Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö"

Transkriptio

1 Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin

2 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen Suunnittelukokonaisuus ELY-keskuksen, Pirkanmaan liiton ja Liikenneviraston yhteishanke, maakuntakaavan taustaselvitys Tavoitteena löytää mahdolliset aluevaraukset, jonka pohjaksi vaihtoehtoja arvioidaan sillä tarkkuudella, että varauksiin liittyvät tarvittavat päätökset on mahdollista tehdä Suunnitelmat valmistuvat syksyllä 2014 käytettäväksi maakuntakaavaluonnoksen valmistelussa ja suunnitelmia tarkennetaan vuonna 2015 maakuntakaavaehdotusta varten, jolloin tavoitteena on, että esillä ei enää ole vaihtoehtoisia ratkaisuja Maakuntakaavaluonnoksen myötä osallistuminen siirtyy tapahtuvaksi maakuntakaavan valmistelun yhteydessä (esim. yleisötilaisuudet, lausunnot)

3 Tampereen läntinen ratayhteys Ratayhteys (mukaan lukien yhdysrata) voimassa olevassa maakuntakaavassa yhteystarpeena

4

5 Tampereen läntinen ratayhteys Kyseessä pitkän aikavälin hanke ja suunnittelu on varautumista tulevaisuuteen Hankkeella tavoitellaan mm. vahvaa kuljetuskäytävää ja siihen liittyviä uusia maankäyttö- ja toimintamahdollisuuksia ratayhteyttä Tampere-Pirkkalan lentoasemalle Tampereen keskustan kautta kulkevan tavaraliikenteen määrän sekä tästä aiheutuvien haittojen ja riskien vähentämistä (Pispalan kannas nyt 90 junaa/ vrk, 2040 ilman läntistä rataa 160 junaa/ vrk ja jos läntinen rata 115 junaa/ vrk) järjestelyratapihan siirtämisen mahdollistamista pois Tampereelta Nykyisten raiteiden kapasiteetin lisäämistarpeita uusi ratayhteys ei poista

6 Ratayhteydet, Lempäälä ja Pirkkala Rata linjataan mahdollisimman läheltä lentoasemaa (tarkastelut tarkemmasta sijainnista käynnissä) Vaihtoehtona myös rata tunnelissa lentoaseman kohdalla Yhdysrata toteutettava tunnelissa, käytännössä ei ole muita vaihtoehtoja maaston korkeusvaihtelujen takia Uutta järjestelyratapihaa tarkastellaan sijoitettavaksi Lempäälän alueelle Läntisen radan ja pääradan eteläisemmän liittymispisteen sijaintiin vaikuttaa järjestelyratapihan sijainti

7 Ratayhteydet, Nokia ja Tampere Vaihtoehtona rata joko vt 3 Läntisen kehätien itä- tai länsipuolella Rajaniemen sillan kohdalla rata kulkee useita metrejä tietä korkeammalla Länsipuolen vaihtoehto: Rata kulkee koko matkalla mahdollisimman lähellä valtatietä, eteläinen yhteys Porin rataan teollisuusalueiden kautta Itäpuolen vaihtoehto: Rata kulkee tunnelissa Kalkun alitse ja voi jatkua tunnelissa joko koko loppuosan tai vain Myllypuron kohdalla, pohjoinen yhteys Porin rataan toteutetaan olemassa olevan teollisuusraiteen kautta, eteläinen yhteys teollisuusalueen kautta

8 Ratayhteydet, Ylöjärvi Nokian ja Ylöjärven välillä rata kulkee mahdollisimman lähellä vt 3 Läntistä kehätietä joko itätai länsipuolella Vaihtoehtoina rata keskustassa vt 3 käytävässä tien itä- tai länsipuolella tai Elovainion ja Metsäkylän välissä Useita ympäristönäkökohta, joita vielä tarkistettava suunnittelussa Vaihtoehtona myös tunneliratkaisu Vt 3 Metsäkylä Pohjanmaan rata Elovainio Kt 65 Vt 3 Läntinen kehä

9 Valtatie 3 Uusi moottoritietasoinen yhteys Lempäälästä Pirkkalaan sekä tähän liittyvät liittymä- ja kaistajärjestelyt nykyisellä valtatiellä 3 -> 1990-luvun alussa tehdyn yleissuunnitelman tarkistus Tien nopeustaso 120 km/h, linjaosuudella yksi eritasoliittymä 2-kehän risteämiskohdassa Sääksjärven maankäyttömahdollisuuksien takia tarkastellaan linjauksen viemistä kauemmas Sääksjärvestä Erityistarkastelussa päissä olevat eritasoliittymät, Jasperintien ja Ahonperän suuntaisliittymät sekä nykyisen valtatien 3 kaistajärjestelyt molemmissa päissä kuntien kaavoituksen tarpeisiin Vt 3 Läntinen kehä Vt

10 Valtatien 3 liikennemääriä Liikennemäärät

11 2-kehä Sääksjärvi - lentoasema 2-kehä uusi yhteys Tampere-Pirkkalan lentoaseman ja Kangasalan välillä, kehän päät ovat rakentumatta Suunnittelun yhteydessä tarkennetaan Lempäälän Sääksjärven ja lentoaseman välisen osuuden ratkaisu Maankäyttö palveleva ja nopeustasoltaan km/h väylä, jolla tasoliittymät ja todennäköisesti varaudutaan 2+2 kaistaan Pirkkala Vt 3 Läntinen kehä Vt 3 Hervanta Kangasala Lentoasema Sääksjärvi Lempäälä Kuva 2002 laaditusta suunnitelmasta

12 Uusi vt 3 ja 2-kehä Yhdysrata Sääksjärvi Vt 3 Vt 3 Uusi vt 3 2-kehä, (vaihtoehtoja) Läntinen rata Lentoasema

13 Luonnos maankäytön potentiaaleista ja alemmasta liikenneverkosta suunnittelualueen eteläosassa

14 Vaihtoehtojen arviointi Vaikutusten arviointi keskeinen osa suunnittelua ja sitä tehdään suunnittelutaso huomioiden, näkökulmina mm. Nykyinen ja tuleva maankäyttö ja sen kehittyminen Ympäristönäkökohtien asettamat reunaehdot ja vaikutukset ympäristöön Vaikutukset elinympäristön laatuun ja ihmisten elinoloihin, Vaikutukset maisemaan, rakennettuun ympäristöön ja kulttuuriympäristöön Vaikutukset liikenteeseen ja liikennejärjestelmään Taloudelliset näkökohdat Vaihtoehtoja verrataan sekä toisiinsa että olemassa oleviin järjestelyihin ja niiden kehittämistarpeisiin

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Kaavaluonnoksen keskeinen sisältö Yleismääräykset Kehittämisvyöhykkeet

Lisätiedot

Tampereen läntiset väylähankkeet

Tampereen läntiset väylähankkeet RAPORTTEJA 103 2014 Tampereen läntiset väylähankkeet Ratojen, teiden ja maankäytön vaihtoehtojen tarkastelu maakuntakaavan luonnosta varten PIRKANMAAN ELY-KESKUS PIRKANMAAN LIITTO LIIKENNEVIRASTO SITO

Lisätiedot

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Pirkanmaan maakuntahallitus kokous 17.6.2013 Ville-Mikael Tuominen, projektipäällikkö, Pirkanmaan liitto Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...

Lisätiedot

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava - liikennemallitarkastelujen tuloksia yöraportti 15.3.2007 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 3 2.1 Osa-aluejako... 3 2.2

Lisätiedot

Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013. Karoliina Laakkonen-Pöntys

Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013. Karoliina Laakkonen-Pöntys Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013 Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta Ote Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta,

Lisätiedot

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntavaltuusto 11.3.2013 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Muut suunnitelmat ja selvitykset Maakuntakaavoitusseminaari

Lisätiedot

Tampereen läntiset väylähankkeet

Tampereen läntiset väylähankkeet RAPORTTEJA 103 2014 Tampereen läntiset väylähankkeet Ratojen, teiden ja maankäytön vaihtoehtojen tarkastelu maakuntakaavan luonnosta varten PIRKANMAAN ELY-KESKUS PIRKANMAAN LIITTO LIIKENNEVIRASTO SITO

Lisätiedot

VT 3, MARJAMÄKI KULJU PIRKKALA -TIEYHTEYS VERKOLLINEN SELVITYS

VT 3, MARJAMÄKI KULJU PIRKKALA -TIEYHTEYS VERKOLLINEN SELVITYS VT 3, MARJAMÄKI KULJU PIRKKALA -TIEYHTEYS VERKOLLINEN SELVITYS Huhtikuu 2010 2 (23) SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE... 4 1 LÄHTÖKOHDAT... 5 1.1 Liikenteen ja maankäytön kehitys... 5 1.2 Pirkanmaan 1. maakuntakaava...

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVA. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 ja MASTRA hanke

MAAKUNTAKAAVA. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 ja MASTRA hanke MAAKUNTAKAAVA Pirkanmaan maakuntakaava ja MASTRA hanke Tavoitteet MAAKUNTAKAAVA Erityisenä tavoitteena on korostaa maakuntakaavan strategista luonnetta. 1. Vahvistetaan maakunnan kilpailukykyä 2. Kehitetään

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Valtatien 3 uusi yhteys välillä Lempäälä-Pirkkala

Valtatien 3 uusi yhteys välillä Lempäälä-Pirkkala RAPORTTEJA 57 2015 Valtatien 3 uusi yhteys välillä Lempäälä-Pirkkala Aluevaraussuunnitelma PIRKANMAAN ELY-KESKUS SITO OY Valtatien 3 uusi yhteys välillä Lempäälä-Pirkkala Aluevaraussuunnitelma 1 RAPORTTEJA

Lisätiedot

Radanvarsi ja matkakeskus

Radanvarsi ja matkakeskus Radanvarsi ja matkakeskus VT 12 ja radanvarsi 3.6.2015 Uinuvasta radanvarresta keskustan kasvualueeksi Mikkeli Tampere Kouvola Helsinki 3.6.2015 Rautatieaseman alueesta matkakeskukseksi VR Yhtymä Oy Liikennevirasto

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Myllypuro, Kolmenkulma alue II, asemakaavan nro: 8189 liikenneselvitys ja katujen yleissuunnitelma. Liikennetekninen tarkastelu

Myllypuro, Kolmenkulma alue II, asemakaavan nro: 8189 liikenneselvitys ja katujen yleissuunnitelma. Liikennetekninen tarkastelu Myllypuro, Kolmenkulma alue II, asemakaavan nro: 8189 liikenneselvitys ja katujen yleissuunnitelma Liikennetekninen tarkastelu 28.10.2016 2 (16) 28.10.2016 Myllypuro, Kolmenkulma alue II, asemakaavan nro:

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys

Tampereen läntinen ratayhteys Liikenneviraston suunnitelmia 1/2016 Tampereen läntinen ratayhteys Selvitys maakuntakaavaehdotusta varten Tampereen läntinen ratayhteys Selvitys maakuntakaavaehdotusta varten Liikenneviraston suunnitelmia

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 1 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 7.6.2011 TIMO HUHTINEN 2 Työn tavoitteet Työn tarkoituksena oli selvittää millä alueilla Lahden Oikoradalla Ristikydön

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Perusratkaisut

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Perusratkaisut Pirkanmaan maakuntakaava Perusratkaisut Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Ote maakuntakaavayhdistelmästä Tavoitteet Erityisenä tavoitteena on korostaa maakuntakaavan strategista luonnetta.

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA LAURI HARJULA 3.6.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lähtökohdat, perustiedot ja yleiskartta Tutkitut eritasoliittymien

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie Tiesuunnitelman laatiminen. Esittelytilaisuus Rauno Tuominen

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie Tiesuunnitelman laatiminen. Esittelytilaisuus Rauno Tuominen Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie Tiesuunnitelman laatiminen Esittelytilaisuus 3.6.2014 Rauno Tuominen HOLLOLAN KUNTA LAHDEN KAUPUNKI Yleisötilaisuuden ohjelma Klo 17.00 Tervetuloa ja avaus ELY-keskuksen

Lisätiedot

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu 9.12.2016 Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Nopean ratayhteyden kokonaisuus Uusi nopea Helsinki Turkurata rakentuu

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella 15.2.2011 TIMO HUHTINEN Taustaa: Lentoaseman kaukoliikennerata, Ratayhteysselvitys, Liikennevirasto 2010 30 km:n tunnelirata Ilmalasta Keravan pohjoispuolelle

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Väliraportista saadut lausunnot Koko aluetta koskeva palaute Masto+ LJ -työryhmä 27.3.2014 TYÖ- SUUNNI- TELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LUONNOS EHDOTUS Väliraportista saadut lausunnot

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaava

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaava Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaava - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 5.12.2006 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttövaihtoehdot... 3 3 Liikennejärjestelmä...4 3.1 Tie-

Lisätiedot

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty

Lisätiedot

Liite Katsaus taustaindikaattoreihin

Liite Katsaus taustaindikaattoreihin Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman aiesopimus vuosiseurantaraportti 2014 Liite Katsaus taustaindikaattoreihin Indikaattoreiden pohjalta voidaan arvioida toimintaympäristön muutosta sekä siihen

Lisätiedot

Tampereen läntinen oikorata. Esiselvitys

Tampereen läntinen oikorata. Esiselvitys Tampereen läntinen oikorata Esiselvitys 2008 Pirkanmaan liitto Sito Tampere Oy Oy VR-Rata Ab 2 ESIPUHE Pirkanmaan liitto päätti syksyllä 2007 käynnistää selvitystyön Tampereen läntisen oikoradan toteuttamismahdollisuuksista.

Lisätiedot

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 11.11.2014 582/51.512/2014 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kolmenkulman yritysalueen laajennus (läntisen kehätien itäpuoli ja Kolmenkulmantien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 15.12.2016 YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Tervetulosanat, YVA-menettelyn esittely / Petri Hiltunen (10 min) Hankkeen esittely

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan osayleiskaava

Nurmi-Sorilan osayleiskaava Nurmi-Sorilan osayleiskaava - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 25.5.2007 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttövaihtoehdot... 3 3 Liikennejärjestelmä...5 3.1 Tie- ja katuverkko... 5

Lisätiedot

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke

Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke 27.4.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke Palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti eri tahojen

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus Kouvola

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus Kouvola Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus Kouvola 12.3.2013 Tilaisuuden ohjelma Klo 17.30-17.45 Tilaisuuden avaus ja työn taustojen esittely Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Rantaväylän kehittäminen vt12 Palaute koskien aineistoa:

Tampereen kaupunki Rantaväylän kehittäminen vt12 Palaute koskien aineistoa: Tampereen kaupunki Rantaväylän kehittäminen vt12 Palaute koskien aineistoa: Rantaväylän yleissuunnitelma http://www.tampere.fi/liikennejakadut/projektit/rantavaylantunneli.html Liittymävaihtoehdot http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8305

Lisätiedot

Tampereen läntisen oikoradan esiselvityksen tarkistaminen

Tampereen läntisen oikoradan esiselvityksen tarkistaminen Tampereen läntisen oikoradan esiselvityksen tarkistaminen Tampereen läntisen oikoradan esiselvityksen tarkistaminen Raportti 30.6.2011 2011 Tampereen läntisen oikoradan esiselvityksen tarkistaminen Sisältö

Lisätiedot

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020 FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Liikenne ja logistiikka

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Liikenne ja logistiikka Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Liikenne ja logistiikka Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Kaavaluonnoksen keskeinen sisältö Yleismääräykset Kehittämisvyöhykkeet

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue)

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Heinikon

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA VT12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YLEISSUUNNITELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA 15.6.2016 PITKÄJÄRVEN KOULU, KANGASALA YVA-SELOSTUSEN 1. TILAISUUDEN

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA

VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA 5.4.2016 KANGASALA TYÖPAJAN OHJELMA 17.15 Kahvi 17.30 Tervetuloa; Tero Haarajärvi Suunnittelutilanne; Arto Viitanen Alustavat vaikutusarvioinnit; Jari Mannila

Lisätiedot

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Siuro Heinoo Liite 1 /2 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Heinoo Ahvenus Liite 1 /3 Perinteisen kaluston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

HEINIKON YRITYSALUEEN ERITASOLIITTYMÄN ALUE- VARAUSSUUNNITELMA, YLÖJÄRVI

HEINIKON YRITYSALUEEN ERITASOLIITTYMÄN ALUE- VARAUSSUUNNITELMA, YLÖJÄRVI Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki Asiakirjatyyppi Aluevaraussuunnitelma Päivämäärä 06/2014 HEINIKON YRITYSALUEEN ERITASOLIITTYMÄN ALUE- VARAUSSUUNNITELMA, YLÖJÄRVI Tarkastus Sari Kirvesniemi Päivämäärä

Lisätiedot

HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS

HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS HEIKKIMÄEN ASEMAKAAVAN LIIKENNESELVITYS 2 Päivämäärä 16.12.2014 Laatija Ramboll Finland Oy, Erica Roselius ja Jukka Räsänen Raportin pohjakartta-aineisto: Heinolan kaupunki ja Logica Suomi Oy, Maanmittauslaitos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

YLÖJÄRVI. Kolmenkulman osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI. Kolmenkulman osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) YLÖJÄRVI Kolmenkulman osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue on osa laajempaa Kolmenkulman yritysaluetta, jota toteuttavat yhteistyössä Tampereen,

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/ Ennen liikennejärjestelmätyöryhmän kokousta on seuturyöryhmien yhteinen seutustrategiatyöpaja klo 8:30 alkaen. Tilaisuuksien välissä tarjotaan lounas n. klo 12:15. Aika: torstai 25.8.2016 noin klo 12:45

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Mikä on rakennesuunnitelma?

Mikä on rakennesuunnitelma? Kimmo Kurunmäki, Seutufoorumi 13.11.2014 Mikä on rakennesuunnitelma? Kaupunkiseudun ydinalueita koskeva strateginen suunnitelma, jossa kuvataan maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluverkon tavoitteellinen

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA JA LOGISTIIKKA ESLogC -tulevaisuusverstas 26.3.2010, Pekka Normo Tavaraliikenteen logistiikka vahvistetussa maakuntakaavassa 2 Kaava sisältää valtakunnallisesti ja maakunnallisesti

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän

Lisätiedot

Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava LIIKENNE JA LOGISTIIKKA. Pirkanmaan liiton vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin

Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava LIIKENNE JA LOGISTIIKKA. Pirkanmaan liiton vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Pirkanmaan liiton vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Maakuntahallitus 27.2.2012 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Kunnat...

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 28.4.2014

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 28.4.2014 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 28.4.2014 Taustaselvitykset ja suunnitelmat Strategiset Väestö- ja työpaikkasuunnite, kehitysskenaariot Maankäyttövaihtoehdot Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Niskanperän OYK liikenneselvitys

Niskanperän OYK liikenneselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK liikenneselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti 1 (6) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Liikenteen nykytilanne... 1 1.1 Tieverkko... 1 1.2

Lisätiedot

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön Liikenne ja maankäyttö 7.10.2015 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö Kohdealue ja nykytilan kuvaus Suunniteltu

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta.

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Mussalontie Lankila ja Aittakorpi PROJ.NRO 0712 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunki, kuntatekniikka SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja 20.5.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman, asuntostrategian ja liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2015 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2016 2 22.8.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi

Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi 1 SISÄLTÖ 1. Katsaus liikennemäärien kehittymiseen tunnelin avaamisen jälkeen 2. Liikenneverkon

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 MAAKUNTAKAAVA 2040 Yleistietoa liikennetutkimuksesta Toteutettiin syksyllä 2012 Tietoa liikennesuunnittelun tueksi

Lisätiedot

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus koskee 4.11.2008 päivättyä kaavakarttaa. Ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Keskustan osayleiskaavat. Liikenneselvitys. Työ: 25349. Tampere 24.2.2012

LAPUAN KAUPUNKI. Keskustan osayleiskaavat. Liikenneselvitys. Työ: 25349. Tampere 24.2.2012 LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavat Liikenneselvitys Työ: 25349 Tampere 24.2.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Sorilan kaavoitustavoitteet

Sorilan kaavoitustavoitteet Sorilan kaavoitustavoitteet liikenne-ennusteet Tampereen seudullisella liikennemallilla (TALLI2000) Työraporttiluonnos 28.1.2005 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttövaihtoehdot... 3 3 Liikennejärjestelmä...

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria PIRKKALA Linnakallion asemakaavan laajennus (nro 231) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 26.11.2015 Mitä on suunnitteilla? Ilmakuva Hannu Vallas Alue sijoittuu keskeiselle paikalle

Lisätiedot

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot