I JÄSENKYSELYN KESKEISET TULOKSET Sirpa Rauas-Huuhtanen Taustatiedot TYÖFYSIOTERAPEUTIT RY, JÄSENKYSELY 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "I JÄSENKYSELYN KESKEISET TULOKSET Sirpa Rauas-Huuhtanen 16.09.2015. 1. Taustatiedot TYÖFYSIOTERAPEUTIT RY, JÄSENKYSELY 2015"

Transkriptio

1 I JÄSENKYSELYN KESKEISET TULOKSET Sirpa Rauas-Huuhtanen Taustatiedot Jäsenkysely lähetettiin sähköisenä Webropol-kyselynä 580 Työfysioterapeutit ry:n jäsenelle toukokuussa Kahden muistutuskierroksen jälkeen saimme vastauksia 233 jäseneltä. Vastausprosentiksi muodostui 40. Vastaajista eläkkeellä olevia työfysioterapeutteja oli 5 henkilöä. Heitä pyydettiin palauttamaan nettikyselylomake vastaamattomana. Työelämän ulkopuolella muista syistä (äitiysloma, hoitovapaa, opintotai vuorotteluvapaa, työtön, muu syy esim. eläkeläisyrittäjä tai muun alan opiskelu) olevia oli 9 henkilöä. Verrattuna edellisen, syksyllä 2009 tehdyn jäsenkyselyn vastausaktiivisuuteen, vastausprosentti oli puolet edellisestä, eli vastausaktiivisuudessa tapahtui merkittävä pudotus edellisestä! Touko- kesäkuussa 2015 työfysioterapeutin tehtävissä työskenteli 189 henkilöä, 81 % kaikista kyselyyn vastanneista. Työterveyshuollon kouluttajana tai opettajana työskenteli 5 ja työterveyshuollon tutkijana 3 yhdistyksen jäsentä. Vastaajista 40 ilmoitti, ettei toimi työterveyshuoltoon liittyvissä tehtävissä vastaushetkellä, vaan esimerkiksi erilaisissa fysioterapeutin tai opetustehtävissä tai fysioterapeuttiyrittäjänä, kuntoutuksen piirissä, terveydenhuollon esimiestehtävissä tai opiskelee. Kyselyyn vastanneista useampi kuin kolme neljästä oli keski-ikäisiä (40 v 59 v). Nuoria, alle 30 vuotiaita oli vastaajissa vain muutama. Työssä olevista työfysioterapeuteista yli 60 vuotiaita oli useampi kuin joka kymmenes. (Taulukko 1.) Taulukko 1. Vastaajien ikäjakauma (N 226) Ikä % alle 30 v < v v v 48 yli 60 v 13 Vastaajista lähes kolmanneksen työnantaja edusti yksityistä lääkärikeskusta, hoito- tai tutkimuslaitosta. Kunnallisen työterveysyksikön, liikelaitoksen tai osakeyhtiön työnantajakseen ilmoitti runsas viidennes. Lähes joka viides ilmoitti tekevänsä työtä omassa yrityksessä, toiminimellä tai ammatinharjoittajana. Terveyskeskuksessa työskenteli enemmän kuin joka kymmenes vastaaja. Työnantajiksi ilmoitettiin harvimmin yrityksen oma/ integroitu työterveysyksikkö, kuntoutuslaitos tai julkisen sektorin sairaala. Yksittäisiä mainintoja olivat mm. säätiö, opetusorganisaatio, kansalaisopisto ja kaupan ala. Kysymykseen oli mahdollisuus ilmoittaa useampi kuin yksi työnantaja. (Taulukko 2.) 1

2 Taulukko 2. Työterveys- tai kuntoutuspalveluja tuottavat yritykset, jotka edustavat työfysioterapeuttien työnantajia (N 228). (Valittavissa useampi vaihtoehto.) Työnantaja % Yksityinen lääkärikeskus, hoito- tai tutkimuslaitos 31 Kunnallinen työterveysyksikkö, liikelaitos tai osakeyhtiö 24 Oma yritys tai toiminimi (myös ammatinharjoittaja) 19 Terveyskeskus 11 Yritysten yhteinen työterveysasema, työterveys ry 7 Yrityksen oma/ integroitu työterveysyksikkö 6 Kuntoutuslaitos 6 Julkisen sektorin sairaala alle 1 Muu 7 Kyselyyn vastanneet sijoittuvat koko Suomen alueelle. Heistä lähes puolet asui Etelä-Suomen alueella. Noin joka viides asui Länsi- tai Sisä-Suomen alueella ja noin joka seitsemäs Lounais-Suomen alueelle. Pohjois- Suomessa, Itä-Suomessa ja Lapissa oli vähiten kyselyyn vastanneita. (Taulukko 3.) Taulukko 3. Asuinpaikka (N 228) Asuinpaikka % Etelä-Suomi (Uusimaa, Kanta-Häme, Etelä-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Saimaa) Länsi- ja Sisä-Suomi (Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Keski-Suomi) Lounais-Suomi (Varsinais-Suomi, Satakunta) ja Ahvenanmaa Pohjois-Suomi (ent. Oulunlääni) Itä-Suomi (Etelä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Lappi Ansiotulot Kaikkien kokopäivätyötä tekevien ansiotulojakauma (brutto) vaihteli alle 1999 kuukausituloista yli 4000 kuukausituloihin. Vastaajista 11 % ei halunnut ilmoittaa tulojaan. Vastaajista 30 % ilmoitti ansaitsevansa kokopäivätyöstä kuukaudessa. Alle 2400 / kk ansaitsevia oli 16 % ja yli 3200 / kk ansaitsevia 17 % vastaajista. (Kuvio 1.) 2

3 Kuvio 1. Kokopäivätyön ansiotulojakauma/kk (brutto), (N 233) 1.2 Työfysioterapeuttien toiminta Vastaajista (N 222) kolme neljästä työskenteli työterveyshuoltotiimissä ja vastasi yrityksen/ yritysten työfysioterapiapalveluista. Joka kymmenes tuotti työterveyshuolloille tai yrityksille yksittäisiä palveluja projektiluontoisesti. Niitä olivat esimerkiksi työpaikkakäynnit, terveystarkastukset, ergonomiset selvitykset ja neuvonta, erilaiset ryhmät ja luennot, kuntotestaukset sekä tyky tapahtumat, potilassiirtojen ergonomiakorttikoulutus ja terveysliikunnan ohjaus. Vastanneista 7 % työskenteli kuntoutuslaitoksessa työikäisille suunnattujen kuntoutuskurssien parissa. Edellä mainituista eroavia toiminnan kuvauksia olivat mm. toiminta kouluttajana tai opetustoimessa, tutkimus ja kehittämishankkeissa, konsulttina toimiminen, myyntityö, työkyky asioiden koordinointi HR osastolla ja esimiestyö. Kysymykseen oli mahdollisuus antaa useampi vastausvaihtoehto. 1.3 Työaikamuoto Vastanneista (N 228) 66 % oli tehnyt työfysioterapeutin töitä kokopäiväisesti viimeisen vuoden aikana. Osaaikaisesti työskenteli 19 %. Tuntimäärissä oli suuri vaihteluväli, 3 tunnista 35 tuntiin. Muutama vastaaja työskenteli kahdessa työpaikassa, jolloin viikkotuntimäärä saattoi kasvaa 60 t/vk. (Taulukko 4.) Taulukko 4. Osa-aikaisesti (N 43) työfysioterapiaa tekevät (tuntia viikossa) Tuntia viikossa Henkilöä < >

4 Osa-aikaisesti, keskimäärin 19 tuntia kuukaudessa työskenteli 3 % vastanneista, vaihteluvälin ollessa 2 76 tuntia/kk. Edellä mainittua harvemmin työfysioterapeutin tehtäviä tehneitä oli 3 % ja heitä, jotka eivät olleet tehneet kyseisiä tehtäviä lainkaan, oli 9 % vastanneista. 1.4 Työkokemus Vastaajajoukko oli varsin kokenutta, sillä heistä selvästi yli puolet oli tehnyt työfysioterapeutin tehtäviksi luokiteltavaa työtä kokopäiväiseksi muunnettuna yli 10 vuotta. (Kuvio 2.) Kuvio 2. Työkokemus (N 224) 1.5 Työterveyshuollon pätevyys Lähes kaikki vastaajat (98 %) olivat suorittaneet työterveyshuollon pätevöittävät opinnot. Sen lisäksi ylemmän korkeakoulututkinnon oli suorittanut 18 % ja erillisiä ylempiä korkeakoulu- tai ammattikorkeakouluopintoja 26 % vastanneista. Työterveyshuollossa työskentelevät olivat osallistuneet täydennyskoulutukseen keskimäärin 5,5 päivänä vuodessa viimeisten kolmen vuoden aikana. Vaihteluväli oli varsin laaja, 1 30 päivään vuodessa. Vastaajista 4 % ilmoitti, ettei ollut lainkaan osallistunut täydennyskoulutukseen viimeisten kolmen vuoden aikana. 2. Työterveyshuollon sisältö Viimeisen vuoden aikana työterveyshuollon prosesseista eniten oli osallistuttu tietojen anto, ohjaus ja neuvonta -toimintaan. Lähes yhtä usein osallistuttiin työpaikkaselvityksiin, työkykyarvioihin ja terveystarkastuksiin. (Kuvio 3.) Vastaajista 23 ilmoitti, etteivät he olleet lainkaan osallistuneet työterveyshuollon prosesseihin viimeisen vuoden aikana. Noin neljällä viidestä oli vastaajan työterveysyksikössä tai -tiimissä aloitettu moniammatilliseen toimintatapaan pohjaavan laatujärjestelmän laatiminen. Useimmiten se oli laadittu työpaikkaselvitysprosessista, terveystarkastuksista ja yrityksen toimintasuunnitelman laatimisesta. (Kuvio 4.) 4

5 Kuvio 3. Työterveyshuollon prosesseihin osallistuminen viimeisen vuoden aikana (N 226) Kuvio 4. Työterveyshuollon prosessit, joihin vastaajan työterveysyksikössä tai tiimissä oli laadittu moniammatilliseen toimintatapaan pohjaava laatujärjestelmä (N 178) Lähes kaikki vastanneet työfysioterapeutit tekivät laaja-alaista, moniammatillista yhteistyötä useiden ammattiryhmien kanssa päivittäin. Ainoastaan työnäköoptikoiden kanssa kukaan ei ilmoittanut tekevänsä päivittäistä yhteistyötä. Sitä tehtiin selvästi eniten (64 %) työterveyshoitajien ja seuraavaksi (44 %) työterveyslääkäreiden kanssa. Työterveyspsykologiin, työnäköoptikkoon ja hoitavaan fysioterapeuttitahoon oltiin useimmiten yhteydessä harvemmin kuin viikoittain. (Taulukko 5.) 5

6 Taulukko 5. Moniammatillinen yhteistyö viimeisen vuoden aikana (N 221) Päivittäin Viikoittain Harvemmin Ei lainkaan Yhteensä työterveyslääkärit työterveyshoitajat työterveyspsykologit työterveyssihteeri tai vastaava työnäköoptikot hoitava fysioterapeuttitaho jokin muu ammattiryhmä, mikä Muina ammatillisina yhteistyötahoina mainittiin lukuisa määrä eri terveydenhuollon ammattilaisia, mm. kuntoutustiimin asiantuntijat, erikoissairaanhoito, kollegat, työkykyasiantuntijat, apuväline-edustajat, kunnan liikunta- ja koulutoimi. Yhteistyötä tehtiin eri tahoista eniten yrityksen johdon tai yksiköiden esimiesten, työsuojeluhenkilöstön ja henkilöstöhallinnon kanssa, useimpien kohdalla harvemmin kuin viikoittain. Vastaajista 66 % oli tehnyt yhteistyötä myös kuntoutuslaitosten kanssa viimeisen vuoden aikana. (Taulukko 6.) Taulukko 6. Työterveysyhteistyötahot viimeisen vuoden aikana (N 214) Päivittäin Viikoittain Harvemmin Ei lainkaan Yhteensä yrityksen johto tai yksiköiden esimiehet työsuojeluhenkilöstö henkilöstöhallinto kuntoutuslaitokset muu taho, mikä Lisäksi yhteistyötahoina mainittiin mm. yritysten työntekijät, suunnittelijat, laitevalmistajat, Kela, luottamusmiehet ja liikunnanohjaajat. Vuonna 2014 uudistettuun Hyvään työterveyshuoltokäytäntöön oli vastaajista perehtynyt 62 % jonkin verran, 22 % hyvin ja 14 % ei lainkaan. 3. Kuntoutuskurssitoiminta Noin kolmasosa vastaajista toimii työfysioterapeuttina kuntoutuskurssitoiminnassa. Kaikki kuntoutuskurssitoiminnassa mukana olleet käyttivät mahdollisuutta kuvata työtehtäviään ja/tai rooliaan. Vastaajat osallistuivat joko koko kuntoutusprosessiin tai osaan siitä työterveyshuolto- tai kuntoutustiimin jäsenenä tai asiantuntijan (työfysioterapia, tules, fyysinen kuormitus, ergonomia, työelämä) roolissa. 6

7 Alla kaksi koko kuntoutusprosessia kuvaavaa vastausta: Kuntoutuskurssien haku Kela:lta, sopivien kuntoutusmuotojen ja kurssien suosittelu ja hakuprosessin ohjaus asiakkaille, tule-kartoitukset ennen lääkärin B-lausunnon kirjoittamista, kuntoutukseen valittujen ns. kuntoutuspalaverit kotipaikkakunnalla työnantajan ja asiakkaan kanssa, osallistuminen yhteistyöpäiviin Työnantajan edustajien kanssa yhteistyössä infot, kurssien valmistelu. Työterveyshuoltotiimin kanssa ehdokkaiden seulonta, yhteistoimintapäivät, työnkuvaukset ja videointi, jatkoseuranta tapaamiset ja tarvittaessa testaukset. Yksittäisistä tehtävistä keskeisiä olivat kuntoutujien valintaprosessiin osallistuminen, toimiminen yhteishenkilönä työterveyshuoltoon, yhteistoimintapäiviin ja kuntoutuksen jälkeiseen seurantaan osallistuminen. Osa vastaajista toimi myös kurssien vetäjinä tai koordinoijina, osan asiantuntemusta käytettiin työpaikkaselvityksissä ja työn ja työpaikkavideoiden toteuttajina. Toimittiin sekä yksilö- että ryhmäohjaajina, testaustoiminnassa ja fysioterapeutin tehtävissä. Seuraavassa vastauksessa kuvataan kattavasti työfysioterapeutin roolia kuntoutustyössä: työfysioterapeuttina, työelämänasiantuntijana, ryhmäohjaajana, työkokeilun- ja työhön valmennuksen omaohjaaja/työelämänasiantuntija. Kuntoutuskursseista mainittiin useimmiten ASLAK kuntoutus. Muita kuntoutuskurssimuotoja olivat TYK, TULES, KYK, AMI, Aura ja avokuntoutus. 4. Oman toiminnan kirjaamiskäytännöt Työnsä dokumentoinnissa lähes kaikki käyttivät työterveyshuollon tai muita sähköisiä järjestelmiä. Sen sijaan vajaa kolmannes ei ollut perehtynyt fysioterapian rakenteiseen kirjaamiseen tai Kanta-järjestelmään. 5. Yhdistyksen verkkosivut Avokysymykseen, jossa kysyttiin mistä asioista toivotaan saatavan tietoa yhdistyksen verkkosivustolta, vastasi reilusti yli puolet. Vastaukset jakaantuivat karkeasti neljään luokkaan. Reilu neljännes - tutkimustietoa ja vaikuttavuusarviota työfysioterapiasta ja työterveyshuollosta sekä Hyvästä työterveyshuoltokäytännöstä Neljännes tietoa ajankohtaisista asioista, uusien tuulien tiedottamisesta ja tietoa myös kansainvälisitä julkaisuista ja konferensseista Lähes neljännes kollegojen hyvät kokemukset, työfysioterapian ja työterveyshuollon esimerkkitapaukset (hyvät toimintatavat, -mallit, ratkaisut ja työfysioterapian käytännöt) Reilu neljännes toiveet jakaantuivat työfysioterapian eri osa-alueille kuten; ergonomia, lainsäädännön muutokset (Kela, työlainsäädäntö), työfysioterapeutin asema moniammatillisessa yhteistyössä, rakenteinen kirjaaminen ja laatuasiat, työn fyysisen kuormituksen ja työ- ja toimintakyvyn arviointi. Lisäksi toivottiin tietoa työfysioterapeutin toimenkuvasta, palkkauksesta, työmahdollisuuksista ja yrittäjyysasioista. Kuntoutusasioita ja koulutusvinkkejä sekä koulutusmateriaaleja toivottiin myös. Yksittäisiä ideaehdotuksia olivat lisäksi linkki- ja kirjavinkit, Terveysportin uutiset, muuttuva työelämä ja työterveyshuolto. Vastaajissa oli 20 halukasta tuottamaan aineistoa sivustolle ja 57 jäsentä, jotka voisivat antaa vihjeitä verkkotoimittajalle jäsenistöä kiinnostavista aiheista! 7

Työfysioterapeutit ry

Työfysioterapeutit ry Työfysioterapeutit ry JÄSENKYSELYN 2015 KESKEISET TULOKSET TYÖFYSIOTERAPEUTIT RY SYYSOPINTOPÄIVÄT TAMPERE 11.-12.2015 Sirpa Rauas-Huuhtanen kehittämiskonsultti, työfysioterapeutti Rauas-Huuhtanen Consulting

Lisätiedot

II Työfysioterapeuttien toimintaympäristö ja koulutus

II Työfysioterapeuttien toimintaympäristö ja koulutus II Työfysioterapeuttien toimintaympäristö ja koulutus Sirpa Rauas-Huuhtanen 29.12.2015 Tähän artikkeliin on tiivistetty työfysioterapeutin tehtävissä kokopäivä- (N 143) tai osa-aikatyötä (N 41) tekevien

Lisätiedot

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos Hyvä vastaanottaja, [pp.kk.2014] Sinua pyydetään vastaamaan Työterveyslaitoksen toteuttamaan kyselyyn, joka lähetetään TK2 kuntoutuksen päätyttyä kaikille [työpaikan]:n kuntoutujaryhmän työterveyshuollon

Lisätiedot

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk. AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö kunta-alalla vuonna 2012. Toni Pekka Kevan Työterveyspäivä 22.11.2012

Työterveysyhteistyö kunta-alalla vuonna 2012. Toni Pekka Kevan Työterveyspäivä 22.11.2012 Työterveysyhteistyö kunta-alalla vuonna 2012 Toni Pekka Kevan Työterveyspäivä 22.11.2012 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Erillistutkimus ev.lut. kirkon seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä Seurantatutkimus,

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Työterveyshuollon laatutasokuvaajat

Työterveyshuollon laatutasokuvaajat Työterveyshuollon laatutasokuvaajat PÄTEVÄT RESURSSIT KUSTANNUKSET YHTEISTYÖ TASOLUOKITUS ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS LAATU- TYÖTERVEYS- PALVELU- PROSESSIT JÄRJESTELMÄ 1 PÄTEVÄT RESURSSIT KUSTANNUKSET YHTEISTYÖ

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö kunta- ja seurakuntaorganisaatioissa

Työterveysyhteistyö kunta- ja seurakuntaorganisaatioissa Työterveysyhteistyö kunta- ja seurakuntaorganisaatioissa vuonna 0 Toni Pekka KEVA toni.pekka@keva.fi TYKYHELMI..0 Kuopion Musiikkikeskus Tutkimuksen aineisto Tavoitteena tarkastella kunta- ja seurakuntaorganisaatioiden

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

Työfysioterapeutit ry

Työfysioterapeutit ry Työfysioterapeutit ry MUUTOKSET, KANNUSTEET JA HAASTEET TYÖFYSIOTERAPEUTIN TYÖSSÄ JÄSENKYSELYN 2015 TULOKSIA TYÖFYSIOTERAPEUTIT RY KEVÄTOPINTOPÄIVÄ HÄMEENLINNA 12.5.2016 Sirpa Rauas-Huuhtanen kehittämiskonsultti,

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006)

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Tutkimuksen

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

Työterveyshuollon piiriin kuuluvien henkilöiden määrä vuosina ( )

Työterveyshuollon piiriin kuuluvien henkilöiden määrä vuosina ( ) Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Työterveyshuolto 5.1 5.2 Työterveyshuollon piiriin kuuluvien henkilöiden määrä vuosina 1964 2016 (4.5.2018) Kuvio Aineisto Työterveyshuollon piiriin kuuluvien

Lisätiedot

Kuntoutuskysely lääkäreille Yhteenveto tuloksista. Maaliskuu 2013

Kuntoutuskysely lääkäreille Yhteenveto tuloksista. Maaliskuu 2013 Kuntoutuskysely lääkäreille Yhteenveto tuloksista Maaliskuu 2013 Kuntoutuskysely lääkäreille Toteuttajat Suomen Lääkäriliitto, Kuntoutussäätiö ja Avire-yhtiöt Vastausaika 19.-28.3.2013 Vastauksia 2 226

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut Yksityishammaslääkärityövoima lokakuussa 2005 ANJA EEROLA, TAUNO SINISALO Hammaslääkäriliitto selvitti julkisen ja yksityisen sektorin hammaslääkärien työvoimatilanteen lokakuussa 2005 kahdella kyselyllä,

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Tutkimus toteutettiin internetkyselynä joulukuussa 2017. Vastaajat kutsuttiin tutkimukseen mukaan sähköpostitse ja/tai tekstiviestillä.

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa

Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa Medivire Työterveyspalvelut Oy Terveyttä ja hyvinvointia työhön n ja elämää ään Hyvinvointianalyysi MediBeat Työterveyshuollossa Jyväskyl skylä 22.05.2006 TFT Ippe Natunen Medivire Työterveyspalvelut Oy

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS

KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS 1/10 KYSELYSSÄ KERÄTTÄVIEN TIETOJEN LUETTELO TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMESSA 2015 -KATSAUS Yleistä Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa työterveyshuollon palvelujärjestelmän kehityksen ja toiminnan seurannasta.

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Kimmo Räsänen Työterveyshuollon professori. Työhygieenikko työterveyshuollossa käyttö vähenee

Kimmo Räsänen Työterveyshuollon professori. Työhygieenikko työterveyshuollossa käyttö vähenee Kimmo Räsänen Työterveyshuollon professori Työhygieenikko työterveyshuollossa käyttö vähenee Vaikka Kelakin korvaa Työterveyshuollon ammattihenkilöt voivat ehkäisevää työterveyshuoltoa toteuttaessaan käyttää

Lisätiedot

(OPI) Kuntoutujan arvioitilomake

(OPI) Kuntoutujan arvioitilomake (OPI) Kuntoutun arvioitilomake 01. Ohan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1. Kiipula 2. Verve 04. Monesko toteutunut kurssi on kyseessä? Ensimmäinen Toinen Kolmas Neljäs 05.

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

POTILASSIIRTOKORTTI- KOULUTUS. Rovaniemen malli. Työfysioterapeutti Marju Keränen 6.6.2011

POTILASSIIRTOKORTTI- KOULUTUS. Rovaniemen malli. Työfysioterapeutti Marju Keränen 6.6.2011 POTILASSIIRTOKORTTI- KOULUTUS Rovaniemen malli Työfysioterapeutti Marju Keränen 6.6.2011 Potilassiirtokorttikoulutus Rovaniemen malli Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Liikelaitoksen johtaja Ylilääkäri

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509

Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509 Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509 Teppo Valtonen, tuotepäällikkö @aivotyo @teppo_v SuPer-Susanna Noin 50-vuotias nainen Asuu Uudellamaalla Työskentelee kunnallisessa palvelutalossa Tekee töitä kolmessa

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kysely toteutettu maalis-huhtikuun aikana 2018 Vertailussa vuoden 2017 kysely Vastaajia vuonna 2018: 643 vuonna 2017: 616 KUINKA USEIN OLET KÄYTTÄNYT TYÖKUNNON PALVELUITA

Lisätiedot

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät 26. 27.8.2014 Kyselyn kohderyhmän kunnat Erityisliikunnan verkoston ulkopuoliset 207 Manner- Suomen kuntaa: Reilu

Lisätiedot

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Satu Väihkönen Johtava ylilääkäri, Työterveys Wellamo Oy Puheenjohtaja, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys Työterveys Wellamo Oy - yhteistyötä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Työterveyshoitajat Taru Eerola, Anne Laatikainen, Jaana Niemi ja Merja Koivisto 2.5.2019 TYÖTERVEYSHUOLLON SOPIMUS: Työnantajan

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2019 -NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Sivu 1 / 7 Kyselyn avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyn kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä.

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2308 kpl, 79 vähemmän kuin 2005) Tutkimuksen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2131 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2149 kpl,

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2148 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

III TYÖN ILO, HAASTEET JA MUUTOKSET TYÖFYSIOTERAPEUTTIEN TYÖSSÄ Sirpa Rauas-Huuhtanen

III TYÖN ILO, HAASTEET JA MUUTOKSET TYÖFYSIOTERAPEUTTIEN TYÖSSÄ Sirpa Rauas-Huuhtanen III TYÖN ILO, HAASTEET JA MUUTOKSET TYÖFYSIOTERAPEUTTIEN TYÖSSÄ Sirpa Rauas-Huuhtanen 11.4.2016 Jäsenkyselyn (2015) kolmannessa artikkelissa on analysoitu työfysioterapeutin työtä tekevien työfysioterapeuttien

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS- Työterveydestä

Ajankohtaista HUS- Työterveydestä Ajankohtaista HUS- Työterveydestä Henkilöstötoimikunta 18.2.2016 Leena Forss-Latvala johtava työterveyslääkäri Työterveyshuoltovastuut - Toiminta perustuu lainsäädäntöön - Työterveyshuoltolaki 1383/2001

Lisätiedot

Mäntsälän työterveys Mustamäentie Mäntsala puh

Mäntsälän työterveys Mustamäentie Mäntsala puh Mäntsälän työterveys Mustamäentie 42 04600 Mäntsala info.työterveys@mantsala.fi puh 040 314 5639 MÄNTSÄLÄN TYÖTERVEYS HINNASTO 1.1.2017 ARVOISA ASIAKKAAMME Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara.

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö 18.11.2016 Mitä on amma$llinen kuntoutus? Amma:llisen kuntoutuksen tarkoitus on au7aa työllistymään, pysymään

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa?

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Projektipäällikkö Ulla Kanttura ja Ylilääkäri Veli-Matti Leinonen, kuntoutuskeskus Petrean TK2-hanke Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia

Lisätiedot