Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum"

Transkriptio

1 1/8 Paikka/Plats Seinäjoki Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr LSU-2009-R-6 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL- TAMISESTA LIHASIKOJEN KASVATUSTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN Manupork Oy, Nurmo HANKKEESTA VASTAAVA Manupork Oy Kalistajantie Nurmo HANKKEEN KUVAUS Manupork Oy suunnittelee lihasikojen kasvatustoiminnan laajentamista. Seinäjoen kaupungin Nurmon kylässä tilalla Manunkangas RN:o 8:239. Manupork Oy:llä on tällä hetkellä lihasian kasvattamo ja nyt toimintaa suunnitellaan laajennettavaksi niin, että vanhan sikalarakennuksen kaakkoispuolelle rakennetaan toinen sikalarakennus, johon tulee tilat lihasialle. Yhteensä tilalle tulisi lihasikaa. Sianlihaa tuotettaisiin noin kg vuodessa. Vanha lihasikala ja suunniteltu lihasikala sijaitsevat tilalla Manunkangas RN:o 8:239. Alue on Nurmon kunnan erityisesti kotieläintuotantoon osoittama alue, jolla sijaitsee Manupork Oy:n sikalan lisäksi kaksi broilerin kasvattamoa (toista ei ole vielä rakennettu) ja 990 lihasian sikala. Manupork Oy:n uuden lihasikalan ja toisen broilerkasvattamon valmistumisen jälkeen alueella olisi eläinyksikköjä yhteensä noin ja eläinsuojien toiminnasta syntyisi lantaa yhteensä m 3, josta sian lietettä m 3 ja broilerin kuivalantaa m 3. YVA-yhteysviranomainen on antanut lausunnon harkinnanvaraisen YVA-menettelyn tarpeesta Manupork Oy:n ensimmäisen sikalan ympäristölupahakemuksen yhteydessä (diaarinumero LSU-2004-R-41). Yhteysviranomainen totesi, että ympäristövaikutusten arviointi ei tässä vaiheessa ole tarpeen. Mahdollisten laajennusten ja uusien hankkeiden myötä ympäristövaikutusten arvioinnin tarve voi kuitenkin laueta uudelleen. YVA-yhteysviranomainen on antanut lausunnon YVAmenettelyn tarpeesta myös naapuritilan (Rattahanoja Oy) ympäristölupahakemukseen Lausunnossaan (diaarinumero LSU-2008-R-32) yhteysviranomainen toteaa, "ettei Rattahanoja Oy:n suunnittelemaan broilerien kasvatustoimintaan tule soveltaa YVA-menettelyä, koska hankkeeta ei todennäköisesti aiheudu sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ovat laajuudeltaan rinnasteisia YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin". Manupork Oy:n lihasikaloiden toimintaperiaatteena on osastokohtainen kertatäyttöisyys, jolloin rakennuksen jossain osassa on eläimiä ja jokin osa voi olla esim. pesussa tai remontissa. Tavoitteena on päästä koko yksikön osalta 3,5 kasvatuserän vuosikiertoon. Kasvatettavat eläimet hankitaan teurastamon eläinvälityspalvelusta ja niitä ruokitaan sekä teollisilla että kotoisilla rehuilla. Ruokinta perustuu koneelliseen ja automatisoituun liemiruokintaan, mikä mahdollistaa rehuoptimoinnin. Ilmastointi toteutetaan automaattiohjatulla ilmastoinnilla niin, että poistettava ilma vastaa aina kulloistakin tarvetta ja katolle asetettavat hormit sekoittavat poistoilman riittävän ylös. Osastoihin asennetaan sumukaste-

2 2/8 lujärjestelmä, joka sitoo pölyä ja vähentää hajua sitovien pölypartikkeleiden leviämistä ympäristöön sekä vähentää samalla vaihtopesuissa tarvittavan kokonaisveden määrää. Sikalarakennukset tulevat toistensa yhteyteen yhdyskäytävä välityksellä. Lannankäsittely, jätevedet ja jätteet Sikaloiden lietteenkäsittely toimii lietelannalla. Tilalla on kolme tilavuudeltaan noin m³:n kokoista lietesäiliötä. Laajennuksen yhteydessä suunnitellaan rakennettavaksi neljäs saman kokoinen lietesäiliö. Lietekuiluissa on lietteen varastotilavuutta vanhassa sikalarakennuksessa noin m³. Uuden sikalarakennuksen lietekuiluihin tulee lietteen varastotilavuutta noin 1550 m³. Tilan käytössä oleva varastotilavuus on laajennuksen jälkeen noin m³. Tilavuudesta on valmiiksi vähennetty neljään m³:n kokoiseen lietesäiliöön tulevan sadeveden tilavuus. Sikaloiden yhteyteen suunniteltu varastotilavuus alittaa valtioneuvoston nitraattiasetuksen (931/2000) mukaisen lihasian tuottaman lietemäärän ( m³) noin m³:llä. Toiminnanharjoittajat suunnittelevat kuitenkin mahdollisia etälietesäiliöitä, joiden paikkaa ei ole vielä päätetty. Liete johdetaan lietekuiluista lietesäiliöihin imulannanpoistomenetelmällä. Lietesäiliöt täytetään alta päin. Lanta levitetään lannoitteeksi sopimuspelloille, joita on pinta-alaltaan 525,90 ha. Sopimuspeltoa on riittävästi, sillä ympäristöministeriön ohjeen kotieläintalouden ympäristönsuojelusta ( ) mukaan lannanlevityspeltoa tulee lihasian tuottamalle lietemäärälle olla noin 489,27 ha (11 lihasikaa/ha) Käyttövesi tilan toimintaan otetaan kunnallisesta vesijohtoverkosta. Toiminnasta syntyvät kuolleet eläimet toimitetaan kuolleiden eläinten käsittelylaitokseen esimerkiksi Honkajoki Oy:öön. Kuolleiden eläinten (n. 9,4 t/vuosi) säilytys tapahtuu tilalla raatokontissa, josta raadot noudetaan säännöllisesti. Muut jätteet toimitetaan kunnalliseen jätehuoltoon. Tilan lämmitys tapahtuu öljyllä mutta lämmöntarve on sikalassa melko vähäistä. Tilalla olevan polttoainesäiliön tilavuus on noin 6500 litraa. Säiliö on varustettu lukituksella ja lapon estolaitteella. Taulukko 1. Eläinmäärät ja syntyvät lantamäärät nykyisin ja laajennuksen jälkeen hakijan ja naapureiden eläinsuojissa. Hakija: lihasikaa + laajennushakemus yht lihasikaa Eläimiä Kerroin* Eläinyksiköitä Lantaa m 3 /eläinpaikka** = 5382 Syntyvä lantamäärä m Naapurit: Lihasikoja Broilereita , , Broilereita , , YHTEENSÄ nyt lihasikaa broileria YHTEENSÄ laajennuksen jälkeen (hakija + naapurit) lihasikaa broileria * Ympäristöministeriön kirjeen kotieläinsuojia koskevasta ympäristöluvasta (YM4/401/2002) mukainen lannan fosforimäärään perustuva eläinyksikkökerroin eläinpaikkaa kohden.

3 3/8 ** Valtioneuvoston asetuksen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) mukainen kuivalantalan/lietesäiliön ohjetilavuus 12 kk:n varastoimisaikaa varten eläintä/eläinpaikkaa kohden. Hankkeen sijainti, häiriintyvät kohteet ja liikenne Rakennettava sikala sijaitsee osin rakennetulla metsäalueella noin 4 km Nurmon kunnan keskustasta pohjois-luoteeseen. Nurmon kunta on osoittanut paikan erityisesti kotieläintuotantoa varten. Kasvattamon pohjois-koillispuolella naapuritilalla Ukonpalsta RN:o 8:1795 on myönnetty ympäristölupa broilerin kasvattamolle noin 30 metrin etäisyydelle sikalarakennuksesta, Saranpäänmäen tilalla RN:o 8:238 toimii broilerin kasvattamo noin 170 metrin etäisyydellä ja tilalla Possula RN:o 8:1699 toimii 990 lihasian sikala noin 290 metrin etäisyydellä Manupork Oy:n sikalarakennuksista. Lähin naapurin vapaa-ajan käytössä oleva rakennus sijaitsee noin 390 metrin etäisyydellä rakennettavasta lihasikalasta. Lähimmät naapurien asuinrakennukset sijaitsevat noin 770, 815 ja 815 metrin etäisyyksillä rakennettavasta lihasikalasta Manunkylässä, jossa kilometrin säteellä lihasikalasta on yhteensä noin 19 asuinrakennusta. Eläinsuojien ympärillä sijaitsee metsää ja asuinrakennusten ympärillä peltoaluetta. Lähialueella ei ole muita häiriintyviä kohteita kuten kouluja tai päiväkoteja. Noin 680 metrin etäisyydellä rakennettavasta lihasikalasta sijaitsee ratsastustalli. Toiminnasta aiheutuu liikennettä siten, että teuras-, välitys- ja rehuauto liikennöivät keskimäärin 2 kertaa viikossa. Työntekijät käyvät tilalla päivittäin ja lisäksi on satunnaista huoltoajoa. Lietteen ajoa on keväisin ja syksyisin levitysviikkoina (viikot ja 34-41) yhteensä noin 600 kuormaa vuodessa. Lannanlevitykseen käytettävät sopimuspellot sijaitsevat hajallaan lähinnä Kyrönjoen ja Nurmonjoen lähialueilla sekä lähellä sikalaa Manunkylässä, joten lantakuljetukset hajaantuvat useille reiteille. Kaikki lannanlevityskuljetukset lähtevät kuitenkin tilalta etelään kohti Länsitietä ja suurin osa lantakuljetuksista lähtee Länsitietä etelään. Kauimmaiset lannanlevityspellot sijaitsevat noin 12 km etäisyydellä tilasta etelä-kaakkoon ja yli 8 kilometrin etäisyydellä pohjois-luoteeseen. Maankäyttö ja luonnonolosuhteet Hankealue sijaitsee maa- ja metsätalousvaltaisella haja-asutusalueella, jolla ei ole voimassa olevaa asema- tai yleiskaavaa. Hankkeen toteuttaminen alueelle tulee todennäköisesti edellyttämään suunnittelutarveratkaisua. Yleiskaavoitettu alue (Nurmon keskustan yleiskaava 2015) alkaa noin 2,8 kilometrin etäisyydellä eläinsuojista. Lähin asuinalue, Manunkylä, sijaitsee noin 0,8 km:n etäisyydellä eläinsuojista. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa (vahvistettu ) eläinsuojat sijaitsevat maaseudun kehittämisen (mk-2) kohdealueella. Lihasikalasta on noin 300 metriä etäisyyttä Nurmonjoen jokivarren kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeälle alueelle. Yksittäisiä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita tai merkittäviä muinaisjäännöksiä ei ole tiedossa sikaloiden lähiympäristössä. Lähimmät luonnonsuojelualueet, Natura 2000-verkostoon kuuluvat Järvinevan metsä Lapualla ja Paukanevan suoalue Nurmossa, sijaitsevat noin 1,5 km:n ja 2,7 km:n etäisyydellä lihasikaloista. Tila sijaitsee Lapuanjoen päävesistöalueella Nurmonjoen alaosan osavaluma-alueella (44.091). Lannanlevityspelloista suuri osa sijaitsee Kyrönjoen valuma-alueilla. Sekä Kyrönjoen että Lapuanjoen vesistöjen alueella ovat ongelmana rehevyys ja happamuus. Molempien jokien tilaan ja veden laatuun vaikuttavat keskeisesti maa- ja metsätalous sekä asutus, teollisuus sekä turvetuotanto. Ravinnekuormitus onkin pääosin näistä toiminnoista tulevaa hajakuormitusta. Ravinnekuormituksen lisäksi vesistöihin kohdistuu merkittävä kiintoainekuormitus. Noin 500 metrin etäisyydellä broilerkasvattamosta luoteeseen sijaitsee Martikkalanjärvi.

4 4/8 Lihasikalat tai lannanlevityspellot eivät sijaitse pohjavesialueilla. Lähin pohjavesialue, Isomäen I- luokan pohjavesialue ( ), sijaitsee noin 7 km:n etäisyydellä eläinsuojista. Tilan lähistöllä ei ole tiettävästi talousvesikaivoja. ASIAN KÄSITTELY JA KUULEMINEN Manupork Oy:n ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskukseen Ympäristökeskuksen ympäristölupayksikkö on hakemuksen vireille tulon yhteydessä pyytänyt YVA-yhteysviranomaiselta lausuntoa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (jatkossa: YVA-menettely) tarpeesta hankkeen kohdalla. Pyyntö on kirjattu YVA-asiana Hankkeesta vastaavalle on ilmoitettu YVA-harkinnasta suullisesti hakemuksen tuomisen yhteydessä pidetyssä neuvottelussa. Hakijalle on lähetetty kirjallinen kuulemis- ja lisätietokirje ja hakijat ovat käynnin yhteydessä todenneet suullisesti, etteivät näe YVA-menettelyä tarpeelliseksi hankealueen sijainnista johtuen. Samalla hakijat toimittivat peruskartan, johon on merkitty lannanlevityspeltojen sijainti. Jokivarsille jää hakijoiden mukaan suojakaista. Etenkin Kyrönjoki on lannanlevityspeltojen kohdilta pääosin pengerretty eikä penkereille ajeta lietettä. Hakijoiden tiedossa ei ole sikalan lähialueella olevia talousvesikaivoja. Seinäjoen kaupungin ympäristöviranomaiselle on ilmoitettu YVA-harkinnasta sähköpostilla Tähän on vastattu sähköpostilla, että YVA-menettely tulee liian myöhään, koska alueella on jo ennestään eläinsuojia eli ympäristöä rasittavaa toimintaa. Ympäristövaikutuksia on kuitenkin selvitettävä, koska on kyse mittavasta laajennuksesta. Lannan varastointi, käsittelytapa ja kuljetukset voivat aiheuttaa haittaa tien varren asukkaille. Suuren eläinmäärän lannalle tulee olla tarjolla riittävästi levityspeltoja vai käsitelläänkö lanta esim. biokaasulaitoksessa tms. Jos biokaasulaitosta ajatellaan alueelle, on sen yva hyvä yhdistää laajennushankkeeseen. Kyseessä on oletettavasti suunnittelutarvealue, joten asia koskee myös kaavoittajaa. Kaupungin kaavoituksesta vastaavan henkilön mukaan hanke edellyttää suunnittelutarveratkaisua. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Manupork Oy:n Lihasikalan laajennushankkeeseen Seinäjoen kaupungin Nurmon kylässä tilalla Manunkangas RN:o 8:239 ei tule soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994, muutos 458/2006) mukaan YVA-menettelyä tulee soveltaa hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Valtioneuvoston asetuksen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 6 :n hankeluettelon alakohdan 1b) (eläinten pito) mukaan YVA-menettelyä sovelletaan sikaloihin, joissa kasvatetaan yli sikaa. Alakohdan 12) mukaan YVA-menettelyä sovelletaan myös hankeluettelon alakohdissa 1-11) tarkoitettuja hankkeita kooltaan vastaaviin hankkeiden muutoksiin. Lisäksi YVA-menettelyä sovelletaan YVA-lain 4 :n mukaan yksittäistapauksessa sellaiseen hankeluettelon hankkeita pienempään hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Tällöin soveltamisesta päättää alueellinen ympäristökeskus. YVA-asetuksen 7 :n mukaan harkinnassa tarkastellaan ympäristövaikutusten merkittävyyttä ottaen huomioon 1. hankkeen ominaisuudet kuten a) hankkeen koko; b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa; c) luonnonvarojen käyttö; d) jätteiden muodostuminen; e) pilaantuminen ja muut haitat; f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat; 2. hankkeen sijainti kuten a) nykyinen maankäyt-

5 5/8 tö; b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky; c) luonnon sietokyky (esim. kosteikot, luonnon- ja maisemansuojelualueet, alueet joilla ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty, tiheään asutut alueet, historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet) ja 3. vaikutusten luonne kuten a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä; b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus; c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus; d) vaikutuksen todennäköisyys; e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus. Harkinnassa tulisi ympäristöministeriön kriteerien mukaan eläinsuojien osalta kiinnittää huomiota esimerkiksi eläinmäärään, syntyvän lannan määrään, peltopinta-alojen riittävyyteen ja sijaintiin, liikenteen ja asutuksen suhteeseen, asutuksen tiheyteen hankealueella, läheisiin suojelu- ja kulttuurihistoriallisiin alueisiin ja yhteisvaikutuksiin alueella jo olevan viljelyn ja eläintenpidon kanssa. Hankkeen koko. Manupork Oy:n suunnittelema eläinmäärän lisäys alittaa hankeluettelon rajan 617 sialla. Hanke ei siis yksinään vastaa kooltaan YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon alakohdan 1b) eläinmäärää vastaavaa hankkeen muutosta, vaan on noin 79 % siitä. Yhteisvaikutukset. YVA-asetuksen 7 :n alakohdan 1b) mukaisesti arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa harkittaessa on kuitenkin tarkasteltava myös hankkeen yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa. Manupork Oy:n on tarkoitus laajentaa sikalatoimintaa alueella, jolla toimii Manupork Oy:n lihasian sikalan lisäksi 990 lihasian sikala ja kaksi broilerin kasvattamoa. Alueen eläinyksikkömäärä kasvaisi hankkeen toteutuessa 8 772:een eli 1,4-kertaiseksi nykyisestä. Alueen lantatuotos kasvaisi m 3 :iin eli noin 1,5-kertaiseksi nykyisestä. Eläinmäärä alueella ylittäisi lihasikalan laajennuksen jälkeen YVA-asetuksen rajat broilerien osalta :lla ja lihasikojen osalta 3 372:lla. Uusi lihasikala ei ole kokonsa puolesta kovin lähellä YVA-rajaa mutta se lisää omalta osaltaan ympäristövaikutuksia alueella. Yleisesti tarkasteltuna eläinsuojien ympäristövaikutukset liittyvät lähinnä happamoitumiseen (lannan ammoniakki, rikin ja typen oksidit), rehevöitymiseen (typpi- ja fosforipäästöt), kasvihuonekaasut (metaani ja dityppioksidi), jätteisiin, jätevesiin, energian- ja vedenkulutukseen, hajupäästöihin (pääasiassa lannan ammoniakista), melupäästöihin, luonto- ja maisemavaikutuksiin sekä käytettyihin kemikaaleihin. Eläinsuojien ravinnekuormituksesta suurin osa tulee hajakuormituksena peltoviljelystä ja eläinsuojien alueellinen keskittyminen lisää alueiden kokonaiskuormitusta. Pistemäisiä päästöjä eläinsuojista voi aiheutua esimerkiksi lanta- ja lietevarastojen vuodoista ja ylitäytöistä sekä pesu- ja jätevesistä. Seuraavaksi arvioidaan Manupork Oy:n ja muiden alueen eläinsuojien aiheuttamien ympäristövaikutusten merkittävyyttä YVA-asetuksen 7 kriteereihin perustuen. Haju ja melu. Toimintaan saattaa hankkeen koko huomioiden liittyä merkittävänä ympäristövaikutuksena hajuhaitan lisääntyminen. Hajua aiheuttavat eläinsuojien ilmanvaihto, eläinjätteiden käsittely sekä liete- ja kuivalannan kuljetukset, varastointi ja levitys. Uuden talouskeskusten ulkopuolelle rakennettavan lihasian sikalan (2 383 eläinyksikköä) Suositeltava vähimmäisetäisyys olisi ympäristöministerin kirjeen (YM4/401/2002) mukaan suotuisissa olosuhteissa noin 345 metriä, normaaliolosuhteissa noin 370 metriä ja vaativissa olosuhteissa noin 440 metriä. Uuden 5382 lihasian sikalan suositeltava vähimmäisetäisyys olisi suotuisissa olosuhteissa noin 460 metriä, normaaliolosuhteissa noin 505 metriä ja vaativissa olosuhteissa noin 570 metriä. Suunniteltua lihasikalaa lähimmät naapuritalot sijaitsevat noin 770, 815 ja 815 metrin etäisyyksillä ja lähin vapaa-ajan asunto noin 400 metrin etäisyydellä. Uudelta kotieläinsuojilta vaadittava etäisyysvaatimus täyttyy asuinrakennuksiin nähden vaativissakin olosuhteissa. Hajupäästöjen voimakkuus pysyy sikalatoiminnan johdosta melko samansuuruisena eri aikoina sillä sikalassa on keskimäärin melko sama määrä eri ikäisiä sikoja. Suurin hajuhaitta muodostuu lietesäiliöiden sekoittamisen ja lannanlevityksen yhteydessä. Hajuhaittoja voivat lisätä myös muut läheiset eläinsuojat ja niiden yhteydessä olevat lietesäiliöt ja kompostialustat.

6 Lihasikalasta poistettavan ilman määrä vaihtelee lähinnä ulkoilman lämpötilan mukaan ja on suurin kesällä, ulkolämpötilan ollessa korkea. Ilmatieteen laitoksen julkaisun "Tilastoja Suomen ilmastosta " mukaan tuulet jakautuvat Kauhavan lentokentän mittausasemalla (noin 30 km Nurmosta) seuraavasti: pohjoinen 12 %, koillinen 9 %, itä 9 %, kaakko 12 %, etelä 18 %, lounas 17 %. länsi 9 % ja luode 9 %. Lähimmät naapurit sijoittuvat tilan itä- ja kaakkoispuolelle, jolloin alueella vallitsevat pääasialliset tuulet eivät tuo eläinsuojien hajuja kohti lähimpiä asuinrakennuksia. Samoihin naapureihin kohdistuvat kuitenkin Manupork Oy:n sikaloiden lisäksi myös muiden alueen eläinsuojien mahdolliset hajuvaikutukset. Asutuksen ja eläinsuojien välinen metsävyöhyke kuitenkin todennäköisesti vähentää hajujen leviämistä. Lisäksi etäisyydet eläinsuojien välillä ovat sellaiset, että hajujen lieventymistä tapahtunee eikä hajuista siten syntyne pistemäistä yhteisvaikutusta. Manupork Oy:n sikaloiden katolle asetettavat poistohormit sekoittavat poistoilman ylös ja asennettava sumukastelujärjestelmä vähentää hajua sitovien partikkeleiden leviämistä ympäristöön. Lisäksi vanhaan sikalaa on asennettu ja uuteen sikalaan asennetaan putket lietekuiluihin, ja tilalla on tarkoitus aloittaa lietteen jäähdytys, mikä vähentää hajuhaittoja. Lietesäiliöt täytetään alta päin. VTT:n "Hajuhaitan vähentäminen maatalouden suurissa eläintuotantoyksiköissä" loppuraportin (2006) mukaan eläinsuojien lähialueiden asukkaat pitivät lannan käsittelyn ja levityksen aiheuttamaa hajua tuotantorakennuksista tulevaa hajua häiritsevämpänä. Myös Manupork Oy:n eläinsuojien ja lähialueella olevien muiden eläinsuojien suurimmat hajukuormat aiheutuvat luultavimmin lietteen ja lannan käsittelystä, kuten lietesäiliöiden sekoittamisesta sekä lietteen ja lannan levityksestä. Lannanlevityspeltoja on jonkin verran eläinsuojan lähimpien naapureiden ympäristössä, joten myös lannanlevityksen hajuhaitat vaikuttavat eläinsuojan läheisyydessä. Lannanlevityksen aiheuttamaa kausiluontoinen haju ohjautuu kuitenkin osin kauemmas eläinsuojasta lannanlevityspeltojen läheisyyteen. Manupork Oy:n suunnittelema sikala saattaa jonkin verran lisätä hajukuormaa alueella lähinnä lietteen käsittelyn pitkittymisestä johtuen, mutta hajukuorman lisääntyminen ei todennäköisesti ole merkittävää. Hajukuormaa voidaan myös entisestään vähentää käyttämällä lietesäiliöissä esim. kelluvaa katetta. Toiminta sijoittuu suljettuihin eläinsuojiin eikä aiheuta juurikaan melua. Tilan kuljetuksista ja sekä sikaloiden ilmanvaihdosta ja puhdistuksesta voi aiheutua lyhytaikaista melua, mutta huomioiden liikennemäärät ja etäisyydet naapureihin meluhaitta ei liene häiritsevää. Pilaantuminen, jätteiden muodostuminen ja onnettomuusriskit. Hakemuksessa esitetty lannan varastointitilavuus alittaa valtioneuvoston nitraattiasetuksen (931/2000) mukaisen lihasian tuottaman lietemäärän ( m³) noin m³:llä. Lietteen varastotilavuuden riittävyys varmistetaan kuitenkin ympäristölupaprosessin ja sen valvonnan yhteydessä. Lisääntyvä lantamäärä voi lisätä lannanlevityksen aiheuttamaa hajakuormitusta jo ennestään rehevillä Lapuanjoen ja Kyrönjoen vesistöalueilla ja lähellä sijaitsee myös Martikkalanjärvi. Osa levityspelloista myös rajoittuu jokivarteen (Kyrönjoki, Seinäjoki ja Nurmonjoki). Lannanlevitysalaa on kuitenkin jonkin verran yli ympäristöministeriön kotieläintalouden ympäristönsuojelusta antaman ohjeen mukaisen vähimmäisalan, jolloin lantaa ei tarvitse levittää jokivarteen saakka. Pohjavesialueisiin eläinsuojilla tai lannanlevityksellä ei etäisyyksiä tarkastellen todennäköisesti ole vaikutuksia. Lannoitteiden aiheuttamaa vesien ravinnekuormitusta säädellään valtioneuvoston nitraattiasetuksella (931/2000), jossa mm. rajoitetaan typpilannoituksen levitysmääriä ja aikoja, sekä ympäristötukijärjestelmän avulla, johon kuuluvat mm. suojavyöhykkeet vesistöihin rajoittuvilla peltolohkoilla. Pistemäisiä päästöjä lantavarastoista sekä pesu- ja jätevesien aiheuttamaa kuormitusta säädellään ympäristölupamääräyksissä, niitä ehkäistään varastoimalla lanta ja jätevedet hakemuksen mukaisesti vesitiiviissä varastoissa. Jätteiden aiheuttamaa kuormitusta voidaan ehkäistä varastoimalla ne asianmukaisesti ja toimittamalla soveltuvaan jätteenkäsittelyyn. 6/8

7 7/8 Hankkeeseen liittyvät muut onnettomuusriskit kuten tulipalot eivät todennäköisesti aiheuta merkittäviä haittavaikutuksia muulle ympäristölle. Hakemuksen perusteella lihasikaloissa käytetään pitkälti tämänhetkistä parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Luonnonvarat, maankäyttö, luonnon sietokyky ja erityisalueet. Lihasikalatoiminta ja siihen liittyvät kuljetukset kuluttavat polttoaineita, energiaa ja vettä. Eläinsuojien pesuissa vedenkulutusta vähentää sumukastelujärjestelmä. Kuljetusmatkat eivät todennäköisesti ole kovin pitkiä, sillä lähiseudulla sijaitsee mm. teurastamo, rehutehdas ja porsassikaloita, joista tilalle voi tulla eläimiä. Energiaa ja polttoainetta kuluu myös rehun peltotuotannossa ja lietteen ajossa. Toisaalta liete korvaa sopimustiloilla teollisia lannoitteita. Liikenne lisääntyy laajennuksen myötä jonkin verran nykyisestä ja sikalarakennuksen rakentamistoimet lisäävät lyhytaikaisesti liikenteen määrää. Kunta on osoittanut maankäytöllisesti alueen kotieläintuotannolle. Eläinsuojat eivät vaikuta etäisyyksien perusteella vaikuta lähimpien Natura-alueiden luontoarvoihin tai kulttuurimaisemaan. Lähellä ei ole muita erityis- tai suojelualueita. Rehunviljelyssä mahdollisesti käytetyillä kemikaaleilla voi olla vaikutuksia vesistöihin ja alueen luontaiseen kasvi- ja eläinlajistoon. YHTEENVETO Manupork Oy suunnittelee lihasikalan laajennusta niin, että sikalaan tulisi aikaisemman lihasian sijaan lihasikaa. Eläinsuoja sijoittuisi lähelle kolmea muuta suurta eläinsuojaa. Tilan eläinmäärän lisäys on noin 79 % YVA-asetuksen hankeluettelon eläinmäärästä. Hankkeen ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointi ei perustu vain hankkeen kokoon. Arvioinnissa on otettu huomioon yhteisvaikutukset alueen muiden eläinsuojien kanssa, syntyvän lannan määrä ja varastointi, peltopinta-alat, pilaantumisriskit, etäisyydet lähiasutukseen, maankäyttö ja ympäröivä luonto sekä vaikutusten luonne. Hankkeen merkittävimpiä todennäköisiä ympäristövaikutuksia ovat haju- ja ravinnepäästöjen vaikutukset. Etäisyydet kasvattamosta lähimpiin asuinrakennuksiin viittaisivat siihen, että häiritsevien haju- tai meluhaittojen esiintyminen ei lisäänny merkittävästi sikalan laajennushankkeen myötä. Lannan kuljetusten, levityksen ja varastoinnin hajuvaikutukset hajaantuvat eri alueille. Kaiken kaikkiaan toiminnan vaikutukset ovat luonteeltaan maatalousvaltaiselle alueelle tyypillisiä, kohdistuvat melko suppealle alueelle ja pieneen väestömäärään ja ovat todennäköisesti kausittaisia ja lyhytkestoisia. Huomioon ottaen hankkeen ominaisuudet, sijoittuminen ja vaikutusten luonne yhteysviranomainen katsoo, että Manupork Oy:n suunnittelemaan lihasikojen kasvatustoiminnan laajentamiseen ei tule soveltaa YVA-menettelyä, koska hankkeesta ei todennäköisesti aiheudu sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ovat laajuudeltaan rinnasteisia YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994, muutos 458/2006) 4, 6 ja 19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6 ja 7 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (YVA-lain 19 :n 3 momentti).

8 8/8 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Maksu Hankkeesta vastaava, saantitodistuksin Päätöksestä ei peritä maksua Päätöksen jäljennös Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunki, ympäristönsuojelu Länsi-Suomen ympäristölupavirasto Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Etelä-Pohjanmaan liitto Länsi-Suomen ympäristökeskus/ympäristönsuojeluosasto/pm Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus ja päätös ovat nähtävillä Seinäjoen kaupungin ilmoitustaululla 14 päivän ajan ja sähköisesti ympäristöhallinnon internet-sivuilla > Länsi-Suomi > Ympäristönsuojelu > Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > YVA-päätökset. Johtaja Pertti Sevola Ylitarkastaja Minna Myllykoski LIITE Valitusosoitus

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum 1/7 Paikka/Plats Seinäjoki Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 18.8.2008 LSU 2008 R 32 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA UUTEEN BROILERIEN KASVATUSTOIMINTAAN Rattahanoja

Lisätiedot

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum 1/8 Paikka/Plats Seinäjoki Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 18.8.2008 LSU 2008 R 31 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA BROILERIEN KASVATUSTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/1406/2017 29.8.2017 MTY Pyylampi Sulkavankyläntie 143 63300 ALAVUS Viite Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 22.5.2017 Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES TA UUTEEN LIHASIKALATOIMINTAAN Perustettavan yhtiön lukuun, Mika Heino, Kauhajoki

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES TA UUTEEN LIHASIKALATOIMINTAAN Perustettavan yhtiön lukuun, Mika Heino, Kauhajoki Paikka Plats Seinäjoki Päiväys Datum Dnro Dnr 6.11.2008 LSU 2008 R 50 (531) Viite / Hänvisning Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES TA UUTEEN LIHASIKALATOIMINTAAN

Lisätiedot

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum 1/7 Paikka/Plats Vaasa Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 13.3.2008 LSU 2008 R 12 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA BROILERIEN KASVATUSTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum 1/7 Paikka/Plats Vaasa Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 11.12.2007 LSU 2007 R 44 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA BROILERIEN KASVATUSTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN

Lisätiedot

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum 1/7 Paikka/Plats Vaasa Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 3.3.2008 LSU 2008 R 3 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA PORSASTUOTANTOTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN Maatalousyhtymä

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/29/07.04/2011 14.5.2012 Nro 3/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie 141 32770 HUHTAMO

Lisätiedot

Hanke sijoittuu noin 5 km Laitilan keskustasta pohjoiseen Untamalan kylään.

Hanke sijoittuu noin 5 km Laitilan keskustasta pohjoiseen Untamalan kylään. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 3.3.2011 Diaarinumero VARELY/74/07.04/2010 Nro 3/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kristian Ulla Untamontie 254 23800 LAITILA HANKKEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES TA UUTEEN LIHASIKALATOIMINTAAN Ravpork Oy, Ylistaro

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES TA UUTEEN LIHASIKALATOIMINTAAN Ravpork Oy, Ylistaro Paikka Plats Seinäjoki Päiväys Datum Dnro Dnr 10.11.2008 LSU 2008 R 59 (531) Ravpork Oy / Hannu Rajamäki Lapuantie 1599 61450 Kylänpää Viite / Hänvisning Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3324/2017 12.1.2018 Sikatiimi Oy Koskenkatu 5 62100 LAPUA Viite Lausuntopyyntö YVA-menettelyn soveltamistarpeesta olemassa olevan emakkosikalan laajentamista koskevassa hankkeessa 15.12.2017

Lisätiedot

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa Ympäristövaikutusten arviointi hankkeissa - Hankkeiden/toimintojen vaikutuksia ympäristöönsä arvioidaan hankkeen/toiminnan edellyttäessä

Lisätiedot

YVA-lain 6 :n mukainen päätös arviointimenettelyn soveltamisesta eläinsuojaan

YVA-lain 6 :n mukainen päätös arviointimenettelyn soveltamisesta eläinsuojaan Päiväys Datum Dnro Dnr 19.5.2009 PIR-2009-R-16-531 Anna Ollila Liedenpohjantie 1278 34930 Liedenpohja Viite / Hänvisning Neuvottelu Pirkanmaan ympäristökeskuksessa 9.1.2009 Asia / Ärende YVA-lain 6 :n

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum 1/8 Paikka/Plats Vaasa Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 4.12.2007 LSU 2007 R 39 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA BROILERIEN KASVATUSTOIMINNAN LAAJENTAMISEEN

Lisätiedot

Latvalan Maatila Oy, Louhikonmäentie 46, Halkosaari

Latvalan Maatila Oy, Louhikonmäentie 46, Halkosaari PÄÄTÖS Dnro EPOELY/22/07.04/2011 Etelä-Pohjanmaa I Södra Österbotten 28.4.2011 Latvalan Maatila Oy Louhikonmäentie 46 60560 Halkosaari Hankkeesta vastaava Hankkeen kuvaus Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA SANTAPORSAS OY:N VÄLIKASVATTAMOHANKKEESEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA SANTAPORSAS OY:N VÄLIKASVATTAMOHANKKEESEEN P I R K A N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PÄÄTÖS Antopäivä Dnro 17.11.2006 PIR-2005-Y-165-131 ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA SANTAPORSAS OY:N VÄLIKASVATTAMOHANKKEESEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum 1/9 Paikka/Plats Seinäjoki Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 31.3.2009 LSU-2009-R-16 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL- TAMISESTA KALKKUNOIDEN JA LIHASIKOJEN KASVATUSTOIMINNAN

Lisätiedot

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 101 :ssä tarkoitettu hakemus 17.3.2010 annetun ympäristölupapäätöksen nro 7/2010/3

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 5.11.2008 LSU 2008 Y 591(113) ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen muutoshakemus,

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3364/2017 10.1.2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS HANKKEESTA VASTAAVA MTY Mäkelä Eero ja Tuomas Äijäläntie 196

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Eläinsuojien ilmoitusmenettelyn koulutustilaisuus Seinäjoki. Ilmoituslomake, esimerkit ja kysymykset. Mikko Jaakkola

Eläinsuojien ilmoitusmenettelyn koulutustilaisuus Seinäjoki. Ilmoituslomake, esimerkit ja kysymykset. Mikko Jaakkola Eläinsuojien ilmoitusmenettelyn koulutustilaisuus 11.2.2019 Seinäjoki Ilmoituslomake, esimerkit ja kysymykset Mikko Jaakkola 11.2.2019 Ilmoituslomakkeet Ilmoitus suositellaan tehtäväksi ympäristöhallinnon

Lisätiedot

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE arkis KUOPION KAUPUNKI HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU 2.2.2018 Kansikuva: Kuvasovitus Heinjoen uudesta ylijäämämaiden läjitysalueesta, näkymä Korsumäeltä. TIIVISTELMÄ Kuopion

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 90/2010/1 Dnro LSSAVI/215/04.08/201 Annettu julkipanon jälkeen 31.8.2010 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/160/2015 Pohjois-Karjala 29.02.2016 Timo Tahvanainen Vehkapurontie 299 82220 NIITTYLAHTI Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Timo Tahvanainen

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Rakennus- ja ympäristölautakunta 319 17.10.2012 Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 575/11/01/00/2010 RYL 319 Asiakirjat Asiakirjat ovat

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Vaasa. Päiväys Datum 1/5 Paikka/Plats Vaasa Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 25.3.2008 LSU 2008 R 13 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA UUTEEN TURKISTARHATOIMINTAAN Meri Turkis Oy,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa PÄÄTÖS Dnro EPOELY/203/2018 2.2.2018 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HANKE Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) Liite 2

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) Liite 2 Ympäristöten arviointimenettely (YVA) Liite 2 ASUKASKYSELYLOMAKE Osana Farmi Nummela Oy:n sikala-, broilerikasvattamo-, biokaasulaitos- ja lannoitteenvalmistushankkeen ympäristöten arviointimenettelyä

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Eläinsuojien ilmoitusmenettely

Eläinsuojien ilmoitusmenettely Eläinsuojien ilmoitusmenettely Maatilarahoituksen ajankohtaispäivä, Laitila Maria Timonen 11.2.2019 Menettelyn päälinjat Ilmoituksesta seuraava viranomaispäätös, jota noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7019/2015 13.10.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki. Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21, ILMAJOKI

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki. Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21, ILMAJOKI Dnro LSSAVI/988/2018 Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue 21.11.2018 Kuulutus Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21,

Lisätiedot

Seinäjoki. Sikana Oy / Jaakko Kortesmäki Välimäentie Ilmajoki. Kortesmäki Jaakko ja Puska Markku / perustettava

Seinäjoki. Sikana Oy / Jaakko Kortesmäki Välimäentie Ilmajoki. Kortesmäki Jaakko ja Puska Markku / perustettava Paikka Plats Seinäjoki Päiväys Datum Dnro Dnr 30.10.2008 LSU 2008 R 39 (531) LSU 2008 R 52 (531) Sikana Oy / Jaakko Kortesmäki Välimäentie 76 60800 Ilmajoki Kortesmäki Jaakko ja Puska Markku / perustettava

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Päätös PIRELY/8/07.04/2012 Pirkanmaa 18.6.2012 Julkinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000, 33521 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Pirkanmaan

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS VARELY/3282/2017 19.1.2018 Nro 1/2018 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA HANKKEEN KUVAUS Hanke Ympäristö MTY Pohjola Antti ja Pohjola Teemu Vähä-Ollilantie

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

Päätös Nro 24/2010/1 Dnro LSSAVI/88/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 24/2010/1 Dnro LSSAVI/88/04.08/2010. Länsi- ja Sisä-Suomi. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 24/2010/1 Dnro LSSAVI/88/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2010 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.

Lisätiedot

Broilertilojen ympäristöluvat

Broilertilojen ympäristöluvat Broilertilojen ympäristöluvat Lähde: www.ymparisto.fi Kuva Pekka Koskinen Ympäristölupavaatimukset Eläinsuoja tarvitsee ympäristöluvan, jos se on tarkoitettu vähintään (YSA 1 1 momentti 11 kohta) 10 000

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

Päiväys Datum. Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta Varkauden tehtailla suunniteltua muovijätteen polttohanketta varten

Päiväys Datum. Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta Varkauden tehtailla suunniteltua muovijätteen polttohanketta varten Päiväys Datum Dnro Dnr 25.1.2007 PSA-2007-R-2-531 Stora Enso Oyj, Varkauden tehtaat PL 169 78201 Varkaus Viite / Hänvisning Lausuntopyyntönne 7.1.2007 Asia / Ärende Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/42/07.04/2010 Pohjois-Karjala 07.12.2010 Maatila Esa Korhonen Lampsinrannantie 9 75650 SAVIKYLÄ Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Maatila

Lisätiedot

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum

Paikka/Plats. Seinäjoki. Päiväys Datum 1/7 Paikka/Plats Seinäjoki Päiväys Datum PÄÄTÖS Dnro Dnr 9.6.2008 LSU 2008 R 23 (531) Asia Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL TAMISESTA BIOKAASULAITOKSEN RAKENTAMISHANKKEESEEN

Lisätiedot

Viite Ympäristölupahakemus eläinsuojalle, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö (LSSAVI/45/04.

Viite Ympäristölupahakemus eläinsuojalle, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö (LSSAVI/45/04. PIRELY/7/07.04/2010 Pirkanmaa 27.5.2010 Seppo Mikkola Holstintie 43 31700 Urjala Viite Ympäristölupahakemus eläinsuojalle, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 25.1.2010 (LSSAVI/45/04.08/2010)

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

(* Lannan fosforisisältöön perustuva eläinyksikkökerroin, perustuen YM:n kirjeeseen kotieläinsuojien ympäristöluvasta, Dnro YM4/401/2002, 18.3.

(* Lannan fosforisisältöön perustuva eläinyksikkökerroin, perustuen YM:n kirjeeseen kotieläinsuojien ympäristöluvasta, Dnro YM4/401/2002, 18.3. Päiväys Datum Dnro Dnr 8.1.2008 PIR 2008 R 1 531 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA MARJAMÄENVUOREN TILAN BROILERIKASVATTAMON LAAJENNUKSEEN HANKKEESTA VASTAAVA Oittisen tila,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 22 12.02.2015. 22 Asianro 8573/11.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 22 12.02.2015. 22 Asianro 8573/11.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 22 Asianro 8573/11.01.00/2014 Lausunto aluehallintovirastolle eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta, Lohilahti 7:99, Riistavesi Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Alueellinen

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle.

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 11.10.2011 Diaarinumero VARELY/15/07.04/2011 Nro 6/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Kluuvikatu

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

Perustettava yhtiö Manupork Oy/Olli Autio, Pentti Honkala, Petri Penttilä Yhteyshenkilö: Olli Autio, Kalistajantie 99, Nurmo

Perustettava yhtiö Manupork Oy/Olli Autio, Pentti Honkala, Petri Penttilä Yhteyshenkilö: Olli Autio, Kalistajantie 99, Nurmo L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus PIR 2007 Y , vireille , täydennys

Ympäristölupahakemus PIR 2007 Y , vireille , täydennys Päiväys Datum Dnro Dnr 3.10.2008 PIR 2008 R 11 531 U ja j Oy Ullvén/Junnila Vakkalantie 10 38300 KIIKKA Viite / Hänvisning Ympäristölupahakemus PIR 2007 Y 248 113, vireille 1.8.2007, täydennys 19.5.2008

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/11/07.04/2012 Pohjois-Karjala 07.11.2012 Vesa Eronen / NENORE Oy Havukkaniemi 16 83100 LIPERI Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Vesa Eronen

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö . Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 15.2.2016 Yksikön päällikkö Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 (Opastinsilta 12 B 5. krs) 00521 Helsinki

Lisätiedot

... Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, VASA Puh telefax

... Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, VASA Puh telefax L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

lisärakentamista ja ympäristölupaa. Kiinteistöille sijoittuva broilertuotantomäärä laajennuksen jälkeen on kokonaisuudessaan

lisärakentamista ja ympäristölupaa. Kiinteistöille sijoittuva broilertuotantomäärä laajennuksen jälkeen on kokonaisuudessaan Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/3/07.04/2014 30.5.2014 Nro 8/2014 YVA ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Farmi Nummela Oy Penninkulmantie 518 31500

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/4/07.04/2013 Pohjois-Karjala 18.04.2013 Jyrki Kervinen Ollilanpiha 20 80330 REIJOLA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Jyrki Kervinen Ollilanpiha

Lisätiedot

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS Jenna M. Lampinen LUVA 12.4.2012 TÄRKEIMMÄT RAVINTEET PELTOVILJELYSSÄ JA NIIDEN VAIKUTUKSET Typpi: sadon ja valkuaisen määrä Fosfori: kasvin kasvun alkuvaihe (juuret, jyvien

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 1.9.2009 LSU-2008-Y-504 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE 111 42 YMPÄRISTÖLUPA / KOHMO VILLE Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee olemassa olevaa lihasikalaa.

Lisätiedot

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä SAATE 22.5.2012 Arvoisa vastaanottaja Tarvasjoella on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) liittyen uuden lihasikalan ja biokaasulaitoksen rakentamiseen. Liittyen hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Prof. Kai Kokko Syksy 2011 Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla

Lisätiedot

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

8/YMPLA 26.02.2014. Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 8/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y2/2014 Ympla 26.02.2014 32 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot