Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro UUS 2008 R Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL Helsinki 3. HANKE JA SEN KUVAUS Pasilanväylällä tarkoitetaan seudullista poikittaista yhteyttä, joka yhdistää Turunväylän Huopalahdentien kohdalta Lahdenväylään Koskelantien eritasoliittymän eteläpuolelta. Väylä on kaksiajoratainen moottoriväylä, jonka liittymät ovat eritasoliittymiä. Väylän pituus on 7,5 km. Parhaillaan rakenteilla oleva Hakamäentie on osa Pasilanväylää. Hakamäentien osuus valmistuu syksyllä Hakamäentien parantaminen Pasilanväyläksi pitää sisällään Turunväylän (vt 1) ja Lahdenväylän (vt 4) kytkemisen Hakamäentiehen tunneleilla. Hankkeen aikaisemmat suunnitteluvaiheet ja liittyminen muuhun suunnitteluun Pasilanväylän alustava yleissuunnitelma valmistui vuonna 1987 ja Pasilanväylän vaikutusselvitys vuonna Selvitysten pääpaino oli liikenteellisissä vaikutuksissa. Liikenneministeriö ilmoitti tiehallitukselle, että Pasilanväylä voidaan suunnitella ja toteuttaa yleisenä tienä. Pasilanväylän yleissuunnitelma tehtiin vuosina Yleissuunnittelun yhteydessä tehtiin mm. raportti "Pasilanväylä, ympäristön inventointi, analyysi ja vaikutusten arviointi". Hankevastaavan mukaan yleissuunnitelma on vanhentunut. Yleissuunnitelma on kuitenkin lähtökohtana käynnistyvässä suunnittelussa. Selvitykset "Hakamäentien ympäristövaikutukset" ja "Hakamäentien ympäristösuunnitelma" valmistuivat vuonna Näissä selvityksissä ei käsitelty Hakamäentien jatko osuuksia. Hakamäentien parantamisen tiesuunnitelma valmistui vuonna 1999, työt alkoivat kesällä 2006 ja valmistuvat syksyllä Uudenmaan ympäristökeskus totesi Hakamäentien tiesuunnitelmasta antamassaan lausunnossa ( ) mm., että mikäli Hakamäentietä laajennetaan Pasilanväyläksi, on Asemapäällikönkatu 14 PL 36, Helsinki Stinsgatan 14 PB 36, FI Helsingfors, Finland

2 2 (5) hankkeella niin huomattavia ympäristövaikutuksia, että ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 4 :n mukainen arviointimenettely tulee sovellettavaksi. Sekä maakuntakaavassa että Helsingin yleiskaavassa Pasilanväylä on esitetty. Pääkaupunkiseudun (PLJ 2007) Pasilanväylän toteuttaminen on ajoitettu vuosille KUULEMINEN Uudenmaan tiepiiri on Uudenmaan ympäristökeskukselle saapuneella kirjeellä pyytänyt Uudenmaan ympäristökeskuksen lausuntoa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta hankkeessa, jossa Hakamäentie parannetaan Pasilanväyläksi välillä Turunväylä (vt1) Lahdenväylä (vt4). Uudenmaan ympäristökeskus on neuvotellut Helsingin kaupungin ja hankkeesta vastaavan edustajien kanssa hankkeesta ja sen arvioiduista ympäristövaikutuksista. Uudenmaan ympäristökeskus on päivätyillä kirjeillään Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirastolle, Helsingin kaupungin rakennusvirastolle, Helsingin kaupungin talous ja suunnittelukeskukselle, Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle, Helsingin kaupungin kiinteistövirastolle ja Helsingin kaupungin liikennelaitokselle varannut tilaisuuden tulla kuulluksi asian johdosta. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa Uudenmaan ympäristökeskukselle saapuneessa kirjeessä, että Pasilanväylän yleissuunnitelman (YS92) valmistumisesta on kulunut jo yli 16 vuotta. Jatko osuuksien perusteellinen suunnitteluprosessi ei myöhennä hankkeen toteuttamista. Maankäytön suunnittelun kannalta on tärkeää saada päivitetty tieto mm. Pasilanväylän tunnelien ja suuaukkojen sijainnista sekä teknisistä tiloista ja järjestelyistä. Yleissuunnitelman ympäristövaikutusselvitystä voidaan pitää vanhentuneena. Hakamäentien jatko osuuksien jatkosuunnittelu on perusteltua aloittaa YVA lain mukaisella ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä ja samanaikaisella alustavalla yleissuunnitelmalla. Korppaan tunnelin läntisen suuaukon sijoittamista Turunväylällä yleissuunnitelmassa esitettyä lännemmäksi tulee selvittää. Kumpulan tunnelin koillisen suuaukon ratkaisulle tulee tutkia vaihtoehtoinen sijoituspaikka. Helsingin kaupungin kiinteistövirasto toteaa Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneessa kirjeessä, että koska Pasilanväylän toteuttaminen on ajoitettu vuosille , ympäristövaikutusten arviointimenettely voi olla mahdollista tehdä etukäteen, jolloin se ei todennäköisesti hidastaisi hankkeen toteuttamista. Suoritettu arviointimenettely voi olla tärkeä tekijä hankkeen etenemisen kannalta. Helsingin kaupungin liikennelaitos toteaa Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneessa kirjeessä, että Hakamäentien osuuden osalta on vuonna 1997 tehty selvitys "Hakamäentien ympäristövaikutukset". Jatko osuudesta väleillä Hakamäentie Turunväylä ja Hakamäentie Lahdenväylä ei vastaavaa ympäristöselvitystä ole tehty. Pasilanväylä tulee myöhemmässä vaiheessa olemaan konkreettinen vaihtoehto poikittaiselle joukkoliikenteen runkolinjalle. Hakamäentien jatko osuuksien yleissuunnittelun yhteydessä on perusteltua tehdä YVA lain mukainen ympäristöselvitys, jossa käsitellään myös vaikutukset joukkoliikenteeseen.

3 3 (5) Helsingin kaupungin ympäristökeskus toteaa Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneessa kirjeessä, että Pasilanväylän yleissuunnitelman valmistumisen jälkeen Helsingin maankäyttörakenne on jatkuvasti tiivistynyt ja liikennejärjestelmä muuttunut. Samaan aikaan tieto ympäristön tilasta on lisääntynyt ja vaikutusten arviointimenetelmät ovat kehittyneet. Suunnittelussa painotetaan osallisten kuulemista ja huomioon ottamista kaikissa vaiheissa. Myös tunnelisuunnittelusta ja rakentamisesta on saatu uusia kokemuksia. Pasilanväylän vaikutusten arvioimiseksi tulisi järjestää YVA lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely, joka sekä toisi päätöksentekoon lisätietoa eri ympäristövaikutuksista ja niiden keskinäisistä vuorovaikutussuhteista että parantaisi asukkaiden ja muiden osallisten osallistumismahdollisuuksia suunnittelussa. Vaikutukset kohdistuvat huomattavan suureen väkimäärään tiiviisti rakennetussa Helsingissä. Helsingin kaupungin talous ja suunnittelukeskus toteaa Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneessa kirjeessä, että Pasilanväylän yleissuunnitelman (YS92) valmistumisesta on kulunut jo yli 16 vuotta. Vaikka yleissuunnitelma on hyvä lähtökohta Pasilanväylän suunnittelulle, sen ympäristövaikutusselvitystä voidaan pitää vanhentuneena. Hakamäentien jatko osuuksien yleissuunnittelu on perusteltua aloittaa YVA lain mukaisella ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä ja samanaikaisesti alustavalla yleissuunnitelmalla. Helsingin kaupungin rakennusvirasto toteaa Uudenmaan ympäristökeskukseen saapuneessa kirjeessä, että Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (PLJ 2007) Pasilanväylän toteuttaminen on ajoitettu vuosille Jatko osuuksien perusteellinen suunnitteluprosessi ei myöhennä hankkeen toteuttamista. Maankäytön suunnittelun kannalta on tärkeää saada päivitetty tieto Pasilanväylän tunnelien, rammppitunnelien ja suuaukkojen sijainnista, palo ja pelastustoimien järjestelyistä sekä teknisistä tiloista ja muista teknisistä järjestelyistä. Yleissuunnitelman vuonna 1992 tehtyä ympäristövaikutusselvitystä voidaan pitää vanhentuneena. Hakamäentien jatko osuuksien jatkosuunnittelu on perusteltua aloittaa YVA lain mukaisella ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä ja samanaikaisella alustavalla yleissuunnitelmalla. 5. HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Pasilanväylän vuonna 1992 valmistuneen yleissuunnitelman mukaisesti paikallisia ympäristövaikutuksia ovat muutokset maisemaan, virkistysalueisiin ja liikenneperäiset haitat (melu ja ilmanlaatu). Seudullisia vaikutuksia aiheuttavat ensisijaisesti pakokaasupäästöt. Lisäksi on tarpeen arvioida mm. Pasilanväylän rakentamisen aikaiset vaikutukset. 6. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Uudenmaan ympäristökeskus päättää, että hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

4 4 (5) 7. RATKAISUN PERUSTEET Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994, YVA lain) 4 :n 1 momentin ja vastaavan asetuksen (713/2006, YVA asetuksen) 6 :n mukaisesti säännöskohdan hankeluettelossa lueteltuihin hankkeisiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi YVA lain 4 :n 2 momentin mukaisesti sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 4 :n momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. YVA asetuksen 6 :n hankeluettelon kohdan 9) mukaan YVA menettelyä sovelletaan moottoriteiden ja moottoriliikenneteiden rakentamiseen. Kyseessä oleva väylä on moottoriväylä, jolla tarkoitetaan moottoriteitä ja moottoriliikenneteitä. 8. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) 2, 4, 6 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6 ja 7. Hallintolaki PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Tämä päätös lähetetään saantitodistuksin hankkeesta vastaavalle. Uudenmaan ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Helsingin kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Päätös julkaistaan myös sähköisesti Uudenmaan ympäristökeskuksen internetsivuilla osoitteessa > Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > YVA päätökset > Liikenne. 10. MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Helsingin hallinto oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Helsingin hallinto oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Päätökseen voi kuitenkin hakea muutosta hanketta koskevan muun lain mukaisen lupa asian ratkaisun tai hankkeen toteuttamisen kannalta muun olennaisen päätöksen muutoksen

5 5 (5) haun yhteydessä. Tällöin tähän päätökseen voivat hakea muutosta ne, joilla on valitusoikeus em. muun lain mukaisen lupa asian ratkaisusta tai päätöksestä. Ympäristökeskuksen johtaja Marketta Virta Ylitarkastaja Sirpa Torkkeli Päätös: Jäljennös: Liite: Uudenmaan tiepiiri, saantitodistuksin, maksutta Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Helsingin kaupunki Valitusosoitus

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA

UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Helsinki Dnro 28.12.2008 UUS 2007 R 11 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Merenkulkulaitos PL 171 00181 Helsinki

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS Helsinki Dnro 24.11.2008 UUS 2007 R 14 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Lemminkäinen Infra Oy PL 23 00241 Helsinki

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031 PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki 29.5.2007. No YS 719. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Helsinki 29.5.2007. No YS 719. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Helsinki 29.5.2007 Dnro UUS 2007 Y 216 115 Annettu julkipanon jälkeen No YS 719 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA, KERCA-LOGISTIIKKAKESKUKSEN ALUEIDEN 3A-C ESIRAKENTAMINEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA, KERCA-LOGISTIIKKAKESKUKSEN ALUEIDEN 3A-C ESIRAKENTAMINEN PÄÄTÖS UUDELY/26/07.04/2010 16.08.2010 Julkinen SRV Toimitilat Oy PL 555 02201 ESPOO Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Ympäristövalvonta/KS PL 60 04301 TUUSULA Viite: Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen lausuntopyyntö

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 5.11.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 204 115 No YS 1444 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie Levänen 1. ASIAN VIREILLETULO JA HANKKEESTA VASTAAVA

Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie Levänen 1. ASIAN VIREILLETULO JA HANKKEESTA VASTAAVA Päätös Dnro UUDELY/16/07.04/2010 31.8.2010 Julkinen Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie 45 54930 Levänen PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTIMENETTELYÄ

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465 PÄÄTÖS Helsinki 11.4.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 63 111 No YS 465 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee Strömsö Property Development

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 1438

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 1438 PÄÄTÖS Helsinki 16.10.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2004 Y 263 115 No YS 1438 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS Päätös Dnro UUDELY/12/07.04/2012 19.3.2013 Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki Saantitodistuksella Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Päätös PIRELY/8/07.04/2012 Pirkanmaa 18.6.2012 Julkinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000, 33521 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Pirkanmaan

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S H Ä M E E N PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Dnro....................... Nro YSO/92/07 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2007 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä YVA-lainsäädännön uudistuksen koulutuspäivä 12.5.2017 Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö YVA kaavoituksen yhteydessä lain

Lisätiedot

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Oulun tiepiiri teettää työn, joka sisältää : vaihtoehtoisten liikenneyhteyksien määrittelyn ja ratkaisujen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA), parhaan

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. No YS 301. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. No YS 301. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Helsinki 17.2.2006 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2005 Y 345 12 No YS 301 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellista tilannetta koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie Levänen

Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie Levänen Päätös Dnro UUDELY/27/07.04/2011 27.10.2010 27.10.2011 Julkinen Perspective Technologies Agency c/o LegalCom.org, Oleg Gusev (saantitodistus) Niementie 45 54930 Levänen Päivämäärän kirjoitusvirhe on korjattu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2009/2 Dnro LSY-2008-Y-94 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2009/2 Dnro LSY-2008-Y-94 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2009/2 Dnro LSY-2008-Y-94 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Kristiinankaupungin Karhusaaren satamaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. No YS Päätös vesientarkkailuohjelmasta. Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku Espoo

PÄÄTÖS. No YS Päätös vesientarkkailuohjelmasta. Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku Espoo PÄÄTÖS Helsinki 1.9.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2005-Y-590-119 No YS 1039 ASIA Päätös vesientarkkailuohjelmasta. TOIMINNAN HARJOITTAJA Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku 7 02920

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 1/YVA LOS-2009-J-16-53 Päiväys 13.5.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kraftnät Åland Ab PL 71 22100 Maarianhamina HANKKEEN

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVASSA ASIASSA; LOMMILAN JA KULLOONSILLAN KAUPPAKESKUKSET, ESPOO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVASSA ASIASSA; LOMMILAN JA KULLOONSILLAN KAUPPAKESKUKSET, ESPOO Päätös Dnro UUDELY/52/07.04/2010 13.9.2010 Julkinen Kesko Oyj (saantitodistuksella) Satamakatu 3 00016 KESKO HOK-Elanto Liiketoiminta Oy (saantitodistuksella) PL 53 00441 Helsinki Svenska småbruk och egnahem

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 202. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisesta poikkeuksellista tilannetta koskevasta ilmoituksesta.

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 202. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisesta poikkeuksellista tilannetta koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS Helsinki 7.2.2006 Dnro UUS 2005 Y 739 114 Annettu julkipanon jälkeen No YS 202 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisesta poikkeuksellista tilannetta koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päätös PIRELY/6/07.04/2011 Pirkanmaa 12.6.2012 Julkinen Maanrakennus Sulin Oy Keskuojankatu 28 33900 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Hankkeesta vastaavan muuttaman

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 894

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 894 PÄÄTÖS Helsinki 28.6.2005 Dnro UUS 2005 Y 268 14 Annettu julkipanon jälkeen No YS 894 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua ja tärinää koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, Kuusankoski

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, Kuusankoski Päätös Dnro KASELY/118/2015 21.1.2015 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta HANKKEESTA VASTAAVA Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, 45701 Kuusankoski

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 LAUSUNTO UUDENMAAN TIEPIIRIN TOIMINTA- JA TALOUSSUUN- NITELMASTA 2006-2009 Khs 2005-947 Uudenmaan tiepiirin TTS:ssa esitetyt tienpidon keskeiset näkökohdat ja linjaukset

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset 44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 6.2.8 Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset Selvittämällä suunnittelualuetta dynaamisena, toiminnallisena kokonaisuutena, saadaan

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 7.1.2005. No YS 22

PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 7.1.2005. No YS 22 PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 7.1.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0197Y0014 111 No YS 22 ASIA Päätös toimintaa koskevien lupapäätösten rauettamisesta. LUVAN HALTIJA Altia Oyj Rajamäen tehtaat Valta akseli

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1 of 6 07/12/2010 13:09 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 1994 Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1 luku Lain tavoite ja määritelmät 1 Tavoite

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum

No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMI- SESTA Helsinki 12.8.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2007-Y-639-111 No YS 949 ASIA Ympäristösuojelulain 55 mukainen lupamääräysten tarkistaminen, joka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542 PÄÄTÖS Helsinki 24.4.2007 Dnro UUS 2007 Y 153 115 Annettu julkipanon jälkeen No YS 542 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua ja tärinää koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

1 ASIA 2 HANKKEESTA VASTAAVA 3 HANKKEEN KUVAUS 4 AIEMMAT SELVITYKSET. PÄÄTÖS Dnro PSA 2007 R

1 ASIA 2 HANKKEESTA VASTAAVA 3 HANKKEEN KUVAUS 4 AIEMMAT SELVITYKSET. PÄÄTÖS Dnro PSA 2007 R PÄÄTÖS Dnro PSA 2007 R 5 531 31.5.2007 1 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arvioinnin soveltamisesta Jätekukko Oy:n kyllästetyn puun vastaanotto ja käsittelyhankkeesta 2 HANKKEESTA VASTAAVA Jätekukko Oy

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Dnro 0100Y Helsinki No YS 1547

PÄÄTÖS Dnro 0100Y Helsinki No YS 1547 PÄÄTÖS Dnro 0100Y0309 11 Helsinki 23.12.2004 No YS 1547 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellisia tilanteita koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 82

PÄÄTÖS. Helsinki Annettu julkipanon jälkeen. No YS 82 PÄÄTÖS Helsinki 27.1.2009 Dnro UUS 2009 Y 14 115 Annettu julkipanon jälkeen No YS 82 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot