TEERNIJÄRVEN TULOKSET JA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEERNIJÄRVEN TULOKSET JA"

Transkriptio

1 Vesiosasto/MP Kirjenumero 83/14 NOKIAN KAUPUNKI Ympäristönsuojeluyksikkö Harjukatu NOKIA TEERNIJÄRVEN TULOKSET JA YLEISTÄ Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry tutki Teernijärven vedenlaatua maaliskuussa ja elokuussa vuonna 214. Näytteet otettiin vertikaalisesti syvänteen kohdalta, jossa on vettä noin 14 m. Vedenlaatutulokset on esitetty liitteessä SÄÄ JA VESIOLOT Vuoden 213 loppupuoli oli runsassateinen ja virtaamat lähentelivät vuodenvaihteessa tulvalukemia. Myös järvien pinnat kohosivat ja olivat poikkeuksellisen korkeat vuodenvaihteessa. Pienet järvet saivat jääkannen joulukuun alussa. Koska säätyyppi oli erittäin lauha, monet järvet sulivat uudelleen ennen vuodenvaihdetta. Isot selät lainehtivat vapaana vielä tammikuun alkupuolella. Virtaamat olivat lisäksi poikkeuksellisen suuria, joten talvikausi ei muodostunut happitilanteen kannalta kovin vaikeaksi. Toisaalta hajakuormitus lisääntyi selvästi normaaliin verrattuna, ja peltoalueiden läpi virtaavat ojat ja joet olivat voimakkaasti samentuneita. Talvi oli kokonaisuutenakin leuto, joten lumipeitettä ei juuri jään päällä ollut. Näin ollen valo pääsi jäänalaiseen veteen läpi talven ja saattoi pitää levätuotantoa yllä myös jään alla. Tällä on vaikutuksensa happipitoisuuteen, koska perustuotannossa vapautuva happi kertyy jäänalaiseen veteen ja kohottaa happipitoisuuksia. Koska lumipeite oli talvella ohut, ei sulamisvaiheessa todettu tulvimista. Kaiken kaikkiaan kevätvalumat jäivät etelässä pieniksi ja hajakuormitus sitä myötä vähäiseksi. Normaalia ohuemmat jäät lähtivät jo ennen huhtikuun puoliväliä eli pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Huhtikuun lopulla sää oli lämmin, mutta viileni toukokuussa yöpakkasten jatkuessa. Lämpötilakerrosteisuuden muodostuminen siirtyi siten myöhemmäksi ja kevätkierto jatkui pitkään, jolloin alusvesi tuulettui ja hapettui hyvin. Lämmin sää alkoi vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Kesäkuu alkoi helteisenä, mutta kuukauden loppupuoli oli poikkeuksellisen kolea. Pintavedet olivat lämmenneet kesäkuun alussa kuitenkin jo sen verran, että lämpötilakerrosteisuus pääsi muodostu- ( 3 ) PL 265, 3311 Tampere

2 2 maan. Kesäkuussa saatiin runsaita sateita etenkin kuun puolivälissä. Viileä sää ja voimakkaat tuulet estivät sinilevien runsastumista. Kylmää kesäkuuta seurasi harvinaisen lämmin heinäkuu. Lämpötila kohosi hellelukemiin jossain päin Suomea peräti 26 peräkkäisenä päivänä. Kuun loppupuolella lämpötilat kohosivat jopa 3 asteen yläpuolelle. Nopeasti lämmennyt sää mahdollisti sinilevien runsastumisen, mutta levätilanne pysyi silti koko heinäkuun ajan melko tavanomaisena. Sademäärässä oli suuria paikallisia eroja, koska sade oli suurelta osin kuuroittaista. Elokuukin alkoi varsin lämpimänä, mutta kuun loppua kohden lämpötilat laskivat tavanomaisiin lukemiin. Sadanta oli runsainta maan lounaisosassa ja länsirannikolla, jossa sademäärä kohosi jopa yli 12 mm. Kerrosteisuus pysyi järvissä vakaana vielä elokuussakin. Syyskuu oli vähäsateinen ja varsin lämmin. Kuun lopulla sää viileni selvästi. mm 14 Tampere, Pirkkala Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 2.1. Sademäärä kuukausittain vuosina 213 ja 214 sekä pitkän ajan keskiarvo Tampere-Pirkkalassa. 3. TALVITULOKSET Talvi 214 oli järvien happitalouden kannalta helppo, ja loiva lämpötilakerrosteisuuskin kuvasi vesien sekoittuneen hyvin ennen jääpeitteen muodostumista. Vesi oli kuitenkin päällysvettä myöten tavanomaista lämpimämpää. Happitilannetta voitiin pitää kokonaisuutena tyydyttävänä, sillä pohjan läheltä happi oli kulunut vähiin (kuva 3.1). Veden tavanomaista korkeamman lämpötilan vuoksi happivaje oli päällysvedessäkin selvä (hapen kyllästysaste %). Happitilanne oli parempi kuin edellistalvena, jolloin vesi oli vähähappista jo 8 metrin syvyydeltä lähtien. Voimakkaat happitalouden ongelmat ovat olleetkin Teernijärvessä säännöllinen ilmiö. Vuoden 213 loppupuoli oli runsassateinen ja virtaamat olivat poikkeuksellisen suuria, mikä lisäsi hajakuormitusta. Tämä näkyi Teernijärven pintaveden fosforipitoisuudessa nousuna edellisvuoteen verrattuna (kuva 3.2). Fosforipitoisuus oli kohonnut lievästi rehevien vesien tasolle. Typpitasossa hajakuormitus ei näkynyt, sillä typpipitoisuus oli selvästi pienempi kuin edellisvuotena sekä päällysettä alusvedessä. Pohjan läheisen veden ravinnepitoisuudet olivat edellisvuosia pienemmät vähäisemmän sisäisen kuormituksen vuoksi.

3 Typpeä valuu Teernijärveen ja sen alusveteen Kahtalammen suunnasta. Kahtalammesta tuleva vesi painuu syvänteeseen mm. kohonneen suolapitoisuutensa takia. Teernijärven kohonneet suolapitoisuudet (kohonneet sähkönjohtavuudet) johtuvat Kahtalammen vaikutuksesta. Sähkönjohtavuus on jopa korkeampi kuin Nokianvirrassa, johon tulee runsaasti jätevesiä mm. Tampereen seudulta. mg/l 14 Teernijärven happipitoisuus eri syvyksillä Kuva 3.1. Teernijärven happipitoisuus eri syvyyksillä lopputalvella vuosina Typpipitoisuus talvella Teernijärven pintavedessä Fosforipitoisuus talvella Teernijärven pintavedessä Typpipitoisuus talvella Teernijärven pohjalla Fosforipitoisuus talvella Teernijärven pohjalla Kuva 3.2.Teernijärven päällys- ja alusveden talvisia typpi- ja fosforipitoisuuksia

4 4 4. KESÄTULOKSET Teernijärven vesimassa oli kesällä aiempaan tapaan jyrkästi lämpötilan mukaan kerrostunut. Päällysveden paksuus oli vain 5 metriä. Vesi oli 5 metrin syvyydellä jo vähähappista ja 8 metrin syvyydeltä lähtien se oli viileää ja hapetonta. Hapettomuuden vuoksi sisäinen kuormitus oli voimakasta. Pelkistyneessä alusvedessä oli erittäin paljon rautaa ja mangaania. Raudan vapautuessa myös fosforipitoisuus oli kohonnut voimakkaasti ollen jopa 35. Tämä on suurempi pitoisuus kuin puhdistetussa jätevedessä eli sisäinen kuormitus on merkittävää ja voi johtaa äkillisiin muutoksiin rehevyydessä, jos runsasravinteiden vesi pääsee sekoittumaan päällysveteen. Myös typpeä vapautui alusveteen orgaanisen aineen ammonifikaatiossa. Ammoniumtyppeä oli pohjalla jopa 97. Pintavesi oli lievästi sameaa. Fosforipitoisuus oli 2 eli se osoitti lievää rehevyyttä. Typpipitoisuus (41 ) oli alhainen. Klorofyllipitoisuus oli lievästi rehevien vesien luokassa (6,5 ). Rehevyystaso oli siten sekä fosforipitoisuuden osalta että klorofyllipitoisuuden osalta edelliskesää pienempi. Veden ph oli normaali ja humusleima vähäinen. Rehevyystaso on ollut 2-luvulla päällysvedessä varsin vakaa. Fosforipitoisuudet ovat vaihdelleet kesäaikaan lievästi rehevien vesien raja-arvojen sisällä. Talviaikaan fosforipitoisuudet ovat laskeneet pienimmillään karuille vesille ominaiseksi. Typpipitoisuudet ovat vaihdelleet kesäaikaan vähemmän, eivätkä ne ole kohonneet luonnontasoa suuremmiksi. Talviaikaan puolestaan typpipitoisuudet ovat ajoittain ylittäneet luonnontason ja kohonneet kesäaikaan verrattuna 2-kertaisiksi. Typpipitoisuus kesällä Teernijärven pintavedessä Fosforipitoisuus kesällä Teernijärven pintavedessä Typpipitoisuus kesällä Teernijärven pohjalla Fosforipitoisuus kesällä Teernijärven pohjalla Kuva 4.1.Teernijärven päällys- ja alusveden kesäisiä typpi- ja fosforipitoisuuksia

5 5 KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Laatinut: Limnologi Marika Paakkinen Hyväksynyt: Vesiosaston johtaja Jukka Lammentausta LIITTEET: Liite 1 Vedenlaatutulokset vuosilta TIEDOKSI: Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristö- ja luonnonvarat

6 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesinäytteiden tutkimustuloksia Liite 1, sivu 1/5 Nokian järvitutkimukset (NOKIA) Pvm. Hav.paikka Lämpöti *Happi Kyll.% *Sameus *K-aine *Sähkonj *Alkalin *ph *Väri *COD(Mn) *Kok.N *NO23-N *NH4-N Kok.P Kok.P,liu *Fe *Mn Mn *Klorof Haju Syvyys (m) mg/l % FNU mg/l ms/m mmol/l mg/l Pt mg/l O2 mg/m NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,4 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 14; Näytt.ottaja JI; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2, m/s; Tuulsuunt. 14; 1 19,7 9,3 12 2,5 12,1,34 7,6 15 4, , ,5 6,6 71 1,9 7, , ,8,3 3 2, VRV 14 8,3, 4, 14,6 6, VRV -2 11, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13, m; Näk.syv. 2,2 m; Näytt.ottaja AP; 1. 19,1 8,8 95 2,2 2, 12,2,34 7,3 2 4,9 49 < , 7. 11,3, ,7 9. 8,1, , 12. 8,,2 2 4,5 2, 14,2 6,8 4 5,6 13 < NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14,5 m; Näk.syv. 4,6 m; 1.,8 7,1 5,4 15,6 6,7 1 4, ,9 4, ,6,68 5 3,4 17,5 7, 15 5, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 4,6 m; Klo 15:; Näytt.ottaja AL; Ilm.lt. -4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. 18; 1.,8 1, 7,48 15,1,37 6,9 15 4,1 69 < ,2 4,6 34 1,2 13,8 6,6 3, ,6 3, ,7 2,2 17 2, 14,2 6, ,7 5,7 14,5 6,7 4, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,4 m; Näk.syv. 3,7 m; Klo 12:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 2 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. 18; 1.,5 9,6 67,43 15,2,33 6,6 15 4, < ,5 2,7 2 1,3 14,1 6,4 3,6 67 < ,7 1, ,8 1,3 1 4,4 14,3 6, ,5 4,1,76 6 7,3 15, 6,5 4, FINAS akkreditoitu testauslaboratorio T64 * akkreditoitu määritys. Mittausepävarmuustiedot toimitetaan pyydettäessä.

7 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesinäytteiden tutkimustuloksia Liite 1, sivu 2/5 Nokian järvitutkimukset (NOKIA) Pvm. Hav.paikka Lämpöti *Happi Kyll.% *Sameus *K-aine *Sähkonj *Alkalin *ph *Väri *COD(Mn) *Kok.N *NO23-N *NH4-N Kok.P Kok.P,liu *Fe *Mn Mn *Klorof Haju Syvyys (m) mg/l % FNU mg/l ms/m mmol/l mg/l Pt mg/l O2 mg/m NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,2 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 1:5; Näytt.ottaja JI; Ilm.lt. 2 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt. 5; 1. 19,7 7,2 78 2,7 13,,31 7,1 25 5, H 5. 19,1 5, 54 3,1 13,2 6,8 4, H 6, 13,7,35 3 H 8. 8,8,47 4 LRV 1. 7,,53 4 1,9 15,8 6, SRV 12,2 6,5 3,8 16,6 6,9 6, SRV H NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 11:; Näytt.ottaja MP, EM; 1. 22,5 8,5 98 1,5 12,8,3 7,4 2 4, ,3 2,1 23 3,2 12,9 6,7 4, ,, ,4,27 2 1,2 14,9 6, ,5 4, 15,4 6,9 6, , NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 5, m; Klo 9:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 2 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. 13; 1. 2,6 1,3 76,68 13,6,28 6,9 1 4, ,1 2,5 19 1,1 13,7 6,6 3,9 81 < ,1 1, ,1 1,6 12 2,7 15,6 6, ,2,52 4 3,4 16,3 6,6 4, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14, m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 9:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 18; 1. 17,6 7,7 81 3,5 13,,3 7,2 35 4, ,2 6,8 71 3,2 13, 7,2 4, ,8, ,7,13 1 2,7 14,8 6, ,2 5,6 15,6 6,9 7, , NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 4,3 m; Klo 9:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. -12 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. m/s; Tuulsuunt. ; 1. 1, 11,6 81,52 14,,3 7,1 2 5, ,7 5,6 41 1,8 13,7 6,8 4, , 4, ,3 1,2 9 3,1 16,9 7, , 21 14,8 6,8 5, FINAS akkreditoitu testauslaboratorio T64 * akkreditoitu määritys. Mittausepävarmuustiedot toimitetaan pyydettäessä.

8 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesinäytteiden tutkimustuloksia Liite 1, sivu 3/5 Nokian järvitutkimukset (NOKIA) Pvm. Hav.paikka Lämpöti *Happi Kyll.% *Sameus *K-aine *Sähkonj *Alkalin *ph *Väri *COD(Mn) *Kok.N *NO23-N *NH4-N Kok.P Kok.P,liu *Fe *Mn Mn *Klorof Haju Syvyys (m) mg/l % FNU mg/l ms/m mmol/l mg/l Pt mg/l O2 mg/m NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14, m; Näk.syv. 2,3 m; Klo 1:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 13 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. 9; 1. 18,8 6,6 71 2,2 12,9,28 7,1 35 4, ,8 6,6 71 2,7 12,9 7,1 4,6 41 < ,8, ,8,13 1 4,5 14,5 6, ,2 9,4 15,1 6,8 6, , NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,7 m; Näk.syv. 5, m; Klo 12:3; Näytt.ottaja EH; Ilm.lt. 3 C; Pilv. /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. 17; 1. 1,4 8,5 61,36 14,6,32 6,9 15 4,4 57 <7 13 < ,2 2,7 21,94 13,6 6,5 4, 58 < ,3, ,3,15 1 4,3 13,8 6, ,3 3,2 15,4 6,9 5, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14, m; Näk.syv. 3, m; Klo 14:3; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 24 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. 23; 1. 22,4 8, ,9 12,7,29 7,4 2 5,3 42 < ,8,63 7 1,8 12,7 7,5 5, ,2, ,2 3,2 14,3 6, ,8 4,4 13,2 6,9 5, , NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14, m; Näk.syv. 5, m; Klo 14:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. -2 C; Pilv. /8; Tuulnop. m/s; Tuulsuunt. ; 1. 1,3 1, 71,76 14,,38 6,9 3 4,2 63 < ,3 2,4 17 1,7 13,8 6,6 4, ,6, ,6,36 3 5,1 14,1 6, ,8, ,3 6,7 4, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14, m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 11:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 16 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 27; 1. 19,8 7,5 82 5,6 12,6,32 7,2 35 4,3 52 < ,4 6,3 68 5,3 12,7 7, 4, ,1,19 2 SRV 1. 7,9 2,5 14,7 6, VRV 13. 7,4 4, 15,1 6,8 6, VRV FINAS akkreditoitu testauslaboratorio T64 * akkreditoitu määritys. Mittausepävarmuustiedot toimitetaan pyydettäessä.

9 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesinäytteiden tutkimustuloksia Liite 1, sivu 4/5 Nokian järvitutkimukset (NOKIA) Pvm. Hav.paikka Lämpöti *Happi Kyll.% *Sameus *K-aine *Sähkonj *Alkalin *ph *Väri *COD(Mn) *Kok.N *NO23-N *NH4-N Kok.P Kok.P,liu *Fe *Mn Mn *Klorof Haju Syvyys (m) mg/l % FNU mg/l ms/m mmol/l mg/l Pt mg/l O2 mg/m NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 5,7 m; Klo 12:15; Näytt.ottaja HP; Ilm.lt. 4 C; Pilv. /8; Tuulnop. 2 m/s; 1. 1,1 1,2 72,43 13,6,3 7,1 14 4, ,5 5, 37,71 13, 6,7 4,5 8 < ,7 3, ,7 3,3 24 1,4 13,2 6, ,9,34 3 9,1 13,9 6,8 4, H NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14,1 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 13:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. 23 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. 9; 1. 19,2 8,6 94 2,9 12,3,32 7,4 21 5,8 49 < , 4,6 49 4,1 12,4 7, 5, ,9, , 4,4 14,1 6, ,3 7,5 14,7 6,9 7, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 4,9 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja HP; Ilm.lt. 2 C; Pilv. /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. 4; 1.,8 1,1 71,28 13,1,31 7, 18 5, ,9 3,3 25 1,6 12,7 6,6 5, ,1, ,2 4,5 13,2 6, L 13. 3,5 7,5 14,1 6,8 5, LRV NOKIA / TEERNI Teernijärvi Näk.syv. 1,2 m; Klo 11:3; Näytt.ottaja VS; Ilm.lt. 2 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 18; 1. 19,2 8,4 91 4,5 11,8,32 7,4 23 5,5 51 < ,8 2,6 27 3,9 12,4 6,8 5, ,5, ,7,34 3 2,6 13,8 6, , 3,5 14,5 7, 6, NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 1:; Näytt.ottaja RO; Ilm.lt. -3 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. 37; 1. 2,7 9,1 67 1,1 11,9,3 7, 13 4, ,5 8,3 63 1,2 12,5 6,8 4, ,4 4, ,4 2,4 18 5,6 12,9 6, ,3,29 2 7,5 13,4 6,7 5, FINAS akkreditoitu testauslaboratorio T64 * akkreditoitu määritys. Mittausepävarmuustiedot toimitetaan pyydettäessä.

10 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesinäytteiden tutkimustuloksia Liite 1, sivu 5/5 Nokian järvitutkimukset (NOKIA) Pvm. Hav.paikka Lämpöti *Happi Kyll.% *Sameus *K-aine *Sähkonj *Alkalin *ph *Väri *COD(Mn) *Kok.N *NO23-N *NH4-N Kok.P Kok.P,liu *Fe *Mn Mn *Klorof Haju Syvyys (m) mg/l % FNU mg/l ms/m mmol/l mg/l Pt mg/l O2 mg/m NOKIA / TEERNI Teernijärvi Kok.syv. 14,1 m; Näk.syv. 2, m; Klo 11:3; Näytt.ottaja EH; Ilm.lt. 23 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. 27; 1. 22,5 7,6 88 2,4 12,2,33 7,4 24 4, ,1,28 3 3,4 12,7 6,8 5, ,2 1. 8, 6,6 13,7 6, , , 6,9 5, ,5 FINAS akkreditoitu testauslaboratorio T64 * akkreditoitu määritys. Mittausepävarmuustiedot toimitetaan pyydettäessä.

KAHTALAMMEN VEDEN LAATU VUOSINA 2013 JA 2014

KAHTALAMMEN VEDEN LAATU VUOSINA 2013 JA 2014 Vesiosasto/MP 9..2 Kirjenumero 798/ NOKIAN KAUPUNKI Ympäristönsuojeluyksikkö Harjukatu 2 7 NOKIA KAHTALAMMEN VEDEN LAATU VUOSINA 2 JA 2. YLEISTÄ Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry tutki Kahtalammen

Lisätiedot

KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 2014

KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 2014 Vesistöosasto/RO 13.5.214 Kirjenumero 417/14 Luoteis-Lopen Loma-Asukkaat ry c/o Leila Rajakangas Vanha Valtatie 1 B 4 425 KERAVA KATSAUS RÄYSKÄLÄN JÄRVIEN TALVITULOKSIIN 214 1. JOHDANTO Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007

PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007 Chhl ~ESIENSUO~IELUYHDISTYS ry ihhr Harri Perälä 05.10.2005 Kirje nro 643 KAUNIAISTEN KALASTUSKUNTA Seppo Heinonen Valimaenkatu 13 B 25 37 100 NOKIA PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007 Piikkilanjärvi

Lisätiedot

VUONNA 2008 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU

VUONNA 2008 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU KOKEMÄENJOEN VESISTÖN 1 VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Marika Paakkinen 02.03.2009 Kirje nro 145 Tampereen kaupunki/ Ympäristövalvonta PL 487 33101 Tampere VUONNA 2008 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSU KVVY OJELUYHDISTYS

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSU KVVY OJELUYHDISTYS KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 3 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 1 2. JÄTEVESIKUORMITUS... 2 3. NÄYTTEIDEN OTTO JA ANALYSOINTI... 2 4. SÄÄOLOT VUOSINA 212-214... 3 5. LASKENNALLISET

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

[ Ι. Pantone 300. ; )± ƒ )

[ Ι. Pantone 300. ; )± ƒ ) [ Ι ƒ Pantone 300 ; )± ƒ ) [ ± ± Ò SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT... 1 3. TUTKITTUJEN JÄRVIEN VEDENLAATU... 3 3.1 Alinenjärvi... 3 3.2 Laajanojan alajuoksu... 3 3.3 Kyyniojan

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Kakarin vedenlaatututkimus 2016

Kakarin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kakarin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella olevalla ylänköalueella sijaitsevalta Kakarilta otettiin Karkkilan

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

KARKKILAN ALUEEN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2013

KARKKILAN ALUEEN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2013 LUVY/142 10.9.2013 Minna Sulander Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu KARKKILAN ALUEEN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2013 Työ liittyy Karkkilan kaupungin ympäristönsuojelun toimialan toimeksiannosta tehtävään

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Ahmoossa sijaitsevan Ahmoolammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016

Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 28.10.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Komista otettiin 20.7. ja 10.10.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

VUONNA 2009 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU

VUONNA 2009 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU KOKEMÄENJOEN VESISTÖN Marika Paakkinen 16.11.2009 Kirje nro 746 1 Tampereen kaupunki/ Ympäristövalvonta PL 487 33101 Tampere VUONNA 2009 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU 1. JOHDANTO Tampereen järvien

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n toimitusjohtaja ja limnologi Pena Saukkonen Ympäristön,

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

COOLOX-MENETELMÄN SOVELTUVUUDESTA PANNUJÄRVEN KUNNOSTUKSEEN

COOLOX-MENETELMÄN SOVELTUVUUDESTA PANNUJÄRVEN KUNNOSTUKSEEN 28.8.212 19.1.212 17.4.213 25.4.213 1.5.213 3.7.213 12.8.213 25.9.213 22.1.213 2.11.213 25.3.215 28.4.215 28.5.215 24.6.215 1.8.215 3.11.215 16.11.215 Vesistöosasto/RO 23.11.215 Kirjenumero 947/15 Vanajavesikeskus/Suvi

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

KVVY. Vesilahden kunta VESILAHDEN KUNNAN JÄRVI- TUTKIMUKSET VUONNA Marika Paakkinen Kirjenro 418/17. Pantone 300

KVVY. Vesilahden kunta VESILAHDEN KUNNAN JÄRVI- TUTKIMUKSET VUONNA Marika Paakkinen Kirjenro 418/17. Pantone 300 KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 Vesilahden kunta VESILAHDEN KUNNAN JÄRVI- TUTKIMUKSET VUONNA 2016 Marika Paakkinen 31.3.2017 Kirjenro 418/17 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2.

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017

Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017 5.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Haukkalammen veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella sijaitsevan pienen Haukkalammen vesinäytteet otettiin 3.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

SISÄLTÖ. LIITTEET: Liite 1. Järvien tarkkailutulokset Liite 2. Ojien tarkkailutulokset Liite 3. Havaintopaikkakartta

SISÄLTÖ. LIITTEET: Liite 1. Järvien tarkkailutulokset Liite 2. Ojien tarkkailutulokset Liite 3. Havaintopaikkakartta SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. HAVAINTOPAIKAT JA MENETELMÄT... 1 3. KESÄN 2014 SÄÄOLOISTA... 2 4. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 2 4.1 Kalajärvi... 2 4.2 Bodominjärvi... 3 4.3 Espoon Pitkäjärvi... 5 4.4

Lisätiedot

VUONNA 2007 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU

VUONNA 2007 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Marika Paakkinen 02.10.2007 Kirje nro 651 1 Tampereen kaupunki/ Ympäristövalvonta PL 487 33101 Tampere VUONNA 2007 TUTKITTUJEN TAMPEREEN JÄRVIEN VEDENLAATU

Lisätiedot

Vihdin Haukilammen (Huhmari) vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu

Vihdin Haukilammen (Huhmari) vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 27.10.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Haukilammen (Huhmari) vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Huhmarissa sijaitsevasta Haukilammesta otettiin 20.7. ja 10.10.2016

Lisätiedot

Vihtijärven veden laatu Heinäkuu 2017

Vihtijärven veden laatu Heinäkuu 2017 23.8.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihtijärven veden laatu Heinäkuu 2017 Vihtijärven vesinäytteet otettiin 27.7.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Näytteenotto perustuu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 8.9.2016 Lahna- ja Suomusjärven hoitoyhdistys Mauri Mäntylä Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet otettiin Lahna- ja Suomusjärven suojeluyhdistyksen toimesta 28.8.2016

Lisätiedot

Iso Myllylammen veden laatu Heinäkuu 2017

Iso Myllylammen veden laatu Heinäkuu 2017 23.8.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Iso Myllylammen veden laatu Heinäkuu 2017 Vihdin ja Lohjan rajalla Nummenkylässä sijaitsevan Iso Myllylammen vesinäytteet otettiin 27.7.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 2009-2013

Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 2009-2013 25.7.213 Lihavajärven Suojeluyhdistys Senja Eskman, Antero Krekola Sammatin Lihavajärven veden laatu Vuodet 29-213 Lihavajärven tuoreimmat näytteet otettiin heinäkuussa 213 järven suojeluyhdistyksen ja

Lisätiedot

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007 PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017

Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017 9.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Iso Heilammen vesinäytteet otettiin 21.2.2017 ja 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Musta-Kaidan veden laatu Elokuu 2017

Musta-Kaidan veden laatu Elokuu 2017 5.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Musta-Kaidan veden laatu Elokuu 2017 Kovelonjärven eteläpuolella sijaitsevan Musta-Kaidan vesinäytteet otettiin 2.8.2017 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

ÕÊÊÇ ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì.

ÕÊÊÇ ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì. ÕÊÊÇ Pantone 3 ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì λ ± Ñ ª ²»² îðïë ÍÍÒ ðéèïóèêìë Ö«µ «² ± éîê SISÄLTÖ 1. TARKKAILUN PERUSTE

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Kolmpersjärven veden laatu Heinäkuu 2017

Kolmpersjärven veden laatu Heinäkuu 2017 9.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Kolmpersjärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Kolmpersjärven vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ÕÊÊÇ. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê. Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé.

ÕÊÊÇ. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê. Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé. ÕÑÕÛÓ\ÛÒÖÑÛÒ ÊÛÍ ÍÌJÒ ÊÛÍ ÛÒÍËÑÖÛÔËÇØÜ ÍÌÇÍ ÕÊÊÇ Pantone 300 б³ µ«² µ«² ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÐÑÓßÎÕËÒ ÕËÒÒßÒ Î ËÌÌßÒ ÕßßÌÑÐß ÕßÒ ÍËÑÌÑó Öß ÊßÔËÓßÊÛÍ ÛÒ ÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïê Õ Ê µ±²»² ïíòêòîðïé Õ»² ± êëèñïé

Lisätiedot

Syvälammen (Saukkola) veden laatu Heinäkuu 2017

Syvälammen (Saukkola) veden laatu Heinäkuu 2017 11.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Syvälammen (Saukkola) veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan Syvälammen vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS TALVELLA 2012

KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS TALVELLA 2012 LUVY/108 22.3.2012 Erkki Selin Kirkkonummi/ympäristönsuojelu KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS TALVELLA 2012 Kirkkonummen järvitutkimus perustuu kunnan ympäristönsuojeluyksikön toimeksiannosta tehtävään, joka

Lisätiedot

Viidanjärven veden laatu Heinäkuu 2017

Viidanjärven veden laatu Heinäkuu 2017 11.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Viidanjärven veden laatu Heinäkuu 2017 Hiidenveden Retlahden pohjoispuolella sijaitsevan pienen Viidanjärven vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin

Lisätiedot

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA Vesistöosasto/RO 13.1.215 Kirjenumero 852/15 Jorma Järvensivu Kankaistonkatu 14 F 21 3871 Kankaanpää RAPORTTI KARHOISMAJAN JÄRVIREITIN OJA- JA JÄRVITUTKIMUKSISTA 4.8.215 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Tutkimus

Lisätiedot

Sammatin Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan puron veden laatu Heinäkuu 2017

Sammatin Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan puron veden laatu Heinäkuu 2017 10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan puron veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Valkjärven ja siihen Haarjärvestä laskevan

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

Sammatin Lohilammen veden laatu Elokuu 2014

Sammatin Lohilammen veden laatu Elokuu 2014 7..1 Lohilammen kyläyhdistys Tiina Raukko Sammatin Lohilammen veden laatu Elokuu 1 Lohilammen näytteet otettiin 7..1 kyläyhdistyksen ja Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Näytteet

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

ÕÊÊÇ. Ñ ª»¼»² µ ««²µ. ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÑÎ ÊÛÜÛÒ Ì\ØÌ Ò ÛÓÛÒ ÕÛÍÕËÍÐËØÜ ÍÌßÓÑÒ ÊÛÍ ÍÌJÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïë. ß Ô ëòçòîðïê.

ÕÊÊÇ. Ñ ª»¼»² µ ««²µ. ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÑÎ ÊÛÜÛÒ Ì\ØÌ Ò ÛÓÛÒ ÕÛÍÕËÍÐËØÜ ÍÌßÓÑÒ ÊÛÍ ÍÌJÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïë. ß Ô ëòçòîðïê. ÕÑÕÛÓ\ÛÒÖÑÛÒ ÊÛÍ ÍÌJÒ ÊÛÍ ÛÒÍËÑÖÛÔËÇØÜ ÍÌÇÍ ÕÊÊÇ Pantone 3 Ñ ª»¼»² µ ««²µ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÑÎ ÊÛÜÛÒ Ì\ØÌ Ò ÛÓÛÒ ÕÛÍÕËÍÐËØÜ ÍÌßÓÑÒ ÊÛÍ ÍÌJÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÒÒß îðïë ß Ô ëòçòîðïê Õ»² ± ééèñïê SISÄLTÖ 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSU KVVY OJELUYHDISTYS

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSU KVVY OJELUYHDISTYS KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. SÄÄ- JA VALUMAOLOT... 1 3. TUTKITTUJEN JÄRVIEN VEDENLAATU... 3 3.1 Iso Oravajärvi... 3 3.2 Kivilahtijärvi...

Lisätiedot

ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ. ÛÍÐÑÑÒ Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì. λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì. Õ» ² ± íïèñïì

ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ. ÛÍÐÑÑÒ Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì. λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì. Õ» ² ± íïèñïì ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ Ç³ < *µ» µ«ûíðññò Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì Õ» ² ± íïèñïì SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1. HAVAINTOPAIKAT JA MENETELMÄT... 1 3. TALVEN 1 SÄÄOLOT.... TULOKSET

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS 2014

KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS 2014 LUVY/108 11.8.2014 Kirkkonummen kunta/ympäristönsuojelu ymparistonsuojelu@kirkkonummi.fi KIRKKONUMMEN JÄRVITUTKIMUS 2014 Kirkkonummen järvien vedenlaatututkimus perustuu kunnan lakisääteiseen velvoitteeseen

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

SISÄLTÖ. LIITTEET: Tarkkailutulokset

SISÄLTÖ. LIITTEET: Tarkkailutulokset SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 1 2. TARKKAILUVUODEN SÄÄ- JA VESIOLOT... 1 3. TULOSTEN TARKASTELU... 3 3.1 Mommilanjärvi... 3 3.2 Ansionjärvi... 4 3.3 Koiranvuolle... 4 3.4 Kolmilammi, pohjoinen... 5 3.5 Kolmilammi,

Lisätiedot

LUUKINJÄRVEN ILMASTUKSEN TEHOKKUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN ARVIOINTI SEKÄ SUOSITUK- SET JATKOSTA/VUOSI 2013

LUUKINJÄRVEN ILMASTUKSEN TEHOKKUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN ARVIOINTI SEKÄ SUOSITUK- SET JATKOSTA/VUOSI 2013 Vesistöosasto/RO.. Kirjenumero 97/ Espoon kaupungin ympäristökeskus PL 44 7 Espoon kaupunki LUUKINJÄRVEN ILMASTUKSEN TEHOKKUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN ARVIOINTI SEKÄ SUOSITUK- SET JATKOSTA/VUOSI. JOHDANTO

Lisätiedot

ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ. ÛÍÐÑÑÒ Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì. λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì. Õ» ² ± íïèñïì

ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ. ÛÍÐÑÑÒ Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì. λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì. Õ» ² ± íïèñïì ÛÍÐÑÑÒ ÕßËÐËÒÕ Ç³ < *µ» µ«ûíðññò Ö\ÎÊ ÛÒ ÌßÔÊ ÌËÌÕ ÓËÕÍÛÌ ÊËÑÒÒß îðïì λ ± Ñ ª ²»² ïðòðìòîðïì Õ» ² ± íïèñïì SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1. HAVAINTOPAIKAT JA MENETELMÄT... 1 3. TALVEN 14 SÄÄOLOT... 4. TULOKSET

Lisätiedot

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset LUVY/002 18.3.2014 HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset Hiidenveden yhteistarkkailu perustuu seuraaviin lupapäätöksiin: Pistekuormittaja Oikeuden tai vesiviranomaisen lupapäätös

Lisätiedot

ALAJÄRVEN - VIRALANJÄRVEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2008

ALAJÄRVEN - VIRALANJÄRVEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2008 1 Elina Meriluoto 24.9. Kirje no 692 HÄMEENLINNAN SEUDUN VESI OY Jätevesilaitos Paroistentie 7 136 HÄMEENLINNA ALAJÄRVEN - VIRALANJÄRVEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 1. JOHDANTO Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

HARTOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2006

HARTOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2006 HARTOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 26 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 81/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila ja happi 2

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin

Lisätiedot

Vihdin Vaakkoin veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017

Vihdin Vaakkoin veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017 26.10.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Vaakkoin veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017 Vaakkoin vesinäytteet otettiin 27.7. ja 12.10.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Nilsiän kaupunki A 948 Tekninen toimisto PL 32 7331 NILSIÄ (email) 21.4.211 Tiedoksi: Nilsiän kaupungin ympäristönsuojelulautakunta (email)

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu 2015 - helmikuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

ÕÊÊÇ ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì.

ÕÊÊÇ ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß. ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì. ÕÊÊÇ Pantone 3 ÌÛÎÊßÕÑÍÕ ÑÇ ÔÑÐÛÒ ÕËÒÌß ÊËÑÍ ÇØÌÛÛÒÊÛÌÑ ÔÑÐÐ Ö\ÎÊÛÒô ÒËÓÓ ÍÌÛÒÖÑÛÒ Öß ÕÛÍ Ö\ÎÊÛÒ ÇØÌÛ ÍÌßÎÕÕß ÔËÍÌß ÊËÑÜÛÔÌß îðïì λ ± Ñ ª ²»² îðïë ÍÍÒ ðéèïóèêìë Ö«µ «² ± éîê SISÄLTÖ 1. TARKKAILUN PERUSTE

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017 / 2 Stora Enso Oyj A 74.6 Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy 29.6.207 Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk Joroisten

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

Vihdin Suolikkaan veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017

Vihdin Suolikkaan veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017 26.10.2017 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Suolikkaan veden laatu Heinäkuu ja Lokakuu 2017 Suolikkaan vesinäytteet otettiin 27.7. ja 12.10.2017 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

KESKISENKULMAN PIKKUJÄRVIEN VEDENLAATU VUONNA 2010

KESKISENKULMAN PIKKUJÄRVIEN VEDENLAATU VUONNA 2010 Vesistöosasto/RO 7.3.214 Kirjenumero 229/14 PIRKKALAN KUNTA Vesa Vanninen Suupantie 11 3396 PIRKKALA KESKISENKULMAN PIKKUJÄRVIEN VEDENLAATU VUONNA 21 1. JOHDANTO Keskisenkulman järvet ovat ketjussa olevia

Lisätiedot

JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007

JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007 JAALAN KIMOLANLAHDEN RAVINNEKUORMITUS- TUTKIMUS VUONNA 2007 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 93/2007 Johanna Ritari & Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu Sisällys 1 Johdanto 1 2 Sääolosuhteet

Lisätiedot

Talviaikainen järven hapetus Coolox menetelmällä

Talviaikainen järven hapetus Coolox menetelmällä 13.6.2017 Limnologi Reijo Oravainen Talviaikainen järven hapetus Coolox menetelmällä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry COOLOX - tuotekehitys Havaittiin, että pienissä lammissa, joissa oli

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi-

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Sari Koivunen 4.11.21 Nro 15-1-613 2 (2) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) 3 (2) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 5 2. AINEISTO

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 15.9.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot