAT JA TIEDOT YHTEEN MUUTA ESITYKSET KESKUSTELUIKSI, IDEAT LUOMUKSIKSI JA TEHOKKUUS TUOTTAVUUDEKSI LUO, TEE YHTEISTYÖTÄ JA JAA Ihmiset muistavat alle 20 % näkemistään
Onko teillä vielä paperisia arkistoja?
Onko teillä vielä paperisia arkistoja? EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) koskee myös paperiarkistoja EU:n tietosuoja-asetus yhtenäistää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä EU:ssa. Asetus astuu voimaan
ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä
Lehdistötiedote Konica Minolta esittelee asiakkaidensa työnkulkuja merkittävästi tehostavat dokumentinhallinnan ja prosessien palvelut (MCS, Managed Content Services) Lokakuu 2014 Konica Minolta, Inc.
Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi.
Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi. Dokumentinhallinnan ja tulostamisen tietoturva Tietoturvapäivä 2013 5.2.2013 Riku Uski Solution Business Manager www.mihintietokatoaa.fi 1 Agenda Trendit ja haasteet
NELJÄ HELPPOA TAPAA AUTTAA TYÖNTEKIJÖITÄ SÄÄSTÄMÄÄN AIKAA
NELJÄ HELPPOA TAPAA AUTTAA TYÖNTEKIJÖITÄ SÄÄSTÄMÄÄN AIKAA Silminnähtävä ero joka päivä Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA
NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan
Tulostuslaitteiston optimointi auttaa kohdentamaan kustannukset /This is Why SafeQ on siihen oikea työkalu.
SafeQ Tulostuksen hallintaohjelmisto MAKSIMOI TULOSTUSYMPÄRISTÖSI SUORITUSKYKY Tulostuslaitteiston optimointi auttaa kohdentamaan kustannukset /This is Why SafeQ on siihen oikea työkalu. Optimoidut tulostusratkaisut.
Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua!
Kumppaniratkaisu M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Vaihdoimme vanhan järjestelmän M-Filesiin viikonlopun aikana. Henkilökunnan kouluttamiseen
SIMPLIFYSCAN. Viisas valinta älykkääseen skannaukseen
SIMPLIFYSCAN Viisas valinta älykkääseen skannaukseen SIMPLIFYSCAN: VIISAS VALINTA ÄLYKKÄÄSEEN SKANNAUKSEEN SimplifyScan antaa toimistosi työntekijöille mahdollisuuden skannata vaivattomasti asiakirjat
Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen
Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa
Muistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
ERP, joka menestyy muutoksessa
ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena
Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu
Sharpdesk Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu Hallitse työnkulku Asiakirjojen luontiin, tallennukseen ja hallintaan Sharpdesk on tehokas ja suosittu henkilökohtainen asiakirjanhallintajärjestelmä. Sen
Paikoillenne, valmiit, lähetetty!
Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO
Ready for Business + Tarjoamme valmiiksi valikoituja vaihtoehtoja toimiston työkaluiksi ja moderneiksi yhteydenpitovälineiksi + Olemme valinneet parhaiden kumppaneiden palvelut korkealla palvelutasolla
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE www.brother.fi UUSI KOMPAKTI MUSTAVALKOLASERMALLISTO - KORKEALAATUISTA YRITYSTULOSTUSTA EDULLISESTI Me Brotherilla tiedämme, että tiedonvälitys on yrityksille
TEKNIIKKAA HARMONIASSA YMPÄRISTÖN KANSSA
TEKNIIKKAA HARMONIASSA YMPÄRISTÖN KANSSA TULEVAISUUDEN TUOTTEITA Kun on kyse tekniikan valinnasta, tiedämme, että yritykset korostavat luotettavuutta ja ympäristövaikutuksia. Siksi keskitymme tuotteiden
Laatu syntyy tekemällä
Laatu syntyy tekemällä Toimivaa laadunhallintaa Yli 1000 toimitettua järjestelmää Suomessa yli 500 organisaatiota käyttää järjestelmää toimintojensa ohjaamiseen Tuotekehitys jatkunut vuodesta 1994 ja uusi
Liiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä
Liiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä Flex on selainpohjainen käyttöliittymä, johon voi kerätä liiketoiminnan tärkeimmät avainluvut visuaalisesti ja helposti hahmotettavaan muotoon. Flex mahdollistaa
Saamme työsi sujumaan.
Saamme työsi sujumaan. Autamme tietoa liikkumaan tehokkaammin organisaatiossasi. Asiakirjojen hallinta helpottuu ja tietoturva paranee. Sen ansiosta pystyt reagoimaan asiakkaidesi tarpeisiin aiempaa nopeammin.
Ekologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset
Ekologisen innovaation merkitys Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset Meidän kaikkien täytyy ottaa ekologinen innovaatio huomioon Kun 53 % eurooppalaisten yritysten päätöksentekijöistä pitää
ValueFrame. Tilitoimiston toiminnanohjaus
ValueFrame Tilitoimiston toiminnanohjaus ValueFramen ansiosta työtehtävämme pysyvät ajan tasalla, ja se auttaa minua koordinoimaan tehtäviä. Pystymme kirjaamaan tehdyt tunnit laskutusta varten niin, että
Muistatko, miten asiat olivat ennen?
Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistat varmaan ajan, kun jokaisella menestyvällä yrityksellä oli vähintään yksi oma palvelin? Muistat varmaan myös, että palvelimen käyttöönottoprojekti oli lähes
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.
YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset
Muuttuvan tiedon tulostusratkaisut
Muuttuvan tiedon tulostusratkaisut KESKITYMME ASIAKKAISIIN TARJOAMME KOKONAISRATKAISUJA SITOUDUMME YHTEISTYÖHÖN Haluaisimme hyödyntää tehokkaammin olemassa olevaa teknologiaamme ja luoda lisää liiketoimintamahdollisuuksia.
Microsoft Dynamics CRM 4.0. Jani Liukkonen
Microsoft Dynamics CRM 4.0 Jani Liukkonen Microsoft Dynamics CRM kokonaisuus Täysi CRM toiminnallisuus ja joustavuus Vuorovaikutukset -Markkinointi Myynti -Asiakaspalvelu xrm -Prosessituki SOA -Joustava
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta Pekka Töytäri TeliaSonera Finland 1 Älykäs verkottuminen Tekniikka, organisaatio ja prosessit muodostavat yhtenäisesti toimivan palvelualustan Älykäs toiminnallisuus
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Tilaasäästävät monitoimilaitteet kaikilla tarpeellisilla toiminnoilla kotiin tai pieneen toimistoon. TULOSTAA KOPIOI www.brother.fi SKANNAA FAKSAA LANGATON Kaikki
Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi
OSTOLASKUJEN KÄSITTELYN AUTOMATISOINTI PARHAAT KÄYTÄNNÖT READSOFTIN SÄHKÖISEN LASKUTUKSEN RATKAISUN AVULLA Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi ON-BOARDING TOOL INCLUDED
Kattava tietoturva kerralla
Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä
XEROX PHASER 790 TARJOAA GRAAFISEN ALAN AMMATTILAISILLE LAATUA, NOPEUTTA JA LUOTETTAVUUTTA. BOURNE END, Xerox Corporation
News From Public Relations Department Xerox OPB Europe Sutherland House, Unit 3, Dukes Meadow Millboard Road, Bourne End Bucks, SL8 5XF, United Kingdom Tel: +44 (0) 1628 553018 XEROX PHASER 790 TARJOAA
Tehokasta palkanlaskentaa
Mepco Palkat Tehokasta palkanlaskentaa Mepco Palkat on moderni ja tehokas palkanlaskentajärjestelmä, joka vastaa erilaisten organisaatioiden tarpeisiin koosta, toimialasta ja työehtosopimuksista riippumatta.
asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään
asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään 2 asapflow Saumaton yhteys SharePointista SAP-järjestelmään asapflow on ADSOTECHin kehittämä sovellusperhe,
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1 VAIVATONTA TULOSTAMISTA Uudelleentäytettävillä Epson EcoTank -tulostimilla voit tulostaa laadukkaasti ja vaivattomasti erittäin
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset Kuinka tulostusratkaisuilla voidaan vaikuttaa yrityksesi tulokseen ja ympäristövaikutukseen. Seppo Haapanen Markkinointipäällikkö HP IPG HP:n ympäristövastuu t Ympäristövastuu
ympäristössä 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. The information contained herein is subject to change without notice
Työnkulku ympäristössä HP Mari Porri HP 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. The information contained herein is subject to change without notice Digital Filing Scan & Store to PC, Network Folder
Työkaluja esimiestyön tehostamiseen
Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2
Severa 3 ominaisuudet
Severa 3 ominaisuudet Halusimme ennen kaikkea Internet-pohjaisen ja helppokäyttöisen järjestelmän. Tarvitsimme myös hyviä raportointiominaisuuksia, jotta voisimme tehostaa päivittäisiä toimintojamme. Severan
MyDHL+ PIKAOPAS. DHL Express Excellence. Simply delivered. Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton.
32 MyDHL+ PIKAOPAS Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton. DHL Express Excellence. Simply delivered. DHL Express (Finland) Oy Tullimiehentie 10 01530 Vantaa Käyttäjätuki: fi.ecom@dhl.com
KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään.
KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. Yammer-käyttötapausluettelo Yammer on sosiaalinen työtila se helpottaa päivitysten
Businessforum: Asiakascase Nesco Oy
Businessforum: Asiakascase Nesco Oy Businessforum tukee Nescon (Vesivekin) kasvua kustannustehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti HP:n ratkaisuilla. Tulostuskustannuksissa saavutettiin 30% säästöt käyttäjäystävällisyydestä
ICT-info opiskelijoille
ICT-info opiskelijoille 2019 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move
www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities
Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer
Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Hannu Katila, Marketing Manager Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands
Lexmarkin sovellukset
Lexmarkin sovellukset Auta asiakkaitasi löytämään Lexmarkin ratkaisuja tukevien yksi- ja monitoimitulostimien koko potentiaali Lexmarkin sovellukset on suunniteltu yritysten avuksi. Kun asiakirjoja laaditaan,
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta 18.6.2019 Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Tahtotilaa tulkitsemassa 1.Hallitusohjelman kirjaukset 2.Jo muodostunut yhteinen tahtotila Ovatko nämä samat?
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Sisällysluettelo Ennen Brother-laitteen käyttöä... Kuvakkeiden selitykset... Tavaramerkit... Johdanto... Lataa Brother iprint&scan Google
NTG Matkalasku. Sähköistää matkalaskujen hallinnan. NettiTieto Oy 020 742 1160 myynti@nettitieto.fi www.nettitieto.fi
NTG Matkalasku Sähköistää matkalaskujen hallinnan Helpottaa ja automatisoi yrityksen matkalaskujen käsittelyä. Matkalasku täytetään suoraan sähköisessä muodossa sekä hyväksytään ja tarvittaessa muokataan
TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry
TIEKE katsaus johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry 20130911 TIEKE hanke Sähkönjakeluyhtiöiden ja palveluntuottajayhtiöiden tietojärjestelmien yhteensopivuus Energiateollisuus ry hankkeen
Sähköpostin arkistointi
Suomen XII liikearkistopäivät 1 12.-13.9.2007 Tampere Sähköpostin arkistointi www.industrialitc.fi 2 Esityksen sisältö Sähköpostiarkistointi osana informaation hallintaa ja ECM-kokonaisuutta Lainsäädäntö
ICT-info opiskelijoille. Syksy 2017
ICT-info opiskelijoille Syksy 2017 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Integraation tavoitteita Lähtökohta Web-palvelut Asiakasrekisteri ERP, Tuotannon ohjaus Tuotanto Myynti Intranet Extranet? CRM Johdon tuki Henkilöstö Kirjanpito Palkanlaskenta
Version 1.0 09/10. Xerox ColorQube 9301/9302/9303 Internet-palvelut
Version 1.0 09/10 Xerox 2010 Xerox Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään. Julkaisemattomat oikeudet pidätetään Yhdysvaltain tekijänoikeuslain nojalla. Tämän esitteen sisällön kopioiminen missä tahansa
1. Skannaus ja tekstintunnistus (OCR) verkkoskannerilta
M-Files OCR M-Files OCR:n avulla voidaan skannattavalle paperidokumentille tehdä tekstintunnistus skannerista riippumatta. Tällöin tekstiä sisältävät kuvat tunnistetaan varsinaisiksi tekstimerkeiksi, jonka
Google Cloud Print -opas
Google Cloud Print -opas Versio 0 FIN Merkintöjen selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa vinkkityyliä: Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa tulee toimia tai miten toimintoa voi käyttää muiden
HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina
HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina - Käytännön esimerkkejä ITIL ja ITSM mukaisista IT palveluhallinnan toteutuksista ja mahdollisuuksista Ville Koskinen Sales Specialist, HP Software
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut
Kukaan ei ole joka alan asiantuntija /This is Why Sharpin Managed Print Services tekee raskaan työn puolestasi.
Sharpin PK-yrityksille Optimoidut asiakirjapalvelut YRITYSTULOSTUSPALVELUT TUKEVAT KUSTANNUSTEN HALLINTAA JA TUOTTAVUUTTA Kukaan ei ole joka alan asiantuntija /This is Why Sharpin tekee raskaan työn puolestasi.
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Ennen Brother-laitteen käyttöä Huomautusten määritelmät Tämä käyttöopas käyttää seuraavia symboleita ja merkintätapoja: Kuvakkeet sisältävät
Webforum. Version 17.3 uudet ominaisuudet. Päivitetty:
Webforum Version 17.3 uudet ominaisuudet Päivitetty: 2017-09-23 Sisältö Tervetuloa uudistuneeseen Webforumiin!... 3 Yhteenveto... 4 Dokumentit... 5 Autodesk Forge korvaa RasterExin... 5 Laajennettu API...
mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?
artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen
Collect.Store. Share. with
Collect.Store. Share. with VIRTAVIIVAISUUTTA PROSESSEIHIN, KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ LIIKETOIMINTAAN KIBIn ratkaisut mahdollistavat varman ja turvallisen tiedon kokoamisen, tallentamisen ja jakamisen käyttäjäystävällisen
Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle. Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management Mikä on verkkolasku? Verkkolasku on lasku, joka: Lähetetään ja/tai vastaanotetaan sähköisesti Sisältää
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS
ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS HELEN HOITAA Lämmönjakokeskus on taloyhtiön lämmitysjärjestelmän tärkein laitteisto, joka tulee uusia säännöllisin väliajoin. Helen tarjoaa huolettoman palvelukokonaisuuden laiteuusintaan,
TietoEnator Logistics Solutions
TietoEnator Logistics Solutions Ratkaisuja kuljetusyrityksille ja logistiikkaoperaattoreille Logistics 2005 / Wanha Satama 20.4.2005 Mika Heikkilä, mika.t.heikkila@tietoenator.com, 040-5535199 Page 2 Page
REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten
Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan tarpeita silmällä pitäen: se on kustannustehokas,
Monitoimilaitteen osto-opas
Monitoimilaitteen osto-opas Kiitos, kun latasit monitoimilaitteen osto-oppaan www.sharp.fi 02 Millainen on juuri oikea monitoimilaite? Monitoimilaitteen uusiminen tulee ajankohtaiseksi muutaman vuoden
Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin
Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan
Yleiskatsaus. Mikä on IUCLID-pilvipalvelu? Mitkä ovat IUCLID-pilvipalvelun käytön edut? Miten pääsen käyttämään IUCLID-pilvipalvelua?
IUCLID-pilvipalvelu Yleiskatsaus Mikä on IUCLID-pilvipalvelu? Mitkä ovat IUCLID-pilvipalvelun käytön edut? Miten pääsen käyttämään IUCLID-pilvipalvelua? Mitä toimintoja on saatavilla? Mistä saan lisätietoja
Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007
Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007 1. Muuttunut toimintaympäristö 2 Muuttunut toimintaympäristö Tietotekninen kehitys on pysyvästi muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä kuluttajien
ICT-info opiskelijoille
ICT-info opiskelijoille 2018 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13
Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden
KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN
KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN käyttöpäällikkö, TkT Riitta Kettunen, Tampereen Vesi toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen, Nokian Vesi Oy 1
CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella
CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat
Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys. Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut
Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut Hankinnasta maksuun -prosessin automatisointi tekee hankintojen ja talouden hallinnasta
WiseMaster Mentor. Tuote-esite. M-Technology Oy. www.m-technology.fi / www.wisemaster.fi
WiseMaster Mentor Tuote-esite M-Technology Oy / www.wisemaster.fi M-Technology M-Technology Oy, Oulu (2001) Vuonna 2001 perustettu suomalainen mobiiliteknologiayritys Yrittäjien ja työntekijöiden kokonaan
MC800-sarja. Monipuolinen smart MFP -monitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun A3/A4. a Väri / mustavalkoinen
MC800-sarja Monipuolinen smart MFP -monitoimilaite integroituu saumattomasti asiakirjojen työnkulkuun Tulostus KOPIOINTI SKANNAUS FAKSAUS VERKKO A3/A4 a Väri / mustavalkoinen a Kaksipuolinen tulostus,
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN SYKSY 2008 EPSONIN YRITYSTULOSTIMET. TOIMISTOKÄYTTÖÖN SOPIVAT NOPEAT TULOSTIMET JA MONITOIMILAITTEET. EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET
JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa
Käyttöopas AirPrint JOHDANTO Tässä oppaassa olevien tietojen täydellisyys, täsmällisyys ja ajantasaisuus on pyritty varmistamaan kaikin keinoin. Valmistaja ei vastaa omien vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen
HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN. Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012
HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012 Basware verkkolaskuoperaattorina Yli 25 vuoden kokemus laskujen käsittelystä ja hankinnasta maksuun -prosessista Avoin verkko
ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7
ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,
MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille.
Autamme sinua mielellämme kaikissa MercedesServiceCardiin liittyvissä kysymyksissä. MercedesService Card GmbH & Co. KG Mainparkstrasse 2 D-63801 Kleinostheim Puh. +49 (0)6027/ 50 95 67 Faksi +49 (0)6027/
Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa)
Pilvipalvelut kehityksen mahdollistajana - (valmistavan PK-yrityksen näkökulmaa) Juhani Lempiäinen Ohjelmapalvelujen tuottaja Digitaalinen tuoteprosessi-ohjelma Valmistavissa yrityksissä pilvipalvelujen
Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision
Tulostinohjelmisto ja apuohjelmat 1 Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision Windows 95/98/2000-, Windows NT 4.0- ja Macintosh-käyttöjärjestelmien MarkVision toimitetaan tulostimen mukana Drivers, MarkVision
Sähköinen työpöytä Suomen Pankissa
Sähköinen työpöytä Suomen Pankissa Ilkka Lyytikäinen Riku Honkanen Tietopalvelut SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Lähtökohta Tieto siiloutunut sähköpostikansiot ja -liitteet levyhakemistot
ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä
ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön
Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi
Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery
Korkeakoulujen IT muutoksessa. Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä
Korkeakoulujen IT muutoksessa Trendejä ja vaikutuksia maailmalta ja meiltä Miksi me välitämme Trendeistä? Globaalit macro trendit Toimialakohtaiset trendit Teknologia trendit Oma synteesi ja tutkimus Lisää
Integrated Management System. www.ims.fi, Ossi Ritola
Integrated Management System www.ims.fi, Ossi Ritola Mitä prosessien tunnistaminen on? Löydämme ja ryhmittelemme organisaation toistettavat työnkulut optimaalisimmalla tavalla organisaation tulevaisuuden
Servinet Communication Oy. Servinet Communication Oy
Servinet Communication Oy Servinet Communication Oy Tarjoamme sähköisen asioinnin palveluja, joiden avulla erilaiset yritykset ja niiden tietojärjestelmät voivat asioida keskenään sähköisesti. Tavoitteena
Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?
Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka
Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy
Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille Jan Malmström Mepco Oy Projektiorganisaatioiden haasteita Investoinnin myyminen johdolle ja johdon sitoutuminen Organisaation totuttujen toimintamallien
MySchenker tulostimen ohjeet
MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen
Haluatko tehostaa toimintaasi?
Haluatko tehostaa toimintaasi? Teknologiaratkaisut 1 Staples Business Advantage Teknologiaratkaisut Nykyään teknologia ja innovaatiot kehittyvät jatkuvasti. Pysyäksesi kehityksessä mukana yrityksesi täytyy