Osteoporoosi (luukato)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osteoporoosi (luukato)"

Transkriptio

1 Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua vähäisestä vammasta. Luukudos elää koko ajan, vanhaa luuta hajoaa ja uutta syntyy tilalle. Kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti luuta syntyy enemmän kuin hajoaa, joten luun lujuus lisääntyy. Sen jälkeen luuta hajoaa enemmän kuin syntyy, jolloin vanhemman ihmisen luun lujuus vähitellen heikkenee. Osteoporoosi eli luukato on naisilla selvästi yleisempi kuin miehillä. Noin neljä kymmenestä yli 50-vuotiaasta naisesta saa nikamamurtuman tai reisiluun kaulan tai rannemurtuman loppuelämänsä aikana. Merkittävä syy niihin on osteoporoosi, joka haurastuttaa luuta. Samanikäisistä miehistä 1 2 kymmenestä saa murtuman. Osteoporoosin syyt Perinnölliset seikat vaikuttavat siihen, että toisilla luun tiheys kasvaa nuorena suuremmaksi tai myöhemmällä iällä se hajoaa nopeammin kuin muilla. Sen lisäksi on suuri joukko riskitekijöitä, jotka lisäävät osteoporoosin vaaraa. Niitä on seuraavia: vähäinen liikunta tupakointi

2 liiallinen laihuus, etenkin syömishäiriö anorexia nervosa kuukautisten loppuminen (vaihdevuodet) tavallista aikaisemmin vähäinen kalsiumin (kalkin) saanti ruuassa D-vitamiinin vähäinen saanti pitkäaikainen (yli puoli vuotta) suun kautta nautittu suuri annos kortisonilääkettä jotkin muut lääkkeet, etenkin epilepsialääkkeet jotkin sairaudet, esimerkiksi keliakia ja maksasairaudet. Jos sinulla on aikaisemmin ollut luunmurtumia, lääkäri löytää sinulta myöhemmällä iällä tavallista useammin osteoporoosin. Huono lihaskunto ei suoraan vaikuta luun lujuuteen mutta aiheuttaa helposti kaatumisia ja sitä kautta altistaa murtumille. Osteoporoosin oireet Osteoporoosi ei tunnu, joten sen olemassaoloa ei voi tietää etukäteen ilman mittauksia. Silloin kun syntyy luunmurtuma, sen taustalla on vuosikausia kestänyt luukato. Murtuma voi tulla selkänikamaan pienessä tärähdyksessä, jolloin nikama luhistuu kasaan. Oireena on kova kipu, joka paikallistuu selkärangan johonkin osaan. Toinen yleinen murtuma on reisiluun kaulan murtuma, joka syntyy, jos kaadut. Myös muihin luihin voi ilmaantua murtumia vähäisten vammojen yhteydessä.

3 Osteoporoosin toteaminen Tavallisen röntgenkuvan herkkyys ei riitä, että lääkäri voisi todeta osteoporoosin. Hän toteaa sen erityisellä laitteella, joka mittaa luun tiheyttä. Luun tiheyttä ei kannata mitata varmuuden vuoksi pelkän iän perusteella. Lääkäri arvioi, milloin on aiheellista tutkia luuntiheys. Tutkimusaiheita ovat esimerkiksi murtuma, joka syntyy vähäisessä vammassa. Lisäksi henkilö käyttää vamman takia pitkäaikaista kortisonihoitoa tai on yli 65-vuotias ja hänellä on useita osteoporoosin riskitekijöitä. Osteoporoosin hoito Osteoporoosin hoidossa vähennetään luunmurtumien määrää. Osteoporoosin toteamisen jälkeen on tärkeää, että saat riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Myös liikunta on tärkeää. Saat helposti riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia, jos tabletissa ne ovat yhdessä. Tavallisin annos on 1 grammaa kalsiumia ja 20 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. Sinun pitää liikkua paljon ja lopettaa tupakointi. Lääkäri määrää osteoporoosiin lääkettä aina, jos hän toteaa osteoporoosiin liittyvän murtuman. Jos lääkäri on todennut mittauksessa osteoporoosin, hän ei automaattisesti määrää lääkettä. Jos osteoporoosi kehittyy nopeasti, lääkäri voi määrätä lääkettä.

4 Naissukuhormoni estrogeeni ehkäisee osteoporoosia, mutta vain osteoporoosin hoitoon sitä ei käytetä. Jos sinulla on vaihdevuosioireita, estrogeenihoito auttaa samalla myös osteoporoosiin. Osteoporoosin hoito voi vähentää luunmurtumien vaaraa. Hoito on pitkäaikainen ja kestää vuosia. Lääkäri seuraa hoidon tehoa veritutkimuksilla tai luuntiheysmittauksilla. Osteoporoosin ehkäisy Voit vähentää osteoporoosin vaaraa, kun saat riittävästä kalsiumia ja D-vitamiina sekä liikut. Kaikista niistä on hyötyä sekä nuorena että vanhempana. Kalsiumia pitäisi saada vähintään 0,8 grammaa päivässä. Jos sinulla on suurentunut osteoporoosin riski, sinun pitäisi saada kalsiumia 1 1,5 grammaa päivässä. Maitotuotteet ovat suomalaisten tärkein kalsiumin lähde. Jos et voi nauttia maitotuotteita, voit ostaa apteekista kalsiumvalmisteita. D-vitamiini lisää kalsiumin imeytymistä suolesta. Sen tärkein lähde ravinnossa on kala. Nykyään D-vitamiinia on myös maitotuotteissa. Yli 60-vuotias tarvitsee D-vitamiinilisää tabletteina ainakin talvisin. Myös muissa tilanteissa, esimerkiksi jos käytät kasvisruokaa, ota D-vitamiina päivässä 20 mikrogrammaa eli 800 kansainvälistä yksikköä (IU). Varminta on käyttää apteekkivalmistetta, jossa on tämä määrä.

5 Liikunta lisää luun lujuutta. Parasta on liikunta, jossa syntyy tärähtelyjä luustoon, esimerkiksi reipas kävely, lenkkeily ja pallopelit. Myöhemmällä iällä on hyväksi kaikki liikunta, joka ylläpitää lihasten kuntoa, ehkäisee kaatumisia ja sitä kautta murtumia. Osteoporoosin ehkäisyyn kuuluu myös välttää riskitekijöitä. Lopeta tupakointi äläkä laihduta liikaa.

LUUSTOTERVEYDEN KULMAKIVET

LUUSTOTERVEYDEN KULMAKIVET LUUSTOTERVEYDEN KULMAKIVET Ravitsemus ja liikunta Tähän oppaaseen on koottu perustietoa luustoterveyttä tukevista elintavoista. Terve ja vahva luusto on tuki- ja liikuntaelimistön peruspilareita, ja sen

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,

Lisätiedot

NK6QA Luuntiheysmittaus

NK6QA Luuntiheysmittaus MENETELMÄOHJE 1 (5) NK6QA Luuntiheysmittaus 1. YLEISTÄ Osteoporoosi eli luukato voi johtua monista sairauksista ja riskitekijöistä ja niiden yhteisvaikutuksesta. Osteoporoosi johtaa luunmurtumiin, pituuden

Lisätiedot

AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA

AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA Tähän oppaaseen on koottu tiivistetysti tietoa luustosta sekä luuston yleisimmästä sairaudesta, osteoporoosista. Oppaan tarkoituksena on antaa Sinulle perustietoa

Lisätiedot

LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta. luu hajoaa. kuoppa. luu rakentuu. uusiutunut luukudos

LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta. luu hajoaa. kuoppa. luu rakentuu. uusiutunut luukudos LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta luu hajoaa kuoppa luu rakentuu uusiutunut luukudos VAHVA LUUSTO RAKENTUU kalsium + D-vitamiini + liikunta LUUN KUNTOA VOI KOHENTAA,LUUKATOA EHKÄISTÄ JA PYSÄYTTÄÄ 50 vuotta 60

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö n Luukudos ja luun elinkaari n Osteoporoosin

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaali- ja terveystoimi OPAS KAINUULAISELLE OSTEOPOROOSIPOTILAALLE

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaali- ja terveystoimi OPAS KAINUULAISELLE OSTEOPOROOSIPOTILAALLE Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaali- ja terveystoimi OPAS KAINUULAISELLE OSTEOPOROOSIPOTILAALLE Sisällys Mitä osteoporoosi on? s. 4 Ravitsemus ja osteoporoosi s. 6 Liikunta ja osteoporoosi s. 8 Lääkehoito

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

UMIA? Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen, matalalta putoamisen (sänky, tuoli),

UMIA? Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen, matalalta putoamisen (sänky, tuoli), UMIA? NIKAMAMURTUMA RANNEMURTUMA OLKAVARREN, NILKAN, LANTION, KYLKILUUN, SOLISLUUN MURTUMAT LONKKAMURTUMA Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen,

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Osteoporoosin puheeksi ottaminen

Osteoporoosin puheeksi ottaminen Osteoporoosin puheeksi ottaminen LL Eeva Kari Suomen osteoporoosiliitto ry Turun seudun osteoporoosiyhdistys ry 1. VANHAA LUUTA Luun uusiutuminen alkaa, kun luun hajottajasolut aktivoituvat hajottamaan

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 7 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiinia muodostuu iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ja lisäksi sitä saadaan ravinnosta. Käytännössä D-vitamiinia muodostuu riittävästi

Lisätiedot

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:

Lisätiedot

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi ja murtumariski Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi Luuston sairaus, jolle on ominaista pieni luumassa (tiheys) ja luukudoksen rakenteen rappeutuminen sekä näistä johtuva luun lujuuden

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9. LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.2015 KOODIT NK6PA Luun tiheysmittaus, 1 kohde ilman lausuntoa, Pt-LuuTih1

Lisätiedot

Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ

Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ LUUSTOPASSI Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ 1. Luustopassin omistaja... 3 2. Luustoterveys ja osteoporoosi...4 3. Kaatumiset ja luunmurtumat... 5

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Tavoite. AKuusinen 18.11.2014

Tavoite. AKuusinen 18.11.2014 Tavoite Luoda yhtenäiset käytännöt osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten valtakunnallisesti Käypä hoito- suosituksen mukaan, jonka päivitys valmistunut 2014, alkuperäinen laadittiin v. 2000. Tavoitteena

Lisätiedot

Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä. Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006. Sisältöä

Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä. Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006. Sisältöä Luu ja luuntiheys; luustomuutokset NF1:ssä Tommi Kuorilehto LT 19.8.2006 Sisältöä Luu kudoksena rakenne, solut, muut rakenneosat luun kehitys toimintaa Luuntiheys määrittely, merkitys osteoporoosi D-vitamiini

Lisätiedot

Luuliikuntasuositus lapsille ja kasvaville nuorille. Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti.

Luuliikuntasuositus lapsille ja kasvaville nuorille. Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti. lapsille ja kasvaville nuorille Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti. lapsille ja kasvaville nuorille Liikuntamuodot Lapsilla ja kasvavilla nuorilla tavoitteena on luiden ja lihasten

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN

LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN Luun elinkaari Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi elämän. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luusto uusiutuukin kokonaan

Lisätiedot

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Sisätau6en ja endokrinologian erikoislääkäri LT, dosenc: Tampereen yliopisto Päätoimi: oyl, TAYS, sisätau6en vastuualue Osallistunut

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO 18.11.2014 Anna-Mari Koski Luennon rakenne 1. Osteoporoosilääkityksen indikaatiot 2. Lääkehoidon valinta 3. Lääkehoidon kesto Osteoporoosin kokonaisvaltainen hoito Kalsium D- vitamiini

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Risedronat Teva 35 mg kalvopäällysteiset tabletit. risedronaattinatrium

PAKKAUSSELOSTE. Risedronat Teva 35 mg kalvopäällysteiset tabletit. risedronaattinatrium PAKKAUSSELOSTE Risedronat Teva 35 mg kalvopäällysteiset tabletit risedronaattinatrium Lue tämä seloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä seloste. Voit tarvita sitä

Lisätiedot

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi 1 (5) LUUNTIHEYSMITTAUS Hakusanat/synnyymit: fysilgia, steprsi, luukat, DEXA, DXA, luuntiheys, murtuma, lnkkamurtuma, T-scre, Z-scre, murtumariski, seulnta, D-vitamiini. 1. YLEISTÄ Osteprsi eli luukat

Lisätiedot

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse Löytöretki luustoterveyteen Piirros Ilmo Anundi Terveessä luustossa tapahtuu luun hajoamista ja uudelleenrakentumista koko ihmisen elämän ajan. Luun elinkaari Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi

Lisätiedot

KIISTELTY D-VITAMIINI?

KIISTELTY D-VITAMIINI? KIISTELTY D-VITAMIINI? Apteekkari, FaT Risto Kanerva Humaliston Apteekki 10.3.2014 RISTO KANERVA Koulutus: proviisori 1987, farmasian tohtori 1998, Helsingin yliopisto Työkokemus: Humaliston apteekki,

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Kaatumis-ja osteoporoosiklinikka kaatumisia ja murtumia ehkäisemässä Näin meillä - seminaari 16.9.2014 Iiris Salomaa ft AMK - Kaatumistapaturmat ja murtumat - Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus - IKINÄ

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. VANTAVO 70 mg/5600 IU tabletit Alendronihappo/kolekalsiferoli

PAKKAUSSELOSTE. VANTAVO 70 mg/5600 IU tabletit Alendronihappo/kolekalsiferoli PAKKAUSSELOSTE VANTAVO 70 mg/5600 IU tabletit Alendronihappo/kolekalsiferoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen ottamisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä

Lisätiedot

Osteoporoosin lääkehoito

Osteoporoosin lääkehoito 47. Osteoporoosin lääkehoito Osteoporoosin lääkehoito Luu on metabolisesti aktiivinen kudos, joka muodostuu orgaanisesta aineksesta (kollageeni, mukopolysakkaridit ja mukoproteiinit) sekä mineraaleista.

Lisätiedot

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta.

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta. Osteoporoosifoorumi, Helsinki 22.05.2014 Luuntiheysmittaus Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry S-posti: harri.sievanen@uta.fi 1 Johdannoksi Evidence-based

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Opinnäytetyö Joulukuu 2011 Hoitotyön koulutusohjelma Kätilötyön suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot. Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain)

Julkisen yhteenvedon osiot. Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain) VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain) Käyttöaihe/kohderyhmä Ilmaantuvuus ja esiintyvyys Kohdeväestön demografiset tiedot ikä, sukupuoli, rotu/etninen

Lisätiedot

Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015

Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015 Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015 Taustaa Lahti n. 100 000 asukasta Lahden kaupunki: Pääterveysasema/ vaativa perusterveydenhoito, väestöpohja n. 10 000 sekä Itäinen lähiklinikka

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Urheilijan terveyskysely

Urheilijan terveyskysely Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköpostiosoite: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi

Lisätiedot

LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA

LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA PROTELOS OSSEOR LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA (strontiumranelaatti) Tämä opas on osa Protelos -valmisteen riskinhallintasuunnitelmaa. Oppaan on tarkoitus antaa tietoa Protelos -valmisteen

Lisätiedot

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Ravitsemusalan tutkimuspalveluyritys Kliiniset tutkimuspalvelut Elintarvikelääke- terveys-

Lisätiedot

Liikettä luille. Raija Korpelainen Tutkimuspäällikkö, terveysliikunnan professori ODL Liikuntaklinikka Oulun yliopisto 18.4.2012

Liikettä luille. Raija Korpelainen Tutkimuspäällikkö, terveysliikunnan professori ODL Liikuntaklinikka Oulun yliopisto 18.4.2012 Liikettä luille Raija Korpelainen Tutkimuspäällikkö, terveysliikunnan professori ODL Liikuntaklinikka Oulun yliopisto 18.4.2012 Lonkkamurtumat Suomessa 1970: 1 857; 1997: 7 122; 2008 >7000 400 000 suomalaista

Lisätiedot

-viesti. Imeytyykö PILLERIVITAMIINI? Muista D-VITAMIINI- PÄIVÄ 4.11. Heli Viljakainen: D TEKEE TERÄÄ MIEHENKIN LUUSTOLLE. Paljonko.

-viesti. Imeytyykö PILLERIVITAMIINI? Muista D-VITAMIINI- PÄIVÄ 4.11. Heli Viljakainen: D TEKEE TERÄÄ MIEHENKIN LUUSTOLLE. Paljonko. -viesti AURINKOISTA ASIAA Heli Viljakainen: D TEKEE TERÄÄ MIEHENKIN LUUSTOLLE Paljonko D-vitamiinia tarvitset? Aurinkoa PURKISTA Pikkulapset ja D Muista D-VITAMIINI- PÄIVÄ 4.11. Imeytyykö PILLERIVITAMIINI?

Lisätiedot

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina.

Kuva: istockphoto. Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. Kuva: istockphoto Materiaali on tarkoite4u biologian, terveys:edon ja/ tai liikunnanope4ajien hyödynne4äväksi opetusmateriaalina. 1 2 Ihmisen tukirangan muodostavat luut, nivelet ja rustot. Luiden liitoskohdassa

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Kotikonsteja osteoporoosin hoitoon

Kotikonsteja osteoporoosin hoitoon Kotikonsteja osteoporoosin hoitoon KOTIKONSTEJA OSTEOPOROOSIN HOITOON Kansainvälinen tules-vuosikymmen Suomen Reumaliitto ry. Iso Roobertinkatu 20 22 A 00120 Helsinki Puh. (09) 4761 55 www.tules-vuosikymmen.org

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden Ajankohtaista Toimitus Osteoporoosi Periaatteet Osteoporoosin ehkäisyn ja hoidon tavoite on murtumien ehkäisy (reisiluu, ranne, olkavarsi ja nikamat). Hoidosta hyötyvät eniten potilaat, joilla on jo ollut

Lisätiedot

OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO

OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO Satakunnan sairaanhoitopiirin reumayhdyshenkilöt 12.5.2016 Vuojoen kartano Omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen, Suomen Luustoliitto ry SISÄLTÖ Luusto Osteoporoosi Murtumat

Lisätiedot

-viesti. vastustuskykyyn. hidastaa vanhenemista. D-vitamiinista potkua. D-vitamiini. D + kalsium = luja luusto. D-viesti.

-viesti. vastustuskykyyn. hidastaa vanhenemista. D-vitamiinista potkua. D-vitamiini. D + kalsium = luja luusto. D-viesti. D -viesti A U R I N K O I S TA A S I A A 2010 2011 D-vitamiinista potkua vastustuskykyyn D-vitamiini hidastaa vanhenemista D + kalsium = luja luusto Yhteistyössä 1 Pääkirjoitus Kati Murto D-vitamiini on

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Osteoporoosin hoito lääkkein. Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014

Osteoporoosin hoito lääkkein. Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014 Osteoporoosin hoito lääkkein Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014 Luun aineenvaihdunta osteoporoosissa A. Luun syöjäsolut kiinnittyvät luun pintaan B. Ne hajottavat normaalia enemmän luuta ja muodostavat

Lisätiedot

Luusto lujaksi. Tietoa luuston kunnon hoidosta. Etelä-Karjalan keskussairaala www.eksote.fi

Luusto lujaksi. Tietoa luuston kunnon hoidosta. Etelä-Karjalan keskussairaala www.eksote.fi Luusto lujaksi Tietoa luuston kunnon hoidosta Etelä-Karjalan keskussairaala www.eksote.fi 2 Sisältö 1 Perustietoa luusta 2 Osteoporoosi 3 Luuston kunnon perushoito 4 Osteoporoosin lääkehoito 5 Liitteet

Lisätiedot

Luusto lujaksi. Tietoa luuston kunnon hoidosta Etelä-Karjalan keskussairaala. www.eksote.fi

Luusto lujaksi. Tietoa luuston kunnon hoidosta Etelä-Karjalan keskussairaala. www.eksote.fi Luusto lujaksi Tietoa luuston kunnon hoidosta Etelä-Karjalan keskussairaala www.eksote.fi Sisältö 1 Perustietoa luusta 2 Osteoporoosi 3 Luuston kunnon perushoito 4 Osteoporoosin lääkehoito 5 Liitteet Liite

Lisätiedot

2 Löytöretki luustoterveyteen. Sisältö

2 Löytöretki luustoterveyteen. Sisältö Löytöretki luustoterveyteen Loytoretki_luustoterveyteen_2016indd.indd 1 1.7.2016 13:54:10 Tämä esite tarjoaa lukijalleen löytöretken luustoterveyteen. Esite sopii oppaaksi kaikille luustoterveydestä kiinnostuneille

Lisätiedot

LUUSTOTERVEYS JA OSTEOPOROOSIN HOITO. Murra murtumien ketju

LUUSTOTERVEYS JA OSTEOPOROOSIN HOITO. Murra murtumien ketju 1 LUUSTOTERVEYS JA OSTEOPOROOSIN HOITO Murra murtumien ketju 2 Murra murtumien ketju Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän ajan. Luustoterveyden ylläpito ja edistäminen eivät vaadi ihmeitä, vaan kyse

Lisätiedot

IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN?

IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN? IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN? Lassi Nelimarkka, LT Kliininen opettaja Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Turun yliopisto, kliininen laitos, sisätautioppi VSSHP,

Lisätiedot

Osteoporoosi ja osteoporoosimurtumat

Osteoporoosi ja osteoporoosimurtumat Osteoporoosi ja osteoporoosimurtumat Osteoporoosin määritelmä biologia esiintyvyys riskitekijät Luuntiheyden DXA-mittaus Osteoporoosimurtumat Osteoporoosin hoito Murtumien ehkäisy Mikkelin hoitojärjestelmä

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus

Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus Sh Katariina Kalliopohja Geriatrian pkl / KSSHP 22.3.2017 Potilasohjaus Potilas oppii, pohtii ja arvioi omaa tilannettaan sekä suunnittelee omahoitoaan osaavan

Lisätiedot

D-vitamiinin tarve ja saanti

D-vitamiinin tarve ja saanti D-vitamiinin tarve ja saanti Onko D-vitaminoimaton luomumaito terveysriski? D-vitamiini Ravintoaine ja hormonin esiaste Puutos aiheuttaa riisitautia ja osteomalasiaa Yksi kansainvälinen yksikkö (IU, international

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY. Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY. Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja OSTEOPOROOSI ON MURTUMATAUTI (OSTEOPOROOSIN HEIKENTÄMÄ LUU MURTUU TAVALLISTA HERKEMMIN) OSTEOPOROOSIMURTUMA

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse Löytöretki luustoterveyteen Piirros Ilmo Anundi Terveessä luustossa tapahtuu luun hajoamista ja uudelleenrakentumista koko ihmisen elämän ajan. Luun elinkaari Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi

Lisätiedot

Urheilijan terveyskysely

Urheilijan terveyskysely Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköposti: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi

Lisätiedot

HIV, antiretroviraaliset lääkkeet. Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010

HIV, antiretroviraaliset lääkkeet. Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010 HIV, antiretroviraaliset lääkkeet ja luusto Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010 HIV ja luusto Osteopenia ja osteoporoosi D-vitamiini Aseptinen luunekroosi Osteoporoosille altistavia tekijöitä

Lisätiedot

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan 26.11.2013 Ossi Riekkinen, tj. Bone Index Oy Osteoporoosi Osteoporoosi = luukato sairaus Luun määrä vähenee ja luun rakenne heikkenee

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa?

Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa? Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa? Dosentti, geriatri Pirkko Jäntti Järvenpää 23.9. 2008 Paljonko kaadutaan? Yli 65-vuotiaista kotona asuvista joka kolmas kaatuu ainakin kerran vuodessa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014. Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.

Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014. Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen. Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014 Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Ikääntymisen vaikutuksia kuntoon ja terveyteen Lihasten massa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen MITÄ KEHOSSA TAPAHTUU Lihasmassa rapistuu -> Aineenvaihdunta hidastuu Ruoansulatuskanava kauttaaltaan muuttuu (hampaat -> mahalaukku ->suolisto) Luusto

Lisätiedot

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY

URHEILIJAN TERVEYSKYSELY Sivu 1 / 6 URHEILIJAN TERVEYSKYSELY Nimi: Sotu: - Osoite: Puhelin: Lähiomainen ja puhelinnumero: Urheilulaji(t): Urheiluseura: Valmentaja: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi urheilussa? Mitkä ovat

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS

LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Saimaan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala, Lappeenranta Fysioterapian ko. Sara Suikkanen ja Johanna Tuosa LUUKUDOKSEN JA OSTEOPOROOSIN KUVANTAMISMENETELMÄT SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Opinnäytetyö

Lisätiedot

Juusto ravitsemuksessa

Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka. Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos.

Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka. Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos. Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos. Osteoporoosin Käypähoitosuositus 24.4.2014 Suosituksella pyritään parantamaan osteoporoosin

Lisätiedot

Nimi Ikä Paino Pituus

Nimi Ikä Paino Pituus Nimi Ikä Paino Pituus Osoite Puhelin Sähköposti Arjen tottumukset Sisältääkö työsi fyysistä ponnistelua? A) Paljon B) Jonkin verran C) Hieman D) Ei ollenkaan Miten kuljet työmatkasi? A) Pääsääntöisesti

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

Muistisairaus ja ravitsemus Satu Jyväkorpi Suunnittelija, ETM

Muistisairaus ja ravitsemus Satu Jyväkorpi Suunnittelija, ETM Muistisairaus ja ravitsemus 18.4.2012 Satu Jyväkorpi Suunnittelija, ETM www.soinmuistaakseni.fi Projektit Ravitsemus muistisairaan kodissa - kehittämisja tutkimushanke 2009-2012 Tavoitteena on tutkia ja

Lisätiedot

Paula Hakala Dosentti, FT, johtava tutkija Kelan tutkimusosasto

Paula Hakala Dosentti, FT, johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Ravinto Ajankohtaista TULE -sairauksien ravinnosta ehkäisyssä ja terveydestä ja hoidossa Paula Hakala Dosentti, FT, johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Turun TULE -tietokeskus 3.12.2013 Esityksen sisältö

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Ikäihmisen ravitsemus

Ikäihmisen ravitsemus Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Päivitetty 24.4.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot