Se-pronomini muodollisena subjektina suomenoppijoiden teksteissä
|
|
- Matti Jurkka
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 doi: /lv27.03 Se-pronomini muodollisena subjektina suomenoppijoiden teksteissä HANNA JOKELA Turun yliopisto Tiivistelmä. Artikkelissa tarkastellaan suomea vieraana kielenä opiskelevien teksteissä esiintyviä muodollisia subjekteja. Huomioni kohteena ovat sellaiset suomen kielen lauseet, joiden rakenteessa luonnostaan ei ole subjektia tai joissa on epätyypillinen subjekti mutta joihin oppija on lisännyt subjektin paikalle sepronominin muodolliseksi subjektiksi. Muodollinen se-subjekti, eräänlainen lisäsubjekti, ei kuitenkaan näihin lauseisiin kuuluisi. Suomen kielessä luonnostaan subjektittomia ovat esimerkiksi erilaiset tilaa ja olosuhteita kuvaavat lauseet ja epäprototyyppisiä subjektitäydennyksiä ovat esimerkiksi infinitiivi- ja lausesubjektit. Tavoitteenani on luoda yleiskuva oppijoiden muodollisen se-subjektin käytöstä, joka ansaitsee huomiota sekä suomen syntaksin että oppijankielen näkökulmasta. Tutkimukseni aineisto on kerätty kansainvälisestä oppijankielen korpuksesta. Muodollisen subjektin lauseista suurin osa on B1 B2-kielitaitotasolla (CEFR) olevien oppijoiden teksteistä, ja aineiston oppijoista suurimman osan äidinkieli on jokin indoeurooppalainen kieli. Aineistossani lisäsubjekteja löytyy etenkin skandinaavisia, germaanisia ja slaavilaisia kieliä äidinkielenään puhuvien teksteistä. Muodolliset subjektit ovat tuttuja monien oppijoiden äidinkielissä, ja suomen kielessä taas on lukuisia erityyppisiä subjektittomia rakenteita. Aiempien havaintojeni ja aineistoni perusteella suomenoppijat voivat lisätä muodollisen subjektin se sellaisissa tapauksissa, joissa lause ei rakenteensa vuoksi saa prototyyppistä subjektia, joka 107
2 HANNA JOKELA on nominatiivimuotoinen ja sijaitsee predikaatin edellä. Tällöin monikasvoinen ja tuttu se-pronomini voi saada semanttisesti tyhjän subjektielementin tehtävän. Suomenoppijoiden tuottamat lisäsubjektilliset lauseet kuuluvat seuraaviin suomen kielen lauseryhmiin: subjektittomiin tai e-subjektillisiin erikoislausetyyppeihin ja lauseisiin, joissa subjektitäydennyksenä on infinitiivi tai sivulause. Joissakin konteksteissa muodollisia lisäsubjekteja esiintyy monilla taitotasoilla, kun taas toiset liittyvät selvemmin tiettyyn taitovaiheeseen. Etenkin säätilan ilmauksissa on eniten opintojensa alkupuolella olevien opiskelijoiden lauseita, kun taas lause- ja infinitiivisubjektillisia virkkeitä rakentavat tyypillisesti jo opinnoissaan pidemmällä olevat. Avainsanat: ekspletiivi; infinitiivisubjekti; lausesubjekti; oppijankieli; subjekti; subjektittomuus; suomen kieli 1. Aluksi Tässä artikkelissa tarkastelen se-pronominin käyttöä muodollisena subjektina, eräänlaisena lisäsubjektina, suomea vieraana kielenä opiskelevien tuottamissa suomenkielisissä teksteissä. Tutkimukseni kohteena ovat sellaiset suomen kielen lauseet, joihin ei luonnostaan kuulu kieliopillista subjektia tai joissa on epätyypillinen subjekti mutta joihin oppija on lisännyt subjektin paikalle se-pronominin muodolliseksi subjektiksi. Muodolliset subjektit ovat monille suomenoppijoille tuttuja esimerkiksi indoeurooppalaisista kielistä. Aineistonani on Kansainvälinen oppijankielen korpus, ja aineiston tekstien kirjoittajat edustavat eri taitotasoja ja äidinkieliä. Tavoitteenani on selvittää, millaisiin lauseisiin suomenoppijat mahdollisesti lisäävät muodollisia lisäsubjekteja ja millaiset seikat muodollisen subjektin käyttöön vaikuttavat. Valaisen artikkelissani subjektin käytön ilmiöitä oppijansuomessa kyse ei siis ole yksittäisten kielten kontrastoinnista tai taitotason kehityksen analyysista. Kiinnostuin se-lisäsubjekteista opetustyössä tekemieni havaintojen perusteella. Olen havainnut, että muodollisia subjekteja voi löytää eri 108
3 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ taitotasoilla olevien ja eri äidinkieliä puhuvien opiskelijoiden teksteistä. Muodollisia lisäsubjekteja esiintyy monilla taitotasoilla, mutta joissakin tapauksissa niitä käyttävät innokkaimmin esimerkiksi alkeisoppijat. Oletan, että suomenoppijat pyrkivät lisäämään ylimääräisen subjektin, kun lause ei rakenteensa vuoksi saisi prototyyppistä subjektia, joka on verbinetinen ja nominatiivimuotoinen ja helposti hahmotettavissa subjektiksi. Suomessa luonnostaan subjektittomia ovat esimerkiksi erilaiset tilaa ja olosuhteita kuvaavat lauseet (On kylmä. *Se on kylmä.). Epätyypillisiä subjektitäydennyksiä puolestaan ovat esimerkiksi eksistentiaalilauseen partitiivimuotoiset subjektit (Salissa on opiskelijoita. *Se on opiskelijoita salissa) sekä infinitiivi- ja lausesubjektit. Muodolliseksi lisäsubjektiksi valitaan monikäyttöinen se-pronomini. (Edellä olevat kielenvastaiset esimerkit ovat omiani, ja ne on mukailtu aineistoni tapauksista.) Erilaiset lausetyypit ja -rakenteet ohjaavat subjektin hahmottamista ja käyttöä. Ilmiö ansaitseekin huomiota sekä suomen kielen syntaksin että oppijankielen näkökulmasta. Puhutussa kielessä myös suomen kielen se-pronominilla on muodollisen subjektin kaltaista käyttöä, kuten esimerkiksi lauseessa Se on kesä nyt. Suomen muodollista subjektia pidetään epämuodollisen puhutun kielen ilmiönä (Vilkuna 1996: 150). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kuitenkin kirjoitettua kieltä ja suomen kielen rakenteen vastaisia ylimääräisiä lisäsubjekteja. Muodollisen subjektin terminologia on monimuotoinen sekä suomen kielen tutkimuksessa että kansainvälisesti (ks. luku 3). VISK: käsittelee muodollista subjektia ja ekspletiivisubjektia synonyymeina (VISK: 915; VISK määritelmät). Käytän oman aineistoni esiintymistä ilmausta muodollinen lisäsubjekti. Artikkelini on jäsennelty siten, että esittelen aineistoa ja sen lähestymistapoja luvussa 2. Luvussa 3 tarkastelen subjekteja ja subjektittomuutta ja niiden määrittelyä sekä tutkimuksessa että S2-oppijoiden opetuksessa. Luku 4 esittelee erilaiset muodollisen lisäsubjektin käyttötapaukset ryhmittäin, ja luvussa 5 teen koontia aineistoni tapauksista. 109
4 HANNA JOKELA 2. Aineisto ja näkökulma Aineistoni koostuu Kansainvälisestä oppijankorpukseksesta (ICLFIkorpus) kerätyistä lauseista, joissa on välittömästi olla-verbin yksikön 3. persoonan muodon on edellä se-pronomini muodollisena lisäsubjektina. Korpuksesta on ensin haettu kaikki se on -lauseet. Sen jälkeen lauseista on poimittu mukaan ne, joissa se on nimenomaan ylimääräisenä lisäsubjektina, ei siis referentiaalisesti demonstratiivipronominin tehtävässä. Korpusaineistossa on 105 tällaista se on -lausetta. Kaikkiaan se on -lauseita korpuksessa on Tutkimusaineistoni koostuu lauseista, joissa predikaattina on preesensmuotoinen verbi. Tarkastellun ilmiön kannalta aikamuoto tuskin on oleellinen muuttuja; mahdollisissa jatkotutkimuksissa on mahdollista huomioida muutkin aikamuodot. Aineistoni lauseet ovat useiden eri äidinkielten puhujien tuottamia. Oppijoiden äidinkielet ovat ruotsi (lauseita yhteensä 22), venäjä (12), saksa (11), hollanti (10), unkari (9), tšekki (9), kiina (8), islanti (7), puola (7), espanja (5), italia (4) ja ranska (1). Aineistossa on lauseita taitotasoilta A1 C1. Taitotasot viittaavat Eurooppalaisen viitekehyksen (CEFR) kuvauksiin. Korpuksen taustatiedoissa taitotaso on määritelty jokaisen oppijan kohdalla opetetun tuntimäärän sekä Eurooppalaisen viitekehyksen perusteella (Jantunen 2011: 92). Muodollisen lisäsubjektin lauseista 36 % on A1 A2-taitotason opiskelijoiden teksteistä, 61 % B1 B2-taitotason oppijoiden teksteistä ja 3 % C1-taitotason oppijoiden teksteistä. Artikkelissani viittaan edistyneillä oppijoilla sellaisiin oppijoihin, jotka ovat opinnoissaan edenneet jo alkuvaihetta pidemmälle, B2-tasolle ja siitä eteenpäin. Tutkimuksessani hyödynnetty kansainvälinen oppijankorpus sisältää luokkahuonetilanteissa tai kotitehtävinä laadittuja kirjoitelmia usean eri äidinkielen oppijalta; korpusta täydennetään edelleen. Aineisto on koottu ulkomaisissa suomen kielen opetuspisteissä, joten kyseessä on nimenomaan vieraan kielen aineisto. (Jantunen 2011: 92) Korpuksessa on tällä hetkellä hieman yli miljoona sanetta (ICLFI). ILCFI 110
5 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ sisältää kattavasti taustatietoa tekstien tuottajista ja teksteistä (Jantunen 2011: 93), mitä voi pitää korpusaineiston etuna. Suomea toisena ja vieraana kielenä tutkittaessa korpuksia on hyödynnetty eri taitotasojen kehityksen vertailussa sekä äidinkielisten suomenpuhujien että S2-oppijoiden piirteiden vertailussa. Esimerkiksi Jantunen (2013) on verrannut astemääritteiden (melko, aika, hyvin, tosi) käyttöä suomea suomessa ja suomea ulkomailla opiskelevien sekä toisaalta äidinkielisten kielenkäytössä. Ivaska (2014, 2015) selvittää oppijansuomelle tyypillisiä rakenteita ja niiden käyttöä ja yleisyyttä avainrakenneanalyysin avulla ja vertaa oppijansuomen ja natiivien tuottaman suomen tyypillisiä piirteitä. Jantunen (2015: 106) toteaa ensikielen vaikutuksen ja kielitaidon kehityksen olleen keskeisiä tutkimuskohteita sekä oppijankorpuksia hyödyntävässä tutkimuksessa että aikana ennen oppijankorpuksia. Omassa aineistossani olen kiinnittänyt huomiota äidinkieleen ja korpuksessa arvioituun taitotasoon, jotka ovatkin korpuksen käytetyimmät muuttujat (Jantunen 2015: 94). Eri oppimiskonteksteja, siis suomi toisena kielenä tai suomi vieraana kielenä -opiskeluympäristöjä (ks. esim. Jantunen 2015: 108), omassa tutkimuksessani ei vertailla, koska aineisto on kokonaan suomi vieraana kielenä -aineisto. Muodolliset subjektit ovat tavallisia indoeurooppalaisissa kielissä, ja niitä ja suomen subjektittomia rakenteita on tarkasteltu kontrastiivisesti (ks. luku 3.3), ja kontrastiivinen lähestymistapa on tämänkin tutkimuksen taustalla. Artikkelissa käsiteltävät ilmaukset ovat hahmotettavissa eräänlaisiksi konstruktioiksi. Eri konstruktioille on ominaista kieli kohtaisuus, mutta vaikka konstruktiot ovat kielikohtaisesti spesifejä rakenteita morfosyntaktisesti, niitä voi vertailla kieltenvälisesti niiden tehtävien mukaan (Croft 2001: 50 51). Koska tutkimuskohteena olevien lauseiden määrä on suppea ja koska oppijoiden äidinkieliä on useita, yksittäisen äidinkielen ja suomen välillä ei ole mahdollista tehdä yksityiskohtaista kontrastiivista analyysia. Oletan kuitenkin opetuskokemukseni perusteella, että esimerkiksi skandinaavisten ja germaanisten kielten puhujilla on se-pronomineja muodollisina subjekteina. 111
6 HANNA JOKELA Kielitaidon kehityksen ja tasojen vertailu edellyttäisi laajempaa jatkotutkimusta, mutta tässä artikkelissa kiinnitän huomiota siihen, ovatko jotkin muodollisen lisäsubjektin tapaukset tyypillisiä jossakin tietyssä taitoryhmässä. Tarkoitukseni on luoda yleiskuva muodollisen subjektin ja subjektin ominaispiirteisiin liittyvistä ilmiöistä oppijansuomessa. 3. Erilaiset subjektit ja subjektittomuus 3.1. Suomen subjekti Kieltenvälisesti subjekti määritellään predikaattiverbin merkittävimmäksi argumentiksi temaattisin, morfosyntaktisin ja topikaalisin perustein (Svenonius 2002: 3 4). Typologisessa tarkastelussa subjektin kriteereinä pidetään sijan merkintää, kongruenssia ja sanajärjestystä (ks. Helasvuo & Huumo 2010: 15). Suomen kielen kuvauksessa voidaan erottaa kolme subjektin lajia sijamuodon ja kongruenssin toteutumisen mukaan. Nominatiivisubjektia VISK nimittää perussubjektiksi, ja se kongruoi finiittiverbin persoonan ja luvun suhteen. Kongruenssia VISK pitääkin vahvimpana subjektikriteerinä. (VISK: 910) Tyypillisellä subjektilla on agentin ominaisuuksia. Eksistentiaalilauseen subjektia VISK nimittää e-subjektiksi. E-subjektin sijamuoto on partitiivi, mikäli sen tarkoite on jaollinen, ja perussubjektista poiketen e-subjekti sijoittuu lauseessa verbin jälkeen. Nesessiivirakenteissa ja infiniittisissä rakenteissa subjektina on genetiivisubjekti. (VISK: 910) VISK katsoo myös lauseet ja infinitiivirakenteet subjekteiksi, mikäli niiden suhde verbiin on samanlainen kuin NP-subjekteilla. Näissä subjektitapauksissa ei toteudu nominatiivimuotoisuus eikä kongruenssi. (VISK: 911) Genetiivi- ja partitiivimuotoisten subjektien sisällyttämiseen subjektin kategoriaan on suhtauduttu tutkimuksessa myös kriittisesti. Helasvuo ja Huumo toteavat, että genetiivi- tai partitiivimuotoiset sekä lause- ja infinitiivimuotoiset subjektit eivät täytä sijamuotokriteeriä tai laukaise kongruenssia. Niille ei myöskään sovellu agentin semanttinen rooli, sillä ne eivät tavallisesti kuvaa tilanteita, joissa on agentiivinen osallistuja subjektina. (Helasvuo & Huumo 2010: 167) 112
7 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ Subjektin perusteella suomen lausetyypit voi jakaa kahteen pääryhmään. Toisen pääryhmän muodostavat ne, joihin kuuluu nominatiivimuotoinen ja kongruenssin laukaiseva perussubjekti. Näitä on nimitetty esimerkiksi normaalilauseiksi (Hakanen 1972) ja monikäyttöisiksi lausetyypeiksi (VISK: 819). Toiseen pääryhmään kuuluvat lauseet, joissa subjektia ei ole tai joiden subjekti ei ole prototyyppinen perussubjekti. Tämän ryhmän lauseet kuuluvat muun muassa VISK:n ( 819) mukaan erikoislausetyyppeihin. S2-oppijan on tärkeää tunnistaa predikaattiverbin täydennykset. Leila White esittelee (2010: ) S2-oppijoille suunnatussa kieliopissaan subjektin sijamuotoina nominatiivisubjektin, partitiivisubjektin ja genetiivisubjektin; näistä kaksi jälkimmäistä rajautuu hänen mukaansa vain tiettyihin lausetyyppeihin Suomen subjektittomuus Subjekti on verbin täydennys mutta kaikissa lauseissa sitä ei ole. Subjekti voi olla ilmipanematon (esim. Puhun suomea) tai subjekti voi rakenteellisesti luonnostaan puuttua. Luonnostaan subjektittomia lausetyyppejä ovat säätä, olosuhteita ja tuntemuksia ilmaisevat tilalauseet. Rakenteellisesti subjekti puuttuu myös passiivi- ja nollapersoonalauseista, ja imperatiivin 2. persoona on tyypillisesti subjektiton. (VISK: 913, 914) Luonnostaan subjektittomatkin tapaukset ovat toki keskenään varsin erilaisia. Nollapersoonan tyyppisiin tapauksiin voidaan teknisesti kuvitella jokin kolmaspersoonainen subjekti, sääilmauksiin se ei kuulu. Koska huomioni on nimenomaan oppijansuomen lauseissa, olen perehtynyt myös S2-oppijoille tarkoitettujen oppikirjojen ja kielioppien subjekti-ilmiöiden käsittelyyn. Monissa ulkomaisissa yliopistoissa käytössä oleva Suomen mestari -oppikirjasarja ei käsittele subjektittomuutta tai tekijän puuttumista erillisenä teemana, mutta kirjasarjan kappaleissa esitellään erilaisia rakenteita ja lausetyyppejä, joiden yhteydessä subjektin puuttumista tai sijaa kommentoidaan. Suomen mestari 1 -oppikirja (kattaa taitotason A1) esittelee sääilmauksia kappaleessa 3. Kappaleessa opetellaan lämpötilan ilmaisemista ja säästä kertomista. Tässä vaiheessa 113
8 HANNA JOKELA ei kommentoida lauserakenteita, mutta esimerkit kattavat tyypillisiä subjektittomia sääilmauksia: Sataa. Tuulee. On kuuma. Suomen mestari 1 esittelee eksistentiaalilauseen rakenteen oppikirjan kappaleessa 6, jossa käsitellään paikallissijojen käyttöä. Oppikirjassa puhutaan Huoneessa on -rakenteesta. Subjektia tai muita lauseenjäseniä ei nimetä. Suomen mestari 1 esittelee sisällysluettelossa tilalauseeksi nimetyn on hauskaa -lausetyypin kappaleessa 7. Esimerkeissä esitellään virheellisenä tapaus, jossa on kielenvastainen se-subjekti: Se on hauskaa olla lomalla. Suomen mestari 2 -oppikirja käsittelee kappaleessa 2 nollapersoonan, jossa tekijän puuttuminen tuodaan esiin. White (2010: 245) listaa S2-oppijoille suunnatussa kieliopissaan keskeiset subjektittomat tapaukset, jotka ovat passiivi (Kirja käännettiin ruotsiksi), geneeriset lauseet (Täällä voi opiskella suomea), säätä kuvaavan verbin sisältävät lauseet (Sataa), tunnetta tai fyysistä olotilaa kuvaavat lauseet (Päätä särkee) sekä jonkin paikan tai ajankohdan ilmapiiriä kuvaavat lauseet (Italiassa oli ihanaa). White tuo tässä yhteydessä esiin myös On hauskaa -lauseet ja lisää, että näiden yhteydessä suomessa voi esiintyä infinitiivisubjekti tai lausesubjekti: On hauskaa lähteä lomalle. Oli mukavaa, että sait töitä. White lisää, että toisin kuin monissa indoeurooppalaisissa lauseissa suomessa tällaisten lauseiden alkuun ei pidä lisätä pronominia se. (White 2010: 245) Oppijansuomen subjektittomiin ilmauksiin on kiinnitetty huomiota tutkimuksessa aiemminkin. Siitonen (2002) käsittelee ilmisubjektittomuutta edistyneiden oppijoiden nollapersoonalauseiden käytön kannalta. Suomen nollapersoonaa ja passiivia ja niiden käyttöä oppijankielessä käsittelevät Seilonen (2013) sekä Ivaska (2014), joka tarkastelee mahdollisuuden ilmaisemista nollapersoona- ja passiivimuotoisten modaaliverbien avulla oppijansuomessa ja äidinkielisessä suomessa. Kuvaa oppijansuomen subjektista on hyvä täydentää tarkastelemalla oppijoiden pyrkimystä muodollisten subjektien käyttöön. 114
9 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ 3.3. Muodolliset subjektit kontrastiivisesti Muodolliset subjektit voivat olla pronomineja ja deiktisiä adverbeja, ja niistä on käytetty kansainvälisessä kirjallisuudessa useita nimityksiä, esimerkiksi dummy subjects, formal subjects ja pleonastic subjects (Eriksen ym. 2015). Fennistiikassa muodollista subjektia ja ekspletiivisubjektia käytetään nimityksinä myös synonyymisesti (VISK: 915). Muodollisten subjektien oleellinen ominaisuus on semanttinen tyhjyys (Svenonius 2002: 5), ja muodollisia subjekteja käytetään lauseissa, joissa subjektin paikalle ja tehtävään ei ole tarjolla leksikaalista elementtiä. Subjektin paikka täytetään epäreferentiaalisella elementillä. (Eriksen ym. 2015: 213) Kieltenvälisessä tarkastelussa ekspletiivit jakautuvat kahteen tyyppiin. Pronominiekspletiivit ovat referentiaalisesti tunnusmerkittömiä, kuten skandinaavisten kielten det tai ranskan il. Adverbiaaliset ekspletiivit ovat kehittyneet deiktisistä adverbeista (esim. here and there). (Eriksen ym. 2015: 214) Indoeurooppalaisten kielten muodollisten subjektien käyttötapausten vastineet suomessa ovat usein subjektittomia rakenteita. Kontrastiivisessa tarkastelussa Tarvainen (1985: 35 36) esittelee suomen ja saksan subjektin tyyppi- ja muotoeroja. Hän toteaa, että saksassa on kaksi subjektityyppiä, joita suomessa ei ole: ensimmäinen on anonyymi henkilösubjekti man, ja toinen muodollinen subjekti es (Jetzt ist es noch warm Nyt on vielä lämmintä ). Löflundin (1998: 161) mukaan suomen nollapersoonalausetta vastaa merkitykseltään ruotsin man-konstruktio, ja Tenhonen-Lightfoot (1992: 46) pitää saksan kielen geneeristä mankonstruktiota suomen nollapersoonan vastineena. Helasvuo ja Johansson (2008) kontrastoivat suomen nollapersoonarakennetta ja passiivia ranskan on-rakenteeseen ja passiiviin. Eriksen, Kittilä ja Kolehmainen (2015: 213) toteavat, että muodolliset subjektit sääilmauksissa vaikuttavat erityisen tyypillisiltä pohjoisessa Euroopassa puhuttavissa kielissä, joskin tämä vaatii tarkempaa tutkimusta. Sääilmausten subjektit ovat tyypillisesti epäreferentaalisia, indefiniittisiä, ei-topikaalisia, elottomia tai ei-agentiivisia, joten niiden 115
10 HANNA JOKELA voi todeta olevan epätyypillisiä subjekteja. Sääilmauksissa osallistujat voivat olla epätarkkoja, mutta kielillä näyttää olevan tarve luoda rakenteisiin osallistujaa ilmaisevat elementit. (Eriksen ym. 2015: 226) Tämä on tutkimukseni kannalta kiinnostavaa, sillä sääilmausten muodolliset subjektit ovat tavallisia myös monien aineistoni lauseiden tuottajien äidinkielissä Suomen se muodollisena subjektina On huomattava, että puhutussa suomessa se-pronominilla voi olla muodollisen subjektin kaltaista käyttöä, kuten seuraavissa Holmbergin ja Nikanteen (2002: 76) esimerkeissä: Nyt se taas sataa. Se oli hauskaa, että tulit käymään. Puhutun kielen tapaukset on syytä erottaa suomen kielen rakenteen vastaisista lisäsubjekteista, joita tarkastelemassani oppijansuomessa esiintyy. On varsin epätodennäköistä, että tutkimusaineistoni ulkomailla suomea opiskellut oppija olisi poiminut puhutun kielen se-pronominisubjekteja puheesta. Kun puhutussa suomessa käytetään muodollista subjektia, tehtävässä toimii painoton se-pronomini, jolla ei ole anaforista eikä demonstratiivista tehtävää. (VISK: 915) VISK ( 915) kuvaa muodollista subjektia elementiksi, jonka tehtävänä on täyttää subjektin paikka silloin, kun subjekti puuttuu tai on rakenteeltaan sellainen, ettei se luontevasti sijoitu subjektin paikalle. Se-pronomini muodollisen subjektin paikalla on mahdollinen myös affektiivisessa käytössä. Affektiivinen tulkinta voi syntyä konteksteissa, joissa esimerkiksi moitiskellaan tai kehuskellaan: Monet sanoivat, että taso on kohenemassa vuosi vuodelta, mutta minä se vain säilyn ykkösenä, [---]. (VISK: 1715). Se-pronominin lisäksi sitä-partikkelilla voi olla muodollisen subjektin tehtäviä. Sitä-partikkelilla on sekä passiivilauseessa (Sitä eletään toki vähemmälläkin) että nollapersoonalauseessa kieliopillisena funktiona täyttää muuten tyhjäksi jäävä nominin paikka (Sitä ei saisi puuttua kenenkään yksityisasioihin) (Hakulinen 1975: 29, 32 33; Laitinen 1995: 339). Holmberg ja Nikanne (2002: 72) käsittelevät suomen monisubjektisia 116
11 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ rakenteita (engl. Multiple Subject Constructions) ja toteavat, että suomessa on tapauksia, joissa samassa lauseessa on ekspletiivinen ja leksikaalinen subjekti: Sitä ovat nämä lapset oppineet jo uimaan. Holmberg ja Nikanne (2002: 90) pitävät sitä-pronominia puhtaasti muodollisena subjektina (ekspletiivinä), koska sillä ei ole subjektimaisia mahdollisuuksia varioida sijan ja kongruenssin mukaan mutta se täyttää kieliopillisesti täytefunktion. Kole hmainen (2010: 6) tarkastelee suomen sääverbejä ja huomauttaa, että suomen sääverbien kuvauksen keskiössä on subjektittomuus. Esimerkiksi Vilkuna (1996: 133) luonnehtii säätilalauseita syvällisesti subjektittomiksi. Kolehmainen (2010: 8) tarkastelee se-pronominin esiintymistä sääverbien yhteydessä selvittääkseen sen kehittymistä muodolliseksi subjektiksi. Kolehmaisen aineiston perusteella muodollinen subjekti ei ole levinnyt kirjoitetussa kielessä sääverbien yhteyteen, sillä tapauksia, joissa on viitteitä se-pronominin käytöstä muodollisena subjektina sääverbin yhteydessä, on vain yksittäisiä. 4. Muodolliset lisäsubjektit aineistossa Havaintojeni ja aineistoni perusteella suomenoppijat voivat lisätä ylimääräisen subjektin sellaisissa tapauksissa, joissa lause ei rakenteensa vuoksi saa prototyyppistä subjektia. Aineiston esiintymät löytyvät taulukosta 1. Taulukko 1. Aineiston lisäsubjektit Infinitiivisubjektilliset lauseet 45 Subjektittomat tilalauseet 31 Lausesubjektit 21 Eksistentiaalilauseet 8 Yhteensä
12 HANNA JOKELA Kuten aineiston koostumuksen esittelystä luvussa 2 selviää, lauseet ovat pääosin indoeurooppalaisten kielten puhujien tuottamia. Ruotsinkielisisten oppijoiden lauseita 20 yhteensä (15 eri oppijaa), saksankielisten lauseita 11 (10 eri oppijaa) ja hollaninkielisten lauseita 10 (8 eri oppijaa). Venäjänkielisten oppijoiden lauseita on 12 (9 eri oppijaa). Indoeurooppalaisen ryhmän ulkopuolelta on mukana äidinkielisen 9 unkarilaisen (yhteensä 5 eri oppijaa) ja 8 äidinkielisen kiinalaisen (yhteensä 5 eri oppijaa) tekstistä peräisin olevaa lausetta. Lähisukukieltä viroa äidinkielenään käyttäviä oppijoita lauseiden kirjoittajissa ei ole. Vaikka (ilmi)subjektin käytössä on joitakin eroja suomessa ja virossa, kummassakaan kielessä ei käytetä demonstratiivista pronominia muodollisena subjektina. Tarkastelen seuraavissa luvuissa muodollisen lisäsubjektin tapauksia ryhmittäin. Ensin tarkastellaan erikoislausetyypeistä subjektittomia tilalauseita ja sen jälkeen eksistentiaalilauseita. Näiden jälkeen käsitellään lauseita, joissa subjektitäydennyksenä on infinitiivi tai sivulause Subjektittomat tilalauseet Ensimmäiseksi valitsemani ryhmä oppijoiden lisäsubjektillisia lauseita kattaa erilaisia säätilaa, olosuhteita ja tilannetta kuvailevia lauseita. Lauseet ovat tuottaneet espanjan, hollannin-, italian-, puolan- ja saksankieliset oppijat. Aineistossa on yhteensä 31 tilalausetta, joista 20 lausetta on A1- tai A2-tasoilla olevien ja 9 lausetta tasolla B1 olevien opiskelijoiden tuottamia ja 1 lause on B2-taitotason ja 1 C1-taitotason opiskelijan tuottama. Kaikkia ryhmän lauseita yhdistävät subjektittomuus ja predikatiivillisuus. Kaikissa lauseissa on predikaattina olla-verbi, joka onkin yleisin tilalauseiden predikaattiverbi (VISK: 901). Tilalauseessa tavallisesti teemapaikassa on paikkaan, ajankohtaan tai tilanteeseen viittaava adverbiaali, tai teemapaikka voi olla tyhjä (VISK: 900). Aineistoni tilalauseisiin suomenoppijat ovat kuitenkin lisänneet verbinetiselle paikalle muodollisen se-lisäsubjektin. Tilalauseessa voi predikatiivina esiintyä adjektiivin lisäksi substantiivi, joka viittaa säähän tai ajanjaksoon, kuten vuodenaikaan tai 118
13 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ juhlapyhään (Nyt on ~ tulee hyvä ilma ~ hyvä hiihtokeli ~ aamu ~ kesä ~ kaunis kesäpäivä ~ maanantai ~ pääsiäinen ~ Tiinan syntymäpäivä ~ vuosi 1998) (VISK: 901). Aineistoni tilalauseissa on sekä adjektiivi- että substantiivipredikatiivillisia lauseita. Teksteissään oppijat mm. kuvailevat paikkoja sekä tiloja ja juhlapyhien viettoa. Adjektiivipredikatiivilliset lauseet viittaavat jonkin ajankohdan tai paikan luonteeseen tai tilaan. Näin on esimerkkilauseissa (1 3), joissa esiintyy adjektiivipredikatiivi (mukava, kaunis, rauhallinen). Esimerkeissä (1 3) sopiva predikatiivin sija olisi partitiivi predikatiivin sijanvalinta on suomenoppijoille hyvin tavallinen ongelma monilla taitotasoilla (ks. Laine 2013). Predikaattiverbin edellä on muodollinen se-lisäsubjekti teemapaikkaisesta adverbiaalista (pääsiäisenä, Göttingenissä, missä) huolimatta. Esimerkit edustavat tyypillisiä oppijoiden lisäsubjektillisia tilalauseita ja ovat A2- ja B1-taitotasoille määriteltyjen oppijoiden tuottamia. Esimerkki (4) on hollanninkielisen ja esimerkki (5) ruotsinkielisen oppijan tekstistä. Esimerkeissä (4) ja (5) tilalause alkaa konjunktiolla, jonka jälkeen predikaatin edelle on lisätty muodollinen lisäsubjekti se. Esimerkissä (4) on substantiivipredikatiivi syntymäpäiväni ja esimerkissä (5) substantiivipredikatiivi lauantai. (1) Pääsiäisenä se on mukava, koska minulla on vapaa-aika. (tšekki, B1) (2) Göttingenissä se on kaunis, mutta vielä kallis. (saksa, A2) (3) Pidän että että ei ole vaikea löytää paikka missä se on rauhallinen. (islanti, A2) (4) Kun se on minun syntymäpäiväni, minä kysyn aina käntännöllistä käyttöesinen. (hollanti, A2) (5) Koska se on lauantai, minä puen vaatteet päälle aika myöhään. (ruotsi, B2) Tällaiset kuvailevat ja näkökantoja esittelevät lauseet ovat tavallisia, mutta prototyyppisen subjektin puuttuminen ja samalla koko lauseen jäsentyminen voi olla oppijalle outo ilmiö, sillä monissa kielissä tällaisissa tapauksissa on jokin muodollinen subjekti predikaatin edellä. Aineistoni tilalauseissa on 18 vallitsevaa säätilaa ja lämpötilaa ilmaisevaa lausetta, joiden ominaispiirteisiin kuuluu subjektittomuus mutta 119
14 HANNA JOKELA joihin oppijat ovat lisänneet predikaatin täydennykseksi se-pronominin subjektin tyhjälle paikalle. Nämä lauseet ovat taitotasoilla A1, A2 ja B1 olevien oppijoiden tuottamia. Edistyneemmän taitotason oppijoilla muodollisen subjektin sisältäviä säälauseita ei ole. Lisäsubjektillisista säätilalauseista puolet eli 9 on (yhteensä 8 eri oppijaa) ruotsinkielisen suomenoppijan tuottamia. Äidinkieleltään ruotsinkielinen oppija pyrkii se-pronominilla täyttämään mahdollisesti muodollista det-subjektia vastaavan suomen tyhjänä olevan subjektin paikan. Säätilaa kuvaavissa tilalauseissa predikaatin on jäljessä on adjektiivi, joka kuvaa säätilaa ja olosuhteita, kuten esimerkkien (6) ja (7) kylmä. Esimerkissä (6) oppija ei ole erottanut kun-konjunktiolla alkavaa sivulausetta päälauseesta välimerkein, mutta tulkitsen lauseen siten, että se viittaa yleiseen lämpötilaan tai sääoloihin. Suomenoppijalle ei liene valjennut, että suomessa on tyypillistä sanoa, että ulkona on kylmä, tai deiktisellä adverbilla todeta, että siellä on kylmä. Esimerkeissä (8) ja (9) on kyse kahdesta eri B1-taito tasoisesta oppijasta, joiden äidinkieli on ruotsi. Esimerkkilauseet kuvaavat lämpöasteita. On kiinnostavaa huomata, että esimerkissä (8) informantti osoittaa hallitsevansa sääverbiin tuulla liittyvän subjektittomuuden. Myöskään esimerkkien (8) ja (9) substantiivipredikaatillisissa Tänään-lauseissa ei ole muodollista se-subjektia predikaatin edellä. 120 (6) Kun herän aamulla se on kylmä. (A1, ruotsi) (7) Maisema on lumen peitossa ja se on hyvin kylmä. (saksa, B1) (8) Tänään on nyt viileä ilma, se on plus 2 astetta ja vähän tulee. (ruotsi, B1) (9) Tänään on hieno ilma, aurinko paistaa ja se on 25 astetta plus. (ruotsi, B1) Artikkelissani keskityn olla-predikaatillisiin lauseisiin, mutta sääilmausten kiinnostavuuden vuoksi olen käynyt läpi myös sellaiset korpuksen lauseet, joissa predikaattina on kolmaspersoonainen sataa. Korpuksesta löytyykin yksi sataa-predikaatillinen lause, jossa on muodollinen lisäsubjekti (se sataa). Lause on A1-tasolla olevan äidinkieleltään ruotsinkielisen oppijan tekstistä. Toki sääverbien subjektittomuus tulee oppijalle melko nopeasti tutuksi, mutta erilaisia tiloja ja olosuhteita
15 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ kuvaavissa lauseissa on tapauksia, joiden subjekti tai sen puuttuminen voi olla epäselvä edistyneemmällekin oppijalle Eksistentiaalilauseet Oppijoiden lisäsubjektilliset tilalauseet edellä antavat viitteitä siitä, että oppijan voi olla vaikea hahmottaa, että lauseesta voi puuttua prototyyppinen nominatiivimuotoinen, kongruoiva ja verbinetinen subjekti. Seuraavassa tarkasteltaviin eksistentiaalilauseisiin saattaa liittyä samantyyppisiä haasteita, sillä niissäkään ei suomen kielessä (tavallisesti) ole predikaattiverbin edellä nominatiivimuotoista subjektia teemapaikalla. Eksistentiaalilauseen rakenne on monelle suomenoppijalle oman äidinkielen vastaaviin lauseisiin verrattuna vieras, sillä monissa kielissä jossakin on jotakin -tyyppisessä esittelylauseessa on muodollinen subjekti tai vastaava elementti; esimerkiksi esittelylauseessa There is a dog in the garden on deiktinen elementti (Eriksen ym. 2014: 213). Suomessa lokaalinen adverbiaali on lauseenalkuisessa asemassa ja subjektitäydennys puolestaan predikaattiverbin jäljessä. Aineistossani on 8 sellaista eksistentiaalilausetta, joissa olla-predikaatin edellä on muodollinen subjekti se. Näistä 6 on A2-oppijoiden tuottamia ja A1- kuten myös B1-tason oppijalta on 1 kummaltakin. Lauseista 3 on tuottanut sama islanninkielinen opiskelija; loput kirjoittajat ovat ruotsin-, ranskan- tai saksankielisiä. Aineiston eksistentiaalilauseissa on pyritty käyttämään suomen kielen prototyyppisen muotoista subjektia ja prototyyppistä subjektin ja predikaatin järjestystä. Predikaattiverbin edelle on sijoitettu lisäsubjektiksi muodollinen se-subjekti. Oppijoiden tuottamissa lauseissa paikkaa ilmaiseva adverbiaali on lauseen alussa (esimerkki 10) tai lauseen lopussa (esimerkki 11). Näyttää alustavasti siltä, ettei lokaalisella adverbiaalilla eikä sen sijainnilla ole välttämättä vaikutusta siihen, halutaanko muodollista subjektia käyttää. Esimerkissä (10) on kiinnostavaa se, että eksistentiaalilauseen subjekti on yksikössä ja nominatiivimuotoinen (tistikone), mutta oppija on silti lisännyt se-subjektin verbin edelle. 121
16 HANNA JOKELA Esimerkissä (11) oppija on ehkä tarkoittanut monikkomuotoa konsertteja, joka olisi lauseen e-subjekti. Oppijan lauseessa paikan adverbiaali Reykjavikissa on e-subjektin jäljessä ja predikaattiverbin edellä on nominatiivimuotoinen lisäsubjekti se. (10) Tyohuonessa se on yksi tistikone. (ranska, A1) (11) Pidän että se on paljon konsertia Reykjavikissa ja menen joskus konsertiin. (islanti, A2) Suomenoppijoiden eksistentiaalilauseen hallinta on kiinnostanut tutkijoita. Ivaska (2014) tarkastelee edistyneiden oppijoiden lausetyyppejä erityisesti eksistentiaalilauseiden tunnistamisen näkökulmasta. Kajander (2013) tarkastelee eksistentiaalilauseiden sujuvuutta ja tarkkuutta eri taitotasoilla. Kajander kiinnittää huomiota etenkin e-np:n sijaan, lokatiiviseen elementtiin ja verbiin. Kajander (2013: 71) myös huomauttaa, että muutamissa hänen aineistonsa lauseissa on ns. subjektin paikanpitäjänä se-pronomini Infinitiivisubjektilliset lauseet Monissa kielissä voi esiintyä muodollinen subjekti infinitiivi- ja lausesubjektin yhteydessä. Tästä sopii esimerkiksi Eriksenin ym. (2014: 213) lause It is hard to analyze such constructions. Vastaavia rakenteita löytyy monista indoeurooppalaisista kielistä, eivätkä ne voisi olla verbialkuisia. Suomen kielessä vastaava lause On vaikea analysoida tällaisia rakenteita sen sijaan on verbialkuinen. Suomenoppijoiden voi olla vaikea hahmottaa tällaisten ja seuraavassa luvussa käsiteltävien lausesubjektillisten tapausten verbinalkuisuutta, ja opinnoissaan jo pidemmälläkin olevat oppijat pyrkivät lisäämään lauseisiin muodollisen se-lisäsubjektin. Lauseilla on yhteisiä piirteitä tilalauseiden kanssa. Seilonen (2013: 114) kiinnittää omassa tutkimuksessaan huomiota on kiva -lauseisiin, jotka ovat Seilosen mukaan oppijansuomessa eri taito tasoilla lähes alusta asti varsin oikein. Seilosen mukaan tyypillisin epätarkkuus oppijoiden rakenteissa on muodollinen subjekti juuri 122
17 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ näissä lauseissa: se on viakea pasta ulos (Seilonen 2013: 117). Samankaltaisia huomioita olen itsekin tehnyt. Aineistossani on yhteensä 45 sellaista lausetta, joissa subjektina on A-infinitiivi ja johon oppija on lisännyt muodolliseksi lisäsubjektiksi sepronominin. Infinitiivisubjektillisiin lauseisiin lisäsubjektin se lisänneet oppijat ovat tasoilla A1 (1), A2 (10) sekä B1 (34). Aineistoni perusteella infinitiivisubjektiin liitetyt muodolliset se-pronominit eivät ole ensisijaisesti alkeistason ilmiö, mikä todennäköisesti johtuu siitä, ettei tällaisia virkkeitä tuoteta aivan opintojen alkuvaiheessa. Siitonen ja Martin (2012) ovat todenneet tiettyjen virheiden olevan korkeampien taitotasojen indikaattoreita. Esimerkit (12 15) ovat B1- ja B2-oppijoiden teksteistä. Kaikissa niissä olla-predikaattiin liittyy adjektiivipredikatiivi ja subjektina on infinitiivilauseke, jonka lisäksi oppijat ovat lisänneet muodollisen sesubjektin olla-predikaattiverbin edelle. Tekstien kirjoittajat arvioivat toiminnan vaarallisuutta (esimerkki 12) tai vaikeutta (esimerkit 13 15). On mielenkiintoista havaita, että edellä luvussa 4.1 olevan esimerkkilauseen (3) alkuosaan ei ole lisätty lisäsubjektia se infinitiivisubjektin ja adjektiivin vaikea edelle. (12) [---] tullut hyvin viluksi ja aurinko on laskenut, Tutikki tietää että Jäärouva tulee piakkoin ja että se on hyvin vaarallinen mennä ulos (espanja, B1) (13) Konsertit - Toistaiseksi The Archetype soittavat vain Italiassa, koska se on vaikea tehdä konsertteja lomalla. (italia, B1) (14) Ehkä lomalla on mahdollisia käyn töissä, mutta sitten se on vaikeaa saada työpaikan, koska paljon työantajia eivät etsi työntekijiä vain kahden kuukaukauden. (saksa, B2) (15) Kun perheessä on monta lapsia, se on melko vaikeaa kasvattaa heitä. (venäjä, B1) Infinitiivisubjektiin saattaa liittyä samantapaisia jäsennysongelmia kuin seuraavassa alaluvussa tarkasteltavaan sivulausesubjektiin. Molemmissa niissä on prototyyppisestä subjektista poikkeava ja erikoinen subjekti, jota oppija ei välttämättä tunne. Lauseissa ei ole nominatiivimuotoista 123
18 HANNA JOKELA subjektijäsentä verbin edellä, ja lause saattaa vaikuttaa subjektittomalta ja jollakin tavalla vaillinaiselta. Alla olevista tapauksista A C oppijalle tutuin tapaus on A, jossa se toimii anaforisena pronominina. Oppijan voi olla vaikea hahmottaa, miksi lauseissa B ja C olla-verbin edellä ei ole se-pronominia subjektina. Suomessa on lauseita, joissa predikaatin edellä oleva teemapaikka on tyhjä, ja koko lause voi olla verbialkuinen. Infinitiivisubjektit ja lausesubjektit ovat erikoisia, ja opetuskokemukseni perusteella äidinkielistenkin opiskelijoiden on vaikea tunnistaa lauseenjäseniä, koska subjektia määritettäessä on ehkä totuttu etsimään vastauksia kuka- tai mikä-kysymyksiin. Jatkotutkimuksissa olisi mielekästä myös selvittää, kuinka paljon korrektisti lauseenalkuisia ja ilmisubjektittomia verbejä suomenoppijoiden teksteissä esiintyy. A) Se on hienoa! B) On hienoa opiskella suomea. C) On hienoa, että opiskelet suomea Lausesubjektit Lausesubjektilla ja infinitiivisubjektilla on rakenteellisia ja funktionaalisia yhtäläisyyksiä. Shore (2008: 52) toteaa, että lauseen alussa olevalla verbin ja predikatiivin rakenteella, jota käytetään sekä infinitiivisubjektilausekkeessa (esim. on tyhmää maksaa liikaa) että lausesubjektilauseessa (esim. on hyvä, että näistä asioista keskustellaan), voidaan ilmaista suhtautumista ja mielipidettä. Infinitiivisubjektillisten lauseiden tavoin aineiston lausesubjektillisiin tapauksiin muodollisen se-subjektin sijoittaneista enemmistö on B1-taitotason oppijoita. Esiintymiä on yhteensä 21, ja niistä vain 1 on A2-tasolla olevan oppijan tuotos. Loput vastaukset jakautuvat siten, että B1-oppijan lauseita on 12, B2-oppijan 6 ja C1-oppijan 2. Aineistoni lausesubjektillisissa lauseissa sivulausesubjektia edeltää päälause. Päälauseen olla-predikaatin edelle oppijat ovat sijoittaneet lisäsubjektin se. Aineistoesimerkeissäni arvioidaan esimerkiksi asioiden kauheutta (16), tärkeyttä (17 ja 19) tai vaikeutta (18). Esimerkeissä 124
19 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ (16 19) viitataan kirjoittajan omiin näkemyksiin ja esimerkissä (19) Lutherin näkemyksiin. (16) En ole varma mitä minun pitää tehdä nyt, mutta se on kauhea, että olemme todella riippuvaiset teknologiasta. (puola, B1) (17) Minusta se on tärkeä, että kääntäjä pitää kiinni alkuperäiskielestä, siis kääntäjä yrittää kääntää teksi uskollisesti. (unkari, B1) (18) Minusta se on vaikea naiselle vaihtaa rakauksesta ja jälkestä. (B1, kiina) (19) Lutherille se oli tärkeä, että myös kansa ymmärsi Raamatun tekstejä ja jumalanpalveluksia (B2, saksa) Kaikki aineistoni unkarinkielisten suomenoppijoiden muodolliset lisäsubjektit ovat joko lausesubjektillisissa tai infinitiivisubjektillisissa lauseissa, ja kaikkien näiden oppijoiden taitotaso on vähintään B1, kuten esimerkissä 17 edellä. On kiinnostavaa, että unkarin kielessä vastaavantyyppisissä tapauksissa puhekielessä esiintyy demonstratiivipronomini az, kun taas kirjakielessä verbin edellä ei ole pronominia. Unkarinkielisten suomenoppijoiden lisäsubjektit lausesubjektien yhteydessä voivat olla merkki puhutun unkarin vaikutuksesta tai toisaalta koulussa opittavien englannin ja saksan vaikutuksesta. (Varga 2017) Unkarin kielessä säätilaa ilmaisevat lauseet ovat subjektittomia suomen kielen tavoin (Seilonen 1995: 153). Kuten infinitiivisubjekteistakin myös lausesubjekteista voi todeta, oppimisen edistyneemmässä vaiheessa (vrt. Siitonen & Martin 2012) monipuolisemmat lauserakenteet ja virkkeet tuottavat myös konteksteja, joihin oppija pyrkii sijoittamaan muodollisen subjektin. Opintojen edetessä lauserakenteet, yhdyslauseiden käyttö ja virkkeiden pituus laajenevat, mikä todennäköisesti aiheuttaa myös sen, että alkeistasoa edistyneemmät oppijat tuottavat lauseita, joissa muodollinen se-subjekti on lisätty infinitiivisubjektin tai sivulausesubjektin yhteyteen. Demonstratiivipronomini se voi luonnollisesti esiintyä lauseissa viittaamassa johonkin edellä mainittuun, mutta muodollisena subjektina sitä (yleiskielessä) ei käytetä niissä yhteyksissä, joihin oppijat tutkimusaineistoni lauseissa ovat pyrkineet sen sijoittamaan. 125
20 HANNA JOKELA 5. Lopuksi Suomessa on useita tapauksia, joissa prototyyppisen subjektin puuttuminen houkuttelee suomenoppijaa lisäämään se-pronominin muodolliseksi lisäsubjektiksi. Virikkeenä tähän voi toimia hänen äidinkielensä tai muut kielet, joissa suomen kielelle ominaisia subjektittomia rakenteita ei ole tai joissa esiintyy pronomineja muodollisen subjektin tehtävässä. Se-pronomini on näissä tapauksissa epäreferentiaalinen ja semanttisesti tyhjä subjektiargumentti, joka täyttää verbinetisen paikan. On mahdollista, että äidinkielen mallin lisäksi tai sijaan lisäsubjektien käyttöön vaikuttaa esimerkiksi laajasti opiskeltavan ja osattavan englannin kielen malli. Muodolliset lisäsubjektit löytyvät aineistossani juuri sellaisista lauseista, joissa perussubjektia ei ole. Aineistossani näin on esimerkiksi Ulkona on kaunista -tyyppisissä tilalauseissa, joissa adverbiaalialkuiseen lauseeseen ei kuulu subjektia ja joissa on tilaa ja olosuhteita kuvaava predikatiivi. Vaikeasti hahmottuvia ovat myös sivulause- ja infinitiivisubjektit: oppija voi pyrkiä lisäämään olla-verbin eteen se-subjektin, vaikka olla-verbiä seuraa subjektitäydennyksenä infinitiivi tai sivulause. Vaikuttaisi siltä, että joissakin konteksteissa muodollisia lisäsubjekteja esiintyy monilla taitotasoilla, kun taas toiset liittyvät selvemmin tiettyyn taitovaiheeseen. Kaiken kaikkiaan tilalauseista etenkin säätilan ilmauksissa on eniten opintojensa alkupuolella olevien opiskelijoiden lauseita, kun taas lause- ja infinitiivisubjektillisia virkkeitä rakentavat tyypillisesti jo opinnoissaan pidemmällä olevat. Eniten koko aineistoni lauseissa on B1-taitotasolla olevien suomenoppijoiden lauseita. Suomen kielen opintojen edetessä suomenoppija saa käsityksen suomen subjektin tyyppitapauksista ja subjektittomista lauseista. Kuitenkin suomenoppijan voi olla vaikea muistaa, että suomessa subjektin paikka voi jäädä tyhjäksi tai subjekti voi esiintyä epätyypillisellä paikalla tai olla muu kuin nominatiivimuotoinen NP. Lisäsubjekti se suomen kielen rakenteen vastaisesti tai epäodotuksenmukaisesti käytettynä vaikuttaa kielen sujuvuuteen ja idiomaattisuuteen kielitaidon eri tasoilla. Subjektittomuus, 126
21 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ prototyyppiset subjektit ja epäprototyyppiset subjektit liittyvät tiiviisti toisiinsa. Suomenoppijalle on tärkeää erilaisten lausetyyppien ja niissä esiintyvien täydennysten hahmottaminen. Suomessa se esiintyy puhutussa kielessä muodollisen subjektin kaltaisessa tehtävässä ja sillä on monenlaisia funktioita ja käyttökonteksteja. Voinee ajatella, että esimerkiksi ulkomailla suomea opiskelevat tuskin puhesuomen perusteella lisäävät se-pronominia muodolliseksi subjektiksi lauseisiin, joihin ne eivät kieliopillisesti kuulu. On kuitenkin oleellista, että oppijat kaikissa oppimiskonteksteissa saavat tietoa puhutun ja kirjoitetun kielen ilmiöistä ja niiden suhteista. Aineistoni kattaa erityyppisiä tapauksia, ja tarkoitukseni on ollut saada yleiskuva erilaisista muodollisen lisäsubjektin lauseista oppijansuomessa. Tutkimustulosten ja aiempien havaintojeni innoittamana pidän tarkoituksenmukaisena laajentaa tutkimusta eri tyyppien yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Esimerkiksi erilaiset subjektittomat tilalauseet tarjoaisivat tutkittavaa taitotasoittain sekä moniäidinkielisen oppijanaineiston että kielikohtaisemman kontrastoinnin avulla. Lähteet CEFR = Common European Framework for Languages: Learning, Teaching, Assessment. Cambridge: Cambridge University Press, Croft, William Radical Construction Grammar: Syntactic Theory in Typological Perpective. Oxford: Oxford University Press. org/ /acprof:oso/ Eriksen, Pål K., Seppo Kittilä, Leena Kolehmainen The world is raining: Meteorological predicates and their subjects in a typological perspective. Marja-Liisa Helasvuo, Tuomas Huumo (Eds.), Cognitive and Interactional Perspectives on Non-Canonical Subjects. Constructional Approaches to Language. Amsterdam: John Benjamins, Hakanen, Aimo Normaalilause ja eksistentiaalilause [ Normal sentence and existential sentence ]. Sananjalka 14, Hakulinen, Auli Suomen sitä: pragmatiikan heijastuma syntaksissa [ The syntax and pragmatics of Finnish sitä ]. Sananjalka 17, Helasvuo, Marja-Liisa, Marjut Johansson Construing reference in context: Non-specific refernce forms in Finnish and French discussion 127
22 HANNA JOKELA groups. Maria de los Ángeles Gómez González, J. Lachlan Mackenzie, Elsa M. González Álvarez, Elsa M. (Eds.), Current Trends in Contrastive Linguistics. Functional and Cognitive Perspectives. Studies in Functional and Structural Linguistics 60. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, Helasvuo, Marja-Liisa, Lea Laitinen Person in Finnish: Paradigmatic and syntactic perspectives. Marja-Liisa Helasvuo, Lyle Campbell (Eds.), Grammar from the Human Perspective: Case, Space, and Person in Finnish. Current Issues in Linguistic Theory. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, Helasvuo, Marja-Liisa, Tuomas Huumo Mikä subjekti on? [ On the subject of subject in Finnish ] Virittäjä 114, Holmberg, Anders, Urpo Nikanne Expletives, subjects and topics in Finnish. Peter Svenonius (Ed.), Subjects, Expletives, and the EPP. Oxford Studies in the Compartive Syntax. Oxford: OUP, ICLFI = International Corpus of Learner Finnish. Kansainvälinen oppijansuomen korpus. Kielipankki. Ivaska, Ilmari Lausetyyppien sekoittuminen edistyneessä oppijansuomessa: Näkökulmana eksistentiaalilause [ Clause type confusion in advanced learner Finnish: existential sentence as our perspective ]. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 21, Ivaska, Ilmari Mahdollisuuden ilmaiseminen S1-suomea ja edistynyttä S2-suomea erottavana piirteenä [ Expressions of possibility as a distinguishing feature between L1-Finnish and advanced L2-Finnish ]. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 24, Ivaska, Ilmari Edistyneen oppijansuomen konstruktiopiirteitä korpusvetoisesti: avainrakenneanalyysi [ Corpus-driven Approach towards Constructional Features of Advanced Learner Finnish: Key Structure Analysis ]. Turun yliopiston julkaisuja C 409. Turku: Turun yliopisto. URN:ISBN: Jantunen, Jarmo Harri Kansainvälinen oppijansuomen korpus (ICLFI): typologia, taustamuuttujat ja annotointi [ International corpus of learner Finnish (ICLFI): typology, variables and annotation ]. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 21, Jantunen, Jarmo Harri Oppimiskontekstin vaikutus oppijanpragmatiikkaan: astemääritteet leksikaalisina nallekarhuina [ Learning context and its effect on learner pragmatics: degree modifiers as lexical teddy bears ]. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 25,
23 SE- PRONOMINI MUODOLLISENA SUBJEKTINA SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ Kajander, Mikko Suomen eksistentiaalilause toisen kielen oppimisen polulla [ Paths of learning Finnish existential sentences ]. Jyväskylä Studies in Humanities 220. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. URN:ISBN: Kolehmainen, Leena Sääverbien syntaksia ja semantiikkaa [ The syntax and semantics of meteorological verbs ]. Virittäjä 114, Laine, Jenni Onko suomen kieli helppo vai helppoa? Suomenoppijoiden predikatiivit kopulalauseessa. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto. Laitinen, Lea Nollapersoona [ The zero person ]. Virittäjä 99, Löflund, Juhani Suomen kirjoitetun yleiskielen passiivi [ The passive in standard written Finnish ]. Turku: Åbo Akademis förlag. Seilonen, Marja Suomen subjektittomien lauseiden vastineita unkarissa. Hungarologische Beiträge 3, Seilonen, Marja Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa [ Indirect references in Finnish learner language ]. Jyväskylä Studies in Humanities 197. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. URN:ISBN: Shore, Susanna Lauseiden tekstuaalisesta jäsennyksestä [ The textual organisation of clauses ]. Virittäjä 112, Siitonen, Kirsti Nollapersoonalauseet edistyneen suomenoppijan käytössä ja tulkittavina [ Zero person -sentences and advanced students of Finnish ]. Sananjalka 42, Siitonen, Kirsti, Maisa Martin Suomen kielen U-verbit taitotason indikaattorina [ U-system verbs as indicators of proficiency level ]. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 22, Suomen mestari 1 = Gehring, Sonja, Sanni Heinzmann Suomen kielen oppikirja aikuisille. Helsinki: Finn Lectura. Suomen mestari 2 = Gehring, Sonja, Sanni Heinzmann Suomen kielen oppikirja aikuisille. Helsinki: Finn Lectura. Svenonius, Peter Introduction. Peter Svenonius (Ed.), Subjects, Expletives, and the EPP. Oxford Studies in the Compartive Syntax. Oxford: OUP, Tarvainen, Kalevi Kielioppia kontrastiivisesti: Suomesta saksaksi. Saksan kielen laitoksen julkaisuja 4. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Tenhonen-Lightfoot, Erja Aspekte der Andere am Beispiel von finnischen und deutschen Bankdienstleistungs- und Telekommunikationsprospekten. Julkaisematon lisensiaatintutkielma. Vaasan yliopisto. Varga, Judit Henkilökohtaisessa sähköpostikeskustelussa saatu informaatio [ ]. 129
24 HANNA JOKELA Vilkuna, Maria Suomen lauseopin perusteet [ Fundamentals of Finnish Syntax ]. Edita: Helsinki. VISK = Hakulinen, Auli, Maria Vilkuna, Riitta Korhonen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen, Irja Alho Iso suomen kielioppi [ Grammar of Finnish ]. Verkkoversio. SKS:n toimituksia 950. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ( ). White Leila, Suomen kielioppia ulkomaalaisille [ Finnish Language for Foreigners ]. 8. painos. Helsinki: Finn Lectura. Hanna Jokela suomen kieli, kieli- ja käännöstieteiden laitos Turun yliopisto, Finland hanna.jokela@utu.fi 130
25 Formal subject se from a Finnish learner s viewpoint HANNA JOKELA University of Turku Abstract. This article focuses on formal subjects in Finnish as a foreign language learners texts. My aim is to study sentences, which in Finnish are subjectless, or have a non-typical subject. Prototypical subject in Finnish is in nominative, agrees with the predicate, and is in preverbal position. In Finnish, however, there are plenty of subjectless constructions and clause types, for example different expressions of weather and state. In Finnish, formal subjects are not part of these constructions. There are also non-typical subjects, such as clausal and infinitival subjects, or partitive subjects in existential clauses. Unlike in many Indoeuropean languages, in standard Finnish, there are no formal subjects (also known as expletives), which are non-referential, sematically empty, and formally fulfil the role of subject. Based on my earlier teaching experiences and this study, learners of Finnish tend to add a formal subject, an additional and unnecessary subject, in clauses which in Finnish actually are naturally subjectless, or have a subject which is not a prototypical nominative subject. Multifunctional, diverse and familiar pronoun se is applied by learners in case they have decided to add an additional subject argument. My data comes from International Corpus of Learner Finnish (ICLFI). Majority, 61 %, of formal subject clauses in my data are produced by learners on language skill level B1 or B2. My aim is to provide an overview on additional formal se-subject in learners written Finnish. Formal subjects are known in many language, whereas in Finnish there is a variety of subjectless constructions. This phenomen is interesting from a point of view of Finnish syntax, and learners language. Keywords: expletive; infinitival subject; L2; subjectless; syntax; Finnish language 131
luonnonilmiölauseessa paikan tai ajan ilmaus täyttää subjektin paikan: tunnekausatiivilauseissa subjektin paikan perii partitiivimuotoinen kokija:
Sanajärjestys ja subjektin paikka subjektittomat lauseet jättävät subjektin normaalin, finiittiverbiä edeltävän paikan tyhjäksi ellipsi- ja pronominin poisjättötapauksissa paikka jää tyhjäksi: Ø Lähdemme
ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA. Muutama havainto
ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA Muutama havainto Maisa Martin Alumnipäivä 26.9.2009 KOLME ASIAA Uusia termejä S2-alan näkökulmasta ja muutenkin Hyödyllisiä erotteluja Ope, mitä eroa on Mikä on tavallista?
Lähivõrdlusi Lähivertailuja21
Lähivõrdlusi Lähivertailuja21 P E A T O I M E T A J A A N N E K A T R I N K A I V A PA L U T O I M E T A N U D J O H A N N A L A A K S O, P I R K K O M U I K K U - W E R N E R, M ARIA- M A R E N S E PPER
subjektin ellipsi: kahdesta samasta subjektista jälkimmäistä ei toisteta
Subjekti Kun subjektia ei olekaan Pronominin poisjättö lauseessa ei ole ilmisubjektia, mutta verbin ykkösargumentti on silti yksitulkintainen voidaan ajatella, että subjektina oleva pronomini on jätetty
Lausekkeiden rakenteesta (osa 2) & omistusliitteistä
Lausekkeiden rakenteesta (osa 2) & omistusliitteistä Adjektiivi- ja adverbilausekkeet AP ja AdvP: paljon yhteistä monet AP:t voi jopa suoraan muuttaa AdvP:ksi -sti-johtimella: Ihan mahdottoman kaunis Ihan
Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit
Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit Jarmo Harri Jantunen Korpustutkimus oppijankielen kielikohtaisista ja universaaleista ominaisuuksista -projekti www.oulu.fi/oppijankieli/
THE TEHDESSÄ CONSTRUCTION OF FINNISH AND THE TYPICALITY OF ADVANCED LEARNER LANGUAGE IN THE LIGHT OF NATIVE USERS' GRAMMATICALITY JUDGEMENTS
THE TEHDESSÄ CONSTRUCTION OF FINNISH AND THE TYPICALITY OF ADVANCED LEARNER LANGUAGE IN THE LIGHT OF NATIVE USERS' GRAMMATICALITY JUDGEMENTS Kirsti Siitonen & Ilmari Ivaska FUXII Oulu TEHDESSÄ AND TEHTÄESSÄ
Avainrakenneanalyysillä uusia ikkunoita suomen oppimiseen
Avainrakenneanalyysillä uusia ikkunoita suomen oppimiseen Ilmari Ivaska: Edistyneen oppijansuomen konstruktiopiirteitä korpusvetoisesti. Avainrakenneanalyysi. Turun yliopiston julkaisuja C 409. Turku:
Lähdekielen vaikutuksen tutkimus korpusten pohjalta. Esitelmä Kielitieteen päivillä Oulussa 25.5.2007 Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto
Lähdekielen vaikutuksen tutkimus korpusten pohjalta Esitelmä Kielitieteen päivillä Oulussa 25.5.2007 Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto Käsitteistä Kielten välinen vaikutus (crosslinguistic influence)
Objekti. Objekti on lauseen toinen perustava nominaalijäsen (transitiiviverbin toinen täydennys), toinen perusfunktio, joka NP:lla voi olla:
Objekti Objekti on lauseen toinen perustava nominaalijäsen (transitiiviverbin toinen täydennys), toinen perusfunktio, joka NP:lla voi olla: Minä näen sinut. Verbiin liittyvistä nominaalilausekkeista (NP)
Korpuspohjainen tutkimus ruotsinkielisten suomenoppijoiden paikallissijojen käytöstä kirjallisessa tuotannossa
The 5th autumn seminar of Tallinn University 27.10.2010 Korpuspohjainen tutkimus ruotsinkielisten suomenoppijoiden paikallissijojen käytöstä kirjallisessa tuotannossa Tuija Määttä Umeå universitet Institutionen
Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista. Aakkoset ja äänteet
Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista Sivu 1 / 13 Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista Kolmannen sarakkeen merkit ilmaisevat harjoituksen vaikeustasoa seuraavasti: A = alkeet, K =
Totta kirjoitetun keskustelun dialogipartikkeli?
Totta kirjoitetun keskustelun dialogipartikkeli? VAKKI-Symposium 13.2.2015 Liisa Kääntä Vaasan yliopisto Lähtökohdat kirjoitettu Puheen ja kirjoituksen erot ja yhteneväisyydet keskustelu (Välitteinen)
11th International Congress for Finno-Ugric Studies
11th International Congress for Finno-Ugric Studies VIRSU symposium 9.-14.8.2010 Piliscsaba Corpus-based Analysis of how Swedish-speaking students learning Finnish use the local cases in text production
Verbin valenssi määrää, minkälaisia argumentteja ja komplementteja verbi odottaa saavansa millaisissa lauseissa verbi voi esiintyä.
Valenssista Valenssi saksalaisessa ja venäläisessä kieliopintutkimuksessa käytetty nimitys, joka tavallisesti tarkoittaa verbin ominaisuutta: sitä, kuinka monta ja millaisia nomineja obligatorisesti ja
Lähivõrdlusi Lähivertailuja19
Lähivõrdlusi Lähivertailuja19 P E A T O I M E T A J A A N N E K A T R I N K A I V A P A L U T O I M E T A N U D E V E M I K O N E, K I R S T I S I I T O N E N, M A R I A - M A R E N S E P P E R E E S T
Nollapersoonalause suomessa ja virossa
lektiot Nollapersoonalause suomessa ja virossa Tutkimus kirjoitetun kielen aineistosta Hanna Jokela Väitöksenalkajaisesitelmä Turun yliopistossa 14. huhtikuuta 2012 Väitöstutkimuksessani keskityn nollapersoonalauseen
Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6
B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen
Koululaiset ja aikuiset erilaisina suomenoppijoina
Koululaiset ja aikuiset erilaisina suomenoppijoina Marja Seilonen: Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa. Jyväskylä Studies in Humanities 197. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 2013. 218 s. + liitteet.
Oppijansuomen piirteitä korpusvetoisesti
Oppijansuomen piirteitä korpusvetoisesti III Virsu-konferenssi Joensuussa 19. 20.1.2007 Jarmo H. Jantunen Esitelmän rakenne Kotekstuaalia valintoja yleensä ja aiempia havaintoja oppijankielestä Pilottiaineisto
Suomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä SZU A (D) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Suomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
Learner Language, Learner Corpora 5-6.10.2012 Oulu
Learner Language, Learner Corpora 5-6.10.2012 Oulu Paikallissijojen funktioista ruotsinkielisten alkeistason suomenoppijoiden kirjallisissa tuotoksissa Tuija Määttä Umeå universitet, Institutionen för
Kielioppi Harjoituskirja - suomi 3 - harjoituslista
Kielioppi Harjoituskirja - suomi 3 - harjoituslista Päätaso Alataso Harjoituksen nimi Tyyppi Taso 1 Aakkoset ja äänteet Aakkoset 1 Aakkosjärjestys 1 Aukko A 2 Aakkosjärjestys 2 Aukko A 3 Aakkosjärjestys
Lauseen käsitteestä ja käsittämättömyydestä SVK:ssa
SVKA112/212 Morfologia ja syntaksi, 6 op (kl08, IV) Lauseen käsitteestä ja käsittämättömyydestä SVK:ssa Esimerkki I Viittoma vai lause? Tommi Jantunen Jyväskylän yliopisto, kielten laitos, suomalainen
Epäkanoniset subjektit konstruktioissa
sevat esiin oppijan kielen ilmiöt, joita ei havainnoimalla tai intuition varassa havaitsisi. Lähteet Maisa Martin etunimi.sukunimi@jyu.fi Eurooppalainen viitekehys. Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
Iso suomen kielioppi koulussa Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 / Seppo Pekkola
Iso suomen kielioppi koulussa Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 / Seppo Pekkola Perinteinen kielioppi Sana Harmaa kissa oikoo raajojaan iltapäivän auringossa. Kuumalla katolla lekottelu
Konstruktiokielioppi ja osittaisen produktiivisuuden arvoitus
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Konstruktiokielioppi ja osittaisen produktiivisuuden arvoitus Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi 13.12.2006 Johdanto Konstruktiokielioppi
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa
Pohjoissaamea ja suomea kontrastiivisesti
lektiot Pohjoissaamea ja suomea kontrastiivisesti Marjatta Jomppanen Väitöksenalkajaisesitelmä 16. tammikuuta 2010 Oulun yliopistossa Tutkimukseni on lähtenyt saamen kielen oppijan tarpeesta selvittää
Laskelmia uudenvuodenpuheista
Laskelmia uudenvuodenpuheista Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on laskettu uudenvuodepuheista joitakin seikkoja, joiden avulla on mahdollista tarkastella mm. presidenttien välisiä eroja. Laskelmat
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017
ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it
A-venäjän ylioppilaskokeen kehittämishanke
A-venäjän ylioppilaskokeen kehittämishanke Tutkimustuloksia Johanna Lähteinen, englannin ja venäjän lehtori Janakkalan lukio ja Turengin yhteiskoulu Miksi aihetta tutkitaan? Pyyntö lukioiden rehtoreilta
Syntaksissa tarkastelun perusyksikkö on lause. Syntaksi tutkii siis lauseiden rakennetta.
Syksyn kertausta Syntaksissa tarkastelun perusyksikkö on lause. Syntaksi tutkii siis lauseiden rakennetta. Kieliopillisuus, hyvämuotoisuus ym. kieliopillisiset ja epäkieliopilliset lauseet hyvämuotoiset
Kieli merkitys ja logiikka
Lause Kieli merkitys ja logiikka Asiakas tilaa ruuan. Luento 6 Asiakas on [tilannut juoman ennen ateriaa]. Aikamuoto Aikamuoto! Suomessa aikamudolla (T, tempus) on kaksi erillistä verbimuotoa, preesens
Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria
9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta
lauseiden rakenne: suomessa vapaa sanajärjestys substantiivilausekkeen osien järjestys on kuitenkin yleensä täysin kiinteä ja määrätty
Lausekkeiden rakenteesta (osa 1) Konstituenttirakenne ja lausekkeet lauseiden rakenne: suomessa vapaa sanajärjestys substantiivilausekkeen osien järjestys on kuitenkin yleensä täysin kiinteä ja määrätty
Suomen eksistentiaalilause toisen kielen oppimisen polulla
lektiot Suomen eksistentiaalilause toisen kielen oppimisen polulla Mikko Kajander Väitöksenalkajaisesitelmä Jyväskylän yliopistossa 20. joulukuuta 2013 Tutkin suomen eksistentiaalilausetta toisen kielen
OMISTUSLAUSEEN SUBJEKTI KIINANKIELISTEN SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ
OMISTUSLAUSEEN SUBJEKTI KIINANKIELISTEN SUOMENOPPIJOIDEN TEKSTEISSÄ Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto 24.1.2018 Emilia Jääskeläinen SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimuksen tavoitteet 1
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for
Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
Kopulalauseen tyypin ON HAUSKA KATSELLA PELIÄ merkitys ja käyttö sanomalehtitekstissä
Kopulalauseen tyypin ON HAUSKA KATSELLA PELIÄ merkitys ja käyttö sanomalehtitekstissä Pasi Salmela Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma
Avainrakenneanalyysi: Tapa tutkia oppijankielen lauserakennetta korpusvetoisesti
Lehtinen, E., S. Aaltonen, M. Koskela, E. Nevasaari & M. Skog-Södersved (toim.) 2011. AFinLA-e Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 2011 / n:o 3. 35 47. Ilmari Ivaska ja Kirsti Siitonen Turun yliopisto
adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa.
Adverbiaali adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Tänään (aika) koulussa (paikka) puhuttiin varovasti (tapa) vähän (määrä) vahingossa
Yleisen kielitieteen opetus
Yleisen kielitieteen opetus 2011-2012 Kursseille ilmoittautuminen Kursseille ilmoittaudutaan WebOodin kautta. Perusopinnot Yleisen kielitieteen peruskurssi (CYK110 402968) Ryhmä 1 P1, ma 12-14, ke 14-16,
On the word order of the existential sentences in written L2- Finnish
On the word order of the existential sentences in written L2- Finnish Mikko Kajander, CIFU XII Oulu 20.8.2015 mikko.kajander@univie.ac.at MIKKO KAJANDER SUOMEN EKSISTENTIAALILAUSE TOISEN KIELEN OPPIMISEN
Viittomisto. Tommi Jantunen, SVKS112,
Viittomisto Tommi Jantunen, SVKS112, 19.3.2019 Aikaisempia näkemyksiä viittomiston rakenteesta Jantunen, T. (2010). Suomalaisen viittomakielen pääsanaluokat. In T. Jantunen (Ed.), Näkökulmia viittomaan
Lausetyypit: on olemassa eri muotoisia lauseita, joilla tyypillisesti tehdään erilaisia asioita.
Kertausta Lausetyypit ja puheaktit Lausetyypit: on olemassa eri muotoisia lauseita, joilla tyypillisesti tehdään erilaisia asioita. Puheaktit: on olemassa monenlaisia asioita, joita kielellä tyypillisesti
1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö
1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen
Lähivõrdlusi Lähivertailuja21
Lähivõrdlusi Lähivertailuja21 P E A T O I M E T A J A A N N E K A T R I N K A I V A PA L U T O I M E T A N U D J O H A N N A L A A K S O, P I R K K O M U I K K U - W E R N E R, M ARIA- M A R E N S E PPER
OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI
OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI 2013 2014 TOINEN KOTIMAINEN KIELI B-KIELI Ruotsi B-kielenä Tavoitteet Kieli Oppilas osaa kommunikoida ruotsiksi tavallisissa
Kieli merkitys ja logiikka
Kielentutkimuksen eri osa-alueet Kieli merkitys ja logiikka Luento 3 Fonetiikka äänteiden (fysikaalinen) tutkimus Fonologia kielen äännejärjestelmän tutkimus Morfologia sananmuodostus, sanojen rakenne,
Suomalais-ugrilaisten kielten morfosyntaktisesta tutkimuksesta FT Arja Hamari Nuorten Akatemiaklubi 20.2.2012
Suomalais-ugrilaisten kielten morfosyntaktisesta tutkimuksesta FT Arja Hamari Nuorten Akatemiaklubi 20.2.2012 Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos 1
Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän
Genetiivisubjekti subjektina
Genetiivisubjekti subjektina Katariina Leino Pro gradu -tutkielma Turun yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus Suomen kieli, kielen oppimisen ja
Äi 10 Tunti 3. Pilkkusäännöt
Äi 10 Tunti 3 Pilkkusäännöt Perussääntö Virkkeen lauseet erotetaan toisistaan pilkulla. Tähän sääntöön ovat tarkennuksia kaikki seuraavat pilkkusäännöt. Eli pilkku tulee lauseiden väliin aina, jos mikään
Mikä subjekti on? Marja-Liisa Helasvuo ja Tuomas Huumo. 1 Lähtökohtia
Mikä subjekti on? Marja-Liisa Helasvuo ja Tuomas Huumo 1 Lähtökohtia Tarkastelemme tässä artikkelissa suomen kielen subjektin kategoriaa ja sitä, miten se tulisi kuvata ja rajata suhteessa muihin syntaktisiin
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.
Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ
Lausetyyppien sekoittuminen edistyneessä oppijansuomessa näkökulmana eksistentiaalilause
doi:10.5128/lv21.03 Lausetyyppien sekoittuminen edistyneessä oppijansuomessa näkökulmana eksistentiaalilause I L M A R I I V A S K A Turun yliopisto Tiivistelmä. Kielenoppijoiden syntaksia tarkasteltaessa
Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa
lektiot Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa Marja Seilonen Väitöksenalkajaisesitelmä Jyväskylän yliopistossa 11. tammikuuta 2013 Elämme tekstien ja kielen keskellä ja keskuudessa. Halusimmepa
JÄRKI PITÄISI OLLA MUKANA VAI JÄRJEN PITÄISI OLLA MUKANA? NESESSIIVIRAKENTEEN SUBJEKTIN SIJA SANOMALEHTIKIELESSÄ
JÄRKI PITÄISI OLLA MUKANA VAI JÄRJEN PITÄISI OLLA MUKANA? NESESSIIVIRAKENTEEN SUBJEKTIN SIJA SANOMALEHTIKIELESSÄ Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 13.1.2017 Fanni Anttila SISÄLLYS 1. JOHDANTO
Selkokieltä S2-oppijan näkökulmasta. Sonja Dahlgren/HY Kielitieteenpäivät,
Selkokieltä S2-oppijan näkökulmasta Sonja Dahlgren/HY Kielitieteenpäivät, 8.5.2018 sonja.dahlgren@helsinki.fi Tutkimuksen lähtökohdat Tutkin S2-oppijoiden selkokielen käyttöä 2010 HY Palmenian ALPOhankkeessa:
Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa
JYVÄSKYLÄ STUDIES IN HUMANITIES 197 Marja Seilonen Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa JYVÄSKYLÄ STUDIES IN HUMANITIES 197 Marja Seilonen Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa Esitetään
KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä. Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti
KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti sleppane@cc.jyu.fi Sanastohankkeen taustavoimat Kielten laitos Soveltavan kielentutkimuksen
7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet
7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Insights ja Opetussuunnitelman perusteet
Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Sarjan perusperiaatteet Insights ja opetussuunnitelman perusteet Insights-sarja noudattaa valtakunnallisia lukion opetussuunnitelman perusteita (LOPS2016). Opiskelija
Aamiaiskahvilasta ötökkätarjontaan
lektiot Aamiaiskahvilasta ötökkätarjontaan Suomen kirjoitetun yleiskielen morfosyntaktisten yhdyssanarakenteiden produktiivisuus Laura Tyysteri Väitöksenalkajaisesitelmä Turun yliopistossa 5. syyskuuta
( )...21
2 1.... 4 1.1.... 4 1.2.... 5 2.... 5 3.... 6 3.1.... 7 3.2.,... 7 3.2.1.... 7 3.2.2.... 8 3.2.3.... 8 3.3.... 8 3.4.... 9 4.... 9 4.1.... 9 4.2.... 9 4.3....11 4.4....11 4.5....12 4.6....15 5....15 5.1....15
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
9.2. Ruotsi B1 kielenä
9.2. Ruotsi B1 kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 =
Lähisukukielen vaikutus suomen ja viron omaksumiseen: korpuspohjainen tutkimus
Lähisukukielen vaikutus suomen ja viron omaksumiseen: korpuspohjainen tutkimus 11. FU-kongressin VIRSU-symposiumi 10.8.2010 Annekatrin Kaivapalu Pille Eslon Tallinnan yliopisto Taustaa Transfer (crosslingusitic
Humanistiset tieteet
Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet
Edistyneen oppijansuomen konstruktio piirteitä korpusvetoisesti
lektiot Edistyneen oppijansuomen konstruktio piirteitä korpusvetoisesti Avainrakenneanalyysi Ilmari Ivaska Väitöksenalkajaisesitelmä Turun yliopistossa 4. syyskuuta 2015 Maahanmuutto on ollut Suomessa
Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen
OLS for refugees webinaari
OLS for refugees webinaari SISÄLTÖ: 1. OLS for refugees, tausta 2. OLS-testin ja kurssin esitttely 3. OLS for refugees, erityistä huomioitavaa OLS for refugees Objective: make OLS assessment and courses
AFinLan syyssymposiumi 9.-10.11.2012 Oulu
AFinLan syyssymposiumi 9.-10.11.2012 Oulu Verbien tulla ja mennä rektioista ruotsinkielisten alkeistason suomenoppijoiden kirjallisissa tuotoksissa Tuija Määttä Umeå universitet, Institutionen för språkstudier
RDA liitteet A, B, C, F, G ja H
RDA liitteet A, B, C, F, G ja H RDA-koulutus 2015 Martin Engberg Kansalliskirjasto Käsiteltävät liitteet A isot alkukirjaimet B lyhenteet ja symbolit C artikkelit F lisäohjeita henkilönnimien merkitsemisestä
MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus
MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!
9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET
9.6. Saksa A-kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
infinitiivilauseke voi toimia substantiivin jälkimääritteinä edussanat ovat usein sukua verbeille:
Infinitiivi substantiivin määritteenä infinitiivilauseke voi toimia substantiivin jälkimääritteinä edussanat ovat usein sukua verbeille: aikomus ~ halu ~ keino ~ käsky ~ oikeus ~ velvollisuus puhua suunsa
osassa III max-pist pistem pistemäärä osan III maksimista III:N MAX 30 Z Y X (X/Y)xZ=Å Åx0,3 TEHTÄVÄ
Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta/valintakoe 19.5.2017 Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma/suomen kieli ja kulttuuri MALLIKAAVAKE KOKELAAN NIMI Meikäläinen, Maija KOKELAAN TUNNISTE
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Verbien morfosyntaksista, osa 2
Verbien morfosyntaksista, osa 2 Finiittiverbi ja sen rakenne mitä verbin finiittimuotoon sisältyy muodon ja merkityksen kannalta? kokonaisuuden ytimenä on verbin vartalo: LEKS aikamuoto (tempus) ja tapaluokka
RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS
FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4
Suomen kielen opinnot maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa
Suomen kielen opinnot maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä SUOMEN KIELI perusoletuksena on, että opiskelija
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys Hanketapaaminen, OPH 30.1.2019 Kristiina Skinnari JYU. Since 1863. 30.1.2019 1 Julkaistu 15.7.2018 Jyväskylän yliopisto: Soveltavan kielentutkimuksen
Oppilaat kielentutkijoina
in the context of Oppilaat kielentutkijoina Monikielisyys rikastuttamassa äidinkielen opetusta Suunnittelu ja pilotointi Kaisa Tukia. Projektin vaiheet on kuvattu yleisellä tasolla, jotta projekti olisi
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa
Yhdyssana suomen kielessä ja puheessa Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Anna Lantee Tampereen yliopisto 37. Kielitieteen päivät Helsingissä 20. 22.5.2010 Yhdyssanan ortografian historia yhdyssanan käsite
Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:
Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti
Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat
Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet
Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä
Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä Ohjelmaa kirjoittaessasi saattaa Visual Studio ilmoittaa monenlaisista virheistä "punakynällä". Usein tämä johtuu vain siitä, että virheitä näytetään vaikket olisi
Mitä suomen intonaatiosta tiedetään
Mitä suomen intonaatiosta tiedetään ja mitä ehkä tulisi tietää? Tommi Nieminen Itä-Suomen yliopisto AFinLAn syyssymposium Helsinki 13. 14. 11. 2015 Johdanto Jäsennys 1 Johdanto 2 Mitä intonaatiosta tiedetään?
5. Paikallissijat/obliikvisijat
5. Paikallissijat/obliikvisijat 5/1 1. Paikallissijat tai obliikvisijat erottuvat nom-part-gen -ryhmän päätteistä siinä, että jälkimmäiset osoittavat ensisijaisesti olion, edelliset sijat taas ei-ajallisen
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
Esipuhe. Espoossa tammikuussa 2002. Tekijä. Esipuhe 3
Esipuhe Tämä Espanjan kielioppi on tarkoitettu espanjan kielen opiskelijoille, opettajille, kääntäjille ja kaikille, jotka tarvitsevat espanjan kielen suullista tai kirjallista taitoa. Pyrkimyksenä on