VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITTIEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014

Transkriptio

1 Pantone 3

2

3 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ TARKKAILUN SUORITUS TARKKAILUALUEEN YLEISKUVAUS TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT Sääolot Virtaamat VESISTÖKUORMITUS Asutuksen aiheuttama kuormitus Teollisuuden aiheuttama kuormitus Hajakuormitus Pitkän aikavälin kuormituskehitys Vanajan ja Vanajaveden-pyhäjärven reitit Vanajanselkä Kärjenniemenselkä VEDEN LAADUN SEURANTA Puujoki Tervajoki Kernaalanjärvi Hiidenjoki Miemalanselkä Hämeenlinnan seutu Hattulanselkä Mierolansalmi - Mervenselkä Lepaanvirta Vanajanselkä Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Kärjenniemenselkä Valkeakoski Iso- ja Pikku-Vuolle Kärjenniemenselkä Rauttunselkä - Makkaranselkä... 6

4 Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Konhonvuolle Jumusselkä - Korteselän luusua Kirkkojärvi - Sorvanselkä Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Sotkanvirta TARKKAILUALUEEN REHEVYYS Keskimääräiset ravinnepitoisuudet Kesäajan rehevyys PIIDIOKSIDITARKASTELU YHTEENVETO Vesistökuormitus Sää- ja vesiolot Veden laadun seuranta LIITTEET: Liite 1. Vedenlaatutulokset Liite 2. Havaintopaikkakartat Liite 3. Vesistökuormitus Liite 4. Virtaamataulukot Liite 5. Keskimääräiset fosfori- ja typpipitoisuudet

5 VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITTIEN YHTEISTARKKAILU VUONNA YLEISTÄ Yhteistarkkailualue käsittää Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitit Mommilanjärven luusuasta Hämeenlinnan kautta Lepaalle ja edelleen Vanajanselältä Valkeakosken, Akaan ja Lempäälän kautta Sorvanselälle. Tarkkailualueen alarajana on Sotkanvirta. Tarkkailu perustuu kuormittajien ympäristöluvissa esitettyihin tarkkailuvelvoitteisiin. Koska kuormittajien purkualueet sijaitsevat samalla vesistöalueella, velvoitetarkkailut on yhdistetty Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien yhteistarkkailuksi. Tarkkailulla seurataan Vanajan ja Vanajaveden- Pyhäjärven reiteille johdettavan kuormituksen määrää ja sen vaikutuksia vesistön tilaan. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien tilaa on seurattu yhtäjaksoisesti 196-luvulta alkaen. Tarkkailuohjelma oli alun perin vesihallituksen hyväksymä (kirje no 3992/5 VH 1977). Tarkkailuohjelman sisältöä tarkistettiin vuoden 1995 alussa ja se saatettiin vastaamaan silloista tarkkailukäytäntöä. Tarkkailuohjelma oli päivätty Hämeen ympäristökeskus (nykyinen Pirkanmaan ELYkeskus) hyväksyi sen kirjeellään Tarkkailuohjelma sisälsi vuosittain tehtävän vesistötarkkailun lisäksi kolmen vuoden välein tehtävät pohjasedimentti- ja pohjaeläintarkkailut sekä kasviplanktonseurannan. Lisäksi tarkkailuohjelma sisälsi erillisen rantojen tilan tarkkailun, joka sisälsi kasvillisuusseurannan, perifytontarkkailun ja litoraalieläintarkkailun. Hämeen ympäristökeskus hyväksyi rantojen tilan tarkkailun tarkkailusuunnitelman (kirje no 395Y82/13). Tarkkailuohjelman uusiminen käynnistyi vuoden 21 alussa, koska alueelle kohdistuvassa kuormitustasossa oli tapahtunut muutoksia sekä tarkkailuvelvollisten toiminnan supistumisen että loppumisen vuoksi. Lisäksi etenkin biologisen tarkkailun osalta tarkkailuohjelmaa oli syytä tarkistaa vesipuitedirektiivin mukaiseksi vastaamaan nykytarpeita ja menetelmiä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry laati Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien yhteistarkkailuohjelman (Kirje nro 754/1), jonka Hämeen ELY-keskus hyväksyi (HAM-ELY/17/7./21) ja Pirkanmaan ELY-keskus (PIRELY/76/7./21). Tarkkailuohjelmasta on laadittu päivitetty versio, johon on lisätty ELY-keskusten hyväksymiskirjeissä edellytetyt muutokset (Kirje nro 43/12). Vuonna 214 vesistötarkkailu tehtiin päivitetyn ohjelman mukaisesti. Yhteistarkkailuun osallistuivat vuonna 214 yläjuoksulta lukien 11 kuormittajaa. 1. Tervakoski Oy 2. Janakkalan keskuspuhdistamo (Turenki) 3. Ruukki Metals Oy, Hämeenlinnan tehdas 4. Elenia Lämpö Oy, Vanajan voimalaitos 5. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Paroisten puhdistamo 6. Lepaan Puutarhaoppilaitos 7. Hotelli Petäys, Tyrväntö ( 3 ) PL 265, 3311 Tampere

6 2 8. UPM-Kymmene Oyj, Tervasaari 9. Valkeakosken kaupunki 1. Akaan kaupunki, Toijalan taajama 11. Lempäälän kunta Janakkalan keskuspuhdistamolle johdetaan Turengin taajaman lisäksi Leppäkosken ja Tervakosken taajamien jätevedet. Akaan jätevedenpuhdistamolle johdetaan Toijalan taajaman lisäksi Kylmäkosken ja Viialan jätevedet. Lepaan puutarhaoppilaitoksen puhdistamon toiminta loppui kesäkuussa 214, josta lähtien jätevedet on johdettu Paroisten puhdistamolle Hämeenlinnaan. Kuormittajien sijainti on esitetty liitteessä TARKKAILUN SUORITUS Vuonna 214 tarkkailua tehtiin päivitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti yhteensä 37 havaintopaikalla (Taulukko 2.1 ja Taulukko 2.2). Havaintopaikkojen vedenlaatua tarkkaillaan 5 kertaa vuodessa siten, että näytteenotot ajoittuvat lopputalveen, alkukesään, keskikesään, loppukesään ja syksyyn. Tammikuun havaintoajankohta on tarpeelliseksi katsottuna lisätty joillekin asemille ylimääräisenä. Mommilanjärven luusuassa ja Puujoessa sijaitsevien havaintopaikkojen vedenlaatua tarkkaillaan vain 4 kertaa. Näiden kolmen havaintopaikan vedenlaatua ei tutkita keskikesällä, muuten havaintoajankohdat ovat samat kuin muilla havaintopaikoilla. Sotkanvirran vedenlaatua tarkkaillaan ohjelman mukaan kuukausittain. ELY-keskuksen hyväksynnällä Mallasveden havaintopiste Ulvajanlahdella poistettiin tarkkailusta vuonna 214 Avilon Oy:n toiminnan loppumisen vuoksi. Tarkkailutulokset sekä kuormittajien ja havaintopaikkojen sijaintikartat on esitetty liitteissä 1 ja 2. Tarkkailupisteet näkyvät taulukoissa 2.1 ja 2.2. Taulukko 2.1. Vanajan reitin (VAN1) yhteistarkkailun havaintopaikat ja peruskoordinaatit. Taulukkoon on merkitty ELY-keskus, jonka alueella havaintopaikka sijaitsee sekä kuuluuko se VHS-seurantaan. (VHS = vesienhoitoalueiden seuranta, HAM = Hämeen ELY-keskus, PIR = Pirkanmaan ELY-keskus). Havaintoasema Koordinaatit (ETRS-TM35FIN) ELY-keskus VHS-seuranta VAN1/1 Mommilanjärvi, luusua HAM Ei VAN1/2 Puujoki HAM Ei VAN1/4 Puujoki HAM Kyllä VAN1/5 Tervajoki HAM Ei VAN1/5A Tervajoki HAM Ei VAN1/6 Tervajoki HAM Ei VAN1/7 Kernaalanjärvi, keskiosa HAM Ei VAN1/9 Hiidenjoki HAM Ei VAN1/9B Hiidenjoki HAM Ei VAN1/1 Vanajav. Hiidenjokisuu HAM Ei VAN1/11 Vanajav. Miemalanselkä HAM Ei VAN1/15 Vanajav. Hämeensaari HAM Ei VAN1/18 Vanajav. Hopealinja HAM Ei VAN1/2 Vanajav. Hattulanselkä HAM Ei VAN1/21 Vanajav. Mierolansalmi HAM Ei VAN1/22 Vanajav. Mervinselkä HAM Kyllä VAN1/23 Vanajavesi, Lepaa HAM Ei Erillisten velvoitetarkkailujen puitteissa tarkkaillaan lisäksi Oikolanjoen (Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy) ja Lontilanjoen (Akaan kaupunki, Toijala) vedenlaatua. Lisäksi Vesilahden kunnan toimesta tarkkaillaan Alhonselän ja Sakaselän vedenlaatua, vaikka alueelle ei johdeta enää nykyisin jätevesiä.

7 3 Vesilahden kunnan kirkonkylän ja Narvan taajaman jätevedet johdetaan nykyisin Lempäälään käsiteltäviksi. Hausjärven kunnan Ryttylän taajaman purkuvesistön Punkanojan tarkkailu loppui vuonna 29 ja Hikiän taajaman jätevesien purkuvesistön Hausojan vedenlaadun tarkkailu vuonna 21, sillä molempien taajamien jätevedet johdettiin vuonna 27 Riihimäelle. Myös Janakkalan kirkonkylän purkuvesistön Räikälänjoen tarkkailu loppui vuonna 29, koska jätevedet johdettiin vuonna 27 Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Taulukko 2.2. Vanajaveden-Pyhäjärven reitin (VAN2) yhteistarkkailun havaintopaikat ja koordinaatit. Taulukkoon on merkitty ELY-keskus, jonka alueella havaintopaikka sijaitsee sekä kuuluuko se VHS-seurantaan. (VHS = vesienhoitoalueiden seuranta, HAM = Hämeen ELY-keskus, PIR = Pirkanmaan ELY-keskus). Punaisella merkitty vuonna 214 tarkkailusta poistunut piste. Havaintoasema Koordinaatit (ETRS-TM35FIN) ELY-keskus VHS-seuranta VAN2/VS1 Vanajanse PIR Kyllä VAN2/VS2 Vanajans. Vanajanniemi HAM Ei VAN2/VS6 Vanajans. Turvesaari HAM Ei VAN2/VS8 Vanajanse 74 Aidassaari PIR Ei VAN2/VS9 Vanajanse 99 Viidennumero PIR Ei SATE/13 Mallasvesi 13 (Ulvajanlahti) PIR Ei VAN2/VK Valkeakoski PIR Ei VAN2/VS1 Vanaja 43 Iso-Vuolle PIR Ei VAN2/VS11 Vanaja 65 Pikku-Vuolle PIR Ei VAN2/VS12 Vanaja 42 Kärjenniemi PIR Kyllä VAN2/VS14 Vanaja 7 Rautunniemi PIR Ei VAN2/VS15 Vanaja 48 Tuomonsaaret PIR Ei VAN2/VS16 Vanaja 5 Makkaraselkä PIR Ei VAN2/VS17 Konhonvuolle PIR Ei VAN2/VS17B Vanaja 96 Konhonselkä PIR Ei VAN2/VS2 Kortese luusua PIR Ei VAN2/VS21 Kirkkojärvi K PIR Ei VAN2/VS21B Pyhäjä Toutosenselkä PIR Ei VAN2/VS22 Vakkalanselkä K PIR Ei VAN2/VS23 Pyhäjä Sorvanselkä PIR Kyllä VAN2/VS24 Pyhäjä Sotkanvirta PIR Ei 3. TARKKAILUALUEEN YLEISKUVAUS Vanajan reitti (35.8) sijoittuu Kokemäenjoen vesistöalueen kaakkoiskulmaan. Vesistöalueen keskusjärvi on Kernaalanjärvi Janakkalassa, johon laskevat Lammin Pääjärvestä alkava Puujoen alue, Loppijärvestä alkava Tervajoen alue, Renkajärvestä alkava Hyvikkälänjoen alue sekä Takajärvestä alkava Räikälänjoen alue. Reitti jatkuu jokimaisena Hiidenjoen kautta Hämeenlinnaan, jossa se laskee Miemalanselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Miemalanselän kohdalla 2192 km 2. Koko Kokemäenjoen vesistöalueen pinta-ala on 2746 km 2, joten Vanajan reitin osuus on tästä noin 8 %. Vanajaveden-Pyhäjärven vesistöalue (35.2) on jatkoa Vanajan reitille, joka laskee Miemalanselästä Lepaanvirran kautta Vanajanselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Lepaanvirrassa noin 24 km 2 ja keskivirtaama 18 m 3 /s. Vanajanselän jälkeen reittiin yhtyy Valkeakosken kautta Kärjenniemenselkään laskeva Längelmäveden ja Hauhon reitti (35.7). Rauttunselkään laskee etelästä myös Oikolanjoen vesistöalue. Reitti jatkuu Konhonvuolteen kautta kohti Lempäälää. Konhonvuolteen jälkeen reittiin yhtyvät Lontilanjoen ja Tarpianjoen vesistöalueet. Reitin alaosalla ovat seuraavat selkäalueet: Kirkkojärvi, Toutonen, Vakkalanselkä, Säijänselkä ja Sorvanselkä. Vanajaveden-Pyhäjärven reitti laskee Sotkanvirran kautta Saviselkään ja edelleen Nokianvirtaan, jossa siihen yhtyy pohjoisesta laskeva Näsi-

8 4 järven reitti. Tampereen alapuolinen Pyhäjärvi on koko Kokemäenjoen vesistöalueen keskusjärvi. Valuma-alueen pinta-ala on Sotkanvirrassa noin 92 km 2 ja keskivirtaama 93 m 3 /s. Valuma-alueen pinta-ala on Sotkanvirran kohdalla noin kolmasosa Kokemäenjoen koko vesistöalueen pinta-alasta. Veden vaihtuvuus on reitillä melko nopeaa. Vain Vanajanselkä on pitkäviipymäinen sedimentaatioallas, jossa Vanajan reitin vedet viipyvät keskimäärin vuoden pituisen ajan. Esimerkiksi Valkeakosken seudun vedet saavuttavat Sotkanvirran jo kolmen kuukauden kuluessa, oikovirtaus huomioon ottaen jopa kahdessa kuukaudessa. 4. TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT 4.1 Sääolot Vuoden 213 loppupuoli oli runsassateinen ja virtaamat lähentelivät vuodenvaihteessa tulvalukemia. Myös järvien pinnat kohosivat ja olivat poikkeuksellisen korkeat vuodenvaihteessa. Pienet järvet saivat jääkannen joulukuun alussa. Koska säätyyppi oli erittäin lauha, monet järvet sulivat uudelleen ennen vuodenvaihdetta. Isot selät lainehtivat vapaana vielä tammikuun alkupuolella. Vesimassa viileni ja hapettui hyvin tämän takia. Virtaamat olivat lisäksi poikkeuksellisen suuria, joten talvikausi ei muodostunut happitilanteen kannalta kovin vaikeaksi. Toisaalta hajakuormitus lisääntyi selvästi normaaliin verrattuna, ja peltoalueiden läpi virtaavat ojat ja joet olivat voimakkaasti samentuneita. Talvi oli kokonaisuutenakin leuto, joten lumipeitettä ei juuri jään päällä ollut. Näin ollen valo pääsi jäänalaiseen veteen läpi talven ja saattoi pitää levätuotantoa yllä myös jään alla. Tällä on vaikutuksensa happipitoisuuteen, koska perustuotannossa vapautuva happi kertyy jäänalaiseen veteen ja kohottaa happipitoisuuksia. Koska lumipeite oli talvella ohut, ei sulamisvaiheessa todettu tulvimista. Kaiken kaikkiaan kevätvalumat jäivät etelässä pieniksi ja hajakuormitus sitä myötä vähäiseksi. Normaalia ohuemmat jäät lähtivät jo ennen huhtikuun puoliväliä eli pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Huhtikuun lopulla sää oli lämmin, mutta viileni toukokuussa yöpakkasten jatkuessa. Lämpötilakerrosteisuuden muodostuminen siirtyi siten myöhemmäksi ja kevätkierto jatkui pitkään, jolloin alusvesi tuulettui ja hapettui hyvin. Lämmin sää alkoi vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Kesäkuu alkoi helteisenä, mutta kuukauden loppupuoli oli poikkeuksellisen kolea. Pintavedet olivat lämmenneet kesäkuun alussa kuitenkin jo sen verran, että lämpötilakerrosteisuus pääsi muodostumaan. Kesäkuussa saatiin runsaita sateita etenkin kuun puolivälissä. Viileä sää ja voimakkaat tuulet estivät sinilevien runsastumista. Kylmää kesäkuuta seurasi harvinaisen lämmin heinäkuu. Kuun loppupuolella lämpötilat kohosivat jopa 3 asteen yläpuolelle. Nopeasti lämmennyt sää mahdollisti sinilevien runsastumisen, mutta levätilanne pysyi silti koko heinäkuun ajan melko tavanomaisena. Sademäärässä oli suuria paikallisia eroja, koska sade oli suurelta osin kuuroittaista. Elokuukin alkoi varsin lämpimänä, mutta kuun loppua kohden lämpötilat laskivat tavanomaisiin lukemiin. Sadanta oli runsainta maan lounaisosassa ja länsirannikolla, jossa sademäärä kohosi jopa yli 12 mm. Kerrosteisuus pysyi järvissä vakaana vielä elokuussakin. Syyskuu oli vähäsateinen ja varsin lämmin. Kuun lopulla sää viileni selvästi. Lokakuun lopulla oli pieniä pakkasia, mutta säätyyppi oli kuitenkin yleisesti lauha ja sateinen. Lokakuun sateet näkyivät virtaamien lievänä lisääntymisenä ja hajakuormituksen voimistumisena. Marraskuun alussa satoi ensi-

9 5 lumi, joka suli nopeasti. Sää jatkui lauhana koko marraskuun eikä joulukuussakaan tullut kovempia pakkasia. Sadanta oli normaalia heikompaa lähes koko loppuvuoden, joten valumat pysyivät alhaisina ja järvien pinnat matalalla. mm 14 Tampere, Pirkkala Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.1. Keskimääräinen sadanta (mm) kuukausittain vuosina 213 ja 214 sekä vuosien keskimääräinen sadanta Tampere-Pirkkalassa. mm 18 Lahti Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.2. Keskimääräinen sadanta (mm) kuukausittain vuosina 213 ja 214 sekä vuosien keskimääräinen sadanta Lahdessa. 4.2 Virtaamat Valkeakosken keskivirtaama oli vuonna m 3 /s ja Kuokkalankosken keskimäärin 53 m 3 /s eli hieman vähemmän kuin viime vuonna (Taulukko 4.1 ja Taulukko 4.2 sekä Liite 4). Alkutalven virtaamat jäivät jälleen syksyn sateiden jäljiltä suuriksi, mikä näkyi sekä Valkeakoskessa että Kuokkalankoskessa vuosien 212 ja 213 tavoin runsaina virtaamina (Kuva 4.3 ja Kuva 4.4). Valkeakosken virtaamat olivat keskimääräisellä tai sitä korkeammalla tasolla huhtikuulle saakka, mutta Kuokkalankoskes-

10 6 sa virtaamat vähenivät jo maaliskuun kuluessa, jonka jälkeen virtaamat tasoittuivat kahta viime vuotta voimakkaammin niukempien sateiden vuoksi eikä keväisiä virtaamahuippuja todettu. Sadanta oli tavanomaista vähäisempää koko loppu vuoden, mikä näkyi myös virtaamissa. Kuokkalankosken virtaamat kasvoivat joulukuussa Valkeakoskea enemmän. Laimennusolosuhteet olivat jälleen talvella hyvät, mutta kesällä ja syksyllä tavanomaista heikommat. Taulukko 4.1. Valkeakosken virtaamakeskiarvot (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien pitkänajan keskiarvona. I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII MQ m 3 /s Valkeakosken virtaamat Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.3. Valkeakosken keskimääräinen virtaama (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien keskimääräinen virtaama.

11 7 Taulukko 4.2. Lempäälän Kuokkalankosken virtaamakeskiarvot (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien pitkänajan keskiarvona. I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII MQ m 3 /s Lempäälän Kuokkalankosken virtaamat Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.4. Lempäälän Kuokkalankosken keskimääräinen virtaama (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien keskimääräinen virtaama.

12 8 5. VESISTÖKUORMITUS Vesistökuormituksen määrää seurataan kuormittajakohtaisesti suoritettavilla velvoitetarkkailuilla. Näiden tarkkailutulosten mukainen keskimääräinen vesistökuormitus vuonna 214 on esitetty liitteessä 3 kalenteripäivää kohti laskettuna. 5.1 Asutuksen aiheuttama kuormitus Asutuksen aiheuttama kokonaiskuormitus oli vuonna 214 niin orgaanisen aineen, fosforin, typen kuin kiintoaineenkin osalta jälleen edellisvuotta hiukan pienempi. Orgaanisen aineen kuormitus kasvoi Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamolla ja Lempäälän keskuspuhdistamolla, kun taas orgaanisen aineen ja fosforin kuormitus vähenivät selvästi Janakkalan ja Valkeakosken keskuspuhdistamoilla sekä Toijalan jätevedenpuhdistamolla (Taulukko 5.1). Typen kuormitus väheni puolestaan eniten Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamolla sekä Lempäälän ja Valkeakosken keskuspuhdistamolla. Kaiken kaikkiaan vesistökuormitus väheni eniten Valkeakoskella, jossa kuormitus laski orgaanisen aineen osalta jopa 76 %, fosforin osalta 65 %, typen osalta 33 % ja kiintoaineen osalta jopa noin 77 % vuoteen 213 verrattuna. Kuormitus väheni kaikkien jakeiden osalta myös Janakkalan keskuspuhdistamolla, mutta vähemmän. Osa kuormituksen vähenemisestä johtui edellisvuotta pienemmistä tulovirtaamista. Paroisten puhdistamo oli aiempaan tapaan suurin kuormittaja, ja sen osuus asutuksen aiheuttamasta orgaanisesta kuormituksesta oli vuonna % (v %, v %), fosforikuormituksesta 41 % (v %, v %) ja typpikuormituksesta 54 % (v %, v %). Seuraavaksi suurimmat kuormittajat orgaanisen aineen ja fosforin osalta olivat Akaa ja Lempäälä. Lempäälä oli myös toiseksi suurin typenkuormittaja. Orgaanisen aineen ja fosforin osalta erittäin hyvä (>95 %) poistoteho saavutettiin vuonna 214 Janakkalan keskuspuhdistamolla, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamolla, Hotelli Petäyksen puhdistamolla sekä Valkeakosken ja Lempäälän keskuspuhdistamoilla. Orgaanisen aineen (97 %) ja fosforin (94 %) poistotehot olivat erittäin hyvät myös Toijalan jätevedenpuhdistamolla. Janakkalan keskuspuhdistamolla saavutettiin lisäksi jälleen erittäin hyvä poistoteho typen osalta (9 %). Hämeenlinnassa (67 %), Valkeakoskella (76 %), Toijalassa (53 %) ja Hotelli Petäyksen puhdistamolla (48 %) typenpoisto jäi vaatimattomammaksi. Lempäälässä typenpoisto oli tehostunut (56 %). Lepaan puutarhaoppilaitoksen orgaanisen aineen poistoteho oli myös melko hyvä (89 %), lähes edellisvuoden tasolla. Fosforin poisto oli hieman tehostunut viime vuodesta (87 %) ja typen poisto oli jälleen vaatimatonta (1 %). Asutuksen aiheuttaman kokonaiskuormituksen osuus Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistuvasta orgaanisesta kuormituksesta oli vähentynyt selvästi viime vuosista (v %, v. 212 ja %), mikä oli puhdistamokuormituksen vähenemisen lisäksi seurausta teollisuuden orgaanisen kuormituksen kasvusta. Fosforikuormituksen osuus oli lähes aiemmalla tasolla (v %, v %, v %). Typpikuormituksen osuus on ollut lähes samalla tasolla vuodesta 29 lähtien vaihdellen välillä %. Vuonna 214 asutus aiheutti 94 % Vanajan ja Vanajaveden- Pyhäjärven reiteille kohdistuvasta pistemäisestä typpikuormituksesta. Typen suuri osuus johtuu siitä, että puhdistamoilla ei pystytä tehokkaaseen typenpoistoon. Typenpoistoon ei ole akuuttia tarvetta, koska fosfori on sisävesillä tärkein perustuotantoa rajoittava ravin-

13 9 ne. Lisäksi on muistettava, että hajakuormitus aiheuttaa asutuksen jätevesiin verrattuna huomattavasti suuremman typpikuormituksen. Taulukko 5.1. Asutuksen aiheuttama kokonaiskuormitus (kg/d) vuosina Vuosina määritetty BHK 7. Vuodesta 1987 alkaen määritetty BHK 7 -ATU. BHK 7 -ATU Kok.P Kok.N , , , , , , , , , , , , Teollisuuden aiheuttama kuormitus Teollisuuden aiheuttama orgaaninen kuormitus väheni vuonna 25 huomattavasti Kuitu Finland Oy:n biologisen puhdistamon käyttöönoton vuoksi (Taulukko 5.2). Vuonna 26 orgaaninen kuormitus väheni edelleen ja pysyi samalla tasolla vuoteen 28 saakka. Vuonna 29 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni alle kolmasosaan edellisvuoteen verrattuna Kuitu Finland Oy:n tuotannon loppumisen vuoksi. Lisäksi UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan orgaaninen kuormitus väheni merkittä-

14 1 västi sellun tuotannon loppumisen takia. Vuonna 21 UPM-Kymmene Oyj:n kuormitus lisääntyi etenkin orgaanisen kuormituksen osalta, mikä näkyi selvänä nousuna myös kokonaiskuormituksessa. Avilon Oy käynnisti Kuitu Finland Oy:n tehtaan syksyllä 21, ja kuormitustaso kohosi vuonna 211 samalle tasolle kuin vuonna 25. Avilon Oy lopetti toimintansa vuonna 212, minkä seurauksena orgaaninen kuormitus väheni vuoden 21 tasolle. Vuosien 2-24 keskimääräiseen orgaanisen kuormituksen tasoon (438 kg/d) verrattuna teollisuuden kuormitus oli vähentynyt vuonna 21 9 % (445,6 kg/d). Vuoteen 198 (284 kg/d) verrattuna orgaaninen kuormitus oli vähentynyt 98 %. Vuonna 211 orgaaninen kuormitus kävi vuoden 25 tasolla Avilon Oy:n käynnistettyä tehtaan ja teollisuus aiheutti taas pääosan happea kuluttavasta kuormituksesta (89 %). Vuonna 212 teollisuuden aiheuttama osuus orgaanisen aineen kokonaiskuormituksesta väheni 64 %:iin Avilon Oy:n tehtaan toiminnan loppumisen myötä ja kuormitus palautui samalle tasolle kuin ennen tehtaan käynnistämistä vuonna 21. Vuonna 214 teollisuuden osuus orgaanisen aineen kuormituksesta (79 %) lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna UPM- Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan kasvaneen kuormituksen myötä. Pitkällä aikavälillä myös muissa kuormitusjakeissa on todettavissa selvä lasku. Vuonna 28 fosfori-, typpi- ja kiintoainekuormitus olivat vähentyneet vuoteen 199 verrattuna noin puoleen. Vuosina 29 ja 21 kuormitustaso väheni vuoteen 28 verrattuna jopa 7-8 % jakeesta riippuen. Vuonna 214 teollisuuden osuus fosforikuormituksesta lisääntyi hieman edelliseen vuoteen verrattuna ollen 29 % (v %). Typpikuormituksen osuus oli kasvanut prosenttiyksiköllä ollen 6 % (v %). Teollisuuden aiheuttama kiintoainekuormitus on vaihdellut 2-luvulla kg/d (Taulukko 5.2). Tervakoski Oy:n tehtaalta tuleva kiintoainekuormitus on ollut viime vuosina varsin tasaista (v kg/d, v kg/d). UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalta kiintoainekuormitusta tuli vuonna 214 edellisvuotta enemmän (v kg/d, v kg/d). Elenia Lämpö Oy:n ja Ruukki Metals Oy:n kiintoainekuormitus on pääosin peräisin Vanajavedestä otetusta jäähdytysvedestä eikä siten varsinaisesti lisää vesistöön tulevaa kiintoainekuormaa. Sinkki- ja sulfaattikuormitus on ollut pääosin peräisin Kuitu Finland Oy:n tehtaalta. Sinkkikuormitus vaihteli 2-luvulla,51-72 kg/d ja sulfaattikuormitus vaihteli vuosina kg/d ja oli vuonna kg/d. Vuosina sulfaattipitoisuuden määritys ei kuulunut ELY-keskuksen kanssa sovittuun kevennettyyn ohjelmaan. Sinkki- ja sulfaattikuormitus loppuivat Avilon Oy:n tehtaan toiminnan lopettamisen myötä vuonna 212. UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalta ja Tervakoski Oy:n tehtaalta tuleva rikkikuormitus on pysynyt viime vuosina lähes samalla tasolla.

15 11 Taulukko 5.2. Teollisuuden aiheuttama kokonaiskuormitus (kg/d) vuosina Sinkki- ja sulfaattikuormitus on peräisin Avilon Oy:ltä (entinen Kuitu Finland Oy) ja kokonaisrikkikuormitus UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalta ja Tervakoski Oy:n tehtaalta. BHK 7 -ATU Kok.P Kok.N K-aine Zn SO4 Kok.S , , , , , , , , , , , , , , Hajakuormitus Hajakuormituksella tarkoitetaan muuta kuin pistemäisistä jätevesistä johtuvaa kuormitusta. Vesistön kannalta merkittävintä on eroosiosta johtuva ravinnehuuhtoutumien lisääntyminen, mikä aiheuttaa rehevöitymistä ja veden samenemista. Ravinnehuuhtoutumia lisäävät monet valuma-alueella suoritettavat toimenpiteet. Merkittävin ravinnekuormituksen lisääjä on voimaperäinen maatalous ja siihen liittyvä lannoitus. Myös ojitukset, haja-asutus, metsien lannoitus, loma-asutus jne. vaikuttavat osaltaan hajakuormaa lisäävästi. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteillä hajakuormitus vaikuttaa veden laatuun selvästi Puujoen alueella. Myös Kernaalanjärveen laskeva Hyvikkälänjoki on runsasravinteinen. Hajakuormituksesta

16 johtuvaa rehevöitymistä esiintyy myös Konhon alapuolisella vesistönosalla, johon laskevat Lontilanjoki ja Tarpianjoki. Pääreitin sivulla oleva Alhonselkä on myös hajakuormituksen rehevöittämä. Vaikka jätevesikuormitus Alhonselkään loppui, sen tila ei ole toistaiseksi parantunut. 5.4 Pitkän aikavälin kuormituskehitys Vanajan ja Vanajaveden-pyhäjärven reitit Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille asutuksesta ja teollisuudesta kohdistunut kokonaiskuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä voimakkaasti orgaanisen kuormituksen ja fosforikuormituksen osalta (kuva 5.1 ja Kuva 5.2). Typpikuormitus on laskenut 9-luvun alun jälkeen pitkään lähinnä teollisuuden typpikuormituksen pienentymisen johdosta (kuva 5.3). Asutuksen typpikuormituksessa ei ole ollut havaittavissa selvää muutossuuntaa, mutta vuodesta 211 lähtien kuormitus on ollut jälleen laskusuuntainen ja vuonna 214 typpikuormitus oli alimmillaan. Teollisuuden kiintoainekuormitus on myös vähentynyt pitkällä aikavälillä murto-osaan aiemmasta (kuva 5.4). kg/d 7 VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT BHK 7 -kuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.1. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina

17 kg/d VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Fosforikuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.2. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina kg/d VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Typpikuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.3. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina

18 kg/d 3 VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Teollisuuden kiintoainekuormitus vuosina Kuva 5.4. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut teollisuuden aiheuttama kiintoainekuormitus (kg/d) vuosina Vanajanselkä Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut orgaaninen kuormitus on vähentynyt 197-luvun alusta yli 95 % (kuva 5.5). Kausiteollisuus oli merkittävä orgaanisen aineen kuormittaja vielä 197- luvun alussa, mutta sen osuus supistui voimakkaasti 197-luvun puolivälissä. Kausiteollisuus loppui kokonaan vuoteen 1998, koska Turengin sokeritehdas ei toiminut enää syksyllä Orgaaninen kuormitus väheni 198-luvun puolivälissä myös Tervakoski Oy:n jätevesien biologisen käsittelyn ansiosta. Vesistökuormitusta vähensi lisäksi Janakkalan uuden puhdistamon käyttöönotto vuonna 29. Alimmillaan orgaaninen kuormitus oli vuonna 211 (158,7 kg/d). Vuonna 214 Vanajaveteen tuli orgaanista kuormitusta edellisvuotta enemmän (v , kg/d, v ,2). Myös fosforikuormitus on vähentynyt noin 95 % 197-luvun alun tilanteeseen verrattuna (kuva 5.6). Eniten tähän on vaikuttanut asutuksen jätevesien käsittelyn tehostuminen. Suurin yksittäinen kuormittaja on Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamo, jonka kuormituksessa on vaihtelusta huolimatta havaittavissa viimeisten kymmenen vuoden aikana laskeva suuntaus. Vuosina 213 ja 214 fosforikuormitustaso laski Paroisten puhdistamolla alimmilleen sitten vuoden 22. Myös Vanajanselkään kohdistuva fosforikuormitus oli samaan aikaan alimmillaan (v ,83 kg/d, v ,46 kg/d, v. 22 6,75 kg/d). Janakkalan uuden puhdistamon käyttöönotolla (v. 29) oli myös vaikutusta fosforikuormituksen vähenemiseen. Typpikuormitus on pysynyt pitkään samalla tasolla, tosin vaihteluväli on ollut laaja, noin 6-1 kg/d (kuva 5.7). 199-luvun puolivälissä typpikuormituksessa tapahtui selvää laskua Hämeenlinnan kaupungin denitrifikaatiokokeilujen myötä, mutta 2-luvulla se oli noususuuntainen vuoteen 29 saakka (937,3 kg/d). Vuonna 21 Paroisten puhdistamon vähentynyt typpikuormitus näkyi selvästi myös kokonaiskuormituksessa (718,5 kg/d). Lisäksi Janakkalan keskuspuhdistamon saneeraus vähensi Vanajanselkään kohdistuvaa typpikuormitusta merkittävästi. Typpikuormitus on ollut laskusuunnassa vuodesta 21 lähtien ja kuormitus oli alimmillaan vuonna 214 (41,8 kg/d).

19 kg/d BHK 7 -kuormitus vuosina Kuva 5.5. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina kg/d Fosforikuormitus vuosina Kuva 5.6. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina

20 kg/d Typpikuormitus vuosina Kuva 5.7. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina Kärjenniemenselkä Valkeakosken seudun Kärjenniemenselkään kohdistuva jätevesikuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä merkittävästi. Orgaaninen kuormitus on aiheutunut pääosin UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan ja Säteri Oy/Kuitu Finland Oy:n tehtaan jätevesistä. Jäteliemen polton aloittaminen Tervasaaren tehtaalla vuonna 1975 alensi tuntuvasti orgaanista kuormitusta, joka pieneni tasolta 5 t/d tasolle 2 t/d. 198-luvun lopulla kuormitusta saatiin edelleen pienemmäksi. Vuodesta 1996 lähtien Tervasaaren tehtaan kuormitus pysyi alle 1 kg/d biologisen puhdistuksen ansiosta. Vuonna 25 kuormitustasoa saatiin edelleen pienemmäksi Kuitu Finland Oy:n biologisen puhdistamon käynnistyttyä. Kuormitustaso onkin ollut aiempaa pienempi vuosina (kuva 5.8). Vuonna 29 UPM-Kymmene Oyj:n tehtaalla lopetettiin sellun teko ja Kuitu Finland Oy:n tuotanto loppui kokonaan, minkä vuoksi Kärjenniemenselkään kohdistuva orgaaninen kokonaiskuormitus laski yli seitsemäsosaan edellisvuodesta (157 kg/d). Vuonna 21 kuormitustaso nousi selvästi UPM-Kymmene Oyj:n suuremman kuormituksen vuoksi ja vuonna 211 Avilon Oy:n toiminnan käynnistymisen vuoksi. Pitkällä aikavälillä kuormitus oli silti pienentynyt yli 99 %. Vuonna 212 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni vuoden 21 tasolle Avilon Oy:n toiminnan loppumisen seurauksena. Orgaaninen kuormitus väheni edelleen vuonna 213 (32 kg/d), mutta lisääntyi hieman vuonna 214 (398 kg/d) kuormituksen kasvettua UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalla. Fosforikuormitus väheni 197-luvun alun tasosta 1-12 kg/d tasolle 4-45 kg/d jäteliemen polton ja asutuksen jätevesien tehostuneen käsittelyn ansiosta (Kuva 5.9). 199-luvulla fosforikuormitus saatiin vähenemään tasolle 15-2 kg/d. Vuosina Kuitu Finland Oy:n tehtaan fosforikuormitus oli aiempaa suurempaa jätevesien biologisen käsittelyn takia. Vuonna 29 fosforikuormitus väheni noin kolmasosaan edellisvuodesta UPM-Kymmene Oyj:n tehtaalla tapahtuneiden muutosten ja Kuitu Finland Oyj:n toiminnan loppumisen vuoksi (6,53 kg/d). Vuonna 21 kuormitustaso väheni edelleen. Avilon Oy käynnisti toimintansa vuoden 21 lopulla, mikä ei kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut fosforikuormitukseen, kuten ei toiminnan lopettaminenkaan vuonna 212. Tämän jälkeen fosforikuormitus on edelleen laskenut. Vuonna 214 Kärjenniemenselkään kohdistuva fosforikuormi-

21 tus laski Valkeakosken keskuspuhdistamon vähentyneen kuormituksen myötä (v ,95 kg/d, v ,11 kg/d). Typpikuormitus on vaihdellut Valkeakosken seudulla 199-luvun alusta lähtien 3-4 kg N/d ja vuosina päästiin jopa alle 3 kg N/d kaupungin pienentyneen typpikuormituksen ansiosta (Kuva 5.1). Typpikuormituksessa on todettavissa 198-luvun puolivälin jälkeen selvä laskeva suuntaus. Vuonna 29 typpikuormitus laski fosforikuormituksen tavoin, alimmilleen noin kolmasosaan, edellisvuoteen verrattuna (8 kg/d). Kuormitustaso kasvoi hieman vuosina 21 ja 211, mutta pysyi silti selvästi aiempaa pienempänä. Tämän jälkeen typpikuormitus on vähentynyt asutuksen typpikuormituksen ja Avilon Oy:n kuormituksen vähennyttyä. Typpikuormitus väheni liki alimmilleen vuonna 214 (85,3 kg/d). Kiintoainekuormitus aleni selvästi vuonna 198 kiintoaineen poiston tehostuessa Tervasaaren tehtaalla. Kuormitus on pienentynyt noin 97 % 197-luvun alkuun verrattuna (kuva 5.11). Sinkkikuormitus pieneni selvästi vuonna 198, jolloin Kuitu Finland Oy:n tehtaan jätevesien puhdistus tehostui. Samalla otettiin käyttöön jätevesien neutralointi. Sinkkikuormitus laski selvästi alle 1 kg/d. Maksimikuormitus oli 197-luvun lopulla 8-1 kg/d. Vuosina 29 ja 21 sinkkikuormitus oli erittäin vähäistä, mutta kohosi vuonna 211 Avilon Oy:n käynnistettyä toimintansa. Sinkkikuormitus loppui Avilon Oy:n toiminnan loputtua vuonna 212. kg/d BHK 7 -kuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.8. Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina

22 kg/d Fosforikuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.9. Kärjenniemenselkään kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina kg/d Typpikuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.1. Kärjenniemenselkään kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina

23 kg/d Kiintoainekuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut kiintoainekuormitus (kg/d) vuosina VEDEN LAADUN SEURANTA 6.1 Puujoki Vanajan reitin latvavedet ulottuvat Lammin Pääjärveen saakka. Pääjärvestä alkunsa saava Teuronjoki laskee Mommilanjärveen, jonka luusuassa sijaitsee ensimmäinen yhteistarkkailun tarkkailupiste. Varsinainen Puujoki alkaa vasta Ansiojärven luusuasta. Puujoen keskivirtaama on Mommilanjärven luusuassa 5,1 m 3 /s ja keskialivirtaama 1, m 3 /s. Leppäkoskessa vastaavat arvot ovat 7,7 m 3 /s ja 1,7 m 3 /s. Puujoen alaosaan laskevaan Punkanojaan tulee valumavesiä Kekkilä Oyj:n Sammalistonsuolta. Muuta pistemäistä kuormitusta ei Puujokeen, eikä siihen laskeviin ojiin, enää nykyisin johdeta, sillä Janakkalan kunnan Leppäkosken taajaman jätevedet on johdettu lähtien Janakkalan keskuspuhdistamolle. Muu pistemäinen kuormitus on loppunut jo aiemmin. Puujoen vedenlaatuun vaikuttaa merkittävästi hajakuormitus, joka on voimakasta jo Teuronjoen varsilla. Puujoen vesi on peruslaadultaan sameahkoa ja runsasravinteista sekä hygieenisesti lievästi likaantunutta. Tulva-aikoina sameusarvot voivat olla huomattavan suuria ja ravinnepitoisuudet korkeita. Myös hygieeninen vedenlaatu voi hajakuormituksen vaikutuksesta heikentyä. Happitilanne on yleensä hyvä loppukesää lukuun ottamatta, jolloin happikyllästysaste laskee tasolle 4-6 %. Happipitoisuus alenee jo Ansiojärven alueella. Happi kulunee runsaan vesikasvillisuuden seassa tapahtuvan hajotustoiminnan vaikutuksesta. Happipitoisuus laskee jokialueella kesän alivirtaamakaudella yleensä tyydyttävälle tasolle. Vuonna 214 Puujoen happitilanne vaihteli tyydyttävästä erinomaiseen. Maalikuussa happipitoisuus oli niin Puujoen alaosalla kuin Oitin alapuolellakin tavanomaista parempi (75-81 %). Happitilanne säilyi erittäin korkeana loppukesälläkin levien tuottaessa happea (89-99 %). Myös Mommilanjärven luusuassa happitilanne oli tavanomaista parempi. Hapen kyllästysaste vaihteli tarkkailukerroilla välillä %. Vuonna 214 suurimmat virtaamat Puujoen Varunteenkoskessa todettiin alkutalvella, jolloin virtaamat olivat jääneet syksyltä suuriksi (Liite 4). Talvi oli vähäsateinen ja leuto, joten kevätvalumat jäivät

24 2 pieniksi eivätkä virtaamat runsastuneet enää aiempaan tapaan keväällä. Virtaamatilannetta seuraten vesi oli sameimmillaan Puujoessa tutkituista ajankohdista lopputalvella ja toukokuussa, joten kevätylivaluman vaikutus oli tällöin nähtävissä. Vähäsateisuus ja maan kuivuus pitivät virtaamat pieninä eivätkä virtaamat lisääntyneet kesä ja elokuun sateista huolimatta. Varunteenkosken virtaamat olivat koko loppuvuoden keskimääräistä pienemmät. Veden sähkönjohtavuus oli Puujoessa luonnonvesiin verrattuna lievästi korkeampi. Vuonna 214 sähkönjohtavuus kohosi aiempaan tapaan lievästi alajuoksulle päin siirryttäessä. Kohoaminen jäi kuitenkin vähäiseksi. Voimakkaimmin sähkönjohtavuus kohosi tänäkin vuonna lokakuussa. Puujoen sähkönjohtavuus vaihteli Oitin alapuolella 11,-13,2 ms/m ja Puujoen alajuoksulla Leppäkosken alapuolella 11,9-13,1 ms/m. Valumien vaihtelu näkyi sameuden lisäksi selvästi myös fosforipitoisuudessa, jonka suurimmat pitoisuudet mitattiin vuonna 214 kevätvaluman aikaan sekä elokuussa. Pienimmillään fosforipitoisuus oli lokakuussa. Ravinnetaso oli vuonna 214 Puujoessa Oitin alapuolella jo talvella hajakuormituksen vaikutuksesta selvästi jokivesien luonnontasosta koholla, ja keväällä fosforipitoisuus kohosi kaksinkertaiseksi luonnontasoon nähden (kuva 6.1). Typpipitoisuus sen sijaan väheni kesää kohti, jolloin luonnontaso ylittyi Oitin alapuolella lievästi. Talvella ja keväällä luonnontaso ylittyi yli kolminkertaisesti, syksyllä pitoisuus oli hieman pienempi (kuva 6.2). Fosforipitoisuus oli Puujoessa Oitin alapuolella vuonna 214 viime vuotta korkeampi, keskimäärin 37 µg/l ja Puujoen alajuoksulla 44 µg/l (v, µg/l ja 35 µg/l). Typpipitoisuudet puolestaan olivat vuonna 214 keskimäärin 1588 µg/l ja 1489 µg/l (v µg/l ja 148 µg/l). Lepaanvirtaan (49 µg/l) verrattuna fosforipitoisuudet olivat sekä Puujoen alajuoksulla että Oitin alapuolella keskimäärin selvästi pienemmät (Liite 5). Sen sijaan keskimääräiset typpipitoisuudet olivat Oitin alapuolella Lepaanvirran (1565 µg N/l) tasolla. Ammoniumtyppeä todettiin vedessä melko pieniä pitoisuuksia. Kokonaistypen tavoin myös ammoniumtyppipitoisuudet olivat hieman suuremmat Oitin alapuolella Puujoen alajuoksuun verrattuna. Suurimmat ammoniumtyppipitoisuudet on mitattu talvisin. Ammoniumtypen pitoisuudet vaihtelivat Puujoessa talvella 214 välillä µg/l. Vuodesta 211 lähtien Puujokeen ei enää ole kohdistunut pistemäistä jätevesikuormitusta lainkaan, kun Leppäkosken taajaman jätevedenpuhdistamon jätevedet on johdettu syksystä 21 alkaen Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Oitin ja Ryttylän taajamien jätevedet on johdettu Riihimäen puhdistamolle jo aiemmin. Jätevesien vaikutukset olivat aiemmin alivirtaaman aikana teoreettisesti laskettuna todettavissa, mutta hajakuormituksen vaikutuksista vaikeasti eriteltävissä. Puujoen hygieeninen laatu vaihteli vuonna 214 yleisluokituksen (vesi- ja ympäristöhallitus 1988) mukaan erinomaisesta tyydyttävään, ja lievä veden laadun heikentyminen ajoittui lähinnä talveen, jolloin bakteerit säilyvät pitkään kylmässä vedessä. Uimavedeksi vesi oli erinomaista. Uimavesiluokituksen (Sosiaali- ja terveysministeriön päätös 177/28) mukaan uimaveden hygieeninen laatu on erinomainen, jos suolistoperäisiä enterokokkeja on alle 2 kpl/dl ja E. coli -bakteereja alle 5 kpl/dl.

25 µg/l PUUJOKI (piste VAN1/4) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.1. Fosforipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina µg/l 6 PUUJOKI (piste VAN1/4) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.2. Typpipitoisuus (µg/l) Puujoen (VAN1/4) alajuoksulla vuosina µg/l PUUJOKI (pisteet VAN1/1 ja VAN1/2) Ammoniumtyppipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina VAN1/1 VAN1/2 Kuva 6.3. Ammoniumtyppipitoisuus (µg/l) Puujoen yläjuoksulla ennen (VAN1/1) ja jälkeen (VAN1/2) Oitin taajaman vuosina

26 Puujoen happitilanne on pysynyt vuosina lähes samanlaisena. Pitoisuuksissa todettu vaihtelu selittyy erilaisilla sää- ja vesioloilla (kuva 6.4). Kesäajan keskimääräisessä fosforipitoisuudessa on todettavissa lievä laskeva suuntaus (kuva 6.5). Talviajan keskimääräisessä fosforipitoisuudessa ei ole sen sijaan todettavissa selvää muutossuuntaa. Talven 28 pitoisuutta nosti maaliskuussa todettu veden voimakas samentuminen ja siihen liittyen korkea fosforipitoisuus. Pitoisuuksissa esiintyykin suurta vuosittaista ja vuodenajoittaista vaihtelua. Esimerkiksi lauhat talvet ja sateiset kesät 1998 ja 24 näkyvät fosforipitoisuuden nousuna. Vuosina on mitattu koko tarkkailun ajan pienimpiä fosforipitoisuuksia sekä talvella että kesällä lokakuun 212 ravinnepiikkiä lukuun ottamatta. Vuonna 214 fosforipitoisuudet olivat koholla. Kesäajan keskimääräisessä typpipitoisuudessa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa. Kesällä 214 typpipitoisuus oli tarkkailunajan alimpia (49 µg/l). Sen sijaan talviajan typpipitoisuuksissa on todettavissa selvä nouseva suuntaus (kuva 6.6). Myös typpipitoisuuksissa vuosittainen vaihtelu on suurta hajakuormituksen vaihtelun takia. Lauhoina ja runsasvalumaisina talvina on mitattu korkeita typpipitoisuuksia lopputalven sulamisvalumien aikana. Vuonna 29 alkutalven runsaat valumat eivät näkyneet enää lopputalvella vedenlaadussa keskitalven pakkasjakson vähennettyä valumia. Talvet 21 ja 211 ovat olleet ns. normaaleja pakkastalvia eli varsin niukkavalumaisia, mikä on näkynyt pieninä typpipitoisuuksina. Alkutalven ravinnepitoisuudet ovat olleet viime vuosina koholla syksyn runsaiden sateiden jäljiltä. Vuonna 214 lauha sää lisäsi hajakuormitusta myös lopputalven osalta. mg/l 14, PUUJOKI (piste VAN1/4) Happipitoisuus pintavedessä vuosina , 1, 8, 6, 4, 2,, talvi kesä Kuva 6.4. Happipitoisuus (mg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina

27 µg/l PUUJOKI (piste VAN1/4) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva 6.5. Fosforipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina µg/l PUUJOKI (piste VAN1/4) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva 6.6. Typpipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina Tervajoki Tervajoen keskivirtaama on 1,9 m 3 /s ja keskialivirtaama,5 m 3 /s. Tervakoski Oy:n jätevedet johdetaan joen yläjuoksulle ja Janakkalan kunnan Tervakosken taajaman jätevedet johdettiin syksyyn 21 saakka joen alajuoksulle. Lokakuusta 21 lähtien jätevedet on johdettu Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Alasjärven luusuasta alkunsa saava Tervajoki laskee Kernaalanjärveen, johon laskevat myös Hyvikkälänjoki (MQ 3,9 m 3 /s) ja Räikälänjoki (MQ 1,3 m 3 /s). Alasjärven luusuassa veden laatu vaihtelee valumaolojen mukaisesti. Talvella ja loppukesällä esiintyy yleensä happivajetta, koska happea kuluu mataloituneen Alasjärven alueella. Talvella 214 virtaamat jäivät suuriksi edellissyksyn runsaiden sateiden jäljiltä. Happitilanne oli Alasjärven luusuassa edellis-

28 24 talvea parempi. Hapen kyllästysaste pysyi lopputalvellakin tyydyttävänä, vaikka heikkenemistä tapahtui talven kuluessa (Kyll %). Keväällä happitilanne oli tavalliseen tapaan normalisoitunut ja sitä voitiin pitää erinomaisena (Kyll. 11 %). Kevätkierto jatkui vuonna 214 pitkään ja alusvesi hapettui hyvin. Alasjärven luusuan happitilanne oli heinäkuussa kevättä vastaava ja elokuussa hapen kyllästysaste oli 8 %. Lokakuun alussa happitilanne oli heikentynyt, mutta edelleen tyydyttävä. Vuoden 214 havaintokerroilla Alasjärven luusuan veden sameudessa ei tapahtunut suuria muutoksia. Sameus vaihteli tarkkailukerroilla välillä 4,1-4,9 FNU. Kirkkainta vesi oli talvella pakkasten vähentäessä virtaamia. Keväällä valumien runsastuessa vesi hieman sameni ja hajakuormitus lisäsi veden kiintoainepitoisuutta. Kiintoaineen määrä ja veden fosforipitoisuus vaihtelivat samansuuntaisesti veden sameuden kanssa. Suurimmat kiintoaine- ja fosforipitoisuudet mitattiin tavanomaiseen tapaan kevään ja kesän aikana. Enimmillään fosforipitoisuus ylitti luonnontilaisten jokivesien tason lähes kolminkertaisesti. Pienimmillään fosforipitoisuus oli lähes luonnontasoa (kuva 6.7). Typpimaksimi todettiin runsaista valumista johtuen tammikuussa ja pitoisuus oli koholla myös maaliskuussa (kuva 6.8). Sähkönjohtavuus oli Alasjärven luusuassa hajakuormituksesta huolimatta lähellä luonnontasoa ja lievästi pienempi kuin Puujoessa. Järven tasaavan vaikutuksen vuoksi sähkönjohtavuuden vuodenaikaisvaihtelu jäi varsin pieneksi (v ,8-11,1 ms/m, v ,-1,6 ms/m). Humusleima oli kemiallisen hapenkulutuksen perusteella läpi vuoden vahva. Hygieeninen vedenlaatu vaihteli vuonna 214 erinomaisesta hyvään. Ajoittain hygieeninen vedenlaatu on heikentynyt Alasjärven luusuassa jopa välttäväksi hajakuormituksen vaikutuksesta. Uimiseen vesi soveltui vuoden 214 kaikkina tutkittuina ajankohtina hyvin. Tervajoen keskiosassa, Tervakoski Oy:n alapuolella, vedenlaatu heikkeni selvästi kaikkina havaintoajankohtina. Selvimmin jätevesien vaikutukset näkyivät veden sähkönjohtavuuden, kiintoainepitoisuuden ja bakteerimäärien kohoamisena. Vaikutukset ravinnetasoon jäivät melko lieviksi ja ajoittaisiksi. Eniten fosforipitoisuus kohosi heikkojen laimennusolojen aikaan elokuussa (56 µg/l 67 µg/l), jolloin myös sameus ja veden kiintoainepitoisuus olivat koholla. Muutoin ravinnepitoisuuksissa havaittavat muutokset jäivät hyvin vähäisiksi ja ajoittain ravinnepitoisuudet jopa laskivat Tervakoski Oy:n alapuolisella havaintopaikalla. Hygieeninen veden laatu heikkeni Tervakoski Oy:n alapuolella kaikkina ajankohtina. Lokakuuta lukuun ottamatta veden hygieeninen laatu vaihteli tyydyttävästä huonoon. Ulosteperäisiä bakteereita ja E. coleja todettiin talvellakin, mutta heikoimmillaan veden laatu oli heikompien laimenemisolojen vuoksi kesäkuukausina. Ulosteperäisten koliformisten bakteerien määrä vaihteli touko-elokuussa noin 1-11 kpl/dl ja E. colejakin todettiin 7-18 kpl/dl. Uimavesiasetuksen (STM 177/28) mukaan vesi soveltui uimiseen heinäkuun havaintokertaa lukuun ottamatta. Koliformisia bakteereita todettiin lokakuussakin, mutta ulosteperäinen likaantuminen oli tällöin vähäisintä. Myös sähkönjohtavuuden perusteella jätevesien vaikutukset olivat voimakkaimmillaan heinä-elokuussa. Vuonna 214 veden sähkönjohtavuus vaihteli Tervakoski Oy:n alapuolella 1,6-25,8 ms/m. Kesällä jätevedet kuluttivat vedestä myös happea. Happipitoisuudet vaihtelivat heinäelokuussa 1,7-5,4 mg/l (Kyll %), joten happipitoisuus oli heinäkuussa hetkellisesti viime vuoden tavoin hyvin heikko (v ,5-2,7 mg O 2 /l). Tervajoen alajuoksulla, Tervakosken taajaman alapuolella, vedenlaatu heikkeni vuonna 214, vaikka taajaman jätevesiä ei enää johdeta Tervajokeen. Vedenlaadun heikkeneminen oli aiempaan verrattuna kuitenkin selvästi vähäisempää ja liittyi Tervakoski Oy:n kuormituksen lisäksi haja-asutuksesta tai maataloudesta tulleeseen hajakuormitukseen. Vuonna 214 veden laadun heikentyminen näkyi etenkin ajoittaisena sähkönjohtavuuden, ravinnepitoisuuksien sekä bakteerimäärien nousuna. Myös

29 veden happipitoisuus heikkeni ajoittain. Ennen jätevesien johtamisen lopettamista Tervakosken taajaman jätevesikuormitus näkyi selvimmin heikentyneenä hygieenisenä vedenlaatuna, joka vaihteli välttävästä huonoon. Jätevesien vaikutus näkyi aiemmin hygieenisen laadun heikentymisen lisäksi veden sähkönjohtavuuden, kokonaistyppi-, ammoniumtyppi- ja fosforipitoisuuden kohoamisena (taulukko 6.1). Vuonna 214 ravinnepitoisuudet olivat Tervakosken alajuoksulla keskimäärin lähes samaa luokka kuin Alasjärven luusuassa ja Tervakoski Oy:n alapuolella. Ravinnepitoisuuksien on todettu aiemmin, vuotta 211 lukuun ottamatta, kohoavan säännöllisesti voimakkaastikin. Lepaanvirtaan verrattuna sekä keskimääräiset fosfori- että typpipitoisuudet olivat vuonna 214 Alasjärven luusuassa pienemmät, kuten edellisinäkin vuosina Myös Tervajoen alajuoksulla keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat pienemmät kuin Lepaanvirrassa. Alasjärven luusuassa keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna µg/l sekä typpipitoisuus 138 µg/l. Tervajoen alajuoksulla keskimääräiset pitoisuudet olivat vastaavasti 39 µg P/l sekä 1158 µg N/l. Lepaanvirrassa ravinnepitoisuudet olivat 49 µg P/l ja 1565 µg N/l. Alasjärven luusuan ravinnepitoisuuksissa ei ole todettavissa vuosina selvää muutossuuntaa. Fosfori- ja typpipitoisuuksissa on todettavissa voimakasta vaihtelua valumaolojen mukaan (Kuva 6.7 ja Kuva 6.8). Sen sijaan Tervajoen alajuoksulla fosforipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä laskeva suuntaus (Kuva 6.9). Typpipitoisuuksissa muutossuunta ei ole erityisen selvä. Vuonna 211 ravinnetasossa on todettavissa alajuoksulla selvä muutos, mikä on seurausta Tervakosken taajaman jätevesiä johtamisen loppumisesta. Jätevesien johtaminen Tervajokeen lopetettiin , mikä näkyi välittömästi jo loppuvuoden 21 tuloksissa vedenlaadun paranemisena (Kuva 6.9 ja Kuva 6.1). Vuonna 214 keskimääräinen typpipitoisuus (1158 µg/l) Tervajoen alajuoksulla oli selvästi kahta edellisvuotta pienempi niukemman virtaamatilanteen vähentämän hajakuormituksen vuoksi (v µg/l, v µg/l). µg/l 7, TERVAJOKI (piste VAN1/5) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 5, 4, 3, 2, 1,, Kuva 6.7. Fosforipitoisuus (µg/l) Tervajoen yläjuoksulla (VAN1/5) vuosina

30 µg/l 25 TERVAJOKI (piste VAN1/5) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.8. Typpipitoisuus (µg/l) Tervajoen yläjuoksulla (VAN1/5) vuosina µg/l 3, TERVAJOKI (piste VAN1/6) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 2, 15, 1, 5,, Kuva 6.9. Fosforipitoisuus (µg/l) Tervajoen alajuoksulla (VAN1/6) vuosina µg/l 6 TERVAJOKI (piste VAN1/6) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.1. Typpipitoisuus (µg/l) Tervajoen alajuoksulla (VAN1/6) vuosina

31 27 Taulukko 6.1. Tervajoen keskimääräinen (6-7 havaintoa/a) vedenlaatu vuosina Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,4 66 4,6 1, PISTE 5A 7, , PISTE 6 5,8 49 6, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,8 69 4,6 1, PISTE 5A 8, , 24, PISTE 6 6,8 59 7,6 25, Happi Happi Sameus S-joht. CODMn Kok.N NH4-N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O2/l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,6 74 6, 9, PISTE 5A 8,8 75 9,4 19, PISTE 6 8,4 7 9,4 15, Happi Happi Sameus S-joht. CODMn Kok.N NH4-N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O2/l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,2 73 5,4 9, PISTE 5A 7,5 65 1,9 19, PISTE 6 6,9 57 6,2 24, Happi Happi Sameus S-joht. CODMn Kok.N NH4-N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O2/l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 9,2 86 4,5 1, PISTE 5A 7,9 7 8,1 17, PISTE 6 7,2 62 7, 15, Kernaalanjärvi Kernaalanjärven pinta-ala on 4, km 2 ja suurin syvyys noin 8 metriä. Kokonaistilavuus on noin 13 milj.m 3 ja teoreettinen keskiviipymä vain 21 vrk. Vesi vaihtuu siten lyhyessä ajassa ja veden laatukin vaihtelee valumaolojen mukaan. Tervajoen osuus on 2 % Kernaalanjärven tulovirtaamasta. Talvi 214 oli happitilanteen kannalta edellistalvien kaltainen eli leuto ja valumat jäivät syksyltä suuriksi. Isot selät olivat jäättömiä vielä tammikuun alkupuolella, minkä vuoksi vesimassa ehti viilentyä ja hapettua hyvin. Kernaalanjärven suuren valuma-alueen ansiosta keskiviipymä on lyhyt ja veden vaihtuminen on nopeaa, mikä helpottaa talviajan happitaloutta. Vuonna 214 happitilanne oli alkutalvella Kernaalanjärvessä kokonaisuutena hyvä, sillä pohjan lähelläkin happea oli vielä tyydyttävästi (Kyll. 74 %). Maaliskuun alussa happitilanne oli heikentynyt tyydyttäväksi, sillä pohjan lähellä vesi oli vähähappista (Kyll. 27 %). Happea oli silti pohjan lähellä edellistalvea enemmän (v. 213 Kyll. 16 %). Edellistalven tavoin humusleima oli valumista johtuen huomattava. Humusleima, veden väriluku ja ravinnepitoisuus vähenivät hieman lopputalvea kohti valumien vähetessä. Edellistalvien tavoin Tervajoen kautta Kernaalanjärveen kohdistuvan kuormituksen vaikutukset olivat vedenlaadussa nähtävissä. Vaikutukset näkyivät pohjan lähellä kohonneena sähkönjohtavuutena

32 28 sekä kokonaistyppipitoisuutena. Tervajokeen tulevan kuormituksen väheneminen vuonna 21 on vaikuttanut pitoisuuksia alentavasti, mikä nähtiin jo talven 211 osalta. Maaliskuussa 214 pohjan läheisen veden typpipitoisuus oli pintaveteen nähden 4 µg/l korkeampi. Aikaisemmin typpipitoisuus nousi pohjan läheisessä vedessä lopputalvella enimmillään jopa 8-1 µg/l pintaveteen nähden. Vähentyneen kuormituksen lisäksi vuosittaisella valumatilanteella on myös selvästi merkitystä, esim. kun verrataan ns. normaalia pakkastalvea 211 ja erittäin runsasvalumaista talvea 212. Tammikuussa 211 pinta- ja alusveden kokonaistyppipitoisuudet olivat 1 µg/l ja 12 µg/l, kun vuonna 212 luvut olivat vastaavasti 16 µg/l ja 21 µg N/l. Myös alusveden fosforipitoisuus oli selvästi kohonnut pintaveteen nähden, mihin happitilanteella on osaltaan merkitystä. Vuonna 214 pintaveden fosforipitoisuus vaihteli talvella µg/l ja typpipitoisuus µg/l. Pitoisuudet olivat siten pienempiä kuin Tervajoen alajuoksulla. Hygieeninen vedenlaatu oli talvella erittäin hyvä lievästä hygieenistä nuhraantumisesta huolimatta. Kesäkerrosteisuus muodostui järviin vuonna 214 vasta kesäkuun alussa, ja Kernaalanjärvessä todettiin loiva lämpötilakerrosteisuus kesäkuun alun havaintokerralla. Kernaalanjärveen ei yleensä muodostu kesäisin erityisen vakaata lämpötilakerrosteisuutta, eikä merkittäviä happitalouden ongelmia ole siten todettu. Hapen kuluminen on kohonneen rehevyystason vuoksi kuitenkin nopeaa, joten kerrosteisuuden muodostuessa alusveteen muodostuu nopeasti happivajetta, kuten vuonna 214 voitiin todeta. Kesäkuun alussa happipitoisuus oli pohjan lähellä 3,9 mg/l (Kyll. 36 %). Elokuussa kerrosteisuus oli voimistunut, mutta vesimassa oli myös lämmennyt ja happipitoisuus heikkeni voimakkaasti jo viidessä metrissä. Pohjan läheltä happi oli loppunut kokonaan, mikä kohotti fosforipitoisuutta (22 µg/l) sisäisen kuormituksen kautta. Lokakuussa syystäyskierto oli alkanut sekoittaa vesimassaa ja happitilanne oli pinnasta pohjaan hyvä (Kyll. 81 %). Keväällä 214 valumat ja sitä kautta hajakuormitus jäivät pieniksi. Fosforipitoisuus ei ollut kesäkuun alussa juuri talvea suurempi. Hajakuormituksen tuomia ravinteita oli siten alkukesällä viime vuotta vähemmän. Sadanta oli kesä- ja elokuussa runsasta ja fosforipitoisuudet kasvoivat Kernaalanjärvessä loppukesää kohden (kuva 6.11). Elokuussa pintaveden fosforipitoisuus oli erittäin reheville vesille ominainen (5 µg/l). Pitoisuuksia kohotti runsas levämäärä (2 µg/l). Suurimmat typpipitoisuudet todettiin pintavedessä talvella (kuva 6.12). Vuonna 214 Kernaalanjärvessä klorofyllipitoisuus oli kesäkuussa reheville vesille ominainen (2 µg/l). Heinäkuussa levämäärä lisääntyi erittäin reheväksi, vaikka vähäiset valumat hillitsivätkin levätuotantoa. Tällöin mitattiin myös vuoden 214 maksimi (28 µg/l). Ylirehevien vesien raja-arvo (5 µg/l) ei siten ylittynyt missään vaiheessa. Levämassa samensi pintavettä ja kohotti ravinnepitoisuuksia. Liukoisia ravinteita todettiin pieniä määriä läpi kesän, jolloin sinilevät eivät saaneet kilpailuetua. Kesäajan keskimääräisen klorofyllipitoisuuden perusteella Kernaalanjärvi oli aiempaan tapaan vuonna 214 erittäin rehevä, vaikka kesäajan levämäärä (22,7 µg/l) jäikin keskimääräistä pienemmäksi. Myös vuoden keskimääräisen fosforipitoisuuden (35 µg P/l) perusteella Kernaalanjärvi voitiin luokitella edellisvuosien tavoin reheväksi. Hygieeninen vedenlaatu oli avovesikaudella erinomainen. Uimiseen vesi soveltui hygieenisen laadun osalta hyvin läpi vuoden. Voimakas rehevyys alentaa kuitenkin selvästi virkistyskelpoisuutta kesäkaudella, jolloin levää todetaan säännöllisesti runsaasti. Sinilevääkin voi olla ajoittain erittäin runsaasti. Sekä fosforipitoisuus että typpipitoisuus ovat pysyneet samalla tasolla vuosina Tuloksissa näkyy hajakuormituksen aiheuttamaa vaihtelua. Fosforipitoisuus kohoaa säännöllisesti kesäisin erittäin reheville vesille ominaiseksi. Alasjärven luusuan vuosien keskimääräinen fosforipitoisuus oli 4 µg/l ja Tervajoen alajuoksun 71 µg/l. Kernaalanjärven pintaveden fosforipitoisuus oli vas-

33 taavana aikana 39 µg/l. Vuosien keskimääräinen typpipitoisuus oli Kernaalanjärven pintavedessä noin puolitoistakertainen luonnontasoon verrattuna (989 µg/l). Fosforin tavoin keskiarvo oli hieman pienempi kuin vastaavana aikana Alasjärven luusuassa (137 µg/l) ja selvästi pienempi kuin Tervajoen alajuoksulla (1821 µg/l) µg/l KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärven (VAN1/7) pintavedessä vuosina µg/l 35 KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärven (VAN1/7) pintavedessä vuosina Pitkällä aikavälillä pintaveden kesäajan fosforipitoisuus on kohonnut lievästi 198-luvun puolivälin jälkeen (kuva 6.13). Alusvedessä on 199-luvun puolivälin jälkeen todettu aiempaa suurempia fosforipitoisuuksia. Kerrosteisuuden muodostuminen ja sen vakaus vaikuttavat oleellisesti Kernaalanjärven kesäajan happitalouteen ja sitä myöten mahdolliseen sisäiseen kuormitukseen. Pohjan läheisen veden hapettomuus nosti fosforipitoisuutta myös kesällä 214. Myös pintaveden typpipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä vaihtelusta huolimatta loiva nouseva suuntaus (Kuva 6.14).

34 µg/l KERNAALANJÄRVI (piste (VAN1/7) Fosforipitoisuus loppukesällä vuosina , 7, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärvessä (VAN1/7) eri syvyyksillä loppukesällä vuosina µg/l 2 KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Typpipitoisuus loppukesällä vuosina , 5, 7, Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärvessä (VAN1/7) eri syvyyksillä loppukesällä vuosina Hiidenjoki Hiidenjoen virtaamasta tulee noin puolet Puujoesta ja puolet Kernaalanjärvestä. Janakkalan kunnan keskuspuhdistamon jätevedet johdetaan Hiidenjokeen. Turengin sokeritehtaalta ei ole tullut kuormitusta vuoden 1999 jälkeen. Keskivirtaama on Turengin kohdalla 17 m 3 /s ja keskialivirtaama 5 m 3 /s. Hiidenjoessa on todettavissa talvisin ajoittain lievää happivajetta, joka vaihtelee virtaaman ja valumaolojen mukaan. Valumat olivat alkutalvella 214 tavallista paremmat, ja happitilanne oli siten tammikuussa melko hyvä (11,4 mg/l, Kyll. 79 %). Talven kuluessa pintaveden hapen kyllästysasteessa

35 31 todettiin vain vähäistä heikkenemistä (Kyll. 75 %) ja happipitoisuutta (1,8 mg/l) voitiin edelleen pitää melko hyvänä. Kesäkuun alussa hapen kyllästysaste kohosi hyväksi (9, mg/l, Kyll. 8 %). Heinäkuussa vedessä todettiin levätuotannon vuoksi jopa hapen ylikyllästystä. Elokuussa happitilanne heikkeni hieman veden lämmettyä lisää, mutta happipitoisuus sekä hapen kyllästysaste olivat edelleen erinomaiset (Kyll. 91 %). Lokakuussa happitilanne oli jälleen tyydyttävä. Talven 214 aikana vesistöihin kohdistui tavanomaista enemmän valumia, ja Hiidenjoen vesi oli talvellakin sameahkoa/sameaa. Myös kiintoainetta todettiin puhtaita vesiä enemmän (puhtaat vedet <1 mg/l). Fosforipitoisuus oli koholla jo talvella (33-37 µg/l) ylittäen jokivesien luonnontason (noin 2 µg/l). Keväällä valumat jäivät edellistä vuotta vähäisemmiksi, mikä näkyi Hiidenjoessa vähäisempänä veden samentumisena ja kiintoainepitoisuuden kohoamisena sekä pienempänä fosforipitoisuutena. Fosforipitoisuus oli kesäkuun alussa talvea pienempi (28 µg/l), josta se kuitenkin runsastui kesän mittaan yli kaksinkertaiseksi luonnontasoon verrattuna (kuva 6.15). Erittäin rehevän veden raja ylittyi elokuussa (51 µg/l). Kesäajan keskimääräinen fosforipitoisuus jäi kuitenkin hieman aiempaa pienemmäksi. Typpipitoisuus ylitti luonnontason talvikuukausina noin kolmin- ja jopa lähes nelinkertaisesti maksimin osuessa suurten virtaamien aikaan tammikuussa (22 µg/l). Typen määrä väheni loppukesää kohden (kuva 6.16). Levää todettiin jo kesäkuun alussa reheville vesille ominaisesti ja maksimi todettiin heinäkuussa, jolloin klorofyllipitoisuus kohosi erittäin rehevälle tasolle (32 µg/l). Pitoisuudet olivat samaa luokkaa kuin Kernaalanjärvessä. Kesäajan levämäärä (23,7 µg/l) oli Hiidenjoessakin hieman viime vuosia pienempi. Hiidenjoen keskimääräinen fosforipitoisuus (38 µg/l) oli vuonna 214 pienempi kuin Puujoen alajuoksulla (44 µg/l) ja Tervajoen alajuoksulla (39 µg/l). Keskimääräinen typpipitoisuus (1257 µg/l) oli Puujokeen (1498 µg/l) verrattuna pienempi, mutta Tervajokeen (1158 µg/l) verrattuna suurempi. Vedenlaatua parantaa Räikälänjoen suunnalta Kernaalanjärveen laskevat parempilaatuiset vedet sekä Kernaalanjärven vedenlaatua tasoittava vaikutus. Veden sähkönjohtavuus oli Hiidenjoessa enimmilläänkin vain lievästi luonnontasosta kohonnut (1,9-12,2 ms/m). Suurimmat sähkönjohtavuudet mitattiin tammikuussa ja Puujoen tavoin lokakuun alussa. Veden hygieeninen laatu vaihteli erinomaisesta tyydyttävään. Lievää heikkenemistä todettiin lähinnä maaliskuussa ja elokuussa. Uimiseen vesi soveltui läpi vuoden hyvin. Hiidenjoessa, Janakkalan keskuspuhdistamon alapuolella, vedenlaadussa havaitut muutokset jäivät vähäisiksi. Jätevesikuormitus näkyi lähinnä ajoittaisena lievänä sähkönjohtavuuden ja typpiyhdisteiden määrän kohoamisena. Myös veden hygieeninen laatu oli lievästi heikentynyt kaikkina tutkittuina ajankohtina. Tosin elokuussa lämpökestoisten koliformisten bakteerien määrä oli Hiidenjoen yläjuoksulla suurempi kuin puhdistamon alapuolella. Jätevesien vaikutus oli voimakkaimmillaan tammikuussa. Tällöin hygieeninen vedenlaatu oli heikentynyt tyydyttäväksi (fekaal. koleja 86 kpl/dl) ja sähkönjohtavuus oli selvästi koholla yläjuoksuun nähden (15,4 ms/m).

36 µg/l 12, HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 8, 6, 4, 2,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina µg/l 7 HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina Pitkällä aikavälillä Hiidenjoen happitilanne on parantunut lievästi, joskin nouseva trendi on hyvin loiva (kuva 6.17). Happitilanteen muutos ajoittuu 198-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Tervakosken tehtaan orgaanisen aineen poisto tehostui. Talviajan fosforipitoisuudet ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä ja talvina mitattiin tarkkailunajan pienimpiä fosforipitoisuuksia (kuva 6.18). Vuosien tulvatalvet tosin kohottivat tilapäisesti fosforipitoisuutta ja myös lauhat talvet näkyvät fosforipitoisuuden nousuna. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli talvella pitkästä aikaa korkea (37 µg/l). Kesäajan fosforipitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä puolestaan noususuuntaiset hajakuormituksen takia. Suurin fosforipitoisuus on mitattu sateisena kesänä 24.

37 Kokonaistypen määrä on ollut nouseva sekä kesä- että talviajan tuloksissa (kuva 6.19). Ravinnepitoisuuksissa esiintyvät vuodenaikaiset vaihtelut ovat varsin suuria hajakuormituksen vaihtelusta johtuen. Hiidenjoki on hidasvirtaamainen, joten se kerrostuu ajoittain termisesti. Alusvedessä tapahtuva hapen kuluminen on rehevyydestä ja jätevesikuormituksesta johtuen voimakasta. Loppukesällä jokialueelle muodostuva alusveden hapettomuus aiheuttaa ravinteiden vapautumista sedimentistä, mikä kohottaa Hiidenjoen ravinnepitoisuuksia. Tällainen tilanne on mahdollinen ainakin lämpiminä vähävirtaamisina kesinä. Pohjanläheinen vesi oli niukkahappista elokuussa 214 (,24 µg/l, Kyll. 3 %), minkä voitiin havaita aiheuttaneen sisäistä kuormitusta. mg/l 12, HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Happipitoisuus vuosina , 8, 6, 4, 2,, Kuva Happipitoisuus (mg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina talvi kesä µg/l 12 HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Fosforipitoisuus vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina talvi kesä

38 µg/l HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Typpipitoisuus vuosina talvi kesä Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina Hiidenjokisuussa vedenlaatu on heikentynyt yleensä vain hiukan puhdistamon yläpuoliseen havaintopaikkaan verrattuna. Vuonna 214 vedenlaadussa todetut muutokset jäivät jälleen kaikilla havaintokerroilla vähäisiksi. Jätevesikuormitus on näkynyt ajoittain lievänä hygieenisen laadun heikentymisenä, ja myös ravinnekuormituksen lieviä vaikutuksia on havaittu. Vuonna 214 hygieenisen vedenlaadun heikkenemistä havaittiin Hiidenjokisuussa elokuuta lukuun ottamatta, mutta heikkeneminen oli vähäistä. Hygieeninen laatu heikkeni voimakkaimmin talvella, mikä todennäköisesti oli jätevesikuormituksen vaikutusta. Hygieeninen laatu oli heikentynyt tuolloin tosin hieman jo puhdistamon yläpuolella hajakuormituksen vaikutuksesta. Veden hygieeninen laatu oli silti tyydyttävä/hyvä Hiidenjokisuussakin ja uimiseen vesi soveltui hygieenisen laadun osalta läpi vuoden erinomaisesti (fekaal. koleja -7 kpl/dl). Pintaveden sähkönjohtavuus kohosi havaintopaikkojen välillä vuonna 214 vain lievästi, mikä viittasi myös lievään jätevesien vaikutukseen. Pääosin sähkönjohtavuuden kohoaminenkin liittyi kuitenkin hajakuormitukseen. Tervakosken taajaman jätevedet on johdettu lähtien Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Vuonna 214 puhdistamon kuormitus pieneni jälleen edellisvuoteen verrattuna. Janakkalan keskuspuhdistamon ravinnekuormituksen merkitys jäi keskialivirtaamalla laskennallisesti tarkasteltuna hyvin vähäiseksi. Vuoden 214 keskimääräinen kuormitus olisi kohottanut Hiidenjoen fosforipitoisuutta keskialivirtaamalla 2,5 µg/l ja typpipitoisuutta noin 53 µg/l. Keskivirtaamalla ja keskiylivirtaamalla pitoisuusnousut olisivat tätäkin vähäisempiä. Vedenlaatutulosten perusteella ravinnepitoisuudet eivät kohonneet kaikkina ajankohtina lainkaan. Ravinnepitoisuudet kohosivat alajuoksulla hajakuormituksen vuoksi puhdistamon alapuolta enemmän. Niinä ajankohtina kun pitoisuusnousua havaittiin fosfori kohosi yläjuoksuun nähden puhdistamon alapuolella 1-2 µg/l ja Hiidenjoen alajuoksulla 3-6 µg/l. Typpipitoisuus puolestaan kasvoi puhdistamon alapuolella 5-11 µg/l ja alajuoksulla 2-21 µg/l. Fosforin osalta voimakkain pitoisuusnousu ajoittui kesä-heinäkuuhun, jolloin levätuotanto nosti pintaveden fosforipitoisuutta. Myös sisäinen kuormitus kohottaa kesäaikaan Hiidenjoen ravinnepitoisuuksia etenkin lämpiminä vähävirtaamisina kesinä. Sisäisen kuormituksen käynnistyminen voitiin todeta myös elokuun 214 tuloksista, mutta pintaveden fosforipitoisuus ei noussut puhdistamon alapuolella eikä Hiidenjoen alajuoksulla yläjuoksua suuremmaksi.

39 35 Vuoden 214 keskimääräinen typpiainevirtaama oli Hiidenjoen yläjuoksulla 1846 kg/d (v kg/d, v kg/d) ja fosforiainevirtaama 56 kg/d (v kg/d, v kg/d). Ainevirtaamat vaihtelevat eri vuosina ja vuodenajoittain voimakkaasti. Hiidenjokeen ja sen yläpuolelle kohdistuva yhteenlaskettu pistemäinen typpikuormitus oli vuonna ,6 kg/d (v ,8 kg/d, v ,5 kg/d) ja fosforikuormitus noin 2,3 kg/l (v ,7 kg/d, v ,8 kg/d), joten niiden osuudet voidaan todeta ainevirtaamiin verrattuna varsin vähäisiksi. 6.5 Miemalanselkä Miemalanselkä on läpivirtausallas, jonka keskiviipymä on vain 5 vrk. Läpivirtauksesta ja mataluudesta johtuen kerrosteisuusolot ovat epävakaat. Miemalanselän vedenlaatu vaihteleekin valumatilanteen mukaisesti. Runsaiden valumien aikana vesi samenee voimakkaasti ja ravinnetaso kohoaa selvästi. Myös loppukesällä rehevyydestä johtuva voimakas levätuotanto sitoo ravinteita, lähinnä fosforia vesimassaan. Vuonna 214 vesimassassa todettiin sekä tammikuussa että maaliskuussa lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli tammikuussa vielä hyvä, mutta maaliskuussa se oli heikentynyt tyydyttäväksi, sillä pohjan lähellä todettiin voimakasta happivajetta (Kyll. 25 %). Happitilanne oli kuitenkin myöhäisen jäätymisen ja vesimassan viilenemisen vuoksi selvästi edellistä vuotta parempi, jolloin happivajetta todettiin jo tammikuussa. Aiemmin Hiidenjokisuun veden on arvioitu virtaavan Miemalanselälle pinnassa, sillä pintaveden laatu on ollut hyvin samankaltainen kuin Hiidenjoen alajuoksulla. Vuonna 214 Miemalanselän pintavesi oli jälleen talvella, etenkin tammikuussa, hieman Hiidenjokisuuta ravinteikkaampaa. Hyvän valumatilanteen ja runsaan hajakuormituksen vaikutuksesta Miemalanselän fosforitaso oli talvella 214 Hiidenjoen tavoin edellisiin vuosiin verrattuna selvästi koholla. Fosforipitoisuus vaihteli talvella 214 välillä µg/l ja typpipitoisuus µg/l. Suurimmat pitoisuudet mitattiin tammikuussa. Vastaavasti Hiidenjokisuulla pitoisuudet olivat tammi- ja maaliskuussa 36 µg P/l ja µg N/l. Miemalanselän pintavedessä todettiin etenkin talvella lievää hygieenistä nuhraantumista, mutta hygieenistä vedenlaatua voitiin pitää silti erittäin hyvänä. Vesimassassa todettiin vuonna 214 kesäkuun alussa loiva lämpötilakerrosteisuus. Vaikka kevätkierto jatkui pitkään ja vesimassa ehti hapettua hyvin, oli pohjanläheinen vesi myös lämmennyt, mikä lisää hapen kulumisnopeutta. Kesäkuun alussa pohjan lähellä todettiinkin jo selvää happivajetta (Kyll. 27 %). Hapen kuluminen on Miemalanselällä nopeaa voimakkaasti luonnontasosta kohonneen rehevyystason vuoksi ja kerrosteisuuden muodostuessa happi kuluu nopeasti vähiin. Vesi oli kerrostunutta myös elokuussa ja happi oli hyvin vähissä jo viidessä metrissä (,19 mg/l, Kyll. 2 %). Pohjan lähellä oli hapetonta ja fosforipitoisuus oli voimakkaasti koholla sisäisen kuormituksen vuoksi (31 µg/l). Vesi oli pohjan lähellä lisäksi sameaa ja kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet sekä rautapitoisuus olivat korkeat. Lokakuussa täyskierto oli sekoittanut veden ja happitilanne oli tyydyttävä pinnasta pohjaan. Vesi oli vertikaalisesti muutoinkin tasalaatuista. Miemalanselän keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna 214 pintavedessä 43 µg/l ( µg/l) ja typpipitoisuus 1328 µg/l (v µg/l). Hiidenjokisuun havaintopaikalla fosfori- ja typpipitoisuudet olivat vuonna µg P/l ja 1283 N/l. Ravinteita ei siten pidättynyt Miemalanselällä veden nopean vaihtuvuuden vuoksi. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli suurimmillaan heinä- ja elokuussa, jolloin fosforipitoisuus oli pintavedessä 5 µg/l ja 56 µg/l (kuva 6.2). Koska fosforipitoisuus oli koholla jo talvella, fosforipitoisuus kohosi kevään ja kesän kuluessa aiempaa vähemmän, alle kaksinkertaiseksi. Kokonaistyppimaksimi todettiin tammikuussa, samoin kuin Hiidenjoessa (kuva 6.21). Liukoisia

40 ravinteita todettiin vedessä läpi kesän. Sinilevät eivät siten saaneet kilpailuetua. Levää todettiin kesäkuun alussa ja elokuussa erittäin reheville (klorofylli >2 µg/l) vesille ominaisesti, mutta heinäkuussa pitoisuus jäi poikkeuksellisesti pienemmäksi. Klorofyllipitoisuus vaihteli kesä-elokuussa välillä µg/l, ja levää todettiin siten yläpuolisen reitin tavoin keskimääräistä vähemmän (v µg/l). Levää todettiin kuitenkin vielä lokakuussakin runsaasti, vaikka vedet olivat jo viilentyneet. Kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden (47 µg/l) sekä klorofyllipitoisuuden (23,7 µg/l) perusteella Miemalanselkä oli edelleen erittäin rehevä. Miemalanselän vesi soveltui hygieenisen laadun osalta uimiseen hyvin läpi vuoden. Veden hygieeninen laatu vaihteli samankaltaisesti kuin Hiidenjoessa eli hygieeninen vedenlaatu oli heikoimmillaan talvikuukausina. Lämpökestoisia koliformisia bakteereita todettiin Miemalanselän selkäalueella eloja lokakuussa hieman Hiidenjokea enemmän (5-15 kpl/dl). Hygieeninen vedenlaatu vaihteli vuonna 214 hyvästä erinomaiseen. µg/l 12 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.2. Fosforipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina µg/l MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina

41 Miemalanselän fosforipitoisuuksissa ei ole tapahtunut oleellista muutosta pitkällä aikavälillä. Talviajan fosforipitoisuuksissa on todettavissa kuitenkin Hiidenjoen tavoin loiva laskeva suuntaus, vaikkakin pitoisuudet olivat voimakkaasti koholla talvella 214 (kuva 6.22). Tulokset vaihtelevat eri vuosina sääoloista johtuen varsin paljon. Kesällä vuosina fosforipitoisuus kohosi aikaisempaa korkeammaksi, mikä saattoi liittyä Janakkalan keskuspuhdistamon samanaikaisiin häiriöihin ja jokialueen happivajeeseen. Sen jälkeen on palattu normaalille tasolle. Etenkin talviajan typpipitoisuudessa on nähtävissä lievää nousua kuten muuallakin yläpuolisella reitillä (kuva 6.23). Myös typpipitoisuuksissa vuosittainen ja vuodenajoittainen vaihtelu on voimakasta. Talvien 21 ja 211 niukkojen valumien vaikutus näkyi typpipitoisuuden pienentymisenä, ja talvien runsaat valumat vuorostaan nostivat pitoisuutta. µg/l 12 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina talvi kesä µg/l 4 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina talvi kesä

42 Hämeenlinnan seutu Vanajavesi jatkuu Miemalanselältä Hattulanselälle jokimaisena. Miemalanselän jälkeen alueelle tulee Ruukki Metals Oy:n prosessivesiä ja Elenia Lämpö Oy:n prosessi- ja lauhdevesiä. Pistekuormitus jää em. osalta kuitenkin hyvin pieneksi. Lähinnä tälle välille tulee kaupunkialueen hulevesiä. Miemalanselän ja Hattulanselän välisellä vesialueella muutokset vedenlaadussa jäivät vuonna 214 hyvin vähäisiksi. Ravinnetasossa todettiin vain hyvin pieniä muutoksia molempiin suuntiin. Veden hygieeninen laatu oli pääosin jopa parempi kuin Miemalanselällä ja veden hygieeninen laatu oli siten läpi vuoden erinomainen. Hopealinjan havaintopaikalla muutokset ravinnepitoisuuksissa jäivät jälleen erittäin vähäisiksi ja useimmilla tarkkailukerroilla ravinnetaso pieneni Hämeensaaren havaintopaikkaan verrattuna. Hygieeninen nuhraantuminen oli vuonna 214 lähes kaikkina tutkittuina tarkkailukertoina Hämeensaaren havaintopaikkaa suurempaa, tosin hygieeninen veden laatu oli siitä huolimatta hyvä. Hygieenisen laadun heikkeneminen lienee kaupunkialueen hulevesien aiheuttamaa ja ajoittain hygieeninen laatu on heikentynyt välttäväksi. Miemalanselkään verrattuna happipitoisuus oli vuonna 214 Hämeensaaren kohdalla hyvin samanlainen tai aavistuksen heikompi. Hämeensaaren ja Hopealinjan havaintopaikkojen välillä sen sijaan happitilanne säilyi ennallaan. Happivajetta todettiin maaliskuussa molemmilla havaintopaikoilla pintavedessä. Hapen kyllästysaste vaihteli asemien välillä 7-72 %. Avovesikaudella pintaveden happitilanne oli molemmilla asemilla erittäin hyvä tai erinomainen. Miemalanselän pintaveden keskimääräiseen fosforipitoisuuteen (v µg/l) verrattuna Vanajavesi oli Hämeensaaren havaintopaikalla (43 µg P/l) samaa tasoa. Hopealinjan havaintopaikalla fosforipitoisuus oli hieman pienempi (41 µg P/l). Miemalanselän keskimääräiseen typpipitoisuuteen (1328 µg/l) verrattuna Vanajaveden Hämeensaaren havaintopaikka (18 µg N/l) ja Hopealinjan havaintopaikka (192 µg N/l) olivat niukkaravinteisemmat, kuten edellisinä vuosina 212 ja 213. Fosforipitoisuudet olivat muun reitin tavoin koholla jo talvella ja alhaisimmillaan kesäkuun alussa ollen tällöin lievästi rehevien vesien tasolla tai rajalla (<3 µg/l). Suurimmillaan fosforipitoisuudet olivat heinä- ja elokuussa, jolloin ne olivat erittäin rehevien vesien tasoa (kuva 6.24). Hämeensaaren ja Hopealinjan havaintopaikalla levää todettiin heinäkuussa erittäin runsaasti ja määrä väheni täälläkin elokuussa. Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat vuonna 214 Hämeensaaren havaintopaikalla 17-2 µg/l (v µg/l) ja Hopealinjan asemalla µg/l (v µg/l) eli rehevällä ja erittäin rehevällä tasolla (kuva 6.25). Kesäajan levämäärä (18,5 µg/l) oli molemmilla asemilla selvästi keskimääräistä pienempi (VAN1/18 v µg/l).

43 µg/l 14 VANAJAVESI, HOPEALINJA (piste VAN1/18) Kokonaisfosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hopealinjan havaintopaikalla (VAN1/18) pintavedessä vuosina µg/l VANAJAVESI, HOPEALINJA (piste VAN1/18) Klorofyllipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Keskimääräinen klorofyllipitoisuus (µg/l) Hopealinjan havaintopaikalla (VAN1/18) pintavedessä vuosina Vuosina kolme havaintokertaa (kesä-elokuu) ja vuosina kaksi havaintokertaa (heinä- ja elokuu). 6.7 Hattulanselkä Veden vaihtuminen on nopeaa myös Hattulanselän ja Lepaan välisellä alueella. Teoreettinen keskiviipymä on välillä Hattulanselkä-Lepaa vain 14 vrk. Hattulanselän suurin syvyys on 11 metriä. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamon jätevedet johdetaan avo-ojassa Kirstulansalmeen Hattulanselän yläpuolelle. Hattulanselkään kohdistuva jätevesikuormitus lisää lähinnä ravinteiden ja etenkin kokonaistypen pitoisuutta. Nitrifioivan ajotavan ansiosta puhdistamo ei aiheuta enää merkittävää ammoniumtyppikuormitusta. Voimakkaasta rehevyydestä johtuen alusvesi on kerrosteisuuskausina hapetonta. Happivaje on lopputalvella merkittävä myös päällysvedessä. Fosforipitoisuus on

44 4 jäänyt erittäin rehevään luokkaan huolimatta voimakkaasta pistekuormituksen vähenemisestä viimeisten vuosikymmenten aikana. Laskennallisesti tarkasteltuna Paroisten puhdistamon vuoden 214 keskimääräinen jätevesikuormitus kohotti ravinnepitoisuuksia Lepaanvirran keskivirtaamalla laskettuna havaittavasti, sillä jätevesikuormitus kohotti fosforipitoisuutta noin 2 µg/l ja typpipitoisuutta noin 28 µg/l. Keskialivirtaamalla ravinnepitoisuuksien nousu oli selvä, sillä laskennallisesti jätevesikuormitus kohotti fosforipitoisuutta noin 8,1 µg/l ja typpipitoisuutta noin 833 µg/l. Lisäksi on huomioitava, että etenkin talvisin jätevedet eivät sekoitu täydellisesti vesimassaan, vaan kerääntyvät pohjan läheiseen vesikerrokseen, kuten vedenlaatutuloksista oli nähtävillä, jolloin pitoisuusnousut voivat olla tätäkin suurempia. Paroisten puhdistamon nitrifioivan ajotavan ansiosta typpi on pääosin happea kuluttamattomassa nitraattimuodossa. Laskennallisesti puhdistamon orgaanisella kuormituksella on vain vähäinen happea kuluttava vaikutus, joten happipitoisuuksiin kuormituksella on oletettavasti hyvin vähän vaikutusta. Jätevesikuormituksella on kuitenkin epäsuora vaikutus happitalouden ongelmiin rehevyystason nousun myötä ja sitä kautta myös sisäiseen kuormitukseen. Vuonna 214 Hattulanselän happitilanne oli viileän veden ja myöhäisen jäätymisen vuoksi aiempaa parempi. Tammikuussa päällysvedessä happea oli hyvin ja pohjan lähelläkin happea oli välttävästi (Kyll %). Maaliskuussa happitilanne oli heikentynyt pintavedessä tyydyttäväksi, vesi oli vähähappista jo 8 metrin syvyydellä ja pohjan lähellä todettiin happikato kuten aikaisemminkin. Vesimassassa todettiin kesäkuun 214 alussa selvä lämpötilakerrosteisuus. Alusvesi oli lämmennyt pitkään jatkuneen kevättäyskierron aikana ja alusveden lämmettyä hapen kuluminen on ollut erittäin nopeaa, sillä jo kesäkuussa happi oli pohjan lähellä hyvin vähissä (,28 µg/l, Kyll. 2 %). Heinäkuussa happitilanne heikkeni edelleen, mutta oli kokonaisuutena tyydyttävä ja pintavedessä todettiin hapen ylikyllästystä voimakkaan levätuotannon vuoksi. Pohjanläheinen vesi oli hapetonta vasta elokuussa, jolloin hapeton kerros alkoi jo kahdeksasta metristä ja happitilanne oli kokonaisuutena vain välttävää tasoa. Lokakuussa syystäyskierto oli sekoittanut vesimassan ja happitilanne oli hyvä pinnasta pohjaan. Vuonna 214 sisäinen kuormitus kuormitti Hattulanselkää käytännössä kaikkina tutkittuina ajankohtina lukuun ottamatta lokakuuta. Sisäisen kuormituksen vuoksi vesi oli pohjan lähellä lisäksi sameaa ja rautapitoisuudet olivat kohonneet. Vuonna 214 pintaveden fosforipitoisuus oli tammikuussa syksyltä suuriksi jääneiden valumien myötä jopa erittäin reheville vesille ominainen (56 µg/l) ja myös typpimaksimi todettiin tällöin (31 µg/l). Runsaat valumat näkyivät etenkin tammikuussa myös kohonneena värilukuna ja humusleimana. Maaliskuussa ravinnepitoisuus väheni rehevien vesien tasolle hajakuormituksen vähennyttyä pakkasten kiristyessä. Hajakuormituksen merkitys talven kuluessa näkyi siten myös Hattulanselän ravinnetasossa. Syvemmissä vesikerroksissa jätevesikuormituksen vaikutukset olivat todettavissa, joskin myös sisäisellä kuormituksella oli vaikutusta. Kevätylivaluma kohotti ravinnepitoisuuksia ja fosforipitoisuus kohosi kesäkuun alussa. Heinäkuussa fosforipitoisuus (58 µg/l) ylitti jälleen erittäin rehevien vesien tason ja elokuussa mitattiin maksimiksi 72 µg/l (kuva 6.26). Fosforipitoisuus on ollut yhtä korkea viimeksi vuonna 211. Typpipitoisuus pieneni kesän kuluessa ja typpiminimi todettiin elokuussa (1 µg/l) (Kuva 6.27). Hattulanselällä oli siten runsaasti ravinteita levien käytössä läpi kesän vuonna 214. Liukoisesta typestä ei tullut pulaa pintavedessäkään, mutta liukoinen fosfori oli loppunut elokuussa. Levätuotanto oli runsasta ja klorofyllipitoisuudet olivat erittäin reheville vesille ominaiset (27-35 µg/l). Korkeammasta fosforipitoisuudesta huolimatta levien määrä oli vuosien 212 ja 213 tasolla (v , v µg/l), mikä oli selvästi helteistä kesää 211 vähemmän (41-64 µg/l). Levätuotanto oli kohottanut veden ph:n selvästi emäksiseksi.

45 41 Vanajaveden Hopealinjan havaintopaikan keskimääräiseen fosforipitoisuuteen (v µg/l) verrattuna Hattulanselän pintaveden keskimääräinen fosforipitoisuus (52 µg/l) oli selvästi suurempi. Samoin pintaveden keskimääräinen typpipitoisuus (165 µg/l) oli suurempi kuin Hopealinjan havaintopaikalla (192 µg/l). Lisäksi syvemmissä vesikerroksissa ravinnepitoisuudet olivat lähes poikkeuksetta selvästi suuremmat kuin pintavedessä. Vaikutukset näkyivät myös veden sähkönjohtavuuden nousuna Hopealinjan asemaan verrattuna. Paroisten puhdistamon jätevesien vaikutukset olivat siten vedenlaatutuloksista todettavissa kaikkina ajankohtina. Jätevedet heikensivät myös merkittävästi Hattulanselän hygieenistä laatua. Vuonna 214 veden hygieeninen laatu oli heikentynyt välttäväksi maaliskuuta lukuun ottamatta ja lokakuussa hygieeninen laatu oli huono. Uimiseen vesi soveltui kuitenkin lokakuuta lukuun ottamatta hyvin. Virkistyskelpoisuutta alentaa voimakas rehevyys ja siihen liittyvät leväsamennukset. Vuonna 214 näkösyvyys oli kesäaikaan hieman alle metri. Voimakkaimmillaan jätevesien vaikutukset olivat aiempaan tapaan talvella, jolloin ne näkyivät Hattulanselän syvänteen alusvedessä kohonneina sähkönjohtavuuksina (19,4-31,8 ms/m) sekä kokonaistyppi- ja nitraattityppipitoisuuksina. Myös fosforipitoisuus oli maaliskuussa poikkeuksellisen voimakkaasti koholla. Pohjan läheisen veden kokonaistyppipitoisuus oli kaksinkertainen ja veden kokonaisfosfori- ja ammoniumtyppipitoisuus olivat moninkertaiset vuosikymmenen alun talviin verrattuna (maaliskuu 99 µg N/l, 84 µg NH4-N/l ja 15 µg P/l). Näin korkeat pohjanläheiset fosfori- ja ammoniumtyyppipitoisuudet eivät selity sisäisellä kuormituksella, sillä sisäinen kuormituksen määrä korreloi voimakkaasti veden rautapitoisuuden kanssa, eikä lopputalvella 214 todettu aiempaa korkeampaa rautapitoisuutta. Poikkeuksellisen korkeat pitoisuudet eivät myöskään selity Paroisten puhdistamon kuormituksella, sillä fosforipitoisuudet syvänteen pohjalla ovat olleet moninkertaiset Paroisten puhdistamolta vesistöön lasketun veden fosforipitoisuuteen verrattuna. Tulokset viittaavatkin kevättalvella 215 Hattulan Katinalassa Yllityntien ja Pälkäneentien välissä tapahtuneeseen paineviemärivuotoon, joka havaittiin ja paikannettiin vasta helmikuussa 215. Vuosien talviaikaiset tulokset viittaavat vahvasti siihen, että viemäriputki on vuotanut jo talvella , sillä maaliskuussa 214 pohjanläheiset kokonaisravinne- ja ammoniumtyppipitoisuudet olivat täysin samaa luokkaa kuin helmi-maaliskuussa 215 havaitut pitoisuudet. Viemärivuodosta on laadittu erillinen raportti (Hell 215). Kesällä viemärivuodon vaikutuksia ei havaittu. Pitkällä aikavälillä sekä talviajan että kesäajan pintaveden fosforipitoisuus on laskenut selvästi (kuva 6.28). Fosforipitoisuus vaihtelee varsin laajasti eri valumatilanteissa. Minimit ovat ajoittuneet kuiviin syksyihin ja vähävetisiin talvikausiin. Niukkavalumaisina talvina 21 ja 211 mitattiinkin tarkkailunajan pienimmät pintaveden fosforipitoisuudet. Talvella 212 fosforipitoisuudet olivat korkeimmat sitten vuoden 27 jälkeen. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli korkea sekä talvella että kesällä. Typpipitoisuudet ovat puolestaan pitkällä aikavälillä nousseet, mutta kesällä suuntaus on ollut laskeva vuosista lähtien (kuva 6.29). Typpipitoisuuskin vaihtelee laajasti valumaolojen mukaan. Minimit ovat yleensä loppukesällä. Hajakuormituksen vähyys talvina 21 ja 211 näkyi myös pintaveden typpipitoisuuksissa, vaikka samanaikaisesti syvemmissä vesikerroksissa jätevesien vaikutukset olivat heikompien laimennusolosuhteiden vuoksi edellisvuosia voimakkaammat. Tammikuuta 214 vastaava typpimaksimi on viimeksi mitattu tammikuussa 27 ja 212 (Kuva 6.27).

46 µg/l 12 HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina µg/l 4 HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina

47 µg/l HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina talvi kesä µg/l 35 HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina talvi kesä 6.8 Mierolansalmi - Mervenselkä Mierolansalmen virtapaikalla veteen sekoittuu vesiä myös Hattulanselän syvemmistä vesikerroksista, mikä voi näkyä muutoksena happipitoisuudessa, sähkönjohtavuudessa ja ravinnepitoisuuksissa. Maaliskuussa 214 Mierolansalmen pintaveden laatu oli hieman Hattulanselkää heikompaa ravinnepitoisuuden ja sähkönjohtavuuden osalta, johon jätevesillä saattoi olla lievää vaikutusta. Muina havaintoajankohtina sähkönjohtavuus ja ravinnepitoisuudet olivat Hattulanselän tasolla tai sitä pienemmät. Maaliskuussa havaittiin lievää hygieenisen laadun nuhraantumisen voimistumista Hattulanselkään verrattuna. Veden hygieeninen laatu oli tällöin heikentynyt tyydyttäväksi (fekaalisia koleja 66 kpl/dl). Happitilanne oli maaliskuussa 214 tyydyttävä. Happipitoisuus (9,5 mg/l, Kyll. 67 %) oli hieman heikompi kuin Hattulanselällä (1,5 mg/l, Kyll. 73 %) pintavedessä. Toukokuussa happitilanne elpyi erin-

48 44 omaiseksi ja säilyi elokuulle saakka erinomaisena. Heinäkuussa pintavedessä todettiin hapen ylikyllästystä, kuten Hattulanselälläkin. Merkkejä Hattulanselän niukkahappisten/hapettomien syvempien vesikerrosten vaikutuksesta ei ollut nähtävissä kuin korkeintaan elokuussa, jolloin pintavedessä oli silloinkin happea erittäin hyvin. Fosforipitoisuus oli Mieronlansalmessa vuonna 214 keskimäärin 5 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1312 µg/l. Fosforipitoisuus oli korkeimmillaan heinäkuussa (6 µg/l). Vuonna 214 hygieeninen vedenlaatu oli yleislaatuluokituksen mukaan maaliskuuta lukuun ottamatta erinomainen tai hyvä eikä jätevesien vaikutuksia ollut erotettavissa hajakuormituksen vaikutuksista (Lämpökest. kolif kpl/dl). Veden laatu oli paras kesällä ja uimiseen vesi soveltui hyvin. Vuonna 214 Mervenselällä todettiin talvella hyvin loiva lämpötilakerrosteisuus, ja vesi oli melko tasalaatuista koko vesipatsaassa. Yläpuolisten selkäalueiden tavoin myös Mervenselällä happitilanne oli maaliskuussa heikentynyt, mutta voimakkaan kerrosteisuuden puuttumisen vuoksi happitilanne oli myös alusvedessä tyydyttävä (Kyll. 6 %). Kokonaisuutena happitilanne oli tyydyttävä (Kyll %). Sisäinen kuormitus ei ollut siten käynnistynyt. Vesimassa oli lämpötilakerrostunutta kesäkuun alussa, mutta vesi oli pohjan lähellä viime vuotta lämpimämpää ja happivaje oli voimakas (,54 mg/l, Kyll. 5 %). Vesimassa oli päässyt sekoittumaan tuulten vaikutuksesta ja heinäkuun alussa pohjan läheinen happitilanne oli kohentunut (2, mg/l, Kyll. 2 %). Heinäkuussa Mervenselälläkin todettiin pintavedessä hapen ylikyllästystä runsaan levätuotannon seurauksena. Elokuussa lämpötila kerrosteisuus oli voimistunut pintaveden lämmettyä ja pohjalta happi oli kulunut loppuun. Lokakuun alussa vesimassa oli jo sekoittunut hyvin syystäyskierron myötä, sillä hapen kyllästysaste oli pohjalla 8 %. Mervenselän rehevyystaso oli muun reitin tapaan erittäin korkea. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli keskimäärin 47 µg/l. Kokonaistyppipitoisuus oli 1212 µg/l. Suurimmillaan fosforipitoisuus oli heinäelokuussa, jolloin fosforipitoisuus vaihteli µg/l. Levää todettiin erittäin reheville vesille ominaisesti (klorofylli µg/l). Levän määrä jäi edellisiä kesiä pienemmäksi (v µg/l, v µg/l). Typpipitoisuus oli korkeimmillaan Mierolansalmen tavoin maaliskuussa (2 µg/l). Tammikuulta ei ole tuloksia, mutta todellinen typpimaksimi on todennäköisesti ollut yläpuolisen reitin tavoin silloin. Typpiminimi todettiin elokuussa (7 µg/l). Hygieeninen vedenlaatu oli Mervenselälläkin maalikuussa hieman heikentynyt. Lämpökestoisia koliformisia bakteereja todettiin tällöin 46 kpl/dl, joten veden hygieeninen laatu oli hyvä. Muilla havaintokerroilla veden hygieeninen nuhraantuminen oli vielä lievempää. Uimiseen vesi soveltui siten mainiosti. Virkistyskelpoisuutta alentaa tälläkin reitin osalla voimakas rehevyys ja siihen liittyvät leväsamennukset. Näkösyvyys oli kesäaikaan vuonna 214,5-,8 metriä, eli hieman vähemmän kuin Hattulanselällä. 6.9 Lepaanvirta Vanajavesi purkautuu Lepaanvirran kautta Vanajanselkään. Keskivirtaama on Lepaanvirrassa 2 m 3 /s ja keskialivirtaama 5, m 3 /s. Valuma-alueen pinta-ala on 242 km 2. Virtaamat vaihtelevat Lepaanvirrassa voimakkaasti eri vuosina ja myös eri vuodenaikoina. Lepaanvirran happitilanne pysyi tyydyttävänä maaliskuulle saakka alkutalven suurten virtaamien ansioista. Hapen kyllästysaste vaihteli talvella %. Happitilanne parantui kevätkierron vaikutuksesta ja oli kesäkuun alussa happitilanne oli erinomainen. Pintaveden happitilanne heikkeni vasta elokuussa tyydyttäväksi. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli Lepaanvirrassa keskimäärin 49 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1565 µg/l. Hiidenjoessa pitoisuudet olivat vastaavasti 38 µg P/l ja 1257 µg N/l.

49 45 Ravinnepitoisuudet kohosivat siten selvästi. Sekä fosfori- että typpipitoisuudet vaihtelivat Lepaanvirrassa voimakkaasti vuoden aikana. Fosforipitoisuudet vaihtelivat µg/l (v µg/l) ja typpipitoisuudet µg/l (v µg/l). Ravinnepitoisuuden maksimit todettiin tammikuussa runsaan hajakuormituksen aikaan. Hajakuormitus väheni maaliskuussa ja silloin fosforipitoisuus oli pienimmillään. Fosforipitoisuus runsastui heinäkuussa tammikuun tasolle (kuva 6.3). Typpipitoisuus väheni kevään ja kesän kuluessa (kuva 6.31), joten typpi käyttäytyy päinvastoin kuin fosforipitoisuus. Typpi denitrifioituu kesällä, mutta fosfori kertyy leväbiomassaan. Typpipitoisuus oli hieman pienempi kuin Mierolansalmessa ja Mervenselän pintavedessä ja selvästi pienempi kuin Hattulanselällä. Nitraatteja ja liukoista fosforia todettiin vedessä runsaasti läpi vuoden. Fosforipitoisuudet (54-61 µg/l) olivat heinä- ja elokuussa erittäin rehevien vesien luokassa (>5 µg/l). Klorofyllipitoisuudet olivat myös läpi kesän suuret ja indikoivat erittäin voimakasta rehevyyttä (21-31 µg/l). Levien määrä oli edellisvuotta pienempi (v µg/l, v µg/l). Hygieeninen laatu vaihteli Lepaanvirrassa erinomaisesta välttävään. Vuonna 214 hygieeninen laatu oli heikoimmillaan talvella, tammikuussa se oli heikentynyt välttäväksi. Muina havaintoajankohtina todettiin hyvin lievää hygieenistä nuhraantumista (lämpökest. kolif. 2-2 kpl/dl). Vedenlaatu soveltui uimiseen hygieenisen laadun osalta läpi vuoden hyvin. Voimakas rehevyys ja erittäin runsaat leväkukinnat heikentävät kuitenkin virkistyskelpoisuutta. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta vuonna 214 kohdistunut keskimääräinen fosforiainevirtaama oli 84 kg/d ja typpiainevirtaama 274 kg/d. Edellisvuoteen verrattuna ainevirtaamat olivat selvästi suuremmat (v kg P/d ja 2583 kg N/d). Ainevirtaama vaihtelee eri vuosina valumatilanteen ja hajakuormituksen mukaan. Hiidenjoen yläjuoksun ainevirtaamiin verrattuna fosforiainevirtaama kasvoi vuonna kg/d ja typpiainevirtaama 858 kg/d (v kg P/d ja 791 kg N/d). Lepaanvirran ja Hiidenjoen yläjuoksun väliselle alueelle kohdistui pistekuormitusta fosforin osalta vuonna 214 noin 4,7 kg/d (v ,1 kg P/d). Typpikuormitusta oli vastaavasti noin 386 kg/d (v kg/d). Fosforin osalta pistemäisen kuormituksen osuus oli ainevirtaaman noususta vuonna 214 noin 16,8 % ja typen osalta noin 45, % (v % ja 77 %). Lepaanvirran yläpuolelle kohdistui kaiken kaikkiaan fosforikuormitusta vuonna 214 yhteensä noin 5,83 kg/d ja typpikuormitusta noin 41,8 kg/d (liite 3). Kuormitus oli vähentynyt viime vuodesta. Vanajanselkään Lepaan kautta kohdistuneesta fosforiainevirtaamasta pistemäisen kokonaiskuormituksen osuus oli siten noin 6,9 % ja typpiainevirtaamasta noin 14,9 %. Pistemäisen kuormituksen osuus oli vähentynyt huomattavasti viime vuosista (v. 213 Kok.P 9,4 % ja Kok.N 24,4 %, v % ja 19 %, v % ja 23 %, v % ja 24 %). Laskelmassa ei ole huomioitu ravinteiden mahdollista pidättymistä eikä sedimentaatiota. Orgaanisen kuormituksen väheneminen 198-luvun puolivälin jälkeen näkyi selvästi Lepaanvirran talviajan happipitoisuuksissa nousuna (kuva 6.32). Happipitoisuus on silti nykyisin Lepaanvirrassa lopputalvella koko vesistöalueen alhaisin mitä virta-asemiin tulee, eikä se ole kohentunut samassa suhteessa kuin orgaaninen kuormitus on Vanajaveden reitillä vähentynyt. Talvina happipitoisuus oli tyydyttävää tasoa loppuvuoden sateiden vaikuttaessa alkutalven virtaamiin. Kesäajan happipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa. Fosforipitoisuudet ovat laskeneet pitkällä aikavälillä kuormituksen vähentymisen myötä (kuva 6.33). Fosforipitoisuudet ovat jääneet kuitenkin varsin korkeiksi ja vaihtelevat kesäaikaan rehevien ja erittäin rehevien vesien luokissa. Viime vuosina on mitattu kesäisin taas ajoittain erittäin korkeita pitoisuuksia, vaikka jätevesikuormitus on koko ajan vähentynyt. Talviajan fosforipitoisuudet ovat laskeneet selvemmin, koska kesäaikana hajakuormitus ja sisäinen kuormitus määräävät rehevyystason.

50 Talviajan typpipitoisuuksissa on ollut todettavissa nouseva suuntaus vuoteen 26 saakka, joka vaikuttaa tasaantuneen viime vuosina. Typpipitoisuuden pieneneminen on seurausta kuormituksen vähenemisestä vuoden 29 maksimin jälkeen (Kuva 6.34). Koko tarkkailunajan suurin typpipitoisuus mitattiin talvella 26, jolloin korkea pitoisuus liittyi Paroisten puhdistamon kuormitukseen. Talvella 214 typpipitoisuus oli koholla hajakuormituksen vaikutuksesta. Kesäajan typpipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa (kuva 6.34). Vaihtelut typpipitoisuuksissa ovat voimakkaita eri vuosien kesken hajakuormituksen voimakkuudesta johtuen. µg/l 16 LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.3. Fosforipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina

51 mg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) BHK 7 -kuormitus (t/d) ja happipitoisuus (mg/l) vuosina kg/d BHK7-kuormitus talvi kesä Kuva BHK-kuormitus (kg/d) ja happipitoisuus (mg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) vuosina kg/d Fosforikuormitus talvi kesä Kuva Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) vuosina kg/d Typpikuormitus talvi kesä Kuva Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina

52 Vanajanselkä Vanajanselkä on Vanajaveden-Pyhäjärven reitin suurin yhtenäinen järviallas. Sen pinta-ala on noin 1 km 2 ja kokonaistilavuus noin 71 milj.m 3. Teoreettinen keskiviipymä on 42 vrk, joten Lepaanvirran vedet viipyvät Vanajanselällä reilun vuoden. Vanajanselkä on tästä syystä tehokas sedimentaatioallas ja suuri osa Lepaanvirran kautta tulevasta ravinnekuormituksesta pidättyy siihen. Vanajanselällä on useita erillisiä syvännealueita, joissa kokonaissyvyys on hieman yli 2 metriä. Viidennumerosta Turpeelle on yhtenäinen syvänneuoma, jota pitkin Valkeakosken seudun jätevedet aikoinaan valuivat vastavirtaan Vanajanselän puolelle. Vuoden 198 jälkeen vastavirtausta ei ole juurikaan esiintynyt jätevesikuormituksen merkittävän vähenemisen ja Viidennumeron salmeen asennettujen ilmastimien ansiosta. Ilmastimet asennettiin jo vuonna 1975, mutta ne on sittemmin poistettu käytöstä tarpeettomina. Mikäli Avilon Oy olisi aloittanut toimintansa aikaisemmassa laajuudessa, sulfaattipitoisuuden nousu olisi johtanut vastavirtausten palautumiseen. Niiden estämiseksi ilmastus olisi ollut käynnistettävä uudelleen. Ilmiön havainnoimiseksi Viidennumeron sillan kohdalla oleva tarkkailupiste otettiin uudelleen ohjelmaan. Avilon Oy:n toiminta kuitenkin loppui eikä tehtaassa ollut tuotantotoimintaa enää vuoden 211 jälkeen Talvikerrosteisuus Vuonna 214 talvikausi oli vesistöjen kannalta edellisen talven tavoin helpompi erittäin lauhan sään ja runsaiden valumien ansiosta. Isot selät olivat jäättömiä vielä tammikuussa, minkä ansioista vesimassa viileni ja hapettui hyvin. Vanajanselällä lämpötilakerrosteisuus oli tammikuussa hyvin loiva ja vesi oli kylmää, minkä ansioista happea oli syvännealueilla pohjan lähelläkin vielä tyydyttävästi (Kyll %). Vain Aidassaaren syvänteellä happitilanne oli muita tutkittuja syvännealueita heikompi aivan pohjan lähellä (21 m 1,3 mg/l, Kyll. 9 %). Kerrosteisuus jyrkkeni hieman maaliskuussa, jolloin happitilanne oli heikentynyt Vanajanselän asemalla VS1 ja Aidassaaren syvänteellä VS8 15 metrissä välttäväksi (Kyll %), ja pohjan lähellä (2 ja 21 m) happea oli enää hyvin niukasti (Kyll. 1-2 %). Happikatoa ei kuitenkaan koettu, vaikka sedimentin pinta olikin saattanut olla jo paikoin hapeton. Selvää sisäistä kuormitusta ei todettu, sillä myös sedimentaatio kohottaa osaltaan pohjan lähellä ravinnepitoisuuksia. Parhain happitilanne oli jälleen Vanajanniemen havaintopaikalla VS2 Lepaanvirrasta tulevien vesien pääasiallisella virtausreitillä, jossa hapen kyllästysaste oli maaliskuussa pohjan lähellä (13,5 m) 7 %. Viidennumeron asemalla VS9 happitilanne oli jopa parantunut maaliskuussa 15 metrissä (Kyll. 86 %) eikä heikentymistä todettu pohjan lähelläkään (21 m, Kyll. 65 %). Vanajanselän pintavesi oli lievästi sameaa ja ravinteikasta runsaiden valumien ansiosta, mutta ravinnepitoisuudet jäivät edellistä vuotta pienemmiksi. Veden väriluku ja humusleima olivat myös selvästi viime vuotta pienemmät. Humusleima oli tammi-maaliskuussa Vanajanselän havaintopaikoilla 9,6-1 mg/l (COD Mn v mg O 2 /l, v mg O 2 /l v mg O 2 /l). Pintavesi vaihtelevasti hieman kirkastui (VS1) tai sameni (VS9) talven aikana, mutta humusleima säilyi lähes samana. Fosforipitoisuudet olivat talvikuukausina lievästi rehevien vesien luokassa (<3 µg P/l) (kuva 6.35). Pintaveden fosforipitoisuudet olivat tammikuussa lähes viime vuoden tasolla, mutta maaliskuussa ero oli suurempi. Vuonna 214 fosforipitoisuus vaihteli Vanajanselällä pintavedessä tammikuussa 2-25 µg/l (v µg/l) ja maaliskuussa µg/l (v µg/l). Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat vastaavasti tammikuussa µg/l (v µg/l) ja maaliskuussa 13-15

53 49 µg/l (v µg/l) (kuva 6.36). Hajakuormituksen on todettu säätelevän Vanajanselän typpipitoisuuksia pistekuormituksen sijaan. Lepaanvirrassa fosforipitoisuus oli talvella µg/l ja kokonaistyppipitoisuus µg/l, eli Lepaanvirrassa ravinnepitoisuus oli selvästi suurempi kuin Vanajanselällä. Vanajanselän länsiosan tulosten perusteella ei todettu viitteitä jätevesien kulkeutumisesta vastavirtaan, sillä sulfaattipitoisuudet olivat pohjan lähellä jopa hiukan pienemmät kuin pintavedessä sekä Aidassaaren (VS8) että Viidennumeron (VS9) havaintopaikalla. Sulfaattipitoisuudet vastasivat vuonna 213 määritettyjä pitoisuuksia ja jäivät Lepaanvirran tasolle. Vuonna 211 todettua väliveden sulfaattimaksimia ei todettu. Sinkkiä todettiin talvella 214 enää vain hyvin pieniä pitoisuuksia (maaliskuu 6,9-8,6 µg/l) alusvedessä Aidassaaren ja Viidennumeron havaintopaikoilla Kesäkerrosteisuus Monet järvet kerrostuivat keväällä 214 hitaasti myöhäisen kevään vuoksi, jolloin alusvesi tuulettui ja hapettui hyvin. Lämpötilakerrosteisuus oli siten kesäkuun alussa viime vuotta loivempi. Pintavesi oli kesäkuun alussa asteista ja alusvesi noin 1 asteista. Happitilanne oli kaikilla syvännealueilla pohjan lähelläkin tyydyttävä (Kyll %). Elokuussa vesimassa oli kauttaaltaan lämmennyt ja lämpötilakerrosteisuus oli jyrkentynyt kesän alkuun verrattuna. Päällysvesi ulottui yli viiteen metriin, ja alusvedenkin lämpötila oli noussut kesäkuun alun lukemista. Koska vesimassa oli pohjan lähellä varsin lämmintä, hapen kuluminen oli nopeaa. Happitilanne oli Vanajanselällä vuonna 214 elokuussa keskimäärin tyydyttävällä tasolla, vaikka pohjan lähellä vesi olikin jo niukkahappista tai hapetonta. Vuonna 214 happitilanne oli heikoimmillaan Vanajanselän (VS1) ja Aidassaaren (VS8) havaintopaikoilla, joilla happipitoisuus laski jyrkästi jo 15 metrissä (15 m Kyll %, 2 m -5 %). Syvimmällä Turvesaaren syvänteellä (24 m) happipitoisuus heikkeni 1 metrissä, mutta pohjan lähelläkin 23 metrin syvyydessä happea oli vielä jonkin verran (1, mg/l, Kyll. 1 %). Vuonna 214 happitilanne oli pohjan lähellä heikko myös Vanajanniemen syvännealueella (VS2), joka on tutkituista syvännealueista matalin (16 m) ja jossa veden vaihtuvuus on parhainta. Happea todettiin pohjan lähellä vain,24 mg/l (Kyll. 2 %). Sisäistä kuormitusta ei kuitenkaan todettu. Lokakuussa syystäyskierto oli aloittanut sekoittamaan vesimassaa ja happitilanne oli korjaantunut. Vuonna 214 kevät tuli edellisen vuoden tavoin poikkeuksellisen myöhään ja yöpakkasia oli vielä toukokuussa. Hajakuormituksen tuomia ravinteita oli alkukesällä keskimääräisesti. Fosforipitoisuudet vaihtelivat Vanajanselän pintavedessä kesäkuun alussa lievästi rehevällä tasolla, µg/l (v µg/l), ja typpipitoisuudet olivat 1-13 µg/l (v µg/l). Fosforipitoisuudet olivat kauttaaltaan samaa tasoa eri havaintopaikoilla. Pienimmät fosfori- ja typpipitoisuudet sijoittuivat Turvesaaren ja Aidassaaren havaintopaikoille. Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat kesäkuussa 4,2-11 µg/l ollen pääasiassa lievästi rehevien vesien tasolla (lievä rehevyys 4-1 µg/l). Nitraatteja oli vielä runsaasti vedessä levien käytettävissä (59-69 µg/l). Leville käyttökelpoinen fosfaattifosfori oli loppunut Aidassaarta lukuun ottamatta. Ravinteiden vuodenaikaisvaihtelulle tyypillisesti fosforipitoisuudet yleensä kohoavat kesän kuluessa Vanajanselän havaintopaikoilla ja typpipitoisuudet puolestaan laskevat. Vuonna 214 Lepaanvirtaan kohdistui runsasta hajakuormitusta ja Lepaanvirran fosforipitoisuus oli heinäkuussa erittäin rehevällä tasolla (61 µg/l). Myös Vanajanselällä fosforipitoisuuden maksimi ajoittui heinäkuulle, jolloin pitoisuus vaihteli välillä µg/l pysyen siten pääasiassa lievästi rehevällä tasolla (v µg/l).

54 5 Rehevintä vesi oli jälleen Vanajanselän pohjoisosassa asemalla VS1, jossa fosforipitoisuus oli heinäkuussa 1,5-kertainen kesäkuuhun verrattuna (31 µg/l). Muilla asemilla fosforipitoisuus nousi tätä vähemmän. Klorofyllipitoisuus vaihteli heinäkuussa µg/l (v ,1-14 µg/l), mikä oli rehevien ja erittäin rehevien vesien tasolla. Klorofyllipitoisuus oli suurin Aidassaaren havaintoasemalla, jossa myös veden ph nousi levien vaikutuksesta selvimmin (ph 8,8). Typpipitoisuus oli heinäkuussa 93-1 µg/l. Elokuussa fosforipitoisuudet (21-26 mg/l) pienenivät hieman ja samalla levämääräkin (11-16 µg/l) väheni (v ,7-13 µg/l). Runsaimmat pitoisuudet mitattiin elokuussa Vanajanniemen havaintoasemalla VS2. Liukoinen fosfori oli kulutettu loppuun, mutta nitraattityppeä vedessä oli vielä runsaasti, joten typpi ei muodostunut kesän kuluessa missään vaiheessa minimitekijäksi. Nitraatin läsnäolo estää typpeä sitovia sinileviä saamasta kilpailuetua. Sen sijaan fosfaattifosforia ei vedessä todettu kuin kesäkuussa, joten fosfori on selkeä minimitekijä Vanajanselän alueella. Levien määrä jäi Vanajanselällä kesällä 214 viime kesän tavoin kesiä vähäisemmäksi. Syksy 214 oli keskimääräistä vähäsateisempi koko loppuvuoden. Lokakuun havaintokertaan mennessä hajakuormitus ei ehtinyt vielä voimistua. Vähäisestä hajakuormituksesta johtuen Vanajanselän ravinnepitoisuudet pienenivät Aidassaaren aluetta lukuun ottamatta, jossa ravinnetaso oli alhaisimmillaan elokuussa. Typpipitoisuus vaihteli lokakuussa pintavedessä µg/l ja fosforipitoisuus oli kaikilla tutkituilla havaintoasemilla kevään tasolla, µg/l. Niukat valumat näkyivät myös hyvin lievänä humusleiman vähentymisenä. Lokakuussa myös levämäärä oli vähentynyt selvästi (v ,7-6,5 µg/l, v ,4-6,4 µg/l). Typpipitoisuudet laskivat kesän aikana, kuten yleensäkin on tapahtunut. Vanajanselän havaintopaikkojen VS1, VS2 ja VS6 keskimääräisen kokonaistyppipitoisuuden ja Vanajanselän tilavuuden (71 milj. m 3 ) perusteella laskettuna Vanajanselän typpisisältö oli kesäkuussa t. (v t, v t, v t). Typpisisältö pieneni kesän kuluessa aiempaan tapaan ollen pienimmillään elokuussa 646 t (v t, v t, t). Typpihäviö oli vuonna 214 kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana vain noin 53 t eli 426 kg/d (v t eli 4733 kg/d, (v t eli 42 kg/d, v t eli 34 kg/d). Vuonna 214 Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut pistemäinen typpikuormitus oli noin 41,8 kg/d, eli kuormitus pieneni edellisvuosiin nähden (v ,7 kg/d, v ,5 kg N/d). Typpihäviö oli vuonna 214 aiempaa pienempi, mutta myös Vanajanselän typpipitoisuudet olivat nyt pienempiä. Vuonna 214 Kernaalanjärven fosforipitoisuus oli elokuussa 5 µg/l, Miemalanselän 56 µg/l ja Hattulanselän 72 µg/l. Klorofyllipitoisuudet olivat vastaavasti Kernaalanjärvessä 2 µg/l, Miemalanselällä 25 µg/l ja Hattulanselällä 27 µg/l. Vanajanselällä fosforipitoisuudet vaihtelivat elokuussa µg/l ja klorofyllipitoisuudet µg/l. Vanajanselän rehevyystaso oli siten selvästi alempi kuin yläpuolisella reitillä eli sedimentaatio poistaa osan ravinteista.

55 µg/l 6, VANAJANSELKÄ, TURVESAARI (piste VAN2/VS6) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS6) pintavedessä vuosina µg/l 3 VANAJANSELKÄ, TURVESAARI (piste VAN2/VS6) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS6) pintavedessä vuosina Vanajanselän pintaveden fosforipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä selvä laskeva suuntaus (Kuva 6.37). 199-luvun alun jälkeen fosforipitoisuuksissa ei ole enää tapahtunut merkittävää muutosta. Eri vuosien ja vuodenaikojen välinen vaihtelu on melko suuri. Talvella fosforipitoisuus laskee ajoittain alle 2 µg/l, mutta sekä talvisin että kesäisin on ylitetty myös rehevän veden raja-arvo (3 µg P/l). Koko tarkkailunajan pienimmät fosforipitoisuudet mitattiin kuivana vuotena 23. Kokonaistypen määrä vaihtelee myös voimakkaasti valumatilanteen mukaan (kuva 6.38). Alimmillaan typpipitoisuus on yleensä loppukesällä (6-7 µg/l), mutta nousee talvisin ajoittain jopa kolminkertaiseksi luonnontasoon nähden. Kuiva kausi näkyy myös typpipitoisuuksissa selvänä laskuna. Jos pistekuormitus vaikuttaisi olennaisesti Vanajanselän typpipitoisuuteen, typpipitoisuuden

56 maksimit olisi todettu vuonna 23, mutta silloin mitattiin minimipitoisuudet hajakuormituksen vähenemisen takia. Tämä osoittaa kiistattomasti hajakuormituksen määräävän merkityksen verrattuna pistekuormaan. Vastaavasti runsasvalumaisina talvina 25, 27, 212 ja 213 todettiin erittäin suuret typpipitoisuudet. µg/l VANAJANSELKÄ, AIDASSAARI (piste VAN2/VS8) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS8) pintavedessä vuosina µg/l VANAJANSELKÄ, AIDASSAARI (piste VAN2/VS8) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS8) pintavedessä vuosina Kärjenniemenselkä Längelmäveden-Hauhon reitin vedet laskevat Mallasvedestä Valkeakosken kautta Kärjenniemenselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Valkeakoskessa 445 km 2 ja keskivirtaama noin 4 m 3 /s. Kärjenniemenselkä on läpivirtausallas, jonka teoreettinen keskiviipymä on 14 vrk. Veden laatu voi vaihdella siten lyhyelläkin aikavälillä kuormituksen ja virtaaman mukaisesti. Avilon Oy:n ja UPM-

57 53 Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan jätevesien purkuputkien sijainnista johtuen kuormitus ohjautuu pääosin Pikku-Vuolteen kautta Kärjenniemenselkään. Valkeakosken kaupungin jätevedet johdetaan Iso-Vuolteen puolelle. Avilon Oy:n tehtaalta ei ole tullut kuormitusta vuoden 211 jälkeen Valkeakoski Vuonna 214 Valkeakosken virtaamat olivat alkutalvella erittäin runsaita edellissyksyn sateisuudesta johtuen. Virtaamat tasoittuivat talven mittaan ja olivat huhtikuussa keskimääräisellä tasolla. Virtaamat eivät lisääntyneet lumien sulamisvesien myötä vaan vähenivät tasaisesti lokakuulle saakka. Kevätvaluma jäi siten edellisvuotta pienemmäksi, ja virtaamat olivat koko loppuvuoden keskimääräistä tasoa pienemmät. Syksy oli keskimääräistä vähäsateisempi ja virtaamat kääntyivät kasvuun vasta marraskuun puolivälissä. Valkeakosken yläpuolisten järvialtaiden vedenlaatua tasaavan vaikutuksen vuoksi vedenlaatu oli vuonna 214 aiempaan tapaan läpi vuoden varsin tasalaatuista. Peruslaadultaan vesi oli aiempaan tapaan vähäelektrolyyttistä ja niukkahumuksista. Lisäksi ravinnetaso oli alhainen. Tammikuussa 214 tosin mitattiin tavanomaista korkeampi sähkönjohtavuus 9,2 ms/m. Vuonna 214 Valkeakosken vedenlaatu oli talvikuukausina yleislaatuluokituksen mukaan erinomainen. Vesi oli kirkasta, vähähumuksista ja vähäravinteista. Fosforipitoisuudet olivat karuille vesille ominaiset, ja myös typpipitoisuudet olivat luonnontasoa. Fosforipitoisuudet vaihtelivat tammimaaliskuussa 7-8 µg/l, ja typpipitoisuudet µg/l. Pitoisuudet olivat hajakuormituksen vuoksi hieman koholla. Hygieeninen vedenlaatu oli erinomainen. Happipitoisuus sekä hapen kyllästysaste olivat tammi-maaliskuussa erinomaiset (Kyll %). Muina havaintoajankohtina vesi oli lievästi sameaa ja fosforipitoisuudet olivat suuremmat kuin talvella. Fosforipitoisuudet vaihtelivat avovesiaikana vuonna µg/l (v µg P/l) eli indikoivat enimmillään lievää rehevyyttä. Typpipitoisuudet vaihtelivat puolestaan µg/l (v µg N/l). Humusleima oli kohtalaisen alhainen (COD Mn <6 mg O 2 /l). Vedessä todettiin avovesikaudella lievää hygieenistä nuhraantumista (lämpökestoiset koliformiset bakteerit 2-35 kpl/dl). Yleislaatuluokituksen mukaan hygieeninen laatu säilyi hyvänä. Happitilanne oli avovesikaudella erinomainen. Fosforipitoisuuden vuosikeskiarvo oli vuonna µg/l ja typpipitoisuuden 382 µg/l. Vuoden keskimääräinen fosforipitoisuus oli samaa tasoa kuin edellisinä vuosina, typpeä oli keskimäärin hiukan vähemmän Iso- ja Pikku-Vuolle Valkeakosken seudun Kärjenniemenselkään kohdistuva jätevesikuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä merkittävästi. Vuonna 29 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni alle kolmasosaan edellisvuoteen verrattuna Kuitu Finland Oy:n tuotannon loppumisen vuoksi. Lisäksi UPM-Kymmene Oyj:n orgaaninen kuormitus väheni merkittävästi sellun tuotannon loppumisen takia. Vuonna 21 UPM- Kymmene Oyj:n kuormitus lisääntyi etenkin orgaanisen kuormituksen osalta, mikä näkyi selvänä nousuna myös kokonaiskuormituksessa. Lisäksi Avilon Oy käynnisti Kuitu Finland Oy:n tehtaan syksyllä 21, mikä kohotti orgaanisen kuormituksen yli nelinkertaiseksi vuonna 211. Avilon Oy:n tehtaan lopettaminen vuonna 212 näkyi välittömästi orgaanisen kuormituksen palautumisena tehtaan

58 54 käynnistämistä edeltäneelle tasolle. Pitkällä aikavälillä orgaaninen kuormitus on pienentynyt yli 99 %. Myös ravinnekuormitus laski vuonna 29 sekä fosforin että typen osalta pienimmilleen, noin kolmasosaan edellisvuodesta. Fosforikuormitus on siitä lähtien pysynyt aiempaa pienemmällä tasolla. Typpikuormitus sen sijaan hieman kasvoi vuosina 21 ja 211, mutta typenkin osalta on sen jälkeen nähtävissä laskeva suuntaus ja vuonna 214 typpikuormitus oli vuoden 29 tavoin alimmillaan. Myös Kärjenniemenselkään kohdistuva fosforikuormitus oli tarkkailunajan pienintä vuonna 214. Jätevesien vaikutukset näkyivät lievinä veden laadun muutoksina sekä Iso- että Pikku-Vuolteessa kaikkina tutkittuina ajankohtina. Jätevesien vaikutukset näkyivät veden sähkönjohtavuuden ja ravinnepitoisuuksien, lähinnä fosforipitoisuuden, lievänä kohoamisena. Lisäksi veden hygieeninen laatu heikkeni ajoittain. Sinkkipitoisuudet jäivät Isossa-Vuolteessa alle määritysrajan elokuun pientä pitoisuutta lukuun ottamatta ja Pikku-Vuolteessa sinkkipitoisuus ylitti määritysrajan hienoisesti kesä- ja elokuussa. Sulfaattipitoisuudet olivat läpi vuoden hieman Valkeakosken pitoisuuksia suurempia. Valkeakoskella pintaveden sulfaattipitoisuus vaihteli vuonna 214 välillä 1-14 µg/l. Isossa-Vuolteessa pitoisuudet olivat µg/l samoin kuin Pikku-Vuolteessakin. Laimennusolosuhteet olivat parhaimmat talviaikaan, jolloin veden sähkönjohtavuus olikin Vuolteissa pienimmillään. Valkeakosken tasoon verrattuna sähkönjohtavuus oli Vuolteissa lievästi koholla läpi vuoden tammikuuta lukuun ottamatta, jolloin Valkeakoskella mitattiin tavanomaista korkeampi sähkönjohtavuus (9,2 ms/m). Lisäksi sähkönjohtavuus oli syvemmällä pintavettä korkeampi, mikä kertoo jätevesien valumisesta pohjan myötäisesti. Vuonna 214 suurimmat sulfaattipitoisuudet ajoittuivat lokakuulle (17 mg/l) ja samaan aikaan osuivat myös sähkönjohtavuuden maksimiarvot (9,-12,6 ms/m) (kuva 6.39 ja kuva 6.4). Lokakuun sähkönjohtavuudet olivat vuoden 213 tavoin selvästi koholla viime vuosien tasosta, vaikka Avilon Oy:n toiminnan loppuminen näkyi sähkönjohtavuuden pienenemisenä jo vuonna 212. Vuonna 214 sulfaattipitoisuudet olivat muutoin aiemmalla tasolla, joten sähkönjohtavuuden nousu selittyy todennäköisesti heikoilla laimenemisoloilla. Valkeakosken virtaama olikin lokakuussa 213 ja 214 vain puolet keskimääräisestä tasosta. Selvimmin jätevesien vaikutukset ovat näkyneet hygieenisen vedenlaadun heikentymisenä niin Isossa kuin Pikku-Vuolteessakin. Vuonna 214 hygieenisen laadun heikkeneminen oli huomattavaa vain maaliskuussa Isossa-Vuolteessa (Lämpökest. kolif. 18 kpl/dl). Muina ajankohtina veden hygieeninen laatu heikkeni Valkeakoskeen verrattuna vain vähän ja hygieeninen laatu säilyi hyvänä (Lämpökest.kolif. 7-4 kpl/dl). Pikku-Vuolteessa hygieeninen laatu heikkeni vain elokuussa lievästi (lämp. koliform. -13 kpl/dl). Hygieenisen laadun heikentyminen oli voimakkaampaa Isossa-Vuolteessa, jossa vedenlaatu heikkeni välttäväksi tammikuussa ja heinäkuussa. Uimiseen vesi soveltui läpi vuoden hyvin. Happipitoisuuksissa havaittiin vuonna 214 ajoittain vain hyvin vähäistä heikkenemistä Isossa- ja Pikku-Vuolteessa Valkeakoskeen verrattuna, mikä viittasi hyvin lievään jätevesien vaikutukseen. Happitilanne oli Vuolteissakin pääosin hyvä tai erinomainen läpi vuoden, joten nykyisellä kuormituksella ei käytännössä ole enää vaikutuksia happipitoisuuksiin. Happitilanne on pysynyt avovesikaudella hyvänä vähentyneen orgaanisen kuormituksen ansiosta. Talvikuukausina happipitoisuus oli Vuolteissa erinomainen koko vesipatsaassa. Vuoden 214 kuormitustasolla ravinnekuormituksen vaikutus jäi keskivirtaamalla laskennallisesti tarkasteltuna varsin vähäiseksi. Keskimääräinen kuormitus olisi kohottanut fosforipitoisuutta keskivirtaamalla vuonna 214 noin,85 µg/l ja typpipitoisuutta noin 25 µg/l. Keskialivirtaamalla vaikutukset olisivat olleet selvemmin havaittavissa, sillä fosforipitoisuus olisi kohonnut 2,6 µg/l ja typpipitoisuus 76 µg/l. Jätevesien sekoittumista ei voida kuitenkaan olettaa täydelliseksi, joten todelliset pitoi-

59 suusnousut voivat olla laskennallisia suurempia. Vedenlaatutulosten perusteella todetut pitoisuusnousut olivat vuonna 214 fosforin osalta 1-5 µg/l ja typen osalta -7 µg/l. Typpipitoisuus oli Vuolteissa Valkeakoskea alempi talvea lukuun ottamatta. Fosforipitoisuus vaihteli Valkeakosken pintavedessä vuonna µg/l. Iso- ja Pikku-Vuolteissa fosforipitoisuus vaihteli pintavedessä puolestaan 8-19 µg/l. Typpipitoisuudet vaihtelivat vastaavasti Valkeakoskessa µg/l ja Vuolteissa µg/l. Pintaveden ravinnepitoisuuksissa todetut muutokset olivat vähäiset, joskin pohjan lähellä todettiin suuremmat pitoisuudet kuin Valkeakoskessa. Vuonna 214 todettiin talvella lievää jätevesien vaikutusta pohjan lähellä, vaikka vesi olikin lähes tasalaatuista pinnasta pohjaan. ms/m 35 ISO-VUOLLE (piste VAN2/VS1) Sähkönjohtavuus 1 metrin syvyydellä vuosina Kuva Sähkönjohtavuus (ms/m) Isossa-Vuolteessa (VAN2/VS1) pintavedessä vuosina mg/l 14 ISO-VUOLLE (piste VAN2/VS1) Sulfaattipitoisuus 1 metrin syvyydellä vuosina Kuva 6.4. Sulfaattipitoisuus (mg/l) Isossa-Vuolteessa (VAN2/VS1) pintavedessä vuosina

60 Kärjenniemenselkä Talvikerrosteisuus Kärjenniemenselän syvännealueen vesimassassa todettiin vuonna 214 tammikuussa loiva lämpötilakerrosteisuus, joka pysyi loivana myös maaliskuussa runsaiden valumien vuoksi. Aiemmin Kärjenniemenselän syvänteellä todettiin maaliskuussa pohjan lähellä säännöllisesti happikato. Orgaanisen kuormituksen vähentyminen on kuitenkin parantanut Kärjenniemenselän talviaikaista happitilannetta ja vuodesta 26 lähtien happitilanne on säilynyt Kärjenniemenselällä läpi talven hyvänä. Ankarampina talvina 21 ja 211 happitilanne heikentyi tyydyttävälle tasolle. Talvella 211 happitilannetta heikensi myös lisääntynyt orgaaninen kuormitus. Runsaiden valumien ja kuormituksen loppumisen vuoksi pohjanläheisen veden happitilanne oli parempi tammikuussa 212 ja 213, mutta heikentyi jälleen maaliskuussa, jolloin pohjalla oli paikoin hapetonta. Vuonna 214 Kärjenniemen happitilanne oli tammikuussa kokonaisuutena oikein hyvä, sillä pohjallakin happea oli vielä 1,7 mg/l (Kyll. 76 %). Maaliskuussa alusveden happipitoisuus laski tyydyttäväksi 1 metrissä ja pohjan lähelläkin hapen kyllästysaste oli vielä 36 %, joten sisäistä kuormitusta ei todettu. Jätevedet valuvat järvivettä raskaampina syvänteen pohjalle. Jätevesien vaikutukset olivat tuloksista todettavissa, sillä pohjan läheisten vesikerrosten (1 ja 15 m) sähkönjohtavuudet ja sulfaattipitoisuudet olivat koholla maaliskuussa (28 mg SO 4 /l, 17,5 ms/m). Jätevesien vaikutuksia ei nyt todettu tammikuussa. Myös sinkkipitoisuudet (9,8-21 µg/l) olivat aiempaan tapaan kohonneet pohjan lähellä, vaikka pitoisuudet ovatkin vähentyneet aiemmasta. Vuolteissa sinkkipitoisuudet jäivät talvikuukausina alle määritystarkkuuden. Sinkkipitoisuuksien kohoaminen pohjan lähellä on seurausta aiemmasta sinkkikuormituksesta, joka on kertynyt syvännealueiden sedimenttiin. Väliveden sinkkimaksimia ei nyt todettu. Kärjenniemenselän päällysvesi oli maaliskuussa erittäin kirkasta. Näkösyvyys oli tällöin jopa 4,2 m. Syvännealueen pintaveden fosforipitoisuudet olivat talvella, ja etenkin maaliskuussa, alhaiset (6-11 µg/l). Fosforipitoisuudet olivat siten karujen vesien luokassa ja samaa tasoa kuin yläpuolisissa Vuolteissa. Typpipitoisuudet vaihtelivat syvännealueen pintavedessä talvella µg/l eli olivat luonnontasoa. Valkeakosken typpipitoisuuksiin (42-45 µg/l) verrattuna Kärjenniemenselän pintaveden typpipitoisuus oli tammikuussa hieman suurempi. Rauttunniemen havaintopaikalla todettiin tammikuussa Kärjenniemenselän tavoin loiva lämpötilakerrosteisuus ja happitilanne oli hyvä pohjallakin. Selviä jätevesien vaikutuksia ei ollut todettavissa. Sähkönjohtavuus oli pohjan lähellä (7 m) aavistuksen koholla pintaveteen nähden, mutta sinkkipitoisuus jäi alle määritysrajan ja sulfaattipitoisuus oli sama kuin Vuolteissa (14-15 mg/l). Maaliskuussa Rauttunniemi oli sulana, joten pohjanläheisiä näytteitä ei saatu otettua eikä jätevesien vaikutusta voitu todeta. Selviä viitteitä jätevesien kulkeutumisesta Vanajanselän suuntaan ei havaittu kuitenkaan Viidennumeron tai Aidassaaren tulosten perusteella. Pintaveden fosforipitoisuudet (8-9 µg/l) olivat Rauttunniemen havaintopaikalla samaa karujen vesien tasoa Valkeakoskeen ja Kärjenniemenselkään verrattuna. Typpipitoisuudet vaihtelivat talvella Rauttunniemessä µg/l. Kesäkerrosteisuus Vuonna 214 kevätkierto jatkui pitkään, jolloin alusvesi tuulettui ja hapettui hyvin. Alusveden lämpeneminen lisää kuitenkin hapen kulumisnopeutta, joten happitilanne muodostui loppukesällä huonoksi.

61 57 Kärjenniemenselän syvännealueella todettiin kesäkuun alussa selvä lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli pohjan lähelläkin vielä melko hyvä. Heinäkuun alussa happitilanne oli heikentynyt kokonaisuutena tyydyttäväksi, sillä 1 metrissä todettiin selvää happivajetta (Kyll. 3 %) ja pohjan läheltä happi oli kulunut loppuun. Elokuussa kerrosteisuus oli edelleen vakaa ja happitilanne oli huono koko alusvedessä (1 m Kyll. 1 %). Pohjan lähellä oli hapetonta ja sisäinen kuormitus nosti rauta- ja ravinnepitoisuuksia. Avovesikauden happitilanne oli siten Kärjenniemenselän syvännealueella aiempaan tapaan huono. Happitilanne oli tosin hieman parempi kesällä 212 ja 213, jolloin heinäkuun alun havaintokerralla pohjan läheinen vesi ei ollut vielä hapetonta. Lokakuussa syystäyskierto oli sekoittanut veden ja happitilanne oli erinomainen pinnasta pohjaan. Kesäkuussa 214 Kärjenniemenselän pintavedessä todettiin Valkeakoskea suurempi sinkkipitoisuus (7,5 µg/l), mikä saattoi viitata lievään jätevesien vaikutukseen, mutta liittyi osittain myös aiempaan sinkkikuormitukseen, joka on kertynyt syvännealueiden sedimenttiin. Kesällä myös pintaveden sähkönjohtavuus oli lievästi Valkeakoskea ja Vuolteita suurempi. Sulfaattia todettiin vain 1-2 mg/l Valkeakoskea suurempia pitoisuuksia, eivätkä alusveden sulfaattipitoisuudet olleet koholla pintaveteen verrattuna, joten jätevesien vaikutuksia ollut sulfaatin osalta kesänaikaan todettavissa. Fosforipitoisuudet vaihtelivat Kärjenniemen syvännealueen pintavedessä avovesiaikana vuonna µg/l ja typpipitoisuudet µg/l (kuva 6.41 ja kuva 6.42). Valkeakoskessa ravinnepitoisuudet vaihtelivat vastaavasti 1-12 µg P/l ja N/l. Ravinnetaso kohosi siten lievästi jätevesikuormituksen seurauksena. On kuitenkin huomioitava, että jätevedet eivät sekoitu täydellisesti vesimassaan, ja typen denitrifikaatio sekä aineiden sedimentaatio vähentävät ravinteita vesimassasta. Ravinnetaso oli nyt molemmilla alueilla selvästi keskimääräistä pienempi. Valkeakoski oli rehevyydeltään jopa karussa luokassa (<12 µg P/l). Kärjenniemen syvännealue oli ravinnepitoisuuksien perusteella aiempaan tapaan lievästi rehevä, mutta lähempänä luokan alarajaa (lievästi rehevä 12-3 µg P/l). Kärjenniemenselän alue on Vanajaveden-Pyhäjärven reitin karuin vesialue. Klorofyllipitoisuuden perusteella rehevyystaso vaihteli Kärjenniemenselällä 4,2-9,3 µg/l eli lievästi rehevien vesien tasolla. Vuonna 214 nitraattityppi kului loppuun jo alkukesällä eikä liukoista fosforiakaan todettu enää heinäkuun alussa. Kärjenniemenselkä oli siten sekä fosfori- että typpirajoitteinen läpi kesän, mikä selittää vähäisen leväkasvun. Rauttunniemen havaintopaikalla todettiin myös lämpötilakerrosteisuus kesäkuun alussa ja happitilanne oli pohjan lähellä tyydyttävä. Kerrosteisuus voimistui kesän kuluessa ja happi oli kulunut elokuussa pohjan läheltä vähiin (Kyll. 11 %). Keskimääräinen ravinnetaso oli hieman Kärjenniemenselkää suurempi. Kesäajan fosforipitoisuudet (15-24 µg/l) indikoivat lievää rehevyyttä ja rehevyystaso oli levämääränkin (elokuu 9,5 µg/l) perusteella samaa tasoa kuin Kärjenniemenselällä. Sulfaattipitoisuudet olivat Kärjenniemenselän tasolla ja sinkkiä todettiin hyvin pieniä pitoisuuksia.

62 µg/l 6, KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina µg/l KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina Pitkällä aikavälillä pintaveden happitilanne on parantunut selvästi, ja myös syvänteiden happivaje on vähentynyt (kuva 6.43). Fosforipitoisuus on laskenut alle puoleen 197-luvun alusta. Selvin muutos tapahtui 197-luvun puolivälissä, jolloin jäteliemen poltto aloitettiin (kuva 6.44). Viime vuosina kuormituksen vähenemisen myötä fosforipitoisuudet ovat laskeneet talviaikana ajoittain jopa karujen vesien tasolle. Myös kemiallinen hapenkulutus väheni 197-luvun alun jälkeen voimakkaasti (kuva 6.45). Muutokset typpipitoisuuksissa ovat olleet 198-luvun alun jälkeen vähäisempiä (kuva 6.46). Eri vuosien ja vuodenaikojen välinen ravinnepitoisuuksien vaihtelu on melko vähäistä verrattuna pääreittiin. Talvella fosforipitoisuudet laskevat karujen vesien raja-arvon (<12 µg/l) alapuolelle, mutta kesällä raja-arvo ylitetään säännöllisesti. Rehevän veden raja-arvo (3 µg/l) ylittyy nykyään vain harvoin (edellisen kerran vuonna 21). Kokonaistypen pitoisuus vaihtelee suhteellisen vähän. Typpipi-

63 toisuudet ovat vaihdelleet viime vuosina 4-5 µg/l, eli jätevesien vaikutukset ovat aiempaa vähäisemmät. mg/l 16, KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Happipitoisuus pintavedessä vuosina , 12, 1, 8, 6, 4, 2,, talvi kesä Kuva Happipitoisuus (mg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina µg/l 6 KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina

64 mg/l KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Humusleima (COD Mn -arvot) pintavedessä vuosina talvi Kuva Humusleima (COD Mn -arvo, mg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina kesä µg/l 12 KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina Rauttunselkä - Makkaranselkä Talvikerrosteisuus Vuonna 214 Rauttunselällä todettiin maaliskuussa lämpötilakerrosteisuus, joka voimistui maaliskuuhun mennessä. Tammikuussa happitilanne oli pohjan lähellä tavanomaista parempi (5,6 mg/l, Kyll. 41 %). Maaliskuussa happea oli vielä 15 metrissä melko hyvin, mutta pohjan lähellä happea oli enää niukasti. Aivan hapetonta vesi ei kuitenkaan ollut (Kyll. 4 %). Happitilanne oli hiukan edellisvuotta parempi lauhan talven ja myöhäisen jäätymisen ansioista. Makkaranselällä lämpötilakerrosteisuus jäi maaliskuussa hieman loivemmaksi. Makkaranselän syvännealue onkin matalampi ja veden nopea

65 61 vaihtuvuus helpottaa happitilannetta. Happitilanne säilyi Makkaranselällä läpi talven hyvänä. Myös Makkaranselällä tilanne oli edellisvuosia parempi, sillä pohjan läheisessä vedessä oli happea maaliskuussa vielä melko hyvin (2,6 mg/l, Kyll. 19 %). Rauttunselän pintavedessä näkyivät Kärjenniemenselältä tulevien vesien vaikutukset, sillä pintaveden sähkönjohtavuus sekä ravinnepitoisuudet olivat selvästi pienemmät kuin Aidassaaren syvännealueella. Tammikuussa vesi oli myös Aidassaaren aluetta kirkkaampaa. Maaliskuussa sameus hieman lisääntyi, mutta veden väriluku oli pienempi kuin Aidassaarella. Kärjenniemenselältä tulevat vedet levisivät siten laajalti Rauttunselälle ja virtasivat pinnassa Makkaranselälle saakka. Siellä näkösyvyys on ollut Rauttunselkää suurempi (v ,7) eli Vanajanselän vaikutus on vielä vähäisempi. Vuonna 211 näkösyvyys ulottui Makkaranselällä jopa 5, metriin. Aiemmin Kärjenniemenselän suunnalta tulevien vesien on todettu kulkeutuvan Rauttunselän pohjoislaitaa pitkin Makkaranselälle, eikä niiden vaikutuksia ole todettu Rauttunselän syvännehavaintopaikalla. Viime vuosina Kärjenniemenselän suunnalta tulevien vesien sähkönjohtavuus on ollut selvästi aiempaa pienempi, minkä vuoksi vedet olivat kevyempiä kuin Vanajanselän suunnalta tulevat vedet. Vanajanselän vedet kulkeutuivat syvemmällä Rauttunselällä, sillä veden sähkönjohtavuus oli Rauttunselän syvännealueella samaa tasoa kuin Vanajanselältä tulevien vesien. Pohjan lähellä mitattiin suurempia sähkönjohtavuuksia myös aineiden sedimentaation sekä käynnistyneen sisäisen kuormituksen seurauksena. Talvella 214 sisäinen kuormitus ei ollut vielä voimakasta. Maaliskuussa myös Vanajanselän vesien vaikutusta todettiin Rauttunselän pintavedessä. Pintaveden sähkönjohtavuus oli Rauttunselän havaintopaikalla 11,7 ms/m, kun vastaavasti Rauttunniemellä se oli 7,6 ms/m ja Aidassaaren asemalla 12,5 ms/m. Lisäksi pintaveden ravinnepitoisuuksissa näkyi Vanajanselän rehevämpien vesien vaikutusta. Vuonna 214 fosforipitoisuus oli tammikuussa Rauttunselällä pintavedessä 1 µg/l ja typpipitoisuus 54 µg/l. Maaliskuussa ravinnepitoisuudet olivat lähes kaksinkertaiset (19 µg P/l, 11 µg N/l) muistuttaen Aidassaaren ravinnepitoisuuksia (2 µg P/l ja 13 µg N/l). Rauttunniemessä fosfori- ja typpipitoisuudet olivat maaliskuussa 9 µg P/l ja 43 µg N/l. Makkaransellä Vanajanselän vesien vaikutuksia ei todettu, fosforipitoisuus oli maaliskuussa 8 µg/l ja typpipitoisuus 53 µg/l. Maaliskuussa 214 Vanajanselän vedet näkyivät myös Rauttunselän päällysveden sulfaattipitoisuudessa (17 mg/l). Vanajanselän Viidennumeron asemalla (VS9) sulfaattipitoisuus oli talvella pintavedessä µg/l, kun taas Rauttunniemessä sulfaattia todettiin 14 mg/l ja Kärjenniemessä 13 mg/l. Rauttunselän pohjan läheinen sulfaattipitoisuus (16 mg/l) oli lähellä Aidassaaren ja Viidennumeron asemien tasoa. Rauttunniemessä sulfaattipitoisuus oli pohjan lähellä 14 mg/l, mikä jäi Kärjenniemenselän (maaliskuu 28 mg/l) syvänteellä mitattuja pitoisuuksia pienemmäksi, joten syvännehakuisuutta jätevesillä ei todettu. Aiempaan tapaan kohonneita sinkkipitoisuuksia ei ole enää esiintynyt sinkkikuormituksen loputtua vuonna 212. Sinkkiä todettiin vuonna 214 vain Rauttunselän syvänteen pohjalla (7,7 µg/l). Sinkkipitoisuuksien kohoaminen pohjan lähellä on seurausta aiemmasta sinkkikuormituksesta, joka on kertynyt syvännealueiden sedimenttiin Kesäkerrosteisuus Rauttunselällä todettiin kesäkuun 214 alussa lämpötilakerrostuneisuus. Happitilanne oli kokonaisuutena pohjaa myöten hyvä. Heinäkuun alussa happitilanne oli heikentynyt veden lämpenemisen myötä, mutta happea oli vielä melko hyvin pohjallakin (4,1 mg/l, Kyll. 39 %). Elokuussa happitilanne oli hyvin niukka jo välivedessä (1 metrissä Kyll. 4 %) ja alusvesi oli hapetonta. Lämpimän veden lisäk-

66 si happea kuluttaa sedimentin pelkistyneisyys ja Vanajanselän suunnalta tuleva orgaaninen aines (levämassa). Alusveden vähähappisuudesta on haittaa kalastolle. Etenkin viileää vettä suosivat siika ja muikku kärsivät tästä. Lokakuussa vesimassa oli sekoittunut alkaneen syystäyskierron myötä ja happitilanne oli sekoittumisen ja vesimassan tuulettumisen ansiosta erinomainen pinnasta pohjaan. Matalammalla Makkaranselällä lämpötilakerrosteisuus jäi loivemmaksi kuin Rauttunselällä. Elokuussa happea oli hyvin pohjanläheistä vesikerrosta lukuun ottamatta, jossa happea todettiin niukasti (,29 mg/l, Kyll. 3 %) Rauttunselän pintaveden sähkönjohtavuus ja ravinnepitoisuudet olivat suuremmat kuin Kärjenniemenselän suunnalta tulevien vesien, mutta pienemmät kuin Vanajanselän vesillä osoittaen vesien sekoittumista Rauttunselän pintavedessä. Syvemmissä vesikerroksissa vedenlaatu vastasi enemmän Vanajanselän vedenlaatua. Kesällä 214 fosforipitoisuus vaihteli Rauttunselän pintavedessä µg/l ollen lievästi rehevää tasoa (Kärjenniemenselkä µg P/l, VS µg P/l, Aidassaari 2-26 µg P/l). Voimakkaimmillaan rehevyys oli Rauttunselällä Vanajanselän tavoin heinäkuussa. Klorofyllipitoisuus (1-13 µg/l) pysytteli rehevän tason alarajalla (raja 1 µg/l) (Kärjenniemenselkä 4,2-9,3 µg/l, Vanajanselän asemilla 4,2-23 µg/l) ja oli siten vain hieman viime kesää suurempi. Makkaranselkä oli levämäärän suhteen hieman rehevämpi (13-18 µg/l), mutta liukoisen fosforin puute rajoitti levien kasvua jo heinäkuun alussa. Fosforipitoisuudet olivat suuremmat kuin Rauttunselällä (21-36 µg/l) ja maksimi todettiin jo kesäkuussa. Rauttunselän fosforipitoisuus on pienentynyt lievästi vuosina Kärjenniemenselän tapaan. Kuormituksen vähenemisen vaikutukset näkyvät selvästi talvituloksissa, mutta kesällä Vanajanselältä tuleva virtaama rehevöittää yleensä myös Rauttunselän (Kuva 6.47). Kokonaistypen määrä vaihtelee Vanajanselän vaikutuksen mukaisesti (kuva 6.48). Vanajanselkään verrattuna typpipitoisuus on lähes puolet pienempi Kärjenniemenselältä tulevan virtauksen laimentavan vaikutuksen takia. µg/l 45, 4, 35, 3, 25, 2, 15, 1, 5,, RAUTTUNSELKÄ, TUOMONSAARET (piste VAN2/VS15) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Rauttunselän (VAN2/VS15) pintavedessä vuosina

67 µg/l 16 RAUTTUNSELKÄ, TUOMONSAARET (piste VAN2/VS15) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Rauttunselän (VAN2/VS15) pintavedessä vuosina Konhonvuolle Valuma-alueen pinta-ala on Konhonvuolteessa 84 km 2 ja keskivirtaama 61 m 3 /s. Vuonna 214 happitilanne oli Konhonvuolteessa läpi vuoden erinomainen eikä happivajetta todettu maaliskuussakaan. Happipitoisuus vaihteli 8,5-13,6 mg/l ja hapen kyllästysaste %. Kesäisin happivajetta ei ole yleensä esiintynyt. Veden sulfaattipitoisuus (14-16 mg/l) ja sähkönjohtavuus (9,3-1,4 ms/m) ovat olleet vuodesta 212 lähtien pienempiä Avilon Oy:n kuormituksen loputtua. Sinkkiä ei ole myöskään sittemmin todettu. Konhonvuolteen fosforipitoisuus oli vuonna 214 keskimäärin 18 µg/l ja typpipitoisuus 558 µg/l eli viime vuosia pienempi (v µg P/l ja 788 µg N/l, v µg P/l ja 698 µg N/l, v µg P/l ja 582 µg N/l) (kuva 6.49 ja kuva 6.5). Lepaanvirrassa fosforipitoisuus oli vuonna µg P/l ja 1565 µg N/l. Valkeakosken fosforipitoisuus oli puolestaan keskimäärin 11 µg/l ja typpipitoisuus 382 µg/l. Lepaanvirtaan verrattuna sekä fosfori- että typpipitoisuus olivat Konhonvuolteessa lähes kolme kertaa pienemmät. Peruslaadultaan Konhonvuolteen vesi on lievästi ruskeaa ja humusleima on kohtalainen. Hygieeninen laatu oli erinomainen läpi vuoden, vaikka hyvin lievää nuhraantumista todettiin tammi- ja heinäkuussa (fekaaliset kolit -7 kpl/dl). Pitkällä aikavälillä Konhonvuolteen veden laatu on parantunut selvästi. Suurin muutos tapahtui vuonna 1975, jolloin Tervasaaren tehtaalla otettiin käyttöön jäteliemen polttolaitos. Kemiallinen hapenkulutus ja ligniinipitoisuudet alenivat välittömästi (kuva 6.51). Myös hapen kyllästysaste alkoi kohentua ja tilanteen parantuminen on jatkunut viime vuosiin saakka (kuva 6.52). Talvella 26 happitilannetta voitiin pitää ensimmäistä kertaa hyvänä, sillä hapen kyllästysaste nousi ensimmäisen kerran koko tarkkailun ajan yli 8 %. Myös runsasvalumaisina talvina 28, 29, 212 ja 214 hapen kyllästysaste pysyi läpi talven yli 8 %:n. Talvella 21 happitilanne oli läpi vesistön tavanomaista heikompi aikaisen jäätymisen sekä niukkojen valumien vuoksi. Myös Konhonvuolteessa happitilanne oli tällöin edellisvuosia hiukan heikompi. Happitilanne jäi hieman alle erinomaisen myös vuosina 211 ja 213.

68 Fosforipitoisuudet ovat pienentyneet selvästi 197-luvun puolivälin jälkeen (kuva 6.53). 197-luvulla fosforipitoisuus vaihteli kesäaikaan tason 4 µg/l molemmin puolin. 199-luvun alusta lähtien fosforipitoisuus lähti laskuun ollen ajoittain kesäaikaan lievästi rehevä, mutta on taas viime vuosina kohonnut ajoittain rehevien vesien raja-arvon (3 µg/l) yläpuolelle. Talviaikaan, jolloin hajakuormitus on yleensä ollut vähäistä, fosforipitoisuudet ovat pysyneen viime vuosiin saakka pieninä (alle 2 µg/l). Taso kuitenkin ylittyi tammikuussa vuosina 211 ja 213. Kokonaistypen keskipitoisuus on pysynyt pitkällä aikavälillä samana, vaikka typpikuormitus on vähentynyt (kuva 6.54). Vuosina tapahtunut selvä lasku typpikuormituksessa ei näytä vaikuttaneen typpipitoisuuksiin. Tämä osoittaa, että hajakuormitus säätelee typpipitoisuuksia. Typpimaksimit ajoittuvat talveen ja kevääseen, jolloin hajakuormitus lisääntyy ajoin voimakkaasti. 4 µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina µg/l 12 KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva 6.5. Typpipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina

69 mg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) BHK 7 -kuormitus (kg/d) ja COD Mn - ja ligniinipitoisuus (mg/l) vuosina kg/d BHK7 COD Mn Ligniini Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK-kuormitus kg/d), kemiallinen hapenkulutus (COD Mn mg/l) ja ligniinipitoisuus Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina Kyll.% KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) BHK 7 -kuormitus (kg/d) ja happikyllästysaste (%) vuosina kg/d BHK7 Talvi Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) ja happikyllästysaste (%) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) lopputalvella vuosina

70 µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisus (µg/l) vuosina kg/d FOSFORI Talvi Kesä Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisus (µg/l) vuosina kg/d TYPPI Talvi Kesä Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina Jumusselkä - Korteselän luusua Konhonvirran jälkeen reittiin yhtyvät Lontilanjoki (MQ,8 m 3 /s) ja Tarpianjoki (MQ 6, m 3 /s). Pääreitin keskivirtaama on Lempäälässä noin 7 m 3 /s. Molempiin sivujokiin kohdistuu voimakasta hajakuormitusta. Lontilanjoessa jätevesien vaikutus on lisäksi merkittävä, sillä Lontilanjokeen johdetaan Akaan kaupungin Toijalan taajaman jätevedet. Toijalan puhdistamolla käsitellään myös Viialan taajaman jätevedet. Lisävesien vaikutus on nähtävissä myös pääreitillä, jossa veden samentuneisuus voimistuu ja ravinnepitoisuudet kohoavat.

71 67 Korteselän luusuan vedenlaatu oli vuonna 214 aiempaan tapaan heikompi kuin Konhonvuolteessa. Vesi sameni, humusleima voimistui ja myös veden sähkönjohtavuus ja ravinnepitoisuudet kohosivat kesäkuuta lukuun ottamatta, jolloin veden laatu oli Konhonvuolletta vastaava ja ravinnepitoisuudet jopa pienenivät tällöin. Fosforipitoisuus oli Korteselän luusuassa vuonna 214 keskimäärin 3 µg/l ja typpipitoisuus 647 µg/l. Pitoisuudet olivat Konhonvuolteessa vastaavasti 18 µg P/l ja 558 µg N/l. Vuoden 214 keskivirtaaman (53 m 3 /s) perusteella laskettuna fosforiainevirtaama lisääntyi Konhonvuolteen jälkeen noin 55, kg/d ja typpiainevirtaama 47,5 kg/d. Edellisvuoteen verrattuna fosforivirtaaman nousu oli selvästi runsaampi (v kg/d). vuoden 212 keskimääräistä huomattavasti runsaammalla keskivirtaamalla (94 m 3 /s) laskettuna fosforiainevirtaama lisääntyi Konhonvuolteen jälkeen jopa 77 kg/d ja typpiainevirtaama noin 812 kg/d. Vuonna 211 ainevirtaamien nousu oli keskivirtaamalla (54 m 3 /s) noin 18 kg P/d ja 25 kg N/d. Selvimmin ravinnetaso kohosi heinä-elokuussa, mutta pitoisuudet olivat koholla myös talviaikaan hajakuormituksen vaikutuksesta. Lisävalumat näkyivät myös veden samentumisen ja humusleiman lisääntymisenä. Konhonvuolteen ja Korteselän välille kohdistunut pistekuormitus oli vuonna 214 fosforin osalta keskimäärin 1,6 kg/d ja typen osalta 91 kg/d (v ,1 kg P/d ja 84 kg N/d). Pääosa ravinnetason noususta johtui siten muusta kuin pistekuormituksesta eli oli hajakuormituksen vaikutusta. Kaiken kaikkiaan jätevesien vaikutukset jäivät vähäisiksi eikä niitä voida tuloksista eritellä. Akaan kaupungin jätevedet laimenevat laskennallisesti pääreitillä tehokkaasti, ja vaikutukset jäävät vähäisiksi. Korteselän luusuan happitilanne on ollut pääosin hiukan heikompi kuin Konhonvuolteessa. Vuonna 214 happitilanne oli heikompi tammi-, kesä- ja elokuussa. Hapen kyllästysaste pysyi hyvänä elokuuta lukuun ottamatta (Kyll %). Laskennallisesti Toijalan taajaman jätevesikuormituksella ei ole merkittävää vaikutusta happipitoisuuksiin. Hygieeninen vedenlaatu oli vain hieman heikompi kuin Konhonvuolteessa maaliskuuta lukuun ottamatta, jolloin veden laatu heikkeni välttäväksi. Lämpökestoisia koliformisia bakteereita todettiin tällöin n. 14 kpl/dl. Muutoin veden hygieeninen laatu oli erinomainen ja vesi soveltui uimiseen kaikkina tutkittuina aikoina hygieenisen laadun osalta hyvin. Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välisellä alueella rehevyystaso vaihteli fosforipitoisuuden perusteella avovesikaudella lievästi rehevästä rehevään. Rehevän veden raja ylittyi selvästi vasta Korteselän luusuassa. Suurimmat fosforipitoisuudet mitattiin Korteselän luusuassa heinäkuussa, jolloin fosforipitoisuus oli erittäin rehevän veden rajalla (5 µg/l). Ravinteita oli siten levien käytettävissä runsaasti keskikesällä, jolloin vedet olivat lämmenneet ja myös sääolosuhteet olivat leväkukinnoille otolliset. Levää olikin klorofyllipitoisuuksien perusteella reheville vesille ominaisesti (Konhonselkä µg/l). Kuvien perusteella fosforipitoisuuden nousu asemien välillä oli voimakas jo maaliskuussa sekä heinäkuun osalta. Myös typpipitoisuus nousi maaliskuussa (Kuva 6.55 ja Kuva 6.56). Heinäkuussa fosforipitoisuus nousi vasta Korteselän luusuassa, jolloin pitoisuutta nosti jätevesien sijasta hajakuorman aiheuttama eroosiofosfori ja runsastuva leväbiomassa. Elokuussa fosforipitoisuus kasvoi jo Konhonselän asemalla, mutta Konhonvuolteen jälkeen tuleva pistekuormitus (1,6 kg/d) ei riitä nostamaan pitoisuutta (,53 µg P/l). Typpipitoisuus oli hajakuormituksen vaikutuksesta koholla jo Konhonvuolteessa, ja pitoisuusnousu oli nyt varsin voimakas. Akaan typpikuormalla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä ko. vesialueella. Hajakuorman tuomat typpihuuhtoutumat ajoittuvat yleensä kevääseen ja ylivalumakausiin, joten ne eivät yleensä näy tuloksissa talvi- ja kesäaikana. Viime vuosien runsasvalumaiset, lauhat talvet ovat kuitenkin lisänneet talvenaikaista hajakuormitusta.

72 68 µg P/l VS17 VS17B VS2 maaliskuu heinäkuu elokuu Kuva Fosforipitoisuuden muutokset Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välillä vuonna 214. µg N/l VS17 VS17B VS2 maaliskuu heinäkuu elokuu Kuva Typpipitoisuuden muutokset Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välillä vuonna 214. Vuosina Korteselän luusuan rehevyystasossa on mahdollisesti havaittavissa loiva laskeva suuntaus (kuva 6.57 ja kuva 6.58). Pitoisuudet tosin vaihtelevat voimakkaasti eri vuodenaikoina lähinnä hajakuormituksen voimakkuuden mukaan. Esimerkiksi talvella mitattiin tavanomaista pienemmät fosforipitoisuudet niukkojen valumien ja siten vähäisen hajakuormituksen vuoksi. Toisaalta runsasvalumaisena talvena 212 fosforipitoisuus ei vastaavasti runsastunut hajakuormituksen myötä vaan pitoisuudet olivat samalla tasolla kuin talvella 211. Vuosina 213 ja 214 todettiin jälleen suurempia ravinnepitoisuuksia.

73 µg/l 7 KORTESELKÄ, LUUSUA (piste VAN2/VS2) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Korteselän luusuassa (VAN2/VS2) vuosina µg/l 16 KORTESELKÄ, LUUSUA (piste VAN2/VS2) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Korteselän luusuassa (VAN2/VS2) vuosina Kirkkojärvi - Sorvanselkä Lempäälän jälkeen reitti laajenee muutamiksi selkäalueiksi (Toutonen, Vakkala ja Sorva) ja laskee lopulta Sotkanvirran kautta Saviselkään. Saviselän jälkeen Vanajaveden reitti ja Näsijärven reitti yhtyvät Nokianvirraksi, joka laskee Kuloveteen. Lempäälän kunnan jätevedet johdetaan Kuokkalankoskeen Kirkkojärven yläpuolelle. Lempäälässä käsitellään myös Vesilahden kunnan jätevedet. Valumaalueen pinta-ala on Sotkanvirrassa 93 km 2 ja keskivirtaama noin 84 m 3 /s. Keskiviipymä Konhosta Sotkanvirtaan on noin 7 vrk.

74 Talvikerrosteisuus Kirkkojärvessä ei esiintynyt talvella 214 lainkaan lämpötilakerrosteisuutta. Vesi oli erittäin kylmää ja tasalaatuista pinnasta pohjaan (tammikuu,1 o C). Happipitoisuudet olivat läpi talven korkeat (12,3-12,6 mg/l) eli happitilanne oli erinomaisen hyvä pinnasta pohjaan saakka. Hapen kyllästysaste oli Kirkkojärvessä tammikuussa pinnasta pohjaan 87 % ja maaliskuussa pintavedessä 88 %. Kyllästysaste ei siten laskenut alle 8 % eli oli hyvällä tasolla. Happitilanne oli edellisvuosien kaltainen. Toutosenselän syvännealueella todettiin maaliskuussa loiva lämpötilakerrosteisuus. Pohjan läheinen vesikerros oli kylmä (2,2 o C), ja happipitoisuus oli vielä kohtalainen (5,1 mg/l, Kyll. 37 %). Kokonaisuutena happitilanne oli Toutosenselällä tyydyttävällä tasolla. Vakkalanselän syvänteeltä maaliskuun tulokset puuttuvat, sillä pisteelle ei päästy huonon jäätilanteen vuoksi. Monet virtapaikat olivat maaliskuussa 214 jo sulia. Myös Sorvanselällä todettiin tammikuussa 214 loiva lämpötilakerrosteisuus ja happitilanne oli hyvä pohjalle saakka. Maaliskuussa vesi oli virtaaman vuoksi sekoittunutta eikä lämpötilakerrosteisuutta ei todettu. Vesi oli tasalaatuista pinnasta 1 metriin saakka. Happipitoisuus oli edelleen melko hyvä pohjan lähelläkin (9,6 mg/l, Kyll. 68 %). Hapen kyllästysaste oli maaliskuussa vertikaalisesti %. Fosforipitoisuus vaihteli talven aikana Kirkkojärvessä välillä ja µg/l, ja typpipitoisuus välillä 98-1 µg/l. Ravinnetaso kasvoi maaliskuussa ja oli fosforin suhteen edellisvuotta suurempi (v µg/l). Maaliskuussa vesi myös sameni Korteselän luusuan tavoin ja näkösyvyys väheni (tammikuussa 1,5 m ja maaliskuussa 1, metriä). Kirkkojärvikin oli osittain sulana maaliskuussa. Laskennallisesti Lempäälän kunnan jätevesikuormituksella on ollut marginaalisen pieni vaikutus ravinnepitoisuuksiin. Korteselän luusuaan verrattuna Kirkkojärven typpipitoisuus nousi hieman tammikuussa (pitoisuusnousu 6 µg/l), jolloin myös ammoniumtyppipitoisuus oli hieman suurempi viitaten lievään jätevesien vaikutukseen (NH4-N 18 µg/l 38 µg/l). Lempäälän jätevedenpuhdistamolta poistuva typpi on pääosin ammoniumtyppimuodossa. Maaliskuussa Kirkkojärven pintaveden typpipitoisuus oli sen sijaan hieman Korteselän luusuaa pienempi (pitoisuus laski 1 µg/l) eikä ammoniumtyppeä todettu. Jätevesien vaikutus oli talvella siten varsin lievää. Talvella veden hygieeninen laatu heikkeni Kirkkojärvessä tyydyttäväksi (lämp. koliform. noin kpl/dl). Jätevedet eivät painuneet pohjalle kerrosteisuuden puuttuessa vaan sekoittuivat vesimassaan. Toutosenselällä typpipitoisuus oli maaliskuussa 214 pintavedessä samaa tasoa kuin Kirkkojärvessä, mutta fosforipitoisuus oli korkeampi (36 µg/l). Sorvanselällä fosforipitoisuudet vaihtelivat talven aikana µg/l ja typpipitoisuudet 9-11 µg/l. Ravinnepitoisuudet laskivat Sorvanselällä valumien vähetessä talven kuluessa, mikä näkyi myös veden väriluvussa ja humusleimassa. Vesi myös kirkastui Kesäkerrosteisuus Kirkkojärveen ei muodostunut vakaata lämpötilakerrosteisuutta koko avovesikaudella. Vain kesäkuun havaintoajankohtana todettiin loiva lämpötilakerrosteisuus. Tällöin alusvedessä oli jo selvää happivajetta (kyll. 41 %). Vesimassa pääsi sekoittumaan kesän kuluessa ja elokuussa vesi oli tasalaatuista. Happitilanne oli pohjankin lähellä tyydyttävä. Myös Toutosenselällä todettiin loiva lämpötilakerrosteisuus kesä- ja heinäkuussa. Pohjanläheisessä vedessä happi oli kulunut loppuun jo kesäkuussa. Kesän kuluessa vesimassa oli sekoittunut ja happitilanne oli heinäkuussa parantunut pohjallakin, tosin

75 71 happivajetta todettiin edelleen (2,3 mg/l, Kyll. 23 %). Elokuussa pohjan läheinen vesi oli jälleen hapetonta ja sisäinen kuormitus näkyi ravinnepitoisuuksissa. Vakkalanselkä sen sijaan kerrostuu kesäisin. Korkean rehevyystason takia hapen kuluminen on voimakasta. Pysyvän lämpötilakerrosteisuuden muodostuessa hapen kuluminen on voimakasta alusvedessä ja happitilanne heikkenee nopeasti. Kesäkuun alussa Vakkalanselällä todettiin selvä lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli kevätkierron jäljiltä vielä hyvä (pohjan läheinen tulos puuttuu). Kesän mittaan vesimassa oli lämmennyt, mutta kerrosteisuus oli pysynyt ja elokuussa happitilanne oli heikentynyt jyrkästi 1 metrissä. Pohjanläheinen vesi oli hapetonta. Happitilanne oli siten elokuussa kahta edellistä kesää heikompi. Sorvanselällä todettiin vuonna 214 selvä lämpötilakerrosteisuus, joka oli säilynyt vakaana läpi kesän. Happitilanne oli kesä- ja heinäkuussa pohjaan saakka vielä melko hyvä, mutta elokuussa happipitoisuus väheni jyrkästi 1 metrissä (,83 mg/l, Kyll. 8 %) ja pohjan lähellä happea todettiin hyvin vähän (Kyll. 1 %). Vuonna 214 suurimmat valumat ajoittuivat tammikuulle ja hajakuormitus nosti etenkin typpipitoisuuksia Kirkkojärveltä Sorvanselälle saakka (Kuva 6.59). Keväällä valumat jäivät pieniksi eivätkä nostaneet ravinnepitoisuuksia. Kirkkojärveltä Sorvanselälle fosforimaksimit todettiin heinä-eloluussa (34-45 µg/l), jonka jälkeen pitoisuus laski syksyä kohti. Kesäajan keskimääräinen fosforipitoisuus oli korkein Kirkkojärvellä ja laski Sorvanselkää kohti vaihdellen välillä 36,7-27,7 µg/l eli oli rehevien vesien tasoa (3 µg/l) koko alueella (Kuva 6.59). Kirkkojärven päällysveden fosforipitoisuus oli vuonna 214 keskimäärin 31 µg/l ja typpipitoisuus 72 µg/l. Toutosenselällä pitoisuudet olivat vastaavasti 32 µg P/l ja 64 µg N/l. Vakkalanselällä 29 µg P/l ja 527 µg N/l ja Sorvanselällä 26 µg P/l ja 678 µg N/l. Sorvanselällä fosforipitoisuudet pienenivät sedimentaation ansiosta. Kirkkojärvessä fosforipitoisuudet olivat suurimmillaan heinäkuussa (45 µg/l), mutta levää todettiin eniten jo kesäkuussa (klorofylli 17 µg/l). Toutosenselällä fosforimaksimi todettiin heinä- ja elokuussa (38 µg/l ja 39 µg/l), jolloin myös levää todettiin eniten (klorofylli 17 µg/l ja 21 µg/l). Levänmäärä oli täälläkin rehevällä tasolla jo kesäkuussa. Vakkalanselällä fosfori- ja levämaksimit olivat todennäköisesti myös keski-loppukesällä, mutta heinäkuulta ei ole tuloksia. Myös Sorvanselällä oli rehevintä heinäkuussa (34 µg/l). Levän määrä pysyi kuitenkin pienempänä ja vaihteli kesän mittaan vain vähän (klorofylli 7,6-9,5 µg/l). Kirkkojärvellä nitraatit eivät loppuneet kokonaan vesimassasta missään vaiheessa, joten sinilevät eivät saaneet kilpailuetua. Sen sijaan Toutosenselällä, jossa todettiin läpi kesän suurimmat levämäärät, nitraatit olivat kuluneet loppuun kesä- ja elokuussa. Sorvanselällä nitraatit oli käytetty loppuun heinä- ja elokuussa. Jätevesikuormituksen vaikutuksesta Kirkkojärven päällysvedessä todettiin läpi kesän hygieenistä nuhraantumista, ja veden laatu hygieeninen laatu oli välttävä (lämp. koliform. ~9-12 kpl/dl). Uimiseen vesi soveltui silti hyvin. Myös ammoniumtyppipitoisuudet kohosivat lievästi Korteselän luusuaan verrattuna, mikä viittasi lievään jätevesien vaikutukseen.

76 72 µg N/l VS21 VS21B VS22 VS Kuva Typpipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 214. µg P/l VS21 VS21B VS22 VS Kuva 6.6. Fosforipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 214. µg klorofylli/l VS21 VS21B VS22 VS Kuva Klorofyllipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 214.

77 Kirkkojärven ravinnepitoisuuksissa ei ole todettavissa erityisen selvää muutossuuntaa vuosina (kuva 6.62 ja kuva 6.63). Fosforipitoisuus on lievästi laskenut kuten Rauttunselälläkin. 2- luvulla on mitattu pieniä fosforipitoisuuksia talvisin, etenkin niukkavalumaisina talvina 23 ja 21. Myös kokonaistypen määrä vaihtelee hajakuormituksen vaikutuksen mukaisesti. Kokonaistyppipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa. µg/l 7, KIRKKOJÄRVI (piste VAN2/VS21) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 5, 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kirkkojärven (VAN2/VS21) pintavedessä vuosina µg/l KIRKKOJÄRVI (piste VAN2/VS21) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kirkkojärven (VAN2/VS21) pintavedessä vuosina Sotkanvirta Sotkanvirran happipitoisuudet olivat läpi vuoden erinomaiset ja säilyivät hyvänä maaliskuussakin. Vuonna 28 hapen kyllästysaste säilyi läpi talven hyvänä ensimmäistä kertaa koko tarkkailun aikana.

78 74 Sen jälkeen hapen kyllästysaste on laskenut taas maaliskuussa tyydyttäväksi (kyllästysaste <8 %) ajoittaisista alkutalvien runsaista valumista huolimatta. Vuonna 214 hapen kyllästysaste vaihteli Sotkanvirrassa talvikuukausina 83-9 %. Konhonvuolteessa hapen kyllästysaste oli maaliskuussa 91 % ja Korteselän luusuassa 9 %, joten happivaje lisääntyi aiempaan tapaan reitin loppuosalla. Happitilanne oli kuitenkin edellistalvea parempi lauhan talven ansioista, vaikka virtaamatilanne oli runsas edellisenäkin vuonna alkutalvella. Hapen kyllästysaste vaihteli Sotkanvirrassa läpi vuoden %. Parhaimmillaan happitilanne oli huhtikuusta heinäkuuhun. Valkeakosken seudun kuormituksen väheneminen on näkynyt Sotkanvirran sähkönjohtavuuksissa, mikä liittyy sulfaattikuormituksen vähenemiseen. Valkeakosken seudun kuormituksen väheneminen on näkynyt Kokemäenjoessa saakka veden sähkönjohtavuuden pienenemisenä. Viime vuosina sähkönjohtavuudet ovat olleet alhaisia koko reitin loppuosassa. Vuonna 214 Sotkanvirran fosforipitoisuus vaihteli 15-3 µg/l (v µg/l, v µg/l) ja typpipitoisuus µg/l (v µg/l, v µg/l). Fosforipitoisuus vaihteli vuoden kuluessa kuitenkin melko vähän. Pienin fosforipitoisuus mitattiin joulukuun alussa (Kuva 6.64). Maksimitaso puolestaan saavutettiin runsaiden valumien aikaan tammi-helmikuussa. Kevään ylivaluma voimisti hajakuormitusta, mikä näkyi fosforitason nousuna alkutalven tasolle toukokuussa. Fosforipitoisuus pysyi nyt maltillisena läpi kesän jääden alle rehevän veden tason. Fosforipitoisuudet ovat olleet Sotkanvirrassa lievästi reheville vesille ominaiset lukuun ottamatta kesäkuukausia, jolloin rehevien vesien raja-arvo (3 µg/l) on yleensä ylittynyt (kuva 6.64 ja kuva 6.66). Suurimmat typpipitoisuudet vuorostaan mitattiin tammi-, helmi- ja joulukuussa runsaimpien valumien aikaan (kuva 6.65 ja kuva 6.67). Myös nitraattityppipitoisuus oli alkuvuodesta suurimmillaan, väheni kesän kuluessa ja runsastui jälleen joulukuussa (<5-67 µg/l). Ammoniumtyppeä oli kaikkina tutkittuina ajankohtina vain vähän (<5-39 µg/l). Keskimääräinen fosforipitoisuus oli Sotkanvirrassa vuonna µg/l ja typpipitoisuus 677 µg/l (6 havaintokertaa). Korteselän luusuassa pitoisuudet olivat vastaavasti keskimäärin 3 µg P/l ja 647 µg N/l sekä Konhonvuolteessa 18 µg P/l ja 558 µg N/l. Keskimääräinen fosforipitoisuus oli siten Sotkanvirrassa pienempi kuin Korteselän luusuassa, mutta lievästi suurempi kuin Konhonvuolteessa. Fosforin pidättyminen Kirkkojärven ja Sotkanvirran väliselle alueelle oli siten merkittävää. Hygieeninen veden laatu pysyi vuonna 214 yleislaatuluokituksen mukaan vähintään hyvänä. Hyvin lievää hygieenistä nuhraantumista todettiin läpi vuoden, ja se painottui kesäkuukausiin (Lämp. koliform. -19 kpl/dl).

79 tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu 75 µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) eri ajankohtina vuosina µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Typpipitoisuus vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) eri ajankohtina vuosina

80 µg/l 5 SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina µg/l 16 SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Pitkän aikavälin kehitys on ollut Sotkanvirrassa hyvin samankaltainen kuin Konhonvuolteessa. Metsäteollisuuden jätevesien leima heikkeni selvästi vuoden 1975 jälkeen, jolloin happitilanne parani ja kemiallinen hapenkulutus väheni (kuva 6.68 ja kuva 6.69). Hapen kyllästysaste osoittaa edelleen talvella lievää happivajausta, mutta se johtunee lähinnä reitin alaosan kohonneesta rehevyystasosta. Lopputalvella 28, samoin kuin talvella 214, mitattiin koko tarkkailunajan suurimmat hapen kyllästysasteet runsaiden valumien ansiosta. Hapen kyllästysaste säilyi vuonna 28 ensimmäistä kertaa koko tarkkailun aikana läpi talven hyvänä. Talvien happitalouden kannalta hankalat sääolosuhteet ja niukat valumat näkyivät Sotkanvirrassa koko 2-luvun heikoimpina talviajan happitilanteina. Talvina 212 ja 213 hapen kyllästysaste oli tyydyttävä runsaasta valumatilanteesta huolimatta.

81 Pitkällä aikavälillä fosforipitoisuudet ovat jonkin verran pienentyneet, mutta vesialueen fosforipitoisuudet vaihtelevat edelleen lievästi rehevien ja rehevien vesien luokissa (kuva 6.7). Hajakuormitus vaikuttaa selvästi rehevyystasoon, joka vaihtelee valumien mukaisesti. Esimerkiksi runsasvalumaisten talvien vaikutus näkyi selvästi vuosien ravinnepitoisuuksissa. Näytteenotto ajoittui runsasvalumaiseen ajankohtaan kesinä 28 ja 213, jolloin mitattiin myös suuri fosforipitoisuus. Talvien niukkavalumaisuus näkyi puolestaan alhaisina fosforipitoisuuksina. Fosforipitoisuus oli alhainen myös maaliskuussa 212 ja 214, vaikka alkutalvella pitoisuus oli hyvän virtaamatilanteen ansioista jopa tavanomaista korkeampi. Typpipitoisuus on Sotkanvirrassa selvästi suurempi kuin Konhonvuolteessa välialueelle kohdistuvan pistemäisen ja pääosin hajakuormituksen takia. Konhonvuolteen ja Sotkanvirran väliselle alueelle kohdistuvan pistemäisen typpikuormituksen osuus oli vuonna 214 vain 11,2 %. Talviajan typpipitoisuudessa on todettavissa pitkällä aikavälillä selvää nousua toisin kuin Konhonvuolteessa viitaten hajakuormituksen voimistumiseen alueella (kuva 6.71). Hajakuormituksen vaihtelut näkyvät Sotkanvirran vedenlaadussa selvästi. Esimerkiksi runsasvalumaiset talvet , 22, 28 ja 213 näkyvät selvinä piikkeinä (Kuva 6.71). kyll% SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Happikyllästysaste lopputalvella vuosina Kuva Happikyllästysaste (%) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina

82 µg/l VANAJAVESI, SOTKANVIRTA COD Mn -arvot vuosina Talvi Kuva Kemiallinen hapenkulutus (COD Mn -arvo mg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Kesä 6 µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus vuosina Kuva 6.7. Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Talvi Kesä µg/l 14 VANAJAVESI, SOTKANVIRTA Typpipitoisuus vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Talvi Kesä

83 7. TARKKAILUALUEEN REHEVYYS Keskimääräiset ravinnepitoisuudet Vuonna 214 veden keskimääräinen fosforipitoisuus oli Mommilanjärven luusuasta Puujoen alajuoksulle saakka reheville vesille ominainen (liite 5). Tilanne pysyi siten samana kuin edellisvuosina, vaikka Hausjärven kunnan jätevesien lasku Puujokeen on lopetettu. Myös Alasjärven luusuassa rehevyystaso oli aiempaan tapaan reheville vesille ominainen. Mommilanjärven luusuasta alkavan Puujoen fosforipitoisuudet kohosivat alajuoksulle päin siirryttäessä vuonna 214 jopa 7 µg/l. Alasjärven luusuasta alkavan Tervajoen fosforipitoisuudet sen sijaan kohosivat hieman vain keskiosalla (2 µg/l), ja alajuoksulla pitoisuus oli yläjuoksun tasolla. Tervajoen fosforipitoisuus on kohonnut viime vuosina aiempaa vähemmän, koska Tervakosken taajaman jätevesiä ei johdeta enää Tervajokeen, vaan Turengin puhdistamolle. Tervajoen alajuoksun fosforipitoisuus oli vuonna 214 keskimäärin 39 µg/l (v µg/l) ja Puujoen alajuoksun 44 µg/l (v µg/l). Fosforipitoisuus oli sekä Puujoessa että Tervajoessa rehevien vesien tasolla. Hiidenjoen yläjuoksulla keskimääräinen fosforipitoisuus (38 µg/l) laski Puujoen alajuoksuun verrattuna. Fosforipitoisuus oli sama läpi koko Hiidenjoen. Fosforipitoisuus kohosi Miemalanselällä (43 µg/l) ja edelleen Hattulanselällä (52 µg/l), jossa mitattiin nyt Vanajan reitin korkeimmat fosforipitoisuudet. Lepaanvirrassa fosforipitoisuus oli hieman Hattulanselkää alempi (49 µg/l). Keskimääräiset fosforipitoisuudet pysyttelivät Vanajan reitin yläosalla rehevien vesien ylärajoilla. Hattulanselällä vesi oli jopa erittäin rehevää. Vanajanselän keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna µg/l (v µg/l), joten noin puolet fosforista pidättyy Vanajanselkään. Vesi oli lievästi rehevää. Valkeakoskessa mitattiin jälleen tarkkailualueen pienimmät fosforipitoisuudet. Keskimääräinen fosforipitoisuus Valkeakoskessa oli vuonna 214 vain 11 µg/l (v µg/l) eli karujen vesien luokassa. Pikku- ja Iso-Vuolteissa keskimääräinen fosforipitoisuus (13 µg/l) kohosi lievästi rehevien vesien tasolle (raja 12 µg/l). Rauttunselällä, jossa yhdistyvät Vanajanselältä tulevat runsasravinteisemmat vedet Kärjenniemenselän suunnalta tuleviin vesiin, fosforipitoisuus oli vuonna 214 keskimäärin 19 µg/l (v µg/l) eli lievästi rehevien vesien tasolla. Hajakuormituksen vaikutuksesta fosforipitoisuudet kohosivat alajuoksulle päin siirryttäessä. Korteselän luusuassa fosforipitoisuus oli keskimäärin 3 µg/l (v µg/l) eli juuri rehevien vesien rajalla. Pitoisuus kohosi Kirkkojärvessä (31 µg/l) ja Toutosenselällä (32 µg/l) vain vähän, minkä jälkeen fosforipitoisuus laski Sotkanvirtaa kohti sedimentaation seurauksena ollen Sotkanvirrassa keskimäärin 24 µg/l (v µg/l). Keskimääräiset typpipitoisuudet vaihtelivat vuonna 214 alueellisesti samansuuntaisesti kuin fosforipitoisuudet (Liite 5). Suurimmillaan keskimääräinen typpipitoisuus oli virtahavaintopaikoista Puujoen yläjuoksulla, jossa typpipitoisuus oli 1588 µg/l (v µg/l). Alajuoksulla typpipitoisuus oli hieman vähentynyt (1498 µg/l). Edellisenä vuonna korkein typpipitoisuus mitattiin Tervajoen alajuoksulla (v µg/l), mutta nyt typpipitoisuus oli siellä keskimäärin 1158 µg/l (v µg/l, v µg/l). Virtahavaintopaikkoja korkeammat typpipitoisuudet on ajoittain mitattu Mommilanjärven luusuassa (v , v µg/l, v µg/l, v µg/l). Korkeita typpipitoisuuksia on todettu Hattulanselän ja Lepaanvirran välisellä alueella. Hattulanselällä typpeä oli vuonna µg/l ja Lepaanvirrassa 1565 µg/l, mutta niiden välillä Mierolansalmessa ja Mervenselällä mitattiin nyt huomattavasti tätä tasoa pienemmät typpipitoisuudet (1312 ja 1212 µg/l). Vanajanselällä keskimääräinen typpitaso oli vuonna µg/l (v µg/l), joten osa typestä pidättyi Vanajanselkään.

84 8 Pienimmät typpipitoisuudet mitattiin vuonna 214 poikkeuksellisesti Pikku-Vuolteessa (353 µg/l) ja Isossa-Vuolteessa (377 µg/l) Valkeakosken ollessa kolmantena (v µg/l). Typpipitoisuudet kasvoivat alajuoksulle päin siirryttäessä ja maksimi mitattiin nyt Sotkanvirran sijasta Kirkkojärvessä (72 µg/l). Sotkanvirrassa typpipitoisuus oli 678 µg/l (v µg/l, v µg/l, v µg/l). Ravinnepitoisuudet olivatkin vuonna 214 Sotkanvirrassa vuosia pienemmät. Keskimääräiset typpipitoisuudet olivat luonnontasoa Konhonvuolteeseen saakka, eivätkä pitoisuudet nousseet juurikaan luonnontasosta alempanakaan vesireittiä. 7.2 Kesäajan rehevyys Kernaalanjärven ja Sorvanselän välisellä alueella kesäajan rehevyystaso oli vuonna 214 korkeimmillaan aiempaan tapaan tarkkailualueen yläjuoksulla. Kernaalanjärven ja Lepaanvirran välisen alueen rehevyystaso oli kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella rehevän veden luokassa Hopealinjan asemalle saakka, jossa erittäin rehevän veden raja ylittyi ja säilyi tällä tasolla Lepaanvirtaan saakka (kuva 7.1). Fosforipitoisuus oli alueella suurimmillaan Hattulanselän havaintopaikalla, jossa mitattiin sekä maksimipitoisuus (elokuussa 72 µg/l) että myös koko vuoden korkein keskimääräinen fosforipitoisuus (52 µg/l). Vanajanselällä fosforipitoisuudet pienenivät aiempaan tapaan selvästi Lepaanvirtaan verrattuna. Vuonna 214 Vanajanselkä voitiin luokitella kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella lievästi reheväksi. Fosforipitoisuudet olivat suurimmat Vanajanselän pohjoisimmalla havaintoasemalla VS1 ja pienimmät pitoisuudet mitattiin Turvesaaren syvänteellä. Vuonna 214 Kärjenniemenselän kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat Mallasveden vähäravinteisten vesien ja vähentyneen kuormituksen ansiosta lievästi alhaisemmat kuin Vanajanselällä. Keskimääräinen fosforipitoisuus oli Kärjenniemenselälläkin tavalliseen tapaan lievästi reheville vesille ominainen. Fosforipitoisuudet kasvoivat tasaisesti reitillä alaspäin mentäessä, mutta rehevyystaso säilyi lievästi rehevänä Konhonselälle saakka. Konhonselän ja Jumusselän alueelle laskevat Lontilanjoki ja Tarpianjoki, joiden vaikutuksesta hajakuormitus lisääntyy. Konhonvuolle oli kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella vielä lievästi rehevien vesien luokassa ja rehevän veden raja ylittyi vasta Korteselän luusuassa. Rehevyystaso pysyi kesäaikana rehevänä ( 3 µg/l) Vakkalanselälle saakka. Sorvanselällä keskimääräinen fosforipitoisuus oli hieman alle rehevien vesien luokan. Kesäajan keskimääräinen maksimifosforipitoisuus mitattiin reitin alaosassa Kirkkojärvellä (36,7 µg/l), mutta yksittäisen havaintokerran korkein fosforipitoisuus mitattiin heinäkuussa Korteselän luusuassa (5 µg/l). Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat alueellisesti samansuuntaisesti fosforipitoisuuksien kanssa (kuva 7.2). Kesäkuun arvot puuttuvat Hopealinjan, Mervenselän ja Lepaanvirran osalta, mikä on otettava huomioon tuloksia tarkasteltaessa. Arvoja puuttuu myös asemilta VAN2/VS2, VAN2/VS14, VAN2/VS2 ja VAN2/VS22 mm. siksi, että osalla asemista ei tehdä tarkkailua heinäkuussa. Vuonna 214 rehevyystaso oli korkeimmillaan keskimääräisen klorofyllipitoisuuden perusteella tarkkailualueen yläjuoksulla. Kernaalanjärven ja Lepaanvirran välinen alue voitiin luokitella klorofyllipitoisuuden perusteella erittäin reheväksi (>2 µg/l). Ylirehevän raja (>5 µg/l) ei ylittynyt vuonna 214. Runsaimmat klorofyllipitoisuudet mitattiin Hattulanselältä (3,7 µg/l) ja Mervenselältä (3,5 µg/l), joiden alueella mitattiin myös korkeimmat keskimääräiset fosforipitoisuudet. Vuonna 214 levää todettiin Hattulanselän ja Lepaanvirran välisellä alueella keskimäärin hieman viime vuosia vähemmän (kuva 7.6). Fosforipitoi-

85 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 81 suus ei ole ollut viime vuosina yhtä runsas kuin vuosina 21 ja 211, jolloin levämäärä oli huomattavasti runsaampi myös leville suotuisista sääoloista johtuen (kuva 7.4 ja Kuva 7.6). Vuonna 214 Vanajanselän alue oli keskimääräisten klorofyllipitoisuuksien perusteella rehevien vesien luokassa tai aivan sen alarajalla, eli klorofyllipitoisuuksien perusteella alue luokiteltiin aiempaan tapaan rehevämmäksi kuin fosforipitoisuuksien perusteella. Kesäajan keskimääräinen klorofyllipitoisuus vaihteli Vanajanselän havaintoasemilla välillä 1,4-15,7 µg/l (v ,1-12, µg/l). Vain Aidassaaren havaintopaikalla klorofyllipitoisuus oli heinäkuussa erittäin rehevä. Kärjenniemenselällä ja Rauttunniemellä klorofyllipitoisuudet indikoivat lievää rehevyyttä (<1 µg/l). Myös Rauttunselällä levämäärä oli tarkkailualueen pienimpiä, mutta ylitti juuri rehevän veden rajan. Rauttunselältä alaspäin kuljettaessa klorofyllipitoisuudet suurenivat rehevälle tasolle. Keskimääräiset klorofyllipitoisuudet pysyivät rehevässä luokassa Sorvanselälle saakka, ja erittäin rehevän veden raja ylittyi juuri ja juuri vain kesäkuussa Konhonselällä ja elokuussa Toutosenselällä. Vuonna 214 levää todettiin keskimääräisten klorofyllipitoisuuksien perusteella Vanajanselällä hieman viime vuotta enemmän, painottuen Aidassaaren havaintoasemalle, mutta muutoin levän määrä oli vaihteluvälin alarajoilla (Kuva 7.6). Kärjenniemenselällä levää todettiin aiempaa vähemmän, mutta Rauttunniemen alapuolisella alueella Konhonselkään saakka levää todettiin vuonna 214 hieman edelliskesiä enemmän. Reitin loppuosalla Kirkkojärvestä eteenpäin levän määrä oli pienin pitkään aikaan, vaikka rehevyystaso pysyi edelleenkin korkeana. Vuonna 214 kesäajan typpipitoisuudet olivat selvästi suurimmillaan Vanajavedessä Hattulanselän ja Lepaanvirran välisellä alueella (kuva 7.3). Pitoisuuksissa todettiin voimakkainta vaihtelua Hattulanselän ja Lepaan välisellä alueella, johon kohdistuu pistemäistä typpikuormitusta ja veden vaihtuvuus on nopeaa. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet kasvoivat Vanajanselälle tultaessa toisin kuin fosfori- ja klorofyllipitoisuudet, jotka laskivat Vanajanselällä selvästi. Koko tarkkailualueen pienimmät typpipitoisuudet mitattiin Valkeakoskella, Kärjenniemenselällä ja Rauttunnimellä (keskimäärin <4 µg/l). Typpipitoisuus kohosi voimakkaasti Rauttunselällä Vanajanselältä tulevien typpipitoisten vesien vaikutuksesta, mutta typpipitoisuudet pysyivät alajuoksulle päin siirryttäessä melko vakaina koko loppureitin Sorvanselälle saakka (keskimäärin <6 µg/l). Typpipitoisuudet olivat läpi reitin aikaisempaa pienemmät. µg/l Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 214 YLI REHEVÄ > 1 µg/l ERITTÄIN REHEVÄ 5-1 µg/l REHEVÄ 3-5 µg/l LIEVÄSTI REHEVÄ 12-3 µg/l Kuva 7.1. Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) eri syvännealueilla vuonna 214. Vain kaksi havaintokertaa asemilla VAN2/VS2 ja VAN2/VS22.

86 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 82 µg/l Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 214 YLI REHEVÄ > 5 µg/l ERITTÄIN REHEVÄ 2-5 µg/l REHEVÄ 1-2 µg/l LIEVÄSTI REHEVÄ 4-1 µg/l Kuva 7.2. Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (-2 m) eri syvännealueilla vuonna 214. Vain kaksi havaintokertaa asemilla VAN1/18, VAN1/22, VAN1/23, VAN2/VS2, VAN2/VS22. Yksi havaintokerta VAN2/VS14. µg/l Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 214 Kuva 7.3. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) eri syvännealueilla vuonna 214. Vain kaksi havaintokertaa asemilla VAN2/VS2 ja VAN2/VS22.

87 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 83 µg/l Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.4. Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) vuosina µg/l 21 Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.5. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) vuosina µg/l Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.6. Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (-2 m) vuosina

88 84 8. PIIDIOKSIDITARKASTELU Piidioksiditarkastelu on ollut mukana yhteistarkkailussa uuden tarkkailuohjelman (v. 211) mukaisesti vuodesta 212. Pii on elintärkeä makroravinne piileville (Bacillariophyceae). Piilevät ovat saaneet nimensä piidioksidista koostuvasta soluseinästään, joka muodostaa levälle kaksiosaisen kuoren. Piilevä tarvitsee piidioksidia lisääntyäkseen. Pii onkin piilevien suuren piitarpeen vuoksi ravinne, joka fosforin ja typen jälkeen todennäköisemmin rajoittaa perustuotannon tasoa vesiekosysteemissä. Koska kasviplanktonyhteisö ja vesistön ulappa-alueen ravintoverkko yleensäkin on hyvin nopeasti muuntautuva, pii on kuitenkin vain harvoissa ja yleensä tilapäisissä tilanteissa tuotantoa rajoittava tekijä. Piin saatavuus vaikuttaa kuitenkin hyvin huomattavasti kasviplanktonyhteisön rakenteeseen jos piitä on tarpeeksi sopivassa muodossa, se edistää piilevien kilpailukykyä ja voi näin mahdollisesti rajoittaa esimerkiksi sinilevien esiintymistä (Wetzel 211). Piilevien esiintymisen on todettu olevan yhteydessä veden piidioksidipitoisuuden kanssa. Vastaavasti piidioksidin esiintyminen vesipatsaassa on selvästi yhteydessä piilevien piinoton kanssa. Piilevillä on todettu lisääntymismaksimit keväällä ja alkutalvesta, jolloin piilevät voivat esiintyä valtalajina useiden viikkojen ajan. Keväällä populaation kasvu voi alkaa jo jään alla valon määrän lisääntyessä. Valon määrän lisääntyminen keväällä sekä veden lämpötilan nousu ovat tärkeimmät piilevien kasvun käynnistymiseen vaikuttavat tekijät. Vastaavasti piileville käyttökelpoisen piidioksidin määrän on todettu vähenevän päällysvedessä alkutalvesta sekä kevättäyskierron ja kerrostumisen aikaan. Piilevien kevätmaksimin keston on todettu olevan riippuvainen veden piidioksidipitoisuudesta ja voi, mikäli piidioksidia riittää tarpeeksi, jatkua pitemmälle kesään. Piilevien lisääntyminen vähenee jyrkästi piidioksidipitoisuuden laskiessa alle,5 mg/l (Wetzel 211). Piilevät runsastuvat jälleen syksyllä veden piidioksidipitoisuuden lisääntyessä syystäyskierron ansioista. Piidioksidia poistuu pinta- ja välivedestä piilevien vajoamisen ja sedimentoitumisen myötä nopeammin kuin sitä tulee lisää. Piidioksidipitoisuus lisääntyykin pohjan lähellä talvi- ja kesäkerrosteisuuden aikaan. Osa piilevien sisältämästä piidioksidista vapautuu piilevien osittain liuetessa vajotessaan, näin etenkin syvien järvien osalta, sekä hajotessa eläinplanktonin ravinnonoton myötä. Matalammista litoraalivyöhykkeen sedimenteistä piidioksidia vapautuu veteen nopeammin kuin syvemmältä, minkä vuoksi piidioksidin määrä välivedessä ja pinnan lähellä, missä veden liikkuvuus on suurempi, voi olla muita kerroksia suurempi. Vedenlaatutulokset kertovat vedessä esiintyvän piidioksidin kokonaismäärän, eikä tuloksista voida erotella onko piidioksidi liukoisessa, leville käyttökelpoisessa muodossa vai assimiloituneena piileviin. Tulosten mukaan piidioksidin määrä oli vuonna 214 korkeimmillaan tammi- ja maaliskuussa niin pintavedessä kuin syvemmissäkin vesikerroksissa ja pitoisuus väheni kevään ja kesän mittaan, kuten aiemminkin (Kuva 8.1-Kuva 8.5). Lisäksi piidioksidin voitiin todeta olleen koholla pohjan läheisessä vedessä myös kesäkerrosteisuuden lopulla elokuussa, tosin tässä oli enemmän asemakohtaista vaihtelua reitin loppuosan osalta (Kuva 8.3-Kuva 8.5). Piidioksidin määrä oli Vanajan reitillä alimmillaan pintavedessä elokuussa ja reitin loppuosalla pintavedessä mitattiin pieniä piidioksidipitoisuuksia myös heinäkuussa. Pintaveden piidioksidipitoisuus lisääntyi jälleen lokakuussa täyskierron sekoittaessa vettä. Piidioksidipitoisuus oli tammi- ja maaliskuussa matalammilla asemilla (7-8 m) melko tasainen pinnasta pohjaan ja runsastui lähinnä vain syvimpien syvännealueiden pohjalla (Kuva 8.6 ja Kuva 8.7). Kesällä piidioksidin määrä lisääntyi syvemmälle mentäessä piilevien vajoamisen myötä, ja lokakuussa vesimassa oli täyskierron sekoittamaa (Kuva 8.8 ja Kuva 8.9).

89 VAN1/1 VAN1/7 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 85 Pintaveden piidioksidipitoisuus vaihteli Vanajan reitin tutkituilla havaintoasemilla tammikuussa 9-12 mg/l ja maaliskuussa mg/l (Kuva 8.1). Kesäkuussa piidioksidipitoisuus oli Kernaalanjärvessä, Miemalanselällä, Hattulanselällä ja Mervenselällä välillä 3,2-5,9 mg/l, heinäkuussa 1,6-4,7 mg/l, elokuussa,9-1,9 mg/l ja lokakuussa 1,3-3,2 mg/l. Mommilanjärvessä todettiin jälleen suurimmat pintaveden elo- ja lokakuun piidioksidipitoisuudet koko Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä (elokuu 6,3 mg/l ja lokakuu 9,7 mg/l). Piidioksidipitoisuus ei vaihdellut kuukausittain samassa suhteessa pintaveden fosforipitoisuuden kanssa. Piidioksidipitoisuuksien vaihtelu oli melko vähäistä eri asemilla myös pohjan lähellä (7-8 m) Hattulanselän syvännettä (1 m) lukuun ottamatta, josta määritettiin edellisvuoden tavoin koko Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitin suurimmat pohjan läheiset piidioksidipitoisuudet (esim. maaliskuu 2 mg/l, elokuu 14 mg/l) (Kuva 8.3-Kuva 8.5). Mommilanjärveä tutkitaan vain pintaveden osalta. Viime vuoteen verrattuna Vanajan reitin pintaveden piidioksidipitoisuudet olivat samaa tasoa. Vanajanselältä lähtien piidioksidipitoisuudet ovat olleet veden rehevyyden tavoin reitin alkuosaa pienempiä, ja piidioksidipitoisuuden vaihtelu pintavedessä korreloi paremmin alueiden yleisen rehevyyden kanssa. Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä suurimmat piidioksidipitoisuudet mitattiin maaliskuussa Vanajanselällä, Kirkkojärvellä sekä Sotkanvirrassa (1,8-6, mg/l) (Kuva 8.2). Piidioksidin määrä oli rehevyyden tavoin läpi vuoden pienin Kärjenniemenselällä (,5-1,3 mg/l). Kesällä piidioksidipitoisuus väheni niin pintavedessä kuin syvemmälläkin, mutta lisääntyi paikoitellen elokuussa ja Vakkalanselällä mitattiin elokuussa korkea piidioksidipitoisuus (1,1 mg/l) (Kuva 8.5 ja Kuva 8.9). Vuonna 214 pintaveden piidioksidipitoisuudet olivat Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä pääosin edellisvuoden tasolla. 14 mg/l Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna tammikuu maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.1 Pintaveden (1 m) piidioksidipitoisuudet Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 214.

90 VAN1/7 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS21 VAN2/VS22 VAN2/VS mg/l Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä Vanajanveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.2. Pintaveden (1 m) piidioksidipitoisuudet Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna 214. mg/l Piidioksidipitoisuudet 7-8 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 214 tammikuu maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.3. Piidioksidipitoisuudet 7-8 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 214.

91 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS22 VAN1/2 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS21 VAN2/VS22 87 mg/l Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä eri syvännealueilla vuonna 214 maaliskuu kesäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.4. Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna mg/l Piidioksidipitoisuudet 15-2,5 metrissä eri syvännealueilla vuonna maaliskuu kesäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.5. Piidioksidipitoisuudet 15-2,5 metrissä Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna 214.

92 VAN2/VS VAN2/VS VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN2/VS21 VAN2/VS24 1 VAN1/ VAN1/7 1 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 88 SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.6. Piidioksidipitoisuus Vanajan reitin syvännealueilla eri syvyyksissä maaliskuussa 214. SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.7. Piidioksidipitoisuus Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla eri syvyyksissä maaliskuussa 214.

93 VAN2/VS1 VAN2/VS VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN2/VS17 B VAN2/VSVS21 VAN2/VS22 VAN2/VS24 1 VAN1/ VAN1/7 1 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 89 SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.8. Piidioksidipitoisuus Vanajan reitin syvännealueilla eri syvyyksissä elokuussa 214. SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.9. Piidioksidipitoisuus Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla eri syvyyksissä elokuussa 214.