Tilausten toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilausten toteutuminen"

Transkriptio

1 Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille

2 Sivistyspalvelujen tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 02/2015 Keskeiset huomiot

3 AJANKOHTAISTA Kesän suurtapahtumat toteutuivat pääpiirteissään suunnitellun mukaisesti (Farmari, Kuninkuusravit, musiikkitapahtumat). Laululavan infraa ehdittiin parantaa ennen tapahtumia. Yhteiskoulun lukio on aloittanut Papinkadulla, Nepenmäen koulu Niinivaaran koululla ja Karsikon koulu Sirkkalassa. Muutot toteutettiin kesällä. Uimaharjun uusi koulu aloitti koko laajuudessaan, myös kirjasto ja nuorisotalo aloittaneet koululla. Yksityiset päiväkodit avautuneet Marjalaan ja Karhunmäkeen. Sinkkolan päiväkoti on valmistumassa, samoin toinen yksityinen päiväkoti Karhunmäkeen. Niittylahdenrannassa aloitti 2-osastoinen päiväkoti PKKY:ltä vuokratuissa tiloissa. 12 siirtopäiväkotitilaa tulossa lokakuun loppuun mennessä. Sateinen kesä vähensi kulttuuritorin asiakasmääriä, mutta toi lisää kävijöitä museoihin ja kirjastoon. Kesän aikana valmistui 14 ikääntyneille suunnattua lähiliikuntareittiä, joille on suunniteltu kulttuurisisältöä.

4 POIKKEAMARAPORTTI Sivistyspalveluiden tilaus 2015 kokonaisuutena näyttää toteutuvan talousarvion mukaisesti. Varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluiden kustannukset noin 1 M edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla (perusopetus +0,3 %, lukiot -1,0 %, yhteiset koulutuspalvelut +5,8 %). Varhaiskasvatuksen osalta kustannusten nousu on +2,3 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Varko-lautakunnan talousarviossa katteen loppusumma on 3,5 M suurempi kuin vuoden 2014 toteuma. Syksyllä 2015 kustannuksia syntyy alkuvuotta ja edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän johtuen erityisesti uusista yksityisistä päiväkodeista, Sinkkolan ja Niittylahden rannan uusista päiväkodeista sekä siirtotilojen kustannuksista. Konservatorion ja kansalaisopiston kustannukset tammi-heinäkuussa edellisvuotta alhaisemmalla tasolla. Vapaa-aikapuolella tapahtumapalvelujen menot normaalia korkeammalla tasolla, johtuu ampumahiihdon MM-kisoista maaliskuussa Kokonaisuutena lautakunta pysyy talousarviossa.

5 NUORISOTAKUUN TOTEUTUMISEN SEURANTA Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraa nuorisotakuun toteutumista koko maakunnassa ja myös eriteltynä seutukunnittain Uusimmat tulokset kesäkuu 2015 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita Joensuun seudulla enemmän kuin 2013 ja 2014 vastaavana aikana (2 256). Myös yli 3 kk kestäneiden työttömyysjaksojen määrä on kasvanut. Linkki koko seurantaraporttiin:

6

7

8

9

10 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 02/2015 Keskeiset huomiot

11 TERVEYSPALVELUT (32,8 ME) Vastaanotot 17,8 me Tilaus ylittymässä sairaankuljetuksen ja avopainotteisuuden lisääntymisestä johtuvan hoitotarvikejakelun kustannusten kasvun johdosta Lisämäärärahaesitys 0,5 me, joka katetaan valtaosin siirrolla erikoissairaanhoidon jonopäivistä Vastaanottoaikojen saatavuus ja yhteydensaanti terveyskeskukseen parantunut kesän aikana; vastausprosentti heinäkuussa 76 % Siilaisen vastaanottotilojen laajennus otettu käyttöön heinäkuussa, Marjalan, Kauppakadun ja Noljakan neuvolat yhdistyneet keskustan neuvolaksi Suun terveydenhuolto 4,6 me Hoitoonpääsyn tilanne vaikeutunut entisestään heikon hammaslääkäritilanteen johdosta Suun terveydenhuollon lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpiteistä esitys, jolla pyritään purkamaan jonoa ja saamaan tilanne pidemmälle aikavälillä hallintaan. Lisämääräesitys 0,3 me hammaslääkäritilanteen parantamiseksi ja jononpurkamiseksi, joka katetaan osin siirrolla erikoissairaanhoidon jonopäivistä

12 TERVEYSPALVELUT (32,8 ME) Aikuispsykososiaaliset palvelut 8,7 me Tilaus toteutumassa talousarvion mukaisena Asumispalveluiden rakennetta on kevennetty ja asiakkaita siirtynyt edelleen kotikuntoutuksen piiriin Vanamonkadun kuntoutuspoliklinikka siirtynyt Tiedepuiston tiloihin Päihdepalveluiden tilaus on toteutumassa, laitoskuntoutusostojen hoitopäivissä laskua, avopalveluiden asiakasmäärä kasvanut Kuntoutus 1,7 me Tilaus toteutumassa talousarvion mukaisena Käyntimääriä (käyntiä/työntekijä/pvä) on seurattu. Käyntimäärät osin melko matalalla tasolla Suunnitelmaa terapia- ja kuntoutuspalveluiden järjestämisestä yhteistoimintaalueella Siilaisen muutos huomioiden valmistellaan

13 ERIKOISSAIRAANHOITO 88,4 ME PKSSK:n toteutuma ylittymässä talousarvion; PKSSK:n oman ennusteen mukaan sopimus ylittymässä 2,9 me Kasvua erityisesti ns. ohilaskutuksessa eli ostoissa muista sairaanhoitopiireistä Hoitoketju erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon edelleen hallinnassa. Jonotuspäiviä kertynyt 14. Talousarviovarauksesta (0,7 me) valtaosa (0,6 me) esitetty siirrettäväksi terveyspalveluiden ylitysten katteeksi

14 HOITO JA HOIVA (48,7 ME) Hoidon ja hoivan tilaus kokonaisuutena toteutumassa. Alkuvuoden Siilaisen ja Kotilahden muutoista aiheutunut korkea kustannusten nousu tasaantumassa. Omaishoidon asiakasmäärä noussut, yhteydenpitoa omaishoitajiin lisätty. Kotihoidossa välitön työaika noussut alkuvuoden tasosta. Kotisairaalan toiminta ollut tehokasta. Asumispalveluiden ostoja vähennetty tilauksen mukaisesti. Heinäkuussa tehostettuun asumispalveluun jonotti 52 asiakasta. Sireenipihan tehostetun palveluasumisen yksikön valmistuminen viivästyy talousarvion mukaisesta marraskuusta vuodenvaihteeseen. Siilaisen sairaala toimii väistötiloissa Kotilahden sairaalassa. Hoitoketjujen hallinta ollut hyvällä tasolla muutoksista huolimatta. Tulosalueella käynnissä edelleen useita kokeiluja; mm. fysioterapeuttipilotti sairaaloissa sekä osastofarmasiapilotti. Kokeilujen tulokset ovat olleet hyviä.

15 SOSIAALIPALVELUT 47,5 ME Aikuissosiaalityö 11,5 me Tilaus toteutumassa selvästi talousarviota paremmin > tilauksesta 0,6 me esitetään siirrettäväksi sosiaalipalveluiden muiden toimintojen katteeksi Erityisesti toimeentulotuen kehitys ollut myönteinen haasteellisesta talouden suhdannetilanteesta huolimatta Sosiaalisen asumisen tarve näyttää olevan kasvussa, asumispalveluiden kilpailutusta on valmisteltu kevään-kesän aikana Kuntouttavaa työtoimintaa alettu segmentoida asiakkaiden tarpeet huomioiden Vammaispalvelut 21,8 me Tilaus on ylittymässä, lisämäärärahaesitys 1,1 me, josta osa katetaan siirrolla aikuissosiaalityöstä Vaikeavammaisten palveluissa erityisesti henkilökohtaisen avun asiakasmäärä ja kustannukset olleet edelleen kasvussa. Prosessi valittu lean-kehittämiskohteeksi, työ alkaa elokuussa Kehitysvammaisten palveluiden osalta tilaus on ylittymässä erityisesti asumispalveluiden osalta. Laitoshoidon purun ja uusien asiakkaiden myötä asiakasmäärä on kasvanut. Uimaharjussa käynnistyi nuorten, vaikeasti kehitysvammaisten päivätoiminnan ryhmä elokuun alussa. Sepänkadun asumisyksikkö on valmistumassa lokakuussa, Karhunmäen yksikön valmistuminen on siirtynyt keväälle 2016.

16 SOSIAALIPALVELUT 47,5 ME Perhepalvelut 14,2 me Tilaus toteutumassa kokonaisuutena talousarvion mukaisena. Palveluiden painopisteen siirtoa ennaltaehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin jatkettu suunnitelmallisesti. Lastensuojeluilmoitusten käsittelyajoissa selvää parannusta. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä edellisen vuoden tasolla.

17 YHTEENVETO SOTE-PALVELUT Sosiaali- ja terveyspalveluiden talousarvio on ylittymässä kokonaisuutena oman toiminnan osalta n. 0,7 milj. eurolla. Ylitys kohdistuu erityisesti vammaispalveluihin (1,1 me) sekä terveyspalveluihin (0,8 me). Ylitystä pienentää jonotuspäivien hyvä hallinta sekä toimeentulotuen myönteinen kehitys, joista voidaan siirtää määrärahaa. Lisäksi erikoissairaanhoidon toteutumaan liittyy merkittävä riski talousarvion ylittymisestä.

18 Teknistenpalvelujen tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 02/2015 Poikkeamaraportti

19 KAUPUNKIRAKENNE Joensuun seudun joukkoliikenteen järjestämisen talous ei tule toteumaan talousarvion mukaisesti. Joukkoliikenteen osalta esitetään euron talousarvionmuutosta, mutta muilta osin kaupunkirakenneyksikön toiminnan ennustetaan toteutuvan pääasiassa talousarvion mukaisesti tai hieman paremmin. Koko toimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan noin euroa talousarviota heikompana. Toiminnallisten tavoitteiden toteuttaminen on edennyt suunnitellusti YHDYSKUNTASUUNNITTELU Joukkoliikenteen tulot jäävät talousarvionvarausta pienemmiksi ja menot ylittyvät. Joensuun osalta katetavoite heikkenee euroa. Ennusteessa on otettu huomioon elokuussa toteutetut reittien ja aikataulujen muutokset sekä uudet Waltti-lipputuotteet (KELAkoulumatkatukilippu ja opiskelijalippu) Henkilöstökuluissa syntyy jonkin verran säästöä henkilöstönvaihtuvuuden ja rekrytointiviiveiden vu0ksi, samoin ostopalveluissa ennakoidaan syntyvän hieman säästöjä. MAAOMAISUUS Tonttien kysyntä on pysytellyt tavoitetta vastaavalla tasolla. Toimintamenoissa syntyy säästöjä, koska mm. joidenkin tonttien esirakentamista ei toteuteta talousarviovaiheessa laaditun suunnitelman mukaisesti Toimintakatteen ennustetaan toteutuvan euroa talousarviota parempana

20 KAUPUNKIRAKENNE YHDYSKUNTATEKNIIKKA Toimintakatteen ennustetaan toteutuvan euroa talousarvioita parempana Rakennemuutosohjelman kohteiden toteutumisen tilanne: 1. Matonpesupaikoista ns. kuivan maan paikat ovat siirtymässä yhdistysten hoitoon, sopimukset allekirjoitetaan lähiaikoina. Veden päällä olevien mattolaitureiden hoitoa ei näillä näkymin saada siirrettyä, joten laitureiden purkamista harkitaan. Kantakaupungin koirapuistojen hoidosta on sopimus allekirjoitettu 4H-yhdistyksen kanssa. Hammaslahden koirapuiston osalta tilanne on vielä avoin. Reijolan koirapuisto siirtynee yhdistyksen hoitoon, mutta sopimus on allekirjoittamatta. Viljelypalstojen osalta on alustavasti sovittu, että eräs yhdistys ottaisi kaikki viljelypalstat hoitoonsa v alusta alkaen. Kokonaissäästövaikutus jäänee tuottavuustavoitetta pienemmäksi, mutta lopullista laskelmaa ei ole vielä tehty. 2. Venesatamien ja -valkamien siirto Saimaan Satamat Oy:lle on toteutettu pääosin. Yksittäisiä sähkösopimuksia on siirtämättä ja omaisuuden kirjanpitoon liittyviä asioita viimeistelemättä. Omaisuuden siirrossa olleen viiveen takia säästövaikutus toteutuu vasta vuonna Puistojen ja katujen tuottavuuden parantaminen etenee tuottavuustavoitteen mukaisesti. Alueurakoiden aiempien vuosien kilpailutus ja kustannusten yleisen nousun maltillisuus ovat olleet pääsyyt säästöihin, mutta myös teknisen keskuksen työn tuottavuuden parantuminen on merkittävää.

21 LUPA- JA VIRANOMAISTOIMINNAT Koko toimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan e TA parempana RAKENNUSVALVONTA Lupahakemusten määrä on toteutunut viime vuotta suurempana, mutta keskimäärin kohteiden koko on viime vuotta pienempi Rakennusvalvonnan tulotavoite ylityy ja alkuperäinen rakennemuutosohjelman mukainen tulotavoite saavutetaan (tulojen lisäys e), mutta tulot eivät riitä kattamaan kaikkia rakennusvalvonnan menoja tavoitteen mukaisesti YMPÄRISTÖNSUOJELU Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset ovat muuttuneet lainsäädännön myötä maksullisiksi vuoden 2015 alusta. Tulojen lisäkertymä jäänee rakennemuutosohjelmassa arvioitua pienemmäksi; vuonna 2015 noin euroa Talousarviontoimintakate toteutuu tästä huolimatta PYSÄKÖINNINVALVONTA Toteutuu talousarvion mukaisesti

22 TEKNINEN KESKUS Koko toimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan pääosin TA mukaisesti. Esitetyt talousarviomuutokset eivät vaikuta teknisen keskuksen katetavoitteeseen. Kehittämistehtävät sekä rakennemuutosohjelman toteuttaminen ovat edenneet suunnitellusti KIINTEISTÖPALVELUT Talousarviossa on ollut ylibudjetointia ulkoisten töiden ja hallintokuntien tilaamien töiden osalta. Talousarviomuutoksella pienennetään kuluja ja tuottoja euroa. SIIVOUS Siivouspalveluissa palveluverkonmuutokset ja tilapäiset tilaratkaisut ovat aiheuttaneet muutostarpeita. Tekninen keskus esittää talousarviomuutosta, joka pienentää tuottoja ja kuluja euroa. Muutoksella alennetaan maksajahallintokuntien sisäisiä velotuksia. RAVINTOPALVELUT Ravintopalvelut toteutuvat suunnitellusti. Tällä hetkellä arvioidaan, että talousarviossa tehdyt varaukset toimitilamuutoksista ja toimipisteiden muutoista aiheutuneisiin lisäkuluihin ovat olleet riittäviä. KUNTATEKNIIKANPALVELUT Katujen ja puistojen hoidon ennustetaan toteutuvan tilauksen mukaisesti. Puistojenhoidon tilaukseen tehty euron lisäys on otettu huomioon Teknisen keskuksen talousarviomuutosesityksessä.

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 Poikkeamaraportit ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille, löydettävissä kaupungin

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-31.7.2016 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja

Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja TP 2014 TA 2015 TA2016 kehys Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 39 940 39 940 / yhteistoiminta-alueen asukas 179 170 179

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA Kaupunkirakenneyksikön toimenpiteet 260 000 puistojen ja katujen tuottavuuden parantaminen (191 00 ) yksityistieavustuksien leikkaus (32 000 ) lupa- ja viranomaistoiminnot

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut.

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut. a Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava yli lää kari Tilaajan Esitys %MuutosTA TILAUS TA214 Ennuste2l4 215 214/TA2O1S Vastaanotto Avohoito-/vastaanottoasiakkaat 77 77 8 2 6% Vastaanotto

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen / / 63510000 HALLINTO Tuotot 5 357 8 977 0 25 000 0,0 278,5 Toimintakulut -920 337-875 474-908 323-1 109 773 122,2 126,8 Netto -914 980-866 497-908 323-1

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/ /2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/ /2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 4 26.02.2015 Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/02.02.02/2015 SOTETIJ 4 Vuoden 2014 tilausten toteutumatiedot ovat valmistuneet. Seuraavassa on esitelty

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TAUSTATEKIJÖITÄ Rakennemuutosohjelma edennyt hyvin Tekninen keskus parantanut tuottavuutta ja onnistunut hyvin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017 Oulunkaaren taloustiedote elokuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä (1000 ) Sitovat tasot (1000 ) Sairauspoissaolojen kehitys (tammi-elokuu 2017 ja 2016) Sairauspoissaolojen kokonaiskehitystä seurataan laajemmin

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT / vuosi alv 0% / vuosi KESKUSHALLINTO 2018 sis.alv 24 %

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT / vuosi alv 0% / vuosi KESKUSHALLINTO 2018 sis.alv 24 % JOENSUUN KAUPUNGIN PUHTAUSPALVELUSOPIMUKSEN HINTALIITE Puhtauspalvelut laskutetaan ulkoisina laskuina ( alv 24 %) Laskutus tämän taulukon pohjalta koontilaskuna. JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 15 22.04.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen 5621/02.02.02/2015 SOTETIJ 15 Talousarviomääräysten mukaan tilausten

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag Sosiaali- ja terveyslautakunta 180 23.09.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag 985/02/02/02/2014 SosTe 180 Valmistelija:

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus 6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO Itä-Savon shp/11.11.2016 Talousarvio Vuoden alusta Toteutuma-arvio YLI / ALI muutettu 2016 tammi-syyskuu syyskuun mukaan 2016 60 ERIKOISSAIRAANHOITO Talousarvion ylityksessä/alituksessa huomioidaan vain

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta..-0.6. Perhe- ja sosiaalipalvelut Taloudelliset tavoitteet. Määrärahat.000 TP 205 TAM Ennuste Tulot 20 29 20 2 9 72 Menot 90 59 9 09 90 66 Netto 70 7 70 925 70 95 2 Resurssien

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta 85 22.09.2016 Kaupunginhallitus 235 31.10.2016 Talousarviomuutos, sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio 2391/02.02.00/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.09.2016

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Julkaistu 21.5.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2015 Toimielin/lautakunta koulutuslautakunta Käyttötalous Toim 40 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 410 KOULUTUSPALVELUT Talouspäällikkö 4100 Yhteiset palvelut

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot