KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sivistyslautakunta Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Joutsan kunnanhallitus KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN 98/68/681/2005 Sivltk 52 Koulukeskuksen peruskorjauksen 2. vaiheen hankesuunnitelma ja siihen kuuluva tavoitehintalaskelma, pohjapiirustukset, kouluverkon kehittämissuunnitelma ja selvitys viikkotunneista ja opetusryhmien koosta ovat liitteenä n:o 9. Kunnanvaltuuston hyväksymä hankesuunnitelma tulee toimittaa lääninhallitukselle lokakuun loppuun mennessä. Ylitarkastaja Jorma Keränen on Joutsassa vieraillessaan korostanut taidehankinnan merkitystä julkisessa rakentamisessa. Valtionosuus sisältää määrärahaa tähän tarkoitukseen yhden prosentin osuuden. Lisäksi ylitarkastaja Keränen on korostanut lähiliikuntapaikkojen merkitystä oppilaiden välituntiliikunnan edistäjänä. Sivistystoimenjohtajan ehdotus : Sivistyslautakunta hyväksyy koulukeskuksen 2. vaiheen hankesuunnitelman. Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Yht.Khal 4Koulukeskuksen peruskorjauksen 2. vaiheen hankesuunnitelma ja siihen kuuluva tavoitehintalaskelma, pohjapiirustukset, kouluverkon kehittämissuunnitelma ja selvitys viikkotunneista ja opetusryhmien koosta ovat liitteenä. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle koulukeskuksen 2. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymistä ja toimittamista lääninhallitukselle.

2 Merkitään pöytäkirjaan, että sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen ja Petri Seppänen Controlteam Oy:sta esittelivät asiaa kokouksessa. Kvalt 57 Koulukeskuksen peruskorjauksen 2. vaiheen hankesuunnitelma ja siihen kuuluva tavoitehintalaskelma, pohjapiirustukset, kouluverkon kehittämissuunnitelma ja selvitys viikkotunneista ja opetusryhmien koosta ovat liitteenä. Reijo Hamina esitti SDP-ryhmän ehdotuksena, että ryhmä ei hyväksy hanketta tällaisenaan, vaan haluaa asiassa lisäselvityksiä. Teuvo Kuitunen esitti Seija Lavia-Kuitusen kannattamana, että kunnan taloudelliseen tilanteeseen vedoten hanketta siirrettäisiin. Niilo Kukkanen totesi Kokoomuksen valtuustoryhmän kantana, että on syytä pysyä valtionosuusjonossa ja Kokoomus kannattaa kunnanhallituksen esitystä. Asiassa käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen puheenjohtajan tiedustellessa Reijo Hamina ilmoitti, että SDP-ryhmän ehdotus on myös hankkeen siirtoehdotus. Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen jossa ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat SDP-ryhmän ja Teuvo Kuitusen esitystä äänestävät Ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 24 Jaa-ääntä, 15 Ei-ääntä ja yksi tyhjä ääni. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 2. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotus asiassa on tullut valtuuston päätökseksi. Sivltk 5 Joutsan yhtenäiskoulun peruskorjausta on suunniteltu vuodelle Yhtenäiskoulun ylimääräisistä tiloista johtuen koulutiloihin on suunniteltu myös esiopetuksen ja ryhmäpäivähoidon toimintoja. Yhtenäiskoulussa on tarkoitus tehdä mittava peruskorjaus, jossa mm. muutetaan tasakatot harjakatoiksi tai kalteviksi

3 kattorakenteiksi, uusitaan ilmanvaihtojärjestelmät, vaihdetaan lämpöeristeet ja ulkovuoraus ja tehdään uusia huonetilajärjestelyjä. Tästä johtuen rakennuksen korjausaste olisi korkea, n. 70 % uudisrakennukseen verrattuna. Joutsan kunnanvaltusto on pitänyt koulutilojen peruskorjausta käsittelevän valtuustoseminaarin. Arkkitehti Pekka Paavola on esitellyt peruskorjausta koskevia suunnitelmia sekä luonnoksia uudisrakentamisen vaihtoehdoista ( liitteet ). Controlteamin toimitusjohtaja Petri Seppänen on esittänyt vaihtoehdoista laadittuja alustavia kustannuslaskelmia. Lisäksi valtuustoseminaarissa on esitetty koulun rakennushankkeiden lykkäämistä. Valtuustoseminaarissa ei ole muodostunut yhtenäistä kantaa rakennushankkeen etenemisestä ja asia on annettu sivistyslautakunnalle valmisteltavaksi. Sivistystoimenjohtajan ehdotus : Sivistyslautakunta toteaa, että peruskorjauksen vaihtoehdoiksi esitetyt ratkaisut eivät ole Joutsan kunnalle kokonaistaloudellisesti edullisempia. Esitettyjen vaihtoehtojen toiminnallisista eduista ei ole muodostunut yksimielistä näkemystä. Sivistyslautakunta katsoo, että koulukeskuksen peruskorjauksen 2. vaihe tulee toteuttaa kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti esittää hankkeen siirtämistä kahdella vuodella eteenpäin. Yht.Khal 62 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että koulukeskuksen peruskorjauksen 2. vaihe toteutetaan vuonna Kunnanvaltuusto lähettää päätöksen tiedoksi Länsi-Suomen lääninhallitukselle. Sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen esitteli asiaa ennen kunnanhallituksen kokousta pidetyssä seminaarissa. Kvalt 18 Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto velvoitti kunnanhallituksen sopeuttamaan suunnittelun muuttuneen aikataulun mukaiseksi.

4 Merkitään pöytäkirjaan, että sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen oli kokouksessa esittelemässä asiaa. Yht.Khal 8 Kunnanvaltuuston tekemän koulukeskuksen peruskorjauksen siirtopäätöksen jälkeen suunnittelu on keskeytetty. Suunnittelun jatkaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta rakennushanke voitaisiin toteuttaa vuonna Talouden sopeuttamisryhmä on esittänyt yhtenäisen peruskoulun peruskorjauksesta seuraavaa: - yläkoulun oppilaita sijoitetaan lukiotiloihin mahdollisimman paljon - taito- ja taideaineille peruskorjataan luokkatilat - Pohvinrinne peruskorjataan alakoululaisia varten - selvitetään, onko tarkoistuksenmukaista peruskorjata tilaa esiopetusta varten Kunnanhallitus päättää, että suunnittelua jatketaan talouden sopeuttamisryhmän raportissa mainituilla periaatteilla. Asiasta järjestetään valtuustoseminaari mahdollisimman pian. Yht.Khal 296 Kunnanhallituksen asettama suunnitteluryhmä on jatkanut yhtenäiskoulun tilojen suunnittelua valtuustoseminaarin asettamien linjausten mukaisesti Pohvinrinteen koulun ja taitoaineiden rakennuksen tiloihin. Suunnitelmissa on mukana tilat esiopitusta ja lasten iltapäivätoimintaa varten. Suunnittelu perustuu koulun toiminnan kannalta tarpeellisiin tiloihin. Suunnittelutyössä on otettu huomioon opettajakunnannäkemykset tilajärjestelyihin. Suunnitteluryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja se esittää yhtenäiskoulun peruskorjausta suunnitelman mukaisesti. Arkkitehti Pekka Paavola esittelee yhtenäiskoulun suunnitelman kunnanhallitukselle ja Controlteam Oy:n toimitusjohtaja Petri Seppänen esittelee yhtenäiskoulun kustannuslaskelmat.

5 Esityslistan liitteenä Joutsan kouluverkkosuunnitelma 2009 ja yhtenäiskoulun tilaluettelo korjaushintoineen sekä arkkitehti Pekka Paavolan laatimat pohjapiirustukset. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle yhtenäiskoulun peruskorjauksen toteutettamista suunnittelutyöryhmän ehdotuksen mukaisesti. Hankkeen kustannusarvioksi hyväksytään Kokouksessa olivat läsnä Arkkitehti Pekka Paavola ja Controlteam Oy:n toimitusjohtaja Petri Seppänen ja sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen. Kvalt 79 Esityslistan liitteenä Joutsan kouluverkkosuunnitelma 2009 ja yhtenäiskoulun tilaluettelo sekä arkkitehti Pekka Paavolan laatimat pohjapiirrustukset. Kunnanhallitus on käsitellyt koulukeskuksen peruskorjaushankkeen rahoitussuunnitelmaa kokouksessaan ja päättänyt tarkistaa kunnanvaltuustolle tekemäänsä esitystä siten, että koulukeskuksen peruskorjauksen kustannusarvioksi hyväksytään , mikä sisältää varauksen irtaimistohankintaan. Talousarvion investointiohjelmaa muutetaan siten että hankkeelle varataan rahoitusta vuodelle ja vuodelle Hyväksyttiin kunnanhallituksen tekemä ja tarkennettu esitys. Yht.Khal 198 Kunnanhallituksen asettama suunnittelutyöryhmä on valmistellut esityksensä yhtenäiskoulun peruskorjauksen hankesuunnitelmaksi. Koulukeskuk sen peruskorjauksen 1. vaiheeseen kuulunut lukiorakennuksen pe rus korjaus on valmistunut v Peruskorjauksen ensimmäisen vai heen seurauksena osa yhtenäiskoulun opetukses ta on hoidettu väli aikaisilla tilajärjestelyillä. Suunnitelmissa on otettu huomioon kunnanhallituksen antamat ohjeet talouden sopeuttamistyöryhmän val mistelemien periaatteiden mukaisesti seuraa vasti: - yläkoulun oppilaita on sijoitettu lukioon mahdollisimman paljon - taito- ja taideaineille esitetään peruskorjattavaksi luokkatiloja - Pohvinrinteen koulua esitetään peruskorjattavaksi alakoulua varten

6 - esiopetusta ja iltapäivätoimintaa varten esitetään peruskorjattavak si tiloja Hankesuunitelma sisältää nykyisen ala-asteen (rakennus A) peruskorjauksen, ns. keskirakennuksen (rakennus B) peruskorjauksen, uudisrakennuksena teknisen työn tilan sekä uudisrakennuksena rakennuksien A ja B välisen hallinto- ja aulatilan. Rakennuksen A huoneistoala on m2 ja tavoitehinta , rakennuksen B huo neis toala on m2 ja tavoitehinta , teknisen kä sityö tila ra kennuksen huoneistoala on 369 m2 ja tavoitehinta ja A ja B rakennusten välinen uudisosa 338 m2 ja tavoitehinta , pe ruskorjaus- ja uudisrakennusosien ilman vaihdintilojen pinta-ala on 240 m2 ja tavoitehinta Li säksi hankintahinta sisältää :n hankevarauksen. Koko hankkeen han kin ta hin ta on , alv 0 %. Suunnittelutyöryhmä esittää koulukeskuksen peruskorjaushankkeen loppuun suorittamista eli yhtenäiskoulun peruskorjausta vuosille liitteenä ole van hankesuunnitelman mukaisesti. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle koulukeskuksen peruskorjaushankkeen loppuun suorittamista suunnittelutyöryhmän esityk sen mukaisesti. Sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008

Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 Sivistyslautakunta 141 18.10.2007 Kunnanhallitus 594 12.11.2007 Valtuusto 160 04.12.2007 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2008 600/04/040/2007 SIVLK 141 Sivistyslautakunta on käsitellyt 19.9.2007

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006

Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 71 10.04.2006 Tekninen lautakunta 27 24.05.2006 LIIKUNTAHALLIN URAKOITSIJAVALINNAN KÄSITTELY 68/68/682/2006 Kunnanhallitus 14.6.2004 (135 ) Kunnanvaltuusto 21.6.2004 (27 ) Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen

Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 68 26.10.2015 Kunnanhallitus 193 02.11.2015 Kiukaisten yhteiskoulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 68 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa on käsitelty

Lisätiedot

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää:

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää: Kunnanhallitus 278 28.11.2011 Kunnanhallitus 284 12.12.2011 Kunnanvaltuusto 74 15.12.2011 Kunnanhallitus 71 07.05.2012 YLI-IIN KOULUN SANEERAUSHANKE / UUDISRAKENTAMINEN - HANKESUUNNITELMA K.hall. 278 Liite

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10.

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10. Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi

KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi Kunnanhallitus 227 12.10.2009 Kunnanvaltuusto 82 12.10.2009 Elinkaarimallin käyttäminen Haukiputaalla 4317/65/659/2009 KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.10.2009

Matti Lohen koulu, Rautalampi 30.10.2009 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2009 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 21.10.2009 klo 17.00-19.53 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Seija

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219

Lisätiedot

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro Sivistyslautakunta 22 10.04.2014 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 Sivistyslautakunta 57 04.09.2014 Aamupäivätoiminta Lappajärven kunnassa Sivltk 10.04.2014 22 Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 24.11.2015 klo 18.00 19.30 Paikka Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 27 28 29 30 Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 24.05.2015 AIKA 24.05.2015 klo 00:00-20:00 PAIKKA Kaitalankuja, Hailuoto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti)

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) 0 1. Johdanto Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.10.2009 (96 ) Loimaan

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali 2/2010 9 Sivistyslautakunta 15.2.2010 klo 18.00 19.22 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 58 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 05.05.2011 kello 16.00-16.42 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 6 75

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 6 75 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 6 75 KOKOUSAIKA Tiistai 18.9.2007 klo 18.00 21.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnantalo Vanhala Jari A., puheenjohtaja Ahonen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 4/2012

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 4/2012 -3, SIV 12.4.2012 17:30 Nivalan kaupunki Sivistyslautakunta 12.4.2012 Esityslista 4/2012 -2, SIV 12.4.2012 17:30 Kokousaika 12.4.2012 klo 17.30 Kokouspaikka Niva-Kaijan koulu lk B113 VIRHE. SISÄLLYSLUETTELON

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 181 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 182 Pöytäkirjantarkastajien valinta 183 Yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 3/2015 184 Henkilöstöasia 185

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 20.9.2012, kello 18.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilmajoen lukio Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 13.08.2012 kello 18.00 18.26 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Hellgrén Jussi,

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Keskiviikko 17.11.2010 klo 17.00 17.55

Keskiviikko 17.11.2010 klo 17.00 17.55 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sivistyslautakunta Sivu 1 (9) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.11.2010 klo 17.00 17.55 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N KEHITTÄMISHANKKEITA Toimitusjohtaja Jaana Närö 5.11.2015 ARA/Yhdyskuntien uudistaminen/jaana Närö 1 HEKA LYHYESTI Helsingin kaupungin asunnot Oy Omistajana Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.1.2013 klo 16.00-16.45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot