Saamentutkimus Norjassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saamentutkimus Norjassa"

Transkriptio

1 Saamentutkimus Norjassa Anni-Siiri Länsman Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi

2 Saamentutkimuksella on Norjassa poikkeuksena muita Pohjoismaista myös omat rahoituskanavansa. Norjan tutkimusneuvostolla /The Research Council of Norway / on ollut vuodesta 2001 lähtien erillinen saamentutkimusohjelma, jonka kautta jaetaan rahaa norjalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten tekemälle saamentutkimukselle. Varoja myönnetään myös saamen kielen kehittämiseen tiedeviestinnän kielenä: Tromssan yliopisto ja Sámi allaskuvla julkaisevat ohjelman tuella saamenkielistä referee-julkaisua Sámi dieđalaš áigečála,

3 Saamentutkimusohjelman päätavoitteena on vahvistaa saamentutkimusta sekä määrällisesti että laadullisesti Ohjelma pyrkii rekrytoimaan tutkijoita ( saamelaiset ja muut) saamentutkimukseen kehittää saamea tieteen kielenä pyrkii yhdistämään saamentutkimuksen muuhun kansainväliseen alkuperäiskansatutkimukseen tukee monitieteistä saamentutkimusta edistää tutkimusta, joka valottaa saamelaisten yhteisöjen monimuotoisuutta ja kehitystä sekä niiden suhteita valtaväestöihin edistää saamelaisten perinteisen tiedon tutkimusta

4 Toisena päätavoitteena on edistää saamentutkimuksen tulosten julkaisua ja välittämistä eri käyttäjäryhmille Monikielisyys (kansainväliset, kansalliset foorumit, tutkimustiedon käyttäjät) Palauttaa tietoa tutkituille yhteisöille Erityisenä tärkeänä tavoitteena on edistää saamen kielen käyttöä tieteen kielenä Eteläsaamen ja luulajansaamen alueiden ja kielten tutkimusta tuetaan erityisesti Ohjelma pyrkii lisäämään saamentutkijoiden ja tutkimusinstituutioiden yhteistyötä sekä kansainvälisiä verkostoja.

5 Vuosille saamentutkimukseen on varattu noin 90 miljoonaa Norjan kruunua. Saamentutkimusohjelma II toimikunta päättää rahojen jaosta. (jäsenet: Bergenin yo, Tromssan yo, Sámi allaskuvla, Varangerin Saamelaismuseo, Uppsalan yo, Oulun yo- Norjan saamelaiskärjäjien edustajat tarkkailijoina) Vaikka päähakijoiden on oltava norjalaisia instituutioita, ohjelma kehottaa saamentutkimusta verkostoitumaan sekä pohjoismaisten saamentutkimusta tekevien tahojen kanssa että laajemminkin kansainvälisesti. Tärkeimmät saamentutkimuksen tekijät ovat Tromssan yliopisto ja Saamelainen korkeakoulu. Ohjelma tukee yhteistyötä näiden ja muiden instituutioiden välillä

6 Saamentutkimusohjelmalla on kuusi pääteemaa, jotka on valittu ensimmäisen ohjelman ( ) arvioinnin pohjalta. Saamen kieli, perinteinen tieto, suullinen perinne ja kirjallisuus Kulttuuri-ilmaisut (mm. uskonto, taide, kulttuurimuistomerkit, moderni vs. perinteinen) Demografia ja väestönkehitys Elinehdot ja elämänlaatu Lapset ja nuoret kasvuehdot ja itseilmaisu - Koska saamelaiset yhteisöt ovat olleet viime vuosikymmeninä nopean muutoksen kourissa, on tärkeää ymmärtää miten nuoret ja lapset ovat selvinneet muutoksesta ja miten he näkevät tulevaisuutensa saamelaisina.

7 Resurssit ja oikeudelliset olot Modernin saamelaisen yhteiskunnan rakentaminen - Modernin saamelaisen yhteiskunnan rakentamisprosessi, johon liittyy luonnonresurssien käyttö ja oikeudelliset kysymykset, nähdään strategisesti tärkeänä tutkimuskohteena. - Saamelaisiin yhteisöihin on viime vuosikymmeninä syntynyt lainsäädännön perusteella uusia yhteiskunnallisia instituutioita, kuten esimerkiksi vaaleilla valitut saamelaiskäräjät Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan sekä saamelaiseen opetussuunnitelmaan perustuvat koulut tai saamenkieliset luokat > Näiden uusien instituutioiden toimintaa ja vaikutuksia niin saamelaiseen kuin valtaväestöjen yhteisöihin ei kuitenkaan ole tutkittu systemaattisesti

8 Koska saamelaiset ovat näihin päiviin saakka ollut historiaton kansa, painottaa ohjelma myös saamelaisten menneisyyden tutkimuksen tärkeyttä. Vaikka saamelaisten historian tutkimiseen ohjataan ohjelman kautta varoja, vie pitkän aikaa ennenkuin saamelaisten esihistorian ja historian tutkimus on samalla tasolla valtaväestöjen menneisyyden tutkimuksen kanssa.

9 Norjan opetusministeriö (Kunnskapsdepartement) asetti syyskuussa 2010 työryhmän, jonka tehtävä on selvittää ja Norjan saamelaisuuteen liittyvän ylimmän opetuksen ja tutkimuksen nykytilaa ja tehdä ehdotuksia sen tulevaisuudesta Selvityksen ja ehdotusten oltava valmiina 2010 Työryhmässä myös Ruotsin ja Suomen saamentutkimuksen edustus

10 Saamentutkimuksen rahoituksen haasteet Suomeen ja Ruotsiin on pyritty saamaan vastaava tutkimusohjelma, mutta sellaista ei toistaiseksi ole edes näköpiirissä. Suomessa on joissakin keskusteluissa esitetty, että Suomen Akatemia voisi suunnata jonakin vuonna varoja saamentutkimukseen erillisen saamelaisteemoihin keskittyvän tutkimusohjelman kautta. Mm. valmisteilla oleva pohjoismainen saamelaissopimus tulee toteutuessaan yhdentämään pohjoismaista saamelaispolitiikka ja saamelaisyhteisöjä: myös tutkimusyhteistyön tulee olla samoilla linjoilla. Vaikka konkreettisia toimia ei vielä ole saatu aikaan, on keskustelua omasta pohjoismaisesta saamentutkimusohjelmasta syytä jatkaa.

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri SYKSYN 2011 OHJELMA I periodi 22.8. 21.10. ja II periodi 31.10. 16.12.2011 Viikolla 43 eli 24. 28.10.2011 ja 5.12.ei ole luentoja. 1 Uusien opiskelijoiden ja henkilökunnan tapaaminen

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri 20.10.2010 SYKSYN 2010 OHJELMA I periodi 23.8. 22.10. ja II periodi 1. 11. 17.12.2010 Viikolla 43 eli 25. 29.10.2010 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT I Periodi: 683371P Johdatus saamelaiseen

Lisätiedot

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011

SAAMELAINEN NUORISO. Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 SAAMELAINEN NUORISO Interreg IVA Pohjoinen 1.5.2009-30.4.2011 PROJEKTIN LÄHTÖKOHTIA Saamelaista kulttuuria tallentavat erikoismuseot Pohjoismaissa halusivat tallentaa nykysaamelaista kulttuuria kokoelmiinsa

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi Saamelainen kulttuuri 9.2.10 KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi 11. 1. 5.3. ja IV periodi 15. 3. 21.5.2010 PERUSOPINNOT 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taide 5op Luennot (20 t) ja luentopäiväkirja 2

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Saamelaisten aineeton kulttuuriperintö ja sen suojelu

Saamelaisten aineeton kulttuuriperintö ja sen suojelu Saamelaisten aineeton kulttuuriperintö ja sen suojelu Tutkijatohtori Klemetti Näkkäläjärvi Lapin yliopisto, alkuperäiskansojen tutkimus MIN ÁRBI - SAAMELAINEN ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ seminaari 5.10.2016

Lisätiedot

SAAMELAISKÄRÄJIEN TALOUSARVIO VUODEKSI 2005

SAAMELAISKÄRÄJIEN TALOUSARVIO VUODEKSI 2005 SAAMELAISKÄRÄJIEN TALOUSARVIO VUODEKSI 2005 Hyväksytty saamelaiskäräjien kokouksessa 22.-23.2.2005 2 1. Saamelaiskäräjien toiminnan yleiset perusteet Saamelaiskäräjät on saamelaisvaltuuskunnan sijaan lailla

Lisätiedot

SAAMELAISOPETUS 2000 LUVUN POHJOISMAIDEN PERUSKOULUISSA - Vertaileva tutkimus kielellisten ihmisoikeuksien näkökulmasta Saamen tutkimuksen seminaari

SAAMELAISOPETUS 2000 LUVUN POHJOISMAIDEN PERUSKOULUISSA - Vertaileva tutkimus kielellisten ihmisoikeuksien näkökulmasta Saamen tutkimuksen seminaari SAAMELAISOPETUS 2000 LUVUN POHJOISMAIDEN PERUSKOULUISSA - Vertaileva tutkimus kielellisten ihmisoikeuksien näkökulmasta Ulla Aikio-Puoskari Saamen tutkimuksen seminaari Levi 01.10.2010 Tutkimuksen lähtökohtia

Lisätiedot

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman Saamelainen kulttuuri 1.3.2011 KEVÄÄN 2011 OHJELMA III periodi 10. 1. 4.3. ja IV periodi 14. 3. 20.5.2011 Viikolla 10 eli 7. 11.3.2011 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683377P Johdatus saamentutkimukseen

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Saamentutkimuksen seminaari, Levi, 1.10.2010 Taustakysymyksiä:

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA 3.4.2008 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA sisällysluettelo 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET TIEDOT 3. KILPAILUTEHTÄVÄ 4. EHDOTUSTEN LAADINTAOHJEET 1 2 1. KILPAILUKUTSU 1.1 KILPAILUN

Lisätiedot

Asia: YLIOPISTOLAIN JA SIIHEN LIITTYVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS

Asia: YLIOPISTOLAIN JA SIIHEN LIITTYVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAUSUNTO 1 (7) 18.12.2008 Dnro 540/D.a.2/2008 Viite: lausuntopyyntönne 14.08.2008, OPM 109:00/2007 Asia: YLIOPISTOLAIN JA SIIHEN LIITTYVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS Saamelaiskäräjien kannanotot lyhyesti

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi. Giellagas-instituutti MUISTIO 5.5.2009 OKTR:n kokous Aika 5.5.2009 Paikka HU 316 Läsnä Outi Länsman, puheenjohtaja, sihteeri Anna-Liisa Väyrynen Joni Saijets Anni Ahlakorpi 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa,

Lisätiedot

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207. Saamelainen kulttuuri 25.5.09 SYKSYN 2009 OHJELMA I periodi 24. 8. 16. 10. ja II periodi 26. 10. 18.12.2009 Viikolla 43 eli 19.- 23.10.2009 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683371P Johdatus saamelaiseen kulttuuriin

Lisätiedot

SAAMELAISALUEEN TYÖELÄMÄ TUTUKSI Raportti Giellagas-instituutin Työelämä tutuksi -seminaarista. Laura Kotavuopio Birit Tornensis

SAAMELAISALUEEN TYÖELÄMÄ TUTUKSI Raportti Giellagas-instituutin Työelämä tutuksi -seminaarista. Laura Kotavuopio Birit Tornensis SAAMELAISALUEEN TYÖELÄMÄ TUTUKSI Raportti Giellagas-instituutin Työelämä tutuksi -seminaarista Laura Kotavuopio Birit Tornensis Giellagas-instituutin opetuksen kehittämisyksikkö (OKTR) 2006 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uudet liput Uumajan kunta on tilannut uudet liput, joissa on teksti sekä suomen että uumajan saamen kielillä. Sinut toivotetaan tervetulleeksi

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri

Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus sekä saamelainen kulttuuri kuuluvat yleensä humanistisiin tieteisiin, joten

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit

Lisätiedot

Kieltä ja kulttuuria

Kieltä ja kulttuuria Kieltä ja kulttuuria Paikannimet kulttuurien välisten kontaktien kuvastajina neljässä saamelaisessa yhteisössä FM Taarna Valtonen Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi 1.10.2010 Luennon sisältö Mitä?

Lisätiedot

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR)

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) Hankkeen taustaa Hankkeen taustalla on perinteisen saamen käsityökulttuurin ja korkeatasoinen muotoilun osaamisen yhdistäminen sekä uudenlaisten

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 1/ Asia Otsikko Sivu 1 Katsaus saamenkielisen varhaiskasvatuksen ja

Utsjoen kunta Esityslista 1/ Asia Otsikko Sivu 1 Katsaus saamenkielisen varhaiskasvatuksen ja Utsjoen kunta Esityslista 1/2017 1 Aika klo 12:00 Paikka Sivistystoimisto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Katsaus saamenkielisen varhaiskasvatuksen ja 3 opetuksen tilanteeseen 2 Nuorgamin kielipesän

Lisätiedot

Hyväksymispistemäärät

Hyväksymispistemäärät 17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60

Lisätiedot

Jokaisella on yksi rekisteröity äidinkieli. Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia

Jokaisella on yksi rekisteröity äidinkieli. Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Saamelaisten kielelliset oikeudet 1 Saamelaiset Suomessa Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisista usein sanotaan, että he ovat kansa neljässä maassa, Suomessa, Ruotsissa,

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO sivu 1 (5) 09.03.2018 Dnro 147/D.a.2/2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi lukiouudistus@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntönne 24.01.2018/ OKM/41/010/2017 Viitteet aiempiin asiaa

Lisätiedot

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) JATKOKOULUTUS noin 10 ov:n opinnot pohjana Etäopetuksena Learnlinc järjestelmässä alkaen ma 10.8.2009 klo 17.30-20.00 Opintokokonaisuus sisältää 10 opintoviikkoa verkko-oppitunteja

Lisätiedot

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU Paljon tukea tarvitsevat- Paljon palveluita käyttävät- kehittämishanke Kristiina Magga 11.10.2017 Kristiina Magga, Pauliina Näkkäläjärvi, Anne-Maria Näkkäläjärvi 6.4.2017

Lisätiedot

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU

SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU SAAMELAINEN PALVELUOHJAUSPOLKU Paljon tukea tarvitsevat- Paljon palveluita käyttävätkehittämishanke Kristiina Magga, Pauliina Näkkäläjärvi, Anne-Maria Näkkäläjärvi 6.4.2017 Inari, työpaja, Sajos Tästä

Lisätiedot

Saamelaisten etnisiteetin representaatiot saamelaismediassa

Saamelaisten etnisiteetin representaatiot saamelaismediassa Saamelaisten etnisiteetin representaatiot saamelaismediassa Saamentutkimuksen seminaari Levi 30.9.2010 Mari Keränen, tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus saamelaisalueella palvelee asukkaita ja työelämää alueen kulttuurin ja kielen huomioivassa koulutuksessa 31.8.2016 Tiina Ervelius projektipäällikkö, lehtori, TtM, sh Kotihoidon

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS - SAKK Valtion oppilaitos Toimintaa ohjaa laki ja asetus saamelaisalueen

Lisätiedot

Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma)

Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma) Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus 2019-2020 (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma) Perusopinnot Pakollinen kaikille Opintojakson Tunniste Kurssin Laajuus Opintojakson

Lisätiedot

Pohjoismainen oikeus uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015

Pohjoismainen oikeus uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015 uuteen nousuun! Johan Bärlund Pohjoismaisen oikeuden professori NAF:n kokous 7.10.2015 Mitä on pohjoismainen oikeus? Yhteisnimitys Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan oikeudelle + ylikansallinen

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009

Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009 Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009 PERUSOPINNOT 683373P Perinteiset elinkeinot ja aineellinen kulttuuri 3op Luennot 1 op (16 t) Anna-Liisa Väyrynen: Saamelainen

Lisätiedot

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Lapset ja nuoret Ikääntyvä väestö Perhevapaakustannukset ja tasa-arvo Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Etnopolitiikkaa Ruijassa

Etnopolitiikkaa Ruijassa Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä

4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä 4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä Kaikkien lasten esiopetuksessa noudatetaan samoja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia esiopetuksen yleisiä kasvatus- ja oppimistavoitteita.

Lisätiedot

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut Saamelaisten / saamenkielisten sosiaalipalvelujen kehittämisyksikköhanke Sämmilij/ sämikielâlâš sosiaalpalvâlusâi ovdedemhaahâ Sámiid / sámegielagiid sosiálabalvalusaid ovddidanossodat Säämi / sää mǩiõlsa

Lisätiedot

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Mapping and Analysing Saami Space - projekti on saanut rahoitusta Pohjoismaiden Ministerineuvoston Arctic Co-operation Programme 2012-2014. Johanna Roto, 2015 Saamelaiset

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

Luonnontieteellinen koulutusala

Luonnontieteellinen koulutusala Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian koulutusohjelma klo 11.45 12.15 Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Vuorovaikutteisen tutkimuksen. haasteet ja mahdollisuudet

Vuorovaikutteisen tutkimuksen. haasteet ja mahdollisuudet Vuorovaikutteisen tutkimuksen haasteet ja mahdollisuudet Kaisa Korhonen-Kurki STN ohjelmajohtaja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti, HELSUS 1 Käsitteitä Vuorovaikuitteinen tutkimus - tutkimuksen

Lisätiedot

Saamelainen palveluohjausmalli. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät

Saamelainen palveluohjausmalli. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelainen palveluohjausmalli Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous 10.5.2017 Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelaisten oikeudellinen asema Saamelaiset ovat EU:n ja Suomen ainoa oikeudellisesti

Lisätiedot

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulosten arviointi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Arviointiin pyrittiin saamaan kaikki saamea äidinkielenä ja A-kielenä opiskelevat

Lisätiedot

III periodi :

III periodi : 1 Saamelainen kulttuuri Kevät 2018 III periodi 8.1. - 9.3.2018: Perusopinnot 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taiteet 5 op - Veli-Pekka Lehtola 9.1.2018 08:15-10:00 Hu 211 10.1.2018 10:15-12:00 Hu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ellen Pautamo, lehtori, saamen kieli ja saamelaiskulttuuri Virtuaalikoulu Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inari, SUOMI Teemaistunti 1: Suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen

Lisätiedot

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari

Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Saamelaiset Pohjois-Suomen kasteohjelmassa Sakaste päätösseminaari Inari 20.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Yhdessä olemme yhteisö rakennamme jotain uutta kohtaamisista syntyy yhteinen

Lisätiedot

laitosasuminen Inarissa

laitosasuminen Inarissa Saamelaisten ikäihmisten palvelu- ja laitosasuminen Inarissa Saamen kielen ja kulttuurin huomioiminen laitos- ja palveluasumisessa Mirja Laiti 22.05.2013 Kieli- ja kulttuuritaustan huomioiminen arjessa

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mitkä ovat vahvuutemme? Tukiohjelmat Tapahtumat Kirjasto Foto: Kychan 4 tukiohjelmaa Kulttuuri- ja taideohjelma Pohjoismaiden ja

Lisätiedot

Internasunála Sámi Filbmaguovddás AS Vuosikertomus 2012

Internasunála Sámi Filbmaguovddás AS Vuosikertomus 2012 ˆ Internasunála Sámi Filbmaguovddás AS Vuosikertomus 2012 ˆ Norjan kulttuuriministeriö myönsi Kansainväliselle saamelaiselokuvakeskukselle ISF:lle 2 763 000 Norjan kruunua saamelaiseen elokuvatoimintaan

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä. 12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN VUODELTA 2012 MONIKULTTUURINEN TYÖ KÖLVI-TOIMINTA - Kölvi-toiminta tukee toimintaan osallistuvia kasvamaan yhteisönsä 4 ja yhteiskuntansa täysivaltaisiksi

Lisätiedot

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156 1 KOULULAISTEHTÄVIÄ 7 7 7 7 7 7 78907890789012789078907890127890 78907890789012789078907890127890 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345

Lisätiedot

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Nuorten akatemiaklubi, Helsinki, 16.5.2011 Saamen kielet

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta:

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta: 1 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli: Nainen Mies 2. Valitse ikäryhmä johon kuulut: 18 24 25 34 35 44 45 54 55 64 65 74 75 84 85 94 95 3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa

Lisätiedot

Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat

Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä Oulun yliopistossa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit Jouni Pursiainen (kemia, LUMA-keskus)

Lisätiedot

Anarâškielâ máttááttâs

Anarâškielâ máttááttâs 1 Inarinsaamen opetus 2014 2015 Anarâškielâ máttááttâs 2014 2015 Perusopinnot, 2. vuosi / Vuáđu-uápuh, 2. ihe Perusopinnot jatkuvat niille opiskelijoille, jotka aloittivat inarinsaamen opinnot verkossa

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Saamelainen maisema Valtakunnalliset museopäivät 25.5.2016 Anár Inari Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Esityksen rakenne Saamelaismuseo Siida hankepolku => Siidan saamelainen kulttuuriyksikkö

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 Kunnanvaltuuston hyväksymä 2015-04-13, 58 INNEHÅLLSFÖRTECKNING Sida 1 TAUSTA 1 2 KIELEN MERKITYKSESTÄ 2 3 NEUVONPITO JA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA SISÄLTÖ Kielipolitiikka yliopiston kansainvälisyyden tukena ja vauhdittajana...1 1 Yliopisto työympäristönä...3 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Lyhyt johdatus saamen kieliin ja saamelaiskulttuuriin

Lyhyt johdatus saamen kieliin ja saamelaiskulttuuriin Lyhyt johdatus saamen kieliin ja saamelaiskulttuuriin Valtakunnalliset asuntola- ja vapaa-ajanohjaajien päivät 12.-13.6.2013 Inari Outi Länsman outi.lansman@sogsakk.fi Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Yhteyshenkilö Sari Guttorm Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Saamelaisyksikkö, Saamelaiskäräjät 040 7432 393

Lisätiedot