Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta

Transkriptio

1 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 1 / 256 Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen - kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta kirj. Seppo Liukko Sukuvaakuna, Heraldinen Seura nro 1571 (Kilpi) Ks. Liukko- sukuseuran kotisivut (Huom! Tämä on nimenomaan vain Liukko - nimitutkimus, tämä ei ole sukututkimus); Liukko- nimitutkimuksen yhteenvedot; osat I, II ja III

2 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 2 / 256 Osa I, tutkimusperusteet ja tiivistelmä siv. yht. n. 100 siv. Osa II, tutkimusaineiston argumenttien laajempi ja tarkempi esittely sekä loppuyhteenveto n. 60 siv. Osa III, suomalaisten esihistoriaa ja genetiikkaa, yhteenveto n. 60 siv., tutkimusselosteita yhteensä n. 220 sivua, sekä muita ko. tutkimukseen liittyviä lisäselvityksiä n. 160 siv. ks. kotisivun pääasiallinen sisältö, vasen valikko. Liukko - nimipesyeen paikannimistöä Suomessa (karttakuva). Milloin ja miksi nimistö on levinnyt näin laajalle?

3 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 3 / 256 Liukko - nimi on erityisen vanhaa mm. paikannimistön laajuuden perusteella, yli 300 paikannimeä Lounais- Suomesta alkaen, levinneenä tasaisesti lähes ympäri Suomen, ks. Liukko - paikannimistökartta Suomessa; 317/MML/08- käyttölupa; Seppo Liukko. Paikannimistön lisäksi Liukon- Luikon- (ui-iu diftongi) nimisiä osoitepaikkoja on lähes 60 (n. 30 kumpaakin), ks. ko. Liukko- nimipesyeen osoitepaikka- tiedot Suomessa, kartta (lupa 317/MML/08 - SL). Ks. myös: in English Link to -> HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO tai Kalevala- kulttuurin esihistoriatutkimus, artikkeli Kalevalaisen kulttuurin todellisuus, Seppo Liukko. Alla esitellyn tutkimusyhteenvedon lisäksi asiaan liittyy varsinainen tutkimusraportti Liukko - nimen esihistoriaa*; sisältö nyt n. 170s. kirj. Seppo Liukko (Nimitutkimus on keskeneräinen, Liukko- nimitutkimusta tarkennetaan jatkuvasti, kun siihen liittyvää laajaa aineistomäärää edelleen analysoidaan ja selvitetään). Näillä Seppo Liukko kotisivuilla käsitellään Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämiseksi myös suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa ja asutushistoriaa. Liukko - nimitutkimuksen laajan aineiston ja muiden argumenttien perusteella ja tämän kotisivun tiivistelmän ja loppuyhteenvedon (alla) monien perusteiden mukaan, Liukko - nimi kuuluu suomalaisten esihistoriaan. Tutkimustuloksien perusteella on voidaan sanoa, että Liukko - nimen käyttö on ollut osa Suomen alueen asutushistoriaa jo n vuoden ajalta. Liuko - Liukko - nimen merkitystä ja tarkoitusta ei enää tunneta, mutta paikannimen yleisyydestä päätellen voidaan sanoa, että nimi on proprisoitunut, ja jäänyt suomalaisten käyttöön lähes alkuperäisessä muodossaan (vrt. suomalaiset proprit; Saimaa, Päijänne). Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa useiden tutkijoiden hyväksymää suomalaisten jatkuvuusteoriaa. Liukko - nimen osalta se on todettavissa tämän nimitutkimuksen monissa eri kohdissa mm. miten Liukko - nimi on muotoutunut jo varhaiskantasuomenkielisenä aikana. Ja miten uusi vieraskielinen lainasana (- nimi) on saapunut jatkuvuusteorian mukaiselle suomensukuisten alueelle (nimen etymologia) ja miten uusi elinkeino, kaski-maanviljely, on vaikuttanut mm. paikannimistön käyttöön ottoon suomenkielisellä alueella. Tässä tutkimuksessa käsitellään tämän uuden elinkeinon ja - kielen merkittävää vaikutusta mm. alkuperäisten suomalaisten asutushistoriaan, suomenkieleen ja suomalaisten käyttämään nimistöön. Liukko - nimi liittyy tutkimuksessa mainituilta osiltaan myös suomalaisten jatkuvuusteoriaan, alkaen n vuotta ennen ajanlaskua:

4 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 4 / 256 Liukko - nimitutkimus, osa - III. Suomalaisten jatkuvuusteoria jääkauden maksimin jälkeen n. 50 siv. (alla- loppuosa) ja erillinen artikkeli; suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriaa - ja suomalaisten esihistoriaa Euroopassa ja Suomessa (Uralic > Finnish Continuity Theory). Lyhyt Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmä em. karttakuvan paikannimistön ja tutkimuksen loppuyhteenvedon perusteella (kirj. Seppo Liukko): Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien (= nuorakeraamiikan /nauhakeramikan) ajalle n eaa., jolloin ensimmäisen kerran Baltian ja Suomen (ns. jatkuvuusteorian mukaiselle) alkuperäiselle (Itämeren-) suomenkielisen väestön asuttamalle alueelle saapui vieraskielistä indoeurooppalaiskielistä väestöä. Silloin tulivat (esi-) germaaniskielinen vasarakirveskulttuurin migraatiot Veikselin alueelta, Baltian suomenkielisen väestöalueen kautta. Näiden mukana tulivat myös uudet (esi-) germaaniset pääasiassa kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat (superstraatit) ja mm. iu- diftongi varhaiskantasuomenkieliselle alueelle (PS. alkuperäisessä suomenkielessä ei ole iu- diftongia). Liukko - paikannimistön nimeämisperuste näyttää, nimessä olevan iu - diftongiin perustuvan erikoisuuden vuoksi, olleen näiden vasarakirveskulttuurin miesryhmien, alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten (ryhmän- joukon), kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi liuti*> liuta > Liuko tai Leute (Leuco > Liuco). Vasarakirveskulttuurin (= nuorakeraamiikka) ryhmät assimiloituivat muutaman sadan vuoden kuluessa ko. alkuperäisten hämäläisten kanssa, ja muodostivat Suomen ensimmäisen maanviljelyväestön (viimeistään Kiukaisten kulttuurin eaa. aikoihin), joiden puhekieleksi tuli em. superstraattien vaikutuksesta kantasuomi, aluksi lounaiselta rannikkoalueelta alkaen. Liukko - nimi on levinnyt jo 1600 eaa eaa. aikana laajalle Suomen alueella, alkaen lounais- rannikolta. Kaskiviljelyyn liittyvä nimistö on levinnyt sisämaahan samalla kun vanhimman maanviljelyn väestö levisi vesistöjä pitkin rannikolta sisämaahan. Liukko - nimi on muuttunut myöhemmin alkuperäisten (esi - varhaiskanta- ) suomen - kielisten hämäläisten kaski- maanviljelijöiden alueella, pronssi - rautakaudella, muinaissuomalaiseen muotoon paikanniminä ja henkilöniminä Liuko > Liukola -nimeksi ja sisämaassa, joka vielä rautakaudella oli varhaiskantasuomen murrealuetta, Liukko - Liukkola nimeksi. Liukko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on niin vanhaa, että nykyisin ko. nimen käyttöönoton syytä tai merkitystä ei enää tunneta, mutta jostakin merkittävästä syystä nimi on, laajan paikannimistö levikin perusteella, proprisoitunut suomalaisten käyttöön erityisenä nimenä (tämä tutkimus valottaa tarkemmin Liukko- nimen alkuperää ja -laajan levikin perusteita). Liukko - nimipesyeen nimet ovat siirtyneet myös Kalevalaiseen loitsurunouteen kantasuomalaisena Kalevala- aikana, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella Länsi- Suomen alueelta alkaen. Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy lähes neljästäkymmenestä Kalevalamittaisesta muinaisrunosta, joita on kerätty kokoelmaan nimeltä Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Liukko - nimi levinnyt vesireittien varsilla olevien varhaisimpien kaskialueiden nimeksi ja siten muodostunut yhdeksi Suomen vanhimmista asutusnimistä. Se on otettu vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön, ns. siirrynnäisnimenä, paikannimiksi kaskiviljelyn levitessä sisämaan suuntaan.

5 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 5 / 256 Vanhimmat talonpoikaistalojen nimet ovat siirtyneet jo pronssi- rautakaudella n eaa jaa. aikana muodostuneiden vanhimpien kylien nimiksi (esim. Ruskon Liukolan - kylä). Liukko - nimi on otettu myös eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimiksi ja todennäköisesti, viimeisimpien tietojen perusteella, myös sukunimiksi viimeistään rautakauden aikana Länsi- Suomen kaski- maanviljelyseuduilta alkaen. Nykyisistä paikannimistökartoista (yllä) on nähtävissä, että Liukko - nimi on yksi laajimmalle levinneistä muinaissuomalaisista nimistä. Nimi on ollut hyvin laajassa käytössä ns. esikristillisenä aikana Suomessa, jo huomattavasti ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko - nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä (nyk. Varsinais-Suomi - Satakunta - Häme) - Ruoveden - Kyrön- Rautalammin- eräsijojen ja toisaalta myös Päijänteen poikki vanhojen hämäläisalueiden kautta Savoon, Mikkeliin (mm. Liukkolan kylä, nykyinen Otava) ja Karjalaan (esim. Taipaleen> Taipalsaaren Liukkolan kylä). Vanhimmista talojen nimistä on muodostunut kylien nimiä. Savo- Karjalan Liukko - paikannimistö syntynyt aluksi Liukko > Liukkola - talojen ja niiden Liukko - nimisten henkilöiden välityksellä. Suurin osa nykyisestä Liukko - nimisestä suvusta olisi lähtöisin rautakautisesta Vesilahden Liukko- talosta / rusthollista. Osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön jo aikaisemmin pronssi- rautakaudella nimetyn vanhan Liukko - paikannimen mukaan, silloin kun ko. nimellä nimettyä maa- aluetta on uudelleen asutettu uusien ja nykyisten omistajien toimesta, yleensä lukujen aikana, kuitenkin ennen vuotta Liukko - sukunimiä on n. 600 ja muita Liukko - nimipesyeen nimiä on sukuniminä n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Liukka n. 200, muut n. 100). Suomen paikannimistökartoissa Liukko - nimipesyeen paikannimiä on edelleen nykyisiin sukunimien määrään verrattuna suhteellisen paljon, n. 300, ympäri Suomen, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta. Liukko - nimi on suojattu Näillä Seppo Liukko kotisivuilla on selvitetty Liukko - nimitutkimuksen pääperiaatteita ja -perusteita, tutkimuksen tiivistelmä, sekä suomalaisten esihistoriaa jatkuvuusteorian pohjalta. Asiaan liittyviä artikkeleja on nyt yhteensä n. 480 sivua (printattuna). Ks. myös ko. artikkelit kotisivun pääasiallinen sisältö: Osa - I Liukko - nimitutkimuksen perusteiden selvitys, tiivistelmä ja tutkimusyhteenveto Perusteluja nimitutkimukselle (nimi- ja paikannimitutkimus):

6 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 6 / 256 Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan ja historiaan monin erilaisin tavoin. Liukko - nimi on tämän tutkimuksen mukaan hyvin vanha muinaissuomalainen nimi. Tässä tutkimuksen tiivistelmässä esitellään lyhyesti ne tutkimustulokset, joiden perusteella Liukko - nimeä voidaan perustellusti sanoa muinaissuomalaiseksi ja esikristillisen ajan nimeksi. Liukko - nimen alkuperään liittyvää erilaista kirjallista aineistoa ja tutkimuksen valmisteluun sopivia argumentteja löytyy hämmästyttävän paljon. Tässä tutkimuksessa Liukko - nimeä on tarkasteltu aluksi mm. nykyisten laajojen karttatietojen perusteella sekä kielitieteen sana- / nimi - ja vielä erikseen keskiaikaisten historia - ja paikannimitutkimuksen metodien avulla (ks. tarkemmin tutkimusperusteista yhteenveto; paikannimitutkimus). Tämän jälkeen tutkimusta ja sen johtopäätelmiä "tarkistetaan" usean muun tieteenalan tutkimusmenetelmän perusteilla (ns. poikkitieteellisesti). Onko Liukko - nimi on tutkittavissa? Liukko - nimi on yksi harvoista suomalaisista nimistä, joka on tutkittavissa. Liukko - nimi on riittävän erilainen muinaissuomalainen nimi, jonka pohjalta on löydettävissä mm. kielitieteellisiä perusteluja nimen käytölle, nimeämisperusteelle ja sen alkuperä olisi mahdollista ajoittaa. Tässä selvitetään myös kysymystä; Onko Liukko - nimi ns. esihistoriallinen nimi? Asiaan liittyvänä johdantona löytyy linkki paikannimistöprofessori Eero Kiviniemen esitykseen "Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona" Vanhimman asutusnimistön iästä. Sillä vanhin asutusnimistömme liittyy monilta osin, joko vasarakirveskulttuurin aikaisiin esigermaanisiin tai myöhempiin germaanisiin nimiin, jonka nykyiset uudemmat etymologiset sanakirjat vahvistavat. Eero Kiviniemi 1980:324 Vanhimman esigermaanisen nimistön synty ajoittuu nimenomaisesti ensimmäisen vieraskielisen väestön saapumiseen suomenkieliselle alueelle ja uuden elinkeinon - maanviljelyn, käyttöön ottoon Suomessa (siis vasarakirveskulttuurin migraatioiden aikaan n eaa.). Sen vuoksi nimien ikäämisessä on otettava huomioon kielitieteen määrittelyjen lisäksi myös arkeologiset asutusteoriat (jatkuvuusteoria / maanviljelykulttuurin saapumisajat

7 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 7 / 256 jne.) sekä mahdollisuus, että asutus on jatkunut jopa kivikaudelta katkeamattomana nykyaikaan saakka ko. paikannimistön alueella. Tässä tutkimuksessa on selvitetty mm. Liukon - nimisten paikkojen, pääasiassa Kansallismuseon eli Museoviraston arkistoihin kirjattuja arkeologisia löytöjä, niitä on todistettavasti olemassa ja niitä on myös tutkimuksen kannalta merkittävä määrä. Arkeologisten löytöjen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että myös Liukko - nimisillä paikoilla on asuttu jatkuvasti, ja tämä jatkuvuus on ollut kivikaudelta - pronssi- rautakaudelle. Nämä tiedot osaltaan osoittavat asutuksen jatkuvuutta ja siten todennäköisesti myös Liukko - nimen jatkuvuutta kivikaudelta - nykyaikaan saakka (ks. nykyajan Liukko - paikannimistö kartta- yllä ja em. arkeologiset arkistot - alla). Arkeologiset kivikauden - pronssi- rautakauden- löydöt ovat tämän asian evidenssiä, nämä tiedot ovat kirjattu Museoviraston arkistoluetteloihin (tarkemmin alla, varsinaisessa tutkimusesittelyssä). Juuri tähän samaan arkeologiseen seikkaan viittaa myös professori Eero Kiviniemi, joka on maininnut asiaan liittyvänä seuraavaa: Olen melko varma siitä, että vanhan asutusnimistömme selvittely tulee paljastamaan huomattavan määrän vanhaa germaanista henkilönnimistöä. Yleensä tällainen asutusnimistö on iättävä yhtä vanhaksi kuin katkeamattomana jatkunut asutuskin. Nimien ikäys liittyy siis olennaisesti arkeologisiin asutus teorioihin. Prof. E. Kiviniemi 1980 Tähän asiaan liittyvä alustus on esitetty Tvärminnen - symposiumissa; Suomen kansan esihistorialliset juuret Liukko - nimi on tutkittavissa oleva nimi (etymologia- alkuperä- ikä- merkitys- tarkoitus): Liukko - nimi poikkeaa selkeästi mm. luonto- tai jotain yleisistä henkilökohtaista ominaisuutta kuvaavista nimistä, joiden taustaa on vaikea tutkia. Jos ko. nimellä ei ole "riittäviä" etymologisia kiinnekohtia nimen syntyhetkeen niin, ei ole mahdollista selvittää ko. nimen ikää tai alkuperää eli ei yleensä löydy vastausta siihen, onko tällainen nimi ns. esikristillisen ajan nimi. On selvää että suomalaisten ns. ruotsinkielisistä patronyyminimistä esim. Andersson - Antinpoika- tyyppisistä sukunimistä, voi jo suoraan arvata, että ne eivät ole esikristillisen ajan muinaissuomalaisia nimiä.

8 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 8 / 256 Mutta toisaalta sellaisia suomenkielisiä mahdollisesti jopa hyvin vanhojakin sukunimiä tai paikannimiä, jotka ovat pohjaltaan luontonimiä tai sukunimiä esim. Virtanen- tyyppisiä, nimien ikää on vaikea tutkia ja silloin on mahdotonta määrittää sen ikää. Sillä luontonimessä ei yleensä ole ns. ajallista komponenttia, jolla ko. sanan / nimen etymologiaa voitaisiin tarkemmin tutkia. Liukko - nimi ei nykyisille suomalaisille sano mitään, sen merkitystä ei enää tunneta, eikä sen tarkoituksesta ole ollut tietoa. Vaikka paikannimenä se on näistä em. propreista kaikkein yleisimpiä ja laajimmalle levinnein nimi Suomessa. Kaikilla paikannimillä on ollut aikanaan jokin syy, miksi sillä on juuri tämä nimi. Siksi on varmaa, että myös Liuko - Liukko nimellä on ollut jokin merkitys nimeämishetkellä, kun kyseinen paikka on tällä nimellä nimetty. Tämän vuoksi ensimmäinen Liukko - nimitutkimuksen selvitettäväksi asetettu kysymys kuuluu; Mikä on Liukko - nimen alkuperäinen merkitys, ja miksi ko. paikannimiä on nimetty näin runsaasti? Miksi nimi on niin laajalle levinnyt? Kielitieteeseen perustuvalla nimi- ja paikannimitutkimuksella on mahdollista selvittää Liuko- Liukko - nimen muinaissuomalaista alkuperää (etymologiaa): Liukko - nimen / sanan erikoispiirteet osoittavat, että nimi on ilmeisesti etymologiselta pohjaltaan tutkittavissa oleva nimi. Milloin sellainen nimi olisi muodostunut äänteellisesti kantasuomen kieleen ja olisiko sen kantasanan alkujuuri peräisin jostakin hyvin vanhasta lainasanasta (superstraatista). Mistä se olisi peräisin? Liukko - nimessä on myös alkuperäiseen (esi-) varhaiskantasuomenkieleen kuulumaton iu - diftongi, jonka perusteella nimeä voitaisiin tutkia ja selvittää mistä ko. nimi on tullut Suomen alueelle ja milloin. Mikä olisi Liukko - nimen alkujuuren ajoitus ja - ikä? Edellä mainituin perustein Liukko - nimen alkuperä näyttäisi olevan mahdollista selvittää ja nimen ikää olisi etymologisesti mahdollista ajoittaa.

9 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 9 / 256 Asutushistoriallisella ja arkeologisella paikannimitutkimuksella selvitetään pääasiassa Lounais- Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden Liuko- Liukko - nimistöstä ja sen ikää. Liukko nimistön tutkiminen on ollut mahdollista ja hyvin eksaktia, saatavissa olevan laajan Liukko - nimipesyeen etymologiatutkimusaineiston lisäksi, erityisesti myös ko. Liuko- Liukko- paikannimistön alueilla olevien arkeologisten löytöjen perusteella. Museoviraston- ja muiden paikallismuseoiden luetteloissa on mainittu useiden Liukko - nimistön alueella löydettyjen kivi-, pronssi- ja rautakautisen ajan (- ja keskiajan) arkeologisia esinelöydöistä (ks. selvitys myöhemmin). Tällöin on myös arkeologianäkökulman kannalta mahdollista, että Liukko - paikannimistö on säilynyt jopa kivikaudelta (n eaa. ajalta alkaen) tai ainakin pronssi- rautakaudesta alkaen ko. nykyisillä Suomen paikannimikartoissa mainituilla paikoilla. Lähdeaineiston- ja asutushistorian perusteella tehtävät alustavat johtopäätelmät: Yksi perustavaa laatua oleva argumentti, ja samalla ehkä merkittävin lähtökohtatieto on tämän nimitutkimuksen tekijälle selvinnyt jo lähdeaineiston keruuvaiheessa. Se on, että Liukko - nimipesyeen paikannimistön levinneisyys Suomessa on hämmästyttävän laaja, verrattuna muihin nimiin, jotka eivät ole luontonimiä. Sen osoittavat nykyiset olemassa olevat karttatiedot, jossa yli kolmesataa (300) paikannimeä on merkitty Liukko - nimen erilaisella variaatiolla, sillä "laaja nimen levikki tarkoittaa, paikannimitutkimuksen metodien perusteella, nimen erityisen vanhaa ikää". Mutta kuinka vanhaa, siihen liittyvää tutkimusta esitellään tarkemmin seuraavassa yhteenvedossa. Kysymykseen haetaan vastauksia samalla usean eri tieteenalan näkökulmasta katsottuna, eli yritetään varmentaa tutkimustuloksia ns. poikkitieteellisesti, joilla voisi todistaa väitettä: Onko Liukko - nimi muinaissuomalainen esikristillisen ajan nimi? Liukko - nimitutkimus ja siihen liittyvä vertaileva paikannimistön tutkimus on tuonut esiin uutta tietoa myös muinaispitäjien vanhimpien paikannimistöön kuuluvien ns. nimipari- siirrynnäisten leviämisestä Suomessa ja samalla uutta aikaisemmin tutkimatonta tietoa Liukko - nimen laajan leviämisen syistä sekä Liukko - nimen alkuperästä.

10 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 10 / 256 Tutkimuksen perusteella on voitu selvittää mm. Liuko- Liukko - nimet ovat siirtyneet asutushistoriallisesti lähes saman aikaisesti muiden saman ikäisten muinaissuomalaisten nimien kanssa, kaskiviljelyn levitessä rannikolta sisämaahan. Tällöin on puhe Liukko - nimen kanssa yhdessä, "samanaikaisesti" siirtyneiden, ns. nimiparisiirrynnäisten - nimien siirtymistä alueelta toiselle, samalla kun uusia maanviljely - kaskiviljelyalueita on otettu käyttöön. Nimistö on syntynyt, kun ko. paikannimi on "ensimmäisen" kerran nimetty (esimerkiksi kaskiviljelijöiden nimen perusteella) ja sen jälkeen väestön jatkuvuus ko. paikalla, on kaski- maanviljelyn seurauksena ollut mahdollista. Silloin myös nimen säilyminen väestön muistissa on ollut jatkuvaa ensimmäisiin "kirjallisiin" karttatietoihin ja siten nykypäiviin saakka. Tämä siirtyminen on tapahtunut rannikolta sisämaahan ja "yhdessä" jo ennen vakiintunutta maanviljelyä eli varhaisimmalla kaskiviljelyajalla, mahdollisesti jo pronssikauden lopulla tai vanhimmalla rautakaudella. Näiden vaikutuksesta ovat syntyneet paikannimistön vanhimmat kylien - ja talojen nimet, jotka toistuvat pronssi- rautakauden muinaispitäjästä toiseen, lähes saman muotoisina Lounais- Suomesta alkaen, Suomen vanhimmalla kaski- maanviljelyalueella. Esimerkkinä mainittakoon Liuko- Lauko - nimien ja nimiparien muuttuminen samantyylisesti. Nimien käyttöönotto on tapahtunut samanaikaisesti ja ovat lähes samanikäisiä eli ovat vastaavan etymologian omaavia. Ne ovat käyttöön otettu suomenkielisellä alueella germaanisperäisen lainasanan pohjalta ja ovat etymologisesti samanikäisiä. Nimen muuttuminen rannikolta sisämaahan mentäessä, on myös tapahtunut saman tyylisesti, kuten mm. Liuko > Liukola > Liukko ja sen nimiparina usein esiintyvä Lauko- nimistö, joka lähtee Lounais- Suomesta alkaen Lauko > Laukola > Laukko (Esiintyvät nimiparina kylien- ja talojen - sekä paikanniminä Turun ympäristössä ja Hämeessä). Nimipari Liuko- Lauko on löydettävissä jo Baltiasta alkaen. Koska Baltian väestön alkuperä, - väestön alkuperäinen kieli ja alueelle tulleet migraatiot vaikuttavat myös Suomen lainasanoihin ja mm. tämän tutkimuksen Liukko - nimeen merkittävästi, on tarpeellista perustella Baltian väestöliikkeitä ja mm. alueella uuden elinkeinon - maanviljelyn ja muiden myöhempien migraatioiden vaikutusta Baltian väestöön ja myös baltin kieleen. Tässä hieman taustaa lähdetietoihin perustuen Baltian alueen väestöjen alkuperästä sekä ja miten ko. baltinkielen muuttuminen on tapahtunut, eriaikaisten migraatioiden vaikutuksesta. On myös huomattava, että vanhat alkuperäiset suomensukuiset ja esigermaanisperäiset sanat ja niiden merkitys ovat muuttuneet mm. slaavin kielen vaikutuksesta, Baltiassa nykyaikaan mennessä.

11 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 11 / 256 Suomensukuinen esigermaanisin lainasanoja käyttänyt, Baltiassa asunut alkuperäinen suomensukuinen väestö, vaihtoi puhumansa kielen. Slaavilaisen väestön saapuessa Baltian-, Novgorodin- ja Valko- Venäjän alueille, suomensukuiset muutoinkin vaihtoivat puhumansa kielen slaavinkieleen (ed. kielistä muodostui myöhemmin venäjä) ja ns. nykyisellä baltialaisten kielialueella uudeksi kieleksi muodostui slaavinkielen vaikutuksesta baltin kieli, mutta vasta n luvuilla, ja Venäjän alueella kielenvaihto jatkuu edelleen. Ks. alla tarkempi ja laajempi selvitys balttilaisen väestön suomensukuisesta alkuperäkielestä ja miksi vanhimpia kanta indoeurooppalaisen kielen esigermaanin sanoja (substraatteja) on Baltian - ns. balttoslaavin kielessä erittäin runsaasti suomensukuisten sanojen lisäksi. Baltin kieli pohjautuu vanhimmalta osaltaan suomalaiskieliin (alueen alkuperäisväestön kieli), ja vanhimpiin indoeurooppalaisiin (esi-) germaanikieliin. Sillä Baltiassa tapahtui maanviljelyn leviäminen ohessa suomalaiskielien (murre-) muutos lähes samalla tavalla kuin Suomessa, jolloin suomensukuiseen väestöön assimiloitui vasarakirveskulttuurin germaanikielistä väestöä. Kieli ei silloin n aikana vaihtunut Itämeren kantasuomesta baltin kieleksi. Suomalaiskielien vaihtuminen baltin kieleksi tapahtui vasta slaavin vaikutuksesta n jaa. aikana. Tämän vuoksi baltinkieliin (liettua, latvia) sisältyy hyvin paljon vanhimpia suomenkielen sanoja (substraatteina) ja myös vanhimpia indoeurooppalaisten (esigerm.) kielen superstraatti sanoja (asiasta tarkemmin alla, esigermaaniset lainasanat Itämeren suomenkielisillä alueilla). Slaavilaista väestöä (sloveenit) saapui Valdai - Itämeri alueelle n luvulta alkaen, suhteellisen runsaasti selvästi yli 15% alkuperäisasukkaiden määrästä. Sen jälkeen slaavilaisten kieli vaikutti baltialaisten alueen väestöihin ja puhuttuun kieleen niin merkittävästi, että baltialaisten kielenvaihto on tapahtunut jo n lukuun mennessä. Syntyi baltinkieli, pääasiassa em. kolmen kielen yhteisvaikutuksesta, (esi-) varhaiskantasuomen - ja esigermaanin sanojen jäädessä baltinkielen vanhimmiksi alkuperäissanoiksi (substraateiksi). Vanhimmat baltialaiset sanat ovatkin nimenomaan lainasanoja alueen vanhimmista kielistä peräisin (substraatteina). Kielet ovat jäänne alueen alkuperäisen suomensukuisten metsästäjä väestöjen kielestä ja myös alueelle n eaa. alkaen muuttaneiden esi- indoeurooppalaisten maanviljelykielestä muuttuneesta esigermaanin kielestä, jota nimenomaan maanviljelyä levittäneet nuorakeraamiset - eli vasarakirveskulttuurit puhuivat. Usein väitetään, että suomenkielessä on n baltinkielistä (laina-) sanaa, mutta asia on toisinpäin (evidenssiä; arkeologiset asutusliikkeet ja genetiikka, tarkemmin alla). Baltinkielen vanhinta sanastoa ovat, Baltian alkuperäisasukkaiden eli suomensukuisten, suomalaiskieliset substraatit (lainasanat), joita on noin sanaa. Lisäksi n eaa. aikana alueelle saapui maanviljelyelinkeinon mukana, vasarakirveskulttuurien esigermaanikielisiä lainasanoja. Esigermaanikieliset lainasanat ovat indoeurooppalaisen kielikunnan tuontia ja myös vanhinta Indo- Euroopasta (Anatolia-Persia - Indus kulttuureista-) tuotua kielikerrosta Euroopassa Ks. myös professori Jorma Koivulehdon artikkelin selvitys siitä, että esigermaaniset / kantagermaaniset lainasanat ovat suomensukuisten kielien (Baltian ja Suomen alueilla) vanhimpia lainasanoja. Hän esittää vahvan näytön, että balttilaiset lainat ovat nuorempia (Ks. SL - selvitys alla*) Tämä artikkeli myös vahvistaa allekirjoittaneen Seppo Liukon väitettä siitä, että baltinkielen

12 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 12 / 256 vanhimmat sanat ovat suomensukuisten kielien esi- varhaiskantasuomen sanoja - substraattisanoja baltinkielessä. Ovat jäänteitä alkuperäisestä suomensukuisten kielestä. *Tämä Virittäjä- lehdessä ollut kirjoitus tavallaan myös todistaa, että suomensukuiset ovat asuneet alueillaan silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen lainasanoja suomensukuisten alueelle mm. Baltiaan ja Suomeen, esivarhaiskantasuomenkielisenä aikana eli n eaa. Nämä vasarakirveskulttuurien (mies-) ryhmät assimiloituivat suomensukuisten kanssa. Tämän jälkeen Kiukaisten kulttuurin aikana maanviljelijöiden kieli Baltiassa ja Suomessa muuttui kantasuomeksi n eaa. mennessä. Syntyi ns. itämerensuomenkielen kantasuomalainen muoto (murre). Suomenkielen vanhimmat lainasanat ovat esigermaanista: *Koivulehdon artikkelin lausumat tukevat myös selkeästi allekirjoittaneen hypoteesia germaanikielistä vasarakirveskulttuurien (maanviljelyä levittäneistä) väestöliikkeistä suomensukuisten alueille ja niiden ikää eli ajoitusta, milloin lainasanat ovat viimeistään saapuneet ko. suomenkielen kielialueelle (terminus ante quem, Virittäjä 1971 s.383), jonka myös Kustaa Vilkuna on tutkimuksissaan aikaisemmin todennut (Virittäjä 1970 s.273). Myös arkeologia ja genetiikan myöhemmät tiedot balttien alkuperägenetiikasta sekä maanviljelyn siitepölyanalyysit tukevat vasarakirveskulttuurien ja maanviljelyn levinneen Baltiaan ja Suomeen jo n eaa. alkaen. Edellä mainituista kielitieteilijöiden ja arkeologien (mm. Huurre), lausumista seuraa, että esigermaanikielisten miesryhmien ekspansio on tapahtunut varmuudella suomensukuisten alueelle n eaa. (tarkemmin alla ko. asiasta). Silloin on myös hyvin todennäköistä, tämän tutkimuksen mukaisesti, että Liuta > Liuko- Liukko sana / nimi on siirtynyt esigermaanisilta kaskiviljelijöiltä suomensukuisten käyttöön Itämeren ympäristössä ja sen jälkeen Suomessa. On täysin mahdollista, että varhaiskantagermaanin liuti* sanavartalon johdannaisena on muotoutunut itämerensuomen alueella liuta ja liuko sanat, omine ihmisryhmää ja kaskiviljelypaikkaa tarkoittavine merkityksineen. Edellä mainittu lainaetymologia on täytynyt tapahtua varhaiskantagermaanista itämerensuomeen (Johan Schalin,Virittäjä 1/2004:24-33). Laina on ajoitettavissa kivikauden lopun maanviljelyn leviämisen aikaan ja siten myös vasarakirvesgermaanien migraatioon ja kaskiviljelyn - karjanhoidon leviämiseen esi-/ varhaiskantagermaanikieliseltä Veikselin alueelta Baltiaan ja Suomeen; Vasarakirveskulttuuri ja maanviljelyn esigermaaninen maanviljelysanasto. Tämän kaskiviljelyn ohessa Suomeen siirtyi Baltian suomensukuisten käyttämän Liuko- sanan lisäksi, sana - kirves -, mm. nämä sanat tulivat Suomeen nimenomaan Baltian kautta. Liuko- on kaskenkaatajien nimi kaskiviljelypaikoille ja kirves oli ko. kulttuuriin kuuluva kivikirves- puunkaatoväline. Koska Liuko- Liukko- sana /nimi on tullut Suomeen vasarakirveskulttuurin aikana ja nimenomaan Baltian kautta, selvitän ko. baltin kielen ja Baltian väestöliikkeitä tässä tarkemmin, ennen varsinaista Liuko - Liukko- nimen tutkimusperustelua.

13 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 13 / 256 Balttilaisvaikutuksesta suomenkieleen on ollut paljon vääriä tietämyksiä, ja nimenomaan kielentutkijoilla. Suurin virhe syntyy nykyisin lainasanojen suunnasta, ja epätiedosta onko baltinkieli vanhempi kieli kuin suomenkieli. Ja mitä kieltä baltit puhuivat ennen kielenvaihtoa. Virheen ilmeisesti aiheuttaa rekonstruointi, jolla saadaan suhteellisen hyviä tuloksia sellaisilla alueilla, jossa ei ole tapahtunut kielenvaihtoa. Tässä; Baltinkieliset olivat aikaisemmin itämerensuomalaista väestöä, jolle tapahtui kielenvaihto slaavin vaikutuksesta. Ns. balttilaista kieltä ei ole ollut olemassa 1500 eaa. aikana kuten on väitetty, muinaisbaltti on muodostunut n luvulla ja vasta sen jälkeen kieli oli vaihtunut baltin kieleksi (slaavin vaikutuksesta). Siksi balttilaisia lainasanoja ei ole voinut siirtyä suomenkielen ainakaan ennen 400- lukua. Vanhimmat baltin sanoiksi väitetyt sanat ovat vanhimpia indoeurooppalaisia /esigermaanin sanoja, jotka olivat tulleet suomenkieliselle alueelle vasarakirvesaikana, huomattavasti ennen baltin kielen muodostumista, kuten tässä tutkimuksessa on osoitettu. Kielentutkimuksen rekonstruointi ei tunne kielenvaihtoa (valitettavasti): Jos on tapahtunut kielenvaihto, kuten balteilla, ei tällainen nykyajasta menneisyyteen taaksepäin oleva tutkimustapa ole oikea, se ei tunnista esim. kielenvaihtoa. Tutkimuksen tulokset ovat silloin virheellisiä, silloin tarvitaan sellaisia epärelevantteja selityksiä, jotka eivät ole enää sidoksissa muiden tieteiden kanssa, joiden perusteella olisi mahdollista selvittää, mitä on tapahtunut kyseisenä aikana esihistoriassa. Kaikkien poikkitieteellisten tutkimusten on oltava yhtäpitäviä samassa ajassa, esim eaa., 1500 eaa, 500 eaa. tai 500 jaa, aikana. silloin kaikkien tutkimustuloksien mukaan, on todettavissa ko. todelliset tapahtumat. Tapahtumakulku ko. ajassa on silloin todettavissa, niin kielitieteen, arkeologian, genetiikan, tai muiden mittaustulosten esim. vaikka maanviljelyn alkuajat tunnistavan siitepölyanalyysin perusteella. Lainasanan etymologian / ajoitus ja siihen liittyvän tapahtuma on tarpeellista ja mahdollista todeta kaikilla tutkimustavoilla tapahtuneeksi, saman aikaisesti, poikkitieteellisesti. Silloin vasta hypoteesi on hyväksyttävissä oleva teoria. Seppo Liukko Tästä balttilainojen virheellisenä tulkinnasta on esimerkkinä nykyisin ns. traditionaalinen kielentutkimus Suomessa, joka osaltaan pohjaa tietonsa sellaisiin vanhempiin tutkijoihin mm. Jalo Kalima lähteet (joita edelleen lainataan). Näissä kirjoituksissaan Kalima väittää (virheellisesti), että itämerensuomenkielen olleen samanaikaisesti sekä balttilaisen ja germaanisen vaikutuksen alaisena, josta mm. edellinen on alkanut aikaisemmin sekä: Balttilaisen vaikutuksen alku on asetettava viimeisen vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Noin 500 jkr. on varovaisestikin laskettuna äärimmäinen raja, sitä myöhempi aika ei tule kysymykseen. Em. lainaus tulee esiin, Santeri Junttila, Pro gradu, 2005, nettilainaus

14 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 14 / 256 Yksinomaan kielitieteen menetelmiin pohjautuvat tutkimus ei anna oikeaa tulosta. Kuitenkin jo ennen, Kaliman virheellistä väittämää balttilainoista, oli ollut niitä tutkijoita mm. Karlsten, jotka ajoittivat ko. germaanikosketuksen huomattavasti kauemmas menneisyyteen (kuin baltti kosketukset) ja olivat myös lähempänä todellisuutta (mm. esigermaanisten lainojen iästä, verrattuna baltin sanoihin): Lähimpänä totuutta oli mielestäni Vilhelm Thomsen, lähteet Sillä Thomsen arvioi jo 1800-luvulla, että baltinkielessä olevat suomen kanssa samanlaiset sanat ovatkin lainasanoja nimenomaan itämerensuomenkielestä (ism.>) balttiin. Ks. suomen > baltian samojen sanojen suunnasta ja ajasta mm. Vilkuna aikaisemmin ja mm. Schalin, Virittäjä 1/2004:27. Tutkijana Thomsen tavallaan tiesi, että vanhin maanviljelysanasto suomensukuisten alueella oli vanhempaa kuin baltin kieli ja ilmeisesti oletti suomensukuisten olleen kosketuksessa germaaneihin jo esigermaani- ajoilta alkaen. Eikä, kuten osa kielitieteilijöistä edelleenkin väittää, että vasta ajanlaskun jälkeen, ja että baltin kielen lainasanasto suomenkielessä olisi balttilainoja, eikä alkuperäistä vasarakirveskulttuurin maanviljelyyn liittyvää sanastoa. Tällaista virheellistä väitettä ja ajallisesti virheellistä tietoa on esittänyt mm. Kalima ja muutamat muut Suomessa. Täytyy vain ihmetellä, että nykypäivän laajan monipuolisen poikkitieteellisen tutkimuksen ja - informaation aikana, edelleen joissakin kielitieteen kammioissa väitetään suhteellisen nuoren baltin kieleen olevan lainanantaja suunta suomalaiskieliin. Samalla siis edelleen väitetään virheellisesti (tai on ko. virheellisen balttilaina teorian ylläpitämiseksi pakko väittää), että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun alkamisen aikoina. Vaikka monen tieteen avulla on todistettavasti osoitettavissa että suomalaiset ovat olleet Suomessa ja suomensukuiset ja - kieliset väestöt Baltiassa (Kundan suomensukuisten kulttuurista alkaen) jääkauden jäiden lähdöstä alkaen (jatkuvuusteoria). Ja, että ensimmäiset vieraskieliset Suomen ja Baltian alueella ovat olleet esigermaaniset nuorakeramiikan kulttuurit ja niiden esigermaaniset lainasanat, huomattavasti ennen baltinkielen muodostumista (SL). Mutta vanhentuneen balttilainateorian pystyssä pitämiseksi edelleen väitetään, joissakin kielitieteen piireissä, että suomalaiset ovat tulleet Suomeen vasta ajanlaskun vaihteen tienoilla, ja suomenkieliset olisivat saaneet ajanlaskun vaihteen aikana (+-500v.) mm. maanviljelysanastoon kuuluvat lainasanansa baltin kielestä, jotta esim. virheellinen balttilainateoria pitäisi paikkansa. Muiden baltin ja suomen yhteisten sanojen osalta on niin, että nykyisinkin pääasiassa suomensukuiselle Baltialaiselle väestölle on jäänyt suuri määrä ( ) suomensukuisten sanoja (substraatteja). Kyseinen balttilainateoria ei voi pitää paikkaansa. Tämän on jakanut myös kielentutkijoita. Arkeologisen- ja geenitutkimuksen perusteella on saatavissa tähän vastauksia, mutta myös kielen tutkimuksen etymologiat osoittavat, että esigermaanilainat suomeen vanhempia. Myös Kaliman väitteiden vastakkaisia määritelmiä on olemassa, koska balttilainojen selityksissä ja baltti-germaani yhteisajassa on ongelmia (mm. Schalin 2004:31). Tällaisia määritelmiä (esi-) germaanilainojen vanhemmuudesta löytyy mm. prof.

15 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 15 / 256 Koivulehto ja Schalin sekä Vilkuna esityksistä, joissa esigermaanilainat on todettu balttilaisia aikaisemmin tapahtuneeksi. Baltinkielen muodostumisen aika on merkittävää tämän tutkimuksen kannalta: Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää onko itämerensuomen lainasanat germaani tai balttilaiselta suunnasta. Tutkimuksen etymologiset perusteet ja mm. baltinkielen muodostuminen perustelut antavat pohjaa em. Liuko- nimitutkimukselle. Toisinpäin tarkastelleessa tämä selvitys antaa lisävalaistusta mm. siitä, mikä on Liuko- nimen etymologian kannalta mahdollista suomensukuisessa Baltiassa ja miksi samanlainen nimisana (propri) on Liettuan paikannimistössä kuin Suomessa. Alla tarkemmin selvitetyn tutkimuksen perusteella, miten esigermaaninen liuti* -liuta > Liuko- nimi on tullut Suomeen Baltian suomensukuisen väestöalueen kautta ja nimenomaan esigermaanisen lainasanana, koska baltin kielessä ei ole iu- diftongia (fakta, lisää faktoja alla). Suomensukuisten alkuperäisväestöt olivat mm. Suomessa ja Virossa sekä Baltiassa vasarakirveskulttuurien vaikutuksen tullessa: Tämän Liuko- Liukko - nimitutkimuksen esigermaaninen nimi on muuttunut muinaissuomalaiseen käyttöön jo viimeistään pronssikaudella. Liuko- nimi on Suomessa ollut jo selkeästi ennen ajanlaskun vaihdetta. Tämän tutkimuksen mukainen Liuko- Liukko - nimi jo osaltaan todistaa vallan muuta, kuin edellä tarkoitetut epärelevantit väitteet mm. suomalaisten Suomeen tulosta. Liukolan - kylän nimi ja myös koko Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa todistaa sen (ja iudiftongi), että suomalaiset ovat kohdanneet Baltian kautta tulleet esigermaanit nimenomaan Suomessa jo eaa. aikana, siihen viittaavat mm. myös vanhimpien lainasanojen ajoituskin Ne jotka väittävät lainsanojen tulleen balttien kielestä suomeen n. ajanlaskun vaihteen aikana, ihmettelevät mm. nykybalttilaisten kielten klusiilien, vokaalien pidentymiä, diftongien jne. ongelmia, joita ei yritetäkään selvittää. Tilanne on vaikea, koska ne peräytyvät alkuperäiseen suomenkieleen mm. Baltiassa, jossa ei silloin vielä ollut edes baltinkieltä. Ongelma on myös miten sijoitetaan ajallisesti baltin ja - germaanikielten vaikutus itämerensuomenkieleen, ja miksi suomen kielessä on niin paljon samoja sanoja baltin kanssa. Ja ongelma on, miksi näitä suomen sanoja on jäänyt Baltian alueen väestölle, jossa on suomensanojen lisäksi paljon esigermaanin lainasanoja (nekin baltinkielessä substraatteja). Lisäksi lievempänä ongelmana on Baltian väestön slaavilaisten sanojen suuri määrä, jotka ovat baltin kielen nuorinta kerrosta, joka sotkee vanhimpien kielien vaikutusta balttiin, koska rekonstruointi menetelmä ei tunnista n jaa. tapahtunutta suomensukuisten balttien kielenvaihtoa. Suomensukuisten alkuperäisväestöjen kielenvaihto Euroopassa on laajemminkin tapahtunutta tosiasiaa.

16 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 16 / 256 Kielen vaihto on mahdollista: Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. A. Marcantonio 2002 (mm. Kaltio 2004) On ollut aikaisemmin varsin vaikea ymmärtää, että Baltin väestön kieli on vaihtunut, siihen on tarvittu aikaisemmin arkeologien tietoa ja sen varmistamiseksi geneettistä tietoa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään kielenvaihtoa edeltänyttä aikaa. Kielitiede ei ole pystynyt selvittämään, että Baltian alkuperäisasukkaita ovat olleet suomensukuiset väestöt. Eikä sitä, että vasta ajanlaskun jälkeen Baltian ympäristöön tulleet slaaviväestöt ja niiden kontaktit ovat olleet niin voimakkaita määrällisesti, että balttilaisten kieli on vaihtunut. Tämä balttikielen sananselvitys - etymologia ei selviä kielitieteen yleisesti käyttämällä rekonstruointi menetelmällä, koska baltin kieltä ei ollut ole ollutkaan silloin kun em. suomen ja esigermaanin sanat ovat olleet Baltian alueen suomensukuisen väestön käytössä, siis huomattavasti ennen ajanlaskun vaihdetta. Suomen kielen ja yleisen kielitieteen tutkija; Vanha traditionaalinen su - kantakielen rekonstruointi ei ole tieteellisesti pätevä. Lopuksi voin vain todeta... kielitieteilijänä painotan sitä, ettei lingvistiikka voi olla ottamatta huomioon "sisar"-tieteittensä tuloksia. Nykyisin tämä on vielä entistä tärkeämpää, sillä nämä tieteet perustuvat nykyisin kohtalaisen luotettaviin analyysimenetelmiin (kuten hiiliajoitus-menetelmä arkeologiassa), toisin kuin vertaileva kielitiede, joka perustuu vanhanaikaiseen ja epärealistiseen kielen kehityksen malliin sekä vanhoihin kielitieteellisiin periaatteisiin, jotka myös moderni lingvistinen tutkimus on todistanut vääriksi. Angela Marcantonio Rooma (Kaltio 2/2004) Koska varsinkin nykyisin tiedetään mm., että maanviljely on tullut siitepölytutkimusten mukaan Suomeen jo eaa. ja että maanviljelyn vanhimmat lainasanat suomeen ovat peräisin vanhemmalta ajalta kuin 2000 eaa. (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 2007) ja, kun tiedetään, että vasarakirveskulttuurit olivat esigermaanikielisiä ja toivat maanviljelysanojen mm. kaski -tuhka jne. lisäksi mm. puunkaatoon sopivat välineet kivikirveet - ja taltat.

17 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 17 / 256 Tätä esigermaanikosketusta todentaa mm. Museoviraston / Kansallismuseon pääluettelo nro -löydöt ja ajoitukset vasarakirveskulttuurin n eaa. ajalle, esimerkkinä Perho Liukon kylä, kivinen kourutaltta, nro 27303, Timo Jussila. Kivityökalu on kaskiviljelyn aikainen puunkatkaisu taltta, myös veneenkoverrukseen käytetty taltta. Lisäksi useita muita Liukon - paikannimisiltä alueilta löytyneitä ja tässä tutkimuksessa mainittuja löydöksiä, vasarakirveskulttuurin aikaisia kirveitä ja talttoja (alla). Suomeen tullut esigermaanin maanviljelyä levittäneet Baltiasta tulleet miesryhmät (liutamiesryhmiä) on välittänyt Suomeen esigermaanin lainasanoja. Tämä varmistuu kun tiedetään, että vasarakirveskulttuuri levisi Suomesta Ruotsiin (Huurre). Ja kun vielä tiedetään, ettei ruotsin- tai baltin kielessä ole iu- diftongia, on ko. diftongi- lainasanojen täytynyt tulla suomen kielen jo huomattavasti aikaisemmin, esigermaanisen kosketuksen /- assimiloitumisen välityksellä. Täten on todistettu, ettei väite mm. balttilainojen maanviljelytermeistä suomen kieleen ole voinut tapahtua ollenkaan (vannas, kirves, ruis jne..), koska ne ovat baltin kieltä vanhempia ja esigermaanikielestä suomenkieleen jo aikaisemmin tulleita ja mm. Baltian suomenkielisellä alueella suomenkielistyneitä sanoja esim. (liuti* > liuta > liuko). Baltiasta Suomeen tulleet, alkeellisen maanviljelyä levittäneet vasarakirvesryhmät (liuti* > liuta) olivat silloin vielä Baltian suomensukuista väestöä, joilla oli jo esigermaanin sanastoa, maanviljelysanaston lainasanoja käytössään. Nämä ryhmät toivat ko. iu- diftongin sisältäviä sanoja Suomeen, Baltian kautta. Ja mm. siksi, suurin osa baltinkielen suomensukuisista sanoista (joita on n ) on alkuperäisen Balttiväestön eli suomen sanojen jäänne (substraatti) balttoslaavilaiseen nykykieleen. Nykyinen balttoslaavin - kielinen väestö on pääosin geneettisesti alkuperäistä suomensukuisen väestöä (ks. mm. Savontaus genetiikka). Nykyiseen balttoslaavin - kieleen on tämän vuoksi jäänyt sitä paljon vanhemman suomenkielen sanoja ja myös alueelle n eaa. maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurien - esigermaanien lainasanoja. Silloin mm. edellä mainittu kirves sana on suomenkieleen esigermaaneilta lainattu (kirves sana on yksi niistä n. 500 sanasta, joita mainitaan usein virheellisesti balttilainaksi suomalaisille, tämä sana on myös jäänne suomenkieliseltä ajalta nykybalttiin - substraatti). Traditionaalisen mallin ja rekonstruoinnin ongelma: Tutkija A. Marcantonio suomalaiskielten traditionaalisesta tutkimusteoriasta: Traditionaalinen uralilainen teoria olettaa, että moderni suomalais-ugrilainen / uralilainen kansa tuli idästä, minne heidän alkukotinsa on teoreettisesti sijoitettu, ja että he vaelsivat länttä kohti puun oksien tapaan haarautuen. Tämä traditionaalinen malli myös olettaa, että kieli on sama kuin etninen ryhmä. Toisin sanoen, jos joku puhuu uralilaista kieltä, täytyy hänen myös kuulua alun perin uralilaiseen etniseen ryhmään. Kuitenkaan tämä ei välttämättä ole totta. Rekonstruktio menetelmästä: Rooman yliopiston suomalaiskielien tutkija A. Marcantonio arvostelee sanojen rekonstruktio menetelmää tarkemmin seuraavasti: Monet kielitieteilijät, itseni mukaan lukien, uskovat, että tämä epärealistinen, vanhentunut malli pitäisi hylätä tai ainakin sitä pitäisi käyttää yhdessä enemmän realististen kielten leviämis- ja kehittymismallien kanssa. Lisäksi pelkästään kielitieteellisen tutkimuksen välityksellä emme pysty jäljittämään kielten / kansojen

18 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 18 / 256 alkuperää kauas historiaan. Itse asiassa pelkkä rekonstruoitu kantakieli kertoo meille vain vähän oletetun kielen/perheen/yhteisön iästä sen vuoksi, että rekonstruktiot (sanojen, äänteiden, kieliopin) eivät ole muuta kuin abstrakteja malleja, jotka auttavat meitä kuvaamaan havaitsemiamme samankaltaisuuksia kielten välillä jotensakin systemaattisella tavalla. Siispä näitä kielitieteilijöiden kehittämiä malleja ei pystytä ajoittamaan. Jos yhdistämme nämä tosiseikat, on järkevää olettaa, että Baltian rannikon aikoinaan asuttaneet kansat ovat nykysuomalaisten ja muiden suomensukuisten kansojen esi-isiä. On myös järkevää olettaa, että he liikkuivat etelästä pohjoiseen seuraten jääpeitteen vetäytymistä noin vuotta sitten. Tämä onkin itse asiassa uusi perusidea. Perinteiset tutkijat ovat esittäneet, että ei ole olemassa keinoa saada selville, puhuivatko nämä vanhat paikalliset balttilaiset kansat jotain kantauralin (itämerensuomensukuista) muotoa. Angela Marcantonio 2002 (Kaltio 2/2004) PS. Baltian väestö on puhunut aikaisemmin suomensukuisia kieliä ja Baltian väestön myöhempi kielenvaihto on tosiasiaa (SL). Tämän tosiasian ns. historiallisena tosiasiana on nähtävissä muutos Liivinmaalla eli baltinkielisen alueen pohjoisosissa, jossa Liettuan suomensukuisten kielenvaihto on vasta nyt päättymässä. Ja on historiallista näyttöä siitä, että myös Liettuan väestö on ollut suomensukuista. Itämerensuomenkielen taitajia on ollut Baltiassa luvulle saakka, vaikka nyt jo viimeiset Riianlahden etelärannikon suomensukuisten kielien puhujat ovat loppumassa. (Jurmala on ollut kokonaan suomesukuisten vanhaa aluetta ja kuten myös koko Liivinmaa) On historiallinen tosiasia, että suomensukuisten - ja kielisten väestöjen asuma-alueet ovat olleet jatkuvasti supistumassa alkaen indoeurooppalaisten maanviljelijöiden tulosta kampakeramiikan metsästäjien alueille. Siitä alkaen suomensukuisten ns. kieliraja siirtynyt pohjoisemmaksi, niin Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta alkaen ja sitten myöhemmin myös Baltiassa, Venäjällä kuin Skandinaviassa. Mutta ko. asukkaiden suomensukuinen - alkuperäinen geenistö on olemassa vahvan nuoremman slaavilaisen genetiikan ohessa. Ks. evidenssiä: mm. M- L. Savontaus et.al geenitutkimus, maininta; balttilaiset- liettua- ja latvialaiset ovat puhumansa kielen vaihtaneita suomensukuisia (ks. alla oleva suomensukuisten jatkuvuusteoria ja - alkuperätutkimus). Kielitiede ei yksinään pysty määrittelemään mitä kieltä esimerkiksi Suomessa ja Baltiassa on puhuttu vasarakirveskulttuurien saapuessa ko. alueelle. Siinä on oltava arkeologian - ja geenitieteiden väestöliikkeisiin perustuvaa oikeaa tietoa. Ei voida puhtaasti kielitieteen keinoin ratkaista, että Baltian alueen väestö olisi ollut n eaa. aikana indoeurooppalaisen (slaavilaisen) baltinkielen väestöjä. Tällaiset kielitieteen väitteet eivät toteuta samanaikaista kivikauden aikaista yhtälöä arkeologian ja genetiikan osalta. Joku siis mättää nykyisen kielitieteen metodeissa.

19 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 19 / 256 Professori Pauli Saukkosen lausumat kielitieteen metodeista: Tähän loppuun on lisättävä vielä arvostetun suomen kielen professorin Pauli Saukkosen näkemys kielitieteen mahdollisuudesta selvittää yli 6000 vuotta vanhojen väestöjen puhumaa kieltä. Kyse on ajoituksesta, terminus ante quem. Kielitieteen nykyajasta taaksepäin olevassa metodissa (mm. sanojen alkujuuren rekonstruointi nykysanojen perusteella) on ongelmia nimenomaan ajoituksen kanssa. Mm. milloin suomen kieli on tullut Suomen alueelle, nämä ajoitetaan tällä menetelmällä jatkuvasti liian myöhäiseen aikaan. Tämä on vanhentunut teoria. Vanha teorian perusteella on saatu mm. virheellinen balttilainateoria, jonka mukaan suomenkieleen olisi tullut ns. balttilainoja n. ajanlaskun vaiheilla. Kun tällainen väite ei ole totta, on tämän metodin tutkijoiden sijoitettava suomenkielisten väestöjen saapuminen Suomeen myös ko. ajanlaskun vaihteeseen. koska muutoin ko. virheellinen teoria ei toimi mm. genetiikan ja arkeologian suunnasta tarkasteltuna (poikkitieteellisesti). Virheellinen ajoitus tehdään teorian toteutumisen kannalta siis "väkisin" ko. ajanlaskun vaihteeseen, välittämättä sisartieteiden tuloksien konkretiaa ja realiteetteja. Traditionaalisen komparatiivisen metodin vuoksi aikajanaa on "pakko vääristellä", saadakseen oman teoriansa jotenkin toimimaan. On huomattava, että genetiikan ja arkeologian perusteella suomalaisten jatkuvuusteoria on tosiasiaa. Jatkuvuusteoria osaltaan osoittaa suomensukuisten ja -kielisten olleen Suomessa jo heti jääkauden jäidenlähdön jälkeen (ks. mm. Lahden- Orimattilan arkeologiset vuotta vanhat asuinpaikka löydöt, joista on kytkentä Kundan; Valdai - Baltian alueen suomensukuisten kulttuuriin jne.). Kielitiede ei pysty selittämään ko vuoden takaista lähtökohtaa, eikä näköjään myöskään vasarakirveskulttuurien kaskiviljelyn aloittamista suomensukuisten alueilla mm. Baltiassa tai Suomessa, eikä näiden lainasanojen vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen. Autonomisella historiallisella kielitieteellä ei ole keinoja määrittää absaluuttisia aikoja. Jotta kielitieteilijöitä ei syytettäisi realismin puutteesta ja leikkimisestä komparatiivisen lingvistiikan abstrakteilla pelinappuloilla, on käytettävä muiden tieteiden apua. Aikadimensio on välttämätöntä yhdistää konkretiaa tuovaan alueelliseen dimensioon, joka on monien ihmistä ja sen kulttuuria tutkivien historiallis- maantieteellisten tieteiden perusta. Prof. Pauli Saukkonen 2006:27 Toinen lainaus koskee tuhansien vuosien takaisen väestöliikkeiden ja näiden ihmisten puhuman kielen arviointia: Kantakieliäkään ei voi paikantaa eikä tarkemmin määritellä ottamatta huomioon ensin väestöjen keskinäisiä suhteita. Kun mennään tuhansien vuosien takaisiin aikoihin ja väestöjen alkuperäkysymyksiin, populaatiogenetiikka tarjoaa siihen täsmällisemmät avaimet. Arkeologia tulee sen avuksi, ja kummankin tieteenalan yhteistulos tarjoaa vahvimman saatavissa olevan evidenssin. Pauli Saukkonen 2006:27

20 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 20 / 256 Balttoslaavin kielen syntyaika ja mikä olikaan suomen- ja baltin sanojen siirtymäsuunta? Trad. kielitiede Suomessa väittää, että suomen kielessä on suuri määrä balttilainoja ja että lainat ovat siirtyneet baltin kielestä suomeen. Väitteeseen kuuluu myös, että suomensukuiset ovat siirtyneet vasta ajanlaskun jälkeen Suomen alueelle. Tällaiset teoriat eivät vastaa ko. alueiden todellisia väestöliikkeitä, eikä ota huomioon alkuperäisväestöjen kielenvaihtumisen mahdollisuutta. Kivikauden alkuperäisväestöjen elinkeinojen muuttumisen ja niiden aikana tapahtuneiden kielenvaihtojen perusteella sekä arkeologian ja genetiikan nykytietojen perusteella väitän, että suomalaiskielet ovat Baltian ja Suomen alkuperäiskieliä. Suomalaiskielet ovat jättäneet sanojaan baltin nykykieleen. Tämä ei selviä nykyajasta taaksepäin lähtevillä teorioilla, on tunnettava tuhansien vuosien takaisten aikojen konkretiaa, kuten prof. Saukkonen edellä on kielitieteeltä edellyttänyt. Siksi mm. teoria balttilainojen siirtymisestä suomenkieleen, on virheellistä ja vanhentunutta tietoa, myös uusimpien tutkimustietojen valossa (ks. lähdetiedot / lainaukset). Lainasanojen suunta on suomen kielestä baltin kieleen ja esigermaanista suomeen ja sitten balttiin (väestöliikkeiden perusteella teoria, Seppo Liukko). Baltin kieli on ollut riippuvainen ko. alueen väestöliikkeistä. Tämän perusteella (viite mm. edellä Saukkonen), myös baltin vanhimpien sanojen siirtyminen nykybaltin kieleen on kronologisesti seuraava: Vanhimmat sanat ovat Baltian alueen alkuperäiskielen eli suomensukuisten kielten sanoja Kundan- kulttuurin ajoilta alkaen ( eaa.) sekä myöhemmän esigermaanin (varahaiskantagermaani) sanoja vasarakirvesajoilta ( eaa.) ja nuorimpana slaavin kielen sanoja ajanlaskun jälkeiseltä ajalta, joista on muodostunut baltin nykyinen kieli. Tämä yllä esitetty laaja yhdistelmä faktoja todistaa myös sen, että vanhimmat germaanisperäiset lainasanat ovat tulleet Suomeen suoraan maanviljelyä levittäneiden esigermaanien taholta, eikä silloin ole mitenkään mahdollista, että ne olisivat tulleet Skandinavian kautta, mm iu- diftongi on tästä todisteena. Tämä siirtymä n eaa. Suomesta Ruotsiin on arkeologien toteama, mm. Matti Huurre (9000 vuotta Suomen Esihistoriaa, 2004:72) toteaa, että vasarakirves- eli nuorakeraaminen kulttuuri on siirtynyt Skandinaviaan Ruotsiin Suomen kautta (silloin ei vielä Baltteja - baltinkielisiä tai Ruotsia - ruotsinkielisiä ollutkaan, ks. koska baltinkieli ja ruotsinkieli ovat syntyneet vasta n. 600 jaa. jälkeen). Baltteja tai tarkennettuna nimenomaan baltinkielisiä ei nuorakeramiikan aikana vielä Liettuassa ollut, koska koko Baltia on ollut silloin suomensukuisten asuttamaa (genetiikka). Balttilaiset ja baltinkieli ovat myöhäisempää tapahtumaa. Balttilaisille on tapahtunut slaavin vaikutuksesta kielenvaihto suomalaiskielistä (ism.) balttin

21 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 21 / 256 kieleksi, jossa on suomen- ja esigermaanin lanasanoja (ajalta ennen slaaveja). Balttoslaavin vanhin kerros on suomalaiskielistä ja esigermaanista: Baltinkielessä olevat vanhimmat substraatit (lainasanat) ovat jäänteitä suomalaiskielistä ja esigermaanista, mutta uudemmat ovat seurausta n luvun slaavin kielen vaikutuksesta. Oma ns. muinaisbaltin kieli on muotoutunut em. kielistä kielenvaihdon jälkeen, vasta n luvun jälkeen. Seppo Liukko Vanhimpien baltin- ja suomenkielen sanojen alkuperästä ja kielenvaihdoista Euroopassa neoliittisen vallankumouksen seurauksena. Aluksi selvitys Nauhakeraamisen kulttuurin - maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen - saapumisesta suomensukuisten kielten laajalle alueelle, eli Kampakeramiikan metsästäjien alueelle: Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli saapuivat samanaikaisesti metsästäjien alueelle (Renfrew): Kuten aikaisemmin olen todennut, baltinkielen vanhimmat sanat ovatkin alkuperäisiä esivarhaiskantasuomen kielin sanoja ajalta jolloin balttilaiset olivat vielä suomensukuisten kielien puhujia (metsästäjiä). Vanhimpia baltin sanoja ovat tässä em. suomensanojen lisäksi, vanhimmat maanviljelyn termit, jotka ovat (esi- tai varhaiskanta-) germaanikielen lainasanoja (eli vanhimpia indoeurooppalaisia sanoja), joita löytyy vielä huomattavissa määrin, niin nykyisessä baltin- kuin myös suomenkielissä. Maanviljelyn levittäjäkulttuurit Euroopassa ja niiden kieli: Yleisimminkin on todettavissa että, indoeurooppalaisen maanviljelykielen vaikutuksesta Euroopan alkuperäiskieliset suomensukuiset metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen ja hiljalleen myös elinkeinonsa maanviljelyyn (karjanhoitoon) Mustanmeren- Itämeren eteläosien välisellä suomensukuisten laajalta - alueelta alkaen > pohjoiseen. Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen (suomalaisten jatkuvuusteoria):

22 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 22 / 256 Suomensukuiset kielet olivat muodostuneet jääkauden maksimin aikaisen Ukrainan refugin väestöjen n vuoden yhdessäolon aikana (Jääkauden maksimi n eaa.). Suomensukuiset kielet ovat muodostuneet Cromagnon suurriistanmetsästäjien Ural- kielestä, joka oli parhaan elinkeinon vuoksi prestiisikieli jääkauden maksimin aikana. Suomensukuiset kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja ovat olleet niitä laajalla - alueella Atlantilta - Uralille, aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Vielä tyypillisen kampakeramiikan aikana eaa. aikana suomensukuisten kielien alueena oli tämä kampakeramiikan laaja- alue. Tämä alue oli hitaasti supistumassa, kuten alla olevasta Mc Evedyn 1967 kartasta on havaittavissa, tilanne n eaa. Keski- Euroopassa Alppien pohjoispuolinen alue. Jääkauden jälkeisen (n eaa. alkavan) jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten - ja kielisten metsästäjien kielenvaihto maanviljelykieleen, indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui vasta n eaa. alkaen. Mc Evedy kartta v. 1967: Suomensukuisten (Finns) laajan- alueen eli kampakeramiikan suomensukuisten kielten alueen supistuminen n eaa. alkaen. SUB-neolithic alueella oli osittain suomensukuisia kieliä, mutta Indo- Europeans alueella kieli oli jo kokonaan vaihtunut, ensiksi suomalais- ja indoeurooppalaisista kantakielistä muodostui esigermaani. Huomattavasti myöhemmin slaavin vaikutuksesta suomensukuisten alueilla muodostuivat venäjä ja baltti, sekä Skandinaviassa mm. muinaisnorja ja siitä ruotsi myös pohjoisgermaanin vaikutuksesta.

23 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 23 / 256 Maanviljely levisi Eurooppaaan indoeurooppalaisten väestöjen saapuessa Euroopasta kaakkoon (= Indo -) olevilta Anatolian - Iranin alueilta (Collin Renfrew). Tämän neoliittisen (vallankumouksellisen) invaasion nimenä oli Euroopassa aluksi nauhakeraaminen kulttuuri ja myöhemmin vasarakirves- nuorakeraaminen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat). Näiden kulttuurien väestöt assimiloituivat enemmistönä olevien suomensukuisten metsästäjien kanssa. Indoeurooppalaisia maanviljelijöitä saapui vain n %, alkuperäisasukkaiden määrästä (nykyisin näistä suomensukuisia on geneettisesti n % alueesta riippuen). Keski- Euroopan alueen suomensukuisille metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin (geenit vaihtuvat vain saapujien määrän verran, vrt. mm luvulla tapahtunut Etelä - Amerikan intiaanien kielenvaihto espanjaan /portugaliin). Indoeurooppalaiset kielet muotoutuivat suomalaiskielten ja indoeurooppalaisten kielten "yhdessäolosta" aluksi germaanikieliksi etelästä alkaen. Suomensukuisten kielenvaihto Keski- Euroopan alueella (ks. yllä kartta): Kartan selitys: Mc Evedy kartassa eteläisimpänä ovat n eaa. Indoeuropeans- väestöt, alkuperältään, suomensukuisia kieliä puhuneita metsästäjiä, jotka olivat assimiloituneet indoeurooppalais- kielisten, ja Indoeuroopan hedelmällisen puolikuun alueelta saapuneiden maanviljelijöiden kanssa. Metsästäjät vaihtoivat kieltä elinkeinon vuoksi ja muuttuivat indoeurooppalais- kielisiksi väestöiksi. (geenit eivät kielenvaihdossa muutu, ne säilyvät yllä mainitussa suhteessa edelleen). Välissä olevalla Pontic sub-neolithic ja Erterbölle sub-neolithic alueella oli vielä silloin sekakielisiä, kaksikielisiä suomensukuisia väestöjä (molempien, eli suomalais- ja indoeurooppalaiskielisiä). Kartan Finns- alueella 4500 eaa. olevat väestöt olivat suomensukuisten kielien puhujia ja silloin vielä metsästäjiä, kun maanviljely levisi ko. alueelle. Myöhemmin vaihtui myös Baltian ja Ruotsin (Skandinavian) väestöjen alkuperäinen suomensukuisten kieli indoeurooppalaiseen esigermaaniin. Ruotsissa myöhemmin kehittyi suomensukuisten kielien vaikutuksesta maanviljelykielen indoeurooppalaiseen kieleen, josta muodostuivat ns. pohjoisgermaani (mm. ruotsin- ja norjankieli) ja Baltiassa myöhemmin suomensukuisten - ja esigermaanikielen sekä myöhemmän slaavin kielen vaikutuksesta baltti (pääasiallisesti kielenvaihdot ovat tapahtuneet ruotsiin, balttiin vasta n jaa. aikana). Suomensukuisten kieliraja on noussut jatkuvasti kuten on historiallisesti tiedossa Itämeren, Baltian, Ruotsin ja Venäjän eteläosista jatkuvasti nykyaikaan saakka. Nykyisin vain Viro ja Suomi sekä osia Venäjän (Ruotsin- Norjan) pohjoisosista on vielä suomensukuisten kielien aluetta. Euroopan alkuperäiskielen suomensukuisten kielien muutos indoeurooppalaisiin kieliin alkoi Euroopassa n eaa. alkaen. Samalla Eurooppaan tuli metsästäjä kulttuurien alueelle maanviljely, joka mahdollisti myös kielenvaihdon. Etelässä ja lännempänä suomensukuisten alueet ovat nauhakeramiikan ja myöhemmin nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta supistuneet em. kampakeramiikan alueelle ja siitä pohjoiseen.

24 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 24 / 256 Suomensukuiset ovat geneettisesti eniten Cromagnon ihmisiä Euroopassa. On hyvin yleisesti tiedossa (mm. Colin Renfrew), että neoliittisen vallankumouksen maanviljelyelinkeino ja sen indoeurooppalaiset kielet siirtyivät Eurooppaan vasta ko. n eaa. jälkeen. On myös jatkuvuusteorian pohjalta osoitettavissa, että ko. suomensukuiset ovat olleet Euroopassa koko jääkauden maksiminjälkeisen ajan. Mitään arkeologista viitettä ei ole sellaisesta, että suomensukuiset olisivat tulleet Eurooppaan jostakin muualta ja esim. indoeurooppalaisten jälkeen tai vallanneet alueita indoeurooppalaisilta. Maanviljely kulttuurit/ indoeurooppalainen kieli Nauhakeramiikka: Ensimmäisen aallon maanviljely saapui Europppaan ns. nauhakeraamisena kulttuurina n eaa eaa. alkaen, jonka kieli oli indoeurooppalainen kieli. Tällöin maanviljelyn leviäminen oli erittäin nopeaa, suotuisien ilmasto -olosuhteiden vuoksi (ko. ajan vuotuinen keskilämpötila oli n. 2 astetta nykyistä korkeammalla). Elinkeinon leviämisen ohessa, maanviljelyn kieli levisi. Suomensukuisten metsästäjät olivat aikaisemmin, jääkauden maksimin jälkeen Euroopan laajan alueen mammutinmetsästäjiä (n / 7000 eaa. aikana). Aluksi tämän laajan alueen suomensukuisia on ollut Hampurin kulttuurista - Uralvuorille. Siksi Euroopassa on edelleen jäljellä suomensukuisten väestöjä ns. tilkkutäkkialueita ympäri Venäjää ja Pohjois - Eurooppaa. Ainoastaan länsi- keskiosissa Eurooppaa nämä metsästäjien jäljet ovat hävinneet, mutta kielestä on edelleen merkittävä vaikutus mm. indoeurooppalaisten kielien muotoutumisessa (joita on nyt 96% kaikista). Suomensukuisten metsästäjien vaihtaessa pääosin elinkeinoaan tapahtui myös kielen vaihtuminen tapahtui nopeasti Mustanmeren- Alppien välisiltä alueilta Itämeren etelärannoille, n vuoden aikana. Metsästäjien suomensukuinen kieli vaihtui tähän maanviljelykieleen ja ko. kielenvaihdon seurauksena syntyivät ensimmäisenä germaanikielet (varhaiskantagermaani) ja huomattavasti myöhemmin Alppien - Ranskan alueilla kelttikulttuurit ja keltin kieli (eteläisen indoeuroopan- ja baskinkielen kosketuksesta ja vaikutuksesta), jotka joutunut sen jälkeen siirtymään syrjäisimmille alueille Euroopassa. Indoeurooppalaiskielten muutokseen germaanikieleksi vaikutti eniten juuri suomensukuisten metsästäjien kielenvaihto. Suomalaiskielten vaikutus germaanikielten syntyyn on merkittävin. Sillä suomensukuisten metsästäjäväestöjen uuden kielen - uuden kielikunnan kielen ääntäminen oli vaikeaa. Tästä syystä indoeurooppalainen kieli muuttui ja tämän seurauksena syntyivät ensiksi germaanikielet (varhaiskantagermaani) Eurooppaan Suomensukuisten laaja alue mm. vielä kampakeramiikan aikana, aiheutti sen, että suuri osa suomensukuisista vaihtoi hiljalleen elinkeinonsa maanviljelyyn ja samalla puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin ensiksi germaaniin. Nuorakeraamisen kulttuurin vaikutuksesta (alla), suomensukuisten alueelle tuli huomattava määrä esigermaanikielen lainasanoja, mutta pohjoisten alueiden suomensukuiset säilyttivät vielä tällöin oman alkuperäisen kielensä (Venäjä, Baltia, Skandinavia ja Viro sekä Suomi- ks. mm. McEvedy kartta 4500 eaa.). Suomensukuisten kielenvaihto tapahtui myöhemmin Baltiassa ja Skandinaviassa n jaa., ja Venäjän alueilla kielenvaihto jatkuu edelleen.

25 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 25 / 256 Nuorakeramiikka eli vasarakirveskulttuuri: Toisen aallon maanviljelykielen ja indoeurooppalaisen kielen samanaikainen leviäminen tapahtui n eaa. aikana Weikselin germaanialueelta Baltiaan ja Suomeen. Tämä maanviljelyn leviäminen muttui hitaaksi, ilmojen kylmetessä. Silloin levittäjänä oli pienempiä miesryhmiä (liuti* >liuta), joiden vaikutuksesta maanviljelyn kaskiviljely laajeni Pohjoiseen, mutta ko. alueiden suomensukuinen kieli ei vaihtunut. Silloinen maanviljelyn leviämiskulttuuri oli jo nimeltään Nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri ja kielenä aikaisemmin muodostunut esigermaani. Germaanikielet, ovat ns. indoeurooppalaisen kielen vanhimpia murteita (esigermaani) Euroopassa, joka erottuu mm. baltinkielessä vieläkin. Baltinkieleen on jäänyt paljon myös metsästäjäväestöjen suomensukuisten kielien vanhinta murrevaikutusta; ääntämistä ja substraatteja, jotka ovat edelleen baltinkielen vanhimpien sanojen substraatteja. Ensimmäiset vieraskielisten väestöjen migraatiot suomenkielisten alueille, muuttivat itämeren alueen varhaiskantasuomenkielen lopulta kantasuomeksi: Ks. myös Suomen alueen murteiden muutos johtuu uusien kielien ja pääasiassa nuorakeraamisen maanviljelykulttuurin esigermaanikielestä. Sen vaikutuksesta varhaiskantasuomeen, tuli uusia lainasanoja- superstraatteja. Suomessa kieli ei vaihtunut, mutta esigermaanikielten lainasanojen vaikutuksesta, myös ääntämiseen tuli kielen muutoksia jo eaa. aikana. Syntyi uusi murre, - kantasuomi. Kielenvaihdosta merkittävin tutkimustieto (Colin Renfrew); Miksi metsästäjäväestöt vaihtoivat puhumansa kielen, ns. maanviljelykieleen? Puhutun kielen vaihtuminen metsästäjien kielistä indoeurooppalaiseen maanviljelykieleen, on tapahtunut pääasiassa ajalla n eaa. eli ns. nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirvesgermaanien levittämänä. Maanviljelyn leviäminen aiheutti suomensukuisten metsästäjien kielenvaihdon Euroopassa. Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä ja ovat eri kielikuntaa kuin indoeurooppalainen kielikunta, jonka maanviljelyväestöä on saapunut Anatolia - Persia ns. hedelmällisen puolikuun alueelta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelynkulttuurin ja ie - kielikunnan kielen samanaikaisen saapumisen yhteydessä. Tämän n eaa. alkaneen maanviljelyn- eli indoeurooppalaiskielisen nauhakeraamisen kulttuurin leviämisen seurauksena suomensukuiset metsästäjät vaihtoivat elinkeinonsa maanviljelyyn ja maanviljelyelinkeinon kieleen. Indoeurooppalaista väestöä ko. suhteellisen vähäisen migraation aikana tuli Eurooppaan vain n % metsästäjäväestöjen määrästä, sillä maanviljelyn leviäminen tapahtui pääasiassa diffuusiona - eli metsästäjien elinkeinon vaihtotapahtumana (ks. Seppo Liukko yhteenveto ko. asiasta).

26 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 26 / 256 Prof. Colin Renfrew 1987 teoria: Maanviljelyn - ja indoeurooppalaisen kielen leviäminen Eurooppaan ovat tapahtuneet samanaikaisena tapahtumana kivikaudella n eaa. alkaen. Maanviljelyä levittänyt kulttuuri oli nauhakeraaminen kulttuuri, jota seurasivat nuorakeraaminen kulttuuri, joka mm. pohjoismaissa tunnetaan nimellä vasarakirveskulttuuri (ks. Colin Renfrew sivun asiasisältö: Indoeurooppalaiskielistä väestöjä, jotka levittivät maanviljelyä saapui Eurooppaan Anatoliasta eli Indoeuroopasta). Baltiassa ja Suomessa kieli ei vaihtunut ko. germaanikielisten vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, sillä nämä toivat ensimmäisinä maanviljelyelinkeinon ohella uutta kielikontaktia (- lainasanoja) näiden suomensukuisten alueelle. Baltian eteläosissakin (Liettua) Itämeren suomenkieli (kantasuomi) vaihtui baltinkieleksi, vasta " Novgorodin " alueen slaavien vaikutuksesta 800- luvun jälkeen, Latviassa viimeiset itämerensuomenkielen taitajat ovat eläneet nykyajalle saakka. Baltialaiset ovat geneettisesti suomensukuisia väestöjä (geenitutkimukset mm. M- L Savotaus), mutta ovat vaihtaneet puhumansa kielen vasta slaavilaisen väestön ja sen kielen vaikutuksesta. Tämä kielenvaihto vaikutus on alkanut ko. Baltian suomensukuisten alueella (Valdai - Itämeri) vasta kansainvaellusten jälkeen n jaa. sekä jatkuen aina luvulle saakka. Tässä Wikipedian kartassa on nähtävissä slaavien sijainti n jaa. Se osoittaa myös, että slaavilaisten (sloveenien) nousu etelästä kiilana Mustanmeren- Kievin kautta Ukrainan ja Puolan alueelle ja pohjoiseen Novgorodiin ja Baltiaan on tapahtunut (siis vasta luvulta alkaen) suomensukuisten alueelle (ks. Novgorodin perustaminen - alla). Tässä kartassa näkyy myös, että vielä n luvulla lähes puolet Baltian Latvian alueesta on vielä itämeren suomensukuisten eli tässä tsuudien aluetta. Tämän kartta- alueen itäpuolella ei vielä slaaveja ole, mutta siellä on merkittynä 900- luvulla vielä olleita alueen alkuperäasukkaiden suomensukuisia kansoja mm. merja, merva, muroma, mordva, metserä, permiläiset ja vepsäläiset pohjoisessa, tsuudit lännessä ja pohjoisessa (Tsuudit ovat suomalaisia ja virolaisia). Suomensukuiset ovat olleet myös kartassa näkyvien nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan sekä Bolgarin ja Kazanin alueen alkuperäasukkaista, mutta tässä karttahetkellä n. 900 jaa. slaavit ja kazanilaiset ovat jo nousseet ko. alueille. Näiden vanhimpien slaavilaisten alueiden suomensukuisten väestöjen nimet ovat jo hävinneet, kuten ovat useat kieletkin hävinneet Moskovan eteläpuolelta, mutta jonkin verran tietoa on ko. väestöistä säilynyt (ks. muroma, metserä, merva jne.).

27 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 27 / 256 Se myös osittaa todeksi sen, että slaaviväestö on levinnyt vasta tämän jälkeen Moskovan ja sen ympäristön suomensukuisten alueille n jaa. aikana (jolloin vasta venäjän kieli on muodostunut suomalaisen alkuperäväestön - ja slaavin kielien yhteisestä vaikutuksesta). Venäjän ja Baltiassa alueilla alkuperäisenä väestönä olleet suomensukuiset ovat vaihtaneet puhumansa kielen hiljalleen uuteen venäjän kieleen ja - balttoslaaviin. Balttilaisen kielen ero venäjään on lähinnä sen pohja, joka on muodostunut jo vasarakirveskulttuurin aikana varhaiskantasuomesta ja esigermaanista (vastaavaa esigermaanivaikutusta ei ollut Venäjän alueella), mutta myöhemmän kielenvaihdon syynä oli molemmissa tapauksissa slaavin voimakas vaikutus n luvuilta alkaen. Baltiassa olevan väestön uutta kieltä on, slaavi vaikutuksen vuoksi, nimitetty balttoslaaviksi tai balttilaiseksi kieleksi. PS. Liettuan pakanavaltio (silloin baltinkielinen) oli aikanaan luvulla Euroopan suurin "valtio", ulottuen Itämeri- Valdai alueelta Mustaanmereen saakka. Baltin kielen vanhojen suomenkielisten lainasanojen ja esigermaanilainojen balttilainen merkitys - ja ääntäminen -, jopa kirjoitusasu on muuttunut alkuperäisestä, monista eri syistä. Esimerkkinä mainittakoon kirjoitusasun muuttumisesta, jossa usein esigermaanikielten lainasanasta iu- diftongin toinen vokaali liudentuu pois (paitsi vanhimmista propreista). Kaikki vanhimmat suomensukuiset sanat tai esigermaanilainat eivät ole muuttuneet. Esimerkkinä sana, jossa on säilynyt iu- diftongi, on Liettuassa oleva Liukon - nimi. Liukon - nimi on vanhinta nimikerrosta suomensukuisten alueella, koska se on esigermaanista lainasanastoa suomensukuisten kielien alueella. Koska slaavinkielisten vaikutus on nuorempaa, nämä vanhimmat sanat olivat vakiinnuttaneet paikkansa nimistössä ns. propreina (erisniminä) ko. alueella ja säilyivät nimensä muuttumattomana. Liuko - sana on alkuperäiskielen suomenkielen vanha substraatti Baltiassa. Nykyisin vanhasta esigermaanisesta lainasanasta liuti * sanasta suomalaisella kielialueella ääntämismuotona muuttunut liuta - sana, joka on säilynyt Liuko- Liukko- nimisenä proprina suomensukuisten vanhoilla alueilla. Kuten laaja Liukon - paikannimet esiintymä lähes koko Suomessa osoittaa, yli 300 paikannimeä ja myös Baltiassa (Liuko- Luko). Suomenkielisenä vanha substraatti on jäänyt baltin kieleen. Liuko - sana on säilynyt muodossa ja äännetään liettuan ja latvian kielessä edelleen Liuko. Nykyisen liettuan ja latvian kielen slaavilaistuessa, Liuko- sanan merkitys onkin jo muuttunut toiseksi, balttilaisten kielenvaihdon jälkeen.

28 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 28 / 256 Hypoteesi Liuko- nimen etymologiasta: Vanhimmilla ns. alkuperäisten suomensukuisten alueilla on käyttöönotettu vasarakirvesgermaanien joukkoa kuvaava sana liuti*, joka on muuttunut n eaa. aikana äänteellisesti liuta - sanaksi, josta Liuko -sana juontuisi. Liuti > liuta sanojen merkitys tarkoittaa kaskiviljelyä levittäneitä ihmisryhmiä (- mon.). Liuta > Liuko nimistö olisi näiden ihmisten - henkilöiden raivaamien kaskialueiden nimistöä Suomessa ja Baltiassa. Seppo Liukko 2008 Sen jälkeen suomensukuisten alueen murrevaikutus on muuttanut sanan lausumisen liukomuotoon Baltiassa ja Suomessa. Sana on säilynyt nykypäiviin saakka, vaikka ko. alueella olisi tapahtunut kielenvaihto (Baltia): Vanha suomensukuisten käytössä ollut esigermaaninen ryhmää tarkoittava sana Liuti* on muuttunut suomenkielisellä alueella Liuta > Liuko muotoon, myös Baltiassa, koska sana on säilyttänyt alkuperäisen suomensukuisten ääntämismuodon (Liuko). Se osaltaan osoittaa edellä mainitun balttilaisten (liettuan- latvian) kielenmuutoksen ja silloin alkuperäiselle suomensukuisten alueelle tulleen esigermaanisen sanan / nimen (liuti*- Liuta >Liuko) säilymisen suomensukuisten (balttien) käytössä, vielä senkin jälkeen vaikka balttilaisille suomensukuisille tapahtui kielenvaihto baltinkieleksi, slaavin vaikutuksesta n jaa. jälkeen. Tämä liuti - sanavartalon ääntäminen ja toisaalta ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien lainasanoja on tullut varhaiskantasuomalaiselle alueelle, mm. Balttiaan ja Suomeen Arkeologisten tosiasioiden perusteella: Vasarakirveskulttuuri Suomeen etelästä Baltian kautta, ja mahdollisesti myös Suomen kautta myös Ruotsiin. Saapumisaika Suomeen n eaa. alkaen Matti Huurre, 2004, 9000 vuotta Suomen Esihistoriaa s. 72. Tämä osaltaan selvittää, miksi varhaiskantasuomeen n aikana tullut esigermaanisia lainasanoja Suomeen ja yleensä Itämeren alueella myös Baltiaan. Vasarakirvesgermaanien tuloajoitukseen antaa vastauksen myös maanviljelyn aloittamista tutkiva tutkimus mm. siitepölyanalyysit, nämä tulokset samalla osaltaan tukevat tätä allekirjoittaneet nimitutkimuksen Liuko- nimen käyttöönoton aikaa (muinaissuomalaisten

29 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 29 / 256 käyttöön), joka olisi lähellä Kiukaisten kulttuurin aikaa, viimeistään n eaa. mennessä (terminus ante quem): Siitepölyanalyysi osoittaa, että myös Turun alueella on viljelty viljaa jo 4000 vuotta sitten. Paikannimistöön ja arkeologiaan nojautuva tutkimus kysyy " keitä olivat nämä kaskeajat silloin jo ns. Kiukaisten kulttuurin aikana?" Tällaisen kysymyksen esittää suomenruotsalainen paikannimistötutkija Kurt Zilliacus kirjasssa "Finska skären", ks. HS. fi - Kirjat, Tähän voin tämän nimitutkimukseni ja vuoden 2010 lähdetietojeni perusteilla vastata seuraavasti: Nämä kaskiviljelijät olivat Baltian kautta Suomeen tulleita suomensukuisia vasarakirvesgermaaneja, jotka olivat jo tuohon aikaan assimiloituneet Suomessa olleisiin jatkuvuusteorian mukaisiin alkuperäisiin Suomessa asuneisiin " suomalaisiin / hämäläisiin" metsästäjäväestöihin. Samalla kun elinkeino oli vaihtunut Lounais- Suomen alueilla osittain kanski - maanviljelyyn (metsästys-kalastus ei kokonaan loppunut), oli samalla varhaiskantasuomi muuttumassa esigermaanikielten lainasanojen vuoksi kantasuomeksi. PS. Sisämaassa ei vielä ollut maanviljelyväestöjä, siksi sisämaan hämäläisten metsästäjien puhuma kieli oli edelleen jatkuvuusteorian mukaista varhaiskantasuomen kieltä. Edellä olevien lähteiden ja allekirjoittaneen (Seppo Liukko- SL) hypoteesien mukaan mm. tämän tutkimuksen kohteen mukainen Liuko- Liukko - sana /nimi on todennäköisimmin muodostunut esigermaanien liuti - sanasta n eaa. mennessä. Iu - diftongi osoittaa Liuko- Liukko - nimen ikää ja nimen tarkoitusta / merkitystä Miksi suomenkieleen kuulumaton esigermaaninen iu - diftongi ja sen sisältämä sana on voinut säilynyt näin kauan vain suomensukuisissa kielissä? Tästä suomenkielen erikoisuudesta kirjoittaa myös germaanikielten prof. Koivulehto seuraavasti (lyhennettynä); suomenkieli on kuin säilövä pakastin (asiasta tarkemmin alla). Tämän perustelun vuoksi on ymmärrettävää, että muissa nuoremmista germaanikielistä kuten ruotsinkielestä, että myös myöhemmän kielenvaihdon indoeurooppalaisissa kielistä mm. baltin nykyisestä kielestä, puuttuu kokonaan iu - diftongi (baltista se on hävinnyt vasta slaavin kielen vaikutuksesta). Tätä iu - diftongin merkitystä suomalaiskielien - ja suomalaisväestöjen esihistoriaan perustellaan monipuolisesti alla olevassa selvityksessä ja tarkemmin näillä Liukko - nimitutkimuksen sivuilla. Koska Liuko- Liukko- sanan / nimen etymologia perustuu osittain juuri iu- diftongiin, samalla Liuko- nimisten paikannimien ajoittaminen on mahdollista. Toisin sanoen, Liukko - nimitutkimuksen avulla on mahdollisuus perustella suomalaisten jatkuvuusteoriaa ja mm. vasarakirveskulttuurin leviämisaikaa ja samalla esigermaanikielten leviämistä suomalaiskieliselle alueelle Baltiassa ja Suomessa (myös Ruotsiin).

30 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 30 / 256 Siksi edellä mainittujen seikkojen perusteella, on hyvin todennäköistä, että Lounais- Suomessa ja myös Baltian Liettuassa samanlaisessa muodossa esiintyvät vasarakirveskulttuurien aikana käyttöönotetut suomensukuisten paikannimet, kuten Liuko-; Liukonys ja Liukon courtyard, ovat johdannaisia esigermaani - ja kantasuomen kielen liuti* > liuta - sanoista. Johtopäätelmä: Erityisesti tämän Liukon - nimen säilyminen ja myös iu- diftongin säilyminen vanhimmissa paikannimissä osoittaa, että ko. alkuperäinen Liukon - nimi on peräisin jo vasarakirveskulttuurien ajoilta, myös Liettuassa. Samalla se osoittaa prof. Koivulehdon yleismaininnan todeksi (ks. tark. tutkimusseloste), että suomenkieli on kuin säilövä pakastin; sillä vanhat esigermaaniset - indoeurooppalaiset (n vuotta vanhat sanavartalot), vieraskieliset superstraatit eli lainasanat ovat säilyneet lähes muuttumattomina kaikkein parhaiten juuri suomalaiskielissä. Iu- diftongin säilymisestä on useita esimerkkejä alkuperäisten suomensukuisten kielten alueilla, jotka nykyisin ovat jo n vuotta vanhaa vasarakirvesgermaanien lainasanastoa. Suomensukuisten kielien lainasanat ja esigermaaniset lainasanat ovat säilyneet, vaikka vanha suomensukuisten kieli olisi myöhemmin vaihtunut, kuten Baltiassa. Tämän kielenvaihdon jälkeen monet nuoremmat iu- diftogin sisältämät sanavartalot ovat muuttuneet mm. lyhyempään Luko - muotoon (esim. Luko - järvi, Trakai). Mutta vanhimmilla kaskiviljelyalueilla kuten Liukonys`n kylässä nimi on ollut väestön vakiintuneessa käytössä niin kauan (proprisoitunut nimi), ettei edes myöhempi kielenvaihto slaavin vaikutuksesta liettuan kieleksi, ole sitä enää muuttanut. Suomessa ja suomalaiskielissä esigermaaninen iu- diftongi on säilynyt parhaiten moniin muihin kieliin verrattuna. Vrt. esimerkkinä iu- diftongin liudentumisesta, joka tapahtuu nuoremmissa indoeurooppalaisissa kielissä myös mm. ruotsinkielessä. Esim. Liukon - nimestä sanan iudiftongi häviää jo vuoden aikana. Tästä on historiallista näyttöä, mm. tässä alla ja Liukko - nimitutkimuksessa vielä tarkemmin; Liukko > Luko - muutos luvulta suomalaismetsien Värmlannissa. Huom. Prof. Koivulehdon mainitsema suomenkielen erityinen vieraskielisten substraattien säilyttävä vaikutus, on erityisesti huomattava mm. esigermaanin iu- diftongin säilymisessä suomenkielessä hämmästyttävän hyvin (jopa 5000 vuotta), vaikka alkuperäisessä suomenkielessä ei diftongeja ollut ollenkaan. Suomenkielen säilyttävä vaikutus on erityisen merkittävää

31 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 31 / 256 etymologiatutkimuksen kannalta, koska, kuten myöhemmin tässä tutkimuksessa osoitetaan lähdetietoihin perustuen, myös nuoremmissa germaanikielissä ja baltinkielessä iu- diftongi häviää jo n vuoden kuluessa. Tämän vuoksi on mahdollista selvittää mm. iu- diftongin sisältävien sanojen /nimien etymologiaa, nimen taustaa / merkitystä, historiaa ja jopa iän määritystä (Suomessa ja Baltiassa). Tässä tutkimuksessa on selvitetty, miten Liuko - Lauko nimien muuttuminen on tapahtunut pronssikaudelta tai ainakin rautakaudelta alkaen, rannikolta sisämaahan siirryttäessä: Sanojen muuttuminen murrealueilla mm. geminaatan (kaksoiskonsonantti) muodostuminen Liuko - sanaan > Liukko. Geminaatta ilmestyy tämän tutkimuksen mukaan sanavartaloon Suomen sisämaassa (esim. Liuko >Liukko ja Lauko > Laukko). Tässä asiassa on taustana suomenkielisten murrealueiden syntyminen jo kantasuomalaisen maanviljelyväestön ja varhaiskantasuomalaisen pääasiassa metsästäjä- kalastajien välillä. Sisämaan erilainen murrealue vaikuttaa kaksoiskonsonantin ilmestymiseen rannikolta lähteneisiin nimiin. Läntisen Suomen maanviljelyalueilla, oli nimeämishetkellä ns. migraation omakielinen nimi otettu varhaiskantasuomalaisten käyttöön, lähes alkuperäisessä lainasanamuodossaan (Liuti* Liuta > Liuko- muodossa). Tämä näkyy selkeästi vielä nykyisissäkin paikannimistö kartoissa. Vasarakirvesgermaanien assimiloituessa* rannikon suomalaiseen - hämäläiseen väestöön, ei sen jälkeen sisämaassa ollut enää ns. germaanivaikutusta samassa määrin, siksi sisämaan vanha murre (varhaiskantasuomi) pystyi muuttamaan ko. nimet geminaatta muotoon^. * Germaani (kieliset) siirtolaiset sulautuivat ilmeisen nopeasti Suomessa jo olleeseen, tulokkaita huomattavasti runsaampaan kantasuomea puhuneeseen väestöön Vahtola 1996:53. Vasarakirvesgermaanien (esigermaanin) migraatiot ja esigermaanisten lainasanojen saapuminen on nykyisin ajoitettu eaa. aikaan, samalle ajalle määräytyy myös maanviljelyn alku Suomessa. Tämän vanhimman "alkeellisen" kaski- maanviljelyn aloituksen ja iän todentaa ko. maatalouteen viittaavat esigermaaniset lainasanat suomen kielessä sekä viljan viljelyn aloituksesta kertovat mm. siitepölyanalyysit - keitä olivat nämä kaskeajat Turunmaan saaristossa n eaa. aikana Suomessa? Kysyy tutkija Kurt Zilliacus / HS, tässä siitepölytutkimus linkissä on tutkimustietoa n vuotta vanhasta viljelystä. ^Em. murre eroista johtuu, että rannikkosuomen kantasuomalaisiksi muuttuneet paikannimet muuttuivat vielä lievästi sisämaan (vanhemman kielen- jota saamelaiseksi suom. kieleksi on mainittu) varhaiskantasuomalaiselle alueelle siirryttäessä. Näillä alueilla kantasuomi otettiin käyttöön suomalaisten /metsästäjähämäläisten osalta vasta luvulla.

32 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 32 / 256 Siksi ko. alueelle jo rautakaudella tulleessaan, mm. Liuko ja Lauko nimet, muuttuivat ko. vanhalla murrealueella asukkaiden erilaisen ääntämisen vuoksi. Tästä esimerkkinä ovat tässä tutkimuksessa mainitut Liukko - Laukko - nimet. Evidenssinä mainittakoon mm. Vesilahden vanhimmat talojen nimet mm. Liukko ja Laukko, ovat rautakaudella muodostuneita nimiä. Nimet ja talot ovat peräisin huomattavasti ennen ruotsinvallan aikaa. Myös näiden "nimipari" siirrynnäisnimien siirtymisen ja nimien muutoksen perusteella on tehtävissä havainto, että maanviljelyelinkeinon saapuminen on vaikuttanut myös elinkeinon lisäksi alkuperäisen hämäläisten metsästäjä- kalastaja väestön kielen muuttumiseen varhaiskantasuomesta kantasuomeksi (lähinnä suuren maanviljelyyn liittyvän vasarakirvesgermaanien uuden lainasanaston vuoksi; kaski-tuhka -joukkoliuta -jne...). Tämän muutoksen tapahtumaketjua perustellaan tarkemmin varsinaisessa tutkimusesittelyssä (mutta myös lyhyesti tässä alla). Kantasuomen muutokset ja murrealueiden syntyminen Suomessa Suomen maanviljelyalueilla ja sisämaassa kielen muuttuminen; varhaiskantasuomesta > kantasuomeen, tapahtui hitaan lainasanojen leviämisen vuoksi eri aikoina niin, että sisämaassa siirtyminen kantasuomeen kesti n vuotta, kunnes koko maa oli pohjoissaamelaisia lukuun ottamatta muuttunut kantasuomenkielisiksi n lukuun mennessä. Ensimmäisillä Suomen maanviljelyalueilla, rannikolla, kantasuomeen siirtyminen tai kantasuomen muodostumiseen saattoi ottaa satoja vuosia, maanviljelijöiden assimiloitumisnopeudesta riippuen, mutta kantasuomen puhuminen aloitettiin Lounais- Suomen rannikkoalueilla lähes kaskimaanviljelyn maahantulosta alkaen, siis n eaa. alkaen: Länsi - Suomen maanviljelyalueet olivat kielellisesti pronssikaudella jo kantasuomessa. Muutos on tapahtunut nuorakeraamisten - vasarakirvesgermaanien (esigermaaniskielisten ryhmien) assimiloituessa alkuperäisten hämäläisten metsästäjä- kalastaja- keräilijöiden kanssa, muodostivat kaski- maanviljelyn alun jälkeen yhdessä ns. muinaissuomalaisen maanviljelyväestön rannikolta alkaen. Näiden puhekielenä oli jo silloin varhaiskantasuomesta lainasanoilla muuttunut uusi murre - kantasuomi. Mutta sisämaan väestö, alkuperäiset (suomalaiset) hämäläiset - metsästäjä- kalastajakeräilijät oli kielellisesti vielä silloin varhaiskantasuomessa, joita myöhemmin rautakauden lopulla ja keskiajan alussa olivat lappalaisiksi (tai eteläsaamelaisiksi) kutsuttuja. Sisämaan vanha jatkuvuusteorian mukainen varhaiskantasuomi on sisältänyt

33 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 33 / 256 paljon sellaista alkuperäistä vanhempaa jatkuvuusteorian mukaista suomensukuisten sanastoa, jota ei kielitiede pysty tarkoin määrittelemään, koska tämä kieli on selkeästi yli 6000 vuotta vanhaa kieltä, eli nimet ovat ajalta n eaa. ja aikaisemmin (PS. Kielitiede ei pysty määrittelemään yli 6000 vuotta vanhaa kieltä, prof. Riho Grunthal). Suomensukuisten kieli on n vuotta vanhaa (uralilaisesta kielestä muodost. n vuotta sitten), josta on jäänyt sellaisia vanhoja propreja, kuten Päijänne, Saimaa, tai Vammala kantasuomalaiseen käyttöön. Nämä vanhimmat proprit ovat vanhinta suomensukuisten kielien kerrosta Suomessa (esi- tai varhaiskantasuomi), joka ovat ns. jatkuvuusteorian Suomeen tulon alkuajan nimistöä, mahdollisesti jopa vuotta vanhoja nimiä. Nämä proprit eivät ole pohjoissaamelaisia sanoja, vaikka niin väitetään, koska pohjoissaamelaiset eivät ole niitä väestöjä, jotka olisivat asustaneet eteläsuomessa. Nykyisten pohjoissaamelaisten äitilinjojen genetiikka eroaa muista suomalaisista ja eurooppalaisista, sillä heillä yleinen äitilinjan haploryhmä on H1 ja U5b1b, he olisivat peräisin Iberian refugista. Tämä olisi tapahtunut niin, että Iberian väestöä olisi siirtynyt pohjoiseen ja Fennoskandian läntistä reittiä Norjan silloista, kuivaa-, jäästä vapaata rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. Ks. Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1); Nämä nimet eivät ole indoeurooppalaista perua, sillä Suomen alueella ei ole ennen vasarakirvesgermaaneja ollut mitään muita vieraskielisiä väestöjä. Saman asian toteaa suomen kielen professori, Pauli Saukkonen, jatkuvuusteoriaan viitaten. Tämä lainaus on kirjasta nimeltään Suomalais-ugrilaisten kasojen ja kielten alkuperäisongelma, 2006, s. 107: "Baltia, Suomi, Venäjän Karjala ja Skandinavia ovat ainoita maita, jotka ovat saaneet koko väestöpohjansa varmasti vasta jääkauden jälkeen, ja se näkyy myös saamelais- itämerensuomalaisessa kielellisessä erillisyydessä (Viitso 2000). Eivät sinne rynnänneet ensimmäisinä eteläisen Euroopan ihmiset, vaan heidän edellään jään reunan läheisyydessä eläneet. Alkuperäisväestö on ja elää tutkituissa geenilinjoissa ja sen alkuperä voidaan jäljittää. "Tuntematonta" väestöä ei ole enää olemassakaan, ei siihen voida vedota, sillä genetiikka on antanut kaikille nimet. Ei ole myöskään hyväksyttävää sanoa, ettei alkuperäisten asukkaiden tai yleensä esihistoriallisten ihmisten kielestä voi päätellä mitään ja että on voinut tapahtua mitä tahansa. Ei ole voinut tapahtua mitä tahansa, kun tiedetään perusfaktoja väestöistä ja niiden ajallis- maantieteellisestä ja kulttuurillisista suhteista...." Professori, Pauli Saukkonen, 2006:107

34 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 34 / 256 Suomensukuisiin liittyvät perusfaktat ovat tiedossa, että voidaan selvittää mikä olisi mahdollista ja mikä ei. Myös tähän nimitutkimukseen liittyvät asiat on selvitettävä kielitieteen ja asutusliikkeiden ja muiden tieteiden avulla, jotta voitaisiin saavuttaa todennäköisyys työhypoteesille, onko Liuko- Liukko - nimi ns. esihistoriallisen ajan nimi Suomessa. Tämän nimitutkimuksen perusteena on huomattava määrä lähdetietoja, erilaisia argumentteja ja tietokantoja poikkitieteellisesti monelta suunnalta tarkasteltuna. Lähdetietoihin viitataan useassa kohdin, lisäksi asiantuntija- lainaukset ovat erikseen raamitettu riittävän informaation ja netti luettavuuden saavuttamiseksi. Kaikki suomalaiset olivat jatkuvuusteorian mukaisia hämäläisiä, vuoteen 2800 eaa. saakka sen jälkeen väestöön assimiloitui vasarakirvesgermaaneja: Suomen pohjoisosien saamelaiset eivät ole alkuperältään geneettisesti jatkuvuusteorian mukaisia suomensukuisia väestöjä, he ovat aikaisemmin suomensukuisiin kieliin puhumansa kielen vaihtaneita baski- väestöjä. Tämä kielenvaihto, on n vanhaa, se on tapahtunut laajan alueen suomensukuisten vaikutuksesta. saamenkielessä on baskin kielen alkuperäisiä substraatteja. Lappalaisuus (tai saamelaisuus) nimityksestä on olemassa virheellinen käsitys. Sisämaan lappalaiset, eivät olleet saamelasia, vaan vanhaa jatkuvuusteorian mukaista varhaiskantasuomea puhuvia väestöjä. Lappalaisuudella tarkoitetaan nimenomaan ei maanviljelyä harjoittavia hämäläisiä (zeme). Tämä sama nimi tarkoittaa hämäläistä, suomalaista ja saamelaista, koska kieli on myös saamelaisilla samaa suomensukuista pohjaa, mutta ei ns. läheistä geneettistä sukulaisuutta. Eikä ns. eteläsaamelaisilla lappalaisilla, jotka jäivät maanviljelijöiksi sisämaassa, ole havaittu merkittävää pohjoissaamelaisten perimää. Sisämaan varhaiskantasuomalaisille (hämäläisille - lappalaisille) väestöille mm. maanviljelyn lainasanat olivat uutta sanastoa vielä rautakaudelta ja jopa monille luvulle saakka, jolloin "murre" vaihtui kantasuomeksi. Siksi sisämaan alueilla, rannikon maanviljelyväestön kielen lainasanojen, ääntäminen oli poikkeavaa murretta ja sen vuoksi lainasanaperäiset nimet "muuttuivat" sisämaassa havaittavasti - vaikkakin lievästi. Ääntämisen aiheuttama muutos tapahtui ketjussa; mm. tässä tutkitussa nimessä; Liuko > Liukola > Liukko - Liukkola.

35 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 35 / 256 Suomi ja hämäläinen - sanojen etymologiasta ja merkityksestä: Suomi; itämerensuomalaisilla vastine, zeme` eli suomi ja häme- sana juontuisi ihmistä merkitsevästä indoeurooppalaisesta esigermaanin sanasta (n eaa eaa.). Nykybaltin (liettuan) zmu`o, on vastaavasti slaavin kielen kautta tullutta pohjaa. Kielenvaihto balttoslaaviin on tapahtunut vasta n jaa. ajalla, jolloin Novgorodin tasolle oli noussut slaavilaisia, ja tämä vaikutti baltialaisten kielen muutokseen ja vaihtumiseen niin, että myös vanha esigermaanin zeme sanavartalo muuttui uuteen slaavin kielen muotoon Zmuò, sillä slaavin zemlju tarkoittaa samaa - maata - alavaa maata - merkitsevää asiaa. Baltian alkuperäisen suomensukuisen väestön lainasana Zeme, on ilmeisesti tullut jo vasarakirveskulttuurien aikana ja on vanhimman indoeurooppalaisen kielenvaihdon aiheuttama eli esigermaanin lainasanana. Tämä lainasana on myöhemmin Baltiassa, vasta slaavilaisten vaikutuksen- ja sen aiheuttaman kielenvaihdon aikana muuttunut lähelle slaavin muotoa Zmu`o (Suomi). Suomen alueesta zeme - (häme) muotoa on käytetty jo Baltian itämeren suomenkielen aikana (kantasuomi), ennen Baltian väestön kielenvaihtoa, joka on tapahtunut vasta ajanlaskun vaihteen jälkeen. *zeme`- suomalaisten nimi - hämäläinen Tarkoittaa maata, tässä siis Suomen maata, jonka vanhempi versio oli koko suomensukuisten alueita koskeva Baltiasta - Suomeen eli zeme- hämäläisten maa. Nimitys juontuu varhaiskantagermaanien antamasta nimestä raja-alueilla olevista vieraskielisistä suomensukuisista väestöstä suomi - seme- myöhempi - finn. Yleensä myöhemmät maa- valtionimet ovat naapurialueiden väestöjen antamia nimiä naapureistaan. Finn määritelmässä ilmeisesti tarkoitetaan vain silloisia Suomen maanviljelyalueita. (Vrt. Tacitus vuonna 98, Finnit - lounaissuomen maanviljelyalueen väestöjä, ja toisaalta sisämaan metsästäjähämäläiset skridefinnit - hiihtosuomalaiset). Hämäläinen nimitys oli käytössä luvulle. Suomen alue on ollut zeme- /suomi - maata luvulle. Myös ensimmäiset Varsinais-Suomi maininnat ovat vasta luvulta. Zeme` > jem / jam (jäämit)- tarkoittaa n luvun slaavilais- venäläisissä kronikoissa mainittuna, vielä koko läntisen (etelä) Suomen suomensukuisia hämäläisiä ja hämäläisten maata (zemlju Jemskuju) esim. FMU 1, 12, 13,15,16,17, 23, 32, 32, Silloin vielä ei ollut aluetta nimeltä Varsinais- Suomi, tämä nimitys tulee vasta

36 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 36 / , tästä on maininta Turun Tuomiokirkon mustassa kirjassa (FMU 83). (lainaus; Suomen keskiajan lähteitä, toim. Martti Linna, 1989). Hämäläinen on ollut suomalaisten alkuperäinen nimitys kaikista suomalaisista n luvulle saakka. Suomi- sanan sämä / zeme muoto muodostunut itämerensuomen kieleen ja sieltä jäänyt substraattina nykyiseen baltinkieleen. Suomensukuisten Baltian väestön kielessä kantagermaanin substraattimuoto on siirtynyt nykybaltin (balttoslaavi) kieleen silloin, kun baltin kielenvaihto on tapahtunut slaavin vaikutuksesta. Silloin naapurista (naapurimaasta) käytettiin nimitystä, suomalaiset -hämäläiset - muodossa zeme (soome) - merkitykseltään maa (hämäläisten maa- suomalaisten maa): Nykybaltin, latvian ja liettuan kielessä zeme = maa, tarkoittaa- maata (alavaa maata). Suomi (sämä- zeme) sanan vanhin määritelmä on mahdollisesti hämäläistä tarkoittava sana, jota käytettiin 1000 luvulle asti. Prof. Aarre Läntinen Aluksi kaikkia jatkuvuusteorian suomalaisia on nimetty hämäläinen nimityksessä, koska suomi- ja häme - sanan alkujuuri onkin ilmeisesti samaa tarkoittava sana (zeme - sämä). Hämäläinen nimitystä on käytetty luvun puoliväliin saakka. Tacitus mainitsee ehkä ensimmäisen kerran Finnit ja skridefinnit (mv- hämäläiset ja sisämaan hämäläiset) jo vuonna 98 Germannica - kirjassaan, mutta se on ns. vieraskielisten määritelmä suomalasista, joka vaihtelee, kuten tunnettua, esim. riippuen naapurista. Tällaisia erilaisia määritelmiä on kaikista maista mm. Suomesta, Virosta, Saksasta, Ruotsista jne. Vasta sen jälkeen n luvulta alkaen sämä - zeme` eli Suomi - nimeä käytettiin Varsinais- Suomesta > suomalainen ja sisämaan alueille siirtyi tämä aikaisemmin yleisesti suomalaisia tarkoittanut nimitys Häme > hämäläinen. Molemmat ovat alkujaan siis samaa tarkoittavaa asiaa. Katso myös Sanojen synty, Veijo Meri 1991: Häme mahdollisesti sama sana kuin lapin sabme, sämi, samm, samme, samelaj, lappalainen, lapinkieli. Suomalainen kantasana oli ehkä sämä. Toisen teorian mukaan sana on balttilaina. Liettuan zeme, latvian zeme ja muinaispreussin seme ovat maa, liettuan zemas ja latvian zems alava, matalalla oleva. Samaa juurta on venäjän zemlja, maa. Lainauksia kirjasta Veijo Meri: Sanojen synty / Suomen kielen etymologinen sanakirja (Gummerus 1991, ISBN ).

37 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 37 / 256 Ks. tämän tutkimuksen määritelmä balttilainoista, lähtökohta: baltit ovat alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä Alkuperäinen jääkauden lopun väestöasetelma (suomensukuiset mammutinmetsästäjäväestöt) oli edelleen Euroopassa Alppien pohjoispuolella vielä 5500 eaa. ja vasta sen jälkeen suuret Neoliittisen vallankumouksen muutokset: Suomensukuisten väestöjen kielenvaihto Euroopassa Liukko - nimitutkimuksen taustojen selvittämisen kannalta on tuotava esiin muutamia seikkoja suomensukuisten väestöjen asutushistoriasta Keski- Pohjois- Euroopan alueelta. Liukko - nimitutkimukseen liittyy myös suomensukuisten jatkuvuusteoria, jonka merkitys on myös suomen kielen jatkuvuuteen mm. Baltiassa ja Suomessa. Tässä ensimmäisen ja merkittävimmän muutoksen aiheuttaa nauhakeraaminen maanviljelykulttuurin ja indoeurooppalaisten kielten invaasio suomensukuisten kampakeramiikan laajalle - alueelle Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille n vuotta ennen ajanlaskua. Vasarakirvesgermaanien vaikutus suomenkielen lainasanoihin ja kielen muuttumiseen kielikontaktien vaikutuksesta on otettava huomioon. Lisäksi ns. vanha myytti Volgan mutkasta on hyvä tuoda esiin. Sekä, miksi suomensukuisten väestöjen asuma- alueet ovat olleet mm. Baltiassa ja Novgorodin suuralueella, huomattavasti ennen slaavilaisten tuloa alueelle. Suomensukuisten kielten erot ja murteet Suomen alueen sisällä on ymmärrettävästi selvitettävissä. Nämä kaikki em. seikat vaikuttavat tämän mm. tämän Liukko - nimitutkimuksen erilaisiin nimivariaatioihin Suomessa ja Baltiassa. Ensiksi on perusteltava miksi Volgan mutka teoria on vanhentunut, mikä olisi arkeologisten ja geneettisten asutusteorioiden mukainen todellisuus. Sisennyksenä lisäinformaatiot jotka liittyvät myös varsinaiseen Liukko - nimitutkimukseen, ne sisältävät tarvittavaa lisätietoa nimitutkimukselle: Johtuvatko suomalaisten Suomessa olevat murre- erot todella jostakin Volgan mutkan suomensukuisten erilaisten heimojen vaelluksesta Suomeen?

38 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 38 / 256 Vastaus: Väite heimovaelluksista ei perustu todellisiin arkeologisiin väestöliikkeisiin (ks. tarkemmin Volgan mutka teoria on hylätty, Seppo Liukko). Useiden tutkijoiden hyväksymä suomalaisten jatkuvuusteoria on oikea lähtökohta asian selvittämiseksi, sillä suomensukuiset ja - kieliset väestöt ovat asuttaneet Suomen aluetta - ja huomattavasti laajempaakin aluetta Euroopassa jo jääkauden väistymisen ajoista alkaen. Suomalaiskieliset väestöt ovat asuttaneet Suomea n vuotta ja olivat tulleet Kundan laajalta suomensukuisten alueelta (ks. tarkemmin erillinen artikkeli Suomensukuisten jatkuvuusteoria). Suomalaiskielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä yhdessä baskinkielen kanssa (SL). Suomalaisten murteet ovat muodostuneet, jo Suomessa olleille alkuperäisille suomensukuisille väestöille uusien suhteellisen vähäisten vieraskielisten migraatioiden vaikutuksesta (mitään muuttoa heimoittain Suomeen ei ole todettu olleen- heimovaellukset murreryhmittäin Suomeen, ovat virheellistä tietoa). Murteet ovat syntyneet pääasiassa uusien väestömigraatioiden vuoksi, ja näiden uusien kielikontaktien vaikutuksesta. Alkuperäiseen suomenkieleen on tullut muutoksia (uusia murteita) Suomen alueella tai muualla, suomalaiskielien alueilla, pääasiassa kielivaikutteiden ja lainasanojen- superstraattien vuoksi. Suomalaismurteiden alueilla ei tarkoiteta, sellaisia vanhoja suomensukuisten alueita, joilla vanhat suomalaiskielet ovat vaihtuneet jo aikaisemmin joksikin indoeurooppalais- kieliksi, kuten germaani, slaavi tai baltti. Näillä alueilla on tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen. Kielenvaihdot Euroopassa alkoivat kivikaudella n vuotta ennen ajanlaskua. Uuden kielikunnan vaikutus Eurooppaan oli vallankumouksellinen. Indoeurooppalaisesta kielestä syntyi uusia kieliä alkuperäisten Eurooppalaisten metsästäjien ottaessa käyttöön uuden kielikunnan sanavarastoa. Syntyi lausumisvaikeuksien kautta uusia kieliä mm. vanhimpana (esi-) germaani. Uusia murteita syntyi alkuperäiskielten väestöille kielikontaktien vaikutuksesta mm. suomalaiskieliselle väestölle, siellä missä kieli ei kokonaan vaihtunut lainasanojen eli superstraattien vaikutuksesta (SL). Indoeurooppalaisen maanviljelykielen migraatio ja Euroopan kielenvaihdot (Colin Renfrew): Vieraskielisen prestiisielinkeinon väestömigraation ollessa selkeästi alle 15% alueen kieli ei yleensä vaihdu. Jos prestiisielinkeinon (kivikaudella - rautakaudella maanviljely - metsästykseen verrattuna) migraatio on n % kieli vaihtuu, kuten on tapahtunut Keski- Pohjois - Euroopassa. Silloin suomensukuisten kieli vaihtui indoeurooppalaiseen esi- / varhaiskantagermaaniin n /2000 eaa. aikana. Nauhakeramiikan kulttuurien Eurooppaan saapunut maanviljely väestö oli peräisin Indoeuroopasta (Anatolia- Iran varhaisimmalta Hedelmällisen pulikuun maanviljely alueelta). Maanviljelyn vanhimpia sanoja on jyvä. Se on vanhimpia indoeurooppalaisia lainoja niin

39 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 39 / 256 suomenkielessä kuin baltissa, sen alku menee jo kauas indoeurooppalaiseen alkukieleen, avestanja iranilaiseen kantamuotoon vilja (mm. K. Häkkinen 2007:299). (PS. Kielenvaihtoa ei tapahtunut vielä tällöin Baltiassa, Skandinaviassa eikä Virossa - Suomessa, joissa suomalaiskieli ei vaihtunut ollenkaan). Euroopan kannalta merkittävä Neoliittinen vallankumous n eaa. Neoliittisen vallankumouksen aikana Eurooppaan muuttaneita indoeurooppalaisia maanviljelijöitä oli suhteellisen vähän (jopa alle 25%), mutta uusi maanviljelyelinkeino oli niin elinvoimainen, että myös alkuperäisen väestön (tässä metsästäjien), "kannatti" vaihtaa puhumansa kieli maanviljelykieleen. Indoeurooppalaisten tulo Eurooppaan ei ollut suuri väestömuutto, vaan Euroopan metsästäjäväestöt siirtyivät maanviljelyyn ja samalla kieli vaihtui niin, että n. 96% nykyeurooppalaisista puhuu nyt indoeurooppalaisia kieliä. Pois lukien Euroopan alkuperäiskielet; suomensukuiset kielet ja baski. Siksi Euroopan uudeksi valtakieleksi eaa. ajan neoliittisen vallankumouksen jälkeen, tuli nauhakeraamisen kulttuurin maanviljelykieli- indoeurooppalainen kieli. Metsästäjien vaihtaessa elinkeinoaan maanviljelyyn samalla vaihtui myös kieli. Suomensukuisten kielten vaikutuksen vuoksi muodostuivat eri suomensukuisten metsästäjien murrealueilla (myös eri aikoina), ensin germaani, slaavi ja sitten baltti. PS. Germaani, slaavi, baltti ovat kielitermejä, kieli ei kuvaa mitenkään väestön genetiikkaa, vain sitä mihin kieliryhmään kuuluvaa kieltä ko. väestö nykyisin puhuu. Baltin kieli ja Baltian Liuko- (Luko) nimistö: Aikaisemmin otaksuttiin, että baltinkieli olisi indoeurooppalaisista kielistä vanhin. Mutta nyt on osoitettu, että balttilaisten genetiikka on lähellä suomensukuisten geenejä, joka osoittaa, että baltin kieli onkin vanhimmalta osaltaan suomensukuinen kieli, johon on tullut esigermaanin ja huomattavasti myöhemmin slaavin vaikutusta, jolloin vasta balttilaisten kieli on vaihtunut. Siksi on väestöliikkeet huomioiden onkin todennäköistä, että baltinkieli on muodostunut vasta n. rautakaudella tai keskiajalla. Ja se miksi baltissa on säilynyt eniten indoeurooppalaisista kielistä vanhimpia kantaindoeurooppalaisia eli esigermaanisia sanoja, perustuu siihen, että vasarakirvesgermaanien (esigermaanin) lainasanat säilyivät, kuten tässä tutkimuksessa toisaalla tarkemmin esitetään, Baltian alkuperäisväestön suomensukuisten kielessä erinomaisen hyvin n vuotta, slaavien tuloon saakka. Suomenkieli on mm. prof. Jorma Koivulehdon mainintojen perusteella, kuin "säilövä" pakastin. Vanhimmat vasarakirveskulttuurin (nuorakeraamisen-) n eaa. ajan lainasanat ovat säilyneet myös Baltiassa nykyaikaan saakka lähes muuttumattomina (vrt. kuten Suomessa). Baltiassa varsinkin ns. proprisoituneet nimet ovat väestön käytössä edelleen, vaikka alkuperäisen väestön kieli on vaihtunut baltinkieleksi, joka ei tunne diftongeja. Alueen proprisoituneet

40 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 40 / 256 erisnimet ovat jääneet hyvin vanhojen "suomalaiskielien" ajoilta (n eaa. ajoilta) mm. paikannimiksi, kuten mm. Liuko- (Liukko) - nimet Baltiassa (se on myös yksi suomensukuisten kielten substraatti baltin kielessä). Liuko- nimistö mm. Baltiassa on vanhempaa kuin baltin nykyinen kieli: Tämä osaltaan osoittaa, että nykyinen baltin kieli on nuorempaa kuin esimerkiksi esigermaanisesta (varhaiskantagermaani) sanasta suomalaisten käyttöön otettu Liuko- nimistö. Sillä nuoremmissa indoeurooppalaisissa kielissä, kuten on hyvin tunnettua baltin- tai ruotsinkielessäkään ei ole nykyisessä kielessä - iu- tai ui -diftongia. Kyseinen diftongi muuttuu yksivokaaliseksi (toinen vokaali liudentuu), kuten tässä tutkimuksessa toisaalla tarkemmin esitetään. Edellä mainituista syistä esim. iu- diftongin sisältävä Liuko- Liukko- nimistö ei ole voinut syntyä em. kielten vaikutuksen aikana, tai niiden jälkeen (terminus ante quem). Nimet ovat selkeästi vanhempia. Nimellä on ollut aikanaan väestöön tai toimeentuloon liittyvä, tärkeä merkitys niin, että se on muuttunut em. propriksi, ja säilynyt ko. baltinkielen syntymisen jälkeenkin samalla nimellä (mm. paikannimenä, ks. Liettuan paikannimistö alla tarkemmin tässä tutkimuksessa). Suomensukuisten kielten vaihtuminen Itä - Euroopassa: Itä- Euroopassa suomensukuisten kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen on tapahtunut huomattavasti myöhemmin, esimerkiksi vanhojen pääkaupunkien järjestyksessä Novgorod > Kiova > Moskova alueiden, alkuperäinen kieli oli suomensukuisten kieli ja - väestö, johon assimiloituivat ensin slaavit. Puhuttu kieli kuitenkin muuttui vähitellen slaaviksi, kun Novgorodin (Suur-Novgorodin pääkaupungiksi tuli ko. vuosisadan puolivälin jälkeen Kiova) hallitsijat valitsivat uskonnon kieleksi kirkkoslaavin 900- luvun loppupuolelta alkaen (mm- aakkoset kreikankielestä muunnetuin kyrillisten aakkosten kirjaimin). Sen jälkeen suomensukuisten kielien puhujamäärät ovat vähentyneet slaavinkielen vahvistumisen eli Novgorodin-, Kiovan- ja varsinkin Moskovan Venäjän syntymisen jälkeen, nykyaikaan saakka (kuten myös Baltiassa etelästä alkaen). Oma vaikutuksensa on ollut myös ns. Venäjän poliittisilla syillä, joista merkittävimpiä ovat olleet mm. Iivana Julman suomalaisväestöihin kohdistuneet toimet luvulla. PS. Yleensä Venäjän historiasta kirjoittaneiden (esi-) historiatieto alkaa vasta Novgorodin Rurikista, mutta siitä, että Novgorodin perustajina oli suomensukuisia väestöjä ja että yleensä lähes koko Venäjän alueen alkuperäisväestön ovat muodostaneet suomensukuiset, sellaista väestöhistoriallista asiaa ei tiedetä tai ei haluta tietää. Venäjän, Skandinavian, Baltian esihistoriatiedoissa harvemmin mainitaan alueen aikaisemmista alkuperäisasukkaista suomensukuisista, koska ns. arkeologiset asutusteoriat eivät ole olleet yleensä joidenkin ns. yksistään kielentutkimuksen trad. metodeihin perustuvien kirjoittajien tiedossa. SL. Kielenvaihto suomensukuisten kielestä > aluksi ortodoksislaaviin - so. valitun uskonnon kieli* > sitten alkuperäkielestä ja slaavista muodostui venäjä. Tämä kielenvaihto on tapahtunut viimeisen n vuoden aikana (ei aivan kaikilla alueilla, vielä).

41 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 41 / 256 Skandinaviassa alkuperäisasukkaiden puhuman kielen vaihtuminen: Skandinavian kielenvaihto on tapahtunut eteläosista Kalix - joelle saakka hitaasti vaihtuen n vuoden aikana (aluksi oli alkuperäisasukkaiden suomensukuisten kieli + nuorakeramiikan ajan germaanikielistä (lainasanat) > yli 15% uutta germ.väestöä ( 1-kielenvaihto) > pohjoisgermaani (skandinavian germaani) ja sitten hitaasti pohjoiseen levitessään pohjoisgermaani (2-3 krt. suomensukuisten puhuman kielen vaihtuminen). Suomemsukuisten alkuperäkielestä ja nuoremmasta pohjoisgermaanista muodostui sitten luvulla muinaisnorjan itäinen muoto (viikinki-aika / riimu ruotsi) ja varsinainen ruotsin kieli muodostui em. mainituista vasta n luvulla, siis hieman ennen Suomen nousua 1100 jaa. (SL). Suomensukuiset ovat etelästä alkaen ovat vaihtaneet suomalaiskielen ruotsiin ja suom. kieliraja siirtynyt jatkuvasti pohjoisemmaksi. Ruotsissa meän kieli - ja Norjan Finnmarkissa on säilynyt myös kveenien suomensukuisten kieli nykypäiviin saakka (lisäksi pohjois- saamelaisten poronhoitajien suomensukuiset kielet). Pohjoissaamelaiset puhuvat suomensukuista kieltä, mutta ovat pääasiassa erilaista genetiikkaa. Pohjoissaamelaisille on tapahtunut kielenvaihto suomensukuisiin kieliin jo Keski- Euroopan Hampurin kulttuurin aikana ennen siirtymistä Skandinavian pohjoisosiin, Komsaan (ks. tämän nimitutkimuksen alla on tarkempi selvitys suomalaisten jatkuvuusteoriasta). Pohjoissaamelaisten perimän äitilinjat pääosin Iberiasta ja isälinjoissa on yhteneväisyyttä suomensukuisiin: Nykyisten pohjoissaamelaisten äitilinjojen genetiikka eroaa muista suomalaisista ja eurooppalaisista, sillä heillä yleinen äitilinjan haploryhmä on H1 ja U5b1b, he olisivat peräisin Iberian refugista. Tämä olisi tapahtunut niin, että Iberian väestöä olisi siirtynyt pohjoiseen ja Fennoskandian läntistä reittiä Norjan silloista jäätöntä rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. Lähde: Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1);63-81). Tämä geneettinen varmistus vahvistaa mm. vanhat mm. Ville Luhon / Matti Huurre arkeologiaan perustuvat ajatukset mm, että (pohjois-) saamelaiset ovat siirtyneet Komsan alueelle n eaa. ja nimenomaan Norjan vuoriston kuivaa rannikkoreunaa pitkin (merivedet olivat silloin vielä n metriä alempana kuin nyt; jäänsulamisen vuoksi vesi noussut nykyiselleen) Migraatio- muuttojen vaikutus alkuperäisväestön kieleen; kielenvaihtuminen tai - murteiden synty: Migraatiossa vanha kieli muuttuu, syntyy uusi murre tai kieli vaihtuu. Kieli muuttuu silloin, kun uusia lainasanoja otetaan käyttöön ko. migraation jälkeen, tämän uuden assimiloituneen väestön tuomana, alkuperäisväestön käyttöön (mikäli muuttajien määrä on

42 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 42 / 256 vähäinen, esim. vasarakirvesgermaanit Suomeen n. 5% alkuperäisväestöstä, alkuperäiskieli muuttuu > syntyy uusi murre, mutta kieli ei vaihdu. Suomessa tällainen vieraskielisen ryhmän vaikutusta ja migraation assimiloituminsta suomensukuisiin tapahtui ensimmäisen kerran, kun vasarakirvesajan esigermaani- kielisiä kaskimaanviljelyryhmiä saapui Viron- Baltian kautta Suomeen (vrt. myös Huurre 2004:72). Muutos vaikutti siis varhaiskantasuomeen n eaa. aikana ja muuttui kantasuomeksi länsirannikolta alkaen. Sen jälkeen erilaiset kielikontaktit ovat vaikuttaneet sisämaan kantasuomeen pääasiassa lukuun mennessä, synnyttäen eri murteita ko. vaikutuksen jälkeisenä aikana. Suomen murteiden pääjako oli syntynyt jo luvulle mentäessä pääasiassa alla eriteltyjen kielikontaktien perusteella. Nauhakeraamisen kulttuurin ja myöhemmin vasarakirvesgermaanien eli nuorakeraamisen kulttuurin leviäminen kampakeramiikan alueille (suomensukuisten alueille): Ensimmäiset laajalle suomensukuisten alueelle, Alppien pohjoispuolelle tulleet vieraskieliset väestöt olivat maanviljelyä levittäneet nauhakeraamisten kulttuurien indoeurooppalaisia, joiden kieleksi oli muodostunut (esi-) germaanikieli. Nauhakeramiikka > Nuorakeramiikka pohjoiseen: Nauhakeramiikkaa jatkoi pohjoisessa pääasiassa suomensukuisten kampakeramiikan alueille / - ko. kulttuurin päälle tullut nuorakeramiikan maanviljelyä levittänyt kulttuuri eli vasarakirveskulttuurit. Germaanikielen maanviljelysanastoa taitaneita nuorakeramiikan eli vasara- kirveskulttuurien miesryhmiä saapui myös maanviljelyn nopean ekspansiovaiheen jälkeen Baltian ja Viron kautta Suomen alueelle n. (3200) eaa. aikana. Silloin kaskiviljelyn Suomeen ovat tuoneet Baltian alueen alkuperäiset suomensukuiset väestöt, ja näiden em. miesryhmät toimivat maanviljelyelinkeinon levittäjinä pohjoiseen mm. Suomen alueelle. Nämä muuttajat olivat kaksikielistä väestöä (prof. Vahtola Suomen Historia 2004:15), ne osasivat myös nuorakeraamisenkulttuurin (=vasarakirveskulttuuri) esigermaanikieliä, ja mm. maanviljelyyn kuuluvia sanoja (kaski, huhta jne..). Näiden esigermaani (-kielisten) väestöjen assimiloituessa suomensukuisten hämäläisten kanssa, alkuperäisten suomalaisten kieli muuttui. Assimiloitumisen seurauksena syntyi Lounais- Länsi- Suomen alueelle uusi murre nimeltään kantasuomen murre. PS. Vasarakirveskulttuurin aikaisia muuttajia on ollut niin vähän, ettei kieli Suomessa ei koskaan ole vaihtunut, ja toiseksi, koska maahanmuuttajat ovat osanneet Baltian alueen väestöinä Itämeren alueen suomensukuisina kaksikielisiä (kantasuomen taitavia ) ryhmiä, on ko. assimiloituminen tapahtunut Suomessa suhteellisen nopeasti. Kielenvaihto ei ko. germaanisten lainasanojen vuoksi tapahtunut. Siksi Euroopan alkuperäiskieliin kuuluva suomensukuisten kieli on säilynyt mm. Suomessa ja Virossa.

43 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 43 / 256 Suomen murteiden syntyminen: Läntiseen osaan Suomea vaikutti em. nuorakeramiikan jälkeen, virolais- balttilainen suomensukuisten väestöjen muutto (kieli ei Suomessa tämänkään muuton seurauksena vaihtunut). Tämä vasarakirves-/nuorakeraamisen ajan jälkeinen Suomeen muutto on tapahtunut myös pienessä mittakaavassa, pääasiassa länsirannikon kantasuomalaiselle Kalannin- Köyliön alueelle n eaa. aikana, eli ennen varsinaista pronssikautta. Silloin tämän ns. Kiukaisten kulttuurin vaikutuksesta oli syntyi ja muodostui länsisuomen lyhyttä suomea puhuva, joka vieläkin on lähes nykyviron suomalaiskieliä muistuttava murrealue. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä on Kiukaisten Lounais- Suomen murrealue (Turun- Porin ympäristön alueet). Tämä murre on lyhyimmillään ns. rauman murre, joka erottuu erikoisena suomalaisten murteena vieläkin eli vuonna Ns. pohjoisgermaanien pronssikulttuuri toi tullessaan nuorempaa germaanikieltä Skandinaviasta. Tässä kielessä ei ollut enää vasarakirvesgermaanien esigermaanikielen iudiftongia, eikä sellaista ole myöskään myöhemmässä ruotsinkielessä (PS. esigermaanissa oli vielä n eaa. aikana paljon vanhan indoeurooppalaisen kantakielen perinnettä, kuten tämä iu - diftongi). Huomattavasti esigermaanikielisten nuorakeramiikan /vasarakirveskulttuurien migraatioita myöhemmin, vastaavaa ns. nuorempaa indoeurooppalaista, pääasiassa kielivaikutusta, on tullut idästä ja etelästä suomensukuisten kielialueelle. Novgorodin alueelle n jaa. saapuneiden slaavilaisten slaavinkielen vaikutus ympäristön alkuperäisiin suomensukuisiin on historiallisesti tunnettu asia. Alueen vanhat suomensukuiset kielet kuten, mordva, merja- mari, muroma, vepsä jne. häviävät kielenä, koska kielenvaihto venäjään on tapahtunut tosiasia lähes kaikilla em: lla väestöillä. Mutta ns. suomensukuisten genetiikka ei tietenkään kielenvaihdossa muutu. Itä- Euroopan kielenvaihdon pääasiallinen syy: Vanhinta tietoa, ns. itäisen suomensukuisten väestöjen olosuhteista, on saatavissa Nestorin kronikan pohjalta. Siinä kerrotaan vuonna 859 (jaa.) alueella asuneiden alkuperäasukkaiden elämästä. Kronikka kertoo: "Vuonna 859 merentakaiset varjagit kantoivat veroa tsuudeilta, sloveeneilta, merjalaisilta, vepsäläisiltä ja kirivitseiltä" Kolme näistä perustaja heimoista oli suomensukuista - ja kaksi slaavilaista väestön osaa. Joista nimenomaan suomensukuiset ovat Venäjän alueen alkuperäisasukkaita, viimeisimpien geenitietojen mukaan Rurikin -suku on suomensukuisten vepsäläis-karjalaista sukukuntaa, mutta kuulunut Viikinkien verotusryhmiin ja ilmeisesti oli monipuolisen kielitaitonsa vuoksi noussut Viikinkien idänsuunnan johtajaksi. SL. Nestorin kronikka jatkuu: "Vuonna 862 nämä karkottivat varjaagit ja alkoivat hallita itse. Mutta suku nousi sukua vastaan ja he alkoivat taistella keskenään. Ja he päättivät kutsua russien nimellä tunnetut varjagit hallitsemaan heitä, sillä heidän maansa oli rikas mutta vailla järjestystä. He kutsuivat meren takaa kolme russien veljestä. Vanhin Rurik asettui hallitsemaan Novgorodiin, toinen Sineus Beloozeroon

44 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 44 / 256 ja kolmas Truvor Izborskiin. Ja varjaageista (rus) Venäjän maa sai nimensä". (lainaus prof. Heikki Kirkinen 2004 Venäjän Historia s.36). Ruotsi ja Rus- nimet ovat suomalaiskielten pohjalta: Ruotsalainen ja Rus- nimitys pohjautuu samaan suomenkielisten käyttämään sanaan. Rus- ja ruotsalaiset ovat alueen alkuperäasukkaiden suomensukuisten nimitys uusista ko. naapuri- alueiden vieraskielisistä väestöistä, josta rus- muodostui em. Nestorin kronikan tavalla. Nimitykset; itäisen viikinki alueen ros (nyk. suomeksi ruotsi-) ja venäläisten rus (vanhasuomeksi rys) ovat otettu käyttöön vasta viikinkiajoilta, n luvulta alkaen (SL). Useat Itä- Euroopan suomalaiskielet ovat vaihtumassa slaavilaiseen venäjään. Novgorodin ajasta alkaneen slaavilaiskielikontaktin pohjalta, muuttui myös suomensukuisten kieli mm. vepsän- karjalankielen murteiksi. Nykyisin Venäjän vepsänkieliset ovat jo assimiloitunet lähes kokonaan venäjänkieliseen väestöön. Lähes kaikki muutkin nykyisen Venäjän alueen vanhat alkuperäiset suomalaiskansat ovat assimiloitumassa venäläisiksi, siis tarkemmin venäjänkielisiksi. Tämä tarkoittaa, että myös ns. historiallisena aikana on todistettavasti tapahtunut kielenvaihto suomensukuisten kielistä mm. slaavilaiseen venäjään. Mainittakoon vielä, että Novgorodin alueen slaavinkielen aikakausi on vaikuttanut eniten Baltian alkuperäisten (Itämeren-) suomensukuisia kieliä puhuvaan väestöön eli baltin kielen slaavilaistumiseen, tapahtui väestön kielenvaihto slaavin vaikutuksesta baltin kieleksi. Kantasuomesta muodostui itämerensuomenkielisille (kantasuomeen) Karjalan kielen murre slaavin vaikutuksesta: Karjalanmurteen synty on alkanut Novgorodin slaavinkielen vaikutuksesta jo 900- luvulta, mutta tämän slaavinkielen vaikutus on ollut suurinta jaa. aikana. Merkittävin vaikutus ennen Pähkinäsaaren aiheuttamaa virallista murrerajaa oli vuoden 1227 päätöksellä, kun Novgorodin ruhtinas Jaroslav Vsevoldinpoika lähetti kastamaan suuren määrän karjalaisia ortodoksi uskonnon jäseniksi (FMU 68). Novgorodin vaikutusvalta näkyy merkittävästi myös Suomen karjalaiskielen- ja ns. karjalanmurteen muodostumiseen entisen kantasuomalaisen hämäläismurteen muutoksena. Pähkinäsaaren rauhan rajalla vasta "virallisesti" suurempi osa suomensukuisista jaettiin / määrättiin Novgorodin hallintaan ja sen (kirkko-) slaavin vaikutusalueelle. Pähkinäsaaren rauhalla, vuonna 1323, oli myös merkitystä suomenkielisten murrekehitykseen, sillä silloin enemmän kuin puolet suomensukuista kieltä puhuvista väestöistä jäi virallisesti itäiseksi suomalaiseksi väestöksi ja nyt vahvemmin slaavin kielen alueelle. Näistä suomensukuisista väestöistä suurin osa asuttaa edelleen pääasiassa nykyisen Venäjän aluetta. Näiden suomensukuisten väestöjen kieli vaihtuu edelleen venäjän kieleksi (aluksi omina venäjänkielisinä murteinaan).

45 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 45 / 256 PS. Sukupuuttoon kuoleminen ei ole relevantti väite: Usein virheellisesti esitetään, että suomensukuiset väestöt ovat Venäjällä sukupuuttoon kuolleita tai kuolemassa. Tällainen määritelmä on esim. Suomen varhaiskeskiajan lähteet FMU 1 jossa toistetaan venäläisen kronikan teksti, että suuri määrä suomensukuisia kansoja on kuollut sukupuuttoon. On kuitenkin aivan tieteellinen totuus, ettei väestö kuole sukupuuttoon, vaan tässä tapauksessa ko. suomensukuiset väestöt ovat assimiloituneet venäläisiin ja vaihtaneet puhumansa kielen slaavilaiseen venäjään. Kielellisesti suomensukuiset ovat vaihtaneet puhumansa kielen, mutta ne eivät ole kuolleet sukupuuttoon (mot.) Suomensukuiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaan ko. väestön geneettinen osa jatkaa lisääntymistään samalla vauhdilla kuin koko venäläinen väestö, nämä suomensukuiset puhuvat nyt vain uutta kieltä. On tapahtunut kielenvaihto (=fakta). Suur- Novgorodin (ja myöhemmin sen perijän Moskovan Venäjän) valta vaikutti Itä- Suomessa luvun loppupuolelle, aina Savoon ja sieltä Pyhäjoelle Pohjanlahden rannikolle saakka olevalle raja-alueelle. Itäiseksi eli karjalankieleksi (kanta-) suomenkieli muuttui vasta slaavinkielen vaikutuksesta. Alkuperäisen suomenkielen synonyymisanoista jotkut jäivät käyttöön itäisellä puolella ja toiset läntisellä puolella. Tähän voisi lisätä ns. eteläisen suomensukuisten murteen, jota edustaisi Viron- ja Baltin -alueen suomenkielen muutokset. Nykyisin erityisesti Viron kieltä voidaan pitää suomalaiskielien vanhana etelämurteena (Eteläisen Baltian alueen suomalaiskieli on vaihtunut baltin kieleksi). Virossa osa suomalaiskielien alkuperäisistä varhaiskantasuomen sanoen synonyymeistä on käyttöön jäänyt vielä Suomen länsi - ja itämurteitakin vanhempia sanoja (mutta niistä ei tässä enempää). Osa karjalankielen sanoista on muuttunut slaavinkielen lainasanojen vuoksi kantasuomalaiskielen karjalankielen käyttöön, mutta suurin osa kielestä on edelleen suomenkielisiä sanoja. Jotkut sanat ovat erilaisia läntisen Suomen murre alueella verrattuna itäiseen (karjalankieleen) tai Viron alueen, jota voidaan kutsua eteläisen suomenkielen, vironkielen murteeksi. Nämä erilaisetkin suomalaiskielien sanat ovat kuitenkin pääasiassa alkuperäisen kantasuomen sanojen synonyymejä. Vanhan hämäläismurteiden alueen sanojen erilaisuudesta itäisen murteen sanoihin verrattuna, voidaan esimerkkinä mainita sanat; vihta, karhu ja kettu, joita vastaa itäisen eli karjalan murteen vasta, kontio ja repo. Usein mainitaan mielestäni erheellisesti, että em. itämurteen vihta sana olisi alkuperältään ns. venäjänkielinen sana (lainasana). Tämä ei pidä paikkaansa. Jos vähänkin tietää suomensukuisten olleen laajan alueen alkuperäisasukkaita, ainakin kampakeramiikan ajoista alkaen, ymmärtää että ko. suomensukuisten kielenvaihdon. ja - asutushistoriasta, että slaavit ovat saapuneet Novgorodin alueelle vasta kansainvaellusten jälkeen, niin ymmärtää, että mm. nämä esimerkkeinä olevat sanat ovat suomensukuisten väestöjen käyttämiä - ja suomensukuisten kielien alkuperäisiä sanoja. Ne ovat alkuperäisten suomenkielisten samojen sanojen synonyymejä. Näitä suomensukuisten sanoja on jäänyt uuteen venäjän kieleen (substraatteina), kun slaavin ja suomensukuisten kielen yhteisvaikutuksesta on muodostunut uusi slaavin kieli- venäjä. Suomensukuiset eivät ole vaihtaneet geenejään, mutta puhuttu kieli on vaihtunut. (Suomensukuisten geenistöön tulee tietenkin jatkuvasti uutta slaavilaisten assimiloituessa suomensukuisiin).

46 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 46 / 256 Suomensukuisten väestöjen alueilla (murrealueilla) on ollut erilaiset kielikontaktit. Novgorodin alueella suomensukuisten väestöjen kieleen vaikuttivat slaavilaiset vaikutteet. ja myös se, että itäiset suomalaisväestöt mm. karjalankieliset eriytyivät läntisen Suomen väestöstä. Silloin itämurteiden alueella käyttöön jäi erilaisia synonyymejä suomenkielen sanoista mm. vasta. Tällainen vähintään yhtä suuri murre ero on myös nähtävissä suomenkielen etelämurteissa, erityisesti vironkielessä, jossa käytetään osittain ikään kuin vanhempaa kantasuomenkielen sanastoa, jonka merkityskin on nykysuomenkieliselle äkkiseltään vaikea hahmottaa. Sanojen muuttunut käyttö eri murrealueella johtuu pääasiassa pitkään jatkuneesta (n vuotta) eriytymisestä toisesta samaan kielikuntaan kuuluvasta väestöstä tai suomalaiskieliin kuulumattoman vieraan kieliryhmän ja sen kielikontaktien vaikutuksesta. Karjalaismurteet levisivät Savoon vanhemman hämäläismurteen (kantasuomen) alueelle Pähkinäsaaren rauhan jälkeen, jopa Mikkelin (Savolahden) Savon alueelle saakka. Myöhemmin Novgorodin alaisuudessa olleet Karjalan alueet eli karjalaismurteen alueet liitettiin pääosin kuuluvaksi Suomen yhteyteen (ns. Suomen Karjala Suomeen); Täyssinän rauha 1595, Stolbovan rauha 1617 sekä uudelleen 1812 Spengtporten - Armfelt). Karjalankielen murre oli kuitenkin syntynyt Novgorodin slaavin vaikutuksesta. Ruotsinkielen muodostuminen ja vaikutus Suomeen: Ruotsinkieli on nuorempaa germaanikieltä, koska ruotsinkieli on syntynyt pohjoisgermaanin murteista Etelä - Ruotsista alkaen ja varsinainen ruotsin kieli ns. muinaisnorjan itämurteista vasta n luvulla Keski- Ruotsin isojen järvien alueelta alkaen, leviten pohjoiseen ja myöhemmin Skooneen. Kieliraja on laajentunut suomensukuisten kielten alueelle, jatkuvasti pohjoista kohden. Ruotsin alkuperäiskielestä suomalaiskielestä jäljellä on enää pohjois- osien meänkieli, joka on itämerensuomen- kieli. Tämä itämerensuomi on muotoutunut saman eaa. aikaista vasarakirvesnuorakeraamisen kulttuurin vaikutuksesta Keski- Ruotsin- Norlannin alueelle, kuin Baltiassa ja Suomessa suomenkieliselle alkuperäisväestölle. Vasarakirveskulttuurin suunta on ollut Baltia > Suomi > Ruotsi (mm. Huurre 2004:72 ja kielen alkuperästä prof. Saukkonen 2006:107, Viitso 2000). Näillä alueilla Ruotsissa ei vielä noussut ns. etelästä tullutta nuorakeraamista kulttuuria, joka muutti Ruotsin alueen alkuperäväestöjen kieltä hiljalleen pohjoisgermaaniksi. Suomalaisten suuret muutot läntiseen Ruotsiin luvuilla, aiheuttivat, että suomenkieliset olivat enemmistönä useissa kunnissa, mutta sitten suomenkielen puhuminen kiellettiin (ks. alla kohta Värmlannin metsäsuomalaiset / Liukko - nimi). Lisäksi suomalaisten suuret muutot varsinaisesti luvun puolivälin jälkeen, toivat suuret määrät suomenkielisiä suuriin teollisuuskeskuksiin mm. Tukholmaan ja Göteborgin alueelle. Mutta, vaikka suomenkielisiä tai paremminkin suomalaistaustaisia (Ruotsissa suomenkielisten on ollut pakko siirtyä ruotsinkielisiksi, koska suomenkielen opetusta ei varsinaisesti ole ollutkaan), on kautta aikain ollut Ruotsissa enemmänkuin Suomessa ruotsinkielisiä, ei suomenkieli ole virallinen kieli Ruotsissa. Vain Suomessa vähemmistökielellä on samat oikeudet kuin alkuperäasukkaiden kielellä. Ruotsissa sellaiseen ei ole ollut tarvetta, vaikka suomalaiskielet ovat edelleen suurin vähemmistökieli ja todennäköisesti (mahdollisesti) Ruotsin alueen alkuperäiskieli kivikaudelta on juuri suomensukuisten kieli (ks. Ruotsin Historia 2003, s.13).

47 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 47 / 256 Ruotsin valtion kielipolitiikassa ei suomenkieltä ole haluttu virallistaa sellaiseksi kuten Suomessa, jossa ruotsinkielelle varmistettu erikoisoikeus on laissa määrätty. Mutta kuitenkin Ruotsin alueella on vielä jäljellä alueen alkuperäiskieli, suomensukuisten kieliin kuuluva murrealue meänkieli, joka on vielä vasarakirvesajalta - rautakaudelle, ulottunut lähelle Uppsalan- kaupunkia. Meänkieltä voidaan myös ns. itämeren suomenkielen murteeksi nimittää. Ruotsinkielen vaikutus on alkanut Suomessa hieman myöhemmin kuin itäisen Novgorodin slaavin vaikutus (huom. tämä ei vielä ollut venäjän kieltä), jonka ns. kristillinen vaikutus kieleen on ollut alussa jopa vanhempaa kuin ruotsinkielen. Eniten juuri Novgorodin vahvuuden aikoina n luvuilla, ja vaikuttanut eniten juuri em:n karjalan murteen muodostumiseen. Ruotsinkielen leviäminen ja migraatiot Suomeen ovat alkanet varsinaisesti vasta n luvun Turun - Hämeen alueelle tehtyjen (3) aseellisten maihinnousujen jälkeen, jatkuen luvun alkuun saakka. Ruotsalaisten (Katolisen kirkon /Paavin järjestämän) maihinnousun jälkeen on ollut jonkinlainen ruotsinkielisten migraatio Suomen rannikkoalueelle, mutta pääasiassa nykyiset ruotsinkieliset Suomessa ovat suomalaista - suomenkielistä syntyperää, joiden esi-isät nimenvaihdosaikana luvuilla (esim. Purtanen > G. Porthan jne.) olivat syntyperältään suomalaisia ja joiden esi- isät puhuivat nimenomaan Suomen alkuperäiskieltä eli suomenkieltä. Ruotsinkielisillä rannikkoalueilla myös vaihdettiin alkuperäiset suomenkieliset paikannimet pääsääntöisesti ruotsinkielisiksi. Näiden alueiden alkuperäistä suomalaista nimistöä on selvästi väistynyt uusien ruotsinkielisten pakannimien käyttöönotossa (esim. tämän tutkimuksen Liukonimistö). Suomalaisen nimistön häviämisen huomaa nykyisistä paikannimistökartoista, kun vertaa muutoin vanhimpien nimien yleistä levinneisyyttä Suomessa. Sillä muutoin Suomessa tasaisesti levinneillä paikannimillä on aukkopaikat juuri ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Nämä suomalaiset paikannimet ovat olleet aikaisemmin myös ko. rannikkoalueilla, jo ennen ruotsinkielistä paikannimistövaikutusta Suomessa. Ruotsinkieli levisi myös suomalaisten käyttöön, sillä oppineiden (papiston - virkamiehistön) koulutus oli yksinomaan vain ruotsinkielistä, myös käsityöläisten kieli oli pääasiallisesti ruotsinkieli, koska käsityöläisten toimilupa oli aluksi vain kaupungeissa, jossa ruotsinkieli oli puhekielenä. Silloin oli myös vaatimuksena, että suomenkieliset sukunimet oli vaihdettava ainakin em. tapauksissa ruotsinkielisiksi Suurimmalla osalla Suomessa asuvilla ruotsinkielisen sukunimen omaavalla, on suomalainen nimialkuperä (esim. Stenbäck on Laihian supisuomalaisia Luikkuja jne.), kuten myös suurimmalla osalla suomenruotsalaisista on suomalainen- ja suomenkielisten esi- isien alkuperä. PS. Suomenruotsalaisuus on virhemääritelmä; tämä väestöryhmä ei tarkoita, että nämä olisivat Suomessa olevia ruotsalaisia. Ehkä oikeammin sanottuna Suomessa asuu ko. ruotsinkieltä puhuva väestöryhmä, joka tarkoittaa siis vain kieliryhmää, se ei kuvaa mitään etnistä ryhmää Ruotsinkielen vaikutus tuntuu Suomessa lähinnä Varsinais-Suomessa ja muilla nykyisillä ruotsinkielisillä rannikkoalueilla, muuttaen näillä alueilla ollutta alkuperäistä suomenkielistä väestöä ja paikannimistöä osaltaan ruotsinkielisiksi, on syntynyt Suomeen (suomenruotsalaisten) ruotsin murre, tai ko. alueen suomenkieleen on tullut paljon ruotsinkielisiä lainasanoja.

48 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 48 / 256 PS. ns. lyhyt Turun- Rauman - murre ei ole ruotsinkielen vaikutusta, vaan on peräisin huomattavasti aikaisemmista Viron /Baltian suomensukuisten migraatioista Suomen alueelle. Suomen alueen sisäisen muuttoliikkeiden vaikutus murteiden siirtymiseen: Murteiden myöhempään muuttumiseen tai sekoittumiseen Suomessa on tietenkin ollut osuutta myös maan sisäisellä muuttoliikkeellä nykyaikaan saakka. Esim. savon murre on muodostunut pääasiassa alueen alkuperäisten suomalaisten- eli hämäläisten kantasuomen pohjalta ja karjalaisten (Novgorodin slaavinkielen) vaikutuksesta lukuun mennessä. Karjalaiset ovat nimenomaan jatkuvuusteorian mukaisia suomalaisia (hämäläisiä), karjalan murre on kielen muutos em:n kielikontaktien vaikutuksesta. Muutoksia murteissa on tapahtunut Suomessa sen jälkeen myös ns. savolaiskiilan ja muun väestön sisäisen muuton vaikutuksesta, ja tapahtuu edelleenkin. Murreselvityksen merkitys Liukko nimitutkimuksen kannalta: Tämä puhutun kielen - kielenvaihto ja murreselvitys liittyy myös olennaisesti Liukko - nimitutkimukseen. Sillä nimenomaan kaski- maanviljelyn kielen (esigermaanin) tulo suomensukuisten - kielisten väestöjen alueelle, oli ratkaisevassa asemassa, miksi ko. Liukko - nimi on niin laajalle levinnyt Suomessa ja Baltiassa ja miksi rannikon Liuko- nimistö on eri murrealueilla muuttunut Suomessa sisämaahan siirryttäessä. Liukko - nimistö on myös em. syiden vuoksi perustellusti vanhempaa kuin ns. kristillinen tai ruotsalaisperäinen nimistö (ks. mm. iu-diftongi). Asiasta on erillinen artikkeli, ks. linkki; Volgan- mutka, heimovaellukset, murteet Suomessa, Liukko- nimen muuttuminen eri murrealueilla. Volgan mutka- ajatus on hylätty useiden tutkijoiden toimesta. Suomen arkeologiasta vastaava Museovirasto on tehnyt, uusimpien tutkimusten perusteella yhteenvedon, Volgan mutka ei enää ole relevantti väite. Tämä nimien muuttuminen sisämaassa on myös nähtävissä paikannimistökarttojen perusteella vanhimpien kylien- ja talojen nimien lievänä muuttumisena lännestä > itään. Muutoksen voi todeta myös tutkimalla eri pitäjien paikallishistoriaa, jossa on nähtävissä samanlainen trendi, että vanhimpien rannikolla sijainneiden talojen- ja kylien nimet siirtyvät kaskiviljelyaikana, pronssi- rautakaudella, vesistöjä pitkin ylävirtaan sisämaahan lähes samanaikaisesti, paikalta toiselle (tarkemmin mm. Liukko - nimitutkimuksen eri kohdissa). Liuko - Liukko - nimipesyeen (vanhoja proprisoituneita ja appellatiivisia) nimiä löytyy, Suomesta yleisen paikannimistötutkimuksenkin kannalta ja määriin verrattuna, erittäin runsaasti. Nimi on levinnyt aikanaan jostakin erityisestä syystä hyvin laajalti, koska Liuko - Liukko - nimipesyeen paikannimiä on vieläkin Suomalaisissa paikannimikartoissa yli 300 nimeä (ks. yllä oleva kartta ja mm. Liukko - nimitutkimuksen metodeja artikkeli).

49 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 49 / 256 Tutkimuksen aikana on selvinnyt, että mm. Baltiasta / Liettuasta löytyy myös Liuko- paikannimistöä. Näiden paikannimien taustojen ja nimen etymologian selvittäminen on ollut yksi tärkeä osa tutkimuksen perusteista ko. Liukko - nimitutkimukselle. Liukko - nimeen liittyen selvitetään myös Liukko - nimisten talojen / kartanoiden ja - kylien paikallishistoriaa eri pitäjistä, alkaen usein jo rautakaudelta - keskiajalta ja samalla Liukko - nimisten talojen / kartanoiden alueilla asuneiden omistajien ja ihmisten kulttuurihistoriaa sekä miten ja miksi Liukko - nimi liittyy muinaissuomalaisten Kalevalaiseen maailmaan tutkimuksessa tarkemmin esitetyillä useilla eri tavoilla. Tutkimuksessa tarkastellaan Liuko- Liukko - nimipesyeen nimisiltä paikoilta tehtyjä arkeologisia löydöksiä. Nämä arkeologiset tutkimustulokset löytyvät pääasiassa Museoviraston arkistoista ja myös muinaispitäjien paikallishistoriakirjoista. Liukko - paikannimisten alueiden kivikautiset ja pronssi- rautakautiset arkeologiset löydöt osaltaan tarkoittavat asutuksen jatkuvuutta ja silloin myös mm. paikannimien säilymisen mahdollisuutta kivikaudesta nykyaikaan saakka. Lisäksi esitellään Liukko - paikannimisten asukkaiden nykyisille omistajille tehdyn kyselytutkimuksen tulokset ja yhteenvetona lopuksi johtopäätelmät Liukko - nimen iästä Suomessa. Tutkimusperusteita Liukko - nimitutkimukselle (Seppo Liukko) Rakentamani Liukko - nimihistoria / esihistoria lähtee kielitieteellisestä nimietymologiatutkimuksesta ja - paikannimitutkimuksesta, mutta siinä on ko. tutkimusmetodien tueksi haettu vahvistusta myös arkeologian, genetiikan, biologian ja mm. kansantieteen (Kalevalainen Liukko - nimi) tutkimuksen perusteilla. Näiden lisäksi myös (kulttuuri-) historiatutkimus on mukana. Tässä tutkimuksessa on lainattu mm. usean (n. 25) eri muinaispitäjien alueilta kirjoitettua paikallishistoriaaineistoa ja tehty niistä johtopäätelmiä Liukko - nimisten paikannimien, kylien, talojen ja kartanoiden vaiheista ja iästä. Liuko- Liukko - Liukola nimistöön kuuluvia kyliä on vähintään viisi, vanhoja keskiaikaisia Liukko - nimipesyeen talonpoikaistaloja on yli kymmenen ja uudenajan Liukko - Liukkola - talonpoikaistaloja - kantataloja on kymmenkunta, Liuko- Liukola- Liukko - ratsas - rusthollitaloja on Suomessa ollut vähintään kuusi, lisäksi Suomessa on

50 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 50 / 256 ollut mm. kolme Liukko - nimipesyeen nimistä säterikartanoa (tarkemmin lähteineen tutkimuksen eri kohdissa). Liukko - nimistö tulee esiin myös muiden, kuin em:n Liukko - nimisten säterikartanoiden maa- alueiden nimistössä. Silloinkin Liukko- nimistö on ko. säterikartanoiden nimistöä vanhempaa. Tästä yhtenä esimerkkinä on mm. Somerolla sijaitsevan Kimalan säterikartanon alueeseen kuuluvat Liukon - nimiset peltoalueet. Nämä laajat peltoalueet ovat Liukon - pelto nimisiä, jotka ovat olleet olemassa huomattavasti ennen tämän säterikartanon perustamista. Tässä Liukko - pellon nimi on ilmeisesti muinaissuomalaisten kaskiviljelijöiden nimen mukaan käyttöön otettu kaskiviljelyn paikannimi (vrt. myös muut Liuko- Liukko - kartan paikannimistön sijainnit Suomessa, n. 300). Myös Baltian vanhalta suomensukuisten alueelta on löydettävissä vastaavanlainen esimerkki Liettuan Liukon - kylässä (Liukon-ys, josta -ys, lausutaan - iis-, tarkoittaa kylää) olleen aristokratian suurkartanon luvun maa- alueista, nimeltään Liukon - courtyard (manor) sekä muut Liukon- nimiset kylät, järvet ja muut paikannimet (Liukonys gelvony sen., Sirvintos täältä linkin kuva Liukon -manor- kartanokoski ja Liukonys Jauniuny sen., Sirvintos, Liukoneliai Jonava, Luko- paikannimet Trakai ja Kaunas). Edellä mainitut Liukon - paikannimet Liettuassa sijaitsevat pääosin Sirvinta joen rannalla, joka on Neriksen sivujoki, josta on pääsy alueen pääväylälle Nemunas (suom.sukuisten Niemen-joki, virtaa mm. Kaunasin kaupungin läpi Itämereen ) joelle ja vanhaan myös rautakautiseen - keskiaikaiseen Liettuan vanhimpaan kaupunkiin Kernave`en (Liukonys kylästä n. 30 km päässä sijaitsee Kernave`n muinaiskaupunki). Nämä Liettuan Liukon- kylien ja ko. kartanon maa- alueiden nimet ja muut Liukon - nimiset paikannimet ovat nimistöltään vanhempaa paikannimistöä kuin em. aateliskartanot ja niiden Liukon- nimiset pelto-metsäalueiden nimet. Nämä kartanot sijaitsevat vanhoilla Liukon - paikannimisillä alueilla, joille on annettu ko. paikannimen mukainen säterikartanon nimi n luvuilla, kun säteriä (läänitystä - lahjoitusta) on perustettu, maa-alueet aikaisemmin omistaneiden talonpoikien maille (Liukkola, Liuksiala tai Liukon- courtyard). Liukko - nimipesyeen mukaisen nimistön synty ja mm. nimen käyttöönotto on tapahtunut mahdollisesti jo Kiukaisten kulttuurin aikana Suomessa ja myös Baltiassa tai viimeistään pronssi- rautakaudella, ja nimenomaan alkuperäisellä jatkuvuusteorian mukaisella suomenkielisillä alueilla. Mm. nämä edellä mainitut seikat on tarkemmin perusteltu alla olevassa tutkimusesittelyssä ja erillisessä laajassa (n. 140 siv.) tutkimusraportissa.

51 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 51 / 256 Myös Liukko - nimipesyeen useiden Liukko - nimiversioiden (mm. Luikko- Luikki- Luikka jne.) muotoutumisen syyt esim. reversaalivirhe ja ruotsinkielisten kirjurien aiheuttama ns. kirjurietymologia (uusia nimivariaatioita), perustellaan tutkimuksessa. Liuko- Liukola- Liukko- kylistä ja taloista sekä Liukko - väestä ja eräsijoista on mainintoja Turun tuomiokirkon mustassa kirjassa, käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa ja maakirjoissa sekä talonhaltijaluetteloista jne., joista tietoja löytyy jopa / luvuilta alkaen. Tähän tutkimukseen on kerätty Liukko - nimeen liittyviä tietoja useista muinaispitäjien - ja muiden paikkakuntien paikallishistoria- kirjoista; esim. Vesilahden Historiakirjat Vahtola / Arajärvi, Mikkelin historiaa Porthan / Wirilander. Muista pitäjistä tai alueista mm. Unto Salo/ Aulis Oja / Kerkkonen/ Luukko/ Lehtosalo - Hilander / jne.. kirjoista mm. Köyliö- Kaarina- Rusko- Salo (Halikko- Suomusjärvi- Kuusjoki- Perniö), Somero, Tammela, Janakkala, Lammi, Kangasala, Keuruu, Jämsä, Merikaarto- Kyrö, Mikkeli - Juva, Tavisalmi- Kuopio, Rautalammi jne. alueiden paikallishistoriakirjoista Liukko - (nimeen liittyvää) historiaa. Vanhimmat tiedot näissä paikallishistoriakirjojen ko. Liukko - nimen tiedoista viittaavat rautakaudelle ja keskiajalle. Olen myös tehnyt kyselytutkimusta ko. Liukko - paikannimistön nykyisille omistajille. Ja tutkimuksessani on edellä mainitut tiedot yhdistetty ja saatu loppupäätelmäksi, että Liuko- Liukko - nimi olisi hyvin vanha jopa vasarakirvesgermaanista kaskiviljelyjoukkoa kuvaava alkuperäinen nimi kaskiviljelypaikoille, alkaen kronologisesti Länsi- Lounais- Suomesta siirtyen sieltä sisämaahan ja myöhemmin Savo- Karjalaan.. Olen siis yrittänyt tutkia Liukko - nimeä hyvin laajalti ns. poikki-tieteellisesti, siis useiden eri tutkimusalojen perusteilla on etsitty varmistuksia Liukko - nimen ajoittamiseksi ja alkuperän-merkityksen selvittämiseksi. Myös paikallishistoriatietojen, Liukko- sukututkimuksen ja mm. Vesilahden todennäköisesti rautakautisen Liukkojen- suvun (talonhaltija- isäntäluettelojen- linkki toisaalla) perusteilla. Olemme saaneet sukututkijan kanssa kytkennän, että ainakin osa Suomen Liukko - sukunimisistä ihmisistä olisivat sukuna lähtöisin Vesilahden muinaispitäjästä olleesta Liukko - nimisestä talonpoikaistalosta / rusthollista. ********************************************** Liukko - nimen esihistoriaa, tutkimuksen tiivistelmä:

52 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 52 / 256 Väite: Liukko - nimen iäksi arvioidaan n vuotta. Kysymys: Voiko kivikaudenaikainen muinaissuomalainen Liukko - nimi olla edelleen suomalaisten käytössä vuonna 2000? Edellä olevan kysymyksen selvittämiseksi on kerätty ja löydetty hämmästyttävän suuri määrä Liukko - nimeen liittyvää aineistoa ja lähdetietoa, jonka perusteella on ollut mahdollista tutkia Liukko - nimen alkuperää ja mahdollista sijoittaa Liukko - nimi loogisesti ja lähdeaineistoon perustuen Suomen historian eri vaiheisiin. Tämä on ns. nimitutkimus, jonka perusteena on käytetty useita erilaisia nimistön tutkimukseen liittyviä tutkimustuloksia ja ko. nimeen liittyviä tiedossa olevia argumentteja, tutkimuksen menetelmä- ja lähdeaineistoja sekä muuta kirjallista arkistoaineistoa, joiden perusteella Liukko - nimeä on tutkittu eri metodien perusteilla, ja ns. poikkitieteellisesti. Historiallisen ja esihistoriallisen nimitutkimuksen lisäksi monien eri alojen tieteellisiin tutkimuslähteisiin ja kirjallisuuteen nojaten ja eri tieteen alojen, kuten mm. arkeologian, geenitieteen, kansantieteen ja kielitieteen tulosten samanaikaista toteutumismahdollisuutta arvioiden. Tässä samanaikainen tapahtumamahdollisuus arvioituna eri tieteenalojen tutkimustietoihin perustuen, ja nimenomaan Liukko - nimen kannalta tarkasteltuna. Kuitenkin niin, että tässä tutkimuksessa tulevat samalla esiin suomalaiskielisen väestön esihistorialliset - ja historialliset vaiheet kronologisesti esitettynä kivikaudelta nykyaikaan saakka. Tutkimukseen liittyvä laaja kirjallisuusluettelo tulee tämän tutkimuksen loppuosaan, mutta asiaan liittyvät linkit lähteineen ja viittaukset ko. tutkijaan on yleensä mainittu ja sijoitettu välittömästi ko. asian yhteyteen (sininen alleviivattu on internetin linkkiyhteys ko. tietoon). Onko Liukko - nimen ikä / -alkuperä tutkittavissa? Liukko - nimen tutkiminen on ollut mahdollista, koska Liukko - nimi on etymologisesti varmuudella lainasana, jossa sanavartalon vierasperäinen iu - diftongi osoittaa sellaisen alkuperäisen lainasanan liittyvän tiettyihin Suomeen ja suomenkielisille alueille kivikaudella n eaa. aikoihin saapuneihin väestömigraatioihin. Kyse olisi silloin näiden nuorakeraamisen kulttuurin

53 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 53 / 256 (vasarakirvesgermaanien - esigermaaniskielisten) eli maanviljelyä levittäneiden ryhmien mukanaan tuomien lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomenkieleen. Tällä migraatiolla oli suuri merkitys suomalaiskielisten väestöjen aikaisempaan elinkeinoon ja kieleen, joka tiedetään arkeologisesti tapahtuneen em. aikana, myös kielitieteen lainasanatutkimuksen perusteella. Näiden todettujen muutoksien perusteella; vasarakirvesgermaanien ryhmien maahanmuutto / uudet lainasanat / uusi kulttuuri - elinkeino ja miten kieli muuttui kantasuomeksi, Liukko - nimen alkuperä on myös etymologisesti tarkasteltavissa. Liukko - nimen ikä ja alkuperä on näiden edellä mainittujen argumenttien perusteella ajoitettavissa. Allekirjoittaneen hypoteesin todenperäisyyttä vahvistaa osaltaan kielitieteen tutkimustieto siitä, että alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut ko. diftongeja ennen ensimmäisten vasarakirveskulttuurien vaikutusaikaa Suomessa (sama pätee myös yleensä suomensukuisten kielien alueella, esim. Baltiassa): Vielä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongeja lainkaan Prof. Tapani Lehtinen, Kielen vuosituhannet, SKS, 2007:139. Kun varhaiskantasuomen kielessä ei ole ollut diftongeja lainkaan ja kun toisaalta tiedetään, että ruotsinkielessä ei tunneta iu / ui - diftongeja, on tällainen lisä kantasuomeen täytynyt tulla ensimmäisten- varhaisimpien lainasanojen yhteydessä. Siksi ko. Liuko - Liukko lainasana on ajoitettavissa ensimmäisen vieraskielinen migraation tuloon suomensukuisten Itämeren altaan alueelle. Silloin, kun vasarakirveskulttuurien miesryhmät levittivät alkeellista maanviljelyä, kaskiviljelyä, Veikselin alueelta pohjoiseen Baltiaan ja Suomen lounaisrannikolle. Sen vuoksi on todettavissa, että tällaisen germaanisperäisen iu - diftongin sisältämän lainasanan tulo on tapahtunut varhaiskantasuomen aikana ja siirtynyt suomensukuisten käyttöön (kieli on lainasanojen vuoksi muuttunut kantasuomeksi, ko. ajan lainasanoista on alla useita esimerkkejä, ks. lisäksi Etymologiset sanakirjat). Edellä mainittujen lainasanojen tulo on ajallisesti täytynyt tapahtua kaskiviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien vaikutuksesta, kivikauden - kampakeramiikan

54 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 54 / 256 ajan lopulla, n eaa. aikana suomenkieliselle alueelle (ks. tarkemmin muut vastaavan ajan germ. lainasanat suomenkieleen mm. liuta, kaski, tuhka jne. tutkimusraportista.tai esim. Nykysuomen etymologinen sanakirja, Kaisa Häkkinen 2007:619, WSOY ). Silloin Suomen ja suomenkielisten (Baltia) väestöjen alueelle tulleiden vasarakirvesgermaanien on täytynyt olla ns. (esi-) germaanisten lainasanojen taitajia. Näiden lainasanojen käyttöönoton vaikutuksesta suomenkieli, eli kampakeramiikan ajan, laajan alueen varhaiskantasuomi muuttui hiljalleen, kielitieteen määritelmän mukaan, kantasuomeksi. Asiaan palataan tarkemmin tämän tutkimusraportin sivuilla. Tässä yhteenvetona; esigermaani on lähellä vanhaa indoeurooppalaista kielimuotoa, joka sisälsi vielä mm. iu- diftongin. Nuoremmissa germaanikielissä iu- diftongin toinen vokaali on liudentunut, esimerkkinä tästä mm. skandinaaviset pohjoisgermaanikielet - esim. ruotsinkielisellä alueella muutos, Liukko nimestä Luko muotoon, on historiallisesti todettu (tästä on faktatietoa ks. Seppo Liukon kirjoittama Liukko - nimitutkimus mm. alla). Kielen muuttuminen Suomessa lainasanojen vuoksi (kieli ei vaihtunut): Varhaiskantasuomea nuoremmassa kantasuomessa on jo diftongeja ja silloin suomenkielestä löytyy myös ko. iu - diftongin sisältävä lainasana (superstraatti); liuti* > liuta (joukkoa - ryhmää tarkoittava sana), joka on otettu käyttöön suomenkielessä jo ennen pronssikautta. Liukko - nimen etymologisia määrittelyä on selvitetty tässä tutkimustiivistelmässä lyhyesti, ja miksi ko. diftongi on esi- indoeurooppalainen / kantagermaaninen lainasana tullut suomenkieliselle alueelle ja miksi se on otettu käyttöön kaskiviljelyalueiden nimenä? Tässä on selvitetty myös miksi ko. liuti - (liuta-) sana ja sen diftongi ei ole alkujaan peräisin baltinkielestä, vaikka ko. uusi väestö on tullut Suomen rannikkoalueille Baltian kautta. Tästä nuorakeraamisen -vasarakirvesväestön saapumisajasta ollaan nykyisin jo tutkijapiireissä pääosin samaa mieltä (ks. muut viitteet myöhemmin). Torsten Edgren tulkitsi jo vuonna 1970, että vasarakirveskansa Suomeen tullessaan muodostui maanviljelijöistä, mutta ei ehkä suuremmin karjankasvattajista (Savon Historia I, Esihistoria, Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander1988:91-95). Jouko Vahtola toteaa ehkä Suomen historian yhdestä suurimmista ja merkittävimmästä käännekohdasta kivikaudella, seuraavaa mm., että:

55 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 55 / 256..maahanmuuttajat nuorakeraamiset eli vasarakirveskulttuurin kautena eaa. aiheuttivat Suomen lounais- osissa voimakkaan muutoksen, suorastaan käännekohdan.. ja... muuttajat saattoivat olla kantasuomea puhuvia suomalaisia, jotka toivat kielessään indoeurooppalaisia lainasanoja. Kehittyvään suomenkieleen tuli maanviljelyyn ja karjanhoitoon viittaavia sanoja, kuten, kaski, kasvaa, itää, huhta (kaski), siemen, ohra, puuro, ja mm. härkä. Sanat edellyttävät kaskeamista ja karjanhoitoa. Prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004: Tässä historiankirjoituksessa kiinnittää huomiota allekirjoittaneen käyttämä määritelmä, että Baltialaiset ovat alkuperältään suomensukuisia ja myöhemmin kielenvaihtaneita väestöjä, sekä siihen että Baltiaan ja Suomeen saapuneet vieraskieliset väestöt olisivat olleet osittain suomenkielisiä, ja silloin kaksikielisiä suom-germaanikielisiä. Tämä määritelmä johtuu arkeologisten ja genetiikan tosiasioiden lisäksi mm. professori Jouko Vahtolan maininnasta; vasarakirveskulttuurin saapumisen aikana olleiden väestöjen kaksikielisyydestä Suomen Historia- teoksessaan, 2004 ja professori Jorma Koivulehdon samaa asiaa koskevassa Kotikielen seuran /Virittäjä- lehdessä olleesta tutkimusesittelystä, Koivulehto; Vanhimmista germaanis-suomalaisista lainasanoista 1971). Jorma Koivulehto selvittää em. vuoden 1971 Virittäjä artikkelissaan toteaa, että esigermaanisten lainasanojen huomattava määrä osoittaa osaltaan erittäin vanhaa lainasana siirtymää suomalaiskieliin, kuten tässä tutkimuksessa vasarakirveskulttuuriin lainasanoihin kuuluva liuti*> liuta> liuko sanakin osaltaan osoittaa: Koivulehto Suomessa ja muissa Itämerensuomalaisissa kielissä on tunnetusti huomattava määrä vanhoja germaanisia lainasanoja. Niiden äänneasu edellyttää lainanantajapuolelta niin erittäin vanhaa kielimuotoa (eli esigermaanista tai varhaiskantagermaanista kielimuotoa - SL lisäys). Tämä edellä olevien tutkijoiden osoittama seikka on nähtävissä myös tässä tutkimuksessa useaan otteeseen, kun selvitetään myöhemmistä väestöliikkeistä johtunutta tosiasiaa; että pääosa baltialaisista väestöistä ovat puhumansa kielen

56 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 56 / 256 vaihtaneita suomensukuisia väestöjä, ja ensimmäiset vieraskieliset ryhmät Baltiaan ja Suomeen ovat olleet nimenomaan esigermaanisia nuorakeramiikan vasarakirvesgermaaneja. Ja näin ollen nämä muuttajat Baltian alueelta Suomeen olivat n eaa. myös kaksikielisiä suomensukuisia maanviljelyä levittäneitä ryhmiä. Maanviljelyä levittäneet ryhmät siis osasivat suomensukuisten kielten (itämerensuomen) lisäksi myös indoeurooppalaista / esigermaanikielisiä em. maanviljelytermejä (lainasanoja). Tämä tulee esiin myös muista geneettisistä ja arkeologisista sekä myös kielitieteellisistä tutkimuksista ( näistä myöhemmin). Baltian alueella on vallinnut suomensukuisten (-kielisten) väestöjen alue jo ainakin kampakeramiikan ajoista n eaa. alkaen. Todellisuudessa suomensukuisten asuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti jatkuvuusteorian mukaisesti ja - perusteilla, jääkauden jäiden lähdöstä alkaen (SL). Vasarakirveskansaan kuuluneet kaskiviljelyryhmät näyttävät sekaantuneen (assimiloituneen) lounaiseen "hämäläiseen" pyyntiväestöön jo n eaa. mennessä, muodostaen muinaissuomalaisen Kiukaisten "maanviljely-" kulttuurin. Professori Jouko Vahtola toteaa myös vasarakirveskulttuurien assimiloituessa hämäläisiin Helsingin - Porin väliselle alueelle syntyi n eaa. alkaen Kiukaisten kulttuuri, joka on varmuudella ollut kaskimaanviljelyväestöä. Vahtola 2004:16 toteaa, että: Kiukaisten asutus sijaitsi rannikoilla, mikä osoittaa pyynnin tärkeyttä elinkeinona, mutta ihmiset olivat varmuudella myös maanviljelijöitä, siitä kertovat puusirpit ja jauhinkivet sekä tähän aikaan n. vuodesta 2300 alkaen ajoitetut viljan siitepöly- ja jyvälöydöt. Merkkejä viljanviljelystä (viljan kaskeamisesta) on myös sisämaassa Hämeessä... Maanviljely on tullut Suomeen Baltian kautta: Näitä vasarakirveskulttuurin (esigermaanikielisiä) maanviljelyä levittäneitä (liuti-) miesryhmiä - joukkoja on siirtynyt kivikauden lopulla Suomen alueelle Veikselin alueelta ja Baltian kautta, mutta nämä väestöt eivät olleet baltinkielisiä, kuten

57 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 57 / 256 aikaisemmin on oletettu (viim. tutk. tiedot tarkentuneet; baltin lainasanat ovat nuorempia, kuin esigermaaniset lainasanat suomenkielisillä alueilla). Vasarakirveskulttuurin ajoittaminen ja ko. ryhmien saapuminen nimenomaan Baltian kautta Suomeen jo n eaa. aikana on ollut tietynlainen ongelma, ainakin niille jotka ovat olettaneet että suomensukuiset väestöt - ja suomensukuisten kielien puhujat olisivat tulleet Suomen alueelle vasta 1000 eaa. tai ajanlaskun vaihteen aikana. Tämä silloin "virallinen" ja virheellinen tieteellinen tieto oli vielä hämmästyttävän voimakkaasti vallalla 1960-luvulla. Onneksi väestöliikkeistä tiedetään nyt huomattavasti enemmän, esimerkiksi biologian, genetiikan ja arkeologian viimeaikaisten tutkimustenkin perusteella (ks. lähteitä tämän tutkimuksen eri kohdissa). PS. On arvovaltaiselta taholta todettu, että Baltin- kieli on vaikuttanut suomenkieleen selkeästi myöhemmin kuin nuorakeraamiset vasarakirveskulttuurit, jotka ovat olleet mm. lainasanatutkimuksen- arkeologian (kulttuurit) - ja geenitutkimuksen perusteella germaanikielisiä. Suomessa puhuttu kieli ei kuitenkaan vaihtunut, koska tulijoita on ollut suhteellisen vähän alkuperäiseen jatkuvuusteorian mukaiseen väestöön verrattuna. Tämän sivun alaosassa on tarkempi tieteellisiin lähtökohtiin ja - kirjallisuuteen perustuva selvitys suomensukuisten väestöliikkeistä ja suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoriasta jääkauden maksimista alkaen tai ainakin Kampakeramiikan ajoista alkaen (5100 eaa.) Itämeren altaan ympärillä (Kampakeramiikka, Museovirasto). Katso myös Viron Historia Tuglas- seura, Kampakeramiikan alue Veikseliltä Uralille olisi ollut suomensukuisten asuttamaa aluetta. Nuorakeraamisen kulttuurin leviämistä suomensukuisten alueelle kuvaa em. yhteenvedon lisäksi myös Museoviraston sivut suomalaisten asutusalueista mm. kampakeramiikan ja nuorakeramiikan aikana (n eaa eaa.). Nuorakeraamiseen vasarakirveskulttuuriin kuuluneet, Baltian kautta Suomeen tulleet miesryhmät, ovat asuttaneet (ja assimiloituneet hämäläisiin) n eaa. aikana lounaisrannikolta alkaen ja samalla levittäneet ns. varhaisinta maanviljelyä / kaskiviljelyä, jo ennen Kiukaisten kulttuuria ja ennen pronssi- rautakautta (ks. myös uutta tietoa suomensukuisten-kielisten jatkuvuusteoriasta jääkauden maksimista alkaen). Tällöin voidaan sanoa, että ko. kaskiviljelyväestö on muodostanut Suomen varhaisimman maanviljelyväestön, jota voidaan myös nimittää muinaissuomalaiseksi vakiintuneen maanviljelyn talonpoikaisväestöksi, viimeistään rautakauden puoliväliin mennessä (vakiintunut maanviljely- kylien muodostuminen alkaa). Ks. Suomen alueen arkeologiset kulttuurit, Museoviraston sivuilta; Suomusjärven kulttuurin-, kampakeramiikan- ja nuorakeramiikan aikaiset asutusalueet Suomessa, kartta.

58 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 58 / 256 Liukko - nimen / sanan etymologiamääritelmiä tutkimuksen pohjana: Liuko- nimi olisi kaskiviljelypaikkaa tarkoittava paikannimi, joka juontuisi kaskiviljelyä harjoittaneiden henkilöiden / ryhmien alkuperäisestä nimestä (Liuti > Liuko) Liukko Liuko - Liuco - Liuckhardt henkilönimet pohjautuvat selkeästi germaanisperäiseen Leute (loite) tai Leuc - nimeen (prof. Jouko Vahtola), joka tarkoittaa nykysaksan ihmistä - väkeä tai sitten Liukko - nimi peräytyisi mahdollisesti huomattavasti vanhemman (joka olisi todennäköisempää) indoeurooppalaisen esigermaanikielen / muinaisgermaanin (mon.) liuti sanaan, joka tarkoittaa kansaa, (liuta) liutaa ihmisiä ja joukkoa (prof. Eero Kiviniemi info). Edellä olevan vuoksi on mahdollista tehdä hypoteesi, että Liukko - nimi juontuisi alkuperäisestä liuti sanavartalosta, ja olisi siten äänteellisesti muuttunut Suomessa joukkoa - ihmisiä kansaa tarkoittavista nimistä, aluksi kaskiviljelypaikkaa tarkoittaviksi Liuko- nimiksi (Seppo Liukko 2006). Tämä Liukko - nimitutkimus lähtee näistä alkuperätiedoista ja ko. hypoteesista. Koska on varmaa (perustelut tutkimuksessa), että Liuko- Liukko - paikannimet ja / tai henkilönimet Suomessa ja yleensä suomenkielisellä alueella ovat muodostuneet sellaisesta lainasanasta, jossa on iu - diftongi. Toisaalla on selvitetty, että iu - diftongi on lainasanakosketusten perusteella jäänyt suomensukuisten lainasanaksi ja on yhdistettävissä ainoastaan vanhimpaan indo- eurooppalaiseen, esigermaaniseen kieleen liittyvään kosketukseen varhaiskantasuomen - kielisten väestöjen kanssa. Ja tämä kosketus (assimiloituminen suomensukuisten kanssa) osaltaan määrittelisi tällaisen lainasanan (superstraatin) tulleen varhaiskantasuomeen n eaa. aikana. Silloin se kuuluisi vasarakirves- kulttuurien kaski- maanviljelysanastoon. Tällainen samaan aikaan ja - paikkaan osuva sekä tutkimuksen laajaan materiaaliin liittyvä lainasana, olisi todennäköisimmin liuti - sana. Liukko - nimen alkuperämerkitys on yhdistettävissä kivikauden lopun uusiin elinkeino- ja vieraskielisiin väestöliikkeisiin Itämeren (Baltian) alueelta Suomeen ja suomenkielisten alueelle. Liukko - nimen tutkimusta helpottaa myös nykyisissäkin kartoissa esiintyvä laaja Liuko- Liukko paikannimistö Suomessa ja Baltiassa (yli 300 paikannimeä).

59 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 59 / 256 Nimen muotoutuminen paikannimiksi suomenkielisellä alueella ja nimen muuttuminen asutuksen siirtymisen aikana alueelta toiselle, on tutkittavissa paikannimistötutkimuksen ja mm. kielitieteen, esihistoriallisten väestöliikkeiden ja arkeologisen aineiston pohjalta sekä historiallisten dokumenttien ja muun laajan, nimenomaan tähän tutkimukseen liittyvän arkistomateriaalin avulla. Nimen ikää - ja alkuperää sekä Liukko - nimen käyttöä Suomessa on selvitetty tässä tutkimuksessa useiden eri tutkimusmetodien perusteella. Prof. Eero Kiviniemi on todennut Tvärminnen symposiumissa 1980:327, Nimien esihistoriallisesta sisällöstä seuraavaa: Paikannimien sisällöllä tarkoitetaan nimiin sisältyvän ilmauksen appellatiivista merkitystä, siis samalla nimien asiataustaa, nimeämisperusteita, niitä paikan erityispiirteitä, joihin nimenä käytetty kielellinen ilmaus viittaa. Nimien asiataustalla voi olla erittäin suuri historiallinen dokumenttiarvo, mutta sen selvittely on yleensä paljon vaikeampaa kuin nimien etymologiointi (= niiden kielellisten elementtien selvittely), usein jopa mahdotonta". Varsinainen ongelma on tietysti nimien alkuperä: Mihin kieleen tai kieliin ne perustuvat? Onko nimissä eriaikaisia kerrostumia? Miten vanhoja nimet ovat? Vastausta haettaessa on lähtökohdaksi otettava ne nimet, jotka näyttävät olevan etymologisesti selvimpiä Kiviniemi 1980:334. Liukko - nimi on erilaisen kielitieteellisen ominaisuutensa vuoksi mahdollisesti sellainen nimi, joka olisi etymologisesti tutkittavissa (iu- diftongi). Työhypoteesina Liukko - nimeä voitaisiin pitää muinaissuomalaisena nimenä, joka olisi muodostunut suomensukuisten kielien alueella lainasanasta (hypoteesi; iu- diftongi etymologian perusteella). Paikannimistötutkimuksen professori Kiviniemi on vuonna 1974 maininnut, että Suomesta voisi olla mahdollista löytää kaksi - kolmetuhatta vuotta vanha suomalaisten käytössä ollut nimi (Paikannimistö prof. Kiviniemi 1974:78). Tämän tutkimuksen kohde, Liuko - Liukko - nimi, voisi lähtökohtatietojen perusteella olla äänteellisesti muodostunut vasarakirveskulttuurin aikaisesta sanasta ja joka olisi myöhemmin ollut suomalaisten käytössä kaskiviljelyaluetta osoittavana nimenä jo pronssikaudella (ks. mm. paikannimistön sijainti ja levinneisyys n. 300 Suomessa),

60 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 60 / 256 silloin Liuko > Liukko - nimi olisi tähän Kiviniemen mainitsemaan ryhmään kuuluva nimi. Joka tapauksessa on selvää (mm. iu - diftongin vuoksi), että Liukko - nimistö on esigermaanisesta lainasanasta johtuva nimi ja siksi nimi olisi muodostunut viimeistään pronssi - rautakauden aikana suomenkielisellä alueella muinaissuomalaiseksi nimeksi. Vastaavalaista Liukko - nimitutkimuksen tyyppistä, laajaa poikkitieteellistä nimitutkimusta, ei ole aikaisemmin tehty mistään muusta suomalaisesta ns. esikristillisen ajan muinaissuomalaisesta nimestä. Tässä esitellään väitteen ja kysymyksen asettelun mukaisen muinaissuomalaisen Liukko - nimen historiaan ja esihistoriaan liittyvä nimitutkimus ja selvitys, kuinka pakanallisen ajan Liuko- Liukko - nimi olisi voinut säilyä muistissa mahdollisesti jopa pronssi - rautakaudelta (PS. pronssikausi n ennen ajanlaskua alkua = eaa.), jatkuvana perimätietona läpi mm. kristillis- ruotsalaisen nimistöpaineen nykyajalle saakka. Paikannimistön dokumenttiarvosta kirjoittaa paikannimistöprofessori Eero Kiviniemi seuraavalla tavalla; Nimet voivat paljastaa paikoista tai nimenantoyhteisön kulttuurista sellaista tietoa, jota ei ole löydettävissä muunlaisista aineistoista (Perustietoa paikannimistä, SKS, Kiviniemi 1990:209). Sana- / nimitutkimuksen perusteella tämä muinaissuomalainen Liukko - nimi on ollut suomalaisten käytössä ilmeisesti vuotta ja on edelleen samanmuotoisena käytössä erilaisina paikannimistöön liittyvinä niminä sekä kylien / talojen - niminä ja sukuniminä. Lisäksi Liukko - nimipesyeen nimet esiintyvät eri muodoissaan hyvin vanhoissa Kalevalaisissa loitsuissa. Etymologiatutkimus alkaa Liukko - nimen alkuperä- eli etymologiahypoteesista. Onko vasarakirveskulttuurien aikaisen lainasanan ja alkuperäisen kaskiviljelyalueiden paikannimien mahdollista muuttua suomenkielisellä alueella Liuko > Liukko - talojen, kylien ja muiksi paikannimiksi sekä myöhemmin sukunimiksi. Olisiko alkuperäisen sanan / nimen leviäminen tapahtunut mahdollisesti Veikselin alueelta Baltian kautta Suomeen. Tämän hypoteesin selvittäminen on ollut yksi tutkimuksen lähtökohdista.

61 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 61 / 256 Poikkitieteellinen tutkimus; Tutkimuksen pohjatietona on ollut olemassa kielitieteellisiä, asutushistoriaan perustuvia etymologiatutkimuksia, sekä muita mm. arkeologian, genetiikan, biologian sekä kielitieteen- tutkimuksia, jotka antavat oikein tulkittuna kuvan Euroopan pohjoisosien asutus- ja kielitilanteesta jääkaudesta alkaen. Silloin on erilaisten tutkimustuloksien perusteella mahdollista selvittää myös Suomessa olevan Liukko - nimen alkuperää, paikannimenä ja syitä paikannimen nimeämiseen, nimen muuttumiseen ja leviämiseen. Kulttuurihistoriallinen tutkimusosuus alkaa ns. vakinaisen maanviljelytalojen kehittymisestä rautakaudelta, keski- ja uudelle ajalle saakka. Miten Liukko - nimi sijoittuu Suomen historian vaiheisiin. Onko suomalaisen nimistön perusteita löydettävissä myös kansantieteen kansanrunouden puolelta, koska nimenomaan juuri suomalainen Kalevalainen kansanperinne on vanhimpia "tietolähteitä" maailmassa (ks. kansanrunojen tutkimuksen historiaa s , väitöskirja 2009 Elina Palola Ganandertutkimus / Kalevalaiset esikristilliset loitsut). Osataanko tällaista arvokasta perimätietoa tulkita oikein, joka ilmiselvästi lähtee esihistorialliselta ajalta pronssikaudelta Itämeren suomensukuisten alueilla (prof. Kuusi / Anttonen: Suomensukuisten väestöjen Kalevalamittainen tyyli oli olemassa jo kantasuomen aikana Itämeren ympäristön suomalaisilla eli pronssikauden puolivälissä n eaa.). Liukko- nimen kytkeytyminen Kalevalaiseen loitsurunouteen: Kalevalainen kulttuuri Suomessa, Kalevala kansantieteen kannalta. Kalevalaisuuden ikä? Taustaa Kalevalaisuuteen, koska Liukko - nimi liittyy Kalevalaisiin loitsuihin Kalevalaisten vanhin osa on niin arkaaista, että jotkut tutkijat (Kuusi /Anttonen) sanovat Kalevalan loitsujen olevan jopa vanhempaa kuin tunnetun Gilgames - eepoksen kirjoitukset. On jopa mahdollista väittää, että Kalevala on yksi vanhimmista, tai mahdollisesti kaikkein vanhin eepostyyppinen, joka on säilynyt suullisen kerronnan muodossa nykypäiviin saakka. Kunnes suomalaiset keräilijät sen "rippeet" viime hetkellä, saivat kerätyksi talteen Kalevala- eeposkirjaan ja SKS:n laajoihin Suomen Kansan Vanhoihin Runoarkistoihin (SKVR). Näissä Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa on nykyisin maailman laajin yhteen kieleen liittyvä esihistoriallisista asioista ja kansanperinteestä "kuvaannollisesti - runolaulun keinoin" kertova

62 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 62 / 256 keräysarkisto. Kalevalaisuuden iästä ja Kalevalaisuuden erilaisista historiallisista havainnoista, kuten mm. Kalevalaisissa loitsurunoissa usein mainitusta Liukko - nimestä, on olemassa erillinen artikkeli Kalevalan aika ja ikä, kirj. ja koonnut Seppo Liukko. Kalevalaisuuden iästä on löydettävissä viittauksia, jopa vuotta vanhoista arkaaisista Kalevala- loitsuista ja sanoista. Tällainen on mm. Kalevalassa yleisesti mainittu sana on mm. emo > emä, joka on väistynyt hiljalleen vasarakirvesgermaanien tuoman äiti sanan vuoksi. Vasarakirvesgermaanien kaskimaanviljelyn termistö (lainasanat - substraatit) on samanikäistä kielen muuttumista suomensukuisten alueella (kaski- tuhka jne..), kuin Kalevalainen aika Suomessa ja Itämeren alueella. Varhaiskantasuomen muuttuminen kantasuomeksi tapahtui maanviljelyalueilla, lainasanojen käytön vuoksi, jo vuotta ennen ajanlaskua alkaen. Kalevalamittaisena loitsurunous on ollut jo Itämeren suomalaisilla kantasuomalaisista ajoista alkaen, eli jo ainakin n vuotta eea. ajasta alkaen. Silloin on Kalevalaisessa kerronnassa sanojen ns. maanviljelytermistö lisääntynyt ja osittain syrjäyttänyt vanhimman, arkaaisen metsästys-keräily-kalastus perinteeseen kuuluvan elinkeinosanaston ja myös henkinen osuus on muuttunut maatalousyhteiskunnan suuntaan, myöhemmin keskiajalla, myös kristillistä aineistoa on liitetty Kalevalaiseen kerrontaan. Kalevalaisuudesta on historiallisia mainintoja, jo ennen Kalevala kirjaa, joista merkittävin on Mikael Agrocolan maininta hämäläisten Kalevalaisista jumalista (Calevanpojista), joita palvottiin vielä luvulla (mm. Psalttari 1551). Kalevala maininta löytyy myös edellä mainittua Agricolan mainintaa huomattavasti vanhemmasta anglosaksisesta kronikkatiedosta Widsith. Tämä maininta perustuu 600- luvulla kerättyyn tietoon suomalaisista, joita hallitsi Caelic, joka lienee viittaus suomalaisten Kalevalaiseen kulttuuriin. Kalevala aineistoa on kerätty mm. Suomen kansan Kalevalaista kulttuurihistoriaa pääasiassa SKVR / SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran- laajoihin arkistoihin ja tietenkin Kalevala eepokseen. Kalevalainen kulttuuri on olemassa ollut tosiasia. Kalevalaisen kulttuurin olemassaolo Suomessa, suomalaisen väestön omaksumana omana - väestön harjoittamana kulttuurina, on usean tutkijan mukaan ollut ainakin jo pronssi-rautakaudella Länsi- Suomen hämäläisten alueilla ja sen jälkeen vielä keskiajalla sisämaan hämäläisillä. Kalevalaisuus Hämeestä siirtyi (oli pakko siirtyä säilyäkseen) Itä- Karjalaan, pois Turun ympäristön hallintaalueilta, kauemmas Ruotsin lainvalvojien ulottumattomiin (Viittaus. Kalevalaisuudesta; M. Agricola ja Kalevalaisuuden kitkennästä; noitavainot / puhdasoppisuuden aika, luvuilla). Kalevalaisesta kulttuurista on maininta myös mm. anglosaksisessa muinaisrunossa WIDSITH, jonka sen ajan tavanmukaiset kronikkatiedot ovat peräisin 600 -luvulta; "Ja Caelic hallitsi finnejä", tämä löytyy mm. Widsith- runon säkeessä 20, jossa on mainittu Caelic - nimi on perinteisesti yhdistetty Kalevalaan (Krohn 1932, Mikkola 1934, Toivonen 1955, Pekkanen 1984 ja 2002, Huurre 2003). Suomensukuisten oma Kalevalainen kulttuuri on kalevalamittaisena ollut Itämeren altaan ympäristössä ainakin jo 1000 vuotta ennen ajanlaskua. Suomalaisten oman runouden / tiedonvälityksen kehityksen huippua edustaa Kalevalamitta, joka on tiivistettyä tietoa jo n vuoden ajalta ns. kantasuomalaiselta ajalta alkaen (em. asiasta prof. Kuusi/ Anttonen). Kalevalaisuus vaikutti Suomessa varhaisimmalla ajallaan aluksi Turun ympäristön hämäläisalueilla, jo ainakin 1000 vuotta ennen ajanlaskua, mutta ruotsinvallan aikana

63 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 63 / 256 luvulla se joutui siirtymään Pirkkala- Sääksmäki muinaispitäjiin. Sillä Turun ympäristö tuli ruotsalaisten tarkkaan valvontaan ja entisiä Kalevalaisia kulttipaikkoja otettiin kirkon käyttöön (FMU). Tämän lisäksi kalevalaisen taikuuden ja noituuden harjoittaminen oli kuolemantuomion uhalla kielletty ja puhdasoppisuuden aikana Kalevalaisuus eli suomalaisen kulttuurin pohja (kielen ohella) milteimpä hävisi. Onneksi suomalaisten talonpoikien "salaisena" paheena oli, uhasta huolimatta, Kalevala- loitsujen harjoittaminen, siksi Kalevalainen kansanusko- ja suullinen loisimistieto säilyi luvulle ja sieltä SKVR:n kokoelmiin ja mm. Kalevala kirjan sivuille. Puhdasoppisuuden aikana n luvun puolivälistä luvun loppuun, Kalevalaisuus oli maanalaista - kiellettyä toimintaa ja joutui eri syistä siirtymään myös täältä ns. nykyisen tunnetun Hämeen ja Satakunnan alueilta sivummalle, Karjalaan ja Inkeriin (ks. asiaan liittyvänä erillinen artikkeli Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika, kirj. Seppo Liukko). Puhdasoppisuuden ajan loppupuolella jo luvun lopulta alkaen osa suomalaisista papeista ja oppineista huomasivat hyvin vanhan ja kallisarvoisen suomalaisen kulttuurin olemassa olon ja alkoivat sen tutkimisen. Tieto levisi mm. ensimmäisten fennofiilien Jusleniuksen ja Porthanin välityksellä laajemmalle ja lopulta myös suomalaisten aatelisten / upseeriston keskuuteen mm. Sprengtporten, Armfelt etunenässä. Ks. asiasta tarkemmin artikkeli, kirj. Seppo Liukko, suomalaisuuden perusteet ja Anjalan-liitto. Vanhin suomalaiskielillä kirjoitettu dokumentti on Kalevalainen loitsu Vanhin luvulta suomenkielinen ja samalla kalevalainen (itämeren suomenkielellä, todennäköisesti vepsän -vatjan kielellä) kirjoitettu dokumentti on ilmeisesti Novgorodin tuohikirjeistä löydetty teksti. Tuohikirje nro 292 sisältää sanoja "Salama loitsusta", joka on Kalevalaisen trokeen muotoinen. Se on kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, koska Novgorod oli jo lukuun mennessä muuttunut alkuperäisestä suomenkielisestä alueesta; vepsä, mari / merja, tsuudi / itämerensuomi- /viro - kielisestä, ortodoksiuskonnon kieleksi. Novgorodilaiset valitsivat ortodoksiuskonnon kieleksi 900-luvulla slaavinkielen, joka muuttui "sivuraiteelle jääneen" suomalaiskielien vaikutuksesta venäjänkieliseksi alueeksi. Myös muissa Novgorodin tuohikirjeissä on em:n suomalaiskielien sanoja, koska ko. kirjeiden kirjoittajat ovat vielä luvulle saakka kaksikielisiä, nämä kirjoittajat ovat osanneet sekä suomensukuisten kieliä, että venäjää (tällainen on mm. usean tuohikirjeen kirjoittaja nimeltä Grigorijan). PS. Kalevalainen kulttuuri on ollut olemassa Euroopassa kampakeramiikan aikana, kuitenkin jo ennen pronssikautta, siis ajalla ennen Kalevalamittaa". Kalevalainen kulttuuri oli olemassa suomensukuisten laajoilla alueilla vielä vasarakirveskulttuurin maanviljelyn saapuessa, (väestö oli suomensukuista, mutta kieli oli vaihtumassa ja nämä väestöt puhuivat osittain jo ns. esigermaania). Suomalaiskieliin oli siirtynyt suomensukuisten kielenvaihdon yhteydessä esigermaanisperäisiä sanoja, joissa tämän tutkimuksen kannalta tärkeimpänä mainittakoon sellaiset sanat, joissa on ollut iu- diftongi. Vasarakirveskauden germaanikieliset ryhmät saapuivat Baltian ja Suomen alueelle n eaa. aikana. Näiden esigermaanikielisistä sanoista on muodostunut suomalaiskielisillä alueilla mm. henkilö- ja paikannimiä Balttiaan ja Suomeen (esim. Liuko, Lauko jne.). Kalevalaiseen nimistöön em. nimet ovat kuuluneet muinaissuomalaisesta kantasuomenkielisestä ajasta alkaen. Kalevalainen kulttuuri on vaikuttanut tässä kielenvaihtotilanteessa myös mm. esigermaanikieltä ja suomalaiskieliä puhuviin vasarakirveskulttuureihin, jo pakanallisella ajalla, ennen kristinuskoa.

64 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 64 / 256 Tähän liittyvä asiaa tarkastellaan Vesilahti sarjan internettiin kirjoittaneen Y. Punkarin kokoamassa ja lähdeluettelolla varustetussa artikkelissa, joka löytyy tästä linkistä; Kuinka kristinusko saapui Vesilahdelle. Tässä artikkelissa viitataan mm. prof. Jouko Vahtolan mainintaan, että mm. Liukko, Laukko - nimet ovat germaanisperäisiä. Tässä Liukko - nimitutkimuksessa on osoitettu, että Liukko nimi juontuu vasarakirveskulttuurien maanviljelyn tuloaikaan Baltiassa ja Suomessa, koska iu- diftongi on silloin saapunut suomalaiskielisten alueelle muiden lainasanojen mukana. Toisaalta on tiedossa, ettei vanhimmassa varhaiskantasuomen kielessä, eikä myöhemmissä mm. Skandinaavisissa germaanikielissä enää ole iu- diftongia. Siksi ko. iu- diftongin on täytynyt tulla kantasuomen kieleen esigermaanin kielestä n eaa. aikana. Perustelu: Liukko - nimen liittyminen Kalevalaisiin nimiin jo Kalevala- aikana. Suomensukuisten Kalevala- kulttuuri Itämeren alueella Aikaisemmin on osoitettu, että vasarakirveskulttuurin esigermaanisia ryhmiä saapui suomensukuiselle ja kieliselle Kalevala kulttuurin alueelle n eaa. aikana. Kalevalaisiin nimiin siirtyi mm. iu- diftongi. Milloin tämä etymologisesti tutkittavissa oleva sanavartalon osa on saapunut suomensukuisille alueille Baltiaan ja Suomeen? Alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut iu- diftongeja ennen ensimmäisten vasarakirveskulttuurien vaikutusaikaa Suomessa Vielä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongeja lainkaan, toteaa prof. Tapani Lehtinen, Kielen vuosituhannet, SKS, 2007:139. Vasarakirves- esigermaanin lainasanoja Suomeen eaa. mm. iu diftongin sisältävät sanat Koska varhaiskantasuomen kielessä ei ole ollut diftongeja lainkaan, eikä nykyisessä ruotsinkielessä ja eikä nyk. baltinkielessä ole mm. iu / ui diftongeja.

65 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 65 / 256 Siksi tällaisen sanavartalon osan iu-diftongin on kantasuomeen täytynyt tulla ensimmäisten varhaisimpien vasarakirveskulttuurien saapumisen ja niiden lainasanojen yhteydessä. Tämä - iu- diftongin tulo mm. Kalevalaiseen kerrontaan ilmenee mm. vasarakirveskulttuurien aikaisien lainasanojen / - nimien siirtymisenä Kalevalaisiin nimiin. Vasarakirveskulttuurin levittämä maanviljely elinkeino ja esigermaani kieli Baltiaan ja Suomeen lainasanoina - kieli ei vaihtunut. Tämä mm. liuti - sanavartalon ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi ko. lainsanojen (nimet ja paikannimet) on täytynyt tulla suomensukuisten kielten alueelle maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien assimiloitumisen seurauksena iu- diftongin sisältäviä nimiä -paikannimiä on otettu käyttöön varhaiskantasuomalaisella alueella, mm. Balttia ja Suomi diftongi* Suomessa on vanhempaa kuin sen skandinaavinen kehitys *Paikan ja joukon tulo kieleen, Koivulehto 1981:205 Liukko - nimessä esiintyvä iu - diftongi ei voi olla ruotsinkielistä (skandinaavista) alkuperää: Liukko- nimi on Kalavalainen nimi (etymologia) Liukko - nimi ei ole ruotsinkielistä pohjaa, koska alkuperäisessä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongia, mutta jo kantasuomessa on diftongi. Silloin diftongin on täytynyt tulla suomenkieleen varhaisimman migraation vaikutuksesta, eli vasarakirvesgermaanien lainasanojen mukana n eaa., siis aikana ennen skandinaavien muuttoliikettä Suomeen. Löytyykö tämä Liuko - Liukko - sana tai nimi Kalevalamittaisesta loitsurunoudesta (SKVR)? Nuorakeraamisen ajan vasarakirveskulttuurin esigermaanikielisten, maanviljelyn tuntevien miesryhmien (liuti > liuta) saapuminen Suomeen / Itämeren altaan ympäristöön, sekä näiden mukana germaanis- / indoeurooppalaisten lainasanojen tulo ja kaskiviljelyn alkuvaiheet, kuten myös suomensukuisten ns. esi- Kalevalainen aika (ennen Kalevalamittaa), sijoittuvat kronologisesti lähes samaan aikaan kivikauden lopulta.

66 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 66 / 256 Tämä varhaisin ns. arkaainen suomensukuisten yhteinen aika on ollut kivikauden suurriistanmetsästyksestä Kampakeramiikan ajoille saakka. Ja Itämeren alueella pronssikaudelle saakka eli n eaa eaa. välinen aika. Suomessa Kalevala kulttuuri on ollut vahvimmillaan Lounais- Suomen vanhimmilla maanviljely alueilla, jossa se on muodostunut talonpoikaiseksi kyläkulttuuriksi. Liukko - nimi on ilmeisesti siirtynyt jo edellä mainittuna aikana Kalevalaiseen muinaisrunouteen, joka Liukko- nimietymologian perusteella olisi mahdollista. Kalevala ajan laulut olivat silloin pääasiassa loitsurunoutta ja manauksia. Liukko - nimi liittyy Kalevalaiseen aikaan ja olisiko Liukko - nimi todella, kuten usein mainitaan, ns. Kalevalaisten loitsujen nimi. Tämän asian toteamiseksi on tutkimuksen perusteeksi löydetty harvinaisen paljon erilaista näyttöä. Liuko- Liukko - nimipesyeen nimiä löytyy mm. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) yli kolmessakymmenessä runossa. Liukko - nimi Kalevalaisessa runoudessa tarkoittaa myös, että Liukko - nimi on esikristillisen ajan Kalevalainen loitsunimi, sillä ruotsinvallan aikana oli enää vaikea tehdä uusia kalevalaisia loitsuja, muutamaa tunnettua poikkeusta lukuun ottamatta. Tästä esimerkkinä on Kalevalamittainen Vesilahden Elinan surmaruno, joka on sepitetty jo 1400-luvun puolivälin jälkeen. Elinan surmarunon sepittäminen kalevalamittaisena on mahdollista, koska Hämeen (mm. Vesilahden) talonpoikien tiedetään harjoitettaneen yleisesti suomalaisten Kalevalaisia menoja ja Kalevalaisuus oli Hämeessä edelleen vallalla, kuten Mikael Agricola vuonna 1551 arvovaltaisesti asian toteaa: koska silloin vielä erityisesti Hämeessä oli vallalla Kalevalaista noituutta Kalevalaisuuden olemassaolon vielä luvulla, todistaa mm. Piispa Mikael Agricola, Psalttari teoksessaan. Kalevalaista runoutta harjoitettiin mm. täällä Vesilahden alueella vielä luvulla. Talonpoikaisväestön Kalevalaisten loitsujen päätarkoitus oli parantaminen tai viljely - metsästysonnen tavoittelu. Tähän liittyvänä aineistona voitaisiin esittää mm. Elias Lönnrotin, kirja vuodelta 1832, Suomalaisen talonpojan Koti- Lääkäri; suomalaisilla talonpojilla oli maaginen parantamisen taito - loitsuaminen. Talonpoikaisista Kalevalaisista loitsunkertojista ja "noidista" on esimerkkejä myös Liukko- nimipesyeen nimisistä tietäjistä. Tässä tutkimusyhteenvedossa perustellaan myöhemmin esim. Vesilahden Järvenrannan keskiaikaisen Liukon - rusthollitalon poika Matti Liukko - tai kraatarina Matti Lindgren, jonka tietojen pohjalta mm. Elinan

67 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 67 / 256 surmaruno eli Laukon Laulu on siirtynyt Granlundin ja Lönnrotin kokoelmiin luvun alussa. Matti Liukko > Lindgren toimi 1700-luvun loppupuolella vielä mm. (Kalevalaisena) parantaja- loitsijana mm. juopouden paheesta kärsinelle Vesilahden saarnaaja Gullstenille (em. asiasta linkki Vesilahti, Järvenranta sivulle, Yrjö Punkari). Jo aikaisemmin luvulla, on historiallisesti toteennäytettävissä, että suomalaisten omaleimaista kulttuuria yritettiin poistaa ja tavoitteena oli ruotsinvallan vahvistaminen Suomessa. Puhdasoppisuuden ajalla mm. Vesilahden talonpoika Liukko talon naapuritalon talonpoika Olavi Luikko tuomittiin puhdasoppisuuden lakien ja säädösten perusteella, ja mestattiin Kalevalaisena noitana vuonna 1650 (mestauksesta on dokumenttitieto). Liukko - nimen tutkimusta varten on koottu aineistoa mm. Liukko - nimisten paikannimistön siirtymisistä ja leviämisestä sekä nimen muuttumisesta esihistoriallisesta ajasta uudelle ajalle saakka. Aineistoa on kerätty myös suomalaisten muinaispitäjien paikallishistoriakirjoista, maakirjoista, Turun tuomiokirkon mustasta kirjasta, Suomen Kansan Vanhoista Runoista / SKS - arkistoista, Museoviraston / Kansallismuseon arkistoista jne. (ks. kirjallisuusluettelo). Kyselytutkimuksen perusteella on pyritty selvittämään, kuinka vanhaa Liuko- Liukko - nimistö on Suomessa ja toisaalta myös Baltiassa. Kyselytutkimus on tehty pääasiassa vanhimmalle kaskiviljelyalueella olevien Liuko- Liukko - nimipesyeen paikannimistön nykyisille omistajille. Tässä tutkimuksessa selvitetään asutushistoriaa, miten Liukon - nimisten kylien /- talojen paikannimet liittyvät muinaispitäjien ja maakuntien historiaan ja toisaalta tutkimuksessa selvitetään myös Liukko - nimisten maa - ja metsäalueiden sekä talojen - kartanoiden nykyisten- ja keski- / uudenajan omistajien ns. kulttuurihistoriaa. Näiden tietojen perusteella tarkastellaan mm. Liukko - nimen ikää ja kyseisiä tietoja peilataan kronologisesti Liukko - nimen historiatutkimukseen ja osittain myös Suomen (Liettuan) historian tapahtumiin. ******

68 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 68 / 256 *Tutkimuksen lähtökohtatiedot (*alla) ja muut tutkimuksen kohteet ja aineistotiedot Liukko - nimitutkimuksessa käsiteltäviä asiakokonaisuuksia *Liukko - nimen alkuperäinen etymologia ja Liukko - nimipesyeen nimistö, etymologiamääritelmä; prof. Jouko Vahtola, Vesilahti kirjasta ja lisäksi kirjoittajan tiedossa on ollut omien aikaisempien havaintojen perusteella: *Vesilahden keskiaikaisen Liukko- talon / rusthollin erilaisia historiatietoja *Liukko - paikannimistön laajuuskartta Suomessa, yli 300 paikannimeä (Seppo Liukon paikannimistölöydöt ja paikannimitutkimukset Suomessa ja Liettuassa; tämän tutkimuksen tekijä Seppo Liukko, karttakuvan käyttölupa 317 /MML/08) - erityisesti Liukolan kylä Ruskon kunnassa on vanhimpia kyliä Suomessa. * Liukko - nimen Kalevalaisuus, useat maininnat Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR / SKS) Liukko - nimen esihistoriatutkimus on tehty nimistön kielitieteellisten tutkimusten- ja vertailevan alkuperätutkimuksen- sekä laajan esihistoria- ja muun Liukko - nimeen liittyvän laajan keräilyaineiston perusteella: Liukko - nimen kytkeytyminen nuorakeraamiseen kaskiviljelyaikaan / - vasarakirvesgermaanien aikaiseen (liuti - ) kaskiviljelyjoukkoon on tutkittavissa

69 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 69 / 256 arkeologisesti, kielitieteellisesti ja asutushistoriallisesti sekä paikannimitutkimuksen eri metodien perusteella. Tässä tutkimuksessani olen olettanut jo aikaisemmin esittämieni väitteiden mukaisesti sen, että indoeurooppalaisen esigermaanikielen vaikutusta varhaiskantasuomen kieleen on tapahtunut vasarakirveskulttuurin- maanviljelymigraation ohessa (samanaikaisesti), suomenkieliselle Baltian ja Suomen alueelle, jo kivikaudella, n eaa. aikana tai viimeistään Kiukaisten kulttuurin aikana, siis ennen ns. skandinaavista pronssikautta. Olen saanut viimeisimpien tutkimustuloksien kautta, vahvistusta näihin aikaisemmin kirjoittamiini ajatuksiini siitä, miten suomensukuisten väestöjen kielenvaihto on tapahtunut kampakeramiikan laajalla alueella indoeurooppalaisiin kieliin n eaa. aikana, ja myöhemmin vasarakirveskulttuurien jälkeen mm. Baltian eteläosissa, mutta ei enää Virossa ja Suomessa. Viimeaikaiset tuoreet tutkimustulokset ja suomen sanojen etymologiatutkimukset tukevat arkeologien ja joidenkin vanhimpien kielitieteen tutkijoiden teorioita (mm. Prof. Posti) siitä, että kantagermaanin lainasanojen vaikutus varhaiskantasuomen kieleen on tapahtunut jo ennen pronssikautta. Samaa asian todistaa myös germaanisten kielten prof. Jorma Koivulehto, Kotikielen Seuran, Virittäjä -lehdessä vuodelta Jossa hän toteaa, että esigermaaniset lainasanat ovat säilyneet Suomessa ja Itämerensuomalaisten kielissä hämmästyttävän kauan, jopa ns. vasarakirveskulttuurien ajalta alkaen. Nämä vanhimmat germaaniset lainasanat ovat vanhempia kuin baltinkielen lainasanat, jotka todennäköisesti ovat suomenkielen substraatteja - jäänteitä vanhimmasta kielestä ja myös germaanisten kielten vanhimpia lainasanoja superstraatteja. Tämän esi- / kantagermaani kosketuksen suomensukuisiin Baltiassa ja Suomessa n eaa. aikana on myös professori Koivulehto ansiokkaasti todistanut kirjoituksessaan; Vanhimmat germaanis-suomalaiset lainakosketukset Tämä on ollut myös allekirjoittaneen näkemys jo vuodesta 1996 artikkelissa. Liuko- Liukko - nimitutkimus osaltaan vahvistaa tapahtuneet väestöliikkeet, migraatiot suomenkielisten alueille n aikana, ja sen jälkeisen suomenkielen muutoksen, lainasanojen käyttöönoton. Tämä toteutuu myös paikannimistön tutkimuksen kautta, Baltiasssa ja Suomessa. Suomessa ja Virossa varhaiskantasuomenkieli muuttui kantagermaanikielen ja mm. vanhimpien kaski- maanviljelysanaston lainasanojen vaikutuksesta kantasuomeksi.

70 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 70 / 256 Syyt miksi kieli ei vaihtunut nykyisillä suomenkielisillä alueilla on selvitetty erikseen tarkemmin tässä tutkimuksessa, koska erilaiset väestöliikkeet (lainasanat) ovat vaikuttaneet alueella puhuttuun kieleen ja nimistöön. Samalla vaikuttanut myös tässä tutkimuksessa esillä olevan Liukko - nimen muutoksiin ja toisaalta sen säilymiseen kuitenkin niin alkuperäisenä, että sana / nimi on edelleen tunnistettavissa iu - diftongin avulla (esi-) germaaniseksi lainasanaksi. Tässä alla muutama esimerkki liuti* - liuko - liukko - sanojen alkuperän / etymologian selvittämiseksi: Millaisia tuntomerkkejä tarvitaan, että sana/ nimi voidaan määrittää lainasanaksi ja mitä perustietoja tarvitaan ko. sanan /nimen ns. ikäämisen määrittelyä varten? Tässä on tarkasteltu kielitieteen- ja myös muiden alojen tutkimuksia, joiden avulla on mahdollista selvittää Liukko - nimen etymologiaa. Alla olevilla perusteilla voidaan todeta Liukko - nimen johtuvan germaanisperäisestä iu - diftongin sisältävästä lainasanasta sekä osoittavat, että liuti* - sanan alkujuuri liittyy varmuudella vasarakirveskulttuurin aikaan: Germaaniskosketukset varhaiskantasuomeen näyttävät viime vuosien tutkimusten mukaan alkaneen paljon aikaisemmin (viimeistään pronssikaudella) kuin ennen oletettiin Prof. Tapani Lehtinen 2007:152. Ensimmäisenä kantagermaanisesta kielellisestä vaikutuksesta kantasuomeen esitti prof. Lauri Posti, tutkimuksessaan 1953 ja niin, että kantagermaanin kielellinen vaikutus on vahvempaa (vanhempaa) kuin kantabalttilainen, mikä sopii myös hyvin nykyaikaisen arkeologian käsityksiin Lehtinen 2007:108 Baltian väestö on ollut vasarakirveskulttuurien sinne saapuessa suomensukuisten väestöjen asuttamaa*. Siksi myös Baltiasta Suomeen tulleet vasarakirvesväestöt olivat todennäköisemmin kaksikielistä suomensukuista väestöä, he olivat suomalaiskielisiä, joilla oli jo "kielessään" huomattava määrä esi- germaanisia (indoeurooppalaisia -) lainasanoja,

71 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 71 / 256 pääasiassa kaskiviljely- maataloustermistöä (ks. asiasta mm. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004:15). PS: Geenitutkijoiden tutkimuksissa on todettu, että balttilaiset* ovat geneettisesti lähimpänä suomensukuista väestöä. Baltit (latvialaiset - liettualaiset) ovat kielen vaihtaneita suomensukuisia väestöjä. Huom. tälle alueelle on tullut germaanikielisiä vasarakirveskulttuureja n eaa., sen jälkeen kieli on muuttunut germaanilainasanojen vuoksi (vrt. kuten suomenkielessä). Ja vasta n. 500 jaa. kieli muuttui baltin - kieleksi, kun ko. Novgorodin- Moskovan- Baltian suomensukuisten alueelle saapuivat sloveenit eli etelä slaavit. Baltin kieli on suomen-germaanin ja slaavin kielien pohjalta muodostunut kieli- baltti on kielitermi, ei väestön genetiikkaa kuvaava asia (balttiväestö on pääasiassa geneettisesti, sekä siten jatkuvuusteorian mukaista kielenvaihtanutta suomensukuista väestöä. Mikäli kielentutkimus ei voi määritellä mitä kieltä mahdollisesti ko. kulttuurissa on puhuttu, on etsittävä hypoteesia arkeologien ja geenitutkijoiden kautta. Kivikauden arkeologinen kulttuurien muuttuminen oli eaa. harvinaisen hidasta ja väestö homogeeninen, koska silloin vielä Euroopassa ei ollut tapahtunut varsinaisesti mitään kielten hajoamisia, vieraskielisen tai vieraan kielikunnan kontakteista tai kielenvaihdoista johtuen. Siksi Alppien pohjoispuolisen alueen ja varsinkin kampakeraamiselle alueelle tulleet indoeurooppalaisen maanviljelyn väestöliikkeet on kulttuurien erotettavissa ja myös kieli on hyvällä todennäköisyydellä pääteltävissä (Colin Renfrew). Vasta kansainvaellusten jälkeen arkeologinen mahdollisuus selvittää väestöliikkeitä ja niiden kieltä on muuttunut mahdottomaksi. Toisaalta kielentutkimus, joka perustuu sanojen rekonstruktioon, ei myöskään osaa selvittää mitä kieltä ko. väestö on mahdollisesti puhunut ennen esim. historiallisesti todistettavissa olevaa kielenvaihtoa, silloin mm. substraattien selvittäminen on vain arvailua. Rekonsruktio menetelmä ei tunne kielenvaihtoa, ja silloin tutkimustulokset eivät ole luotettavia. Arkeologi Ch. Carpelan toteaa väestöarkeologisten ja kielen tutkimuksen seuraavasti: Kielihistoriallisten rinnastusten osalta oletan, että: 1) arkeologisesti havaittavat vaikutusaallot ovat välittäneet myös kielellisiä vaikutteita ja että 2) kielellisiä vaikutteita välittäneet vaikutusaallot ovat myös arkeologisesti havaittavissa. Ks. yllämainitun lainauksen lisäksi evidenssiä myös Prof. Colin Renfrew maanviljelyä levittäneet migraatiot olivat indoeurooppalaiskielisiä (arkeologia / kieli) ja Prof. Pauli Saukkonen 2006 Yliopistopaino /Suom.- kansojen kielten ja alkuperäisongelma mm. s (arkeologia/geenit /kieli). Kielentutkimuksen ongelma määrittää 6000 vuotta vanhempien väestöjen puhuma kieli: Kuvaavaa eri tieteenalojen mahdollisuuksista liikkua ajassa taaksepäin on se, että esimerkiksi ilmastohistoria, paleoekologia ja arkeologia kykenevät ongelmitta jaksottamaan koko jääkauden jälkeisen ajan. Kielentutkijat taas katsovat yleisesti, ettei kielen kautta päästä kuin korkeintaan noin 6000 vuoden taakse (n ekr ). Sitä kauemmas esihistoriaan menevä aika on useimpien

72 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 72 / 256 tutkijoiden mukaan kielihistorian tavoittamattomissa. Lähde Riho Grunthal, Ennen, muinoin, Miten menneisyyttämme tutkitaan, Tietolipas 180/SKS. Ainostaan arkeologit ja väestögeneetikot voivat esittää, löydöksiinsä, kulttuureihin ja geneettiseen perimään, perustuen hypoteesinsa mahdollisesta puhutusta kielestä esim eaa eaa. ajalta. Myös mm. Museovirasto on todennut kampakeramiikan ajan laajan suomalaisugrilaisen kielialueen olleen n eaa. alkaen, Veikseliltä -Uralille ja sieltä pohjoiseen mm. Suomeen / Viroon saakka. Hyväksyttävä hypoteesi ratkaistaessa esihistorian tapahtumia on sellainen, mikä vastaa tieteellisen tutkimuksen perusteella kakkien tieteiden esittämiin kysymyksiin. Jos asia ratkaistaisiin vain yhden, esimerkiksi kielitieteen perusteella, voi ratkaisussa olla jokin ongelma arkeologisten tai geneettisten tutkimustuloksien kanssa Akateemikko Päiviö Tommila, poikkitieteellisyydestä, Tieteessä Tapahtuu - lehti 3/2004 s.7. Lainasana liuti > liuta on peräisin vasarakirvesgermaaneilta, n eaa. olevalta ajalta. Liuti ( > liuta) > Leute ja muut joukkoa - ryhmää kuvaavat sanat ovat indoeurooppalaista (esi -) germaanista lainasanastoa Suomessa ja suomenkielisellä alueella. Koivulehto 1981:195 / Kulonen 1995:85 / Häkkinen 2004:619. Tämän Itämeren alueen vasarakirveskulttuurin aikaiset lainasanat eivät ole kantabalttilaisia, kuten aikaisemmin oli kielitieteen perusteilla oletettu. Näin ollen vasarakirveskulttuurien leviämistä heijastavat lainasanat ovat esigermaanisia, jotka ovat silloin vaikuttaneet varhaiskanta- suomen äännemuutoksiin, muuttaen ko. varhaiskantasuomen kieltä kantasuomeksi (mm. Posti, Koivulehto). Baltin kielen vaikutus on tapahtunut kantasuomeen eli varhaiskantasuomen jälkeen, ja on siten nuorempaa kuin ko. esigermaanin vaikutus suomenkieleen. Tästä on myös esimerkkejä (aika; baltin vaikutus on tapahtunut huomattavasti myöhemmin, vasta kantasuomeen):

73 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 73 / 256 Kielitiede: Balttilainat ovat osallistuneet kantasuomalaisiin äännemuutoksiin. Levikki rajoittuu lainanantaja kielen taholta vain Itämeren ympäristöön (Häkkinen, Tietolipas 117, Mistä sanat tulevat, 1997: 238 ja 243). Arkeologia: Indoeurooppalainen invaasio yhdistetään ns. vasarakirveskulttuuriin, joka levisi Itämeren ympäristöön eaa. (Huurre 1979: 71-74). Esigermaaniset lainat ovat ilmeisesti vanhempaa, kuin kantabaltin lainat suomenkielessä (edellä mm. prof. Posti): Mikään ei estä olettamasta, että esigermaaniset tai balttilaiset lainat olisivat heijastumaa näistä asutusvirtauksista ja niiden mahdollistamista kosketuksista Häkkinen, TL 117, Mistä sanat tulevat, Suomalaista etymologiaa 1997:239. Vanhimpien germaanisten lainojen tuntomerkeistä voitaisiin mainita professori Kaisa Häkkisen 1997 mainitsema Liukko- nimitutkimuksen kannalta merkittävä määritelmä: Myös indoeurooppalaisen i- ja u - loppuiset diftongit (esim. liu ti* > liukko- SL) ovat kantagermaanisen ajan jälkeen pyrkineet monoftongiutumaan (muuttua yksivokaaliseksi), joten mainitun kaltaisten diftongien esiintyminen lainasanoissa voi olla merkki lainan vanhuudesta Häkkinen, Mistä sanat tulevat 1997:249 ja Koivulehto 1976:33 alkaen. Varhaisimmat kanta - /esigermaanisten kielten vasarakirveskulttuurien väestöt ovat tässä tutkimuksessa nimenomaan niitä, jotka ovat levittäneet iu- diftongin sisältäviä sanoja. Kyseiset vasarakirvesgermaanit olivat nuorakeraamisen kulttuurin maanviljelyväestöjä Veikselin alueella, jonne he olivat levinneet etelästä ns. hedelmällisen puolikuun alueelta (Iran- Anatolia), Mustanmeren ja Alppien välisiltä alueilta n eaa. aikana. Heidän toimestaan kaskimaanviljely levisi sen jälkeen Baltiaan ja Suomeen n eaa. Nuoremmissa germaanikielissä tällaista erityisesti iu- ja ui - diftogin toisen vokaalin liudentumista on tapahtunut esimerkiksi huomattavasti esigermaanikieltä (-ja huomattavasti suomenkieltä)

74 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 74 / 256 nuoremmassa ruotsinkielessä. Tällöin nuoremmissa germaanikielissä on tapahtunut iu- diftongin yksivokaalistumista, mm. prof. Kaisa Häkkisen maininnan mukaisesti kanta (esi-) germaanisen ajan jälkeen. Vasarakirvesgermaanit olivat vielä niitä indoeurooppalaisia, joilla on ollut iu- diftongi. Tämä diftongi on jäänyt "säilöön" suomensukuisten kielissä, mutta ei säily esim. alueelle myöhemmin muodostuneessa ruotsinkielessä. Kirjoittajalla (Seppo Liukko) on tästä nuoremman germaanikielen tapauksesta ja muutoksesta myös selkeä aineistonäyttö mm. ruotsinkielisellä alueella. Tämä tulee tarkemmin esiin tämän tutkimuksen alla olevissa kohdissa. Diftongin yksivokaalistumisesta on esimerkki Liukko - nimitutkimuksessa Ruotsissa Värmlannista (Lekvattnet), jossa suomalaismetsien mm. Liukko - nimisten asutuksesta luvulta on historiallista tietoa sekä Liukko- nimen muutoksesta Ruotsissa, myös toisaalta ruotsinkielisten kirjurien kirjoitus - ja kuulemisvirheet siirtyneet asiakirjoihin Suomessa, keskiajalta alkaen, esim. Liukko > Luko tai Liukotar > Lukotar. Itämerensuomalaisten kielten esi- germaanisperäiset sanat ja niiden diftongit ovat osaltaan lainautuneet suomenkieliseen käyttöön ja ovat myös vaikuttaneet varhaiskantasuomen (kielen) monipuolistumiseen niin, että kieli muuttui kantasuomeksi (jo ennen pronssikautta n eaa.). Suomenkielen muuttuminen (uusi murre) kantasuomeksi on tapahtunut Baltian- ja sitten Lounais- Suomen kaskimaanviljely alueella. Prof. Kaisa Häkkinen toteaa, että diftongi olisi tullut vanhojen germaanisten lainasanojen mukana. Samassa yhteydessä mainitaan kaskiviljelyyn liittyvistä germaanisista lainasanoista: Osa diftongeista on saattanut tulla sellaisenaan lainasanojen mukana. Vanhoihin germaanisiin lainoihin kuuluu monia tärkeitä kulttuurisanoja mm. maatalouden yhteiskuntajärjestyksen alalta. Useilla lainoilla on täydellinen levikki itämerensuomalaisissa kielissä. Näitä ovat kaskimaanviljelyyn liittyvät lainasanat kuten akana, aura, humala, kaura, niittää, ruis ja vannas sekä mm. kalastukseen liittyvä merta ja verkko Häkkinen 1997: 252. Ks. myös: Jyvä kantagermaanissa jevo, muinaisintiassa yava, vilja, ohra, muinaisiranissa yava-, indoeurooppalaisessa kantakielessä jevo-. Jos siitä tuli suomalaisugrilainen kantasana jeva (jyvä). (Veijo Meri, Sanojen synty, 1991).

75 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 75 / 256 Nämä em. sanat olisivat tulleet varhaiskantasuomeen kivikauden lopulla ja Kiukaisten kulttuurien aikana, jolloin Lounais- Suomessa on aloitettu Suomen varhaisinta maanviljelyä ja nimenomaan kaskiviljelynä (jo n eaa.). Edellä mainitut seikat selvittävät ns. historiallis - kielitieteellisesti, että kaskiviljelyajan ajoitus osuu Suomessa samaan aikaan kuin kaskiviljelyyn liittyvä lainasanasto on otettu käyttöön Suomessa, siksi myös Liuko- Liukko nimistöä on tutkittavissa edellä mainitulta pohjalta: Liuko- Liukko nimen etymologiaa on selvitetty aikaisemminkin Suomessa, tässä tutkimuksessa valotetaan nimen mahdollista liittymistä kaskiviljelyyn: Liuco Liuko- Liukko - nimi on ollut länsirannikolle tullessaan ollut selkeästi germaaninen henkilönimi, joka perustuu muinaisgermaanien ihmistä ja väkeä tarkoittavaan Leute (loite) - nimeen Vahtola 1996: Liuti - Liuco - Liukko - nimet ovat otettu käyttöön mahdollisesti jo nuorakeraamisena aikana tai pronssikaudella. Vanhimmat muinaissuomalaiset nimet saattavat olla pronssikaudelta: Vanhin germaaninen henkilönimistö saattaa periaatteessa olla jo pronssikautista kuten vanhimmat germaaniset lainasanatkin. Asutus kiinteytyi maatalousasutukseksi jo tuolloin, joten asutusnimienkin synty rannikolla oli mahdollista, samoin henkilönimien pääsy niiden osiksi Vahtola 1996: Liukko - nimi olisi pronssikautinen esigermaanisesta sanasta liuti - suomenkielisellä alueella muodostunut nimi: Tutkimukseni Liukko - nimen historiaan liittyvistä monista eri perusteista osoittaisivat Liukko nimen olevan muinaissuomalaisten / hämäläisten käyttöönottama vanha muinaisgermaaninen nimi, joka on muodostunut Liuti - Leute-

76 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 76 / 256 ihmisistä ja niiden kaskenpolttoon ja - viljelyyn erikoistuneista Liuco - henkilönimisestä ryhmästä. Liuko- Liukko olisi siis (suomalais-) hämäläinen muoto muinaisgermaanien vasarakirveskulttuurin aikaisesta Liuti - nimistöstä, joka tarkoittaa kansaa, liutaa - joukkoa, ryhmää, ihmisiä tai väkeä. Muualta muuttaneet ja kaskeamista harjoittaneet ihmiset olivat muista poikkeavaa joukkoa - väkeä ja siksi heidän oma nimityksensä viljelyalueistaan - ja nämä henkilönimet, ovat jääneet mm. paikannimistöön ja väestön muistiin nykyaikaan saakka (Tarkemmin Häkkinen 1996). Suomessa vasarakirvesajan uudet maanviljelyn superstraatit (lainasanat) viittaavat myös kaskiviljelyyn. Sen leviämisen ajasta on mm. prof. Häkkinen maininnut germaani - lainasanojen siirtymän ajankohdaksi mahdollisesti vasarakirveskulttuurien kaskeamisen alkuajat (sanat / ajoitus) esim. sanat; kansa, kaski, tuhka, vainio, joukko jne. olisivat ajalta 2000 eaa. (Häkkinen, Nykysuomen Etymologinen Sanakirja, 2004): kaski; tarkoittaa viljelemistä varten kaadettua metsää ja poltettua metsää, on vanhakantainen indoeurooppalainen lainasana, joka perustuu palamista merkitsevään verbijuureensa ja kytkeytyy maanviljelyn leviämiseen indoeurooppalaiselta kielialueelta (>varhaiskantagermaani - esigermaani) suomensukuisten alueille (Huom. kaskiviljelyyn liittyvien sanojen ikä on em. perusteella noin 4500 vuotta). Poikkitieteelliset tutkimustulokset Myös viimeisimpiä geneettisten- ja biologisten tutkimusten tuloksia on käytetty tämän tutkimuksen asiasisällön mm. suomensukuisten väestöjen- ja vasarakirvesgermaanien asutusliikkeiden todentamiseksi kivikauden lopulta nykyaikaan saakka. Kielitieteen lisäksi suomensukuisten jatkuvuusteoriaan ja suomensukuisten kielenvaihtoon liittyvistä asioista on olemassa uutta luvun kansainvälistä tutkimuksellista tietoa useiden tieteenalojen julkaisuissa esimerkiksi; genetiikka; balttilaiset alkuperältään pääasiassa suomensukuista kielenvaihtanutta väestöä, mm. Savontaus 2006 ja biologia; suomensukuisten alkuperää kuvaava vaaleuskartta Euroopassa mm. Rees 2002 ja Frost 2006, genetiikka ja arkeologia; jatkuvuusteoriasta Kayser ja Lao 2008 sekä Takala

77 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 77 / 256 väitöskirjassa 2004 (ko. tutkimuksista tarkemmin tällä Seppo Liukko kotisivulla, tämän esittelyn alla). Arkeologiaan liittyen: Vanhempaa tietoa, mutta pääosin oikeaan osunutta tietoa vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta suomensukuisiin väestöihin on olemassa jo vuodelta , jolloin arkeologi Carpelan on todennut, että vasarakirveskulttuurit jakoivat varhaiskantasuomalaiset väestöt kahteen osaan Carpelan Tämä on myös allekirjoittaneen näkemys ko. migraation vaikutuksista suomalaisiin väestöihin ja näiden vasarakirvesgermaanien lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomi muuttui kantasuomeen ja samalla metsästäjä väestöjen elinkeino vaihtui rannikolta alkaen maanviljelyyn (kaskivijely): 1) kantasuomea puhuneet lounaisrannikon maanviljely - kaskiviljelijät (alkuperäisiä suomensukuisia hämäläisiä, joihin on assimiloitunut vasarakirvesgermaaneja), puhuttu kieli on kantasuomi 2) varhaiskantasuomen murteen sisämaan metsästäjä - kalastaja- keräilijät (alkuperäisiä jatkuvuusteorian hämäläisiä [suomensukuisia] metsästäjiä, joita myös eteläsaamelaisiksi tai lappalaisiksi on kutsuttu), puhuttu kieli on vielä varhaiskantasuomi Sisämaan metsästäjä-keräilijöiden varhaiskantasuomen kielessä oli vielä luvulla paljon n vuotta vanhoja jatkuvuusteorian mukaisia suomensukuisten sanoja. Esim. Saimaa, Päijänne ovat paikannimiä, joiden merkitys oli jo "unohtunut", mutta ne olivat jääneet propreiksi. Rannikon hämäläisten metsästäjien ja vasarakirvesgermaanien assimiloituessa n eaa. aikana muodostuivat rannikon uudet kaski -maanviljelyväestöt, joiden käyttöön otettiin uusia esigermaanisia lainasanoja, jotka korvasivat vanhimmat alkuperäiset suomensukuisten sanat. Kieli muuttui esigermaanisten lainasanojen vaikutuksesta varhaiskantasuomesta kantasuomeen. Joitakin varhaisempia suomalaisia sanoja ei enää silloin ollut kantasuomessa, mutta ne olivat edelleen paikanniminä säilyneitä nimiä - propreina. (Tätä suomenkielen vanhinta kerrosta kielentutkimus nykymenetelmillään ei pysty

78 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 78 / 256 erottamaan tai tunnistamaan. Kielentutkimuksen maksimi on n vuotta. ks. prof. Riho Gunthal, Tietolipas 180). Jotkut kielentutkijat väittävät virheellisesti, että jotkin suomenkielessä olevat tuntemattomat sanat ja paikannimet olisivat jotakin vanhaa indoeurooppalaista kieltä, joka olisi hävinnyt kun suomensukuiset tulivat alueelle. Tähän asiaan liittyen mm. suomenkielen prof. Pauli Saukkonen on todennut, että mitään aikaisempaa (indoeurooppalaista) kieltä Suomen alueella ei ole voinut olla, koska jatkuvuusteorian suomensukuiset tulivat tänne välittömästi jääkauden jälkeen, kun se jään väistymisen jälkeen oli mahdollista siis jo n vuotta sitten. Suomensukuiset eivät siis ole tulleet Suomeen lähellä ajanlaskun vaihdetta, koska suomensukuiset ja -kieliset väestöt ovat olleet täällä jo n vuotta. Suomensukuiset väestöt ovat olleet Suomessa jo silloin, kun ensimmäiset vieraskieliset esigermaaniset migraatiot ovat saapuneet Suomen alueelle. Tämä Liukko - nimitutkimus osaltaan lähdetietoineen todentaa tämän vasarakirvesgermaanien vaikutuksen Baltian- Suomen suomenkieliselle alueelle jo eaa. aikana (mm. Vahtola, Huurre, Koivulehto jne.). On myös todettava, että ensimmäiset vieraskieliset väestöt jatkuvuusteorian mukaisen suomensukuisten Suomen alueella olivat nimenomaan vasarakirvesgermaaneja, joilta on saatu myös vanhimmat lainasanat suomenkieleen. Ks. myös tässä tutkimuksessa myöhemmin selvitys suomensukuisten jatkuvuusteoriasta, Suomen Lahden- Orimattilan arkeologiset löydöt ja jotka ovat jatkumo Kundan - suomensukuisten kulttuurista Suomeen, jääkauden jälkeen. Kylien muodostuminen Suomeen Prof. Unto Salo 2008 mainitsee kirjassaan Ajan ammoisen oloista s.180 mm. seuraavaa: Tiedämme kuitenkin, että kunnan perusyksikkönä toimivat maata omistavat sukutalot, joiden synty palautuu ilmeisesti pronssikauteen, Suomen rannikon silloiseen kantagermaaniseen siirtolaisuuteen Salo 2008:180. Näistä vanhimmista suomalaisista (hämäläisistä) talonpoikaistaloista - ja talojen nimistä muodostuivat vakiintuneen maanviljelyn aikana ensimmäiset kylät - ja niiden nimet, jo pronssi - rautakaudella (Unto Salo).

79 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 79 / 256 HUOM! tämän tutkimuksen tekijän lisäys / SL 2005: Tämä em. vasarakirves- germaanisirtolaisuus (migraatio) on tullut Suomeen Baltian kautta, joita on sanottu nuorakeraamiseksi - / vasarakirveskulttuuriksi, joiden vasarakirvesgermaaniset miesryhmät levittivät kaskiviljelyä eli maanviljelyn aloitusta Balttiaan ja Suomeen jo kivikauden lopulla eli kampakeramiikan loppuaikoina ja ennen Kiukaisten kulttuuria n eaa. Perusteet löytyvät mm. maanviljelyyn liittyvien germaanisten lainasanojen tulon ajoituksen kautta ja myös mm. arkeologisten tutkimustietojen kautta, siis milloin vasarakirveskulttuurit ja näiden lainasanat ovat saapuneet Suomen alueelle ja milloin maanviljelyä on aloitettu Suomessa (ks. siitepöly ym. nykytiedot). Molemmat ovat tapahtuneet samanaikaisesti, samojen väestöryhmien migraatioiden seurauksena n eaa. aikana. Nämä väestöryhmät assimiloituivat ns. Lounais- Suomen maanviljely- hämäläisiksi viimeistään Kiukaisten kulttuuriin mennessä ja muodostuvat ensimmäisiä kaski- maanviljelyyn liittyviä esiasteen kyläyhteisöjä. Kylien muodostumiset talojen alueista - ja talojen nimistä mainittakoon esimerkkinä kaskiviljelyajalta peräisin olevat (viimeistään rautakauden alkupuolelta) Turun lähistön (entisen Ruskon- kunnan) muinaissuomalaiset Liukolan - ja Laukolan - kylät. Liuko- Liukko - nimistö voisi laajan paikannimistöaineiston perustella olla alkuperältään suomenkielisellä alueella muuttunutta kaskiviljelyalueiden nimistöä: Liukko - nimisten alueiden arkeologiset kivikautiset ja pronssi - rautakautiset löydöt Suomessa osoittavat asumisen jatkuvuutta Liukko - nimisillä alueilla. Museoviraston / Kansallismuseon arkeologisen osaston esinelöydöt osoittavat, että ko. paikalla on asuttu jatkuvasti kivikauden vasarakirvesajasta - rautakaudelle, siksi tällaisen pakanallisen ajan nimien, kuten Liukko - nimen säilymisen mahdollisuus nykypäiviin saakka on olemassa. Liukko - nimen Kalevalainen kytkentä, Liukko - nimi on Kalevalainen nimi: Liukko - nimen useat maininnat Kalevalaisessa perimätiedossa (SKVR) ja mm. SKS - arkistojen aineistot osoittavat osaltaan Liukko - nimen vanhaa ikää. Tässä selvitetään mistä arkaainen ennen maanviljelyn tuloa olemassa ollut Kalevala kumpuaa. Mistä sellainen sanankäsittelyltään erityisen vaativa ja taidokas kalevalainen / suomalainen tapa, kalevalamittainen tyyli, esittää suullista taitoa on peräisin, onko Kalevala - aika osa suomalaisuuden pohjaa. Kalevalaisen ehkä varhaiskantasuomen perinteen kalevalamittaiset runot ovat olleet olemassa pronssi - rautakauden ajalta Itämeren altaan ympäristössä ainakin Novgorodiin saakka (suomensukuisia myös mm. Moskovan eteläpuolella).

80 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 80 / 256 Edellä mainitun asian todisteeksi on olemassa karttoja suomensukuisten alueista, jotka olivat vielä luvuilla Venäjällä, ulottuen jopa lähellä Mustanmeren alueita. Nämä suomensukuiset väestöt ovat sulautuneet ja vaihtaneet puhumansa kielen (historiallisesti todistettavissa oleva kielenvaihto) slaavin venäjään. Geneettisesti nämä ovat alkuperältään suomensukuisia, mutta puhuvat nykyisin venäjää (väestönlisäys näillä samaa luokkaa kuin muilla slaaveilla, jotka ovat tulleet suomensukuisten alueille n luvulta alkaen). Siis aluksi slaavilaiset assimiloituivat Venäjän alueen alkuperäisasukkaisiin suomalaisiin, mutta kun Novgorodin ortodoksiuskonnon kirkkokieleksi tuli slaavilaisen kieli luvulla, alueen valtakieleksi muodostui em. kielinen yhteisvaikutuksesta venäjän kieli. Suomalaiskielet ovat häviämässä Venäjältä. Kuolleista suomensukukielistä mainittakoon, merja, muroma, metserä jne. Tässä yksi kartta suomensukuisten ja - kielisten laajasta alueeta mm. Venäjän alueella, joka sijaitsee huomattavasti Moskovan aluetta ja ns. Volgan mutkaa etelämpänä, ks. mm. Wikipedia muroman- metserän - merjankieliset, jo kuolleiden suomalaiskielien alueet. Kartasta näkyy selkeästi myös, että slaavilaiset heimot olivat saapuneet hunnien aikaansaaman kansainvaelluksien yhteydessä Novgorodin korkeudelle etelästä (n. v jaa.). Slaavien kaksi ja suomalaisten kolme heimoa muodostivat (suomalaisten ollessa vielä 800-luvun lopulla alueen enemmistönä) ja perustivat Novgorodin maan, joissa hallinto oli jaettu aluksi viidenneksiin (pääkaupunki Novgorod, mutta ympäröivät maa-alueet olivat jaettu em. viiden heimon mukaan viidenneksiin). Novgorodin perustajaksi on sanottu viikinkipäällikköä Rurikia ja hänen veljiään, mutta todellisuudessa perustajana olivat ko. alueen alkuperäisväestön suomensukuisten heimojen enemmistö ja em. kaksi slaavilaista heimoa. Viimeisimpien geenitietojen valossa on selvinnyt, että Rurikit olivatkin suomensukuisten, enemmistö väestön, karjalaisten- vepsäläisten genetiikkaa. Muutoinkin on ollut jo pidempään tiedossa, että ns. viikinkeihin kuului myös paljon suomensukuisia, varsinkin itäsuunnan "kauppamatkailussa". On myös hyvin todennäköistä, että nimet Rus ja Ruotsi ovat suomenkielen pohjalta muodostuneita nimiä, joista on muodostunut ko. valtioiden nimet. Novgorodia voidaan myös pitää nykyisen Venäjän maan alkuna (järjestyksessä; Velhojoen- Vanha Laatokan linna > Uusilinna = Novgorod, sitten Kiova > Moskova). Suomensukuisia väestöjen aluetta on ollut myös turkkilaisten Bolgarin alue Volgan mutkan itäpuolella (jonka turkkilaiset asukkaat olivat siirtyneet nykyisen Bulgarian paikalle) ja ns. Mongoli- kaanien vallan eli Kazanin alueella, jotka historiasta tunnettujen valtataistelujen vuoksi siirtyivät turkkilaisten ja (Tsingis-) kaanien vallan alle (n luvuilla) ja sen jälkeen suomalaiskieliset ovat joutuneet vaihtamaan puhumansa kielen. Venäjän tai Bolgarin suomensukuiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaan he ovat nyt, ns. toisessa vaiheessa vuorostaan, assimiloituneet (joutuneet assimiloitumaan Iivana Julman ajoista alkaen) slaavilaiseen venäjänkieliseen väestöön. Marin - muroman - ja metserän- kielet ovat hävinneet jo n lukuun mennessä, mutta ko. kielten puhujista on historiallista näyttöä (mm. jo aikaisemmalta Novgorodin vallan ajoilta). Kaikkien alueen suomensukuisten kieli ei "vielä" ole kuollut, mutta on useita kieliryhmiä joilla on jo kehittynyt kaksikielinen tausta ja "vääjäämätön" kohtalo muuttua yksinomaan venäjänkielisiksi. On tapahtunut kielenvaihto, jossa nykyiset kielenvaihtaneet eivät tiedä esiisiensä alkuperästä tai äidinkielestään mitään (tällaista tapahtuu muuallakin jatkuvasti).

81 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 81 / 256 Nämä monet suomalaiskieliset väestöt (enemmän kuin edellä mainitut), jotka ovat jo kielen vaihtaneet tai vielä suomalaiskieliä puhuvat väestöt eli suomensukuiset väestöt jatkavat (leviävät samalla nopeudella) venäjänkielisinä, suomensukuisten genetiikkaa Venäjällä. Kuten aikaisemmin myös tässä tutkimuksessa olen kirjoittanut Venäjän alueen alkuperäisasukkaita ovat suomensukuiset väestöt. Katso em. lisäksi kadonneiden kielten problematiikkaan liittyen, mielenkiintoinen "nimimerkki" Takkiraudan blogi , suomensukuisten assimiloitumisesta venäläisiin jne., nettilinkki kolme kadonnutta kansaa (- ja suomensukuista kieltä). Kalevala kulttuurin aika liittyy mm. Liukko - nimistöön Kalevala - aika on pääteltävissä nykyisten tutkimustietojen pohjalta (väitehypoteesi) Ks. tarkemmin Kalevala -kulttuurin esihistoriallinen todellisuus, lähdetietojen perusteella, kirj. Seppo Liukko (artikkeli liittyy Liukko- nimitutkimukseen) *Arkaainen Kalevala ajan (suom.kiel.) kerronta on ollut metsästäjien kulttuurin aikaa. Se on alkanut suurriistan metsästäjien jälkeisistä ajoista n eaa. jatkuen aina n eaa. saakka. Tämä on ollut Kivikauden - Kampakeramiikan laajan alueen aikaa ja suomensukuisten metsästyskulttuurin aikaa. Jonka tiedonvälitykseen on tarvittu Kalevalaista tiivisti pakattua suusanallista menetelmää. Kalevala kerronta on ollut jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten laajojen alueiden välistä suullista viestintää. Itämerensuomen alueella - uutta kulttuuria saapui vasarakirvesgermaanien välityksellä, samassa yhteydessä Baltiaan ja Suomeen saapui maanviljely. Maanviljelyn ja esigermaanikielten yhteisvaikutuksesta mm. Kalevalaiseen nimistöön siirtyi n eaa eaa. aikana esigermaanin lainasanoista muodostuneita nimiä - ja paikannimiä (Baltia ja Suomi). Kalevalaisten kyläyhteisöjen muodostuminen Lounais - Suomeen on tapahtunut kaskiviljelyn alkuajoilla. Kalevalamittainen korkeatasoisempi kerronta muodostui ja otettiin käyttöön Itämeren suomensukuisten kaskiviljelyalueilla n eaa jaa., ja myös Lounais - Suomessa. Pakanallisen ajan kyläyhteisön talonpojat harjoittivat Kalevalaisia menoja, jotka olivat väestölle kansanuskoa, sen henkisessä merkityksessä keskiajan lopulle saakka.

82 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 82 / 256 Kalevalaisissa loitsuissa mainitaan useita Baltiassa ja Suomessa nykyisinkin käytössä olevia nimiä, mm. Liuko- Lauko- nimet sekä monet Suomen vanhimmista kylien nimistä, jotka ovat etymologialtaan em. vasarakirves- kulttuurin esigermaanisista lainasanoista käyttöön otettuja nimiä suomenkielisessä muodossaan Baltiassa ja Suomessa (esim. Liukolan - ja Laukolan kylät Lounais- Suomessa). Kaskiviljelyyn liittyvät Kalevanpojat ovat historiallisesti merkittävänä mainintana todettu mm. M. Agricolan tekstissä, vuonna 1551, jossa nämä kaskiviljelijä- kalevanpojat viljelivät maitaan ja harjoittivat Kalevalaisia menoja. Kalevalaisuus on ollut talonpoikaista kyläkulttuuria jo pronssi- rautakauden kylien muodostumisesta alkaen. Liukko - nimipesyeen mainintoja yhteensä n. 30 eri Kalevalaisessa -, pääasiassa loitsurunoissa SKS / SKVR (ks. Kalevala- aika). Liuko - Liukko - nimipesyeen nimet esiintyvät luvuilla kerätyissä ja tallennetuissa vanhoissa Kalevalaisissa loitsuissa, joista vanhimmat ovat peräisin ainakin 1000 vuotta ennen ajanlaskua. Vesilahden Liukko ja Luikko - taloissa oli säilytetty Kalevalaista - tietoa yli puhdasoppisuuden ajan, vaikka Kalevalaiset menot olivat jopa kuolemantuomiolla kiellettyjä. Tässä tutkimuksessa selvitetään myös, miten löydettiin mm. Elinan surma- runo ja miksi sitä on säilytetty Vesilahden Liukko- rusthollissa (ks. myös Vesilahden Liukko- talon suku). Miksi Liukon - naapuritalon talonpoika Olavi Luikko - piti mestata Kalevalaisena noitana vuonna 1650, ruotsinvallan noitavainolakien nojalla. Asiasta on kirjallista aineistoa, sillä mestaus tapahtumasta on päivätty asiakirja (mutta asiasta, syytteen perusteluista, todisteista tai todistajista, ei löydy oikeuden pöytäkirjoja). Liukko - ja Laukko - nimet esiintyvät usein nimiparina Kalevalaisissa loitsurunoissa. Tämän tutkimuksen tekijän (Seppo Liukko) on Liukko - nimen tutkimuksessa, sivutaan useassa kohdin sellaista seikkaa, että nykyisin käytössä oleva Liukko - sukunimi ja - paikannimistö liittyy hyvin selkeästi myös Suomen kansan vahoihin runoihin. Liukko - nimi on ollut suomalaisten käytössä jo ennen ruotsinvallan aikoja, koska Suomen muinaisrunot ovat olleet käytössä ns. kalevalamittaisina suomenkielisten väestöjen alueilla ainakin jo pronssikaudella n eaa. alkaen (Kuusi /Anttonen, SKS 1999).

83 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 83 / 256 Suomen kansan vanhoissa runoissa mainitut nimet ovat muinaissuomalaisia nimiä SKVR (henkilönimiä/ talojen/ sukunimiä ja paikannimiä). Nämä nimet ovat olleet ns. Kalevala- aikana käytössä, viimeistään n eaa. alkaen, mutta joita on jostakin syystä tutkittu hämmästyttävän vähän. Vaikka ko. nimistö toisi esiin niitä alkuperäisiä muinaissuomalaisia nimiä, jotka ovat peräisin ajalta ennen ruotsinvallan aikaa. Lisäksi olisi mahdollista tutkia nimien välityksellä mm. sellaista nimistö- asutushistoriaa, joka on edelleen epäselvää tutkijoille, toisi joitakin sellaisia tutkimattomia seikkoja esiin, joka nyt edelleen puuttuu suomensukuisten väestöjen tutkimuksesta, sekä ns. jotakin suomalaisuuden taustaan liittyvästä todellisesta Kalevala- ajasta. Liukko - nimi kuuluu tähän Kalevalaiseen nimiryhmään. Liukko - nimen todellisesta kytkennästä muinaisrunoihin ja Liukko - nimen Kalevala - aikaan liittyvä tutkimus Viimeisin artikkeli on vuodelta 2011, jossa esitetään Kalevala - kulttuurin esihistorian lähdetietoihin perustuva tutkimusartikkeli, joka liittyy osaltaan myös Liukko - nimitutkimukseen (kirj. Seppo Liukko). Suomessa prof. Matti Kuusi on väitöskirjassaan v. 1949, tutkinut Kalevala- kulttuurin liittymistä todelliseen suomensukuisten historiaan. Sen lisäksi Kalevalaisen kansanrunouden nimistön liittymisestä nykyisiin eli todellisiin nimiin, on olemassa ainakin yksi professoritason tutkimus. Muinaisrunojen / Kalevalaisen - nimistön yhteyksistä nykyiseen todelliseen nimistöön tehty perustutkimus on professori Jouko Vahtolan julkaisu vuodelta 1987; Jouko Vahtola, Kansanrunojen ja todellisen nimistön välisistä yhteyksistä. Muinaisrunot ja todellisuus, Historian Aitta XX Jyväskylä 1987: Nimiparilevinneisyys Lounais - Suomessa rautakaudella ja keskiajalla: Liuko - nimen leviäminen rannikolta - sisämaahan ja samalla nimen lievä muuttuminen on havaittavissa. Liukko - nimen kanssa usein monissa muinaispitäjissä yhdessä esiintyvät ns. rinnakkaiset, germaanisperäisistä lainasanoista muodostuneita nimipareja (-siirrynnäisnimiä), ovat siirtyneet muinaispitäjistä toiseen lähes samanaikaisesti, todennäköisesti jo vanhemman rautakauden ajoista alkaen. Tällaisia nimipareja (nimiparisiirrynnäisiä) ovat mm. Liuko (Liuco) - Lauko, Liukola- Laukola, Liukko ja Laukko, hyvin usein myös näihin liittyy eri pronssi-rautakautisten kylien ja myöhemmin pitäjien alueilla nimenomaan Liuko- -nimisten alueiden kanssa yhdessä Lemo (Leuco) - Lemu- Lemola, ( > Lempo - Hiisi) Ahti- Ahtila- Ahtiala, nimet, kaikki edellä mainitut ovat samalla ns. Kalevalaisia nimiä.

84 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 84 / 256 Liukko ja Lemu nimipari; Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mm. Liukko - ja Lemu - Lemo - Lempo -sanojen keskinäistä sukulaisuutta ja alkuperää sekä tarkastellaan näiden ja asiaan liittyvänä, muidenkin rautakautisen kaski- maanviljelyyn liittyvien nimien nimiparilevinneisyyttä. Lemu- Liuko - nimiparien nimipesyeiden nimimuunnoksista mainittakoon Lempo, Hiisi, Lemola sekä myös Luiko- Luikko. Liuko- Liukko- nimen kanssa samanaikaisesti siirtyneistä nimipareja ovat myös Laukko ja Ahti (myös Suomela), joista selvitetään ko. nimien ikäselvitys ja nimiparilevinneisyyden syyt ja tietoja verrataan Liukko - nimeen ja nimen siirtymisen aikaan rannikolta sisämaahan. Kaikki em. nimet ovat muodostuneet germaanisperäisistä lainasanoista. Ne ovat vasarakirveskulttuurin ja varhaiskantasuomalaisen ajan nimiä. Nimet ovat muuttuneet pronssi - rautakaudella suomalaisten käytössä suomalaiseen muotoon eli muuttuneet jo kantasuomalaiselta ajalta alkaen muinaissuomalaiseen muotoon. Esim. lounais- rannikolla tai - sen läheisyydessä ollut nimistö oli varhaisimman kaskiviljelyn aikana Liuko- ja Lauko muodossa, mutta muuttunut ("lähi-") sisämaassa ensin Liukola- Laukola - muotoon (esim. Turun- Köyliön- Somero ympäristön kylät ja talojen nimet) ja kauempana sisämaassa Liukko ja Laukko- nimiksi (esim. Vesilahti). Savossa esiintyvät ensimmäiset Liukkola - muodot (kylien ja talojen niminä / mm. Mikkeli ja Taipalsaari jne.). Nämä edellä mainitut nimet ovat Suomen vanhimpia maanviljelytalojen ja henkilönnimiä ja samalla myös Kalevalaisia nimiä, jotka ovat olleet olemassa mahdollisesti jo ennen kuin varsinainen kalevalamittainen riimitys alkoi: kalevalamittainen tyyli muodostui, tutkijoiden mukaan kantasuomen kielen aikana, arviolta 1000 eaa. alkaen prof. Kuusi/Anttonen. Sen vuoksi em. nimiä käytetään usein Kalevalaisissa runoissa ja loitsuissa. Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu esikristillisen ajan paikannimiä /talojennimiä nimiparisiirrynnäisinä tai sellaiseen ei ole aikaisemmin kiinnitetty huomiota. Tässä tutkimuksessa osoitetaan selkeästi mm. jatkuvuusteorian mukaisten asutusliikkeistä johtuva nimiparisiirtyminen mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella. Samalla osoitetaan, että ko. nimet ovat vanhaa muinaissuomalaista nimistöä, jota voitaisiin tutkia myös muiden nimien osalta tarkemminkin ns. historiallis- vertailevan nimitutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriatietojen perusteella tällaisten todennäköisesti jo kaskiviljelyajan aikainen henkilöpaikannimisiirtyminen, on tapahtunut aluksi pääasiassa vain Lounais- Suomen alueella. Nimistö on levinnyt myös rautakaudella vakiintuneen maanviljelyn leviämisen yhteydessä, jota osoittaisivat lähes samanaikaiset nimiparisiirtymiset rannikolta sisämaahan. Tämä muinaissuomalainen nimistö on levinnyt kaskiviljelijöiden- ja myöhemmin vakiintuneen maanviljelytalojen- ja vanhimpien kylien nimistöstä myös eräsijoille muualle Suomeen.

85 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 85 / 256 Kylien muodostuminen alkoi jo pronssikaudella, mutta varsinainen kylämuodostus alkoi rautakaudella ajanlaskun vaihteen jälkeen. Prof. Unto Salo, Ajan ammoisen oloista 2008:180. Tällainen kylien, talojen ja kaskiviljelyalueen paikannimi ja tämän väliotsikon mukainen siirrynnäisnimi on ollut mm. Liuko- Liukko- nimi, joka on levinnyt melko tasaisesti ympäri koko Suomen, lounaisesta alkaen (ks. paikannimistökartta Lounais- Suomi ja Suomi 2008). Nimien ja em. nimiparien leviäminen on tapahtunut huomattavasti ennen ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Mutta tässä tutkimuksessa mainittujen muiden nimien leviäminen ns. vanhasta Hämeestä muualle Suomeen, on ollut kuitenkin paljon vähäisempää, kuin kyseessä olevan Liukko - nimen levinneisyys Suomessa (vrt. esim. Laukko nimeen, joka esintyy hyvin harvoin Savo- Karjalassa). Liuko- ja Lauko - nimipari: Todennäköisesti vanhimpia suomalaisten / hämäläisten omaksumia talonpoikaisnimiä olisivat, lyhyessä ns. alkuperäisessä suomalaisessa muodossaan, nimenomaan Liuko - ja Lauko - nimipari, joiden levinneisyys alkaa erityisesti Lounais- Suomessa olleiden vanhimpien talojen / kylien niminä (mm. Liukolan - ja Laukolan - kylät, Ruskossa ja mm. Liukola ja Laukola - talojen nimet Köyliössä ja Vesilahdella) ja ovat muutoin kaskiviljelyalueiden - tai varhaisimpaan maataloustermistöön kuuluvaa nimistöä. Nimipari esiintyy myös Turun - Salon ympäristön kylissä talojen nimissä ja paikannimistössä. Nimet on myös otettu Kalevalaiseen nimistöön ja "liukon - laukon" tyyppisten nimien käyttöön pääasiassa loitsuissa, alkaen noin vuotta ennen ajanlaskun alkua, Kiukaisten kulttuurin aikana, jatkuen edelleen rautakauden aikana. Tämä Liuko - Lauko - nimipari esiintyy vieläkin "lähekkäin" eri pitäjissä ja tämä seikka näkyy myös nykyisissä paikannimistökartoissa pääosin Lounais - Suomessa ja sen lisäksi mm. Baltiassa / Liettuassa on paikannimistöä Liukon- ja Laukon - nimillä. Suomen sisämaassa nimipari muuttuu ja esiintyy kaksoisgeminaatta muodossa; Liukko ja Laukko, tällaisia alueita ovat mm. Vesilahden Liukko rustholli ja Laukko säteri. Myös Kalevalaisessa runoudessa löytyy nimipari liukon - laukon sekä liukko - laukko. Liukko - ja Luikko - "Kalevalaiset" talot Vesilahdella, rautakaudelta - uuteen aikaan: Kalevalaisten tietojen välittäjät henkilöt toimivat silloisen Ruotsinvallan laikien ja säädösten vastaisesti (kuolemantuomion uhalla), myös Kalevalainen noituuden harjoittaminen ja sen

86 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 86 / 256 taikamerkit mm. "Hannunvaakuna" olivat kiellettyjä luvun puhdasoppisuuden aikana. Olavi Luikko oli tuomittu ja mestattu Kalevalaisena tietäjänä / noitana 1650 Vesilahdella. Vesilahden Liukko - talossa säilytetty vanhaa Kalevalaista perinnettä ja mm. kalevalamittaisen Elinan surma - runon (Laukon laulun) ainekset, säilyttäminen tapahtui Liukon - talossa / rusthollissa luvulta luvulle, kunnes Vesilahdella asuneet J.F.Granlund ja Elias Lönnrot ko. aineiston keräsivät talteen, julkaistu mm. Kantelettaressa. Liukko - nimipesyeen erilaisten muotojen nimiselvitys: Liukko - (Liuko- Liucko) nimen ja Liukko - talojen kulttuurihistoriaa, vanhimpien historiatietojen ja paikallishistoria- kirjoitusten perusteilla, selvitetään tässä tutkimuksessa mm. Liukon-, Liukolan-, (Liuhto- Liuholan ja Liuha- Liuhalan- talot /kylät), Liuksialan-, Luikalan-, Liukkolan - kylistä Suomessa ja Baltiassa sekä nimipesyeen nimellä olevia muita paikannimiä. Tässä käsitellään Liuko- Liukko - paikannimistöä pääasiassa Lounais- Suomen alueelta, koska se on maanviljelyyn liittyvän siitepölymittausten mukaan vanhinta kaskiviljelyn aloittamisen aluetta Suomessa. Myös koska vanhimmat Liuko- paikannimistölöydöt sijaitsevat nimenomaan täällä kaskiviljelyyn sopivilla alueilla, ne ovat hyvin suurella todennäköisyydellä myös vanhojen kaskiviljelyalueilla ollut sellaista suomalaista nimistöä, joka on ruotsinvallan aikana muuttunut yleensä ruotsinkielisen kirjurin ääntämisen virheellisestä kuulemisesta, ja kirjoittamisesta virheellisesti, koska ruotsinkielessä ei ole diftongia. Tämän vaikutuksesta mm. Liukko - nimi on "vääntynyt" erilaisiin versioihin ja muotoihin jo ilmeisesti luvulta alkaen, ja nimipesyeen erilaisten nimien syynä on ollut edellä mainittu reversaali virhe eli sellainen yleinen virhe, jolloin iu- ja ui - diftongi "helposti" sekoitetaan keskenään. Liukko > Luikko - nimillä on ollut kaskiviljelyalueen nimen lisäksi muitakin merkitysvariantteja, kuten joutsen (tällöin nimenomaan kansallislintumme laulujoutsen, Lönnrotin sanakirja 1880: 974, WSOY) ja virolaisessa muodossaan luik on Viro - Suomi -sanakirjassa merkityksessä joutsen. Tai kalevalaisessa loitsuissa yleensä valkoinen eläin (leuco) tai pilli (luikku), mutta nämä kaikki näyttävät aineiston argumenttien perusteella olevan nuorempaa nimikerrosta kuin kaskiviljelyalueiden (liuti - liuta) Liuko- Liukko - nimipesyeen alkuperäiset sanat / nimet ja merkitys Tarkemmin joutsen merkityksestä mm. Luikko / Liukko- nimen nimitutkimuksen reversaalivirheitä kohdasta ja lisäksi mm. Sursill- sukujutut, annelikotisaari- ja vilppula - sivut; Nimi Luikko - Liukko kuvaa suomalaista joutsen merkitystä. Ruotsinkielisenä joutsen merkitys on Svan- ja englanninkielisenä Swan- sukunimessä. Esimerkiksi Svan > Swan Edvard Lorenzo Aristides Swan (puoliso Torild Brander) > suvun päämiehen nimenvaihto suomalaisuusaallon aikana Swan- Luikko - nimeksi, mutta myöhemmin

87 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 87 / 256 kaksiosainen nimi muuttunut erilaisissa tiedostoissa myös Liukko - nimeksi (tässäkin mahdollisesti em. Liukko /Luikko diftongin reversaalivirhe). Nimenvaihtoa vahvistaa mm. ja myös Helsingin Yliopiston Ylioppilasmatrikkeli , E.L.A. Swan Luikko sekä Swan - Luikon isä on Johan Svahn > Svan ja äiti Olivia Runeberg (Swan- Liukon äidin Olivia Runeberg:n isoisän isä on kansallisrunoilijamme J. L. Runeberg). Swan - Luikon serkkuja* mm. satukirjailija Anni Swan*, tämän puoliso prof. O. Manninen ja Saimi Swan*, puoliso taidemaalari, professori Eero Järnefelt ( PS. em:n sisko Aino Järnefelt, puoliso säveltäjämestari Jean Sibelius) sekä Kaino "Nelma" Swan*, puoliso Jean Sibeliuksen veli, ylilääkäri, professori Christian Sibelius. Edvard Swan - vaihtoi nimensä suomalaiseen Luikko (Liukko) - nimeen vuosisadan 1800/1900 vaihteessa (lapset > Leila Liukko?, Erkki Luikko sekä Niilo Luikko, jonka aviopuoliso Toini Luikko os. Snellman > O. E. Luikko jne.). Edellä mainittu selvitys on nähtävissä myös Sursill - sukututkimuksen sivuilla. Nämä Svan / Swan - nimet jatkuvat 1800-luvun puolivälin jälkeen mm. Swan - Luikko / Brander > Luikko (Liukko), Sibelius, Ahlström, Järnefelt > Paloheimo- nimillä jne. Näiden esi- isät /- äidit polveutuvat mm. Schroderus >Svahn > Swan, Snellman, Haartman, Wegelius, Runeberg, Tengströn, Palmen - sukujen kautta. Muita sukuselvityksiä ( nimi- selvityksiä): Liuko - Liukko nimi / suku liittyy edellä mainittujen Sursill, Swan, Runeberg, Järnefelt, Snellman ja Sibelius sekä Flander - sukuihin (ks. toisaalta monet suvut liittyvät vanhaan keskiaikaiseen luvun Vesilahden Liukko - sukuun, ks. erikseen Vesilahden Liukko): Niilo Liukko / Luikko kuuluu puolisonsa Toini Snellmannin kautta pohjalaiseen laajaan luvun lopulta alkaneen Keisarin talonpoikaissukuun, sukutaulut 7600 (5004), Matti Strangin sukuselvityksen mukaan. Tähän sukuselvitykseen kuuluvat myös Liukko- nimipesyeen nimistä Merikaarron Liuko 5410 (3373) sekä Perhon Liukkojen, Liupakka (taulu 543). Merikaarron Liuko- kuuluu myös Flanderien sukutauluihin mm. Thomas Liuko s Mooses Liukko s. 23, , on Heinäveden- Leppävirran Liukkoja, joka liittyy puolisonsa Marian s kautta Snellman - sukuun. PS. Marian veli Samuel Snellman oli naimisissa Ruth Sibeliuksen kanssa, joka liittyy myös Sibelius- Järnefelt -sukuihin, kuten Swan - Liukko- sukukin. Enonkosken Elna Liukon aviopuoliso oli Karl Hjalmar Haartman, jonka isä Karl Daniel H. ja äiti Juliana, Sofia Ramsay (ks. tarkemmin Sofia Ramsayn kautta Haartman - Liukko- suvun esi- isät- ja äidit ovat polveutuneet mm. Mikkelin - Otavassa sijainneen Liukkolan kartanon omistajan von der Pahlen - suvusta ja mm- Anjalan -liittoon eli Suomen itsenäisyyden varhaisimpiin järjestelijöihin lukeutuvan Jägerhorn af Spurilansuvusta. Liukko- nimipesyeen variaatioiden syntyminen: Liuko - Liukko - nimipesyeen muuttuminen ja uudet variaatiot (kirjurietymologia) ruotsinkielisten kirjurien vuoksi, esim. Liuko - Liuho - Liukola - Liukkola - Liukkala- Liuhola - Liuhala (Liuka- Liuha- Liuto - Liuhto) jne. Kaikki em. nimivariaatiot ovat alkuperältään useiden tässä tutkimuksessa esiin tulevien argumenttien eli "todisteiden" ja selvitysten perusteella mitä todennäköisimmin samaa Liuko- Liukko - nimipesyettä. Liukon - nimen vaihtuvasta käytöstä mainittakoon tässä esimerkkinä Vähä- Kyrön kirkonkirjoissa luvulta. Maakirjoissa ja käräjäoikeuksien kirjoissa Merikaarron Liukon

88 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 88 / 256 "veljekset" ovat olleet mainittuna Merikaarrossa ainakin luvulta. Kirkonkirjoissa Merikaarron Liuko talonväen nimien vaihtelu on seuraavan tyyppinen (lähes vastaava nimisarja löytyy naapurista Laihialta); vuonna 1724 Liuko, Liuco, 1829 Liucko, Liuku ja 1847 Liukko, kyse on kuitenkin samasta Liuko- nimestä, joka esiintyy jo luvulla maakirjoissa Merikaarron Liuko - talonväen nimessä (Suomenkielisenä ja pohjalaasittain lausuttuna kyse on Liukkoon talosta /- sukunimestä). Kyselytutkimus : Liukko - nimisten paikannimien nykyisille omistajille osoitettu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksessa on käsitelty 23 Liukko - nimipesyeen paikannimeä ja niiden saatavissa olevaa paikallishistoriaa. Yksinomaan paikallishistoriaselvitys on tehty Liukkolan - kartanosta ja Liettuassa olevasta Liukon - courtyard - nimisestä paikasta. Kysymyksillä on pyritty selvittämään tämän nimitutkimuksen perusasiaa, Liukko - nimen ikää ja miksi se on säilynyt nykyaikaan saakka. Miksi Liukko - nimi on edelleen käytössä, talojen ja kartanoiden sekä maa- alueiden niminä, vaikka niiden nykyiset omistajat eivät enää ole olleet Liukkoja ainakaan vuoteen? Liukko - nimipesyeen luvun talonpoikaistalot ja luvun rusthollit: Liuko- Liukola - Liukko - nimisillä paikannimipaikoilla, Lounais- Suomen alueella, asuvat eivät ole enää alkuperäistä Liukon - väkeä. Keskiaikaisten ja 1500 / luvun Liukko - ratsutila - rusthollien / talonpoikaistalojen nykyiset omistajat ovat nimeltään esim. Vendelin (Liuko- rustholli, Suomusjärvi /Salo), Niemelä (Luikko, Myrskylä), Kaseva (Liukko- vanha talonpoikaistalorustholli- ratsutila, Vesilahti), Soini, Pänkäläinen (Liukko - rusholli, Keuruu), Mäenpää (Liukola - rustholli, Janakkala). Liukko- nimipesyeen nimiset säterikartanot Suomessa ja Liettuassa sekä muut säterikartanot, joiden alueilla sijaitsee Liuko- Liukko- paikannimistöä. Vanhojen Liukko - nimisten säterikartanoiden (3) tai muiden säterikartanoiden Liukko - nimisten peltojen / metsien nykyisistä omistajista mainittakoon mm. Meurman (Liuksialan kuninkaankartano, Kaarina Maununtyttären kartano, Kangasala), Mikkelin Liukkolan kylän vanha Liukkolan talonpoikaistalo n luvulta ja säterikartano luvulla, sotilasvirkatalo sekä mm. Otavan maanviljelyopisto (Liukkolan säterikartano, Mikkeli), Lumbis (Liukon courtyard, Kossakovski- aristokratian hovikartano, Liukonys- Liettua) sekä Toukkari (Kimalan

89 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 89 / 256 säterikartano, jossa Liukon - pelto, Somero) ja Cedercreutz (Köyliön kartanon /Lallin - kartanoneli myöhemmin Vanhakartanoon kuulunut Liukolan - torppa), Ranin (Koivumäen kartanon Liukon - torppa, Tavisalmi /Kuopio), Lagerstam (Tott - ja Kurki sukujen mm. Laukon säterikartanon kautta Tottijärven Liukolan - talonpoikaistalon ja myöhemmin kartanoajalla- ko. talon / torpan omistajina) jne. Kaikissa tapauksissa Liuko- Liukko - niminen talo- / maa- alue tai Liuko- Liukola- Liukko (Liuksia -) paikannimellä nimetyt kaskiviljelyalueet ovat olleet olemassa eli näiden paikannimet on otettu käyttöön Liuko - Liukko nimillä, jo ensimmäisissä keskiajalta alkaen muodostettuja säterikartanoita tai kuninkaankartanoita (esim. Lemun säterikartanon Liukolan pellot/ metsät tai Liuksialan kuninkaankartano tai Liukon courtyard Liettua) - tai niiden alueiden myöhempiä ns. uudenajan omistajia. Liukko - nimisten alueiden asukkaiden nimijatkuvuus pronssi-rautakaudelta keskiajalle: Mikäli nykyisin ko. paikannimisillä alueilla asuvat ovat Liukko - nimisiä, ovat nämä ottaneet pääsääntöisesti sukunimensä alueella olleen hyvin vanhan ehkä pronssikautisen Liukko - paikannimen mukaan (ks. myös kylien nimen muodostumiset vanhimpien talojen nimien mukaan, Unto Salo). Vanhan Hämeen alueelta Liukko- nimistö on levinnyt Savo - Karjalaan hämäläisten muuttojen mukana n luvulla, nimistö olisi silloin juurtunut paikannimiksi ja myöhemmät asukkaat ovat ottaneet ko. nimen käyttöönsä - sukunimekseen. Poikkeus edellä olevaan määrittelyyn on ilmiselvästi Vesilahden Liukko, joka on todennäköisesti jo rautakautinen ja eräsijoiltaan suuri Liukko - talonpoikaistalo / rustholli, jonka väki saattaisi olla luvun loppupuolelle saakka alkuperäisiä Liukkoja. Silloin tämä Liukko - suku olisi peräisin mahdollisesti jo rautakaudelta. Asiasta on historiallista tietoa ja hypoteeseja rautakauden- keskiajan talonpoikaisyhteisön elämästä - eräsijoihin, keskiaikaisten talonpoikaiskapinoiden ajasta - ja maakirjoihin sekä talojen isäntäluetteloista - uudelle ajalle saakka. Nykyisen Liukko - nimen ja - suvun jatkuvuus keskiajan- / rautakauden Liukko - nimistä /taloista: Suurikin osa nykyisistä Liukko - sukunimisistä ihmisistä polveutuu hyvin suurella varmuudella, tämä historia-arkeologia-geenitutkimus-biologia-kansantiede- nimi- /paikannimitutkimuksen tutkimusperusteilla tehdyn Liukko - nimitutkimuksen mukaan, Vesilahden Liukko- nimeen. Tämä nimitutkimus on perusta Liukko- sukututkimukselle. Tämän nimitutkimuksen perusteella mahdollisesti, jopa suurelta osin nykyisten Liukko - sukunimisten ihmisten perimä liittyisi Vesilahden Liukko - taloon, -paikkaan ja - väkeen.

90 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 90 / 256 Myös Liukko- sukututkimuksen perusteella, nykyinen Liukko- suku /- sukunimi olisi peräisin keskiaikaisesta, - mahdollisesti jopa rautakauden aikaisista Vesilahden Liukko- talon /- rusthollin väestä, joka olisi Kurki / Tanska / Jutila (Juutti) sukujen kanssa lähes yhtä aikaisesti siirtyneet Savoon. Liukko sukuvaakuna (kilpi) Vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta löytyy Liuko- nimisiä alueita: Tämä Liukko - nimen selvitys sisältää myös mm. miksi Liuko - nimi löytyy Baltian alueelta Liettuasta, jossa niitä on useita erilaisia kylien nimiä ja muita paikannimiä (Liukonys / Liukon kylät (ainakin 2 kpl), Liukon couryard /-kartano, Lukonys / Luko - kylä ja järvi, Liukoneliai kylä/ peltoalue jne.). Miksi sellainen nimi on edelleen paikannimenä käytössä Liettuassa? On todennäköisintä, että vasarakirveskulttuurin levittämien esigermaanikielen ja kaskiviljelyn tulosuunta on ollut Baltian kautta Suomeen. On todettu, että Baltia on ollut kampakeraamisen ajalla ja sen jälkeenkin ollut todennäköisimmin suomensukuisten kielialuetta ns. Itä-Preussiin asti (mm. genetiikka, Savontaus 2006, arkeologia Museoviraston sivut). Liuko - paikannimen muotoutuminen on tapahtunut myös Baltian suomensukuisten kielien alueella, alkuperältään germaaniskielisen vasarakirveskulttuurien (2800 eaa.) kaskiviljelyjoukkoa - ryhmää (liutaa) tarkoittavasta lainasanasta; liuti* > liuko. Paikannimen nimeämisen syy olisi sama kuin Suomessa hieman myöhemmin, koska vasarakirveskulttuurien maanviljely ja maanviljelyn lainasanasto levisi / siirtyi Suomeen Baltian kautta. Liuko -nimi olisi myös Liettuassa vanhan kaskenpolton aikainen viljelyalueiden nimi? Kun Liuko- (Luko) - nimiä esiintyy tutkimusaineiston perusteella useilla alueilla Baltiassa, niin olisi mahdollista, että vasarakirvesgermaanien kaskiviljelyä levittänyt (liuti> liuta) miesjoukko olisi saapunut silloin, eaa. aikana Liettuaan, ja siten silloiselle suomensukuisten alueelle? Tämä olisi mahdollista, koska useiden kartoissa nykyisinkin olevien vanhojen (kaski- ) viljelyalueiden alkuperäinen nimi on säilynyt lähes saman muotoisena nykyajalle saakka niin Suomessa kuin mm. Liettuassa.

91 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 91 / 256 Esimerkkinä Liettuan Liukon - kylässä (Liukonys) olevan Liukon courtyard - aateliskartanon nimen etymologia ja muodostuminen viittaisi samaan perusteeseen kuin Suomessa. Nämä maaalueiden nimet ovat olleet ennen ko. kartanoiden nimeämistä Liukon - nimellä myös Liettuassa. Tässä tutkimuksessa selvitetään myös tämän Liukon - kartanon vaikutusvaltaisten asukkaiden myöhempiä luvun Liettuan historialle merkittäviä tapahtumia historiatietojen perusteella. Liukko - nimen kyselytutkimusta tarkennetaan paikallishistoriaselvityksillä: Tässä Liukko - nimen tutkimusta tarkastellaan myös useiden suomalaisten Liuko- Liukko - talonpoikaistalojen ja rusthollien ja - säterikartanoiden nimien kautta, paikannimitutkimuksen perusteilla sekä niiden asukkaiden keskiajalta alkavan tunnetun kulttuurihistorian perusteilla. Tutkimuksen kohteina ovat mm. Liukko - nimipesyeen säterikartanot Kangasalan Liuksiala - Mikkelin Liukkola sekä Liuko- Liukko - Luikki - Liukku - Liukola - Liuhala* - nimiset rusthollit ja talonpoikaistalot mm. seuraavissa pitäjissä; Suomusjärvi, Vesilahti, Keuruu, Kuusjoki, Janakkala, Laihia, Somero, Köyliö, Tottijärvi ja myös Tyrvään Liuhalan kylän *Knuuttilan rustholli (Knuutti Liuha). Tutkimuksessa mukana ovat myös vanhoista Vesilahden Järvenrannan kylän Liukkojen - eräsija / erämaa - alueista mm. Ruoveden pitäjän alueella olleista mm. Visuvesi, Kulju - Hämeenkyrö, ja Vilppula sekä Keuruu ja Kyrö alueen Laihia - Merikaarto - Perho, lisäksi näiltä alueilta Päijänteen pohjoispuolitse ja suoraan järven yli Savoon levinnyt on Liukko - Liukkola paikannimistö jo viimeistään rautakaudella. Liukko - nimistön ikätutkimus paikannimistön perusteella: Tässä tutkimuksessa tarkastellaan myös, miksi Liukola - Liukko - nimiset maa- alueet ovat olleet käytössä ja nimettynä Liuko- Liukola- Liukko- nimillä jo ennen kuin luvun aateliset - säterikartanot ovat ko. Liukon - nimisille alueille muodostettu. Esimerkkinä tästä ovat mainittuna mm. Liukonlan (Luikolan) - alue Laukon Tottijärven kartanon alueella, Liukolan talo Köyliön Lalloilan eli Vanhakartanon alueella, Liukolan alueet Someron Kimalan - ja Liukolan torppa - Someron Lahden kartanon mailla sekä Kaarinan Yli- Lemun- ja Tavisalmi - Kuopion Raninin säterikartanoiden Liukola - Liukko maa - alueiden ja - torppien historiatiedot. Miksi Liukko - nimi esiintyy uudenajan alussa 1500/1600- lukujen vaihteen jälkeen mm. Värmlannin suomalaismetsien paikannimistössä. Suomalaisia talonpoikia tarvittiin aluksi kaskiviljelyyn ja yleensä maanviljelyalueiden laajentamiseksi sekä metsien asuttajiksi nykyisen

92 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 92 / 256 Ruotsin ja Norjan laajoille raja- alueelle, pääasiassa Taalainmaalle ja Värmlantiin. Miksi mm. Liukkola - talon- / torpannimi muuttuu myös Ruotsissa ruotsinkielen vaikutuksesta "ruotsalaiseen" muotoon (iu- diftongi) katoaa. Tästä muutoksesta on historiallista näyttöä. Sillä n vuoden kuluessa nimi on muuttunut Liukkolasta > Luko - nimeksi, siis luvulta nykyaikaan mennessä. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, miksi suomalaisia esim. Liukko - nimipesyeen nimiä vaihdettiin ruotsinkieliseen muotoon luvuilla ja miksi nimiä suomalaistettiin sekä palautettiin alkuperäiseen suomalaiseen muotoon, pääasiassa luvun alussa. Nimitutkimuksen mukaisen Liukko - nimen ja nykyisten käytössä olevien Liukko - sukunimien keskinäinen yhteys: Yhtenä tavoitteena on ollut löytää miten ja milloin Liukko - nimitutkimuksen mukainen Liukko - nimi kytkeytyy nykyiseen Liukko - sukunimiseen sukuun ja onko sellainen mahdollista. Ovatko kaikki nykyiset sukunimet otettu käyttöön vanhojen paikannimien (Liukko maa- alueen tai talojen - nimen) perusteella tai ovatko Liukko nimet peräisin ko. paikan kaskiviljelyalueeksi raivanneiden alkuperäisten henkilöiden ja henkilönimien välityksellä (ks. esim. Vesilahden Liukko). Tutkimuksessa esitetään myös muita Liukko - nimeen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksen loppuyhteenveto. Liukko - nimen / sanan alkuperätutkimuksen - perusteita ja kysymyksiä: Miksi Liukko - paikannimien määrä on ollut aikoinaan niin suuri, että vielä nykyisinkin ko. nimistöä on jäljellä yli 300 paikannimeä Suomessa? Miksi Liukko - nimi on säilynyt paikannimenä, henkilö- ja sukuniminä nykyaikaan saakka, ruotsalais- kristillisestä nimistöpaineesta ja lukujen ruotsinkielisestä kirjuriperinteestä huolimatta? Mitkä olisivat ne syyt, miksi nykyinen Liukko - nimipesye on paikannimenä niin suurimääräisesti ja laajalle levinnyt? Mikä olisi ollut nimeämisen syy tai mikä oli ihmisten tarve nimittää ko. paikka Liuko- Liukko - nimillä? Miksi Liukko - nimen ikä ja alkuperä on tutkittavissa, poikkeaako nimi muista suomalaisista nimistä jonkin syyn vuoksi? Miksi Liuko- nimisiä paikannimiä on myös Baltiassa? Onko mahdollista, että vasarakirveskulttuurien germaanikieliset kaskiviljelijät olisivat tuoneet Liuko - nimen uusien maanviljelyyn liittyvien lainasanojen ohessa ja olisivat tulleet Suomeen nimenomaan Baltian kautta?

93 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 93 / 256 Mikä on Liukko nimen alkuperäinen merkitys ja milloin ko. nimeä on Liuko - Liukko - muodossa alettu käyttää Suomessa? Miksi Liukko - nimeä voitaisiin sanoa muinaissuomalaiseksi nimeksi? Miksi Liukko - nimi kuuluu Kalevalaisen loitsurunouden nimistöön? Olisiko Liuko- Liukko - nimistö laajan levikkinsä vuoksi erityisen vanhaa? Liukko nimellä on ollut aikaisemmin joku merkitys, jota nykyisin ei (yleisesti) tunneta. Liukko - nimen tai sana alkuperäinen muoto on merkinnyt ns. pakana - aikaiselle suomensukuiselle ja - varhaiskantasuomenkieliselle väestöille jotakin erityisen merkittävää asiaa. Liuti - Liuko- nimen muodostumiselle on ollut samantyyppiset olosuhteet Suomessa ja myös Baltiassa (Liettuassa), koska alkuperäinen sanavartalo on muuttunut nykypäiviin mennessä samaan muotoon. Olisiko Baltiassa ollut myös suomensukuisten kieli silloin, kun vasarakirvesgermaanit toivat kaskiviljelyään Balttiaan, ennen Suomeen tuloa. Olisiko tämä liuti > Liuko - muunnos kehittynyt sielläkin pronssi - rautakauden aikana. Liettuan Liuko- nimellä on sama etymologia kuin Suomen alueen Liuko- nimellä (vanhan nimen merkitystä ei enää tunneta, nimi on kuitenkin yleisesti nykykäytössä - ks. proprisoituminen, alla ko. selvitys). Liukko - nimen alkuperä saattaisi johtua vasarakirveskulttuurin ja maanviljelyn suomensukuisten alueelle tuoneiden (muinais- esi-) germaanien omakielisestä joukkoa merkitsevästä sanasta. Nuorakeraamisena aikana Suomeen on tullut germaanikielisiä luiti - miesjoukkoja. Tässä yhteydessä otettiin paikannimistössä käyttöön kaskiviljelijäjoukkoa merkitsevästä liuti* > liuta (Leute /Leuc) sanasta /sanoista juontuva Liuko- nimi. Joka olisi äänteellisesti kehittynyt ja muuntunut suomenkielisellä alueella liuta > (tai Liuco - henkilönimistä) > Liuko > Liukko - muotoihin. Miksi Liukko - nimen alkuperää olisi mahdollista tutkia? Tämä etymologinen tutkiminen on mahdollista erityisesti sellaisten lainasanojen / vierasperäisten sanojen kohdalla, joissa on jokin selkeästi esim. vanhasta varhaiskantasuomesta poikkeava muoto. Tällainen havaittavissa oleva ja tutkittavissa oleva "erilaisuus" on Liukko - Luikko - nimiin sisältyvä ui - tai iu - diftongi. Prof. Häkkinen 1997 kirjoittaa; Osa diftongeista on saattanut tulla sellaisenaan lainasanojen mukana.

94 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 94 / 256 Tällainen Liuko- Liukko sanan / nimen alkujuuren iu- diftongi olisi voinut siirtyä, myös tällä kriteerillä, suoraan vanhasta (esi- ) germaanisperäisestä sanasta liuti* > liuta > ja muodostunut äänteellisesti suomenkielisillä alueilla ensin liuko- sanaksi ja sitten Liuko- Liukko - nimeksi. Tällaisia diftongin sisältäviä sanoja, joista on muodostunut muinaissuomalaisia nimiä, on huomattava määrä suomalaisessa nimistössä. Näiden nimien alkuperä- ja syntyhetki olisi todennäköisesti määriteltävissä juuri vasarakirveskulttuurien migraatioon Suomeen n eaa. Näitä nimiä on otettu Suomen lounais-rannikon muinaishämäläisten maanviljelijöiden käyttöön, mm. Liuko - nimet, aluksi kaskiviljelyn paikanniminä ( ja henkilöniminä) mahdollisesti jo pronssikaudella. Myöhemmin, rautakaudella tai keskiajan alussa tämä nimitutkimuksen kohde, Liukko - nimistö, esiintyy paikannimenä useiden kylien ja myös asutusniminä (talojenniminä) sekä myös sukuniminä. Jo luvun ensimmäisissä maakirjoissa mainitaan esim. Vesilahden Liukko - nimiset henkilöt Järvenrannan kylässä (Liukon- kylässä). Se tarkoittaa, että Liukko- nimiset talot ovat olleet olemassa jo huomattavasti aikaisemmin, mahdollisesti jo turkiskaudella mm. Liukkotalon suurista eräsijoista päätellen (Arajärvi, Vesilahden Historia). Ks. tarkempi selvitys alla ja lisää Liukko - nimen esihistoriatutkimuksesta. Liuko- Liukko - paikannimistö on ilmeisesti lähtöisin kaskiviljelyalueita raivanneiden ihmisten, ja niiden joukkoa - ryhmää tarkoittavista nimistä, ja näiden myöhemmistä henkilönimistä. Liuko- Liukko - nimistö on tunnistettavissa lainasanaksi, koska alkuperäiseen suomenkieleen ei kuulu iu- tai ui - diftongi. Tämä diftongi on kielitieteen tutkimuksien mukaan tullut suomensukuisten kieliin vasta suomensukuisten metsästäjien alkuperäiskielien laaja- alaisen kauden jälkeen (kivikausi eaa. jälkeen) ja siis n eaa. alkaen. Silloin vanhinta germaanista väestöä on saapunut suomensukuisten varhaiskantasuomenkielen alueelle ja nimenomaan Itämeren altaan ympäristöön. Tämä (esi-) germaaninen yhteys Baltian alueen kautta on tapahtunut mm. edellä mainitun diftongin vuoksi jo vasarakirveskulttuurien aikana eli ennen ns. skandinaavisia germaaniyhteyksiä. Liukko - nimi on todennäköisesti vasarakirvesgermaanien liuti* > liuta - lainasanasta muodostunut nimi suomenkielisellä alueella: Tämä diftongi - muoto olisi monien tutkimuksienkin perusteella tullut suomenkieleen (varhaiskantasuomen-) tulleiden lainasanojen yhteydessä, siksi sen suomenkieleen siirtymän ikä olisi mahdollista määrittää.

95 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 95 / 256 Tähän liittyen on kielitieteen tutkijoiden määritelmistä otettu mm. seuraava lainaus; Suomensukuisten vanhimpaan kerrokseen kuulumaton diftongi tullut itämerensuomalaisten kieleen vasta varhaiskantasuomen jälkeen Häkkinen 1997:249. Edellä olevan selvityksen perusteella on tehtävissä johtopäätelmä, että Liukonimistön täytyy olla (esi-) germaanista pohjaa olevaa lainasanastoa nuorakeraamiselta ajalta ( eaa.), jonka vaikutusaallon yhteydessä ko. liuti - sana / nimi on tullut juuri em. Itämeren altaan varhaiskantasuomenkieliselle alueelle. Suomessa (Baltiassa) ko. lainasana on tullut varhaiskanta- suomenkieleen, jo germaanikielisten vasarakirves- kulttuurien ja kaskiviljelyn Suomeen saapumisen ajoista alkaen. Vasarakirvesgermaanien migraation tulosuuntaa Suomeen osoittaa lainasanan liuti > Liuko - nimen esiintyminen laajalti paikannimistössä Itämeren altaan suomensukuisten väestöjen alueella ja siten myös silloisen itämerensuomenkielen (kantasuomi) piirissä ja myös Baltiassa mm. Liettuassa. Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana Suomessa ja Virossa n eaa. Lainaus Viron esihistoria 2007: Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Liuko - nimistön hyvin vanhasta germaanisperäisyydestä on myös prof. Vahtolan esittämä etymologiaperuste Vesilahden Historia kirjassa (Vahtola 1996:42). Diftongi - muotoisten (esi-) germaanikielisten lainasanojen siirtymisestä varhaiskantasuomen kieleen, on olemassa kielitieteen määritelmiä. Lainasanoissa olevien diftongien tiedetään tulleen nuorakeraamisen väestön yhteydessä Suomeen. Saman aikaisesti suomenkieleen on tullut pääasiassa germaanisia maanviljelyyn liittyviä lainasanoja, joiden vaikutuksesta kieli on muuttunut kantasuomen kieleksi. On myös todettu kielitieteen tutkijoiden mainitsemina, että joukkoa merkitsevät lainasanat ovat germaanista pohjaa ja saapuneet lähes samanaikaisesti Suomeen (n eaa. alkaen). Tutkimuksissa selvitetään miten mm. joukkoa - merkitsevä sana on muuttunut alkuperäisestä

96 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 96 / 256 germaanisesta lainasanasta. Näiden selvitysten perusteella on laadittu vertailuesimerkki miten germaanispohjainen liuti - sanavartalo voisi muuttua suomenkielisellä alueella vuosisatojen kuluessa liuti* > liuta > liuko - muotoon ja myöhemmin Liuko- Liukko - nimiksi. Joukkoa kuvaava sana lainautui* pronssikaudella, ehkä 1000 eaa. - germaaniselta kielialueelta varhaiskantasuomeen, sanan levikistä päätellen, sillä diftongi* Suomessa on vanhempaa kuin sen skandinaavinen kehitys *Paikan ja joukon tulo kieleen, Koivulehto 1981:205 Liukko - nimessä esiintyvä iu - diftongi ei voi olla ruotsinkielistä (skandinaavista) alkuperää: Liukko - nimi ei ole ruotsinkielistä pohjaa, koska alkuperäisessä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongia, mutta jo kantasuomessa on diftongi. Silloin diftongin on täytynyt tulla suomenkieleen varhaisimman migraation vaikutuksesta, eli vasarakirvesgermaanien lainasanojen mukana n eaa., siis aikana ennen skandinaavien muuttoliikettä Suomeen. Miksi Liukko - nimistö ei ole ruotsinkielen vaikutuksesta syntynyttä nimistöä? Koska: a) ruotsinkieli on nuorempaa kuin vasarakirveskulttuurien (esi-) germaanikieli, jossa on ollut ko. diftongi ja b) ruotsinkielessä ei ole iu- diftongia (toinen diftongin vokaaleista pyrkii liudentumaan). Liuko- Liukko nimistö ei siis ole pohjois- germaanikieleen / ruotsinkieleen perustuvaa ruotsalaista lainasanastoa. Sellaiset lainasanat joissa on diftongi, on vieras elementti skandinaavisessa germaanikielessä. Se on liudentunut pois vastaavista sanoista Skandinaviassa ja diftongin sisältävä sana kuten esimerkiksi Liukko - nimi muuttuu ns. ruotsinkielen vaikutuksesta ruotsalaiseen suuntaan, iu- diftongista liudentuu -i- pois. Edellä olevasta nimenmuutosprosessista on historiallista kirjallista näyttöä, esim. Liukko - nimen muuttumisesimerkki Ruotsista, joka on tapahtunut luvun Ruotsin ns. suomalaismetsiin muuton jälkeen ja 1900-lukujen välisenä aikana Värmlannissa; Nimenmuutos Liukkola > Likkonen > Luko on historiankirjoista nähtävissä oleva nimenmuutoksen tapahtuma. Ruotsinkielisellä alueella iu - diftongi häviää, tässä tapauksessa se on tapahtunut Ruotsissa vuoden aikana. Liukko - nimi ei siis tämänkään seikan vuoksi voi olla keskiaikaista ruotsalaista perua, vaan Liukko - nimistö on sitä huomattavasti vanhempaa pronssi - rautakautista alkuperää.

97 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 97 / 256 Liukko - nimen nimeämisperusteet, sillä on ollut jokin tärkeä merkitys pronssi - rautakauden väestölle: Vaikka Liukko - nimen alkuperämerkitys ei nykyisin enää ole yleisesti tiedossa, mutta nimen laaja levikki Suomessa osoittaisi, että se on ollut merkittävä paikannimistön nimeämisen peruste, - aikanaan. Liukko- nimistö on säilynyt vaikka nimen alkuperästä ei ole ollut aikaisemmin mitään tietoa, nimi on ns. proprisoitunut pitkän ajan kuluessa, myös myöhempien aikalaisten käyttöön. Nimi on siis ollut aikanaan riittävän merkittävä säilyäkseen, todennäköisesti henkilöiden kautta ja / tai elinkeinon vuoksi. On täysin mahdollista, että liuti *> Liukko - nimistön esiintymäpaikat olisivat olleet kaskiviljelyalueita, koska ne ovat pääosin kaskiviljelyyn sopivilla hietaisilla mäkialueilla (ks. kartta n. 300 Liukko - nimipesyeen nimeä Suomessa). Liukko - nimistö on ilmeisesti syntynyt ja levinnyt laajalle nimenomaan aikaisemmasta - metsästyksestä poikkeavan elinkeinon vuoksi, sillä kaskenpoltto on ollut hyvin erikoinen ja merkillinen (valo-) ilmiö kivikauden tai pronssikauden aikana Suomessa. Se on ollut merkittävä syy ko. paikan yksilöimiseksi. Liukko - nimen käyttöön paikannimenä on ollut merkittävä syy nimenomaan sen aikaiselle väestölle. Tämän tutkimuksen perusteella sellainen nimeämisen syy on ollut itse elinkeino - kaskiviljely ja sen merkitys ko. aikakauden väestölle sekä nimen perusteena on ollut kaskiviljelyä levittäneiden ryhmien omakielinen nimi. Tällainen joukkoa merkitsevästä sanasta muuntunut Liuko- ketju voisi olla; liuti* > liuta > Liuko. Annettu nimi yksilöi ymmärrettävästi nimetyn paikan, sen ympäristön- ja nimen syntyhetken jälkeisille asukkaille. Kaskiviljelyalueen nimi on levinnyt laajalti muutamien vuosisatojen aikana eli n eaa. aikana Suomessa. Tällainen kaskiviljelyalueen nimi, Liuko- Liukola- Liukko - nimi on levinnyt laajalti (ks. Liukko- paikannimet Suomessa- kartta) kaskiviljelyn luonteen ja vaatimuksien vuoksi, kun paikkaa oli vaihdettava jo n vuoden välein, Liuko- Liukko - nimi jäi vanhalle kaskiviljelyalueelle paikannimeksi pronssi- rautakautisen väestön käyttöön. Nimi on paikan muisti, kun se säilyy ihmisten muistitietona nykyajalle saakka. Paikannimistön säilyminen osoittaa myös, että asutus on ollut jatkuvaa kivikauden ajoista alkaen (ks. suomensukuisten jatkuvuusteoria). Liukko - nimen leviäminen rannikolta sisämaahan kaskiviljelyalueiden nimenä Suomessa:

98 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 98 / 256 Liukko - paikannimistö on hyvin laajalle levinnyt Suomessa, koska kaskiviljely on ollut erityisen usein paikasta toiseen muuttavaa elinkeinotoimintaa. Suurimääräinen paikannimistö todistaisi paikannimitutkimuksen perusteilla nimen vanhaa ikää ja samalla nimistön leviäminen kuvaa Liuko - nimen käyttäjien (maanviljelyväestön) siirtymistä rannikon vanhemmilta kaskiviljely - ja asutusalueilta sisämaahan. Kaskiviljelyalueiden liuti* > Liuko- nimistö on levinnyt muinaissuomalaisten paikannimistönä hyvin laajalti aikaisempien pronssi - rautakauden metsästäjähämäläisten alueille, muuttuen Liuko- Liukola - paikannimistöksi Lounais- Suomen rannikkoalueilla mahdollisesti jo pronssirautakaudelta alkaen. Aikaisemmin on esitetty, että Suomessa olisi ollut suoranaisia asutuskatkoksia, jolloin maa olisi ollut asumaton. Monet asiantuntijat arkeologit ja kielitieteilijät ovat nykyisin jo jatkuvan asuttamisen kannalla. Nimistön säilymisen vuoksi asutus on ollut jatkuvaa Suomessa, sellaisen viestin kertovat myös suurimpien vesistöjen vanhat nimet, proprit, kuten Päijänne, Saimaa jne. jotka ovat vanhaa alkuperäisten suomalaisten (hämäläisten) kieltä. Näiden merkitys on nykyajan ihmisiltä kadonnut (vrt. Liukko- nimi), mutta nimien säilyminen nykyajalle saakka osoittaa myös asutuksen jatkuvuutta jopa yli 6000:n vuoden taakse. Asutuksen ja nimistön (lainasanojen) jatkuvuus kivikaudelta alkaen: Samaa asutuksen jatkuvuutta on nähtävissä myös tämän Liukko - nimitutkimuksen aineiston perusteella. Sellaisesta jatkuvuudesta ovat osoituksena arkeologiset löydöt useilta Liukkonimipesyeen alueelta kivikaudelta ja rautakaudelta. Samoin vanhimmat talojen ja kylien nimet, osoittavat erittäin vanhaa nimistöpohjaa, kuten Vesilahden Liukko - talon lisäksi mm. Ruskon (Maskun- Nousiaisten) muinaispitäjän Liukolan - kylä, joka on ilmeisesti muodostunut alueen vanhimman Liuko- talonnimen mukaan (Kiviniemi 2009). Arkeologisten kulttuurien- / asutushistoriallinen jatkuvuus katkeamattomasti on todettu olleen kivikaudelta lähtien. Tämän määritteli ensikerran C. F. Meinander 1969 tutkimuksissaan. Tämä suomensukuisten (myös - kieli) jatkuvuus on nykyisin yleisesti hyväksytty teoria. Tämä on ns. jatkuvuusteoria. Tutkimus käsittelee mm. Morbyn keramiikan ja Kiukaisten kulttuurin jatkumon merkitystä asutukselle, mm. maanviljely oli jo tuolloin tärkeässä asemassa (Meinander 1969). Myöhemmin useat muut tutkijat ovat päätyneet samaan tulokseen (Tämä suomensukuisten jatkuvuusteoria on myös allekirjoittaneen näkemys Suomen asutushistoriasta).

99 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 99 / 256 Jatkuva asuminen on myös edellytyksenä, kun arvioidaan lainasanojen tuloa ja niiden säilymistä Suomessa. Arkeologisten esihistoriatietojen lisäksi, voidaan uuden kulttuurin tuloa ja vieraskielisen väestön saapumista, ajoittaa lainasanatutkimuksen perusteilla. Uuden alkeellisen maanviljelyelinkeinon (kaskiviljelyn) saapuminen Baltiaan ja Suomeen voidaan ajoittaa myös kielitieteen lainasanojen etymologiatutkimuksen ja erityisesti germaanikielisen useiden uusien suomenkieleen aikaisemmin kuulumattomien kaskiviljelyyn liittyvien lainasanojen tutkimuksella. Lainasanat ovat myös säilyneet jatkuvan asutuksen perusteella kivikaudelta ( eaa.) nykyaikaan saakka. Tästä tarkemmin Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksen liuti > liutasanojen etymologia kohdassa, jossa selvitetään tarkemmin ko. lainasanojen germaanispohjainen tausta (mm. professorit Häkkinen, Koivulehto). Tällainen lainasanojen tuloajoitus ja säilyminen suomenkielessä tarkoittaa asutuksen ja suomenkielen katkeamatonta jatkumista kivikaudesta nykyaikaan saakka. On myös selvää, että prestiisielinkeinon maanviljelyn sekataloutta; kaskiviljelyä, metsästystä, kalastusta ja karjanhoitoa, harjoittanut väestö oli ns. pullonkaulatilanteissa paremmassa asemassa asutuksen jatkuvuuden kannalta, kuin pelkästään metsästyksellä eläneet väestöt. Maanviljely - karjanhoitajilla oli parempi mahdollisuus selvitä vaikeimpinakin aikoina, kuten lainasanojen maanviljely- karjanhoito termien määrästä ja säilymisestä voidaan päätellä. Vanhimpien lainasanojen tiedetään tulleen Suomen alueelle ja suomenkieleen jopa 2500 eaa. alkaen, joka tarkoittaa, että tämän tutkimuksen hypoteesin mukainen asutusjatkumo on täysin mahdollista. Liuko- Liukko - nimi on voinut muodostua liuti - sanasta vasarakirvesgermaanien migraatiosta alkaen. Useimmilla kaskiviljely - / maanviljelypaikoilla asutus ja nimistö on ollut jatkuvaa nykyaikaan saakka. Suomalaisten kaksi toisistaan poikkeavaa väestöryhmää pronssi - rautakaudella; maanviljelysuomalaiset ja toisaalta metsästäjäväestöt: Vasarakirveskulttuurin ryhmien saapuessa Suomen alueelle, täällä asusti yksinomaan alkuperäisten jatkuvuusteorian mukaisia hämäläisiä (suomalaisia), Nämä n eaa. alkaen saapuneet vasarakirves- nuorakeraamisen väestöjen kaskiviljelijät (miesryhmiä) assimiloituivat saapumisalueensa eli pääasiassa Lounais- Suomen hämäläisten kanssa. Saapujat kaskiviljelijät ovat olleet pääasiassa miesryhmiä, jotka olivat perustaneet perheitä em. alkuperäisten hämäläisten naisten kanssa, näistä on muodostuneet usean

100 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 100 / 256 sadan vuoden aikana ns. muinaissuomalaiset kantasuomea puhuvat kaski- maanviljelijät ja heidän talonsa ja myöhemmin Suomen vanhimmat kylät Lounais- Suomessa. Nämä maanviljelijäryhmät ovat vuosisatojen aikana muuttunet ns. lounais- suomalaisiksi väestöiksi, näitä muinaissuomalaisia väestöjä kutsuttiin pitkään, n luvulle saakka, myös hämäläisiksi (sämä). Toisaalla Suomen sisämaassa oli kivikauden aikaisen Suomusjärven - kampakeraamisen kulttuurin ihmisiä ja heidän tavallaan eläviä ihmisiä. Sisämaan väestö oli nimenomaan myös samoja jatkuvuusteorian alkuperäisiä hämäläisiä mutta, jotka eivät vielä olleet aloittaneet maanviljelyä. Nämä luontaistalouden väestöt olivat edelleen samoja hämäläisiä ns. metsästäjäkulttuurin ihmisiä, joita myöhemmin alettiin kutsua lappalaisiksi ja näiden asuinpaikkojen nimiä erilaisilla lapintyyppisillä appellatiiveilla (esim. Lapinjärvi / löydöspaikkoja - lapinraunioita). Näiden keräilijämetsästäjien asutusta on ollut laajamittaisesti olemassa vielä rautakauden lopulla mm. Hämeessä ja Hämeen alueelta pohjoiseen. (HUOM! Nämä eteläisen / keskisen sisämaan - hämäläiset metsästäjät ovat olleet suomensukuisia jatkuvuusteorian mukaisia väestöjä (geneettisesti), siksi nämä ns. etelän lappalaiset eivät ole nykyisten pohjoissaamelaisten esi-isiä (vaikka sellaista joskus väitetään). PS. Geneettisesti pohjoissaamelaiset ovat täysin eri asia, kuin rautakauden ns. eteläiset metsästäjähämäläiset, joita vielä n luvulla lappalaisiksi kutsuttiin (SL) Suomalaiset olivat jo pronssikaudelta alkaen jakaantuneet kahteen eri elinkeinoryhmään, jonka mm. Tacitus kirjassaan Germannica, vuodelta 98, on huomannut Suomen alueella asuvan finnit ja skridefinnit. Finnit olivat pääasiassa maanviljelyä ja metsästystä harjoittavia suomalaisia (pääasiassa alkuperältään hämäläisten ja vasarakirveskulttuurien keskenään assimiloitunutta väestöä), lounaisosien rannikoilla ja skridefinnit sisämaan metsästäjä - kalastaja- keräilijä- hämäläisiä, l. lappalaisia (ei saamelaisia). Suomessa oli elinkeinoltaan kahdenlaista väestöä 2500 eaa jaa.; Oli rannikolta alkaen kaskiviljely- karjanhoitajaväestöt, jotka olivat aluksi alkuperäisten suomalaisten / hämäläisten naisten ja germaani kaskiviljelijä miesten perheitä. Näiden jälkeläisistä polveutuvat muinaissuomalaiset suomenkieliset "kaskiviljelyhämäläiset" (ks. myös esim. Carpelan 1974). Toisaalta Suomessa oli samanaikaisesti jäljellä myös niitä jatkuvuusteorian metsästäjähämäläisiä, joita myös lappalaisiksi kutsutaan, nämä harjoittivat edelleen metsästystä, kalastusta ja keräilyä. Näiden kahdenlaisten hämäläisten erona oli siis maanviljelys / metsästys. Kaskiviljelyn tullessa Suomeen sen miespuoliset perheenjäsenet olivat aluksi germaanikielisiä, mutta myöhemmin maanviljelyn aloitti myös laajeneva joukko metsästäjähämäläisten eli em. lappalaisten väestöä. Tämä kahtiajako tasaantui vasta keskiajalla, jolloin n. 98 % Suomen väestöstä eli lähes kaikki suomalaiset kuuluivat talonpoikaisyhteisöön ja pääosa väestöstä sai silloin toimeentulonsa maataloudesta.

101 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 101 / 256 Liukko - nimipesyeen nimien jatkuvuus kivikaudelta nykyajalle on mahdollista: Tällainen kaskiviljelyasutuksen ja sen Liuko- Liukko - nimen säilymisen jatkuvuus kivikaudesta pronssi- rautakaudelle on mahdollista. Se on mahdollista mm. ns. Liukko - paikannimisten alueiden jatkuvan asuttamiseen viittaavien arkeologisten löytöjen perusteella (ks. selvitys alla mm. Liukko - nimitutkimuksen tiivistelmästä n. 53 siv., kohta; arkeologiset esinelöydöt Liukko - nimisiltä alueilta). Tässä tutkimuksessa, mm. sen aineistoon kuuluvissa kartoista, on nähtävissä Liuko- Liukola - nimen muuttuminen sisämaahan siirryttäessä, sillä Liuko- Liukola - (Liukala) paikannimistö muuttuu nykyisen Hämeen (Satakunta) alueella Liukko - nimen geminaatta muotoon (n. 500 eaa jaa.), jonne muodostuu vakinaisen maanviljelyn taloja Liuko- Liukko - nimillä. Päijänteen itäpuolisessa Hämeessä (nyk. Mikkelin- Savo) ilmestyy paikannimiksi Liukko - Liukkola - nimi jo rautakauden lopulla (n jaa.) jo ennen niiden alueiden vakinaista maanviljelyä. Liukko - paikannimistö leviää Savoon ja Karjalaan. Hämeen itäosissa ja Savossa - Karjalassa Liukko - paikannimiin tulee mukaan Liukkola muoto (Liukko - Luikko - nimien lisäksi), viimeistään keskiajalla - uudenajan alussa. Savossa ovat ilmeisesti ensimmäiset kaskiviljelyalueet myös nimetty Liukko - nimillä jo rautakauden - keskiajan vaihteesta alkaen. Paikallishistoriatietojen mukaan Liukkola - paikannimi / - talo ilmestyy Vesulahden (entisen Hämeen - Vuolingon alueelle / nyk. Mikkelin) länsipuolelle jo n luvuilla. Nimi otetaan käyttöön ilmeisesti Liukko - paikannimistön perusteella myös sukunimiksi savolaisessa muodossaan - Liukkonen, n / luvuilla, alkuperäisen muinaishämäläisen Liukko - nimen ohella. Liukkonen nimi ei ole yleensä kartoissa esiintyvä paikannimi, vaan ko. nimi on muodostettu sukunimeksi Liukko - kantasanasta, tällöin yleensä hyvin vanhan ko. paikalla olleen Liukko - paikannimen perusteella. Liukkonen - nimi on muodostunut alueelle tulleiden uusien asukkaiden sukunimeksi, Liukko - paikannimi lisättynä -nen sukunimi päätteellä > Liukkonen. Liukko - nimi on muinainen ihmisten luoma paikan - viljelyalueen nimi (ns. kulttuurinimi) Suomessa.

102 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 102 / 256 Liukko - nimi ei ole ns. luontonimi tai - henkilökohtaista ominaisuutta ilmentävä nimi. Laajan paikannimistölevikin perustella on jo yksistään mahdollisuus päätellä, että Liukko nimi on vanhaa muinaissuomalaista nimistöä ja on vanhempaa nimikerrosta kuin ruotsalais- kristillinen nimistö. Liukko - nimistön tutkimus osoittaa, että nimeämisperuste ei ole yleinen luonto- tai jokin henkilökohtaista ominaisuutta ilmentävä peruste. Liukko - nimi on erilainen ja harvinaisen laajalle levinnyt nimi Suomessa, alkaen Lounais- Suomen rannikolta -> sisämaahan. Se osoittaa myös, että paikan nimeämiseksi Liukko - nimellä on ollut riittävän merkittävä syy ja tarkoitus, miksi kyseisiä paikkoja yleensä on yksilöity Liukko - nimillä jatkuvasti paikasta toiseen ja niin laajoilla alueilla Suomessa. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat nimet, jotka kuvaavat paikan muinaisia ominaisuuksia tai niiden antajan suhdetta paikkaan Jenni Sahramaa Liukko- nimen / paikannimen merkityksen muutos ja muuttumineen propriksi Koska Liukko - nimen ei nykyisin ymmärretä merkitsevän mitään paikannimen nimeämiseen vaadittavaa erityistarkoitusta ja kun nimi on erittäin laajalle levinnyt (yli 300 paikannimeä Suomessa), niin sen on oltava erityisen vanhaa kerrosta paikannimistössä (nimi on muuttunut propriksi - erisnimeksi). Vaikka nimi ei enää kuvaa sitä sen keskeisimmän ominaisuuden kannalta, se on silloin aikanaan luonnehtinut paikan omistajien omakielistä nimeä, raivaajien viljelyalueen muinaisia ominaisuuksia ja siten se kuvaa myös nimen antajan suhdetta ko. paikkaan. Sen jälkeen nimi on paikannimenä vakiinnuttanut nimensä ympäristön asukkaiden käyttämänä erisnimenä - proprina (merkitystä ei enää tunneta). Esim. Rengon - pitäjän Liukko - niminen muinaispelto on nykyisin pääasiassa metsää, joka on myös vasarakirveskulttuurin aikaisen kivikirveen löytöpaikka. Se on ollut aikoinaan kaskipeltoa ja mutta on nykyisissä kartoissa nimeltään Liukko. Liukko - nimi on muuttunut propriksi, jonka merkitystä ei yleisesti enää tunneta. Tässä esimerkkitapauksessa, se on tutkimusten perusteella vanhasta pellosta muodostunut metsäalue Rengossa, vanhan rautakautisen Hämeen Härkätien* varrella. Paikannimi on ollut mahdollisesti jo Kiukaisten kulttuurin aikana (n eaa.) ollut olemassa ja sen jälkeen säilynyt jatkuvana perimätietona nykyajalle saakka.

103 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 103 / 256 PS*. ks. tarkemmin Hämeen Härkätie yhteenveto sekä Joidenkin tutkijoiden mielestä on perusteita, että Härkätie on ollut olemassa jo rautakauden luvulla (Lehtinen, Tietolipas 215, SKS 2007:249). Liukko - nimen ikämääritystä ja vastaus alkuperäiseen kysymykseen - voiko Suomessa olla ns. suomalaisen pakanallisen - ns. esikristillisen ajan nimistöä? Liukko - nimelle on löydettävissä ns. muinaissuomalainen ja Kalevalainen lähtökohta mm. paikannimistön- ja kansantieteen tutkimusperusteilla. Liukko - nimistö olisi vanhojen kaskiviljelyalueiden niminä levinnyt Lounais - Suomen vanhimmilta maanviljelyalueilta sisämaahan Liuko > Liukko - nimenä jo mahdollisesti pronssirautakauden aikana (ks. tarkemmin Maanmittauslaitoksen kartta; Liukko - nimipesyeen nimillä olevien paikannimien sijainnit Suomessa). Kaskiviljely on levinnyt Itämeren itäpuolen rannikkoa pitkin Baltian kautta Suomeen. Liukko - nimi on kuulunut suomensukuisten Itämeren altaan ympäristön alueella kehittyneeseen Kalevalaiseen loitsunimistöön (itämeren suomi). Tällainen Kalevala aika on ollut suomensukuisten alueella kantasuomen aikana eli n. n eaa jaa.. Suomalaisen kansanrunouden keräilijät ovat onnistuneet löytämään näitä vanhoja loitsuja vielä luvulla. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa on yli kolmekymmentä sellaista pääasiassa loitsurunoa, joissa Liukko - nimipesyeen nimi mainitaan. Liukko - nimellä on ollut oma merkityksensä kalevalamittaisessa runoudessa, jonka iäksi on määritelty n vuotta. Liukko - nimi liittyy n. 40:n Kalevalaisen loitsurunouden sisältöön. Kantasuomenkielisen väestön vanhimpaan maanviljelyyn eli kaskiviljelyyn (Kalevan kaskeen) liittyy mm. Kalevalan seitsemäs runo, "kokko ilman lintu" kokkolintu- suora lintutulisotka. Kalevalamitta osoittaa pronssi - rautakauden ihmisten erityistä taitoa käsitellä suomenkieltä, se on ollut muodoltaan erittäin korkeatasoinen. Kalevalainen kulttuuri on ollut suullinen "tiivistetty" ilmaisu asioista ja tapahtumista, se on ollut ihmisten välistä tiedonvaihtoa. Kalevalamittaisessa muodossaan sitä on harjoitettu suomalaisten ja suomenkielisten alueilla Itämeren ympäristössä n eaa. alkaen (prof. Kuusi /Anttonen). Kalevalaiset loitsut ja runot ovat syntyneet ennen ruotsinvallan aikoja. On aivan selvää, ettei luvulla Suomen alueelle noussut kirkon (ase-) miesten joukko enää sallinut suomenkielisen väestön Kalevalaista loitsuamiseen perustuvia uskomuksia ja tapoja. Näistä on mainintoja mm. Turun Tuomiokirkon Mustan kirjan (FMU) tietojen perusteella. Paavi Gregorius IX vuonna 1229 määräsi, että Suomen kirkon omistukseen kuului pakanallisten yhteisöjen kulttimaa eli (Kalevalaiset) lehdot ja - pyhät paikat (REa 4 JA FMU 77). Aluksi kirkko ja myöhemmin kruunu yritti kaikin keinoin kitkeä suomalaisten kansanuskoa (Kalevalaisuutta) pois ja puhdasoppisuuden aikana Kalevalainen "kansanusko" oli kuolemanrangaistuksella kiellettyä

104 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 104 / 256 toimintaa. Silloin nuijasodan jälkeen,1600- luvulla, oli tarkoituksena lopettaa suomalainen identiteetti. Suomalaisuus piti lopettaa eli suomalainen perinne ja - kieli sekä oman historian selvittäminen estää (vrt. helmikuun manifesti n. kolmesataa vuotta myöhemmin - mutta se on toinen juttu). Suomalaisten omasta pakanallisuudesta, kansanuskosta ja Kalevalaisuudesta sekä suomalaisten talonpoikien kirkon- ruotsinvallan vastustuksesta on olemassa historiaasiakirjoja, joita ei yleensä ole tarkemmin tarkasteltu Suomessa tässä asiayhteydessä. Siksi on paikallaan esitellä tarkemmin Rooman vallan Paavien ja katolisen kirkon Piispojen välistä kirjeenvaihtoa, ikäänkuin todisteena tapahtuneesta. Tähän liittyvä kirjoitus on lainattu artikkelista Noitavainot ja Puhdasoppisuudenaika Suomessa (kirj. Seppo Liukko). Suomen talonpojilla oli oma kalevalainen kansanuskonsa ja kulttipaikkansa sekä näiden puolustamiseksi voimakas vastustus Ruotsinvallan sotajoukkojen maihinnousua vastaan, Lallista- Davidiin ja Nuijasotaan saakka, sen jälkeen puhdasoppisuuden Noitavainolait yrittivät kitkeä lopullisesti suomalaisuuden merkit. Tällaista on todellakin tapahtunut jo luvulta alkaen, katso evidenssejä, alla kohdat 1-5. Turun Tuomiokirkon Mustakirja FMU eli Tuomiokirkon varhaiskeskiajan asiakirjat (ns. kopiokirja FMU ja REA, antavat tähän vastauksen). Tässä esimerkkinä Paavin kirjeet (FMU 24): Apostolinen Paavin istuin oli huolissaan, suomalaisten voimallisesta vastustuksesta ja siksi kristinuskoa oli levitettävä sotajoukkojen voimin; suomalaiset lupaavat säilyttää kristinuskon, mutta sotajoukkojen vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Suomeen tehtiin aseellinen maihinnousu 1. Edellä mainittu , FMU 24 todistaa, että mm. Köyliössä oli sotajoukkoja luvulla, eli asevoimia käytettiin suomalaisten talonpoikien (Köyliön Lallin) joukkojen voittamiseksi (asevoimiin viittaa myös Tarkiainen 2007). Suomalaisten talonpoikien taholta on ollut huomattavan voimakasta vastustusta, koska vieraan vallan on tarvinnut käyttää asevoimia eli vieraskielistä sotajoukkoa. Suomalaisilla oli puolustettavanaan, oma pakanallinen kansanuskonsa eli Kalevalainen loitsukulttuuri (ks. evidenssiä, kohdat alla 2-4). 2. Todellisuutta on myös, että suomalaisilla oli oma pakanallinen oma kansanusko, kuten seuraavassa Paavin kirjeessä FMU 27 ja lainauksessa ajalta on mainittuna: Olemme kuulleet virolaisten ja muiden noiden seutujen pakanoiden nousevan ankarasti Jumalan uskovaisia ja kristinuskon palvelijoita vastaan, riehuvan silmittömästi sekä hyökkäävän kristityn nimen voimaa vastaan. Me myönnämme yhden vuoden synninpäästön kaikille, jotka voimallisesti taistelevat usein mainittuja pakanoita vastaan. 3. Todellisuutta on, että suomalaiset ovat olleet suurilukuista pakanakansaa ennen ruotsinvaltaa. Perugia , REA 3. Suomen piispa on hankkinut äsken suurilukuisen pakanakansan Suomessa ja läheisissä maissa. Suurilukuisuus maininta selittyy sillä, että myös ns. Novgorodin alueen suomensukuiset on laskettu v mukaan, sillä vasta Pähkinäsaaren rauha 1321 jakoi suomensukuiset väestöt itäiseen ja läntiseen leiriin (Novgorodin- Moskovan ja näiltä alueilta pohjoiseen Karjalaan saakka oli paljon enemmän suomensukuista ja kielistä väestö, kuin Suomen ja Ruotsin alueella). 4. Suomalaisten Kalevalaisen kansanuskon pyhiä paikkoja otettiin kirkon käyttöön (pakolla). Seuraavan kirjeen perusteella on totta, että suomalaisten pakanauskon pyhät paikat / Kalevalauskon shamaani talonpoikien perintömaat oli luovutettava (määritelmä on lahjoitettava, tarkoittaa- pakolla) kirkolle. REA 10, vuonna 1234 Nousiainen. Paavin kirkon edustaja Suomessa piispa Tuomas ilmoittaa lahjoittaneensa pakanalliselle kultille omistetun maaalueen (pakanallinen kultti täytyi olla Kalevalainen, koska muita kultteja Suomessa ei ollut. Kulttimaat olivat pakanatalonpoikien maata tai yhteismaata, joita lahjoitettiin eli oli pakko antaa kirkolle), eli puolet eräästä saaresta, jota kutsutaan Taipaleeksi*, lahjoitetaan kappalaisellemme Vilhelmille ikuisella omistusoikeudella.

105 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 105 / 256 Suomalaisten talonpoikien ja kyläyhteisön omistamia Kalevalaisen kansanuskon pyhien paikkojen maa- alueita (metsiä -mäkiä jne.) oli luovutettava kirkolle. Tällainen vuoden 1234, REA 10 asiakirjassa mainittu Taipaleen maaalue saattaisi liittyä tarkemman tutkimuksen perusteella, esimerkiksi Liukkolan- kylän maihin, Taipalsaaressa* (Lappeenrannan pohjoispuolella) (hypoteesi SL). Taipalsaaren olemassaolosta on suora lainaus Wikipediasta; Taipaleen saari = Taipalsaari *kohdat: *Taipalsaari on vanhaa asuinseutua, sillä kampakeraamisten löytöjen ja kalliomaalausten perusteella on voitu todeta seudulla olleen asutusta jo yli 4000 vuotta sitten. Valkeisaaren kalliomaalaus lienee tehty varhaisrautakaudella. Maalaus esittää luultavasti ihmishahmoja. Rautakaudelta ovat peräisin myös Kannuksen, Kuivaketveleen ja Turasalon muinaislinnat. Vaaterannassa Jauhialassa on sijainnut kivikautinen asuinpaikka. Wikipedia, Taipalsaari *Vuonna 1415 mainitaan kirjallisissa lähteissä ensi kerran Lappeen kihlakunta ja pitäjä, joista viimeksi mainittuun myös Taipalsaari kuului. Taipalsaari muodosti keskiajalta lähtien oman Taipale-nimisen hallintopitäjän. Taipaleen hallintopitäjä sai nimensä Kustaa Vaasan määräämästä Taipaleen kuninkaankartanosta, joka oli ollut sen hallinnollisena keskuksena jo keskiajasta alkaen. Tämän nimi siirtyi myös myöhemmin muodostuneen aluksi seurakunnan nimeksi luvun alusta alkaen seurakunnan nimenä käytetään muotoa Taipalsaari, joka on lyhennys Taipaleen saaresta. Hämäläisten talonpoikien kalevalaiset kulttimaat: Olivatko Turun ja myös Satakunnan ympäristön hämäläisten talonpoikien vanhat Kalevalaiset kulttipaikat jouduttu luovuttamaan uusille ruotsinmaalaisille tulokkaille tai kirkon käyttöön? Asiasta mainitaan tarkemmin seuraavasti (lähde FMU); Paavi Gregorius IX vahvisti 1229, että Suomen kirkon omistukseen kuluu pakanallisten yhteisöjen hallussa ollut kulttimaa eli lehdot ja muut pyhät paikat (REA4 Turun tuomiokirkon kopiokirja, FMU 77*). Nämä paikat olivat kuuluneet aikaisemmin hämäläisille (A. Läntinen 1987:141*). Nousiaisten kirkko oli merkittävässä asemassa Rooman paavin suuntaan luvun alussa. Kuningas Birgerin kirje 1303, sen mukaan kolme ruotsalaista sai oikeuden suorittaa uudisraivausta Hämeen metsissä (de silvis in Tavasti) Häme ulottui Suomenlahdesta Pohjanlahteen, ilmiselvästi seudut kuuluivat suomalaisille hämäläisille, joiden maille ruotsalaiset olivat tunkeutumassa kuninkaan kirjeen voimalla (Aarre Läntinen, 1987 : 140). Hämäläisten vanhoja kalevalaisia nimiä ovat mm. Liukko ja Laukko. Nousiaisten (myöh. Masku- Vahto) kunnassa oli jo ko. Ruotsinvallan aikana Liukolan ja Laukolan kylät. Liukolan kylässä on ollut vanha rautakautinen asumuspaikka. Vielä vuonna 1551 mainitsee Mikael Agricola (Psalttari), että hämäläiset sangen voimallisesti vielä palvoivat omia jumaliaan, joita olivat mm. Calevanpoijat. Ruotsi otti vallan Suomessa, vastustajien esim. talonpoika Lallin talo otettiin Turun piispalle, myös muutoinkin talonpoikaisväestön Kalevalaisen kansanuskon kulttipaikkoja kuten, mm. kalevalaisilla paikannimillä olevia Hiisi - Moisio, Liukko - Lemu alueita, otettiin katoliselle kirkolle (merkittiin asiakirjoihin lahjoituksena) ks. FMU-REA. Kalevalaista - kalevalamittaista runoutta laulettiin suomenkielisten talonpoikien toimissa yleisesti Länsi-Suomessa keskiajalla vielä luvulla, tästä on mainintoja ks. tarkemmin Agrigola: Suomen historian kronologia; 1400-luvulla.

106 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 106 / 256 Kalevalaisesta kansanrunoudesta mainitaan tarkemmin sivun puolivälissä, kohdassa yleistä luvulla. Siis ruotsinvallan puhdasoppisuuden aikana ei enää ollut suomalaisilla edes mahdollista luoda uutta Kalevalaista perinnettä (loitsurunoutta- syntyloitsuja), tämän vuoksi suomalaisen perinteen täytyy olla vanhempaa. Kielitieteen perusteella on todettu, että suurin osa Kalevalaisista loitsuista perustuu kantasuomen kieleen (n eaa.), jolloin Kalevala- kulttuurin ikä on uskottavasti em. professori Kuusen ja Anttosen johtopäätelmien mukaisia eli n. vähintään 3000 vuotta vanhaa suomensukuisten suullista - kertovaa kansanperinnettä. Liukko - nimi kuuluu kerätyn aineiston perusteella ja myös Kansantieteen kannalta suomalaisten esihistoriaan ja muinaissuomalaisten omaperäiseen ja vanhaan kulttuuriin. Liukko- nimen täytyy olla tälläkin tarkasteluperiaatteella, vanhempaa kuin ns. kristillisruotsalainen nimistö. Liukko - nimi on Kalevalainen nimi Liukko - nimi on muinaissuomalainen nimi: Liukko - nimi on on varmasti muinaissuomalainen nimi. Liukko - nimen ikä voidaan määrittää muinaissuomalaiseksi nimeksi, monen eri ajoitusmetodin perusteella, kuten tässä tutkimuksessa on selkeästi osoitettu. Liuko - Liukko - nimet ovat muuttuneet satojen vuosien tai todennäköisimmin tuhannen - kolmen tuhannen vuoden aikana suomalaiseen muotoon ja otettu suomalaisten (maanviljelyhämäläisten) käyttöön paikkaa yksilöiväksi nimiksi, joka tapauksessa selkeästi ennen keskiaikaa Suomessa, joten Liukko - nimipesyeen nimiä voidaan kutsua perustellusti otsikon väitteen mukaisesti muinaissuomalaisiksi nimiksi.

107 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 107 / 256 Liukko - nimistön vanhaa pohjaa tukee myös paikallishistoriatutkimus Liukko - nimisten paikkojen - ja talojen /kartanoiden historiasta ja historiallisista tapahtumista. Ja toisaalta sen osoittaa myös kyselytutkimus Liukko - nimisten paikkojen - talojen / kartanoiden nykyisiltä omistajilta. Samaan muinaissuomalaiseen nimistöön viittaavat myös paikallishistoriakirjoista kerätyt tiedot omistajasukujen kulttuurihistoriasta. Liukko nimistö on vanhempaa pohjaa kuin peltojen- metsien, talojen -kartanoiden tiedossa oleva historia. Liukko - nimi kumpuaa näilläkin perusteilla pakanalliselta ajalta, ja nimet ovat olleet olemassa ennekuin ko. talonpoikaistalo / -kartano tai säterikartano on alueelle perustettu. (ks. tarkemmin kyselytutkimus Liukko - nimiset talot ja - kartanot Suomessa tai Liukon courtyard Liettuassa. Suomalainen näkökulma suomalaisten esihistoriaan (Seppo Liukko); Tämän Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen kautta tai sen välityksellä olisi jokaisen suomalaisen mahdollista seurata ikäänkuin "oman suomalaisen sukunsa" matkaa läpi historian, joka on suhteutettu suomalaisten pitkään jatkuvuusteorian mukaiseen esihistoriaan, jääkauden maksimista alkaen. Tämä tutkimus tuo esille sen, miten historian tapahtumat ovat toteutuneet tavallisen suomalaisen näkökulmasta, se on selkeästi erilainen kuin mitä yleensä esitetään. Keskiajan ja uudenajan alun tapahtumia kuvataan yleensä tai ainoastaan vain "suurten" kuninkaiden, aatelisten tai kirkon - merkkihenkilöiden nimissä. Liukko - nimen tutkimuksen eri vaiheita seuraten on mahdollista ymmärtää suomalaisten erittäin pitkää - ja mielenkiintoista historiaa ja tapahtumia monipuolisemmin ja uudesta näkökulmasta (ks. Suomen historiaa myös artikkelista Anjalan liitto - suomalaisuus, kirj. Seppo Liukko ). Tutkimus on rakennettu lähtökohtatietojen; laaja-alaisen ja suurimääräisen Liukko - nimipesyeen paikannimistötietojen- sekä etukäteen tiedossa olleen Liukko - nimen etymologiamääritelmän perusteilla. Tutkimuksen tarkennukset, johtopäätelmät ja loppuyhteenvedot perustuvat useisiin erilaisiin tutkimusmetodeihin sekä monien asiaan liittyvien eri tutkimusalojen asiantuntijoiden kirjallisiin lähteisiin. Liukko - nimen esihistoria artikkelista selviää miten "tavallinen" muinaissuomalainen talonpoikaisnimi, Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan, suomalaisuuteen ja suomalaisten Kalevala kulttuuriin, mahdollisesti jo vasarakirveskulttuurien ajoista alkaen, mutta ainakin rautakaudesta alkaen.

108 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 108 / 256 Tutkimuksen tarkempi esittely Osa -II, n. 53 s. kotisivuyhteenvedon alla *** Alla Liukko - nimen esihistoriaa, tutkimuksen yhteenveto ja esittely sekä Liukko nimisten paikannimien - kartta Suomessa. -> Liukko - nimen historiaa tutkimuksen sivuille, tästä (laajat linkit) n. 140 siv. (päiv. jtkv.) Lyhyt englanninkielinen yhteenveto; HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO ******************************************************************************** * Liukko - nimihistoriatutkimus: II- osa Teksti ja kuvat Seppo Liukko

109 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 109 / 256 Tutkimuksen tarkempi esittely ja yhteenveto n. 53 siv.: Liukko - nimen historiaa, esihistoriatutkimus Seppo Liukko (SL) Tutkimuksen lyhyt esittely on koottu pääosin seuraavista Seppo Liukon kirjoittamista artikkeleista ja tutkimuksista, joista laajempi n. 140 siv. on Liukko - nimen esihistoriatutkimus / tutkimusraportti (Tutkimusta päivitetään jatkuvasti, viimeinen päiv.12/2010), lisäksi ko. asiaa on selvitetty seuraavissa artikkeleissa; Liukko- nimen kytkentä kalevalaiseen aikaan. sekä mm. Liukko - nimen historiaa artikkeli 2007 A -osa ja esim. Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika Suomessa. Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen lyhyt yhteenveto: Tässä esitellään lyhyesti perusteet Liukko - nimen esihistorian tutkimukseen, joiden selvittämiseksi on tunnettava arkeologisten ja geneettisten perusteiden mukaisesti looginen tapahtumaketju väestöliikkeistä kivikaudelta nykyaikaan saakka. Tutkimuksessa eritellään myös Liukko - nimen etymologiaa eli sanan / nimen alkuperää - ja muut nimen ikämäärityksien perusteet. Sanojen alkujuuren, sanavartalon muuttuminen ja nimen alkuperä selvitys rakennetaan mm. iu - diftongin kautta. Se on mahdollista, koska alkuperäisessä (varhaiskanta-) suomenkielessä - ja toisaalta nykyisessä ruotsinkielessä, ei ole iu - diftongia. Liukko - nimen liittyvän kielitieteellisen erikoisominaisuuden perusteella on mahdollista ajoittaa nimen käyttöönottoa Suomessa. Liukko - nimen laaja paikannimistö antaa myös mahdollisuudet tutkia Liukko - nimeä tarkemmin kuin yleensä muita suomalaisia nimiä. Nimen taustaa ja alkuperää on siis selvitettävissä erilaisin mm. arkeologisten löytöjen- ja kielitieteen tutkimusmetodein, joihin kuluu myös paikannimistötutkimus. Näiden seikkojen perusteella on löydettävissä syyt Liukko - paikannimistön muodostumiseen ja syntyyn sekä käyttöönottoon suomenkielisellä alueella mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella. Silloin on mahdollista selvittää mm. miten kivikaudella ensimmäisen kerran Suomeen tai suomensukuisten alueelle muuttaneet ihmiset ovat vaikuttaneet suomalaisiin ihmisiin ja esim. nimistöön. Miten vaikuttivat Suomen alueelle n eaa. alkaen saapuneet nuorakeraamisen väestön vasarakirvesgermaanien liuti* - miesjoukot (muutaman kymmenen ihmisen ryminä). Tässä selvityksessä tutkitaan myös miten varhaiskantasuomen kieli, arkeologiset kulttuurit ja ihmisten elinkeinot muuttuivat ensimmäisten vieraskielisten muuttajien toimesta. Vasarakirveskulttuurien (tunnetaan myös nimellä nuorakeramiikka) germaanikieli ei muuttanut

110 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 110 / 256 Suomen alkuperäisen metsästäjäväestön suomensukuisia kieliä, kuten tapahtui Euroopassa. Varhaiskantasuomen aikainen kieli muuttui kantasuomeksi, kun pääasiassa uusia maanviljelyyn liittyviä lainasanoja otettiin (suomalaisten) hämäläisten käyttöön (kieli ei vaihtunut Suomessa eikä Virossa). Mutta miten suomenkielelle vierasperäiset lainasanat / nimistö (mm. liuta > Liuko nimi) mahdollisesti muuttuivat suomenkielen vaikutuksesta Suomessa kivikaudella ja myöhemmin eri alueilla, kun väestöä siirtyi Lounais- Suomen ensimmäisiltä kaski- maanviljelyalueilta sisämaahan (pronssi- rautakaudella) ja edelleen Hämeestä Ruoveden ja Rautalammin suurpitäjien kautta Savo- Karjalaan siirryttäessä ( luvuilla). Poissulkevasti voidaan todeta, ettei Liuti > liuko sana ei ole voinut tulla lainasanana suomenkieleen n eaa. aikana ainakaan ruotsin- tai slaavinkielisiltä alueilta, koska sellaisia kieliä ei vielä silloin ollut edes olemassakaan. Sillä ensimmäiset slaavit tulivat esim. Novgorodin suomensukuisten väestöjen alueelle ja korkeudelle vasta n jaa., joten liutaliuko - sanat eivät voi johtua venäjän liud - sanasta. Ruotsinkielen muodostuminen on myös ko. ajankohtaan nähden huomattavasti nuorempaa, vasta nuoremman rautakauden ajalla, ja kuten aikaisemmin on mainittu on ruotsinkielestä puuttuu ui - diftongi. Tätä tutkimuksen hypoteesia (väite), että Liukko - nimi olisi pakanallisen ajan nimi, tukee myös Liukko - nimen esiintymisen laajuus / levinneisyys Suomessa (ks. paikannimistökartat). Lisäksi nimen historiaa ja ikää voidaan tarkastella paikallishistorian - ja mm. muinaissuomalaisen Vesilahden Liukko talon perusteella, jossa on eräsija valtausten ja muiden esihistoriatietojen perusteella asuttu Liukon - nimisten henkilöiden toimesta jo rautakaudella. Liukko - nimi kuuluu Kalevala - aikaisiin nimiin (SKS, mm. Europaeus, Porkka). Kaikki nämä em. seikat viittaavat Liuko- Liukko - nimistön olevan pakanallisen ajan Kalevalaiseen nimistöön kuuluva nimi. Vesilahden Liukon - rusthollin kautta löytyy myös kytkentä Kalevala - aikaan ja syyt miksi Kalevalaista perinnettä mm. kalevalamittaista Elinan surmarunoa on ylläpidetty mm. Vesilahden Liukko - rusthollissa (ks. Vesilahden Liukko talo-rusthollin suku-taulut ja historiaa). Kunnes Elias Lönnrot sen tallensi Kalevalan sisarteoksen Kantelettaren sivuille 1840 (Kolmas kirja III:8). Vesilahden Liukko - on todennäköisin lähtökohta myös nykyisin Suomen Liukko - sukunimisille henkilöille. Suuri osa nykyisistä Liukko - nimipesyeen sukunimistä on otettu käyttöön ko. alueen väestön tiedossa olleen vanhan pronssi-rautakautisen Liukko- nimisen paikannimen. Nämä selvitykset tulevat tarkemmin esille Liukko - nimen esihistoriaa ja historiaa tutkimuksessa. Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksen esittely: Tutkimus on tehty olemassa olevan Liukko - nimen germaaniperäisen etymologian - (prof. Jouko Vahtola 1996) ja vanhojen Liukko - nimipesyeen* paikannimien laajan levinneisyyden perusteella, ks. Liukko - paikannimistökartta, jossa ko. Liuko- nimipesyeen paikannimiä / - siirrynnäisnimiä on määrältään hämmästyttävän paljon Suomessa, yli 300.

111 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 111 / 256 *Liukko - nimipesyeen nimiä: Liuko Liukola Liukko - Liukkola tai Luiko- Luikola- Luikko Luikkola tai Luikala Luikkala ja mm. Luikka, Luikki, Luikku, Liukka, Liukkala ja esim. Liuksia - Liuksiala (Vahtola 1996:42). Yllä olevaan listaan voisi tämän tutkimuksen perusteella lisätä myös Liukko - nimipesyeeseen kuuluviksi seuraavat nimet, kuten mm. Luike, Luikki, Luikkio, Liuka, Liuha, Liuho, Liuhto ja Liuto sekä näiden paikkaa ja paikannimeä ilmaisevat - la päätteet esim. Liukala jne. (perustelut tekstissä). Paikannimistötutkimuksen metodien perusteella on yleisesti todettu, että ko. paikannimen suuri määrä ja - laajuus kuvaavat myös nimen hyvin vanhaa ikää (ks. Esihistorian tutkiminen vanhojen paikannimien avulla). Liukko - nimi on etymologisesti (alkuperä) tutkittavissa, koska se "erottuu" selkeästi muista esim. luonto- tai kristillis- ruotsalaisperäisistä nimistä, Liukko - nimi kuuluu myös ns. muinaissuomalaisiin Kalevalaisiin nimiin: Vaikka Liukko - nimi ei nykyisellään tarkoita varsinaisesti mitään niin, kuitenkin se on selkeästi tunnistettavissa lainasanaksi, mahdollisesti jopa vasarakirveskulttuurin aikaiseksi muinaisgermaaniseksi lainasanaksi (propriksi). Suomalaisen sanan iu- diftongi viittaa siihen, että sana tai nimi olisi germaanispohjainen (mm. Häkkinen 1997 /Koivulehto 1981). Huom. Ruotsinkieli ei tunne diftongia, joten senkin perusteen vuoksi Liukko - nimipesyeen nimet ovat selkeästi vanhempia, kuin ns. ruotsalais - kristillinen nimistö. Tästä osoituksena on mm.. ruotsalaisten kirjureiden kirjoitusvirheet Liukon - nimipesyeen nimien kohdalla ja esimerkkinä mm. maakirjojen suomenkieliset iu - diftongimuotoiset nimet. Ruskon muinaispitäjän erittäin vanha, todennäköisesti jo pronssi-rautakauden, Liukolan - kylän nimi on kirjoitettu vanhimmissa Varsinais- Suomen maakirjoissa 1539 lähes tunnistamattomaan muotoon - Liököylä, mutta oikea nimi on säilynyt oikeassa muodossaan suomenkielisen väestön perimätietona. Tämä Liukolan - kylä on ollut olemassa "suomalaisten" maanviljelijöiden hämäläisajalla jo ennen luvun ruotsalaisten nousua Lounais- Suomen Hämeen ja hämäläisten alueelle (myöhemmin nimi muuttunut Varsinais- Suomi nimeksi), jos kylä olisi muodostettu vasta ruotsinkielisellä ajalla nimi ei olisi ollut iu - / ui - diftongilla varustettuna, koska ruotsinkielessä ei ole diftongia. Liukko - nimet ovat olleet ennen Ruotsinvallan aikoja, koska mm. hämäläisten (suomalaisten) Kalevalainen aika oli ollut jo ennen lukua, jolloin Kalevalamittaiset loitsut olivat syntyneet. Liukko - nimi on tällainen Kalevalainen nimi, sillä lähes neljässäkymmenessä loitsurunossa mainitaan Liukko - nimipesyeen nimi tai sana. Diftongiperusteen ja lainasana seikkojen sekä paikannimistön laajuuden vuoksi Liukko - nimi näyttäisi olevan niitä harvoja tutkittavissa olevia pakanallisen ajan nimiä Suomessa. Yhtä vanhoja suomalaisia mm. luontonimiä on varmasti edelleen olemassa, mutta niiden tutkiminen on miltei mahdotonta, koska ne eivät erotu riittävästi muista nimistä, eikä ko. nimistä löydy riittävää esihistoriallista kiinnekohtaa esim. kielitieteen tai asutushistorian perusteilla. Tällaisten nimien ikää tai alkuperää ei ole mahdollista kartoittaa esim. vertailemalla niitä muihin esihistoriallisiin

112 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 112 / 256 nimiin tai muiden ajoitusmenetelmien perusteella. Liukko - nimi on riittävästi poikkeava nimi suomalaisten nimien joukossa jotta, sen alkuperän tutkiminen olisi periaatteessa mahdollista mm. kielihistorian - (iu- diftogin), nimistön - ja paikannimistön tutkimusmetodien sekä arkeologian -, väestögenetiikan- ja väestöhistorian muutosten perusteilla. Lainasanana nimen alkuperä, saapumisajankohta ja merkitys olisi periaatteessa mahdollista selvittää ja liittää se asutushistorian ja elinkeinojen muutoksiin suomenkielisten väestöjen alueella nykyaikaan saakka. Alkuperätietojen mukaan Liuko- nimipesye Suomessa perustuisi germaanikielten liuti > Leute - sanavartaloihin ja - merkitykseen sekä niiden väestöjen myöhempään henkilönimistöön ja niistä muodostuneisiin johdannaisiin (kanta-) suomenkielen alueella. Lainasanasta liuti* olisi muodostunut vuosisatojen kuluessa muutos (liuta) > tai Leute (Leuc) >Liuco > Liuko- Liukko - nimeksi. Suomessa nimi olisi kuitenkin niin vanha, todennäköisesti 1000 eaa jaa. ajalta, että sitä voidaan sanoa muinaissuomalaiseksi nimeksi. Sillä Liukko - nimi näyttäisi tutkimuksen perusteella olleen suomalaisten käytössä huomattavasti ennen ns. kristillis - ruotsalaista aikaa. Mm. tämä selviää Seppo Liukon laajassa Liukko - nimen ikää ja alkuperää koskevassa esihistoria- tutkimuksessa, joka on samalla myös paikannimistö - ja asutushistoria- sekä kyselytutkimus Liukko - nimipesyeen paikannimistön nykyisille omistajille. Samalla etsitään vastausta kysymykseen, kuinka vanhaa on asutushistoria Liukko - nimellä Suomessa ja Balttiassa tämän tutkimuksen aineistotietojen valossa? Tässä tutkimuksessa on käytetty useita nimistön - ja paikannimistön tutkimukseen käytettyjä metodeja, tutkimukseen on koottu myös aikaisemmin aikana Seppo Liukon kirjoittamien artikkelien historiatietoja, suomalaisten ja suomensukuisten väestöjen esihistoriasta ja asutushistoriasta jääkauden maksimin ajoista alkaen. Tutkimuksen kannustimena on ollut lähtökohtatietojen, Liukko - etymologian ja paikannimistön suuren määrän lisäksi, paikannimistötutkimuksen professori Eero Kiviniemen rohkaiseva maininta vanhojen "pakanalliselta ajalta " peräisin olevien paikannimien olemassaolon mahdollisuudesta: Suomessakin eräänlaisena työhypoteesina voitaisiin pitää sitä, että osa paikannimistämme saattaa olla peräisin jo parin kolmen vuosituhannen takaa, ehkäpä kauemminkin" (Kiviniemi 1978:74). Tutkimuksen eri metodien perusteella Liukko - nimen iäksi arvioidaan, mahdollisesti jopa vuotta, sillä Liukko - nimi näyttäisi olleen useiden lähteiden perusteella suomalaisten käytössä jo ns. pakanallisella ajalla, mahdollisesti jo pronssi- rautakaudella. Liukko - nimi voisi johtua muinaisgermaanin liuti* - sanasta tai Leute - ihmisten henkilönimistä Liuco- Liuckhardt (Vahtola). Ensimmäinen ei suomenkielinen migraatio Suomen alueelle, toi kaskiviljelyn ja vasarakirvesgermaanien lainasanastoa Suomeen n eaa. alkaen.

113 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 113 / 256 Liukko - nimi saattaa liittyä Suomen ja suomalaiskielisten alueelle (myös Baltia- Viro- Suomi) tulleeseen migraatioon. Tämä tarkoittaa siis, että Baltian kautta on Suomen alueelle eli jatkuvuusteorian suomalaisten alueelle on tullut esihistorian ensimmäinen vieraskielinen muuttoaalto. Tällöin arkeologisen määritelmän mukaista vasarakirves - / nuorakeraamisen kulttuurin väestöä eli vasarakirves- germaanisia joukkoja (miesjoukkoja - liuti > liuta) on saapunut Baltian kautta Suomeen jo n eaa. ja Kiukaisten kulttuurin aikana kaskiviljelyä levittäen. Liuti ( > liuta) > Leute ja muut joukkoa kuvaavat sanat ovat (esi-) germaanista lainasanastoa Suomessa ja suomenkielisellä alueella. Lainasana liuti > liuta on peräisin vasarakirves- germaaneilta, n eaa. olevalta ajalta (Koivulehto 1981:195 / Kulonen 1995:85 / Häkkinen 2004:619). PS. Suomen alue on alunperin (n eaa. alkaen) asutettu nimenomaan Kundan - kulttuurista tulleiden suomensukuisten väestöllä. Suomen alue on ollut vanhaa laajaa suomensukuisten metsästäjien jatkuvuusteorian mukaista aluetta (kuten myös Viro ja muu Balttia ja Skandinavia). Suomen alue asutettiin, kun jääkauden jäidenlähdön jälkeen muutto tai laajentuminen oli mahdollista, n vuotta sitten. Muutto tapahtui suomensukuisten laajasta Kundan - kulttuurista. Germaaniset lainsanat ja vasarakirvesgermaanit Suomen alueelle n eaa. (kivikauden lopulla, ennen pronssikautta): Varhaiskantasuomen kielen alueelle Suomeen (Balttiaan) on uutta vieraskielistä väestöä saapunut ensimmäisen kerran vasta näiden vasarakirveskulttuurien saapumisen aikoina ( ks. nuorakeramiikan asutusalueet Suomessa kartta, Museovirasto). Koska baltit ovat olleet alunperin suomensukuista ja - kielistä väestöä (Savontaus 2006), siksi ko. germaaninen liuti - lainasana on tullut myös Baltiassa suomenkieliselle alueelle (Ks. sanavartalon muuttuminen toisella kielialueella - alla). Muuttajat ovat olleet vasarakirvesgermaaneja n eaa. alkaen, ja ovat siirtyneet Suomeen nimenomaan Baltian kautta. Nämä ovat voineet olla esigermaanikielisiä tai ns. kaksikielisiä, jotka varhaiskantasuomea / kantasuomea puhuvina tunsivat ainakin germaanisia maanviljelyyn /kaskiviljelyyn liittyviä sanoja mm. aura, huhta, kaski, tuhka, siemen, ohra, kasvaa, kyrsä, sekä lehmä ja härkä. Tämä vasarakirves- / nuorakeraamisen kulttuurin migraatio on ollut suhteellisen vähäinen - ehkä satoja tai 1000 luokkaa - väestön siirtymä Suomeen (lainaus; Vahtola 2004:14-15 Suomen Historia). Itämeren altaan kaakkoiskulmassa Veiksel- joen alueella. n eaa. on ollut suuri vasarakirvesgermaanien alue. Maanviljelyn leviäminen hidastui ilmaston kylmenemisen vuoksi ja samalla "pysähtyi" indoeurooppalaisen kielen leviäminen pohjoiseen. Suomensukuistenväestöjen kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen muutti ko. kielen germaanikieliksi, tämä kieli oli nyt ko. vasarakirveskulttuurien väestöillä.

114 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 114 / 256 Tämä suomensukuinen, mutta germaanikielinen vasarakirveskulttuuri levitti n eaa. aikana miesjoukkojen välityksellä alkeellista maanviljelyä, kaskiviljelynä mm. Suomeen Balttian kautta. Vasarakirveskulttuurit levisivät Suomen kautta myös Ruotsiin. Suomensukuisten vasarakirvesgermaanien ja hämäläisten levittivät maanviljelyelinkeinon ohessa suomensukuisten vaaleaa geenistöä ja sen ohessa lievää indoeurooppalaista geenistöä Suomesta Ruotsin keskiosiin, silloin jo alueella olevien alkuperäissuomensukuisten alueelle. Näillä alueilla suomensukuisten kieli jäi pitkäksi aikaa n. 3000:n vuoden ajaksi edelleen alkuperäiseksi kieleksi. Aikaisemmin vasarakirveskulttuurin siirtymisen suunnan oli oletettu olleen päinvastoin (M. Huurre 1999). Vasarakirveskulttuuri on tullut Suomeen Baltian kautta ja levinnyt Suomesta Ruotsiin. Aikaisemmin oli oletettu päinvastoin (M. Huurre 1995;71-72) Vaaleus on lähtöisin nimenomaan suomensukuisten väestöjen alkuperäisestä "tundravaaleasta" genetiikasta, ja on laajimmillaan Euroopassa (ja maailmassa) edelleen Suomen- ja sen ympäristön väestöissä. Tällaisen nykyisten väestöjen vaaleuskartan esittävät biologit prof. Rees 2002 ja Frost 2006 (ks. tämän artikkelin alaosassa; suomensukuisten jatkuvuusteoria). Suomensukuisten alkuperäinen tundravaalean väestön, "vaalean pigmentin kartta" ja myös myöhempien suomensukuisten vasarakirveskulttuurien väestöliikkeet mm. Baltian kautta Suomeen ja sieltä Ruotsiin vahvistavat osaltaan tätä suomensukuisten jatkuvuusteoriaa. Tästä johtuu Ruotsin alueen väestön "suomalainen genetiikka". Useat biologit ovat tutkimuksissaan todenneet, että vaaleapigmenttisyys, vaaleahiuksisuus- ja vaaleasilmäisyys- (siniset silmät) alueita on myös Ruotsissa. Sitä esiintyy vieläkin eniten Isojen järvien pohjoispuolella. Etelä - Ruotsiin oli n eaa. saapunut suomensukuisten alueille ensin megaliittikulttuurien väestöjä, joiden genetiikkaa ruotsalaisissa on enemmän kuin suomalaisissa sen jälkeen saapuivat länsi-germaanit, suomensukuisten ja - kielisten alueille, joiden yhteistä pohjaa nykyinen ruotsinkieli on. Alueella tapahtui ns. hidas- monikerroksinen kielenvaihto, länsigermaaninkieli muuttui suomensukuisten kielien vaikutuksesta pohjoisgermaaniin mm. Ruotsissa. Suomensukuisten kielien vaikutus pohjoisgermaanisten kieliin on ollut huomattavasti monikerroksisempi ja pidempiaikaisemman kielenvaihdon seurausta, kuin sen vaikutus oli ollut muinais- (esi-) germaanikieliin. Tämä ilmenee mm. siitä, kun alkuperäisissä suomalaiskielissä ei ole ollut diftongia niin sen vuoksi myös diftongi "unohtui" lopulta pitkän kielenvaihtoprosessin aikana pohjoisgermaanin kielistä (esim. ruotsin kielestä). Diftongi on siis olemassa alkuperäisissä germaanikielissä. Suomeen n eaa. alkaen tulleet vasarakirvesgermaanien liuti - joukko / joukot olivat juuri sitä alkuperäistä esigermaanista väestöä, jotka toivat ko. diftongin Suomeen suomenkielisten alueelle uusien lainasanojen mukana. Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana suomensukuisten väestöjen Suomessa ja Baltiassa n eaa. Lainaus Viron esihistoria 2007:

115 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 115 / 256 Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Muinaisgermaanien (kanta /esigermaanikielinen) vasarakirves- / nuorakeraamisen ajan migraatio Suomeen ei aiheuttanut kielenvaihtoa, mutta se toi kuitenkin tullessaan maanviljelyelinkeinon ja esigermaanikielisiä lainasanoja sekä kaskenpolttoon erikoistuneet germaaniset liuti* > liuta - miesjoukot (liuti* > Leute merkitsee mm. liutaa ihmisiä /joukkoa). Liuko- nimet olisivat syntyneet aluksi kaskiviljelyalueiden nimiksi tai myöhemmin Leute >Liuco- Liuckhart henkilönimien muunnoksena (ks. liuti >Liuko yhteenveto). Professori Jorma Koivulehto on germaanisen lingvistiikan ja -filologian erityisasiantuntija Suomessa. Hän on tutkinut germaanisten lainasanojen tuloa Suomeen. Joukko -sanan tutkimuksessaan hän mainitsee, että joukko- sanassa diftongia seuraa geminaatta -kk, varhaiskantasuomessa rekonstruktiossa sanan asu olisi *jovkko, joka viittaisi, että. sana olisi kantagermaanista pohjaa ja on siten suomalais-ugrilaista laajaa kautta nuorempi. Useimmat "ihmis- t. eläinjoukkoa" merkitsevät johtamattomat sanat, jotka eivät ulotu suomalais-ugrilaiseen kantakieleen asti, ovat lainoja: vanhat lainat kuten joukko, seura, kansa, liuta, hulkka sekä lauma ja katras (Koivulehto, Virittäjä lehti 1981: ). Vanhaa kantagermaanista pohjaa lainasanana olisi Koivulehdon määritelmän mukaan, myös tässä Liukko - nimitutkimuksessa käsitelty (liuti >) liuta - joukkoa merkitsevä sana. Liuko- nimistö on etymologialtaan monien kielitieteen tutkimusseikkojen vuoksi todettu olevan esi - germaanista nimistöä. Jorma Koivulehto pohtii artikkelissaan lingvistiikkaa ja filologiaa. Onko lingvistiikka vain puhdasta kielentutkimusta? Kieli heijastaa aina kulttuuria ja sen kulttuurin historiaa, jossa kieli on elänyt ja elää. Filologia on sanojen harrastamista, se yrittää saada selville, mitä kaikkea sana, kieli voi meille kertoa. Filologia tarkoittaa sellaista kielentutkimusta, joka näkee kielessä kulttuurin heijastajan, joka tutkii kielen ja kulttuurin sidoksia. Olisi selvitettävä kysymys miten ratkaistaan; germaanisen filologian germaaninen osa ja sen liittyminen Suomen muinaisuuden tutkimiseen eli ns. kansallisten tieteiden aloihin Koivulehto Virittäjä lehti 1984:9-10. Liukko - nimen tutkimuksen yhtenä osana on selvittää, germaanispohjaisen lainasanan etymologiaa ja miten se liittyy Suomen muinaishistoriaan. Liuti - liuta sanan sanavartalo on

116 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 116 / 256 ajoitettu kielitieteellisesti vasarakirvesgermaanien ja nuorakeraamisen kulttuurin aikaan. Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää miten liuti - sanasta voisi muodostua kivikauden - pronssikauden aikana suomenkielinen muoto ja Liuko - Liukko - nimi. Kun se on muodostunut Suomessa, se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, tässä tapauksessa nuorakeraamisen kulttuurin ja vasarakirvesgermaanien levittämään kaskiviljelyyn ja - kieleen. Siksi Liukko - nimeä on mahdollista selvittää monien muiden Suomen muinaisuutta tutkivien tieteiden avulla. Liukko- nimistön kirjoitus - ja ääntämisvirheellisyydet (virheellinen kuuleminen) näkyvät Liukko - nimipesyeen nimistön laajuutena. Liukko - nimen iu- ja ui- diftongi oli tuntematon / vaikea asia ruotsinkielisille kirjureille lukujen aikana. Liukko - nimipesyeen nimet ovat osaltaan muodostuneet erilaisiksi ihmisten nimen lausumisesta johtuvien erojen perusteella. Varsinaisesti 1100-luvun jälkeen suuria nimi vaihteluja ja - eroja on syntynyt ruotsinkielisten muinaissuomalaisen nimien virheellisestä ymmärtämisestä, kun vieraskieliset kirjurit kirjoittivat suomalaisten ääntämisen perusteella vaihtelevasti mm. Liuko- Liukko- Liukkola - Liukala- Liuho - Liuhola-, Liutola-, Luike- Luiko- Luikko- Luikola- Luihola-, Luika- Luikala- Luihala- jne. nimiä. Ruotsinkielinen kirjuri ei tiennyt miten kirjoittaa suomenkielisen nimessä oleva iu - tai ui - diftongi, koska sellaista ei ole ruotsinkielessä: Olisiko se hävinnyt siellä olleen alkuperäisen suomensukuisten kielialueen vuoksi, ja siellä suomensukuiselle kielelle tapahtuneen pitkän kielenvaihtoprosessin aikana (ruotsinkieleksi) ja siten diftongin puutos johtuisi alkuperäisen suomenkielen vahvemmasta vaikutuksesta germaanikieleen Ruotsissa / Skandinaviassa? Seppo Liukko. Diftongi on tullut suomenkieleen vasarakirveskulttuurien aikana ( eaa. aikana), ja silloin se on tullut nimenomaan lainasanaan kuuluvana uutena osana ja vanhemman indoeurooppalaisen / esigermaanisten lainasanojen mukana suomenkieleen. Tällöin varhaiskantasuomi muuttui kantasuomeksi mm. lainasanojen vaikutuksesta, vasarakirveskulttuurien ajoista alkaen. Liukko - nimen alkuperäisen sanavartalon on siksi oltava peräisin muinaisgermaanin lainasanasta (liuti -), koska iu - diftongia ei ole alkuperäisessä suomensukuisten kielissäkään (esim. suomensukuisten vanha koiraa tarkoittava sana sanottiin alunperin kojra - koera, siis ilman diftongia). Liukko - nimi ei ole peräisin Skandinaavisesta ruotsinkielestä, jos se olisi ruotsalaisperäinen nimi siinä ei olisi iu- diftongi muotoa. Ruotsinkielinen kirjuri kirjoitti muinaissuomalaiseen muotoon muuttuneet Liukko - nimet usein virheellisesti, syntyi uusia nimipesyeen nimiä:. Ruotsinkielinen pappi tai kirjuri ei "kuullut" suomenkielisen lausumaa nimeä tai siinä olevaa iu - diftogia oikein. Siksi kirjuri kirjoitti nimen miten parhaakseen osasi tai - halusi (johtuu myös

117 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 117 / 256 reversaali virheestä - ks. alla). Tämän vuoksi useiden satojen vuosien aikana Suomeen muodostui Liuko- nimistön perusteella asiakirjoihin ja karttoihin monipuolisempi nimien määrä kuin olisi ollut, jos kirjurit olisivat osanneet suomen kieltä. Syntyi "uusia" nimiä ns. kirjurietymologian perusteella, erilaisissa muodoissaan. Tämän seikan on huomannut myös prof. Jouko Vahtola vuonna 1996 ja on määritellyt pääpiirteittäin Liukko - nimipesyeeseen kuuluvan ryhmän (ks. lista), joka selvittää Liukko - nimistön keskinäistä nimisukulaisuutta. Uusia Liuko- nimien versioita on todella syntynyt ruotsinvallan aikana, eikä tämä varmaankaan koske ainoastaan Liukko - nimistöä Suomessa. Liuko - nimen muunnoksia olen havainnut mm. internetissä nykyisin olevista vanhoista asutusluetteloista. Liukko - nimipesyeen tutkimuksessa on huomattava suuri määrä ns. ruotsinkielisten kirjurien virheellisiä merkintöjä, joita pitäisi osata tulkita oikein. Kansallisarkiston digitaaliarkiston / asutuksen yleisluettelon perusteella on nähtävissä, että Liukko - nimistön iu - ta ui - diftongi on ollut erittäin vaikea ruotsalaiselle kirjurille suomalaisittain lausuttuna, siksi on kirjoitettu paljon virheitä ja syntynyt uusia nimiä. On kuitenkin ilmeisen varmaa, että Liukko - nimipesyeen monet nimet ovat samaa pohjaa, kuten prof. Vahtola arveleekin. Liukko - nimiä on merkitty ja kirjoitettu luvun asiakirjoihin virheellisesti, jotkin nimet ovat saattaneet jäädäkin alkuperäiseen verrattuna muuttuneena (uusia nimiä "kirjurietymologialla", ks. myös diftongin kirjoittamisen yleinen reversaalivirhe). Useita Liukko - paikannimiä on todennäköisesti kokonaan kadonnut, varsinkin lukujen, aikana alkuperäiselle suomalaiselle alueelle on tullut nuorempaa asutusta ja silloin tarkoitetaan erityisesti ruotsinkielistä rannikkoaluetta. Myös talojen nimiä on muuttunut usein esim. avioliittojen kautta ruotsinkieliseen muotoon esim. patronyymi - (suku-) nimiksi mm. Liuko - > Andersson (Merikaarto)*, Liuko - Luko (> sukunimeksi Larsson, esim. Värmlanti) jne. Nimen - ja paikannimen muuntuminen esim. Liettuassa Liuko- Luko ja Suomessa ruotsinvallan aikana, esim. Liukotar > Lukotar). Liukko- nimipesyeen kylät ja talot (nimivariaatioita Suomessa) Tässä muutamia asiakirjoissa olleita virheellisesti kirjoitettuja Liukko - nimipesyeen nimien muotoja, joita on esiintynyt mm. seuraavilla tavoilla kirjoitettuna (suluissa nykyisin käytössä oleva kylän nimi ja muinaispitäjä /nykyinen paikkakunta), Liwekoi - Liukoila (Liukko- kylä, Ruovesi /Keuruu), Liukola, Lukola - Kiuckola - (Luikalan - kylä. Pälkäne /Kangasala /Sahalahti), Luikko, Liukko (Liukolan talo / kylä, Tottijärvi -Vesilahti; aikaisemmin Pirkkalaa) sekä Liököylä (Liukolan - kylä, Masku- Rusko /Vahto), Liukoilan - Liukola (Liukkolan - kylä / Taipalsaari) ja esim. Liuhola (Liukola, Otava, Mikkeli), ovat olleet joskus kirjurietymologisessa muodossa, mutta ovat pääosin kuitenkin palautuneet väestön käyttämiksi Liukko nimiksi, kuten em. Mikkelin Liukkola / Liukola. Päinvastaisena esimerkkinä mainittakoon nykyinen Tyrvään / Sastamalan Liuhalan (Liukalan)- kylän vanhin talo, joka oli ollut jo vv Liuha (Liuka), on jäänyt "kirjurien" virheelliseen, alkuperäisestä poikkeavaan kirjoitusmuotoon kartoille - lopullisesti, eli nykyisin tämä Tyrvään kylä on edelleen nimeltään Liuhalan - kylä.

118 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 118 / 256 Liuko - Liukko - nimipesye on vanhempaa nimistöä, kuin ruotsinkielinen nimistö Suomessa. Esimerkkejä Liuko- Liukko - nimen muuttumisesta: Ruotsalaiset eivät osaa kirjoittaa tai säilyttää Liukko - nimen muotoa, koska juuri iu - diftongin oikein kuuleminen ja - kirjoitus on ollut vaikeaa. Tällainen esimerkki löytyy myös Ruotsista metsäsuomalaisten Värmlannista. Asiakirjojen mukaan Norra Lekvattnetnin järven alueen ensimmäinen asukas (Homestead "North Lekvattnet") oli Matts Larsson Liukoinen, joka oli rakentanut kyseisen torpan Ruotsissa Matti Laurinpojan Liukoin sukunimeksi kirjattiin ruotsalaiseen patronyymi tapaan kuuluvasti, Larsson. Tämän luvun talon paikannimenä tiedetään paikkansapitävänä historiatietona olleen aluksi Liukkola - ja sen jälkeen Likkosen torppa, mutta nykyisin vielä lyhyemmin Lukotorpet. Ruotsinkielen vaikutuksesta Liukko - nimi todellakin pyrkii muuttumaan, siitä liudentuu iu - diftongin toinen vokaali tai se muuten sotketaan ui - muotoon, kuten Suomessa on useiden esimerkkitapausten perusteella tapahtunut. Muutos Ruotsin alueella on tässä esimerkkitapauksessa mennyt niin, että aluksi muutos Liukkola > Likkonen ja sittemmin nykyiseen Luko- muotoon, tämä on historiallisesti muistiin merkittyä tietoa, että kyse on samasta nimestä. Tarkemmin suoraan Värmland Lekvattnet (Ruotsin- ja Norjan suomalaismetsissä) kotisivut; ( Liukon / Luko -torpasta mainitaan heti etusivulla. Vastaava muutos näyttäisi tapahtuneen kirkonkirjoissa ruotsinvallan Suomessa esim luvulla, kun Elin Lukotar on avioitunut Anders Collan`in (s Ristiina) kanssa Rantasalmella Kysymyksessä on tässäkin ruotsinkielisen papin kirjurietymologiaa, sillä Liukko - nimen maininta Savossa yleensä naispuoliselle henkilölle on tässä tapauksessa Liukotar, joka on muuttunut Lukotar - muotoon (ks. - sukujutut, Taulu 217). Tässä edellä mainitut tapaukset osoittavat, ettei Liukko - nimi (nimen iu-diftongi) Suomessa ole ruotsinkielistä alkuperää. Ruotsinvallan aikana Liukko nimistä on moni muuttunut tai kokonaan hävinnyt ruotsinkielen ja ruotsalaisten kirjurien toimesta luvuilla. Tai nimi on muuttunut Ruotsinvallan aikana patronyymeiksi ja silloin usein miten ruotsinkielisiksi nimiksi ja myöhemmin patronyymi sukunimiksi, esimerkiksi Liukon talon Antinpoika > Anderssoneiksi tai kuten edellä Värmlannissa Larssoneiksi. Myös Liukko- paikannimistökartasta on huomattavissa, että ns. ruotsalaiskielisten vahvimmilla asutusalueilla Liukko - nimistö on hyvin harvaa tai on kokonaan hävinnyt joiltakin osin Suomen ruotsinkielistä rannikkoalutta. Liukko - nimistö on jäänyt nuoremman ruotsinkielisen paikannimistön alle, ja hävinnyt tai korvattu ruotsinkielisellä nimellä, eikä se ns. "alkuperäisenä ja vaikeana" suomenkielisenä nimenä ole jäänyt paikannimistöön. Liukko - paikannimistöä on ilmiselvästi ollut myös ruotsinkielisillä rannikkoalueilla, kun nimistöä vertaa Liukko nimistön tasaiseen levinneisyyteen muutoin koko Suomen alueella. Liukko - nimen on täytynyt olla suomalaisten käytössä huomattavasti ennen Ruotsialaisten nousua Suomeen. Olen tässä tutkimuksen monissa kohdissa ja erilaisten lähestymistapojen kautta, tullut siihen samaan johtopäätelmään, että Liukko - nimistö on vanhempaa kuin ruotsalaiskristillinen nimistö. Samalla olen arkeologisten tietojen, geenitutkimusten ja suomensukuisten väestöjen asutusliikkeiden-, kielitutkimuksen- sekä paikannimistötutkimuksen asiatietojen perusteella tehnyt sellaisen johtopäätelmän, että Liukko - nimistö on todennäköisimmin peräisin

119 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 119 / 256 Veikselin- alueen vasarakirvesgermaaneilta, jotka ovat tulleet Suomen alueelle nuorakeraamisena aikana ja kaskiviljelyä Baltian - alueen kautta. On erittäin monia tutkimuksellisia seikkoja, jotka osoittavat, että Liuko- nimistö Suomessa ja Baltiassa on kehittynyt liuti* - kaskiviljelyjoukkoa merkitsevästä sanasta. Kielitieteellisesti on tiedossa sellainen joukko- ihmisiä, joka ovat tulleet Suomeen ennen skandinaaveja / - viikinkejä / - ruotsalaisia, ja joilla on ollut lainasanoihin sisältyvä iu - diftongi, ovat nimenomaan olleet kaskiviljelyä levittäneet vasarakirvesgermaanit eli (esi-) germaanit tai näiden suorat jälkeläiset (2800 eaa eaa.), koska muilla em. Suomeen tulleilla väestöillä ei ole ollut ko. saapumisaikana lainasanoissaan ko. diftongimuotoa (mot). Toisaalta on myös hyvin tiedossa sellaiset paikannimistöön liittyvät asiatietoihin perustuvat seikat, jotka tuodaan esiin varsin selvästi tässäkin tutkimuksessa, että Liuko> (Livko >) Liukko - nimiset paikannimet ovat varmasti olleet Suomen alueella jo ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Liuko-, Lemu-, Liuho - nimipesyeiden nimien nimisukulaisuus (SL): On hyvin mahdollista, että liuti* > liuta > Liuco - Liuko alkuperäistä muotoa lähellä on muitakin nimiä, jotka voisivat olla vanhoina muinaispitäjien nimiparisiirrynnäisinä nimisukua Liukonimelle, jonka pohjaksi prof. Vahtola epäilee mm. germaanien Leuc - Liuco - Luica henkilönimiryhmiä. Tällaisia Liuko- nimen nimisukulaisia voisivat olla Leuc- suvun nimistä Leuco-, Lemo-, Lempo-, Lemu -, Lemula- sekä Liuho**-, Liuha -, Lihmo - ja Liuto - Liuhto - alkuiset nimet, jotka saattavat olla myös alkuperältään samaa vasarakirveskulttuurien germaanista liuti - Liuko- Liukko - Liukkola pohjaa ja olisivat sen jälkeen nimiparisiirrynnäisinä myös samanikäistä nimikerrosta, kuin Liukko - nimistö. Mahdollista on, että myös nämä Liuho - nimet ovatkin alkuperältään kirjurietymologiaa, ja olisivat syntyneet vasta n lukujen aikana Liuko- nimen variantteina. Nämä muut etymologiat eivät kuulu tämän tarkemmin Liukko - nimen historiaan, mutta nimien sukulaisuudet jäävät tarvittaessa varsinaisten kielen asiantuntijoiden tarkistettaviksi (SL). Liuho - Liuko nimisukulaisuudesta johtuvan arvioni jälkeen löysin asiaan liittyen arvovaltaisen mielipiteen ko. asiaan liittyen. "Suomen Historian isäksi" sanotun professori Henrik Gabriel Porthanìn, Mikkelin paikallishistoriaan liittyvässä kirjoituksessa Aurora-seuran sanomalehdessä Åbo Tidningar`ssa , oli asiaan liittyvä selvitys. Tämän Liukolan - kartanoon liittyvän historia osan H.G. Porthan oli kirjoittanut jo vuonna 1779 (Suomennos 1985 Kyösti Väänänen). Tässä mainitaan, että Liuhola ja Liukkola ovat samaa nimipesyettä (tai kirjoitusvirhe), esimerkkinä alla oleva lainaus, jossa Liuholan = Liukolan - kylän säterikartano Mikkelissä, ovat yksi ja sama asia (nykyisin nimellä Otava): Mikkelin paikallishistoriaa kuvaavassa kirjoituksessa mainitaan, että mm. valtakunnandrotsi kreivi Pietari Brahe omisti osan maista kirkon eteläpuolella ja loput olivat jälkeen Magnus von der Pahlenin perheen omistamia säterikartanoita eli von der Pahlenin hovitilat (kuten niitä kutsuttiin), ovat Liuhola (= Liukkola) ja Rantakylä (kaksoisäteritilat).

120 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 120 / 256 Ks. Åbo Tidningar, prof. Henrik Gabriel Porthan Mikkelin kaupunki Liukkola = Liuhola**, nimillä on samaa merkitystä tarkoittava pohja. Ks. Mikkelin Liukkola - Säterikartano kohde nro 17 > Liukko- nimisten talojen- ja kartanoiden historiaa). PS. Savolahden muinaispitäjän vanhimpia taloja on ollut jo luvulta alkaen Liukkolan - talo / - kylä, jonka nimi on ilmeisesti lähtöisin Hämeestä, jossa oli suuria Liukola- Liukko - taloja mm. Janakkala- Vesilahti alueella. Savilahti liitettiin Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Ruotsiin, silloin verot eli kirkon kymmenykset oli maksettava Savilahdessa kuten Hämeessä, Hämeen oikeuden mukaan pääasiassa turkiksina (Wirilander 1982:154). Esimerkki Liuko- Liukko nimipesyeen nimen muuntumisesta ruotsinvallan alkuajoilla, Liuko > Liuha muotoon Tyrvään muinaispitäjästä (sekä edelleen >Liuhander > Wanochius): Tyrvään nykyisen Liuhalan - kylän alueella oli aikoinaan vain yksi talo, joka oli Liuhan talo (Henrik Liuha). Se on ilmeisesti rautakauden aikaisia talonpoikaistaloja, asiakirjoissa se esiintyy ensikerran vuonna Tämän talon poikien nimien mukaan on syntynyt uusia taloja ja talonnimiä, mm. Liuhan Knuutti > Knuuttila ja Erkki > Erkkilä (kylään kuului myös Impola, Rekola ja Seppä), sen jälkeen talojen alueista on muodostettu Tyrvään Liuhalan kylä (vrt. Liukalan kylä). Liuhan Knuutin tila on siten myöhemmin paikalle vv perustetun Knuuttilan ratsutila perusta. (Lainaus Toivo Kaukorannan kirjoituksesta vuodelta 1946) Tietoja löytyy mm. Valtionarkiston, Jalmari Finnen alulle panemasta "Suomen asutuksen yleisluettelosta" sekä Heikki Ojansuun kirkkotileistä ja talojen nimiluettelosta havaitsemme, että Liuhalan kylä vv on vielä jakamattomana tilana... isäntänä mainittu Henrik Liuha l. Henrik Liuhanpoika on ollut kylän perustaja (Toivo Kaukoranta, Satakunta sarja Genos 17 (1946); Wanochius suvun tyrvääläisestä alkuperästä ja sukunimen synnystä; jossa mm. professori Antti Liuha > Andreas Tyrvensis> Andreas Liuhander > Andreas Wanochius - (af Wanoeh) oli kotoisin Tyrvääläisestä Liuhalan kylästä, Knuuttilan rusthollista). Ks. myös Genos; Säätykiertoa eräässä satakuntalaisessa talollissuvussa Impola Heikki 1960:97-125, Impola, Heikki Liuhander 2003: Tyrvääläisen Knuutti Liuhan pojan jälkeläisestä Antti Liuha` sta (s. 1651) tuli Ruotsinvallan aikaisena opiskelijana ensin Andreas Tyrvensis Suomessa ja myöhemmin Andreas Liuhander, mutta siirtyessään Upsalan yliopistoon hänen nimensä merkittiin matrikkeliin nimellä Andreas Wanochius (prof.). Tästä Toivo Kaukoranta toteaa" Liuhander nimi oli ruotsalaisille vaikea ja väärä ääntäminen - saattanee otaksua - on ollut lähimpänä aiheena sen hylkäämiseen". Tämän nimitutkimuksen tekijänä olen selvittänyt ko. syitä miksi suomenkielisiä nimiä ruotsalaistettiin, miksi ruotsalaisille ko. iu- diftongi on erittäin vaikea ja tuntematon, jonka vuoksi ko. ruotsalaiset kirjurit joko kirjoittavat, kuulevat ja lausuvat esim. Liuko- nimen Liuho - Liuha jne. Tästä vaikeudesta on erittäin hyvä em. esimerkki Toivo Kaukorannalta, kuten myös edellisessä kohdassa Porthan oli osoittanut historiakirjoituksessaan 1700-luvulla, että Mikkelin Liuhola - on sama kuin Liukkola- nimi.

121 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 121 / 256 Ruotsissa haluttiin suomalaisen opiskelijan Liuhander - nimi vielä muuttaa. Tämä muutos ymmärrettävissä tekemäni Liukko - nimitutkimuksen perustella, jossa useassa kohdassa todetaan, että syy nimen vaihtamiseen on ollut juuri tässä tutkimuksessa esiintuodun iu- diftongin vaikeus ruotsalaisille. Tähän tavallaan epäsuorasti Kaukoranta viittaakin. PS. AW:n pojan poika Johan af Wanoch aateliskirjansa introdusoitiin Tukholman ritarihuoneeseen 1768 nrolla 2019). Arkeologiset esinelöydöt Liukko - nimisten paikannimien alueilta: Löydöt ovat vasarakirveskulttuurien ajan kivikaudelta ja lisäksi pronssirautakausilta, ne osoittavat Liukko - nimistön alueella olleen jatkuvaa asutusta kivikaudelta alkaen ja osoittaa siten myös paikannimen säilymisen, jopa vasarakirveskulttuurien ajoilta nykyajalle saakka (Seppo Liukko Kansallismuseo ja paikallishistoriaa): Mikäli nykyisten karttojen mukaisista Liukko - nimistä joku olisi alkuperäistä nimistöä, saattaisi näiltä paikoilta löytyä myös kivikautisia vasarakirveskulttuurin aikaisia esineitä. On myös mahdollista nimen jatkuessa nykyaikaan sakka, että näillä alueilla on myös asuttu jatkuvasti kivikaudesta alkaen ja silloin myös pronssi-rautakautisia löytöjä olisi olemassa. Vasarakirveskulttuurien kaskenpoltto ja kaskiviljely tunnetaan myös kivityökalujen ja niiden ajoituksien kautta Suomessa. Vasarakirvesaikana kaskiviljelyn vuoksi oli oltava puunkaatoon tarvittavia kivistä valmistettuja kirveitä ja - talttoja. Tuon ajan kivikirveitä ja - talttoja on löydetty myös Liukko - nimipesyeen mukaan nimetyiltä viljely- ja asutusalueilta. Kaskiviljelyyn viittaavien, nimenomaan kivikirveitä ja kivitalttoja koskevia löytöjä ovat löydökset Rengon alueen Liukko - pelto- metsäalueelta ja Kuusjoenperän Luikki - talon sekä sen viereisen Lemulaisten talon (so. vanhan Perttelin Lemmon talon takamaa) ja Lemulaisten mäeltä jatkuvaa Alhonkulman alueilta, nämä ovat ajoitettu tri. Ville Luhon tutkimusten perusteella n eaa. olevaan vasarakirveskulttuurien aikaan. Edellä mainittuja kivikauden aseita ja - työkaluja säilytetään nykyisin Kansallismuseossa (nro 6378:1) ja mm. Hämeen Museossa Tampereella (nro 1238:44-45), asiasta tarkemmin Kuusjoen Historia (Aulis Oja 1961:16-21). Kuusjoenperän Luikki - ja Köyliön Liukolan - lähialueelta on löydetty myös yksipuisia muinaisruuhia (yksi mm. Kuusjoen Nummenjärvestä, Niekanniemestä ja toinen Köyliön Liukolan - suolta). Kivikaudenaikaisten kiviesineiden löytöjä on rekisteröity Kansallismuseon pääluettelossa /arkeologian osastolla (KMnro), jossa vanhimmat tutkitut löydökset ovat 1800-luvulta. Liukkopaikannimistön löydöksistä mainittakoon mm. Keuruun Liukko - kylän / Liukko - talon alueelta on kirjattu vuonna 1803 löydetyksi (nro 1634) mm. kivikautinen tasataltta, Perhon Liukon - kylän läheisyydessä olevasta Liukon - järven alueelta kivikautinen kourutaltta (nro 8003 ), Mikkelin vanhalta Hämäläisalueelta Liukkolan - kylästä (Otava) on löydetty (Timo Jussila nro 27303) vanhemman kivikauden kvartsi - iskoksia (artefakteja). Ruskon (ent. Masku- Nousiainen) sekä Tyrvään (Sastamala)- Huittisten ja Kiikan

122 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 122 / 256 pitäjissä olevilta Liuhon / Liukon - kylien ja talojen mailta on kivikautisia esineitä löydetty seuraavasti (nro ): Huittisten, Leppäkosken kylän Liuholan / Liukolan pellosta löydetty 11.7 cm pitkä kourutaltta, jonka poikkileikkaus on puoliympyrä (nro -371), Kiikan Kiimajärven kylästä Liukon maalta on 11.8 cm pitkä kourutaltta (378), Tyrvään (Sastamalan) pitäjän, Liuholan - Liukolan - metsästä, Liukon (Liuhon) Nuutin maalta, löydetty kivikirves, pituus 7,4 cm, lev. 5,7cm ja paksuus 1,8 cm (-386) ja Liukolan / Liuholan**- kylästä Impolan talosta puolikas kivituurnasta (-385). Ristiinassa olevien, hyvin tutkittujen ja tunnettujen Astuvansalmen, n vuotta vanhojen kalliopiirrosten alueella, on myös Liukkola - niminen paikannimi, se sijaitsee n luvulla muuttaneiden hämäläisten perustaman Liukolan / Liukkolan - kylän, nykyisen Otavan, itäpuolella. Pronssikauden eaa. aikaisten löydösten määrä on vähäisempi, mutta on virheellistä väittää, että Suomen asutus ei olisi ollut jatkuvaa myös tämän ajan aikana. Pronssikauden Löydöksiä ovat mm. Kaarinan Yli - Lemun kartanon (johon kuuluu mm. Liukolan - pelto) Sauhunvuoren hautaröykkiöt, joka on ollut mahdollisesti myös vartiovuori (nro ). Myös Euran - Köyliön alueen Luistarin pronssi - ja / tai rautakautinen kalmisto- ja asuinpaikkalöytö (löytöpaikka Köyliön Liukolan alueelta). Kohteesta on tutkittu yli 1300 hautaa (nro ). Rautakautista asutusta on ollut ainakin ilmeisesti Suomen vanhimman Liukko - kylän alueelta, nimittäin Ruskon Liukolan - kylän Moisio - nimisen paikan kalmistolöytöjen perusteella, joista osa on Turun museossa (nro 15596:1-3) ja loput Kansallismuseossa (KM nro Pirkko Liisa Lehtosalo). Muut historiasta tunnetut rautakautiset löydöt Liukko - paikannimistön alueilta ovat Kangasalan Liuksialan "kappelin" alueet, Vesilahden Järvenrannan Liukko- / Suomela - yhteisen jakokunnan (Lihmon- Liukon -järven) ranta-alueet (Kirsti Arajärvi, Vesilahden Historia 1950:), Janakkalan Liukolan lähialueilla olevat rautakautiset löytöalueet sekä mm. Köyliön Liukolan - alueen Tuhkanummen "tuhatvuotinen" rautakautinen kalmisto ja - löytöpaikka. Arkeologisten löytöjen merkitys: Löydöt osoittavat osaltaan, että asutuksen jatkuminen löytöajoista nykyaikaan saakka - ja nimien säilyminen ihmisten muistissa jatkuvana paikannimitietona, on mahdollista, myös edellä mainituilla Liukko - paikannimistön löytöpaikoilla. Asutus on useimmilla paikoilla ollut jatkuvaa kivikaudelta - rautakaudelle ja nykyaikaan saakka, kuten Liukko - nimen säilymisestä ja ko. löytöjen perusteella on nähtävissä, yksi tällainen esihistoriallisen - arkeologisen jatkumon osoittava paikka on mm. nykyisen Perhon pitäjän Liukon - kylässä, josta on löydetty kivikautinen kourutaltta (8003:1) ja rautakautinen väkäteräinen keihäänkärki (nro 8003:2, löytäjänä Sivula) ovat samalta alueelta. Nämä kivikauden ja rautakauden Liukko - nimisten alueiden löytöpaikat osaltaan tukevat Liukko - nimen vanhaa, jopa vasarakirveskulttuureista alkavaa jatkuvuutta arkeologisesti ja mm. esihistoriallisten paikannimien säilymisestä nykyaikaan saakka.

123 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 123 / 256 Suomensukuisten kieli säilyi Suomessa ja Virossa, miksi puhuttu kieli ei vaihtunut? (SL) Vasarakirveskulttuurin maanviljely sekä germaanikieliset kaskiviljelijät ovat saapuneet Suomeen suomensukuisten Baltian alueiden kautta (ks. mm. diftongi). Liuko- ja Lauko - nimistö Baltiassa: Muuttajat ovat olleet lähinnä germaaniskielisiä miesjoukkoja, jotka ovat ottaneet vaimonsa silloisista jatkuvuusteorian mukaisista hämäläisistä naisista, jotka taas opettivat lapsilleen suomenkieltä (varhaiskantasuomi). Koska muuttajia oli suhteellisen vähän ja nimenomaan pääasiassa miesjoukkoja ja edellä mainitun perustelun mukaisesti ko. äitien alkuperäinen kieli varhaiskantasuomi > kantasuomi (äidinkieli) siirtyi lapsille ja seuraaville sukupolville Suomessa / Baltiassa, (esi) germaanivaikutuksesta huolimatta. Kieli ei vaihtunut. PS. Vasarakirves- germaanien ajoilta alkaen on suomenkieleen tullut em. äidinkieli yhdyssana, jossa kieli - sana on alkuperältään suomensukuisten sana ja äiti - sana ja merkitys on germaanisperäinen. Se on silloin korvannut silloin alkuperäisen suomensukuisten emä sanan. Saman vasarakirveskulttuurin aikaisia germaanisia sanoja ovat myös mm. tytär ja morsian. Näillä alueilla suomensukuisten alkuperäinen kieli säilyi, kieli ei vaihtunut, mutta kieli muuttui varhaiskantasuomesta kantasuomeen erityisesti kaski- maanviljelyyn liittyvien germaanispohjaisten lainasanojen (superstraattien) vaikutuksesta. Eteläisimmässä Baltiassa ja Skandinaviassa kielen vaihto suomensukuisten kielestä germaaniin alkoi n eaa. alkaen vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta, mutta ko. kieli ei vaihtunut aluksi Baltiassakaan, vaan vasta n vuotta myöhemmin baltin kieleksi. Balttilaiset ovat alkuperältään suomensukuista väestöä, jotka vaihtoivat puhumansa kielen vasta slaavien vaikutuksesta n. 800 eaa. jälkeen (Ks. suomensukuisten jatkuvuusteoria, kirj. Seppo Liukko). Tästä on olemassa myös geneettinen määritelmä; "ainakin osan balttilaisista täytyy olla kielenvaihtaneita suomensukuisia, jotka ovat puhuneet aikaisemmin suomalaiskieliä" (ks. M-L Savontaus lausuma, 2006 artikkelista). Savontaus itse pitää liettualaisia ja latvialaisia kielenvaihtajina. Hänen mukaansa kansat kuuluivat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, ennen kuin omaksuivat indoeurooppalaisen kielensä. Y-kromosomin geenimuotojen suhteen liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset ovat lähes identtisiä, joten jonkin ryhmän tai joidenkin ryhmien on täytynyt vaihtaa kieltä, Savontaus sanoo (ks. jatkuvuusteoria, SL).

124 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 124 / 256 Balttilaisten väestöjen alkuperäinen suomensukuinen perimä, perustuu tutkimukseen vuodelta Tämä lausuma tukee myös osaltaan ko. perustein esitettyä suomensukuisten jatkuvuusteoriaa jääkauden maksimista alkaen ja nivoutuu arkeologisten tutkimusten mukaisesti vasarakirveskulttuurien aikoihin ja osuu siten myös ajallisesti Liukko - nimen esihistoriaperusteisiin. Toisaalta Liuko - nimen etymologia ja lainasanan / nimen muutos liuti* > Liuko Baltiassa osoittaa kielitieteen perusteilla, että Balttia on ollut vielä vasarakirveskulttuurien tullessa suomensukuisten kielien aluetta ja että niiden nykyisten alueiden suomensukuisten väestöjen kielenvaihto baltinkieleen on tapahtunut huomattavasti myöhemmin (ks. alla): Baltian kielen vaihtuminen balttoslaaviin: Baltian slaavilaistumisen aikana jaa. aikana tapahtui alueen asukkaiden kielenvaihto ja kieleksi muodostui, kronologisessa järjestyksessä ; 1) alkuperäinen suomensukuisten kieli, sen jälkeen uusia kontakteja mm. 2) esigermaanikielet, joista itämerensuomi 3) balttoslaavi. Itämeren suomesta jäivät baltin kieleen vanhimmat n vanhat suomenkielen muodot - substraatit (joita myös suomen- saamelaisiksi kutsutaan, myös Suomessa) - tähän esigermaani - superstraatit (vasarakirveskulttuuri ajalta) > muodostui itämeren (varhais-) kantasuomi. Vasta kansainvaellusten jälkeen muodostui balteille slaavilainen balttoslaavin kieli, jossa edellä on mainittujen suomen- ja esigermaanikielten erittäin vanhat ja edelleen merkittävässä määrin olevat, jopa 6000 vuotta vanha vaikutteet. Baltian eteläosiin kielenvaihto > baltin kieli (balttoslaavi) baltin kielisiä: Liettua (Preussi) ja myöhemmin suomalaiskielistä muuntunut Latvia: Seppo Liukko Varsinainen kielenmuutos /kielenvaihto tapahtui Baltiassa suomensukuisten väestöille (Itämeren altaan varhaiskantasuomen > kantasuomen-) kielistä baltiksi. Ensin kieli vaihtui Baltian ympäristössä eli Novgorodin alueella, jossa suomalaiskielien (vatja- vepsän, merjan, tsuudien) vaihtuminen alkoi, slaavinkielien (kirivitsien- sloveenien) vaikutuksesta.

125 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 125 / 256 Näin tapahtui myös, kun Novgorodin suuralueen, nykyisten Ukrainan ja Valko- Venäjän alueen "slaavinkielisiä väestöjä siirtyi Balttiaan, nykyisille Itämeren etelärannoille (Liettua- Puola alueelle) ja siten alkuperäisten suomensukuisten kielien alueille n. 500 eaa. alkaen. PS. Baltin kielen samankaltaisuus monissa kohdin selittyisi edellämainitun vanhalla kielen suomensukuisuudella. Tällainen vanha laina - im.suom. substraatti baltinkieleen pakanallisella ajalla olisi mm. Perkules - jumalan sana. Jonka alkuperäinen merkitys juontuisi vanhaan suomalaiseen Perkele- sanaan, jonka merkitys olisi muuttunut Suomessa kirosanaksi vasta kristillisenä aikana Suomessa. Tällainen kytkentä on jopa mahdollista, sillä suomalaisten ja balttilaisten yhteinen geneettinen tausta on todettu viimeaikaisissa tutkimuksissa ja siitä johtuen on todettu, että balteilla on ollut myös kivikaudesta alkaen suomenkielinen tausta. Tämän seurauksena baltinkielissä esiintyy suuri määrä suomensukuisten sanoja, jotka ovat yleensä merkitykseltään muuttuneita ns. vanhoja (itämeren-) suomenkielen sanoja (vrt. varhaiskanta- ja kantasuomen sanoja). Baltian alueella esiintyy nimenomaan lyhyessä muodossa Liuko- nimistö, kuten Suomen ns. tuloalueelle Baltiasta saapuneiden nimistö esiintyy vanhimman maanviljelyn alueella, lounaisrannikolla, nimenomaan Liuko- ja Liukola - muodoissa. Turun - Salon- Kokemäenjoen (ja Kyrön) rannikkoalueiden talojen nimistön yhdenmukaisuus Liettuan nimistön kanssa on tutkittava tarkemmin, sillä yhteydet Veikselin- alueen germaanien maanviljelyyn ja maanviljelyn leviämiseen pohjoiseen liittyvät ilmeisesti yhteen. Suomen lounaisrannikon yleiset talojennimet Liuko- ja Lauko - nimistö (sekä mm. Liukola - Laukola- kylien nimet) ovat samassa muodossaan Suomessa kuin ns. vasarakirves- germaanien siirtymäalueella Baltiassa (Liettua), joka olisi ollut aikaisemmin suomenkielisten aluetta ja vastaava liuti - liuko nimenmuutos olisi siis mahdollista. Liuti > Liuco > Liuko - Liukola - nimen muotoutuminen Lounais- Suomen rannikko alueella ja siirtyminen rannikolta ja samalla lievä muuttuminen Liukko - Liukkola muotoon rannikolta sisämaassa (sisä- Hämeessä) - ja eräsijoille - sekä myöhemmin Savo- Karjalaan siirryttäessä (ks. kirjoitusvirheet): Muinaissuomalainen Liuco - Liuko - nimi näyttää, em. tietojen valossa, olevan johdannainen vanhimman kaskiviljelyn (2500 eaa eaa.) aikaisesta muinaisgermaanien liuti*- sanasta tai - ihmistä tarkoittavasta Leute (loite) - henkilönimistöstä. Nimi olisi liuti - sanan merkityksen- ja äännehistorian seikkojen perusteella tulkittuna, muuttunut suomenkielisellä alueella liuta > Liuko muotoon. Nimi kuuluu em. perusteilla maanviljelyn /kaskiviljelyn historiaan Suomessa (ja Baltiassa). Liuko - nimi olisi vasarakirveskulttuurin - pronssikauden ja Kiukaisten kulttuurin aikaista kaskiviljelyalueiden nimistöä, joka johtuisi maanviljelyä Baltian kautta Suomeen levittäneen miesjoukon, joukkoa merkitsevästä liuti- sanasta syntynyttä / muotoutunutta viljely - / talonpoikaisnimistöä lähinnä Suomusjärveltä Kiukaisiin - ulottuvalla rannikkoalueella ja niiden jokien varsilla (mm. Kokemäenjoki, Aurajoki, Paimionjoki jne.). Liuti - (liuta) sanasta olisi muokkaantunut satojen vuosien kuluessa suomenkielisten alueella Liuko - Liukola - nimet, ja jotka olisivat otettu aluksi suomalaisten / hämäläisten viljelyalueiden nimiksi muinaispitäjien alueilla.

126 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 126 / 256 Tällaiset muinaispitäjät ovat olleet olemassa pakanallisella - ajalla, jotka keräsivät keskuudestaan omia koukkuverojaan jo ennen Ruotsinvallan aikaa Suomessa. Näiden muuttuessa myöhemmin kirkkopitäjiksi, talonpoikien kirkonverot, kymmenykset, on maksettu yleensä ns. suomalaisen vero- oikeuden perusteella. Paikanniminä Liuko- Liukola - nimet olisivat olleet käytössä jo esikristillisenä aikana, ehkä jo pronssikaudella, aluksi Lounais- Suomen rannikkoalueella vanhimpien muinaispitäjien kylien- ja viljelyalueiden / talojen- sekä muina paikanniminä. Esimerkkinä Liuko- Liukko - nimien esiintymisestä em. pitäjien alueella mainittakoon mm. Kaarina - (Räntämäki) - Masku - Rusko - Nousiainen - Köyliö- Kiukainen - Pirkkala - Sastamala - Vesilahti - (Kyrö ja Ruovesi)- ja etelämpänä Suomusjärvi - (Rikala- Halikko) Muurame- Kuusjoenperä - Somero (etelä)- sekä Sääksmäki - Akaa - Tammela - Somero (pohj.) - Renko- Lammi- Janakkala alueet. Suur- Pirkkala (Pirkkala, Vesilahti, Lempäälä, Messukylä ja Kangasala) sekä alunperin Hämeeseen kuuluneet Päijänteen itäpuolen ja Mikkelin länsipuoleiset (mm. Liukkola ) alueet (ks. kartta). Liuko - Liukola nimi olisi levinnyt Lounais- Suomen rannikkoalueilta Hämeen sisäosiin vanhoja vesireittejä pitkin rautakaudella (500 eaa jaa.) ja silloin Liuko nimi olisi vakiintuneen maanviljelyn alkuaikoina muuttunut Hämeen sisäosissa Liukko muotoon. Vakiintuneen maanviljelyn taloissa harjoitettiin maanviljelyn ohessa, turkismetsästystä, kalastusta ja samalla hankittiin valtauksilla erämaista talolle lisä eräsijoja, jopa senaikaisen penikulman päästä (n km), jopa kauempaakin. Vesilahden Liukko - talo- rustholli- ratsastalo Tällainen on esimerkiksi vanha rautakautinen talonpoikaistalo on ollut Vesilahtelaisen Järvenrannan Liukko ja naapurikylän Luikko - kantatalot ovat olleet merkittynä historiaan jo 1438 Davidin talonpoikaiskapinan seurauksena ja ensimmäisissä vuoden 1539 maakirjoissa. Talot ovat olleet olemassa, myös muiden historiatietojen ja erilaisten tutkimuksien perusteella paljon ennen näitä historiamerkintöjä, mahdollisesti jo rautakaudelta (Arajärvi 1950, Vahtola 1996). Vesilahden (Pirkkala) muinaispitäjän Järvenrannan (Liukko) kylän lohko- tankojakokuntaan kuului jo hämäläisten talonpoikien keskinäisten koukkuverojen- aikaan, mahdollisesti jo luvulta alkaen ollut, n km pitkä ja ko. Pyhäjärven kaakkoiskulman Lihmo - / Vähäjärven vastarannasta alkaen Urjalan Kehrolle saakka jatkuva, paikoitellen satoja metrejä leveä (tankojakoinen) Puontilansarka. Puontilansarka ei ollut Liukko - taloon kuuluva eräsija, vaan se oli ns. vakinaisen maanviljelyn taloihin eli ko. Järvenrannan jakokuntaan kiinteästi kuuluva lohko / sarka, jonka alueella sijaitsee myös yli 100 m. merenpinnasta kohoava kalliomäki, joka on omistajan nimellä nimettynä - paikannimi Liukonvuori. Karttakuva Puontilansarka, kirjasta Vesilahden historia, Jouko Vahtola 1996

127 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 127 / 256 Vesilahden Liukko hankki em. saran lisäksi suuria eräsijoja n. 20 peninkulman päästä, Ruoveden suurpitäjästä (esim. Näsijärven, Kulju - Hannoilahti, Visuveden kanavan ympäristössä Ylis- ja Alistalojen alueet sekä mm. Morrinniemi Tarjanteen pohjois- alueella ) ja Pohjanmaalta sekä kauempaakin todennäköisesti myös Kyrön suurpitäjästä mm. Merikaarrosta ja Perhosta, ja Savon alueella, nykyisten Kuopio - Varkaus kaupunkien välisellä, mm. Leppävirta- Heinävesi alueella, tällöin erämiesten ja/tai uudisasukkaiden tuoma Liuko- Liukko - paikannimi jäi alueelle.

128 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 128 / 256 Suur -Pirkkalaan on aikaisemmin kuulunut Vesilahti, joten myös Vesilahtelaisilla oli ns. erityinen verotusoikeus myös ruotsinvallan aikana ja mahdollisuus monien suurten eräsijojen hankkimiseen Pirkkalasta pohjoiseen ja itään. Vakiintuneen maanviljelyn- ja turkiskauden aikana 800 (500) luvuilla Länsi- Suomen vanha Liukko - nimi olisi levinnyt Hämeen talonpoikien eräsijavaltausten välityksellä (myös etelään?) ainakin pohjoiseen Pohjanmaalle ja Ruovedelle ja sieltä lukujen aikana Savo- Karjalaan Liukko > Liukkola paikannimiksi ja kylien - sekä sukunimiksi muuttuen. Nämä vanhimmat Savo - Savilahden (nimi peräisin; Sawu - Savulahden- kaskisavu?) länsipuolen Liukko > Liukkola paikannimet olivat syntyneet ja siirtyneet alueelle Hämeen suunnasta, kaskiviljelijöiden välityksellä jo ns. puolipakanallisella hämäläisajalla. Savilahden (Mikkelin) länsipuolinen alue laskettiin silloin kuuluvaksi Hämeeseen (rautakauden lopulla -keskiajalla liikkuminen pääasiassa vesireittejä pitkin, mm. Päijänteen yli - kartta). Liukkola - niminen alue (Otava) olisi ollut asutettuna vakinaisesti jo luvulla (Mikkelin pitäjän historia, Hannele Wirilander 1982:62). Varsinainen Savilahden eli Suur- Savon pitäjä on ollut olemassa n luvun alussa, josta lohkaistiin 1442 Juvan pitäjä, ja sitten Juvasta mm. Tavisalmi (Kuopio), Sääminki, Pieksämäki ja Joroisten seurakunnat n luvulla. Uusien asukkaiden tullessa myöhemmin, ns. karjalaisvaikutuksen aikana, ko. Savilahden (Savolahti) Vuolingon alueelle, nämä ottivat sukunimensä tämän vanhan ja tunnetun Liukko - Liukkola - paikannimen mukaan, Savossa - Karjalassa yleistyneen - nen päätteen mukaisena - Liukkonen. Paikannimien Liukko - Liukkola perusteella on muuallakin Savo - Karjalan alueella on otettu käyttöön n luvulta alkaen, Savossa yleiset sukunimet Liukko - ja Liukkonen sukunimet. Liukko - nimi olisi etymologia-, arkeologian-, väestö- ja paikallishistoria tietojen perusteella Suomen vanhimpia kaskiviljelyalueiden nimistä tai em. henkilönimistä käyttöön otettuja kylien-, talojen- ja sukunimiä, jotka ovat säilyneet perimätietona nykyaikaan saakka. On huomattava, että Suomessa vanhimmalla kaskiviljelyalueella nimet olivat aluksi Liuko- Liukola muodossa, Hämeen sisäosissa nimeen tuli kaksoisgeminaatta - kk- eli Liukko - muodot ja Hämeessä ja varsinkin itäosissa Päijänteen itäpuolella nimeen tuli käyttöön Liukkola - muoto ja sitten vasta Liukkonen Savossa. Nämä muut vaihtoehdot ja tarkemmat etymologiamääritteet näkyvät myös Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa. Liukko - nimen etymologiaa (Liukko - nimen / sanan alkuperä): Liuta Liuti - Leute (Liuko -Liukko) sanojen etymologiaa (yhteenveto SL):

129 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 129 / 256 liuta: Joukkoa tai laumaa merkitsevä liuta- on vanha germaaninen lainasana, jolle rekonstruoitua alkumuotoa *leudi-z edustaa mm. nykysaksan Leute `ihmiset, väki (Häkkinen 2004:619). liuta; `joukko, lauma`, mas. liud `kansa`, liudi, mys. liuti, kys. liute, ns. Leute ìhmiset, väki` (Kulonen 1995:85). Indoeurooppalainen / muinaisgermaani; mas. muinaisalasaksa, mys. muinaisyläsaksa, kys. kantayläsaksa, ns. nykysaksa. The base is *(h1)leudh- > Gmc. *liud-, *liud-i- > OE le:od (f.), OS liud, OHG (Old High German) liut (m.), pl. liuti > Modern German Leute. Tutkimuksen aikana syntynyt hypoteesi, jonka perusteet selvitetään tarkemmin tämän tutkimuksen argumenttien ja lähdeaineistoihin perustuvien näyttöjen avulla: Tämän tutkimuksen mukaan iu-diftongi osoittaa, että suomenkielen vanhimmat lainasanat ovat peräisin esi- /varhaiskantagermaaniselta suunnalta. Toisaalta Liuko- nimen kehittyminen liuti >liuta - sanasta osoittaa, että Liuko- Liukko sana on kehittynyt nimenomaan suomensukuisten alueella jo kivikauden lopulla tai pronssikaudella. Liukko- nimitutkimus osoittaa myös osaltaan suomensukuisten- ja kielisten jatkuvuusteorian todennäköiseksi. Liuko- Liukko - nimen muodostuminen on tapahtunut tämän tutkimuksen kaikkien premissit huomioiden niin, että vasarakirvesgermaanien maanviljelyä - ja esigermaanin kielen superstraatteja levittäneet liuti > liuta- ryhmät ovat saapuneet Itämeren alueen suomensukuisten alueille ensimmäisinä vieraskielisinä ryhminä antaen kaskiviljely alueilleen omakielisen nimensä, joka on säilynyt ko. maanviljelyväestön käytössä nykyaikaan saakka. Jatkuvuusteorian mukaan suomensukuiset ovat olleet jo ko. Baltian ja Suomen alueella jo jääkauden jäidenlähdöstä alkaen (n vuotta), kun taas ensimmäiset indoeurooppalaiset väestöt ovat tulleet Baltiaan ja Suomeen vasta n eaa. aikana. Yhteenvetona Liuko - Liukko - nimi olisi etymologialtaan muotoutunut liuti* - sanavartalosta muuttuen ja myös alkuvaiheessa sen merkityksen perusteella. Se olisi muuttunut suomenkielisellä alueella Veikselin alueelta lähtöisin olevien vasarakirveskulttuurien (= nuorakeramiikka) tai pronssikautinen varhaiskantagermaanin /muinaisgerm. liuti* > liuta - (merkitys; miesjoukko) tai leute - ihmisten Liuco - nimistä / henkilönimistä esihistoriallisena aikana hämäläismurteiden alueella äänneasultaan muinaissuomalaiseksi Liuko- Liukko nimeksi ja tarkoittaen silloin kaskiviljelyaluetta tai ko. kaskiviljelyjoukkoa (ks. alla, Liukko - nimi mainitaan myös vanhassa Kalevalaisessa loitsurunoudessa).

130 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 130 / 256 Liukon - nimisiä paikannimiä pitäisi tämän etymologia hypoteesin perustella löytyä myös Balttiasta, koska vasarakirveskulttuurien germaanien on täytynyt tulla Baltian läpi Suomeen. Tällöin myös Baltian n eaa. aikaiselle suomensukuisten kielien alueelle olisi jäänyt myös ko. liuti - kaskiviljelyjoukkoon viittaava nimi, josta olisivat muodostunut Balttian Liuko - nimen muodot, joita tosiaan löytyy mm. Liettuasta (PS. Liuko äännetään liettuan ja latvian kielellä liuta). Liuko - nimeä olisi tarvittu aluksi tietyn kaskiviljelyalueen nimeämisperusteena. Nimi olisi säilynyt katkeamattomana perimätietona nykypäivien karttatietokantoihin saakka (ks. mm. Maanmittauslaitoksen kansalaisen karttapaikka /paikannimi esim. Liuk- tai mielenkiinnosta lukijan oman sukunimen alkuosa). Liukko - nimipesyeen muita merkitysvariantteja, mm. Kalevalaisessa loitsurunoudessa: Liuko >Liukko > Luik - Luikki - Luikko - nimestä on myös muita merkitysvariantteja mm. joutsen, silloin merkitys on nimenomaan kansallislintumme laulujoutsen (Ganander- Lönnrot sanakirja 1880 ja Viron sanakirja), tai muut Kalevala perimätiedon keräyksissä mainitut loitsumerkitykset tai yleensä valkoinen eläin (leuc- leuco), mutta ne ovat ilmeisesti nuorempaa nimistökerrosta, kuin liuti* > liuta tai Leute (Leuc) > Liuco > Liuko (Luiko) > Liukola ja näistä johtuva Liukko> Liukkola - sanan etymologia Suomessa ( ja Liuko Balttiassa). Luik - Luikko -nimen joutsen merkitys on nuorempaa kerrosta kuin alkuperäinen kaskiviljelyalueen nimi. Joutsen merkitys on tullut varsinkin Virossa kaskiviljelynimen jälkeen yleiseen käyttöön, josta se on ilmeisesti levinnyt myös Suomeen (Lönnrotin- ja Viron sanakirjat). Sanan / nimen merkityksen muuttuminen on mahdollista, sillä samalla sanalla / nimellä voi olla eri aikoina muitakin merkityksiä, silloin ko. nimellä on alkuperäisestä poikkeavia nimikerroksia. Esimerkiksi Luik - Luikko - merkitys olisi muuttunut myöhemmin alkuperäisestä kaskiviljelyjoukon - ja kaskiviljelypaikan liuti - (Leute) - Liuko nimestä joutsenta merkitseväksi sanaksi. Merkityksen muutos on mahdollista ja sitä vahvistavana seikkana voidaan mainita alkuperäisellä saksankielisellä alueella olevan, ja nykyisen Belgialaisen Luik- (Liege`n) kaupungin sivustolla oleva etymologia- luik- sanan alkuperämääritelmästä; "Luik- Liege - sanan perustana on muinaisgermaanin / latinan leudi (> nykysaksan Leute) ihmistä / joukkoa tarkoittava sana". Silloin luik- sana olisi myös liuti / leudi - pohjainen. Luik- nimen alkuperä lähtisi siis leudi / liuti - merkityksestä ja muuttunut sittemmin kaskiviljelyjoukkoa merkitseväksi sanaksi ja mm. talojen - kylien nimeksi ja sukunimiksi ja sen jälkeen mm. joutsenta - merkitseväksi sanaksi, joka myös esiintyy talojen nimenä ja sukuniminä ns. nuorempana nimikerroksena toisessa eli nuoremmassa merkityksessä. Tämän perusteella myös Luik - sanan alkuperäinen peruste on sama leudi (liuti) - ihmistä / joukkoa kuvaava sana, kuin tämän tutkimuksen sivuilla esitetty Liuko - Liukko - nimen johdannnaisuus kantagermaanisperäisestä liuti - sanasta Ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa kohta 4. sanan liuti (leudi) > liuta > Liuko- Liukko - nimipesyeen etymologiaosuus lyhennelmä:

131 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 131 / 256 Liukko - nimen kanssa yhdessä paikasta toiseen siirtyneet kaskiviljelynimet eli nimiparisiirrynnäisnimet (SL): Nimiparisiirrynnäiset: Tässä tutkimuksessa esiintyvät muut talojen - paikannimet yhdessä Liuko - nimen kanssa siirtyneet nimet ovat ns. siirrynnäisnimien nimipareja, jotka kaski- maanviljelyn levitessä muinaispitäjistä toiseen esiintyvät hämmästyttävän usein rinnakkain eri paikkakunnilla, rannikolta Hämeeseen siirryttäessä (ks. mm. Paikallishistoriat). Nimiparit siirtyivät lähinnä vanhimman maanviljely- / kaskiviljelyasutuksen leviämisen mukana rannikolta sisämaahan, tällaisia esim. uusien sukupolvien mukana siirtyneitä nimipareja on vanhojen suomalaisen oikeuden ja koukkuverojen aikaisissa muinaispitäjissä (muinaispitäjän määritelmä) huomattavan paljon. Vanhan paikannimistön alueelle on jäänyt asutusta, joten nimi on säilynyt jatkuvana perimätietona nykyaikaan saakka. Samat nimet on otettu seuraavalla paikalla käyttöön uudelleen ilmeisesti silloin saman - sukuisten ihmisten toimesta. Kun paikannimistö näyttää nykyisistä paikannimistökartoista tarkasteltuna siirtyneen usein rinnakkaisina nimipareina seuraaville viljelyalueille sisämaata kohden, niin asutus on levinnyt lähes yhtäaikaisina aaltoina paikasta toiseen. Näitä nimipareja voidaan sen vuoksi kutsua nimiparisiirrynnäisiksi - nimiksi. Etymologiamääritelmien mukaan samanikäisiä germaanisia - ja samalla myös Kalevalaiseen loitsurunouteen otettuja ja niissä mainittuja Kalevalaisia siirrynnäisnimiä ovat Liuko- Liukola- Liukko - nimen kanssa, mm. Lemu (Lempo), Moisio ja Lauko - Laukola - Laukko sekä Ahti (Ahtiala) nimet, joista varsinainen Liuko- Liukko nimen kanssa oleva nimipari näyttää olevan Lounais- Suomen alueella Lauko- Laukola (vanhimpia ovat kylien nimet). Paikannimistön vanhimpia nimiä sanotaan olevan vesistöjen ja kylien nimet, siksi vanhaan Nousiaisten pitäjään kuuluneet, Ruskon - Vahdon kunnan alueella olevat Liukolan - ja Laukolan kylät ovat ilmeisesti hyvin vanhoina muinaissuomalaisina (talojen-) niminä olleet Turun ympäristössä jo rautakaudella ja siirtyneet niminä kylien nimiksi ja myös silloin Kalevalaisiin loitsuihin nimiparina liukon - laukon. Liukko ja Suomela ovat myös sellainen nimipari, jolloin ko. talojen väki olisi siirtynyt uusille kaskiviljelyalueille tai eräsijoille lähes saman aikaisena siirtymänä Länsi- Suomen alueilta Hämeeseen, esimerkkinä mainittakoon mm. Köyliön, Vesilahden vierekkäisten talojen nimet. Pakanalliset Hiisi- Linnavuori alueet: Näillä muinaispitäjien ja nimiparisiirrynnäisten asutusalueilla on todettu olleen myös Linnavuorityyppisiä pakanallisia talonpoikien puolustusalueita, jotka ovat olleet Kalevalaisia kultti - ja uhripaikkoina, mm. korkeat tai jyrkät kallioiset Hiisivuoret (Moisio) ja Liukomäet sijaitsevat paikanniminä useilla paikkakunnilla rinnakkain. Linnavuoriin ja kalevalaisiin uhripaikkoihin liittyvät nimiparit Liukko, Lemu, Lemo, Lemola, Lempo -sanan synonyyminä myös Hiisi ja Moisio nimet esiintyvät yhdessä Suomen vanhimmilla kaskiviljelyalueilla ja pronssi- rautakautisten Liukko - nimisten vanhojen asumusten alueilla Lounais- Suomessa, ja ns. vanhan Hämeen alueella Päijänteen itäpuolella Mikkelissä on Liukkolan - kylän linnavuori, nimeltään Liukkolan- eli Otavan linnavuori se on Moision rautakautisten löytöpaikan lähellä, toisena esimerkkinä mainittakoon Turun lähistön Ruskon

132 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 132 / 256 Liukolan - kylän keskellä oleva Moisio - niminen arkeologinen löytöpaikka (PS. Piispan alue kuului Ruskoon, josta oli kotoisin keskiajan alun Suomen katolinen piispa Maunu I > Kuusiston linnaan 1295). On myös mahdollisesta, että liuti > Liuko-, Liuho-, Liuto - alkuiset nimet ovat samanaikaisia nimiparisiirrynnäisiä tai nimet ovat mahdollisesti jopa etymologialtaan samaa alkuperää (ks. H.G. Porthan 1779). Ja siksi em. talojen väki ja niiden nimet ovat yhdessä levinneet rannikolta sisämaahan ja esiintyvät siten myös myöhempien muinaispitäjien vanhimpina talojenniminä ja nimipareina. Tällaisia pitäjiä ovat mm. Vesilahti, Tyrvää- Sastamala, Huittinen, Suomusjärvi, Somero- Kuusjoki, Köyliö, Rusko- Masku- Nousiainen, Renko, Myrskylä, Janakkala, Kaarina. Näiltä alueilta ko. paikannimistö ja sen aikainen Liuko- kaskiviljelyväkeen perustuva nimistö olisi edelleen laajentunut siirrynnäisinä niminä vanhimman kaskiviljely- maanviljelyn leviämisen mukana n. 500 eaa /1100 jaa. rautakauden jälkeen, ko. talojen valtaamille uusille eräsijoille pohjoiseen ja itään. Erityisen usein tällainen siirrynnäisnimipari Liuko (< Leuc) nimen kanssa ja myös lähes saman etymologisen alkujuuren ja merkityksen (muinaisgerm. / lat.) omaavia ovat Leuco > Lemu > (Lempo) Lemula > Lepola / Lemola / Klemola nimet, esimerkkinä vierekkäiset talot ja - paikannimet mm. Vesilahdella, Janakkalassa, Kaarinassa, Suomusjärvellä, Kuusjoella, Köyliössä jne..(ks. kartta Liuko-Lemu -Lemola paikannimet Lounais-Suomessa). Huomionarvoinen seikka; Liukko ja Lemu nimien esiintyminen rinnakkain useilla eri paikoilla Lounais- Suomessa: Alkuperäisten Lemu- ja Liuko - nimien osalta mainittakoon erikseen Lounais- Suomessa olevat neljä tiivistä keskittymäaluetta, paikallishistoriatietojenkin perusteella jo ainakin luvulla olleista nimistä. 1. Lemun - Liukolan kunta / - kylä ovat olleet muinaispitäjä Nousiaisten kyliä, sekä mm. Luikkionlahti jne. Masku- Nousiainen- Rusko / Turun - Naantalin pohjoisalueella 2. Lemun - Liukolan, Lemun kartanot, Liukola maa - alueet, Kaarina, Kuusiston (linna), Turun eteläinen / Piispanristin alueella 3. Lemun kartano, Liukon - talo Lemun kylässä, ja Liuhton - kylä (myös Ahtialan-), Perniö - Suomusjärvi / Salon eteläisellä alueella 4. Luikki talo ja Lemulaisten mäki, Liukola - Lempola - nimiset paikat, Kuusjoenperä, Salo- Somero alueella Myöhemmin alkuperäiset (esi-) germaaninimet ovat muuttuneet Liuko> Liukola > Liukko - Liukkola jne. sekä Lemu > Lemula > Lemo > Lemola (Lempo)> Klemola nimiksi eli Lemunimipesyeeksi, ks. tarkemmin ja laajemmin alla. Lemu -sanan etymologiassa mainitaan, että se merkitsee voimakasta hajua. Viron murteellinen lemu tarkoittaa palaneen hajua (Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja, 2004:593). Sanavartalon alkuperä on epäselvä, se voi olla myös germaanista leuc - alkuperää. Lemu - ja Liuko- nimien yhtäläinen etymologinen leuc- alkuperä ja nimien samanaikainen samoille alueille siirtyminen voisi olla yhteydessä kaskenpolttoon, sillä liuko- nimi tulee kaskiviljelystä ja suomenkielinen muoto lemu- olisi kaskenpolton hajuun liittyvä sanavartalo. Lemu- ja Liukko nimet ovat nimiparisiirrynnäisinä useissa alkuperäisen Hämeen vanhojen alueiden (siis alkuperäisesti myös Lounais- Suomen) nimistössä. Kuten Suomen vanhimpien kylien

133 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 133 / 256 niminä Lemun- ja Liukolan ( ja Laukolan- ) kylät, Masku / Nousiainen / Rusko alueella. Ne ovat myös Suomen alueen vanhimpia kaskiviljelyajan talojen nimistä kyliennimiksi otettuja paikannimiä. Lisäksi myös Suomusjärvi - Salo- Perniö- alueella vierekkäiset Lemun- ja Liuhton (Liuko- nimipesyettä) - kylät sekä Perniön Lemun - kartano, Lemunsuo, Lemunlampi, sekä läheinen Lemulan kylän Liukontalo. Liuko- Luikko nimet ovat erittäin usein rinnakkain vanhojen kylien, talonpoikaistalojenrusthollien sekä useiden muiden Lemu- paikannimiversioiden kanssa (ks. tarkemmin Liukko - nimen tutkimusseloste). Kaarinan alueen Lemun kartanot (Yli / Ali - Lemun säterit), ja niiden Liukola nimiset maaalueet sekä toisaalla myös Salo- Someron Liukola - Lemu - Lemo - Lempola - nimistö on myös erittäin keskittynyttä eli paikannimet sijaitsevat rinnakkain (ks. Vesilahden Liukko ja Klemola tai Köyliön Liukola ja Lepola mudodustuneet lemu- nimipesyeen ketjusta, < lemola < lemo< lemu* ja lemu* lempo> lempola> lepola> lemola> klemola jne.). Liuko- ja Lemu- nimistö on hyvin suurella todennäköisyydellä ollut samanaikaista rautakautista nimien siirtymää. Koska molemmat Liuko- ja Lemu- nimet voidaan johtaa vanhimmasta germaanisesta liuti - ryhmää / joukkoa / ihmistä merkitsevää Leuc- Leuco - nimistöstä, niin nimet voivat olla alun perin mahdollisesti jo pronssi- rautakautista paikannimistöä Suomessa. Tässä paikannimitutkimuksessa on tullut selkeästi esiin Lemu- Lemola nimen muuttuminen alueelta toiselle. Lemu - Lemo - (lempo) nimestä lähtöisin olevia variantteja näyttäisivät olevan mm. Lemola > Klemola. On täysin mahdollista paikannimistötutkimuksen ja nimiparisiirrynnäisten vertailun perusteella, että Lemu- nimipesye onkin laajempi, silloin siihen kuuluisivat myös talojen- ja paikannimistön nimet mm. Lemu* > Lemo > Lemola > Klemola / Lepola ja Lempo- Lempola (SL). Someroniemellä Liukko- peltojen / metsän lähipiiriin kuuluu myös Lempoon- kellari niminen paikka. Tällaisia Lemu / Lemo - Lemola (> Klemola) nimien kanssa yhdessä (samanikäisinä) em. muinaispitäjien alueilla on ollut hämmästyttävän usein rinnakkain ja samalla alueen vanhimpina niminä yhdessä nimenomaan Liuko > Liukko - nimipesyeen nimien kanssa. Näitä em. rinnakkaisnimiä / lähes samanaikaisina siirrynnäisnimiä ovat olleet vanhimmissa maakirjoissa jo vuosina 1539/ 1540 ja ovat edelleen olemassa nykyisiin karttoihin merkittynä mm. Masku- Naantali, Kaarinan, Köyliön, Salon Perniön- Suomusjärven, Vesilahden, Janakkalan, Someron sekä Kuusjoen pitäjissä jne., näillä alueilla on myös tunnettuja rautakautisia löytöpaikkoja (ks. Kartta lemu- liukko - paikannimistä Lounais- Suomessa). Paikannimitutkimuksessa kylien nimet ovat yleensä alueen vanhimpia nimiä, vesistönimien jälkeen. Vanhimpien kaski- maanviljelyalueiden kylien muodostumisesta. Häme - Savo- alueella tällaisia kyliä ovat Liukkola - (Liuhala) nimiset kylät mm. Mikkelin Otavassa ja Taipalsaaressa, ovat luvuilta, kuten myös Liuhalan- (Liukala) kylä Tyrvään-, Luikalan - kylä Kangasalan ja Perhon Liukon kylä Kyrön alueella.

134 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 134 / 256 Joissakin Liukko - nimisten kylien alueella ei enää ole Liukko - nimisiä taloja, eikä varsinkaan Liukko - nimistä väestöä? Esimerkiksi Länsi- Suomessa vanhimmalla maanviljelyalueella Suomessa, Turun lähistön nykyisessä Vahdon / Ruskon kunnassa ja aikaisemmin Nousiaisten laajan muinaispitäjän Liukolan - kylässä, ei ole enää tiettävästi ainuttakaan Liuko - Liukola nimistä taloa tai asukkailla Liukon - nimistä sukunimeä. Liukolan - kylä on ilmeisesti sellaisia rautakautisia kylien nimiä, jotka ovat syntyneet alueen vanhimman talon / asukkaiden (Liuko-) nimen perusteella, jo vanhimman kylien muodostumisien aikana Suomessa, vanhimmalla rautakaudella (500 eaa. - 0). Vaikka esim. Liukolan - kylän alueella ei enää nykyisin olisikaan Liukko - nimisiä taloja / sukunimiä, saattaa ko. Liukolan - kylän keskusta - alueen esim. Sipilä ja Mattila - nimiset nykyiset talot / talojen väki olla alunperin olla em. rautakauden aikaista Liukkoja. Silloin ko. sukuun kuuluvien talojen lisääntyessä uudet talot olisi nimetty uudistalot perustaneiden poikien nimillä. Kun talojen määrä on kasvanut, on muodostanut Liukolan - kylä (jo rautakaudella). Paikannimitutkimuksen metodien mukaan vanhimpien kylien nimet ovat saaneet nimensä yleensä talon nimestä, joka on ollut joko, alueen ensimmäinen talo tai alueen suurin talo. Myöhemmin ruotsinvallan aikana näiden kylässä olevien talojen omistajien "sukunimet " ovat muuttuneet patronyymisiksi ja patronyymisesti periytyväksi. Vanhimmat ns. sukutalot voivat Suomessa olla jo pronssikaudelta n eaa. ajalta. Näin toteaa mm. Prof. Unto Salo 2008 mainitsee kirjassaan Ajan ammoisen oloista s.180. Tämän aikaan vakinaisen maanviljelyn alueilla muodostuivat ensimmäiset kylät Suomeen. On varsin todennäköistä, että Ruskon - kunnan Liukolan - kylän alkuperäinen talo on jo pronssikaudella ollut - Liukontalo. Talo on ollut laajuudeltaan myöhemmän Liukolan - kylän kokoinen, tämän talon pellot- metsät- suot ja eräsijat, on asutettu viimeistään rautakaudella, ilmeisesti pääasiassa ko. Liukon - talon poikien tai vävyjen toimesta uusilla taloilla. Kylän nimeksi on tullut Liukola, kylä on nimetty alueen vanhimman tai suurimman talonnimen /suvun nimen mukaan ( ns. hämäläisajan sukunimi). Vasta keskiajalla talonpoikaistalojen nimiksi merkittiin ruotsinaikaisten kirjurien toimesta ja ruotsalaistyyppisesti, esim. henkilönimen poikien nimillä, Matti tai Sipi ja talonnimiksi muodostuivat, patronyymista johtuen esimerkiksi Mattila tai Sipilä. Yhteenveto; Tämä edellä mainittu hypoteesi on mahdollista, koska nimenomaan Länsi-Suomen alueella ruotsinvallan vaikutus muutti vanhan muinaissuomalaisen vakiintuneessa käytössä olleen talonpoikaisasutuksen sukunimikäytännön ruotsalaismalliseksi talonnimikäytännöksi eli patronyymiperusteiseksi. Tämän tutkimuksen aikana on tullut esiin se, miksi niin laajalle levinneessä Liukko - paikannimistön taloissa tai alueilla ei enää asu Liukko - nimistä väkeä. Näin on varsinkin ruotsinvallan varsinaisilla lukujen vaikutusalueilla eli Varsinais- Suomessa. Vanhimmat rautakautiset - keskiaikaiset talonpoikaistalojen asukkaiden vahat sukunimet (mm. Liuko- ja Lauko) ovat hävinneet kokonaan, tilalle on tullut patronyymi järjestelmä. Vasta Varsinais - Suomen reuna- alueilla esim. Pirkkala- Vesilahdella löytyy Liukko - taloja, joiden asukkaita

135 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 135 / 256 voidaan pitää alkuperäisenä Liukko- väkenä. Täällä säilyi vanha " alkuperäinen hämäläinen - muinaissuomalainen " Liukko- talonnimi myös ko. asukkaiden sukunimenä (mm luvun maakirjoihin saakka). Tässä voidaan katsoa vertailuna esim. Suomusjärven Liukontalo, jossa asukkaiden sukunimistö perinne katkaistiin ja nimistö vaihtui luvulla patronyymiseksi (mm. Yrjälä) ja sitten luvun alussa Vendelin - nimeksi, kuitenkin talon - ja paikannimenä säilyi alkuperäisen talon- suvun niminen Liukontalo. Liukon - nimisiä paikannimiä on vasarakirvesgermaanien tulosuunnassa (Baltiassa- Liettuassa): Liukko - nimi on levinnyt hyvin laajalti Suomessa, mutta Liuko- nimipesyeen nimiä löytyy myös vasarakirves- kulttuurin ja muinaisgermaanien tulosuunnasta mm. Baltiasta / Liettuasta, jossa muinaisgermaanien liuti* - liud - nimi olisi myös alunperin suomensukuistenja - kielien alueella muuttunut samantyyppisesti, kuin Suomessa, äänneasultaan n eaa. jälkeen nykyiseen Liuko- (Luko) muotoonsa (SL). Ks. tarkemmin asiasta alla oleva jatkuvuusteoria; Balttilaiset ovat suomensukuisen kielensä balttiin vaihtanutta suomensukuista väestöä, mm. y-kromosomin haploryhmän Tat - C eli nykyisen N1c:n määrät miespuolisessa väestössä ovat samantyyppiset kuin suomalaisilla (Savontaus, Lappalainen, Huopana 2006;12;63-81) Suomessa Liuko (> Liukko) - nimi näyttäisi olevan jo n eaa. olevalla ajalla muotoutunutta kantasuomen - ja siten myös nuoremman pronssikauden ajan nimistöä ( kantasuomi - Kalevala- ajan nimistö 1000 eaa., Kuusi, Anttonen 1999). Liukko - nimisten alueiden ja kartanoiden paikallishistoriaa - kulttuurihistoriaa Suomessa ja Liettuassa. Liuko - Liukko - nimi on alueen vanhin / alkuperäinen nimi mm. kartanoiden- ja niiden maa - alueiden nimissä: Liukon - nimisiä paikannimiä on paljon Suomessa. Vasarakirvesgermaanien tulosuunnassa on myös Liuko- nimisiä kyliä ja paikannimiä. Tämä osoittaisi jatkuvuusteorian mukaisen suomensukuisten asuttaneen vielä n eaa. Liettuan aluetta, siis kampakeramiikan laajan alueen lopulla. Koska Liuko- nimistö Suomessa on muotoutunut germaanisesta sanasta / nimestä liuti tai Leute - henkilönimistä, on vastaava muutos Liettuassa aluksi suomensukuisten ja - s-kielisten alueella täysin mahdollista. Samanlainen nimenmuutoksen lopputulos on nykyisinkin nähtävissä Liettuan alueella. Nimi on jäänyt vanhasta kaskiviljelyajasta perimätietona muistiin Liuko- nimellä Liettuassa ja säilynyt esigermaanisen /itämeren suomalaisen nimensä vieraskielisistä ( saksalais- / puolalaisaristokratia) lukujen kartano- omistajista huolimatta nykypäiviin saakka. Liettuassa on Liukon - kylässä mm. Liukon- kartano: Tämä kartano on nimeltään Liukon courtyard / Liukon manor, joka oli the Countess (Kreivitär) Maria Korvin - Kossakowskan perheen omistuksessa ollut puolalaisen suuraatelin hovikartano Sirvintos - joen rannalla Liukon - kylässä (kylän nimi on Liukonys). Liukon- courtyard - niminen aateliskartano oli perustettu Liukon - nimiselle suurille maa-

136 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 136 / 256 alueille, jonka piiriin kuului kaiken kaikkiaan n hehtaarin alueet ja mm. lähellä (n. 30 km) sijaitseva Kreivi Jonas Kossakowskin luvulla perustama Jonavan kaupunki. Liukon - kartanossa ovat asuneet mm. silloisen suomensukuisen ja -kielisen alueen, Livonian (Liivinmaan) piispa Josef Kazimieriz Korvin - Kossakowski, Liettuan luvun itsenäisyyden viimeinen asevoimien päällikkö (hetman), kenraali Syzmon Marcim Korvin - Kossakowski. Liukon - manorissa (Liukon courtyard) syntyneitä ja asuneita ovat myös mm. Napoleon I:n ensimmäinen adjutantti, kenraali Josef Antoni Kossakowski sekä toinen Kossakowskiewn sukuun kuulunut Napoleonin kenraali Jozef Dominik Kossakowski. Jozef Dominik Kossakowski ( ) oli kenraalina Napoleonin ja Ranskan the Grand Armee aikana, sekä Moskovan commendanttina Napoleonin vallatessa Moskovan Hän omisti isänsä Michalin jälkeen palatsikartanon a manor palace in Vepriai, joka sijaitsee vain n. 15 km Liukon courtyard kartanosta eli hänen nuoruudenaikaisesta kodistaan. Hän asui siellä vuodesta 1808 kuolemaansa asti 1840, yhdessä vaimonsa Ludwika Zofia Potockan kanssa (jonka isä oli Puolan armeijakunnan marsalkka Stanislav Szczeny Potocki, joka tunnetaan myös nimellä Felix Potocki s k. 1805). Josef (Antoni) Korwin - Kossakowski / (liett. Juozapas Anastas Kosakovskis) ( ) oli myös sotilas ja keisari Napoleon I (Bonabartte) henkilökohtainen adjutantti, kenraali (aide-decamp- of emperor Napoleon), hän oli myös komentajana Moskovan hyökkäyksessä Antoni omisti silloin Kossakowskien sukukartanon Liukon couryardin Liukonys- kylässä Isänsä Antonin jälkeen Josef Antoni oli asunut kuolemaansa asti tässä suvun kauan omistamassa Liukon kartanossa, Likonysin - kylässä, joka on nykyisin Sirvintosin aluetta (ennen Jonavaa) ja myös hänet on haudattu suvun rakentaman St. Jacobus - kirkon mauseleumiin Jonavassa. Napoleon neuvotteli aluksi Aleksanteri I:n kanssa Vilnassa. Napoleon perusti vasallihallituksen Vilnaan. Tänä aikana n Napoleon vieraili mm. kenraalinsa ja adjutanttinsa Kossakowskien aateliskartanossa Liukon Couryardsissa lähellä Vilnaa ja myös Vepriaissa. Napoleon I hyökkäsi Moskovaa (Kutuzov) vastaan ja valtasi sen, mutta Moskovan palon ja taistelujen jälkeen lokakuussa joutui lähtemään. Nykyisin Liukon - kartanon puistoalueella Sirvintos - joen itärannalla vanhan mukulakivitien varrella, on edelleen erikoinen muistomerkki ns. Turkkilaisen hauta (ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa tutkimusosio; Liukon courtyard kulttuurihistoriaa). Liukon - nimiset paikannimet Liettuassa ja Suomessa: Kylien nimet ovat yleensä vanhinta nimikerrostumaa. Lue tarkemmin Liukko - nimen esihistoriaa tutkimus, jossa on lisäksi Liukko - nimen perusteella tutkittu ja selvitetty paikallishistoriaa Liukko - nimisten kylien ja talojen- kartanoiden tapahtumista Suomessa rautakaudelta alkaen. Oleellista näille kaikille Liukon - nimisille alueille on se, että maa-alueiden nimenä ne ovat olleet olemassa huomattavasti ennen näiden muuttumista ko. aatelis- tai talonpoikaiskartanoiksi.

137 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 137 / 256 Nämä talot ja kartanot ovat vain nimetty n luvuilla vanhan pelto/metsäalueen Liukko - Liukon - paikannimen perusteella ja talojen- kartanoiden nimiksi. Nimi on jäänyt kaskiviljelyajan perimätiedoista muistiin ja otettu käyttöön esimerkiksi säterikartanon peltoalueiden tai säterikartanoiden nimissä, esimerkkeinä näistä ovat Mikkelin Liukkolan aatelis-/ säterikartano (von der Pahlen) ja Kangasalan Liuksialan (kuninkaan kartano) - säterikartano sekä Liukon courtyard niminen aristokratian hovikartano Liettuassa. Silloin Liukon - appellatiivinimillä (propri) olevat paikannimet ovat säilyttäneet muinaissuomalaisen nimensä ruotsinkielisistä (t. puolan) uusista, myöhemmistä aatelisista (rälssi), omistajatahoista huolimatta. Tällaisia kartanoaikojen takaa kumpuavia maa- alueiden nimiä ovat myös esim. Someron Kimalan säterikartanon tai Kaarinan Lemun kylän, Yli- Lemun säterikartanon Liukonpellot /- metsät, kuten myös Liuksialan- ja Liukkolan säterikartanoiden nimet sekä talonpoikaiskartanoiden / rusthollien nimistä mainittakoon Suomusjärven Liuko -, Janakkalan Liukola - rusthollit. Vesilahden Liukko rustholli saattoi olla näitä ainoa poikkeus, jossa alkuperäiset (rautakautiset) Liukon - nimiset asukkaat ovat pitäneet Lukko - taloaan luvun puoliväliin saakka (ks. teksti). Tutkimuksessa käsitellään laajemmin ja erikseen em. puolankielisen aristokratian alueella olevan Liukon Courtyard historiaa luvulta luvulle saakka Liettuassa. Liukko ja Laukko ovat Kalevalainen nimipari Nimet esiintyvät Suomessa muinaispitäjien siirrynnäisniminä ja - Kalevalaissa loitsuissa: Liettuassa esiintyvät myös Liuko- paikannimen lisäksi sen Kalevalainen rinnakkaisniminä tai nimiparina mainittu Lauko (KV- loitsuissa; liukon - laukon), näiden lisäksi Liukko - nimipesyeen nimimaininta löytyy ainakin 30 :stä SKVR:n eli Suomen Kansan Vanhoista Runoista / loitsuista. Liettuassa Lauko ja Liuko- nimet ovat myös kyliennimenä useilla alueilla, kuten Suomessa, jossa esimerkiksi muinaisen Maskun (Nousiaisten - Ruskon, nyk. Vahto) alueella ovat mm. Liukolan - ja Laukolan kylät. Nimet liittyvät maanviljelyn alkuaikoihin eli pronssi- rautakauteen ko. alueilla. Rannikolla nimet ovat olleet lyhyemmässä muodossaan Liuko - Liukola tai Lauko - Laukola ja sisämaassa Liukko - Laukko- niminä. Nimet esiintyvät paikanniminä ja talojenniminä useilla eri alueilla vierekkäin Suomen vanhimmilta viljelyalueilta alkaen Lounais- Suomesta Hämeeseen esim. Vesilahdella ja Somerolla, myös Köyliö- Kiukainen - Panelia- Huittinen, Perniö- Suomusjärvi jne.. Nimet ovat pakanallisen ajan muinaissuomalaisia nimiparisiirrynnäisiä, molemmat nimet ovat olleet olemassa germaanisina ja Kalevalaisina niminä ennen Ruotsinvallan aikoja. Liuko- Luikko - nimi on mainittuna myös 1642 Raamatussa sekä luvun kerätyssä Kalevalaisessa runoudessa. Kalevalaisen runouden kerääjänä jo puhdasoppisuuden aikana ovat toimineet ensimmäiset, ns. fennofiilit, kuten pappi Juslenius, oppineista Gananderin - Porthanin aikalainen sekä näiden edeltäjistä mainittakoon esimerkkinä Henrik Lilius, jonka nimi liittyy Liukko- nimipesyeen nimiin ja fennofiiliseen suomenmielisyyteen.

138 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 138 / 256 Liliuksen suku on keskiaikaista suomalaista talonpoikaissukua, ja peräisin luvun alun rustollista Karkun Rainion - kylästä (suomenkielisinä nimi mm. Rainio): Piispa Sorolaisen Postillassa ja vuoden 1642 Bibliassa on mainittu luikko - nimi. Nimi on tarkoittanut joissakin murteissa joutsenta (ks. siv. 472; kuten myös mm. Viron sanakirjassa (luik). Fennofiili Jusleniuksen aikana vaikutti Turun Koulussa Messukylän kirkkoherran poika Henrik Gustafinpoika Lilius ( ), joka oli perehtynyt vanhoihin suomalaisiin Kalevalaisiin kansanrunoihin jo ennen Gananderia ja Porthania. Hän laati ilmeisesti vuonna 1725 kuuluisan Kalevalamittaisen runon "Kehto- Runot", joissa on myös Liuko- nimistöön liittyvä otsikko. Tämä runo löytynee SKS:n arkistoista Osmo Hormian 1961 kirjoittaman tutkielman "Gananderin sanakirjan lähteet" sitaattiluettelosta nro 90Bb1, nimeltään Lisäis Liuco lausumahan. Sitaatin sisältöä ei ole vielä löydetty. Henrik Liliuksen pojista nuorin hovioikeudenneuvos Johan Lilius oli fennofiili (suomenmielinen) luvulla ja kuului mm. Porthanin luomaan Aurora- salaseuraan, joka vaikutti samaan aikaan kuin suomalaisen upseeriston Valhalla - salaseura / Anjalan - Liiton vuoden 1788 Suomen itsenäisyyspyrkimykset. Johan Liulius julkaisi Porthanin Åbo Tidningar- lehdessä, mm. isänsä Henrik Liuliuksen elämäkerran. Yksi veljeksistä Henrik Henrikinpoika Liulius oli Turun akatemian runousopin dosentti. Mainittakoon Liukko - nimeen liittyen mm. Helsingin yliopiston kansanrunoustieteen laitoksen opintotyöluettelossa (1987) nro 790 mainittu vuoden 1966 tutkielma, tekijänä Suvikki Liukko (1969 Kotikielen Seura/ Virittäjä- lehti). Muinaissuomalaisen Liuko- nimen mukaiset talonpoikaistalot / ratsutilat Lounais- Suomessa. Yhtä poikkeusta* lukuun ottamatta näillä Liuko- nimisillä alueilla ei enää ainakaan luvun jälkeen ole asunut ns. alkuperäisiä Liukko - nimisiä sukuja. Länsi- Suomen vanhimmilla Liuko- Liukko - maa-alueilla on asunut pääsääntöisesti rautakauden jälkeen n vuotta sitten, muut kuin Liuko-nimen omaavat asukkaat. Esimerkkinä mainittakoon mm. Suomusjärven Liuko- talo / rustholli, jossa on asunut Vendelin - sukuun kuuluvat asukkaat lähes viisisataa vuotta, mutta silti ko. taloa nimitetään edelleen Liukon - taloksi. Joillakin Liukon - nimisillä paikannimialueilla on taloa pitänyt luvun aikana Liukola - Liukko - nimisiä omistajia, mutta nämä ovat ottaneet ko. nimen käyttöönsä huomattavasti vanhemman Liukko - paikannimen mukaan. Tällaisia ovat esim. Janakkalan Liukolan - talonpoikais / - rusthollitaloa, Someron Lahden säterikartanon - Liukolan torppaa ja Tottijärven - sekä Köyliön Liukolan - kylän taloja pitäneet Liuko- nimiset ihmiset, mutta silloinkin taloissa on ilmeisesti asunut paikannimen mukaan nimensä ottaneita asukkaita.

139 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 139 / 256 Sellaisia nimensä paikannimen mukaan ottaneita ovat ilmeisesti myös vanhojen suurpitäjien Ruovesi- Kyrö- alueilla olevat, nykyiset Liuko- Liukko - paikannimiset asukkaat. Näiden alueiden asukkaiden nimi (talonnimi) johtuisi todennäköisesti Vesilahden Liukko - talon /rusthollin omistamien eräsijojen mukaan nimetyistä Liukko - paikannimistä (ks. Pirkkalalaisten eräsijat /verotusoikeus). Esimerkiksi Keuruun Liukko ja Kyröjoen Merikaarron, Liuko - sekä Perhon Liukko - kylän ja - talojen- / Liukko - sekä mm. Laihian Luikku - nimisten talojen asukkaat olisivat ottaneet nimensä Liuko- Liukko - nimipesyeen paikannimien mukaan. *Alkuperäinen Liukko - nimisten henkilöiden Liukko - talo on rautakautinen talonpoikaistalo Vesilahdella, myöhemmin ratsutila ja rustholli: Ainoa poikkeus todetun asutuksen jatkumisesta Liukko - nimellä, jopa rautakaudelta alkaen olisi mahdollista, paikallishistorian (Arajärvi, Vahtola) ja. mm. käräjäoikeuksien pöytäkirjojen mainintojen perusteella todettu olleen, Vesilahden ratsutila / rusthollin Liukko - talo, jonka asukkaat ovat ilmeisesti ns. alkuperäisiä Liukkoja luvulle saakka (ks. Historian Liukko Vesilahti ja Vesilahden Liukko - talon asukkaat alkaen ja Liukon - rusthollin Kalevalainen perinne). Myös Liukko - sukunimi on mahdollisesti peräisin jo rautakaudelta, sillä myös Lounais- Suomessa on ollut suomalaisten talonpoikien käytössä sukunimijärjestelmä, vielä luvulle saakka. Ruotsinvallan vaikutuksesta ja -alueilla, suomalaisten talonpoikaissukunimistö heikkeni varsinkin Länsi-Suomessa (patronyymit tulivat tilalle). Asiasta on näyttöä vanhemmissa asiakirjoissa (ks. Suomen Sukututkimusseuran Genos kirjoituksista, kohta Henkilönnimet esim. professori Kaarlo Teräsvuori artikkeli, 4 kpl.. Vaikka vanhimpien Länsi- Suomen Liukko - nimisten talojen omistajina ei enää keskiajan jälkeen (Vesilahden, aikaisemmin Pirkkalan, Liukkoa- lukuun ottamatta) ole ollutkaan Liukko - nimisiä omistajina, osoittavat em. vanhat asiakirjatiedot ja nimenomaan mm. Vesilahden Liukko - talonpoikaistalon vanhimmat käräjäoikeuksien pöytäkirjat ja maakirjat mahdolliseksi sen, että Liukko- nimi olisi ollut käytössä sukunimenä jo rautakaudelta alkaen. Liukko - nimi olisi vanhimpia käytössä olleista sukunimistä Suomessa (ks. tämän tutkimuksen loppuyhteenveto; Liukko - paikannimistön laaja levinneisyys pronssi- rautakaudelta ja todennäköisesti sukunimistönä viimeistään keskiajalla, SL). Suomalaisten talonpoikien kapinointi vieraan vallan edustajia vastaan luvuilla (mukana Liukko - nimisiä talonpoikia): Suomen keskiajan talonpoikaiskapinointiin Ruotsinvallan edustajia ja - aatelisia vastaan ovat vanhaan hämäläiseen talonpoikaisväestöön kuuluneet Liukot osallistuneet mahdollisesti jo Lallin - ajoista alkaen (mm. Köyliön Liukola ja Luikki). Vesilahden Järvenrannan kylän Liukko - talosta on osallistuttu vuonna 1438 Nokialla (ent. Pirkkala - Vesilahti) Viikin - kartanoon kohdistuneeseen talonpoika Davidin johtamaan kapinaan (tämä David oli suuren Vesilahti / Pirkkalan pitäjän Heikkilän talon isäntä, Taavetti Heikkilä). Kapinaan osallistumisen seurauksena mm. Pirkkala / Vesilahden muinaispitäjän Liukko - talon isäntä on joutunut allekirjoittamaan "kirkkoruhtinas" piispa Maunu Tavastin laatiman "erikoisen" Ruotsinvallan

140 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 140 / 256 alistuskirjan, puumerkillään ja laaditun vakuuttelun: ei enää koskaan ruotsinvallan edustajia vastaan (Vesilahden Historia 1950). Myös Hollolan alueella on ollut saamaan aikaan vuonna 1438 talonpoikaiskapinoita, mm. edellä mainitun Maunu Tavastin pojan eli katollisen kirkon piispan kyseessä ollessa - "kasvattipojan", Olavi Tavastin kartanossa Lammilla (Porkkalan kartano / Ormajärvi), josta syystä ilmeisesti Jussi Liuco - niminen mies on ollut Hollolan käräjillä vielä vuonna 1469 ( ). Asikkala- Lammi alueella on mm. Liukonmäki - niminen paikka. Ks. myös Olavi Tavast`n vaiheet luvulta Ari-Pekka Palolan väitöskirjaan liittyvänä yhteenvetona: Yliopistoopiskelua keskiajalla - Olavi Maununpoika Pariisissa, julkaistu Tieteessä Tapahtuu 3/98 - lehdessä. Nuijasodassa talonpoikien joukoissa on ollut Liukkoja mukana , Vesilahti- Pirkkalan Nokian kartanon alueilla olleissa Jaakko Ilkan johtamissa nuijamiesten taisteluissa Ruotsinvaltaa - ja sen edustajia aatelisia mm. Klaus Flemingin joukkoja vastaan (Arajärvi 1950: ). Toisaalla Hämeestä ja Savosta kootut talonpoikaisjoukkojen nuijamiehet kokoontuivat Suur- Savossa nimenomaan Liukkolan alueelle (nyk. Otava / Mikkeli), näihin nuijamiehiin olisi liittynyt myös Liuksialan kartanon omistajan Kaarina Maununtyttären ja entisen kuninkaan Eerik XIV:n poika Kustaa, mutta tietojen todenperäisyyttä ei voi vahvistaa (asiasta tarkemmin Mikkelin kaupungin historiasivut). Joidenkin historiatietojen mukaan tämä Kustaa pakeni Viroon - Puolaan Nuijasodan jälkeen. Lue asiaan liittyvänä Liettuan / Puolan kuninkaíden Jagellojen, - tyttären Katariina Jagellonigan ja miehensä Juhana III :n ja heidän poikansa Sigismundin kytkennät Nuijasotaan ja miten ne liittyvät Liettuan Liukon courtyard- kartanoon sekä toisaalta miksi talonpoikaisnuijamiehet "kapinoivat" ruotsinvallan edustajia - aatelisia - vastaan Suomessa, artikkeli Seppo Liukko. Ks. Seppo Liukko artikkeli mm. Nuijasodan tapahtumista ja sen syistä; Talonpoikaisvastarintaa ja puhdasoppisuuden ajan Kalevalaisen kansankulttuurin kitkentä. Liukkolan - alueen Nuijasotaan liittyvät tapahtumat löydät tarkemmin mm. Mikkelin kaupungin historiaa sivuilta, mm. kohdasta Kapina leviää Savoon. PS. Tälle keskiaikaiselle (n luvun) ja Nuijasodan näyttämönä historiaan merkittynä olevan Liukkolan - kylän alueelle perustettiin myöhemmin Liukkolan - säterikartano, jo vuonna 1606 (T). Silloin von der Pahlen / Palen / Falen - nimi ja suku on tullut Suomeen Liivinmaalta, Kustaa II Aadolfin lahjoitettua 1615 Mikkelin Liukkolan - kartanoalueen von der Pahleneille. Pahlenien omistukseen tuli silloin 64 tilaa Mikkelin Liukkolan - kylässä. Liukolan - kylä Mikkelistä oli myös vanhojen Häme - ja Savo rajariitojen aluetta. Tällainen rajatarkastus oli v Hämeen Sysmän Pärnämäen ja Savon puolella olevan Maunu von Pahlenin rälsssitalonpoikain, Liukoilan (Liukolan) kyläläisten välillä (lähde; Pohjois- Hämeen Erämaat, Asutus ja Olot, K.J. Jalkanen 1892:7). Asiasta on myös toinen vanha lähde, J. Paasonen, Muinaismuito-yhdistyksen aikak. X s. 176, jossa mainitaan samasta asiasta, että " Pärnämäkeläisten ja Mauno von der Pahlenin rälssitalonpoikain, Liukolan kyläläisten (vastaajina) välillä on noudatettava Kuningas Kaarlo Knuutinpojan Rajakirjassa, annettu Tukholmassa v:na 1452, joka tämän riidan ratkaisee...niinkuin myös Juhana Paavalinpoika Liukoinen luopuu, kun hänelle asian laita täällä Kunink. Oikeudessa selitettiin, hyvällä sanoi itsensä siitä irti eikä tahtonut enempää tiluksiin puuttua. Actum ut Supra, Kuninkaallisen oikeuden puolesta: Juhana Kurki, todistaa Olaus Hamnius, tuomari".

141 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 141 / 256 Pahlen - aatelissuku aateloitiin Liukkolan säterikartanon omistuksen aikana Tukholman rekisteriin 1679, nro 1163 nimellä Pahl. Lisäksi ko. suku on introdusoitu aateliin myös Tallinnan (Reval), Riigan, Jelgavan (Mitau). Pahl / Pahlen /Falen- nimi johtunee baltinsaksalaisena Westfalen - nimestä. Von der Pahlenien tyylikkäin - ja Viron valtion toimesta kunnostettu kartano, on Palmsen kartano. Se edustaa mahtiaateliston kartanohistoriaa ja on katsomisen arvoinen, Tallinasta n. 80 km Narvan maantietä itään ja sitten merenrannan suuntaan. Ks. tarkemmin Liukko -nimiset talot ja kartanot Suomessa yhteenveto Liukko - nimen historiaa tutkimuksesta. Von der Pahlenin jälkeen Liukkolan säteristä muodostettiin Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti / SJR / Esikunta, 578 Majuri - puustelli eli majurin virkatalo, jolloin kartanoon kuului 1440 hehtaaria maata. Nykyisin kartanon paikalla ja tiloissa on Otavan maanviljelyopisto. Tunnetuimpia sotilasvirkamiehiä, jotka ovat asuneet Mikkelin pitäjän Liukkolassa ovat olleet eversti Henrik Wright , jonka poika aateloitiin. Myös Kustaa Aadolf Ehrnroot asui Liukkolan sotilasvirkatalossa eli majurin puustellissa, luvun alussa (ks. Suomen historiaa myös artikkelista Anjalan liitto - suomalaisuus, kirj. Seppo Liukko ). Senaatti päätti Liukkolan kartanoon perustettavasta suomenkielisestä maanviljelyskoulusta 1856, opisto sai perustamisvaiheessa Otava- nimen. Alkuvaiheen opettajista ja myöhemmistä merkittävistä johtajista mainittakoon mm. Suomen metsäteollisuuden sukuun kuuluva maanviljelysneuvos F.A. Sherlachius. Hänet valittiin myös Mikkelin läänin lääninagronomiksi. Ks. asiasta tarkemmin myös Mikkelin maaviljely kohta maanviljelykoulutusta Otavassa, Liukkolan kylässä. Mainittakoon von der Pahlenin suvun liittyvän myös toisaalla Liukon- nimisiin paikannimiin nimittäin Kimalan - kartanossa, jonka laajojen peltoalueiden nimi on jo ennen kartanoaikoja ollut Liukon - pelto. Kimalan säterikartanon omistajan ratsumestari Johan Ramsayn (s. 1683, k. 1739) ensimmäinen puoliso oli vapaaherratar Cristina von der Pahlen (k. 1712), hän oli kotoisin em. Mikkelin Liukkolan - säterikartanosta. Kimalan uudeksi omistajaksi tuli Hedvig Eleonora Stubbe, joka oli syntyisin myös (vapaaherratar) von der Pahlen - sukua (s.1700, k. 1774). Korkea - aatelinen rouva käytti aina tyttönimeään von der Pahlen ja hallitsi puolta Kimalan kartanosta vuoteen 1769 saakka (lainaus kirjasta Someron Historia II, Esko Aaltonen, 1958:80-81). Anjalan liiton asioissa voimakkaasti vaikuttanut Jägerhornien suku (Kapteeni G.J. Jägerhorn) on omistanut myös Kimalan - kartanon puolikkaan vuoteen 1799 saakka, joka myytiin silloin A. A. Zidbäcille, joka omisti myös Åvikin kartanon ja lasitehtaan Someron Sillanpäässä (lähde sama kuin edellä). Suomalaisten juuret ja -esihistoria, Liukko - nimen esihistoriatutkimuksen kautta: On tosiasia, että kaikkien suomalaisten juuret juontuvat kivikauden muinaissuomalaisista metsästäjä > maanviljelijä taustasta, sillä vielä keskiajalla yli 98% kaikista suomalaisista kuului talonpoikaisväestöön tai olivat lähtöisin talonpoikaisyhteisöstä (pl. vierasperäiset rälssiaateliset). Lähes kaikkien nykysuomalaisten oma esihistoria olisi tunnistettavissa tai vertailtavissa Liukko -

142 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 142 / 256 nimen tutkimusraportin perusteilla. Suomalaisten identiteetin ja - oman kulttuurin kehitys jääkauden- kivikauden metsästäjistä, maanviljely- metsästäjäsuomalaisiksi on alkanut Kiukaisten kulttuurin aikana ja muotoutunut "suomalaiseksi ominaistyypiksi" jo pronssi- tai viimeistään rautakaudelta alkaen, jolloin myös suomalaisten oma Kalevalainen kulttuuri on ollut jo osa "suomalaisuutta". Myös keskiajan historian tapahtumat ( luvuilta) ovat melkein kaikkien nykyisten luvun suomalaisten osalta olleet lähes samantyyppisiä, kuin tässä Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa on kuvattu (Ks. tutkimusraportti). Tässä Liukko - nimen esihistoriatutkimuksessa ovat suomalaisten kannalta tärkeät tapahtumat esitetty suomalaisesta näkökulmasta, lähdeaineistotietoihin perustuen. Historiankirjoitus näyttää "hieman" erilaiselta, kuin mitä on aikaisemmin kirjattu ns. Ruotsinvallan näkemyksen perusteella. Liukko - sukunimi usein paikannimistä sukunimiksi, mutta myös Vesilahden Liukko - suvulta Hämeestä - Pohjanmaalle ja Savo- Karjalaan: Nykyisten Liukko - nimiset suvut ovat ilmeisesti pääosin saaneet sukunimensä edellä esitetyin perustein nimettyjen vanhojen Liukko - paikannimien perusteella. Poikkeuksena Vesilahden Liukko -suku. Vesilahdelta eräsijoille mm. Ruoveden- ja Kyrön pitäjiin sekä Rautalammin pitäjän kautta Savoon levinnyt Liukko - suku on todennäköisesti se Liukko - suku, joka jatkuu Savo - Karjalan Liukko -sukuna ja on nyttemmin levinnyt laajalti Suomessa. Historiatietojen perusteella ainoa näistä vanhimmista Liukko - nimipesyeen taloista voisi Vesilahden Liukko - talo olla se, jonka ns. alkuperäiset asukkaat olisivat olleet Liukko - nimisiä henkilöitä ja talon nimi olisi nimetty jo rautakaudella asukas Liukkojen - nimen perusteella. Vesilahden Liukko - talolla on tunnetusti ollut erityisen suuret eräsijaomistukset jo keskiajalta alkaen. Talon suomalaisittain hyvin vanhaan ikään viittaisi myös historiankirjoittajien mielipide: Eräomistus puolestaan viittaa ratkaisevasti kylän tai talon korkeaan ikään, sillä 1500-luvun lähteistä selville käyvät erämaaomistukset olivat vain kaukainen heijastus Ylä- Satakunnan muinaisesta rikkaasta eräelämästä ja palautuvat kenties satojakin vuosia taaksepäin. Arajärvi, Vesilahden historia, 1950:45. Vesilahden Liukko talon eräsijat keskiajalta Mm. Hannoilahti, Visuvesi (Ylis- ja Alistalot), Morrinniemi, ja todennäköisesti myös Perhon Liukko ja Merikaarron Liuko, sekä todennäköiset Savon eräsijat nyk. Kuopio- Varkaus alueilla (Liukko- nimellä)

143 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 143 / 256 Suurten eräsijaomistustensa vuoksi on mahdollista, että osa nykyisistä Suomen Liukko - nimisistä suvuista olisi lähtöisin Vesilahden* vanhasta Liukko - talosta, sillä Kustaa Vaasa määräsi mm. em. laajat eräsijat asutettaviksi (eli verolle) luvulla. Yleensä eräsijoille muutti vakinaisen maanviljelytalon isännän nuorempia veljeksiä (ks. myös Seppo Liukko artikkeli Liukko- nimisten talojen ja kartanoiden historiaa, eräsijat mm. kohta 20-23). Eräsijan asuttaminen löytyy myös Liukko- nimistön talossa, nimittäin Vesilahden Liukko - talon omistus mainitaan vuonna Kuitenkin varsinainen eräsija on hankittu jo rautakaudella tai keskiajan alussa, sillä ko. eräsijalla on aloitettu maanviljelyä n tienoilla. Tällainen historia merkintä löytyy mm. Ylä- Satakunnan kihlakunnan Vesilahden hallintopitäjän päätöksistä 1552 s. 1070, Eom Pouru, Outinen ja Järvenrannan Tila I Tanska (Liukon) Lasse (Tuomaanpoika) nimissä ja siten omistivat eräsijan 20 penikulman päässä kotoa (Järvenrannasta) olevat eräsijat, joka olisi otettu viljelykseen n. 40 vuotta sitten (n eräsijana se on huomattavasti vanhempi). Kihlakunnan merkintä, Järvenranta s. 1075, Eom Liukko. Eräsijat asutettiin vaihtokaupalla, kun Järvenrannan Lasse (Lauri Heikinpoika) ja Järvenrannan Heikki Laurinpoika Liukko (Järvenrannassa Tila 1, isäntänä ) vaihtoivat taloja ilmeisesti vuonna 1552, silloin viimemainittu muutti Visuveden Ylis- ja Alastalon isännäksi. Heikki Laurinpoika taas siirtyi Järvenrannan Liukko - talon isännäksi , jolla oli mm. laaja n. 20 km pitkä ja n. 300 m leveä Puontilan sarka. Vuoden 1589 tarkastusmaakirjassa on mainittu; " Henrch Larsson (Heikki Laurinpoika) 3 öre, asuu Kyrön pitäjän Rikalaisten erämaalla Item Jerffuenranda eriemarch j Wsilaks sochn". Jotkut tutkijat sotkevat Rikalaiset ja Järvenrannan keskenään, kyse oli sen aikaisesta tavasta, että eräsija mainittiin sen pitäjän hallintopiiriin, josta omistajat olivat lähtöisin, siis ei Kyrön tai Ruoveden, missä eräsija sijaitsi. Tässä syystä on maininta Vesilahden Järvenrannasta. Visuvesi oli ilmeisesti muutoin yleisimmin Rikalalaisten eräsija -aluetta, jossa oli vain nämä Vesilahtelaisten talojen Järvenrannan Liukon, Outisen, Pourun ja Laukon eräsijaomistukset. Tälle Järvenrannan Liukkojen Alas- ja Ylistalojen kantatilalle kuului myös Lemminniemen lisäksi Wäldeninsarka (olivat Visuveden talojen kaskiviljelyalueita ja eräsijoja). Järvenrannan omistajilla Tila IV, joka oli yhdistetty Liukkoon, sillä oli eräsija myös muissa lähteissä tuntemattomalla Hannoilahdella, siitä on Kihlakunnan merkintä VA2401b f.603, vuosilta 1562 ja 1564 (lähde prof. Seppo Suvanto). Nykykartaston avulla olen selvittänyt asiaa, ja ilmeisesti tämä Hannoilahti on Kulju- Hämeenkyrö alueella Näsijärven länsipuolella n. 80 kilometriä Vesilahden Järvenrannasta. Täällä on Värminmäki ja Hannunlahti ja Hannun talo, joka voisi olla alkuperältään näitä Vesilahden Liukkojen (IVtila), kihlakunnan tuomiossa manittu eräsija, jonne on muutettu asumaan 1562 jälkeen. Vesilahden Liukko- eräsijoja on ollut myös Savossa jo luvulla, josta mainitaan Varkauden Historia /Hannu Soikkanen, tekstistä, jossa Vesilahden Jöns Knuutinpoika Kurki ja Tanska sekä Liukko olivat vallanneet eräsijoja mm. Varkauden- Leppävirran vesistön saaria. Saarilla on niminä mm. Tanskan- ja Liukon saari. Tämä sopisi ko. viittaukseen tuntemattomista eräsijoista ajallisesti. Sillä luvulla on tälle Tavisalmen alueelle muuttanut Vesilahdelta em. väkeä yhdessä samanaikaisesti, mutta näitä tiloja- eräsijoja ei tunneta vielä silloin tarkemmin kihlakunnan Vesilahden hallintopitäjän tuomioissa Ilmeisesti tarkempi määritelmä tuotiin julki, kun löytyi sopivaa omaa väkeä lähetettäväksi hoitamaan ko. aluetta. Vanhimman pojan (vanhin veljessarjasta) siirtyessä isännäksi vakinaisen maanviljelyn taloon, nuoremmille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä kaukanakin sijaitseville eräsijoille. Tällainen on ilmeisesti myös Savon Liukko - paikannimistön leviämisen syy ja Liukko - nimisen suvun ja asukkaiden leviäminen Savo- Karjalaan.

144 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 144 / 256 Mikäli eräsijoille ei riittänyt vakinaisen maanviljelyn omaa väkeä annettiin oikeudet asuttaa "kenelle tahansa" kunhan maksoi määrätyt veronsa. Savolaiset lähtivät näille ja muutoinkin koko Suomen alueelle, koska Savon asukasluku kaskenpolton vaatiman alueeseen verrattuna oli kasvanut liian suureksi. Tarvittiin lisää tilaa ja luvun puolivälistä alkaen savolaisten muuttoja kuvattiin savolaisekspansioksi. Tällöin suomalaisia (savolaisia) siirtyi / siirrettiin suuria määriä Ruotsiin /Norjaan ja lisäksi luvulla Karjalaan ja Inkeriin sekä Viro / Balttiaan. Liukko - nimen siirtymistä tapahtunut em. Vesilahden Liukkojen monilta eräsijoilta ( Kulju - Hämeenkyrö; Hannoilahti, Hannun- talo, Visuvesi - Tarjanne; Ylis- ja Alistalo, Lemminniemi, Morriniemi, Keuruu; Liukon- kylä, Perho; Liukon kylä, Vähäkyrö; Merikaarto; Liuko jne..) Rautalammin tai Savilahden (Mikkeli) suurpitäjän kautta Savo- Karjalaan jo mahdollisesti luvulla, mutta varsinaisesti ns. Liukko- nimisten henkilöiden siirtymä Savoon voisi olla eräsijoille, vasta luvun veromääräysten jälkeen. Mahdollisesti muuttoa on tapahtunut myös suoraan Vesilahden suuresta Liukko - talosta (ks. yllä, Vesilahden Liukkoeräsijat Ylä- Satakunnan kihlakunnan tuomiot). Vesilahden Liukko - suku on ainakin isäntäluettelon perusteella ollut tiedossa ainakin jo luvun maakirjoista, mutta miten se liittyy Savon Liukko - sukuun tarkentuu ko. historiatietojen tutkimisen yhteydessä Liukko -sukunimisten alkujuuri voisi olla Vesilahden Järvenrannan Liukko - suku: Liukko - sukunimisiä henkilöitä tiedetään ilmestyneen Savoon viimeisimpien tietojen valossa jo luvulla ja Sääksmäeltä Mikkelin Vuolingon ja Liukkolan alueelle mahdollisesti jo luvulla, mutta tämä alue onkin kuulunut ns. hämäläisten alueeksi (Hämeen oikeus). Savon Liukko- paikannimistöstä ainakin osa on ilmeisesti huomattavasti vanhempaa rautakautista nimistöä. Tämän hetken tietojen valossa ns. Savon Liukko - sukuselvityksen aikaisin aikaraja on nyt luvulla. Tavisalmella luvun siirtymä on jo ilmeisen varmaa: Vesilahden- Liukkoja ja Tavisalmen (Rautalammin/Kuopio) pitäjien isäntäluetteloissa on "sattumalta" lähes samanaikaisia ja samannimisiä (Liukko) patronyymejä. Vesilahdella Olavi Erkinpoika (Olof Eriksson) Liukko on tullut vanhimpana poikana talon isännäksi 1635 ja toisaalla Erkki Erkinpoika (Eric Ericss Liukko) niminen Liukko ilmestyy Savon nimirekisteriin 1634 (Kuopiossa / Tavisalmessa), isännäksi tulleen nuorempi veli on ilmeisesti tiennyt vanhan menettelytavan ja siirtynyt Savoon, koska em luvun Vesilahden Liukko- talossa on haluttu lähttää omaa sukua ko. eräsijoille. Savoon oli jäänyt vapaita taloja mm. sen vuoksi, että sieltä oli muuttanut väkeä pois, aikaisemmin 1500 /1600- vaihteen Ruotsin sotien seurauksena, Karjalaan ja Inkeriin ja myös savolaisekspansion vuoksi.. Alkuperäinen ortodoksiväestö oli lähtenyt näiltä alueilta, mm.1595 Täyssinän - ja 1617 Stolbovan - rauhan jälkeen karkuun Ruotsin kuninkaiden määräämää Puhdasoppisuutta ja myös ortodokseihin kohdistuneen rankan "luterilaistamisen" seurauksena. Näiden autiotalot asutettiin hämäläisten ja savolaisten voimin ja mm. verohelpotuksin. Näin mm. Liukko - nimi siirtyi Karjalaan paikannimiksi ja sukunimiksi sekä säilyi myös loitsumerkityksenä Kalevalaisissa runoissa.

145 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 145 / 256 PS. Nämä suomensukuiset karjalaiset ja inkeriläiset ortodoksit muuttivat Twerin (oblast) alueelle lähelle Moskovaa (n. 170 km luoteeseen), joka oli myös ennestään kivikaudelta alkaen ollut vanhaa suomensukuisten tunnettua aluetta, esihistoriallisesta ajalta (esim. kampakeramiikka) ja mm. Novgorodin perustamisen aikana luvulla eli Valdain - ylängön ympäristössä sekä laajalti Venäjän mm. Volgan vesistöalueella ja näillä alueilla vielä ainakin luvulle saakka, jonka jälkeen suomensukuiset ovat "joutuneet" vaihtamaan aikaisemmin puhumansa kielen slaavin kieleen. On kuitenkin todennäköistä, että Liukko - nimi olisi siirtynyt Vesilahdelta Rautalammin pitäjän kautta tai jo aikaisemmin Lounais- Suomesta, Päijänteen yli tai eteläpuolelta Savo- Karjalaan paikannimiksi. Ensiksi nykyisen Mikkelin alueille, jonka sanottiin rautakaudella kuuluneen Hämeen talonpoikien alueisiin. Liukko - nimen siirtyminen, aluksi paikannimistöön, olisi tapahtunut jo kivikauden lopulla - pronssikauden aikana (Sääksmäen muinaispitäjästä). Vakiintuneen maanviljelyn/kaskiviljelyn vuoksi olisi, Liukko- nimisten "sukujen - henkilöiden" muuttoa, tapahtunut mahdollisesti jo rautakauden lopulla tai viimeistään luvulla. Tästä esimerkkinä on paikallishistoriatietojen mukaan Savon ensimmäisten asuttajien nimistöstä tiedetään mm. Liukkolan - talo, nykyisen Mikkelin länsipuolella Vuolingossa (Liukkolan - kylä, Otava; Wirilander, Mikkelin Historia). Uuden ajan alku luvulla näyttää nyt olevan, allekirjoittaneen (Seppo Liukon) Liukko - nimeen perustuvan esihistoriatutkimuksen (mm. Vesilahden Liukko) ja toisaalla Timo Liukon Liukko - sukututkimuksen, pääasiassa Savon Liukko - sukutaulujen yhtymäkohta vanhaan Hämeen Liukko - sukuun. Sillä Tavisalmen (Kuopio) pitäjään siirtyy Erkki Erkinpoika Liukko, jolla on siis olemassa oleva sukunimi merkittynä asiakirjoihin. Nimi ei näytä olleen ko. asumuspaikannimen mukaan otettu, vaan se olisi siirtymänimi (siirrynnäisnimi) aikaisemmalta asumusalueelta. Mistä tämä sukunimi on tullut Savoon? Tämä näyttäisi olevan peräisin em. hypoteesin perusteella Vesilahden Liukko suvusta, joilla oli käytössään hyvin vanha ehkä rautakautinen tai keskiaikainen sukunimi, Liukko - nimi. Muinaisen Vesilahden Liukkojen ja nykyisen Savon Liukkojen - sukuyhteys alkaa ilmeisesti jo luvulta, se on tällä hetkellä vanhin saatavissa olevan historiatieto / sukutieto, joka yhdistäisi Liukko - nimitutkimuksen ja -sukututkimuksen keskenään (2008). Ks. Liukko- sukuseuran sivut tästä mm. Liukko - sukuhaarat: Tämä yllä mainittu Vesilahden Liukkojen Savoon siirtyminen on mahdollista, kuten allekirjoittanut Seppo Liukko on Liukko- nimen historiaa yhteenvedossa ja Leppävirran 2005 sekä Heinäveden 2007 sukukokouksien esitelmissään arvioinut:

146 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 146 / 256 "Vesilahden Liukko - suku on todennäköinen alkujuuri, ainakin osalle Suomen nykyisille Liukko - sukunimisten suvuille. Tämä Vesilahden Liukko - suku polveutuu mahdollisesti jo rautakaudelta eli n luvuilta alkaen. Toinen ehkä suurikin osa sukunimistä on otettu käyttöön muinaisten Liukko - paikannimien pohjalta, kun ko. paikkaa on uudelleen asutettu luvuilla ja senkin jälkeen, ennen vuotta 1934, jolloin Liukko - nimi on suojattu ". Seppo Liukko *Liukko - nimipesyeen sukunimellä olevia henkilöitä on nyt Suomessa n. 800 / 2008 ja lisäksi Liukkonen - sukunimeä noin Liukkonen- sukunimi on otettu Liukko- nimen pohjalta (Savo- Karjalassa). Liukko- nimestä on muodostettu Liukkonen nimi, tällöin alkuperäinen Liuko, Liuco, Liukko on muuttunut Liukkonen nimeksi, yleensä luvun jälkeen. Esimerkkinä nimen muutoksista ovat kirkonkirjojen perusteella mm. Kivennavalla vuonna 1886 ollut Liukko - nimi, joka oli muuttunut 1900-luvun alussa Liukkonen sukunimeksi. Myös esim. Juvan 1732 Liuko oli muuttunut ensin Liukoin - nimeksi ja myöhemmin 1853 Liukkonen nimeksi. Vastaava Liuko- Liuckoin- Liukkonen muutos oli tapahtunut Sortavalan maaseurakunnassa aikana. Etymologisia virheitä Liukko ja Laukko - nimestä (Vrt. Liukkonen -sukuseuran sivu): Ns. virheellistä etymologiaa on nimistötutkimuksessa hyvin paljon. Helpoimmin nimelle on keksitty selvitys, kun se johdetaan ruotsinkielestä. Vrt. väite, että Laukko - nimi olisi johdettu ruotsalaiskristillisestä Laurentius - sanasta. Tämä on virheellinen tieto, ks. mm. prof. Jouko Vahtola kirjoitukset Vesilahden historiassa, jossa selvitetään Laukko- nimen huomattavasti vanhempi pronssi- rautakautinen etymologia, sellainen joka on myös tässä nimitutkimuksessa esitetyllä Liukko - nimelläkin on. Kalevalainen nimipari Liukko- Laukko on nimiparina myös vanhempaa kuin em. Laurentius - nimi Suomessa. Vastaavaan virheelliseen nimiarvioon ovat sortuneet, jopa yleensä arvostetut Viljo Nissilä ja Kauko Pirinen. He ovat aikoinaan tutkimatta Liukko - Liukkonen nimeä kovinkaan syvällisesti, määritelleet nimen muodostuneen ruotsin- tai venäjänkielisestä sanasta, ihmisen ominaisuutta kuvaavasta nimestä. Virheelliseen tulkinta on myös nettijulkaisussa, Pirisen - Nissilän väite on kirjattuna Liukkonen sukuseuran sivuilla; " että sana olisi johdettu ruotsinkielen verbistä ljuga ja että Liukko - nimi olisi peräisin Karjalasta tai Savosta". Tällainen väite on virheellinen. Liukko nimitutkimuksen monien argumenttien ja Liukko - nimistön ikään verrattuna ei ole edes mahdollista. Liuko - Liukko - nimi on huomattavasti vanhempaa pronssi- rautakautista Lounais- Suomalaista perua, se on käyttöönotettu paikannimenä ja talojen niminä jo huomattavasti ennen ruotsinkielisen väestön siirtymistä Suomen alueelle (n / 1200 lukujen vaihteesta alkaen). Nimi on myös vanhempaa mitä on väitetty, sillä nimitutkijoiden yleisesti tuntema seikka, tietää, että ns. ominaisuutta kuvaavia nimiä on Suomessa annettu vasta keskiajan puolivälin jälkeen. Liukko -

147 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 147 / 256 nimi on selkeästi vanhempaa kuin kristillis- ruotsalaisperäinen nimi, se on monen eri tutkimusmetodin ja erilaisten argumenttien perusteella ns. muinaissuomalaisena aikana muodostunutta nimistöä. Ks. asiaan liittyviä lähteitä ja argumentteja; Esim. nimitutkimuksen yleisiä perusteita ja paikannimistön tutkimukseen liittyvä kirjallisuus, vanhimmista lainasanoista muodostuneiden nimien ikä ja informaatio; paikannimistö prof. Eero Kiviniemi. Liukko - paikannimistön laajuus Suomessa; kartta, yli 300- paikannimeä. - iu- diftongin etymologia, suomenkielen prof. Tapani Lehtinen, Liukko - ja Laukko - nimietymologiat; Prof. Jouko Vahtola, Vesilahden historia 1996 : Kalevalainen loitsutallennus, Liuko- nimipesyeen nimiä yli 30 -runossa; SKVR / SKS. Paikannimistön yleistieto; kylien nimistö on vanhaa, jopa pronssi- rautakautista, esim. Liukolan - kylä Ruskossa Turun ympäristön- Kokemäenjoen Suomen vanhimpien maanviljelyalueiden kylien muodostumisen aika (prof. Unto Salo). Sekä tämän Liukko - nimitutkimuksen muut tarkemmat perusteet (lähdetietoineen). Kirkonkirjojen esimerkki kirjurien virheistä ja uusista Liukko- nimipesyeen nimistä: Liuco > Liuko > Liukko > Liuhko > Liucho > Liuchtare > Liuchtare Pukkilassa vv nimenä oli Liukko, mutta myöhemmin Liukko - nimi oli muuttunut kirkonkirjoissa Liuhko - nimeksi (ks. tutkimuksessa selvitetyt kirjurietymologia - ja reversaali virheet). Lapualla Liuco- nimi on ollut muodossa Liuchtare. Nimi on liuco- nimistöä, muodoltaan lähes samaa kuin Kiukaisten- Köyliön alueella olevan Luistarin- esihistoriallinen löytöpaikka (ks. ui- diftongi ja kirjurietymologiaa, sekä reversaalivirhe). Länsi- Suomessa nimi ei ole muuttunut Liukkonen sukunimeksi esimerkkinä mm. Tottijärvellä 1698 mainittiin Liuko, joka oli muuttunut 1739 Liucko (Liukko) muotoon. Vähäkyrön vuonna 1724 merkitty nimi Liuko muuttui ja merkittiin jonkin aikaa ruotsinkielisten kirjurien "määräämänä" Liucko - nimisinä, mutta myöhemmin /uudelleen nimet vakiintuivat alkuperäisiksi muinaissuomalaisiksi - suomenkielisiksi Liuko ja Liukko - nimiksi. Liukko - paikannimistön omistajille tehty kyselytutkimus ja paikallishistoriaa: Tarkemassa Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksessa on selvitetty Liukko - nimistön vanhimmat paikannimet. Näitä vanhimpia ovat mm. Liukolan kylä Rusko - Vahto (ent. Masku- Nousiainen) ja vanha Luikalan kylä Kangasala / Pälkäne, ja mm. keskiaikaisen Turun Tuomiokirkon Mustan kirjan maininta vuodelta 1244 (REA 10) Taipaleen saaren maalahjoituksesta (nykyinen kunta), jolla alueella on myös Liukkolan kylä (lähellä Lappeenrantaa). Edellä mainittujen Liuko-nimistön paikoilla on olemassa myös kivi / pronssi- rautakautisia löytöpaikkoja. Löydöistä mainittakoon mm. korutaiteessa tunnettu Luikalan lintu (Kalevala Koru

148 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 148 / 256 Oy; riipuksen nimenä on nimellä Tampereen lintu). Vanha runo kuvaa lintua näin: " Lintu oli sanansaattaja ihmisten ja jumalten välillä". Luikalan linnusta on oma versionsa Luikalan kyläryijyssä. Selvityksessä on mukana myös Liukko - nimipesyeen vanhimmista taloista kerättyä paikallishistoriallista tietoa luvuilta. Tällaisia historiatietojen esimerkkejä ovat mm. Vesilahden Liukko, Kuusjoen Luikki, Suomusjärven Liuko, Janakkalan Liukola, jotka olivat talonpoikaiskartanoita ratsutiloja / ratsastaloja ja rustholleja sekä Kangasalan Liuksialan kuninkaankartano (mm. Kaarina Maununtytär) ja Mikkelin Liukkola (mm. von der Pahlen) ovat olleet aateliskartanoita eli säterikartanoja Suomessa. Näiden Liukon - kylien ja - talojen lisäksi kyselytutkimus on suunnattu myös, yhdelle ehkä Suomen vanhimman kylän, Liukolan- kylän (Rusko- Vahto) kyläkeskuksen talon omistajille, sekä mm. Köyliön Liukolan - ja muidenkin Liukko - nimipesyeen talojen /alueiden omistajatahoille ja toisaalta myös Rautakautisen- keskiaikaisen Vesilahden Liukko - talon omistamien eräsijojen nykyisille omistajille on tehty vastaava kyseltytutkimus ja kerätty ko. paikan tietoja paikallishistoriasta (koonti ja yhteenvedot Seppo Liukko ). Kyselytutkimuksessa on yhteensä 23 eri Liukon - nimipesyeen nimellä olevaa paikkaa Suomen vanhimmilta kaskiviljelyalueilta eli Lounais- Suomesta, joiden lisäksi mukaan on otettu vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta yksi esimerkki Liukon- nimisistä paikoista, nimittäin puolalaisen suuraatelin lukujen hovikartano Liukon courtyard Liettuan Liukonys:n / Liukon- kylässä. Kyselytutkimuksenkin perusteella on tullut selväksi, että Liukko - nimi on huomattavasti vanhempaa kuin nykyisten omistajien, jopa 500 vuoden asutushistoria ko. alueella, esim. Suomusjärven Liuko- paikannimenä tai Liuksialan kuninkaankartanon paikannimenä, tai Mikkelin / Otavan Liukkolan säterikartanon talon- / kylän - paikannimi. Merkittävää nimitutkimuksen kannalta on se, kaikilla Liukko - paikannimisillä alueilla (kylä/talonpoikaistalo tai pelto/metsä) on Liukko - paikannimenä ollut olemassa ko. paikalla, ennen kuin nykyinen Liukon - niminen kylä / talo tai - kartano on saanut nimensä (vrt. esim. em. Liuksiala tai Liukon Couryard). Nimi on siis otettu käyttöön sitä vanhemman ns. muinaissuomalaisen paikannimen perusteella. Vanha rautakautinen / keskiaikainen talonpoikaistalo tai ko. kaskiviljelyalueen nimi on säilyttänyt nimensä nykyisiin paikannimistökarttoihin saakka. Liukko - paikannimiä on Suomen kartalla Liukko - nimipesyeen nimillä yli 300. Myös muu Liukko - paikannimi (pelto/metsä), joka on mahdollisesti ollut muinainen Liukko - kaskialue tai talonpoikaistalo, on säilyttänyt nimensä myös uusien omistajien aikana (esim. Someron Kimalan säterikartanon- ja Kaarinan Yli- Lemun säterikartanon Liukon - pellot/ metsät jne.). Muinainen (vanha) Liukko - nimi, joka on ollut paikannimenä mahdollisesti jo pronssi - rautakaudelta alkaen, on usein siirtynyt nimenä nykyaikaan perimätietona. Nimen käyttö voi jatkua myös niin, että tiedossa ollut vanha paikannimi on uudelleen otettu käyttöön ensiksi suvun talojen nimiksi ja myöhemmin paikalle saapuneet, maa-alueet omistukseensa saaneet, uudet asukkaat ovat ottaneet nimen sukunimekseen (esim. Perhon, Keuruun ja myös Merikaarron Liuko- Liukko - talojen ja sukujen - nimet). Poikkeustapauksena Vesilahden Liukko - talo, jonka väen voisi olettaa, olemassa olevien

149 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 149 / 256 esihistoriatietojen ja myös tämän tutkimusaineiston perusteella, olleen jo rautakaudelta alkaen nimenomaan Liukko - nimistä väkeä (sukua). Liukko - nimen kytkentä Kalevala aikaan, löytyy n. 40. Kalevalaisesta runosta (SKVR): Liukko - nimiset ihmiset ovat olleet niitä Mikael Agrocolan mainitsemia "kalevalaisia" pakanallisia hämäläisiä, jotka edelleen mm. vuonna 1551 harjoittivat muinaissuomalaisina kaskiviljelijöinä hyvin vanhaa Kalevalaista kansanuskoa; Calevanpoiat /niittut ia mwdb löit eli "Kalevanpojat /niittyjä viljelivät ja kaatoivat metsiä". Agricolan kirjoitusten perusteella ainakin vielä luvulla on tiedetty vanhoista hämäläisistä kaskiviljelijä Calevanpojista ja samalla Agricola toteaa kirjoituksessaan Davidin psalttari, että hämäläisten harjoittamaa Kalevalaista kansanuskoa ja sen palvontaa on ollut Suomessa vielä luvulla. Vanhimpia talonpoikien omistamia tai hallussa olleita muinaisia Kalevalaisia uhri- ja kulttipaikkoja (mm. Hiisi - Moisio - Liukko - Lemu - Lempo) otettiin katollisen kirkon käyttöön luvuilla (Turun Tuomiokirkon mustakirja FMU 77 ja REA 4 ja 10), yksi tällainen olisi ollut mm. Liuksialan kartanon alue. Paavi Gregorius IX vahvisti 1229, että Suomen kirkon omistukseen kuluu pakanallisten yhteisöjen hallussa ollut kulttimaa eli lehdot ja muut pyhät paikat (REA4 Turun tuomiokirkon kopiokirja, FMU 77*). Nämä paikat olivat kuuluneet aikaisemmin hämäläisille (A. Läntinen 1987:141*). Kuningas Birgerin kirje 1303, sen mukaan kolme ruotsalaista sai oikeuden suorittaa uudisraivausta Hämeen metsissä (de silvis in Tavasti) Häme ulottui Suomenlahdesta Pohjanlahteen, ilmiselvästi seudut kuuluivat suomalaisille hämäläisille, joiden maille ruotsalaiset olivat tunkeutumassa kuninkaan kirjeen voimalla (Aarre Läntinen, 1987 : 140). Suomalaisten Kalevalainen aika, onko sellaista ollut? Pakanallinen Kalevala aika on ollut Suomessa ja Itämeren altaan ympäristössä jo ennen kaskiviljelyn alkuaikoja ja ovat olleet olemassa samanaikaisesti jo n vuotta ennen ajanlaskun alkua (eaa.). Varsinainen kalevalamittainen kieli on syntynyt kantasuomen aikoina n eaa. Itämeren altaan ympäristössä (Kuusi / Anttonen SKS, 1999).

150 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 150 / 256 ks. Kalevala- ja Liukko historiaa artikkeli. ks. myös Perimätiedon merkitys paikannimitutkimuksessa (Seppo Liukko). Liukko nimipesyeen sanoja / nimiä löytyy myös Kalevalaisesta loitsurunoudesta (yli 30 runoa / loitsua): Arkaaiseen Kalevalaiseen ainekseen siirtyi n eaa. alkaen maanviljelyyn liittyviä teemoja ja myöhemmin kalevalamittaiseen loitsurunouteen n eaa. alkaen. Tällaisia kaski - maanviljely nimiä ovat myös loitsurunojen liukon - laukon tai luikon - laukon nimiparit, jotka ovat taltioitu luvun alussa Raja- Karjalasta ja Inkeristä (Europaeus ja Porkka). Lopulta kalevalamittaiseen runouteen tuli myös kristillistä ainesta, jota löytyy mm. kalevalamittaisesta Henrikin surmarunosta, joka on laadittu n jaa.. Suomen Kansan Vanhat Kalevalaiset kansanrunot on kerätty Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin. Runot löytyvät netistä SKS:n sivuilta; SKVR korpus www- haku. Liukko - nimipesyeen sana tai nimi on mainittu kalevalamittaisissa runoissa, pääasiassa loitsuissa seuraavasti: Liukko 4 runossa, Luikko 3 runossa, Luikon - Liukon 5 runossa, Liuko ja Luiko 3 runossa sekä Luikku - ja Luikki - nimi n. 24 runossa. Yhteensä mainintoja Liukko - nimipesyeen sanoja / nimiä löytyy lähes 40 runossa tai loitsussa, nämä ovat kerätty pääasiassa luvuilla Hämeestä, Savosta, Karjalasta ja Inkerin alueilta, mutta myös pääasiassa Gottlundin toimesta joitakin myös Värmlannin suomalaismetsistä (Lekvattnet), sillä vielä luvun alkupuolella Ruotsissakin oli säilynyt joitakin Kalevalaisia loitsuja. Ruotsin noitavainolait vaikuttivat sitä heikommin mitä kauempana alue sijaitsi Tukholmasta tai Turusta puhdasoppisuuden aikana luvuilla. Nämä Ruotsin tallennukset olivat 1500/ 1600-luvun vaihteen aikana Suomesta siirtyneiden- ja näiden jälkipolvilla säilynyttä muistitietoa. Kalevalaista kansanperinnettä, jossa mainitaan Liuko- Liukko - nimipesyeen nimiä ovat muistiin merkinneet ja keränneet monet tunnetut suomalaiset tutkijat ja kerääjät (suluissa Liukkonimipesyeen mainintojen määrä eri runoissa): mm. Gottlund, Europaeus, Porkka, Rudbäk, Rothman, Väänänen, Reinholm, Ahlqvist, Ganander, Lönnrot (3 eri runoa), Salminen, Ruotsalainen (2), Alava, Tepponen, Polen (2), Auvinen, Kenttämaa, Paju, Borelius (2) Kohvakka (2), Varis, Laitinen, Laiho, Krohn, Reinholm, Räty. Tällainen Liuko- (Liuco) nimen maininta löytyy myös Gananderin sanakirjan lähteet - selvityksessä mainittu, Henrik Liliuksen n sepittämäksi tai keräämäksi mainittu kalevalamittainen runo / loitsu nimeltään; "Lisäis Liuco lausumahan" (SKS, Osmo Hormia 1961). Kalevalainen kansanuskon menot olivat kuolemantuomioon johtava rikos, joka oli määrätty noitavainolakien ja - säännösten perusteella Suomessa Kiellettyjä olivat myös talonpoikien Kalevalaiset menot ja - taikamerkit, kuten muinaissuomalaisten Kalevalaisen kansanuskonnon aikana käytetty - Hannunvaakuna: Kalevalainen loitsurunous oli voimissaan vielä Ruotsinvallan alkuaikoina ja vielä luvulle saakka, vaikka taikuus ja noituus oli ollut puhdasoppisuuden lakien ja säädösten

151 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 151 / 256 perusteella jopa kuoleman tuomioon johtava rikos Suomessa. Kalevalainen taikuus ja noituus oli maanalaista toimintaa Suomessa ja myös Ruotsissa metsäsuomalaisten alueilla. Suomalaisessa Kalevalaisessa noituudessa oli paljon terveyteen ja metsästys- viljelyonneen liittyvää rituaalia sekä erilaiset syntyloitsut kuten raudansynty, olivat samalla suomalaisten välistä perustietoa käsiteltävästä asiasta ja tärkeitä pakanallisenajan suomalaisten tiedonvälityksen kannalta. Tällainen toiminta oli vaarallisia Ruotsinvallan kannalta, koska oli vaikea hallita väestöä (kansaa), jolla oli oma kieli, omat tavat ja uskomukset. Kalevalaiset noitamenot ja mm. taikuuteen yhdistetyt merkit kuten - Hannunvaakuna - pakanallisena merkkinä oli kielletty Puhdasoppisuuden luvulla Suomessa, jolloin taikamerkkien ornamentiikka miltei hävisi käytöstä. Taikamerkkejä käytettiin talojen ja piharakennusten seinissä suojaamaan pahoilta hengiltä ja sellaisia merkkejä kaiverrettiin käsityönä myös erilaisiin puuesineisiin. Muinaissuomaisten "hannunvaakunaa" on käytetty mm. suksien koristeluun, myös yksipuisiin taloustavaroihin, kuten juustovuokiin ja kaulinlautoihin ainakin jo rautakaudella 500 eaa. alkaen. Esimerkki Hannun vaakunan käytöstä Suomessa jo rautakaudella on viiva- ja kaiverrusornamentiikalla koristeltu suksi, rautakaudelta (Museovirasto, Kansallismuseo, KM9908:1) Vanhaa pakanallista Kalevalaista noituutta ja taikuutta oli olemassa kuten Agricola on todennut vielä luvulla ja luvulla, jolloin noitavainolait kohdistuivat erityisesti suomalaisten talonpoikien harjoittamaan Kalevalaiseen kansanuskoon, jonka noituussyytteiden seurauksena oli jopa kuolemantuomio. Sellaista on todella tapahtunut, vaikka "yleensä" väitetään, etteivät viranomaisten noitavainot kohdistuneet talonpoikaisväestöön tai kalevalaiseen kansanuskoon. Ruotsinvallan Puhdasoppisuuden ajan noitaoikeudenkäynneissä Kalevalaisesta noituudesta syytetyt tietenkin kielsivät asianlaidan, seurauksia peläten ja toisaalta oikeuden pöytäkirjoista jätettiin ko. kansanuskoon liittyvät perusteet pois tai asiakirjat on "hukattu", siksi on yleisesti historiankirjoituksissa on otaksuttu tai annettu ymmärtää, ettei Kalevalaista kansanuskoa tai - noituutta olisi ollutkaan Suomessa (ja Virossa). Silti useita talonpoikia mm. Vesilahden- ja Pirkkalan ympäristössä tuomittiin kuolemaan Kalevalaisina noitina ja tuomiot täytäntöön - pantiin mestaamalla. Tällainen surullinen tapaus kohdistui mm. Liukko - nimipesyeen ja Vesilahdella Liukko - talon naapurin, samaan -nimipesyeen ryhmään kuuluvan- ja samaa nimisukua olevaan Olavi Luikkoon (Vahtola Vesilahti 1996; 43). Sillä Vesilahden Kaltsilan Olavi Luikko mestattiin Suomessa 1650 ruotsinvallan noitavainolakien mukaisesti Kalevalaisena noitana. (Asiasta on pyövelin kuitti ja selvitys alla, ks. Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika Suomessa, SL). Historiakirjoissa on mainittu, että Liukko - nimisiä kaskiviljelijöitä löytyy myös Ruotsin ja Norjan suomalaismetsistä Ne olivat seurausta Kustaa Vaasan poikien suurista väestösiirroista Suomesta Ruotsiin. Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien Liukko - nimimaininnat ovat G.A. Gottlundin laatimia, hänen vieraillessaan Ruotsin ja Norjan suomalaisalueilla, Taalainmaalla 1817 ja Värmlannissa Edellä mainittu nimilista löytyy Liukko - nimen historiaa tutkimusosassa, otsikko 2.

152 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 152 / 256 Metsäsuomalaisten sukujuurien tutkimuksista löytyy lisätietoa mm. seuraavasta Kari Tarkiaisen linkistä (Ruotsin suomalaismetsistä Tarkiainen 1997) Kustaa Vaasalla ja hänen pojillaan oli "suuri sotasalaisuus", jota ei kerrottu naapurivaltioille (vihollisille Tanska ja Venäjä), koska se olisi paljastanut Ruotsin sotilaallisen heikon lenkin. Tällainen salaisuus liittyy Ruotsin oman alueen pieneen asukasmäärään, se ei ollut luvulla paljonkaan suurempi kuin Suomen, joka silloin kuului Ruotsiin ns. Itämaana. Tämän vuoksi suomalaisia talonpoikia siirrettiin, luvulla Ruotsin alueelle, suuria määriä mm. Suomalaismetsiin Värmlantiin, Taalainmaalle. Muutoinkin on historiakirjallisuudessa mainittu, että Ruotsin sotajoukon määrästä keskimäärin oli n. 60% suomalaisia, mm. Hakkapeliitoissa jne. Väestösiirroilla Ruotsin asumattomat metsäalueet asutettiin, siksi näiden nykyinenkin asukaspohja on jopa yli 50%.sti suomalaistaustaista väestöä. Ruotsissa haluttiin, että kaikki puhuisivat ruotsin kieltä, kalevalaisia suomenkielisiä vainottiin, jopa tappamisen uhalla. Tämä lienee yksi syy, miksi suomalaismetsistä lähti hyvin paljon väkeä Nya Sverige / Uusi Ruotsi alueelle Pensylvaniaan eli uuteen maailmaan, Amerikkaan (myöhemmin USA) jo luvulta alkaen. Hämäläisiä ja savolaisia talonpoikia (mm. Liukkoja) määrättiin raivaamaan uusia peltoja kaskenpoltolla Ruotsiin (ja Norjaan) ns. suomalaismetsiin (Finnskogen) eli pääasiassa Keski- Ruotsin metsiin ja ns. suomalaismaille (Finnmark) Taalainmaalle ja Hälsinglandiin. Nämä "väestönsiirrot" alkoivat Kustaa Vaasan poikien toimenpiteiden seurauksena, alkaen suurimittaisesti varsinaisesti jo luvulla, vielä luvun alussa muuttoa tapahtui, myös Norjaan, pääasiassa kuitenkin Värmlantiin. Metsäsuomalaisten määrä oli huomattava suuri osa Suomen (ja Ruotsin) sen aikaisesta väestöstä, on arvioitu muuttajia olleen jopa ihmistä (jopa ), Gottlundin mukaan yli sadassa (100) Keski- Ruotsin ja Kaakkois- Norjan (Oslon itäpuolella) pitäjässä oli suomenkielisiä muuttajia, jopa yli 50 % ko. kylien sen aikaisista asukasmääristä, esim. Värmlannissa. Näitä muuttaja- suomalaisia oli siis myös huomattava osa myös kaikista silloisista ruotsalaisista (n 10%), sillä luvulla ennen Nuijasotaa suomalaisia oli n ja ruotsalaisia oli vain n asukasta (Huom. mm. Skåne ei silloin kuulunut Ruotsiin, vuoteen 1658 saakka se kuului Tanskaan). Kun hyvin suuri osa Värmlantilaisista polveutuu edellä mainituista suomalaisista, olisi mielenkiintoista tutkia onko, kirjallisuuden Nobel- palkinnon vuonna 1909 saanut Värmlannin, Sunnen kunnan, Östra Emterwikissä ja Mårbackan talossa syntynyt ja kuollut Selma Lagerlöf ( ), ollut suomalaisten lukujen "siirtolaisten" jälkeläinen. Joka tapauksessa hän oli erittäin kiinnostunut Suomesta, mm. talvisodan loppuvaiheessa, hänen viimeiset sanansa kuolinvuoteellaan olivat "miten suomen on käynyt?". PS. Värmlannin läänin Sunnen kunta ja alla esitelty Lekvattnetin kylä, on Torsbyn kunnassa - em. kunnat ovat naapurikuntia. Mats Larsson (Matti Laurinpoika) Liukkoinen s. n (Rautalampi?), on tullut Suomesta Värmlantiin (ja velipoika Pär asuivat jonkin aikaa myös Norjan puolella) joskus luvun alussa. Mats Larsson Liukkoinen oli saanut luvan rakentaa kotitalonsa Norra Lekvattnet`in kylään päivämäärällä , hänen perheensä oli kylän ensimmäisiä asukkaita. Myöhemmin ruotsalaisen patronyymiperinteen mukaisesti "jonkun" poika oli myös sukunimenä. Siis sukunimi muuttui, mutta täällä hyvin tiedetään, että jälkipolvet ovat Liukkoinen sukua (nykyisin mm. Eriksson sukunimisiä).

153 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 153 / 256 PS. Edellämainitut vanhimmat nimet Matti ja Lauri ovat myös vanhan keskiaikaisen Vesilahden Liukko - nimiä, joten on mahdollista, että ko. Liukkoín nimi olisi peräisin Vesilahden Liukon- Ruoveden tai Rautalammin (Tavisalmen), Juvan eräsijoilta lähteneitä suomalaisia Liukko - sukuun kuuluvaa väkeä. Ruotsin ( ja Norjan) suomalaismetsien Liukko- nimestä on olemassa kirjallista paikallistietoa Värmlannin Lekvattnetista. Tällaisen nimitutkimukseni kannalta mieluisan asiakirjan antoi allekirjoittaneelle Anders Erikson (Liukkoinen) ja Sune Lekemark (Liukkoinen) Nyt yli 85- vuotias, asiasta kiinnostunut Anders Gunnar Eriksson (siis jo 7 - sukupolvessa alkuperäistä Liukkoinen) ja Lekvattnet kotiseutuyhdityksen puheenjohtaja Sune Lekemark (joka on myös Liukkoinen > Erikson sukua) luovuttivat Liukoinen sukuun kuuluvaa asiakirjaa tämän nimitutkimuksen kirjoittajalle Seppo Liukolle (ks. myös tilaisuudesta oleva kuva). Lekvattnetin Liukkoin talon jälkipolveen kuuluvia ovat asiakirjankin perusteella nimeltään ensiksi Larsson- nimisiä ja sen jälkeen mm. Andersinpojat > Andersson ja sitten > mm. Olofsson, Eriksson, eli lähes kaikki Lekvattnetin asukkaista polveutuvat jollakin tavalla Liukkoinen nimisestä, Suomesta luvun alussa saapuneesta, Mats Laurinpoika Liukkoisesta. Hänen suomalainen Värmlannin vuoren rinteellä oleva talonsa on tunnettu aluksi Liukkola - nimellä nimellä, sitten luvulla Likkosen torppana. Nykyisin sitä kutsutaan nimellä Lukotorpet (ruots. laus. Lyko..). Tämä paikka sijaitsee Norjan rajan lähellä ja aivan Norra Lekvattnetin keskustassa järvenrannassa, Karlstadin kaupungista pohjoiseen, Torsbyn kunnassa, Värmladin läänissä. Naapurikunnan Värmlannin Sunnen kuuluisa (alkuperältään suomalaista sukua?) Nobel- kirjailija Selma Lagerlöf kirjoittaa tämän suomalaiskylän Lekvattnetin olevan Värmlannin pikkuinen nukkekoti (Värmland`s little dollhouse or lilla dockskåp). Tästä Värmlannin Liukkoin suvusta on ainakin osa lähtenyt Amerikkaan, joko jo luvulla tai ainakin 1800/ lukujen vaihteessa. Tiedot Seppo Liukolle kertoi Anders Gunnar Eriksson, joka on syntyisin Ruotsin ja Norjan suomalaismetsiin luvulla muuttaneen Matts Larsson Liukkoisen jälkipolvea suoraan alenevassa polvessa (on mahdollista, että Matts Liukkoin on muuttanut Rautalammin- Juvan - Tavisalmen (Kuopio- Varkaus) alueelta, mutta suku voisi olla Savon Liukkoja tai mahdollisesti alkujaan jopa Vesilahden Liukon talosta lähtöisin. Koska Ruotsiin lähtijöitä oli myös Pohjois- Hämeestä. Nimet Mats ja Lars Vesilahden Liukko- talossa, ovat olleet käytössä juuri , ennen suomalaisten lähtöä Suomesta Ruotsin ns. suomalaismetsiin luvun alussa. Nimet sopivat ko. aikakauden nimistön osalta hyvin oletukseen, että Värmlannin Mats Larsson Liukkoin olisi lähtöisin Vesilahden Liukko- talon nuorempia poikia. Ks. tarkemmin; Vesilahden Liukko- talon kulttuurihistoriaa ja maakirjat, kirj. Seppo Liukko. Liukko nimi Ruotsista Pohjois - Amerikkaan, muutoinkin on huomattava, että pääosa Amerikan "ruotsalaisista" onkin alunperin suomalaista sukujuurta:

154 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 154 / 256 Ruotsissa näitä suomalaisia vainottiin ja sorrettiin mm. erilaisen kielen ja oman Kalevalaisen kulttuurin sekä kalevalaisen noituuden vuoksi, erityisesti luvulla (Petrus Nordman 1888). Suomalaisia varten oli olemassa erityisiä noituus - ja taikuuslakeja sekä puhdasoppisuuden säädökset. Erityisen paljon määrättiin annettujen rangaistuksen vuoksi ko. metsäsuomalaisia siirtymään Amerikkaan, ja moni myös halusi lähteä vainoja karkuun "vapaaehtoisesti uuteen maailmaan". On arvioitu laivojen nimilistojen perusteella (ja muuttajien kielen perusteella), että suurin osa n luvulta alkaen Amerikkaan aluksi Delawaren, Pennsylvanian alueelle muuttaneista "ruotsalaisista Anderssonneista tai Larssoneista" olivatkin pääosin alkuperältään suomalaisia ja pääosin suomenkielisiä Ruotsin suomalaismetsistä lähteneitä (myös Liukko - nimisiä on ollut laivojen nimilistoissa). Voisi väittää historiadokumenttien perusteella, että USA:n nykyisistä ns. ruotsalaisiksi pidetyistä asukkaista onkin pääosa peräisin Suomesta, joko Suomalaismetsien kautta ja sitten Hangosta Southamptonin kautta myös suoraan Amerikkaan. Kalevalaisen loitsurunouden nimien, tässä nimenomaan länsisuomalaisen nimiparin liukon - laukon (SKS) Kalevalaisten loitsujen säilymisen syyt, erityisesti juuri Vienan - Karjalassa ja Inkerissä: Mutta miksi kalevalaiset loitsurunot eivät säilyneet Ruotsissa Värmlannissa? Ks. Värmlannin ja muiden suomalaismetsien ruotsalaistamistoimien merkitys ja suoranainen vaino suomenkielisiä vastaan Ruotsissa (lainsuojattomia), asiasta edellä mm. Petrus Nordman Liukko - nimi on myös muinaissuomalainen Kalevalaisen loitsurunouden nimi, joka mainitaan esimerkiksi nimiparissa liukon - laukon (Europaeus ja Porkka 1800-luku). Loitsurunot on kerätty Ilomantsista ja Inkeristä, jonne hämäläisiä ja savolaisia sukuja siirtyi 1500 / 1600 luvun vaihteen sotien jälkeen asuttamaan alkuperäisten ortodoksikarjalaisten ja -inkeriläisten autioiksi jättämiä taloja. Suomalaisia ns. Kalevalaisia tietäjäsukuja siirtyi Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta pakoon Ruotsinvallan rankkoja Puhdasoppisuuden ajan säädöksiä ja tiukkoja ruotsalaistamisajan seurauksia sekä mm. Nuijasodan syytteiden ja Puhdasoppisuuden noitavainojen vuoksi (Hiidenkivi 1/99, FT M. Pöllä 1999:20-21). Nämä muuttajat veivät mennessään vanhaa hämäläisten Kalevalaista kulttuuria pohjoiseen ja sieltä itään, jota sitten kerättiin talteen karjalaisten laulumailta vasta Suomen autonomian aikana, luvulla. Tunnetuimmat ja vanhimmat Liukon - ja Laukon - kylät sijaitsevat vanhan Kiukaisten kulttuurin ympäristössä Nousiainen- Rusko- Köyliö alueella, myös suurimmat Liukko ja Laukko- talot ovat sijainneet Lounais-Suomen vanhalla hämäläisalueella mm. Vesilahdella. Noitavainojen - tai nuijasodan syytteiden vuoksi tietäjäsuvut muuttivat pois ruotsinvallan vahvimmilta vaikutusalueilta, pois Varsinais- Suomi- Satakunta- Häme alueelta Karjalaan ja Inkeriin luvun alkupuolella. Tällainen muuttaja suku on todennäköisesti ollut myös Vesilahden Olavi Luikon perhe, jonka omaisuus noitasyytteen kuolemantuomion vuoksi siirtyi Ruotsin valtiolle. Näiden Kalevalaisten tietäjien "muuttojen" seurauksena mm. Kalevalaiset

155 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 155 / 256 loitsurunot ja edellä mainittu Kalevalainen nimipari, "liukko ja laukko", olisivat siirtyneet Hämeestä Karjalaan ja Inkeriin. Elinan surmaruno luvun tapahtumista Vesilahdelta, kalevalamittainen balladi Kantelettaressa: J.F. Granlund ja Elias Lönnrot sekä Gottlund keräsivät luvulla mm. Kantelettaressa tallennetun, keskiajan Vesilahden tapahtumista kertovan "Laukon laulun" eli Elinan surmarunon kalevalamittaiset ainekset Hämeestä, pääosin Vesilahden Liukko - talosta ja ko. rusthollin /ratsutilan väeltä vielä 1800-luvun alussa. Elinan surmaruno on balladi Laukon herran Klaus Kurjen ja Suomelan Elinan välisessä tragediassa, jossa Liukon naapuritalon Suomelan tytär (Elin) ja tämän syntymätön lapsi poltetaan Laukon kartanon palossa luvulla. Muutoinkin vanhaa Kalevalamittaista aineistoa on säilytetty nimenomaan Liukko - talossa. On jo Mikael Agricolan kirjoitustenkin perusteella varmaa, että Kalevalaista kansanuskoa on harjoitettu Hämeessä jo pakanallisella ajalla, kauan ennen lukua. Kalevalaisen uskon perinteistä palvontaa oli harjoitettu muinaissuomalaisten talonpoikaisyhteiskunnassa jo ainakin rautakaudelta alkaen, kuten lainaus Agricolan Davidin Psalttari 1551 kirjoituksesta osoittaa: " Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset". Mikael Agricola 1551 Ensimmäisissä luvun maakirjoissa ja isäntäluetteloissa sekä vanhoissa käräjäoikeuksien pöytäkirjoissa on mainittu Liukon - talon vanhimmat tiedossa olevat isännät ja muutoinkin Liukko - talon väkeen kuuluvien ihmisten erilaisista tapahtumista. Tämä selviää mm. Vesilahden Liukko - suvun selvityksistä (Seppo Liukko), jossa on lainauksia isäntäluetteloista ja maakirjoista, sekä kirjasta Suku lähtöisin Järvenrannasta (Marja - Liisa Lehtovuori 2002). Vesilahden Liukon - väki on asunut Järvenrannassa historia- arviointien perusteella jo rautakaudelta, mahdollisesti luvulta alkaen. Vanhin maakirjoihin merkitty isäntä on Matti Laurinpoika (Liukko), joka oli isäntänä vuoteen , sen jälkeen Lauri Matinpoika, Lauri Laurinpoika ja Olavi Erkinpoika. Vesilahden Liukkojen vanhimmat maakirjoihin vuodesta 1540 alkaen merkityt patronyymit ovat Lauri, Matti, Heikki, Olavi ja Erkki sen jälkeen Tuomas ja mm. Aatami. Yleensä suomenkieliset etunimet ja myös usein sukunimet (patronyymit), muutettiin lähes aina kirjanpidossa ruotsiksi, koska kirjureina toimivat ruotsinkieliset yleensä niin halusivat. Edellä mainitut patronyymit toistuvat näissä vanhan Liukon - sukutauluissa luvulle saakka. Vesilahden isäntäluetteloissa on mainittu isännän henkilönimen lisäksi Liukko - nimi "sukunimenä" jo luvulta alkaen.

156 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 156 / 256 Liukon talonpoikaissuvun merkitys Kalevalainen perinteen säilyttämisessä ja sen leviämiseen Vesilahdella: Kalevalaisen kansanperinteen siirtymiseen keskiajalta luvulle on merkittävällä tavalla ollut osallisena Vesilahden Liukko - talon ja - rustohollin väki (sukuselvitystä ko. henkilöiden taustasta). Liukko - rusthollin "tervaskanto" vanhaisäntä Tuomas Heikinpojan ( ) lasten nimiin jaettiin talo vuonna Silloin vanha Liukko - niminen kantatila nimitys loppui ja uudeksi kantatilan ja uuden talon nimeksi tuli Jutila, joka oli Liukon - talon vävylle ja Tuomaksen vanhimmalle lapselle / tyttärelle jaettu ½ - Liukon rusthollia. Toisen puolikkaan talon / tilan nimenä säilyi kuitenkin Liukko - nimi. Vanhin lapsista Anna Tuomaantytär Liukko (s.1730) sai vävy Yrjö (Jöran) Matinpoika Jutilan kanssa toisen puolen talosta. Heidän poikansa meni naimisiin 1809 Liisa Yli- Siston (myöh. Priiari) äidin kanssa. Toinen puoli vanhasta Liukon ratsutilasta jäi vanhimmalle pojalle eli Matti Tuomaanpojalle ( ) ja oli sitten jatkoa "vanhalle" Liukko rusthollille Heidän poikansa Adam meni naimisiin 1808 Erkkilän tyttären Margareta Caisan kanssa, jonka äiti oli Yli- Sistoja (tarkemmin alla). Matti Tuomaanpojan viides lapsi em. Matti Matinpoika Liukko, Lihmon kraatari (Matti Lindgren), jolta J.F. Granlund Vesilahtelaisena suomalaisuusmiehenä keräsi mm. Elinan Surmarunon tiedot jo ennen Lönnrotia ja Liisa Priiaria (Rapola 1933; 75), siksi Matti Liukko on erityisesti mainittava Kalevalaisen tarinaperinteen levittämisestä Vesilahdella. (Tarkemmin; Vesilahden Liukko- suku / Vesilahden Kalevalainen perinne, isäntäluettelot / henkilöhistoriaa 1400/1500- luvuilta alkaen, sekä paikallishistoriaa rautakautisista eräsijoista alkaen, ks. em. linkki ja yhteenveto kirj. Seppo Liukko). Liukon rusthollin Matti Liukko -> Lindgren "joutilasmatti" ja Liukon / Lihmon kraatari: Tätä mm. Kalevalaista perimätietoa ovat kertoneet luvulla ym. keräilijöille mm. Liukon - talon seppä vanhempi Lumperi (Lundberg - oli alkuperältään Liukkoja), sekä ehkä tunnetuin Vesilahden Kalevalaisen perimätiedon levittäjä oli useilla eri nimillä tunnettu Kalevalaisen perinteen tietoniekka; joutilasmatti tai Lihmon kraatari tai Liukon kraatari tai Matti Lindgren (syntyisin Liukko). Kraatarina käsityöammattiin kuuluvana nimi oli myöhemmin, sen ajan tavan mukaan ruotsalaistettu - Matti Lindgren, mutta uudesta nimestään huolimatta hän oli ns. vanhan rustholli- Liukon poikia. Matti Matinpoika Lindgren oli rusthollin pitkäaikaisen vanha - isäntä Tuomas Heikinpojan pojan eli Liukon seuraavan isännän Matti Tuomaanpojan poika, joka levitti myöhemmin Liukon Rusthollin säilyttämää Elinan surmarunoa ja muita vanhoja perimätietoja - parantamisloitsuja jne. eteenpäin. Tällä Matti Tuomaanpojalla oli kuusi lasta, joista viidentenä syntyi vuonna 1775 Matti Matinpoika Liukko, josta ei nuorimpiin lapsiin kuuluvana tullut talon isäntää, mutta hänestä tuli Lihmon- eli Järvenrannan Liukko- talojen kraatari Lindgren (käsityöläisenä sukunimi

157 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 157 / 256 ruotsalaistettu). Armoitettu juttujen kertoja Matti Lindgren - Liukko eleli Liukon rusthollitaloissa pääasiassa vapaaherrana ja siksi häntä kutsuttiin myös joutilasmatiksi. Matti Liukolla oli myös ns. vanhaa kalevalaista parantajan kykyä, sillä hän yritti parantaa ilmeisesti joskus luvun alussa naapuritalossa Tanskan rusthollissa asunutta Erik Gullstenia alkoholismista. "Matti Liukko yritti parantaa rovasti Wegeliuksen pitäjänapulaisena toiminutta ja Tanskan rusthollissa asunutta Erik Gullstennia, joka oli parantumaton juoppo. Hän mm. saarnasi ja messusi umpihumalassa Vesilahden kirkossa ainakin vuonna 1790" (lainaus ja tarkemmin Yrjö Punkari; Vesilahti, Klaus Kurjen tie, Järvenranta- Kaltsila, mm. Liukko - Luikko) Tässä alla on lyhyt selvitys Vesilahden Liukko - talon henkilöistä, jotka pääasiassa liittyvät Kalevalaisen perimätiedon säilyttäjiin. Liukon - talossa ja - rusthollissa asuneista henkilöistä mainittakoon mm. Matti Liukko - Lidgren ja Liisa Priiari, joiden kautta kumpuaa monisatavuotinen Kalevalainen perimätieto (ks. tarkemmin Liukko - nimen historiaa tutkimus). Liukon rusthollin Kalevalainen perinne Vesilahdella: Vesilahden kuuluisimman runolaulajan Hintsalan Liisa Priiarin ( ) tausta liittyy Vesilahden Liukkoon. Liukon - talossa oli säilytetty mm. n vuotta vanhaa kalevalamittaista Elinan Surmarunon perinnettä. Sen taitajiin kuului em. Matti Liukko - Lindgren, jonka opissa Liukon rusthollissa ollut Liisa Priiari sai pääasiassa kalevalaiset laulutietonsa. Myös Elinan surmarunon sisältötiedot hän sai Matti Lindgren - Liukolta vuosien aikana, asuessaan Järvenrannassa Liukko suvun taloissa. Liisa Priiari oli syntyjään Vakkalan Lisa Yli- Sisto. Hänen äitinsä oli Maria Stålsten / Yli-Sisto ( ), joka sai Liisa tyttären vuonna 1794 Yli- Siston Mikko Eerikinpojan ( ) kanssa, joka oli jo 67 vuoden ikäinen vanhaisäntä tyttären syntyessä. Maria Yli-Sisto (Stolsten) meni vuoden 1809 lopulla naimisiin Liukon sukuun äidinpuolelta kuuluvan Jutilan isännän kanssa. Toisaalta Liisan (myöh. Liisa Priiarin) 4 - vuotta vanhempi sisaren tytär Margareta Caisa Liukko (s. 1790, os. Erkkilä / äiti myös Yli- Sistoja) oli naimisissa Liukon - rusthollitalon isännän Adamin kanssa 1808 alkaen. Edellä mainittujen, äitinsä ja sisarentyttären, vuoksi myös Liisa (Yli- Sisto / Priiari) asui kuusi vuotta Järvenrannan Liukon rusthollin Kalevala perinteen taloissa, joihin myös Jutila jaettuna Liukkona vanhastaan kuului. Liisa Yli - Sistosta tuli Hintsalan Priiarin emäntä 1815 eli Liisa Priiari. Myöhemmin Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistoihin vanhaa kansanperinne- aineistoa n vuotta kerännyt rovasti (kappalainen) Frans Kärki, oli myös Hintsalan Priiarin sukua äidin puolelta ja siten välittämässä myös Liukko suvun perimätietoa suomalaisten SKS:n kansallisarkistoihin. Elinan surmaruno tallennettiin Elias Lönnrotin ja JF. Granlundin toimesta, joille perimätietoa välittivät osaltaan Matti Liukko- Lindgren, kertomalla ja Liisa Priiari laulamalla. Näiden tietojen

158 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 158 / 256 ansiosta ko. aineisto kirjoitettiin Kalevala kansalliseepoksen sisarteoksen Kantelettaren sivuille vuonna Voisi väittää, että merkittävä osa Vesilahden vanhasta Kalevalaisesta kerronnasta on peräisin nimenomaan Järvenrannan Liukko - taloista ja myös pääosa kalevalamittaisen Elinan surmarunon säilyttämisessä jälkipolville: Ks. tarkemmin väitteen perustelut Liukko- suvun historiaa ja - Kalevalainen perinne, Seppo Liukko. Liukko - suku on laajentunut Vesilahdella - tai Liukko - sukuun on ollut kytkentä monilla Vesilahtelaisilla suvuilla mm. avioliittojen kautta kuten; Jutila, Stålsten, Erkkilä, Lemola /Klemola, Yli- Kostiala, Kippari, Hoppu, Kinnari, Villamo, Järvenrannan Heikkilä, Ala Pöysäri, Yli- Sisto, (Priiari) ja Outinen. Todennäköisesti ennen isäntäluetteloita vanhemmat keskiaikaiset naapuritalot Luikko, Suomela ja Tanska, ovat olleet joko Liukon kantataloon kuuluvia tai sitten ovat olleet mm. samaan jakokuntaan kuuluvia luvuilla ja ovat mahdollisesti em. syiden vuoksi olleet Liukon - sukuun kuuluvia Asiasta on pohdintoja historiakirjallisuudessa, että em. tilojen omistajat olivat mahdollisesti sukua keskenään eli samaa sukua Järvenrannan Liukojen kanssa (Arajärvi Vesilahden Historia 1950 s. 47 ja 65). Lisäksi ks. yllä linkki; Vesilahden Liukko - suku / kirj. / koonnut Seppo Liukko). Tunnetuimmista Kalevalaisista runonkertojista mm. Kostialan Kipparin suvulla on ollut vanhaa kosketusta Liukko - sukuun. Kalevalaisissa loitsuissa nimiparina esiintyvät Liukko ja Laukko nimet yhdessä. Vesilahdella ja muissakin vanhoissa muinaispitäjissä esiintyvät muinaissuomalaisten talonpoikaiset Liukko ja Laukko - paikannimet sijaitsevat jostakin syystä yleensä lähellä toisiaan. Vesilahdella nämä vanhat suuret talonpoikaistalot Liukko ja Laukko olleet ilmeisesti jo rautakaudelta saakka. Myöhemmin Laukosta oli n luvulta luvun alkuun säterikartano (mm. Klaus Kurki) ja Liukko oli suuri ratsutila ja rustholli / talonpoikaiskartano Järvenrannassa. Liuko - Liukola ja Lauko - Laukola - nimet todennäköisimmin peräytyvät vanhaan muinaissuomalaiseen aikaan, jolloin ns. germaanista asutusta ja mukana germaanisia lainsanoja ja kaskiviljelyjoukkoa (liuti*) on saapunut suomenkielisille (hämäläisten) alueille ensiksi Lounais- Suomen rannikolle, ja mahdollisesti jo vasarakirveskulttuurien tai pronssikauden aikana, joista muokkaantuneina ko. nykyiset Liukko ja Laukko- nimet ovat käyttöönotettu Suomessa, mahdollisesti myös Baltiassa (nimien alkuperä on germaaninen, Vahtola 1996: 40-42). Suomalaisten nimien muutokset luvulla (Puhdasoppisuuden aikana): PS. Suomalaisten pappien /oppineiden nimiä ruotsalaistettiin Ruotsinvallan alkuajoista alkaen. Myöhempiä suomalaisuus aatteen ja muutoin ruotsalaisella sukunimellä tunnettuja suomalaisia henkilöitä ovat mm. Kalevalaista muistitietoa jo luvun vaihteessa keränneistä esim. Suomen ensimmäiset tunnetut fennofiilit; Turun Akatemian prof. ja mm. Porvoon ja Skaran

159 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 159 / 256 piispa D. Juslenius (isä myös pappi Juslenius, ent. Juusela), sekä ns. Suomen Historian isäksi mainittu prof. G. Porthan (jonka isänisä oli karjalainen kauppias nimeltään Purtanen). Myös käsityöläisten nimiä ruotsalaistettiin erityisesti luvun jälkeen, kuten edellä mainitut Vesilahden Lindgren ja Lundberg ( > suom. myöhemmin Lehtovuori) ovat olleet alkuperänimeltään suomenkielisiä Liukkoja. Suomalaisuusaallon aikana luvun lopulta luvulle suomennettiin huomattavia määriä ruotsinkielisiä sukunimiä. Tällainen esimerkki Liuko - Liukko - nimipesyeen nimien käyttöönotosta on mm. Tuusulan Ruotsinkylässä talonisäntänä ollut Aarne Lindqvist, joka vaihtoi sukunimensä vuonna 1935 suomalaiseksi Liukola - nimeksi luvulla Ruotsinkylä on kuulunut Helsingin pitäjään. Nykyisinkin käytössä olevan Liukolan - talon päärakennus Jeppas, on historiatietojen perusteella ainakin osittain peräisin luvulta, mutta ollut sotilasvirkatalona eli hevosenkengittäjän puustellina jo luvuilla luvulla Metsäntutkimuslaitos ja osin myös Helsinki- Vantaan lentokenttä eli Ilmailulaitos hankkivat n. 150 hehtaaria metsiä ja lähes 30 hehtaaria peltoja Liukolan / Jeppas alueesta käyttöönsä. Aikaisemmin luvulla ruotsinnettuja nimiä vaihdettiin yleisesti suomalaisuusaallon aikana, luvulta luvulle saakka takaisin alkuperäisiksi suvun suomalaisiksi nimiksi, josta on laajassa Liukko - nimen esihistoriatutkimuksessa (otsikko 2) kerrottu tarkemmin. Esimerkkinä Stenbäck sukunimen vaihto takaisin alkuperäiseen luvun suomalaiseen talonpoikaiseen Liukku - muotoon (asiasta prof. A.E. Tunkelo - aikaisemmin nimeltään A. E. Ekman / Kotikielen Seura 1902). Stenbäckien pappisuku oli lähtöisin Laihian Liukku - nimisestä kantatalosta (myös talo nimeltä Liukkula), jolloin Henrik Liukku nimisen talonpoikaisisännän pojasta Josefista ( ) koulutettiin pappi ja nimi muutettiin aikakauden vaatimusten mukaiseksi ruotsinkieliseksi nimeksi - Stenbäckiksi, Kyröjokeen laskevan Laihianjoen Liukun talon kohdalla olevan kiven mukaan. Hänen poikansa mm. Vöyrin ja Alavuden kirkkoherran Karl Fredrik Stenbäckin ja hänen puolisonsa Emilia Ottilia Cristina von Essenin 12 - lapsisen perheen jälkeläiset ovat olleet suomalaisuusaatteen kannattajia. Heidän vanhin poikansa Karl Emil Stenbäck ( ) oli myös mm. lääninrovasti, kirkkoherra ja asessori. Hänen nuorempi veljensä Kondrad ( ) muutti nimensä Stenbäckistä Kivekäs- muotoon jo vuonna Pojista nuorin Josef Stenbäck ( ) oli mm. kirkkoarkkitehti, hänen lapsiaan oli myös vuorineuvos Lauri Kivekäs, ja on ollut sukujuuriltaan Laihian Liukkuja. Vöyrin kirkkoherran Karl Fredrikin S:n toinen pappispoika jälkimmäisestä avioliitosta syntynyt Johan Mikael Stenbäck ( ), joka oli Iin sittemmin Paavolan kappalainen. Hänen lapsistaan jotkut suomensivat sukunimensä suvun alkuperäisen Laihialaisen kantatalon mukaan Liukku - nimeksi. Liukko - nimi on suojattu Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika luvun Suomessa (mm. Vesilahden Olavi Luikko oli tuomittu noitana):

160 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 160 / 256 Kalevalaista noituutta ja taikuutta oli Suomessa vielä ainakin luvulle asti, sillä Järvenranta - Kaltsilan talonpoika kalevalainen "tietäjä" Olavi Luikko oli mestattu puhdasoppisuuden aikana, varoitukseksi muille, Kalevalaisena noitana vuonna 1650 Vesilahdella. Asiasta on Turun veromestari Herra Balltzar Wernlen kuitti pyövelille (Marko Nenonen), Wernle on ollut tuohon aikaan Turun "rahatoimiston päällikkönä", kirjoittaessaan ko. kuittia pyövelille (jonka nimeä ei tunneta). Tällaisen kuitin kirjoittaja on ollut olemassa, ks. tarkemmin mm. Balthasar Wernle s Rnberg, Tyskland - k Turku (haudattu Turun tuomiokirkkoon), jonka tytär avioitui Samuel Wallenstiernan kanssa 1668 (Taulu 3, tiedot). Talonpoikien tuomitseminen Kalevalaisina noitina, kuolemaan, oli harvinaisen yleistä juuri Vesilahden ympäristössä, joka oli luvulla sitä "suomalaisten" vanhan kulttuurin hämäläisalueitta, koska Turun ympäristö oli vahvan ruotsin kuninkaanvallan (luterilaisuus) toimesta jo silloin pääosin puhdistettu. Alla on tutkijan FT. Nenosen laskelma ko. ajan suuresta tuomioiden määrästä, kun vertaisi sitä nykyaikana täytäntöön pannuiksi mestauksiksi (n. 10), jos samalla tapahtumaa huomaa, että silloisten pitäjien asukasluku oli n. 20 osa nykyisestä. PS. Vuosina talonpoikia tuomittiin kuolemaan Vesilahdella ja Pirkkalassa - ja niiden lähiympäristössä yli kymmenen, tuomiot pantiin toimeen mestaamalla; Pirkanmaan Sanomat /Nenonen. Liukko - nimen esihistoriaa tutkimuksen loppuyhteenveto : Liukko nimi on kielitieteilijöiden määritelmän mukaan diftongi muotonsa perusteella, varmasti alkuperältään vanhempaa germaanista pohjaa oleva lainasana. Alkuperäinen liuti* > (liuta) sanarunko tai Leute henkilönimistö (mm. Liuco) on muuttunut suomenkielisellä alueella Liuko- Liukko nimeksi mm. Suomessa ja Baltiassa. Liukko - nimen iäksi arvioidaan edellä tutkimusyhteenvedossa mainittujen monien eri tutkimusmetodien perusteella n vuotta. Muinaissuomalainen Liukko - nimi olisi kaskiviljelyn aikaista alkuperäistä vanhaa viljelyalueiden - ja talonpoikaisnimistöä, joka on ollut olemassa jo ns. esikristillisenä aikana. Ja siten Liukko nimi olisi Suomen vanhimpia henkilönimistä syntyneitä vasarakirvesgermaanien nimiä, jotka ovat muuttuneet Suomessa suomalaiseen Liuko - muotoon n eaa. 500 eaa. aikana. Kielitieteen määritelmien perusteella nykyisistä suomenkielisistä sanoista mm. kaski, tuhka, vainio, ohra olisivat vanhoja muinaisgermaanispohjaisia kaskiviljely - maanviljelytermejä. Nykyisin myös käytössä olevista sanoista ja nimistä mm. äiti, kansa, joukko, sekä mm. Ahti ja Liukko, Laukko ja Lemu (Lemo) ja ilmeisesti myös Liuho - Liuto ovat samanaikaista vasarakirveskulttuurien aikaista germaanista nimipohjaa. Ne ovat olleet myös useiden muinaispitäjien talonpoikaisnimiä eli ns. nimipareja, jotka esiintyvät siirrynnäisinä - niminä rinnakkain useilla Lounais- Suomen alueilla. Elleivät Lemo (Lemu) - ja Lihmo - nimet ole em. nimiparien lisäksi alunperin samaa nimipesyettä Leuco- Liuco > Liuko- nimistön kanssa (esim. Kaarinan Lemun kartano- Liukon pelto / metsä). Nimet ovat myös samanaikaista Kalevalaista nimipohjaa vakiintuneen maanviljelyn alueilla jo ennen keskiaikaa. Liuko- ja Lauko - kyliä ja -paikannimiä on myös Liettuassa.

161 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 161 / 256 PS. Asutushistorian perusteella vasarakirvesgermaanit ovat voineet olla ns. kaksikielisiä väestöjä Balttiaan ja Suomeen saapuessaan (Moora / Häkkinen /Vahtola). Vasarakirvesgermaanit ovat olleet alunperin suomensukuisia (/-kielisiä) ja oppineet mm. maanviljelysanaston germaanikielisiltä kaskimaanviljelijöiltä aikaisemmin mm. Weikselin alueella. Ks. tarkemmin kielenvaihto suomensukuisten kielestä germaaniin (SL 1997). Vasarakirveskulttuurien väestöt ovat ensimmäisiä vieraskielisiä väestöjä ja kaskiviljelijöitä, jotka ovat muuttaneet Suomeen alkuperäisten suomensukuisten alueelle. Vanha suomensukuinen kieli ei vaihtunut germaanikieliksi, koska muuttajia oli vähän ja nämä miesjoukot ottivat vaimonsa alkuperäisistä suomensukuisista naisista, jotka kasvattivat lapsensa äidinkielellään. Samanaikaisesti suomenkieleen tuli paljon uusia lainasanoja, että varhaiskantasuomen kieli muuttui kantasuomeksi ja ko. lainasanat suomalaiseen muotoon. Germaaniset liud - liuti (liuta) - miesjoukot assimiloituivat satojen vuosien aikana alkuperäiseen suomensukuisten väestöön ja em. germaanisperäinen nimistö muuttui muinaissuomalaiseksi Liuko Liukko -nimeksi ja suomalaisten käyttöön viimeistään rautakauden alussa (n. 500 eaa.). Liukko - nimi kuuluu Kalevalaiseen nimistöön, joka on syntynyt ns. Kalevalaisena aikana Itämeren ympäristössä Kalevalamittainen loitsurunous on ajoitettu aikaan n eaa. alkaen (Kuusi, Anttonen). Liukko nimi esiintyy Kalevalaisissa loitsurunoissa yhdessä Laukko- nimen eli kansanrunouden nimiparin kanssa, esim. liukon - laukon... (Europaeus, SKVR). Useilla paikkakunnilla Lounais- Suomessa esiintyvät Liukko - ja Laukko paikannimet vierekkäin sekä Vesilahdella ovat ehkä tunnetuimmat nimiparin talot, Laukko säterikartano ja Liukko rustholli. Vesilahden Liukko - talonpoikaistalo on säilyttänyt Kalevalaista perimätietoa mahdollisesti jo rautakaudelta alkaen 1800 / luvulle saakka. Liukon talossa lähes 400- vuotta säilytetty Kalevalamittainen perimätieto kertoo vanhasta tapahtumasta, jossa Laukon kartanon herra Klaus Kurki polttaa Liukon - talon naapurin tytön, Suomelan Elinan ja tämän lapsen sekä surmaa itsensä Vesilahden Laukossa 1477 tai 1478 (Klaus Kurki kuollut 1477/-78, Seppo Suvanto 1949:178). Traagisen tarinan säilyttäjänä Suomen autonomiaan saakka on ollut Liukon - talo Vesilahdella ja erikseen mainittakoon tarinan kertojasta ja laulajasta 1700 /1800- luvulla erityisesti Matti Liukko - Lindgren ja Liisa Priiari, joiden molempien historia perustuu Liukon - talojen vanhaan Kalevalaiseen perinteeseen. Heiltä saadun tiedon perusteella Elinan surmarunon (Laukon laulun) tallensivat Kalevalan sisarteokseen Kantelettareen ja muutoinkin SKS:n arkistoihin mm. Lönnrot, Granlund ja Kärki. Liukko nimi kuuluu Suomen maanviljelyn historiaan ja on nimenomaan syntynyt kaskiviljelyalueiden nimiksi ja otettu käyttöön paikanniminä sekä myös vakiintuneen maanviljelyn aikana mahdollisesti jo n. 500 eaa. alkaen kylien- ja talojen nimiksi sekä rautakauden lopulla alkaen sukunimiksi. Liukko - paikannimiä on runsaasti vieläkin Suomen vanhimmilla kaskiviljelyalueilla Lounais- Suomessa. Liuko- nimi on siirtynyt Suomusjärvi Kokemäenjoki rannikkoalueelta sisämaahan / Häme sekä eräsijavaltausten aikana edelleen laajemmalle mm. Ruovesi Keuruu alueelta Pohjanmaalle ja myös Savo- Karjalaan. Liukko nimi näyttää muuttuneen liuti* (liuta) - Leute - Liuco nimistä Liuko Liukola

162 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 162 / 256 muotoon lounaisrannikolla ja Liukko - muotoon Hämeessä /sisämaassa ja sitten myöhemmin Liukkola - muotoon Savo Karjalan siirryttäessä, jossa myös on otettu käyttöön nykyisin melko yleinen Liukkonen nimi, pääasiassa sukunimiksi. Liukko - nimi on ollut käytössä Suomen esihistoriallisena aikana jo ennen ruotsalaisen aatelin tai katollisen kirkon ns. kartanoaikoja Suomessa. Talonpoikaisnimi Liuko - Liukko on siis muuttunut muinaissuomalaiseksi nimeksi jo ennen Ruotsinvallan aikaa. Muinaissuomalaisena nimenä Liukko nimeä ei enää olisi ns. ruotsalais - kristillisenä aikana otettu käyttöön esim. useiden säterikartanoiden- rusthollien, ja myös niiden peltojen/metsien tai paikannimiksi, tämä selviää mm. kielitieteellisestä osuudesta ja paikallishistoriatutkimuksesta sekä kyselytutkimuksessa mukana olleiden - tai niiden peltojen omistajien haastatteluista ja erikseen ko. kartanoiden paikallishistoriasta. Liukko nimen on täytynyt olla myös näiden seikkojen vuoksi olemassa jo aikaisemmin ns. pakanallisena aikana Suomessa. Tutkimuksen aineistoa on löytynyt myös vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta Liettuasta ja Virosta. Liud - Liuko Luko - paikannimiä (kyliä ja kartano- maa- alueita) löytyy mm. Liettuasta. Tämä todistaisi, että vasarakirveskulttuurien tulosuunta on todellakin ollut Veikselin alueelta Balttian kautta Suomeen. Nuorakeraamisen - eli vasarakirveskulttuurin aikaiset muinaisgermaanikieliset miesjoukot (liuti - liuta) levittivät alkukantaista maanviljelyä, kaskiviljelyä Balttian kautta Suomeen. Siksi Liuko - Liukko - nimi olisi Veikselin alueelta lähtöisin olevien vasarakirveskulttuurin tai pronssikautisen muinaisgermaanikielisten (esigermaani) nimistöä, joka olisi Baltian kautta Lounais- Suomen alueelle siirtynyttä sanastoa. Tämän tutkimuksen aineiston ja analyysien perusteella Liukko - nimistö olisi esihistoriallisena aikana suomenkielisellä alueella, liuti - liud > liuta - (leute) sanoista tai henkilönimistä muodostunut muinaissuomalainen nimi. Paikannimen suuri leviäminen ilmaisee myös, että nimi on hyvin vanha pakanallisen ajan nimi mm. Suomessa. Liukko nimen ikä voidaan em. perusteilla määrittää olevan jopa 4500 vuotta vanhaa nimistöä. Liukko - nimipesye on nimistönä varmuudella artikkelin otsikon mukaista esikristillisen ajan nimistöä Suomessa. Väitän edellä esittämieni dokumenttien ja asiantuntijoiden tutkimusten / tutkimusmetodien sekä tulkintojeni perusteella, että Liukko - nimellä on monella eri tavalla vahva kytkentä suomalaisten pronssi- rautakautiseen esihistoriaan ja maanviljelyn historiaan sekä vanhaan muinaiseen Kalevalaiseen maailmaan. Liukko - nimipesyeen nimet ovat muinaissuomalaisia ns. pakanallisen ajan nimistöä, joka on ollut olemassa ennen ruotsalais- kristillisen nimistön leviämistä Suomeen. (Ks. Liukko - nimitutkimus, otsikko 7, laajempi loppuyhteenveto)

163 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 163 / 256 Liukkohistoria - tutkimuksen tekijä: Seppo Liukko Liukko - sukuseura ry. rek.nro (PRH) Liukko - sukuseuran sukuvaakuna Suomen Heraldinen Seura vaakuna nro 1571 (koko vaakuna) Historiapohjainen suunnittelu: Seppo Liukko Liukko- sukuvaakuna on suunniteltu pääasiassa Liukko - nimihistoriassa esiin tulevien ja Liukkonimeen liittyvien tunnusten ja symbolien perusteella, heraldisia sääntöjä noudattaen. Liukko - nimi juontuu vasarakirveskulttuurien ajalle (n eaa.). Nimeämisperuste näyttää olleen alkuperäistä kaskiviljelyä harjoittaneiden ja sitä levittäneiden ihmisten kaskiviljelyalueille antama omakielinen nimi. Nimi on levinnyt jo pronssi-rautakauden aikana laajalle Suomessa, alkaen lounais-rannikolta. Nimi on muuttunut varhaiskanta- suomenkielisten hämäläisten alueella pronssi- rautakaudella muinaissuomalaiseen muotoon ja otettu käyttöön paikanniminä yleisesti. Liukko - nimi on otettu varhaisimman vakiintuneen maanviljelyn alueilla käyttöön kylien nimiksi (500 eaa jaa.). Nimi on levinnyt aluksi paikannimistönä laajalti, ja on otettu jo rautakauden eräsijoilla varustettujen talonpoikaistalojen nimeksi, ennen ruotsinvallan aikoja. Liukko- nimi on levinnyt vanhasta Hämeestä Savoon ja Karjalaan aluksi Liukko- talojen ja niiden Liukko - nimisten henkilöiden välityksellä. Joka on mm. Savossa merkitty sukunimeksi. Osa

164 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 164 / 256 nykyisistä Liukko - sukunimisistä on otettu käyttöön vanhan Liukko- paikannimen mukaan, uusien omistajien toimesta usein n luvulta alkaen, mutta ennen vuotta Liukko- sukunimiä on n. 600 ja muita Liukko- nimipesyeen nimiä on n. 500 (esim. Liukku n. 200 ja Luikka n. 200). Paikannimistössä nimiä on edelleen suhteellisen paljon sukunimiin verrattuna n.300 ympäri Suomea, joitakin ruotsinkielisiä rannikkoalueita lukuun ottamatta. Liukko - nimi on suojattu Historia- ja heraldinen suunnittelu / symbolit: Seppo Liukko, yhdessä heraldinen taiteilija Heinz Stürmer Liukko- nimeen liittyviä värisymboleja sukuvaakunassa ovat; kaskenpolttoa ja - viljelyä kuvaava väri tulesta / kulta (keltainen) ja vanhaa kaskiviljelyaluetta - peltomaata kuvaava väri maasta / musta. Kilven symboleja ovat; kaskenpoltto/tulenliekit (kulta/ keltainen) ja Liukko- väen ahkeruutta kuvaava ja kaskiviljelyyn sopiva tunnus on kuokka sekä Kalevalaisen kytkennän ja kalevalaisissa loitsurunoissa usein mainitun nimen vuoksi, symbolina on Hannunvaakuna. Kypäräpeitteessä; Liukko- talonpoikais- rustholli- ratsastaloja kuvaava talonpoikais- porvariskypärä ja Liukkonimipesyeen nimistön murremerkityksenä on ollut kansallislintumme laulujoutsen. Heraldinen suunnittelu ja toteutus: Heraldinen taiteilija Heinz Stürmer Vaakunaselitys: Liekkikoroisesti katkaistu kilpi mustaan ja kultaan. Yläkentässä hannunvaakuna ja alakentässä kuokanterä vuorovärein. Pistokypärä. Kypäräpeite mustaa, vuoripuoli kultaa, lakipunos kultaa ja mustaa. Kypäräkoristeena kultainen joutsen. Lisätietoja Liukko - nimihistorian linkeistä (artikkelit Seppo Liukko kotisivuilta tai alla olevat linkit): Liukko- nimitutkimukseen liittyy myös Pertti Toukkarin kotisivulla oleva Seppo Liukon artikkeli, Kimalan säterikartanon laajasta peltoalueesta nimeltä "Liukonlakja" ks. Liukko -nimen historiaa A-osa n. 15 siv. ja Vesilahden nettijulkaisu mm. Klaus Kurjen tie, kohta Järvenranta, Liukko talot - ja rushollit tai Vesilahden Liukko- suku ja siihen liittyvät muut Vesilahtelaiset suvut sekä myös Kalevalan päivän "kunniaksi" kirjoitettu artikkeli; Kalevala - ja Liukko - historiaa. Tästä Liukko - nimen historiaa, esihistoriatutkimus, kirj. Seppo Liukko n. 135 siv. Seppo Liukko kotisivun esihistoriaselvitys Suomensukuisten jatkuvuusteoria jääkauden maksimista alkaen, Kalevala- aika, sekä hämäläisten ajan lounaisrannikolle tullut uusi vieraskielinen migraatio ja samalla uusi elinkeino, maanviljely- Suomeen ja Liuko- Liukko- nimen käyttöönotto kaskiviljelyalueiden nimenä n eaa.

165 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 165 / 256 Kartta Liukko - nimipesyeen esihistoriatutkimukseen liittyen kartta, Lounais- Suomi; vanhin maanviljelyalue Suomessa n eaa. alkaen (Karttapaikan käyttölupa nro: 317/MML/08 Seppo Liukko). Liukko- Luikko- Luikki- Luikka - Liukku- Liuksia- nimen historiaa (nimen siirtyminen). Liuti- Liuta- Liuco -kaskiviljelyn aloitusalueet Suomessa lounaisrannikolla Kiukaisten kulttuuripronssi- rautakausi ( eaa.). Esigermaanisen käskiviljelyjoukkoa merkitsevä liuti- sanan muuttuminen suomenkielen vaikutuksesta ensiksi Liuko- muotoon ja kaskiviljely aluetta merkitseväksi nimeksi. Muinaissuomalaisen Liuko- Liukola nimen leviäminen rannikolta 500 eaa jaa. aikana.

166 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 166 / 256 Siirtyminen rannikon Lounais- Suomesta - sisämaan Häme alueille silloisia suuria vesireittejä pitkin, nimen muuttuminen Liukko muotoon, vakinaisen maanviljelyn alkua. Rautakaudella ja keskiajalla 500/ Liukko - nimet eräsijoille mm. Ruoveden muinaispitäjään - Pohjanmaalle; Kyrö (mm. Merikaarto- Perho). Sitten eräsijoilta edelleen luvulla leviäminen Rautalammin suurpitäjän kautta Savo- Karjalaan, jolloin nimet Liukkola (Esim. Mikkelin Liukkola) ja myöhemmin savolainen sukunimi Liukkonen. Jokamiehen karttapaikka: Samaan karttaan saa molemmat liuk-ja luik- alkuiset paikannimet. Kartassa ovat molemmat Leute - nimipesyeen henkilönimistön liuk- luik- alkuiset paikannimet Suomessa, niitä on yhteensä yli 300, ja vielä osoitetietoja sen päälle (teiden- ja katujen nimet - ks. osoitehaku). Kartasta voi kohdentaa ja tarkentaa haluttua nimeä, jopa yksittäiset pellot näkyvät kartalta. Historiallisesti on merkittävää se, että on Liukon - nimiset paikat sijaitsevat Suomen vanhimmilla kaskiviljelyalueilla, suurten lounais- suomalaisten vesistöjen varsilla (ks. myös kaskiviljelyn historiaa; vanhimmat Lounais-Suomen alueella n eaa.). On huomattava, että silloin vesistöt olivat huomattavasti laajempia kuin nyt, sillä vedet olivat n m nykyistä "korkeammalla". Tarkennettuna, maaperä oli alunperin 1-3 km:n paksuisten jäämassojen lommolle painama ja pronssikaudelta maa on noussut n metriä. Liukko - Luikko -nimipesyeen paikannimiin viittaava kartta (lupa 317/MML/08 /Seppo Liukko), Lounais- Suomen alueella. Liukko - nimet ovat paikannimistötutkimuksen perusteella niin laajalle levinneitä Suomessa, että tämä suuri levikki osaltaan todentaa paikannimien olevan hyvin vanhoja. Ks. tarkemmin mm. Liukko - nimen esihistoriaa tutkimus ******************************************************************************** 5. Kalevalainen aika - suomalaisuus, kirj. Seppo Liukko (linkit alla) : Perimätiedon merkitys (Kalevala- kirjan merkitys ja mm. SKS:n Kalevala - tallenteet) Artikkelin tiivistelmä, Kalevala suomalaisuuden pohja Kalevala aika, suomensukuisten laajat alueet Euroopassa,

167 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 167 / 256 Kalevalan aika ja ikä (faktaa); noitavainot puhdasoppisuuden aikana, Noitavainot Suomessa ja puhdasoppisuuden aika, Kalevala- aika ja Liukko- nimen historiaa (->Esitelmä SeppoLiukko). Kalevala aika ja historiaa, artikkeli n. 40 siv. kirj. Seppo Liukko Artikkeli selvityksineen liittyy Liukko- nimihistoriaan, tarkemmin Seppo Liukko kotisivuilta Kalevala - kulttuurin historiaa (- esihistoriaa) Suomalaisen kulttuurin päivä Tarkoitukseni on selvittää Kalevala - kulttuurin historiallista taustaa. Onko Kalevalaisen kulttuurin todellista historiaa (esihistoriaa) mahdollisuus selvittää lähdetietojen pohjalta? Usein väitetään Kalevala - eepos on vain kirja. Kalevala - eepos ja Kalevala kulttuurin todellisuus? Kuka yrittää selvittää Kalevalaisen kulttuurin historiaa, ottaa vaikean tehtävän. On vaikea konkretisoida Kalevala eepoksen historiallista taustaa. Onko se nykytietämyksen perusteella mahdollista tutkia? Yleensä sanotaan, että Kalevalaista historiaa - tai mitään Kalevalaista suomalaisten esihistoriaa ei ole olemassa. Tutkimuskysymykset: Onko Kalevala Kirja vain mytologiaa, ilman mitään historiaa? Onko se vain jotain tutkimatonta varhaisaikojen suusanallista epiikkaa (kertomarunoutta)? Mitkä voisivat olla ne syyt tai tarpeet, että Kalevala- kulttuuria olisi tarvittu jo kivikauden ajoista alkaen?

168 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 168 / 256 Kalevalan käsittelyssä käytetyt määritelmät yleensä poissulkevat tavallaan historianäkemyksen, kun puhutaan mytologiasta tai myyteistä. Mytologia: Myyttien tutkimusta. Myytti: Taianomainen, tarina, satu. Onko Kalevala - kulttuuri, jopa perätön juttu? Onko Kalevala vain kirja? Mitä peräisin? Onko se Elias Lönnrotin kirjoittama? Mihin sellainen suomalaisten tarina voisi perustua? - ei kai sellainen voi olla tyhjästä syntynyt (yli säettä SKVR- arkistoissa)? SL väite: Suomalaisten Kalevala - kulttuurilla on ollut niin vahva ja pitkäaikainen esihistoriallinen tausta, että se on säilynyt vieraan vallan vaikutuksen yli, vaikka puhdasoppisuuden yhtenä tavoitteena oli Kalevalaisen kulttuurin kitkeminen (asiasta mm. Vahtola 2004:160, Suomen Historia). Kalevala - kulttuuri ei ole yksistään myytti. Tässä artikkelissa esitetään evidenssiä, miten, milloin ja missä Kalevala - kulttuuri on mahdollisesti syntynyt ja vaikuttanut suomensukuisten väestöjen henkisenä elementtinä. Mikä on todellisuus Kalevala myyttiin, onko Kalevala aikaa ollut suomalaisilla väestöillä? Onko Kalevala kulttuuria ollut esihistoriallisena aikana, ennen ruotsinvaltaa ja ennen Kalevala - kirjan kirjoittamista? Näyttö: Historiallisen ajan Kalevalaisuus on varmasti perusteltavissa mm. kirjallisten tietojen avulla (esimerkkejä tässä artikkelissa). Kalevalaisen kulttuurin esihistoriaa on tarkasteltava poikkitieteellisesti mm. jatkuvuusteorian, arkeologisten kulttuurien, genetiikka ja etymologiatutkimusten kautta, jolloin on mahdollista selvittää suomensukuisten laajan alueen ja jatkuvuusteorian suuri merkitys Kalevalaisen kulttuurin muodostumiseen ja muuttumiseen metsästäjien ajan jälkeen, maanviljelyn ja kristinuskon vaikutusten vuoksi. Onko olemassa suomalaisten Kalevalaista esihistoriaa?

169 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 169 / 256 Voitaisiinko Kalevala - kulttuuria tutkia nykyisen esihistorian, arkeologian, genetiikan, kielitieteen, paikannimistötutkimuksen ja muiden tutkimustulosten pohjalta? Kuinka vanhaa Kalevalaisuus on? - Onko kirjallisia lähteitä? Historiallisia dokumentteja todella löytyy, joten on mahdollista todentaa Kalevala kulttuurin olemassa olo ainakin historiallisena aikana luvuilla. Suomalaisten Kalevala - tutkijat mm. Kuusi Anttonen toteavat mm. tyylitutkimuksensa avulla että arkaaisin osa Kalevala kerronnasta viittaa jopa metsästäjäkulttuurien aikaan ja Kalevalamittainen kerronta viittaisi vielä kantasuomalaiseen aikaan, eli kaskiviljelyn aikaiseen kyläkulttuurin esihistoriaan. Muitakin esihistoriaan liittyviä tutkimustuloksia on olemassa, joita on sovellettavissa Kalevalaisen historian selvityksessä. On olemassa myös joitakin kansainvälisiä kronikkatietoja, jotka viittaavat Kalevala kulttuurin olemassaoloon, ajalta ennen kirjoitettua historiaa. Kronikkatieto on suullisen muistitiedon perusteella kirjoitettua perimätietoa, joka on aina tarkistettava. Kalevalainen perimätieto on näitä artikkelissa mainittuja kronikkakirjoituksia huomattavasti vanhempaa ja kirjoitettu pääsääntöisesti talteen vasta luvulla. Kuitenkin myös Kalevalaisen runouden keräysaineisto sisältää itsessään hyvin vanhaa suomensukuisten suullista perimätietoa, mutta sen tulkitseminen nykyajassa, näistä kuvaannollisista ajatuksista, on tietenkin lähes mahdotonta. Kalevalaisen esihistorian ns. kirjoittamatonta historiaa on siksi tutkittava eri tieteen alojen, vertailevien metodien avulla. Tällaista vertailutietoa tarjoavat mm. arkeologia ns. faktatietojen pohjalta sekä väestöliikkeisiin kytkeytyvän tiedon perusteella. Uusimpana geenitutkimukset, joissa on selvitetty eri väestöjen vanhimman geneettisen haplotyyppien markkereita, jotka osaltaan selvittävät tapahtuneita väestöliikkeitä ja siten myös näiden väestöjen mahdollisten uusien kielien ja elinkeinojen vaikutusta alkuperäisten väestöjen aikaisemmin puhumaan kieleen. Tällöin on mahdollista selvittä mm. lainasanojen siirtymissuuntaa ja lainasanojen merkitystä kieleen, sekä näiden muutosten ajankohtaa (terminus ante quem). Samalla on mahdollisuus perustellusti selvittää

170 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 170 / 256 murteiden syntymistä sekä onko tapahtunut ko. väestölle kielenvaihto. Näillä edellä mainituilla seikoilla on huomattavaa merkitystä myös Kalevalaisen kulttuurin esihistorian tarkastelussa. Myös kielitieteen viimeisimpien etymologia - tutkimustietojen perusteella, voidaan tarkastella suomensukuisten Kalevala- ajan elinkeinon muutoksia ja murteiden kehittymistä, mikäli puhuttu kieli ei vaihtunut. Sillä luotettavaa etymologista näyttöä on olemassa mm. lainasanaston iästä ja paikannimistön muodostumisesta. Tässä artikkelissa tuodaan esiin mm. miten nykyinen paikannimistö liittyy Kalevalaiseen suomensukuisten kulttuuriin jo n vuotta ennen ajanlaskua. Onko Kalevala - kulttuuri suomensukuisten esihistoriaa? Kalevalainen kulttuuri on yksinomaan suomensukuisten (laajalta) alueelta alkanutta suomenkielistä kulttuuria. Kalevala - kulttuurin historiaselvitystä (SL): Mikä olisi Kalevalaisuuden lähtökohta? Tässä artikkelissa perustellaan Kalevala-ajan alkaneen jo metsästäjien aikana. Tutkijoiden mielipiteet Kalevalan vanhimman osan arkaaisuudesta osoittavat, että Kalevala aika on vanhempaa ainesta, kuin tunnettu Gilgames - eepos. vertailu myöhemmin (Gilgames- eepos; maanviljely - kaupunki kulttuurin ajalta- Uruk) KALEVALA kaudet (Kalevala tutkimus) KALEVALAINEN TYYLIKAUSI. Prof. Matti Kuusen käyttöönottama termi kaudesta, jonka henkinen kansanperinne tyylipiirteiltään ja tendensseiltään eroaa muiden tyylikausien perinteestä (vrt. arkaainen esisuomalainen tyyli: on vanhin tyyli joka on ajoitettavissa ajalle ennen maanviljelyä Euroopassa). Prof. Matti Kuusen vuoden 1949 väitöskirja Sampo-eepos > Kalevala Kulttuurin Historiatutkimus. Kalevalaisessa runoudessa erotetaan (tutk.perust.): 1-esisuomalainen (kalevalamitan syntyä varhempi)

171 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 171 / varhaiskalevalainen (Suomeen muuttoa varhempi) (SL: Suomeen muutto? Tarkennus nykytiedoilla; uutta tietoa suomensukuisten jatkuvuusteoriasta, mm. Kayser-Lao, Rees-Frost, Takala) 3-sydänkalevalainen (ristiretkiä varhempi Kalevalamitta), 4-keskiajankalevalainen (uskonpuhdistusta vanhempi), sekä 5-myöhäiskalevalainen (uuden ajan alun) tyylikausi. Aluksi artikkelin tiivistelmä ja Kalevala- ajan ajoitushypoteesi (jatkuvuusteorian pohjalta) Kalevala- aika, Seppo Liukko Suomensukuisten väestöjen väestöliikkeistä, etymologista ja genetiikasta uutta tietoa, jonka perusteella on tehtävissä alla oleva Kalevala aikajana (verrattuna esim luvun tietoihin). 1) Arkaainen Kalevala aika, metsästäjä- kalastajien arkaainen tyyli, mahdollisesti jo eaa. aikana, laajan alueen suomensukuisen - kielisen väestön käytössä - suomensukuisten jatkuvuusteoria, arkaainen osa jatkui Suurriistan metsästyksestä, metsästykseen ja Kampakeramiikan ajoille saakka (todennus; Arkeologia genetiikka väestöliikkeet - folklore tyyli) 2) Kaskimaanviljelyn talonpoikainen Kalevala - aika alkoi n eaa. vasarakirvesgermaanien maanviljely ja esigermaanin lainasanat suomensukuisten kieleen. Tällaista uutta ainesta on tullut Kalevalaiseen suomenkieliseen kulttuurin ensimmäisen kerran Itämeren suomen kielen alueella, on syntynyt uusi murre; varhaiskantasuomi > kantasuomeen (todennus; Etymologia arkeologia väestöt - kieli) 3) Kalevalanmitta aika n. 1500eaa (1200) jaa. Tämä on Kalevalamittaisen kerronnan itämerensuomalaista aikaa, kantasuomenkielisellä alueella (Baltia-Suomi) (tod. Kalevalan nimet vrt. etymologia - ja paikannimitutkimus)

172 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 172 / 256 4) Kalevala - ajan kriittiset ajat n jaa jaa. Keskiajan ruotsinvalta K. Vaasan ja - poikien uskonpuhdistuksiin saakka, talonpoikainen Kalevala kulttuuri ahtaalla (tod. historiallista tietoa mm. M. Agricola) 5) Kalevala ajan päättyminen, Kultakausi n suomalaisten oppineiden ja pappien Kalevalaisen aineiston keräily alkoi, tieto Kalevalaisesta kulttuurista säilyi. Myöhemmin tapahtui (1700-luvulla) myös suomalaiselle aatelistolle herääminen suomalaisuuteen, pääasiassa Kalevalaisen esihistoriakerronnan kautta (ks. Anjalan liitto- suomalaisuus). (Todennus; Kalevala SKVR keräykset, ennen Kalevalaa, ja huomattavasti enemmän kuin Kalevala- kirjassa. Kalevala on muutakin kuin kirja, mm. SKVR:n säettä). Tämän edellä olevan aikajana tapahtumien todentamiseen ja ajoitukseen liittyen esitetään artikkelin asiasisältö ja - lähteet ko. (SL:n) väitteen- eli todennäköisen Kalevala- ajan perustelemiseksi. Yleisesti: FOLKLORE on perimätietoa Folklorella tarkoitetaan henkistä kansankulttuuria yleensä ja etenkin suullista perinnettä; nimitys johtuu englannin sanoista folk, "kansa" ja lore, "perimätieto". Folklore on kulttuuriviestintää: sen sanoma voi välittyä sekä pystysuoraan sukupolvelta toiselle että vaakasuoraan sosiaalisissa ryhmissä tai maantieteellisiltä alueilta toiselle. Kalevalainen perimätieto on suomensukuisten väestöjen laajan alueen viestintää alueelta toiselle. Kalevala kulttuurin aika (perimätieto)

173 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 173 / 256 Esihistoriassa: Kalevala aika on pääteltävissä tosiasioiden pohjalta (väite- hypoteesi) *Arkaainen Kalevala aika (suom.kiel.) kerronta Suurriistan metsästäjien jälkeinen aika, n eaa. saakka, Kivikauden - Kampakeramiikan ajan suomensukuisten metsästyskulttuurin aikaa, jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten laajojen alueiden välistä suullista viestintää. Itämerensuomen alueella - uutta kulttuuria saapui vasarakirvesgermaanien välityksellä, samassa yhteydessä Baltiaan ja Suomeen saapui maanviljely. Maanviljelyn ja esigermaanikielten yhteisvaikutuksesta mm. Kalevalaiseen nimistöön siirtyi n eaa eaa. aikana esigermaanin lainasanoista muodostuneita nimiä - ja paikannimiä (Baltia ja Suomi). Kalevalaisten kyläyhteisöjen muodostuminen Lounais - Suomeen kaskiviljelyn alkuajoilla. Kalevalamittainen korkeatasoisempi kerronta muodostui ja otettiin käyttöön Itämeren suomensukuisten kaskiviljelyalueilla n eaa jaa. Pakanallisen ajan kyläyhteisön talonpojat harjoittivat Kalevalaisia menoja, jotka olivat silloin vielä kansanuskon henkisessä merkityksessä, keskiajan lopulle saakka. Tästä on historiallisesti merkittävänä mainintana mm. M. Agricolan toteamat kaskiviljelijä kalevanpojat, jotka ovat jo pronssikaudellta alkaen harjoittaneet kaskiviljelyä Suomessa. Kalevalaisuus on ollut talonpoikaista kyläkulttuuria jo pronssi- rautakauden kylien muodostumisesta alkaen. Historiassa: Kalevalan olemassaolo on todistettavissa (lähdeaineistoa): Kalevalaisuus vieraan vallan alle; Kalevalamittaisen loitsujen käyttö talonpoikaisväestön Kalevalaiset menot jatkuivat ruotsinvallan aikana luvulle saakka, vähentyen jatkuvasti. Kristillinen vaikutus; Kalevalaisten pyhien paikkojen (pakko-) lahjoitukset kirkolle (FMU) Puhdasoppisuuden vaikutus, Kalevalaisuus kuolemantuomiolla uhalla kiellettyä toimintaa, Kalevalamittaiset runot ehtyivät, viimeisin on luvulta

174 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 174 / 256 oleva Elinan Surmaruno Vesilahdelta (Liukko - Laukko- Suomela ks. tarkemmin Seppo Liukko kotisivut). Kalevalaisuus siirtyi Raja- Karjalaan turvaan ruotsinvallan keskuksien ympäriltä luvulla. Kalevalaisuus suomalaisuuden pohjaksi; Kalevalaisuuden säilyminen keräysaika, näitä seurasivat kansallistunteen muodostumisen ja taiteen kultakausi. Muinaissuomalainen Kalevalainen nimistö on myös todellista paikannimistöä - ja nimistöä nykyisissäkin kartoissa Suomessa ja Liettuassa (mm. Liuko- Lauko- nimistö) Artikkelin perusteet väitteelle, että Kalevala - kulttuuri on ollut todellista suomensukuisten viestintää kivikaudelta alkaen. Onko Kalevalaisen kulttuurin perimätiedossa yhtymäkohtia todellisuuteen? Onko paikannimistö yksi mahdollisuus tutkia Kalavalaista aikaa? Miksi jokin nimi on ajoitettavissa, etymologisesti? Miksi jokin paikannimistö voidaan tunnistaa tapahtuneeksi esim vuotta ennen ajanlaskua? Onko tällaisia Kalevalaisia nimiä ja paikannimiä olemassa (sukuniminä tai nykykartoissa), jotka esiintyvät myös Kalevalaisessa kerronnassa? Tällainen yhtymäkohta, joka on tutkittavissa, on kaskiviljelyn aloituksen aika. Koska silloin suomensukuisten alueelle on saapunut uusi vieraskielinen kulttuuri, joka on samalla levittänyt maanviljelyä n eaa. aikana. Tämän Baltiaan ja Suomeen saapuneen vasarakirveskulttuurin kieli oli esigermaani. Tarkemmin sanottuna nämä olivat tulijat (miesrymien migraatiot) kaksikielisiä osasivat suomensukuisia kieliä ja esigermaania. Kieli ei vaihtunut. Mutta, näiden esigermaanin lainasanoista on suomensukuisten kielien alueella muodostunut sellaisia muinaissuomalaisia nimiä, jotka kytkeytyvät Kalevalaiseen nimistöön ja ovat pohjaltaan esigermaanisia lainasanoja. Kalevalainen kulttuuri ja vasarakirveskulttuurit ovat olleet Suomessa samanaikaista tapahtumaa Vasarakirveskulttuurien esigermaanikielen vaikutus todellisen paikannimistöön ja

175 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 175 / 256 samalla Kalevalaiseen nimistöön on todettavissa etymologiatutkimuksilla, lainasanaston siirtymisajankohtien perusteella. Samanaikaisuus on todettavissa myös paikannimistötutkimuksen metodien ja genetiikan viimeisimpien tutkimustuloksien avulla, kun näitä tietoja samalla verrataan ja yhdistetään todellisiin arkeologisiin tutkimustuloksiin. Kalevala- kulttuurin aikaisempi olemassaolo ja vasarakirveskulttuurien saapuminen näille Kalevalaisen kulttuurin suomensukuisten alueille Baltiaan ja Suomeen, on nähtävissä genetiikka-, arkeologia- ja etymologiatutkimuksen lisäksi myös yleensä suomensukuisten kielten muutoksien perusteiden pohjalta (esigermaanin lainasanat ja vaikutus mm. suomensukuisten väestöjen murteisiin, itämerensuomi: varhaiskantasuomi > kantasuomi jne..). Kalevalainen - kulttuuri on ollut olemassa vasarakirveskulttuurien saapumisen aikana, ja Kalevalaiseen arkaiseen kerrontaan on tullut myös uutta ainesta vasarakirveskulttuurien maanviljelyn alkuajoista alkaen mm. kaskiviljelyn vaikutuksesta. Kaskiviljelyn aloitus Suomessa on tapahtunut Kalevalaisena aikana, tämä on ko. kulttuurien yhtymäkohta, jonka kautta Kalevalaa on mahdollista tutkia. Kaskiviljely ja maanviljelysanasto liittyvät vasarakirvesgermaanien tuloon: -> Onko Kalevalassa esigermaanisia lainasanoja > nimiä /paikannimiä? Löytyykö Kalevalaisia nimiä, jotka ovat esigermaani- kielten lainasanoja. Tutkittavissa etymologisesti PERUSTELUT lähteitä (ks. asiantuntijoiden tutkimuslainaukset) Evidenssiä: Vasarakirveskulttuurit samanaikaista tapahtumaa, kuin Itämeren suomalaisten kantasuomalainen Kalevala- aika (n eaa.) Sanojen etymologia:

176 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 176 / 256 Nykysuomen etymologinen sanakirja, prof. Kaisa Häkkinen mm. kaski; tuhka; äiti ; liuti* ovat (esi-) germaanisia lainasanoja (em. lainasanat kaskiviljelyn ajoilta). Paikannimistötutkimus: Prof. Eero Kiviniemi 1974:78. Paikannimistötutkimuksen professori Kiviniemi on vuonna 1974 maininnut, että Suomesta voisi olla mahdollista löytää kaksi - kolmetuhatta vuotta vanha suomalaisten käytössä ollut nimi Vanhimpien kylien muodostumisajat (Ajan ammoisen oloista, 2008:180): Vanhimmat kylien nimet Suomessa (Baltia) ovat pronssikaudelta (prof. Unto Salo) Lainasanapohjaiset paikannimet (ikä): Paikannimistö jotka ovat muodostuneet suomenkielisten käyttöön esigermaanisista lainasanoista, esim. iu- diftongin sisältävät sanat, ovat vanhimpia vasarakirveskulttuurin aikaisia lainasanoja, jonka vuoksi ne ovat tutkittavissa etymologisesti ks. Liukolan kylä pronssi- rautakaudelta Nousiainen-Masku-Rusko (nyk. Vahto). Esigermaaniset lainasanat; Näiden lainasanojen lainanantajakieli voidaan yhdistää ns. vasarakirves- kulttuuriin, joka levisi Itämeren seuduille n ekr... Professori Kaisa Häkkinen Arkeologiatutkimukset, vasarakirveskulttuurit (= nuorakeramiikka): Alla arkeologien ja historiankirjoittajien määritelmä, milloin vasarakirveskulttuurit ovat tulleet Suomeen Baltian kautta n eaa. aikana (mm. Huurre / Vahtola) Kansanrunous (professorit Kuusi /Anttonen): Arkaainen Kaleva on metsästyskulttuurien ajoilta ennen aikaa 3000 eaa.

177 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 177 / 256 KALEVALA - tutkimuksia -> lähteitä Arkaainen Kalevala kulttuuri (vanhin pohja Kalevalassa /SKVR) Turun yliopiston Kalevala- instituutin johtaja prof. Lauri Honko toteaa kirjassaan Eepoksia ja eepostutkimuksia Itämereltä Intiaan SKS, 2001: 69 Kalevala vielä vanhempaa kuin Gilgames eepos (kuvaa Urukin aikaa n eaa. Ja kirjoitettu sumeriksi n eaa.): s.69: " Niinpä ikivanhana mainittu sumerilaisten Gilgames -eepos on tässä suhteessa uudenaikaisempi kuin Kalevala. Kalevalaisen perinteen ikä on vanhempi kuin sumerilaisten Gilgames- eepos, joka on n vuotta vanhaa kerrontaa. Kalevala kirjallisissa lähteissä Kirjallisia lähteitä Kalevalaiseen historiaan Vanhinta Kalevalaan liittyvää kirjallista kronikkatietoa löytyy 600-luvulta mm. Beowulf ja Widsith, joissa on tallennettua / kirjattua tietoa suomalaisista ja milloin suomalaiset on yhdistetty Kalevala kulttuuriin. (Vrt. Tacitus v. 98 tiesi vain sisämaan metsästäjä hämäläiset eli Fennit / Finnit). Widsith- säkeet Exeterin tuomiokirkon katedraalikirjastosta (MS 3501, ff84b-87a) Englannista kertovat rautakauden ajan Kalevala kulttuurista. Alla mainittu kirjallinen tieto Kalevala- kulttuurista Suomessa tarkoittaa, että on ollut muidenkin kuin suomalaisten tuntemaa Kalevalaisuutta olemassa, jo ainakin 600- luvulla. Angolosaksisessa muinaisrunossa on ajalta n. 600 jaa. merkittynä mm. : "Ja Caelic hallitsi finnejä" (rannikon kaskimaanviljelijöiden katsottiin jo n luvulla olevan Kalevala- kulttuurin hallitsemia) sekä toisessa kohdassa scridefinnit

178 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 178 / 256 (sisämaan hiihtohämäläiset = ei maanviljelijät). Widsith - runon säkeessä 20 ja 76 mainitaan Caelic sekä säkeessä 79 scridefinnit. Tässä finnit ovat Lounais- Suomalaisia pääasiassa rannikon kaskimaanviljelijöitä (ks. Museoviraston kartta vasarakirveskulttuurien alueet Suomessa - myöh.). Vrt. kuten Mikael Agricola 1551 mainitsee Calevanpojat olivat kaskiviljelijöitä. Novgorodin tuohikirjoitus ja Mikael Agricola Kalevala aika ollut jo ns. laajan alueen suomensukuisilla ennen vasarakirveskulttuurien saapumista, ainakin Kampakeraamisella ajalla (tästä myös tarkemmin myöhemmin) Toinen kirjallinen Kalevalan liittyvä löytö on luvulta Novgorodin suomalaisalueilta. Kalevalainen ns. salamaloitsu on tuohikirjeessä nro 292. Kirjoitettu Novgorodin slaavin kyrillisin kirjaimin, mutta kieli on vepsäläisten (ks. mm. vepsän viidennes) Kolmanneksi myös piispa Mikael Agricola toteaa Kalevalaisuuden (ennen Kalevala kirjaa). Kalevalainen kansanusko oli hämäläisten jokapäiväistä elämää, vielä 1551 Davidin Psalttarissa mainittu hämäläisten eli Kalevalaisten "epäjumalien" luettelo mm. Calevanpojat. Kalevalainen kansanusko oli talonpoikaisiin menoihin liittyvää toimintaa keskiajalla (mm. Vahtola, Suomen Historia). Kaski- maanviljelyelinkeinon liittyminen Kalevalaiseen kerrontaan (maanviljelyn tuloajoitus)

179 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 179 / 256 Vasarakirvesgermaanit eaa., levittivät maanviljelyä ja indoeurooppalaisen esigermaanin lainasanoja suomensukuisten väestöjen alueelle. Tutkijoiden lausumia: Arkeologia: Torsten Edgren tulkitsi jo vuonna 1970, että vasarakirveskansa Suomeen tullessaan muodostui maanviljelijöistä, mutta ei ehkä suuremmin karjankasvattajista (Savon Historia I, Esihistoria, Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander1988:91-95). Historia: Jouko Vahtola (lainausta lyhennetty) maahanmuuttajat nuorakeraamiset eli vasarakirveskulttuurin kautena eaa. aiheuttivat Suomen lounais- osissa voimakkaan muutoksen, suorastaan käännekohdan... toivat kielessään indoeurooppalaisia lainasanoja. Kehittyvään suomenkieleen tuli maanviljelyyn ja karjanhoitoon viittaavia sanoja, kuten, kaski, kasvaa, itää, huhta (kaski), siemen, ohra, puuro, ja mm. härkä. Sanat edellyttävät kaskeamista ja karjanhoitoa. Tarkemmin Prof. Jouko Vahtola, Suomen Historia 2004: Mikael Agricola (maininta vahvistaa, että kaskiviljelyajan Kalevanpojista on historiallinen maininta ennen Kalevala kirjaa) Agricolan kirjoituksessa on tämän artikkelin kannalta myös merkittävä maininta Kalevanpojista. Se on viittaus Kalevanpoikiin eli Kalevalaisiin kaskiviljelyajan hämäläisiin.

180 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 180 / 256 Tässä alla mainitussa Mikael Agricolan vuoden 1551 kirjoituksessa Calevanpoikien metsänkaato, kaskenpoltto ja niittyjen viljely, kuvaa vanhaa kaskiviljelyyn liittyvää Kalevala aikaa: "Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Calevanpoiat Niittut ia mwdh löit." Kirjoitus viittaa samalla kaskiviljelyyn ja Kalevanpoikiin eli Kalevala - kulttuuriin Kaskiviljely aloitus Suomessa ja Baltiassa 3000 / 2500eaa. > 1500 jaa. (MA kirjoittanut tekstin vuonna 1551 Psalttari teoksessaan): KALEVANPOJAT OLIVAT KASKIVILJELIJÖITÄ Kalevalainen aika ja kaskiviljelyn aloitus ovat samanaikaista tapahtumaa: Kaskiviljelyn aloittaminen tapahtui vasarakirveskulttuurien eli nuorakeramiikan aikana Suomessa ja Baltiassa Alla lainaus Viron esihistoriasta, prof. Aivar Kriiska, 2007: Pohjois- Viron nuorakeraamisilta löytöpaikoilta mm. järvien rannoilta ja soista on löydetty ohran ja vehnän siitepölyä, joka on ajoitettu n. vuoteen 2000 eaa. Prof. Aivar Kriiska 2007: Nuorakeramiikan vasarakirvesajan esigermaaninkielisiä miesryhmiä muutti Baltiasta Viron kautta Suomeen n eaa. Ks. kartta nuorakeramiikan eli vasarakirveskulttuurin aikaisen maanviljelyasutuksen laajuus Suomessa, Museovirasto.

181 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 181 / 256 Maanviljelyn aloitusalueet Suomessa = ns. maanviljelyn Kalevala -kulttuurin alueet Siitepölyanalyysi osoittaa, että myös Turun alueella on viljelty viljaa jo 4000 vuotta sitten. Tässä paikannimistön tutkimukseen ja arkeologiaan nojautuva tutkimus kysyy " keitä olivat nämä kaskeajat silloin jo ns. Kiukaisten kulttuurin aikana?" Tällaisen kysymyksen esittää suomenruotsalainen paikannimistötutkija Kurt Zilliacus kirjasssa "Finska skären", ks. HS. fi - Kirjat, Virolaiset Kalevalaa vastaavat kansanrunojen, mm. Kalevipoeg - eepoksen lähes kalevalamittaisen runomitan säkeet kertovat näistä kaskimaanviljelijöistä ja Kalevanpoikien vierailuista Suomessa (Viron sankarieepos, Kreutzwald,1862, mm luvut). Miten perimätieto kertoo vanhemmista ajoista?

182 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 182 / 256 Kalevalamitta on ollut käytössä jo itämerensuomen aikana (Ks. alla professori tason tutkijat) Kalevalamittaisen kerronnan/ - loitsuamisen ikä on noin vuotta (Balttia oli silloin vielä suomensukuisten - kielien aluetta). Kalevalamitta on muodostunut n eaa.: Prof. Pertti Anttonen ja Matti Kuusi, Kalevala Lipas, SKS, 1999 Kalevalamitta näyttää syntyneen myöhäiskantasuomalaisena aikana, vuotta sitten Ko. Kalevalamitta on kivikauden ajalla ollut erityisen korkeatasoinen hengentuote, sen kehitysaika on ollut ennen prof. Anttonen/Kuusi mainitsemaa myöhäiskantasuomalaista aikaa. Kalevalainen kulttuuri on levinnyt ns. kyläkulttuurina. Kalevalainen kulttuuri on ollut suomalaisten käytössä kalevalamittaisena kylien muodostumisen alkuaikoina Baltiassa ja mm. Länsi- Suomessa jo pronssikaudella (Prof. Unto Salo, Ajan ammoisista ajoista).. Vanhin ns. arkaaisin osa Kalevalaista kerrontaa kuvaa metsästäjäkulttuurien aikaa, eli aikaa ennen maanviljelyä. Arkaaisin osa on mahdollisesti peräisin jo suurriistan metsästäjien prestiisiajalta tai sitä seuranneelta metsästäjien laajan alueen suomensukuisten alueelta n eaa., kuitenkin viimeistään *Kampakeramiikan ajalla eaa. Itämerenaltaan ympäristössä. Milloin ko. vanhin Kalevalaisuus olisi voinut alkaa? Vanhemman Kalevalaisen kulttuuriajan selvittämiseksi on tarkasteltava onko se mahdollista? Onko suomensukuisten kieli riittävän vanhaa? Kalevalaan liittyvät vertailevat tiedot on mahdollista tarkentaa arkeologia- ja geeni- ja muiden tieteiden avulla.

183 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 183 / 256 Tähän vastaa mm. suomensukuisten jatkuvuusteoria. Suomensukuisia väestöjä on ollut ennen vasarakirves- kulttuureja Euroopassa, Suomessa ja Baltiassa ja ennen ko. kampakeramiikan aikaa Ks. Myöh. kartta suomensukuisten alueet 4500 eaa. Ja 900 jaa. Kampakeramiikkaa Tikkurilassa Kuva alla: Suomensukuisten aika n eaa. Tikkurilan Satomäki. Tämä on ollut aikaa hieman ennen vasarakirveskulttuurien vaikutusta. Arkaaista Kaleva - aikaa Suomessa.

184 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 184 / 256 Geneettiset ja arkeologiset tutkimukset osittavat: Suomensukuisten ovat Euroopan alkuperäväestöjä ja suomensukuisten jatkuvuusteoria on mahdollista Euroopan alkuperäisväestöjä ovat toisaalta Euroopan vaaleaihoiset suomensukuiset (the Finns) Alppien pohjoispuolella ja toinen "alkuperä" lähtee Alppien eteläpuolelta julkaistu hollantilainen tutkimus; Suomalaisista suurin osa polveutuu jo muinoin Suomen alueelle jääkauden jälkeen asettuneesta väestöstä (= suomensukuisten jatkuvuusteoria) Dr. M. Kayser, O. Lao* 2008 The map also identifies the existence of two genetic barriers within Europe. One is between the Finns and other Europeans....The other is between Italians and the rest. This may reflect the role of the Alps in impeding free flow of people between Italy and the rest of Europe." Suomensukuisten jatkuvuusteoria Suomensukuiset ovat Euroopan alkuperäväestöjä Määritelmä vahvistaa samalla suomensukuisten jatkuvuusteorian Euroopassa jääkauden jälkeisenä aikana laajalla -alueella ja sieltä Suomen alueelle n vuotta sitten. Suomensukuisten genetiikka peräisin Ukrainan - refugin suurriistanmetsästäjien Tat C / N1c ja R1a pohjalta SUOMESSA: arkeologisten tutkimusten perusteella on todettu, että Lahden Ristolan / Orimattilan kivikautisilla alueilla asuneet ovat saapuneet arkeologisten vertailutietojen perusteella etelästä Kundan kulttuurin suomensukuisten alueelta Ks. mm. väitöskirja, Hannu Takala 2004.

185 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 185 / 256 Suomen kielen professori Pauli Saukkonen Suomensukuiset ovat alkuperäisasukkaita (LGM) "Baltia, Suomi, Venäjän Karjala ja Skandinavia ovat ainoita maita, jotka ovat saaneet koko väestöpohjansa varmasti vasta jääkauden jälkeen, ja se näkyy myös itämerensuomalaisessa kielellisessä erillisyydessä (Viitso 2000). Eivät sinne rynnänneet ensimmäisinä eteläisen Euroopan ihmiset, vaan heidän edellään jään reunan läheisyydessä eläneet (suomensukuiset). Alkuperäisväestö on ja elää tutkituissa geenilinjoissa ja sen alkuperä voidaan jäljittää. "Tuntematonta" väestöä ei ole enää olemassakaan, ei siihen voida vedota, sillä genetiikka on antanut kaikille nimet. Professori, Pauli Saukkonen 2006:107 On samalla lausuma suomensukuisten jatkuvuusteoriaan Eurooppalaisten suomalainen alkuperä- Kalevalaisen kulttuurin juuret Juuri ilmestynyt tutkimus ja sen kartta Euroopasta osoittaa selkeästi, että suomensukuisten vaaleus on ulottuu vieläkin yli jääkauden maksimin ja sen jälkeiselle jäänjättöalueelle pohjoiseen, Ukrainan refugista: Tutkimus Jonathan Rees* 2002 ja kartat 1 ja 2; 1) Peter Frost 2006; vaaleasilmäisten alueet Euroopassa (sinisilmäiset suomalaisia) 2) Peter Frost 2006; vaaleahiuksiset alueet Euroopassa). *Tutkimus Prof. Jonathan Rees, University of Edinburg (BBC News, WORLD EDITION):

186 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 186 / 256 Researchers predict the last truly natural blonde will be born in Finland the country with the highest proportion of blondes. Vaaleat hiukset (blondit) Euroopassa: T ässä huomattava lähtökohta, alkuperäiset suomalaiset metsästäjäväestöt (n. 75% eurooppalaisten genetiikasta) levittäneet geneettistä vaaleutta Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen aikana tulleille indoeurooppalaisille (joiden genetiikkaa on n. 25% eurooppalaisissa (S. Pääbo, Cavalli- Fortza). Alla kartta 1. prof. P. Frost

187 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 187 / 256 Vaaleat hiukset: Eniten Suomessa ja Skandinaviassa, jossa alkuperäisten suomensukuisten geneettinen osuus väestöstä on edelleen vahvinta Euroopassa. Tästä kuvasta näkyy parhaiten se, että indoeurooppalaisten tummempi geenistö on neoliittisen vallankumouksen aikana työntynyt vaaleaihoisten (-hiuksisten) metsästäjien alueille. Vanhan Ukrainan refugin suomensukuisten vaalea väestö on siirtynyt kohti pohjoista, kuten suomensukuisten kielten puhuma-alueetkin. Vaaleimmat alueet ovat Suomessa ja Keski-Ruotsissa, jonne suomensukuisten geenistö on jäänyt vallitsevammaksi perustaksi jääkauden maksimin jälkeisen ns. suomensukuisten jatkuvuusteorian mukaisesti. Lähialueet mm. Baltia, Skandinavian eteläosat ovat edelleen n %:sti vaaleita. Vaaleus on suomalaisten perimää eurooppalaisissa: Eurooppassa vaaleaihoinen-, vaalea hiuksinen- ja vaalea- (sini ) silmäinen perimä on suomensukuisten alkuperäistä tundravaaleaa perimää eurooppalaisissa, se on lähtöisin jääkauden maksimin jälkeen Ukrainan refugista. Tähän väestöön on sekoittunut myös baskilaista Etelä-Euroopan väestöjen genetiikkaan jo n Magdalenin kulttuurin saapuessa Hampurin suomensukuisten kulttuurin alueelle (= pohjoissaamelaiset, siirtyivät sulaa Norjan rannikkoa pitkin Komsaan) ja myöhemmin Eurooppaan tuli uutta indoeurooppalaista tummempaa genetiikkaa kivikauden n eaa. alkaen. Neoliittisen vallankumouksen n eaa. jälkeen metsästäjäväestöihin assimiloitui maanviljelyä ja indoeurooppalaista kieltä levittäneitä indoeurooppalaisväestöjä (joiden osuus on Euroopassa korkeintaan 25-35%). Suomensukuisten kieli vaihtui Itämeren eteläosiin saakka, Weiksel - joelle saakka, koska maatalouden leviämiselle olleet olosuhteet olivat sopivia n eaa. saakka. Kielenvaihtuminen loppui, koska maanviljelyn leviämisnopeus tyrehtyi ilmojen kylmetessä. Keski- Euroopan alueella indoeurooppalaisten maanviljelykielestä ja suomensukuisista kielistä muodostui ensiksi indoeurooppalainen esigermaanin kieli. Tämän väestön kieli levisi lainsanoina maanviljelyn yhteydessä n eaa. jälkeen pohjoiseen Baltiaan ja Suomeen.

188 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 188 / 256 Suomensukuisten väestöjen vaaleus on edelleen nähtävissä myös alla olevassa kartassa, jossa sinisilmäisyys on edelleen vahvinta myös nykyisen Baltian ja Puolan pohjoisosissa. Tämä on Ukrainan refugin väestöjen siirtymää pohjoiseen, koska uutta indoeurooppalaista, tummempaa väestöä on saapunut Mustanmeren alueelta etelästä Alppien pohjoispuolisille alueille. Suomensukuisten alueiden vanha laaja alue on nähtävissä, sillä ns. Hampurin kulttuurin alueet ovat sinisilmäisten suomensukuisten alueita, jääkauden maksimin jälkeen eli suurriistanmetsästäjien n eaa. aikana, joka on indoeurooppalaisten migraation (n % maks.) vuoksi siirtynyt Ukrainan refugista pohjoiseen ja länteen. Sinisilmäisyys Euroopassa. Alla kartta 2. prof. P. Frost

189 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 189 / 256 McEvedy 1967 kartta 4500 eaa. suomensukuisten tilanne. Indoeurooppalaiskielten ja maanviljelyn leviäminen Finn alueille on alkanut Yllä oleva Mc Evedy kartta vuodelta 1967 osoittaa, että indoeurooppalainen kieli ja maanviljely on levinnyt vallankumouksellisella tavalla metsästäjien alueille. Puhuttu kieli vaihtui. Tässä näkyy, että maanviljelykieli ja maanviljely on jo vallannut aikaisemmat metsästäjien alueet Mustanmeren ja Alppien välillä. Siitä ylöspäin (SubNeolithic alueella) on vielä kaksikielistä uuden maanviljelykielen ja vanhan metsästäjien kielen, suomensukuisten kielten puhujia (kieli vaihtumassa esigermaaniksi). Väestö oli maanviljelyn levitessä muuttumassa kaksikieliseksi, mutta maanviljelykieli oli edelleen valtaamassa alueita. Pohjoisempana on edelleen nähtävissä suomensukuisten väestöjen ja- kielisten alueet, mm. pääosa Skandinaviaa, ainoastaan eteläisimmälle alueelle on noussut indoeurooppalaisia esigermaanikielisiä väestöjä (näille on tapahtunut kielenvaihto suomesta indoeurooppalaiseen kielen, syntyi uusi esigermaanin kieli).

190 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 190 / 256 Maanviljely ja indoeurooppalainen kieli Eurooppaan neoliittisen vallankumouksen mukana n eaa. alkaen. Prof. Collin Renfrew määritelmä: Maanviljely levisi diffuusiona metsästäjien alueille, joitka vaihtoivat elinkeinonsa ja puhumansa kielen maanviljely elinkeinon kieleen, Tämä on tapahtunut Eurooppaan saapuneiden maanviljelyä levittäneiden indoeurooppalais- kielisen väestöjen (n % migraatio alkuperäisväestöstä) saapuessa n eaa. alkaen Mustanmeren ja Alppien välisiltä alueilta (Ks. kartta MC Evedy 4500 eaa. tilanne). Indoeurooppalainen kulttuuri saapui Euroopasta kaakkoon olevilta Anatolian - Iranin alueilta Tarkennus: Indo- tarkoittaa jstkn kaakkoon. Indoeuroopaksi kutsutaan aluetta, joka sijaitsee Euroopasta kaakkoon. Tässä tapauksessa Eurooppaan saapunut indoeurooppalainen neoliittinen vallankumous tarkoittaa, että maanviljely- ja indoeurooppalainen kieli on lähtöisin Anatolia- Iran hedelmällinen puolikuun alueelta Tämän neoliittisen (vallankumouksellisen) invaasion arkeologisena nimenä on Euroopassa aluksi nauhakeraaminen kulttuuri ja myöhemmin vasarakirvesnuorakeraaminen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat). Jyvä : kantagermaanissa jevo, muinaisintiassa yava, vilja, ohra, muinaisiranissa yava-, indoeurooppalaisessa kantakielessä jevo- Siitä tuli suomalaisugrilainen kantasana jeva (jyvä). (Sanojen synty, 1991). Keski- Euroopan alueen suomensukuisille metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin

191 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 191 / 256 Nauhakeraamisen kulttuurin aikainen (n eaa.) maanviljelyn leviäminen ja kielenvaihto indoeurooppalaiseen kieleen hidastui loppupuolella, ilmojen kylmetessä, koska olosuhteet maanviljelyn leviämiseen heikkenivät. Myöhemmin n eaa. aikana maanviljelyä levittivät esigermaanikieliset nuorakeramiikaneli vasarakirveskulttuurin miesryhmät. Nuorakeramiikka Weikselin alueelta pohjoiseen eli ie- kielisen kaski- maanviljelyn leviäminen Baltiaan ja Suomeen Nuorakeramiikka eli vasarakirveskulttuuri: Toisen aallon maanviljelykielen ja indoeurooppalaisen esigerm. kielen samanaikainen leviäminen tapahtui n eaa. aikana Weikselin germaanialueelta mm. Baltiaan ja Suomeen (Skandinavia). Kuva alla. Museovirasto Vasarakirveskulttuurin alueet Suomessa Neoliittisen vallankumouksen toisen aallon (Nuorakeramiikka) vaikutukset Baltiaan ja Suomeen (Ruotsiin) Levittäjänä oli pienempiä esigermaanikielisiä miesryhmiä, tällöin myös suomen kieleen ryhmää - liutaa (määrää) merkitsevä lainasana liuti* >, josta mm. liuta > liuko. Koivulehto: mm. joukkoa - ryhmää kuvaavat sanat ovat tulleet suomensukuisiin kieliin esigermaanista ennen 2000 eaa.. Silloin siirtyi muutoinkin erityisesti kaskimaanviljelyyn ja talonpoikais-yhteiskuntaan liittyviä esigermaanisia lainasanoja. Maanviljelykulttuurin ja lainasanojen siirtymäsuunta on indoeurooppalaisten esigermaanista pohjoiseen, Baltian ja Suomen alueiden suomensukuisten kieliin. Ko. alueiden suomensukuinen kieli ei vaihtunut, syynä on maanviljelyä levittäneiden esigermaanikieltä puhuneiden miesryhmien assimiloituminen hämäläisiin metsästäjiin. Silloin lasten äidit olivat alkuperäisiä suomensukuisia, siksi lasten suomen kieli säilyi (ks. Genetiikka erot isä- äitilinjoilla).

192 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 192 / 256 Suomessa kieli ei vaihtunut, mutta esigermaanikielten lainasanojen vaikutuksesta eaa. aikana, syntyi uusi murre - kantasuomi. Baltiassa ja Suomessa KIELI EI VAIHTUNUT: Esigermaaniset miesryhmät assimiloituivat suom. naisten kanssa. Arkeologisten tosiasioiden perusteella: Vasarakirveskulttuuri Suomeen etelästä Baltian kautta, ja mahdollisesti myös Suomen kautta myös Ruotsiin. Saapumisaika Suomeen n eaa. alkaen Matti Huurre, 2004, 9000 vuotta Suomen Esihistoriaa s. 72. Onko Kalevala aikaa tutkittavissa etymologia tutkimuksen kautta? Aikaisemmin on osoitettu, että vasarakirveskulttuurin esigermaanisia ryhmiä saapui suomensukuiselle ja kieliselle Kalevala - kulttuurin alueelle Baltiaan ja Suomeen n eaa. aikana. Kalevalaisiin nimiin siirtyi esigermaanin lainasanoja sekä mm. iu- diftongi. Milloin tämä etymologisesti tutkittavissa oleva sanavartalon osa iu - diftongi, on saapunut suomensukuisille alueille Baltiaan ja Suomeen? Alkuperäisessä suomenkielessä ei ole ollut iu- diftongeja. Diftongi on tuntematon käsite alkuperäisille suomensukuisille vielä varhaiskantasuomen aikana. Diftongia ei ollut suomalaiskielissä ennen ensimmäisten vasarakirveskulttuurien vaikutusaikaa Suomessa (kielitiede).

193 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 193 / 256 Vielä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongeja lainkaan, toteaa prof. Tapani Lehtinen, Kielen vuosituhannet, SKS, 2007:139. Vasarakirves- esigermaanin lainasanoja Suomeen eaa. mm. iu diftongin sisältävät sanat Koska varhaiskantasuomen kielessä ei ole ollut diftongeja lainkaan. On myös tiedossa, että suomensukuisten kieliä huomattavasti nuremmissa kielissä kuten; ruotsinkielessä, eikä nykyisessä baltinkielessä ole iu- diftongia. Näissä nuoremmissa kielissä (muodostuneet vasta n jaa.) toinen diftongin vokaali liudentuu pois (esim. Liuko sanasta tulee Luko ks. Seppo Liukko kotisivut iu / ui diftongi Kalevalaiseen runouteen: Edellä mainituista syistä johtuen, tällaisen sanavartalon osan eli iu- diftongin, on kantasuomeen täytynyt tulla ensimmäisten varhaisimpien vasarakirveskulttuurien saapumisen ja niiden lainasanojen yhteydessä. diftongi kytkeytyy myös vasarakirveskulttuurien aikaisiin Kalevalaisiin nimiin (esim. Liukko, Laukko jne.) Vasarakirveskulttuurin maanviljelyelinkeino ja sen esigerm. kieli tulivat Baltiaan ja Suomeen lainasanoina, mutta ko. alueiden kieli ei vaihtunut ndoeurooppalaisiksi kieliksi (kuten oli aikaisemmin tapahtunut maanviljelyelinkeinon ekspansiivisessa leviämisvaiheessa- nauhakeramiikan kulttuurin leviämisen yhteydessä). Tämä mm. liuti - sanavartalon ui- diftongin esiintyminen ainoastaan vanhemmissa esigermaanikielissä selittää, miksi ko. lainsanojen (nimet ja paikannimet) on täytynyt tulla suomensukuisten kielten alueelle maanviljelyä levittäneiden vasarakirvesgermaanien assimiloitumisen seurauksena, siis eaa. aikana.

194 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 194 / 256 iu- diftongin sisältäviä nimiä ja paikannimiä on otettu käyttöön viimeistään kantasuomalaisena aikana mm. Baltiassa ja Suomessa Joukkoa kuvaava sana lainautui* pronssikaudella, ehkä 1000 eaa. - germaaniselta kielialueelta varhaiskantasuomeen, sanan levikistä päätellen, sillä diftongi* Suomessa on vanhempaa kuin sen skandinaavinen kehitys Paikan ja joukon tulo kieleen, Koivulehto 1981:205 Esim. esigerm. sana liuti* > liuta > liuko (prof. E. Kiviniemi) Liuti - tarkoittaa liutaa, joukkoa ryhmää, näistä paikannimet; Suomessa ja Baltiassa ko. ajalta Liuko - Liukko (säilyneet propreina) Liukko - nimessä esiintyvä iu - diftongi ei voi olla ruotsinkielistä (skandinaavista) alkuperää (se on huomattavasti vanhempaa nimistöä): Liukko- nimi on Kalevalainen nimi (etymologia) Liukko - nimi ei ole ruotsinkielistä pohjaa, koska alkuperäisessä varhaiskantasuomessa ei ollut diftongia, mutta jo kantasuomessa on diftongi. Silloin diftongin on täytynyt tulla suomenkieleen varhaisimman migraation vaikutuksesta, eli vasarakirvesgermaanien lainasanojen mukana n eaa., siis aikana ennen skandinaavien muuttoliikettä Suomeen. Miksi Liukko - nimistö ei ole ruotsinkielen vaikutuksesta syntynyttä nimistöä? Koska: a) ruotsinkieli on nuorempaa kuin suomensukuiset kielet tai vasarakirveskulttuurien (esi-) germaanikieli, jossa on ollut ko. diftongi ja b) ruotsinkielessä ei ole iu- diftongia (toinen diftongin vokaaleista pyrkii liudentumaan esim. Liukko > Luko, ks. tarkemmin Liukko- nimitutkimus, esimerkki Värmlannista 400 vuoden ajalta).

195 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 195 / 256 Baltian suomensukuinen väestö - Itämeren suomalaisten Kalevala aikaa: Kalevalaiset nimet (ks. Liukko nimihistoria, myös Baltiassa) Liukko nimi esiintyy n. 30 kalevalaisessa loitsussa Baltian väestö on alkuperältään myös suomensukuista ja kielistä väestöä, mihin myös kampakeraamisen kulttuurin laajat alueet viittaisivat (ks. Museovirasto ja geenitutkimus mm. M-L. Savontaus et.al.). Ko. ajan kantasuomi - itämerensuomi; esigermaanin ja suomen alkuperäiset vanhimmat sanat ovat jääneet baltin kieleen kielenvaihdossa (substraatteina). Baltian väestön kieli vaihtunut n jaa. slaavin vaikutuksesta. Historiassa mainittuna mm. vendit, slaavilainen väestön osa, oli siirtynyt Baltiaan (ks. Wikipedian kartta n luvulta) Slaavien nousu pohjoiseen n. 400 luvulta alkaen germaanit länteen (kansainvaelluksen seurauksena). Baltin ja Novgorodin suomensukuisten kieli on slaavin vaikutuksesta vaihtunut. Slaavien noususta myös alla oleva Wikipedian kartta n jaa. Tilanne on merkittävä jos verrataan nykyaikaan, sillä nyt suomensukuisia ei enää ole eteläisimmillä Venäjän alueilla. Tässä n luvulla, Novgorodista pohjoiseen, itään ja etelään on vielä monia suomensukuisia väestöjä. Slaavilaiset ovat nousseet Novgorodin suomensukuisten alueille saakka.

196 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 196 / 256 Myös Baltiassa slaavinkielisten vaikutus on ollut merkittävää, sillä Baltian suomensukuisille väestöille tapahtui kielenvaihto saavinkielisen väestön kontakteista johtuen vasta n jaa. aikana. Suomensukuisten kielten väestöjä on ollut vielä tämän kartankin perusteella n luvulla, nykyisen Venäjän alueella, näitä väestöjä on ollut jopa Moskovan eteläpuolella. Nyt slaavilaiset väestöt ovat assimiloituneet näihin suomensukuisiin väestöihin, historiallisesti osoitettavien tosiasioiden pohjalta, n vuoden ajalla (n luvuilla) ja tämä jatkuu edelleen. Alueen kieli on vaihtunut suomensukuisten alkuperäväestöjen kielen ja slaavinkielen vaikutuksista uudeksi indoeurooppalaiseksi venäjän kieleksi. Kieli on vaihtunut Novgorodin vuoksi, koska Novgorod valitsi kirkkokielekseen slaavinkielen. Venäjän alueen, nykyisin jo kielenvaihtaneita, suomensukuisia on ko. alla olevassa kartassa vielä nähtävissä, omine suomensukuisten väestöjen nimineen mm. metserä, mordva, muroma, merva ja vaihtumassa on mari, komi, perma, vepsä jne.. Eivät nämä väestöinä ole minnekään kuolleet, vaan jatkavat vaaleaa suomensuisten genetiikkaa venäjänkielisenä väestönä edelleen. Suomensukuisten alueiden supistuminen Euroopassa Wikipedian kartta n. 900 jaa. Tässä alla olevassa Wikipedian kartassa tsuudit ovat virolaisia suomensukuisia (finnit suomalaisia, joita ei ole merkitty ko. karttaan). Aikaisemmin Weiksel- joelle ja Itämeren etelärannoille saakka asuttaneet germaanit ovat siirtyneet, tähän mennessä n. 900 luvulla, myös slaavien nousun vuoksi ja kansainvaelluksien seurauksena länteen (ko. aluetta ei näy kartassa).

197 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 197 / 256 Baltialaiset ovat myös alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä Suomalaisten isälinjoista n. 60% ja balttien n. 40%, olisi tätä Y- kromosomin haplotyypin markkeria Tat C, se osoittaisi osaltaan, että baltit ovat suomensukuisen kielen indoeurooppalaisiin kieliin vaihtaneita väestöjä em.. lainaus: Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1);63-81). Baltian Kalevalaisuus suomensukuisten kielten aikana:

198 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 198 / 256 Itämeren altaan suomensukuisten Kalevala kerronta oli Kalevalamittaista jo 1500 eaa jaa. aikana, myös Baltiassa ennen, kuin Baltian alueen väestöjen kieli vaihtui balttoslaaviin. Baltian kielenvaihto slaavin on vaikutusta. Slaavilaiset ovat tulleet vasta kansainvaellusten jälkeen n luvuilla Baltian ympäristön alkuperäiselle suomensukuisten (-kielisten) alueelle. Seurauksena oli suomensukuisten kielten vaihtuminen; Novgorod > venäjän kieli (koko Venäjän alueen kieli), Baltia > balttoslaavi (nykyinen baltin kieli). Johtopäätelmät: Kalevala kulttuurin esihistoriallinen olemassaolo on todellista tapahtumaa: Suomensukuisten Kalevalainen kulttuurin aika on ollut mahdollista itämeren altaan ympäristössä jo Kampakeramiikan ajoilta alkaen (suomensukuisten jatkuvuusteoria). Kalevalaisuus on siirtynyt pohjoiseen (mm. Baltian eteläosista), kuten suomenkielisten alueetkin. Venäjän alueen suomensukuiset ovat jättäneet Kalevala - kulttuurin aineksia Venäjälle ja Baltiaan. Alueilla nykyisin tunnetut esihistorialliselta ajalta peräisin olevat runot- loitsut, mm bylinat ovat Kalevala- kulttuurista lähtöisin. Jatkuvuusteorian merkitys Kalevalaisen kulttuurin historiatutkimuksessa: Jatkuvuusteorian antaa mahdollisuuden ymmärtää Kalevala kulttuurin syntyä ja tarvetta suomensuisten laajalla alueella. Jatkuvuusteorian kautta on mahdollista perustella suomensukuisten väestöjen tiedonvälitys eri alueille. Jatkuvuusteoria on johdettu pääasiassa arkeologisten ja geneettisten tutkimustulosten kautta, joiden avulla myös etymologia- kielitieteen on mahdollista ymmärtää jopa jääkauden jälkeisen ajan vakiintunutta, lähes muuttumatonta väestö ja kielitilannetta.

199 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 199 / 256 Vasta maanviljelykielen vallankumouksellinen leviäminen Euroopan Alppien pohjoispuolelle muutti väestön puhuman kielitilanteen lähes täydellisesti. Nyt Euroopan väestöt puhuvat n. 96 %:sti indoeurooppalaisia kieliä. Kuitenkin Eurooppaan tulleiden migraatioiden määrän muutos genetiikkaan on korkeintaan 25-35%. Se tarkoittaa, että on täytynyt tapahtua tässä artikkelissa mainittu kielenvaihto metsästäjäväestöille. Se tarkoittaa myös, että alkuperäasukkaiden suomensukuiset väestöt ovat vaihtaneet puhumansa kielen ainakin Baltiassa. On huomattava, että esimerkiksi germaanit ei tarkoita väestöryhmää (geneettistä ryhmää), vaan sitä mitä kieltä ko. väestö puhuu. Esim. Baltiassa ja Venäjällä väestöstä suuri osa on geneettiseltä pohjaltaan suomensukuista väestöä (Suurriistan metsästäjien y- kromos. Tat C / N1c), joka nyt puhuu venäjää tai balttia. Väestön puhuma kieli voi vaihtua, mutta genetiikka ei vaihdu, se korkeintaan muuttuu assimiloitumisen seurauksena, alueelle saapuneen uuden genetiikan verran (ei kokonaan). Esimerkiksi Eurooppaan on saapunut kautta aikain uutta indoeurooppalaista maanviljelijöiden genetiikka, korkeintaan 35%, Euroopan eteläisimmille alueille (S. Pääbo et.al.), silloin alkuperäisen metsästäjäväestön genetiikka on vaihtunut maksimissaan 35%:n verran. Yhteenveto (evidenssiä): Kalevala- aika: Kalevalainen kulttuuri on alkanut metsästyskulttuurien aikana Kalevalaisen kulttuurin arkaainen osa on metsästys- kalastukseen perustuvaa kerrontaa. Silloin kerronta Kalevalaisuus on ollut metsästäjäväestöjen käytössä ennen maanviljelyn leviämistä Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille (n saakka). Varhaisen maanviljelyn vaikutus on muuttanut Kalevala kerronnan sisältöön 5000 eaa. alkaen. Itämerenaltaan ympäristöön Nuorakeraaminen maanviljely- kulttuuri

200 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 200 / 256 vaikutti n eaa jaa. Kaskiviljely ja sen aikaiset nimet ilmenevät Kalevalaisuudessa aikaisemmin selvitetyllä tavalla, sillä juuri näiden lainasanojen alkuperän tutkiminen on etymologisesti mahdollista. Myös mainitut kaskiviljelyn Kalevanpojat osaltaan osoittavat mainittujen Calevanpoikien liittyvän kaskimaanviljelyyn (Mikael Agricola). Kalevalaisiin nimiin luettavia talojen - ja paikannimistöä on Suomessa edelleen. Useita Kalevalaiseen kulttuuriin kuuluvia paikannimiä on nähtävissä mm. paikannimistökartoissa. Hyvin monia em. Kalevalaisiin nimiin kuuluvien nimien alkuperää voidaan tutkia etymologisesti. Näiden tutkimusten perusteella aikakausi voidaan paikantaa vasarakirveskulttuurien saapumiseen Baltiaan ja Suomeen. Tällöin esigermaaniset lainasanat ovat tulleet suomensukuisten kielten alueelle ja nimistö on muotoutunut muinaissuomalaiseen muotoon ja jäänyt ko. asukkaiden käyttöön. Suomessa ko. kalevalaisen nimistön paikannimistö, on siirtynyt rannikolta sisämaahan. Kaskiviljelyn aikana ko. kaskiviljelijät ovat siirtyneet paikasta toiseen lähes yhtäaikaisesti ja tällaista nimien siirtymää kutsutaan nimiparisiirrynnäisiksi nimiksi (Ks. vanhimpien kylien paikallishistoriat). Nimi siirtymät ovat tapahtuneet maanviljelyn leviämisen yhteydessä, vanhimmalla kaski- maanviljely alueilla Lounais- Suomesta alkaen (vasarakirveskulttuurien saapumisalueilta) sisämaahan. Samalla Kalevalainen kulttuuri on seurannut mukana (ks. kaskiviljelyn Kalevanpojat). Lyhyt loppuyhteenveto etymologiatutkimuksen pohjalta: Kalevala kulttuurin esihistoriaa ja historiaa (Liukko- nimi on Kalevalainen nimi; ks. tarkemmin Seppo Liukko kotisivuilta) Kalevalaiset muinaissuomalaiset sanat ja nimet ovat muodostuneet suomenkielisellä alueella, mutta otettu käyttöön esigermaanisista lainasanoista.

201 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 201 / 256 Tällaisia alla lueteltuja Kalevalan liittyviä nimiä ja paikannimiä löytyy mm. Baltiasta ja Suomesta. Kyseiset nimet ovat tulleet esigermaanisten kaskiviljelijöiden Vasarakirveskulttuurien n eaa. aikana suomenkieliselle alueille (jotka nyt tiedetään olevan ns. Kalevalaisia nimiä mm. SKVR luetteloissa) Liukko nimi kytkeytyy monin tavoin Kalevalaisuuteen (tässä yksi syy Kalevala- kulttuurin esihistoriallisten taustojen tutkimukselle): SKVR- Suomen Kansan Vanhat Runot kokoelmissa Liukko- nimipesyeen nimiä on mainittu yli 30: loitsussa. -esimerkkinä Kalevalaiset nimet Liukko ja Laukko, jotka mainitaan usein yhdessä. Esigermaanin lainasanoista muinaissuomalaisten käyttöön otetut nimet on otettu käyttöön myös Kalevalaisten loitsujen sanastoon. Liukon ja Laukon nimet esiintyvät suomensukuisten alueilla mm. Suomessa ja Baltiassa esim. Liettuassa on mm. Liukon- kylä (Liukonys), jonka nimi on jäänyt propriksi jo vasarakirves-kulttuurien ajoilta, sillä Baltiassa on sen jälkeen tapahtunut kielenvaihto, jossa ei enää ole iu. diftongia. Suomessa Kalevalaiset nimet ovat kaskiviljelyn ajoilta muinaissuomalaisessa muodossaan, kuten Liuko ja Lauko, viimeistään Kiukaisten kulttuurin aikana tai pronssikaudella (kylien muodostumiset mahdollista jo pronssikaudella prof. Unto Salo). Useat Kalevalaisessa runoudessa mainitut nimet esiintyvät lähekkäin mm. Turun Kiukaisten ympäristössä. Nimien vanhimpia ovat yleensä kylien nimet, jotka ovat muodostuneet ko. kylän vanhimman talon mukaan. Rusko- Vahto alueella ovat mm. Liukolan ja Laukolan kylät. Talonpoikais- kyläyhteisö- kalevalamittainen kerronta Lounais-Suomessa 1000 eaa jaa. Kalevala loitsuissa mainittuja nimiä on mm. liukonlaukon yhdistelmä, ja vanhimpana paikannimenä (Kalevalaisen nimenä) mainittakoon Turun ympäristön Liukolan - kylä mahd. pronssirautakaudelta. Vesilahdella on Laukko- säteri ja Liukko suuri talonpoikaistalo / rustholli jne. (ks. Liukko- paikannimistö kartta).

202 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 202 / 256 Kalevala kulttuurin Pyhien paikkojen (pakko-) lahjoitukset (FMU) ovat tapahtuneet jo luvuilla: esim. Liuksiala, joka on Liuko- Liukko nimipesyeen nimiä (prof. Vahtola), mahdollisesti myös Taipalsaaresssa, jossa on vanha Liukkolan kylä (FMU). Vesilahden kalevalamittainen Elinan surmaruno, n luvulta. Sitä on säilytetty nimenomaan Liukko - talossa / rusthollissa luvun alkuun saakka. Granlundille ja Lönnrotille surmarunon tiedot on välittänyt Vesilahden Liukko rusthollin poika (5.) Matti Liukko s > Lindgren ja välittynyt edelleen Liukon taloissa (Liukko - Jutila) asuneelle tunnetulle Vesilahtelaiselle runolaulajalle Liisa Priiarille ja sitten Elia Lönnrotille (Kanteletar). Puhdasoppisuuden ajan lait - säädökset olivat osaltaan tarkoitettu Kalevalakulttuurin kieltämiseksi. Kalevalaisen kulttuurin harjoittaminen oli kielletty, kuolemantuomion uhalla Örebron jne. säädösten perusteella. Kuitenkin Kalevalaista kulttuuria harjoitettiin sisämaassa mm. Vesilahdella, seurauksena mm. talonpoika Olavi Luikko, Vesilahti, mestattu Noitavainojen kuolemantuomioita oli Suomessa yli 100. Kalevala - kulttuuri ja sen harjoittajat ovat siirtyneet Raja-Karjalaan pakoon ruotsinvallan puhdasoppisuuden lakeja 1600 alussa 1800 aikana. Kalevalainen runous ikään kuin löydettiin Karjalasta ja Inkeristä luvulla (joitakin keräyksiä oli jo 1700 luvulla), sinne puhdasoppisuutta paenneiden henkilöiden ja luvun sotapolitiikan siirtojen seurauksena luvulta alkaen Kalevalainen kulttuurin tietoisuus innoitti taiteilijoita suomalaisuusaatteen levittämiseen, taiteen kultakauden aikana: Kalevalainen kulttuuri on ollut todellista suomensukuisten esihistoriaa ja myös todennettavissa tässä artikkelissa mainittujen tutkimustulosten kautta.

203 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 203 / 256 Historiallisella ajalla luvuilla Kalevalainen kulttuuri on ollut tosiasiallista talonpoikaiseen elämänmuotoon kuulunutta toimintaa, se on nähtävissä asiakirjojen ja tapahtuneiden tosiasioiden välityksellä. Kalevalaisuus on edelleen suomalaisuuden pohja. Kuva alla: Akseli Gallen Kallela Tarkempia tietoja: Kalevala kulttuurin esihistoriatutkimus liittyy Liukko - nimitutkimukseen. Liukko- nimi on Kalevalaisessa loitsuissa esiintyvä nimi (SKVR). Liukko- nimi on Kalevalainen nimi, ks. tarkemmin Seppo Liukko kotisivuilta. Kotisivun nimitutkimuksen otsikko on: Suomalaisten esihistoriaa ja historiaa muinaissuomalaisen kalevalaisen Liukko - nimen etymologiatutkimuksen - ja useiden muiden tutkimuslinjojen kautta. Liukko - nimi on Kalevalainen nimi (mainitaan n. 30 loitsussa SKS /SKVR arkistot)

204 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 204 / 256 Alla karttakuva Liukko - nimipesyeen levinneisyydestä Suomessa: Paikannimistötutkimuksen metodien mukaan paikannimen laaja levinneisyys osoittaa nimen vanhaa ikää. Kalevalaisen historian perusteita, Seppo Liukko

205 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 205 / 256 tästä SEPPO LIUKKO KOTISIVUN ETUSIVULLE: => Motto; Suomalaisuus kumpuaa kalevalaisesta ajasta Artikkelieni tarkoituksena on saada näkyviin oikeutettu lähdeaineistoihin perustuva suomalainen näkökulma. Teksti ja kuvat Seppo Liukko Seppo Liukko Continuity theory from The Ice Age / LGM ( Uralic Continuity Theory): Suomalaisten esihistoriaa, Kalevala ja suomalaisuus, sekä miten Liukko - nimen historia liittyy edellisiin (Seppo Liukko) Miten Liukko - nimi liittyy suomalaisten esihistoriaan? - suomensukuisten kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin > germaani - vasarakirveskulttuurien / muinaisgermaanien ja maanviljelyn siirtyminen Balttian kautta Suomeen - liuti -sanavartalon (mm. liuta) muutokset tai Leute- ihmisen henkilönimet Liuco- Liukhardt käyttöön Suomessa - nimi siirtynyt suomalaisten käyttöön kivikauden lopulla, nimi on muinaissuomalainen nimi - Liuko- Liukko - paikannimet ensimmäisillä kaskiviljelyalueilla jo pronssi- rautakaudelta - Liukon - nimisiä paikannimiä löytyy vasarakirveskulttuurien tulosuunnasta Balttiasta

206 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 206 / 256 Miten Liukko - nimi kuuluu Kalevalaiseen nimistöön? - Kalevala on maailman arkaaisin / vanhin eepos, metsästäjäkulttuurin sisältöä (vrt. Gilgames) - Kalevalaisen kerronnan arkaaisuus osoittaa, että Kalevalan loitsujen sisältö on vanhempaa kuin kaskiviljely - maanviljelyyn liittyvää asiasisältöä nivoutuu Kalevalaisten runojen säkeisiin n. vasarakirveskulttuureista alkaen - vasarakirveskulttuurien maanviljely tuli Itämeren altaan Kalevalaiselle alueelle n eaa. alkaen - Kalevalan kerrontaan maanviljelyn liittyvää aineistoa (kivikauden lopulla) - kaskiviljelyalueiden nimistöön kuuluva Liuko - Liukko - paikannimenä ja myöhemmin henkilöniminä, sekä kylien- ja talojen- nimenä Suomessa ja myös Baltiassa (mm. Liettuassa) - Kalevalamittainen runous alkoi n eaa. (Anttonen ja Kuusi) - Liukko - Luikko - Liuko- Liukola - nimi Kalevalaisessa pääasiassa loitsurunoissa (maininta n. 40 runossa) - Kalevalaiset loitsut nimiparissa; "liukon - laukon...", Europaeus ja Porkka, SKVR - Noitavainot ja Puhdasoppisuuden aika Suomessa, eli ruotsalaistamisen aika - Kalevalaisen loitsurunouden säilyttämistä, vaikka kielletty kuolemantuomiolla - Kalevalaisen loitsuperinne Vesilahdella, Olavi Luikko mestattu noitana Kanteletar "Elinan Surmaruno", jonka mm. Lönnrot ja Granlund ovat tallentaneet Vesilahden Liukon - rusthollissa "säilytetyn" Laukon laulun eli kalevalanmittaisena kerrotun Elinan Surman 1400-luvun tapahtumien kulun luvulle (Matti Liukko > Lindgren). Miten Liukko - nimi liittyy suomalaisuuteen? - suomalaisuus kumpuaa Kalevala- kulttuurista ja suomensukuisista kielistä - muinaissuomalainen Liukko - nimi kalevalaiseen loitsurunouteen - nimi vakiintuneen maanviljelyn talonpoikais- talojen nimenä jo rautakaudella - hämäläisten omia talonpoikaisyhteisöjä ja hallintoa, mm. koukkuverot /puolustus - linnanmäet - talonpoikaista vieraan vallan- ja vieraskielisten hallitsijoiden vastustusta keskiajalla, talonpoika- Liukkoja mukana tai tapahtumia Liukko - nimisillä alueilla; mm. Köyliön Lalli / Liukola, Vesilahden /Nokian Davidin kapina, Lammi Porkkalan kartano, Nuijasota mm. Vesilahti- Pirkkala- Nokia, Mikkeli Liukkolan kylä / Liukkolan kartano - oman suomalaisen kulttuurin ja kansanuskon, Kalevalaisuuden puolustamista ja säilyttämistä - Liuko- Liukola - Liukko - nimipesyeen kylien- ja talojen historiaa Suomessa - suomalaisuus- aallon aikana nimenvaihtoja takaisin alkuperäisiksi suomalasiksi (suku-) nimiksi, mm. Liukko - Liukola, Luikku jne. Ks. artikkeli: Suomalaisten esihistoriaa ja Kalevala ja miten Liukko- nimi liittyy edellisiin:

207 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 207 / 256 Ks. myös artikkelit 1-5 valikosta ja muut muinaisen Liukko - nimen historiaan liittyvät 2007 kirjoitetut artikkelit ja tarkennettu tutkimusyhteenveto (tutk. aloitettu 2005), päivitetty ; Ks. tästä viimeiset päivitetyt tiedot täältä: Liukko - nimen esihistoriaa; tutkimusyhteenveto, or same in English (shortly): Link to -> Contents of Seppo Liukko`s homepage; HISTORY OF ANCIENT FINNISH NAME LIUKKO ******************************************************************** Viimeinen tutkimustieto Liukko - nimen esihistoriaan: Esihistoriatutkimus (Seppo Liukko ) Ks. myös; Liukko - nimen etymologia ja - ikää selvittävät muut metodit mm. pakanallisen talonpoikaisnimen, Liukko - nimen tutkimusartikkeli (= tutkimusraportti), ja A. osa, lyhyt 13s (sis.esim.; Kalevalainen noitamies /faktaa) B-osa myöhemmin... Artikkelin B- osan lopussa on kirjallisuus- ja lähdeaineistoluettelot sekä yhteenveto tutkijoiden lausumista ja ko. lainauksista referee - perustein. ******************************************************************************** Artikkelien kirjoittaja: Seppo Liukko Mikäli artikkelini sisältö on herättänyt kysyttävää tai se on mahdollisesti ollut kiinnostava ja haluat sen vuoksi kysyä jotain asiaan liittyvää, niin ota yhteys sähköpostilla: seppo.liukko@liukkohistoria.fi tai puhelin Teksti ja kuvat Seppo Liukko

208 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 208 / 256 Osa - III Suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoria jääkauden maksimista alkaen (n eaa.) Suomensukuisten jatkuvuusteoria kuvaavat kuvat: Kaksi veistosta - ikäero 5000 vuotta (alla) 1. Jääkauden maksimista suomensukuisten Kalevalaiseen aikaan Kuva 1: Veistos nimeltään jatkuvuusteoria, jääkauden maksimista (Continuity theory from The Ice Age / LGM) eaa. alkaen suomensukuisten väestöjen jatkumo Suomessa ja Euroopassa nykyaikaan saakka. Jääkausi - jatkuvuusteoria veistos, symboolisen Kalevala - veistoskirjan /-eepoksen oikealla sivulla on nähtävissä kivikauden suomalainen. Veistoksen suunnittelu Seppo Liukko ja Taisto Rauta. Yllä oleva pronssiveistos on valmistunut vuonna 2000/ tekijä Taisto Rauta. Kuva Seppo Liukko.

209 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 209 / Comb Ceramic from Finland 5000 years ago (See; The National Board of Antiquities, in Finnish Museovirasto): Kuva 2: Suomessa kampakeramiikan aikana valmistetun idolin ikä on vuotta. Kuva Seppo Liukko Kivikauden ihmisen tekemä veistos on ns. tyypillisen kampakeramiikan ajalta Vantaan Tikkurilasta. Stenkullan hiekkainen etelärinne sijaitsi silloisen merenlahden rannalla. Se oli sopiva hylkeenpyyntiin ja lämmin kivikauden asuinpaikka. Lämpötila oli vielä tuolloin n. 2 astetta nykyistä vuotuista keskilämpötilaa korkeampi. Jääkauden jälkeinen maan- nousema on sen jälkeen ollut n. 28 metriä. Katso (Kampakeramiikka, Museovirasto) Kuva: Vantaan Sanomat

210 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 210 / 256 Kivikauden aikainen "veistos" idoli Suomesta Vantaalta. Veistoksen ikä on 5000 vuotta, se on Pohjoismaiden vanhin ihmisen kasvoja kuvaava idoli ja löydetty Tikkurilan Satomäestä Stenkullan kampakeramiikan kaivausalueelta. Alueella on löydetty erittäin paljon kampakeramiikkaa, myös vuorikristallia ja meripihkaa. Asuntojen/kodan? kulmaseipäiden pyöreät maajäljet näkyivät hiekassa tummina n. 0.5m syvyydessä. Stenkullan kampakeramiikan alueella on asustanut jopa 500 ihmistä kampakeramiikan aikana n eaa. alkaen. Allekirjoittanut Seppo Liukko oli ko. kaivauksissa "vapaaehtoisena" Museoviraston ja Heurekan teettämien kaivausten valvoja ja arkeologiasta vastaava tutkija oli Jan Fast. Tikkurilan kampakeramiikan idolista lisää: Museoviraston info tästä

211 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 211 / 256 *************************************************************************** Suomalaisten esihistorian perusteita: Eurooppalaisten suomensukuinen perimä? Suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteoria, kirj. Seppo Liukko : Suomensukuisten Jatkuvuusteoria jääkauden maksimista alkaen: Europeans Continuity theory from The Ice Age / LGM (or Uralic Continuity Theory) ja uusin Suomalaisten alkuperä- jatkuvuusteoria Euroopassa PDF: ESIPUHE: Euroopan suomensukuiset alkuperäisväestöt ja - alkuperäiskielet, ja miten ne määritellään. Määrittelyn lähtökohta on jääkauden maksimin jälkeinen tilanne Euroopan Alppien pohjoispuolella (Weiksel - jääkauden maksimi LGM oli n eaa.). Eurooppalaisten väestöjen alkuperän selvittämiseksi on tunnettava arkeologisten ja geneettisten / biologisten perusteiden mukainen looginen tapahtumaketju väestöliikkeistä kivikaudelta nykyaikaan saakka (SL). Euroopan alkuperäisväestöt ja - kielet, perusmäärittely:

212 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 212 / 256 Euroopan Cromagnon -ihmisten alkuperäistä ennen jääkauden maksimia olevaa perimää eurooppalaisilla on n. 75%, myöhemmin Euroopan alueelle tulleiden genetiikkaa on maksimissaan 25% (S. Pääbo). Tämä on Euroopan geneettisen tutkimuksen kannalta tärkein ja merkittävin perusasia, joka on tunnettava. Euroopan Cromagnon - aurignac ja - gravette populaatiot ovat se vaaleaihoisten eurooppalaisten metsästäjien perusväestö, jota kutsutaan Euroopan alkuperäisväestöksi, ja jonka perimä vaikuttaa edelleen Eurooppalaisissa väestöissä suomensukuisten välityksellä. Tähän alkuperäisväestöön on tullut ensimmäisiä muutoksia myöhemmin, vasta neoliittisen vallankumouksen alkuajoista 5500 eaa. alkaen, mutta kuten indoeurooppalaisen kielen leviämisestä voidaan havaita, ovat lähes kaikkien Eurooppalaisten alueiden väestöjen genetiikka näiden viimeisimpien vuosituhansien aikana kansainvaellusten vuoksi hyvin sekoittunutta. Tämän vuoksi geneettinen tutkimus havaitsee nykyisten ihmisten kantavan monia erilaisia haplotyyppien ja niiden ryhmien pieniä eroja toisiin ihmisryhmiin verraten (markkereita /snipejä), mutta edelleen on hieman ongelmia miten saatuja tuloksia tulkitaan. Nykyisen väestögenetiikan mittausten ymmärtämiseksi ja selvittämiseksi on kuitenkin tiedettävä esihistorian väestöliikkeet jääkauden maksimista alkaen ja se yksinkertainen totuus, että 75% nykyeurooppalaisten alkuperästä on Euroopan Aurignac- /Gravette- Cromagnon alkuperää, joka on peräisin ajalta ennen jääkauden maksimia. Tämä väestö on Euroopan alkuperäisväestöä, jonka ural- kieli muuttui jääkauden maksimin aikana, suomensukuisten kieleksi. VÄITE: Suomalaiset lähimpänä Euroopan CroMagnon ihmistä, geneettisesti. CroMagnon ihmisten kieleksi muodostuivat suomensukuiset kielet, ural - kielistä Ukrainan refugin kerääntymisajalla n eaa. eli jääkauden maksimin aikana. Kieli oli suurriistan eli mammutin metsästäjien prestiisi kieli. Nykytiedon perusteella ja useiden viimeaikaisten uusimpien suomensukuisten jatkuvuusteoriaan liittyvien ja sitä sivuavien tutkimuksien perusteella on mahdollista rakentaa hypoteesi, että suomensukuiset ovat todennäköisesti Euroopan alkuperäisväestöjä ja nimenomaan ko. Cromagnon - metsästäjäväestöjä geneettisesti,

213 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 213 / 256 biologisesti ja arkeologisesti niin, voidaan myös väittää, että suomensukuiset ovat suoraa jatkumoa em. Cromagnon (suurriistan-) metsästäjille. Laajempi perustelu ko. asiasta alla olevassa selvitystekstissä (SL). Suomensukuisten jatkuvuusteoria alkaa n eaa. alkaen. Suomensukuiset ovat asuttaneet Alppien pohjoispuolista aluetta aluksi suurriistanmetsästäjinä ja n eaa. alkaen "pien-" riistanmetsästäjinä. Myöhemmät kivikauden lopulla neoliittisen vallankumouksen aikana (n eaa. alkaen) tapahtuneet genetiikan muutokset ja suuret kielenvaihdot Euroopassa ovat tapahtuneet nimenomaan tälle suomensukuiselle metsästäjäväestölle. Suomensukuisten väestöjen elinkeino vaihtui n eaa. alkaen maanviljelyyn hyvin hitaasti, sillä metsästys liittyi vielä pitkään ko. väestöjen elinkeinoihin maanviljelyn rinnalla. Maanviljelyelinkeinon kieli oli nimenomaan maanviljelyn mukana levinnyt indoiranilainen /arjalainen/ indoeurooppalainen kieli, joka muutti ko. metsästäjien puhumaa kieltä maanviljelytermien ja muutoinkin uusien lainasanojen muodossa. Aluksi suomensukuinen väestö oli kaksikielistä, kunnes useiden sukupolvien jälkeen kieli vaihtui, ja suomensukuisten ääntämisvirheiden vuoksi syntyi uusi murre ko. alueelle, josta muodostui myöhemmin esim. esigermaaninen kieli, myöhemmin toisilla alueilla mm. slaavi ja baltti. Kielenvaihtoa ei tapahtunut Euroopan pohjoisalueilla esim. Suomi ja Viro. Tämän asian laajempi selvitys löytyy artikkelissa Liukko- nimen esihistoriaa (kirj. Seppo Liukko), joka perustelee kielenvaihtoja ja vasarakirvesgermaanien liuti- joukkojen levittämän maanviljelyn ja maanviljelykielen indoeurooppalaisen germaanikielen merkitystä mm. Balttiaan, Viroon ja Suomeen. Kielet - ja genetiikka liittyvät toisiinsa, mutta miten? Kielenvaihdon merkitys: Maanviljelyn ja indoeurooppalaisen kielen saapuminen ovat sekoittaneet Euroopan genetiikka- ja myös alkuperäisten kielien karttaa, niin paljon, että tästä ajasta taaksepäin tutkiminen on erittäin vaikeaa. Hypoteesi Euroopan väestöliikkeistä, väestöjen genetiikan- tai kielen muuttumiseen onkin tehtävä arkeologisten ja geneettisten faktojen pohjalta. Silloin on edettävä ajassa eteenpäin ymmärrettävästi eli esihistoriasta loogisen kehityksen kautta nykypäivään.

214 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 214 / 256 Kielitieteessä ongelma näyttää olevan rekonstruktiot nykyajasta taaksepäin, koska tämä menetelmä ei tunne tai ei paljasta esim. kielenvaihtojen mahdollisuutta ja niiden merkitystä (Prof. P.Saukkonen, A. Marcantonio). Kielitieteen mahdollisuudet määrittää, mitä kieltä ko. arkeologiset kulttuurit ovat puhuneet ovat rajalliset. Kielitiede ulottuu tunnetusti tieteellisenä välineenä (eksaktisti) korkeintaan vain n vuotta vanhaan historiaan (R. Grunthal). Ja kuitenkin juuri n eaa. tapahtuivat Euroopassa kaikkein merkittävimmät kielenvaihdot, jotka olisi otettava merkittävänä seikkana huomioon. Suomensukuisten jatkuvuusteorian lähtökohdat ovat jääkauden maksimin ajoissa, joka on jo niin kaukaisessa ajassa ettei sellaista kielitiede voi perustella ainakaan rekonstruktio menetelmällä, siksi jatkuvuusteorian jääkaudesta alkaen todistaakin pääasiassa useat eri arkeologian ja genetiikan / biologian tutkimustulokset. Kielenvaihto olisi kielitieteen kannalta kaikkein merkittävin asia, koska vain sen perusteella voi ymmärtää miten suomensukuisten jatkuvuusteorian mukaiset tapahtumat todellisuudessa ovat kehittyneet Euroopassa. Esittelen tässä artikkelissani viimeisimpiä tutkimustietoja (alla), jotka kaikki ovat evidenssiä ko. suomensukuisten jatkuvuusteorialle jääkauden maksimista alkaen n eaa. alkaen (SL). Väite; suomensukuiset ovat Euroopan alkuperäisväestöjä Useiden erilaisten arkeologisten ja geneettisten (poikkitieteellisten) tutkimusten perusteella on mahdollista väittää, että suomensukuisten täytyy olla Euroopan CroMagnon - ihmisten jatkumo jääkauden jälkeisenä aikana, ainakin Alppien pohjoispuolisilla alueilla. Suomalaisilla on nykyäänkin eniten CroMagnon aurignac- / gravette- ihmisen haploryhmään kuuluvia geenejä Euroopassa. Nykyihmisen Cromagnon aurignac ja gravette populaatiot ovat saapuneet Eurooppaan ennen jääkauden maksimia n eaa. olevana aikana, Euroopan Veiksel - jääkauden tundra-alueiden suurriistaa metsästäen. Tutkimusten perusteella suomensukuiset ovat olleet olemassa jo jääkauden maksimin jälkeisinä suurriistan- metsästäjinä, koska näiden aikojen arkeologisten kulttuurien väestöä on levinnyt Keski-Euroopasta jäänsulamisen vauhdilla kohden pohjoista, tästä on arkeologista ja geneettistä näyttöä. Suomensukuisilla, myös virolaisilla ja balttilaisilla on em. suurriistanmetsästäjien haplorymän markkereita eniten Euroopassa ja arkeologisesti on todettu, että em. suomensukuisten siirtymää on tapahtunut Ukrainan - refugista, Keski-Euroopan laajoille alueille ja sieltä n vuotta sitten Kundan - kulttuurista Suomeen.

215 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 215 / 256 Suomessa Lahden Ristolan ja Orimattilan n eaa. olevilta löytöpaikoilta löydettyjen arkeologisen aineiston osoittaessa, että siirtymä Suomeen on tapahtunut em. jatkuvuusteorian mukaisesti jääkauden maksimin jälkeisen suomensukuisten laajan alueen pohjoisimmasta osasta, Kundan - kulttuurista (mm. meripihka). Suomensukuisten alkuperän osoittavat ne geneettiset ja arkeologiset tutkimukset, joissa todetaan suomensukuisten olevan peräisin näiltä suurriistan metsästäjien alueilta, jotka olisivat olleet myös suomensukuisten kielien aluetta. Väestö olisi siirtynyt Suomen alueelle jääkauden maksimin jälkeisenä suorana jatkumona em. Ukrainan- Hampurin- Svidryn ja Kundan kulttuurien kautta (suomalaisten jatkuvuusteoria). Tämä siirtymä on tapahtunut Suomenlahden yli n vuotta sitten. Kun Museovirasto lisäksi toteaa, että suuri osa vanhoista suuriistanmetsästäjien alueesta on vanhaa kampakeramiikan aluetta 5000 eaa eaa. aikana, jota on sanottu olleen suomensukuisten kielten aluetta Itämereltä Uralille (kampakeramiikka, Museovirasto ja ks. myös kielenvaihto; balttilaisilla aikaisemmin ollut suomensukuinen kieli, koska heillä on lähes samanlainen suomensukuisten perimä (y - krom. N3 / Tat-C), Savontaus Väite; Suomensukuisten kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, jääkauden maksimista alkaen: Suomensukuiset kielet olivat muodostuneet jääkauden maksimin Ukrainan refugin n vuoden yhdessäolon aikana. Suomensukuiset kielet ovat muodostuneet Cromagnon suurriistanmetsästäjien Ural- kielestä, joka oli parhaan elinkeinon vuoksi prestiisikieli jääkauden maksimin aikana. Suomensukuiset kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja ovat olleet niitä laajalla- alueella Atlantilta - Uralille, aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka. Vielä kampakeramiikan aikana eaa. aikana suomensukuisten kielien alueena oli tämä kampakeramiikan laaja- alue. Tämä alue oli hitaasti supistumassa, kuten alla olevasta Mc Evedyn 1967 kartasta on havaittavissa, tilanne n eaa. Keski- Euroopassa Alppien pohjoispuolinen alue. Jääkauden jälkeisen (n eaa. alkavan) jatkuvuusteorian mukaisten suomensukuisten - ja kielisten metsästäjien kielenvaihto maanviljelykieleen, indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui vasta n eaa. alkaen.

216 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 216 / 256 Mc Evedy kartta v. 1967: Suomensukuisten (Finns) laajan- alueen eli kampakeramiikan suomensukuisten kielten alueen supistuminen n eaa. alkaen. Maanviljely levisi Eurooppaaan indoeurooppalaisten väestöjen saapuessa Euroopasta kaakkoon (Indo-) olevilta Anatolian - Iranin alueilta (Collin Renfrew). Tämän neoliittisen invaasion nimenä oli vasarakirves- nuorakeraamisen kulttuuri (mm. vasarakirveet ja tasapohjaiset keramiikka astiat), joka assimiloitui suomensukuisten metsästäjien kanssa. Indoeurooppalaisia maanviljelijöitä saapui vain n %, alkuperäisasukkaiden määrästä (suomensukuisia on geneettisesti n % alueesta riippuen). Keski- Euroopan alueen suomensukuisille metsästäjäväestöille tapahtui samanaikaisesti elinkeinonvaihto maanviljelyyn ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin (geenit vaihtuvat vain saapujien määrän verran, vrt. mm luvulla tapahtunut Etelä - Amerikan intiaanien kielenvaihto espanjaan /portugaliin). Indoeurooppalaiset kielet muotoutuivat suomalaiskielten ja indoeurooppalaisten kielten "yhdessäolosta" aluksi germaanikieliksi etelästä alkaen. Suomensukuisten kielenvaihto Keski- Euroopan alueella: Kartan selitys:

217 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 217 / 256 Mc Evedy kartassa eteläisimpänä ovat n eaa. Indoeuropeans- väestöt, alkuperältään, suomensukuisia kieliä puhuneita metsästäjiä, jotka olivat assimiloituneet indoeurooppalaiskielisten, Indoeuroopan alueelta saapuneiden maanviljelijöiden kanssa. Metsästäjät vaihtoivat kieltä elinkeinon vuoksi ja muuttuivat indoeurooppalais- kielisiksi väestöiksi. (geenit eivät kielenvaihdossa muutu, ne säilyvät yllä mainitussa suhteessa edelleen). Välissä olevalla (Pontic sub-neolithic ja Erterbölle sub-neolithic) alueella oli vielä silloin sekakielisiä (molempien suomalais- indoeurooppalaisten kielten hallitsijoita). Pohjoisimpana yllä olevan kartan Finns- alueella 4500 eaa. olivat suomensukuisten kielien puhujat silloin vielä metsästäjiä, kun maanviljely levisi ko. alueelle, vaihtui myös Baltian ja Ruotsin väestöjen alkuperäinen suomensukuisten kieli indoeurooppalaiseen esigermaaniin. Ruotsissa myöhemmin kehittyi suomensukuisten kielien vaikutuksesta ns. pohjoisgermaani (mm. ruotsin- ja norjankieli) ja Baltiassa myöhemmin suomensukuisten kielien ja esigermaanikielen vaikutuksesta baltiksi, jossa on mukana osittain nuorempaa slaavin kieltä. Suomensukuisten kieliraja on noussut jatkuvasti kuten tiedetään Itämeren ja Venäjän eteläosista jatkuvasti nykyaikaan saakka. Vain Viro ja Suomi sekä osia Venäjän (Ruotsin-Norjan) pohjoisosista on vielä suomensukuisten kielien aluetta. Etelässä ja lännempänä suomensukuisten alueet ovat nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurien vaikutuksesta supistuneet em. kampakeramiikan alueelle. On hyvin yleisesti tiedossa (mm. Colin Renfrew), että neoliittisen vallankumouksen maanviljelyelinkeino ja sen indoeurooppalaiset kielet siirtyivät Eurooppaan vasta ko. n eaa. jälkeen. Siksi on todennäköistä, että ko. suomensukuiset ovat olleet Euroopassa koko jääkauden maksiminjälkeisen ajan, koska mitään arkeologista viitettä ei ole sellaisesta, että suomensukuiset olisivat tulleet Eurooppaan jostakin muualta ja esim. indoeurooppalaisten jälkeen. Tämän väestön voidaan katsoa olevan siten Euroopan Ukrainan refugissa syntyneen suomensukuisen lingua - franca kielen väestöä, jota voidaan siis geneettisesti kutsua suomensukuiseksi väestöksi. Tämän asian evidenssiä ovat mm. alla mainitut useat geneetikkojen /biologien ja arkeologien tutkimukset, joiden perusteella ko. suomensukuisten jatkuvuusteoria ja hypoteesi on rakennettu (SL). Ks. myös artikkeli; Uutta tietoa suomensukuisten jatkuvuusteoriaa, koonnut Seppo Liukko. Suomensukuiset ovat geneettisesti eniten Cromagnon ihmisiä Euroopassa. PERUSTELUT:

218 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 218 / 256 Geneettiset ja arkeologiset tutkimukset perustelevat suomensukuisten jatkuvuusteorian: Euroopan alkuperäisväestöjä ovat toisaalta vaaleaihoiset suomensukuiset (the Finns) Alppien pohjoispuolella ja toinen "alkuperä" lähtee Alppien eteläpuolelta, jossa ns. Italian- Pyreneitten väestölinjat ovat yhtyneet ja liikkuneet pohjoiseen, tätä hypoteesia tukee aivan tuore New York Times` julkaistu hollantilainen tutkimus; että Suomalaisista suurin osa polveutuu jo muinoin Suomen alueelle jääkauden jälkeen asettuneesta väestöstä (Dr. M. Kayser, O. Lao* 2008) The map also identifies the existence of two genetic barriers within Europe. One is between the Finns and other Europeans....The other is between Italians and the rest. This may reflect the role of the Alps in impeding free flow of people between Italy and the rest of Europe." Edellä mainittu Kayser /Lao geneettisen alkuperän tutkimus osaltaan vahvistaa samalla vanhan suomensukuisten jatkuvuusteorian Euroopassa jääkauden jälkeisenä aikana laajalla -alueella ja sieltä Suomen alueelle n vuotta sitten. Suurin osa suomalaisista polveutuu jo muinoin Suomen alueelle jääkauden jälkeen asettuneesta väestöstä (sic!). Suomensukuisten genetiikka peräisin Ukrainan - refugin suurriistanmetsästäjien Tat C pohjalta, suomensukuiset (the Finns) ovat pohjoisen Euroopan alkuperäisasukkaita (ks. alla, genetiikka, kohta 3). Toisaalta arkeologisten tutkimusten perusteella on todettu, että Lahden /Orimattilan kivikautisilla alueilla asuneet ovat saapuneet arkeologisten vertailutietojen perusteella etelästä Kundan kulttuurin suomensukuisten alueelta (Ks. mm. väitöskirja, Lahden Ristola ja Suomen varhaisin asutus jääkauden jälkeen, Hannu Takala 2004). Nämä molemmat edellä mainitut tutkimukset tukevat toisiaan ja allekirjoittaneen jatkuvuusteoriaa. Tutkimuksien perusteella on, että Suomen alueelle tulleet ovat samaa suomensukuisten geneettistä jatkumoa Kundan - kulttuurin jälkeen. Kundan kulttuurin suomensukuiset väestöt ovat pääosin niitä laajan alueen suurriistanmetsästäjien "tundravaaleaihoisia" jälkeläisiä, jotka ovat eläneet Alppien pohjoispuolisilla laajoilla - alueilla jääkaudenmaksimista nykyaikaan saakka Ukrainan refugista - Swidryn, Hampurin, Lyngbyn - Brommen jne. kulttuureista Kundan kulttuuriin. Nämä suomensukuiset väestöt ovat asettuneet asumaan Suomeen kivikautisen Suomusjärven - kulttuurin alueelle n vuotta sitten ja ovat sen jälkeen jatkuvasti asuttaneet Suomen aluetta nykyaikaan saakka. Tämä on se suomensukuisten jatkuvuusteoria. Hyvin suurella osalla Keski-Euroopan nykyisin alueella asuvista vaaleaihoisista väestöistä on suomensukuinen tausta. Näillä nykyisin germaani-, slaavi- ja

219 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 219 / 256 balttikielisten alueilla asuvilla väestöillä on suurin osa (n. 75%) suomensukuisista alkuperää, koska suomensukuiset metsästäjä väestöt olivat vaihtaneet aikaisemman elinkeinonsa maanviljelyyn ja puhumansa ural - suomensukuisen kielensä maanviljelykieleen eli Anatolia - Intia- väliseltä alueelta peräisin olevaan indoeurooppalaiseen kieleen. Tämä metsästäjien elinkeinonvaihto ja kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin on tapahtunut n eaa. alkaneen neoliittisen vallankumouksen vaikutuksesta (C. Renfrew), silloin muodostuivat mm. germaaniset kielet (ks. tarkemmin alla oleva lähdeaineistoon perustuva hypoteesi). Kuva. Frost 3 (Jääkauden maksimin aikainen tilanne- Euroopan asutus pääasiassa Ukrainan refugissa, kieli suomensukuisten / ural: SL)

220 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 220 / 256 Saman jatkuvuusteoria asian evidenssiä ovat myös Suomen alueen Joutsenon piiesinelöydöt 2008 Kriiska / Jussila. Suomessa olevilla väestöillä on ollut jatkuvat yhteydet edellä mainittuun eteläiseen laajaan jääkauden maksimin jälkeiseen suomensukuisten alueeseen (Arkeologiset kulttuurit /tässä Kundan - kulttuuri). Biologinen- /geneettinen tutkimus perustelee suomensukuisten jatkuvuusteorian: Myös vaalean ihmistyypin leviämisestä on tehtävissä saman suuntaisia johtopäätelmiä. Suomensukuisten vaalea iho, vaaleat hiukset ja vaaleat/siniset silmät laajalla - alueella Euroopassa ovat alkuperäistä suomensukuisten perimää. Suomessa on eniten vaaleahiuksisia ja vaaleasilmäisiä ihmisiä Euroopassa (ja koko maailmassa), koska vaalea iho, -silmät ja - hiukset ovat perintöä jääkauden ajoista. Biologisia tutkimustuloksia on ilmestynyt, jotka todistavat ikään kuin jälkikäteen, että suomensukuisten jatkuvuusteoria jääkauden maksimista on faktaa. Juuri ilmestynyt tutkimus ja sen kartta Euroopasta osoittaa selkeästi, että suomensukuisten vaaleus on ulottuu vieläkin yli jääkauden maksimin jälkeiselle jäänjättöalueelle (ks. Jonathan Rees*, 2002, kartat; 1) vaaleasilmäisten alueet Euroopassa ja myös 2) Peter Frost 2006; vaaleahiuksiset alueet Euroopassa). *Tutkimus Prof. Jonathan Rees, University of Edinburg (BBC News, WORLD EDITION): Researchers predict the last truly natural blonde will be born in Finland the country with the highest proportion of blondes.

221 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 221 / 256 Kuva Frost 1 Nämä tutkijoiden kartat ovat toisiaan tukevia ja osaltaan vahvistavat allekirjoittaneen suomensukuisten vaaleaihoisten jatkuvuusteorian jääkauden maksimista alkaen. Tämä suomensukuisten tundravaaleaihoisuus on nähtävissä nykyisissäkin mittauksissa, sillä hiuksien- ja silmienvärissä tehtyjen tutkimusten perusteella näkyy selkeästi, tässä artikkelissa mainittu, suomensukuisten laajan alueen olemassa olo. Professorien Reesin ja Frostin kartoissa näkyy myös se vanha suomensukuisten laajaalue jääkauden maksimin jälkeen. Se on suomensukuisten metsästäjäväestöjen alkuperäinen alue, joka on sitten myöhempien indoeurooppalaisten migraatioiden vuoksi jatkuvasti supistunut pohjoista kohden. Tämä johtuu siitä, että Alppien pohjoispuolisten alueen alkuperäisväestöjen eli suomensukuisten joukkoon on assimiloitunut Euroopan ulkopuolelta 5500 eaa. alkaen

222 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 222 / 256 pääosin indoeurooppalaista ja turkkilaista väestöä, joka tummentaa alkuperäistä tundravaaleaa suomensukuista väestöä (ks. kartat). Tässä laajassa tutkimuksessa on mm. todettu, että nykyisten valtiollisten rajojen aikana edelleen Suomessa, Virossa, Balttiassa, Venäjällä vieläkin, Novgorodin vanhat alueet mukaanlukien ja koko Valko- Venäjän alueet sekä Saksan- ja Puolan pohjoisosat ovat vieläkin vaaleahiuksista ja - silmäistä väestöä lähes 80% kaikista alueen ihmisistä. Kuitenkin näitä on tutkimuksien mukaan Suomessa eniten. Kuva Frost 2 Tämä ns. suomensukuisten vaaleus alue on levinnyt ja ulottunut heti jääkauden maksimin jälkeen Länsi- Euroopan Englannin, Ranskan, Saksan alueelta Ukrainan ja Venäjän alueilla (määrittelyssä - nykyisten valtioiden alueet), joka näkyy tutkimuksissa niin, että ko. alueiden vaaleus nykyväestöstä on edelleen n. lähes 50% (vaaleus on geneettisesti väistyvää). Nämä ovat suomensukuisten väestöjen aluetta, joka määritellään arkeologisesti niin, että se on peräisin mm. Kostenkinin - Hampurin-,

223 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 223 / 256 Brommen- Swidryn- ja Kundan- sekä Suomusjärven- kulttuureista. Tämä on alkuperäisen vaaleaihoisen Ukrainan refugin- ihmisten siirtymää pohjoiseen Balttiaan, Suomeen ja Ruotsiin, jossa varsinkin Ruotsin suurten järvien pohjoispuolisten alueiden nykyisinkin näkyvä vahva suomensukuisten vaikutus väestön näkyy vaaleutena (PS. Ruotsin etelässä vanhalla suomensukuisten alueilla on paljon megaliitti kulttuurin ja baski vaikutetta sekä myöhempää länsigermaanista vaikutetta). Lännessä (Eurooppa) on nähtävissä Italia- Iberia - (baski) väestöjen sekoittuminen suomensukuisiin Ranskan keskivaiheilta (Magdalen - kulttuurista) alkaen Hollanti- Tanska (Ljygbyn / Brommen - kulttuurit) ja Ruotsin eteläosissa Norjan vuoristossa ja - rannikolla, joissa näkyy alkuperäisten suomensukuisten lievä "tummuminen", sekä Komsan - kulttuurin hyvin tumma alue (ks. pohjoissaamelaiset ja kielenvaihto suomensukuisiin kieliin). Tässä näkyy selkeästi, että pohjoissaamelaiset ovat huomattavasti tutkimuksessa määriteltyä tummenpaa väestöä, kuin suomalaiset. Tämä johtuu siitä, että tässä selvityksessä myöhemminkin (alla) esiin tuleva, jääkauden maksimin jälkeinen baskipeuranmetsästäjien siirtymä Iberian - refugista, joka on tapahtunut Norjan rannikkoa pitkin jo n eaa. ja sitten ko. peuran/ poron kasvattajat olivat "jäänet" eristyksiin Komsan alueelle n vuodeksi, kunnes jääkauden jälkeen yhteydet Suomen alkuperäisasukkaisiin suomensukuisiin aukenivat (Tämä näkyy hyvin myös geenitutkimuksissa, mm. Cavalli- Forza 1994). Pohjois- saamelaiset eivät ole edellä olevan selvityksen perustella ns. tundravaaleiden Alppien pohjoisalueiden alkuperäisasukkaita, vaan ovat tulleet Komsaan Iberian refugista suomensukuisten alueiden läpi n eaa. aikana "vaeltaneita" peuranmetsästäjiä (ks. Seppo Liukko 1996). Pohjois- saamelaisten vaaleus prosentti on ko. tutkimuksessa alle 20%, kun suomalaisten on yli 80% (ks. Prof. Rees ja Frost). Vaaleusrajan siirtyminen pohjoista kohti (Uutta genetiikkaa Eurooppaan vain n. 25%): On tietenkin myöhempien väestöliikkeiden mm. neoliittisen vallankumouksen kansainvaellusten vuoksi selvää, että ko. "vaaleus" raja on ollut etelämpänä. Tämä Euroopan alkuperäisväestön (suomensukuisten) raja on ulottunut Atlantilta - Alppien pohjoispuolitse Ukrainan refugin kautta Uralille ja sen taakse jääkauden maksimin ja sen jälkeisenä aikana. Siis ennen kuin indoeurooppalais- migraatiota n eaa. alkaen on saapunut Eurooppaan alkuperäisasukkaiden joukkoon, joita on ollut maksimissaan yhteensä 25% Euroopan vaaleaihoisista (S. Pääbo, L.L. Cavalli- Sfortza, 1994). Nämä ns. "tummemmat" etelän lämpimien alueiden ihmiset ovat assimiloituneet suomensukuisiin väestöihin neoliittisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen

224 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 224 / 256 muuttaneet Euroopan alkuperäistä genetiikkaa maanviljelyn levitessä (maksimissaan n. 20%). Ja siksi ns. tummempaa ihon-, silmien- ja hiustenväriä on sekoittunut etelästä alkaen suomensukuisiin metsästäjä väestöihin, mutta vasta neoliittisen vallankumouksen jälkeen n eaa. alkaen ja suomensukuisten geneettinen /biologinen ko. vaaleusraja (samalla myös suomensukuisten kielien raja) on siirtynyt vähitellen pohjoista kohti. Etelästä Karpaattien - Ukrainan ja Venäjän nykyisille alueille on myös maanviljely / paimentolais- kulttuurien saapumisen jälkeen tulleet seuraavat migraatiot eli pääosin nuoremmat "slaavilaiset" (n eaa. alkaen) mm. kimmerialaiset, skyyttalaiset, sarmaatit sekä turkkilaiset, hunnit, mongolit ja mm. romanit, ovat muuttaneet alkuperäisten eurooppalaisten genetiikkaa (maksimissaan vain n. 5%) vanhalla suomensukuisten laajalla - alueella Euroopassa. Jääkauden maksimin aikana vaaleat suomensukuiset asustivat koko. ns. tundraalueen / laajan alueen Eurooppaa Alppien pohjoispuolella. Suomalaiset ovat peräisin Euroopan vuotta vanhasta suomensukuisten ja -kielisten suurriistan metsästäjien jälkeisestä Kundan - kulttuurista (Ks. Kivikauden ajalta; Suomusjärven kulttuurin -, kampakeramiikan- ja vasarakirves- / nuorakeramiikan aikaiset asutusalueet Suomessa, kartta Museovirasto). *The Finnish (language speakers) have according to the continuity theory lived in Finland continually for years (Link to; HISTORY OF ANCIENT NAME LIUKKO). Eurooppalaisten alkuperän ja -kielien muutokset jääkauden maksimista nykyaikaan saakka Jatkuvuusteorian määrittely (Seppo Liukko): Miten pitäisi määritellä eurooppalaiset Alppien pohjoispuolisten alueiden alkuperäiset väestöt ja kielet jääkauden maksimista neoliittiseen vallankumoukseen ja nykyaikaan saakka?

225 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 225 / 256 Suomensukuisten väestöjen ja - kielien alkuperäksi ("alkukodiksi") katsotaan tämän tutkimuksen ja lähdetietojen perusteella jääkauden maksimin Ukrainan - refugi. Suomensukuisten kielien ja ko. väestön määrittelyajankohdaksi perustellaan jääkauden maksimi ja siitä eteenpäin: Tässä lyhyessä yhteenvedossa (alla) selvitetään Eurooppalaisten alkuperää Cromagnon - ihmisestä alkaen ja eurooppalaisten puhumien kielien alkuperää jääkauden maksimista alkaen (LGM). Tässä selvitetään myös miten jääkauden maksimin refugeihin kerääntyneet ihmiset ottivat ns. prestiisiväestön kielen yhteiseksi kielekseen, josta muodostui ligua - franca - kieli Euroopan Alppien pohjoispuolisille alueille n tuhannen vuoden ajaksi, kunnes neoliittinen vallankumous muutti tilanteen seuraavien 7500 vuoden aikana eli nykyaikaan mennessä. Alla oleva selvitys perustelee, miten muodostuivat suomensukuisten kielet ja miksi ko. väestöä voidaan kutsua suomensukuiseksi väestöksi, nimenomaan jääkauden maksimin jälkeen. HUOM. Neoliittinen vallankumous = maanviljelyn tulo Eurooppaan aiheutti suomensukuisten metsästäjien kielenvaihdot ko. maanviljelyelinkeinon mukana tulleeseen indoeurooppalaisiin kieliin. Indoeurooppalaiset kielet ovat nuorempia kieliä Euroopassa kuin suomensukuisten kielet, ainakin Alppien pohjoispuolisilla alueilla. Indoeurooppalaiset kielet ja vähäinen määrä indoeurooppalaista genetiikkaa (max 20%) saapuivat neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelyn leviämisen aikana Eurooppaan, n eaa. alkaen. PS. Viittaus ko. aikaan; Alppien muumioitunut jäämies Ötz, on n vuotta ennen ajanlaskua jäätynyt paikoilleen ja muumioitunut, ilmeisesti loukkaannuttuaan metsästysretkellään (tai taistelun jälkeen). Viimeisimpien geenitietojen perusteella Ötzillä voisi olla suomensukuisten geenejä (lainaus HS ) Lyhyt yhteenveto, Seppo Liukko:

226 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 226 / 256 Eurooppalaisten suomensukuinen alkuperä (jääkauden maksimista alkaen): 1. Euroopan väestöjen genetiikka ennen jääkauden maksimia (Neanderthalin - ja Cromagnon- ihminen, eaa.): Eurooppalaisten alkuperäväestöihin n vuotta ennen ajan laskun alkua (eaa.) kuulunut Neanderthalin- ihminen kuoli sukupuuttoon ennen jääkauden maksimia ilmeisesti liiallisen kylmyyden aiheuttamana. Sitten Eurooppaan saapui Veiksel- jääkauden lämpimällä ajanjaksolla (interstadiaali) n eaa. nykyihminen CroMagnon - aurignac ihminen. Auricnac ihminen tuli Aasian kautta Ural- vuorien yli ja levisi koko Euroopan alueelle, tämän ihmisen perimää nykyeurooppalaisissa on n. 50%. Toisena Cromagnon aaltona voidaan kutsua Cromagnon- grevette - ihmisen saapumista Uralin - eteläosien ja Mustanmeren ympäristön välisiltä alueilta. Gravette - ihmiset tulivat Eurooppaan n eaa. ja useina muinakin aaltoina ennen jääkauden maksimia, joka oli eaa. Näiden Cromagnon- gravettien perimää nykyisissä Eurooppalaisissa on noin 25%. Nämä kaksi Cromagnon populaatiota ovat Euroopan nykyihmisten niin sanottua jääkauden maksimin jälkeistä alkuperäistä väestöä. Heidän vahvin kielensä oli Ural- kieli, koska juuri suurriistanmetsästäjillä oli kivikauden ihmisistä paras toimeentulosysteemi ("prestiisi elinkeino"), niin heidän kielensä nousi lingua - franca kieleksi. Suurriistan metsästystä harjoitettiin Euroopan laajoilla kylmenevillä tundran raja-alueilla ns. mammuttiaroilla, jotka jatkuivat Uralin takaa aina Pyreneitten vuoristoon saakka. Euroopassa oli tuolloin myös Cromagnon - gravettien välittämää kieliainesta myös Afrikasta Iberiaan, jossa harjoitettiin myös peuran metsästystä. Nämä Cromagnon ihmiset asustivat tai ainakin metsästivät myös pohjoisen tundra-alueilla, aina Suomen alueelle saakka n eaa. aikana. Jääkauden aikana eaa. kylmien kausien välissä oli useita ns. lämpimiä kausia (interstadiaali), joten mm. mammutin metsästys oli mahdollista niinkin pohjoisessa kuin Suomen alueella. Suomesta on löydetty useita mammutinluulöydöksiä, viimeisin 2005, kun Vuosaaren satamaväylää perattiin. Vuosaaren löytö on ajoitettu todennäköisimmin olevan jo ajalta n eaa. eli ennen viimeistä Weiksel- jääkautta olevaan Eem - läpökaudelta, joka oli vielä Neanderthalin - ihmisen aikaa (mahd. Susiluola) ja Suomen alue oli silloin vain tundraa ja mammuttiaroa. Suomesta on löydetty 11 mammutin luulöytöä, jotka ajoittuvat pääosin eaa. aikoihin eli ennen Weiksel - jääkauden maksimia.

227 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 227 / 256 Ennen jääkauden maksimia Neanderthalin - ihmisen kuollessa sukupuuttoon 100% Euroopan alueen väestöstä kuului Cromagnon Aurignac- ja Garavette - ihmisten geenistöön. 2. Jääkauden maksimin LGM aikainen väestö ja - kieli; eurooppalaisten väestöjen suomensukuinen perimä ja suomensukuisen kielen muotoutuminen ( eaa.). Tämä on suomensukuisten väestöjen jatkuvuusteorian alkuhetki. Arkeologisesti, geneettisesti, biologisesti ja em. perusteella myös kielitieteellisesti: Jääkauden maksimin aiheuttama kylmyys, levitti Veiksel- jääkauden jäät Saksaan /Veikselin alueelle ja lännessä myös lähelle Lontoota ja idässä Valdai - Novaja Semljan alueelle. Pohjanmeri oli kuivaa aluetta, koska jääkauden maksimin sitomat vesimassat olivat sataneet lumena ja jäätyneet n. 3 kilometriä maksimissaan korkeiksi jäävuoriksi Skandinaviassa ja Suomessa, muuallakin Veikselille saakka lähes kilometrin korkuiseksi. Tämä jäävuorien paino painoi maan jopa kilometrin verran lommolle ja höyläsi korkeat vuoret kivenmurusiksi, pölyäväksi lössiksi, ja maaaines tuulen voimasta levisi jäänpinnalla mammuttiaroille ja jääkauden jälkeen virtasivat mm. nykyisen Ukrainan mustanmullan alueille. Aasiassa jääkauden maksimin aikana oli erittäin kylmää ja kuivaa, eikä jäätä muodostunut maanpinnalle, siellä oli tundraa. Jäätä / ikiroutaa muodostui maanpinnan alle jopa kilometrin syvälle, tätä ikiroutaa Siperian alueella on edelleen. Jäämassojen ulkopuolellakaan tundralla ihmisen vakinainen eläminen / asuminen ei ollut mahdollista. Tundra -alueet ulottuivat Siperiasta - Eurooppaan, etelässä lähelle Mustanmeren rantoja ja Pyreneitten vuoristoa ja Englannissa Lontoon eteläpuolelle. Näillä tundra -alueilla ja mammuttiaroilla kasvoi tiheästi nykyisen meriheinän tapaista pitkää n. 2-3 metristä heinää, joka oli sopivaa ravintoa suurikasvuisille eläimille. Sen vuoksi tundran reuna-alueiden eläintiheys oli kymmenien tuhansien vuosien aikana noussut niin suureksi, että sen metsästäminen turvasi suurienkin ihmisyhteiskuntien ravinnontarpeen. Suurriistaa mm. mammutteja, joita Cromagnonin Auricnac- ja Gravette- ihmiset metsästettäväksi niin paljon, että elintaso oli lähes 100 kertaa parempi kuin pienriistan, kalastuksen ja keräilyn ihmisillä. Siksi myös suurriistanmetsästäjien ural - kieli oli ns. prestiisikieli, joka levisi lähes koko Euroopan alueelle. Jääkauden maksimin eaa. aikana muodostuivat ihmisten pakoalueet, joissa oli mahdollista elää mahdollisimman lähellä suuriistaa olivat Ukrainan /Kostenkinin - kulttuuri ja Iberian refugi / Slutren- kulttuuri. Silloin myös Alppien- ja Weikselin - jäämassojen välinen kannas umpeutui. Suuriistanmetsästäjät eivät enää voineet olla yhteydessä toisiinsa, jolloin Ukrainan refugi säilyi suurriistan metsästäjinä, joilla oli yhteys Mustanmeren kautta jopa Uralin takana oleviin Cromagnoneihin (ks. suomensukuisten puhuma-alueet). Jääkauden maksimin n vuoden aikana, tällä Ukrainan - refugin alueella muodostui suomensukuisten kieli yhteiseksi ymmärrettäväksi kieleksi (lingua- franca). Ukrainan /Koostenkinin - kulttuurin väestö on ollut kaikkein suurin määrältään, koska suurriistan metsästys pystyi "ruokkimaan" enemmän, kuin Iberian ja Balkanin -refugien tavalliset metsästäjät. Iberian refugin ympäristöön ei jäänyt paljoakaan

228 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 228 / 256 suurriista, koska alue oli suurriistalle liian pieni ja rajattu (Alppien jääkäytävä sulkeutui), siksi siellä kehittyi peuranmetsästys pääelinkeinoksi ja yhteiseksi kieleksi muodostui baski ja myöhemmin siihen liittyi Alppien eteläpuolista väestöä ja alkuasteen indoeurooppalainen kieli Balkanin - refugiista. Jääkauden maksimi oli niin kylmä, että asuminen jatkuvasti laajentuvalla tundra-alueilla ei ollut mahdollista. Ihmisten oli pakko siirtyä etelään hieman lämpimille alueille jo. n eaa. alkaen. Silloin mm. yli satatuhatta vuotta Euroopassa ollut Neanderthalin - ihminen kuoli ilmeisesti kylmyyteen, se ei osannut metsästää suurriistaa, eikä sillä ollut riittävästi "kylmänsieto-" geenejä. Väitetään että näillä vaaleaihoisiksi Aasiasta ja Euroopassa muuttuneilla (D- vitamiinin vajaus), olisi muodostunut ihonvärin vaalentuessa jokin kylmänkestogeeni, mutta tärkein ominaisuus oli tuolloin varmasti taito metsästää suurriistaa. Tundra-alueiden metsästyksellä eläneet auricnac- ja gravette- ihmiset olivat vaaleaihoisempia kuin eteläiset myöhemmät indoeurooppalaiset väestöt. Nämä Cromagnon /suomensukuiset olivat useiden kymmenien tuhansien vuosien aikana "tottuneet" kylmään, niin nämä pärjäsivät Euroopassa yli jääkauden maksimin kerääntymällä kylmää pakoon, Ukrainan ja Iberian refugeihin (refugi = pakoalue). Ukarainan refugi oli pääasiallisesti suurriistanmetsästäjien pakoalue. Suurriistanmetsästäjien ural- kieli oli jo aikaisemmin mainitun syyn vuoksi perstiisi - kieli. Pakoalueen ihmisiä oli paljon kaikilta Euroopan pohjoisilta alueilta, joiden puhuma kieli poikkesi toisistaan. Kuitenkin pakoalueella oloaika tiedetään olleen jopa vuotta ( eaa. aikana), silloin suurriistanmetsästäjien ural - prestiisikielestä muodostui Ukrainan - refugissa yksi yhteisesti puhuttu kieli ja se olisi tämän teorian mukaan nimenomaan suomensukuisten lingua -franka kielet. Ukrainan refugin / Kostenkinin - kulttuurin väestön pääasiallinen toimeentulo arkeologisten tosiasiatietojen perusteella on ollut suurriistan metsästys. Jääkauden maksimin jälkeinen suurriistan metsästys levisi nimenomaan Ukrainan refugista, jonka yhteinen kieli oli suomensukuisten kieliä. Koska Ukrainan refugin yhteinen kieli oli suomensukuisten kieli, voidaan sen jälkeisiä Cromagnon - ihmisiä kutsua nimellä suomensukuiset väestöt, ainakin Alppien pohjoispuolisilla alueilla. Cromagnon - väestön alkuperää eli suomensukuisten alkuperää on Eurooppalaisilla väestöillä nykyisinkin tämä n. 75 %, koska se on ainakin jääkauden maksimista alkaen ollut ns. Eurooppalaisten alkuperäisihmisten genetiikan perusta. Vasta myöhemmin neoliittisen vallankumouksen aikana Euroopan lämpötila ja olosuhteet olivat sellaisia, että muualta lämpimimmiltä alueilta alkoi tulla uutta väestöä Eurooppaan. Vain Eurooppaan jääkauden jälkeen muuttaneiden määrä muuttaa eurooppalaisten genetiikkaa. Tällaisia muuttajia on ollut n. 25% kaikista eurooppalaisista (mm. Cavalli- Forza ja Svante Pääbo). Ainoastaan Eurooppaan muuttaneiden määrä muuttaa alkuperäisväestöjen genetiikkaa, vastaavalla muuttajien määrällä. Eurooppalaisten suurriistanmetsästäjien CroMagnon alkuperä (75%) on samaa kuin suomensukuisten alkuperä. Jääkauden maksimin aikana muotoutuivat suomensukuiset kielet ja suomensukuisiksi kutsuttavat väestöt, jotka jatkuivat lähes samanlaisina aina neoliittiseen vallankumoukseen saakka.

229 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 229 / Jääkauden maksimin jälkeiset Eurooppalaisten geenit ja - kielenvaihdot ( eaa. - nyt): Miksi yhteinen suomensukuisten kieli oli muodostunut jääkauden maksimin aikana? Suomensukuisten kielien prestiisiasema Euroopassa Alppien pohjoispuolella suurriistanmetsästyksen vuoksi: Jääkauden jälkeiset suurriistan metsästäjien laajat - alueet ulottuivat edelleen tundra-alueilla Atlantilta Uralille. Nämä Cromagnon aurignac / gravette - ihmisiä voidaan myös jatkuvuusteorian perusteella kutsua suomensukuisiksi, metsästivät suurriistaa Atlantilta - Uralille jo ennen jääkauden maksimia ja myös sen jälkeen, aina Euroopan mammutin sukupuuttoon kuolemiseen saakka (n / eaa.). Aikaisempi suurriistanmetsästäjien Cromagnonin ural - kieli oli muuttunut jääkauden maksimin aikaisessa pakoalueen yhteisolossa suomensukuiseksi lingua- franca kieleksi (muutos kuitenkin saman kielikunnan sisällä). Jääkauden jälkeisellä suurriistanmetsästäjä graveteilla oli jo suomensukuinen kieli käytössään, joka levisi nopeasti Alppien pohjoispuolella laajalle alueelle Atlantilta - Uralille. Metsästysalueina olivat samat alueet kuin ennen jääkauden maksimia, mutta nyt yhteinen kieli oli suomensukuisten kieli, koska Iberian alueen väestölle oli kehittynyt peuranmetsästys. Peuranmetsästäjien kielenä oli baskinkieli, mutta se ei enää ollut ns. prestiisi elinkeino (ks. baski peuranmetsästäjien kielenvaihdot prestiisikieliin / lingua- franca kieleen). Suurriistan loppuessa suomensukuiset väestöt eivät olleet enää niin voimakkaassa / jatkuvassa kosketuksessa toistensa kanssa vaan ko. väestöt jakaantuivat pienempiin ryhmiin Euroopan em. laajalle alueelle n eaa. aikana. Kuten tunnettua suomenkieli on kuin säilövä pakastin (Koivulehto), eivät suomalaiskielet kivikaudella suuresti muuttuneet, koska kivikauden aikana ei ollut ulkoisia kieleen perustuvia paineita. Kivikauden kylmiin olosuhteisiin ei muuttanut Lähi - Idän lämpimiin ja n eaa. jälkeen maanviljelyn käyttöönottaneet indoeurooppalaiset, eivät arkeologisten tietojen perusteella tulleet Eurooppaan, ennen kuin siellä lämpötilaolosuhteet olivat maanviljelylle sopivia (HUOM. noin 4900 eaa. oli n. 2 C-astetta lämpimämpi vuotuinen keskilämpö kuin nyt). Euroopan ulkopuolisia paineita kivikauden suuriistanmetsästyksen loppumisen jälkeenkään ei vielä ollut ja on todennäköistä, että laajan alueen suomensukuiset ihmiset ymmärsivät edelleen toisiaan.

230 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 230 / 256 Suomen alueelle väestöä saapui em. Hampurin- Brommen- Swidryn kulttuureista, ns. Euroopan laajan alueen alueelta, suoraan Kundan - kulttuurista Suomenlahden yli (ylitys oli mahdollista; hylkeennahkaveneet /- merikelpoisia, tuohiveneet /- tyynimeri ja järvikelpoisia sekä haapiot /- korotetuilla laidoilla ja talvella jäätynyt meri). Viron ja - ympäristön Kundan kulttuurista Suomeen (Orimattila / Lahti) n vuotta sitten tulleet ensimmäiset asukkaat olivat tätä alkuperäistä Cromagnon suomensukuista väestöä, joiden puhuma kieli oli edelleen samoja jääkauden maksimin aikaisia suomensukuisia kieliä (ks. erikseen alla oleva Geenit ja kieli Suomen alueella otsikko f). Suuri mullistus Euroopan alkuperäiskieliin, ja lievempi muutos alkuperäisiin geeneihin:. Euroopan kieli ja genetiikkaan tuli muutoksia vasta neoliittisen vallankumouksen aikana (n eaa. alkaen). Sen seurauksena lähes kaikki Euroopan Alppien pohjoispuoliset suomensukuisten metsästäjien kielialueet muuttuivat n vuoden aikana indoeurooppalaiskieliksi, vaikka ns. geneettistä muuttoa oli vain n. 1/5 senaikaisesta Euroopan alkuperäisväestöstä ja maanviljely levisi nopeasti Itämeren rannoille saakka. Maanviljelyn ja samalla indoeurooppalaisen kielialueen leviäminen tästä eteenpäin hidastui, koska ilmaston kylmeneminen oli alkanut jo aikaisemmin, joka pysäytti maanviljelyn ns. Weikselin - germaanikieliselle maanviljely- karjanhoito alueelle. Täältä eteenpäin maanviljely ja sen elinkeino- kieli / indoeurooppalainen kieli levisi erittäin hitaasti pohjoista kohden ja silloinkin vain ns. vasarakirveskulttuurien aikana liuti- miesjoukkojen välityksellä Balttiaan Suomeen ja toisaalta Tanskan kautta Skadinaviaan (ks. tarkemmin Liukko -nimen esihistoriaa tutkimus ja vasarakirveskulttuurien tulo Suomeen n eaa. alkaen, Seppo Liukko). Näillä pohjoisimmilla alueilla kielenvaihto suomensukuisista kielistä indoeurooppalaiseen germaaniin tapahtui hitaasti ja Virossa ja Suomessa sekä Ruotsin ja Venäjän pohjoisosissa kieli ei vaihtunut nykyaikaan (2000 jaa.) mennessä. a. Suomensukuiset Cromagnon - geenit jäivät indoeurooppalaiskielisten väestöjen perimään, koska suomensukuisille tapahtui kielenvaihto (germaaniin-slaaviin): Suomensukuiset ovat olleet Euroopassa jääkauden maksimista alkaen (LGM / The Last Glacial Maximum n eaa.), mutta suomensukuisten alkuperäisväestöjen kielenvaihto tapahtui indo - eurooppalaisen maanviljelykieleen vasta n eaa. alkaen. Suomensukuisten väestöjen kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin tapahtui kun metsästäjät vaihtoivat elinkeinonsa maanviljelyelinkeinoon. Maanviljely ja indoeurooppalaiset kielet levisivät Eurooppaan lähes samanaikaisena rintamana Alppien pohjoispuolisille alueille Mustanmeren ja Alppien väliseltä alueelta n eaa. alkaen. Indoeurooppalainen kieli ja maanviljely levisivät Eurooppaan Anatolia- Intia alueelta, lähes samanaikaisena rintamana (Colin Renfrew).

231 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 231 / 256 PS. Kielenmuutoksen leviäminen oli hitaampaa kuin maanviljelyn leviäminen; täysin uuden kielikunnan kielen oppimisen ja kielenvaihdon vuoksi. Siksi uudet indoeurooppalaiset kielet, muodostuivat vasta maanviljelyn leviämisen jälkeen muutamia sukupolvia myöhemmin. Alppien pohjoispuolisten metsästäjä- suomensukuisten kielenvaihto oli elinkeinon vaihdon ja uuden kielikunnan kielen oppimisen vuoksi hidasta ja vaikeaa, niin indoeurooppalaiseen "kantakieleen" muodostui ensin uusi murre ja sen jälkeen siitä vakiintui uusi kieli esim. germaani (aluksi väestö oli kaksikielistä). b. Alppien pohjoispuolella, suomensukuisten kielenvaihdon seurauksena, indoeurooppalainen kieli hajosi: Suomensukuisten ja - kielisen metsästäjäväestöjen vaihtaessaan maanviljelyn ja omaksuessaan huonosti murtaen uutta indoeurooppalaista kieltä, syntyivät germaani-balttija slaavikielet, eri Euroopan suomensukuisten alueilla ja eri aikakausilla. Neoliittisen vallankumouksen seurauksena Euroopassa puhutaan enää pääasiassa vain indoeurooppalaisia kieliä. Kivikaudella, jääkauden maksimista - kampakeramiikan aikaan saakka on ollut suomensukuisten laaja - alue, siitä on edelleen merkkinä nykyisten indoeurooppalaisten väestöjen alueilla olevia suomensukuisten "puhumasaarekkeita" ja myös vanhoja paikannimiä ja niiden vanhimpia nimiä eli vesistöjen nimiä on löydetty jopa Keski- Euroopasta. c. Suomensukuisten kielien edelleenkin laajat - alueet: Suomensukuisia kieliä puhutaan edelleen Euroopassa laajalla alueella sekä kolmessa valtiossa Suomi, Viro ja Unkari, myös Ruotsissa meän - ja muilla suomenkielen alueilla sekä Norjan Finnmarkissa ja edelleen laajoilla - alueilla Venäjää, lisäksi pohjois- saamelaisten suomensukuista kieltä puhutaan Lapin- alueella Pohjois - Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomensukuisten kielien häviäminen (kielenvaihto) on tapahtunut Venäjän alueen lisäksi mm. Etelä- Ruotsin, Saksan ja Puolan alueilta jo kivikaudella - pronssikaudella ( eaa.), joista on enää vain mainintoja joissakin tutkimuksissa (mm. Saukkonen 2006: ). Suomensukuisia kieliä on nykyisin n. 3 % Eurooppalaisista kielistä, kun ns. geneettinen osuus Alppien pohjoispuolisten alueiden vaaleista (iho, silmät, hiukset) väestöistä on n. 75%. d. Suomensukuisten kielenvaihdot Euroopassa n eaa. alkaen:

232 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 232 / 256 Huom! n eaa. alkaen Eurooppaan kaakosta saapuneen maanviljelyindoeurooppalaiskielisten väestöjen genetiikkaa on nykyeurooppalaisissa vain 10-20%*, vaikka eurooppalaisten pääasialliset kielet nykyisin ovat nimenomaan indoeurooppalaispohjaisia kieliä eli n. 96% osuudelta kaikista. Jo yksistään tämä tieto riittää perustelemaan Euroopan laajat kielenvaihtotapahtumat (sat sapienti). Edellä mainittu fakta ja seuraava alla oleva tutkimus (Cavalli-Sforza, sekä Pääbo) todistavat saman asian, jääkauden maksimin jälkeiset ja suurriistan metsästäjien jälkeiset laajat - alueet Euroopassa olivat suomensukuisten kielten väestöjen aluetta. Näiden kielenvaihdot tapahtuivat n eaa. alkaen, ensiksi germaanikieliin. e. Kielenvaihdon seurauksena syntyi uusia indoeurooppalaisia kieliä: Koska kielenvaihdossa geenit eivät vaihdu suomensukuisten alkuperä jäi uutta kieltä puhuviin väestöihin ja tutkimuksissa on todettu, että Germaanikieliset itävaltalaiset, saksalaiset ja belgialaiset ovat geneettisesti lähimpänä suomalaisia (Cavalli -Forza, Human genes 1994 ja S. Pääbo) Tutkimustulos osoittaa selkeästi, että ko. suomensukuisille metsästäjäväestöille on täytynyt tapahtua em. kielenvaihto Euroopassa sillä, muutoin tällaista geneettistä samankaltaisuutta ei voi perustella. Ks. tarkemmin perustelut Liukko - nimen esihistoriaa tutkimus, otsikko 1 (Seppo Liukko). f. Geenit Suomen alueella (kivikaudesta eaa. rautakauteen n jaa./ nyt)

233 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 233 / 256 Suomessa su kielinen /geeninen väestö on jatkuvasti asuttanut Suomen aluetta jäänsulamisen jälkeen eli vuotta, siis jo huomattavasti ennen ensimmäisten indoeurooppalaiskielisten maanviljelijöiden saapumista Eurooppaan. Suomalaisilla yhteisiä geenejä suomensukuisten germaanien kanssa, vasarakirvesgermaanien migraatio Suomeen on tapahtunut n eaa., kun germaanisia liuti - miesjoukkoja oli saapunut maanviljelyä levittäen Weiksel - joen alueelta Balttian kautta. Suomessa kieli ei vaihtunut, pääosa maanviljelytiedosta tuli ns. kulttuurisena diffuusiona (Ks. Liukko - nimen esihistoriaa tutkimusyhteenveto). Vasarakirves germaanien muutto Suomeen oli pääasiassa miesjoukkojen migraatiota ja suhteellisen vähäistä, kieli ei vaihtunut germaaniin. Silloin varhaiskantasuomenkielen aikana Suomessa oli kampakeraaminen kulttuuri ja suomalaisten /hämäläisten toimeentulona oli metsästys, kalastus ja hylkeen pyynti vielä pronssi ja rautakaudella. Tunnettu perimätutkija Svante Pääbo on tutkimuksissaan tullut sellaiseen johtopäätelmään, että suomalaiset ovat n.75% samanlaisilla geeneillä (haploryhmä / markkerit) varustettuja kuin germaanit. Mutta kun germaani muuttajia on ollut vain n. 5 % kaikista Suomessa silloin olleista suomensukuisista väestöistä, on erikoista, että niin pieni määrä voisi muuttaa suomalaisten / hämäläisten genetiikkaa nykyisten germaanien kaltaisiksi. Tämä toteutuu vain yhdellä olettamuksella, tulijoilla on pitänyt olla Cromagnon - suomensukuisten geeni perimää tullessaan lähes sama määrä kuin jatkuvuusteorian mukaisilla suomensukuisilla Suomessa. Miten se voisi olla mahdollista? Aikaisemmin on oletettu, että suomalaisilla on n. 75% geeneistään samaa kuin germaaneilla (S. Pääbo). Asia onkin käännettävä toisinpäin (ks. Seppo Liukon ko. asiasta kirjoittama artikkeli vuodelta 2005; joka selvittää miksi germaaneilla onkin pääasiassa suomensukuisten geenit). Suomeen muuttaneet vasarakirvesgermaanit ovat alkuperäisiä suomensukuisia väestöjä, jotka ovat vaihtaneet puhumansa kielen indoeurooppalaiseen kieleen Alppien ja Itämeren välisillä alueilla n eaa. aikana, josta on suomensukuisten kielten puhuma- alueella indoeurooppalainen kantakieli on muuttunut germaanikieliksi (ks. tarkemmin kielenvaihdot Euroopassa). Kun suomalaisilla on nyt n. 75 % yhteisiä geenejä germaanien/ balttien kanssa, on saman - geenistä väestöä voinut tulla myös myöhemmin, eli baltti muuttoa AD pronssi ja rautakaudella sekä viikinkiajan jälkeen ruotsalaista muuttoa on tapahtunut 1150AD jälkeen. Skandinaavista muuttoa on tapahtunut suhteellisen vähän. Suomalaisten kielenvaihtoa suomesta ruotsinkieleen on tapahtunut rannikkoalueilla. Suurin osa nykyisistä suomen- ruotsalaisista on kuitenkin alkuperältään suomalaisia. 4. Kielenvaihto; suomensukuiset > indoeurooppalaiset kielet:

234 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 234 / Kielenvaihdon syyt ja metodi Euroopassa, ja sen vaikutus genetiikkaan: Miksi indoeurooppalainen kieli hajosi n eaa. aikana ja silloin muodostuivat germaaniset, baltti- ja slaavin kielet. Väestöjen kielenvaihtoa ei yleinen kielitiede perustele riittävän selkeästi. Kielenvaihdossa ei genetiikka vaihdu. Esim. Eurooppalaisen väestön genetiikka on muuttunut jääkauden maksimin jälkeen vain sillä määrällä kuin tänne on ollut uusia muuttajia, kuten maanviljely - indoeurooppalaiset, kurgan- paimentolaiset, kimmerialaiset, skyytit, sarmaatit, traakit ja - viimeksi romanit ovat myös indoeurooppalaisia /arjalaisia (Intia), näitä muuttajia alkuperäisväestöjen joukkoon on tullut myöhempien aikojen kuluessa maksimissaan 25%, kuitenkin indoeurooppalaisten kielien puhujia on Euroopassa 96%. Miksi indoeurooppalaisten kielien osuus on näin suuri, kun alkuperäisten metsästäjäväestöjen osuus geenistöstä on 75%? Melkoinen ristiriita, selitys on metsästäjäväestöjen kielenvaihto indoeurooppalaisiin kieliin; germaani jne.. (SL). Miksi suomensukuiset kielet yleensä jäivät "henkiin", miksei kaikki koko Euroopan alue muuttunut indoeurooppalaisten kielien alueeksi? Lyhyt vastaus, koska suomensukuisten kielien levinneisyys oli riittävän laaja- alaista Alppien pohjoispuolella Atlantilta - Uralille ja sen taaksekin. Siirtymäalueita Euroopan alueiden "reunoille" ja tässä tapauksessa pohjoiseen, on ollut riittävästi, säilyäkseen. Toiseksi, suomensukuisten kielet säilyivät, kun ilmasto kylmeni 4900 eaa. jälkeen niin voimakkaasti, että indoeurooppalaisen kielen levittäjä elinkeino, maanviljely ei enää ollut mahdollista 3000 eaa. jälkeen Itämeren rannikolta ns. vasarakirves/nuorakeramiikan - kulttuurien Veikselin - aluetta pohjoisemmaksi. Ainoastaan muutaman kymmenen ihmisen joukot, lähinnä miesjoukot (liuti > liuta > liuko) levittivät n eaa. alkaen harvakseltaan maanviljelyä pohjoiseen Balttiaan ja Suomeen, mutta kieli ei vaihtunut näillä alueilla (asiasta tarkemmin; Liukko- nimen esihistoriaa tutkimuksessa tai Seppo Liukko kotisivulta). 4.2 Euroopan alkuperäiskielet ovat jääkauden maksimissa syntyneet kielet: a. Neoliittisen vallankumouksen vaikutus genetiikkaan ja kielenvaihtoon oli sananmukaisesti vallankumouksellinen: Euroopan alkuperäkieliin luettavista jääkauden maksimin aikana syntyneitä kieliä ovat suomensukuisten ja baskin - kielet. Suomensukuisten suurin geneettinen muutos jääkauden maksimin jälkeen tapahtui, kun indoeurooppalaista väestöä siirtyi Eurooppaan.

235 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 235 / 256 Merkittävin muutos Eurooppalaisten genetiikkaan tapahtui vasta neoliittisen vallankumouksen aikana, kun suhteellisen pieni (em. n. 20%) määräinen indoeurooppalainen maanviljelijäjoukko (miesjoukko) saapui Eurooppaan Alppien pohjoispuoliselle ns. suomensukuisten metsästäjien alueelle. Maanviljelyelinkeino ja - kieli levisivät n eaa. alkaen lämpötilojen vielä kohotessa ja säilyessä otollisena maanviljelyyn Euroopassa, maanviljely laajeni nopeasti. Jääkauden jälkeiselle maksimilleen, lämpötilojen vuotuinen keskiarvo oli maksimissaan 4900 eaa. aikana ja nykyistä n. 2 C- astetta korkeammalla. b. Metsästäjien elinkeinon vaihdon merkitys kielenvaihtoon: Alppien pohjoisalueella tapahtui suomensukuisten metsästäjien elinkeinon vaihto maanviljelyyn ja sen jälkeen käyttöön otettiin hiljalleen myös maanviljelysanasto ja lopulta metsästäjät omaksuivat myös uuden indoeurooppalaisen kielen. Muutos oli hidasta koska uusi kieli poikkesi huomattavasti aikaisemmasta ural > suomalaiskielistä, indoeurooppalaisesta kantakielestä syntyi murteita, jotka nykyisin tunnemme germaani, baltti ja slaavin - kielinä. Indoeurooppalainen kantakieli hajosi Euroopassa n eaa. aikana suomensukuisten väestöjen vaihtaessa puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin. Eurooppaan siirtyi em. vähäisen migraation, mutta pääasiassa kielenvaihtojen avulla uusi kielikunta, indoeurooppalaiset kielet. Kun väestölle tapahtuu kielenvaihto, ei ko. henkilön tai suvun genetiikka muutu. Tällainen väestön alkuperän perustelu on tarpeen myös suomensukuisten kielenvaihdossa. Arkeologisten kulttuurien kautta on mahdollista hahmottaa hyvin vanhoja väestöliikkeitä ja sen aikaisten metsästäjien todennäköinen puhuttu kieli. Kun teoria toteuttaa em. arkeologian, väestögenetiikan ja kielen muutoksen vaiheet jääkauden maksimista nykypäiviin saakka, on mahdollista määrittää milloin, miten ja miksi kielenvaihdot Euroopassa ovat tapahtuneet ja miten se saattaisi vaikuttaa nykyisten eurooppalaisten ihmisten genetiikkaan (mm. Seppo Liukko ) Edellä olevan teorian perusteella, on todennäköistä, että suomensukuisten geneettinen perimä vaikuttaa myös eurooppalaisten vaaleaihoisten perimässä edelleen, vaikka nämä puhuisivat jotain indoeurooppalaista kieltä. 5. Nykyisillä eurooppalaisilla on suomensukuisten väestöjen alkuperä (kesken):

236 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 236 / 256 Alla olevat geneettiset tiedot ja mielipiteet ovat allekirjoittaneen hypoteeseja, jotka toteuttavat osaltaan suomensukuisten jatkuvuusteorian Euroopassa jääkauden maksimista alkaen. Väestöjen haploryhmätiedot ovat kerätty erilaisista lähteistä (lähdeluettelo Liukko- nimen historiaa tutkimuksessa - kesken): Jääkauden maksimin aikana jäämassat ulottuivat Veiksel /Hampuri - Valdai - Lontoo linjalle. Tundra - alueet eivät olleet asuttavia, mutta siellä oli runsaasti suuriistaa (mammuttiarot). Kaikkien ihmisten täytyi siirtyä pakoalueille, asumiskelpoiselle alueelle eli Ukrainaan, jossa oli suuria määriä erilaisia Ural- kieliä puhuvia Aurignag /gravette- ihmisiä, näiden n vuoden aikana m muodostuivat suomensukuiset kielet näiden yhteiseksi metsästyskieleksi. Vastaavasti Aurignac /gravette- ihmisten Pyreneitten- /Iberian- refugissa muodostuivat baskin- kielet, jotka ilmeisesti perustuvat Afrikkalaisiin kieliin. Euroopan Ukrainan refugin väestöt n % alkuperäisistä Cromagnon aurignac/gravette väestöt olivat vaaleaihoisia, vaaleahiuksisia ja vaaleasilmäisiä (sinisilmäisiä) jääkauden jälkeisiä suomensukuisia väestöjä, nämä ovat levinneet Keski- Euroopan alueille länsiosiin nykyisten Belgia- Tanska- sekä toisaalla Valkovenäjä- Viro alueille ja jään väistyessä siirtyneet jääkauden maksimin jälkeen pohjoiseen Suomeen ja sieltä Ruotsiin, koska Ruotsin alue oli vielä "poikki" isojen järvien kohdalta n eaa. ja Ruotsin vuoristossa oli vielä jäämassoja, joten Ruotsin alkuperäisasukkaat ovat olleet suomensukuisia ja tulleet myös Suomen alueelta n eaa. alkaen kun jäät Ruotsissa väistyivät. Nämä Ruotsin alueen alkuperäiset väestöt ovat olleet suomensukuisten kielten puhujia. Siksi tällä alueella on myös biologisesti vaaleimmat alueet Ruotsissa, kuten biologit Rees ja Frost ovat tutkimuksillaan osoittaneet. Ks. SL alkuperäinen artikkelipohja Wikipediaan , Eurooppalaisten alkuperä, kirj. Seppo Liukko, (ks. myös artikkelin keskustelu -perusteet). Väestögenetiikka pystyy selvittämään ns. isä- ja äitilinjat taaksepäin vaikka nykyihmisten alkulähtöpaikkaan saakka: Isälinjojen Y- kromosomin haploryhmät ja niiden markkerit (snipit) jatkuvat vain miespuolisten jälkeläisten välityksellä ja äitilinjojen mtdna haploryhmät ja niiden markkerit siirtyvät myös miespuolisiin jälkeläisiin, mutta jatkuvat vain äitien kautta.

237 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 237 / 256 a. Suomensukuisissa väestöissä eniten ns. Cromagnon genetiikkaa Euroopassa, kieli muotoutunut Ukrainan refugissa. Miespuolisilla suomalaisilla on toisaalta suurriistanmetsästäjiltä perittyä y - kromosomin haploryhmä N1c eli N3, jota myös aikaisemmin Tat- C haplotyypiksi kutsuttiin. Ne ovat vanhinta aurignac -gravette genetiikkaa Euroopassa. Aurignac / gravette haploryhmiin kuuluvat ovat vanhimmat ja määriltään suurimmat geeniperimät Euroopassa, yhteensä 75%, kun otetaan huomioon Balkanin I - haploryhmät. Suurriistanmetsästäjien kieleksi muodostui suomensukuiset kielet jääkauden maksimin aikoina Ukrainan - refugissassa. Täältä olisi ollut yhteyksiä Mustan - ja Kaspianmeren kautta Uralin takaiseen Aasian - refugiin, joiden alueet olisivat muuttuneet suomensukuisten kielten alueiksi (N3 > N 1 c ja R1a ), tai suomensukuisten kielien siirtymä (ja genetiikka) olisi tapahtunut jääkauden maksimin jälkeisenä suurriistanmetsästäjien eaa. aikana, koska ko. genetiikkaa on myös siirtynyt Euroopasta Aasiaan Ural - vuorten yli ja suomensukuinen kieli olisi siirtynyt prestiisi asemassa olevan suurriistanmetsästäjien kielenä myös silloin Uralin taakse (ks. suomensukuisten kielien laajat - alueet myös Aasian puolella). Alkuperäisten Alppien pohjoispuolisten alueiden vaaleaihoisilla asukkailla on nykyisin n. 70%.n Cromagnon /suomensukuisten genetiikka, joista Euroopan vanhaa ennen jääkauden maksimia olevaa Cromagnon Aurignac ja Gravette (N1c ja R1a) perimää eurooppalaisilla on n. 50%, joista suurin osa oli Ukrainan refugissa ja loppuosa Iberian refugissa (N ja R1b) ja toisen aallon gravette haploryhmältään- I oli n.10-15%. Balkanin - refugissa I - haploryhmää n. 10% ( I1b), nämä olivat vielä jääkauden maksimin aikana metsästäjiä, mutta voidaan sanoa että nämä olivat alkuperältään "indoeurooppalaista" ja peräisin Anatolia- Intia alueilta, nämä olivat jääkauden maksimin aikana Alppien eteläpuolella Balkanin refugissa (Euroopan cromagnonin aurignac ja gravette haploryhmiä yhteensä siis 75%). Ukrainan - refugin väestö oli kaikkein suurin väestöltään Euroopan refugeista, suuren ravinnonsaanti mahdollisuuksiensa vuoksi, joka johtui suurriistanmetsästyksen tehokkuudesta muihin sen aikaisiin elinkeinoihin verraten. Ennen jääkauden maksimia Euroopassa ollut aurignac ja gravette genetiikka on jakaantunut eri refugeihin ennen jääkauden maksimia niin, että Ukrainan refugissa olivat vaaleaihoiset suurriistanmetsästäjät (N ja R1a) ja Iberian refugeissa R1b ja mahdollisesti jo vanhempaa I genetiikkaa, joka olisi siirtynyt Balkanin alueelta, sillä Balkanin refugeissa oli pääasiassa toisen aallon gravette haploryhmä I - genetiikkaa (Haplotyyppi I 1 a). Myöhempää Euroopan ulkopuolista ns. Indoeuroopan Gravette genetiikkaa (I1b) määrältään 20-25% on tullut Euroopan ulkopuolelta, Indoeuroopasta eli Anatolia- Intia suunnalta, neoliittisena aikana ja maanviljelyn leviämisen vuoksi, joka puolestaan oli syy indoeurooppalaisen kielen leviämiseen Euroopassa (C. Renfrw). Eurooppalaisten vanhimmat ja suurimmat (n. 50%)haploryhmät ovat N ja R, joiden yhteinen esi-isä on ollut L3 haploryhmä. Ukrainan- refugi oli kaikkein suurin väestömääriltään ja siellä muodostui em. aurignac- ja gavette - ihmisille suurriistanmetsästäjien Ural- kielestä suomensukuisten kielien ryhmä. Myöhemmin jääkauden maksimin jälkeen siirtyi Balkanin refugiosta vanhaa metsästäjien gravette

238 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 238 / 256 I- haploryhmää Alppien pohjoispuolelle, suomensukuisten alueille, myös kieli vaihtui suurriistanmetsästäjien kieleksi.. Täysin uutta I- ryhmän genetiikkaa saapui Eurooppaan n eaa. maanviljelyn leviämisen yhteydessä, jossa migraation mukana tuli lisää mm. gravette I- haploryhmää, se saapui Euroopasta katsottuna kaakosta, Indoeuroopasta (tämä osa I- haploryhmästä on nuorempaa Euroopassa ja peräisin Lähi- Idästä). Maanviljely ja siinä ohessa ns. indoeuroopan gravettien myöhemmän I- haploryhmän leviäminen aiheutti Euroopan suurimmat kielenvaihdot suomensukuisista metsästäjien kielistä indoeurooppalaisiin kieliin, ja tässä kielenvaihdossa muodostuivat uudet indoeurooppalaiset kielet Eurooppaan mm. germaani, slaavi, ja baltti. Genetiikkaa Euroopan laajoilta alueilta Suomeen (kivikausi eaa.): Väestöliikkeet Euroopan laajalla - alueella tapahtuivat seuraavassa järjestyksessä (arkeologiset -kulttuurit, jatkumo); Ukraina / Kostenkinin-, Hapurin-, Svidrin-, Ljyngbyn- ja Kundan - kulttuureista Suomeen n vuotta sitten. Etelästä Hampurin kulttuuriin tuli n eaa. vahvoja vaikutteita Iberian /Solutren-, Magdalen-, Maglemose- kulttuureista em. suomensukuisten laajalle alueelle, tästä johtuu mm. pohjoissaamelaisten geenipohja, joka on erilainen kuin suomalaisilla ja se ettei pohjoissaamelaisilla ole oikeastaan mitään yhteistä genetiikka ns. indoeurooppalaisten kanssa. Tästä samasta asiasta johtuu myös se, että suomensukuisilla naisilla on Iberia / Solutren - kulttuurien alueen äitilinjojen genetiikka, kuten myös pohjoissaamelaisilla. Miesten linjoissa pohjoissaamelaisilla on mm. Iberianrefugin R1b:tä, jota suomalaisilla ei ole ollenkaan tai hyvin vähän. Suomensukuisten genetiikka koostuu pääosin ennen refugeja (= ennen jääkauden maksimia) olleista Euroopan alkuperäihmisten geeneistä niin isä- kuin äitilinjoista. Isälinjojen suuriistanmetsästäjien N1c ja R1a ja äitilinjojen U5 ja H1 ovat vanhinta genetiikkaa Euroopassa ja em. suomensukuisten jatkuvuusteoriasta johtuen, näin on nimenomaan juuri suomalaisilla. Suomalaisten isälinjat ovat pääosin jääkauden maksimin Ukrainan refugin em. haploryhmistä, joiden haplotyypit N1c, R1a ja R1b ja sekä I 1 a osoittavat. Uutta I - genetiikkaa näihin Suomessa oleviin suomensukuisiin sekoittui vasarakirvesgermaanien / maanviljelijöiden tullessa metsästäjien alueelle.

239 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 239 / 256 Äitilinjoissa koko Eurooppa on yhtenäisempi, koska tätä jääkauden maksimin aikaista "läntistä" Iberian ja Ukrainan- refugeissa olleita U5 ja H1 haploryhmiä oli levinnyt hyvin laajalle alueelle Euroopassa ja myös Suomeen (ks. nykyiset molekyyligeneettiset mittaukset). Suomensukuisilla väestöillä ainakin suomalaisilla ja virolaisilla sekä näihin samoihin väestöihin geneettisesti luettavilla balteilla on eurooppalaisista eniten Cromagnon - ihmisten alkuperäistä geenistöä. Suurriistanmetsästäjien tiedetään liikkuneen miesjoukkoina paikasta toiseen ennen jääkautta ja myös sen jälkeen aina n eaa. aikaan saakka. Nämä ovat ottaneen "naisensa" ko. eri alueilla metsästäessään. Siksi ns. isä - ja äitilinjat ovat varsinkin Euroopassa kivikaudella hyvin toisistaan poikkeavia. Suomalaisten ja muiden suomensukuisten naisten yleinen mitokondriaalinen DNA:n ns. U5 haplotyyppi mtdna, joka periytyy naisten välityksellä. Se on peräisin Euroopan Cromagnon / aurignac- gravette ihmiseltä ja sen äitilinjojen perusteella n eaa. alkaen. Suomensukuisten jatkuvuusteoria (geenit): Haploryhmien esiintymistiheys Suomessa, ja mistä tulleet ja mikä vaikutus genetiikkaan: Näitä jääkaudella Euroopassa olleita CroMagnon /suomensukuisten haploryhmiä nykysuomalaisilla miehillä on n. 65%:lla, joka jakaantuu seuraavasti; Ukrainan refugin N1c ryhmää on n. 56%:lla ja Ukrainan R1a geenejä 8%, ja R1b n. 1%, loput ovat Balkanin refugin vanhaa metsästäjien genetiikkaa haploryhmä I, jota on jääkauden maksimin jälkeen levinnyt Alppien pohjoispuolelle n. 20% mm. Ukrainan- refugin jälkeiselle alueelle ja siten myös alkuperäisiin suomalaisiin. Tällöin jääkauden maksimin jälkeinen suomensukuisten genetiikkaa nyt mitattuna oli, n. 85%:sti jääkauden maksimista peräisin (silloin siis väestöstä 100%). Maanviljelyn leviämisen aikana on tullut Suomeen vain pääasiassa germaanien migraation vaikutusta on yhteensä väestönä n. 25%, mutta genetiikkaan muutosvaikutusta on ollut n. 9-10%. Ensimmäinen muutto suomensukuisten alueille Suomeen on tapahtunut vasarakirves- /nuorakeraamisenkulttuurin aikana alkaen 2800 eaa. Silloin n. 80 %:sti suomensukuisten vasarakirvesgermaanien n. 5% migraation vaikutuksesta Suomeen tuli vain n. 1% uutta genetiikkaa. Skandinaavisen pronssikulttuurin aikana ja sen jälkeen on tullut n. 60%:sti suomensukuisten pohjoisgermaanien n. 20%:n migraatiota suomalaiseen väestöön, jolla on ollut uutta genetiikaa lisäävä merkitys on n. 8% Suomen alueen väestön genetiikkaan.

240 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 240 / 256 Laskennassa ko. väestögenetiikan jakosuhteet ovat laskettu ns. alkuperäisen perusteen mukaisena, jossa Cromagnon aurignac ja gravette - eli jääkauden maksimin väestön perimää on Euroopassa keskimäärin 75% nykyisen väestön alkuperästä. Uutta pääasiassa ns. indoeurooppalaista uutta väestöä ja genetiikkaa Eurooppaan on tullut vain 25%. Tässä on lähtökohtana Suomessa tunnetut haploryhmät (tutkimustuloksia). Haploryhmät kuvaavat Euroopan jääkauden maksimin aikaista väestöä. Suomessa ko. alkuperäinen Cromagnon aurignac ja gravette väestö on n. 85%, muut lisäykset genetiikkaan ovat Euroopan sisäistä ja tapahtuneet neoliittisen vallankumouksen jälkeen. Tämän merkitys on korkeintaan 25% Geneettinen jakauma on saatu em. laskentaperiaatteen ja suomalaisista tehtyjen mittausten perusteella. Näistä on saatu seuraavan näköinen yhteenvetotaulukko (SL 2009). Tämä jako perustelee suomensukuisten jatkuvuusteorian jääkauden maksimista alkaen. Lopputuloksena Suomessa oleva DNA - haporyhmien jakauma: Yhteenvetona Suomen alueen väestön genetiikan jakaantuminen on seuraava (osuus nykyisten suomalaisten geeneistä): a) Suomen alueen suomensukuisen alkuperäisväestön genetiikkaa suomalaisilla 85% (osuus; Suomusjärven- kulttuurin väestöä 85%) b) Suomen alueelle tulleet vasarakirvesgermaanien vaikutus genetiikkaan on 1% (+ Nuorak. ja Kiukaisten kulttuuri n. 86%) c) Suomen alueelle Skandinavian pronssikulttuuri 1500eaa jaa. n. 8 % (+ pronnssi - rautakausi- keskiaika, n. 93% ) d) Muut Suomen alueelle muuttaneet vaikutus baltti jne. n. 4% (= nyt yhteensä 100%) Johtopäätelmä haploryhmittäin (Nyt mitattuna suomalaisten haploryhmäjakauma on seuraava): Alkuperäisen Suomen alueen suomensukuisten eli Suomusjärven kulttuurin osuus nykysuomalaisisa on (a+b+c) n. 85%: a) 56% N1c, vanhempaa jääkauden maksimin suurriistametsästäjien ryhmää (aurignac) b) 11% R1a, vanhempaa jääkauden maksimin aikaista suuriistanmetsästäjien ryhmää (gravette) c) 20% I1a, vanhempaa metsästäjien I- ryhmää (gravette vanhaa)

241 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 241 / 256 Seuraavat geenit ovat ns. uutta genetiikkaa Suomen alueelle n eaa. alkaen (d+e) n. 13%. d) 9% I1b, josta vasarakirvesgermaanien 1% ja Skandinavian germaanien 10% on uutta I1b gravette uudenpaa Haploryhmää. e) 4% muut, josta balttien migraatiota n. 2 % n eaa. jälkeen Suomeen, ja uudet 2% n jlk:n. Suomeen muuttaneet. Gravette I- haploryhmää suomalaisilla on yhteensä n. 29%, tämä on sijoittunut Suomeen alueelle nimenomaan Lounais- ja Etelä- Suomi painotteisesti, koska pääosa Suomen alkuperäisasukkaiden Suomusjärven- kulttuurista oli sijoittunut alun perin näillä "asuttaville" alueille, myöhemmät migraatiot saapuivat edelleen nuorakeraamisena aikana ja pronssikaudella lounaiseen Suomeen, joka osaltaan laimensi N1c "pitoisuutta" ja lisäsi I- haploryhmän osuutta.. Balttiväestöjen ja vasarakirveskulttuurien ja germaanien genetiikka: Suomensukuisissa väestöissä suurriistanmetsästäjien N1c on yleisin haploryhmä, sitä on suomalaisilla, virolaisilla ja mm. balttilaisilla eniten Euroopassa, jonka perusteella geneetikot määrittelevät, että mm. baltit ovat kielenvaihtaneita suomensukuisia väestöjä. Suomalaisilla on vasarakirvesgermaaneilta maanviljelyn Suomeen tuoneiden I- haplorymää, mutta tulijoita on ollut vähän arviolta korkeintaan vain 5 % suomalaisista. Nämä muuttajat olivat vielä pääosin suomensukuisia, mutta heillä oli jo indoeurooppalaista perimää n. 20%.n osuudelta, siksi genetiikkaan tuli vain 1% tätä indoeurooppalaista geenistöä, mutta samalla suomensukuisille siirtyi (ainakin tälle osalle) ns. maitosokerin sietokyky- geenimutaatio, joka oli maanviljelijöiden ja karjatalouden mukana saapunut Suomeen. Kuten myös pohjoisgermaanien muutoissa Suomeen, jolloin ko. I1a - haploryhmän lisäystä on tullut n. 9% lisää Skandinavian pronssikaudella ja sen jälkeen. Indoeurooppalaista gravette perimää suomalaisilla: Nykyisillä Suomalaisilla toiseksi yleisin haploryhmä on I - haploryhmä, jota on 29% :lla (I1a). I- haplorymän tyyppi I1a - on ns. vanhaa jääkaudenaikaista Balkanin refugin metsästäjäväestöjen ryhmää, joka oli sekoittunut jääkauden maksimin jälkeen laajan alueen suomensukuisiin väestöihin.

242 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 242 / 256 Euroopan ulkopuolelta tulleen indoeurooppalaisen I1b - haploryhmän väestöt näyttävät olleen nimenomaan ns. indoeurooppalaisia geenejä, joita tuli Eurooppaan vasta n eaa. ajan jälkeen, nämä väestöt levittivät maanviljelyä metsästäjien alueille. I- haploryhmän esiintymistiheys on Lounais- Suomessa suurin, koska Pohjanmaalla ja Itä- Suomessa on selkeänä enemmistönä N1c - haploryhmän. Tämä johtuu siitä, että Lounais- Suomeen tulleet suomensukuiset vasarakirvesgermaanit ja myös pohjoisgermaanit olivat maanviljelyjoukkoja ja näiden mukana indoeurooppalaista uutta geenistöä ( I1b) tuli Suomeen nimenomaan isälinjoina, sillä äitilinjat ovat vanhempia jääkauden maksimin jälkeisiä migraatioita, ja koska uutta äitilinja migraatiota Suomeen ei ole tullut. Tämä y-kromosomin maanviljelijöiden I- haploryhmää tuoneet miesjoukot ovat kuitenkin huomattavasti nuorempaa kerrosta Suomessa, kuin N- ja R haploryhmät.. Germaaneilla on suomensukuista cromagnon- perustaista geenistöä seuraavaksi eniten suomalaisten, virolaisten, balttilaisten jälkeen, suomensukuisten Keski- Euroopan alueiden kielenvaihdoksista johtuen, vaaleimmilla pohjoisslaaveilla on samasta syystä ko. geenistöä. Myöhemmät neoliittisen vallankumouksen (maanviljelyn leviämisen) väestöliikkeet ja muut kansainvaellukset ovat sekoittaneet Euroopan geenistön niin, että näiden naisten mtdna:n ja miesten y- kromosomin alkuperäisiin haploryhmiin on tullut erittäin suuria "assimiloitumisia" ja monia ristikkäisiä haploryhmien vaikutetta (snipien- / markkerien eroavaisuuksia). Eurooppaan on tullut maanviljelyn levitessä ns. nuorempaa gravettien indoeurooppalaista y- kromosomin I- geenistöä, korkeintaan 20% sen aikaisen eurooppalaisen väestön asukasluvusta. Tämä osa I- haploryhmästä ei ole alkuperäistä jääkauden maksimin Eurooppalaista geenistöä. Tämän vuoksi monia erilaisia vanhan ja uuden gravette - geenistön variaatioita löytyy kaikilta nykyisiltä eurooppalaisilta väestöryhmiltä, myös suomalaisilta. Tämä miesten I - haploryhmän genetiikka on Eurooppaan vasta 5500 eaa. jälkeen tulleen n. 20%:n migraation vaikutusta. Jatkuvuusteorian mukaiset haploryhmät: Aurignac (N) - ja gravette (R ja I) ihmisiä oli jääkauden maksimin aikana molemmissa refugeissa, niin Ukrainan- kuin Pyreneitten ja Balkanin refugissa, joka on Euroopan gravette väestön suurin alue, josta mm.i 1 a - haploryhmä- on levinnyt kahdessakin aallossa pohjoiseen suomensukuisten metsästäjien alueelle. Ukrainan refugissa N ja R - haploryhmien ihmiset opettelivat puhumaan ural- kielestä muodostunutta suomensukuisten kieliä. Täältä ko. väestö levisi Keski- Eurooppaan ja mm. Kundan - kulttuurista Suomeen.

243 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 243 / 256 Suomi on asutettu n vuotta sitten asutettu Kundan (Pulli) - kulttuurien itäisen ja eteläisen tulosuunnan kautta eli Laatokan / Antrean kautta ja suoraan Suomenlahden yli. Toisaalta myös suomalaisilla miehillä muita eurooppalaisia yleisempi N 1 c haploryhmä (N3 = Hg 16 tai "Tat- C"), joka periytyy miehillä (y-dna), ovat peräisin Eur - Aasian suurriistan metsästäjiltä (tästä aiheesta mm. National Geopraphic Genopraphic, jonka ajoitus heittänee noin vuotta, johtuen puutteellisesta väestöliikkeiden tiedoista jääkauden maksimin aikoina). Joka tapauksessa nämä haplotyypin N 1 c eli N3 miehet ovat olleet ns. Cromagnon /Aurignac- Gravette- ihmisiä (n eaa.), nämä tutkimuslaitoksen tiedot osaltaan osoittavat suomensukuisten jatkuvuusteorian ja perimän pääosin suurriistan metsästäjiltä. Nuoremmat Euroopan ulkopuoliset I - haploryhmän - gravette väestöt ovat tulleet maanviljelyn aikana Eurooppaan, mutta olivat joko eteläisessä Balkanin refugissa tai Indoeuroopassa (Anatolia- Intia alueilla) jääkauden maksimin aikoina. Tässä on huomattava, että lähtöalueiden Indoeuroopan eli Indo-Iranin (iranilaisten = arjalaisten) alueella mm. Iranin nykyisellä alueella on mitattu haploryhmä I - osalta (Teheran) todettu 34% esiintymistiheys. Ns. isälinjojen y - kromosomin Balkanin ja nuoremman indoeurooppalaisen eteläisten maanviljelijöiden haploryhmä I:n vaikutusta Suomeen olisi tullut myöhemmin vasarakirveskulttuurien aikana. Tässä isälinjan haploryhmä I:ssä on tullut suomalaisille myöhemmin hieman n. 10% ns. indoeurooppalaista genetiikkaa n eaa. ajalta, mutta pääosa on edelleen näilläkin väestöillä Euroopan Cromagnon / - suomensukuisten perimää. Vasarakirveskulttuurin leviämisen aikana n eaa. aikana ns. indoeurooppalaista germaanigeenien vaikutusta saapui Suomeen lievänä vain n % migraationa ensiksi Balttian kautta ja myöhemmin Skandinaviasta. Skandinavian väestöt ovat myös alunperin jatkuvuusteorian mukaista suomensukuisten väestöä Brommen / Hampurin kulttuurin ajoilta, ja niihin oli assimiloituneena ko. baskilaista geenistöä ja myöhemmin 3000 eaa. jälkeen vasta indoeurooppalaista nuorempaa geenistöä, joskin sitäkin vain lievästi. Suomensukuisten geenit säilyivät myös vasarakirvesgermaanissa, joissa uutta I- ryhmän lisäystä vain n %. Keski- Euroopan nuorakeramiikan aikaista vastaava neoliittinen kielenvaihto tapahtui Skandinaviassa myöhemmin n eaa. aikana aiheutti sen, että suomensukuiset väestöt siirtyivät germaanikielisiksi etelästä alkaen. Kieli on siellä hitaasti vuoden aikana vaihtunut, suomensukuisten kieliraja oli siirtynyt Isojen järvien alueelle. Tästä pohjoiseen olevat alueet ovat lähinnä alkuperäisten suomensukuisten alueita ja myös yhtä vaaleaa väestöä (vaaleat - hiukset/silmät /iho) kuin suomalaiset (viite; Rees, 2002 ja Frost tutkimukset). Ruotsissa alkuperäinen suomensukuisten geenistö sai Skandinaviassa ensiksi eteläistä baskilasta geenistöä (megaliitti- kulttuuri), siksi suomensukuiset suomalaiset ja suomensukuiset

244 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 244 / 256 nykyiset pohjoisgermaaninkieliset ruotsalaiset eivät ole keskenään niin läheistä sukua suomalaisille, kuin vanhemman suomensukuisten geneettisen perusteen vuoksi germaanit, itävaltalaiset ja saksalaiset ovat nykyisille suomalaisille (Cavalli- Fortza). Vasarakirvesgermaanit olivat levittäytyneet Balttian lisäksi myös Skandinaviaan n eaa. alkaen. Nämä molemmat suunnat ovat tuoneet Suomeen länsi- germaanien haploryhmä I:n y- kromosomin genetiikkaa. PS. Suomessa ja Virossa kieli ei vaihtunut. b. Pohjoissaamelaisten perimän äitilinjat pääosin Iberiasta ja isälinjoissa yhteneväisyyttä suomensukuisiin: Nykyisten pohjoissaamelaisten äitilinjojen genetiikka eroaa muista suomalaisista ja eurooppalaisista, sillä heillä yleinen äitilinjan haploryhmä on H1 ja U5b1b, he olisivat peräisin Iberian refugista. Tämä olisi tapahtunut niin, että Iberian väestöä olisi siirtynyt pohjoiseen ja Fennoskandian läntistä reittiä Norjan silloista "kuivaa" rannikkoa pitkin mm. Komsaan n eaa. (Ks. Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1);63-81). Tämä geneettinen varmistus vahvistaa mm. vanhat mm. Ville Luhon /Matti Huurre, ja näitä myöhemmät edellisessä geenitutkimuksessakin mainitun Kalevi Wiikin teoriat mm., että (pohjois-) saamelaiset ovat siirtyneet Komsan alueelle n eaa. ja nimenomaan Norjan vuoriston kuivaa rannikkoreunaa pitkin (merivedet olivat silloin vielä n metriä alempana kuin nyt; maa noussut vast.). M-L Savontauksen tulkinnan mukaan pohjoissaamelaisilla ei ole laisinkaan ns. indoeurooppalaista geenistöä (Savontaus 1996?). Tämä selittyisi sillä, että pohjoissaamelaisilla peuranmetsästäjillä ei ole, "matkalla" Iberiasta - Komsaan, läpi suomensukuisten ja - kielisten suurriistanmetsästäjien n eaa. aikaisten väestöalueiden, voinutkaan olla kontakteja indoeurooppalaisiin väestöihin, koska indoeurooppalaiset ovat saapuneet Alppien pohjoispuolisille alueille vasta eaa. alkaen. Toiseksi suomensukuiset väestöt ovat olleet aina pohjoissaamelaisten ja indoeurooppalaisten välissä, jonka vuoksi suorat kontaktit eivät edes ole olleet mahdollisia. Vanhin peruste pohjoissaamelaisten yhteyksistä suomensukuiseen kieleen on tullut Hampurin- Brommen -suomensukuisten kielien kulttuureista ja sitten myöhemmät uudelleen vasta vasta n eaa. alkaen, kun pohjoissaamelaisten kontakteja syntyi hämäläisten /suomalaisten kanssa eli etelä -saamelaisten metsästäjien ja tunturialueen pohjoissaamelaisten

245 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 245 / 256 tunturikauriinmetsästäjien kesken. Suomalaisethan olivat vielä n eaa. aikana, 2800 eaa. saakka kaikki ns. metsästäjä eteläsaamelaisia ja myöhemmin n eaa. alkaen maanviljelyn levittäydyttyä Lounais- Suomen rannikoilta Hämeeseen, nämä "muuttuivat" maanviljelyhämäläisiksi (finnit, Tacitus 98) eli nämä finnit olivat silloin elinkeinonvaihtajina edelleen vanhoja metsästäjä hämäläisiä. Maanviljelykulttuurin aikana hämäläisyys jatkui aluksi pääosin naisten kautta, ja myöhemmin maanviljelyn tuoneiden vasarakirveskulttuurin germaanien assimiloitumista tapahtui jatkuvasti alkuperäiseen hämäläiseen väestöön, varsinkin rannikkoalueilla. Maanviljely laajentui ainakin jo rautakaudella varsinaisten hämäläisten alueille. Uusia metsästäjähämäläisiä aloitti maanviljelyn, jolloin siis mainitut suomalaiset / finnit olivat edelleen geneettisesti pääsoin suomalaisten alkuperäistä väestöä - etelä- saamelaisia (mutta nämä eivät enää olleet pohjoissaamelaisiksi -, tai joidenkin edelleen lappalaisiksi väittämiä väestöjä). Suomessa oli rautakaudella kahdenlaisia hämäläisiä; 1) maanviljelyhämäläisiä (finnit /fennit) sekä 2) metsästäjähämäläiset (=skridefinnit = lappalaiset, mutta ei pohj.saamelaisia, geneettinen ero). Maanviljelyä "vältelleet" vanhat metsästäjähämäläiset (skridefinnit, Jordanes 551) jatkoivat metsästäjinä, nämä myös lappalaisiksi mainitut etelä- saamelaiset siirtyivät jatkuvasti pohjoiseen maanviljelijöiden levittäytyessä sisämaahan. Niitä on sanottu lapinvaltauksiksi. Lapinvaltauksia tapahtui vielä luvulla. Maanviljelyn levitessä keskiajalla Suomen alueella pohjoiseen Oulun- Kainuuseen, saattoi ns. vasarakirveskulttuurien lievää indoeurooppalaista geenistöä siirtyä pohjoissaamelaisiin näiden em. maanviljelijähämäläisten välityksellä, mutta ko. kontaktit ovat olleet erittäin vähäisiä. Miespuoliset saamelaiset ovat saaneet siirtymisen jälkeen noin puolet genetiikastaan Tat C markkerin suomalaisilta Hampurin kulttuurien Iberian refugin kielenvaihdon aikana. Tat C markkeria on siirtynyt saamelaisväestöön myös myöhemmän Suomusjärven ja Kiukaisten kulttuuriin aikaisena suomensukuisten em. saamelaisten äitilinjojen yhdistymisistä, ennen vasarakirveskulttuurien saapumista Suomen alueelle. Tämä saamelaisten äitilinjojen alkujuuri osoittaisi saamelaisten matkan Iberiasta - Komsaan todeksi ja samalla osan myös mm. Seppo Liukon kirjoittamista pohjoissaamelaisten kielenvaihtoteorioista. Ns. pohjoissaamelaiset eivät ole asuttaneet Suomen aluetta, muuta kuin mihin poronhoitoalueet ulottuvat Fennoskandiassa. Suomen eteläosien asukkaina mainitut lappalaiset ovat eteläsaamelaisia, jotka ovat olleet vasarakirveskulttuurien jälkeen niitä hämäläisiä, jotka elivät metsästyksellä, kalastuksella ja keräilyllä, erotuksena Lounais- Suomen maanviljelyhämäläisistä (joita alettiin myöhemmin nimittää suomalasiksi /finneiksi).

246 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 246 / 256 Ylä-Lapin pioneeriasutuksen alkuperästä on Suomessa äskettäin esitetty kaksi vaihtoehtoista mielipidettä: toisen mukaan se on peräisin etelästä, jolloin se palautuisi Kundan kulttuuriin (Halinen 1994; Rankama 1997); toisen mukaan se voikin palautua Ruijan rannikon Komsan kulttuuriin (Carpelan 1996; Matiskainen 1996), joka nykyisin tavallisesti johdetaan Norjanmeren rannikkoa myöten uponneelta Pohjanmeren maalta sekä Keski-Euroopasta (esim. Bjerck 1994). Varsin todennäköisesti koillinen Ylä-Lappi on saanut pioneeriasutusta kummaltakin suunnalta (Carpelan 1999). Komsan kulttuurin alkuperä ei löydy idästä, sillä tällä tietoa Venäjän pohjoisvyöhyke tuli asutetuksi myöhemmin kuin Ruijan rannikko. Christian Carpelan, LYHYESTI ARKEOLOGIASTA Miten olisi mahdollista, että pohjoissaamelaisten kieli on samaa kielikuntaa kuin suomalaisten, miksi kuitenkin geneettiset erot ovat suuremmat kuin esim. suomalaisten ja germaani (mm. saksalaisten, itävältalaisten) kanssa? Miksi pohjoissaamelaisilla on suomen kieli, vaikka pääosin erilainen genetiikka?. Tässä voisi toistaa sen vanhan määritelmän, jossa lähtökohtana on se, että pohjoissaamelaiset ovat vaihtaneet kielensä baskista suomensukuisiin kieliin n eaa.. Peuranmetsästäjien tullessa etelästä Madeleinen kulttuurista pohjoiseen "läpi" suomensukuisten läntisen kielialueen eli suurriistanmetsästäjien alueiden kautta Norjan rannikkoalueelle ja sieltä pohjoiseen Komsaan n eaa. (pohjoissaamelaiset). Tämä baskipohjaisen väestön kielenvaihto olisi tapahtunut suomensukuisten /- kielisten Hampurin-, Lyngbyn-, Ahrensburgin- ja Brommen - kulttuureissa perstiisikielen asemassa ja siten lincua - franca kielenä olleeseen suomensukuisten suurriistanmetsästäjien kieliin mm. Seppo Liukko c. Baltit olisivat genetiikkamittauksien perusteella kielenvaihtaneita suomensukuisia väestöjä:

247 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 247 / 256 Balttian alue on tämän laajennetun jatkuvuusteorian (SL) mukaisesti ollut suomensukuisten ja -kielisten väestöjen aluetta jääkauden maksimista alkaen jäänsulamisen jälkeen, kuten on ollut aikaisemmin mm. nykyisten valtioiden, kuten Saksan ja Puolan alueetkin. Tähän asiantilaan on tullut muutoksia vasta vasarakirves -/nuorakeraamisen kulttuurin (maanviljelyn) vaikutuksesta, ja silloin on alkanut kielenvaihtoprosessi indoeurooppalaisiin kieliin ko. suomensukuisten alueilla. Balttilaisten väestöjen alkuperäinen suomensukuinen perimä, esitetään myös alla olevassa tutkimuksessa vuodelta 2006, lainaus geneetikko M-L. Savontaus (tämä tukee myös osaltaan ko. perustein esitettyä suomensukuisten jatkuvuusteoriaa: Savontaus itse pitää liettualaisia ja latvialaisia kielenvaihtajina. Hänen mukaansa kansat kuuluivat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, ennen kuin omaksuivat indoeurooppalaisen kielensä. Y-kromosomin geenimuotojen suhteen liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset ovat lähes identtisiä, joten jonkin ryhmän tai joidenkin ryhmien on täytynyt vaihtaa kieltä, Savontaus sanoo (linkki alla). Kielenvaihto ei muuta geenejä. Suomalaisten geneetikkojen tekemässä tutkimuksessa osoitetaan suomalaisten ja balttien (mittaus tehty nimenomaan Liettulaisista) isälinjoissa olevan sellaista yhteistä pohjaa, joka osittain puuttuu muun Euroopan väestöiltä. Tämä haploryhmä N3 /tat-c osoittaa sen Euroopan alkuperäisväestöjen geeniksi ja on sitä vanhaa aikaisemmin "itäiseksi" mainittu geeniperimää, jota nyt sanotaan koilliseksi, suurriistanmetsästäjien / suomensukuisten Ukrainan - Uralin alueen haploryhmäksi. Se on Euroopan jääkauden aikaista aurignac / gravette suurriistanmetsästäjien N1c eli Tat -C (vanha nimi N3) haploryhmän markkeria, mutta tämä alkuperäisväestö on vaihtanut puhumansa kielen indoeurooppalaisiin kieliin eaa. aikana ehkä osittain senkin jälkeen kuten esim. latvialaiset, tällä hetkellä enää vain yksi (1) suomensukuisen liivinkielen taitaja on olemassa Latvian alueella. Tämä balttilaisten kielenvaihto on tosiasiaa, joka selviää samasta tutkimuksesta vuodelta 2006 Lappalainen, Savontaus, Huopana et al.: Suomalaisten isälinjoista n. 60% ja balttien n. 40%, olisi tätä Y-kromosomin haplotyypin markkeria Tat C, se osoittaisi osaltaan, että baltit ovat suomensukuisen kielen indoeurooppalaisiin kieliin vaihtaneita väestöjä (Savontaus). Ks. Suomalaisten geneettiset alkujuuret, Idästä vai lännestä, Huopana, Lappalainen, Savontaus 2006;12 (1);63-81). Katso myös karttaa n. 100 jaa. ajalta (alla), jossa Mustanmeren pohjoisrannalla oli jo baltoslaavin kieli oli vaihtunut, sillä alkuperäinen väestö oli pääosin alkuperäistä suomensukuista väestöä. Täältä slaavin kieli on levinnyt Baltian suomensukuisten alueelle (migraatio yli 10%)

248 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 248 / 256 ilmeisesti jo vanhemman rautakauden aikana, jolloin näiden suomensukuisten alkuperäisasukkaiden kieli on vaihtunut suomalaiskielien- germaanikielien (= varhaiskantasuomen) ja slaavien sekoitukseksi eli baltin kieleksi (jota myös baltoslaaviksi kutsutaan). Baltian väestön alkuperäistä väestöä ovat suomensukuiset ja- kieliset väestöt, joiden ensimmäinen kosketus jääkauden maksimin jälkeen on ollut n eaa. aikana vasarakirvesgermaanien maanviljelyn levittäytymisen aikoina. Kieleen tuli silloin pääasiassa maanviljelyyn liittyviä laina sanoja. Vasta n vuotta tämän jälkeen on Baltian -Novgorodin alueelle noussut etelästä slaavi väestöjä, joiden vaikutuksesta on tapahtunut Bbaltian alueella väestön kielenvaihto, kuten Novgorodin ympäristössä. Myös koko Itä- Euroopan alueella aikaisemman laajan alueen suomalaiskielisen alueen jälkeen tilkkutäkki väestöiksi ympäri Eurooppaa jääneet suomalaiskielet ovat kuolleet (muroma, metserä jne.), mutta väestö tai kansa ei tietenkään ole minnekään kuollut, on tapahtunut puhutun kielen vaihtuminen. Kielenvaihto on historiallisesti tosiasiaa: Marcantonio 2002: Amerikan ja Australian esimerkit selvästi näyttävät, että monet alkuperäiset kansat ovat vaihtaneet kielensä englantiin, espanjaan, portugaliin. Tämän tuloksena monet alkuperäiset kielet ovat kutistuneet, ja monet ovat jo kuolleet. Kielenvaihto Euroopassa (Alppien pohjoispuolella) Laajan suomensukuisten kielialueen kielenvaihdot Euroopassa: Lisää indoeurooppalaisia slaaveja skyytit ja sarmaatit (indoiranilaisia- Kurgan- Iranin indoeurooppalaisia, slaavinkielisiä ryhmiä) oli saapunut Indoeuroopan eli Antolia- Iranin [Parthia- Persia] välisiltä alueilta, Mustanmeren pohjoisrannoille. Siitä pohjoiseen puhuttu kieli oli vielä 100 jaa. aikanakin suomalaisväestöjen kieliä, niinkin etelässä kuin nykyisen Ukrainan- Valkovenäjän alueille saakka (Uralic tribes / väestöt- heimot). Alla Sarmatia - Scythia karttakuva, lainaus osoite;

249 Suomalaisten esihistoriaa muinaissuomalaisen Kalevalaisen Liukko nimitutkimuksen kautta Sivu 249 / 256 Indoeurooppalaiskielisten maanviljelijöiden saapuminen aiheutti suuret muutokset Euroopassa > seurauksena; suomensukuisten metsästäjäväestöjen kielenvaihto ja elinkeinon vaihto Ns. Neoliittisen vallankumouksen aikana maanviljely - ja indoeurooppalaiset kielet levisivät n eaa eaa. Mustanmeren - ja Alppien väliseltä alueelta Itämeren rannikolle saakka. Metsästäjien elinkeino ja kieli vaihtuivat Anatolian ja Iranin välialueilta saapuneiden maanviljelijöiden (Indoiranilaisia - indoeurooppalaisia oli saapui maksimissaan 15-20% alkup. metsästäjien määrästä) indoiranilaiseen kieleen ja saman alueen maanviljelyelinkeinoon (maanviljelyn kieli oli indoeurooppalainen kieli). Maanviljelykielestä tuli nyt alueen uusi prestiisi kieli, ja uuden- / parhaan elinkeinon kieli. Elinkeinon vaihdossa myös metsästäjien kieli vaihtui - hiljalleen, muodostui uusia kieliä, joista vanhin kieli on kantagermaani. Samalla muodostui Euroopan Alppien pohjoispuoliselle alueelle nuorakeraaminen - vasarakirveskulttuuri, jonka kielenä oli em. kantagermaani (Nuorakeraamisen /vasarakirveskulttuurin alueen väestö geneettisesti; saapuvat indoeurooppalaiset assimiloituivat metsästäjiin, mutta alkuperäiset CroMagnon metsästäjien geenit säilyvät edelleen n. 75%:n enemmistönä, kielenvaihdossa ei genetiikka muutu). Euroopan lämpötila olosuhteet olivat juuri 4900 eaa. aikana sellaiset, että Alppien pohjoispuolisten alueiden maanviljely oli erittäin mahdollista ja otollista. Maanviljely ehtikin levitä tämän lämpökauden vaikutuksesta jopa Itämeren rannikolle saakka. Siitä eteenpäin Baltiaan, Viroon ja Suomeen / Keski- Ruotsiin leviäminen hidastui, ilmojen kylmetessä, maanviljelyn vaikeutuessa, joiden seurauksena voidaan todeta, että näillä alueilla kieli ei aluksi edes vaihtunut. Slaavien alkujuuret ovat vanhimmat kirivitsit n eaa. Venäjän suomensukuisten alueelle