Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella"

Transkriptio

1 Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu toimii Kotkassa Metsolassa. Kampuksella on bruttoneliömetriä. Toiminta sijoittuu oleellisesti yhteen hyvin laajaan rakennukseen, joka on pääosiltaan valmistunut vuonna 1972 ja jota sen jälkeen laajennettu. Rakennus on nyt järkevän teknisen käyttöikänsä päässä: ISS-Proko Oy:n vuonna 2016 tekemän selvityksen mukaan sen peruskorjausaste on vähintään 85% ja kustannukset muuttamisesta moderniksi oppilaitosrakennukseksi 45 miljoona. Tämä summa ei sisällä saneerauksen aikaisten väistötilojen kustannuksia. Nykyisten arvioiden mukaan vastaavan kokoista rakennusta ei kuitenkaan tarvita, joten uudisrakennus tulisi peruskorjausta edullisemmaksi. Tilantarvearviot vaihtelevat neliömetrin välillä johtaen kustannusarvioon miljoonan välillä. Nykyinen ammattikorkeakoulutoiminta asettaa lisäksi tiloille jossain määrin eri vaatimuksia, kuin mitä nykyistä rakennusta aikanaan Kotkan teknilliselle oppilaitokselle suunniteltaessa on osattu ottaa huomioon. Kotkan kaupunki on esittänyt useita vaihtoehtoja uuden kampuksen sijoittumiseksi Kotkan saarelle kaupungin keskustan välittömään läheisyyteen. Tämä on myös ammattikorkeakoulun kannalta kannatettavaa ja helpottaa ammattikorkeakoulun ja sen muodostaman yhteisön integroitumista kaupunkiin. Kotkan saarella on ammattikorkeakoulun kannalta useita mahdollisia sijoittumiskohteita. Sijoittuminen keskustan välittömään läheisyyteen tarjoa myös mahdollisuuden hyödyntää alueelle jo olevia kiinteistöjä, kuten esimerkiksi Wellamossa olevaa auditoriota. Osaan Kotkan saarta on suunniteltu myös muuta uudisrakentamista, mikä saattaa tarjota mahdollisuuden hybridirakentamiseen tai muihin synergisiin ja kustannussäästöjä tuoviin ratkaisuihin. Näitä mahdollisuuksia esitellään tarkemmin kokouksessa.

2 Uudisrakentamisen valmistumisen aikatauluksi on arvioitu vuotta Sinällään ammattikorkeakoululla ei ole mitään estettä muuttaa uusiin tiloihin tätä nopeammallakin aikataululla, jos se on mahdollista. Nykyiset toimitilat omistava Kyamk Kiinteistöt oy on vuokrankannollaan varautunut uuden kampuksen rakentamiseen tavoitteenaan olla saavuttanut rakentamisen alkaessa kymmenen miljoonan euron omarahoitus. Kymenlaaksossa ammattikorkeakoulu toimii käytännössä lähes kokonaan Kyamk Kiinteistöt Oy:n tiloissa. Etelä-Savossa toimitilat omistaa pääosin Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä. Vuokrataso on maakunnissa sama, mutta muilta osin vuokrauksen ehdot poikkeavat osin oleellisestikin toisistaan. Ammattikorkeakoulun toimitusjohtajan ja talousjohtajan näkemyksen mukaan nykyinen järjestely, jossa toimitilat omistaa erillinen toimija, joilla muiden vuokralaisten määrä on selkeästi vähäisempi, ei tuota lisäarvoa. Näiden yhtiöiden ei myöskään ole ammattikorkeakoulua itseään helpompi luopua toimitiloista, jos ammattikorkeakoulu ei niitä enää tarvitse. Sen sijaan järjestely lisää omana hallintorakenteenaan monimutkaisuutta ja on jossain tilanteissa hankaloittanut toimintaa ja vähentänyt kustannuskontrollia. Toimitus- ja talousjohtajan näkemysten mukaan olisi selkeämpää, että ammattikorkeakoulu omistaisi itse suoraan käyttämänsä kiinteistöt. Hallituksen puheenjohtaja on ennen kokousta puhelimitse yhteydessä hallituksen jäseniin näin asioihin liittyvistä muista näkökohdista. Kaakkois-Suomen päättää että Kotkassa sijaitsevat nykyiset kampuskiinteistöt korvataan Kotkan saarelle syntyvällä uudisrakennuksella. Ammattikorkeakoulu tekee uudesta kampuksesta täsmällisen suunnitelman, jonka mukaisesti uudisrakennus tilataan päättää tilata rakentamisen Kyamk kiinteistöt Oy:ltä päättää käynnistää nykyisten tilojen vuokrasopimusten harmonisoinnin päättää käynnistää selvityksen käyttämiensä toimitilojen hankkimiseksi korkeakoululle itselleen Päätös

3 Hallituksen käsittely Hallitus päätti, että seuraavien kohtien 1-2 osalta sovelletaan ns. kahden kokouksen menettelyä ja tämä kokous on näiden kohtien osalta ensimmäinen käsittely. 1) Hallitus päätti, että Kotkassa sijaitsevat nykyiset kampuskiinteistöt korvataan Kotkansaarelle syntyvällä uudisrakennuksella. Ammattikorkeakoulu tekee uudesta kampuksesta täsmällisen suunnitelman, jonka mukaisesti uudisrakennus tilataan. 2) Hallitus päätti tilata rakennuttamisen Kyamk-kiinteistöt Oy:ltä. 3) Hallitus päätti, että uudisrakennuksen suunnittelu tehdään kampuksen vetovoiman vahvistamiseksi synergisesti Kotkan kaupungin kanssa, pyrkien samalla toteuttamaan Kotkaan mahdollisimman paljon tiloja yhteisesti hyödyntävä tapahtuma-areena, jonka Kotkan kaupunki maksaisi. Samalla tavalla pyritään synergisiin tilaratkaisuihin Kouvolan monitoimiareenan ja Savonlinnan kaupungin liikuntahallihankkeen kanssa. 4) Hallitus päätti käynnistää nykyisten tilojen vuokrasopimusten harmonisoinnin. 5) Hallitus päätti käynnistää selvityksen Xamkin toimitilojen omistusjärjestelyistä. Selvitys teetetään ulkopuolisella asiantuntijalla. Selvitetään myös nykyisten toimitilojen käyttöasteet. toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen Hallitus käy asiasta keskustelun tapahtuvan päätöksenteon pohjaksi. Päätös Hallitus kävi asiasta keskustelun tapahtuvan päätöksenteon pohjaksi. Toimitusjohtaja kirjasi keskeiset asiat ja muotoilee niiden pohjalta päätöksen esittelytekstin hallituksen seuraavaan kokoukseen. Hallituksen käsittely Kyamk-kiinteistöt Oy on päättänyt, että Xamkin käytössä olevaa Metsolan kiinteistöä ei peruskorjata vaan se korvataan Kotkan saarelle rakennettavalla uudisrakennuksella. Xamk Oy hallitus

4 päättää sitoutua vuokraamaan Kyamk-kiinteistöt Oy:ltä uudisrakennuksen tilat ja siirtämään Kotkan kampuksen toiminnot uudisrakennukseen edellyttäen, että uudisrakennuksen rakennuttaa ja omistaa Kyamk-kiinteistöt Oy, yhtiön ja Kyamk-kiinteistöt Oy:n välisistä vastuista tehdään sopimus marraskuun 2017 loppuun mennessä, että Kyamk-kiinteistöt Oy pysyy pysyvän nykyisen kaltaisena yhtiönä, jonka ainoa tarkoitus on rakentaa ja ylläpitää korkeakoulun käyttämiä kiinteistöjä ja että Kyamk-kiinteistöt Oy kykenee keräämään omarahoitusosuutena vähintään neljäsosan hankkeen kokonaiskustannuksista ja kohdistaa sen kampuksen rakentamiseen. Kotkan kaupungilla on suunnitelma rakentaa omistukseensa kampuksen välittömään läheisyyteen tapahtuma-areenan. Edellyttäen, että Kotkan kaupunki tekee sen rakennuttamisesta päätöksen lokakuun 2017 loppuun mennessä, toteutetaan kampuksen rakentaminen yhdessä tämän areenan kanssa käyttäen samaa suunnittelijaa ja rakentajaa pyrkien maksimoimaan rakennusten ja läheisen Merikeskus Vellamon mahdollistamat synergiahyödyt sekä oppimisympäristöyhteistyö toisen asteen kanssa. Päätös Kyamk-kiinteistöt Oy on päättänyt, että Xamkin käytössä olevaa Metsolan kiinteistöä ei peruskorjata, vaan se korvataan Kotkan saarelle rakennettavalla uudisrakennuksella. Xamk Oy:n hallitus päätti sitoutua vuokraamaan Kyamk-kiinteistöt Oy:ltä uudisrakennuksen tilat ja siirtämään Kotkan kampuksen toiminnot uudisrakennukseen edellyttäen, että uudisrakennuksen rakennuttaa ja omistaa Kyamk-kiinteistöt Oy, yhtiön ja Kyamk-kiinteistöt Oy:n välisistä vastuista tehdään sopimus marraskuun 2017 loppuun mennessä, Kyamk-kiinteistöt Oy pysyy nykyisen kaltaisena yhtiönä, jonka ainoa tarkoitus on rakentaa ja ylläpitää korkeakoulun käyttämiä kiinteistöjä ja Kyamk-kiinteistöt Oy kykenee keräämään omarahoitusosuutena noin neljäsosan hankkeen kokonaiskustannuksista ja kohdistaa sen kampuksen rakentamiseen. Tällä viimeisellä ehdolla tarkoitetaan sitä, että Kyamk-kiinteistöt Oy:n taseeseen kertyneet varat käytetään ammattikorkeakoulun uuden kiinteistön rakentamiseen. Kotkan kaupungilla on suunnitelma rakentaa omistukseensa kampuksen välittömään läheisyyteen tapahtuma-areenan. Edellyttäen, että Kotkan kaupunki tekee sen rakennuttamisesta päätöksen lokakuun 2017 loppuun mennessä, toteutetaan kampuksen rakentaminen yhdessä tämän areenan kanssa käyttäen

5 samaa suunnittelijaa ja rakentajaa, pyrkien maksimoimaan rakennusten ja läheisen Merikeskus Vellamon mahdollistamat synergiahyödyt sekä oppimisympäristöyhteistyö ammatillisen toisen asteen kanssa.

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Paikka Kaakkois-Suomen AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs

Paikka Kaakkois-Suomen AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs Pöytäkirja 6/2017 1 (12) Aika 07.06.2017 klo 10:00-10:20 Paikka AMK, Kouvolan kampus, Paraatikenttä 7, neuvottelutila Kaarisali, päärakennus 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 59 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010 2/2017 1 (14) Aika klo 10:00-13:00 Paikka ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen avaaminen 3 14 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta Liite 3 Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta Turun kaupungin tavoitteena on omalla toiminnallaan sekä yhteistyössä yliopistojen ja muiden kumppanien kanssa kehittää toimintaympäristöä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Esityksen sisältö Tiivistelmä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu oy:n tarkoitus Yhteistyön tilanne Kehityspolku Yhtiö ja sen hallinto 1 Tiivistelmä Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat 25.8. 2014 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Taloussuunnitelma vuosille 2015-2016 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 21.11.2013 67 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 27.11.2017 klo 8.15 8.53 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2008 1 (8) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA klo 9.00 PAIKKA Puhelinkokous Osallistujat Päätöksentekijät Marja-Liisa Grönvall puheenjohtaja Leo Jumppanen jäsen Matti

Lisätiedot

SLN LOG SOPIMUS YHTEISTYÖN VAHVISTAMISESTA METSÄBIOTALOUDEN ALALLA SAVONLINNASSA ETELÄ-SAVOSSA DRAFT

SLN LOG SOPIMUS YHTEISTYÖN VAHVISTAMISESTA METSÄBIOTALOUDEN ALALLA SAVONLINNASSA ETELÄ-SAVOSSA DRAFT 1 SOPIMUS YHTEISTYÖN VAHVISTAMISESTA METSÄBIOTALOUDEN ALALLA SAVONLINNASSA ETELÄ-SAVOSSA DRAFT 15.6.2017 Sopijapuolet Luonnonvarakeskus, Y-tunnus 0244629-2 Osoite: Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS- JA UUDISRAKENNUSHANKE YHALL 17.09.2014 80 Valmistelija:

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010) Pöytäkirja 11/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 28.09.2016 Aika 28.09.2016 klo 14:37-16:11 Paikka Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 id150488 1(7) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA ke klo 8.00-9.56 PAIKKA Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Metsolan kampus, neuvottelutila C2010 Pääskysentie 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta 1. SELVITYSTYÖN TAVOITE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 05.04.2016 eri osapuolten toivomuksesta selvityshenkilön hakemaan ratkaisua Lapin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Taloussuunnitelma vuosille 2019-2020 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän hallitus 16.11.2017 76 Etelä-Savon kampuskiinteistöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 Taloussuunnitelma vuosille 2020-2021 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän hallitus 12.11.2018 90 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän yhtymäkokous

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit (esim.

Lisätiedot

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari 18.1.2017 Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014. Pöytäkirja 10/2016 1 (14) Johtoryhmä 19.10.2016 Aika 19.10.2016 klo 09:03-12:07 Paikka Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 133 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille 27.3.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Perustamiskustannukset Laajennusosan kustannukset Investoinnin suunnittelukustannukset

Lisätiedot

kysymykset Yhteenveto

kysymykset Yhteenveto Kirkkonummen kunta, sotekiinteistöhankkeeseen liittyvät juridiset kysymykset Yhteenveto 5/2017 1 Tausta Castrén & Snellman on selvittänyt Kirkkonummen kunnan toimeksiannosta mahdollisia tapoja toteuttaa

Lisätiedot

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö 5.8.2014 Pentti Rauhala Esittäytyminen Pentti Rauhala, s. 9.4.1945, FT, dosentti, VTM, ak opettaja, asun Lahdessa, eläkkeelle

Lisätiedot

AIKA klo Kokouksen jälkeen joululounas Ravintola Keisarinsatamassa. Nykänen Marjatta

AIKA klo Kokouksen jälkeen joululounas Ravintola Keisarinsatamassa. Nykänen Marjatta Pöytäkirja 10/2013 id124683 1(8) OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN KOKOUS AIKA klo 9.44 12.45 Kokouksen jälkeen joululounas Ravintola Keisarinsatamassa PAIKKA Kotkan Höyrypanimo, luokkatila 303 Metsontie 41 48220

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65 Kaupunginvaltuusto 15.6.2015 Liite 1 65 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy (jälj. Mamk ) Yritys- ja yhteisötunnus: 2189312-7 Kotipaikka ja postiosoite: Mikkeli, PL 181, 50101

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus Oy Maakuntien tilakeskus Oy Valtakunnalliset palvelukeskusselvittäjät Turussa 24.1.2017 Maakuntien tilakeskuksen selvityshenkilö ja yhtiön toimitusjohtaja Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Maakuntien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Tilapalvelut. Tilannekatsaus Yhtymähallitus RIVERIA.FI

Tilapalvelut. Tilannekatsaus Yhtymähallitus RIVERIA.FI Tilapalvelut Tilannekatsaus Yhtymähallitus 29.8.2019 Tilojen määrät > Vuoden 2018 lopussa kuntayhtymällä oli 99 omaa rakennusta (26 omalla kiinteistöllä). Rakennusten pinta-ala oli noin 129 893 hyöty-m

Lisätiedot

TYKSIN T3-SAIRAALAN KANNEN PROJEKTINJOHTOURAKAN BETONIN LAATUPOIKKEAMA. Timo Seppälä, projektijohtaja

TYKSIN T3-SAIRAALAN KANNEN PROJEKTINJOHTOURAKAN BETONIN LAATUPOIKKEAMA. Timo Seppälä, projektijohtaja TYKSIN T3-SAIRAALAN KANNEN PROJEKTINJOHTOURAKAN BETONIN LAATUPOIKKEAMA Timo Seppälä, projektijohtaja 11.11.2016 Tyksin T3-sairaalan rakennushanke Tyksin T3-sairaalaan sijoitetaan nykyisin U-sairaalassa

Lisätiedot

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Opetuksen integrointi Intermodaalitutkimus-osioon Merenkulun ja logistiikan

Lisätiedot

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Carl Slätis 9.2.2018 Tilajohtaja Uusimaa2019-hanke Uudenmaan asukasluku 1.650.000 Uusimaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi

Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Korkeakoulurakenteet ja Itä Suomi Esityksen sisältö Nostoja hallitusohjelmasta Hallitusohjelma Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen kannalta Korkeakoulurakenteet Itä Suomessa Mikkelin ja Kymenlaakson

Lisätiedot

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ Alkuperäinen tontin raja Ehdotettu raja Etäisyys Pysäköintialue Uudisrakennus TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ LATOLANKATU 23 RANTAKYLÄ TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA

Lisätiedot

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 Tilakeskuksen organisaatio TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN TOIMI TILAKESKUS Toimitilajohtaminen Rakennuttaminen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017, taloussuunnitelma vuosille KUNTAYHTYMÄ ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymän hallitus 24.11.2016 94 Etelä-Savon kampuskiinteistöt

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja 1 (4) Luonnos 7.8.2015 SL Liite 5/Tekla 18.8.2015 ASUINRIVITALOJEN KAUPPAKIRJA 1. Osapuolet Myyjä Lohjan kaupunki Karstuntie 4, 08100 Lohja Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM 17.5.2011 1(6) Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/207 (0) 2 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokrattujen asuntotonttien vuokrasopimusten vuokra-aikojen jatkaminen (Maunula, Malminkartano, Kannelmäki, Pukinmäki, Jakomäki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 6/2016 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 6/2016 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 6/2016 Kokousaika Perjantai 19.8.2016 klo 8.30 13.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 2, klo 8.30-9.00 Jyväskylä, Sakupe Oy, 9.20 10.30 Kinkomaa,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA Toimitusjohtaja Jaana Närö 5.11.2015 ARA/Yhdyskuntien uudistaminen/jaana Närö 1 HEKA LYHYESTI Helsingin kaupungin asunnot Oy Omistajana Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Videokokous: Kotka BK0022, Kouvola päärakennus 247, Mikkeli H208

Videokokous: Kotka BK0022, Kouvola päärakennus 247, Mikkeli H208 Pöytäkirja 2/2015 1 (20) Johtoryhmä 23.04.2015 Aika 23.04.2015 klo 09:45-12:06 Paikka Videokokous: Kotka BK0022, Kouvola päärakennus 247, Mikkeli H208 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012 Suvelan Onni kehittämishanke Anne Savolainen 24.9.2012 Kiinteistöt kartalla HOAS: Kirstin harju 1 & Kirsinh arju3 2 Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 3 Espoonkruunun kiinteistöjen tiedot Kirstinharju

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus ) Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 3

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 3 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 3 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Kati Fonsell -Laurila Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätöshistoria 1 Kaupunginhallitus 24.03.2014 327 HEL 2014-001528 T 10 01 01 02 Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta Vuokrataloyhtiön toimenpiteet vuokratalokannan sopeuttamiseksi ja kehittämiseksi muuttuvissa

Lisätiedot

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus

Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Yleisötilaisuus 2.12.2013 - Porlammin koulukeskus Miten asioissa edetty Kattopalkista löydetty ongelmia alkukesästä 2013 Kuntotutkimus valmistunut 27.8.2013 Raportti lähetetty terveydensuojelulle 27.8.2013

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 11.12.2017 klo 9.00 10.33 Paikka Puijon Maja, Kabinetti käyntiosoite: Puijontie 135, 70300 Kuopio Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet Iris Asikainen Anna Hartikainen Matti Notko Kalevi

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu.

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu. Katuman päiväkoti Katuman päiväkoti on valmistunut vuonna 1979. Rakennusta on korjattu vuonna 2002 ja sen vesikatto on uusittu kokonaan. Päiväkotia ei ole suojeltu asemakaavalla, eikä se esiinny maakunnallisissa

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut 1 (5) VUOKRATTAVA TILA, vastanottokoti, turvakoti sekä sijais- ja jälkihuoltoyksikkö Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja. Vuokratilat voivat olla

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava-alueen rakennetun ympäristön selvitys 19.08.2008

Hervantajärven osayleiskaava-alueen rakennetun ympäristön selvitys 19.08.2008 Hervantajärven osayleiskaava-alueen rakennetun ympäristön selvitys 9.08.008 Salinintie 6; 585--6 Rakennuspaikan koko: 340m² Rakennusten lukumäärä: 5 Kerrosala: Valmistumisvuosi: Rakennuslupatilanne ensimmäinen

Lisätiedot

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousmuistio 23.02.2015 PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousaika: 20.02.2015 klo 13.30-15.00 Kokouspaikka: Läsnä: Poissa: Pohjois-Savon liitto Juha Piiroinen (Suonenjoki), puheenjohtaja Mikko Hollmén (KYS)

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 16/2014

KUNNANHALLITUS 16/2014 KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana

Lisätiedot

Pöytäkirja 3/2016 1 (11)

Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Pöytäkirja 3/2016 1 (11) 16.02.2016 Aika 16.02.2016 klo 09:00-09:55 Paikka Mikkeli, H-rakennuksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Kulosaaren Ostoskeskus Oy

Kulosaaren Ostoskeskus Oy Kulosaaren Ostoskeskus Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Esittely- ja keskustelutilaisuus 02.11.2015 HENKILÖESITTELY Hankkeen projektipäällikkö rkm. Toimi Niesniemi o edustaa hankkeessa Kulosaaren

Lisätiedot

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)

VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA

TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS ESITYS TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI VUOSILLE 2016-2020 INVESTOINTIEN OSALTA TILAKESKUS-LIIKELAITOS Investoinnit Toimitilainvestointien suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien

Lisätiedot

NC-rakennus neuvotteluhuone, Prikaatinkatu 3, Mikkeli

NC-rakennus neuvotteluhuone, Prikaatinkatu 3, Mikkeli Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä Esityslista 7/2017 1 Aika 21.09.2017 klo 10:00 Paikka NC-rakennus neuvotteluhuone, Prikaatinkatu 3, Mikkeli Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 53 Hallituksen

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm 15.2.2017 Varmistamme, että suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme sen

Lisätiedot

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi Kaupunginhallitus 377 19.09.2016 Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi 871/14.01.00.06.01/2016 KH 377 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 Yhtymähallitus 97 28.10.2015 Yhtymähallitus 102 26.11.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha)

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Luonnosvaihtoehtojen havainnollistava aineisto 19.11.2014 Tekninen ja ympäristötoimiala/ Maankäyttö/ Kaupunkisuunnittelu/

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot