Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut
|
|
- Niilo Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään kumonnut Tohmajärven kunnanvaltuuston päätöksen ympäristönsuojelumääräysten 19 :ää ja sen perusteluja koskevilta osiltaan päätöksessä tarkemmin esitetyin perusteluin. Tohmajärven kunta on tyytynyt Kuopion hallinto-oikeuden päätökseen ja samalla on päätetty korjata ympäristönsuojelumääräykset lain vaatimuksen mukaiseksi. Koska kyseinen ympäristönsuojelumääräysten kohta on hallinto-oikeuden päätöksellä kumottu on tarpeen noudattaa ympäristönsuojelulain 203 :n menettelyä viranomaistahojen kuulemisen osalta sekä antaa myös kuntalaisille mahdollisuus normaalin kuulutusmenettelyn kautta lausua mielipiteensä muutettavasta määräysten kohdasta hallintolain 41 :n edellyttämällä tavalla. Määräysluonnosta ei kuitenkaan tarvitse erikseen asettaa nähtäville vaan suoraan määräysehdotus on riittävä menettely. Asian valmistelusta on tiedotettava kunnan www-sivuilla. Teknisessä toimistossa on luonnosteltu kunnan ympäristönsuojelumääräysten lannoitteiden levittämistä koskevaa 19 :ää ja sen perusteluja kuulumaan seuraavasti: 19 Lannoitteiden levittäminen Sen lisäksi mitä valtioneuvoston asetuksessa (Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014) maataloudessa olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta on määrätty, tulee lannan, lietelannan, virtsan, stabiloidun jätevesilietteen, säilörehun puristusnesteiden ja muiden nestemäisten lannoitteiden levittämisen osalta noudattaa seuraavaa. Edellä mainittujen lannoitteiden levittäminen pysyvän asutuksen viereiselle pellolle tulee tehdä niin, ettei siitä aiheudu tarpeetonta hajuhaittaa asukkaille. Asutuksen välittömään läheisyyteen edellä mainittuja lannoitteita levitettäessä, on ne mullattava välittömästi levityksen jälkeen. Lannan, lietelannan, virtsan, stabiloidun jätevesilietteen, säilörehun puristusnesteen ja muiden nestemäisten lannoitteiden levittäminen tulee tehdä siten, ettei siitä aiheudu pohja- tai pintaveden pilaantumisvaaraa. Pohjavesialueilla oleville pelloille on lietelannan, virtsan, stabiloidun jätevesilietteen, säilörehun puristusnesteen ja muiden nestemäisten lannoitteiden levittäminen ilman erityistä syytä kielletty. Mikäli edellä mainittujen lannoitteiden levittämiseen on erityinen syy, on siitä tehtävä ympäristönsuojeluviranomaiselle ilmoitus viljelysuunnitelman yhteydessä, kuitenkin vähintään kuukautta ennen toimenpiteen suorittamista.
2 Lannoitus on tällöin tehtävä keväällä, kesällä tai kasvustoa perustettaessa syksyllä, multaimella levitettynä tai välittömästi levityksen jälkeen mullattuna ja vain kasvien yhden vuoden ravinnetarvetta vastaava määrä. Vedenottamoiden lähisuojavyöhykkeellä nestemäisten lannoitteiden levittäminen on aina kiellettyä. Talousveden hankintaan tarkoitettujen kaivojen ja lähteiden ympärille tulee jättää maaston korkeussuhteista ja maalajista riippuen vähintään metrin levyinen suojavyöhyke käsittelemättä kotieläinten lannalla. 19 lannoitteiden levitys perustelut Lannan, lietelannan, virtsan, stabiloidun jätevesilietteen, säilörehun puristusnesteen ja muiden nestemäisten lannoitteiden levitys saattaa aiheuttaa asuinalueella ja niiden läheisyydessä kohtuuttomia hajuhaittoja, jollei lantaa mullata riittävän nopeasti levittämisen jälkeen. Edellä mainittujen lannoitteiden välitön multaus ehkäisee ammoniakin haihtumista ja samalla myös mahdolliset hajuhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi. Multauksella ehkäistään myös ravinteiden huuhtoutumista ojiin ja edelleen pintavesiin. Lietelannan, virtsan, jätevesilietteen, säilörehun puristusnesteen ja muiden nestemäisten lannoitteiden levitys vedenottamoiden lähisuojavyöhykkeillä oleville pelloille ei ole sallittua eikä em. lannoitteita tule levittää myöskään muualla pohjavesialueilla ilman erityistä syytä ja siten, että pohjaveden pilaantumisvaara on olemassa. Mikäli lannoitteiden levittämiseen on olemassa erityinen syy, on siitä tehtävä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ilmoituksen tekeminen on tarpeen valvonnan ja seurannan kannalta. Ilmoituksessa on käytävä erityisten syiden lisäksi ilmi ainakin tiedot ilmoituksen tekijästä yhteystietoineen, tiedot lannan levityspaikasta ja pinta-alasta, levitysajankohdasta, levitysmäärästä (m 3 tai tn) levitystavasta sekä tarvittaessa tiedot myös esim. pellon maalajin karkeudesta, pohjaveden korkeudesta ja virtaussuunnista. Erityisinä syinä voidaan pitää esim., että tilalla on käytössä lannankäsittelyjärjestelmä, jossa syntyy vain nestemäisiä lannoitteita eikä tilalla ole riittävästi peltoalaa pohjavesialueen ulkopuolella, lantaa ei saa luovutettua hyödynnettäväksi muualle tai luomuviljelyn ehdot estävät keinolannoitteiden käytön lannoituksessa. Näin pyritään estämään ympäristönsuojelulain 17 :n mukaisesti pohjaveden pilaantuminen. Talousvesikaivojen ympärille jätetään lannoittamaton kaista, jolla estetään bakteerien pääsy kaivoon. (valmistelija: kunnaninsinööri) Päätösehdotus: Ympäristölautakunta hyväksyy laaditun ehdotuksen ympäristönsuojelumääräysten 19 :ksi ja sen perusteiksi sekä esittää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
3 Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot, jonka jälkeen ehdotus viedään kunnanvaltuuston käsiteltäväksi, mikäli siihen ei tule merkittäviä muutoksia. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. - merkittiin pöytäkirjaan, että rakennustarkastaja Pentti Kesti oli asiantuntijana paikalla. Kunnanhallitus : asian valmistelijat: kunnaninsinööri, talous- ja hallintojohtaja Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy laaditun ehdotuksen ympäristönsuojelumääräysten 19 :ksi ja sen perusteiksi. Ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot, jonka jälkeen ehdotus viedään kunnanvaltuuston käsiteltäväksi, mikäli siihen ei tule merkittäviä muutoksia. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Ympäristölautakunta
4 Ympäristönsuojelumääräysten 19 ja sen perustelut ovat olleet julkisesti nähtävillä välisen ajan. Muistutuksia tai valituksia ei ole saapunut määräaikana. Pohjois-Karjalan ympäristöterveys/terveysvalvonta on antanut lausuntonsa asiasta. Lausunnossa on todettu, ettei lannoitteiden levittäminen saa aiheuttaa terveyshaittaa ja että ympäristönsuojeluviranomaisella tulisi em. ilmoituksen saatuaan tilanteesta riippuen olla mahdollisuus kieltää/rajoittaa lannoitteiden levittäminen pohjavesialueelle. Ympäristönsuojeluviranomaisella on mahdollisuus ilmoituksen saatuaan kieltää/rajoittaa lannoitteiden levittäminen pohjavesialueelle eikä lannoitteiden levittämisestä saa aiheutua terveyshaittaa. (valmistelija: kunnaninsinööri) Päätösehdotus: Ympäristölautakunta esittää ympäristönsuojelumääräysten 19 :n ja sen perustelut kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Kunnanhallitus : asian valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy ympäristönsuojelumääräysten 19 :n ja sen perustelut ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti ja esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Kunnanvaltuusto Kvalt Esityslistan asia n:o 5. Päätös: Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen. Otteen tietoverkossa julkaistusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
5 pöytäkirjanpitäjä
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioiminen ympäristönsuojelumääräysesityksessä
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioiminen ympäristönsuojelumääräysesityksessä 1. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Ei huomauttamista. - 8.1.2013 2. Maatilayhtymä Toivonen 14.1.2013 Tilan
Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola
N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000
N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien
Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Ympäristölupa-asia asiavirheen korjaamiseksi on tullut vireille lupaviranomaisen omasta aloitteesta huhtikuussa 2012.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 67/2012/1 Dnro ISAVI/73/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 20.9.2012 ASIA Asiavirheen korjaaminen PÄÄTÖS, JOTA MUUTETAAN LUVAN HAKIJAT ASIAN VIREILLETULO Itä-Suomen aluehallintoviraston
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)
Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 22 12.02.2015. 22 Asianro 8573/11.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 22 Asianro 8573/11.01.00/2014 Lausunto aluehallintovirastolle eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta, Lohilahti 7:99, Riistavesi Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Alueellinen
Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto
Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen
LANNAN LEVITYS. Lannan levityksestä muodostetaan aineistoa seuraavien kriteerien perusteella: Kuivalanta
LANNAN LEVITYS Tämän analyysiesite esittelee paikkatietoanalyysin, jonka tarkoitus on määritellä ne pellon peltolohkot, joille lannan levitystä voidaan kohdentaa. Lannanlevitystä rajoittaa nitraattiasetus,
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset
Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta
Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on
Karjanlannan hyödyntäminen
Karjanlannan hyödyntäminen Pentti Seuri Kevätinfo, Mikkeli 29.3.2017 Lannan merkitys Lannoite; vuotuislannoite ja pitkäaikaisvaikutus Maanparannusaine, orgaanisen aineksen ylläpito ravinnevarasto, kationinvaihtokapasiteetti
Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,
Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -
Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,
Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan
:lle Hevossaaren vedenottamon. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Helka Sillfors, puh. 050-091 8597, etunimi.sukunimi@heinola.
Heinolan kaupunki Ote pöytäkirjasta Ympä rist ö-j rakennuslautakunta 135 11.12.2013 ETELA-SUOMIEN ALUE,HALLINTOVIRASTO 'I T 1 Ö RA FINLAND -- 2 1. 12, 2013 savi l a i 3 isrrnå Ympäristönsuojeluviranomaisen
Ympäristönsuojelumääräysten sisällön rajoitukset ja mahdollisuus poikkeuksen myöntämiseen
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hyvinkään ympäristönsuojelumääräyksien uudistaminen Ympäristönsuojelumääräysten lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristönsuojelumääräykset kuuluvat kunnan ympäristönsuojelun
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu
PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.
KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )
Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 272/11.01.03/2012 28 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. (09) 816 24853 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/
Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 11.10.2011, kello 17.30 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala
Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.
Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59
Karjanlannan käyttö nurmelle
Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta
Ympäristölupa jätteen ammattimaiseen käsittelyyn ja hyödyntämiseen. talousjätevesiä ja lietteitä
SAVONLINNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulautakunta Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2004, siirretty 29.4.2014 1 ASIA: Ympäristölupa jätteen ammattimaiseen käsittelyyn ja hyödyntämiseen koskien asuin-
Pohjavesialueiden suojelu
Pohjavesialueiden suojelu 2.10.2012 Pohjavesialueluokkien määrittely Pohjavesialueet luokiteltu käyttökelpoisuutensa ja suojelutarpeensa mukaan kolmeen eri luokkaan Luokka I, vedenhankintaa varten tärkeä
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 62/11.01.03/2013 30 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 4.04.07 Sivu / 58/07.00.0 Ympäristölautakunta 4 9..07 Kaupunginhallitus 7 0.4.07 50 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen, puh.
PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.
KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500
TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT
VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 19 :n mukaan kunnilla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3907/11.00.02/2015 73 Lausunto Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivitysehdotuksesta Valmistelijat / lisätiedot:
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle
Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle Pyhäjärvi-instituutti 26.3.2018 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Taustaa Biokaasulaitosten ympäristöluvissa määritellään
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Kunnanhallitus 95 24.03.2009 Kunnanhallitus 37 09.02.2010 Kunnanhallitus 142 07.06.2011 Kunnanhallitus 256 22.11.2011 Kunnanhallitus 63 15.03.2012 Kunnanvaltuusto 15 11.04.2012 Rakennusjärjestyksen uusiminen
Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin
Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille
Nitraattiasetus (1250/2014)
Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden
Neuvontasarja 2005 H II - 1. Vesien suojelu. VL (vesilaki 264/61), YSL (ympäristön suojelulaki
Neuvontasarja 2005 H II - 1 Vesien suojelu VL (vesilaki 264/61), YSL (ympäristön suojelulaki 86/00) EU (vesipuitedirektiivi) pinta- ja pohjavesien suojelu Pohjavesidirektiivi 80/68 artiklat 4 ja 5, ja
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 31.5.2011, kello 17.00 18.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala
Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61
Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi
1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus
Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle
PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojelulakia sovelletaan mm. toimintaan, joka saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumista sekä toimintaan,
Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa
MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014
Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.
Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen
UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.
UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16
Separoidun neste- ja kuivajakeen levittäminen
Separoidun neste- ja kuivajakeen levittäminen Johanna Virtanen, Ylä-Savon ammattiopisto 2017 Lannan levityksen ongelmat Karjanlanta on osasyyllinen vesistöjen ravinnepäästöihin, pohjavesien pilaantumiseen,
Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.
Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 27.3.2012, kello 17.30 18.50 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja
Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus
Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita
Kiinteää sipulijätettä syntyy tilalla lajittelun yhteydessä ja jalostamon
Viranomaislautakunta 33 21.06.2016 Viranomaislautakunta 43 16.08.2016 Päätös Vehviläisen tilan sipulijätteen käsittelystä peltoon levittämällä Viromltk 21.06.2016 33 Valmistelija/lisätiedot: vs. ympäristönsuojelupäällikkö
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016
KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT
KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 19 :n mukaan kunnilla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia
Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK
Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 69 12.06.2014. 69 Asianro 2333/11.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 69 Asianro 2333/11.01.00/2014 Päätös ympäristölupahakemuksesta / Maatila Suihkonen Oy / eläinsuoja, Paasvedentie 83, 77600 Suonenjoki, Hulkkolan kylä, Toivala 19:1
Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Viljelijä tulotukikoulutus 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 9.4.2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 10.10.2013 Sivu 1 / 1 2091/11.00.02/2013 Ympäristölautakunta 44 16.5.2013 91 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten muuttaminen (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen,
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25
RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY
RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan
Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE
111 42 YMPÄRISTÖLUPA / KOHMO VILLE Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee olemassa olevaa lihasikalaa.
1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen
Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano
Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus
NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY
NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain
Espoon kaupunki Pöytäkirja 159. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 2091/11.00.02/2013 Ympäristölautakunta 44 16.5.2013 Ympäristölautakunta 91 10.10.2013 Kaupunginhallitus 319 28.10.2013 159 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten muuttaminen
Tila on liittynyt maatalouden ympäristötukijärjestelmään.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2005 Dnro 1101Y0517 131 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Leevi Nikun eläinsuojan nykyistä toimintaa Haapaveden
Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.
Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus
Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen
Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,
Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Turkistarhojen ja maatilojen valvonta Valvojat Etelä-Pohjanmaan maatilat Pirita Rousu ja Toni Etholén (Seinäjoki)
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto KOKOUSAIKA Torstai 27.9.2018 kello 18.00 18.13 KOKOUSPAIKKA Yliopiston tutkimusasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE A 1 varavaltuutettu
Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen
Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a
1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 33 YLO LOS-2004-Y-1002-131 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2005 ASIA Päätös Vehmaan Haikara Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka
Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous
Karjanlannan levityksen teknologiat ja talous Timo Lötjönen, MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi google haku: mtt ruukki InnoTietoa! - hanke Esityksen rakenne: - Johdanto - Logistiikan ratkaisumahdollisuudet
Kosken Tl kunta Esityslista Nro 6/2015. Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta 15.12.2015 1 Kokousaika Tiistai 15.12.2015 klo 18:00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen
TEIJO TERÄNEN; YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS / ELÄINSUOJAN LAAJENNUS; TAKAMETSÄNTIE 480, ASKOLA. Takametsäntie 480 2082430-6 07680 JUORNAANKYLÄ
1 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Askolantie 28 07500 Askola ASIA TEIJO TERÄNEN; YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS / ELÄINSUOJAN LAAJENNUS; TAKAMETSÄNTIE 480, ASKOLA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS (14 sivua) Annetaan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6690/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 135 Asianro 6690/14.05.00.02/2014 Lausunto / Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kaupunkiympäristön
Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan
Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot
Tukihaku 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuvallan siirto ympäristönsuojelun osalta. Sari Soini, ympäristöpäällikkö,
Rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuvallan siirto ympäristönsuojelun osalta Rakennus- ja ympäristölautakunta 11.06.2019 91 567/00.01.01/2019 Valmistelija Sari Soini, ympäristöpäällikkö, sari.soini@kirkkonummi.fi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 26 20.02.2014. 26 Asianro 577/11.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 26 Asianro 577/11.01.00/2014 Lausunto Itä-Suomen aluehallintovirastolle / Ympäristöluvan tarkistaminen / Eläinsuoja, Mertanen Ismo ja Heljä, tila 297-482-21-63
Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen
Miten olis kahvihetki? Tule mukaan!
Halsuan kuntatiedote vko 36 / 2017 Seuraavaan ilmoitukset to 14.9.2017 klo 12 mennessä os.kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis. Alv 24 % Tervetuloa taas 4H-kerhoon! Pidemmän tauon
Peltovalvonnan havaintoja 2015
Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (
Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen
Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi