Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Dnro EPOELY/1406/ MTY Pyylampi Sulkavankyläntie ALAVUS Viite Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Alavuden kaupunkiin sijoittuvan MTY Pyylammen sikalan laajentamishankkeeseen Hankkeen ja ympäristön kuvaus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen on saapunut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta lausuntopyyntö ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta koskien Vesa, Ritva ja Ville Pyylammen ympäristösuojelulain mukaista lupahakemusta (LLSAVI/787/2017) lihasikalatoiminnasta ja sen laajentamisesta. Liitteenä hakemuksessa oli kopiot hakemusasiakirjoista. Pyylammen tila sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Alavuden eteläpäässä Sapsalammen ja Sulkavankylän rajamailla. Sulkavankylä on maatalousvaltainen kylä, johon on 1970-luvulta alkaen muodostunut huomattava sianlihantuotantokeskittymä. Alue on kaavoittamatonta maa- ja metsätalousaluetta. Tilalla on nykyisin kaksi lihasikalaa. Osoitteessa Sulkavankyläntie 143 sijaitsevassa lihasikalassa on tilat 435 sialle ja osoitteessa Salonseuduntie 50 sijaitsevassa lihasikalassa sialle. Hakemuksen mukaan toimintaa laajennetaan rakentamalla osoitteessa Salonseuduntie 50 sijaitsevan nykyisen sikalan yhteyteen uusi lihasian sikala sekä kaksi uutta lietesäiliötä (2 x m 3 ). Ympäristölupaa haetaan yhteensä lihasialle. Vuosituotanto laajennuksen jälkeen tulisi olemaan noin lihasikaa. Nykyiset eläinsuojat ja lietesäiliöt, sekä rakennettava sikala ja uudet lietesäiliöt sijaitsevat tilalla Pyylampi RN:o Sampsalammen kylässä. Sulkanevankyläntie 143 sijaitsevasta sikalasta on matkaa Pyylammen pohjavesialueelle noin kilometri ja Alavuden kaupungin vesilaitoksen omistamalle Pyylammen vedenottamolle noin 2,1 kilometriä. Salonseuduntie 50 sijaitsevasta sikalasta on matkaa Pyylammen pohjavesialueelle noin 1,2 kilometriä ja Pyylammen vedenottamolle noin 2,5 kilometriä. Lähin asuttu naapuritalo sijaitsee noin 500 m:n etäisyydellä laajennettavasta sikalasta. Eläinsuojan sijaintipaikan läheisyydessä ei ole käytössä olevia talousvesikaivoja. ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS, Ympäristö ja luonnonvarat Vaihde Alvar Aallon katu 8 PL 156, Seinäjoki Korsholmanpuistikko 44 PL 262, Vaasa NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN, Miljö och naturresurser Växel Alvar Aallon katu 8 PB 156, Seinäjoki Korsholmsesplanaden 44 PB 262, Vasa Pitkänsillankatu 15 PL 77, Kokkola Långbrogatan 15 PB 77, Karleby

2 2/5 Eläinsuojan toimintaan käyttövesi otetaan kunnan vesijohtoverkosta sekä tilan omasta porakaivosta. Tällä hetkellä sikaloiden välittömässä läheisyydessä on viisi lietesäiliötä. Laajennuksen yhteydessä rakennetaan kaksi uutta noin 2000 m 3 lietesäiliötä. Tilalla on myös vuokrasopimukset etäsäiliöistä, jotka sijaitsevat 4-8 kilometrin etäisyydellä sikalarakennuksesta. Lannan levitykseen käytettävissä olevaa peltoa on 601 ha, josta tilan omaa 69 ha, vuokrapeltoa 37 ha ja sopimuspeltoa 495 ha. Lupahakemuksen mukaan pohjavesialueilla ei ole lannan levityspeltoa. Lähin suojelualue sijaitsee noin 1,2 km päässä tilakeskuksesta koilliseen (Edesjärvi FI ). ELY-keskuksella ei ole tiedossa omien tietorekistereidensä mukaan muita merkityksellisiä suojelukohteita lähistöltä. Asian käsittely Hankkeen ympäristövaikutukset Aluehallintovirasto on toimittanut lausuntopyynnön Hankevastaavaa pyydettiin toimittamaan voimaan tulleen uuden YVA-lain mukainen ympäristöselvitys, joka saapui ELYkeskukseen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on ennen päätöksentekoa kuullut Alavuden kaupungin viranomaista, ELYkeskuksen ympäristö-vastuualuetta, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseota sekä hankevastaavaa. Alavuden kaupunki, maakuntamuseo ja hankevastaava katsovat, ettei hanke aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia eikä siten edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Etelä-Pohjanmaan ELYkeskuksen vesihuoltoryhmä katsoo, että lihasikalatoiminta ei vaikuta pohjavesialueisiin, eikä ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn niiden osalta ole tarvetta. ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikkö ja ympäristönsuojeluyksikkö eivät myöskään katso aihetta arviointimenettelylle. Hankkeessa sikamäärä kaksinkertaistuu ja vaikutukset ympäristöön kasvavat jonkin verran. Keskeisimmät vaikutukset ovat haju sekä toiminnan edellyttämät lanta-, rehu- ja eläinkuljetukset. Hajuhaitta aiheutuu lähinnä sikalan ilmastoinnista ja lannankäsittelystä. Lietesäiliöistä aiheutuvaa hajua pyritään vähentämään katteella ja alta käsin tapahtuvalla lietteensyötöllä. Luonnon kannalta merkityksellisin vaikutus tulee olemaan lietelannan sijoittamisella. Etenkin Edesjärven läheisyydessä oleville pelloille levitettävän lannan osalta tulee varmistua siitä, ettei lanta pääse valumaan Edesjärveen ja rehevöittämään sitä.

3 3/5 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN PÄÄTÖS Päätöksen perustelut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus päättää, että Pyylammen sikalan laajennus ei edellytä uutta ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 252/2017 mukaista arviointimenettelyä. YVA-lain 3 :n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan yksittäistapauksessa jo toteutetun hankkeen oleelliseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, kyseisen lain 3 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA-lain 11 :n mukaan ELY-keskus tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta 3 :n 2 momentissa tarkoitettuihin hankkeisiin ottaen huomioon myös hankkeen ominaisuudet, sijainnin ja vaikutusten luonteen. Hankkeen ominaisuudet Hanke käsittää toiminnan laajentamisen olemassa olevaan lupaan nähden 2496 lihasialla. Laajennus on lihasikojen osalta 83 % YVA-lain hankeluettelon mukaisesta hankkeesta (3000 lihasikaa). Toiminnassa lihasikojen kokonaismäärä, kpl, ylittää hankeluettelon eläinmäärän. Hankkeen edellyttämä luonnonvarojen käyttö, jätteiden muodostuminen, ympäristön pilaantuminen ja muut haitat sekä onnettomuusriskit ovat vähäisiä. Lannan määrä ja lannan peltolevitys ovat tavanomaisia. Toiminnan muutoksesta johtuvien kuljetusten aiheuttaman melu ja muu mahdollinen haitta on vähäinen. Hankkeen aiheuttama hajuhaitta on maaseudun olosuhteissa tavanomainen. Vaikutus olemassa olevan toiminnan lisäksi ei muodostu merkittäväksi eikä yhteisvaikutus alueen muut kotieläintuotantolaitokset huomioon ottaen ole vaikutukseltaan merkittävää. Tilalle on laadittu palo- ja pelastussuunnitelma, josta ilmenee tarvittavat toimenpiteet henkilövahinkojen, vuotojen, tulipalon, myrskytuhojen ym. onnettomuuksien sattuessa. Sikalassa on myös automaattiset hälytyslaitteet, jotka ilmoittavat esimerkiksi sähkökatkot, häiriöt ilmastoinnissa ja ongelmat ruokinnassa, sekä palohälytykset. Hankkeen sijainti Hankealue on harvaan asuttua maa- ja metsätalouskäytössä olevaa kaavoittamatonta aluetta. Hankealueella ei sijaitse erityisiä luonto-, maisema- tai kulttuuriarvoja. Hankealue ei sijoitu pohjavesialueelle. Vaikutusten luonne Hankkeen vaikutus on pääasiassa paikallinen ja lievä. Nykytekniikalla toteutettava lannanpoisto, ilmastointi ja kuljetukset mahdollistavat sen,

4 4/5 Vaikutusten selvittäminen Sovelletut oikeusohjeet Muutoksenhaku että toiminnasta ei aiheudu ympäristöhaittoja. Lietteen käsittely perustuu imulannanpoistoon ja lietesäiliöiden alatäyttöön, jolloin hajuhaittoja ei muodostu lietekuiluja tyhjättäessä. Lannanlevitys ja -siirto ovat merkittävimpiä näkyviä työvaiheita lähialueen asukkaille, mitkä toistuvat vuosittain. Pohjavesialueille lantaa ei levitetä. Ilmastoinnista aiheutuva ääni aiheuttaa meluhaittaa ainoastaan sikalan lähiympäristöön. Tuotannosta johtuvaa liikennettä ei järjestetä asuinalueen tms. kautta. Yhteenveto Kun otetaan huomioon laajennushanke kokonaisuutena, sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne huomioiden, hankkeen toteuttaminen ei aiheuta laajuudeltaan ja laadultaan YVA-lain hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyä ei siten ole tarpeen soveltaa hankkeeseen. YVA-lain 31 :n mukaisesti hankkeesta vastaavan on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (252/2017) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (277/2017) Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 37 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kentala

5 5/5 Ylitarkastaja Niina Pirttiniemi Maksu Päätöksestä ei peritä maksua Päätöksestä tiedottaminen: Päätös: Hankkeesta vastaava MTY Pyylampi, saantitodistuksin Päätöksen jäljennös: Alavuden kaupunki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus ja päätös ovat nähtävillä Alavuden kaupungin virallisella ilmoitustaululla 14 päivän ajan ja sähköisesti Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sivuilla > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > >YVA-päätökset. Valitse kohdasta Alueellista tietoa, valitse ELY-keskus > Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Liite Valitusosoitus

6 Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Ratkaisija Kentala Päivi :37

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lapuan kaupunkiin sijoittuvan Sikatiimi Oy:n sikalan laajentamishankkeeseen PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3324/2017 12.1.2018 Sikatiimi Oy Koskenkatu 5 62100 LAPUA Viite Lausuntopyyntö YVA-menettelyn soveltamistarpeesta olemassa olevan emakkosikalan laajentamista koskevassa hankkeessa 15.12.2017

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa PÄÄTÖS Dnro EPOELY/203/2018 2.2.2018 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HANKE Lypsykarjanavetan laajentaminen Kuortaneen kunnassa HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3364/2017 10.1.2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SIANLIHAN TUOTANNON LAAJENNUS, ALAVUS HANKKEESTA VASTAAVA MTY Mäkelä Eero ja Tuomas Äijäläntie 196

Lisätiedot

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/72/07.04/2013 20.9.2017 Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu 13 65380 VAASA Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isonkyrön kuntaan sijoittuvan Prokon

Lisätiedot

CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL Helsinki. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL Helsinki. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/2080/2017 13.9.2017 CPC Finland Oy Toimitusjohtaja Erik Trast PL 533 00101 Helsinki Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isojoen kuntaan ja Kristiinankaupunkiin

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/989/2018 17.4.2018 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI Hankkeesta vastaava Ramboll Hovioikeudenpuistikko

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI

TOIMINNANHARJOITTAJA. MTY Uusi-Ranta Arto ja Uusi-Ranta Henri Vaasantie HUISSI. Käyntiosoite: Ristimäentie 95, HUISSI Päätös EPOELY/3102/2015 19.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa.

Toiminnanharjoittaja esittää selvityksessään, että lupaa ei ole tarpeen tarkistaa. Päätös EPOELY/5104/2015 12.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehotus BATselvityksen Päätös EPOELY/2728/2016 21.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO Päätös EPOELY/2023/2016 16.2.2018 Julkinen Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie 15 60550 NURMO ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki

TOIMINNANHARJOITTAJA. Maatila Vesa Rantala Ookilantie YLISTARO. Käyntiosoite: Mesimäentie 439, Kätkänjoki Päätös EPOELY/2265/2017 8.12.2017 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA

TOIMINNANHARJOITTAJA. Saari Markku ja Saari Jari c/o Saari Markku Ahonkyläntie LUOPA Päätös EPOELY/3186/2015 26.2.2018 Julkinen ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukaisesti sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan hakemuksen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/29/07.04/2011 14.5.2012 Nro 3/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie 141 32770 HUHTAMO

Lisätiedot

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus.

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus. Päätös 10.06.2019 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2019 ILMOITTAJA Ewapower Ab Oy Launisaarentie 90 68600 PIETARSAARI TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA. Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa PÄÄTÖS Dnro EPOELY/757/2018 20.3.2018 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HANKE Maa-ainesten ottohanke Närpiön kaupungissa HANKKEESTA VASTAAVA ASIAN

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA Päätös tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/421/2015 14.11.2018 ASIA Ohranevan (Kauhava) turvetuotantoalueen pöly- ja melutarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA EPV Bioturve Oy Kirkkopuistikko

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA 1(5) PÄÄTÖS tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/3027/2015 Annettu julkipanon jälkeen Vaasassa 24.10.2018 ASIA Huhdannevan (Lapua) turvetuotantoalueiden tarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/3389/2017 Annettu julkipanon jälkeen 09.01.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Latvalan Maatila Oy, Louhikonmäentie 46, Halkosaari

Latvalan Maatila Oy, Louhikonmäentie 46, Halkosaari PÄÄTÖS Dnro EPOELY/22/07.04/2011 Etelä-Pohjanmaa I Södra Österbotten 28.4.2011 Latvalan Maatila Oy Louhikonmäentie 46 60560 Halkosaari Hankkeesta vastaava Hankkeen kuvaus Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallinto viraston päätöksessä määrätään vesistötarkkailusta seuraavasti:

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallinto viraston päätöksessä määrätään vesistötarkkailusta seuraavasti: PÄÄTÖS Dnro EPOELY/27/2019 19.2.2019 ASIA Tiukanjoen ruoppaus, Kristiinankaupunki HAKIJA Kristiinankaupunki Tierakennusmestari Niklas Brandt PL 13 64101 KRISTIINANKAUPUNKI TOIMINTA JA SIJAINTI Hanke käsittää

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen PL VAASA

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen PL VAASA PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 31.12.2018 Dnro EPOELY/529/07.02/2010 ASIA Kyrönjoen vesistötöiden velvoitetarkkailusuunnitelma vuodesta 2018 alkaen, Kauhajoki,

Lisätiedot

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 101 :ssä tarkoitettu hakemus 17.3.2010 annetun ympäristölupapäätöksen nro 7/2010/3

Lisätiedot

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki.

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 13.7.2018 Dnro EPOELY/2901/2015 ASIA Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. HAKIJA Kristiinankaupunki

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/2016/2017 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2017 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

ASIA. Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA

ASIA. Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA PÄÄTÖS Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2018 Dnro EPOELY/1616/2016 ASIA Pietarsaaren merialueen tarkkailuohjelman hyväksyminen. HAKIJA Pietarsaaren merialueen yhteistarkkailun

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/1391/2018 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Päätös EPOELY/834/2018 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2018 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAHANKE, KAUHAVA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAHANKE, KAUHAVA Päätös Dnro EPOELY/533/2019 17.4.2019 Julkinen Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, SALO-YLIKOSKEN TUULIVOIMAHANKE, KAUHAVA HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliveikot Oy Mattilantie

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61

Lisätiedot

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Lapuan Peruna Oy:n tärkkelystehdas ja Biolak-jätevedenpuhdistamo sijaitsee Lapuan kaupungin Kiviniemen kaupunginosassa, kiinteistö

Lapuan Peruna Oy:n tärkkelystehdas ja Biolak-jätevedenpuhdistamo sijaitsee Lapuan kaupungin Kiviniemen kaupunginosassa, kiinteistö Dnro EPOELY/2564/2015 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2017 ILMOITTAJA Lapuan Peruna Oy Simpsiöntie 682 62100 LAPUA TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3121/2018 16.1.2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, BROILERTUOTANNON LAAJENNUS, MUSTASAARI HANKKEESTA VASTAAVA Maatalousyhtymä Saarimäki Juha, Arto ja

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Päätös PIRELY/8/07.04/2012 Pirkanmaa 18.6.2012 Julkinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000, 33521 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Pirkanmaan

Lisätiedot

YVA-tarvehankintapyyntö, Pjelaxin tuulivoimapuiston 110 kv liityntävoimajohto. Pjelaxin tuulivoimapuiston 110 kv liityntävoimajohtovaihtoehtoihin.

YVA-tarvehankintapyyntö, Pjelaxin tuulivoimapuiston 110 kv liityntävoimajohto. Pjelaxin tuulivoimapuiston 110 kv liityntävoimajohtovaihtoehtoihin. Päätös Dnro EPOELY/564/2014 15.12.2014 VindIn Ab Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 Helsinki Viite: YVA-tarvehankintapyyntö, Pjelaxin tuulivoimapuiston 110 kv liityntävoimajohto Päätös Ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN SOVELTAMINEN TURKISTI- LAHANKKEESEEN, OY NORCAR BSB AB, UUSIKAARLEPYY.

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN SOVELTAMINEN TURKISTI- LAHANKKEESEEN, OY NORCAR BSB AB, UUSIKAARLEPYY. PÄÄTÖS Dnro EPOELY/1/07.04/2011 1.4.2011 Oy Norcar BSB Ab Tehtaankatu 9 66900 Uusikaarlepyy Viite/Referens Asia / Ärende Hanke LSSAVI/158/04.08/2010 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN SOVELTAMINEN

Lisätiedot

YVA-lain 6 :n mukainen päätös arviointimenettelyn soveltamisesta eläinsuojaan

YVA-lain 6 :n mukainen päätös arviointimenettelyn soveltamisesta eläinsuojaan Päiväys Datum Dnro Dnr 19.5.2009 PIR-2009-R-16-531 Anna Ollila Liedenpohjantie 1278 34930 Liedenpohja Viite / Hänvisning Neuvottelu Pirkanmaan ympäristökeskuksessa 9.1.2009 Asia / Ärende YVA-lain 6 :n

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, SEINÄJOKI JURVA 110KV VOIMAJOHTOHANKKEEN MUUTOS, ILMAJOKI

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, SEINÄJOKI JURVA 110KV VOIMAJOHTOHANKKEEN MUUTOS, ILMAJOKI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3130/2016 23.11.2018 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, SEINÄJOKI JURVA 110KV VOIMAJOHTOHANKKEEN MUUTOS, ILMAJOKI HANKKEESTA VASTAAVA Caruna Oy Upseerinkatu 2 02600

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päätös PIRELY/6/07.04/2011 Pirkanmaa 12.6.2012 Julkinen Maanrakennus Sulin Oy Keskuojankatu 28 33900 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Hankkeesta vastaavan muuttaman

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ. Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi

Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ. Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi Päiväys Datum 29.07.2011 Seinäjoki Dnro Dnr EPOELY/75/07.02/2011 Isonkyrön kunta / Kaavoitus PL 29 61501 ISOKYRÖ Viite / Hänvisning Lausuntopyyntönne sähköpostitse 31.03.2011 / Liisa Kasi Asia / Ärende

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki. Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21, ILMAJOKI

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki. Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21, ILMAJOKI Dnro LSSAVI/988/2018 Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue 21.11.2018 Kuulutus Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, Ilmajoki Hakija Antti ja Niina Yli-Ojanperä, Homesojankuja 21,

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Sastamalan kaupungissa, osoitteessa Lumiaisentie 11, sijaitsevan lihasikalan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) Dnro PIRELY/7019/2015 13.10.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, MAIDONTUOTANNON LAAJENNUS, VETELI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, MAIDONTUOTANNON LAAJENNUS, VETELI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/571/2019 13.5.2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, MAIDONTUOTANNON LAAJENNUS, VETELI HANKKEESTA VASTAAVA Ylelä Tapio HANKKEESTA VASTAAVAN TOIMITTAMAT

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA O2 FIN- LAND

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA O2 FIN- LAND Päätös Dnro EPOELY/45/07.04/2013 Vaasa 26.09.2013 O2 Finland Oy William Ruuthin katu 2 48600 KOTKA Viite PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA O2 FIN- LAND OY:n PERKIÖN (ent. nimi

Lisätiedot

Viite: Aluehallintoviraston kysely YVA- menettelyn tarpeesta

Viite: Aluehallintoviraston kysely YVA- menettelyn tarpeesta PÄÄTÖS Dnro EPOELY/35/07.04/2012 Vaasa 3.9.2012 Ylisen Broileri Oy Kukkolantie 39 60550 NURMO Viite: Aluehallintoviraston kysely YVA- menettelyn tarpeesta 16.8.2012 Asia: PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, JAAKKO KANGAS, BROILERTUOTANNON LAAJENTAMINEN, LAPUA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, JAAKKO KANGAS, BROILERTUOTANNON LAAJENTAMINEN, LAPUA Päätös EPOELY/1307/2018 05.06.2018 Julkinen Kangas Jaakko Haaparita 4 62100 Lapua Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA, JAAKKO KANGAS, BROILERTUOTANNON LAAJENTAMINEN, LAPUA

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta Seinäjoki PÄÄTÖS Dnro EPOELY/3578/2016 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2016 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 5.11.2008 LSU 2008 Y 591(113) ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen muutoshakemus,

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta Päätös EPOELY/195/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Kurikan Metalli Ky/

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot