ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI ( EKR.)

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI (1500 500 EKR.)"

Transkriptio

1 ESIHISTORIA Merkittävimmät aikakaudet löydösten perusteella Nakkilassa ovat pronssikausi ja rautakauden alkuperiodit eli esiroomalainen ja roomalainen aika. Ensimmäiset asukkaat Nakkilan seuduille ovat kuitenkin tulleet lännestä jo lähes 2000 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Tästä kertovat muinaislöydöt aina kivikaudelta saakka. Itämeri peitti tuolloin Nakkilan aukean vielä alleen. Maankohoamisen seurauksena meri on tämän jälkeen paennut metriä alemmaksi ja silloinen Kokemäenjoen suulahti on muuttunut kuivaksi maaksi. Asukkaat elivät rantamilla pääasiassa kalastuksen ja metsästyksen varassa. Tätä ajanjaksoa kutsutaan Kiukaisten kulttuuriksi ja se oli eräänlainen "muutosajanjakso" kivi- ja pronssikauden välillä. Rieskaronmäen pienoismalli, Satakunnan museon kokoelmissa PRONSSIKAUSI ( EKR.) Pronssikausi saapui Satakuntaan noin 1500/1400 ekr. Pronssikauden rannikkoasutus noudatteli edellisen ajanjakson, Kiukaisten kulttuurin asuttamia alueita. Satakunnassa pronssikauden asutusta oli kapealla rantavyöhykkeellä Nakkilanlahden rantamilla. Kokemäenjoen alajuoksua myötäillen asutus ulottui Kokemäelle asti. Pronssikauden hautaraunioita tunnetaan Nakkilassa lähes 200. Rauniot sijaitsevat Nakkilanaukean reunoilla, silloisilla rannoilla. Pronssikauden kuuluisin esimerkki

2 Satakunnassa on myöhäispronssikautinen asuinpaikka ja kalmisto Nakkilan Rieskaronmäellä, ajalta noin ekr. Sittemmin Nakkilanlahti on maatunut ja entisen lahden alueet on raivattu pelloiksi. Suomen pronssikautisista asuinpaikoista tunnetuin on juuri Rieskaronmäki. Rieskaronmäen suorakaiteen muotoinen rakennus oli 17 metriä pitkä ja 8 metriä leveä, ja todennäköisesti harjakattoinen. Asunto ja karjasuoja olivat saman katon alla. Talon seinien arvellaan olleen turpeesta ja savella silatusta oksapunoksista tehty. Lattiana oli maapohja. Tämän rakennuksen läheisyydessä on löydetty myös nelimetrisen nelikulmaisen majan jäännös. Majan arvellaan olleen oksapunosseinäinen ja savella silattu. Tämän majan on ilmeisesti tuhonnut tulipalo. Rieskaronmäellä on ollut mahdollisesti kolmaskin rakennus, toinen maja. Rieskaronmäen talonpohja Kuva Matti Javanainen, Satakunnan museo Nakkilan Santalasta on löydetty maamme vanhimpiin pronssiesineisiin kuuluva keihäänkärki. Nakkilan seudulta on löydetty kaiken kaikkiaan lähes 20 pronssikautista esinettä, eli kymmenys kaikista Suomesta löydetyistä pronssikautisista esineistä. Nakkilan Santalan kärki on pienikokoinen. Se on uuden teknologian ensi airuita maassamme. Kuva Helsingin yliopisto, arkeologian laitos Löydettyjen esineiden joukossa on keihäänkärjen lisäksi muun muassa 2 pronssikirvestä, kaularengas, 3 rannerengasta, neula, 3 nappia, 3 pinsettiä ja kampa. Useimmat näistä esineistä on peräisin Skandinaviasta, mutta yksi kirves (löydetty Leistilästä) ja kaularengas (löydetty Rieskaronmäeltä) on itäistä tuontia, ilmeisesti Veikselin suulta. Rieskaronmäeltä löytynyt rannerengas Kuva Pentti Pere, Satakunnan museo

3 Nakkilan Viikkalan Selkäkankaan hautaraunio on suurin Suomessa tutkittu hautaraunio. Suorakaiteen muotoinen raunio on 40 metriä pitkä. Selkäkankaan röykkiö on yksi Suomen suurimpia hautaraunioita Kuva Jukka Moisanen, Museovirasto RAUTAKAUSI (500 EKR. 1150/1300 JKR.) ESIROOMALAINEN RAUTAKAUSI (500 EKR. 50 JKR.) Rautakausi alkoi Suomessa noin vuoden 500 ekr. paikkeilla. Satakunnan rautakautinen asutus on keskittynyt vesireittien, etenkin Kokemäenjoen varsille. Esiroomalainen rautakausi on rautakauden ensimmäinen periodi. Se seurasi pronssikautta. Kun pronssikausi loppui suunnilleen viimeisen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskumme alkua, alkoi yli 500 vuotta kestänyt ajanjakso, jota on pitkää kuvattu sanalla löytötyhjiö. Merkit ihmistoiminnasta tuona aikakautena vähenevät ja muuttuvat hajanaisemmiksi, mutta tutkimuksen edetessä myös esiroomalaisen rautakauden asutuskuva on vahvistunut ja vahvistuu edelleen. Tälle ajalle voidaan Nakkilasta ajoittaa mahdollisesti 1900-luvun alussa löydetyt pari rautaista rannerengasta Nakkilan Lammaisten kylän Hakamäestä. Rannerenkaat löydettiin matalasta röykkiöhaudasta. Arvellaan, että kyseiset rannerenkaat saattavat olla jo ajalta ennen Kristuksen syntymää eli esiroomalaiselta ajalta. Nakkilan Tattarasta röykkiöhaudasta löydettyjä esineitä arvellaan Hallstatt-aikaisiksi ( ekr.). Esineiden tunnistus on jäänyt arvailuksi niiden huonon kunnon vuoksi. Esineet kuitenkin löydettiin pronssikauden hiidenkiuasta muistuttavista röykkiöistä, joka viittaa niiden pitkään ikään. Haudoista löytyi myös saviastian palasia, joista yhdessä on kuoppakoristeita. Kuoppakoristeaihe on vieras Kristuksen syntymän jälkeisen ajan suomalaiselle keramiikalle.

4 Nakkilan Kyllijoen kiviröykkiöistä löydettyä neulantapaista esinettä sekä veitsenterää pidetään myös hyvin varhaisina, mahdollisesti esiroomalaiselta ajalta peräisin olevina esineinä. ROOMALAISAIKA (KR.S. 400 JKR.) Ajanlaskumme alussa alkanutta ajanjaksoa kutsutaan Euroopassa roomalaisajaksi, ja sen lasketaan kestäneen noin vuoteen 400 jkr. Vanhin varmasti ajoitettu rautakautinen kalmisto ja asuinalue Satakunnassa on Nakkilan Penttalan vanhemmalla roomalaisajalla (vuodet 0-200) asuttu Myllymäki. Myllymäen hautamuoto oli ns. tasaisen maan polttokalmisto. Asuinalueen paikka oli tuolloin Kokemäenjoen suualue, ja erinomaisessa paikassa kaupallisesti katsottuna, koska joki ja siihen laskevat sivureitit yhdistivät Penttalan sisämaan asutukseen ja äärettömiin erämaihin. Myllymäen kivilatomus oli rakennettu joko erikokoisista hiekkakivilohkareista ja -laatoista tai kerroksen ja pari muodostavista harmaista kivistä. Kalmistosta on löytynyt sekä poltettuja, että polttamattomia luunsiruja, minkäänlaista uurnaa ei ollut käytetty luita maahan haudatessa. Penttalan kalmistosta löytyi myös paljon esineitä: 7 kaularengasta, 13 rannerengasta, 8 silmäsolkea, 3 neulaa, 1 avoin sormus, 1 hihnanpäätehela, 3 keihäänkärkeä, 10 veitsenterää, 2 onsi- eli putkikirvestä, 1 myöhemmin kalmistoon joutunut viikinkiaikainen kirves, 1 tuluskivi, 2 sirppiä, 1 ns. uunilapio, 1 naskali, 1 luinen värttinänpyörä, saviastian paloja, heloja sekä useita epämääräisiä esineitä. Esineet, lukuun ottamatta viikinkiaikaista kirvestä, ovat vanhemman roomalaisajan loppupuolelta (noin jkr. Suomen vanhimpia tuluspiin palasia Rieskaronmäeltä Kuva Pentti Pere, Satakunnan museo

5 Lähteet: Elo, Jarkko & Ilari Kurri. Satakunnan maakuntakirja. Satakuntaliitto, Sarja A:247, Pori Salmo, Helmer. Satakunnan historia, II Rautakausi. Tyrvään kirjapaino Oy, Vammala Salo, Unto. Kotimaakuntamme Satakunta. Satakuntaliitto, Sarja A: 245, Pori Artikkeli: Salo, Unto. Kuvia Nakkilan menneisyydestä. Teoksesta: Nakkilan historiaa kuvin ja sanoin. Nakkila-seura 30 vuotta ( ) Maakuntatutkija Akuliina Aartolahti, Satakunnan museo

Materiaalinen kulttuuri päälähteenä Menetelminä arkeologinen kaivaus ja inventointi

Materiaalinen kulttuuri päälähteenä Menetelminä arkeologinen kaivaus ja inventointi Savon keskus? Arkeologia tutkii menneisyyttä maassa ja vedessä säilyneiden jäännösten avulla. Sen tutkimuskohteina ovat esineet ja rakenteet tai muodostelmat, jotka ovat syntyneet paikalla eläneiden ja

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA TEEMAT 4. Pronssikausi JONI, TITTA, TUULI, JUTTA 5. Esiroomalainen rautakausi (ennen ajanlaskun alkua) MILJA, ANITRA, VENLJA 6. Roomalainen rautakausi ATTE,

Lisätiedot

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: EKE- Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Vanhoja karttoja...

Lisätiedot

Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen. Kustantaja: Lapuan kaupunki

Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen. Kustantaja: Lapuan kaupunki 1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten inventointi. 2010 V. 2009 inventoinnin täydennys- ja jatkotyö Timo Jussila Tapani Rostedt

Lisätiedot

Rauma Maanpää Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Rauma Maanpää Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Rauma Maanpää Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1. Johdanto 7 2. Alueen historia

Lisätiedot

Savonlinna Kylmäniemi a ja b

Savonlinna Kylmäniemi a ja b Savonlinna Kylmäniemi a ja b koekaivaus 20.7. 24.7.2009 Esa Mikkola 2 Karttaote Mk 1:10 000 Asuinpaikka-alueet on merkitty punaisella. Tynkkylänjoen kartanon eteläpuolisella pellolla sijaitsee Tynkkylänjoki

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

Ympäristöpolku Tulkkilassa

Ympäristöpolku Tulkkilassa Ympäristöpolku Tulkkilassa Turun yliopisto Kulttuurituotannonja maisemantutkimuksen koulutusohjelma Osana omaa ympäristöä -hanke Kuvat: Kokemäki-seura Esihistoria ja keskiaika Satakunnan maakunnan hallinnolliseksi

Lisätiedot

0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI. Heinisaari. Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA. FM Ville Hakamäki

0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI. Heinisaari. Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA. FM Ville Hakamäki 0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI Heinisaari Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA FM Ville Hakamäki 2015 SISÄLLYSLUETTELO ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT... 1 KARIT AOTIEET... 2 1.

Lisätiedot

MUINAISUUTTA MAISEMASSA JA MAAN ALTA

MUINAISUUTTA MAISEMASSA JA MAAN ALTA MUINAISUUTTA MAISEMASSA JA MAAN ALTA Paimion arkeologiaa Kiinteä muinaisjäännös on maaperässä oleva muinaisen ihmisen toiminnasta syntynyt rakenne. Niitä ovat esimerkiksi haudat, asuinpaikat, pyyntikuopat

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

K A L V O L A. EM 9726.

K A L V O L A. EM 9726. K A L V O L A. ==== ========= = Varhemman rautakauden kalmisto Kutilankylän?eltokutilan huvilapalstan maalla EM 9726. Hein~kuun 11 p~ivänä 1932 saapui Kansallisrruseoon joukko varhemman rautakauden esineitä

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA Lahden Ahtialan Purolehdon alueen asemakaavoitus LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologian koulutusohjelma Miljöösuunnittelun suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö Kevät

Lisätiedot

Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951.

Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. M Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. Huittisten pitäjän Sammunkylässä olevan '.2akkulan kartanon omistajan

Lisätiedot

Kemiönsaari Gräsböle tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Kemiönsaari Gräsböle tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Kemiönsaari Gräsböle tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Varsinais-Suomen Energia Oy, Lounaisvoima Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2

Lisätiedot

TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus

TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus TARKASTUSRAPORTTI Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus Muistioteksti Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luoto teki tarkastuskäynnin

Lisätiedot

Rautakausi Tampereen seudulla

Rautakausi Tampereen seudulla Ulla Liihdesmiiki Rautakausi Tampereen seudulla Esitelma Tampereen seudun sukututkimusseura ry:n jiisentilaisuudessa 24.3.1998 Tampereella on runsaat kaksisataa vuotta vanha historia kaupunkina. Tunnemme

Lisätiedot

Teoksen toteuttamista on tukenut

Teoksen toteuttamista on tukenut Teoksen toteuttamista on tukenut Copyright 2015 Tekijät & Gaudeamus Helsinki University Press Gaudeamus Oy HYY Yhtymä www.gaudeamus.fi Ulkoasu ja vinjetit: Maria Manner Taitto: Teemu Ojanne Kartat: Salla

Lisätiedot

HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus

HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Hauho Adenius Muinaisjäännöslaji: rautakautinen

Lisätiedot

DDD. D Vuokrattu, ks. huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

DDD. D Vuokrattu, ks. huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS h ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS DDD Tunnistetiedot Kunta: _u_l_v_i_la Inventointinumero:...l..::z.9~64:t...:L...:3wO'------- Alue: Luokka:..., Nimi: Tuohimaa Ajoitus: k.::;1:::.:.v:..=i:.!:k::::a~u:=...s1=.

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

Hämäläiskylien muodostuminen, kylärakenne ja kylämaisema

Hämäläiskylien muodostuminen, kylärakenne ja kylämaisema Hämäläiskylien muodostuminen, kylärakenne ja kylämaisema 29.08.2010 Pitäjänkartta 1840. Jyväskylän yliopisto. Auli Hirvonen, maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus Linnaseutu

Lisätiedot

Hämeenlinna Iittala Keikkala Kevyenliikenteen väylän inventointi Kreetta Lesell 2009

Hämeenlinna Iittala Keikkala Kevyenliikenteen väylän inventointi Kreetta Lesell 2009 Iittala Keikkala Kevyenliikenteen väylän inventointi Kreetta 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta väylästä 4 2. Ympäristön muinaisjäännökset

Lisätiedot

Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 14. 7. - 17. 7. 1960.

Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 14. 7. - 17. 7. 1960. M Harjavalta, Hiittenharju, Launilan asui npaikka Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 4. 7. - 7. 7. 960. Tehdessäni 23. 4. 960 tarkastusmatkan toimittaja Olavi Alstan kanssa Harjavallan Hi~enharjun eli Harjavallan

Lisätiedot

Laitila; Kakonkallio ja Kokonkalliot.

Laitila; Kakonkallio ja Kokonkalliot. Laitila; Kakonkallio ja Kokonkalliot. Tuulipuistoinventointi 1.7.2013 Kari Uotila ja Ulla Moilanen Muuritutkimus ky Tiivistelmä Laitilan kunnan alueella tarkastettiin yhteensä neljä KukkoTuuli Oy:n suunnittelemaa

Lisätiedot

Muinaisjäännösten kunnostaminen ja viitoittaminen esittelykuntoon Luistarissa, Käräjämäellä ja Linnavuorella Luistarin muinaispuiston kehittäminen

Muinaisjäännösten kunnostaminen ja viitoittaminen esittelykuntoon Luistarissa, Käräjämäellä ja Linnavuorella Luistarin muinaispuiston kehittäminen Arkeologista tutkimusta on tehty viime vuosisadalta lähtien jatkuvasta. Pelastuskaivausten lisäksi kunta on rahoittanut maamme merkittävintä tutkimuskaivausta Luistarin alueella vuosina 1969-92. Tutkittua

Lisätiedot

INKOO KARJAA 110 kv:n voimajohdon arkeologinen inventointi Inkoon voimalaitoksen ja Karjaan sähköaseman välillä

INKOO KARJAA 110 kv:n voimajohdon arkeologinen inventointi Inkoon voimalaitoksen ja Karjaan sähköaseman välillä INKOO KARJAA 110 kv:n voimajohdon arkeologinen inventointi Inkoon voimalaitoksen ja Karjaan sähköaseman välillä FL Sirkka-Liisa Seppälä 28.8. 1.9.2006 Arkeologian osasto 1 SISÄLLYS JOHDANTO 2 INVENTOINTIALUEEN

Lisätiedot

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015

YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 1 YLÖJÄRVI Mettistön asemakaavalaajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Timo Sepänmaa Ville Laakso Tilaaja: Ylöjärven kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Vanhoja

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila

LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila 1 LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila Tilaaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat...

Lisätiedot

Leppäkorpi. Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs-

Leppäkorpi. Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs- M PORI Leppäkorpi Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs- 1 1 Pori Leppäkorpi Kunta: Pori Kylä tms: Leppäkorpi Tila: Kortteli 47, tontti 3, Saniaistentie,

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa Ennen maan pinnan asettumista lepotilaansa, eri paikkakunnat kohoavat erilaisilla nopeuksilla. Maan kohoaminen ilmeisesti sitä nopeampaa, mitä syvemmällä maan kamara ollut. Pohjanlahden nopea nousu verrattuna

Lisätiedot

ALAVUS Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan alueiden uusien rakennuspaikkojen 2005-2006

ALAVUS Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan alueiden uusien rakennuspaikkojen 2005-2006 1 ALAVUS Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan alueiden uusien rakennuspaikkojen tarkastus 2005-2006 Timo Jussila ja Timo Sepänmaa Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Leena Lehtinen 30.8.2014

Leena Lehtinen 30.8.2014 Rokuan ympäristön muinaisjäännökset mitä ne kertovat varhaisimmasta historiasta suurelle yleisölle Leena Lehtinen 30.8.2014 Inventoinnit (suurin osa löytyy Mj-rekisterin hankerekisteristä). Näiden lisäksi

Lisätiedot

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan

Lisätiedot

Eurajoki. Keskustan Lapijoen osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi

Eurajoki. Keskustan Lapijoen osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi Eurajoki Keskustan Lapijoen osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi Vesa Laulumaa 2009 Sisällys Tiivistelmä 2 Johdanto 3 Inventointialueen sijainti ja topografia 3 Inventoinnin kulku ja tulokset

Lisätiedot

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Kivirauniot löytyivät Porin kaupungin mittaustoimiston suorittaessa palstoitusmittauksia Leppäkorven uudella asuntoalueella marras-joulukuun

Kivirauniot löytyivät Porin kaupungin mittaustoimiston suorittaessa palstoitusmittauksia Leppäkorven uudella asuntoalueella marras-joulukuun PORI, LEPP jti(qrpi Kivirauniot löytyivät Porin kaupungin mittaustoimiston suorittaessa palstoitusmittauksia Leppäkorven uudella asuntoalueella marras-joulukuun vaihteessa 1984. Merkille pantavaa on, että

Lisätiedot

Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa

Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa 1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä

Lisätiedot

SALO - RAASEPORI Näsenkartanon tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010

SALO - RAASEPORI Näsenkartanon tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 SALO - RAASEPORI Näsenkartanon tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Ramboll 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Historiallinen

Lisätiedot

Itä-Suomen myöhäisen varhaismetallikauden asuinpaikkojen paikannimistä MIKA LAVENTO

Itä-Suomen myöhäisen varhaismetallikauden asuinpaikkojen paikannimistä MIKA LAVENTO Itä-Suomen myöhäisen varhaismetallikauden asuinpaikkojen paikannimistä MIKA LAVENTO Kysymykset Millaisia paikannimiä on erotettavissa varhaismetallikaudella Muinais- Saimaan alueella? Millaisia paikannimiä

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Paikannuskartta...

Lisätiedot

Kiinteät muinaisjäännökset metsien käsittelyssä Koulutusaineisto

Kiinteät muinaisjäännökset metsien käsittelyssä Koulutusaineisto Kiinteät muinaisjäännökset metsien käsittelyssä Koulutusaineisto Sisältö Kiinteiden muinaisjäännösten tunnistaminen Muinaismuistolaki Muinaisjäännösrekisteri Hakkuu ja maanmuokkaus Uusi löytö Yhteystietoja

Lisätiedot

Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o.

Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o. M Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o. Porin maalaiskunnan Tuoreniemen kylässä on Sjögrenin ja Vainio- Mattilan metsäsaroilla lfihekkäin kolme

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Uusikaarlepyy ja Vöyri Storbötetin tuulivoimapuiston hankealue 7.11.

Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Uusikaarlepyy ja Vöyri Storbötetin tuulivoimapuiston hankealue 7.11. Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Kuva 11. Asuinpaikan Björnstensberget 2:n maastoa. Etualalla todennäköisesti nuoremman maankäytön tuloksena syntynyt kuoppa,

Lisätiedot

Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991

Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991 ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot: Kunta: Laitila Alue: Nimi: Virilän Vainionmäki C Kohteen laji: asuinpaikka Kohteesta muita kortteja: - Tarkastaja: Jyri Saukkonen Inventointinumero: - Luokka:

Lisätiedot

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010.

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Kustantaja: Tammisaaren Energia 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010

Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6

Lisätiedot

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 86 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008

Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 86 Raporttisarja osa 4, OSAYLEISKAAVA Suunnittelukeskus Oy 25.2.2008 Levin ympäristön matkailumaiseman ja maankäytön kehittäminen 86 SR-28 3410138, 7532681 Alapalosaari 12:9 Ennen+ jälkeen sotien erityiset ympäristöarvot. Rakennus on säilyttänyt ulkoisen asunsa melko hyvin.

Lisätiedot

Muinaisjää. äännökset perinnemaisemissa. rkeä yhteinen menneisyys

Muinaisjää. äännökset perinnemaisemissa. rkeä yhteinen menneisyys Muinaisjää äännökset perinnemaisemissa Muinaisjäännöksillä ja perinnemaisemilla tärket rkeä yhteinen menneisyys Muinaisjäännökset ovat näkyvin kyviä merkkejä maisemassa samasta toiminnasta, josta myös

Lisätiedot

Lappeenranta (Joutseno) Ahosenmäen Ukonmäen asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015

Lappeenranta (Joutseno) Ahosenmäen Ukonmäen asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 1 Lappeenranta (Joutseno) Ahosenmäen Ukonmäen asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Ville Laakso Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja...

Lisätiedot

Loppi Kaartjärvi Antinniemi

Loppi Kaartjärvi Antinniemi f. 144125 Loppi Kaartjärvi Antinniemi Ranta-asemakaavan muutosalueen inventointi Kreetta Lesell 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta

Lisätiedot

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nurmeksen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Rannansiirtyminen...

Lisätiedot

Muhos Kirkonkylän osayleiskaavan muutos 2030 alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Muhos Kirkonkylän osayleiskaavan muutos 2030 alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Muhos Kirkonkylän osayleiskaavan muutos 2030 alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Lapinrauniot ja ennustava mallintaminen: menetelmän alustava kokeilu pienellä aineistolla

Lapinrauniot ja ennustava mallintaminen: menetelmän alustava kokeilu pienellä aineistolla Lapinrauniot ja ennustava mallintaminen: menetelmän alustava kokeilu pienellä aineistolla Pro gradu tutkielma Helsingin yliopisto Kulttuurien tutkimuksen laitos Arkeologian oppiaine Toukokuu 2005 Wesa

Lisätiedot

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Muurame Keskustaajaman osayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2006

Muurame Keskustaajaman osayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Muurame Keskustaajaman osayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila ja Timo Sepänmaa 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Muinaisjäännökset... 5 MUURAME 1

Lisätiedot

Nakkilan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009. Esa Hertell

Nakkilan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009. Esa Hertell Nakkilan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Esa Hertell Sisällysluettelo Johdanto 3 Esihistorialliset muinaisjäännökset 3 Historiallisen ajan muinaisjäännökset 3 Katsaus alueittain 4 Leistilänjärven

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

VAMMALA Kaukola Juvela

VAMMALA Kaukola Juvela VAMMALA Kaukola Juvela Koekaivaus rautakautisella röykk iöa 1uee11 a Matti Bergström 1986 VAMMALA Kaukola Juvela Kunta: Vammala (ent. Tyrvää) Ky l ä : Kauko l a Tila: Määräala tilasta Juvela RNo 17, omistaa

Lisätiedot

Kinnula Hautakangas tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2014

Kinnula Hautakangas tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2014 1 Kinnula Hautakangas tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Teemu Tiainen Tilaaja: Tuulipuisto Oy Kinnula 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut. INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus

ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan

Lisätiedot

Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005.

Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005. M 1 Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005. ~~~ ehtiin Kerkkoon kyläyhdistyksen toimesta ja se liittyy osaprojektina

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) 1. PERUSTIEDOT Kunta: Padasjoki Mj-rekisteritunnus: 1796 Nimi: Verhon risteys Ajoitus: Rautakausi Kohteen

Lisätiedot

1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15.

1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15. Sagalundin museo, Sagalunds museum * Sijainti: Kemiönsaari Omistaja: Sagalundin museosäätiö Aukioloajat: 1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15. Aikuiset

Lisätiedot

Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Kaavin kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA

FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 400 110 KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA 7. 14.6.2010 Vesa Laulumaa Sisällys Johdanto 2 Tutkimusalue, sen ympäristö ja vesistöhistoria 2 Inventoinnin kulku

Lisätiedot

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015)

MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015) 1 MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015) Ohjeen päämääränä on selkeyttää ja yhtenäistää maaseudun historiallisten asuinpaikkojen määrittelyyn, rajaamiseen ja nimeämiseen

Lisätiedot

Akaa-Valkeakoski-Hämeenlinna Akaa-Iittala vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2013

Akaa-Valkeakoski-Hämeenlinna Akaa-Iittala vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2013 1 Akaa-Valkeakoski-Hämeenlinna Akaa-Iittala vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: HS-vesi Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4 Yleiskartat...

Lisätiedot

MAALAHTI KOPPARBACKEN. Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus. Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen

MAALAHTI KOPPARBACKEN. Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus. Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen MAALAHTI KOPPARBACKEN Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen _(._l \ '- ; ( MAALAHTIKOPPARBACKEN Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus 1985 Tapio

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

- Infraa on rakennettu aina

- Infraa on rakennettu aina - Infraa on rakennettu aina - Varhaiset rakenteet (kivikaudelta 1800-luvulle) - Teollistuvan Suomen rakentaminen (1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen) - Kaupungistuvan Hyvinvointi-Suomen rakentaminen (1950-)

Lisätiedot

Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta

Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta Lappeenrannan Linnoituksen kasveista on valmistunut tietopaketti, joka sisältää seuraavat osat: Tekstiosa Perustiedot

Lisätiedot

Nurmes keskustaajaman rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Nurmes keskustaajaman rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Nurmes keskustaajaman rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Nurmeksen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Menetelmät...

Lisätiedot

LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010

LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Kisakallion Urheiluopisto 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Maastokartta... 4 Kuninkaankarttaote...

Lisätiedot

Arkeologia. Siiri Tolonen,

Arkeologia. Siiri Tolonen, SIIKAJOKI RUTELO MYÖHÄISRAUTAKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUSKERTOMUS Arkeologia Jari-Matti Kuusela, FM Siiri Tolonen, HuK Elokuu 2011 SISÄLLYS Kohdetiedot 2 Johdanto 3 Löytö 3 Löytöpaikka 4 Kuppikivi 4

Lisätiedot

Espoo-Salo-oikoradan Lohja-Salo linjausvaihtoehtojen arkeologinen arkisto- ja karttaselvitys 2010. Esihistorialliset kohteet

Espoo-Salo-oikoradan Lohja-Salo linjausvaihtoehtojen arkeologinen arkisto- ja karttaselvitys 2010. Esihistorialliset kohteet Espoo-Salo-oikoradan Lohja-Salo linjausvaihtoehtojen arkeologinen arkisto- ja karttaselvitys 2010 Esihistorialliset kohteet Vesa Laulumaa Museovirasto/Arkeologian osasto Sisällys Raportin rakenteesta...5

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010

Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010 Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus 2. Lapin kulttuuriympäristö tutuksi hankkeen inventointikohteet 3. Osayleiskaava-alueen muinaisjäännökset

Lisätiedot

JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus

JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus JALASJÄRVI Kohtakangas Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Jalasjärvi Kohtakangas Muinaisjäännöslaji:

Lisätiedot

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 1 IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Iisalmen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET 1.10.2012. Soklin osayleiskaava Kaavaehdotus. 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus

SAVUKOSKEN KUNTA KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET 1.10.2012. Soklin osayleiskaava Kaavaehdotus. 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus SAVUKOSKEN KUNTA KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET 1.10.2012 Soklin osayleiskaava Kaavaehdotus 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus 2. Lapin kulttuuriympäristö tutuksi -hankkeen inventointikohteet kaava-alueella

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Lopen kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Vanhat

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö tutuksi

Kulttuuriympäristö tutuksi Kulttuuriympäristö tutuksi YHTEINEN KULTTUURIYMPÄRISTÖMME ESILLE KYNÄ JÄTTÄÄ JÄLJEN Työpaja kulttuuriympäristön historiasta, muutoksesta ja tulevaisuudesta Tavoitteet Työpajan tavoitteena on, että oppilas

Lisätiedot

Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi)

Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi) Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi) Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2007 Sisällys Arkistotiedot 2 Johdanto 3 Kohteen sijainti ja topografia 3 Tutkimushistoria

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot