VANAJAVEDEN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITTIEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2013

Transkriptio

1

2

3 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ TARKKAILUN SUORITUS TARKKAILUALUEEN YLEISKUVAUS TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT Sääolot Virtaamat VESISTÖKUORMITUS Asutuksen aiheuttama kuormitus Teollisuuden aiheuttama kuormitus Hajakuormitus Pitkän aikavälin kuormituskehitys Vanajan ja Vanajaveden-pyhäjärven reitit Vanajanselkä Kärjenniemenselkä VEDEN LAADUN SEURANTA Puujoki Tervajoki Kernaalanjärvi Hiidenjoki Miemalanselkä Hämeenlinnan seutu Hattulanselkä Mierolansalmi - Mervenselkä Lepaanvirta Vanajanselkä Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Mallasvesi, Ulvajanlahti Kärjenniemenselkä Valkeakoski Iso- ja Pikku-Vuolle Kärjenniemenselkä... 56

4 6.13 Rauttunselkä - Makkaranselkä Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Konhonvuolle Jumusselkä - Korteselän luusua Kirkkojärvi - Sorvanselkä Talvikerrosteisuus Kesäkerrosteisuus Sotkanvirta TARKKAILUALUEEN REHEVYYS Keskimääräiset ravinnepitoisuudet Kesäajan rehevyys PIIDIOKSIDITARKASTELU YHTEENVETO Vesistökuormitus Sää- ja vesiolot Veden laadun seuranta... 9 LIITTEET: Liite 1. Vedenlaatutulokset Liite 2. Havaintopaikkakartat Liite 3. Vesistökuormitus Liite 4. Virtaamataulukot Liite 5. Keskimääräiset fosfori- ja typpipitoisuudet

5 VANAJAVEDEN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITTIEN YHTEISTARKKAILU VUONNA YLEISTÄ Yhteistarkkailualue käsittää Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitit Mommilanjärven luusuasta Hämeenlinnan kautta Lepaalle ja edelleen Vanajanselältä Valkeakosken, Akaan ja Lempäälän kautta Sorvanselälle. Tarkkailualueen alarajana on Sotkanvirta. Tarkkailu perustuu kuormittajien ympäristöluvissa esitettyihin tarkkailuvelvoitteisiin. Koska kuormittajien purkualueet sijaitsevat samalla vesistöalueella, velvoitetarkkailut on yhdistetty Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien yhteistarkkailuksi. Tarkkailulla seurataan Vanajan ja Vanajaveden- Pyhäjärven reiteille johdettavan kuormituksen määrää ja sen vaikutuksia vesistön tilaan. Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien tilaa on seurattu yhtäjaksoisesti 196-luvulta alkaen. Tarkkailuohjelma oli alun perin vesihallituksen hyväksymä (kirje no 3992/5 VH 1977). Tarkkailuohjelman sisältöä tarkistettiin vuoden 1995 alussa ja se saatettiin vastaamaan silloista tarkkailukäytäntöä. Tarkkailuohjelma oli päivätty Hämeen ympäristökeskus (nykyinen Pirkanmaan ELY-keskus) hyväksyi sen kirjeellään Tarkkailuohjelma sisälsi vuosittain tehtävän vesistötarkkailun lisäksi kolmen vuoden välein tehtävät pohjasedimentti- ja pohjaeläintarkkailut sekä kasviplanktonseurannan. Lisäksi tarkkailuohjelma sisälsi erillisen rantojen tilan tarkkailun, joka sisälsi kasvillisuusseurannan, perifytontarkkailun ja litoraalieläintarkkailun. Hämeen ympäristökeskus hyväksyi rantojen tilan tarkkailun tarkkailusuunnitelman (kirje no 395Y82/13). Tarkkailuohjelman uusiminen käynnistyi vuoden 21 alussa, koska alueelle kohdistuvassa kuormitustasossa oli tapahtunut muutoksia sekä tarkkailuvelvollisten toiminnan supistumisen että loppumisen vuoksi. Lisäksi etenkin biologisen tarkkailun osalta tarkkailuohjelmaa oli syytä tarkistaa vesipuitedirektiivin mukaiseksi vastaamaan nykytarpeita ja menetelmiä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry laati Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reittien yhteistarkkailuohjelman (Kirje nro 754/1), jonka Hämeen ELY-keskus hyväksyi (HAM-ELY/17/7./21) ja Pirkanmaan ELY-keskus (PIRELY/76/7./21). Tarkkailuohjelmasta on laadittu päivitetty versio, johon on lisätty ELY-keskusten hyväksymiskirjeissä edellytetyt muutokset (Kirje nro 43/12). Vuonna 213 vesistötarkkailu tehtiin päivitetyn ohjelman mukaisesti. Yhteistarkkailuun osallistuivat vuonna 213 yläjuoksulta lukien 11 kuormittajaa. 1. Tervakoski Oy 2. Janakkalan keskuspuhdistamo (Turenki) 3. Ruukki Metals Oy, Hämeenlinnan tehdas 4. Elenia Lämpö Oy, Vanajan voimalaitos 5. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Paroisten puhdistamo 6. Lepaan Puutarhaoppilaitos 7. Hotelli Petäys, Tyrväntö ( 3 ) PL 265, 3311 Tampere

6 2 8. UPM-Kymmene Oyj, Tervasaari 9. Valkeakosken kaupunki 1. Akaan kaupunki, Toijalan taajama 11. Lempäälän kunta Janakkalan keskuspuhdistamolle johdetaan Turengin taajaman lisäksi Leppäkosken ja Tervakosken taajamien jätevedet. Akaan jätevedenpuhdistamolle johdetaan Toijalan taajaman lisäksi Kylmäkosken ja Viialan jätevedet. Kuormittajien sijainti on esitetty liitteessä TARKKAILUN SUORITUS Vuonna 213 tarkkailua tehtiin päivitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Vesistötarkkailua tehtiin yhteensä 38 havaintopaikalla (Taulukko 2.1 ja Taulukko 2.2). Havaintopaikkojen vedenlaatua tarkkaillaan 5 kertaa vuodessa siten, että näytteenotot ajoittuvat lopputalveen, alkukesään, keskikesään, loppukesään ja syksyyn. Tammikuun havaintoajankohta on tarpeelliseksi katsottuna lisätty joillekin asemille ylimääräisenä. Mommilanjärven luusuassa ja Puujoessa sijaitsevien havaintopaikkojen vedenlaatua tarkkaillaan vain 4 kertaa. Näiden kolmen havaintopaikan vedenlaatua ei tutkita keskikesällä, muuten havaintoajankohdat ovat samat kuin muilla havaintopaikoilla. Sotkanvirran vedenlaatua tarkkaillaan ohjelman mukaan kuukausittain. Tarkkailutulokset sekä kuormittajien ja havaintopaikkojen sijaintikartat on esitetty liitteissä 1 ja 2. Tarkkailupisteet näkyvät taulukoissa 2.1 ja 2.2. Taulukko 2.1. Vanajan reitin (VAN1) yhteistarkkailun havaintopaikat ja peruskoordinaatit. Taulukkoon on merkitty ELY-keskus, jonka alueella havaintopaikka sijaitsee sekä kuuluuko se VHS-seurantaan. (VHS = vesienhoitoalueiden seuranta, HAM = Hämeen ELY-keskus, PIR = Pirkanmaan ELY-keskus). Havaintoasema Koordinaatit (ETRS-TM35FIN) ELY-keskus VHS-seuranta VAN1/1 Mommilanjärvi, luusua HAM Ei VAN1/2 Puujoki HAM Ei VAN1/4 Puujoki HAM Kyllä VAN1/5 Tervajoki HAM Ei VAN1/5A Tervajoki HAM Ei VAN1/6 Tervajoki HAM Ei VAN1/7 Kernaalanjärvi, keskiosa HAM Ei VAN1/9 Hiidenjoki HAM Ei VAN1/9B Hiidenjoki HAM Ei VAN1/1 Vanajav. Hiidenjokisuu HAM Ei VAN1/11 Vanajav. Miemalanselkä HAM Ei VAN1/15 Vanajav. Hämeensaari HAM Ei VAN1/18 Vanajav. Hopealinja HAM Ei VAN1/2 Vanajav. Hattulanselkä HAM Ei VAN1/21 Vanajav. Mierolansalmi HAM Ei VAN1/22 Vanajav. Mervinselkä HAM Kyllä VAN1/23 Vanajavesi, Lepaa HAM Ei Erillisten velvoitetarkkailujen puitteissa tarkkaillaan lisäksi Oikolanjoen (Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy) ja Lontilanjoen (Akaan kaupunki, Toijala) vedenlaatua. Lisäksi Vesilahden kunnan toimesta tarkkaillaan Alhonselän ja Sakaselän vedenlaatua, vaikka alueelle ei johdeta enää nykyisin jätevesiä. Vesilahden kunnan kirkonkylän ja Narvan taajaman jätevedet johdetaan nykyisin Lempäälään käsiteltäviksi. Hausjärven kunnan Ryttylän taajaman purkuvesistön Punkanojan tarkkailu loppui vuonna 29 ja Hikiän taajaman jätevesien purkuvesistön Hausojan vedenlaadun tarkkailu vuonna 21, sillä

7 3 molempien taajamien jätevedet johdettiin vuonna 27 Riihimäelle. Myös Janakkalan kirkonkylän purkuvesistön Räikälänjoen tarkkailu loppui vuonna 29, koska jätevedet johdettiin vuonna 27 Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Taulukko 2.2. Vanajaveden-Pyhäjärven reitin (VAN2) yhteistarkkailun havaintopaikat ja koordinaatit. Taulukkoon on merkitty ELY-keskus, jonka alueella havaintopaikka sijaitsee sekä kuuluuko se VHS-seurantaan. (VHS = vesienhoitoalueiden seuranta, HAM = Hämeen ELY-keskus, PIR = Pirkanmaan ELY-keskus). Havaintoasema Koordinaatit (ETRS-TM35FIN) ELY-keskus VHS-seuranta VAN2/VS1 Vanajanse PIR Kyllä VAN2/VS2 Vanajans. Vanajanniemi HAM Ei VAN2/VS6 Vanajans. Turvesaari HAM Ei VAN2/VS8 Vanajanse 74 Aidassaari PIR Ei VAN2/VS9 Vanajanse 99 Viidennumero PIR Ei SATE/13 Mallasvesi 13 (Ulvajanlahti) PIR Ei VAN2/VK Valkeakoski PIR Ei VAN2/VS1 Vanaja 43 Iso-Vuolle PIR Ei VAN2/VS11 Vanaja 65 Pikku-Vuolle PIR Ei VAN2/VS12 Vanaja 42 Kärjenniemi PIR Kyllä VAN2/VS14 Vanaja 7 Rautunniemi PIR Ei VAN2/VS15 Vanaja 48 Tuomonsaaret PIR Ei VAN2/VS16 Vanaja 5 Makkaraselkä PIR Ei VAN2/VS17 Konhonvuolle PIR Ei VAN2/VS17B Vanaja 96 Konhonselkä PIR Ei VAN2/VS2 Kortese luusua PIR Ei VAN2/VS21 Kirkkojärvi K PIR Ei VAN2/VS21B Pyhäjä Toutosenselkä PIR Ei VAN2/VS22 Vakkalanselkä K PIR Ei VAN2/VS23 Pyhäjä Sorvanselkä PIR Kyllä VAN2/VS24 Pyhäjä Sotkanvirta PIR Ei 3. TARKKAILUALUEEN YLEISKUVAUS Vanajan reitti (35.8) sijoittuu Kokemäenjoen vesistöalueen kaakkoiskulmaan. Vesistöalueen keskusjärvi on Kernaalanjärvi Janakkalassa, johon laskevat Lammin Pääjärvestä alkava Puujoen alue, Loppijärvestä alkava Tervajoen alue, Renkajärvestä alkava Hyvikkälänjoen alue sekä Takajärvestä alkava Räikälänjoen alue. Reitti jatkuu jokimaisena Hiidenjoen kautta Hämeenlinnaan, jossa se laskee Miemalanselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Miemalanselän kohdalla 2192 km 2. Koko Kokemäenjoen vesistöalueen pinta-ala on 2746 km 2, joten Vanajan reitin osuus on tästä noin 8 %. Vanajaveden-Pyhäjärven vesistöalue (35.2) on jatkoa Vanajan reitille, joka laskee Miemalanselästä Lepaanvirran kautta Vanajanselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Lepaanvirrassa noin 24 km 2 ja keskivirtaama 18 m 3 /s. Vanajanselän jälkeen reittiin yhtyy Valkeakosken kautta Kärjenniemenselkään laskeva Längelmäveden ja Hauhon reitti (35.7). Rauttunselkään laskee etelästä myös Oikolanjoen vesistöalue. Reitti jatkuu Konhonvuolteen kautta kohti Lempäälää. Konhonvuolteen jälkeen reittiin yhtyvät Lontilanjoen ja Tarpianjoen vesistöalueet. Reitin alaosalla ovat seuraavat selkäalueet: Kirkkojärvi, Toutonen, Vakkalanselkä, Säijänselkä ja Sorvanselkä. Vanajaveden-Pyhäjärven reitti laskee Sotkanvirran kautta Saviselkään ja edelleen Nokianvirtaan, jossa siihen yhtyy pohjoisesta laskeva Näsijärven reitti. Tampereen alapuolinen Pyhäjärvi on koko Kokemäenjoen vesistöalueen keskusjärvi. Valuma-alueen pinta-ala on Sotkanvirrassa noin 92 km 2 ja keskivirtaama 93 m 3 /s. Valuma-alueen pinta-ala on Sotkanvirran kohdalla noin kolmasosa Kokemäenjoen koko vesistöalueen pinta-alasta.

8 4 Veden vaihtuvuus on reitillä melko nopeaa. Vain Vanajanselkä on pitkäviipymäinen sedimentaatioallas, jossa Vanajan reitin vedet viipyvät keskimäärin vuoden pituisen ajan. Esimerkiksi Valkeakosken seudun vedet saavuttavat Sotkanvirran jo kolmen kuukauden kuluessa, oikovirtaus huomioon ottaen jopa kahdessa kuukaudessa. 4. TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT 4.1 Sääolot Vuoden 212 syys- ja lokakuu olivat runsassateisia ja valumat olivat syksyllä suuria. Marraskuu oli vielä lauha ja sateinen. Marraskuun lopussa oli myrskyjä, jotka sekoittivat veden tehokkaasti. Pakkaskausi alkoi yhtäkkisesti joulukuun vaihteessa. Yli 1 asteen pakkanen jääti järvet nopeasti. Jäätymisajankohta oli lähes normaali ( ). Sateiden jäljiltä virtaamat jäivät suuriksi, joten happitilanteen kannalta talvikaudesta ei ennakoitu kovin vaikeaa. Toisaalta veden lämpötila jäi tavallista korkeammaksi mikä lisäsi hapen kulumisnopeutta. Humusleima ja ravinnepitoisuudet tulevat olemaan talvella 213 tavanomaista suurempia syysasteiden jäljiltä. Tammi ja helmikuu olivat myös lauhoja eikä pitkiä pakkasjaksoja ollut. Lunta satoi varsin runsaasti ja lumen paino nosti jäälle vettä, koska jää jäi varsin ohueksi. Virtapaikat pysyivät laajalti sulina voimakkaan virtauksen takia. Myös pienemmät ojat pysyivät sulina ja routaa oli tavallista vähemmän paksun lumipeitteen takia. Lunta tuli helmikuulla edelleen lisää ja jäällä oli edelleen vettä. Lämmin vesi muodosti paikoin uhkuläpiä. Talvi jatkui kovana maaliskuussa. Lunta satoi lisää ja yöpakkaset kovenivat. Kuun puolivälissä oli yöllä pakkasta yli 2 C, joten virtapaikat jäätyivät ja virtaamat hiipuivat. Myös merialueelle muodostui uuttaa jäätä. Talven ote ei hellittänyt huhtikuussakaan. Yöt olivat poikkeuksellisen kylmiä ja päivät aurinkoisia, joten sulaminen edistyi hitaasti. Kuun puoliväliin mennessä sulamisvalumaa ei juuri ollut ja joetkin pysyivät vankassa jäässä. Talven selkä alkoi taittua kuun lopulla eli lähes kuukauden normaalista myöhässä. Huhtikuun puolivälin jälkeen kevät alkoi edistyä nopeasti. Huhtikuun lopulla lämpöaalto sulatti lumipeitteen nopeasti ja monilla alueilla oli huipputulvia. Myös Loimijoki tulvi voimakkaasti veden noustessa Huittisten keskustaan. Hajakuormitus oli siten voimissaan. Järvien jäät lähtivät vapun aikoihin eli koko lailla normaaliin aikaan. Sadanta oli sulamiskaudella maltillista, joten tulvat menivät ohi viikossa parissa. Sää alkoi lämmetä toukokuun alun jälkeen. Toukokuu oli lämmin ja monin paikoin vähäsateinen. Lumet sulivat Lapissakin nopeasti ja tulvahuiput koettiin siellä toukokuun puolivälin jälkeen. Monet järvet kerrostuivat tyynen lämpimän sään takia nopeasti, joten kesäkerrosteisuudesta tuli pitkä. Kesäkuu oli poikkeuksellisen lämmin ja sateet tulivat lähinnä paikallisina ukkoskuuroina. Myös heinäkuun sademäärissä oli suuria paikallisia vaihteluita sateiden kuuroluonteisuuden vuoksi. Suurimmassa osassa maata satoi 4-8 mm eli keskimääräistä vähemmän. Etelä- ja lounaisrannikolla satoi hyvin vähän, alle 4 mm. Heinä-elokuu olivat kuitenkin normaalia runsassateisempia. Haihdunta ja maan kuivuus pitivät valumat kuitenkin vähäisinä. Kerrosteisuus pysyi järvissä vakaana keskikesän hellejakson aikana. Vähäiset valumat pitivät hajakuorman kurissa ja sedimentaatio vähensi päällysveden

9 5 ravintovarastoja. Pahaa leväkesää ei siten ollut. Matalissa järvissä leville oli kuitenkin hyvät kasvuedellytykset. Syyskuu oli kuiva ja vähäsateinen. Kuukauden sadanta oli maan länsi- ja pohjoisosassa yleisesti 2-5 mm eli monin paikoin alle puolet tavallisesta. Maan itäosassa satoi yli 5 mm eli lähes keskimääräisesti. Syyskuun lopun sateet imeytyivät pääasiassa kuivaan maaperään eivätkä nostaneet merkittävästi jokien virtaamia. Erityisesti Lounais-Suomessa maa on yhä vähäsateisen kesän jäljiltä kuivaa ja maankosteuden vaje on jopa yli 1 mm. Järvien pinnat olivat syyskuussa 3-4 cm tavallista alempana ja virtaamat olivat erittäin vähäisiä. Pienet purovesistöt olivat kokonaan kuivuneet. Lokakuussa sää viileni ja sateita saatiin jonkin verran. Koska haihduntaa ei enää ollut, jokiin ja puroihin saatiin jo virtaamia. Sateet painottuivat lokakuun loppupuolelle. Myös marraskuussa ja etenkin joulukuussa satoi vielä runsaasti, joten vesitilanne parani loppuvuotta kohti. Joet jopa tulvivat Pohjanmaalla ja järvien pinnat olivat poikkeuksellisen korkealla myös Pirkanmaalla. Järvet jäätyivät itsenäisyyspäivän jälkeen, mutta sulivat uudelleen joulukuun lopulla lämpöjakson vaikutuksesta. Jääpeite tuli uudelleen tammikuun 1 päivän tienoilla alkaneen pakkasjakson seurauksena. Talvesta tullee happitilanteen kannalta ongelmaton. mm 14 Tampere, Pirkkala Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.1. Keskimääräinen sadanta (mm) kuukausittain vuosina 212 ja 213 sekä vuosien keskimääräinen sadanta Tampere-Pirkkalassa.

10 6 mm 16 Lahti Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.2. Keskimääräinen sadanta (mm) kuukausittain vuosina 212 ja 213 sekä vuosien keskimääräinen sadanta Lahdessa. 4.2 Virtaamat Valkeakosken keskivirtaama oli vuonna ,6 m 3 /s ja Kuokkalankosken keskimäärin 66,7 m 3 /s eli hieman vähemmän kuin edellisvuotena (Taulukko 4.1 ja Taulukko 4.2 sekä Liite 4). Alkutalven virtaamat jäivät syksyn sateiden jäljiltä suuriksi, mikä näkyi sekä Valkeakoskessa että Kuokkalankoskessa vuoden 212 tavoin runsaina virtaamina (kuva 4.3 ja kuva 4.4). Talven edetessä virtaamat tasoittuivat ja kevätvaluma oli huomattavasti edellisvuotta pienempi etenkin Kuokkalankosken osalta. Suurimmat virtaamat ajoittuivat keväällä Valkeakoskessa jälleen touko-kesäkuulle ja Kuokkalankoskessa huhtitoukokuulle. Kesän mittaan virtaamat vähenivät, mutta elokuun runsaat sateet näkyivät selvästi Kuokkalankosken virtaamissa. Syksy oli tavanomaista vähäsateisempi ja sateet näkyivät virtaamissa vasta vuoden lopulla. Valkeakoskessa virtaamat jäivät pitkänajan keskiarvoa pienemmiksi, mutta Kuokkalankoskessa lokakuun lopulla runsastuneet sateet nostivat virtaamaa marras-joulukuussa voimakkaasti. Laimennusolosuhteet olivat talvella hyvät, mutta kesällä ja syksyllä tavanomaista heikommat.

11 7 Taulukko 4.1. Valkeakosken virtaamakeskiarvot (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien pitkänajan keskiarvona. I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII MQ m 3 /s Valkeakosken virtaamat Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.3. Valkeakosken keskimääräinen virtaama (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien keskimääräinen virtaama.

12 8 Taulukko 4.2. Lempäälän Kuokkalankosken virtaamakeskiarvot (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien pitkänajan keskiarvona. I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII MQ m 3 /s Lempäälän Kuokkalankosken virtaamat Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 4.4. Lempäälän Kuokkalankosken keskimääräinen virtaama (m 3 /s) kuukausittain vuosina sekä vuosien keskimääräinen virtaama.

13 9 5. VESISTÖKUORMITUS Vesistökuormituksen määrää seurataan kuormittajakohtaisesti suoritettavilla velvoitetarkkailuilla. Näiden tarkkailutulosten mukainen keskimääräinen vesistökuormitus vuonna 213 on esitetty liitteessä 3 kalenteripäivää kohti laskettuna. 5.1 Asutuksen aiheuttama kuormitus Asutuksen aiheuttama kokonaiskuormitus oli vuonna 213 niin orgaanisen aineen, fosforin, typen kuin kiintoaineenkin osalta edellisvuotta hiukan pienempi (Taulukko 5.1). Orgaanisen aineen kuormitus väheni selvästi Janakkalan keskuspuhdistamolla, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamolla sekä Lempäälän keskuspuhdistamolla. Myös fosforikuormitus väheni näiden puhdistamoiden osalta, tosin vähemmässä määrin. Eniten vesistökuormitus väheni Lempäälän keskuspuhdistamolla, jossa kuormitus laski kaikkien jakeiden osalta selvästi. Osa kuormituksen vähenemisestä johtui edellisvuotta pienemmistä virtaamista. Vanajan reitin yläosalla kuormitus väheni edellisvuoteen verrattuna selvimmin orgaanisen aineen sekä kiintoaineen osalta. Reitin alaosalla orgaanisen aineen kuormituksessa ei tapahtunut muutosta edelliseen vuoteen verrattuna ja kiintoainekuormitus puolestaan kasvoi Akaan puhdistamon kuormituksen kasvun myötä. Ravinnekuormitus sen sijaan väheni reitin alaosalla edellisvuodesta enemmän kuin reitin yläosalla. Paroisten puhdistamo oli aiempaan tapaan suurin kuormittaja, ja sen osuus asutuksen aiheuttamasta orgaanisesta kuormituksesta oli vuonna % (v %), fosforikuormituksesta 37 % (v %) ja typpikuormituksesta 56 % (v %). Edellisessä raportissa vuosille 211 ja 212 ilmoitettu kuormitus oli 2 % todellista suurempi puhdistamon virtaamamittarivirheestä johtuen. Tähän raporttiin kuormitusluvut on korjattu. Orgaanisen aineen osalta suurin kuormitus tuli vuonna 213 Valkeakosken keskuspuhdistamolta, jonka osuus asutuksen aiheuttamasta orgaanisen aineen kuormituksesta oli yli kaksinkertaistunut edellisvuodesta (v %, v %). Seuraavaksi suurimmat kuormittajat orgaanisen aineen osalta olivat Janakkala sekä Lempäälä. Paroisten puhdistamon lisäksi fosforikuormitusta tuli seuraavaksi eniten Akaasta, Valkeakoskelta ja Janakkalasta. Lempäälän keskuspuhdistamon kuormitus oli vähentynyt orgaanisen aineen osalta jopa 7 %, fosforin osalta 69 %, typen osalta 33 % ja kiintoaineen osalta 73 % vuoteen 212 verrattuna. Orgaanisen aineen ja fosforin osalta erittäin hyvä (>95 %) poistoteho saavutettiin vuonna 213 Janakkalan keskuspuhdistamolla, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamolla, Hotelli Petäyksen puhdistamolla sekä Valkeakosken ja Lempäälän keskuspuhdistamoilla. Orgaanisen aineen (95 %) ja fosforin (93 %) poistotehot olivat hyvät myös Akaan jätevedenpuhdistamolla. Janakkalan keskuspuhdistamolla saavutettiin lisäksi jälleen erittäin hyvä poistoteho typen osalta (87 %). Hämeenlinnassa (6 %), Valkeakoskella (65 %), Akaassa (54 %) ja Hotelli Petäyksen puhdistamolla (46 %) typenpoisto jäi vaatimattomammaksi ja Lempäälässä heikoksi (31 %). Lepaan puutarhaoppilaitoksen orgaanisen aineen poistoteho oli myös melko hyvä (91 %), vaikka puhdistusteho hieman heikkeni edellisvuodesta. Fosforin poisto sen sijaan jäi aiempaa heikommaksi (81 %) ja typen poisto oli jälleen vaatimatonta (1 %). Asutuksen aiheuttaman kokonaiskuormituksen osuus Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistuvasta orgaanisesta kuormituksesta oli sama kuin edellisenä vuonna (v. 212 ja %). Myös fosforikuormitus oli vuoden 212 tasolla (v %, v %). Typpikuormituksen

14 1 osuus on ollut lähes samalla tasolla vuodesta 29 lähtien vaihdellen välillä %. Vuonna 213 asutus aiheutti 95 % Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistuvasta pistemäisestä typpikuormituksesta. Typen suuri osuus johtuu siitä, että puhdistamoilla ei pystytä tehokkaaseen typenpoistoon. Typenpoistoon ei ole akuuttia tarvetta, koska fosfori on sisävesillä tärkein perustuotantoa rajoittava ravinne. Lisäksi on muistettava, että hajakuormitus aiheuttaa asutuksen jätevesiin verrattuna huomattavasti suuremman typpikuormituksen. Taulukko 5.1. Asutuksen aiheuttama kokonaiskuormitus (kg/d) vuosina Vuosina määritetty BHK 7. Vuodesta 1987 alkaen määritetty BHK 7 -ATU. BHK 7 -ATU Kok.P Kok.N , , , , , , , , , , ,8 824

15 Teollisuuden aiheuttama kuormitus Teollisuuden aiheuttama orgaaninen kuormitus väheni vuonna 25 huomattavasti Kuitu Finland Oy:n biologisen puhdistamon käyttöönoton vuoksi (taulukko 5.2). Vuonna 26 orgaaninen kuormitus väheni edelleen ja pysyi samalla tasolla vuoteen 28 saakka. Vuonna 29 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni alle kolmasosaan edellisvuoteen verrattuna Kuitu Finland Oy:n tuotannon loppumisen vuoksi. Lisäksi UPM-Kymmene Oyj:n orgaaninen kuormitus väheni merkittävästi sellun tuotannon loppumisen takia. Vuonna 21 UPM-Kymmene Oyj:n kuormitus lisääntyi etenkin orgaanisen kuormituksen osalta, mikä näkyi selvänä nousuna myös kokonaiskuormituksessa. Avilon Oy käynnisti Kuitu Finland Oy:n tehtaan syksyllä 21, ja kuormitustaso kohosi vuonna 211 samalle tasolle kuin vuonna 25. Avilon Oy lopetti toimintansa vuonna 212, mikä näkyi orgaanisen kuormituksen vähenemisenä vuoden 21 tasolle. Vuosien 2-24 keskimääräiseen orgaanisen kuormituksen tasoon (438 kg/d) verrattuna teollisuuden kuormitus oli vähentynyt vuonna 21 9 % (445,6 kg/d). Vuoteen 198 (284 kg/d) verrattuna orgaaninen kuormitus oli vähentynyt 98 %. Vuonna 211 orgaaninen kuormitus kävi vuoden 25 tasolla Avilon Oy:n käynnistettyä tehtaan ja teollisuus aiheutti taas pääosan happea kuluttavasta kuormituksesta (9 %). Vuonna 212 teollisuuden aiheuttama osuus orgaanisen aineen kokonaiskuormituksesta väheni 66 %:iin Avilon Oy:n tehtaan toiminnan loppumisen myötä ja kuormitus palautui samalle tasolle kuin ennen tehtaan käynnistämistä vuonna 21. Teollisuuden kuormitus väheni hieman vuonna 213, mutta teollisuuden osuus orgaanisesta kuormituksesta säilyi samana kuin edellisvuonna asutuksen aiheuttaman orgaanisen kuormituksen vähennyttyä samassa suhteessa. Pitkällä aikavälillä myös muissa kuormitusjakeissa on todettavissa selvä lasku. Vuonna 28 fosfori-, typpi- ja kiintoainekuormitus olivat vähentyneet vuoteen 199 verrattuna noin puoleen. Vuosina 29 ja 21 kuormitustaso väheni vuoteen 28 verrattuna jopa 7-8 % jakeesta riippuen. Vuonna 213 teollisuuden osuus fosforikuormituksesta oli vähentynyt prosenttiyksiköllä vuoteen 212 verrattuna (v %, v %). Typpikuormituksen osuus oli sama kuin edellisenä vuotena (v. 212 ja %). Teollisuuden aiheuttama kiintoainekuormitus on vaihdellut 2-luvulla kg/d (Taulukko 5.2). Vuonna 213 Elenia Lämpö Oy:n prosessijätevesien kiintoainekuormitus oli 3,9 kg/d ja Ruukki Metals Oy:ltä kiintoainekuormitusta tuli 12,7 kg/d. UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan kiintoainekuormitus oli 318 kg/d. Sinkki- ja sulfaattikuormitus on ollut pääosin peräisin Kuitu Finland Oy:n tehtaalta. Sinkkikuormitus vaihteli 2-luvulla,51-72 kg/d ja sulfaattikuormitus vaihteli vuosina kg/d ja oli vuonna kg/d. Vuosina sulfaattipitoisuuden määritys ei kuulunut ELY-keskuksen kanssa sovittuun kevennettyyn ohjelmaan. Sinkki- ja sulfaattikuormitus loppuivat Avilon Oy:n tehtaan lopettamisen myötä vuonna 212. UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalta ja Tervakoski Oy:n tehtaalta tuleva rikkikuormitus on pysynyt viime vuosina lähes samalla tasolla.

16 12 Taulukko 5.2. Teollisuuden aiheuttama kokonaiskuormitus (kg/d) vuosina Sinkki- ja sulfaattikuormitus on peräisin Avilon Oy:ltä (entinen Kuitu Finland Oy) ja kokonaisrikkikuormitus UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalta ja Tervakoski Oy:n tehtaalta. BHK 7 -ATU Kok.P Kok.N K-aine Zn SO4 Kok.S , , , , , , , , , , , , , Hajakuormitus Hajakuormituksella tarkoitetaan muuta kuin pistemäisistä jätevesistä johtuvaa kuormitusta. Vesistön kannalta merkittävintä on eroosiosta johtuva ravinnehuuhtoutumien lisääntyminen, mikä aiheuttaa rehevöitymistä ja veden samenemista. Ravinnehuuhtoutumia lisäävät monet valuma-alueella suoritettavat toimenpiteet. Merkittävin ravinnekuormituksen lisääjä on voimaperäinen maatalous ja siihen liittyvä lannoitus. Myös ojitukset, haja-asutus, metsien lannoitus, loma-asutus jne. vaikuttavat osaltaan hajakuormaa lisäävästi. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteillä hajakuormitus vaikuttaa veden laatuun selvästi Puujoen alueella. Myös Kernaalanjärveen laskeva Hyvikkälänjoki on runsasravinteinen. Hajakuormituksesta

17 johtuvaa rehevöitymistä esiintyy myös Konhon alapuolisella vesistönosalla, johon laskevat Lontilanjoki ja Tarpianjoki. Pääreitin sivulla oleva Alhonselkä on myös hajakuormituksen rehevöittämä. Vaikka jätevesikuormitus Alhonselkään loppui, sen tila ei ole toistaiseksi parantunut. 5.4 Pitkän aikavälin kuormituskehitys Vanajan ja Vanajaveden-pyhäjärven reitit Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille asutuksesta ja teollisuudesta kohdistunut kokonaiskuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä voimakkaasti orgaanisen kuormituksen ja fosforikuormituksen osalta (kuva 5.1 ja kuva 5.2). Myös typpikuormitus on laskenut hiukan 9-luvun alun jälkeen lähinnä teollisuuden typpikuormituksen pienentymisen johdosta (kuva 5.3). Asutuksen typpikuormituksessa ei ole pitkällä aikavälillä havaittavaa selvää muutossuuntaa, vaikka pitoisuudet ovatkin olleet jälleen viime vuosina laskussa. Teollisuuden kiintoainekuormitus on myös vähentynyt pitkällä aikavälillä murto-osaan aiemmasta (kuva 5.4). kg/d 7 VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT BHK 7 -kuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.1. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina

18 kg/d VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Fosforikuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.2. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina kg/d VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Typpikuormitus vuosina ASUTUS TEOLLISUUS Kuva 5.3. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina

19 kg/d 3 VANAJAN JA VANAJAVEDEN-PYHÄJÄRVEN REITIT Teollisuuden kiintoainekuormitus vuosina Kuva 5.4. Vanajan ja Vanajaveden-Pyhäjärven reiteille kohdistunut teollisuuden aiheuttama kiintoainekuormitus (kg/d) vuosina Vanajanselkä Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut orgaaninen kuormitus on vähentynyt 197-luvun alusta yli 95 % (kuva 5.5). Kausiteollisuus oli merkittävä orgaanisen aineen kuormittaja vielä 197- luvun alussa, mutta sen osuus supistui voimakkaasti 197-luvun puolivälissä. Kausiteollisuus loppui kokonaan vuoteen 1998, koska Turengin sokeritehdas ei toiminut enää syksyllä Orgaaninen kuormitus väheni 198-luvun puolivälissä myös Tervakoski Oy:n jätevesien biologisen käsittelyn ansiosta. Vesistökuormitusta vähensi lisäksi Janakkalan uuden puhdistamon käyttöönotto vuonna 21. Alimmillaan orgaaninen kuormitus oli vuonna 211 (158,7 kg/d). Vuonna 213 Vanajaveteen tuli orgaanista kuormitusta edellisvuotta vähemmän (v ,2 kg/d, v ,3 kg/d). Myös fosforikuormitus on vähentynyt noin 95 % 197-luvun alun tilanteeseen verrattuna (kuva 5.6). Eniten tähän on vaikuttanut asutuksen jätevesien käsittelyn tehostuminen. Suurin yksittäinen kuormittaja on Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamo, jonka kuormituksessa on havaittavissa laskeva suuntaus. Vuonna 213 fosforikuormitustaso laski Paroisten puhdistamolla alimmilleen sitten vuoden 22. Myös Vanajanselkään kohdistuva fosforikuormitus oli samaan aikaan alimmillaan (v ,46 kg/d, v. 22 6,75 kg/d). Janakkalan uuden puhdistamon käyttöönotolla oli myös vaikutusta fosforikuormituksen vähenemiseen. Typpikuormitus on pysynyt koko ajan samalla tasolla, ja se on vaihdellut noin 6-1 kg N/d (kuva 5.7). 199-luvun puolivälissä typpikuormituksessa tapahtui selvää laskua Hämeenlinnan kaupungin denitrifikaatiokokeilujen myötä, mutta 2-luvulla se oli noususuuntainen vuoteen 29 saakka (937,3 kg/d). Vuonna 21 Paroisten puhdistamon vähentynyt typpikuormitus näkyi selvästi myös kokonaiskuormituksessa (718,5 kg/d). Lisäksi Janakkalan keskuspuhdistamon saneeraus vähensi Vanajanselkään kohdistuvaa typpikuormitusta merkittävästi. Typpikuormitus on ollut laskusuunnassa vuodesta 21 lähtien ja kuormitus oli alimmillaan vuonna 213 (514,7 kg/d).

20 kg/d BHK 7 -kuormitus vuosina Kuva 5.5. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina kg/d Fosforikuormitus vuosina Kuva 5.6. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina kg/d Typpikuormitus vuosina Kuva 5.7. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina

21 Kärjenniemenselkä Valkeakosken seudun Kärjenniemenselkään kohdistuva jätevesikuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä merkittävästi. Orgaaninen kuormitus on aiheutunut pääosin UPM-Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan ja Säteri Oy/Kuitu Finland Oy:n tehtaan jätevesistä. Jäteliemen polton aloittaminen Tervasaaren tehtaalla vuonna 1975 alensi tuntuvasti orgaanista kuormitusta, joka pieneni tasolta 5 t/d tasolle 2 t/d. 198-luvun lopulla kuormitusta saatiin edelleen pienemmäksi. Vuodesta 1996 lähtien Tervasaaren tehtaan kuormitus pysyi alle 1 kg/d biologisen puhdistuksen ansiosta. Vuonna 25 kuormitustasoa saatiin edelleen pienemmäksi Kuitu Finland Oy:n biologisen puhdistamon käynnistyttyä. Kuormitustaso onkin ollut aiempaa pienempi vuosina (kuva 5.8). Vuonna 29 UPM-Kymmene Oyj:n tehtaalla lopetettiin sellun teko ja Kuitu Finland Oy:n tuotanto loppui kokonaan, minkä vuoksi Kärjenniemenselkään kohdistuva orgaaninen kokonaiskuormitus laski kuudesosaan edellisvuodesta (v ,1 kg/d, v kg/d). Vuonna 21 kuormitustaso nousi selvästi UPM-Kymmene Oyj:n suuremman kuormituksen vuoksi ja vuonna 211 Avilon Oy:n toiminnan käynnistymisen vuoksi (v ,2 kg/d, v ,1 kg/d). Pitkällä aikavälillä kuormitus oli silti pienentynyt yli 99 %. Vuonna 212 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni vuoden 21 tasolle Avilon Oy:n toiminnan loppumisen seurauksena (43,1 kg/d). Orgaaninen kuormitus väheni edelleen vuonna 213 (348,1 kg/d) kuormituksen vähennyttyä Lempäälän keskuspuhdistamolla ja UPM- Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaalla. Fosforikuormitus väheni 197-luvun alun tasosta 1-12 kg/d tasolle 4-45 kg/d jäteliemen polton ja asutuksen jätevesien tehostuneen käsittelyn ansiosta (Kuva 5.9). 199-luvulla fosforikuormitus saatiin vähenemään tasolle 15-2 kg/d. Vuosina Kuitu Finland Oy:n tehtaan fosforikuormitus oli aiempaa suurempaa jätevesien biologisen käsittelyn takia. Vuonna 29 fosforikuormitus väheni noin kolmasosaan edellisvuodesta UPM-Kymmene Oyj:n tehtaalla tapahtuneiden muutosten ja Kuitu Finland Oyj:n toiminnan loppumisen vuoksi (v. 29 1,94 kg/d, v ,64 kg/d,). Vuonna 21 kuormitustaso väheni edelleen. Avilon Oy käynnisti toimintansa vuoden 21 lopulla, mikä ei kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut fosforikuormitukseen, kuten ei toiminnan lopettaminenkaan vuonna 212. Vuonna 213 Kärjenniemenselkään kohdistuva fosforikuormitus oli hieman laskenut edellisvuodesta Lempäälän keskuspuhdistamon ja UPM-Kymmene Oyj:n tehtaan vähentyneen kuormituksen myötä (v ,2 kg/d, v ,42 kg/d). Typpikuormitus on vaihdellut Valkeakosken seudulla 199-luvun alusta lähtien 3-4 kg N/d ja vuosina päästiin jopa alle 3 kg N/d kaupungin pienentyneen typpikuormituksen ansiosta (Kuva 5.1). Typpikuormituksessa on todettavissa 198-luvun puolivälin jälkeen selvä laskeva suuntaus. Vuonna 29 typpikuormitus laski fosforikuormituksen tavoin alimmilleen, noin kolmasosaan edellisvuoteen verrattuna (v ,3 kg/d). Kuormitustaso kasvoi hieman vuosina 21 ja 211, mutta pysyi silti selvästi aiempaa pienempänä. Vuonna 212 typpikuormitus hieman väheni asutuksen typpikuormituksen ja Avilon Oy:n kuormituksen vähennyttyä (433,9 kg/d). Typpikuormitus väheni edelleen vuonna 213 (355,8 kg/d). Kiintoainekuormitus aleni selvästi vuonna 198 kiintoaineen poiston tehostuessa Tervasaaren tehtaalla. Kuormitus on pienentynyt noin 98 % 197-luvun alkuun verrattuna (kuva 5.11). Sinkkikuormitus pieneni selvästi vuonna 198, jolloin Kuitu Finland Oy:n tehtaan jätevesien puhdistus tehostui. Samalla otettiin käyttöön jätevesien neutralointi. Sinkkikuormitus laski selvästi alle 1 kg/d. Maksimikuormitus oli 197-luvun lopulla 8-1 kg/d. Vuosina 29 ja 21 sinkkikuormitus oli erittäin vähäistä, mutta kohosi vuonna 211 Avilon Oy:n käynnistettyä toimintansa. Vuonna

22 sinkkikuormitus laski vuoden 21 tasolle ennen Avilon Oy:n toiminnan aloittamista ja vuonna 213 tehtaalta ei tullut enää sinkkikuormitusta. kg/d BHK 7 -kuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.8. Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) vuosina kg/d Fosforikuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.9. Kärjenniemenselkään kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) vuosina

23 kg/d Typpikuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva 5.1. Kärjenniemenselkään kohdistunut typpikuormitus (kg/d) vuosina kg/d Kiintoainekuormitus vuosina KAUPUNKI AVILON OY UPM-KYMMENE OYJ Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut kiintoainekuormitus (kg/d) vuosina VEDEN LAADUN SEURANTA 6.1 Puujoki Vanajan reitin latvavedet ulottuvat Lammin Pääjärveen saakka. Pääjärvestä alkunsa saava Teuronjoki laskee Mommilanjärveen, jonka luusuassa sijaitsee ensimmäinen yhteistarkkailun tarkkailupiste. Varsinainen Puujoki alkaa vasta Ansiojärven luusuasta. Puujoen keskivirtaama on Mommilanjärven luusuassa 5,1 m 3 /s ja keskialivirtaama 1, m 3 /s. Leppäkoskessa vastaavat arvot ovat 7,7 m 3 /s ja 1,7 m 3 /s. Puujoen alaosaan laskevaan Punkanojaan tulee valumavesiä Kekkilä Oyj:n Sammalistonsuolta. Muuta

24 2 pistemäistä kuormitusta ei Puujokeen, eikä siihen laskeviin ojiin, enää nykyisin johdeta, sillä Janakkalan kunnan Leppäkosken taajaman jätevedet on johdettu lähtien Janakkalan keskuspuhdistamolle. Muu pistemäinen kuormitus on loppunut jo aiemmin. Puujoen vedenlaatuun vaikuttaa merkittävästi hajakuormitus, joka on voimakasta jo Teuronjoen varsilla. Puujoen vesi on peruslaadultaan sameahkoa ja runsasravinteista sekä hygieenisesti lievästi likaantunutta. Tulva-aikoina sameusarvot voivat olla huomattavan suuria ja ravinnepitoisuudet korkeita. Myös hygieeninen vedenlaatu voi hajakuormituksen vaikutuksesta heikentyä. Happitilanne on yleensä hyvä loppukesää lukuun ottamatta, jolloin happikyllästysaste laskee tasolle 4-6 %. Happipitoisuus alenee jo Ansiojärven alueella. Happi kulunee runsaan vesikasvillisuuden seassa tapahtuvan hajotustoiminnan vaikutuksesta. Happipitoisuus laskee jokialueella kesän alivirtaamakaudella yleensä tyydyttävälle tasolle, ja näin tapahtui myös vuonna 213. Happitilanne oli jokialueella viime vuosien tavoin tavanomaisesta poiketen heikentynyt myös maaliskuussa, jolloin se oli tyydyttävää tasoa. Mommilanjärven luusuassa happitilannetta voitiin pitää talvellakin melko hyvänä (Kyll. 75 %). Muina ajankohtina happitilanne oli jokialueella varsin hyvä. Vuonna 213 suurimmat virtaamat Puujoen Varunteenkoskessa todettiin huhtikuun lopulla, jolloin sää lämpeni ja lumet sulivat nopeasti. Ylivalumakausi jäi lyhyeksi, vain noin parin viikon pituiseksi, sillä heti toukokuun alussa virtaamat vähentyivät selvästi. Vähäsateisuus ja maan kuivuus pitivät virtaamat pieninä aina elokuun lopulle saakka, jolloin sateet lisäsivät virtaamia hetkellisesti. Vesi oli sameimmillaan Puujoessa tutkituista ajankohdista toukokuussa, joten kevätylivaluman vaikutus oli nähtävissä vielä tuolloin. Kirkkaimmillaan vesi oli lokakuun alkuun sijoittuvalla havaintokerralla, mikä selittyi poikkeuksellisen niukoilla syysvalumilla. Virtaamat lisääntyivät sateiden myötä vasta lokakuun loppupuolella ja pysyivät loppuvuoden koholla. Marraskuun keskivirtaama Varunteenkoskessa oli lähellä kevätylivaluman tasoa. Veden sähkönjohtavuus oli Puujoessa luonnonvesiin verrattuna lievästi korkeampi. Vuonna 213 sähkönjohtavuus kohosi aiempaan tapaan lievästi alajuoksulle päin siirryttäessä. Kohoaminen jäi kuitenkin vähäiseksi. Voimakkaimmin sähkönjohtavuus kohosi tänäkin vuonna lokakuussa, jolloin mitattiin myös suurimmat typpipitoisuudet. Puujoen sähkönjohtavuus vaihteli Oitin alapuolella 1,9-12,9 ms/m ja Puujoen alajuoksulla Leppäkosken alapuolella 11,6-17,5 ms/m. Valumien vaihtelu näkyi sameuden lisäksi selvästi myös fosforipitoisuudessa, jonka suurimmat pitoisuudet mitattiin vuonna 213 kevätvaluman aikaan sekä elokuussa. Fosforipitoisuus oli pienimmillään alivirtaamakaudella talvella ja se kohosi keväällä runsaiden valumien aikaan selvästi. Ravinnetaso oli vuonna 213 Puujoessa Oitin alapuolella talvella jokivesien luonnontasosta koholla, ja keväällä fosforipitoisuus kohosi lähes kaksinkertaiseksi luonnontasoon nähden hajakuormituksen takia (kuva 6.1). Typpipitoisuus sen sijaan väheni kesää kohti runsastuen jälleen lokakuussa. Talvella ja keväällä luonnontaso ylittyi noin kolminkertaisesti, syksyllä pitoisuus oli hieman pienempi (kuva 6.2). Fosforipitoisuus oli Puujoessa Oitin alapuolella vuonna 213 keskimäärin 31 µg/l ja Puujoen alajuoksulla 35 µg/l. Typpipitoisuudet puolestaan olivat vuonna 213 vastaavasti keskimäärin 1575 µg/l ja 148 µg/l, eli huomattavasti edellisvuotta alhaisemmat (v µg/l ja 2 µg/l). Lepaanvirtaan (45 µg/l) verrattuna fosforipitoisuudet olivat sekä Puujoen alajuoksulla että Oitin alapuolella keskimäärin selvästi pienemmät (Liite 5). Sen sijaan keskimääräiset typpipitoisuudet olivat Oitin alapuolella Lepaanvirtaa (1495 µg N/l) suuremmat. Ammoniumtyppeä todettiin vedessä melko pieniä pitoisuuksia. Kokonaistypen tavoin myös ammoniumtyppipitoisuudet olivat hieman suuremmat Oitin alapuolella Puujoen alajuoksuun verrattuna. Suurimmat ammoniumtyppipitoisuudet on mitattu talvisin. Ammoniumtypen pitoisuudet vaihtelivat puujoessa talvella 213 välillä µg/l. Vuodesta

25 lähtien Puujokeen ei enää ole kohdistunut pistemäistä jätevesikuormitusta lainkaan, kun Leppäkosken taajaman jätevedenpuhdistamon jätevedet johdettiin syksystä 21 alkaen Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Oitin ja Ryttylän taajamien jätevedet on johdettu Riihimäen puhdistamolle jo aiemmin. Jätevesien vaikutukset olivat aiemmin alivirtaaman aikana teoreettisesti laskettuna todettavissa, mutta hajakuormituksen vaikutuksista vaikeasti eriteltävissä. Puujoen hygieeninen laatu vaihteli vuonna 213 yleisluokituksen (vesi- ja ympäristöhallitus 1988) mukaan erinomaisesta hyvään, ja lievä veden laadun heikentyminen ajoittui pääasiassa talveen sekä elokuuhun. Uimavedeksi vesi oli erinomaista. Uimavesiluokituksen (Sosiaali- ja terveysministeriön päätös 177/28) perusteella uimaveden hygieeninen laatu on erinomainen, jos suolistoperäisiä enterokokkeja on alle 2 kpl/dl ja E. coli bakteereja alle 5 kpl/dl. µg/l 16 PUUJOKI (piste VAN1/4) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.1. Fosforipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina µg/l 6 PUUJOKI (piste VAN1/4) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.2. Typpipitoisuus (µg/l) Puujoen (VAN1/4) alajuoksulla vuosina

26 µg/l PUUJOKI (pisteet VAN1/1 ja VAN1/2) Ammoniumtyppipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina VAN1/1 VAN1/2 Kuva 6.3. Ammoniumtyppipitoisuus (µg/l) Puujoen yläjuoksulla ennen (VAN1/1) ja jälkeen (VAN1/2) Oitin taajaman vuosina Puujoen happitilanne on pysynyt vuosina lähes samanlaisena. Pitoisuuksissa todettu vaihtelu selittyy erilaisilla sää- ja vesioloilla (kuva 6.4). Kesäajan keskimääräisessä fosforipitoisuudessa on todettavissa lievä laskeva suuntaus (kuva 6.5). Talviajan keskimääräisessä fosforipitoisuudessa ei ole sen sijaan todettavissa selvää muutossuuntaa. Talven 28 pitoisuutta nosti maaliskuussa todettu veden voimakas samentuminen ja siihen liittyen korkea fosforipitoisuus. Pitoisuuksissa esiintyykin suurta vuosittaista ja vuodenajoittaista vaihtelua. Esimerkiksi lauhat talvet ja sateiset kesät 1998 ja 24 näkyvät fosforipitoisuuden nousuna. Vuosina on mitattu koko tarkkailun ajan pienimpiä fosforipitoisuuksia sekä talvella että kesällä lokakuun 212 ravinnepiikkiä lukuun ottamatta. Kesäajan keskimääräisessä typpipitoisuudessa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa. Sen sijaan talviajan typpipitoisuuksissa on todettavissa selvä nouseva suuntaus (kuva 6.6). Myös typpipitoisuuksissa vuosittainen vaihtelu on suurta hajakuormituksen vaihtelun takia. Lauhoina ja runsasvalumaisina talvina on mitattu korkeita typpipitoisuuksia lopputalven sulamisvalumien aikana. Vuonna 29 alkutalven runsaat valumat eivät näkyneet enää lopputalvella vedenlaadussa keskitalven pakkasjakson vähennettyä valumia. Talvet 21 ja 211 ovat olleet ns. normaaleja pakkastalvia eli varsin niukkavalumaisia, mikä on näkynyt pieninä typpipitoisuuksina. Alkutalvi 212 sen sijaan oli lauha ja hyvin runsasvalumainen, mikä näkyi suurempana hajakuormituksena talven vedenlaadussa. Runsaiden sateiden ansioista hajakuormitus oli tavanomaista voimakkaampaa myös keväällä. Edellisvuoden tavoin ravinnepitoisuudet olivat tavanomaista suurempia myös talvella 213 syksyn 212 runsaiden sateiden jäljiltä.

27 mg/l 14, PUUJOKI (piste VAN1/4) Happipitoisuus pintavedessä vuosina , 1, 8, 6, 4, 2,, talvi kesä Kuva 6.4. Happipitoisuus (mg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina µg/l PUUJOKI (piste VAN1/4) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva 6.5. Fosforipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina µg/l PUUJOKI (piste VAN1/4) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva 6.6. Typpipitoisuus (µg/l) Puujoen alajuoksulla (VAN1/4) vuosina

28 Tervajoki Tervajoen keskivirtaama on 1,9 m 3 /s ja keskialivirtaama,5 m 3 /s. Tervakoski Oy:n jätevedet johdetaan joen yläjuoksulle ja Janakkalan kunnan Tervakosken taajaman jätevedet johdettiin syksyyn 21 saakka joen alajuoksulle lähtien jätevedet on johdettu Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Alasjärven luusuasta alkunsa saava Tervajoki laskee Kernaalanjärveen, johon laskevat myös Hyvikkälänjoki (MQ 3,9 m 3 /s) ja Räikälänjoki (MQ 1,3 m 3 /s). Alasjärven luusuassa veden laatu vaihtelee valumaolojen mukaisesti. Talvella ja loppukesällä esiintyy yleensä happivajetta, koska happea kuluu mataloituneen Alasjärven alueella. Talvella 213 virtaamat jäivät suuriksi edellissyksyn runsaiden sateiden jäljiltä. Toisaalta veden lämpötila jäi tavallista korkeammaksi, mikä lisäsi hapen kulumisnopeutta. Happitilanne oli Alasjärven luusuassa edellistalven kaltainen, sillä hapen kyllästysaste pysyi lopputalvellakin tyydyttävänä, vaikka heikkenemistä tapahtuikin talven kuluessa (Kyll %). Keväällä happitilanne ei ollut tavalliseen tapaan normalisoitunut vaan kyllästysaste oli edelleen vain tyydyttävä (76 %). Järvet kerrostuivat keväällä nopeasti, joten kesäkerrosteisuudesta tuli pitkä, mikä rasitti järvien happivarantoja. Kesällä sademäärissä ja valunnassa oli suuria paikallisia vaihteluita sateiden kuuroluonteisuuden vuoksi. Valumat pysyivät vähäisenä haihdunnan ja maan kuivuuden vuoksi. Alasjärven luusuan happitilanne oli kuitenkin heinäkuussa oikein hyvä ja vielä elokuussakin hapen kyllästysaste oli edellisvuosia parempi (74 %). Marraskuun alussa happitilanne oli edelleen elokuun tasolla. Vuonna 213 Alasjärven luusuassa vesi oli tammikuussa lievästi sameaa lauhan sään ja suurten virtaamien johdosta. Maaliskuussa vesi oli kirkastunut koventuneiden pakkasten vähentäessä virtaamia. Keväällä valumien runsastuessa vesi jälleen sameni ja sameinta vesi oli heinäkuun alussa sateiden lisätessä hajakuormitusta. Kiintoaineen määrä ja veden fosforipitoisuus vaihtelivat samansuuntaisesti sameuden kanssa. Maaliskuun pakkasten aikaan mitattiin pienin kiintoaineen ja fosforin pitoisuus. Suurimmat kiintoaineen määrät ja fosforipitoisuudet mitattiin tavanomaiseen tapaan touko-, kesä- ja elokuussa. Enimmillään fosforipitoisuus ylitti luonnontilaisten jokivesien tason lähes kolminkertaisesti. Pienimmillään fosforipitoisuus oli lähes luonnontasoa (kuva 6.7). Typpimaksimi todettiin runsaista valumista johtuen tammikuussa ja pitoisuus oli koholla myös maalis-toukokuussa (kuva 6.8). Sähkönjohtavuus oli Alasjärven luusuassa hajakuormituksesta huolimatta lähellä luonnontasoa ja lievästi pienempi kuin Puujoessa. Järven tasaavan vaikutuksen vuoksi sähkönjohtavuuden vuodenaikaisvaihtelu jäi varsin pieneksi (v ,-1,6 ms/m, v ,1-1,9 ms/m). Humusleima oli kemiallisen hapenkulutuksen perusteella läpi vuoden vahva. Hygieeninen vedenlaatu vaihteli vuonna 213 erinomaisesta tyydyttävään. Ajoittain hygieeninen vedenlaatu on heikentynyt Alasjärven luusuassa jopa välttäväksi hajakuormituksen vaikutuksesta. Uimiseen vesi soveltui vuoden 213 kaikkina tutkittuina ajankohtina hyvin. Tervajoen keskiosassa, Tervakoski Oy:n alapuolella, vedenlaatu heikkeni selvästi kaikkina havaintoajankohtina. Selvimmin jätevesien vaikutukset näkyivät veden sähkönjohtavuuden, kiintoainepitoisuuden ja bakteerien määrän kohoamisena. Vaikutukset ravinnetasoon jäivät melko lieviksi ja ajoittaisiksi. Vuonna 213 fosforipitoisuus kohosi eniten toukokuussa kevään ylivirtaamakaudella, jolloin myös sameus ja veden kiintoainepitoisuus olivat voimakkaasti koholla. Tällöin mitattiin myös korkein kokonaistyppipitoisuus. Muutoin typpipitoisuuksissakin havaittavat muutokset jäivät hyvin vähäisiksi. Ajoittain ravinnepitoisuudet jopa laskivat Tervakoski Oy:n alapuolisella havaintopaikalla. Hygieeninen veden laatu heikkeni Tervakoski Oy:n alapuolella kaikkina ajankohtina, mutta touko-elokuuta lukuun ottamatta likaantuminen jäi lieväksi. Heikoimmillaan veden laatu oli toukokuussa. Ulosteperäisten

29 25 koliformisten bakteerien määrä oli tällöin noin 8 kpl/dl ja E.colejakin todettiin 15 kpl/dl. Uimavesiasetuksen (STM 177/28) mukaan vesi ei ollut kesäkuukausina hyvää uimavettä (ulosteperäisiä bakteereita >1 kpl/dl), vaikka E. colien määrä jäikin alle erinomaisen rajan. Sähkönjohtavuuden ja bakteerien määrän perusteella jätevesien vaikutukset olivat vähäisimmillään maaliskuussa, vaikka laimennusolosuhteet olivat silloin niukemmat. Vuonna 213 veden sähkönjohtavuus vaihteli 12,9-31,1 ms/m eli ylitti jokivesien luonnontason kesällä. Jätevedet kuluttivat vedestä myös happea, jonka pitoisuus laski Tervakoski Oy:n alapuolella voimakkaimmin heinä-elokuussa. Happipitoisuudet vaihtelivat tällöin 2,5-2,7 mg/l (Kyll %), joten happitilanne oli edellisvuosia heikompi. Vuonna 212 happipitoisuus vaihteli samoina kuukausina välillä 3,6-6,4 mg/l. Tervajoen alajuoksulla, Tervakosken taajaman alapuolella, vedenlaatu heikkeni vuonna 213, vaikka taajaman jätevesiä ei enää johdeta Tervajokeen. Vedenlaadun heikkeneminen oli aiempaan verrattuna kuitenkin selvästi vähäisempää ja liittyi Tervakoski Oy:n kuormituksen lisäksi haja-asutuksesta tai maataloudesta tulleeseen hajakuormitukseen. Vuonna 213 veden laadun heikentyminen näkyi etenkin ajoittaisena sähkönjohtavuuden ja ravinnepitoisuuksien nousuna. Myös veden happipitoisuus heikkeni entisestään toukokuusta alkaen. Veden hygieeninen laatu heikkeni hieman Tervajoen keskiosaan nähden kesäkuukausia lukuun ottamatta, jolloin ulosteperäisten bakteerien määrä oli kuitenkin suuri jo joen keskiosassa. Ulosteperäiset bakteerit heikensivät veden laadun tällöin alajuoksullakin huonoksi (lämpökest. kolif. noin kpl/dl). Ennen jätevesien johtamisen lopettamista Tervakosken taajaman jätevesikuormitus näkyi selvimmin heikentyneenä hygieenisenä vedenlaatuna, joka vaihteli välttävästä huonoon. Jätevesien vaikutus näkyi aiemmin hygieenisen laadun heikentymisen lisäksi veden sähkönjohtavuuden, kokonaistyppi-, ammoniumtyppi- ja fosforipitoisuuden kohoamisena (taulukko 6.1). Vuonna 213 ravinnepitoisuudet olivat Tervakosken alajuoksulla keskimäärin suuremmat kuin Tervakoski Oy:n alapuolella. Ravinnepitoisuuksien on todettu aiemminkin, vuotta 211 lukuun ottamatta, kohoavan säännöllisesti voimakkaasti. Lepaanvirtaan verrattuna sekä keskimääräiset fosfori- että typpipitoisuudet olivat vuonna 213 Alasjärven luusuassa pienemmät, kuten edellisinäkin vuosina 211 ja 212. Myös Tervajoen alajuoksulla keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat pienemmät kuin Lepaanvirrassa. Alasjärven luusuassa keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna µg/l sekä typpipitoisuus 1232 µg/l. Tervajoen alajuoksulla keskimääräiset pitoisuudet olivat vastaavasti 43 µg P/l sekä 1733 µg N/l. Lepaanvirrassa ravinnepitoisuudet olivat 45 µg P/l ja 1495 µg N/l. Alasjärven luusuan ravinnepitoisuuksissa ei ole todettavissa vuosina selvää muutossuuntaa. Fosfori- ja typpipitoisuuksissa on todettavissa voimakasta vaihtelua valumaolojen mukaan (kuva 6.7 ja kuva 6.8). Sen sijaan Tervajoen alajuoksulla fosforipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä laskeva suuntaus (kuva 6.9). Typpipitoisuuksissa muutossuunta ei ole erityisen selvä. Jätevesien johtaminen Tervajokeen lopetettiin , mikä näkyi välittömästi jo loppuvuoden 21 tuloksissa vedenlaadun paranemisena (Kuva 6.9 ja Kuva 6.1). Vuonna 213 keskimääräinen typpipitoisuus Tervajoen alajuoksulla oli edellisvuosia suurempi johtuen hajakuormituksen voimistumisesta kevätvaluman ja marraskuun runsaiden sateiden aikaan.

30 µg/l 7, TERVAJOKI (piste VAN1/5) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 5, 4, 3, 2, 1,, Kuva 6.7. Fosforipitoisuus (µg/l) Tervajoen yläjuoksulla (VAN1/5) vuosina µg/l 25 TERVAJOKI (piste VAN1/5) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.8. Typpipitoisuus (µg/l) Tervajoen yläjuoksulla (VAN1/5) vuosina

31 µg/l 3, TERVAJOKI (piste VAN1/6) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 2, 15, 1, 5,, Kuva 6.9. Fosforipitoisuus (µg/l) Tervajoen alajuoksulla (VAN1/6) vuosina µg/l 6 TERVAJOKI (piste VAN1/6) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.1. Typpipitoisuus (µg/l) Tervajoen alajuoksulla (VAN1/6) vuosina

32 28 Taulukko 6.1. Tervajoen keskimääräinen (6-7 havaintoa/a) vedenlaatu vuosina Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,8 71 4,7 9, PISTE 5A 8, PISTE 6 7, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,7 75 4,3 1, PISTE 5A 5, PISTE 6 4,5 39 9, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE ,1 1, PISTE 5A 7,2 7 9, PISTE 6 5,4 47 1,2 24, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,5 74 6,1 1, PISTE 5A 7, ,9 21, PISTE 6 5, ,8 23, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,4 73 4, PISTE 5A 7, , PISTE 6 5,9 52 1,4 23, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,4 66 4,6 1, PISTE 5A 7, , PISTE 6 5,8 49 6, Happi Happi Sameus S-joht. COD Mn Kok.N NH 4 -N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O 2 /l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 7,8 69 4,6 1, PISTE 5A 8, , 24, PISTE 6 6,8 59 7,6 25, Happi Happi Sameus S-joht. CODMn Kok.N NH4-N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O2/l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,6 74 6, 9, PISTE 5A 8,8 75 9,4 19, PISTE 6 8,4 7 9,4 15, Happi Happi Sameus S-joht. CODMn Kok.N NH4-N Kok.P Lämp.kolit mg/l kyll% FTU ms/m mg O2/l µg/l µg/l µg/l kpl/dl PISTE 5 8,2 73 5,4 9,7 15, PISTE 5A 7,5 65 1,9 19, PISTE 6 6,9 57 6,2 24,

33 Kernaalanjärvi Kernaalanjärven pinta-ala on 4, km 2 ja suurin syvyys noin 8 metriä. Kokonaistilavuus on noin 13 milj.m 3 ja teoreettinen keskiviipymä vain 21 vrk. Vesi vaihtuu siten lyhyessä ajassa ja veden laatukin vaihtelee valumaolojen mukaan. Tervajoen osuus on 2 % Kernaalanjärven tulovirtaamasta. Talvi 213 oli happitilanteen kannalta enemmän edellistalven kaltainen eli valumat jäivät syksyltä suuriksi. Tammi- ja helmikuu olivat lauhoja ja sateisia. Toisaalta veden lämpötila jäi tavallista korkeammaksi, mikä lisäsi hapen kulumisnopeutta. Kernaalanjärven suuren valuma-alueen ansiosta keskiviipymä on lyhyt ja veden vaihtuminen on nopeaa, mikä helpottaa talviajan happitaloutta. Happitilanne oli alkutalvella Kernaalanjärvessä kokonaisuutena melko hyvä, vaikka happivajetta todettiin koko vesimassassa jo tammikuun puolivälissä. Maaliskuun alussa happitilanne oli heikentynyt tyydyttäväksi, sillä pohjan lähellä vesi oli kohtalaisen vähähappista (Kyll. 16 %). Edellistalven tavoin humusleima oli valumista johtuen huomattava. Humusleima, veden väriluku ja ravinnepitoisuus vähenivät hieman lopputalvea kohti valumien vähetessä. Edellistalvien tavoin Tervajoen kautta Kernaalanjärveen kohdistuvan kuormituksen vaikutukset olivat vedenlaadussa nähtävissä. Vaikutukset näkyivät pohjan lähellä kohonneena sähkönjohtavuutena sekä kokonaistyppityppipitoisuutena. Tervajokeen tulevan kuormituksen väheneminen vuonna 21 vaikuttanee pitoisuuksia alentavasti, mikä nähtiin vuoden 211 aiempaa alhaisempina pohjan läheisen veden kokonaistyppipitoisuuksina. Vähentyneen kuormituksen lisäksi vuosittaisella valumatilanteella on myös selvästi merkitystä, esim. kun verrataan ns. normaalia pakkastalvea 211 ja erittäin runsasvalumaista talvea 212. Tammikuussa 211 pinta- ja alusveden kokonaistyppipitoisuudet olivat 1 ja 12 µg/l, kun vuonna 212 luvut olivat vastaavasti 16 ja 21 µg N/l. Lauha talvi 213 sijoittuu alusveden kokonaistyppipitoisuuden osalta edellisten vuosien väliin (Kok. N pinta- ja pohja: 12 ja 15 µg/l). Myös alusveden fosforipitoisuus oli selvästi kohonnut pintaveteen nähden, mihin happitilanteella on osaltaan merkitystä. Vuonna 213 pintaveden fosforipitoisuus vaihteli talvella µg/l ja typpipitoisuus 1-12 µg/l. Pitoisuudet olivat siten pienempiä kuin Tervajoen alajuoksulla. Hygieeninen vedenlaatu oli talvella erittäin hyvä lievästä hygieenistä nuhraantumisesta huolimatta. Vuonna 213 Kernaalanjärvi oli kerrostunut lämpötilan suhteen toukokuun lopun havaintoajankohtana, ja pohjan lähellä todettiin happivajetta (Kyll. 41 %). Elokuussa lämpötilakerrosteisuus oli loiva, ja pohjan läheinen vesikerros lämmintä, joten vesimassa on saattanut sekoittua kesän kuluessa. Happipitoisuus oli elokuussa kuitenkin voimakkaasti kerrostunut. Pintavedessä todettiin hapen ylikyllästystä, mutta jo viidessä metrissä happitilanne heikkeni välttäväksi ja pohjan lähellä hapen kyllästysaste oli huono (Kyll. 16 %). Kernaalanjärveen ei yleensä muodostu kesäisin erityisen vakaata lämpötilakerrosteisuutta, eikä merkittäviä happitalouden ongelmia ole siten todettu. Hapen kuluminen on kohonneen rehevyystason vuoksi kuitenkin nopeaa, joten kerrosteisuuden muodostuessa alusveteen muodostuu nopeasti happivajetta. Lokakuussa syystäyskierto oli alkanut sekoittaa vesimassaa ja happitilanne oli pinnasta pohjan melko hyvä (Kyll %). Keväällä 213 ylivalumakausi ajoittui huhtikuun lopulle, jolloin lumet sulivat nopeasti. Fosforipitoisuus kohosikin toukokuussa kaksinkertaiseksi talviaikaan verrattuna ja ravinnetaso kohosi reheville vesille ominaiseksi. Hajakuormituksen tuomia ravinteita oli siten alkukesällä runsaasti. Heinä- ja elokuussa sadanta oli keskimääräistä runsaampaa, mutta haihdunta ja maan kuivuus pitivät valumat vähäisinä. Siitä huolimatta fosforipitoisuudet kasvoivat Kernaalanjärvessä loppukesää kohden (kuva 6.11). Elo- ja lokakuussa fosforipitoisuudet olivat erittäin reheville vesille ominaisia. Pitoisuuksia ko-

34 hotti runsas levämäärä. Suurimmat typpipitoisuudet todettiin pintavedessä tammikuussa ja kevätylivaluman jälkeen toukokuussa (kuva 6.12). Vuonna 213 Kernaalanjärvessä klorofyllipitoisuus jäi edellisvuosia 211 ja 212 pienemmäksi. Toukokuussa klorofyllipitoisuus oli reheville vesille ominainen (15 µg/l). Kesän kuluessa levämäärä lisääntyi erittäin reheväksi, vaikka vähäiset valumat hillitsivätkin levätuotantoa. Vuoden 213 maksimi mitattiin heinäkuussa (4 µg/l). Ylirehevien vesien raja-arvo (5 µg/l) ei ylittynyt missään vaiheessa. Levämassa samensi pintavettä ja kohotti ravinnepitoisuuksia. Levätuotanto oli kuluttanut elokuun alkuun mennessä liuenneet typpiyhdisteet loppuun, mikä antoi kilpailuedun sinileville. Fosfaattifosforia todettiin vedessä pieniä pitoisuuksia läpi kesän. Kesäajan keskimääräisen klorofyllipitoisuuden perusteella Kernaalanjärvi oli aiempaan tapaan vuonna 213 erittäin rehevä. Keskimääräisen fosforipitoisuuden (39 µg P/l) perusteella Kernaalanjärvi voitiin luokitella edellisvuosien tavoin reheväksi. Hygieeninen vedenlaatu oli avovesikaudella erinomainen. Uimiseen vesi soveltui hygieenisen laadun osalta hyvin läpi vuoden. Voimakas rehevyys alentaa kuitenkin selvästi virkistyskelpoisuutta kesäkaudella, jolloin levää todetaan säännöllisesti runsaasti. Sinilevääkin voi olla ajoittain erittäin runsaasti. Sekä fosforipitoisuus että typpipitoisuus ovat pysyneet samalla tasolla vuosina Tuloksissa näkyy hajakuormituksen aiheuttamaa vaihtelua. Fosforipitoisuus kohoaa säännöllisesti kesäisin erittäin reheville vesille ominaiseksi. Alasjärven luusuan vuosien keskimääräinen fosforipitoisuus oli 41 µg/l ja Tervajoen alajuoksun 73 µg/l. Kernaalanjärven pintaveden fosforipitoisuus oli vastaavana aikana 39 µg/l. Vuosien keskimääräinen typpipitoisuus oli Kernaalanjärven pintavedessä noin puolitoistakertainen luonnontasoon verrattuna (993 µg/l). Fosforin tavoin keskiarvo oli hiukan pienempi kuin Alasjärven luusuassa (136 µg/l) ja selvästi pienempi kuin Tervajoen alajuoksulla (1844 µg/l). Pitkällä aikavälillä pintaveden kesäajan fosforipitoisuus on kohonnut lievästi 198-luvun puolivälin jälkeen (kuva 6.13). Alusvedessä on 199-luvun puolivälin jälkeen todettu aiempaa suurempia fosforipitoisuuksia. Kerrosteisuuden muodostuminen ja sen vakaus vaikuttavat oleellisesti Kernaalanjärven kesäajan happitalouteen ja sitä myöten mahdolliseen sisäiseen kuormitukseen. Myös pintaveden typpipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä vaihtelusta huolimatta loiva nouseva suuntaus (Kuva 6.14) µg/l KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärven (VAN1/7) pintavedessä vuosina

35 µg/l 35 KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärven (VAN1/7) pintavedessä vuosina µg/l KERNAALANJÄRVI (piste (VAN1/7) Fosforipitoisuus loppukesällä vuosina , 7, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärvessä (VAN1/7) eri syvyyksillä loppukesällä vuosina µg/l 2 KERNAALANJÄRVI (piste VAN1/7) Typpipitoisuus loppukesällä vuosina , 5, 7, Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kernaalanjärvessä (VAN1/7) eri syvyyksillä loppukesällä vuosina

36 Hiidenjoki Hiidenjoen virtaamasta tulee noin puolet Puujoesta ja puolet Kernaalanjärvestä. Janakkalan kunnan keskuspuhdistamon jätevedet johdetaan Hiidenjokeen. Turengin sokeritehtaalta ei ole tullut kuormitusta vuoden 1999 jälkeen. Keskivirtaama on Turengin kohdalla 17 m 3 /s ja keskialivirtaama 5 m 3 /s. Hiidenjoessa on todettavissa talvisin ajoittain lievää happivajetta, joka vaihtelee virtaaman ja valumaolojen mukaan. Valumat olivat alkutalvella 213 tavallista paremmat, ja happitilanne oli siten tammikuussa tyydyttävä, mutta hapen kyllästys heikkeni talven kuluessa (Kyll %). Happipitoisuutta (9,7-1,7 mg/l) voitiin pitää kuitenkin kohtuullisen hyvänä. Toukokuussa happipitoisuus laski veden lämpenemisen myötä, mutta hapen kyllästysaste kohosi hyväksi (Kyll. 84 %). Heinäkuussa happitilanne oli myös hyvä. Happitilanne oli parhaimmillaan elokuussa, jolloin happipitoisuus sekä hapen kyllästysaste olivat erinomaiset. Lokakuussa happitilanne oli jälleen tyydyttävä. Talven 213 aikana vesistöihin kohdistui tavanomaista enemmän valumia, ja Hiidenjoen vesi oli talvellakin sameahkoa ja myös kiintoainetta todettiin puhtaita vesiä enemmän (puhtaat vedet <1 mg/l). Fosforipitoisuus oli koholla jo talvella (25-29 µg/l) ylittäen jokivesien luonnontason (noin 2 µg/l). Keväällä valumat olivat runsaat, mikä näkyi Hiidenjoessa veden samentumisena, kiintoainepitoisuuden kohoamisena sekä fosforipitoisuuden suurenemisena. Fosforipitoisuus ylitti luonnontason toukokuussa 213 jo lähes kaksinkertaisesti ja erittäin rehevän raja ylittyi heinäkuussa (52 µg/l). Maksimipitoisuus mitattiin lokakuussa, jolloin fosforipitoisuus oli lähes kolminkertainen luonnontasoon verrattuna (57 µg/l). Veden sähkönjohtavuus oli Hiidenjoessa enimmilläänkin vain lievästi luonnontasosta kohonnut (9,5-11,6 ms/m). Suurimmat sähkönjohtavuudet mitattiin Puujoen tavoin lokakuun alussa. Veden hygieeninen laatu oli erinomainen tammi-maaliskuussa todettua lievää heikentymistä lukuun ottamatta. Uimiseen vesi soveltui siten läpi vuoden hyvin. Fosforipitoisuus oli pienimmillään tammi-maaliskuussa, ja se kohosi vuoden mittaan voimakkaasti ollen korkeimmillaan lokakuussa (kuva 6.15). Erittäin rehevien vesien raja-arvo (5 µg/l) ylittyi sekä heinä- että lokakuussa. Typpipitoisuus ylitti luonnontason talvikuukausina noin kolminkertaisesti maksimin osuessa suurten virtaamien aikaan tammikuussa (18 µg/l). Typen määrä väheni loppukesää kohden (kuva 6.16). Levää todettiin samoina pitoisuuksina kuin Kernaalanjärvessä eli edelliskesää vähemmän. Klorofyllipitoisuus oli toukokuussa reheville vesille ominainen ja levämäärä kohosi heinäkuun maksimin aikaan erittäin reheväksi (41 µg/l). Hiidenjoen keskimääräinen fosforipitoisuus (41 µg/l) oli vuonna 213 suurempi kuin Puujoen alajuoksulla (35 µg/l), mutta pienempi kuin Tervajoen alajuoksulla (43 µg/l). Keskimääräinen typpipitoisuus (122 µg/l) oli sekä Puujokeen että Tervajokeen verrattuna selvästi pienempi. Vedenlaatua parantaa lisäksi Räikälänjoen suunnalta Kernaalanjärveen laskevat parempilaatuiset vedet sekä Kernaalanjärven vedenlaatua tasoittava vaikutus. Hiidenjoessa, Janakkalan keskuspuhdistamon alapuolella, vedenlaadussa havaitut muutokset jäivät vähäisiksi. Jätevesikuormitus näkyi lähinnä ajoittaisena lievänä sähkönjohtavuuden ja typpiyhdisteiden määrän kohoamisena. Myös veden hygieeninen laatu oli lievästi heikentynyt kaikkina tutkittuina ajankohtina. jätevesien vaikutus oli voimakkaimmillaan lokakuussa, jolloin hygieeninen vedenlaatu oli heikentynyt välttäväksi (fekaal. koleja ~11 kpl/dl) ja myös typen määrä sekä sähkönjohtavuus olivat tällöin selvästi koholla yläjuoksuun nähden (18,2 ms/m).

37 µg/l 12, HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 8, 6, 4, 2,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina µg/l 7 HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina Pitkällä aikavälillä Hiidenjoen happitilanne on parantunut lievästi, joskin nouseva trendi on hyvin loiva (kuva 6.17). Happitilanteen muutos ajoittuu 198-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Tervakosken tehtaan orgaanisen aineen poisto tehostui. Talviajan fosforipitoisuudet ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä ja talvina mitattiin tarkkailunajan pienimpiä fosforipitoisuuksia (kuva 6.18). Vuosien tulvatalvet tosin kohottivat tilapäisesti fosforipitoisuutta ja myös lauhat talvet näkyvät fosforipitoisuuden nousuna. Kesäajan fosforipitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä puolestaan noususuuntaiset hajakuormituksen takia. Suurin fosforipitoisuus on mitattu sateisena kesänä 24. Kokonaistypen määrä on ollut nouseva sekä kesä- että talviajan tuloksissa (kuva 6.19). Ravinnepitoisuuksissa esiintyvät vuodenaikaiset vaihtelut ovat varsin suuria hajakuormituksen vaihtelusta johtuen.

38 Viimeaikaiset tulokset osoittavat, että loppukesällä jokialueelle muodostuva alusveden hapettomuus aiheuttaa ravinteiden vapautumista sedimentistä, mikä kohottaa Hiidenjoen ravinnepitoisuuksia. Tällainen tilanne on mahdollinen ainakin lämpiminä vähävirtaamisina kesinä. mg/l 12, HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Happipitoisuus vuosina , 8, 6, 4, 2,, Kuva Happipitoisuus (mg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina talvi kesä µg/l 12 HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Fosforipitoisuus vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina talvi kesä µg/l 5 HIIDENJOKI (piste VAN1/9) Typpipitoisuus vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hiidenjoessa (VAN1/9) vuosina talvi kesä

39 35 Hiidenjokisuussa vedenlaatu on heikentynyt yleensä vain hiukan puhdistamon yläpuoliseen havaintopaikkaan verrattuna. Vuonna 213 vedenlaadussa todetut muutokset jäivät kaikilla havaintokerroilla vähäisiksi. Jätevesikuormitus on näkynyt ajoittain lievänä hygieenisen laadun heikentymisenä, ja myös ravinnekuormituksen lieviä vaikutuksia on havaittu. Vuonna 213 hygieenisen vedenlaadun heikkenemistä havaittiin Hiidenjokisuussa läpi vuoden, mutta heikkeneminen oli vähäistä. Hygieeninen laatu heikkeni voimakkaimmin talvella, mikä todennäköisesti oli jätevesikuormituksen vaikutusta. Hygieeninen laatu oli heikentynyt tuolloin tosin hieman jo puhdistamon yläpuolella hajakuormituksen vaikutuksesta. Veden hygieeninen laatu oli silti hyvä Hiidenjokisuussakin ja uimiseen vesi soveltui hygieenisen laadun osalta läpi vuoden erinomaisesti (fekaal. koleja 6-6 kpl/dl). Pintaveden sähkönjohtavuus kohosi havaintopaikkojen välillä vuonna 213 vain lievästi, mikä viittasi myös lievään jätevesien vaikutukseen. Pääosin sähkönjohtavuuden kohoaminenkin liittyi kuitenkin hajakuormitukseen. Tervakosken taajaman jätevedet on johdettu lähtien Janakkalan keskuspuhdistamolle Turenkiin. Vuonna 213 kuormitus väheni edellisvuoteen verrattuna. Janakkalan keskuspuhdistamon ravinnekuormituksen merkitys jäi keskialivirtaamalla laskennallisesti tarkasteltuna hyvin vähäiseksi. Vuoden 213 keskimääräinen kuormitus olisi kohottanut Hiidenjoen fosforipitoisuutta keskialivirtaamalla 3,2 µg/l ja typpipitoisuutta noin 65 µg/l. Keskivirtaamalla ja keskiylivirtaamalla pitoisuusnousut olisivat tätäkin vähäisempiä. Vedenlaatutulosten perusteella ravinnepitoisuudet eivät kohonneet kaikkina ajankohtina lainkaan. Vuonna 213 fosforin osalta pitoisuusnousua havaittiin vain elokuussa, ja tällöin fosforipitoisuus kohosi puhdistamon alapuolella (asema 9B) 15 µg/l. Typpipitoisuus kohosi 1-1 µg/l, ja suurin pitoisuusnousu ajoittui toukokuulle. Hajakuormituksen lisääntymisen vuoksi pitoisuusnousut alempana Hiidenjokisuulla olivat vuonna 213 fosforin osalta 2-3 µg/l ja typen osalta 4-1 µg/l. Fosforin osalta voimakkain pitoisuusnousu on ajoittunut elokuuhun, jolloin pohjan läheinen vesikerros on usein ollut vähähappinen. Sedimentin pinta on voinut olla täysin hapeton, sillä vedenlaadussa on todettu ajoittain merkkejä alkaneesta sisäisestä kuormituksesta. Elokuussa 213 sisäinen kuormitus ei kuitenkaan ollut vielä voimakasta. Ammoniumtyppipitoisuus oli kuitenkin koholla. Vuoden 213 keskimääräinen typpiainevirtaama oli Hiidenjoen yläjuoksulla 1792 kg/d (v kg/d) ja fosforiainevirtaama 61 kg/d (v kg/d). Ainevirtaamat vaihtelevat eri vuosina ja vuodenajoittain voimakkaasti. Hiidenjokeen ja sen yläpuolelle kohdistuva yhteenlaskettu pistemäinen typpikuormitus oli vuonna ,8 kg/d (v ,5 kg/d) ja fosforikuormitus noin 2,7 kg/d (v ,8 kg/d), joten niiden osuudet voidaan todeta ainevirtaamiin verrattuna varsin vähäisiksi. 6.5 Miemalanselkä Miemalanselkä on läpivirtausallas, jonka keskiviipymä on vain 5 vrk. Läpivirtauksesta ja mataluudesta johtuen kerrosteisuusolot ovat epävakaat. Miemalanselän vedenlaatu vaihteleekin valumatilanteen mukaisesti. Runsaiden valumien aikana vesi samenee voimakkaasti ja ravinnetaso kohoaa selvästi. Myös loppukesällä rehevyydestä johtuva voimakas levätuotanto sitoo ravinteita, lähinnä fosforia vesimassaan. Vuonna 213 vesimassassa todettiin sekä tammikuussa että maaliskuussa lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli heikentynyt jo tammikuussa tyydyttäväksi, sillä pohjan läheltä happi oli kulunut vähiin (Kyll. 23 %). Maaliskuussa happitilanne oli edelleen tyydyttävä, mutta heikentymistä oli tapahtunut koko vesimassassa. Pohjan lähellä happitilanne oli melko vähäinen (Kyll. 9%), ja alusveden fosfo-

40 36 ripitoisuus oli lievästi koholla sisäisen kuormituksen käynnistymisestä johtuen. Aiemmin Hiidenjokisuun veden on arvioitu virtaavan Miemalanselälle pinnassa, sillä pintaveden laatu on ollut hyvin samankaltainen kuin Hiidenjoen alajuoksulla. Vuonna 213 Miemalanselän pintavesi oli talvella, etenkin tammikuussa, hieman Hiidenjokisuuta ravinteikkaampaa. Hyvän valumatilanteen ja runsaan hajakuormituksen vaikutuksesta Miemalanselän fosforitaso oli tammikuussa talven 212 tavoin edellisiin vuosiin verrattuna selvästi suurempi. Fosforipitoisuus vaihteli talvella µg/l ja typpipitoisuus 16-2 µg/l. Vastaavasti Hiidenjokisuulla pitoisuudet vaihtelivat talvella µg P/l ja µg N/l. Miemalanselän pintavedessä todettiin lievää hygieenistä nuhraantumista, mutta hygieenistä vedenlaatua voitiin pitää silti erittäin hyvänä. Vesimassassa todettiin vuonna 213 toukokuun lopulla selvä lämpötilakerrosteisuus ja kerrosteisuus näkyi myös muussa vedenlaadussa pohjanläheisen veden happitilanteen heikkenemisenä (Kyll. 36 %) ja typpiyhdisteiden pitoisuuden nousuna. Hapen kuluminen on Miemalanselällä nopeaa voimakkaasti luonnontasosta kohonneen rehevyystason vuoksi ja kerrosteisuuden muodostuessa happi kuluu nopeasti vähiin. Vesi oli kerrostunutta myös elokuussa. Pohjanläheinen vesi oli hyvin niukkahappista (Kyll. 3 %) ja fosforipitoisuus kohosi sisäisen kuormituksen takia (14 µg/l). Vesi oli pohjan lähellä lisäksi sameaa ja kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet olivat korkeat. Pohjanläheisen veden laatu oli hyvin samanlainen kuin edelliskesänä. Lokakuussa täyskierto oli sekoittanut veden ja happitilanne oli tyydyttävä pinnasta pohjaan. Vesi oli vertikaalisesti muutoinkin tasalaatuista. Miemalanselän keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna 213 pintavedessä 44 µg/l ja typpipitoisuus 1338 µg/l (v µg P/l ja 1592 µg N/l). Hiidenjokisuun havaintopaikalla fosfori- ja typpipitoisuudet olivat vuonna µg P/l ja 122 µg N/l (v µg P/l ja 162 µg N/l). Fosforia ei siten pidättynyt Miemalanselällä veden nopean vaihtuvuuden vuoksi. Vuonna 213 fosforipitoisuus oli suurimmillaan heinä- ja lokakuussa, jolloin fosforipitoisuus oli pintavedessä 57 ja 58 µg/l (kuva 6.2). Maaliskuuhun verrattuna fosforipitoisuus kohosi kevään ja kesän kuluessa aiempaa vähemmän, 2,5-kertaiseksi. Kokonaistyppimaksimi todettiin tammikuussa, samoin kuin Hiidenjoessa (kuva 6.21). Elokuussa 213 levät käyttivät kaiken liukoisen nitraattitypen pintavedestä, mutta fosfaattifosforia sen sijaan todettiin pieniä määriä. Ravinnesuhde oli siten sinileviä suosiva. Levää todettiin molempina vuosina toukokuusta lähtien läpi kesän erittäin reheville vesille ominaisesti. Heinäkuussa ylittyi jopa ylirehevien vesien raja-arvo (5 µg/l). Vuonna 213 levää todettiin vielä lokakuussakin runsaasti, vaikka vedet olivat jo viilentyneet. Kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden (49 µg/l) perusteella Miemalanselkä oli klorofyllipitoisuuden (37 µg/l) tavoin erittäin rehevä. Miemalanselän vesi soveltui hygieenisen laadun osalta uimiseen hyvin läpi vuoden. Veden hygieeninen laatu vaihteli vuonna 213 hieman eri tavoin kuin Hiidenjoessa. Hygieeninen vedenlaatu oli Hiidenjoesta poiketen heikoimmillaan elokuussa, mutta tällöinkin hygieeninen laatu oli kuitenkin hyvä. Lämpökestoisten koliformisten bakteerien määrä jäi Miemalanselän selkäalueella pääsääntöisesti pienemmäksi kuin Hiidenjoessa elokuuta lukuun ottamatta (42 kpl/dl). Hygieeninen vedenlaatu vaihteli vuonna 213 hyvästä erinomaiseen.

41 µg/l 12 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.2. Fosforipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina µg/l MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina Miemalanselän fosforipitoisuuksissa ei ole tapahtunut oleellista muutosta pitkällä aikavälillä. Talviajan fosforipitoisuuksissa on todettavissa kuitenkin Hiidenjoen tavoin loiva laskeva suuntaus (kuva 6.22). Tulokset vaihtelevat eri vuosina sääoloista johtuen varsin paljon. Kesällä vuosina fosforipitoisuus kohosi aikaisempaa korkeammaksi, mikä saattoi liittyä Janakkalan keskuspuhdistamon samanaikaisiin häiriöihin ja jokialueen happivajeeseen. Sen jälkeen on palattu normaalille tasolle. Etenkin talviajan typpipitoisuudessa on nähtävissä lievää nousua kuten muuallakin yläpuolisella reitillä (kuva 6.23). Myös typpipitoisuuksissa vuosittainen ja vuodenajoittainen vaihtelu on voimakasta. Talvien 21 ja 211 niukkojen valumien vaikutus näkyi typpipitoisuuden pienentymisenä, ja talvien 212 ja 213 runsaat valumat vuorostaan nostivat pitoisuutta.

42 µg/l 12 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina talvi kesä µg/l 4 MIEMALANSELKÄ (piste VAN1/11) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Miemalanselän (VAN1/11) pintavedessä vuosina Hämeenlinnan seutu talvi Vanajavesi jatkuu Miemalanselältä Hattulanselälle jokimaisena. Miemalanselän jälkeen alueelle tulee Ruukki Metals Oy:n prosessivesiä ja Elenia Lämpö Oy:n prosessi- ja lauhdevesiä. Pistekuormitus jää em. osalta kuitenkin hyvin pieneksi. Lähinnä tälle välille tulee kaupunkialueen hulevesiä. Miemalanselän ja Hattulanselän välisellä vesialueella muutokset vedenlaadussa jäivät vuonna 213 hyvin vähäisiksi. Vanajavedessä Hämeensaaren kohdalla selvimmät muutokset havaittiin toukokuussa, jolloin ravinnepitoisuus oli lievästi koholla Miemalanselkään verrattuna. Fosforipitoisuus kohosi tällöin 4 µg/l ja typpipitoisuus 1 µg/l. Maalis- ja toukokuussa havaittiin lisäksi lievää hygieenisen laadun nuhraantumista. Veden hygieeninen laatu säilyi siitä huolimatta tuolloinkin hyvänä. kesä

43 Hopealinjan havaintopaikalla muutokset ravinnepitoisuuksissa jäivät jälleen erittäin vähäisiksi ja ajoittain ravinnetaso pieneni Hämeensaaren havaintopaikkaan verrattuna. Hygieeninen nuhraantuminen oli vuonna 213 kaikkina tutkittuina tarkkailukertoina Hämeensaaren havaintopaikkaa vähäisempää. Hygieeninen laatu oli erinomainen maalis- ja heinäkuuta lukuun ottamatta, jolloin hygieeninen veden laatu oli kuitenkin erittäin hyvä. Hygieenisen laadun heikkeneminen lienee kaupunkialueen hulevesien aiheuttamaa ja ajoittain hygieeninen laatu on heikentynyt välttäväksi. Miemalanselkään verrattuna happipitoisuus oli vuonna 213 Hämeensaaren kohdalla hyvin samanlainen tai jopa parempi. Hämeensaaren ja Hopealinjan havaintopaikkojen välillä sen sijaan happitilanteessa oli enemmän vaihtelua. Happitilanne heikkeni Hopealinjan havaintopaikalla eniten maaliskuussa. Happivajetta todettiin tällöin molemmilla havaintopaikoilla pintavedessä. Hapen kyllästysaste vaihteli asemien välillä %. Avovesikaudella pintaveden happitilanne oli molemmilla asemilla erittäin hyvä tai erinomainen. Miemalanselän pintaveden keskimääräiseen fosforipitoisuuteen (v µg/l) verrattuna Vanajavesi oli Hämeensaaren havaintopaikalla (46 µg P/l) lievästi rehevämpi ja samaa tasoa kuin Hopealinjan havaintopaikalla (44 µg P/l). Miemalanselän keskimääräiseen typpipitoisuuteen (1338 µg/l) verrattuna Vanajaveden Hämeensaaren havaintopaikka (1196 µg N/l) ja Hopealinjan havaintopaikka (115 µg N/l) olivat niukkaravinteisemmat, kuten vuonna 212. Fosforipitoisuudet olivat alhaisimmillaan maaliskuussa ollen lievästi rehevien vesien tasolla, mutta kohosivat heti toukokuussa selvästi reheville vesille ominaiseksi. Suurimmillaan fosforipitoisuudet olivat heinä- ja elokuussa, jolloin ne olivat erittäin rehevien vesien tasoa (kuva 6.24). Hämeensaaren ja Hopealinjan havaintopaikalla levää todettiin heinäkuussa erittäin runsaasti ja määrä väheni elokuussa. Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat vuonna 213 Hämeensaaren havaintopaikalla µg/l ja Hopealinjan asemalla µg/l ollen erittäin rehevällä tasolla (kuva 6.25). Kesän levämäärä oli molemmilla asemilla keskimäärin sama kuin vuonna 212, mutta kesällä 213 tuotanto painottui enemmän heinäkuulle. Viimeisten 15 vuoden aikana levän määrä näyttäisi lisääntyneen, vaikka fosforipitoisuudet ovat samalla ajalla pienentyneet. µg/l 14 VANAJAVESI, HOPEALINJA (piste VAN1/18) Kokonaisfosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hopealinjan havaintopaikalla (VAN1/18) pintavedessä vuosina

44 µg/l VANAJAVESI, HOPEALINJA (piste VAN1/18) Klorofyllipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Klorofyllipitoisuus (µg/l) Hopealinjan havaintopaikalla (VAN1/18) pintavedessä vuosina Hattulanselkä Veden vaihtuminen on nopeaa myös Hattulanselän ja Lepaan välisellä alueella. Teoreettinen keskiviipymä on välillä Hattulanselkä-Lepaa vain 14 vrk. Hattulanselän suurin syvyys on 11 metriä. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n Paroisten puhdistamon jätevedet johdetaan avo-ojassa Kirstulansalmeen Hattulanselän yläpuolelle. Hattulanselkään kohdistuva jätevesikuormitus lisää lähinnä ravinteiden ja etenkin kokonaistypen pitoisuutta. Nitrifioivan ajotavan ansiosta puhdistamo ei aiheuta enää merkittävää ammoniumtyppikuormitusta. Voimakkaasta rehevyydestä johtuen alusvesi on kerrosteisuuskausina hapetonta. Happivaje on lopputalvella merkittävä myös päällysvedessä. Fosforipitoisuus on jäänyt erittäin rehevään luokkaan huolimatta voimakkaasta pistekuormituksen vähenemisestä viimeisten vuosikymmenten aikana. Vuonna 213 Hattulanselän happitilanne oli aiempaan tapaan heikentynyt tyydyttäväksi jo tammikuussa, sillä päällysvedessä happivaje oli selvä ja pohjan läheltä happi oli kulunut erittäin vähiin (1,5 m Kyll. 1 %). Maaliskuussa happitilanne oli heikentynyt edelleen. Vesi oli vähähappista jo 8 metrin syvyydellä, ja pohjan lähellä todettiin happikato kuten aikaisemminkin. Edellisenä vuonna Hattulanselän happitilanne oli ollut tammikuussa vielä melko hyvä viileän veden ja myöhäisen jäätymisen ansiosta, mutta lopputalvella pohjan lähellä todettiin siitä huolimatta happikato. Vuonna 213 sisäinen kuormitus oli voimakasta ja näkyi pohjan läheisen vesikerroksen voimakkaana samentumisena sekä korkeina ravinne- ja rautapitoisuuksina. Fosforipitoisuus oli maaliskuussa pohjan lähellä peräti 87 µg/l, typpipitoisuus 52 µg/l ja rautapitoisuus 77 µg/l. Pohjanläheisen veden sähkönjohtavuus (27,9-3,6 ms/m) oli talvella voimakkaasti koholla, mikä viittaa lisäksi jätevesien vaikutukseen. Vesimassassa todettiin toukokuussa 213 jyrkkä lämpötilakerrosteisuus, mikä viittasi kevättäyskierron jääneen lyhytaikaiseksi. Vesi olikin pohjan lähellä niukkahappista eli alusvesi ei ollut ennättänyt hapettua kierron aikana kunnolla (Kyll. 6 %). Happitilannetta voitiin pitää kokonaisuutena tyydyttävänä. Heinäkuussa happitilanne oli vain välttävää tasoa. Pintavedessä hapen kyllästysaste oli vuonna %, mutta jo viidessä metrissä happea oli enää välttävästi ja kahdeksassa metrissä oli täysin hapetonta. Aiempina vuosina pintavedessä on todettu voimakkaan levätuotannon vuoksi jopa hapen ylikyllästystä, mutta muussa vesipatsaassa happitilanne on ollut korkeintaan välttävä. Elokuussa hap-

45 41 pitilanne jatkui lähes samanlaisena. Päällysveden happitilanne oli edelleen erinomainen, mutta viidessä metrissä hapen kyllästysaste oli hieman laskenut. Väliveden happitilanne oli sen sijaan hieman parantunut (Kyll. 2 %), mutta pohjan lähellä oli edelleen hapetonta. Lokakuussa syystäyskierto oli sekoittanut vesimassan ja happitilanne oli hyvä pinnasta pohjaan. Vuonna 213 sisäinen kuormitus kuormitti Hattulanselkää käytännössä kaikkina tutkittuina ajankohtina lukuun ottamatta lokakuuta. Sisäisen kuormituksen vuoksi vesi oli pohjan lähellä lisäksi sameaa ja rautapitoisuudet olivat kohonneet. Laskennallisesti tarkasteltuna Paroisten puhdistamon vuoden 213 keskimääräinen jätevesikuormitus kohotti ravinnepitoisuuksia Lepaanvirran keskivirtaamalla laskettuna havaittavasti, sillä jätevesikuormitus kohotti fosforipitoisuutta noin 2 µg/l ja typpipitoisuutta noin 27 µg/l. Keskialivirtaamalla ravinnepitoisuuksien nousu oli selvä, sillä laskennallisesti jätevesikuormitus kohotti fosforipitoisuutta noin 8 µg/l ja typpipitoisuutta noin 174 µg/l. Lisäksi on huomioitava, että etenkin talvisin jätevedet eivät sekoitu täydellisesti vesimassaan, vaan kerääntyvät pohjan läheiseen vesikerrokseen, kuten vedenlaatutuloksista oli nähtävillä, jolloin pitoisuusnousut voivat olla tätäkin suurempia. Paroisten puhdistamon nitrifioivan ajotavan ansiosta typpi on pääosin happea kuluttamattomassa nitraattimuodossa. Laskennallisesti puhdistamon orgaanisella kuormituksella on vain vähäinen happea kuluttava vaikutus, joten happipitoisuuksiin kuormituksella on oletettavasti hyvin vähän vaikutusta. Jätevesikuormituksella on kuitenkin epäsuora vaikutus happitalouden ongelmiin rehevyystason nousun myötä ja sitä kautta myös sisäiseen kuormitukseen. Vanajaveden Hopealinjan havaintopaikan keskimääräiseen fosforipitoisuuteen (v µg/l) verrattuna Hattulanselän pintaveden keskimääräinen fosforipitoisuus (45 µg/l) oli hieman suurempi. Samoin pintaveden keskimääräinen typpipitoisuus (1658 µg/l) oli selvästi suurempi kuin Hopealinjan havaintopaikalla (115 µg/l). Lisäksi syvemmissä vesikerroksissa ravinnepitoisuudet olivat lähes poikkeuksetta selvästi suuremmat kuin pintavedessä. Paroisten puhdistamon jätevesien vaikutukset olivat siten vedenlaatutuloksista selvästi todettavissa kaikkina ajankohtina. Päällysveden sähkönjohtavuus ja ravinnepitoisuudet olivat poikkeuksetta korkeammat kuin Hopealinjan havaintopaikalla. Lisäksi vuonna 213 pohjan lähellä todettiin lokakuun havaintoajankohtaa lukuun ottamatta korkeita sähkönjohtavuuksia sekä kokonais-, nitraatti- ja ammoniumtyppipitoisuuksia. Jätevedet heikensivät merkittävästi Hattulanselän hygieenistä laatua vuonna 213. Veden hygieeninen laatu oli heikentynyt välttäväksi heinä- ja elokuuta lukuun ottamatta, jolloin hygieeninen laatu oli tyydyttävä. Uimiseen vesi soveltui kuitenkin avovesiaikana hyvin. Virkistyskelpoisuutta alentaa voimakas rehevyys ja siihen liittyvät leväsamennukset. Vuonna 213 näkösyvyys oli kesäaikaan noin metri. Vuonna 213 pintaveden fosforipitoisuus oli tammikuussa syksyltä suuriksi jääneiden valumien myötä reheville vesille ominainen ja myös typpimaksimi todettiin tällöin (24 µg/l). Runsaat valumat näkyivät etenkin tammikuussa myös kohonneena värilukuna ja humusleimana. Maaliskuussa ravinnepitoisuus väheni lievästi rehevien vesien tasolle hajakuormituksen vähennyttyä pakkasten kiristyessä. Hajakuormituksen merkitys talven kuluessa näkyi siten myös Hattulanselän ravinnetasossa. Syvemmissä vesikerroksissa jätevesikuormituksen vaikutukset olivat todettavissa, joskin myös sisäisellä kuormituksella oli vaikutusta. Kevätylivaluma kohotti jälleen toukokuussa ravinnepitoisuuksia ja edelleen fosforipitoisuus kohosi heinäkuussa, jolloin se oli jo erittäin reheville vesille ominainen (55 µg/l) (kuva 6.26). Korkeimmillaan fosforipitoisuus oli lokakuussa (63 µg/l). Typpipitoisuus pieneni kesän kuluessa ja typpiminimi todettiin elokuussa (95 µg/l) (Kuva 6.27). Hattulanselällä oli siten runsaasti ravinteita levien käytössä läpi kesän vuonna 213. Liukoisista ravinteista ei tullut pulaa pintavedessäkään, vaikka levätuotanto oli runsasta ja klorofyllipitoisuudet olivat erittäin reheville vesille

46 ominaiset (22-43 µg/l). Levien määrä oli vuoden 212 tasolla (24-39 µg/l), mikä oli selvästi helteistä kesää 211 vähemmän (41-64 µg/l). Levätuotanto oli kohottanut veden ph:n selvästi emäksiseksi. Pitkällä aikavälillä sekä talviajan että kesäajan pintaveden fosforipitoisuus on laskenut selvästi (kuva 6.28). Fosforipitoisuus vaihtelee varsin laajasti eri valumatilanteissa. Minimit ovat ajoittuneet kuiviin syksyihin ja vähävetisiin talvikausiin. Niukkavalumaisina talvina 21 ja 211 mitattiinkin tarkkailunajan pienimmät pintaveden fosforipitoisuudet. Talvella 212 fosforipitoisuudet olivat korkeimmat sitten vuoden 27 jälkeen. Typpipitoisuudet ovat puolestaan pitkällä aikavälillä nousseet, mutta suuntaus on ollut laskeva vuosista lähtien (kuva 6.29). Typpipitoisuuskin vaihtelee laajasti valumaolojen mukaan. Minimit ovat yleensä loppukesällä. Hajakuormituksen vähyys talvina 21 ja 211 näkyi myös pintaveden typpipitoisuuksissa, vaikka samanaikaisesti syvemmissä vesikerroksissa jätevesien vaikutukset olivat heikompien laimennusolosuhteiden vuoksi edellisvuosia voimakkaammat. Vuotta 212 vastaava typpimaksimi on viimeksi mitattu tammikuussa 27 (Kuva 6.27). Vuonna 213 ravinnepitoisuudet jatkoivat aiempaa kehitystä. µg/l 12 HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina µg/l HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina

47 µg/l HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina talvi kesä µg/l 35 HATTULANSELKÄ (piste VAN1/2) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Hattulanselän (VAN1/2) pintavedessä vuosina talvi kesä 6.8 Mierolansalmi - Mervenselkä Mierolansalmen virtapaikalla veteen sekoittuu vesiä myös Hattulanselän syvemmistä vesikerroksista, mikä voi näkyä muutoksena happipitoisuudessa, sähkönjohtavuudessa ja ravinnepitoisuuksissa. Maaliskuussa 213 Mierolansalmen ravinnepitoisuudet olivat selvästi koholla Hattulanselän havaintoasemaan verrattuna. Fosforipitoisuus kohosi tällöin 9 µg/l ja typpipitoisuus 1 µg/l. Sähkönjohtavuus kohosi vain hiukan. Maaliskuussa havaittiin lisäksi lievää hygieenisen laadun nuhraantumisen voimistumista hajakuormituksen vaikutuksesta. Veden hygieeninen laatu oli tällöin heikentynyt välttäväksi. Happitilanne oli maaliskuussa 213 vain kohtalainen. Hapen kyllästysaste (6 %) oli hieman parempi kuin Hattulanselällä (Kyll. 55 %) pintavedessä. Toukokuussa happitilanne elpyi erinomaiseksi, mutta heikkeni kesällä Hattulanselän tasosta. Kesällä happitilannetta heikensivät helteiset kelit, joiden takia vesi oli erittäin lämmintä ja hapen kuluminen siksi nopeaa. Pintaveden happitilanne oli elokuussa heinäkuuta parempi kyllästysasteen vaihdellessa heinä-elokuussa välillä %. Merkkejä

48 44 Hattulanselän hapettomien syvempien vesikerrosten vaikutuksesta oli myös nähtävissä kyllästysasteen laskuna. Fosforipitoisuus oli Mieronlansalmessa vuonna 213 keskimäärin 49 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1464 µg/l. Fosforipitoisuus lisääntyi reitin aiempien havaintopaikkojen tavoin vuoden mittaan ollen korkeimmillaan lokakuussa (62 µg/l). Vuonna 213 hygieeninen vedenlaatu oli yleislaatuluokituksen mukaan erinomainen vain elokuussa, mutta jätevesien vaikutukset olivat vähentyneet Hattulanselän tasosta kaikilla havaintokerroilla maalis- ja heinäkuuta lukuun ottamatta. Uimiseen vesi soveltui maaliskuuta lukuun ottamatta hyvin. Vuonna 213 Mervenselällä ei todettu talvella lämpötilakerrosteisuutta ja vesi oli melko tasalaatuista koko vesipatsaassa. Yläpuolisten selkäalueiden tavoin myös Mervenselällä happitilanne oli heikentynyt, mutta kerrosteisuuden puuttumisesta johtuen happitilanne oli myös alusvedessä välttävä (Kyll. 53 %). Kokonaisuutena happitilanne oli tyydyttävä (Kyll %). Sisäinen kuormitus ei ollut siten käynnistynyt. Vesimassassa todettiin toukokuun lopulla jyrkkä lämpötilakerrosteisuus. Vesi oli pohjan lähellä viileää ja happivaje oli voimakas, mikä viittasi kevättäyskierron jääneen lyhyeksi. Heinäkuun alussa kerrosteisuus oli edelleen voimakas ja happi oli kulunut loppuun pohjalta. Elokuussa vesimassa oli lämmennyt ja happivaje oli voimakas jo viidessä metrissä. Pohjalta happi oli edelleen lopussa. Lokakuun alussa syystäyskierto oli jo ehtinyt sekoittaa vesimassaa hyvin, sillä hapen kyllästysaste oli pohjalla 75 %. Mervenselän rehevyystaso oli muun reitin tapaan erittäin korkea. Vuonna 213 fosforipitoisuus oli Vanajan reitin korkein, keskimäärin 52 µg/l. Kokonaistyppipitoisuus oli 1416 µg/l. Korkein fosforipitoisuus todettiin Mervenselällä heinäkuussa (69 µg/l). Elo-lokakuussa fosforipitoisuus oli myös korkea, 59 µg/l. Myös levää todettiin kesällä 213 erittäin reheville vesille ominaisesti (klorofylli µg/l). Ylirehevän raja ei kuitenkaan aivan ylittynyt, toisin kuten edellisinä kesinä (v µg/l, v µg/l). Typpipitoisuudet olivat korkeimmillaan toukokuussa kevätylivaluman aikaan (2 µg/l), jonka jälkeen pitoisuudet laskivat. Typpiminimi todettiin elokuussa (89 µg/l). Hygieeninen vedenlaatu oli Mervenselälläkin tammikuussa heikentynyt. Lämpökestoisia koliformisia bakteereja todettiin tällöin 51 kpl/dl, joten veden hygieeninen laatu oli Mierolansalmen ja Hattulanselän tavoin välttävä. Muilla havaintokerroilla veden hygieeninen laatu oli erinomainen ja uimiseen vesi soveltui siten mainiosti. Virkistyskelpoisuutta alentaa tälläkin reitin osalla voimakas rehevyys ja siihen liittyvät leväsamennukset. Näkösyvyys oli kesäaikaan vuonna 213 alle metri, eli hieman vähemmän kuin Hattulanselällä. 6.9 Lepaanvirta Vanajavesi purkautuu Lepaanvirran kautta Vanajanselkään. Keskivirtaama on Lepaanvirrassa 2 m 3 /s ja keskialivirtaama 5, m 3 /s. Valuma-alueen pinta-ala on 242 km 2. Virtaamat vaihtelevat Lepaanvirrassa voimakkaasti eri vuosina ja myös eri vuodenaikoina. Lepaanvirran happitilanne pysyi tyydyttävänä maaliskuulle saakka alkutalven suurten virtaamien ansioista. Hapen kyllästysaste vaihteli talvella %. Happitilanne parantui kevätkierron vaikutuksesta ja oli toukokuun lopussa happitilanne oli hyvä. Happitilanne pysyi hyvänä lokakuulle saakka. Vuonna 213 fosforipitoisuus oli Lepaanvirrassa keskimäärin 45 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1495 µg/l. Hiidenjoessa pitoisuudet olivat vastaavasti 41 µg P/l ja 122 µg N/l. Etenkin typpipitoisuus kohosi siten selvästi. Sekä fosfori- että typpipitoisuudet vaihtelivat Lepaanvirrassa Vanajan reitin loppu-

49 45 osan tavoin voimakkaasti vuoden aikana. Fosforipitoisuudet vaihtelivat µg/l ja typpipitoisuudet µg/l. Fosforipitoisuus oli pienimmillään maaliskuussa niukkojen valumien aikaan ja kohosi suurimmilleen elokuussa (kuva 6.3). Typpipitoisuus oli suurimmillaan tammikuussa ja toukokuussa runsaiden valumien aikaan (kuva 6.31), joten typpi käyttäytyy päinvastoin kuin fosforipitoisuus. Typpi denitrifioituu kesällä, mutta fosfori kertyy leväbiomassaan. Typpipitoisuus oli lievästi suurempi kuin Mierolansalmessa ja Mervenselän pintavedessä, mutta selvästi pienempi kuin Hattulanselällä. Loppukesää kohden kokonaistyppipitoisuus väheni ollen pienimmillään elokuussa. Nitraatteja todettiin vedessä maaliskuuta lukuun ottamatta, ja pitoisuus oli vähäinen myös elokuussa levätuotannon vaikutuksesta. Fosforipitoisuudet olivat elokuusta lokakuuhun erittäin rehevien vesien luokassa (<5 µg/l). Klorofyllipitoisuudet olivat myös läpi kesän suuret ja indikoivat erittäin voimakasta rehevyyttä (28-41 µg/l). Levien määrä oli edellisvuotta runsaampi (v µg/l). Hygieeninen laatu vaihteli Lepaanvirrassa erinomaisesta välttävään. Vuonna 213 hygieeninen laatu oli heikoimmillaan tammi-maaliskuussa, jolloin se oli heikentynyt välttäväksi. Muina havaintoajankohtina todettiin hyvin lievää hygieenistä nuhraantumista. Vedenlaatu soveltui uimiseen hygieenisen laadun osalta läpi vuoden hyvin. Voimakas rehevyys ja erittäin runsaat leväkukinnat heikentävät kuitenkin virkistyskelpoisuutta. Vanajanselkään Lepaanvirran kautta vuonna 213 kohdistunut keskimääräinen fosforiainevirtaama oli 78 kg/d ja typpiainevirtaama 2583 kg/d. Edellisvuoteen verrattuna ainevirtaamat olivat selvästi pienemmät (88 kg P/d ja 3283 kg N/d). Ainevirtaama vaihtelee eri vuosina valumatilanteen ja hajakuormituksen mukaan. Hiidenjoen yläjuoksun ainevirtaamiin verrattuna fosforiainevirtaama kasvoi vuonna kg/d ja typpiainevirtaama 791 kg/d. Edellisenä vuonna 212 fosforiainevirtaama kasvoi 15 kg/d ja typpiainevirtaama 96 kg/d. Lepaanvirran ja Hiidenjoen yläjuoksun väliselle alueelle kohdistui pistekuormitusta fosforin osalta vuonna 213 noin 5,1 kg/d (v ,5 kg/d). Typpikuormitusta oli vastaavasti noin 496 kg/d (v kg/d). Fosforin osalta pistemäisen kuormituksen osuus oli ainevirtaaman noususta vuonna 213 noin 3 % ja typen osalta noin 63 % (v % ja 55 %). Lepaanvirran yläpuolelle kohdistui kaiken kaikkiaan fosforikuormitusta vuonna 213 yhteensä noin 6,46 kg/d ja typpikuormitusta noin 514,7 kg/d (Liite 3). Kuormitus oli samalla tasolla kuin viime vuonna. Vanajanselkään Lepaan kautta kohdistuneesta fosforiainevirtaamasta pistemäisen kokonaiskuormituksen osuus oli siten noin 8,3 % ja typpiainevirtaamasta noin 19,9 %. Vuoteen 212 verrattuna pistemäisen fosforikuormituksen osuus oli samaa tasoa, mutta typpikuormitus oli hieman lisääntynyt vuonna 213 (v. 212 Kok.P 7,8 % ja Kok.N 15,7 %). Laskelmassa ei ole huomioitu ravinteiden mahdollista pidättymistä eikä sedimentaatiota. Orgaanisen kuormituksen väheneminen 198-luvun puolivälin jälkeen näkyi selvästi Lepaanvirran talviajan happipitoisuuksissa nousuna (kuva 6.32). Happipitoisuus on silti nykyisin Lepaanvirrassa lopputalvella koko vesistöalueen alhaisin mitä virta-asemiin tulee, eikä se ole kohentunut samassa suhteessa kuin orgaaninen kuormitus on Vanajaveden reitillä vähentynyt. Talvella 213 happipitoisuus oli tyydyttävää tasoa edellissyksyn sateiden vaikuttaessa alkutalven virtaamiin. Kesäajan happipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa. Fosforipitoisuudet ovat laskeneet pitkällä aikavälillä kuormituksen vähentymisen myötä (kuva 6.33). Fosforipitoisuudet ovat jääneet kuitenkin varsin korkeiksi ja vaihtelevat kesäaikaan rehevien ja erittäin rehevien vesien luokissa. Viime vuosina on mitattu kesäisin taas ajoittain erittäin korkeita pitoisuuksia, vaikka jätevesikuormitus on koko ajan vähentynyt. Talviajan fosforipitoisuudet ovat laskeneet selvemmin, koska kesäaikana hajakuormitus ja sisäinen kuormitus määräävät rehevyystason.

50 Talviajan typpipitoisuuksissa on ollut todettavissa nouseva suuntaus vuoteen 21 saakka, joka vaikuttaa tasaantuneen viime vuosina, kuten yläpuolisella reitilläkin. Typpipitoisuuden pieneneminen on seurausta kuormituksen vähenemisestä vuoden 29 maksimin jälkeen (Kuva 6.34). Kolmena viime talvena typpipitoisuus on ollut laskusuunnassa hajakuormituksen vaihteluista huolimatta. Koko tarkkailun ajan suurin typpipitoisuus mitattiin talvella 26, jolloin korkea typpipitoisuus liittyi Paroisten puhdistamon kuormitukseen. Kesäajan typpipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa (kuva 6.34). Vaihtelut typpipitoisuuksissa ovat voimakkaita eri vuosien kesken hajakuormituksen voimakkuudesta johtuen. µg/l 16 LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva 6.3. Fosforipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina

51 mg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) BHK 7 -kuormitus (t/d) ja happipitoisuus (mg/l) vuosina kg/d BHK7-kuormitus talvi kesä Kuva BHK-kuormitus (kg/d) ja happipitoisuus (mg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) vuosina kg/d Fosforikuormitus talvi kesä Kuva Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina µg/l LEPAANVIRTA (piste VAN1/23) Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) vuosina kg/d Typpikuormitus talvi kesä Kuva Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) Lepaanvirrassa (VAN1/23) vuosina

52 Vanajanselkä Vanajanselkä on Vanajaveden-Pyhäjärven reitin suurin yhtenäinen järviallas. Sen pinta-ala on noin 1 km 2 ja kokonaistilavuus noin 71 milj.m 3. Teoreettinen keskiviipymä on 42 vrk, joten Lepaanvirran vedet viipyvät Vanajanselällä reilun vuoden. Vanajanselkä on tästä syystä tehokas sedimentaatioallas ja suuri osa Lepaanvirran kautta tulevasta ravinnekuormituksesta pidättyy siihen. Vanajanselällä on useita erillisiä syvännealueita, joissa kokonaissyvyys on hieman yli 2 metriä. Viidennumerosta Turpeelle on yhtenäinen syvänneuoma, jota pitkin Valkeakosken seudun jätevedet aikoinaan valuivat vastavirtaan Vanajanselän puolelle. Vuoden 198 jälkeen vastavirtausta ei ole juurikaan esiintynyt jätevesikuormituksen merkittävän vähenemisen ja Viidennumeron salmeen asennettujen ilmastimien ansiosta. Ilmastimet asennettiin jo vuonna 1975, mutta ne on sittemmin poistettu käytöstä tarpeettomina. Mikäli Avilon Oy olisi aloittanut toimintansa aikaisemmassa laajuudessa, sulfaattipitoisuuden nousu olisi johtanut vastavirtausten palautumiseen. Niiden estämiseksi ilmastus olisi ollut käynnistettävä uudelleen. Ilmiön havainnoimiseksi Viidennumeron sillan kohdalla oleva tarkkailupiste otettiin uudelleen ohjelmaan. Avilon Oy:n toiminta kuitenkin loppui eikä tehtaassa ollut tuotantotoimintaa enää vuonna Talvikerrosteisuus Vuonna 213 talvikausi oli vesistöjen kannalta edellisen talven tavoin helpompi lauhan sään ja runsaiden valumien ansiosta. Vanajanselällä todettiin kuitenkin jo tammikuussa voimakas lämpötilakerrosteisuus, minkä lisäksi alusvesi oli jäänyt lämpimäksi nopeuttaen hapen kulumista. Happitilanne olikin heikentynyt hyvin niukaksi pohjaläheisessä vedessä, vaikka vielä 15 metrissä happitilanne vaihteli välttävästä tyydyttävään (Kyll %). Happikatoa ei koettu millään syvännealueella, vaikka sedimentin pinta oli saattanutkin olla jo paikoin hapeton. Hapen kyllästysaste vaihteli tutkittujen syvännealueiden pohjalla 2-12 %. Niukin happitilanne oli Vanajanselan asemalla VS1. Tammikuussa 213 pintavesi oli lievästi sameaa ja melko ravinteikasta runsaiden syysvalumien ansiosta, kuten edellisenäkin vuonna. Veden väriluku ja humusleima olivat kuitenkin selvästi edellisvuotta suuremmat, enimmillään jopa kaksinkertaiset Vanajanselän pohjoisosassa (VS1) ja Turvesaaren havaintoasemalla. Pintaveden fosforipitoisuudet vaihtelivat välillä µg/l ja typpipitoisuudet µg/l. Normaali taso on tähän aikaan yli 1 µg/l. Hajakuormituksen on todettu aikaisemmin säätelevän Vanajanselän typpipitoisuuksia pistekuormituksen sijaan. Esimerkiksi jos pistekuormitus olisi määräävä, typpipitoisuuksien olisi pitänyt olla maksimissaan tammikuussa 211 heikkojen laimennusolojen takia. Sen sijaan pintaveden typpipitoisuudet olivat alhaisia niukasta valumatilanteesta johtuen (65-68 µg/l). Maaliskuussa lämpötilakerrosteisuus oli edelleen voimistunut ja alusveden happitilanne oli huonompi. Hapen kyllästysaste vaihteli syvänteiden pohjan lähellä -4 %. Vain Vanajanniemen havaintopaikalla (VS2), Lepaanvirrasta tulevien vesien pääasiallisella virtausreitillä, happitilanne oli säilynyt kohtalaisena ja pohjan lähellä hapen kyllästysaste oli maaliskuussa vielä 34 %. Vuonna 213 heikoin happitilanne oli havaintopaikalla VS1, jossa todettiin pohjan lähellä happikato. Sisäisen kuormituksen vuoksi pohjan lähellä todettiin voimakkaasti kohonneet ravinnepitoisuudet ja lisäksi vesi oli hyvin sameaa ja haisi rikkivedyltä. Typpipitoisuus oli pohjan lähellä 54 µg/l ja fosforipitoisuus 26 µg/l. Muillakin Vanajanselän havaintopaikoilla todettiin alusvedessä lopputalvella 213 voimakasta happivajetta, mutta viitteitä sisäisestä kuormituksesta todettiin vain Vanajanselän havaintoasemalla VS1

53 49 sekä Turvesaaren syvänteellä. Aineiden sedimentaatio kohottaa osaltaan pohjan lähellä ravinnepitoisuuksia. Alkutalven 213 runsaat valumat lisäsivät ravinnekuormaa ja humusleimaa jopa talvea 212 enemmän. Humusleima oli Vanajanselän havaintopaikoilla läpi talven aiempaa runsaampi (COD Mn v mg O 2 /l, v mg O 2 /l v mg O 2 /l). Pintavesi oli hieman kirkastunut talven aikana, mutta humusleima lisääntyi ja näkösyvyys väheni vaihdellen 1,2-1,4 metrissä, mikä oli keskimäärin metrin tammikuuta vähemmän. Myös ravinnetaso oli edellistalvea runsaampi (kuva 6.35). Fosforipitoisuudet olivat talvikuukausina pääasiassa lievästi rehevien vesien luokassa. Vanajanniemellä ylittyi rehevien vesien raja maaliskuussa. Vuonna 213 fosforipitoisuus vaihteli Vanajanselällä pintavedessä tammikuussa µg/l ja maaliskuussa µg/l (v µg/l ja µg/l). Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat vastaavasti tammikuussa µg/l ja maaliskuussa µg/l (v µg/l ja µg/l) (kuva 6.36). Lepaanvirrassa fosforipitoisuus oli talvella µg/l ja kokonaistyppipitoisuus µg/l, eli Lepaanvirrassa ravinnepitoisuus oli selvästi suurempi kuin Vanajanselällä. Vanajanselän länsiosan tulosten perusteella ei todettu viitteitä jätevesien kulkeutumisesta vastavirtaan, sillä sulfaattipitoisuudet olivat pohjan lähellä jopa hiukan pienemmät kuin pintavedessä sekä Aidassaaren (VS8) että Viidennumeron (VS9) havaintopaikalla. Sulfaattipitoisuudet vastasivat vuonna 212 määritettyjä pitoisuuksia ja jäivät Lepaanvirran tasolle. Vuonna 211 todettua väliveden sulfaattimaksimia ei todettu. Sinkkiä todettiin vuonna 213 enää vain hyvin pieniä pitoisuuksia alusvedessä Viidennumeron havaintopaikalla Kesäkerrosteisuus Monet järvet kerrostuivat keväällä 213 tyynen ja lämpimän sään takia nopeasti. Vanajanselälläkin kerrosteisuus oli jo kesäkuun alussa jyrkkä. Pintavesi oli kesäkuun alussa jo liki 2 asteista ja alusvesi noin 6-7 asteista. Happitilanne oli kaikilla syvännealueilla pohjan lähelläkin tyydyttävä (Kyll %). Elokuussa vesimassa oli kauttaaltaan lämmennyt ja lämpötilakerrosteisuus oli loiventunut kesän alkuun verrattuna. Vesipatsas oli kuitenkin selvästi kerrostunut. Päällysvesi ulottui yli viiteen metriin, ja alusvedenkin lämpötila oli noussut kesäkuun alun lukemista. Koska vesimassa oli pohjan lähellä varsin lämmintä, hapen kuluminen oli nopeaa. Happitilanne oli Vanajanselällä vuonna 213 elokuussa keskimäärin tyydyttävällä tasolla. Vuonna 213 happitilanne oli heikoimmillaan Vanajanselän (VS1) ja Aidassaaren (VS8) havaintopaikoilla, joilla happipitoisuus laski jyrkästi jo 15 metrissä (15 m Kyll. 6-8 %, 2 m 2-3 %). Happikatoa ei kuitenkaan todettu. Syvimmällä Turvesaaren syvänteellä (24 m) vesi oli niukkahappista vasta 2 metrin syvyydessä (Kyll. 6 %). Parhaimpana happitilanne oli säilynyt Vanajanniemen syvännealueella (VS2), joka on tutkituista syvännealueista matalin (16 m) ja jossa veden vaihtuvuus on parhainta (Kyll. 9 %). Sisäistä kuormitusta ei vuonna 213 todettu. Lokakuussa syystäyskierto oli sekoittanut vesimassan ja happitilanne oli erinomainen pinnasta pohjaan. Vuonna 213 kevät tuli poikkeuksellisen myöhään, vasta huhtikuun lopulla. Hajakuormituksen tuomia ravinteita oli alkukesällä paikoin runsaastikin. Fosforipitoisuudet vaihtelivat Vanajanselän pintavedessä kesäkuussa lievästi rehevällä tasolla, µg/l, ja typpipitoisuudet olivat 1-16 µg/l. Suurimmat fosforipitoisuudet mitattiin Lepaanvirran suunnalla, kuten talvellakin, ja pienimmät Aidassaaren havaintopaikalla. Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat 6,1-12 µg/l ollen lievästi rehevien ja rehevien vesien välimaastossa (lievä rehevyys 1-2 µg/l). Nitraatteja oli vielä runsaasti vedessä levien käytettävissä (41-91 µg/l). Leville käyttökelpoista fosfaattifosforia todettiin pieniä pitoisuuksia.

54 5 Ravinteiden vuodenaikaisvaihtelulle tyypillisesti fosforipitoisuudet yleensä kohoavat kesän kuluessa Vanajanselän havaintopaikoilla ja typpipitoisuudet puolestaan laskevat. Vuonna 213 Lepaanvirtaan kohdistui runsasta hajakuormitusta ja Lepaanvirran fosforipitoisuus oli heinäkuussa erittäin rehevällä tasolla (53 µg/l). Vanajanselällä fosforipitoisuus vaihteli heinäkuussa välillä µg/l. Rehevintä vesi oli Vanajanselän pohjoisosassa asemalla VS1, jossa fosforipitoisuus oli kaksinkertaistunut kesäkuusta. Aidassaarella fosforipitoisuudessa ei ollut tapahtunut muutosta ja pitoisuus oli vain 16 µg/l. Myös typpipitoisuus oli Aidassaarella Vanajanselän havaintoasemista alhaisin. Aidassaaren havaintopaikalle onkin todennäköisesti kulkeutunut Rauttunselän suunnalta parempilaatuisia vesiä. Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat heinäkuussa eri havaintopaikoilla fosforipitoisuuden mukaan. Klorofyllipitoisuus vaihteli 9,1-14 µg/l, mikä oli kesäkuuta selvemmin rehevien vesien tasolla. Typpeä oli heinäkuussa vielä µg/l. Elokuussa levämäärässä ei ollut juurikaan tapahtunut muutosta (9,7-13 µg/l). Havaintoasemalla VS1 levien määrä oli kuitenkin muista havaintoasemista poiketen jopa vähentynyt fosforipitoisuuden pudottua jyrkästi heinäkuulta (45 16 µg P/l). Liukoinen fosfori oli kulutettu loppuun, mutta nitraattityppeä vedessä oli vielä runsaasti. Levien määrä jäi siten Vanajanselällä kesällä 213 kesiä vähäisemmäksi. Vuonna 213 nitraattityppeä todettiin vedessä läpi kesän, joten typpi ei muodostunut kesän kuluessa missään vaiheessa minimitekijäksi. Myös elokuussa nitraatteja oli vielä runsaasti. Nitraatin läsnäolo estää typpeä sitovien sinilevien esiinmarssin. Sen sijaan fosfaattifosforia ei vedessä todettu kuin kesäkuussa hyvin pieniä pitoisuuksia, joten fosfori on selkeä minimitekijä Vanajanselän alueella. Syksy 213 oli poikkeuksellisen vähäsateinen ja kunnon sateita saatiin vasta lokakuun loppupuolella. Syyskuun sateet imeytyivät pääasiassa kuivaan maaperään eivätkä nostaneet virtaamia. Järvien pinnat olivat tavallista alempana. Hajakuormituksen vähenemisestä johtuen typpipitoisuudet pienenivät ja paikoitellen myös fosforipitoisuudet laskivat. Typpipitoisuus vaihteli pintavedessä µg/l ja fosforipitoisuus oli kaikilla tutkituilla havaintoasemilla 19 µg/l. Niukat valumat näkyivät myös humusleiman vähentymisenä. Lokakuussa myös levämäärä oli vähentynyt selvästi (5,4-6,4 µg/l). Typpipitoisuudet laskivat kesän aikana, kuten yleensäkin on tapahtunut. Vanajanselän havaintopaikkojen VS1, VS2 ja VS6 keskimääräisen kokonaistyppipitoisuuden ja Vanajanselän tilavuuden (71 milj. m 3 ) perusteella laskettuna Vanajanselän typpisisältö oli kesäkuussa 213 noin 1183 t (v t, v t). Typpisisältö pieneni kesän kuluessa aiempaan tapaan ollen pienimmillään lokakuussa (v t, v t, t). Typpihäviö oli vuonna 213 kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana noin 596 t eli 4733 kg/d ja (v t eli 42 kg/d, v t eli 34 kg/d). Vuonna 213 Vanajanselkään Lepaanvirran kautta kohdistunut pistemäinen typpikuormitus oli noin 514,7 kg/d, eli kuormitus oli samalla tasolla kuin edellisvuonna (v ,5 kg N/d). Typpihäviö oli vuonna 213 kuitenkin hieman aiempaa suurempi. Vuonna 213 Kernaalanjärven fosforipitoisuus oli elokuussa 52 µg/l, Miemalanselän 55 µg/l ja Hattulanselän 53 µg/l. Klorofyllipitoisuudet olivat vastaavasti Kernaalanjärvessä 33 µg/l, Miemalanselällä 33 µg/l ja Hattulanselällä 3 µg/l. Vanajanselällä fosforipitoisuudet vaihtelivat elokuussa µg/l ja klorofyllipitoisuudet 9,7-13 µg/l. Vanajanselän rehevyystaso oli siten selvästi alempi kuin yläpuolisella reitillä eli sedimentaatio poistaa osan ravinteista.

55 µg/l 6, VANAJANSELKÄ, TURVESAARI (piste VAN2/VS6) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS6) pintavedessä vuosina µg/l 3 VANAJANSELKÄ, TURVESAARI (piste VAN2/VS6) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS6) pintavedessä vuosina Vanajanselän pintaveden fosforipitoisuuksissa on todettavissa pitkällä aikavälillä selvä laskeva suuntaus (Kuva 6.37). 199-luvun alun jälkeen fosforipitoisuuksissa ei ole enää tapahtunut merkittävää muutosta. Eri vuosien ja vuodenaikojen välinen vaihtelu on melko suuri. Talvella fosforipitoisuus laskee ajoittain alle 2 µg/l, mutta sekä talvisin että kesäisin on ylitetty myös rehevän veden raja-arvo (3 µg P/l). Koko tarkkailunajan pienimmät fosforipitoisuudet mitattiin kuivana vuotena 23. Kokonaistypen määrä vaihtelee myös voimakkaasti valumatilanteen mukaan (kuva 6.38). Alimmillaan typpipitoisuus on yleensä loppukesällä (6-7 µg/l), mutta nousee talvisin ajoittain jopa kolminkertaiseksi luonnontasoon nähden. Kuiva kausi näkyy myös typpipitoisuuksissa selvänä laskuna. Jos pistekuormitus vaikuttaisi olennaisesti Vanajanselän typpipitoisuuteen, typpipitoisuuden maksimit olisi todettu vuonna 23, mutta silloin mitattiin minimipitoisuudet hajakuormituksen vähenemisen takia. Tämä osoittaa kiistattomasti hajakuormituksen määräävän merkityksen verrattuna

56 pistekuormaan. Vastaavasti runsasvalumaisina talvina 25, 27, 212 ja 213 todettiin erittäin suuret typpipitoisuudet. µg/l VANAJANSELKÄ, AIDASSAARI (piste VAN2/VS8) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS8) pintavedessä vuosina talvi kesä µg/l VANAJANSELKÄ, AIDASSAARI (piste VAN2/VS8) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Vanajanselän (VAN2/VS8) pintavedessä vuosina talvi kesä 6.11 Mallasvesi, Ulvajanlahti Ulvajanlahti lisättiin uutena asemana tarkkailuun vuonna 211 Avilon Oy:n toiminnan käynnistymisen vuoksi. Tuotantotoiminnan vaikutukset vedenlaatuun olivat selvästi nähtävissä talvella 211 vähäisen valunnan ja niukkojen laimenemisolojen vuoksi. Jätevesien vaikutukset näkyivät mm. sähkönjohtavuuden sekä sulfaatti- ja sinkkipitoisuuden kasvuna. Muilla vuoden 211 havaintokerroilla vaikutukset veden laatuun eivät olleet enää yhtä selvästi todettavissa hyvän laimenemisen ansiosta. Vuonna 212 vedenlaatu oli vuosien kaltainen eikä jätevesien vaikutuksia ollut havaittavissa. Maaliskuussa 213 Ulvajanlahden vedenlaatu oli edellistalvea heikompi. Veden väriluku oli suurempi ja vesi oli lievästi edellisvuotta sameampaa ja selvästi ravinteikkaampaa. Vastaavasti myös sähkönjohtavuus oli edellisvuotta suurempi. Fosforipitoisuus oli kohonnut karujen vesien tasolta lievästi

57 53 reheville vesille ominaiseksi (9 16 µg/l). Myös typpipitoisuus oli luonnontasosta koholla (42 62 µg/l). Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste olivat koko tarkkailunajan alhaisimmat (8,7 mg/l, 59 %), vaikka vesi oli hyvin kylmää. Maaliskuussa sulfaattipitoisuus oli hieman Valkeakosken tasosta koholla (11 15 µg/l) ja sinkkiä todettiin saman verran kuin maaliskuussa 211 (35 µg/l). Hygieeninen vedenlaatu oli kuitenkin talvella moitteeton. Kesäkuun alussa Vedenlaatu oli tasoittunut ajankohdalle ominaiseksi. Pintaveden happipitoisuus oli elpynyt erinomaiseksi ja se pysyi muillakin havaintokerroilla erittäin hyvänä. Rehevyys oli suurimmillaan elokuussa (34 µg P/l). Ravinnetaso oli tällöin kuitenkin kokonaisuutena hieman edellisvuotta alhaisempi, mutta silti rehevällä tasolla. Sinkkipitoisuus väheni avovesiaikana, mutta sulfaattipitoisuus hieman kasvoi (15-18 µg/l). Hygieeninen vedenlaatu oli kesäkuusta lokakuulle hyvä (Lämp. koliform. 3-8 kpl) Kärjenniemenselkä Längelmäveden-Hauhon reitin vedet laskevat Mallasvedestä Valkeakosken kautta Kärjenniemenselkään. Valuma-alueen pinta-ala on Valkeakoskessa 445 km 2 ja keskivirtaama noin 4 m 3 /s. Kärjenniemenselkä on läpivirtausallas, jonka teoreettinen keskiviipymä on 14 vrk. Veden laatu voi vaihdella siten lyhyelläkin aikavälillä kuormituksen ja virtaaman mukaisesti. Avilon Oy:n ja UPM- Kymmene Oyj:n Tervasaaren tehtaan jätevesien purkuputkien sijainnista johtuen kuormitus ohjautuu pääosin Pikku-Vuolteen kautta Kärjenniemenselkään. Valkeakosken kaupungin jätevedet johdetaan Iso-Vuolteen puolelle Valkeakoski Vuonna 213 Valkeakosken virtaamat olivat alkutalvella erittäin runsaita edellissyksyn sateisuudesta johtuen. Virtaamat tasoittuivat pakkasten kiristyessä talven mittaan ja jäivät huhtikuussa alle keskimääräisen tason. Virtaamat lisääntyivät vasta huhtikuun lopussa lumien sulamisvesien myötä ja suurimmat virtaamat mitattiin toukokuussa. Kevätvaluma jäi edellisvuotta pienemmäksi, ja jo kesäkuussa virtaamat olivat alle keskimääräisen ja hiipuivat lisää kesän kuluessa. Syksy oli vähäsateinen ja virtaamat kääntyivät kasvuun vasta lokakuun lopulla runsastuneiden sateiden myötä. Valkeakosken yläpuolisten järvialtaiden vedenlaatua tasaavan vaikutuksen vuoksi vedenlaatu oli vuonna 213 aiempaan tapaan läpi vuoden varsin tasalaatuista. Peruslaadultaan vesi oli aiempaan tapaan vähäelektrolyyttistä ja niukkahumuksista. Lisäksi ravinnetaso oli alhainen. Vuonna 213 Valkeakosken vedenlaatu oli talvikuukausina erinomainen. Vesi oli kirkasta, vähähumuksista ja vähäravinteista. Fosforipitoisuudet olivat karuille vesille ominaiset ja myös typpipitoisuudet olivat luonnontasoa. Fosforipitoisuudet vaihtelivat tammi-maaliskuussa 9-1 µg/l ja typpipitoisuudet µg/l. Pitoisuudet olivat hieman viime vuosista koholla. Hygieeninen vedenlaatu oli moitteeton. Vesi oli talvella tavanomaista lämpimämpää ja happipitoisuus sekä hapen kyllästysaste olivat talvella hyvät (Kyll %). Muina havaintoajankohtina vesi oli lievästi sameaa ja fosforipitoisuudet olivat suuremmat kuin talvella. Fosforipitoisuudet vaihtelivat avovesiaikana vuonna µg/l eli indikoivat enimmillään lievää rehevyyttä. Typpipitoisuudet vaihtelivat puolestaan µg/l. Humusleima oli kohtalaisen alhainen (COD Mn 6 mg O 2 /l). Vedessä todettiin avovesikaudella pientä hygieenistä nuhraantumista

58 54 (lämpökestoiset koliformiset bakteerit -5 kpl/dl). Yleislaatuluokituksen mukaan hygieeninen laatu säilyi erinomaisena. Happitilanne oli avovesikaudella erinomainen. Fosforipitoisuuden vuosikeskiarvo oli vuonna µg/l ja typpipitoisuuden 418 µg/l. Vuoden keskimääräinen fosforipitoisuus oli samaa tasoa kuin edellisinä vuosina, typpeä oli keskimäärin hiukan enemmän Iso- ja Pikku-Vuolle Valkeakosken seudun Kärjenniemenselkään kohdistuva jätevesikuormitus on vähentynyt pitkällä aikavälillä merkittävästi. Vuonna 29 orgaaninen kokonaiskuormitus väheni alle kolmasosaan edellisvuoteen verrattuna Kuitu Finland Oy:n tuotannon loppumisen vuoksi. Lisäksi UPM-Kymmene Oyj:n orgaaninen kuormitus väheni merkittävästi sellun tuotannon loppumisen takia. Vuonna 21 UPM- Kymmene Oyj:n kuormitus lisääntyi etenkin orgaanisen kuormituksen osalta, mikä näkyi selvänä nousuna myös kokonaiskuormituksessa. Lisäksi Avilon Oy käynnisti Kuitu Finland Oy:n tehtaan syksyllä 21, mikä kohotti orgaanisen kuormituksen yli nelinkertaiseksi vuonna 211. Avilon Oy:n tehtaan lopettaminen vuonna 212 näkyi välittömästi orgaanisen kuormituksen palautumisena tehtaan käynnistämistä edeltäneelle tasolle. Pitkällä aikavälillä orgaaninen kuormitus on pienentynyt yli 99 %. Myös ravinnekuormitus laski vuonna 29 sekä fosforin että typen osalta pienimmilleen, noin kolmasosaan edellisvuodesta. Fosforikuormitus on siitä lähtien pysynyt aiempaa pienemmällä tasolla. Typpikuormitus sen sijaan hieman kasvoi vuonna 21, mutta vuosina on typenkin osalta nähtävissä laskeva suuntaus. Jätevesien vaikutukset näkyivät lievinä veden laadun muutoksina sekä Iso- että Pikku-Vuolteessa kaikkina tutkittuina ajankohtina. Jätevesien vaikutukset näkyivät veden sähkönjohtavuuden ja ravinnepitoisuuksien lievänä kohoamisena. Lisäksi veden hygieeninen laatu heikkeni. Sinkkipitoisuudet jäivät Isossa-Vuolteessa alle määritysrajan elokuun pientä pitoisuutta lukuun ottamatta ja Pikku- Vuolteessa sinkkipitoisuus ylitti määritysrajan hienoisesti elo- ja lokakuussa. Sulfaattipitoisuudet olivat läpi vuoden hieman Valkeakosken pitoisuuksia suurempia. Valkeakoskella pintaveden sulfaattipitoisuus vaihteli vuonna 213 välillä 1-13 µg/l. Isossa-Vuolteessa pitoisuudet olivat µg/l ja Pikku-Vuolteessa µg/l. Laimennusolosuhteet olivat parhaimmat tammi-kesäkuussa, jolloin veden sähkönjohtavuus olikin Vuolteissa pienimmillään. Valkeakosken tasoon verrattuna sähkönjohtavuus oli Vuolteissa lievästi koholla läpi vuoden. Lisäksi sähkönjohtavuus oli syvemmällä pintavettä korkeampi, mikä kertoo jätevesien valumisesta pohjan myötäisesti. Vuonna 213 suurimmat sulfaattipitoisuudet ajoittuivat lokakuulle (15-16 mg/l) ja samaan aikaan osuivat myös sähkönjohtavuuden maksimiarvot (11,7-12,6 ms/m) (kuva 6.39 ja kuva 6.4). Lokakuun sähkönjohtavuudet olivat selvästi koholla viime vuosien tasosta, vaikka Avilon Oy:n toiminnan loppuminen näkyi sähkönjohtavuuden pienenemisenä jo viime vuonna. Vuonna 213 sulfaattipitoisuudet olivat edellisvuoden tasolla, joten sähkönjohtavuuden nousu selittyy todennäköisesti heikoilla laimenemisoloilla. Valkeakosken virtaama olikin lokakuussa 213 vain puolet keskimääräisestä tasosta. Selvimmin jätevesien vaikutukset näkyivät hygieenisen vedenlaadun heikentymisenä sekä Isossa- (lämp. koliform kpl/dl) että Pikku-Vuolteessa (lämp. koliform. <2-12 kpl/dl). Uimiseen vesi soveltui läpi vuoden hyvin (raja-arvo fekaaliset enterokokit <4 kpl/dl). Happipitoisuuksissa havaittiin vuonna 213 ajoittain vain hyvin vähäistä heikkenemistä Isossa- ja Pikku-Vuolteessa Valkeakoskeen verrattuna, mikä viittasi hyvin lievään jätevesien vaikutukseen. Alhaisin hapen kyllästysaste todettiin maaliskuussa (kyll. 79 %), jolloin hapen kyllästys oli alimmillaan

59 myös Valkeakoskella (Kyll. 8 %). Happitilanne oli Vuolteissakin pääosin hyvä tai erinomainen läpi vuoden, joten nykyisellä kuormituksella ei käytännössä ole enää vaikutuksia happipitoisuuksiin. Happitilanne on pysynyt avovesikaudella hyvänä vähentyneen orgaanisen kuormituksen ansiosta. Talvikuukausina happipitoisuus oli Vuolteissa sama koko vesipatsaassa. Vuoden 213 kuormitustasolla ravinnekuormituksen vaikutus jäi keskivirtaamalla laskennallisesti tarkasteltuna varsin vähäiseksi. Keskimääräinen kuormitus olisi kohottanut fosforipitoisuutta keskivirtaamalla vuonna 213 noin 1,2 µg/l ja typpipitoisuutta noin 32 µg/l. Keskialivirtaamalla vaikutukset olisivat olleet selvemmin havaittavissa, sillä fosforipitoisuus olisi kohonnut 3,7 µg/l ja typpipitoisuus 99 µg/l. Jätevesien sekoittumista ei voida kuitenkaan olettaa täydelliseksi, joten todelliset pitoisuusnousut voivat olla laskennallisia suurempia. Vedenlaatutulosten perusteella todetut pitoisuusnousut olivat vuonna 213 fosforin osalta -13 µg/l ja typen osalta -8 µg/l. Fosforipitoisuus vaihteli Valkeakosken pintavedessä vuonna µg/l. Iso- ja Pikku-Vuolteissa fosforipitoisuus vaihteli pintavedessä puolestaan 9-26 µg/l. Typpipitoisuudet vaihtelivat vastaavasti Valkeakoskessa µg/l ja Vuolteissa µg/l. Pintaveden ravinnepitoisuuksissa todetut muutokset olivat vähäiset, joskin pohjan lähellä todettiin suuremmat pitoisuudet kuin Valkeakoskessa. Vuonna 213 todettiin talvella lievää jätevesien vaikutusta pohjan lähellä. ms/m 35 ISO-VUOLLE (piste VAN2/VS1) Sähkönjohtavuus 1 metrin syvyydellä vuosina Kuva Sähkönjohtavuus (ms/m) Isossa-Vuolteessa (VAN2/VS1) pintavedessä vuosina

60 mg/l 14 ISO-VUOLLE (piste VAN2/VS1) Sulfaattipitoisuus 1 metrin syvyydellä vuosina Kuva 6.4. Sulfaattipitoisuus (mg/l) Isossa-Vuolteessa (VAN2/VS1) pintavedessä vuosina Kärjenniemenselkä Talvikerrosteisuus Kärjenniemenselän syvännealueen vesimassassa todettiin vuonna 213 tammikuussa melko loiva lämpötilakerrosteisuus, joka oli jyrkentynyt maaliskuussa niukkojen valumien vuoksi. Aiemmin Kärjenniemenselän syvänteellä todettiin maaliskuussa pohjan lähellä säännöllisesti happikato. Orgaanisen kuormituksen vähentyminen on kuitenkin parantanut Kärjenniemenselän talviaikaista happitilannetta ja vuosina happitilanne säilyi Kärjenniemenselällä läpi talven hyvänä. Talvella 211 happitilanne heikentyi tavanomaista ankaramman talven ja lisääntynen orgaanisen kuormituksen vuoksi taas tyydyttävälle tasolle. Vuonna 212 Kärjenniemenselän happitilanne oli runsaiden valumien ansioista vielä tammikuussa pohjaan saakka melko hyvä, mutta heikentyi maaliskuussa edellisvuotta niukemmaksi. Aivan hapettomaksi pohjan läheinen vesikerros ei ollut kuitenkaan mennyt. Vuonna 213 Kärjenniemen happitilanne oli tammikuussa kokonaisuutena jälleen melko hyvä ja pohjallakin hapen kyllästysaste oli vielä 26 %. Maaliskuussa alusvedessä oli happea hyvin 1 metriin saakka, mutta pohjan lähellä todettiin happikato ja sisäinen kuormitus kohotti ravinnepitoisuuksia. Jätevedet valuvat järvivettä raskaampina syvänteen pohjalle. Jätevesien vaikutukset olivat tuloksista todettavissa, sillä pohjan läheisten vesikerrosten sähkönjohtavuudet ja sulfaattipitoisuudet olivat kohonneet (talvella mg SO 4 /l ). Talvella 213 sähkönjohtavuus oli viime vuoden tavoin korkeampi (tammikuu v ,3 ms/m, v ,7 ms/m), vuoden 28 tasolla (27,7 ms/m). Sinkkipitoisuudet ovat kuitenkin selvästi laskeneet pohjan lähellä (v µg/l, v µg/l, v µg/l). Vuolteissa sinkkipitoisuudet jäivät talvikuukausina alle määritystarkkuuden. Sinkkipitoisuuksien kohoaminen pohjan lähellä on seurausta aiemmasta sinkkikuormituksesta, joka on kertynyt syvännealueiden sedimenttiin. Jätevesien vaikutusten ei juuri havaittu voimistuneen talven kuluessa. Maaliskuussa 213 pohjan läheisen vesikerroksen sähkönjohtavuus oli hieman laskenut (23,9 ms/m). Samoin olivat laskeneet myös sulfaattipitoisuus ja sinkkipitoisuus. Jätevesien vaikutukset olivat siten aiempaa vähäisemmät Avilon Oy:n kuormituksen loputtua. Sinkkimaksimi todettiin

61 57 kuitenkin jälleen poikkeuksellisesti välivedessä (34 µg/l). Maaliskuussa pohjanläheisen veden ravinnepitoisuuksia kohotti lisäksi sisäinen kuormitus. Kärjenniemenselän päällysvesi oli erittäin kirkasta. Näkösyvyys oli tammikuussa 213 jopa 3,3 m, mikä oli silti aiempaa vähemmän (v ,4 m, v ,5 m), sillä vesi oli väriltään aiempaa tummempaa. Syvännealueen pintaveden fosforipitoisuudet olivat talvella alhaiset, vain 8-9 µg/l. Fosforipitoisuudet olivat siten karujen vesien luokassa ja samaa tasoa kuin yläpuolisissa Vuolteissa. Typpipitoisuudet vaihtelivat syvännealueen pintavedessä talvella µg/l eli olivat luonnontasoa. Valkeakosken typpipitoisuuksiin (43-49 µg/l) verrattuna Kärjenniemenselän pintaveden typpipitoisuus oli tammikuussa jopa hieman pienempi. Rauttunniemen havaintopaikalla jätevesien vaikutukset olivat lievemmät. Sulfaattipitoisuus oli maaliskuussa pinnasta pohjaan mg/l eli hieman Valkeakosken tasoa (1 m 11 mg/l) suurempi. Sinkkiä todettiin maalis-elokuun välisenä aikana hyvin vähäisesti pohjalla (5,6-7,4 µg/l). Selviä viitteitä jätevesien kulkeutumisesta Vanajanselän suuntaan ei kuitenkaan todettu Viidennumeron tai Aidassaaren tulosten perusteella. Pintaveden fosforipitoisuudet (v µg/l) olivat Rauttunniemen havaintopaikalla samaa karujen vesien tasoa Valkeakoskeen ja Kärjenniemenselkään verrattuna. Typpipitoisuudet vaihtelivat talvella Rauttunniemessä µg/l. Fosforipitoisuus ei kohoa juuri lainkaan Valkeakoskeen verrattuna, mutta typpipitoisuus nousee noin 1 µg/l. Vuonna 213 typpipitoisuus oli Rauttunniemessä vain 3-4 µg/l korkeampi. Kesäkerrosteisuus Monet järvet kerrostuivat keväällä 213 nopeasti, joten kesäkerrosteisuudesta tuli pitkä. Alusveden lämpeneminen lisää hapen kulumisnopeutta, joten happitilanne muodostui loppukesällä huonoksi. Kärjenniemenselän syvännealueella todettiin kesäkuun alussa selvä lämpötilakerrosteisuus, mutta happitilanne oli pohjan lähelläkin melko hyvä. Heinäkuun alussa happitilanne oli heikentynyt kokonaisuutena tyydyttäväksi, sillä 1 metristä alaspäin todettiin merkittävää happivajetta (Kyll %). Elokuussa kerrosteisuus oli edelleen vakaa ja happitilanne oli huono koko alusvedessä. Pohjan lähellä oli hapetonta ja sisäinen kuormitus oli todennäköistä. Fosforitulos kuitenkin puuttuu, joten sisäisen kuormituksen määrää ei voida arvioida. Typpeä pohjan lähellä todettiin 11 µg/l eli selvästi pintavettä enemmän. Avovesikauden happitilanne oli kuitenkin Kärjenniemenselän syvännealueella edelliskesän tavoin parempi kuin pitkään aikaan. Lokakuussa syystäyskierto oli sekoittanut veden ja happitilanne oli erinomainen pinnasta pohjaan. Rauttunniemen havaintopaikalla lämpötilakerrosteisuus jäi selvästi heikommaksi kuin Kärjenniemenselän syvännealueella. Lämpötilakerrosteisuus ei ollut lisäksi erityisen vakaa, joten vesimassa pääsi sekoittumaan ja hapettumaan kesän kuluessa. Happitalouden häiriöitä ei ollut todettavissa vaan happitilanne oli läpi kesän erinomainen tai hyvä. Kesällä 213 Kärjenniemenselällä todettiin vain hieman Valkeakoskea suurempia sulfaattipitoisuuksia, eivätkä alusveden pitoisuudet olleet juurikaan koholla pintaveteen verrattuna. Pintaveden sähkönjohtavuuskin oli vain vähäisesti Valkeakoskea suurempi, eikä jätevesien vaikutuksia ollut selvästi nähtävillä alusvedessäkään. Fosforipitoisuudet vaihtelivat Kärjenniemen syvännealueen pintavedessä avovesiaikana vuonna µg/l ja typpipitoisuudet µg/l (kuva 6.41 ja kuva 6.42). Valkeakoskessa ravinnepitoisuudet vaihtelivat vastaavasti µg P/l ja µg N/l. Ravinnetaso kohosi siten lievästi jätevesi-

62 kuormituksen seurauksena. Rehevyystaso on ollut viime vuosina samaa tasoa. On kuitenkin huomioitava, että jätevedet eivät sekoitu täydellisesti vesimassaan, ja typen denitrifikaatio sekä aineiden sedimentaatio vähentävät ravinteita vesimassasta. Sekä Valkeakoski että Kärjenniemen syvännealue olivat ravinnepitoisuuksien perusteella lievästi rehevien vesien luokassa. Myös Kärjenniemen ja Rauttunniemen havaintopaikoilla fosforipitoisuudet indikoivat lievää rehevyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että Kärjenniemenselän alue on Vanajaveden-Pyhäjärven reitin karuin vesialue. Klorofyllipitoisuuden perusteella rehevyystaso vaihteli Kärjenniemenselällä 5,2-8,2 µg/l eli lievästi rehevien vesien tasolla. Rauttunniemen havaintopaikalla rehevyystaso oli levämäärän (5,4-9,9 µg/l) perusteella sama. Vuonna 213 nitraattityppi kului loppuun jo alkukesällä. Myöskään Valkeakoskessa ei ollut nitraatteja, joten niistä oli puutetta koko ajan. Liukoista fosforia ei todettu vedessä kesän aikana lainkaan. Kärjenniemenselkä oli siten sekä fosfori- että typpirajoitteinen läpi kesän, mikä selittää vähäisen leväkasvun. µg/l 6, KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina µg/l KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina

63 Pitkällä aikavälillä pintaveden happitilanne on parantunut selvästi, ja myös syvänteiden happivaje on vähentynyt (kuva 6.43). Fosforipitoisuus on laskenut noin puoleen 197-luvun alusta. Selvin muutos tapahtui 197-luvun puolivälissä, jolloin jäteliemen poltto aloitettiin (kuva 6.44). Viime vuosina kuormituksen vähenemisen myötä fosforipitoisuudet ovat laskeneet talviaikana ajoittain jopa karujen vesien tasolle. Myös kemiallinen hapenkulutus väheni 197-luvun alun jälkeen voimakkaasti (kuva 6.45). Muutokset typpipitoisuuksissa ovat olleet 198-luvun alun jälkeen vähäisempiä (kuva 6.46). Eri vuosien ja vuodenaikojen välinen ravinnepitoisuuksien vaihtelu on melko vähäistä verrattuna pääreittiin. Talvella fosforipitoisuudet laskevat karujen vesien raja-arvon (12 µg/l) alapuolelle, mutta kesällä raja-arvo ylitetään säännöllisesti. Rehevän veden raja-arvo (3 µg/l) ylittyy nykyään vain harvoin (edellisen kerran vuonna 21). Kokonaistypen pitoisuus vaihtelee suhteellisen vähän. Typpipitoisuudet ovat vaihdelleet viime vuosina 4-5 µg/l, eli jätevesien vaikutukset ovat aiempaa vähäisemmät. mg/l 16, KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Happipitoisuus pintavedessä vuosina , 12, 1, 8, 6, 4, 2,, talvi kesä Kuva Happipitoisuus (mg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina µg/l 6 KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina

64 mg/l KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Humusleima (COD Mn -arvot) pintavedessä vuosina talvi Kuva Humusleima (COD Mn -arvo, mg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina kesä µg/l 12 KÄRJENNIEMENSELKÄ (piste VAN2/VS12) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina talvi kesä Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kärjenniemenselän (VAN2/VS12) pintavedessä vuosina Rauttunselkä - Makkaranselkä Talvikerrosteisuus Vuonna 213 Rauttunselällä todettiin maaliskuussa selvä lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli tyydyttävä vielä 1 metriin saakka, mutta syvemmällä happipitoisuus oli vähentynyt jyrkästi, sillä vesi oli jäänyt lämpimäksi. Aivan hapetonta ei silti syvimmissäkään vesikerroksissa ollut (Kyll. 2-3 %). Edellisvuoteen verrattuna happitilanne oli siten hieman parempi. Makkaranselällä lämpötilakerrosteisuus oli myös vahva, vaikka Makkaranselän syvännealue on matalampi ja veden nopea vaihtuvuus helpottaa happitilannetta. Makkaranselällä tilanne oli edellisvuoden kaltainen, sillä pohjan läheisessä vedessä oli happea maaliskuussa vielä kohtalaisesti (Kyll. 6 %).

65 61 Maaliskuussa 213 Rauttunselän vesi oli kirkasta. Veden väri ja humusleima olivat kuitenkin edellisvuotta suuremmat ja näkösyvyys oli siten pienempi (v.213 2,8 m, v.212 3,6 m, v.211 4,2 m). Vesi oli hieman edellisvuotta tummempaa ja humusleimaisempaa samoin kuin muullakin reitillä. Rauttunselän pintavedessä näkyivät kuitenkin Kärjenniemenselältä tulevien kirkkaampien vesien vaikutukset. Pintaveden sähkönjohtavuus sekä ravinnepitoisuudet olivat myös selvästi pienemmät kuin Aidassaaren alueella. Kärjenniemenselältä tulevat vedet levisivät siten laajalti Rauttunselälle ja virtasivat pinnassa Makkaranselälle saakka. Näkösyvyys ulottui Makkaranselällä jopa 5, metriin vuonna 211. Maaliskuussa 213 näkösyvyys ei kuitenkaan lisääntynyt (2,8 m), kuten ei myöskään viime talvena. Kärjenniemenselän suunnalta tulevien vesien sähkönjohtavuus on viime vuosina ollut selvästi aiempaa pienempi, minkä vuoksi vedet olivat kevyempiä kuin Vanajanselän suunnalta tulevat vedet. Aiemmin Kärjenniemenselän suunnalta tulevien vesien on todettu kulkeutuvan Rauttunselän pohjoislaitaa pitkin Makkaranselälle, eikä niiden vaikutuksia ole todettu Rauttunselän syvännehavaintopaikalla. Vanajanselän vedet kulkeutuivat syvemmällä Rauttunselällä, sillä veden sähkönjohtavuus oli Rauttunselän syvännealueella samaa tasoa kuin Vanajanselältä tulevien vesien. Pohjan lähellä mitattiin suurempia sähkönjohtavuuksia aineiden sedimentaation sekä käynnistyneen sisäisen kuormituksen seurauksena. Vuonna 213 fosforipitoisuus oli maaliskuussa Rauttunselällä pintavedessä 1 µg/l ja typpipitoisuus 51 µg/l, mikä oli hieman edellisvuotta enemmän (v µg P/l ja 49 µg N/l). Rauttunniemessä fosfori- ja typpipitoisuudet olivat maaliskuussa 9 µg P/l ja 46 µg N/l. Aidassaaren havaintopaikalla vastaavasti 26 µg P/l ja 17 µg N/l (v µg P/l ja 16 µg N/l). Makkaranselän pintaveden fosforipitoisuus oli maaliskuussa µg/l ja typpipitoisuus 47 µg/l (v µg P/l ja 79 µg N/l). Talvella 213 päällysveden sulfaattipitoisuudet olivat Rauttunniemellä ja Rauttunselällä samalla tasolla (14 mg/l). Rauttunselän pohjan läheinen sulfaattipitoisuus oli (9,4 mg/l) tänä vuonna aiempaa pienempi jääden selvästi Rauttunniemen (17 mg/l) tai Kärjenniemenselän (26-31 mg/l) havaintoasemilla mitattuja pitoisuuksia pienemmäksi, joten syvännehakuisuutta jätevesillä ei todettu. Aiempaan tapaan kohonneita sinkkipitoisuuksia ei ole enää esiintynyt sinkkikuormituksen loputtua vuonna 212. Sinkkiä ei todettu edellisenä vuonnakaan enää kuin hyvin vähäisesti pohjan lähellä, ja pitoisuus oli vuonna 213 edelleen laskenut. Sinkkipitoisuuksien kohoaminen pohjan lähellä on seurausta aiemmasta sinkkikuormituksesta, joka on kertynyt syvännealueiden sedimenttiin. Maaliskuussa 213 Rauttunselällä oli pohjan lähellä hyvin niukasti happea, mutta sisäinen kuormitus ei ollut siitä huolimatta voimakasta. Fosforipitoisuus ei ollut tavallista enempää koholla (45 µg/l), mutta typpipitoisuus oli selvästi pintavettä korkeampi (26 µg/l). Sen sijaan Makkaranselällä sisäinen kuormitus oli nostanut fosforipitoisuutta selvästi (11 µg/l), vaikka happipitoisuus oli tällä syvänteellä Rauttunselkää parempi Kesäkerrosteisuus Rauttunselällä todettiin kesällä 213 selvä kerrostuneisuus ja happitilanne oli kokonaisuutena pohjaa myöten tyydyttävä vielä heinäkuussakin. Alusvesi lämpeni hitaasti ja happitilanne heikkeni vasta elokuussa, jolloin happea oli hyvin niukasti 15 metristä alaspäin (Kyll. 3 %). Happea kuluttaa lisäksi sedimentin pelkistyneisyys ja Vanajanselän suunnalta tuleva orgaaninen aines (levämassa). Alusveden vähähappisuudesta on haittaa kalastolle. Etenkin viileää vettä suosivat siika ja muikku kärsivät tästä.

66 Lokakuussa vesimassa oli sekoittunut alkaneen syystäyskierron myötä ja happitilanne oli sekoittumisen ja vesimassan tuulettumisen ansiosta erinomainen pinnasta pohjaan. Matalammalla Makkaranselällä lämpötilakerrosteisuus jäi loivemmaksi kuin Rauttunselällä, eikä kesän aikana muodostunut vakaata kerrosteisuutta. Happitilanne oli siten läpi kesän hyvä, vaikka pohjan lähellä kyllästysaste olikin välttävää tasoa ( Kyll. 37 %). Kärjenniemenselän suunnalta tulevat vedet virtasivat sähkönjohtavuuden ja ravinnepitoisuuksien perusteella kesälläkin Rauttunselällä pintavedessä. Avilon Oy:n tuotannon loppuminen näkyi sähkönjohtavuuden ja sulfaattipitoisuuden pienentymisenä päällysvedessä kesän 21 tasolle (v. 213 ja v. 21 9,8 ms/m ja 15 mg SO 4 /l). Vuonna 213 fosforipitoisuus vaihteli Rauttunselän pintavedessä µg/l ollen lievästi rehevää tasoa (Kärjenniemenselkä µg P/l, VS µg P/l, Aidassaari µg P/l). Voimakkaimmillaan rehevyys oli Rauttunselällä elokuussa. Klorofyllipitoisuus (7,2-1 µg/l) pysytteli lievästi rehevän tason ylärajalla (raja 1 µg/l) (Kärjenniemenselkä 5,2-8,1 µg/l, Vanajanselkä 6,1-14 µg/l) ja jäi siten viime kesää vähäisemmäksi. Makkaranselkä oli levämäärän suhteen hieman rehevämpi (9,5-13 µg/l), mutta liukoisen fosforin puute rajoitti levien kasvua jo heinäkuun alussa. Fosforipitoisuus oli tavanomaisesta poiketen hieman Rauttunselkää pienempi (18-2 µg/l) mahdollisesti Vanajanselän vesien vaikutuksesta. Vanajanselältä virtaavien tavanomaisesti Kärjenniemenselkää ravinteikkaampien vesien on aiemmin todettu kulkeutuvan Makkaranselälle. Vuonna 213 Aidassaaren suunnalta virtasi poikkeuksellisesti aiempaa niukkaravinteisempaa vettä. Rauttunselän fosforipitoisuus on pienentynyt lievästi vuosina Kärjenniemenselän tapaan Kuormituksen vähenemisen vaikutukset näkyvät selvästi talvituloksissa, mutta kesällä Vanajanselältä tuleva virtaama rehevöittää yleensä myös Rauttunselän (Kuva 6.47). Vuonna 213 Aidassaaren havaintoasemalla mitattiin aiempaa pienempiä pintaveden fosforipitoisuuksia. Kokonaistypen määrä vaihtelee Vanajanselän vaikutuksen mukaisesti (kuva 6.48). Vanajanselkään verrattuna typpipitoisuus on lähes puolet pienempi Kärjenniemenselältä tulevan virtauksen laimentavan vaikutuksen takia. µg/l 45, 4, 35, 3, 25, 2, 15, 1, 5,, RAUTTUNSELKÄ, TUOMONSAARET (piste VAN2/VS15) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Rauttunselän (VAN2/VS15) pintavedessä vuosina

67 µg/l 16 RAUTTUNSELKÄ, TUOMONSAARET (piste VAN2/VS15) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Rauttunselän (VAN2/VS15) pintavedessä vuosina Konhonvuolle Valuma-alueen pinta-ala on Konhonvuolteessa 84 km 2 ja keskivirtaama 61 m 3 /s. Vuonna 213 happitilanne oli Konhonvuolteessa erinomainen eikä happivajetta todettu lainkaan ehkä heinäkuun hieman alhaisempaa kyllästysastetta lukuun ottamatta (kyll. 71 %). Happipitoisuus vaihteli 6,6-11,7 mg/l ja hapen kyllästysaste 71-1 %. Kesäisin happivajetta ei ole yleensä esiintynyt. Veden sulfaattipitoisuus oli edellisvuoden tavoin vuoden 29 tasolla (14-15 mg/l). Samoin veden sähkönjohtavuus oli pääosan vuotta matalammalla tasolla tammi- ja lokakuuta lukuun ottamatta (9,4-13,8 ms/m). Sinkkiä ei todettu, kuten ei enää viime vuonnakaan. Avilon Oy:n kuormituksen loppuminen näkyi siten Konhonvuolteessa saakka. Konhonvuolteen fosforipitoisuus oli vuonna 213 keskimäärin 26 µg/l ja typpipitoisuus 788 µg/l. Vuonna 213 keskimääräinen ravinnetaso oli edellisiä vuosia korkeampi (v µg P/l ja 698 µg N/l, v µg P/l ja 58 µg N/l) (kuva 6.49 ja kuva 6.5). Lepaanvirrassa fosforipitoisuus oli vuonna µg P/l ja 1495 µg N/l. Valkeakosken fosforipitoisuus oli puolestaan keskimäärin 13 µg P/l ja 418 µg N/l. Lepaanvirtaan verrattuna sekä fosfori- että typpipitoisuus olivat Konhonvuolteessa noin puolet pienemmät. Valkeakoskeen verrattuna ravinnepitoisuudet olivat puolestaan kaksinkertaisia. Peruslaadultaan vesi on lievästi ruskeaa ja humusleima on kohtalainen. Vuonna 213 veden väriluku ja humusleima olivat ravinnepitoisuuden tavoin viime vuotta suuremmat etenkin alkutalvella, jolloin hajakuormitus oli voimakasta. Hygieeninen laatu oli erinomainen läpi vuoden, vaikka lievää nuhraantumista todettiin. Vedessä todettiin pieniä määriä lämpökestoisia koliformisia bakteereja (1-6 kpl/dl). Pitkällä aikavälillä Konhonvuolteen veden laatu on parantunut selvästi. Suurin muutos tapahtui vuonna 1975, jolloin Tervasaaren tehtaalla otettiin käyttöön jäteliemen polttolaitos. Kemiallinen hapenkulutus ja ligniinipitoisuudet alenivat välittömästi (kuva 6.51). Myös hapen kyllästysaste alkoi kohentua ja tilanteen parantuminen on jatkunut viime vuosiin saakka (kuva 6.52). Talvella 26 happitilannetta voitiin pitää ensimmäistä kertaa hyvänä, sillä hapen kyllästysaste nousi ensimmäisen

68 kerran koko tarkkailun ajan yli 8 %. Myös runsasvalumaisina talvina 28, 29 ja 212 hapen kyllästysaste pysyi läpi talven yli 8 %:n. Talvella 21 happitilanne oli läpi vesistön tavanomaista heikompi aikaisen jäätymisen sekä niukkojen valumien vuoksi. Myös Konhonvuolteessa happitilanne oli tällöin edellisvuosia hiukan heikompi. Happitilanne jäi hieman alle erinomaisen myös vuosina 211 ja 213. Fosforipitoisuudet ovat pienentyneet selvästi 197-luvun puolivälin jälkeen (kuva 6.53). 197-luvulla fosforipitoisuus vaihteli kesäaikaan tason 4 µg/l molemmin puolin. 199-luvun alusta lähtien fosforipitoisuus lähti laskuun ollen ajoittain kesäaikaan lievästi rehevä, mutta on taas viime vuosina kohonnut ajoittain rehevien vesien raja-arvon (3 µg/l) yläpuolelle. Talviaikaan, jolloin hajakuormitus on yleensä ollut vähäistä, fosforipitoisuudet ovat pysyneen viime vuosiin saakka pieninä (alle tason 2 µg/l). Taso kuitenkin ylittyi tammikuussa vuosina 211 ja 213. Kokonaistypen keskipitoisuus on pysynyt pitkällä aikavälillä samana, vaikka typpikuormitus on vähentynyt (kuva 6.54). Vuosina tapahtunut selvä lasku typpikuormituksessa ei näytä vaikuttaneen typpipitoisuuksiin. Tämä osoittaa, että hajakuormitus säätelee typpipitoisuuksia. Typpimaksimit ajoittuvat talveen ja kevääseen, jolloin hajakuormitus lisääntyy ajoin voimakkaasti. 4 µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina µg/l 12 KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva 6.5. Typpipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina

69 mg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) BHK 7 -kuormitus (kg/d) ja COD Mn - ja ligniinipitoisuus (mg/l) vuosina kg/d BHK7 COD Mn Ligniini Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK-kuormitus kg/d), kemiallinen hapenkulutus (COD Mn mg/l) ja ligniinipitoisuus Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina Kyll.% KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) BHK 7 -kuormitus (kg/d) ja happikyllästysaste (%) vuosina kg/d BHK7 Talvi Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut orgaaninen kuormitus (BHK 7 -kuormitus kg/d) ja happikyllästysaste (%) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) lopputalvella vuosina µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisus (µg/l) vuosina kg/d FOSFORI Talvi Kesä Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina

70 µg/l KONHONVUOLLE (piste VAN2/VS17) Typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisus (µg/l) vuosina kg/d TYPPI Talvi Kesä Kuva Kärjenniemenselkään kohdistunut typpikuormitus (kg/d) ja typpipitoisuus (µg/l) Konhonvuolteessa (VAN2/VS17) vuosina Jumusselkä - Korteselän luusua Konhonvirran jälkeen reittiin yhtyvät Lontilanjoki (MQ,8 m 3 /s) ja Tarpianjoki (MQ 6, m 3 /s). Pääreitin keskivirtaama on Lempäälässä noin 7 m 3 /s. Molempiin sivujokiin kohdistuu voimakasta hajakuormitusta. Lontilanjoessa jätevesien vaikutus on lisäksi merkittävä, sillä Lontilanjokeen johdetaan Akaan kaupungin puhdistetut jätevedet. Lisävesien vaikutus on nähtävissä myös pääreitillä, jossa veden samentuneisuus voimistuu ja ravinnepitoisuudet kohoavat. Korteselän luusuan vedenlaatu oli vuonna 213 aiempaan tapaan heikompi kuin Konhonvuolteessa, mutta ero ei ollut talven osalta nyt yhtä huomattava. Vesi sameni, humusleima voimistui ja myös veden sähkönjohtavuus ja ravinnepitoisuudet kohosivat lähes poikkeuksetta tammi-helmikuuta lukuun ottamatta, jolloin veden laatu oli vaihtelevasti jopa parempi kuin Konhonvuolteessa. Fosforipitoisuus oli Korteselän luusuassa vuonna 213 keskimäärin 29 µg/l ja typpipitoisuus 765 µg/l. Pitoisuudet olivat Konhonvuolteessa vastaavasti 26 µg P/l ja 788 µg N/l. Vuoden 213 keskivirtaaman (67 m 3 /s) perusteella laskettuna fosforiainevirtaama lisääntyi Konhonvuolteen jälkeen noin 17 kg/d, mutta typpiainevirtaama poikkeuksellisesti väheni noin 133 kg/d. Edellisvuoteen verrattuna fosforivirtaaman nousu jäi pieneksi, sillä vuoden 212 keskimääräistä huomattavasti runsaammalla keskivirtaamalla (94 m 3 /s) laskettuna fosforiainevirtaama lisääntyi Konhonvuolteen jälkeen jopa 77 kg/d ja typpiainevirtaama noin 812 kg/d. Vuonna 211 ainevirtaamien nousu oli keskivirtaamalla (54 m 3 /s) noin 18 kg P/d ja 25 kg N/d. Selvimmin ravinnetaso kohosi avovesiaikana, jolloin hajakuormalla on suurempi vaikutus. Lisävalumat näkyivät myös veden samentumisen ja humusleiman lisääntymisenä. Konhonvuolteen ja Korteselän välille kohdistunut pistekuormitus oli vuonna 213 fosforin osalta keskimäärin 2,1 kg/d ja typen osalta 84 kg/d (v ,2 kg P/l ja 77 kg N/l). Pääosa ravinnetason noususta johtui siten muusta kuin pistekuormituksesta eli oli hajakuormituksen vaikutusta. Kaiken kaikkiaan jätevesien vaikutukset jäivät vähäisiksi eikä niitä voida tuloksista eritellä. Akaan kaupungin jätevedet laimenevat laskennallisesti pääreitillä tehokkaasti, ja vaikutukset jäävät vähäisiksi. Korteselän luusuan happitilanne on ollut pääosin hiukan heikompi kuin Konhonvuolteessa. Vuonna 213 happitilanne oli heikompi vain tammi-, kesä- ja heinäkuussa. Hapen kyllästysaste pysyi kuitenkin

71 67 hyvänä läpi vuoden. Talvikuukausia lukuun ottamatta sitä voitiin pitää jopa erittäin hyvänä. Laskennallisesti Toijalan taajaman jätevesikuormituksella ei ole merkittävää vaikutusta happipitoisuuksiin. Hygieeninen vedenlaatu oli vain hieman heikompi kuin Konhonvuolteessa. Heikkenemistä tapahtui selvästi vain heinäkuussa, jolloin lämpökestoisia koliformisia bakteereita oli noin 12 kpl/dl. Uimiseen vesi soveltui kuitenkin tällöinkin hygieenisen laadun osalta erinomaisesti. Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välisellä alueella rehevyystaso vaihteli fosforipitoisuuden perusteella avovesikaudella lievästi rehevien vesien ylärajoilla. Rehevän veden raja ylittyi selvästi vasta Korteselän luusuassa. Suurimmat fosforipitoisuudet mitattiin heinäkuussa. Fosforipitoisuudet vaihtelivat Korteselän luusuassa kesä-lokakuussa välillä µg/l. Ravinteita oli siten levien käytettävissä runsaasti keskikesällä, jolloin vedet olivat lämmenneet ja myös sääolosuhteet olivat leväkukinnoille otolliset. Levää olikin klorofyllipitoisuuksien perusteella reheville vesille ominaisesti (Konhonselkä 8,9-16 µg/l). Kuvien perusteella fosforipitoisuuden nousu asemien välillä on selvä lähinnä heinäkuun osalta. Myös typpipitoisuuden muutos varsin vähäinen ja vuonna 213 typpipitoisuus poikkeuksellisesti väheni Korteselän luusuassa (Kuva 6.55 ja Kuva 6.56). Fosforipitoisuus puolestaan nousi vasta Korteselän luusuassa, joten pitoisuutta nostaa jätevesien sijasta hajakuorman aiheuttama eroosiofosfori ja runsastuva leväbiomassa. Koska typpipitoisuudet muuttuvat varsin vähän, Akaan typpikuormalla ei ole suurta merkitystä ko. vesialueella. Hajakuorman tuomat typpihuuhtoutumat ajoittuvat yleensä kevääseen ja ylivalumakausiin, joten ne eivät näy tuloksissa talvi- ja kesäaikana. Vuosien 211 ja 212 runsassateiset syksyt ja lauhat talvet tosin ovat näkyneet hajakuormitushuippuna tammikuussa 212 ja 213. Kuva Fosforipitoisuuden muutokset Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välillä vuonna 213.

72 Kuva Typpipitoisuuden muutokset Konhonvuolteen ja Korteselän luusuan välillä vuonna 213. Vuosina Korteselän luusuan rehevyystasossa on mahdollisesti havaittavissa loiva laskeva suuntaus (kuva 6.57 ja kuva 6.58). Pitoisuudet tosin vaihtelevat voimakkaasti eri vuodenaikoina lähinnä hajakuormituksen voimakkuuden mukaan. Esimerkiksi talvella mitattiin tavanomaista pienemmät fosforipitoisuudet niukkojen valumien ja siten vähäisen hajakuormituksen vuoksi. Toisaalta runsasvalumaisena talvena 212 fosforipitoisuus ei vastaavasti runsastunut hajakuormituksen myötä vaan pitoisuudet olivat samalla tasolla kuin talvella 211. Vuonna 213 todettiin jälleen hieman suurempia ravinnepitoisuuksia. µg/l 7 KORTESELKÄ, LUUSUA (piste VAN2/VS2) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Korteselän luusuassa (VAN2/VS2) vuosina

73 µg/l 16 KORTESELKÄ, LUUSUA (piste VAN2/VS2) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Korteselän luusuassa (VAN2/VS2) vuosina Kirkkojärvi - Sorvanselkä Lempäälän jälkeen reitti laajenee muutamiksi selkäalueiksi (Toutonen, Vakkala ja Sorva) ja laskee lopulta Sotkanvirran kautta Saviselkään. Saviselän jälkeen Vanajaveden reitti ja Näsijärven reitti yhtyvät Nokianvirraksi, joka laskee Kuloveteen. Lempäälän kunnan jätevedet johdetaan Kuokkalankoskeen Kirkkojärven yläpuolelle. Lempäälässä käsitellään myös Vesilahden kunnan jätevedet. Valumaalueen pinta-ala on Sotkanvirrassa 93 km 2 ja keskivirtaama noin 84 m 3 /s. Keskiviipymä Konhosta Sotkanvirtaan on noin 7 vrk Talvikerrosteisuus Kirkkojärvessä ei esiintynyt talvella 213 lainkaan lämpötilakerrosteisuutta. Vesi oli erittäin kylmää (,1-,3 o C) ja tasalaatuista pinnasta pohjaan. Happipitoisuudet olivat läpi talven korkeat (11,3-11,8 mg/l) eli happitilanne oli erinomaisen hyvä pinnasta pohjaan saakka. Hapen kyllästysaste vaihteli Kirkkojärvessä tammikuussa 8-82 % ja maaliskuussa 78-8 %. Kyllästysaste ei siten laskenut juurikaan alle 8 % eli oli hyvällä tasolla. Happitilanne oli edellisvuosien kaltainen. Toutosenselän ja Vakkalanselän syvännealueilla todettiin selvä lämpötilakerrosteisuus. Pohjan läheinen vesikerros oli molemmilla syvänteillä lämmin (4,1-4,3 o C), ja happi oli kulunut Toutosenselän syvänteeltä maaliskuussa loppuun. Vakkalanselän syvänteellä happea oli vielä hyvin niukasti (Kyll. 2 %), mutta pohjan lähellä on voinut käytännössä olla jo hapetonta. Kokonaisuutena happitilanne oli siten Toutosenselällä ja Vakkalanselällä tyydyttävällä tasolla. Sisäinen kuormitus oli hapettomuudesta johtuen voimakasta. Fosforipitoisuudet olivat Toutoseselällä pohjan lähellä jälleen jopa 27 µg/l. Vakkalanselällä fosforipitoisuuden nousu ei ole yhtä voimakasta (12 µg/l). Sorvanselällä todettiin tammikuussa 213 vain loiva kerrosteisuus ja happitilanne oli hyvä pohjalle saakka. Maaliskuussa kerrosteisuus oli hiukan jyrkentynyt, mutta happipitoisuudet olivat edelleen melko hyvät. Happea oli pohjan lähellä edellisvuoden tavoin 6,4 mg/l (Kyll. 47 %). Hapen kyllästysaste oli maaliskuussa vertikaalisesti %.

74 7 Fosforipitoisuus vaihteli talven aikana Kirkkojärvessä 19-2 ja µg/l, ja typpipitoisuus oli sama niin tammi- kuin maaliskuussakin, 92 µg/l. Ravinnetaso oli hieman edellisvuotta suurempi. Vesi kirkastui hieman maaliskuussa, mutta humusleima säilyi samana. Näkösyvyys sen sijaan laski talven kuluessa ollen maaliskuussa 1,4 metriä (tammikuu 213 2,1 m, maaliskuu 212 1,9 m). Laskennallisesti Lempäälän kunnan jätevesikuormituksella on ollut marginaalisen pieni vaikutus ravinnepitoisuuksiin, ja vuonna 213 puhdistamon kuormitus laski huomattavasti niin orgaanisen aineen, fosforin, typen kuin kiintoaineenkin osalta. Korteselän luusuaan verrattuna Kirkkojärven typpipitoisuudet kohosivat lievästi, mikä viittasi lievään jätevesien vaikutukseen. Lempäälän jätevedenpuhdistamolta poistuva typpi on pääosin ammoniumtyppimuodossa. Jätevesien vaikutus oli talvella kuitenkin varsin lievää, sillä pintaveden ammoniumtyppipitoisuus kohosi vain hyvin vähäisesti maaliskuussa (pitoisuusnousu µg/l). Vuonna 213 ammoniumtypen pitoisuudet olivat Kirkkojärvessä läpi vuoden varsin pienet (9-64 µg/l). Talvella veden hygieeninen laatukin heikkeni Kirkkojärvessä vain lievästi (lämp. koliform kpl/dl). Jätevedet eivät painuneet pohjalle kerrosteisuuden puuttuessa vaan sekoittuivat vesimassaan. Toutosenselällä ja Vakkalanselällä ravinnepitoisuudet olivat maaliskuussa 213 sekä typen että fosforin osalta pintavedessä samaa tasoa kuin Kirkkojärvessä. Tosin fosforipitoisuudessa havaittiin nousua Vakkalanselällä (2 24 µg/l). Sorvanselällä fosforipitoisuudet vaihtelivat talven aikana 2-22 µg/l ja typpipitoisuudet µg/l. Ravinnepitoisuudet laskivat Sorvanselällä valuminen vähetessä talven kuluessa, mikä näkyi myös veden väriluvussa ja humusleimassa. Vesi myös kirkastui Kesäkerrosteisuus Kirkkojärveen ei muodostunut vakaata lämpötilakerrosteisuutta koko avovesikaudella. Vain kesäkuun havaintoajankohtana todettiin loiva lämpötilakerrosteisuus. Tällöin alusvedessä oli jo selvää happivajetta (kyll. 28 %). Vesimassa pääsi sekoittumaan kesän kuluessa, eikä merkittävää happivajetta muulloin todettu. Elokuussa happitilanne oli pohjallakin pitää hyvä. Myös Toutosenselällä todettiin loiva lämpötilakerrosteisuus kesä- ja heinäkuussa, ja pohjanläheisessä vedessä todettiin voimakasta hapen puutetta jo kesäkuussa (Kyll. 5 %). Heinäkuussa happi oli kulunut pohjalta kokonaan loppuun, mutta talven tapaista fosforipitoisuuden nousua ei havaittu. Kesän kuluessa vesimassa oli sekoittunut ja happitilanne oli elokuussa parantunut pohjallakin, tosin happivajetta todettiin edelleen (Kyll. 28 %). Vakkalanselkä sen sijaan kerrostuu kesäisin. Korkean rehevyystason takia hapen kuluminen on voimakasta. Pysyvän lämpötilakerrosteisuuden muodostuessa hapen kuluminen on voimakasta alusvedessä, ja happitilanne heikkenee nopeasti. Kesäkuun alussa Vakkalanselällä todettiin selvä lämpötilakerrosteisuus. Happitilanne oli kevätkierron jäljiltä vielä hyvä. Kerrosteisuus ei ollut kuitenkaan pysynyt vakaana, sillä elokuussa kerrosteisuus oli loiventunut ja pohjan läheinen vesi oli hyvin lämmintä (17,4 C). Vesimassassa oli kuitenkin todettavissa selvä happikerrosteisuus, ja pohjan läheltä happi oli lähes loppunut (Kyll. 1 %). Happitilanne oli siten elokuussa samanlainen kuin viime kesänä. Sorvanselällä todettiin vuonna 213 selvä lämpötilakerrosteisuus, joka oli säilynyt vakaana läpi kesän. Happitilanne oli kesä- ja heinäkuussa pohjaan saakka vielä melko hyvä, mutta elokuussa pohjan läheinen vesikerros oli täysin hapeton. Vuonna 213 suurimmat valumat ajoittuivat tammikuulle, ja hajakuormitus nosti etenkin typpipitoisuuksia Kirkkojärveltä Sorvanselälle saakka. Kevään valumat näkyivät veden voimakkaana samentumisena sekä fosforipitoisuuksien kohoamisena alkukesällä (Kuva 6.59). Typpipitoisuus sen sijaan jäi keväällä talvea pienemmäksi Sorvanselkää lukuun ottamatta, mutta väheni sielläkin kesän mittaan

75 71 (Kuva 6.6). Kirkkojärvellä ja Toutosenselällä fosforimaksimit todettiin heinäkuussa (46 ja 44 µg/l), jonka jälkeen pitoisuus laski syksyä kohti. Vakkalanselällä fosforipitoisuus pysyi koholla elo- ja lokakuussa (46 µg/l). Kesäajan keskimääräinen fosforipitoisuus oli rehevien vesien tasoa (yli 3 µg/l) koko alueella (Kuva 6.59). Kirkkojärven päällysveden fosforipitoisuus oli vuonna 213 keskimäärin 31 µg/l ja typpipitoisuus 88 µg/l. Toutosenselällä pitoisuudet olivat vastaavasti 29 µg P/l ja 754 µg N/l. Vakkalanselällä 37 µg P/l ja 84 µg N/l ja Sorvanselällä 25 µg P/l ja 855 µg N/l. Sorvanselällä fosforipitoisuudet pienenivät sedimentaation ansiosta. Levää todettiin Kirkkojärvessä, Toutosenselällä ja Sorvanselällä melko runsaasti jo heti alkukesällä (14 µg/l, 18 µg/l ja 11 µg/l) ja klorofyllipitoisuus oli huipussaan heinäkuussa (21 µg/l, 29 µg/l ja 24 µg/l). Vakkalanselällä levämäärä oli suurimmillaan elokuussa (29 µg/l). Levämaksimit ajoittuivat kullakin selkäalueella fosforimaksimien aikaan Sorvanselkää lukuun ottamatta. Lokakuussa fosforipitoisuudet laskivat selvästi, ja myös levän määrä väheni voimakkaasti vesien viilentymisenkin myötä. Poikkeuksena oli Vakkalanselkä, jossa fosforipitoisuus oli korkea vielä lokakuussa, tosin klorofyllipitoisuudesta ei ole lokakuulta tietoa. Kirkkojärvellä nitraatit eivät loppuneen kokonaan vesimassasta missään vaiheessa kesällä 213, joten sinilevät eivät saaneet kilpailuetua. Sen sijaan Toutosenselällä, jossa todettiin suurimmat levämäärät, nitraatit olivat kuluneet loppuun heinäkuun alkuun mennessä. Levätuotanto väheni elokuussa voimakkaasti ravinteiden vähennyttyä sekä mahdollisesti eläinplanktonin laidunnuksesta johtuen, ja nitraatteja todettiin vähäisesti jälleen elokuussa. Sorvanselällä nitraatteja riitti vedessä läpi kesän, tosin elokuussa niiden määrä oli jo vähäinen. Kuva Fosforipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 213.

76 72 Kuva 6.6. Typpipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 213. Kuva Klorofyllipitoisuuden muutokset Kirkkojärven ja Sorvanselän välillä vuonna 213. Jätevesikuormituksen vaikutuksesta Kirkkojärven päällysvedessä todettiin läpi kesän lievää hygieenistä nuhraantumista, joka voimistui lokakuussa ja veden laatu heikkeni välttäväksi (lämp. koliform. ~24-51 kpl/dl). Hygieenistä laatua voitiin pitää lokakuuta lukuun ottamatta hyvänä, ja uimiseen vesi soveltui hygieenisen laadun osalta muina ajankohtina hyvin. Uimavesiasetuksen mukaan hyvän uimaveden raja suolistoperäisille bakteereille on 4 kpl/dl. Myös ammoniumtyppipitoisuudet kohosivat lievästi Korteselän luusuaan verrattuna, mikä viittasi lievään jätevesien vaikutukseen. Kirkkojärven ravinnepitoisuuksissa ei ole todettavissa erityisen selvää muutossuuntaa vuosina (kuva 6.62 ja kuva 6.63). Fosforipitoisuus on lievästi laskenut kuten Rauttunselälläkin. 2- luvulla on mitattu pieniä fosforipitoisuuksia talvisin, etenkin niukkavalumaisina talvina 23 ja 21. Myös kokonaistypen määrä vaihtelee hajakuormituksen vaikutuksen mukaisesti. Kokonaistyppipitoisuuksissa ei ole todettavissa selvää muutossuuntaa.

77 µg/l 7, KIRKKOJÄRVI (piste VAN2/VS21) Fosforipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina , 5, 4, 3, 2, 1,, Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Kirkkojärven (VAN2/VS21) pintavedessä vuosina µg/l KIRKKOJÄRVI (piste VAN2/VS21) Typpipitoisuus pintavedessä eri ajankohtina vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Kirkkojärven (VAN2/VS21) pintavedessä vuosina Sotkanvirta Sotkanvirran happipitoisuudet vaihtelivat erinomaisesta tyydyttävään. Vuonna 28 hapen kyllästysaste säilyi läpi talven hyvänä ensimmäistä kertaa koko tarkkailun aikana. Sen jälkeen hapen kyllästysaste on laskenut taas maaliskuussa tyydyttäväksi (kyllästysaste <8 %) ajoittaisista alkutalvien runsaista valumista huolimatta. Vuonna 213 hapen kyllästysaste vaihteli Sotkanvirrassa talvikuukausina %. Konhonvuolteessa hapen kyllästysaste oli maaliskuussa 74 % ja Korteselän luusuassa 76 %, joten happivaje lisääntyi aiempaan tapaan reitin loppuosalla. Happitilanne oli alkutalven runsaine valumineen edellistalven kaltainen. Hapen kyllästysaste vaihteli Sotkanvirrassa läpi vuoden %. Parhaimmillaan happitilanne oli alkukesällä ylivalumakauden aikana.

78 tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu 74 Valkeakosken seudun kuormituksen väheneminen on näkynyt Sotkanvirran sähkönjohtavuuksissa, mikä liittyy sulfaattikuormituksen vähenemiseen. Valkeakosken seudun kuormituksen väheneminen on näkynyt Kokemäenjoessa saakka veden sähkönjohtavuuden pienenemisenä. Vuonna 211 sähkönjohtavuus ei juurikaan kohonnut Sotkanvirrassa saakka Avilon Oy:n tuotannon käynnistymisestä huolimatta ja vuosina 212 ja 213 sähkönjohtavuudet olivat alhaisia koko reitin loppuosassa. Vuonna 213 Sotkanvirran fosforipitoisuus vaihteli µg/l (v µg/l) ja typpipitoisuudet 7-11 µg/l (v µg/l). Fosforipitoisuus vaihteli vuoden kuluessa varsin voimakkaasti. Pienin fosforipitoisuus mitattiin huhtikuussa, jolloin valumat olivat hyvin niukkoja talven yhä jatkuessa. Maksimitaso puolestaan saavutettiin elokuussa, jolloin Sorvanselällä oli runsaan leväkukinnan aika. Vesi oli keskikesällä myös tutkituista ajankohdista sameinta (Kuva 6.64). Suurimmat typpipitoisuudet vuorostaan mitattiin alkukesällä runsaampien valumien aikaan (kuva 6.65). Myös nitraattityppipitoisuus oli alkuvuodesta suurimmillaan ja väheni kesän kuluessa (5-53 µg/l). Ammoniumtyppeä oli kaikkina tutkittuina ajankohtina vain vähän (<5-5 µg/l). Keskimääräinen fosforipitoisuus oli Sotkanvirrassa vuonna µg/l ja typpipitoisuus 863 µg/l. Korteselän luusuassa pitoisuudet olivat vastaavasti keskimäärin 29 µg P/l ja 765 µg N/l sekä Konhonvuolteessa 26 µg P/l ja 788 µg N/l. Keskimääräinen fosforipitoisuus oli siten Sotkanvirrassa Korteselän luusuan tasolla, mutta lievästi suurempi kuin Konhonvuolteessa. Keskimääräinen fosforipitoisuus kasvoi Kirkkojärven (31 µg P/l ja 88 µg N/l) ja Vakkalanselän (37 µg P/l ja 84 µg N/l) välillä, mutta laski Sorvanselällä (25 µg P/l, 855 µg N/l). Fosforin pidättyminen Kirkkojärven ja Sotkanvirran väliselle alueelle oli siten merkittävää. Fosforipitoisuudet ovat olleet Sotkanvirrassa lievästi reheville vesille ominaiset lukuun ottamatta kesäkuukausia, jolloin rehevien vesien raja-arvo (3 µg/l) ylittyy. Vuonna 213 ravinnetaso oli suurempi kuin edellisenä vuotena, jolloin fosforipitoisuudet vaihtelivat vuoden aikana melko vähän. Kevään ylivaluma voimisti hajakuormitusta alkukesällä, mikä näkyi fosforitason selvänä nousuna talveen verrattuna (Kuva 6.64 ja Kuva 6.66). Fosforipitoisuuden maksimitaso (47 µg/l) saavutettiin elokuussa todennäköisesti leväkukintojen vuoksi. Talviajan typpipitoisuudet olivat runsasvalumaisen alkuvuoden takia edellisvuoden tavoin koholla (Kuva 6.65 ja kuva 6.67). Hygieeninen veden laatu pysyi vuonna 213 yleislaatuluokituksen mukaan erinomaisena. Hyvin lievää hygieenistä nuhraantumista todettiin läpi vuoden, ja se painottui kesäkuukausiin (lämp. koliform. - 1 kpl/dl) µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) eri ajankohtina vuosina

79 tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu 75 µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Typpipitoisuus vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) eri ajankohtina vuosina µg/l 5 SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina µg/l SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Typpipitoisuus pintavedessä vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina

80 Pitkän aikavälin kehitys on ollut Sotkanvirrassa hyvin samankaltainen kuin Konhonvuolteessa. Metsäteollisuuden jätevesien leima heikkeni selvästi vuoden 1975 jälkeen, jolloin happitilanne parani ja kemiallinen hapenkulutus väheni (kuva 6.68 ja kuva 6.69). Hapen kyllästysaste osoittaa edelleen talvella lievää happivajausta, mutta se johtunee lähinnä reitin alaosan kohonneesta rehevyystasosta. Lopputalvella 28 mitattiin koko tarkkailunajan suurin hapen kyllästysaste runsaiden valumien ansiosta. Hapen kyllästysaste säilyi tuolloin ensimmäistä kertaa koko tarkkailun aikana läpi talven hyvänä. Talvien happitalouden kannalta hankalat sääolosuhteet ja niukat valumat näkyivät Sotkanvirrassa koko 2-luvun heikoimpina talviajan happitilanteina. Talvina 212 ja 213 hapen kyllästysaste on ollut tyydyttävä runsaasta valumatilanteesta huolimatta. Pitkällä aikavälillä fosforipitoisuudet ovat jonkin verran pienentyneet, mutta vesialueen fosforipitoisuudet vaihtelevat edelleen lievästi rehevien ja rehevien vesien luokissa (kuva 6.7). Hajakuormitus vaikuttaa selvästi rehevyystasoon, joka vaihtelee valumien mukaisesti. Esimerkiksi runsasvalumaisten talvien vaikutus näkyi selvästi vuosien ravinnepitoisuuksissa. Näytteenotto ajoittui runsasvalumaiseen ajankohtaan kesällä 28, jolloin mitattiin myös suuri fosforipitoisuus. Talvien niukkavalumaisuus näkyi puolestaan alhaisina fosforipitoisuuksina. Fosforipitoisuus oli alhainen myös maaliskuussa 212, vaikka tammikuussa pitoisuus oli edellissyksyn sateisuuden ja lauhan alkutalven ansioista jopa tavanomaista korkeampi. Vuonna 213 fosforipitoisuus pysyi samalla tasolla tammi-maaliskuussa mahdollisesti poikkeuksellisen lauhasta säästä johtuen. Typpipitoisuus on Sotkanvirrassa selvästi suurempi kuin Konhonvuolteessa välialueelle kohdistuvan pistemäisen ja pääosin hajakuormituksen takia. Konhonvuolteen ja Sotkanvirran väliselle alueelle kohdistuvan pistemäisen typpikuormituksen osuus oli vuonna 213 vain 11,6 %. Talviajan typpipitoisuudessa on todettavissa pitkällä aikavälillä selvää nousua toisin kuin Konhonvuolteessa viitaten hajakuormituksen voimistumiseen alueella (kuva 6.71). Tosin vuonna 213 talviajan ravinnepitoisuudet olivat Konhonvuolteessa aiempaa runsaammat edellissyksyn sateiden nostettua virtaamatilannetta. Hajakuormituksen vaihtelut näkyvät Sotkanvirran vedenlaadussa selvästi. Esimerkiksi runsasvalumaiset talvet , 22 ja 28 näkyvät selvinä piikkeinä (Kuva 6.71). Kuvaajassa on käytetty typpipitoisuuksia maaliskuulta, jolloin siinä eivät tule esille talvien 212 ja 213 osalta alkutalveen keskittyneet runsaimmat typpivalumat. kyll% SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Happikyllästysaste lopputalvella vuosina Kuva Happikyllästysaste (%) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina

81 µg/l 25 VANAJAVESI, SOTKANVIRTA COD Mn -arvot vuosina Talvi Kuva Kemiallinen hapenkulutus (COD Mn -arvo mg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Kesä µg/l 6 SOTKANVIRTA (piste VAN2/VS24) Fosforipitoisuus vuosina Kuva 6.7. Fosforipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Talvi Kesä µg/l 14 VANAJAVESI, SOTKANVIRTA Typpipitoisuus vuosina Kuva Typpipitoisuus (µg/l) Sotkanvirrassa (VAN2/VS24) vuosina Talvi Kesä

82 7. TARKKAILUALUEEN REHEVYYS Keskimääräiset ravinnepitoisuudet Vuonna 213 veden keskimääräinen fosforipitoisuus oli Mommilanjärven luusuasta Puujoen alajuoksulle saakka reheville vesille ominainen. Tilanne pysyi siten samana kuin edellisvuosina, vaikka Hausjärven kunnan jätevesien lasku Puujokeen on lopetettu. Alasjärven luusuassa rehevyystaso oli aiempaan tapaan reheville vesille ominainen (Liite 5). Sekä Mommilanjärven luusuasta alkavan Puujoen että Alasjärven luusuasta alkavan Tervajoen fosforipitoisuudet kohosivat hieman alajuoksulle päin siirryttäessä. Pitoisuusnousu jäi nyt kuitenkin vähäiseksi molempien jokien osalta. Fosforin pitoisuusnousu Tervajoen ylä- ja alajuoksun välillä oli vain 3 µg/l ja Puujoessa 4 µg/l. Tervajoessakin fosforipitoisuus kohosi aiempaa vähemmän, koska Tervakosken taajaman jätevesiä ei johdeta enää Tervajokeen, vaan Turengin puhdistamolle. Tervajoen alajuoksun fosforipitoisuus oli vuonna 213 keskimäärin 43 µg/l (v µg/l, v µg/l, v µg/l) ja Puujoen alajuoksun 35 µg/l (v µg/l, v , v µg/l). Fosforipitoisuus oli sekä Puujoessa että Tervajoessa rehevien vesien tasolla. Hiidenjoen yläjuoksulla keskimääräinen fosforipitoisuus kohosi hiukan Puujoen alajuoksuun verrattuna (41 µg/l). Fosforipitoisuus kohosi edelleen ollen Miemalanselällä (44 µg/l) ja pysyi samalla tasolla Hattulanselälle (45 µg/l) saakka. Vanajan reitin korkeimmat fosforipitoisuudet mitattiin Mierolansalmessa ja Mervenselällä, jossa vuoden keskimääräinen fosforipitoisuus oli 52 µg/l. Lepaanvirrassa fosforipitoisuus laski Hattulanselän tasolle ollen 45 µg/l. Keskimääräiset fosforipitoisuudet pysyttelivät Vanajan reitin yläosalla rehevien vesien ylärajoilla. Vanajanselän keskimääräinen fosforipitoisuus oli vuonna µg/l (v µg/l, v µg/l), joten noin puolet fosforista pidättyy Vanajanselkään. Valkeakoskessa mitattiin jälleen tarkkailualueen pienimmät fosforipitoisuudet. Keskimääräinen fosforipitoisuus Valkeakoskessa oli vuonna µg/l (v µg/l, µg/l), mikä oli karujen vesien raja-arvon (12 µg/l) tuntumassa. Pikku- ja Iso-Vuolteissa keskimääräinen fosforipitoisuus (14-15 µg/l) kohosi lievästi rehevien vesien tasolle. Rauttunselällä, jossa yhdistyvät Vanajanselältä tulevat runsasravinteisemmat vedet Kärjenniemenselän suunnalta tuleviin vesiin, fosforipitoisuus oli vuonna 213 keskimäärin 18 µg/l (v µg/l, µg/l) eli lievästi rehevien vesien tasolla. Hajakuormituksen vaikutuksesta fosforipitoisuudet kohosivat alajuoksulle päin siirryttäessä. Korteselän luusuassa fosforipitoisuus oli keskimäärin 29 µg/l (v µg/l, v µg/l) eli rehevien vesien raja-arvon (3 µg/l) lähellä. Pitoisuus kohosi Kirkkojärvessä vain vähän (31 µg/l) ja oli Toutosenselällä (29 µg/l) Korteselän luuusuan tasolla. Korkeimmillaan fosforipitoisuus oli Vakkalanselällä (v µg/l, v µg/l, v µg/l). Sotkanvirrassa fosforipitoisuus oli taas hieman vähentynyt sedimentaation seurauksena ollen keskimäärin 29 µg/l (v. 211 ja µg/l, v µg/l). Runsas leväkukinta nosti Sotkanvirran fosforipitoisuutta loppukesällä 211 ja runsaat valumat puolestaan talvella 212. Vuonna 213 Sotkanvirran keskimääräistä fosforipitoisuutta kohotti elokuussa mitattu poikkeuksellisen korkea fosforipitoisuus (47 µg/l). Keskimääräiset typpipitoisuudet vaihtelivat vuonna 213 alueellisesti samansuuntaisesti kuin fosforipitoisuudet (Liite 5). Suurimmillaan keskimääräinen typpipitoisuus oli virtahavaintopaikoista Tervajoen alajuoksulla, jossa typpipitoisuus oli keskimäärin 1733 µg/l ylittäen luonnontason kolminkertaisesti (v µg/l, v µg/l). Puujoen yläjuoksulla typpipitoisuus oli 1575 µg/l. Vuosina 211 ja 212 suurimmat typpipitoisuudet todettiin Mommilanjärven luusuassa ja Puujoessa, ja vuonna 21 Tervajoessa.

83 79 Korkeita typpipitoisuuksia todettiin aikaisempaan tapaan Hattulanselän-Lepaanvirran välisellä alueella, jossa typpeä oli vuonna 213 keskimäärin µg/l (v µg/l, v µg/l). Vanajanselällä keskimääräinen typpitaso oli vuonna µg/l (v µg/l, v µg/l), joten pieni osa typestä pidättyi Vanajanselkään. Pienimmät typpipitoisuudet mitattiin fosforipitoisuuksien tavoin Valkeakoskessa (v µg/l, v µg/l, v µg/l). Typpipitoisuudet suurenivat alajuoksullepäin siirryttäessä ja maksimi mitattiin jälleen Sotkanvirrassa (v µg/l, v µg/l, v µg/l). Sotkanvirran typpipitoisuus oli läpi vuoden edellisvuotta suurempi, mikä johtui valumista ja loppukesän typensidonnasta. Keskimääräiset typpipitoisuudet olivat luonnontasoa Makkaranselälle saakka, eivätkä pitoisuudet nousseet luonnontasosta kovin merkittävästi alempanakaan vesireittiä. Tosin vuosina 212 ja 213 pitoisuudet nousivat reitin loppuosassa aiempaa enemmän, mihin virtaamatilanteella lienee tärkeä osuus hajakuormituksen kautta. 7.2 Kesäajan rehevyys Kernaalanjärven ja Sorvanselän välisellä alueella kesäajan rehevyystaso oli vuonna 213 korkeimmillaan aiempaan tapaan tarkkailualueen yläjuoksulla. Kernaalanjärven ja Lepaanvirran välisen alueen rehevyystaso oli kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella rehevän veden luokassa Hattulanselälle saakka. Erittäin rehevän veden raja ylittyi Mervenselällä ja Lepaanvirrassa (kuva 7.1). Fosforipitoisuus oli alueella suurimmillaan Mervenselän havaintopaikalla, jossa mitattiin sekä maksimipitoisuus (69 µg/l) että myös suurin koko vuoden keskimääräinen fosforipitoisuus (52 µg/l). Vanajanselällä fosforipitoisuudet pienenivät selvästi aiempaan tapaan Lepaanvirtaan verrattuna. Vuonna 213 Vanajanselkä voitiin luokitella kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella lievästi reheväksi. Fosforipitoisuudet olivat suurimmat Vanajanselän pohjoisimmalla havaintoasemalla VS1 ja pienimmät pitoisuudet mitattiin Aidassaaren syvänteellä. Vuonna 213 Kärjenniemenselän kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat aiempaan nähden hyvin lievästi koholla ja siten lähes samalla tasolla kuin Vanajanselällä, jossa keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat puolestaan hieman vähentyneet aiemmasta. Keskimääräinen fosforipitoisuus oli Kärjenniemenselälläkin tavalliseen tapaan lievästi reheville vesille ominainen. Rauttunselällä Kärjenniemenselältä tulevien vesien vaikutus oli pintavedessä selvä, eikä rehevyystason nousua havaittu Kärjenniemenselkään verrattuna. Makkaranselällä Kärjenniemenselän suunnalta tulevat vedet sekoittuivat tehokkaammin pääreitin veteen. Vuonna 213 fosforipitoisuus pysyi viime vuoden tavoin aiempaa pienempänä Makkaranselälle saakka. Rehevyystaso kohosi vasta Makkaraselän ja Jumusselän välisellä alueella hajakuormituksen vaikutuksesta. Välille laskevat Lontilanjoki ja Tarpianjoki. Konhonvuolle oli kesäajan keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella vielä lievästi rehevien vesien luokassa ja rehevän veden raja ylittyi Korteselän luusuassa. Rehevyystaso pysyi kesäaikana rehevänä (>3 µg/l) Vakkalanselälle saakka. Sorvanselällä keskimääräinen fosforipitoisuus laski selvästi ja oli hieman alle rehevien vesien luokan. Kesäajan maksimipitoisuus mitattiin reitin alaosassa Kirkkojärvellä (41 µg/l) ja fosforipitoisuus oli lähes yhtä korkea myös Vakkalanselällä (4 µg/l). Klorofyllipitoisuudet vaihtelivat alueellisesti hyvin samansuuntaisesti kuin fosforipitoisuudet (kuva 7.2). Vuonna 213 rehevyystaso oli korkeimmillaan myös keskimääräisen klorofyllipitoisuuden perusteella tarkkailualueen yläjuoksulla. Kernaalanjärven ja Lepaanvirran välinen alue voitiin luokitella klorofyllipitoisuuden perusteella erittäin reheväksi (>2 µg/l). Ylirehevän raja (>5 µg/l) ylittyi vain

84 8 heinäkuun havaintokerralla Miemalanselällä. Runsaimmat klorofyllipitoisuudet mitattiin Mervenselältä, jossa myös keskimääräinen fosforipitoisuus oli korkein. Vuonna 213 levää todettiin Hattulanselän ja Lepaanvirran välisellä alueella keskimäärin hieman enemmän kuin edellisvuotena (v ,7-34,5 µg/l, v ,5-33,3 µg/l) (kuva 7.6). Fosforipitoisuus ei ole ollut kahteen viime vuoteen yhtä runsas kuin vuosina 21 ja 211, jolloin levämäärä oli huomattavasti runsaampi myös leville suotuisista sääoloista johtuen (kuva 7.4 ja kuva 7.5). Vuonna 213 Vanajanselän alue oli keskimääräisten klorofyllipitoisuuksien perusteella juuri ja juuri rehevien vesien luokassa, eli klorofyllipitoisuuksien perusteella alue luokiteltiin edellisvuoden tavoin rehevämmäksi kuin fosforipitoisuuksien perusteella. Tosin samoin kuin kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat edellisvuosia pienemmät, niin myös klorofyllipitoisuus oli aiempaa vähäisempi. Kesäajan keskimääräinen klorofyllipitoisuus vaihteli Vanajanselän havaintoasemilla välillä 9,1-12, µg/l. Aidassaaren havaintopaikalla keskimääräinen klorofyllipitoisuus oli lievästi rehevälle vedelle ominainen, mutta maksimipitoisuus kohosi sielläkin elokuussa rehevälle tasolle. Kärjenniemenselällä, Rauttunniemellä ja Rauttunselällä klorofyllipitoisuudet indikoivat lievää rehevyyttä. Näillä alueilla mitattiin koko tarkkailualueen pienimmät pitoisuudet. Rauttunselältä alaspäin kuljettaessa klorofyllipitoisuudet suurenivat rehevälle tasolle. Keskimääräiset klorofyllipitoisuudet pysyivät hyvin tasaisina, rehevässä luokassa Sorvanselälle saakka. Erittäin rehevän veden raja tosin ylittyi lievästi Vakkalanselällä sekä Kirkkojärveltä Sotkanvirtaan heinäkuun havaintokerralla. Vuonna 213 levää todettiin keskimääräisten klorofyllipitoisuuksien perusteella Vanajanselällä aiempaa vähemmän. Kärjenniemenselällä ja Rauttunselän alapuolisella alueella levää todettiin vuonna 213 myös hieman edelliskesiä vähemmän, samoin reitin alaosalla, vaikka rehevyystaso pysyi edelleenkin korkeana. Vuonna 213 kesäajan typpipitoisuudet olivat selvästi suurimmillaan Vanajavedessä Hattulanselän ja Lepaanvirran välisellä alueella (kuva 7.3). Pitoisuuksissa todettiin voimakkainta vaihtelua Hattulanselän ja Lepaan välisellä alueella, johon kohdistuu pistemäistä typpikuormitusta ja veden vaihtuvuus on nopeaa. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet kasvoivat Vanajanselälle tultaessa toisin kuin fosfori- ja klorofyllipitoisuudet, jotka laskivat Vanajanselällä selvästi. Koko tarkkailualueen pienimmät typpipitoisuudet mitattiin Valkeakoskella ja Kärjenniemenselällä (4 µg/l). Typpipitoisuus oli pieni vielä Rauttunniemellä, mutta kohosi voimakkaasti Rauttunselällä Vanajanselältä tulevien typpipitoisten vesien vaikutuksesta. Typpipitoisuudet pysyivät alajuoksullepäin siirryttäessä melko vakaina ( µg/l). Vakkalanselällä ja Sorvanselällä typpipitoisuuksissa todettiin lievää nousua ( µg/l). Sorvanselällä typpeä oli vuonna 213 tavallista enemmän.

85 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VK VAN2/VS12 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS17 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 81 µg/l Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 213 YLI REHEVÄ > 1 µg/l ERITTÄIN REHEVÄ 5-1 µg/l REHEVÄ 3-5 µg/l LIEVÄSTI REHEVÄ 12-3 µg/l Kuva 7.1. Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) eri syvännealueilla vuonna 213. µg/l Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 213 YLI REHEVÄ > 5 µg/l ERITTÄIN REHEVÄ 2-5 µg/l REHEVÄ 1-2 µg/l LIEVÄSTI REHEVÄ 4-1 µg/l Kuva 7.2. Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (-2 m) eri syvännealueilla vuonna 213. µg/l Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet eri syvännealueilla vuonna 213 Kuva 7.3. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) eri syvännealueilla vuonna 213.

86 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 VAN1/7 VAN1/9 VAN1/11 VAN1/18 VAN1/2 VAN1/22 VAN1/23 VAN2/VS VAN2/VS1 VAN2/VS2 VAN2/VS6 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS13 VAN2/VS14 VAN2/VS15 VAN2/VS16 VAN2/VS18 VAN2/VS2 VAN2/VS21 VAN2/VS21B VAN2/VS22 VAN2/VS23 82 µg/l 8 Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.4. Kesäajan keskimääräiset fosforipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) vuosina µg/l 21 Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.5. Kesäajan keskimääräiset typpipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (1 m) vuosina µg/l Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet eri syvännealueilla vuosina Kuva 7.6. Kesäajan keskimääräiset klorofyllipitoisuudet (µg/l) pintavedessä (-2 m) vuosina

87 83 8. PIIDIOKSIDITARKASTELU Piidioksiditarkastelu tehtiin vuonna 211 päivitetyn uuden tarkkailuohjelman mukaan ensimmäisen kerran vuonna 212. Pii on elintärkeä makroravinne piileville (Bacillariophyceae). Piilevät ovat saaneet nimensä piidioksidista koostuvasta soluseinästään, joka muodostaa levälle kaksiosaisen kuoren. Piilevä tarvitsee piidioksidia lisääntyäkseen. Pii onkin piilevien suuren piitarpeen vuoksi ravinne, joka fosforin ja typen jälkeen todennäköisemmin rajoittaa perustuotannon tasoa vesiekosysteemissä. Koska kasviplanktonyhteisö ja vesistön ulappa-alueen ravintoverkko yleensäkin on hyvin nopeasti muuntautuva, pii on kuitenkin vain harvoissa ja yleensä tilapäisissä tilanteissa tuotantoa rajoittava tekijä. Piin saatavuus vaikuttaa kuitenkin hyvin huomattavasti kasviplanktonyhteisön rakenteeseen jos piitä on tarpeeksi sopivassa muodossa, se edistää piilevien kilpailukykyä ja voi näin mahdollisesti rajoittaa esimerkiksi sinilevien esiintymistä (Wetzel 211). Piilevien esiintymisen on todettu olevan yhteydessä veden piidioksidipitoisuuden kanssa. Vastaavasti piidioksidin esiintyminen vesipatsaassa on selvästi yhteydessä piilevien piinoton kanssa. Piilevillä on todettu lisääntymismaksimit keväällä ja alkutalvesta, jolloin piilevät voivat esiintyä valtalajina useiden viikkojen ajan. Keväällä populaation kasvu voi alkaa jo jään alla valon määrän lisääntyessä. Valon määrän lisääntyminen keväällä sekä veden lämpötilan nousu ovat tärkeimmät piilevien kasvun käynnistymiseen vaikuttavat tekijät. Vastaavasti piileville käyttökelpoisen piidioksidin määrän on todettu vähenevän päällysvedessä alkutalvesta sekä kevättäyskierron ja kerrostumisen aikaan. Piilevien kevätmaksimin keston on todettu olevan riippuvainen veden piidioksidipitoisuudesta ja voi, mikäli piidioksidia riittää tarpeeksi, jatkua pitemmälle kesään. Piilevien lisääntyminen vähenee jyrkästi piidioksidipitoisuuden laskiessa alle,5 mg/l (Wetzel 211). Piilevät runsastuvat jälleen syksyllä veden piidioksidipitoisuuden lisääntyessä syystäyskierron ansioista. Piidioksidia poistuu pinta- ja välivedestä piilevien vajoamisen ja sedimentoitumisen myötä nopeammin kuin sitä tulee lisää. Piidioksidipitoisuus lisääntyykin pohjan lähellä talvi- ja kesäkerrosteisuuden aikaan. Osa piilevien sisältämästä piidioksidista vapautuu piilevien osittain liuetessa vajotessaan, näin etenkin syvien järvien osalta, sekä hajotessa eläinplanktonin ravinnonoton myötä. Matalammista litoraalivyöhykkeen sedimenteistä piidioksidia vapautuu veteen nopeammin kuin syvemmältä, minkä vuoksi piidioksidin määrä välivedessä ja pinnan lähellä, missä veden liikkuvuus on suurempi, voi olla muita kerroksia suurempi. Vedenlaatutulokset kertovat vedessä esiintyvän piidioksidin kokonaismäärän, eikä tuloksista voida erotella onko piidioksidi liukoisessa, leville käyttökelpoisessa muodossa vai assimiloituneena piileviin. Tulosten mukaan piidioksidin määrä oli vuonna 213 korkeimmillaan tammi- ja maaliskuussa niin pintavedessä kuin syvemmissäkin vesikerroksissa ja pitoisuus väheni kevään ja kesän mittaan, kuten edellisenäkin vuonna (Kuva 8.1-Kuva 8.5). Piidioksidin määrä oli pintavedessä alimmillaan elokuussa ja lisääntyi jälleen lokakuussa täyskierron sekoittaessa vettä. Vuonna 213 piidioksidipitoisuus oli tammi- ja maaliskuussa melko tasainen pinnasta pohjaan runsastuen lähinnä vain syvimpien syvännealueiden pohjalla (Kuva 8.6 ja Kuva 8.7). Muulloin piidioksidin määrä oli alusvedessä pintavettä korkeampi lokakuuta lukuun ottamatta, jolloin vesimassa oli täyskierron sekoittamaa (Kuva 8.8 ja Kuva 8.9). Pintaveden piidioksidipitoisuus vaihteli Vanajan reitin tutkituilla havaintoasemilla maaliskuussa (1,9-11,6 mg/l) ja toukokuussa (6,6-8,1 mg/l) hyvin vähän ollen siten eri asemilla lähellä samaa tasoa riippumatta pintaveden fosforipitoisuudessa todetuista eroista (maaliskuu µg/l, toukokuu 36-48

88 VAN1/1 VAN1/7 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 84 µg/l) (Kuva 8.1). Myös muilla vuoden 213 havaintokerroilla Vanajan reitin piidioksidipitoisuudet (elokuu,9-1,7 mg/l, lokakuu 2,1-4,9 mg/l) olivat hyvin samankaltaiset Mommilanjärveä lukuun ottamatta, jossa todettiin suurimmat pintaveden elo- ja lokakuun piidioksidipitoisuudet koko Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä (6,8 mg/l ja 9,4 mg/l). Piidioksidipitoisuuksien vaihtelu oli melko vähäistä eri asemilla myös pohjan lähellä Hattulanselän syvännettä lukuun ottamatta, josta määritettiin edellisvuoden tavoin koko Vanajaveden ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitin suurimmat pohjan läheiset piidioksidipitoisuudet (esim. maaliskuu 17,8 mg/l) (Kuva 8.3-Kuva 8.5). Mommilanjärveä tutkitaan vain pintaveden osalta. Vuoteen 212 verrattuna Vanajan reitin pintaveden piidioksidipitoisuus oli Mommilanjärveä lukuun ottamatta toukokuussa edellisvuotta suurempi ja lokakuussa pienempi. Heinä- ja elokuussa piidioksidipitoisuudet olivat keskimäärin edellisvuoden tasolla. Reitin yläosassa piidioksidipitoisuuden vaihtelu pintavedessä korreloi paremmin alueiden yleisen rehevyyden kanssa. Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä suurimmat piidioksidipitoisuudet mitattiin läpi vuoden Vanajanselällä, jossa suurimmat pitoisuudet ajoittuivat muun reitin tavoin maaliskuulle (5,8-7,9 mg/l) (Kuva 8.2). Kärjenniemenselällä piidioksidin määrä oli rehevyyden tavoin pienin (maaliskuu 1,2 mg/l, lokakuu,6 mg/l). Piidioksidipitoisuus lisääntyi Makkaranselällä todennäköisesti Vanajanselän vesien sekoittumisen vaikutuksesta ja kohosi reitin loppuosaa kohti samoin kuin edellisenäkin vuotena. Pintaveden piidioksidipitoisuudet pysyivät kesäkuuta lukuun ottamatta hyvin tasaisina Kirkkojärveltä Sotkanvirtaan saakka. Vuonna 213 pintaveden piidioksidipitoisuudet olivat koko Vanajaveden-Pyhäjärven reitillä edellisvuoden tasolla. Syvemmällä (9-1 m ja 15-2,5 m) piidioksidipitoisuudet olivat tasoittuneet, ja niissä voitiin todeta vähemmän vaihtelua eri asemien välillä kuin pintavedessä (Kuva 8.4 ja Kuva 8.5). mg/l 14, Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna , 1, 8, 6, 4, 2,, maaliskuu toukokuu heinäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.1. Pintaveden (1 m) piidioksidipitoisuudet Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 213.

89 VAN1/7 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 VAN2/VS1 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN2/VS17B VAN2/VS21 VAN2/VS22 VAN2/VS24 85 mg/l 14, Piidioksidipitoisuudet 1 metrissä Vanajan-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna , 1, 8, 6, 4, 2,, maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.2. Pintaveden (1 m) piidioksidipitoisuudet Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna 213. mg/l 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, Piidioksidipitoisuudet 7-8 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 213 tammikuu maaliskuu toukokuu elokuu lokakuu Kuva 8.3. Piidioksidipitoisuudet 7-8 metrissä Vanajan reitin syvännealueilla vuonna 213.

90 VAN2/VS1 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS22 VAN1/2 VAN2/VS1 VAN2/VS8 VAN2/VS12 VAN2/VS21 VAN2/VS22 86 mg/l 2, 18, 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, Piidioksidipitoisuudet 9-1 metrissä eri syvännealueilla vuonna 213 maaliskuu kesäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.4. Piidioksidipitoisuudet 9-1 metrissä Hattulanselällä ja Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna 213. mg/l 18, 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, Piidioksidipitoisuudet 15-2,5 metrissä eri syvännealueilla vuonna 213 maaliskuu kesäkuu elokuu lokakuu Kuva 8.5. Piidioksidipitoisuudet 15-2,5 metrissä Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla vuonna 213.

91 VAN2/VS , VAN2/VS8 15 VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN27VS21 VAN27VS22 VAN2/VS24 1 VAN1/1 6,5-8 5 VAN1/7 9,5 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 87 SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.6. Piidioksidipitoisuus Vanajan reitin syvännealueilla eri syvyyksissä maaliskuussa 213. SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.7. Piidioksidipitoisuus Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla eri syvyyksissä maaliskuussa 213.

92 VAN2/VS VAN2/VS8 2 VAN2/VS12 VAN2/VS16 VAN2/VS21 VAN2/VS22 VAN2/VS24 1 VAN1/ VAN1/7 1 VAN1/11 VAN1/2 VAN1/22 88 SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.8. Piidioksidipitoisuus Vanajan reitin syvännealueilla eri syvyyksissä elokuussa 213. SiO 2 mg/l syvyys m Kuva 8.9. Piidioksidipitoisuus Vanajaveden-Pyhäjärven reitin syvännealueilla eri syvyyksissä elokuussa 213.