Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje"

Transkriptio

1 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman mukaisesti julkinen talous säilyy alijäämäisenä edelleen vuoden 2020 loppuun saakka. Kuntatalous on osa julkista taloutta. Kuntatalouden heikentyneeseen tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti verotulojen hidastunut kasvu, valtiontalouden tervehdyttämistoimenpiteet, kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisääminen, palveluiden kysynnän kasvu työttömyyden lisääntymisen myötä, muuttoliike sekä ikääntymiskustannusten asteittainen nousu. Kuntatalouden tila keväällä 2017 oli parempi kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen julkaisemien tilinpäätösarvioiden 2016 mukaan kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli vuonna noin 3,1 mrd. euroa, mikä kattoi poistoista lähes 120 prosenttia. Kuntien vuosikate vahvistui vuonna 2016 yli 500 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta, mutta kuntayhtymien vuosikate heikkeni noin 50 miljoonaa euroa. Kuntien vuosikatteen vahvistuminen johtui ensisijaisesti toimintamenojen matalasta 0,4 prosentin kasvusta. Kuntien yhteenlaskettu tilikauden tulos parani edellisestä vuodesta huomattavasti ja oli 842 miljoonaa euroa. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan vuonna Lainakanta nousi noin 16,0 mrd. euroon eli euroon/asukas (kasvua noin 0,54 mrd. euroa). Kuntien velka on kuitenkin käytetty lähes yksinomaan investointeihin, sillä niin sanotun syömävelan osuus koko 2000-luvun lainakannan kasvusta on vain noin 610 milj. euroa. Kuntayhtymissä lainakannan kasvu oli hitaampaa. Yhteensä kuntien ja kuntayhtymien sisäisistä eristä puhdistettu lainakanta nousi 18,0 mrd. euroon. Lainakanta kasvoi edellisestä vuodesta 3,6 prosenttia, mutta velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei noussut. Vaikka kuntien talouden tunnusluvut ovat pääsääntöisesti hyvät, on kuntien välillä kuitenkin suuria eroja. Tilinpäätösarvioiden mukaan tilikauden tulos oli negatiivinen noin joka kolmannessa kunnassa. Sote- ja maakuntauudistus Hallitus päätti neuvottelussaan , että sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan alkaen. Tällöin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille. Maakuntavaalit järjestetään lokakuussa Hallitus antaa eduskunnalle uuden esityksen valinnanvapauslaiksi alkuvuonna Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait käsitellään eduskunnassa yhtäaikaisesti keväällä Tällöin lait voisivat tulla voimaan kesällä Maakuntauudistuksella ei ole välittömiä vaikutuksia vuoden 2018 talousarvioon toimintakatetasolla, mutta toiminnallisesti ja taloudellisesti uudistukseen valmistaudutaan.

2 Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusmallin uudistaminen valtionrahoituksen pohjalle tulee vaikuttamaan olennaisella tavalla kunnan vero- ja valtionosuusjärjestelmään vuoden 2020 alusta lukien. Kuntakonserni Uusi kuntalaki (410/2015) korostaa konserninäkökulmaa sekä kunnan toiminnan ja talouden ohjausta kokonaisuutena. Kuntakonserni sisältää kunnan oman organisaation, mukaan lukien kunnan liikelaitokset, sekä eri yhteisöt, joissa kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) tarkoittama määräysvalta. Kuntalain mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Mikäli alijäämää ei ole säädetyssä määräajassa katettu, kunta voi joutua erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyyn. Myös kuntayhtymät kuuluvat jatkossa alijäämän kattamisvelvollisuuden piiriin. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt eivät kuulu alijäämän kattamisvelvollisuuden piiriin, mutta vuodesta 2017 lähtien erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien arviointimenettely perustuu kunnan taseeseen kertyneen alijäämän lisäksi myös kuntakonsernia koskeviin tietoihin. Arviointimenettely voidaan käynnistää kuntakonsernin taseeseen kertyneen alijäämän perusteella tai muiden rahoituksen riittävyyttä ja vakavaraisuutta kuvaavien kunnan ja kuntakonsernin talouden tunnuslukujen perusteella. Riskienhallinta Talousarvion laadintaprosessin yhteydessä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti kaikkia organisaation toimintaan liittyvä riskejä. Talousarvion laadinnan yhteydessä talousarvioissa esitettyihin taloudellisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiin liittyvät riskit on tunnistettava, analysoitava, sekä arvioitava niiden merkitys suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja organisaatioon. Tavoitteiden kannalta merkittävimmät riskit esitetään talousarviossa toimiala-/yhtiö tasolla. Vuosikate Yhteenlaskettujen vuosikatteiden pitää ylittää suunnitelmakaudella suunnitelman mukaiset poistot ollakseen tasapainossa. Tasapainoisen talouden

3 turvaamiseksi vuosikatteen tason tulee olla koko kunta huomioiden noin euroa vuosittain. Lainat Kärsämäen kunnan lainamäärä oli vuoden 2016 lopussa 11,8 milj. euroa, e/asukas, konsernin lainamäärä oli 18,8 miljoonaa, e/asukas. Tavoitteena on pitkällä aikavälillä vähentää korollisten lainojen määrää. Verotulot Kunnan verotulojen kehitystä on arvioitu Kuntaliiton kesäkuussa 2017 päivitetyn ennustekehikon avulla. Kärsämäen kunnan kunnallisveroprosentti on tällä hetkellä 21,50 %. Kunnallisveron tuoton arvioidaan pienenevän 3,7 % vuonna 2018 vuoden 2017 talousarviossa ennakoituun verrattuna. Kiinteistöverotuoton ja -prosenttien oletetaan pysyvän vuoden 2017 tasolla koko taloussuunnitelmakauden. Valtionosuudet Kuntien ja kuntayhtymien laskennalliset valtionosuudet ovat yhteensä 9,3 miljardia euroa vuonna Valtionavut kuntatasolla alenevat edellisen vuoden tasosta -0,25 miljardia euroa (-2,2 %). Euromääräiseltä vaikutukseltaan suurin muutos on kilpailukykysopimuksen tuoma -120 miljoonan euron valtionosuusleikkaus (-22 euroa/asukas) ja kustannustenjaon tarkistus -73 miljoonaa euroa (jaetaan laskennallisten kustannuksien suhteessa kunnittain). Laskennallisten valtionosuudet ovat yleiskatteellisia. Laskennallisten valtionosuuksien lisäksi valtion talousarvioon on varattu 0,9 miljardia euroa hallintoalakohtaisiin valtionosuuksiin. Valtionosuusprosentti vuonna 2018 on 25,34 %, eli koko maan tasolla valtio rahoittaa tämän verran kuntasektorin palvelutuotannon järjestämisen laskennallisista kustannuksista. Kuntien omarahoitusosuus on jäljelle jäävä osuus, joka rahoitetaan verotuloilla ja toimintakuluilla Kuntaliiton ennakkolaskelmassa kuntien valtionosuusrahoituksesta vuonna 2018 ( ) Kärsämäen kunnan valtionosuuksien yhteismääräksi on arvioitu n. 11,4 milj. euroa. Valtionosuuslaskelmat tarkentuvat talousarvion laadinnan aikana.

4 Maksut ja taksat Kunnan perimiin maksuihin ja taksoihin edellytetään tehtäväksi vähintään kustannustason muutosta vastaavat korotukset tulotavoitteiden saavuttamiseksi lakien ja asetusten edellyttämissä puitteissa. Toimialoja kehotetaan kiinnittämään huomiota kustannuslaskentaan erityisesti niissä erissä, joiden hinnoittelua ei määritellä lainsäädännössä. Toiminnalliset tavoitteet Talousarvion 2018 toiminnalliset tavoitteet johdetaan kunta-, elinkeino- ja markkinointistrategiasta. Tavoitteiden laadinnassa korostetaan erityisesti mitattavuutta. Tavoitteista laaditaan erilliset taulukot. Talousarvion laadinnassa on huomioitava, että valtuuston käsittelyssä olevien tavoitteiden tulee olla helposti seurattavia. Toimintamenot Hallintokunnat arvioivat ostot itse, kuntatalousohjelman mukaisesti inflaation arvioidaan olevan vuonna 2018 (=peruspalvelujen hintaindeksi 2005 =100) 1,2 %. Vuodelle 2019 arvio on 1,5 %, vuodelle ,2 % ja vuodelle 2021 noin 2,3 % Kunnan oman toiminnan kasvun pitäisi olla sote-palvelusopimuksen hinnankorotusta lukuun ottamatta talousarviovuonna 2018 ja suunnitelmavuosina ,0 %, joka käytännössä tarkoittaa kustannusten leikkausta. Käyttötalouden menoesitykset on käytävä tiukasti läpi. Hallintokunnilta edellytetään huolellista paneutumista myös vuosien taloussuunnitelman valmisteluun, jotta talouden vakauttamiselle saadaan realistiset pohjaluvut. Oleellista on huomioida menoissa ja tuloissa sellaiset toiminnalliset muutokset, jotka perustuvat tuleviin lainsäädännöllisiin velvoitteisiin tai tiedossa oleviin volyymin muutoksiin.

5 Palkat ja palkkiot Vuonna 2016 sovittu kilpailukykysopimus on voimassa palkkaratkaisun osalta asti. Tulevasta palkkaratkaisun tasosta ei ole talousarvion laadintaohjeen valmisteluajankohtana vielä tietoa. Kilpailukykysopimuksen mukainen lomarahojen määräaikainen -30 % leikkaus on voimassa vuodet , eli se ei aiheuta muutoksia vuodelle 2018 verrattua kuluvaan vuoteen. Eläkemaksut ja henkilöstösivukulut tulevat alenemaan hieman, mutta toisaalta varhaiseläkemenoperusteiset maksut kasvavat. Täsmälliset vuoden 2018 sivukulu- ja eläkeprosentit täsmentyvät syksyllä. Koska sopimusneuvottelut ovat talousarvion laadintaohjeen valmisteluhetkellä kesken, talousarvion laskentapohjana käytetään palkankorotuksena 0,00 % vuoden 2017 tasosta, muutokset tehdään keskitetysti kunnanjohtajan talousarvioesitykseen, mikäli tarpeen. Huom! Palkkojen sivukuluja ei saa tallentaa Intime-taloussuunnitteluun, ohjelma laskee sivukulut automaattisesti. Investoinnit Lähtökohtaisesti vuoden 2018 talousarvon investoinneissa toteutetaan aiemmin päätetyt investoinnit, investointi -raamia tarkennetaan syyskuun aikana. Hallintokuntien tulee esittää investointitarpeensa kunnanjohtajalle mennessä. Aikataulu Vuoden 2018 veroprosentit on tarkoitus vahvistaa valtuustossa. Lautakuntien tulee antaa esityksensä vuoden 2017 TA:n ja vuosien TS:n osalta mennessä. Esa Jussila kunnanjohtaja Tuukka Kuisma kunnansihteeri

Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018 2019 laadintaohje

Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018 2019 laadintaohje Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018 2019 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntien tilinpäätökset 2017 Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 6.6.2018 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2017, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-165) -0,2 % (-5) -0,7 %

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 17.6.2016 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2015 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,4 % (-18) -0,6 % (-60) -0,9 % (-13)

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

Kriisikuntakriteeristö uudistuu

Kriisikuntakriteeristö uudistuu Kriisikuntakriteeristö uudistuu 25.10.2018 Sari Korento Kriisikuntakriteereiden uudistaminen VM:n asettaman työryhmän tehtävänä oli 1. arvioida kuntalain erityisen vaikean taloudellisen aseman määrittelyssä

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat 2019-2020 Tiedotustilaisuus 13.2.2019 Kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu @IlariSoosalu 13.2.2019 Kuntien ja kuntayhtymien

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017 1.6.2018 Muistio Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017 1.6.2018 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 7.6.2019 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2018, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,2 % (-510) -0,3 % (-51) -0,5 %

Lisätiedot

Lisätietoa kuntien taloudesta

Lisätietoa kuntien taloudesta Lisätietoa kuntien taloudesta 1 Tilikauden tulos 2018, euroa/asukas Suurimmat arvot (Manner-Suomi): 1. Viitasaari (1 783 / as.) 2. Taivassalo (827 / as.) 3. Luhanka (676 / as.) 4. Pyhäranta (664 / as.)

Lisätiedot

Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018

Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018 7.6.2019 Muistio Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018 7.6.2019 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Faksi 09

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Päivitetty 27.11.2018 Lähde: Kuntaliiton laskelmat & Kuntatalousohjelma 14.9.2018 Kehitysarviossa on huomioitu sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Kuntien talous Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.213 Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 26-212 Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 3.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360

Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360 Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360 Tiedonkeruu ja tausta Kuntien tilinpäätöstiedot on kerätty sähköpostikyselyllä kunnista ajalla: 25.2.2019 kysytty: konserni

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

3 (3) Kuntatalouden näkymät

3 (3) Kuntatalouden näkymät 3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito: Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2017 2. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2018 3. Kuntatalouden kehitysarvio

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 27.4.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien tilinpa a to kset vuonna 2016

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien tilinpa a to kset vuonna 2016 16.6.2017 Muistio Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien tilinpa a to kset vuonna 2016 16.6.2017 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi 09 160

Lisätiedot

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio 13.2.2018 Missä mennään? Lähde: OP Suhdanne-ennuste, tammikuu 2018 2 13.2.2018 Kuntatalouden

Lisätiedot

Maakunnan talous ja rahoitus

Maakunnan talous ja rahoitus Maakunnan talous ja rahoitus Maakuntatilaisuus Kajaani 24.4.2018 Mikko Mehtonen, kehityspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2018 Kuntatalous vahvistui 2017 edelleen,

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan)

Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) Kuntien ja kuntayhtymien talous, mrd. (painelaskelman mukaan) 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 1) Toimintakate -27,78-27,51-28,05-29,03-11,77-12,06-12,39 Verotulot 22,10 22,54 23,17 24,22 13,65 13,27

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 10.4.2019 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2018 Perustuvat kuntiin lähetettyyn s-postikyselyyn tiedot on koottu 20.3.-8.4.2019 välisenä

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Askola Copyright Perlacon Oy 1

Askola Copyright Perlacon Oy 1 Askola Askolan tase on loppuraportissa esitellyillä mittareilla arvioituna joukon heikoin. Nettolainakanta on suurin ja taseeseen on kertynyt alijäämää. Myös käyttöomaisuuden määrä on pienin. Toisaalta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Liite 1. Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Valtiovarainvaliokunta 5.6.2018 Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Suomen Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 5,0 4,5

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

LAPIN KUNTATALOUS

LAPIN KUNTATALOUS LAPIN KUNTATALOUS 2004-2005 LAPIN LIITTO Kuntataloustutkija Ella Rautio-Kuosku Heinäkuu 2006 Sisällysluettelo: Kuva 3-4 Manner-Suomen kuntien talous ja Lapin kuntien talous 04-05 Kuva 5 Maakuntien toimintakulujen

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Hallintovaliokunta

Hallintovaliokunta Dnro 1829/03/2015 Hallintovaliokunta 21.10.2015 Kuntatalouden arviointi konsernitasolla Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Helsinki 21.10.2015 Talousarvio ja suunnitelma 110 Valtuuston on vuoden

Lisätiedot