Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa"

Transkriptio

1 1 / 315 Ote muinaissuomalaisesta Liukko - nimen nimitutkimuksesta Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa - mistä suomalaiset ovat tulleet - suomensukuisten väestöjen laajuus Euroopassa -lähdeaineistot; -genetiikkaa, -biologiaa,- kielitiedettä, -etymologiaa Seppo Liukko kotisivuilla on laajemmin selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita ja muita asiaan liittyviä argumentteja, jotka valottavat Liukko - nimitutkimuksen taustaa (linkki KOTISIVULLE ). Tässä artikkelissa on kirjattu tutkimuksen tiivistelmä sekä Liukkonimitutkimukseen liittyvänä osana suomalaisten esihistoriaa jatkuvuusteorian pohjalta. Ko. artikkelissa esitetään useita eri lähdetietoihin perustuvia argumentteja, jotka osaltaan osoittavat suomensukuisten metsästäjäväestöjen jatkuvuusteorian jatkumon eri aikakausilla kivikaudelta, jääkauden maksimista alkaen Alppien pohjoispuolisessa Euroopassa. Jatkumo on todettavissa Suomen alueen Suomusjärven kulttuuriissa, mutta edelleen samanaikaisesti myös laajalla - alueella Euroopassa neoliittisen vallankumouksen suuriin muutoksiin saakka (metsästäjien kielenvaihtumiset, seurauksena suomensukuisten kielialueiden supistuminen). Kampakeramiikan laajojen alueiden suomensukuiset asuttivat vielä silloin Weikselin alueelta Uralille ja siitä pohjoiseen Suomen - Skandinaviaan ja nyk. Venäjän alueilta. Vasarakirveskulttuurien ajoilta, jolloin esigermaanikielistä maanviljelyväestöä siirtyi Baltian kautta Suomeen ja edelleen Skandinaviaan. Pronssi- rautakaudelta suomensukuiset olivat vielä mm. Novgorodin ja Venäjän - sekä Ruotsin keskiosista pohjoiseen laajoilla alueilla (suomensukuisten väestöjen ja kielten alueita) keskiajalle saakka. Ks. asiasta tarkemmin tämä artikkeli. Tutkimukseen liittyviä muita artikkeleja on lisäksi n. 200 sivua (ks. kotisivulta). Artikkelin kirjoittaja: Seppo Liukko, kuva vuodelta1968

2 2 / 315 Liukko - nimitutkimuksen perusteiden selvitys ja tutkimusyhteenveto (tutkimusraportti- lähdetietoineen): Lyhyt selvitys tutkimusraportista - esihistoriaan liittyvää taustaa tutkimukseen tarkemmin perehtyville; Seppo Liukko Tämä Liukko- nimitutkimus on 3-osainen tutkimusraportti (n. 500 sivua), jonka tarkoituksena on analysoida tämän nimitutkimuksen lähdeaineisto ja selvittää kirjallisesti tutkimuksen kulku sekä argumentoida (todistella) tutkimuksen johtopäätelmät. Tutkimuksessa esitetään aluksi tutkimusongelman selvittämiseksi muutamia asiaa selventäviä kysymyksiä, joihin etsitään aineistoanalyysin tarkastelun lisäksi vastauksia myös aiheeseen liittyvästä tieteellisestä kirjallisuudesta (luettelo). Tutkimuksessa tarkoituksena on löytää luotettava tulkinta alkuperäisaineiston perusteella syntyneisiin tutkimuskysymyksiin, tässä apuna käytetään lainauksia mm. netissä julkisesti esilläolevista pääasiassa professoritason (FT) asiantuntijalausumista, joista on merkitty suorat sitaatit allekirjoittaneen tutkimuksen tekijän johtopäätelmien / lausumien loppuun. Yleensä ko. lainaukset ja linkit ovat välittömästi ko. asian yhteydessä (asiantuntijalainauksista merkitty lausuma vuosi : sivu julkaisusta tai suora linkki ko. asiakohtaan netissä). Liukko nimitutkimuksen aineistojen ja niiden analyysien perusteella rakennetaan yhteenveto miten ja milloin Liuko - Liukko - nimi otetaan käyttöön suomensukuisten alueilla ja - miten se liittyy suomensukuisten väestöalueiden asuttamiseen sekä miten erilaiset väestömuutokset (migraatiot) vaikuttavat suomensukuisten kieleen, jopa kielen vaihtumiseen. Tutkimuksen alussa selvitetään miksi jokin nimi on mahdollista tunnistaa esihistoriallisen ajan nimeksi (tässä tärkeä tunnistuskohde on nimen iu- diftongi) ja milloin tällainen nimi on saapunut suomensukuisten alueelle ja milloin Suomeen. Myös miksi uudet migraatiot aiheuttavat (mm. paikannimiaineiston - ja analyysin perusteella) suomensukuisten alueilla myös uusien lainasanojen käyttöönottoa mm. paikannimiksi (appellatiiveiksi ja sitten propreiksi). Kuten Liuko- Liukko - nimen osalta jo kivikauden lopulta alkaen, ennen pronssikautta (tarkennus tutkimusraportissa).

3 3 / 315 Tässä tutkimuksessa tulee esiin milloin suomensukuisten väestöjen jakaantuminen murrealueisiin on alkanut. Nimitutkimuksen perusteella tarkastellaan ovatko vasarakirveskulttuurit olleet ensimmäisiä vieraskielisiä kontakteja suomensukuisten väestöjen alueilla, ja miten ne ovat vaikuttaneet mm. Liukko - nimen syntymiseen ja muuttumiseen eri murrealueilla (mm- iu- diftongi esigermaanin lainasanasta, k- geminaatta hämäläismurteista Suomessa). Tutkimuksessa käytetyn paikannimistöaineiston ja karttatietojen perusteella on mahdollista määrittää tarkemmin myös suomalaisten esihistoriaa ja väestöliikkeitä mm. Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa (ks. mm. nimistön merkitys esihistorian tutkimuksessa, prof. Eero Kiviniemi). Toisaalta tutkimuksessa esitetään, miten vanhimman (esihistoriallisen ajan) muinaissuomalaisen nimistön on ollut mahdollista säilyä nykyajalle saakka. Onko tämä selvitettävissä? Onko mahdollista, että nimen säilymiseksi on ollut sellainen jatkuva asutus, jonka suullinen perimätieto on säilyttänyt ko. paikannimen nykyaikaan saakka, koska kirjoitettua sanaa ei kivikaudenrautakauden aikana vielä ollut. On siis oltava jatkuva asutushistoria pronssirautakaudelta uudelle ajalle ja nykyajan karttatietoihin saakka (tätä voidaan tutkia mm. useiden kivi-, pronssi -, rautakauden Liukko - paikannimistön alueella olevien arkeologisten löytöjen perusteella, jotka osoittaisivat jatkuvaa asutusta kivikaudelta - nykyaikaan saakka, myös ko. Liukko - nimisillä alueilla). Historiakirjojen mukaan (mm. prof. Jouko Vahtola) ovat Nuorakeraamisen ajan vasarakirveskulttuurit levinneet pieninä ryhminä Weikselin esigermaani - kieliseltä maanviljelyalueelta ensin Baltiaan ja sitten Suomeen. Esigermaani on ollut sitä vanhinta indoeurooppalaista kieltä Euroopassa, jonka maanviljelijäkieltä puhuneet ovat assimiloituneet suomensukuisiin metsästäjäväestöihin laajalla - alueella myös Baltiassa ja Suomessa. On huomattava, että esigerm. kielen vanhimpia sanoja (tai esim. iu- diftongia) ei enää ole nuoremmissa germ. kielissä, kuten mm. ruotsinkielessä (tai slaavil. baltinkielissä). Kuitenkin ko. lainasanat ovat säilyneet nimenomaan vain suomensukuisten kielien (itämerensuomi) alueella. Siksi nämä vanhimmat lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina (säilömällä pakastuneet - se on suomensuk. kielten erityisominaisuus, kuten asian ilmaisee prof. Koivulehto) ja jääneet Baltian sekä Suomen alueen väestöjen jo viimeistään pronssikauden aikaisiin suomensukuisiin kieliin (kantasuomi - ims.). Tästä esimerkkinä on tämän tutkimuksen Liukko - nimi (ks.tarkemmin tutkimusraportti; miten esigermaanikielen lainasanat ovat tulleet jo n eaa. aikana suomensukuisten väestöjen (-kielten) alueelle Baltiaan ja Suomeen, tarkemmat perustelut tutkimusraportissa).

4 4 / 315 Liukko nimi on tutkittavissa oleva nimi. Nykyisissä indoeurooppalaisissa esim. germaanikielissä (mm. ruotsinkieli, jotka ovat muodostuneet ajanlaskun vaihteen jälkeen) ei enää ole esimerkiksi iudiftongia, mikä on Liukko - nimen tärkein kielitieteellinen tunnistuselementti. Toinen merkittävä ajanmääritykseen tarvittava tieto on se, että alkuperäisissä suomensukuisissa kielissä ei ole iu- diftongia (prof. Tapani Lehtinen, Tietolipas 215, SKS 2007:110). Kysymys kuuluu, mistä nykyisessä kielessä oleva iu- diftongi voisi olla peräisin?- Kun alkuperäisessä kantasuomessa eikä nuoremmissa germaani tai - balttikielissä iu- diftongia esiinny, on jokin näiden välinen tapahtuma ratkaisun avain? Hypoteesina tässä tutkimuksessa on ollut vasarakirveskulttuurin esigermaanikieli, jonka lainasanojen tiedetään ajallisesti sopivan tähän hypoteesiin ja esigermaanin lainasanojen on todettu siirtyneen suomensukuisiin kieliin (Suomen Sanojen Etymologiset Sanakirjat). Lisäksi esigermaanikielissä sanoissa /sanajuurissa tiedetään varmuudella olleen iu - diftongi mm. liuti - sanassa. Lisäksi on monia tutkimustuloksia, jossa todetaan maanviljelyn leviämisen ja esigermaanikielisen nuorakeraamisen- (vasarakirves-) kulttuurin olevan samanaikaista tapahtumaa. Siksi on täysin mahdollista, että suomensukuisten alueille on juuri tämä kulttuuri n eaa. aikana tuonut kaskiviljelyn alkuvaiheet ja samalla esigermaanisia lainasanoja (tarkemmin tutkimusraportti- SL). Siksi Liukko - nimeä on mahdollisuus jäljittää aina vasarakirvesaikaan saakka. Esigermaani on se kieli, jonka vaikutuksesta varhaiskantasuomi muuttui Itämeren alueella hitaasti kantasuomeksi. Suomen- ja baltin kielissä on suuri määrä näitä vanhimpia esigermaanin (maanviljelyn-) lainasanoja (osaa näistä sanoista väitetään olleen baltinkielestä, mutta ne eivät ole baltinkielestä, koska baltinkieltä ei vielä ollut olemassakaan vasarakirveskulttuurien ajoilla. Ks. syntyykö kielitieteen ajoitusvirheen vuoksi mahdollinen tutkimusongelma). Esigermaanin maanviljelysanastosta on muodostunut myös sellaista mm. (kaskiviljelyalueen-) paikannimistöä, joka voidaan nykyisin menetelmin tunnistaa esigermaanisiksi lainasanoiksi, esim. Liuko- Liukko- nimet (ks. tutkimusraportissa mm. vanhimpien maanviljelysanojen alkuperät - etymologiset sanakirjat). Tässä tutkimuksessa tuodaan esiin asiantuntijalausumia, joissa todetaan

5 5 / 315 suomensukukuisten kielien poikkeuksellinen ominaisuus säilyttää vanhimpia (esigermaanin) lainasanoja lähes muuttumattomana (tuhansia vuosia). Siksi on mahdollista selvittää mm. Liuko- Liukko tyyppisen nimistön alkuperää. Esigermaanin sanavartalot / lainasanoihin perustuva nimistö on säilynyt ja pakastunut suomensukuisten kielien alueilla hämmästyttävän hyvin niin, että lainasanojen alkuperä on säilynyt ja siksi sanan alkuperä on kielitieteenkin perusteilla selvitettävissä. Nimien pohja, vanha lainasanajuuri, on säilynyt hyvin samanlaisena Baltiassa ja Suomessa (esim. Liuko- Liukko -nimistö, joka on proprisoitunut). Alkuperäisten suomensukuisten sanojen säilymistä on myös Ruotsin alueilla havaittavissa. Näitä ovat mm. suurten järvien proprisoituneet nimet, kuten on tunnistettavissa, nimenomaan suomensukuisten kieliin pohjautuvat nimet (kuuntele miten järvien nimet äännetään), vaikka Baltian eteläosissa ja Skandinaviassa on ko. kielen muutoksen (vanhimpien lainasanojen) lisäksi tapahtunut myöhemmin ajanlaskun jälkeen kielenvaihto uuteen kielikuntaan (silti suomensukuisiin kieliin pohjautuvat nimet, yleensä vesistönimet, ovat säilyneet myös Baltiassa, Venäjällä, Puolassa, Tsekissä jne., ks. tarkemmin tutkimusraportti). Liukko- nimitutkimus ulottuu osittain perustutkimuksen tontille, sillä Liukko - nimitutkimus osaltaan osoittaa, että mm. Baltian väestö on aikaisemmin ollut suomensukuisten aluetta. Liukko- nimitutkimus osaltaan argumentoi samalla alkuperäisen suomensukuisten jatkuvuusteorian paikkansapitävyyttä (ks. tutkimuksen syy- ja seuraus analyysi). Liukko- nimitutkimus on ensimmäinen Suomessa laajempi (n. 500 s.) muinaissuomalais - esihistoriallisen ajan nimistä tehty etymologinen- ja poikkitieteellinen nimitutkimus (tässä alkuhypoteesina paikannimestä tehty etymologiatutkimus). Tässä raportissa osoitetaan monipuolisten argumenttien ja useiden asiantuntijalausumien tukemana, että Suomessa on varmuudella myös muita Liukko - nimen kanssa yhtä vanhoja muinaissuomalaisia nimiä (ks. esim. tutkimuksen nimiparin, Liukko - Laukko etymologiasta, ikäperustelut ja nimien leviäminen nimiparisiirrynnäisinä Baltiassa ja Suomessa). Vaikka tutkimus rajautuu pääasiassa Liukko - nimi- / paikannimitutkimukseen, on tutkimuksen kautta saatua uutta tietoa käytettävä näiltä osin ns. kielitieteen suomensukuisten väestöjen kronologisen aikataulun tarkempaan selvittelyyn. Liukko- nimitutkimuksen selvitysosassa on tarkennettu uusi tieto tai varmistus ko. tiedolle, että Baltian väestön täytyy olla alkuperältään suomensukuisista väestöistä (ks. myös asiaan liittyvät asiantuntijalausumat).

6 6 / 315 Tämä seikka on merkittävä tieto myös yleensä nimitutkimuksen- ja tietenkin tässä yhteydessä Liukko - nimitutkimuksen kannalta. Tämän nimitutkimuksen mahdollisimman luotettavan toteutumisen kannalta on Baltian väestöjen tapahtumat, - puhuma kieli ja - kielen vaihtuminen erityisen perusteellisesti argumentoitu tässä tutkimusraportissa (ko. baltin kielen ja Baltian paikannimistön oikea asutushistoriallinen selvitys on välttämätön mahdollisimman totuudenmukaisen tutkimustuloksen esille saamiseksi, koska ko. Liukon - nimi on tullut Suomeen Baltian kautta). Liukko- nimitutkimuksen aineisto ja sen analysointi osaltaan todistavat sen, että suomensukuisten väestöjen esihistoria ulottuu jääkauden maksimin jälkeiseen aikaan ja suomalaisten (Suomessa - hämäläisten, sämä) esihistoriasta on näyttöä Kundan kulttuurin aikaan. Ensimmäiset vieraskieliset kontaktit Baltian ja Suomen alueen suomensukuisten väestöjen kanssa näyttävät tapahtuneen vasta vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisten ryhmien toimesta (ks. varhaisin lainasanasto itämerensuomeen ja mm. paikannimistön siirtyminen Baltiasta Suomeen). Suomensukuisten väestöjen on täytynyt olla näillä kampakeramiikan alueilla jo silloin kun vasarakirveskulttuuri levisi Baltiaan ja Suomeen (ks. ajoituksesta tarkemmin em. asiaan liittyvät tutkijalausumat; Salo, Carpelan ja kielentutkijoista mm. professorit Koivulehto sekä Saukkonen). Professoritason asiantuntijalausumia vasarakirveskulttuurista ja maanviljelyn- kaskiviljelyn alkamisesta Suomessa: Viite 1. Lainaus allekirjoittaneen Seppo Liukon ja arkeologian prof. Ari Siiriäisen välisestä puhelinkeskustelusta 2002: Arkeologisesti Suomeen tulleen väestön määrä ei ole ollut merkittävä vasarakirveskaudella" ja toisaalta ns. Volganmutkateoriasta: "Arkeologisesti ei myöskään ole näyttöä muutosta Volgalta Suomeen". Eli suomalaiset ovat olleet Suomessa, kun vasarakirveskulttuurin vaikutus alkoi n eaa. Tästä asiasta tutkimuksessa on useita argumentteja. Viite 2. Myös prof. Jouko Vahtola 2004: Nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin kautena eaa. Suomen lounaisosan kehitys koki voimakkaan muutoksen, suoranaisen käännekohdan. Silloin Baltian alueelta saapui Suomeen ehkä sata tai tuhat muuttajaa. Tulijat saattoivat puhua jotakin indoeurooppalaista (esigermaania /SL) tai Baltian alueen suomensukuisten väestöjen kantasuomea. Muuttajat toivat tullessaan maanviljelyyn liittyviä lainasanoja, kuten itää, kaski, kasvaa. Sanat edellyttävät kaskeamista (Suomen

7 7 / 315 Historia 2004:15). Liukko - nimitutkimus osoittaa osaltaan, että suomensukuiset väestöt ovat olleet kivikaudella Kampakeramiikan alueen jälkeen myös vasarakirveskulttuurin, eli maanviljelyn ja esigermaanikielen, leviämisen aikana ainakin Baltian ja Suomen alueen alkuperäisasukkaita: Liukko- nimitutkimus näyttäisi osoittavan esigermaanisen lainasanaston siirtymisajankohdan sekä laajemmin tarkasteltuna myös oikeaksi suomensukuisten kielien jatkuvuusteorian. Jatkuvuusteoria osoittaa, että suomensukuisten väestöjen (-kielen) väestöhistoria on jatkunut Euroopassa laajalla - alueella (mm. suurriistanmetsästäjät), jo jääkauden maksimista lähtien (ks. Kundan kulttuuriin liittyvät alkuperäisen suomensukuisten väestöjen perusteet. Kampakeramiikan laajat alueet mainitaan myös suomensukuisiksi väestöiksi, josta mm. edellä (yllä ) oli jo mainintoja sekä muut asiaan liittyvät lähteet ja kartat löytyvät tutkimusraportissa). HUOM!. Autosomisesti periytyvät kromosomit eli muut kuin sukukromosomit ilmoittavat ihmisen lähisukulaisuudesta periytyvät biologiset ominaisuudet. Nämä ominaisuudet eivät näy sukukromosomimittausten Y- tai Mt DNAhaploryhmä mittaustuloksista. Tieteellisen tutkimuksen poikkitieteellisyys: Joihinkin kielitieteen trad. vertailevan rekonstruointi- metodipohjaisen tutkimuksen antamaan väestö- ja kielihistorialliseen tietoon on suhtauduttava kriittisesti (esimerkkejä tutkimusraportissa). Tämä on tullut esiin esim. tässä Liukko - nimitutkimuksessa, sillä paikannimi- / nimitutkimus on vahvasti väestöliikkeisiin - eli arkeologisiin kulttuureihin - perustuvaa tutkimusta, ja siksi se tarvitsee kielitieteen tutkimuksen lisäksi luotettavaa muiden tieteiden tarjoamaa perustutkimustietoa (l. väite on tarkistettava poikkitieteellisesti). Kielitieteen soveltuvuutta arvioitaessa, ko. asian käsittelyssä, on oltava varovainen, sillä se voi aiheuttaa mm. väestöliikkeiden arvioinnissa, paikannimistötutkimuksessa, kuten myös tässä Liukko - nimen tapauksessa merkittävän tutkimusongelman (koska kielitieteen ajoitustiedot eivät aina täsmää muiden tieteiden kanssa, siksi asia on tarkistettava muiden tieteiden kautta, mm. prof. Jorma Koivulehto - alla tarkemmin).

8 8 / 315 Esim. vuoden 2009 arvovaltaisessa kielitieteen tutkimuksessa väitetään, että suomensukuiset väestöt ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun jälkeen niin tuntuu, että kielitieteilijällä ei ole kokonaistuntemusta väestöliikkeisiin liittyvistä konteksteista. Samassa tutkimuksessa väitetään ja ajoitetaan maanviljelyn-, kyläasutuksen ja itämerensuomalaisten leviäminen pohjoiseen kuudennenkymmenennen leveyspiirin tuntumaan (kuten tekstissä mainitaan) tapahtuneen vasta selvästi ajanlaskun jälkeen jopa rautakauden lopulle. Tarkennettuna niin, että ne olisivat vasta sydänkeskiajan prosesseja. Tällaisia väitteitä, jotka eivät vastaa todellisuutta löytyy mm. Janne Saarikivi, tutkimuksessaan Itämerensuomalais- slaavilaiskontaktien tutkimuksen nykytilasta, 2009:117 (asiasta tarkemmin tutkimusraportissa). Tällaisen virheellisen johtopäätelmän korjaamiseksi ja tutkimusongelman ratkaisemiseksi on tässä tutkimuksessa tehty laaja selvitys (poikkitieteellisesti) väestöliikkeiden muutoksista Baltiassa ja sen lähialueilla sekä mm. maanviljelyn todellisesta saapumisesta suomensukuisten alueille. On erikoista, että eri tieteiden tutkimusmetodit toteavat ko. ajankohdan tapahtumista täysin toisistaan poikkeavasti. Tästä esimerkkinä on tutkimuksessa mainittu merkittävä (ja luotettavampi) lausuma; Suomen maanviljelyalueilla Lounais- Suomessa kylien muodostus todetaan alkaneen jo pronssikaudella eli n eaa. aikana (prof. Salo). Tämän nimitutkimukseen kuuluvan Liukolan - kylän olemassaolo Turun lähistöllä osaltaan osoittaa tutkimusraportin (ja prof. Salon määritelmän) mukaisesti kylämuodostumisen olleen jo silloin Suomessa tapahtumassa, pronssikaudella. Silloin on kantasuomenkielisen väestön (maanviljelyyn siirtyneiden hämäläisten - suomalaisten) käytössä ollut vanhimpien talonpoikaistalojen nimillä nimettyjä kyläyhteisöjä (kyliä). Tutkimuksen esihistoriallista taustaa: Suomessa on ollut pronssikaudella puhekieleltään kaksi erilaista hämäläisväestöä. Alkuperäinen Suomen alueen hämäläisten (sämä) väestö jakaantui kahteen murrealueeseen (ja lievästi myös kahteen väestöön), jonka jälkeen Suomessa oli kaksi erilaista suomensuk. murretta. Silloin vasarakirveskulttuurien assimiloituessa hämäläisten kanssa syntyi (ja lainasanojen vaikutuksesta) kantasuomenkielistä maanviljelyväestöä ja toisena jatkoi sama vanha hämäläisväestö, mutta puhemurteena säilyi hyvin vanhakantainen varhaiskantasuomenkielinen sisämaan metsästäjä- keräilijäväestö (SL, tarkemmat perustelut tutkimusraportin sivuilla, mm. lappalaisuutta ja saamelaisuutta tarkoittavien termien merkityserosta ja termien virheellisestä käytöstä).

9 9 / 315 Liuko- Liukko- nimitutkimus osoittaa myös, että tutkittava nimi on hyvin vanha esigermaanisen ajan iu - diftongilla varustettu lainasana, josta on muodostunut Suomen alueella suuri määrä tämän nimitutkimuksen mukaisia paikannimiä. (Tutkimuksessa esitetään ko. asiassa huomattava määrä lisää argumentteja, joiden perusteella kritiikki kielitieteen vuoden 2009 tyyppisiin lausumiin näyttää olevan asiallista). On aika erikoista, että vielä (v. 2009) jotkut kielitieteilijät edelleen väittävät maanviljelyn ja suomensukuisten väestöjen levinneen Suomeen vasta sydänkeskiajalla, kuten tekstissä mainitaan tarkennettuna: " vasta 800- luvulla maatalouden pohjoisraja olisi siirtynyt esim. Suomeen". Ko. aika sopii kyllä slaavien nousuun, esim. Novgorodiin, mutta suomensukuiset ovat olleet jo jääkauden jälkeisestä ajasta alkaen Novgorodissa (Kundan kulttuuria), ja ovat alueen alkuperäisväestöjä. (ks. tutkimusraportti, selvitys milloin ensimmäiset eteläslaavit ovat nousseet etelästä (Karpaattien laakso) suomensukuisten alueille mm. Novgorodiin ja Baltian ympäristöön vasta n jaa. kansainvaellusten aikana, lähdetietoihin perustuen). Osa nykyisistä kielitieteen edustajista ajoittaa edelleen maanviljelyn aloittamisen ja myös ensimmäisten esigermaanisten lainasanojen tulon suomensukuisiin kieliin n vuotta liian myöhäiseksi Baltiassa ja Suomessa. Maanviljelyn - kaskiviljelyn aloitus (ja samalla esigermaanikielisten lainasanojen käyttöönotto) on tapahtunut kivikaudella n eaa. vasarakirveskulttuurien Baltiaan ja Suomeen leviämisen yhteydessä ja vaikutuksesta (ks. asiaan liittyvät tarkemmat argumentit tutkimusraporttista ja esim. lainasanojen yhteydestä vasarakirveskulttuurin aikoihin, asiantuntija lausumat ja suomen sanojen etymologiset sanakirjat). Lainasanojen ja maanviljelyn leviämisen aikataulusta ja sen todenperäisyydestä on tutkimusraportissa useiden tutkijoiden suoria lausumia sekä karttoja mm. Museoviraston vasarakirves- kulttuurin- ja maanviljelyn leviämiskarttoja, nuorempien germaani- ja slaaviväestöjen leviämiskarttoja sekä muita asiaan liittyviä linkkejä. Arkeologian ja kielitieteen yhteinen lähtökohta: Esigermaanin (indoeurooppalaisen kantakielestä muodostunut) varhaisimmat yhteydet ovat tapahtuneet suomesuk. kielien läntiseen osaan eli Baltiassa kieli muuttui varhaiskantasuomesta > kantasuomeen > ja sitten itämerensuomeen - ja Suomessa vastaava muutos aluksi Suomen lounaisosaan (Kampakeraamisen kulttuurin varhaiskantasuomalaiselle hämäläisalueelle).

10 10 / 315 Esigermaanikielinen vasarakirveskulttuuri on tullut Baltiaan ja Lounais- Suomeen suomen- sukuisten väestöjen kulttuuriksi mainitun - vanhemman kampakeraamisen kulttuurin päälle (seurauksena syntyi Suomeen kaksi eri kulttuuria, maanviljely- ja metsästysväestöt eriytyivät, lounaisosissa uusien esigermaanikielen lainasanojen vuoksi, myös kieleltään). Tämä tapahtuma on asiantuntija lausumien mukaan alkanut jo 3200 eaa., jolloin maanviljely levisi Baltiaan ja Suomeen. Tällaiset vanhimmat sanat ovat esim. kalja, kaski, kyrsä, tahdas (taikina). Huomionarvoista on lisäksi se, että useat lainasanat viittaavat alkeelliseen kaskimaanviljelyyn ja karjanhoitoon (Prof. Koivulehto, Studia Generalia 2003: 84 ja 90, ks. myös tarkemmin tämä tutkimusraportti, jossa on määritelty faktatietoja asiantuntijalausuntoihin perustuen. Vasarakirveskulttuurin esigerm. lainasanat ja maanviljelyyn liittyvä varhaisin asutusnimistö ovat merkittäviä perusteita paikan- nimitutkimukselle, kuten myös Liukko - nimitutkimuksen kannalta (mm. prof. Eero Kiviniemi). Kielitieteen perustieto ei ole vieläkään poikkitieteellisesti relevantti väestöliikkeiden osalta (osalla on tietoisuus, siitä esimerkkejä tutkimuksessa mm. prof. Saukkonen, Koivulehto). On siis kielitieteen tutkijoita joiden mielestä suomensukuisten väestöjen asuttaminen on jatkunut Suomessa jääkauden jäidenlähdön jälkeisistä ajoista alkaen mm. suomenkielen prof. Pauli Saukkosen lausumat (- tarkemmin tutkimuksessa). Sellaiset eksaktitieteet kuten arkeologia, genetiikka tai biologia ovat osaltaan varmistaneet suomensukuisten jatkuvuusteorian eli suomensukuisten väestöjen olleen olemassa jo jääkauden maksimin jälkeen. Tässä koottuna muutama uusimpien tutkimustulosten perusteella poikkitieteellinen faktatieto, joiden pohjalta esihistoriaan liittyvää tutkimusta tulisi nykytiedon valossa selvittää (kuten tämän nimitutkimuksen esihistoria osuutta): Arkeologia. Jääkauden jälkeisen suomensukuisten Ukrainan- refugin (pääasiassa tundravaaleiden N1c1- ja R1a haploryhmäisten ) metsästäjäväestöjen leviäminen länttä ja pohjoista kohti alkoi n eaa. kun jääkauden maksimi oli päättynyt, lämpötila nousi, mutta tundralla elävää suurriistaa oli erityisen paljonriittävästi (Huom. Tundra-alueiden supistuessa ja Euroopan Alppien pohjoispuolisten alueiden metsittyminen alkoi n eaa. aikana, tundraarojen suurriista - mammutti kuoli sukupuuttoon n eaa.) Jääkauden jälkeen Ukrainan refugin väestöt valloittivat nopeasti jäänjättöalueen, ensiksi leviäminen on tapahtunut Hampurin kulttuuriin, jossa Iberiasta n eaa. noussut peuranmetsästäjien pääasiassa I- haploryhmän

11 11 / 315 väestö vaihtoi puhumansa (baskilaisen) kielen suomensukuisiin kieliin ja assimiloitui suomensukuisten metsästäjien kanssa. Pääosa suomensukuisista metsästäjäväestöistä jäi paikoilleen Hampurinkulttuuriin (myöh. mm. Bromme). Näistä väestöistä osa asutti myöhemmin Svidryn ja Kundan kulttuuria ja Suomen (Skandinavian) sekä sen jälkeen laajaa kampakeramiikan aluetta. Nämä ovat Suomessa olevien suomalaistenhämäläisten. Näistä väestöistä kuullaan myöhemmin mm. neoliittisen vallankumouksen yhteydessä (Kampakeramiikan alueiden väestöjen kielenvaihto). Silloin maanviljelijäväestön indoeuroppalaiskielisten- ja suomensukukuisten assimiloituessa, yhteinen kieli muuttui ja vaihtui josta syntyi alkuperäisen metsästäjäväestön käyttöön uusi kieli, esigermaani (ensimmäinen suomensukuisten kielenvaihto). Näiden väestöjen myöhemmin n eaa. alkaen pohjoiseen suuntautuneita maanviljelyn leviämisen yhteydessä tapahtuneita migraatioita ja kielen lainasanojen siirtymisiä on sanottu Nuorakeraamisen kulttuurin levittämiksi. Nuorakeraamisen - eli vasarakirveskulttuurin edustajia, miesryhmiä, lähti maanviljelyä levittäen n eaa. alkaen Weikselillä Baltiaan sekä Lounais- Suomeen - ja Suomesta Keski- Ruotsin Uplannin alueille. (ks. tämän tutkimusraportin selvitykset mm. väestön vaaleuskartat, mm. prof. Rees sekä arkeologia, Huurre). On huomattava että jääkauden maksimin jälkeisen Hampurin kulttuurin suomensukuisista väestöä levisi Svidryn - kulttuurin kautta Kundan kulttuuriin (n. Baltiaan ja Suomeen). Suomessa tästä populaatiosta muodostui Baltian itämerensuomalaiset (Preussi-Liettua-Latvia- Viro- Novgorodin mm. merjamarit) ja Suomessa "hämäläisten" Suomusjärven- kulttuuri. On kulttuurinen tosiasia, että nämä suomalaiset hämäläiset ovat Suomen alueen alkuperäiskansa PS. saamelaiset olivat Komsassa n eaa., eivät Suomessa ovat vanhimmalta pohjaltaan eri genetiikkaa, mutta heillä on suomensukuinen kieli (alla tarkemmin; baski peuranmetsästäjien "saamelainen ryhmä" > kielenvaihto n eaa.> suomensuk. kieliin Hampurin kulttuurissa). Suomensukuisten ja - kielisten väestöjen siirtyminen Kundan kulttuurista Suomeen on tapahtunut heti kun jäänsulaminen on sen mahdollistanut, ensimmäisiä löytöjä jo n eaa. (Orimattila ja Lahti Ristola tutkimukset, mm. FT Takala). Osa Hampurin kulttuurin väestöistä oli Pyreneitten vuoriston suunnalta saapuneita Iberian refugin peuran- poron metsästäjiä (nyk. saamelaisia), jotka jatkoivat matkaansa Norjan sulaa rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. Nämä tunnetaan nykyisin saamelaisina väestöinä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

12 12 / 315 Saamelaiset ovat n vuotta sitten vaihtaneet puhumansa Iberia / baskin kielen ko. yhteisasutuksen aikana suomensukuiseen kieleen ("saamelaisten" kielenvaito tapahtui em. Hampurin kulttuurissa). Saamelaisten y- DNA isälinjat eroavat huomattavasti suomalaisista (Alkuperäisillä saamelaisilla on enemmän vanhempaa Iberian - genetiikkaa. Nykyisten saamelaisväestöjen haploryhmät ovat; N1c* 40%, I1 30%, R1a 20% ja R1b 6%. nämä eroavat edelleen suomalaisista). Näitä saamelaisväestöjä ei pitäisi enää sotkea Suomen rautakauden lopun - keskiajan sisämaan virheelliseeen nimitykseen, lappalaisiin (jos sillä tarkoitetaan saamelaisia). Sisämaan lappalaiset ovat olleet alkuperäisiä Suomusjärven- kulttuurin hämäläisiä, jotka puhuivat vielä silloin metsästäjäväestöjen vanhaa varhaiskantasuomenkieltä (tämän syyn vuoksi näitä - ei maanviljelijöitä - on sanottu lappalaisiksi). PS. Lappalaisten sotkeminen saamelaisiin on kielivirhe. Suomen sisämaan lappalaisten puhuma kieli on vanhin suomensukuisten "murre", joka on jäänyt metsästäjäväestöille. Tämä lappalaisten (hämäläisten) kieli pon lähellä samaa, minkä saamelaiset saivat Hampurin kulttuurissa suomensukuisten alueella ollessaan n eaa. (saamelaisten alkuperäkielibaski vaihtui suomensukuisiin kieliin). Saamelaisten alkuperältään baskinkielisille syntyi suomensuk. sanojen ääntämisessä ongelmia, äännemuotoon syntyi tällöin eroja, joita jotkut tukijat tulkitsevat virheellisesti vanhemmaksi kuin suomensukuisten Ukrainan - refugissa syntynyt kieli tai että ns. Komsan - Suomen pohjoisosien saamelaiset olisivat yksistään Suomen alueen alkuperäisväestöjä. Suomensukuiset väestöt Suomessa (suomalaiset- hämäläiset) ovat Suomen alkuperäistä väestöä, ainakin Oulujoelle saakka. Rannikon maanviljelijöiden esigermaaniset lainasanat olivat n eaa. aikana muuttaneet puhutun kielen kantasuomeksi maanviljelyalueilla. Näiden erokantasuomeen ei tarkoita sitä, että lappalaiset (hämäläiset) olisivat puhuneet saamen kieltä, vaan molemmat puhuivat vanhempaa hämäläisten metsästäjä- keräilijöiden varhaiskantasuomenkieltä. Sisämaan lappalaisuus hävisi vasta n luvulla, kun maanviljely levisi hiljalleen sisämaahan (eräsijavaltauksista alkaen), ainakin Oulujoelle saakka, ja sen alkuperäisen hämäläisen (lappalaisiksi nimitetyn-) väestön kieleksi tuli kantasuomi. (Ks. mm. väestön genetiikka, jossa ei ole havaittu ns. saamelaisten Iberia - genetiikkaa em. Suomen alueella, tarkemmin tutkimusraportti). Tämä esittämäni näkökanta Suomen sisämaan Lappalaisuudesta löytyy myös usealta arkeologian- ja historiantutkijalta, kuten mm. lainaus prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004:15 osoittaa: Mahdollista on, että jo vasarakirveskulttuurin suomalaiset (maanviljelijät) kutsuivat sisämaan pyytäjiä lappalaisiksi ja heidän aluettaan Lapiksi, vrt. viron lape gen. lappe, joka merkitsee syrjäistä seutua. PS. Monissa tapauksissa juuri vironkieli on säilyttänyt suomalais- kielien kantasanassaan vanhimman ja samalla tarkemmin tarkoitusta ilmaisevan muodon.

13 13 / 315 Se on jäänne Baltian (nyk. Liettua- Viro alueen) suomensukuisten vanhimmasta itämerensuomesta / SL. Vanhemman kampakeramiikan ajan suomensukuiset: Kampakeramiikan (n ) laajaa - aluetta Itämereltä (Weiksel - Preussi / nyk. osa Puolaa) - Uralille ja pohjoisessa Suomeen, on yleisesti pidetty suomensukuisten ja suomalaiskielien (kanta- esisuomen) alueena, koska yleisesti tiedetään ko. esisuomenkielisten suomensukuisten väestöjen asuttaneen ko. kampakeramiikan aluetta (- ja vieläkin kyseisillä laajoilla alueilla). Kampakeramiikan alue ulottui Itämereltä pohjoiseen Baltiasta - Lapin kynnykselle (Kymijoki) sekä itään mm. nyk. Moskovan - ja Volga - Okajokien alueille saakka; indoeurooppalaista kulttuuria se ei missään tapauksessa ollut (FT Carpelan, Salo ja mm. prof. Koivulehto, Studia Generalia 2003:89). Genetiikka: Eurooppalaisten alkuperä. Merkittävin ja suomensukuisille tunnistettavissa oleva Y- DNA haploryhmä on, N1c1 (Ukrainan - refugin jälkeen myös R1a), joka on (jotka ovat) määritelty tarkoittavan jääkauden jälkeisen suurriistan- metsästäjien ajan genetiikkaa, joka oli levinnyt Ukrainasta jääkauden jälkeen laajeneville aroille sekä tundra-alueille länteen ja pohjoiseen, Atlantilta - Uralille (ensin Hampurin kulttuuriin - Fennoskandiaan) ja itään Svidryn kulttuuriin, jossa suomensukuiset myöhemmin nimillä; mm. marit -komit ja pohjoiseen Kundan- kulttuuriin mm. suomensukuiset Baltiaan ja sieltä Suomeen (Lahti, Ristola n vuotta sitten). Huomaa, Ukrainasta - Skandinaviaan N1c1 esiint. tiheys vähenee (kuten myös R1a), koska sinne on saapunut myöhemmin uutta maanviljelyväestöä etelästä eli pääasiassa R1b ja I- väestöä, alkuperäisten Ukrainan refugin N- ja R1a - haploryhmien päälle myöhemmistä assimiloitumisista johtuen. N1c1 siirtyy pohjoisemmaksi (nykyisistä väestöistä mitattuna) ja samalla myös R1a suurin tiheys on Mustanmeren pohjoispuolelta Suomeen (ks. Family Tree genomitutkimus). Ks. myös autosomiset tutkimukset ja Euroopan ns. vaaleuskartat. Vaaleus on peräisin jääkauden maksimin Ukrainan refugista, sen jälkeen vaaleus on siirtynyt pohjoisemmaksi ja suurin vaaleus; -hiukset- silmät, esiintyy tutkimusten perusteeella selkeästi nykyisistä väestöistä mitattuna nimenomaan suomalaisilla (mm. Frost ja Rees) Kaikki N-ryhmän väestöt ovat alkuperältään CroMgnon suurriistanmetsästäjäväestöjä, jotka olivat ensimmäisiä nykyihmisiä (homo

14 14 / 315 sapiens sapiens) Eurooppassa eaa. alkaen (alkuperäiset Eurooppalaiset) ennen jääkauden maksimia. Nämä ovat R- haploryhmän eaa. alkaen Aurignac ja eaa. aikana Gravette haploryhmä on N1a (marker M128). Jääkauden maksimia lähestyttäessä nämä väestöt joutuivat kerääntymään Ukrainan refugiin, jossa oli riittävän lämmintä ja jossa tapahtui myös Euroopan Mustanmeren -Alppien pohjoispuolisten väestöjen yhteen kerääntyminen. Tämä on se syy miksi ko. refugissa kehittyi yksi- yhteinen metsästäjien kieli. Jääkauden maksimin jälkeen suomensukuisten kieli oli suurriistan jatkuessa laajalla alueella Euroopassa Alppien pohjoispuolella, sillä Lingua-franca kieleksi nousi N- ryhmän suurriistanmetsästäjien uralkielestä muodostunut suomensukuisten kieli. Syy miksi Ukrainan refugissa muodostui yhteinen suomensukuinen kieli ja miksi se oli genetiikaltaa N- ryhmän väestöjen käyttämä kieli; Perustelu on se, että suurriistanmetsästys oli silloin elinkeinona prestiisielinkeino (tuottavin-, paras-, vahvin), jonka kielestä syntyi ko. alueen lingua- franca kieli. Tämä metsästäjien kieli jatkui Alppien pohjoispuolella lähes yksinomaisena kielenä neoliittiseen vallankumoukseen saakka, poikkeuksena tunnettu Iberian - refugin baskin.kielisten nousu alueelle eli baskilaisten peuranmetsästäjien nousu suomensukuisten väestöjen (-kieliseen) Hampurin kulttuuriin, mutta nämäkin ryhmät vaihtoivat puhumansa kielen suomensukuisiin kieliin (Tarkemmin tutkimusraportissa ja alla). Tämän em. hypoteesin vahvistukseksi on näyttöä mm. kun tähän N1cryhmään n eaa. tullut uusi mutaatio Euroopassa, joka esiintyy juuri em:lla suomensukuisilla alueilla ja väestöillä (N1c1 ryhmää on eniten juuri Suomessa ja Baltiassa) Siksi sitä N1c1- uutta mutaatio-haploryhmää on vielä nykyisinkin huomattavan suuri määrä juuri suomensukuisilla väestöillä ja myös Baltiassa, Venäjällä ja Skandinaviassa Ruotsissa ja Norjassa. N1c1 haploryhmän ovat useat geenitutkijat todenneet tarkoittavan suomensukuisten kieliä puhuneita väestöjä, esim. sellaisilla alueilla joilla on ollut aikaisemmin suomensukuisia väestöjä mutta, jossa ei enää puhuta suomensukuisten kieliä (mm. Liettua, Latvia ja esim. Ruotsi sekä Venäjän laajat alueet, Puolan - Preussin esigermaaniset alueet jne.). (Ks. Tässä tutkimusraportissa on N1 - linjojen tarkempi erittely). Pitkän jääkauden aikana on muodostunut myös mm. suomensukuisille ominainen "vaaleusgeeni; iho- hiukset - silmien väri (sininen) sekä muut ominaisuudet, jotka periytyvät isältä ja äidiltä ja näiden edeltäviltä sukupolvilta, mutta nämä ominaisuudet ovat periytyviä ns. autosomisia kromosomeja, joita ihmisellä on 22 paria. Näiden perusteella periytyvät mm. ulkonäkö, lahjakkuus, taiteellisuus, perinnölliset sairaudet jne." (ks. biologia).

15 15 / 315 Ne ovat eri asia kuin Y- DNA tai mtdna. Sukukromosomien haploryhmät (snipit) ja haplotyypit ilmaisevat ko. yksilön esihistoriaa, kuulumista johonkin haploryhmään (klaaniin, sukuun), jopa kymmenien tuhansien vuosien ajalta. Haploryhmät kertovat tutkittavan henkilön isä - tai äitilinjojen (miesten Y- DNA kromosomista tai naisten mt DNA) maantieteellisestä sukuhistoriasta. Nämä tutkitut haploryhmät eivät kuitenkaan "merkittävästi" osoita ihmisen ulkonäkö- tai muita ominaisuuksia (ks. biologia): N- ryhmän suomensukuisten väestöjen N1c ja N1c1 haploryhmien selvitystä (suurriistanmetsästäjiä): Suomensukuisten kieli on tällä jääkauden maksimin (LG) jälkeisellä ns. prestiisiväestön lingua-franca kieli, jonka vaikutusalue ollut laajallla -alueella Euroopassa, myös Uralvuorten takana Siperiassa, joiden väestöt ovat siirtyneet puhumaan Eurooppalaista suomensukuisten Ukrainan -refugin yhteistä metsästäjien kieltä ks. maanviljelijöiden kieli oli indoeurooppalaiset kielet n Balkanilla ja Alppien pohj. puoliseen Eurooppaan vasta n eaaaikana: Jääkauden jälkeinen suomensukuisten N- isälinja on muotoa N1c (marker M eaa.) alkaen eli Ukrainan refugista alkaen ja jääkauden maksimin jälkeen Hampurin kulttuuriin sekä sen jälkeen Baltiaan, Suomeen ja Skandinaviaan, jossa uusi mutaatio (N1c1, marker N- M178 n eaa. alkaen) eli Hampurin > Kundan - Suomusjärven - kulttuurien aikana. PS. Suurriistanmetsästys on tapahtunut laajalla tundra- alueella eaa / 8000 eaa. aikana, pääasiassa Alppien pohjoispuolisilla alueilla, vinottain (tundra- arojen ja Tundran suuntaisena) Pyreineiltä - Siperiaan (ks. suurriistan - mammuttiarojen alueet Euroopassa jääkauden maksimin jälkeen, mammutin sukupuuttoon kuolemiseen saakka, jonka syy - seuraus on Euroopan metsittyminen- mammuttiheinän saanti väheni ja loppui- mammutin sukupuuttoon kuoleminen). Suomensukuinen metsästäjien kieli on levinnyt jääkauden maksimin jälkeen Ukrainan alueilta pohjoiseen - länteen sekä itään mm. Siperiaan saakka, metsästäjäkulttuurin yhteisenä kielenä jo paljon ennen indoeurooppalaiskielien saapumista Eurooppaan (niiden tullessa ja suomensukuisten kielenvaihtojen jälkeen mm. sauna -sana jäi substraatiksi mm. indoeuroppalaisiin kieliin). Sauna: PS. Tältä pohjalta on peräisin ympäri maailman levinnyt suomensukuisten sauna - sana.

16 16 / 315 Sauna -sana on peräisin suurriistanmetsästäjien prestiisi väestöjen ajoilta jääkauden maksimina aijoilta, jolloin suomensukuisten kielistä muodostui koko metsästyskulttuurin ajaksi lingua- franca kieli. Prestiisiasema johtui silloin suurriistanmetsästäjien elinkeinon ylivoimaisuudesta Ukrainan refugissa ja suurriistaa laajoilla tundra alueilla riitti paljon (ks. esihistoria esim. mammutin metsästys). Suomensukuisten kieli levisi Ukrainan- refugin lingua- faranca kielenä jääkauden maksimin jälkeisenä suuriistanmetsästyksen aikana Euroopassa länteen ja pohjoiseen. Tältä ajalta sauna- sana ja sen merkitys lämmittelypaikkana, on jäänyt suomensukuisten väestöjen kielestä subraatti - lainasanana nykyisiin kieliin (mm. lähes kaikkiin indoeurooppalaisiin kieliin, kuten myös tundra - ja mahdollisesti myös kala - sanat, jotka ovat ilmeisesti myös suomensukuisten vanhimmista alkuperäisistä sanoista muodostuneita muotoja). Sauna sanan etymologiaa: Sauna - on vanha ja suomensukuisten kielten omaperäinen sana (- itämerensuomi ja saame), sana voi tarkoittaa saunan (lämmittelypuhdistautumispaikan) lisäksi myös asuinpirttiä, tupaa tai joillakin alueilla myös kalamajaa (SL: Sauna -sana on lainattu lähes kaikkiin muihinkin kieliin, joka osaltaan osoittaisi, että suomensukuisten kieli ollut prestiisikieli Euroopassa, josta se on levinnyt mm. Amerikan mantereelle muuttojen mukana) Alkuperäistä N1c1- haploryhmän genetiikkaa löytyy edelleen (nykyisin) erityisesti Baltian (n. 40%:lla) ja Suomen (60%.lla) nykyisestä väestöistä (FT Savontaus et al.). Lisäksi suomalaisilla on R1a- haploryhmää 7,5% sekä I - ryhmää 29% I-ryhmän geenistö on pääosin Pyreneitten alueelta Hampurin kulttuuriin noussutta ja suomensukuisiin [-suomensuk. olivat silloin prestiisikielen asemassa] väestöihin osittain assimiloitunutta ja suomensukuisen kielen omaksunutta Iberia - ryhmää. Tässä on huomattava, että Magdalen kulttuurin peuranmetsästäjien [ - myöhemmin nimellä saamelaiset -] kielenvaihto tapahtui suomensukuiseen kieleen. Tässä yhteydessä suomensukuisiin väestöihin tuli ensimmäisen kerran Iberian (-Magdalenin) R1b - rymää. Suomensukuisten vanhaa R- ja N- haploryhmää esiintyy myös nykyisin muualla ympäri Eurooppaa ja Skandinaviaa, mutta vähemmän (laimentuneena), sillä se on " jäänteenä" laajan alueen suurriistanmetsästäjien CroMagnon Aurignac- ja toisen aallon Gravette - migraatioista Eurooppaan ennen jääkauden maksimia (N1c1 ja R1a). Vanhin N- ryhmän perimä Euroopassa on ollut Gravette ajasta eaa. ennen jääkauden maksimia alkaen jatkuen, jääkauden jälkeiseen aikaan n eaa. saakka, jonka jälkeen ns. neoliittisen vallankumouksen vaikutus genetiikkaan, metsästyselinkeinoon ja suomensukuisten kieleen alkoi. Tämän vuoksi nykyisten

17 17 / 315 ihmisten kuten mm. Ruotsin alueella olevien alkuperäväestöjen mm. N- ryhmän osuus on pudonnut (n.10%:n). Mutta juuri tämän vanha N- haploryhmän esiintyminen edelleen myös Ruotsin nykyisellä väestöllä argumentoi osaltaan sen, että Ruotsin alueen alkuperäisasukkaat ovat olleet suomensukuisia väestöjä. N1c1 -haploryhmä on suomensukuisten väestöjen genetiikkaa (ks.rootsi et al sekä Laitinen et al. 2002). N1c1 esiintyy hyvin monella suomensukuisten entisillä alueilla. N1c1 väestöjen ja samalla niiden puhuma kieli on ollut suomensukuisten kieli, kuten itämerensuomalaiset; siis nykyisten Suomen, Venäjän, Baltian (Puolan) ja Ruotsin (mm. meänkieli) alueella sekä myös nykyisen Venäjän alueen mm. kielisukulaiset marit ja udmurtit, komit, hantit ja nenetsit ja näiden laajat alueet Venäjällä sen vielä osoittavat, vaikka suurin osa suomensukuisista onkin joutunut vaihtamaan alkuperäisenä puhumansa kielen (alue on siis Itämeren ympäristöstä Uralille ja sen taakse edelleen hyvin laajalla -alueella). Suomensukuisten väestöjen kielenvaihto on tapahtunut Skandinaviassa vasta länsigermaani- kielisten väestöjen nousun jälkeen, pääosin vasta kansainvaelluksen aikoina eli ajanlaskun jälkeen ( luvulla (AD), mm. prof. T. Lehtinen, SKS 2007:234), mutta osittaista migraatiota on tapahtunut jo n jaa. alkaen (ks. germaanien leviämiskartta Skandinaviaan, tutkimusraportissa. Huom. varsinainen muinais- ruotsinkielen murre on syntynyt vasta n aikana. Lehtinen 2007:234). Nämä myöhemmät maanviljelijöiden lähinnä I - ja R1b - ryhmien migraatiot ovat laimentaneet ko. N1c1 -ryhmän suomensukuisten alkuperäisosuutta huomatavan vähäiseksi, lähinnä Alppien pohjoispuolisessa - läntisessä Euroopassa. Novgorodin hallitsijasuku Rurikin- suku on suomensukuisten N1c1 haploryhmää: PS. Novgorodin alue oli jääkauden jälkeen kivikaudella ja pääosin 800- luvulle saakka yksinomaan suomensukuisten aluetta, Enemmistö Novgrodin "valtion" perustajista oli pääosin suomensukuisia, jotka valitsivat v. 862 Rurikin ruhtinaakseen, mukana päättämässä oli jo silloin kirivitsejä ja etelästä kansainvaellusten lopulla tulleita sloveeneja, eli eteläslaaveja (Venäjän valtiota ei silloin vielä ollut). Novgorod- Kiova- Moskova- alueiden hallitsijana ovat olleet 800-luvun lopulta 1500-luvulle sakka Rurikin -suku. Viimeisimpien geenitutkimusten perusteella, ko. suvun on todettu olleen jääkauden jälkeisen Euroopan laajan alueen suurriistanmetsästäjien N1c -ryhmää ja sen alamutaatiota N1c1 haploryhmää (L550+), joka on alkuperältään suomensukuisten perimää laajalla alueella Euroopassa mm. Ruotsissa (ko. haploryhmää on edelleen eniten suomalaisilla ja balteilla).

18 18 / 315 Se onko Rurik Suomen tai Ruotsin alueelta peräisin ei ole merkittävää, koska N1c1 on kivikauden ajalta alkaen ollut suomensukuisten genomia (ks. asiasta tutkimusraportti useassa kohdin mainintoja ja lähdelainauksia). Tämä haploryhmä on ollut aikaisemmin kivikaudelta nykyaikaan mennessä laajalla alueella, myös Skandinaviassa, mutta haploryhmän esiintymistiheys on tietenkin vähentynyt erilaisten migraatioiden vuoksi neoliittisen vallankumouksen ajoista alkaen. Toisekseen vanha väite siitä, että olivatko Novgorodin hallitsijaksi valittu Varjaagit (tai sen päällikkösuku Rurikit) olleet alunperin Ruotsin, Suomen tai Baltian alueelta kerättyä kaupparyhmää. Ko. väite ei muuta sitä tosiasiaa, että Rurik on suomensukuisten N1c1 ryhmää, vaikka se olisi peräisin Ruotsista, Baltiasta, Suomesta tai Puolasta. Rurikin suku ei kuitenkaan ole esim. ruotsalaisille enemmistönä olevaa I - (tai R1b-) haploryhmää, jotka ovat pääasiassa länsigermaanin leviämiseen liittyvää nuorempaa ajanlaskun jälkeistä maanviljelyn leviämiseen liittyvää haploryhmää. HUOM! Mitään Rurikin yhteydessä usein (mm. aik. ruotsalaisten / häkkinen) väitättämää Varjagien Rurikin N1c1 - ruotsalaisuutta ei ole ollut*, eikä voinut ollakaan Novgorodin aikana (ks. Jaakko Häkkinen; kirjoitus kohta 4.). Se on anakronistinen* väite; ei voi väittää Rurikia ruotsalaiseksi, koska Ruotsia tai ruotsalaisuutta ei ollut olemassakaan v.861, mutta suomensukuisten N1c1- (tai R1c-) haploryhmää oli jo tuolloin Novgorodissa, Suomessa, Baltiassa [Savontaus et al.] ja myös Skandinaviassa mm. Ruotsissa (ks. mm. family tree DNA). Siksi on tietenkin mahdollista että N1c1:n tarkennus L550+ voi "mätsätä" jopa Ruotsissa (esim. Suomessa on kuusi löytöä), mutta silti se ei tee Rurikista ruotsalaista, koska N1c1 geenit ovat kuitenkin alkuperältään suomensukuisten geenejä, myös Ruotsissa (ks. tarkemmin tutkimusraportti mm. milloin ruotsinkieli on muodostunut ja miten). Suomensukuisten väestöjen biologiset argumentit: (huom. suku - ja autosomisten kromosomien ero) Ihmisellä on 23 kromosomiparia, joista vain yksi pari on sukukromosomia (miehillä Yx- ja naisilla Xx-kromosomit), muut 22 paria ovat em. autonomisia kromosomeja. Autosomisten kromosomien kautta periytyvät ominaisuudet tulevat äidiltä että isältä ja näiden edeltäviltä lähisukupolvilta. Näiden perusteella periytyvät mm. ulkonäkö, lahjakkuus, taiteellisuus, perinnölliset sairaudet jne.. Vaaleat ihmiset; Jääkauden ajan Alppien pohjoispuolisten alueiden eurooppalaiselle metsästyselinkeinon ihmisille on tuhansien vuosien auringonvalon vähäisyys (kaltevuus) vaikuttanut ihmisen muuttumiseen, biologisesti. Mm. ihonväriin on todettu vaalentuneen vuoden aikana (D-vitamiinin - / auringonvalon vähäisyys verrattuna eteläisimpiin väestöihin). Tämä ilmenee väestössä, joka on asuttanut Eurooppaa viimeisimmän jo pitkän jääkauden aikana (CroMagnon alkaen n eaa.) ja joiden autosomisten kromosomien vaaleaa perimää on siirtynyt jääkauden maksimin jälkeisille

19 19 / 315 väestöille, kuten suomensukuisille Y- DNA väestöille N1a > N1c > N1c1 (Tällainen siirtymä on todennäköisesti tapahtunut Ukrainan - refugin aikana - ja sen jälkeen). PS. suomensukuisten väestöjen metsästäjienkieli on ollut lingua - franca kieli, josta seurauksena ovat edelleen tunnistettavissa olevat laajat suomensukuiset kielialueet Euroopassa. Vanhimpien jääkaudella vaikuttaneiden eurooppalaisten väestöjen väripigmenttien määrä on vähäinen ja se on tyypillistä erityisesti suomensukuiselle väestölle, jonka ns. tundravaaleus on levinnyt jääkauden jälkeisinä aikoina Ukrainan - refugista pääasiassa pohjoiseen ja länteen (mm. Hampurin- ja Kundan - kulttuurit, näiden kulttuurien siirtyminen jäänjättöalueille. PS. mm. Hampuri on jäämassojen alta vapautunutta aluetta). Jääkauden ajan vaikutuksen tunnusmerkkejä ovat vaaleus; -iho, -silmät, - hiukset. Vaaleuskarttojen väestöt ovat olleet pääasiassa suomensukuisia, kuten erilaisissa tutkimuksissa on osoitettu (mm. prof. Frost, vaaleuskartat, prof. Jonathan Rees, Natural Blonde Hair...Recessive Genes... the last one alive will be from Finland, ks. tutkimusraportti). Myös näiden jälkeläiset ovat geneettisesti eniten suomensukuisia, vaikka ko. ihmisten puhuma kieli olisi vaihtunut indoeurooppalaiseksi tai vaaleus väistyvänä geeninä olisi jatkuvasti vähentynyt ja ehkä kokonaan väistynyt (SL; ks. geenitutkijoiden maininta; alkuperäisten eurooppalaisten, Cro Magnon metsästäjien, geneettinen osuus nykyväestöstä n %, Pääbo, Cavalli - Fortza, tarkemmin tutkimusraportti). Suomensukuisten kantakieli ja indoeurooppalainen kieli - Neoliittinen vallankumous (kielenvaihdot): Kantasuomenkieli (esisuomi) on vanhimpia kieliä Euroopassa (-alkuperäiskieli), sillä kaikki muunkieliset väestöt (pääasiassa indoeurooppalaiskieliset) ovat tulleet Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille huomattavasti jääkauden maksimin jälkeen (lämpimien alueiden maanviljelyväestöä / paimentolaisia ei ole siirtynyt Alppien pohjoisalueille, ennen kuin lämpötilat ovat olleet elinkeinolle otollisia), eli vasta neoliittisen vallankumouksen leviämisen aikana. Ks. neoliittinen vallankumous; tämä on Euroopan merkittävin migraatio ja sen vaikutukset ovat migraation määrään verrattuna vielä vallankumouksellisempia nimenomaan Euroopan elinkeinon- ja kieliolosuhteiden lähes täydelliseen muuttumiseen (muutoksen merkitystä on arvioitu mm. tässä tutkimusraportista lähdetietojen perusteella. PS. Geneettistä muutosta tapahtuu vain migraation verran - tai mutaatioissa) Neoliittisen vallankumouksen jälkeen, eli n eaa. jälkeen saapui Eurooppaan

20 20 / 315 indoeurooppalainen kieli ja maanviljelys, jotka levisivät samanaikaisena tapahtumana (nauhakeraaminen kulttuuri levisi pääasiassa diffuusiona, siis vain 25% väestömigraation voimin). Tämän nopean maanviljelyn (ja ie - kielen) leviämisen metsästäjä- väestöjen (silloin ei enää suurriistanmetsästystä) alueille mahdollisti se, että Euroopassa oli maanviljelyyn erittäin sopiva nykyistäkin lämpimämpi ajanjakso (Alppien pohj. puolen vuotuinen keskilämpötila oli n. 2 C- astetta korkeampi kuin nykyisin, Dansgaard). On huomattava, että tätä uutta indoeurooppalaista maanviljelijöiden väestön siirtymää (migraatiota) on ollut korkeintaan 25-35% alkuperäisistä metsästäjäväestöstä (Cavalli - Sforza). Maanviljelyn saapumissuuntana on ollut hedelmällisen puolikuun alueet Indoeuroopasta (alueena merkitys so. kaakkoon Euroopasta). Maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen Eurooppaan välittäneet indoeurooppalaiset ovat peräisin hedelmällisen puolikuun alueelta, nämä muuttajat ovat lähtöisin nyk. paremmin tunnettujen valtioiden Turkki (Anatolia) - Persia - Iran - Intia alueelta. (Ks. arjalaisuus - indoeurooppalaisuus; esim. Google, Wikipedia. Ks. myös äitilinjat neoliittisen vallankumouksen leviämisen yhteydessä). Suomensukuisten kielien ja - väestön jatkuvuusteoria: Kielitieteen suuri probleema; Suomensukuisten kielien suuri levinneisyys ja pieni alkukoti. Nykyisin useat, jopa useimmat fennougristit kannattavat suppeaa alkukotia (Volgan - mutka, joka on virheellinen päätelmä). Fennougristit perustelevat suppeaa alkukotia teoriaansa hyvin kyseenalaisin perustein. Perusteenaan ennen kaikkea se, että kaikki historiasta tunnetut kielelliset alkukodit ovat olleet melko pieniä. Ajatus on peräisin Afrikan, Etelä-Amerikan ja esim. Indonesiasta - Australiaan olevilla saarilla ja vaikeakulkuisissa viidakoissa olevista useista eri kielipopulaatioista. On huomattava, että Eurooppa eroaa em. viidakoista hyvin merkittävän syyn vuoksi; täällä oli jääkausi. Euroopan kielitilanteen muodostuminen on lähtökohdiltaan, ko. sattuneesta syystä, täysin erilainen kuin em. fennougristien suppeiden kielialueiden olosuhteet Kaakkois- Aasiassa, Sumatralla ja Afrikassa. Jääkauden maksimi (LGM) ajan eaa. aikana Euroopan väestöt pakenivat jäämassojen ja tundran leviämisen vuoksi, kylmyyttä pakoon refugeihin (Ukrainan ja Iberian - refugeihi, Alppien itä- eteläpuolella oli aroja ja metsiä, joten siellä asuminen oli mahdollista). Tässä tilanteessa Ukrainan- refugin yhteiseksi kieleksi muodostui n vuoden aikana sen hetken prestiisiväestön eli suurriistanmetsästäjien kieli, joka on ural - kielien pohjalta muodostui - suomensukuisten - kieli n eaa. alkaen. Jääkauden maksimin aikana muut mahdolliset kielet hävisivät, koska ne eivät olleet prestiisikieliä. Ennen jääkauden maksimia ja varsinkin jääkauden jälkeiseen suurriistan metsästykseen tarvittiin laajat alueet, samalla suurriistanmetsästäjien yhteinen - suomensukuinen - kieli

21 21 / 315 laajeni myös laajalle -alueelle Atlantilta - Uralille. Tämä tilanne jatkui jääkauden maksimin (LGM) jälkeen ainakin vuotta ennen kuin mammutti kuoli sukupuuttoon n eaa. Siksi suomensukuisten -uralilainen - kieli (ja - väestö N1c1 ja R1a) levisi Alppien pohjoispuolisten alueiden ja jäänsulamisreunan arojen ja tundra- alueen reunan ympäri Atlantilta - Uralille ja sen taakse (suurriistanmetsästäjillä ei voinutkaan olla mitään suppea Volgan mutkaa, suurriista liikkui laajalla alueella). Suomensukuisten metsästäjäväestöjen leviäminen pohjoisen suuntaan oli luonnollista, koska suurriista seurasi pohjoiseen päin siirtyviä aroja - ja tundra- alueita. Siksi jäänsulamisen jälkeen suomensukuiset siirtyivät Hampurin- Svidryn- ja Kundan kulttuurista n vuotta sitten pohjoiseen, tapahtui jatkuvuusteorian mukainen siirtyminen Baltiaan ja Suomeen. Tämä on suomensukuisten väestöjen ja suomensukuisten kielien JATKUVUUSTEORIA. Suomensukuiset kielet ja - väestöt ovat jääkauden jälkeisen ajan vanhimpia Euroopassa. Suomensukuiset kielet ovat siten myös Euroopan alkuperäisiä kieliä yhdessä baskin kielen kanssa (LGM:n jälkeen). Suppean alueen lähtökohta, eli virheellinen Volgan- mutkateoria, on luvun vajavaisten tietojen ajalta. Se ei ole nykytiedon valossa relevanttia tietoa. Ajatus, että yksittäisten metsästäjä- pyyntikulttuurien asuttamat alat ovat pieniä, on virheellinen, se ei perustu arkeologiseen tai geneettiseen tietoon suurriistanmetsästäjien alueista. Suomensukuisten kielien alueet tietenkin eriytyivät pienemmiksi alueikseen suurriistan metsästyksen loputtua (syy; arojen- ja entisten tundra - alueiden metsittyminen), mutta suomensukuiset kielet olivat jo levinneet ja jääneet olemaan laajalle alueelle Euroopassa Alppien pohjoispuolella. Suomensukuiset kielet ovat edelleen laajalla alueella (suomalaisten-, virolaisten-, meänkielen -, Finnmarkin -, Venäjän- ja Uralin alueet - Siperiaan sekä Unkari ja monet muut ny jo kielenvaihtaneet alueet (ks. tarkemmin tutkimusraportti, nämä alueet näkyvät vieläkin, vaikka suurriistanmetsästäjien ajoista on jo n vuotta.). Väite että myös uralilaisen kielikunnan täytyy olla alkuaan peräisin joltain maantieteellisesti suppealta alueelta (Volgan mutkasta) on virheellinen, koska määritelmä ei sovi Eurooppaan. Euroopassa jääkauden maksimin ajan vaikutusten vuoksi kaikki väestöt joutuivat "kokoontumaan" yhteen jään alta pois. Sellaiset arkeologisten kulttuurien alueet ovat olleet olemassa, jotka määrittelevät tämän hypoteesin (maanviljelyä tai indoeurooppalaisia kieliä ei vielä tuolloin ollut Euroopassa. On vain metsästäjäkulttuurien ajoilta Ukrainan / Kostenkin kulttuuri (ja löydökset, suurriistan metsästäjien kulttuurista) ja Iberian / Solutren kulttuuri Pyreneitten (Solutren). Näiden alueiden väestöjen lingua- franca kieleksi muodostuivat, Ukrainassa suurriistanmetsästäjien ural- kielestä suomensukuisten kielet ja Iberian - refugissa peuranmetsästäjien baskin kieli, joita väestögeneettisesti saamelaiset pääsiassa ovat. Saamelaisten kielenvaihto on tapahtunut vasta Hampurin - Brommen kulttuureissa n eaa.. Huom. tämän vuoksi alkuperäisten jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten kieli on vanhempaa (alkanut jääkauden maksimin jälkeen n eaa.), kuin saamelaisten suomensukuinen kieli. Merkittävin muutos tähän tilanteeseen Alppien pohjoispuolella tapahtui vasta Neoliittisen vallankumouksen aikana Balkanilla n eaa. ja vasta kun lämpötila salli maanviljelyn leviämisen Alppien - Mustanmeren välistä Pohjoiseen vasta n eaa. alkaen. Tämän jälkeen maanviljelyn ekspansiivinen leviäminen ja sen kieli indoeurooppalaiset kielet (C. Renfrew) valloittivat lähes kaikki metsästäjien suomensukuisten kielien alueet (puhuttu kieli vaihtui), paitsi Baltian- Skandinavian, Suomen ja Venäjän pohjoisosissa.

22 22 / 315 Myöhemmin vasarakirveskulttuurien esigermaanin levitessä Weikselin alueelta n eaa. alkaen Baltiaan, Suomeen ja Ruotsiin, tuli suomensukuisten kieliin lainasana muutoksia, mutta kieli ei vielä silloin vaihtunut näillä alueilla. Vasta kansainvaellusten aika muutti mm. Novgorodin, Baltian ja Skandinavian suomensukuisten väestöjen asemaa. Puhuttu kieli vaihtui n jaa. (AD) aikana Baltiassa slaavin vaikutuksesta baltiksi ja mm. Ruotsissa germaanikielen vaikutuksesta pohjoisgermaanikieleksi. Samalla varsinkin Ruotsiin tuli maanviljelyn myötä uutta nuorempaa genetiikkaa, se tarkoittaa R1b ja I- haploryhmää. Ruotsista poiketen Baltian väestöjen suomensukuinen perimä on suurempaa, nykyisinkin suomalaisten vanha geenit löytyvät myös Baltian väestöistä, sillä N1c1 ja R1a ovat edelleen vanhaa jääkauden jälkeisen ajan suomensukuisten väestöjen genetiikka (ks. tarkemmin kohta genetiikka ja tutkimusraportti). Suomessa ja Virossa suomensukuisten kieli ei vaihtunut ollenkaan - jatkuvuusteoria. Euroopan väestöjen määrittely alkuperän mukaan: Cavalli - Sforza määrittelee, että paleoeurooppalainen (vaalea geeniperimä) tarkoittaa alkuperäisiä metsästäjäväestöjä (- tätä väestöä nimenomaan suomensukuiset metsästäjät ovat), joten ne ovat tässä määrittelyssä Euroopan alkuperäinen CroMagnon nykyihminen (sapiens-sapiens)- läntinen väestö. Itäistä väestöä ovat Aasiasta myöhemmin Neoliittisen vallankumouksen aikana Eurooppaan tulleita maanviljelijä - paimentolaiset eli jotka ovat Euroopassa nuorempaa indoeurooppalaista geeniperimää (25-35%). Vaikka Euroopassa indoeurooppalainen kieli on maanviljelyelinkeinon ylivoimaisuudesta johtuen vallannut lähes kokonaan valtakielen aseman (96%), ei alkuperäväestön perusgenetiikka ole muuttunut kuin em:n migraation- eli enintään 35%:n verran. Euroopan alkuperäväestön geenistö on edelleen pääasiassa vanhinta Euroopan nykyihmisen CroMagnon (aurignac ja gravette - migraatoioiden) pääasiassa R1a tai N- haploryhmää, jonka "pitoisuutta" uudet hedelmällisen puolikuun väestöt ovat myöhemmin laimentaneet, tämä näkyy Y- DNA mittauksista, joita on tehty tämänhetkisessä väestötilanteesta. Ensimmäinen maanviljelyn leviämisaalto Eurooppaan on lähtöisin maanviljelyn "synty-" alueilta, Hedelmällisen puolikuun alueelta: Tämä Nauhakeraaminen kulttuuri eli Neoliittinen vallankumous ( eaa.) vaimeni kivikauden lopulla ilmojen kylmetessä. Sen leviäminen päättyi Itämeren etelärannoille n eaa. mennessä (Neoliittisen vallankumouksen aikana tapahtui suuri määrä suomensukuisten metsästäjien kielenvaihtoja. Suomensukuisten kieli vaihtui hitaasti (ensin kaksikielisiä), silloin syntyi indoeurooppalaisesta kantakielestä murre, - esigermaani - mm. Itämeren eteläosat - Weiksel, nyk. Puola).

23 23 / 315 Toinen lievempi ns. miesryhmien levittämä maanviljelyn leviämisaalto: Nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen on tapahtunut Weikselin esigermaanikieliseltä alueelta pohjoiseen Baltiaan ja Suomeen n eaa. alkaen. Tätä kutsutaan myös esigermaanikieliseksi vasarakirveskulttuuriksi (tässä vaiheessa ei tapahtunut metsästäjien kielenvaihtoja, vaan lainasanat muuttivat alkuperäisten suomensukuisten kieltä (varhaiskantasuomi) Baltiassa ja Suomessa (Ruotsissa) Itämerensuomenkieleksi (kantasuomi). Myöhemmin suomensukuisten kielenvaihtoja tapahtui kansainvaellusten seurauksena hyvin laajalti ja silloin slaavien vaikutuksesta mm. Novgorodin ja myöhemmin koko Venäjän alueella alueella hiljalleen venäjään kieleen, Baltiassa itämerensuomesta balttoslaaviin ja Skandinaviassa länsigermaanien vaikutuksesta pohjoisgermaaniin (mm. ruotsi) vasta n lukujen aikana. PS. Skandinavian Viikingit 800- luvulla olivat pääosin alkuperältään suomensukuisia väestöjä, jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen pohjoisgermaaniin em:lla tavalla. (Ks. tarkemmin tutkimusraportti). Neoliittisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen tapahtui kielenvaihto alkuperäiskielistä indoeurooppalaisiin kieliin: Indoeurooppalaiset kielet (germaani- slaavi) ovat maanviljelyn vuoksi levinneet lähes koko Euroopan alueelle (96%), vain alkuperäiskielet suomi ja baski ovat jääneet jäljelle. Vaikka tämä indoeurooppalainen maanviljelyä levittänyt väestö oli määrältään vain 25-35% :n alkuperäisväestöstä niin ko. maanviljelykieli levisi voimakkaasti nimenomaan sen vuoksi, että maanviljely oli elinkeinona ylivoimainen metsästykseen verrattuna (uuden elinkeinon kieli kannatti oppia). Tämä uusi väestö on assimiloitunut alkuperäisten vaaleamman (tundravaalean) suomensukuisten metsästäjäväestöjen kanssa, niin nyk. Venäjän, kuin Keski-Euroopan alueilla. Assimiloitumisen jälkeen Alppien pohjoispuolisen alueen eurooppalaiset ovat (nykyisinkin) pääsääntöisesti vaaleampia kuin neoliittisen vallankumouksen aikana saapunut indoeurooppalainen väestö (ks. edellinen kohta väestön vaaleus, prof. Frost ja tarkemmin tutkimusraportti). Suomensukuisten kielten puhuma- alueet ovat edelleenkin laajalla - alueella Euroopassa; edelleen nyk. valtioiden alueilla mm. Suomi- Ruotsi- Norja - Viro- Venäjä (Uralin taakse) - Unkari - Romania ja aikaisemmin laajemmalti Alppien pohjoispuolisilla alueilla mm. Baltiassa (ks. tämän tutkimuksen selvitykset lähdetietoihin perustuen, lainauksia tutkijoilta).

24 24 / 315 Siksi tässä tutkimuksessa esitetään kritiikkiä joidenkin em. kielitieteen haarojen tulkintaan Baltian väestöjen alkuperästä ja esim. baltinkielen iästä ja vaikutuksesta suomensukuisten kieliin (tässä tarkemmin merkityksestä mm. paikannimistöön). Tässä tutkimuksessa on aineistoanalyysin ja lähdetietojen perusteella vahvistunut tieto, että Baltian väestö on ollut aikaisemmin ja alkuperältään suomensukuisten kielien puhuma- aluetta, siksi tällä tutkimus- perusteella mm. paikannimistön leviämisen analysointi on tehtävä todellisten väestöliikkeiden pohjalta (ks. erillinen lähdetietoihin perustuva artikkeli suomensukuisten väestöjen liikkeistä kampakeramiikan ajan jälkeen). Paikannimistön tai väestöjen esim. kivikaudella puhuman kielen tutkiminen yksinomaan em:n kielentutkijoiden väitteiden pohjalta johtaa esihistoriaan liittyvissä asioissa tutkijaa harhaan, koska kielitieteen suomensukuisten väestöjen argumentoinnissa on (edelleen) merkittäviä virheitä. (on mainittu mm. prof. R.Grunthal; kielitiede ei pysty tunnistamaan mitä kieltä ko. väestö on puhunut yli vuotta sitten, lisää vastaavia esimerkkejä tutkimuksessa) Yksistään kielitieteen väitteiden tiedoilla esim. paikannimitutkimus ei saavuta riittävää tieteellisiä tasoa, siksi em:n tyyppiset kielitieteen väittämät ja tutkimustulokset on aina tarkistettava muiden tieteiden kautta (kuten tässä tutkimuksessa). Asiaan liittyvät esihistoriatiedot on tarkistettava muiden ajoituksen kannalta eksaktitieteiden- (mm. arkeologia, genetiikka) ja niiden antamien lähdetietojen avulla ns. poikkitieteellisesti (Ks. asiasta poikkitieteellistä tutkimusta tukeva lausuma mm. akateemikko Päiviö Tommila, Tieteessä Tapahtuu - lehti). On myös huomioitava mitä arvostettu kielentutkija prof. Jorma Koivulehto sanoo arkeologiasta: "Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa " (Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81). Nykytietoon perustuva genetiikkatutkimus ja siihen liittyvät muut biologiatutkimukset ovat arkeologian ohessa niitä jotka tarkentavat väestöliikkeiden esihistoriallisia tapahtumia (SL- ks. tutkimusraportti).

25 25 / 315 Tässä tutkimusraportissa argumentoidaan tarkemmin Liukko - nimitutkimukseen liittyvänä asiana mm. vasarakirveskulttuurien saapumisaikaa, lainasanoja suomensukuisten alueille, baltinkielen ikää ja mistä kielistä nykyinen Baltian väestöjen kieli on lähtöisin, mikä on mm. baltinkielen lainasanojen suunta (mm. Wilh. Thomsen), ja miksi Liukon - nimi on säilynyt Baltiassa ja miksi se on levinnyt niin laajalti paikannimistönä mm. Suomessa (ks. kartta n. 300 paikannimeä, Liukko - paikannimistön alkuperä olisi kaskiviljelyalueen nimi, ks. tutkimuksen perusteet). Miten vanhimpien indoeurooppalaisten ryhmien (esigermaanienvasarakirveskulttuurin ryhmien) assimiloituminen suomensukuisiin väestöihin on tapahtunut ja milloin (ks. tarkemmin mm. prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004). Nuorakeramiikan ajan vasarakirvesryhmillä on ollut merkittävä vaikutus Baltiaan ja Suomeen jo n eaa. aikana, alueella asuviin Baltian suomensukuisiin - ja myös Suomen hämäläisväestöihin. Nimitutkimuksen argumenttien perusteella on nähtävissä, että nämä esigermaanikieliset kaskiviljely- ryhmät ovat vaikuttaneet merkittävästi paitsi kielen muuttumiseen varhaiskantasuomesta kantasuomeen, myös samalla tämän tutkimuksen mukaisiin muinaissuomalaisten vanhimpien nimien käyttöön ottoon - paikannimiksi, kuten Liuko- Liukko ja Lauko- Laukko nimet osaltaan osoittavat. Nämä vasarakirveskulttuurin migraatiot (miesryhmät) ovat tuoneet ko. lainasanat / - nimet suomensukuisten hämäläisten käyttöön nimenomaan Baltian kautta Suomeen (Ks. asiantuntijalausumat, joista on kirjattu suorat lainaukset, sekä nettilinkit tutkimusraportissa). Tämä nimipari esiintyy myös Kalevalaisessa vanhemmassa loitsurunoudessa. Sitä nuorempi Kalevalamittainen runous mainitaan olevan kantasuomalaiselta ajalta, n vuotta ennen ajanlaskun alkua (prof. Kuusi ja Anttonen). Kalevalaisten loitsujen lisäksi ko. nimet on erityisen usein argumentoitu virallisiin karttoihin läheisillä alueilla nimiparina Liukon - Laukon - muodossa paikannimistössä mm. Baltiassa ja Suomessa. Liukko - Luikko nimipesyeen nimet ovat vanhoina muinais- suomalaisina niminä erityisen hyvin kalevalamittaiseen trokee- muotoiseen rytmitykseen sopivia sanoja / nimiä (tutkimuksessa ja liiteartikkeleissa esimerkkejä mm. Liukko - Laukko - nimiparin käytöstä Kalevalaisen runoudessa). Tässä Liukko nimeen liittyvää nimi- ja paikannimiaineistoa analysoidaan lisäksi rinnakkain (poikittaistutkimuksena) myös muiden tieteenhaarojen, kuten arkeologian, genetiikan, biologian ja muiden tutkimusalojen argumenttien ja myös mm. kyselytutkimuksen avulla. Tämä tutkimus ottaa siten myös kantaa ns.

26 26 / 315 poikkitieteellisesti nimitutkimuksen johtopäätelmiin. Tällä "ristimittauksella" eli useamman esihistoriaa tutkivien tieteiden tutkimusmetodien avulla ja pyritään tarkentamaan mm. esihistoriallisten ajankohtien tapahtumien todellisuus ko. nimitutkimuksen tapahtumahetkellä. Tässä tutkitaan ovatko tutkimuskysymyksien väitteet mahdollista tarkistaa ko. tietyn esihistoria- ajankohdan hetkellä, myös muun kuin kielitieteen väitteiden kautta. Tutkimusraportissa julkaistujen väitteiden argumentoinnissa pyritään varmistamaan tutkimuksen laatu vertailevan tutkimusmetodin ja siten useamman näkökannan kautta sekä tarkistetaan määritelmien todenperäisyys myös sisartieteiden kirjallisuuden ja asiantuntijalausumien avulla (ko. asiayhteyteen liittyvät merkittävät lainaukset on raportissa raamitettu ja lähde mainittu). Lopuksi rakennetaan tutkimustuloksiin perustuen Liukko - nimitutkimuksen yhteenveto mm. nimen iästä, nimen syntyyn ja nimen laajan levinneisyyden syistä. Tutkimusraportissa käydään läpi tutkimusaineisto analyysin - ja mahdollisimman tarkan tulkinnan kautta, joiden perusteella etsitään vastauksia mm. seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Onko Liukko - nimen etymologia / ikä tutkittavissa? Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti? Miksi Liukko- paikannimistö on niin laajaa Suomessa? Onko Liukko- nimistö /- paikannimistö esikristillisen ajan muinaissuomalainen nimi? Tutkimusraportti muinaissuomalaisesta (kalevalaisesta) Liukko - nimestä, esihistoriaa ja historiaa Seppo Liukko Sukuvaakuna (selitys), Heraldinen Seura nro 1571 kotisivut Ks. Liukko- sukuseuran Liukko - nimitutkimuksen; osat I, II ja III (Tästä tutk.raportin versio PDFmuodossa);

27 27 / 315 Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa (n. 300 ks. karttakuva). Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle? Ks. tarkemmin tutkimuksen selvitykset mm. siitä mikä on nimipesye ja miten Liukko - nimipesye on muodostunut. Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella, yli 300 paikannimeä Lounais- Suomesta alkaen, levinneenä tasaisesti lähes ympäri Suomen, ks. Liukko - paikannimistökartta; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Vanhin Liuko- nimistöön liittyvä paikannimi on ilmeisesti Liukolan- kylännimi Turun lentokentän vieressä. Tämä voisi olla ensimmäisiä kylännimiä, joka on

28 28 / 315 muodostunut jo mahdollisesti pronssikaudella ensimmäisillä kaskimaanviljejyalueilla Suomessa ( ks. tarkemmin ko. tutkimusperusteet ja argumentit). Paikannimistön lisäksi Liukon- Luikon- (-ui- tai -iu- diftongi) nimisiä osoitepaikkoja on lähes 60 (n. 30 kumpaakin), ks. ko. Liukko- nimipesyeen osoitepaikka- tiedot Suomessa, kartta (lupa 317/MML/08 - SL). Ks. myös: in English Link to -> HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO tai Liukko - nimeen liittyvä selvitys suomenkielisten väestöjen Kalevalaisen kulttuurin olemassaolosta; Kalevala- kulttuurin esihistoriatutkimus, Kalevalaisen kulttuurin todellisuus, kirj. Seppo Liukko. Liukko- nimitutkimuksen yhteenveto: Alla esitellyn tutkimusyhteenvedon lisäksi asiaan liittyy varsinainen tutkimusraportti Liukko - nimen esihistoriaa*; sisältö nyt n. 170s. kirj. Seppo Liukko (Nimitutkimus on keskeneräinen, Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun siihen liittyvää laajaa aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään). Näillä Seppo Liukko kotisivuilla käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja asutushistoriaa. Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien perusteella ja tämän kotisivun tiivistelmän ja loppuyhteenvedon (alla) monien perusteiden mukaan, Liukko - nimi kuuluu suomalaisten esihistoriaan. Tutkimustuloksien perusteella on voidaan sanoa, että Liukko - nimen käyttö on ollut osa Suomen alueen asutushistoriaa jo n vuoden ajalta. Liuko - Liukko - nimen merkitystä ja tarkoitusta ei enää tunneta, mutta paikannimen yleisyydestä päätellen voidaan sanoa, että nimi on proprisoitunut, ja jäänyt suomalaisten käyttöön lähes alkuperäisessä muodossaan (vrt. suomalaiset proprit; Saimaa, Päijänne). Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut jo varhaiskantasuomenkielisenä aikana. Ja miten uusi vieraskielinen lainasana (- nimi) on saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia) ja miten uusi elinkeino, kaski-maanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön ottoon suomenkielisellä alueella. Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja suomalaisten käyttämään nimistöön. Liukko - nimi

29 29 / 315 liittyy tutkimuksessa mainituilta osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n vuotta ennen ajanlaskua: Lopussa Liukko - nimitutkimus, osa - III., joka selvittää lyhyesti Suomalaisten jatkuvuusteoriaa jääkauden maksimin jälkeen n. 65 siv. (alla- loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory). Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella (kirj. Seppo Liukko): Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan / nauhakeramikan) ajalle n eaa., jolloin ensimmäisen kerran Baltian ja Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle suomensuk. metsästäjien alueelle) alkuperäiselle (varhaiskanta > itämeren-) suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Suomeen saapui samalla Baltian kautta maanviljelykulttuuri kaskiviljelynä ja esigermaanisia kieliä puhuvaa väestöä, joiden vaikutuksesta myös suomenkieli muuttui (ks. tässä tutkimuksessa esiteltyjen kielitieteen perustelujen lisäksi mm. suomalaisten ja suomensukuisten jatkuvuusteoriasta, arkeologiasta, esihistoriasta ja väestöjen genetiikasta sekä - asutushistoriasta). Kivikauden lopulla tuli, vähäisessä määrin, (esi-) germaaniskielisen vasarakirveskulttuurin kaskimaanviljelyä levittäneiden miesryhmien (liuti*) migraatioita Veikselin alueelta Suomeen, Baltian suomenkielisen metsästäjäväestöalueen kautta. Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. Liukko- sanaan / nimeen kuuluva iu- diftongi varhaiskantasuomenkieliselle alueelle (PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iu- diftongia, prof. Lehtinen). Vasarakirveskulttuuri ja sen kieli esigermaani on saapunut Suomeen Baltian kautta. Näin vanhaa esigermaanikieltä ei ole enää säilynyt kuin alkuperäisillä suomensukuisten kielialueilla (suomenkielinen alue on ollut esigermaanikielen alkuperäisille lainasanavartaloille, kuin säilövä pakastin, prof. Koivulehto). Ainoastaan tässä vanhassa esigermaanikielisten vasarakirvesgermaanien leviämissuunnassa (varhaisin esigermaanisten lainasanojen leviämiskiila pohjoiseen, silloin suomenkieliselle alueelle) Baltiaan ja Suomeen, ovat säilyneet vanhimmat indoeurooppalaisen kielen - esigermaanin, pääasiassa maanviljelyyn ja perhesuhteisiin liittyvät lainasanat, mm. äiti - tai iu - diftongin sisältävät sanat (kuten liuti* > Liuko - Liukko - nimikin). Vaikka Baltiassa alkuperäinen suomensuk.kieli on vaihtunut slaavin vaikutuksesta baltinkieleksi ovat vanhimmat esigermaanin lainasanat säilyneet ja pakastuneet itämerensuomenkielessä (ims.) n vuoden aikana (n eaa jaa.). On huomattava, että baltinkieli on muodostunut itämerenkantasuomesta vasta n lukujen aikana, kansainvaellusten aikaisten sloveenin- (eteläslaavin-) ja myöhempien venäjän sekä puolankielien vaikutuksesta (ks. tutkimusraportin tarkemmat perustelut esigermaanin ja sitä huomattavasti nuorempien

30 30 / 315 indoeurooppalaiskielien - mm. länsigermaanisen ruotsin- tai baltoslaavin- muodostumisajoista Euroopassa). Liukko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on niin vanhaa, että nykyisin ko. nimen käyttöönoton syytä tai merkitystä ei enää tunneta, mutta jostakin merkittävästä syystä nimi on levinnyt erityisen laajalle alueelle Suomessa, joka on todettavissa nykyisenkin paikannimistön perusteella (paikannimiä n. 300). Myöhemmin se on proprisoitunut erisnimeksi tiettyä paikkaa osoittavaksi nimeksi suomalaisten käyttöön. Nimi on merkinnyt alkujaan erityistä liuko - väestöryhmän alueella olevaa kaskiviljelypaikkaa (tässä esitetty tutkimus valottaa tarkemmin Liukko - nimen etymologista alkuperää ja muutoinkin Liukko - nimen erityisen laajan levikin syitä ja perusteita). Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää, nimessä olevan iu - diftongiin perustuvan erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti* > liuta > Liuko (tai Leute > Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (= nuorakeraamiikka) kaksikieliset ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko. alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen maanviljelyväestön (viimeistään Kiukaisten kulttuurin eaa. aikoihin), joiden äidinkieleksi jäi äitien varhaiskantasuomenkieli muuttuneena. Suomessa ja Itämeren alueella puhekieli muuttui ainoastaan esigermaanikielisten miesryhmien välittämien uusien pääasiassa maanviljelytermistöön kuuluvien uusien lainasana- superstraattien vaikutuksesta kantasuomeksi (ims.). Suomessa kantasuomi levisi lounaiselta rannikkoalueelta hitaasti maanviljelyn leviämisen mukana sisämaahan pronssikauden- rautakauden aikana. Koko eteläinen Suomi, Oulujoelle saakka on siirtynyt kantasuomenkieleen (murre) vasta rautakauden lopulla, maanviljelyn levittyä näille alueille (sisämaan metsästäjä- keräilijä väestöt olivat jopa luvulle saakka varhaiskantasuomessa, ks. Suomen esihistoriatiedot mm. arkeologia-genetiikka ja - sanojen etymologiset sanakirjat). Liuko- Liukko - nimi on levinnyt paikannimenä jo 1600 eaa eaa. aikana laajalle Suomen alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö ja kaskiviljely levisivät vesistöjä pitkin rannikolta sisämaahan. Liukko (liuti* > liuko) - sana / nimi on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - ) varhaiskantasuomen kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella, pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi. Sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli osittain ( maanviljelijöiden alueiden ulkopuolella) varhaiskantasuomen murrealuetta, Liukko - Liukkola nimeksi. Nimi muuttuu lännestä > itään Liuko > Liukola > Liukko > Liukkola muotoon (Ks. Karttapaikkatiedot Suomessa). Esigermaanista kantasuomalaistunut Liukon - paikannimistö näyttää säilyneen myös Suomen lisäksi Baltian (Liuettua) alueella. Liettuassa nimen iu- diftongista ei ole kaikissa tapauksissa liudentunut toista vokaalia, vaikka nuoremmat indoeurooppalaiset kielet (mm. baltti ja ruotsi) eivät tunnetusti taivu iu- diftongin käyttöön. Liukon- nimistö ei näytä tutkimuksen perusteella muuttuneen Baltian kielenvaihdonkaan vuoksi, jos nimi on ehtinyt proprisoitua paikannimistöön pysyvästi. Tämä proprisoituminen selittää sen miksi aikaisemman kielen - suomensuk.kielen - sanoja / paikannimiä on säilynyt balttilaisten kielenvaihdoksesta huolimatta. Liettuassa on myös nuorempia Liukon - nimiä, jotka ovat myöhemmän (balto-) slaavinkielen vaikutuksesta liudentuneet Luko - muotoon, kuten vastaavasti

31 31 / 315 on todellisuudessa tapahtunut myös mm. Ruotsin Värmlannin Liukko - nimistölle viimeisen 400- vuoden aikana (ks. tarkemmin tutkimuksen selvitysosat, alla, jossa myös todellinen historiaan perustuva esimerkki). Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala- aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi- Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Liuko- Liukko - nimi levinnyt asutushistoriallisten vesireittien varsilla olevien varhaisimpien kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista asutusnimistä. Nimi on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön paikannimien lisäksi, talojen - ja kylien nimiksi, ns. siirrynnäisnimenä, aluksi paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan (ks. muinaispitäjien paikallishistoriat). Vanhimpien talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n eaa jaa. aikana muodostuneiden Suomen vanhimpien kylien nimiksi (kylien nimien muodostuminen alkaa pronssikaudella - esim. Unto Salo), kuten esim. Nousiaisen- Ruskon Liukolan - kylän nimi. Liukko - nimi on otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi pronssikaudella viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaski- maanviljelyseuduilta alkaen. Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on yksi laajimmalle levinneistä, ellei peräti laajin paikannimistö muinaissuomalaisista nimistä (yli 300 paikannimeä Liukko - nimipesyeen nimillä). Nimi on ollut hyvin laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko- nimipesye on laajentunut pääosin juuri ruotsinvallan aikana ( lukujen aikana) ruotsinkielisten virkamiesten reversaali virheen vuoksi (ks. tutkimuksen tarkemmat selvitykset nimipesyeen variaatioiden muodostumisesta, tässä mm. iu- ja ui diftogien virheellinen kuuleminen ja kirjoittaminen). Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta - Häme) - Ruoveden - Kyrön- Rautalammin- eräsijojen - (esim. Liukko- kylät Keuruu ja Perho) ja toisaalta myös Päijänteen poikki vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon, Mikkeliin (mm. Liukkolan kylä, nykyinen Otava sekä Kuopio- Leppävirta alueille ja Karjalaan (esim. Taipaleen> Taipalsaaren Liukkolan kylä). Näille em. alueille on syntynyt uusia Liukko- nimisiä paikannimiä, vanhimmista talojen nimistä on muodostunut useita Liukko- nimisiä kylien nimiä (ks. kylät / haku nimillä; Karttapaikka - Maanmittauslaitos). Mainittakoon tässä, että vanhimpia asutusniminä ovat vesistöjen ja kylien nimet. Liukko - nimellä olevia kyliä on Suomen alueella kuudella (6) eri alueella, lännestä alkaen; Ruskon Liukola, Kangasalan Luikala, Keuruun Liukko, Perhon Liukko, Otavan Liukkola, Taipalsaaren Liukkola sekä Baltian alueella Virossa Liukylä ja Liettuassa Liukonys (-ys tarkoittaa kylää) sekä lisäksi Liukko - nimestä iu- diftongin liudentumisen vuoksi muuttuneet Luko - kylät, Suomessa ja myös Ruotsissa sekä Baltiassa (ks. mm. Sprengtportenin Savo- kartasto 1700-luvulta ja tässä tutkimuksessa iu- diftongin liudentumisesta tarkemmin). Liuko - Liukko - nimistö on laajentunut nimipesyeeksi, koska suomenkieltä taitamaton vieraskielinen esivalta luvulta alkaen ei ole kuullut- tai ei ole osannut kirjoittaa oikein suomenkielisiä nimiä, erityisesti juuri Liukko- nimeen kuuluvaa iu- diftongia, tällaista kutsutaan kielitieteessä reversaali virheeksi. Siksi Liuko- Liukko - nimestä syntyi Suomessa näiden 700-

32 32 / 315 vuoden aikana useita nimivariaatioita Liukka, Liukku, Liuke, Luiko, Luikko, Luika, Luikki, Luikka, Luikku, Luike (Liuha) jne. sekä mm. Luko - nimet Suomessa (em. Savon kartat), mutta myös Ruotsissa ja Baltiassa. (Ks. tarkemmin tutkimusselosteen määritelmät, kartat, muut argumentit. Liukko - nimipesyeen nimistön laajentumisesta ja muuttumisesta mm- reversaali virheen vaikutuksesta sekä Luko - nimen syntymisestä Liukko - nimestä on historiallisia näyttöjä). Savo- Karjalan Liukko - paikannimistö pohjautuu vanhimmalta osaltaan kaskiviljelyalueiden Liukko - nimiin. Sukunimistö on usein otettu käyttöön kaskiviljelypaikannimen ja myöhemmin syntyneiden Liukko - paikannimien perusteella. Suurin osa Liukko - sukunimistöstä on kuitenkin peräisin Vesilahden Liukko talon laajojen eräsijojen asuttamisen vuoksi ja pääasiassa tämän Liukko - talon - ratsutila- rusthollin Liukko - nimisten henkilöiden / - suvun välityksellä. Vesilahden Liukko- talon (Järvenrannan kylän) vanhin tieto on historiakirjojen tulkinnan perusteella vuodelta 1438, Davidin kapinan ajoilta olevan merkinnän vuoksi (Vesilahden Historia). Vesilahden historiakirjoissa (Arajärvi ja Vahtola) mainitaan myös, että Vesilahden vanhimpien talojen-, mukaan lukien Liukko - talon, olemassaolo voi ulottua rautakaudelle saakka. Päijänteen itäpuolella ja Savon alueella Liukko - paikannimistö on laajentunut myös pääasiassa alkuperäisen Vesilahden Liukko - talon eräsijojen asuttamisen vuoksi. Näiden Liukko - nimisten henkilöiden (perheiden) vaikutuksesta, paikannimistö (-ja suku) on levinnyt Savoon jo luvulla. Näiden historiallisten asiakirjojen perusteella on nähtävissä kuinka ko. asuinpaikoille on syntynyt ja jäänyt pysyvästi karttoihin Liukko - paikannimiä. Nämä asutusniminä käyttöön jääneet ja asiakirjoihin perustuvat paikannimet ovat peräisin luvulta. Tällainen on todettavissa mm. myllyveroasiakirjan ja henkikirjojen perusteella, koska näillä nykyisten karttamerkintöjen Liukko - paikoilla on asunut ko. suvun henkilö. Vanhin henkilötieto tieto Savossa on vuodelta 1633, kun Erik Erickss Liukko maksanut myllyveroa kruunulle, tälle paikalle on jäänyt karttoihin useita Liukko - paikannimiä Patronyymitietojen täsmääminen ajallisesti osoittaa, että nämä Kuopio-Tuusniemi- Leppävirtaalueelle siirtyneet Liukko - nimiset henkilöt olisivat lähtöisin Vesilahden Liukko- talosta, jonka asutushistoria lähtee keskiajalta tai jopa rautakaudelta (Vesilahden Historia). Tässä Kuopion nykyisen Pitkälahden alueen Liukontien - Matkusjärven rannoilla todennäköisesti jo aikaisemmin - ja sen jälkeen Tuusniemessä asunut Erik Erikss Liukko on ollut nimen ja suvun välittäjänä. Asiakirjojen ja kirkonkirjojen perusteella on tiedossa, että hän ja hänen poikansa ovat nykyisen Leppävirran Liukko - sukuhaaran vanhimpia Savon alueella tulleita esi-isiä. Näiden tietojen pohjalta tämän Liukko sukuhaaran sukujuuri alkaa Vesilahden Liukko - rusthollitalosta (ks. tutkimuksen sisällöstä tarkempi selvitys). Tällaisia asiakirja tietojen mukaan Liukko - henkilön mukaan nimettyjä yleiseen käyttöön jääneitä asutushistoriallisia paikannimiä on nähtävissä Suomen paikannimikartoissa, tällaisia ovat erityisesti Päijänteen itäpuolen Joutsa - Mikkeli (Liukkola) välisellä alueella (nämä jo keskiajalla) sekä Tavisalmi - Kuopion ja Leppävirran - Heinäveden alueella olevat Liukko - paikannimet, kuten Liukonpelto, Liukonniemi, Liukonjoki, Liukonsaari, Liukonvirta jne. Näillä viimeksi mainituilla karttapaikoilla ovat jo luvulla asuneet, viljelleet maataan ja pitäneet esim. myllyään ensimmäisenä em. asiakirjasta tunnistettava mm. Erik Liukko - niminen henkilö, jonka vaikutuksesta Liukko- paikannimiä on jäänyt käyttöön. Nämä paikannimet löytyvät edelleen nykyisistä kartoista. Erilaiset asiakirjat, henki- ja kirkonkirjat osaltaan osoittavat, että ko. Liukko - paikannimen nimenantoperusteena ainakin Savossa, on ollut ko. paikkaa luvulla asuttaneet Liukko - nimiset henkilöt (kuten tutkimuksessa on tarkemmin esitetty).

33 33 / 315 Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi maakirjojen isäntäluetteloiden ja asiakirja merkintöjen perusteella lähtöisin rautakautisesta Vesilahden Liukko - talosta / rusthollista. Sukuhaaroista Leppävirran Liukot - ja mahdollisesti Pohjanmaalla Perhon ja Merikaarron (Kyrö) Liukot ovat lähtöisin Vesilahdelta. Toisaalta osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssirautakaudella nimetyn vanhan Liukko - paikannimen mukaan (näitä ja uudempia Liukkonimipesyeen paikannimiä on n. 300) silloin, kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä lukujen aikana, kuitenkin ennen vuotta 1934 (nimi on suojattu 1934). Liukko - sukunimiä käyttäviä henkilöitä on nyt n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimillä olevia sukunimen käyttäjiä on n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100). Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300 (ks. paikannimistökartta) ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta. Liukko - nimi on suojattu Perusteluja nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus): Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin tavoin. Liukko - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen nimi. Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja esikristillisen ajan nimeksi. Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon. Tässä tutkimuksessa Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. vanhojen- ja nykyisten laajojen karttatietojen perusteella sekä kielitieteen sana- / nimi - etymologiatutkimuksen ja paikannimitutkimuksen metodien avulla. Nimitutkimusta tarkastellaan erikseen mm. Liukko- paikannimistön alueilta tehtyjen arkeologisten löytöjen ja rauta- / keskiajasta alkavien paikallishistoriatutkimuksien - sekä Liukko - paikannimistön nykyisten omistajien kyselytutkimuksen kautta. Tämän jälkeen Liukko -nimitutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan tutkimusmenetelmän perusteilla (mm. arkeologian, geenitutkimuksen, ilmastotutkimusten ja väestöliikkeiden tutkimuksen; mm. maanviljelyn leviämisen- ja ajoitustutkimusten lähdetietojen avulla eli ns. poikkitieteellisesti). Paikannimitutkimuksen merkityksestä kielitieteelle:

34 34 / 315 Lainaus paikannimistön merkityksestä, ks. erittäin perusteellinen paikannimistön pro gradu 182 siv. Jenni Rimpeläinen: Nimistön tutkiminen oli ollut varsin mielivaltaista, kunnes 1800-luvulla paikannimistö havaittiin hyväksi kielihistoriallisen tutkimuksen materiaaliksi saksankielisessä Keski-Euroopassa. (Kiviniemi 1979: 4728; 1980a: 327; Ainiala Pitkänen 2002b: 231; Mallat 2007: 23; Ainiala ym. 2008: 61.) Onko Liukko - nimi tutkittavissa? Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista (paikan-) nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko - nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä olisi mahdollista ajoittaa. Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns. esihistoriallinen nimi? Asiaan liittyvänä johdantona löytyy merkittävä ja hyvin asiantunteva lausuma, joka on nähtävissä tämän seuraavan linkin kautta. Paikannimistöprofessori Eero Kiviniemi on asiantuntija, joka on rakentanut paikannimitutkimuksen- ja kielitieteen kannalta hyvin perusteellisen esityksen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona", jossa mainitaan perustietona, että vanhin asutusnimistömme liittyy jo vasarakirveskulttuurien esigermaanisiin nimiin (esigermaanisiin lainasanoihin, jotka uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat). Tämä vasarakirveskulttuurien aika ja esigermaanikielen lainasanaan perustuva seikka on osoittautunut alusta alkaen, tämän 2005 alkaneen, tutkimuksen perusmääritelmäksi. Kiviniemen lausuma on tutkimuksen tässä vaiheessa todettuna (2011), että se on harvinaisen hyvin ajateltua ja luotettavaa tietoa. Se antaa perustutkimuksen mukaisen pitävän pohjan, tutkittaessa muutoinkin suomensukuisten väestöjen vanhinta asutushistoriaa (kuten tässä Liukko- nimitutkimksessa). Lausuma on kestää myös hyvin ns. poikkitieteellisen tarkastelun. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa tarkastellaan väitteitä myös arkeologian ja mm. genetiikan kautta. Tämä Kiviniemen vuoden 1980 määritelmä on hyvin monien argumenttien ja - tosiseikkojen perusteella tarkasteltuna hämmästyttävän hyvin todelliseen asutushistoriaan pohjautuva lausuma. Liukko - nimitutkimuksessa on alustavan tutkimusaineiston perusteella otaksuttu Liuko- Liukko- nimen ajoituksen alkuperäksi nimenomaan nuorakeraamisen vasarakirveskulttuurin saapuminen ja leviäminen n eaa. Suomeen. Kulttuuri toi samalla maanviljely-kaskiviljelyn ja samalla siihen liittyvät

35 35 / 315 esigermaaniset lainasanat Suomeen ja suomensukuisten väestöjen käyttöön. Tämä on siis tapahtunut jo kivikaudella. Näiden esigermaanisten lainasanojen siirtyminen suomalaiskieliin jo varhaiskantasuomen aikana on nähtävissä myöhemmässä itämerensuomessa / kantasuomessa. Tämä seikka on selkeästi on todettu useissa nykysuomen etymologisissa sanakirjoissa (tästä tarkemmin tutkimuksen eri kohdissa). Liuko- Liukko - nimitutkimus osoittaa osaltaan ko. esigermaanisen lainasanaston olemassaolon, n eaa., suomensukuisten väestöjen Baltian ja Suomen alueilla, siis huomattavasti ennen myöhempiä (nuorempia) germaanisia lainasanoja (jotka ovat pääosin vasta ajanlaskun jälkeen tapahtuneita siirtymiä). Liukko - nimitutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella on tunnustettava, että professori Eero Kiviniemen alla olevassa lainaus; vasarakirveskulttuurista ja esigermaanin vaikutuksesta suomensukuisten kielten vanhimpaan asutusnimistöön, on sisältänyt todellista - ja luotettavaa perustietoa. Kun verrataan tätä tietoa joihinkin nykyisiin kielitieteilijöiden lausumiin (esim. baltinkielestä ja sen lainasanoista), on valitettavasti todettava, että asutushistorian todellinen tieto on osittain - ja ainakin ajoittain kadoksissa joissakin kielentutkijoiden julkaisuissa. Tämän tutkimuksen eri argumenttien tarkastelussa ja asiantuntija lainauksissa kuitenkin selkeästi on nähtävissä, että Eero Kiviniemen vuonna 1980 esittämä lausuma on oikea ja kestää tieteellisen tasonsa edelleen. Siksi myös tämä Liukko - nimitutkimuksen yksi lähtökohta tiedoista on se, että Liukkonimi olisi vasarakirveskulttuurin aikaisesta esigermaanikielen lainasanasta johtuva sana, joka on otettu suomensukuisten aluilla asuvan väestön käyttöön ryhmää ja myöhemmin paikkaa tarkoittavana nimenä. Liuko- Liukko - nimi on nähtävissä edelleen varsinkin Itämeren altaan ympäristössä. Tässä paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen esitelmästä lainattu lausuma: Vanhimman asutusnimistön iästä... Sillä vanhin asutusnimistömme liittyy monilta osin, joko vasarakirveskulttuurin aikaisiin esigermaanisiin tai myöhempiin germaanisiin nimiin, jonka nykyiset uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat. Eero Kiviniemi 1980:324

36 36 / 315 Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen väestön saapumiseen suomenkieliselle alueelle ja samalla uuden elinkeinon - maanviljelyn käyttöön ottoon Suomessa (siis vasarakirveskulttuurin migraatioiden aikaan n eaa.). Sen vuoksi nimien ikäämisessä on otettava huomioon kielitieteen määrittelyjen lisäksi myös arkeologiset asutusteoriat (jatkuvuusteoria / maanviljelykulttuurin saapumisajat jne.) sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut jopa kivikaudelta katkeamattomana nykyaikaan saakka ko. paikannimistön alueella. Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen, pääasiassa Kansallismuseon eli Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä on todistettavasti olemassa ja niitä on myös tutkimuksen kannalta merkittävä määrä. Arkeologisten löytöjen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että myös Liukko - nimisillä paikoilla on asuttu jatkuvasti, ja tämä jatkuvuus on ollut kivikaudelta - pronssi- rautakaudelle. Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka (ks. nykyajan Liukko- paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot - alla). Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla, varsinaisessa tutkimusesittelyssä). Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori Eero Kiviniemi, joka on maininnut asiaan liittyvänä seuraavaa: Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin. Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin. Prof. E. Kiviniemi 1980 Tähän asiaan liittyvä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa; Suomen kansan esihistorialliset juuret Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi (etymologia- alkuperä- ikä- merkitys- tarkoitus): Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto- tai jotain yleisistä henkilökohtaista ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole

37 37 / 315 "riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista selvittää ko. nimen ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns. ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson - Antinpoika- tyyppisistä sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan muinaissuomalaisia nimiä. Mutta toisaalta sellaisia suomenkielisiä mahdollisesti jopa hyvin vanhojakin sukunimiä tai paikannimiä, jotka ovat pohjaltaan luontonimiä tai sukunimiä esim. Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia ja silloin on mahdotonta määrittää sen ikää. Sillä luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan / nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia. Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää tunneta, eikä sen tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em. propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty. Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys kuuluu; Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti? Miksi nimi on niin laajalle levinnyt? Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa): Liukko - nimen / sanan erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi. Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista). Mistä se olisi peräisin? Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut Suomen alueelle ja milloin.

38 38 / 315 Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä? Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa. Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimitutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja sen ikää. Liukko nimistön tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko. Liuko- Liukko- paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella. Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko - paikannimistö on säilynyt jopa kivikaudelta (n eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen ko. nykyisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla. Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät alustavat johtopäätelmät: Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä. Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300) paikannimeä on merkitty Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen vanhaa ikää". Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa tutkimustuloksia ns. poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä: Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan nimi?

39 39 / 315 Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä sekä Liukko - nimen alkuperästä. Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan. Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko. paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaski- maanviljelyn seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön muistissa on ollut jatkuvaa ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka. Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella. Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella. Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko ja sen nimiparina usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen Lauko > Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen - sekä paikanniminä Turun ympäristössä ja Hämeessä). Liuko- Liukola nimistä esim. Salo- Suomusjärven Liuko- talo, Turun- Rusko- Vahto alueen Liukolan kylä, Janakkalan Liukolan- talo tai Köyliön Järvenpään Liukolan - talon alueet, josta kartta (karttapaikka 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko). Ks. tästä Liukola -Köyliö kartta

40 40 / 315 Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen. Liettuan Liukon-ys on Liukon - kylä, jossa mm. Kossakovskien Liukon- hovikartano on sijainnut luvulta alkaen, Sirvintos - joen rannalla. Kuva 2008 Liukonkylä Seppo Liukko.

41 41 / 315 Koska Baltian väestön alkuperä, - väestön alkuperäinen kieli ja alueelle tulleet migraatiot vaikuttavat myös Suomen lainasanoihin ja mm. tämän tutkimuksen Liukko - nimeen merkittävästi, on tarpeellista perustella Baltian väestöliikkeitä ja mm. alueella uuden elinkeinon - maanviljelyn ja muiden myöhempien migraatioiden vaikutusta Baltian väestöön ja myös baltin kieleen. HYPOTEESI (SL): Alkuperäisen liuko- germaanilainasanan / paikannimen tuleminen suomensukuisten alueelle jo Baltiasta alkaen osaltaan konkretisoi laajojen suomensukuisten asumaalueiden olleen olemassa jo vasarakirveskulttuurien leviämisen aikana (n eaa.). Nykyisen Baltian alueen Liuko-nimistö on siirtynyt lähes muuttumattomana paikannimistönä myös suomenkielisen Fennoskandian alueelle (pääasiassa nykyisen Suomen alueelle) välittömästi edellä mainitun Baltian maanviljelykulttuurin alkamisen jälkeen, siis ensimmäisen kaskimaanviljelyn leviämisen seurauksena. Tämän hypoteesin vaikutus ja merkitys suomenkieleen ja suomalaisten asutusliikkeisiin on tutkittu (selvitetty) seuraavassa suomensukuisten balttiteoriaosassa mahdollisimman monelta suunnalta asiantuntijoiden lausumiin, kirjallisuuteen ja lähdetietoihin perustuen mm. kielitieteen, arkeologian (-jatkuvuusteorian-), genetiikan ja mm. paikannimistötutkimuksen metodien avulla, monipuolisesti sekä perusteellisesti. Nykyinen propri, on ollut vanhemman / aikaisemman väestön appellatiivinen ilmaus. Ks. em. Paikannimistötutkimukseen liittyvä pro gradu, Jenni Rimpeläinen. Siinä on mm. lähdeaineistomääritelmä, joka sopii myös Liukko- nimitutkimuksen lähtökohdaksi (hypoteesiksi):

42 42 / 315 Gottfried Wilhelm Leibniz esitti ja 1700-luvun vaihteessa ensimmäisenä ajatuksen, että jokainen propri on alkuaan ollut appellatiivinen ilmaus. Alun perin uusia tarkoitteita kuvaamaan ei olekaan tarvittu välttämättä heti erisnimiä. (Nissilä 1962: 11; Kiviniemi 1975: 9; Ainiala ym. 2008: 23.) SL Hypoteesin jatkoksi, esim. Liukko nimitutkimuksen sanan/nimen muuttuminen: Liuko- nimi on aluksi tarkoittanut kaskiviljelyä levittänyttä joukkoa - ryhmää, sitä kuvaava esigermaanikielinen > lainasanan sanavartalo on ollut liuti* > liuta. Sen jälkeen se on muuttunut näiden kaskiviljelijöiden omakielistä kaskiviljelypaikkaa tarkoittavaksi appellatiiviseksi nimeksi Liuko. Myöhemmin nimen alkuperäinen merkitys on unohtunut ja nimi on muuttunut / jäänyt paikan erisnimeksi eli propriksi. Nykyisin nimi esiintyy laajalti proprisoituneina (usein ilman appellatiivista paikanmääritettä - pelto, -metsä,-lahti,- saari jne.) erisniminä Liuko- Liukola- Liukko- Liukkola. Liukko - nimitutkimuksen perusteiden lyhyt yhteenveto (argumentointi): Liukko - nimipesyeen nimiä on Suomen kartalla yli 300, mistä sellainen voisi johtua? Tässä tutkimuksessa selvitetään Liukko - nimen etymologiaa ja - nimen liittymistä suomensukuisten väestöjen alueelle tulleiden uusien migraatioiden asutusliikkeisiin ja vaikutuksiin Baltiassa ja Suomessa. Asiaa selvitetään laajaan tutkimusaineistoon, erilaisiin argumentteihin ja lähdeaineistoon perustuen. Liukko - nimitutkimuksen perusteita selvitetään tarkemmin tässä tutkimuksessa, sillä aikaisemmin tätä hyvin laajalle levinnyttä ja vanhaa esihistorialliselta ajalta peräisin olevaa sanavartaloa / nimeä ei ole jostakin syystä tutkittu etymologisesti tai paikannimistön perusteella (vaikka aineistoa on todella paljon). Liukko - nimi esiintyy myös suomalaisten kansanrunoudessa. Nimi on Kalevalaiseen loitsulyriikkaan ja on sen trokee muotoon hyvin sopiva nimi, siksi se usein Kalevalamittaisissa runoissa käytetty nimi (myös sana- / nimiparina; liukko- laukko tai liukon - laukon). Liukko - nimitutkimuksen yhteenvetoraportti osoittaa, että kyseessä on hyvin vanha muinais- suomalainen nimi Suomessa (ks. myös tämän tutkimuksen osa 2). Liukko nimen antoon liittyvää alkuperäistä merkitystä ei ole tunnettu, siis ennen tätä tutkimusta. Liukko nimien alkuperäistä merkitystä ei ole jostakin syystä edes tutkittu, vaikka se on yksi laajimmalle levinnein proprinen paikannimi Suomessa. Liukko - nimen tutkiminen on ollut vaikeaa siksi, että Liukko - nimistö on muuttunut muinaissuomalaiseksi propriksi jo niin kauan aikaa sitten, ilmeisesti jo pronssi tai rautakaudella. Ja että, se on muuttunut sellaiseen muinaissuomalaiseen eli kantasuomalaiseen muotoon, ettei sen alkuperäistä perustetta nimen käyttöön ottoon

43 43 / 315 enää ole ollut tiedossa. Lisäksi myöhempien muiden kielien (germaani- slaavi) vaikutus suomen murteiden syntyyn tutkitaan tarkemmin. Kuten myös nuorempien pohjois- germaanikielisten kirjurien merkitys suomen nimistöön. Sillä ruotsinkielisten ns. kirjurietymologia on jo keskiajalla "sotkenut" alkuperäisen muinaissuomalaisen (mm. Liukko- ) nimistön kuulemisvirheiden vuoksi. Sama tutkimusongelma liittyy myös ruotsinvallan aikaiseen patronyymisysteemiin, joka on "korvannut" usein vanhemman, jopa pronssikautisen kantasuomenkielisen- eli muinaissuomalaisen nimistön (erityisesti sukunimistön). Mutta onneksi, ainakin alkuperäisten kantasuomalaisten nimien tutkimuksen kannalta, ei kaikkia näitä nimiä ole korvattu patronyymeillä tai ruotsinkielisillä nimillä (PS. Kielenmuutos; varhaiskanta- suomenkielisellä ajalla tulleet esigermaanikieliset lainasanat ovat otettu käyttöön jo kantasuomenkieleen). Ruotsinkielisten kirjurien mm. Liukko - nimen iu- diftongin tulkintavirheet ovat samalla aiheuttaneet nimistön variaatioiden lisääntymisen. Siksi nykyisin voidaan puhua Liukko nimipesyeestä. Näiden luvulta alkaen syntyneiden reversaalivirheiden vuoksi on syntynyt uusia nimivariaatioita Suomessa, jotka osaltaan vaikeuttavat alkuperäisten suomalaisten nimien nimitutkimusta. Nämä ongelmat on tiedostettava ja siksi edellä mainittuihin tutkimuskysymyksiin on pyritty hakemaan vastauksia laajemmin, kuin yksinomaan kielitieteen- ja paikannimistötutkimuksen metodien avulla. Tarkoitus on ollut selvittää vanhimman esihistoriallisen (kivikauden aikaisen) väestöliikkeen eli vasarakirveskulttuurin aikana syntyneiden lainasanojen pohjalta syntyneet muinaissuomalaiset nimet (ennen pronssikautta käyttöön otetut nimet / paikannimet). Myös tutkia ko. nimien käyttöönoton syitä ja muinaissuomalaisiksi muuttuneiden nimien alkuperäisiä merkityksiä. Ja miten myöhemmät (esim. baltinkieli, ruotsinkieli, ylä- alasaksa jne.) kielivaikutukset /- kontaktit ovat muuttanet muinaissuomalaisia nimiä. Tutkimustavoitteena on selvittää Liukko - nimen etymologiaa mm. tämän tutkimuksen mukaisilla, Baltian ja Suomen, suomensukuisten väestöjen alueilla ja selvittää miten näille alueille myöhemmin tulleet erilaiset uudet kielivaikutteet ovat muuttaneet suomensukuisten väestöjen puhumaa kieltä, sanastoa tai nimistöä erilaisilla uusilla syntyneillä murrealueilla. Koska suomensukuiset kielet ovat n vuotta vanhoja (lähdetiedot tutkimusraportissa), on syntynyt jo kivikauden loppupuolelta alkaen useita suomensukuisten murteita (Baltiassa - Suomessa ja mm. Venäjällä). Murteet johtuvat vieraskielisten väestöjen kontakteista, alkaen indoeurooppalaiskielisten maanviljelijöiden (nauhakeramiikka) saapumisesta Eurooppaan n eaa. ja ns. toisen vaiheen leviämisaallossa Baltia- Suomi - Skandinavia alueelle vasarakirveskulttuurin (nuorakeramiikka) esigermaanikielistä johtuen n eaa. alkaen. Eniten suomensukuisten kieli on muuttunut myöhemmin myös paremmin

44 44 / 315 tunnettujen, rautakauden sekä kansainvaellusajan ja sen jälkeisistä kontakteista johtuen (ks. asiaan liittyvänä väestöliikkeiden merkitys genetiikkaan, kielen vaihtoihin ja kielikontaktien vaikutus murrealueiden syntyyn, ks. myös erilliset artikkelit). Väestöliikkeiden-, arkeologian- genetiikan- biologian tietojenperusteella sekä kielenvaihtojen ja -kontaktien vaikutus mm. suomensukuisten kieleen ja esim. paikannimistöön selvitettävissä. Nimitutkimuksen pohjalla on oltava riittävä tieto esihistorian asutusteorioista ja - kirjoitetusta historiasta todellisten tapahtumien ymmärtämiseksi ja tutkimusaineiston analysoimiseksi. Sen jälkeen olisi myös mahdollisuus selvittää Liuko - Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, erityisesti paikannimenä, ja se aika milloin nimi on otettu käyttöön talojen- kylien- tai perheiden sukunimeksi. Liuko- Liukko - nimistötutkimuksessa tarkastellaan mahdollisimman usean eri tieteenalojen asiantuntijoiden lausumia, jotka saattaisivat vaikuttaa asiaa valaisevasti tutkimuksen kohteen Liuko - Liukko - nimen syntyyn ja leviämiseen. Tällaisia lainauksia on huomattavan paljon, monesta erilaisesta lähteestä. Nimi- ja paikannimitutkimusta täydennetään, kielitieteen, arkeologian, geenitutkimuksen, väestöliikkeiden tutkimuksen avulla, sekä muiden, kuten paikallishistoriatutkimuksen / - historiatietojen kautta Liukko- nimisiltä alueilta, josta voi ilmetä merkittäviä argumentteja tämän nimitutkimuksen kannalta. Tutkimuksen laaja arkistotietojen- ja erilaisten argumenttien lähteet, kuten myös monien asiantuntijoiden - / tutkijoiden lähdelainaukset on tutkimuksessa asiaan liittyvinä mainittu välittömästi ko. asian yhteydessä (viittaus tutkijan kirjallisuuteen tai lausumaan -lausuma- aika, vuosi : lähteen sivunro). Tutkimuksen ensimmäinen lähtökohta on ollut allekirjoittaneen tiedossa, sillä Liukko- nimen laaja levikki Suomessa on nähtävissä kartoilta. Liukko- nimipesyeen nimi esiintyy paikannimenä lähes 300:lla paikalla levinneenä tasaisesti koko Suomen alueella. Toinen merkittävä havainto on tehty heti tutkimuksen alkuvaiheessa, että Liukko - nimessä on hyvin vanha iu- diftongi, joka ei perustu ruotsin- eikä baltin kieleen, koska näissä suomenkieltä huomattavasti nuoremmissa kielissä ei esiinny iu- diftongia. Vanhin suomenkielisten kosketus Baltian ja Suomen alueella ns. vieraskieliseen väestöryhmiin ja vanhimpaan indoeurooppalaiseen kieleen, on tapahtunut ilmeisesti vasarakirveskulttuurien esigermaanikielen aikana, kun suomenkieliselle alueelle Baltiassa ja Suomessa n ennen ajanlaskua (eea.) on tullut maanviljelyyn liittyviä esigermaanikielisiä ryhmiä (liuti). Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää Liuko - Liukko - nimistön alkuperä ja paikannimen leviämisen syyt Baltiasta Suomeen. Siksi olen tutkimuksessani paneutunut hyvin tarkasti Baltian ja Suomen alueen ja metsästäjäväestöjen suureen esihistorialliseen muutokseen. Milloin saapui samanaikaisesti metsästäjien alueelle maanviljelyn kaskiviljelyä ja samalla varhaiskanta- suomalainen - metsästäjienkieli sai uutta maanviljelyyn liittyvää

45 45 / 315 lainasanastoa - esigermaanin lainasanoja, jotka muuttivat kielen kantasuomeksi n vuoden aikana. Baltiassa suomensukuisten kieli muuttui Itämerensuomen kantasuomalaiseen muotoon (PS. väestön puhuma kieli ei vaihtunut). Nämä esigermaaniset lainasanat / muinaissuomalaisiksi muuttuneet sanat on otettu suomenkielisten käyttöön jo viimeistään eaa. aikana, ennen pronssikautta (kuten tämän tutkimuksen sanat /nimet; liuta> liuko) ja nimet ovat säilyneet suomalaiskielissä nykyaikaan saakka, tietenkin muuttuneena lievästi nuorempien kielivaikutteiden vuoksi (kuten nuoremmat germaanikielet esim. ruotsi). Kuten tutkimuksen etymologisessa osassa selviää on Liuko- Liukko- nimi säilynyt suhteellisen samanlaisena, niin Baltiassa kuin Suomessa, vaikka Liettua- Latvia Baltian alueella kieli on vaihtunut suomalaiskielistä slaavin balttiin (alla tarkempi selvitys suorine lähdelainauksineen). Liukon - nimi on säilynyt myös Baltiassa, koska suomenkielellä on "lainasanoja säilövän" pakastimen ominaisuuksia (prof. Jorma Koivulehto). Baltiassa itämerensuomenkielinen (ism.) aika on jatkunut ajanlaskun vaihteen jälkeiseen aikaan saakka lähes muuttumattomana (ainoastaan esigerm. vasarakirveskulttuurit n eaa. ja sen jälkeen Euroopan kansainvaelluksen ajat aiheuttivat suuren muutoksen), kunnes lopulta slaavin kielen vaikutus aiheutti Baltian väestöjen kielen vaihtumisen (Liettuassa ja Latviassa). Liukko nimi on paikannimistö- argumenttien ja niiden tutkimuksen- sekä johtopäätelmien perusteella säilynyt Baltiassa ja levinnyt n. 2800eaa eaa. aikana lähes samanmuotoisena Baltian kautta Suomeen. Suomessa vanhin /alkuperäinen Liuko- ja Liukola - nimistö esiintyy paikannimistössä Lounais- Suomessa Suomen vanhimmilla maanviljelyalueilla, josta se on levinnyt pronssi- rautakaudella hitaasti sisämaahan ja lähes koko Suomen alueelle. Nimi on levitessään muuttunut jo karttatietojenkin perusteella vain hieman murrealueiden vaikutuksen vuoksi. Länsi- Lounais- Suomen Liuko - Liukola- nimi muuttuu itään päin mentäessä Liukko - Liukkola- muotoon. Tämä nimitutkimus on mm. arkeologian-, genetiikan -, biologian, kielitieteen ja - nimietymologian - sekä paikannimistötutkimuksen argumentteihin perustuva tutkimusselvitys (tutkimusraportti). Selvitys on tarkoituksenmukaisinta aloittaa yleisesti tiedossa olevista Suomen alueen Liuko- Liukola - nimien paikannimistä karttojen avulla. Tutkimus kokonaisuudessaan printattuna on n. 350 sivua - ks. myös kotisivun asiasisältö, vas. laita, tutkimukseen liittyvät lyhyet - ja asiaa täydentävät artikkelit (kirj. Seppo Liukko) Liuko- Liukola nimistö Suomessa:

46 46 / 315 Ks. kartta alla tai klikkaa tästä Liuko-Suomusjärvi, Lemulan- kylä (ks. myös läheinen Liuhton- kylä) Vanhinta kaskiviljelyajan Liukon- nimikerrosta on Suomusjärven Liukon - talo Lemulan -kylässä (ks. myöh. Liuko- ja Lemu -Lemo nimiparit usealla paikkakunnalla Suomessa). Myös Nousiaisten muinaispitäjään kuuluneen Ruskon Liukolan - kylä ja Maskun Lemun kunta/kylä ovat ilmeisesti pronssi- rautakautista nimistöä Suomessa.Kartta Salo- Suomusjärven Liuko -talo, Lemulan kylässä Kartta: 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko.

47 47 / 315 Suomen Liukon- nimistö on etymologialtaan ajallisesti samaa pohjaa kuin Liettuan Liukonkylät - Liukonys (alla alkuperäkielestä ja kielenmuutoksista johtuen tarkempi selvitys mm. iu-diftongista). Baltian alueen esihistoriasta ja väestöjen alkuperästä: Tässä hieman taustaa lähdetietoihin perustuen Baltian alueen väestöjen alkuperästä sekä ja miten ko. baltinkielen muuttuminen on tapahtunut, eriaikaisten migraatioiden vaikutuksesta. On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset sanat ovat jääneet Baltian väestöjen käyttöön (substraatteina), vaikka joidenkin sanojen merkitys on muuttunut mm. myöhemmän slaavin kielen vaikutuksesta Baltiassa nykyaikaan mennessä. Suomensukuinen esigermaanisia lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi puhumansa kielen. Slaavilaisen väestön saapuessa Baltian-, Novgorodin- ja Valko- Venäjän suomalaisten alkuperäisasukkaiden alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä). Myös nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielien (sloveeni slaavin- puolan- ja venäjänkielen, ks. tarkemmin alla) vaikutuksesta baltin kieli, mutta vasta n alkaen, mutta pääasiassa luvuilla. Venäjän alkuperäisten suomensukuisten laajoilla - alueilla kielenvaihto suomalaiskielistä venäjänkieleksi jatkuu edelleen. Väite: Baltinkielen edeltäjä on ollut itämerensuomen murre (Seppo Liukko). Baltinkieli on ollut itämerensuomen (ism.) murre, josta on muodostunut slaavin vaikutuksesta myöhemmin oma kieli Vrt. kuten ruotsinkieli länsi- germaanin vaikutuksesta (jossa myös pohjana on suomensukuisten kieli, joka on muuttunut kansainvaellusajan rautakaudenlopulla länsigermaanin kielen vaikutuksesta ja vaihtunut sitten länsigermaanin- ruotsin kieleksi n luvulla). Liukko - nimitutkimuksessa osoitetaan, että Liuko- nimistö on etymologisesti samaa pohjaa Baltiassa ja Suomessa. Sen vuoksi on perusteltava, miksi Liuko- nimistö on säilynyt Baltiassa, vaikka alueen kieli on vaihtunut itämeren- kantasuomesta,- kansainvaellusten jälkeen baltinkieleksi. Tämä tutkimus esittelee asiaan liittyvät

48 48 / 315 argumentit - ja asiaan liittyvät lähdetiedot /- lainaukset, jotka osoittavat, että esitetty väite on mahdollista. Kun jonkin rajatun alueen puhutun kielen, myöhemmän kielenarvioinnin lähtökohtana täytyy olla geneettiset ja väestöliikkeisiin perustuvat tosiasiat (miten kieli on muodostunut), on väitteeni ja hypoteesini, että Baltian alueen alkuperäväestön kieli on ollut itämerenvarhaiskantasuomi. Siihen ovat vaikuttaneet ensimmäisenä vieraskielisinä vasarakirveskulttuurien esigermaanikieli n eaa. alkaen (tarkennettuna pieninä ryhmämigraatioina yhteensä n. 5% alueen asukasmäärästä - kuten myös Suomeen). Alueen väestön kieli muuttui silloin ko. lainasanojen vuoksi itämeren kantasuomeksi. Tällöin muodostuivat nykybaltin perus (pohja-) sanasto, jossa on n suomensubstraattia ja lisäksi kantasuomessa (ja baltinkielessä) nähtävissä olevia esigermaanilainoja on lähes sama määrä kuin suomenkielessä niin, voidaan sano että nykybaltti onkin kielenä itämerensuomen murre. Voidaan puhua lainausmerkeissä, että baltinkieli onkin itämerensuomen murre, koska em:n Baltian suomensukuisten itämerensuomenkieleen on vaikuttanut vasta n luvulta alkaen slaavinkieli, ja sen jälkeen nuoremmat slaavilaiset kielet, kuten puola ja venäjä (kieli vaihtui balttoslaaviksi). Tällainen lähes vastaava suomenkielen murre on mm. karjalankieli, joka on muuttunut Itämeren kantasuomesta pääasiassa vasta kansainvaelluksen n luvun jälkeisen (Novgorodin hallintoalueen) slaavivaikutteen vuoksi, erona on se, ettei (itä-) karjalankieli ole vielä kokonaan vaihtunut venäjäksi (sisältää jo nyt hyvin paljon venäjänkielisiä lainasanoja ja ääntäminen muuttumassa slaavityyppiseksi). Esigermaanilainasanat aiheuttivat muutoksen suomensukuisten Itämeren altaan varhaiskantasuomenkieleen (mm. Baltiassa ja Suomessa). Syntyi kantasuomen murre. Murremuutos on tapahtunut vasarakirveskulttuurin vaikutuksesta. Asiaan liittyvä asiantuntijalausuma, professori Kaisa Häkkinen esigermaaniset lainasanat (vasarakirveskulttuurin ajalla - kivikauden lopulla)*: Nämä lainasanat ovat äänteellisesti näin arkaaisia, että ne todennäköisesti ovat peräisin myöhäisestä kantaindoeurooppalaisesta murteesta. Niiden levikki on kuitenkin aivan suppea, ja osalla niistä on piirteitä, jotka ovat ominaisia balttilaisille tai germaanilaisille lainasanoille... Nämä lainasanat ovat varmaankin vanhempia kuin permiläisiin kieliin asti levinneet balttilaiset ja germaanilaiset lainasanat joskin on mahdollista, että osa niistä on hävinnyt muista suomalais-ugrilaisista kielistä. Mahdollisesti näiden lainasanojen lainanantajakieli voidaan yhdistää ns. vasarakirveskulttuuriin, joka levisi itämeren seuduille n ekr. Kaisa Häkkinen toteaa Nykysuomen Etymologinen Sanakirja (2004:14) teoksessaan myös, että kivikauden lopulta rautakaudelle jatkuneen kehityksen aikana lainasanoja saatiin etenkin "balttilaisista" ja germaanisista kielistä.

49 49 / 315 PS. Nykytiedon (arkeologia - genetiikka) perusteella vasarakirveskulttuurien aikana on tapahtunut useita esigermaanikielisten pienempiä migraatioita, maanviljelyryhminä Baltiaan ja Suomeen ja samalla on tapahtunut maanviljelyyn liittyvien lainasanojen siirtymistä suomensukuisten väestöjen alueille (Baltiaan ja Suomeen). Tapahtuma- aika on tutkimustiedon lisääntyessä siirtynyt aikaisemmaksi, vasarakirvesaika on ollut kivikauden lopulla n eaa., (ks. tarkemmin myös baltinkielen syntyajat, balttilainojen todellisuus; tutkimusraportti) Germaanikieliset lainat tarkoittavat tässä nimenomaan vanhempaa germaanikieltä eli esigermaanisesta kieleltä eli vanhin kantaindoeurooppalaisen murrealueen murre oli esigermaani), jonka lainasanoja on siirtynyt em. migraatioissa suomensukuisille väestöille (kuten oli tapahtunut myös neoliittisen vallankumouksen aikana, ennen kielenvaihtoja, Ks. tutkimusraportti- SL) Ks. alla tarkempi ja laajempi selvitys balttilaisen väestön suomensukuisesta alkuperäkielestä ja miksi vanhimpia kanta indoeurooppalaisen kielen esigermaanin sanoja (substraatteja) on suhteellisen nuoressa balttoslaavin kielessä erittäin runsaasti suomensukuisten sanojen lisäksi. Baltin kieli pohjautuu vanhimmalta osaltaan suomalaiskieliin (alueen alkuperäisväestön kieli), ja vanhimpiin indoeurooppalaisiin (esi-) germaanikieliin. Siksi baltinkielen vanhin sanasto on suomensukuisten - ja indoeurooppalaisten vanhimman Euroopassa muodostuneen kielen - eli esigermaanin lainasanastoa (kuten Suomessa). Sillä myös Baltiassa tapahtui vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn leviäminen ohessa suomalaiskielien (murre-) muutos lähes samalla tavalla kuin Suomessa. Suomensukuiseen väestöön assimiloitui vasarakirveskulttuurin indoeurooppalaista- esigermaanikielistä väestöä (nämäkin geneettiseltä alkuperältään suomensukuisia n %:sti). PS. On huomattava, että slaavinkielisiä väestöjä ei Baltian- Novgorodin alueella ollut vielä tällöin, vasta n vuotta myöhemmin (ks. myöhemmät perustelut / argumentit mm. kielitieteen, genetiikan, arkeologian ja väestöliikkeiden osalta). Kieli ei silloin n aikana vaihtunut Itämeren kantasuomesta germaanikieliksi, mutta suomalaiskielen hitaan muuttumisen vuoksi balttilaisten kieleen jäi paljon vanhoja alkuperäsuomen - ja vasarakirveskulttuurin (indoeur.-) esigermaanin substraatteja. On siis varmaa, että alkuperäisen suomalaiskielien pohja - ja samalla myös tälle Baltian alueelle n eaa. saapuneen esigermaanin vaikutus, on huomattavan paljon

50 50 / 315 vanhempaa kuin baltin nykykieli, joka on muodostunut vasta tällä vuosituhannella n jaa. aikana. Tässä Liukon- nimitutkimuksessa huomioidaan miten ja miksi Baltian väestön alkuperäisen suomenkielen sanoja on jäänyt väestön käyttöön ja miten vasarakirveskulttuurien lainasanojen saapuminen tälle alueelle on vaikuttanut baltin nykyiseen kieleen ja mitä näistä esigermaanin maanviljelysanoista on jäänyt Baltian suomensukuisten väestöjen kieleen, ajalta noin 3000 vuotta ennen kuin itämerensuomenkieli vaihtui baltin kieleksi (esim. esigermaanikielen sanoista /nimistä; liuti* > liuta- Liuko). Tämän vuoksi baltinkieliin (liettua, latvia) sisältyy hyvin paljon vanhimpia suomenkielen sanoja (substraatteina), kuin myös vanhimpia indoeurooppalaisten (esigerm.) kielen superstraatti - sanoja (asiasta tarkemmin alla, esigermaaniset lainasanat Itämeren suomenkielisillä alueilla). Suomalaiskielien vaihtuminen baltin kieleksi alkoi vasta slaavin vaikutuksesta n jaa. aikana ja vaihtui kokonaan vasta Liettua- Puolan yhteistyöunionin aikana, länsislaavin / puolankielen - ja edelleen luvun jälkeen venäjänvallan aikana itäslaavin / venäjänkielen vaikutuksesta Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Karpaattien vuoriston ns. Unkarin kattilasta (unkarilaisten saavuttua sinne n luvun aikana) Valdai - Itämeri alueelle n luvulta alkaen, kansainvaellusten loppupuolella vieläpä suhteellisen runsaasti, selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden suomensukuisten määrästä. Sen jälkeen slaavilaisten kieli vaikutti baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut osittain jo n lukuun mennessä, mutta nykyiseen muotoonsa vasta n luvun loppupuolella. Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-) varhaiskantasuomen - ja esigermaanin sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi alkuperäissanoiksi (substraateiksi). Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen vanhimmista kielistä peräisin (substraatteina). Nykybalttilaisille on en. kielien sanastoa jäänyt alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen kielestä ja myös myöhemmin alueelle n eaa. alkaen muuttaneiden vasarakirveskulttuurien miesryhmien välittämää esi- indoeurooppalaisten maanviljelykielen sanoja (eli esigermaanin kielestä), jota nämä nimenomaan maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit silloin puhuivat. Usein väitetään, että suomenkielessä on n baltinkielistä lainasanaa, mutta asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla).

51 51 / 315 Indoeurooppalaisten (-esigermaanien) väestöliikkeiden esihistoriaa ja historiaa: Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin sanaa. Lisäksi n eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo - Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa Ks. myös professori Jorma Koivulehdon artikkelin selvitys siitä, että esigermaaniset / kantagermaaniset lainasanat ovat suomensukuisten kielien (Baltian ja Suomen alueilla) vanhimpia lainasanoja. Hän esittää vahvan näytön, että balttilaiset lainat ovat nuorempia (Ks. SL -selvitys alla*) Tämä Liukko - paikannimi ja nimitutkimus myös vahvistaa allekirjoittaneen Seppo Liukon väitettä siitä, että baltinkielen vanhimmat sanat ovat suomensukuisten kielien esi- varhaiskantasuomen sanoja ja myöhemmin substraattisanoja itämerensuomesta baltinkieleen. Jäänteitä alkuperäisestä suomensukuisten kielestä. *Koivulehdon Virittäjä- lehdessä ollut kirjoitus tavallaan myös todistaa, että suomensukuiset ovat asuneet alueillaan silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen lainasanoja suomensukuisten alueelle mm. Baltiaan ja Suomeen, esi- varhaiskantasuomenkielisenä aikana eli n eaa. Nämä vasarakirveskulttuurien (mies-) ryhmät assimiloituivat suomensukuisten kanssa. Tämän jälkeen Kiukaisten kulttuurin aikana maanviljelijöiden kieli Baltiassa ja Suomessa muuttui kantasuomeksi n eaa. mennessä. Syntyi itämerensuomenkielen kantasuomalainen muoto (murre). Itämerensuomenkielen vanhimmat lainasanat ovat esigermaanista, ei baltista (siis myös Baltian alueen alkuperäiselle väestölle): *Koivulehdon artikkelin lausumat tukevat myös selkeästi allekirjoittaneen hypoteesia germaanikielistä vasarakirveskulttuurien (maanviljelyä levittäneistä) väestöliikkeistä suomensukuisten alueille ja niiden ikää eli ajoitusta, milloin lainasanat ovat viimeistään saapuneet ko. suomenkielen kielialueelle (terminus ante quem, Virittäjä 1971 s.383), jonka myös Kustaa Vilkuna on tutkimuksissaan aikaisemmin todennut (Virittäjä 1970 s.273).

52 52 / 315 Myös arkeologian tutkimustiedot sekä genetiikan nykyiset tiedot balttien alkuperägenetiikasta osoittavat suomensukuisten asuneen Baltiassa ennen vasarakirvesgermaaneja (ainakin jo kampakeramiikan ajalla, mutta todennäköisesti jo suomensukuisten Kundan kulttuurin ajalta alkaen). Lisäksi maanviljelyn siitepölyanalyysit tukevat vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn levinneen Baltiaan ja Suomeen jo n eaa. alkaen. Edellä mainituista kielitieteilijöiden ja arkeologien (mm. Huurre), lausumista seuraa, että esigermaanikielisten miesryhmien ekspansio on tapahtunut varmuudella suomensukuisten alueelle n eaa. (tarkemmin alla ko. asiasta). Silloin on myös hyvin todennäköistä, tämän tutkimuksen mukaisesti, että Liuta > Liuko- Liukko sana / nimi on siirtynyt esigermaanisilta kaskiviljelijöiltä suomensukuisten käyttöön Itämeren ympäristössä ja sen jälkeen Suomessa. On täysin mahdollista, että varhaiskantagermaanin liuti* sanavartalon johdannaisena on muotoutunut itämerensuomen alueella liuta ja liuko sanat, omine ihmisryhmää ja kaskiviljelypaikkaa tarkoittavine merkityksineen. Edellä mainittu lainaetymologia on täytynyt tapahtua varhaiskantagermaanista itämerensuomeen (Johan Schalin,Virittäjä 1/2004:24-33). Laina on ajoitettavissa kivikauden lopun maanviljelyn leviämisen aikaan ja siten myös vasarakirvesgermaanien migraatioon ja kaskiviljelyn - karjanhoidon leviämiseen esi- / varhaiskantagermaanikieliseltä Veikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen. Vasarakirveskulttuuri toi Baltiaan ja Suomeen samanaikaisesti maanviljelyn ja esigermaanisen maanviljelysanaston. Kaskiviljelyn ohessa Suomeen siirtyi Baltian suomensukuisten käyttämän Liuko- sanan lisäksi, sana - kirves -, nämä esigerm. kielen lainasanat tulivat Suomeen nimenomaan Baltian kautta. Liuko- on kaskenkaatajien nimi kaskiviljelypaikoille ja kirves oli ko. kulttuuriin kuuluva kivikirves- puunkaatoväline. Liuko- Liukko- sana / nimi on tullut Suomeen vasarakirveskulttuurin aikana ja nimenomaan Baltian kautta, mutta ei baltinkielestä. *Nämä nykyisen baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin nimenomaan suomensukuisten vanhimpia sanoja ja osa vasarakirvesgermaanien esigermaanin kielestä eaa. aikana varhaiskantasuomeen siirtyneitä sanoja (SL). Selvitän ko. baltin kielen ja Baltian väestöliikkeitä tässä tarkemmin, ennen varsinaista Liuko - Liukko- nimen tutkimusperustelua. Selvitys on tarpeen, koska

53 53 / 315 tutkimuksen kohde Liukon- nimi, liittyy myös Baltian suomensukuisten väestöjen vasarakirveskulttuurin aikaiseen sanastoon. Balttilaisvaikutuksesta suomenkieleen on ollut paljon vääriä tietämyksiä, ja nimenomaan joillakin kielentutkijoilla (jonka vuoksi kritiikki lienee paikallaan). Suurin virhe syntyy nykyisin lainasanojen suunnasta, ja epätiedosta onko baltinkieli vanhempi kieli kuin suomenkieli. Ja mitä kieltä baltit puhuivat ennen kielenvaihtoa. Virheen ilmeisesti aiheuttaa trad. suomenkielentutkimuksen rekonstruointi, jolla saadaan suhteellisen hyviä tuloksia sellaisilla alueilla, jossa ei ole tapahtunut kielenvaihtoa, mutta ei sellaisissa kielenvaihtumis- tilanteissa, kuten Baltiassa on tapahtunut. Tässä; Baltinkieliset olivat aikaisemmin itämerensuomalaista väestöä, jolle tapahtui kielenvaihto slaavin vaikutuksesta. Ns. balttilaista kieltä ei ole ollut olemassa 1500 eaa. aikana kuten on väitetty, muinaisbaltti on muodostunut aikaisintaan n luvulla slaavin vaikutuksesta ja vasta sen jälkeen kieli oli vaihtunut baltin kieleksi. PS. Myös koko Baltia, balttilaisuus tai baltinkieli - balttoslaavi ovat tavallaan virheellistä spekulaatiota, koska määritelmä Baltiasta ei ole kuin korkeintaan vuotta vanhaa perua. Baltinkieli ei ole geneettinen väestömääritelmä, samoin on germaanit tai slaavit määritelmä ovat ainoastaan kielitermejä, mitä kieltä ko. alueen väestö nykyisin puhuu. Koska kielenvaihto on tosiasiaa on myös väestömäärittelyssä ja alueen ko. puhutun kielen vaihtumisesta johtuen tunnettava kivikaudelta alkaen Eurooppaan saapuneiden väestöjen elinkeinon ja sen uuden kielen merkitys alkuperäisille metsästäjäväestöille. Sillä vain genetiikka ja arkeologia pystyy parhaiten päättelemään mitä geneettistä väestöä ko. alueiden alkuperäiset väestöt ovat olleet esim eaa. alkaen tai jääkauden maksimin jälkeen Euroopan eri alueilla. Nykyinen puhuttu kielialue ei sellaista ilmoita. Kielitutkimuksen menetelmä nykyajasta taaksepäin (sanojen rekonstruointi) ei tunnista kielenvaihtoa (SL). Baltian väestöjen kilenvaihto suomensukuisesta kielestä

54 54 / 315 balttoslaaviksi on tapahtunut slaavinkielen vaikutuksesta. Ensiksi hyvin lievästi kansainvaelluksen alkuajoista, n luvulta alkaen (AD), kun Karpaattien alueelta siirtyneen slaavilaisen migraation ja sen sloveeninkielen vaikutuksesta suomalaiskieliin siirtyi länsislaavinkielen lainasanoja. Vasta keskiajalla ja sen jälkeen Baltian kielenvaihto nopeutui todella merkittävästi, kun länsislaavin puolankieli (- joka on läheisintä sukua tsekille ja slovakille-) oli 1300 luvulta alkaen vaikuttamassa Liettua-Puola personaaliunionin vuoksi. Puola-Liettua suurvalta -aikana mm. nykyisin balttilaisiksi mainittujen Liettuan- ja Latvian alueella kielenvaihto nopeutui, kun luvulla Baltian pääkieleksi määrättiin puola. Liettuan -Puolan unioniaikana ns. balttilaisuus ulottui silloin Liivinmaalle, Valkovenäjälle ja myös Ukrainan alueelle, silloin länsislaavilainen puolankieli määrättiin virallisesti aatelisten käyttämäksi hallintokieleksi ja virallinen kieli oli silloin puola. Sen jälkeen balttilaisiin vaikutti vielä itäslaavinkielisen Venäjän valta, n luvun lopulta 1900 luvulle saakka Baltian väestön- ja aatelisten hallintokieli oli venäjän kieli. Kaikkien näiden slaavinkielisten kontaktien ja kielimääräysten vuoksi alueen väestöjen kieli on vaihtunut alkuperäisestä varhaiskantasuomesta - ja itämerensuomesta balttoslaaviin. Määritelmä balttilaisuudesta on vain hieman yli sata vuotta vanhaa perua. On anakronistista puhua balttilaisista lainasanojen lainautumisesta suomenkieleen, kun sellaista kieltä ei vielä silloin lainasanojen siirtymä aikana ole ollutkaan Baltian suomensukuisella väestöllä (suomen sanat ovat jäänteitä alkuperäisestä kielestä eli substraatteja nykybaltin kielessä). HUOM. Ihmisten genetiikka ei kielenvaihdossa muutu, ja alkuperägenetiikan (y- DNA:n ) on todettu geenitutkijoiden toimesta olevan edelleen lähes samaa kuin pääosin suomalaisten Tat C- N- ja N1c1. Baltian alkuperäväestölle on tapahtunut kielenvaihto. JOHTOPÄÄTELMÄ: Balttilaisia lainasanoja ei ole voinut siirtyä suomenkielen ainakaan ennen 400- lukua, kun baltinkieltä ei ollut vielä olemassakaan. Vanhimmat baltin sanoiksi väitetyt sanat ovat vanhimpia

55 55 / 315 indoeurooppalaisia /esigermaanin sanoja, jotka olivat tulleet suomenkieliselle alueelle vasarakirvesaikana, huomattavasti ennen baltin kielen muodostumista, kuten tässä tutkimuksessa on osoitettu. Kielentutkimuksen rekonstruointi ei tunne kielenvaihtoa (valitettavasti): Jos on tapahtunut kielenvaihto, kuten balteilla, ei tällainen nykyajasta menneisyyteen taaksepäin oleva tutkimustapa ole oikea, se ei tunnista esim. kielenvaihtoa. Tutkimuksen tulokset ovat silloin virheellisiä, silloin tarvitaan sellaisia epärelevantteja selityksiä, jotka eivät ole enää sidoksissa muiden tieteiden kanssa, joiden perusteella olisi mahdollista selvittää, mitä on tapahtunut kyseisenä aikana esihistoriassa. Kaikkien poikkitieteellisten tutkimusten on oltava yhtäpitäviä samassa ajassa, esim eaa., 1500 eaa, 500 eaa. tai 500 jaa, aikana. silloin kaikkien tutkimustuloksien mukaan, on todettavissa ko. todelliset tapahtumat. Tapahtumakulku ko. ajassa on silloin todettavissa, niin kielitieteen, arkeologian, genetiikan, tai muiden mittaustulosten esim. vaikka maanviljelyn alkuajat tunnistavan siitepölyanalyysin perusteella. Lainasanan etymologian / ajoitus ja siihen liittyvän tapahtuma on tarpeellista ja mahdollista todeta kaikilla tutkimustavoilla tapahtuneeksi, saman aikaisesti, poikkitieteellisesti. Silloin vasta hypoteesi on hyväksyttävissä oleva teoria. Seppo Liukko Tästä balttilainojen virheellisenä tulkinnasta on esimerkkinä nykyisin ns. traditionaalinen kielentutkimus Suomessa, joka osaltaan pohjaa tietonsa sellaisiin vanhempiin tutkijoihin mm. Jalo Kalima lähteet (joita edelleen lainataan). Näissä kirjoituksissaan Kalima väittää (virheellisesti), että itämerensuomenkielen olleen samanaikaisesti sekä balttilaisen ja germaanisen vaikutuksen alaisena, josta mm. edellinen on alkanut aikaisemmin sekä: Kritiikki Kaliman ja Junttilan väitteistä balttivaikutuksen ajasta, ajanlaskun alku 100 eaa jkr. on paikkansapitämätön väite (ks. alla olevat asiantuntijoiden lähdelainaukset ja perustelut): Balttilaisen vaikutuksen alku on asetettava viimeisen vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Noin 500 jkr. on varovaisestikin laskettuna äärimmäinen raja, sitä myöhempi aika ei tule kysymykseen.

56 56 / 315 Em. lainaus tulee esiin, Santeri Junttila, Pro gradu, 2005, nettilainaus Tässä esimerkki yksinomaan kielitieteen trad. menetelmiin pohjautuvan tutkimuksen virhepäätelmästä, tällainen määritelmä on kriittisesti tutkittuna harhaanjohtava väite. Kuitenkin jo ennen, Kaliman virheellistä väittämää balttilainoista, oli ollut sellaisia tutkijoita kuten Karlsten, jotka ajoittivat ko. germaanikosketuksen huomattavasti kauemmas menneisyyteen (kuin baltti kosketukset) ja olivat jo silloin lähempänä todellisuutta (mm. esigermaanisten lainojen iästä, verrattuna baltin sanoihin): Tanskalainen kielitieteen kuuluisa tutkija oli oikeassa jo vuonna (myöhemmin selkeää asiaa on sotkettu): Lähimpänä totuutta oli mielestäni Wilhelm Thomsen, lähteet Thomsen arvioi jo 1800-luvulla, että baltinkielessä olevat suomen kanssa samanlaiset sanat ovatkin lainasanoja nimenomaan itämerensuomen- kielestä (ism.>) balttiin. Ks. merkittäviä lausumia suomen > baltin samojen sanojen suunnasta ja ajasta mm. Vilkuna aikaisemmin ja mm. Schalin, Virittäjä 1/2004:27. Tutkijana Thomsen tavallaan tiesi, että vanhin maanviljelysanasto suomensukuisten alueella oli vanhempaa kuin baltin kieli ja ilmeisesti oletti suomensukuisten olleen kosketuksessa germaaneihin jo esigermaani- ajoilta alkaen. Eikä, kuten osa kielitieteilijöistä edelleenkin väittää, että vasta ajanlaskun jälkeen, ja että suuri osa suomenkielen lainasanoista olisi balttilainoja. Tämähän on ajoituksellisesti täysin mahdoton väite, sillä baltin kieltä ei ollut edes olemassa, silloin kun ko. balttilainojen siirtymisen väitetään tapahtuneen. Todellisuudessa suomenkielen balttilainoiksi väitetyt superstraatit ovat alkuperäisiä suomenkielen sanoja ja indoeurooppalaislainat pääasiassa edellä mainittuja vasarakirveskulttuurin maanviljelyyn liittyvää sanastoa (esigermaanin lainasanoja varhaiskantasuomeen). Tämä on tapahtunut ennen baltin kielen syntymistä, siksi baltin suomensukuisella väestölläkin oli ennen kielenvaihtoa balttoslaaviin vanhempaa indoeurooppalaista / esigermaanista lainasanastoa, joka on jäänyt Baltian väestön (Liettua-Latvia) nykyiseen balttoslaaviin. Tämän Thomsen tiesi omalla tavallaan jo luvulla. Tutkija Wilhelm Thomsenin tutkimustyön liittyminen Liukkonimeen (SL): Keuruun Liukon- kylän rustholli, Iso- Liukon talo - ja karhunkaataja Kitusen metsästysalue Liukon karhukorpi ovat mainittuna Sakari Topeliuksen v ilmestyneen Maamme kirjan 2-luvussa, Suomen kansa. Nykyisin tämä Maamme - kirjassa mainittu harvinaisen suuri, rusthollitalon Ison- Liukon pirtti on siirretty museoksi Keuruun keskustan Nyyssännimelle.

57 57 / 315 Tähän Keuruun Liukko- taloon liittyy tämän kansainvälisesti tunnetun kielitieteilijän Wilhelm Thomsenin suomenkielen opiskelu, tutkimustyön alkuvaiheet sekä tutustuminen mm. Sakari Topeliukseen. Vuonna 1867 Ison - Liukon talossa Keuruulla asui maailmankuulu tiedemies ja - kielitieteen tutkija Wilhelm Thomsen. Hän asui Liukon talossa, opiskeli suomenkieltä ja keräsi materiaalia em suomenkielen- tutkimuksiinsa (Keuruun historia). Kuten tunnettua hän osasi myöhemmin hyvin suomenkieltä ja tunsi mm. suomenkielessä olevat maatalouteen liittyvät vanhimmat esigermaaniset lainasanat, joiden hän arveli, aivan oikein, olevan peräisin suomensukuisten vanhimmasta kielikosketuksesta eli esigermaanista (esigermaanin lainasanat tulleet varhaiskantasuomeen jo n eaa.). SL- todistelu: Em. lainasanat olisivat lainautuneet baltinkieleen nimenomaan itämerenkantasuomesta. Lainasanojen suunta on siis vanhemmasta kielestä nuorempaan eli balttiin. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että ko. suomenkielen lainasanat vanhempia kuin baltinkieli. Baltian alueen väestö on alkuperäistä suomensukuista väestöä, jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen balttiin vasta slaavinkielen aikana. Suomenkielen sanat baltissa ovat varhaiskantasuomen ja kantasuomen pohjaa. Suomenkielen esigermaaniset lainat ovat paljon (n vuotta) vanhempaa kuin baltinkieli (joka on muodostunut kielenvaihdon seurauksena, vasta ajanlaskun jälkeen n luvuilla). PS. Historian professori Sakari Topelius on hyvin tuntenut kielitieteilijä Wilhelm Thomsenin. Lainaus Topeliuksen ja Thomsenin Suomen ajasta: SAKARI TOPELIUS SIPOON KOIVUNIEMESSÄ ( ) (Alue kuuluu nykyisin Helsinkiin) Sakari Topelius syntyi 14. tammikuuta 1818 Kuddnäsissä Uudessakaarlepyyssä. Hän aloitti koulunkäyntinsä Oulussa vuonna Topelius suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1833 Helsingissä, jossa hän asui J. L. Runebergin luona. Runeberg ohjasi Topeliuksen opintoja. Vuonna 1840 Topelius suoritti filosofian maisterin ja vuonna 1844 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Vuonna 1845 Topelius avioitui Maria Emilie Lindqvistin kanssa. Kaksi vuotta tämän jälkeen Topelius väitteli tohtoriksi historia pääaineenaan. Helsingin yliopiston palveluksessa Topelius oli vuosina ensin professorina ja myöhemmin rehtorina. Topelius osti Koivuniemen tilan Sipoon (nyk. Helsingin) Östersundomista maaliskuussa Lähde:

58 58 / 315 Keuruun Iso - Liukko, rustholli, joka mainittu mm. Sakari Topeliuksen Maamme kirjassa, nykyinen jaettu Häkki- Liukko, kuva 2009 Seppo Liukko Balttilainat suomenkieleen eivät ole mahdollisia: Monet kielitieteilijöiden nykyiset balttilainateoriat eivät ole arkeologian, genetiikan tai asutusliikkeiden perusteella edes mahdollisia. Siksi ei ole edes mahdollista, että suuri määrä balttilainoista suomenkieleen olisi tapahtunut vasta baltin kielen syntymisen jälkeen. Tällainen väite ei ole relevantti, kun tiedetään, että baltinkieli on syntynyt vasta slaavien kansainvaelluksen liikehdinnän jälkeen n luvulla. Siksi ei tietenkään ole edes mahdollista, että baltin lainasanoja olisi siirtynyt suomenkielen lainasanoiksi, jo ennen baltinkielten olemassaoloa? (sic). Tällaista virheellistä väitettä ja ajoituksellisesti virheellistä tietoa on esittänyt mm. Kalima ja muutamat muut vieläkin Suomessa? Täytyy vain ihmetellä, että nykypäivän laajan monipuolisen poikkitieteellisen tutkimuksen ja - informaation aikana, edelleen joissakin kielitieteen kammioissa väitetään suhteellisen nuoren baltin kieleen olevan lainanantaja suunta suomalaiskieliin. Samalla siis edelleen väitetään virheellisesti (tai on ko. virheellisen balttilaina teorian

59 59 / 315 ylläpitämiseksi pakko väittää), että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun alkamisen aikoina. Vaikka monen tieteen avulla on todistettavasti osoitettavissa että suomalaiset ovat olleet Suomessa ja suomensukuiset ja - kieliset väestöt Baltiassa (Kundan suomensukuisten kulttuurista alkaen) jääkauden jäiden lähdöstä alkaen (jatkuvuusteoria). Ja, että ensimmäiset vieraskieliset Suomen ja Baltian alueella ovat olleet esigermaaniset nuorakeramiikan kulttuurit ja niiden esigermaaniset lainasanat, huomattavasti ennen baltinkielen muodostumista (SL). Mutta vanhentuneen balttilainateorian pystyssä pitämiseksi edelleen väitetään, joissakin kielitieteen piireissä, että suomalaiset ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun vaihteen tienoilla, ja suomenkieliset olisivat saaneet ajanlaskun vaihteen aikana (+- 500v.) mm. maanviljelysanastoon kuuluvat lainasanansa baltin kielestä, jotta esim. virheellinen balttilainateoria pitäisi paikkansa. Muiden baltin ja suomen yhteisten sanojen osalta on niin, että nykyiselle suomensukuiselle Baltialaiselle väestölle on jäänyt suuri määrä ( ) vanhempaa varhaiskantasuomen ja itämerensuomen suomensukuisten väestöjen käyttämiä sanoja (substraatteja), vaikka ko. väestö nykyisin puhuukin balttoslaavia. Näistä substraateista suuri (suurin) osa on muuttunut uuden kielen muodostuessa slaavin vaikutuksesta ja sen jälkeen, koska nykybaltinkieleen ei kuulu diftongia vaan se pyrkii liudentumaan ( ks. mm. diftongin liudentuminen on selvitetty tässä tutkimuksessa erikseen). Kuitenkin osa vanhimmista suomensukuisten kielten sanoista ja osa niistä ovat muodostuneet esigermaanin lainasanoista, jotka olivat otettu käyttöön todennäköisimmin paikannimenä suomensukuisten alueilla ja suomenkielisenä aikana Baltiassa. Sana/nimi on jäänyt erisnimenä (proprina) käyttöön, joka vastaa lähes alkuperäistä n vuotta vanhaa muotoa. Tällaisia vanhoja varhaiskantasuomeen tulleita nimiä ja siis kantasuomen aikaisia nimiä ovat mm. Liuko - ja Lauko - nimet (väitteestä tarkemmin ja lähdetietoineen tutkimuksen eri kohdissa). Tässä tutkimuksessa on keskitytty erityisesti Liettuassa paikannimenä laajalti esiintyvään Liukon - nimeen (mm. Liukonys = Liukon - kylät, Liukoneliai- pellot ja mm. Liukon - courtyard aateliskartanon nimet). Koska Liuko- nimeä esiintyy edelleen samassa muodossa ja proprina myös Suomen alueella on pohdittava ko. kivikauden ajan asutusliikkeitä ja syitä miksi sellainen nimi voisi siirtyä Baltiasta Suomeen. Tässä tutkimuksessa selvitetään ko. asiaa poikkitieteellisesti arkeologian, kielitieteen - paikannimitutkimuksen ja mm. genetiikan kautta. Tässä vaiheessa on jo mahdollista esittää tutkimuskysymyksiä, miksi ja milloin ko. Liuko- nimi on siirtynyt Baltiasta, Suomessa asuneiden metsästäjä hämäläisten (myöh. suomalaisten) käyttöön? Em. perusteella on mahdollista esittää mm. alla oleva hypoteesi:

60 60 / 315 Liettuassa olevan Liukon - nimen (proprin) perusteella on mahdollista todentaa, että ko. esigermaanisen vasarakirveskulttuurin siirtymä Suomen alueelle on tapahtunut nimenomaan Baltian kautta? On todettavissa, että tämä Liuko - nimi esiintyy samanmuotoisena Lounais- Suomessa kuin Liettuassa. Liuko - nimen ovat Suomeen välittäneet Baltian kautta tulleet esigermaanikieliset vasara- kirveskulttuurit, jotka samalla levittivät alkukantaista kaskimaanviljelyä (n eaa.) mm. Suomusjärven - Turun - Kokemäenjoen ympäristöön. Josta esimerkkinä mm. Liuko- nimet ja Liukola - kylän nimet vanhimmilla maanviljelyalueilla Lounais- Suomessa (esigermaanin iu- diftongi sanat). Etymologisesti (liuti* - liuta ) > Liuko > Liukko - nimi on muodostunut esigermaanikielen lainasanasta muinaissuomalaisten käyttöön. Seppo Liukko ( ) Kielitieteen esittämä balttilainateoria ei voi pitää paikkaansa (SL), alla tutkijoiden valtavirrasta poikkeavia arvovaltaisia mielipiteitä: Seppo Liukon yllä esittämä nimihypoteesi- ja muutoinkin tämä tutkimus osaltaan osoittavat, etteivät vasarakirveskulttuurit Suomeen tullessaan olleet baltinkielisiä, kuten aikaisemmin on väitetty. Vasarakirveskulttuurien kielenä on ollut (Itämeren-) suomensukuisten kielien lisäksi esigermaani (ks. asiasta tarkemmin Suomen Historia, prof. Vahtola ja ajoituksesta osaltaan alla mainitut tutkijat) Tämän määrittely on jakanut myös kielentutkijoita. Arkeologisen- ja geenitutkimuksen perusteella on saatavissa tähän vastauksia, mutta myös kielen tutkimuksen etymologiat osoittavat, että esigermaanilainat suomeen vanhempia. Myös Kaliman väitteiden vastakkaisia määritelmiä on olemassa, koska balttilainojen selityksissä ja baltti-germaani yhteisajassa on ongelmia (mm. Schalin 2004:31). Tällaisia määritelmiä (esi-) germaanilainojen vanhemmuudesta löytyy mm. prof. Koivulehto ja Schalin sekä Vilkuna esityksistä, joissa esigermaani- lainat on todettu balttilaisia kieliä aikaisemmin tapahtuneeksi. Baltinkielen muodostumisen aika on merkittävää tämän Liukko- nimitutkimuksen ja myös lainasanojen suunnan tutkimuksen kannalta: Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää onko itämerensuomen lainasanat germaani tai balttilaiselta suunnasta. Tutkimuksen etymologiset perusteet ja mm. baltinkielen muodostuminen perustelut antavat pohjaa em. Liuko- nimitutkimukselle.

61 61 / 315 Toisinpäin tarkastelleessa tämä selvitys antaa lisävalaistusta mm. siitä, mikä on Liukonimen etymologian kannalta mahdollista suomensukuisessa Baltiassa ja miksi samanlainen nimisana (propri) on Liettuan paikannimistössä kuin Suomessa. Alla on tarkemmin selvitetty, tutkimuksen perusteella, miten esigermaaninen liuti* -liuta > Liuko- nimi on tullut Suomeen Baltian suomensukuisen väestöalueen kautta ja esigermaanisen iu- diftongin sisältämän lainasanana mukana. Sana ei ole lähtöisin baltin kielestä. Baltin nykyisessä kielessä ei ole iu- diftongia (tämä on fakta, lisää faktoja alla). Balttilainen väestö oli kampakeramiikan aikana ja vielä n eaa. aikana alkuperäistä suomensukuista (-kielistä) väestöä, joka sai ko. lainasanan esigermaanikieliseltä vasarakirveskulttuuria eli maanviljelyä levittävältä väestöltä (miesryhmiltä). Se tarkoittaa samalla sitä, että iu- diftongi suomensukuisissa kielissä on vanhempaa kuin baltinkieli, jossa ei ole iu- diftongia ja on myös vanhempaa kuin ruotsinkieli, koska esigermaanikieliä nuoremmissa germaanikielissäkään ei enää esiinny iu- diftongia. Tämä iu- diftongin liittyminen nimenomaan juuri vasarakirveskulttuurien käyttämään esigermaanikieleen, sekä sanan lainautumiseen vasarakirveskulttuurien aikana ovat merkittävä tieto Liukko- nimitutkimukselle. Tämä iu- diftongin etymologisesti määriteltävissä oleva ikä (l. lainananto aika) on siksi myös yksi Liukko - nimitutkimuksen pääprinsiipeistä. Suomensukuisten alkuperäisväestöt olivat mm. Suomessa ja Virossa sekä Baltiassa vasarakirveskulttuurien vaikutuksen tullessa: Liuko- Liukko - nimitutkimuksen esigermaaninen nimi on muuttunut muinaissuomalaiseen käyttöön jo viimeistään pronssikaudella. Liuko- nimi on Suomessa ollut jo selkeästi ennen ajanlaskun vaihdetta. Tämän tutkimuksen mukainen Liuko- Liukko - nimi jo osaltaan todistaa vallan muuta, kuin edellä tarkoitetut epärelevantit väitteet mm. suomalaisten Suomeen tulosta. Liuko- Liukko - paikannimistö osaltaan osoittaa, että esigermaaniset maanviljelytermistön lainasanat ovat peräisin itämerensuomenkieleen jo nuorakeraamisen kulttuurin leviämisen ajoilta. Liukolan - kylän nimi ja myös koko Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa todistaa sen (ja iu- diftongi), että suomalaiset ovat kohdanneet Baltian kautta tulleet esigermaanit nimenomaan Suomessa jo eaa. aikana, siihen viittaavat mm. myös vanhimpien esigermaanisten lainasanojen ajoituskin (mm. Koivulehto). Ne jotka väittävät lainsanojen tulleen balttien kielestä suomeen n. ajanlaskun vaihteen aikana, ihmettelevät mm. nykybalttilaisten kielten klusiilien, vokaalien pidentymiä, diftongien jne. ongelmia, joita ei yritetäkään selvittää. Tilanne on vaikea, koska ne peräytyvät alkuperäiseen suomenkieleen mm. Baltiassa, jossa ei silloin vielä ollut edes baltinkieltä. Ongelma on myös miten sijoitetaan ajallisesti baltin ja -

62 62 / 315 germaanikielten vaikutus itämerensuomenkieleen, ja miksi suomen kielessä on niin paljon samoja sanoja baltin kanssa. Ja ongelma miksi näitä suomen sanoja on jäänyt Baltian alueen väestölle, jossa on suomensanojen lisäksi paljon esigermaanin lainasanoja (nekin baltinkielessä substraatteja). Lisäksi lievempänä ongelmana on Baltian väestön slaavilaisten sanojen suuri määrä, jotka ovat baltin kielen nuorinta kerrosta, joka sotkee vanhimpien kielien vaikutusta balttiin, koska rekonstruointi menetelmä ei tunnista n jaa. tapahtunutta suomensukuisten balttien kielenvaihtoa. Suomensukuisten alkuperäisväestöjen kielenvaihto Euroopassa on laajemminkin tapahtunutta tosiasiaa. Myös kielitieteen väitteiden paikkansapitävyys on tarkistettava ns. poikkitieteellisesti (mm. akateemikko Päiviö Tommila, Tieteessä Tapahtuu- lehti 3/): Kielenvaihto on mahdollista: Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. A. Marcantonio 2002 (mm. Kaltio 2004) On ollut aikaisemmin varsin vaikea ymmärtää, että Baltin väestön kieli on vaihtunut, siihen on tarvittu aikaisemmin arkeologien tietoa ja sen varmistamiseksi geneettistä tietoa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään kielenvaihtoa edeltänyttä aikaa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään, että Baltian alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt. Eikä sitä, että vasta ajanlaskun jälkeen Baltian ympäristöön tulleet slaaviväestöt ja niiden kontaktit ovat olleet niin voimakkaita määrällisesti, että balttilaisten kieli on vaihtunut. PS. Välitarkennuksia (em. perusteiden mukaan): 1. Baltian alueen alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt (genetiikka), balttilaisuus on kielitermi, joka on syntynyt vasta ajanlaskun jälkeen. Baltinkieli pohjautuu alkuperäiseen itämerensuomalaiskieliin, vasarakirveskulttuurin esigermaaniin ja huomattavasti myöhempään slaavin kieleen (vasta slaavin vaikutuksen jälkeen on puhuttu baltinkielestä) 2. Vasarakirves- (venekirves-) kulttuurit eivät olleet Suomeen tullessaan baltinkielisiä, koska baltinkieli ei ollut silloin (n eaa.) edes syntynytkään. Vasarakirveskulttuurin migraatio (ryhmät) olivat Baltiaan ja Suomeen tullessaan esigermaanikielisiä eli ns. vanhempaa indoeuropppalaista kieltä ja maanviljelytermistön taitavia muuttoryhmiä.

63 63 / 315 Ks. evidenssiä; tarkemmat perusteet mm. asutusliikkeet tämän tutkimuksen sivuilla ja siitä, että iu- diftongi on varmuudella ollut ko. ajan vasarakirveskulttuurien esigermaanikielessä, mutta iu- diftongin puuttuu kokonaan baltinkielestä. Lisäksi mm. paikannimistötutkimuksen- ja muiden tässä tutkimuksessa esiin tulevien tietojen perusteella on varmaa esim. suomenkielessä esiintyvä iu- diftongi on peräisin esigermaaneilta, ei balteilta. On siis varmaa että ko. liuti > liuta (> liuko) lainasanan perusvartalo on tullut kantasuomeen jo ennen baltinkielen syntyä. 3. Baltinkieli on nuorempaa kuin suomalaiskielet siksi myös lainasanojen suunta on ollut n. suomalaiskielistä balttiin, koska baltinkieli on muodostunut vasta ajanlaskun jälkeen, oli ko. itämerensuomensanasto jo jäänyt Baltian väestön (suomensukuisten) käyttöön vaikka kieli vaihtui slaavinbalttiin (baltinkieleen on jäänyt suomensukuisten sanaa, substraattina) On huomattava, että tämä balttikielen yhteydessä yleensä annettu sananselvitys - etymologia ei selviä kielitieteen yleisesti käyttämällä rekonstruointi menetelmällä, koska baltin kieltä ei ollut ole ollutkaan silloin kun em. suomen ja esigermaanin sanat ovat olleet Baltian alueen suomensukuisen väestön käytössä. HUOM. Itämerensuomenkielen alue on ollut olemassa jo huomattavasti ennen ajanlaskun vaihdetta ja myös selkeästi ennen baltin- tai slaavikielen alueelle tuloa. Suomenkielen - ja yleisen kielitieteen tutkija; Vanha traditionaalinen su - kantakielen rekonstruointi ei ole tieteellisesti pätevä. Lopuksi voin vain todeta... kielitieteilijänä painotan sitä, ettei lingvistiikka voi olla ottamatta huomioon "sisar"-tieteittensä tuloksia*. Nykyisin tämä on vielä entistä tärkeämpää, sillä nämä tieteet perustuvat nykyisin kohtalaisen luotettaviin analyysimenetelmiin (kuten hiiliajoitus-menetelmä arkeologiassa), toisin kuin vertaileva kielitiede, joka perustuu vanhanaikaiseen ja epärealistiseen kielen kehityksen malliin sekä vanhoihin kielitieteellisiin periaatteisiin, jotka myös moderni lingvistinen tutkimus on todistanut vääriksi. Angela Marcantonio Rooma (Kaltio 2/2004) Koska varsinkin nykyisin (v. 2000) tutkimustietojen valossa tiedetään, että*: 1. maanviljely on tullut arkeologian ja mm. siitepölytutkimusten mukaan Suomeen jo eaa. ja että 2. maanviljelyn vanhimmat lainasanat suomeen ovat peräisin vanhemmalta ajalta kuin 2000 eaa. eli vasarakirveskulttuurien ajoilta (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 2007 ja Koivulehto) ja mm. iu- diftongin sisältävät sanat ja, kun tiedetään

64 64 / 315 3, maanviljelyä levittäneet vasarakirveskulttuurit olivat esigermaanikielisiä ja toivat maanviljelysanojen mm. kaski -tuhka jne. lisäksi mm. puunkaatoon sopivat välineet /sanat kivikirveet - ja taltat ovat silloin tulleet arkeologisten löytöjen perusteella Baltiaan ja Suomeen ja samalla sanat varhaiskantasuomalaiseen kieleen muuttaen kieltä kantasuomeksi. Suomessa tätä esigermaanikosketusta todentaa mm. Museoviraston / Suomen Kansallismuseon pääluettelo nro -löydöt ja ajoitukset vasarakirveskulttuurin n eaa. ajalle, esimerkkinä Perho Liukon kylä, kivinen kourutaltta, nro 27303, Timo Jussila. Kivityökalu on kaskiviljelyn aikainen puunkatkaisu taltta, myös yksipuisen veneen koverrukseen käytetty taltta. Lisäksi useita muita Liukon - paikannimisiltä alueilta löytyneitä ja tässä tutkimuksessa mainittuja löydöksiä, vasarakirves- kulttuurin aikaisia kirveitä ja talttoja (alla). Suomeen tullut esigermaanin maanviljelyä levittäneet Baltiasta tulleet miesryhmät (liutamiesryhmiä) on välittänyt Suomeen esigermaanin lainasanoja. Tämä varmistuu kun tiedetään, että vasarakirveskulttuuri levisi Suomesta Ruotsiin (Huurre). Ja kun vielä tiedetään, ettei ruotsin- tai baltin kielessä ole iu- diftongia, on ko. diftongi- lainasanojen täytynyt tulla suomen kielen jo huomattavasti aikaisemmin, esigermaanisen kosketuksen /- assimiloitumisen välityksellä. Täten on todistettu, ettei väite mm. balttilainojen maanviljelytermeistä suomen kieleen ole voinut tapahtua ollenkaan (vannas, kirves, ruis jne..), koska ne ovat suomenkieleen vasarakirvesaikana tulleita sanoja ja vasta itämerensuomen kantasuomesta uuteen baltinkieleen jääneitä "substraatteja". Itämeren kantasuomenkieli on huomattavasti baltin kieltä vanhempaa. On myös selkeästi argumentoitu (edellä ja alla lisää), että vanhimmat lainasanat ovat esigermaanikielestä suomenkieleen jo aikaisemmin tulleita ja jotka ovat jääneet Baltian asukkaiden (edelleen pääasiassa suomensukuisten alkuperäisväestöjen) kieleen vaikka kieli vaihtui baltinkieleksi. Siksi mm. Baltian alueella on vieläkin esigermaanisia sanoja, jotka ovat täten suomenkielisellä alueella suomenkielistyneitä sanoja (n eaa.) esim. ryhmää - joukkoa kuvaava sana (liuti* > liuta > suomenkielisen alueen muotoon liuko - liukon-), jo huomattavasti ennen kuin baltinkieli tuli vallitsevaksi ko. vanhan Baltian alueella (Preussi-Liettua-Latvia). Lisäksi kielenvaihtoa balttiin on tapahtunut suomensukuisten aikaisemmilla alueilla, kuten nykyisellä Valko-Venäjän-, Ukrainan- ja vanhan Novgorodin Itämeren puoleisilla aleilla, kuten historiasta tiedämme, Liettuan suurvaltakaudella alkaen luvulta n luvulle saakka. Alkuperäisen suomenkielisten Baltian ja Suomen alueiden ensimmäiset vieraskieliset migraatiot (esigermaaniset väestöliikkeet / maanviljelyn leviäminen): Baltiasta Suomeen tulleet n eaa., alkeellisen maanviljelyä levittäneet vasarakirvesryhmät (liuti* > liuta) olivat silloin vielä Baltian suomensukuista väestöä, joista osa siirtyi ryhminä edelleen Pohjois-Baltiaan Viroon ja Suomeen ja Suomesta

65 65 / 315 Ruotsiin (Huurre). Näillä kaskiviljelijöillä oli jo esigermaanin sanastoa eli maanviljelysanaston lainasanoja käytössään. Nämä ryhmät toivat ko. iu- diftongin sisältäviä sanoja Suomeen, Baltian kautta. Ja edm. johdosta on todistettavissa, että suurin osa baltinkielen nykyisistä sanoista on jäänne suomensukuisten käytössä olleista esigermaanin lainasanoistasanoista (joita on n. 400) ja alkuperäisistä suomen sanoista. Ne ovatkin alkuperäisen Balttiväestön Itämeren kantasuomen sanojen jäänne (substraatti) balttoslaavilaiseen nykykieleen. Nykyinen balttoslaavin - kielinen väestö on pääosin geneettisesti alkuperäistä suomensukuisen väestöä (ks. mm. Savontaus et al. genetiikka 1/2006 ja Tat C > N haployhmän taustat). Nykyiseen balttoslaavin - kieleen on alueen alkuperäisen suomenkielisen väestön vuoksi jäänyt nykybaltinkieltä paljon vanhemman suomenkielen sanoja. Baltinkielessä on myös säilynyt vanhaa indoeurooppalaista /esigermaanista lainasanakerrostumaa, sillä ennen nykybaltinkieltä suomenkieliselle Baltian alueelle n eaa. saapui maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta esigermaanisia lainasanoja. Nämä esigermaaniset lainasanat Balttiväestöjen silloiseen suomenkieleen ovat säilyneet nimenomaan suomenkielen säilövän vaikutuksen vuoksi (Koivulehto) Baltian väestöjen kielissä n vuotta ennen kuin nykyinen balttoslaavinkieli on kielenvaihdon jälkeen syntynyt n jaa. aikana. Silloin mm. edellä mainittu kirves sana on suomenkieleen esigermaaneilta lainattu vasarakirveskulttuurin ajoilta, kuten kaski, huhta, ohra jne. Kirves sana on yksi niistä n. 500 sanasta, joita mainitaan usein virheellisesti balttilainaksi suomalaisille, vaikka myös tämä alkuperäinen suomen sana on selkeästi hyvin vanha jäänne (siirtymä- substraatti) ko. Baltian alkuperäisen väestön suomenkieliseltä ajalta nykybalttiin. Sana on ollut itämerensuomalaisten käytössä jo n eaa. aikana, mm. Suomessa eli ennen kuin baltinkieli oli edes olemassa. Ko. esigermaaniset lainasanat suomenkieleen ovat muuttaneet ko. varhaiskantasuomen kielen kantasuomeksi (siis n vuotta sitten), jota myös itämerensuomi on. Kirves on yksi näistä monista itämerensuomen lainasanoista baltinkieleen, kun baltinkieli on n luvulla jälkeen ajanlaskun muodostunut slaavin vaikutuksesta suomalaiskielisten väestöjen alueelle. Ko. sanat eivät siis ole balttilainoja suomenkielen, vaikka sellaista joissakin etymologisissa kirjoissa virheellisesti edelleen väitetään (ks. alkuperäväestön vaikutus ja esim. baltinkielen ikä, siksi lainasuunta baltista suomeen ei ole edes mahdollista). Tällainen virhe on syntynyt traditionaalisen rekonsturuinnin seurauksena, joka lähtee nykysanan rekonstruktiosta taaksepäin ajassa. Mutta ko. tutkimuksessa on selkeä virhe joka tulisi jo nyt korjata. Rekonstrointi ei tunnista kielenvaihtoa. Asiaa on tutkittava arkeologian ja geenitutkimuksen lähtökohdista ( ns. faktatietojen pohjalta) historian kulun mukaan, silloin kielenmuutoksen suunta on kehityksen mukainen - menneestä ajasta nykyaikaan. Muutoksen suunta silloin on oikea ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi ajassa tapahtumien mukaisesti. Tämä

66 66 / 315 lähtökohta / tutkimussuunta ottaa huomioon mm. todellisten argumenttien mukaisten väestöliikkeiden vaikutuksen kielen muutoksiin ja kielenvaihtumiseen, kun sellaista on tapahtunut.. Traditionaalisen mallin rekonstruoitimenetelmän ongelma: Tutkija A. Marcantonion mielipide suomalaiskielten traditionaalisesta tutkimusteoriasta: Traditionaalinen uralilainen teoria olettaa, että moderni suomalaisugrilainen / uralilainen kansa tuli idästä, minne heidän alkukotinsa on teoreettisesti sijoitettu, ja että he vaelsivat länttä kohti puun oksien tapaan haarautuen. Tämä traditionaalinen malli myös olettaa, että kieli on sama kuin etninen ryhmä. Toisin sanoen, jos joku puhuu uralilaista kieltä, täytyy hänen myös kuulua alun perin uralilaiseen etniseen ryhmään. Kuitenkaan tämä ei välttämättä ole totta. Rekonstruktio- menetelmästä: Rooman yliopiston suomalaiskielien tutkija A. Marcantonio arvostelee sanojen rekonstruktio menetelmää tarkemmin seuraavasti: Monet kielitieteilijät uskovat, että tämä epärealistinen, vanhentunut malli pitäisi hylätä tai ainakin sitä pitäisi käyttää yhdessä enemmän realististen kielten leviämis- ja kehittymismallien kanssa. Lisäksi pelkästään kielitieteellisen tutkimuksen välityksellä emme pysty jäljittämään kielten / kansojen alkuperää kauas historiaan. Itse asiassa pelkkä rekonstruoitu kantakieli kertoo meille vain vähän oletetun kielen/perheen/yhteisön iästä sen vuoksi, että rekonstruktiot (sanojen, äänteiden, kieliopin) eivät ole muuta kuin abstrakteja malleja, jotka auttavat meitä kuvaamaan havaitsemiamme samankaltaisuuksia kielten välillä jotensakin systemaattisella tavalla. Siispä näitä kielitieteilijöiden kehittämiä malleja ei pystytä ajoittamaan. Jos yhdistämme nämä tosiseikat, on järkevää olettaa, että Baltian rannikon aikoinaan asuttaneet kansat ovat nykysuomalaisten ja muiden suomensukuisten kansojen esi-isiä. On myös järkevää olettaa, että he liikkuivat etelästä pohjoiseen seuraten jääpeitteen vetäytymistä noin vuotta sitten. Tämä onkin itse asiassa uusi perusidea. Perinteiset tutkijat ovat esittäneet, että ei ole olemassa keinoa saada selville, puhuivatko nämä vanhat paikalliset balttilaiset kansat jotain kantauralin (itämerensuomensukuista) muotoa. Angela Marcantonio 2002 (Kaltio 2/2004) Baltian väestö on puhunut aikaisemmin suomensukuisia kieliä ja Baltian väestön myöhempi kielenvaihto on tosiasiaa (SL). Tämän tosiasian ns. historiallisena tosiasiana on nähtävissä muutos Liivinmaalla eli baltinkielisen alueen pohjoisosissa, jossa Liettuan suomensukuisten kielenvaihto on

67 67 / 315 vasta nyt päättymässä. Ja on historiallista näyttöä siitä, että myös Liettuan väestö on ollut suomensukuista. Itämerensuomenkielen taitajia on ollut Baltiassa luvulle saakka, vaikka nyt jo viimeiset Riianlahden etelärannikon suomensukuisten kielien puhujat ovat loppumassa. (Jurmala on vielä historiallisena aikana, luvuilla, ollut kokonaan suomesukuisten (-kielisten) jatkumoa, - vanhaa aluetta ja kuten myös koko nykyisin Latviaan kuuluva Liivinmaa) On historiallinen tosiasia, että suomensukuisten - ja kielisten väestöjen asuma-alueet ovat olleet jatkuvasti supistumassa alkaen indoeurooppalaisten maanviljelijöiden tulosta kampakeramiikan metsästäjien alueille. Siitä alkaen suomensukuisten ns. kieliraja siirtynyt pohjoisemmaksi, niin Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta alkaen ja sitten myöhemmin myös Baltiassa, Venäjällä kuin Skandinaviassa. Mutta ko. asukkaiden suomensukuinen - alkuperäinen geenistö on olemassa vahvan nuoremman slaavilaisen genetiikan ohessa. Ks. evidenssiä: mm. M- L. Savontaus et.al geenitutkimus, maininta; baltialaiset; liettua- ja latvialaiset ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia (ks. tämän tutkimuksen lopussa oleva suomensukuisten jatkuvuusteoria ja - alkuperätutkimus). Kielitiede ei yksinään pysty määrittelemään mitä kieltä esimerkiksi Suomessa ja Baltiassa on puhuttu vasarakirveskulttuurien saapuessa ko. alueelle. Siinä on oltava arkeologian - ja geenitieteiden väestöliikkeisiin perustuvaa oikeaa tietoa. Ei voida puhtaasti kielitieteen keinoin ratkaista, että Baltian alueen väestö olisi ollut n eaa. aikana indoeurooppalaisen (slaavin- tai preussin-) baltinkielistä väestöjä. Tällaiset kielitieteen väitteet eivät toteuta samanaikaista kivikauden aikaista yhtälöä arkeologian ja genetiikan osalta. Joku siis mättää nykyisen kielitieteen metodeissa. Professori Pauli Saukkosen lausumat kielitieteen metodeista: Tähän loppuun on lisättävä vielä arvostetun suomenkielen professorin Pauli Saukkosen näkemys kielitieteen mahdollisuudesta selvittää yli 6000 vuotta vanhojen väestöjen puhumaa kieltä. Kyse on ajoituksesta, terminus ante quem. Kielitieteen nykyajasta taaksepäin olevassa metodissa (mm. sanojen alkujuuren rekonstruointi nykysanojen perusteella) on ongelmia nimenomaan ajoituksen kanssa. Mm. milloin suomen kieli on tullut Suomen alueelle, nämä ajoitetaan tällä menetelmällä jatkuvasti liian myöhäiseen aikaan. Tämä on vanhentunut tosiasioihin perustumaton teoria. Kielitieteen tutkijoiden (suomalaisten käyttämä) vanhan rekonstruointimetodin perusteella on saatu mm. virheellinen balttilainateoria, jonka mukaan suomenkieleen olisi tullut ns. balttilainoja n. ajanlaskun vaiheilla (ko. metodi ei myöskään ole pätevä esim. Venäjän alueen suomensukuisten kielenvaihtotapauksissa). Kun tällainen esitetty balttilainaväite ei ole totta tapahtuneessa todellisuudessa, on tämän metodin tutkijoiden sijoitettava suomenkielisten väestöjen saapuminen Suomeen myös virheellisesti ajanlaskun vaihteeseen, koska muutoin ko. virheellinen teoria ei toimi. Mutta mm. genetiikan ja arkeologian suunnasta

68 68 / 315 tarkasteltuna (poikkitieteellisesti) kyseinen em. ajoitus ei ole oikein. Virheellinen ajoitus tehdään teorian toteutumisen kannalta siis "väkisin" ko. ajanlaskun vaihteeseen, välittämättä sisartieteiden tuloksien konkretiaa ja realiteetteja. Traditionaalisen komparatiivisen metodin vuoksi aikajanaa on "pakko vääristellä", saadakseen oman teoriansa jotenkin toimimaan. On huomattava, että mm. genetiikan ja arkeologian perusteella suomalaisten jatkuvuusteoria on tosiasiaa, jota osaltaan todistaa myös esigermaanisiksi tunnistettavat lainasanat (esim. joissa on iu-diftongi), jotka ovat usean kielitieteilijän mukaan tulleet suomenkieliselle jatkuvuusteorian mukaiselle alueelle nimenomaan vasarakirves- germaanien välityksellä n eaa. aikana. Jatkuvuusteoria osaltaan osoittaa suomensukuisten ja -kielisten olleen Suomessa jo heti jääkauden jäidenlähdön jälkeen ja myös Baltiassa. Ks. mm. Lahden- Orimattilan arkeologiset vuotta vanhat asuinpaikka löydöt, joista on suora kytkentä Kundan- kulttuuriin. Eli jääkauden maksimin jälkeiseen Valdai - Baltian alueen suomensukuisten kulttuuriin, joka on tietenkin paljon vanhempaa kuin balttien tai slaavien kulttuuri / kieli kyseisillä alueilla. Kielitiede ei pysty selittämään ko vuoden takaista lähtökohtaa, eikä näköjään myöskään vasarakirveskulttuurien kaskiviljelyn aloittamista suomensukuisten alueilla mm. Baltiassa tai Suomessa, eikä näiden lainasanojen vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen. Autonomisella historiallisella kielitieteellä ei ole keinoja määrittää absoluuttisia aikoja. Jotta kielitieteilijöitä ei syytettäisi realismin puutteesta ja leikkimisestä komparatiivisen lingvistiikan abstrakteilla pelinappuloilla, on käytettävä muiden tieteiden apua. Aikadimensio on välttämätöntä yhdistää konkretiaa tuovaan alueelliseen dimensioon, joka on monien ihmistä ja sen kulttuuria tutkivien historiallismaantieteellisten tieteiden perusta. Prof. Pauli Saukkonen 2006:27 Toinen lainaus koskee tuhansien vuosien takaisen väestöliikkeiden ja näiden ihmisten puhuman kielen arviointia: Kantakieliäkään ei voi paikantaa eikä tarkemmin määritellä ottamatta huomioon ensin väestöjen keskinäisiä suhteita. Kun mennään tuhansien vuosien takaisiin aikoihin ja väestöjen alkuperäkysymyksiin, populaatiogenetiikka tarjoaa siihen täsmällisemmät avaimet. Arkeologia tulee sen avuksi, ja kummankin tieteenalan yhteistulos tarjoaa vahvimman saatavissa olevan evidenssin. Pauli Saukkonen 2006:27 Geneettiset ja arkeologiset tutkimukset osoittavat (Dr. M. Kayser, O. Lao): Suomensukuisten ovat Euroopan alkuperäväestöjä ja suomensukuisten jatkuvuusteoria on mahdollista. Euroopan alkuperäisväestöjä ovat toisaalta Euroopan vaaleaihoiset suomensukuiset (the Finns) Alppien pohjoispuolella ja toinen "alkuperä" lähtee

69 69 / 315 Alppien eteläpuolelta. Tutkimustulokset Dr. Kayser ja O. Lao julkaistu tutkimus; Suomalaisista suurin osa polveutuu jo muinoin Suomen alueelle jääkauden jälkeen asettuneesta väestöstä Dr. M. Kayser, O. Lao* 2008 Tämä tarkoittaa, että suomensukuisten jatkuvuusteoria on tutkimuksilla todettu (SL). Kuka määrittelee mitä kieltä on puhuttu 4000 eaa. aikana tai sitä ennen? Tässä on huomioitava mitä arvostetut kielentutkijat prof. Riho Grunthal (alla) ja prof. Jorma Koivulehto sanovat kielitieteestä ja arkeologiasta: "Mitä lähinnä kielitieteen valossa voidaan sanoa suomen kieltä ja sen esiasteita puhuneiden ihmisten esihistoriasta; Arkeologia on suorastaan pakko ottaa mukaan, sillä arkeologialla on suuri etu kielenhistoriaan verrattuna - esihistorialliset arkeologiset kulttuurit voidaan nykyään luotettavasti ajoittaa " (Koivulehto, Studia Generalia, Syksy 2003:81-81). Tarvitaan genetiikan, arkeologian ja mm. biologian asiantuntemusta väestöliikkeiden ja puhutun kielen arvioimiseksi, koska; 1. kielitieteen rekonstruointimetodi ei ole pätevä tieteellinen menetelmä määrittelemään kivikauden 4000 eaa. ja sitä vanhempaa kieltä, sellaista trad. kielitieteen rekonstruointimetodi tunnista ja 2. kielitieteen metodi ei toimi, jos ko. väestölle on tapahtunut kielenvaihto. Kielenvaihdossa rekonstruointimenetelmä nykyajasta taaksepäin ei tunnista tällaista kielessä tapahtunutta suurta muutosta (esim. nyk. battilaisten- baltinkieli). Kielitieteen menetelmillä on mahdollista selvittää väestöjen kielitilannetta korkeintaan 6000 vuoden taakse, siksi arvioinnissa tarvitaan ns. sisartieteiden eksaktisempaa tietoa kivikauden 4000.eaa eaa. tapahtumista voidaksemme argumenttien pohjalta arvioida väestöjä ja niiden puhumaa kieltä, varsinkin kielenvaihto tilanteissa. PS. kielenvaihto on usein tapahtunut tosiasia Euroopassa neoliittisen

70 70 / 315 vallankumouksen jälkeen eli maanviljelyelinkeinon - ja sen indoeurooppalaisen kielen Euroopan valloitus alkoi n eaa. eli n vuotta sitten). Traditionaalinen rekonstruktiometodi ei pysty määrittelemään alueen 6000 vuotta vanhempaa kielitilannetta (prof. Riho Grunthal). Kampakeramiikan suomensukuisten (-kieli) alueet on selvitettävissä: Tarkennettuna 6000-vuotta ennen ajanlaskun alkua tarkoittaa silloin aikaa n eaa. eli kampakeramiikan laajan alueen aikaa mm. Suomessa ja Baltiassa, joita on yleisesti esitetty mm. arkeologien ja genetiikan tutkijoiden kannalta suomensukuisten kielten alueiksi. Myös Ruotsissa olisi ollut suomensukuinen alkuperäväestö (ks. McEvedy Finn- alueet 4500 eaa. Euroopassa - kartta alla ja mm. Frost- biologiset suomensukuisten vaaleuskartat - tässä tutkimuksessa). Kun kielitiede esittää trd. rekonstruktioon perustuvaa tietoa mm., että Ruotsissa ja Suomessa tai Baltiassa olisi ennen suomalaiskieliä ollut jokinlainen määrittelemätön paleoeurooppalainen kieli. Tähän virheellisen päätelmän mukaan Ruotsissa, Suomessa ja Baltiassa olisi ennen suomalaiskieliä ollut aikaisemmin jotakin vanhempaa kieltä, tämä ei ole totta (ks. esim. prof. Saukkonen). Tämä virheellinen määritelmä on johtanut siihen, että väitetään suomalaisasutuksen ja suomalaiskielien saapuneen Baltiaan, Ruotsiin ja Suomeen vasta ajanlaskun vaihteessa. Tällainen väite on sikäli tarpeen koska trd. kieleitiede ei pysty määrittelemään jääkauden maksimin jälkeistä vanhaa asutusta, eikä ko. trd.-teoria muutoin ole toimiva. Tähän virheellisen väitteeseen viittaa mm. professori Saukkonenmitään tuntematonta kieltä ei ole jääkauden jälkeen ollut pohjoisilla alueilla ennen suomensukuisia väestöjä, jotka ovat siis em. alueiden alkuperäväestöjä. PS. Trd. kieliteoria ei hyväksy arkeologista tietoa, että suomalaiskielet (hämäläiset) ovat olleet saamelaisalueen eteläpuolella ainakin Oulujoesta alaspäin, jotka ovat olleet suomensukuisten jatkuvuusteorian mukaisia väestöjä. Saamelaiset suom. -kieliset poronhoitajat ovat saapuneet pohjoiseen Skandinaviaan mm. Komsaan Norjan rannikkoa pitkin. Suomalaiset /hämäläiset* Suomusjärven kulttuurin asukkaat ja myös näin ollen suomalaiskieliset, ovat tulleet jäänjättömaan siirtymisen jäljessä Suomeen ja ovat jääkauden jäidenlähdön jälkeen Suomen, Baltian ja Ruotsin alueen alkuperäväestöä. Mitään väitettyä paleoeuroppalaista kieltä ei ole olemassa, on vain kielitutkimuksen kannalta sellaista niin vanhaa suomensukuista kieltä, jota trd. kielitutkimus ei osaa tunnistaa suomalaiskieliksi. Koska kielitieteen metodit ( mm. rekonstruktio) eivät pysty yli 6000 vuotta vanhojen väestöjen kielitilannetta luotettavasti selvittämään (em. on kielitieteilijöiden oma määritelmä), on riittävän evidenssin saamiseksi kielitieteen turvauduttava muiden rinnakkaistieteiden apuun (mm. Saukkonen).

71 71 / 315 PS. *Suomalaiset eli silloin hämäläisiä, olivat jatkuvuusteorian mukaisia Suomen alkuperäisiä suomensukuisia ja -kielisiä Suomusjärven kulttuurin Suomessa asuvia metsästäjäväestöjä Oulujoen korkeudelle saakka (HUOM! nämä metsästäjähämäläiset eivät olleet suomensukuista kieltä puhuvia pohjoissaamelaisia, vaikka sellaista on virheellisesti väitetty). Kun maanviljely levisi esigermaanikielisten miesryhmien välittämänä aluksi Lounais- Suomen alueelle, ko. ryhmät assimiloituivat hämäläisiin, siksi nämä väestöt olivat edelleen suomensukuisia hämäläisiä, vaikka kieli muuttui lainasanojen vuoksi kantasuomeksi. Rannikon hämäläisiin oli assimiloitunut em. esigermaanin väestöjä (äidit hämäläisiä - kieli kantasuomi) ja sen jälkeen nämä yhdessä elivät maanviljelykulttuurin piirissä olevina kantasuomalaiskielisinä hämäläisinä. Muu osa Suomesta, lähinnä sisämaassa, oli edelleen em. alkuperäisiä hämäläisiä, mutta näiden kieli ei ollut muuttunut vielä kantasuomeksi, eikä elinkeino ei ollut vielä muuttunut maanviljelyelinkeinoksi, näitä hämäläisiä sanottiin metsästäjä-keräily lappalaisiksi (ei saamelaisia). Suomi sanan vanhin määritelmä on mahdollisesti hämäläistä tarkoittava sana. Hämäläisistä (Suomen alueen hämäläisistä) käytettiin n luvulle saakka naapurikielissä mm. Novgorodin alueella jem (zeme), FT Aarre Läntinen: - jem määritelmää hämäläisistä käytettiin 1000 luvulle asti FT, dosentti Aarre Läntinen: Balttoslaavin ja länsigermaanikielten kielen syntyaika. Ja mikä olikaan suomen- ja baltin sanojen siirtymäsuunta? Trad. kielitiede Suomessa väittää, että suomen kielessä on suuri määrä balttilainoja ja että lainat ovat siirtyneet baltin kielestä suomeen. Väitteeseen kuuluu myös, että suomensukuiset ovat siirtyneet vasta ajanlaskun jälkeen Suomen alueelle. Tällaiset teoriat eivät vastaa ko. alueiden todellisia väestöliikkeitä, eikä ota huomioon alkuperäisväestöjen kielenvaihtumisen mahdollisuutta. Kivikauden alkuperäisväestöjen elinkeinojen muuttumisen ja niiden aikana tapahtuneiden kielenvaihtojen perusteella sekä arkeologian ja genetiikan nykytietojen perusteella väitän, että suomalaiskielet ovat Baltian ja Suomen alkuperäiskieliä. Suomalaiskielet ovat jättäneet sanojaan baltin nykykieleen. Tämä ei selviä nykyajasta taaksepäin lähtevillä teorioilla, on tunnettava tuhansien vuosien takaisten aikojen konkretiaa, kuten prof. Saukkonen edellä on kielitieteeltä edellyttänyt. Siksi mm. teoria balttilainojen siirtymisestä suomenkieleen, on virheellistä ja vanhentunutta tietoa, myös uusimpien tutkimustietojen valossa (ks. lähdetiedot / lainaukset). Lainasanojen suunta on alkuperäisestä suomalaiskielistä Baltian väestön kieleen.

72 72 / 315 Ensimmäisessä vaiheessa lainasanoja esigermaanista Baltian alueen alkuperäasukkaiden suomeen, vasta tämän jälkeen slaavin vaikutuksesta syntyi baltinkieli eli on tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen. Tässä nykyisessä baltinkielessä on suomalaiskieleen pohjautuvaa sanaa (substraatteja), eli sanat ovat edelleen jäljellä baltinkielessä alueen kivikaudesta, pronssi-rautakaudella olleesta alkuperäisten suomensukuisten ja -kielisten väestöjen historiasta. Perustelu (alla): Suomensukuisten jatkuvuusteoria ja todelliset väestöliikkeet, Seppo Liukko. Baltin kieli on ollut riippuvainen ko. alueen väestöliikkeistä. Tämän perusteella (viite mm. edellä Saukkonen), myös baltin vanhimpien sanojen siirtyminen nykybaltin kieleen on kronologisesti seuraava: Vanhimmat sanat ovat Baltian alueen alkuperäiskielen eli suomensukuisten kielten sanoja Kundan- kulttuurin ajoilta alkaen ( eaa.) sekä myöhemmän esigermaanin (varahaiskantagermaani) sanoja vasarakirvesajoilta ( eaa.) ja nuorimpana slaavin kielen sanoja ajanlaskun jälkeiseltä ajalta, joista on muodostunut baltin nykyinen kieli. Eurooppaan levinneet slaavilaiset kielet ovat nuorempaa kerrosta, eikä esim. slaavin vaikutuksesta Baltian asukkaiden vaihtunut kieli ei sisällä iudiftongia (diftongin toinen vokaali liudentuu pois). Tämä yllä esitetty laaja yhdistelmä faktoja todistaa myös sen, että vanhimmat germaanisperäiset lainasanat ovat tulleet Suomeen suoraan maanviljelyä levittäneiden esigermaanien taholta, eikä silloin ole mitenkään mahdollista, että ne olisivat tulleet Skandinavian kautta, mm iu- diftongi on tästä todisteena. Nuorempi germaanikieli ei tunne iu- diftongia, eikä mm. Ruotsin kielessä ei ole iu- diftongia. Onko ruotsinkieli muodostunut vasta AD jaa, aikana? Vasarakirveskulttuurien maanviljely ja sen lainasanojen siirtymä on tapahtunut myös n eaa. aikana Suomesta Ruotsiin. Se on arkeologien toteama. Mm. Matti Huurre (9000 vuotta Suomen Esihistoriaa, 2004:72) toteaa, että vasarakirves- eli nuorakeraaminen kulttuuri on siirtynyt Skandinaviaan Ruotsiin Suomen kautta (silloin ei vielä Baltteja - baltinkielisiä tai Ruotsia - ruotsinkielisiä ollutkaan, ks. koska baltinkieli ja ruotsinkieli ovat syntyneet vasta n. 600 jaa. jälkeen). Silloin Ruotsin alueella oli vielä suomensukuinen alkuperäisväestö, johon oli migraatioiden vuoksi assimioloitunut esigermaanisia väestöjä sekä mm. megaliittikulttuurin väestöjä, mutta varsinainen kielenvaihtuminen pohjoisgermaaniin on tapahtunut vasta lukujen aikana. Johtopäätelmä (Baltian- vrs. Ruotsin alueet): Ruotsin suomensukuisista alkuperäasukkaista ja -kielestä (evidenssiä).

73 73 / 315 Vasarakirveskulttuurien jälkeen on todennäköistä, että Ruotsin alueelta on jotakin pronssikautista eaa. aikaista väestöä muuttanut Suomen alueelle. Mutta silloin on huomattava, että nämä ovat olleet Ruotsin alueen suomensukuisten kielien väestöä, ne eivät ole olleet germaanikielisiä. Ks. tarkemmin asiaan liittyen alla oleva MC Evedy 4500 eaa. oleva kartta, jossa Finns ovat myös Skandinaviassa (Smålannista ylöspäin). Toinen merkittävä näyttö on varsinaisen germaanikielen (huom. kielen) levinneisyys kartta (alla linkki), joiden perusteella on nähtävissä germaanikielen leviäminen Ruotsin alueelle, vasta ajanlaskun vaihteen aikana tai sen jälkeen. Tämän seikan vuoksi aikaisemmat migraatio- muuttajat Ruotsista Suomeen eaa., kuitenkin pääasiassa pronssikaudella, eivät olleet, eivätkä voineet olla germaanikielisiä (eikä ruotsinkielisiä, sillä ruotsinkieltä ei silloin vielä ollut olemassakaan). On selvää, että germaanikielen ja myös n %:n osuudella alkuperäisväestöstä germaani väestön leviäminen Ruotsiin on aiheuttanut Ruotsin alueen alkuperäväestöjen kielenvaihtumisen. Tämä kielenvaihtuminen on alkanut alla olevan karttatiedon perusteella 100BC- AD300 (100 eaa jaa.) ajoista alkaen eli n. ajanlaskun vaihteesta alkaen. Kartta: Suomensukuisten kielien puhujat Ruotsin Isojen järvien ympärillä Wätternetelään - itään ja Wänern- järveltä pohjoiseen. Germaanikielen leviämiskartasta on n. ajanlaskun vaihteessa nähtävissä, että näiden järvien välissä on jo tapahtunut kielenvaihtoa, ja tilalla on Ruotsin alueella uutta germaanikieltä. HUOM. Järvien nimet lausuttaessa, ovat suomensukuisten nimeämiä järviä (äänteellinen muoto; vetern -vesi ja venern -vene). Kun vesistönimet ovat vanhimpia nimiä pakannimistössä, niin nämä nimet osoittavat osaltaan em. karttojen lisäksi, että Ruotsin alueella on ollut alkuperäisasukkaina suomensukuisia väestöjä. Ruotsin eteläosien Småland oli vielä 100 eaa jaa, suomensukuisten kielien aluetta (ks. mm. germ.kielten leviämisen kartta ja McEvedy alempana): KARTTA-Germaanikielen leviäminen mm. Ruotsin alueille n.100bc-ad300. Ruotsinkieli on muodostunut germaanikielten levittyä (varsinaista germaanikielisen väestön muuttoa on ollut alle 50% alkuperäväestöstä) ajanlaskun vaihteen ja sen jälkeen kansainvaellusten aikana Ruotsiin. Ruotsinkieli on muodostunut pääasiassa germaanikielestä ja alueen alkuperäisistä (alkuperäasukkaiden) suomensukuisista kielistä vasta n lukujen aikana. Esimerkiksi Småland etelässä on vielä 100 eaa jaa. suomensukuisten kielien aluetta (+megaliittikulttuurin substraattia), vaalea pohja kartassa osoittaa, ettei keskiruotsissa, Uppsalan- Värmlannin alueesta - pohjoiseen, vielä 300 jaa. ollut levinnyt länsigermaanikieltä, eikä ko. alueen suomensukuista kieltä puhuva väestö ollut vaihtanut kieltään länsigermaanikieleen. Alueet ovat silloin vielä olleet suomensukuisten kielien aluetta. Kielenvaihtuminen

74 74 / 315 alueiden suomensukuisesta itämerensuomesta länsigermaanin kieleen on tapahtunut vasta sen jälkeen ja varsinainen ruotsinkieli on muodostunut hiljalleen n luvulle mennessä (n. AD 1000). HUOM! Vasarakirveskulttuurien n eaa. esigermaanikielisten miesryhmien muutto varhaiskanta- suomenkielisille Ruotsin alueille ei vielä aiheuttanut väestön kielenvaihtoa germaaniin (silloin ko. esigermaanikielisen maanviljelyn ohessa lainasanasto olikin levinnyt Suomesta Keski- Ruotsiin, Huurre). Silloin vain maanviljelyyn liittyvien lainasanojen vaikutus kieleen on havaittavissa, myös Ruotsin alueella, vaikka myöhempi ruotsinkieli on liudentanut mm. iu- diftongin esigermaanisista sanoista (muutoin esigermaanisten lainasanojen vanhin kerros on saman tyyppinen kuin Baltiassa ja Suomessa). Ruotsin alueen suomensukuisen väestön kielenvaihtuminen on tapahtunut vasta germaanikielisten suuremman n %n migraation jälkeen (kartta yllä). Silloin germaanikieli on vallannut alaa alkuperäväestöjen keskuudessa. Tällainen siirtymä on ollut vasta jaa. Ruotsiin, jolloin ruotsinkieli on muodostunut itämerensuomenja sen ajan muuttajien kantagermaanikielestä. Silloin on Ruotsin alueen väestölle tapahtunut puhutun kielen vaihto. Ks. tarkemmin kartta germaanien (on pääasiasssa kielen) leviämisestä Ruotsiin, josta on nähtävissä, että vielä 300 jaa. (AD300) jälkeen Etelä - Ruotsissa on ollut laaja Smålandin (kartta Vättern- järveltä etelään - itään)

75 75 / 315 suomensukuisten asuma- alue. Nämä Smålannin asukkaat eivät puhuneet n. 300 jaa. germaanikieltä (ks. kartta), eikä muita vaihtoehtoja kuin suomensukuiset kielet, ole olemassa (ks. mm. Saukkonen). Ks. myös Ruotsin alueella säilynyt vanhin paikannimistö (vesistöjen nimet- mm. isot järvet) on proprisoitunutta suomensukuisten itämerensuomenkielisten väestöjen käyttämää nimistöä - substraattia. Vanhin nimistö (vesistönimet) ovat jääneet ruotsinkielisen väestön käyttöön nimenomaan alueen alkuperäisten suomensukuisten väestön ja -kielen pohjalta. Yhteenveto: Ruotsin alueen asukkaiden alkuperäiskieli on suomensukuisten kieli. Ensimmäiset vieraskieliset tulivat Ruotsin alueelle n eaa. alkaen. Näiden vasarakirveskulttuurien esigermaanikielten lainasanojen jälkeen väestön kieli muuttui, syntyi ns. itämerensuomen murre - kantasuomi (vrt. samaan aikaan Baltiassa ja Suomessa).Kieli ei vaihtunut vielä tällöin, vaan n vuotta myöhemmin). Ruotsin alueen kieli on vaihtunut vasta ajanlaskun vaihteen jälkeen n jaa. aikana aluksi ns. pohjoisgermaanikseksi - ja varsinaisesti ruotsinkieleksi n jaa.. Em. kartasta on myös nähtävissä länsigermaani- kielisten väestöjen siirtyminen Euroopassa kansainvaellusajalla ja sen jälkeen (länteen - Englanti- Tanska- Skandinavia). Tämä germaanisana ei ole väestön genetiikkaa tarkoittava termi, vaan ainoastaan kielimääritelmä. Siksi on tarpeen kerrata väestöliikkeitä ja puhutunkielen vaihtumisia. Tässä tapauksessa mm. alkuperäisen suomensukuisten väestöt, Weiksel - / Vistula joen aestilaiset (äännetään lähes kuin -eestiläiset) (Tacitus), jotka puhuivat suom, sukuista - ja esigermaanikielen lainasanoilla varustettua kieltä (olisiko määritelmä lähellä Weikselin varhaiskantasuomea tai jo itämerensuomea) vielä n. ajanlaskun vaihteen jälkeenkin. Näistä muodostui myöhemmän indoeuroppalaiskontaktin ja väestön kielenvaihdon kautta idoeurooppalaiskielinen länsigermaani, myöhemmin alasaksa -> nyk. germaanikieli. Vasta luvuilla Weikselin (aestilaiset)- Baltian eteläosien ko. suomensukuisen väestön länsigermaani on muuttunut osittain slaavinkieliseksi (preussiksi). Samanaikaisesti on tapahtunut, silloin jo länsigermaanikieliseksi muuttuneiden väestöjen siirtyminen Weiksel -joelta länteen, Pohjanmeren suuntaan ja sieltä Tanska - Ruotsi alueille (saksit - Englantiin jne.). Näille alkuperältään suomensukuisten kielien ja nyt Weikselin "germaani" alueille oli tulossa länsi- slaavilaista väestöä kansainvaelluksen aikana n. 400 eaa. alkaen, jotka muuttivat myös alueelle jääneiden väestöjen osalta nuoremman germaanikielen hiljalleen länsislaavin murteiksi (nykyisin puolan kieli- tässä kartassa on nähtävissä kansainvaellusten alkuaikoja) Baltian alueen alkuperäinen väestö ja -väestön kieli

76 76 / 315 Baltin alueella on myös vanha kampakeramiikan ajan suomensukuisten väestöalue, jonne jo n eaa. alkaen saapui esigermaanikieliä maanviljelyä levittäneitä miesryhmiä. Ks. alla johtopäätelmä, joka perustuu genetiikkaan ja balttoslaavin ikään. Baltteja tai tarkennettuna nimenomaan baltinkielisiä ei nuorakeramiikan aikana vielä Liettuassa ollut, koska koko Baltia on ollut silloin suomensukuisten asuttamaa (genetiikka). Balttilaiset ja baltinkieli ovat myöhäisempää tapahtumaa. Balttilaisille on tapahtunut slaavin vaikutuksesta kielenvaihto suomalaiskielistä (ism.) balttin kieleksi, jossa on suomen- ja esigermaanin lanasanoja (ajalta ennen slaaveja). Balttoslaavin vanhin kerros on suomalaiskielistä ja esigermaanista: Baltinkielessä olevat vanhimmat substraatit (lainasanat) ovat jäänteitä suomalaiskielistä ja esigermaanista, mutta uudemmat ovat seurausta n luvun slaavin kielen vaikutuksesta. Oma ns. muinaisbaltin kieli on muotoutunut em. kielistä kielenvaihdon jälkeen, vasta n luvun jälkeen. Seppo Liukko Vanhimpien baltin- ja suomenkielen sanojen alkuperästä ja kielenvaihdoista Euroopassa neoliittisen vallankumouksen seurauksena. Aluksi selvitys Nauhakeraamisen kulttuurin - maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen - saapumisesta suomensukuisten kielten laajalle alueelle, eli Kampakeramiikan ajan metsästäjien alueelle: Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli saapuivat samanaikaisesti metsästäjien alueelle (Renfrew): Kuten aikaisemmin olen todennut, baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin alkuperäisiä esi- varhaiskantasuomen kielin sanoja ajalta jolloin balttilaiset olivat vielä suomensukuisten kielien puhujia (metsästäjiä). Vanhimpia baltin sanoja ovat tässä em. suomensanojen lisäksi, vanhimmat maanviljelyn termit, jotka ovat (esi- tai varhaiskanta-) germaanikielen lainasanoja (eli vanhimpia indoeurooppalaisia sanoja), joita löytyy vielä huomattavissa määrin, niin nykyisessä baltin- kuin myös suomenkielissä. Maanviljelyn levittäjäkulttuurit Euroopassa ja niiden kieli: Yleisimminkin on todettavissa että, indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen ja hiljalleen myös elinkeinonsa maanviljelyyn

77 77 / 315 (karjanhoitoon) Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen. Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen (suomalaisten jatkuvuusteoria): Suomensukuiset kielet olivat muodostuneet jääkauden maksimin aikaisen Ukrainan refugin väestöjen n vuoden yhdessäolon aikana (Jääkauden maksimi n eaa.). Suomensukuiset kielet ovat muodostuneet Cromagnon suurriistanmetsästäjien Ural- kielestä, joka oli parhaan elinkeinon vuoksi prestiisikieli jääkauden maksimin aikana. Suomensukuiset kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja ovat olleet niitä laajalla - alueella Atlantilta - Uralille, aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Vielä tyypillisen kampakeramiikan aikana eaa. aikana suomensukuisten kielien alueena oli tämä kampakeramiikan laaja- alue. Tämä alue oli hitaasti supistumassa, kuten alla olevasta Mc Evedyn 1967 kartasta on havaittavissa, tilanne n eaa. Keski- Euroopassa Alppien pohjoispuolinen alue. Myös geneettisesti alue voidaan osoittaa suomensukuiseksi, koska N1c > N1c1 ja R1a ovat CroMagnon Aurignac ja Gravette suuriistanmetsästäjien geenien haploryhmää jo silloin, kun ensimmäisen kerran nykyihminen saapui suurriistaa metsästäen Aasiasta Eurooppaan ja jäi Ukrainan refugiin jääkauden maksimin aikana eaa. Tässä esim. jääkauden maksimin jälkeisestä ajasta ensin suomensukuisten väestöjen pääasiallisen- eli N- haploryhmän selvitys ja sitten kartta väestötilanteesta 4500 eaa. *Haploryhmä N, ks. englanniksi ks. lähde # N Haplogroup N (Y-DNA). N is found among Uralic speakers, from Finland to Siberia, and at minor frequencies as far as Korea and Japan. In Europe, haplogroup N is only found at high frequencies among modern Finns (58%), Lithuanians (42%), Latvians (38%), Estonians (34%) and northern Russians. Haplogroup N is believed to have originated in Southeast Asia approximately 15,000 to 20,000 years ago, but the N1c1 subclade found in Europe likely arose in Southern Siberia circa 12,000 years ago, and spread to North-East Europe 10,000 years ago. Haplogroup N1c1 is associated with the Kunda culture ( BCE) and the Comb Ceramic culture ( BCE), which evolved into Finnic and pre-baltic people. The Indo-European Corded Ware culture ( BCE) progressively took over the Baltic region and southern Finland from 2,500 BCE. The merger of the two gave rise to the hybrid Kiukainen culture ( BCE). Modern Baltic people have a roughly equal proportion of haplogroup N1c1 and R1a, resulting from this merger of Uralic and Slavic cultures.

78 78 / 315 Distribution of haplogroup N1c1 in Europe... Jääkauden jälkeisen (n eaa. alkavan) jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten ja -kielisten metsästäjien kielenvaihto maanviljelykieleen, indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui vasta n eaa. alkaen. Tästä asiasta mm. McEvedy kartta Euroopan väestötilanteesta n eaa. Mc Evedy kartta v. 1967: Suomensukuisten (Finns) laajan- alueen eli kampakeramiikan suomensukuisten kielten alueen supistuminen n eaa. alkaen. SUB- neolithic alueella oli osittain suomensukuisia kieliä, mutta Indo- Europeans alueella kieli oli jo kokonaan vaihtunut, ensiksi suomalais- ja indoeurooppalaisista kantakielistä muodostui esigermaani. Huomattavasti myöhemmin slaavin vaikutuksesta suomensukuisten alueilla muodostuivat venäjä ja baltti, sekä Skandinaviassa mm. muinaisnorja ja siitä ruotsi myös pohjoisgermaanin vaikutuksesta. Maanviljely levisi Eurooppaaan indoeurooppalaisten väestöjen saapuessa Euroopasta kaakkoon (= Indo -) olevilta Anatolian - Iranin alueilta (prof. Collin Renfrew).

79 79 / 315 Neoliittisen (vallankumouksellisen) invaasion nimenä oli Euroopassa aluksi nauhakeraaminen kulttuuri ja myöhemmin vasarakirves- nuorakeraaminen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat). Tämän uuden maanviljelyä levittäneet kulttuurien väestöt assimiloituivat enemmistönä olevien suomensukuisten metsästäjien kanssa. Indoeurooppalaisia maanviljelijöitä saapui vain n %, alkuperäisasukkaiden määrästä (nykyisin näistä keski-euroopan asukkaista on alkuperägenetiikaltaan suomensukuisia n % alueesta riippuen, etelässä vähiten). Keski- Euroopan alueen suomensukuisille metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin (geenit vaihtuvat vain saapujien määrän verran, vrt. mm luvulla tapahtunut Etelä - Amerikan intiaanien kielenvaihto espanjaan /portugaliin). Indoeurooppalaiset kielet muotoutuivat suomalaiskielten ja indoeurooppalaisten kielten "yhdessäolosta" aluksi germaanikieliksi etelästä alkaen. Suomensukuisten kielenvaihto Keski- Euroopan alueella (ks. em.kartta): Kartan selitys: Mc Evedy kartassa eteläisimpänä ovat n eaa. Indoeuropeansväestöt, alkuperältään, suomensukuisia kieliä puhuneita metsästäjiä, jotka olivat assimiloituneet indoeurooppalais- kielisten, ja Indoeuroopan hedelmällisen puolikuun alueelta saapuneiden maanviljelijöiden kanssa. Metsästäjät vaihtoivat kieltä elinkeinon vuoksi ja muuttuivat indoeurooppalais- kielisiksi väestöiksi. (geenit eivät kielenvaihdossa muutu, ne säilyvät yllä mainitussa suhteessa edelleen). Välissä olevalla Pontic sub-neolithic ja Erterbölle sub-neolithic alueella oli vielä silloin sekakielisiä, kaksikielisiä suomensukuisia väestöjä (molempien, eli suomalais- ja indoeurooppalaiskielisiä). Kartan Finns- alueella 4500 eaa. olevat väestöt olivat suomensukuisten kielien puhujia ja silloin vielä metsästäjiä, kun maanviljely levisi ko. alueelle. Myöhemmin vaihtui myös Baltian ja Ruotsin (Skandinavian) väestöjen alkuperäinen suomensukuisten kieli indoeurooppalaiseen esigermaaniin. Ruotsissa myöhemmin kehittyi suomensukuisten kielien vaikutuksesta maanviljelykielen indoeurooppalaiseen kieleen, josta muodostuivat ns. pohjoisgermaani (mm. ruotsinja norjankieli) ja Baltiassa myöhemmin suomensukuisten - ja esigermaanikielen sekä myöhemmän slaavin kielen vaikutuksesta baltti (pääasiallisesti kielenvaihdot ovat tapahtuneet ruotsiin, balttiin vasta n jaa. aikana). Suomensukuisten kieliraja on noussut jatkuvasti kuten on historiallisesti tiedossa Itämeren, Baltian, Ruotsin ja Venäjän eteläosista jatkuvasti nykyaikaan saakka. Nykyisin vain Viro ja Suomi sekä osia Venäjän (Ruotsin- Norjan) pohjoisosista on vielä suomensukuisten kielien aluetta. Euroopan alkuperäiskielen suomensukuisten kielien muutos indoeurooppalaisiin kieliin alkoi Euroopassa n eaa. alkaen. Samalla Eurooppaan tuli metsästäjä kulttuurien alueelle maanviljely, joka mahdollisti myös kielenvaihdon. Etelässä ja lännempänä suomensukuisten alueet ovat nauhakeramiikan ja myöhemmin nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta supistuneet em.

80 80 / 315 kampakeramiikan alueelle ja siitä pohjoiseen. Suomensukuiset ovat geneettisesti eniten Cromagnon ihmisiä Euroopassa (Aurignac suurriistanmetsästäjiä). On hyvin yleisesti tiedossa (mm. Colin Renfrew), että neoliittisen vallankumouksen maanviljelyelinkeino ja sen indoeurooppalaiset kielet siirtyivät Eurooppaan metsä stäjien alueille, vasta ko. n eaa. jälkeen. On myös jatkuvuusteorian pohjalta osoitettavissa, että ko. suomensukuiset ovat olleet Euroopassa koko jääkauden maksiminjälkeisen ajan. Mitään arkeologista viitettä ei ole sellaisesta, että suomensukuiset olisivat tulleet Eurooppaan jostakin muualta ja esim. indoeurooppalaisten jälkeen tai vallanneet alueita indoeurooppalaisilta. Maanviljelykulttuurit/ indoeurooppalainen kieli Eurooppaan Nauhakeramiikka (vasarakirveskulttuuri): Ensimmäisen aallon maanviljely saapui Europppaan ns. nauhakeraamisena kulttuurina n eaa eaa. alkaen, jonka kieli oli indoeurooppalainen kieli. Tällöin maanviljelyn leviäminen oli erittäin nopeaa, suotuisien ilmasto - olosuhteiden vuoksi (ko. ajan vuotuinen keskilämpötila oli n. 2 astetta nykyistä korkeammalla). Maanviljelyelinkeinon leviämisen ohessa, maanviljelyn indoeurooppalainen kieli levisi saman aikaisesti Eurooppaan ja Euroopassa. Ennen Nauhakeraamista kulttuuria, suomensukuiset metsästäjät olivat aikaisemmin, jääkauden maksimin jälkeen olleet Euroopan laajan alueen mammutinmetsästäjiä (ns, suurriistanmetsästäjiä n , ja suurriistan - mammutin sukupuuttoon kuolemisen jälkeen n /3000 eaa. aikana edelleen metsästäjiä). Aluksi jääkauden maksimin jälkeen n eaa. tämän laajan alueen suomensukuisia on ollut Hampurin kulttuurista - Uralvuorille. Siksi Euroopassa on edelleen jäljellä suomensukuisten väestöjen ns. tilkkutäkki alueita ympäri Venäjää ja Pohjois - Eurooppaa (laajalla - alueella; Unkarista - Suomeen, Pohjois - Norjaan, Finnmark ja Itämeren alueelta Ural vuorille ja sen taakse). Ainoastaan länsikeskiosissa Eurooppaa nämä metsästäjien vanhimmat jäljet ovat hävinneet, mutta kielestä on edelleen merkittävä vaikutus mm. indoeurooppalaisten kielien muotoutumisessa (joita on nyt 96% kaikista). Suomensukuisten metsästäjien vaihtaessa pääosin elinkeinoaan maanviljelyyn tapahtui myös kielen vaihtuminen. Tämä uralilaisten metsästäjäväestöjen kielenvaihtuminen uuden indoeurooppalaisen kielikunnan kieliin tapahtui suhteellisen nopeasti Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta Itämeren etelärannoille, n vuoden aikana. Suomensukuiset vaihtoivat kielensä, maanviljelykieleen, mutta varsinaisesti esigermaanikieliset indoeurooppalaiset assimiloituivat enemmistöä (n. 75%) oleviin suomensukuisiin metsästäjiin. Metsästäjien suomensukuinen kieli vaihtui tähän maanviljelykieleen ja ko. kielenvaihdon seurauksena syntyivät ensimmäisenä germaanikielet

81 81 / 315 (varhaiskantagermaani) ja huomattavasti myöhemmin Alppien - Ranskan alueilla kelttikulttuurit ja keltin kieli (eteläisen indoeurooppalaisen esigermaanikielen- ja baskinkielen kosketuksesta ja vaikutuksesta), jotka (siis kieli) ovat joutuneet sen jälkeen siirtymään syrjäisimmille alueille Euroopassa, kuten suomalaiskieletkin. Väestöt sinänsä eivät ole pääosin muuttaneet minnekään, vaan ovat vaihtaneet puhumansa kielen tiettyjen edellytysten vaikuttaessa (väestön alkuperägenetiikka ei vaihtunut kielenvaihdossa). Edellytyksenä ovat mm, jos ja kun uuden kielen valta tai merkitys (kivikaudella esim. ie- maanviljelykieli) on ollut suurempi kuin aikaisemman kielen. Tällaisia kielenvaihtaneita väestöjä ikäjärjestyksessä ovat mm. suomi, sumeri, keltti, heetti, etruski ja esim. intiaanikielet Etelä - Amerikassa, tilalle espanja jne. (näistä usealla on kielenpuhujia vielä jäljellä esim. suomi, keltti ja intiaanikieliä) Indoeurooppalaiskielten muutokseen germaanikieleksi vaikutti eniten juuri suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto. Suomalaiskielten vaikutus germaanikielten syntyyn on merkittävin, koska maanviljelyn vallatessa alaa, alkuperäasukkailla oli enemmistö n %, siksi suomalaiskielen vaikutus oli suurin, seurauksena kielenvaihdosta syntyivät germaanikielet, ensin esigermaani. Sillä suomensukuisten metsästäjäväestöjen (enemmistön) uuden kielen - uuden kielikunnan kielen ääntäminen oli vaikeaa. Tästä syystä indoeurooppalainen kieli muuttui ja tämän seurauksena indoeurooppalaiskieli muuttui (lausumavirheiden vuoksi) ja seurauksena syntyivät ensiksi germaanikielet (varhaiskantagermaani- esigermaani) Eurooppaan (vasta vuotta myöhemmin slaavilaiset kielet). Suomensukuisten laaja alue mm. vielä kampakeramiikan aikana, aiheutti sen, että suuri osa suomensukuisista vaihtoi hiljalleen elinkeinonsa maanviljelyyn ja samalla puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin ensiksi germaaniin. Nuorakeraamisen kulttuurin vaikutuksesta (alla), suomensukuisten alueelle tuli huomattava määrä esigermaanikielen lainasanoja Baltian kautta, mutta pohjoisten alueiden suomensukuiset säilyttivät vielä tällöin oman alkuperäisen kielensä (Venäjä, Baltia, Skandinavia ja Viro sekä Suomi- ks. mm. McEvedy kartta 4500 eaa.). Suomensukuisten kielenvaihto tapahtui myöhemmin Baltiassa ja Skandinaviassa ajanlaskun vaihteen jälkeen. Nimittäin vasta 400- luvulla itämerensuomalaisten Baltian alueelle alkoi muodostua ns. baltinkieli (kansainvaelluksen jälkeen) ja varsinaisesti slaavilaiseksi (balttoslaaviksi) alueen kieli vaihtui vasta jaa. aikana. Ruotsinkielen muodostuminen ajoittuu lukujen ajalle. Venäjän alueilla suomensukuisten kielenvaihto jatkuu edelleen. Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana Suomessa ja Baltiassa. Alla lainaus Viron esihistoriasta: Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska, 2007

82 82 / 315 sekä Nuorakeramiikan vasarakirvesajan esigermaaninkielisiä miesryhmiä muutti Baltiasta Viron kautta Suomeen n eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Ks. kartta nuorakeramiikan eli vasarakirveskulttuurin aikaisen maanviljelyasutuksen laajuus Suomessa, Museovirasto. Keski- Euroopan pohjoisosien, nykyisen Tsekin-Puolan- Saksan (ja aik. Preussin) alueen alkuperäväestöjen suomensukuisten kielen vaihtuminen n. kivikaudella, n eaa. aikana: Alkuperäisten suomensukuisten asuma- alueet Veiksel- Vltava jokien ympäristö vaihtui germaanikieliseksi nuorakeramiikan ajan maanviljelykulttuurin ydinalueiksi

83 83 / 315 jo 3000 vuotta ennen kansainvaellusten aiheuttamaa slaavinkielen leviämistä alueelle (tark. substraatit ja superstraatit). Toisaalta myös alkuperäisen suomensukuisten kielestä on jäänyt sanoja, joita käytetään lievästi muuttuneena edelleen esimerkiksi germaanien ja slaavien alueella. Tässä muutama esimerkki, jossa mm. vanhimmalla vasarakirveskulttuurin eli esigermaani-kielisellä alueella alkuperäisväestöjen, suomensukuisten sanoja on edelleen käytössä. Ennen slaaveja n. 400-luvulle saakka alueen suomensukuinen kieli oli vaihtunut indoeurooppalaisiksi germaanikieliksi (esigermaani > itämerensuomi, josta myöhemmin nuor. ie- kontaktienvaikutuksesta n eaa. alkaen kielenvaihto länsigermaani). Slaavit saapuivat kansainvaellusten seurauksena em. Tsekki - Puola alueille Karpaattien laaksosta (Sloveenit) ja väestöt assimiloituivat slaaveihin ja samalla hiljalleen Weikselin alueesta itään väestöjen kieli vaihtui slaaviksi lukujen aikana, myös Baltiassa. Tällaisia suomensukuisten sanoja on löydettävissä myös Vasarakirvesgermaanien jälkeen (ks. tarkemmin alla), sitten ajanlaskun jälkeen teutoneiksi sanottujen väestöjen germaanikielen aikana sekä myöhemmin Preussin ja nyk. Puolan alueella. Suom. sanojen käytöstä esimerkkinä on vanhan Teutonien pääkaupungin Malbork n linnassa (lähellä Gdanskia, joka on Veiksel joen laskupaikka Itämereen) on vanha mylly, jossa tämän linnoituksen Mlyn tarkoittaa myllyä. Tämä maanviljelyyn liittyvää sana on siirtynyt Baltian suomensukuisten alueiden kautta Suomeen, nimenomaan vasarakirveskulttuurin indoeurooppalaiskielisen esigermaanin välittämänä, se on maanviljelyyn liittyvää lainasanastoa, kun kaskiviljely levisi indoeurooppalaisen sanaston kanssa samanaikaisesti. Maanviljelyä levittivät Baltiaan ja Suomeen ensiksi vain pienet esigermaanikieliset miesryhmät, jotka olivat silloin eaa. vielä kaksikielisiä, joilla oli käytössään pääasiassa alkuperäisiä suom. sukuisten kieltensanoja ja maanviljelykielen esigermaanin lainasanoja (ism.). Tämä miesryhmien liikkuminen Baltian kautta Suomeen, näkyy alueen ns. alkuperäisgenetiikassa, isälinjojen y- krom. Tat C -N1c-N1c1 suunta eroaa mm. Suomen ja Baltian pääosin äitilinjojen läntisestä mtdna:sta. Kaskiviljelyä levittäneiden miesryhmien omakielinen (esigerm.) lainasana oli siirtynyt suomenkieleen (liuti*on esigerm. juurisana- Koivulehto). Tällainen perusvartalon näköinen lainasana on mm. liuti* > liuta- ryhmää kuvaava sana, joka on kaskiviljelyn leviämisen seurauksena on syntynyt - paikannimistö ja jäänyt propreiksi Baltiaan ja Suomeen. Tällainen muutos on tapahtunut tässä tutkimuksessa tarkemmin eritellylle suomenkielen lainasanalle liuta, josta ovat muodostuneet mm. liuko > (liukko- luikko- luikki jne.) nimipesyeen nimistö (josta tark. tämän tutkimuksen osassa 2). Liuko- nimen alkuperäinen merkitys olisi kaskiviljelyaluetta tarkoittava paikannimistö Suomessa ja Baltiassa. Lainasanoista muodostuneiden nimien variaatioiden syntyminen on mahdollista (nimipesye; esimerkkinä liuta > liuko, liukko, luikko, luikki, jne.). Lainaus: prof. Ulla - Maija Kulonen, Tieteessä Tapahtuu, Suomen sanojen alkuperä, keskustelu.

84 84 / 315 Tällaisten äänteellisesti ja semanttisesti toisiaan muistuttavien sanaryppäiden taustalla voi olla monenlaisia kehityskulkuja, joista yksi mahdollisuus on se, että lainattu sana luo ympärilleen äänteellisesti ja semanttisesti läheisten sanojen verkoston. Alkuperäisen kivikauden suomalaiskielisten väestöjen substraattisanoja (lievästi muuttuneena) on edelleen germaanija slaavikielisten alueilla (vaikka kieli on vaihtunut): MLYN- mylly kuvattu nykyisessä (puol.) Malborkin linnasta 2011 (ks. merkitys). Tämä Marienburgin (germ.) linnoitus on maailman suurin tiilirakenteinen linna. Marienburg oli myös keskiajalla Teutonien pääkaupunki, rakennettu Myöhemmin Liettua- Puola personaaliunionin kuningas Jagiello voitti teutonit Tannenbergin taistelussa 1410 (Suomessa kuningassuku tunnetaan paremmin nimellä Jagelonica, vrt. Katarina Jagellonica Turun linnan emäntä ). Marienburgin alueen hallinta siirtyi Euroopan silloiselle suurvallalle Puola- Liettualle. Myöhemmin alueen valtiaaksi tuli Preussi ja toisen maailmansodan jälkeen taas Puola (Preussin kieli sulautui ensin germaaneihin ja myöhemmin slaaveihin, ks. tarkemmin selvitys ja mm. mylly -nimen etymologiaa- alla). Suomalaiskielien esigerm. lainasana mylly, esiintyy Puolassa teutoniajan vanhan linnan myllyn nimenä (Malborkin- linnassa 1100-luvun mylly on edelleen mlyn nimellä, -Preussi- teutonien ajalta):esigermaanin lainasanasta suomensukuisten (ism.) kielen laajalla- alueella oleva mylly sanan vanha muoto on säilynyt vanhan Preussin alueella, nykyisen Puolankielisen Weikselin alueella lähes alkuperäisessä muodossaan Mlyn, vaikka alueen kieli on vaihtunut varhaiskantasuomesta, teutonien germaanista, preussinslaaviin ja viimeksi länsislaavin puolaan. Tässä Malborkin Myllyn kuva, Mlyn, kuva 2011 Seppo Liukko

85 85 / 315 Tämä esigermaanin lainasana mylly, on säilynyt vanhassa suomenkielisessä tässä asussaan nykyaikaan saakka (se on esigermaanin lainasana, sitä ei esiinny enää germaanikielissä). Vanhassa muodossaan mlyn se löytyy ko. vanhan Preussin alueelta (Puolasta). Teutonien vanhan kaupungin ja linnoituksen, Malborkin linnan mylly, on tästä esimerkkinä. Vaikka alueella on kieli vaihtunut alkuperäisistä suomalaiskielistä, ensin esigermaanin n eaa., vaikutuksesta itämerensuomeen ja sitten vasta n vuotta myöhemmin germaaniin > preussinslaavin > slaaviin (puola). Preussin alueen kieli on muodostunut suomen ja esigermaanin pohjalta vasta n luvun kansainvaellusten jälkeen slaavin vaikutuksesta, kuten baltinkieletkin (ks. kielenvaihdot Euroopassa). Vastaava muutos on tapahtunut alkuperäisen Baltian väestön suomensukuisissa kielissä ( varhaiskantasuomi > itämerensuomi) esigermaanin vaikutuksesta, ja n. 400 luvun kansainvaellusten aikana slaavi alkoi vaikuttaa Baltian alueella, mutta kieli on vaihtunut lopullisesti balttoslaaviin vasta luvun aikana puolan- ja venäjän slaavinkielen vaikutuksesta. Erotuksena venäjänslaavista puolanslaavi on ns. länsislaavia (puola-tsekki-slovakki), sillä länsilaavissa (myös nuoremmassa baltissa)on enemmän esigermaanin substraatteja, koska pohjalla on kivikauden alkuperäisväestönsuomensukuisten kieli. Vaikka näiden alkup. väestöjen kielenvaihdot em:n länsislaaviin ovat tapahtuneet indoeurooppalaisen slaavinkielen vaikutuksesta, on substraattina säilynyt vanhinta suomensukuisten kielien vaikutetta (substraatteja) ja myös samalla suomenkielessä säilynyttä - jäädytettyjä vasarakirvesgermaanien esigermaania sanoja

86 86 / eaa. ajalta nykypäiviin saakka. Esim. Preussin alue (Weiksel-joen) alueet, jossa nykyisin on vallitsevana puolan kieli.kielenvaihdon alueella Baltiassa slaavinkielen sanojen määrä ja slaavilainen ääntämismuoto on nykyisin selvästi havaittavissa. Slaavi on myös baltinkielen nuorinta kerrosta, jonka vuoksi sillä on nykyisin vahvin vaikutus nykybaltissa eli balttoslaavissa. Mutta samalla on huomattava, että suomensukuisten- ja esigermaanikielistä substraatteja on paljon (jäänyt lainsanoja käyttöön vanhimmista kielistä), vrt. länsislaavi. Baltin kielessä suomen- ja esigermaanin sanoja molempia on n Myös varsinaisella laajemmalla slaavinkielisellä alueella; Puola, Tsekki, Liettua ja Venäjä alueella, on havaittavissa vanhaa suomalaista pohjaa nykyisinkin, erityisesti paikannimistössä. Slaavinkielessä vokaalinliudentuminen esiintyy nimenomaan vanhemman kielen (kuten alkuperäisten suomensukuisten kielten-) usein, sanojen uudessa slaavinkielessä muodossa (mutta ei kaikissa propreissa). Slaavilaiskielissä (ks. myös ruotsinkielessä) yleisesti tapahtuva iu- diftongin toisen vokaalin liudentuminen olisi jokaisen kielentutkijan tiedettävä, arvioitaessa alkuperäisasukkaiden vanhimpia sanojen etymologiaa varsinkin, jos alueella on tapahtunut väestön kielenvaihto (kuten suomensukuisten vanhoilla alueilla eli kivikauden- pronssikauden- vanhimman rautakauden jälkeen merkittyjen maantieteellisten - tai nykyvaltioiden alueilla mm. Baltiassa, Puolassa, Ruotsissa, Venäjällä). Poikkeuksena mainittakoon sanat jotka ovat muodostuneet propreiksierisnimiksi väestön käyttöön jo ennen kielenvaihtumista. Propri paikannimenä tässä tapauksessa tarkoittaa, että suomalaiskielien tai esigerm. kielisen lainasanan säilyminen kielenvaihdoista huolimatta (vasarakirveskulttuurin ajoilta) nykyaikaan saakka. PROPRI tai paikannimi, joka ei ole vielä muuttunut propriksi: Propri paikannimistö esimerkkinä mainittakoon Liukon- paikannimet Baltiassa ja Suomessa. Merkittävää tässä on erityisesti Baltia, jossa on tapahtunut kielenvaihto ja silti Liukon- paikannimistö on säilynyt alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan. Nuorempi iu- diftongin sisältävä paikannimistö muuttuu slaavin / balttoslaavin alueella i:n liudentuessa Luko- muotoon (kuten on tapahtunut myös ruotsinkielen vaikutuksesta Suomessa ja Ruotsissa). Siis silloin kun ko. paikannimi ei ole ehtinyt muodostua propriksi väestön keskuudessa. Esimerkkinä Liukko- nimen muuttuminen Lukomuotoon ruotsinkielen alueella löytyy mm. Sprengtportenin Savon Kartat tuoreessa teoksessa SKS 2011 sekä tässä tutkimuksessa kohdassa Liukko- Luko Värmlannin suomalaismetsissä luvun alusta alkaen. Ks. nimimuutoksissa myös tämän tutkimuksen Liuko- nimen muuttuminen Ruotsissa Luko- muotoon, asiasta myös lyhyt pdf-linkki, Seppo Liukko Suomensukuisten vanhoja substraattisanoja löytyy edelleen Keski - / Itä -Euroopasta (ks. substr. paikannimistöä myös muualla tutkimuksessa). Nämä kivikauden aikaisten suomensukuisten sanojen vokaalin liudentuminen on havaittavissa mm. sellaisissa nimissä kuin em. mlyn - mylly sekä vanhimmissa säilyneissä paikannimissä

87 87 / 315 (vesistönimissä) kuten mm. Puolan Masurian järvialueen Mikolajki (HUOM! - la pääte paikannimessä ja -joki), Venäjän Novgorodin Mstajoki (musta-), ja Tsekkien pääkaupungin Prahan läpi virtaava Vltavajoki (valtava-). Ks. nimimuutoksissa myös tämän tutkimuksen Liuko- nimen muuttuminen Ruotsissa Luko- muotoon, asiasta myös lyhyt pdf-linkki, Seppo Liukko Nuorakeramiikka eli vasarakirveskulttuuri aikaisen kaskimaanviljelyn leviäminen Baltian-, Suomen- ja Ruotsin alueelle: Toisen aallon maanviljelykielen ja indoeurooppalaisen kielen samanaikainen leviäminen tapahtui n eaa. aikana Veikselin (Wisla-Wistula) germaanialueelta Baltiaan ja Suomeen. Tämä silloinen maanviljelyn nopea eskaloituminen - leviäminen muuttui hitaaksi, ilmojen kylmetessä. Sen jälkeen levittäjänä oli pienempiä miesryhmiä (liuti* > liuta), joiden vaikutuksesta maanviljelyn kaskiviljely laajeni Pohjoiseen Baltian kautta Suomeen, mutta ko. alueiden suomensukuinen kieli ei vaihtunut Suomessa. PS. Varhaiskantasuomi muuttui lainasanojen vaikutuksesta kantasuomeksi. Huom. Suomen alueen väestö, pohjoista tunturialuetta lukuun ottamatta, oli jatkuvuusteorian mukainen suomalainen / hämäläisasutus, joilla oli varhaiskantasuomi käytössään. On huomattava ettei Suomessa ollut silloinkaan saamenkieli käytössä, vasarakirveskulttuurien saapuessa n eaa. lounaisen Suomen alueelle, vaikka niin usein virheellisesti väitetään. Saamen kieli oli silloin saamelaisten poronhoitajien Skandinavian tunturi alueella - siis nykyisten Ruotsin, Norjan ja Suomen tunturialueilla. Silloinen maanviljelyn leviämiskulttuuri oli jo nimeltään Nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri ja kielenä aikaisemmin muodostunut esigermaani. Germaanikielet, ovat ns. indoeurooppalaisen kielen vanhimpia murteita (esigermaani) Euroopassa, joka erottuu mm. baltinkielessä vieläkin. Baltinkieleen on jäänyt paljon myös metsästäjäväestöjen suomensukuisten kielien vanhinta murrevaikutusta; ääntämistä ja substraatteja, jotka ovat edelleen baltinkielen vanhimpien sanojen substraatteja. Ensimmäiset vieraskielisten väestöjen migraatiot suomenkielisten alueille, muuttivat itämeren alueen varhaiskantasuomenkielen lopulta kantasuomeksi: Ks. myös Suomen alueen murteiden muutos johtuu uusien kielien ja pääasiassa nuorakeraamisen maanviljelykulttuurin esigermaanikielestä. Sen vaikutuksesta varhaiskantasuomeen, tuli uusia lainasanoja- superstraatteja. Suomessa kieli ei vaihtunut, mutta esigermaanikielten lainasanojen vaikutuksesta, myös ääntämiseen tuli kielen muutoksia jo eaa. aikana. Syntyi uusi murre, - kantasuomi.

88 88 / 315 Nämä nuorakeramiikan / vasarakirveskulttuurin muuttajat toivat tullessaan germaanikielen... lainasanoja, ja uuteen kulttuuriin kuuluvia maanviljely- ja karjanhoitotermejä mm. kaski ja ohra sekä vuohi ja härkä ja myös henkilönimiin liittyviä nimisanoja. Sanat edellyttävät kaskeamista ja karjanhoitoa. (Jouko Vahtola Suomen historia 2004:14-15). Kielenvaihdosta merkittävin tutkimustieto (prof. Colin Renfrew) - Neoliittinen vallankumous n eaa.; Miksi metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen, ns. maanviljelykieleen? Puhutun kielen vaihtuminen metsästäjien kielistä indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen, on tapahtunut pääasiassa ajalla n eaa. eli ns. nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirvesgermaanien levittämänä. Maanviljelyn leviäminen aiheutti suomensukuisten metsästäjien kielenvaihdon Euroopassa. Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja ovat eri kielikuntaa kuin indoeurooppalainen kielikunta, jonka maanviljelyväestöä on saapunut Anatolia - Persia ns. hedelmällisen puolikuun alueelta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelyn- kulttuurin ja ie - kielikunnan kielen samanaikaisen saapumisen yhteydessä. Tämän n eaa. alkaneen maanviljelyneli indoeurooppalaiskielisen nauhakeraamisen kulttuurin leviämisen seurauksena suomensukuiset metsästäjät vaihtoivat elinkeinonsa maanviljelyyn ja maanviljelyelinkeinon kieleen. Indoeurooppalaista väestöä ko. suhteellisen vähäisen migraation aikana tuli Eurooppaan vain n % metsästäjäväestöjen määrästä, sillä maanviljelyn leviäminen tapahtui pääasiassa diffuusiona - eli metsästäjien elinkeinon vaihtotapahtumana (ks. Seppo Liukko yhteenveto ko. asiasta). Prof. Colin Renfrew 1987 teoria: Maanviljelyn - ja indoeurooppalaisen kielen leviäminen Eurooppaan ovat tapahtuneet samanaikaisena tapahtumana kivikaudella n eaa. alkaen. Maanviljelyä levittänyt kulttuuri oli nauhakeraaminen kulttuuri, jota seurasivat

89 89 / 315 nuorakeraaminen kulttuuri, joka mm. pohjoismaissa tunnetaan nimellä vasarakirveskulttuuri (ks. Colin Renfrew sivun asiasisältö: Indoeurooppalaiskielistä väestöjä, jotka levittivät maanviljelyä saapui Eurooppaan Anatoliasta eli Indoeuroopasta). Baltiassa ja Suomessa kieli ei vaihtunut ko. germaanikielisten vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, sillä nämä toivat ensimmäisinä maanviljelyelinkeinon ohella uutta kielikontaktia (- lainasanoja) näiden suomensukuisten alueelle. Baltian eteläosissakin (Liettua) Itämeren suomenkieli (kantasuomi) vaihtui baltinkieleksi, vasta " Novgorodin " alueen slaavien vaikutuksesta 800- luvun jälkeen, Latviassa viimeiset itämerensuomenkielen taitajat ovat eläneet nykyajalle saakka. Baltialaiset ovat geneettisesti suomensukuisia väestöjä (geenitutkimukset mm. M- L Savotaus), mutta ovat vaihtaneet puhumansa kielen vasta slaavilaisen väestön ja sen kielen vaikutuksesta. Tämä kielenvaihto vaikutus on alkanut ko. Baltian suomensukuisten alueella (Valdai - Itämeri) vasta kansainvaellusten jälkeen n jaa. sekä jatkuen aina luvulle saakka. Tässä Wikipedian kartassa on nähtävissä slaavien sijainti n jaa. Se osoittaa myös, että slaavilaisten (sloveenien) nousu etelästä kiilana Mustanmeren- Kievin kautta Ukrainan ja Puolan alueelle ja pohjoiseen Novgorodiin ja Baltiaan on tapahtunut (siis vasta luvulta alkaen) suomensukuisten alueelle (ks. Novgorodin perustaminen - alla). Tässä kartassa näkyy myös, että vielä n luvulla lähes puolet Baltian Latvian alueesta on vielä itämeren suomensukuisten eli tässä tsuudien aluetta. Tämän kartta- alueen itäpuolella ei vielä slaaveja ole, mutta siellä on merkittynä 900- luvulla vielä olleita alueen alkuperäasukkaiden suomensukuisia kansoja mm. merja, merva, muroma, mordva, metserä, permiläiset ja vepsäläiset pohjoisessa, tsuudit lännessä ja pohjoisessa (Tsuudit ovat suomalaisia ja virolaisia). Suomensukuiset ovat olleet myös kartassa näkyvien nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan sekä Bolgarin ja Kazanin alueen alkuperäasukkaista, mutta tässä karttahetkellä n. 900 jaa. slaavit ja kazanilaiset ovat jo nousseet ko. alueille. Näiden vanhimpien slaavilaisten alueiden suomensukuisten väestöjen nimet ovat jo hävinneet, kuten ovat useat kieletkin hävinneet Moskovan eteläpuolelta, mutta jonkin verran tietoa on ko. väestöistä säilynyt (ks. muroma, metserä, merva jne.). Se myös osittaa todeksi sen, että slaaviväestö on levinnyt vasta tämän jälkeen Moskovan ja sen ympäristön suomensukuisten alueille n jaa. aikana (jolloin vasta venäjän kieli on muodostunut suomalaisen alkuperäväestön - ja slaavin kielien yhteisestä vaikutuksesta). Venäjän ja Baltiassa alueilla alkuperäisenä väestönä olleet suomensukuiset ovat vaihtaneet puhumansa kielen hiljalleen uuteen venäjän kieleen ja - balttoslaaviin. Balttilaisen kielen ero venäjään on lähinnä sen pohja, joka on muodostunut jo vasarakirveskulttuurin aikana varhaiskantasuomesta ja esigermaanista (vastaavaa esi- germaanivaikutusta ei ollut Venäjän alueella), mutta myöhemmän kielenvaihdon syynä oli molemmissa tapauksissa slaavin voimakas vaikutus kansainvaelluksen ajoista alkaen, n luvuilta alkaen ja sitten

90 90 / 315 kieleen on vaikuttanut voimakkaasti erilaiset valtioliitot* slaavilaiskielisen Puolan kanssa luvulta alkaen (Puolankieli oli sen jälkeen myös balttilaisten virallinen kieli, puolan kieli on läheisin kieli tsekin ja slovakin kanssa (länsislaavin kieli) ks. slaavien muutto Karpaateilta pohjoiseen). Myös rautakauden lopun saksalaisritarikuntien lähinnä Preussin vaikutus näkyy jonkin verran Baltian alueen liettuan-latvian- (ja puolan-) kielissä. Myöhemmin myös mm. preusssin - kieli on vaihtunut ns. valloittajamaiden kieliin. Baltiassa edellä olevan selvityksen mukaista balttiväestön uutta kieltä on slaavi vaikutuksen vuoksi, nimitetty balttoslaaviksi kieleksi (väestö on pääosin edelleen suomensukuista väestöä). PS. Liettuan pakanavaltio* (silloin vielä pääosin itämerensuomenkielinen) oli aikanaan luvulla Euroopan suurin "valtio", ulottuen Itämeri- Valdai alueelta lähes Mustaanmereen saakka. Balttilaisen väestön kielen vanhojen / alkuperäisten suomenkielisten lainasanojen (subsraattien) ja esigermaanilainojen (n eaa.) balttilainen merkitys - ja ääntäminen -, jopa kirjoitusasu on muuttunut alkuperäisestä, pääasiassa slaavin vaikutuksesta. Esimerkkinä mainittakoon kirjoitusasun muuttumisesta, jossa usein esigermaanikielten lainasanasta iu- diftongin toinen vokaali liudentuu käytössä slaavi vaikutuksen vuoksi pois (paitsi vanhimmista propreista). Mutta kaikki vanhimmat suomensukuiset sanat tai esigermaanilainat eivät ole muuttuneet. Esimerkkinä sana, jossa on säilynyt iu- diftongi, on Liettuassa oleva Liukon - nimi. Liukon - nimi on vanhinta nimikerrosta suomensukuisten alueella, koska se on esigermaanista lainasanastoa suomensukuisten kielien alueella. Koska slaavinkielisten vaikutus on nuorempaa, nämä vanhimmat sanat olivat vakiinnuttaneet paikkansa nimistössä ns. propreina (erisniminä) ko. alueella ja säilyivät nimensä muuttumattomana. Liuko - sana on Baltian alkuperäiskieleen, suomenkieleen, tullut esigermaaninen lainasana, joka on jäänyt baltinkielen muodostuessa substraatiksi (ja propriksi). Nykyisin vanhasta esigermaanisesta lainasanasta liuti * sanasta suomalaisella kielialueella ääntämismuotona muuttunut liuta - sana, joka on säilynyt Liuko- Liukkonimisenä proprina suomensukuisten vanhoilla alueilla. Kuten laaja Liukon - paikannimet esiintymä lähes koko Suomessa osoittaa, yli 300 paikannimeä ja myös Baltiassa (Liuko- Luko). Suomenkielisenä vanha substraatti on jäänyt baltin kieleen. Liuko - sana on säilynyt muodossa ja äännetään liettuan ja latvian kielessä edelleen Liuko. Nykyisen liettuan- ja latvian kielen slaavilaistuessa, Liuko- sanan merkitys onkin jo muuttunut toiseksi, balttilaisten kielenvaihdon jälkeen.

91 91 / 315 Hypoteesi Liuko- nimen etymologiasta: Vanhimmilla ns. alkuperäisten suomensukuisten alueilla on käyttöönotettu vasarakirvesgermaanien joukkoa kuvaava sana liuti*, joka on muuttunut n eaa. aikana äänteellisesti liuta - sanaksi, josta Liuko -sana juontuisi. Liuti > liuta sanojen merkitys tarkoittaa kaskiviljelyä levittäneitä ihmisryhmiä (- mon.). Liuta > Liuko nimistö olisi näiden ihmisten - henkilöiden raivaamien vanhinta kaskialueiden nimistöä Suomessa ja Baltiassa. Seppo Liukko 2008 Sen jälkeen suomensukuisten alueen murrevaikutus on muuttanut sanan lausumisen liuko- muotoon Baltiassa ja Suomessa. Sana on säilynyt nykypäiviin saakka, vaikka ko. alueella olisi tapahtunut kielenvaihto (Baltia): Vanha suomensukuisten käytössä ollut esigermaaninen ryhmää tarkoittava sana Liuti* on muuttunut suomenkielisellä alueella Liuta > Liuko muotoon, myös Baltiassa, koska sana on säilyttänyt alkuperäisen suomensukuisten ääntämismuodon (Liuko). Se osaltaan osoittaa edellä mainitun balttilaisten (liettuan- latvian) kielenmuutoksen ja silloin alkuperäiselle suomensukuisten alueelle tulleen esigermaanisen sanan / nimen (liuti*- Liuta >Liuko) säilymisen suomensukuisten (balttien) käytössä, vielä senkin jälkeen vaikka balttilaisille suomensukuisille tapahtui kielenvaihto baltinkieleksi, slaavin vaikutuksesta n jaa. jälkeen. Tämä liuti - sanavartalon ääntäminen ja toisaalta ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien lainasanoja on tullut varhaiskantasuomalaiselle alueelle, mm. Balttiaan ja Suomeen Arkeologisten tosiasioiden perusteella: Vasarakirveskulttuuri Suomeen etelästä Baltian kautta, ja mahdollisesti myös Suomen kautta myös Ruotsiin. Saapumisaika Suomeen n eaa. alkaen Matti Huurre, 2004, 9000 vuotta Suomen Esihistoriaa s. 72. Tämä osaltaan selvittää, miksi varhaiskantasuomeen on viimeistään n aikana tullut esigermaanisia lainasanoja Suomeen ja yleensä Itämeren alueella myös Baltiaan. Vasarakirvesgermaanien tuloajoitukseen antaa vastauksen myös maanviljelyn aloittamista tutkiva tutkimus mm. siitepölyanalyysit, nämä tulokset samalla osaltaan tukevat tätä allekirjoittaneet nimitutkimuksen Liuko- nimen käyttöönoton aikaa (muinaissuomalaisten käyttöön), joka olisi lähellä Kiukaisten

92 92 / 315 kulttuurin aikaa, viimeistään n eaa. mennessä (terminus ante quem): Siitepölyanalyysi osoittaa, että myös Turun alueella on viljelty viljaa jo 4000 vuotta sitten. Paikannimistöön ja arkeologiaan nojautuva tutkimus kysyy " keitä olivat nämä kaskeajat silloin jo ns. Kiukaisten kulttuurin aikana?" Tällaisen kysymyksen esittää suomenruotsalainen paikannimistötutkija Kurt Zilliacus kirjassa "Finska skären", ks. HS. fi - Kirjat, Tähän voin tämän nimitutkimukseni ja vuoden 2010 lähdetietojeni perusteilla vastata seuraavasti: Nämä kaskiviljelijät olivat Baltian kautta Suomeen tulleita suomensukuisia vasarakirvesgermaaneja, jotka olivat jo tuohon aikaan assimiloituneet Suomessa olleisiin jatkuvuusteorian mukaisiin alkuperäisiin Suomessa asuneisiin " suomalaisiin / hämäläisiin" metsästäjäväestöihin. Samalla kun elinkeino oli vaihtunut Lounais- Suomen alueilla osittain kanski - maanviljelyyn (metsästys-kalastus ei kokonaan loppunut), oli samalla varhaiskantasuomi muuttumassa esigermaanikielten lainasanojen vuoksi kantasuomeksi. PS. Sisämaassa ei vielä ollut maanviljelyväestöjä (eli näiden esigermaanisia lainasanoja), siksi sisämaan hämäläisten metsästäjien puhuma kieli oli edelleen jatkuvuusteorian mukaista hyvin vanhaa (esi-) varhaiskantasuomen kieltä. Edellä olevien lähteiden ja allekirjoittaneen (Seppo Liukko- SL) hypoteesien mukaan mm. tämän tutkimuksen kohteen mukainen Liuko- Liukko - sana /nimi on todennäköisimmin muodostunut esigermaanien liuti - sanasta n eaa. mennessä. Iu - diftongi osoittaa Liuko- Liukko - nimessä ikää ja - nimen alkuperän säilymistä nykyaikaan saakka. Miksi suomenkieleen kuulumaton esigermaaninen iu - diftongi ja sen sisältämä sana on voinut säilynyt näin kauan vain suomensukuisissa kielissä? Tästä suomenkielen erikoisuudesta kirjoittaa myös germaanikielten prof. Koivulehto seuraavasti (lyhennettynä); suomenkieli on kuin säilövä pakastin (asiasta tarkemmin alla). Tämän perustelun vuoksi on ymmärrettävää, että muissa nuoremmista germaanikielistä kuten ruotsinkielestä, että myös myöhemmän kielenvaihdon indoeurooppalaisissa kielistä mm. baltin nykyisestä kielestä, puuttuu kokonaan iu - diftongi (baltista se on hävinnyt vasta slaavin kielen vaikutuksesta). Tätä iu - diftongin merkitystä suomalaiskielien - ja suomalaisväestöjen esihistoriaan perustellaan monipuolisesti alla olevassa selvityksessä ja tarkemmin näillä Liukko - nimitutkimuksen sivuilla. Koska Liuko- Liukko- sanan / nimen etymologia perustuu osittain juuri iu- diftongiin, samalla Liuko- nimisten paikannimien ajoittaminen on mahdollista. Toisin sanoen, Liukko - nimitutkimuksen avulla on mahdollisuus perustella suomalaisten jatkuvuusteoriaa ja mm. vasarakirveskulttuurin leviämisaikaa ja samalla esigermaanikielten leviämistä suomalaiskieliselle alueelle Baltiassa ja Suomessa (myös Ruotsiin). Siksi edellä mainittujen seikkojen perusteella, on hyvin todennäköistä, että Lounais- Suomessa ja myös Baltian Liettuassa samanlaisessa muodossa esiintyvät vasarakirveskulttuurien aikana käyttöönotetut suomensukuisten paikannimet, kuten

93 93 / 315 Liuko-; Liukonys ja Liukon courtyard, ovat johdannaisia esigermaani - ja kantasuomen kielen liuti* > liuta - sanoista. Liuko- Liukko - nimen merkitys ja ko. lainasanasta muodostuneen nimen käyttöönotto suomensukuisten väestöjen alueilla: Muualta muuttaneet ja kaskeamista harjoittaneet ihmiset olivat muista poikkeavaa joukkoa - väkeä ja siksi heidän oma nimityksensä alueistaan ja nämä henkilönimet ovat jääneet mm. paikannimistöön ja kansan muistiin nykyaikaan saakka (Tarkemmin Häkkinen 1996). Suomessa kaskiviljelyajan uusi superstraatti / lainasanasto viittaa myös kaskiviljelyyn. Sen leviämisen ajasta on mm. prof. Häkkinen maininnut germaani- lainasanojen siirtymän ajankohdaksi mahdollisesti vasarakirveskulttuurien kaskeamisen alkuajat (sanat / ajoitus) esim. sanat; kansa, kaski, tuhka, vainio, joukko jne. olisivat ajalta 2000 eaa. (Häkkinen, Nykysuomen Etymologinen Sanakirja, 2004): "kaski; tarkoittaa viljelemistä varten kaadettua metsää ja poltettua metsää, on vanhakantainen indoeurooppalainen lainasana, joka perustuu palamista merkitsevään verbijuureensa ja kytkeytyy maanviljelyn leviämiseen indoeurooppalaiselta kielialueelta (germaani) suomensukuisten alueille" (Huom. kaskiviljelyyn liittyvä sana, ikä noin 4500 vuotta). Liukko - Luikko nimet olisivat em. kielitieteen vertailutietojen perusteilla n eaa. ajoilta. Sillä vasarakirvesajan / kaskiviljelyajan germaanisperäiset maanviljelyyn ja kaskiviljelyyn liittyvät lainasanat voidaan ajoittaa esigermaanisten liuti (Liuko-) nimien kanssa samanikäisiksi. Liukko nimistö olisi siten vanhoja muinaishistoriallisia nimiä Suomessa. Ne ovat vanhimpia tiedossa olevia muinaissuomalaisia nimiä, joita käytetään edelleen talonnimenä, paikannimenä ja sukunimenä vuonna Seppo Liukko 2007 Liuko - nimi Suomessa ja Liukolan pronssikauden kylä: Esigermaanisesta lainasanasta muodostuneeseen lainasanaan liuko- liitetty -la ja -lä - pääte ilmaisee itämeren suomalaiskielissä paikkaa - kuten myöhemmin myös talojen nimissä, esimerkkinä Mattila ja Sipilä Liukolan kylässä. Yksi Suomen vanhimmista kylistä on nimeltään Liukolan kylä Ruskossa, muinaispitäjä Nousiaisiin kuulunut alue. Liukolan kylä on mahdollisesti osa sitä pronssikautista talonpoikaista kylien muodostumista joka on olkanut Lounais- Suomesta (prof. Unto Salo). Liukolan - kylässä on Moision rautakautinen löytöpaikka, myös lähistön Hiisipaikannimet viittaavat muinaissuomalaisiin nimiin alueella.

94 94 / 315 Kartta: 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Kuva: Liukolan- kylä- Rusko. Kylien nimet ovat vanhinta nimistökerrosta Suomessa, Suomen vanhimmalla kaski - maanviljelyalueella Lounais- Suomessa. Liukolan- kylä (- ja Laukolan kylä) Nousiainen (Masku / Lemu) - Rusko- alueella, kuva alla Seppo Liukko 2009.

95 95 / 315 Ks. myös Liukola - Köyliö (alla); Liukola on paikannimi Köyliössä (kartta). Se on mahdollisesti jo kaskiviljelyajan pronssirautakautista nimistöä. Se on yhtä vanhaa, kuin lähellä sijaitsevat Lallin- talot ja paikannimet. Nousiaisten- Ruskon Liukola ja Köyliön Liukola nimiset paikat sijaitsevat ns luvun Nousiaisten piispa Henrikin ja Köyliön talonpoika Lallin tapahtumiin liittyvillä alueilla. Liuko -Liukko talonpoika on ollut tuolloin Lallintalon - Lalloilan pohjoispuolinen naapuri Liukola, joka on liitetty katolisen kirkon haltuunottamaan Lallin kartanoon ja myöhemmin säteriaikana torpaksi. Köyliön Tuhkanummen kivi- pronssirautakautinen löytöpaikka ja hautapaikka-kalmisto sijaitsee n. 400 m etäisyydellä Liukolan vanhan talonpoikaistalon alueella - paikan eteläpuolella (ks. em. kartta). Liukolan talon soiden alueilta on luvun alussa löydetty kivikauden aikaisilla kivitaltoilla koverrettu yksipuinen haapio (Harjavallassa Creuzien- museo). Haapio löytyi kun suoturvetta oli kuljetettu 1800-luvulla Köyliön Vanhakartanon (1100-luvulla Lallin talonpoikaistalo) pelloille maanparannusaineeksi. Liukolan talo- ja paikannimi on merkitty karttaan Köyliöjärven Järvenpään kylässä, Mustaojan eteläpuolella. Mustaoja laskee Köyliön järveen.

96 96 / 315 Köyliön Järvenpään Liukola (ks. tästä Liukola -alue Järvenpää- Köyliö kartta). Tuhkanummen löytöpaikka, teksti vas., jossa mainitaan myös Köyliönjärven rautakautiset polttohautapaikat mm. Lallin - kalmisto. Tuhkanummen kalmiston kartta oik. Kuva Seppo Liukko 2009 Johtopäätelmä (paikannimessä olevan iu- diftongin perusteella): Erityisesti tämän Liukon - nimen säilyminen Baltiassa ja Suomessa sekä samalla myös iu- diftongin säilyminen vanhimmissa paikannimissä osoittaa, että ko. alkuperäinen Liukon - nimi on peräisin jo vasarakirveskulttuurien ajoilta, myös Liettuassa. Samalla se osoittaa prof. Koivulehdon yleismaininnan todeksi (ks. tark. tutkimusseloste), että suomenkieli on kuin säilövä pakastin; sillä vanhat esigermaaniset - indoeurooppalaiset (n vuotta vanhat sanavartalot), vieraskieliset superstraatit eli lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina kaikkein parhaiten juuri suomalaiskielissä. Iu- diftongin säilymisestä on useita esimerkkejä alkuperäisten suomensukuisten kielten alueilla, jotka nykyisin ovat jo n vuotta vanhaa vasarakirvesgermaanien lainasanastoa. Suomensukuisten kielien lainasanat ja esigermaaniset lainasanat ovat säilyneet, vaikka vanha suomensukuisten kieli olisi myöhemmin vaihtunut, kuten Baltiassa. Kielenvaihdon jälkeen monet nuoremmat iudiftogin sisältämät sanavartalot ovat muuttuneet mm. lyhyempään Luko - muotoon (esim. Luko - järvi, Trakai). HUOM. Mutta vanhimmilla Liettuan kaskiviljelyalueilla, kuten Liukonys`n kylän peltoalueiden alunperin esigermaanisesta lainasanasta muodostunut appellatiivinen kaskipeltoa (liukon) kuvaava nimi on ollut väestön vakiintuneessa käytössä niin kauan, että nimi on proprisoitunut erisnimeksi Liukon-. Alkuperäistä appellatiivista nimeämisperustetta ei enää tunneta Liettuassa eikä Suomessakaan. Liettuassa Liukon- nimi on vakiintunut,

97 97 / 315 proprisoitunut väestön käyttöön niin, ettei edes myöhempi kielenvaihto slaavin vaikutuksesta liettuan kieleksi ole sitä enää muuttanut Suomessa ja suomalaiskielissä esigermaaninen iu- diftongi on säilynyt parhaiten moniin muihin kieliin verrattuna. Vrt. esimerkkinä iu- diftongin liudentumisesta, joka tapahtuu nuoremmissa indoeurooppalaisissa kielissä myös mm. ruotsinkielessä. Esim. Liukon - nimestä sanan iu- diftongi häviää jo vuoden aikana. Tästä on historiallista näyttöä, mm. tässä alla ja Liukko - nimitutkimuksessa vielä tarkemmin; Liukko > Luko - muutos luvulta suomalaismetsien Värmlannissa. Huom. Prof. Koivulehdon mainitsema suomenkielen erityinen vieraskielisten substraattien säilyttävä vaikutus, on erityisesti huomattava mm. esigermaanin iu- diftongin säilymisessä suomenkielessä hämmästyttävän hyvin (jopa 5000 vuotta), vaikka alkuperäisessä suomenkielessä ei diftongeja ollut ollenkaan. Suomenkielen säilyttävä vaikutus on erityisen merkittävää etymologiatutkimuksen kannalta, koska, kuten myöhemmin tässä tutkimuksessa osoitetaan lähdetietoihin perustuen, myös nuoremmissa germaanikielissä ja baltinkielessä iu- diftongi häviää jo n vuoden kuluessa. Tämän vuoksi on mahdollista selvittää mm. iu- diftongin sisältävien sanojen /nimien etymologiaa, nimen taustaa / merkitystä, historiaa ja jopa iän määritystä (Suomessa ja Baltiassa). Tässä tutkimuksessa on selvitetty, miten Liuko - Lauko nimien muuttuminen on tapahtunut pronssikaudelta tai ainakin rautakaudelta alkaen, rannikolta sisämaahan siirryttäessä: Sanojen muuttuminen Suomen murrealueilla on nähtävissä Liuko- Liukko - nimistössä. Liuko- Liukko- nimen iu- diftongi on säilynyt Suomessa ja Baltiassa, se on jäänyt kantasuomenkielen perusteisiin niin, että nykyisin voidaan suomenkielen puhe tunnistaa juuri näistä n vuotta vanhoista esigermaanisen lainasanojen diftongeistaan vaikka, kuten tässä tutkimusraportissa toisaalla mainitaan, suomensukuisten alkuperäisessä kielessä (esim. varhaiskantasuomessa) iu- tai ui - diftongia ei ole (prof. Lehtinen). Suomenkielessä esiintyvä kahdentunut k- konsonantti (esim. Liukko- nimessä oleva geminaatta) on suomenkielen erikoisuus verrattuna muihin kieliin. Tämä seikka on yksi erikoisuus, jonka perusteella on mahdollista tunnistaa puhuttu kieli suomalaiskieleksi (ks. Pronouncer Europe sovellus; jonkin ihmisen puheesta on selvitettävissä tämän puhujan äidinkieli, FT Annu Marttila 2011). Geminaatan (kaksoiskonsonantin) muodostuminen Liuko -sanaan > Liukko, muodostuu vasta siirryttäessä Lounais- Suomen rannikon kantasuomen murteesta vanhemman murteen varhaiskantasuomalaiselle alueelle sisämaahan (esim. Pirkkala-

98 98 / 315 Vesilahti- Jankkala- Renko alueilla). Geminaatta ilmestyy tämän tutkimuksen mukaan sanavartaloon Suomen sisämaahan siirrynnäisniminä tulleisiin nimiin (paikannimiin) jo pronssikauden lopulla tai rautakaudella, kuten esim. Liuko > Liukko ja Lauko > Laukko, nimissä on tapahtunut. Tämä muutos on johtunut sisämaan vanhan hämäläisasutuksen- ja siten hämäläis- ja pohjalaismurteiden alueilla. Esimerkkinä rannikon Liuko (Suomusjärvi) ja sisämaan Liukko - nimet (mm. Vesilahti - Perho jne.). Tässä asiassa on taustana suomenkielisten murrealueiden syntyminen jo kantasuomalaisen maanviljelyväestön ja varhaiskantasuomalaisen pääasiassa metsästäjäkalastajien välillä. Sisämaan erilainen murrealue vaikuttaa kaksoiskonsonantin ilmestymiseen rannikolta lähteneisiin nimiin. Läntisen Suomen maanviljelyalueilla, oli nimeämishetkellä ns. migraation omakielinen nimi otettu varhaiskantasuomalaisten käyttöön, lähes alkuperäisessä lainasanamuodossaan (Liuti* Liuta > Liuko- muodossa). Tämä näkyy selkeästi vielä nykyisissäkin paikannimistö kartoissa. Vasarakirvesgermaanien assimiloituessa* rannikon suomalaiseen - hämäläiseen väestöön, ei sen jälkeen sisämaassa ollut enää ns. germaanivaikutusta samassa määrin, siksi sisämaan vanha murre (varhaiskantasuomi) pystyi muuttamaan ko. nimet geminaatta muotoon^. * Germaanisiirtolaiset sulautuivat ilmeisen nopeasti Suomessa jo olleeseen, tulokkaita huomattavasti runsaampaan kantasuomea puhuneeseen väestöön Vahtola 1996:53. Vasarakirvesgermaanien (esigermaanin) migraatiot ja esigermaanisten lainasanojen saapuminen on nykyisin ajoitettu eaa. aikaan, samalle ajalle määräytyy myös maanviljelyn alku Suomessa. Tämän vanhimman "alkeellisen" kaski- maanviljelyn aloituksen ja iän todentaa ko. maatalouteen viittaavat esigermaaniset lainasanat suomen kielessä sekä viljan viljelyn aloituksesta kertovat mm. siitepölyanalyysit - keitä olivat nämä kaskeajat Turunmaan saaristossa n eaa. aikana Suomessa? Kysyy tutkija Kurt Zilliacus / HS, tässä siitepölytutkimus linkissä on tutkimustietoa n vuotta vanhasta viljelystä. Em. murre- eroista johtuu, että rannikkosuomen kantasuomalaisiksi muuttuneet paikannimet muuttuivat vielä lievästi sisämaan (pronssi-rautakaudella) varhaiskantasuomalaiselle alueelle siirryttäessä (tämä ei ollut ei saamelaiskielinen alue, vaan varhaiskantasuomalainen eli lappalaisiksi kutsuttujen suomalaisväestöjen, metsästäjä- keräilijöiden aluetta). Näillä alueilla kantasuomi otettiin käyttöön näiden suomalaisten / metsästäjähämäläisten osalta vasta luvulla. Siksi ko. alueelle jo rautakaudella tulleessaan, mm. Liuko ja Lauko nimet, muuttuivat ko. vanhalla murrealueella asukkaiden erilaisen ääntämisen vuoksi. Tästä esimerkkinä ovat tässä tutkimuksessa mainitut Liukko - Laukko - nimet. Evidenssinä mainittakoon mm. Vesilahden vanhimmat talojen nimet mm. Liukko ja Laukko, ovat rautakaudella muodostuneita nimiä. Nimet ja talot ovat peräisin huomattavasti ennen ruotsinvallan

99 99 / 315 aikaa. Myös näiden "nimipari" siirrynnäisnimien siirtymisen ja nimien muutoksen perusteella on tehtävissä havainto, että maanviljelyelinkeinon saapuminen on vaikuttanut myös elinkeinon lisäksi alkuperäisen hämäläisten metsästäjä- kalastaja väestön kielen muuttumiseen varhaiskantasuomesta kantasuomeksi (lähinnä suuren maanviljelyyn liittyvän vasarakirvesgermaanien uuden lainasanaston vuoksi; kaskituhka -joukko- liuta -jne...). Tämän muutoksen tapahtumaketjua perustellaan tarkemmin varsinaisessa tutkimusesittelyssä (mutta myös lyhyesti tässä alla). Kantasuomen muutokset ja murrealueiden syntyminen Suomessa (merkitys mm. Liuko- nimen muuttumiseen) Suomen maanviljelyalueilla ja sisämaassa kielen muuttuminen; varhaiskantasuomesta > kantasuomeen, tapahtui hitaan lainasanojen leviämisen vuoksi eri aikoina niin, että sisämaassa siirtyminen kantasuomeen kesti n vuotta, kunnes koko maa oli pohjoissaamelaisia lukuun ottamatta muuttunut kantasuomenkielisiksi n lukuun mennessä. Ensimmäisillä Suomen maanviljelyalueilla, rannikolla, kantasuomeen siirtyminen tai kantasuomen muodostumiseen saattoi ottaa satoja vuosia, maanviljelijöiden assimiloitumisnopeudesta riippuen, mutta kantasuomen puhuminen aloitettiin Lounais- Suomen rannikkoalueilla lähes kaskimaanviljelyn maahantulosta alkaen, siis n eaa. alkaen: Länsi - Suomen maanviljelyalueet olivat kielellisesti pronssikaudella jo kantasuomessa. Muutos on tapahtunut nuorakeraamisten - vasarakirvesgermaanien (esigermaaniskielisten ryhmien) assimiloituessa alkuperäisten hämäläisten metsästäjä- kalastaja- keräilijöiden kanssa, muodostivat kaskimaanviljelyn alun jälkeen yhdessä ns. muinaissuomalaisen maanviljelyväestön rannikolta alkaen. Näiden puhekielenä oli jo silloin varhaiskantasuomesta lainasanoilla muuttunut uusi murre - kantasuomi. Mutta sisämaan väestö, alkuperäiset (suomalaiset) hämäläiset - metsästäjä- kalastaja- keräilijät oli kielellisesti vielä silloin varhaiskantasuomessa, joita myöhemmin rautakauden lopulla ja keskiajan alussa olivat lappalaisiksi (tai eteläsaamelaisiksi) kutsuttuja. Sisämaan vanha jatkuvuusteorian mukainen varhaiskantasuomi on sisältänyt paljon sellaista alkuperäistä vanhempaa jatkuvuusteorian mukaista suomensukuisten sanastoa, jota ei kielitiede pysty tarkoin määrittelemään, koska tämä kieli on selkeästi yli 6000 vuotta vanhaa kieltä, eli nimet ovat ajalta n eaa. ja aikaisemmin (PS. Kielitiede ei pysty määrittelemään yli 6000 vuotta vanhaa kieltä, prof. Riho Grunthal). Suomensukuisten kieli on vähintään n vuotta vanhaa. Varsinainen suomensukuisten suurriistanmetsästäjienkieli muodostui uralilaisesta kielestä Ukrainan refugissa n vuotta sitten, ks. suomensukuisten esihistoria osa tämän tutkimuksen lopussa tai tämä linkki. Vanhimmasta suomensukuisten kielestä on jäänyt sellaisia vanhoja propreja, kuten

100 100 / 315 Päijänne, Saimaa, tai Vammala kantasuomalaiseen käyttöön. Nämä vanhimmat proprit ovat vanhinta suomensukuisten kielien kerrosta Suomessa (esi- varhaiskantasuomi), joka ovat ns. jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten Suomeen tulon alkuajan nimistöä, mahdollisesti jopa vuotta vanhoja nimiä, jotka ovat säilyneet nykyajalle saakka. Nämä proprit eivät ole pohjaltaan pohjoissaamelaisten suomalaiskielten sanoja, vaikka niin väitetään, koska pohjoissaamelaiset eivät ole niitä väestöjä, jotka olisivat asustaneet eteläsuomessa. Nykyisten pohjoissaamelaisten äitilinjojen genetiikka eroaa muista suomalaisista ja eurooppalaisista, sillä heillä yleinen äitilinjan haploryhmä on H1 ja U5b1b, he olisivat peräisin Iberian refugista. Tämä olisi tapahtunut niin, että Iberian väestöä olisi siirtynyt pohjoiseen ja Fennoskandian läntistä reittiä Norjan silloista, kuivaa-, jäästä vapaata rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. Ks. Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1); Nämä nimet eivät ole indoeurooppalaista perua, sillä Suomen alueella ei ole ennen vasarakirvesgermaaneja ollut mitään muita vieraskielisiä väestöjä. Saman asian toteaa suomen kielen professori, Pauli Saukkonen, jatkuvuusteoriaan viitaten. Tämä lainaus on kirjasta nimeltään Suomalais-ugrilaisten kasojen ja kielten alkuperäisongelma, 2006, s. 107: "Baltia, Suomi, Venäjän Karjala ja Skandinavia ovat ainoita maita, jotka ovat saaneet koko väestöpohjansa varmasti vasta jääkauden jälkeen, ja se näkyy myös saamelais- itämerensuomalaisessa kielellisessä erillisyydessä (Viitso 2000). Eivät sinne rynnänneet ensimmäisinä eteläisen Euroopan ihmiset, vaan heidän edellään jään reunan läheisyydessä eläneet. Alkuperäisväestö on ja elää tutkituissa geenilinjoissa ja sen alkuperä voidaan jäljittää. "Tuntematonta" väestöä ei ole enää olemassakaan, ei siihen voida vedota, sillä genetiikka on antanut kaikille nimet. Ei ole myöskään hyväksyttävää sanoa, ettei alkuperäisten asukkaiden tai yleensä esihistoriallisten ihmisten kielestä voi päätellä mitään ja että on voinut tapahtua mitä tahansa. Ei ole voinut tapahtua mitä tahansa, kun tiedetään perusfaktoja väestöistä ja niiden ajallis- maantieteellisestä ja kulttuurillisista suhteista...." Professori, Pauli Saukkonen, 2006:107 Suomensukuisiin liittyvät perusfaktat ovat tiedossa, että voidaan selvittää mikä olisi mahdollista ja mikä ei. Myös tähän nimitutkimukseen liittyvät asiat on selvitettävä kielitieteen ja asutusliikkeiden ja muiden tieteiden avulla, jotta voitaisiin saavuttaa todennäköisyys työhypoteesille, onko Liuko- Liukko - nimi ns. esihistoriallisen ajan

101 101 / 315 nimi Suomessa. Tämän nimitutkimuksen perusteena on huomattava määrä lähdetietoja, erilaisia argumentteja ja tietokantoja poikkitieteellisesti monelta suunnalta tarkasteltuna. Lähdetietoihin viitataan useassa kohdin, lisäksi asiantuntijalainaukset ovat erikseen raamitettu riittävän informaation ja netti luettavuuden saavuttamiseksi. Kaikki suomalaiset olivat jatkuvuusteorian mukaisia hämäläisiä vuoteen 2800 eaa. saakka, vasta sen jälkeen väestöön assimiloitui vasarakirvesgermaanien miesryhmiä: Suomen pohjoisosien saamelaiset eivät ole alkuperältään geneettisesti jatkuvuusteorian mukaisia suomensukuisia väestöjä, he ovat aikaisemmin suomensukuisiin kieliin puhumansa kielen vaihtaneita baski- väestöjä. Tämä kielenvaihto, on n vanhaa, se on tapahtunut laajan alueen suomensukuisten vaikutuksesta. saamenkielessä on baskin kielen alkuperäisiä substraatteja. Lappalaisuus (tai saamelaisuus) nimityksestä on olemassa virheellinen käsitys. Sisämaan lappalaiset, eivät olleet saamelasia, vaan vanhaa jatkuvuusteorian mukaista varhaiskantasuomea puhuvia väestöjä. Lappalaisuudella tarkoitetaan nimenomaan ei maanviljelyä harjoittavia hämäläisiä (zeme). Tämä sama nimi tarkoittaa hämäläistä, suomalaista ja saamelaista, koska kieli on myös saamelaisilla samaa suomensukuista pohjaa, mutta ei ns. läheistä geneettistä sukulaisuutta. Eikä ns. eteläsaamelaisilla lappalaisilla, jotka jäivät maanviljelijöiksi sisämaassa, ole havaittu merkittävää pohjoissaamelaisten perimää. Sisämaan varhaiskantasuomalaisille (hämäläisille - lappalaisille) väestöille mm. maanviljelyn lainasanat olivat uutta sanastoa vielä rautakaudelta ja jopa monille luvulle saakka, jolloin "murre" vaihtui kantasuomeksi. Siksi sisämaan alueilla, rannikon maanviljelyväestön kielen lainasanojen, ääntäminen oli poikkeavaa murretta ja sen vuoksi lainasanaperäiset nimet "muuttuivat" sisämaassa havaittavasti - vaikkakin lievästi. Ääntämisen aiheuttama muutos tapahtui ketjussa; mm. tässä tutkitussa nimessä, rannikon Liuko ja Liukola sisämaassa Liukko - Liukkola; Liuko > Liukola > Liukko - Liukkola (Liukko > Liukkoin > Liukkonen). Liukon- nimen leviäminen Vanhinta Liuko- nimimuotoa edustavat Suomusjärven Liukon, Ruskon ja Köyliön sekä Janakkalan Liukolan - nimen lisäksi mm. Merikaarron (Kyrönjoen latva- nyk. Vaasa) alueen Liuko- nimi. Tässä vanha kartta, joka löytyy netissä olevasta Merikaartolaisten historiasta. Liuko- talon paikka (talot 16,17 ja 18), kartta Merikaarron n luvun

102 102 / 315 tiedoista (Karttakuva ja alla olevan otteen lainaus löytyy alkuperäisenä linkistä MERIKAARRON HISTORIAA): Merikaarron Liuko - Liukola nimi on todennäköisesti peräisin jo keskiajalta Köyliön- Tyrvään- Vesilahden alueilta. Merikaarron Liuko- nimi tulee mahdollisesti keskiaikaisen Vesilahden Liukon talon eräsijojen perusteella tai paikalle on luvun puolivälissä siirtynyt Liukko- talojen väkeä (nuorempia poikia) asuttamaan eräsijoja. Liuko mainitaan jo ensimmäisissä maakirjoissa 1546 ja - 48

103 103 / 315 Alla oleva taloluettelon järjestys perustuu 1550-luvulla muotoutuneeseen veroluetteloon ja talot on kirjattu ensimmäisen tunnetun haltijan nimiin. Ensin on kaksi Sausolaa, sitten Ylispään talot Trastista Kukkoon ja Vaalin kautta Liukoihin ja Tysk iin. Historia kertoo myös, että Kyrön alueelle on väkeä muuttanut mm. Vammalan seuduilta Hämeenkyrön kautta. Siellä on mm. Tyrvää, ruotsiksi Tyrvis, joka on voinut antaa sieltä tulleelle nimen. Esimerkkinä voisi olla sanapari Tyrnävä-Törnävä. 16. JÅPER BENGTSSON, Liuko Rn:o Jacob Bengtsson , Oluf Jacobsson Oluf Olufsson (1621)-1630 Sotilasrullassa vuotias. 4. Lars Mattsson P:so Helga Oluffsdotter 5. Matts Larsson P:so Walborg Simonsdotter 6. Matts Mattsson P:so Brita Eskilsdtt Trastista 7. Liisa,tytär, leski Simon Matsson Liukola Mustasaaren käräjillä 1543 on mainittu Liukon veljekset; Mårten Liuko, Henrik Liuko ja kolmas Liuko, jonka etunimeksi Etelä-Pohjanmaan historiassa on arveltu Per. Ensimmäisessä veroluettelossa 1546 Liukona näihin asti säilyneen talon isäntänä on Erik Andersson (Liuko), omaa taloaan hallitsevat Henrik Andersson (Liuko) ja Mårten Andersson (Liuko). Sitten Erik Andersson (Liuko) siirtyy ilmeisesti vävyksi Holttilaan. Lars Liukolla oli poika Mickel Larsson, joka oli kuollut Jäämistöstä erotettiin leskelle Walborg Nilsdotterille 2/3 ja isä Larsille 1/3. Napuen taistelussa Liukon emännän pojat (2-3) ja talon isäntä kaatuivat 1914 Suuri Pohjan sota mm. Pultavan taistelu 1710, jonka jälkeen Ruotsin suurvalta asema loppui. Pohjan sodan loppuosa on nimeltään Isoviha 1713 alkaen. Taistelut Suomessa mm. Napuen taistelu 1714, Armfelt: Vanha tarina kertoo, että Liukolan emäntä Liisa, haki vesikelkalla taistelukentältä miehensä ja kaksi poikaansa käyttäen vetoapuna kentältä löytämäänsä kiväärinpiippua. Tämä kiväärinpippu on ollut vanhassa Liukolassa takan tantarina. Piippu on mutkien kautta päätynyt Vähäkyrö- seuran haltuun ja asetetaan vitriinissä näytteille. Vaasan maakunta-arkistossa oleva luettelo vähäkyröläisistä Napuen uhreista kertoo, että Liukosta kaatui isäntä Matts ja poika Jacob. Sotilas Larsin kohtalo oli epäselvä. Lisäksi poika Johan vietiin pois. Venäläisten Ryssänmanttaalikirjassa 1719 talossa on leski Liisa lapsineen. Tarina jatkuu Vähänkyrön käräjillä , sivu 291: Simon Mattsson Merikaarrosta, joka on vasta palannut vankeudesta ja asettunut Liukolan kruununtilalle 17. HENRIK ANDERSSON, Liukoa, ei maarekisterinumeroa. 1. Henrik Andersson Oluf Olufsson , Heikki Antinpoika on yksi tuomiokirjain Liukon veljeksistä, sukunimi on kirjattu veroluetteloonkin Talo näyttää tyhjältä vuosina MÅRTEN ANDERSSON, Liuko, myöhempi Barkar, Rn:o Mårten Andersson Liuko, Leski Karin Henrik Mårtensson Mainitaan Barkariksi vuonna Thomas Henriksson,1610, Nils Thomasson Barkar vuonna 1632, 35 v Mickel Nilsson Matts Simonsson Minni P:so 1674 Maria Jöransdotter 8. Matts Mattsson , pso Brita Andersdotter, Sippolasta 9. Mickel Mattsson Liisa Andersdtt,leski Mårten Andersson oli yksi Liukon nahistelijaveljeksistä. Henrik Mortensson todettiin yllämainitun Henrik Andersson Liukon veljenpojaksi myöhemmän torailun jatkokäsittelyssä. Isäntäluettelo Mickel Nilssoniin saakka vaikuttaa uskottavalta patronyymien ja pinta-alatietojen nojalla. Matts Simonsson Minni ja Maria Jöransdotter tulevat sitten Isokyröstä. Matts Simonsson oli aikoinaan lautamies, samoin hänen poikansa

104 104 / 315 Matts Mattsson. Napuen vuonna vuonna talossa on isäntänä Mickel Matsson. Hän kaatui, samoin hänen veljensä Matts ja Lars. Ks. tarkemmin Merikaarron historiaa (linkki yllä) Sanojen alkuperästä, mm. suomi, häme ja myöhempi finn Suomi ja hämäläinen - sanojen etymologiasta ja merkityksestä: Suomi; itämerensuomalaisilla (Baltian suomensukuisilla) on ollut suomi- suomalainen sanalle vastineensa, kirjoitettuna zeme` (lausuttuna n. `säme`), joka tarkoittaa suomi ja häme - sanaa, mutta sanajuuri juontuisi ihmistä merkitsevästä indoeurooppalaisesta esigermaanin lainasanasta. Tämä lainasana on tullut esigermaanista suomensukuisten itämerensuomen -kieliseltä Baltian ajalta n eaa jaa. Zeme` merkitsee ja osoittaa naapureita, pohjoisempia myös suomenkielisiä (hämäläisten) heimoja ja alueita, eli nyk. Viro - Suomi. (ks. tähän liittyvät selvitykset erikseen tämän tutkimuksen lähdeaineistojen perusteet näiltä Seppo Liukko kotisivulta). Nykybaltin (liettuan) zmu`o, on vastaavasti slaavin kielen kautta tullutta pohjaa. Kielenvaihto balttoslaaviin on tapahtunut vasta n jaa. ajalla, jolloin Novgorodin tasolle oli noussut slaavilaisia, ja tämä vaikutti baltialaisten kielen muutokseen ja vaihtumiseen niin, että myös vanha esigermaanin zeme sanavartalo muuttui uuteen slaavin kielen muotoon Zmuò, sillä slaavin zemlju tarkoittaa samaa - maata - alavaa maata - merkitsevää asiaa. Baltian alkuperäisen suomensukuisen väestön lainasana Zeme, on ilmeisesti tullut jo vasarakirveskulttuurien aikana ja on vanhimman indoeurooppalaisen kielenvaihdon aiheuttama eli esigermaanin lainasanana. Tämä lainasana on myöhemmin Baltiassa, vasta slaavilaisten vaikutuksen- ja sen aiheuttaman kielenvaihdon aikana muuttunut lähelle slaavin muotoa Zmu`o (Suomi). Suomen alueesta zeme - (häme) muotoa on käytetty jo Baltian itämeren suomenkielen aikana (kantasuomi), ennen Baltian väestön kielenvaihtoa, joka on tapahtunut vasta ajanlaskun vaihteen jälkeen. *zeme`- hämäläistä tarkoittava nimi - (suomalainen)

105 105 / 315 Tarkoittaa maata, tässä siis Suomen maata, jonka vanhempi versio oli koko suomensukuisten alueita koskeva Baltiasta - Suomeen eli zeme- hämäläisten maa. Nimitys juontuu varhaiskantagermaanien antamasta nimestä raja-alueilla olevista vieraskielisistä suomensukuisista väestöstä suomi - seme- myöhempi - finn. Yleensä myöhemmät maa- valtionimet ovat naapurialueiden väestöjen antamia nimiä naapureistaan. Finn määritelmässä ilmeisesti tarkoitetaan vain silloisia Suomen maanviljelyalueita. (Vrt. Tacitus vuonna 98, Finnit - lounaissuomen maanviljelyalueen väestöjä, ja toisaalta sisämaan metsästäjähämäläiset skridefinnit - hiihtosuomalaiset). Hämäläinen nimitys oli käytössä luvulle. Suomen alue on ollut zeme- /suomi - maata luvulle. Myös ensimmäiset Varsinais-Suomi maininnat ovat vasta luvulta. Zeme` > jem / jam (jäämit)- tarkoittaa n luvun slaavilaisvenäläisissä kronikoissa mainittuna, vielä koko läntisen (etelä) Suomen suomensukuisia hämäläisiä ja hämäläisten maata (zemlju Jemskuju) esim. FMU 1, 12, 13,15,16,17, 23, 32, 32, Silloin vielä ei ollut aluetta nimeltä Varsinais- Suomi, tämä nimitys tulee vasta 1240, tästä on maininta Turun Tuomiokirkon mustassa kirjassa (FMU 83). (lainaus; Suomen keskiajan lähteitä, toim. Martti Linna, 1989). Hämäläinen on ollut suomalaisten alkuperäinen nimitys kaikista suomalaisista n luvulle saakka. Suomi- sanan sämä / zeme muoto muodostunut itämerensuomen kieleen ja sieltä jäänyt substraattina nykyiseen baltinkieleen. Suomensukuisten Baltian väestön kielessä kantagermaanin substraattimuoto on siirtynyt nykybaltin (balttoslaavi) kieleen silloin, kun baltin kielenvaihto on tapahtunut slaavin vaikutuksesta. Silloin naapurista (naapurimaasta) käytettiin nimitystä, suomalaiset -hämäläiset - muodossa zeme (soome) - merkitykseltään maa (hämäläisten maa- suomalaisten maa): Nykybaltin, latvian ja liettuan kielessä zeme = maa, tarkoittaa- maata (alavaa maata). Suomi (sämä- zeme) sanan vanhin määritelmä on mahdollisesti hämäläistä tarkoittava sana, jota käytettiin 1000 luvulle asti. Prof. Aarre Läntinen Aluksi kaikkia jatkuvuusteorian suomalaisia on nimetty hämäläinen nimityksessä, koska suomi- ja häme - sanan alkujuuri onkin ilmeisesti samaa tarkoittava sana (zeme - sämä). Hämäläinen nimitystä on käytetty luvun puoliväliin saakka. Tacitus mainitsee ehkä ensimmäisen kerran Finnit ja skridefinnit (mv- hämäläiset ja sisämaan hämäläiset) jo vuonna 98 Germannica - kirjassaan, mutta se on ns. vieraskielisten määritelmä suomalasista, joka vaihtelee, kuten tunnettua, esim. riippuen naapurista. Tällaisia erilaisia määritelmiä on kaikista maista mm. Suomesta, Virosta, Saksasta, Ruotsista jne. Vasta sen jälkeen n luvulta alkaen sämä - zeme` eli Suomi - nimeä käytettiin Varsinais- Suomesta > suomalainen ja sisämaan alueille siirtyi tämä aikaisemmin

106 106 / 315 yleisesti suomalaisia tarkoittanut nimitys Häme > hämäläinen. Molemmat ovat alkujaan siis samaa tarkoittavaa asiaa. Katso myös Sanojen synty, Veijo Meri 1991: Häme mahdollisesti sama sana kuin lapin sabme, sämi, samm, samme, samelaj, lappalainen, lapinkieli. Suomalainen kantasana oli ehkä sämä. Toisen teorian mukaan sana on balttilaina. Liettuan zeme, latvian zeme ja muinaispreussin seme ovat maa, liettuan zemas ja latvian zems alava, matalalla oleva. Samaa juurta on venäjän zemlja, maa. Lainauksia kirjasta Veijo Meri: Sanojen synty / Suomen kielen etymologinen sanakirja (Gummerus 1991, ISBN ). Ks. tämän tutkimuksen määritelmä balttilainoista perustuu siihen tosiasiaan, että balttien alkuperäinen suomensukuinen genetiikka ja kieli on suomensukuisten kieli (varhaiskantasuomi), joka esigermaanien tullessa lainasanojen vuoksi n eaa. alkaen muuttui itämerensuomeksi (kantasuomeksi). Tämän tutkimuksen kronologinen kehitys osaltaan osoittaa, että Balttian alueen ja ympäristön väestöt (Nowgorodin- Moskovan: marit, merjat vepsäläiset, jne.) ovat alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä. Siksi tämän tutkimuksen lähdetiedot osoittavat myös, eri lähteisiin perustuen (lähteet ja lainaukset ovat mainittu tutkimuksen asiakohtien yhteydessä), että baltit ovat alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä (HUOM! vasta ajanlaskun vaihteen jälkeen, pääasiassa kansainvaellusten ajalla, 400- luvulta alkaen, uutta genetiikka on saapunut Baltian alueelle). Jääkauden jälkeisen alkuperäväestön suuret muutokset 5000 eaa. jälkeen: Jääkauden lopun väestöasetelmassa Euroopan alkuperäiset, suomensukuiset mammutin- metsästäjäväestöt, olivat edelleen Euroopassa Alppien pohjoispuolella vielä 5500 eaa. ja vasta sen jälkeen Neoliittisen vallankumouksen suuret muutokset muuttivat alkuperäisten metsästäjien genetiikka - asetelmaa (maksimissaan n %) ja myös laajan alueen metsästäjien elinkeino - ja puhuma kieli vaihtui indoeurooppalaisiin maanviljelykieliin (aluksi esigermaaniin): Suomensukuisten väestöjen kielenvaihto Euroopassa

107 107 / 315 Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämisen kannalta on tuotava esiin muutamia seikkoja suomensukuisten väestöjen asutushistoriasta Keski- Pohjois- Euroopan alueelta. Liukko - nimitutkimukseen liittyy myös suomensukuisten jatkuvuusteoria, jonka merkitys on myös suomen kielen jatkuvuuteen mm. Baltiassa ja Suomessa. Tässä ensimmäisen ja merkittävimmän muutoksen aiheuttaa nauhakeraaminen maanviljelykulttuurin ja indoeurooppalaisten kielten invaasio suomensukuisten kampakeramiikan laajalle - alueelle Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille n vuotta ennen ajanlaskua. Vasarakirvesgermaanien vaikutus suomenkielen lainasanoihin ja kielen muuttumiseen kielikontaktien vaikutuksesta on otettava huomioon. Lisäksi ns. vanha myytti Volgan mutkasta on hyvä tuoda esiin. Sekä, miksi suomensukuisten väestöjen asuma- alueet ovat olleet mm. Baltiassa ja Novgorodin suuralueella, huomattavasti ennen slaavilaisten tuloa alueelle. Suomensukuisten kielten erot ja murteet Suomen alueen sisällä on ymmärrettävästi selvitettävissä. Nämä kaikki em. seikat vaikuttavat tämän mm. tämän Liukko - nimitutkimuksen erilaisiin nimivariaatioihin Suomessa ja Baltiassa. Ensiksi on perusteltava miksi Volgan mutka teoria on vanhentunut, mikä olisi arkeologisten ja geneettisten asutusteorioiden mukainen todellisuus. Ruudutetut lähdeaineistöt ja asiantuntijalausumat ovat lisäinformaatiota, jotka liittyvät myös varsinaiseen Liukko - nimitutkimukseen, ne sisältävät tarvittavaa lisätietoa nimitutkimukselle: Johtuvatko suomalaisten Suomessa olevat murre- erot todella jostakin Volgan mutkan suomensukuisten erilaisten heimojen vaelluksesta Suomeen? Vastaus: Väite heimovaelluksista ei perustu todellisiin arkeologisiin väestöliikkeisiin (ks. tarkemmin Volgan mutka teoria on hylätty, Seppo Liukko). Useiden tutkijoiden hyväksymä suomalaisten jatkuvuusteoria on oikea lähtökohta asian selvittämiseksi, sillä suomensukuiset ja - kieliset väestöt ovat asuttaneet Suomen aluetta - ja huomattavasti laajempaakin aluetta Euroopassa jo jääkauden väistymisen ajoista alkaen. Suomalaiskieliset väestöt ovat asuttaneet Suomea n vuotta ja olivat tulleet Kundan laajalta suomensukuisten alueelta (ks. tarkemmin erillinen artikkeli Suomensukuisten jatkuvuusteoria). Suomalaiskielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä yhdessä baskinkielen kanssa (SL). Suomalaisten murteet ovat muodostuneet, jo Suomessa olleille alkuperäisille suomensukuisille väestöille uusien suhteellisen vähäisten vieraskielisten migraatioiden vaikutuksesta (mitään muuttoa heimoittain Suomeen ei ole todettu olleen- heimovaellukset murreryhmittäin Suomeen, ovat virheellistä tietoa). Murteet ovat syntyneet pääasiassa uusien väestömigraatioiden vuoksi, ja näiden uusien kielikontaktien vaikutuksesta. Alkuperäiseen suomenkieleen on tullut muutoksia (uusia murteita) Suomen alueella tai muualla, suomalaiskielien alueilla, pääasiassa kielivaikutteiden ja lainasanojen- superstraattien vuoksi.

108 108 / 315 Suomalaismurteiden alueilla ei tarkoiteta, sellaisia vanhoja suomensukuisten alueita, joilla vanhat suomalaiskielet ovat vaihtuneet jo aikaisemmin joksikin indoeurooppalais- kieliksi, kuten germaani, slaavi tai baltti. Näillä alueilla on tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen. Kielenvaihdot Euroopassa alkoivat kivikaudella n vuotta ennen ajanlaskua. Uuden kielikunnan vaikutus Eurooppaan oli vallankumouksellinen. Indoeurooppalaisesta kielestä syntyi uusia kieliä alkuperäisten Eurooppalaisten metsästäjien ottaessa käyttöön uuden kielikunnan sanavarastoa. Syntyi lausumisvaikeuksien kautta uusia kieliä mm. vanhimpana (esi-) germaani. Uusia murteita syntyi alkuperäiskielten väestöille kielikontaktien vaikutuksesta mm. suomalaiskieliselle väestölle, siellä missä kieli ei kokonaan vaihtunut lainasanojen eli superstraattien vaikutuksesta (SL). Indoeurooppalaisen maanviljelykielen migraatio ja Euroopan kielenvaihdot (Prof. Colin Renfrew): Vieraskielisen prestiisielinkeinon väestömigraation ollessa selkeästi alle 15% alueen kieli ei yleensä vaihdu. Jos prestiisielinkeinon (kivikaudella - rautakaudella maanviljely - metsästykseen verrattuna) migraatio on n % kieli vaihtuu, kuten on tapahtunut Keski- Pohjois - Euroopassa. Silloin suomensukuisten kieli vaihtui indoeurooppalaiseen esi- / varhaiskantagermaaniin n /2000 eaa. aikana. Nauhakeramiikan kulttuurien Eurooppaan saapunut maanviljely väestö oli peräisin Indoeuroopasta (Anatolia- Iran varhaisimmalta Hedelmällisen pulikuun maanviljely alueelta). Maanviljelyn vanhimpia sanoja on jyvä. Se on vanhimpia indoeurooppalaisia lainoja niin suomenkielessä kuin baltissa, sen alku menee jo kauas indoeurooppalaiseen alkukieleen, avestan- ja iranilaiseen kantamuotoon vilja (mm. K. Häkkinen 2007:299). PS. Kielenvaihtoa ei tapahtunut vielä tällöin Baltiassa, Skandinaviassa (mm. Ruotsissa) eikä Virossa - Suomessa, joissa suomalaiskieli ei vaihtunut ollenkaan. Laajan - suomensukuisten kielialueen kielenvaihdot Euroopassa: Lisää indoeurooppalaisia slaaveja skyytit ja sarmaatit (indoiranilaisia- Kurgan- Iranin indoeurooppalaisia, slaavinkielisiä ryhmiä) oli saapunut Indoeuroopan eli Antolia- Iranin [Parthia- Persia] välisiltä alueilta, Mustanmeren pohjoisrannoille. Siitä pohjoiseen puhuttu kieli oli vielä 100 jaa. aikanakin suomalaisväestöjen kieliä, niinkin etelässä kuin nykyisen Ukrainan- Valkovenäjän alueille saakka (Uralic tribes / väestöt- heimot). Alla Sarmatia - Scythia karttakuva, lainaus osoite;

109 109 / 315 Kartassa (yllä) merkityt Sarmatia ja Scythia ovat nuorempaa indoeurooppalaista väestöä, jotka ovat siirtyneet Aasiasta Euroopan puolelle n eaa. aikana Mustanmeren ja Kaspian pohjoispuolelle suomensukuisten alueille. Kartassa suomesukuiset väestöt, Uralic Tribes Indoeurooppalaiskielisten maanviljelijöiden saapuminen aiheutti suuret muutokset Euroopassa (Alppien pohj. puolella)> seurauksena; suomensukuisten metsästäjäväestöjen kielenvaihto ja elinkeinon vaihto Neoliittisen vallankumouksen aikana n eaa. alkaneiden kielenvaihtojen seurauksena syntyi uusia indoeurooppalaisia kieliä: Koska kielenvaihdossa geenit eivät vaihdu suomensukuisten alkuperä jäi uutta kieltä puhuviin väestöihin ja tutkimuksissa on todettu, että Germaanikieliset itävaltalaiset, saksalaiset ja belgialaiset ovat geneettisesti lähimpänä suomalaisia (Cavalli -Forza, Human genes 1994 ja S. Pääbo) Myös Baltian ja Ruotsin väestöt ovat alkuperältään suomensukuisia ja- kielisä väestöjä (ks. Kartat): Tutkimustulos osoittaa selkeästi, että ko. suomensukuisille metsästäjäväestöille on täytynyt tapahtua em. kielenvaihto Euroopassa sillä, muutoin tällaista geneettistä samankaltaisuutta ei voi perustella. Ks. tarkemmin perustelut Liukko - nimen esihistoriaa tutkimus, otsikko 1 (Seppo Liukko). Rautakauden- ajan kartta,

110 110 / 315 suomensukuiset väestöt sekä myös Sarmatian alueeksi merkityllä alueella, alueen alkuperäisten väestöjen suomensukuisten kanssa ovat myöhemmin kansainvaellusten jälkeen, assimiloituneet slaavit (sarmaatit). Ks. kartta alla Richard McMahon tohtoriväitöskirjasta. Tästä on lainattu kartta, Bryant vuoden 1889 ajan tiedot, jossa suomensukuisten alueiksi on merkitty Uralic Tribes; Skandinavia- Itämeri ja myös baltialaiset, jotka ovat alkuperältään geneettisesti (N- haploryhmää) suomensukuisia väestöjä ja puhuivat vielä tuolloin suomensukuista kieltä- itämerensuomea. (Muutoin vanha kartta pitää kohtuullisen hyvin paikkansa esim. verrattaessa aikaisempaan germaanien levinneisyys karttaan vuodelta 400 jaa.). Sarmatia - alueen väestöt ovat tavallaan virheellistä tietoa, sillä nykyisin hyvin tiedetään, että tämä Sarmatia alue tarkoittaa nimenomaan alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä, esim. nyk. Pohjois- Venäjän ja Novgorodin alueet, slaaveja ei vielä ollut levinnyt näille alueille. Vasta n. 400 jaa. eli kansainvaellusten jälkeisenä aikana slaavit ovat tulleet näille alueille (Sarmatia ei ole koskaan ulottunut Estonian alueelle). Sarmatian ja nykyisen Keski- Pohjois- Venäjän alueelle on myöhemmin etelästä alkaen assimiloitunut slaaveja esim. Moskovaan -

111 111 / 315 Novgorodiin. Kartassa on myös Germania- ja Kelttien väestöalueesta arvio. McMahonin väitöskirjan kartta 2.4 Bryant 1889, julkaistu 2007, jossa esitetään Euroopan väestöt (Dr. R.McMahon), lähde; Tässä on arvioitu väestötilanne erityisesti suomensukuisten alueeet, Urgian Tribes ovat olleet edelleen laajalla alueella Euraasiassa, ennen germaanien muuttoja kansainvaellusten aikoina länteen ja pohjoiseen, myös Itämeren / Baltic- altaan äärelle. Tämä kartassa esitetty väestötilanne ja aika on arvioitavissa rautakaudelle, tarkemmin ajanlaskun vaihteen molpuolin n. 300 eaa jaa., tilanne, jossa germaanit eivät olleet vielä nousseet Skandinavian eteläosiin (Tanska - Ruotsi). Vrt. sama tilanne tässä tutkimuksessa esitetty kartta; germaanien levinneisyysalueet n. 400 jaa. mm. Ruotsissa (suomensukuisten alueille). Baltian- alue: Kernaven pakana- ajan kaupunki Liettuassa lähellä Vilnaa Kuvassa suomensukuisten väestöjen maavallit (suojavallit) rakennettu rautakaudella ennen kansainvaelluksia. Rakennelmat ovat Baltian alueen alkuperäisasukkaiden eli Kundan- kulttuurin - ja Kampakeramiikan ajasta alkanutta suomensukuisten väestöjen asutusaikaa Baltiassa. Se on ollut n vuotta jatkunutta suomenkielisten aikaa ennen slaavinkielisten saapumista alueelle (n. 400 jaa.) ja kielen vaihtumista slaavin vaikutuksesta baltiksi. Kuvassa Kernaven pakana-ajan keskuksen maavallituksia (hautoja), ne ovat tyypillisiä suomensukuisten ajan, ja nimenomaan rautakauden ajan maavallien - hirsilinnoitus rakennelmia, näitä muistomerkkejä on mm. Baltiassa ja Ruotsissa, jotka ovat rakennettu rautakaudella ennen kansainvaelluksia eli ennen germaanien nousua Vätternin itäpuolelle (Vadstena, Aska) tai Uppsalaan saakka. Tästä germaanien noususta vasta 400- luvun jälkeen ko. alueille on tämän tutkimuksen ohessa mm. selvitys ja kartta (alla). Maavallit - puolustuslinnoitukset ovat rakennettu suomensukuisten aikana, ennen ko. alueiden kielen vaihtumista. Suomensukuisten Kampakeramiikan kulttuurin jälkeisiä suomensukuisten väestöjen rakentamia maavalleja (rautakaudella), tässä Kernaven muinaiskaupunki, Liettuassa lähellä Vilnaa ja mm. Liukonys- kylää, kuva 2011 Seppo Liukko

112 112 / 315 PS. Vrt. tässä esitettyä Liettuan Kernaven vallikuvaa alla -myöhemmin olevaan Uppsalan samanlaiseen valli- linnoitusrakennelmiin, joiden päällä / suojassa on ilmeisesti ollut ko. ajan hirsilinna varustuksia. Tässä vielä hieman vanhempaa esihistoriaa (ensimmäiset indoeurooppalaiset kansainvaellukset Eurooppaan ja niiden merkitys): Euroopan merkityksellinen Neoliittinen vallankumous Euroopan kannalta merkittävä Neoliittinen vallankumous on alkanut n eaa. Silloin Eurooppaan tuli lievänä migraationa Indo - Euroopan suunnalta (indo = kaakkoon jstkn.) uusi merkittävä kieli ja uusi väestöjen elintason kannalta mullistava elinkeino samanaikaisena tapahtumana. Neoliittisen vallankumouksen aikana Eurooppaan muuttaneita indoeurooppalaisia maanviljelijöitä oli suhteellisen vähän (jopa alle 25%), mutta uusi maanviljelyelinkeino oli niin elinvoimainen, että myös alkuperäisen väestön (tässä metsästäjien), "kannatti" vaihtaa puhumansa kieli maanviljelykieleen. Indoeurooppalaisten tulo Eurooppaan ei ollut suuri väestömuutto, vaan Euroopan metsästäjäväestöt siirtyivät maanviljelyyn ja samalla kieli vaihtui niin, että n. 96% nykyeurooppalaisista puhuu nyt indoeurooppalaisia kieliä. Pois lukien Euroopan alkuperäiskielet; suomensukuiset kielet ja baski. Siksi Euroopan uudeksi valtakieleksi eaa. ajan neoliittisen vallankumouksen jälkeen tuli nauhakeraamisen kulttuurin maanviljelykieli- indoeurooppalainen kieli. Metsästäjien vaihtaessa elinkeinoaan maanviljelyyn samalla vaihtui myös kieli. Suomensukuisten

113 113 / 315 kielten vaikutuksen vuoksi muodostuivat eri suomensukuisten metsästäjien murrealueilla (myös eri aikoina), ensin germaani, slaavi ja sitten balttoslaavi. PS. Germaani, slaavi, baltti ovat kielitermejä, kieli ei kuvaa mitenkään väestön genetiikkaa, vain sitä mihin kieliryhmään kuuluvaa kieltä ko. väestö nykyisin puhuu. Baltin kieli ja Baltian Liuko- (Luko) nimistö: Aikaisemmin otaksuttiin, että baltinkieli olisi indoeurooppalaisista kielistä vanhin. Nyt on osoitettu, että balttilaisten genetiikka on lähellä suomensukuisten geenejä, joka osoittaa, että baltin kieli onkin vanhimmalta osaltaan suomensukuinen kieli, johon on tullut esigermaanin ja huomattavasti myöhemmin slaavin vaikutusta, jolloin vasta balttilaisten kieli on vaihtunut. Siksi väestöliikkeet huomioiden onkin todennäköistä, että baltinkieli on muodostunut vasta n. rautakaudella tai keskiajalla. Ja se miksi baltissa on säilynyt eniten indoeurooppalaisista kielistä vanhimpia kantaindoeurooppalaisia eli esigermaanisia sanoja, perustuu siihen, että vasarakirvesgermaanien (esigermaanin) lainasanat säilyivät, kuten tässä tutkimuksessa toisaalla tarkemmin esitetään, Baltian alkuperäisväestön suomensukuisten kielessä erinomaisen hyvin n vuotta, slaavien tuloon saakka. Suomenkieli on mm. prof. Jorma Koivulehdon mainintojen perusteella, kuin "säilövä" pakastin. Vanhimmat vasarakirveskulttuurin (nuorakeraamisen-) n eaa. ajan lainasanat ovat säilyneet myös Baltiassa nykyaikaan saakka lähes muuttumattomina (vrt. kuten Suomessa). Baltiassa varsinkin ns. proprisoituneet nimet ovat väestön käytössä edelleen, vaikka alkuperäisen väestön kieli on vaihtunut baltinkieleksi, joka ei tunne diftongeja. Alueen proprisoituneet erisnimet ovat jääneet hyvin vanhojen "suomalaiskielien" ajoilta (n eaa. ajoilta) mm. paikannimiksi, kuten mm. Liuko- (Liukko) - nimet Baltiassa (se on myös yksi suomensukuisten kielten substraatti baltin kielessä). Liuko- nimistö mm. Baltiassa on vanhempaa kuin baltin nykyinen kieli: Tämä osaltaan osoittaa, että nykyinen baltin kieli on nuorempaa kuin esimerkiksi esigermaanisesta (varhaiskantagermaani) sanasta suomalaisten käyttöön otettu Liuko- nimistö. Sillä nuoremmissa indoeurooppalaisissa kielissä, kuten on hyvin tunnettua baltin- tai ruotsinkielessäkään ei ole nykyisessä kielessä - iu- tai ui - diftongia. Kyseinen diftongi muuttuu yksivokaaliseksi (toinen vokaali liudentuu), kuten tässä tutkimuksessa toisaalla tarkemmin esitetään. Edellä mainituista syistä esim. iudiftongin sisältävä Liuko- Liukko- nimistö ei ole voinut syntyä em. kielten vaikutuksen aikana, tai niiden jälkeen (terminus ante quem). Nimet ovat selkeästi vanhempia. Nimellä on ollut aikanaan väestöön tai toimeentuloon liittyvä, tärkeä merkitys niin, että se on muuttunut em. propriksi, ja säilynyt ko. baltinkielen syntymisen

114 114 / 315 jälkeenkin samalla nimellä (mm. paikannimenä, ks. Liettuan paikannimistö alla tarkemmin tässä tutkimuksessa). Suomensukuisten kielten vaihtuminen Itä - Euroopassa: Itä- Euroopassa suomensukuisten kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen on tapahtunut huomattavasti myöhemmin, esimerkiksi vanhojen pääkaupunkien järjestyksessä Novgorod > Kiova > Moskova alueiden, alkuperäinen kieli oli suomensukuisten kieli ja - väestö, johon assimiloituivat ensin slaavit. Puhuttu kieli kuitenkin muuttui vähitellen slaaviksi, kun Novgorodin (Suur-Novgorodin pääkaupungiksi tuli ko. vuosisadan puolivälin jälkeen Kiova) hallitsijat valitsivat uskonnon kieleksi kirkkoslaavin 900- luvun loppupuolelta alkaen (mm- aakkoset kreikankielestä muunnetuin kyrillisten aakkosten kirjaimin). Sen jälkeen suomensukuisten kielien puhujamäärät ovat vähentyneet slaavinkielen vahvistumisen eli Novgorodin-, Kiovan- ja varsinkin Moskovan Venäjän syntymisen jälkeen, nykyaikaan saakka (kuten myös Baltiassa etelästä alkaen). Oma vaikutuksensa on ollut myös ns. Venäjän poliittisilla syillä, joista merkittävimpiä ovat olleet mm. Iivana Julman suomalaisväestöihin kohdistuneet toimet luvulla. PS. Yleensä Venäjän (väestö- kieli) historiasta kirjoittaneiden (esi-) historiatieto alkaa vasta Novgorodin Rurikista, mutta siitä, että Novgorodin perustajina olivat jo ennen slaavilaisia, alueen alkuperäiset suomensukuiset väestöt. On huomattava, että yleensäkin lähes koko Venäjän alueen alkuperäisväestön ja väestön puhuman kielen ovat muodostaneet suomensukuiset. Sellaista väestöhistoriallista asiaa ei tiedetä tai ei haluta tietää. Venäjän, Skandinavian, Baltian esihistoriatiedoissa harvemmin mainitaan alueen aikaisemmista väestöistä. On väistetty kirjoittamasta, että jo Kampakeramiikan- ja mm. Kundan - kulttuurien ajoista alkaen suomensukuiset väestöt ovat em. alueiden alkuperäisasukkaita. Tämä johtunee jo yksistään "kotimaisista" suom. ja ruotsinkielisten kielentutkijoiden vähäisestä "tietämyksestä" mm. kivikauden aikaisista arkeologisista asutusteorioista ja genetiikasta. Tämä ongelma on nähtävissä varsinkin yksistään kielitieteen trad. metodeihin nojautuvien tutkijoiden kohdalla. SL. Venäjän alueella on myös tapahtunut kielenvaihto suomensukuisten kielestä > aluksi ortodoksislaaviin - so. valitun uskonnon kieli* > ja sitten suom. suk. alkuperäkielestä ja slaavista muodostui venäjä. Tämä kielenvaihto on tapahtunut vasta viimeisen n vuoden aikana (ei aivan kaikilla alueilla, vielä). Skandinaviassa alkuperäisasukkaiden puhuman suomalaiskielien vaihtuminen germaanikieliin (tässä lähinnä Ruotsissa): Skandinavian kielenvaihto on tapahtunut eteläosista Kalix - joelle saakka hitaasti vaihtuen n vuoden aikana (aluksi oli alkuperäisasukkaiden suomensukuisten kieli

115 115 / nuorakeramiikan ajan germaanikielistä (lainasanat) > yli 15% uutta germ. väestöä ( 1-kielenvaihto) > pohjoisgermaani (skandinavian germaani) ja sitten hitaasti pohjoiseen levitessään pohjoisgermaani (2-3 krt. suomensukuisten puhuman kielen vaihtuminen). Suomensukuisten alkuperäkielestä ja nuoremmasta pohjoisgermaanista muodostui sitten lukujen aikana muinaisnorjan itäinen muoto. Suomensukuisille alkuperäväestölle alkoi kielen vaihtuminen. Tämän alueen Viikinkiaika on alkanut n. 700-luvulta alkaen, mutta varsinainen ruotsinkieli muodostui em. mainituista kielistä vasta n luvulla, siis hieman ennen Suomen nousua 1100 jaa. (SL). Riimukirjoitukset - Rune - Runo Riimuruotsia (rune) eli suomensukuisten ajan lopun- ja Viikinkiajan alun runoja - kirjoituksia on löydetty Ruotsissa. Riimukirjoitetut kivet ovat ajalta n luvulta alkaen 900 jaa. saakka. Kuvioiden-kirjoituksien tulkinta on ollut vaikeaa, mutta kun sanoja on tutkittu suomenkielen sanajärjestyksen kautta - vanhimpien jaa. aikaisten kivikirjoitusten sanoman tulkinta on ollut mahdollista. Kuvat "riimukirjoituksista" vas. Strängnäsin tuomiokirkon kivijalasta (mahdollisesti 1200-luvulla siihen muurattu) ja oik. Sigtunan vanhankaupungin kivipatsaasta, kuvat Seppo Liukko 2011.

116 116 / 315 Alueen alkuperäasukkaat suomensukuiset ovat Ruotsin eteläalueilta alkaen vaihtaneet suomalaiskielen ruotsiin ja muutoinkin suom. kieliraja siirtynyt jatkuvasti Skandinavian alueella pohjoisemmaksi. Pakana- ajan Uppsala Nord (Vaksala) suuret maavallit ovat suomensukuisten rakentamia ja myöhemmin suomensuk. viikinkien käyttämiä suojavalleja (haudat), kansainvaelluksen germaanikielisten väestöjen leviämistä vastaan, rautakaudella (näiden jälkeläisiä ovat mm. Viikingit). Vrt. Uppsalan suuret maavallit - haudat Ruotsissa, kuten etelämpänä mm. Aska, Vadstena, joka on Vätternistä itään olevalla alueella sekä Itämeren vastakkaisella puolella myös Baltiassa on vastaavan tyyppisiä valleja, ks. Liettuan Kernaven kuvat yllä, ovat myös suomensukuisten pakanallisen ajan- rautakauden maavalleija. Uppsalan pakana-ajan vallit, kuva Seppo Liukko Ruotsissa alkuperäisasukkaiden kielestä on jäljellä suomensukuisten meän kieli, sen puhuma - alue on siirtynyt jatkuvasti pohjoiseen. Etelä-Ruotsissa ja nykyisin jopa Norlannissa ovat alkuperäiset suomensukuiset vaihtaneet puhumansa kielen, asukkaat ovat jääneet alueelleen, ja puhuvat nykyisin pohjoisgermaanin ruotsia (kielenvaihto). Norjan Finnmarkissa on säilynyt myös kveenien suomensukuisten kieli nykypäiviin saakka (lisäksi on huomattava, että pohjois- saamelaisten poronhoitajien kieli pohjautuu suomensukuisten kieliin). Pohjoissaamelaiset puhuvat suomensukuista kieltä, mutta ovat pääasiassa erilaista genetiikkaa. Pohjoissaamelaisille on tapahtunut kielenvaihto suomensukuisiin kieliin jo Keski- Euroopan (läntisen-) Hampurin kulttuurin aikana ennen siirtymistä Skandinavian

117 117 / 315 pohjoisosiin, Komsaan (ks. tämän nimitutkimuksen alla on tarkempi selvitys suomalaisten jatkuvuusteoriasta). Pohjoissaamelaisten perimän äitilinjat pääosin Iberiasta ja isälinjoissa on yhteneväisyyttä suomensukuisiin (lähde): Nykyisten pohjoissaamelaisten äitilinjojen genetiikka eroaa muista suomalaisista ja eurooppalaisista, sillä heillä yleinen äitilinjan haploryhmä on H1 ja U5b1b, he olisivat peräisin Iberian refugista. Tämä olisi tapahtunut niin, että Iberian väestöä olisi siirtynyt pohjoiseen ja Fennoskandian läntistä reittiä Norjan silloista jäätöntä rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. Lähde: Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1);63-81). Tämä geneettinen varmistus vahvistaa mm. vanhat mm. Ville Luho / Matti Huurre - arkeologiaan perustuvat ajatukset mm, että (pohjois-) saamelaiset ovat siirtyneet Komsan alueelle n eaa. ja nimenomaan Norjan vuoriston kuivaa, nyt merenalaista loivaa rannikkoreunaa pitkin (merivedet olivat silloin vielä n metriä alempana kuin nyt; vasta jäiden sulamisen jälkeen merivesien pinta on noussut nykyiselleen. PS. Esim. Pohjanmeren alue oli silloin kuivaa asuttavaa maakannasta Englantiin ja Skandinaviaan) YHTEENVETO GENETIIKKA JA KIELI Lyhyt artikkeli Liukko Seppo PDF suomensukuisten N1c1 haploryhmästä (lisäksi lähdeaineistoon liittyvä lainaus ja sen osoite - alla) Haploryhmä N, on Euroopan vanhin haploryhmä, se on metsästäjäkulttuurien genetiikkaa. Kaikki haploryhmään N (N1C1) kuuluvat väestöt ovat alkuperältään suomensukuisia väestöjä, jotka olivat jääkauden maksimin ja kylmyyden vuoksi pakotettuja siirtymään Ukrainan refugiin, jonka suppean alueen yhteiseksi kieleksi tuli - muodostui - n vuoden aikana jokin ural - suomensukuisten kieli. Ukrainan refugin alkuperää on myös R1a haploryhmä (Jääkauden maksimin jälkeen Eurooppaan levisi suurriistanmetsästäjiä, joilla oli kaikilla em. suomensukuisten kieli ja geneettisesti pääasiassa N- ja R1a- haploryhmää). Nykyisen N1c1 - haploryhmän tämän hetken tilannetta kuvaavista levinneisyyskartoista on nähtävissä, että nämä väestöt olivat sennen jääkautta ja 4000 vuotta sen jälkeen ns. varsinaisia suurriistan metsästäjiä Euroopassa, Atlantilta Uralille ja Siperiaan. N - haploryhmän raja on siirtynyt aikaisempaa pohjoisemmaksi. Nykyisillä

118 118 / 315 SELVITYS: suomensukuisilla on myös jo Ukrainan refugin R1a genetiikkaa n. 10%. Muut alkuperäiset suomensukuiset suurriistan metsästäjien jälkeläiset ovat jääneet Alppien ja Itämeren väliselle alueelle, jonne on myöhemmin tullut maanviljelyn mukana voimakkaasti (indoeuroppalaista esigerm. -kielisten) I- ja R1b - haploryhmää, joka on laimentanut huomattavasti (maks. 25%) N- ja R1a haploryhmän suomensukuisten alkuperäistä osuutta väestöissä. Nämä väestöt ovat sulautuneet keskenään, jolloin alkuperäväestöt N- ja R1a väestöt ovat saaneet uutta I- ja R1b- genetiikkaa. Tämä ns. germaanikieliseksi muuttunut väestöryhmä on sijoittunut ensin Alppien - Weikselin väliselle alueille n eaa. mennessä. Nuorempi I- ryhmä on siirtynyt huomattavasti myöhemmin eli ajanlaskun vaihteen jälkeen (kansainvaellukset), pohjoiseen (ks. länsigerm. levinneisyys kartta), jolloin tätä ns. nuorempaa germaanikielistä väestöä on siirtynyt suomensukuisten alueille pohjoiseen Skandinaviaan, siksi sitä on nykyisin myös eniten juuri Skandinaviassa. N- haploryhmää esiintyy merkittävästi nykyisin enää vain suomensukuisten alueilla Itämereltä Uralvuorille. Tämä N- haploryhmän pitoisuus on laimentunut ensimmäisen kerran vasta esigermaanikielisen nuorakeraamisen kulttuuriin kuuluvien miesryhmien assimiloituessa alkuperäisiin suomensukuisiin väestöihin Baltiassa ja Suomessa (vast. myös Ruotsissa). Tämä on tapahtunut maanviljelyn ensimmäisen leviämisaallon vaikutuksen aikana n eaa. Tässä vaiheessa puhuttu kieli muuttui, mutta ei vaihtunut (Latvia - Liettua- Ruotsi, esigermaanin lainasanojen käyttöönoton vuoksi muodostui itämerensuomi). Toisessa vaiheessa suomensukuisten genetiikka laimentunut ajanlaskun jälkeen n jaa. tapahtuneiden kansainvaellusten jälkeen, ja jatkuvasti, kun alueelle on tullut mm. Baltian - Novgorodin alueelle etelästä slaavilaisia väestöjä (sloveenit, eteläslaavien kielestä myöhemmin länsislaavin kieli), ja vastaavasti Skandinaviaan länsigermaaneja (-kieli), jotka ovat assimiloituneet suomensukuisten väestöjen kesken. Nämä ovat vaikuttaneet suomensukuisten kielien muuttumiseen ja jopa puhutun kielen vaihtumiseen Baltian eteläosissa (HUOM. genetiikka on muuttunut vain suomensukuisten Itämeren alueelle tulleiden muuttajien määrän verran, kielenvaihdot esim. nyk. valtioiden kielet latvia, liettua, ruotsi). Haploryhmä N (aikaisemmin Tat C tai N3- Y-DNA) (Seppo Liukko; alla olevan lähteen suomennos, lisäksi elinkeinon muutoksien määrittelyt ja geneettiset haploryhmätarkennukset sekä ko. aikakaudella puhutun kielen muutokset ja- kielenvaihtumiset, perusteluineen). 1. Ennen jääkauden maksimia ollut metsästäjäväestöjen N- haploryhmä on alkuperäisten Eurooppalaisten (Alppien pohjoispuolisten tundra-alueiden) vanhinta genetiikkaa:

119 119 / 315 N haploryhmä kuuluu alkuperäisille tundravaaleaihoisille suurriistanmetsästäjille (vaalet -siniset silmät -vaalet hiukset). Puhuttu kieli oli Euroopan alkuperäiskieliä suomensukuisten uralilainen metsästäjien kieli. Haploryhmän N genetiikka ulottuu Euroopasta Siperiaan. Euroopassa haploryhmä N löytyy enää vain korkeina pitoisuuksina enää vain nykysuomalaisilla (58%), liettualaisilla (42%), latvialaisilla (38%), virolaisilla (34%), ja laajalla alueella pohjoisvenäläisillä. 2. Jääkauden aikainen N haploryhmä on Baltian ja Fennosskandian suomensukuisten vanhin ja nykyisin tutkittavissa oleva päähaploryhmä: Haploryhmä N uskotaan saaneen alkunsa Kaakkois-Aasiassa noin ja vuotta sitten, mutta N1c1 alaryhmää tavataan edelleen Euroopassa. N1c1 syntyi todennäköisesti jääkauden aikaisessa ja sen jälkeisenä aikana Ukrainan refugissa vuotta sitten, josta se levisi Koillis-Eurooppaan eli Suomeen, Baltiaan ja Skandinaviaan n vuotta sitten eli välittömästi jääkauden jäidenlähdön jälkeen, kuten arkeologiset mm. Kundan- kulttuurin löydöt osoittavat (Lahti-Orimattila). Haploryhmä N1c1 liittyy eniten suomensukuisten Kundan kulttuuriin ja Suomessa Suomusjärven kulttuuriin ( eaa). (PS. Mukana oli jo tuolloin Ukrainan refugin R1a haploryhmää). Laajan alueen Kampakeramiikan- eli Comb Keraamiset kulttuurit ( eaa.) ovat olleet suomensukuisten väestöjen aluetta, joita myös Baltian väestöt eli Baltic people ovat kielenvaihtumisesta huolimatta pääosin edelleen eaa. Vasarakirvesväestön eli Nuorakeraamisen kulttuurin vaikutus Baltiaan ja Suomeen: Tämä N1c1 laimentui ensimmäisen kerran, kun Weikselin esigermaanien alueelta tuli nykyisten Baltian ja Suomeen sekä myöhemmin Ruotsin alueille indoeurooppalaisia miesryhmiä. Nämä miesryhmät olivat esigermaanikielisiä, jotka levittivät uutta metsästykseen verrattuna vallankumouksellista elinkeinoa, kaskimaanviljelyä ja samalla uuden kieliryhmän indoeurooppalaista, pääasiassa maanviljelyyn liittyvää sanastoa. Suomensukuisten metsästäjien alueille saapui indoeurooppalaiskielinen maanviljely eli esigermaaninen Vasarakirves Nuorakeraaminen / Corded Ware kulttuuri ( eaa.), joka laajeni asteittain Itämeren alueelle ja Etelä-Suomeen n eaa. Näiden kahden erilaisen geneettisen pohjan assimiloituessa, syntyi Kiukaisten maanviljely kulttuuri ( eaa) ja samalla varhaiskantasuomi muuttui esigermaanisten lainasanojen vuoksi kantasuomeksi (ks. kielitieteen sanojen etymologiat). Myös Baltiassa kieli muuttui ensiksi Itämerensuomeksi, mutta kieli ei vaihtunut 3200 eaa. 400 jaa. Nykyaikana Suomen ja Baltian (alkuperältään suomensukuisilla) väestöillä on

120 120 / 315 suunnilleen saman verran haploryhmät N1c1 ja R1A :ta, jotka perustuvat suomensukuisten- (uralilaisten) alkuperäisiin jääkauden jälkeisiin haploryhmiin. Euroopassa I- haploryhmät ovat nuorempaa ja osittain (maks. 25%) indoeurooppalaista germaanikielisten muuttojen migraation seurausta (kohta 4. alla). 4. Alanlaskun jälkeinen slaavien ja germaanien leviäminen suomensukuisten alueille: Suomensukuisten väestöjen alkuperäisen N1c1 laimentuminen on jatkunut maanviljelyn leviämisen vuoksi ajanlaskun vaihteen jälkeen mm. Skandinaviaan (Ihalporyhmä). Myöhemmin on jaa. kansainvaellusten aikana ja seurauksena tapahtunut myös mm. slaavilaisten väestöjen sulautumiseen suomensukuisiin väestöihin. Baltian (Preussin) alueella kieli on (oli) vaihtunut suomensukuisten kielistä, slaavin vaikutuksesta ns. balttoslaaviksi ja myös lähes samoihin aikoihin Skandinaviassa nuorempien germaani väestöjen ja germaanikielten vaikutuksesta pohjoisgermaaniksi (mm. ruotsiksi n jaa.). Haploryhmä N, ks. englanniksi ks. lähde # N Haplogroup N (Y-DNA). N is found among Uralic speakers, from Finland to Siberia, and at minor frequencies as far as Korea and Japan. In Europe, haplogroup N is only found at high frequencies among modern Finns (58%), Lithuanians (42%), Latvians (38%), Estonians (34%) and northern Russians. Haplogroup N is believed to have originated in Southeast Asia approximately 15,000 to 20,000 years ago, but the N1c1 subclade found in Europe likely arose in Southern Siberia circa 12,000 years ago, and spread to North-East Europe 10,000 years ago. Haplogroup N1c1 is associated with the Kunda culture ( BCE) and the Comb Ceramic culture ( BCE), which evolved into Finnic and pre-baltic people.the Indo-European Corded Ware culture ( BCE) progressively took over the Baltic region and southern Finland from 2,500 BCE. The merger of the two gave rise to the hybrid Kiukainen culture ( BCE). Modern Baltic people have a roughly equal proportion of haplogroup N1c1 and R1a, resulting from this merger of Uralic and Slavic cultures. Distribution of haplogroup N1c1 in Europe Migraatio- muuttojen vaikutus alkuperäisväestön kieleen; kielenvaihtuminen tai - murteiden synty:

121 121 / 315 Migraatiossa vanha kieli muuttuu, syntyy uusi murre tai kieli vaihtuu. Kieli muuttuu silloin, kun uusia lainasanoja otetaan käyttöön ko. migraation jälkeen, tämän uuden assimiloituneen väestön tuomana, alkuperäisväestön käyttöön (mikäli muuttajien määrä on vähäinen, esim. vasarakirvesgermaanit Suomeen n. 5% alkuperäisväestöstä, alkuperäiskieli muuttuu > syntyy uusi murre, mutta kieli ei vaihdu. Suomessa tällainen vieraskielisen ryhmän vaikutusta ja vasarakirveskulttuurin migraation assimiloitumista suomensukuisiin tapahtui ensimmäisen kerran, kun vasarakirvesajan esigermaani- kielisiä kaskimaanviljelyryhmiä saapui Viron- Baltian kautta Suomeen (vrt. myös Huurre 2004:72). Tämä muuton seuraus oli merkittävä Suomessa ja Baltiassa, se vaikutti siis varhaiskantasuomeen n eaa. aikana ja joka muuttui kantasuomeksi Baltiassa ja Suomen länsirannikolta alkaen. Sen jälkeen erilaiset kielikontaktit (germaani- slaavi) ovat vaikuttaneet sisämaan kantasuomeen pääasiassa lukuun mennessä, synnyttäen eri murteita ko. vaikutuksen jälkeisenä aikana. Suomen murteiden pääjako oli syntynyt jo luvulle mentäessä pääasiassa alla eriteltyjen kielikontaktien perusteella. Neoliittinen vallankumous n eaa. alkaen: Nauhakeraamisen ja sen jälkeen Nuorakeraamisen kulttuurin vaikutukset Euroopan alkuperäväestöihin ja erityisesti kieleen (vallankumouksellinen kielenvaihto). Tässä tutkimuksessa pääasiassa vasarakirvesgermaanien eli nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen kampakeramiikan alueille (suomensukuisten alueille). Ensimmäiset laajalle suomensukuisten alueelle, Alppien pohjoispuolelle tulleet vieraskieliset väestöt olivat maanviljelyä levittäneet nauhakeraamisten kulttuurien indoeurooppalaisia, joiden kieleksi oli muodostunut esigermaanikielet. Maanviljelyn levittänyt Nauhakeramiikka Keski-Eurooppaan Hedelmällisen pulikuun alueilta > sen jatkoksi Nuorakeramiikka pohjoiseen mm. Baltiaan - Suomeen (Ruotsiin): Nauhakeramiikkaa jatkoi pohjoisessa pääasiassa suomensukuisten kampakeramiikan alueille / - ko. kulttuurin päälle tullut nuorakeramiikan maanviljelyä levittänyt kulttuuri eli vasarakirveskulttuurit. Germaanikielen maanviljelysanastoa taitaneita nuorakeramiikan eli vasara- kirveskulttuurien

122 122 / 315 miesryhmiä saapui myös maanviljelyn nopean ekspansiovaiheen jälkeen Baltian ja Viron kautta Suomen alueelle n. (3200) eaa. aikana. Silloin kaskiviljelyn Suomeen ovat tuoneet Baltian alueen alkuperäiset suomensukuiset väestöt, ja näiden em. miesryhmät toimivat maanviljelyelinkeinon levittäjinä pohjoiseen mm. Suomen alueelle. Nämä muuttajat olivat kaksikielistä väestöä (prof. Vahtola Suomen Historia 2004:15), ne osasivat myös nuorakeraamisenkulttuurin (= vasarakirveskulttuuri) esigermaanikieliä, ja mm. maanviljelyyn kuuluvia sanoja (kaski, huhta jne..). Näiden esigermaani (-kielisten) väestöjen assimiloituessa suomensukuisten hämäläisten kanssa, alkuperäisten suomalaisten kieli muuttui. Assimiloitumisen seurauksena syntyi Lounais- Länsi- Suomen alueelle uusi murre nimeltään kantasuomen murre. PS. Vasarakirveskulttuurin aikaisia muuttajia on ollut niin vähän, ettei kieli Suomessa ei koskaan ole vaihtunut, ja toiseksi, koska maahanmuuttajat ovat osanneet Baltian alueen väestöinä Itämeren alueen suomensukuisina kaksikielisiä (kantasuomen taitavia ) ryhmiä, on ko. assimiloituminen tapahtunut Suomessa suhteellisen nopeasti. Kielenvaihto ei ko. germaanisten lainasanojen vuoksi tapahtunut. Siksi Euroopan alkuperäiskieliin kuuluva suomensukuisten kieli on säilynyt mm. Suomessa ja Virossa. Suomen murteiden syntyminen: Läntiseen osaan Suomea vaikutti em. nuorakeramiikan jälkeen, virolais- balttilainen suomensukuisten väestöjen muutto (kieli ei Suomessa tämänkään muuton seurauksena vaihtunut). Tämä vasarakirves-/nuorakeraamisen ajan jälkeinen Suomeen muutto on tapahtunut myös pienessä mittakaavassa, pääasiassa länsirannikon kantasuomalaiselle Kalannin- Köyliön alueelle n eaa. aikana, eli ennen varsinaista pronssikautta. Silloin tämän ns. Kiukaisten kulttuurin vaikutuksesta oli syntyi ja muodostui länsisuomen lyhyttä suomea puhuva, joka vieläkin on lähes nykyviron suomalaiskieliä muistuttava murrealue. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä on Kiukaisten Lounais- Suomen murrealue (Turun- Porin ympäristön alueet). Tämä murre on lyhyimmillään ns. rauman murre, joka erottuu erikoisena suomalaisten murteena vieläkin eli vuonna Ns. pohjoisgermaanien pronssikulttuuri toi tullessaan nuorempaa germaanikieltä Skandinaviasta. Tässä kielessä ei ollut enää vasarakirvesgermaanien esigermaanikielen iu- diftongia, eikä sellaista ole myöskään myöhemmässä ruotsinkielessä (PS. esigermaanissa oli vielä n eaa. aikana paljon vanhan indoeurooppalaisen kantakielen perinnettä, kuten tämä iu - diftongi). Huomattavasti esigermaanikielisten nuorakeramiikan /vasarakirveskulttuurien migraatioita myöhemmin, vastaavaa ns. nuorempaa indoeurooppalaista, pääasiassa kielivaikutusta, on tullut idästä ja etelästä suomensukuisten kielialueelle. Novgorodin alueelle niinkin myöhään kuin n jaa. aikana saapuneiden slaavilaisten slaavinkielen vaikutus ympäristön alkuperäisiin suomensukuisiin on historiallisesti tunnettu asia. Samoin on vaikuttanut myös Skandinaviassa germaanikielet - pohjoisgermaani alkuperäiselle suomenkielelle (ks. Kartta väestöt n.

123 123 / 315 AD 600, (valkoiset alueet suomensukuisten alueita).silloin kampakeramiikan laajoilla suomalaiskielisten alueilla ei ollut vielä slaaveja, Skandinaviassa - Ruotsin alueella oli jo nähtävissä germaanien nousua). PS. mainittakoon, että Suomen alueella ja Baltiassa (Liettua, Latvia, Viro ja lisäksi Novgorod) alkuperäisväestö oli suomensukuisia väestöjä ainakin jo Kampakeramiikan ajoilta alkaen n vuotta ennen ajanlaskua, ja olivat alueillaan silloin kun vasarakirvesgermaanit toivat alueelle ensimmäisen maanviljelykulttuurin -kaskiviljelyn. Mutta Venäjän alueen vanhat suomensukuiset kielet ja niiden alueet kuten, mordva, merja- mari, muroma, vepsä jne. olivat slaaviin verrattuna häviävänä kielenä. Kielenvaihto venäjään on tapahtunut tosiasia lähes kaikilla em: lla väestöillä, joka edelleen jatkuu muiden suomalaiskielien alueilla. Huomattava on, että ns. suomensukuisten genetiikka ei tietenkään kielenvaihdossa muutu ja toisekseen on suomensukuisten geneettinen määrä on lisääntynyt samalla vauhdilla kuin venäläistenkin (nyt siis suomensukuiset muuttuvat kieleltään venäjänkielisiksi - sanotaan venäläisiksi) kielenvaihtojen alkamisen n lukujen jälkeenkin. Itä- Euroopan alueen kielenvaihdon pääasiallinen syy: Aluksi Novgorodin ajasta (Nestorin kronikka). Vanhinta tietoa, ns. itäisen suomensukuisten väestöjen olosuhteista, on saatavissa Nestorin kronikan pohjalta. Siinä kerrotaan vuonna 859 (jaa.) alueella asuneiden alkuperäasukkaiden elämästä. Kronikka kertoo: "Vuonna 859 merentakaiset varjagit kantoivat veroa tsuudeilta, sloveeneilta, merjalaisilta, vepsäläisiltä ja kirivitseiltä" Kirkinen 2004:36 Kolme näistä tässä mainituista perustaja heimoista oli suomensukuista - ja kaksi slaavilaista väestön osaa. Silloin vielä ns. Venäjän valtakuntaa ei vielä ollut olemassakaan, venäjän kieli on muodostunut suomensukuisten - ja slaavien kielestä, Novgorodin ajoista alkaen n luvulle, jolloin suuri osa slaaveista oli assimiloitunut Venäjän alueen alkuperäisiin asukkaisiin eli suomensukuisiin. Nimenomaan suomensukuiset ovat Venäjän alueen alkuperäisasukkaita, viimeisimpien geenitietojen mukaan Rurikin -suku suom. sukukuntaa (Ruotsia, ruotsinkieltä eli ruotsalaisia ei vielä ko. aikana ollut, vaan Ruotsin alueella olivat länsigermaanit jotka olivat assiloitumassa alkuperäisten suomensukuisten kanssa. Nämä asujat muodostivat Varjaagien nimellä tunnettuja kaupparyhmiä ja liikkuivat itään suomensukuisten alueille. Varjaagit ovat pääosin suomensukuisia väestöjä ja olivat siis Novgorodista länteen

124 124 / 315 olevia kaupparyhmiä. Tämä Rurik- niminen päällikkö ja hänen veljensä olivat Suomen- Viron- Baltian (Ruotsin) alueelta ja noussut varjaagien päälliköksi, koska tärkeänä seikkana ole se, että suomensukuisina Rurikit tietenkin osasivat itäisten kauppa - alueiden valtakieltä - suomensukuisten kieltä. Viimeisimpien geenitutkimuksen mukaan tämä onkin tapahtunut em. tavalla, sillä Rurikin- suku on todettu olevan N1c1 haploryhmää. Eli Rurikin - suku on geneettiseti eniten juuri suomensukuisten vanhempaa suurriistan- metsästäjien geneettistä haploryhmää, joka on ollut nykyihmisen alkuperäväestöä Euroopassa ja ulottunut myös Läntiseen Eurooppaan ja Skandinaviaan ennen maanviljelijöiden saapumista Eurooppaan (ks. tutkimusraportti mm. haploryhmät). On huomattava, että N1c1 haploryhmää on eniten edelleen suomalaisilla n. 60%:lla- ja sitten balteilla n. 40%:lla- ja esim. ruotsalaisilla jäänteenä suomensukuisten ajasta n. 10% nykyväestöstä (aik. Tat C ja N- haploryhmä ennen jääkauden maksimia oli n-ryhmää, jääkauden maksimin jälkeinen N1c ja nykyinen suomensukuisten haploryhmä on N1c1). PS. Rurikin - suku hallitsi Novgorodia, Kiovaa ja sitten Venäjää luvulle saakka, geenitietoa on säilynyt ko. mittauksen suorittamiseksi). Nestorin kronikka jatkuu Rurikin N1c1 geeneistä ei silloin Nestorin kronikan kirjoittamisaikana tiedetty mitään, siksi alla on asiaan liittyen tosiasioihin pohjautuva perustelu Rurikin - suvusta: "Vuonna 862 nämä karkottivat varjaagit ja alkoivat hallita itse. Mutta suku nousi sukua vastaan ja he alkoivat taistella keskenään. Ja he päättivät kutsua russien nimellä tunnetut varjagit hallitsemaan heitä, sillä heidän maansa oli rikas mutta vailla järjestystä. He kutsuivat meren takaa kolme russien veljestä. Vanhin Rurik asettui hallitsemaan Novgorodiin, toinen Sineus Beloozeroon ja kolmas Truvor Izborskiin. Ja varjaageista (rus) Venäjän maa sai nimensä". Lainaus prof. Heikki Kirkinen 2004 Venäjän Historia s.36. Miksi Novgorodin väestön valinta hallitsijaksi oli suomensuinen Rurik? 1. Rurikit ovat kuuluneet suomensukuisina Varjagien kauppa-, verotusryhmiin ja ilmeisesti ovat monipuolisen kielitaitonsa vuoksi nousseet idänsuunnan johtajaksi. Itäisten alueiden Varjagien kauppa- ja verotusryhmissä on ollut huomattavan suuri osa suomensukuisia -, nykyisen Suomen- Viron - Baltian alueelta olevia silloin itämerensuomen taitavia miehiä, koska suomensukuisten kieli oli merkittävä, ellei tärkein taito kaupankäynnissä Novgorodin ja Kiovan ja nykyisen Venäjän vielä silloin laajoilla suomensukuisten väestöjen alueilla. 2. Nestorin kronikasta tiedämme, että Novgorodin perustajina olivat viisi heimoa, joista kolme oli suomalaisväestöjä, oli ymmärrettävää, että Novgorodin väestön enemmistö halusi omakielisen ja suomensukuisen varjagipäällikön Rurikin (suvun

125 125 / 315 veljekset) maansa johtoon (Ks. yllä Nestorin kronikka, suomensukuiset; tsuudit, vepsäläiset ja merjalaiset ja slaaveja edusti vähemmistö; kirivitsit ja sloveenit). PS: On huomattava, että venäläisiä ei silloin vielä ollut olemassakaan, ns. venäläinen kansa (isovenäläiset) on muodostunut suomensukuisten ja slaaviheimojen myöhemmän assimiloinnin tuloksena, vasta n lukujen ajalta, jatkuu edelleen. SL. Ruotsi ja Rus- nimet ovat suomalaiskielten pohjalta: Ruotsalainen ja Rus- nimitys pohjautuu samaan suomenkielisten käyttämään sanaan. Rus- ja ruotsalaiset ovat alueen alkuperäasukkaiden suomensukuisten nimitys uusista ko. naapuri- alueiden vieraskielisistä väestöistä, josta rus- muodostui em. Nestorin kronikan tavalla. Nimitykset; itäisen viikinki alueen ros (nyk. suomeksi ruotsi-) ja venäläisten rus (vanhasuomeksi rys) ovat otettu käyttöön vasta viikinkiajoilta, n luvulta alkaen (SL). Useat Itä- Euroopan suomalaiskielet ovat vaihtumassa slaavilaiseen venäjään. Novgorodin ajasta alkaneen slaavilaiskielikontaktin pohjalta, muuttui myös suomensukuisten kieli mm. vepsän- karjalankielen murteiksi. Nykyisin Venäjän vepsänkieliset ovat jo assimiloitunet lähes kokonaan venäjänkieliseen väestöön. Lähes kaikki muutkin nykyisen Venäjän alueen vanhat alkuperäiset suomalaiskansat ovat assimiloitumassa venäläisiksi, siis tarkemmin venäjänkielisiksi. Tämä tarkoittaa, että myös ns. historiallisena aikana on todistettavasti tapahtunut kielenvaihto suomensukuisten kielistä mm. slaavilaiseen venäjään, tätä tapahtuu edelleen. Mainittakoon vielä, että Novgorodin alueen slaavinkielen aikakausi on vaikuttanut eniten Baltian alkuperäisten (Itämeren-) suomensukuisia kieliä puhuvaan väestöön eli baltin kielen slaavilaistumiseen, tapahtui väestön kielenvaihto slaavin vaikutuksesta baltin kieleksi. Murteet, murrealueet: Kantasuomesta muodostui itämerensuomenkielisille (kantasuomi) Karjalan kielen murre slaavin vaikutuksesta:karjalanmurteen synty on alkanut Novgorodin slaavinkielen vaikutuksesta jo 900- luvulta, mutta tämän slaavinkielen vaikutus on ollut suurinta jaa. aikana. Merkittävin vaikutus ennen Pähkinäsaaren rauhan aiheuttamaa virallista murrerajaa oli vuoden 1227 päätöksellä, kun Novgorodin ruhtinas Jaroslav Vsevoldinpoika lähetti kastamaan suuren määrän karjalaisia ortodoksi uskonnon jäseniksi (FMU 68). Novgorodin vaikutusvalta näkyy merkittävästi myös Suomen karjalaiskielen- ja ns. karjalanmurteen muodostumiseen entisen kantasuomalaisen hämäläismurteen muutoksena. Pähkinäsaaren rauhan rajalla vasta "virallisesti" suurempi osa suomensukuisista jaettiin / määrättiin Novgorodin hallintaan ja sen (kirkko-) slaavin vaikutusalueelle. Pähkinäsaaren rauhalla, vuonna 1323, oli myös merkitystä suomenkielisten murrekehitykseen, sillä silloin enemmän kuin puolet suomensukuista kieltä puhuvista väestöistä jäi virallisesti itäiseksi suomalaiseksi väestöksi ja nyt vahvemmin slaavin kielen alueelle. Näistä

126 126 / 315 suomensukuisista väestöistä suurin osa asuttaa edelleen pääasiassa nykyisen Venäjän aluetta. Näiden suomensukuisten väestöjen kieli vaihtuu edelleen venäjän kieleksi (aluksi omina venäjänkielisinä murteinaan). PS. Suomensukuisten väestöjen sukupuuttoon kuoleminen ei ole relevantti väite: Usein virheellisesti esitetään, että suomensukuiset väestöt ovat Venäjällä sukupuuttoon kuolleita tai kuolemassa. Tällainen määritelmä on esim. Suomen varhaiskeskiajan lähteet FMU 1 jossa toistetaan venäläisen kronikan teksti, että suuri määrä suomensukuisia kansoja on kuollut sukupuuttoon. On kuitenkin aivan tieteellinen totuus, ettei väestö kuole sukupuuttoon, vaan tässä tapauksessa ko. suomensukuiset väestöt ovat assimiloituneet venäläisiin ja vaihtaneet puhumansa kielen slaavilaiseen venäjään. Kielellisesti suomensukuiset ovat vaihtaneet puhumansa kielen, mutta ne eivät ole kuolleet sukupuuttoon väestögeneettisesti (mot.) Suomensukuiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaan ko. väestön geneettinen osa jatkaa kielenvaihdon jälkeen lisääntymistään samalla vauhdilla kuin koko venäläinen väestö. Nämä suomensukuiset puhuvat nyt vain uutta kieltä. On tapahtunut kielenvaihto (=fakta). Suur- Novgorodin (ja myöhemmin sen perijät Kiovan ja Moskovan Venäjän) valta vaikutti Itä- Suomessa luvun loppupuolelle, aina Savoon ja sieltä Pyhäjoelle Pohjanlahden rannikolle saakka olevalle raja-alueelle. Itäiseksi eli karjalankieleksi (kanta-) suomenkieli muuttui vasta slaavinkielen vaikutuksesta. Alkuperäisen suomenkielen synonyymisanoista jotkut jäivät käyttöön itäisellä puolella ja toiset läntisellä puolella. Tähän voisi lisätä ns. eteläisen suomensukuisten murteen, jota edustaisi Viron- ja Baltin -alueen suomenkielen muutokset. Nykyisin erityisesti Viron kieltä voidaan pitää suomalaiskielien vanhana etelämurteena (Eteläisen Baltian alueen suomalaiskieli on vaihtunut baltin kieleksi). Viron kielessä on suomalaiskielien alkuperäisiä varhaiskantasuomen sanoja edelleen käytössä. Ne ovat useimmiten suomenkielen synonyymejä. Viron nykykielessä on vielä Suomen länsi - murteitakin vanhempia lähisukukielten sanoja (mutta niistä ei tässä enempää). Osa karjalankielen sanoista on muuttunut slaavinkielen lainasanojen vuoksi kantasuomalaiskielen karjalankielen käyttöön, mutta suurin osa kielestä on edelleen suomenkielisiä sanoja. Jotkut sanat ovat erilaisia läntisen Suomen murrealueella verrattuna itäiseen (karjalankieleen) tai Viron alueen, jota voidaan kutsua eteläisen suomenkielen, vironkielen murteeksi. Nämä erilaisetkin suomalaiskielien sanat ovat kuitenkin pääasiassa alkuperäisen kantasuomen sanojen synonyymejä. Vanhan hämäläismurteiden alueen sanojen erilaisuudesta itäisen murteen sanoihin verrattuna, voidaan esimerkkinä mainita sanat; vihta, karhu ja kettu, joita vastaa itäisen eli karjalan murteen vasta, kontio ja repo. Usein mainitaan mielestäni erheellisesti, että em. itämurteen vihta sana olisi alkuperältään ns. venäjänkielinen sana (lainasana). Tämä ei pidä paikkaansa. Jos vähänkin tietää suomensukuisten olleen laajan alueen alkuperäisasukkaita, ainakin kampakeramiikan ajoista alkaen, ymmärtää, että ko. suomensukuisten kielenvaihdon. ja - asutushistoriasta, että slaavit ovat saapuneet Novgorodin alueelle vasta kansainvaellusten jälkeen. Se myös osoittaa, että mm. nämä esimerkkeinä olevat

127 127 / 315 sanat ovat suomensukuisten väestöjen käyttämiä - ja suomensukuisten kielien alkuperäisiä sanoja. Ne ovat alkuperäisten suomenkielisten samojen sanojen synonyymejä. Näitä suomensukuisten sanoja on jäänyt uuteen venäjän kieleen (substraatteina), kun slaavin ja suomensukuisten kielen yhteisvaikutuksesta on muodostunut uusi slaavin kieli- venäjä. Suomensukuiset eivät ole vaihtaneet geenejään, mutta puhuttu kieli on vaihtunut. (Suomensukuisten geenistöön tulee tietenkin jatkuvasti uutta slaavilaisten assimiloituessa suomensukuisiin). Suomensukuisten väestöjen alueilla (murrealueilla) on ollut erilaiset kielikontaktit. Novgorodin alueella suomensukuisten väestöjen kieleen vaikuttivat slaavilaiset vaikutteet. ja myös se, että itäiset suomalaisväestöt mm. karjalankieliset eriytyivät läntisen Suomen väestöstä. Silloin itämurteiden alueella käyttöön jäi erilaisia synonyymejä suomenkielen sanoista mm. vasta. Tällainen vähintään yhtä suuri murre ero on myös nähtävissä suomenkielen etelämurteissa, erityisesti vironkielessä, jossa käytetään osittain ikään kuin vanhempaa kantasuomenkielen sanastoa, jonka merkityskin on nykysuomenkieliselle äkkiseltään vaikea hahmottaa. Sanojen muuttunut käyttö eri murrealueella johtuu pääasiassa pitkään jatkuneesta (n vuotta) eriytymisestä toisesta samaan kielikuntaan kuuluvasta väestöstä tai suomalaiskieliin kuulumattoman vieraan kieliryhmän ja sen kielikontaktien vaikutuksesta. Karjalaismurteet levisivät Savoon vanhemman hämäläismurteen (kantasuomen) alueelle Pähkinäsaaren rauhan jälkeen, jopa Mikkelin (Savolahden) Savon alueelle saakka. Myöhemmin Novgorodin alaisuudessa olleet Karjalan alueet eli karjalaismurteen alueet liitettiin pääosin kuuluvaksi Suomen yhteyteen (ns. Suomen Karjala Suomeen); Täyssinän rauha 1595, Stolbovan rauha 1617 sekä uudelleen 1812 Sprengtporten - Armfelt). Karjalankielen murre oli kuitenkin syntynyt Novgorodin slaavin vaikutuksesta. Ruotsinkielen muodostuminen Ruotsissa ja vaikutus suomeen: Ruotsinkieli on nuorempaa germaanikieltä, koska ruotsinkieli on syntynyt pohjoisgermaanin murteista Etelä - Ruotsista alkaen ja varsinainen ruotsin kieli ns. muinaisnorjan itämurteista vasta n luvulla Keski- Ruotsin isojen järvien alueelta alkaen, leviten pohjoiseen ja myöhemmin Skooneen. Kieliraja on laajentunut suomensukuisten kielten alueelle, jatkuvasti pohjoista kohden. Ruotsin alkuperäiskielestä suomalaiskielestä jäljellä on enää pohjois- osien meänkieli, joka on itämerensuomen- kieli. Tämä itämerensuomi on muotoutunut saman eaa. aikaista vasarakirves- nuorakeraamisen kulttuurin vaikutuksesta Keski- Ruotsin- Norlannin alueelle, kuin Baltiassa ja Suomessa suomenkieliselle alkuperäisväestölle. Vasarakirveskulttuurin suunta on ollut Baltia > Suomi > Ruotsi (mm. Huurre 2004:72 ja kielen alkuperästä prof. Saukkonen 2006:107, Viitso 2000). Näillä alueilla Ruotsissa ei vielä noussut ns. etelästä tullutta nuorakeraamista kulttuuria, joka muutti Ruotsin alueen alkuperäväestöjen kieltä hiljalleen pohjoisgermaaniksi.

128 128 / 315 Suomalaisten suuret muutot läntiseen Ruotsiin luvuilla, aiheuttivat, että suomenkieliset olivat enemmistönä useissa kunnissa, mutta sitten suomenkielen puhuminen kiellettiin (ks. alla kohta Värmlannin metsäsuomalaiset / mm. Liukko - nimi). Lisäksi suomalaisten suuret muutot varsinaisesti luvun puolivälin jälkeen, toivat suuret määrät suomenkielisiä suuriin teollisuuskeskuksiin mm. Tukholmaan ja Göteborgin alueelle. Mutta, vaikka suomenkielisiä tai paremminkin suomalaistaustaisia (Ruotsissa suomenkielisten on ollut pakko siirtyä ruotsinkielisiksi, koska suomenkielen opetusta ei varsinaisesti ole ollutkaan), on kautta aikain ollut Ruotsissa enemmänkuin Suomessa ruotsinkielisiä, ei suomenkieli ole virallinen kieli Ruotsissa. Vain Suomessa vähemmistökielellä on samat oikeudet kuin alkuperäasukkaiden kielellä. Ruotsissa sellaiseen ei ole ollut tarvetta, vaikka suomalaiskielet ovat edelleen suurin vähemmistökieli ja todennäköisesti (mahdollisesti) Ruotsin alueen alkuperäiskieli kivikaudelta on juuri suomensukuisten kieli (ks. Ruotsin Historia 2003, s.13). Ruotsin valtion kielipolitiikassa ei suomenkieltä ole haluttu virallistaa sellaiseksi kuten Suomessa, jossa ruotsinkielelle varmistettu erikoisoikeus on laissa määrätty.mutta kuitenkin myös Ruotsin alueella on vielä jäljellä alueen alkuperäiskieli, suomensukuisten kieliin kuuluva murrealue meänkieli, joka on vielä vasarakirvesajalta - rautakaudelle, ulottunut lähelle Uppsalan- kaupunkia. Meänkieltä voidaan myös ns. itämeren suomenkielen murteeksi nimittää. Ruotsinkielen vaikutus on alkanut Suomessa hieman myöhemmin kuin itäisen Novgorodin slaavin vaikutus (huom. tämä ei vielä ollut venäjän kieltä), jonka ns. kristillinen vaikutus kieleen on ollut alussa jopa vanhempaa kuin ruotsinkielen. Eniten juuri Novgorodin vahvuuden aikoina n luvuilla, ja vaikuttanut eniten juuri em:n karjalan murteen muodostumiseen. Ruotsinkielen leviäminen ja migraatiot Suomeen ovat alkanet varsinaisesti vasta n luvun Turun - Hämeen alueelle tehtyjen (3) aseellisten maihinnousujen jälkeen, jatkuen luvun alkuun saakka. Ruotsalaisten (Katolisen kirkon /Paavin järjestämän) maihinnousun jälkeen on ollut jonkinlainen ruotsinkielisten migraatio Suomen rannikkoalueelle, mutta pääasiassa nykyiset ruotsinkieliset Suomessa ovat suomalaista - suomenkielistä syntyperää, joiden esi-isät nimenvaihdosaikana luvuilla (esim. Purtanen > G. Porthan jne.) olivat syntyperältään suomalaisia ja joiden esi- isät puhuivat nimenomaan Suomen alkuperäiskieltä eli suomenkieltä. Ruotsinkielisillä rannikkoalueilla myös vaihdettiin alkuperäiset suomenkieliset paikannimet pääsääntöisesti ruotsinkielisiksi. Näiden alueiden alkuperäistä suomalaista nimistöä on selvästi väistynyt uusien ruotsinkielisten pakannimien käyttöönotossa (esim. tämän tutkimuksen Liuko- nimistö). Suomalaisen nimistön häviämisen huomaa nykyisistä paikannimistökartoista, kun vertaa muutoin vanhimpien nimien yleistä levinneisyyttä Suomessa. Sillä muutoin Suomessa tasaisesti levinneillä paikannimillä on aukkopaikat juuri ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Nämä suomalaiset paikannimet ovat olleet aikaisemmin myös ko. rannikkoalueilla, jo ennen ruotsinkielistä paikannimistövaikutusta Suomessa. Ruotsinkieli levisi myös suomalaisten käyttöön, sillä oppineiden (papiston - virkamiehistön) koulutus oli yksinomaan vain ruotsinkielistä, myös käsityöläisten kieli oli pääasiallisesti ruotsinkieli, koska käsityöläisten toimilupa oli aluksi vain

129 129 / 315 kaupungeissa, jossa ruotsinkieli oli puhekielenä. Silloin oli myös vaatimuksena, että suomenkieliset sukunimet oli vaihdettava ainakin em. tapauksissa ruotsinkielisiksi Suurimmalla osalla Suomessa asuvilla ruotsinkielisen sukunimen omaavalla, on suomalainen nimialkuperä (esim. Stenbäck on Laihian supisuomalaisia Luikkuja jne.), kuten myös suurimmalla osalla suomenruotsalaisista on suomalainen- ja suomenkielisten esi- isien alkuperä. PS. Suomenruotsalaisuus on virhemääritelmä; tämä väestöryhmä ei tarkoita, että nämä olisivat Suomessa olevia ruotsalaisia. Ehkä oikeammin sanottuna Suomessa asuu ko. ruotsinkieltä puhuva väestöryhmä, joka tarkoittaa siis vain kieliryhmää, se ei kuvaa mitään etnistä ryhmää Ruotsinkielen vaikutus tuntuu Suomessa lähinnä Varsinais-Suomessa ja muilla nykyisillä ruotsinkielisillä rannikkoalueilla, muuttaen näillä alueilla ollutta alkuperäistä suomenkielistä väestöä ja paikannimistöä osaltaan ruotsinkielisiksi, on syntynyt Suomeen (suomenruotsalaisten) ruotsin murre, tai ko. alueen suomenkieleen on tullut paljon ruotsinkielisiä lainasanoja. PS. ns. lyhyt Turun- Rauman - murre ei ole ruotsinkielen vaikutusta, vaan on peräisin huomattavasti aikaisemmista Viron /Baltian suomensukuisten migraatioista Suomen alueelle. Suomen alueen sisäisen muuttoliikkeiden vaikutus murteiden siirtymiseen: Murteiden myöhempään muuttumiseen tai sekoittumiseen Suomessa on tietenkin ollut osuutta myös maan sisäisellä muuttoliikkeellä nykyaikaan saakka. Esim. savon murre on muodostunut pääasiassa alueen alkuperäisten suomalaisten- eli hämäläisten kantasuomen pohjalta ja karjalaisten (Novgorodin slaavinkielen) vaikutuksesta lukuun mennessä. Karjalaiset ovat nimenomaan jatkuvuusteorian mukaisia suomalaisia (hämäläisiä), karjalan murre on kielen muutos em:n kielikontaktien vaikutuksesta. Muutoksia murteissa on tapahtunut Suomessa sen jälkeen myös ns. savolaiskiilan ja muun väestön sisäisen muuton vaikutuksesta, ja tapahtuu edelleenkin. Murreselvityksen merkitys Liukko nimitutkimuksen kannalta: Puhutun kielen - kielenvaihto ja murreselvitys liittyy myös olennaisesti Liukko - nimitutkimukseen. Sillä nimenomaan kaski- maanviljelyn kielen (esigermaanin) tulo suomensukuisten - kielisten väestöjen alueelle, oli ratkaisevassa asemassa, miksi ko. Liukko - nimi on niin laajalle levinnyt Suomessa ja Baltiassa ja miksi rannikon Liuko- nimistö on eri murrealueilla muuttunut Suomessa sisämaahan siirryttäessä. Liukko - nimistö on myös em. syiden vuoksi perustellusti vanhempaa kuin ns. kristillinen tai ruotsalaisperäinen nimistö (ks. mm. iu-diftongi).

130 130 / 315 Asiasta on erillinen artikkeli, ks. linkki; Volgan- mutka, heimovaellukset, murteet Suomessa, Liukko- nimen muuttuminen eri murrealueilla. Taulu Volgan mutkateoria on vanhentunutta tietoa: Volgan mutka suomensukuisten lähtöalueena on nykytiedon perusteella erikoinen väite sillä, kun suomensukuiset ovat aleen alkuperäisväestöjä, ovat nämä väestöt asuttaneet laajalla - alueella Uralilta Pohjanmerelle olevaa aluetta tai ainakin Kundan suomensukuisesta kulttuurista alkaen (n eaa., arkeologia / jatkuvuusteoria). Silloin ko. suppean alueen Volgan mutka tietenkin sisältyy tähän suomensukuisten laajaan alueeseen, mutta mikään kielen lähtöpiste se ei ole. Jääkauden maksimin aikana Euroopan Alppien pohjoispuoliset väestöt siirtyivät tälle asuttavalle alueelle, joka oli Mustanmeren pohjoispuolella Ukrainan refugissa. Muualla oli tundraa ja Berliini - Valdain tasosta ylöspäin oli ikijäätä, jopa 2 km. vahvuudelta, ne olivat asumiseen kelpaamatonta aluetta (yli vuotta). Ukrainan refugissa asuville puhekieleksi muodostui suurriistanmetsästäjien prestiisikielestä (ural- kielistä) suomensukuinen kieli (jääkauden maksimin jälkeinen aika Euroopassa Alppien pohjoispuolella). Vasta myöhemmin neoliittisen vallankumouksen aikana saapui metsästäjien (geneettisesti N1c1 ja R1a) alueelle maanviljelyväestöä vähäisessä määrin (n %) ja ohessa indoeurooppalaiset kielet, joiden vaikutuksesta kieli vaihtui Euroopassa n. 96%:sti, ja metsästys vaihtui myös hiljalleen maanviljelyyn. Seppo Liukko 1996 Volgan mutka- ajatus on hylätty useiden tutkijoiden toimesta. Suomen arkeologiasta vastaava Museovirasto on tehnyt, uusimpien tutkimusten perusteella yhteenvedon, Volgan mutka ei enää ole relevantti väite. Tutkimusperusteita Liukko - nimitutkimukselle (Seppo Liukko) Rakentamani Liukko - nimihistoria / esihistoria lähtee kielitieteellisestä nimietymologiatutkimuksesta ja - paikannimitutkimuksesta, mutta siinä on ko. tutkimusmetodien tueksi haettu vahvistusta myös arkeologian, genetiikan, biologian ja mm. kansantieteen (Kalevalainen Liukko - nimi) tutkimuksen perusteilla. Näiden lisäksi myös (kulttuuri-) historiatutkimus on mukana. Tässä tutkimuksessa on lainattu mm. usean (n. 25) eri muinaispitäjien alueilta kirjoitettua paikallishistoria- aineistoa ja tehty niistä johtopäätelmiä Liukko - nimisten paikannimien, kylien, talojen ja kartanoiden vaiheista ja iästä. Liuko- Liukko - Liukola nimistöön kuuluvia kyliä on vähintään viisi, vanhoja keskiaikaisia Liukko - nimipesyeen talonpoikaistaloja on yli kymmenen ja uudenajan Liukko - Liukkola - talonpoikaistaloja - kantataloja on kymmenkunta, Liuko- Liukola- Liukko - ratsas - rusthollitaloja on Suomessa ollut vähintään kuusi, lisäksi

131 131 / 315 Suomessa on ollut mm. kolme Liukko - nimipesyeen nimistä säterikartanoa (tarkemmin lähteineen tutkimuksen eri kohdissa). Liukko - nimistö tulee esiin myös muiden, kuin em:n Liukko - nimisten säterikartanoiden maa- alueiden nimistössä. Silloinkin Liukko- nimistö on ko. säterikartanoiden nimistöä vanhempaa. Tästä yhtenä esimerkkinä on mm. Somerolla sijaitsevan Kimalan säterikartanon alueeseen kuuluvat Liukon - nimiset peltoalueet. Nämä laajat peltoalueet ovat Liukon - pelto nimisiä, jotka ovat olleet olemassa huomattavasti ennen tämän säterikartanon perustamista. Tässä Liukko - pellon nimi on ilmeisesti muinaissuomalaisten kaskiviljelijöiden nimen mukaan käyttöön otettu kaskiviljelyn paikannimi (vrt. myös muut Liuko- Liukko - kartan paikannimistön sijainnit Suomessa, n. 300). Liukko - nimeen liittyen selvitetään myös Liukko - nimisten talojen / kartanoiden ja - kylien paikallishistoriaa eri pitäjistä, alkaen usein jo rautakaudelta - keskiajalta ja samalla Liukko - nimisten talojen / kartanoiden alueilla asuneiden omistajien ja ihmisten kulttuurihistoriaa sekä miten ja miksi Liukko - nimi liittyy muinaissuomalaisten Kalevalaiseen maailmaan tutkimuksessa tarkemmin esitetyillä useilla eri tavoilla. Arkeologiset löydöt: Tutkimuksessa tarkastellaan Liuko- Liukko - nimipesyeen nimisiltä paikoilta tehtyjä arkeologisia löydöksiä. Nämä arkeologiset tutkimustulokset löytyvät pääasiassa Museoviraston arkistoista ja myös muinaispitäjien paikallishistoriakirjoista. Liukko - paikannimisten alueiden kivikautiset ja pronssi- rautakautiset arkeologiset löydöt osaltaan tarkoittavat asutuksen jatkuvuutta ja silloin myös mm. paikannimien säilymisen mahdollisuutta kivikaudesta nykyaikaan saakka. Lisäksi esitellään Liukko - paikannimisten asukkaiden nykyisille omistajille tehdyn kyselytutkimuksen tulokset ja yhteenvetona lopuksi johtopäätelmät Liukko - nimen iästä Suomessa. Murrevaikutus nimistöön: Nimien muuttuminen sisämaassa on myös nähtävissä paikannimistökarttojen perusteella vanhimpien kylien- ja talojen nimien lievänä muuttumisena lännestä > itään. Muutoksen voi todeta myös tutkimalla eri pitäjien paikallishistoriaa, jossa on nähtävissä samanlainen trendi, että vanhimpien rannikolla sijainneiden talojen- ja kylien nimet siirtyvät kaskiviljelyaikana, pronssi- rautakaudella, vesistöjä pitkin ylävirtaan sisämaahan lähes samanaikaisesti, paikalta toiselle (tarkemmin mm. Liukko - nimitutkimuksen eri kohdissa). Liuko - Liukko - nimipesyeen (vanhoja proprisoituneita ja appellatiivisia) nimiä löytyy, Suomesta yleisen paikannimistötutkimuksenkin kannalta ja määriin verrattuna, erittäin runsaasti. Nimi on levinnyt aikanaan jostakin erityisestä syystä hyvin laajalti, koska Liuko - Liukko - nimipesyeen paikannimiä on vieläkin Suomalaisissa paikannimikartoissa yli 300 nimeä

132 132 / 315 (ks. yllä oleva kartta ja mm. Liukko - nimitutkimuksen metodeja artikkeli). Liuko- Liukola- Liukko- kylistä ja taloista sekä Liukko - väestä ja eräsijoista on mainintoja Turun tuomiokirkon mustassa kirjassa, käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa ja maakirjoissa sekä talonhaltijaluetteloista jne., joista tietoja löytyy jopa / luvuilta alkaen (mm. Vesilahden Liukko). Tähän tutkimukseen on kerätty Liukko - nimeen liittyviä tietoja useista muinaispitäjien - ja muiden paikkakuntien paikallishistoriakirjoista; esim. Vesilahden Historiakirjat Vahtola / Arajärvi, Mikkelin historiaa Porthan / Wirilander. Muista pitäjistä tai alueista mm. Unto Salo/ Aulis Oja / Kerkkonen/ Luukko/ Lehtosalo - Hilander / jne.. kirjoista mm. Köyliö- Kaarina- Rusko- Salo (Halikko- Suomusjärvi- Kuusjoki- Perniö), Somero, Tammela, Janakkala, Lammi, Kangasala, Keuruu, Jämsä, Merikaarto- Kyrö, Mikkeli - Juva, Tavisalmi- Kuopio, Rautalammi jne. alueiden paikallishistoriakirjoista Liukko - (nimeen liittyvää) historiaa. Tutkimuksen aikana on selvinnyt, että mm. Baltiasta / Liettuasta löytyy myös Liuko- paikannimistöä. Näiden paikannimien taustojen ja nimen etymologian selvittäminen on ollut yksi tärkeä osa tutkimuksen perusteista ko. Liukko - nimitutkimukselle. Baltian alueen Liukon- nimet- historiaa: Myös Baltian vanhalta suomensukuisten alueelta on löydettävissä vastaavanlainen esimerkki Liettuan Liukon - kylässä (Liukon-ys, josta -ys, lausutaan - iis-, tarkoittaa kylää) olleen aristokratian suurkartanon luvun maa- alueista, nimeltään Liukon - courtyard (manor) sekä muut Liukon- nimiset kylät, järvet ja muut paikannimet (Liukonys gelvony sen., Sirvintos täältä linkin kuva Liukon -manorkartanokoski ja Liukonys Jauniuny sen., Sirvintos, Liukoneliai Jonava, Lukopaikannimet Trakai ja Kaunas). Edellä mainitut Liukon - paikannimet (Liukonys 1 ja 2:n) Liettuassa sijaitsevat pääosin Sirvinta joen rannalla, joka on Liettuan pääväylän Neriksen sivujoki, joelta on pääsy alueen toiselle pääväylälle Nemunasille (suom.sukuisten Niemen- joki, joka virtaa mm. Kaunasin kaupungin läpi Itämereen). KERNAVE on pakanallisen ajan asutuskeskus Neriksen rannoilla se on Liettuan muinaiskaupunki -rautakaudelta, huomattavasti ennen Vilnan perustamista. Kernave sijaitsee Liukonys kylästä n. 8 km etäisyydellä ja nykyinen pääkaupunki Vilna n. 40km päässä. Kuva vuodelta 2011, kartta Kernaven muinaiskaupungin alueesta (sijainti n. 8 km Liukonys:n kylistä)

133 133 / 315 Liukonys- kylän Liukon - courtyard n kartanopuisto 2008, luvun suuret kartanorakennukset ovat hävinneet, Kuva Seppo Liukko

134 134 / 315 Nämä Liettuan Liukon- kylien ja ko. kartanon maa- alueiden nimet ja muut Liukon - nimiset paikannimet ovat nimistöltään vanhempaa paikannimistöä kuin em. aateliskartanot ja niiden Liukon- nimiset pelto-metsäalueiden nimet. Kartanot sijaitsevat vanhoilla Liukon - paikannimisillä alueilla, joille on annettu ko. paikannimen mukainen säterikartanon nimi n luvuilla, kun säteriä (läänitystä - lahjoitusta) on perustettu, maa-alueet aikaisemmin omistaneiden talonpoikien maille (Liukkola, Liuksiala tai Liukon- courtyard). Reversaali virhe Liukko - nimipesye: Myös Liukko - nimipesyeen useiden Liukko - nimiversioiden (mm. Luikko- Luikki- Luikka jne.) muotoutumisen syyt esim. reversaalivirhe ja ruotsinkielisten kirjurien aiheuttama ns. kirjurietymologia (uusia nimivariaatioita), perustellaan tutkimuksessa. Vanhimmat tiedot näissä paikallishistoriakirjojen ko. Liukko - nimen tiedoista viittaavat rautakaudelle ja keskiajalle. Olen myös tehnyt kyselytutkimusta ko. Liukko - paikannimistön nykyisille omistajille. Ja tutkimuksessani on edellä mainitut tiedot yhdistetty ja saatu loppupäätelmäksi, että Liuko- Liukko - nimi olisi hyvin vanha jopa vasarakirvesgermaanista kaskiviljelyjoukkoa kuvaava alkuperäinen nimi kaskiviljelypaikoille, alkaen kronologisesti Länsi- Lounais- Suomesta siirtyen sieltä sisämaahan ja myöhemmin Savo- Karjalaan.. Olen siis yrittänyt tutkia Liukko - nimeä hyvin laajalti ns. poikki-tieteellisesti, siis useiden eri tutkimusalojen perusteilla on etsitty varmistuksia Liukko - nimen ajoittamiseksi ja alkuperän-merkityksen selvittämiseksi. Myös paikallishistoriatietojen, Liukko- sukututkimuksen ja mm. Vesilahden todennäköisesti rautakautisen Liukkojen- suvun (talonhaltija- isäntäluettelojen- linkki toisaalla) perusteilla. Olemme saaneet sukututkijan kanssa kytkennän, että ainakin osa Suomen Liukko - sukunimisistä ihmisistä olisivat sukuna lähtöisin Vesilahden muinaispitäjästä olleesta Liukko - nimisestä talonpoikaistalosta / rusthollista. Liukko - nimipesyeen mukaisen nimistön synty ja mm. nimen käyttöönotto on tapahtunut mahdollisesti jo Kiukaisten kulttuurin aikana Suomessa ja myös Baltiassa tai viimeistään pronssi- rautakaudella, ja nimenomaan alkuperäisellä jatkuvuusteorian mukaisella suomenkielisillä alueilla. Kartta Vesilahden Liukko- rautakauden-keskiajan talonpoikaistalon- ratsutilan - rusthollin sijainnista sekä Puontilansarka, jossa saran omistajan nimellä mm. Liukonvuori (Ks. tästä kartta; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko) ********************************************** Liukko - nimen esihistoriaa, tutkimuksen tiivistelmä:

135 135 / 315 Väite: Liukko - nimen iäksi arvioidaan n vuotta. Kysymys: Voiko kivikaudenaikainen muinaissuomalainen Liukko - nimi olla edelleen suomalaisten käytössä vuonna 2000? Edellä olevan kysymyksen selvittämiseksi on kerätty ja löydetty hämmästyttävän suuri määrä Liukko - nimeen liittyvää aineistoa ja lähdetietoa, jonka perusteella on ollut mahdollista tutkia Liukko - nimen alkuperää ja mahdollista sijoittaa Liukko - nimi loogisesti ja lähdeaineistoon perustuen Suomen historian eri vaiheisiin. Tämä on ns. nimitutkimus, jonka perusteena on käytetty useita erilaisia nimistön tutkimukseen liittyviä tutkimustuloksia ja ko. nimeen liittyviä tiedossa olevia argumentteja, tutkimuksen menetelmä- ja lähdeaineistoja sekä muuta kirjallista arkistoaineistoa, joiden perusteella Liukko - nimeä on tutkittu eri metodien perusteilla, ja ns. poikkitieteellisesti. Historiallisen ja esihistoriallisen nimitutkimuksen lisäksi monien eri alojen tieteellisiin tutkimuslähteisiin ja kirjallisuuteen nojaten ja eri tieteen alojen, kuten mm. arkeologian, geenitieteen, kansantieteen ja kielitieteen tulosten samanaikaista toteutumismahdollisuutta arvioiden. Tässä on merkittävää samanaikainen tapahtumamahdollisuus arvioituna eri tieteenalojen tutkimustietoihin perustuen, ja nimenomaan Liukko - nimen kannalta tarkasteltuna. Kuitenkin niin, että tässä tutkimuksessa tulevat samalla esiin suomalaiskielisen väestön esihistorialliset - ja historialliset vaiheet kronologisesti esitettynä kivikaudelta nykyaikaan saakka. Tutkimukseen liittyvä laaja kirjallisuusluettelo tulee tämän tutkimuksen loppuosaan, mutta asiaan liittyvät linkit lähteineen ja viittaukset ko. tutkijaan on yleensä mainittu ja sijoitettu välittömästi ko. asian yhteyteen (sininen alleviivattu on internetin linkkiyhteys ko. tietoon). Onko Liukko - nimen ikä / -alkuperä tutkittavissa? Liukko - nimen tutkiminen on ollut mahdollista, koska Liukko - nimi on etymologisesti varmuudella lainasana, jossa sanavartalon vierasperäinen iu - diftongi osoittaa sellaisen alkuperäisen lainasanan liittyvän tiettyihin Suomeen ja suomenkielisille alueille kivikaudella n eaa. aikoihin saapuneihin väestömigraatioihin. Kyse olisi silloin näiden nuorakeraamisen kulttuurin (vasarakirvesgermaanien - esigermaaniskielisten) eli maanviljelyä levittäneiden ryhmien mukanaan tuomien lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomenkieleen. Tällä migraatiolla oli suuri merkitys suomalaiskielisten väestöjen aikaisempaan elinkeinoon ja kieleen, joka tiedetään arkeologisesti tapahtuneen em. aikana, myös kielitieteen lainasanatutkimuksen perusteella. Näiden todettujen muutoksien perusteella; vasarakirvesgermaanien ryhmien maahanmuutto / uudet lainasanat / uusi kulttuuri - elinkeino ja miten kieli muuttui kantasuomeksi, Liukko - nimen alkuperä on myös etymologisesti tarkasteltavissa.

136 136 / 315 Liukko - nimen ikä ja alkuperä on näiden edellä mainittujen argumenttien perusteella ajoitettavissa. Allekirjoittaneen hypoteesin todenperäisyyttä vahvistaa osaltaan kielitieteen tutkimustieto siitä, että alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut ko. diftongeja ennen ensimmäisten vasarakirveskulttuurien vaikutusaikaa Suomessa (sama pätee myös yleensä suomensukuisten kielien alueella, esim. Baltiassa): Perustietoa varhaiskantasuomesta liittyen Liuko- Liukko- nimitutkimukseen (lähdelainaus): Vielä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongeja lainkaan Prof. Tapani Lehtinen, Kielen vuosituhannet, SKS, 2007:139. Kun varhaiskantasuomen kielessä ei ole ollut diftongeja lainkaan ja kun toisaalta tiedetään, että ruotsinkielessä ei tunneta iu / ui - diftongeja, on tällainen lisä kantasuomeen täytynyt tulla ensimmäisten- varhaisimpien lainasanojen yhteydessä. Siksi ko. Liuko - Liukko lainasana on ajoitettavissa ensimmäisen vieraskielinen migraation tuloon suomensukuisten Itämeren altaan alueelle. Silloin, kun vasarakirveskulttuurien miesryhmät levittivät alkeellista maanviljelyä, kaskiviljelyä, Veikselin alueelta pohjoiseen Baltiaan ja Suomen lounaisrannikolle. Sen vuoksi on todettavissa, että tällaisen germaanisperäisen iu - diftongin sisältämän lainasanan tulo on tapahtunut varhaiskantasuomen aikana ja siirtynyt suomensukuisten käyttöön (kieli on lainasanojen vuoksi muuttunut kantasuomeksi, ko. ajan lainasanoista on alla useita esimerkkejä, ks. lisäksi Etymologiset sanakirjat). Edellä mainittujen lainasanojen tulo on ajallisesti täytynyt tapahtua kaskiviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien vaikutuksesta, kivikauden - kampakeramiikan ajan lopulla, n eaa. aikana suomenkieliselle alueelle (ks. tarkemmin muut vastaavan ajan germ. lainasanat suomenkieleen mm. liuta, kaski, tuhka jne. tarkemmin tästä tutkimusraportista tai esim. Nykysuomen etymologinen sanakirja, Kaisa Häkkinen 2007:619, WSOY ). Silloin Suomen ja suomenkielisten (Baltia) väestöjen alueelle tulleiden vasarakirvesgermaanien on täytynyt olla ns. (esi-) germaanisten lainasanojen taitajia. Näiden lainasanojen käyttöönoton vaikutuksesta suomenkieli, eli kampakeramiikan ajan, laajan alueen varhaiskantasuomi muuttui hiljalleen, kielitieteen määritelmän mukaan, kantasuomeksi. Asiaan palataan tarkemmin tämän tutkimusraportin sivuilla. Tässä yhteenvetona; esigermaani on lähellä vanhaa indoeurooppalaista kielimuotoa, joka sisälsi vielä mm. iu- diftongin. Nuoremmissa germaanikielissä iudiftongin toinen vokaali on liudentunut, esimerkkinä tästä mm. skandinaaviset pohjoisgermaanikielet - esim. ruotsinkielisellä alueella muutos, Liukko nimestä Luko muotoon, on historiallisesti todettu niin Suomessa kuin Ruotsissakin (tästä on faktatietoa ks. Seppo Liukon kirjoittama Liukko - nimitutkimus mm. alla).

137 137 / 315 Kielen muuttuminen Suomessa lainasanojen vuoksi (kieli ei vaihtunut): Varhaiskantasuomea nuoremmassa kantasuomessa on jo diftongeja ja silloin suomenkielestä löytyy myös ko. iu - diftongin sisältävä lainasana (superstraatti); liuti* > liuta (joukkoa - ryhmää tarkoittava sana), joka on otettu käyttöön suomenkielessä jo ennen pronssikautta. Liukko - nimen etymologisia määrittelyä on selvitetty tässä tutkimustiivistelmässä lyhyesti, ja miksi ko. diftongi on esi- indoeurooppalainen / kantagermaaninen lainasana tullut suomenkieliselle alueelle ja miksi se on otettu käyttöön kaskiviljelyalueiden nimenä? Tässä on selvitetty myös miksi ko. liuti - (liuta- ) sana ja sen diftongi ei ole alkujaan peräisin baltinkielestä, vaikka ko. uusi väestö on tullut Suomen rannikkoalueille Baltian kautta. Tästä nuorakeraamisen -vasarakirvesväestön saapumisajasta ollaan nykyisin jo tutkijapiireissä pääosin samaa mieltä (ks. muut viitteet myöhemmin). Torsten Edgren tulkitsi jo vuonna 1970, että vasarakirveskansa Suomeen tullessaan muodostui maanviljelijöistä, mutta ei ehkä suuremmin karjankasvattajista (Savon Historia I, Esihistoria, Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander1988:91-95). Nuorakeraamisten eli vasarakirveskulttuurien saapuminen Suomeen oli käännekohta: Professori Jouko Vahtola toteaa ehkä Suomen historian yhdestä suurimmista ja merkittävimmästä käännekohdasta kivikaudella, seuraavaa mm., että:..maahanmuuttajat nuorakeraamiset eli vasarakirveskulttuurin kautena eaa. aiheuttivat Suomen lounais- osissa voimakkaan muutoksen, suorastaan käännekohdan.. ja... muuttajat saattoivat olla kantasuomea puhuvia suomalaisia, jotka toivat kielessään indoeurooppalaisia lainasanoja. Kehittyvään suomenkieleen tuli maanviljelyyn ja karjanhoitoon viittaavia sanoja, kuten, kaski, kasvaa, itää, huhta (kaski), siemen, ohra, puuro, ja mm. härkä. Sanat edellyttävät kaskeamista ja karjanhoitoa. Prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004: Tässä historiankirjoituksessa kiinnittää huomiota allekirjoittaneen käyttämä määritelmä, että Baltialaiset ovat alkuperältään suomensukuisia ja myöhemmin kielenvaihtaneita väestöjä, sekä siihen että Baltiaan ja Suomeen saapuneet vieraskieliset väestöt olisivat olleet osittain suomenkielisiä, ja silloin kaksikielisiä suom.suk. ja esi - germaanikielisiä.

138 138 / 315 Tämä määritelmä johtuu arkeologisten ja genetiikan tosiasioiden lisäksi mm. professori Jouko Vahtolan maininnasta; vasarakirveskulttuurin saapumisen aikana olleiden väestöjen kaksikielisyydestä Suomen Historia- teoksessaan, 2004 ja professori Jorma Koivulehdon samaa asiaa koskevassa Kotikielen seuran /Virittäjä- lehdessä olleesta tutkimusesittelystä, Koivulehto; Vanhimmista germaanis-suomalaisista lainasanoista 1971). Jorma Koivulehto selvittää em. asiaa vuoden 1971 Virittäjä artikkelissaan ja toteaa, että esigermaanisten lainasanojen huomattava määrä osoittaa osaltaan erittäin vanhaa lainasana siirtymää suomalaiskieliin, kuten tässä tutkimuksessa esiintuotu vasarakirves kulttuuriin lainasanoihin kuuluva liuti* > liuta > liuko sanakin osaltaan osoittaa: Koivulehto Suomessa ja muissa Itämerensuomalaisissa kielissä on tunnetusti huomattava määrä vanhoja germaanisia lainasanoja. Niiden äänneasu edellyttää lainanantajapuolelta niin erittäin vanhaa kielimuotoa (eli esigermaanista tai varhaiskantagermaanista kielimuotoa - SL lisäys). Tämä edellä olevien tutkijoiden osoittama seikka on nähtävissä myös tässä tutkimuksessa useaan otteeseen, kun selvitetään myöhemmistä väestöliikkeistä johtunutta tosiasiaa; että pääosa baltialaisista väestöistä ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia väestöjä, ja ensimmäiset vieraskieliset ryhmät Baltiaan ja Suomeen ovat olleet nimenomaan esigermaanisia nuorakeramiikan vasarakirvesgermaaneja. Ja näin ollen nämä muuttajat Baltian alueelta Suomeen olivat n eaa. myös kaksikielisiä suomensukuisia maanviljelyä levittäneitä ryhmiä. Maanviljelyä levittäneet ryhmät siis osasivat suomensukuisten kielten (itämerensuomen) lisäksi myös indoeurooppalaista / esigermaanikielisiä em. maanviljelytermejä (lainasanoja). Tämä tulee esiin myös muista geneettisistä ja arkeologisista sekä myös kielitieteellisistä tutkimuksista ( näistä myöhemmin). Baltian alueella on vallinnut suomensukuisten (-kielisten) väestöjen alue jo ainakin kampakeramiikan ajoista n eaa. alkaen. Todellisuudessa suomensukuisten asuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti jatkuvuusteorian mukaisesti ja - perusteilla, jääkauden jäiden lähdöstä alkaen (SL).Vasarakirveskansaan kuuluneet kaskiviljelyryhmät näyttävät sekaantuneen (assimiloituneen) lounaiseen "hämäläiseen" pyyntiväestöön jo n eaa. mennessä, muodostaen muinaissuomalaisen Kiukaisten "maanviljely-" kulttuurin.professori Jouko Vahtola toteaa myös vasarakirveskulttuurien assimiloituessa hämäläisiin Helsingin - Porin väliselle alueelle syntyi n eaa. alkaen Kiukaisten kulttuuri, joka on varmuudella ollut kaskimaanviljelyväestöä. Professori Jouko Vahtola 2004:16 toteaa osaltaan Kiukaisten kulttuurin ajasta, että:

139 139 / 315 Kiukaisten asutus sijaitsi rannikoilla, mikä osoittaa pyynnin tärkeyttä elinkeinona, mutta ihmiset olivat varmuudella myös maanviljelijöitä, siitä kertovat puusirpit ja jauhinkivet sekä tähän aikaan n. vuodesta 2300 alkaen ajoitetut viljan siitepöly- ja jyvälöydöt. Merkkejä viljanviljelystä (viljan kaskeamisesta) on myös sisämaassa Hämeessä... Prof. Jouko Vahtola 2004 Maanviljely on tullut Suomeen Baltian kautta: Vasarakirveskulttuurin (esigermaanikielisiä) maanviljelyä levittäneitä (liuti-) miesryhmiä - joukkoja on siirtynyt kivikauden lopulla Suomen alueelle Veikselin alueelta ja Baltian kautta, mutta nämä väestöt eivät olleet baltinkielisiä, kuten aikaisemmin on oletettu (viim. tutk. tiedot tarkentuneet; baltin lainasanat ovat nuorempia, kuin esigermaaniset lainasanat suomenkielisillä alueilla). Vasarakirveskulttuurin ajoittaminen ja ko. ryhmien saapuminen nimenomaan Baltian kautta Suomeen jo n eaa. aikana on ollut tietynlainen ongelma, ainakin niille jotka ovat olettaneet että suomensukuiset väestöt - ja suomensukuisten kielien puhujat olisivat tulleet Suomen alueelle vasta 1000 eaa. tai ajanlaskun vaihteen aikana. Tämä silloin " virallinen " ja virheellinen tieteellinen tieto oli vielä hämmästyttävän voimakkaasti vallalla luvulla. Onneksi väestöliikkeistä tiedetään nyt huomattavasti enemmän, esimerkiksi biologian, genetiikan ja arkeologian viimeaikaisten tutkimustenkin perusteella (ks. lähteitä tämän tutkimuksen eri kohdissa). PS. On arvovaltaiselta taholta todettu, että Baltin- kieli on vaikuttanut suomenkieleen selkeästi myöhemmin kuin nuorakeraamiset vasarakirveskulttuurit, jotka ovat olleet mm. lainasanatutkimuksen- arkeologian (kulttuurit) - ja geenitutkimuksen perusteella germaanikielisiä. Suomessa puhuttu kieli ei kuitenkaan vaihtunut, koska tulijoita on ollut suhteellisen vähän alkuperäiseen jatkuvuusteorian mukaiseen väestöön verrattuna. Tämän sivun alaosassa on tarkempi tieteellisiin lähtökohtiin ja - kirjallisuuteen perustuva selvitys suomensukuisten väestöliikkeistä ja suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriasta jääkauden maksimista alkaen tai ainakin Kampakeramiikan ajoista alkaen (5100 eaa.) Itämeren altaan ympärillä (Kampakeramiikka, Museovirasto). Katso myös Viron Historia Tuglas- seura, Kampakeramiikan alue Veikseliltä Uralille olisi ollut suomensukuisten asuttamaa aluetta. Nuorakeraamisen kulttuurin leviämistä suomensukuisten alueelle kuvaa em. yhteenvedon lisäksi myös Museoviraston sivut suomalaisten asutusalueista mm. kampakeramiikan ja nuorakeramiikan aikana (n eaa eaa.). Nuorakeraamiseen vasarakirveskulttuuriin kuuluneet, Baltian kautta Suomeen tulleet esigermaanista kieltä ja suomalaiskieliä- (prof. Vahtola) puhuneet miesryhmät, ovat asuttaneet (ja assimiloituneet hämäläisiin) n eaa. aikana lounaisrannikolta alkaen ja samalla levittäneet ns. varhaisinta maanviljelyä / kaskiviljelyä ja esigermaanista kieltä (maanviljelyyn liittyviä lainsanoja), jo ennen Kiukaisten kulttuuria ja ennen pronssi- rautakautta (ks. myös uutta tietoa suomensukuisten-kielisten jatkuvuusteoriasta jääkauden maksimista alkaen).tällöin

140 140 / 315 voidaan sanoa, että ko. kaskiviljelyväestö on muodostanut Suomen varhaisimman maanviljelyväestön, jota voidaan myös nimittää muinaissuomalaiseksi vakiintuneen maanviljelyn talonpoikaisväestöksi, viimeistään rautakauden puoliväliin mennessä (vakiintunut maanviljely- kylien muodostuminen alkaa). Ks. Suomen alueen arkeologiset kulttuurit, Museoviraston sivuilta; Suomusjärven kulttuurin-, kampakeramiikan- ja nuorakeramiikan aikaiset asutusalueet Suomessa, kartta. Liukko - nimen / sanan etymologiamääritelmiä tutkimuksen pohjana: Liuko- nimi olisi kaskiviljelypaikkaa tarkoittava paikannimi, joka juontuisi kaskiviljelyä harjoittaneiden henkilöiden / ryhmien alkuperäisestä nimestä (Liuti > Liuko). Liukko Liuko - Liuco - Liuckhardt henkilönimet pohjautuvat selkeästi germaanisperäiseen Leute (loite) tai Leuc - nimeen (prof. Jouko Vahtola), joka tarkoittaa nykysaksan ihmistä - väkeä tai sitten. Liukko - nimi peräytyisi mahdollisesti huomattavasti vanhemman (joka olisi todennäköisempää) indoeurooppalaisen esigermaanikielen / muinaisgermaanin (mon.) liuti sanaan, joka tarkoittaa kansaa, (liuta) liutaa ihmisiä ja joukkoa (prof. Eero Kiviniemi info). Edellä olevan vuoksi on mahdollista tehdä hypoteesi, että Liukko - nimi juontuisi alkuperäisestä liuti sanavartalosta, ja olisi siten äänteellisesti muuttunut Suomessa joukkoa - ihmisiä kansaa tarkoittavista nimistä, aluksi kaskiviljelypaikkaa tarkoittaviksi Liuko- nimiksi (Seppo Liukko 2006). Tämä Liukko - nimitutkimus lähtee näistä alkuperätiedoista ja ko. hypoteesista. Koska on varmaa (perustelut tutkimuksessa), että Liuko- Liukko - paikannimet ja / tai henkilönimet Suomessa ja yleensä suomenkielisellä alueella ovat muodostuneet sellaisesta lainasanasta, jossa on iu - diftongi. Toisaalla on selvitetty, että iu - diftongi on lainasanakosketusten perusteella jäänyt suomensukuisten lainasanaksi ja on yhdistettävissä ainoastaan vanhimpaan indo- eurooppalaisten, esigermaaniskielisten miesryhmien (liuti* liuta) kosketukseen varhaiskantasuomen - kielisten väestöjen kanssa. Ja tämä kosketus (assimiloituminen suomensukuisten kanssa) osaltaan määrittelisi tällaisen lainasanan (superstraatin) tulleen varhaiskantasuomeen n eaa. aikana. Silloin se kuuluisi vasarakirves- kulttuurien kaskimaanviljelysanastoon. Tällainen samaan aikaan ja - paikkaan osuva sekä tutkimuksen laajaan materiaaliin liittyvä lainasana, olisi todennäköisimmin liuti - sana. Liukko - nimen alkuperämerkitys on yhdistettävissä kivikauden lopun uusiin elinkeino- ja vieraskielisiin väestöliikkeisiin Itämeren (Baltian) alueelta Suomeen ja suomenkielisten alueelle. Liukko - nimen tutkimusta helpottaa myös nykyisissäkin kartoissa esiintyvä laaja Liuko- Liukko paikannimistö Suomessa ja Baltiassa (yli 300 paikannimeä).

141 141 / 315 Nimen muotoutuminen paikannimiksi suomenkielisellä alueella ja nimen muuttuminen asutuksen siirtymisen aikana alueelta toiselle, on tutkittavissa paikannimistötutkimuksen ja mm. kielitieteen, esihistoriallisten väestöliikkeiden ja arkeologisen aineiston pohjalta sekä historiallisten dokumenttien ja muun laajan, nimenomaan tähän tutkimukseen liittyvän arkistomateriaalin avulla. Nimen ikää - ja alkuperää sekä Liukko - nimen käyttöä Suomessa on selvitetty tässä tutkimuksessa useiden eri tutkimusmetodien perusteella. Prof. Eero Kiviniemi on todennut Tvärminnen symposiumissa 1980:327, Nimien esihistoriallisesta sisällöstä seuraavaa: Paikannimien sisällöllä tarkoitetaan nimiin sisältyvän ilmauksen appellatiivista merkitystä, siis samalla nimien asiataustaa, nimeämisperusteita, niitä paikan erityispiirteitä, joihin nimenä käytetty kielellinen ilmaus viittaa. Nimien asiataustalla voi olla erittäin suuri historiallinen dokumenttiarvo, mutta sen selvittely on yleensä paljon vaikeampaa kuin nimien etymologiointi (= niiden kielellisten elementtien selvittely), usein jopa mahdotonta. Varsinainen ongelma on tietysti nimien alkuperä: Mihin kieleen tai kieliin ne perustuvat? Onko nimissä eriaikaisia kerrostumia? Miten vanhoja nimet ovat? Vastausta haettaessa on lähtökohdaksi otettava ne nimet, jotka näyttävät olevan etymologisesti selvimpiä Kiviniemi 1980:334. Liukko - nimi on erilaisen kielitieteellisen ominaisuutensa vuoksi mahdollisesti sellainen nimi, joka olisi etymologisesti tutkittavissa (iu- diftongi). Työhypoteesina Liukko - nimeä voitaisiin pitää muinaissuomalaisena nimenä, joka olisi muodostunut suomensukuisten kielien alueella lainasanasta (hypoteesi; iu- diftongi etymologian perusteella). Paikannimistötutkimuksen professori Kiviniemi on vuonna 1974 maininnut, että Suomesta voisi olla mahdollista löytää kaksi - kolmetuhatta vuotta vanha suomalaisten käytössä ollut nimi (Paikannimistö prof. Kiviniemi 1974:78). Professori Kiviniemen mainitsema kaksi- kolmetuhatta vuotta vanha suomalaisten käytössä ollut nimi saattaisi olla esimerkiksi Liukko - nimi: Tämän tutkimuksen kohde, Liuko - Liukko - nimi, voisi lähtökohtatietojen perusteella olla äänteellisesti muodostunut vasarakirveskulttuurin aikaisesta sanasta ja joka olisi myöhemmin ollut suomalaisten käytössä kaskiviljelyaluetta osoittavana nimenä jo

142 142 / 315 pronssikaudella (ks. mm. paikannimistön sijainti ja levinneisyys n. 300 Suomessa), silloin Liuko > Liukko - nimi olisi tähän Kiviniemen mainitsemaan ryhmään kuuluva nimi. Joka tapauksessa on selvää (mm. iu - diftongin vuoksi), että Liukko - nimistö on esi- germaanisesta lainasanasta johtuva nimi ja siksi nimi olisi muodostunut viimeistään pronssi - rautakauden aikana suomenkielisellä alueella muinaissuomalaiseksi nimeksi. Paikannimen nimeämisperusteita, prof. Kiviniemi. Perusteiden merkitys Liukko- nimitutkimuksen lähtökohtiin ja selvityksiin siitä, miten Liuko- Liukko- paikannimistö on syntynyt ja ja miksi sillä on niin laaja levinneisyys Suomessa ja miksi nimi esiintyy samassa muodossaan myös Baltiassa. Kiviniemen paikannimistön nimeämisperusteen luokittelumallissa tärkeimpänä on paikan suhde ihmiseen. Se on jaettu kolmeen alaluokkaan, joista ensimmäisen nimeämisperusteena on, kuka paikan on omistanut, kuka paikalla on asunut tai kuka paikkaa on käyttänyt nautinta-alueenaan. Paikan omistus tai paikan käyttäminen nautinta-alueena on aina ollut yksi keskeisimmistä nimeämisperusteista sijainnin jälkeen (Kiviniemi 1990: 143). Lainaus: Jenni Rimpeläinen, Pro gradu- tutkielma paikannimistä 2011, ks.nettiversio s.150 Vastaavalaista Liukko - nimitutkimuksen tyyppistä, laajaa poikkitieteellistä nimitutkimusta, ei ole aikaisemmin tehty mistään muusta suomalaisesta ns. esikristillisen ajan muinaissuomalaisesta nimestä. Tässä esitellään väitteen ja kysymyksen asettelun mukaisen muinaissuomalaisen Liukko - nimen historiaan ja esihistoriaan liittyvä nimitutkimus ja selvitys, kuinka pakanallisen ajan Liuko- Liukko - nimi olisi voinut säilyä muistissa mahdollisesti jopa pronssi - rautakaudelta (PS. pronssikausi n ennen ajanlaskua alkua = eaa.), jatkuvana perimätietona läpi mm. kristillis- ruotsalaisen nimistöpaineen nykyajalle saakka. Paikannimistön dokumenttiarvosta kirjoittaa paikannimistöprofessori Eero Kiviniemi seuraavalla tavalla; Nimet voivat paljastaa paikoista tai nimenantoyhteisön kulttuurista sellaista tietoa, jota ei ole löydettävissä muunlaisista aineistoista Perustietoa paikannimistä, SKS, Kiviniemi 1990:209. Sana- / nimitutkimuksen perusteella tämä muinaissuomalainen Liukko - nimi on ollut suomalaisten käytössä ilmeisesti vuotta ja on edelleen samanmuotoisena käytössä erilaisina paikannimistöön liittyvinä niminä sekä kylien / talojen - niminä

143 143 / 315 ja sukuniminä. Lisäksi Liukko - nimipesyeen nimet esiintyvät eri muodoissaan hyvin vanhoissa Kalevalaisissa loitsuissa. Etymologiatutkimus alkaa Liukko - nimen alkuperä- eli etymologiahypoteesista. Onko vasarakirveskulttuurien aikaisen lainasanan ja alkuperäisen kaskiviljelyalueiden paikannimien mahdollista muuttua suomenkielisellä alueella Liuko > Liukko - talojen, kylien ja muiksi paikannimiksi sekä myöhemmin sukunimiksi. Olisiko alkuperäisen sanan / nimen leviäminen tapahtunut mahdollisesti Veikselin alueelta Baltian kautta Suomeen. Tämän hypoteesin selvittäminen on ollut yksi tutkimuksen lähtökohdista. Poikkitieteellinen tutkimus; Tutkimuksen pohjatietona on ollut olemassa kielitieteellisiä, asutushistoriaan perustuvia etymologiatutkimuksia, sekä muita mm. arkeologian, genetiikan, biologian sekä kielitieteen- tutkimuksia, jotka antavat oikein tulkittuna kuvan Euroopan pohjoisosien asutus- ja kielitilanteesta jääkaudesta alkaen. Silloin on erilaisten tutkimustuloksien perusteella mahdollista selvittää myös Suomessa olevan Liukko - nimen alkuperää, paikannimenä ja syitä paikannimen nimeämiseen, nimen muuttumiseen ja leviämiseen. Kulttuurihistoriallinen tutkimusosuus alkaa ns. vakinaisen maanviljelytalojen kehittymisestä rautakaudelta, keski- ja uudelle ajalle saakka. Miten Liukko - nimi sijoittuu Suomen historian vaiheisiin. Onko suomalaisen nimistön perusteita löydettävissä myös kansantieteen kansanrunouden puolelta, koska nimenomaan juuri suomalainen Kalevalainen kansanperinne on oikein tulkittuna vanhimpia tietolähteitä maailmassa. Ks. Kalevalaisten kansanrunojen tutkimuksen historiaa s , väitöskirja 2009 Elina Palola Ganander- tutkimus / Kalevalaiset esikristilliset loitsut (alla lainaus sivulta 19). Kalevala - ajan todellisuus ja historia: Vanhat kansanrunot kertovat lähinnä ajattelun ja uskomusten historiasta, mutta ne ovat saattaneet tallentaa jälkipolville tiedonmurusia myös historiallisista elintavoista. Ne eivät välttämättä kerro tarkkaa faktaa yksittäisistä historiallisista tapahtumista, mutta tarjoavat ikkunan kulttuurin historiaan. Elina Palola 2009:19 (Kuusi 1980: 12-14; Siikala 1985: 308, 1987: 18-19; Sarmela 1994:189) Osataanko tällaista arvokasta (Kalevalaista) perimätietoa tulkita oikein, joka ilmiselvästi lähtee esihistorialliselta ajalta pronssikaudelta Itämeren suomensukuisten alueilla.

144 144 / 315 Kalevalamittaisen tyylin ikä, tutkimuksen perusteella Prof. Kuusi / Anttonen: Suomensukuisten väestöjen Kalevalamittainen tyyli oli olemassa jo kantasuomen aikana Itämeren ympäristön suomalaisilla eli jo pronssikauden puolivälissä n eaa. Tällainen edellä mainitun perimätiedon tutkimuksen mukainen ikkuna suomalaisen kulttuurin historiaan ja Kalevalaisen kulttuurin todellisuuteen, löytyy mm. artikkelista Kalevala- kulttuurin esihistoriatutkimus (2011 Seppo Liukko, 38siv.) Liukko- nimen kytkeytyminen Kalevalaiseen loitsurunouteen: Kalevalainen kulttuuri Suomessa, Kalevala kansantieteen kannalta. Kalevalaisuuden ikä? Taustaa Kalevalaisuuteen, koska Liukko - nimi liittyy Kalevalaisiin loitsuihin. Kalevalaisten vanhin osa on niin arkaaista, että jotkut tutkijat (Kuusi /Anttonen) sanovat Kalevalan loitsujen olevan jopa vanhempaa kuin tunnetun Gilgames - eepoksen kirjoitukset. On jopa mahdollista väittää, että Kalevala on yksi vanhimmista, tai mahdollisesti kaikkein vanhin eepostyyppinen, joka on säilynyt suullisen kerronnan muodossa nykypäiviin saakka. Kunnes suomalaiset keräilijät sen rippeet viime hetkellä saivat kerätyksi talteen Kalevala- eeposkirjaan ja SKS:n laajoihin Suomen Kansan Vanhoihin Runoarkistoihin (SKVR). Näissä Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa on nykyisin maailman laajin yhteen kieleen liittyvä esihistoriallisista asioista ja kansanperinteestä, kuvaannollisesti - runolaulun keinoin, kertova keräysarkisto. Kalevalaisuuden iästä ja Kalevalaisuuden erilaisista historiallisista havainnoista, kuten mm. Kalevalaisissa loitsurunoissa usein mainitusta Liukko - nimestä, on olemassa erillinen artikkeli Kalevalan aika ja ikä, kirj. ja koonnut Seppo Liukko. Kalevalaisuuden iästä on löydettävissä viittauksia, jopa vuotta vanhoista arkaaisista Kalevala- loitsuista ja sanoista. Tällainen on mm. Kalevalassa yleisesti mainittu sana on mm. emo > emä, joka on väistynyt hiljalleen vasarakirvesgermaanien tuoman äiti sanan vuoksi. Vasarakirvesgermaanien kaskimaanviljelyn termistö (lainasanat - substraatit) on samanikäistä kielen muuttumista suomensukuisten alueella (kaski- tuhka jne..), kuin Kalevalainen aika Suomessa ja Itämeren alueella. Varhaiskantasuomen muuttuminen kantasuomeksi tapahtui maanviljelyalueilla, lainasanojen käytön vuoksi, jo vuotta ennen ajanlaskua alkaen. Kalevalamittaisena loitsurunous on ollut jo Itämeren suomalaisilla kantasuomalaisista ajoista alkaen, eli jo ainakin n vuotta eea. ajasta alkaen. Silloin on Kalevalaisessa kerronnassa sanojen ns. maanviljelytermistö lisääntynyt ja osittain syrjäyttänyt vanhimman, arkaaisen metsästys- keräily- kalastus perinteeseen kuuluvan elinkeinosanaston ja myös henkinen osuus on muuttunut maatalousyhteiskunnan suuntaan, myöhemmin keskiajalla, myös kristillistä aineistoa on liitetty Kalevalaiseen

145 145 / 315 kerrontaan. Kalevalaisuudesta on historiallisia mainintoja, jo ennen Kalevala kirjaa, joista merkittävin on Mikael Agrocolan maininta hämäläisten Kalevalaisista jumalista (Calevanpojista), joita palvottiin vielä luvulla (mm. Psalttari 1551). Kalevala maininta löytyy myös edellä mainittua Agricolan mainintaa huomattavasti vanhemmasta anglosaksisesta kronikkatiedosta Widsith. Tämä maininta perustuu 600- luvulla kerättyyn tietoon suomalaisista, joita hallitsi Caelic, joka lienee viittaus suomalaisten Kalevalaiseen kulttuuriin. Kalevala aineistoa on kerätty mm. Suomen kansan Kalevalaista kulttuurihistoriaa pääasiassa SKVR / SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran- laajoihin arkistoihin ja tietenkin Kalevala eepokseen. Kalevalainen kulttuuri on olemassa ollut tosiasia. Kalevalaisen kulttuurin olemassaolo Suomessa, suomalaisen väestön omaksumana omana - väestön harjoittamana kulttuurina, on usean tutkijan mukaan ollut ainakin jo pronssi-rautakaudella Länsi- Suomen hämäläisten alueilla ja sen jälkeen vielä keskiajalla sisämaan hämäläisillä. Kalevalaisuus Hämeestä siirtyi (oli pakko siirtyä säilyäkseen) Itä- Karjalaan, pois Turun ympäristön hallinta- alueilta, kauemmas Ruotsin lainvalvojien ulottumattomiin (Viittaus. Kalevalaisuudesta; M. Agricola ja Kalevalaisuuden kitkennästä; noitavainot / puhdasoppisuuden aika, luvuilla). Kalevalaisesta kulttuurista on maininta myös mm. anglosaksisessa muinaisrunossa WIDSITH, jonka sen ajan tavanmukaiset kronikkatiedot ovat peräisin 600 -luvulta; "Ja Caelic hallitsi finnejä", tämä löytyy mm. Widsith- runon säkeessä 20, jossa on mainittu Caelic - nimi on perinteisesti yhdistetty Kalevalaan (Krohn 1932, Mikkola 1934, Toivonen 1955, Pekkanen 1984 ja 2002, Huurre 2003). Suomensukuisten oma Kalevalainen kulttuuri on kalevalamittaisena ollut Itämeren altaan ympäristössä ainakin jo 1000 vuotta ennen ajanlaskua. Suomalaisten oman runouden / tiedonvälityksen kehityksen huippua edustaa Kalevalamitta, joka on tiivistettyä tietoa jo n vuoden ajalta ns. kantasuomalaiselta ajalta alkaen (em. asiasta prof. Kuusi/ Anttonen). Kalevalaisuus vaikutti Suomessa varhaisimmalla ajallaan aluksi Turun ympäristön hämäläisalueilla, jo ainakin 1000 vuotta ennen ajanlaskua, mutta ruotsinvallan aikana luvulla se joutui siirtymään Pirkkala- Sääksmäki muinaispitäjiin. Sillä Turun ympäristö tuli ruotsalaisten tarkkaan valvontaan ja entisiä Kalevalaisia kulttipaikkoja otettiin kirkon käyttöön (FMU). Tämän lisäksi kalevalaisen taikuuden ja noituuden harjoittaminen oli kuolemantuomion uhalla kielletty ja puhdasoppisuuden aikana Kalevalaisuus eli suomalaisen kulttuurin pohja (kielen ohella) melkein kokonaan hävisi. Onneksi suomalaisten talonpoikien " salaisena " paheena oli, uhasta huolimatta, Kalevala- loitsujen harjoittaminen, siksi Kalevalainen kansanusko- ja suullinen loisimistieto säilyi luvulle ja sieltä SKVR:n kokoelmiin ja mm. Kalevala kirjan sivuille. Puhdasoppisuuden aikana n luvun puolivälistä luvun loppuun, Kalevalaisuus oli maanalaista - kiellettyä toimintaa ja joutui eri syistä siirtymään myös täältä ns. nykyisen tunnetun Hämeen ja Satakunnan alueilta sivummalle, Karjalaan ja Inkeriin (ks. asiaan liittyvänä erillinen artikkeli Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika, kirj. Seppo Liukko). Puhdasoppisuuden ajan loppupuolella jo luvun lopulta alkaen osa suomalaisista papeista ja oppineista huomasivat hyvin vanhan ja kallisarvoisen suomalaisen kulttuurin olemassa olon ja

146 146 / 315 alkoivat sen tutkimisen. Tieto levisi mm. ensimmäisten fennofiilien Jusleniuksen ja Porthanin välityksellä laajemmalle ja lopulta myös suomalaisten aatelisten / upseeriston keskuuteen mm. Sprengtporten, Armfelt etunenässä. Ks. asiasta tarkemmin artikkeli, kirj. Seppo Liukko, suomalaisuuden perusteet ja Anjalan-liitto. Vanhin suomalaiskielillä kirjoitettu dokumentti on Kalevalainen loitsu Vanhin luvulta suomenkielinen ja samalla kalevalainen (itämeren suomenkielellä, todennäköisesti vepsän -vatjan kielellä) kirjoitettu dokumentti on ilmeisesti Novgorodin tuohikirjeistä löydetty teksti. Tuohikirje nro 292 sisältää sanoja Salama loitsusta, joka on Kalevalaisen trokeen muotoinen. Se on kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, koska Novgorod oli jo lukuun mennessä muuttunut alkuperäisestä suomenkielisestä alueesta; vepsä, mari / merja, tsuudi / itämerensuomi- /viro -kielisestä väestöstä, ortodoksiuskonnon slaavinkieliseksi väestöksi. Sillä Novgorodilaiset hallitsijat valitsivat ortodoksiuskonnon kieleksi 900- luvulla slaavinkielen, joka muuttui "sivuraiteelle jääneen" suomalaiskielien vaikutuksesta venäjänkieliseksi alueeksi. Myös muissa Novgorodin tuohikirjeissä on em:n suomalaiskielien sanoja, koska ko. kirjeiden kirjoittajat ovat vielä luvulle saakka kaksikielisiä, nämä kirjoittajat ovat osanneet sekä suomensukuisten kieliä, että venäjää, tällainen mm. usean tuohikirjeen kirjoittaja on nimeltään Grigorijan. PS. Kalevalainen kulttuuri on ollut olemassa Euroopassa kampakeramiikan aikana, kuitenkin jo ennen pronssikautta, siis ajalla ennen Kalevalamittaa. Kalevalainen kulttuuri oli olemassa suomensukuisten laajoilla alueilla vielä vasarakirveskulttuurin maanviljelyn saapuessa, (väestö oli suomensukuista, mutta kieli oli vaihtumassa ja nämä väestöt puhuivat osittain jo ns. esigermaania). Suomalaiskieliin oli siirtynyt suomensukuisten kielenvaihdon yhteydessä esigermaanisperäisiä sanoja, joissa tämän tutkimuksen kannalta tärkeimpänä mainittakoon sellaiset sanat, joissa on ollut iu- diftongi. Vasarakirveskauden germaanikieliset ryhmät saapuivat Baltian ja Suomen alueelle n eaa. aikana. Näiden esigermaanikielisistä sanoista on muodostunut suomalaiskielisillä alueilla mm. henkilö- ja paikannimiä Balttiaan ja Suomeen (esim. Liuko, Lauko jne.). Kalevalaiseen nimistöön em. nimet ovat kuuluneet muinaissuomalaisesta kantasuomenkielisestä ajasta alkaen. Kalevalainen kulttuuri on vaikuttanut tässä kielenvaihtotilanteessa myös mm. esigermaanikieltä ja suomalaiskieliä puhuviin vasarakirveskulttuureihin, jo pakanallisella ajalla, ennen kristinuskoa. Tähän liittyvä asiaa tarkastellaan Vesilahti sarjan internettiin kirjoittaneen Y. Punkarin kokoamassa ja lähdeluettelolla varustetussa artikkelissa, joka löytyy tästä linkistä; Kuinka kristinusko saapui Vesilahdelle. Tässä artikkelissa viitataan mm. prof. Jouko Vahtolan mainintaan, että mm. Liukko, Laukko - nimet ovat (esi-) germaanisperäisiä.

147 147 / 315 Miten on todettavissa, että Liukko - nimi on ns. kalevalainen nimi ja myös kaskiviljelyn aikainen nimi? Tässä Liukko - nimitutkimuksessa on osoitettu, että Liukko nimi juontuu vasarakirveskulttuurien kaskimaanviljelyn tuloaikaan Baltiassa ja Suomessa, koska iu- diftongi on silloin saapunut suomalaiskielisten alueelle muiden lainasanojen mukana. Toisaalta on tiedossa, ettei vanhimmassa varhaiskantasuomen kielessä, eikä myöhemmissä mm. Skandinaavisissa germaanikielissä enää ole iu- diftongia. Siksi ko. Liukko nimeen kuuluvan iu- diftongin on täytynyt tulla kantasuomen kieleen vasarakirveskulttuurien kaskiviljelyn aikana ja muotoutunut suomensukuisten käyttöön esigermaanin kielisestä lainasanasta (liuti*) n eaa. aikana. Perustelu: Liukko - nimen liittyminen Kalevalaisiin nimiin jo Kalevala- aikana. Liukko- nimi Suomensukuisten Kalevala- kulttuurin ja Itämeren alueella Aikaisemmin on osoitettu, että vasarakirveskulttuurin esigermaanisia ryhmiä saapui suomensukuiselle ja kieliselle Kalevala kulttuurin alueelle n eaa. aikana. Kalevalaisiin nimiin siirtyi mm. iu- diftongi. Milloin tämä etymologisesti tutkittavissa oleva sanavartalon osa on saapunut suomensukuisille alueille Baltiaan ja Suomeen? Alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut iu- diftongeja ennen ensimmäisten vasarakirveskulttuurien vaikutusaikaa Suomessa. Vielä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongeja lainkaan, toteaa prof. Tapani Lehtinen, Kielen vuosituhannet, SKS, 2007:139. Vasarakirves- esigermaanin lainasanoja Suomeen eaa. mm. iu diftongin sisältävät sanat Koska varhaiskantasuomen kielessä ei ole ollut diftongeja lainkaan, eikä nykyisessä ruotsinkielessä ja eikä nyk. baltinkielessä ole mm. iu / ui diftongeja. Siksi tällaisen sanavartalon osan iu-diftongin on kantasuomeen täytynyt tulla ensimmäisten varhaisimpien vasarakirveskulttuurien saapumisen ja niiden lainasanojen yhteydessä. - iu- diftongin tulo mm. Kalevalaiseen kerrontaan ilmenee mm. vasarakirveskulttuurien aikaisien lainasanojen / - nimien siirtymisenä Kalevalaisiin nimiin. Vasarakirveskulttuurin levittämä maanviljely elinkeino ja

148 148 / 315 esigermaani kieli Baltiaan ja Suomeen lainasanoina - kieli ei vaihtunut. Tämä mm. liuti - sanavartalon ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi ko. lainsanojen (nimet ja paikannimet) on täytynyt tulla suomensukuisten kielten alueelle maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien assimiloitumisen seurauksena iu- diftongin sisältäviä nimiä -paikannimiä on otettu käyttöön varhaiskanta - suomalaisella alueella, mm. Balttia ja Suomi diftongi* Suomessa on vanhempaa kuin sen skandinaavinen kehitys *Paikan ja joukon tulo kieleen, Koivulehto 1981:205 Liukko - nimessä esiintyvä iu - diftongi ei voi olla ruotsinkielistä (skandinaavista) alkuperää: Liukko- nimi on Kalavalainen nimi (etymologia) Liukko - nimi ei ole ruotsinkielistä pohjaa, koska alkuperäisessä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongia, mutta jo kantasuomessa on diftongi. Silloin diftongin on täytynyt tulla suomenkieleen varhaisimman migraation vaikutuksesta, eli vasarakirvesgermaanien lainasanojen mukana n eaa., siis aikana ennen skandinaavien muuttoliikettä Suomeen. Löytyykö tämä Liuko - Liukko - sana tai nimi Kalevalamittaisesta loitsurunoudesta (SKVR)? Nuorakeraamisen ajan vasarakirveskulttuurin esigermaanikielisten, maanviljelyn tuntevien miesryhmien (liuti > liuta) saapuminen Suomeen / Itämeren altaan ympäristöön, sekä näiden mukana germaanis- / indoeurooppalaisten lainasanojen tulo ja kaskiviljelyn alkuvaiheet, kuten myös suomensukuisten ns. esi- Kalevalainen aika (ennen Kalevalamittaa), sijoittuvat kronologisesti lähes samaan aikaan kivikauden lopulta. Tämä varhaisin ns. arkaainen suomensukuisten yhteinen aika on ollut kivikauden suurriistanmetsästyksestä Kampakeramiikan ajoille saakka. Ja Itämeren alueella pronssikaudelle saakka eli n eaa eaa. välinen aika. Suomessa Kalevala kulttuuri on ollut vahvimmillaan Lounais- Suomen vanhimmilla maanviljely alueilla, jossa se on muodostunut talonpoikaiseksi kyläkulttuuriksi. Liukko - nimi on ilmeisesti siirtynyt jo edellä mainittuna aikana Kalevalaiseen muinaisrunouteen, joka Liukko- nimietymologian perusteella olisi mahdollista. Kalevala ajan laulut olivat silloin pääasiassa loitsurunoutta ja manauksia. Liukko - nimi liittyy Kalevalaiseen aikaan ja olisiko Liukko - nimi todella, kuten usein mainitaan, ns. Kalevalaisten loitsujen nimi. Tämän asian toteamiseksi on tutkimuksen perusteeksi löydetty harvinaisen paljon erilaista näyttöä. Liuko- Liukko - nimipesyeen

149 149 / 315 nimiä löytyy mm. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) yli kolmessakymmenessä runossa. Liukko - nimi Kalevalaisessa runoudessa tarkoittaa myös, että Liukko - nimi on esikristillisen ajan Kalevalainen loitsunimi, sillä ruotsinvallan aikana oli enää vaikea tehdä uusia kalevalaisia loitsuja, muutamaa tunnettua poikkeusta lukuun ottamatta. Tästä esimerkkinä on Kalevalamittainen Elinan surmaruno, joka on sepitetty Vesilahdella jo 1400-luvun puolivälin tapahtumista ja tallennettu Kantelettareen vasta 1800-luvulla (Elias Lönnrot). Elinan surmarunon sepittäminen kalevalamittaisena on mahdollista, koska Hämeen (mm. Vesilahden) talonpoikien tiedetään harjoitettaneen yleisesti suomalaisten Kalevalaisia menoja ja Kalevalaisuus oli Hämeessä edelleen vallalla, kuten Mikael Agricola vuonna 1551 arvovaltaisesti asian toteaa: koska silloin vielä erityisesti Hämeessä oli vallalla Kalevalaista noituutta Kalevalaisuuden olemassaolon vielä luvulla, todistaa mm. Piispa Mikael Agricola, Psalttari teoksessaan. Miksi Kalevalaisuus kiellettiin Ruotsin valtiossa? Kalevalaiset loitsut olivat kiellettyjä kuolemantuomion uhalla Ruotsinvallan aikana. Ks, erillinen artikkeli Noitavainot - suomalaisten Kalevala kansanusko - historiaa. Uskonnollinen vallankumous (En revolutionär) suoritettiin Ruotsissa 1527, kuningas otti määräysvallan katoliselta kirkolta ja samalla siirryttiin luterilaisuuteen. Kaikenlainen muu aikaisempi uskonto kuten katolilaisuus tai uskomuksiin liittyvä toiminta kuten mm. suomalaisten kalevalaisuus oli lain nojalla kiellettyä toimintaa. Suomalaisten vanhan ja alkuperäisen Kalevalaisen kansanuskon perinteet, erityisesti sen noituus - taikuus- loitsut, olivat lainvastaista toimintaa ja käytännössä kuolemantuomion uhalla kielletty. Kalevalaisuus oli puhdasoppisuuden aikana kiellettyä maanalaista toimintaa. Kustaa Vaasan määräämissä uusissa säädöksissä määriteltiin omat Kalevalaisuuteen liittyvät kohtansa:esim. vuonna 1528 Västeråsin valtiopäivien jälkeen päätettiin, että noituus ja taikuus määrätään kuolemanrangaistuksen alaiseksi. Kaikki noituudeksi luettava taikuus sekä sen ohessa loitsut selitettiin lain ja Jumalan tahdon vastaiseksi ja vahingolliseksi. Suomalaisten Kalevala - kulttuurilla on ollut niin vahva ja pitkäaikainen esihistoriallinen tausta, että se on säilynyt vieraan vallan vaikutuksen yli, vaikka puhdasoppisuuden yhtenä tavoitteena oli Kalevalaisen kulttuurin kitkeminen (asiasta mm. Vahtola 2004:160, Suomen Historia).

150 150 / 315 Kustaa Vaasan valan merkitys Suomessa: Kustaa Vaasa kielsi samalla katolisen kirkon toiminnan, kun hän perehtyi uuden luterilaisen oppisuunnan edustajan Olaus Petrin uusiin ajatuksiin. Kustaa Vaasa otti maallisen vallan lisäksi myös ns. hengellisen vallan. Hän huomasi, että näitä uusia luterilaisen uskonnon teesejä on mahdollista käyttää vallan ottamiseen kirkolta (silloin vielä katolinen uskonto) ja saada kirkko kokonaan hallinnon välikappaleeksi. Tämän vallan avulla mm. suomalaisuuteen liittyvä Kalevalaisuus voitiin ko. säädöksillä kitkeä pois. Hallitsemisen ongelmana oli itäisen osan (Suomen) väestön oma kieli ja omaleimainen ja vanha Kalevalainen kulttuuri. Kansaa olisi helpompi hallita, kun on yhteinen kieli ja yhteinen kulttuuri. Olaus Petri oli aluksi opiskellut Uppsalan yliopistossa ja sitten Leipzigissä ja Wittenbergistä mm. Martin Lutherin opissa. Sen jälkeen hän siirtyi papiksi Strängnäsin tuomiokirkkoon. Strängnäsin kaupungin alueella sijaitsee mm. Kustaa Vaasan Gripsholmin linna (Lisäksi veli Laurentius Petri toimi myöhemmin Uppsalan piispana, jossa Kustaa Vaasa piti varsinaisesti hoviaan). Alla on kuva Strängnäsin tuomiokirkon luterilaisesta vallankumoustaulusta, jossa Olaus Petri ( ) kuvataan luterilaisen uskonpuhdistuksen tuojana ja tärkeimpänä uskonnollisena johtajana.olaus Petri oli Kustaa Vaasan kanslerina, hän kirjoitti Tuomarin ohjeet ja mm. Ruotsi kronikan, jota ei julkaistu. Hän tuli myös riitoihin Kustaa Vaasan kanssa ja tuomittiin kuolemaan, jota ei toteutettu. Myöhemmin Kustaa Vaasa nimesi hänet Tukholman katedraalin kirkkoherraksi. Olaus Petriä on sanottu Ruotsin kirjakielen isäksi, hän vaikutti lähes samaan aikaan kuin Suomen kirjakielen isäksi mainittu Mikael Agricola ( ) oli Suomessa mm. pappina ja piispana. En revolutionär Ruotsin valtiossa 1527, kuva Seppo Liukko 2011.

151 151 / 315 Kalevalainen kansanusko Suomessa luvulla: Tunnetusti Kalevalaista runoutta harjoitettiin mm. täällä Vesilahden alueella vielä luvulla. Talonpoikaisväestön Kalevalaisten loitsujen päätarkoitus oli parantaminen tai viljely - metsästysonnen tavoittelu. Tähän liittyvänä aineistona voitaisiin esittää mm. Elias Lönnrotin, kirja vuodelta 1832, Suomalaisen talonpojan Koti- Lääkäri; suomalaisilla talonpojilla oli maaginen parantamisen taito - loitsuaminen. Talonpoikaisista Kalevalaisista loitsunkertojista ja "noidista" on esimerkkejä myös Liukko- nimipesyeen nimisistä tietäjistä. Tässä tutkimusyhteenvedossa perustellaan myöhemmin esim. Vesilahden Järvenrannan keskiaikaisen Liukon - rusthollitalon poika Matti Liukko - tai nimenmuutoksen jälkeen kraatarina Matti Lindgren, jonka tietojen pohjalta mm. Elinan surmaruno eli Laukon Laulu on siirtynyt Granlundin ja Lönnrotin kokoelmiin luvun alussa. Matti Liukko > Lindgren toimi 1700-luvun loppupuolella vielä mm. (Kalevalaisena) parantaja- loitsijana mm. juopouden paheesta kärsinelle Vesilahden saarnaaja Gullstenille (em. asiasta linkki Vesilahti, Järvenranta sivulle, Yrjö Punkari). Jo aikaisemmin luvulla, on

152 152 / 315 historiallisesti toteennäytettävissä, että suomalaisten omaleimaista kulttuuria yritettiin poistaa ja tavoitteena oli ruotsinvallan vahvistaminen Suomessa. Puhdasoppisuuden ajalla mm. Vesilahden talonpoika Liukko talon naapuritalon talonpoika Olavi Luikko tuomittiin puhdasoppisuuden lakien ja säädösten perusteella, ja mestattiin Kalevalaisena noitana vuonna 1650 (mestauksesta on dokumenttitieto). Taulu Ruotsinvallan aikaiset säterit ja ratsutilat (Vesilahti mm. Liukko ja Laukko) Vesilahden talot Liukko ja Laukko ovat olleet suuria hämäläisiä talonpoikaistaloja, joista Laukko liittyi Ruotsinvallan leiriin rälssitilaksi / säterikartanoksi jo luvulla, ilmeisesti 1279 Mauno Ladonlukon julistuksen jälkeen, jossa ratsupalvelua vastaan sai verovapauden eli säterioikeudet (ks. Jussi Katajala sivut: Myös luvun ratsutilat antoivat kruunulle ratsun ja miehen ja saivat verohelpotuksia, mutta säteritaloiksi ne eivät muuttuneet (SL). Vesilahden Liukko - talosta tuli luvulla ratsutilarustholli, jolla oli osuudet Puontilan sarkaan ja moniin eräsijoihin mm. Visuvedellä ja Hannoinlahdella, Keurulla, Tavisalmella (Kuopio- Leppävirta) (Suvanto, netti; Ylä-Satakunnan kihlakunta Vesilahti tiedot 1439 alkaen, mm. Davidin kapina, Järvenrannan Liukko- talon vastuut ja laajat eräsijat (Seppo Liukko Vesilahden Liukko- maakirjat - sukulaisuussuhteet). Liukko nimitutkimuksen aineistokeräys ja kyselytutkimus: Liukko - nimen tutkimusta varten on koottu aineistoa mm. Liukko - nimisten paikannimistön siirtymisistä ja leviämisestä sekä nimen muuttumisesta esihistoriallisesta ajasta uudelle ajalle saakka. Aineistoa on kerätty myös suomalaisten muinaispitäjien paikallishistoriakirjoista, maakirjoista, Turun tuomiokirkon mustasta kirjasta, Suomen Kansan Vanhoista Runoista / SKS - arkistoista, Museoviraston / Kansallismuseon arkistoista jne. (ks. kirjallisuusluettelo). Kyselytutkimuksen perusteella on pyritty

153 153 / 315 selvittämään, kuinka vanhaa Liuko- Liukko - nimistö on Suomessa ja toisaalta myös Baltiassa. Kyselytutkimus on tehty pääasiassa vanhimmalle kaskiviljelyalueella olevien Liuko- Liukko - nimipesyeen paikannimistön nykyisille omistajille. Tässä tutkimuksessa selvitetään asutushistoriaa, miten Liukon - nimisten kylien /- talojen paikannimet liittyvät muinaispitäjien ja maakuntien historiaan ja toisaalta tutkimuksessa selvitetään myös Liukko - nimisten maa - ja metsäalueiden sekä talojen - kartanoiden nykyisten- ja keski- / uudenajan omistajien ns. kulttuurihistoriaa. Näiden tietojen perusteella tarkastellaan mm. Liukko - nimen ikää ja kyseisiä tietoja peilataan kronologisesti Liukko - nimen historiatutkimukseen ja osittain myös Suomen (Baltian- Liettuan) historian tapahtumiin. *Tutkimuksen lähtökohtatiedot (*alla) Tutkimuksen kohteet ja aineistotiedot: Liukko - nimitutkimuksessa käsiteltäviä asiakokonaisuuksia *Liukko - nimen alkuperäinen etymologia ja Liukko - nimipesyeen nimistö; Etymologiamääritelmä; prof. Jouko Vahtola, Vesilahti kirjasta ja lisäksi kirjoittajan tiedossa on ollut omien aikaisempien havaintojen perusteella:*vesilahden keskiaikaisen Liukko- talon / rusthollin erilaisia historiatietoja *Liukko - paikannimistön laajuuskartta Suomessa, yli 300 paikannimeä Seppo Liukon paikannimistölöydöt ja paikannimitutkimukset Suomessa ja Liettuassa; tämän tutkimuksen tekijä Seppo Liukko, karttakuvan käyttölupa 317 /MML/08) - erityisesti Liukolan kylä Ruskon kunnassa on vanhimpia kyliä Suomessa. * Liukko - nimen Kalevalaisuus, useat maininnat Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR / SKS) Liukko - nimen esihistoriatutkimus on tehty nimistön kielitieteellisten tutkimusten- ja vertailevan alkuperätutkimuksen- sekä laajan esihistoria- ja muun Liukko - nimeen liittyvän laajan keräilyaineiston perusteella: Liukko - nimen kytkeytyminen nuorakeraamiseen kaskiviljelyaikaan / - vasarakirvesgermaanien aikaiseen (liuti - ) kaskiviljelyjoukkoon on tutkittavissa

154 154 / 315 arkeologisesti, kielitieteellisesti ja asutushistoriallisesti sekä paikannimitutkimuksen eri metodien perusteella. Tässä tutkimuksessani olen olettanut jo aikaisemmin esittämieni väitteiden mukaisesti sen, että indoeurooppalaisen esigermaanikielen vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen on tapahtunut vasarakirveskulttuurinmaanviljelymigraation ohessa (samanaikaisesti), suomenkieliselle Baltian ja Suomen alueelle, jo kivikaudella, n eaa. aikana tai viimeistään Kiukaisten kulttuurin aikana, siis ennen ns. skandinaavista pronssikautta.olen saanut viimeisimpien tutkimustuloksien kautta, vahvistusta näihin aikaisemmin kirjoittamiini ajatuksiini siitä, miten suomensukuisten väestöjen kielenvaihto on tapahtunut kampakeramiikan laajalla alueella indoeurooppalaisiin kieliin n eaa. aikana, ja myöhemmin vasarakirveskulttuurien jälkeen mm. Baltian eteläosissa, mutta ei enää Virossa ja Suomessa. Viimeaikaiset tuoreet tutkimustulokset ja suomen sanojen etymologiatutkimukset tukevat arkeologien ja joidenkin vanhimpien kielitieteen tutkijoiden teorioita (mm. Prof. Posti) siitä, että kantagermaanin lainasanojen vaikutus varhaiskantasuomen kieleen on tapahtunut jo ennen pronssikautta. Samaa asian todistaa myös germaanisten kielten prof. Jorma Koivulehto, Kotikielen Seuran, Virittäjä -lehdessä vuodelta Jossa hän toteaa, että esigermaaniset lainasanat ovat säilyneet Suomessa ja Itämerensuomalaisten kielissä hämmästyttävän kauan, jopa ns. vasarakirveskulttuurien ajalta alkaen. Nämä vanhimmat germaaniset lainasanat ovat vanhempia kuin baltinkielen lainasanat, jotka todennäköisesti ovat suomenkielen substraatteja - jäänteitä vanhimmasta kielestä ja myös (esi-) germaanisten kielten vanhimpia lainasanoja superstraatteja. Tämän esi- / kantagermaani kosketuksen suomensukuisiin Baltiassa ja Suomessa n eaa. aikana on myös professori Koivulehto ansiokkaasti todistanut kirjoituksessaan; Vanhimmat germaanis-suomalaiset lainakosketukset Tämä on ollut myös allekirjoittaneen näkemys jo vuodesta 1996 artikkelissa. Liuko- Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa tapahtuneet väestöliikkeet, migraatiot suomenkielisten alueille n aikana, ja sen jälkeisen suomenkielen muutoksen, lainasanojen käyttöönoton. Tämä toteutuu myös paikannimistön tutkimuksen kautta, Baltiasssa ja Suomessa.Suomessa ja Virossa varhaiskantasuomenkieli muuttui kantagermaanikielen ja mm. vanhimpien kaski- maanviljelysanaston lainasanojen vaikutuksesta kantasuomeksi. Syyt miksi kieli ei vaihtunut nykyisillä suomenkielisillä alueilla on selvitetty erikseen tarkemmin tässä tutkimuksessa, koska erilaiset väestöliikkeet (lainasanat) ovat vaikuttaneet alueella puhuttuun kieleen ja nimistöön. Samalla vaikuttanut myös tässä tutkimuksessa esillä olevan Liukko - nimen muutoksiin ja toisaalta sen säilymiseen kuitenkin niin alkuperäisenä, että sana / nimi on edelleen tunnistettavissa iu - diftongin avulla (esi-) germaaniseksi lainasanaksi. Tässä alla muutama esimerkki liuti* - liuko - liukko - sanojen alkuperän / etymologian selvittämiseksi: Millaisia tuntomerkkejä tarvitaan, että sana/ nimi voidaan määrittää lainasanaksi ja mitä perustietoja tarvitaan ko. sanan /nimen ns. ikäämisen määrittelyä varten? Tässä on

155 155 / 315 tarkasteltu kielitieteen- ja myös muiden alojen tutkimuksia, joiden avulla on mahdollista selvittää Liukko - nimen etymologiaa. Alla olevilla perusteilla voidaan todeta Liukko - nimen johtuvan germaanisperäisestä iu - diftongin sisältävästä lainasanasta sekä osoittavat, että liuti* - sanan alkujuuri liittyy varmuudella vasarakirveskulttuurin aikaan: Esigermaanikieliset yhteydet vasarakirveskulttuurin aikana Suomeen Edellä prof. Jouko Vahtolan vasarakirveskulttuurien ajasta ja prof. Jorma Koivulehdon esigerm. kielisten lainasanojen tulosta: Germaaniskosketukset varhaiskantasuomeen näyttävät viime vuosien tutkimusten mukaan alkaneen paljon aikaisemmin (viimeistään pronssikaudella) kuin ennen oletettiin Prof. Tapani Lehtinen 2007:152. Ensimmäisenä kantagermaanisesta kielellisestä vaikutuksesta kantasuomeen esitti prof. Lauri Posti, tutkimuksessaan 1953 ja niin, että kantagermaanin kielellinen vaikutus on vahvempaa (vanhempaa) kuin kantabalttilainen, mikä sopii myös hyvin nykyaikaisen arkeologian käsityksiin Lehtinen 2007:108 Baltian väestö on ollut vasarakirveskulttuurien sinne saapuessa suomensukuisten väestöjen asuttamaa*. Siksi myös Baltiasta Suomeen tulleet vasarakirvesväestöt olivat todennäköisemmin kaksikielistä suomensukuista väestöä, he olivat suomalaiskielisiä, joilla oli jo "kielessään" huomattava määrä esi- germaanisia (indoeurooppalaisia -) lainasanoja, pääasiassa kaskiviljely- maataloustermistöä (ks. asiasta mm. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004:15). PS: Geenitutkijoiden tutkimuksissa on todettu, että balttilaiset* ovat geneettisesti lähimpänä suomensukuista väestöä. Baltit (latvialaiset - liettualaiset) ovat kielen vaihtaneita suomensukuisia väestöjä. Huom. tälle alueelle on tullut germaanikielisiä vasarakirveskulttuureja n eaa., sen jälkeen kieli on muuttunut germaanilainasanojen vuoksi (vrt. kuten suomenkielessä). Ja vasta n. 500 jaa. kieli muuttui baltin - kieleksi, kun ko. Novgorodin- Moskovan- Baltian suomensukuisten alueelle saapuivat sloveenit eli etelä slaavit. Baltin kieli on suomen-germaanin ja slaavin kielien pohjalta muodostunut kieli- baltti on kielitermi, ei väestön genetiikkaa kuvaava

156 156 / 315 asia (balttiväestö on pääasiassa geneettisesti, sekä siten jatkuvuusteorian mukaista kielenvaihtanutta suomensukuista väestöä. Mikäli kielentutkimus ei voi määritellä mitä kieltä mahdollisesti ko. kulttuurissa on puhuttu, on etsittävä hypoteesia arkeologien ja geenitutkijoiden kautta. Kivikauden arkeologinen kulttuurien muuttuminen oli eaa. harvinaisen hidasta ja väestö homogeeninen, koska silloin vielä Euroopassa ei ollut tapahtunut varsinaisesti mitään kielten hajoamisia, vieraskielisen tai vieraan kielikunnan kontakteista tai kielenvaihdoista johtuen. Siksi Alppien pohjoispuolisen alueen ja varsinkin kampakeraamiselle alueelle tulleet indoeurooppalaisen maanviljelyn väestöliikkeet on kulttuurien erotettavissa ja myös kieli on hyvällä todennäköisyydellä pääteltävissä (Colin Renfrew). Vasta kansainvaellusten jälkeen arkeologinen mahdollisuus selvittää väestöliikkeitä ja niiden kieltä on muuttunut mahdottomaksi. Toisaalta kielentutkimus, joka perustuu sanojen rekonstruktioon, ei myöskään osaa selvittää mitä kieltä ko. väestö on mahdollisesti puhunut ennen esim. historiallisesti todistettavissa olevaa kielenvaihtoa, silloin mm. substraattien selvittäminen on vain arvailua. Rekonstruktio menetelmä ei tunne kielenvaihtoa, ja silloin tutkimustulokset eivät ole luotettavia. Arkeologi Ch. Carpelan toteaa väestöarkeologisten ja kielen tutkimuksen seuraavasti: Kielihistoriallisten rinnastusten osalta oletan, että: 1) arkeologisesti havaittavat vaikutusaallot ovat välittäneet myös kielellisiä vaikutteita ja että 2) kielellisiä vaikutteita välittäneet vaikutusaallot ovat myös arkeologisesti havaittavissa. Ks. yllämainitun lainauksen lisäksi evidenssiä myös Prof. Colin Renfrew maanviljelyä levittäneet migraatiot olivat indoeurooppalaiskielisiä (arkeologia / kieli) ja Prof. Pauli Saukkonen 2006 Yliopistopaino /Suom.- kansojen kielten ja alkuperäisongelma mm. s (arkeologia/geenit /kieli). Kielentutkimuksen ongelma määrittää 6000 vuotta vanhempien väestöjen puhuma kieli: Kuvaavaa eri tieteenalojen mahdollisuuksista liikkua ajassa taaksepäin on se, että esimerkiksi ilmastohistoria, paleoekologia ja arkeologia kykenevät ongelmitta jaksottamaan koko jääkauden jälkeisen ajan. Kielentutkijat taas katsovat yleisesti, ettei kielen kautta päästä kuin korkeintaan noin 6000 vuoden taakse (n ekr ). Sitä kauemmas esihistoriaan menevä aika on useimpien tutkijoiden mukaan kielihistorian tavoittamattomissa. Lähde Riho Grunthal, Ennen, muinoin, Miten menneisyyttämme tutkitaan, Tietolipas 180/SKS.

157 157 / 315 Ainostaan arkeologit ja väestögeneetikot voivat esittää, löydöksiinsä, kulttuureihin ja geneettiseen perimään, perustuen hypoteesinsa mahdollisesta puhutusta kielestä esim eaa eaa. ajalta. Myös mm. Museovirasto on todennut kampakeramiikan ajan laajan suomalais-ugrilaisen kielialueen olleen n eaa. alkaen, Veikseliltä - Uralille ja sieltä pohjoiseen mm. Suomeen / Viroon saakka. Hyväksyttävä hypoteesi ratkaistaessa esihistorian tapahtumia on sellainen, mikä vastaa tieteellisen tutkimuksen perusteella kakkien tieteiden esittämiin kysymyksiin. Jos asia ratkaistaisiin vain yhden, esimerkiksi kielitieteen perusteella, voi ratkaisussa olla jokin ongelma arkeologisten tai geneettisten tutkimustuloksien kanssa Akateemikko Päiviö Tommila, poikkitieteellisyydestä, Tieteessä Tapahtuu - lehti 3/2004 s.7. Lainasana liuti > liuta on peräisin vasarakirvesgermaaneilta, n eaa. olevalta ajalta. Liuti ( > liuta) > Leute ja muut joukkoa - ryhmää kuvaavat sanat ovat indoeurooppalaista (esi -) germaanista lainasanastoa Suomessa ja suomenkielisellä alueella. Koivulehto 1981:195 / Kulonen 1995:85 / Häkkinen 2004:619. Tämän Itämeren alueen vasarakirveskulttuurin aikaiset lainasanat eivät ole kantabalttilaisia, kuten aikaisemmin oli kielitieteen perusteilla oletettu. Näin ollen vasarakirveskulttuurien leviämistä heijastavat lainasanat ovat esigermaanisia, jotka ovat silloin vaikuttaneet varhaiskanta- suomen äännemuutoksiin, muuttaen ko. varhaiskantasuomen kieltä kantasuomeksi (mm. Posti, Koivulehto). Baltin kielen vaikutus on tapahtunut kantasuomeen eli varhaiskantasuomen jälkeen, ja on siten nuorempaa kuin ko. esigermaanin vaikutus suomenkieleen (lainasanat). Osittain oikeaan osunut arvio löytyy, jossa baltin vaikutus on tapahtunut huomattavasti myöhemmin (Häkkinen), vasta kantasuomeen. Kielitiede: Balttilainat ovat osallistuneet kantasuomalaisiin äännemuutoksiin. Levikki rajoittuu lainanantaja kielen taholta vain Itämeren ympäristöön. Häkkinen, Tietolipas 117, Mistä sanat tulevat, 1997: 238 ja 243.

158 158 / 315 Tämä osaltaan osoittaa tämän tutkimuksen ajoituksen oikeaksi, että vasarakirveskulttuurien ja näiden väestöjen esigermaanin vaikutus on ollut selkeästi ennen ko. väitettyä balttilaista kosketusta (vanha balttiteoria ei enää pidä paikkaansa). Todellisuudessa on onkin tapahtunut niin, ettei mitään lainasanoja ole tullut baltista suomeen. Vaan tilanne onkin päinvastoin baltinkielen suomensukuiset sanat ovatkin jäänne (substraatti) vanhemmasta Baltian väestöjen kielestä. Tämä on myös todettavissa suomalaiskielien olleen olemassa Baltin väestöillä ennen nykyistä baltinkieltä. Baltinkieli on hyvin nuori, ettei sellaista kieltä edes ollut esigerm.kielisten vasarakierveskulttuurien aikana. Baltinkieli on muodostunut vasta ajanlaskun jälkeen jaa. eikä silloin enää ollut edes mahdollista, että balttilainoja olisi tullut suomeen (ks. tämän tutkimuksen perusteet ko. asiasta): Arkeologia: Arkeologian antaa tarkemmin evidenssiä ajoitukseen; esigermaanikieliset vasarakirveskulttuurit ovat levinneet Itämeren ympäristöön varhaiskantasuomenkieliselle alueelle: Indoeurooppalainen invaasio yhdistetään ns. vasarakirveskulttuuriin, joka levisi Itämeren ympäristöön eaa. (Huurre 1979: 71-74). Vasarakirveskulttuurit ja indoeurooppalaiset esigermaaniset lainat ovat saman aikaista tapahtumaa (maanviljelyn- ja indoeurooppalaisen esigermaanin leviäminen): Tämä on neoliittisen vallankumouksen toinen vaihe, esigermaaniset nuorakeramiikan eli vasarakirveskulttuurien miesryhmiä Itämeren Weikselin alueelta suomensukuisten alueille eaa. aikana, Baltian kautta Suomeen ja Suomesta Ruotsiin: Esigermaaniset lainat ovat ilmeisesti vanhempaa, kuin kantabaltin lainat suomenkielessä (edellä mm. prof. Posti) Esimerkki kielitieteen esigermaanisista lainasanoista. Mikään ei estä olettamasta, että esigermaaniset tai balttilaiset lainat olisivat heijastumaa näistä asutusvirtauksista ja niiden mahdollistamista kosketuksista Häkkinen, TL 117, Mistä sanat tulevat, Suomalaista etymologiaa 1997:239.

159 159 / 315 Liukko- nimitutkimukseen liittyen kielitiede toteaa iu-diftongin liittyvän kanta (esi-) germaaniseen lainasanaan, joka voi olla merkki sanan / nimen vanhuudesta. Vanhimpien (esi-) germaanisten lainojen tuntomerkeistä voitaisiin mainita professori Kaisa Häkkisen 1997 mainitsema iu- diftongi toteamus, joka on myös Liukko - nimitutkimuksen kannalta merkittävä määritelmä: Myös indoeurooppalaisen i- ja u - loppuiset diftongit (esim. liu ti* > liukko - SL) ovat kantagermaanisen ajan jälkeen pyrkineet monoftongiutumaan (muuttua yksivokaaliseksi), joten mainitun kaltaisten diftongien esiintyminen lainasanoissa voi olla merkki lainan vanhuudesta Häkkinen, Mistä sanat tulevat 1997:249 ja Koivulehto 1976:33 alkaen. Varhaisimmat kanta - /esigermaanisten kielten vasarakirveskulttuurien väestöt ovat tässä tutkimuksessa nimenomaan niitä, jotka ovat levittäneet iu- diftongin sisältäviä sanoja. Kyseiset vasarakirvesgermaanit olivat nuorakeraamisen kulttuurin maanviljelyväestöjä Veikselin alueella, jonne he olivat levinneet etelästä ns. hedelmällisen puolikuun alueelta (Iran- Anatolia), Mustanmeren ja Alppien välisiltä alueilta n eaa. aikana. Heidän toimestaan kaskimaanviljely levisi sen jälkeen Baltiaan ja Suomeen n eaa. Nuoremmissa germaanikielissä tällaista erityisesti iu- ja ui - diftogin toisen vokaalin liudentumista on tapahtunut esimerkiksi huomattavasti esigermaanikieltä (-ja huomattavasti suomenkieltä) nuoremmassa ruotsinkielessä. Tällöin nuoremmissa germaanikielissä on tapahtunut iu- diftongin yksivokaalistumista, mm. prof. Kaisa Häkkisen maininnan mukaisesti kanta (esi-) germaanisen ajan jälkeen. Vasarakirvesgermaanit olivat vielä niitä indoeurooppalaisia, joilla on ollut iu- diftongi. Tämä diftongi on jäänyt "säilöön" suomensukuisten kielissä, mutta ei säily suomenkieliselle alueelle myöhemmin muodostuneessa baltti- tai ruotsinkielessä (Esim. Ruotsissa alkuperäinen Liukko > Luko muotoon ja myös Liettuassa Luko, paitsi proprisoituneet nimet mm. Liukonys). Kirjoittajalla (Seppo Liukko) on tästä nuoremman germaanikielen tapauksesta ja muutoksesta myös selkeä aineistonäyttö mm. ruotsinkielisellä alueella. Tämä tulee tarkemmin esiin tämän tutkimuksen alla olevissa kohdissa. Diftongin yksivokaalistumisesta on esimerkki Liukko - nimitutkimuksessa Ruotsissa Värmlannista (Lekvattnet), jossa suomalaismetsien mm. Liukko - nimisten asutuksesta luvulta on historiallista tietoa sekä Liukko- nimen muutoksesta Ruotsissa, myös toisaalta ruotsinkielisten kirjurien kirjoitus - ja kuulemisvirheet, jotka ovat siirtyneet asiakirjoihin myös Suomessa, keskiajalta alkaen, esim. em. Liukko > Luko (ks. Luko- nimet esim. Spregtporten Savo kartasto 2011) tai Liukotar > Lukotar (vanhemmat kirkonkirjat Savo). Itämerensuomalaisten kielten esi- germaanisperäiset sanat ja niiden diftongit ovat osaltaan lainautuneet suomenkieliseen käyttöön ja ovat myös vaikuttaneet

160 160 / 315 varhaiskantasuomen (kielen) monipuolistumiseen niin, että kieli muuttui kantasuomeksi (jo ennen pronssikautta n eaa.). Suomenkielen muuttuminen (uusi murre) kantasuomeksi on tapahtunut Baltian- ja sitten Lounais- Suomen kaskimaanviljelyalueilla. Prof. Kaisa Häkkinen toteaa, että diftongi olisi tullut vanhojen germaanisten lainasanojen mukana. Samassa yhteydessä mainitaan kaskiviljelyyn liittyvistä germaanisista lainasanoista: Osa diftongeista on saattanut tulla sellaisenaan lainasanojen mukana. Vanhoihin germaanisiin lainoihin kuuluu monia tärkeitä kulttuurisanoja mm. maatalouden yhteiskuntajärjestyksen alalta. Useilla lainoilla on täydellinen levikki itämerensuomalaisissa kielissä. Näitä ovat kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat kuten akana, aura, humala, kaura, niittää, ruis ja vannas sekä mm. kalastukseen liittyvä merta ja verkko Häkkinen 1997: 252. Ks. myös: Jyvä kantagermaanissa jevo, muinaisintiassa yava, vilja, ohra, muinaisiranissa yava-, indoeurooppalaisessa kantakielessä jevo-. Jos siitä tuli suomalaisugrilainen kantasana jeva (jyvä). (Veijo Meri, Sanojen synty, 1991). Nämä em. sanat olisivat tulleet varhaiskantasuomeen kivikauden lopulla ja Kiukaisten kulttuurien aikana, jolloin Lounais- Suomessa on aloitettu Suomen varhaisinta maanviljelyä ja nimenomaan kaskiviljelynä (jo n eaa.). Edellä mainitut seikat selvittävät ns. historiallis - kielitieteellisesti, että kaskiviljelyajan ajoitus osuu Suomessa samaan aikaan kuin kaskiviljelyyn liittyvä lainasanasto on otettu käyttöön Suomessa, siksi myös Liuko- Liukko nimistöä on tutkittavissa edellä mainitulta pohjalta: Liuko- Liukko nimen etymologiaa on selvitetty aikaisemminkin Suomessa, tässä tutkimuksessa valotetaan nimen mahdollista liittymistä kaskiviljelyyn: Liuco Liuko- Liukko - nimi on ollut länsirannikolle tullessaan ollut selkeästi germaaninen henkilönimi, joka perustuu muinaisgermaanien ihmistä ja väkeä tarkoittavaan Leute (loite) - nimeen Vahtola 1996: Liuti - Liuco - Liukko - nimet ovat otettu käyttöön mahdollisesti jo nuorakeraamisena aikana tai pronssikaudella. Vanhimmat muinaissuomalaiset nimet saattavat olla pronssikaudelta:

161 161 / 315 Vanhin germaaninen henkilönimistö saattaa periaatteessa olla jo pronssikautista kuten vanhimmat germaaniset lainasanatkin. Asutus kiinteytyi maatalousasutukseksi jo tuolloin, joten asutusnimienkin synty rannikolla oli mahdollista, samoin henkilönimien pääsy niiden osiksi Vahtola 1996: Liukko - nimi olisi pronssikautinen esigermaanisesta sanasta liuti - suomenkielisellä alueella muodostunut nimi: Tutkimukseni Liukko - nimen historiaan liittyvistä monista eri perusteista osoittaisivat Liukko nimen olevan muinaissuomalaisten / hämäläisten käyttöönottama vanha muinaisgermaaninen nimi, joka on muodostunut Liuti - Leuteihmisistä ja niiden kaskenpolttoon ja - viljelyyn erikoistuneista Liuco - henkilönimisestä ryhmästä. Liuko- Liukko olisi siis (suomalais-) hämäläinen muoto muinaisgermaanien vasarakirveskulttuurin aikaisesta Liuti - nimistöstä, joka tarkoittaa kansaa, liutaa - joukkoa, ryhmää, ihmisiä tai väkeä. Muualta muuttaneet ja kaskeamista harjoittaneet ihmiset olivat muista poikkeavaa joukkoa - väkeä ja siksi heidän oma nimityksensä viljelyalueistaan - ja nämä henkilönimet, ovat jääneet mm. paikannimistöön ja väestön muistiin nykyaikaan saakka (Tarkemmin Häkkinen 1996). Suomessa vasarakirvesajan uudet maanviljelyn superstraatit (lainasanat) viittaavat myös kaskiviljelyyn. Sen leviämisen ajasta on mm. prof. Häkkinen maininnut (esi-) germaani - lainasanojen siirtymän ajankohdaksi on ajoitettu indoeurooppalaisen (esigermaanikielisen) vasarakirveskulttuurien kaskeamismaanviljelyn leviämisen alkuajat n eaa eaa. (ks. sanat / ajoitus). esim. sanat; kansa, kaski, tuhka, vainio, joukko jne. olisivat ajalta 2000 eaa. (Häkkinen, Nykysuomen Etymologinen Sanakirja, 2004): Esim. kaski; tarkoittaa viljelemistä varten kaadettua metsää ja poltettua metsää, on vanhakantainen indoeurooppalainen lainasana, joka perustuu palamista merkitsevään verbijuureensa ja kytkeytyy maanviljelyn leviämiseen indoeurooppalaiselta kielialueelta (>varhaiskantagermaani - esigermaani) suomensukuisten alueille (Huom. kaskiviljelyyn liittyvien sanojen ikä on em. perusteella noin 4500 vuotta). Poikkitieteelliset tutkimustulokset Myös viimeisimpiä geneettisten- ja biologisten tutkimusten tuloksia on käytetty tämän tutkimuksen asiasisällön mm. suomensukuisten väestöjen- ja

162 162 / 315 vasarakirvesgermaanien asutusliikkeiden todentamiseksi kivikauden lopulta nykyaikaan saakka. Kielitieteen lisäksi suomensukuisten jatkuvuusteoriaan ja suomensukuisten kielenvaihtoon liittyvistä asioista on olemassa uutta luvun kansainvälistä tutkimuksellista tietoa useiden tieteenalojen julkaisuissa esimerkiksi; genetiikka; balttilaiset alkuperältään pääasiassa suomensukuista kielenvaihtanutta väestöä, mm. Savontaus 2006 ja biologia; suomensukuisten alkuperää kuvaava vaaleuskartta Euroopassa mm. Rees 2002 ja Frost 2006, genetiikka ja arkeologia; jatkuvuusteoriasta Kayser ja Lao 2008 sekä Takala väitöskirjassa 2004 (ko. tutkimuksista tarkemmin tällä Seppo Liukko kotisivulla, tämän esittelyn alla). Arkeologiaan liittyen: Vanhempaa tietoa, mutta pääosin oikeaan osunutta tietoa vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta suomensukuisiin väestöihin on olemassa jo vuodelta , jolloin arkeologi Carpelan on todennut, että vasarakirveskulttuurit jakoivat varhaiskantasuomalaiset väestöt kahteen osaan Carpelan Tämä on myös allekirjoittaneen näkemys ko. migraation vaikutuksista suomalaisiin väestöihin ja näiden vasarakirvesgermaanien lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomi muuttui kantasuomeen ja samalla metsästäjä väestöjen elinkeino vaihtui rannikolta alkaen maanviljelyyn (kaskivijely): 1) kantasuomea puhuneet lounaisrannikon maanviljely - kaskiviljelijät (alkuperäisiä suomensukuisia hämäläisiä, joihin on assimiloitunut vasarakirvesgermaaneja), puhuttu kieli on kantasuomi 2) varhaiskantasuomen murteen sisämaan hämäläiset metsästäjä - kalastajakeräilijät (alkuperäisiä jatkuvuusteorian hämäläisiä [suomensukuisia] metsästäjiä, joita myös eteläsaamelaisiksi tai lappalaisiksi on kutsuttu), näiden puhuma kieli on vielä varhaiskantasuomi Sisämaan metsästäjä-keräilijöiden varhaiskantasuomen kielessä oli vielä luvulla paljon n vuotta vanhoja jatkuvuusteorian mukaisia suomensukuisten sanoja. Esim. Saimaa, Päijänne ovat paikannimiä, joiden merkitys oli jo "unohtunut", mutta ne olivat jääneet propreiksi. Rannikon hämäläisten metsästäjien ja vasarakirvesgermaanien assimiloituessa n eaa. aikana muodostuivat rannikon uudet kaski -maanviljelyväestöt, joiden käyttöön otettiin uusia

163 163 / 315 esigermaanisia lainasanoja, jotka korvasivat vanhimmat alkuperäiset suomensukuisten sanat. Kieli muuttui esigermaanisten lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomesta kantasuomeen. Joitakin varhaisempia suomalaisia sanoja ei enää silloin ollut kantasuomessa, mutta ne olivat edelleen paikanniminä säilyneitä nimiä - propreina. (Tätä suomenkielen vanhinta kerrosta kielentutkimus nykymenetelmillään ei pysty erottamaan tai tunnistamaan. Kielentutkimuksen maksimi on n vuotta. ks. prof. Riho Gunthal, Tietolipas 180). Jotkut kielentutkijat väittävät virheellisesti, että jotkin suomenkielessä olevat tuntemattomat sanat ja paikannimet olisivat jotakin vanhaa indoeurooppalaista kieltä, joka olisi hävinnyt kun suomensukuiset tulivat alueelle. Tähän asiaan liittyen mm. suomenkielen prof. Pauli Saukkonen on todennut, että mitään aikaisempaa (indoeurooppalaista) kieltä Suomen alueella ei ole voinut olla, koska jatkuvuusteorian suomensukuiset tulivat tänne välittömästi jääkauden jälkeen, kun se jään väistymisen jälkeen oli mahdollista siis jo n vuotta sitten.suomensukuiset eivät siis ole tulleet Suomeen lähellä ajanlaskun vaihdetta, koska suomensukuiset ja -kieliset (jatkuvuus-> suomalaiset) väestöt ovat olleet täällä jo n vuotta. Suomensukuiset (-> suomalaiset) ovat olleet Suomessa jo silloin, kun ensimmäiset vieraskieliset esigermaaniset migraatiot ovat saapuneet Suomen alueelle. Tämä Liukko - nimitutkimus osaltaan lähdetietoineen todentaa tämän vasarakirvesgermaanien (mm. lainasanojen) vaikutuksen Baltian- Suomen suomenkielisellä alueella jo eaa. aikana (mm. Vahtola, Huurre, Koivulehto jne.).on myös todettava, että ensimmäiset vieraskieliset väestöt jatkuvuusteorian mukaisen suomensukuisten Suomen alueella olivat nimenomaan vasarakirvesgermaaneja, joilta on saatu myös vanhimmat lainasanat suomenkieleen. Ks. myös tässä tutkimuksessa myöhemmin selvitys suomensukuisten jatkuvuusteoriasta, Suomen Lahden- Orimattilan arkeologiset löydöt ja jotka ovat jatkumo Kundan - suomensukuisten kulttuurista Suomeen, jääkauden jälkeen. Kylien muodostuminen Suomeen Prof. Unto Salo 2008 mainitsee kirjassaan Ajan ammoisen oloista s.180 mm. seuraavaa: Tiedämme kuitenkin, että kunnan perusyksikkönä toimivat maata omistavat sukutalot, joiden synty palautuu ilmeisesti pronssikauteen, Suomen rannikon silloiseen kantagermaaniseen siirtolaisuuteen Salo 2008:180. Näistä vanhimmista suomalaisista (hämäläisistä) talonpoikaistaloista - ja talojen nimistä muodostuivat vakiintuneen maanviljelyn aikana ensimmäiset kylät - ja niiden nimet, jo pronssi - rautakaudella (Unto Salo). HUOM! tämän tutkimuksen

164 164 / 315 tekijän lisäys / Seppo Liukko 2005: Tämä em. vasarakirves- germaanisirtolaisuus (migraatio) on tullut Suomeen Baltian kautta, joita on sanottu nuorakeraamiseksi - / vasarakirveskulttuuriksi, joiden vasarakirvesgermaaniset miesryhmät levittivät kaskiviljelyä eli maanviljelyn aloitusta Balttiaan ja Suomeen jo kivikauden lopulla eli kampakeramiikan loppuaikoina ja ennen Kiukaisten kulttuuria n eaa. Perusteet löytyvät mm. maanviljelyyn liittyvien germaanisten lainasanojen tulon ajoituksen kautta ja myös mm. arkeologisten tutkimustietojen kautta, siis milloin vasarakirveskulttuurit ja näiden lainasanat ovat saapuneet Suomen alueelle ja milloin maanviljelyä on aloitettu Suomessa (ks. siitepöly ym. nykytiedot). Molemmat ovat tapahtuneet samanaikaisesti, samojen väestöryhmien migraatioiden seurauksena n eaa. aikana. Nämä väestöryhmät assimiloituivat ns. Lounais- Suomen maanviljely- hämäläisiksi viimeistään Kiukaisten kulttuuriin mennessä ja muodostuvat ensimmäisiä kaski- maanviljelyyn liittyviä esiasteen kyläyhteisöjä. Kylien muodostumiset talojen alueista - ja talojen nimistä mainittakoon esimerkkinä kaskiviljelyajalta peräisin olevat (viimeistään rautakauden alkupuolelta) Turun lähistön (entisen Ruskon- Vahdon kunnan) muinaissuomalaiset Liukolan - ja Laukolan - kylät. Ks. Ent. Ruskon alueen kylät Liukola ja Laukola ->kartta: Liuko- Liukko - nimistö voisi laajan paikannimistöaineiston perustella olla alkuperältään suomenkielisellä alueella muuttunutta kaskiviljelyalueiden nimistöä: Liukko - nimisten alueiden arkeologiset kivikautiset ja pronssi - rautakautiset löydöt Suomessa osoittavat asumisen jatkuvuutta Liukko - nimisillä alueilla. Museoviraston / Kansallismuseon arkeologisen osaston esinelöydöt osoittavat, että ko. paikalla on asuttu jatkuvasti kivikauden vasarakirvesajasta - rautakaudelle, siksi tällaisen pakanallisen ajan nimien, kuten Liukko - nimen säilymisen mahdollisuus nykypäiviin saakka on olemassa. Luettelo Kansallismuseon Liuko- Liukko paikannimien kivi-, pronssi - ja rautakautisista löydöistä toisaalla tämän tutkimuksen sivuilla. Taulu Liukko - nimet (kartanot tai niiden vanhimmat maa- alueet) Liukon - kylien ja -kartanon maa alueiden nimistön synty sekä ko. alueiden omistajien historiaa Liukon - kartanon maa- alueiden nimistön esihistoriaa lähtee nimen etymologiasta. (liuti* -> leute -> liuko etymologia on sama Baltiassa kuin Suomessa): Liuko- kartanon maa-alueet ovat (etymologialtaan) nimeltään perua vasarakirveskulttuurien liuti- ryhmien esigermaaneilta, kun maanviljelyä levitettiin Veikselin alueelta pohjoiseen Balttiaan ja myöhemmin mm. Suomeen. Liuko- nimet ovat säilyneet talonpoikien ajoista peltojen ja kylien

165 165 / 315 nimistössä myös Liettuassa. Liettuan historiassa tiedetään aatelisten ottaneen lähes kaiken maan omiin nimiinsä. Ns. historialliselta ajalta on maatiloja siirretty talonpojilta, ensin saksalaisten ja sitten liettualaisten aatelisten haltuun ja lopulta luvun lopulla talonpojat joutuivat täydellisesti maaorjuuteen. Tällöin Liettuaan tuli myös Puolalaisia suuraatelisia, koska ns. määräysvalta oli puolalaisilla 1569 alkaen ja 1794 saakka jatkuneessa Puola- Liettua valtioliitossa. Liettualle on tyypillistä, että nämä aatelisten maa - alueet olivat todella suuria, kylien ja pitäjien kokoisia, johon kuului myös silloisia kaupunkeja, joita mm. puolalaiset aateliset omistivat. Vielä luvulla suuraateliset omistivat virallisestikin kaiken maan Liettuassa (Alenius 2000:163). Talonpoikien raivaamat maa- alueet oli vieraskielisen (puolankieli) aristokratian hallussa, talonpoika oli orjana entisillä omilla maillaan. Paikannimistössä alkuperäiset nimet olivat kuitenkin pääosin säilyneet, vanhimmat nimet ovat pakanallisella ajalta vakiintuneina paikanniminä. Tällaisia nimiä ovat mm. Liukon- nimiset pellot ja kylät, joiden alueille muodostettiin erityisen laaja Liukon courtyard (Liukon manor)- niminen hovikartano. Liukon- nimistö säilyi Baltiassa (iu- diftongi säilyi paikannimistössä), vaikka Liettuan aatelisten käyttämä muuttui puolankieleksi (vrt. Suomessa ruotsinkieli). Viljelyalueiden nimistö on kuitenkin säilynyt alkuperäisen talonpoikaisnimistön mukaisena, vaikka Liettuassakin aristokratian kieleksi muodostui luvulla ko. maan asukkaille vieras kieli, Puolan kieli (sama periaate kuin Suomessa luvulla, jossa ruotsinkieli oli virkakieli, vaikka % Suomen asukkaista oli suomenkielistä talonpoikaisväestöä). Liettuassa rahvaan ja maaorjien määrä oli n. 85 % koko kansasta vielä luvulla. Valtaosa väestöstä puhui vanhaa kampakeramiikan aikaista /itämerensuomen suomalaiskieliä, jossa oli vaikutteita esigermaanikielestä (lainasanoja). Balttilaiset puhuivat vasta myöhemmin, luvuillaitämerensuomenkielestä muokkaantunut slaavinkielien vaikutuksesta balttoslaaviksi. Kuitenkin alkuperäisen Liettuan alueen talonpoikaisväestön perimätietona on säilynyt nykyaikaan saakka mm. (esi-) germaanisperäiset vanhat liuti* > Liuko- viljelyalueiden nimet, kuten (Liuko- Liukko- nimet) Suomessa. Nämä vanhimmat itämerenkantasuomen sanat nimet muuttuivat satojen ja tuhansien vuosien kuluessa kartanoiden ja kylien nimiksi Liettuassa. Liettuan alueella on tapahtunut useita talonpoikaiskapinoita vieraskielisiä aatelisia vastaan, kuten Suomessakin, mutta silloinen aika ja resurssit tällaiseen muutokseen, ovat olleet talonpoikia vastaan.

166 166 / 315 Liettuan talonpoikien maaorjuutta vähennettiin hiljalleen luvun puolivälistä alkaen. Mutta lopullisesti maaorjuus poistui, kun ns. aatelisten ruumiillinen kuritusoikeus (orjuuden luokkaa) talonpoikaansa kohtaan poistettiin, vasta Ants Heim on kirjoittanut aiheesta, jota lainaan seuraavassa (Kartanoiden Viro): Monet aatelissukujen yhteydet Balttiaan juontuvat luvulta eli ajalta, jolloin pohjoissaksalaiset ja skandinaaviset ritarisoturit saapuivat valloittamaan virolaisten, latvialaisten ja liiviläisten pakanoiden asuttamia alueita. He pitivät itseään ristiretkeläisten perillisenä suoraan alenevassa polvessa; ja heidän etuoikeutettu asemansa aikaisemmin alueella maata viljelleisiin talonpoikiin nähden perustui esi-isien ankarasti taistellen hankkimiin valloituksiin. Vasallien eli aateliston taistelu luokkansa etuoikeutuksista ja nousu alueen johtavaksi poliittiseksi voimaksi olivat Balttian keskiaikaisen historian tunnusomaisempia prosesseja. Ristiretket Euroopan viimeisille pakanamaille Suomi, Viro, Latvia ja Liettua ( luvulla). Talonpojat vastustivat kyseistä ristiretkikehitystä voimakkaasti niin Suomessa, kuin Balttiassakin. Katollisen kirkon asemiehet ja uuden nuoren kruunun aatelisto edustivat näissä maissa vierasta uskontoa ja vieraskielistä valtaa. Aatelisto oli saanut ns. sotilasvallan eli aateluuden vaikutusvaltansa laajentumiseen pyrkiviltä vierasmaalaisilta kuninkailta tai piispat määräyksensä katollisen kirkon Paavilta. Aateliset saivat näiltä talonpoikien maita käyttöönsä lahjoituksina ja läänityksinä. Ne otettiin alkuperäisten peltojen raivanneilta talonpojilta / pakanoilta ilman perusteluja tai ns. vääräuskoisten kulttipaikkojen lahjoituksina. Talonpoikien vanhat omat kansanuskot olivat nyt pakanallista uskoa, ristiretkeläisten kanalta kielteisessä mielessä, jotka täytyi estää ja kieltää, koska tilalle tuli vallan välikappaleeksi noussut katollinen uskonto. Aatelisten kartanotalousjärjestelmä kehittyi verovapauksien ja lähes maaorjuuteen verrattavissa olevan työpanosten hyväksi käyttämisen vuoksi merkittäviin saavutuksiin. Maaorjuus olikin sitten virallista luvun Balttiassa käytännössä luvun loppupuolelle saakka. Suomessa aivan vastaavaa maaorjuutta ei ollut, mutta talonpoikia hallittiin myös kurittamalla jne. ja kuninkaan vallan kasvaessa veroilla sekä tarvittaessa kapinoita kukistettiin aatelisten sotavoimin. Lopuksi puhdasoppisuuden ajan noitavainoilla poistettiin lähes kokonaan talonpoikien vanha Kalevalainen kansanusko Itämerensuomalaisten alueilta.

167 167 / 315 Liukola- nimistö on vanhempaa pohjaa kuin Kartanoiden nimet: Hyvin vanha Liukola- nimi on myös Somerolla Lahden kylän alueella, joka on nimenä selkeästi paljon vanhempi kuin ko. alueelle perustetun aatelis- ei säterikartanon Lahden kartanon nimi. Liukolan nimiset alueet on otettu säterikartanon käyttöön lahjoitusmaana säteriä muodostettaessa. Nimi on jäänyt historiakirjoihin, koska ko. maille on perustettu Liukola - niminen torppa n luvulla. Torpassa on asustanut Liukolan talon väkeä, mutta he eivät ole alkuperäisiä Liukkoja, sillä nimi on otettu käyttöön paikannimen mukaan. Lahden kartano Somero, jossa on ollut Liukola - nimiset alueet (nimeä ei ole enää nykyisissä kartoissa). Kuva 2011 Seppo Liukko

168 168 / 315 Liukko - nimen Kalevalainen kytkentä, Liukko - nimi on Kalevalainen nimi: Liukko - nimen useat maininnat Kalevalaisessa perimätiedossa (SKVR) ja mm. SKS - arkistojen aineistot osoittavat osaltaan Liukko - nimen vanhaa ikää. Tässä selvitetään mistä arkaainen ennen maanviljelyn tuloa olemassa ollut Kalevala kumpuaa. Mistä sellainen sanankäsittelyltään erityisen vaativa ja taidokas kalevalainen / suomalainen tapa, kalevalamittainen tyyli, esittää suullista taitoa on peräisin, onko Kalevala - aika osa suomalaisuuden pohjaa. Kalevalaisen ehkä varhaiskantasuomen perinteen kalevalamittaiset runot ovat olleet olemassa pronssi - rautakauden ajalta Itämeren altaan ympäristössä ainakin Novgorodiin saakka (suomensukuisia myös mm. Moskovan eteläpuolella). Edellä mainitun asian todisteeksi on olemassa karttoja suomensukuisten alueista, jotka olivat vielä luvuilla Venäjällä, ulottuen jopa lähellä Mustanmeren alueita. Nämä suomensukuiset väestöt ovat sulautuneet ja vaihtaneet puhumansa kielen (historiallisesti todistettavissa oleva kielenvaihto) slaavin venäjään. Geneettisesti nämä ovat alkuperältään suomensukuisia, mutta puhuvat nykyisin venäjää (väestönlisäys näillä samaa luokkaa kuin muilla slaaveilla, jotka ovat tulleet suomensukuisten alueille n luvulta alkaen). Siis aluksi slaavilaiset assimiloituivat Venäjän alueen alkuperäisasukkaisiin suomalaisiin, mutta kun Novgorodin ortodoksiuskonnon kirkkokieleksi tuli slaavilaisen kieli luvulla, alueen valtakieleksi muodostui em. kielinen yhteisvaikutuksesta venäjän kieli. Suomalaiskielet ovat häviämässä Venäjältä. Kuolleista suomensukukielistä mainittakoon, merja, muroma, metserä jne. Tässä yksi kartta suomensukuisten ja - kielisten laajasta alueeta mm. Venäjän alueella, joka sijaitsee huomattavasti Moskovan aluetta ja ns. Volgan mutkaa etelämpänä, ks. mm. Wikipedia muroman- metserän - merjankieliset, jo kuolleiden suomalaiskielien alueet. Kartasta näkyy selkeästi myös, että slaavilaiset heimot olivat saapuneet hunnien aikaansaaman kansainvaelluksien yhteydessä Novgorodin korkeudelle etelästä (n. v jaa.). Slaavien kaksi ja suomalaisten kolme heimoa muodostivat (suomalaisten ollessa vielä 800-luvun lopulla alueen enemmistönä) ja perustivat Novgorodin maan, joissa hallinto oli jaettu aluksi viidenneksiin (pääkaupunki Novgorod, mutta ympäröivät maa-alueet olivat jaettu em. viiden heimon mukaan viidenneksiin). Novgorodin perustajaksi on sanottu viikinkipäällikköä Rurikia ja hänen veljiään, mutta todellisuudessa perustajana olivat ko. alueen alkuperäisväestön suomensukuisten heimojen enemmistö ja em. kaksi slaavilaista heimoa. Viimeisimpien geenitietojen valossa on selvinnyt, että Rurikit olivatkin suomensukuisten, enemmistö väestön, karjalaisten- vepsäläisten genetiikkaa. Muutoinkin on ollut jo pidempään tiedossa, että ns. viikinkeihin kuului myös paljon suomensukuisia, varsinkin itäsuunnan "kauppamatkailussa". On myös hyvin todennäköistä, että nimet Rus ja Ruotsi ovat suomenkielen pohjalta muodostuneita

169 169 / 315 nimiä, joista on muodostunut ko. valtioiden nimet. Novgorodia voidaan myös pitää nykyisen Venäjän maan alkuna (järjestyksessä; Velhojoen- Vanha Laatokan linna > Uusilinna = Novgorod, sitten Kiova > Moskova). Suomensukuisia väestöjen aluetta on ollut myös turkkilaisten Bolgarin alue Volgan mutkan itäpuolella (jonka turkkilaiset asukkaat olivat siirtyneet nykyisen Bulgarian paikalle) ja ns. Mongoli- kaanien vallan eli Kazanin alueella, jotka historiasta tunnettujen valtataistelujen vuoksi siirtyivät turkkilaisten ja (Tsingis-) kaanien vallan alle (n luvuilla) ja sen jälkeen suomalaiskieliset ovat joutuneet vaihtamaan puhumansa kielen. Venäjän tai Bolgarin suomensukuiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaan he ovat nyt, ns. toisessa vaiheessa vuorostaan, assimiloituneet (joutuneet assimiloitumaan Iivana Julman ajoista alkaen) slaavilaiseen venäjänkieliseen väestöön. Marin - muroman - ja metserän- kielet ovat hävinneet jo n lukuun mennessä, mutta ko. kielten puhujista on historiallista näyttöä (mm. jo aikaisemmalta Novgorodin vallan ajoilta). Kaikkien alueen suomensukuisten kieli ei "vielä" ole kuollut, mutta on useita kieliryhmiä joilla on jo kehittynyt kaksikielinen tausta ja "vääjäämätön" kohtalo muuttua yksinomaan venäjänkielisiksi. On tapahtunut kielenvaihto, jossa nykyiset kielenvaihtaneet eivät tiedä esi-isiensä alkuperästä tai äidinkielestään mitään (tällaista tapahtuu muuallakin jatkuvasti). Nämä monet suomalaiskieliset väestöt (enemmän kuin edellä mainitut), jotka ovat jo kielen vaihtaneet tai vielä suomalaiskieliä puhuvat väestöt eli suomensukuiset väestöt jatkavat (leviävät samalla nopeudella) venäjänkielisinä, suomensukuisten genetiikkaa Venäjällä. Kuten aikaisemmin myös tässä tutkimuksessa olen kirjoittanut Venäjän alueen alkuperäisasukkaita ovat suomensukuiset väestöt. Katso em. lisäksi kadonneiden kielten problematiikkaan liittyen, mielenkiintoinen "nimimerkki" Takkiraudan blogi , suomensukuisten assimiloitumisesta venäläisiin jne., nettilinkki kolme kadonnutta kansaa (- ja suomensukuista kieltä). Kalevala kulttuurin aika liittyy mm. Liukko - nimistöön Kalevala - aika on pääteltävissä nykyisten tutkimustietojen pohjalta (väitehypoteesi). Ks. tarkemmin Kalevala -kulttuurin esihistoriallinen todellisuus, lähdetietojen perusteella, kirj. Seppo Liukko (artikkeli liittyy Liukko- nimitutkimukseen) *Arkaainen Kalevala ajan (suom.kiel.) kerronta on ollut metsästäjien kulttuurin aikaa. Se on alkanut suurriistan metsästäjien jälkeisistä ajoista n eaa. jatkuen aina n eaa. saakka. Tämä on ollut Kivikauden - Kampakeramiikan laajan alueen aikaa ja suomensukuisten metsästyskulttuurin aikaa. Jonka tiedonvälitykseen on tarvittu Kalevalaista tiivisti pakattua suusanallista menetelmää. Kalevala kerronta on ollut jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten laajojen alueiden välistä suullista viestintää. Itämerensuomen alueella - uutta kulttuuria saapui vasarakirvesgermaanien välityksellä, samassa yhteydessä Baltiaan ja Suomeen saapui

170 170 / 315 maanviljely. Maanviljelyn ja esigermaanikielten yhteisvaikutuksesta mm. Kalevalaiseen nimistöön siirtyi n eaa eaa. aikana esigermaanin lainasanoista muodostuneita nimiä - ja paikannimiä (Baltia ja Suomi). Kalevalaisten kyläyhteisöjen muodostuminen Lounais - Suomeen on tapahtunut kaskiviljelyn alkuajoilla. Kalevalamittainen korkeatasoisempi kerronta muodostui ja otettiin käyttöön Itämeren suomensukuisten kaskiviljelyalueilla n eaa jaa., ja myös Lounais - Suomessa. Pakanallisen ajan kyläyhteisön talonpojat harjoittivat Kalevalaisia menoja, jotka olivat väestölle kansanuskoa, sen henkisessä merkityksessä keskiajan lopulle saakka. Kalevalaisissa loitsuissa mainitaan useita Baltiassa ja Suomessa nykyisinkin käytössä olevia nimiä, mm. Liuko- Laukonimet sekä monet Suomen vanhimmista kylien nimistä, jotka ovat etymologialtaan em. vasarakirves- kulttuurin esigermaanisista lainasanoista käyttöön otettuja nimiä suomenkielisessä muodossaan Baltiassa ja Suomessa. Myös kaskiviljelyyn ja Kalevalaiseen runouteen liittyvät talonpoikaistalojen nimet Liukko ja Laukko: Liukolan - ja Laukolan kylät Lounais- Suomessa ja keskiajalla mm. Mikkelissä Liukkolan - ja Laukkolan kylät sekä Vesilahdella tunnetut suuret talonpoikaistalotkartanot; Laukko säterikartano ja Liukko rustholli. Kivikauden aikaan pohjautuvat suomalaiset Liukko ja Laukko - nimet - Esiintyvät nimiparina; esihistoriassa paikanniminä, kylien nimissä, Kalevalaisessa runoudessa sekä historiassa mm. talojen - ja kylien karttapaikkanimissä (osoitetiedot jne,): 1. Liukko- ja Laukko- nimet (Liukon -Laukon) esihistoriassa; nimistö esiintyy samanmuotoisena jo vasarakirveskulttuurien jälkeisenä nimistönä Baltiassa ja Suomessa 2. Liukko ja Laukko (Liukon- Laukon) nimet Kalevalaisissa loitsuissa nimiparina, kalevalamittainen runous alkanut n eaa.. 3. Liukko- ja Laukko (Liukola ja Laukola) niemet Suomen vanhimpien kylien nimissä (ks. kartta Liukolan- ja Laukolan kylät- Rusko). Nämä kylät sijaitsevat Lounais-Suomessa Suomen ensimmäisen piispanistuimen (Henrik) muinaispitäjä Nousiaisten alueella 1156 ja vuodesta 1337 alkaen Rusko- Vahto pitäjissä. Nousiaisten kirkko oli jo tuolloin ottamassa haltuunsa suomalaisten muinaisuskon Kalevalaisia palvontapaikkoja. Liukolan- ja Laukolan- kylien nimet paikanniminä ovat olleet olemassa ilmeisesti jo kylien muodostumisen alkuajoista pronssi- rautakaudelta alkaen, ennen ruotsinvallan aikoja. 4. Liukko- ja Laukko paikanniminä Lounais-Suomesta alkaen Hämeeseen, paikannimistö on levinnyt pronssikaudelta alkaen ns. nimipari siirrynäisnimenä (transplant names). 5. Liukko- ja Laukko suuret talonpoikaistalot - kartanot mm. Vesilahdella (kuvat alla). Laukko Klaus Kurjen säterikartano Vesilahdella, kuva Seppo Liukko 2007

171 171 / 315 Nykyisen Vesilahden Pyhäjärven rannoilla Laukko- ja Liukko kartanot: Liukko - talonpoikaistalo rautakausi -keskiaika. Liukko talosta on maininta ensimmäisissä vuoden1539 / 1540 maakirjoissa ja myös mm. maininta Heikkilän Davidin kapinaan osallistumisesta jo vuodelta Liukko rustholli - talonpoikaiskartano 1600-luvulta. Kuva 1918 jälkeen rakennetusta talosta (remontissa 2007), taustalla Vähäjärvi - Lihmojoki (silta) ja mm. Liukko - talon keskiajan lohkojaon mukainen Puontilansarka ja paikannimenä myös Liukonvuori (kartassa). Liukko- talolla oli tunnetusti useita eräsijoja (Vesilahden ja Lempäälän oik.ptk.mukaan) mm. Ruovedellä (Virrat), Kuljussa, Keuruulla, Merikaarrossa, Perhossa sekä Kuopio - Varkaus alueella (ks. Liukko - paikannimistön leviäminen). Kuva Vesilahden vanhasta Liukko talosta ja Vähäjärvestä 2007, Seppo Liukko.

172 172 / 315 Kalevanpoikien kaskiviljelyyn liittyvä maininta, Mikael Agricola 1551 Kaskiviljelyyn liittyvät Kalevanpojat ovat historiallisesti merkittävänä mainintana todettu mm. M. Agricolan tekstissä, vuonna 1551, jossa nämä kaskiviljelijä- kalevanpojat viljelivät maitaan ja harjoittivat Kalevalaisia menoja. Kalevalaisuus on ollut talonpoikaista kyläkulttuuria jo pronssi- rautakauden kylien muodostumisesta alkaen. Liukko - nimipesyeen mainintoja yhteensä n. 30 eri Kalevalaisessa runoissa, pääasiassa loitsurunoissa SKS / SKVR (ks. Kalevala- aika). Liuko - Liukko - nimipesyeen nimet esiintyvät luvuilla kerätyissä ja tallennetuissa vanhoissa Kalevalaisissa loitsuissa, joista vanhimmat ovat peräisin ainakin 1000 vuotta ennen ajanlaskua. Vesilahden Liukko ja Luikko - taloissa oli säilytetty Kalevalaista - tietoa yli puhdasoppisuuden ajan, vaikka Kalevalaiset menot olivat jopa kuolemantuomiolla kiellettyjä. Tässä tutkimuksessa selvitetään myös, miten löydettiin mm. Elinan surma- runo ja miksi sitä on säilytetty Vesilahden Liukkorusthollissa (ks. myös Vesilahden Liukko- talon suku). Miksi Liukon - naapuritalon talonpoika Olavi Luikko - piti mestata Kalevalaisena noitana vuonna 1650, ruotsinvallan noitavainolakien nojalla. Asiasta on kirjallista aineistoa, sillä mestaus tapahtumasta on päivätty asiakirja (mutta asiasta, syytteen perusteluista, todisteista tai todistajista, ei löydy oikeuden pöytäkirjoja). Liukko - ja Laukko - nimet esiintyvät usein nimiparina Kalevalaisissa loitsurunoissa. Tämän tutkimuksen tekijän (Seppo Liukko) on Liukko - nimen tutkimuksessa, sivutaan useassa kohdin sellaista seikkaa, että nykyisin käytössä oleva Liukko - sukunimi ja - paikannimistö liittyy hyvin selkeästi myös Suomen kansan vahoihin runoihin. Liukko - nimi on ollut suomalaisten käytössä jo ennen ruotsinvallan aikoja, koska Suomen muinaisrunot ovat olleet käytössä ns. kalevalamittaisina suomenkielisten väestöjen alueilla ainakin jo pronssikaudella n eaa. alkaen (Kuusi /Anttonen, SKS 1999). Suomen kansan vanhoissa runoissa mainitut nimet ovat muinaissuomalaisia nimiä SKVR Nykyisin henkilönimiä / talojennimiä ja sukunimiä sekä ja paikannimiä. Nämä nimet ovat olleet ns. Kalevala- aikana käytössä, viimeistään n eaa.

173 173 / 315 alkaen, mutta joita on jostakin syystä tutkittu hämmästyttävän vähän. Vaikka ko. nimistö toisi esiin niitä alkuperäisiä muinaissuomalaisia nimiä, jotka ovat peräisin ajalta ennen ruotsinvallan aikaa. Lisäksi olisi mahdollista tutkia nimien välityksellä mm. sellaista nimistö- asutushistoriaa, joka on edelleen epäselvää tutkijoille, toisi joitakin sellaisia tutkimattomia seikkoja esiin, joka nyt edelleen puuttuu suomensukuisten väestöjen tutkimuksesta, sekä ns. jotakin suomalaisuuden taustaan liittyvästä todellisesta Kalevala- ajasta. Pertti Anttonen ja Matti Kuusi, Kalevala lipas, SKS, 1999:81: "Kalevalan kokoonpanoa helpotti se, että vanha epiikka ja lyriikka, häätarusto, loitsut ja arvoitukset on sepitetty käyttäen samaa kalevalaista runomittaa. Kalevalakielen normit ovat suunnilleen samat suomalaisilla, karjalaisilla, inkeriläisillä, vatjalaisilla ja virolaisilla. Se näyttää syntyneen myöhäiskantasuomalaisena aikana, kantabalttilaisen kulttuurin runokulttuurin vaikutteista, vuotta sitten. Kalevala noudattaa ns. klassista kalevalamittaa, joka on vallitsevana Suomenlahden pohjoispuolella ja Inkerissä" Liukko - nimi kuuluu tähän Kalevalaiseen nimiryhmään. Liukko - nimen todellisesta kytkennästä muinaisrunoihin ja Liukko - nimen Kalevala - aikaan liittyvä tutkimus Viimeisin artikkeli on vuodelta 2011, jossa esitetään Kalevala -kulttuurin esihistorian lähdetietoihin perustuva tutkimusartikkeli, joka liittyy osaltaan myös Liukko - nimitutkimukseen (kirj. Seppo Liukko). Suomessa prof. Matti Kuusi on väitöskirjassaan v. 1949, tutkinut Kalevalakulttuurin liittymistä todelliseen suomensukuisten historiaan. Sen lisäksi Kalevalaisen kansanrunouden nimistön liittymisestä nykyisiin eli todellisiin nimiin, on olemassa ainakin yksi professoritason tutkimus. Muinaisrunojen / Kalevalaisen - nimistön yhteyksistä nykyiseen todelliseen nimistöön tehty perustutkimus on professori Jouko Vahtolan julkaisu vuodelta 1987; Jouko Vahtola, Kansanrunojen ja todellisen nimistön välisistä yhteyksistä. Muinaisrunot ja todellisuus, Historian Aitta XX Jyväskylä 1987: Taulu Kalevala -aika Kaleva- aika on alkanut ennen kaskiviljelyn saapumista suomensukuisten alueille: Suomessa käyttöön otetut Liuko- Liukko nimet ovat ko. edellä mainitulla diftongilla, joiden alkuperäiset sanat /nimet ovat tulleet ilmeisesti em. määritelmän mukaisesti, vasarakirveskulttuurien muinaisgermaanisten liuti- liuta miesjoukkojen välityksellä ja varhaiskantasuomen aikana (n eaa. alkaen). Tällöin ko. germaaniset lainasanat muuttivat suomenkieltä varhaiskantasuomesta kantasuomeen. Vanhin ns. arkaainen metsästäjä kulttuurien Kalevala -aika on yksinomaan suomensukuisten varhaiskantasuomenkielistä aikaa niin Baltiassa kuin Suomessa. Tätä myöhempi on nuorakeraamisen kulttuurin aikana saapunut maanviljely- ja sen alkuaika, jolloin uusi kaskiviljely levitti maanviljelytietoutta Suomeen. Tässä

174 174 / 315 yhteydessä, jo ennen kalevalamittaa (n eaa.), Kalevalaiseen kerrontaan otettiin mukaan nimipari Liukon - Laukon, joka esiintyy em. Kalevalaisena aikana jo Itämerensuomalaisten käytössä paikannimenä (kantasuomen aikana) Liukko- nimi, Kalevala ja kaskiviljely ovat olleet samanaikaista vanhempaa pronssikautista asutushistoriaa, -elinkeinoa ja henkistä elämää Suomessa, koska Liuko- Liukko nimet viittaisivat kaskiviljelyyn, vasarakirveskulttuuriin viittaa Liukko - nimen diftongi - sekä paikannimistön laaja levikki sekä Liukko - nimestä olevat merkinnät Kalevalaisessa loitsurunoudessa, viittaisivat kaikki nimen vanhaan ikään ja vasarakirveskulttuurien jälkeiseen aikaan, mahdollisesti jo pronssikaudelle. Kuitenkin niin, että nämä esigermaanisista sanoista muuttuneet nimet, kuten esimerkiksi nimipari Liukon - Laukon ja useat maataloustermit sekä em. mainittu iu- diftongi ilmestyvät alkuperäiseen arkaaiseen Kalevalaiseen loitsurunouteen myöhempänä lisäyksenä. Kalevalainen kulttuuri on muuttunut jatkuvasti ympäristönsä ihmisten elinkeinojen ja asutushistorian muutosten mukana. Kalevalaisen runouden nuoremmat muutokset ovat tulleet vasta Ruotsinvallan, katollisen kirkon vaikutuksesta luvulta alkaen. Kalevalamittainen loitsurunous muuttui silloin kristilliseen suuntaan ja erityisesti puhdasoppisuuden ajan alussa. Kalevalamittainen loitsurunous loppui lähes kokonaan puhdasoppisuuden noitavainolakien aikana luvuilla, jolloin nimenomaan noituus ja taikuus oli lailla kielletty. Seppo Liukko 2005 Nimiparilevinneisyys Lounais - Suomessa rautakaudella ja keskiajalla: Liuko - nimen leviäminen rannikolta - sisämaahan ja samalla nimen lievä muuttuminen on havaittavissa. Liukko - nimen kanssa usein monissa muinaispitäjissä yhdessä esiintyvät ns. rinnakkaiset, germaanisperäisistä lainasanoista muodostuneita nimipareja (- siirrynnäisnimiä), ovat siirtyneet muinaispitäjistä toiseen lähes samanaikaisesti, todennäköisesti jo vanhemman rautakauden ajoista alkaen. Tällaisia nimipareja (nimiparisiirrynnäisiä) ovat mm. Liuko (Liuco) - Lauko, Liukola- Laukola, Liukko ja Laukko, hyvin usein myös näihin liittyy eri pronssi-rautakautisten kylien ja myöhemmin pitäjien alueilla nimenomaan Liuko- -nimisten alueiden kanssa yhdessä Lemo (Leuco) - Lemu- Lemola, ( > Lempo - Hiisi) Ahti- Ahtila- Ahtiala, nimet, kaikki edellä mainitut ovat samalla ns. Kalevalaisia nimiä. Karttakuva; Liuko- Liukko ja Lemu- Lemo (Lemola-Klemola) nimiparit L- Suomessa (kartta)

175 175 / /MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Liukko ja Lemu nimipari; Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mm. Liukko - ja Lemu - Lemo - Lempo -sanojen keskinäistä sukulaisuutta ja alkuperää sekä tarkastellaan näiden ja asiaan liittyvänä, muidenkin rautakautisen kaski- maanviljelyyn liittyvien nimien nimiparilevinneisyyttä. Lemu- Liuko - nimiparien nimipesyeiden nimimuunnoksista mainittakoon Lempo, Hiisi, Lemola sekä myös Luiko- Luikko. Liuko- Liukko- nimen kanssa samanaikaisesti siirtyneistä nimipareja ovat myös Laukko ja Ahti (myös Suomela), joista selvitetään ko. nimien ikäselvitys ja nimiparilevinneisyyden syyt ja tietoja verrataan Liukko - nimeen ja nimen siirtymisen aikaan rannikolta sisämaahan. Kaikki em. nimet ovat muodostuneet germaanisperäisistä lainasanoista. Ne ovat vasarakirveskulttuurin ja varhaiskantasuomalaisen ajan nimiä. Nimet ovat muuttuneet pronssi - rautakaudella suomalaisten käytössä suomalaiseen muotoon eli muuttuneet jo kantasuomalaiselta ajalta alkaen muinaissuomalaiseen muotoon. Nimien muuttuminen sisämaahan siirryttäessä:

176 176 / 315 Esim. lounais- rannikolla tai - sen läheisyydessä ollut nimistö oli varhaisimman kaskiviljelyn aikana Liuko- ja Lauko muodossa, mutta muuttunut ("lähi-") sisämaassa ensin Liukola- Laukola - muotoon (esim. Turun- Köyliön- Somero ympäristön kylät ja talojen nimet) ja kauempana sisämaassa Liukko ja Laukko- nimiksi (esim. Vesilahti). Savossa esiintyvät ensimmäiset Liukkola - muodot (kylien ja talojen niminä / mm. Mikkeli ja Taipalsaari jne.). Nämä edellä mainitut nimet ovat Suomen vanhimpia maanviljelytalojen ja henkilönnimiä ja samalla myös Kalevalaisia nimiä, jotka ovat olleet olemassa mahdollisesti jo ennen kuin varsinainen kalevalamittainen riimitys alkoi: kalevalamittainen tyyli muodostui, tutkijoiden mukaan kantasuomen kielen aikana, arviolta 1000 eaa. alkaen prof. Kuusi/Anttonen. Sen vuoksi em. nimiä käytetään usein Kalevalaisissa runoissa ja loitsuissa. Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu esikristillisen ajan paikannimiä /talojennimiä nimiparisiirrynnäisinä tai sellaiseen ei ole aikaisemmin kiinnitetty huomiota. Tässä tutkimuksessa osoitetaan selkeästi mm. jatkuvuusteorian mukaisten asutusliikkeistä johtuva nimiparisiirtyminen mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella. Samalla osoitetaan, että ko. nimet ovat vanhaa muinaissuomalaista nimistöä, jota voitaisiin tutkia myös muiden nimien osalta tarkemminkin ns. historiallis- vertailevan nimitutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriatietojen perusteella tällaisten todennäköisesti jo kaskiviljelyajan aikainen henkilö- paikannimisiirtyminen, on tapahtunut aluksi pääasiassa vain Lounais- Suomen alueella. Nimistö on levinnyt myös rautakaudella vakiintuneen maanviljelyn leviämisen yhteydessä, jota osoittaisivat lähes samanaikaiset nimiparisiirtymiset rannikolta sisämaahan. Tämä muinaissuomalainen nimistö on levinnyt kaskiviljelijöiden- ja myöhemmin vakiintuneen maanviljelytalojen- ja vanhimpien kylien nimistöstä myös eräsijoille muualle Suomeen. Kylien muodostuminen alkoi jo pronssikaudella, mutta varsinainen kylämuodostus alkoi rautakaudella ajanlaskun vaihteen jälkeen. Prof. Unto Salo, Ajan ammoisen oloista 2008:180. Tällainen kylien, talojen ja kaskiviljelyalueen paikannimi ja tämän väliotsikon mukainen siirrynnäisnimi on ollut mm. Liuko- Liukko- nimi, joka on levinnyt melko tasaisesti ympäri koko Suomen, lounaisesta alkaen (ks. paikannimistökartta Lounais- Suomi ja Suomi 2008). Nimien ja em. nimiparien leviäminen on tapahtunut huomattavasti

177 177 / 315 ennen ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Mutta tässä tutkimuksessa mainittujen muiden nimien leviäminen ns. vanhasta Hämeestä muualle Suomeen, on ollut kuitenkin paljon vähäisempää, kuin kyseessä olevan Liukko - nimen levinneisyys Suomessa (vrt. esim. Laukko nimeen, joka esintyy hyvin harvoin Savo- Karjalassa). Liuko- ja Lauko - nimipari: Etymologia selvityksissä lauko- sana on mainittu laurentius- nimestä peräisin olevaksi tai jopa saamelaiseksi alkuperältään, mutta sellaiset määritelmät eivät ole paikkansapitäviä arviointeja. Tässä tutkimuksessa on osoitettu liuko- nimiselvityksen osalta, että nimi on siirtynyt suomensukuisten Baltialaisten käyttöön vasarakirveskaudella. Silloin esigermaanikielen iu- diftongi on siirtynyt ko. sanan yhteydessä suomalaiskieliin, sillä alkuperäisessä suomenkielessä tai lähikielissä ei ole iu-diftongia (prof. Lehtinen). Baltian Liukon- nimitutkimuksen yhteydessä on löydetty yhtäläisyys Liuko- Lauko - nimistölle Suomen ja Baltian Lauko -ja Liuko -nimistön kanssa. Nämä lähinnä paikanniminä ja hyvin vanhoina proprisoituneina paikanniminä esiintyvät paikannimet ovat edelleen samassa muodossaan Baltiassa (Liettua) ja Suomessa. Nämä ovat lainasanoja n eaa. aikaisesta esigermaanikielistä, joiden puhujia oli saapunut ensin Baltian suomensukuisten ja -kielisten väestöjen alueelle. Nimet ovat siten myös samanaikaista nimistöä, jotka ovat siirtyneet vasarakirveskulttuurien aikana maanviljelyyn liittyvinä niminä Suomeen Baltiassa muodostuneena itämerensuomen lainasanoina. Tämä osaltaan todistaa, että Baltiassa ja Suomessa on ollut vasarakirveskulttuurin maanviljelyn saapuessa ollut suomensukuiset (jatkuvuusteorian mukaiset) varhaiskantasuomenkieliset väestöt. Liuko- ja Lauko- nimet ovat siirtynyt Suomeen esigermaanisten lainasanojen välityksellä Baltiasta jo n eaa. ja todennäköisesti jo silloin nimiparina. Laukonimestä on maininta mm. K. Häkkisen kirjoittamana, tutkimuksessa "suomen kirjakielen saamelaiset lainat", joka on osa Suomalais- Ugrilaisen Seuran Toimituksia 2007: seuraavasti:... alkuosa lauko- on eräiden arvioiden mukaan saamelainen laina, mutta kun sillä on vastineita myös lähisukukielissä, se voi paremminkin selittyä vanhaksi germaaniseksi lainaksi (Rapola 1950: 222, 224; LÄGLOS II 1996 s. v. lauko). Prof. Kaisa Häkkinen 2007:168 PS. Lisäys vanha germaaninen laina on tässä aivan OK, silloin on huomattava, että vanha germaaninen laina = esigermaaninen lainasana suomensukuisiin kieliin (SL).

178 178 / 315 Suomessa (ja Baltiassa) Liuko- ja Lauko- sanat ja nimistö ovat esigermaanisia lainasanoja (SL): Todennäköisesti vanhimpia suomalaisten / hämäläisten omaksumia talonpoikaisnimiä olisivat, lyhyessä ns. alkuperäisessä suomalaisessa muodossaan, nimenomaan Liuko - ja Lauko - nimiparin mukaisina niminä. Näiden paikannimien levinneisyys alkaa erityisesti Lounais- Suomen varhaisimman maanviljelyalueiden niminä. Koska siellä nimet esiintyvät kartoissa vanhimpien talojen / kylien niminä mm. Liukolan - ja Laukolan - kylät, ent. Nousiaisten muinaispitäjässä, joka on mainittu jo vuonna 1156 Piispa Henrikin ajoilta, nyk. Ruskon kunnassa, ja mm. Liukola ja Laukola - talojen nimet Köyliössä ja Vesilahdella suuret talot ja kartanot Liukko-rustholli ja Laukko säteri. KARTTA: Liukolan- ja Laukolan kylät ent. Nousiaisten muinaispitäjässä: Lähde -Tiedostot: Heikki Rantatupa Historialliset kartat- pitäjäkartat 1800-luku.

179 179 / 315 Kartassa: Liukola by, Liukon - kylä / -by on keskellä alalaidassa (Rusko nimen vas. ylä-puol.) ja Laukolan - kylä /- by on merkitty oik. ylälaidassa (Wahto nimen yläpuolella). Ko. kunnat ovat kuuluneet kuten Maskukin aikanaan Nousiaisten* muinaispitäjään (*sij. vas. yläkulman kehyksen ulkopuolella). Liukola - ja Laukola nimet ovat muutoinkin erityisesti Suomen (-ja Liettuan) kaskiviljelyalueiden - ja varhaisimpaan maataloustermistöön kuuluvaa nimistöä. Nimipari esiintyy lisäksi myös Turun - Salon - siis koko vanhan Hämeen ympäristön kylissä talojen nimissä ja paikannimistössä. Nimet on myös otettu Kalevalaiseen nimistöön ja "liukon - laukon" tyyppisten nimien käyttöön pääasiassa loitsuissa, alkaen noin vuotta ennen ajanlaskun alkua, Kiukaisten kulttuurin aikana, jatkuen edelleen rautakauden aikana. Tämä Liuko - Lauko - nimipari esiintyy vieläkin "lähekkäin" eri pitäjissä ja tämä seikka näkyy myös nykyisissä paikannimistökartoissa pääosin Lounais - Suomessa ja sen lisäksi mm. Baltiassa / Liettuassa on paikannimistöä Liukon- ja Laukon - nimillä. Suomen sisämaassa nimipari muuttuu ja esiintyy kaksoisgeminaatta muodossa; Liukko ja Laukko, tällaisia alueita ovat mm. Vesilahden Liukko rustholli ja Laukko säteri. Kalevalaisessa runoudessa löytyy nimipari liukon - laukon sekä liukko - laukko. Kartta, jossa on nähtävissä, että mm. Liukolan- ja Laukolan kylät ovat vanhimmalla maanviljelyalueella Rusko-Vahto alueilla vierekkäin. Myös Mikkelissä jo keskiajalla olivat Liukkolan- ja Laukkolan kylät myös vierekkäin. Esim. Vesilahdella ovat Laukko- säterikartano ja Liukko- rusthollien talot käytännöllisesti katsoen vierekkäin, kuten myös usein ko. talojen eräsijat. Nimipari Liuko- Lauko paikannimet Suomessa kartta. Huom. nimen käyttöönotto aika ja ikä määräytyy - lännestä itään. Kaskiviljely on otettu ensiksi käyttöön lännessä, josta se on tässä liuko- lauko tapauksissa, jossa muoto on vielä sama kuin Baltiassa esiintyvät nimet. Suomessa nimet ovat siirtyneet sisämaahan ns. nimiparisiirrynnäisinä Päijänteen pohjois- ja länsialueille ja sitten sieltä itään Savo-Karjalaan. Nimen muuttuminen ilmaisee sen käyttöönottoa sisämaassa ja silloin myös suomen vanhemman varhaiskantasuomenkielen (ei saamenkielen) /murteen (ks. murreselvitys) alueella seuraavasti: Karttakuva Liuko - Lauko ja Liukola- Laukola > Liukko- Laukko sekä > Liukkola ja Laukkola.

180 180 / /MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Mikäli kuva ei näy klikkaa tästä: Liuko-Lauko ja Liukko - ja Laukko nimiparit Suomessa Liuko- ja Lauko ovat myös usein nimiparina Kalevalaisissa kalevalamittaisissa loitsuissa, jotka voidaan ajoittaa pronssikaudelle (n eaa.). Liukko - ja Luikko - "Kalevalaiset" talot Vesilahdella, rautakaudelta - uuteen aikaan: Kalevalaisten tietojen välittäjät henkilöt toimivat silloisen Ruotsinvallan laikien ja säädösten vastaisesti (kuolemantuomion uhalla), myös Kalevalainen noituuden harjoittaminen ja sen taikamerkit mm. "Hannunvaakuna" olivat kiellettyjä luvun puhdasoppisuuden aikana. Olavi Luikko oli tuomittu ja mestattu Kalevalaisena tietäjänä / noitana 1650 Vesilahdella.

181 181 / 315 Vesilahden Liukko - talossa säilytetty vanhaa Kalevalaista perinnettä ja mm. kalevalamittaisen Elinan surma - runon (Laukon laulun) ainekset, säilyttäminen tapahtui Liukon - talossa / rusthollissa luvulta luvulle, kunnes Vesilahdella asuneet J.F.Granlund ja Elias Lönnrot ko. aineiston keräsivät talteen, julkaistu mm. Kantelettaressa. Liukko - nimipesyeen erilaisten muotojen nimiselvitys: Liukko - (Liuko- Liucko) nimen ja Liukko - talojen kulttuurihistoriaa, vanhimpien historiatietojen ja paikallishistoria- kirjoitusten perusteilla, selvitetään tässä tutkimuksessa mm. Liukon-, Liukolan-, (Liuhto- Liuholan ja Liuha- Liuhalan- talot /kylät), Liuksialan-, Luikalan-, Liukkolan - kylistä Suomessa ja Baltiassa sekä nimipesyeen nimellä olevia muita paikannimiä. Tässä käsitellään Liuko- Liukko - paikannimistöä pääasiassa Lounais- Suomen alueelta, koska se on maanviljelyyn liittyvän siitepölymittausten mukaan vanhinta kaskiviljelyn aloittamisen aluetta Suomessa.Myös koska vanhimmat Liuko- paikannimistölöydöt sijaitsevat nimenomaan täällä kaskiviljelyyn sopivilla alueilla, ne ovat hyvin suurella todennäköisyydellä myös vanhojen kaskiviljelyalueilla ollut sellaista suomalaista nimistöä, joka on ruotsinvallan aikana muuttunut yleensä ruotsinkielisen kirjurin ääntämisen virheellisestä kuulemisesta, ja kirjoittamisesta virheellisesti, koska ruotsinkielessä ei ole diftongia. Tämän vaikutuksesta mm. Liukko - nimi on "vääntynyt" erilaisiin versioihin ja muotoihin jo ilmeisesti luvulta alkaen, ja nimipesyeen erilaisten nimien syynä on ollut edellä mainittu reversaali virhe eli sellainen yleinen virhe, jolloin iu- ja ui - diftongi "helposti" sekoitetaan keskenään. Liukko > Luikko - nimillä on ollut kaskiviljelyalueen nimen lisäksi muitakin merkitysvariantteja, kuten joutsen (tällöin nimenomaan kansallislintumme laulujoutsen, Lönnrotin sanakirja 1880: 974, WSOY) ja virolaisessa muodossaan -luik on kirjattu Viro - Suomi -sanakirjassa merkityksellä - joutsen. Joutsen on Liukko - vaakunan yksi symboli (joutsen merkitys) ks. Liukko - nimitutkimus / vaakunaselitys. Joutsen kuva Seppo Liukko 2011, Liukonranta Ribbingö Helsinki.

182 182 / 315 Teksti ja kuvat, Seppo Liukko Kalevalaisessa loitsuissa Liuco- Liukko yleensä valkoinen eläin (leuco) tai pilli (luikku), mutta nämä kaikki näyttävät aineiston argumenttien perusteella olevan nuorempaa nimikerrosta kuin kaskiviljelyalueiden (liuti - liuta) Liuko- Liukko - nimipesyeen alkuperäiset sanat / nimet ja merkitys Tarkemmin joutsen merkityksestä mm. Luikko / Liukko- nimen nimitutkimuksen reversaalivirheitä kohdasta ja lisäksi mm. Sursill- sukujutut, ks. annelikotisaari- ja vilppula - sivut. Nimi Luikko - Liukko kuvaa suomalaista joutsen merkitystä (Luik- viro). Ruotsinkielisenä joutsen merkitys on Svan- ja englanninkielisenä Swan- ko. sukunimessä. Nimenvaihto suomalaiseksi nimeksi, esim. Swan > Liukko.

183 183 / 315 Esimerkiksi Svan > Swan Edvard Lorenzo Aristides Swan (puoliso Torild Brander) > suvun päämiehen nimenvaihto Eetu Luikko - nimeksi. Tämä on tapahtunut jo suomalaisuusaatteen ensimmäisen laajemman nimenvaihtoaallon aikana luvun lopulla ( , Mustiala) aluksi Swan- Luikko - nimeksi (lähde; sv11893:239, tunnus ), mutta myöhemmin kaksiosainen nimi muuttunut erilaisissa tiedostoissa myös Liukko - nimeksi (tässäkin mahdollisesti em. Liukko /Luikko diftongin reversaalivirhe). Nimenvaihtoa vahvistaa mm. ja myös Helsingin Yliopiston Ylioppilasmatrikkeli , E.L.A. Swan Luikko sekä Alla hieman tarkemmin Suomen historiassa hyvin tunnetun Swan - (Liukko) nimiin liittyvistä suvuista: Swan - Runeberg, Swan - Sibelius- Järnefelt- Manninen. Edvard Swan - Luikon isä oli Johan Svahn > Svan ja äiti Olivia Runeberg (PS. Swan- Liukon äidin Olivia Runeberg:n isoisän isä on kansallisrunoilijamme J. L. Runeberg). Swan - Luikon serkkuja* olivat mm. satukirjailija Anni Swan*, hänen puolisonsa oli prof. O. Manninen sekä Saimi Swan*, jonka puoliso oli taidemaalari, professori Eero Järnefelt ( PS. em:n E. Järnefelt n siskon Aino Järnefelt`in, puoliso oli säveltäjämestari Jean Sibelius) sekä Kaino "Nelma" Swan*, jonka puoliso oli Jean Sibeliuksen veli, ylilääkäri, professori Christian Sibelius. Hietaniemen hautausmaa, em. Sibelius- Swan muistomerkki, kuva Seppo Liukko Swan - Liukko- Snellman. Edvard Swan - vaihtoi nimensä suomalaiseen Luikko (Liukko) - nimeen vuosisadan 1800/1900 vaihteessa (Edvard Swan- Liukon lapset > Leila Liukko?, Erkki Luikko sekä Niilo Luikko, jonka aviopuoliso Toini Luikko os. Snellman > O. E. Luikko jne.). Edellä mainittu selvitys on nähtävissä myös Sursill - sukututkimuksen sivuilla. Nämä Svan / Swan - nimet jatkuvat 1800-luvun puolivälin jälkeen mm. Swan - Luikko /

184 184 / 315 Brander > Luikko (Liukko), Sibelius, Ahlström, Järnefelt > Paloheimo- nimillä jne. Näiden esi- isät /- äidit polveutuvat mm. Schroderus >Svahn > Swan, Snellman, Haartman, Wegelius, Runeberg, Tengströn, Palmen - sukujen kautta. Muita sukuselvityksiä ( nimi- selvityksiä): Liuko - Liukko nimi / suku liittyy edellä mainittujen Sursill, Swan, Runeberg, Järnefelt, Snellman ja Sibelius sekä Flander - sukuihin. Niilo Liukko / Luikko kuuluu puolisonsa Toini Snellmannin kautta pohjalaiseen laajaan luvun lopulta alkaneen Keisarin talonpoikaissukuun, sukutaulut 7600 (5004), Matti Strangin sukuselvityksen mukaan. Tähän sukuselvitykseen kuuluvat myös Liukko- nimipesyeen nimistä Merikaarron Liuko 5410 (3373) sekä Perhon Liukkojen, Liupakka (taulu 543). Merikaarron Liuko- kuuluu myös Flanderien sukutauluihin mm. Thomas Liuko s Vesilahden Liukko: Toisaalta monet suvut liittyvät vanhaan keskiaikaiseen luvun Vesilahden Liukko - sukuun, ks. erikseen Vesilahden Liukko, kirj. ja koonnut Seppo Liukko: Suvut, jotka liittyvät keskiaikaiseen Vesilahden Liukko - sukuun: mm. Tanska, Jutila, Erkkilä, Lemola, Kokkola, Lohjelm, Yli- Kostiala, Hoppu, Kinnari, Kippari, Sjöstedt, Heikkilä, Villamo, Järvenrannan Heikkilä, Ala- Pöysäri, Outinen, Yli- Sisto ja Priiari - Kärki Liukko - Snellman Sibelius. Mooses Liukko s. 23, , on Heinäveden- Leppävirran Liukkoja, joka liittyy puolisonsa Marian s kautta Snellman - sukuun. PS. Marian veli Samuel Snellman oli naimisissa Ruth Sibeliuksen kanssa, joka liittyy myös Sibelius- Järnefelt -sukuihin, kuten Swan - Liukko- sukukin. Liukko - Haartman Ramsay. Enonkosken Elna Liukon aviopuoliso oli Karl Hjalmar Haartman, jonka isä Karl Daniel H. ja äiti Juliana, Sofia Ramsay (ks. tarkemmin Sofia Ramsayn kautta Haartman - Liukko- suvun esi- isät - ja äidit ovat polveutuneet mm. Mikkelin - Otavassa sijainneen Liukkolan säterikartanon omistajan von der Pahlen - suvusta ja mm- Anjalan -liittoon eli Suomen itsenäisyyden varhaisimpiin järjestelijöihin lukeutuvan Jägerhorn af Spurilan- suvusta. Liukko- nimipesyeen variaatioiden syntyminen: Liuko - Liukko - nimipesyeen muuttuminen ja uudet variaatiot (kirjurietymologia) ruotsinkielisten kirjurien vuoksi, esim. Liuko - Liuho - Liukola - Liukkola - Liukkala- Liuhola - Liuhala (Liuka- Liuha- Liuto - Liuhto) jne. Kaikki em. nimivariaatiot ovat alkuperältään useiden tässä tutkimuksessa esiin tulevien argumenttien eli "todisteiden" ja selvitysten perusteella mitä todennäköisimmin samaa Liuko- Liukko - nimipesyettä.

185 185 / 315 Liukon - nimen vaihtuvasta käytöstä mainittakoon tässä esimerkkinä Vähä- Kyrön kirkonkirjoissa luvulta. Maakirjoissa ja käräjäoikeuksien kirjoissa Merikaarron Liukon "veljekset" ovat olleet mainittuna Merikaarrossa ainakin luvulta. Kirkonkirjoissa Merikaarron Liuko talonväen nimien vaihtelu on seuraavan tyyppinen (lähes vastaava nimisarja löytyy naapurista Laihialta); vuonna 1724 Liuko, Liuco, 1829 Liucko, Liuku ja 1847 Liukko, kyse on kuitenkin samasta Liuko- nimestä, joka esiintyy jo luvulla maakirjoissa Merikaarron Liuko - talonväen nimessä (Suomenkielisenä ja pohjalaasittain lausuttuna kyse on Liukkoon talosta /- sukunimestä). Kyselytutkimus : Liukko - nimisten paikannimien nykyisille omistajille osoitettu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksessa on käsitelty 23 Liukko - nimipesyeen paikannimeä ja niiden saatavissa olevaa paikallishistoriaa. Yksinomaan paikallishistoriaselvitys on tehty Liukkolan - kartanosta ja Liettuassa olevasta Liukon - courtyard - nimisestä paikasta. Kysymyksillä on pyritty selvittämään tämän nimitutkimuksen perusasiaa, Liukko - nimen ikää ja miksi se on säilynyt nykyaikaan saakka. Miksi Liukko - nimi on edelleen käytössä, talojen ja kartanoiden sekä maa- alueiden niminä, vaikka niiden nykyiset omistajat eivät enää ole olleet Liukkoja ainakaan vuoteen? Liukko - nimipesyeen luvun talonpoikaistalot ja luvun säterit ja rusthollit: Liuko- Liukola - Liukko - nimisillä paikannimipaikoilla, kuten Lounais- Suomen alueella asuvat eivät ole enää alkuperäistä Liukon - väkeä. Keskiaikaisten ja 1500 / luvun Liukko - ratsutila - rusthollien / talonpoikaistalojen nykyiset omistajat ovat nimeltään: Wendelin (Liuko- rustholli, Suomusjärvi / Salo), Niemelä (Luikko, Myrskylä), Kaseva (Liukko- vanha talonpoikaistalo - rustholli- ratsutila, Vesilahti), Soini, Pänkäläinen (Liukko - rusholli / talot, Keuruu), Mäenpää (Liukola - rustholli, Janakkala). Von der Pahlen (Liukkolan säterikartano, Mikkeli-Otava) sekä Meurman (Liuksialan säteri - kuninkaan kartano, Kangasala) Lumbis (Liukon couryard, Puolan- Liettuan hallitsija- aateliston Kossakowskien hovikartano Liettua, Liukonys - Liukokylä).

186 186 / 315 Keuruun Liukko ja Liukon kylä: Sakari Topeliuksen Maamme - kirjassa v mainittuna mm. Keuruun Iso- Liukko, talo / rustholli ja Liukon- korpi. Tässä tämä 1800-luvun Liukon - pirtti siirrettynä Liukon kylästä Keuruun keskustaan. Kuva Seppo Liukko. Liukko- nimipesyeen nimiset säterikartanot Suomessa ja Liettuassa sekä muut säterikartanot, joiden alueilla sijaitsee Liuko- Liukko- paikannimistöä. Vanhojen Liukko - nimisten säterikartanoiden (3) tai muiden säterikartanoiden Liukko - nimisten peltojen / metsien nykyisistä omistajista mainittakoon mm. Meurman (Liuksialan kuninkaankartano, Ruotsin kuninkaan puolison Kaarina Maununtyttären kartano, Kangasala), Mikkelin Liukkolan kylän vanha Liukkolan talonpoikaistalo n luvulta ja van der Pahlenien säterikartano luvulla, sotilasvirkatalo sekä mm. Otavan maanviljelyopisto (Liukkolan säterikartano, Mikkeli), Lumbis (Liukon courtyard, Kossakovski- aristokratian hovikartano, Liukonys- Liettua) sekä Toukkari (Kimalan säterikartano, jossa Liukon - pelto, Somero, myös Lahden säterikartanon alueella on Liukola - niminen alue Somerolla) ja Cedercreutz

187 187 / 315 (Liukon talonpoikaistalo jo keskiajan alussa tai rautakaudelta on Köyliön kartanon / Lallin - kartanon- eli myöhemmän Vanhakartanon Liukolan - torppa), Ranin (Kuopion talonpoikaistalo Liukko, jonka alueet ovat liitetty myöhemmin Koivumäen kartanoon, Tavisalmi /Kuopio), Lagerstam (Tott - ja Kurki sukujen mm. Laukon säterikartanon kautta Tottijärven Liukolan - talonpoikaistalon ja myöhemmin kartano ajalla- ko. talon / torpan omistajina) jne. Kaikissa tapauksissa Liuko- Liukko - niminen talo- / maa- alue tai Liuko- Liukola- Liukko (Liuksia -) paikannimellä nimetyt kaskiviljelyalueet ovat olleet olemassa eli näiden paikannimet on otettu käyttöön Liuko - Liukko nimillä, jo ensimmäisissä keskiajalta alkaen muodostettuja säterikartanoita tai kuninkaankartanoita (esim. Lemun säterikartanon Liukolan pellot/ metsät tai Liuksialan kuninkaankartano tai Liukon courtyard Liettua) - tai niiden alueiden myöhempiä ns. uudenajan omistajia. Kuva Someron Jakkulan - kylän Liukon pelto- metsä alueilta, ks. myös Lempoon kellari kalliomuodostelma, Seppo Liukko: Liukko - nimisten alueiden asukkaiden nimijatkuvuus pronssi-rautakaudelta keskiajalle: Mikäli nykyisin ko. paikannimisillä alueilla asuvat ovat Liukko - nimisiä, ovat nämä ottaneet pääsääntöisesti sukunimensä alueella olleen hyvin vanhan ehkä pronssikautisen Liukko - paikannimen mukaan (ks. myös kylien nimen muodostumiset vanhimpien talojen nimien mukaan, Unto Salo). Vanhan Hämeen alueelta Liukko- nimistö on levinnyt Savo - Karjalaan hämäläisten muuttojen mukana n luvulla, nimistö olisi

188 188 / 315 silloin juurtunut paikannimiksi ja myöhemmät asukkaat ovat ottaneet ko. nimen käyttöönsä - sukunimekseen. Poikkeus edellä olevaan määrittelyyn on ilmiselvästi Vesilahden Liukko, joka on todennäköisesti jo rautakautinen ja eräsijoiltaan suuri Liukko - talonpoikaistalo / rustholli, jonka väki saattaisi olla luvun loppupuolelle saakka alkuperäisiä Liukkoja. Silloin tämä Liukko - suku olisi peräisin mahdollisesti jo rautakaudelta. Asiasta on historiallista tietoa ja hypoteeseja rautakauden- keskiajan talonpoikaisyhteisön elämästä - eräsijoihin, keskiaikaisten talonpoikaiskapinoiden ajasta - ja maakirjoihin sekä talojen isäntäluetteloista - uudelle ajalle saakka. Nykyisen Liukko - nimen ja - suvun jatkuvuus keskiajan- / rautakauden Liukko - nimistä /taloista: Suurikin osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä ihmisistä polveutuu hyvin suurella varmuudella, tämä historia-arkeologia-geenitutkimus-biologia-kansantiede- nimi- /paikannimitutkimuksen tutkimusperusteilla tehdyn Liukko - nimitutkimuksen mukaan, Vesilahden Liukko- nimeen. Tämä nimitutkimus on osaltaan myös perusta Liukko- sukututkimukselle. Tämän nimitutkimuksen mukaan, jopa suurelta osin, nykyisten Liukko - sukunimisten ihmisten perimä liittyisi Vesilahden Liukko - taloon, -paikkaan ja - väkeen. Myös Liukko- sukututkimuksen perusteella, nykyinen Liukko- suku /- sukunimi olisi peräisin keskiaikaisesta, - mahdollisesti jopa rautakauden aikaisista Vesilahden Liukkotalon /- rusthollin väestä, joka olisi Kurki / Tanska / Jutila (Juutti) sukujen kanssa lähes yhtä aikaisesti siirtyneet Savoon ( luvulla). Liukko sukuvaakuna (kilpi) Vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta löytyy Liuko- nimisiä alueita:

189 189 / 315 Tämä Liukko - nimen selvitys sisältää myös mm. miksi Liuko - nimi löytyy Baltian alueelta Liettuasta, jossa niitä on useita erilaisia kylien nimiä ja muita paikannimiä (Liukonys / Liukon kylät (ainakin 2 kpl), Liukon couryard /-kartano, Lukonys / Luko - kylä ja järvi, Liukoneliai kylä/ peltoalue jne.). Miksi sellainen nimi on edelleen paikannimenä käytössä Liettuassa? On hyvin todennäköisintä, että vasarakirveskulttuurin levittämien esigermaanikielen ja kaskiviljelyn tulosuunta on ollut Baltian kautta Suomeen. On todettu, että Baltia on ollut kampakeraamisen ajalla ja sen jälkeenkin ollut todennäköisimmin suomensukuisten kielialuetta ns. Itä-Preussiin asti (mm. genetiikka, Savontaus 2006, arkeologia Museoviraston sivut). Liuko - paikannimen muotoutuminen on tapahtunut myös Baltian suomensukuisten kielien alueella, alkuperältään germaaniskielisen vasarakirveskulttuurien (2800 eaa.) kaskiviljelyjoukkoa - ryhmää (liutaa) tarkoittavasta lainasanasta; liuti* > liuko. Paikannimen nimeämisen syy olisi sama kuin Suomessa hieman myöhemmin, koska vasarakirveskulttuurien maanviljely ja maanviljelyn lainasanasto levisi / siirtyi Suomeen Baltian kautta. Liuko -nimi olisi myös Baltiassa vanhan kaskenpolton aikainen viljelyalueiden nimi? Tässä tutkimuksessa erikseen mainitut iu- diftongin sisältämät Baltiassa sijaitsevat paikannimet ovat mm. Liettuan Liukon - kylät ja Viron Liu kylä ja Liuranna. Tässä Viron Liuranna- paikannimi Liukylässä (Kuva Seppo Liukko 2008): Kun Liuko- (Luko) - nimiä esiintyy tutkimusaineiston perusteella useilla alueilla Baltiassa, niin olisi mahdollista, että vasarakirvesgermaanien kaskiviljelyä levittänyt

190 190 / 315 (liuti> liuta) miesjoukko olisi saapunut silloin, eaa. aikana Liettuaan (- Viroon), ja siten silloiselle suomensukuisten alueelle. Ja vasta tämän jälkeen, siis Baltian kautta Suomen alueelle n eaa. aikana Tämä olisi mahdollista, koska useiden kartoissa nykyisinkin olevien vanhojen (kaski- ) viljelyalueiden alkuperäinen nimi (Liu - Liuko) on säilynyt lähes saman muotoisena nykyajalle saakka niin Suomessa kuin mm. Liettuassa. Esimerkkinä Liettuan Liukon - kylässä (Liukonys) olevan Liukon courtyard - (Kossakovskien kreivillisen) aateliskartanon nimen etymologia ja muodostuminen viittaisi samaan perusteeseen kuin Suomessa. Nämä maa- alueiden nimet ovat olleet ennen ko. kartanoiden nimeämistä Liukon - nimellä myös Liettuassa. Tässä tutkimuksessa selvitetään myös tämän Liukon - kartanon vaikutusvaltaisten asukkaiden (piispojen ja kenraalien) myöhempiä luvun Liettuan historialle merkittäviä tapahtumia historiatietojen perusteella. Kuva Liettuasta, Liukonys -kylän Liukon Courtyardin kartanokoski, Seppo Liukko Liukko - nimen kyselytutkimusta tarkennetaan paikallishistoriaselvityksillä:

191 191 / 315 Tässä Liukko - nimen tutkimusta tarkastellaan myös useiden suomalaisten Liuko- Liukko - talonpoikaistalojen ja rusthollien ja - säterikartanoiden nimien kautta, paikannimitutkimuksen perusteilla sekä niiden asukkaiden keskiajalta alkavan tunnetun kulttuurihistorian perusteilla. Tarkemman tutkimuksen kohteina ovat mm. Liukko - nimipesyeen säterikartanot Kangasalan Liuksiala ja Mikkelin Liukkola (Liukkolan kylä- Otava) sekä Liuko- Liukko - Luikki - Liukku - Liukola - Liuhala* - nimiset rusthollit ja - talonpoikaistalot, - maa-alueet tai - torpat mm. seuraavissa pitäjissä; Suomusjärvi (Liuko-rustholli), Vesilahti (Liukko- rustholli), Keuruu (Iso- Liukko rustholli), Kuusjoki (Luikki), Janakkala (Liukola-rustholli), Laihia, Somero (Lahden ja Kimalan säterien Liukola maaalueet ja torppa), Köyliö Lallin maa-alueet -Vanhakartano ja Liukolan nimiset maaalueet ja - torppa), Tottijärvi (Kurjen kartanon Liukola maa- alueet ja torppa) ja Kuopio - Tavisalmi (Koivumäen säterikartano ja sen Liukko talon maa-alueet ja 1800-luvun torppa), ja myös Tyrvään Liuhalan kylän *Knuuttilan rustholli (Knuutti Liuha). Tutkimuksessa mukana ovat myös vanhoista Vesilahden Järvenrannan kylän Liukkojen - useista eräsija / erämaa - alueista mm. Ruoveden pitäjän alueella olleista mm. Visuvesi, Kulju - Hämeenkyrö, ja Vilppula sekä Keuruu ja Kyrö alueen Laihia - Merikaarto - Perho, lisäksi näiltä alueilta Päijänteen pohjoispuolitse ja suoraan järven yli Savoon ( Kuopio- Leppävirta- Heinävesi- Varkaus ja Mikkelin alueille) levinnyt on Liukko - Liukkola paikannimistö jo viimeistään rautakaudella tai keskiajalla. Liukko - nimistön ikätutkimus paikannimistön perusteella: Tässä tutkimuksessa tarkastellaan myös, miksi Liukola - Liukko - nimiset maaalueet ovat olleet käytössä ja nimettynä Liuko- Liukola- Liukko- nimillä jo ennen kuin luvun aateliset - säterikartanot ovat ko. Liukon - nimisille alueille muodostettu. Esimerkkinä tästä ovat mainittuna mm. Liukolan (Luikolan) - alue Laukon Tottijärven kartanon alueella, Liukolan talo Köyliön Lalloilan eli Vanhakartanon alueella, Liukolan alueet Someron Kimalan (kuva) ja säteriajan Liukolan torppa - Someron Lahden säterikartanoiden (kuva) mailla sekä Kaarinan Yli- Lemun Liukolametsäalueiden ja Tavisalmi - Kuopion Raninin säterikartanoiden Liukko nimisten maa - alueiden ja - torppien historiatiedot. Liukon paikannimi on ollut olemassa ennen säterikartanoiden syntyä. Liukolan pelto, nyk. metsä ovat Kaarinan Yli- Lemun kartanoon kuuluneita peltoja, kuva Seppo Liukko

192 192 / 315 Liukonlakja- Liukolan peltoalueet sijaitsevat Kimalan säterikartanon alueilla, Somero, kuva Seppo Liukko Miksi Liukko - nimi esiintyy uudenajan alussa 1500/1600- lukujen vaihteen jälkeen mm. Värmlannin suomalaismetsien paikannimistössä. Suomalaisia talonpoikia tarvittiin aluksi kaskiviljelyyn ja yleensä maanviljelyalueiden laajentamiseksi sekä metsien asuttajiksi nykyisen Ruotsin ja Norjan laajoille raja- alueelle, pääasiassa

193 193 / 315 Taalainmaalle ja Värmlantiin. Miksi mm. Liukkola - talon- / torpannimi muuttuu myös Ruotsissa ruotsinkielen vaikutuksesta "ruotsalaiseen" muotoon (iu- diftongi) katoaa. Tästä muutoksesta on historiallista näyttöä. Sillä n vuoden kuluessa nimi on muuttunut Liukkolasta > Luko - nimeksi / muotoon, siis luvulta nykyaikaan mennessä. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, miksi suomalaisia esim. Liukko - nimipesyeen nimiä vaihdettiin ruotsinkieliseen muotoon luvuilla ja miksi nimiä myöhemmin suomalaistettiin sekä palautettiin alkuperäiseen suomalaiseen muotoon, pääasiassa luvun alussa. Nimitutkimuksen mukaisen Liukko - nimen ja nykyisten käytössä olevien Liukko - sukunimien keskinäinen yhteys: Yhtenä tavoitteena on ollut löytää miten ja milloin Liukko - nimitutkimuksen mukainen Liukko - nimi kytkeytyy nykyiseen Liukko - sukunimiseen sukuun ja onko sellainen mahdollista. Ovatko kaikki nykyiset sukunimet otettu käyttöön vanhojen paikannimien (Liukko maa- alueen tai talojen - nimen) perusteella tai ovatko Liukko nimet peräisin ko. paikan kaskiviljelyalueeksi raivanneiden alkuperäisten henkilöiden ja henkilönimien välityksellä (ks. esim. Vesilahden Liukko). Tutkimuksessa esitetään myös muita Liukko - nimeen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksen loppuyhteenveto. Liukko - nimen / sanan alkuperätutkimuksen - perusteita ja kysymyksiä: Miksi Liukko - paikannimien määrä on ollut aikoinaan niin suuri, että vielä nykyisinkin ko. nimistöä on jäljellä yli 300 paikannimeä Suomessa? Miksi Liukko - nimi on säilynyt paikannimenä, henkilö- ja sukuniminä nykyaikaan saakka, ruotsalaiskristillisestä nimistöpaineesta ja lukujen ruotsinkielisestä kirjuriperinteestä huolimatta? Mitkä olisivat ne syyt, miksi nykyinen Liukko - nimipesye on paikannimenä niin suurimääräisesti ja laajalle levinnyt? Mikä olisi ollut nimeämisen syy tai mikä oli ihmisten tarve nimittää ko. paikka Liuko- Liukko - nimillä? Miksi Liukko - nimen ikä ja alkuperä on tutkittavissa, poikkeaako nimi muista suomalaisista nimistä jonkin syyn vuoksi? Miksi Liuko- nimisiä paikannimiä on myös Baltiassa? Onko mahdollista, että vasarakirveskulttuurien germaanikieliset kaskiviljelijät olisivat tuoneet Liuko - nimen uusien maanviljelyyn liittyvien lainasanojen ohessa ja olisivat tulleet Suomeen nimenomaan Baltian kautta? Mikä on Liukko nimen alkuperäinen merkitys ja milloin ko. nimeä on Liuko - Liukko - muodossa alettu käyttää Suomessa? Miksi Liukko - nimeä voitaisiin sanoa muinaissuomalaiseksi nimeksi? Miksi Liukko - nimi kuuluu Kalevalaisen

194 194 / 315 loitsurunouden nimistöön? Olisiko Liuko- Liukko - nimistö laajan levikkinsä vuoksi erityisen vanhaa? Liukko nimellä on ollut aikaisemmin joku merkitys, jota nykyisin ei (yleisesti) tunneta. Liukko - nimen tai sana alkuperäinen muoto on merkinnyt ns. pakana - aikaiselle suomensukuiselle ja - varhaiskantasuomenkieliselle väestöille jotakin erityisen merkittävää asiaa. Liuti - Liuko- nimen muodostumiselle on ollut samantyyppiset olosuhteet Suomessa ja myös Baltiassa (Liettuassa), koska alkuperäinen sanavartalo on muuttunut nykypäiviin mennessä samaan muotoon. Olisiko Baltiassa ollut myös suomensukuisten kieli silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat kaskiviljelyään Balttiaan, ennen Suomeen tuloa. Olisiko tämä liuti > Liuko - muunnos kehittynyt sielläkin pronssi - rautakauden aikana. Liettuan Liuko- nimellä on sama etymologia kuin Suomen alueen Liuko- nimellä (vanhan nimen merkitystä ei enää tunneta, nimi on kuitenkin yleisesti nykykäytössä - ks. proprisoituminen, alla ko. selvitys). Liukko - nimen alkuperä saattaisi johtua vasarakirveskulttuurin ja maanviljelyn suomensukuisten alueelle tuoneiden (muinais- esi-) germaanien omakielisestä joukkoa merkitsevästä sanasta. Nuorakeraamisena aikana Suomeen on tullut germaanikielisiä luiti - miesjoukkoja. Tässä yhteydessä otettiin paikannimistössä käyttöön kaskiviljelijäjoukkoa merkitsevästä liuti* > liuta (Leute /Leuc) sanasta /sanoista juontuva Liuko- nimi. Joka olisi äänteellisesti kehittynyt ja muuntunut suomenkielisellä alueella liuta > (tai Liuco - henkilönimistä) > Liuko > Liukko - muotoihin. Miksi Liukko - nimen alkuperää olisi mahdollista tutkia? Tämä etymologinen tutkiminen on mahdollista erityisesti sellaisten lainasanojen / vierasperäisten sanojen kohdalla, joissa on jokin selkeästi esim. vanhasta varhaiskantasuomesta poikkeava muoto. Tällainen havaittavissa oleva ja tutkittavissa oleva "erilaisuus" on Liukko - Luikko - nimiin sisältyvä ui - tai iu - diftongi. Prof. Häkkinen 1997 kirjoittaa; Osa diftongeista on saattanut tulla sellaisenaan lainasanojen mukana. Tällainen Liuko- Liukko sanan / nimen alkujuuren iu- diftongi olisi voinut siirtyä, myös tällä kriteerillä, suoraan vanhasta (esi- ) germaanisperäisestä sanasta liuti* > liuta > ja muodostunut äänteellisesti suomenkielisillä alueilla ensin liuko- sanaksi ja sitten Liuko- Liukko - nimeksi.

195 195 / 315 Tällaisia diftongin sisältäviä sanoja, joista on muodostunut muinaissuomalaisia nimiä, on huomattava määrä suomalaisessa nimistössä. Näiden nimien alkuperä- ja syntyhetki olisi todennäköisesti määriteltävissä juuri vasarakirveskulttuurien migraatioon Suomeen n eaa. Näitä nimiä on otettu Suomen lounais-rannikon muinaishämäläisten maanviljelijöiden käyttöön, mm. Liuko - nimet, aluksi kaskiviljelyn paikanniminä ( ja henkilöniminä) mahdollisesti jo pronssikaudella. Myöhemmin, rautakaudella tai keskiajan alussa tämä nimitutkimuksen kohde, Liukko - nimistö, esiintyy paikannimenä useiden kylien ja myös asutusniminä (talojenniminä) sekä myös sukuniminä. Jo luvun ensimmäisissä maakirjoissa mainitaan esim. Vesilahden Liukko - nimiset henkilöt Järvenrannan kylässä (Liukon- kylässä). Se tarkoittaa, että Liukko- nimiset talot ovat olleet olemassa jo huomattavasti aikaisemmin, mahdollisesti jo turkiskaudella mm. Liukko- talon suurista eräsijoista päätellen (Arajärvi, Vesilahden Historia). Ks. tarkempi selvitys alla ja lisää Liukko - nimen esihistoriatutkimuksesta. Liuko- Liukko - paikannimistö on ilmeisesti lähtöisin kaskiviljelyalueita raivanneiden ihmisten, ja niiden joukkoa - ryhmää tarkoittavista nimistä, ja näiden myöhemmistä henkilönimistä. Liuko- Liukko - nimistö on tunnistettavissa lainasanaksi, koska alkuperäiseen suomenkieleen ei kuulu iu- tai ui - diftongi. Tämä diftongi on kielitieteen tutkimuksien mukaan tullut suomensukuisten kieliin vasta suomensukuisten metsästäjien alkuperäiskielien laaja- alaisen kauden jälkeen (kivikausi eaa. jälkeen) ja siis n eaa. alkaen. Silloin vanhinta germaanista väestöä on saapunut suomensukuisten varhaiskantasuomenkielen alueelle ja nimenomaan Itämeren altaan ympäristöön. Tämä (esi-) germaaninen yhteys Baltian alueen kautta on tapahtunut mm. edellä mainitun diftongin vuoksi jo vasarakirveskulttuurien aikana eli ennen ns. skandinaavisia germaaniyhteyksiä. Liukko - nimi on todennäköisesti vasarakirvesgermaanien liuti* > liuta - lainasanasta muodostunut nimi suomenkielisellä alueella: Tämä diftongi - muoto olisi monien tutkimuksienkin perusteella tullut suomenkieleen (varhaiskantasuomen-) tulleiden lainasanojen yhteydessä, siksi sen suomenkieleen siirtymän ikä olisi mahdollista määrittää. Tähän liittyen on kielitieteen tutkijoiden määritelmistä otettu mm. seuraava lainaus; Suomensukuisten vanhimpaan kerrokseen kuulumaton diftongi tullut

196 196 / 315 itämerensuomalaisten kieleen vasta varhaiskantasuomen jälkeen Häkkinen 1997:249. Edellä olevan selvityksen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että Liukonimistön täytyy olla (esi-) germaanista pohjaa olevaa lainasanastoa nuorakeraamiselta ajalta ( eaa.), jonka vaikutusaallon yhteydessä ko. liuti - sana / nimi on tullut juuri em. Itämeren altaan varhaiskantasuomenkieliselle alueelle. Suomessa (Baltiassa) ko. lainasana on tullut varhaiskanta- suomenkieleen, jo germaanikielisten vasarakirves- kulttuurien ja kaskiviljelyn Suomeen saapumisen ajoista alkaen. Vasarakirvesgermaanien migraation tulosuuntaa Suomeen osoittaa lainasanan liuti > Liuko - nimen esiintyminen laajalti paikannimistössä Itämeren altaan suomensukuisten väestöjen alueella ja siten myös silloisen itämerensuomenkielen (kantasuomi) piirissä ja myös Baltiassa mm. Liettuassa. Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana Suomessa ja Virossa n eaa. Lainaus Viron esihistoria 2007: Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Liuko - nimistön hyvin vanhasta germaanisperäisyydestä on myös prof. Vahtolan esittämä etymologiaperuste Vesilahden Historia kirjassa (Vahtola 1996:42). Diftongi - muotoisten (esi-) germaanikielisten lainasanojen siirtymisestä varhaiskantasuomen kieleen, on olemassa kielitieteen määritelmiä. Lainasanoissa olevien diftongien tiedetään tulleen nuorakeraamisen väestön yhteydessä Suomeen. Saman aikaisesti suomenkieleen on tullut pääasiassa germaanisia maanviljelyyn liittyviä lainasanoja, joiden vaikutuksesta kieli on muuttunut kantasuomen kieleksi. On myös todettu kielitieteen tutkijoiden mainitsemina, että joukkoa merkitsevät lainasanat ovat germaanista pohjaa ja saapuneet lähes samanaikaisesti Suomeen (n eaa. alkaen). Tutkimuksissa selvitetään miten mm. joukkoa - merkitsevä sana on muuttunut alkuperäisestä germaanisesta lainasanasta. Näiden selvitysten perusteella on laadittu vertailuesimerkki miten germaanispohjainen liuti - sanavartalo voisi muuttua suomenkielisellä alueella vuosisatojen kuluessa liuti* > liuta > liuko - muotoon ja myöhemmin Liuko- Liukko - nimiksi. Joukkoa kuvaava sana lainautui* pronssikaudella, ehkä 1000 eaa. - germaaniselta kielialueelta varhaiskantasuomeen, sanan levikistä päätellen, sillä diftongi* Suomessa on vanhempaa kuin sen skandinaavinen kehitys

197 197 / 315 *Paikan ja joukon tulo kieleen, Koivulehto 1981:205 Liukko - nimessä esiintyvä iu - diftongi ei voi olla ruotsinkielistä (skandinaavista) alkuperää: Liukko - nimi ei ole ruotsinkielistä pohjaa, koska alkuperäisessä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongia, mutta jo kantasuomessa on diftongi. Silloin diftongin on täytynyt tulla suomenkieleen varhaisimman migraation vaikutuksesta, eli vasarakirvesgermaanien lainasanojen mukana n eaa., siis aikana ennen skandinaavien muuttoliikettä Suomeen. Miksi Liukko - nimistö ei ole ruotsinkielen vaikutuksesta syntynyttä nimistöä? Koska: a) ruotsinkieli on nuorempaa kuin vasarakirveskulttuurien (esi-) germaanikieli, jossa on ollut ko. diftongi ja b) ruotsinkielessä ei ole iu- diftongia (toinen diftongin vokaaleista pyrkii liudentumaan). Liuko- Liukko nimistö ei siis ole pohjois- germaanikieleen / ruotsinkieleen perustuvaa ruotsalaista lainasanastoa. Sellaiset lainasanat joissa on diftongi, on vieras elementti skandinaavisessa germaanikielessä. Se on liudentunut pois vastaavista sanoista Skandinaviassa ja diftongin sisältävä sana kuten esimerkiksi Liukko - nimi muuttuu ns. ruotsinkielen vaikutuksesta ruotsalaiseen suuntaan, iu- diftongista liudentuu -i- pois. Edellä olevasta nimenmuutosprosessista on historiallista kirjallista näyttöä, esim. Liukko - nimen muuttumisesimerkki Ruotsista, joka on tapahtunut luvun Ruotsin ns. suomalaismetsiin muuton jälkeen ja 1900-lukujen välisenä aikana Värmlannissa; Nimenmuutos Liukkola > Likkonen > Luko on historiankirjoista nähtävissä oleva nimenmuutoksen tapahtuma. Ruotsinkielisellä alueella iu - diftongi häviää, tässä tapauksessa se on tapahtunut Ruotsissa vuoden aikana. Liukko - nimi ei siis tämänkään seikan vuoksi voi olla keskiaikaista ruotsalaista perua, vaan Liukko - nimistö on sitä huomattavasti vanhempaa pronssi - rautakautista alkuperää. Liukko - nimi Värmlannin Lekvattnet alueelle luvun alussa, Liukko- Luko paikka sijaitsee lähellä Norjan rajaa. M. Liukkoin talo sai rakennusluvan 1635 Lekvatnetin kylään (alla sukuselvitys nykyaikaan saakka). Lekvattnetin kylän kilpi, vierailu alueella ja kuva Seppo Liukko 2010

198 198 / 315 Liukko - nimen nimeämisperusteet, sillä on ollut jokin tärkeä merkitys pronssi - rautakauden väestölle: Vaikka Liukko - nimen alkuperämerkitys ei nykyisin enää ole yleisesti tiedossa, mutta nimen laaja levikki Suomessa osoittaisi, että se on ollut merkittävä paikannimistön nimeämisen peruste, - aikanaan. Liukko - nimistö on säilynyt vaikka nimen alkuperästä ei ole ollut aikaisemmin mitään tietoa, nimi on ns. proprisoitunut pitkän ajan kuluessa, myös myöhempien aikalaisten käyttöön. Nimi on siis ollut aikanaan riittävän merkittävä säilyäkseen, todennäköisesti henkilöiden kautta ja / tai elinkeinon vuoksi. On täysin mahdollista, että liuti *> Liukko - nimistön esiintymäpaikat olisivat olleet kaskiviljelyalueita, koska ne ovat pääosin kaskiviljelyyn sopivilla hietaisilla mäkialueilla (ks. kartta n. 300 Liukko - nimipesyeen nimeä Suomessa). Liukko - nimistö on ilmeisesti syntynyt ja levinnyt laajalle nimenomaan aikaisemmasta - metsästyksestä poikkeavan elinkeinon vuoksi, sillä kaskenpoltto on ollut hyvin erikoinen ja merkillinen (valo-) ilmiö kivikauden tai pronssikauden aikana Suomessa. Se on ollut merkittävä syy ko. paikan yksilöimiseksi. Liukko - nimen käyttöön paikannimenä on ollut merkittävä syy nimenomaan sen aikaiselle väestölle. Tämän tutkimuksen perusteella sellainen nimeämisen syy on ollut itse elinkeino - kaskiviljely ja sen merkitys ko. aikakauden väestölle sekä nimen perusteena on ollut kaskiviljelyä levittäneiden ryhmien omakielinen nimi. Tällainen joukkoa merkitsevästä sanasta muuntunut Liuko- ketju voisi olla; liuti* > liuta > Liuko.Annettu nimi yksilöi ymmärrettävästi nimetyn paikan, sen ympäristön- ja nimen syntyhetken jälkeisille asukkaille. Kaskiviljelyalueen nimi on levinnyt laajalti muutamien vuosisatojen aikana

199 199 / 315 eli n eaa. aikana Suomessa. Tällainen kaskiviljelyalueen nimi, Liuko- Liukola- Liukko - nimi on levinnyt laajalti (ks. Liukko- paikannimet Suomessa- kartta) kaskiviljelyn luonteen ja vaatimuksien vuoksi, kun paikkaa oli vaihdettava jo n vuoden välein, Liuko- Liukko - nimi jäi vanhalle kaskiviljelyalueelle paikannimeksi pronssi- rautakautisen väestön käyttöön. Nimi on paikan muisti, kun se säilyy ihmisten muistitietona nykyajalle saakka. Paikannimistön säilyminen osoittaa myös, että asutus on ollut jatkuvaa kivikauden ajoista alkaen (ks. suomensukuisten jatkuvuusteoria). Liukko - nimen leviäminen rannikolta sisämaahan kaskiviljelyalueiden nimenä Suomessa: Liukko - paikannimistö on hyvin laajalle levinnyt Suomessa, koska kaskiviljely on ollut erityisen usein paikasta toiseen muuttavaa elinkeinotoimintaa. Suurimääräinen paikannimistö todistaisi paikannimitutkimuksen perusteilla nimen vanhaa ikää ja samalla nimistön leviäminen kuvaa Liuko - nimen käyttäjien (maanviljelyväestön) siirtymistä rannikon vanhemmilta kaskiviljely - ja asutusalueilta sisämaahan. Kaskiviljelyalueiden liuti* > Liuko- nimistö on levinnyt muinaissuomalaisten paikannimistönä hyvin laajalti aikaisempien pronssi - rautakauden metsästäjähämäläisten alueille, muuttuen Liuko- Liukola - paikannimistöksi Lounais- Suomen rannikkoalueilla mahdollisesti jo pronssi- rautakaudelta alkaen. Aikaisemmin on esitetty, että Suomessa olisi ollut suoranaisia asutuskatkoksia, jolloin maa olisi ollut asumaton. Monet asiantuntijat arkeologit ja kielitieteilijät ovat nykyisin jo jatkuvan asuttamisen kannalla. Nimistön säilymisen vuoksi asutus on ollut jatkuvaa Suomessa, sellaisen viestin kertovat myös suurimpien vesistöjen vanhat nimet, proprit, kuten Päijänne, Saimaa jne. jotka ovat vanhaa (yli 6000 vuotta) alkuperäisten suomalaisten / hämäläisten (esi-) varhaiskantasuomen - kieltä. Näidenkin nimien säilyminen osoittaa asutuksen katkeamatonta jatkuvuutta. Vaikka näiden nimien (syntyhetken) merkitys on nykyajan ihmisiltä kadonnut (Proprisoituneet nimet vrt. Liukko- nimi), ovat nimet säilyneet nykyajalle saakka. Se osoittaa suomenkielisen Suomen asutuksen jatkuvuutta, jopa yli 6000:n vuoden taakse. Asutuksen ja nimistön (myös lainasanojen) jatkuvuus kivikaudelta alkaen (Jatkuvuusteoria): Samaa asutuksen jatkuvuutta on nähtävissä myös tämän Liukko - nimitutkimuksen aineiston perusteella. Sellaisesta jatkuvuudesta ovat osoituksena arkeologiset löydöt useilta Liukko- nimipesyeen alueelta kivikaudelta ja rautakaudelta. Samoin vanhimmat talojen ja kylien nimet, osoittavat erittäin vanhaa nimistöpohjaa, kuten Vesilahden Liukko - talon lisäksi mm. Ruskon (Maskun- Nousiaisten)

200 200 / 315 muinaispitäjän Liukolan - kylä, joka on ilmeisesti muodostunut alueen vanhimman Liuko- talonnimen mukaan (Kiviniemi 2009). Arkeologisten kulttuurien- / asutushistoriallinen jatkuvuus katkeamattomasti on todettu olleen kivikaudelta lähtien. Tämän määritteli ensikerran C. F. Meinander 1969 tutkimuksissaan. Suomensukuisten (myös - kielen) jatkuvuus on nykyisin yleisesti hyväksytty teoria. Tämä on ns. jatkuvuusteoria. Tutkimus käsittelee mm. Morbyn keramiikan ja Kiukaisten kulttuurin jatkumon merkitystä asutukselle, mm. maanviljely oli jo tuolloin tärkeässä asemassa (Meinander 1969). Myöhemmin useat muut tutkijat ovat päätyneet samaan tulokseen (Tämä suomensukuisten jatkuvuusteoria on myös allekirjoittaneen näkemys Suomen asutushistoriasta). Jatkuva asuminen on myös edellytyksenä, kun arvioidaan lainasanojen tuloa ja niiden säilymistä Suomessa. Arkeologisten esihistoriatietojen lisäksi, voidaan uuden kulttuurin tuloa ja vieraskielisen väestön saapumista, ajoittaa lainasanatutkimuksen perusteilla. Uuden alkeellisen maanviljelyelinkeinon (kaskiviljelyn) saapuminen Baltiaan ja Suomeen voidaan ajoittaa myös kielitieteen lainasanojen etymologiatutkimuksen ja erityisesti germaanikielisen useiden uusien suomenkieleen aikaisemmin kuulumattomien kaskiviljelyyn liittyvien lainasanojen tutkimuksella. Lainasanat ovat myös säilyneet jatkuvan asutuksen perusteella kivikaudelta ( eaa.) nykyaikaan saakka. Tästä tarkemmin Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksen liuti > liuta- sanojen etymologia kohdassa, jossa selvitetään tarkemmin ko. lainasanojen germaanispohjainen tausta (mm. professorit Häkkinen, Koivulehto). Tällainen lainasanojen tuloajoitus ja säilyminen suomenkielessä tarkoittaa asutuksen ja suomenkielen katkeamatonta jatkumista kivikaudesta nykyaikaan saakka. On myös selvää, että prestiisielinkeinon maanviljelyn sekataloutta; kaskiviljelyä, metsästystä, kalastusta ja karjanhoitoa, harjoittanut väestö oli ns. pullonkaulatilanteissa paremmassa asemassa asutuksen jatkuvuuden kannalta, kuin pelkästään metsästyksellä eläneet väestöt. Maanviljely - karjanhoitajilla oli parempi mahdollisuus selvitä vaikeimpinakin aikoina, kuten lainasanojen maanviljely- karjanhoito termien määrästä ja säilymisestä voidaan päätellä. Vanhimpien lainasanojen tiedetään tulleen Suomen alueelle ja suomenkieleen jopa eaa. alkaen, joka tarkoittaa, että tämän tutkimuksen hypoteesin mukainen asutusjatkumo on täysin mahdollista. Liuko- Liukko - nimi on voinut muodostua liuti - sanasta vasarakirvesgermaanien migraatiosta alkaen. Useimmilla kaskiviljely - / maanviljelypaikoilla asutus ja nimistö on ollut jatkuvaa nykyaikaan saakka.

201 201 / 315 Suomalaisten kaksi toisistaan poikkeavaa väestöryhmää pronssi - rautakaudella; maanviljelysuomalaiset (kantasuomi) ja toisaalta sisämaan metsästäjäväestöt (varh.kantasuomenkieli): Vasarakirveskulttuurin ryhmien saapuessa Suomen alueelle, täällä asusti yksinomaan alkuperäisten jatkuvuusteorian mukaisia hämäläisiä (suomalaisia), Nämä n eaa. alkaen saapuneet vasarakirves- nuorakeraamisen väestöjen kaskiviljelijät (miesryhmiä) assimiloituivat saapumisalueensa eli pääasiassa Lounais- Suomen hämäläisten kanssa. Saapujat esigermaanikieliset kaskiviljelijät ovat olleet pääasiassa niitä miesryhmiä, jotka olivat perustaneet perheitä em. alkuperäisten hämäläisten naisten kanssa (äidinkieli = äitien kieli), näiden pohjalta ovat muodostuneet usean sadan vuoden aikana ns. muinaissuomalaiset kantasuomea puhuvat kaskimaanviljelijät, joka levisi sisämaahan lopullisesti vasta keskiajalla. Maanviljelijähämäläisillä oli jo pronssikaudella Suomen rannikkoalueilla omat talonsa, joista sitten muodostuivat Suomen vanhimmat kylät Lounais- Suomeen. Nämä maanviljelijäryhmät ovat vuosisatojen aikana muuttunet ns. lounais- suomalaisiksi väestöiksi, näitä muinaissuomalaisia väestöjä kutsuttiin pitkään, n luvulle saakka, myös hämäläisiksi (sämä). Toisaalla oli edelleen Suomen sisämaassa kivikauden aikaisen Suomusjärven - kampakeraamisen kulttuurin ihmisiä ja heidän tavallaan eläviä ihmisiä. Sisämaan väestö oli nimenomaan myös samoja jatkuvuusteorian alkuperäisiä hämäläisiä mutta, jotka eivät vielä olleet aloittaneet maanviljelyä. PS. Nämä metsästäjä- keräilijät Suomessa, eivät puhuneet silloin vielä kantasuomea. Varhaiskanta suomi jatkui sisämaassa vielä luvulle saakka eli sellaisilla alueilla missä ei maanviljelyä vielä oltu otettu käyttöön. Metsästäjähämäläisten varhaiskantasuomen kielen murre on niin vanhakantaista, että saamelaisilla on samoja kielellisä sanavartaloita. Koska varhaiskantasuomi poikkesi huomattavasti uudemmasta rannikon hämäläisten maanviljelijöiden käyttöön muodostuneesta esigermaanin lainasanoilla varustetusta kantasuomesta (ism. itämerenkantasuomi), niin vanhempaa kieltä käyttäviä hämäläisiä alettiin myöhemmin nimittää lappalaisiksi ja kieltä lappalaiskieleksi (nämä väestöt eivät olleet saamelaisia). Tästä murremuutoksesta johtuvat pääosin sellaiset virheelliset väitteet, että nämä sisämaan hämäläiset olisivat olleet saamelaisia tai saamen lappalaisia. Nimitys lappalaiset tarkoittaa nimenomaan varhaiskantasuomea puhuvia metsästäjähämäläisiä. Saamelaiskielet ovat suomensukuisia kieliä, johtuen saamelaisten ja suomensukuisten vanhimmilta kontaktiajoilta n eaa., siksi varhaiskantasuomenkielellä - ja saamenkielellä on enemmän yhteistä pohjaa kuin nykyisellä kantasuomesta muodostuneella suomenkielellä. Tämän vuoksi jotkut kielientutkijat väittävät, että Etelä- Suomessa olisi ollut aluksi saamelaisia väestöjä. Tämä ei ole paikkansa pitävä väite. Suomalaiset - hämäläiset suomensukuista kieltä puhuneet väestöt ovat Suomen alkuperäasukkaita, jo jääkauden päättymisestä alkaen (ks. tarkemmin tämän tutkimuksen

202 202 / 315 osa III). Nämä luontaistalouden väestöt olivat edelleen samoja hämäläisiä ns. metsästäjäkulttuurin ihmisiä, joita myöhemmin alettiin kutsua lappalaisiksi ja näiden asuinpaikkojen nimiä erilaisilla lapin- tyyppisillä appellatiiveilla (esim. Lapinjärvi / löydöspaikkoja - lapinraunioita). Näiden keräilijä- metsästäjien asutusta on ollut laajamittaisesti olemassa vielä rautakauden lopulla mm. Hämeessä ja Hämeen alueelta pohjoiseen. (HUOM! Nämä eteläisen- / keskisen sisämaan - hämäläiset metsästäjät ovat olleet suomensukuisia jatkuvuusteorian mukaisia väestöjä (geneettisesti), siksi nämä ns. etelän lappalaiset eivät ole nykyisten pohjoissaamelaisten esi-isiä (vaikka sellaista joskus virheellisesti väitetään). PS. Geneettisesti ja kielellisesti pohjoissaamelaiset ovat täysin eri asia, kuin rautakauden ns. eteläiset metsästäjähämäläiset (varhaiskantasuomenkieliset), joita vielä n luvulla lappalaisiksi kutsuttiin (SL) Suomalaiset olivat jo pronssikaudelta alkaen jakaantuneet kahteen eri elinkeinoryhmään, jonka mm. Tacitus kirjassaan Germannica, vuodelta 98, on huomannut Suomen alueella asuvan finnit ja skridefinnit. Finnit olivat pääasiassa maanviljelyä ja metsästystä harjoittavia suomalaisia (pääasiassa alkuperältään hämäläisten ja vasarakirveskulttuurien keskenään assimiloitunutta väestöä), lounaisosien rannikoilla, ja puhuivat jo silloin kantasuomea ja skridefinnit sisämaan varhaiskantasuomenkieltä (murretta) puhuvia metsästäjä - kalastaja- keräilijä- hämäläisiä eli sisämaan lappalaisia (tässä on huomattava, etteivät lappalaiset olleet saamelaisia tai saamenkielisiä, vaan varhaiskantasuomenkielisiä, joka on vanhempi suomenkielen murre ja siksi edelleen ko. asiassa on virhetulkintoja).suomessa oli elinkeinoltaan kahdenlaista väestöä 2500 eaa jaa.; Oli rannikolta alkaen kaskiviljely- karjanhoitajaväestöt, jotka olivat aluksi alkuperäisten suomalaisten / hämäläisten naisten ja germaani kaskiviljelijä miesten perheitä. Näiden jälkeläisistä polveutuvat muinaissuomalaiset suomenkieliset "kaskiviljelyhämäläiset" (ks. myös esim. Carpelan 1974). Toisaalta Suomessa oli samanaikaisesti jäljellä myös niitä jatkuvuusteorian metsästäjähämäläisiä, joita myös lappalaisiksi kutsutaan, nämä harjoittivat edelleen metsästystä, kalastusta ja keräilyä. Näiden kahdenlaisten hämäläisten erona oli siis maanviljelys / metsästys. Kaskiviljelyn tullessa Suomeen sen miespuoliset perheenjäsenet olivat aluksi germaanikielisiä, mutta myöhemmin maanviljelyn aloitti myös laajeneva joukko metsästäjähämäläisten eli em. lappalaisten väestöä, tällöin ns. metsästäjähämäläisten (lappalaisten- varh. kantasuomenkielisten) varhaiskantasuomi muuttui hiljalleen kantasuomeksi. Tämä kahtiajako tasaantui vasta keskiajalla, jolloin n. 98 % Suomen väestöstä eli lähes kaikki suomalaiset kuuluivat talonpoikaisyhteisöön ja pääosa väestöstä sai silloin toimeentulonsa maataloudesta. Liukko - nimipesyeen nimien jatkuvuus kivikaudelta nykyajalle on mahdollista:

203 203 / 315 Tällainen kaskiviljelyasutuksen ja sen Liuko- Liukko - nimen säilymisen jatkuvuus kivikaudesta pronssi- rautakaudelle on mahdollista. Se on mahdollista mm. ns. Liukko - paikannimisten alueiden jatkuvan asuttamiseen viittaavien arkeologisten löytöjen perusteella (ks. selvitys alla mm. Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmästä n. 53 siv., kohta; arkeologiset esinelöydöt Liukko - nimisiltä alueilta. Tässä tutkimuksessa, mm. sen aineistoon kuuluvissa kartoista, on nähtävissä Liuko- Liukola - nimen muuttuminen sisämaahan siirryttäessä, sillä Liuko- Liukola - (Liukala) paikannimistö muuttuu nykyisen Hämeen (Satakunta) alueella Liukko - nimen geminaatta muotoon (n. 500 eaa jaa.), jonne muodostuu vakinaisen maanviljelyn taloja Liuko- Liukko - nimillä. Päijänteen itäpuolisessa Hämeessä (nyk. Mikkelin- Savo) ilmestyy paikannimiksi Liukko - Liukkola - nimi, rautakauden lopulla (n jaa.) jo ennen niiden alueiden vakinaista maanviljelyä. Liukko - paikannimistö leviää Savoon ja Karjalaan. Hämeen itäosissa ja Savossa - Karjalassa Liukko - paikannimiin tulee mukaan Liukkola muoto (Liukko - Luikko - nimien lisäksi), viimeistään keskiajalla - uudenajan alussa. Savossa ovat ilmeisesti ensimmäiset kaskiviljelyalueet myös nimetty Liukko - nimillä jo rautakauden - keskiajan vaihteesta alkaen. Paikallishistoriatietojen mukaan Liukkola - paikannimi / - talo ilmestyy Vesulahden (entisen Hämeen - Vuolingon alueelle / nyk. Mikkelin) länsipuolelle jo n luvuilla. Nimi otetaan käyttöön ilmeisesti Liukko - paikannimistön perusteella myös myöhemmin savolaisessa muodossaan - Liukkonen, luvuilla, alkuperäisen muinaishämäläisen Liukko - nimen ohella. On huomattava, että Liukkonen nimi ei ole kartoissa esiintyvä paikannimi, vaan ko. nimi on muodostettu sukunimeksi Liukko - kantasanasta, tällöin yleensä hyvin vanhan ko. paikalla olleen Liukko - paikannimen perusteella. Liukkonen - nimi on muodostunut alueelle tulleiden uusien asukkaiden sukunimeksi, Liukko - paikannimi lisättynä -nen sukunimi päätteellä > Liukkonen. Liukko - nimi on muinainen ihmisten luoma paikan - viljelyalueen nimi (ns. kulttuurinimi) Suomessa. Liukko - nimi ei ole ns. luontonimi tai - henkilökohtaista ominaisuutta ilmentävä nimi. Laajan paikannimistölevikin perustella on jo yksistään mahdollisuus päätellä, että Liukko nimi on vanhaa muinaissuomalaista nimistöä ja on vanhempaa nimikerrosta kuin ruotsalais- kristillinen nimistö. Liukko - nimistön tutkimus osoittaa, että nimeämisperuste ei ole yleinen luonto- tai jokin henkilökohtaista ominaisuutta ilmentävä

204 204 / 315 peruste. Liukko - nimi on erilainen ja harvinaisen laajalle levinnyt nimi Suomessa, alkaen Lounais- Suomen rannikolta -> sisämaahan. Se osoittaa myös, että paikan nimeämiseksi Liukko - nimellä on ollut riittävän merkittävä syy ja tarkoitus, miksi kyseisiä paikkoja yleensä on yksilöity Liukko - nimillä jatkuvasti paikasta toiseen ja niin laajoilla alueilla Suomessa. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat nimet, jotka kuvaavat paikan muinaisia ominaisuuksia tai niiden antajan suhdetta paikkaan Jenni Sahramaa Liukko- nimen / paikannimen merkityksen muutos ja muuttumineen propriksi Koska Liukko - nimen ei nykyisin ymmärretä merkitsevän mitään paikannimen nimeämiseen vaadittavaa erityistarkoitusta ja kun nimi on erittäin laajalle levinnyt (yli 300 paikannimeä Suomessa), niin sen on oltava erityisen vanhaa kerrosta paikannimistössä (nimi on muuttunut propriksi - erisnimeksi). Vaikka nimi ei enää kuvaa sitä sen keskeisimmän ominaisuuden kannalta, se on silloin aikanaan luonnehtinut paikan omistajien omakielistä nimeä, raivaajien viljelyalueen muinaisia ominaisuuksia ja siten se kuvaa myös nimen antajan suhdetta ko. paikkaan. Sen jälkeen kun nimi on paikannimenä vakiinnuttanut alkuperäisen nimensä ympäristön asukkaiden käyttämänä erisnimenä, siitä on tullut propri, (propri - merkitystä ei enää tunneta- SL). Esim. Rengon - pitäjän Liukko - niminen muinaispelto on nykyisin pääasiassa metsää, joka on myös vasarakirveskulttuurin aikaisen kivikirveen löytöpaikka. Se on ollut aikoinaan kaskipeltoa ja mutta on nykyisissä kartoissa nimeltään Liukko. Liukko - nimi Hämeessä on pronssi-rautakautista nimistöä. Esim. vanhan Hämeen Härkätien kohdalta on karttaan merkittynä Liukko metsä ja aikaisemmin pelto, kuva Seppo Liukko

205 205 / 315 Liukko - nimi on muuttunut propriksi, jonka merkitystä ei yleisesti enää tunneta. Tässä esimerkkitapauksessa, se on tutkimusten perusteella vanhasta pellosta muodostunut metsäalue Rengossa, vanhan rautakautisen Hämeen Härkätien* varrella. Paikannimi on ollut mahdollisesti jo Kiukaisten kulttuurin aikana (n eaa.) ollut olemassa ja sen jälkeen säilynyt jatkuvana perimätietona nykyajalle saakka. PS*. ks. tarkemmin Hämeen Härkätie yhteenveto sekä Joidenkin tutkijoiden mielestä on perusteita, että Härkätie on ollut olemassa jo rautakauden luvulla (Lehtinen, Tietolipas 215, SKS 2007:249). Liukko - nimen ikämääritystä ja vastaus alkuperäiseen kysymykseen - voiko Suomessa olla ns. suomalaisen pakanallisen - ns. esikristillisen ajan nimistöä? Liukko - nimelle on löydettävissä ns. muinaissuomalainen ja Kalevalainen lähtökohta mm. paikannimistön- ja kansantieteen tutkimusperusteilla. Liukko - nimistö olisi vanhojen kaskiviljelyalueiden niminä levinnyt Lounais - Suomen vanhimmilta maanviljelyalueilta sisämaahan Liuko > Liukko - nimenä jo mahdollisesti pronssi- rautakauden aikana (ks. tarkemmin Maanmittauslaitoksen kartta; Liukko - nimipesyeen nimillä olevien paikannimien sijainnit Suomessa). Kaskiviljely on levinnyt Itämeren itäpuolen rannikkoa pitkin Baltian kautta Suomeen.

206 206 / 315 Liukko - nimi on kuulunut suomensukuisten Itämeren altaan ympäristön alueella kehittyneeseen Kalevalaiseen loitsunimistöön (itämeren suomi). Tällainen Kalevala aika on ollut suomensukuisten alueella kantasuomen aikana eli n. n eaa jaa.. Suomalaisen kansanrunouden keräilijät ovat onnistuneet löytämään näitä vanhoja loitsuja vielä luvulla. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa on yli kolmekymmentä sellaista pääasiassa loitsurunoa, joissa Liukko - nimipesyeen nimi mainitaan. Liukko - nimellä on ollut oma merkityksensä kalevalamittaisessa runoudessa, jonka iäksi on määritelty n vuotta. Liukko - nimi liittyy n. 40:n Kalevalaisen loitsurunouden sisältöön. Kantasuomenkielisen väestön vanhimpaan maanviljelyyn eli kaskiviljelyyn (Kalevan kaskeen) liittyy mm. Kalevalan seitsemäs runo, "kokko ilman lintu" kokkolintu- suora lintu- tulisotka. Kalevalamitta osoittaa pronssi - rautakauden ihmisten erityistä taitoa käsitellä suomenkieltä, se on ollut muodoltaan erittäin korkeatasoinen. Kalevalainen kulttuuri on ollut suullinen "tiivistetty" ilmaisu asioista ja tapahtumista, se on ollut ihmisten välistä tiedonvaihtoa. Kalevalamittaisessa muodossaan sitä on harjoitettu suomalaisten ja suomenkielisten alueilla Itämeren ympäristössä n eaa. alkaen (prof. Kuusi / Anttonen). Kalevalaiset loitsut ja runot ovat syntyneet ennen ruotsinvallan aikoja. On aivan selvää, ettei luvulla Suomen alueelle noussut kirkon (ase-) miesten joukko enää sallinut suomenkielisen väestön Kalevalaista loitsuamiseen perustuvia uskomuksia ja tapoja. Näistä on mainintoja mm. Turun Tuomiokirkon Mustan kirjan (FMU) tietojen perusteella. Paavi Gregorius IX vuonna 1229 määräsi, että Suomen kirkon omistukseen kuului pakanallisten yhteisöjen kulttimaa eli (Kalevalaiset) lehdot ja - pyhät paikat (REa 4 JA FMU 77). Aluksi kirkko ja myöhemmin kruunu yritti kaikin keinoin kitkeä suomalaisten kansanuskoa (Kalevalaisuutta) pois ja puhdasoppisuuden aikana Kalevalainen "kansanusko" oli kuolemanrangaistuksella kiellettyä toimintaa. Silloin nuijasodan jälkeen, luvulla, oli tarkoituksena lopettaa suomalainen identiteetti. Suomalaisuus piti lopettaa eli suomalainen perinne ja - kieli sekä oman historian selvittäminen estää (vrt. helmikuun manifesti n. kolmesataa vuotta myöhemmin - mutta se on toinen juttu). Suomalaisten omasta pakanallisuudesta, kansanuskosta ja Kalevalaisuudesta sekä suomalaisten talonpoikien kirkon- ruotsinvallan vastustuksesta on olemassa historiaasiakirjoja, joita ei yleensä ole tarkemmin tarkasteltu Suomessa tässä asiayhteydessä. Siksi on paikallaan esitellä tarkemmin Rooman vallan Paavien ja katolisen kirkon Piispojen välistä kirjeenvaihtoa, ikäänkuin todisteena tapahtuneesta. Tähän liittyvä kirjoitus on lainattu artikkelista Noitavainot ja Puhdasoppisuudenaika Suomessa (kirj. Seppo Liukko). Suomen talonpojilla oli oma kalevalainen kansanuskonsa ja kulttipaikkansa sekä näiden puolustamiseksi voimakas vastustus Ruotsinvallan sotajoukkojen maihinnousua vastaan, Lallista- Davidiin ja Nuijasotaan saakka, sen jälkeen puhdasoppisuuden Noitavainolait yrittivät kitkeä lopullisesti suomalaisuuden merkit. Tällaista on todellakin tapahtunut jo luvulta alkaen, katso evidenssejä, alla kohdat 1-5. Turun Tuomiokirkon Mustakirja

207 207 / 315 FMU eli Tuomiokirkon varhaiskeskiajan asiakirjat (ns. kopiokirja FMU ja REA, antavat tähän vastauksen). Tässä esimerkkinä Paavin kirjeet (FMU 24): Apostolinen Paavin istuin oli huolissaan, suomalaisten voimallisesta vastustuksesta ja siksi kristinuskoa oli levitettävä sotajoukkojen voimin; suomalaiset lupaavat säilyttää kristinuskon, mutta sotajoukkojen vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Suomeen tehtiin aseellinen maihinnousu 1. Edellä mainittu , FMU 24 todistaa, että mm. Köyliössä oli sotajoukkoja luvulla, eli asevoimia käytettiin suomalaisten talonpoikien (Köyliön Lallin) joukkojen voittamiseksi (asevoimiin viittaa myös Tarkiainen 2007). Suomalaisten talonpoikien taholta on ollut huomattavan voimakasta vastustusta, koska vieraan vallan on tarvinnut käyttää asevoimia eli vieraskielistä sotajoukkoa. Suomalaisilla oli puolustettavanaan, oma pakanallinen kansanuskonsa eli Kalevalainen loitsukulttuuri (ks. evidenssiä, kohdat alla 2-4). 2. Todellisuutta on myös, että suomalaisilla oli oma pakanallinen oma kansanusko, kuten seuraavassa Paavin kirjeessä FMU 27 ja lainauksessa ajalta on mainittuna: Olemme kuulleet virolaisten ja muiden noiden seutujen pakanoiden nousevan ankarasti Jumalan uskovaisia ja kristinuskon palvelijoita vastaan, riehuvan silmittömästi sekä hyökkäävän kristityn nimen voimaa vastaan. Me myönnämme yhden vuoden synninpäästön kaikille, jotka voimallisesti taistelevat usein mainittuja pakanoita vastaan. 3. Todellisuutta on, että suomalaiset ovat olleet suurilukuista pakanakansaa ennen ruotsinvaltaa. Perugia , REA 3. Suomen piispa on hankkinut äsken suurilukuisen pakanakansan Suomessa ja läheisissä maissa. Suurilukuisuus maininta selittyy sillä, että myös ns. Novgorodin alueen suomensukuiset on laskettu v mukaan, sillä vasta Pähkinäsaaren rauha 1321 jakoi suomensukuiset väestöt itäiseen ja läntiseen leiriin (Novgorodin- Moskovan ja näiltä alueilta pohjoiseen Karjalaan saakka oli paljon enemmän suomensukuista ja kielistä väestöä, kuin Suomen ja Ruotsin alueella). 4. Suomalaisten Kalevalaisen kansanuskon pyhiä paikkoja otettiin kirkon käyttöön (pakolla). Seuraavan kirjeen perusteella on totta, että suomalaisten pakanauskon pyhät paikat / Kalevalauskon shamaani talonpoikien perintömaat oli

208 208 / 315 luovutettava (määritelmä on lahjoitettava, tarkoittaa- pakolla) kirkolle. REA 10, vuonna 1234 Nousiainen. Paavin kirkon edustaja Suomessa piispa Tuomas ilmoittaa lahjoittaneensa pakanalliselle kultille omistetun maa- alueen (pakanallinen kultti täytyi olla Kalevalainen, koska muita kultteja Suomessa ei ollut. Kulttimaat olivat pakanatalonpoikien maata tai yhteismaata, joita lahjoitettiin eli oli pakko antaa kirkolle), eli puolet eräästä saaresta, jota kutsutaan Taipaleeksi*, lahjoitetaan kappalaisellemme Vilhelmille ikuisella omistusoikeudella. Suomalaisten talonpoikien ja kyläyhteisön omistamia Kalevalaisen kansanuskon pyhien paikkojen maa- alueita (metsiä -mäkiä jne.) oli luovutettava kirkolle. Tällainen vuoden 1234, REA 10 asiakirjassa mainittu Taipaleen maa- alue saattaisi liittyä tarkemman tutkimuksen perusteella, esimerkiksi Liukkolan- kylän maihin, Taipalsaaressa* (Lappeenrannan pohjoispuolella) (hypoteesi SL). Alla, kartta Liukkolan kylä, Taipalsaaren kunnan kirkonkylästä/keskustasta länteen (kuvat 2011 Liukko Seppo)

209 209 / 315 Taipalsaaren olemassaolosta on suora lainaus Wikipediasta; Taipaleen saari = Taipalsaari *kohdat: *Taipalsaari on vanhaa asuinseutua, sillä kampakeraamisten löytöjen ja kalliomaalausten perusteella on voitu todeta seudulla olleen asutusta jo yli 4000 vuotta sitten. Valkeisaaren kalliomaalaus lienee tehty varhaisrautakaudella. Maalaus esittää luultavasti ihmishahmoja. Rautakaudelta ovat peräisin myös Kannuksen, Kuivaketveleen ja Turasalon muinaislinnat. Vaaterannassa Jauhialassa on sijainnut kivikautinen asuinpaikka. Wikipedia, Taipalsaari *Vuonna 1415 mainitaan kirjallisissa lähteissä ensi kerran Lappeen kihlakunta ja pitäjä, joista viimeksi mainittuun myös Taipalsaari kuului. Taipalsaari muodosti keskiajalta lähtien oman Taipale-nimisen hallintopitäjän. Taipaleen hallintopitäjä sai nimensä Kustaa Vaasan määräämästä Taipaleen kuninkaankartanosta, joka oli ollut sen hallinnollisena keskuksena jo keskiajasta alkaen. Tämän nimi siirtyi myös myöhemmin muodostuneen aluksi seurakunnan nimeksi luvun alusta alkaen seurakunnan nimenä käytetään muotoa Taipalsaari, joka on lyhennys Taipaleen saaresta.

210 210 / 315 Taipalsaaren Liukkolan kylän merkittävin talo on ollut Vanhakartano, oik. kartanon mylly vuonna Kuva Seppo Liukko. Hämäläisten talonpoikien kalevalaiset kulttimaat: Olivatko Turun ja myös Satakunnan ympäristön hämäläisten talonpoikien vanhat Kalevalaiset kulttipaikat jouduttu luovuttamaan uusille ruotsinmaalaisille tulokkaille tai kirkon käyttöön? Asiasta mainitaan tarkemmin seuraavasti (lähde FMU); Paavi Gregorius IX vahvisti 1229, että Suomen kirkon omistukseen kuluu pakanallisten yhteisöjen hallussa ollut kulttimaa eli lehdot ja muut pyhät paikat (REA4 Turun tuomiokirkon kopiokirja, FMU 77*). Nämä paikat olivat kuuluneet aikaisemmin hämäläisille (A. Läntinen 1987:141*). Nousiaisten kirkko oli merkittävässä asemassa Rooman paavin suuntaan luvun alussa. Kuningas Birgerin kirje 1303, sen mukaan kolme ruotsalaista sai oikeuden suorittaa uudisraivausta Hämeen metsissä (de silvis in Tavasti) Häme ulottui Suomenlahdesta Pohjanlahteen, ilmiselvästi seudut kuuluivat suomalaisille hämäläisille, joiden maille ruotsalaiset olivat tunkeutumassa kuninkaan kirjeen voimalla (Aarre Läntinen, 1987 : 140). Hämäläisten vanhoja kalevalaisia nimiä ovat mm. Liukko ja Laukko. Nousiaisten (myöh. Masku- Vahto) kunnassa oli jo ko. Ruotsinvallan aikana Liukolan ja Laukolan kylät. Liukolan kylässä on ollut vanha rautakautinen asumuspaikka. Vielä vuonna 1551 mainitsee Mikael Agricola (Psalttari), että hämäläiset sangen voimallisesti vielä palvoivat omia jumaliaan, joita olivat mm. Calevanpoijat.

211 211 / 315 Ruotsi otti vallan Suomessa, vastustajien esim. talonpoika Lallin talo otettiin Turun piispalle, myös muutoinkin talonpoikaisväestön Kalevalaisen kansanuskon kulttipaikkoja kuten, mm. kalevalaisilla paikannimillä olevia Hiisi - Moisio, Liukko - Lemu alueita, otettiin katoliselle kirkolle (merkittiin asiakirjoihin lahjoituksena) ks. FMU-REA. Luikon talon lähistöllä olevat 60 m. korkeat Luikonkallio ja Hiisikallio ovat vierekkäin Myrskylässä, Luikon tieviitta, kuva Seppo Liukko 2009 Kalevalaista - kalevalamittaista runoutta laulettiin suomenkielisten talonpoikien toimissa yleisesti Länsi-Suomessa keskiajalla vielä luvulla, tästä on mainintoja ks. tarkemmin Agrigola: Suomen historian kronologia; 1400-luvulla. Kalevalaisesta kansanrunoudesta mainitaan tarkemmin sivun puolivälissä, kohdassa yleistä luvulla. Siis ruotsinvallan puhdasoppisuuden aikana ei enää ollut suomalaisilla edes mahdollista luoda uutta Kalevalaista perinnettä (loitsurunouttasyntyloitsuja), tämän vuoksi suomalaisen perinteen täytyy olla vanhempaa. Kielitieteen perusteella on todettu, että suurin osa Kalevalaisista loitsuista perustuu kantasuomen kieleen (n eaa.), jolloin Kalevala- kulttuurin ikä on uskottavasti em. professori Kuusen ja Anttosen johtopäätelmien mukaisia eli n. vähintään 3000 vuotta vanhaa suomensukuisten suullista - kertovaa kansanperinnettä. Liukko - nimi kuuluu kerätyn aineiston perusteella ja myös Kansantieteen kannalta suomalaisten esihistoriaan ja muinaissuomalaisten omaperäiseen ja vanhaan Kalevalaiseen kulttuuriin (ks. Kalevala kulttuurin todellisuus; esihistoria tietojen ja historia merkintöjen pojalta, kirj. Seppo Liukko). Liukko- nimen täytyy olla tälläkin tarkasteluperiaatteella, vanhempaa kuin ns. kristillisruotsalainen nimistö.

212 212 / 315 Liukko - nimi on Kalevalainen nimi Liukko - nimi on muinaissuomalainen nimi: Liukko - nimi on on varmasti muinaissuomalainen nimi. Liukko - nimen ikä voidaan määrittää muinaissuomalaiseksi nimeksi, monen eri ajoitusmetodin perusteella, kuten tässä tutkimuksessa on selkeästi osoitettu. Liuko - Liukko - nimet ovat muuttuneet satojen vuosien tai todennäköisimmin tuhannen - kolmen tuhannen vuoden aikana suomalaiseen muotoon ja otettu suomalaisten (maanviljelyhämäläisten) käyttöön paikkaa yksilöiväksi nimiksi, joka tapauksessa selkeästi ennen keskiaikaa Suomessa, joten Liukko - nimipesyeen nimiä voidaan kutsua perustellusti otsikon väitteen mukaisesti muinaissuomalaisiksi nimiksi. Liukko - nimistön vanhaa pohjaa tukee myös paikallishistoriatutkimus Liukko - nimisten paikkojen - ja talojen /kartanoiden historiasta ja historiallisista tapahtumista. Ja toisaalta sen osoittaa myös kyselytutkimus Liukko - nimisten paikkojen - talojen / kartanoiden nykyisiltä omistajilta. Samaan muinaissuomalaiseen nimistöön viittaavat myös paikallishistoriakirjoista kerätyt tiedot omistajasukujen kulttuurihistoriasta. Liukko nimistö on vanhempaa pohjaa kuin peltojen- metsien, talojen -kartanoiden tiedossa oleva historia. Liukko - nimi kumpuaa näilläkin perusteilla pakanalliselta ajalta, ja nimet ovat olleet olemassa ennekuin ko. talonpoikaistalo / -kartano tai säterikartano on alueelle perustettu. (ks. tarkemmin kyselytutkimus Liukko - nimiset talot ja - kartanot Suomessa tai Liukon courtyard Liettuassa. Suomalainen näkökulma suomalaisten esihistoriaan (Seppo Liukko); Tämän Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen kautta tai sen välityksellä olisi jokaisen suomalaisen mahdollista seurata ikäänkuin "oman suomalaisen sukunsa" matkaa läpi historian, joka on suhteutettu suomalaisten pitkään jatkuvuusteorian mukaiseen esihistoriaan, jääkauden maksimista alkaen. Tämä tutkimus tuo esille sen, miten historian tapahtumat ovat toteutuneet tavallisen suomalaisen näkökulmasta, se on selkeästi erilainen kuin mitä yleensä esitetään. Keskiajan ja uudenajan alun tapahtumia kuvataan yleensä tai ainoastaan vain

213 213 / 315 "suurten" kuninkaiden, aatelisten tai kirkon - merkkihenkilöiden nimissä. Liukko - nimen tutkimuksen eri vaiheita seuraten on mahdollista ymmärtää suomalaisten erittäin pitkää - ja mielenkiintoista historiaa ja tapahtumia monipuolisemmin ja uudesta näkökulmasta (ks. Suomen historiaa myös artikkelista Anjalan liitto - suomalaisuus, kirj. Seppo Liukko tai PDF alla). Anjalan-liiton ja Suomen itsenäisyyden merkittävin kehittäjä talonpoikien luvun vieraan vallan vastustuksen ajoista, pappien ja oppineiden Kalevalaisuuden tunnistamisen ja - suomenmielisyyden jälkeen oli Anjalan -liitto ja sen johtohahmo Yrjö Maunu Sprengtporten. Syntyään Porvoolainen Y.M. Sprengtporten oli Savon komendanttina Kustaa III aikoihin ja perusti mm. suomalaisen upseerikoulutuksen Brahenlinnan komendantin toimipaikalle 1777, hän oli myös Suomen alkuperäisen itsenäisyysajatuksen suunnittelija ja sen toteutuksen aloittanut arvovaltainen taustahenkilö. Ks. tarkemmin asiaan liittyen Seppo Liukon kirjoittama Anjalan liitto ja suomalaisuus artikkeli (PDF), joka liittyy myös usean historiallisen tapahtuman kautta Liukko- nimeen. Suomalainen näkökulma pitäisi ulottaa jo nyt, myös em. Anjalanliiton henkilöiden toimiin Suomen itsenäisyyden pohjan saavuttamisessa. Kuvat alla Seppo Liukko Alla Sprengtportenin Ristiinan sotilasvirkatalo (ja muurin jäänteet). Tässä talossa Sprengtporten aloitti (omilla varoillaan) ensimmäisen suomalaisen sotilaskoulutuksen luvulla, kuva Seppo Liukko 2011.

214 214 / 315 Liukko- nimitutkimuksen perusteita: Liukko- nimitutkimus on rakennettu lähtökohtatietojen; laaja-alaisen ja suurimääräisen Liukko - nimipesyeen paikannimistötietojen- sekä etukäteen tiedossa olleen Liukko - nimen etymologiamääritelmän perusteilla. Tutkimuksen tarkennukset, johtopäätelmät ja loppuyhteenvedot perustuvat useisiin erilaisiin tutkimusmetodeihin sekä monien asiaan liittyvien eri tutkimusalojen asiantuntijoiden kirjallisiin lähteisiin.liukko - nimen esihistoria artikkelista selviää miten myös "tavallinen" muinaissuomalainen talonpoikaisnimi, Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan, suomalaisuuteen ja suomalaisten Kalevala kulttuuriin, mahdollisesti jo vasarakirveskulttuurien ajoista alkaen, mutta ainakin rautakaudesta alkaen. Tutkimuksen tarkempi esittely Osa - II, n.

215 215 / 315 Alla Liukko - nimen esihistoriaa, tutkimuksen yhteenveto ja esittely sekä Liukko nimisten paikannimien - kartta Suomessa. -> Liukko - nimen historiaa tutkimuksen sivuille, tästä (laajat linkit) n. 140 siv. (päiv. jtkv.) Lyhyt englanninkielinen yhteenveto; HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO ******************************************************************************** * Liukko - nimihistoriatutkimus, Seppo Liukko: II- osa Teksti ja kuvat Seppo Liukko Tutkimuksen tarkempi esittely ja yhteenveto : Liukko - nimen historiaa, esihistoriatutkimus Seppo Liukko (SL) Tutkimuksen lyhyt esittely on koottu pääosin seuraavista Seppo Liukon kirjoittamista artikkeleista ja tutkimuksista, joista laajempi n. 140 siv. on Liukko - nimen esihistoriatutkimus / tutkimusraportti (Tutkimusta päivitetään jatkuvasti, viimeinen päiv.12/2010), lisäksi ko. asiaa on selvitetty seuraavissa artikkeleissa; Liukko- nimen kytkentä kalevalaiseen aikaan. sekä mm. Liukko - nimen historiaa artikkeli 2007 A -osa ja esim. Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika Suomessa.

216 216 / 315 Viimeisimmät artikkelit ovat suomalaisten Kalevalainen esihistoria, sen todellisuutta tutkitaan lähdetietojen perusteella sekä historiallisen ajan suomalaisten historiaa mm. artikkelissa Anjalan liitto - salaseura, siinä tutkitaan lähdetietojen pohjalta myös suomalaisten historiaa, ja mm. sitä mistä suomalaisuus tosiasiallisesti kumpuaa. Anjalan liitto artikkelista on nähtävissä, että suomalaisuus ilmeni aluksi talonpoikaiskapinointina vierasta valtaa vastaan, sen jälkeen luvulla tapahtui jonkinlainen ruotsinvallan suomenkielisten virkamiesten herääminen, josta seurasi varhaisnationalismi, jossa tärkeimpinä valistajina olivat papit ja muut oppineet. Vasta tämän jälkeen luvulla suomalaisten omat kulttuurin ominaispiirteet, mm. Kalevalainen kulttuuri ja muutoinkin suomalaisuusaate, levisivät Suomessa syntyneiden aatelisten keskuuteen, mikä on mm. Anjalan liiton asiakirjojen perusteella todettavissa. Tavoitteena oli Suomen itsenäisyyden saavuttaminen ja irrottautuminen Ruotsista. Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen yhteenveto: Tässä esitellään lyhyesti perusteet Liukko - nimen esihistorian tutkimukseen, joiden selvittämiseksi on tunnettava arkeologisten ja geneettisten perusteiden mukaisesti looginen tapahtumaketju väestöliikkeistä kivikaudelta nykyaikaan saakka. Tutkimuksessa eritellään myös Liukko - nimen etymologiaa eli sanan / nimen alkuperää - ja muut nimen ikämäärityksien perusteet. Sanojen alkujuuren, sanavartalon muuttuminen ja nimen alkuperä selvitys rakennetaan mm. iu - diftongin kautta. Se on mahdollista, koska alkuperäisessä (varhaiskanta-) suomenkielessä - ja toisaalta nykyisessä ruotsinkielessä, ei ole iu - diftongia. Liukko - nimen liittyvän kielitieteellisen erikoisominaisuuden perusteella on mahdollista ajoittaa nimen käyttöönottoa Suomessa. Liukko - nimen laaja paikannimistö antaa myös mahdollisuudet tutkia Liukko - nimeä tarkemmin kuin yleensä muita suomalaisia nimiä. Nimen taustaa ja alkuperää on siis selvitettävissä erilaisin mm. arkeologisten löytöjen- ja kielitieteen tutkimusmetodein, joihin kuluu myös paikannimistötutkimus. Näiden seikkojen perusteella on löydettävissä syyt Liukko - paikannimistön muodostumiseen ja syntyyn sekä käyttöönottoon suomenkielisellä alueella mahdollisesti jo pronssirautakaudella. Silloin on mahdollista selvittää mm. miten kivikaudella ensimmäisen kerran Suomeen tai suomensukuisten alueelle muuttaneet ihmiset ovat vaikuttaneet suomalaisiin ihmisiin ja esim. nimistöön. Miten vaikuttivat Suomen alueelle n eaa. alkaen saapuneet nuorakeraamisen väestön vasarakirvesgermaanien liuti* - miesjoukot (muutaman kymmenen ihmisen ryminä). Tässä selvityksessä tutkitaan myös miten varhaiskantasuomen kieli, arkeologiset kulttuurit ja ihmisten elinkeinot muuttuivat ensimmäisten vieraskielisten muuttajien toimesta. Vasarakirveskulttuurien (tunnetaan myös nimellä nuorakeramiikka) germaanikieli ei muuttanut Suomen alkuperäisen metsästäjäväestön suomensukuisia kieliä, kuten tapahtui Euroopassa. Varhaiskantasuomen aikainen kieli muuttui kantasuomeksi, kun pääasiassa uusia maanviljelyyn liittyviä lainasanoja otettiin (suomalaisten) hämäläisten käyttöön

217 217 / 315 (kieli ei vaihtunut Suomessa eikä Virossa). Mutta miten suomenkielelle vierasperäiset lainasanat / nimistö (mm. liuta > Liuko nimi) mahdollisesti muuttuivat suomenkielen vaikutuksesta Suomessa kivikaudella ja myöhemmin eri alueilla, kun väestöä siirtyi Lounais- Suomen ensimmäisiltä kaski- maanviljelyalueilta sisämaahan (pronssirautakaudella) ja edelleen Hämeestä Ruoveden ja Rautalammin suurpitäjien kautta Savo- Karjalaan siirryttäessä ( luvuilla). Poissulkevasti voidaan todeta, ettei liuti > liuko sana ei ole voinut tulla myöhemmin lainasanana suomenkieleen pronssikaudella n eaa eaa. aikana ainakaan ruotsin- tai slaavinkielisiltä alueilta, koska sellaisia kieliä ei vielä silloin ollut edes olemassakaan. Sillä ensimmäiset slaavit tulivat esim. Novgorodin suomensukuisten väestöjen alueelle ja korkeudelle vasta kansainvaellusten aikana n jaa., joten liuta- liuko - sanat eivät voi johtua venäjän liud - sanasta. Ruotsinkielen muodostuminen on myös ko. ajankohtaan nähden huomattavasti nuorempaa, vasta nuoremman rautakauden ajalla muinaisruotsi ja n luvulla vasta ns. varsinainen ruotsin kieli, ja kuten aikaisemmin on mainittu on ruotsinkielestä puuttuu ui - diftongi. Tätä tutkimuksen hypoteesia (väite), että Liukko - nimi olisi pakanallisen ajan nimi, tukee myös Liukko - nimen esiintymisen laajuus / levinneisyys Suomessa (ks. paikannimistökartat). Lisäksi nimen historiaa ja ikää voidaan tarkastella paikallishistorian - ja mm. muinaissuomalaisen Vesilahden Liukko talon perusteella, jossa on eräsija valtausten ja muiden esihistoriatietojen perusteella asuttu Liukon - nimisten henkilöiden toimesta jo rautakaudella. Liukko - nimi kuuluu Kalevala - aikaisiin nimiin (SKS, mm. Europaeus, Porkka). Kaikki nämä em. seikat viittaavat Liuko- Liukko - nimistön olevan pakanallisen ajan Kalevalaiseen nimistöön kuuluva nimi. Vesilahden Liukon - rusthollin kautta löytyy myös kytkentä Kalevala - aikaan ja syyt miksi Kalevalaista perinnettä mm. kalevalamittaista Elinan surmarunoa on ylläpidetty mm. Vesilahden Liukko - rusthollissa (ks. Vesilahden Liukko talorusthollin suku-taulut ja historiaa). Kunnes Elias Lönnrot sen tallensi Kalevalan sisarteoksen Kantelettaren sivuille 1840 (Kolmas kirja III:8). Vesilahden Liukko - on todennäköisin lähtökohta myös nykyisin Suomen Liukko - sukunimisille henkilöille. Suuri osa nykyisistä Liukko - nimipesyeen sukunimistä on otettu käyttöön ko. alueen väestön tiedossa olleen vanhan pronssi-rautakautisen Liukko- nimisen paikannimen. Nämä selvitykset tulevat tarkemmin esille Liukko - nimen esihistoriaa ja historiaa tutkimuksessa. Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksen esittely: Tutkimus on tehty olemassa olevan Liukko - nimen germaaniperäisen etymologian - (prof. Jouko Vahtola 1996) ja vanhojen Liukko - nimipesyeen* paikannimien laajan levinneisyyden perusteella, ks. Liukko - paikannimistökartta, jossa ko.

218 218 / 315 Liuko- nimipesyeen paikannimiä / - siirrynnäisnimiä on määrältään hämmästyttävän paljon Suomessa, yli 300. *Liukko - nimipesyeen nimiä: Liuko Liukola Liukko - Liukkola tai Luiko- Luikola- Luikko Luikkola tai Luikala Luikkala ja mm. Luikka, Luikki, Luikku, Liukka, Liukkala ja esim. Liuksia - Liuksiala (Vahtola 1996:42). Yllä olevaan listaan voisi tämän tutkimuksen perusteella lisätä myös Liukko - nimipesyeeseen kuuluviksi seuraavat nimet, kuten mm. Luike, Luikki, Luikkio, Liuka, Liuha, Liuho, Liuhto ja Liuto sekä näiden paikkaa ja paikannimeä ilmaisevat - la päätteet esim. Liukala jne. (perustelut tekstissä). Lainasanoista muodostuneiden nimien variaatioiden syntyminen on mahdollista (nimipesye; esimerkkinä liuta > liuko, liukko, luikko, luikki, jne.). Lainaus: prof. Ulla - Maija Kulonen, Tieteessä Tapahtuu, Suomen sanojen alkuperä, keskustelu. Tällaisten äänteellisesti ja semanttisesti toisiaan muistuttavien sanaryppäiden taustalla voi olla monenlaisia kehityskulkuja, joista yksi mahdollisuus on se, että lainattu sana luo ympärilleen äänteellisesti ja semanttisesti läheisten sanojen verkoston. Paikannimistötutkimuksen metodien perusteella on yleisesti todettu, että ko. paikannimen suuri määrä ja - laajuus kuvaavat myös nimen hyvin vanhaa ikää (ks. Esihistorian tutkiminen vanhojen paikannimien avulla). Liukko - nimi on etymologisesti (alkuperä) tutkittavissa, koska se "erottuu" selkeästi muista esim. luonto- tai kristillis- ruotsalaisperäisistä nimistä, Liukko - nimi kuuluu myös ns. muinaissuomalaisiin Kalevalaisiin nimiin: Vaikka Liukko - nimi ei nykyisellään tarkoita varsinaisesti mitään niin, kuitenkin se on selkeästi tunnistettavissa lainasanaksi, mahdollisesti jopa vasarakirveskulttuurin aikaiseksi muinaisgermaaniseksi lainasanaksi (propriksi). Suomalaisen sanan iu- diftongi viittaa siihen, että sana tai nimi olisi germaanispohjainen (mm. Häkkinen 1997 /Koivulehto 1981). Huom. Ruotsinkieli ei tunne diftongia, joten senkin perusteen vuoksi Liukko - nimipesyeen nimet ovat selkeästi vanhempia, kuin ns. ruotsalais - kristillinen nimistö. Tästä osoituksena on mm.. ruotsalaisten kirjureiden kirjoitusvirheet Liukon - nimipesyeen nimien kohdalla ja esimerkkinä mm. maakirjojen suomenkieliset iu - diftongimuotoiset nimet. Ruskon muinaispitäjän erittäin vanha, todennäköisesti jo pronssi-rautakauden, Liukolan - kylän nimi on kirjoitettu vanhimmissa Varsinais- Suomen maakirjoissa 1539 lähes tunnistamattomaan muotoon - Liököylä, mutta oikea nimi on säilynyt oikeassa muodossaan suomenkielisen väestön perimätietona. Tämä Liukolan - kylä on ollut olemassa "suomalaisten" maanviljelijöiden hämäläisajalla jo ennen luvun ruotsalaisten nousua Lounais- Suomen Hämeen ja

219 219 / 315 hämäläisten alueelle (myöhemmin nimi muuttunut Varsinais- Suomi nimeksi), jos kylä olisi muodostettu vasta ruotsinkielisellä ajalla nimi ei olisi ollut iu - / ui - diftongilla varustettuna, koska ruotsinkielessä ei ole diftongia. Liukko - nimet ovat olleet ennen Ruotsinvallan aikoja, koska mm. hämäläisten (suomalaisten) Kalevalainen aika oli ollut jo ennen lukua, jolloin Kalevalamittaiset loitsut olivat syntyneet. Liukko - nimi on tällainen Kalevalainen nimi, sillä lähes neljässäkymmenessä loitsurunossa mainitaan Liukko - nimipesyeen nimi tai sana. Diftongiperusteen ja lainasanaan liittyvien seikkojen sekä paikannimistön laajuuden vuoksi Liukko - nimi näyttäisi olevan niitä harvoja tutkittavissa olevia pakanallisen ajan nimiä Suomessa. Yhtä vanhoja suomalaisia mm. luontonimiä on varmasti edelleen olemassa, mutta niiden tutkiminen on miltei mahdotonta, koska ne eivät erotu riittävästi muista nimistä, eikä ko. nimistä löydy riittävää esihistoriallista kiinnekohtaa esim. kielitieteen tai asutushistorian perusteilla. Tällaisten nimien ikää tai alkuperää ei ole mahdollista kartoittaa esim. vertailemalla niitä muihin esihistoriallisiin nimiin tai muiden ajoitusmenetelmien perusteella. Liukko - nimi on riittävästi poikkeava nimi suomalaisten nimien joukossa jotta, sen alkuperän tutkiminen olisi periaatteessa mahdollista mm. kielihistorian - (iu- diftogin), nimistön - ja paikannimistön tutkimusmetodien sekä arkeologian -, väestögenetiikanja väestöhistorian muutosten perusteilla. Lainasanana nimen alkuperä, saapumisajankohta ja merkitys olisi periaatteessa mahdollista selvittää ja liittää se asutushistorian ja elinkeinojen muutoksiin suomenkielisten väestöjen alueella nykyaikaan saakka. Alkuperätietojen mukaan Liuko- nimipesye Suomessa perustuisi germaanikielten liuti > Leute - sanavartaloihin ja - merkitykseen sekä niiden väestöjen myöhempään henkilönimistöön ja niistä muodostuneisiin johdannaisiin (kanta-) suomenkielen alueella. Lainasanasta liuti* olisi muodostunut vuosisatojen kuluessa muutos (liuta) > tai Leute (Leuc) >Liuco > Liuko- Liukko - nimeksi. Suomessa nimi olisi kuitenkin niin vanha, todennäköisesti 1000 eaa jaa. ajalta, että sitä voidaan sanoa muinaissuomalaiseksi nimeksi. Sillä Liukko - nimi näyttäisi tutkimuksen perusteella olleen suomalaisten käytössä huomattavasti ennen ns. kristillis - ruotsalaista aikaa. Mm. tämä selviää Seppo Liukon laajassa Liukko - nimen ikää ja alkuperää koskevassa esihistoria- tutkimuksessa, joka on samalla myös paikannimistö - ja asutushistoria- sekä kyselytutkimus Liukko - nimipesyeen paikannimistön nykyisille omistajille. Samalla etsitään vastausta kysymykseen, kuinka vanhaa on asutushistoria Liukko - nimellä Suomessa ja Balttiassa tämän tutkimuksen aineistotietojen valossa? Tässä tutkimuksessa on käytetty useita nimistön - ja paikannimistön tutkimukseen käytettyjä metodeja, tutkimukseen on koottu myös aikaisemmin aikana Seppo Liukon kirjoittamien artikkelien historiatietoja, suomalaisten ja suomensukuisten väestöjen esihistoriasta ja asutushistoriasta jääkauden maksimin ajoista alkaen. Tutkimuksen kannustimena on ollut lähtökohtatietojen, Liukko - etymologian ja paikannimistön suuren määrän lisäksi, paikannimistötutkimuksen professori Eero

220 220 / 315 Kiviniemen rohkaiseva maininta vanhojen "pakanalliselta ajalta " peräisin olevien paikannimien olemassaolon mahdollisuudesta: Suomessakin eräänlaisena työhypoteesina voitaisiin pitää sitä, että osa paikannimistämme saattaa olla peräisin jo parin kolmen vuosituhannen takaa, ehkäpä kauemminkin" (Kiviniemi 1978:74). Tutkimuksen eri metodien perusteella Liukko - nimen iäksi arvioidaan, mahdollisesti jopa vuotta, sillä Liukko - nimi näyttäisi olleen useiden lähteiden perusteella suomalaisten käytössä jo ns. pakanallisella ajalla, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella.liukko - nimi voisi johtua muinaisgermaanin liuti* - sanasta tai Leute - ihmisten henkilönimistä Liuco- Liuckhardt (Vahtola). Ensimmäinen ei suomenkielinen migraatio Suomen alueelle, toi kaskiviljelyn ja vasarakirvesgermaanien lainasanastoa Suomeen n eaa. alkaen. Liukko - nimi saattaa liittyä Suomen ja suomalaiskielisten alueelle (myös Baltia- Viro- Suomi) tulleeseen migraatioon. Tämä tarkoittaa siis, että Baltian kautta on Suomen alueelle eli jatkuvuusteorian suomalaisten alueelle on tullut esihistorian ensimmäinen vieraskielinen muuttoaalto. Tällöin arkeologisen määritelmän mukaista vasarakirves - / nuorakeraamisen kulttuurin väestöä eli vasarakirves- germaanisia joukkoja (miesjoukkoja - liuti > liuta) on saapunut Baltian kautta Suomeen jo n eaa. ja Kiukaisten kulttuurin aikana kaskiviljelyä levittäen. Liuti ( > liuta) > Leute ja muut joukkoa kuvaavat sanat ovat (esi-) germaanista lainasanastoa Suomessa ja suomenkielisellä alueella. Lainasana liuti > liuta on peräisin vasarakirves- germaaneilta, n eaa. olevalta ajalta (Koivulehto 1981:195 / Kulonen 1995:85 / Häkkinen 2004:619). PS. Suomen alue on alunperin (n eaa. alkaen) asutettu nimenomaan Kundan - kulttuurista tulleiden suomensukuisten väestöllä. Suomen alue on ollut vanhaa laajaa suomensukuisten metsästäjien jatkuvuusteorian mukaista aluetta (kuten myös Viro ja muu Balttia ja Skandinavia). Suomen alue asutettiin, kun jääkauden jäidenlähdön jälkeen muutto tai laajentuminen oli mahdollista, n vuotta sitten. Muutto tapahtui suomensukuisten laajasta Kundan - kulttuurista. Germaaniset lainsanat ja vasarakirvesgermaanit Suomen alueelle n eaa. (kivikauden lopulla, ennen pronssikautta): Varhaiskantasuomen kielen alueelle Suomeen (Balttiaan) on uutta vieraskielistä väestöä saapunut ensimmäisen kerran vasta näiden vasarakirveskulttuurien saapumisen

221 221 / 315 aikoina ( ks. nuorakeramiikan asutusalueet Suomessa kartta, Museovirasto). Koska baltit ovat olleet alunperin suomensukuista ja - kielistä väestöä (Savontaus 2006), siksi ko. germaaninen liuti - lainasana on tullut myös Baltiassa suomenkieliselle alueelle (Ks. sanavartalon muuttuminen toisella kielialueella - alla). Muuttajat ovat olleet vasarakirvesgermaaneja n eaa. alkaen, ja ovat siirtyneet Suomeen nimenomaan Baltian kautta. Nämä ovat voineet olla esigermaanikielisiä tai ns. kaksikielisiä, jotka varhaiskantasuomea / kantasuomea puhuvina tunsivat ainakin germaanisia maanviljelyyn / kaskiviljelyyn liittyviä sanoja mm. aura, huhta, kaski, tuhka, siemen, ohra, kasvaa, kyrsä, sekä lehmä ja härkä. Tämä vasarakirves- / nuorakeraamisen kulttuurin migraatio on ollut suhteellisen vähäinen - ehkä satoja tai 1000 luokkaa - väestön siirtymä Suomeen lainaus; Vahtola 2004:14-15 Suomen Historia. Itämeren altaan kaakkoiskulmassa Veiksel- joen alueella. n eaa. on ollut suuri vasarakirvesgermaanien alue. Maanviljelyn leviäminen hidastui ilmaston kylmenemisen vuoksi ja samalla "pysähtyi" indoeurooppalaisen kielen leviäminen pohjoiseen. Suomensukuistenväestöjen kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen muutti ko. kielen germaanikieliksi, tämä kieli oli nyt ko. vasarakirveskulttuurien väestöillä. Tämä suomensukuinen, mutta germaanikielinen vasarakirveskulttuuri levitti n eaa. aikana miesjoukkojen välityksellä alkeellista maanviljelyä, kaskiviljelynä mm. Suomeen Balttian kautta. Vasarakirveskulttuurit levisivät Suomen kautta myös Ruotsiin. Suomensukuisten vasarakirvesgermaanien ja hämäläisten levittivät maanviljelyelinkeinon ohessa suomensukuisten vaaleaa geenistöä ja sen ohessa lievää indoeurooppalaista geenistöä Suomesta Ruotsin keskiosiin, silloin jo alueella olevien alkuperäissuomensukuisten alueelle. Näillä alueilla suomensukuisten kieli jäi pitkäksi aikaa n. 3000:n vuoden ajaksi edelleen alkuperäiseksi kieleksi. Aikaisemmin vasarakirveskulttuurin siirtymisen suunnan oli oletettu olleen päinvastoin (M. Huurre 1999). Vasarakirveskulttuuri on tullut Suomeen Baltian kautta ja levinnyt Suomesta Ruotsiin. Aikaisemmin oli oletettu päinvastoin M. Huurre 1995;71-72 Vaaleus on lähtöisin nimenomaan suomensukuisten väestöjen alkuperäisestä "tundravaaleasta" genetiikasta, ja on laajimmillaan Euroopassa (ja maailmassa) edelleen Suomen- ja sen ympäristön väestöissä. Tällaisen nykyisten väestöjen vaaleuskartan esittävät biologit prof. Rees 2002 ja Frost 2006 (ks. tämän artikkelin alaosassa; suomensukuisten jatkuvuusteoria). Suomensukuisten alkuperäinen

222 222 / 315 tundravaalean väestön, "vaalean pigmentin kartta" ja myös myöhempien suomensukuisten vasarakirveskulttuurien väestöliikkeet mm. Baltian kautta Suomeen ja sieltä Ruotsiin vahvistavat osaltaan tätä suomensukuisten jatkuvuusteoriaa. Tästä johtuu Ruotsin alueen väestön "suomalainen genetiikka". Useat biologit ovat tutkimuksissaan todenneet, että vaaleapigmenttisyys, vaaleahiuksisuus- ja vaaleasilmäisyys- (siniset silmät) alueita on myös Ruotsissa. Sitä esiintyy vieläkin eniten Isojen järvien pohjoispuolella. Etelä - Ruotsiin oli n eaa. saapunut suomensukuisten alueille ensin suhteellisen vähäisessä määrin megaliittikulttuurien väestöä ja vasarakirveskulttuurien miesryhmiä (mutta kieli ei silloin vielä vaihtunut, sukieleen tuli lainasanoja, jotka tunnetusti säilyvät hyvin suomensukuisissa kielissä - Koivulehto). Läntistä megaliittikulttuurien genetiikkaa ruotsalaisissa on enemmän kuin suomalaisissa, ja ilmeisesti vaikuttaa myös kielen laulavan tyyliin. Sen jälkeen saapuivat kieleltään länsi-germaanit, määrällisesti jopa 20-30% alkuperäisväestöstä, n. 100 eaa jaa, suomensukuisten ja -kielisten Ruotsin alueille, joiden yhteistä pohjaa (germ.-suom) pääasiassa nykyinen ruotsinkieli on. Ruotsinkieli on syntynyt varsinaisesti n jaa., silloin alkuperäisten suomensukuisten kielialue oli jo siirtynyt Uppsalan pohjoispuolelle.alueella tapahtui ns. hidas- monikerroksinen kielenvaihto, länsigermaaninkieli muuttui suomensukuisten kielien vaikutuksesta pohjoisgermaaniin mm. Ruotsissa. Suomensukuisten kielien vaikutus pohjoisgermaanisten kieliin on ollut huomattavasti monikerroksisempi ja pidempiaikaisemman kielenvaihdon seurausta, kuin sen vaikutus oli ollut muinais- (esi-) germaanikieliin. Tämä ilmenee mm. siitä, kun alkuperäisissä suomalaiskielissä ei ole ollut diftongia niin sen vuoksi myös diftongi "unohtui" lopulta pitkän kielenvaihtoprosessin aikana pohjoisgermaanin kielistä (esim. ruotsin kielestä). Diftongi on siis olemassa alkuperäisissä germaanikielissä. Suomeen n eaa. alkaen tulleet vasarakirvesgermaanien liuti - joukko / joukot olivat juuri sitä alkuperäistä esigermaanista väestöä, jotka toivat ko. diftongin Suomeen suomenkielisten alueelle uusien lainasanojen mukana. Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana suomensukuisten väestöjen Suomessa ja Baltiassa n eaa. Lainaus Viron esihistoria 2007: Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Muinaisgermaanien (kanta /esigermaanikielinen) vasarakirves- / nuorakeraamisen ajan migraatio Suomeen ei aiheuttanut kielenvaihtoa, mutta se toi kuitenkin tullessaan maanviljelyelinkeinon ja esigermaanikielisiä lainasanoja sekä kaskenpolttoon erikoistuneet germaaniset liuti* > liuta - miesjoukot (liuti* > Leute merkitsee mm. liutaa ihmisiä /joukkoa). Liuko- nimet olisivat syntyneet aluksi kaskiviljelyalueiden

223 223 / 315 nimiksi tai myöhemmin Leute >Liuco- Liuckhart henkilönimien muunnoksena (ks. liuti >Liuko yhteenveto). Professori Jorma Koivulehto on germaanisen lingvistiikan ja - filologian erityisasiantuntija Suomessa. Hän on tutkinut germaanisten lainasanojen tuloa Suomeen. Joukko -sanan tutkimuksessaan hän mainitsee, että joukko- sanassa diftongia seuraa geminaatta -kk, varhaiskantasuomessa rekonstruktiossa sanan asu olisi *jovkko, joka viittaisi, että. sana olisi kantagermaanista pohjaa ja on siten suomalais-ugrilaista laajaa kautta nuorempi. Useimmat ihmis- t. eläinjoukkoa merkitsevät johtamattomat sanat, jotka eivät ulotu suomalais-ugrilaiseen kantakieleen asti, ovat lainoja: vanhat lainat kuten joukko, seura, kansa, liuta, hulkka sekä lauma ja katras (Koivulehto, Virittäjä lehti 1981: ). Vanhaa kantagermaanista pohjaa lainasanana olisi Koivulehdon määritelmän mukaan, myös tässä Liukko - nimitutkimuksessa käsitelty (liuti >) liuta - joukkoa merkitsevä sana. Liuko- nimistö on etymologialtaan monien kielitieteen tutkimusseikkojen vuoksi todettu olevan esi - germaanista nimistöä. Jorma Koivulehto pohtii artikkelissaan lingvistiikkaa ja filologiaa. Onko lingvistiikka vain puhdasta kielentutkimusta? Kieli heijastaa aina kulttuuria ja sen kulttuurin historiaa, jossa kieli on elänyt ja elää. Filologia on sanojen harrastamista, se yrittää saada selville, mitä kaikkea sana, kieli voi meille kertoa. Filologia tarkoittaa sellaista kielentutkimusta, joka näkee kielessä kulttuurin heijastajan, joka tutkii kielen ja kulttuurin sidoksia. Olisi selvitettävä kysymys miten ratkaistaan; germaanisen filologian germaaninen osa ja sen liittyminen Suomen muinaisuuden tutkimiseen eli ns. kansallisten tieteiden aloihin Koivulehto Virittäjä lehti 1984:9-10. Liukko - nimen tutkimuksen yhtenä osana on selvittää, germaanispohjaisen lainasanan etymologiaa ja miten se liittyy Suomen muinaishistoriaan. Liuti - liuta sanan sanavartalo on ajoitettu kielitieteellisesti vasarakirvesgermaanien ja nuorakeraamisen kulttuurin aikaan. Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää miten liuti - sanasta voisi muodostua kivikauden - pronssikauden aikana suomenkielinen muoto ja Liuko - Liukko - nimi. Kun se on muodostunut Suomessa, se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, tässä tapauksessa nuorakeraamisen kulttuurin ja vasarakirvesgermaanien levittämään kaskiviljelyyn ja - kieleen. Siksi Liukko -

224 224 / 315 nimeä on mahdollista selvittää monien muiden Suomen muinaisuutta tutkivien tieteiden avulla. Liukko- nimistön kirjoitus - ja ääntämisvirheellisyydet (virheellinen kuuleminen) näkyvät Liukko - nimipesyeen nimistön laajuutena. Liukko - nimen iu- ja ui- diftongi oli tuntematon / vaikea asia ruotsinkielisille kirjureille lukujen aikana. Liukko - nimipesyeen nimet ovat osaltaan muodostuneet erilaisiksi ihmisten nimen lausumisesta johtuvien erojen perusteella. Varsinaisesti 1100-luvun jälkeen suuria nimi vaihteluja ja - eroja on syntynyt ruotsinkielisten muinaissuomalaisen nimien virheellisestä ymmärtämisestä, kun vieraskieliset kirjurit kirjoittivat suomalaisten ääntämisen perusteella vaihtelevasti mm. Liuko- Liukko- Liukkola - Liukala- Liuho - Liuhola-, Liutola-, Luike- Luiko- Luikko- Luikola- Luihola-, Luika- Luikala- Luihala- jne. nimiä. Ruotsinkielinen kirjuri ei tiennyt miten kirjoittaa suomenkielisen nimessä oleva iu - tai ui - diftongi, koska sellaista ei ole ruotsinkielessä: Olisiko se hävinnyt siellä olleen alkuperäisen suomensukuisten kielialueen vuoksi, ja siellä suomensukuiselle kielelle tapahtuneen pitkän kielenvaihtoprosessin aikana (ruotsinkieleksi) ja siten ruotsinkielen iu- diftongin puutos johtuisi alkuperäisen suomenkielen vahvemmasta vaikutuksesta germaanikieleen Ruotsissa / Skandinaviassa? (ks. ruotsinkielen ikä, koska se on muodostunut vasta n. AD1000 mennessä) Seppo Liukko. Diftongi on tullut suomenkieleen vasarakirveskulttuurien aikana ( eaa. aikana), ja silloin se on tullut nimenomaan lainasanaan kuuluvana uutena osana ja vanhemman indoeurooppalaisen / esigermaanisten lainasanojen mukana suomenkieleen. Tällöin varhaiskantasuomi muuttui kantasuomeksi mm. lainasanojen vaikutuksesta, vasarakirves- kulttuurien ajoista alkaen. Liukko - nimen alkuperäisen sanavartalon on siksi oltava peräisin muinaisgermaanin lainasanasta (liuti -), koska iu - diftongia ei ole alkuperäisessä suomensukuisten kielissäkään (esim. suomensukuisten vanha koiraa tarkoittava sana sanottiin alunperin kojra - koera, siis ilman diftongia). Liukko - nimi ei ole peräisin Skandinaavisesta ruotsinkielestä, jos se olisi ruotsalaisperäinen nimi siinä ei olisi iu- diftongi muotoa. Ruotsinkielinen kirjuri kirjoitti muinaissuomalaiseen muotoon muuttuneet Liukko - nimet usein virheellisesti, syntyi uusia nimipesyeen nimiä:.

225 225 / 315 Ruotsinkielinen pappi tai kirjuri ei "kuullut" suomenkielisen lausumaa nimeä tai siinä olevaa iu - diftogia oikein. Siksi kirjuri kirjoitti nimen miten parhaakseen osasi tai - halusi (johtuu myös reversaali virheestä - ks. alla). Tämän vuoksi useiden satojen vuosien aikana Suomeen muodostui Liuko- nimistön perusteella asiakirjoihin ja karttoihin monipuolisempi nimien määrä kuin olisi ollut, jos kirjurit olisivat osanneet suomen kieltä. Syntyi "uusia" nimiä ns. kirjurietymologian perusteella, erilaisissa muodoissaan. Tämän seikan on huomannut myös prof. Jouko Vahtola vuonna 1996 ja on määritellyt pääpiirteittäin Liukko - nimipesyeeseen kuuluvan ryhmän (ks. lista), joka selvittää Liukko - nimistön keskinäistä nimisukulaisuutta. Uusia Liuko- nimien versioita on todella syntynyt ruotsinvallan aikana, eikä tämä varmaankaan koske ainoastaan Liukko - nimistöä Suomessa. Liuko - nimen muunnoksia olen havainnut mm. internetissä nykyisin olevista vanhoista asutusluetteloista. Liukko - nimipesyeen tutkimuksessa on huomattava suuri määrä ns. ruotsinkielisten kirjurien virheellisiä merkintöjä, joita pitäisi osata tulkita oikein. Kansallisarkiston digitaaliarkiston / asutuksen yleisluettelon perusteella on nähtävissä, että Liukko - nimistön iu - ta ui - diftongi on ollut erittäin vaikea ruotsalaiselle kirjurille suomalaisittain lausuttuna, siksi on kirjoitettu paljon virheitä ja syntynyt uusia nimiä. On kuitenkin ilmeisen varmaa, että Liukko - nimipesyeen monet nimet ovat samaa pohjaa, kuten prof. Vahtola arveleekin. Liukko - nimiä on merkitty ja kirjoitettu luvun asiakirjoihin virheellisesti, jotkin nimet ovat saattaneet jäädäkin alkuperäiseen verrattuna muuttuneena (uusia nimiä "kirjurietymologialla", ks. myös diftongin kirjoittamisen yleinen reversaalivirhe). Useita Liukko - paikannimiä on todennäköisesti kokonaan kadonnut, varsinkin lukujen, aikana alkuperäiselle suomalaiselle alueelle on tullut nuorempaa asutusta ja silloin tarkoitetaan erityisesti ruotsinkielistä rannikkoaluetta. Myös talojen nimiä on muuttunut usein esim. avioliittojen kautta ruotsinkieliseen muotoon esim. patronyymi - (suku-) nimiksi mm. Liuko - > Andersson (Merikaarto)*, Liuko - Luko (> sukunimeksi Larsson, esim. Värmlanti) jne. Nimen - ja paikannimen muuntuminen esim. Liettuassa Liuko- Luko ja Suomessa ruotsinvallan aikana, esim. Liukotar > Lukotar). Liukko- nimipesyeen kylät ja talot (nimivariaatioita Suomessa) Tässä muutamia asiakirjoissa olleita virheellisesti kirjoitettuja Liukko - nimipesyeen nimien muotoja, joita on esiintynyt mm. seuraavilla tavoilla kirjoitettuna (suluissa nykyisin käytössä oleva kylän nimi ja muinaispitäjä /nykyinen paikkakunta), Liwekoi - Liukoila (Liukko- kylä, Ruovesi /Keuruu), Liukola, Lukola - Kiuckola - (Luikalan - kylä. Pälkäne /Kangasala /Sahalahti), Luikko, Liukko (Liukolan talo / kylä, Tottijärvi -Vesilahti; aikaisemmin Pirkkalaa) sekä Liököylä (Liukolan - kylä, Masku- Rusko /Vahto), Liukoilan - Liukola (Liukkolan - kylä / Taipalsaari) ja esim. Liuhola (Liukola, Otava, Mikkeli), ovat olleet joskus kirjurietymologisessa muodossa, mutta ovat pääosin kuitenkin palautuneet väestön käyttämiksi Liukko nimiksi, kuten em. Mikkelin Liukkola / Liukola. Päinvastaisena esimerkkinä mainittakoon nykyinen Tyrvään / Sastamalan Liuhalan (Liukalan)- kylän vanhin talo, joka oli ollut jo vv.

226 226 / Liuha (Liuka), on jäänyt "kirjurien" virheelliseen, alkuperäisestä poikkeavaan kirjoitusmuotoon kartoille - lopullisesti, eli nykyisin tämä Tyrvään kylä on edelleen nimeltään Liuhalan - kylä. Liuko - Liukko - nimipesye on vanhempaa nimistöä, kuin ruotsinkielinen nimistö Suomessa. Esimerkkejä Liuko- Liukko - nimen muuttumisesta: Ruotsinkielisett eivät osaa kirjoittaa tai säilyttää Liukko - nimen muotoa, koska juuri iu - diftongin oikein kuuleminen ja - kirjoitus on ollut vaikeaa. Tällainen esimerkki löytyy myös Ruotsista metsäsuomalaisten Värmlannista. Asiakirjojen mukaan Norra Lekvattnetnin järven alueen ensimmäinen asukas (Homestead "North Lekvattnet") oli Matts Larsson Liukoinen, joka oli rakentanut kyseisen torpan Ruotsissa Matti Laurinpojan Liukoin sukunimeksi kirjattiin ruotsalaiseen patronyymi tapaan kuuluvasti, Larsson. Tämän luvun talon paikannimenä tiedetään paikkansapitävänä historiatietona olleen aluksi Liukkola - ja sen jälkeen Likkosen torppa, mutta nykyisin vielä lyhyemmin Lukotorpet. Ruotsinkielen vaikutuksesta Liukko - nimi todellakin pyrkii muuttumaan, siitä liudentuu iu - diftongin toinen vokaali tai se muuten sotketaan ui - muotoon, kuten Suomessa on useiden esimerkkitapausten perusteella tapahtunut. Muutos Ruotsin alueella on tässä esimerkkitapauksessa mennyt niin, että aluksi muutos Liukkola > Likkonen ja sittemmin nykyiseen Luko- muotoon, tämä on historiallisesti muistiin merkittyä tietoa, että kyse on samasta nimestä. Tarkemmin suoraan Värmland Lekvattnet (Ruotsin- ja Norjan suomalaismetsissä) kotisivut; (http://www.lekvattnet.nu/english/slaktforskning/nar_finnarna_kom.asp), Liukon / Luko -torpasta mainitaan heti etusivulla. Vastaava muutos näyttäisi tapahtuneen kirkonkirjoissa ruotsinvallan Suomessa esim luvulla, kun Elin Lukotar on avioitunut Anders Collan`in (s Ristiina) kanssa Rantasalmella Kysymyksessä on tässäkin ruotsinkielisen papin kirjurietymologiaa, sillä Liukko - nimen maininta Savossa yleensä naispuoliselle henkilölle on tässä tapauksessa Liukotar, joka on muuttunut Lukotar - muotoon (ks. - sukujutut, Taulu 217). Tässä edellä mainitut tapaukset osoittavat, ettei Liukko - nimi (nimen iu-diftongi) Suomessa ole ruotsinkielistä alkuperää. Ruotsinvallan aikana Liukko nimistä on moni muuttunut tai kokonaan hävinnyt ruotsinkielen ja ruotsalaisten kirjurien toimesta luvuilla. Tai nimi on muuttunut Ruotsinvallan aikana patronyymeiksi ja silloin usein miten ruotsinkielisiksi nimiksi ja myöhemmin patronyymi sukunimiksi, esimerkiksi Liukon talon Antinpoika > Anderssoneiksi tai kuten edellä Värmlannissa mm. Larssoneiksi (ks. Liukko-

227 227 / 315 nimitutkimuksen lyhyt päivitys ). Ruotsin Liukkoinen kotiseutua Värmlannista 1600-luvulta alkaen, kuva 2010 Lekvattnetin kirkonmäeltä, tänne haudatut ovat lähes kaikki Liukkoin sukua, kuva Seppo Liukko Myös Suomessa Liukko- paikannimistökartasta on huomattavissa, että ns. ruotsalaiskielisten vahvimmilla asutusalueilla Liukko - nimistö on hyvin harvaa tai on kokonaan hävinnyt joiltakin osin Suomen ruotsinkielistä rannikkoalutta. Liukko - nimistö on jäänyt nuoremman ruotsinkielisen paikannimistön alle, ja hävinnyt tai korvattu ruotsinkielisellä nimellä, eikä se ns. "alkuperäisenä ja vaikeana" suomenkielisenä nimenä ole jäänyt paikannimistöön. Liukko - paikannimistöä on ilmiselvästi ollut myös ruotsinkielisillä rannikkoalueilla, kun nimistöä vertaa Liukko nimistön tasaiseen levinneisyyteen muutoin koko Suomen alueella. Liukko - nimen on täytynyt olla suomalaisten käytössä huomattavasti ennen Ruotsialaisten nousua Suomeen. Olen tässä tutkimuksen monissa kohdissa ja erilaisten lähestymistapojen kautta, tullut siihen samaan johtopäätelmään, että Liukko - nimistö on vanhempaa kuin ruotsalais- kristillinen nimistö. Samalla olen arkeologisten tietojen, geenitutkimusten ja suomensukuisten väestöjen asutusliikkeiden-, kielitutkimuksen- sekä paikannimistötutkimuksen asiatietojen perusteella tehnyt sellaisen johtopäätelmän, että Liukko - nimistö on todennäköisimmin peräisin Veikselinalueen vasarakirvesgermaaneilta, jotka ovat tulleet Suomen alueelle nuorakeraamisena aikana ja kaskiviljelyä Baltian - alueen kautta. On erittäin monia tutkimuksellisia seikkoja, jotka osoittavat, että Liuko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on kehittynyt liuti* - kaskiviljelyjoukkoa merkitsevästä sanasta. Kielitieteellisesti on tiedossa sellainen joukko- ihmisiä, joka ovat tulleet Suomeen ennen skandinaaveja / - viikinkejä / - ruotsalaisia, ja joilla on ollut lainasanoihin sisältyvä iu - diftongi, ovat nimenomaan olleet kaskiviljelyä levittäneet vasarakirvesgermaanit eli (esi-) germaanit tai näiden suorat jälkeläiset (2800 eaa eaa.), koska muilla em.

228 228 / 315 Suomeen tulleilla väestöillä ei ole ollut ko. saapumisaikana lainasanoissaan ko. diftongimuotoa (mot). Toisaalta on myös hyvin tiedossa sellaiset paikannimistöön liittyvät asiatietoihin perustuvat seikat, jotka tuodaan esiin varsin selvästi tässäkin tutkimuksessa, että Liuko> (Livko >) Liukko - nimiset paikannimet ovat varmasti olleet Suomen alueella jo ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Liuko-, Lemu-, Liuho - nimipesyeiden nimien nimisukulaisuus (SL): On hyvin mahdollista, että liuti* > liuta > Liuco - Liuko alkuperäistä muotoa lähellä on muitakin nimiä, jotka voisivat olla vanhoina muinaispitäjien nimiparisiirrynnäisinä nimisukua Liuko- nimelle, jonka pohjaksi prof. Vahtola epäilee mm. germaanien Leuc - Liuco - Luica henkilönimiryhmiä. Tällaisia Liuko- nimen nimisukulaisia voisivat olla Leuc- suvun nimistä Leuco-, Lemo-, Lempo-, Lemu -, Lemula- sekä Liuho**-, Liuha -, Lihmo - ja Liuto - Liuhto - alkuiset nimet, jotka saattavat olla myös alkuperältään samaa vasarakirveskulttuurien germaanista liuti - Liuko- Liukko - Liukkola pohjaa ja olisivat sen jälkeen nimiparisiirrynnäisinä myös samanikäistä nimikerrosta, kuin Liukko - nimistö. Mahdollista on, että myös nämä Liuho - nimet ovatkin alkuperältään kirjurietymologiaa, ja olisivat syntyneet vasta n lukujen aikana Liuko- nimen variantteina. Nämä muut etymologiat eivät kuulu tämän tarkemmin Liukko - nimen historiaan, mutta nimien sukulaisuudet jäävät tarvittaessa varsinaisten kielen asiantuntijoiden tarkistettaviksi (SL). Liuho - Liuko nimisukulaisuudesta johtuvan arvioni jälkeen löysin asiaan liittyen arvovaltaisen mielipiteen ko. asiaan liittyen. "Suomen Historian isäksi" sanotun professori Henrik Gabriel Porthanìn, Mikkelin paikallishistoriaan liittyvässä kirjoituksessa Aurora-seuran sanomalehdessä Åbo Tidningar`ssa , oli asiaan liittyvä selvitys. Tämän Liukolan - kartanoon liittyvän historia osan H.G. Porthan oli kirjoittanut jo vuonna 1779 (Suomennos 1985 Kyösti Väänänen). Tässä mainitaan, että Liuhola ja Liukkola ovat samaa nimipesyettä (tai kirjoitusvirhe), esimerkkinä alla oleva lainaus, jossa Liuholan = Liukolan - kylän säterikartano Mikkelissä, ovat yksi ja sama asia (nykyisin nimellä Otava): Mikkelin paikallishistoriaa kuvaavassa kirjoituksessa mainitaan, että mm. valtakunnandrotsi kreivi Pietari Brahe omisti osan maista kirkon eteläpuolella mm. Ristiinassa, jossa hänellä oli linnanmäki ja muurein varustettu linnoitus ja mäellä Brahenlinna luvulla (ks. kuva) ja loput maa- alueet olivat jälkeen Magnus von der Pahlenin perheen omistamia säterikartanoita eli von der Pahlenin hovitilat (kuten niitä kutsuttiin), ovat Liuhola (= Liukkola) ja Rantakylä (kaksoisäteritilat). Ks. Åbo Tidningar, prof. Henrik Gabriel Porthan Mikkelin kaupunki Liukkola = Liuhola**, nimillä on samaa merkitystä tarkoittava pohja.

229 229 / 315 Ks. Mikkelin Liukkola - Säterikartano kohde nro 17 > Liukko- nimisten talojen- ja kartanoiden historiaa). Gabriel Porthan ja Yrjö Maunu Sprengtporten vaikuttivat samoihin aikoihin aikaan Mikkeli - Kristiinassa: Nykyisin Liukkolan - kylä ja Liukkolan säterikartano, sotilasvirkatalo- majurin puustelli, ovat kartoissa nimellä Otava ja Otavan opisto. Vanhoissa kartoissa kuten Kuninkaan Kartat, Sprengtportenin n laatimat Savon Kartat mainitsevat paikalla olleen kartanon nimen ruotsalaisittain kirjoitettuna Liuckolla eli suomeksi Liukkola. Lähde: Kartastokirjasta Sprengtportenin Savon Kartat 2011, teksti Erkki- Sakari Harju, Jussi T. Lappalainen, SKS s Kreivi Brahen aikaisen Brahelinnan alkuperäiset muurit Ristiinassa, alla linnoituksen esittely, kuva 2011 Seppo Liukko Nykyinen Brahelinna Ristiinassa rekonstruoitu luvun mukaiseksi, yksityisom., kuva 2011 Seppo Liukko. Pieni kuva: Barhelinnan kivijalan nimikyltti.

230 230 / 315 PS. Savolahden muinaispitäjän vanhimpia taloja on ollut jo luvulta alkaen Liukkolan - talo / - kylä, jonka nimi on ilmeisesti lähtöisin Hämeestä, jossa oli suuria Liukola- Liukko - taloja mm. Janakkala- Vesilahti alueella. Savilahti liitettiin Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Ruotsiin, silloin verot eli kirkon kymmenykset oli maksettava Savilahdessa kuten Hämeessä, Hämeen oikeuden mukaan pääasiassa turkiksina (Wirilander 1982:154). Liukkolan kartanon nykyinen päärakennus on nimeltään Otavan mv- opisto. Myös keskiajalta peräisin olleen Liukkolan - kylän nimi muutettiin Otavan opiston nimen perusteella Otavaksi. Kuva 2011 Seppo Liukko

231 231 / 315 Vas. navigaattoritieto 2011: Liukkolantie, Otava- Mikkeli Esimerkki Liuko- Liukko nimipesyeen nimen muuntumisesta ruotsinvallan alkuajoilla, Liuko > Liuha muotoon Tyrvään muinaispitäjästä (sekä edelleen >Liuhander > Wanochius): Tyrvään nykyisen Liuhalan - kylän alueella oli aikoinaan vain yksi talo, joka oli Liuhan talo (Henrik Liuha). Se on ilmeisesti rautakauden aikaisia talonpoikaistaloja, asiakirjoissa se esiintyy ensikerran vuonna Tämän talon poikien nimien mukaan on syntynyt uusia taloja ja talonnimiä, mm. Liuhan Knuutti > Knuuttila ja Erkki > Erkkilä (kylään kuului myös Impola, Rekola ja Seppä), sen jälkeen talojen alueista on muodostettu Tyrvään Liuhalan kylä (vrt. Liukalan kylä). Liuhan Knuutin tila on siten myöhemmin paikalle vv perustetun Knuuttilan ratsutila perusta. (Lainaus Toivo Kaukorannan kirjoituksesta vuodelta 1946). Tietoja löytyy mm. Valtionarkiston, Jalmari Finnen alulle panemasta Suomen asutuksen yleisluettelosta sekä Heikki Ojansuun kirkkotileistä- ja talojen nimiluettelosta havaitsemme, että Liuhalan kylä vv on vielä jakamattomana tilana... isäntänä on mainittu Henrik Liuha l. Henrik Liuhanpoika on ollut kylän perustaja (Toivo Kaukoranta, Satakunta sarja Genos 17 (1946); Wanochius suvun tyrvääläisestä alkuperästä ja sukunimen synnystä. Tässä mainitaan 1600-luvun Liuha- nimenvaihdoksista seuraava ketju; professori Antti Liuha > Andreas Tyrvensis > Andreas Liuhander > Andreas Wanochius - (af Wanoeh). Edellä mainittu Antti Liuha oli kotoisin Tyrvääläisestä Liuhalan kylästä, Knuuttilan rusthollista. Ks. myös Genos; Säätykiertoa eräässä satakuntalaisessa talollissuvussa Impola Heikki 1960:97-125, Impola, Heikki Liuhander 2003: Tyrvääläisen Knuutti Liuhan pojan jälkeläisestä Antti Liuha` sta (s. 1651) tuli Ruotsinvallan aikaisena opiskelijana ensin Andreas Tyrvensis Suomessa ja myöhemmin Andreas Liuhander, mutta siirtyessään Upsalan yliopistoon hänen nimensä merkittiin matrikkeliin nimellä Andreas Wanochius (prof.). Nimenvaihdokseen johtaneista syistä Toivo Kaukoranta toteaa mm." Liuhander nimi oli ruotsalaisille

232 232 / 315 vaikea ja väärä ääntäminen - saattanee otaksua - on ollut lähimpänä aiheena sen hylkäämiseen". Tämän nimitutkimuksen tekijänä olen selvittänyt ko. syitä miksi suomenkielisiä nimiä ruotsalaistettiin, miksi ruotsalaisille ko. iu- diftongi on erittäin vaikea ja tuntematon, jonka vuoksi ko. ruotsinkieliset / ruotsalaiset kirjurit joko kirjoittavat, kuulevat ja lausuvat esim. Liuko- nimen Liuho - Liuha jne. Tästä iu- diftongin vaikeudesta on erittäin hyvä esimerkki Liuha- nimen osalta Toivo Kaukorannalta, kuten myös edellisessä kohdassa G. Porthanilla, joka oli osoittanut historiakirjoituksessaan 1700-luvulla, että Mikkelin Liuhola - on sama kuin Liukkolanimi (nimen muuttuminen johtui myös tässäkin tapauksessa iu-diftongin vaikeudesta). Siksi Ruotsin opiskeluaikana haluttiin suomalaisen opiskelijan Liuhander - nimikin vielä muuttaa -lausuttavammaksi. Tämä muutos ymmärrettävissä tekemäni Liukko - nimitutkimuksen perustella, jossa useassa kohdassa todetaan, että syy nimen kirjoitusvirheisiin (reversaalivirhe) ja laajaan nimipesye variaatioihin tai - nimen vaihtamiseen, on ollut juuri tässä tutkimuksessa esiintuodun iu- diftongin kirjoittamisen ja lausumisen vaikeus ei suomenkielisille eli ruotsinkielisille kirjureille ja ruotsalaisille. Tähän tavallaan epäsuorasti Kaukoranta myös viittaa em. Genos- artikkelissaan. PS. AW:n pojan poika Johan af Wanoch aateliskirjansa introdusoitiin Tukholman ritarihuoneeseen 1768 nrolla 2019). Arkeologiset esinelöydöt Liukko - nimisten paikannimien alueilta: Löydöt ovat vasarakirveskulttuurien ajan kivikaudelta ja lisäksi pronssirautakausilta, ne osoittavat Liukko - nimistön alueella olleen jatkuvaa asutusta kivikaudelta alkaen ja osoittaa siten myös paikannimen säilymisen, jopa vasarakirveskulttuurien ajoilta nykyajalle saakka (Seppo Liukko Kansallismuseo ja paikallishistoriaa): Mikäli nykyisten karttojen mukaisista Liukko - nimistä joku olisi alkuperäistä nimistöä, saattaisi näiltä paikoilta löytyä myös kivikautisia vasarakirveskulttuurin aikaisia esineitä. On myös mahdollista nimen jatkuessa nykyaikaan sakka, että näillä alueilla on myös asuttu jatkuvasti kivikaudesta alkaen ja silloin myös pronssirautakautisia löytöjä olisi olemassa. Vasarakirveskulttuurien kaskenpoltto ja kaskiviljely tunnetaan myös kivityökalujen ja niiden ajoituksien kautta Suomessa. Vasarakirvesaikana kaskiviljelyn vuoksi oli oltava puunkaatoon tarvittavia kivistä valmistettuja kirveitä ja - talttoja. Tuon ajan kivikirveitä ja - talttoja on löydetty myös Liukko - nimipesyeen mukaan nimetyiltä viljely- ja asutusalueilta. Kaskiviljelyyn viittaavien, nimenomaan kivikirveitä ja kivitalttoja koskevia löytöjä ovat löydökset Rengon alueen Liukko - pelto- metsäalueelta ja Kuusjoenperän Luikki -

233 233 / 315 talon sekä sen viereisen Lemulaisten talon (so. vanhan Perttelin Lemmon talon takamaa) ja Lemulaisten mäeltä jatkuvaa Alhonkulman alueilta, nämä ovat ajoitettu tri. Ville Luhon tutkimusten perusteella n eaa. olevaan vasarakirveskulttuurien aikaan. Edellä mainittuja kivikauden aseita ja - työkaluja säilytetään nykyisin Kansallismuseossa (nro 6378:1) ja mm. Hämeen Museossa Tampereella (nro 1238:44-45), asiasta tarkemmin Kuusjoen Historia (Aulis Oja 1961:16-21). Kuusjoenperän Luikki - ja Köyliön Liukolan - lähialueelta on löydetty myös yksipuisia muinaisruuhia (yksi mm. Kuusjoen Nummenjärvestä, Niekanniemestä ja toinen Köyliön Liukolan - suolta). Kivikaudenaikaisten kiviesineiden löytöjä on rekisteröity Kansallismuseon pääluettelossa /arkeologian osastolla (KMnro), jossa vanhimmat tutkitut löydökset ovat 1800-luvulta. Liukko- paikannimistön löydöksistä mainittakoon mm. Keuruun Liukko - kylän / Liukko - talon alueelta on kirjattu vuonna 1803 löydetyksi (nro 1634) mm. kivikautinen tasataltta, Perhon Liukon - kylän läheisyydessä olevasta Liukon - järven alueelta kivikautinen kourutaltta (nro 8003), Mikkelin vanhalta Hämäläisalueelta Liukkolan - kylästä (Otava) on löydetty (Timo Jussila nro 27303) vanhemman kivikauden kvartsi - iskoksia (artefakteja). Ruskon (ent. Masku- Nousiainen) sekä Tyrvään (Sastamala)- Huittisten ja Kiikan pitäjissä olevilta Liuhon / Liukon - kylien ja talojen mailta on kivikautisia esineitä löydetty seuraavasti (nro ): Huittisten, Leppäkosken kylän Liuholan / Liukolan pellosta löydetty 11.7 cm pitkä kourutaltta, jonka poikkileikkaus on puoliympyrä (nro -371), Kiikan Kiimajärven kylästä Liukon maalta on 11.8 cm pitkä kourutaltta (378), Tyrvään (Sastamalan) pitäjän, Liuholan - Liukolan - metsästä, Liukon (Liuhon) Nuutin maalta, löydetty kivikirves, pituus 7,4 cm, lev. 5,7cm ja paksuus 1,8 cm (-386) ja Liukolan / Liuholan**- kylästä Impolan talosta puolikas kivituurnasta (-385). Ristiinassa olevien, hyvin tutkittujen ja tunnettujen Astuvansalmen, n vuotta vanhojen kalliopiirrosten alueella, on myös Liukkola - niminen paikannimi, se sijaitsee n luvulla muuttaneiden hämäläisten perustaman Liukolan / Liukkolan - kylän, nykyisen Otavan, itäpuolella. Pronssikauden eaa. aikaisten löydösten määrä on vähäisempi, mutta on virheellistä väittää, että Suomen asutus ei olisi ollut jatkuvaa myös tämän ajan aikana. Pronssikauden Löydöksiä ovat mm. Kaarinan Yli - Lemun kartanon (johon kuuluu mm. Liukolan - pelto) Sauhunvuoren hautaröykkiöt, joka on ollut mahdollisesti myös vartiovuori (nro ). Myös Euran - Köyliön alueen Luistarin pronssi - ja / tai rautakautinen kalmisto- ja asuinpaikkalöytö (löytöpaikka Köyliön Liukolan alueelta). Kohteesta on tutkittu yli 1300 hautaa (nro ). Rautakautista asutusta on ollut ainakin ilmeisesti Suomen vanhimman Liukko - kylän alueelta, nimittäin Ruskon Liukolan - kylän Moisio - nimisen paikan kalmistolöytöjen perusteella, joista osa on Turun museossa (nro 15596:1-3) ja loput Kansallismuseossa (KM nro Pirkko Liisa Lehtosalo). Muut historiasta tunnetut rautakautiset löydöt Liukko - paikannimistön alueilta ovat Kangasalan Liuksialan "kappelin" alueet, Vesilahden Järvenrannan Liukko- / Suomela - yhteisen

234 234 / 315 jakokunnan (Lihmon- Liukon -järven) ranta-alueet (Kirsti Arajärvi, Vesilahden Historia 1950:), Janakkalan Liukolan lähialueilla olevat rautakautiset löytöalueet sekä mm. Köyliön Liukolan - alueen Tuhkanummen "tuhatvuotinen" rautakautinen kalmisto ja - löytöpaikka. Kivikautisten löytöjen lisäksi myös Perhon historia, Liukon-kylässä on rautakautinen löytö: rautakautinen keihäänkärki (Wikipedia). Karttakuva Perhon Liukko- kylästä (karttalupa 317/MML/08- Liukko Seppo) ks. Kartta Liukko- nimitutkimus; Liukko- kylä Perhon kunta.

235 235 / 315 Ks. myös Liukko alueen rautakautinen löytöpaikka: Kuva: Köyliön Liukolan - alueen vieressä olevasta Tuhkanummen löytöalueen kartasta, kuva Seppo Liukko. Arkeologisten löytöjen merkitys: Löydöt osoittavat osaltaan, että asutuksen jatkuminen löytöajoista nykyaikaan saakka - ja nimien säilyminen ihmisten muistissa jatkuvana paikannimitietona, on mahdollista, myös edellä mainituilla Liukko - paikannimistön löytöpaikoilla. Asutus on useimmilla paikoilla ollut jatkuvaa kivikaudelta - rautakaudelle ja nykyaikaan saakka, kuten Liukko - nimen säilymisestä ja ko. löytöjen perusteella on nähtävissä, yksi tällainen esihistoriallisen - arkeologisen jatkumon osoittava paikka on mm. nykyisen Perhon pitäjän Liukon - kylässä, josta on löydetty kivikautinen kourutaltta (8003:1) ja rautakautinen väkäteräinen keihäänkärki (nro 8003:2, löytäjänä Sivula) ovat samalta

236 236 / 315 alueelta. Nämä kivikauden ja rautakauden Liukko - nimisten alueiden löytöpaikat osaltaan tukevat Liukko - nimen vanhaa, jopa vasarakirveskulttuureista alkavaa jatkuvuutta arkeologisesti ja mm. esihistoriallisten paikannimien säilymisestä nykyaikaan saakka. Kuva: Kalevalaiset korut ovat arkeologisten löytöjen- ja vanhan Kalevala-ajan korujen tyylin mukaisia koruja, tässä Kalevalan hauki, kuva Seppo Liukko Suomensukuisten kieli säilyi Suomessa ja Virossa, miksi puhuttu kieli ei vaihtunut? (SL) Vasarakirveskulttuurin maanviljely sekä germaanikieliset kaskiviljelijät ovat saapuneet Suomeen suomensukuisten Baltian alueiden kautta (ks. mm. diftongi). Liuko- ja Lauko - nimistö Baltiassa: Muuttajat ovat olleet lähinnä germaaniskielisiä miesjoukkoja, jotka ovat ottaneet vaimonsa silloisista jatkuvuusteorian mukaisista hämäläisistä naisista, jotka taas opettivat lapsilleen suomenkieltä (varhaiskantasuomi). Koska muuttajia oli suhteellisen vähän ja nimenomaan pääasiassa miesjoukkoja ja edellä mainitun perustelun mukaisesti ko. äitien alkuperäinen kieli varhaiskantasuomi > kantasuomi (äidinkieli) siirtyi lapsille ja seuraaville sukupolville Suomessa / Baltiassa, (esi) germaanivaikutuksesta huolimatta. Kieli ei vaihtunut. PS. Vasarakirves- germaanien ajoilta alkaen on suomenkieleen tullut em. äidinkieli yhdyssana, jossa kieli - sana on alkuperältään suomensukuisten sana ja äiti - sana ja merkitys on germaanisperäinen. Se on silloin korvannut silloin alkuperäisen suomensukuisten emä sanan. Saman vasarakirveskulttuurin aikaisia germaanisia sanoja ovat myös mm. tytär ja morsian. Näillä alueilla suomensukuisten alkuperäinen kieli säilyi, kieli ei vaihtunut, mutta kieli muuttui varhaiskantasuomesta kantasuomeen erityisesti kaski- maanviljelyyn liittyvien germaanispohjaisten lainasanojen (superstraattien) vaikutuksesta. Eteläisimmässä Baltiassa ja Skandinaviassa kielen vaihto suomensukuisten kielestä germaaniin alkoi n eaa. alkaen vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, mutta ko. kieli ei vaihtunut aluksi Baltiassakaan, vaan vasta n vuotta myöhemmin baltin kieleksi. Balttilaiset ovat alkuperältään suomensukuista väestöä, jotka vaihtoivat puhumansa kielen vasta slaavien vaikutuksesta n. 800 eaa. jälkeen (Ks. suomensukuisten jatkuvuusteoria, kirj. Seppo Liukko). Tästä on

237 237 / 315 olemassa myös geneettinen määritelmä; "ainakin osan balttilaisista täytyy olla kielenvaihtaneita suomensukuisia, jotka ovat puhuneet aikaisemmin suomalaiskieliä" (ks. M-L Savontaus lausuma, 2006 artikkelista). Savontaus itse pitää liettualaisia ja latvialaisia kielenvaihtajina. Hänen mukaansa kansat kuuluivat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, ennen kuin omaksuivat indoeurooppalaisen kielensä. Y-kromosomin geenimuotojen suhteen liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset ovat lähes identtisiä, joten jonkin ryhmän tai joidenkin ryhmien on täytynyt vaihtaa kieltä, Savontaus sanoo (ks. jatkuvuusteoria, SL). Balttilaisten väestöjen alkuperäinen suomensukuinen perimä, perustuu tutkimukseen vuodelta Tämä lausuma tukee myös osaltaan ko. perustein esitettyä suomensukuisten jatkuvuusteoriaa jääkauden maksimista alkaen ja nivoutuu arkeologisten tutkimusten mukaisesti vasarakirveskulttuurien aikoihin ja osuu siten myös ajallisesti Liukko - nimen esihistoriaperusteisiin. Toisaalta Liuko - nimen etymologia ja lainasanan / nimen muutos liuti* > Liuko Baltiassa osoittaa kielitieteen perusteilla, että Balttia on ollut vielä vasarakirveskulttuurien tullessa suomensukuisten kielien aluetta ja että niiden nykyisten alueiden suomensukuisten väestöjen kielenvaihto baltinkieleen on tapahtunut huomattavasti myöhemmin (ks. alla): Baltian kielen vaihtuminen balttoslaaviin: Baltian slaavilaistumisen aikana jaa. aikana tapahtui alueen asukkaiden kielenvaihto ja kieleksi muodostui, kronologisessa järjestyksessä; 1) alkuperäinen suomensukuisten kieli jääkauden maksimi >, sen jälkeen uusia kontakteja mm. 2) esigermaanikielet, lainasanojen vaikutus suomalaiskieliin eaa.>, joista itämerensuomi jaa. (liivinmaalla nykyaikaan saakka) 3) balttoslaavi n. 400 jaa > itämerensuomen kielenvaihtuminen slaavilaiseen balttoslaaviin Itämeren suomesta jäivät baltin kieleen vanhimmat n vanhat suomenkielen muodot - substraatit (joita myös suomen- saamelaisiksi kutsutaan, myös Suomessa) - tähän esigermaani - superstraatit (vasarakirveskulttuuri ajalta) > muodostui itämeren (varhais-) kantasuomi. Vasta kansainvaellusten jälkeen muodostui balteille slaavilainen balttoslaavin kieli, jossa edellä on mainittujen suomen- ja esigermaanikielten erittäin vanhat ja edelleen merkittävässä määrin olevat, jopa 6000 vuotta vanha vaikutteet. Baltian eteläosiin kielenvaihto > baltin kieli (balttoslaavi)

238 238 / 315 baltin kielisiä: Liettua (Preussi) ja myöhemmin suomalaiskielistä muuntunut Latvia: Seppo Liukko Varsinainen kielenmuutos /kielenvaihto tapahtui Baltiassa suomensukuisten väestöille (Itämeren altaan varhaiskantasuomen > kantasuomen-) kielistä baltiksi. Ensin kieli vaihtui Baltian ympäristössä eli Novgorodin alueella, jossa suomalaiskielien (vatja- vepsän, merjan, tsuudien) vaihtuminen alkoi, slaavinkielien (kirivitsiensloveenien) vaikutuksesta. Näin tapahtui myös, kun Novgorodin suuralueen, nykyisten Ukrainan ja Valko- Venäjän alueen "slaavinkielisiä väestöjä siirtyi Balttiaan, nykyisille Itämeren etelärannoille (Liettua- Puola alueelle) ja siten alkuperäisten suomensukuisten kielien alueille n. 500 eaa. alkaen. PS. Baltin kielen samankaltaisuus monissa kohdin selittyisi edellämainitun vanhalla kielen suomensukuisuudella. Tällainen vanha laina - im.suom. substraatti baltinkieleen pakanallisella ajalla olisi mm. Perkules - jumalan sana. Jonka alkuperäinen merkitys juontuisi vanhaan suomalaiseen Perkele- sanaan, jonka merkitys olisi muuttunut Suomessa kirosanaksi vasta kristillisenä aikana Suomessa. Tällainen kytkentä on jopa mahdollista, sillä suomalaisten ja balttilaisten yhteinen geneettinen tausta on todettu viimeaikaisissa tutkimuksissa ja siitä johtuen on todettu, että balteilla on ollut myös kivikaudesta alkaen suomenkielinen tausta. Tämän seurauksena baltinkielissä esiintyy suuri määrä suomensukuisten sanoja, jotka ovat yleensä merkitykseltään muuttuneita ns. vanhoja (itämeren-) suomenkielen sanoja (vrt. varhaiskanta- ja kantasuomen sanoja). Baltian alueella esiintyy nimenomaan lyhyessä muodossa Liuko- nimistö, kuten Suomen ns. tuloalueelle Baltiasta saapuneiden nimistö esiintyy vanhimman maanviljelyn alueella, lounais- rannikolla, nimenomaan Liuko- ja Liukola - muodoissa. Turun - Salon- Kokemäenjoen (ja Kyrön) rannikkoalueiden talojen nimistön yhdenmukaisuus Liettuan nimistön kanssa on tutkittava tarkemmin, sillä yhteydet Veikselin- alueen germaanien maanviljelyyn ja maanviljelyn leviämiseen pohjoiseen liittyvät ilmeisesti yhteen. Suomen lounaisrannikon yleiset talojennimet Liuko- ja Lauko - nimistö (sekä mm. Liukola - Laukola- kylien nimet) ovat samassa muodossaan Suomessa kuin ns. vasarakirves- germaanien siirtymäalueella Baltiassa (Liettua), joka olisi ollut aikaisemmin suomenkielisten aluetta ja vastaava liuti - liuko nimenmuutos olisi siis mahdollista. Liuti > Liuco > Liuko - Liukola - nimen muotoutuminen Lounais- Suomen rannikkoalueella ja siirtyminen rannikolta ja samalla lievä muuttuminen Liukko - Liukkola muotoon rannikolta sisämaassa (sisä- Hämeessä) - ja eräsijoille - sekä myöhemmin Savo- Karjalaan siirryttäessä (ks. kirjoitusvirheet): Muinaissuomalainen Liuco - Liuko - nimi näyttää, em. tietojen valossa, olevan johdannainen vanhimman kaskiviljelyn (2500 eaa eaa.) aikaisesta

239 239 / 315 muinaisgermaanien liuti*- sanasta tai - ihmistä tarkoittavasta Leute (loite) - henkilönimistöstä. Nimi olisi liuti - sanan merkityksen- ja äännehistorian seikkojen perusteella tulkittuna, muuttunut suomenkielisellä alueella liuta > Liuko muotoon. Nimi kuuluu em. perusteilla maanviljelyn /kaskiviljelyn historiaan Suomessa (ja Baltiassa). Liuko - nimi olisi vasarakirveskulttuurin - pronssikauden ja Kiukaisten kulttuurin aikaista kaskiviljelyalueiden nimistöä, joka johtuisi maanviljelyä Baltian kautta Suomeen levittäneen miesjoukon, joukkoa merkitsevästä liuti- sanasta syntynyttä / muotoutunutta viljely - / talonpoikaisnimistöä lähinnä Suomusjärveltä Kiukaisiin - ulottuvalla rannikkoalueella ja niiden jokien varsilla (mm. Kokemäenjoki, Aurajoki, Paimionjoki jne.). Liuti - (liuta) sanasta olisi muokkaantunut satojen vuosien kuluessa suomenkielisten alueella Liuko - Liukola - nimet, ja jotka olisivat otettu aluksi suomalaisten / hämäläisten viljelyalueiden nimiksi muinaispitäjien alueilla. Tällaiset muinaispitäjät ovat olleet olemassa pakanallisella - ajalla, jotka keräsivät keskuudestaan omia koukkuverojaan jo ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Näiden muuttuessa myöhemmin kirkkopitäjiksi, talonpoikien kirkonverot, kymmenykset, on maksettu yleensä ns. suomalaisen vero- oikeuden perusteella. Paikanniminä Liuko- Liukola - nimet olisivat olleet käytössä jo esikristillisenä aikana, ehkä jo pronssikaudella, aluksi Lounais- Suomen rannikkoalueella vanhimpien muinaispitäjien kylien- ja viljelyalueiden / talojen- sekä muina paikanniminä. Esimerkkinä Liuko- Liukko - nimien esiintymisestä em. pitäjien alueella mainittakoon mm. Kaarina - (Räntämäki) - Masku - Rusko - Nousiainen - Köyliö- Kiukainen - Pirkkala - Sastamala - Vesilahti - (Kyrö ja Ruovesi)- ja etelämpänä Suomusjärvi - (Rikala- Halikko) Muurame- Kuusjoenperä - Somero (etelä)- sekä Sääksmäki - Akaa - Tammela - Somero (pohj.) - Renko- Lammi- Janakkala alueet. Suur- Pirkkala (Pirkkala, Vesilahti, Lempäälä, Messukylä ja Kangasala) sekä alunperin Hämeeseen kuuluneet Päijänteen itäpuolen ja Mikkelin länsipuoleiset (mm. Liukkola ) alueet (ks. kartta). Liuko - Liukola nimi olisi levinnyt Lounais- Suomen rannikkoalueilta Hämeen sisäosiin vanhoja vesireittejä pitkin rautakaudella (500 eaa jaa.) ja silloin Liuko nimi olisi vakiintuneen maanviljelyn alkuaikoina muuttunut Hämeen sisäosissa Liukko muotoon. Vakiintuneen maanviljelyn taloissa harjoitettiin maanviljelyn ohessa, turkismetsästystä, kalastusta ja samalla hankittiin valtauksilla erämaista talolle lisä eräsijoja, jopa senaikaisen penikulman päästä (n km), jopa kauempaakin. Vesilahden Liukko - talo- rustholli- ratsastalo Tällainen on esimerkiksi vanha rautakautinen talonpoikaistalo on ollut Vesilahtelaisen Järvenrannan Liukko ja naapurikylän Luikko - kantatalot ovat olleet merkittynä historiaan jo 1438 Davidin talonpoikaiskapinan seurauksena ja ensimmäisissä vuoden 1539 maakirjoissa. Talot ovat olleet olemassa, myös muiden historiatietojen ja erilaisten tutkimuksien perusteella paljon ennen näitä historiamerkintöjä, mahdollisesti jo rautakaudelta (Arajärvi 1950, Vahtola 1996). Vesilahden (Pirkkala) muinaispitäjän Järvenrannan (Liukko) kylän lohkotankojakokuntaan kuului jo hämäläisten talonpoikien keskinäisten koukkuverojenaikaan, mahdollisesti jo luvulta alkaen ollut, n km pitkä ja ko. Pyhäjärven kaakkoiskulman Lihmo - / Vähäjärven vastarannasta alkaen Urjalan Kehrolle saakka jatkuva, paikoitellen satoja metrejä leveä (tankojakoinen)

240 240 / 315 Puontilansarka. Puontilansarka ei ollut Liukko - taloon kuuluva eräsija, vaan se oli ns. vakinaisen maanviljelyn taloihin eli ko. Järvenrannan jakokuntaan kiinteästi kuuluva lohko / sarka, jonka alueella sijaitsee myös yli 100 m. merenpinnasta kohoava kalliomäki, joka on omistajan nimellä nimettynä - paikannimi Liukonvuori. Karttakuva Liukko- taloon kuuluneesta Puontilansarka- nimisestä n. 20 km pitkästä sarasta, kirjasta Vesilahden historia, Jouko Vahtola 1996 Vesilahden Liukko hankki em. saran lisäksi suuria eräsijoja n. 20 peninkulman päästä (vanha penikulma 6 km), Ruoveden suurpitäjästä (esim. Näsijärven, Kulju - Hannoilahti, Visuveden kanavan ympäristössä Ylis- ja Alistalojen alueet sekä mm. Morrinniemi Tarjanteen pohjois- alueella ) ja Pohjanmaalta sekä kauempaakin todennäköisesti myös Kyrön suurpitäjästä mm. Merikaarrosta ja Perhosta, ja Savon alueella, nykyisten Kuopio - Varkaus kaupunkien välisellä, mm. Leppävirta- Heinävesi alueella, tällöin erämiesten ja/tai uudisasukkaiden tuoma Liuko- Liukko - paikannimi jäi alueelle. Suur -Pirkkalaan on aikaisemmin kuulunut Vesilahti, joten myös Vesilahtelaisilla oli ns. erityinen verotusoikeus myös ruotsinvallan aikana ja mahdollisuus monien suurten eräsijojen hankkimiseen Pirkkalasta pohjoiseen ja itään.

241 241 / 315 Vakiintuneen maanviljelyn- ja turkiskauden aikana 800 (500) luvuilla Länsi- Suomen vanha Liukko - nimi olisi levinnyt Hämeen talonpoikien eräsijavaltausten välityksellä (myös etelään?) ainakin pohjoiseen Pohjanmaalle ja Ruovedelle ja sieltä lukujen aikana Savo- Karjalaan Liukko > Liukkola paikannimiksi ja kylien - sekä sukunimiksi muuttuen. Nämä vanhimmat Savo - Savilahden (nimi peräisin; Sawu - Savulahden- kaskisavu?) länsipuolen Liukko > Liukkola paikannimet olivat syntyneet ja siirtyneet alueelle Hämeen suunnasta, kaskiviljelijöiden välityksellä jo ns. puolipakanallisella hämäläisajalla. Savilahden (Mikkelin) länsipuolinen alue laskettiin silloin kuuluvaksi Hämeeseen (rautakauden lopulla -keskiajalla liikkuminen pääasiassa vesireittejä pitkin, mm. Päijänteen yli - kartta). Liukkola - niminen kylä (nyk. Otava, Mikkeli) olisi ollut asutettuna vakinaisesti jo luvulla (Mikkelin pitäjän historia, Hannele Wirilander 1982:62). Otavan kylässä Liukkola- nimestä jäljellä (säterikartanon tilalla on Otavan opisto jne..) ja nimen historiasta nähtävissä, vain Liukkolantien- viitta (kuva 2011 Liukko Seppo). Varsinainen Savilahden eli Suur- Savon pitäjä on ollut olemassa n luvun alussa, josta lohkaistiin 1442 Juvan pitäjä, ja sitten Juvasta mm. Tavisalmi (Kuopio), Sääminki, Pieksämäki ja Joroisten seurakunnat n luvulla. Uusien asukkaiden tullessa myöhemmin, ns. karjalaisvaikutuksen aikana, ko. Savilahden (Savolahti) Vuolingon alueelle, nämä ottivat sukunimensä tämän vanhan ja tunnetun Liukko - Liukkola - paikannimen mukaan, Savossa - Karjalassa yleistyneen - nen päätteen mukaisena - Liukkonen. Paikannimien Liukko - Liukkola perusteella on muuallakin Savo - Karjalan alueella on otettu käyttöön n luvulta alkaen, Savossa yleiset sukunimet Liukko - ja Liukkonen sukunimet.

242 242 / 315 Liukko - nimi olisi etymologia-, arkeologian-, väestö- ja paikallishistoria tietojen perusteella Suomen vanhimpia kaskiviljelyalueiden nimistä tai em. henkilönimistä käyttöön otettuja kylien-, talojen- ja sukunimiä, jotka ovat säilyneet perimätietona nykyaikaan saakka. On huomattava, että Suomessa vanhimmalla kaskiviljelyalueella nimet olivat aluksi Liuko- Liukola muodossa, Hämeen sisäosissa nimeen tuli kaksoisgeminaatta - kk- eli Liukko - muodot ja Hämeessä ja varsinkin itäosissa Päijänteen itäpuolella nimeen tuli käyttöön Liukkola - muoto ja sitten vasta Liukkonen Savossa. Nämä muut vaihtoehdot ja tarkemmat etymologiamääritteet näkyvät myös Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa. Liukko - nimen etymologiaa (Liukko - nimen / sanan alkuperä): Liuta Liuti - Leute (Liuko -Liukko) sanojen etymologiaa (yhteenveto SL): liuta: Joukkoa tai laumaa merkitsevä liuta- on vanha germaaninen lainasana, jolle rekonstruoitua alkumuotoa *leudi-z edustaa mm. nykysaksan Leute `ihmiset, väki (Häkkinen 2004:619). liuta; `joukko, lauma`, mas. liud `kansa`, liudi, mys. liuti, kys. liute, ns. Leute ìhmiset, väki` Kulonen 1995:85). Indoeurooppalainen / muinaisgermaani; mas. muinaisalasaksa, mys. muinaisyläsaksa, kys. kantayläsaksa, ns. nykysaksa. The base is *(h1)leudh- > Gmc. *liud-, *liud-i- > OE le:od (f.), OS liud, OHG (Old High German) liut (m.), pl. liuti > Modern German Leute. Tutkimuksen aikana on syntynyt hypoteesi, jonka perusteet selvitetään tarkemmin tämän tutkimuksen argumenttien ja lähdeaineistoihin perustuvien näyttöjen avulla: Tämän tutkimuksen mukaan iu-diftongi osoittaa, että suomenkielen vanhimmat lainasanat ovat peräisin esi- /varhaiskantagermaaniselta suunnalta. Toisaalta Liukonimen kehittyminen liuti >liuta - sanasta osoittaa, että Liuko- Liukko sana on kehittynyt nimenomaan suomensukuisten alueella jo kivikauden lopulla tai pronssikaudella. Liukko- nimitutkimus osoittaa myös osaltaan suomensukuisten- ja kielisten jatkuvuusteorian todennäköiseksi. Liuko- Liukko - nimen muodostuminen on tapahtunut tämän tutkimuksen kaikkien premissit huomioiden niin, että vasarakirvesgermaanien maanviljelyä - ja esigermaanin kielen superstraatteja levittäneet

243 243 / 315 liuti > liuta- ryhmät ovat saapuneet Itämeren alueen suomensukuisten alueille ensimmäisinä vieraskielisinä ryhminä antaen kaskiviljely alueilleen omakielisen nimensä, joka on säilynyt ko. maanviljelyväestön käytössä nykyaikaan saakka. Jatkuvuusteorian mukaan suomensukuiset ovat olleet jo ko. Baltian ja Suomen alueella jo jääkauden jäidenlähdöstä alkaen (n vuotta), kun taas ensimmäiset indoeurooppalaiset väestöt ovat tulleet Baltiaan ja Suomeen vasta n eaa. aikana. Yhteenvetona Liuko - Liukko - nimi olisi etymologialtaan muotoutunut liuti* - sanavartalosta muuttuen ja myös alkuvaiheessa sen merkityksen perusteella. Se olisi muuttunut suomenkielisellä alueella Veikselin alueelta lähtöisin olevien vasarakirveskulttuurien (= nuorakeramiikka) tai pronssikautinen varhaiskantagermaanin /muinaisgerm. liuti* > liuta - (merkitys; miesjoukko) tai leute - ihmisten Liuco - nimistä / henkilönimistä esihistoriallisena aikana hämäläismurteiden alueella äänneasultaan muinaissuomalaiseksi Liuko- Liukko nimeksi ja tarkoittaen silloin kaskiviljelyaluetta tai ko. kaskiviljelyjoukkoa (ks. alla, Liukko - nimi mainitaan myös vanhassa Kalevalaisessa loitsurunoudessa). Liukon - nimisiä paikannimiä pitäisi tämän etymologia hypoteesin perustella löytyä myös Balttiasta, koska vasarakirveskulttuurien germaanien on täytynyt tulla Baltian läpi Suomeen. Tällöin myös Baltian n eaa. aikaiselle suomensukuisten kielien alueelle olisi jäänyt myös ko. liuti - kaskiviljelyjoukkoon viittaava nimi, josta olisivat muodostunut Baltian Liuko - nimen muodot paikannimistössä, joita tosiaan löytyy mm. Liettuasta. Liuko - nimeä olisi tarvittu aluksi tietyn kaskiviljelyalueen nimeämisperusteena. Nimi olisi säilynyt katkeamattomana perimätietona nykypäivien karttatietokantoihin saakka (ks. mm. Maanmittauslaitoksen kansalaisen karttapaikka /paikannimi esim. Liuk- tai mielenkiinnosta lukijan oman sukunimen alkuosa). Liukko - nimipesyeen muita merkitysvariantteja, mm. Kalevalaisessa loitsurunoudessa: Liuko >Liukko > Luik - Luikki - Luikko - nimestä on myös muita merkitysvariantteja mm. joutsen, silloin merkitys on nimenomaan kansallislintumme laulujoutsen (Ganander- Lönnrot sanakirja 1880 ja Viron sanakirja), tai muut Kalevala perimätiedon keräyksissä mainitut loitsumerkitykset tai yleensä valkoinen eläin (leuc- leuco), mutta ne ovat ilmeisesti nuorempaa nimistökerrosta, kuin liuti* > liuta tai Leute (Leuc) > Liuco > Liuko (Luiko) > Liukola ja näistä johtuva Liukko> Liukkola - sanan etymologia Suomessa ( ja Liuko Balttiassa). Luik - Luikko -nimen joutsen merkitys on nuorempaa kerrosta kuin alkuperäinen kaskiviljelyalueen nimi. Joutsen merkitys on tullut varsinkin Virossa kaskiviljelynimen jälkeen yleiseen käyttöön, josta se on ilmeisesti levinnyt myös Suomeen (Lönnrotin- ja Viron sanakirjat).

244 244 / 315 Sanan / nimen merkityksen muuttuminen on mahdollista, sillä samalla sanalla / nimellä voi olla eri aikoina muitakin merkityksiä, silloin ko. nimellä on alkuperäisestä poikkeavia nimikerroksia. Esimerkiksi Luik - Luikko - merkitys olisi muuttunut myöhemmin alkuperäisestä kaskiviljelyjoukon - ja kaskiviljelypaikan liuti - (Leute) - Liuko nimestä joutsenta merkitseväksi sanaksi. Merkityksen muutos on mahdollista ja sitä vahvistavana seikkana voidaan mainita alkuperäisellä saksankielisellä alueella olevan, ja nykyisen Belgialaisen Luik- (Liege`n) kaupungin sivustolla oleva etymologialuik- sanan alkuperämääritelmästä; "Luik- Liege - sanan perustana on muinaisgermaanin / latinan leudi (> nykysaksan Leute) ihmistä / joukkoa tarkoittava sana". Silloin luik- sana olisi myös liuti / leudi - pohjainen. Luik- nimen alkuperä lähtisi siis leudi / liuti - merkityksestä ja muuttunut sittemmin kaskiviljelyjoukkoa merkitseväksi sanaksi ja mm. talojen - kylien nimeksi ja sukunimiksi ja sen jälkeen mm. joutsenta - merkitseväksi sanaksi, joka myös esiintyy talojen nimenä ja sukuniminä ns. nuorempana nimikerroksena toisessa eli nuoremmassa merkityksessä. Tämän perusteella myös Luik - sanan alkuperäinen peruste on sama leudi (liuti) - ihmistä / joukkoa kuvaava sana, kuin tämän tutkimuksen sivuilla esitetty Liuko - Liukko - nimen johdannnaisuus kantagermaanisperäisestä liuti - sanasta Ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa kohta 4. sanan liuti (leudi) > liuta > Liuko- Liukko - nimipesyeen etymologiaosuus lyhennelmä: Liukko - nimen kanssa yhdessä paikasta toiseen siirtyneet kaskiviljelynimet eli nimiparisiirrynnäisnimet (SL): Nimiparisiirrynnäiset: Tässä tutkimuksessa esiintyvät muut talojen - paikannimet yhdessä Liuko - nimen kanssa siirtyneet nimet ovat ns. siirrynnäisnimien nimipareja, jotka kaski- maanviljelyn levitessä muinaispitäjistä toiseen esiintyvät hämmästyttävän usein rinnakkain eri paikkakunnilla, rannikolta Hämeeseen siirryttäessä (ks. mm. Paikallishistoriat). Nimiparit siirtyivät lähinnä vanhimman maanviljely- / kaskiviljelyasutuksen leviämisen mukana rannikolta sisämaahan, tällaisia esim. uusien sukupolvien mukana siirtyneitä nimipareja on vanhojen suomalaisen oikeuden ja koukkuverojen aikaisissa muinaispitäjissä (muinaispitäjän määritelmä) huomattavan paljon. Vanhan paikannimistön alueelle on jäänyt asutusta, joten nimi on säilynyt jatkuvana perimätietona nykyaikaan saakka. Samat nimet on otettu seuraavalla paikalla käyttöön uudelleen ilmeisesti silloin saman - sukuisten ihmisten toimesta. Kun paikannimistö näyttää nykyisistä paikannimistökartoista tarkasteltuna siirtyneen usein rinnakkaisina nimipareina seuraaville viljelyalueille sisämaata kohden, niin asutus on levinnyt lähes yhtäaikaisina aaltoina paikasta toiseen. Näitä nimipareja voidaan sen vuoksi kutsua nimiparisiirrynnäisiksi - nimiksi. Muinaissuomalaiset nimiparit - sirrynnäisnimet mm. Liukko- Laukko tai Liukko- Lemu, esigermaania lainasanoja n ajalta.

245 245 / 315 Etymologiamääritelmien mukaan samanikäisiä germaanisia - ja samalla myös Kalevalaiseen loitsurunouteen otettuja ja niissä mainittuja Kalevalaisia siirrynnäisnimiä ovat Liuko- Liukola- Liukko - nimen kanssa, mm. Lemu (Lempo), Moisio ja Lauko - Laukola - Laukko sekä Ahti (Ahtiala) nimet, joista varsinainen Liuko- Liukko nimen kanssa oleva nimipari näyttää olevan Lounais- Suomen alueella Lauko- Laukola (vanhimpia ovat kylien nimet). Paikannimistön vanhimpia nimiä sanotaan olevan vesistöjen ja kylien nimet. Siksi pronssi- rautakaudella syntyneet kaskiviljelyalueiden kyliennimet olivat olemassa jo ennen ruotsinvallan aikaa. Keskiajalla vanhaan Nousiaisten pitäjään kuuluneet (ainakin luvulla), nykyisin Ruskon (Vahdon) kunnan alueella olevat Liukolan - ja Laukolan kylät ovat ilmeisesti vanhimpia kyliä Suomessa (ks. vanha karttamuinaispitäjä Nousiaisen kylät, nyk. Rusko). Ne ovat muuttuneet hyvin vanhoista muinaissuomalaisista paikannimistä ja henkilönimistä sekä talojennimistä kylien nimiksi. Nämä ovat olleet Turun ympäristössä jo pronssikaudella samassa muodossaan (liuko- lauko) kuin Baltiassa (vieläkin), eli nimet ovat olleet käytössä kaskiviljelyn leviämisen tulosuunnassa jo ennen pronssi- rautakautta ja siis ennen Suomeen tuloa. Liuko- Lauko nimet ovat siirtyneet kylien nimiksi ja myös silloin Kalevalaisiin loitsuihin nimiparina liukon - laukon. Liukko ja Suomela ovat myös sellainen nimipari, jolloin ko. talojen väki olisi siirtynyt uusille kaskiviljelyalueille tai eräsijoille lähes saman aikaisena siirtymänä Länsi- Suomen alueilta Hämeeseen, esimerkkinä mainittakoon mm. Köyliön, Vesilahden vierekkäisten talojen nimet. Pakanalliset Hiisi- Linnavuori alueet: Näillä muinaispitäjien ja nimiparisiirrynnäisten asutusalueilla on todettu olleen myös Linnavuorityyppisiä pakanallisia talonpoikien puolustusalueita, jotka ovat olleet Kalevalaisia kultti - ja uhripaikkoina, mm. korkeat tai jyrkät kallioiset Hiisivuoret (Moisio) ja Liukomäet sijaitsevat paikanniminä useilla paikkakunnilla rinnakkain. Linnavuoriin ja kalevalaisiin uhripaikkoihin liittyvät nimiparit Liukko, Lemu, Lemo, Lemola, Lempo -sanan synonyyminä myös Hiisi ja Moisio nimet esiintyvät yhdessä Suomen vanhimmilla kaskiviljelyalueilla ja pronssirautakautisten Liukko - nimisten vanhojen asumusten alueilla Lounais- Suomessa, ja ns. vanhan Hämeen alueella Päijänteen itäpuolella Mikkelissä on Liukkolan - kylän linnavuori, nimeltään Liukkolan- eli Otavan linnavuori se on Moision rautakautisten löytöpaikan lähellä, toisena esimerkkinä mainittakoon Turun lähistön Ruskon Liukolan - kylän keskellä oleva Moisio - niminen arkeologinen löytöpaikka (PS. Piispan alue kuului Ruskoon, josta oli kotoisin keskiajan alun Suomen katolinen piispa Maunu I > Kuusiston linnaan 1295). On myös mahdollisesta, että liuti > Liuko-, Liuho-, Liuto - alkuiset nimet ovat samanaikaisia nimiparisiirrynnäisiä tai nimet ovat mahdollisesti jopa etymologialtaan samaa alkuperää (ks. H.G. Porthan 1779). Ja siksi em. talojen väki ja niiden nimet ovat yhdessä levinneet rannikolta sisämaahan ja esiintyvät siten myös myöhempien muinaispitäjien vanhimpina talojenniminä ja nimipareina. Tällaisia pitäjiä ovat mm. Vesilahti, Tyrvää- Sastamala, Huittinen, Suomusjärvi, Somero- Kuusjoki, Köyliö, Rusko- Masku- Nousiainen, Renko, Myrskylä, Janakkala, Kaarina. Näiltä alueilta ko. paikannimistö ja sen aikainen Liuko- kaskiviljelyväkeen perustuva

246 246 / 315 nimistö olisi edelleen laajentunut siirrynnäisinä niminä vanhimman kaskiviljelymaanviljelyn leviämisen mukana n. 500 eaa /1100 jaa. rautakauden jälkeen, ko. talojen valtaamille uusille eräsijoille pohjoiseen ja itään. Erityisen usein tällainen siirrynnäisnimipari Liuko (< Leuc) nimen kanssa ja myös lähes saman etymologisen alkujuuren ja merkityksen (muinaisgerm. / lat.) omaavia ovat Leuco > Lemu > (Lempo) Lemula > Lepola / Lemola / Klemola nimet, esimerkkinä vierekkäiset talot ja - paikannimet mm. Vesilahdella, Janakkalassa, Kaarinassa, Suomusjärvellä, Kuusjoella, Köyliössä jne..(ks. kartta Liuko-Lemu -Lemola paikannimet Lounais- Suomessa). Liuko - talon ja -nimen ikä pronssikaudelta (Liukon- nimi on samaa pohjaa kuin Liettuassa): Suomusjärven Liuko- taloa- ratsutilaa- ja rusthollia Lemulan kylässä ovat pitäneet Yrjölä- Wendelinien suku ainakin 500-vuotta, siitä huolimatta taloa on aina nimitetty Liukon taloksi (ks. mm. Juhan suku-uutiset lokakuu ; Wendelinin veljekset). Suomusjärven Liuko- nimisen rusthollitalon- ja peltoalueiden nimi on ilmeisesti yksi vanhimmista Liuko- Liukko- nimistön nimiä Suomessa, kuva Seppo Liukko 2007 Liuko- nimen ikä on selvitettävissä, sillä nimenmuutosketju on tapahtunut tosiasia, vanhimmat nimet lännestä > itään; Liuko > Liukola > Liukko > Liukkola (asiaan liittyvä tarkempi kokonaisselvitys löytyy tämän tutkimuksen sivuilta - Seppo Liukko).

247 247 / 315 Huomionarvoinen seikka; Liukko ja Lemu nimien esiintyminen rinnakkain useilla eri paikoilla Lounais- Suomessa: Alkuperäisten Lemu- ja Liuko - nimien osalta mainittakoon erikseen Lounais- Suomessa olevat neljä tiivistä keskittymäaluetta, paikallishistoriatietojenkin perusteella jo ainakin luvulla olleista nimistä. 1. Lemun - Liukolan kunta / - kylä ovat olleet muinaispitäjä aikaisemmin Nousiaisten muinaispitäjän kyliä (Wikipedia; ks. Lemun kunnan (nyk. Masku) Louhiaaren ja Nyynäisten kartanoniden tiedot), sekä mm. Luikkionlahti jne. Masku- Nousiainen- Rusko / Turun - Naantalin pohjoisalueella. Ruskon Liukolan -kylän vanha kartta (alla) 2. Lemun - Liukolan, Lemun kartanot, Liukola maa - alueet, Kaarina, Kuusiston (linna), Turun eteläinen / Piispanristin alueella. ks. myös linkki Lemun-kylän kartanot ja Kreula. 3. Lemun kartano, Liukon - talo Lemun kylässä, ja Liuhton - nimiä / kyliä on vierekkäin mm. Perniö - Suomusjärvi / Salon eteläisellä alueella, esim. kuvassa yllä oleva Liukontalo, on aina sijainnut Lemun kylässä - Lemuntiellä (nyk. Lemmulan-) 4. Luikki talo ja Lemulaisten mäki, Liukola - Lempola - nimiset paikat, Kuusjoenperä, Salo- Somero alueella. Myöhemmin alkuperäiset (esi-) germaaninimet ovat muuttuneet Liuko> Liukola > Liukko - Liukkola jne. sekä Lemu > Lemula > Lemo > Lemola (Lempo)> Klemola nimiksi eli Lemu- nimipesyeeksi, ks. tarkemmin ja laajemmin alla.kartta Liuko (Liukko-Liukku, Luiko-Luikko) ja Lemu (Lemo-Lemola-Klemola) - paikannimistä. Lännessä ovat iältään vanhimmat Liuko- Liukola ja Lemu ja Lemula > nimi muuttuu itään mentäessä; Liukko ja Lemo - Lemola- Klemola):

248 248 / 315 Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Lemu -sanan etymologiassa mainitaan, että se merkitsee voimakasta hajua. Viron murteellinen lemu tarkoittaa palaneen hajua (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja, 2004:593). Sanavartalon alkuperä on epäselvä, se voi olla myös germaanista leuc - alkuperää. Lemu - ja Liuko- nimien yhtäläinen etymologinen leuc- alkuperä ja nimien samanaikainen samoille alueille siirtyminen voisi olla yhteydessä kaskenpolttoon, sillä liuko- nimi tulee kaskiviljelystä ja suomenkielinen muoto lemuolisi kaskenpolton hajuun liittyvä sanavartalo. Lemu- ja Liukko nimet ovat nimiparisiirrynnäisinä useissa alkuperäisen Hämeen vanhojen alueiden (siis alkuperäisesti myös Lounais- Suomen) nimistössä. Kuten Suomen vanhimpien kylien niminä Lemun- ja Liukolan ( ja Laukolan- ) kylät, ovat Nousiainen; Masku / Rusko alueella. Ne ovat myös Suomen alueen vanhimpia kaskiviljelyajan talojen nimistä kyliennimiksi otettuja paikannimiä. Lisäksi myös Suomusjärvi - Salo- Perniö- alueella vierekkäiset Lemun- ja Liuhton (Liuko- nimipesyettä) - kylät sekä Perniön Lemun - kartano, Lemunsuo, Lemunlampi, sekä läheinen Suomusjärven Lemulan kylän Liukontalo (kartta eikseen). Liuko- Luikko nimet ovat edellä olevien esimerkkienkin mukaan, erittäin usein rinnakkain vanhojen kylien, talonpoikaistalojen- rusthollien sekä useiden muiden Lemupaikannimiversioiden kanssa (ks. tarkemmin Liukko - nimen tutkimusseloste). Kaarinan alueen Lemun kartanot (Yli / Ali - Lemun sekä Kreulan säterit), ja niiden Liukola nimiset maa-alueet sekä toisaalla myös Salo- Someron Liukola - Lemu - Lemo - Lempola - nimistö on myös erittäin keskittynyttä eli paikannimet sijaitsevat rinnakkain (ks. Vesilahden Liukko ja Klemola tai Köyliön Liukola ja Lepola mudodustuneet Lemu- nimipesyeen ketjusta, < lemola < lemo< lemu* ja lemu* lempo> lempola> lepola> lemola> klemola jne.). Liuko- ja Lemu- nimistö on hyvin suurella todennäköisyydellä ollut samanaikaista rautakautista nimien siirtymää. Koska molemmat Liuko- ja Lemu- nimet voidaan johtaa vanhimmasta germaanisesta liuti - ryhmää / joukkoa / ihmistä merkitsevää Leuc- Leuco - nimistöstä, niin nimet voivat olla alun perin mahdollisesti jo pronssi- rautakautista paikannimistöä Suomessa. Tässä paikannimitutkimuksessa on tullut selkeästi esiin Lemu- Lemola nimen muuttuminen alueelta toiselle. Lemu - Lemo - (lempo) nimestä lähtöisin olevia variantteja näyttäisivät olevan mm. Lemola > Klemola. On täysin mahdollista paikannimistötutkimuksen ja nimiparisiirrynnäisten vertailun perusteella, että Lemunimipesye onkin laajempi, silloin siihen kuuluisivat myös talojen- ja paikannimistön nimet mm. Lemu* > Lemo > Lemola > Klemola / Lepola ja Lempo- Lempola (SL). Someroniemellä Liukko- peltojen / metsän lähipiiriin kuuluu myös Lempoon- kellari niminen paikka. Tällaisia Lemu / Lemo - Lemola (> Klemola) nimien kanssa yhdessä (samanikäisinä) em. muinaispitäjien alueilla on ollut hämmästyttävän usein rinnakkain ja samalla alueen vanhimpina niminä yhdessä nimenomaan Liuko > Liukko - nimipesyeen nimien kanssa. Näitä em. rinnakkaisnimiä / lähes samanaikaisina siirrynnäisnimiä ovat olleet

249 249 / 315 vanhimmissa maakirjoissa jo vuosina 1539/ 1540 ja ovat edelleen olemassa nykyisiin karttoihin merkittynä mm. Masku- Naantali, Kaarinan, Köyliön, Salon Perniön- Suomusjärven, Vesilahden, Janakkalan, Someron sekä Kuusjoen pitäjissä jne., näillä alueilla on myös tunnettuja rautakautisia löytöpaikkoja (ks. Kartta lemu- liukko - paikannimistä Lounais- Suomessa). Paikannimitutkimuksessa kylien nimet ovat yleensä alueen vanhimpia nimiä, vesistönimien jälkeen. Vanhimpien kaski- maanviljelyalueiden kylien muodostumisesta. Häme - Savo- alueella tällaisia kyliä ovat Liukkola - (Liuhala) nimiset kylät mm. Mikkelin Otavassa ja Taipalsaaressa, ovat luvuilta, kuten myös Liuhalan- (Liukala) kylä Tyrvään-, Luikalan - kylä Kangasalan ja Perhon Liukon kylä Kyrön alueella. Joissakin Liukko - nimisten kylien alueella ei enää ole Liukko - nimisiä taloja, eikä varsinkaan Liukko - nimistä väestöä? Esimerkiksi Länsi- Suomessa vanhimmalla maanviljelyalueella Suomessa, Turun lähistön nykyisessä Vahdon / Ruskon kunnassa ja aikaisemmin Nousiaisten laajan muinaispitäjän Liukolan - kylässä, ei ole enää tiettävästi ainuttakaan Liuko - Liukola nimistä taloa tai asukkailla Liukon - nimistä sukunimeä. Liukolan - kylä on ilmeisesti sellaisia rautakautisia kylien nimiä, jotka ovat syntyneet alueen vanhimman talon / asukkaiden (Liuko-) nimen perusteella, jo vanhimman kylien muodostumisien aikana Suomessa, vanhimmalla rautakaudella (500 eaa. - 0). Vaikka esim. Liukolan - kylän alueella ei enää nykyisin olisikaan Liukko - nimisiä taloja / sukunimiä, saattaa ko. Liukolan - kylän keskusta - alueen esim. Sipilä ja Mattila - nimiset nykyiset talot / talojen väki olla alunperin olla em. rautakauden aikaista Liukkoja. Silloin ko. sukuun kuuluvien talojen lisääntyessä uudet talot olisi nimetty uudistalot perustaneiden poikien nimillä. Kun talojen määrä on kasvanut, on muodostanut Liukolan - kylä (jo rautakaudella). Paikannimitutkimuksen metodien mukaan vanhimpien kylien nimet ovat saaneet nimensä yleensä talon nimestä, joka on ollut joko, alueen ensimmäinen talo tai alueen suurin talo. Myöhemmin ruotsinvallan aikana näiden kylässä olevien talojen omistajien "sukunimet " ovat muuttuneet patronyymisiksi ja patronyymisesti periytyväksi. Vanhimmat ns. sukutalot voivat Suomessa olla jo pronssikaudelta n eaa. ajalta. Näin toteaa mm. Prof. Unto Salo 2008 mainitsee kirjassaan Ajan ammoisen oloista s.180. Tämän aikaan vakinaisen maanviljelyn alueilla muodostuivat ensimmäiset kylät Suomeen.On varsin todennäköistä, että Ruskon - kunnan Liukolan - kylän alkuperäinen talo on jo pronssikaudella ollut - Liukontalo. Talo on ollut laajuudeltaan myöhemmän Liukolan - kylän kokoinen, tämän talon pellot- metsät- suot ja eräsijat, on asutettu viimeistään rautakaudella, ilmeisesti pääasiassa ko. Liukon - talon poikien tai vävyjen toimesta uusilla taloilla. Kylän nimeksi on tullut Liukola, kylä on nimetty alueen vanhimman tai suurimman talonnimen /suvun nimen mukaan ( ns. hämäläisajan sukunimi). Vasta keskiajalla talonpoikaistalojen nimiksi merkittiin

250 250 / 315 ruotsinaikaisten kirjurien toimesta ja ruotsalaistyyppisesti, esim. henkilönimen poikien nimillä, Matti tai Sipi ja talonnimiksi muodostuivat, patronyymista johtuen esimerkiksi Mattila tai Sipilä. Yhteenveto; Tämä edellä mainittu hypoteesi on mahdollista, koska nimenomaan Länsi- Suomen alueella ruotsinvallan vaikutus muutti vanhan muinaissuomalaisen vakiintuneessa käytössä olleen talonpoikaisasutuksen sukunimikäytännön ruotsalaismalliseksi talonnimikäytännöksi eli patronyymiperusteiseksi. Tämän tutkimuksen aikana on tullut esiin se, miksi niin laajalle levinneessä Liukko - paikannimistön taloissa tai alueilla ei enää asu Liukko - nimistä väkeä. Näin on varsinkin ruotsinvallan varsinaisilla lukujen vaikutusalueilla eli Varsinais- Suomessa. Vanhimmat rautakautiset - keskiaikaiset talonpoikaistalojen asukkaiden vahat sukunimet (mm. Liuko- ja Lauko) ovat hävinneet kokonaan, tilalle on tullut patronyymi järjestelmä. Vasta Varsinais - Suomen reuna- alueilla esim. Pirkkala- Vesilahdella löytyy Liukko - taloja, joiden asukkaita voidaan pitää alkuperäisenä Liukko- väkenä. Täällä säilyi vanha " alkuperäinen hämäläinen - muinaissuomalainen " Liukko- talonnimi myös ko. asukkaiden sukunimenä (mm luvun maakirjoihin saakka). Tässä voidaan katsoa vertailuna esim. Suomusjärven Liukontalo, jossa asukkaiden sukunimistö perinne katkaistiin ja nimistö vaihtui luvulla patronyymiseksi (mm. Yrjölä) ja sitten luvun alussa Wendelin - nimeksi, kuitenkin talon - ja paikannimenä säilyi alkuperäisen talon- suvun niminen Liukontalo. Liukon - nimisiä paikannimiä on vasarakirvesgermaanien tulosuunnassa (Baltiassa- Liettuassa): Liukko - nimi on levinnyt hyvin laajalti Suomessa, mutta Liuko- nimipesyeen nimiä löytyy myös vasarakirves- kulttuurin ja muinaisgermaanien tulosuunnasta mm. Baltiasta / Liettuasta, jossa muinaisgermaanien liuti* - liud - nimi olisi myös alunperin suomensukuisten- ja - kielien alueella muuttunut samantyyppisesti, kuin Suomessa, äänneasultaan n eaa. jälkeen nykyiseen Liuko- (Luko) muotoonsa (SL). Ks. tarkemmin asiasta alla oleva jatkuvuusteoria; Balttilaiset ovat suomensukuisen kielensä balttiin vaihtanutta suomensukuista väestöä, mm. y- kromosomin haploryhmän Tat - C eli nykyisen N1c:n määrät miespuolisessa väestössä ovat samantyyppiset kuin suomalaisilla (Savontaus, Lappalainen, Huopana 2006;12;63-81). Suomessa Liuko (> Liukko) - nimi näyttäisi olevan jo n eaa. olevalla ajalla muotoutunutta kantasuomen - ja siten myös nuoremman pronssikauden ajan nimistöä ( kantasuomi - Kalevala- ajan nimistö 1000 eaa., Kuusi, Anttonen 1999).

251 251 / 315 Liukko - nimisten alueiden ja kartanoiden paikallishistoriaa - kulttuurihistoriaa Suomessa ja Liettuassa. Liuko - Liukko - nimi on alueen vanhin / alkuperäinen nimi mm. kartanoiden- ja niiden maa - alueiden nimissä: Liukon - nimisiä paikannimiä on paljon Suomessa. Vasarakirvesgermaanien tulosuunnassa on myös Liuko- nimisiä kyliä ja paikannimiä. Tämä osoittaisi jatkuvuusteorian mukaisen suomensukuisten asuttaneen vielä n eaa. Liettuan aluetta, siis kampakeramiikan laajan alueen lopulla. Koska Liuko- nimistö Suomessa on muotoutunut esigermaanisesta sanasta / nimestä liuti (tai Leute - henkilönimistä), on vastaava muutos Liettuassa aluksi suomensukuisten ja - s-kielisten alueella täysin mahdollista. Samanlainen nimenmuutoksen lopputulos on nykyisinkin nähtävissä Liettuan alueella. Nimi on jäänyt vanhasta kaskiviljelyajasta perimätietona muistiin Liuko- nimellä Liettuassa ja säilynyt esigermaanisen / itämeren suomalaisen nimensä vieraskielisistä -slaavilaisen väestön n. 600-luvulta alkaen / preussilais- / puolalaisaristokratian lukujen kartano- omistajista huolimatta nykypäiviin saakka. Liettuassa on Liukon - kylässä mm. Liukon- kartano: Tämä kartano on nimeltään Liukon courtyard (sisäpihalla varustettu suuri Liukon manor), joka oli the Countess (Kreivitär) Maria Korvin - Kossakowskan perheen omistuksessa ollut puolalaisen suuraatelin hovikartano Sirvintos - joen rannalla Liukon - kylässä (kylän nimi on Liukonys). Liukon- courtyard - niminen aateliskartano oli perustettu Liukon - nimiselle suurille maa-alueille, jonka piiriin kuului kaiken kaikkiaan n hehtaarin alueet ja mm. lähellä (n. 30 km) sijaitseva Kreivi Jonas Kossakowskin luvulla perustama Jonavan kaupunki. Liukon - kartanossa ovat asuneet mm. silloisen suomensukuisen ja -kielisen alueen, Livonian (Liivinmaan) piispa Josef Kazimieriz Korvin - Kossakowski, Liettuan luvun itsenäisyyden viimeinen asevoimien päällikkö (hetman), kenraali Syzmon Marcim Korvin - Kossakowski. Liukon - manorissa (Liukon courtyard) syntyneitä ja asuneita ovat myös mm. Napoleon I:n ensimmäinen adjutantti, kenraali Josef Antoni Kossakowski sekä toinen Kossakowskiewn sukuun kuulunut Napoleonin kenraali Jozef Dominik Kossakowski.Jozef Dominik Kossakowski ( ) oli kenraalina Napoleonin ja Ranskan the Grand Armee aikana, sekä Moskovan commendanttina Napoleonin vallatessa Moskovan Hän omisti isänsä Michalin jälkeen palatsikartanon a manor palace in Vepriai, joka sijaitsee vain n. 15 km Liukon courtyard kartanosta eli hänen nuoruudenaikaisesta kodistaan. Hän asui Vepriaissa vuodesta 1808 kuolemaansa asti 1840, yhdessä vaimonsa Ludwika Zofia Potockan kanssa (jonka isä oli Puolan armeijakunnan marsalkka Stanislav Szczeny Potocki, joka tunnetaan myös nimellä Felix Potocki s k. 1805).

252 252 / 315 Vepriain kraaterijärven rannalla oli kenraali Josef Kossakovskin, vaimonsa kreivitär Ludwica (Louisa) Zofia (os. Potocka l. Puolan silloisen Puolan armeijakunnan marsalkka Stanislav Potockin tytär) palatsi luvulta alkaen, tässä kartanoalueen kuva 2011, Seppo Liukko. Varsinainen linna taustalla oik., kuva alla. Liukoncourtyardissa syntyneen kenraali Josef Dominik Kossakovskin Vepriain manor palace alueet vuonna 2011, oik. linna, joka on luvulla ollut ilmeisen näyttävä rakennus, kuva Seppo Liukko.

253 253 / 315 Josef (Antoni) Korwin - Kossakowski / (liett. Juozapas Anastas Kosakovskis) ( ) oli myös sotilas ja keisari Napoleon I (Bonabartte) henkilökohtainen adjutantti, kenraali (aide-de-camp- of emperor Napoleon), hän oli myös komentajana Moskovan hyökkäyksessä Antoni omisti silloin Kossakowskien sukukartanon Liukon couryardin Liukonys- kylässä isänsä Antonin jälkeen Josef Antoni Kossakowski oli asunut kuolemaansa asti tässä suvun kauan omistamassa Liukon kartanossa, Likonysin - kylässä, joka on nykyisin Sirvintosin aluetta (ennen Jonavaa) ja myös hänet on haudattu suvun rakentaman St. Jacobus - kirkon mauseleumiin Jonavassa. Vas. kuva: Liukon coutyard, kartanonpuisto vuonna 2011, luvun suuresta sisäpihalla varustetusta aateliskartanosta ei ole mitään jäljellä (kuva Seppo Liukko). Oik. alla kuva: Liukon- courtyardin omistajien Kossakovskien luvulla rakentama Jonavan kirkko, kuva 2008 Seppo Liukko. Napoleon neuvotteli aluksi Aleksanteri I:n kanssa Vilnassa. Napoleon perusti vasallihallituksen Vilnaan. Tänä aikana n Napoleon vieraili mm. kenraalinsa ja adjutanttinsa Kossakowskien aateliskartanossa Liukon Couryardsissa lähellä Vilnaa ja myös Vepriaissa, josta kuva yllä v Napoleon I hyökkäsi Moskovaa (Kutuzov) vastaan ja valtasi sen, mutta Moskovan palon ja taistelujen jälkeen lokakuussa joutui lähtemään takaisin Ranskaan. Nykyisin Liukon - kartanon puistoalueella Sirvintos - joen itärannalla vanhan mukulakivitien varrella,

254 254 / 315 on edelleen erikoinen muistomerkki ns. Turkkilaisen hauta (ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa tutkimusosio; Liukon courtyard kulttuurihistoriaa). Liukon - nimiset paikannimet Liettuassa ja Suomessa: Kylien nimet ovat yleensä vanhinta nimikerrostumaa. Lue tarkemmin Liukko - nimen esihistoriaa tutkimus, jossa on lisäksi Liukko - nimen perusteella tutkittu ja selvitetty paikallishistoriaa Liukko - nimisten kylien ja talojen- kartanoiden tapahtumista Suomessa rautakaudelta alkaen. Oleellista näille kaikille Liukon - nimisille alueille on se, että maa-alueiden nimenä ne ovat olleet olemassa huomattavasti ennen näiden muuttumista ko. aatelis- tai talonpoikaiskartanoiksi. Nämä talot ja kartanot ovat vain nimetty n luvuilla vanhan pelto/metsäalueen Liukko - Liukon - paikannimen perusteella ja talojen- kartanoiden nimiksi. Nimi on jäänyt kaskiviljelyajan perimätiedoista muistiin ja otettu käyttöön esimerkiksi säterikartanon peltoalueiden tai säterikartanoiden nimissä, esimerkkeinä näistä ovat Mikkelin Liukkolan aatelis-/ säterikartano (von der Pahlen) ja Kangasalan Liuksialan (kuninkaan kartano) - säterikartano sekä Liukon courtyard niminen aristokratian hovikartano Liettuassa. Silloin Liukon - appellatiivinimillä (propri) olevat paikannimet ovat säilyttäneet muinaissuomalaisen nimensä ruotsinkielisistä (t. puolan) uusista, myöhemmistä aatelisista (rälssi), omistajatahoista huolimatta. Tällaisia kartanoaikojen takaa kumpuavia maa- alueiden nimiä ovat myös esim. Someron Kimalan säterikartanon tai Kaarinan Lemun kylän, Yli- Lemun säterikartanon Liukonpellot /- metsät, Kuopion Koivumäen säterin Liukon -torppa, kuten myös Liuksialan- ja Liukkolan säterikartanoiden nimet sekä talonpoikaiskartanoiden / rusthollien nimistä mainittakoon Suomusjärven Liuko -, Janakkalan Liukola - rusthollit. Vesilahden Liukko rustholli saattoi olla näitä ainoa poikkeus, jossa alkuperäiset (rautakautiset) Liukon - nimiset asukkaat ovat pitäneet Lukko - taloaan luvun puoliväliin saakka (ks. teksti). Tässä tutkimuksessa käsitellään laajemmin ja erikseen Liettuan puolankielisen aristokratian alueella olevan Liukon Courtyard`n historiaa luvulta luvulle saakka Liettuassa. Koivumäen säterikartano Kuopio. Kuva maalauksesta Seppo Liukko 2011

255 255 / 315 Liukko -nimi on ollut olemassa ko. paikalla jo ennen säterikartanon perustamista (ks. tämä mahdollinen Savon Liukkojen siirtymisalue Vesilahden Liukko- talosta Savon eräsijoille). Liukko- alueesta on muodostettu säteriaikana ja sen jälkeen torppa. Liukko - nimestä on Kuopion alueella nykyisin jäljellä oleva merkintä; Liukontie. Vanha Liukko - alue sijaitsee Koivumäen kartanolta n. 3 km 5-tietä Kuopioon päin. Nykyinen Liukontie alkaa Kallaveden rannasta ja 5-tieltä, tien varrella mäen päällä sijaitsee uusi Ikean tavaratalo (rakenteilla). Kuva Seppo Liukko 2011.

256 256 / 315 Liukko ja Laukko ovat Kalevalainen nimipari Nimet esiintyvät usein yhdessä Suomen muinaispitäjien siirrynnäisniminä ja - Kalevalaissa loitsuissa: Liettuassa esiintyvät myös Liuko- paikannimen lisäksi sen Kalevalainen rinnakkaisniminä tai nimiparina mainittu Lauko (KV- loitsuissa; liukon - laukon), näiden lisäksi Liukko - nimipesyeen nimimaininta löytyy ainakin 30 :stä SKVR:n eli Suomen Kansan Vanhoista Runoista / loitsuista. Liettuassa Lauko ja Liuko- nimet ovat myös kyliennimenä useilla alueilla, kuten Suomessa, jossa esimerkiksi muinaisen Maskun (Nousiaisten - Ruskon, nyk. Vahto) alueella ovat mm. Liukolan - ja Laukolan kylät. Nimet liittyvät maanviljelyn alkuaikoihin eli pronssi- rautakauteen ko. alueilla. Rannikolla nimet ovat olleet lyhyemmässä muodossaan Liuko - Liukola tai Lauko - Laukola ja sisämaassa Liukko - Laukko- niminä. Nimet esiintyvät paikanniminä ja talojenniminä useilla eri alueilla vierekkäin Suomen vanhimmilta viljelyalueilta alkaen Lounais- Suomesta Hämeeseen esim. Vesilahdella ja Somerolla, myös Köyliö- Kiukainen - Panelia- Huittinen, Perniö- Suomusjärvi jne.. Nimet ovat pakanallisen ajan muinaissuomalaisia nimiparisiirrynnäisiä, molemmat nimet ovat olleet olemassa germaanisina ja Kalevalaisina niminä ennen Ruotsinvallan aikoja. Liuko- Luikko - nimi on mainittuna myös 1642 Raamatussa sekä luvun kerätyssä Kalevalaisessa runoudessa. Kalevalaisen runouden kerääjänä jo puhdasoppisuuden aikana ovat toimineet ensimmäiset, ns. fennofiilit, kuten pappi Juslenius, oppineista Gananderin - Porthanin aikalainen sekä näiden edeltäjistä mainittakoon esimerkkinä Henrik Lilius, jonka nimi liittyy Liukko- nimipesyeen nimiin ja fennofiiliseen suomenmielisyyteen. Liliuksen suku on keskiaikaista suomalaista talonpoikaissukua, ja peräisin luvun alun rustollista Karkun Rainion - kylästä (suomenkielisinä nimi mm. Rainio): Piispa Sorolaisen Postillassa ja vuoden 1642 Bibliassa on mainittu luikko - nimi. Nimi on tarkoittanut joissakin murteissa joutsenta (ks. siv. 472; kuten myös mm. Viron sanakirjassa (luik).fennofiili Jusleniuksen aikana vaikutti Turun Koulussa Messukylän kirkkoherran poika Henrik Gustafinpoika Lilius ( ), joka oli perehtynyt vanhoihin suomalaisiin Kalevalaisiin kansanrunoihin jo ennen Gananderia ja Porthania. Hän laati ilmeisesti vuonna 1725 kuuluisan Kalevalamittaisen runon "Kehto- Runot", joissa on myös Liuko- nimistöön liittyvä otsikko. Tämä runo löytynee SKS:n arkistoista Osmo Hormian 1961 kirjoittaman tutkielman "Gananderin sanakirjan lähteet" sitaattiluettelosta nro 90Bb1, nimeltään Lisäis Liuco lausumahan. Sitaatin sisältöä ei ole vielä löydetty. Henrik Liliuksen pojista nuorin hovioikeudenneuvos Johan Lilius oli fennofiili (suomenmielinen) luvulla ja kuului mm. Porthanin luomaan Aurorasalaseuraan, joka vaikutti samaan aikaan kuin suomalaisen upseeriston Valhalla - salaseura / Anjalan - Liiton vuoden 1788 Suomen itsenäisyyspyrkimykset. Johan Liulius julkaisi Porthanin Åbo Tidningar- lehdessä, mm. isänsä Henrik Liuliuksen

257 257 / 315 elämäkerran. Yksi veljeksistä Henrik Henrikinpoika Liulius oli Turun akatemian runousopin dosentti. Mainittakoon Liukko - nimeen liittyen mm. Helsingin yliopiston kansanrunoustieteen laitoksen opintotyöluettelossa (1987) nro 790 mainittu vuoden 1966 tutkielma, tekijänä Suvikki Liukko (1969 Kotikielen Seura/ Virittäjä- lehti). Muinaissuomalaisen Liuko- nimen mukaiset talonpoikaistalot / ratsutilat Lounais- Suomessa. Yhtä poikkeusta* lukuun ottamatta näillä Liuko- nimisillä alueilla ei enää ainakaan luvun jälkeen ole asunut ns. alkuperäisiä Liukko - nimisiä sukuja. Länsi- Suomen vanhimmilla Liuko- Liukko - maa-alueilla on asunut pääsääntöisesti rautakauden jälkeen n vuotta sitten, muut kuin Liuko-nimen omaavat asukkaat. Esimerkkinä mainittakoon mm. Suomusjärven Liuko- talo / rustholli, jossa on asunut Vendelin - sukuun kuuluvat asukkaat lähes viisisataa vuotta, mutta silti ko. taloa nimitetään edelleen Liukon - taloksi. Joillakin Liukon - nimisillä paikannimialueilla on taloa pitänyt luvun aikana Liukola - Liukko - nimisiä omistajia, mutta nämä ovat ottaneet ko. nimen käyttöönsä huomattavasti vanhemman Liukko - paikannimen mukaan. Tällaisia ovat esim. Janakkalan Liukolan - talonpoikais / - rusthollitaloa, Someron Lahden säterikartanon - Liukolan torppaa ja Tottijärven - sekä Köyliön Liukolan - kylän taloja pitäneet Liuko- nimiset ihmiset, mutta silloinkin taloissa on ilmeisesti asunut paikannimen mukaan nimensä ottaneita asukkaita. Liukolan- talo- rustholli on Janakkalassa olevan talon ja peltoalueen nimi, kuva Seppo Liukko

258 258 / 315 Sukunimi paikannimen mukaan Sellaisia nimensä paikannimen mukaan ottaneita ovat ilmeisesti myös vanhojen suurpitäjien Ruovesi- Kyrö- alueilla olevat nykyiset taloja- ja sukunimiä ovat mm. nykyiset Liuko- Liukko - paikannimiset asukkaat. Näiden alueiden asukkaiden nimi (talonnimi) johtuisi todennäköisesti Vesilahden Liukko - talon /rusthollin omistamien eräsijojen mukaan nimetyistä Liukko - paikannimistä (ks. Pirkkalalaisten eräsijat /verotusoikeus). Esimerkiksi Keuruun Liukko ja Kyröjoen Merikaarron, Liuko - sekä Perhon Liukko - kylän ja - talojen- / Liukko - sekä mm. Laihian Luikku - nimisten talojen asukkaat olisivat ottaneet nimensä Liuko- Liukko - nimipesyeen paikannimien mukaan. *Alkuperäinen Liukko - nimisten henkilöiden Liukko - talo on rautakautinen talonpoikaistalo Vesilahdella, myöhemmin ratsutila ja rustholli: Ainoa poikkeus todetun asutuksen jatkumisesta Liukko - nimellä, jopa rautakaudelta alkaen olisi mahdollista, paikallishistorian (Arajärvi, Vahtola) ja. mm. käräjäoikeuksien pöytäkirjojen mainintojen perusteella todettu olleen, Vesilahden ratsutila / rusthollin Liukko - talo, jonka asukkaat ovat ilmeisesti ns. alkuperäisiä Liukkoja luvulle saakka (ks. Historian Liukko Vesilahti ja Vesilahden Liukko - talon asukkaat alkaen ja Liukon - rusthollin Kalevalainen perinne). Myös Liukko - sukunimi on mahdollisesti peräisin jo rautakaudelta, sillä myös Lounais- Suomessa on ollut suomalaisten talonpoikien käytössä sukunimijärjestelmä, vielä luvulle saakka. Ruotsinvallan vaikutuksesta ja -alueilla, suomalaisten talonpoikaissukunimistö heikkeni varsinkin Länsi-Suomessa (patronyymit tulivat tilalle). Asiasta on näyttöä vanhemmissa asiakirjoissa (ks. Suomen Sukututkimusseuran Genos kirjoituksista, kohta Henkilönnimet esim. professori Kaarlo Teräsvuori artikkeli, 4 kpl..vaikka vanhimpien Länsi- Suomen Liukko - nimisten talojen omistajina ei enää keskiajan jälkeen (Vesilahden, aikaisemmin Pirkkalan, Liukkoalukuun ottamatta) ole ollutkaan Liukko - nimisiä omistajina, osoittavat em. vanhat asiakirjatiedot ja nimenomaan mm. Vesilahden Liukko - talonpoikaistalon vanhimmat käräjäoikeuksien pöytäkirjat ja maakirjat mahdolliseksi sen, että Liukko- nimi olisi ollut käytössä sukunimenä jo rautakaudelta alkaen. Liukko - nimi olisi vanhimpia edelleen käytössä olevista sukunimistä Suomessa (ks. tämän tutkimuksen loppuyhteenveto; Liukko - paikannimistön laaja levinneisyys pronssi- rautakaudelta ja todennäköisesti sukunimistönä viimeistään keskiajalla, SL).

259 259 / 315 Suomalaisten talonpoikien kapinointi vieraan vallan edustajia vastaan luvuilla (mukana Liukko - nimisiä talonpoikia): Suomen keskiajan talonpoikaiskapinointiin Ruotsinvallan edustajia ja - aatelisia vastaan ovat vanhaan hämäläiseen talonpoikaisväestöön kuuluneet Liukot osallistuneet mahdollisesti jo Lallin - ajoista alkaen (mm. Köyliön Liukola ja Luikki). Vesilahden Järvenrannan kylän Liukko - talosta on osallistuttu vuonna 1438 Nokialla (ent. Pirkkala - Vesilahti) Viikin - kartanoon kohdistuneeseen talonpoika Davidin johtamaan kapinaan (tämä David oli suuren Vesilahti / Pirkkalan pitäjän Heikkilän talon isäntä, Taavetti Heikkilä). Kapinaan osallistumisen seurauksena mm. Pirkkala / Vesilahden muinaispitäjän Liukko - talon isäntä on joutunut allekirjoittamaan "kirkkoruhtinas" piispa Maunu Tavastin laatiman "erikoisen" Ruotsinvallan alistuskirjan, puumerkillään ja laaditun vakuuttelun: ei enää koskaan ruotsinvallan edustajia vastaan (Vesilahden Historia 1950). Myös Hollolan alueella on ollut saamaan aikaan vuonna 1438 talonpoikaiskapinoita, mm. edellä mainitun Maunu Tavastin pojan eli katollisen kirkon piispan kyseessä ollessa - "kasvattipojan", Olavi Tavastin kartanossa Lammilla (Porkkalan kartano / Ormajärvi), josta syystä ilmeisesti Jussi Liuco - niminen mies on ollut Hollolan käräjillä vielä vuonna 1469 ( ). Asikkala- Lammi alueella on mm. Liukonmäki - niminen paikka. Ks. myös Olavi Tavast`n vaiheet luvulta Ari-Pekka Palolan väitöskirjaan liittyvänä yhteenvetona: Yliopisto-opiskelua keskiajalla - Olavi Maununpoika Pariisissa, julkaistu Tieteessä Tapahtuu 3/98 - lehdessä. Nuijasodassa talonpoikien joukoissa on ollut Liukkoja mukana , Vesilahti- Pirkkalan Nokian kartanon alueilla olleissa Jaakko Ilkan johtamissa nuijamiesten taisteluissa Ruotsinvaltaa - ja sen edustajia aatelisia mm. Klaus Flemingin joukkoja vastaan (Arajärvi 1950: ). Toisaalla Hämeestä ja Savosta kootut talonpoikaisjoukkojen nuijamiehet kokoontuivat Suur- Savossa nimenomaan Liukkolan alueelle (nyk. Otava / Mikkeli), näihin nuijamiehiin olisi liittynyt myös Liuksialan kartanon omistajan Kaarina Maununtyttären ja entisen kuninkaan Eerik XIV:n poika Kustaa, mutta tietojen todenperäisyyttä ei voi vahvistaa (asiasta tarkemmin Mikkelin kaupungin historiasivut). Joidenkin historiatietojen mukaan tämä Kustaa pakeni Viroon - Puolaan Nuijasodan jälkeen. Lue asiaan liittyvänä Liettuan / Puolan kuninkaíden Jagellojen, - tyttären Katariina Jagellonigan ja miehensä Juhana III :n ja heidän poikansa Sigismundin kytkennät Nuijasotaan luvun lopulla ja miten nämä tapahtumat liittyvät a) Liukkolan - taloon Mikkelissä tai b) Liettuan Liukon courtyard- kartanoon. Kuva alla. Kasimiervs IV Jagello liettualainen Puolan kuningas (personaali unioni aikana), Malborgin (Marienbergin) hallitsija Liettua-Puola suurvallan aikana (mm. voitto teutoneista). Tämän Puolan pitkäaikaisen Jagellojen kuningassuvun tytär Katariina oli luvun lopulla oli Ruotsin kuninkaan ja jo aikaisemmin Suomen "suurruhtinaan" Juhana III.n aviopuoliso.

260 260 / 315 Tämä Jagello on siis Turussa asuneen kuningatar Katariina Jagellonican isoisiä. Miksi suomalaiset talonpoikaisnuijamiehet "kapinoivat" ruotsinvallan edustajia - aatelisia - vastaan Suomessa, Lue Seppo Liukko artikkeli mm. Nuijasodan tapahtumista ja sen syistä; Talonpoikaisvastarintaa ja puhdasoppisuuden ajan Kalevalaisen kansankulttuurin kitkentä. Liukkolan - alueen Nuijasotaan liittyvät tapahtumat löydät tarkemmin mm. Mikkelin kaupungin historiaa sivuilta, mm. kohdasta Kapina leviää Savoon. PS. Tälle keskiaikaiselle (n luvun) ja Nuijasodan näyttämönä historiaan merkittynä olevan Liukkolan - kylän alueelle perustettiin myöhemmin Liukkolan - säterikartano, jo vuonna 1606 (T). Silloin von der Pahlen / Palen / Falen - nimi ja suku on tullut Suomeen Liivinmaalta, Kustaa II Aadolfin lahjoitettua 1615 Mikkelin Liukkolan - kartanoalueen von der Pahleneille. Pahlenien omistukseen tuli silloin 64 tilaa Mikkelin Liukkolan - kylässä. Liukkolan säterin paikalla on nykyisin Otavan mv- opisto, tällä paikalla oli luvulla kreivillisen Pahlenien suvun rälssilahjoitus maa- alueet ja varsinainen säterikartano, nimeltään Liukkolan -säteri. Kuva 2011 Seppo Liukko.

261 261 / 315 Liukolan - kylä Mikkelistä oli myös vanhojen Häme - ja Savo rajariitojen aluetta. Tällainen rajatarkastus oli v Hämeen Sysmän Pärnämäen ja Savon puolella olevan Maunu von Pahlenin rälsssitalonpoikain ja Liukoilan (Liukolan) kyläläisten välillä (lähde; Pohjois- Hämeen Erämaat, Asutus ja Olot, K.J. Jalkanen 1892:7). Asiasta on myös toinen vanha lähde, J. Paasonen, Muinaismuito-yhdistyksen aikak. X s. 176, jossa mainitaan samasta asiasta, että " Pärnämäkeläisten ja Mauno von der Pahlenin rälssitalonpoikain, Liukolan kyläläisten (vastaajina) välillä on noudatettava Kuningas Kaarlo Knuutinpojan Rajakirjassa, annettu Tukholmassa v:na 1452, joka tämän riidan ratkaisee...niinkuin myös Juhana Paavalinpoika Liukoinen luopuu, kun hänelle asian laita täällä Kunink. Oikeudessa selitettiin, hyvällä sanoi itsensä siitä irti eikä tahtonut enempää tiluksiin puuttua. Actum ut Supra, Kuninkaallisen oikeuden puolesta: Juhana Kurki, todistaa Olaus Hamnius, tuomari".pahlen - aatelissuku aateloitiin Liukkolan säterikartanon omistuksen aikana Tukholman rekisteriin 1679, nro 1163 nimellä Pahl. Lisäksi ko. suku on introdusoitu aateliin myös Tallinnan (Reval), Riigan, Jelgavan (Mitau). Pahl / Pahlen /Falen- nimi johtunee baltinsaksalaisena Westfalen - nimestä. Von der Pahlenien tyylikkäin - ja Viron valtion toimesta kunnostettu kartano, on Palmsen kartano. Se edustaa mahtiaateliston kartanohistoriaa ja on katsomisen arvoinen, Tallinasta n. 80 km Narvan maantietä itään ja sitten merenrannan suuntaan. Kuva: Von der Pahlenien Pamsen kartano, Viro, Seppo Liukko

262 262 / 315 Ks. tarkemmin Liukko -nimiset talot ja kartanot Suomessa yhteenveto Liukko - nimen historiaa tutkimuksesta. Mainittakoon von der Pahlenin suvun liittyvän myös toisaalla Liukon- nimisiin paikannimiin nimittäin Kimalan - kartanossa, jonka laajojen peltoalueiden nimi on jo ennen kartanoaikoja ollut Liukon - pelto. Kimalan säterikartanon omistajan ratsumestari Johan Ramsayn (s. 1683, k. 1739) ensimmäinen puoliso oli vapaaherratar Cristina von der Pahlen (k. 1712), hän oli kotoisin em. Mikkelin Liukkolan - säterikartanosta. Kimalan uudeksi omistajaksi tuli Hedvig Eleonora Stubbe, joka oli syntyisin myös (vapaaherratar) von der Pahlen - sukua (s.1700, k. 1774). Korkea - aatelinen rouva käytti aina tyttönimeään von der Pahlen ja hallitsi puolta Kimalan kartanosta vuoteen 1769 saakka (lainaus kirjasta Someron Historia II, Esko Aaltonen, 1958:80-81). Anjalan liiton asioissa voimakkaasti vaikuttanut Jägerhornien suku (Kapteeni G.J. Jägerhorn) on omistanut myös Somerolla olevan Kimalan - kartanon (kuva aik.) puolikkaan vuoteen 1799 saakka, joka myytiin silloin A. A. Zidbäcille, joka omisti myös Åvikin kartanon ja lasitehtaan Someron Sillanpäässä (lähde sama kuin edellä). Liukkolan säterin omistajat, von der Pahlen suku, olivat myös Viron Palmsen säterikartanon omistajia. Nyk. kartanomuseon tauluja, kuva Seppo Liukko 2009.

263 263 / 315 Millainen oli von der Pahlenien Liukkolan kartano säteriajan jälkeen Liukkolan kylässä (nyk. Otava) Von der Pahlenin jälkeen Liukkolan säteristä muodostettiin Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti / SJR / Esikunta, 578 Majurin - puustelli eli majurin virkatalo, jolloin kartanoon kuului 1440 hehtaaria maata. Nykyisin kartanon paikalla ja tiloissa on Otavan maanviljelyopisto. Tunnetuimpia sotilasvirkamiehiä, jotka ovat asuneet Mikkelin pitäjän Liukkolassa ovat olleet eversti Henrik Wright , jonka poika aateloitiin. Myös Kustaa Aadolf Ehrnroot asui Liukkolan sotilasvirkatalossa eli majurin puustellissa, luvun alussa (ks. Suomen historiaa myös artikkelista Anjalan liitto - suomalaisuus, kirj. Seppo Liukko ). Senaatti päätti Liukkolan kartanoon perustettavasta suomenkielisestä maanviljelyskoulusta 1856, opisto sai perustamisvaiheessa Otava- nimen. Alkuvaiheen opettajista ja myöhemmistä merkittävistä johtajista mainittakoon mm. Suomen metsäteollisuuden sukuun kuuluva maanviljelysneuvos F.A. Sherlachius. Hänet valittiin myös Mikkelin läänin lääninagronomiksi. Ks. asiasta tarkemmin myös Mikkelin maaviljely kohta maanviljelykoulutusta Otavassa, Liukkolan kylässä.

264 264 / 315 Miksi juuri Liukko - nimihistoria osoittaa suomalaisten esihistorian- ja keskiajan tapahtumien taustat kronologisesti? Suomalaisten juuret ja -esihistoria, Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen kautta: On tosiasia, että kaikkien suomalaisten juuret juontuvat kivikauden muinaissuomalaisista metsästäjä > maanviljelijä taustasta, sillä vielä keskiajalla yli 98% kaikista suomalaisista kuului talonpoikaisväestöön tai olivat lähtöisin talonpoikaisyhteisöstä (pl. vierasperäiset rälssiaateliset). Lähes kaikkien nykysuomalaisten oma esihistoria olisi tunnistettavissa tai vertailtavissa Liukko - nimen tutkimusraportin perusteilla. Suomalaisten identiteetin ja - oman kulttuurin kehitys jääkauden- kivikauden metsästäjistä, maanviljely- metsästäjäsuomalaisiksi on alkanut Kiukaisten kulttuurin aikana ja muotoutunut "suomalaiseksi ominaistyypiksi" jo pronssi- tai viimeistään rautakaudelta alkaen, jolloin myös suomalaisten oma Kalevalainen kulttuuri on ollut jo osa "suomalaisuutta". Myös keskiajan historian tapahtumat ( luvuilta) ovat melkein kaikkien nykyisten luvun suomalaisten osalta olleet lähes samantyyppisiä, kuin tässä Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa on kuvattu (Ks. tutkimusraportti). Tässä Liukko - nimen esihistoriatutkimuksessa ovat suomalaisten kannalta tärkeät tapahtumat esitetty suomalaisesta näkökulmasta, lähdeaineistotietoihin perustuen. Historiankirjoitus näyttää "hieman" erilaiselta, kuin mitä on aikaisemmin kirjattu ns. Ruotsinvallan näkemyksen perusteella. Liukko - sukunimi on otettu usein paikannimistä sukunimiksi, mutta Vesilahden Liukko - suvulta on todennäköinen jatkuvuus Hämeestä - Pohjanmaalle ja Savo- Karjalaan: Nykyisten Liukko - nimiset suvut ovat ilmeisesti pääosin saaneet sukunimensä edellä esitetyin perustein (Liukko on vanhimmalta merkitykseltään kaskiviljelypaikkaa merkitsevä nimi) nimettyjen vanhojen Liukko - paikannimien perusteella. Poikkeuksena Vesilahden Liukko -suku. Vesilahdelta eräsijoille mm. Ruoveden- ja Kyrön pitäjiin sekä Rautalammin tai Mikkelin pitäjän kautta Savoon levinnyt Liukko - suku (ja - nimi), on todennäköisesti se Liukko - suku (ns. Leppävirran sukuhaara), joka on lähtöisin Vesilahden Liukko - talosta ja jatkuu Savo - Karjalan (Leppävirran) Liukko - sukuna. Tämä sukuhaaraa on nyttemmin levinnyt laajalti Suomessa.

265 265 / 315 Liukontie Savoon. Liukko - nimi esiintyy Kuopion nykyisen kaupungin alueella, se on ollut paikannimenä jo ennen Koivumäen säterikartanon muodostumista Silloin Liukko oli määritelty Koivumäen kartanon torpaksi. Alla kuva Liukontien - viitasta, Kuopion kaupungista 5- tien risteyksestä. Kuva 2011 Liukko Seppo Leppävirran Liukko on laajin Suomen nykyisistä Liukko - sukuhaaroista. Tämä Liukko - suku on todennäköisesti siirtynyt Vesilahden Liukko - talosta (myöhemmin rusthollista) Rautalammin kautta (Tavisalmi / Kuopio) tai suoraan Päijänteen yli ns. hämäläisten (Vesilahti- Pirkkalalaisten) omille vanhoille alueilleen Savoon, kuten aluksi Mikkeli /Juva - ja sieltä Kuopio- Leppävirta. Tämä siirtyminen olisi tapahtunut ensiksi pääasiassa Liukkojen keskiaikaisille tai uuden ajan alussa olleille eräsijoille mm. Leppävirralle - Heinävedelle. Paikannimistö ja ko. suku ja sukunimi ovat ilmeisesti levinnert tämän Vesilahden Liukko - nimisen talon eräsijojen välityksellä. Ensimmäiset Liukko - nimiset talonpojat ovat tulleet Kuopio- Leppävirran alueelle jo Asiakirjoista on selvitettävissä, että Erik - ja Olof Liukko ovat asuttaneet Unnukan vesistössä olevaa Liukonsaarta (ks. kartta). Karttakuva Liukonsaaresta Savon / Leppävirran sukuhaaran Liukkojen, Olof Erikinpoika Liukko, on viljellyt maitaan Leppävirralla Unnnukan vesistössä olevaa n. 5 km pitkää Liukonsaarta. Vesilahdella Liukon talossa on ollut 1500-luvun loppupuolella Erik niminen poika, joka on eräsijojen asuttamispakon vuoksi lähtenyt Savoon mm. Vesilahden silloisten Tanskan (Vesilahden Liukon naapuri ja - sukua) ja Kurkien kanssa yhdessä (Varkauden

266 266 / 315 Historia). Paikka on Leppävirran eteläosia, lähellä nykyistä Varkauden kaupunkia, joka on aikaisemmin kuulunut Leppävirtaan. Liukonsaaren pohjoisosassa on Unnukansalo niminen paikka ja vieressä on ko luvun asukkaan nimen mukaan nimetty virta- Liukonvirta. Liukonsaari ja Liukonvirta (Unnukan vesistö-varkaus) Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Historiatietojen perusteella ainoa näistä vanhimmista Liukko - nimipesyeen taloista voisi Vesilahden Liukko - talo olla se, jonka ns. alkuperäiset asukkaat olisivat olleet Liukko - nimisiä henkilöitä ja talon nimi olisi nimetty jo rautakaudella asukas Liukkojen - nimen perusteella.

267 267 / 315 Vesilahden Liukko - talolla on tunnetusti ollut erityisen suuret eräsijaomistukset jo keskiajalta alkaen. Talon suomalaisittain hyvin vanhaan ikään viittaisi myös historiankirjoittajien mielipide: Eräomistus puolestaan viittaa ratkaisevasti kylän tai talon korkeaan ikään, sillä 1500-luvun lähteistä selville käyvät erämaaomistukset olivat vain kaukainen heijastus Ylä- Satakunnan muinaisesta rikkaasta eräelämästä ja palautuvat kenties satojakin vuosia taaksepäin. Arajärvi, Vesilahden historia, 1950:45. Kartta Vesilahden Liukko- talo suurten eräsijojen talo: Ks. Elinan Surma kalevalamittainen runo tapahtumat Laukko, Klaus Kurki ja Suomelan tytär Elina, sekä Liukko -talojen Tanska, Jutila, Liukko naapuri Suomela - Stenbock (1400-luvulta)

268 268 / 315 Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Vesilahden Liukko talon eräsijat keskiajalta Em. Hannoilahti, Visuvesi (Ylis- ja Alistalot), Morrinniemi, ja Perhon Liukko sekä Merikaarron Liuko, ja myös Vesilahden Liukko- talon Savon eräsijat nyk. Kuopio- Leppävirta - Heinävesi- Varkaus alueilla (myös Savon alueella useita paikannimiä Liukko - nimillä). Suurten eräsijaomistustensa vuoksi on mahdollista, että osa nykyisistä Suomen Liukko - nimisistä suvuista olisi lähtöisin Vesilahden* vanhasta Liukko - talosta, sillä Kustaa Vaasa määräsi mm. em. laajat eräsijat asutettaviksi (eli verolle) luvulla, vaatimuksia tiukennettiin loppua kohden (verotus). Yleensä eräsijoille muutti vakinaisen maanviljelytalon isännän nuorempia veljeksiä (ks. myös Seppo Liukko artikkeli Liukko- nimisten talojen ja kartanoiden historiaa, eräsijat mm. kohta 20-23). Eräsijan asuttaminen löytyy myös Liukko- nimistön talossa, nimittäin Vesilahden Liukko - talon omistus mainitaan vuonna Kuitenkin varsinainen eräsija oli hankittu jo rautakaudella tai keskiajan alussa, sillä ko. eräsijalla on aloitettu maanviljelyä n tienoilla. Tällainen historiamerkintä löytyy mm. Ylä- Satakunnan kihlakunnan Vesilahden hallintopitäjän päätöksistä 1552 s. 1070, Eom Pouru, Outinen ja Järvenrannan Tila I Tanska (Liukon) Lasse (Tuomaanpoika) nimissä ja siten omistivat eräsijan 20 penikulman päässä kotoa (Järvenrannasta) olevat eräsijat, joka olisi otettu viljelykseen n. 40 vuotta sitten (n eräsijana se on huomattavasti vanhempi). Kihlakunnanoikeuden merkintä, Järvenranta s. 1075, Eom Liukko. Eräsijat asutettiin vaihtokaupalla, kun Järvenrannan Lasse (Lauri Heikinpoika) ja Järvenrannan Heikki Laurinpoika Liukko (Järvenrannassa Tila 1, isäntänä ) vaihtoivat taloja ilmeisesti vuonna 1552, silloin viimemainittu muutti Visuveden Ylis- ja Alastalon isännäksi. Heikki Laurinpoika taas siirtyi Järvenrannan Liukko - talon isännäksi Vesilahden Liukon talolla oli Järvenrannan toisella puolen varsinaisen Liukko- talon maa- alueiden lisäksi laaja yli 10 km pitkä ja n m leveä Puontilan sarka. Eräsijoja Liukko-talolla oli useita: Vuoden 1589 tarkastusmaakirjassa on mainittu; " Henrch Larsson (Heikki Laurinpoika) 3 öre, asuu Kyrön pitäjän Rikalaisten erämaalla Item Jerffuenranda eriemarch j Wsilaks sochn". Tässä on huomattava, että jotkut tutkijat ovat aikaisemmin sotkeneet Rikalaiset ja Järvenrannan keskenään. On tiedettävä, että kyse oli sen aikaisesta tavasta, sillä eräsija mainittiin sen pitäjän hallintopiiriin, josta omistajat olivat lähtöisin, siis ei Kyrön tai Ruoveden, missä eräsija sijaitsi, siksi on maininta Vesilahden Järvenrannasta (Liukko). Visuvesi oli ilmeisesti muutoin yleisimmin Rikalalaisten eräsija -aluetta mutta, jossa oli vain nämä Vesilahtelaisten talojen Järvenrannan Liukon, Outisen, Pourun ja Laukon eräsijaomistukset. Tälle Järvenrannan Liukkojen Alas- ja Ylistalojen kantatilalle kuului myös Lemminniemen lisäksi Wäldeninsarka (olivat Visuveden talojen kaskiviljelyalueita ja eräsijoja). Järvenrannan omistajilla Tila IV, joka oli yhdistetty Liukkoon, sillä oli eräsija myös muissa lähteissä tuntemattomalla Hannoilahdella, siitä

269 269 / 315 on Kihlakunnan merkintä VA2401b f.603, vuosilta 1562 ja 1564 (lähde prof. Seppo Suvanto). Nykykartaston avulla olen selvittänyt asiaa, ja ilmeisesti tämä Hannoilahti on Kulju- Hämeenkyrö alueella Näsijärven länsipuolella n. 80 kilometriä Vesilahden Järvenrannasta. Täällä on Värminmäki ja Hannunlahti ja Hannun talo, joka voisi olla alkuperältään näitä Vesilahden Liukkojen (IV- tila), kihlakunnan tuomiossa on mainittu eräsija, jonne on muutettu asumaan 1562 jälkeen. Kuva: Liukko - sukuvaakuna, mm. Hannunvaakuna Vesilahden Liukko isäntäluettelot: Historiamerkintöjen mukaan Vesilahden Liukko on ollut olemassa jo ennen maakirjoja vuodelta 1540, jolloin talojen isännät ja isäntien hallitsemisvuodet on myös merkitty luetteloihin. Tässä Seppo Liukon kokoamasta Vesilahden Liukko- talojen (Liukko, Tanska, Lemola, Jutila- sukua keskenään) isäntäluettelot luvulta (ks. tarkemmin artikkeli Vesilahden Liukko). Vertaa luettelon isäntien nimiä ja patronyyminimiä mm. alla olevaan Seppo Liukon arvioon Vesilahden Liukon ja Savon (Leppävirran) Liukkojen sukuyhteydestä (sama vertaus sopii myös Värmlannin Liukkoin sukuun (Matss). Lähde (alla lainaus): Vesilahden Liukko- talo / rustholli Kirjoittanut ja koonnut Seppo Liukko 2007 (lähteet Suvanto ja Iso- Iivari) Vesilahti oli rautakaudella ja keskiajan alussa Pirkkalaa Ks. Pirkkalalaisten maanviljelijöiden ikimuistoinen verotusoikeus / eräsijat sisämaan- ja pohjanmaan- pohjoisen metsästäjähämäläisten alueilla, joita myös lappalaisiksi on kutsuttu (lappalaiset ovat sisämaan varhaiskantasuomenkielisiä hämäläisiä) Lyhyt selvitys hämäläisten vakinaisen maanviljytalojen ns. lappalaisten verotusoikeudesta Virroilla, Kyrössä ja muualla Hämeestä pohjoiseen. Nämä rautakauden ja keskiajan alun lappalaiset (ns. ei- maanviljeljät) eivät olleet saamelaisia, vaan alkuperäisiä suomensukuisia hämäläisiä. Sisämaan metsästäjä-keräilijät olivat, kuten rannikolta alkaen n eaa. alkaen maanviljelyammatin käyttöön ottaneet alkuperäiset suomalaisetkin, näitä samoja suomalaisia - hämäläisiä. Vasta sen jälkeen kun rannikon

270 270 / 315 hämäläisiin assimiloitui eaa. aikana vasarakirvesgermaaneja näiden elinkeino muuttui hiljalleen maanviljelyn suuntaan, samalla kieli muuttui. Nuorakeraamisen kulttuurin vasarakirvesväestö oli (esi-) germaanikielisiä, jotka pieninä miesryhminä toivat maanviljelyn ja germaanikielen lainasanoja (pääasiassa maanviljelyn superstraatteja) Suomeen. Esigermaanikielen vaikutuksesta varhaiskantasuomen kieli muuttui kantasuomeksi ensiksi rannikon alueella. Sisämaan alkuperäiset hämäläiset, jotka eivät olleet vaihtaneet metsästyselinkeinoaan, puhuivat vielä rautakaudella varhaiskantasuomea (siksi näitä sanottiin lappalaisiksi). Siitä syystä ja varsinkin Olaus Magus Gothuksen luvun Roomassa kirjoittamasta kronikasta alkaen, on lappalainen nimitys sotkettu saamelaisiin. Sisämaan lappalaiset eivät olleet saamelaisia. Nämä väestöt olivat hämäläisiä, mutta lappalaisiksi kutsutut puhuivat vielä suomalaisen rautakautisen talonpoikaishallinnon ja keskiajan alussa vanhempaa suomenkieltä (varhaiskantasuomea). Vesilahtelaiset kuuluivat luvulle saakka Pirkkalaan, siksi ko. verotusoikeus koski myös Vesilahtelaisia taloja, kuitenkin pääasiassa niin, että ko. vakinaisen maanviljelytalon (tässä Liukko- talo Järvenrannassa) osalta tehtiin eräsijavaltauksia Virroilla (Ruovedellä ja Keurulla), pohjoisempana Kyrön suuralueella (mm. Merikaarto- Perho jne.) sekä Savossa Mikkeli- Tavisalmi / Kuopio - Leppävirta. Näillä alueilla käytiin ensiksi metsästämässä ja kalastamassa jo ns. turkiskauden aikana näitä alueita vallattiin talon omiksi eräsijoiksi. Järvenranta 1 ja 2 (Liukkoja), ovat olleet samaa kantataloa, patronyymisesti molempien isät ovat olleet Lauri- (Liukko) nimisiä luvulla ilmoitettuna, kun maakirjoja on ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan tahdosta Suomessa tehty ( ). Liukko eli Järvenranta talon 2 isäntänä on vuonna 1540 ollut MATTI Laurinpoika (Liukko) ja Järvenranta Tila nro 1, on nyt nimeltään Tanska, isäntänä samaan aikaan 1540, on ollut HEIKKI Laurinpoika, molemmat olivat patronyymisesti naapuritalojen isäntinä ja olivat saman isän Laurinpoikia (Liukko), eli molemmat ovat kuuluneet Liukko- sukuun (Arajärvi 1950). Vanha Liukko talo, ratsutila-rustholli, manttaali 1, alkuperäinen kantatila nro 863 asukkaat; Isäntäluettelo ja historiaa. Liukko - vanha talonpoikaistalo - suuret eräsijat Puontilansaran (järven vastarannalta Urjalan Kehrolle saakka n km.) lisäksi. Ratsutila - rustholli puolivälin jälkeen. Isäntäluettelo maakirjojen perusteella. Talo kylä manttaali ja luettelossa: nro isännyys suk. etunimi patronyymi suku-/talonnimi syntynyt pitäjä vihitty pitäjä kuollut pitäjä Liukko, Järvenranta, (manttaali) Luettelot jossa isäntänä olo vuodet ja - aika, on merkitty toisena numerosarjana, esim : Tila isäntänä isännän nimi Matts (LAURINPOIKA) Liukko Lars Mattss

271 271 / 315 Historiaa: Tavisalmessa - Kuopio / Varkaus on ilmestynyt paikannimistöön ja eräsijaomistajina 1570-luvulla Kurki, Liukko ja Tanska, jotka ovat ilmeisesti Savossa Vesilahtelaisten yhtäaikaisia eräsija valtauksia. Liukko väki on voinut siirtyä myös eräsijojensa kautta. Siirtyminen on voinut tapahtua Rautalammin Hämeenkyrö- Kulju, Virrat /Ruovesi/ Keuruu, Rutalammilla olevien eräsijojen kautta Savoon vrt. eräsijat Hannoilahdessa (Kulju- Hämeenkyrö), Visuvedellä ja Morrinniemessä (Tarjanne- Ruovesi), Keurulla Liukon- kylässä, sekä Perhossa. Näitä eräsijoja on kirjattu lähtöpaikkojen Vesilahden ja Lempäälän käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa luvuilla, mutta ovat olleet, ainakin osa näistä eräsijoista, Vesilahden Pirkkalan alueen Liukkojen käytössä ilmeisesti jo keskiajan alkupuolella tai sitä ennen rautakaudella. Tila isäntänä isännän nimi Lars Larss s. n. 1540? ( mahd. veli nimeltään Erick Larss s. n. 1542?) Historiaa: Värmlannin Lekvattnetin alueelle muuttanut Matss Larsson Liukko in on syntynyt n. 1570, hän olisi voinut olla joku Lars Larss`n (Lauri Laurinpojan) nuoremmista pojista, jolle ei ole tullut isännyyttä Vesilahden talossa, ja joka olisi muuttanut Rautalammille tai sitten suoraan Ruotsin suomalaismetsiin, sillä tämän nimiselle suomalaiselle on myönnetty talon rakennuslupa Värmlannissa 1635 (ks. tark. tämän tutkimuksen kohdassa Liukko - nimi Ruotsin suomalaismetsissä). Tila isäntänä isännän nimi Lars Mattss (s.n. 1565?, Matin poika, joka isäntänä ) Olof Ericss s. n (ed. isännän serkku, isä Erik Larss. s. n. 1542) Historiaa: Jo n joku Olof Erkinpojan nuoremmista veljistä olisi muuttanut Savoon uudelleen luvun jälkeen, tai luvun alussa. Tässä on mahdollisesti yhteys Savon Liukko sukuun. Savossa myös samaan aikaan Eerikinpoika, em. Olof Ericss`n nuorempi veli (myllyveroa 1633 Kuopion Tuusniemellä, ks. Liukko sukuseuran sivut, Timo Liukko). Olof Ericss s.n ja Eric Ericss s. n olisivat veljeksiä ja näiden isä Eric Liukko on Vesilahden Liukkoja. Tässä olisi yhteys Liukko- nimihistorian ja - Liukko suku tutkimuksen välillä, Eric Ericss. Liukko on jo ns. Leppävirran Liukkoja (syntymäajat arvioituja, ks. tarkemmin alla Savon Liukko- suku). Tila isäntänä isännän nimi (po- poika) /yllä 1635 alk. -eteenpäin myös puolison nimi Anna Rekola ( Olof Ericss`n vaimo) po Eric Olofss Liukko s. n Lisa Thomas Mattss 1682

272 272 / Lastica 1682 Vesi Anna vä Henric Mårtenss Laatu Kylmäk Anna Thomasd Liukko Vesi 1703 Vesi Lisa Ericsd Vilppula Kylmä po Thomas Henricss Liukko 1703 Vesi Vesil Vesi Anna (tytär vanhin) Vesi Juliana Bertilsd (Jutila) 1701 Kylm Vesil 1754 Vesi Maria Mattsd Vesi Walborg Jöransd Vesi Liukko - kantatilasta > Jutila - kantatila, nro 863 Nyt ½ mantaalia alkuperäisestä Liukko -kantatalosta (rusthollista) Kantatalo Nro 863 on Vesilahden Liukko (1540), se on talon alkperäinen kantatila numero. Nyt ko. kantatila jatkuu seuraavasti alla: Anna Tuomaksentytär Liukko oli Tuomaksen vanhin lapsi. Annalle ja hänen miehelleen Jöran Jutilalle merkittiin nyt kantatila nro 863, koska suku edelleen Liukkoja äidin puolelta, alla tarkemmin. synt. vihitty(k=kuulutettu) kuollut Liukon vä Jöran Mattss (Jutila) 1727 k Vesilahti 1788 Vesi Anna Thomasd Liukko (rusthollin jako) Vesi Vesil Vesi po Matts Jöranss Jutila Vesil 1809 Vesi Vesi Maria Johansd Yli-Laurila Vesil i Vesil 1808 Vesi Maria Jöransd Stålsten Vesil 1809 Vesi Vesil.

273 273 / 315 LIUKKO Järvenranta, nro 865, nyt ½ (manttaalia) Alkuperäinen Liukko - kantatalo (vanha kantatilan nro 863 vaihtui jaossa). Alkuperäinen rusthollin vanha osa vuoden 1774 jälkeen, uudessa jaossa sai uuden tila-numeron nro 865. Tässä isäntä-emäntäluettelot v lähtien luvun alkuun saakka (ks. vanhemmat alkup.liukko talon nro 863 kohdalta (ylh. alussa): synt. aviol. kuollut po Matts Thomass Liukko 1734 Vesi Viiala 1787 Vesil Margareta Jöransd Mutonen* Viia Viiala 1819 Vesi po Thomas Mattss Liukko Vesil Vesil Vesi Lisa Johansd Kippari* Vesil Vesil Vesi po Adam Thomass Liukko Vesil Vesil Vesi Margareta Caisa Gustafsd Erkkilä* Vesil Vesil Vesi Margareta ( ) on Gustaf Erkkilän ja Anna Mikotytär Yli- Siston tytär Anna oli vanhan Mikko Yli- Siston tytär po Carl Gustaf Adamss Liukko Vesi Nokia Vesi Johanna Carolina Henricsd Ylinen* Nokia Nokia Vesi vä Gustaf Ottoss Kokkola* Lohjelm Vesil Vesi Vesi Johanna Adolfina Carlsd Liukko Vesil Vesi Carl Jutila* (naapuri, entinen ½ Liukkoa) ? on todettu*, että Antti Jokipii tuli rusthollariksi 1878 otti Liukko -nimen Constantin Salonen Carl Ahlgren Lauri Piironen osti Liukon talon ja otti sukunimekseen Liukko- nimen,

274 274 / 315 Tyrväälle muuttaessaan osti Sipin tilan, nimeksi tällöin Liukko Sipi (Tyrvääà)- ks.tarkemmin näiltä Seppo Liukko kotisivuilta Lemola Järvenranta ½, tässä tilan nro 865 (1731 eteenpäin- ) Jaettua vanhaa Järvenrannan Liukkoa 1731, on Liukko - taloja syntynyt Lena Mattsd Liukko naitu Lemolaan Jacob Jöranss 1754 Vesi Brita vä Thomas Anderss Vesil 1796 Vesi Maria Jacobsd Lemola Vesil Vesi po Thomas Thomass Lemola Vesil Vesil Vesi Lena Mattsd Liukko Vesil Vesil Vesi (Äidin puolelta Liukkoja 1791 alkaen) Tanska Järvenranta ratsutila 1, nro 868 Tanska on vanha Järvenranta Liukon naapuri, Järvenrannan kylän kantataloja. Tilat jaettu jo luvuilla, 1540 maakirjatilanteessa kantatalot Liukko 2 ja Tanska 1. Tanska on alkuperältään Liukko - sukua, mahdollisesti jo luvulta (mm. Järvenrannan yhteinen Puontilan sarka). Vuonna 1845 sukua, kun Lemolan (Liukkoja) poika tuli Tanskan isännäksi, (mm. Lemolat aikaisemmin äidinpuolelta Liukkoja). Tanska nimi olisi vanhoja tanskalaisia henkilöitä, jotka tulivat Suomeen, Liukko- Järvenrannan alueelle, Tanskan vallan aikana. Tanska nimi tulisi tanskalaista tarkoittavasta danska nimestä Henric Lars Thomas Matts Michelss EricHenricss Matss Michel Mattss Matts Mochelss po Eric Mattss Tanska II Carl, Sigfrids

275 275 / po Michel Ericss Tanska Caisa po Matts Michelss Tanska Heikkilä Järvenranta 1 1/6 Järvenrannan Liukkoja, alkuperäistä 1675 jaettua Liukkoa Henric Franss Brita po Clemet Henricss Heikkilä Brita Heikkilä Järvenranta ½, nro 870 (Em.- Jaettu Liukko) nro isännyys suk. etunimi patronyymi suku-/talonnimi syntynyt pitäjä vihitty pitäjä kuollut pitäjä po Michel Clemetss Heikkilä 1702 Vesi Tottijärvi 1774 Vesi Maria Bertilsd 1701 Kylm Tottijärvi Vesi po Henric Michelss Heikkilä 1731 Vesi Vesilahti 1794 Vesi Suomela - ratsutila 1 Liukon talon naapuri, ratsutila; ja Liukko - sukua luvulta, Suomela Elina- Elinan surmaruno. (Sukulaisuus luvuilta Liukkoon hist. kirj. mukaan mahdollista, ks. myös surmarunon säilytyksen jatkuvuus Suomelan naapurin Liukon talossa, luvulta luvulle). Klaus Kurjen vaimoksi oli luvulla tullut Elin Stenbock tai Elina Suomela Olof Nilss Suomalainen Eric Olofss Arvid Jacobss Finckenberg po Jacob Arvidss Finckenberg

276 276 / Margareta Jöransd Speitz Sääk II Jacob Schou Turk po Gustaf Adolf Jacobss Finckenberg Laukko Laukko säteri - ratsutila Samanaikaisia eräsijoja Kurki- Liukko- Tanska luvun lopulla- paikannimiä mm. Virroilla, Kyrössä-Keuruulla ja Tavisalmessa Varkaus- Kuopio (Ks. Varakauden historia). Liukon naapuritalon (14000 luvun sukulais- talon- samaa jakokuntaa) Suomelan Elina haettiin Laukon emännäksi n luvulla (Elina- Elin kuoli n (78). Elinan surmarunon perusteella Klaus Kurki poltti talonsa, vaimonsa ja syntymättömän lapsensa, jonka perusteella laadittiin kalevalamittainen kansanballadi Elinan Surmanruno". Se säilyi Vesilahdella pääasiassa Liukon talon- rusthollin väen voimin luvulle (Liisa Stålsten - Priiari, Matti Liukko -Lindgren jne.), ja otettiin Kantelettareen v Elias Lönnrot (asui Vesilahdella Laukon kartanossa Törngrenien kasvattilasten opettajana). PS. Liukko nimeen liittyvänä mainittakoon, että Laukon Törngrenien opissa oli kasvattitytär, joka oli Liukon- talosta kotoisin olleen vanha seppä Lunbergin (Liukko) tytär (ks. erillinen selvitys- SL kotisivut, alla). Sukunimi Liukko muutettu käsityöläiselle ruotsinkieliseksi sukunimeksi (-laki) Lundberg. Suomela ratsutila /rustholli on Liukon rusthollin naapuritalo, näillä aikaisemmin yhteinen jakokunta. HUOM. Stenbockit Vesilahdella; Kurki- Stenbock, Suomela-Stenbock Laukko säteri nimi synt./p. aviol./p kuollut /paikka Johannes Anundi Claus Lydekesson Djäkn Christina Johansd Garp vä Johan Kurki Caisa Clausd Djäkn po Claus Johanss Kurki =Klaus Kurki ja Elina Stenbock- Suomelan mies) kuollut Elin Johansd Stenbock (= Elina Suomela kuollut , Liukon naapurin tytär) po Arvid Clauss Kurki (Elinan poika - piispa) Öregrund la Cnud Ericss (lanko?) Elin Clausd Kurki (Elinan tytär Elina)

277 277 / po Johan Cnudss Kurki Vesi Elin Nilsd Grabbe (tyttären tytär Elina) 1531 Vesi Ingeborg Tönnesd Tott 1536 Vesi po Cnud Johanss Kurki Brita Gylta po Johan Cnudss Kurck Turk Märta Oxenstjerna Sofia de la Gardie Christina Horn po Gabriel Johanss Kurck Christina Stenbock Lainaus päättyy Vesilahden Liukko artikkelista, koonnut ja kirj. Seppo Liukko. Liukko - talon eräsijat ja niiden asuttamisesta talon omalla väellä: Vesilahden Liukko- eräsijoja on ollut myös Savossa jo luvulla, josta mainitaan Varkauden Historia, Hannu Soikkanen tekstistä, jossa Vesilahden Jöns Knuutinpoika Kurki ja Tanska sekä Liukko olivat vallanneet eräsijoja mm. Kuopion- alueella, ja Leppävirran Unnukanvesistön saaria (lähellä nyk. Varkauden kaupunkia). Saarilla on niminä mm. Tanskan- ja Liukon saari. Tämä sopisi ko. viittaukseen käräjäoikeuksien mainitsemista tuntemattomista eräsijoista myös ajallisesti. Sillä luvuilla on tälle Tavisalmen alueelle muuttanut Vesilahdelta em. väkeä yhdessä samanaikaisesti, mutta näitä maa-alueita /- eräsijoja ei tunneta vielä silloin tarkemmin kihlakunnan Vesilahden hallintopitäjän tuomioissa Ilmeisesti tarkempi määritelmä tuotiin julki, kun löytyi sopivaa omaa väkeä lähetettäväksi hoitamaan ko. aluetta. Vanhimman pojan (vanhin veljessarjasta) siirtyessä isännäksi vakinaisen maanviljelyn taloon, nuoremmille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä kaukanakin sijaitseville eräsijoille. Tällainen on ilmeisesti myös Savon Liukko - paikannimistön leviämisen syy ja Liukko - nimisen suvun ja asukkaiden leviäminen Savo- Karjalaan. Mikäli eräsijoille ei riittänyt vakinaisen maanviljelyn omaa väkeä annettiin oikeudet asuttaa "kenelle tahansa" kunhan maksoi määrätyt veronsa. Savolaiset lähtivät näille ja muutoinkin koko Suomen

278 278 / 315 alueelle, koska Savon asukasluku kaskenpolton vaatiman alueeseen verrattuna oli kasvanut liian suureksi. Tarvittiin lisää tilaa ja luvun puolivälistä alkaen savolaisten muuttoja kuvattiin savolaisekspansioksi. Tällöin suomalaisia (savolaisia) siirtyi / siirrettiin suuria määriä Ruotsiin /Norjaan ja lisäksi luvulla Karjalaan ja Inkeriin sekä Viro / Balttiaan (myös Liukko- nimisiä). Liukko - nimen siirtymistä tapahtunut em. Vesilahden Liukkojen monilta eräsijoilta ( Kulju - Hämeenkyrö; Hannoilahti, Hannun- talo, Visuvesi - Tarjanne; Ylis- ja Alistalo, Lemminniemi, Morriniemi, Keuruu; Liukon- kylä, Perho; Liukon kylä, Vähäkyrö; Merikaarto; Liuko jne..) Rautalammin (Tavisalmi-Kuopio) tai Savilahden (Mikkeli) suurpitäjän kautta Savo- Karjalaan jo mahdollisesti luvulla, mutta varsinaisesti ns. Liukko- nimisten henkilöiden siirtymä Savoon voisi olla eräsijoille, vasta luvun veromääräysten jälkeen. Mahdollisesti muuttoa on tapahtunut myös suoraan Vesilahden suuresta Liukko - talosta (ks. yllä, Vesilahden Liukko- eräsijat Ylä- Satakunnan kihlakunnan tuomiot). Vesilahden Liukko - suku on ainakin isäntäluettelon perusteella ollut tiedossa ainakin jo luvun maakirjoista, mutta miten se liittyy Savon Liukko - sukuun tarkentuu ko. historiatietojen tutkimisen yhteydessä. Liukko - talot / Rusthollit Keuruu, Liukko- kylässä (vas. Keurusselkä) ks. myös Sakari Topelius, Maamme - kirja.

279 279 / 315 Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Mistä tämä Liukko - sukunimi on tullut Savoon? Tämä suku näyttäisi olevan peräisin em. tietojen perusteella Vesilahden Liukko suvusta, joilla oli käytössään hyvin vanha ehkä rautakautinen tai keskiaikainen sukunimi - Liukko - nimi. Karttakuva Liukko- paikannimistä Suomessa Oik. Liukko - nimitutkimuksen esittelyä Keuruun Liukko - sukukokouksessa 2009, tässä kuvassa (oik.) Liukko - paikannimet Suomessa, joita on n. 300 ja lisäksi osoitteissa (katujen teiden nimissä) n. yli 50, Liukko - nimihistorian esitelmöitsijänä Seppo Liukko. Vas. Liukko - nimitutkimuksen ja sukututkimuksen yhtymäkohta tarkentuu. Sukupuu (alla) kasvaa Vesilahden suuntaan taaksepäin keskiajalle.

280 280 / 315 Liukko -sukunimisten alkujuuri voisi olla Vesilahden Järvenrannan Liukko - suku: Liukko - sukunimisiä henkilöitä tiedetään ilmestyneen Savoon viimeisimpien tietojen valossa jo luvulla ja Sääksmäeltä Mikkelin Vuolingon ja Liukkolan alueelle mahdollisesti jo luvulla, mutta tämä alue onkin kuulunut ns. hämäläisten alueeksi (Hämeen oikeus). Savon Liukko- paikannimistöstä ainakin osa on ilmeisesti huomattavasti vanhempaa rautakautista nimistöä. Liukontie Savoon (II). Mahdollista on myös, että Hämeestä on aluksi siirrytty Päijänteen itäpuolelle suoraan Päijänteen yli, mm. Vesilahden Liukkojen talosta Hämeen suunnalta Joutsaan - Hirvensalmelle (Puulavesi) ja sieltä aluksi Liukkolan / Mikkeliin Otavan alueille (jo 1200 luvulla). Paikannimistö ko. Päijänteen Mikkelin välillä osoittaisi, että Liukko nimisiä asukkaita on ollut, koska paikannimistö on siirtynyt itään mm. allaolevan karttakuvan mukaisesti. Tämä nimistö on voi olla vieläkin vanhempaa, koska Liuko- Liukko- nimistö on aikaisemmin mainittujen seikkojen vuoksi alkuperältään ja merkitykseltään kaskiviljelypaikan nimistöä, joka olisi voinut jäädä myös Keski- Suomen alueelle jo rautakauden ajoista alkaen. Todennäköisesti Savon Liukko - nimi on

281 281 / 315 eräsijakauden siirrynnäisnimi, ottaen huomioon Vesilahden historiakirjoissa mainittu määritelmä, että Vesilahden Liukko - talolla on ollut suuri määrä eräsijoja (Vahtola /Arajärvi). Karttakuvat Puulaveden ympäristön Liukko- nimet: (317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko). Alla olevasta Päijänteen itäpuolen kartasta on nähtävissä useita Liukko - nimeen pohjautuvaa paikannimistöä. Kaksi Liukonsaari- nimistä, toinen Joutsan Suonteejärven pohjoisosassa ja toinen Tuukkala - Kissakoskivälillä olevan Vahvajärven eteläosassa. Näillä aluilla on myös seitsemän Liukonniemi - nimistä paikannimeä, taloja ja järvien niemiä, lähinnä Puulaveden eteläpuoleisella maakannaksella lännestä - itään. Tästä voi päätellä, että paikannimistö (ja suku) on ollut matkalla Savoon (Liukontie Savoon). On myös historiakirjoista nähtävissä, että keskiajalla ja sitä ennen Savon länsiosat Mikkeliin saakka, ovat kuuluneet ns. hämäläisen oikeuden piiriin (tarkemmin toisaalla tässä tutkimuksessa). Eli Hämeestä oli siirrytty Päijänteen poikki Joutsa- Mikkeli alueille, jo ennen karjalaisten leviämistä Mikkelin alueelle (Savon Historia, Hannele Wirilander). Tästä syystä myös alkujaan lounais- suomalainen muinaisnimi, kuten Liukko- nimi on siirtynyt Savoon ja jäänyt hyvin yleisesti karttapaikoille mm. paikannimiksi. Mikkelin Otavan kattakuvan oik. reunassa on Liukkolantie, jossa on ollut alkuperäinen Liukkolan kylä nykyiseltä nimeltään Mikkelin Otava (vaihtunut luvulla). Täällä Liukko - nimi on vanha, jo n luvulla nimetty paikannimi. Liukkola on ollut alkujaan suuri talonpoikaistalo ja se liittyy mm. Nuijasotaan luvulla (ks. Mikkelin Historia). Liukkolan kartano oli aikoinaan luvulla myös Baltian suur- aatelisten von der Pahlenien kartano nimeltään Liukkolan säterikartano. Myöhemmin se oli sotilasvirkatalo, majurin puustelli sekä maanviljelysoppilaitos luvun puolivälistä alkaen (tarkemmin ko. Liukkolan säteri kohdassa, Liukko - nimistöstä mm. Gabriel Porthan). Mikkelin lähettyvillä karttatietona tässä mm. Liukkolan kylä, Liukkolantie ja Liukkolan - talonpikaistalo / säterikartano - nyk. Otavan opisto (oik.reuna). Päijänne / Joutsa - Mikkeli alueen Liukko- paikannimistön leviäminen:

282 282 / 315 Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Vesilahden Liukko on todennäköinen Savon Leppävirran Liukkojen - suvun alkujuuri: Vesilahden Liukko on merkitty maarekisteriin 1540, mutta on ollut olemassa huomattavasti aikaisemmin. Vesilahden historiakirjoissa mainitaan, että näiden talonpoikaistalojen historia menee kauas menneisyyteen eräsijakausille ja rautakauteen (Kirsti Arajärvi). Tavisalmella / Kuopiossa ja Leppävirroilla / Heinävedellä on luvulla Liukko- nimisistä asukkaista asiakirjamerkintöjä, sillä Vesilahden- Liukkoja on jo 1633 mainittu Tavisalmen / Kuopio merkittynä pitäjien maakirjoissa sekä vero- / isäntäluetteloissa. Ajallisesti yhteensopiva ja siten merkittävä Vesilahden Liukko - sukuun liittyvä patronyymi on löytynyt Kuopion ja Leppävirran alueen Liukko -

283 283 / 315 henkilöiden asiakirjoista. Myös näiden maanviljelijä Liukkojen vaikuttamisesta alueellaan on historiallista tietoa, jopa niin, että on nähtävissä tämän asuttamisen vaikutuksesta syntyneen useita Liukko - paikannimiä, jotka ovat jäänee alueen myöhempien asukkaiden käyttöön. Liukko paikannimistöä Kuopiossa Liukontie lähtee Kallaveden Pitkälahden rannasta vas. kiertäen Matkus - järven kannaksen kohdalla karttamerkintä Liukko - talo. (Uusi kauppakeskus Ikea on Liukontiellä lähellä Vitostietä). Liukontie Kuopio Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Vesilahdella Olavi Eerikinpoika (Olof Erikss) Liukko on tullut vanhimpana poikana talon isännäksi vuonna 1635 (synt. arviolta n. 1570), merkitty Vesilahden Liukko- talon isäntäluettelossa (ks. isäntäluettelo selvitys Vesilahden Liukko- talosta, kirj. Seppo Liukko). Toisaalla Erkki (Eric Liukko) niminen Liukko ilmestyy Savoon Kuopioon, josta on vuonna 1633 ko. nimellä asiakirjamaininta (mahdollisesti jo hän on jo sitä ennen viljellyt maitaan, Vesilahdelta lähdön jälkeen, Kuopion Liukko - nimisellä

284 284 / 315 paikalla (nykyisin Liukontie, lähtee 5-tieltä). Ensimmäiset Erik Liukon asiakirjatiedot löytyvät historiatietona myllyveron vuoksi. Kuopion Tuusniemen kylässä Liukonpelto - nimisessä paikassa hänellä on ollut mylly joessa, jonka nimeksi on sittemmin tullut, Liukonjoki. Tämä joki lähtee yläjuoksun Liukonsuolta (paikannimet ovat jääneet käyttöön ja löytyvät nyk. Karttapaikka tiedoista). Em:n poika Olof Eerikipoika on muuttanut Leppävirran Mustinmäkeen, koska hänet on merkitty Leppävirran henkikirjoihin jo vuonna Simon Liukko (ed. poika) on muuttanut Mustinmäeltä Leppävirtain Liukonsaareen, joka sijaitsee Unnukan eteläisessä vesistössä nykyisen Varkauden korkeudella. Liukonsaaressa on paikka nimeltään Unnukansalo, jossa Simon Liukolla on ollut talonsa. Muistoksi tästä asukkaasta on talon vieressä karttaan jäänyt paikannimi Liukonvirta (lainaus Liukko - suvun vanhimmista kirjauksista Savossa, Liukko sukuseuran kotisivulta / Leppävirran sukuhaara, Timo Liukko). Vesilahdelta Savoon muuton syynä se, että vanhempi veli perii talon ja nuorempi lähtee eräsijatalojen isännäksi. Tämä Erik Eerikinpoika on ilmeisesti Vesilahden Liukko - talon isännäksi tulleen nuorempi veli ja on tiennyt vanhan menettelytavan, että nuorempien veljesten on muutettava eräsijoille. Hän on siirtynyt Savoon, koska em luvun jälkeen myös Vesilahden Liukko - talosta on haluttu lähettää omaa sukua ko. eräsijoille. Savoon oli jäänyt vapaita taloja mm. sen vuoksi, että sieltä oli muuttanut väkeä pois, aikaisemmin 1500 /1600- vaihteen Ruotsin sotien seurauksena, Karjalaan ja Inkeriin ja myös savolaisekspansion vuoksi.. Alkuperäinen ortodoksiväestö oli lähtenyt näiltä alueilta, mm.1595 Täyssinän - ja 1617 Stolbovan - rauhan jälkeen karkuun Ruotsin kuninkaiden määräämää Puhdasoppisuutta ja myös ortodokseihin kohdistuneen rankan "luterilaistamisen" seurauksena. Näiden autiotalot asutettiin hämäläisten ja savolaisten voimin ja mm. verohelpotuksin. Näin mm. Liukko - nimi siirtyi Karjalaan paikannimiksi ja sukunimiksi sekä säilyi myös loitsumerkityksenä Kalevalaisissa runoissa. PS. Nämä Karjalan suomensukuiset karjalaiset ja inkeriläiset ortodoksit muuttivat Twerin (oblast) alueelle lähelle Moskovaa (n. 170 km luoteeseen), joka oli myös ennestään kivikaudelta alkaen ollut vanhaa suomensukuisten tunnettua aluetta, esihistoriallisesta ajalta (esim. kampakeramiikan alueet ovat olleet suomensukuisten alueita) ja mm. Novgorodin perustamisen aikana luvulla suomensukuisia oli enemmistö Valdain - ylängön ympäristössä sekä laajalti Venäjän mm. Volgan vesistöalueella ja näillä alueilla vielä ainakin luvulle saakka. Jonka jälkeen slaavilaisten ekspansion seurauksena ko. aluille, suomensukuiset ovat "joutuneet" vaihtamaan aikaisemmin puhumansa kielen slaavin kieleen (pääsyy kielenvaihtumiseen; kirkkokieleksi otettiin kirkkoslaavi). Liukot - Vesilahdelta Savoon (yhteenveto): On kuitenkin todennäköistä, että Liukko - nimi olisi siirtynyt Vesilahdelta Rautalammin pitäjän kautta tai jo aikaisemmin Lounais- Suomesta, Päijänteen yli

285 285 / 315 tai eteläpuolelta Savo- Karjalaan paikannimiksi. Ensiksi nykyisen Mikkelin alueille, jonka sanottiin rautakaudella kuuluneen Hämeen talonpoikien alueisiin. Liukko - nimen siirtyminen, aluksi paikannimistöön, olisi tapahtunut jo kivikauden lopulla - pronssikauden aikana (Sääksmäen muinaispitäjästä). Vakiintuneen maanviljelyn/kaskiviljelyn vuoksi olisi, Liukko - nimisten "sukujen - henkilöiden" muuttoa, tapahtunut mahdollisesti jo rautakauden lopulla tai viimeistään luvulla. Tästä esimerkkinä on paikallishistoriatietojen mukaan Savon ensimmäisten asuttajien nimistöstä tiedetään mm. Liukkolan - talo, nykyisen Mikkelin länsipuolella Vuolingossa (Liukkolan - kylä, Otava; Wirilander, Mikkelin Historia). Liukko - nimen ja sukuhistoriatietojen yhteensovittaminen näyttää onnistuvan esihistoriatutkimuksen - ja sukututkimuksen tietojen pohjalta. Tässä lähteenä ovat olleet mm. Liukko- nimitutkimus ja Vesilahden Liukko - sukuhistorian tiedot (Seppo Liukko) ja toisaalla Timo Liukon keräämät Liukko - sukututkimustiedot. Näiden pohjalta on saatavissa Savon Liukko - sukutaulujen yhtymäkohta vanhaan keskiaikaiseen Hämeen (Pohjois- Satakunnan) Vesilahden Liukko - sukuun. Savon Liukko jatkaa Vesilahden Liukkojen sukua. Savon Liukko suku jatkaa siitä omalla sukuhaarallaan siitä, kun Tavisalmen (Kuopio) pitäjään siirtyy Erkki Erkinpoika Liukko. Erkki Liukolla on siis olemassa oleva sukunimi merkittynä Savon asiakirjoihin. Tämän asuttamistiedon kannalta on todettava, että nimi ei näytä olleen aikaisemman ko. asumuspaikannimen mukaan otettu, vaan se olisi siirtymänimi (siirrynnäisnimi) aikaisemmalta (tässä Vesilahdelta) asumusalueelta muuttaneen asukkaan alkuperäinen oma Liukko- sukunimi. Todennäköinen Leppävirran Liukkojen kantaisä on keskiajan Vesilahden Liukkoja Muinaisen Vesilahden Liukko - nimi (ja - suku) on siirtynyt Savoon ja olisi Liukko -suvun jatkumo Vesilahdelta, tämä yhteys voisi alkaa ilmeisesti jo keskiajalta (1500- luvulta). Virallinen ja vanhin saatavissa olevan historiatieto / sukutieto on suurella todennäköisyydellä juuri Vesilahden Liukko- talon vuosien isännän Olof Erkinpojan isä on ollut Erik (joka olisi syntynyt noin 1542), joka yhdistäisi tässä tutkimuksessa todetun esihistoriallisen Liukko- nimen ja - sukututkimuksen keskenään. Tämä selviää maakirjojen ja isäntäluetteloiden pohjalta, sekä Savon osalta asiakirjojen nimen perusteella. Vesilahden Erik Liukko on nyt mitä todennäköisimmin juuri Leppävirran Liukko- sukuhaaran isä (silloin suvun kantaisä olisi Järvenrannan Liukkoja jo keskiajalta tai rautakaudelta). Savossa on ollut luvun alusta alkaen vaikuttanut Erik Eerikipoika Liukko, joka olisi syntynyt Vesilahdella n. 1570/ 1575, joka olisi muuttanut Kuopioon jo n luvun alussa. Hän olisi mahdollisesti asuttanut ensiksi Kuopion Liukontiellä olevaa Liukko - taloa, jonne olisi jäänyt ko. Erikin poikia asumaan, mutta hän itse olisi siirtynyt Rikkaveden rannoille, jossa oli hyvät peltoalueet ja mm. koskipaikka myllyä varten. Erik Eerikinpoika Liukko on siis muuttanut Kuopion Tuusniemen kylään paikalle, joka myöhemmin tunnetaan Liukonpeltona. Tämä selviää myllyveroasiakirjasta vuodelta 1633, jossa ko. mainittu Erik Eerikinpoika Liukko, jonka isä on siten ollut patronyymimerkinnän mukaan myös Vesilhden Eerik Liukko. Tämä Erik Eerikinpoika on Vesilahden isännäksi jääneen Olof Liukon nuorempia veljiä, siis myös patronyymiltään Erikinpoikia. Tämän Tuusniemen Eerikin poika Olof Eerikinpoika Liukko (s. n. 1595, k. 1645) on vuorostaan siirtynyt asumaan Leppävirran Mustinmäelle jne. Näistä Vesilahden Liukko talosta alkavasta sekä Tuusniemen ja Mustinmäen

286 286 / 315 ensimmäisistä Liukoista, on alkanut nyt sukupolven mittainen Leppävirran Liukkojen sukuhaara. Kuinka monta sukupolvea on sitten ollut Vesilahden Liukolla ennen tässä mainittua suvun kantaisää Erik Liukkoa, se on mahdoton selvittää, koska maakirjat ja isäntäluettelot ovat alkaneet vasta vuosien aikana (tilanne 2011/SL hypoteesi). Tekstiss mainitut syntymäajat 1500-luvulta ovat arvioita, koska Vesilahden maakirjojen isäntä-emäntäluetteloissa ei mainita syntymäaikoja, kuin vasta 1660 ilmenevien maakirjamerkintöjen jälkeen (ks. Vesilahden Liukko maakirjat- ja isäntäluettelot). Liukko paikannimien synty luvulla, tässä myllyveron maksajan Erik Eerikinpoika Liukko - nimen mukaan nimetty Liukonjoki - Myllyjoki, Liukonpelto ja Liukonsuo Kuopion Tuusniemellä / Rikkavesi Levälahti, ks. em. teksti ja karttakuva: Tuusniemen Liukko, ja paikannimet (ko. paikasta itään vain 10 km, Kaavilla on paikannimet mm. Luikonlahti ja Luikonniemi, nimet saattavat liittyä myös tähän Tuusniemen Liukkoon).Kartta 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Liukko - sukuseuran vaakunakilpi

287 287 / 315 Ks. Liukko- sukuseuran sivut tästä mm. Liukko - sukuhaarat: Leppävirran Liukko - suku: Leppävirran Liukko- suvun kantaisät ovat siirtyneet paikannimistö levinneisyyden vuoksi todennäköisimmin Vesilahdelta Päijänteen poikki, Joutsa- Mikkeli- reittiä Kuopioon. Sillä virallinen historiamerkintä löytyy Kuopiosta v (em. patronyymi päätelmien perusteella). Kuopiossa on paikannimistössä Liukko- talo ja Liukontie Kallavesi / Pitkälahden ja Matkus - järven välisellä alueella, josta olisi siirrytty ensin Tuusniemelle (asumisesta on myllyveromerkintä) ja sieltä edelleen kirkonkirjojen mukaan Leppävirran alueelle todennäköisesti Suvasveden nykyisen Liukonpellon kautta, koska nimi on jäänyt karttoihin. Kirkonkirjat osoittavat Liukkojen asuneen Soisalon saaren Mustinmäellä, ja sen jälkeen poikia on siirtynyt Liukonsaareen Unnukan vesistössä. Jälkipolvi on siirtynyt tämän asumisen jälkeen uudelleen takaisin Soisalon saareen Puponmäen alueille. Näiltä edellä mainituilta paikoilta ovat peräisin useat Liukko - nimiset ja sukuiset henkilöt Suomessa eli Leppävirran Liukko - sukuhaara, joka on sukututkimuksen mukaan todennettavissa (Liukko- sukututkimus Timo Liukko). Liukko - suku, Leppävirran- Soisalon sukuhaaran karttanimipaikat:

288 288 / 315 Kartta: 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Tämä yllä mainittu Vesilahden Liukkojen Savoon siirtyminen on mahdollista, kuten allekirjoittanut Seppo Liukko on Liukko- nimen historiaa yhteenvedossa jo Leppävirran 2005 ja Heinäveden 2007 sekä Keuruun 2009 sukukokouksien esitelmissään ja vuoden 2011 Kerimäen sukukokouksen nimitutkimuksen lyhyessä päivityksessään arvioinut: "Vesilahden Liukko - suku on todennäköinen alkujuuri, ainakin osalle Suomen nykyisille Liukko - sukunimisten suvuille. Tämä Vesilahden Liukko - suku polveutuu mahdollisesti jo rautakaudelta eli n luvuilta alkaen. Toinen ehkä suurikin osa sukunimistä on otettu käyttöön muinaisten Liukko - paikannimien pohjalta, kun ko. paikkaa on uudelleen asutettu luvuilla ja senkin jälkeen, ennen vuotta 1934, jolloin Liukko - nimi on suojattu ". Seppo Liukko

289 289 / 315 Kuva: Leppävirran pappilassa pidettiin Liukko sukuseuran perustamiskokous, tilaisuudessa Seppo Liukko esitelmöi Liukko - nimen - ja Vesilahden Liukko - talon historiaa. Liukko - nimipesyeen sukunimellä olevia henkilöitä on nyt Suomessa n. 800 / 2008 ja lisäksi Liukkonen - sukunimeä noin Liukkonen- sukunimi on otettu Liukko- nimen pohjalta (Savo- Karjalassa). Liukko - nimestä on muodostettu Liukkonen nimi, tällöin alkuperäinen Liuko, Liuco, Liukko on muuttunut Liukkonen nimeksi, yleensä luvun jälkeen. Esimerkkinä nimen muutoksista ovat kirkonkirjojen perusteella mm. Kivennavalla vuonna 1886 ollut Liukko - nimi, joka oli muuttunut 1900-luvun alussa Liukkonen sukunimeksi. Myös esim. Juvan 1732 Liuko oli muuttunut ensin Liukoin - nimeksi ja myöhemmin 1853 Liukkonen nimeksi. Vastaava Liuko- Liuckoin- Liukkonen muutos oli tapahtunut Sortavalan maaseurakunnassa aikana. Etymologisia virheitä mm. Liukko ja Laukko - nimestä (Vrt. Liukkonen -sukuseuran sivu): Ns. virheellistä etymologiaa on nimistötutkimuksessa hyvin paljon. Helpoimmin nimelle on keksitty selvitys, kun se johdetaan ruotsinkielestä. Vrt. väite, että Laukko - nimi olisi johdettu. Ruotsalaiskristillisestä Laurentius - sanasta. Tämä on virheellinen tieto, ks. mm. prof. Jouko Vahtola kirjoitukset Vesilahden historiassa, jossa selvitetään Laukko- nimen huomattavasti vanhempi pronssi- rautakautinen etymologia, sellainen joka on myös tässä nimitutkimuksessa esitetyllä Liukko - nimelläkin on. Kalevalainen nimipari Liukko- Laukko on nimiparina myös vanhempaa kuin em. Laurentius -

290 290 / 315 nimi Suomessa. Vastaavaan virheelliseen nimiarvioon ovat sortuneet, jopa yleensä arvostetut Viljo Nissilä ja Kauko Pirinen. He ovat aikoinaan tutkimatta Liukko - Liukkonen nimeä kovinkaan syvällisesti, määritelleet nimen muodostuneen ruotsin- tai venäjänkielisestä sanasta, ihmisen ominaisuutta kuvaavasta nimestä. Virheelliseen tulkinta on myös nettijulkaisussa, Pirisen - Nissilän väite on kirjattuna Liukkonen sukuseuran sivuilla; " että sana olisi johdettu ruotsinkielen verbistä ljuga ja että Liukko - nimi olisi peräisin Karjalasta tai Savosta". Tällainen väite on virheellinen. Liukko nimitutkimuksen monien argumenttien ja Liukko - nimistön ikään verrattuna ei ole edes mahdollista. Liuko - Liukko - nimi on huomattavasti vanhempaa pronssi- rautakautista Lounais- Suomalaista perua, se on käyttöönotettu paikannimenä ja talojen niminä jo huomattavasti ennen ruotsinkielisen väestön siirtymistä Suomen alueelle (n / 1200 lukujen vaihteesta alkaen). Nimi on myös vanhempaa mitä on väitetty, sillä nimitutkijoiden yleisesti tuntema seikka, tietää, että ns. ominaisuutta kuvaavia nimiä on Suomessa annettu vasta keskiajan puolivälin jälkeen. Liukko - nimi on selkeästi vanhempaa kuin kristillis- ruotsalaisperäinen nimi, se on monen eri tutkimusmetodin ja erilaisten argumenttien perusteella ns. muinaissuomalaisena aikana muodostunutta nimistöä. Ks. asiaan liittyviä lähteitä ja argumentteja; Esim. nimitutkimuksen yleisiä perusteita ja paikannimistön tutkimukseen liittyvä kirjallisuus, vanhimmista lainasanoista muodostuneiden nimien ikä ja informaatio; paikannimistö prof. Eero Kiviniemi. Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa; kartta, yli 300- paikannimeä. - iu- diftongin etymologia, suomenkielen prof. Tapani Lehtinen, Liukko - ja Laukko - nimietymologiat; Prof. Jouko Vahtola, Vesilahden historia 1996 : Kalevalainen loitsutallennus, Liuko- nimipesyeen nimiä yli 30 -runossa; SKVR / SKS. Paikannimistön yleistieto; kylien nimistö on vanhaa, jopa pronssi- rautakautista, esim. Liukolan - kylä on alkuperäisen muinaispitäjän Nousiaisten (nyk. Rusko) Turun ympäristön- Kokemäenjoen aluetta, joka on Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden kylien muodostumisen aikaa pronssikaudelta (prof. Unto Salo). Liukko - nimitutkimuksen liittyvät lähdelainaukset ja muut tarkemmat perusteet on löydettävissä tekstistä lähdeviitteineen ja lähdetietoineen. Kirkonkirjojen esimerkki kirjurien virheistä ja uusista Liukko- nimipesyeen nimistä: Liuco > Liuko > Liukko > Liuhko > Liucho > Liuchtare > Liuchtare Pukkilassa vv nimenä oli Liukko, mutta myöhemmin Liukko - nimi oli muuttunut kirkonkirjoissa Liuhko - nimeksi (ks. tutkimuksessa selvitetyt kirjurietymologia - ja reversaali virheet). Lapualla Liuco- nimi on ollut muodossa Liuchtare. Nimi on liuco- nimistöä, muodoltaan lähes samaa kuin Kiukaisten- Köyliön alueella

291 291 / 315 olevan Luistarin- esihistoriallinen löytöpaikka (ks. ui- diftongi ja kirjurietymologiaa, sekä reversaalivirhe). Länsi- Suomessa nimi ei ole muuttunut Liukkonen sukunimeksi esimerkkinä mm. Tottijärvellä 1698 mainittiin Liuko, joka oli muuttunut 1739 Liucko (Liukko) muotoon. Vähäkyrön vuonna 1724 merkitty nimi Liuko muuttui ja merkittiin jonkin aikaa ruotsinkielisten kirjurien "määräämänä" Liucko - nimisinä, mutta myöhemmin /uudelleen nimet vakiintuivat alkuperäisiksi muinaissuomalaisiksi - suomenkielisiksi Liuko ja Liukko - nimiksi. Liukko - paikannimistön omistajille tehty kyselytutkimus ja paikallishistoriaa: Tarkemassa Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa on selvitetty Liukko - nimistön vanhimmat paikannimet. Näitä vanhimpia ovat mm. Liukolan kylä Rusko - Vahto (ent. Masku- Nousiainen) ja vanha Luikalan kylä Kangasala / Pälkäne, ja mm. keskiaikaisen Turun Tuomiokirkon Mustan kirjan maininta vuodelta 1244 (REA 10) Taipaleen saaren maalahjoituksesta (nykyinen kunta), jolla alueella on myös Liukkolan kylä (lähellä Lappeenrantaa). Edellä mainittujen Liuko-nimistön paikoilla on olemassa myös kivi / pronssirautakautisia löytöpaikkoja. Löydöistä mainittakoon mm. korutaiteessa tunnettu Luikalan lintu (Kalevala Koru Oy; riipuksen nimenä on nimellä Tampereen lintu). Vanha runo kuvaa lintua näin: " Lintu oli sanansaattaja ihmisten ja jumalten välillä". Luikalan linnusta on oma versionsa Luikalan kyläryijyssä. Selvityksessä on mukana myös Liukko - nimipesyeen vanhimmista taloista kerättyä paikallishistoriallista tietoa luvuilta. Tällaisia historiatietojen esimerkkejä ovat mm. Vesilahden Liukko, Kuusjoen Luikki, Suomusjärven Liuko, Janakkalan Liukola, jotka olivat talonpoikaiskartanoita ratsutiloja / ratsastaloja ja rustholleja sekä Kangasalan Liuksialan kuninkaankartano (mm. Kaarina Maununtytär) ja Mikkelin Liukkola (mm. von der Pahlen) ovat olleet aateliskartanoita eli säterikartanoja Suomessa. Näiden Liukon - kylien ja - talojen lisäksi kyselytutkimus on suunnattu myös, yhdelle ehkä Suomen vanhimman kylän, Liukolan- kylän (Rusko- Vahto) kyläkeskuksen talon omistajille, sekä mm. Köyliön Liukolan - ja muidenkin Liukko - nimipesyeen talojen /alueiden omistajatahoille ja toisaalta myös Rautakautisenkeskiaikaisen Vesilahden Liukko - talon omistamien eräsijojen nykyisille omistajille on tehty vastaava kyseltytutkimus ja kerätty ko. paikan tietoja paikallishistoriasta (koonti ja yhteenvedot Seppo Liukko ). Kyselytutkimuksessa on yhteensä 23 eri Liukon - nimipesyeen nimellä olevaa paikkaa Suomen vanhimmilta kaskiviljelyalueilta eli Lounais- Suomesta, joiden lisäksi mukaan on otettu vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta yksi esimerkki Liukonnimisistä paikoista, nimittäin puolalaisen suuraatelin lukujen hovikartano Liukon courtyard Liettuan Liukonys:n / Liukon- kylässä.

292 292 / 315 Kyselytutkimuksenkin perusteella on tullut selväksi, että Liukko - nimi on huomattavasti vanhempaa kuin nykyisten omistajien, jopa 500 vuoden asutushistoria ko. alueella, esim. Suomusjärven Liuko- paikannimenä tai Liuksialan kuninkaankartanon paikannimenä, tai Mikkelin / Otavan Liukkolan säterikartanon talon- / kylän - paikannimi. Merkittävää nimitutkimuksen kannalta on se, kaikilla Liukko - paikannimisillä alueilla (kylä/talonpoikaistalo tai pelto/metsä jne.) on Liukko - paikannimenä ollut olemassa ko. paikalla, ennen kuin nykyinen Liukon - niminen kylä / talo tai - kartano on saanut nimensä (vrt. esim. em. Liuksiala tai Liukon Couryard). Nimi on siis otettu käyttöön sitä vanhemman ns. muinaissuomalaisen paikannimen perusteella. Vanha rautakautinen / keskiaikainen talonpoikaistalo tai ko. kaskiviljelyalueen nimi on säilyttänyt nimensä nykyisiin paikannimistökarttoihin saakka. Liukko - paikannimiä on Suomen kartalla Liukko - nimipesyeen nimillä yli 300. Myös muu Liukko - paikannimi (pelto/metsä), joka on mahdollisesti ollut muinainen Liukko - kaskialue tai talonpoikaistalo, on säilyttänyt nimensä myös uusien omistajien aikana (esim. Someron Kimalan säterikartanon- ja Kaarinan Yli- Lemun säterikartanon Liukon - pellot/ metsät jne.). Muinainen (vanha) Liukko - nimi, joka on ollut paikannimenä mahdollisesti jo pronssi - rautakaudelta alkaen, on usein siirtynyt nimenä nykyaikaan perimätietona. Nimen käyttö voi jatkua myös niin, että tiedossa ollut vanha paikannimi on uudelleen otettu käyttöön ensiksi suvun talojen nimiksi ja myöhemmin paikalle saapuneet, maaalueet omistukseensa saaneet, uudet asukkaat ovat ottaneet nimen sukunimekseen (esim. Perhon, Keuruun ja myös Merikaarron Liuko- Liukko - talojen ja sukujen - nimet). Poikkeustapauksena Vesilahden Liukko - talo, jonka väen voisi olettaa, olemassa olevien esihistoriatietojen ja myös tämän tutkimusaineiston perusteella, olleen jo rautakaudelta alkaen nimenomaan Liukko - nimistä väkeä (sukua). Liukko - nimen kytkentä Kalevala aikaan, löytyy n. 40. Kalevalaisesta runosta (SKVR): Liukko - nimiset ihmiset ovat olleet niitä Mikael Agrocolan mainitsemia "kalevalaisia" pakanallisia hämäläisiä, jotka edelleen mm. vuonna 1551 harjoittivat muinaissuomalaisina kaskiviljelijöinä hyvin vanhaa Kalevalaista kansanuskoa (Tarkista artikkelitutkimus; Kalevala kulttuurin todellisuus- historiaa); Calevanpoiat /niittut ia mwdb löit eli "Kalevanpojat /niittyjä viljelivät ja kaatoivat metsiä". M. Agricola 1551, Psalttari Agricolan kirjoitusten perusteella ainakin vielä luvulla on tiedetty vanhoista hämäläisistä kaskiviljelijä Calevanpojista ja samalla Agricola toteaa kirjoituksessaan Davidin psalttari, että hämäläisten harjoittamaa Kalevalaista kansanuskoa ja sen

293 293 / 315 palvontaa on ollut Suomessa vielä luvulla. Vanhimpia talonpoikien omistamia tai hallussa olleita muinaisia Kalevalaisia uhri- ja kulttipaikkoja (mm. Hiisi - Moisio - Liukko - Lemu - Lempo) otettiin katollisen kirkon käyttöön luvuilla (Turun Tuomiokirkon mustakirja FMU 77 ja REA 4 ja 10), yksi tällainen olisi ollut mm. Liuksialan kartanon alue. Paavi Gregorius IX vahvisti 1229, että Suomen kirkon omistukseen kuluu pakanallisten yhteisöjen hallussa ollut kulttimaa eli lehdot ja muut pyhät paikat (REA4 Turun tuomiokirkon kopiokirja, FMU 77*). Nämä paikat olivat kuuluneet aikaisemmin hämäläisille (A. Läntinen 1987:141*). Kuningas Birgerin kirje 1303, sen mukaan kolme ruotsalaista sai oikeuden suorittaa uudisraivausta Hämeen metsissä (de silvis in Tavasti) Häme ulottui Suomenlahdesta Pohjanlahteen, ilmiselvästi seudut kuuluivat suomalaisille hämäläisille, joiden maille ruotsalaiset olivat tunkeutumassa kuninkaan kirjeen voimalla (Aarre Läntinen, 1987 : 140). Suomalaisten Kalevalainen aika, onko sellaista ollut? Pakanallinen Kalevala aika on ollut Suomessa ja Itämeren altaan ympäristössä jo ennen kaskiviljelyn alkuaikoja ja ovat olleet olemassa samanaikaisesti jo n vuotta ennen ajanlaskun alkua (eaa.). Varsinainen kalevalamittainen kieli on syntynyt kantasuomen aikoina n eaa. Itämeren altaan ympäristössä (Kuusi / Anttonen SKS, 1999). ks. Kalevala- ja Liukko historiaa artikkeli. ks. myös Perimätiedon merkitys paikannimitutkimuksessa (Seppo Liukko). Liukko nimipesyeen sanoja / nimiä löytyy myös Kalevalaisesta loitsurunoudesta (yli 30 runoa / loitsua): Arkaaiseen Kalevalaiseen ainekseen siirtyi n eaa. alkaen maanviljelyyn liittyviä teemoja ja myöhemmin kalevalamittaiseen loitsurunouteen n eaa. alkaen. Tällaisia kaski - maanviljely nimiä ovat myös loitsurunojen liukon - laukon tai luikon - laukon nimiparit, jotka ovat taltioitu luvun alussa Raja- Karjalasta ja Inkeristä (Europaeus ja Porkka). Lopulta kalevalamittaiseen runouteen tuli myös kristillistä ainesta, jota löytyy mm. kalevalamittaisesta Henrikin surmarunosta, joka on laadittu n jaa.. Suomen Kansan Vanhat Kalevalaiset kansanrunot on kerätty Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin. Runot löytyvät netistä SKS:n sivuilta; SKVR korpus www- haku. Liukko - nimipesyeen sana tai nimi on mainittu kalevalamittaisissa

294 294 / 315 runoissa, pääasiassa loitsuissa seuraavasti: Liukko 4 runossa, Luikko 3 runossa, Luikon - Liukon 5 runossa, Liuko ja Luiko 3 runossa sekä Luikku - ja Luikki - nimi n. 24 runossa. Yhteensä mainintoja Liukko - nimipesyeen sanoja / nimiä löytyy lähes 40 runossa tai loitsussa, nämä ovat kerätty pääasiassa luvuilla Hämeestä, Savosta, Karjalasta ja Inkerin alueilta, mutta myös pääasiassa Gottlundin toimesta joitakin myös Värmlannin suomalaismetsistä (Lekvattnet/jossa Liukko- nimi / sukua jo 1600-luvulla), sillä vielä luvun alkupuolella Ruotsissakin oli säilynyt joitakin Kalevalaisia loitsuja. Ruotsin noitavainolait vaikuttivat sitä heikommin mitä kauempana alue sijaitsi Tukholmasta tai Turusta puhdasoppisuuden aikana luvuilla. Nämä Ruotsin tallennukset olivat 1500/ 1600-luvun vaihteen aikana Suomesta siirtyneiden- ja näiden jälkipolvilla säilynyttä muistitietoa. Kalevalaista kansanperinnettä, jossa mainitaan Liuko- Liukko - nimipesyeen nimiä ovat muistiin merkinneet ja keränneet monet tunnetut suomalaiset tutkijat ja kerääjät (suluissa Liukkonimipesyeen mainintojen määrä eri runoissa): mm. Gottlund, Europaeus, Porkka, Rudbäk, Rothman, Väänänen, Reinholm, Ahlqvist, Ganander, Lönnrot (3 eri runoa), Salminen, Ruotsalainen (2), Alava, Tepponen, Polen (2), Auvinen, Kenttämaa, Paju, Borelius (2) Kohvakka (2), Varis, Laitinen, Laiho, Krohn, Reinholm, Räty. Tällainen Liuko- (Liuco) nimen maininta löytyy myös Gananderin sanakirjan lähteet - selvityksessä mainittu, Henrik Liliuksen n sepittämäksi tai keräämäksi mainittu kalevalamittainen runo / loitsu nimeltään; "Lisäis Liuco lausumahan" (SKS, Osmo Hormia 1961). Kalevalainen kansanuskon menot olivat kuolemantuomioon johtava rikos, joka oli määrätty noitavainolakien ja - säännösten perusteella Suomessa (myös Ruotsin suomalaismetsissä) Kiellettyjä olivat myös talonpoikien Kalevalaiset menot ja - taikamerkit, kuten muinaissuomalaisten Kalevalaisen kansanuskonnon aikana käytetty - Hannunvaakuna: Kalevalainen loitsurunous oli voimissaan vielä Ruotsinvallan alkuaikoina ja vielä luvulle saakka, vaikka taikuus ja noituus oli ollut puhdasoppisuuden lakien ja säädösten perusteella jopa kuoleman tuomioon johtava rikos Suomessa. Kalevalainen taikuus ja noituus oli maanalaista toimintaa Suomessa ja myös Ruotsissa metsäsuomalaisten alueilla. Suomalaisessa Kalevalaisessa noituudessa oli paljon terveyteen ja metsästys- viljelyonneen liittyvää rituaalia sekä erilaiset syntyloitsut kuten raudansynty, olivat samalla suomalaisten välistä perustietoa käsiteltävästä asiasta ja tärkeitä pakanallisenajan suomalaisten tiedonvälityksen kannalta. Tällainen toiminta oli vaarallisia Ruotsinvallan kannalta, koska oli vaikea hallita väestöä (kansaa), jolla oli oma kieli, omat tavat ja uskomukset. Kalevalaiset noitamenot ja mm. taikuuteen yhdistetyt merkit kuten - Hannunvaakuna - pakanallisena merkkinä oli kielletty Puhdasoppisuuden luvulla Suomessa, jolloin taikamerkkien ornamentiikka miltei hävisi käytöstä.

295 295 / 315 Taikamerkkejä käytettiin talojen ja piharakennusten seinissä suojaamaan pahoilta hengiltä ja sellaisia merkkejä kaiverrettiin käsityönä myös erilaisiin puuesineisiin. Muinaissuomaisten "hannunvaakunaa" on käytetty mm. suksien koristeluun, myös yksipuisiin taloustavaroihin, kuten juustovuokiin ja kaulinlautoihin ainakin jo rautakaudella 500 eaa. alkaen. Esimerkki Hannun vaakunan käytöstä Suomessa jo rautakaudella on viiva- ja kaiverrusornamentiikalla koristeltu suksi, rautakaudelta (Museovirasto, Kansallismuseo, KM9908:1) Kuva Seppo Liukko: Puuveistos- kansanperinnettä Vanhaa pakanallista Kalevalaista noituutta ja taikuutta oli olemassa kuten Agricola on todennut vielä luvulla ja luvulla, jolloin noitavainolait kohdistuivat erityisesti suomalaisten talonpoikien harjoittamaan Kalevalaiseen kansanuskoon, jonka noituussyytteiden seurauksena oli jopa kuolemantuomio. Sellaista on todella tapahtunut, vaikka "yleensä" väitetään, etteivät viranomaisten noitavainot kohdistuneet talonpoikaisväestöön tai kalevalaiseen kansanuskoon. Ruotsinvallan Puhdasoppisuuden ajan noitaoikeudenkäynneissä Kalevalaisesta noituudesta syytetyt tietenkin kielsivät asianlaidan, seurauksia peläten ja toisaalta oikeuden pöytäkirjoista jätettiin ko. kansanuskoon liittyvät perusteet pois tai asiakirjat on

296 296 / 315 "hukattu", siksi on yleisesti historiankirjoituksissa on otaksuttu tai annettu ymmärtää, ettei Kalevalaista kansanuskoa tai - noituutta olisi ollutkaan Suomessa (ja Virossa). Silti useita talonpoikia mm. Vesilahden- ja Pirkkalan ympäristössä tuomittiin kuolemaan Kalevalaisina noitina ja tuomiot täytäntöön - pantiin mestaamalla. Tällainen surullinen tapaus kohdistui mm. Liukko - nimipesyeen ja Vesilahdella Liukko - talon naapurin, samaan -nimipesyeen ryhmään kuuluvan- ja samaa nimisukua olevaan Olavi Luikkoon (Vahtola Vesilahti 1996; 43). Sillä Vesilahden Kaltsilan Olavi Luikko mestattiin Suomessa 1650 ruotsinvallan noitavainolakien mukaisesti Kalevalaisena noitana. (Asiasta on pyövelin kuitti ja selvitys alla, ks. Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika Suomessa, SL). Historiakirjoissa on mainittu, että Liukko - nimisiä kaskiviljelijöitä löytyy myös Ruotsin ja Norjan suomalaismetsistä Ne olivat seurausta Kustaa Vaasan poikien suurista väestösiirroista luvun lopulta alkaen Suomesta Ruotsiin. Vas. kuva; Kustaa Vaasan Uppsalan linnan patsas sekä alla. Kustaa Vaasan Gripsholmin linna Strängnäsissä Mälaren järven rannalla, rakennettu myös luvulla, sijaitsee noin 60 km etäisyydellä silloisesta hallintokaupunki Uppsalasta, kuvat Seppo Liukko 2011.

297 297 / 315 Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien Liukko - nimimaininnat ovat G.A. Gottlundin laatimia, hänen vieraillessaan Ruotsin ja Norjan suomalaisalueilla, Taalainmaalla 1817 ja Värmlannissa Edellä mainittu nimilista löytyy Liukko - nimen historiaa tutkimusosassa, otsikko 2. Metsäsuomalaisten sukujuurien tutkimuksista löytyy lisätietoa mm. seuraavasta Kari Tarkiaisen linkistä (Ruotsin suomalaismetsistä Tarkiainen 1997) Kustaa Vaasalla ja hänen pojillaan oli "suuri sotasalaisuus", jota ei kerrottu naapurivaltioille (vihollisille Tanska ja Venäjä), koska se olisi paljastanut Ruotsin sotilaallisen heikon lenkin. Tällainen salaisuus liittyy Ruotsin oman alueen pieneen asukasmäärään, se ei ollut luvulla paljonkaan suurempi kuin Suomen, joka silloin kuului Ruotsiin ns. Itämaana. Tämän vuoksi suomalaisia talonpoikia siirrettiin, luvulla Ruotsin alueelle, suuria määriä mm. Suomalaismetsiin Värmlantiin, Taalainmaalle. Muutoinkin on historiakirjallisuudessa mainittu, että Ruotsin sotajoukon määrästä keskimäärin oli n. 60% suomalaisia, mm. Hakkapeliitoissa jne. Väestösiirroilla Ruotsin asumattomat metsäalueet asutettiin, siksi näiden nykyinenkin asukaspohja on jopa yli 50%.sti suomalaistaustaista väestöä. Ruotsissa haluttiin, että kaikki puhuisivat ruotsin kieltä, kalevalaisia suomenkielisiä vainottiin, jopa tappamisen uhalla. Tämä lienee yksi syy, miksi suomalaismetsistä lähti hyvin paljon väkeä Nya Sverige / Uusi Ruotsi alueelle Pensylvaniaan eli uuteen maailmaan, Amerikkaan (myöhemmin USA) jo luvulta alkaen. Hämäläisiä ja savolaisia talonpoikia (mm. Liukkoja) määrättiin raivaamaan uusia peltoja kaskenpoltolla Ruotsiin (ja Norjaan) ns. suomalaismetsiin (Finnskogen) eli pääasiassa Keski- Ruotsin metsiin ja ns. suomalaismaille (Finnmark) Taalainmaalle ja Hälsinglandiin. Nämä "väestönsiirrot" alkoivat Kustaa Vaasan poikien toimenpiteiden seurauksena, alkaen suurimittaisesti varsinaisesti jo luvulla, vielä luvun alussa muuttoa tapahtui, myös Norjaan, pääasiassa kuitenkin Värmlantiin.

298 298 / 315 Metsäsuomalaisten määrä oli huomattava suuri osa Suomen (ja Ruotsin) sen aikaisesta väestöstä, on arvioitu muuttajia olleen jopa ihmistä (jopa ), Gottlundin mukaan yli sadassa (100) Keski- Ruotsin ja Kaakkois- Norjan (Oslon itäpuolella) pitäjässä oli suomenkielisiä muuttajia, jopa yli 50 % ko. kylien sen aikaisista asukasmääristä, esim. Värmlannissa. Näitä muuttaja- suomalaisia oli siis myös huomattava osa myös kaikista silloisista ruotsalaisista (n 10%), sillä luvulla ennen Nuijasotaa suomalaisia oli n ja ruotsalaisia oli vain n asukasta (Huom. mm. Skåne ei silloin kuulunut Ruotsiin, vuoteen 1658 saakka se kuului Tanskaan). Kun hyvin suuri osa Värmlantilaisista polveutuu edellä mainituista suomalaisista, olisi mielenkiintoista tutkia onko, kirjallisuuden Nobel- palkinnon vuonna 1909 saanut Värmlannin, Sunnen kunnan, Östra Emterwikissä ja Mårbackan talossa syntynyt ja kuollut Selma Lagerlöf ( ), ollut suomalaisten lukujen "siirtolaisten" jälkeläinen. Joka tapauksessa hän oli erittäin kiinnostunut Suomesta, mm. talvisodan loppuvaiheessa, hänen viimeiset sanansa kuolinvuoteellaan olivat "miten suomen on käynyt?". PS. Värmlannin läänin Sunnen kunta ja alla esitelty Lekvattnetin kylä, on Torsbyn kunnassa - em. kunnat ovat naapurikuntia. Mats Larsson (Matti Laurinpoika) Liukkoinen s. n (Rautalampi / Savo tai Vesilahti / Pohjois- Häme), on tullut Suomesta Värmlantiin (ja velipoika Pär asuivat jonkin aikaa myös Norjan puolella) joskus luvun alussa. Mats Larsson Liukkoinen oli saanut luvan rakentaa kotitalonsa Norra Lekvattnet`in kylään päivämäärällä , hänen perheensä oli kylän ensimmäisiä asukkaita. Myöhemmin ruotsalaisen patronyymiperinteen mukaisesti "jonkun" poika oli myös sukunimenä. Siis sukunimi muuttui, mutta täällä hyvin tiedetään, että jälkipolvet ovat Liukkoinen sukua (nykyisin mm. Eriksson sukunimisiä). PS. Edellämainitut vanhimmat nimet Matti ja Lauri ovat myös vanhan keskiaikaisen Vesilahden Liukko - nimiä, joten on mahdollista, että ko. Liukkoín nimi olisi peräisin Vesilahden Liukon- Ruoveden tai Rautalammin (Tavisalmen), Juvan eräsijoilta lähteneitä suomalaisia Liukko - sukuun kuuluvaa väkeä. Ruotsin ( ja Norjan) suomalaismetsien Liukko- nimestä on olemassa kirjallista paikallistietoa Värmlannin Lekvattnetista. Tällaisen nimitutkimukseni kannalta mieluisan asiakirjan antoi allekirjoittaneelle Anders Erikson (Liukkoinen) ja Sune Lekemark (Liukkoinen) Nyt yli 85- vuotias, asiasta kiinnostunut Anders Gunnar Eriksson (siis jo 7 - sukupolvessa alkuperäistä Liukkoinen) ja Lekvattnet kotiseutuyhdityksen puheenjohtaja Sune Lekemark (joka on myös Liukkoinen > Erikson sukua) luovuttivat Liukoinen sukuun kuuluvaa asiakirjaa tämän nimitutkimuksen kirjoittajalle Seppo Liukolle (ks. myös tilaisuudesta oleva kuva).

299 299 / 315 Lekvattnetin Liukkoin talon jälkipolveen kuuluvia ovat asiakirjankin perusteella nimeltään ensiksi Larsson- nimisiä ja sen jälkeen mm. Andersinpojat > Andersson ja sitten > mm. Olofsson, Eriksson, eli lähes kaikki Lekvattnetin asukkaista polveutuvat jollakin tavalla Liukkoinen nimisestä, Suomesta luvun alussa saapuneesta, Mats Laurinpoika Liukkoisesta. Hänen suomalainen Värmlannin vuoren rinteellä oleva talonsa on tunnettu aluksi Liukkola - nimellä nimellä, sitten luvulla Likkosen torppana. Nykyisin sitä kutsutaan nimellä Lukotorpet (ruots. laus. Lyko..). Tämä paikka sijaitsee Norjan rajan lähellä ja aivan Norra Lekvattnetin keskustassa järvenrannassa, Karlstadin kaupungista pohjoiseen, Torsbyn kunnassa, Värmladin läänissä. Naapurikunnan Värmlannin Sunnen kuuluisa (alkuperältään suomalaista sukua?) Nobel- kirjailija Selma Lagerlöf kirjoittaa tämän suomalaiskylän Lekvattnetin olevan Värmlannin pikkuinen nukkekoti (Värmland`s little dollhouse or lilla dockskåp). Tästä Värmlannin Liukkoin suvusta on ainakin osa lähtenyt Amerikkaan, joko jo luvulla tai ainakin 1800/ lukujen vaihteessa. Tiedot Seppo Liukolle kertoi Anders Gunnar Eriksson, joka on syntyisin Ruotsin ja Norjan suomalaismetsiin luvulla muuttaneen Matts Larsson Liukkoisen jälkipolvea suoraan alenevassa polvessa (on mahdollista, että Matts Liukkoin on muuttanut Rautalammin- Juvan - Tavisalmen (Kuopio- Varkaus) alueelta Värmlannin Liukkoin suku voisi olla Savon Liukkoja tai mahdollisesti alkujaan jopa Vesilahden Liukon talosta lähtöisin. Koska Ruotsiin lähtijöitä oli myös Pohjois- Hämeestä. Nimet Mats ja Lars Vesilahden Liukko- talossa, ovat olleet käytössä juuri , ennen suomalaisten lähtöä Suomesta Ruotsin ns. suomalaismetsiin luvun alussa. Nimet sopivat ko. aikakauden nimistön osalta hyvin oletukseen, että Värmlannin Mats Larsson Liukkoin olisi lähtöisin Vesilahden Liukko- talon nuorempia poikia tai Liukko- talon eräsijoilta siirrtyneitä / siirrettyjä poikia (Keuruu - Rutalampi).. Ks. tarkemmin; Vesilahden Liukko- talon kulttuurihistoriaa ja maakirjat, kirj. Seppo Liukko. Kuva: Anders Gunnar Erikssonin s asiakirja, jossa on selvitys Värmlannin Liukkoin suvun esi- isästä Mats Larsson Liukkosesta luvun alusta alkaen, kuva Seppo Liukko.

300 300 / 315 Liukko nimi Ruotsista Pohjois - Amerikkaan: Muutoinkin on huomattava, että pääosa luvulla muuttaneista Amerikan "ruotsalaisista" onkin alunperin suomalaista sukujuurta: Ruotsissa näitä suomalaisia vainottiin ja sorrettiin mm. erilaisen kielen ja oman Kalevalaisen kulttuurin sekä kalevalaisen noituuden vuoksi, erityisesti luvulla (Petrus Nordman 1888). Suomalaisia varten oli olemassa erityisiä noituus - ja

301 301 / 315 taikuuslakeja sekä puhdasoppisuuden säädökset. Erityisen paljon määrättiin annettujen rangaistuksen vuoksi ko. metsäsuomalaisia siirtymään Amerikkaan, ja moni myös halusi lähteä vainoja karkuun "vapaaehtoisesti uuteen maailmaan". On arvioitu laivojen nimilistojen perusteella (ja muuttajien kielen perusteella), että suurin osa n luvulta alkaen Amerikkaan aluksi Delawaren, Pennsylvanian alueelle muuttaneista "ruotsalaisista Anderssonneista tai Larssoneista" olivatkin pääosin alkuperältään suomalaisia ja pääosin suomenkielisiä Ruotsin. Suomalaismetsistä lähteneitä (myös Liukko - nimisiä on ollut laivojen nimilistoissa). Voisi väittää historiadokumenttien perusteella, että USA:n nykyisistä ns. ruotsalaisiksi pidetyistä asukkaista onkin pääosa peräisin Suomesta, joko Suomalaismetsien kautta ja sitten Hangosta Southamptonin kautta myös suoraan Amerikkaan. Kalevalaisen loitsurunouden nimien, tässä nimenomaan länsisuomalaisen nimiparin liukon - laukon (SKS) Kalevalaisten loitsujen säilymisen syyt, erityisesti juuri Vienan - Karjalassa ja Inkerissä: Mutta miksi kalevalaiset loitsurunot eivät säilyneet Ruotsissa Värmlannissa? Ks. Värmlannin ja muiden suomalaismetsien ruotsalaistamistoimien merkitys ja suoranainen vaino suomenkielisiä vastaan Ruotsissa (lainsuojattomia), asiasta edellä mm. Petrus Nordman Liukko - nimi on myös muinaissuomalainen Kalevalaisen loitsurunouden nimi, joka mainitaan esimerkiksi nimiparissa liukon - laukon (Europaeus ja Porkka 1800-luku). Loitsurunot on kerätty Ilomantsista ja Inkeristä, jonne hämäläisiä ja savolaisia sukuja siirtyi 1500 / 1600 luvun vaihteen sotien jälkeen asuttamaan alkuperäisten ortodoksikarjalaisten ja -inkeriläisten autioiksi jättämiä taloja. Suomalaisia ns. Kalevalaisia tietäjäsukuja siirtyi Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta pakoon Ruotsinvallan rankkoja Puhdasoppisuuden ajan säädöksiä ja tiukkoja ruotsalaistamisajan seurauksia sekä mm. Nuijasodan syytteiden ja Puhdasoppisuuden noitavainojen vuoksi (Hiidenkivi 1/99, FT M. Pöllä 1999:20-21). Nämä muuttajat veivät mennessään vanhaa hämäläisten Kalevalaista kulttuuria pohjoiseen ja sieltä itään, jota sitten kerättiin talteen karjalaisten laulumailta vasta Suomen autonomian aikana, luvulla. Tunnetuimmat ja vanhimmat Liukon - ja Laukon - kylät sijaitsevat vanhan Kiukaisten kulttuurin ympäristössä Nousiainen- Rusko- Köyliö alueella, myös suurimmat Liukko ja Laukko- talot ovat sijainneet Lounais-Suomen vanhalla hämäläisalueella mm. Vesilahdella. Noitavainojen - tai nuijasodan syytteiden vuoksi tietäjäsuvut muuttivat pois ruotsinvallan vahvimmilta vaikutusalueilta, pois Varsinais- Suomi- Satakunta- Häme alueelta Karjalaan ja Inkeriin luvun alkupuolella. Tällainen muuttaja suku on todennäköisesti ollut myös Vesilahden Olavi Luikon perhe, jonka omaisuus noitasyytteen kuolemantuomion vuoksi siirtyi Ruotsin valtiolle. Näiden Kalevalaisten tietäjien "muuttojen" seurauksena mm. Kalevalaiset loitsurunot ja edellä mainittu

302 302 / 315 Kalevalainen nimipari, "liukko ja laukko", olisivat siirtyneet Hämeestä Karjalaan ja Inkeriin. Elinan surmaruno luvun tapahtumista Vesilahdelta, kalevalamittainen balladi Kantelettaressa: J.F. Granlund ja Elias Lönnrot sekä Gottlund keräsivät luvulla mm. Kantelettaressa tallennetun, keskiajan Vesilahden tapahtumista kertovan "Laukon laulun" eli Elinan surmarunon kalevalamittaiset ainekset Hämeestä, pääosin Vesilahden Liukko - talosta ja ko. rusthollin /ratsutilan väeltä vielä 1800-luvun alussa. Elinan surmaruno on balladi Laukon herran Klaus Kurjen ja Suomelan Elinan välisessä tragediassa, jossa Liukon naapuritalon Suomelan tytär (Elin) ja tämän syntymätön lapsi poltetaan Laukon kartanon palossa luvulla. Muutoinkin vanhaa Kalevalamittaista aineistoa on säilytetty nimenomaan Liukko - talossa. On jo Mikael Agricolan kirjoitustenkin perusteella varmaa, että Kalevalaista kansanuskoa on harjoitettu Hämeessä jo pakanallisella ajalla, kauan ennen lukua. Kalevalaisen uskon perinteistä palvontaa oli harjoitettu muinaissuomalaisten talonpoikaisyhteiskunnassa jo ainakin rautakaudelta alkaen, kuten lainaus Agricolan Davidin Psalttari 1551 kirjoituksesta osoittaa: " Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset". Mikael Agricola 1551 Ensimmäisissä luvun maakirjoissa ja isäntäluetteloissa sekä vanhoissa käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa on mainittu Liukon - talon vanhimmat tiedossa olevat isännät ja muutoinkin Liukko - talon väkeen kuuluvien ihmisten erilaisista tapahtumista. Tämä selviää mm. Vesilahden Liukko - suvun selvityksistä (Seppo Liukko), jossa on lainauksia isäntäluetteloista ja maakirjoista, sekä kirjasta Suku lähtöisin Järvenrannasta (Marja - Liisa Lehtovuori 2002). Vesilahden Liukon - väki on asunut Järvenrannassa historia- arviointien perusteella jo rautakaudelta, mahdollisesti luvulta alkaen. Vanhin maakirjoihin merkitty isäntä on Matti Laurinpoika (Liukko), joka oli isäntänä vuoteen , sen jälkeen Lauri Matinpoika, Lauri Laurinpoika ja Olavi Erkinpoika. Vesilahden Liukkojen vanhimmat maakirjoihin vuodesta 1540 alkaen merkityt patronyymit ovat Lauri, Matti, Heikki, Olavi ja Erkki sen jälkeen Tuomas ja mm. Aatami. Yleensä suomenkieliset etunimet ja myös usein sukunimet (patronyymit), muutettiin lähes aina kirjanpidossa ruotsiksi, koska kirjureina toimivat ruotsinkieliset yleensä niin halusivat. Edellä mainitut patronyymit toistuvat näissä vanhan Liukon - sukutauluissa luvulle saakka. Vesilahden isäntäluetteloissa on mainittu isännän henkilönimen lisäksi Liukko - nimi "sukunimenä" jo luvulta alkaen.

303 303 / 315 Liukon talonpoikaissuvun merkitys Kalevalainen perinteen säilyttämisessä ja sen leviämiseen Vesilahdella: Kalevalaisen kansanperinteen siirtymiseen keskiajalta luvulle on merkittävällä tavalla ollut osallisena Vesilahden Liukko - talon ja - rustohollin väki (sukuselvitystä ko. henkilöiden taustasta). Liukko - rusthollin "tervaskanto" vanhaisäntä Tuomas Heikinpojan ( ) lasten nimiin jaettiin talo vuonna Silloin vanha Liukko - niminen kantatila nimitys loppui ja uudeksi kantatilan ja uuden talon nimeksi tuli Jutila (ks. asiasta myös Laatu- Vilamo sukuselvitys-liittyvät Liukko-sukuun). Liukon- kantatalo oli nyt nimetty Liukon uuden vävyn nimen mukaan, koska Yrjö Jutilan aviopuolisona oli Liukon Tuomas isännän vanhin lapsi. Tyttärelle jaettiin näin puolikas Liukon rusthollia. Toisen puolikkaan sai Matti Tuomaanpoika, tämän puolikkaan, talon / tilan nimenä säilyi kuitenkin Liukko - nimi. Vanhin lapsista Anna Tuomaantytär Liukko (s.1730) sai vävy Yrjö (Jöran) Matinpoika Jutilan kanssa toisen puolen talosta. Heidän poikansa meni naimisiin 1809 Liisa Yli- Siston (myöh. Priiari) äidin kanssa. Toinen puoli vanhasta Liukon ratsutilasta jäi vanhimmalle pojalle eli Matti Tuomaanpojalle ( ) ja oli sitten jatkoa "vanhalle" Liukko rusthollille Heidän poikansa Adam meni naimisiin 1808 Erkkilän tyttären Margareta Caisan kanssa, jonka äiti oli Yli- Sistoja (tarkemmin alla). Rusthollari Matti Tuomaanpojan viides lapsi em. Matti Matinpoika Liukko (s.1775), nimeltään myöhemmin Lihmon kraatari Matti Lindgren, jolta J.F. Granlund Vesilahtelaisena suomalaisuusmiehenä keräsi mm luvulta peräisin olevan Elinan Surmarunon tiedot jo ennen Lönnrotia ja Liisa Priiaria (Rapola 1933; 75, - ks. myös kartta vanhat keskiaikaiset naapuritalot Liukko ja Suomela, josta Elina oli kotoisin). Tämän vuoksi Liukon talon /rusthollin poika Matti Liukko /Lindgren on erityisesti mainittava Kalevalaisen tarinaperinteen levittämisestä Vesilahdella. Ks. myös tarkemmin; Vesilahden Liukko- suku / Vesilahden Kalevalainen perinne, isäntäluettelot / henkilöhistoriaa 1400/1500- luvuilta alkaen, sekä paikallishistoriaa rautakautisista eräsijoista alkaen, ks. em. linkki ja yhteenveto kirj. Seppo Liukko. Kuva: Vesilahden Liukko luvulla rustholli (Järvenranta), Kuva 2009 Seppo Liukko

304 304 / 315 Liukon rusthollin poika Matti Liukko -> Lindgren "joutilasmatti" ja Liukon / Lihmon kraatari: Tätä mm. Kalevalaista perimätietoa ovat kertoneet luvulla ym. keräilijöille mm. Liukon - talon seppä Taavetti Liukko - Lundberg (hän on alkuperältään Liukkoja, tarkemmin alla), sekä ehkä tunnetuin Vesilahden Kalevalaisen perimätiedon levittäjä oli useilla eri nimillä tunnettu Kalevalaisen perinteen tietoniekka; joutilasmatti tai Lihmon kraatari tai Liukon kraatari tai käsityöläisenä tunnettu nimellä Matti Lindgren (syntyisin Liukko). Matti ja Taavetti olivat nuorempia poikia Liukon rusthollissa, joten heidän oli hankittava erikseen ammatti. Kraatarina käsityöammattiin kuuluvana nimi oli myöhemmin, sen ajan tavan mukaan ruotsalaistettu - Matti Lindgren, mutta uudesta nimestään huolimatta hän oli ns. vanhan rustholli- Liukon poikia (kuten myös em. seppä Taavetti Lundberg). Matti Matinpoika Lindgren oli rusthollin pitkäaikaisen vanha - isäntä Tuomas Heikinpojan pojan eli Liukon seuraavan isännän Matti Tuomaanpojan poika, joka levitti myöhemmin Liukon Rusthollin säilyttämää Elinan surmarunoa ja muita vanhoja perimätietoja - parantamisloitsuja jne. eteenpäin. Tällä Matti Tuomaanpojalla oli kuusi lasta, joista viidentenä syntyi vuonna 1775 Matti Matinpoika Liukko, josta ei nuorimpiin lapsiin kuuluvana tullut talon isäntää, mutta hänestä tuli Lihmon- eli Järvenrannan Liukko- talojen kraatari Lindgren (käsityöläisenä sukunimi ruotsalaistettu). Armoitettu juttujen kertoja Matti Lindgren - Liukko eleli Liukon rusthollitaloissa pääasiassa vapaaherrana ja siksi häntä kutsuttiin myös joutilasmatiksi.

305 305 / 315 Matti Liukolla oli myös ns. vanhaa kalevalaista parantajan kykyä, sillä hän yritti parantaa ilmeisesti joskus luvun vaihteessa naapuritalossa Tanskan rusthollissa asunutta Erik Gullstenia alkoholismista. "Matti Liukko yritti parantaa rovasti Wegeliuksen pitäjänapulaisena toiminutta ja Tanskan rusthollissa asunutta Erik Gullstennia, joka oli parantumaton juoppo. Hän mm. saarnasi ja messusi umpihumalassa Vesilahden kirkossa ainakin vuonna 1790" (lainaus ja tarkemmin Yrjö Punkari; Vesilahti, Klaus Kurjen tie, Järvenranta- Kaltsila, mm. Liukko - Luikko) Kuvassa luvun käsityönäyte; Kaulain- rulla luvulta Oik. kuva on suurennos kaulaimesta, vuosiluku luvulta eli Matti Liukko- Lindgrenin ajoilta - kaiverrus- ja tekijän puumerkit, kuvat Seppo Liukko Tässä alla on lyhyt selvitys Vesilahden Liukko (Jutila) - talojen henkilöistä, jotka pääasiassa liittyvät Kalevalaisen perimätiedon säilyttäjiin. Liukon - talossa ja - rusthollissa asuneista henkilöistä mainittakoon mm. Matti Liukko - Lindgren ja Liisa Priiari, joiden kautta kumpuaa monisatavuotinen Kalevalainen perimätieto (ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa tutkimus).

306 306 / 315 Liukon rusthollin Kalevalainen perinne Vesilahdella: Vesilahden kuuluisimman runolaulajan Hintsalan Liisa Priiarin ( ) tausta liittyy Vesilahden Liukkoon. Liukon - talossa oli säilytetty mm. n vuotta vanhaa kalevalamittaista Elinan Surmarunon perinnettä. Sen taitajiin kuului em. Matti Liukko - Lindgren, jonka opissa Liukon rusthollissa ollut Liisa Priiari sai pääasiassa kalevalaiset laulutietonsa. Myös Elinan surmarunon sisältötiedot hän sai Matti Lindgren - Liukolta vuosien aikana, asuessaan Järvenrannassa Liukko suvun taloissa. Liisa Priiari oli syntyjään Vakkalan Lisa Yli- Sisto. Hänen äitinsä oli Maria Stålsten / Yli-Sisto ( ), joka sai Liisa tyttären vuonna 1794 Yli- Siston Mikko Eerikinpojan ( ) kanssa, joka oli jo 67 vuoden ikäinen vanhaisäntä tyttären syntyessä. Liisa Yli- Sisto (myöh. Liisa Priiari) oli ns. kaksinkertaisesti sidoksissa Liukon- taloihin, sillä Liisan äiti Maria Yli-Sisto (Stolsten) meni vuoden 1809 lopulla naimisiin Liukon sukuun äidinpuolelta kuuluvan Jutilan isännän kanssa (Tällöin Liukko- rustholli oli jo jaettu, ja toisen Liukko- talon nimenä oli Jutila). Samanaikaisesti Liisan 4 - vuotta vanhempi sisaren tytär Margareta Caisa Liukko (s. 1790, os. Erkkilä / äiti Erkkilän talon emäntä, joka oli omaa sukua Yli- Sisto) oli naimisissa naapuritalon- eli alkuperäisen Liukon - rusthollitalon isännän Adamin kanssa, 1808 alkaen. Edellä mainittujen, äitinsä ja sisarentyttären, vuoksi myös Liisa (Yli- Sisto / Priiari) asui kuusi vuotta Järvenrannan Liukon rusthollin Kalevala perinteen taloissa, joihin myös Jutila jaettuna Liukkona vanhastaan kuului. Liisa Yli - Sistosta tuli Hintsalan Priiarin emäntä 1815 eli Liisa Priiari. Myöhemmin Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistoihin vanhaa kansanperinneaineistoa n vuotta kerännyt rovasti (kappalainen) Frans Kärki, on tunnetun kansanballadin laulajan Hintsalan Liisa Priiarin sukua äidin puolelta, joka oli asunut emäntänä toisessa Liukon talon rusthollissa yhdessä tyttärensä Liisan kanssa. Liisa oli asunut samaan aikaan kun Liukon- taloissa asusti kalevalamittaisen Elinan - surmarunon kertoja, Liukon rusthollin Matti Tuomaanpojan poika > kraatari Matti Lindgren (Liisa asui 6-vuotta Liukko- Jutila taloissa n aikana). Liisa Priiari oli siten myös välittämässä myös Liukko - suvun välittämää perimätietoa suomalaisten SKS:n kansallisarkistoihin mm. Elinan surmaruno on tallentunut tällä tavoin Lönnrotin Kantelettareen. Rovasti Frans Kärjen isoisä oli Taavetti Priiari s. 1824, jonka äiti oli Liisa Priiari. Tämä asia käy ilmi myös SKS:n tallenteesta nro 4613, jonka Frans Kärki on itse kirjoittanut muistiin isoisältään vuonna Tässä mainitaan myös Elinan surmarunosta, jonka Elias Lönnrot tallensi Kantelettareen:

307 307 / 315 Frans Kärjen tallennus, Liukko suvun seppä Lundbergista: Liukon talon emäntänä oli luvun alussa Maria Stolsten ja hänen mukanaan Liukon rusthollissa oli myös hänen tyttärensä Liisa Priiari, joka on tämän aineiston kerääjän Frans Kärjen isän äiti. Tässä tallennuksessa on Rovasti Frans Kärjen keräämää alkuperäistä aineistoa Liukon sukuun kuuluvasta Järvenrannan Liukon seppä Taavetti Järvi > Lundbergista s. s.1822 k Hän oli Liukon rusthollin Matti Tuomaanpojan (6. lapsen) pojan Antti Matinpojan Liukko > Järvi:n s k poika. Isän sukunimi alunperin Liukko, joka muuttui Järvin torpannimen mukaan Järviksi. Taavetti Lundbeg oli sukunimeltään aluksi isänsä mukaan Järvi, mutta käsityöläisenä hän otti seppänimekseen oppimestarinsa nimen Lundberg. Ks. em. sukuselvitys myös kirjasta s. 9 ja 15 sekä s.49; Suku lähtöisin Järvenrannasta (Marja - Liisa Lehtovuori 2002), siis Järvenrannan Liukolta. Alla olevassa muistelussa kerrotaan Taavetti Lunbergin tulevasta vaimosta Eeva Kaisa Lundbergista s k.1892 (os. Bergvist), joka otettiin 15 -vuotiaana, siis vuonna 1840 Laukon kartanon professori ja rva Eva Törngrenin kasvatiksi. Lääkäri- eeposkirjailija Elias Lönnrot on ollut samaan aikaan Laukossa vuosina.. Elias Lönnrot toimi kotiopettajana Laukossa ja

308 308 / 315 vieraili siellä senkin jälkeen usein Kantelettaren 1940 ja ainakin Kalevala eepoksen valmistumiseen saakka, sillä Kalevala on päivätty Laukkossa , ja nimenomaan Eva Törngrenin kunniaksi. Vesilahden aikanaan Lönnrot keräsi myös Kantelettareen Vesilahdelta peräisin olevan Elinan Surmarunon ainekset, joka on pääosin Liukon rusthollissa asuneiden henkilöiden välittämää tietoa. Näistä mainittakoon Matti Matinpoika Liukko > Lindgren, Liisa Stolsten > Priiari (äiti Maria Stolsten Liukon emäntä). Sekä Antti Matinpoika Liukko > Järvi, jonka poika Taavetti Järvi > Lundberg, joka meni avioliittoon vuonna 1849 Laukon Törngrenien kasvattityttären Eva Bergvist > Lundbergin kanssa, joka taas asui Laukossa 7- vuotta vuosien aikana. Tässä alla vas. olevassa Frans Kärjen alkuperäisessä vuoden 1947 muistiinpanossa, joka tallennettu myös numerolla 2690 SKS:n arkistoihin, on Liukko - Lundberg sukuselvityksen lisäksi mainintoja mm. Laukon laulusta eli Elinan surmarunosta. Oik. alla toinen lainaus Frans Kärjen kokoelmista TK 52:127, joka kertoo Liukon rusthollin pojasta Matti Liukko> Lindgrenin (Lihmon kraatarin) veljen Antti Matinpojan Liukko > Järvi:n pojan eli seppä Taavetti Järvi > Lundberigista ( ) ja hänen vaimostaan Evasta sekä heidän pojastaan Seppä-Kallesta tässä tarina heidän parantavasta veitsestään

309 309 / 315 Kuva: Tuohituppipuukko, kuva Seppo Liukko Ks. tarkemmin Vesilahden Liukko- (Jutila) rushollitalojen sukuselvityksiä ja miten ko. Liukko- suku liittyyy em:n Taavettti Lundbegiin ja Matti Lindgreniin tai Liisa Priiarin äidin Maria Stolstenin kautta Frans Kärkeen (Vesilahden Liukkosukuselvityksiä, Seppo Liukko). Kalevalamittainen Elinan surmaruno on Vesilahdelta Liukon talosta: Elinan surmaruno tallennettiin Elias Lönnrotin ja JF. Granlundin toimesta, joille perimätietoa välittivät osaltaan kraatari Matti Liukko - Lindgren, kertomalla ja Liisa Priiari laulamalla. Näiden tietojen ansiosta ko. aineisto kirjoitettiin Kalevala kansalliseepoksen sisarteoksen Kantelettaren sivuille vuonna Voisi väittää, että merkittävä osa Vesilahden vanhasta Kalevalaisesta kerronnasta on peräisin nimenomaan Järvenrannan Liukko - taloista ja myös pääosa kalevalamittaisen Elinan surmarunon säilyttämisessä jälkipolville: Ks. tarkemmin väitteen perustelut Liukko- suvun historiaa ja - Kalevalainen perinne, Seppo Liukko. Liukko - suku on laajentunut Vesilahdella - tai Liukko - sukuun on ollut kytkentä monilla Vesilahtelaisilla suvuilla mm. avioliittojen kautta kuten; Jutila, Stålsten, Erkkilä, Lemola /Klemola, Yli- Kostiala, Kippari, Hoppu, Kinnari, Villamo, Järvenrannan Heikkilä, Ala Pöysäri, Yli- Sisto, (Priiari) ja Outinen.

Seppo Liukko (ks. tutkimusraportti Seppo Liukko kotisivulta)

Seppo Liukko (ks. tutkimusraportti Seppo Liukko kotisivulta) Liukko- nimitutkimuksen yhteenveto ja tutkimusperusteet, Seppo Liukko 7.2.2012 Sivu 1 / 20 Suomalaisten esihistoriaa, tutkimuksperusteiden lyhyt yhteenveto n. 20 sivua Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa

Lisätiedot

Seppo Liukko. Sukuvaakuna (selitys), Heraldinen Seura nro 1571 Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut

Seppo Liukko. Sukuvaakuna (selitys), Heraldinen Seura nro 1571 Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut Sivu 1 / 374 Paluu Seppo Liukko kotisivulle Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta, Seppo

Lisätiedot

Kielenvaihdot Euroopassa alkoivat kivikaudella n. 5000 vuotta ennen ajanlaskua. kirj. Seppo Liukko

Kielenvaihdot Euroopassa alkoivat kivikaudella n. 5000 vuotta ennen ajanlaskua. kirj. Seppo Liukko Euroopan alkuperäväestöjen kielenvaihto, tarkastelu mm. suomen ja baltin kielet, Seppo Liukko Sivu 1 / 31 Liittyy Liukko- nimitutkimukseen, ks. Seppo Liukko kotisivut Kielenvaihdot Euroopassa alkoivat

Lisätiedot

Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen

Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen Suomalaisten alkuperä jatkuvuusteoria, kirj. Seppo Liukko, koonti 1996-2011 Sivu 1 / 61 Suomalaisten alkuperä- ja jatkuvuusteoria: Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden

Lisätiedot

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta,

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta, Liukko- nimitutkimus ja perusteet, Seppo Liukko, vers. 31.01.2011 Sivu 1 / 203 Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden

Lisätiedot

Kartta Liukko - nimipesyeen esihistoriatutkimukseen. liittyen, Lounais- Suomi; vanhin maanviljelyalue Suomessa n.

Kartta Liukko - nimipesyeen esihistoriatutkimukseen. liittyen, Lounais- Suomi; vanhin maanviljelyalue Suomessa n. Kartta Liukko - nimipesyeen esihistoriatutkimukseen liittyen, Lounais- Suomi; vanhin maanviljelyalue Suomessa n. 2500 eaa. alkaen (Karttapaikan käyttölupa nro: 317/MML/08 Seppo Liukko). Liukko- Luikko-

Lisätiedot

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta

Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa Liukko- nimitutkimuksen kautta, kirj. Seppo Liukko Sivu 1 / 164 Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen

Lisätiedot

Mistä suomalaisten geneettinen ydna N-haploryhmä on peräisin? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa?

Mistä suomalaisten geneettinen ydna N-haploryhmä on peräisin? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa? 20.10.2013 Seppo Liukko s. 1 / 10 Suomensukuiset väestöt Euroopassa (laajalla alueella Eurasiassa) linkki> Suomensukuiset väestöt, SL ja Seppo

Lisätiedot

Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa

Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa 1 / 329 Ote muinaissuomalaisesta Liukko - nimen nimitutkimuksesta Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa - mistä suomalaiset ovat tulleet - suomensukuisten väestöjen laajuus Euroopassa -lähdeaineistot;

Lisätiedot

Kalevala - kulttuurin historiaa (- esihistoriaa)

Kalevala - kulttuurin historiaa (- esihistoriaa) Kalevala - kulttuurin esihistoriaa tutkiva esitelmä 24.2.2011, Seppo Liukko Sivu 1 / 38 Kalevala aika ja historiaa, artikkeli n. 40 siv. Artikkeli selvityksineen liittyy Liukko- nimihistoriaan, tarkemmin

Lisätiedot

ESIHISTORIAA Geenitutkimuksen avulla

ESIHISTORIAA Geenitutkimuksen avulla Vantaan muinaishistoriaa yhdistettynä muinaishistorian kulttuurit (arkeologia) vastaavan ajan. ajan väestö (gen. DNA-tutkimus) -näytekappaleina suomensukuisten ihmisten valmistamia 5000 vuotta vanhoja

Lisätiedot

Finns N haplogroup branches prehistory (short 6 pages):

Finns N haplogroup branches prehistory (short 6 pages): Haplogroup N -Subclades- ISSOG 10.08.2012 (Lis-27.10.2012) p. 1 / 6 Y-DNA N Haplogroup and its Subclades (ISOGG last version 10.08.2012) N- haplogroup on suomensukuisten miespuolisten väestöjen geenijatkumo

Lisätiedot

ESIHISTORIAA Geenitutkimuksen avulla

ESIHISTORIAA Geenitutkimuksen avulla Vantaan muinaishistoriaaa yhdistettynä muinaishistorian kulttuurit (arkeologia) vastaavan ajan. ajan väestö (gen. DNA-tutkimus) -näytekappaleina suomensukuisten ihmisten valmistamia 5000 vuotta vanhoja

Lisätiedot

LIUKKO nimitutkimuksen lyhyt päivitys 2011 Seppo Liukko

LIUKKO nimitutkimuksen lyhyt päivitys 2011 Seppo Liukko Liukko- sukuvaakuna LIUKKO nimitutkimuksen lyhyt päivitys 2011 Seppo Liukko 20.08.2011 nimitutk. päivitys- Seppo Liukko 1 Liukko sukuseuran sukukokous Kerimäki 20.8.2011 (ed. Keuruu 22.8.2009) Liukko nimitutkimuksen

Lisätiedot

suomalaisten esihistoriaa DNA - tutkimuksen avulla VANTAAN ROTARYKLUBI 13.03.2014 Seppo Liukko

suomalaisten esihistoriaa DNA - tutkimuksen avulla VANTAAN ROTARYKLUBI 13.03.2014 Seppo Liukko Sukututkimusta ja suomalaisten esihistoriaa DNA - tutkimuksen avulla DNA- on kuin ihmisen viivakoodi tietoja menneisyydestä; perimästä, esivanhemmista klaaneista/klustereista ja suvusta VANTAAN ROTARYKLUBI

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ Kieliä koskevia olettamuksia nostraattiteoria

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ Kieliä koskevia olettamuksia nostraattiteoria 202 YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ 1. Kieliä koskevia olettamuksia 2. Isälinjojen ja äitilinjojen eriaikaisuus 3. Kolmen ekspansiokeskuksen maantieteelliset sijainnit 4. Yleisiä migraatioita kokevia skenaarioita 5.

Lisätiedot

Janne Saarikivi Helsingin yliopisto Suomalais-ugrilaiset kielet

Janne Saarikivi Helsingin yliopisto Suomalais-ugrilaiset kielet Janne Saarikivi Helsingin yliopisto Suomalais-ugrilaiset kielet Venäläiset 115 milj Tataarit 5,6 milj Ukrainalaiset 2,9 milj Bashkiirit 1,7 milj Tshuvassit 1,6 milj Tshetsheenit 1,3 milj Armenialaiset

Lisätiedot

Päivitetty 27.8.2006. C. Suomalainen näkökulma

Päivitetty 27.8.2006. C. Suomalainen näkökulma 110 Päivitetty 27.8.2006 C. Suomalainen näkökulma Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 4' Jääkaudenaikaiset suomalaisten esi-isät Jääkaudella nykyisen Suomen alue oli suuren osan ajasta parikilometrisen jäätikön

Lisätiedot

KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA

KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA Julkaistu Sukumme 5 lehdessä KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA Sukututkimusmenetelmät ovat kehittyneet parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Uusimpana menetelmänä perinteisen tutkimuksen

Lisätiedot

Y-DNA ja sukututkimus

Y-DNA ja sukututkimus Y-DNA ja sukututkimus Tuomas Niilonpoika Mäntsän Jälkeläisten Sukujuhla Mänttä 1.9.2012 Sukututkimusta tukeva kirjallinen materiaali alkaa ilmaantua vasta 1500 luvulla (pl. papisto ja aateliset) Perinteinen

Lisätiedot

Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (OSA 1)* (Jaakko Häkkinen, 1.6.2010)

Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (OSA 1)* (Jaakko Häkkinen, 1.6.2010) Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (OSA 1)* (Jaakko Häkkinen, 1.6.2010) * Tämä kirjoitus on omistettu Aslak Aikion (1963 2009) muistolle. Johdanto Kysymys saamelaisten alkuperästä ja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN JÄRVIEN JA LAMPIEN NIMET. Jaakko Raunamaa (@helsinki.fi)

KIRKKONUMMEN JÄRVIEN JA LAMPIEN NIMET. Jaakko Raunamaa (@helsinki.fi) KIRKKONUMMEN JÄRVIEN JA LAMPIEN NIMET Jaakko Raunamaa (@helsinki.fi) MITÄ OVAT PAIKANNIMET? Syntyneet tarpeesta Kulttuuri- ja paikkasidonnaisia Suullista perinnettä ESIMERKIT NIMIEN ETYMOLOGIOINNISTA

Lisätiedot

DNA testit sukututkimuksessa

DNA testit sukututkimuksessa DNA testit sukututkimuksessa Pakkasten sukuseura ry:n 20 v juhlakokous 19.9.2015 Jyväskylä Raimo Pakkanen, sukuneuvoston pj A,T,G,C. Ihmisen genetiikan lyhyt oppimäärä mtdna diploidinen kromosomisto =

Lisätiedot

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU 1 Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU Sisällys Mitä tarkoitetaan Pohjoismailla ja kuinka ne ovat syntyneet? Kuinka Pohjoismaiden maa-alue on syntynyt? Minkälainen oli Pohjoismaiden alue eem-kaudella

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan ja Amerikkaan.

Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan ja Amerikkaan. Väyrysniitti 2012 Joulutiedote. Genetiikasta 4. Juhani Väyrynen. Haplogroup Migration Map Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan

Lisätiedot

Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus

Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Mikkeli 23.5. 2010 Pekka Haikkala Auvo Kostiainen Professori Auvo Kostiainen Filosofian tohtori, Yleisen historian professori Turun Yliopistossa Map of Delaware

Lisätiedot

Y-haploryhmä N. Sisällys

Y-haploryhmä N. Sisällys 1 Kalevi Wiik File Wiik Haploryhmä N September 2011 Y-haploryhmä N Sisällys Originally Y-haploryhmä N 5.9.2011 I. Haploryhmä N ja fylogeneettinen puu 2 II. Haploryhmän N sukulaishaploryhmien ja alaryhmien

Lisätiedot

Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013

Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013 Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013 Luettelo + kartat + kuvat lisää Liukko nimihistoriaa tutkimus (netti) Seppo Liukko koonti PowerPoint + kotisivut 28.8.2013 1 Liukko paikannimistö matkat+kuvat

Lisätiedot

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Peittyvä periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Nuorten akatemiaklubi, Helsinki, 16.5.2011 Saamen kielet

Lisätiedot

a. Mustan ja lyhytkarvaisen yksilön? b. Valkean ja pitkäkarvaisen yksilön? Perustele risteytyskaavion avulla.

a. Mustan ja lyhytkarvaisen yksilön? b. Valkean ja pitkäkarvaisen yksilön? Perustele risteytyskaavion avulla. 1. Banaanikärpänen dihybridiristeytys. Banaanikärpäsillä silmät voivat olla valkoiset (resessiivinen ominaisuus, alleeli v) tai punaiset (alleeli V). Toisessa kromosomissa oleva geeni määrittää siipien

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Suomen kielen variaatio 1 Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Puhuttu ja kirjoitettu kieli Puhuttu kieli on ensisijaista. Lapsi oppii (omaksuu) puhutun kielen luonnollisesti siinä ympäristössä,

Lisätiedot

Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma

Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma 72 Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma Käsittelen miesten Eurooppaan-tulon ja heidän varhaisvaiheensa vastaamalla mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin: 1.

Lisätiedot

III. Naisten kehittyminen Eevasta nykynaisiksi mitokondriaalisten kromosomien valossa

III. Naisten kehittyminen Eevasta nykynaisiksi mitokondriaalisten kromosomien valossa 136 Päivitetty 28.8.06 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 5' III. Naisten kehittyminen Eevasta nykynaisiksi mitokondriaalisten kromosomien valossa A. Yleismaailmallinen näkökulma Maailman naisten mitokondriaalisten

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI (1500 500 EKR.)

ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI (1500 500 EKR.) ESIHISTORIA Merkittävimmät aikakaudet löydösten perusteella Nakkilassa ovat pronssikausi ja rautakauden alkuperiodit eli esiroomalainen ja roomalainen aika. Ensimmäiset asukkaat Nakkilan seuduille ovat

Lisätiedot

Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä

Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä Evoluutio ja luominen Mian tekemä esitys Jannen esittämänä Väite: tiedemiehet ovat todistaneet evoluutioteorian todeksi Evoluutioteorialla tässä tarkoitan teoriaa, jonka mukaan kaikki elollinen on kehittynyt

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015

YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 1 YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Timo Sepänmaa Ville Laakso Tilaaja: Ylöjärven kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Vanhoja

Lisätiedot

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina Esitelmä Voitto Valio Viinasen Inarin rajahistoria II kirjan julkistamistilaisuudessa Inarin Siidassa 16.12.2006 Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina Mauri Timonen Metla, Rovaniemen tutkimusyksikkö Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: EKE- Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Vanhoja karttoja...

Lisätiedot

Euroopan äitilinjojen yksinkerteistettu fylogeneettinen verkko nähdään kuvasta 43'mt puu Richards b'.

Euroopan äitilinjojen yksinkerteistettu fylogeneettinen verkko nähdään kuvasta 43'mt puu Richards b'. Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 6' B. Eurooppalainen näkökulma Edellä käsittelin mitokondriaalisia haploryhmiä ja äitilinjojen muodostamia klaaneja koko maailman näkökulmasta. Seuraavaksi

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa

Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Anna Lantee Tampereen yliopisto 37. Kielitieteen päivät Helsingissä 20. 22.5.2010 Yhdyssanan ortografian historia yhdyssanan käsite

Lisätiedot

Ensiksikin suuri kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat näytteensä tätä tutkimusta varten!

Ensiksikin suuri kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat näytteensä tätä tutkimusta varten! ESKIL PIIRA SUKUSEURA RY Jorma Piirainen Esitelmä sukujuhlassa 7.7.2013 Kuhmo-talossa PIIRA-HEIMON Y-DNA-TUTKIMUKSESTA Sukuseuramme on tehnyt kuluneella kaksivuotiskaudella sukututkimukseen liittyvää työtä

Lisätiedot

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi Ohjelma 8-10 Ilmoittautuminen ja nimikorttien jako Korundin aulassa 10-12 Sukukoontumisen avaus, Paavo Ahava III Vienan Karjala ja Afanasjev-sukunimi,

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila 1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...

Lisätiedot

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään Mitä suomen intonaatiosta tiedetään ja mitä ehkä tulisi tietää? Tommi Nieminen Itä-Suomen yliopisto AFinLAn syyssymposium Helsinki 13. 14. 11. 2015 Johdanto Jäsennys 1 Johdanto 2 Mitä intonaatiosta tiedetään?

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009

Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,

Lisätiedot

Eri väestöjen sukujuuria ei voida selvittää. Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret. Katsaus

Eri väestöjen sukujuuria ei voida selvittää. Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret. Katsaus Katsaus Kirsi Huoponen, Tuuli Lappalainen ja Marja-Liisa Savontaus Idästä vai lännestä? Suomalaisten geneettiset sukujuuret Mitokondriaalisen DNA:n (mtdna) ja Y kromosomin muuntelua voidaan käyttää apuna

Lisätiedot

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Lisätiedot

Teorioita suomalaisten juurista

Teorioita suomalaisten juurista Teorioita suomalaisten juurista Suomalaisten juuria ja heidän alkukotiaan on eri aikoina etsitty monin eri menetelmin. Myös tulokset ovat olleet erilaisia. Käsittelen lyhyesti kuutta erilaista teoriaa:

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

Olavi Horsma-aho. Pirkkalan muinainen asutus Keitä he olivat? Mistä he tulivat?

Olavi Horsma-aho. Pirkkalan muinainen asutus Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Olavi Horsma-aho Pirkkalan muinainen asutus Keitä he olivat? Mistä he tulivat? 2 3 Lähtökohtana kivikauden aika. Jääkauden jälkeen. Pirkkalan monivaiheista kehitystä on tarkasteltu erittäin monissa yhteyksissä.

Lisätiedot

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Evoluutiopuu Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: loogiset palat, paperia, kyniä Kuvaus: Tehtävässä tutkitaan bakteerien evoluutiota.

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ikaalinen Sarkkila, tien 13139 parannusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Kuvia... 4 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

1 of 4 1.12.2015 8:11

1 of 4 1.12.2015 8:11 1 of 4 1.12.2015 8:11 Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Turun yliopiston tiedote 30.10.2015 Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin

Lisätiedot

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Mapping and Analysing Saami Space - projekti on saanut rahoitusta Pohjoismaiden Ministerineuvoston Arctic Co-operation Programme 2012-2014. Johanna Roto, 2015 Saamelaiset

Lisätiedot

Kalajoki Tuulipuistohankealueiden sähkönsiirtolinjan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013. Timo Jussila Timo Sepänmaa

Kalajoki Tuulipuistohankealueiden sähkönsiirtolinjan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013. Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Kalajoki Tuulipuistohankealueiden sähkönsiirtolinjan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: TLT-Engineering Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet?

Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet? Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet? Harvinaiset-seminaari TYKS 29.9.2011 Jaakko Ignatius TYKS, Perinnöllisyyspoliklinikka Miksi Harvinaiset-seminaarissa puhutaan

Lisätiedot

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A Lotta Isaksson 9A Ihmisen evoluutio Evoluutio tarkoittaa lajinkehitystä, jossa eliölajit muuttuvat vähitellen ympäristöolojen aiheuttaman valikoitumisen ja perinnöllisen muuntelun takia. Perinnöllinen

Lisätiedot

måndag 10 februari 14 Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda

måndag 10 februari 14 Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda GENETIIKKA: KROMOSOMI DNA & GEENI Yksilön ominaisuudet 2 Yksilön ominaisuudet Perintötekijät 2 Yksilön ominaisuudet Perintötekijät Ympäristötekijät 2 Perittyjä ominaisuuksia 3 Leukakuoppa Perittyjä ominaisuuksia

Lisätiedot

Muinaisjäännösten kunnostaminen ja viitoittaminen esittelykuntoon Luistarissa, Käräjämäellä ja Linnavuorella Luistarin muinaispuiston kehittäminen

Muinaisjäännösten kunnostaminen ja viitoittaminen esittelykuntoon Luistarissa, Käräjämäellä ja Linnavuorella Luistarin muinaispuiston kehittäminen Arkeologista tutkimusta on tehty viime vuosisadalta lähtien jatkuvasta. Pelastuskaivausten lisäksi kunta on rahoittanut maamme merkittävintä tutkimuskaivausta Luistarin alueella vuosina 1969-92. Tutkittua

Lisätiedot

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa Analyysi: päättely ja tulkinta Analyysin - tai tulkinnan - pitää viedä tutkimus kuvailevan otteen ohi mielellään ohi ilmiselvyyksien KE 62 Ilpo Koskinen 20.11.05 Aineiston analyysi laadullisessa tutkimuksessa

Lisätiedot

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1. Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.2015 Julkaisu Napola, Jaakko. 2014. Itä-ja keskieurooppalaisten

Lisätiedot

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO MAAILMA: YLEISKARTTA YLEISKARTTA 1 Maanosien nimet LUONTO JA YMPÄRISTÖ Mannerlaattojen liikkeet virrat Luonnon- ja rakennelmaennätykset Saastuneimmat kaupungit Luonnonuhat Aavikoitumisuhat Köppenin ilmastoalueet

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa

Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa 1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Suomen heimot. Juhani Väyrynen 2011.

Suomen heimot. Juhani Väyrynen 2011. 1 Phylogenetic Network (Tree) 4.6.0.0.Time Estimates (TMRCA) of Finlands Tribes, N1c1 uomen heimojen yhteiset esi-isät fylogeneettinen puu (network 4.6.0.0.) TMRCA, N1c1 uomen heimot. Juhani Väyrynen 2011.

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta

Lisätiedot

Valkeakoski Lounaissuunnan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Valkeakoski Lounaissuunnan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Valkeakoski Lounaissuunnan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 3 Havaintoja...

Lisätiedot

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mitä on laadullinen tutkimus? Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Määritelmiä Laadullinen tutkimus voidaan määritellä eri tavoin eri lähtökohdista Voidaan esimerkiksi korostaa sen juuria antropologiasta

Lisätiedot

Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012

Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012 Kotka, Hallan saari. Redutin alustava kenttäinventointi heinäkuu 2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Kotkan Hallan saaressa oletetu redutin alueelle tehtiin heinäkuussa 2012 vanhemman kartta-aineiston

Lisätiedot

Perinnöllisyyden perusteita

Perinnöllisyyden perusteita Perinnöllisyyden perusteita Eero Lukkari Tämä artikkeli kertoo perinnöllisyyden perusmekanismeista johdantona muille jalostus- ja terveysaiheisille artikkeleille. Koirien, kuten muidenkin eliöiden, perimä

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka

Farmaseuttinen etiikka Farmaseuttinen etiikka Etiikka, tiede ja arvot Luento 5. Farmasian tdk. 14.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi Reduktionistisen ohjelman pyramidi: Humanistiset Yhteiskuntatieteet Psykologia

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila

Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila 1 Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia...

Lisätiedot

POHJANMAAN SYNTY ASUTUS JA VÄESTÖLIIKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA KESKIAJALTA 1600- Tutkimussuunnitelma

POHJANMAAN SYNTY ASUTUS JA VÄESTÖLIIKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA KESKIAJALTA 1600- Tutkimussuunnitelma POHJANMAAN SYNTY ASUTUS JA VÄESTÖLIIKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA KESKIAJALTA 1600- LUVULLE. NIMISTÖTIETEELLINEN JA HISTORIALLINEN TUTKIMUS. Tutkimussuunnitelma Tausta Asutuksen synty on kaiken historian perusta.

Lisätiedot

Rekisteritutkimus viimeisijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuudesta Topias Pyykkönen & Anne Surakka

Rekisteritutkimus viimeisijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuudesta Topias Pyykkönen & Anne Surakka Kerran asiakas, aina asiakas? Rekisteritutkimus viimeisijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuudesta Topias Pyykkönen & Anne Surakka 9.12.2015 Tutkimuksen lähtökohdat Puheissa ja mielikuvissa ollaan

Lisätiedot

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila 1 Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot