Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan
|
|
- Arto Manninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 4 I 2013 INTERFLORAN TOIMITUS- JOHTAJA TINET REIHE: Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan Uusi Lastensairaala hankkeen varainhankinta on alkanut Intrum Justitia mukana talkoissa
2 PÄÄKIRJOITUS Enemmän kuin osiensa summa Lasku- ja reskontrapalvelu auttaa toimeksiantajiamme myyntireskontran hoitoon liittyvissä asioissa. Lähetämme tarvittaessa laskut toimeksiantajien puolesta, kirjaamme suoritukset, hoidamme asiakaspalvelun maksamiseen liittyvissä asioissa, lähetämme maksumuistutukset sekä siirrämme laskut tarvittaessa perittäviksi. Lasku- ja reskontrapalvelu tarjoaa selkeitä prosesseja, systemaattisuutta, oikea-aikaisuutta, tasaista kassavirtaa sekä kustannustehokkuutta myyntisaatavien hoitoon. Keskiaukeamalla Interflora kertoo kokemuksistaan lasku- ja reskontrapalvelun käytöstä, sekä millaisia hyötyjä palvelun ulkoistaminen heille on tuonut. Monen kohdalla on entistä tärkeämpää, että yritys voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja tuoda sitä kautta hyötyä asiakkailleen. Kun kunkin alan asiantuntija keskittyy omaan osaamiseensa, tulos on yleensä enemmän kuin osiensa summa. Saatavanhallinnan toimintojen ulkoistaminen on yritykselle pidemmän ajan strateginen valinta. Menestyksekäs ja hyvin suunniteltu ulkoistaminen tuo mukanaan vapautta ja resursseja keskittyä siihen, mitä parhaiten osataan. Oikean yhteistyökumppanin kanssa on mahdollista saavuttaa tasainen palvelun laatu vuoden jokaisena päivänä, ja pitkäaikaisen kumppanuuden myötä mahdollistuu prosessin jatkuva kehittäminen yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Intrum Justitiaan perustettiin syyskuussa uusi organisaatioyksikkö. Myynnin tukiryhmä toimii kaikkien palveluiden ja myynnin välissä omana yksikkönään. Muutoksella halutaan selkiyttää rooleja toimeksiantajien suuntaan, ja myös sisäisesti, sekä priorisoida palvelujen käyttöönottojen resursointia entistä sujuvammin. Yhtenäisen ja keskitetyn palvelupäällikköryhmän tehtävänä on varmistaa palveluprosessin sujuminen entistä paremmin. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. toimeksiantajayhteistyön käynnistämisestä huolehtimista ja vastuuta toimeksiantajan tuotantoprosessin toimivuuden ylläpidosta ja toimivuudesta yhteistyössä myyjien ja asiantuntijoiden kanssa. Uskomme myös, että yksi yhtenäinen palvelupäällikköryhmä pystyy paremmin vastaamaan teidän, hyvät toimeksiantajat, antamaanne palautteeseen, ja tuomaan niin risut kuin ruusutkin koko talolle yhteismitallisesti käyttöön ja toimenpiteitä varten. Olemme myös ylpeitä voidessamme esitellä uuden sponsorointikohteemme. Intrum Justitia lähtee mukaan Lastensairaala-projektiin. Mikä kohde voisikaan paremmin tukea yrityksen arvoja! Lue lisää sivulta 11. Lämminhenkistä joulunalusaikaa! Minna Järvinen palvelupäällikkö
3 TÄSSÄ NUMEROSSA Intrum Justitian toimeksiantajalehti Intrum Justitia selvittää yrityksen tai yhteisön puolesta ostajan luotto kelpoisuuden, valvoo, että laskut maksetaan sovi tussa aikataulussa, muistuttaa maksamatta jääneistä laskuista ja perii niitä perintä lain mukaisesti. Kannen kuva Juha Rahkonen 8 Tehokas maksuvalvonta vähentää perinnän tarvetta INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 4 I 2013 INTERFLORAN TOIMITUS- JOHTAJA TINET REIHE: Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan Uusi Lastensairaala hankkeen varainhankinta on alkanut Intrum Justitia mukana talkoissa 11 Ainutlaatuisen hankkeen tavoitteena on maailman paras lastensairaala 4 Toimialojen välillä on merkittäviä eroja luottotappioissa ja maksuviiveissä Julkaisija Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki puh. (09) Päätoimittaja Anu Peltola intressi@intrum.com Osoitelähde Intrum Justitian toimeksiantaja rekisteri Osoitemuutokset sivu 15 Ulkoasu ja taitto Jaana Koskio Paino Libris Oy, 2013 Jakelu kpl Seuraava Intressi ilmestyy ISSN-nro (painettu) ISSN (verkkolehti) Intressin toimitus on mukana WWF:n Green Sisällys 4 Luottotappioiden vaikutukset vaihtelevat toimialoittain 6 Uutta Luotonhallintaseminaareissa: Ennakkokysymys-osio 8 Järjestelmällisyys näkyy luottamuksena asiakkaiden suunnalta 10 Parasta työssä on auttaminen 11 Uusi Lastensairaala hankkeen varainhankinta on alkanut 12 Toimeksiantaja tilittää 13 Lakitietoa 14 Uutisia 15 Nimitysuutisia sekä palaute ja yhteydenotot Kalenterissa ARVONLISÄVEROKOULUTUS klo 9 14 Vähennysoikeuskoulutus, Tampere Lisätietoja: vatservices@intrum.com tai puhelin TALVEN LUOTONHALLINTASEMINAARIT Intrum Justitian suositut ajankohtaisseminaarit jatkuvat. Varaa ajankohta kalenteristasi Helsinki, Messukeskus Oulu, Sokos Hotel Arina Seinäjoki, Sokos Hotel Lakeus Joensuu, Sokos Hotel Kimmel Lahti, Sokos Hotel Lahden Seurahuone Mikkeli, Sokos Hotel Vaakuna Lappeenranta, Sokos Hotel Lappee Kuopio, Sokos Hotel Puijonsarvi POWER DAY Energiatoimialan talousforum. INTRESSI 4 /
4 Eurooppalaisen maksutapatutkimuksen toimialakatsaus 2013: Luottotappioiden vaikutukset vaihtelevat toimialoittain Eurooppalainen maksutapatutkimus tehtiin samanaikaisesti 29 Euroopan maassa vuoden 2013 alussa. Tutkimus tehtiin kirjallisesti, ja siihen vastasi lähes yritystä. Toimialojen välillä on merkittäviä eroja luottotappioissa ja maksuviiveissä. Pahiten kärsineitä aloja ovat rakennusteollisuus, terveydenhoitoala, asiantuntijapalvelutoimiala ja media-ala, joilla luottotappiot jatkoivat kasvamistaan. TEKSTI: Anu Peltola KUVA: Intrum Justitia Jyrkimmin luottotappiot ovat nousseet edelliseen vuoteen verrattuna media- ja yrityspalvelualoilla, joilla nousua on ollut 25 % ja 19 %. Eurooppalaiset yritykset kirjaavat luottotappioita ennätykselliset 350 miljardia euroa eli 3,0 prosenttia vuoden 2012 kokonaismyynnistä maksujen viivästymisen tai niiden laiminlyönnin vuoksi. Tämä raha olisi voitu käyttää tuotekehittelyyn, uusien työpaikkojen luomiseen ja liiketoiminnan laajentamiseen. Eurooppalaisen maksutapatutkimuksen toimialakatsaus 2013 osoittaa myös, ettei taakka jakaudu tasaisesti eri alojen välillä: asiantuntijapalvelut (joita tarjoavat esimerkiksi tilitoimistot, vakuutusmatemaatikot, arkkitehdit ja rekrytointiasiantuntijat) ovat kärsineet luottotappiosta eniten. Myöhästyneet maksut ja nihkeä lainanantopolitiikka ajavat pienet yritykset umpikujaan Maksujen viivästyminen haittaa talouden elpymistä Maksujen viivästyminen ja niiden laiminlyönti ovat muodostuneet jo niin vakavaksi ongelmaksi, että ne ovat keskeinen Euroopan talouden elpymistä estävä tekijä. Myöhästyneet maksut ja pankkien nihkeä lainanantopolitiikka ajavat pienet yritykset umpikujaan. Niiden on miltei mahdotonta kohentaa talouttaan, ja siksi niiden maksuvalmius näivettyykin ennennäkemättömän nopeasti, kertoo Intrum Justitian pääjohtaja Lars Wollung. Tämän vuoden maksutapatutkimuksen mukaan rakennus- ja kiinteistöala, media-ala ja koulutusala kärsivät selvästi keskiarvoa suuremmista luottotappioista, kun taas kunnallistekniikan, liikenteen ja teollisuustuotannon aloilla sujuu keskimääräistä paremmin. Viime vuonna terveydenhoitoalan luottotappiot kasvoivat jyrkimmin: 7 %:n kasvulla jouduttiin jo 3,5 %:n tasolle, vaikkakin merkkejä pitkän aikavälin parannuksesta on jo ilmassa. Terveydenhoitoalan luottotappiot jatkoivat kasvamistaan tänä vuonna, mutta vauhti hidastui. Alalla on nähtävillä kehityssuunta, jonka mukaan erääntyneen laskun maksua odotetaan vähemmän 4 INTRESSI 4 / 2013
5 Kuinka pystyt tehostamaan yrityksesi toimintaa? 1. Laadi luottopolitiikka ja noudata sitä. 2. Seuraa luotonhallintaprosessia jokaisessa vaiheessa. 3. Määritä asiakaskohtaiset luottorajat. 4. Varmista, että tunnet asiakkaasi, joiden kanssa teet yhteistyötä. 5. Yhdistä myynnin, markkinoinnin ja rahoitusosaston voimat luottotappioiden torjuntaan. 6. Tarkista asiakasosoitteiden oikeellisuus säännöllisesti. 7. Seuraa talouden ja toimialan tilannetta ja avainasiakkaiden maksukykyä. 8. Lähetä maksumuistutukset nopeasti ja laskuta mahdollisesti viivästyskorkoa. 9. Laajenna ja tasapainota asiakasrakennetta jatkuvasti. 10. Älä jää odottamaan, vaan ryhdy aina aktiivisiin toimiin maksun saamiseksi. aikaa ja se annetaan nopeammin perittäväksi. Lisäksi yhä useammat käyttävät laskujen perinnässä ulkopuolista perintätoimistoa. Nämä merkit ovat rohkaisevia, Wollung sanoo. Eniten luottotappiot kasvoivat media-alalla, jossa 3,5 % kokonaismyynnistä kirjattiin luottotappioksi. 63 % vastaajista kertoi menettäneensä tuloja luottotappioiden vuoksi ja 58 %:lla oli maksuvaikeuksia. Peräti 54 % vastaajista ennustaa velallisillaan olevan maksuvaikeuksia seuraavan 12 kuukauden aikana. Kaiken kaikkiaan tulevien kuukausien näkymät ovat huolestuttavat. Terveydenhoitoalan luottotappioiden kasvu on hidastunut. Tehokkaat luottokäytännöt auttavat Vaikka katsauksessa annettu kuva voi vaikuttaa synkältä, yritykset voivat suojautua tiettyjen toimenpiteiden avulla. Yritysten tuloskehitystä voidaan tukea monilla eri tavoilla. Tiedämme, että yritykset, jotka tuntevat asiakkaansa ja noudattavat tehokkaita luottokäytäntöjä, saavat maksunsa aiemmin ja joutuvat kirjaamaan pienemmän osuuden myynnistä luottotappioiksi, Wollung toteaa. Laskujen maksamiseen ei enää suhtauduta yhtä säntillisesti Intrum Justitia toteutti kesän 2013 aikana kuluttajien maksutottumuksia koskevan kyselytutkimuksen kuudetta kertaa. Kysely toteutettiin Tampereella ja Jyväskylässä. Asiakasneuvontateltalta kuluttajat saavat ohjeita siitä, mistä voi saada apua maksuvaikeuksien kohdatessa ja miten on paras toimia, jos perintäkirje kolahtaa postiluukusta. Suomalaiset ovat edelleen tunnollista kansaa laskujen maksamisen suhteen, vaikka maksumoraali näyttää laskeneen viimevuotisesta. 83 prosenttia vastaajista katsoi maksavansa laskunsa aina ajallaan. 15 prosenttia vastasi maksavansa laskunsa joskus myöhässä ja aina myöhässä maksavia oli 1,5 prosenttia. Vuoden 2012 kyselyn mukaan laskunsa maksoi aina ajallaan 87 prosenttia vastaajista. Ikäihmisten maksuvaikeudet eivät tulleet kyselyvastauksessa esille. Ikäryhmittäin jaoteltuna parhaita maksajia ovat vuotiaat, joista 23 prosenttia maksaa laskunsa aina ennen eräpäivää tai viimeistään eräpäivänä. Maksumuistutuksen kertoo saaneensa entistä useampi. Kerran maksumuistutuksen tai perintäkirjeen saaneita oli 21 prosenttia vastanneista. Useammin kuin kerran maksumuistutuksen tai perintäkirjeen oli saanut 27 prosenttia vastaajista, ja 47 prosenttia ei ollut koskaan saanut maksumuistutusta tai perintäkirjettä. Yritys voi muistuttaa asiakkaitaan maksamatta jättäneestä laskusta aiempaa nopeammin, jotta talouden rattaat saadaan pidettyä pyörimässä. Toisaalta taloustilanne näkyy kuluttajien vastauksissa, sillä vastaajien mukaan lasku jää entistä useammin maksamatta rahapulan takia, johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta arvioi maksumuistutusten saaneiden määrän kasvun syyksi. Maksumuistutusten saamisen taustalla on useimmiten oma unohdus laskun maksamisessa. Näin vastasi 56 prosenttia vastaajista. 20 prosenttia ilmoitti syyksi rahapulan ja 15 prosenttia, ettei ollut saanut alkuperäistä laskua. Edellisvuonna rahapula oli syynä maksumuistutuksen saamiselle 13 prosentilla vastaajista. Sähköisen laskutuksen suosio näyttää kyselyn perusteella olevan nousussa. 33 prosenttia vastaajista haluaisi laskun sähköisenä verkkopankkiinsa. Laskunsa paperimuodossa haluaa edelleen 67 prosenttia vastaajista. Kyselyssä kartoitettiin myös kuluttajien maksutapamieltymyksiä. Suosituimmat maksutavat näyttävät edelleen olevan pankkikortti ja käteinen. Ostosten maksamista laskulla käyttäisi tai harkitsisi käyttävänsä 68 prosenttia vastaajista. INTRESSI 4 /
6 Varatuomari Mikko Puhakka Intrum Justitia Lakiasioista kävi läpi perinnän juridiikkaa. UUTTA LUOTONHALLINTA-SEMINAAREISSA: Ennakkokysymys-osio Tähän mennessä Intrum Justitian Luotonhallintaseminaareihin on kaudella osallistunut jälleen ennätysmäärä osallistujia. Muualla paitsi Helsingin seminaarissa osallistujilla on ollut ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisuus esittää ennakkoon kysymyksiä, joihin vastaamiseen on varattu oma aikansa seminaariohjelmassa. TEKSTI: Max Puumalainen KUVAT: Intrum Justitia / seminaarit 2012 Kysymyksiä on tullut mukavasti ja joka paikkakunnalla on pystytty käsittelemään paikallisesti ja yleisestikin askarruttavia kysymyksiä, kertoo seminaareista vastaava Intrum Justitian sidosryhmäsuhdepäällikkö Max Puumalainen. Lisäksi oli hyvä huomata, että moniin esitettyihin kysymyksiin vastataan seminaariesityksissä. Silti ennakkokysymyksiä kannattaa rohkeasti lähettää, jotta varmasti saa oman asiansa selväksi, hän lisää. Intressi on kerännyt seminaareista muutamia esitettyjä kysymyksiä vastauksineen. Ymmärtämisen ja luettavuuden helpottamiseksi kysymyksiä on saatettu hieman muuttaa. 6 INTRESSI 4 / 2013
7 Yksityishenkilön luottotietoja tarkistettaessa on lain mukaan ilmoitettava syy, miksi tietoja tarkistetaan. Kuka valvoo sitä, että tietoja todella käytetään ilmoitettuun tarkoitukseen? Ensisijaisesti valvontavastuu siitä, että henkilöluottotietoja hankitaan vain luottotietolain sallimiin tarkoituksiin, on henkilöluottotietoja käsittelevän hen - kilön työnantajalla. Luottotietolain yleinen valvonta kuuluu tietosuojavaltuutetulle, joten viime kädessä lain noudattamista ja myös työnantajan valvontavastuun toteutumista valvoo tietosuojavaltuutettu. Millä tavalla EU:n maksuviivästysdirektiivi vaikuttaa suomalaisen julkisyhteisön eri asiakasryhmiltään perimään viivästyskorkoon? Suomessa EU:n maksuviivästysdirektiivi on pantu täytäntöön säätämällä laki kaupallisten sopimusten maksuehdoista (maksuehtolaki), sekä tekemällä muutoksia saatavien perinnästä annettuun lakiin, korkolakiin ja yhteensä 13 muuhun lakiin. Uuden korkolain 4 a :n mukaan maksuehtolain soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa nk. lakisääteinen viivästyskorko on viitekorko lisättynä kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Muissa kuin maksuehtolain soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa lakisääteinen viivästyskorko on kuten aikaisemminkin viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksilöllä. Maksuehtolakia sovelletaan maksuihin, jotka elinkeinonharjoittajan tai hankintayksikön on suoritettava elinkeinonharjoittajalle vastikkeena tavarasta tai palvelusta. Lakia ei sovelleta silloin, kun maksusaajana on hankintayksikkö (laissa tarkoitettuja hankintayksiköitä ovat julkisyhteisöt, mm. valtion ja kuntien viranomaiset, seurakunnat ja valtion liikelaitokset). Koska tilanteet, joissa julkisyhteisö on maksunsaajana, jäävät kokonaan maksuehtolain soveltamisalan ulkopuolelle, maksuehtolaki ja sen perustana oleva EU:n maksuviivästysdirektiivi eivät millään tavoin vaikuta julkisyhteisön asiakkailtaan perimään viivästyskorkoon. Sen sijaan maksuehtolakia sovelletaan, kun elinkeinonharjoittaja velkoo julkisyhteisöltä tavaran tai palvelun toimittamiseen perustuvaa saatavaansa. Jos julkisyhteisö myöhästyy maksussaan elinkeinonharjoittajalle, julkisyhteisö voi siis nykyisin joutua maksamaan Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kertoi Helsingin seminaarissa taloustilanteesta. 1 % korkeampaa viivästyskorkoa kuin aikaisemmin. Helsingin Luotonhallintaseminaarissa puhujajärjestelyjen vuoksi ei ennakkokysymyksiä ole mahdollisuus esittää. Kysymyksiä voi kuitenkin esittää esimerkiksi omalle yhteyshenkilölleen, mutta niitä ei käsitellä seminaarissa. INTRESSI 4 /
8 CASE: INTERFLORA 8 INTRESSI 4 / 2013
9 Järjestelmällisyys näkyy luottamuksena asiakkaiden suunnalta palvelut sopivat niin pienemmille yrittäjille, julkiselle sektorille kuin monikansallisille suuryhtiöillekin. Tällä kertaa esittelyssä on PK-sektorin toimeksiantajan oma kertomus siitä, mitä hyötyjä laskutuksen ja reskontranhoidon ulkoistaminen on heille tuonut. TEKSTI: Max Puumalainen KUVA: Juha Rahkonen I sivujensa tilausjärjestelmän. Samassa yhteydessä oli luontevaa miettiä, miten prosessia voisi muutenkin parantaa ja tehostaa. Yrityksessä mietittiin, mikä on ydinliiketoimintaa ja mitä osioita voisi antaa kumppanin hoidettavaksi. Laskutus ja myyntireskontra ovat tärkeitä, mutta harvoin organisaation päätti antaa sen Intrum Justitian hoidettavaksi. Järjestelmällinen tapa toimia kaikessa herättää luottamusta meitä kohtaan, joten meille on tärkeää, että myös yhteistyökumppanimme on luotettava, Reihe kertoo oikean kumppanin tärkeydestä. Intrum Justitia vastaa laskujen lähettämisen lisäksi maksuliikenteen seurannasta ja yhteydenpidosta asiakkaisiin. Jos maksut viivästyvät, Intrum Justitia hoitaa maksumuistutukset ja perinnän. Yhteistyön tulokset ovat mitattavissa ja nähtävissä koko ajan Luottamusta lisää se, että Intrum Justitian Intrum Web -verkkopalvelu toimii ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Verkkopalvelusta saan aina tarvittaessa helposti ja nopeasti työn tuloksia työn tulokset on siis mitattavissa ja nähtävissä koko ajan, ynnää Reihe tärkeitä asioita yhteistyössä. Nyt on tullut aika katsoa, tuottiko päätös tulosta Nykyisin yksi henkilö meillä pystyy vaivatta hoitamaan muiden töidensä ohella laskutukseen liittyvän yhteydenpidon, se on merkittävä muutos entiseen, kertoo Tinet Reihe. ten laskutusaineisto siirtyy Intrum Justitiaan automaattisesti. Myös puhelinmyynti syöttää tilaustiedot keskitettyyn myyntijärjestelmään. Yksittäiset tilaukset voidaan Intrum Web -verkkopalveluun. Prosessimme on selkeytynyt, ja myös asiakkaamme ovat mieltäneet, että toimimme järjestelmällisesti koko ajan. Yhteistyön tulosten pitää olla mitattavissa ja nähtävissä koko ajan Interflora on maailmanlaajuisesti toimiva itsenäisten kukkakauppayrittäjien vapaaehtoinen organisaatio. Interflora välittää päivittäin tuhansia tunteita ja tuoksuja sekä kukkatervehdyksiä jopa muutamassa tunnissa vastaanottajille vaikka toiselle on toiminut Suomessa vuo- Perintätuloksiin varmasti vaikuttaa myös se, että perintä tehdään Intrum Justitian nimissä, mikä herättää myöhästelijöissä eri lailla kunnioitusta. Tosin tarvitsemme perintää harvoin, koska he desta hoitavat jo maksuvalvonnan niin Yhteistyössä järjes- tärkeää on luottamus yhteistyökumppaniin, telmällisesti. toimitusjohtaja ja Tinet Reihe Interflorasta ta sanoo. INTRESSI 4 /
10 TÖISSÄ TÄÄLLÄ Tässä juttusarjassa kerromme, mitä eri puolilla Intrum Justitiaa päivittäin tapahtuu. Parasta työssä on auttaminen Moni luulee asiakaspalvelun olevan pelkästään painimista hankalien asiakkaiden asioiden parissa. Ei pidä paikkaansa. TEKSTI: Anu Peltola KUVA: Juha Rahkonen Intrum Justitia on keskittänyt asiakaspalvelun omaan Contact Centeriin, jossa työskentelee suuri joukko asiakaspalvelun ammattilaisia. Asiakkaita palvellaan niin puhelimitse, sähköpostilla kuin Intrum Webinkin kautta. Pitkäpinnaisuus lienee ominaisuus, jota arvostetaan useimmilla työpaikoilla, mutta en koe, että sitä tarvittaisiin tässä työssä enemmän kuin missään muuallakaan, palveluneuvoja Elina Viinamäki kertoo. Yleisenä käsityksenä lienee olevan, että työnkuvaamme kuuluu painiminen hankalien asiakkaiden kanssa, mutta suurimmaksi osaksi ihmiset ovat todella ystävällisiä. Osaa jopa jännittää soittaa perintätoimistolle. Usein asiakkailta kuuleekin, kuinka he ovat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, että palvelu on ystävällistä ja asiakaslähtöistä. Positiivisten tilanteiden lisäksi on niitäkin hetkiä, jolloin yhteyttä ottava asiakas on haastavassa tunnetilassa. Vaativien tilanteiden hoitamiseksi palveluneuvojat tarvitsevat sosiaalista tunneälyä. Kunnioitus ja auttaminen arvossaan Elinan mielestä tärkeimmät ominaisuudet Contact Centerin palveluneuvojalla ovat isojen kokonaisuuksien hallitseminen, uusien asioiden nopea sisäistäminen, joustavuus, toisen ihmisen kunnioitus sekä positiivinen asenne. Työn sisältö on varsin monipuolista ja on paljon asioita, jotka täytyy hallita. Joka päivä tulee vastaan uusia asioita. Silti itse työtehtävä puhelimessa tai sähköpostin äärellä voi joskus tuntua varsin yksipuoliselta, kuten missä muussa työssä tahansa. Työssä jaksamiseen vaikuttaa eniten oma asenne, ja sen hyväksyminen, ettei voi aina olla täydellinen, Elina sanoo. Työtahti on joskus varsin hektinen. Kiireestä ja uusien asioiden opiskelusta huolimatta Elinan mielestä Contact ja tuetaan. Itse olen ollut Contact Centerissä töissä heti sen perustamisesta alkaen. Työssäni olen erityisesti tyytyväinen ollut työaikojen joustavuuteen, mukavaan ja rentoon ilmapiiriin sekä mahdollisuuteen kouluttautua työn ohessa. Vastaavissa työtehtävissä työntekijöiden vaihtuvuus on yleisesti aika vilkasta, mutta tyytyväisyys työnantajaan kokonaisuutena on pitänyt minut ja monet muut samoissa työtehtävissä. Asiakaspalvelun tavoite on palveluneuvojalla kirkkaana mielessä. Asiakaspalvelutyön tavoite on kotiuttaa toimeksiantajan saatavat asiakasta kunnioittaen, asiakkaalle parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakaskontaktit saattavat olla varsin lyhyitä, ja muutamassa minuutissa kartoitetaan asiakkaan taloudellinen tilanne ja maksukyky. Tavoitteena on päästä sopimukseen, jota asiakas pystyy noudattamaan. Asiakaspalvelu on myös yrityksen käyntikortti, Elina toteaa. CONTACT CENTER Intrum Justitian Contact Center on perustettu vuonna Contact Centerin tavoite on kotiuttaa toimeksiantajan saatavat asiakasta kunnioittaen, asiakkaalle parhaalla mahdollisella tavalla. 10 INTRESSI 4 / 2013
11 UUSI LASTENSAIRAALA HANKKEEN VARAINHANKINTA ON ALKANUT TEKSTI: Max Puumalainen KUVAT: Juha Rahkonen Historiallisen hankkeen takana vahva vaikuttajajoukko Uusi Lastensairaala hankkeen tukiyhdistys aloitti varainhankinnan uuden valtakunnallisen lastensairaalan rakennuttamiseksi. Tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa lahjoituksina yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoituksien avulla Helsinkiin nousee uusi, lasten erikoissairaanhoitoon keskittynyt huippuyksikkö vuoteen 2017 mennessä. kokemus sairaalasta on hyvin tärkeää. Turvallisuus, muunneltavuus ja tehokkuus ovat myös nykyaikaisen sairaalan tunnusmerkkejä. Kun yhdistämme nämä kaikki asiat uuteen lastensairaalaan, lopputuloksena on rakennus, jota voimme esitellä yhtenä Suomen maamerkeistä, kuvailee Hyksin Naisten- ja lastentautien tulosyksikön johtaja Jari Petäjä. Uuden lastensairaalan tarve on akuutti, mutta ilman yksityistä rahoitusta sen rakentaminen siirtyisi pitkälle tulevaisuuteen. Tämän vuoksi osa julkisen sairaalan rahoituksesta on päätetty kerätä historiallisella tavalla yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Uusi lastensairaala koskettaa valtakunnallisesti koko Suomea, koska sen tehtävänä on palvella kaikkia Suomen lapsia. Helsingin Lastenklinikan nykyiset, 1940-luvulta peräisin olevat tilat eivät vastaa enää tämän päivän tarpeita. Siksi jokainen lahjoitettu euro on nyt tärkeä, Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner painottaa. Hankkeen aloitteen takana on vahva vaikuttajajoukko. Uuden Lastensairaalan tukisäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja toimii presidentti Martti Ahtisaari. Ainutlaatuisen hankkeen tavoitteena maailman paras lastensairaala Uusi lastensairaala hanke on poikkeuksellinen. Suomessa ei koskaan aikaisemmin ole toteutettu yhteistyömallia, jossa säätiö ottaa vastuulleen perinteisesti sairaanhoitopiirille kuuluneen rakennushankkeen. Sairaalan suunnittelutyö on jo kovassa vauhdissa. Tavoitteenamme on rakentaa monin tavoin tarkasteltuna huippusairaala lapsille. On itsestään selvää, että sairaalan tulee mahdollistaa erinomaiset lääketieteelliset hoitotulokset. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan lasten, heidän perheidensä ja henkilökunnan myönteinen Intrum Justitia on kunnialahjoittajana mukana tukemassa uutta Lastensairaalaa Lisätietoja hankkeesta ja tukemisesta osoitteesta INTRESSI 4 /
12 TOIMEKSIANTAJA TILITTÄÄ Tällä palstalla esittelemme toimeksiantajiemme mielenkiintoisia bisnesideoita. On paradoksaalista, että naisten kenkiä suunnittelevat lähinnä mie het. Minna Parikan missio on muuttaa maailmaa tältä osin. Minna Parikan luomukset tunnetaan ympäri maailman, ja niihin luottavat myös mm. Lady Gaga, Fergie, Paloma Faith ja Beth Ditto. Kengät ovat myös ihastut taneet luki joita kansainvälisen muodin kärkijulkaisuissa. Parikan jälleenmyyjiä on liki 20 maassa ympäri maailman. Rakkauskirjeitä korkokengistä Toimitusjohtaja ja design-suunnittelija Minna Parikka sanoo, että hänen suunnittelemansa kengät ovat rakkauskirjeitä korkokenkien rakastajalta toiselle. Parikka kehottaa leikkisyyteen kengät saavat johdattaa uusiin seikkailuihin. TEKSTI: Anu Peltola KUVAT: Minna Parikka Shoes Mistä ammennat inspiraatiosi suunnitteluun? Yhtä lähdettä on mahdoton sanoa. Haluan luoda seikkailumielisiä kenkiä, sellaisia, jotka eivät ole varman päälle. Niiden pitää johtaa ihminen seikkailuun! Kengät antavat aihetta keskusteluun. Ihminen huomataan kengistään ja kengät saavat käyttäjänsä hyvälle mielelle. Minua inspiroivat yksityiskohdat, värit ja materiaalit ja näiden yhdistelmät. Kengissä voi olla eläinteemaa, kasvimaailman teemaa vaikka kissan korvat tai linnun siivet. Millaiset ovat syksyn minnaparikat? Meidän syksyn mallistomme nimi on Wonderland. Se on eskapistinen mallisto, talven ihmemaa, Liisa ihmemaassa. Mallisto loihtii talviset yöt ja lumen kimalluksen taikamaailman kenkiinkin. Ja talvimallistosta löytyy oikeita talvikenkiä jykevällä korolla. Korkoa voi olla nollakorosta 12 senttiin, stilettoja, jykeviä korkoja ja paksuja pohjia erilaisia rakenteita eri käyttöön. Olipa korko millainen tahansa, kaikkia kenkiä yhdistää elämänilo, hauskuus ja värikkyys. Talvella pitää piristää päivää kauniilla pukeutumisella! Helsingissä minulla on vapaata tilaa luoda suomalaista designia. Ei ole trendejä, joita olisi pakko seurata. Miten päädyit suunnittelemaan juuri kenkiä? Olin 15-vuotias, kun tajusin, että joku voi kenkiä suunnittelemalla tienata elantonsa ja että sitä voi ylipäänsä tehdä työkseen. Halusin muotialalle tai tuotemuotoilijaksi, ja kun minulle valkeni, että työkseen voi myös suunnitella kenkiä, uravalinta oli selvä. Kengät ovat 3D-objekteja, ja samalla saa olla muodin kanssa tekemisissä. 15-vuotiaana, herkässä iässä, kun itse oli vasta löytänyt korkokengät, niissä oli huikeaa uutuuden viehätystä. Mikä on Minna Parikan suunnittelemien kenkien salaisuus? Kenkien pitää olla ulkonäön lisäksi muutakin. Suunnittelemani kengät ovat naisen suunnittelemat kengät toiselle naiselle hyvät kengät, jotka pitävät jaloista hyvää huolta sen lisäksi, että ovat kauniit. Haluan itse vielä 70-vuotiaana kulkea korkokengissä, eikä nainen suunnittele naiselle huonoja kenkiä! Mikä on mottosi? Yritysmaailmassa pitää osata olla mukavasti epämukavuusalueella! 12 INTRESSI 4 / 2013
13 LAKITIETOA Luottotiedot muodostavat perustan luottopäätökselle Kun myyjä luovuttaa kaupan kohteena olevan tavaran tai palvelun ostajalle ennen kuin ostaja maksaa kauppahinnan myyjälle, on kysymyksessä luottokauppa. Luottokauppaan liittyy aina luottoriski toisin sanoen riski siitä, että ostaja ei noudatakaan omaa osaansa sopimuksesta ja maksa kauppahintaa sovittuna ajankohtana. Realisoituessaan luottoriski aiheuttaa myyjälle luottotappion. Luottotappiot ovat uhka minkä tahansa organisaation toiminnan jatkuvuudelle ja kannattavuudelle. Luottoriskin hallintaa varten jokaisella luottokauppaa käyvällä organisaatiolla tulisi olla kirjallinen luottopolitiikka, jonka organisaation johto on hyväksynyt ja jota henkilökunta on sitoutunut noudattamaan. Luottopolitiikka muodostaa organisaatiolle sisäiset pelisäännöt, joiden mukaan luottokauppaa käydään. Keskeinen osa luottopolitiikkaa ovat luottopäätökset. Luottopäätöksessä organisaatio ottaa kantaa siihen, onko se valmis ottamaan kannettavakseen luottoriskin tietyn asiakkaan kohdalla, ja jos on, kuinka paljon riskiä euromääräisesti otetaan ja vaaditaanko myönnettävälle luotolle vakuuksia. Luottotietojen käyttöä säädellään luottotietolaissa Luottopäätösten tueksi ja perusteeksi tarvitaan luottotietoja, joiden käyttöä ja käsittelyä sääntelee voimaan tullut luottotietolaki. Luottotietolain mukaan luottotiedoilla tarkoitetaan tietoja, jotka koskevat luonnollisen henkilön tai yrityksen maksukykyä tai maksuhalukkuutta taikka jotka muulla tavalla kuvaavat henkilön tai yrityksen kykyä vastata sitoumuksistaan ja joita käyte- tään luottoa myönnettäessä tai luottoa valvottaessa. Tehdessään luottopäätöksiä organisaatio voi hankkia luottotietoja: asiakkaasta jo kertyneet reskontratiedot, id asiakkaan edustajia tavattaessa kertyneet tiedot asiakkaasta jne.) yhtiöiden ylläpitämät luottotietorekisterit, kaupparekisteri ja muut viranomaisten ylläpitämät julkiset rekisterit) Organisaation omassa reskontrassa olevat tiedot voivat kuitenkin olla vanhentuneita tai muuten puutteellisia, ja asiakkaalta itseltään saatujen tietojen todenperäisyys ja paikkansapitävyys taas tulisi aina ehdottomasti tarkistaa. Viranomaisten julkisissa rekistereissä olevat tiedot puolestaan ovat hajallaan useissa eri rekistereissä. Edellä mainituista syistä kaikkein keskeisimpiä luottotietojen lähteitä ovat Intrum Justitian ja muiden luottotietoyhtiöiden ylläpitämät luottotietorekisterit, joista on mahdollista saada helposti hyödynnettävässä muodossa yritysten ja luonnollisten henkilöiden yksilöinti- ja yhteystietoja, sekä maksuhäiriötietoja ja muita luottokelpoisuutta osoittavia tietoja. Luottotietolaissa on tyhjentävästi säännelty, millaisia tietoja luonnollisten henkilöiden ja yritysten maksukäyttäytymisestä voidaan rekisteröidä luottotietorekisteriin. Luottotietolain 25 :n mukaan yritysluottotietorekisteriin voidaan merkitä maksutapatietoina tietoja maksujen viivästyksistä, joissa saatava on riidaton ja joissa maksu on myöhässä enemmän kuin seitsemän päivää. Tämä lainkohdan perusteella Intrum Justitia voi tehdä omaan yritysluottotietorekisteriinsä merkintöjä Intrum Justitian hoidettavana olevista yrityksiä koskevista perimistoimeksiannoista. Tavallisesti yritykset ovat pitkään vapaaehtoisen perinnän kohteena, ennen kuin niille aiheutuu trattaprotestimerkintöjä ja muita luottotietolain 24 :n mukaisia maksuhäiriömerkintöjä. Intrum Justitian kautta on mahdollista saada tieto yrityksen maksuvaikeuksista jo hyvin aikaisessa vaiheessa, kun yritystä kohtaan on tehty vasta vapaaehtoisen perinnän toimenpiteitä, koska Luottotietolain 25 mahdollistaa perintätietojen hyödyntämisen luottotietotoiminnassa. Kirjoittaja: VT Mikko Puhakka, Intrum Justitia Lakiasiat INTRESSI 4 /
14 UUTISIA Taloustietämyksen lisäksi tiedekummiutta luluokalle. Pakettiin kuuluu sisäänpääsy Heurekan monipuolisiin näyttelyihin sekä bussikuljetus koululta Heurekaan ja takaisin. Herttoniemen ekaluokkalaiset saivat heijastinliivit Intrum Justitia ja Lions Club Helsinki-Herttoniemi lahjoittivat Herttoniemen, Herttoniemenrannan ala-asteen ja Siilitien koulujen ekaluokkaisille perinteiset heijastinliivit. Taloustietämyksen jakamisen lisäksi Intrum Justitia oli lokakuussa mukana Heurekan Tiedekummi-projektissa. Tarjoamme oivaltavan päivän tiedekeskuksessa yhdelle Pelimannin ala-asteen kou- Eurooppalaisen maksutaparaportin tietoa jaossa kouluille Koulutoimen työntekijät saavat Subject Aid-palvelun avulla käyttöönsä yritysten, yhteisöjen ja viranomaisten kouluja varten tuottamaa aineistoa veloituksetta. Intrum Justitia on Subject Aid -yhteistyössä mukana Eurooppalaisella maksutaparaportilla. Yritysten lainansaanti on tiukentunut, ja pk-yritysten rahoitusmahdollisuu det vaikeutuneet. Rahoituksen tar peeseen voi yrityksillä olla monia syitä. Vaikka myynti vetää, kassa voi olla tyhjä. Maksuajat ovat entisestään venyneet. Asiakkaat vaativat yhä pidempiä maksuehtoja. Rahoituksen käyttämisessä onkin usein kyse vahvan kasvun turvaamisesta kassan kiertonopeutta parantamalla. Kysy lisää Intrum Rahoituksesta tai Energiatoimialan talousforum POWER DAY päättäjille Helsingin Messukeskuksessa Ilmoittaudu mukaan osoitteessa tai soittamalla Tänä vuonna Kilometrikisaan osallistui Green laista polkijaa. Joukkueen yhteistulos oli kilometriä. Syksyllä 2013 tehtyyn Intrum Justitian toimeksiantajatyytyväisyyttä käsittelevään tutkimukseen osallistui 251 toimeksiantajaa vastaamalla haas tatteluun. Tuloksista lisää myöhemmin kiitos kaikille vastanneille! Uusi organisaatioyksikkö perustettu palveluiden ja myynnin rajapintaan Intrum Justitiaan perustettiin syyskuussa myynnin tukiryhmä, joka toimii kaikkien palveluiden ja myynnin välissä omana yksikkönään. Yhtenäisen ja keskitetyn palvelupäällikköryhmän tehtävänä on varmistaa palveluprosessin sujuminen entistä paremmin. 14 INTRESSI 3 / 2013
15 Lähettäkää minulle lisätietoja Intrum Justitian palveluista (rastita): Myynninohjaus Luottopolitiikka Asiakasvalinta Luotonhallinta Luottosuositukset ja luottokelpoisuuden valvonta Limiittivalvonta Maksuvalvonta Ostolasku Lasku- ja reskontrapalvelu Maksumuistutukset Perintä (Suomessa tai ulkomailla) Luottotappioiden jälkiperintä Lakiasiainpalvelut Saatavien osto Arvonlisäveropalvelut Sähköisen laskutuksen ratkaisu Laskutuspalvelu Rahoituspalvelu Muu, mikä? Kiitos, haluan lisätietoja. Ovatko tietosi oikein? Haluatko postia Intrum Justitiasta? Nimi Tehtävä Yritys/Yhteisö Osoite Puhelin Faksi Sähköposti Anna palautetta lehdestä! VOITA Klaus Haapaniemen design-sakset Emme vielä ole Intrum Justitian toimeksiantaja Olkaa hyvä, poistakaa yhteystietoni postitusrekisteristä Uudet yhteystietoni ovat (täytä tiedot) Faksaa numeroon (09) tai lähetä sähköpostia Valitettavasti emme voi ottaa vastaan osoitemuutoksia puhelimitse. Voit lähettää uudet yhteystietosi myös osoitteeseen INTRESSI 3 /
16
Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.
Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen
Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN
Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, 00811 Helsinki p. 09 2291 1600 www.intrum.fi 10.2016 LUOTTOTIETO- JA PERINTÄPALVELUT TEHOSTA YRITYKSESI RAHANKIERTOA JA MINIMOI LUOTTOTAPPIORISKIT.
COUNTRY PAYMENT REPORT. Suomi
COUNTRY PAYMENT REPORT 16 Suomi Country Payment Report 16: SUOMI Maksutaparaportti on Intrum Justitian tuottama. Intrum Justitia kerää tietoa tuhansista yrityksistä Euroopassa muodostaakseen kokonaisvaltaisen
Luottotieto- ja perintäpalvelut. Tehosta rahankiertoa ja minimoi luottotappioriskit
Luottotieto- ja perintäpalvelut Tehosta rahankiertoa ja minimoi luottotappioriskit Haluatko minimoida luottotappioriskit ja nopeuttaa saatavien kotiuttamista? Perintä on tehokas keino avointen saatavien
IntruM JustItIa LuOttOtIetOPaLveLu
INTRUM JUSTITIA LUOTTOTIETOPALVELU Luottotietopalvelu kun halutaan ennakoivaa tietoa riskien hallintaa varten Antaa ennakoivaa tietoa asiakkaiden, sidosryhmien, alihankkijoiden, tavaran toimittajien ja
Taloushallinnon toimistotyöt
Taloushallinnon toimistotyöt LASKUJEN KÄSITTELY Myyntilaskut Ostolaskut Reskontrat Viivästyskorot MAKSULIIKENNE Maksutavat Kassanhoito Ulkomaan maksut Perintä Alussa on LIIKEIDEA Toimintaansa varten hankitaan
Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle. Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää
Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää Johdanto Tämä perinnän pikaopas on kirjoitettu kaikille yrityksille, jotka myyvät
KOLME NÄKÖKULMAA UUTEEN PERINTÄTAPAAN
KOLME NÄKÖKULMAA UUTEEN PERINTÄTAPAAN Miten perintä vaikuttaa yrityksen menestykseen? Pienistä perintäprosessin parannuksista saattaa löytyä yllättävän vaivattomasti ratkaisuja taloushallinnossa tuttuihin
EUROPEAN PAYMENT REPORT 2017
EUROPEAN PAYMENT REPORT 17 Suomi Maksutaparaportti perustuu kyselytutkimukseen, joka toteutettiin 29 Euroopan maassa helmi-maaliskuussa 17. Raportin tarkoituksena on muodostaa kokonaisvaltainen näkemys
3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin
3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin Sisällys Johdanto I Eroon hitaasta kassavirrasta II Taloushallinnon kiire ja resurssivaje kuriin III Parempaa asiakaspalvelua velallisasiakkaille Lisää luettavaa
Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen
Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen 7.2.2017 Pyry Huhtanen Pienet yritykset tarvitsevat suuria yrityksiä enemmän käteistä, sillä niiden kyky tuottaa liiketoiminnan
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä
3 tapaa säästää aikaa ja rahaa perinnällä
3 tapaa säästää aikaa ja rahaa perinnällä Sisällys Johdanto I Rahat kassaan nopeammin II Aikaa yrityksen kehittämiseen III Parempaa palvelua asiakkaille 3 syytä valita inhimillinen perintätapa Vinkkejä
Visma Financial Solutions
Me olemme nyt Visma Financial Solutions Yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaa. Visma Financial Solutions PERUSTETTU 1993 VUONNA 130 TYÖNTEKIJÄÄ TOIMIPISTEITÄ 3 TURKU, HELSINKI, TAMPERE YLI 10000 PK-YRITYSTÄ
Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella
Visma Duetto Oy Parannamme luottokaupan tulosta Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Asiat Visma Dueton esittely Huomautus- ja perintäpalvelut Duetto -asiakasliittymä Perinnästä yleisesti
Vientisaatavien rahoitus - Saatavat kassaan nopeasti ja turvallisesti
Vientisaatavien rahoitus - Saatavat kassaan nopeasti ja turvallisesti Viennin rahoituksen päivä Perjantai 8.5.2015, Jyväskylä Pyry Huhtanen Tuotepäällikkö Nordea Rahoitus Suomi Oy pyry.huhtanen@nordea.com
E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla
1 E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 2 Esityksen sisältö Miksi tutkimus tehtiin? Mitä haluttiin selvittää? Tutkimuksen suoritus Tulokset Koetut hyödyt ja haitat Miksi pk-yritys siirtyi käyttämään e-laskua
COUNTRY PAYMENT REPORT 2015
COUNTRY PAYMENT REPORT 15 Maksutaparaportin on tuottanut Intrum Justitia. Intrum Justitia kerää tietoa tuhansilta yrityksiltä Euroopassa muodostaakseen kokonaisvaltaisen näkemyksen eurooppalaisten yritysten
Palvelukuvaus Pikaperintä. Luottamuksellinen
Palvelukuvaus Pikaperintä Luottamuksellinen Sivu 2/7 Pikaperintä... 3 1. Pikaperinnän prosessikuvaus...4 2. Perittävän laskun siirto Intrum Justitialle...4 3. Maksusta muistuttaminen...4 4. Vapaaehtoinen
Automaattinen ja päivittäinen seuranta ovat edesauttaneet palvelukatkojen vähentymistä
INTRUM JUSTITIAN TOIMEKSIANTAJALEHTI NO. 3 I 2011 Tampereen kaupunki: Automaattinen ja päivittäinen seuranta ovat edesauttaneet palvelukatkojen vähentymistä Viivästyneet maksut uhkaavat yritysten selviytymistä
YRITTÄJIEN HYVINVOINTI
YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn
verkkolasku.fi 2.1.2011
palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen
tarvitsee uudenlaisia toimintamuotoja Anne Berner: Yhteiskuntamme Baswarella tehdään globaalisti paikallista luotonhallintaa Kuka maksaa, kuka ei?
Intrum Justitian toimeksiantajalehti NO. 4 2014 Anne Berner: Yhteiskuntamme tarvitsee uudenlaisia toimintamuotoja Baswarella tehdään globaalisti paikallista luotonhallintaa Kuka maksaa, kuka ei? PÄÄKIRJOITUS
VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET
VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET Ohjeita velkatietojen selvittämiseen Näin pääset alkuun Kokoa kaikki velkojilta, perimistoimistoilta tai ulosotosta viimeksi saamasi laskut tai maksuhuomautukset, haastehakemukset
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin
Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?
PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille
Luottopolitiikka haltuun!
Luottopolitiikka haltuun! Opas kirjallisen luottopolitiikan laadintaan Poista myynnin esteet fiksummalla luottopolitiikalla. Kotiuta raha varmemmin selkeällä prosessilla. Luottopolitiikka varmistaa, että
Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.
Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Mistä on Taitoa Kuntaperintä tehty? Taitoa Kuntaperintä Oy on arvoiltaan, juuriltaan ja omistukseltaan 100% kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.
Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:
Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.
Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Kuntaperintä asiakkaita ovat mm. Kuntasektori Kerava Taivassalo Pyhäranta Inkoo Siuntio Kankaanpää Vihti Utsjoki Laukaa Kyyjärvi Karstula Hamina
Asiakastiedon henkilötietopalvelut
Asiakastiedon henkilötietopalvelut Tietoa kuluttajista luotottamisen tueksi Sisältö Aloitusnäkymä Henkilöfaktat Luottopäätös Valvomo Aloitusnäkymä Tuoreena joka päivä Asiakastiedon verkkopalvelu tarjoaa
Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi
Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On
Maalarimestarien Oy. Tukkuliikkeen laskutuskulut ja luottotappiot kuriin
Maalarimestarien Oy Tukkuliikkeen laskutuskulut ja luottotappiot kuriin Sisältö Maalarimestarien Oy 3 Lähtötilanne 4 Kumppanin valinta ja käyttöönotto 6 Yhteistyö ja tulokset 8 Rahankierto on pienestä
Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa
Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
Opas tehokkaan yritysperinnän suunnitteluun
Opas tehokkaan yritysperinnän suunnitteluun Tästä oppaasta saat vinkit tehokkaan B2B perintäprosessin suunnitteluun ja tietoa käytössä olevista perintäkeinoista Johdanto Tämä opas on tehty kaikille yrityksille,
Vastaus selvityspyyntöön
Vastaus selvityspyyntöön 12.6.2015 Taitoa Turun toimipiste Pirjo Yli-Ikkelä Toimipisteen johtaja Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Eklundin selvityspyyntö kaupungin osto- ja myyntireskontran
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.
Kyselytutkimus työajan käytöstä
Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka
Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010
1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen
Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006
Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu
Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely
Suomen Asiakastieto Oy:n sopimusasiakkaan verkkopalvelun esittely Kirjaudu palveluun osoitteessa www.asiakastieto.fi Asiakastiedon palveluista haet helposti tietoa luoton- ja riskienhallintaan sekä myynnin
60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.
Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla
Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu
Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö
Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen?
TIEDOT JULKAISUVAPAITA 3.6. KLO 9.00 Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? Vientikaupan rahoitusbarometri 8 Finnvera, Keskuskauppakamari ja Kansainvälinen kauppakamari ICC 3.6.8 Tutkimuksen
Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy
Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.
Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus
Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin
YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO
YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita
Tikli-projektin avausseminaari
Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:
Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013
Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.
ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008
Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.
OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA
OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla
Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta
Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta Merit Aktivasta voi lähettää maksumuistutuksia sähköpostitse. Tai maksumuistutukset voi tulostaa PDF:ksi ja siitä edelleen paperille ja postittaa itse. Viesti
Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)
1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden
5 vinkkiä perintäkumppanin valintaan
5 vinkkiä perintäkumppanin valintaan Sisällys Johdanto I Henkilökohtainen palvelu II Osallistava perintäprosessi III Asiakaslähtöinen perintätapa IV Parempi perintätulos V Kattava raportointi Löytyisikö
ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014
KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
Asiakastyytyväisyys kohdallaan
Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2
Vuokratyöntekijätutkimus 2014
Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu
www.enterpay.fi/ostajalle 1 Sisällysluettelo 1 Mikä on Enterpayn yrityslasku... 3 2 Tunnistautuminen ostajana palveluun... 3 2.1 Nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö... 3 2.2 Ostovaltuudeton henkilö...
Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011
1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon
VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!
VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.
keskittyy omaan osaamiseensa asiakkaan eduksi Suomen Kaukokiito Maksuvaikeuksista on mahdollista selvitä, kun asiaan tartutaan nopeasti
Intrum Justitian toimeksiantajalehti NO. 4 I 2012 Suomen Kaukokiito keskittyy omaan osaamiseensa asiakkaan eduksi Maksuvaikeuksista on mahdollista selvitä, kun asiaan tartutaan nopeasti PÄÄKIRJOITUS Perintälakimuutokseen
Luottomarkkinat muutoksessa. Paula Hannula 12.12.2013. kkv.fi. kkv.fi
Luottomarkkinat muutoksessa Paula Hannula 12.12.2013 12.12.2013 2 Kuluttajaluottolainsäädännön muutokset Pikaluottoja koskevia säännöksiä on uudistettu kolmessa vaiheessa 2009, 2010 ja 2013. Kuluttajansuojalain
Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012
Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012 Tilaisuuden ohjelma 8.00 Aamiainen, Sun Marine -sali 8.30 Tilaisuuden avaus Pauli Hentunen, Hallituksen puheenjohtaja Cobro24 Lauri Kivistö, Toimitusjohtaja
LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS
LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS YT2 ALOITTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA LITE Tämä työkirja on tarkoitettu yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille ja soveltuu parhaiten
Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011
16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest
SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA
SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALINEN LUOTOTUS Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä
Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista
18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti
Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!
Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi
Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet?
Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet? Yritysten aamukahvit Raahe Kari Ollikainen ja Esko Kujala Oulun yrityskonttori Eurolaina Yleisimmin käytetty perustuote investointien ja
Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012
Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa
MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla
MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana
MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013
MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013 MTL-Barometri Q2/2013 Tutkimusajanjakso 21.5. 10.6.2013 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 424 Suomen suurinta
Vanhan kansan velkaviisautta
Vanhan kansan velkaviisautta Velka on veli ottaessa ja veljen poika maksaessa Ei ole rahassa, se on nahassa, joka on verassa, se on velassa Ei vatsa velkaa salli Koira velatta elää Velasta ei pääse maksamatta
Cobro24 Powered by Digna
Cobro24 Powered by Digna Jukka Partanen 6.6.2012 Digna IT Oy lyhyesti Ohjelmistoyritys, Crédito Cobro Oy:n 100 % tytäryhtiö Perustettu 2010 Avainhenkilöillä kymmenien vuosien kokemus perintäjärjestelmien
PANKKIBAROMETRI III/2013
PANKKIBAROMETRI III/2013 19.9.2013 1 Pankkibarometri III/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kevät 2012 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon
Paketin saapumisilmoitus lähetetään ensisijaisesti tekstiviestinä kännykkään. Muistathan siis ilmoittaa kännykkänumerosi tilauksen yhteydessä.
Yleiset kauppaehdot 1. Toimitusehdot ja -kulut Toimitamme tuotteet postitse asiakkaan lähimpään postitoimipaikkaan kaikkialle Suomeen. Toimitusta varten tarvitsemme täydellisen katuosoitteen. Tilaajan
Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi
Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013
Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Uudenmaan tulokset
Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Uudenmaan tulokset Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin yritykset, joihin kohdistuu perintää, suhteessa
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus.
Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Parempi kokonaisuus. Potilastietojen yhdistäminen otetaan nyt käyttöön
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen
Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy
Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40
MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan
MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten
Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta
Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on
OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?
OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? SISÄLTÖMARKKINOINTI HELPOTTAA LIIDIEN LAPIOINTIA Eroon kylmäsoitoista. Yritysten välisessä kaupassa hyvien liidien löytäminen on usein kovan työn takana. Joskus voi tuntua siltä,
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,